Ehdotus merkittäviksi tulvariskialueiksi Kaakkois-Suomen alueella yhteenveto annetuista lausunnoista

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ehdotus merkittäviksi tulvariskialueiksi Kaakkois-Suomen alueella yhteenveto annetuista lausunnoista"

Transkriptio

1 Ehdotus merkittäviksi tulvariskialueiksi Kaakkois-Suomen alueella yhteenveto annetuista lausunnoista Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus teki ehdotuksen merkittäviksi tulvariskialueiksi Kaakkois-Suomen alueella. Ehdotukset olivat nähtävillä toimialueen kunnissa. Kaikilla oli mahdollisuus esittää mielipiteensä merkittävien tulvariskialueiden nimeämisestä. Mielipiteitä toivottiin siitä, sisältääkö ELY-keskuksen ehdotus ne alueet, joille vesistö- ja meritulvista voi aiheutua yleiseltä kannalta katsoen vahingollisia seurauksia. Ehdotus lähetettiin lausunnolle myös alueen pelastuslaitoksiin ja maakuntaliittoihin. Lausuntonsa antoivat seuraavat tahot: Haminan kaupunki Imatran kaupunki Kotkan kaupunki Kouvolan kaupunki Lappeenrannan kaupunki Luumäen kunta Miehikkälän kunta Pyhtään kunta Ruokolahden kunta Rautjärven kunta Savitaipaleen kunta Virolahden kunta Etelä-Karjalan pelastuslaitos Kymenlaakson pelastuslaitos Etelä-Karjalan liitto Etelä-Suomen aluehallintovirasto Kymenlaakson liitto

2 Lausuntojen lyhennelmät Haminan kaupunki myönteinen Ehdotusta merkittävistä tulvariskialueista pidetään perusteltuna. Tulvariskit huomioidaan päivitettävässä Haminan kaupungin valmiussuunnitelmassa, jonka laatiminen on kuitenkin viivästynyt. Ehdotettujen tulvariskialueiden rajauksen toivotaan tarkentuvan jatkosuunnittelussa. Imatran kaupunki myönteinen Merkittävin tulvariski Imatralla aiheutuu vesistörakenteista. Imatrankosken voimalaitoksen padot on luokiteltu 1-luokan padoiksi, ja padolle on laadittu kohdesuunnitelma mahdollisen murtumatapauksen varalta vuonna Alustavan arvioinnin mukaan alueilla ei ole vaikeasti evakuoitavia tai ympäristöriskejä aiheuttavia kohteita. Yhteiskunnan toiminnoille aiheutuvina haittoina mainitaan Imatrankosken voimalaitoksen toiminnan häiriytyminen ja tieyhteyksien katkeaminen. Ei muutosesityksiä. Kotkan kaupunki myönteinen Ehdotusta merkittävistä tulvariskialueista pidetään hyvin perusteltuna, ja sen todetaan auttavan kaupunkia varautumaan tulvariskien hallintaan. Useiden osapuolten yhteinen suunnittelu ja sitoutuminen on tärkeää tulvariskien hallinnassa, ja tähän tulvariskien hallintasuunnitelma soveltuu hyvin. Kymijoen vesistön tulvariskien hallintaa tulee suunnitella kokonaisuutena. Lausunnossa halutaan kiinnittää huomiota aluerajausten laajuuteen. Toiveena on, että riskialuiden nimeämisessä ja kartoituksessa pitäydyttäisiin varsinaisissa tulvariskialueissa. Kouvolan kaupunki myönteinen Ehdotukseen ei ole huomautettavaa. Lappeenrannan kaupunki myönteinen Ei lausuttavaa asiasta. Luumäen kunta myönteinen Miehikkälän kunta myönteinen Pyhtään kunta myönteinen Ruokolahden kunta myönteinen Rautjärven kunta myönteinen

3 Savitaipaleen kunta myönteinen Virolahden kunta myönteinen Etelä-Karjalan pelastuslaitos myönteinen Tulvan ja tulvauhan laajamittaisena onnettomuustyyppinä arvellaan aiheuttavan pelastuslaitokselle vahingontorjuntatehtäviä, joissa pelastuslaitoksen resurssit joudutaan kohdentamaan etukäteen suunniteltuihin ja priorisoituihin kohteisiin. Tulvariskialueiden määrittämistä pidetään erittäin tärkeänä pelastuslaitoksen oman varautumisen kannalta. Lausunnossa nostetaan esille Saimaan rannalla sijaitsevan suurteollisuuden merkitys alueen taloudelle. Teollisuuden todetaan olevan uhattuna, jos Saimaan suurtulva pitkittyy. Jos tulvariskialueita arvioitaisiin myös niiden taloudellisen merkittävyyden kannalta, olisi Saimaan rannan suurteollisuusalue lausunnon mukaan mukana riskialueissa. Vuoksen vesistörakenteiden turvallisuus ja tulvariskit tulee huomioida jo kaavoitusvaiheessa. Lisäksi tulvariskialuemäärittelyt on päivitettävä säännöllisesti ja kaavoitusta sekä rakentamista tulee seurata olemassa olevilla riskialueilla. Kymenlaakson pelastuslaitos myönteinen Laadittavia tulvavaara- ja tulvariskikarttoja pidetään tärkeänä osana pelastuslaitoksen valmiussuunnittelua. Etelä-Karjalan liitto myönteinen Ehdotus on hyvä apu yksityiskohtaisemmassa kaavoituksessa ja maankäytön suunnittelussa. Etelä-Suomen aluehallintovirasto myönteinen Lausunnossa ei oteta kantaa tulvariskien arviointiperusteisiin ja eri kohteiden nimeämiseen. Tulvaselvityksen tekoa pidetään hyvänä, sillä se lisää kansalaisten ja asianomaisten viranomaisten tietoisuutta tulvista, niiden todennäköisyyksistä ja mahdollisista riskikohteista. Tulvan aiheuttamiin vaaraja vahinkotilanteisiin ennakolta varautuminen helpottuu, ja aineistoa voidaan hyödyntää jatkossa myös ympäristö- ja vesilain mukaisissa lupakäsittelyissä. Myös ihmisten terveydelle ja turvallisuudelle aiheutuvien vahingollisten seurausten kannalta esitettyjä merkittäviä ja muita tulvariskialueita pidetään tärkeinä tulvasuunnittelun kohteina. Lausunnossa pidetään tarpeellisena sitä, että riskikohteiden kartoittamiseksi tehdään tarkemmat selvitykset niiltä osin kuin tiedot ovat puutteellisia. Lisäksi on tarpeen tehdä elintarviketuotantokohteiden kartoitus ja niiden merkittävyyden arviointi tulvariskin kannalta.yhteiskunnan kannalta tärkeitä toimintoja jää tulva-alueille muuallakin kuin ehdotetuilla tulvariskialueilla ja sen vuoksi esitetään tulvariskialueiden lisäämistä. Alueilla, joita ei nimetä merkittäviksi tulvariskialueiksi, tulee myös parantaa tulvariskien hallinnan valmiutta yhteistyössä eri viranomaisten ja toimijoiden kanssa. Kuntien tulvariskien estämisen tarkemmassa suunnittelussa pidetään tärkeänä myös terveys- ja sosiaaliviranomaisten mukanaoloa. ELY-keskusten ja pelastusviranomaisten yhteistyö ja tiedonvaihto on erittäin tärkeää, jotta pelastuslaitokset voivat varautua tulviin ja niiden torjuntaan.

