Lokakuun työllisyyskatsaus 10/2012

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lokakuun työllisyyskatsaus 10/2012"

Transkriptio

1 NÄKYMIÄ LOKAKUU 2012 Lokakuun työllisyyskatsaus 10/2012 Julkaisuvapaa tiistaina klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus lokakuu 2012 Työttömänä olevien työnhakijoiden määrä oli lokakuun lopussa Kaakkois-Suomessa 7 prosenttia suurempi kuin vuosi sitten. Koko maassa TE-toimistoissa työttömänä olevien henkilöiden määrä on kasvanut 10,5 %. Työttömyyden lisäys on voimistunut kesän kuukausista. Työpaikkoja tuli lokakuussa avoimeksi runsas 1100, hieman enemmän kuin vuosi sitten. Eniten paikkoja on ollut avoinna palvelualojen ja kaupallisen työn ammateissa. Työttömyyden kasvuvauhti on jonkin verran kiihtynyt vuoden aikaisemmista kuukausista. 10,0 KAAKKOIS-SUOMI Työttömien työnhakijoiden määrän muutos edellisen vuoden vastaavasta kuukaudesta, % (ml. lomautetut) (Tiedot: TEM/ Työnvälitystilasto) 7,0 5,0 1,1 2,5 2,9 3,0 3,2 4,0 3,0 3,4 0,0-5,0-10,0-5,7-6,4-6,7-5,7-5,7-4,5-4,3-4,5-4,0-3,9-2,9-2,6-0,6-15, tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu 2012 tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka Osassa kuntia työttömien määrä on lisääntynyt selvästi: yli kymmenen prosenttia, mutta joissakin kunnissa (Haminassa, Virolahdella, Ruokolahdella, Rautjärvellä ja Suomenniemellä) työttömiä on puolestaan vähemmän kuin viime vuoden lokakuussa. Suhteellinen työttömyys on edelleen korkeinta Kotkassa, jossa työttömänä oli 15,4 % työvoimasta. Kotkan työttömyyden kasvu on kuitenkin hidastunut aiemmista kuukausista. Paras suhteellinen tilanne on Virolahdella, jossa työttömiä oli 6,9 % työvoimasta ja työttömyys on laskusuuntainen.

2 Nuorten työttömyys on kehittynyt kaksijakoisesti. Määrä on kasvanut Etelä-Karjalassa ja lisäys on suurempi kuin kokonaistyöttömyyden kasvu. Sen sijaan Kymenlaaksossa nuorten työttömien määrä on hieman laskenut. Monet työnhakijat kärsivät pitkään jatkuneesta työttömyydestä. Vähintään vuoden yhtäjaksoisesti työttömänä olleita oli lokakuussa runsas 4700 henkeä. Lisäystä vuoden takaiseen on yli 12 %. Pitkäaikaistyöttömien osuus kaikista työttömistä on samalla kasvanut. Lokakuussa osuus oli 27,1 %, vuotta aikaisemmin 25,8 %. 30,0 Kaakkois-Suomen PITKÄAIKAISTYÖTTÖMIEN työnhakijoiden osuus kaikista työttömistä %, kuukausittain (TEM; työnvälitystilasto) 24,0 18,0 12,0 6, ,0 Kaakkois-Suomen työ- ja elinkeinotoimistoihin avautui lokakuussa 1119 uutta työpaikkaa. Koko maassa määrä oli Kaakkois-Suomen paikat lisääntyivät hieman, mutta koko maan luku oli vuoden takaista pienempi. Kuluva vuosi yhteen laskien paikkamäärä on Kaakkois-Suomessa edellisvuoden tasolla. Viime kuukausien tapaan paikkoja on eniten tarjolla erilaisissa palvelualojen ja kaupallisen työn ammateissa. Näiden alojen paikat ovat noin 40 % kaikista avoimista paikoista. Teollisuuden ja rakentamisen yhteenlasketut paikat jäävät kymmeneen prosenttiin. Seuraava, marraskuun 2012 tilannetta käsittelevä katsaus ilmestyy perjantaina

3 Työttömät työnhakijat (lomautetut mukaanluettuna) ja avoimet työpaikat työnvälityksessä TYÖNVÄLITYSTILASTO, TILANNEKATSAUS JA KUUKAUSIKERTOMUS TYÖTTÖMÄT TYÖNHAKIJAT (lomautetut mukaanluettuna) JA AVOIMET TYÖPAIKAT TYÖNVÄLITYKSESSÄ TE-toimisto Työvoima Kaikki Työttömät työnhakijat Työttö- Alle Yli Työttö- Kuukauden uudet työn- (ml. lomautetut) mistä 25- vuo- mien avoimet työpaikat hakijat työttömien lomau- vuotiaat den osuus muutos tetut työttömät tyött. työvoi- luku- muutos kaikkiaan joista ed. olleet masta määrä ed. naiset vuoteen % vuoteen % % % 2) ELY-KESKUS YHT ,7 % 7, , ,4 1) Kouvola ,2 % 11, , ,5 Kotka ,7 % 4, , ,3 KYMENLAAKSO ,0 % 7, , ,0 Etelä-Karjala ,9 % 6, , ,6 ETELÄ-KARJALA ,9 % 6, , ,6 2) KOKO MAA ,8 % 10, , ,1 Lähde: Työ- ja elinkeinoministeriö, Työnvälitystilasto 1) TE-toimistojen alueiden työvoima: Tilastokeskuksen työssäkäyntitilaston luku. 2) Työvoima Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen alueella ja koko maassa on Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen edellisen vuoden vastaavan neljänneksen työvoimaluku. 3

