TOIMIVA LASTENSUOJELU

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TOIMIVA LASTENSUOJELU"

Transkriptio

1 Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2013:19 TOIMIVA LASTENSUOJELU Selvitysryhmän loppuraportti Helsinki 2013

2 2 KUVAILULEHTI Julkaisija Sosiaali- ja terveysministeriö Tekijät Puheenjohtaja: Aulikki Kananoja Sihteerit: Marjo Lavikainen, Mikko Oranen Päivämäärä Toimeksiantaja Sosiaali- ja terveysministeriö HARE-numero ja toimielimen asettamispäivä STM071:00/2012, Muistion nimi Toimiva lastensuojelu -selvitysryhmän loppuraportti Tiivistelmä Selvitysryhmälle annettu tehtävä on ollut laaja. Loppuraportissa on painotettu lastensuojelun asiakkuuden alkuvaihetta ja avohuoltoa sekä niihin sisältyvää yhteistyötä. Sijaishuollon osalta rajoitutaan muutamiin yksittäisiin havaintoihin. Muun aineiston lisäksi on tukeuduttu palvelujen käyttäjien näkemyksiin palvelujen kehittämistarpeista. Lastensuojelun kysymyksiä on tarkasteltu sekä paikallisella että kansallisella tasolla. Osa toimenpide-ehdotuksista on jo pantu toimeen väliraportin pohjalta. Selvitysryhmä esittää, että lasten ja perheiden tilanteiden arvioinnin käytäntöjä ja menetelmiä on systematisoitava. Työntekijöiden osaamista on vahvistettava lastensuojelun erikoistumiskoulutuksen avulla. Työntekijäresursseja on lisättävä välittömästi mutta asiakasmäärämitoitusten antamisen pohjaksi tarvitaan kokemukseen perustuvaa tietoa erilaisten työn organisointitapojen vaikutuksista työmäärään. Tätä tulee selvittää kuntakokeilujen avulla. Rakenteellisena kehityssuuntana esitetään hyvinvointia edistävien ja ongelmia ehkäisevien toimenpiteiden vahvistamista perustasolla. Varsinainen lastensuojelutyö kuuluu ns. laajan perustason tehtäviin. Erityisen vaativia tilanteita varten tarvitaan jokaisella viidellä erityisvastuualueella lastensuojelun moniammatillinen osaamiskeskus. Pitkän aikavälin tavoitteeksi asetetaan lasten, nuorten ja perheiden palvelujen kokoaminen järjestelmäksi, jolla on yhteinen tietopohja ja viitekehys. Lasten ja perheiden palvelujen kansallinen johtaminen edellyttää tietopohjan, tutkimuksen, ohjauksen, valvonnan ja kehittämisen vahvistamista sekä niiden resurssien lisäämistä. Asiasanat Lastensuojelu, lapset, perheet, lastensuojelulaki, perheväkivalta, salassapito, viranomaisyhteistyö Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2013:19 ISSN-L ISSN (verkkojulkaisu) ISBN URN:ISBN: URN:ISBN: Muut tiedot Kokonaissivumäärä 81 Kieli suomi

3 3 PRESENTATIONSBLAD Utgivare Social- och hälsovårdsministeriet Författare Aulikki Kananoja, Mikko Oranen, Marjo Lavikainen Datum Uppdragsgivare Social- och hälsovårdsministeriet Projektnummer och datum för tillsättandet av organet STM071:00/2012, Rapportens titel Fungerande barnskydd -utredningsgruppens slutrapport Referat Utredningsgruppens uppgift har varit omfattande. I slutrapporten har det inledande skedet i klientskapet och öppenvården inom barnskyddet samt det samarbete som ingår i dem betonats. I fråga om vård utom hemmet inskränker man sig till ett par enstaka observationer. Förutom övrigt material har man stött sig på användarnas synvinklar om utvecklingsbehov för tjänsterna. Barnskyddsfrågor har granskats på både lokal och nationell nivå. Vissa av åtgärdsförslagen har redan genomförts på basis av lägesrapporten. Utredningsgruppen föreslår att praxis och metoder för bedömning av barn- och familjesituationer ska systematiseras. Kunnandet hos arbetstagarna ska stärkas genom specialiseringsutbildning inom barnskyddet. Resurser för anställning av fler arbetstagare ska omedelbart ökas, men till underlag för en dimensionering av klientantalet behövs erfarenhetsbaserad information om effekterna på arbetsmängden av olika sätt att organisera arbetet. Detta bör utredas med hjälp av kommunförsök. Det föreslås att man som strukturell utvecklingsriktning stärker åtgärder på basnivå som främjar välfärd och förebygger problem. Det egentliga barnskyddsarbetet tillhör uppgifterna på den s.k. omfattande basnivån. För verkligt krävande situationer behövs ett multiprofessionellt kompetenscenter för barnskyddet i vart och ett av de fem specialupptagningsområdena. Som långsiktigt mål sätter man upp en uppsamling av tjänsterna för barn, unga och familjer till ett system med gemensamt kunskapsunderlag och gemensam referensram. En nationell ledning av tjänsterna för barn och unga förutsätter stärkande av kunskapsunderlaget, forskningen, styrningen, övervakningen och utvecklandet samt en ökning av resurserna för dessa. Nyckelord Barnskydd, barn, familjer, barnskyddslag, lagstiftning, våld inom familjen, tystnadsplikt, myndighetssamarbete Social- och hälsovårdsministeriets Övriga uppgifter rapporter och promemorior 2013:19 ISSN-L ISSN (online) ISBN URN:ISBN: URN:ISBN: Sidoantal 81 Språk Finska

4 4 SISÄLLYS 1 Johdanto Tausta Selvitysryhmän tehtävä Kuulemiset ja yhteydenotot Lastensuojelun kehitys ja nykytila Lastensuojelulain uudistukset ja lastensuojelun kehittämisohjelma Lastensuojelupalvelut käyttäjien näkökulmasta Selvitykset kuntien henkilöstövoimavaroista Lasten ja perheiden palvelujen uudet arvioinnit Palvelujen kustannukset Lastensuojelun asiakkuuksien kehitys Lastensuojeluilmoitukset ja lastensuojelutarpeen selvitykset Avo- ja sijaishuollon asiakkuudet Kiireelliset sijoitukset Pohjoismaiden vertailu Lastensuojelulain tavoitteiden toteutuminen Lasten hyvinvointiin vaikuttavat yhteiskunnalliset muutokset hyvä lapsuus ja toimivat palvelut Hyvä lapsuus ja sen rakentaminen Eettiset periaatteet Lapsen oikeudet ovat aikuisten velvollisuuksia Toimivien palvelujen edellytykset Yhteistyö, työkäytännöt ja menetelmät Lasten ja vanhempien osallisuus Lapsiin kohdistuvat seksuaali- ja väkivaltarikokset Viranomaisyhteistyö, salassapito ja tietojen vaihto Lastensuojeluilmoitus Moniammatillinen yhteistyö Työmenetelmät ja -välineet Dokumentointi Työntekijät ja osaaminen Lastensuojelun resurssit ja henkilöstömitoitus Osaaminen ja erikoistuminen lastensuojelutyössä Haavoittuvassa asemassa olevat lapset ja perheet Eroperheiden lapset Huostaanotetut ja kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset Maahanmuuttajataustaiset lapset... 46

5 5 7.4 Vanhempien päihde- ja mielenterveysongelmat Vammaisuus, pitkäaikaissairaudet ja erilaiset pitkäaikaiset ongelmat Kansalliset kehittämistehtävät Lastensuojelun kansallinen johtaminen Tietopohja ja tiedontuotanto Lapsi- ja perhetutkimus Lastensuojelun tutkimus Tilastot ja rekisterit Palvelurakenne Kuntien uuden toimintamallin kehittäminen Lastensuojelu sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakennemuutoksessa Laadunhallinta ja valvonta Laadunhallinta Valvonta Lastensuojelun valtakunnallinen ohjaus ja kehittäminen Valtakunnalliset vastuut Rakenteet Välineet Kehittämistarpeet Lapsi- ja nuorisopoliittinen ohjelmatyö Koonti selvitysryhmän toimenpide-ehdotuksista Selvitysryhmän ehdotusten toimeenpano ja seuranta Lopuksi... 75

6 6 1 JOHDANTO 1.1 TAUSTA Lasten ja nuorten hyvinvointi, perheiden jaksaminen sekä lapsiperhepalveluiden ja lastensuojelun tila ovat olleet huolestuneen keskustelun kohteena jo pitkään. Kriittiset arviot yleistyivät 1990-luvulla, kun lastensuojelun, erityisopetuksen ja lastenpsykiatrian kuormitus alkoi kasvaa nopeasti. Viime vuosina tätä huolta ovat lisänneet tragediat, joissa lapsia on kuollut oman vanhempansa käden kautta. Vuonna 1936 tehty Suomen ensimmäinen lastensuojelulaki keskittyi huostaanottojen säätelyyn ja kuvasi tilanteet, joissa lapsi tuli sijoittaa kodin ulkopuolelle. Huostaanottoon tuli ryhtyä, jos lapsen vanhemmat ovat kuolleet tai hylänneet lapsen tai vanhemmat sairauden, ymmärtämättömyyden, juoppouden tai muiden sellaisten syiden tai olosuhteiden takia eivät anna lapselle tarpeellista hoitoa ja kasvatusta eikä siitä muutenkaan ole pidetty huolta. (Lastensuojelulaki 52/1936, 8.) Laki oli oirekeskeinen ja painottui korjaavaan työhön. Lastensuojelun kriittinen arviointi lisääntyi 1970-luvulla. Lapsen vuoden komitea (1980, 137) katsoi, että Lastensuojelun eri toimintamuodot ovat jääneet esiintyvistä ongelmista pahasti jälkeen. Lastensuojelulakiin perustuvasta toiminnasta onkin tällä hetkellä syytä kysyä, missä määrin tapahtuu niin sanottua viranomaispahoinpitelyä. Kun riittämätön henkilökunta riittämättömällä koulutuksella joutuu hoitamaan moniongelmaisia tilanteita, saattaa itse palvelujärjestelmä tuottaa omalta osaltaan sosiaalisia ja psyykkisiä häiriöitä. Uuttaa orientaatiota etsittiin muun muassa esittämällä lastensuojelun korvaamista termillä lastenhuolto ja toiminnan kytkemistä tiiviimmin sosiaalihuoltoon (Harrikari 2012, 63). Sosiaalihallituksen yleiskirjeessä (Lastenhuolto ja sen kehittäminen 1978, 1) lastenhuoltoa määriteltiin seuraavasti: Lastenhuollon keskeisiksi toimintamuodoiksi katsotaan nykyisin lasten kasvuolosuhteisiin vaikuttaminen sekä perhe- ja yksilökohtainen huolto. Erityistä huomiota lastenhuollon kehittämisessä tulee kiinnittää lapsiin ja lapsiperheisiin kohdistuvien palvelujen monipuolistamiseen sekä lasten ja perheiden välittömään elinympäristöön. Perheiden omatoimista suoriutumista ja lasten kasvatusta on ensisijaisesti pyrittävä tukemaan kasvatus- ja perheneuvonnan, päivähoitopalvelujen, kodinhoitopalvelujen, toimeentuloturvan ja niihin rinnastettavien tuen muotojen avulla ja siten ehkäisemään ongelmien kasautumista ja yksilökohtaisen huollon tarpeen syntymistä. Nämä lainaukset kuvaavat samoja teemoja, joihin selvitysryhmä on omassa työssään paneutunut yli 30 vuotta myöhemmin. Tarkastelussa ovat jo 1970-luvulta alkaen olleet lastensuojelun paikkaajan tehtävät lasten ja perheiden palvelujen kokonaisuudessa sekä lastensuojelun toimintatavat, käytännöt ja resurssit. Lastensuojelua voidaan tarkastella ideologiana, toimintoina ja organisaatioina. Ideologisesta näkökulmasta olennaista on, miten painotetaan Lasten oikeuksien sopimuksessa korostettua kolmea näkökulmaa provision, protection ja participation. Painotusten vaihtelusta seuraa erilaisia strategisia vaihtoehtoja. Kansainvälisissä vertailuissa on kuvattu kaksi strategiavaihtoehtoa, joiden ydinkäsitteitä ovat Child Welfare ja Child Protection. Suomalainen lastensuojelu on 1980-luvulta alkaen perustunut lapsen edun laajaan määrittelyyn kattaen lasten ja perheiden ongelmien kirjon vauvanhoitohuolista nuorisorikollisuuteen. Lastensuojelun tehtäviä on osoitettu myös muille lasten ja nuorten palveluille. Lastensuojelun ilmoitusvelvollisuus kattaa lähes kaikki lapsia ja perheitä työssään kohtaavat viranomaiset ja ammattilaiset. Myös huostaanotto pyrkii olemaan vain väliaikainen ratkaisu. Tavoitteena on tuottaa ongelmamäärittelyt yhdessä perheen kanssa. Vanhempien näkökulma on korostunut lasten toivomuksiin ja mielipiteisiin verrattuna. Kan-