4 Jotta pelastuslaitokset voivat laatia tulvia varten omat varautumissuunnitelmansa, tarvitsevat ne yksityiskohtaisempaa tietoa tulva-alueista ja niiden vaikutusalueilla asuvien ihmisten ja rakennusten määristä verrattuna esitettyihin tulvariskikarttoihin. Kymenlaakson liitto myönteinen Kahden merkittävän tulvariskialueen ehdottamista pidetään perusteltuna. Kymijoen alaosan tulvariskialueen rajauksen laajuus on tuotu esiin ja Kymenlaakson liitto esittää sen täsmentämistä. Lausunnossa tuodaan myös esiin Kymijoen varrella sijaitseva teollisuus ja sen sisältämä mahdollinen ympäristövahinkomahdollisuus. Yhteenveto lausunnoista Lausunnonantajilla ei ollut merkittävää huomautettavaa ehdotukseen merkittävistä tulvariskialueista. Kotkan ja Haminan kaupungit sekä Kymenlaakson liitto toivoivat aluerajauksiin tarkennuksia. Etelä-Karjalan pelastuslaitos pohti Saimaan suurteollisuuden vahinkojen ja tulvariskien arvioinnissa käytettyjen kriteerien suhdetta, mutta ei esittänyt muutoksia alueisiin. Eri viranomaisten, etenkin pelastusviranomaisten ja ELY-keskusten, sekä osapuolten välisen yhteistyön merkitystä tulvasuunnitelmien teossa korostettiin. Lisäksi terveys- ja sosiaaliviranomaisten mukanaoloa pidettiin tarpeellisena. Tausta-asiakirjojen sisältöön ei lausunnoissa esitetty muutoksia. Vastine lausuntojen johdosta Merkittävän tulvariskialueen rajaus Tulvariskien alustavassa arvioinnissa tulvariskialueet on rajattu kartalle tulvakartoitustarpeen perusteella. Rajaus osoittaa alueen, josta on tarpeen laatia tulvavaara- ja tulvariskikartat. Tulvavaarakarttoja laaditaan hyödyntäen tarkinta valtakunnallisesti saatavaa maastomallia ja siinä käy ilmi tulvan peittämä alue. Tulvan todennäköisyytenä käytetään asetuksen tulvariskien hallinnasta 2 :n mukaisia perusteita. Tulvariskien alustavan arvioinnin rajausta ei käytetä maankäytön suunnittelussa eikä se rajoita kaavoitusta tai rakentamista. Maankäytön suunnittelu pohjautuu maankäyttö- ja rakennuslain mukaisiin menettelyihin, jossa otetaan huomioon rakennuspaikan tulvan vaara. Tulvariskejä vähentäviä mahdollisuuksia tarkastellaan koko Kymijoen vesistöalueella. Esitetyt toimenpiteet kohdistuvat niille alueille ja niihin kohteisiin, jotka tulvariskikartoituksessa ja tulvariskien hallinnan suunnittelussa tulevat esille. Esimerkiksi Kymijoen vesistön säännöstelyn mahdollisuudet tulvariskien vähentämisessä käydään läpi. Tulvariskien hallintaa koskevat tarkastelut ja ratkaisut eivät näin ollen rajoitu vain nyt esitettyyn merkittävään tulvariskialueeseen. Merkittävän tulvariskialueen rajaus jää tulvariskien hallintasuunnittelman laatimisvaiheessa taustalle ja osoittaa vain kohdealuetta, jonne tarkastelut riskien vähentämiseksi tulee tarkemmin kohdistaa. Tästä syystä Kymijoen alaosan merkittävää tulvariskialuetta ei ole muutettu. Myös rannikkoalueen osalta katsottiin, että alueen muutos ei ole tarpeen. Rajaus osoittaa myös rannikolla alueen, josta on tarpeen laatia tulvavaara- ja tulvariskikartat. Tulvariskejä vähentäviä mahdollisuuksia on syytä tarkastella rannikkoalueella laajemmin kuin vain sillä alueella, johon vesi korkeustasonsa puolesta nousee. Tulvariskien hallintasuunnitelmiin sisällytettävät toimenpiteet voivat koskea myös varsinaisen

5 tulva-alueen ulkopuolista aluetta. Tulvariskien alustavan arvioinnin rajausta ei käytetä maankäytön suunnittelussa eikä se rajoita kaavoitusta tai rakentamista. Maankäytön suunnittelu pohjautuu maankäyttö- ja rakennuslain mukaisiin menettelyihin, jossa otetaan huomioon rakennuspaikan tulvan vaara Kouvola Vesistöinsinööri Jukka Höytämö

Merkittävät tulvariskialueet

Merkittävät tulvariskialueet Ehdotus Kaakkois-Suomen merkittäviksi tulvariskialueiksi Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on arvioinut vesistöjen ja merenpinnan noususta aiheutuvat tulvariskit Kaakkois-Suomen

Lisätiedot

EHDOTUS VARSINAIS-SUOMEN JA SATAKUNNAN TULVARISKIALUEIKSI

EHDOTUS VARSINAIS-SUOMEN JA SATAKUNNAN TULVARISKIALUEIKSI 11.10.2011 Varsinais-Suomi EHDOTUS VARSINAIS-SUOMEN JA SATAKUNNAN TULVARISKIALUEIKSI Tausta Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on arvioinut vesistöjen ja merenpinnan

Lisätiedot

Ehdotus Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan merkittäviksi tulvariskialueiksi

Ehdotus Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan merkittäviksi tulvariskialueiksi Dnro EPOELY/59/07.02/2011 Ehdotus Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan merkittäviksi tulvariskialueiksi Valtatie 8, Vöyri (Unto Tapio, 2004). Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Lisätiedot

Tulvariskien hallintasuunnitelmat. Vesien- ja merenhoidon sekä tulvariskien hallinnan kuulemistilaisuus Lohja

Tulvariskien hallintasuunnitelmat. Vesien- ja merenhoidon sekä tulvariskien hallinnan kuulemistilaisuus Lohja Tulvariskien hallintasuunnitelmat 25.2.2015 Tulvariskien hallinnan suunnittelu - taustaa Tulvadirektiivi (2007/60/EY) astui voimaan 6.11.2007 tarkoituksena on vähentää ja hallita tulvista ihmisen terveydelle,

Lisätiedot

Tulvariskien hallintasuunnitelmat

Tulvariskien hallintasuunnitelmat Tulvariskien hallintasuunnitelmat Helsingin ja Espoon rannikkoalue Vesien- ja merenhoidon sekä tulvariskien hallinnan kuulemistilaisuus Helsinki 26.2.2015 Tulvariskien hallinnan suunnittelu - taustaa Tulvadirektiivi

Lisätiedot

EHDOTUS LAPIN MERKITTÄVIKSI TULVARISKIALUEIKSI

EHDOTUS LAPIN MERKITTÄVIKSI TULVARISKIALUEIKSI Ehdotus Lapin merkittäviksi tulvariskialueiksi LAPELY/29/07.02/2011 Lappi 07.10.2011 EHDOTUS LAPIN MERKITTÄVIKSI TULVARISKIALUEIKSI Tausta (Lapin ELY-keskus) on arvioinut vesistöjen ja merenpinnan noususta

Lisätiedot

Ivalojoen vesistöalueen tulvariskien hallintasuunnitelman ja ympäristöselostuksen

Ivalojoen vesistöalueen tulvariskien hallintasuunnitelman ja ympäristöselostuksen IVALOJOEN TULVARYHMÄ Ivalojoen vesistöalueen tulvariskien hallintasuunnitelman ja ympäristöselostuksen lähtökohdat, tavoitteet ja valmistelu Tausta Tulvariskien hallinnalla tarkoitetaan sellaisia toimenpiteitä,

