Helsingin kaupunki Lähiöprojekti Ulla Korhonen-Wälmä Pirjo Ruotsalainen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Helsingin kaupunki 22.12.2004 Lähiöprojekti Ulla Korhonen-Wälmä Pirjo Ruotsalainen"

Transkriptio

1 Helsingin kaupunki Lähiöprojekti Ulla Korhonen-Wälmä Pirjo Ruotsalainen LÄHIÖPROJEKTIN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2004

2 2 ALKUSANAT Lähiöprojektin toiminta on jatkunut vuonna 2004 kaupunginhallituksen päätöksen pohjalta. Keskeinen sisältö vuoden toiminnassa oli uuden vuoden 2007 loppuun ulottuvan projektisuunnitelman valmistelu. Projektisuunnitelman valmistelu tehtiin laajasti hallintokuntien yhteistyönä. Valmistelutyöpajoissa oli osallistujia kolmestatoista eri hallintokunnasta. Projektisuunnitelmassa esitettyä neljää päätavoitetta toteutetaan valikoiden eri alueilla, joillakin kaikkia ja joillakin vain yhtä tai kahta tavoitetta. Projektisuunnitelma korostaa siis tiettyjä aiheita, ei rajattuja alueita. Projektisuunnitelma jätettiin kaupunginhallitukselle Lähiöprojektin toiminnassa on vuodesta 1996 alkaen painopisteinä ollut kiinteistöjen korjaustoiminnan edistäminen ja ympäristön parannukset, täydennysrakentaminen sekä asukastoiminnan vahvistaminen. Näiden osalta projektin kehittämistoimet ovat edenneet varsin tyydyttävästi. Asukastoiminnan vahvistamisen ja sosiaalisen kehittämisen osalta tärkeää on ollut Urban II-ohjelman kautta kanavoitu tuki kaupungin hallintokunnille ja yhdistyksille Itä-Helsingissä. Lähiöprojekti jatkaa vuonna 2005 toimintaansa uuden projektisuunnitelman mukaisesti. Toiminta-alueissa tulevat painottumaan Koillis-Helsinki ja 1970-luvun alueet. Kaupungin hallintokuntien organisaatiomuutosten valmistelu on hidastuttanut eräiden projektin toimintatapojen siirtämistä hallintokuntien normaaliksi toiminnaksi, mutta tilanne selkiintynee ensi vuoden aikana. Toivottavasti myös kaupungin taloustilanne antaa jatkossa hallintokunnille viime vuosia paremmat mahdollisuudet ottaa toiminnassaan huomioon lähiöiden kehittämistarpeita. Lähiöprojekti kiittää kaikkia toimintaan osallistuneita hallintokuntia, järjestöjä, asukastahoja ja muita kumppaneita hyvästä yhteistyöstä sekä avoimesta ja keskustelevasta hengestä, joka projektin toiminnassa on vallinnut. Eeva Kuuluvainen Lähiöprojektin puheenjohtaja Ulla Korhonen-Wälmä Projektipäällikkö

3 3 ALKUSANAT 2 Sisältö 3 1. Tiivistelmä 4 2. Lähiöprojektin tehtävät ja organisaatio Lähiöprojektin tehtävät Lähiöprojektin organisointi 5 3. Lähiöprojektin toiminta vuonna Lähiöiden omaleimaisuutta tunnetuksi Täydennysrakentamisella monipuolisuutta Peruskorjaustoiminta Ympäristön ja palvelutilojen parantaminen Alueellista kumppanuutta ja asukasyhteistyötä Projektialueiden EU-ohjelmat Tiedotus ja kokemusten vaihto Resursointi lähiöprojektialueille vuonna Kaupungin resursointi Valtion asuntorahaston tuet EU:n tuet 21 LIITTEET Liite 1 Liite 2 Lähiöprojektin johtoryhmän jäsenet Hallintokuntien investoinnit ja lähiörahaston rahoitus lähiöprojektialueilla

4 4 1. TIIVISTELMÄ Kaupunginhallituksen päätöksen mukaisesti projektin toiminta jatkui vuonna 2004 entisillä alueilla Myllypurossa, Kontulassa, Kivikossa, Vesalassa, Pihlajistossa ja Pihlajamäessä ja edellisen toimintakauden tehtävien mukaisesti. Asuinrakennuskanta on projektin toiminta-alueilla pääosin julkisivujen osalta peruskorjattu. Kaupungin kiinteistöyhtiöissä valmistaudutaan jo seuraavaan korjauskierrokseen eli putkistojen uusimiseen. Palvelutilojen peruskorjauksessa, julkisen kaupunkitilan ja viheralueiden parantamisessa hallintokuntien investoinnit olivat noin 6,6 M eli yli 1 M edellisvuotta suuremmat. Kustannuksiltaan suurimmat hankkeet olivat koulujen peruskorjauksia. Lisäksi Myllypurossa ja Kontulassa saatiin lähiörahaston turvin toteutettua hankkeita, joiden merkitys on suuri koko alueen kaupunkikuvalle tai jotka viimeistelevät ja liittävät yhdeksi kokonaisuudeksi aikaisempia parannustoimia. Vuonna 2004 saatiin myös kaksi uutta taideteosta Myllypuroon. Kontulassa ja Myllypurossa rakennuskannan ja ympäristön laatu onkin nyt viimeisten kunnostusten ansiosta näkyvästi parantunut. Pihlajamäessä suunnittelu on edistynyt, mutta toteutukset olivat pienempiä hankkeita. Ostoskeskusten kehittäminen on ollut edelleen ajankohtaista vuonna Kontulassa käynnistyi ostoskeskusalueen suunnittelu, jossa tutkitaan mm. täydennysrakentamista ja liikenneolojen parantamista. Paikalliset tahot osallistuivat aktiivisesti ideointiin. Myös Pihlajamäessä ostoskeskusalueen suunnittelu edistyi. Asukastoiminnan aktivoituminen näkyi selvästi monella projektialueella. Aiheita vireään toimintaa tarjosivat kunnallisvaalien lisäksi alueiden 40-vuotisjuhlien vietto lukuisin eri tapahtumin ja asukkaiden tahto vaikuttaa palveluiden muutoksiin. Urban II-ohjelman tuella on ollut suuri merkitys paikallisten tapahtumien aikaansaamisessa ja kaupunkikulttuurihankkeissa. Asukkaiden osallistuminen suunnitteluun on sujunut myönteisessä ilmapiirissä ja asukkailta ja paikallisilta tahoilta onkin saatu lukuisia ideoita ja ehdotuksia alueiden kehittämiseksi, myös täydennysrakentamiseen. Erityisenä osallisuusteemana oli Kontulassa ja Pihlajamäessä "lasten ja nuorten vuoro vaikuttaa 2004". Lasten ja nuorten osallistuminen kytkettiin Kontulan keskustan suunnitteluun ja Pihlajamäen Nuorisopuisto-hankkeeseen. Lähiöasemien käyttö jatkui vilkkaana. Pihlajistossa asukastila Mestan toiminta siirrettiin kumppanuusperiaatteella toimivaan nuorisoasiankeskuksen kerhotilaan. Myllypuron ja Kontulan aluetyö jatkui aikaisempien vuosien tapaan toimimalla kumppanina ja yhteyksien solmijoina asukastahojen, järjestöjen ja kaupungin viranomaisten kesken. Yhteistyötä eri tahojen kesken on ollut mm. maahanmuuttajien kotouttamisessa. Myllypuron perhetyössä jatkettiin murrosikäisten tyttöjen ja poikien pienryhmätoimintaa, Pihlajamäessä perhetyön hankkeita toteutettiin yhteistyössä koulujen ja nuorisotoimen kanssa. Vesalassa perhetyö ja muu asukaskäyttö päättyi ns. toimintakeskuksen tiloissa ja tilankäyttäjille etsittiin korvaavia toimintapaikkoja.

5 5 2. LÄHIÖPROJEKTIN TEHTÄVÄT JA ORGANISOINTI 2.1. Lähiöprojektin tehtävät Projektisuunnitelma kaudelle Lähiöprojektin uusi projektikausi alkoi, kun kaupunginhallitus päätti jatkaa alkaen lähiöprojektia Pihlajamäessä ja Pihlajistossa sekä nykyisillä EU:n Urban II-ohjelman alueilla Myllypurossa, Kontulassa, Kivikossa ja Vesalassa kaupunginhallituksen (108 ) päättämin tehtävin. Samalla kaupunginhallitus kehotti lähiöprojektia esittämään mennessä kaupunginhallitukselle vuoden 2007 loppuun ulottuvan projektisuunnitelman, missä tarkennetaan lähiöprojektin toimintateemat ja niiden soveltaminen alueittain. Projektisuunnitelman tulee sisältää esitykset uudesta tai uusista projektialueista sekä aikataulusta, jonka mukaisesti nykyisten projektialueiden toiminta siirretään hallintokuntien normaaliksi toiminnaksi. Lähiöprojektin projektisuunnitelma jätettiin kirjaamoon kaupunginhallituksen hyväksyttäväksi alkuvuonna Projektin tehtävät vuonna 2004 Vuonna 2004 projekti toimi kaupunginhallituksen päättämin tehtävien mukaisesti. Lähiöprojektin tarkoituksena on alueellisin toimenpitein tasapainottaa alueiden välisiä eroja. Lähiöprojektin toiminta-ajatuksena on voimistaa lähiöiden myönteistä kehitystä suuntaamalla niihin eri kaupungin hallintokuntien resursseja ja tukemalla asukkaitten omaa panosta. Projekti pyrkii lähiöiden vahvistamiseen fyysisen ja sosiaalisen kehittämisen keinoin. Lähiöprojektin tehtävänä on - määritellä lähiöiden yleiset kehittämislinjat, laatia aluekohtaiset kehittämisohjelmat, organisoida kehittämistoimia ja valmistella esitykset kaupungin rahoitukseen - huolehtia, että valtion määrärahat lähiöiden asuinrakennusten peruskorjaukseen sekä muuhun lähiöiden kehittämiseen tulevat anotuksi ja käytetyksi - huolehtia EU:lta saatavien avustusten anomisesta lähiöiden korjaamiseen ja kehittämiseen - raportoida vuosittain kaupunginhallitukselle lähiöiden korjaamisen ja kehittämisen edistymisestä sekä ohjelmoinnista Lähiöprojektin organisointi Kaupunginjohtaja asetti lähiöprojektille johtoryhmän, jonka tehtävänä on johtaa lähiöprojektia kaupunginhallituksen tekemässä päätöksessä mainituin tehtävin. Projektin johtoryhmän puheenjohtajaksi kaupunginhallitus nimesi kaupunginpuutarhuri Eeva Kuuluvaisen rakennusvirastosta (johtoryhmän jäsenet liite 1). Kehittämishankkeita alueilla koordinoi projektiryhmä sekä aluetyötä tekevien hallintokuntien yhteistyötä koordinoi nk. lähiöasemien ohjausryhmä.

6 6 3. LÄHIÖPROJEKTIN TOIMINTA VUONNA Lähiöiden omaleimaisuutta tunnetuksi Lähiöprojektin tavoitteena on ollut lähiöiden julkisuuskuvan parantaminen tuomalla tunnetuksi ja kehittämällä alueiden omaleimaisia piirteitä. Pihlajamäen arkkitehtonisten arvojen säilyttämiseksi laadittiin vuonna 2004 rakennusvalvontaviraston ja kaupunkisuunnitteluviraston yhteistyönä korjausrakentamisen ohjeita, jotka tulevat palvelemaan taloyhtiöitä konkreettisissa korjaustilanteissa. Työ jatkuu ensi vuonna. Pihaparannusohjeeksi laadittiin kunnostussuunnitelma esimerkkipihalle Maasälväntie 5-9. Lähiöasumisen arvoja on luonnonläheisyys. Edistääkseen ympäristön hoitoa ja mielikuvaa lähiöistä puutarhakaupunginosina lähiöprojekti lahjoitti Kontulan 40- vuotispäivän kunniaksi jokaiselle taloyhtiölle rakennusta kohti kukkivan pensaan taimen ja Myllypuron Kiinteistöyhtiölle 40-vuotisjuhlan kunniaksi 2004 kukkasipulia talotoimikuntien istutettavaksi. Myllypurosta tehtiin myös postikorttisarja, joka esittelee Myllypuroa monipuolisena ja luonnonläheisenä asuinalueena sekä nostaa esiin alueen erityspalveluja. Korttisarjan tavoitteena on tuoda esiin Myllypuron vähemmän tunnettuja puolia Täydennysrakentamisella monipuolisuutta Myllypuron keskustassa puretun päiväkodin tontille kaavoitettiin asuinkortteli. Uuden palvelukeskuksen toteuttamisesta käydään kiinteistöpoliittisia neuvotteluja. Metrosairaalan ja mahdollisen oppilaitoksen osalta tilanne ei ole ratkennut. Vanhusten palvelutalo Hely-kodilla on vireillä lisärakentamishanke. Täydennysrakentamisen suunnittelu jatkui myös Kehä I:n itäpuolisella alueella. Energialaitoksen varikkoalueelle ja pientaloalueiden reunoille suunnitellaan täydentävää asuntorakentamista ja toimitiloja. Myllypuron eteläosan uuden pientaloalueen "Puisen kaupunkikylän" asemakaavaa on valmisteltu suunnittelukilpailun pohjalta. Samassa yhteydessä on kaavoitettu myös läheisen liikuntapuiston alue. Kontulassa valmistui vuonna 2004 turvakoti, asuinkerrostalo senioreille ja kerrostalo Keinutie 10. Tanhuantiellä on rakenteilla kaksi asuinrakennusta. Rakennussuunnittelu on käynnissä Kontulankaaren ja Kivikonkaaren risteysalueen kolmen rakennuksen ryhmästä. Kontulan keskustan alueen kaavoitus alkoi keväällä 2004 erityisen laajana asukasyhteistyönä ja ideointina. Alueella tutkitaan täydennysrakentamisen lisäksi liikenteen ja pysäköinnin parantamista. (kts. myös kohta ostoskeskusten kehittäminen)