7 7 sainvälisessä vertailussa tällaista lastensuojelun orientaatiota on kuvattu Child Welfare - malliksi. Anglo-amerikkalaisissa maissa lastensuojelu on perustunut useimmiten Child protection - malliin, jossa lapsen etua käsitellään ensisijaisesti turvallisuuden näkökulmasta ja lastensuojelun toimenpiteet painottuvat lapsen suojelemiseen. Vastentahtoisesti toteutettavien interventioiden osuus on suuri. Kansainvälisessä keskustelun mukaan nämä kaksi strategiavaihtoehtoa ovat lähentyneet toisiaan. Niiden rinnalle on alkanut hahmottua lapsen yksilöllisiä tarpeita ja oikeuksia korostava Child Focus -orientaatio. Yhteiskunnan puuttuminen perustellaan lapsen kehityksellisten tarpeiden kautta ja korostetaan mahdollisimman varhaisia interventioita. Lastensuojelu strategisia valintoja ja kehittämistarpeita arvioitaessa on huomattava, että vahvat interventiovaltuudet erottavat sen muista lasten ja perheiden palveluista. Tarpeen vaatiessa lasta on suojeltava myös silloin, kun asianosaiset sitä vastustavat (Bardy 2013, 74). Mahdollisuus vastentahtoisiin toimenpiteisiin sekä lapsen ja vanhempien vahvaankin kontrollointiin tekevät lastensuojelusta myös pelottavaa. Lastensuojelua onkin kuvattu likaiseksi työksi, jonka hoitaminen on yhteiskunnan kannalta välttämätöntä (Pösö 2010, 334). Keskustelu lastensuojelusta polarisoituu herkästi vastakohtapareiksi, jotka alkavat näyttää täysin yhteen sovittamattomilta. Vastakkain asettuvat lapsi ja vanhempi, tuki ja kontrolli, asiantuntijatieto ja asiakaslähtöisyys sekä varmasti tietäminen ja tietämättömyys. Usein keskusteluun tulee myös toivottomuuden ja lamaantumisen tai jopa kaiken hallitsevan ratkaisemisen sävyjä. (Bardy 2013, ) Kriiseillä on taipumus kaventaa ihmisen ja yhteisön ajattelua ja huomiokykyä. Huomio kiinnittyy helposti ongelmiin ja puutteisiin. (Bardy & Heino 2013, 13.) Kehittämisen kannalta olennaista on kuitenkin positiivinen valmistautuminen tulevaan ja usko siihen, että asioihin voidaan vaikuttaa. Selvitysryhmä on sekä väliportissaan (STM 2012) että loppuraportissaan kuvannut ongelmia ja epäkohtia. Samalla on sekä etsitty niihin ratkaisuja että uskottu käsillä olevassa kriisissä muutoksen mahdollisuuteen. Ongelmien rinnalla lastensuojelussa on paljon hyvää ja toimivaa ja myös uraa uurtavaa kehittämistyötä. 1.2 SELVITYSRYHMÄN TEHTÄVÄ Asettamispäätöksen mukaan selvitysryhmän tehtävänä on: selvittää pikaisesti viranomaisten toimintatapoihin ja viranomaisyhteistyön toimivuuteen liittyvät ongelmat lastensuojelussa selvittää tietojen vaihdon ongelmat viranomaisten välillä sekä arvioida tähän liittyvien salassapitosäännösten toimivuus arvioida, miten ennaltaehkäisevät toimet niin lastensuojelussa kuin lasten ja lapsiperheiden palveluissa toimivat arvioida lastensuojelulain toimivuutta ja sen resursointia sekä lain nojalla annettavaa ohjeistusta arvioida lastensuojelun johtamista, asiakastyön toimintamalleja ja koulutustarvetta arvioida lastensuojeluilmoituskäytännön toimivuutta tehdä toimenpide-ehdotuksia havaittujen ongelmien korjaamiseksi ja lainsäädännön muuttamiseksi Työryhmän kokoonpano: puheenjohtaja, ylisosiaalineuvos Aulikki Kananoja dosentti Matti Rimpelä lastenpsykiatrian erikoislääkäri, dosentti Jari Sinkkonen pääsihteeri, dosentti Mirjam Kalland

8 8 vanhempi rikoskonstaapeli, kokemusasiantuntija Sami Isoniemi sihteeri, neuvotteleva virkamies Marjo Lavikainen sihteeri, kehittämispäällikkö Mikko Oranen Selvitysryhmän toimikausi oli mutta sitä jatkettiin saakka. Selvitysryhmä on kokoontunut 30 kertaa. Ryhmä on tukeutunut pääosin olemassa olevaan aineistoon, sillä käytössä olleiden niukkojen resurssien ja tiiviin aikataulun takia ei ole ollut mahdollista tehdä erillisiä selvityksiä. Selvitysryhmä on antanut väliraportin Siinä esiteltiin yleisiä havaintoja ja johtopäätöksiä lastensuojelun tilasta sekä kuvattiin yhteistyöhön, tietojen vaihtoon ja toimintatapoihin sekä lastensuojelun ilmoituskäytäntöihin liittyviä kysymyksiä (tehtävät 1, 2 ja 6). Selvitysryhmän tehtäväksi anto on ollut erittäin laaja kattaen lastensuojelun lisäksi muut lasten ja perheiden palvelut. Loppuraportissa on keskitytty muiden lasten ja perheiden palvelujen ja lapsi- ja perhekohtaisen lastensuojelun välisen työnjaon ja yhteistyön käsittelyyn (tehtävät 1, 2, 3 ja 6). Tehtävissä 4 ja 5 on painotettu lastensuojelun asiakkuuden alkuvaihetta ja avohuoltoa. Sijaishuollon erityiskysymyksiin ryhmällä ei ole ollut mahdollisuutta perehtyä muutamia yksittäisiä havaintoja ja toimenpide-ehdotuksia lukuun ottamatta. Sisäisen turvallisuuden ministeriryhmä on päättänyt toimenpiteistä perhe- ja lastensurmien ennalta ehkäisemiseksi. Osa toimenpiteistä osoitettiin selvitysryhmän toimeenpantaviksi. Ryhmä on ottanut ne huomioon toimenpide-ehdotuksissaan. Helsingissä tapahtuneeseen lapsen kuolemaan liittyvät Valviran ja Etelä-Suomen aluehallintoviraston selvitys ja Valtioneuvoston asettaman itsenäisen ja riippumattoman tutkintaryhmän raportti eivät ole valmistuneet siten, että ne olisivat olleet selvitysryhmän käytettävissä. Monet ryhmän havainnoista ja toimenpide-ehdotuksista on tehty aikaisemmin osin jo 1990-luvulla - ja osa toistettu useita kertoja eri yhteyksissä. 1.3 KUULEMISET JA YHTEYDENOTOT Työskentelynsä aikana ryhmä on järjestänyt neljä kuulemistilaisuutta, joihin ovat osallistuneet joko edustajallaan tai kirjallisella vastauksellaan eduskunnan oikeusasiamiehen toimisto, tietosuojavaltuutetun toimisto, valtakunnansyyttäjänvirasto, sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto (Valvira), Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri, Tampereen yliopisto, Lastensuojelun tieto ja tutkimus hanke, Metropolia ammattikorkeakoulu, Helsingin nuoret kehittäjät, Selviytyjät -ryhmä, Voikukkia -verkostohanke, poliisihallitus, opetushallitus, aluehallintovirastot, Lastensuojelun Keskusliitto, Talentia ry, Tehy ry, Opetusalan Ammattijärjestö (OAJ), Oikeusministeriön alainen tutkintaryhmä, Lapsiasiavaltuutettu sekä Helsingin, Espoon, Vantaan, Tampereen, Hämeenlinnan, Imatran ja Kauniaisen kaupungit. Kuulemistilaisuuksista kaksi järjestettiin ennen väliraporttia ja kaksi väliraportin jälkeen. Selvitysryhmä sai aineistoa myös osasta muita kuntia sosiaalialan osaamiskeskusten kautta. Ryhmä sai pyyntönsä perusteella henkilöstömitoituksen määrittelyä koskien lausuntoja Sosiaalialan osaamiskeskuksilta, Suomen Kuntaliitosta, Valvirasta, Talentiasta sekä osalta sosiaaliasiamiehiä edustavilta tahoilta. Lisäksi selvitysryhmä järjesti seminaarimuotoisen kuulemistilaisuuden lastensuojelun historiaa, kehittymistä, kansainvälistä tarkastelua ja vaikuttavuutta koskien. Kuultavina olivat seminaarissa dosentti Timo Harrikari, professori Tarja Pösö, professori Pirjo Pölkki sekä professori Marjatta Bardy. Selvitysryhmälle toimitettiin lukuisia yhteydenottoja, joista tarkemmin analysoitiin 84 yhteydenottoa. Nämä yhteydenotot jakautuivat lastensuojelun asiakkailta tulleisiin viesteihin (31), yleisen tason viesteihin kansalaisilta (25) sekä yhteydenottoihin asiantuntijoilta (28). Lisäksi aineistona on käytetty lastensuojelun asiakkaina oleville vanhemmille suunnatun ja yhteistyössä Suomen Kasvatus- ja perheneuvontaliiton ja Sininauhaliiton kanssa toteutetun

9 9 verkkokyselyn vastauksia. Vastauksia saatiin 54 äidiltä sekä kolmelta isältä. Tämän aineiston jäsentämisestä ryhmän käyttöön vastasi tutkija Rosi Enroos Tampereen yliopistosta. Yhteydenotot käsittelivät vanhempien kokemuksia lastensuojelun asiakkuudesta ja hätää oman perheen tilanteesta sekä sosiaalityöntekijöiden ja muiden asiantuntijoiden (lääkärien, lakimiesten ja psykologien) näkemyksiä työn epäkohdista ja ajatuksia sen kehittämiseksi. Yleisen tason viesteissä pohdittiin lastensuojelun tilaa tai ilmaistiin tukea työryhmän työlle. Lisäksi yhteydenottoja tuli sijaishuoltopaikoista (perhekodit, sijaisäidit, yritykset) sekä erilaisilta yhdistyksiltä, jotka ajavat tiettyä asiaa, kuten vieraannuttamisen kieltämistä, lähestymiskiellon saamisen helpottamista tai erityislasten perheiden tilanteiden parempaa huomioon ottoa. Yksi yhteydenotto tuli lastensuojelussa asiakkaana olleelta nuorelta ja muutamia yhteydenottoja isoäideiltä, koulumaailmasta, päiväkodista sekä muilta viranomaisilta.

10 10 2 LASTENSUOJELUN KEHITYS JA NYKYTILA 2.1 LASTENSUOJELULAIN UUDISTUKSET JA LASTENSUOJELUN KEHITTÄMISOHJELMA Nykymuotoisen lastensuojelun kansalliset tavoitteet ja tehtävät kirjattiin ensin 1980-luvun alun lastensuojelulakiin ja uudistettiin vuonna 2008 voimaan tulleessa laissa. Toistaiseksi ainoaa valtakunnallista lastensuojelun kehittämisohjelmaa toteutettiin viimeisimmän lastensuojelulain uudistuksen yhteydessä. Vuoden 1983 lastensuojelulaissa korostettiin ongelmien rakenteellista ehkäisyä ja pyrittiin välttämään leimaavia interventioita. Huomiota kiinnitettiin lasten kasvuoloihin, ehkäisevään työhön ja avohuoltoon. Lapsen etu otettiin keskeiseksi periaatteeksi. Yksittäisten tilanteiden kuvaamisesta siirryttiin lapsen tarpeiden arviointiin. Lasten ja vanhempien oikeusturvaa vahvistettiin. (HE 13/1983; ks. myös de Godzinsky 2012, 7.) Vuoden 1983 lastensuojelulain monet säädökset olivat väljiä ja paineet niiden täsmentämiseksi kasvoivat 2000-luvulle tultaessa. Sosiaalihuollon laajemman kehittämisohjelman yhteydessä käynnistyi vuonna 2004 lastensuojelun kehittämisohjelma, jossa pyrittiin tuomaan tavoitteellisuutta, suunnitelmallisuutta ja pitkäjänteisyyttä lastensuojelupolitiikan ohjaukseen, lastensuojelun palvelujen johtamiseen sekä lastensuojelun asiakastyöhön (STM 2006). Kehittämisohjelmassa koottiin katsaus lastensuojelun tilaan. Selvitystyö keskittyi seuraaviin haasteisiin: lapsi- ja lastensuojelupolitiikka, alkuarviointi ja avohuolto, huostaanotto, sijaishuolto ja jälkihuolto, sekä alueelliset palvelut ja palveluketjut Tavoitteena oli tuottaa vuoden 2007 loppuun mennessä: Lastensuojelun kansalliset linjaukset, joissa määritellään lastensuojelun keskeiset periaatteet, tavoitteet ja tehtävät sekä kehittämisen painopisteet seuraaville vuosille. Kansalliset linjausten oli tarkoitus edistävää lastensuojelun sisällön ja laadun kehittämistä sekä kansallisesti että paikallisesti. Lastensuojelun käsikirja ammattilaisten käyttöön. Uudenlaista osaamista, erityisenä painoalueena avohuolto. Tavoitteena oli vahvistaa suunnitelmallisuutta ja arvioivaa työotetta lastensuojelussa. Kehittämisen erityisalueiksi katsottiin perhetyö ja nuorten avohuolto. Toimivammat tehtävä- ja palvelurakenteet lastensuojeluun. Lastensuojelun eri ammattiryhmien tehtävärakenteesta ja työnjaosta oli tarkoitus laatia suositukset. Lisäksi pyrittiin edistämään alueellisten palvelurakenteiden kehittymistä sekä alueellista yhteistyötä lastensuojelun palvelujen järjestämiseksi. Hallituksen esitys uudeksi lastensuojelulaiksi valmisteltiin työryhmässä ja annettiin eduskunnalle vuonna 2006 (HE 252/2006 vp). Uudistuksen tarkoituksena oli turvata lapsen oikeuksien ja edun huomioon ottaminen lastensuojelua toteutettaessa sekä lapsen ja hänen perheensä tarvitsemat tukitoimet ja palvelut. Lailla pyrittiin edistämään viranomaisten välistä yhteistyötä

