Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6) 9/

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6) 9/"

Transkriptio

1 Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6) 15 Osallistuminen EU:n Suomen rakennerahasto-ohjelmasta toteutettavan hankkeen "Hankinnoista duunia" toteuttamiseen HEL T Päätös Päätöksen perustelut Rakennus- ja ympäristötoimen päätti hyväksyä Helsingin kaupungin osallistumisen osatoteuttajana Suomen rakennerahasto-ohjelman sosiaalirahaston (ESR) rahoittaman hankkeen Hankinnoista duunia (HANDU) toteuttamiseen. Samalla rakennus- ja ympäristötoimen päätti valtuuttaa kaupunginkanslian elinkeino-osaston toimimaan kaupungin edustajana kyseisessä hankkeessa ja allekirjoittamaan hankkeen toteuttamiseksi tarvittavat asiakirjat todeten lisäksi, että hankkeen kustannuksiin tullaan hakemaan määrärahaa EU-hankkeille varatusta erillisestä määrärahasta. Hankkeen tavoitteena on kehittää toimintamalli heikossa työmarkkinaasemassa olevien nuorten ja ikääntyneiden työntekijöiden työllistämiseen julkisten hankintojen avulla. Suomessa julkisten hankintojen työllistämisehtoa on hyödynnetty vähäisesti, mikä selvitysten mukaan johtuu pääosin tiedon ja kokemusten puutteesta. Handu-hankkeessa koulutetaan ja tuetaan kuntien hankintayksiköitä sekä palveluiden tuottajia sosiaalisen näkökulmien hyödyntämisessä ja soveltamisessa. Hankkeelle perustetaan valtakunnallinen projektiryhmä, jonka tavoitteena on koordinoida ja koota yhteen alueellisesti tapahtuvaa kehitystyötä, jota tehdään ns. hankintapiloteissa hankkeeseen osallistuvissa kunnissa. Helsingin osahankkeen tavoitteena on tehdä toimintamalli, jonka tarkoituksena on tehdä työllistämisehdon käyttöönotosta mahdollisimman helppoa virastoille, liikelaitoksille, oppilaitoksille ja yrityksille. Malli kehitetään tiiviissä yhteistyössä hankintakeskuksen ja kilpailuja toteuttavien virastojen kanssa. Helsingin osahankkeessa pyritään toteuttamaan 3-5 kilpailutusta, jossa sovelletaan työllistämisehtoa ja/tai sosiaalisia kriteerejä. Helsingin edustaja osallistuu sekä valtakunnallisen että alueellisen projektiryhmän työskentelyyn.

2 Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 2 (6) Hanke toteuttaa Helsingin kaupungin strategiaohjelman tavoitteita nuorten työmarkkina-aseman parantamisesta ja työllistymisestä, syrjäytymisen ehkäisystä ja yhdenvertaisuuden edistämisestä. Helsingin osahankkeen kustannusarvio on euroa, josta EU:n ja valtion tukiosuus yhteensä euroa ja omarahoitusosuus euroa. hanke toteutetaan vuosina Hankekokonaisuutta koordinoi ja hallinnoi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) ja mukana ovat Helsingin lisäksi Espoon, Vantaan, Oulun ja Seinäjoen kaupungit sekä Kunnan Taitoa Oy, Kotkasta. Lisätiedot Mirja Eklund, EU-suunnittelija, puhelin: mirja.eklund(a)hel.fi Liitteet 1 Hankkeen tiivistelmä 2 Helsingin osahankkeen kuvaus 3 Helsingin osahankkeen budjetti Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano Otteet Ote Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) Otteen liitteet Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano Tiedoksi Kaupunginkanslia

3 Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 3 (6) 16 Osallistuminen EU:n Suomen rakennerahaston-ohjelman rahoittaman hankkeen "TENHO" toteuttamiseen HEL T Päätös Päätöksen perustelut Rakennus- ja ympäristötoimen päätti hyväksyä Helsingin kaupungin osallistumisen Suomen rakennerahastoohjelman ESR rahastosta rahoitettavan hankkeen TENHO - Elämäntaitoja nuorille taiteen keinoin toteuttamiseen. Samalla rakennus- ja ympäristötoimen päätti valtuuttaa nuorisoasiainkeskuksen toimimaan kaupungin edustajana kyseisessä hankkeessa ja allekirjoittamaan hankkeen toteuttamiseksi tarvittavat asiakirjat todeten lisäksi, että hankkeen kustannuksiin tulee varautua nuorisoasiankeskuksen talousarviossa ja taloussuunnitelmissa Hankkeessa toteutetaan ja kehitetään käytännön toiminnan ja tutkimuksen vuoropuheluna nuorten elämäntaitoja vahvistavaa työotetta, jossa käytetään taiteen tapana innostaa ja osallistaa nuoria sekä rakentaa yksilöllisiä jatkopolkuja. Helsingissä toimintateemana on sirkus. Hanke hyödyntää tutkitun ja paljon kiitosta saaneen Myrsky hankkeen kokemuksia. Hankkeessa noin 700 nuorta pääsee mukaan pitkäjänteiseen elämäntaitoja ja tulevaisuudenpolkuja vahvistavaan toimintaan. Hankeen tavoitteena on nuorten elämäntaitojen vahvistaminen, menetelmien ja toimintamallien kehittäminen, palveluverkon kehittäminen moniammatillisessa yhteistyössä, alan osaamisen kehittäminen ja mallinnettujen menetelmien ja toimintamallien levittäminen. Hankkeen hakijana ja päätoteuttajana toimii Suomen Lasten ja Nuorten Säätiö. Hanketta toteutetaan kuudella paikkakunnalla Helsingissä, Vantaalla, Tampereella, Varkaudessa, Oulussa ja Kajaanissa. Helsingin toimintaryhmiin otetaan kerralla 8-15 nuorta ja kokonaistavoite on nuorta, jotka tulevat joko nuorisoasiainkeskuksen toimintojen tai Vamos toiminnan kautta. Hanke toteuttaa Helsingin strategiaohjelman tavoitteita ja toimenpiteitä. Helsingin osuus hankkeen kustannuksista on yhteensä euroa hankkeen toteutuksen aikana vuosina