7 Myllypuron länsireunalla Hallainvuorentien alue on valmis, samoin Kivikon pohjoisosan osan rakentaminen on loppusuoralla. on Pihlajiston eteläpuolisessa Viikinmäessä rakentaminen jatkuu vilkkaana Peruskorjaustoiminta Valtion peruskorjauksen tukimuodot muuttuvat Valtion peruskorjaustukeen tuli merkittäviä muutoksia vuoden 2004 aikana. Lähiöprojektin kannalta merkittävintä on, että korjausavustukset eivät ole tietyille alueille suunnattuja, vaan kohdistuvat tiettyihin toimenpiteisiin, kuten energiansäästöön, ja koskevat kaikkia asunto-osakeyhtiöitä. Vuonna 2004 vanhat projektialueet saattoivat vielä hakea aikaisemman tuen mukaista 10 %:n avustusta. Peruskorjaus projektialueilla Lähiöprojektialueiden kaupungin kiinteistöyhtiöiden julkisivut on jo peruskorjattu. Kiinteistöjen ylläpitoon liittyviä kunnostuksia, esim. kattokorjauksia ja keittiöremontteja tehtiin vuosikorjausbudjetoinneilla. Kontulassa ja Myllypurossa valmistaudutaan uuteen vaiheeseen eli putkistojen uusimiseen. Kontulan Ostostiellä suunnittelu on meneillään. Putkistojen uusimiset tulevat kestämään useita vuosia. Lähiöprojektialueiden asunto-osakeyhtiöt jättivät vuonna 2003 ennätysmäisen runsaasti korjausavustushakemuksia, noin 13,9 M :n korjauskustannuksiin. Korjaushankkeita toteutettiin kuitenkin huomattavasti vähemmän, noin 3,2 M :n arvosta. Vuonna 2004 asunto-osakeyhtiöiden aktiivisuus avustusten hakemisessa oli edelleen suurta. Hakemuksia jätettiin peruskorjauksista, joiden yhteiskustannukset ovat noin 10 M. Näitä kaikkia ei ole toteutettu vuoden 2004 aikana. Toteutettujen peruskorjausten kustannusten perusteella voidaan todeta, että luvun alueilla asuinrakennuskannan julkisivuihin painottuva korjausvaihe on suoritettu eikä seuraava putkistoihin painottuva kierros ole vielä alkanut. Asunto-osakeyhtiöiden korjaustoiminta / korjauskustannukset keskim./vuosi M toteutunut M 2000 toteutunut M 2001 toteutunut M 2002 toteutunut M 2003 hakemus M 2004 Pihlajamäki 0,82 0,69 1,83 0,34 0,19 4,68 Pihlajisto 0,44 0,89 0,89 0,14 0,55 1,24 Myllypuro 1,58 1,87 0,67 1,66 1,28 1,21 Kontula 2,56 4,64 3,95 2,16 1,02 2,54 Vesala 0,02 0,07 0,00 0,11 0,38 yhteensä 5,40 8,11 7,41 4,30 3,15 10,05

8 5 4,5 4 3,5 3 Asunto-osakeyhtiöiden korjaustoiminta M keskim/v M toteutunut M 2000 toteutunut M 2001 toteutunutm 2002 toteutunutm 2003 hakemusm ,5 2 1,5 1 0,5 0 Pihlajamäki Pihlajisto Myllypuro Kontula Vesala Yksityiset vuokratalot Lähiöprojektialueilla on yhteensä 100 yksityisten omistamaa vuokrataloa, joista 63 on rakennettu 1980-luvulla eivätkä ne ole korjaustarpeessa luvulta on 37 rakennusta. Peruskorjauksia on nyt tehty enenevässä määrin myös tässä rakennuskannassa. Merkittäviä julkisivukorjauksia on tehty noin 30 rakennuksessa. Korjausten kustannustietoja ei kaupungilla ole, koska yksityiset omistajat eivät saa kaupungin kautta haettavaa valtion korjausavustusta. Kontulassa julkisivukorjauksia tehtiin vuonna 2004 Kansa/Sato Oy:n Porttikuja 11 ja Sato Oy:n omistamassa Kontulankaari 4:ssä. Myllypurossa korjauskohteena oli Hengitysliitto Helin kiinteistön sisätilat Myllypadontie 3:ssa. Pihlajamäessä Kansan Konkurssipesä on korjannut Maasälväntie 5:n parvekkeita sekä Sato Oy Graniittitie 5-13:ssa osin julkisivuja ja ikkunoita. Valtion asuntorahaston ja kaupungin hissiavustus yhteensä on 60 % uusien hissien rakentamiskustannuksista. Vuosina lähiöprojektialueilla rakennettiin 24 uutta hissiä, mutta vuonna 2004 uusia hissiavustuksia ei haettu. Kontulan Koy ja Myllypurossa Kunta-alan ammattiliitto suunnittelevat hissien rakentamista. Kaupunginkansliassa toimii hissiasiamies markkinoimassa hissien rakentamista Ympäristön ja palvelutilojen parantaminen Vuonna 2004 hallintokuntien investointibudjetit olivat erittäin niukat, mikä tuntui myös lähiöprojektialueilla. Aikaisemmin aloitetut tai lähiörahaston tukea saaneet hankkeet edistyivät, mutta uusia parannuskohteita ei aloitettu.

9 Oheisissa taulukoissa ja kaavioissa on esitetty vuosien investoinnit hallintokunnittain ja alueittain eriteltynä. Investointeihin sisältyy palvelutilojen uudisrakentaminen ja peruskorjaus sekä katu-, puisto- ja liikunta-alueiden parantaminen. (Kivikon uudisrakentaminen ei sisälly oheisiin kustannuksiin.) Vuonna 2004 hallintokunnat ovat investoineet julkisten palvelutilojen perusparannukseen ja ympäristön parantamiseen arviolta yhteensä 6,6 M. Hallintokuntien investoinnit olivat siis yli 1 M edellisvuotta suuremmat. Lähiörahaston rahoitus vuonna 2004 oli arviolta yhteensä 2,4 M. Investoinnit hallintokunnittain (ilman lähiörahaston rahoitusta) 1000 Hallintokunta terveysvirasto sosiaalivirasto opetusvirasto nuorisoasiainkeskus liikennelaitos rakennusvirasto liikuntavirasto taidemuseo kiinteistövirasto 275 Yhteensä Hallintokuntien investointien määrässä kiinnittää huomiota vuoden 2002 poikkeuksellisen suuret investoinnit. Tämä johtui siitä, että aikaisempien vuosien aikana suunniteltuja hankkeita käynnistyi itäisillä alueilla usean hallintokunnan toimesta. Hankkeiden käynnistyminen vaatii aikaa, sillä joidenkin hankkeiden suunnittelu oli alkanut jo projektin ensimmäisellä kaudella. Vuoden 2003 aikana investointien määrässä näkyy kaupungin talouden kiristyminen. Hallintokuntien investoinnit ja lähiörahaston tuki alueittain vuosina (Kuvio liite 2) Pihlajamäki-Pihlajisto lähiörahaston tuki 248 Myllypuro lähiörahaston tuki Kontula lähiörahaston tuki Vesala lähiörahaston tuki 270 Yhteensä hallintokunnat Yhteensä lähiörahasto Kaikki yhteensä Mitä investoinneilla on saatu aikaan vuonna 2004? Kontula

10 Pihlajamäki 10 Näyttävää tulosta ympäristön laadun parantamiseksi on saatu aikaan Kontulantien eteläpuolisella alueella. Rakennusviraston vuonna 2004 pääosin lähiörahaston tuella toteuttamat Emännänpuiston, Kontulan Asukaspuiston ja Naapuritien kääntöpaikan kunnostukset viimeistelevät laajan viheraluekokonaisuuden, josta aikaisemmin oli jo kunnostettu Kelkkapuisto, liikuntapuisto ja koulujen pihat. Kokonaisuutta täydentävät vielä uusi senioriasuntojen talo ja pari rakenteilla olevaa uutta asuinrakennusta. Emännänpuiston parannus nostaa esiin puronvarsiluontoa ja yhdistää viheralueiden eri osat toisiinsa. Kontulan asukaspuisto täydentää päiväkoti Kontulan pihaparannusta ja tarjoaa yhteisen tapaamispaikan Asukastupaa käyttäville lapsiperheille ja vanhusten palvelutalon Kontulan Helykodin asukkaille. Naapurintien kääntöpaikan parannuksella ratkaistiin kirkon ja päiväkodin pysäköinnin ja saattoliikenteen ongelmia. Sosiaaliviraston panos aluekokonaisuuden kehittämiseen vuonna 2004 oli päiväkoti Kontulan pihaparannus, jonka suunnittelu tehtiin yhteistyössä henkilökunnan ja lasten kanssa. Lähiörahaston tuella kunnostettiin tyhjäksi jääneen päiväkoti Tanhua kehitysvammaisten toimintakeskukseksi. Toiminta siirtyi Mellunmäen ostoskeskuksen pienistä ja puutteellisista tiloista. Tanhuan toimintakeskus sijaitsee Kontulan liikuntapuiston laidalla. Laajan viheralueen kunnostuksen, hienovaraisen täydennysrakentamisen ja asuinrakennusten peruskorjausten ansiosta Kontulan eteläosa on lähiöprojektin toiminnan aikana kokenut huomattavan muodon muutoksen ja laadun kohotuksen. Kontulantien pohjoispuolella ympäristön laadun parannus on myös ollut merkittävää, mutta siellä on vielä toteuttamatta Vesalan kenttäalueen peruskorjaus, jonka rahoitus on siirtynyt säästöjen takia. Vuoden 2004 aikana liikuntavirasto on tehnyt pieniä kunnostuksia ja rakentanut uuden huoltorakennuksen palaneen tilalle. Sosiaalivirasto suunnittelee Kontulan vanhustenkeskuksen purkamista ja korvaamista uudisrakennuksella. Samassa yhteydessä suunnitellaan myös pientä täydennysrakentamista. Kontulan ostoskeskuksessa sijaitsevan Kontulan nuorisotalon peruskorjaus on meneillään kiinteistöviraston rahoituksella. Nuorisotoimi on kunnostanut ostoskeskuksen alla väestönsuojassa sijaitsevaa skeittihallia, joka on jo ylikuormitettu kovan käytön takia. Väestönsuojassa olisi runsaasti tilaa skeittipaikan laajennukseen, mutta hoito ja valvonta vaatisivat silloin lisää henkilöstöä. Liikuntavirasto rakentaa lähiörahaston tuella Pikkukosken uimarannalle sauna- ja huoltorakennusta. Saunatiloissa käytetään hyväksi Pihlajamäestä puretun vanhan asuinrakennuksen hirsiä. Rakennuksen suunnittelun ja hirsiosan rakentamisen tekivät Helsingin teknillisen korkeakoulun Puustudion opiskelijat. Pihlajamäessä ja Pihlajistossa opetusvirasto kunnosti vuonna 2004 koulujen pihoja. Salaojitus ja kuivatusjärjestelyt ovat tarpeellisia, mutta erittäin kalliita eivätkä niihin käytetyt investoinnit ole pihoilla helposti nähtävissä.

11 11 Kallioisessa Pihlajamäessä liikkumista helpottavat uudet Vuolukiventien portaat, jotka rakennettiin lähiörahaston tuella. Ympäristöparannusten suunnittelu on edistynyt vuoden 2004 aikana. Rakennusvirasto suunnitteli Kiillepuiston parannuksen ja lähiöprojektin toimeksiannosta tehtiin ideasuunnitelma ostoskeskusalueen julkisen kaupunkitilan parantamiseksi. Nuorisoasiainkeskuksen, rakennusviraston, kaupunkisuunnitteluviraston ja lähiöprojektin yhteistyönä suunnitellaan Pihlajamäen skeittipaikka-alueen kehittämistä nuorisopuistoksi. Suunnittelu tapahtuu tiiviissä vuorovaikutuksessa nuorten kanssa. Hesan Nuorten Ääni-kampanja (opetusviraston ja nuorisoasiainkeskuksen osallisuushanke) järjestää vuosittain Nuorten avoimet foorumit - tapahtuman, jossa nuoret kohtaavat poliitikkoja ja kaupungin virkamiesjohtoa. Syksyn 2004 Avoimissa Foorumeissa nuoret esittivät nuorisopuiston rakentamista Pihlajamäkeen. Toiveena on uudenlainen nuorisopuisto ja Tyttöjen puisto. Nuorisopuiston ideointia on tehty mm. koulujen ja nuorisotalojen Tulevaisuusverstaissa. Myllypuro Myllypurossa saatiin vuonna 2004 toteutettua Orpaanportaan ja pääosa Myllynsiiven raittien ja niihin liittyvien puistojen peruskorjauksista. Kunnostustyör jatkauvat vielä vuonna Rakennusvirasto sai hankkeisiin lähiörahaston tukea. Myllypuron julkisten alueiden ilme, erityisesti kirkon ympäristö, on selvästi kohentunut ympäristöparannusten ja uuden päiväkodin ansiosta. Opetusvirasto on peruskorjannut vuonna 2004 Myllypuron yläasteen julkisivuja. Koulun peruskorjaus on tärkeä hanke myllypurolaisten lapsiperheiden ja koko alueen vetovoiman kannalta. Julkisivukorjauksen viivästyminen on heijastunut myös pihakunnostukseen, jonka suunnittelukaan ei ole edennyt. Ratkaisematta on edelleen, miten tulevaisuudessa tulisi käyttää entistä lukion rakennusta, jota nyt on käytetty väliaikaisena evakkokouluna. Myllypuroon saatiin vuonna 2004 kaksi uutta taideteosta. Metroaseman aukiolle Liikuntamyllyn eteen taidemuseo pystytti Riikka Purosen teoksen "Sirenan kielet". Teokseen saa koskea, ja sen "myllyjä" pyörittämällä kuuluu sen sisältä soittoa. Toinen teos on Urban II-ohjelman tuella Orpaanportaan varrelle pystytetty Valtteri Kivelän ja Pauli Ahopellon "Saattajat". Teos on kolmas pelastuslaitoksen väestönsuojan sisäänkäyntien yhteyteen pystytetty ympäristöteos, joiden toteutus alkoi yhteistyöstä taidekoulu Maan kanssa. (Tarkempia tietoja teoksista Urban II-ohjelman yhteisötaiteilijoiden Urban Art Walk-sivuilla www. kolumbus.fi/taidekulma). Vesala Rakennusvirasto on Vesalassa vuonna 2004 suunnitellut Aarrepuiston peruskorjausta. Suunnittelun aikana todettiin, että alueen vanhaa puustoa joudutaan huonokuntoisena ja vaarallisena rajusti poistamaan ja uudistamaan. Tästä syystä puistoparannuksen toteutus tulee olemaan arvioitua kalliimpaa. Lähiöiden ostoskeskusten kehittämishankkeita Koko kaupunkia koskevana lähiöiden kehittämiskysymyksenä lähiöprojekti on pitänyt taantuvien ostoskeskusten kehittämistä. Projektialueilla jatkuivat vuonna 2004 ostoskeskusten kehittämishankkeet, joissa on mukana erilaisia toimijatahoja.