11 11 lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämisessä sekä lapsi- ja perhekohtaisen lastensuojelun toteuttamisessa. Lisäksi tarkoituksena oli parantaa lapsen ja vanhempien tai huoltajien oikeusturvaa erityisesti lastensuojeluun liittyvässä päätöksenteossa. Uutena toimintamuotona määriteltiin ehkäisevä lastensuojelu. (HE 252/2006 vp; ks. myös Taskinen 2010.) 2.2 LASTENSUOJELUPALVELUT KÄYTTÄJIEN NÄKÖKULMASTA Käytännön näkökulma lastensuojeluun ja lasten ja perheiden muihin palveluihin perustuu selvitysryhmälle toimitettuun aineistoon ja kuulemistilaisuuksiin. Mukana on sekä palvelujen käyttäjien että ammattilaisten kokemuksia ja ehdotuksia. Eri suunnista tulleet kuvaukset lastensuojelusta ja sen kehittämistarpeista olivat samanlaisia. Kun näkemyksiä oli pyydetty kehittämistarpeista ja havaituista epäkohdista, hyvät kokemukset ja onnistuneet käytännöt jäivät näkymättömiin ja kuva painottui siksi kielteiseksi. Lastensuojelulakia sinänsä kritisoitiin yhteydenotoissa vähän. Pikemminkin huomiota kiinnitettiin siihen, että lain henki ei ole toteutunut riittävän hyvin. Lastensuojelun toimintatavat koettiin byrokraattisina ja asiakkaiden osallisuutta heikentävinä. Työskentely näyttäytyi lyhyttempoisena ja sekavana. Vaihtuvat työntekijät ovat palvelujen käyttäjien kannalta iso ongelma. Asiakkaat joutuvat aloittamaan alusta uuden työntekijän kanssa ja selittämään samoja asioita uudestaan ja uudestaan. Ehkäisevät palvelut eivät toimi. Kaikille saatavilla olevia oikea-aikaisia palveluja pitäisi olla tarjolla enemmän. Tämä tuli esille sekä palveluiden käyttäjien että ammattilaisten kommenteissa. Monet perheet olivat hakeneet itse apua jaksamiseen ja arjen ongelmiin mutta esimerkiksi kotipalvelua oli ollut vaikea saada. Tämä aiheutti tilanteiden tarpeetonta kriisiytymistä. Kautta linjan aineistossa korostui asiakkaiden kuulluksi tuleminen ja toimiva vuorovaikutus, koska lastensuojelussa puhutaan henkilökohtaisista ja vaikeista asioista. Toiveena oli, että työntekijä kohtaisi asiakkaan oman elämänsä asiantuntijana ja osaisi arvioida perheen tilannetta kokonaisvaltaisesti asettaen asiat oikeaan yhteyteen. Lasten ja nuorten kanssa työskentelyyn toivottiin panostusta. Lapsia pitäisi tavata ilman vanhempia ja kuunnella heidän mielipiteitään ja toivomuksiaan. Viranomaisten yhteistyö näytti sattumanvaraiselta, jos kukaan ei ottanut kokonaisvastuuta ja toiminta jäi koordinoimatta. Lapset ja vanhemmat kokivat joko jäävänsä ulkopuolisiksi omissa asioissaan tai uupuivat koordinaatiovastuuseen. Palvelujärjestelmä on monimutkainen ja erityisesti vammaisten ja pitkäaikaissairaiden lasten perheet kärsivät tästä. Vanhempien ja lasten näkökulmasta matalan kynnyksen ilmoittelu lastensuojeluun on tuottanut paljon huonoja kokemuksia. Lastensuojeluilmoituksia tehdään usein niin, että kohteena olevat lapset ja vanhemmat eivät itse tiedä asiasta. Tällainen selän takana toimiminen koettiin ikävänä. Vanhempien mukaan ammattilaiset eivät ota huolenaiheita esiin siellä, missä ne havaitaan, vaan pakoilevat omaa vastuutaan tekemällä lastensuojeluilmoituksen. Lastensuojeluilmoitusten käsittelyyn liittyi paljon ongelmia. Lapset ja vanhemmat kokivat, että heille ei aina kerrottu, miten ilmoitukset käsitellään. Joskus ilmoituksiin ei reagoitu ollenkaan, vaikka sitä odotettiin. Joskus taas nimettömän ja perättömän ilmoituksen todenperäisyyttä ei tutkittu vaan toimittiin suoraan sen perusteella. Kaiken kaikkiaan ilmoitusten käsittely vaikutti sattumanvaraiselta. Sosiaalityöntekijät kertoivat siitä, että valtavasti kasvaneiden ilmoitusmäärien takia niiden

12 12 käsittely on haasteellista. Ilmoitusten joukko on kirjava ja siitä pitäisi pystyä vähillä voimavaroilla valikoimaan puuttumista vaativat tapaukset. Lapsiin kohdistuvien rikosepäilyjen selvittely ja siihen liittyvät toimintatavat olivat sekä asiakkaiden että työntekijöiden mielestä sekavia ja kaipaisivat kehittämistä. Asiakkaat kokivat, että heitä pidettiin syyllisinä ennen kuin asiaa oli tutkittu. Nuorten mukaan heitä ei kuunneltu eikä uskottu heidän kokeneen väkivaltaa. Työntekijät taas kritisoivat eri viranomaisten toiminnan eritahtisuutta ja hitautta sekä tiedonkulun ongelmia. Ryhmälle toimitetussa aineistossa korostui sijaishuollossa olevien lasten ja nuorten tilanne. Vanhemmat odottivat, että nuoren tilanne muuttuisi paremmaksi sijoituksen jälkeen. Todellisuudessa heistä näytti siltä, että nuoren tarvitsemaa apua ja hoitoa ei pystyttykään järjestämään tai että sijaishuoltopaikoilla oli vaikeuksia asettaa nuorille rajoja. Myös sijaishuoltopaikkojen työntekijät kokivat, että heillä ei ole riittävästi välineitä puuttua vaikeasti oireilevien nuorten tilanteeseen. Vanhemmat korostivat, että heitä ei saa jättää yksin huostaanoton jälkeen, sillä heidän tilanteensa ei korjaannu itsestään. Jos yhteydenpito lapsen ja biologisten vanhempien kanssa jää vain sijaishuoltopaikan vastuulle ja sosiaalityöntekijä jättäytyy taustalle, jäävät myös vanhempien asiakassuunnitelma ja tavoitteellinen työ sen toteuttamiseksi helposti tekemättä. 2.3 SELVITYKSET KUNTIEN HENKILÖSTÖVOIMAVAROISTA Lastensuojelun työntekijätilannetta on selvitetty viime vuoden aikana kyselyillä työntekijöille (Olisiko jo tekojen aika 2013; jäljempänä työntekijäkysely), kuntien lastensuojelusta vastaaville (Puustinen-Korhonen 2013; jäljempänä kuntakysely) sekä KT kuntatyönantajille (Kuntatyönantajat 2012; jäljempänä työnantajakysely). Lisäksi aluehallintovirastot ja Pohjois- Suomen sosiaalialan osaamiskeskus ovat selvittäneet tilannetta omilla alueillaan. Sosiaali- ja terveysministeriö antoi vuonna 2007 Sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön tehtävärakennesuosituksen (STM 2007), jossa myös selkiytettiin lastensuojelun keskeisten ammattiryhmien tehtäviä. Suositus on tarkoitus uudistaa sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain toimeenpanon yhteydessä. Työnantajakyselyn mukaan lastensuojelussa oli kokonaan hoitamatta olevia sosiaalityöntekijän toimia 11 %, sosiaaliohjaajien toimia 3 % ja lähihoitajien toimia 8 %. Luvuissa ovat mukana vain toimet, joihin oli yritetty saada työntekijöitä siinä onnistumatta. Kuntakyselyn mukaan vain joka neljännessä kunnassa sosiaalityön työpanosta oli riittävästi suhteessa tarpeisiin. Sosiaaliohjaus puuttui kokonaan tai sitä oli käytössä vain jonkin verran joka kolmannessa kunnassa. Ei siis ole yllätys, että valtaosa (83 %) työntekijäkyselyyn vastanneista oli sitä mieltä, että avohuollon sosiaalityöntekijöitä on liian vähän. Vielä suurempi osa (89 %) katsoi, että ehkäisevän lastensuojelun resurssit ovat riittämättömät. Lapin alueella tehdyssä sosiaalityön eri työalueiden vertailussa epäpätevien määräaikaisten työntekijöiden osuus ja työntekijöiden vaihtuvuus oli suurin juuri lastensuojelussa (Kostamo- Pääkkö 2013). Pohjois-Suomessa lastensuojelun sosiaalityöntekijöistä viidesosa oli epäpäteviä (Pohjois-Suomen aluehallintoviraston tiedote ) Työntekijäkohtaisten asiakasmäärien tarkastelu paljastaa lastensuojelun työntekijöiden kuormituksen. Kuudessa suurimmassa kaupungissa vuonna 2011 yhdellä lastensuojelun avohuollon vastuusosiaalityöntekijällä oli keskimäärin 76 lasta tai nuorta asiakkaanaan. Suurin työntekijäkohtainen asiakasmäärä oli Turussa (113) ja pienin Helsingissä (64). Suurten kaupunkien ulkopuolella tilanne ei ole parempi. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto raportoi, että eräässä alueen kunnista oli ainoastaan yksi sosiaalityöntekijä ja hänellä oli 118 lasta asiakkaa-

13 13 naan. Työntekijäkohtaisten asiakasmäärien vaihtelu alueen kunnissa ja kuntayhtymissä oli huomattavan suuri ( lasta/sosiaalityöntekijä). Työntekijänkyselyyn vastanneista ammattilaisista vain kolmasosa kertoi, että he pystyivät työskentelemään tarpeeksi lasten kanssa lastensuojelutarpeen selvitysvaiheessa. Avohuollossa koettiin vielä suurempaa aikapulaa: ainoastaan 15 % työntekijöistä kertoi, että heillä oli riittävästi aikaa lapsille. Nämä havainnot ovat yhdenmukaisia asiakkaiden antaman palautteen kanssa. Pohjoismaisen vertailututkimuksessa suomalaiset sosiaalityöntekijät olivat selvästi kuormittuneempia kuin kollegat muissa pohjoismaissa ja kokivat heitä enemmän ristiriitoja työssään. Erityisen ristiriitaisena koettiin juuri lastensuojelutyö (Saarinen & Blomberg & Kroll 2012). Suomalaisessa työntekijäkyselyssä 61 % vastanneista oli harkinnut työpaikan tai alan vaihtamista. Toisaalta lastensuojelussa työskentelevät työntekijät kertovat myös kokevansa työnsä merkitykselliseksi ja motivoivaksi (Matela 2011, 3). Kokemus työn tärkeydestä ja mielekkyydestä ja samanaikainen havainto resurssien riittämättömyydestä synnyttää uupumusta ja kuormitusta. 2.4 LASTEN JA PERHEIDEN PALVELUJEN UUDET ARVIOINNIT Lapsiin ja perheisiin kohdistuvien yhteiskunnallisten toimenpiteiden ja heille suunnattujen palvelujen vaikuttavuudesta ja tuloksellisuudesta on valmistunut viime vuosina useita selvityksiä, raportteja ja julkaisuja. Valtiontalouden tarkastusvirasto julkaisi vuonna 2012 lastensuojelun tarkastusraportin, jonka tavoitteena oli selvittää vuonna 2008 voimaan tulleen lastensuojelulain tavoitteiden toteutumista avo-, sijais- ja jälkihuollossa. Tarkastuksen pääkysymys oli, toteutuuko lastensuojelussa lapsen etu. Tiivistys tarkastuksen tuloksista esitetään luvussa 3. Väliraportin luovuttamisen jälkeen on ilmestynyt neljä ryhmän toimeksiannon kannalta merkittävää selvitystä tai katsausta: Suomen Kuntaliiton kysely (Puustinen-Korhonen 2013) lastensuojelun tilasta, Lastensuojelun keskusliiton ja Talentian (Olisiko jo tekojen aika 2013) kysely lastensuojelun ammattilaisille, Valtiovarainministeriön (2013) selvitys perheitä ja lapsia tukevien palvelujen tuloksellisuudesta ja kustannusvaikuttavuudesta sekä Valtioneuvoston kanslian (2013) tilaama katsaus politiikkatoimien vaikuttavuudesta lasten ja nuorten syrjäytymisen sekä hyvinvointierojen vähentämisessä. Uusien arviointien keskeisimmät päätelmät voidaan tiivistää seuraavasti: Vaikka yhteiskunnassa on monin eri tavoin pyritty tukemaan perheitä ja ehkäisemään lasten ja nuorten syrjäytymistä, ongelmat tuntuvat kuitenkin lisääntyvän ja korjaavien palvelujen menot kasvavan luvun alun lama ja sen aikana tehtyjen peruspalvelujen leikkausten vaikutukset näyttävät edelleen heijastuvan väestön ja erityisesti lasten ja nuorten hyvinvointiin. Tuon ajan lapset ovat nyt nuoria aikuisia ja osa heistä on jo perustanut oman perheen. Joillakin lapsuudessa alkanut syrjäytymiskehitys jatkuu jo toisessa sukupolvessa. Lastensuojelun kuormitus on 1990-luvulta lisääntynyt yli kaksinkertaiseksi, mutta henkilöstöä ei ole vastaavasti lisätty. Useissa kunnissa henkilöstön kuormitus on lisääntynyt kohtuuttomaksi ja todennäköisesti osaltaan aiheuttaa sen, että henkilöstö vaihtuu eikä työntekijöillä ole tehtävien vaativaa koulutusta tai kokemusta. Kuntien väliset erot ovat suuret ja edelleen kasvussa. Lastensuojelun kuormituksen kasvua selittää vain osittain sosiaalisten ongelmien lisääntyminen. Kyse on enemmän palvelujen kokonaisuuden hallinnan heikkoudesta ja siitä seuranneesta lasten ja nuorten voimakkaasta ohjautumisesta lasten-