Lisätiedot

Tulvariskien hallintasuunnitelmat

Tulvariskien hallintasuunnitelmat Tulvariskien hallintasuunnitelmat Loviisan rannikkoalue Vesien- ja merenhoidon sekä tulvariskien hallinnan kuulemistilaisuus Porvoo 24.2.2015 Tulvariskien hallinnan suunnittelu - taustaa Tulvadirektiivi

Lisätiedot

EHDOTUS POHJOIS-POHJANMAAN MERKITTÄVIKSI TULVARISKIALUEIKSI

EHDOTUS POHJOIS-POHJANMAAN MERKITTÄVIKSI TULVARISKIALUEIKSI EHDOTUS POHJOIS-POHJANMAAN MERKITTÄVIKSI TULVARISKIALUEIKSI Korteoja ylävirtaan keväällä 2000, Suomen Ilmakuva Oy POHJOIS-POHJANMAAN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS 2011 2/5 Tausta (ELY-keskus)

Lisätiedot

Merkittävän tulvariskin arviointi ja kriteerit

Merkittävän tulvariskin arviointi ja kriteerit Merkittävän tulvariskin arviointi ja kriteerit vesistö- ja meritulvat Mikko Sane Suomen ympäristökeskus SYKE Vesistö- ja meritulvariskien alustava arviointi 5.10.2017 Miten merkittävä tulvariski arvioidaan

Lisätiedot

Tulvadirektiivin toimeenpanon ja vesienhoidon yhteensovittaminen

Tulvadirektiivin toimeenpanon ja vesienhoidon yhteensovittaminen Tulvadirektiivin toimeenpanon ja vesienhoidon yhteensovittaminen 1 Lainsäädäntö Tulvadirektiivi (2007/60/EY) Laki tulvariskien hallinnasta (620/2010) Valtioneuvoston asetus tulvariskien hallinnasta (659/2010)

Lisätiedot

Meri- ja jokitulvat Helsingin seudulla, miten niistä selviydytään?

Meri- ja jokitulvat Helsingin seudulla, miten niistä selviydytään? Meri- ja jokitulvat Helsingin seudulla, miten niistä selviydytään? Helsingin seudun ilmastoseminaari 2013, yksikön päällikkö Kari Rantakokko Uudenmaan ELY-keskus Vantaanjoen virtaamien muutokset ilmastonmuutoksen

Lisätiedot

Hulevesitulvariskien alustava arviointi Utajärven kunnassa

Hulevesitulvariskien alustava arviointi Utajärven kunnassa LIITE 1/22.3.2012. Hulevesitulvariskien alustava arviointi Utajärven kunnassa Aihe: Hulevesitulvariskien alustava arviointi Alue: Utajärven kunta Tekijä: Jouni Jurva Pvm: 20.01.2012 Tunnus ja diaarinumero:

Lisätiedot

Mitä tavoitteita tulvariskien hallinnalle pitäisi asettaa?

Mitä tavoitteita tulvariskien hallinnalle pitäisi asettaa? Mitä tavoitteita tulvariskien hallinnalle pitäisi asettaa? Keskustelutilaisuus Kemijoen vesistöalueen tulvariskien hallinnan suunnittelusta 31.1.2013, Rovaniemi 4.2.2013 Tulvadirektiivi (2007/60/EY) 4

Lisätiedot

Loviisan rannikkoalueen tulvariskien hallintasuunnitelman ja ympäristöselostuksen valmistelu

Loviisan rannikkoalueen tulvariskien hallintasuunnitelman ja ympäristöselostuksen valmistelu Dnro UUDELY/32/07.02/2013 Uusimaa Loviisan rannikkoalueen tulvariskien hallintasuunnitelman ja ympäristöselostuksen valmistelu Tausta Tulvariskien hallinnalla tarkoitetaan sellaisia toimenpiteitä, joilla

Lisätiedot

Kuntien vastuulla oleva tulvariskien hallinnan suunnittelu Marika Kämppi yhdyskuntatekniikan asiantuntija Suomen Kuntaliitto

Kuntien vastuulla oleva tulvariskien hallinnan suunnittelu Marika Kämppi yhdyskuntatekniikan asiantuntija Suomen Kuntaliitto Kuntien vastuulla oleva tulvariskien hallinnan suunnittelu 29.3.2010 Marika Kämppi yhdyskuntatekniikan asiantuntija Suomen Kuntaliitto 1. Tulvalainsäädännön toimenpiteet kunnille 5.4.2011 2 LAINSÄÄDÄNTÖ

Lisätiedot

Mistä tulvariskien hallinnan suunnittelussa on kysymys?

Mistä tulvariskien hallinnan suunnittelussa on kysymys? Mistä tulvariskien hallinnan suunnittelussa on kysymys? Keskustelutilaisuus Kemijoen vesistöalueen tulvariskien hallinnan suunnittelusta Rovaniemi 31.1.2013 Kai Kaatra, MMM 2000-luvun tulvat Meriveden

Lisätiedot

Katsaus hulevesitulvariskin alustavaan arviointiin

Katsaus hulevesitulvariskin alustavaan arviointiin Hulevesifoorumi 15.4.2010 Kuntatalo Katsaus hulevesitulvariskin alustavaan arviointiin Mikko Huokuna, SYKE Direktiivi tulvariskien arvioinnista ja hallinnasta Tavoitteena on vähentää tulvista ihmisten

Lisätiedot

Tulvat. Pelastustoimea kuormittavat vaaralliset säätilanteet koulutus 6.2.2013. Vesistöinsinööri Varpu Rajala, Etelä-Savon ELY-keskus

Tulvat. Pelastustoimea kuormittavat vaaralliset säätilanteet koulutus 6.2.2013. Vesistöinsinööri Varpu Rajala, Etelä-Savon ELY-keskus Tulvat Pelastustoimea kuormittavat vaaralliset säätilanteet koulutus 6.2.2013 Esityksen sisältö Yleisesti ELY-keskuksien tulvatehtävistä Tulvien luokittelu ja syyt Tulvien esiintyminen Itä-Suomessa Tulvariskit

Lisätiedot

Lapuanjoen vesistöalueen tulvaryhmän viestintäsuunnitelma

Lapuanjoen vesistöalueen tulvaryhmän viestintäsuunnitelma Lapuanjoen vesistöalueen tulvaryhmän viestintäsuunnitelma Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 22.1.2013 Sisältö Johdanto... 3 Viestinnän nykytila... 3 Ydinviesti ja tavoitteet...

Lisätiedot

Tulvalain toimeenpano Lapissa ja Tulvariskien alustava arviointi Tornionjoen-Muonionjoen vesistöalueella

Tulvalain toimeenpano Lapissa ja Tulvariskien alustava arviointi Tornionjoen-Muonionjoen vesistöalueella Tulvalain toimeenpano Lapissa ja Tulvariskien alustava arviointi Tornionjoen-Muonionjoen vesistöalueella Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Vesivara ja ympäristöpalvelut ryhmän esimies Timo

Lisätiedot

Hulevesitulvariskien alustava arviointi Iisalmen kaupungin alueella

Hulevesitulvariskien alustava arviointi Iisalmen kaupungin alueella Hulevesitulvariskien alustava arviointi Iisalmen kaupungin alueella Aihe: Hulevesitulvariskien alustava arviointi Alue: Iisalmi Tekijä: suunnittelupäällikkö Jyrki Könttä Pvm: 4.10.2011 Tunnus ja diaarinumero:

Lisätiedot

Hulevesitulvariskien alustava arviointi Juankosken kaupungissa

Hulevesitulvariskien alustava arviointi Juankosken kaupungissa Hulevesitulvariskien alustava arviointi Juankosken kaupungissa Aihe: Hulevesitulvariskien alustava arviointi Alue: Juankosken kaupunki Tekijä(t): Ari Räsänen, Tiia Pelkonen Pvm: 14.10.2011 Tunnus ja diaarinumero:

Lisätiedot

HULEVESITULVARISKIEN ALUSTAVA ARVIOINTI IKAALISTEN KAUPUNKI

HULEVESITULVARISKIEN ALUSTAVA ARVIOINTI IKAALISTEN KAUPUNKI HULEVESITULVARISKIEN ALUSTAVA ARVIOINTI IKAALISTEN KAUPUNKI 16.11.2011 Sisältö 1 TAUSTA... 2 2 HULEVESITULVARISKIEN ALUSTAVAN ARVIOINNIN PERUSTEET... 2 3 HULEVESITULVARISKIEN ALUSTAVAN ARVIOINNIN TOTEUTUS...

