Hallituksen esitys 73/2016 laeiksi Maanpuolustuskorkeakoulusta annetun lain ja puolustusvoimista annetun lain 38 ja 38 a :n muuttamisesta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Hallituksen esitys 73/2016 laeiksi Maanpuolustuskorkeakoulusta annetun lain ja puolustusvoimista annetun lain 38 ja 38 a :n muuttamisesta"

Transkriptio

1 Hallituksen esitys 73/2016 laeiksi Maanpuolustuskorkeakoulusta annetun lain ja puolustusvoimista annetun lain 38 ja 38 a :n muuttamisesta Perttu Wasenius Lainvalmistelu- ja oikeusyksikkö

2 Esityksen tausta Laki Maanpuolustuskorkeakoulusta tullut voimaan Kokonaisuudistuksessa säännökset siirrettiin puolustusvoimista annetusta laista omaan lakiinsa. Sisällöllisesti mm. mahdollistettiin siviiliopiskelijoiden kouluttaminen ja lähennettiin sääntelyä yliopistojen sääntelyn kanssa. Hallituksen esityksen taustalla pääesikunnan esitys Maanpuolustuskorkeakoulua koskevan sääntelyn uudistamiseksi. Esitys perustuu lähinnä käytännössä havaittuihin ongelmakohtiin voimassa olevassa laissa. 2

3 Ehdotetut muutokset 1. Upseerikoulutuksen kokonaisvastuu Maanpuolustuskorkeakoululle 2. Vastuu tiedepoliittisten tavoitteiden asettamisesta ja seurannasta puolustusministeriölle 3. Maanpuolustuskorkeakoulun dosentin arvo 4. Apulaisprofessorin ja apulaissotilasprofessorin virkanimikkeet 5. Teknisluonteisia parannuksia 3

4 Upseerikoulutuksen kokonaisvastuu Upseerikoulutus koostuu sotatieteellisistä opinnoista (SK ja SM) sekä niiden rinnalla suoritettavista sotilasammatillisista opinnoista. Sotilasammatilliset opinnot järjestetään pääosin aselajikouluissa. Toteutus ei ole toiminut parhaalla mahdollisella tavalla. Ongelmina mm. päällekkäisiä aikatauluja ja opiskelijoiden epätasa-arvoinen asema. Vastuu kokonaisuuden yhteensovittamisesta ja suunnittelusta siirrettäisiin pääesikunnalta Maanpuolustuskorkeakoululle. Tavoitteena parantaa mahdollisuuksia suunnitella ja järjestää upseerikoulutus yhtenäisenä kokonaisuutena. 4

5 Dosentit Maanpuolustuskorkeakoulu on ainoa korkeakoulu, jossa on edelleen käytössä virkadosenttien järjestelmä. Tarkoituksena siirtyä yliopistoja vastaavasti dosentin arvoon. Muutos ei vaikuttaisi suoraan nykyisiin dosentuureihin tai dosenttien tehtäviin, joista sovittaisiin erikseen. 5

6 Apulaisprofessorit ja apulaissotilasprofessorit Maanpuolustuskorkeakoulun arvioinneissa on toistuvasti kiinnitetty huomiota tutkijoiden puutteellisiin urapolkumahdollisuuksiin (ns. tenure track). Käytännössä ongelmaksi havaittu se, että professorin ja sotilasprofessorin sekä alempien tutkijanvirkojen välistä puuttuu askelma. Uusilla apulaisprofessorin ja apulaissotilasprofessorin virkanimikkeillä luotaisiin uusi porras tieteellisen tutkimustyön ja opetuksen virkarakenteeseen, tarkoituksena mahdollistaa tutkijan urapolun luominen Maanpuolustuskorkeakouluun. 6

7 Tiedepoliittisten tavoitteiden asettaminen Maanpuolustuskorkeakoulun sotatieteelliseltä tehtävältä puuttuu tällä hetkellä vastaava systemaattinen tavoitteiden asettamismalli, joka yliopistoilla on. Puolustusministeriö vastaisi tavoitteiden asettamisesta ja niiden toteutumisen seurannasta ja arvioinnista yhteistyössä pääesikunnan kanssa. Toimisi käytännössä osana tulosohjausta. Tavoitteena, että Maanpuolustuskorkeakoulun sotatieteellistä tehtävää kehitettäisiin ja arvioitaisiin samoilla akateemisilla kriteereillä kuin yliopistoja. 7

8 Yhteistyömalli tiedepoliittisten tavoitteiden asettamisessa Yhteistyöryhmä Tulossopimusten ja toimintasuunnitelman valmisteluprosessi VALMISTELU Keskustelu tiedepoliittisista kysymyksistä sekä kehittämistarpeista ja tavoitteista Edustajat puolustusministeriöstä, puolustusvoimista ja maanpuolustuskorkeakoulusta LINJAUKSET Tavoitteiden käsittely osana säännönmukaista tulosohjausprosessia Tulossopimukset (PLMI-PVKOM ja PVKOM-MPKK) 8

Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi Maanpuolustuskorkeakoulusta annetun lain ja puolustusvoimista annetun lain 38 ja 38 a :n muuttamisesta

Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi Maanpuolustuskorkeakoulusta annetun lain ja puolustusvoimista annetun lain 38 ja 38 a :n muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi Maanpuolustuskorkeakoulusta annetun lain ja puolustusvoimista annetun lain 38 ja 38 a :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi

Lisätiedot

koskevaa sääntelyä yliopistoja koskevan sääntelyn kanssa. Lisäksi esitykseen sisältyy joitakin teknisluonteisia muutosehdotuksia.

koskevaa sääntelyä yliopistoja koskevan sääntelyn kanssa. Lisäksi esitykseen sisältyy joitakin teknisluonteisia muutosehdotuksia. LUONNOS Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi Maanpuolustuskorkeakoulusta annetun lain ja puolustusvoimista annetun lain 38 ja 38 a :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