4 Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 4 (6) Lisätiedot Mirja Eklund, EU-suunnittelija, puhelin: mirja.eklund(a)hel.fi Liitteet 1 Nuorisoasiainkeskuksen esitys 2 Tenho ESR-hakemus 3 Tenho-hankkeen kustannusarvio ja rahoitus Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano Tiedoksi Nuorisoasiainkeskus Kaupunginkanslia

5 Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 5 (6) Pekka Sauri Mirja Eklund EU-suunnittelija Pöytäkirja on pidetty yleisesti nähtävänä Helsingin kaupungin kirjaamossa (Pohjoisesplanadi 11-13)

6 Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 6 (6) MUUTOKSENHAKUOHJEET 1 MUUTOKSENHAKUKIELTO Pöytäkirjan 15, 16 Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6) 13/2015 18.03.2015

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6) 13/2015 18.03.2015 Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6) 21 Osallistuminen EU:n Suomen rakennerahasto-ohjelman rahoittaman 6Aika-strategian rahoitushakuun hankkeella Helsinki Region Eco HUB HEL 2015-002408 T 02 05

Lisätiedot

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6) 19/2015 13.04.2015

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6) 19/2015 13.04.2015 Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6) 29 Osallistuminen EU:n Suomen rakennerahasto-ohjelman rahoittaman 6Aika-strategian Avoin osallisuus -kärkihankeen hakemukseen HEL 2015-004216 T 02 05 02 Päätös

Lisätiedot

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (8) 56/

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (8) 56/ Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (8) 79 Osallistuminen EU:n Erasmus+ rahoitusohjelman projektihakuun HEL 2015-011599 T 02 05 02 Päätös Päätöksen perustelut päätti hyväksyä Helsingin kaupungin osallistumisen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kaupunginkanslia Elinkeino-osasto Elinkeinojohtaja

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kaupunginkanslia Elinkeino-osasto Elinkeinojohtaja Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 6 n elinkeino-osaston maahanmuutto- ja työllisyyspalvelut -yksikön hankintaoikeuksien vahvistaminen HEL 2016-014401 T 00 01 00 Päätös päätti viitaten elinkeino-osaston

Lisätiedot

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6) 17/

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6) 17/ Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6) 47 Ylimmän johdon palkankorotusesitykset ja Hayvaativuusluokkamuutoksista aiheutuvat korotukset HEL 2013-014293 T 01 02 00 00 Päätös Päätöksen perustelut Kaupunginjohtaja

Lisätiedot

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6) 29/

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6) 29/ Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6) 42 Lausunto Etelä-Suomen aluehallintovirastolle alkoholiliikkeen sijaintipaikan asianmukaisuuden arvioinnista HEL 2015-005648 T 11 00 03 Kirje 020 170 2015

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Kaupunginkanslia 7/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Kaupunginkanslia 7/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 15 Kaupunginkanslian Microsoft Enterprise Agreement -sopimuksen mukaisten lisenssien hankinta HEL 2015-000807 T 02 08 02 01 Päätös Päätöksen perustelut Vs. kansliapäällikkö

Lisätiedot

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, kaupunginhallitus Otteet Otteen liitteet

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, kaupunginhallitus Otteet Otteen liitteet Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 91 Vallilan terveysteknologia-alan yrityskeskittymän kehittäminen (GE Healthcare Finland Oy) HEL 2014-015597 T 14 00 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti hyväksyä elinkeino-osaston

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Kaupunginkanslia 9/2014 28.02.2014

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Kaupunginkanslia 9/2014 28.02.2014 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 21 Siisti kesä! -hankkeeseen myönnetyn määrärahan jako virastoille 2014 HEL 2014-001315 T 02 02 02 Päätös Vs. kansliapäällikkö päätti myöntää, viitaten kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (10) 13/

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (10) 13/ Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (10) 36 Talousarviokohdan 1 39 15 Yleishallinnon muut menot ja tulot, vuoden 2014 määrärahan osoittaminen kaupunginkanslian elinkeino-osastolle HEL 2014-001013

Lisätiedot

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (5)

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (5) Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (5) 153 FinEst Link -aloite Helsingin ja Tallinnan välisten liikenneyhteyksien parantamiseksi HEL 2015-013756 T 04 03 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti valtuuttaa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Ympäristökeskus

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Ympäristökeskus Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 15 Eläinlääkäreiden tehtävänjaon määrääminen ympäristökeskuksessa HEL 2016-013237 T 00 01 00 Päätös päätti johtosäännön 9 :n 5-kohdan nojalla eläinlääkäreiden eläinlääkintähuoltolain