12 12 Myllypuron uusi palvelukeskus Myllypuron uuden palvelukeskuksen suunnittelukilpailun pohjalta on tehty asemakaavan muutos. Palvelukeskuksen toteuttamiseksi kiinteistövirasto ja ostoskeskusyhtiö ja tilojen omistajat käyvät neuvotteluja. Asemakaavat ovat myös valmiit Myllypuron keskusta-alueen uutta asuntorakentamista varten. Kontulan keskuksen kehittäminen Kontulan ostoskeskusalueen suunnittelu käynnistyi talvella Alueen kehittämistarpeita ja parannusehdotuksia on ideoitu laajassa vuorovaikutuksessa yrittäjien, asukkaiden, kaupungin hallintokuntien ja muiden toimijoiden kanssa. Asukasyhteistyö sisälsi kevään 2004 aikana useita asukastilaisuuksia ja kokouksia, kaavakävelyn ja erityisteemana lasten ja nuorten osallistumisen suunnitteluun. Kevään aikana saatiinkin runsaasti asukkaiden ja yrittäjien ideoita täydennysrakentamisesta ja muusta kehittämisestä. Ostoskeskuksen turvallisuus ja päihteiden käyttäjien aiheuttamat häiriöt nousivat vahvasti esiin nuorten mielipiteissä. Osallistumisprosessista tarkemmin seuraavilla internet-sivuilla: www. hel.fi/ksv/lasten ja nuorten vuoro vaikuttaa ja Kontulan ostoskeskuksen yrittäjäyhdistys osallistuu alueen kehittämiseen Urban IIohjelman tuella. Yrittäjien tavoitteena on parantaa ostoskeskuksen viihtyisyyttä ja lisätä vetovoimaa lapsiperheiden ostospaikkana. Ostoskeskusyhtiöt ovat myös tehneet hakemuksen Urban-tuesta ympäristön kunnostukseen, opastuksen ja valaistuksen parantamiseen. Pihlajamäen ostoskeskuksen kehittäminen Lähiöprojektin toimesta tehtiin yleissuunnitelma Pihlajamäen ostoskeskuksen julkisen kaupunkitilan parantamiseksi. Suunnitelmassa esitetään parannuksia liikenneja pysäköintijärjestelyihin sekä aukion rakentamista länsipäätyyn. Kaupunkisuunnitteluvirastossa on myös tutkittu vaihtoehtoisia täydennysrakentamisen mahdollisuuksia ostoskeskuksen ja Pihlajamäentien välisellä alueella. Lähiöprojekti on tukenut myös Malmin seurakunnan diakoniatyön "Ostarin onni" - projektia, joka pyrkii lieventämään Pihlajamäen ostoskeskuksen sosiaalisia häiriöitä Alueellista kumppanuutta ja asukasyhteistyötä Asukastoiminta Asukastoiminnan aktivoituminen näkyi selvästi monella projektialueella. Aiheita vireään toimintaa tarjosivat kunnallisvaalien lisäksi alueiden 40-vuotisjuhlien vietto lukuisin eri tapahtumin ja asukkaiden tahto vaikuttaa palveluiden muutoksiin. Kontulassa ja Myllypurossa Urban-ohjelman tuella on ollut suuri merkitys paikallisten tapahtumien aikaansaamisessa ja kaupunkikulttuurihankkeissa. Myllypuropäi-

13 Lähiöasemien käyttö 13 vänä 18.9 oli tarjolla runsaasti ohjelmaa, mm. peruskorjatun raitin ja ympäristötaideteoksen "Saattajat" avajaiset pidettiin Orpaanportaalla. Järjestäjinä olivat alueen yhdistykset ja viranomaistoimijat. Myllypuron kiinteistöt oy ja vuokralaistoimikunta juhlivat talojen 40-vuotismerkkipäivää Kontulassa alueen toimijat Kontula Seuran ja FC Kontun johdolla rakensivat laajan kokonaisuuden tapahtumia ja tilaisuuksia koko 40-vuotisjuhlavuodelle. Myllypuro-Seura ja sen jäsenyhdistykset järjestivät mielenilmauksen puolustaakseen terveysaseman ja neuvolan jäämistä Myllypuroon. Näin tapahtuikin. Myllypuron Työttömät ry täytti pyöreät 10 vuotta helmikuussa. Myllypuron ala-asteella vietettiin ylipormestarin asukasiltaa Asukkaita oli runsaasti paikalla ja heitä kiinnosti ostoskeskuksen tilalle suunniteltu uusi palvelukeskus, palveluiden laadukkuuden turvaaminen ja erityisasumisen tilanne alueella. Pihlajistossa avattiin nuorisoasiainkeskuksen uudistuneet kerhotilat syyskuun lopussa. Pihlajamäessä erityisesti koululaiset ja nuoret osallistuivat useisiin nuorten työpajoihin suunnittelemaan Pihlajamäen/Savelan nuorisopuistoa. Myös asukastilaisuus järjestettiin syksyllä. Lähiöprojektin lähiöasemat sijaitsevat Kontulassa, Myllypurossa ja Pihlajamäessä. Ne tarjoavat ilmaiseksi tilat monenlaisiin tilaisuuksiin ja kokoontumisiin alueen toimijoille. Alueiden toimijoiden aktiivisuus on näkynyt myös siinä, että lähiöasemien tilat ovat hyvin varattuja. Hyvistä kokoontumistiloista on pulaa. Kontulan lähiöaseman uuden kävijälaskurin mukaan on voitu todeta, että kävijöitä on luultua enemmän: keskimäärin käyntikertoja noin 2700 kuukaudessa. Nettitupa oli edelleen suosittu käyntikohde. Sosiaaliviraston työllistämä henkilö antoi opastusta koneiden käytössä. Myllypuron lähiöaseman yhteydessä toimivan lehtisalin kävijämäärä vuonna 2004 oli noin Yhteisissä tiloissa järjestettiin noin 20 taidenäyttelyä ja esillä oli myös alueen suunnitelmia. Lehtisalin kolmen tietokoneen käyttöaste oli yli 90 %. Lähiöaseman neuvottelutilassa oli yli 250 käyttökertaa. Pihlajamäen lähiöasemalla jatkuivat atk-kurssit. Pihlajiston asukastilan Mestan toiminta siirtyi syksyllä 2004 uuteen alueen kumppanuustilaan aivan viereen, Pihlajiston kerhohuoneeseen, Kertsiin. Kerhohuoneen toiminnasta vastaa nuorisoasiainkeskus. Tilaa käyttäjiin kuuluivat vuonna 2004 myös mm. nuoret koulujudon harrastajat, MLL sekä kodinhoitajat. Vakinaisia kävijöitä oli päivittäin Aluetyö Kontulan ja Myllypuron aluetyössä lähiötyöntekijät jatkoivat hyviksi ja tarpeellisiksi koettuja toimintoja. Yhteistyötä tehtiin yhdistysten ja järjestöjen kanssa järjestämällä erilaisia asukastilaisuuksia. Aluetyön tekijät tuntevat ja tietävät alueen toimijoita ja edistävät verkottumista erilaisten tilaisuuksien toteuttamiseksi. Alueiden tapahtumista on kerrottu edellä asukastoiminnan kohdassa. Asukasyhdistysten toiminta oli vilkasta ja aluetyö pyrki vastaamaan parhaansa mukaan esitettyihin yhteistyöhankkeisiin, joskus hyvinkin lyhyellä varoitusajalla.

14 Kotouttamistyötä jatkettiin sekä Kontulassa, Myllypurossa että Pihlajamäessä ja Pihlajistossa. Työn tavoitteena oli vahvistaa alueen maahanmuuttajien kielitaitoa ja integroitumista asuinalueelleen. Myllypurossa käynnistyi viranomaisverkosto kehittämään alueen somalimaahanmuuttajatyötä. Useat entiset ryhmät jatkoivat kokoontumisia ja uusia syntyi (suomenkielen kurssit, naisten kahvila, 60+ -kerho, yksinhuoltajien ryhmä, käsityökerho, läksykerho). Myllypurossa jatkettiin myös työtä talotoimikuntien kerhotilojen käytön ja toiminnan monipuolistamiseksi ohjaamalla kerhoja hakemaan tukea Urban-ohjelman Sateenkaari - hankkeesta. Ostarin onni - projekti Pihlajamäessä Perhetyö Malmin seurakunta, sosiaalivirasto ja lähiöprojekti aloittivat Pihlajamäessä keväällä 2002 Ostarin onni - projektin, jolla etsitään keinoja ostoskeskuksessa oleskelevien päihteidenkäyttäjien tuomiin häiriöihin. Projektityöntekijä on tukihenkilönä, yhteistyössä toimivat sosiaalityöntekijä ja terveydenhoitaja, joihin asiakkaat ovat enenevässä määrin ottaneet yhteyttä erilaisissa asioissa. Luottamus on kasvanut, mitä erityisesti syksyllä tehty Kuusamon matka edisti. Kuusamon matkaan osallistui 19 ja Porvoon Pellingin yön yli leirille osallistui 13, neljälle eri lähiöliikunnan retkelle osallistui yhteensä 57 onnilaista. Ohjelmassa on ollut myös Kiasmassa käynti sekä konsertin järjestäminen Pihlajamäen nuorisotalolla. Maanantaiaamun aamupalalle ja keskiviikon päiväkahville osallistui keskimäärin 30 henkeä kerrallaan. Ostarin onni - projekti jatkaa nykyisellään vielä ensi vuoden. Helsingin yliopiston Kasvatustieteen laitokselle on jätetty pro gradu työ "Kahvia, pullaa ja mukavia muistoja entä muuta? Arviointitutkimus diakonisesta päihdetyön projektista Ostarin Onni", tekijänä Eila Sainio. Kirjoittaja toteaa, että "merkittävintä projektin vaikuttavuudessa on yhteisöllisyys. Se estää syrjäytymistä tarjoamalla ihmisarvon vahvistumiselle perustan ja tukemalla asiakkaiden arkiselviytymistä. Tutkimus osoittaa vaihtoehtoisen päihdetyön tarpeellisuuden. Ostarin Onni projektin malli on tuloksiltaan hyvä ja kustannuksiltaan edullinen, joten vastaavia projekteja kannattaisi perustaa muihinkin lähiöihin." Perhetyötä käytetään lastensuojelun avohuollon tukitoimena, mutta perhetyössä tuetaan myös perheitä, jotka eivät ole lastensuojelun asiakkaita, vaan tarvitsevat jostakin syystä tukea arjesta selviytymiseen. Perhetyötä tehdään yksilö/ perhekohtaisesti tai ryhmätyöpainotteisesti. Perhekohtaisen työn tärkeä osa on verkostotyö eli yhteistyö viranomaisten ja muiden tahojen kanssa. Uudenlaisten alueellisten lastensuojelun työmuotojen mallintaminen osaksi sosiaaliviraston peruspalveluja jatkui Heikki Waris-instituutin vetämässä ryhmätyön arviointiryhmässä. Lähiöprojektin toimintarahalla jatkettiin hyviksi koettuja hankkeita myös vuonna Myllypuron perhetyöntekijä jatkoi toimintaa yläasteen tyttöjen ryhmän kanssa. Tyttöjen kohdalla arvioitiin riskit joutua vaikeuksiin murrosiässä, minkä vuoksi ryhmä perustettiin ennaltaehkäisemään ja ylittämään murrosiän "karikot". Tarkoituksena on jatkaa tiiviitä viikoittaisia kokoontumisia peruskoulun loppumiseen asti. 14

