PARADIGMA. Lapin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan työryhmä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "PARADIGMA. Lapin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan työryhmä"

Transkriptio

1 PARADIGMA { Lapin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan työryhmä

2 Ñ Ñ Ñ Tänä syksynä Lapin yliopiston oikeustieteelliseen tiedekuntaan perustetaan uudenlainen työryhmä, jonka tavoi;eena on työllistää tiedekunnan opiskelijoita, tehostaa tiedekunnan toimintaa ja kehi;ää yliopistotoimintaa yleensä. Uuden tutkintorakenteen myötä oikeustieteellinen tutkinto tulee muu;umaan aiemmin tunnetusta, ja tämä tuo mukanaan rakenteellisia muutoksia niin kurssien kuin käytännön opetuksenkin suhteen. Muutoksiin reagoimiseksi katsotaan, e;ä tiedekunta tarvitsee kehi;yäkseen myös uudenlaista osano;oa opiskelijoilta. Tähän saakka opiskelijoiden tuki- ja etujärjestöinä ovat toimineet yliopistotasolla LYY ja tiedekuntatasolla Artikla ry sekä ELSA Rovaniemi. Nyt edellä maini;ujen lisäksi kentälle lisätään Paradigma.

3 Lähtökohta Perustetaan Lapin yliopiston oikeustieteelliseen tiedekuntaan opiskelijoista koostuva työryhmä, joka tekee töitä tiedekunnalle. Yliopisto palkkaa ryhmään 12 henkilöä. Ryhmä organisoi oman toimintansa ja tukee tiedekunnan varsinaista henkilökuntaa sekä suori;aa tiedekunnalta ryhmälle anne;uja töitä ja tehtäviä. Ryhmä pyrkii järjestäytymään kuten oikea lakialan yritys ja näin tarjoamaan ryhmän jäsenille parhaan mahdollisen lähtökohdan työelämään suuntautumiselle. Ryhmä muodostaa tiedekuntaan uudenlaisen toiminnallisen kokonaisuuden ainejärjestö Artikla Ry:n sekä ELSA Rovaniemen rinnalle. Ryhmä pyrkii toimimaan harmoniassa näiden organisaatioiden rinnalla ja mahdollisuuksien mukaan edistämään positiivista opiskeluympäristöä mm. osallistumalla em. ainejärjestöjen toimintaan.

4 Rakenne (12 opiskelijaa) Commander Commander / Assistant team : CAT TEAM 1 O1 O2 Senior / Junior TEAM 2 O3 O4 TEAM 3 O5 O6 Assistant TEAM 4 O7 O8 TEAM 5 O9 O10

5 Osaston toiminta Commander / Assistant team : CAT CAT : Commander / Assistant Team Hallinnollinen & operatiivinen yksikkö Tehtävät: - Toimii osaston hallinnollisena yksikkönä - Toimii ylemmän tahon (tiedekunta) yhteysryhmänä ja raportoi säännöllisesti ylöspäin ryhmän toiminnasta - O;aa vastaan ja jakaa tehtävät työpareille - Hoitaa osaston käytännön asiat (sijaisuus yms järjestelyt) - Ohjaa osaston toimintaa yleisesti ja toimii tukena ja apuna alemille yksikölle - Tekee mahdollisuuksien pui;eissa myös itse tiedekunnalta saatavia tehtäviä

6 Osaston toiminta TEAM X : Operatiivinen / suoridava yksikkö TEAM X Koostuu kahdesta (2) opiskelijasta, vanhemmasta ja nuoremmasta tieteenharjoi;ajasta O1 O2 Yksikölle määritellään oikeudenalat, jonka alle kuuluvia tehtäviä ja töitä yksikkö hoitaa. ESIM. TEAM1: Kauppaoikeus & velvoiteoikeus Seniori / Juniori Hoitaa yksikölle anne;uja tiedekunnan tehtäviä sekä CAT:in määri;ämiä osaston sisäisiä tehtäviä Yksikkö jakaa tehtävät ja opiskelijat sopivat keskenään sekä tehtävien suori;amisesta e;ä parin yleisestä toiminnasta Kykenee itsenäiseen toimintaan. Vanhempi opiskelija toimii yksikön vastuuhenkilönä ja raportoi säännöllisesti CAT yksikölle.