14 14 suojelun asiakkuuteen. Vaikka puhetta painopisteen siirtämisestä korjaavasta ehkäisevään toimintaan on ollut paljon, konkreettisia tekoja on ollut vähemmän. Palvelujärjestelmän sektoroitunut rakenne ja kapeille tehtäväalueille jaettu budjettivastuu on ollut omiaan rajaamaan huomion kunkin sektorin sisäiseen selviytymiseen. Jatkuvat säästöpaineet ovat johtaneet siihen, että jokainen sektori on joutunut priorisoimaan oman toimintansa ja vartioimaan rajojaan niin, ettei resursseja kulu jollekin muulle sektorille kuuluvien tehtävien hoitamiseen. Lastensuojelun on pakko toimia, joten sinne on voitu ohjata asiakkaat, jotka muuten kuluttaisivat neuvolan, varhaiskasvatuksen tai koulun resursseja. Lastensuojelusta on tullut paikka, jonne muut palvelut voivat siirtää sekä vastuun että kustannukset niistä lapsista ja perheistä, joiden tuen tarpeen ne ovat havainneet mutta joiden auttamiseen niillä ei ole resursseja tai välineitä. Valtionohjaukset keinot ovat siirtyneet yksityiskohtaisesta normiohjauksesta ohjelmiin, suosituksiin ja kehittämishankkeisiin (esim. STM:n Kaste-ohjelma). Suositusten ja ohjeiden vaikutukset ovat jääneet heikoiksi ja siksi suunta on ollut uudelleen sitovien säännösten suuntaan. Niitä on useissa kunnissa pantu toimeen liian vähäisillä resursseilla, mikä on johtanut siihen, että resursseja on saatettu siirtää sellaisesta palvelujärjestelmän kohdasta, joka on heikommin säännelty mutta vaikuttavuuden kannalta tärkeämpi toiminto. Kehittämishankkeiden rahoitus on ollut määräaikaista, mistä on seurannut kehittämistyön lyhytjännitteisyys ja pirstaleisuus. Hankkeiden arviointi ja kehitettyjen palvelujen vaikuttavuuden tutkimus on ollut puutteellista. Vaikka erilaisissa ohjelmissa on kehitetty valtava määrä työmalleja, välineitä ja laajempiakin palvelukokonaisuuksia, niiden levittämiseen ja vakiinnuttamiseen ei ole käytetty riittävästi resursseja ja hyödyt ovat jääneet paikallisiksi ja usein lyhytaikaisiksi. Tutkimusja arviointitietoa erilaisten toimenpiteiden ja palvelujen vaikuttavuudesta on saatavissa hyvin vähän. 2.5 PALVELUJEN KUSTANNUKSET Lastensuojelun kokonaiskustannukset muodostuvat lastensuojelun yleisistä kustannuksista, kodin ulkopuolisten sijoitusten kustannuksista sekä avohuollon kustannuksista. Valtiontalouden tarkastusvirasto on huomauttanut, että Suomesta ei ole saatavissa koko maata koskevaa eriteltyä tietoa lastensuojelun kokonaiskustannuksista. Kuntien välillä on eroja lastensuojelun kustannusten vyörytyksissä ja palvelurakenteessa. Lastensuojelun avohuollon tilastoinnissa on myös puutteita. Terveydenhuollon kustannuksista ei ole saatavissa erikseen lastensuojeluun liittyvien palvelujen ja tukitoimien kustannuksia. Tämän seurauksena lastensuojelun taloutta tarkastellaan yleensä sijaishuollon kustannuksina. Myös sijaishuollon kustannustiedot ovat karkeita. Ne kattavat sekä laitos- että perhehoidon kustannukset yhdistettyinä. Siksi puuttuu kattava tieto esimerkiksi siitä, miten sijaishuollon kustannukset jakautuvat laitoshoidon, ammatillisten perhekotien ja sijaisperhehoidon välillä. Vuonna 2010 lastensuojelun laitos- ja perhehoidon kustannukset olivat koko maassa yhteensä 619 miljoonaa euroa (3,2 % sosiaali- ja terveystoimen käyttökustannuksista). Ne ovat kasvaneet 2000-luvulla selvästi enemmän kuin muiden sosiaalipalvelujen kustannukset. Vuosina kasvu oli noin 13 %. Yksityiskohtaisemmassa lastensuojelun talouden tarkastelussa selvitysryhmä on tukeutunut pääosin Oulun seudulla tehtyyn selvitykseen kuntien lapsiperhepalveluiden kustannuksista ja niiden jakautumisesta (Narkilahti & Hassi & Rimpelä 2012; jäljempänä Oulun seudun selvitys) sekä kuuden suurimman kunnan lastensuojeluraporttiin (Kuusikkokunnat 2012).

15 15 Lasten ja perheiden palvelujen kustannusten osuus kuntien kokonaiskustannuksista oli Oulun seudulla hieman yli kolmasosa. Tämä osuus on selvityksen seuranta-aikana ( ) pysynyt melko vakiona, samoin kuin kustannusten jakautuminen eri toimialoille. Varhaiskasvatukseen ja koulutukseen kuluu noin 75 % euroista, sosiaali- ja terveyspalvelujen osuus on vajaa viidennes ja muiden toimialojen vain noin 6 %. Kaikkiaan lapsiperhepalveluihin käytettiin noin euroa / alle 18-vuotias. Vuoteen 2005 verrattuna vuoden 2011 reaalinen lisäpanostus lapsiperhepalveluihin oli 18 % eli lähes 1400 jokaista alle 18 -vuotiasta kuntalaista kohti. (Kuvio 1.) Lapsiperheiden indeksikorjatut palvelukustannukset /alle 18-vuotias Oulun seutu Kuvio 1. Indeksikorjatut palvelukustannukset (vuoden 2011 rahan arvon mukaan) euroina suhteutettuna alle 18-vuotiaiden lukumäärään Oulun seudulla vuosina Euromääräisesti eniten kasvoivat erikoistuneiden ongelmasuuntautuneiden palvelujen menot. Nämä palvelut ovat jo lähtökohtaisesti kalleimpia (Kuvio 2) Palvelukustannukset v. 2011, /alle 18-vuotias Kuvio 2. Eri palveluiden kustannukset euroina yhtä alle 18-vuotiasta kohden vuonna 2011 (Lähde: Narkilahti et al. 2012, 23)

16 16 Kuvio 3. Lastensuojelun laitos- ja perhehoidon käyttökustannukset yhteensä , miljoonaa euroa (Lähde: THL, SOTKAnet, 2013). Suurin osa lastensuojelun kustannuksista kohdistuu sijaishuoltoon. Kuudessa suurimmassa kaupungissa avohuollon osuus oli noin viidesosa lastensuojelun kokonaiskuluista. Kun sijaishuollon kustannukset olivat kasvaneet vuosina noin 51 miljoonaa euroa, avohuollon kustannuskasvu oli vain vajaa 10 miljoonaa euroa. (Taulukko 1) Taulukko 1. Lastensuojelun sijaishuollon ja avohuollon kustannukset (milj. euroa, kyseisen vuoden rahassa) kuudessa suurimmassa kaupungissa vuosina 2007 ja 2011 (Kuusikkokunnat 2012) Muutos milj. Sijaishuolto 185,5 236,4 +50, Avohuolto 54,0 63,5 +9, Yhteensä 239,5 299,9 +60, Muutos % Lapsen sijoittaminen vuodeksi laitoshoitoon maksaa keskimäärin noin euroa vuodessa. Kuukauden nuorisopsykiatrinen osastohoito maksaa lähes euroa (Heinonen et al. 2012, 36). Sijoitusta tai osastohoitoa tarvitsevat lapset ja nuoret ovat niihin oikeutettuja kustannuksista riippumatta. Vaikka kaikkia lapsia ja perheitä ei voida auttaa kevyemmillä avohuollon keinoilla, on hyvä verrata, minkälaista avohuoltoa edellä mainitut rahasummat mahdollistaisivat. Vuoden laitossijoituksen hinnalla olisi voitu esimerkiksi tarjota perheelle intensiivistä kotiin suunnattua perhetyötä yli seitsemäksi vuodeksi (kustannus noin 1000 euroa kuukaudessa) (Emt.). 2.6 LASTENSUOJELUN ASIAKKUUKSIEN KEHITYS Lastensuojeluilmoitukset ja lastensuojelutarpeen selvitykset Lastensuojelulain uudistuksessa vuonna 2008 täsmennettiin lastensuojeluilmoitusten perusteita ja laajennettiin ilmoitusvelvollisuutta. Vuonna 2011 koko maassa tehtiin noin lastensuojeluilmoitusta, jotka koskivat noin lasta. Toisin sanoen, lastensuojeluilmoituksia tehtiin keskimäärin 1,6 kappaletta yhtä lasta kohden. (Lastensuojelu 2011, 11.) Alle 18- vuotiaisiin suhteutettuna eniten lastensuojeluilmoituksia tehtiin Pohjois-Savossa (7,3 %) ja vähiten Pohjanmaalla (3,2 %).

17 Lasten lkm 17 Vuosina lastensuojeluilmoitusten lukumäärä kasvoi 28 prosenttia ja niiden kohteena olleiden lasten lukumäärä 21 prosenttia. Lukumäärät kasvoivat lähes samansuuntaisesti kaikissa ikäryhmissä (Kuvio 4). Ilmoitusten kohteena olleiden lasten väestöosuus kasvoi 4,6 prosentista 5,6 prosenttiin. (THL, 2013.) Kuvio 4. Lastensuojeluilmoitusten määrä ilmoituksen kohteena olleen lapsen iän mukaan (Lastensuojelu.SVT.THL 2013) Avo- ja sijaishuollon asiakkuudet Lastensuojelun avohuollon ja sijaishuollon asiakkuudet alkoivat kasvaa 1990-luvun alussa. Vuonna 2011 avohuollossa oli asiakkaana noin lasta ja nuorta, kun vastaava lukumäärä vuonna 1996 oli noin (Lastensuojelu 2011, 9.) Vuonna 2011 tehtiin yhteensä noin lastensuojelutarpeen selvitystä 305 kunnassa. Joka kymmenennestä kunnasta tietoa ei joko saatu lainkaan tai lastensuojelutarpeen selvityksiä ei tehty. (Lastensuojelu 2011, 14.) Vuonna 2011 oli kodin ulkopuolelle sijoitettuna noin lasta, joista oli huostaan otettuna lasta (Kuvio 5). Vuoden 1991 jälkeen sijoitettujen lasten lukumäärä on kasvanut hieman yli kaksinkertaiseksi ja huostaan otettujen lähes kaksinkertaiseksi. Vuonna 2009 sijoitettujen ja huostaan otettujen lasten lukumäärä laski hieman ensimmäistä kertaa 1990-luvun alun jälkeen, mutta sen jälkeen nousu on jatkunut. (Lastensuojelu 2011, 1 6) Kodin ulkopuolelle sijoitettuina olleet lapset ja nuoret joista huostassa olleet lapset joista kiireellisesti sijoitettuina olleet lapset Kuvio 5. Kodin ulkopuolelle sijoitettuna olleet lapset ja nuoret sekä niistä huostassa olleet ja kiireellisesti sijoitetut lapset vuosina (Lastensuojelu 2011) 1 Lapsi saattaa sisältyä sekä kiireellisesti sijoitettuihin lasten että huostassa olleiden lasten lukumääriin, sillä lapsi on voitu saman vuoden aikana sijoittaa kiireellisesti ja sen jälkeen ottaa huostaan.

18 Kiireelliset sijoitukset Kiireellisten sijoitusten määrät ovat kasvaneet kaikissa ikäluokissa 1990-luvun alun jälkeen. Vuonna 2011 oli kiireellisesti sijoitettuna noin lasta ja nuorta, kun vastaava lukumäärä oli 1990-luvun alussa 500. Vuonna 2008 voimaan astuneen lastensuojelulain (Lastensuojelulaki 417/2007) jälkeen kiireelliset sijoitukset ovat kasvaneet yli 60 prosenttia. Myös saman lapsen toistuvat kiireelliset sijoitukset ovat lisääntyneet. Useammin kuin kerran kiireellisesti sijoitettujen osuus kaikista kiireellisesti sijoitetuista oli vuonna 2002 noin 14 prosenttia, vuonna 2008 noin 18 prosenttia ja vuonna 2011 jo noin 30 prosenttia kaikista kiireellisesti sijoitetuista lapsista. Suurin osa näistä lapsista sijoitettiin kiireellisesti kaksi kertaa. Enimmillään yksi lapsi oli sijoitettu kiireellisesti seitsemän kertaa (Kuvio 6). Heti huostaan otettujen osuus kiireellisesti sijoitetuista lapsista on laskenut viimeisen kymmenen vuoden aikana. Vuonna 2002 otettiin heti huostaan noin 39 %, vuonna 2007 noin 34 % ja vuona 2009 noin 22 %. Kahden viimeisimmän tilastovuoden aikana heti huostaan otettujen osuus on kasvanut hieman ja oli vuonna 2011 noin 26 prosenttia. Kuvio 6. Kiireellisesti sijoitetut lapset, joista ensimmäistä kertaa sijoitetut ja useammin kuin kerran sijoitetut lapset (Lastensuojelu.SVT.THL 2013). Vuonna 1991 otettiin kiireellisesti huostaan eniten 0 6 -vuotiaita ja vähiten vuotiaita (Kuvio 7). Vuosina pienten lasten kiireelliset sijoitukset pysyivät ennallaan, mutta nuorten vastaavat sijoitukset lisääntyivät nopeasti. Vuoden 2000 jälkeen kiireelliset sijoitukset ovat lisääntyneet kaikissa ikäryhmissä, lukumääräisesti eniten nuorilla. Kuvio 8. Ensimmäistä kertaa kiireellisesti sijoitetut lapset ikäryhmittäin vuosina 1991, 2000, 2008 ja 2011 (Lastensuojelu.SVT.THL 2013).