Lisätiedot

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6)

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6) Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6) 84 Kaupungin merkkipäivälahjakokonaisuuden uudistaminen HEL 2016-013498 T 01 02 03 00 Päätös Hallintolain 51 :n mukaisen virheen korjaaminen, LSM, 21.12.2016

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Tietokeskus

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Tietokeskus Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 17 Osallistuminen "Varainsiirtoveron asuntomarkkinavaikutukset" - hankkeen projektihakuun HEL 2016-012694 T 02 05 02 Päätös Päätöksen perustelut Tietokeskuksen johtaja

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Opetusvirasto 5/2014 Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Linjanjohtaja

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Opetusvirasto 5/2014 Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Linjanjohtaja Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 4 Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon oppisopimuskoulutuksen tietopuolisen koulutuksen ja tutkintotilaisuuksien hankinta HEL 2014-002443 T 02 08 02 01 Päätöksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Kaupunginkanslia 8/2014 Talous- ja suunnitteluosasto 19.02.2014 Rahoitusjohtaja

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Kaupunginkanslia 8/2014 Talous- ja suunnitteluosasto 19.02.2014 Rahoitusjohtaja Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 15 Pankkitilien avaaminen asuntotuotantotoimistolle, Asunto Oy Helsingin Kotisatama ja Asunto Oy Helsingin Leonsatama HEL 2014-001769 T 02 06 00 Päätös päätti asuntotuotantotoimiston

Lisätiedot

liittyvän painavan syyn vuoksi perusteltua.

liittyvän painavan syyn vuoksi perusteltua. Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 108 Päätös tonttia 28321/10 koskevan varauspäätöksen ehdon vähäisestä muuttamisesta HEL 2016-006854 T 10 01 01 00 Suonotkonkuja 1 Päätös Päätöksen perustelut Hakemus

Lisätiedot

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 10 Teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimusta koskevan paikallisen sopimuksen voimassaolon päättyminen HEL 2015-006676 T 01 00 01 00 Päätös Päätöksen perustelut

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kaupunginkanslia 8/2015 Tietotekniikka- ja viestintäosasto Tietotekniikka Tietotekniikkapäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kaupunginkanslia 8/2015 Tietotekniikka- ja viestintäosasto Tietotekniikka Tietotekniikkapäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 15 Työasemien hankinta sosiaali- ja terveysvirastolle HEL 2015-005047 T 02 08 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti oikeuttaa ICT-palvelupäällikön tilaamaan 52 kannettavaa

Lisätiedot

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (10)

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (10) Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (10) 75 Täyttölupien myöntäminen HEL 2016-007644 T 01 01 01 00 Päätös KJ RYJ Kaupunginkanslia Hankintakeskus Rakennusvirasto Kaupunginjohtaja päätti johtajistokäsittelyssä,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Hallinto- ja kehittämiskeskus/opev Kehittämisjohtaja

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Hallinto- ja kehittämiskeskus/opev Kehittämisjohtaja Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 14 n hallinnon ja keskitettyjen tukipalveluiden tulosbudjetin käyttösuunnitelman vahvistaminen vuodelle 2017 HEL 2017-003272 T 02 02 00 Päätös Päätöksen perustelut Va.

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2014 Helsingin Satama -liikelaitoksen jk

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2014 Helsingin Satama -liikelaitoksen jk Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2014 Kokousaika 9:00-9:27 Kokouspaikka Satamatalo Läsnä Jäsenet Luukkainen, Hannele Kanerva, Seppo Lohi, Jyrki Oker-Blom, Jan D Rauhansalo, Sanna Riihelä, Esko Terhen-Saarinen,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kaupunginkanslia

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kaupunginkanslia Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 76 Täyttölupien myöntäminen HEL 2017-006162 T 01 01 01 00 Päätös Kansliapäällikkö päätti, että seuraavat avoimet virat/toimet saadaan täyttää ehdolla, että palkanmäärittely

Lisätiedot

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (5)

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (5) Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (5) 127 Lausunto rikoksentorjuntaneuvostolle kansallisesta rikoksentorjuntaohjelmasta HEL 2016-007862 T 09 00 00 Päätös Lausunnonantajan saate Vs. kaupunginjohtaja

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 108 Haartmanin sairaalan ruokapalvelujen hankintaa valmistelevan ohjausryhmän ja projektiryhmän nimeäminen HEL 2016-007638 T 00 00 02 Päätös Ohjausryhmään: päätti nimetä

Lisätiedot

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (5)

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (5) Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (5) 13 Helsingin kaupungin ilmastotyöryhmän asettaminen HEL 2013-007804 T 00 00 02 Päätös Kaupunginjohtaja päätti johtajistokäsittelyssä asettaa työryhmän ilmastotyön

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 143 Selvitys sosiaali- ja terveysviraston tekstinkäsittelyn yhdistämisestä HUS-Servis -liikelaitokseen HEL 2016-010387 T 00 00 00 Päätös päätti perustaa ohjausryhmän

Lisätiedot

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (5)

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (5) Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (5) 36 Kaupungin edustajien nimeäminen Yhteinen kunnallistekninen työmaa -yhteistoimintasopimuksen mukaiseen ohjausryhmään ja koordinaatiotehtävään HEL 2016-012029