MPKK:n tutkimustoiminnasta ja strategia 2020

MPKK:n tutkimustoiminnasta ja strategia 2020 MPKK:n tutkimustoiminnasta ja strategia 2020 Esittely 24.11.2015 SPEK Mitä turvallisuustutkimuksessa tapahtuu? Prof Juha Mäkinen Tutkimustoiminnan tunnuslukuja Professoreja 12 1x Arvonimellä (tutk.johtaja)

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus Maanpuolustuskorkeakoulusta Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2008 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty puolustusministeriön esittelystä, säädetään Maanpuolustuskorkeakoulusta

Lisätiedot

Hyvinvointiin ja opintojen ohjaukseen panostaminen kannattaa Maanpuolustuskorkeakoulussa

Hyvinvointiin ja opintojen ohjaukseen panostaminen kannattaa Maanpuolustuskorkeakoulussa Hyvinvointiin ja opintojen ohjaukseen panostaminen kannattaa Maanpuolustuskorkeakoulussa Johanna Anttonen ja Satu-Tuulia Vuoksenranta Maanpuolustuskorkeakoulu 23.8.2016 1 Esityksen sisältö Maanpuolustuskorkeakoulu

Lisätiedot

Lainsäädäntöhankkeet puolustusselonteossa Puolustusvaliokunta

Lainsäädäntöhankkeet puolustusselonteossa Puolustusvaliokunta Lainsäädäntöhankkeet puolustusselonteossa Puolustusvaliokunta 7.4.2017 Hanna Nordström lainsäädäntöjohtaja hallintopoliittinen osasto, lainvalmistelu- ja oikeusyksikkö Hallituksen esitykset HE 94/2016

Lisätiedot

HE kansallisen turvallisuuden huomioon ottamista alueiden käytössä ja kiinteistönomistuksissa koskevaksi lainsäädännöksi (HE 253/2018 vp.

HE kansallisen turvallisuuden huomioon ottamista alueiden käytössä ja kiinteistönomistuksissa koskevaksi lainsäädännöksi (HE 253/2018 vp. HE kansallisen turvallisuuden huomioon ottamista alueiden käytössä ja kiinteistönomistuksissa koskevaksi lainsäädännöksi (HE 253/2018 vp.) Ympäristövaliokunta 29.1.2019 Hallitussihteeri Perttu Wasenius

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen tutkintojärjestelmän kehittäminen (TUTKE2)

Ammatillisen koulutuksen tutkintojärjestelmän kehittäminen (TUTKE2) Ammatillisen koulutuksen tutkintojärjestelmän kehittäminen (TUTKE2) Ammatillisen tutkintojärjestelmän kehittämistyön eteneminen Aiemmat ammatillisten tutkintojen asemointia ja tutkinto-järjestelmän kehittämistä

Lisätiedot

Paikka tiedekunnan kokoushuone, Assistentinkatu 7, 1. krs, huone 149

Paikka tiedekunnan kokoushuone, Assistentinkatu 7, 1. krs, huone 149 Pöytäkirja 6A/2016 1 (5) Johtokunnan kokous Aika keskiviikko 15.6.2016 klo 9.15 10.30 Paikka tiedekunnan kokoushuone, Assistentinkatu 7, 1. krs, huone 149 Valmistelija Minna Domander, hallintopäällikkö

Lisätiedot

1991 vp - HE 220 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1991 vp - HE 220 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1991 vp - HE 220 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi puolustusvoimista annetun lain muuttamisesta ja sotilasopetuslaitoksista annetun lain kumoamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

HE 33/2010 vp. siirrettäisiin asetuksesta lakiin. Esityksen tarkoituksena on saattaa keskusta koskevat säännökset vastaamaan perustuslain vaatimuksia

HE 33/2010 vp. siirrettäisiin asetuksesta lakiin. Esityksen tarkoituksena on saattaa keskusta koskevat säännökset vastaamaan perustuslain vaatimuksia HE 33/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi mittatekniikan keskuksesta annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi mittatekniikan keskuksesta annettua lakia. Ehdotettavat muutokset

Lisätiedot

Maanpuolustuskorkeakoulu Suomen ryhdikkäin yliopisto

Maanpuolustuskorkeakoulu Suomen ryhdikkäin yliopisto Maanpuolustuskorkeakoulu Suomen ryhdikkäin yliopisto Maanpuolustuskorkeakoulun asema PLM Valtioneuvosto OKM Puolustusvoimain komentaja PE Maavoimat Merivoimat Ilmavoimat MPKK Yliopistot MPKK:n tehtävät

Lisätiedot

MRL-kokonaisuudistus. PKS-yhteistyöryhmä Matti Vatilo, YM

MRL-kokonaisuudistus. PKS-yhteistyöryhmä Matti Vatilo, YM MRL-kokonaisuudistus PKS-yhteistyöryhmä 17.8.2018 Matti Vatilo, YM Rakennuslainsäädännön uudistusvaiheet 1856 Asetus kaupunkien järjestämisen ja rakentamisen perusteista 1931 Asemakaavalaki 1945 Laki rakentamisesta

Lisätiedot

HE 91/2016 vp. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian.