4 Työttömät työnhakijat (mukana lomautetut) ja avoimet työpaikat ammattiryhmittäin ja TE-toimistoittain TK 8-9 TYÖNVÄLITYSTILASTO, TILANNEKATSAUS TYÖTTÖMÄT TYÖNHAKIJAT (mukana lomautetut) JA AVOIMET TYÖPAIKAT AMMATTIRYHMITTÄIN JA TE -TOIMISTOITTAIN TE-toimisto AMMATTIRYHMÄ X YHTEENSÄ ELY-KESKUS YHT. TYÖTTÖMÄT PAIKAT Kouvola TYÖTTÖMÄT PAIKAT Kotka TYÖTTÖMÄT PAIKAT KYMENLAAKSO TYÖTTÖMÄT PAIKAT Etelä-Karjala TYÖTTÖMÄT PAIKAT ETELÄ-KARJALA TYÖTTÖMÄT PAIKAT AMMATTIRYHMÄT: 0 = Tekninen, luonnontiet., 2 = Hallinto- ja toimistotyö 6 = Rakennustyö, kaivos- ja yhteiskuntatiet. ja 3 = Kaupallinen työ louhintatyö taiteellinen työ 4 = Maa- ja metsätaloustyö, 7-8 = Teollinen työ 1 = Terveyden huolto, kalastusala 9 = Palvelutyö sosiaalialan työ 5 = Kuljetus- ja liikennetyö X = Muualla luokittelematon työ Lähde: Työ- ja elinkeinoministeriö, Työnvälitystilasto 4

5 Työttömät työnhakijat ja avoimet työpaikat kunnittain TK14A TYÖNVÄLITYSTILASTO, TILANNEKATSAUS TYÖTTÖMÄT TYÖNHAKIJAT JA AVOIMET TYÖPAIKAT KUNNITTAIN KUNTA Työvoima Työttömien Työttömät työnhakijat (ml. henk. koht. lomautetut) Avoimet 1) osuus Yhteensä työttömien Työttömistä Alle 25- Yli vuo- työtyövoimasta muutos ed. naiset vuotiaat den tyött. paikat % vuoteen % % olleet ELY-KESKUS YHT , ,9% 40, IITTI , ,8% 43, KOUVOLA , ,4% 38, Kouvolan seutukunta , ,0% 39, HAMINA , ,5% 40, MIEHIKKÄLÄ 867 8, ,8% 40, VIROLAHTI , ,0% 43, KOTKA , ,4% 40, PYHTÄÄ , ,9% 43, Kotka-Haminan seutukunta , ,4% 40, KYMENLAAKSO , ,5% 39, IMATRA , ,7% 43, RAUTJÄRVI , ,1% 39, RUOKOLAHTI , ,3% 40, PARIKKALA , ,6% 40, Imatran seutukunta , ,6% 42, LAPPEENRANTA , ,1% 42, LEMI , ,1% 42, LUUMÄKI , ,2% 38, TAIPALSAARI , ,3% 39, SAVITAIPALE , ,6% 37, SUOMENNIEMI ,0 42-2,3% 26, Lappeenrannan seutukunta , ,8% 41, ETELÄ-KARJALA , ,0% 41, KOKO MAA , ,5% 42, ) Kuntien ja maakuntien työvoima on Tilastokeskuksen työssäkäyntitilaston luku. Työvoima Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen alueella ja koko maassa on Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen edellisen vuoden vastaavan neljänneksen työvoimaluku. Sisältö: avoimet työpaikat työpaikan sijaintikunnan ja työttömät työnhakijat (henkilökohtaisesti ilmoittautuneet lomautetut ml.) asuinkunnan mukaan laskentapäivänä. Huom! Työllisyyslain käsitteiden mukaisesti näissä kuntakohtaisissa työttömien tiedoissa ovat henkilökohtaisesti ilmoittautuneet lomautetut mukana. Jos kuntien luvut toimiston alueelta lasketaan yhteen, ne poikkeavat toimistoittain ilmoitetuista luvuista,jotka lasketaan sen mukaan missä toimistossa henkilö on työnhakijana, vaikkei hän asuisikaan toimiston alueen kunnissa. Luvuista puuttuvat lisäksi ne työpaikat, jotka sijaitsevat Suomen alueen ulkopuolella sekä ne työnhakijat, jotka asuvat muualla kuin Suomessa (esim. Ruot sissa). Tilastointikäytäntöjen vuoksi kunnittaiset tiedot poikkeavat joiltakin osin TE-toimistoittaisista luvuista... = TIETOA EI OLE SAATU, SE ON LIIAN EPÄVARMA ESITETTÄVÄKSI TAI SE ON SALASSAPITOSÄÄNNÖN ALAINEN Lähde: Työ- ja elinkeinoministeriö, Työnvälitystilasto 5

6 Lisätietoja: Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Erikoistutkija Niilo Melolinna, Kaakkois-Suomen ELY-keskus, puh , Työ- ja elinkeinotoimistoissa alueensa osalta: Kotkan TE-toimisto: Toimialajohtaja Jaana Turunen, puh , Etelä-Karjalan TE-toimisto: Apulaistoimistonjohtaja Matti Vepsäläinen, puh , Kouvolan TE-toimisto: Toimialapäällikkö Merja Jaatinen, puh , Lähde: Työ- ja elinkeinoministeriö, työnvälitystilasto Työnvälitystilaston perusluvut ja työttömien osuudet työvoimasta ovat saatavissa ELY-keskuksittain, seutukunnittain ja kunnittain myös ToimialaOnlinen vapaasti saatavilla olevista aineistoista osoitteesta: kohdasta Tilastokanta/Työllisyys ja työvoima/työnvälitystilastot NÄKYMIÄ LOKAKUU 2012 KAAKKOIS-SUOMEN TYÖLLISYYSKATSAUS LOKAKUU 2012 Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Elinkeinot, työvoima, osaaminen ja kulttuuri -vastuualue

Heinäkuun työllisyyskatsaus 7/2012

Heinäkuun työllisyyskatsaus 7/2012 2011 tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu 2012 tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä -5,7-6,4-6,7-5,7-5,7-4,5-4,3-4,5-4,0-3,9-2,9-2,6-0,6 1,1 2,5 2,9 3,0 3,2 4,0 NÄKYMIÄ

