Tiedottaminen, kuuleminen ja osallistuminen Kymijoen vesistön tulvariskien hallintasuunnitelman valmistelusta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tiedottaminen, kuuleminen ja osallistuminen Kymijoen vesistön tulvariskien hallintasuunnitelman valmistelusta"

Transkriptio

1 Kaakkois-Suomi Tiedottaminen, kuuleminen ja osallistuminen Kymijoen vesistön tulvariskien hallintasuunnitelman valmistelusta Tausta Tulvariskien hallinnalla tarkoitetaan sellaisia toimenpiteitä, joilla pyritään arvioimaan ja pienentämään tulvariskejä sekä estämään tai vähentämään tulvista aiheutuvia vahinkoja. Tulvariskien hallinnan suunnitteluun kuuluvat tulvariskien alustava arviointi sekä tulvakarttojen ja tulvariskien hallintasuunnitelmien laatiminen merkittäville tulvariskialueille. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset ovat arvioineet Suomen tulvariskit. Ehdotuksista merkittäviksi tulvariskialueiksi oli mahdollisuus esittää mielipiteensä. Maa- ja metsätalousministeriö nimesi merkittävät tulvariskialueet. Kymijoen vesistössä on kaksi merkittävää tulvariskialuetta: Kymijoen alaosan alue sekä Jyväskylän alue. Näiden alueiden tulvariskien hallinnan suunnittelua koordinoimaan on asetettu tulvaryhmä. Työ painottuu merkittäville tulvariskialueille, mutta myös muu vesistöalue otetaan huomioon suunnittelussa. Kymijoen vesistön tulvaryhmään kuuluu edustajia Kymenlaakson liitosta, Keski-Suomen liitosta, ELY-keskuksista (Kaakkois-Suomi, Häme, Etelä-Savo, Pohjois-Savo, Uusimaa ja Keski-Suomi), Kymenlaakson pelastuslaitoksesta, Keski- Suomen pelastuslaitoksesta, Kouvolan, Kotkan ja Jyväskylän kaupungeista sekä Pyhtään kunnasta. Tulvaryhmän tehtävä on: 1) käsitellä tulvariskien hallintasuunnitelmaa varten laaditut selvitykset; 2) asettaa tulvariskien hallinnan tavoitteet; 3) hyväksyä suunnitelmaehdotus ja siihen sisältyvät toimenpiteet. 4) järjestää vuorovaikutus viranomaisten sekä elinkeinonharjoittajien, maa- ja vesialueiden omistajien, vesien käyttäjien ja asianomaisten järjestöjen edustajien kanssa. KERRO MIELIPITEESI Toivomme kansalaisilta ja sidosryhmiltä vastauksia erityisesti seuraaviin kysymyksiin: KAAKKOIS-SUOMEN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Salpausselänkatu 22 Vaihde PL 1041, Kouvola

2 2/9 Ovatko sivulla 3 esitetyt tavoitteet riittäviä? Tavoitteet Tarvitaanko muita tavoitteita tulvariskien vähentämiseksi? Ovatko kuvassa 4 esitetyt toimenpiteiden arviointitekijät riittäviä? Toimenpiteet Mitä vaikutuksia tulisi lisäksi tarkastella toimenpiteiden suunnittellussa? Hallintasuunnitelma Mitä näkökulmia tulisi ottaa huomioon tulvariskien hallintasuunnitelman laadinnassa? Mitkä asiat tulisi ehdottomasti käsitellä? Ovatko sivulla 5 esitetyt ympäristövaikutusten arviointitekijät riittäviä? Ympäristöselostus Mitä erityisesti on otettava huomioon hallintasuunnitelman ympäristövaikutusten arvioinnissa? Kuva 1. Kymijoen merkittävä tulvariskialue. Kartassa on esitetty tulva-alue, joka kuvaa tulvavaaraa vesisyvyyden avulla. Kyseessä on karkean tason arvio harvinaisen suuren tulvan alle jäävistä alueista. Arvioinnissa on käytetty hydrologisia tietoja ja maanpinnan korkeustietoja.

3 3/9. Kuva 2. Jyväskylän merkittävä tulvariskialue. Kartassa on esitetty tulva-alue, joka kuvaa tulvavaaraa vesisyvyyden avulla. Kyseessä on karkean tason arvio harvinaisen suuren tulvan alle jäävistä alueista. Arvioinnissa on käytetty hydrologisia tietoja ja maanpinnan korkeustietoja. Työn tulokset Alustavat tulvariskien hallinnan tavoitteet Tulvaryhmä on laatinut Kymijoen vesistöalueelle alla esitetyt alustavat tulvariskien hallinnan tavoitteet. Lopulliset tavoitteet asetetaan v hyväksyttävässä tulvariskien hallintasuunnitelmassa. Osa tavoitteista koskee koko vesistöä, osa ainoastaan Kymijoen alaosan ja Jyväskylän merkittäviä tulvariskialueita. Alustavat tulvariskienhallinnan tavoitteet Jyväskylän ja Kymijoen alaosan merkittävi l- lä tulvariskialueilla Terveys ja turvallisuus Harvinaiseen tulvaan (1/100a) on varauduttu siten, ettei ihmisten terveys ja turvallisuus vaarannu. Taajama-alueilla asuinrakennukset on suojattu harvinaiselta tulvalta (1/100a). Erittäin harvinaisen tulvan (1/250a) peittämällä alueella vakituisten asukkaiden turvallisuus taataan. Alueella ei sijaitse vaikeasti evakuoitavia kohteita tai kohteet on suojattu ja kulkuyhteydet on varmistettu. Välttämättömyyspalvelut Sähkön-, lämmön- ja vedenjakelu sekä tietoliikenneyhteydet eivät keskeydy taajama-alueilla erittäin harvinaisella tulvalla (1/250a). Merkittävät liikenneyhteydet, joille ei ole korvaavia vaihtoehtoisia yhteyksiä järjestettävissä, eivät katkea erittäin harvinaisella tulvalla (1/250a).

4 4/9 Ympäristö Erittäin harvinaisesta tulvasta (1/250a) ei aiheudu jätevedenkäsittelylaitosten, teollisuuslaitosten käytön tai kemikaalien varastoinnin seurauksena pitkäkestoista tai laaja-alaista vahingollista seurausta ympäristölle. Kulttuuriperintö Erittäin harvinaisesta tulvasta (1/250a) ei aiheudu korjaamatonta vahingollista seurausta kulttuuriperinnölle. Alustavat tulvariskienhallinnan tavoitteet yleisemmin koko Kymij oen vesistöalueella Harvinaiseen tulvaan (1/100a) on varauduttu siten, ettei ihmisten terveys ja turvallisuus vaarannu. Erittäin harvinaisen tulvan (1/250a) peittämällä alueella vakituisten asukkaiden turvallisuus taataan: alueella ei sijaitse vaikeasti evakuoitavia kohteita. Tulva-alueen ja sen ympäristön asukkaiden tietoisuutta tulvasta ja sen mahdollisista vaikutuksista lisätään. Samalla parannetaan asukkaiden omia valmiuksia tulvavahinkojen ehkäisemiseen ja torjuntaan. Säännöstelytoimenpiteet tulvariskien hallitsemiseksi ovat mahdollisimman tehokkaat. Tulvan aiheuttavat merkittävät riskit teollisuudelle, yhdyskuntien jätevedenpuhdistamoille tai kemikaalien varastoinnille ovat hallittavissa. Rakentamisen ja maankäytön ohjauksen periaatteet tulvariskien hallitsemiseksi ovat koko vesistöalueella samat Tulvavaara- ja riskikartat Tulvavaarakartta kuvaa veden alle jäävät alueet ja vesisyvyyden sekä vallitsevan vedenkorkeuden tietyllä tulvan todennäköisyydellä. Tulvariskikartoissa esitetään tulvavaarakartan tietojen lisäksi alueen asukkaiden määrä, erityiskohteet, infrastruktuuri, ympäristöriskikohteet, kulttuuriperintökohteet ja muut tarpeelliset tiedot Kymijoen osalta tulvavaara- ja riskikartat laaditaan Kymijoen alaosan ja Jyväskylän merkittäville tulvariskialueille: melko harvinaiselle tulvalle (1/50a), harvinaiselle tulvalle (1/100a) ja erittäin harvinaisille tulville (1/250a ja 1/1000a). Lisäksi Kymijoen alaosan osalta tehdään jokaiselle todennäköisyydelle erillinen talvitulvatarkastelu (hyytötilanne). Tulvakarttojen avulla selvitetään mahdolliset tulvavaara-alueet ja tulvariskikartoilla vahingot merkittävillä tulvariskialueilla. Ne luovat perustan tulvariskien hallintatoimenpiteiden suunnittelulle. Niitä voidaan jatkossa hyödyntää myös maankäytön suunnittelun ja kaavoituksen apuvälineinä. Tulvariskien hallintasuunnitelma Kymijoen vesistölle laaditaan tulvariskien hallintasuunnitelma. Hallintasuunnitelmassa käydään läpi tulvariskien hallinnan tavoitteet ja toimenpiteet sekä suunnitelman täytäntöönpano. Toimenpiteet kattavat tulvariskien vähentämisen, valmiustoimet ja tulvasuojelun, toiminnan tulvatilanteissa sekä jälkitoimenpiteet. Toimenpiteiden arvioinnissa otetaan huomioon vaikutukset tulvariskien vähenemiseen, luontovaikutukset, sosioekonomiset vaikutukset, toteutettavuus ja kustannukset.