19 19 Vuonna 2011 suurin osa (57 %) kiireellisistä sijoituksista tehtiin vuotiaille. (Kuvio 9). Alle 10-vuotiaana kiireellisesti on sijoitettu lähes yhtä paljon tyttöjä ja poikia. Poikia on sijoitettu kiireellisesti hieman tyttöjä enemmän vuoden ja vuoden iässä. Tyttöjen kiireelliset sijoitukset ovat selvästi poikia yleisempiä vuoden iässä. Kuvio 9. Ensimmäistä kertaa kiireellisesti sijoitetut lapset sukupuolen ja iän mukaan vuonna 2011 (Lastensuojelu.SVT.THL 2013). Kiireellisten sijoitusten seuraukset vaihtelevat huomattavasti sen mukaan, missä kunnassa sijoitus tehdään. Vuonna 2011 joissakin kunnissa (esim. Viitasaari, Alajärvi ja Iisalmi) kaikki kiireellisesti sijoitetut lapset 2 otettiin heti huostaan, kun taas toisissa vastaava osuus oli selvästi alle 20 prosenttia (esim. Oulu, Imatra, Nokia ja Ylöjärvi). Myös suurten kaupunkien välillä oli merkittäviä eroja. Espoossa otettiin huostaan 40 prosenttia kiireellisesti sijoitetuista lapsista ja nuorista, kun vastaava osuus Oulussa oli 11 prosenttia Pohjoismaiden vertailu Torbenfeldt Bengtsson ja Böcker Jakobsen (2009) ovat tarkastelleet lasten ja nuorten laitoshoitoa (residential care) Pohjoismaissa (Tanska, Suomi, Grönlanti, Islanti, Norja ja Ruotsi). Laitoshoito ymmärrettiin laajasti paikkana, joka on lasten ja nuorten pääasiallinen asuinpaikka sijoituksena, joka on järjestetty palkatun ja ammattitaitoisen henkilöstön avulla toimenpiteenä, joka käsittää erityistä tukea lapselle tai nuorelle, kuten psykologista neuvontaa tai osallistumista hoito-ohjelmiin Tämän tutkimuksen mukaan sijoitettujen lasten määrä vaihteli näissä maissa 6 10 lapsen välillä tuhatta alle 18-vuotiasta kohden. Tanskassa ja Suomessa lapsia on sijoitettu laitoshoitoon enemmän kuin Ruotsissa ja Norjassa. Näissä maissa suurin osa sijoituksista (50 60 %) tehtiin vuotiaille nuorille. (Bengtsson & Jakobsen 2009, 308.) Pohjoismaiden sosiaalitilastokomitean (NOSOSCO 2011, 65 66) mukaan 3 Suomessa tehtiin vuonna 2009 noin 13 sijoitusta kodin ulkopuolelle tuhatta alle 18-vuotiasta nuorta kohden, kun vastaavat luvut Tanskassa, Ruotsissa ja Norjassa olivat Tämän tilaston mukaan sijoitukset kodin ulkopuolelle ovat lisääntyneet myös Ruotsissa ja Norjassa, joskin vähemmän kuin Suomessa. 2 On huomattava, että näissä kunnissa kiireellisesti sijoitettujen määrät ovat hyvin pieniä ja vuosittaiset vaihtelut todennäköisesti suuria. 3 On huomattava, että tilastoinnin ikärajat vaihtelevat maittain, joten luvut eivät ole suoraan vertailukelpoisia.

20 20 Kuvio 10. Kodin ulkopuolelle sijoitetut 0 17-vuotiaat lapset / 1000 vastaavanikäistä kohden Suomessa, Norjassa ja Ruotsissa (SOTKAnet). Kehityksen suunta on siis kaikissa Pohjoismaissa sama eli nuorten osuus kodin ulkopuolisissa sijoituksissa on kasvanut tasaisesti. Suomalainen lastensuojelujärjestelmä kuitenkin sijoittaa nuoret kodin ulkopuolelle muita Pohjoismaita useammin.

21 21 3 LASTENSUOJELULAIN TAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN Lastensuojelun valtakunnalliset tavoitteet on lastensuojelulain uudistuksen yhteydessä hallituksen esityksissä (ks. luku 2.2). Vuoden 2008 lastensuojelulain tärkeimmät tavoitteet olivat: Painopisteen siirtäminen korjaavista palveluista varhaiseen tukeen ja puuttumiseen Lasten ja perheiden avun saamisen tehostaminen Lasten ja perheiden oikeusturvan paraneminen Lasten osallisuuden vahvistuminen Viranomaisten välisen yhteistyön tehostaminen Valtiontalouden tarkastusvirasto arvioi lastensuojelun valtakunnallisten tavoitteiden toteutumista vuonna 2012 valmistuneessa tarkastuksessa (Tuloksellisuustarkastuskertomus), joka oli suunnattu avohuoltoon ja sijaishuoltoon. Lastensuojelun selvitysryhmä pitää tarkastusraportin arviointia lastensuojelulain tavoitteiden toteutumisesta edelleen erittäin ajankohtaisina ja siksi seuraavaan on poimittu tarkastusraportista muutamia yksityiskohtaisempia kannanottoja ja ehdotuksia. Kannanotoissaan tarkastusvirasto korostaa sosiaali- ja terveysministeriön vastuuta kansallisen ohjauksen järjestämisestä. Lainmuutoksia valmisteltaessa olisi huomioitava paremmin kentän ääni ja kuntien resurssit. Perheiden kokonaisvaltaiseen tukemiseen on panostettava: Avohuolto olisi vaikuttavampaa, jos kunnat panostaisivat entistä enemmän perhetyön ja kotipalvelun saatavuuteen sekä niiden tarpeenmukaiseen kohdentamiseen. Lastensuojelusta vastaavien viranomaisten tulee varmistaa, että avohuollossa tunnistetaan kotonaan väkivaltaa kokeneet lapset ja nuoret ja että väkivallan tekijät ohjataan asianmukaiseen hoitoon. Perheiden kokonaisvaltainen tukeminen on tarpeen myös sijoitustilanteissa, joissa vanhemmat jätetään helposti yksin tai heidän tukemisensa ulkoistetaan lastensuojelulaitoksille. Yhteydenpidon ulkoistaminen täysin sijaishuoltopaikoille ei ole lastensuojelulain mukaista. Samoin perheen kokonaisvaltainen tukeminen on tärkeää alaikäisten huostassa pidon lopettamista suunniteltaessa. Lastensuojelussa on varmistettava, että lapsi saa etunsa mukaisen sijaishuoltopaikan ja asiakassuunnitelmaan kirjatut palvelut. Paikkatilanne tai hoidon välittömät kustannukset eivät saa olla peruste sijaishuoltopaikan valinnalle. Sosiaali- ja terveysministeriön tulisi valmistella valtakunnallisesti yhtenäiset sijaishuollon laatukriteerit, joita kunnat voisivat hyödyntää palveluja kilpailuttaessaan. Perhehoidon lisääminen edellyttää sijaisperheiden tukemista sekä sukulais- ja läheisverkostojen selvittämistä: perhehoidon lisääminen edellyttää sijaisvanhempien voimakkaampaa tukemista ja kouluttamista niin, että ne voivat ottaa vastaan vaikeammin hoidettavia lapsia. Sijaishuollossa olevien lasten terveyspalvelujen saanti on turvattava: sosiaali- ja terveysministeriön on kaikin keinoin varmistettava lastensuojelun ja mielenterveyshuollon välisen yhteistyön sujuvuus. Kuntien tulee hoitaa valvontatehtävänsä: Sosiaali- ja terveysministeriön tulee kiinnittää erityistä huomiota siihen, että kunnat hoitavat valvontatehtävänsä sekä laitoshuollossa että perhehoidossa. Lapsen edun kannalta on myös ensiarvoisen tärkeää, että lapsen asioista vastaava työntekijä tapaa lasta henkilökohtaisesti riittävän usein, kuten lastensuojelulaissa säädetään. Aluehallintovirastojen tekemät valvontakäynnit, joille tarkastuksen tekijät osallistuivat, antoivat kuitenkin aihetta

Toimiva lastensuojelu

Toimiva lastensuojelu Toimiva lastensuojelu - selvitysryhmän keskeiset tulokset ja päätelmät 27.2.2014 Lastensuojelun tila Useita lastensuojelun tilaa arvioivia selvityksiä, mm: Lastensuojelun tarkastuskertomus, Valtiontalouden

Lisätiedot

Toimiva lastensuojelu

Toimiva lastensuojelu Toimiva lastensuojelu selvitys lastensuojelun tilasta Marjo Lavikainen 2.12.2013 Lastensuojelu suurennuslasin alla Perhesurmat, lastensurmat julkinen keskustelu Lastensuojelun tarkastuskertomus, Valtiontalouden

Lisätiedot

Lasten suojelu yhteistyössä lapsen hyväksi. Lasten suojelu. Lasten ja perheiden palvelut. Ehkäisevä lastensuojelu

Lasten suojelu yhteistyössä lapsen hyväksi. Lasten suojelu. Lasten ja perheiden palvelut. Ehkäisevä lastensuojelu Lasten suojelu yhteistyössä lapsen hyväksi Oppilas- ja opiskelijahuollon kansalliset kehittämispäivät 27.11.2013, työpaja 5 27.11.2013 Jaana Tervo 1 Lasten suojelu LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINNIN EDISTÄMINEN

Lisätiedot

Toimiva lastensuojelu? Ajankohtaista lastensuojelusta

Toimiva lastensuojelu? Ajankohtaista lastensuojelusta Toimiva lastensuojelu? Ajankohtaista lastensuojelusta Marjo Lavikainen ja Mikko Oranen, THL 10/31/13 Lastensuojelu suurennuslasin alla Perhesurmat, lastensurmat julkinen keskustelu Lastensuojelun tarkastuskertomus,

Lisätiedot

Näkökulmia lastensuojelun kehittämiseen

Näkökulmia lastensuojelun kehittämiseen Näkökulmia lastensuojelun kehittämiseen Kipupisteitä ja kehittämiskohteita Marjo Lavikainen 7.10.2013 Selvitysryhmän loppuraportti (Toimiva lastensuojelu, Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja

Lisätiedot

Marita Uusitalo Sosiaalihuollon ylitarkastaja. Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue

Marita Uusitalo Sosiaalihuollon ylitarkastaja. Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue Marita Uusitalo Sosiaalihuollon ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue Itä-Suomen aluehallintovirasto 3.10.2013 1 Lastensuojeluilmoitusten ja lasten

Lisätiedot

Millä keinoin parempaa hyvinvointia lapsille ja nuorille?

Millä keinoin parempaa hyvinvointia lapsille ja nuorille? Millä keinoin parempaa hyvinvointia lapsille ja nuorille? Mikko Oranen 11.4.2013 18.04.2013 Esityksen nimi / Tekijä 1 Kehykset Perhesurmat, lastensurmat julkinen keskustelu Lastensuojelun tarkastuskertomus,

Lisätiedot

Lähemmäs. Marjo Lavikainen

Lähemmäs. Marjo Lavikainen Lähemmäs Marjo Lavikainen 20.9.2013 Lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelma 2012 2015 Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2012:6 Kehittämisohjelman valmistelu alkoi lasten ja nuorten verkkokuulemisella

Lisätiedot

LAUSUNTO TOIMIVA LASTENSUOJELU -SELVITYSRYHMÄN LOPPURAPORTISTA

LAUSUNTO TOIMIVA LASTENSUOJELU -SELVITYSRYHMÄN LOPPURAPORTISTA 30.9.2013 Sosiaali- ja terveysministeriölle LAUSUNTO TOIMIVA LASTENSUOJELU -SELVITYSRYHMÄN LOPPURAPORTISTA YLEISTÄ Toimiva lastensuojelu -selvitysryhmän loppuraportti tarkastelee laajasti ja perusteellisesti

Lisätiedot

Uusi lastensuojelulaki

Uusi lastensuojelulaki 1 Uusi lastensuojelulaki, STM 2 Valmisteluvaiheet Lastensuojelulain kokonaisuudistustyöryhmä 5.1.2005 31.3.2006 Asiantuntijoiden kuuleminen keväällä 2005 Lastensuojelun kehittämisohjelman kehittämisehdotukset

Lisätiedot

Mitä uutta uusi lastensuojelulaki on tuonut? Aila Puustinen-Korhonen perhekuntoutuskeskuksen johtaja

Mitä uutta uusi lastensuojelulaki on tuonut? Aila Puustinen-Korhonen perhekuntoutuskeskuksen johtaja 1 Mitä uutta uusi lastensuojelulaki on tuonut? Aila Puustinen-Korhonen perhekuntoutuskeskuksen johtaja 1 Uusi lastensuojelulaki 417/2007 tuo lastensuojelun koko palvelujärjestelmän yhteiseksi tehtäväksi

Lisätiedot

Säästöjä vai kustannuksia - lasten suojelun kustannuksista

Säästöjä vai kustannuksia - lasten suojelun kustannuksista Säästöjä vai kustannuksia - lasten suojelun kustannuksista Ohjelmajohtaja L A S T E N S U O J E L U N K E S K U S L I I T T O Arm feltintie 1, 00150 Helsinki Puh. (09) 329 6011 toim isto@lskl.fi Esityksen

Lisätiedot

Lastensuojelun kehityssuuntia

Lastensuojelun kehityssuuntia Lastensuojelun kehityssuuntia Valtakunnalliset neuvolapäivät 21.-22.10.2014 Neuvotteleva virkamies Marjo Lavikainen Lastensuojelun laatusuositus Julkaistiin toukokuussa 2014 yhdessä Suomen Kuntaliiton

Lisätiedot

Kuuden suurimman kaupungin lastensuojelun palvelujen ja kustannusten vertailu vuonna 2017 (päivitetty )

Kuuden suurimman kaupungin lastensuojelun palvelujen ja kustannusten vertailu vuonna 2017 (päivitetty ) Kuuden suurimman kaupungin lastensuojelun palvelujen ja kustannusten vertailu vuonna (päivitetty 8.6.2018) Lastensuojeluasian vireille tulo kuutoskaupungeissa vuonna Lastensuojeluilmoitukset 16 311 7 879

Lisätiedot

LASTENSUOJELU LÄNSI- JA KESKI- UUDELLAMAALLA 2009

LASTENSUOJELU LÄNSI- JA KESKI- UUDELLAMAALLA 2009 LASTENSUOJELU LÄNSI- JA KESKI- UUDELLAMAALLA 2009 Selvitykseen kerättävät tiedot Timo Turunen 18.2.2010 SISÄLTÖ TAUSTAA... 3 JOHDANTO... 4 1 LASTENSUOJELUSTA KOOTTAVAT TIEDOT... 5 1.1 Lastensuojelun asiakkaat...