15 Lähiöliikunta 15 Aiempina vuosina toteutetusta ryhmästä valmistui Elina Katariina Pekkarisen sosiaalityön pro Gradu toukokuussa 2004 "Tyttöryhmän dialoginen prosessi. Fenomenologinen lähestymistapa." Kirjoittaja toteaa pro gradussa lopuksi että nuorten tarpeisiin räätälöityjä palveluja tulisi olla tarjolla syrjäytymisen ehkäisemiseksi ja että "Vertaissuhteisiin perustuva lastensuojelun avohuollon ryhmätoiminta on yksi mahdollinen palvelumuoto, jonka kehittämistä ja vakiinnuttamista tulee jatkaa." Mellunkylän sosiaalipalvelutoimiston sosiaaliohjaaja työskenteli Vesalan alueen toimijoiden tukemiseksi ja verkottamiseksi. Vesalan toimintakeskuksen toiminta jatkui vanhassa tilassa lokakuun loppuun asti, minkä jälkeen siellä kokoontuneet ryhmät sekä Suomen kasvatus- ja perheneuvontaliiton Perhepyykki-projekti siirtyivät uusiin tiloihin Kontulaan. Suunnitelmat asukastilan saamiseksi entisen Vesalan asukastalon tiloihin eivät edenneet toteutukseen asti. Pihlajamäen - Pihlajiston alueilla sosiaalitoimen perhetyötä tehtiin tiiviissä yhteistyössä päiväkotien, nuorisotoimen ja koulujen kanssa erityistä tukea tarvitsevien lasten ja nuorten parissa. Uutena yhteistapahtumana järjestettiin nuorisotalolla taiteiden yö alueen lapsiperheille. Perhetyön asiakkaille tarjottiin myös mahdollisuus osallistua Issikka-vaellukselle; elämyspedagogiikka on tärkeä osa perheiden myönteiseen muutokseen tähtäävää työskentelyä. Lasten turvataitohanketta on valmistettu vuoden aikana ja Pihlajamäessä ja Pihlajistossa mukaan ovat aluksi tulossa Maasalvän ja Salpausselän leikkipuistot. Tavoitteena on vahvistaa lasten itsesuojelutaitoa antamalla turvakasvatusopetusta ensin neuvolassa, sitten päiväkodissa ja kouluissa osana työntekijöiden omaa työtä. Lähiöliikunnassa järjestettiin vuoden 2004 aikana erilaisia tapahtumia ja tempauksia, joissa tuotiin esiin liikunnan merkitystä kansanterveyden ylläpitäjänä. Lähiöliikunta osallistui Itä-Helsingin terveysasemien Terve Itä -tempaukseen Tallinnanaukiolla, jossa n. 300 asiakasta kulki rastiperiaatteella mittaus- ja neuvontapisteestä toiseen, viimeisenä oli liikuntaneuvonta. Kivikon Kivimottiksen Itämaisen tanssin ryhmä osallistui Helsinki-päivään Kleopatra-vaunun kera. Maahanmuuttajien pyöräilyopetukseen osallistui 9 henkilöä, joista kaksi oppi pyöräilemään. Helsingin työvoimapalvelun kanssa lähiöliikunta aloitti ryhmän, jossa asiakkaat joka toinen viikko saavat liikuntatietoutta ja tutustua liikuntalajeihin. Itä-Helsingissä hiljaisen vauhdin hölkkä -klubin lenkki-illat jatkuivat, 9 juoksi maratonin kesällä. Uusia "ei pitkään aikaan liikkuneita" on liittynyt klubiin. Myllypuron lähiöliikunnassa alkoi syyskaudella viisi uutta nuorten ja lasten liikuntaryhmää. Ryhmissä on mukana lapsia ja nuoria, jotka eivät aiemmin ole harrastaneet liikuntaa. Liikunnan lajivalikoimaa lisättiin Koillis-Helsingissä melonnalla, kun Pikkukosken uimarannalle saatiin kuusi kajakkia sekä varastotila. Melontaretkiäkin järjestettiin Vantaanjoen tulvien hellittyä. Sauvojen lainausta laajennettiin Jakomäen kirjastoon. Lähiöliikuntaohjelmaan sisältyi vuonna 2004 noin 40 eri liikuntalajia. Pienryhmiä oli parisenkymmentä, ja kokonaiskäyntimääriä eri lajeissa ja ryhmissä yli (Myl-

16 lypuro, Kontula, Kurkimäki, Pihlajamäki, Pihlajisto). Retkiä liikunta-alueille järjestettiin 7 kertaa. 16 Lähiöarkkitehdit Urban II-ohjelmaan sisältyviä hankkeita on selostettu ohjelman toimintakertomuksessa. Lähiöliikunnan asiakaskysely Lähiöliikunnan asiakaskysely toteutettiin Kontulan, Pihlajamäen, Vuosaaren ja Maunula/Haagan alueilla sekä maahanmuuttajaliikunnassa (Raportti lähiöliikunnan asiakaskyselystä syksyllä 2003, Hannele Haverinen). Yhteensä vastauksia saatiin 473 kpl. Tavoitteena oli selvittää, liikkuiko lähiöliikunnassa tavoitteiden mukaisia asiakkaita: maahanmuuttajia, työttömiä, perhetyön asiakkaita ja vanhuksia. Vastaukista voidaan todeta, että lähiöliikunta on tavoittanut oikeat ryhmät. Vastanneista 36 % oli maahanmuuttajia, työttömien osuus oli 15 % ja vanhusten 44 %. Vastaukset tukevat lähiöliikuttajien terveys- ja liikuntavalistusta siten, että asiakkaat ovat oppineet säännöllisen liikunnan merkityksen, sillä yli puolet ilmoitti liikkuvansa yli kaksi kertaa viikossa. Lähiliikuntapaikkojen merkitys korostui, sillä liikkumaan tultiin alle 3 km:n etäisyydeltä (82 % vastaajista). Tärkeimmäksi syyksi osallistumiseen ilmoitettiin terveydenhoito, 81 % koki lähiöliikunnan vaikuttaneen terveyteensä myönteisesti. Kaupungin muiden hallintokuntien kanssa tehtävällä yhteistyöllä oikeanlaisia asiakasryhmiä saadaan liikkeelle, n. 45 % vastanneista oli tullut mukaan sitä kautta. Lähiöliikuntatoiminta sai asiakaskyselyssä kiitosta. Ohjaajat koettiin ammattitaitoisina ja kannustavina; osallistuminen koettiin helppona, koska ennakkoilmoittautumista ei tarvita, toiminta on lähellä ja liikuntavälineitä saa lainaksi. Lähiöliikuntapassin edullisuus tuotiin myös esiin sekä lähiöliikunnan suvaitseva ilmapiiri. Osana Kontulan keskustan asemakaavan valmistelutyötä alueella järjestettiin useita yleisötilaisuuksia eri asukasryhmien, yrittäjien ja julkisten palvelujen edustajille. Tähän valmistelutyöhön liitettiin osaksi myös kaupungin lapsi- ja perhepoliittisen ohjelman vuoden 2004 teema "lasten ja nuorten vuoro vaikuttaa", jossa vastuussa olivat kaupunkisuunnitteluvirasto ja nuorisoasiainkeskus. Kontulan viidestä koulusta osallistui kustakin yksi luokka (eri ikäisiä lapsia) tarrakartta-arviointiin ostoskeskusalueen hyvistä ja huonoista paikoista. Arvioinnin tuloksista koottiin kirjastoon näyttely, joka samalla oli yksi Kontulan 40-vuotisjuhlatapahtumista. Lisäksi osana nuorisoasiainkeskuksen Hesan Nuorten Ääni-kampanjaa järjestettiin koulujen oppilaskuntien kanssa tulevaisuusverstaat, joissa koululaiset ottivat kantaa ostoskeskusalueeseen. Koululaiset toivat esille hyvin voimakkaasti ostoskeskuksen turvattomuuden. Aihetta käsiteltiin ja parannusesityksiä etsittiin nuorten ja virkamiesten yhteispalaverissa Lähiöarkkitehti on myös vetänyt nuorisoasiainkeskuksen kanssa yhteistyönä Kontulan skeittihallin sisäänkäynnin maamerkin / taideteoksen suunnittelua. Hallin käyttäjät valitsivat nuoren skeittarin ja taideopiskelijan kahdesta ehdotuksesta parhaan, joka pystytetään paikalleen vuoden 2005 alussa.

17 Myllypurossa oli vuoden 2004 aikana useita täydennysrakentamis- ja kaavoitushankkeita sekä ympäristön parannushankkeita, ja lähiöarkkitehti tiedotti niiden etenemisestä Myllypuron asukkaille. Myllypurossa järjestettiin yhteistyössä hissiprojektin kanssa "hissineuvola", jota varten lähiöarkkitehti luonnosteli hissien ratkaisuvaihtoehtoja kaikkiin hissittömiin taloihin. Lähiöarkkitehti toimitti myös Myllypuron juhlavuoden kunniaksi painetun postikorttisarjan. Pihlajamäessä jatkui alueen suojeluun tähtäävien selvitysten ja suunnitelmien laadinta. Aikaisemman maisemainventoinnin pohjalta laadittiin suunnitelma tyypillisen metsäpihan (Maasälväntie 5-9) parannuksesta ja hoidosta. Laadittavana olevaa suojelukaavaa täydentämään aloitettiin korjausrakentamisohjeiden laadinta, jossa konsulttityönä on selvitelty 1960-luvun betonirakenteiden korjausongelmia ja korjaustapoja. Lähiöarkkitehti laati myös erilaisia pienehköjä hankesuunnitelmia, esim. Pikkukosken kajakkivajoista ja Pihlajiston kerhotilan kunnostuksesta ja osallistui ympäristötaideteos "Aarnivalkean" toteutukseen taitelija Ritva Harlen kanssa. Lähiöarkkitehti kokosi Pihlajamäen alueen hankkeista joka kotiin jaetun tiedotteen. Vakiintuneen käytännön mukaisesti lähiöarkkitehdit osallistuivat lukuisiin suunnitteluryhmiin ja asukastilaisuuksiin Projektialueiden EU-ohjelmat Urban II-ohjelma Helsingissä EU:n Urban II-yhteisöaloiteohjelmaa toteuttavat Helsingin ja Vantaan kaupungit yhdessä. Ohjelma-alueena on Helsingissä Myllypuro, Kontula, Kurkimäki, Kivikko ja Vesala ja Vantaalla Länsimäki ja Hakunila. Myös viereisiä työpaikka- ja virkistysalueita kuuluu ohjelma-alueeseen. Helsingin ohjelma-alue poikkeaa lähiöprojektin kohdealueesta Kurkimäen ja työpaikka-alueiden osalta. Urban II-ohjelman toteuttamista raportoidaan kaupunginhallitukselle omana toimintakertomuksena. Siinä selostetaan tarkemmin ohjelmaan sisältyviä hankkeita. Urbact - ohjelman SecurCity verkosto Vuonna 2004 käynnistynyt EU:n Urbact - yhteisöaloiteohjelma on tarkoitettu eri Urban-ohjelmissa mukana oleville kaupungeille kokemusten vaihtoon erilaisissa teemaverkostoissa. Ohjelma kestää vuoden 2006 puoliväliin. Ranskalla on koko ohjelman vetovastuu ja hallinnointi. Helsingin kaupunki osallistuu Urbact-ohjelman kolmeen eri teemaverkostoon: Manchesterin vetämään "The Information Society", Malmön vetämään "Young people - from exclusion to inclusion" ja Rotterdamin vetämään "SecurCity" - verkostoon. Lähiöprojekti osallistuu SecurCity-verkostoon. SecurCity verkoston aiheena on rikollisuuden vähentäminen ja turvallisuuden lisääminen. Verkosto jakaantuu viiteen eri työryhmään, joista Helsinki osallistuu kahteen. Näiden työryhmien aiheina ovat "Youth crime and education" ja "Fear of crime, disorder and environment". Verkoston kokousten teemoina ovat olleet kaupunkien turvallisuusstrategiat, nuorisorikollisuuden ehkäisy, kaupallisten keskustojen

18 turvallisuus sekä rikollisuuden pelko ja ympäristön hoito turvallisuusnäkökulmasta. Kokouksissa on esitelty myös helsinkiläisiä hankkeita. 18 SecurCity verkostoon liittyy vertaileva kaupunkien turvallisuustilanteen tutkimus. Sen suorittaa Rotterdamin Erasmus yliopisto, jonka tutkijat tekivät syyskuussa 2004 Helsingissä turvallisuuteen liittyvien avainosapuolien haastattelut Tiedotus ja kokemusten vaihto Lähiöprojektin toiminta on saanut julkisuutta erityisesti paikallisissa tiedotusvälineissä. Lähiöprojekti on tukenut asukkaiden toimittamaa Pihlajisto-lehteä. Lisäksi Pihlajamäessä jaettiin joka kotiin tiedote hankkeista. Vuoden 2003 toimintakertomus julkaistiin neliväripainoksena. Juhlavuositapahtumiensa ansiosta erityisesti Kontula oli usein esillä paikallisissa ja valtakunnallisissa tiedotusvälineissä. Lähiöprojekti julkaisi Myllypuron juhlavuoden kunniaksi postikorttisarjan, jossa kuvataan monipuolisesti perinteistä ja uutta Myllypuroa. Lähiöprojektin kotisivujen ajankohtaisuutisten tuottamista on lisätty, uusia ajankohtaisia tietoja ja tapahtumia on toimitettu lähes viikoittain. ( Kotisivujen käyttö on lisääntynyt, kun vertaillaan vuosien 2003 ja 2004 syyskuun kävijätilastoja. Kotisivujen yksittäisiä sivuja avattiin päivittäin noin kertaa, kun vastaava luku viime vuonna oli noin Vuoden 2003 syyskuussa sivuilla oli noin (keskimäärin 49 päivässä) käyntiä (visits) ja vuoden 2004 syyskuussa käyntejä oli noin (keskimäärin 77 päivässä). Kansainvälisiä kontakteja lähiöprojektilla on ollut Urbact-ohjelman SecurCityverkoston kautta. Lisäksi lähiöprojektin toimintaa esiteltiin mm. Barcelonan kaupungin ja Katalonian maakunnan edustajille. Opintomatkoilla projektin henkilöt ovat tutustuneet mm. Torinon kaupunkiuudistukseen ja Ivrean rakennussuojeluun, Madridin sosiaali- ja maahanmuuttajatyöhön sekä Rotterdamin täydennysrakentamiseen. 4. RESURSOINTI LÄHIÖPROJEKTIALUEILLE VUONNA Kaupungin resursointi Hallintokuntien resursointi Lähiöprojekti on hallintokuntien yhteistyöprojekti, jonka resursointi, kuten henkilöstön palkkaus ja investoinnit kohdealueilla tapahtuvat hallintokuntien talousarvioiden puitteissa. Hallintokuntia on pyydetty arvioimaan vuonna 2004 projektialueille suuntaamansa erityiset käyttö- ja investointimäärärahat sekä EU-tuet. Saatujen tietojen mukaan hallintokuntien investoinnit ja käyttömäärärahat lähiöprojektialueille olivat vuonna 2004 noin 7,4 M ilman hallintokunnille myönnettyä lähiörahaston rahoitusta. Hallintokuntien investoinnit julkisten palvelutilojen rakentamiseen, peruskorjaukseen ja ympäristön parantamiseen olivat noin 6,61 M.