5 5/9 Tulvariskien hallinnan mahdollisia toimenpiteitä TULVARISKIEN VÄHENTÄMINEN VALMIUSTOIMET TULVASUOJELU TOIMINTA TULVATILANTEESSA JÄLKITOIMENPITEET Maankäytön ja rakentamisen ohjaus tulvariskit tiedostaen Viemäröinnin toimivuuden turvaaminen Tie- ja rautatieliikenteen toimivuuden turvaaminen Ympäristövaarallisten kohteiden turvallisuuden varmistaminen Tulvaennusteiden ja varoitusjärjestelmien kehittäminen Pelastustoiminnan suunnitelmat Kuntien valmiussuunnitelmat Viranomaisen tulvantorjuntaharjoitukset Tiedotuksen kehittäminen Vahinkokohteiden suojaaminen penkereillä Kiinteistökohtaiset suojaukset Säännöstelyn kehittäminen Hyydön torjunnan kehittäminen Tilapäiset tulvasuojelurakenteet Evakuointi Tiedottaminen Kansalaisten tuki Jälkitiedottaminen Puhdistus ja ennallistamistoimenpiteet Vahingonkorvaukset Kuva 3 Ympäristövaikutukset arvioidaan Tulvariskien hallintasuunnitelman laatimisen yhteydessä tehdään viranomaisten suunnitelmien ja ohjelmien ympäristövaikutusten arvioinnista annetun lain (SOVA, 200/2005) mukainen ympäristöarviointi. Suunnitelmien valmistelusta vastaavat ELY-keskukset selvittävät ja arvioivat hallintasuunnitelman ja siinä tarkasteltavien toimenpidevaihtoehtojen toteuttamisen todennäköisesti merkittävät ympäristövaikutukset yhdessä tulvaryhmiensä ja muiden sidosryhmien kanssa. Arvioinnin tulokset kuvataan ympäristöselostuksessa. Ympäristöselostus esitetään erillisenä hallintasuunnitelman osana. Ympäristöselostuksessa esitetään tarpeellisessa määrin seuraavat tiedot: hallintasuunnitelman pääasiallinen sisältö, tavoitteet ja suhde muihin suunnitelmiin ja ohjelmiin, ympäristön nykytila ja sen kehitys, jos hallintasuunnitelmaa ei toteuteta, ympäristön ominaispiirteet todennäköisellä vaikutusalueella, hallintasuunnitelman kannalta merkitykselliset ympäristöongelmat ja ympäristönsuojelutavoitteet, todennäköisesti merkittävät ympäristövaikutukset, toimenpiteet joilla aiotaan ehkäistä, vähentää tai poistaa aiheutuvia haittoja, vaihtoehtojen valinnan perusteet, kuvaus siitä, miten arviointi on suoritettu, seurannan suunnittelu ja yleistajuinen yhteenveto. Tulvariskien hallinnan suunnittelu liittyy keskeisesti vesienhoidon ja merenhoidon suunnitteluun. Niiden toimeenpanon taustalla ovat samanlaiset Euroopan valtioita sitovat direktiivit kuin tulvariskien hallinnan suunnittelulla. Lainsäädäntö edellyttää, että vesienhoidon, merenhoidon ja tulvariskien hallinnan suunnittelu ottaa huomioon toistensa tavoitteet ja toimenpiteet. Kuuleminen vesienhoitosuunnitelmista ja tulvariskien hallintasuunnitelmista järjestetään samanaikaisesti. Myös merenhoidon suunnitteluun sisältyvästä merenhoitosuunnitelman toimenpideohjelmasta kuullaan samassa yhteydessä, vaikka sen kuulemisaika on lyhyempi.

6 6/9 TULVARISKIEN HALLINTATOIMENPITEIDEN ARVIOINTI TULVAHAITTOJEN VÄHENEMINEN LUONTOVAIKU- TUKSET MUUT VAI- KUTUKSET TOTEUTET- TAVUUS KUSTAN- NUKSET Terveys ja turvallisuus Vesimuodostuma Talous Tekninen Infrastruktuuri Erityisalueet Sosiaaliset Rahoitus Taloudelliset Muut luontovaikutukset Kulttuuri Juridinen Ympäristö Hyväksyttävyys Kulttuuriomaisuus Kuva 4. Tulvariskien hallintatoimenpiteiden arviointi Tulvariskien hallinnan toimenpiteiden arviointi ja sidosryhmien näkemysten selvittäminen Tulvariskien hallinnan toimenpiteiden vaikutuksia arvioidaan olemassa oleviin selvityksiin ja kirjallisuuteen perustuen sekä tulvaryhmän, ELY-keskusten ja Suomen ympäristökeskuksen asiantuntijoiden arvioihin pohjautuen. Arvioinnissa käsitellään toimenpiteiden vaikutuksia tulvahaittojen vähenemiseen, luontovaikutuksia ja sosioekonomisia vaikutuksia. Myös toimenpiteiden toteutettavuus ja kustannukset arvioidaan. Asiantuntija-arvioinnin lisäksi sidosryhmien näkemyksiä toimenpiteistä selvitetään hyödyntäen Suomen ympäristökeskuksessa tähän tarkoitukseen tehtyä arviointimenetelmää. Sidosryhmien näkemyksiä selvitetään tulvaryhmän lisäksi Kymijoen-Suomenlahden vesienhoitoalueen Kaakkois-Suomen yhteistyöryhmässä syksyn 2013 kokouksissa. Näissä ryhmissä on edustettuina alueen keskeiset sidosryhmät; mm. kuntien ympäristönsuojeluviranomaisia, elinkeinoelämän etujärjestöjä ja yrityksiä, vesialueiden omistajia, tutkimuslaitoksia ja yliopistoja sekä luonnonsuojelu-, vesiensuojelu-, kalatalous-, ym. yhdistyksiä. Lisäksi sidosryhmiä kuullaan erillisessä sidosryhmätilaisuudessa syksyllä 2013 koskien rannikon tulvariskienhallintaa. Osalliset ja kohderyhmät - Kymenlaakson liitto - Keski-Suomen liitto - Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus - Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus - Kouvolan, Kotkan ja Jyväskylän kaupungit sekä Pyhtään kunta - Kymenlaakson pelastuslaitos - Keski-Suomen pelastuslaitos

7 7/9 - Tulvariskialueen asukkaat sekä alueella olevat maa- ja vesialueiden omistajat - Tulvariskialueen yritykset, teollisuuslaitokset, ym. - Media - Päättäjät ja luottamushenkilöt eri tasoilla - Tutkijat ja asiantuntijat - Järjestöt ja yhdistykset - Muut viranomaistahot - Muut mahdolliset osalliset Osallistuminen ja viestintä Tulvaryhmässä mukana olevat tahot osallistuvat tulvariskien hallinnan suunnitteluun ryhmän kautta. Muut osalliset voivat esittää mielipiteensä: 1. Nyt käynnissä olevan ympäristöarvioinnin sisällöstä ja tulvariskien hallinnan alustavien tavoitteiden kuulemisen aikana 2. Tulvariskien hallinnan toimenpiteiden vaikutusten arvioinnin ja sidosryhmien näkemysten selvittämisen aikana 3. Tulvariskien hallintasuunnitelman kuulemisessa Ympäristöarvioinnin sisällön ja tulvariskien hallinnan alustavien tavoitteiden kuulemisasiakirjat ovat nähtävillä Kymijoen vesistön ELY-keskuksissa. Kaakkois-Suomen ELY-keskuksesssa (Salpausselänkatu 22, Kouvola) Keski-Suomen ELY-keskuksessa (Piippukatu 11) Etelä-Savon ELY-keskus (Jääkärinkatu 14, Mikkeli) Hämeen ELY-keskus (Kirkkokatu 12, Lahti) Pohjois-Savon ELY-keskus (Kallanranta 11, Kuopio) Uudenmaan ELY-keskus (Asemapäällikönkatu 14, Helsinki) Sekä internetissä osoitteessa: Lisäksi kuulemisasiakirjat ovat nähtävillä seuraavissa kunnissa: Hirvensalmi, Kangasniemi, Mikkeli, Mäntyharju, Pertunmaa, Pieksämäki, Asikkala, Hartola, Heinola, Hollola, Lahti, Nastola, Padasjoki, Sysmä, Iitti, Kotka, Kouvola, Lappeenranta, Lemi, Luumäki, Pyhtää, Savitaipale, Taipalsaari, Hankasalmi, Joutsa, Jyväskylä, Jämsä, Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Konnevesi, Kuhmoinen, Kyyjärvi, Laukaa, Luhanka, Multia, Muurame, Petäjävesi, Pihtipudas, Saarijärvi, Toivakka, Uurainen, Viitasaari, Äänekoski, Keitele, Kiuruvesi, Kuopio, Pielavesi, Rautalampi, Suonenjoki, Tervo, Vesanto, Lapinjärvi ja Loviisa.