Lisätiedot

Kymijoen vesistöalueen tulvaryhmän 4. kokous

Kymijoen vesistöalueen tulvaryhmän 4. kokous Kymijoen vesistöalueen tulvaryhmän 4. kokous Torstaina 11.4.2013 klo 10.00-14.00, neuvotteluhuone Kahvitupa, Salpausselänkatu 22, Kouvola Keski-Suomen ELY-keskus, neuvotteluhuone 2-3.1, Technopolis Innova

Lisätiedot

Tulvariskien hallinnan suunnittelu

Tulvariskien hallinnan suunnittelu Tulvariskien hallinnan suunnittelu Kemijoen tulvariskien hallinnan monitavoitearvioinnin sidosryhmätyöpaja Rovaniemi 3.12.2013 & Kemijärvi 4.12.2013 Lapin ELY-keskus/Ympäristö ja luonnonvarat/ Vesivarayksikkö

Lisätiedot

Hulevesitulvariskien alustava arviointi

Hulevesitulvariskien alustava arviointi Hulevesitulvariskien alustava arviointi Antti Parjanne Suomen ympäristökeskus SYKE Vesistö- ja meritulvariskien alustava arviointi 6.10.2017 Porin kaupunki Hulevesitulvariskien arvioita 1. kierrokselta

Lisätiedot

Tulvariskien hallintaa Satakunnassa oikuttelevassa ilmastossa

Tulvariskien hallintaa Satakunnassa oikuttelevassa ilmastossa Tulvariskien hallintaa Satakunnassa oikuttelevassa ilmastossa Olli-Matti Verta 9.2.2013 11.2.2013 1 Satakunnan tulvariskialueet MMM nimennyt 22.12.2011 Perustuu tulvariskien alustavaan arviointiin (laki

Lisätiedot

Tulvariskien hallinnan suunnittelun seuraavat vaiheet Mikko Huokuna, SYKE

Tulvariskien hallinnan suunnittelun seuraavat vaiheet Mikko Huokuna, SYKE Tulvariskien hallinnan suunnittelun seuraavat vaiheet 5.10.2017 Mikko Huokuna, SYKE Tulvariskien hallinnan suunnittelun seuraavat vaiheet Tarkistamiset: Tulvariskien alustava arviointi 22.12.2018 merkittävien

Lisätiedot

TEKNINEN KESKUS NOKIAN KAUPUNKI HULEVESITULVIEN ALUSTAVA ARVIOINTI

TEKNINEN KESKUS NOKIAN KAUPUNKI HULEVESITULVIEN ALUSTAVA ARVIOINTI NOKIAN KAUPUNKI HULEVESITULVIEN ALUSTAVA ARVIOINTI 1 Aihe: Alue: Tekijä(t): Pvm: 17.11.2011 Tunnus ja diaarinumero: KAN 1253/2010 Hulevesitulvariskien alustava arviointi Nokian kaupunki suunnitteluinsinööri

Lisätiedot

Helmikuun työllisyyskatsaus 2/2013

Helmikuun työllisyyskatsaus 2/2013 NÄKYMIÄ HELMIKUU 2013 KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUS Helmikuun työllikatsaus 2/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 26.3.2013 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2013 Työttömänä olevia työnhakijoista oli Kaakkois-Suomessa

Lisätiedot

Marraskuun työllisyyskatsaus 11/2013

Marraskuun työllisyyskatsaus 11/2013 NÄKYMIÄ MARRASKUU 2013 KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUS Marraskuun työllisyyskatsaus 11/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 20.12.2013 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus marraskuu 2013 Kaakkois-Suomessa oli

Lisätiedot

Kymijoen vesistöalueen tulvaryhmän 6. kokous. Tiistaina klo ELY-keskus Neuvotteluhuone Aula 2. Videoneuvottelu.

Kymijoen vesistöalueen tulvaryhmän 6. kokous. Tiistaina klo ELY-keskus Neuvotteluhuone Aula 2. Videoneuvottelu. Kymijoen vesistöalueen tulvaryhmän 6. kokous Tiistaina 3.12.2013 klo 9.00-13.00 ELY-keskus Neuvotteluhuone Aula 2 Videoneuvottelu Osallistujat Hanna Lampinen Matti Paavola Tuulikki Miettinen Reijo Seppälä

Lisätiedot

Tulviin varautuminen

Tulviin varautuminen Tulviin varautuminen Ilmastonmuutos ja paikalliset ratkaisut -seminaari 11.10.2012 Mikko Huokuna, SYKE Ilmastonmuutoksen vaikutukset vesistötulviin Kevättulvat pienenevät ja aikaistuvat Poikkeuksen muodostaa

Lisätiedot

Helsingin ja Espoon rannikkoalueen tulvariskien hallintasuunnitelman ja ympäristöselostuksen valmistelu

Helsingin ja Espoon rannikkoalueen tulvariskien hallintasuunnitelman ja ympäristöselostuksen valmistelu Dnro UUDELY/32/07.02/2013 Uusimaa Helsingin ja Espoon rannikkoalueen tulvariskien hallintasuunnitelman ja ympäristöselostuksen valmistelu Tausta Tulvariskien hallinnalla tarkoitetaan sellaisia toimenpiteitä,

Lisätiedot

LIITE 1. Topografia Kokemäenjoen vesistöalueella.

LIITE 1. Topografia Kokemäenjoen vesistöalueella. LIITE 1. Topografia Kokemäenjoen vesistöalueella. LIITE 2. Topografia Kokemäenjoen osavaluma-alueella 35.1. LIITE 3. Topografia Kokemäenjoen osavaluma-alueella 35.2. LIITE 4. Topografia Kokemäenjoen osavaluma-alueella

Lisätiedot

Heinäkuun työllisyyskatsaus 7/2012

Heinäkuun työllisyyskatsaus 7/2012 2011 tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu 2012 tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä -5,7-6,4-6,7-5,7-5,7-4,5-4,3-4,5-4,0-3,9-2,9-2,6-0,6 1,1 2,5 2,9 3,0 3,2 4,0 NÄKYMIÄ

Lisätiedot

Tiedottaminen, kuuleminen ja osallistuminen Kymijoen vesistön tulvariskien hallintasuunnitelman valmistelusta

Tiedottaminen, kuuleminen ja osallistuminen Kymijoen vesistön tulvariskien hallintasuunnitelman valmistelusta Kaakkois-Suomi Tiedottaminen, kuuleminen ja osallistuminen Kymijoen vesistön tulvariskien hallintasuunnitelman valmistelusta Tausta Tulvariskien hallinnalla tarkoitetaan sellaisia toimenpiteitä, joilla