Lisätiedot

Lastensuojelun avohuollon laatukäsikirja

Lastensuojelun avohuollon laatukäsikirja Lastensuojelun avohuollon laatukäsikirja Laatuperiaatteita Lapsen huolenpidosta ja kasvatuksesta ovat vastuussa lapsen vanhemmat ja muut huoltajat. Tähän tehtävään heillä on oikeus saada apua ja tukea

Lisätiedot

Tukea huostaanotettujen lasten vanhemmille

Tukea huostaanotettujen lasten vanhemmille Tukea huostaanotettujen lasten vanhemmille VOIKUKKIA-verkostohanke Suomen Kasvatus- ja perheneuvontaliitto Sininauhaliitto 8.1.2014 VOIKUKKIA- verkostohanke 2012-2015 Suomen Kasvatus- ja perheneuvontaliiton

Lisätiedot

Kuuden suurimman kaupungin lastensuojelun palvelujen ja kustannusten vertailu 2013 (päivitetty_ )

Kuuden suurimman kaupungin lastensuojelun palvelujen ja kustannusten vertailu 2013 (päivitetty_ ) Kuuden suurimman kaupungin lastensuojelun palvelujen ja kustannusten vertailu (päivitetty_28052014) Lastensuojelu ilmoitusten lukumäärä Kuusikko-kunnissa 2009-16 000 Lastensuojeluilmoitusten lukumäärä

Lisätiedot

LASTENSUOJELUN ORGANISOINTI KARVIAISES- SA (sk 26.9.12)

LASTENSUOJELUN ORGANISOINTI KARVIAISES- SA (sk 26.9.12) Yhtymähallitus 9.10.2012 115 LASTENSUOJELUN ORGANISOINTI KARVIAISES- SA (sk 26.9.12) Lastensuojelussa toimivien eri ammattiryhmien osaamista yhdistetään tarkoituksenmukaisesti asiakasprosessin eri vaiheissa

Lisätiedot

Raision kaupungin lausunto työryhmän esityksestä lastensuojelun laatusuositukseksi

Raision kaupungin lausunto työryhmän esityksestä lastensuojelun laatusuositukseksi Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 901/05.09.00/2013 346 Raision kaupungin lausunto työryhmän esityksestä lastensuojelun laatusuositukseksi Mikko Hulkkonen 19.9.2013: Peruspalveluministerin lasten

Lisätiedot

MITÄ NUORTEN PALVELUJA TULISI KEHITTÄÄ JA MITEN?

MITÄ NUORTEN PALVELUJA TULISI KEHITTÄÄ JA MITEN? MITÄ NUORTEN PALVELUJA TULISI KEHITTÄÄ JA MITEN? Lastensuojelupalvelujen kehittäminen ja yhteistyö psykiatrisen hoitojärjestelmän kanssa Nuorten hyvinvointi ja pahoinvointi Konsensuskokous 2.2.2010 Kristiina

Lisätiedot

Lastensuojelupalvelut

Lastensuojelupalvelut Lastensuojelupalvelut Valvonta vahvistaa lasten ja nuorten oikeuksia erityiseen suojeluun Valviran ja aluehallintovirastojen yhdessä laatimat lastensuojelun valvontaohjelmat Kunnalliset lastensuojelupalvelut

Lisätiedot

Lastensuojelun valtakunnalliset linjaukset ja laatusuositukset Laatupäivät Tampere 10.2.2009. 9.2.2009 Hanna Heinonen 1

Lastensuojelun valtakunnalliset linjaukset ja laatusuositukset Laatupäivät Tampere 10.2.2009. 9.2.2009 Hanna Heinonen 1 Lastensuojelun valtakunnalliset linjaukset ja laatusuositukset Laatupäivät Tampere 10.2.2009 9.2.2009 Hanna Heinonen 1 Lastensuojelun kansalliset linjaukset Kansallisten linjausten tavoitteena on ohjata

Lisätiedot

Miten lasta ja perhettä tuetaan sosiaalihuollossa ja lastensuojelussa kun olen ilmaissut huoleni?

Miten lasta ja perhettä tuetaan sosiaalihuollossa ja lastensuojelussa kun olen ilmaissut huoleni? Miten lasta ja perhettä tuetaan sosiaalihuollossa ja lastensuojelussa kun olen ilmaissut huoleni? Helsingin sosiaali- ja kriisipäivystys Pia Mäkeläinen 7.3.2019 Lastensuojelu mediassa Mielenterveyspalvelut

Lisätiedot

Lastensuojelun ja vammaispalvelun rajapinnoista

Lastensuojelun ja vammaispalvelun rajapinnoista Lastensuojelun ja vammaispalvelun rajapinnoista 28.1.2015 Lastensuojelun tarkoitus turvata lapsen oikeus turvalliseen kasvuympäristöön, tasapainoiseen ja monipuoliseen kehitykseen sekä erityiseen suojeluun

Lisätiedot

Sosiaalihuolto käännekohdassa mistä luvut kertovat?

Sosiaalihuolto käännekohdassa mistä luvut kertovat? Sosiaalihuolto käännekohdassa mistä luvut kertovat? Etunimi Sukunimi 10.10.2019 1 Lastensuojeluilmoitukset, yhteydenotot sosiaalihuoltoon lapsen tuen tarpeen arvioimiseksi sekä ennakolliset lastensuojeluilmoitukset

Lisätiedot

AUTA LASTA AJOISSA MONIAMMATILLISESSA YHTEISTYÖSSÄ EHKÄISEVÄN LASTENSUOJELUN TAVOITTEET JA PERIAATTEET

AUTA LASTA AJOISSA MONIAMMATILLISESSA YHTEISTYÖSSÄ EHKÄISEVÄN LASTENSUOJELUN TAVOITTEET JA PERIAATTEET AUTA LASTA AJOISSA MONIAMMATILLISESSA YHTEISTYÖSSÄ EHKÄISEVÄN LASTENSUOJELUN TAVOITTEET JA PERIAATTEET Etelä-Suomen aluehallintovirasto Marja-Leena Stenroos 17.10.2013 LAKISÄÄTEINEN PERUSTA Lastensuojelulain

Lisätiedot

LASTENSUOJELUN LAATUPÄIVÄT. Lotta Silvennoinen

LASTENSUOJELUN LAATUPÄIVÄT. Lotta Silvennoinen LASTENSUOJELUN LAATUPÄIVÄT Järvenpää 30.9.2010 Lotta Silvennoinen Auttavatko kansalliset laatusuositukset kuntaa varmistamaan laadukkaan ja vaikuttavan lastensuojelutyön? Vaikuttavan työn edellytykset

Lisätiedot

LASTENSUOJELUN UUDET KÄYTÄNNÖT JA HAASTEET VANTAALLA

LASTENSUOJELUN UUDET KÄYTÄNNÖT JA HAASTEET VANTAALLA LASTENSUOJELUN UUDET KÄYTÄNNÖT JA HAASTEET VANTAALLA Palveluinnovaatiot ja tuottavuus seminaari Perhepalvelujen johtaja Maritta Pesonen VASTAANOTETUT LASTENSUOJELUILMOITUKSET VANTAALLA VUOSINA 2002-2010

Lisätiedot

x Työ jatkuu vielä Kaste II Toteutunut osittain - työ jatkuu Kaste II

x Työ jatkuu vielä Kaste II Toteutunut osittain - työ jatkuu Kaste II Painopistealueittain teksti hankehakemuksesta KONKREETTISET TOIMENPITEET Etelä-Savo Keski-Suomi Ehkäisevän työn kehittäminen Sijaishuollon kehittäminen 1. ei toteudu 2. toteutunut 3. toteutunut hyvin 1.

Lisätiedot

LASTENSUOJELUN LAATUPÄIVÄT. Kuopio 23.9.2010

LASTENSUOJELUN LAATUPÄIVÄT. Kuopio 23.9.2010 LASTENSUOJELUN LAATUPÄIVÄT Kuopio 23.9.2010 Lotta Silvennoinen Auttavatko kansalliset laatusuositukset kuntaa varmistamaan laadukkaan ja vaikuttavan lastensuojelutyön? 1 Vaikuttavan työn edellytykset lastensuojelussa

Lisätiedot

Lastensuojelutoimien kustannukset ja vaikuttavuus

Lastensuojelutoimien kustannukset ja vaikuttavuus Lastensuojelutoimien kustannukset ja vaikuttavuus Valtakunnalliset lastensuojelupäivät, Turku 12.10.2010 Antti Väisänen Terveys- ja sosiaalitalous-yksikkö (CHESS) Esityksen sisältö Lastensuojelun palvelujen

Lisätiedot

LASTENSUOJELU LOIMAALLA ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ SEKÄ SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISET PALVELUT - AVO- JA SIJAISHUOLTO - JÄLKIHUOLTO

LASTENSUOJELU LOIMAALLA ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ SEKÄ SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISET PALVELUT - AVO- JA SIJAISHUOLTO - JÄLKIHUOLTO LASTENSUOJELU LOIMAALLA 2017 - ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ SEKÄ SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISET PALVELUT - AVO- JA SIJAISHUOLTO - JÄLKIHUOLTO ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ - Jo peruspalveluissa tulisi tehdä valtaosa ennaltaehkäisevästä

Lisätiedot

Kuopion lapsiperhepalvelujen tunnuslukuja 2018 Tukea lapsiperheille

Kuopion lapsiperhepalvelujen tunnuslukuja 2018 Tukea lapsiperheille Kuopion lapsiperhepalvelujen tunnuslukuja 2018 Tukea lapsiperheille Lapsi ja perhekohtaisella lastensuojelulla on viimesijainen vastuu turvata lapsen terve kehitys ja hyvinvointi. Raportti sisältää Kuopion

Lisätiedot

Alueelliset erot: mistä ne kertovat ja miten ehkäistään eriarvoistumista?

Alueelliset erot: mistä ne kertovat ja miten ehkäistään eriarvoistumista? Lastensuojelun laatupäivä Tampereella 6.10.2010 Alueelliset erot: mistä ne kertovat ja miten ehkäistään eriarvoistumista? Materiaali paneelia varten Erikoistutkija Tarja Heino, THL Asiantuntija Kaisu Muuronen,

Lisätiedot

Lapsiperheiden palvelut ja lastensuojelupalvelut

Lapsiperheiden palvelut ja lastensuojelupalvelut Lapsiperheiden palvelut ja lastensuojelupalvelut Lastensuojelun perusta Vanhemmat ovat ensisijaisesti vastuussa lapsen huolenpidosta ja kasvatuksesta. Tähän tehtävään heillä on oikeus saada apua yhteiskunnalta.

Lisätiedot

Uusi sosiaalihuoltolaki - lasten, nuorten ja lapsiperheiden ehkäisevät palvelut

Uusi sosiaalihuoltolaki - lasten, nuorten ja lapsiperheiden ehkäisevät palvelut Uusi sosiaalihuoltolaki - lasten, nuorten ja lapsiperheiden ehkäisevät palvelut Etelä-Suomen aluehallintoviraston ehkäisevän päihdetyöryhmän maakuntakäynti 29.9.2015 1 Uusi sosiaalihuoltolaki ja lasten

Lisätiedot

Kohti lasten ja nuorten sujuvia sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja. Kommenttipuheenvuoro / Toteutuuko lapsen ja nuoren etu? Miten eteenpäin?

Kohti lasten ja nuorten sujuvia sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja. Kommenttipuheenvuoro / Toteutuuko lapsen ja nuoren etu? Miten eteenpäin? Kohti lasten ja nuorten sujuvia sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja Kommenttipuheenvuoro / Toteutuuko lapsen ja nuoren etu? Miten eteenpäin? Etelä-Suomen aluehallintovirasto Marja-Leena Stenroos 26.9.2014

Lisätiedot

Sosiaalihuollon lupa ja ilmoitus

Sosiaalihuollon lupa ja ilmoitus Sosiaalihuollon lupa ja ilmoitus Näkökulmia sijaishuollon lastensuojelutyöhön 29.10.2014 Petrea 4.11.2014 1 Vastuumme lapsista on suuri ja yhteinen Huostaanotetun, sijoitetun lapsen kohdalla pelkkä huostaanotto

Lisätiedot

Lastensuojelun tilannekatsaus 20.1.2015. Lastensuojelupäällikkö Sari Lahti

Lastensuojelun tilannekatsaus 20.1.2015. Lastensuojelupäällikkö Sari Lahti Lastensuojelun tilannekatsaus 20.1.2015 Lastensuojelupäällikkö Sari Lahti Lastensuojelun ja lapsiperheiden erityispalveluiden yksikön kokonaisrakenne Lastensuojelupäällikkö Lastensuojelu palvelut Sosiaalityön

Lisätiedot

Mikä on osaamisen ydintä, kun suunnitellaan ja kehitetään kunnan lastensuojelun kokonaisuutta

Mikä on osaamisen ydintä, kun suunnitellaan ja kehitetään kunnan lastensuojelun kokonaisuutta Mikä on osaamisen ydintä, kun suunnitellaan ja kehitetään kunnan lastensuojelun kokonaisuutta Oulun seudun lastensuojelun kehittämisyksikön päätösseminaari 30.10.2009 Arja Honkakoski Esityksen sisältö

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriö 13.10.2014

Sosiaali- ja terveysministeriö 13.10.2014 Dnro 321/54/2010 Sosiaali- ja terveysministeriö 13.10.2014 Tarkastuskertomus 6/2012 Lastensuojelu JÄLKISEURANTARAPORTTI Valtiontalouden tarkastusvirasto on tehnyt jälkiseurannan viitekohdassa mainitusta

Lisätiedot

POIJUPUISTON LASTENSUOJELUPALVELUT

POIJUPUISTON LASTENSUOJELUPALVELUT POIJUPUISTON LASTENSUOJELUPALVELUT POIJUPUISTON LASTENSUOJELUPALVELUT VASTAANOTTOKOTI TEHOSTETTU PERHETYÖ KOTIUTUS- JA TUKITYÖRYHMÄ 2 POIJUPUISTON VASTAANOTTOKOTI Espoolaisten 13-18 -vuotiaiden nuorten

Lisätiedot

Lastensuojelulain toimeenpano

Lastensuojelulain toimeenpano Lastensuojelulain toimeenpano Oppilaan parhaaksi - yhteistä huolenpitoa 24.9.2009 28.9.2009 Hanna Heinonen 1 Esityksen sisältö Käsitemäärittely Lastensuojelulaki > uudistuksen tausta ja tavoitteet Ehkäisevä

Lisätiedot

Lastensuojelutarpeen ehkäisy peruspalveluiden yhteistyönä

Lastensuojelutarpeen ehkäisy peruspalveluiden yhteistyönä Lastensuojelutarpeen ehkäisy peruspalveluiden yhteistyönä Auta lasta ajoissa- moniammatillisessa yhteistyössä 14.1.2016 Alkoholi, perhe- ja lähisuhdeväkivalta lapsiperheiden palvelut tunnistamisen ja puuttumisen

Lisätiedot

Lastensuojelu koulunkäynnin tukena

Lastensuojelu koulunkäynnin tukena Lastensuojelu koulunkäynnin tukena Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät 2012 Kehittämispäällikkö Mikko Oranen Lasten, nuorten ja perheiden palvelut -yksikkö Mitä lastensuojelu on? Lasten hyvinvoinnin

Lisätiedot

Sosiaalihuoltolaki uudistuu. Mikä muuttuu lastensuojelussa?