HE 91/2016 vp. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi tuloverolain 33 c :n, elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 6 a :n sekä rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annetun lain 3 :n muuttamisesta ESITYKSEN

Lisätiedot

1 luku Tehtävät. Professorin tehtävät

1 luku Tehtävät. Professorin tehtävät Sibelius-Akatemian hallinnointiohjeen liite 9 Hallitus 25.1.2012 Päivitysvastuu: hallintojohtaja OPETUS- JA TUTKIMUSHENKILÖSTÖN REKRYTOINTISÄÄNTÖ 1 luku Tehtävät 1 Professorin tehtävät Professorin tehtävistä

Lisätiedot

OPETUS- JA TUTKIMUSHENKILÖSTÖN URAPOLKU -JÄRJESTELMÄ (TENURE TRACK) TURUN YLIOPISTOSSA

OPETUS- JA TUTKIMUSHENKILÖSTÖN URAPOLKU -JÄRJESTELMÄ (TENURE TRACK) TURUN YLIOPISTOSSA OPETUS- JA TUTKIMUSHENKILÖSTÖN URAPOLKU -JÄRJESTELMÄ (TENURE TRACK) TURUN YLIOPISTOSSA ssa on käytössä opetus- ja tutkimushenkilöstön urapolku -järjestelmä (tenure track). Urapolku -järjestelmän tavoitteena

Lisätiedot

1994 vp - HE 54 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1994 vp - HE 54 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1994 vp - HE 54 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi lukiolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan otettavaksi lukiolakiin säännökset ylioppilastutkintolautakunnasta

Lisätiedot

HE 256/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kilpailulain 25 :n muuttamisesta

HE 256/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kilpailulain 25 :n muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kilpailulain 25 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kilpailulakia. Esityksen mukaan lain yrityskauppavalvontaa koskevista

Lisätiedot

URALLA ETENEMINEN KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNNASSA

URALLA ETENEMINEN KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNNASSA KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Hyväksytty kasvatustieteiden johtokunnan kokouksessa 3.12.2014 Tekniset korjaukset 20.1.2017 URALLA ETENEMINEN KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNNASSA Tampereen yliopistossa on tavoitteena

Lisätiedot

keskiviikko 16.5.2007 klo 12.00 hallituksen kokoushuoneessa (Yliopistonkatu 8, E siipi 3.kerros).

keskiviikko 16.5.2007 klo 12.00 hallituksen kokoushuoneessa (Yliopistonkatu 8, E siipi 3.kerros). LAPIN YLIOPISTO 1 Tuula Tolppi 341 3236 keskiviikko 16.5.2007 klo 12.00 hallituksen kokoushuoneessa Läsnä + (pj) 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Lapin yliopiston johtosäännön 33 :n 2 momentin

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi puolustusvoimista annetun lain 47 :n muuttamisesta

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi puolustusvoimista annetun lain 47 :n muuttamisesta 1 Luonnos lausuntokierrokselle 10.11.2016 PLM/ROHE ja LA Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi puolustusvoimista annetun lain 47 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

1993 vp - HE 78 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1993 vp - HE 78 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1993 vp - HE 78 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi Joensuun yliopistosta, Tampereen yliopistosta, Turun yliopistosta ja Turun kauppakorkeakoulusta annettujen lakien muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN

Lisätiedot

HE 23/2007 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen sähköisestä

HE 23/2007 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen sähköisestä HE 23/2007 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen sähköisestä käsittelystä annetun lain 25 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

Sisältö julkaisuvapaa klo 14.00. Puhetta sellaisenaan ei saa julkaista, mutta lainaukset on sallittu. Herra kenraali!

Sisältö julkaisuvapaa klo 14.00. Puhetta sellaisenaan ei saa julkaista, mutta lainaukset on sallittu. Herra kenraali! 1 Juhlapuhe MPKK:n 20-vuotisjuhlassa 11.1.2013 (päiväjuhla) Evesti evp Esko Vaahtolammi Sisältö julkaisuvapaa klo 14.00. Puhetta sellaisenaan ei saa julkaista, mutta lainaukset on sallittu. Herra kenraali!

Lisätiedot

PUOLUSTUSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 5/2008 vp. hallituksen esityksen laiksi Maanpuolustuskorkeakoulusta ja eräiksi siihen liittyviksi JOHDANTO.

PUOLUSTUSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 5/2008 vp. hallituksen esityksen laiksi Maanpuolustuskorkeakoulusta ja eräiksi siihen liittyviksi JOHDANTO. PUOLUSTUSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 5/2008 vp Hallituksen esitys laiksi Maanpuolustuskorkeakoulusta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 27 päivänä toukokuuta 2008 lähettänyt

Lisätiedot

HE 250/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kuntalain muuttamisesta

HE 250/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kuntalain muuttamisesta HE 250/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kuntalain muuttamisesta Perustuslakivaliokunta 30.11.2016 Valtiovarainministeriö Valli-Lintu, Kuittinen Ehdotuksen tavoitteet ja lähtökohdat Ehdotusten

Lisätiedot

HE 66/2007 vp. on tarkoitus siirtää vuoden 2008 alusta lukien arkistolaitoksen yhteyteen. Lakiin ehdotetaan tehtäväksi lisäksi tekninen muutos,

HE 66/2007 vp. on tarkoitus siirtää vuoden 2008 alusta lukien arkistolaitoksen yhteyteen. Lakiin ehdotetaan tehtäväksi lisäksi tekninen muutos, HE 66/2007 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi arkistolain 1 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan arkistolakia muutettavaksi siten, että siitä poistettaisiin

Lisätiedot

Rehtorin asettama tenure track ryhmä asettaa yleiset tavoitteet kullekin vakinaistamispolun vaiheelle.

Rehtorin asettama tenure track ryhmä asettaa yleiset tavoitteet kullekin vakinaistamispolun vaiheelle. 1 (5) VAKINAISTAMISPOLKU JA ARVIOINTIMENETTELY YHTEISKUNTATIETEIDEN TIEDEKUNNASSA Vakinaistamispolkua koskevat ohjeet Rehtori on antanut vakinaistamispolkua koskevan menettelyohjeen 6.2.2013. Tämä ohje

Lisätiedot

Johtosäännön 16 :n mukaan hallintoelin on päätösvaltainen kun läsnä on kokouksen puheenjohtajan lisäksi vähintään puolet muista jäsenistä.