8 8/9 Aikataulu Kuva 5. Tulvariskien hallinnan suunnittelun aikataulu vuosille Tulvariskien hallinnan vastuut ELY-keskuksen vastuulla on tiedottaminen tulvavaarasta ja tulviin varautuminen ennen tulvia Pelastusviranomaisen vastuulla on toiminnan suunnittelu ja johtaminen tulvatilanteessa sekä pelastustoiminta Kunnan vastuulla on suojella omaa infraa ja toimintaa sekä tukea pelastusviranomaisen toimintaa tulvasuojelussa Asukkaan vastuulla on suojella itseään ja omaisuuttaan omilla toimillaan Vuorovaikutus asukkaiden ja viranomaisten välillä edistää tulviin varautumista ja tulvatilanteen hallintaa

9 9/9 Yhteystiedot Taho Varsinainen jäsen Yhteystiedot Varajäsen Yhteystiedot Kaakkois-Suomen ELYkeskus, PL 1041, Kouvola Ylijohtaja Leena Gunnar, pj. Vesistöpäällikkö Visa Niittyniem, vpj Vesistöinsinööri Höytämö, siht. Jukka Puh Keski-Suomen ELY-keskus, PL 250, Jyväskylä Vesistöinsinööri Timo Sokka puh.: Alueidenkäyttöpäällikkö Pirjo Hokkanen Etelä-Savon ELY-keskus, PL 164, Mikkeli Vesistöinsinööri Rajala Varpu Vesistöasiantuntija Ari Luukkonen Hämeen ELY-keskus, PL 131, Hämeenlinna Tarkastaja Reijo Seppälä Yksikön päällikkö Tommi Muilu Pohjois-Savon ELY-keskus, PL 1049, Kuopio Vesistöinsinööri Miettinen Tuulikki Kehitysinsinööri Jarmo Siekkinen Uudenmaan ELY-keskus, PL 36, Helsinki Suunnitteluinsinööri Jaakonaho Olli Diplomi-insinööri Kari Rantakokko Taho Varsinainen jäsen Varajäsen Kymenlaakson liitto, PL 35, Kotka Maakuntakaavainsinööri Hanna Lampinen Keski-Suomen liitto, Sepänkatu Suunnittelujohtaja Olli Rista- 4, Jyväskylä niemi Jyväskylän kaupunki Yleissuunnitteluinsinööri Mika Koliseva Kouvolan kaupunki Yleiskaavapäällikkö Marko Luukkonen Kotkan kaupunki, kuntatekniikka, Suunnittelupäällikkö Matti suunnittelutoimi, PL Paavola 205, Kotka Loviisan kaupunki, PL 77, Yhdyskuntatekniikan päällikkö Loviisa Markus Lindroos Pyhtään kunta, Siltakyläntie Tekninen johtaja Saila Könönen 175, Siltakylä Kymenlaakson pelastuslaitos, Pelastuspäällikkö Ilpo Tolonen Takojantie 4, Kotka Keski-Suomen pelastuslaitos Palopäällikkö Tapio Viitanen Ympäristösuunnittelija Frank Hering Maakunta-asiamies Hannu Koponen Rakennuttajapäällikkö Jari Lohi Ympäristöpäällikkö Hannu Friman Marja Nevalainen Tekninen johtaja Ulf Blomberg Työpäällikkö Jukka Nieminen Pelastuspäällikkö Juha Tiitinen

Tulvariskien hallintasuunnitelman ja ympäristöselostuksen valmistelu: osallistuminen, tiedottaminen ja kuuleminen

Tulvariskien hallintasuunnitelman ja ympäristöselostuksen valmistelu: osallistuminen, tiedottaminen ja kuuleminen Tulvariskien hallintasuunnitelman ja ympäristöselostuksen valmistelu: osallistuminen, tiedottaminen ja kuuleminen Tausta Tulvariskien hallintasuunnitelmat laaditaan niille vesistö- tai rannikkoalueille

Lisätiedot

Ivalojoen vesistöalueen tulvariskien hallintasuunnitelman ja ympäristöselostuksen

Ivalojoen vesistöalueen tulvariskien hallintasuunnitelman ja ympäristöselostuksen IVALOJOEN TULVARYHMÄ Ivalojoen vesistöalueen tulvariskien hallintasuunnitelman ja ympäristöselostuksen lähtökohdat, tavoitteet ja valmistelu Tausta Tulvariskien hallinnalla tarkoitetaan sellaisia toimenpiteitä,

Lisätiedot

Loviisan rannikkoalueen tulvariskien hallintasuunnitelman ja ympäristöselostuksen valmistelu

Loviisan rannikkoalueen tulvariskien hallintasuunnitelman ja ympäristöselostuksen valmistelu Dnro UUDELY/32/07.02/2013 Uusimaa Loviisan rannikkoalueen tulvariskien hallintasuunnitelman ja ympäristöselostuksen valmistelu Tausta Tulvariskien hallinnalla tarkoitetaan sellaisia toimenpiteitä, joilla

Lisätiedot

Helsingin ja Espoon rannikkoalueen tulvariskien hallintasuunnitelman ja ympäristöselostuksen valmistelu

Helsingin ja Espoon rannikkoalueen tulvariskien hallintasuunnitelman ja ympäristöselostuksen valmistelu Dnro UUDELY/32/07.02/2013 Uusimaa Helsingin ja Espoon rannikkoalueen tulvariskien hallintasuunnitelman ja ympäristöselostuksen valmistelu Tausta Tulvariskien hallinnalla tarkoitetaan sellaisia toimenpiteitä,

Lisätiedot

Kemijoen vesistöalueen tulvariskien hallintasuunnitelman ja ympäristöselostuksen

Kemijoen vesistöalueen tulvariskien hallintasuunnitelman ja ympäristöselostuksen KEMIJOEN TULVARYHMÄ Kemijoen vesistöalueen tulvariskien hallintasuunnitelman ja ympäristöselostuksen lähtökohdat, tavoitteet ja valmistelu Tausta Tulvariskien hallinnalla tarkoitetaan sellaisia toimenpiteitä,

Lisätiedot

Tulvariskien hallinnan tavoitteet

Tulvariskien hallinnan tavoitteet Tulvariskien hallinnan tavoitteet Vesienhoidon yhteistyöryhmän kokous 13.12.2012, Rovaniemi Tulvariskien hallinnan työn kulku Tulvariskien alustava arviointi 22.12.2011 1. Tarkistus 22.12.2018 Seuraavat

Lisätiedot

Meri- ja jokitulvat Helsingin seudulla, miten niistä selviydytään?

Meri- ja jokitulvat Helsingin seudulla, miten niistä selviydytään? Meri- ja jokitulvat Helsingin seudulla, miten niistä selviydytään? Helsingin seudun ilmastoseminaari 2013, yksikön päällikkö Kari Rantakokko Uudenmaan ELY-keskus Vantaanjoen virtaamien muutokset ilmastonmuutoksen

Lisätiedot

Iijoen vesistöalueen tulvariskien hallintasuunnitelman ja ympäristöselostuksen valmistelu

Iijoen vesistöalueen tulvariskien hallintasuunnitelman ja ympäristöselostuksen valmistelu Pohjois-Pohjanmaa Iijoen vesistöalueen tulvariskien hallintasuunnitelman ja ympäristöselostuksen valmistelu Tausta Tulvariskien hallinnalla tarkoitetaan sellaisia toimenpiteitä, joilla pyritään arvioimaan

Lisätiedot

Tulvariskien hallintasuunnitelmat

Tulvariskien hallintasuunnitelmat Tulvariskien hallintasuunnitelmat Loviisan rannikkoalue Vesien- ja merenhoidon sekä tulvariskien hallinnan kuulemistilaisuus Porvoo 24.2.2015 Tulvariskien hallinnan suunnittelu - taustaa Tulvadirektiivi

Lisätiedot

Tulvariskien hallintasuunnitelmat

Tulvariskien hallintasuunnitelmat Tulvariskien hallintasuunnitelmat Helsingin ja Espoon rannikkoalue Vesien- ja merenhoidon sekä tulvariskien hallinnan kuulemistilaisuus Helsinki 26.2.2015 Tulvariskien hallinnan suunnittelu - taustaa Tulvadirektiivi

Lisätiedot

Tulvariskien hallintasuunnitelmat. Vesien- ja merenhoidon sekä tulvariskien hallinnan kuulemistilaisuus Lohja

Tulvariskien hallintasuunnitelmat. Vesien- ja merenhoidon sekä tulvariskien hallinnan kuulemistilaisuus Lohja Tulvariskien hallintasuunnitelmat 25.2.2015 Tulvariskien hallinnan suunnittelu - taustaa Tulvadirektiivi (2007/60/EY) astui voimaan 6.11.2007 tarkoituksena on vähentää ja hallita tulvista ihmisen terveydelle,

Lisätiedot

Kalajoen vesistöalueen tulvariskien hallintasuunnitelman ja ympäristöselostuksen valmistelu

Kalajoen vesistöalueen tulvariskien hallintasuunnitelman ja ympäristöselostuksen valmistelu Pohjois-Pohjanmaa Kalajoen vesistöalueen tulvariskien hallintasuunnitelman ja ympäristöselostuksen valmistelu Tausta Tulvariskien hallinnalla tarkoitetaan sellaisia toimenpiteitä, joilla pyritään arvioimaan

Lisätiedot

Mitä tavoitteita tulvariskien hallinnalle pitäisi asettaa?