Sosiaalihuoltolaki uudistuu. Mikä muuttuu lastensuojelussa? Sosiaalihuoltolaki uudistuu Mikä muuttuu lastensuojelussa? VALTAKUNNALLISET LASTENSUOJELUPÄIVÄT HÄMEENLINNA 1.10.2014 Lotta Hämeen-Anttila Valmisteluvaiheet Sosiaalihuollon lainsäädännön uudistamistyöryhmä:

Lisätiedot

Riskinarviointi vanhustenhuollon palveluiden valvonnassa

Riskinarviointi vanhustenhuollon palveluiden valvonnassa Riskinarviointi vanhustenhuollon palveluiden valvonnassa Ylitarkastaja Elina Uusitalo Valvira.fi, @ValviraViestii Valvira valvoo valtakunnallisesti jokaisen oikeutta hyvinvointiin, laadukkaisiin palveluihin

Lisätiedot

Lasten, nuorten ja perheiden palvelujen kehittäminen

Lasten, nuorten ja perheiden palvelujen kehittäminen Lasten, nuorten ja perheiden palvelujen kehittäminen Valtiontalouden kehykset Hallitusohjelma Lainsäädäntöhankkeet Peruspalveluohjelma Paras- hanke Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma

Lisätiedot

Riittääkö oppivelvollisuuden laiminlyönti huostaanoton perusteeksi?

Riittääkö oppivelvollisuuden laiminlyönti huostaanoton perusteeksi? 6.11.2017 Riittääkö oppivelvollisuuden laiminlyönti huostaanoton perusteeksi? Johtava sosiaalityöntekijä Saara Keränen KSSHP 6.11.2017 6.11.2017 Lastensuojelun avohuolto 1 Lapsen oikeudesta saada opetusta

Lisätiedot

Kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita

Kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita Kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita Sopivaa tukea oikeaan aikaan Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) on yksi Juha Sipilän hallituksen 26 kärkihankkeesta. Muutosta tehdään - kohti lapsi-

Lisätiedot

Lasten suojelu - mitä tilastot kertovat ja mitä ne eivät kerro?

Lasten suojelu - mitä tilastot kertovat ja mitä ne eivät kerro? Lasten suojelu - mitä tilastot kertovat ja mitä ne eivät kerro? Tutkimusprofessori Mika Gissler 18.8.2016 1 THL on sosiaali- ja terveysalan tilastoviranomainen Lasten, nuorten ja perheiden sosiaalipalvelut

Lisätiedot

AUTA LASTA AJOISSA MONIAMMATILLISESSA YHTEISTYÖSSÄ EHKÄISEVÄN LASTENSUOJELUN TAVOITTEET JA PERIAATTEET

AUTA LASTA AJOISSA MONIAMMATILLISESSA YHTEISTYÖSSÄ EHKÄISEVÄN LASTENSUOJELUN TAVOITTEET JA PERIAATTEET AUTA LASTA AJOISSA MONIAMMATILLISESSA YHTEISTYÖSSÄ EHKÄISEVÄN LASTENSUOJELUN TAVOITTEET JA PERIAATTEET Etelä-Suomen aluehallintovirasto Marja-Leena Stenroos 29.4.2014 EHKÄISEVÄN LASTENSUOJELUN KÄSITE Käsite

Lisätiedot

Selvitys perhe- ja lapsen surmien taustoista vuosilta Minna Piispa 1

Selvitys perhe- ja lapsen surmien taustoista vuosilta Minna Piispa 1 Selvitys perhe- ja lapsen surmien taustoista vuosilta 2003-2012 Minna Piispa 1 Selvityksen tavoitteet: Tuottaa tietoa, olisiko viranomaisilla tai muilla toimijoilla ollut mahdollisuutta ennalta ehkäistä

Lisätiedot

TAVOITE TOIMENPITEET VASTUUTAHO AIKATAULU. kartoitetaan ennaltaehkäisevä työ kaikki ikäryhmät

TAVOITE TOIMENPITEET VASTUUTAHO AIKATAULU. kartoitetaan ennaltaehkäisevä työ kaikki ikäryhmät TOIMENPIDE-EHDOTUKSET 1. ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ 1.1 Tehostetaan ennaltaehkäisevää työtä kartoitetaan ennaltaehkäisevä työ kaikki ikäryhmät Aloitetaan työ 2011 ja päivitetään vuosittain Toimenpiteet jaetaan

Lisätiedot

Kuuluuko ääni, kuuntelen!? Osallisuus teematilaisuus 17.10.2012

Kuuluuko ääni, kuuntelen!? Osallisuus teematilaisuus 17.10.2012 Oulun seutu Kuuluuko ääni, kuuntelen!? Osallisuus teematilaisuus 17.10.2012 Leena Hassi 1 TUKEVA 3 - juurruttamishanke Aikataulu: 1.10.2012-31.10.2013 Rahoitus: STM (75%) ja kunnat (25%) Hankkeen toteuttajat:

Lisätiedot

Asuminen ja uudistuva vammaispalvelulainsäädäntö. Palvelut yksilöllisen asumisen tukena THL, Helsinki Jaana Huhta, STM

Asuminen ja uudistuva vammaispalvelulainsäädäntö. Palvelut yksilöllisen asumisen tukena THL, Helsinki Jaana Huhta, STM Asuminen ja uudistuva vammaispalvelulainsäädäntö Palvelut yksilöllisen asumisen tukena THL, Helsinki 15.3. 2018 Jaana Huhta, STM Esityksen sisältö Uudistuksen lähtökohdat Keskeinen sisältö Asumisen tuen

Lisätiedot

Voikukkia -seminaari 23.5.2012. Tiina Teivonen 6.6.2012 1

Voikukkia -seminaari 23.5.2012. Tiina Teivonen 6.6.2012 1 Voikukkia -seminaari 23.5.2012 Tiina Teivonen 6.6.2012 1 Voiko toive onnistuneesta kotiutumisesta toteutua? Jos uskomme korjaamiseen ja parantumiseen, oppimiseen ja kehittymiseen, meidän on edelleen uskallettava

Lisätiedot

Lastensuojelusta. Koulutusilta Yli Hyvä Juttu Nurmon VPK-talo 21.11.2012 Janne Pajaniemi

Lastensuojelusta. Koulutusilta Yli Hyvä Juttu Nurmon VPK-talo 21.11.2012 Janne Pajaniemi Lastensuojelusta Koulutusilta Yli Hyvä Juttu Nurmon VPK-talo 21.11.2012 Janne Pajaniemi Lastensuojelulain kokonaisuudistus tuli voimaan 1.1.2008 Kaikkien lasten kehityksen turvaaminen Ongelmien ehkäiseminen

Lisätiedot

Moniammatillisista työryhmistä ja tietojen vaihdosta lastensuojelun kentässä Jyväskylä 25.1.2013. Maria Haarajoki Lakimies, OTM Pelastakaa Lapset ry

Moniammatillisista työryhmistä ja tietojen vaihdosta lastensuojelun kentässä Jyväskylä 25.1.2013. Maria Haarajoki Lakimies, OTM Pelastakaa Lapset ry Moniammatillisista työryhmistä ja tietojen vaihdosta lastensuojelun kentässä Jyväskylä 25.1.2013 Maria Haarajoki Lakimies, OTM Pelastakaa Lapset ry Päiväys Moniammatillinen yhteistyö Lasten ja perheiden

Lisätiedot

YHTEISTYÖ LASTENSUOJELUN ASIOISSA THL & lastensuojelun alueelliset kehittäjäryhmät

YHTEISTYÖ LASTENSUOJELUN ASIOISSA THL & lastensuojelun alueelliset kehittäjäryhmät YHTEISTYÖ LASTENSUOJELUN ASIOISSA THL & lastensuojelun alueelliset kehittäjäryhmät FSKC:n lastensuojelun kehittämisverkosto 11.2.2015 26-02-15 Esityksen nimi / Tiina Muukkonen 1 Asialista 1. Ajankohtaista

Lisätiedot

Selvitys perhe- ja lapsen surmien taustoista vuosilta 2003-2012. Minna Piispa 1

Selvitys perhe- ja lapsen surmien taustoista vuosilta 2003-2012. Minna Piispa 1 Selvitys perhe- ja lapsen surmien taustoista vuosilta 2003-2012 Minna Piispa 1 Selvityksen tavoitteet: Tuottaa tietoa, olisiko viranomaisilla tai muilla toimijoilla ollut mahdollisuutta ennalta ehkäistä

Lisätiedot

Lapsiperheiden palvelut

Lapsiperheiden palvelut Lapsiperheiden palvelut Vaasa ja Pietarsaari Eeva Liukko Erityisasiantuntija Järjestelmät/Reformit Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 15.2.2019 1 SOSIAALIHUOLTOLAIN UUDISTAMINEN VUONNA 2015 LAPSIPERHEIDEN

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 12. 12 Toimeentulotuen tilanne ja uudistukset sekä lastensuojelupalvelujen palvelurakennemuutos

Espoon kaupunki Pöytäkirja 12. 12 Toimeentulotuen tilanne ja uudistukset sekä lastensuojelupalvelujen palvelurakennemuutos 17.09.2014 Sivu 1 / 1 3684/05.17.00/2014 12 Toimeentulotuen tilanne ja uudistukset sekä lastensuojelupalvelujen palvelurakennemuutos Valmistelijat / lisätiedot: Marja Dahl, puh. 050 306 2416 Mari Ahlström,

Lisätiedot

Lasten ja nuorten psykososiaalisten erityispalvelujen seudullinen kehittäminen Lapissa

Lasten ja nuorten psykososiaalisten erityispalvelujen seudullinen kehittäminen Lapissa Lasten ja nuorten psykososiaalisten erityispalvelujen seudullinen kehittäminen Lapissa Hanketta hallinnoi Rovaniemen kaupunki Toteutuksesta vastaa Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Mukana Lapin

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallisen kehittämisohjelman eli Kaste-ohjelman (2012-2015) valmistelu

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallisen kehittämisohjelman eli Kaste-ohjelman (2012-2015) valmistelu Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallisen kehittämisohjelman eli Kaste-ohjelman (2012-2015) valmistelu Alueellinen ohjelmapäällikkö Jouko Miettinen Itä- ja Keski-Suomen alueellinen johtoryhmä KASTE-ohjelman

Lisätiedot

Vanhuspalveluiden valvonnan toimeenpano

Vanhuspalveluiden valvonnan toimeenpano Vanhuspalveluiden valvonnan toimeenpano 2014-2017 Ylitarkastaja Lilli Autti Valvira.fi, @ValviraViestii Valvira valvoo valtakunnallisesti jokaisen oikeutta hyvinvointiin, laadukkaisiin palveluihin ja turvallisiin

Lisätiedot

HYVINVOINTI JA TERVEYS ON YHTEINEN TAVOITE Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma

HYVINVOINTI JA TERVEYS ON YHTEINEN TAVOITE Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma HYVINVOINTI JA TERVEYS ON YHTEINEN TAVOITE Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma 2008-2011 Kaikille mahdollisuus terveyteen ja turvalliseen elämään Kaste-ohjelma on sosiaali- ja terveysministeriön

Lisätiedot

Lastensuojelu Suomessa

Lastensuojelu Suomessa Lastensuojelu Suomessa 16.6.2010 Lastensuojelu 2008 Lastensuojelun sosiaalityön asiakkaana ja avohuollollisten tukitoimien piirissä oli yhteensä yli 67 000 lasta ja nuorta vuonna 2008. Suomessa ei tilastoida,

Lisätiedot

PK 22.8.2014. Kysely lastensuojelutarpeen selvitysvaiheen yhteistyötahoille Neuvolat ja varhaiskasvatus Päijät-Häme, kevät 2014

PK 22.8.2014. Kysely lastensuojelutarpeen selvitysvaiheen yhteistyötahoille Neuvolat ja varhaiskasvatus Päijät-Häme, kevät 2014 Kysely lastensuojelutarpeen selvitysvaiheen yhteistyötahoille Neuvolat ja varhaiskasvatus Päijät-Häme, kevät 2014 Kyselyn taustaa - Toiveet ja tarpeet yhteistyön tiivistämiseen ja yhteiseen toimintamalliin

Lisätiedot

Vanhuspalvelulain toimeenpanon valvonta

Vanhuspalvelulain toimeenpanon valvonta Vanhuspalvelulain toimeenpanon valvonta Ylitarkastaja Lilli Autti Valvira.fi, @ValviraViestii Valvira valvoo valtakunnallisesti jokaisen oikeutta hyvinvointiin, laadukkaisiin palveluihin ja turvallisiin