Johtosäännön 16 :n mukaan hallintoelin on päätösvaltainen kun läsnä on kokouksen puheenjohtajan lisäksi vähintään puolet muista jäsenistä. 1 LAPIN YLIOPISTO 341 3236 Aika tiistai 22.3.2005 klo 12.00 Ravintola Felli Akvaario-kabinetti (Yliopistonkatu 8, päärakennus). Läsnä + (pj) =Päivi Naskali (vpj) 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Opiskeluterveydenhuoltoon oikeutetut opiskelijat

Opiskeluterveydenhuoltoon oikeutetut opiskelijat Opiskeluterveydenhuoltoon oikeutetut opiskelijat 19.11.2018 Maire Kolimaa SISÄLTÖ Terveydenhuoltolaki (1326/2010) Valtioneuvoston asetus neuvolatoiminnasta, koulu- ja opiskeluterveydenhuollosta selkä lasten

Lisätiedot

HE 107/2018 vp. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian.

HE 107/2018 vp. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Harmaan talouden selvitysyksiköstä annetun lain 6 :n muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

1994 vp - HE 83 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1994 vp - HE 83 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1994 vp - HE 83 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi Oulun yliopistosta ja Lappeenrannan teknillisestä korkeakoulusta annettujen lakien muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 78/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi osuuskuntalain voimaanpanosta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan osuuskuntalain voimaanpanolakiin

Lisätiedot

HE 195/2010 vp. Lait ehdotetaan tuleviksi voimaan mahdollisimman

HE 195/2010 vp. Lait ehdotetaan tuleviksi voimaan mahdollisimman HE 195/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi merenkulun ympäristönsuojelulain 3 luvun 6 :n ja sakon täytäntöönpanosta annetun lain 1 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Eduskunnan

Lisätiedot

HE 35/2018 vp Hallituksen esitys laiksi alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

HE 35/2018 vp Hallituksen esitys laiksi alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi HE 35/2018 vp Hallituksen esitys laiksi alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Maa- ja metsätalousvaliokunta 25.4.2018 Työ- ja elinkeinoministeriö Tuula Manelius

Lisätiedot

PROFESSORILIITON STRATEGIA VUOTEEN 2022

PROFESSORILIITON STRATEGIA VUOTEEN 2022 HYVÄKSYTTY VALTUUSTOSSA 25.11.2016 TIEDOSSA TULEVAISUUS www.professoriliitto.fi Professoriliiton tehtävät Professoriliiton sääntöjen mukaan liitto toimii yliopistolain tarkoittamien yliopistojen, Maanpuolustuskorkeakoulun

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kirkkolain 24 ja 25 luvun muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Kirkkolakiin ehdotetaan tehtäviksi julkisia hankintoja koskevan lainsäädännön uudistamisesta

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT HE 89/1995 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sähkölain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sähkölain markkinavalvontaa koskevia säännöksiä. Esityksen

Lisätiedot

Maakuntien yhteistyöryhmät & ALKU uudistus ja uusi laki alueiden kehittämisestä. Työ- ja elinkeinoministeriö

Maakuntien yhteistyöryhmät & ALKU uudistus ja uusi laki alueiden kehittämisestä. Työ- ja elinkeinoministeriö Maakuntien yhteistyöryhmät & ALKU uudistus ja uusi laki alueiden kehittämisestä Työ- ja elinkeinoministeriö ALKU uudistus ja maakunnan yhteistyöryhmät ALKU uudistuksessa MYR:lle ei tullut erityisiä uusia

Lisätiedot

PROFESSORILUENTO. Professori Seppo Mattila. Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta. Tähtitiede

PROFESSORILUENTO. Professori Seppo Mattila. Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta. Tähtitiede PROFESSORILUENTO Professori Seppo Mattila Tähtitiede Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta 28.9.2016 Professori Seppo Mattila pitää professoriluentonsa päärakennuksen Tauno Nurmela -salissa 28. syyskuuta

Lisätiedot

Lait ovat tarkoitetut tulemaan voimaan päivänä tammikuuta 1993.

Lait ovat tarkoitetut tulemaan voimaan päivänä tammikuuta 1993. 1992 vp - HE 247 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi opintotukilain :n ja korkeakouluopiskelijoiden opintotuesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan opintotuen

Lisätiedot

Sähköisen asioinnin lainsäädännön seuranta- ja kehittämistutkimus

Sähköisen asioinnin lainsäädännön seuranta- ja kehittämistutkimus Sähköisen asioinnin lainsäädännön seuranta- ja kehittämistutkimus Design for All verkoston tapaaminen Sami Kivivasara, Valtiovarainministeriö Tutkimuksen tausta ja tarkoitus Sähköisen asioinnin lainsäädännön

Lisätiedot

Tietosuojalainsäännön katsaus Virpi Korhonen, lainsäädäntöneuvos

Tietosuojalainsäännön katsaus Virpi Korhonen, lainsäädäntöneuvos Tietosuojalainsäännön katsaus 24.9.2018 Virpi Korhonen, lainsäädäntöneuvos Tietosuojaa koskeva EU-tasoinen sääntely Yleinen tietosuoja-asetus suoraan sovellettava Euroopan unionin rikosasioiden tietosuojadirektiivi

Lisätiedot

Oikeustieteellisen tiedekunnan johtokunnan kokous 8 A/2016

Oikeustieteellisen tiedekunnan johtokunnan kokous 8 A/2016 Pöytäkirja 8 A/2016 1 (5) Oikeustieteellisen tiedekunnan johtokunnan kokous 8 A/2016 Aika tiistaina klo 10 10.40 Paikka Valmistelija Puheenjohtaja DataCityn neuvotteluhuone 2, Lemminkäisenkatu 14 18 A,

Lisätiedot

Antti-Jussi Lankinen, Mira Karppanen Liikenne- ja viestintävaliokunta

Antti-Jussi Lankinen, Mira Karppanen Liikenne- ja viestintävaliokunta Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi sähköisen viestinnän palveluista annetun lain ja julkisen hallinnon turvallisuusverkkotoiminnasta annetun lain muuttamisesta Antti-Jussi Lankinen, Mira Karppanen

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 59/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi ajoneuvojen yksittäishyväksynnän järjestämisestä annetun lain 19 :n ja ajoneuvojen yksittäishyväksynnän väliaikaisesta järjestämisestä annetun lain