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kaupunginkanslia 14/2015 Talous- ja suunnitteluosasto 05.06.2015 Rahoitusjohtaja

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kaupunginkanslia 14/2015 Talous- ja suunnitteluosasto 05.06.2015 Rahoitusjohtaja Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 31 Helsingin kaupungin eräiden pankkitilien käyttäjät HEL 2015-006741 T 02 06 00 Päätös päätti, että jäljempänä mainittuja Helsingin kaupungin pankkitilejä saavat käyttää

Lisätiedot

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6) 12/

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6) 12/ Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6) 77 Edustus: Kansalaisjärjestöjen Ihmisoikeussäätiön seminaari juhlasalissa 29.9.2015 HEL 2015-008885 T 00 04 03 Päätös Kaupunginjohtaja päätti, että Kansalaisjärjestöjen

Lisätiedot

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (5) 42/

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (5) 42/ Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (5) 105 Lausunto luonnoksesta sisäisen turvallisuuden rahaston kansalliseksi toimenpano-ohjelmaksi 2014-2020 HEL 2014-008586 T 02 05 02 Päätös Päätöksen perustelut

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kaupunginkanslia Henkilöstöosasto Henkilöstöjohtaja

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kaupunginkanslia Henkilöstöosasto Henkilöstöjohtaja Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 13 Henkilöstöruokailusta perittävien ateriahintojen vahvistaminen vuodelle 2017 HEL 2016-013815 T 01 04 03 Päätös päättää vahvistaa perittävät uudet ateriahinnat 1.1.2017

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Kaupunginkanslia 15/2014 Elinkeino-osasto Elinkeinojohtaja

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Kaupunginkanslia 15/2014 Elinkeino-osasto Elinkeinojohtaja Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 57 Asumiskustannusten korvaaminen Belgiassa (Brysselin toimisto), Vihko Saara HEL 2014-009104 T 01 01 03 01 Vs. elinkeinojohtaja päätti viitaten yleiseen käytäntöön

Lisätiedot

19 Strategisten toimintalinjojen mukaisen täydennyskoulutuksen koordinointi; työryhmän päivittäminen

19 Strategisten toimintalinjojen mukaisen täydennyskoulutuksen koordinointi; työryhmän päivittäminen Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 19 Strategisten toimintalinjojen mukaisen täydennyskoulutuksen koordinointi; työryhmän päivittäminen HEL 2015-007141 T 00 00 02 Päätös Psykiatria- ja päihdepalvelujen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2014 Helsingin Satama -liikelaitoksen jk 09.12.2014

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2014 Helsingin Satama -liikelaitoksen jk 09.12.2014 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2014 Kokousaika 9:00-10.00 Kokouspaikka Satamatalo Läsnä Jäsenet Kanerva, Seppo Andersson, Annika Lohi, Jyrki Oker-Blom, Jan D Rauhansalo, Sanna Riihelä, Esko Terhen-Saarinen,

Lisätiedot

Otteet Otteen liitteet

Otteet Otteen liitteet Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 1 Etelän terveysasemien johtavan ylilääkärin pöytäkirjan nähtävilläolo vuonna 2014 Päätös päätti, että Etelän terveysasemien johtavan ylilääkärin pöytäkirjat pidetään

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto 1/2015 HKR-Rakennuttaja Tulosryhmän johtaja

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto 1/2015 HKR-Rakennuttaja Tulosryhmän johtaja Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 1 Rakennusviraston n tulosryhmän johtajan päätöspöytäkirja ja sen nähtävänä pitäminen vuonna 2015 Päätös päätti, että tulosryhmän johtajan päätöspöytäkirjan päätösvaltaan

Lisätiedot

Hankinnoilla työllistämisen malli

Hankinnoilla työllistämisen malli Hankinnoilla työllistämisen malli Strateginen tuki ja hankintojen kartoitus Työvoimapalvelut Strateginen suunnittelu ohjaa vastuullisten hankintojen toteuttamista. Esimerkiksi vastuullisia hankintoja

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Taloushallintopalvelu-liikelaitos 4/2015 10.02.2015

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Taloushallintopalvelu-liikelaitos 4/2015 10.02.2015 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 8 Genesys -kontaktienohjausjärjestelmän rakentaminen Helsingin kaupungin taloushallintopalveluille HEL 2014-010507 T 02 08 02 01 Päätös päätti tilata Genesys kontaktienohjausjärjestelmän

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2014 1 (5) Ympäristölautakunta Yj/6 20.05.2014

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2014 1 (5) Ympäristölautakunta Yj/6 20.05.2014 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2014 1 (5) 172 Ympäristölautakunnan lausunto Matti Niirasen ym. talousarvioaloitteesta nuorten kesätyöpaikkojen määrärahan korottamisesta HEL 2014-003356 T 00 00 03 Lausunto

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2016 Pelastuslautakunta

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2016 Pelastuslautakunta Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2016 Kokousaika 15:00-15:06 Kokouspaikka Keskuspelastusaseman neuvotteluhuone 338 Läsnä Jäsenet Raatikainen, Mika Olin, Venla Aivio, Sanna Eklund, Merja Huru, Nina Jauhiainen,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Rakennusvalvontavirasto 4/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Rakennusvalvontavirasto 4/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 10 Rakennusvalvontaviraston työhyvinvoinnin toimintasuunnitelman hyväksyminen vuodeksi 2015 HEL 2015-005265 T 01 04 05 Päätös Päätöksen perustelut hyväksyi rakennusvalvontaviraston