Lisätiedot

Lokakuun työllisyyskatsaus 10/2012

Lokakuun työllisyyskatsaus 10/2012 NÄKYMIÄ LOKAKUU 2012 Lokakuun työllisyyskatsaus 10/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 20.11.2012 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus lokakuu 2012 Työttömänä olevien työnhakijoiden määrä oli lokakuun lopussa

Lisätiedot

Kysely hulevesitulvista ja niihin liittyvästä varautumisesta ja tiedottamisesta

Kysely hulevesitulvista ja niihin liittyvästä varautumisesta ja tiedottamisesta https://link.webropolsurveys.com/preview/index/91412308-fb18-413c-bce9-6efcedd066b6 Sivu 1/1 Kysely hulevesitulvista ja niihin liittyvästä varautumisesta ja tiedottamisesta Mikäli kunnassanne hulevesiasioista

Lisätiedot

Vesien- ja merenhoidon yhteistyöryhmä Lappeenranta. Taina Ihaksi

Vesien- ja merenhoidon yhteistyöryhmä Lappeenranta. Taina Ihaksi Vesien- ja merenhoidon yhteistyöryhmä 21.10.2014 Lappeenranta Taina Ihaksi Yleistä vesienhoidosta VPD (2000/60/EY) ja laki vesien- ja merenhoidon järjestämisestä (1299/2004) Suunnittelu tehdään vesienhoitoalueittain

Lisätiedot

RAUTJÄRVEN KUNTA TEKNINEN KESKUS Rakennusvalvonta

RAUTJÄRVEN KUNTA TEKNINEN KESKUS Rakennusvalvonta 1 RAUTJÄRVEN KUNTA TEKNINEN KESKUS Rakennusvalvonta OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUSIMINEN 1. LÄHDÖKOHDAT Peruste rakennusjärjestyksen uudistamiseksi Alue Rautjärven

Lisätiedot

Hulevesitulvariskien alustava arviointi ja merkittävien tulvariskialueiden nimeäminen

Hulevesitulvariskien alustava arviointi ja merkittävien tulvariskialueiden nimeäminen Hulevesitulvariskien alustava arviointi ja merkittävien tulvariskialueiden nimeäminen Mikko Huokuna, Suomen ympäristökeskus, Hulevesitulvariskien hallinnan suunnittelu, 29.3.2011 Yleistä tulvariskien alustavasta

Lisätiedot

Elinekeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten tehtävät hulevesitulvariskien hallinnassa. Kuntaliiton koulutuspäivät

Elinekeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten tehtävät hulevesitulvariskien hallinnassa. Kuntaliiton koulutuspäivät Elinekeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten tehtävät hulevesitulvariskien hallinnassa Kuntaliiton koulutuspäivät 29.3.2011 1 Tulvariskien hallintalaki (620/2010) 4 ELY-keskuksen tehtävät avustaa kuntia

Lisätiedot

VESIENHOIDON YHTEISTYÖRYHMÄN KOKOUS

VESIENHOIDON YHTEISTYÖRYHMÄN KOKOUS Kaakkois-Suomi MUISTIO 15.5.2012 VESIENHOIDON YHTEISTYÖRYHMÄN KOKOUS Aika: 7.5.2012 klo 12.30-15.30 Paikka: Lappeenranta, Scandic Hotel Patria, kauppakatu 21, Lehmus-kabinetti Paikalla: Visa Niittyniemi

Lisätiedot

Tiivistelmä Turun, Raision, Naantalin ja Rauman rannikkoalueen tulvariskien hallintasuunnitelmaehdotuksesta

Tiivistelmä Turun, Raision, Naantalin ja Rauman rannikkoalueen tulvariskien hallintasuunnitelmaehdotuksesta Näkymiä lokakuu 204 varsinais-suomen ely-keskus Tiivistelmä Turun, Raision, Naantalin ja Rauman rannikkoalueen tulvariskien hallintasuunnitelmaehdotuksesta Kuva: Minna Uusiniitty-Kivimäki Johdanto Turku,

Lisätiedot

1. Puheenjohtaja Janne Seurujärvi avasi kokouksen klo 10:00

1. Puheenjohtaja Janne Seurujärvi avasi kokouksen klo 10:00 Ivalojoen tulvaryhmän aloituskokouksen muistio LAPELY/5/07.02/2012 8.6.2012 Ivalojoen tulvaryhmän aloituskokouksen muistio Paikka: Ivalo, kunnantalo Aika: 1.6.2012 klo 10:00-11:45 Läsnä: Janne Seurujärvi

Lisätiedot

Kymijoen - Mankalan vesistöalueen rantayleiskaavan muutos Metsäranta-tilan 1:284 alueella,

Kymijoen - Mankalan vesistöalueen rantayleiskaavan muutos Metsäranta-tilan 1:284 alueella, Kaavoitustoimikunta 5 02.03.2015 Kaavoitustoimikunta 28 11.05.2015 Kunnanhallitus 120 18.05.2015 Kaavoitustoimikunta 50 12.10.2015 Kunnanhallitus 229 19.10.2015 Kunnanvaltuusto 87 10.11.2015 Kymijoen -

Lisätiedot

Näkökulmia maankäyttö- ja rakennuslain muuttamiseen

Näkökulmia maankäyttö- ja rakennuslain muuttamiseen Näkökulmia maankäyttö- ja rakennuslain muuttamiseen 12.9.2016 Uudistuksen aikataulu Lakimuutos tulisi voimaan vuonna 2017 ELY-keskuksia koskeva lainsäädäntö ja viranomaistoiminta muuttuvat vuoden 2019

Lisätiedot

ALOITE TAI ASEMAKAAVAN JA ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN VIREILLE TULON SYY Aloitteen on tehnyt Kokkolan kaupunki / Kokkolan Vesi.

ALOITE TAI ASEMAKAAVAN JA ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN VIREILLE TULON SYY Aloitteen on tehnyt Kokkolan kaupunki / Kokkolan Vesi. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS JÄTEVEDENPUHDISTAMO JA BIOKAASULAITOS Kokkolan kaupunki Tekninen palvelukeskus Kaupunkiympäristön vastuualue Kaavoituspalvelut PL

Lisätiedot

Virojoki-Vaalimaa osayleiskaavan muutokset

Virojoki-Vaalimaa osayleiskaavan muutokset VIROLAHDEN KUNTA Virojoki-Vaalimaa osayleiskaavan muutokset lausuntojen ja muistutusten vastineet FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 707-P30712 kuuleminen / vastineet 1 (13) Auranen Maria Sisällysluettelo

Lisätiedot

Torniojoen tulvariskien hallinnan toimenpiteet ja niiden arviointi Tornionjoen tulvariskien hallinnan avoin yleisötilaisuus 5.5.