Lisätiedot

Työaikasääntelyä selvittävän työryhmän mietintö - työaikalaki Yleistä

Työaikasääntelyä selvittävän työryhmän mietintö - työaikalaki Yleistä Professoriliitto Lausunto 30.08.2017 Asia: TEM/1225/00.04.01/2016 Työaikasääntelyä selvittävän työryhmän mietintö työaikalaki Yleistä Onko ehdotettu uusi työaikalaki mielestänne hyväksyttävissä? Yleiset

Lisätiedot

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista.. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Organisaatio, jota vastaus edustaa Mahdollinen tarkennus Aino Närkki aino.narkki@hyvinvointial

Lisätiedot

Paikka tiedekunnan kokoushuone, Assistentinkatu 7, 1. krs, huone 149

Paikka tiedekunnan kokoushuone, Assistentinkatu 7, 1. krs, huone 149 Asialista 9A/2011 1 (6) Johtokunnan kokous Aika keskiviikko 28.9.2011 klo 9.15 Paikka tiedekunnan kokoushuone, Assistentinkatu 7, 1. krs, huone 149 Valmistelija Minna Domander, hallintopäällikkö Jäsenet

Lisätiedot

Laajuus 1. alle 20 pykälää pykälää pykälää 4. yli 100 pykälää. TAE-sidonnaisuus. Tyyppi 1. EU-direktiivin täytäntöönpano

Laajuus 1. alle 20 pykälää pykälää pykälää 4. yli 100 pykälää. TAE-sidonnaisuus. Tyyppi 1. EU-direktiivin täytäntöönpano Ympäristöministeriön suunnitelma vaalikauden 2015-2019 lopulla annettavista hallituksen esityksistä, syksy 2018 13.9.2018 Lisätietoja: Lainsäädäntöjohtaja Riitta Rönn, riitta.ronn@ym.fi, p. 0295255 Otsikko

Lisätiedot

Taso Työn luonne ja vastuu Vuorovaikutustaidot Tiedolliset ja taidolliset valmiudet

Taso Työn luonne ja vastuu Vuorovaikutustaidot Tiedolliset ja taidolliset valmiudet Opetus- ja tutkimushenkilöstön vaativuustasokartta Liite 1 VAATIVUUSTASOKARTTA Tehtävän kuvaus / dokumentointi liitteenä olevaa tehtäväkuvauslomaketta käyttäen Vaativuustasokartalle on kuvattu tyypillisesti

Lisätiedot

HE 245/2009 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi yhteisöveron

HE 245/2009 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi yhteisöveron Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi verontilityslain ja tuloverolain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi yhteisöveron

Lisätiedot

HE 122/2009 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi koulutuksen

HE 122/2009 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi koulutuksen HE 122/2009 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi eräiden koulutusta koskevien lakien muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi koulutuksen arviointia koskevia

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan maakunnan maakunnanvoudinvirastosta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi uusi laki Ahvenanmaan maakunnan maakunnanvoudinvirastosta

Lisätiedot

Seppo Vainio, professori (poissa) Ari-Pekka Kvist, laboratorioinsinööri (poissa) Ritva Heljasvaara, yliopistotutkija (poissa) Anna Laitakari, fil.

Seppo Vainio, professori (poissa) Ari-Pekka Kvist, laboratorioinsinööri (poissa) Ritva Heljasvaara, yliopistotutkija (poissa) Anna Laitakari, fil. BIOKEMIAN JA MOLEKYYLILÄÄKETIETEEN BIOKEMIAN JA MOLEKYYLILAAKETIETEEN TIEDEKUNNAN TIEDEKUNTAHALLITUKSEN KOKOUS Aika 6.2.2014 kello 13:00 15:15 Paikka Kokoushuone LIOIA, Kontinkangas (Aapistie 7) Tiedekuntaneuvoston

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite Lausuntoversio

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite Lausuntoversio OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 1 10.7.2017 Lausuntoversio EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI AMMATILLISEN KOULUTUKSEN, LUKIOKOULUTUKSEN JA PERUSOPETUKSEN JÄLKEISEN VALMISTAVAN KOU- LUTUKSEN

Lisätiedot

1.1. Nykyinen tilanne vp - HE 190

1.1. Nykyinen tilanne vp - HE 190 1991 vp - HE 190 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi työntekijäin eläkelain 15 b :n ja eräiden työsuhteessa olevien taiteilijoiden ja toimittajien eläkelain muuttamisesta. ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Lisätiedot

HE 71/2016 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Kansaneläkelaitoksesta annettua lakia.

HE 71/2016 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Kansaneläkelaitoksesta annettua lakia. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Kansaneläkelaitoksesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Kansaneläkelaitoksesta annettua lakia. Kansaneläkelaitoksen

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi työttömyysturvalain, työttömyysetuuksien rahoituksesta annetun lain ja työttömyysturvalain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta annetun lain muuttamisesta

Lisätiedot

PROFESSORILUENTO. Professori Päivi Rautava. Lääketieteellinen tiedekunta. Ehkäisevä terveydenhuolto

PROFESSORILUENTO. Professori Päivi Rautava. Lääketieteellinen tiedekunta. Ehkäisevä terveydenhuolto PROFESSORILUENTO Professori Päivi Rautava Ehkäisevä terveydenhuolto Lääketieteellinen tiedekunta 4.5.2016 Professori Päivi Rautava pitää professoriluentonsa päärakennuksen Tauno Nurmela -salissa 4. toukokuuta

Lisätiedot

MAANPUOLUSTUSKORKEAKOULUN JOHTOSÄÄNTÖ 2017

MAANPUOLUSTUSKORKEAKOULUN JOHTOSÄÄNTÖ 2017 HN31 MAANPUOLUSTUSKORKEAKOULUN JOHTOSÄÄNTÖ 2017 Maanpuolustuskorkeakoulu Puh. 0299 800 Y-tunnus 0952029-9 Esikunta Faksi (09) 181 46499 www.puolustusvoimat.fi PL 7 00861 HELSINKI 2 (38) MAANPUOLUSTUSKORKEAKOULUN