Mitä tavoitteita tulvariskien hallinnalle pitäisi asettaa? Mitä tavoitteita tulvariskien hallinnalle pitäisi asettaa? Keskustelutilaisuus Kemijoen vesistöalueen tulvariskien hallinnan suunnittelusta 31.1.2013, Rovaniemi 4.2.2013 Tulvadirektiivi (2007/60/EY) 4

Lisätiedot

Lapuanjoen, Kyrönjoen ja Laihianjoen vesistöalueiden tulvariskien hallintasuunnitelmien

Lapuanjoen, Kyrönjoen ja Laihianjoen vesistöalueiden tulvariskien hallintasuunnitelmien ETELÄ-POHJANMAA ELY-KESKUS Lapuanjoen, Kyrönjoen ja Laihianjoen vesistöalueiden tulvariskien hallintasuunnitelmien ja ympäristöselostuksien lähtökohdat, tavoitteet ja valmistelu Tausta Tulvariskien hallinnalla

Lisätiedot

EHDOTUS POHJOIS-KARJALAN MAAKUNNAN TULVARISKIALUEIKSI

EHDOTUS POHJOIS-KARJALAN MAAKUNNAN TULVARISKIALUEIKSI Ehdotus POKELY/197/2018 3.4.2018 EHDOTUS POHJOIS-KARJALAN MAAKUNNAN TULVARISKIALUEIKSI Tausta Maa- ja metsätalousministeriö on 20.12.2011 Pohjois-Karjalan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus)

Lisätiedot

Tulvariskien hallinnan suunnittelu

Tulvariskien hallinnan suunnittelu Tulvariskien hallinnan suunnittelu Kemijoen tulvariskien hallinnan monitavoitearvioinnin sidosryhmätyöpaja Rovaniemi 3.12.2013 & Kemijärvi 4.12.2013 Lapin ELY-keskus/Ympäristö ja luonnonvarat/ Vesivarayksikkö

Lisätiedot

Merkittävät tulvariskialueet

Merkittävät tulvariskialueet Ehdotus Kaakkois-Suomen merkittäviksi tulvariskialueiksi Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on arvioinut vesistöjen ja merenpinnan noususta aiheutuvat tulvariskit Kaakkois-Suomen

Lisätiedot

Ehdotus Kanta- ja Päijät-Hämeen merkittäviksi tulvariskialueiksi sekä tulvariskien hallintasuunnitelmien ja ympäristöselostuksen valmistelu

Ehdotus Kanta- ja Päijät-Hämeen merkittäviksi tulvariskialueiksi sekä tulvariskien hallintasuunnitelmien ja ympäristöselostuksen valmistelu Häme KUULUTUS 9.4.2018 HAMELY/1444/2017 Liitteet 2 KUULUTUS Ehdotus Kanta- ja Päijät-Hämeen merkittäviksi tulvariskialueiksi sekä tulvariskien hallintasuunnitelmien ja ympäristöselostuksen valmistelu Tausta

Lisätiedot

Ehdotus merkittäviksi tulvariskialueiksi Kaakkois-Suomen alueella yhteenveto annetuista lausunnoista

Ehdotus merkittäviksi tulvariskialueiksi Kaakkois-Suomen alueella yhteenveto annetuista lausunnoista Ehdotus merkittäviksi tulvariskialueiksi Kaakkois-Suomen alueella yhteenveto annetuista lausunnoista Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus teki ehdotuksen merkittäviksi tulvariskialueiksi

Lisätiedot

Tulvariskien hallinnan ja vesienhoidon tavoitteiden yhteensopivuus Lapin vesienhoidon yhteistyöryhmän kokous

Tulvariskien hallinnan ja vesienhoidon tavoitteiden yhteensopivuus Lapin vesienhoidon yhteistyöryhmän kokous Tulvariskien hallinnan ja vesienhoidon tavoitteiden yhteensopivuus Lapin vesienhoidon yhteistyöryhmän kokous 8.5.2014 Lapin ELY-keskus/ Ympäristö ja luonnonvarat/ Vesivarayksikkö/ Niina Karjalainen 23.5.2014

Lisätiedot

EHDOTUS PÄIJÄT-HÄMEEN MAAKUNNAN TULVARISKIALUEIKSI

EHDOTUS PÄIJÄT-HÄMEEN MAAKUNNAN TULVARISKIALUEIKSI Häme 9.4.2018 HAMELY/1444/2017 Liitteet 3 EHDOTUS PÄIJÄT-HÄMEEN MAAKUNNAN TULVARISKIALUEIKSI Tausta Maa- ja metsätalousministeriö on 20.12.2011 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus)

Lisätiedot

Yksityisen terveydenhuollon palvelujen antamista koskeva luvan muuttaminen

Yksityisen terveydenhuollon palvelujen antamista koskeva luvan muuttaminen Päätös 1 (5) Saaristonkatu 22 90100 Oulu ASIA Yksityisen terveydenhuollon palvelujen antamista koskeva luvan muuttaminen HAKIJA/PALVELUJEN TUOTTAJA Saaristonkatu 22 90100 Oulu Y-tunnus: 1824918-9 HAKEMUS

Lisätiedot

EHDOTUS KESKI-SUOMEN MAAKUNNAN TULVARISKIALUEIKSI

EHDOTUS KESKI-SUOMEN MAAKUNNAN TULVARISKIALUEIKSI 9.4.2018 KESELY/1742/2017 EHDOTUS KESKI-SUOMEN MAAKUNNAN TULVARISKIALUEIKSI Tausta Maa- ja metsätalousministeriö nimesi 20.12.2011 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus)

Lisätiedot

Kymijoen vesistöalueen tulvaryhmän 4. kokous

Kymijoen vesistöalueen tulvaryhmän 4. kokous Kymijoen vesistöalueen tulvaryhmän 4. kokous Torstaina 11.4.2013 klo 10.00-14.00, neuvotteluhuone Kahvitupa, Salpausselänkatu 22, Kouvola Keski-Suomen ELY-keskus, neuvotteluhuone 2-3.1, Technopolis Innova

Lisätiedot

Ehdotus Pohjois-Karjalan merkittäviksi tulvariskialueiksi sekä tulvariskien hallintasuunnitelmien ja ympäristöselostuksen valmistelu

Ehdotus Pohjois-Karjalan merkittäviksi tulvariskialueiksi sekä tulvariskien hallintasuunnitelmien ja ympäristöselostuksen valmistelu Kuulutus Dnro POKELY/197/2018 9.4.2018 KUULUTUS Ehdotus Pohjois-Karjalan merkittäviksi tulvariskialueiksi sekä tulvariskien hallintasuunnitelmien ja ympäristöselostuksen valmistelu Tausta Pohjois-Karjalan

Lisätiedot

Tulvadirektiivin toimeenpanon ja vesienhoidon yhteensovittaminen

Tulvadirektiivin toimeenpanon ja vesienhoidon yhteensovittaminen Tulvadirektiivin toimeenpanon ja vesienhoidon yhteensovittaminen 1 Lainsäädäntö Tulvadirektiivi (2007/60/EY) Laki tulvariskien hallinnasta (620/2010) Valtioneuvoston asetus tulvariskien hallinnasta (659/2010)

Lisätiedot

Ajankohtaista Ivalojoen tulvariskien hallinnan suunnittelusta Yleisötilaisuus Ivalo

Ajankohtaista Ivalojoen tulvariskien hallinnan suunnittelusta Yleisötilaisuus Ivalo Ajankohtaista Ivalojoen riskien hallinnan suunnittelusta Yleisötilaisuus Ivalo 22.1. Lapin ELY-keskus/ Ympäristö ja luonnonvarat/ Vesivarayksikkö 18.3. Esityksen sisältö Tulvien toistuvuuden termistö Tulvariskien

Lisätiedot

MENOT JA RAHOITUS Yhteensä %-osuus. Henkilöstömenot, joista Projektiin palkattava henkilöstö Työpanoksen siirto

MENOT JA RAHOITUS Yhteensä %-osuus. Henkilöstömenot, joista Projektiin palkattava henkilöstö Työpanoksen siirto 942 538 965 729 1 908 267 63,3 % 716 038 784 229 1 500 267 49,8 % 226 500 181 500 408 000 13,5 % 492 298 468 783 961 081 31,9 % 253 750 188 750 442 500 14,7 % 7 000 5 000 12 000 0,4 % 24 278 20 763 45

Lisätiedot

Ehdotus Pohjois-Savon merkittäviksi tulvariskialueiksi sekä tulvariskien hallintasuunnitelmien ja ympäristöselostuksen valmistelu

Ehdotus Pohjois-Savon merkittäviksi tulvariskialueiksi sekä tulvariskien hallintasuunnitelmien ja ympäristöselostuksen valmistelu Kuulutus 1 (2) 9.4.2018 POSELY/2051/2017 Kuulutus Ehdotus Pohjois-Savon merkittäviksi tulvariskialueiksi sekä tulvariskien hallintasuunnitelmien ja ympäristöselostuksen valmistelu Tausta Pohjois-Savon