7 Rekrytointi Osaston jäsenillä edellytetään olevan 90 suorite;ua opintopiste;ä Yliopistolla järjestetään rekrytointia varten avoin haku, CAT vastaano;aa työhakemukset ja dekaani haasta;elee hakijat tehtäviin Haasta;eluiden perusteella valitaan kuhunkin tehtävään parhaat ja sopivimmat yksilöt. Valintaperusteina käytetään mm. seuraavia kriteerejä 1. Opintomenestys 2. Aiempi työkokemus 3. Kirjallisen hakemuksen muoto/laatu/sisältö 4. Hakijan esille tuoma yleistietämyksen taso 5. Hakijan esille tuoma (tehtäviin kuuluva) erityistietämyksen taso 6. Hakijan motivoituneisuus ja mahdollisuudet osallistua (mm. asuinpaikka) Palkkaus, koeaika ja työaika sovitaan erikseen rekrytoinnin yhteydessä Alustava ajatus on, e;ä työtä tehdään n. 10h/vko, jo;a se ei häiritse opintoja Hakemukset tulee lähe;ää sähköpostitse mennessä osoi;eeseen

8 Yhteystiedot Patrik Johansson Oik.yo tutkimusavustaja / harjoi;elija Lapin yliopisto puh patrik.johansson@ulapland.fi

Yri$äjyysvalmennus. Kokonaisuuden tavoi$eet

Yri$äjyysvalmennus. Kokonaisuuden tavoi$eet Yri$äjyysvalmennus Kokonaisuuden tavoi$eet Saada 7etoa, taitoa ja tahoa yri$äjänä toimimiselle, onnistumiselle ja kasvamiselle Onnistumisen eväitä yri$äjänä Taito perustaa yritys Osaamista rakentaa toimiva

Lisätiedot

Rekrytointi ja henkilöstöhallinto

Rekrytointi ja henkilöstöhallinto Rekrytointi ja henkilöstöhallinto ValueFramen käyttäjäpäivät 30.11.2010 Riitta Kemppainen, ValueFrame Oy Esityksen sisältö 1 Rekrytointi 2 Henkilöstöhallinto 3 Resurssien haku 4 Usein kysyttyä Sivu 2 Rekrytointi

Lisätiedot

Opiskelijoiden palvelut ja neuvonta Helsingin yliopistossa

Opiskelijoiden palvelut ja neuvonta Helsingin yliopistossa Opiskelijoiden palvelut ja neuvonta Helsingin yliopistossa Minna Kaartinen-Koutaniemi Urhean oppilaitostapaaminen 17.4.2013 19.4.2013 1 Palvelut ja neuvonta Yleinen opiskelijaneuvonta palvelee henkilökohtaisesti,

Lisätiedot

TET työelämä tutuksi. Juniori kohtaa seniorin

TET työelämä tutuksi. Juniori kohtaa seniorin TET työelämä tutuksi Juniori kohtaa seniorin Työelämä tutuksi TET eli työelämään tutustuminen on yläasteen ja lukion oppilaille järjestettävä opetussuunnitelman mukainen työelämään tutustumisjakso. Sen

Lisätiedot

Myynnin ja markkinoinnin kehittäminen, Turku 2016

Myynnin ja markkinoinnin kehittäminen, Turku 2016 Myynnin ja markkinoinnin kehittäminen, Turku 2016 Koulutusten toteuttajat Tilaaja: Varsinais-Suomen ELY-keskus Valvoja: Varsinais-Suomen TE-toimisto Koulutuksen järjestäjä: Primetieto Oy Hakijat: Varsinaissuomalaiset

Lisätiedot

HOPS ja opintojen suunnittelu

HOPS ja opintojen suunnittelu HOPS ja opintojen suunnittelu Hanna-Mari Kivinen, 8.12.2010 Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta, Fysiikan laitos Mikä ihmeen HOPS? HOPS eli Henkilökohtainen OPintoSuunnitelma HOPS kuuluu 1.8.2005

Lisätiedot

Kuntarekryjärjestelmän viestipohjien tagit 12.8.2014

Kuntarekryjärjestelmän viestipohjien tagit 12.8.2014 Kuntarekryjärjestelmän viestipohjien tagit 12.8.2014 Työnhakijan tietojen tagit (=hakulomakkeen kentät) = Vastaanottajan (työnhakija tai työntekijä) -kentät Henkilötiedot; Sukunimi Henkilötiedot; Etunimi

Lisätiedot

Avoin ammattiopisto. Stadin ammattiopiston avointen opintojen toimintamalli

Avoin ammattiopisto. Stadin ammattiopiston avointen opintojen toimintamalli Avoin ammattiopisto Stadin ammattiopiston avointen opintojen toimintamalli Taustaa Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymän Nuorten tuki hanke Ohjaamo malli Nuorten pitkäkestoinen ohjaus ja tuki http://avoinammattiopisto.ning.com/page/ohjaamo-1

Lisätiedot

Kasvatustieteiden laitoksen hyvä käytänne

Kasvatustieteiden laitoksen hyvä käytänne Kasvatustieteiden laitoksen hyvä käytänne Opiskelijoiden osallistaminen laitoksen toimintaan Lehtori Elina Oksanen, opiskelijat Elina Liinamaa ja Amélie Martikainen Kasvatustieteiden laitos (laitosten