Lisätiedot

Tampereen yliopiston kasvatustieteiden yksikön verkostohanke Pori, Ilmajoki, Kurikka, Masku, Siuntio. Varhaiskasvatuksen IX Johtajuusfoorumi

Tampereen yliopiston kasvatustieteiden yksikön verkostohanke Pori, Ilmajoki, Kurikka, Masku, Siuntio. Varhaiskasvatuksen IX Johtajuusfoorumi Tampereen yliopiston kasvatustieteiden yksikön verkostohanke Pori, Ilmajoki, Kurikka, Masku, Siuntio Varhaiskasvatuksen IX Johtajuusfoorumi Eeva Hujala, Veijo Nivala ja Janniina Elo Professori Eeva Hujala,

Lisätiedot

HE 165/1998 vp PERUSTELUT

HE 165/1998 vp PERUSTELUT HE 165/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi erikoissairaanhoitolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi erikoissairaanhoitolakia siten, että valtioneuvosto

Lisätiedot

HE 172/2013 vp. on selkiyttää valtion eläkerahastoa koskevaa sääntelyä ja valtion eläketurvan rahoitusta koskevaa valmistelua valtioneuvostossa.

HE 172/2013 vp. on selkiyttää valtion eläkerahastoa koskevaa sääntelyä ja valtion eläketurvan rahoitusta koskevaa valmistelua valtioneuvostossa. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi valtion eläkelain ja valtion eläkerahastosta annetun lain 5 ja 6 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

HENKILÖSTÖ- RAKENTEEN KEHITYS Q1/2010 Q3-2014

HENKILÖSTÖ- RAKENTEEN KEHITYS Q1/2010 Q3-2014 HENKILÖSTÖ- RAKENTEEN KEHITYS Q1/21 Q3-214 HENKILÖSTÖLUKUMÄÄRÄN RAPORTOINTI Henkilöstölukumäärä on vuosineljänneksen viimeisen päivän poikkileikkaustilanne. Raportille otetaan mukaan kyseisenä päivänä

Lisätiedot

Uudistunut nuorisolaki

Uudistunut nuorisolaki Uudistunut nuorisolaki 23.5.2017 Kouvola Liisa Sahi Etelä-Suomen aluehallintovirasto 1 Nuorisolaki 1285/2016 Lain rakenne Luku 1 Yleiset säännökset sisältää pykälät 1-3 Luku 2 Valtion nuorisotyö ja politiikka

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen tutkintojärjestelmän uudistus - tavoitteet ja uudet säädökset

Ammatillisen koulutuksen tutkintojärjestelmän uudistus - tavoitteet ja uudet säädökset Ammatillisen koulutuksen tutkintojärjestelmän uudistus - tavoitteet ja uudet säädökset Johtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen vastuualue 18.11.2014 Muutosten kokonaisuus ammatillisessa koulutuksessa

Lisätiedot

E REHTORIN PÄÄTÖS

E REHTORIN PÄÄTÖS E REHTORIN PÄÄTÖS 3-9120112 1.3.2012 E OPETUS- JA TUTKIMUSHENKILOSTON VAKINAISTAMISPOLKU (TENURE TRACK) - JÄRJESTELMÄN MUUTTAMINEN Helsingin yliopistossa on otettu 5.5.2010 annetulla rehtorin päätöksellä

Lisätiedot

Kilpailunrajoitusvahinko. Antti Aine

Kilpailunrajoitusvahinko. Antti Aine Kilpailunrajoitusvahinko Antti Aine TALENTUM Helsinki 2016 1. painos Copyright 2016 Talentum Media Oy ja Antti Aine Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus Kansi: Outi Pallari Taitto: Marja-Leena Saari ISBN

Lisätiedot

Vapaaehtoista maanpuolustusta koskeva lainsäädäntöhanke. Kuulemistilaisuus Lainsäädäntöjohtaja Hanna Nordström

Vapaaehtoista maanpuolustusta koskeva lainsäädäntöhanke. Kuulemistilaisuus Lainsäädäntöjohtaja Hanna Nordström koskeva lainsäädäntöhanke Kuulemistilaisuus 13.6.2018 Lainsäädäntöjohtaja Hanna Nordström Työryhmä asetettu 13.4.2018 Määräaika 29.6.2018 Voimassa oleva laki vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta vuodelta

Lisätiedot

VIRANTÄYTTÖSELOSTE SOTAHISTORIAN PROFESSORIN VIRAN VIRANTÄYTTÖÄ VARTEN

VIRANTÄYTTÖSELOSTE SOTAHISTORIAN PROFESSORIN VIRAN VIRANTÄYTTÖÄ VARTEN VIRANTÄYTTÖSELOSTE SOTAHISTORIAN PROFESSORIN VIRAN VIRANTÄYTTÖÄ VARTEN 1. Virka Täytettävä virka on sotahistorian tutkimuksesta ja opetuksesta vastaavan professorin virka tehtäväalana Sotahistoria (ruots.