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 69 Rikos- ja riita-asioiden sovittelun yhteistyöryhmän asettaminen ja kokoonpano Helsingissä HEL 2017-002859 T 00 00 02 Päätös n virastopäällikkö on 6.3.2013, 68, asettanut

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kaupunginhallituksen tietotekniikkajaosto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kaupunginhallituksen tietotekniikkajaosto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1 (5) 26 Katsaus Euroopan Unionin osittain rahoittaman 6Aika - Avoimet ja älykkäät palvelut -strategian edistymiseen HEL 2014-011450 T 00 01 01 Päätös päätti merkitä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (8) Kaupunginkanslia 5/2015 Tietotekniikka- ja viestintäosasto Tietotekniikka 18.03.2015 Tietotekniikkapäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (8) Kaupunginkanslia 5/2015 Tietotekniikka- ja viestintäosasto Tietotekniikka 18.03.2015 Tietotekniikkapäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (8) 8 Hetan ja Lasken välisten liittymien muuttaminen XML-muotoon HEL 2015-003070 T 02 08 02 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti tilata Affecto Finland Oy:ltä tarjouksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto 1/2015 Talous- ja tukipalvelut Tukipalvelut 04.09.2015 Palvelupäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto 1/2015 Talous- ja tukipalvelut Tukipalvelut 04.09.2015 Palvelupäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 1 Sosiaali- ja terveysviraston palvelupäällikön pöytäkirjojen nähtävänä pitäminen vuonna 2015 Päätös Päätöksen perustelut -osaston tukipalvelut -yksikön palvelupäällikkö

Lisätiedot

Otteet Otteen liitteet

Otteet Otteen liitteet Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 1 Pöytäkirjan nähtäväpito päätös Päätös Perhe - ja sosiaalipalvelujen johtajalääkäri päätti, että johtajalääkärin pöytäkirjat pidetään Helsingin kaupungin kirjaamossa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (8) Kaupunginkanslia 19/2015 Oikeuspalvelut 20.03.2015 Kaupunginlakimies

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (8) Kaupunginkanslia 19/2015 Oikeuspalvelut 20.03.2015 Kaupunginlakimies Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (8) 52 Oikeudenkäynti häätöä koskevassa riita-asiassa HEL 2014-002255 T 03 01 01 Oike PK 20140027 Tuomioistuin Diaarinumero Kantaja Vastaaja päätti tehdä sovintosopimuksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Pelastuslaitos

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Pelastuslaitos Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 12 ten sivutoimisen ja vapaaehtoisen henkilöstön koulutusjärjestelmän kehittäminen, lausunto koulutuksen kehittämistyöryhmän esityksestä HEL 2016-004710 T 01 03 00 00

Lisätiedot

82 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL Päätös

82 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL Päätös Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 82 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL 2016-012076 HEL 2016-012076 T 13 02 01 Päätös Päätöksen perustelut ja ehdot päätti myöntää tutkimusluvan ********** tutkimuslupahakemukselle

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2015 Kaupunginhallituksen johtamisen jaosto 29.04.2015

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2015 Kaupunginhallituksen johtamisen jaosto 29.04.2015 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2015 Kokousaika 11:00-11:15 Kokouspaikka Kokous- ja kongressihotelli Majvik (Majvikintie 1, 02430 Masala) Läsnä Jäsenet Männistö, Lasse Honkasalo, Veronika Lindell, Harri

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Kaupunginkanslia 44/2014 Talous- ja suunnitteluosasto 12.12.2014 Rahoitusjohtaja

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Kaupunginkanslia 44/2014 Talous- ja suunnitteluosasto 12.12.2014 Rahoitusjohtaja Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 103 Jätkäsaaren Jätteen Putkikeräys Oy:n konsernitiliin käyttöoikeustilin luottolimiitin muuttaminen HEL 2013-006680 T 02 06 00 Päätös Päätöksen perustelut päätti, viitaten

Lisätiedot

69 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL Päätös. Nuorten palvelujen ja aikuissosiaalityön johtaja päätti myöntää tutkimusluvan

69 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL Päätös. Nuorten palvelujen ja aikuissosiaalityön johtaja päätti myöntää tutkimusluvan Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 69 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL 2016-011038 HEL 2016-011038 T 13 02 01 Päätös Päätöksen perustelut ja ehdot päätti myöntää tutkimusluvan professori **********

Lisätiedot

HELSINKI, SIPOO JA VANTAA PÖYTÄKIRJA 1/ Kaupunkisuunnittelulautakunnan kokoussali Kansakoulukatu 3

HELSINKI, SIPOO JA VANTAA PÖYTÄKIRJA 1/ Kaupunkisuunnittelulautakunnan kokoussali Kansakoulukatu 3 HELSINKI, SIPOO JA VANTAA PÖYTÄKIRJA 1/2012 1 Kokousaika Torstai 9.2.2012 klo 8.00-8.30 Kokouspaikka Kaupunkisuunnittelulautakunnan kokoussali Kansakoulukatu 3 Läsnä Jäsenet Rajajärvi Tuomas puheenjohtaja

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Sosiaali- ja terveysvirasto 51/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Sosiaali- ja terveysvirasto 51/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 157 Sosiaali- ja terveysviraston johtoryhmän nimeäminen HEL 2015-010540 T 00 00 02 Päätös päätti, kumoten asiasta 5.6.2015 114 tekemänsä päätöksen, nimetä sosiaali-

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 162 n ruotsinkielisten palveluiden työryhmän nimeäminen HEL 2016-011565 T 00 00 02 Päätös päätti nimetä sosiaali- ja terveysviraston ruotsinkielisten palvelujen työryhmän.