19 Kivikon investointikustannukset eivät ole mukana, koska kyseessä on uuden alueen rakentaminen eikä perusparantaminen. Hallintokuntien käyttömenot koostuvat ennen kaikkea projektin hallintoa ja aluetyötä tekevien henkilöiden palkoista sekä eri hallintokuntien työntekijöiden osallistumisesta projektiin. Käyttömenot olivat vuonna 2004 noin 0,75 M. Lähiöprojektin toimintaraha Lähiöprojektin toimintaraha vuonna 2004 oli Toimintaraha on budjetoitu rakennusvirastoon ja rahojen käyttöoikeus sekä taloushallinto ja kirjanpito on delegoitu kaupunginkanslian ohjeistuksella suoraan hallintokuntiin (kaupunkisuunnitteluvirasto, liikuntavirasto, rakennusvalvontavirasto sekä sosiaalivirasto) käytettäväksi jalkautettujen työntekijöiden toimintaan, alueellisten lähiöasemien tila- ja toimintakustannuksiin, hallinto-, seuranta-, tiedotus- ja henkilöstömenoihin sekä pieniin ympäristönparannus- ja asukasyhteistyöhankkeisiin ja niiden suunnitteluun. Lähiöasemien ohjausryhmä vastaa toimintarahojen käytön suunnittelusta ja seurannasta. 19 Liv % Rakvv % HKR % Ksv % Sosv % Toimintarahasta toteutettiin Pihlajamäen 60-luvun rakennuskannan julkisivurakenteiden selvitystyö (6 000 ), Pihlajamäen nuorisopuiston yleissuunnitelman laatimistyö (6 000 ), Pihlajiston kerhohuoneen remontti (n ), Pihlajamäen ympäristö- ja yhteisötaideteoksen Aarnivalkean suunnittelu ja toteutus ( ), Myllypuron korttisarja (n ), Pihlajamäen ostoskeskuksen ympäristösuunnitelma (5 700 ), lähiöiden kehittämisstrategioiden selvitystyö (3 600 ), Maasälväntien pihakorjaussuunnitelma (6 200 ) sekä Suomen liikennekasvatuksen opetusmateriaalia lähiöprojektialueiden kouluihin (3 400 ). Vuoden 2004 aikana lähiöprojektin edustajat osallistuivat EU:n Urbact SecurCityn työryhmien kokouksiin, joista aiheutuvat kustannukset ovat n euroa. Kokouksiin on osallistunut kaupunkisuunnitteluviraston, rakennusvalvontaviraston, rakennusviraston sekä sosiaaliviraston henkilökuntaa. Securcityn kustannuksista Urbactohjelma maksaa takaisin 50 % kirjanpitoa ja laskutositteita vastaan. Lähiörahaston rahoitus projektialueilla Helsingin kaupunginvaltuusto päätti perustaa lähiörahaston. Rahaston tarkoituksena on Helsingin lähiöiden arvostuksen nostaminen parantamalla

20 20 lähiöiden viihtyvyyttä ja toiminnallisuutta ja ikääntyvien kaupunkilaisten palvelumahdollisuuksia. Rahaston hallinnosta vastaa kaupunginhallitus ja rahastoa hoitaa kaupunginkanslia. Kaupunginhallitus on päättänyt ja lähiörahaston varojen käytöstä. Päätöksiin sisältyi myös lähiöprojektin esittämiä hankkeita. Lähiörahaston rahoitusta käytettiin vuoden 2004 aikana lähiöprojektin alueilla jo aiempina vuosina aloitettuun Myllypuron pääraittien ja puistojen kunnostamiseen, e- kauppaselvitykseen osana Myllypuron palvelukeskuksen suunnittelua, kehitysvammaisten toimintakeskuksen siirtoon Kontulaan lopetetun päiväkoti Tanhuan tiloihin, Kontulan asukaspuiston ja Emännänpuiston kunnostamiseen, Pihlajamäen, Pihlajiston ja muita alueita palvelevan Pikkukosken uimarannan sauna- ja huoltorakennukseen ja Pihlajiston portaiden kunnostukseen. Yhteensä kustannukset vuonna 2004 olivat noin 2,4 M. Kaupunginhallitus päätti lähiörahaston varojen käytöstä. Yhteensä 2,9 M myönnettiin lähiöprojektin alueilla leikkipuisto Kiikun suunnitteluun ja rakentamiseen, Kontulan Metroaseman peruskorjauksen 2. vaiheen suunnitteluun ja rakentamiseen, Aarrepuiston suunnitteluun ja rakentamiseen, Pikkukosken alueen puistojen suunnitteluun ja rakentamiseen ja kevyen liikenteen sillan suunnitteluun, Kiillepuiston rakentamiseen, Pihlajamäen ostoskeskuksen julkisen kaupunkitilan parantamiseen, Pihlajamäen nuorisopuiston kehittämiseen, Myllypuron yläasteen koulun pihan rakentamiseen, Myllypuron pääraittien kunnostukseen sekä maahanmuuttajien luku- ja kirjoitustaitokursseille Itä-Helsingissä. Varhaisen tuen hankkeet Sosiaaliviraston varhaisen tuen, ns. positiivisen diskriminaation, kehittämishankkeita on jatkunut Itä-Helsingissä. Näiden hankkeiden kustannukset olivat vuonna 2004 yhteensä noin Kontulan, Kivikon ja Myllypuron päiväkodeissa hankkeilla on kehitetty alueen moniammatillista yhteistyötä sekä vanhemmuutta tukevia toimintoja. Opetusviraston panos positiivisen diskriminaation hankkeisiin tapahtui pääasiassa vuosina 2002 ja 2003 ja oli yhteensä noin 1,2 M. Kaupungin resursointi yhteensä lähiöprojektialueille. Kaupungin resursointi lähiöprojektialueille vuosina , yhteensä Hallintokuntien investoinnit Hallintokuntien käyttömenot Projektin toimintaraha Lähiörahasto Varhaisen tuen hankkeet Yhteensä Valtion asuntorahaston tuet

21 4.3. EU:n tuet 21 Valtion peruskorjauksen tukimuodot ovat muuttuneet, mutta vuonna 2004 lähiöprojektialueilla sijaitsevat asunto-osakeyhtiöt saivat vielä hakea korjausavustusta, joka on 10 % korjauskustannuksista. Hakemuksia jätettiinkin runsaasti; 10 M :n korjauskustannuksiin. Sen sijaan toteutuneen korjaustoiminnan määrä on supistunut, koska projektilähiöiden asunto-osakeyhtiössä julkisivukorjaukset ovat jo suurelta osin tehty. Lähiöprojektialueet ovat saaneet vuosina asuntorahaston avustusta yhteensä noin 22,97 M. Vuoden 2004 tietoa ei ole vielä käytettävissä. EU:n Urban II-ohjelman toteuttamisesta on kaupunginhallitukselle jätetty oma toimintakertomus vuodelta. Urban-ohjelmassa on vuoden 2004 loppuun mennessä käynnistynyt tai käynnistymässä 44 hanketta. Ohjelmahankkeiden rahoitus koostuu EU:n (26 %), valtion (33 %) ja kaupungin (41 %) rahoituksesta. Ohjelman kokonaisrahoituksen mukaisesti Helsingin kaupungin osuus on 5,5 M. Seitsemällä eri hallintokunnalla on Urban-ohjelmaan sisältyviä hankkeita mennessä Urban II-ohjelman hankkeisiin oli sidottu yhteensä 10,7 M. Vuoden 2004 loppuun mennessä Helsingin kaupunki oli saanut maksatuspyyntöjensä mukaisesti EU:lta noin 0,9 M. Valtionhallinto oli maksanut vastaavasti tukia suoraan hankkeille.

22 22 Lähiöprojektin johtoryhmä vuonna 2004 LIITE 1 Johtoryhmä Kuuluvainen Eeva Lahti Anneli Allisto Antero Kankainen Kari Metsälä Raili Ojala Unto Härkäpää Markus Sauramo Vesa Broman Eeva-Liisa Rakennusvirasto, puheenjohtaja Kaupunkisuunnitteluvirasto Kiinteistövirasto Opetusvirasto Sosiaalivirasto Sosiaalivirasto Talous- ja suunnittelukeskus Talous- ja suunnittelukeskus EU:n Urban II-ohjelma

HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Vp/4 1 a KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNTA

HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Vp/4 1 a KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNTA HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Vp/4 1 a 4 LÄHIÖPROJEKTIN TOIMINTAKERTOMUS Kslk 2007-692, Khs 462 2.4.2007 Lähiöprojektin päämäärä ja tavoitteet Lähiöprojektin resursointi Kaupunginhallitus päätti 2.4.2007

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI Lähiöprojekti

HELSINGIN KAUPUNKI Lähiöprojekti \ Kaupunginhallitukselle Helsingin lähiöprojekti esittää kaupunginhallitukselle kirjeellään lähiöprojektin toiminnan jatkamista 1.1.2016 alkaen 31.12.2019 saakka. Lisäksi lähiöprojekti esittää merkittävän

Lisätiedot

Projektisuunnitelma 2010 Porin kaupungin lähiöiden avaaminen ympäröivään kaupunkiin Kompakti kaupunki Lähiöohjelma 2008-2011. Porin kaupunki 2.6.

Projektisuunnitelma 2010 Porin kaupungin lähiöiden avaaminen ympäröivään kaupunkiin Kompakti kaupunki Lähiöohjelma 2008-2011. Porin kaupunki 2.6. Projektisuunnitelma 2010 Porin kaupungin lähiöiden avaaminen ympäröivään kaupunkiin Kompakti kaupunki Lähiöohjelma 2008-2011 Porin kaupunki 2.6.2010 Kompakti kaupunki -hanke Hankkeessa käsitellään Porin

Lisätiedot

Miten lapset ja nuoret voivat vaikuttaa asuin- ja elinympäristöönsä? Hesan Nuorten Ääni -kampanja Päivi Anunti 10.10.2005

Miten lapset ja nuoret voivat vaikuttaa asuin- ja elinympäristöönsä? Hesan Nuorten Ääni -kampanja Päivi Anunti 10.10.2005 Miten lapset ja nuoret voivat vaikuttaa asuin- ja elinympäristöönsä? Hesan Nuorten Ääni -kampanja Päivi Anunti 10.10.2005 Ovatko suomalaiset nuoret kiinnostuneita osallistumaan? Tutkija Sakari Suutarinen:

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Suomenkielisen työväenopiston jk reh/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Suomenkielisen työväenopiston jk reh/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2014 1 (5) 6 Avustusten myöntäminen vuodelle 2014 HEL 2013-015342 T 02 05 01 00 Päätös Johtokunta päätti jakaa opiston vuoden 2014 talousarvioon sisältyvät järjestöjen avustukset,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 45/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 45/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 45/2016 1 (5) 5 Määrärahojen siirtäminen projektialueiden katurakentamisen eri alakohtien välillä sekä määrärahojen myöntäminen rakennusvirastolle katujen rakentamiseen HEL

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 45/ (7) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 45/ (7) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 45/2016 1 (7) 1143 Määrärahojen siirtäminen projektialueiden katurakentamisen eri alakohtien välillä sekä määrärahojen myöntäminen rakennusvirastolle katujen rakentamiseen

Lisätiedot

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6) 9/

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6) 9/ Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6) 15 Osallistuminen EU:n Suomen rakennerahasto-ohjelmasta toteutettavan hankkeen "Hankinnoista duunia" toteuttamiseen HEL 2015-002023 T 02 05 02 Päätös Päätöksen

Lisätiedot

Esikaupunkialueiden ajankohtaisia hankkeita

Esikaupunkialueiden ajankohtaisia hankkeita Esikaupunkialueiden ajankohtaisia hankkeita ASUNTOINFO 7.2.2014 projektinjohtaja Outi Säntti Tässä esityksessä hankkeita lännestä itään. Uusien asuinalueiden lisäksi Helsingin vanhoilla alueilla rakennetaan

Lisätiedot

Lapsen hyvä arki- hankkeen rakenne

Lapsen hyvä arki- hankkeen rakenne Lapsen hyvä arki- hankkeen rakenne PaKaste Pohjois-Pohjanmaa Lapsen hyvä arki Kallion kehittämistiimi Selänteen kehittämistiimi Kuusamo-Posio- Taivalkoski kehittämistiimi Varhaiskasvatuksen työryhmä Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI RAPORTTI 1 (6) NUORISOASIAINKESKUS 28/1/2014

HELSINGIN KAUPUNKI RAPORTTI 1 (6) NUORISOASIAINKESKUS 28/1/2014 HELSINGIN KAUPUNKI RAPORTTI 1 (6) RUUTI-VERKOSTON ENSIMMÄINEN TOIMINTAKAUSI Ruuti-verkoston tavoitteena on vahvistaa Helsingin kaupungin demokraattisen osallistumisen ja vaikuttamisen mahdollisuuksia nuorille.