Lisätiedot

Marraskuun työllisyyskatsaus 11/2012

Marraskuun työllisyyskatsaus 11/2012 NÄKYMIÄ MARRASKUU 2012 Marraskuun työllikatsaus 11/2012 Julkaisuvapaa perjantaina 21.12.2012 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2012 Työttömänä olevia työnhakijoita oli kuun lopussa Kaakkois-Suomessa

Lisätiedot

Elokuun työllisyyskatsaus 8/2012

Elokuun työllisyyskatsaus 8/2012 NÄKYMIÄ ELOKUU 2012 Elokuun työllikatsaus 8/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 25.9.2012 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2012 Kaakkois-Suomen työttömien työnhakijoiden määrä on kasvanut 3,0 % viime

Lisätiedot

Toukokuun työllisyyskatsaus 5/2012

Toukokuun työllisyyskatsaus 5/2012 tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu NÄKYMIÄ TOUKOKUU 2012 Toukokuun työllisyyskatsaus 5/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 26.6.2012 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus

Lisätiedot

Maaliskuun työllisyyskatsaus 3/2012

Maaliskuun työllisyyskatsaus 3/2012 NÄKYMIÄ MAALISKUU 2012 Maaliskuun työllisyyskatsaus 3/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 24.4.2012 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus maaliskuu 2012 Työttömyys kääntyi Kaakkois-Suomessa keskitalvella

Lisätiedot

Heinäkuun työllisyyskatsaus 7/2013

Heinäkuun työllisyyskatsaus 7/2013 NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2013 Heinäkuun työllisyyskatsaus 7/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 20.8.2013 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus heinäkuu 2013 Työttömien työnhakijoiden määrä on kasvanut, mutta Kaakkois-Suomessa

Lisätiedot

Joulukuun työllisyyskatsaus 12/2012

Joulukuun työllisyyskatsaus 12/2012 NÄKYMIÄ JOULUKUU 2012 Joulukuun työllikatsaus 12/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 22.1.2013 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2012 Työttömänä olevien työnhakijoiden määrä oli Kaakkois-Suomessa vuoden

Lisätiedot

Marraskuun työllisyyskatsaus 11/2013

Marraskuun työllisyyskatsaus 11/2013 NÄKYMIÄ MARRASKUU 2013 KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUS Marraskuun työllisyyskatsaus 11/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 20.12.2013 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus marraskuu 2013 Kaakkois-Suomessa oli

Lisätiedot

Toukokuun työllisyyskatsaus 5/2013

Toukokuun työllisyyskatsaus 5/2013 NÄKYMIÄ TOUKOKUU 2013 Toukokuun työllikatsaus 5/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 25.6.2013 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2013 Talven ja kevään aiempien kuukausien mukainen työttömyyden kasvuvauhti

Lisätiedot

Helmikuun työllisyyskatsaus 2/2013

Helmikuun työllisyyskatsaus 2/2013 NÄKYMIÄ HELMIKUU 2013 KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUS Helmikuun työllikatsaus 2/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 26.3.2013 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2013 Työttömänä olevia työnhakijoista oli Kaakkois-Suomessa

Lisätiedot

Toukokuun työllisyyskatsaus 5/2014

Toukokuun työllisyyskatsaus 5/2014 NÄKYMIÄ TOUKOIKUU 2014 Toukokuun työllisyyskatsaus 5/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 24.6.2014 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus toukokuu 2014 Työttömyys on lisääntynyt toukokuussa hieman enemmän

Lisätiedot

Huhtikuun työllisyyskatsaus 4/2013

Huhtikuun työllisyyskatsaus 4/2013 NÄKYMIÄ HUHTISKUU 2013 KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUS Huhtikuun työllikatsaus 4/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 21.5.2013 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2013 Työttömänä olevien työnhakijoiden määrä

Lisätiedot

Lokakuun työllisyyskatsaus 10/2013

Lokakuun työllisyyskatsaus 10/2013 NÄKYMIÄ LOKAKUU 2013 Lokakuun työllikatsaus 10/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 26.11.2013 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2013 Työttömyyden kuva ei ole Kaakkois-Suomessa olennaisesti muuttunut

Lisätiedot

Joulukuun työllisyyskatsaus 12/2013

Joulukuun työllisyyskatsaus 12/2013 NÄKYMIÄ JOULUKUU 2013 Joulukuun työllikatsaus 12/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 21.1.2014 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2013 Työttömien työnhakijoiden määrä on Kaakkois-Suomessa lisääntynyt

Lisätiedot

Helmikuun työllisyyskatsaus 2/2014

Helmikuun työllisyyskatsaus 2/2014 NÄKYMIÄ HELMIKUU 2014 Helmikuun työllisyyskatsaus 2/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 25.3.2014 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus kuu 2014 Työttömyyden peruskuva on säilynyt ennallaan. Työttömien määrä

Lisätiedot

Maaliskuun työllisyyskatsaus 3/2014

Maaliskuun työllisyyskatsaus 3/2014 NÄKYMIÄ MAALISKUU Maaliskuun työllisyyskatsaus 3/ Julkaisuvapaa torstaina 24.4. klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus maaliskuu Työttömyys kasvaa edelleen, mutta Kaakkois-Suomessa hitaammin kuin Suomessa

Lisätiedot

Huhtikuun työllisyyskatsaus 4/2014

Huhtikuun työllisyyskatsaus 4/2014 NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2014 Huhtikuun työllisyyskatsaus 4/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 20.5.2014 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus huhtikuu 2014 Kaakkois-Suomen työttömien työnhakijoiden määrä on lisääntynyt

Lisätiedot

Tammikuun työllisyyskatsaus 1/2013

Tammikuun työllisyyskatsaus 1/2013 NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2013 Tammikuun työllikatsaus 1/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 26.2.2013 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllikatsaus tammikuu 2013 Kaakkois-Suomen asukkaista oli tammikuun lopussa työttömänä 20114

Lisätiedot

Lokakuun työllisyyskatsaus 10/2014

Lokakuun työllisyyskatsaus 10/2014 NÄKYMIÄ LOKAKUU 2014 KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUS Lokakuun työllikatsaus 10/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 25.11.2014 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2014 Kaakkois-Suomen työttömien työnhakijoiden