Lisätiedot

HELSINKI, SIPOO JA VANTAA PÖYTÄKIRJA 1/2011 1. Kaupunkisuunnittelulautakunnan kokoussali Kansakoulukatu 3

HELSINKI, SIPOO JA VANTAA PÖYTÄKIRJA 1/2011 1. Kaupunkisuunnittelulautakunnan kokoussali Kansakoulukatu 3 HELSINKI, SIPOO JA VANTAA PÖYTÄKIRJA 1/2011 1 Kokousaika Tiistaina 1.1.2011 klo 14.35 14.41 Kokouspaikka Kaupunkisuunnittelulautakunnan kokoussali Kansakoulukatu 3 Läsnä Jäsenet Rajajärvi Tuomas puheenjohtaja

Lisätiedot

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (5)

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (5) Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (5) 53 Edustus: 16th International Conference on Organized Molecular Films Helsingissä 25. - 29.7.2016 HEL 2016-004114 T 00 04 03 Päätös Päätöksen perustelut Vs.

Lisätiedot

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6) 37/

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6) 37/ Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6) 75 Lähiöprojektin johtoryhmän nimittäminen HEL 2015-012498 T 00 00 02 Päätös Kaupunginjohtaja päätti johtajistokäsittelyssä asettaa lähiöprojektille johtoryhmän

Lisätiedot

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (7) 22/

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (7) 22/ Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (7) 54 Turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahaston seurantakomitean vaihtuvan jäsenen ja varajäsenen nimeäminen HEL 2015-004801 T 00 01 06 Päätös päätti

Lisätiedot

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto, hankinnat Otteet Otteen liitteet

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto, hankinnat Otteet Otteen liitteet Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 7 Helsinki-infon jakelun tilaaminen vuodelle 2015 HEL 2015-000942 T 02 08 02 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti, että Helsingin kaupungin ja Itella Oy:n välinen kaupungin

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (5) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Stj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (5) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Stj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2015 1 (5) 88 Oy Apotti Ab -nimisen osakeyhtiön perustaminen HEL 2015-005879 T 00 00 00 Esitys esitti kaupunginhallitukselle seuraavaa: Kaupunginhallitus päättää hyväksyä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto Sairaala-, kuntoutus- ja hoivapalvelut Osastopäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto Sairaala-, kuntoutus- ja hoivapalvelut Osastopäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 47 Rintamaveteraanien fysioterapiapalvelujen hankinta optiokaudelle HEL 2014-005187 T 02 08 02 00 Päätös n sairaala-, kuntoutus- ja hoivapalvelut -osaston osastopäällikkö

Lisätiedot

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (5)

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (5) Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (5) 143 Lausunto ehdotuksesta valtionhallinnon viestintäsuositukseksi HEL 2016-010244 T 00 01 06 Päätös Päätöksen perustelut toteaa valtioneuvoston kanslialle lausuntonaan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Suomenkielinen työväenopisto

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Suomenkielinen työväenopisto Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 10, Maunulatalon irtokalusteiden minikilpailutus HEL 2016-009909 T 02 08 01 00 Päätös Päätöksen perustelut Suomenkielisen työväenopiston rehtori päätti hankintakeskuksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Sosiaali- ja terveysvirasto 10/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Sosiaali- ja terveysvirasto 10/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 51 Sairaalalääkäreiden työaikajaksot sekä päivystys- ja työaikakorvausten maksupäivät (Pysy001) HEL 2014-000640 T 01 02 00 00 päätti kumota sosiaali- ja terveysviraston

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Kaupunginkanslia 19/2014 Oikeuspalvelut Kaupunginlakimies

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Kaupunginkanslia 19/2014 Oikeuspalvelut Kaupunginlakimies Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 42 Oikeudenkäynnit maanvuokraa ym. koskevissa asioissa HEL 2013-004568 T 03 01 01 Päätös Tuomioistuin Kantaja Vastaajat Tuomioistuimen diaarinro:t Päätöksen perustelut

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Varhaiskasvatusvirasto

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Varhaiskasvatusvirasto Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 97 Laskujen käsittelyoikeuksien myöntäminen varhaiskasvatusvirastossa HEL 2016-000084 T 00 01 00 Päätös päätti myöntää laskujen hyväksymisoikeudet seuraavasti: Leikkipuistotoiminnan,

Lisätiedot

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6) 14/

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6) 14/ Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6) 22 Kaupunginvaltuuston päätös 29.8.2012, Helsingin hallinto-oikeuden päätös 12.4.2013 ja korkeimman hallinto-oikeuden päätös 5.2.2014 asemakaava-asiassa (piirustus

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2017 Nuorisolautakunta

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2017 Nuorisolautakunta Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2017 Kokousaika 17:00-18:07 Kokouspaikka Hietaniemenkatu 9 B Läsnä Jäsenet Kontio, Timo puheenjohtaja Chydenius, Jussi Ellenberg, Benjamin Isoaho, Olli Kantola, Helena saapui