Lisätiedot

1992 vp - HE 132. Lakiehdotus liittyy vuoden 1993 valtion talousarvioon. lain mukaan. Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta

1992 vp - HE 132. Lakiehdotus liittyy vuoden 1993 valtion talousarvioon. lain mukaan. Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta 1992 vp - HE 132 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion pelastusoppilaitoksista annetun lain 4 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÅLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi valtion pelastusoppilaitoksista

Lisätiedot

TALOUSTIETEEN PROFESSORIN TOISTAISEKSI TÄYTETTÄVÄ TEHTÄVÄ TAI APU- LAISPROFESSORIN MÄÄRÄAIKAINEN (TENURE TRACK) TEHTÄVÄ

TALOUSTIETEEN PROFESSORIN TOISTAISEKSI TÄYTETTÄVÄ TEHTÄVÄ TAI APU- LAISPROFESSORIN MÄÄRÄAIKAINEN (TENURE TRACK) TEHTÄVÄ Tehtäväseloste 1 (8) TALOUSTIETEEN PROFESSORIN TOISTAISEKSI TÄYTETTÄVÄ TEHTÄVÄ TAI APU- LAISPROFESSORIN MÄÄRÄAIKAINEN (TENURE TRACK) TEHTÄVÄ Tehtävä ja sen sijoittuminen Turun kauppakorkeakoulun taloustieteen

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kunnallisen eläkelain muuttamisesta Kunnallista eläkelakia esitetään muutettavaksi siten, että kunnallisen eläkelaitoksen Kevan toimitusjohtaja voitaisiin irtisanoa

Lisätiedot

HE 49/2017 vp. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä lokakuuta 2017.

HE 49/2017 vp. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä lokakuuta 2017. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion talousarviosta annetun lain muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

Laatutyö ja opetuksen kehittäminen

Laatutyö ja opetuksen kehittäminen Laatutyö ja opetuksen kehittäminen Kauko Hämäläinen Johtaja, professori Tievie-koulutus 26.10.2006 Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia Esityksen tavoitteet Esitellä, miltä yliopisto-opetus näyttää arviointien

Lisätiedot

VALIOKUNNAN KANNANOTOT

VALIOKUNNAN KANNANOTOT SIVISTYSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 9/2009 vp Hallituksen esitys laeiksi eräiden koulutusta koskevien lakien muuttamisesta JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 8 päivänä syyskuuta 2009 lähettänyt sivistysvaliokuntaan

Lisätiedot

annetun lain muuttamisesta sekä Laki ulkomailla suoritettujen komeakouluopintojen tuottamasta vimakelpoisuudesta annetun lain muuttamisesta

annetun lain muuttamisesta sekä Laki ulkomailla suoritettujen komeakouluopintojen tuottamasta vimakelpoisuudesta annetun lain muuttamisesta EV 35/1997 vp - HE 248/1996 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laeiksi ulkomailla suoritettujen komeakouluopintojen tuottamasta vimakelpoisuudesta annetun lain muuttamisesta sekä Euroopan talousalueen

Lisätiedot

Kokouksen 12 / 2009 asialista

Kokouksen 12 / 2009 asialista Kokouksen 12 / 2009 asialista 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Ilmoitusasiat 3. Kasvatustieteiden tiedekunnan esitys yliopiston rehtorille dekaanin nimeämisestä 4. Esitys lisäjäsenten määräämiseksi

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Valtion taidemuseosta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Valtion taidemuseosta annettua lakia niin,

Lisätiedot

Päivitysvastuu: Hallintojohtaja. SIBELIUS-AKATEMIAN OPETUS- JA TUTKIMUSHENKILÖSTÖN REKRY- TOINTIOHJE (Hallituksen päättämä

Päivitysvastuu: Hallintojohtaja. SIBELIUS-AKATEMIAN OPETUS- JA TUTKIMUSHENKILÖSTÖN REKRY- TOINTIOHJE (Hallituksen päättämä Sibelius-Akatemian hallinnointiohjeen liite 9 Päivitysvastuu: Hallintojohtaja SIBELIUS-AKATEMIAN OPETUS- JA TUTKIMUSHENKILÖSTÖN REKRY- TOINTIOHJE (Hallituksen päättämä 16.12.2009) Tehtävät Professorin

Lisätiedot

Teuvo Pohjolainen

Teuvo Pohjolainen 1 Teuvo Pohjolainen 8.9.2017 Lausunto eduskunnan perustuslakivaliokunnalle Hallituksen esityksestä eduskunnalle laeiksi yliopistolain ja ammattikorkeakoululain muuttamisesta sekä laiksi yliopistolain muuttamisesta

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Oy. Socom

Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Oy. Socom Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Oy Socom TOIMINTASUUNNITELMA 2008 2 1 YLEISTÄ Socomin toimintaa säätelee laki sosiaalialan osaamiskeskustoiminnasta (1230/2001). Sen mukaan osaamiskeskusten tehtävänä

Lisätiedot

Esityksessä ehdotetaan, että yhtiöveron hyvityksestä annettuun lakiin tehdään muutokset, jotka johtuvat siitä, että yhteisöjen tuloveroprosentti

Esityksessä ehdotetaan, että yhtiöveron hyvityksestä annettuun lakiin tehdään muutokset, jotka johtuvat siitä, että yhteisöjen tuloveroprosentti 1991 vp - HE 64 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi yhtiöveron hyvityksestä annetun lain sekä elinkeinotulon verottamisesta annetun lain muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta

Lisätiedot

HE 89/2006 vp. 2. Toiminnan tavoite Teknologian kehittämiskeskuksesta

HE 89/2006 vp. 2. Toiminnan tavoite Teknologian kehittämiskeskuksesta HE 89/2006 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi teknologian kehittämiskeskuksesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi teknologian kehittämiskeskuksesta

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain 13 :n muuttamisesta Työn ja perhe-elämän yhteensovittamisen helpottamiseksi esityksessä ehdotetaan, että

Lisätiedot

HE 71/2008 vp. lisäksi myös muihin puolustusvoimien virkoihin. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman

HE 71/2008 vp. lisäksi myös muihin puolustusvoimien virkoihin. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman HE 71/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi puolustusvoimista annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi puolustusvoimista annetun lain

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA OPETUSSUUNNITELMISTA OPETUKSEN JA KOULUTUKSEN NÄKÖKULMASTA

AJANKOHTAISTA OPETUSSUUNNITELMISTA OPETUKSEN JA KOULUTUKSEN NÄKÖKULMASTA AJANKOHTAISTA OPETUSSUUNNITELMISTA OPETUKSEN JA KOULUTUKSEN NÄKÖKULMASTA Johtaja Jorma Kauppinen Helsinki 16.9.2014 Opiskeluhuollosta hyvinvointia 2014 Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Opetussuunnitelman