Lisätiedot

Kirjasto-, liikunta- ja nuorisotoimien ajankohtaiset asiat

Kirjasto-, liikunta- ja nuorisotoimien ajankohtaiset asiat Kirjasto-, liikunta- ja nuorisotoimien ajankohtaiset asiat Eeva Hiltunen Sivistystoimentarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto Mikkeli 5.3.2014 Itä-Suomen aluehallintovirasto, Eeva Hiltunen, OKT-vastuualue

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (6) Nuorisolautakunta Alpo/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (6) Nuorisolautakunta Alpo/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (6) 52 Nuorisolautakunnan lausunto valtuutettu Hakasen ym. talousarvioaloitteesta Maunulan monitoimitalosta HEL 2013-002198 T 00 00 03 Päätös päätti antaa kaupunginhallitukselle

Lisätiedot

Selvitykset asukastaloista ja aluetyöstä

Selvitykset asukastaloista ja aluetyöstä Selvitykset asukastaloista ja aluetyöstä Demokratiapilottien yhteistilaisuus 7.11.2013 00.0.2008 Esitelmän pitäjän nimi Demokratiatilaselvitys Kaupunginjohtaja 15.5.2013 / 61 : Selvitys nykyisistä kaupungin

Lisätiedot

Täydennysrakentamisen seminaari

Täydennysrakentamisen seminaari Täydennysrakentamisen seminaari Lahden kokemuksia keskustan ja alakeskusten kehittämisestä täydentämällä ja tiivistämällä Arkkitehti Theodora Rissanen Keskustan kehittäminen / Kaavatyökohteet 2014 5 Kerrostalokohdetta

Lisätiedot

Lapuan kaupunki. Lapuan kaupungin avustusperiaatteet yhteisöille. Säännöt ja ohjeet nro 368. Hyväksytty: Kh

Lapuan kaupunki. Lapuan kaupungin avustusperiaatteet yhteisöille. Säännöt ja ohjeet nro 368. Hyväksytty: Kh Säännöt ja ohjeet nro 368 Lapuan kaupungin avustusperiaatteet yhteisöille Hyväksytty: Kh 3.12.2018 11 Voimaantulo: 1.1.2019 1 Sisällys 1 Yleiset periaatteet... 2 2 Avustusmuodot ja hakeminen... 2 3 Avustettava

Lisätiedot

Tulevaisuuden Kaukovainio. Asuinalueiden kehittämisohjelma

Tulevaisuuden Kaukovainio. Asuinalueiden kehittämisohjelma Tulevaisuuden Kaukovainio Asuinalueiden kehittämisohjelma 2013-15 Mervi Uusimäki 28.5.2013 KAUKOVAINIO 3 km keskustasta Rakennettu v. 1965-1975 4700 asukasta Kaukovainio kehittämisalueena Kaukovainion

Lisätiedot

KIRA-foorumi 20.11.2012 KIVIKKO-KONTULA-KURKIMÄKI-MELLUNMÄKI-VESALA

KIRA-foorumi 20.11.2012 KIVIKKO-KONTULA-KURKIMÄKI-MELLUNMÄKI-VESALA KIRA-foorumi 20.11.2012 KIVIKKO-KONTULA-KURKIMÄKI-MELLUNMÄKI-VESALA TILANNE ENNEN TILANNE NYT OLEMASSAOLEVA TILANNE MELLUNKYLÄN MALLI TOTEUTUKSET ALUEFOORUMIT ALUEFOORUMIT Hanke on järjestänyt vuosittain

Lisätiedot

MITEN? Tutustu kaupunkitilaohjeeseen osoitteessa

MITEN? Tutustu kaupunkitilaohjeeseen osoitteessa 31.5.2016 MIKÄ? Helsingin kaupunkitilaohje on julkisen tilan hankintojen, suunnittelun, rakentamisen ja ylläpidon käsikirja suunnittelijoille, viranomaisille ja päättäjille. Lisäksi ohje toimii taustatietona

Lisätiedot

Helsingin uusi alueellisen kulttuurityön malli Maunulan 112. aluefoorumi 14.9.2015

Helsingin uusi alueellisen kulttuurityön malli Maunulan 112. aluefoorumi 14.9.2015 Helsingin uusi alueellisen kulttuurityön malli Maunulan 112. aluefoorumi 14.9.2015 Helsingin uusi alueellisen kulttuurityön malli Kulttuurikeskus Haku 30.3.-12.6.2015 Kulttuuriorganisaatio Rahoitus 2016-2018

Lisätiedot

Ikäihmisten palvelusuunnitelma

Ikäihmisten palvelusuunnitelma Kirjasto- ja kulttuuripalvelut Ikäihmisten palvelusuunnitelma 2016-2018 Kuva Sirkku Petäjä www.nurmijarvi.fi Palveluja ikäihmisille Kirjasto- ja kulttuuripalvelut laati ensimmäisen ikäihmisten palvelusuunnitelman

Lisätiedot

Rakenna kotikulmillesi Naapuruuspiiri. Soile Ataçocuğu & Kalevi Möttönen 2015

Rakenna kotikulmillesi Naapuruuspiiri. Soile Ataçocuğu & Kalevi Möttönen 2015 Rakenna kotikulmillesi Naapuruuspiiri Soile Ataçocuğu & Kalevi Möttönen 2015 Tämä on alueellinen mahdollisuus. Silmukka kerrallaan kutoen, paikalliset mahdollisuudet huomioiden alueellisten toimijoiden

Lisätiedot

POHJOIS-HAAGAN LIIKENNERYHMÄN TOIMINTA

POHJOIS-HAAGAN LIIKENNERYHMÄN TOIMINTA POHJOIS-HAAGAN LIIKENNERYHMÄN TOIMINTA Pohjois-Haaga seuran kevätkokous 20.3.2013 20.3.2013 Liikenneryhmän saavutuksia 2011 2012 Tunnistettu kuusi kävelyn ja pyöräilyn pääreittiä ja koottu niiden osalta

Lisätiedot

SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN

SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN 1237-2188 Sirpa Alen 8/2003 Kirsi Laakso Marja Kostiainen Ari Laine 2.9.2003 Korjausavustukset vuonna 2002 Kunnan ja ARAn myöntämien korjausavustusten osuus %-osuus

Lisätiedot

HELSINKI KAIKILLE. Helsingin kaupungin ohjeet esteettömyydestä. Tellinki 22.5.2014 Projektinjohtaja Pirjo Tujula

HELSINKI KAIKILLE. Helsingin kaupungin ohjeet esteettömyydestä. Tellinki 22.5.2014 Projektinjohtaja Pirjo Tujula Helsingin kaupungin ohjeet esteettömyydestä Tellinki 22.5.2014 Projektinjohtaja Pirjo Tujula 1 Helsinki kaikille Valtuustoaloite liikkumisesteettömyydestä vuonna 2000, Kalle ja Maija Könkkölä. Kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Oas /17 1 (5) Hankenro 1501_14 HEL

Oas /17 1 (5) Hankenro 1501_14 HEL Oas 1331-00/17 1 (5) Hankenro 1501_14 HEL 2017-003110 Kaupunkiympäristön toimiala Asemakaavoitus 5.12.2017 KEINUTIE 9 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelun tavoitteet ja

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/ (6) Kaupunginhallitus Kj/ Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle.

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/ (6) Kaupunginhallitus Kj/ Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle. Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/2017 1 (6) 384 V 3.5.2017, Valtuutettu Helena Kantolan aloite Mellarin asukastilan tilanteen korjaamiseksi Päätös Käsittely päätti panna asian pöydälle. päätti yksimielisesti

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI Oas /16 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0576_1 HEL

HELSINGIN KAUPUNKI Oas /16 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0576_1 HEL HELSINGIN KAUPUNKI Oas 1262-00/16 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0576_1 HEL 2015-012866 26.8.2016 UIMARANNANTIE 8 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelun tavoitteet

Lisätiedot

Monitoimijainen perhevalmennus

Monitoimijainen perhevalmennus Monitoimijainen perhevalmennus Ulla Lindqvist Projektipäällikkö, VTL, KM Tukevasti alkuun, vahvasti kasvuun hanke ulla.j.lindqvist@hel.fi Monitoimijainen perhevalmennus on esimerkki Perhekeskus toiminnasta,

Lisätiedot

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Neuvolan perhetyön asiakkaan ääni: Positiivinen raskaustesti 2.10.2003 Miten tähän on tultu? Valtioneuvoston

Lisätiedot

TILANNE ENNEN TILANNE NYT KAAVIO YHTEISTOIMINTARYHMÄ Vetoa ja Voimaa Mellunkylään -hankkeen keskiössä toimii yhteistoimintaryhmä, joka koostuu Mellunkylän asukas- ja yrittäjäjärjestöjen, alueella asuvien

Lisätiedot

NUORTEN SOSIAALINEN VAHVISTAMINEN

NUORTEN SOSIAALINEN VAHVISTAMINEN 1(5) NUORTEN SOSIAALINEN VAHVISTAMINEN Ammattitaitovaatimukset : tunnistaa sosiaalista vahvistamista tarvitsevan nuoren ja/tai hallitsee varhaisen tukemisen ja kohtaamisen menetelmiä pystyy toimimaan moniammatillisessa

Lisätiedot

Kuntamarkkinat 11.9.2013

Kuntamarkkinat 11.9.2013 Kuntamarkkinat 11.9.2013 Järvenpään kaupungin turvallisuussuunnitelma Erkki Kukkonen kaupunginjohtaja LÄHTÖKOHTIA JÄRVENPÄÄN TURVALLISUUSSUUNNITTELULLE - Syrjäytyminen on sisäisen turvallisuuden keskeisin

Lisätiedot

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6) 37/

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6) 37/ Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6) 75 Lähiöprojektin johtoryhmän nimittäminen HEL 2015-012498 T 00 00 02 Päätös Kaupunginjohtaja päätti johtajistokäsittelyssä asettaa lähiöprojektille johtoryhmän

Lisätiedot

TA 2018 Talousar- Yhteensä viomuutos Tulot Menot Netto

TA 2018 Talousar- Yhteensä viomuutos Tulot Menot Netto Kiinteistöjen myynnit Tulot 3 285 000-1 285 000 2 000 000 Menot 0 0 0 Netto 3 285 000-1 285 000 2 000 000 Kiinteistöomaisuuden myyntitulot, toteutuneita kauppoja 5. UUDISRAKENTAMINEN Nilsiän terveys- ja

Lisätiedot

Oas /18 1 (5) Hankenro 0740_53 HEL

Oas /18 1 (5) Hankenro 0740_53 HEL Kaupunkiympäristön toimiala Asemakaavoitus Oas 1340-00/18 1 (5) Hankenro 0740_53 HEL 2017-013231 24.1.2018 HAAGA, NÄYTTELIJÄNTIE 15 17, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelun

Lisätiedot

Päiväkoti Kotilo Somerikkokuja 1 puh. 09 310 7508 pk.kotilo@hel.fi. Päiväkoti Suurmetsä Kalteenpolku 3 puh. 09 310 57504 pk.suurmetsa@hel.

Päiväkoti Kotilo Somerikkokuja 1 puh. 09 310 7508 pk.kotilo@hel.fi. Päiväkoti Suurmetsä Kalteenpolku 3 puh. 09 310 57504 pk.suurmetsa@hel. Päiväkoti Kotilo Somerikkokuja 1 puh. 09 310 7508 pk.kotilo@hel.fi Päiväkoti Suurmetsä Kalteenpolku 3 puh. 09 310 57504 pk.suurmetsa@hel.fi Päiväkoti Naava Jakomäenpolku 5 puh. 09 310 57508 pk.naava@hel.fi

Lisätiedot

Hanketoiminnan kansalliset rahoituslähteet: Kirjastot, liikunta ja nuoriso

Hanketoiminnan kansalliset rahoituslähteet: Kirjastot, liikunta ja nuoriso Hanketoiminnan kansalliset rahoituslähteet: Kirjastot, liikunta ja nuoriso Kirsi Kohonen Suunnittelija Itä-Suomen aluehallintovirasto Itä-Suomen aluehallintovirasto, Kirsi Kohonen, OKT-vastuualue 5.9.2014

Lisätiedot

MYLLYPURO, MYLLYMATKANTIE 6 JA MYLLYPURONTIE 22 ASEMAKAAVAN MUUTOS

MYLLYPURO, MYLLYMATKANTIE 6 JA MYLLYPURONTIE 22 ASEMAKAAVAN MUUTOS Havainnekuva Sijainti Palvelut Joukkoliikenne Topografia Rakennettu ympäristö ja luontotiedot Virkistysalueverkko Yleiskaava Asemakaava Maanomistus ja rakennusoikeus Asemakaavamuutoksen tärkeimmät tavoitteet

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (5) Kaupunginvaltuusto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (5) Kaupunginvaltuusto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2018 1 (5) 153 Valtuutettu Seija Muurisen aloite frisbeegolfrata Laajasaloon Puheenjohtajan ehdotuksesta kaupunginvaltuusto pani asian pöydälle. Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto,

Lisätiedot

MELLUNKYLÄN RENESSANSSI

MELLUNKYLÄN RENESSANSSI MELLUNKYLÄN RENESSANSSI Keskustelutilaisuus 9.3. klo 17 Mitä Kontulaan kuuluu? Nykytilanteesta lähtötietojen valossa, Satu Tarula, yleiskaavasuunnittelija PehmoGIS asukaskyselyn tuloksia Mellunkylän kehittämistavoitteet

Lisätiedot

x Työ jatkuu vielä Kaste II Toteutunut osittain - työ jatkuu Kaste II

x Työ jatkuu vielä Kaste II Toteutunut osittain - työ jatkuu Kaste II Painopistealueittain teksti hankehakemuksesta KONKREETTISET TOIMENPITEET Etelä-Savo Keski-Suomi Ehkäisevän työn kehittäminen Sijaishuollon kehittäminen 1. ei toteudu 2. toteutunut 3. toteutunut hyvin 1.