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto 58/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto 58/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 173 Ortogeriatrisen osaston suunnittelutyöryhmän nimeäminen HEL 2015-011081 T 00 00 02 Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) ja sairaala-, kuntoutus- ja hoivapalvelujen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kaupunginkanslia

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kaupunginkanslia Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 25 Helsingin brändi-identiteetin, visuaalisen ilmeen ja graafisen ohjeiston luomiseen liittyvä palveluhankinta 2017 HEL 2017-002508 T 02 08 02 01 Päätös Päätöksen perustelut

Lisätiedot

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (9) 5/

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (9) 5/ Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (9) 36 Edustus: Toward a Science of Consciousness 2015 (TSC 2015) konferenssi Helsingissä 9. - 13.6.2015 HEL 2015-001774 T 00 04 03 Vs. kaupunginjohtaja päätti,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Liikennelaitos -liikelaitos (HKL)

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Liikennelaitos -liikelaitos (HKL) Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 49 Liikennelaitos -liikelaitoksen tulospalkkiojärjestelmä vuonna 2016 HEL 2016-003455 T 01 02 03 01 Päätös päätti ottaa liitteessä 1 olevan tulospalkkiojärjestelmän

Lisätiedot

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 152 Oikeudenkäynti maanvuokraa koskevassa riita-asiassa HEL 2015-011269 T 03 01 01 Oike PK 20152276 Vs. kaupunginlakimies päätti nostaa kanteen maanvuokraa koskevassa

Lisätiedot

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (7) 9/

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (7) 9/ Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (7) 27 Jätkäsaaren Pysäköinti Oy:n ylimääräinen yhtiökokous 23.2.2015 HEL 2015-000924 T 00 01 05 Päätös Päätöksen perustelut Vs. kaupunginjohtaja päätti kehottaa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Sosiaali- ja terveysvirasto 16/2015 Talous- ja tukipalvelut Osastopäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Sosiaali- ja terveysvirasto 16/2015 Talous- ja tukipalvelut Osastopäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 62 Henkilöstön edustajien nimeäminen -osaston yksiköiden johtoryhmiin HEL 2015-000957 T 00 00 02 Päätös -osaston osastopäällikkö päätti täydentää päästöstään 37, 10.2.2015

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 27 Sosiaali-ja terveysviraston talous- ja tukipalvelut -osaston henkilöstötoimikunnan nimeäminen HEL 2013-001904 T 01 04 00 01 Päätös päätti muuttaa päätöstään 3.9.2015

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Kaupunginkanslia 38/2014 Talous- ja suunnitteluosasto 29.10.2014 Rahoitusjohtaja

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Kaupunginkanslia 38/2014 Talous- ja suunnitteluosasto 29.10.2014 Rahoitusjohtaja Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 78 Innovaatiorahastosta rahoitettujen hankkeiden puolivuotisraportointi ja avustusten maksattaminen HEL 2013-015461 T 02 05 02 Päätös Kaupunginhallituksen 16.12.2013

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Nuorisoasiainkeskus Kehittämisosasto Kumppanuusyksikkö Kumppanuuspäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Nuorisoasiainkeskus Kehittämisosasto Kumppanuusyksikkö Kumppanuuspäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 75 Nuorten toimintaryhmä Keijun projektiavustus 2016 HEL 2016-011720 T 02 05 01 00 Päätös Päätöksen perustelut päätti myöntää nuorten toimintaryhmä Keijulle 1000 euron

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kaupunginkanslia

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kaupunginkanslia Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 10 Helsingin Markkinointi Oy:n ja kaupungin välinen vuoden 2016 palvelusopimus HEL 2016-000513 T 02 08 02 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti, viitaten päätökseensä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kaupunginkanslia 9/2014 Oikeuspalvelut Kaupunginlakimies

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kaupunginkanslia 9/2014 Oikeuspalvelut Kaupunginlakimies Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 17 Oikeudenkäynti julkista hankintaa koskevassa valitusasiassa HEL 2013-014784 T 03 01 01 Oike PK 20132422 Valittaja Tuomioistuimen diaarinro Hankintayksikkö merkitsi

Lisätiedot

Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Pohjanmaan maakunnan ESR-projektirahoituksen hakuohje

Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Pohjanmaan maakunnan ESR-projektirahoituksen hakuohje Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Pohjanmaan maakunnan ESR-projektirahoituksen hakuohje Hakuaika päättyy 16.2.2015 I Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 ohjelmakauden ESR-projektirahoitushaku

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tilakeskus Tilakeskuksen päällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tilakeskus Tilakeskuksen päällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 2 Rakennushankkeiden puhtaudenhallinnan asiantuntija- ja valvontapalvelut, puitesopimuksen siirto TPA Andersson Oy HEL 2015-012737 T 02 08 02 00 Päätös Päätöksen perustelut

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Rakennusvalvontavirasto 3/2015 25.03.2015

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Rakennusvalvontavirasto 3/2015 25.03.2015 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 8 Rakennusvalvontaviraston kaupunkikuvaosaston vakanssin 017608 pätevyysvaatimusten, tehtäväkohtaisen palkan ja hinnoitteluryhmän vahvistaminen 1.4.2015 lukien HEL 2015-003131