Lisätiedot

Lastensuojelun näkökulmia nuorisopsykiatristen palveluiden kysyntään Minna Kuusela Lastensuojelun palvelupäällikkö, YTM Tampereen kaupunki

Lastensuojelun näkökulmia nuorisopsykiatristen palveluiden kysyntään Minna Kuusela Lastensuojelun palvelupäällikkö, YTM Tampereen kaupunki Lastensuojelun näkökulmia nuorisopsykiatristen palveluiden kysyntään 8.2.2018 Minna Kuusela Lastensuojelun palvelupäällikkö, YTM Tampereen kaupunki Sisällys Lastensuojelun tehtävät Lastensuojelun asiakkuuden

Lisätiedot

Hyvinvointiareena

Hyvinvointiareena Hyvinvointiareena 17.-18.9.2019 Hyvinvointiareena on koulutustapahtuma, joka tarjoaa yhteisen oppimisfoorumin esiopetuksessa, perusopetuksessa, lukiokoulutuksessa, ammatillisessa koulutuksessa sekä korkea-asteella

Lisätiedot

LASTEN, NUORTEN JA LAPSIPERHEIDEN PALVELUITA UUDISTETAAN TYÖSEMINAARI MIKKELISSÄ 20.3.2013

LASTEN, NUORTEN JA LAPSIPERHEIDEN PALVELUITA UUDISTETAAN TYÖSEMINAARI MIKKELISSÄ 20.3.2013 LASTEN, NUORTEN JA LAPSIPERHEIDEN PALVELUITA UUDISTETAAN TYÖSEMINAARI MIKKELISSÄ 20.3.2013 LAPSET JA PERHEET KASTE II -HANKE ITÄ- JA KESKI-SUOMESSA YHTEISTYÖKUMPPANEIDEN ARVIOIMANA SYKSY 2012 Valtakunnan

Lisätiedot

Katsaus lasten ja nuorten hyvinvointiin ja palveluihin

Katsaus lasten ja nuorten hyvinvointiin ja palveluihin Katsaus lasten ja nuorten hyvinvointiin ja palveluihin Valtakunnallinen ja alueellinen näkökulma LAPE muutosohjelman lähtötilanteeseen 17.6.2016 Esityksen nimi / Tekijä 1 Esityksen rakenne Miltä tulevaisuuden

Lisätiedot

KASPERI II hankkeen Osallisuuden helmet seminaari Terveiset Lasten Kaste osaohjelmasta

KASPERI II hankkeen Osallisuuden helmet seminaari Terveiset Lasten Kaste osaohjelmasta KASPERI II hankkeen Osallisuuden helmet seminaari 22.5.2013 Terveiset Lasten Kaste osaohjelmasta Arja Hastrup Kehittämispäällikkö Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Lasten, nuorten ja lapsiperheiden palveluja

Lisätiedot

Lastensuojelu 2014 tietojen toimittaminen

Lastensuojelu 2014 tietojen toimittaminen Liite, THL 1682/5.09.00/2014. sivu[1] Lastensuojelu 2014 tietojen toimittaminen Kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten ja nuorten tiedot (Lastensuojelurekisteri) sekä avohuollon toimintaa koskevat tilastotiedot

Lisätiedot

VT Mirjam Araneva Lastensuojelun perhehoidon päivät Lastensuojelun perhehoito julkisena hallintotehtävänä

VT Mirjam Araneva Lastensuojelun perhehoidon päivät Lastensuojelun perhehoito julkisena hallintotehtävänä VT Mirjam Araneva Lastensuojelun perhehoidon päivät 8.11.2018 Lastensuojelun perhehoito julkisena hallintotehtävänä Mikä on julkinen hallintotehtävä ja mitä vaatimuksia sen hoitamiseen liittyy? Julkinen

Lisätiedot

Lastensuojelua yhteistyössä varhaiskasvatuksen ja koulun kanssa

Lastensuojelua yhteistyössä varhaiskasvatuksen ja koulun kanssa Lastensuojelua yhteistyössä varhaiskasvatuksen ja koulun kanssa Pitäisi puhua yhteistyöstä SIIS MISTÄ? Perusturvan toimiala, sosiaalipalvelut 3 Sijais- ja jälkihuollon sosiaalityö Avohuollon sosiaalityö

Lisätiedot

Katsaus lasten ja nuorten hyvinvointiin ja palveluihin

Katsaus lasten ja nuorten hyvinvointiin ja palveluihin Katsaus lasten ja nuorten hyvinvointiin ja palveluihin Valtakunnallinen ja alueellinen näkökulma LAPE muutosohjelman lähtötilanteeseen 9.6.2016 Esityksen nimi / Tekijä 1 Esityksen rakenne Miltä tulevaisuuden

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13 23.04.2015 Sivu 1 / 1 1682/00.01.02/2013 13 Väliraportti lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman (2013-16) toimeenpanosta ja suunnitelman täydentäminen oppilashuollon osalta (Kh/Kv) Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Lastensuojelu- ja sijaishuoltopalvelujen tila Lapissa

Lastensuojelu- ja sijaishuoltopalvelujen tila Lapissa Lastensuojelu- ja sijaishuoltopalvelujen tila Lapissa Turvaa, hoivaa, kasvatusta seminaari 28.3.2011 sosiaalihuollon ylitarkastaja, KL Sari Husa Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat (POL) 28.3.2011 1 Yhteinen

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen ja lastensuojelun yhteistyön haasteita

Varhaiskasvatuksen ja lastensuojelun yhteistyön haasteita Varhaiskasvatuksen ja lastensuojelun yhteistyön haasteita Lapsen hyvä arki 2 / Pakaste -hanke Koillismaan I ajankohtaisfoorumi 18.4.2012 Taivalkoski Arja Honkakoski Poske, Pohjois-Pohjanmaan toimintayksikkö

Lisätiedot

Varhainen puuttuminen ja puheeksiotto sosiaalipalveluissa. Etelä-Suomen aluehallintoviraston ehkäisevän päihdetyöryhmän maakuntakäynti 6.10.

Varhainen puuttuminen ja puheeksiotto sosiaalipalveluissa. Etelä-Suomen aluehallintoviraston ehkäisevän päihdetyöryhmän maakuntakäynti 6.10. Varhainen puuttuminen ja puheeksiotto sosiaalipalveluissa Etelä-Suomen aluehallintoviraston ehkäisevän päihdetyöryhmän maakuntakäynti 6.10.2016 1 Sosiaalihuoltoyksikön tehtävät ohjausta, yhteistyötä, lupahallintoa,

Lisätiedot

Samalla Puolella? Näkökulmia perheiden jälleenyhdistämiseen lastensuojelussa

Samalla Puolella? Näkökulmia perheiden jälleenyhdistämiseen lastensuojelussa Samalla Puolella? Näkökulmia perheiden jälleenyhdistämiseen lastensuojelussa Susanna Hoikkala & Hanna Heinonen Valtakunnalliset Sijaishuollon päivät Tampere L A S T E N S U O J E L U N K E S K U S L I

Lisätiedot

Lastensuojelu tutuksi

Lastensuojelu tutuksi Lastensuojelu tutuksi Lastensuojelu tutuksi Johanna Mäkipelkola 21.10.2011 Lasten suojelun kokonaisuus (Taskinen 2010. 23) Lastensuojeluilmoitusten ja lasten lukumäärä maakunnittain ja ikäryhmittäin v.2010

Lisätiedot

Esityksemme sisältö ja tarkoitus:

Esityksemme sisältö ja tarkoitus: Esityksemme sisältö ja tarkoitus: Lyhyt esittely Vantaan Nuorten turvatalon sekä Vantaan kaupungin Viertolan vastaanottokodin toiminnasta. Osoittaa, että ennakoivaan, ennaltaehkäisevään lastensuojelutyöhön

Lisätiedot

Katsaus lasten ja nuorten hyvinvointiin ja palveluihin

Katsaus lasten ja nuorten hyvinvointiin ja palveluihin Katsaus lasten ja nuorten hyvinvointiin ja palveluihin Valtakunnallinen ja alueellinen näkökulma LAPE muutosohjelman lähtötilanteeseen 9.6.2016 Esityksen nimi / Tekijä 1 Esityksen rakenne Miltä tulevaisuuden

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/2013 1 (5) 498 V Stj / Valtuutettu Sari Näreen aloite lapsilähtöisen lastensuojelutyön kehittämisestä Päätös päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

POHJOIS-SATAKUNNAN PERUSPALVELU- LIIKELAITOSKUNTAYHTYMÄ PERHESOSIAALITYÖ

POHJOIS-SATAKUNNAN PERUSPALVELU- LIIKELAITOSKUNTAYHTYMÄ PERHESOSIAALITYÖ POHJOIS-SATAKUNNAN PERUSPALVELU- LIIKELAITOSKUNTAYHTYMÄ PERHESOSIAALITYÖ PERHESOSIAALITYÖN TOIMIPISTEET: Lastensuojelun palvelut: Peruspalvelukeskus Virastotalo, Kuninkaanlähteenkatu 8, 38700 Kankaanpää,

Lisätiedot

Kuopion lapsiperhepalvelujen tunnuslukuja 2017

Kuopion lapsiperhepalvelujen tunnuslukuja 2017 Kuopion lapsiperhepalvelujen tunnuslukuja 2017 Lapsi ja perhekohtaisella lastensuojelulla on viimesijainen vastuu turvata lapsen terve kehitys ja hyvinvointi. Raportti sisältää Kuopion kaupungin lastensuojelun

Lisätiedot

Yli Hyvä Juttu. Sisäisen turvallisuuden ohjelmaa tukeva - syrjäytymistä ehkäisevä hanke

Yli Hyvä Juttu. Sisäisen turvallisuuden ohjelmaa tukeva - syrjäytymistä ehkäisevä hanke Yli Hyvä Juttu Sisäisen turvallisuuden ohjelmaa tukeva - syrjäytymistä ehkäisevä hanke Valtakunnallinen tapaturmien ehkäisyn seminaari, Seinäjoki 13.9.2011 Nuorten syrjäytymisen ehkäiseminen palokuntanuorisotoimen

Lisätiedot

Lastensuojelun valtakunnalliset laatusuositukset

Lastensuojelun valtakunnalliset laatusuositukset Lastensuojelun valtakunnalliset laatusuositukset Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 15.9.2009 18.09.2009 Projektipäällikkö Hanna Heinonen 1 Mihin tarvitaan laatukriteerejä? Varmistamaan lastensuojelun

Lisätiedot

Koulu, lastensuojelu, sijaisvanhemmat, lapsen syntymävanhemmat kuka päättää ja ketä kuullaan?

Koulu, lastensuojelu, sijaisvanhemmat, lapsen syntymävanhemmat kuka päättää ja ketä kuullaan? Koulu, lastensuojelu, sijaisvanhemmat, lapsen syntymävanhemmat kuka päättää ja ketä kuullaan? 2.6.2016 Sisukkaasti koulutiellä koulutusprosessi Jaana Pynnönen Kehittämispäällikkö, Pesäpuu ry Jotta jokainen

Lisätiedot

PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa

PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa PRO SOS hanke valtakunnallisesti Hankekokonaisuutta hallinnoi ja johtaa Seinäjoen ammattikorkeakoulu Oy ja sosiaalialan osaamiskeskus SONet BOTNIA

Lisätiedot

NUORTEN OSALLISUUS. Seija Saalismaa projektikoordinaattori. Lasten Kaste- Lappi ja Kuusamo

NUORTEN OSALLISUUS. Seija Saalismaa projektikoordinaattori. Lasten Kaste- Lappi ja Kuusamo NUORTEN OSALLISUUS LASTENSUOJELUN KEHITTÄJÄNÄ Seija Saalismaa projektikoordinaattori 1 Lainsäädäntö velvoittaa lasten ja nuorten osallisuuteen 2 Perustuslain 6 3 mom. määrää, että lapsia on kohdeltava

Lisätiedot

Lastensuojelu Suomen Punaisen Ristin toiminnassa

Lastensuojelu Suomen Punaisen Ristin toiminnassa Lastensuojelu Suomen Punaisen Ristin toiminnassa Koulutusmateriaali vapaaehtoisille SPR/ Päihdetyö / Kati Laitila Koulutuksen tavoite Edistää lasten ja nuorten turvallisuuden, terveyden, oikeuksien ja

Lisätiedot

Sosiaalihuoltolain mukainen palvelutarpeen arviointi

Sosiaalihuoltolain mukainen palvelutarpeen arviointi Sosiaalihuoltolain mukainen palvelutarpeen arviointi Perhekeskustyöpaja 23.11.2017 Leena Normia-Ahlsten 27.11.2017 1 Lähtökohdat Palvelujen piiriin voi hakeutua itse halutessaan, ei edellytetä ilmoitusta

Lisätiedot

Lainsäädännön muutokset ja vaikutukset sijaishuoltoon VALTAKUNNALLISET SIJAISHUOLLON PÄIVÄT 29.9. 30.9.2015

Lainsäädännön muutokset ja vaikutukset sijaishuoltoon VALTAKUNNALLISET SIJAISHUOLLON PÄIVÄT 29.9. 30.9.2015 Lainsäädännön muutokset ja vaikutukset sijaishuoltoon VALTAKUNNALLISET SIJAISHUOLLON PÄIVÄT 29.9. 30.9.2015 Lainsäädäntö ohjaa, miten toimia Ennen sijoitusta Sijoituksen aikana Sijoituksen jälkeen SHL

Lisätiedot

ARVIO LASTENSUOJELUN HENKILÖSTÖN RIITTÄVYYDESTÄ JA RATKAISUEHDOTUKSIA

ARVIO LASTENSUOJELUN HENKILÖSTÖN RIITTÄVYYDESTÄ JA RATKAISUEHDOTUKSIA ARVIO LASTENSUOJELUN HENKILÖSTÖN RIITTÄVYYDESTÄ JA RATKAISUEHDOTUKSIA LAPE Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma 7.3.2018 Aulikki Kananoja ENSIMMÄISEN VAIHEEN TEHTÄVÄT Arvioida uusimman tiedon valossa

Lisätiedot