Lisätiedot

Itsenäisyyspäivän korvaavat ajopäivät Kotihappitoimitukset

Itsenäisyyspäivän korvaavat ajopäivät Kotihappitoimitukset Itsenäisyyspäivän 6.12.2018 korvaavat ajopäivät Kotihappitoimitukset ALAJÄRVI Maanantai 3.12. MIKKELI Perjantai 7.12. ENONKOSKI Perjantai 7.12. MUSTASAARI Maanantai 3.12. EVIJÄRVI Maanantai 3.12. MÄNTYHARJU

Lisätiedot

Paikka: Tornion kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone krs 9. Aika: , klo 12:00-12:54

Paikka: Tornion kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone krs 9. Aika: , klo 12:00-12:54 Tornionjoen tulvaryhmän 3. kokouksen pöytäkirja Lappi 2.1.2013 LAPELY/5/07.02/2012 Paikka: Tornion kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone krs 9. Aika: 12.12.2012, klo 12:00-12:54 Tornionjoen tulvaryhmän

Lisätiedot

Itsenäisyyspäivä korvaavat ajopäivät Sairaalatoimitukset

Itsenäisyyspäivä korvaavat ajopäivät Sairaalatoimitukset Itsenäisyyspäivä 6.12.2018 korvaavat t Sairaalatoimitukset ALAJÄRVI Maanantai 3.12. RANTASALMI Maanantai 3.12. ENONKOSKI Perjantai 7.12. RANUA Perjantai 7.12. ENONKOSKI Maanantai 3.12. ROVANIEMI Perjantai

Lisätiedot

Tulvariskien hallinnan suunnittelun ajankohtaiset asiat YTR Liisa Maria Rautio, Erika Raitalampi

Tulvariskien hallinnan suunnittelun ajankohtaiset asiat YTR Liisa Maria Rautio, Erika Raitalampi Tulvariskien hallinnan suunnittelun ajankohtaiset asiat 7.4.2014 YTR Liisa Maria Rautio, Erika Raitalampi Tulvadirektiivin toimeenpanon työvaiheet ja aikataulu: I Vaihe: Tulvariskien alustava arviointi

Lisätiedot

EHDOTUS KYMENLAAKSON MAAKUNNAN TULVARISKIALUEIKSI

EHDOTUS KYMENLAAKSON MAAKUNNAN TULVARISKIALUEIKSI 3.4.2018 KASELY/1569/2017 EHDOTUS KYMENLAAKSON MAAKUNNAN TULVARISKIALUEIKSI Tausta Maa- ja metsätalousministeriö on 20.12.2011 Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) ehdotuksesta

Lisätiedot

Kymijoen vesistöalueen tulvaryhmän 6. kokous. Tiistaina klo ELY-keskus Neuvotteluhuone Aula 2. Videoneuvottelu.

Kymijoen vesistöalueen tulvaryhmän 6. kokous. Tiistaina klo ELY-keskus Neuvotteluhuone Aula 2. Videoneuvottelu. Kymijoen vesistöalueen tulvaryhmän 6. kokous Tiistaina 3.12.2013 klo 9.00-13.00 ELY-keskus Neuvotteluhuone Aula 2 Videoneuvottelu Osallistujat Hanna Lampinen Matti Paavola Tuulikki Miettinen Reijo Seppälä

Lisätiedot

Salon seudun ryhmän kokous: Tulvariskien hallinnan toimenpiteet Uskelanjoen vesistössä

Salon seudun ryhmän kokous: Tulvariskien hallinnan toimenpiteet Uskelanjoen vesistössä Salon seudun ryhmän kokous: Tulvariskien hallinnan toimenpiteet Uskelanjoen vesistössä 27.3.2014 Esityksen sisältö 1. Tietoisku tulvariskien hallinnan suunnittelusta 2. Tulvariskien hallintasuunnitelman

Lisätiedot

EHDOTUS VARSINAIS-SUOMEN JA SATAKUNNAN TULVARISKIALUEIKSI

EHDOTUS VARSINAIS-SUOMEN JA SATAKUNNAN TULVARISKIALUEIKSI 11.10.2011 Varsinais-Suomi EHDOTUS VARSINAIS-SUOMEN JA SATAKUNNAN TULVARISKIALUEIKSI Tausta Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on arvioinut vesistöjen ja merenpinnan

Lisätiedot

Tähän kalvosarjaan on koottuna elinkeinotilastoja keväällä 2013 käytettävissä olevista tiedoista

Tähän kalvosarjaan on koottuna elinkeinotilastoja keväällä 2013 käytettävissä olevista tiedoista Tähän kalvosarjaan on koottuna elinkeinotilastoja keväällä 213 käytettävissä olevista tiedoista Laatija kunnanjohtaja elinkeino- ja työllisyyspoliittisen ohjelman laadinnan yhteydessä Kunnan väestön jakautuminen

Lisätiedot

Maa- ja metsätalousministeriön avaus. Kai Kaatra, MMM Hulevesitulvariskien hallinnan suunnittelu

Maa- ja metsätalousministeriön avaus. Kai Kaatra, MMM Hulevesitulvariskien hallinnan suunnittelu Maa- ja metsätalousministeriön avaus Kai Kaatra, MMM Hulevesitulvariskien hallinnan suunnittelu 29.3.2011 1 Ilmaston muutokseen varautuminen: säädöshankkeita Patoturvallisuuslainsäädännön uudistus (2009)

Lisätiedot

Paikka: Elinkeinoyhtiö Inlike, Sairaalantie 3B Aika: klo 12:05-14:30

Paikka: Elinkeinoyhtiö Inlike, Sairaalantie 3B Aika: klo 12:05-14:30 Ivalojoen tulvaryhmän 6. kokouksen pöytäkirja 14.08.2014 LAPELY/5/07.02/2012 Paikka: Elinkeinoyhtiö Inlike, Sairaalantie 3B Aika: 13.8.2014 klo 12:05-14:30 Ivalojoen tulvaryhmän 6. kokouksen pöytäkirja

Lisätiedot

Pyhäjoen tulvariskien hallinta

Pyhäjoen tulvariskien hallinta Sivu 1/7 Pyhäjoen tulvariskien hallinta 1/11 Yleistiedot Tervetuloa Pyhäjoen tulvariskien hallinnan kyselyyn Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus on saanut Maa- ja metsätalousministeriöltä rahoituksen Pyhäjoen

Lisätiedot

Keski-Suomen kaupallinen palveluverkko Kaupan keskukset ja kehitysmahdollisuudet. Liite 3. Kuntakartat (verkkoliite)

Keski-Suomen kaupallinen palveluverkko Kaupan keskukset ja kehitysmahdollisuudet. Liite 3. Kuntakartat (verkkoliite) Keski-Suomen kaupallinen palveluverkko Kaupan keskukset ja kehitysmahdollisuudet Liite 3. Kuntakartat (verkkoliite) Kuntakartat liittyvät Keski-Suomen liiton Defris-hankkeen Palveluselvitykseen. Jokaisesta

Lisätiedot

Yksityisen terveydenhuollon palvelujen tuottajan toimipaikan nimenmuutos. 1. Palveluja tuottava toimipaikka: Toimipaikan entinen nimi:

Yksityisen terveydenhuollon palvelujen tuottajan toimipaikan nimenmuutos. 1. Palveluja tuottava toimipaikka: Toimipaikan entinen nimi: Ilmoitus 1 (6) Coronaria Contextia Oy Saaristonkatu 22 90100 Oulu Y-tunnus: 1824918-9 ASIA Yksityisen terveydenhuollon palvelujen tuottajan toimipaikan nimenmuutos Coronaria Contextia Oy on ilmoittanut

Lisätiedot

SOTE-tuotantohanke ja miten se vaikuttaa strategian jatkovalmisteluun

SOTE-tuotantohanke ja miten se vaikuttaa strategian jatkovalmisteluun SOTE-tuotantohanke ja miten se vaikuttaa strategian jatkovalmisteluun Risto Miettunen Hallituksen seminaari 26.-27.2.2015 15.2.2015 1 15.2.2015 2 15.2.2015 3 15.2.2015 4 15.2.2015 5 Where s the beef? 15.2.2015

Lisätiedot

Yhteenveto kuntien arvioiduista menoista

Yhteenveto kuntien arvioiduista menoista Yhteenveto kuntien arvioiduista menoista Hoitopalvelujen myyntitulot eli laskutus kunnilta sisältävät: Erikoissairaanhoidon palvelut, joihin kuuluvat omana toimintana tuotetut palvelut ja hoito muissa

Lisätiedot

Tiivistelmä Turun, Raision, Naantalin ja Rauman rannikkoalueen tulvariskien hallintasuunnitelmaehdotuksesta

Tiivistelmä Turun, Raision, Naantalin ja Rauman rannikkoalueen tulvariskien hallintasuunnitelmaehdotuksesta Näkymiä lokakuu 204 varsinais-suomen ely-keskus Tiivistelmä Turun, Raision, Naantalin ja Rauman rannikkoalueen tulvariskien hallintasuunnitelmaehdotuksesta Kuva: Minna Uusiniitty-Kivimäki Johdanto Turku,

Lisätiedot

Katsaus hulevesitulvariskin alustavaan arviointiin

Katsaus hulevesitulvariskin alustavaan arviointiin Hulevesifoorumi 15.4.2010 Kuntatalo Katsaus hulevesitulvariskin alustavaan arviointiin Mikko Huokuna, SYKE Direktiivi tulvariskien arvioinnista ja hallinnasta Tavoitteena on vähentää tulvista ihmisten