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveystoimiala Hallinto

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveystoimiala Hallinto Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 10 Sijaisten määrääminen sosiaali- ja terveystoimialan hallinnon palvelujen päälliköille HEL 2017-006530 T 00 01 00 Päätös päätti oikaista 6.6.2017 tehdyn päätöksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kaupunginkanslia Elinkeino-osasto Elinkeinojohtaja

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kaupunginkanslia Elinkeino-osasto Elinkeinojohtaja Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 58 Määrärahan myöntäminen Health Capital Helsingille ja Helsinki Business Hub Oy Ltd:lle life science -alan yritystoimintaa kehittävän hankkeen toteuttamiseksi HEL 2017-005504

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (8) Sosiaali- ja terveysvirasto 16/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (8) Sosiaali- ja terveysvirasto 16/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (8) 65 Terveys- ja hyvinvointikeskuksen toimintamallin suunnitteluryhmän asettaminen HEL 2015-004054 T 00 00 02 Päätös päättää nimetä seuraavat henkilöt terveys- ja hyvinvointikeskuksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 21/2016 1 (5) 4 Sijoituksen tekeminen Stadion-säätiön perustamaan perusparannusrahastoon HEL 2016-013212 T 02 05 05 Päätösehdotus päättää esittää kaupunginhallitukselle seuraavaa:

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Sosiaali- ja terveysvirasto 9/2015 Perhe- ja sosiaalipalvelut Lastensuojelun johtaja

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Sosiaali- ja terveysvirasto 9/2015 Perhe- ja sosiaalipalvelut Lastensuojelun johtaja Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 15 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL 2015-002679 HEL 2015-002679 T 13 02 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti myöntää tutkimusluvan ********** tutkimukselle "Arviointi-

Lisätiedot

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (5)

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (5) Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (5) 13 Lastenkulttuurikeskus Musikantit ry:n avustuksen maksatuksen aikaistaminen HEL 2016-000330 T 02 05 01 00 Päätös Päätöksen perustelut Vs. kaupunginjohtaja

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto 12/2015 Katu- ja puisto-osasto Osastopäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto 12/2015 Katu- ja puisto-osasto Osastopäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 14 Toteuttamissopimus, Valtatien 7 Helsinki - Vaalimaa (Porvoonväylä) meluntorjunnan parantaminen Jakomäen kohdalla HEL 2012-009909 T 08 00 08 Päätös päätti allekirjoittaa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Kaupunginkanslia 35/2015 Oikeuspalvelut Kaupunginlakimies

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Kaupunginkanslia 35/2015 Oikeuspalvelut Kaupunginlakimies Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 86 Oikeudenkäynti asemakaavaa koskevassa valituslupahakemus- ja valitusasiassa HEL 2012-014151 T 03 01 01 Oike pk 20122455 Diaarinumero Valittajat Vs. kaupunginlakimies

Lisätiedot

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6)

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6) Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6) 12 Yleisten kirjastojen konsortion ohjausryhmän asettaminen vuosille 2017-2019 HEL 2013-010767 T 00 01 06 Päätös Kaupunginjohtaja päätti johtajistokäsittelyssä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Sosiaali- ja terveysvirasto 37/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Sosiaali- ja terveysvirasto 37/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 180 Määräys huollon tarpeen selvittämisestä lastensuojelun johtavalle sosiaalityöntekijälle ja sosiaalityöntekijälle HEL 2014-010566 T 05 00 01 Päätös Päätöksen perustelut

Lisätiedot

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (5)

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (5) Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (5) 38 Edustus: Working with Cultural Objects and Manuscripts Symposium Helsingissä 5. - 6.6.2017 HEL 2017-003963 T 00 04 03 Päätös Päätöksen perustelut Vs. kaupunginjohtaja

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Kaupunginkanslia 22/2014 Talous- ja suunnitteluosasto 09.06.2014 Rahoitusjohtaja

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Kaupunginkanslia 22/2014 Talous- ja suunnitteluosasto 09.06.2014 Rahoitusjohtaja Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 48 Kiinnitysvakuuden pantinhaltijan suostumus erään tontin pinta-alan muuttamiseen HEL 2014-007127 T 02 05 03 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti merkitä tiedoksi,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 8/ (5) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Stj/

Helsingin kaupunki Esityslista 8/ (5) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Stj/ Helsingin kaupunki Esityslista 8/2017 1 (5) 1 Oy Apotti Ab:n osakassopimuksen ja yhtiöjärjestyksen muuttaminen sekä uusien osakkaiden liittyminen asiakas- ja potilastietojärjestelmän käyttäjiksi HEL 2017-003483

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto 9/2015 Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Toimialarehtori, Palvelu ja viestintä

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto 9/2015 Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Toimialarehtori, Palvelu ja viestintä Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 9 Koulutuspäällikkö, tekstiili- ja vaatetusala, työavain 25-1158-15 HEL 2015-010812 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Toimialarehtori päätti kokonaisarvion perusteella

Lisätiedot

11.11.2014 Asukkaat paikalliskehittäjinä Merja Rossi Hämeen ELY-keskus

11.11.2014 Asukkaat paikalliskehittäjinä Merja Rossi Hämeen ELY-keskus Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma 11.11.2014 Asukkaat paikalliskehittäjinä Merja Rossi Hämeen ELY-keskus Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma

Lisätiedot