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2010 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 19.1.2010

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2010 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 19.1.2010 HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2010 1 14 LAUSUNTO TOIVOMUSPONNESTA LASTEN OPPIMISVAIKEUKSIEN VARHAISESTA TUNNISTAMISESTA JA TUKI- JA KUNTOUTUSPALVELUJEN JÄRJESTÄMISESTÄ Terke 2009-2636 Esityslistan asia

Lisätiedot

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma ja asuinalueiden kehittäminen 12.5.2014

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma ja asuinalueiden kehittäminen 12.5.2014 Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma ja asuinalueiden kehittäminen 12.5.2014 Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman valmistelu

Lisätiedot

Kunnat ikääntyneiden asumisen ja elinympäristöjen kehittämisessä seminaari

Kunnat ikääntyneiden asumisen ja elinympäristöjen kehittämisessä seminaari Kunnat ikääntyneiden asumisen ja elinympäristöjen kehittämisessä seminaari Asuntoasiantuntija Eija Kuokkanen 27.9.2017 Jyväskylän kaupunki/ Rakentaminen ja ympäristö/ asuntotoimi Jyväskylän kaupunki on

Lisätiedot

Lähiöstrategioiden laadinta Tiekartta hyviin lähiöihin -työpajaosuus

Lähiöstrategioiden laadinta Tiekartta hyviin lähiöihin -työpajaosuus Lähiöstrategioiden laadinta Tiekartta hyviin lähiöihin -työpajaosuus Sosiaalisesti, ekologisesti ja taloudellisesti kestävä kehitys Elinkaarijohtaminen ja resurssiviisaus Osaamisen kokoaminen ja synergioiden

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 1/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ki/

Helsingin kaupunki Esityslista 1/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ki/ Helsingin kaupunki Esityslista 1/2014 1 (5) 5 Rakennusviraston investointimäärärahojen ylitysesitys vuodelle 2014 HEL 2013-016311 T 02 02 02 Päätösehdotus 8 01 KIINTEÄ OMAISUUS päättänee esittää kaupunginhallitukselle

Lisätiedot

Vertaisohjaajatoiminta Vantaan kaupunginkirjastossa. Marjo Hänninen Varkaus

Vertaisohjaajatoiminta Vantaan kaupunginkirjastossa. Marjo Hänninen Varkaus Vertaisohjaajatoiminta Vantaan kaupunginkirjastossa Marjo Hänninen Varkaus 26.9.2013 Velvoitteita o Nuorisolaki o 7 Nuorisotyötä ja -politiikkaa toteutetaan moniammatillisena yhteistyönä paikallisten viranomaisten

Lisätiedot

CADDIES asukaskyselyn tulokset

CADDIES asukaskyselyn tulokset CADDIES asukaskyselyn tulokset Kysely toteutettiin 27.4.-17.5.2009 Kyselyyn vastattiin Internet-pohjaisella lomakkeella osoitteessa http://kaupunginosat.net/asukaskysely tai paperilomakkeella Arabianrannan,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2012 1 (5) Liikuntalautakunta LJ/6 27.03.2012

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2012 1 (5) Liikuntalautakunta LJ/6 27.03.2012 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2012 1 (5) 64 Kaupunginhallitukselle annettava lausunto koskien Nuorisojääkenttä Oy:n lainahakemusta HEL 2011-005666 T 02 05 03 00 Päätös Lautakunta päätti esittää kaupunginhallitukselle,

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2016

Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2016 Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2016 1. LEADER TOIMINNAN TAVOITTEET OHJELMAKAUDELLA 2014 2020 Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa esitetään suuntaviivat maatalouden ja maaseudun kehittämiselle

Lisätiedot

MYLLYPURO, YLÄKIVENTIE 2, 4, 5 JA 8 ASEMAKAAVAN MUUTOS

MYLLYPURO, YLÄKIVENTIE 2, 4, 5 JA 8 ASEMAKAAVAN MUUTOS Havainnekuva Sijainti Palvelut Joukkoliikenne Topografia Rakennettu ympäristö ja luontotiedot Virkistysalueverkko Yleiskaava Asemakaava Maanomistus ja rakennusoikeus Asemakaavamuutoksen tärkeimmät tavoitteet

Lisätiedot

Lähivoimalaprojekti. Asukaskysely raportti

Lähivoimalaprojekti. Asukaskysely raportti Lähivoimalaprojekti Asukaskysely raportti Tutkimuksen tarkoitus ja tavoitteet Tampereen kaupungin Lähivoimala-projekti järjesti keväällä 2015 asukaskyselyn Multisillan, Peltolammin ja Härmälän asuinalueilla.

Lisätiedot

LASTEN, NUORTEN JA LAPSIPERHEIDEN PALVELUITA UUDISTETAAN TYÖSEMINAARI MIKKELISSÄ 20.3.2013

LASTEN, NUORTEN JA LAPSIPERHEIDEN PALVELUITA UUDISTETAAN TYÖSEMINAARI MIKKELISSÄ 20.3.2013 LASTEN, NUORTEN JA LAPSIPERHEIDEN PALVELUITA UUDISTETAAN TYÖSEMINAARI MIKKELISSÄ 20.3.2013 LAPSET JA PERHEET KASTE II -HANKE ITÄ- JA KESKI-SUOMESSA YHTEISTYÖKUMPPANEIDEN ARVIOIMANA SYKSY 2012 Valtakunnan

Lisätiedot

Etelä-Siilinjärven kyläkyselyn tulokset

Etelä-Siilinjärven kyläkyselyn tulokset Etelä-Siilinjärven kyläkyselyn tulokset Vuorela, Toivala ja Jännevirta Yhteenvetoja vastauksista Siilinjärvi 2012 Kysely suoritettiin alueella Vuorela, Toivala, Jännevirta - Ranta- Toivala Kehvo Kysely

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (5) Kaupunginhallitus Sj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (5) Kaupunginhallitus Sj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2017 1 (5) 378 V 19.4.2017, Kunnan asukkaan aloite vesivoimistelualtaan ja liikuntatilojen rakentaminen Koskelan alueelle Käsittely esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa:

Lisätiedot

HIRVENSALON KOULU JA PÄIVÄKOTI UUDISRAKENTAMINEN. VERTAILU Sivu 2/15

HIRVENSALON KOULU JA PÄIVÄKOTI UUDISRAKENTAMINEN. VERTAILU Sivu 2/15 24.8.2011 Sivu 1/15 Hanke: Hirvensalon koulu ja päiväkoti ALKUPERÄISEN HANKESUUNNITELMAN TILAOHJELMAN SUPISTAMINEN; VAIKUTUKSET HINTAAN JA HALLINTOKUNTIEN TOIMINTAAN Sivu 2/15 HIRVENSALON KOULU JA PÄIVÄKOTI

Lisätiedot

Täydennyskaavoitushankkeet Itä-Helsingissä

Täydennyskaavoitushankkeet Itä-Helsingissä Täydennyskaavoitushankkeet Itä-Helsingissä Yleiskaavaehdotus Itä-Helsingissä Täydennyshankkeet Itä-Helsingissä Kaisa Karilas Mikko Näveri Laura Hietakorpi Petri Leppälä Laura Hietakorpi Mikko Näveri Petteri

Lisätiedot

SALO TERVE KUNTA. Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen. www.salo.fi

SALO TERVE KUNTA. Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen. www.salo.fi SALO TERVE KUNTA Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen Taustaa Terveyden ja hyvinvoinnin edistämistyöllä on Salon seudulla pitkät perinteet. Terveyskasvatuksen yhdyshenkilö ja terveyskasvatuksen työryhmät

Lisätiedot

Monialainen yhteistyö

Monialainen yhteistyö Monialainen yhteistyö - miten toimialat voivat hyötyä toisistaan yhteisten ja toimialakohtaisten tavoitteiden saavuttamisessa Alueelliset nuorisotyöpäivät 18.2.2016 Liikuntatoimen ylitarkastaja Ulla Silventoinen

Lisätiedot

Miehikkälän vammaisoppilaiden ja ap/ip-toiminnan valtionosuus vähennetään vasta loppulaskussa.

Miehikkälän vammaisoppilaiden ja ap/ip-toiminnan valtionosuus vähennetään vasta loppulaskussa. Osavuosikatsaus 1-8/2017 40 Sivistystoimi / Virolahden kirjanpito Siv.ltk 26.9.2017 69 LIITE 40 Sivistyslautakunta Sivistystoimen toteutumaan 1-8/2017 perustuvaa kustannusten tasausta Virolahden ja Miehikkälän

Lisätiedot

Liite 1. Nuorisotoimi 2015

Liite 1. Nuorisotoimi 2015 Nuorisolain tarkoituksena on tukea nuorten kasvua ja itsenäistymistä, edistää nuorten aktiivista kansalaisuutta ja nuorten sosiaalista vahvistamista sekä parantaa nuorten kasvu- ja elinoloja. Näiden tavoitteiden

Lisätiedot

LÄHIÖSTRATEGIAN YHTEISTYÖ. Työkartta hyviin lähiöihin lähiöstrategia-työseminaari. Ari Juhanila Asuntoasiainpäällikkö, Lahden kaupunki

LÄHIÖSTRATEGIAN YHTEISTYÖ. Työkartta hyviin lähiöihin lähiöstrategia-työseminaari. Ari Juhanila Asuntoasiainpäällikkö, Lahden kaupunki LÄHIÖSTRATEGIAN YHTEISTYÖ Työkartta hyviin lähiöihin lähiöstrategia-työseminaari 10,02,2015 Hki Ari Juhanila Asuntoasiainpäällikkö, Lahden kaupunki LÄHIÖ - STRATEGIA - YHTEISTYÖ Lahden kaupungin strategia

Lisätiedot

TÄYDENNYS- RAKENTAMINEN TAMPEREELLA

TÄYDENNYS- RAKENTAMINEN TAMPEREELLA TÄYDENNYS- RAKENTAMINEN TAMPEREELLA Onko taloyhtiöönne tulossa isoja remontteja? Mistä rahaa putkiremonttiin tai muihin perusparannuksiin? Täydennysrakentaminen samalla tontilla tai nykyisen asuinrakennuksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/2013 1 (5) 471 V Ryj / Valtuutettu Päivi Lipposen aloite Tattarisuon asuinalueen viihtyvyyden kehittämisestä päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Lausunto Varsinais-Suomen liikennestrategian tavoitteista ja linjapäätöksistä. Kehittämisjohtaja Matti Tunkkari, puh. 02 761 1101

Lausunto Varsinais-Suomen liikennestrategian tavoitteista ja linjapäätöksistä. Kehittämisjohtaja Matti Tunkkari, puh. 02 761 1101 Kaupunginhallitus 360 07.10.2013 Kaupunginhallitus 202 09.06.2014 Lausunto Varsinais-Suomen liikennestrategian tavoitteista ja linjapäätöksistä 526/08.00.00/2014 Kh 07.10.2013 360 Kehittämisjohtaja Matti

Lisätiedot

Meri-Rastilan kaavaluonnos Meri-Rastilan ala-asteen liikuntasali, Jaluspolku 3

Meri-Rastilan kaavaluonnos Meri-Rastilan ala-asteen liikuntasali, Jaluspolku 3 Meri-Rastilan kaavaluonnos 29.11. Meri-Rastilan ala-asteen liikuntasali, Jaluspolku 3 Klo 17.30 Tervetuloa ja illan kulku, pj vuorovaikutussuunnittelija Tiina Antila-Lehtonen, ksv Klo 17.35 Asemakaavaluonnoksen

Lisätiedot

SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN

SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN 1237-2188 Ari Laine 9/27 Toni Pekka 27.11.27 Avustukset hissien rakentamiseen, korjaamiseen ja/tai liikuntaesteen poistamiseen vuosina 23-26 Hissien rakentamiseen

Lisätiedot

Pitkän aikavälin peruskorjausstrategia -Tausta ja tavoitteet

Pitkän aikavälin peruskorjausstrategia -Tausta ja tavoitteet Pitkän aikavälin peruskorjausstrategia -Tausta ja tavoitteet Korjausrakentamisen rahoitus nyt ja tulevaisuudessa työpaja 1.4.2019, Pankkisali, Helsinki Yli-insinööri Jyrki Kauppinen, ympäristöministeriö

Lisätiedot

KATSAUS NOORMARKKU- TOIMIKUNNAN TYÖHÖN. 19.1.2013 Pirjo Mäki, Matti Rehula,

KATSAUS NOORMARKKU- TOIMIKUNNAN TYÖHÖN. 19.1.2013 Pirjo Mäki, Matti Rehula, KATSAUS NOORMARKKU- TOIMIKUNNAN TYÖHÖN 19.1.2013 Pirjo Mäki, Matti Rehula, NOORMARKKU-TOIMIKUNTA Peruskirjana kuntaliitossopimus Noormarkun alueellisen edustavuuden lisäämiseksi ja asukkaiden vaikutusvallan