Lisätiedot

Tulvariskien alustava arviointi 2. suunnittelukierroksella

Tulvariskien alustava arviointi 2. suunnittelukierroksella Tulvariskien alustava arviointi 2. suunnittelukierroksella Maa- ja metsätalousministeriön avauspuheenvuoro Olli-Matti Verta, neuvotteleva virkamies SYKE, 5.10.2017 Säädökset ja vastuut Laki tulvariskien

Lisätiedot

EHDOTUS ETELÄ-KARJALAN MAAKUNNAN TULVARISKIALUEIKSI

EHDOTUS ETELÄ-KARJALAN MAAKUNNAN TULVARISKIALUEIKSI 3.4.2018 KASELY/1569/2017 EHDOTUS ETELÄ-KARJALAN MAAKUNNAN TULVARISKIALUEIKSI Tausta Maa- ja metsätalousministeriö on 20.12.2011 Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus)

Lisätiedot

EHDOTUS POHJOIS-KARJALAN MAAKUNNAN TULVARISKIALUEIKSI

EHDOTUS POHJOIS-KARJALAN MAAKUNNAN TULVARISKIALUEIKSI Ehdotus POKELY/197/2018 3.4.2018 EHDOTUS POHJOIS-KARJALAN MAAKUNNAN TULVARISKIALUEIKSI Tausta Maa- ja metsätalousministeriö on 20.12.2011 Pohjois-Karjalan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus)

Lisätiedot

Tulvalain toimeenpano Lapissa ja Tulvariskien alustava arviointi Tornionjoen-Muonionjoen vesistöalueella

Tulvalain toimeenpano Lapissa ja Tulvariskien alustava arviointi Tornionjoen-Muonionjoen vesistöalueella Tulvalain toimeenpano Lapissa ja Tulvariskien alustava arviointi Tornionjoen-Muonionjoen vesistöalueella Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Vesivara ja ympäristöpalvelut ryhmän esimies Timo

Lisätiedot

Maatalous Keski-Suomessa. Juha Lappalainen MTK Keski-Suomi

Maatalous Keski-Suomessa. Juha Lappalainen MTK Keski-Suomi Maatalous Keski-Suomessa Juha Lappalainen MTK Keski- 1 AgriInfo Maatilojen rahavirta Tuottajaliitto KESKI-SUOMI, 2010 MAATILOJEN TULOT (brutto, ei sis. alv) yhteensä 273,17 milj. ( 7 %) * Osuus koko maan

Lisätiedot

:06. KESKI-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRI Talousosasto

:06. KESKI-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRI Talousosasto Raportti sisältää sairaanhoitopiirin laskutettujen hoitopalveluiden tuotemäärät jäsenkunnittain esitettyinä. Tiedot on esitetty sairaanhoitotoiminnan osalta summana sekä toimialueittain omilla sivuillaan.

Lisätiedot

:36. KESKI-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRI Talousosasto

:36. KESKI-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRI Talousosasto Raportti sisältää sairaanhoitopiirin laskutettujen hoitopalveluiden tuotemäärät jäsenkunnittain esitettyinä. Tiedot on esitetty sairaanhoitotoiminnan osalta summana sekä toimialueittain omilla sivuillaan.

Lisätiedot

:50. KESKI-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRI Talousosasto

:50. KESKI-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRI Talousosasto Raportti sisältää sairaanhoitopiirin laskutettujen hoitopalveluiden tuotemäärät jäsenkunnittain esitettyinä. Tiedot on esitetty sairaanhoitotoiminnan osalta summana sekä toimialueittain omilla sivuillaan.

Lisätiedot

Vesien- ja merenhoidon yhteistyöryhmä Lappeenranta. Taina Ihaksi

Vesien- ja merenhoidon yhteistyöryhmä Lappeenranta. Taina Ihaksi Vesien- ja merenhoidon yhteistyöryhmä 21.10.2014 Lappeenranta Taina Ihaksi Yleistä vesienhoidosta VPD (2000/60/EY) ja laki vesien- ja merenhoidon järjestämisestä (1299/2004) Suunnittelu tehdään vesienhoitoalueittain

Lisätiedot

Tulviin varautuminen

Tulviin varautuminen Tulviin varautuminen Ilmastonmuutos ja paikalliset ratkaisut -seminaari 11.10.2012 Mikko Huokuna, SYKE Ilmastonmuutoksen vaikutukset vesistötulviin Kevättulvat pienenevät ja aikaistuvat Poikkeuksen muodostaa

Lisätiedot

Mistä tulvariskien hallinnan suunnittelussa on kysymys?

Mistä tulvariskien hallinnan suunnittelussa on kysymys? Mistä tulvariskien hallinnan suunnittelussa on kysymys? Keskustelutilaisuus Kemijoen vesistöalueen tulvariskien hallinnan suunnittelusta Rovaniemi 31.1.2013 Kai Kaatra, MMM 2000-luvun tulvat Meriveden

Lisätiedot

Lapuanjoen vesistöalueen tulvaryhmän viestintäsuunnitelma

Lapuanjoen vesistöalueen tulvaryhmän viestintäsuunnitelma Lapuanjoen vesistöalueen tulvaryhmän viestintäsuunnitelma Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 22.1.2013 Sisältö Johdanto... 3 Viestinnän nykytila... 3 Ydinviesti ja tavoitteet...

Lisätiedot

Lausunto/palauteyhteenveto Kymijoen vesistöalueelle

Lausunto/palauteyhteenveto Kymijoen vesistöalueelle Lausunto/palauteyhteenveto Kymijoen vesistöalueelle Tiedottaminen, kuuleminen ja osallistuminen Kymijoen vesistöalueen tulvariskien hallintasuunnitelman valmisteluun liittyen. Kuulemisaika 2.5.2013-2.8.2013.

Lisätiedot

1) Tulvavahinkojen väheneminen Vaikutus merkittävillä tulvariskialueilla

1) Tulvavahinkojen väheneminen Vaikutus merkittävillä tulvariskialueilla KYRÖNJOEN TULVATYÖPAJA III 31.1.2014, KYSELYLOMAKE 1) Tulvavahinkojen väheneminen Vaikutus merkittävillä tulvariskialueilla VE1 Pengerrysalueiden muutos 1/50 1/100 1/250 hyvä hyvä/ koht huono Muut alueet

Lisätiedot

Tulvariskien hallintaa Satakunnassa oikuttelevassa ilmastossa

Tulvariskien hallintaa Satakunnassa oikuttelevassa ilmastossa Tulvariskien hallintaa Satakunnassa oikuttelevassa ilmastossa Olli-Matti Verta 9.2.2013 11.2.2013 1 Satakunnan tulvariskialueet MMM nimennyt 22.12.2011 Perustuu tulvariskien alustavaan arviointiin (laki

Lisätiedot

maatilojen suorat tuet

maatilojen suorat tuet TOIMEKSIANTO Johtoryhmän evästykset Maakuntapalveluista laaditaan ehdotus 9.6. mennessä Hankitaan asiantuntijapalveluna tukea maakuntakonsernin suunnitteluun ja tiedolla johtamisen - tiekartan hahmotteluun

Lisätiedot

Aluejärjestöraportti Keski-Suomen Yrittäjät. Suomen Yrittäjät

Aluejärjestöraportti Keski-Suomen Yrittäjät. Suomen Yrittäjät raportti Keski-Suomen Yrittäjät Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/4 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien

Lisätiedot

KYRÖNJOEN VESISTÖALUEEN MONITAVOITEARVIOINNIN TYÖPAJA II

KYRÖNJOEN VESISTÖALUEEN MONITAVOITEARVIOINNIN TYÖPAJA II KYRÖNJOEN VESISTÖALUEEN MONITAVOITEARVIOINNIN TYÖPAJA II 8.11.213 ASIANTUNTIJA-ARVIOINNISSA JA TYÖPAJASSA II KÄYTETYT ARVIOINTIASTEIKOT 1. TULVAHAITTOJEN VÄHENEMINEN MERKITTÄVÄLLÄ TULVARISKIALUEELLA (-1)

Lisätiedot

Torniojoen tulvariskien hallinnan toimenpiteet ja niiden arviointi Tornionjoen tulvariskien hallinnan avoin yleisötilaisuus 5.5.