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus heinäkuu 2015

Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus heinäkuu 2015 NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2015 KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUS Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2015 Julkaisuvapaa tiistaina 25.8.2015 klo 9.00 Parikkala Ruokolahti Rautjärvi Savitaipale Taipalsaari Imatra Lemi Iitti

Lisätiedot

Elokuun työllisyyskatsaus 8/2014

Elokuun työllisyyskatsaus 8/2014 NÄKYMIÄ ELOKUU 2014 Elokuun työllisyyskatsaus 8/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 23.9.2014 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus elokuu 2014 Työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi elokuussa edelleen,

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus syyskuu 2015

Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus syyskuu 2015 NÄKYMIÄ SYYSKUU 2015 KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUS Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2015 Julkaisuvapaa tiistaina 20.10.2015 klo 9.00 Parikkala Ruokolahti Rautjärvi Savitaipale Taipalsaari Imatra Lemi Iitti

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus lokakuu 2015

Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus lokakuu 2015 NÄKYMIÄ LOKAKUU 2015 KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUS Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2015 Julkaisuvapaa tiistaina 24.11.2015 klo 9.00 Parikkala Ruokolahti Rautjärvi Savitaipale Taipalsaari Imatra Lemi Iitti

Lisätiedot

Joulukuun työllisyyskatsaus 12/2014

Joulukuun työllisyyskatsaus 12/2014 NÄKYMIÄ JOULUKUU 2014 KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUS Joulukuun työllisyyskatsaus 12/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 20.1.2015 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus joulukuu 2014 Kaakkois-Suomen työttömyys

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus marraskuu 2015

Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus marraskuu 2015 NÄKYMIÄ MARRASKUU 2015 KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUS Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2015 Julkaisuvapaa tiistaina 22.12.2015 klo 9.00 Parikkala Ruokolahti Rautjärvi Savitaipale Taipalsaari Imatra Lemi Iitti

Lisätiedot

Tammikuun työllisyyskatsaus 1/2015

Tammikuun työllisyyskatsaus 1/2015 NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2015 KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUS Tammikuun työllisyyskatsaus 1/2015 Julkaisuvapaa tiistaina 24.2.2015 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus tammikuu 2015 Tammikuun lopussa Kaakkois-Suomessa

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus joulukuu 2015

Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus joulukuu 2015 NÄKYMIÄ JOULUKUU 2015 KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUS Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2015 Julkaisuvapaa keskiviikkona 27.1.2016 klo 9.00 Parikkala Ruokolahti Rautjärvi Savitaipale Taipalsaari Imatra Lemi

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus huhtikuu 2015

Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus huhtikuu 2015 NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2015 KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUS Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2015 Julkaisuvapaa keskiviikkona 27.5.2015 klo 9.00 Parikkala Ruokolahti Rautjärvi Savitaipale Taipalsaari Imatra Lemi

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus toukokuu 2015

Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus toukokuu 2015 NÄKYMIÄ TOUKOKUU 2015 KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUS Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2015 Julkaisuvapaa keskiviikkona 24.6.2015 klo 9.00 Parikkala Ruokolahti Rautjärvi Savitaipale Taipalsaari Imatra Lemi

Lisätiedot

Lapin työllisyyskatsaus kesäkuu 2012

Lapin työllisyyskatsaus kesäkuu 2012 NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2012 LAPIN ELY-KESKUS Lapin työllisyyskatsaus kesäkuu 2012 Julkaisuvapaa tiistaina 24.7.2012 klo 9.00 Työttömien osuus työvoimasta Alle 10 % 10-14,9 % 15-19,9 % 20-24,9 % 25 % ja yli Työttömiä

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 4/2012

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 4/2012 NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2012 ETELÄ-POHJANMAAN ELY-KESKUS Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 4/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 22.5.2012 klo 9:00 Työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi hieman viime

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 6/2013

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 6/2013 NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2013 POHJOIS-KARJALAN ELY-KESKUS Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 6/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 23.7.2013 klo 9.00 12.000 työtöntä työnhakijaa Pohjois-Karjalassa Pohjois-Karjalassa

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 9/2012

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 9/2012 NÄKYMIÄ SYYSKUU 2012 ETELÄ-POHJANMAAN ELY-KESKUS Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 9/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 23.10.2012 klo 9:00 Työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi 5,8 % viime vuodesta

Lisätiedot

Satakunnan työllisyyskatsaus 10/2012

Satakunnan työllisyyskatsaus 10/2012 NÄKYMIÄ LOKAKUU 2012 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 10/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 20.11.2012 klo 9.00 Työttömyys lisääntynyt myös Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 11/2013

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 11/2013 NÄKYMIÄ JOULUKUU 2013 POHJOIS-KARJALAN ELY-KESKUS Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 11/2013 Julkaisuvapaa perjantaina 20.12.2013 klo 9.00 Pohjois-Karjalassa 11.100 työtöntä työnhakijaa Pohjois-Karjalassa

Lisätiedot

Lokakuun työllisyyskatsaus 10/2012

Lokakuun työllisyyskatsaus 10/2012 NÄKYMIÄ LOKAKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jaakko Pesola 040 725 5814 Santtu Sundvall 050 380 6231 Lokakuun työllisyyskatsaus 10/ Julkaisuvapaa tiistaina 20.11. klo 9.00 Avoimia työpaikkoja runsaasti

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 10/2012

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 10/2012 NÄKYMIÄ LOKAKUU 2012 ETELÄ-POHJANMAAN ELY-KESKUS Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 10/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 20.11.2012 klo 9:00 Työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi 9,1 % viime

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 12/2012

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 12/2012 NÄKYMIÄ JOULUKUU 2012 ETELÄ-POHJANMAAN ELY-KESKUS Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 12/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 22.1.2013 klo 9:00 Työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi 9,6 % viime

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 4/2013

Etelä-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 4/2013 NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2013 ETELÄ-POHJANMAAN ELY-KESKUS Etelä-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 4/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 21.5.2013 klo 9:00 Työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi 11,6 % viime vuodesta Etelä-Pohjanmaalla