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖ Vanhempi hallitussihteeri Merja Leinonen VALTIONEUVOSTON ASETUS ELINIKÄISEN OPPIMISEN NEUVOSTOSTA

OPETUSMINISTERIÖ Vanhempi hallitussihteeri Merja Leinonen VALTIONEUVOSTON ASETUS ELINIKÄISEN OPPIMISEN NEUVOSTOSTA OPETUSMINISTERIÖ Muistio Vanhempi hallitussihteeri 6.5.2009 Merja Leinonen VALTIONEUVOSTON ASETUS ELINIKÄISEN OPPIMISEN NEUVOSTOSTA 1 Tausta ja pääasiallinen sisältö Opetusministeriön yhteydessä on vuoden

Lisätiedot

Laki. ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain muuttamisesta

Laki. ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 160/2005 vp Hallituksen esitys laeiksi ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain sekä opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut

Lisätiedot

Vakinaistamispolkujärjestelmän (tenure track) mukainen tilastotieteen, erityisesti data-analyysin apulaisprofessorin tehtävä alkaen.

Vakinaistamispolkujärjestelmän (tenure track) mukainen tilastotieteen, erityisesti data-analyysin apulaisprofessorin tehtävä alkaen. TAMPEREEN YLIOPISTO TEHTÄVÄNTÄYTTÖSUUNNITELMA TILASTOTIETEEN, ERITYISESTI DATA-ANALYYSIN APULAISPROFESSORI (TENURE TRACK) Tehtävä Tehtävän ala Vakinaistamispolkujärjestelmän (tenure track) mukainen tilastotieteen,

Lisätiedot

TAIDEYLIOPISTO. Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun ohjesääntö. Teatterikorkeakoulun ohjesääntö

TAIDEYLIOPISTO. Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun ohjesääntö. Teatterikorkeakoulun ohjesääntö TAIDEYLIOPISTO Teatterikorkeakoulun ohjesääntö Käsittely 1. TeaKin johtoryhmä 19.2.2013 2. TeaKin johtoryhmä 5.3.2013 3. TeaKin laitosjohtajat ja proffat 11.3.2013 4. TeaKin laitosjohtajat ja proffat 15.4.2013

Lisätiedot

Nuorten tutkijoiden uralla eteneminen yliopistoissa selviämistä vai suunnitelmallisuutta?

Nuorten tutkijoiden uralla eteneminen yliopistoissa selviämistä vai suunnitelmallisuutta? Nuorten tutkijoiden uralla eteneminen yliopistoissa selviämistä vai suunnitelmallisuutta? Edistyksen päivät, Tieteiden talo Taru Siekkinen, projektitutkija, jatko-opiskelija, Koulutuksen tutkimuslaitos,

Lisätiedot

https://www.webropolsurveys.com/answer/surveyparticipation.aspx?sdid=fin10425...

https://www.webropolsurveys.com/answer/surveyparticipation.aspx?sdid=fin10425... Sivu 1/5 Lausuntopyyntölomake: Ehdotus yliopistojen rahoitusmallin tarkistamiseksi vuodesta 2017 alkaen Opetus- ja kulttuuriministeriö asetti 12.11.2014 työryhmän, jonka tavoitteeksi asetettiin laatia

Lisätiedot

HE 30/ puolustusvoimista annetun lain 47 :n muuttamisesta

HE 30/ puolustusvoimista annetun lain 47 :n muuttamisesta HE 30/2017 - puolustusvoimista annetun lain 47 :n muuttamisesta Maanpuolustus kuuluu kaikille Eversti Heikki Pohja Puolustusvaliokunta 9.5.2017 Nimi Työ Osasto Puolustusvoimien sodan ajan henkilöstö 280

Lisätiedot

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Tuula Vilenius tuula.vilenius@oikeus.fi Organisaatio, jota vastaus edustaa Pohjois-Suomen

Lisätiedot

Oma Häme Aluekehitys- ja kasvupalvelulaki Maakuntahallitus

Oma Häme Aluekehitys- ja kasvupalvelulaki Maakuntahallitus www.omahäme.fi Oma Häme Aluekehitys- ja kasvupalvelulaki Maakuntahallitus 10.4.2017 Aluekehittämisjärjestelmän uudistaminen Maakunnat, valtio ja kunnat yhdessä: Maakunnat toimivat aluekehittämisviranomaisina

Lisätiedot

Suomen Akatemia - arvioinnista strategiseen kehittämiseen. Johtaja Riitta Maijala 28.11.2013

Suomen Akatemia - arvioinnista strategiseen kehittämiseen. Johtaja Riitta Maijala 28.11.2013 Suomen Akatemia - arvioinnista strategiseen kehittämiseen Johtaja Riitta Maijala 28.11.2013 Toimintaympäristön murros tiedepolitiikan strategisten valintojen taustalla Tutkimuksen paradigman muutokset

Lisätiedot

Kansaneläkelaitoksen lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle laiksi Kansaneläkelaitoksesta annetun lain muuttamisesta (HE 71/2016)

Kansaneläkelaitoksen lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle laiksi Kansaneläkelaitoksesta annetun lain muuttamisesta (HE 71/2016) Esikuntapalvelut Lausunto 18.5.2016 Kela 1/29/2016 Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnalle Kansaneläkelaitoksen lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle laiksi Kansaneläkelaitoksesta annetun

Lisätiedot

Yleisistä lähtökohdista

Yleisistä lähtökohdista Lainsäädäntöjohtaja Tuula Majuri LAUSUNTO 11.9.2017 Perustuslakivaliokunnalle HALLITUKSEN ESITYS LAEIKSI VALTION VRIKAMIESLAIN 7 JA 8 C :N JA TURVALLISUUSSELVITYSLAIN MUUTTAMISESTA SEKÄ ERÄIKSI NIIHIN

Lisätiedot