Torniojoen tulvariskien hallinnan toimenpiteet ja niiden arviointi Tornionjoen tulvariskien hallinnan avoin yleisötilaisuus 5.5. Torniojoen tulvariskien hallinnan toimenpiteet ja niiden arviointi Tornionjoen tulvariskien hallinnan avoin yleisötilaisuus 5.5.2014 Lapin ELY-keskus/Ympäristö ja luonnonvarat/vesivarayksikkö 23.6.2015

Lisätiedot

ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87)

ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87) Liite 5 / Ymp.ltk 21.1.2014 / 8 ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.1.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI

Lisätiedot

KROMITIE, ASEMAKAAVAMUUTOS

KROMITIE, ASEMAKAAVAMUUTOS TORNION KAUPUNKI Tekniset palvelut Kaavoitus ja mittaus 26.1.2016 1(7) KROMITIE, ASEMAKAAVAMUUTOS 26.1.2016 Kuva 1: Kaavamuutosalueen sijainti ilmakuvassa Päivitetty 25.2.2016 TORNION KAUPUNKI Tekniset

Lisätiedot

10 Kymenlaakso. 10.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti KYMENLAAKSO

10 Kymenlaakso. 10.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti KYMENLAAKSO Kulttuuria kartalla 10 Kymenlaakso 10.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 10.1. KYMENLAAKSO Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 3 kpl Taajaan asutut: - kpl Maaseutumaiset: 4 kpl Kymenlaakson

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (7) Yleisten töiden lautakunta Ka/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (7) Yleisten töiden lautakunta Ka/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2015 1 (7) 32 Yleisten töiden lautakunnan lausunto ELY-keskuksen ehdotukseen Vantaanjoen vesistöalueen tulvariskien hallintasuunnitelmaan 2016-2021 HEL 2014-014325 T 11

Lisätiedot

Lausunnot Lapin ELY-keskuksen ehdotuksesta Lapin merkittäviksi tulvariskialueiksi

Lausunnot Lapin ELY-keskuksen ehdotuksesta Lapin merkittäviksi tulvariskialueiksi Lausuntojen koonti LAPELY/29/07.02/2011 07.10.2011 Lausunnot Lapin ELY-keskuksen ehdotuksesta Lapin merkittäviksi tulvariskialueiksi Lapin ELY-keskus on järjestänyt tulvariskilain (620/2010 17 ) mukaisen

Lisätiedot

Tulvariskien hallinnan suunnittelun ajankohtaiset asiat YTR Liisa Maria Rautio, Erika Raitalampi

Tulvariskien hallinnan suunnittelun ajankohtaiset asiat YTR Liisa Maria Rautio, Erika Raitalampi Tulvariskien hallinnan suunnittelun ajankohtaiset asiat 7.4.2014 YTR Liisa Maria Rautio, Erika Raitalampi Tulvadirektiivin toimeenpanon työvaiheet ja aikataulu: I Vaihe: Tulvariskien alustava arviointi

Lisätiedot

Ennen kaavaehdotuksen hyväksymistä kaupunki tekee maankäyttösopimuksen hakijoiden kanssa MRL 91 a ja b edellytysten mukaisesti.

Ennen kaavaehdotuksen hyväksymistä kaupunki tekee maankäyttösopimuksen hakijoiden kanssa MRL 91 a ja b edellytysten mukaisesti. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAPERNAUMI KORTTELI 43 (OSA) TEKNIIKKAKESKUS Suunnittelualueen sijainti alue sijaitsee Seinäjoen kaupungin n korttelissa 43. Alue sijaitsee Ruukintien varressa Kaasumestarinkadun

Lisätiedot

Huhtikuun työllisyyskatsaus 4/2013

Huhtikuun työllisyyskatsaus 4/2013 NÄKYMIÄ HUHTISKUU 2013 KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUS Huhtikuun työllikatsaus 4/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 21.5.2013 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2013 Työttömänä olevien työnhakijoiden määrä

Lisätiedot

TAULUKKO 1 KUNTIEN RAHOITTAMAT KULJETUKSET VUONNA 2010 MAAKUNNITTAIN KÄYTTÖTARPEEN MUKAAN (1 000 ) TAULUKKO 2

TAULUKKO 1 KUNTIEN RAHOITTAMAT KULJETUKSET VUONNA 2010 MAAKUNNITTAIN KÄYTTÖTARPEEN MUKAAN (1 000 ) TAULUKKO 2 TAULUKKO 1 KUNTIEN RAHOITTAMAT KULJETUKSET VUONNA 2010 MAAKUNNITTAIN KÄYTTÖTARPEEN MUKAAN (1 000 ) Alue Avoin joukko- Opetustoim. Sos. toimen Terv.huollon Yhteensä 2009 2008 liikenne kulj. kulj. kulj.

Lisätiedot

TAULUKKO 1 KUNTIEN RAHOITTAMAT KULJETUKSET VUONNA 2013 MAAKUNNITTAIN KÄYTTÖTARPEEN MUKAAN (1 000 ) TAULUKKO 2

TAULUKKO 1 KUNTIEN RAHOITTAMAT KULJETUKSET VUONNA 2013 MAAKUNNITTAIN KÄYTTÖTARPEEN MUKAAN (1 000 ) TAULUKKO 2 TAULUKKO 1 KUNTIEN RAHOITTAMAT KULJETUKSET VUONNA 2013 MAAKUNNITTAIN KÄYTTÖTARPEEN MUKAAN (1 000 ) Alue Avoin joukko- Opetustoim. Sos. toimen Yhteensä 2012 2011 liikenne kulj. kulj. 2013 Etelä-Karjala

Lisätiedot

Kymijoen - Mankalan vesistöalueen rantayleiskaavan muutos tilan Tokkola 4:94 alueella,

Kymijoen - Mankalan vesistöalueen rantayleiskaavan muutos tilan Tokkola 4:94 alueella, Kaavoitustoimikunta 7 02.03.2015 Kaavoitustoimikunta 27 11.05.2015 Kunnanhallitus 119 18.05.2015 Kaavoitustoimikunta 43 24.09.2015 Kunnanhallitus 228 19.10.2015 Kymijoen - Mankalan vesistöalueen rantayleiskaavan

Lisätiedot

Marraskuun työllisyyskatsaus 11/2012

Marraskuun työllisyyskatsaus 11/2012 NÄKYMIÄ MARRASKUU 2012 Marraskuun työllikatsaus 11/2012 Julkaisuvapaa perjantaina 21.12.2012 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2012 Työttömänä olevia työnhakijoita oli kuun lopussa Kaakkois-Suomessa

Lisätiedot

TAULUKKO 1 KUNTIEN RAHOITTAMAT KULJETUKSET VUONNA 2012 MAAKUNNITTAIN KÄYTTÖTARPEEN MUKAAN (1 000 ) TAULUKKO 2

TAULUKKO 1 KUNTIEN RAHOITTAMAT KULJETUKSET VUONNA 2012 MAAKUNNITTAIN KÄYTTÖTARPEEN MUKAAN (1 000 ) TAULUKKO 2 TAULUKKO 1 KUNTIEN RAHOITTAMAT KULJETUKSET VUONNA 2012 MAAKUNNITTAIN KÄYTTÖTARPEEN MUKAAN (1 000 ) Alue Avoin joukko- Opetustoim. Sos. toimen Yhteensä 2011 2010 liikenne kulj. kulj. 2012 Etelä-Karjala

Lisätiedot

Ehdotus Pohjois-Pohjanmaan merkittäviksi tulvariskialueiksi Yhteenveto kuulemisesta ja lausunnoista sekä ELY-keskuksen vastine

Ehdotus Pohjois-Pohjanmaan merkittäviksi tulvariskialueiksi Yhteenveto kuulemisesta ja lausunnoista sekä ELY-keskuksen vastine Tulvariskialueiden nimeämisehdotuksen kuuleminen Dnro POPELY/1/07.02/2011 Ehdotus Pohjois-Pohjanmaan merkittäviksi tulvariskialueiksi Yhteenveto kuulemisesta ja lausunnoista sekä Kuuleminen ehdotuksesta

Lisätiedot

Heinäkuun työllisyyskatsaus 7/2013

Heinäkuun työllisyyskatsaus 7/2013 NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2013 Heinäkuun työllisyyskatsaus 7/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 20.8.2013 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus heinäkuu 2013 Työttömien työnhakijoiden määrä on kasvanut, mutta Kaakkois-Suomessa