Lisätiedot

Joulukuun työllisyyskatsaus 12/2012

Joulukuun työllisyyskatsaus 12/2012 NÄKYMIÄ JOULUKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jaakko Pesola 040 725 5814 Santtu Sundvall 050 380 6231 Joulukuun työllisyyskatsaus 12/ Julkaisuvapaa tiistaina 22.1.2013 klo 9.00 Pitkäaikaistyöttömiä

Lisätiedot

Satakunnan työllisyyskatsaus 7/2012

Satakunnan työllisyyskatsaus 7/2012 NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2012 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 7/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 21.8.2012 klo 9.00 Työttömyys laskenut viime vuoden heinäkuusta Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 1/2012

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 1/2012 NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2012 ETELÄ-POHJANMAAN ELY-KESKUS Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 1/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 21.2.2012 klo 9.00 Työttömien työnhakijoiden määrä maltillisessa laskussa

Lisätiedot

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus marraskuu 2012

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus marraskuu 2012 NÄKYMIÄ JOULUKUU 2012 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus marraskuu 2012 Julkaisuvapaa 21.12.2012 klo 9.00 Työttömyys kasvoi edelleen marraskuussa Kanta- ja Päijät-Hämeen maakuntien

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 2/2012

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 2/2012 NÄKYMIÄ HELMIKUU 2012 ETELÄ-POHJANMAAN ELY-KESKUS Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 2/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 20.3.2012 klo 9.00 Työttömien työnhakijoiden määrä jatkaa maltillista laskuaan

Lisätiedot

Syyskuun työllisyyskatsaus 9/2013

Syyskuun työllisyyskatsaus 9/2013 NÄKYMIÄ SYYSKUU 2013 KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUS Syyskuun työllikatsaus 9/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 22.10.2013 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2013 Työttömien työnhakijoiden määrä on lisääntynyt

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 11/2012

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 11/2012 NÄKYMIÄ MARRASKUU 2012 ETELÄ-POHJANMAAN ELY-KESKUS Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 11/2012 Julkaisuvapaa perjantaina 21.12.2012 klo 9:00 Työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi 12,1 % viime

Lisätiedot

Maaliskuun työllisyyskatsaus 3/2012

Maaliskuun työllisyyskatsaus 3/2012 NÄKYMIÄ MAALISKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jaakko Pesola 040 7255814 Jouni Nupponen 050 3955170 Maaliskuun työllisyyskatsaus 3/ Julkaisuvapaa tiistaina 24.4. klo 9.00 Pitkäaikaistyöttömiä enemmän

Lisätiedot

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus joulukuu 2012

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus joulukuu 2012 NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2013 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus joulukuu 2012 Julkaisuvapaa 22.1.2013 klo 9.00 Työttömien määrä kasvoi joulukuussa Kanta- ja Päijät-Hämeen maakuntien työ-

Lisätiedot

Marraskuun työllisyyskatsaus 11/2012

Marraskuun työllisyyskatsaus 11/2012 NÄKYMIÄ MARRASKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jaakko Pesola 040 725 5814 Jouni Nupponen 050 395 5170 Marraskuun työllisyyskatsaus 11/ Julkaisuvapaa perjantaina 21.12. klo 9.00 Työttömiä nuoria 14

Lisätiedot

Kainuun työllisyyskatsaus, marraskuu 2012

Kainuun työllisyyskatsaus, marraskuu 2012 NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 21.12. klo 9.00 Työttömyys sinnitteli edelleen vuoden takaista korkeammalla Työvoiman kysynnän selvä kasvu ei riittänyt painamaan

Lisätiedot

Toukokuun työllisyyskatsaus 5/2014

Toukokuun työllisyyskatsaus 5/2014 NÄKYMIÄ TOUKOKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen 0295 021 117 Tuunia Keränen 0295 020 914 Toukokuun työllisyyskatsaus 5/ Julkaisuvapaa tiistaina 24.6. klo 9.00 Työttömyys jatkoi kasvuaan

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 11/2012

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 11/2012 NÄKYMIÄ JOULUKUU 2012 POHJOIS-KARJALAN ELY-KESKUS Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 11/2012 Julkaisuvapaa perjantaina 21.12.2012 klo 9.00 Pohjois-Karjalassa 10.500 työtöntä työnhakijaa Pohjois-Karjalassa

Lisätiedot

Keski-Suomen työllisyyskatsaus

Keski-Suomen työllisyyskatsaus NÄKYMIÄ MARRASKUU 2012 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 30.11.2012 Julkaisuvapaa perjantaina 21.12.2012 klo 9:00 Työnhakijat Työttömyys jatkaa kasvuaan. Keski-Suomessa oli työ- ja

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa. Lokakuu Lähde: TEM, Työnvälitystilasto.

Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa. Lokakuu Lähde: TEM, Työnvälitystilasto. Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa Lokakuu 2014. Lähde: TEM, Työnvälitystilasto. Terminologiaa Alle 25-vuotiaiden virta yli 3kk työttömyyteen, % Alle 25-vuotiaiden kolmen kuukauden työttömyyden ylittävien

Lisätiedot

Lokakuun työllisyyskatsaus 10/2013

Lokakuun työllisyyskatsaus 10/2013 NÄKYMIÄ LOKAKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Santtu Sundvall 0295 020 914 Jouni Nupponen 0295 021 117 Lokakuun työllisyyskatsaus 10/ Julkaisuvapaa tiistaina 26.11. klo 9.00 Pitkäaikaistyöttömyys jatkaa

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa. Lokakuu Lähde: TEM, työnvälitystilasto.

Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa. Lokakuu Lähde: TEM, työnvälitystilasto. Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa Lokakuu 2015. Lähde: TEM, työnvälitystilasto. Terminologiaa Alle 25-vuotiaiden virta yli 3kk työttömyyteen, % Alle 25-vuotiaiden kolmen kuukauden työttömyyden ylittävien

Lisätiedot

Toukokuun työllisyyskatsaus 5/2012

Toukokuun työllisyyskatsaus 5/2012 NÄKYMIÄ TOUKOKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jaakko Pesola 040 7255814 Santtu Sundvall 050 3806231 Toukokuun työllisyyskatsaus 5/ Julkaisuvapaa tiistaina 26.6. klo 9.00 Uudellamaalla työttömiä työnhakijoita

Lisätiedot

Etelä-Savossa työttömyys on lisääntynyt vuodentakaisesta tilanteesta koko maata vähemmän kaikissa ammattiryhmissä

Etelä-Savossa työttömyys on lisääntynyt vuodentakaisesta tilanteesta koko maata vähemmän kaikissa ammattiryhmissä NÄKYMIÄ MARRASKUU 2013 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Etelä-Savossa työttömyys on lisääntynyt vuodentakaisesta tilanteesta koko maata vähemmän kaikissa ammattiryhmissä Työllisyyskatsaus, lokakuu 2013 26.11.2013

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa. Toukokuu Lähde: TEM, työnvälitystilasto.

Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa. Toukokuu Lähde: TEM, työnvälitystilasto. Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa Toukokuu. Lähde: TEM, työnvälitystilasto. Terminologiaa Alle 25-vuotiaiden virta yli 3kk työttömyyteen, % Alle 25-vuotiaiden kolmen kuukauden työttömyyden ylittävien

Lisätiedot

Marraskuun työllisyyskatsaus 11/2013

Marraskuun työllisyyskatsaus 11/2013 NÄKYMIÄ MARRASKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen 0295 021 117 Marraskuun työllisyyskatsaus 11/ Julkaisuvapaa perjantaina 20.12. klo 9.00 Työttömiä työnhakijoita vajaa neljännes enemmän

Lisätiedot

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus lokakuu 2012

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus lokakuu 2012 NÄKYMIÄ MARRASKUU 2012 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus lokakuu 2012 Julkaisuvapaa 20.11.2012 klo 9.00 Työttömyys kasvoi lokakuussa Kanta- ja Päijät-Hämeen maakuntien työ- ja elinkeinotoimistoissa

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 7/2013

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 7/2013 NÄKYMIÄ ELOKUU 2013 POHJOIS-KARJALAN ELY-KESKUS Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 7/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 20.8.2013 klo 9.00 Työttömien työnhakijoiden määrä Pohjois-Karjalassa yli 12.500 Pohjois-Karjalassa

Lisätiedot

Kainuun työllisyyskatsaus, lokakuu 2012

Kainuun työllisyyskatsaus, lokakuu 2012 NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 20.11. klo 9.00 Työttömyys ylittää jo kahden vuoden takaisen tason Kainuussa työttömyys kasvaa silti hitaammin kuin muualla Suomessa

Lisätiedot

Työttömyys vähenee taas Kainuussa Työttömät kouluttautuvat - nuorisotyöttömyys väheni kuukaudessa 15 %

Työttömyys vähenee taas Kainuussa Työttömät kouluttautuvat - nuorisotyöttömyys väheni kuukaudessa 15 % NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 20.3. klo 9.00 Työttömyys vähenee taas Kainuussa Työttömät kouluttautuvat - nuorisotyöttömyys väheni kuukaudessa 15 % Vuoden vaihteessa

Lisätiedot

Heinäkuun työllisyyskatsaus 7/2012

Heinäkuun työllisyyskatsaus 7/2012 NÄKYMIÄ HEINÄKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jaakko Pesola 040 725 5814 Santtu Sundvall 050 380 6231 Heinäkuun työllisyyskatsaus 7/ Julkaisuvapaa tiistaina 21.8. klo 9.00 Työttömyys jatkaa kasvuaan

Lisätiedot

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus syyskuu 2012

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus syyskuu 2012 NÄKYMIÄ LOKAKUU 2012 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus syyskuu 2012 Julkaisuvapaa 23.10.2012 klo 9.00 Nuorten työttömyys lisääntyi molemmissa maakunnissa Kanta- ja Päijät-Hämeen

Lisätiedot

Etelä-Savossa TE-toimiston aktivointipalveluissa 350 henkilöä edellisvuoden lokakuuta vähemmän. Työllisyyskatsaus, lokakuu klo 9.

Etelä-Savossa TE-toimiston aktivointipalveluissa 350 henkilöä edellisvuoden lokakuuta vähemmän. Työllisyyskatsaus, lokakuu klo 9. NÄKYMIÄ MARRASKUU 2015 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Etelä-Savossa TE-toimiston aktivointipalveluissa 350 henkilöä edellisvuoden lokakuuta vähemmän Työllisyyskatsaus, lokakuu 2015 24.11.2015 klo 9.00 Työttömät

Lisätiedot

Työttömyys jumiutui huhtikuussa lähes vuoden takaiselle tasolle

Työttömyys jumiutui huhtikuussa lähes vuoden takaiselle tasolle NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 22.5. klo 9.00 Työttömyys jumiutui kuussa lähes vuoden takaiselle tasolle Työttömyys väheni Kajaanin seudulla, mutta kasvoi samanaikaisesti

Lisätiedot

Huhtikuun työllisyyskatsaus 4/2014

Huhtikuun työllisyyskatsaus 4/2014 NÄKYMIÄ HUHTIKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen 0295 021 117 Tuunia Keränen 0295 020 914 Huhtikuun työllisyyskatsaus 4/ Julkaisuvapaa tiistaina 20.5. klo 9.00 Työttömyys edelleen kasvussa

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa. Syyskuu Lähde: TEM, työnvälitystilasto.

Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa. Syyskuu Lähde: TEM, työnvälitystilasto. Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa Syyskuu 2015. Lähde: TEM, työnvälitystilasto. Terminologiaa Alle 25-vuotiaiden virta yli 3kk työttömyyteen, % Alle 25-vuotiaiden kolmen kuukauden työttömyyden ylittävien

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa. Maaliskuu Lähde: TEM, Työnvälitystilasto.

Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa. Maaliskuu Lähde: TEM, Työnvälitystilasto. Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa Maaliskuu. Lähde: TEM, Työnvälitystilasto. Terminologiaa Alle 25-vuotiaiden virta yli 3kk työttömyyteen, % Alle 25-vuotiaiden kolmen kuukauden työttömyyden ylittävien

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa. Elokuu Lähde: TEM, työnvälitystilasto.

Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa. Elokuu Lähde: TEM, työnvälitystilasto. Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa Elokuu 2015. Lähde: TEM, työnvälitystilasto. Terminologiaa Alle 25-vuotiaiden virta yli 3kk työttömyyteen, % Alle 25-vuotiaiden kolmen kuukauden työttömyyden ylittävien

Lisätiedot

Kainuun työllisyyskatsaus, syyskuu 2012

Kainuun työllisyyskatsaus, syyskuu 2012 NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllikatsaus, kuu Julkistettavissa 23.10. klo 9.00 Työttömyys selvästi vuoden takaista korkeammalla Työvoiman kysynnän kasvu ei riittänyt painamaan työttömyyttä enää

Lisätiedot

Elokuun työllisyyskatsaus 8/2012

Elokuun työllisyyskatsaus 8/2012 NÄKYMIÄ ELOKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jaakko Pesola 040 725 5814 Jouni Nupponen 050 395 5170 Elokuun työllisyyskatsaus 8/ Julkaisuvapaa tiistaina 25.9. klo 9.00 Avoimia työpaikkoja tarjolla vähemmän

Lisätiedot

Syyskuun työllisyyskatsaus 9/2012

Syyskuun työllisyyskatsaus 9/2012 NÄKYMIÄ SYYSKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jaakko Pesola 040 725 5814 Jouni Nupponen 050 395 5170 Syyskuun työllisyyskatsaus 9/ Julkaisuvapaa tiistaina 23.10. klo 9.00 Työttömiä työnhakijoita 7 %

Lisätiedot

Palkkatuella työllistettyjen määrä lähes puolittunut Etelä-Savossa vuodentakaisesta. Työllisyyskatsaus, marraskuu klo 9.

Palkkatuella työllistettyjen määrä lähes puolittunut Etelä-Savossa vuodentakaisesta. Työllisyyskatsaus, marraskuu klo 9. NÄKYMIÄ JOULUKUU 2015 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Palkkatuella työllistettyjen määrä lähes puolittunut Etelä-Savossa vuodentakaisesta Työllisyyskatsaus, marraskuu 2015 22.12.2015 klo 9.00 Työttömät työnhakijat

Lisätiedot

KAAKKOIS SUOMI. Työllisyyskatsaus

KAAKKOIS SUOMI. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Elokuussa 18 262 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Parikkala 11,0 Kaakkois Suomen työ ja elinkeinotoimistossa oli elokuun lopussa yhteensä 18

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 9/2012

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 9/2012 NÄKYMIÄ LOKAKUU 2012 POHJOIS-KARJALAN ELY-KESKUS Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 9/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 23.10.2012 klo 9.00 Pohjois-Karjalassa 9.900 työtöntä työnhakijaa Pohjois-Karjalassa oli

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 11/2014

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 11/2014 NÄKYMIÄ JOULUKUU 2014 POHJOIS-KARJALAN ELY-KESKUS Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 11/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 23.12.2014 klo 9.00 Työttömien määrä lisääntyi hieman Pohjois-Karjalassa oli marraskuun

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 5/2013

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 5/2013 NÄKYMIÄ KESÄKUU 2013 POHJOIS-KARJALAN ELY-KESKUS Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 5/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 25.6.2013 klo 9.00 Työttömiä työnhakijoita Pohjois-Karjalassa 7,8 % enemmän kuin vuosi

Lisätiedot

Lapin työllisyyskatsaus kesäkuu 2015

Lapin työllisyyskatsaus kesäkuu 2015 NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2015 LAPIN ELY-KESKUS Lapin työllisyyskatsaus kesäkuu 2015 Julkaisuvapaa tiistaina 21.7.2015 klo 9.00 Työttömien osuus työvoimasta Alle 10 % 10-14,9 % 15-19,9 % 20-24,9 % 25 % ja yli Lapissa

Lisätiedot

Syyskuun työllisyyskatsaus 9/2013

Syyskuun työllisyyskatsaus 9/2013 NÄKYMIÄ SYYSKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen 0295 021 117 Santtu Sundvall 0295 020 914 Syyskuun työllisyyskatsaus 9/ Julkaisuvapaa tiistaina 22.10. klo 9.00 Pitkäaikaistyöttömiä kolmannes

Lisätiedot

Kesäkuun työllisyyskatsaus 6/2013

Kesäkuun työllisyyskatsaus 6/2013 NÄKYMIÄ KESÄKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen 050 395 5170 Kesäkuun työllisyyskatsaus 6/ Julkaisuvapaa tiistaina 23.7. klo 9.00 Työttömiä työnhakijoita kesäkuun lopussa yli 74 000 Uudenmaan

Lisätiedot

Lapin työllisyyskatsaus heinäkuu 2012

Lapin työllisyyskatsaus heinäkuu 2012 NÄKYMIÄ ELOKUU 2012 LAPIN ELY-KESKUS Lapin työllisyyskatsaus heinäkuu 2012 Julkaisuvapaa tiistaina 21.8.2012 klo 9.00 Työttömien osuus työvoimasta Alle 10 % 10-14,9 % 15-19,9 % 20-24,9 % 25 % ja yli Työttömiä

Lisätiedot

Kainuun työllisyyskatsaus, elokuu 2012

Kainuun työllisyyskatsaus, elokuu 2012 NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 25.9. klo 9.00 Työttömyys väheni roimasti kuussa, mutta pysytteli edelleen hieman vuoden takaista korkeammalla Työvoiman kysyntä

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa. Syyskuu Lähde: TEM, Työnvälitystilasto.

Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa. Syyskuu Lähde: TEM, Työnvälitystilasto. Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa Syyskuu 2014. Lähde: TEM, Työnvälitystilasto. Terminologiaa Alle 25-vuotiaiden virta yli 3kk työttömyyteen, % Alle 25-vuotiaiden kolmen kuukauden työttömyyden ylittävien

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 7/2013

Etelä-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 7/2013 NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2013 ETELÄ-POHJANMAAN ELY-KESKUS Etelä-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 7/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 20.8.2013 klo 9:00 Työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi 13,4 % viime vuodesta Etelä-Pohjanmaalla

Lisätiedot

Heinäkuun työllisyyskatsaus 7/2013

Heinäkuun työllisyyskatsaus 7/2013 NÄKYMIÄ HEINÄKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Santtu Sundvall 0295 020 914 Jouni Nupponen 0295 021 117 Heinäkuun työllisyyskatsaus 7/ Julkaisuvapaa tiistaina 20.8. klo 9.00 Alle 25-vuotiaita työttömiä

Lisätiedot

Tammikuun työllisyyskatsaus 1/2014

Tammikuun työllisyyskatsaus 1/2014 NÄKYMIÄ TAMMIKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen 0295 021 117 Tuunia Keränen 0295 020 914 Tammikuun työllisyyskatsaus 1/ Julkaisuvapaa tiistaina 25.2. klo 9.00 Avoimia työpaikkoja tammikuun

Lisätiedot

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 4/2012

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 4/2012 NÄKYMIÄ TOUKOKUU 2012 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 4/2012 Julkaisuvapaa 22.5.2012 klo 9.00 Työttömyys kääntyi kasvuun Päijät-Hämeessä Kanta- ja Päijät-Hämeen maakuntien työ-

Lisätiedot

Työttömyys kasvoi Etelä-Savossa heinäkuussa. Työllisyyskatsaus, heinäkuu klo 9.00

Työttömyys kasvoi Etelä-Savossa heinäkuussa. Työllisyyskatsaus, heinäkuu klo 9.00 NÄKYMIÄ ELOKUU 2015 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Työttömyys kasvoi Etelä-Savossa heinäkuussa Työllisyyskatsaus, heinäkuu 2015 25.8.2015 klo 9.00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa oli heinäkuun lopussa työttömänä

Lisätiedot

KAAKKOIS SUOMI. Työllisyyskatsaus

KAAKKOIS SUOMI. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Lokakuussa 18 229 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Parikkala 11,6 Kaakkois Suomen työ ja elinkeinotoimistossa oli lokakuun lopussa yhteensä

Lisätiedot

Syyskuun työllisyyskatsaus 9/2014

Syyskuun työllisyyskatsaus 9/2014 NÄKYMIÄ SYYSKUU 2014 Syyskuun työllikatsaus 9/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 21.10.2014 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2014 Kaakkois-Suomessa oli kuun lopussa 20042 työtä vailla olevaa työnhakijaa.

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 4/2014

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 4/2014 NÄKYMIÄ TOUKOKUU 2014 POHJOIS-KARJALAN ELY-KESKUS Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 4/2014 Julkaisuvapaa torstaina 20.5.2014 klo 9.00 Työttömiä 150 henkilöä vähemmän kuin vuosi sitten Pohjois-Karjalassa

Lisätiedot

Etelä-Savon työttömyys pahimmillaan sitten vuoden 2005 joulukuun. Työllisyyskatsaus, joulukuu klo 9.00

Etelä-Savon työttömyys pahimmillaan sitten vuoden 2005 joulukuun. Työllisyyskatsaus, joulukuu klo 9.00 NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2015 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Etelä-Savon työttömyys pahimmillaan sitten vuoden 2005 joulukuun Työllisyyskatsaus, joulukuu 2014 20.1.2015 klo 9.00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa oli

Lisätiedot

Etelä-Savossa työttömien määrä lisääntynyt vuodentakaisesta eniten rakennus- ja kuljetustyössä. Työllisyyskatsaus, heinäkuu

Etelä-Savossa työttömien määrä lisääntynyt vuodentakaisesta eniten rakennus- ja kuljetustyössä. Työllisyyskatsaus, heinäkuu NÄKYMIÄ ELOKUU 2014 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Etelä-Savossa työttömien määrä lisääntynyt vuodentakaisesta eniten rakennus- ja kuljetustyössä Työllisyyskatsaus, heinäkuu 2014 26.8.2014 klo 9:00 Työttömät työnhakijat

Lisätiedot

Toukokuun työllisyyskatsaus 5/2013

Toukokuun työllisyyskatsaus 5/2013 NÄKYMIÄ TOUKOKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Santtu Sundvall 050 380 6231 Toukokuun työllisyyskatsaus 5/ Julkaisuvapaa tiistaina 25.6. klo 9.00 Työttömien määrä pysynyt koko alkuvuoden korkealla tasolla

Lisätiedot

Kainuun työllisyyskatsaus, maaliskuu 2014

Kainuun työllisyyskatsaus, maaliskuu 2014 NÄKYMIÄ 2014 KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, maaliskuu 2014 Julkistettavissa 24.4.2014 klo 9.00 Lomautukset ja pitkäaikaistyöttömyyden kasvu lisäsivät Kainuun työttömyyttä Kainuussa oli maaliskuun

Lisätiedot

Palvelu- ja myyntityön työpaikkoja tänä vuonna työnvälityksessä selvästi viime vuosia vähemmän. Työllisyyskatsaus, syyskuu

Palvelu- ja myyntityön työpaikkoja tänä vuonna työnvälityksessä selvästi viime vuosia vähemmän. Työllisyyskatsaus, syyskuu NÄKYMIÄ LOKAKUU 2014 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Palvelu- ja myyntityön työpaikkoja tänä vuonna työnvälityksessä selvästi viime vuosia vähemmän Työllisyyskatsaus, syyskuu 2014 21.10.2014 klo 9:00 Työttömät

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 6/2012

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 6/2012 NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2012 POHJOIS-KARJALAN ELY-KESKUS Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 6/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 24.7.2012 klo 9.00 Työttömiä työnhakijoita 11.060 Pohjois-Karjalassa oli kesäkuun lopussa

Lisätiedot