Lisätiedot

KOTOUTTAMISTYÖN PERIAATTEET

KOTOUTTAMISTYÖN PERIAATTEET KOTOUTTAMISLAKI KOTOUTTAMISTYÖN PERIAATTEET mahdollisuus päästä yhteiskunnan jäseneksi oikeus kaikkiin peruspalveluihin, kuten terveydenhoito, koulutus, eläke, työttömyysturva, työllistyminen KOTOUTTAMISTYÖN

Lisätiedot

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma ja hissien rooli ohjelmassa. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma ja hissien rooli ohjelmassa. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma ja hissien rooli ohjelmassa Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Ikääntyneiden asumistilanne 75-vuotta täyttäneistä vuoden 2011

Lisätiedot

Yhteisölähtöinen paikallinen kehittäminen

Yhteisölähtöinen paikallinen kehittäminen Yhteisölähtöinen paikallinen kehittäminen Hämeen ELY-keskus Paikallinen kehittäminen ja ESR Euroopan sosiaalirahasto (ESR) tukee yhteisölähtöistä eli kansalaistoimijalähtöistä paikallista kehittämistä

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 60

Espoon kaupunki Pöytäkirja 60 01.06.2015 Sivu 1 / 1 2479/10.03.01/2015 60 Alueen varauksen uudistaminen Espoon keskuksesta Koy Espoon Entresselle ja Helsingin Osuuskauppa Elannolle kauppakeskus Entressen laajentamista varten Valmistelijat

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 22/ (5) Kaupunginhallitus Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 22/ (5) Kaupunginhallitus Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 22/2018 1 (5) 378 V 13.6.2018, Osallisuusrahaston perustaminen ja lähiörahaston talousarviokohdan käyttö HEL 2017-012164 T 00 01 00 Esitys esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa:

Lisätiedot

Valtakunnalliset vesiosuuskuntapäivät

Valtakunnalliset vesiosuuskuntapäivät Valtakunnalliset vesiosuuskuntapäivät Vesiosuuskuntien rakentaminen ja kehittäminen vesihuoltolain näkökulmasta Valtakunnalliset vesiosuuskuntapäivät Siilinjärvi Kunnonpaikka 24 25.10.2014 Jarmo Siekkinen

Lisätiedot

TAMMIKUU. Kirjanpito suljettu yrityksittäin. HELSINGIN KAUPUNKI Taloushallintopalvelu pia Talponen 1(5) HUHTIKUU 2015.

TAMMIKUU. Kirjanpito suljettu yrityksittäin. HELSINGIN KAUPUNKI Taloushallintopalvelu pia Talponen 1(5) HUHTIKUU 2015. 1(5) Kirjanpito yrityksittäin tallennuksen jälkeen tehdään käyttöomaisuuden sekä sisäisen laskennanan ja vyörytykset, tämän jälkeen 1) Yrityksen tuloslaskelma on valmis ja tase muilta osin matta arvonlisäverotasetilien

Lisätiedot

Projektin perustelu ja tavoitteet

Projektin perustelu ja tavoitteet P A L V E L U T Projektin perustelu ja tavoitteet Hankkeen tavoite on lisätä sukupolvien välistä yhteenkuuluvuutta ja lisätä toisista huolehtimista tarjoamalla uudenlainen asumismuoto usean sukupolven

Lisätiedot

MARIANKADUN KUMPPANUUSTALON TIEDOTE Numero 2 / 2015 (16.4.2015)

MARIANKADUN KUMPPANUUSTALON TIEDOTE Numero 2 / 2015 (16.4.2015) MARIANKADUN KUMPPANUUSTALON TIEDOTE Numero 2 / 2015 (16.4.2015) Valmisteluryhmän terveiset Kumppanuustalon suunnittelu ja valmistelu etenee 1. Kulmassa toteutettiin suunnitteluilta 10.2.2015. Tilaisuudessa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 24/ (5) Kiinteistölautakunta Tila/

Helsingin kaupunki Esityslista 24/ (5) Kiinteistölautakunta Tila/ Helsingin kaupunki Esityslista 24/2016 1 (5) 2 Talonrakennukseen osoitettujen määrärahojen alakohtien väliset siirrot 2016 HEL 2016-013304 T 02 02 00 Päätösehdotus päättää siirtää tilakeskuksen talonrakentamiseen,

Lisätiedot

Hallinnon tavoitteena on mahdollistaa toiminta-ajatuksen toteutuminen ja luoda sekä ylläpitää ajantasainen tietokanta hallinnonalaltaan.

Hallinnon tavoitteena on mahdollistaa toiminta-ajatuksen toteutuminen ja luoda sekä ylläpitää ajantasainen tietokanta hallinnonalaltaan. TEKNISEN TOIMEN TOIMINNALLISET JA TALOUDELLISET TAVOITTEET 2014 TEKNINEN LAUTAKUNTA Tekninen hallinto Vastuuhenkilö: Rakennusmestari Tehtävän toiminta-ajatus: Teknisen toimeen sijoittuvan teknisen lautakunnan

Lisätiedot

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 38/ (5)

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 38/ (5) Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 38/2013 1 (5) 101 Seurantaraportti vuoden 2013 tulospalkkiojärjestelmien toimialarajat ylittävien prosessien tavoitteista ja tulospalkkiojärjestelmiin vuosiksi 2014

Lisätiedot

Kaupungin kirjanpidollisten rahastojen säännöt sekä lahjoitusrahastojen sääntöjen 5, lukien

Kaupungin kirjanpidollisten rahastojen säännöt sekä lahjoitusrahastojen sääntöjen 5, lukien Kaupungin kirjanpidollisten rahastojen säännöt sekä lahjoitusrahastojen sääntöjen, 1.6.2017 lukien HELSINGIN KAUPUNGIN ASUNTOTUOTANTORAHASTON SÄÄNNÖT Helsingin kaupungin asuntotuotantorahaston tarkoituksena

Lisätiedot

SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN

SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN 1237-2188 Sirpa Alen 7/2004 Kirsi Laakso Marja Kostiainen 15.12.2004 Vuonna 2003 myönnetyt korjausavustukset Kunnan ja ARA:n myöntämien korjausavustusten osuus 100

Lisätiedot

Sosiaalitoimeen kuuluu neljä sitovuustasoa; sosiaalitoimen hallinto, sosiaalityö, vanhustyö/kotipalvelu sekä vammaispalvelut.

Sosiaalitoimeen kuuluu neljä sitovuustasoa; sosiaalitoimen hallinto, sosiaalityö, vanhustyö/kotipalvelu sekä vammaispalvelut. Sosiaalilautakunta 18.2.2016 1 liite 1 Toimintakertomus 2015 Sosiaalitoimeen kuuluu neljä sitovuustasoa; sosiaalitoimen hallinto, sosiaalityö, vanhustyö/kotipalvelu sekä vammais. Talousarviota ja toimintasuunnitelmaa

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO /03 Asemakaavaosasto MPi/ala

HELSINGIN KAUPUNKI 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO /03 Asemakaavaosasto MPi/ala HELSINGIN KAUPUNKI 1 (5) MYLLYPURON VOIMALAITOSKORTTELI, MYLLYPURON KESKUKSEN ITÄOSA JA LALLUKANTIEN ALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TEHTÄVÄ KSLK DNRO PROJ.NRO Asemakaavan muutos 10-778, 10-767

Lisätiedot

PIRKKALAN SEURAKUNNAN STRATEGIA. Porukalla Pirkkalassa yhdessä ollaan enemmän

PIRKKALAN SEURAKUNNAN STRATEGIA. Porukalla Pirkkalassa yhdessä ollaan enemmän PIRKKALAN SEURAKUNNAN STRATEGIA Porukalla Pirkkalassa yhdessä ollaan enemmän PERUSTEHTÄVÄ / MISSIO Seurakunta kutsuu ihmisiä armollisen ja kolmiyhteisen Jumalan yhteyteen, julistaa evankeliumia ja rohkaisee

Lisätiedot

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman toteutussuunnitelma vuosille 2016 2017

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman toteutussuunnitelma vuosille 2016 2017 Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman toteutussuunnitelma vuosille 2016 2017 A. Ennakointi ja varautuminen 1. Otetaan ikääntyneiden asumisen parantaminen huomioon valtion asuntopolitiikan toteutuksessa

Lisätiedot

HYTE oppimisverkoston kansallinen foorumi

HYTE oppimisverkoston kansallinen foorumi HYTE oppimisverkoston kansallinen foorumi 3.9.2014 Käytännön esimerkki lihavuuden ehkäisyn ja hoidon toimenpideohjelman toteutuksesta Helsingin sosiaali- ja terveysvirastossa Tarja Saarinen, terveyden

Lisätiedot

Klaarin kehittämishanke

Klaarin kehittämishanke Työpaja 10.10.2014 Klaarin kehittämishanke Klaarin suunnat Kysely verkostoille syyskuussa 2014 lasten ja nuorten parissa toimiville Vastaajamäärät: 248 suomenkielinen 23 ruotsinkielinen 271 yhteensä Vastaajat

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI Oas /17 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 1821_8 HEL

HELSINGIN KAUPUNKI Oas /17 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 1821_8 HEL HELSINGIN KAUPUNKI Oas 1277-00/17 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 1821_8 HEL 2016-007788 18.1.2017 MYLLYMATKANTIE 1, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Myllymatkantien varteen

Lisätiedot

TOIVEET, ODOTUKSET JA KOKEMUKSET ELÄKEPÄIVISTÄ

TOIVEET, ODOTUKSET JA KOKEMUKSET ELÄKEPÄIVISTÄ TOIVEET, ODOTUKSET JA KOKEMUKSET ELÄKEPÄIVISTÄ Hopeakirstu-projekti hyvinvoinnin edistäjänä Marja-Leena Heikkilä Opinnäytetyö Hyvinvointipalvelut Geronomikoulutus 2018 Opinnäytetyön tarkoitus ja tavoite

Lisätiedot

NUORTEN TALO. Miten Nuorten talo syntyi?

NUORTEN TALO. Miten Nuorten talo syntyi? NUORTEN TALO Miten Nuorten talo syntyi? NUORTEN TALON HISTORIA 2009: YLILYÖNTI AVASI OVENSA OSANA ETSIVÄÄ TYÖTÄ Etsivä työ avasi tammikuussa matalan kynnyksen kohtaamispaikka Ylilyönnin osana perustyötä.

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 NAANTALIN 4H-YHDISTYS Sivu 1 (6) Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Sisällysluettelo Toiminnan painopistealueet... 2 Toiminnalliset avaintavoitteet... 2 Ryhmätoiminta... 2 Nuorten kurssit ja koulutukset...

Lisätiedot

RANTAKYLÄN PALVELUKESKUKSEN YMPÄRISTÖN ASEMAKAAVAMUUTOS

RANTAKYLÄN PALVELUKESKUKSEN YMPÄRISTÖN ASEMAKAAVAMUUTOS RANTAKYLÄN PALVELUKESKUKSEN YMPÄRISTÖN ASEMAKAAVAMUUTOS 15.6.2016 Maankäyttöinsinööri Kalle Sivén KAAVAHANKKEEN KUVAUS Asemakaavamuutos on käynnistetty Joensuun kaupungin aloitteesta loppuvuodesta 2013.

Lisätiedot

Maunulan 119. aluefoorumi Aihe: Maunulan turvallisuus. Paikka: Asukastalo Saunabaari, Metsäpurontie 25

Maunulan 119. aluefoorumi Aihe: Maunulan turvallisuus. Paikka: Asukastalo Saunabaari, Metsäpurontie 25 Maunulan 119. aluefoorumi Aihe: Maunulan turvallisuus Paikka: Asukastalo Saunabaari, Metsäpurontie 25 Pahoinpitelyt Liiketilamurrot Koettu turvallisuus, Tieken tutkimuksia Koettu turvallisuus on parantunut

Lisätiedot

Riitta Munnukan ym. valtuustoaloite Sotahistoriakeskus Kannaksesta

Riitta Munnukan ym. valtuustoaloite Sotahistoriakeskus Kannaksesta Kaupunginhallitus 181 25.03.2013 Riitta Munnukan ym. valtuustoaloite Sotahistoriakeskus Kannaksesta 14/10.03.02.01/2013 KH 181 Aloite 7.1.2013: Valmistelija/lisätietoja: EU-asiamies Krista Huovila, puh.

Lisätiedot

Hissi omaan taloyhtiöön mitä mahdollisuuksia avustuksiin. 31.3.2015 Eeva-Liisa Anttila

Hissi omaan taloyhtiöön mitä mahdollisuuksia avustuksiin. 31.3.2015 Eeva-Liisa Anttila Hissi omaan taloyhtiöön mitä mahdollisuuksia avustuksiin 31.3.2015 Eeva-Liisa Anttila Asunto-osakeyhtiölaki 1.7.2010 Hissihankkeesta päätetään aina yhtiökokouksessa! Hissipäätökseen riittää enemmistöpäätös

Lisätiedot

Lähiö projekti Helsingin kaupunki

Lähiö projekti Helsingin kaupunki Lähiö projekti Helsingin kaupunki www.hel.fi/lahioprojekti Pihlajamäki Yhdessä parempi kaupunki jo vuodesta 1996 Lähiöprojektin keskeiset tavoitteet ja tehtävät määritellään kunkin toimintakauden alussa.

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI Oas /16 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0944_18 HEL

HELSINGIN KAUPUNKI Oas /16 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0944_18 HEL HELSINGIN KAUPUNKI Oas 1246-00/16 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0944_18 HEL 2016-004225 10.5.2016 ANNALAN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelun tavoitteet ja

Lisätiedot