Lisätiedot

Juvan kunta Rautjärven yleiskaavan muuttaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Juvan kunta Rautjärven yleiskaavan muuttaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JUVAN KUNTA RAUTJÄRVEN YLEISKAAVAN MUUTTAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön yhteydessä

Lisätiedot

Elokuun työllisyyskatsaus 8/2012

Elokuun työllisyyskatsaus 8/2012 NÄKYMIÄ ELOKUU 2012 Elokuun työllikatsaus 8/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 25.9.2012 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2012 Kaakkois-Suomen työttömien työnhakijoiden määrä on kasvanut 3,0 % viime

Lisätiedot

Kokemäenjokiryhmän kokous: 4. Tulvariskien hallinnan toimenpiteet Kokemäenjoen alueella

Kokemäenjokiryhmän kokous: 4. Tulvariskien hallinnan toimenpiteet Kokemäenjoen alueella Kokemäenjokiryhmän kokous: 4. Tulvariskien hallinnan toimenpiteet Kokemäenjoen alueella 20.3.2014 Esityksen sisältö 1. Tietoisku hallinnan suunnittelusta 2. Tulvariskien hallintasuunnitelman laatiminen

Lisätiedot

Lausunto valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden päivityksestä, liite 6. Maakuntahallitus

Lausunto valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden päivityksestä, liite 6. Maakuntahallitus Lausunto valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden päivityksestä, liite 6 Maakuntahallitus 21.3.2016 Valtakunnallisesti arvokkaat maisema-alueet Maisema-alue -kuuleminen Aineisto on kunnissa ja ELY-keskusten

Lisätiedot

Rantaosayleiskaavamuutoksen selostus

Rantaosayleiskaavamuutoksen selostus Nurmeksen kaupungin Pielisen - Kuokkastenjärven rantaosayleiskaavan osittainen muutos (Haapolahti) Kuva 1: Sijainti Rantaosayleiskaavamuutoksen selostus NURMEKSEN KAUPUNKI Lieksan ja Nurmeksen tekninen

Lisätiedot

Pudasjärven yksityiskohtaiset tulvavaarakartat

Pudasjärven yksityiskohtaiset tulvavaarakartat Tulvavaarakartan laatiminen Dnro: POPELY/1/07.02/2011 Pudasjärven yksityiskohtaiset tulvavaarakartat Diar Isid Pohjois-pohjanmaan ELY-keskus Raportti 27.2.2012 POHJOIS-POHJANMAAN ELINKEINO-, LIIKENNE-

Lisätiedot

Paikka: Elinkeinoyhtiö Inlike, Sairaalantie 3B Aika: klo 12:05-14:30

Paikka: Elinkeinoyhtiö Inlike, Sairaalantie 3B Aika: klo 12:05-14:30 Ivalojoen tulvaryhmän 6. kokouksen pöytäkirja 14.08.2014 LAPELY/5/07.02/2012 Paikka: Elinkeinoyhtiö Inlike, Sairaalantie 3B Aika: 13.8.2014 klo 12:05-14:30 Ivalojoen tulvaryhmän 6. kokouksen pöytäkirja

Lisätiedot

Tulvariskien hallinta ympäristöhallinnon ohjeet ja aineistot

Tulvariskien hallinta ympäristöhallinnon ohjeet ja aineistot Tulvariskien hallinta ympäristöhallinnon ohjeet ja aineistot Vantaan III tulvaseminaari 16.04.2013 Mikko Huokuna, SYKE 2 Mikko Sane, SYKE 9.12.2013 Tulvariskien hallintaa ohjaava lainsäädäntö Tulvariskien

Lisätiedot

Eriävät mielipiteet ehdotuksesta Kemijoen tulvariskien hallintasuunnitelmaksi vuosille

Eriävät mielipiteet ehdotuksesta Kemijoen tulvariskien hallintasuunnitelmaksi vuosille 1 LIITE 11 Eriävät mielipiteet ehdotuksesta Kemijoen tulvariskien hallintasuunnitelmaksi vuosille 2016 2021 Lain tulvariskien hallinnasta 16 :n mukaan tulvaryhmä hyväksyy ehdotuksen suunnitelmaksi ja siihen

Lisätiedot

Tulvariskien hallinnan ja vesienhoidon tavoitteiden yhteensopivuus Lapin vesienhoidon yhteistyöryhmän kokous

Tulvariskien hallinnan ja vesienhoidon tavoitteiden yhteensopivuus Lapin vesienhoidon yhteistyöryhmän kokous Tulvariskien hallinnan ja vesienhoidon tavoitteiden yhteensopivuus Lapin vesienhoidon yhteistyöryhmän kokous 8.5.2014 Lapin ELY-keskus/ Ympäristö ja luonnonvarat/ Vesivarayksikkö/ Niina Karjalainen 23.5.2014

Lisätiedot

Pohjavesialueita koskevan lainsäädännön uudistukset

Pohjavesialueita koskevan lainsäädännön uudistukset Pohjavesialueita koskevan lainsäädännön uudistukset Kaavoituksen ajankohtaispäivä 14.6.2016 Ylitarkastaja Maria Mäkinen Varsinais-Suomen ELY-keskus 13.6.2016 Kartoituksen vaihe Tärkeät pohjavesialueet

Lisätiedot

SAVITAIPALEENTIEN JA LÄHIALUEIDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS

SAVITAIPALEENTIEN JA LÄHIALUEIDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1(6) SAVITAIPALEEN KUNTA SAVITAIPALEENTIEN JA LÄHIALUEIDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1. Aloite ja suunnittelualue Osallistumis-

Lisätiedot

Suositukset kunnille merkittävien hulevesitulvariskialueiden nimeämiseksi

Suositukset kunnille merkittävien hulevesitulvariskialueiden nimeämiseksi KUNTALIITON MUISTIO 18.4.2011 Suositukset kunnille merkittävien hulevesitulvariskialueiden nimeämiseksi 1 Yleistä Laissa (620/2010) ja asetuksessa (659/2010) tulvariskien hallinnasta on säädetty tulvariskien

Lisätiedot

Toukokuun työllisyyskatsaus 5/2013

Toukokuun työllisyyskatsaus 5/2013 NÄKYMIÄ TOUKOKUU 2013 Toukokuun työllikatsaus 5/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 25.6.2013 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2013 Talven ja kevään aiempien kuukausien mukainen työttömyyden kasvuvauhti

Lisätiedot

SAVITAIPALEEN KUNTA KUOLIMON YLEISKAAVAN MUUTOKSET Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

SAVITAIPALEEN KUNTA KUOLIMON YLEISKAAVAN MUUTOKSET Osallistumis- ja arviointisuunnitelma SAVITAIPALEEN KUNTA KUOLIMON YLEISKAAVAN MUUTOKSET 2016 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 29.9.2016 Savitaipaleen kunta Osallistumis- ja arviointisuunnitelma I SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO... 1 2 SUUNNITTELUALUE...