Torniojoen tulvariskien hallinnan toimenpiteet ja niiden arviointi Tornionjoen tulvariskien hallinnan avoin yleisötilaisuus 5.5. Torniojoen tulvariskien hallinnan toimenpiteet ja niiden arviointi Tornionjoen tulvariskien hallinnan avoin yleisötilaisuus 5.5.2014 Lapin ELY-keskus/Ympäristö ja luonnonvarat/vesivarayksikkö 23.6.2015

Lisätiedot

MAAKUNNAN TILA JA LÄHIAJAN HAASTEET

MAAKUNNAN TILA JA LÄHIAJAN HAASTEET 5.10.2012 MAAKUNNAN TILA JA LÄHIAJAN HAASTEET Anita Mikkonen 1 KESKI-SUOMEN VISIO Yhteistyön, yrittäjyyden ja osaamisen Keski-Suomi Maakuntavaltuuston hyväksymä 8.6.2010 1. Uusimpia tilastoja ja ennakointia:

Lisätiedot

Ivalojoen tulvariskien hallintasuunnitelmaehdotus vuosille

Ivalojoen tulvariskien hallintasuunnitelmaehdotus vuosille Ivalojoen tulvariskien hallintasuunnitelmaehdotus vuosille 2016-2021 Yleisötilaisuus10.2.2015 Esityksen sisältö Tulvariskien hallinnan suunnittelun aikataulu Ivalojoen tulvaryhmän toiminta Tiedottaminen

Lisätiedot

LAPUANJOEN VESISTÖALUEEN MONITAVOITEARVIOINNIN TYÖPAJA II

LAPUANJOEN VESISTÖALUEEN MONITAVOITEARVIOINNIN TYÖPAJA II LAPUANJOEN VESISTÖALUEEN MONITAVOITEARVIOINNIN TYÖPAJA II 5.11.2013 ASIANTUNTIJA-ARVIOINNISSA JA TYÖPAJASSA II KÄYTETYT ARVIOINTIASTEIKOT 1. TULVAHAITTOJEN VÄHENEMINEN MERKITTÄVÄLLÄ TULVARISKIALUEELLA

Lisätiedot

Jakelussa mainituille VUOKSEN VESIENHOITOALUEEN JA KYMIJOEN SUOMENLAHDEN VESIENHOITOALUEEN OHJAUSRYHMIEN YHTEINEN KOKOUS.

Jakelussa mainituille VUOKSEN VESIENHOITOALUEEN JA KYMIJOEN SUOMENLAHDEN VESIENHOITOALUEEN OHJAUSRYHMIEN YHTEINEN KOKOUS. 1 Jakelussa mainituille 27.1.2017 Asia: VUOKSEN VESIENHOITOALUEEN JA KYMIJOEN SUOMENLAHDEN VESIENHOITOALUEEN OHJAUSRYHMIEN YHTEINEN KOKOUS. PÖYTÄKIRJA Aika: Torstai 27.1.2017 klo 9.00 12.00 Paikka: Videoneuvottelu

Lisätiedot

EHDOTUS POHJOIS-POHJANMAAN MERKITTÄVIKSI TULVARISKIALUEIKSI

EHDOTUS POHJOIS-POHJANMAAN MERKITTÄVIKSI TULVARISKIALUEIKSI EHDOTUS POHJOIS-POHJANMAAN MERKITTÄVIKSI TULVARISKIALUEIKSI Korteoja ylävirtaan keväällä 2000, Suomen Ilmakuva Oy POHJOIS-POHJANMAAN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS 2011 2/5 Tausta (ELY-keskus)

Lisätiedot

Eriävät mielipiteet ehdotuksesta Kemijoen tulvariskien hallintasuunnitelmaksi vuosille

Eriävät mielipiteet ehdotuksesta Kemijoen tulvariskien hallintasuunnitelmaksi vuosille 1 LIITE 11 Eriävät mielipiteet ehdotuksesta Kemijoen tulvariskien hallintasuunnitelmaksi vuosille 2016 2021 Lain tulvariskien hallinnasta 16 :n mukaan tulvaryhmä hyväksyy ehdotuksen suunnitelmaksi ja siihen

Lisätiedot

Tavoitteiden ja toimenpiteiden kytkentä & monitavoitearviointi. Tulvaryhmien koulutuspäivä , SYKE Anne-Mari Rytkönen

Tavoitteiden ja toimenpiteiden kytkentä & monitavoitearviointi. Tulvaryhmien koulutuspäivä , SYKE Anne-Mari Rytkönen Tavoitteiden ja toimenpiteiden kytkentä & monitavoitearviointi Tulvaryhmien koulutuspäivä 28.5.2019, SYKE Anne-Mari Rytkönen Tavoitteet kehitettävää 2. kierrokselle Miten tavoitteet palvelisivat paremmin

Lisätiedot

Läsnä: Jari Mutanen, pj. Pohjois-Savon ELY-keskus. Poissa: Leena Gunnar Kaakkois-Suomen ELY-keskus

Läsnä: Jari Mutanen, pj. Pohjois-Savon ELY-keskus. Poissa: Leena Gunnar Kaakkois-Suomen ELY-keskus 1 Jakelussa mainituille Asia: VUOKSEN VESIENHOITOALUEEN JA KYMIJOEN SUOMENLAHDEN VESIENHOITOALUEEN OHJAUSRYHMIEN YHTEINEN KOKOUS. PÖYTÄKIRJA VHA1 ja VHA2 ohjausryhmät, kokous 2/2013 Aika: Keskiviikko 16.10.2013

Lisätiedot

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, helmikuu 2015, kaikki asunnot

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, helmikuu 2015, kaikki asunnot Yhteensä: Manner-Suomi 87 200 334,6 10,9 58,4 97 008 300,0 11,7 51,0 Pääkaupunkiseutu Espoo 4 735 399,7 12,2 63,6 3 745 380,1 14,4 56,3 Helsinki 14 957 399,2 12,1 62,4 13 921 349,0 16,7 44,0 Vantaa 5 652

Lisätiedot

KELPO-hankkeeseen osallistuvat kunnat ja niiden koordinaattorit (syksy 2009)

KELPO-hankkeeseen osallistuvat kunnat ja niiden koordinaattorit (syksy 2009) KELPO-hankkeeseen osallistuvat kunnat ja niiden koordinaattorit (syksy 2009) KUNTA KOORDINAATTORI ETELÄ Artjärvi Asikkala Askola Borgå Esbo Espoo Forssa Hamina Hattula Heinola Helsinki Hollola Hyvinkää

Lisätiedot

Yleistä vesienhoidon suunnittelusta. Pertti Manninen Etelä-Savon elinkeino- liikenne ja ympäristökeskus

Yleistä vesienhoidon suunnittelusta. Pertti Manninen Etelä-Savon elinkeino- liikenne ja ympäristökeskus Yleistä vesienhoidon suunnittelusta Pertti Manninen Etelä-Savon elinkeino- liikenne ja ympäristökeskus Vesienhoidon järjestäminen yleisaikataulu Vesipuitedirektiivin kansallinen toimeenpano Kansalliset

Lisätiedot

JÄMSÄN KAUPUNKI. TALOUSARVION MUUTOS talousjohtaja Ari Luostarinen. Jämsä elämäsi tarina

JÄMSÄN KAUPUNKI. TALOUSARVION MUUTOS talousjohtaja Ari Luostarinen. Jämsä elämäsi tarina JÄMSÄN KAUPUNKI TALOUSARVION MUUTOS 9.4.2017 talousjohtaja Ari Luostarinen Jämsä elämäsi tarina 1 TULOSLASKELMAN TUNNUSLUVUT Tavoitetaso Tuloslaskelman tunnusluvut 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016

Lisätiedot

Kemera -työmäärät 2016 Toteutusilmoituksen saapumispäivä

Kemera -työmäärät 2016 Toteutusilmoituksen saapumispäivä Suomen metsäkeskus 6.2.2017 Kemera -työmäärät 2016 Toteutusilmoituksen saapumispäivä 1.1.-31.12.2016 Välisumma (näkyvät rivit yhteensä) 6 368 727 495 110 66 060 Kunnostusojitus ja suometsänhoito Metsätien

Lisätiedot

Jakelun mukaan. Sisäministeriön asetus pysäköintivirhemaksusta; voimaan tuleva asetus ja pysäköintivirhemaksun korottaminen vuonna 2019

Jakelun mukaan. Sisäministeriön asetus pysäköintivirhemaksusta; voimaan tuleva asetus ja pysäköintivirhemaksun korottaminen vuonna 2019 Kirje SM1811001 1 (1) 00.00.01.00.01 SMDno-2018-784 23.04.2018 Jakelun mukaan Sisäministeriön asetus pysäköintivirhemaksusta; 1.5.2018 voimaan tuleva asetus ja pysäköintivirhemaksun korottaminen vuonna

Lisätiedot

Alkava ARA-tuotanto kunnittain

Alkava ARA-tuotanto kunnittain 5 Alajärvi 0 31 16 Asikkala 0 28 18 Askola 16 0 0 18 20 Akaa 0 33 0 7 49 Espoo 297 190 202 198 42 92 108 191 157 283 185 220 500 241 369 50 Eura 0 8 0 26 31 8 51 Eurajoki 0 15 61 Forssa 0 62 75 Hamina

Lisätiedot

Tiivistelmä Uskelanjoen vesistöalueen tulvariskien hallintasuunnitelmaehdotuksesta

Tiivistelmä Uskelanjoen vesistöalueen tulvariskien hallintasuunnitelmaehdotuksesta Näkymiä lokakuu 2014 varsinais-suomen ely-keskus Tiivistelmä Uskelanjoen vesistöalueen tulvariskien hallintasuunnitelmaehdotuksesta Johdanto Kuva: Olli-Matti Verta Salon keskusta on maa- ja metsätalousministeriön

Lisätiedot

1) Tulvavahinkojen väheneminen

1) Tulvavahinkojen väheneminen LAPUANJOEN TULVATYÖPAJA III 14.4.214, TAUSTA-AINEISTO JA KYSELYLOMAKE 1) Tulvavahinkojen väheneminen ja erityiskohteiden suojaus penkereillä VE 3 Lapuan taajama 1/5 1/1 1/25 Muut alueet hyvä hyvä koht