Lisätiedot

Yleistä vesienhoidon suunnittelusta. Pertti Manninen Etelä-Savon elinkeino- liikenne ja ympäristökeskus

Yleistä vesienhoidon suunnittelusta. Pertti Manninen Etelä-Savon elinkeino- liikenne ja ympäristökeskus Yleistä vesienhoidon suunnittelusta Pertti Manninen Etelä-Savon elinkeino- liikenne ja ympäristökeskus Vesienhoidon järjestäminen yleisaikataulu Vesipuitedirektiivin kansallinen toimeenpano Kansalliset

Lisätiedot

Lokakuun työllisyyskatsaus 10/2013

Lokakuun työllisyyskatsaus 10/2013 NÄKYMIÄ LOKAKUU 2013 Lokakuun työllikatsaus 10/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 26.11.2013 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2013 Työttömyyden kuva ei ole Kaakkois-Suomessa olennaisesti muuttunut

Lisätiedot

KAAVJAOS 10 Kaavoitusjaosto 18.1.2012 Valmistelija: kaavoitusarkkitehti Johanna Horelli johanna.horelli (at) sipoo.fi

KAAVJAOS 10 Kaavoitusjaosto 18.1.2012 Valmistelija: kaavoitusarkkitehti Johanna Horelli johanna.horelli (at) sipoo.fi Valtuusto 9 07.04.2014 9 S 23 Söderkullan asemakaavan eteläosan kumoaminen, ehdotus 324/10.02.03/2013 KAAVJAOS 10 Kaavoitusjaosto 18.1.2012 Valmistelija: kaavoitusarkkitehti Johanna Horelli johanna.horelli

Lisätiedot

Alueelle suunnitellaan käyttöä yleisten rakennusten korttelialueena, jonne voidaan sijoittaa kunnan palveluita.

Alueelle suunnitellaan käyttöä yleisten rakennusten korttelialueena, jonne voidaan sijoittaa kunnan palveluita. Kirkonkylän asemakaavan muutos Alhonniityn VU-alueella Kaavatunnus: 2-236 Diaarinro: xx/10.02.03/2014 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.10.2014 Suunnittelualueen sijainti ja nykytilanne Suunnittelualue

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 1/ (6) Ympäristölautakunta Ysp/

Helsingin kaupunki Esityslista 1/ (6) Ympäristölautakunta Ysp/ Helsingin kaupunki Esityslista 1/2016 1 (6) Päätöshistoria Kaupunginhallitus 23.03.2015 305 HAMELY/1743/2014 Päätös Kaupunginhallitus päätti antaa Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle seuraavan

Lisätiedot

Akm 230: Antinkankaan koulun asemakaavan muutos, ehdotus

Akm 230: Antinkankaan koulun asemakaavan muutos, ehdotus Akm 230: Antinkankaan koulun asemakaavan muutos, ehdotus Vastineet ehdotusvaiheen lausuntoihin ja muistutuksiin 8.3.2016 Antinkankaan koulun asemakaavan muutosehdotus on ollut MRL 65 :n ja MRA 27 :n mukaisesti

Lisätiedot

22 LAUSUNTO SUMMAN RISTEYSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOSLUONNOKSESTA

22 LAUSUNTO SUMMAN RISTEYSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOSLUONNOKSESTA Jussi Jääoja, Tuomo Sirkiä KÄSITTELYVERSIO 10042012 18 (33) LAUSUNNOT 1. Rakennuslautakunta 16.3.2012 Dnro HAMINA: 393 /2011 22 LAUSUNTO SUMMAN RISTEYSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOSLUONNOKSESTA Kaupunkisuunnittelu

Lisätiedot

Rantaosayleiskaavamuutoksen selostus

Rantaosayleiskaavamuutoksen selostus Nurmeksen kaupungin Pielisen - Kuokkastenjärven rantaosayleiskaavan osittainen muutos (Tetriniemi) Kuva 1: Sijainti Rantaosayleiskaavamuutoksen selostus NURMEKSEN KAUPUNKI Lieksan ja Nurmeksen tekninen

Lisätiedot

Tulvariskien hallinnan suunnittelu Pyhäjoen seudulla

Tulvariskien hallinnan suunnittelu Pyhäjoen seudulla Tulvariskien hallinnan suunnittelu Pyhäjoen seudulla Kuntien 7. ilmastokonferenssi 8.5.2014 Tampere Olli Utriainen, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus 1 Pohjois-Pohjanmaan tulvariskialueet 2 1 Lähtölaukaus

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN VARAUTUMINEN JA VIRANOMAISYHTEISTOIMINTA

LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN VARAUTUMINEN JA VIRANOMAISYHTEISTOIMINTA LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN VARAUTUMINEN JA VIRANOMAISYHTEISTOIMINTA Ari-Pekka Meuronen Turvallisuuspäällikkö Lappeenrannan kaupunki On todennäköistä, että jotain epätodennäköistä tulee tapahtumaan. -Aristoteles

Lisätiedot

KAAVIN KUNTA KAAVINJÄRVI RIKKAVESI YMPÄRISTÖN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

KAAVIN KUNTA KAAVINJÄRVI RIKKAVESI YMPÄRISTÖN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy OAS 1 (5) KAAVIN KUNTA KAAVINJÄRVI RIKKAVESI YMPÄRISTÖN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

KEMPELEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / KIRKONKYLÄN KOULUKESKUS Luonnosvaiheen mielipiteet, lausunnot ja kaavoittajan esitys vastineiksi

KEMPELEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / KIRKONKYLÄN KOULUKESKUS Luonnosvaiheen mielipiteet, lausunnot ja kaavoittajan esitys vastineiksi KEMPELEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / KIRKONKYLÄN KOULUKESKUS Luonnosvaiheen mielipiteet, lausunnot ja kaavoittajan esitys vastineiksi Suunnittelualue sijaitsee Kempeleen keskustan tilastoalueen (101) Kirkonseudun

Lisätiedot

Maaliskuun työllisyyskatsaus 3/2012

Maaliskuun työllisyyskatsaus 3/2012 NÄKYMIÄ MAALISKUU 2012 Maaliskuun työllisyyskatsaus 3/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 24.4.2012 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus maaliskuu 2012 Työttömyys kääntyi Kaakkois-Suomessa keskitalvella

Lisätiedot

SUODENNIEMEN JYRMYSJÄRVEN ALUEEN UUSI ASEMA- KAAVA

SUODENNIEMEN JYRMYSJÄRVEN ALUEEN UUSI ASEMA- KAAVA SASTAMALAN KAUPUNKI TEKNINEN LAUTAKUNTA 1/6 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUODENNIEMEN JYRMYSJÄRVEN ALUEEN UUSI ASEMA- KAAVA ALUEEN SIJAINTI Uusi asemakaava koskee Sastamalan kaupungin Suodenniemen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden rantaosayleiskaavan 2. osan muutos Kuorasjärvi, pohjoisosa, Kuusikallio

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden rantaosayleiskaavan 2. osan muutos Kuorasjärvi, pohjoisosa, Kuusikallio OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Alavuden rantaosayleiskaavan 2. osan muutos Kuorasjärvi, pohjoisosa, 10-405-23-89 Kuusikallio Maankäyttö- ja rakennuslain 63 1 momentin mukaan kaavaa laadittaessa

Lisätiedot

Toukokuun työllisyyskatsaus 5/2012

Toukokuun työllisyyskatsaus 5/2012 tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu NÄKYMIÄ TOUKOKUU 2012 Toukokuun työllisyyskatsaus 5/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 26.6.2012 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus

Lisätiedot

Joukkoliikenteen palvelutason vahvistaminen Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen alueella

Joukkoliikenteen palvelutason vahvistaminen Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen alueella Päätös 1 (3) JAKELUN MUKAAN Joukkoliikenteen palvelutason vahvistaminen Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen alueella ASIA Joukkoliikenteen palvelutason vahvistaminen Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen alueelle RATKAISU,

Lisätiedot

Sulkavan kunta Vilkalahden ja Hopeasaaren itäosien asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Sulkavan kunta Vilkalahden ja Hopeasaaren itäosien asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma SULKAVAN KUNTA SULKAVAN KYLÄ OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLITUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön yhteydessä riittävän varhaisessa

Lisätiedot