Lisätiedot

Väliarvioinnin aineisto

Väliarvioinnin aineisto Väliarvioinnin aineisto Hankkeiden lkm Hakumenettelyt maakunnittain 60 50 40 30 20 8 49 14 8 Maakuntaliitot kilpailuttaneet 226 hanketta, joista noin puoleen hanke-ehdotuksia (117 hanketta) 43 Hankkeita,

Lisätiedot

EHDOTUS POHJOIS-SAVON TULVARISKIALUEIKSI

EHDOTUS POHJOIS-SAVON TULVARISKIALUEIKSI 9.4.2018 Pohjois-Savo EHDOTUS POHJOIS-SAVON TULVARISKIALUEIKSI Tausta Maa- ja metsätalousministeriö on 20.12.2011 Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) ehdotuksesta nimennyt

Lisätiedot

Ehdotus Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan merkittäviksi tulvariskialueiksi

Ehdotus Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan merkittäviksi tulvariskialueiksi Dnro EPOELY/59/07.02/2011 Ehdotus Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan merkittäviksi tulvariskialueiksi Valtatie 8, Vöyri (Unto Tapio, 2004). Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Lisätiedot

Poissa: Leena Gunnar Kaakkois-Suomen ELY-keskus. 1. Kokouksen avaus, läsnäolijoiden toteaminen ja järjestäytyminen

Poissa: Leena Gunnar Kaakkois-Suomen ELY-keskus. 1. Kokouksen avaus, läsnäolijoiden toteaminen ja järjestäytyminen 1 Jakelussa mainituille Asia: VUOKSEN VESIENHOITOALUEEN JA KYMIJOEN SUOMENLAHDEN VESIENHOITOALUEEN OHJAUSRYHMIEN YHTEINEN KOKOUS. PÖYTÄKIRJA VHA1 ja VHA2 ohjausryhmät, kokous 2/2011 Aika: Maanantai 10.10.2011

Lisätiedot

Toimeentulotuen käsittelyaikojen seuranta

Toimeentulotuen käsittelyaikojen seuranta Toimeentulotuen käsittelyaikojen seuranta 1 (21) Toimeentulotuen käsittelyaikojen seuranta Uusimaa (01) Kaupunkimaiset kunnat (1) Espoo (049) 6 516 6 407 7 342 Hanko (078) 252 277 234 Helsinki (091) 23

Lisätiedot

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto (Kela), kaikki asunnot, helmikuu 2016

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto (Kela), kaikki asunnot, helmikuu 2016 Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto (Kela), kaikki asunnot, helmikuu 2016 Yhteensä: Manner-Suomi 101 405 363,59 11,10 59,0 115 631 335,39 11,83 52,0 Pääkaupunkiseutu Espoo 6 115 429,83 12,46 63,7

Lisätiedot

Pohjois- ja Etelä-Savon kasvihuonekaasupäästölaskenta 2010

Pohjois- ja Etelä-Savon kasvihuonekaasupäästölaskenta 2010 Kuntakoulutus 05.12.2012 Suonenjoki 12.12.2012 Mikkeli Pohjois- ja Etelä-Savon kasvihuonekaasupäästölaskenta 2010 Kimmo Koistinen, Sami Mörsky, Hannu Koponen Pohjois-Savon ELY-keskus etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi

Lisätiedot

Savon ilmasto-ohjelma

Savon ilmasto-ohjelma Savon ilmasto-ohjelma www.ymparisto.fi/savonilmasto-ohjelma Savon ilmasto-ohjelman seminaari Kestävä yhdyskunta 8.5.2012 Projektipäällikkö Sami Mörsky Hankeorganisaatio Neuvottelukunta 8+8 (ESA, POS) Jussi

Lisätiedot

Katsaus SOTE-valmisteluun. Silja Ässämäki Kehittämisjohtaja, KS SOTE 2020-hankkeen vastuuhenkilö 15.4.2015

Katsaus SOTE-valmisteluun. Silja Ässämäki Kehittämisjohtaja, KS SOTE 2020-hankkeen vastuuhenkilö 15.4.2015 Katsaus SOTE-valmisteluun Silja Ässämäki Kehittämisjohtaja, KS SOTE 2020-hankkeen vastuuhenkilö 15.4.2015 Keski-Suomen sosiaali- ja terveysalueen kuntayhtymän valmistelu kuntien yhteistyönä Kuntien päätöksenteko

Lisätiedot

PUOLUSTUSVOIMAT KIRJE 1 (3) Keski-Suomen aluetoimisto KESKI-SUOMEN ALUETOIMISTON JÄRJESTÄMÄT MAANPUOLUSTUSTAPAHTUMAT

PUOLUSTUSVOIMAT KIRJE 1 (3) Keski-Suomen aluetoimisto KESKI-SUOMEN ALUETOIMISTON JÄRJESTÄMÄT MAANPUOLUSTUSTAPAHTUMAT PUOLUSTUSVOIMAT KIRJE 1 (3) Keski-Suomen aluetoimisto Jyväskylä 18.6. Arvoisa Vastaanottaja KESKI-SUOMEN ALUETOIMISTON JÄRJESTÄMÄT MAANPUOLUSTUSTAPAHTUMAT 2020-2025 1 Yleistä 2 Maanpuolustusjuhlat Tämän

Lisätiedot

6 Kemin tulvaryhmän toimintatavat ja kokouskäytännöistä sopiminen. 8 Katsaus tulvariskien hallintasuunnitelmien sisältöön sekä EU palaute I kaudelta

6 Kemin tulvaryhmän toimintatavat ja kokouskäytännöistä sopiminen. 8 Katsaus tulvariskien hallintasuunnitelmien sisältöön sekä EU palaute I kaudelta Kemin tulvaryhmän 1. kokouksen pöytäkirja 12.6.2019 LAPELY/141/2019 Kemin tulvaryhmän 1. kokouksen pöytäkirja Paikka: Kemin kaupungintalo, kokoushuone 2 (9 krs.) Aika: 12.6.2019 klo 9:30 1 Kokouksen avaus

Lisätiedot

Lupa yksityisen terveydenhuollon palvelujen antamiseen

Lupa yksityisen terveydenhuollon palvelujen antamiseen Päätös 1 (6) Terapiatelakka Oy Valajankatu 5 C 40600 Jyväskylä ASIA Lupa yksityisen terveydenhuollon palvelujen antamiseen HAKIJA/PALVELUJEN TUOTTAJA Terapiatelakka Oy Valajankatu 5 C 40600 Jyväskylä Y-tunnus:

Lisätiedot

KOKO MAA ,1 0,6 1,47 Kuntien välinen lasten 0-15 nettomuutto , %

KOKO MAA ,1 0,6 1,47 Kuntien välinen lasten 0-15 nettomuutto , % KOKO MAA 5374499 5486616 2,1 0,6 1,47 29 2011- muutos 2011-2015 Helsinki Uudenmaan maakunta 588384 628510 6,8-0,58 5,00-1,51-0,16 2,74 1,5 2,71 Espoo Uudenmaan maakunta 247869 269496 8,7 0,35 0,87 0,35-0,12

Lisätiedot

Kokemäenjokiryhmän kokous: 4. Tulvariskien hallinnan toimenpiteet Kokemäenjoen alueella

Kokemäenjokiryhmän kokous: 4. Tulvariskien hallinnan toimenpiteet Kokemäenjoen alueella Kokemäenjokiryhmän kokous: 4. Tulvariskien hallinnan toimenpiteet Kokemäenjoen alueella 20.3.2014 Esityksen sisältö 1. Tietoisku hallinnan suunnittelusta 2. Tulvariskien hallintasuunnitelman laatiminen

Lisätiedot

Meritulvat Tulvariskien hallinnan suunnittelu

Meritulvat Tulvariskien hallinnan suunnittelu Meritulvat Tulvariskien hallinnan suunnittelu Vaaralliset säätilanteet, Ilmatieteen laitos 11.4.2013 yksikön päällikkö Kari Rantakokko Uudenmaan ELY-keskus 10.4.2013 Havaittuja muutoksia ääriarvoissa Ilmatieteen

Lisätiedot

Tiivistelmä Turun, Raision, Naantalin ja Rauman rannikkoalueen tulvariskien hallintasuunnitelmasta

Tiivistelmä Turun, Raision, Naantalin ja Rauman rannikkoalueen tulvariskien hallintasuunnitelmasta NÄKYMIÄ JOULUKUU 2015 VARSINAIS-SUOMEN ELY-KESKUS Tiivistelmä Turun, Raision, Naantalin ja Rauman rannikkoalueen tulvariskien hallintasuunnitelmasta Johdanto Kuva: Juha Hyvärinen Turku, Raisio, Naantali

Lisätiedot

Tiivistelmä Kokemäenjoen vesistöalueen tulvariskien hallintasuunnitelmasta

Tiivistelmä Kokemäenjoen vesistöalueen tulvariskien hallintasuunnitelmasta NÄKYMIÄ JOULUKUU 2015 VARSINAIS-SUOMEN ELY-KESKUS Tiivistelmä Kokemäenjoen vesistöalueen tulvariskien hallintasuunnitelmasta Johdanto Pori ja Huittinen ovat maa- ja metsätalousministeriön päätöksellä (20.12.2011)

Lisätiedot