Lisätiedot

9. lk vanhempainilta. Ti 8.9.2015 klo 18.00

9. lk vanhempainilta. Ti 8.9.2015 klo 18.00 9. lk vanhempainilta Ti 8.9.2015 klo 18.00 TET eli työelämään tutustuminen Linnainmaan TET 7.-18.9.2015 Päivittäinen työaika 6 h, viikottainen työaika enintään 30 h Työaika mielellään klo 8-14 tai 9-15

Lisätiedot

ORIENTOIVAT OPINNOT 2 VUONNA 2010 OPINTOTUKI

ORIENTOIVAT OPINNOT 2 VUONNA 2010 OPINTOTUKI ORIENTOIVAT OPINNOT 2 VUONNA 2010 OPINTOTUKI OPINTOTUKI ON opintoraha asumislisä lainantakaus lainavähennysoikeus 2 TUKIAJAT Yliopistotutkintoon ( tukiajat 1.8.2005 alkaen) Opinto oikeus pelkästään alempaan

Lisätiedot

Sopimuksen mukaiset koulutuksen järjestäjät: Kuopion kaupunki Kasvun ja oppimisen palvelualue, lukiokoulutus/ Kuopion lukiot

Sopimuksen mukaiset koulutuksen järjestäjät: Kuopion kaupunki Kasvun ja oppimisen palvelualue, lukiokoulutus/ Kuopion lukiot 1/5 TOISEN ASTEEN KOULUTUKSEN YHTEISTYÖSOPIMUS Juankosken sivistyslautakunta 25.3.2014 15, liite 9 Tällä sopimuksella seuraavat osapuolet sopivat Kuopion alueen toisen asteen yleissivistävän ja ammatillisen

Lisätiedot

OPISKELIJOIDEN KESÄTYÖKYSELY 2009

OPISKELIJOIDEN KESÄTYÖKYSELY 2009 OPISKELIJOIDEN KESÄTYÖKYSELY 2009, n = 315 1 Tiivistettynä 2 Keskeiset tulokset 3 Kuvat 1 TIIVISTETTYNÄ Rakennusalaa opiskelee yliopistotasolla enemmän ja lahjakkaampaa ainesta kuin aikoihin. Työnteko

Lisätiedot

Haku neuropsykologian erikoispsykologin koulutukseen 2016 2019 erikoistumiskoulutus 70 op, Helsingin yliopisto

Haku neuropsykologian erikoispsykologin koulutukseen 2016 2019 erikoistumiskoulutus 70 op, Helsingin yliopisto Haku neuropsykologian erikoispsykologin koulutukseen 2016 2019 erikoistumiskoulutus 70 op, Helsingin yliopisto Yliopistojen erikoistumiskoulutukset ovat korkeakoulututkinnon jälkeen suoritettaviksi tarkoitettuja,

Lisätiedot

Syöpäpotilaan moniammatillinen hoitoketju - erikoistumiskoulutus

Syöpäpotilaan moniammatillinen hoitoketju - erikoistumiskoulutus Turun Ammattikorkeakoulu Syöpäpotilaan moniammatillinen hoitoketju - erikoistumiskoulutus Ajankohta 05.09.2019-25.09.2020 Päivämäärät ovat alustavia Missä Joukahaisenkatu 3, Turku. Hinta 1500 (alv 0%),

Lisätiedot

Tarinainstituutin. -koulutus

Tarinainstituutin. -koulutus Tarinainstituutin -koulutus Kuvaoriginaali: Linnunradan mittaaja, Juhani Tammenpää Sinulle, joka työskentelet ryhmien kanssa sovellusalueina työnohjaus, terapia, kasvatus, koulutus, taide, seurakuntatyö

Lisätiedot

Syöpäpotilaan moniammatillinen hoitoketju - erikoistumiskoulutus

Syöpäpotilaan moniammatillinen hoitoketju - erikoistumiskoulutus Turun Ammattikorkeakoulu Syöpäpotilaan moniammatillinen hoitoketju - erikoistumiskoulutus Ajankohta 05.09.2019-25.09.2020 Päivämäärät ovat alustavia Missä Joukahaisenkatu 3, Turku. Hinta 1500 (alv 0%),

Lisätiedot

Hakeminen ja hakeutuminen oppisopimuskoulutukseen

Hakeminen ja hakeutuminen oppisopimuskoulutukseen Hakeminen ja hakeutuminen oppisopimuskoulutukseen Luokka Prosessin tarkoitus Prosessin omistaja Prosessin asiakkaat ja sidosryhmät Prosessin asiakastarpeet ja -odotukset Prosessin lähtötilanne Prosessin

Lisätiedot

Tutkintorakenteen uudistaminen. Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät, Rovaniemi Johtaja Hannu Sirén

Tutkintorakenteen uudistaminen. Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät, Rovaniemi Johtaja Hannu Sirén Tutkintorakenteen uudistaminen Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät, Rovaniemi Johtaja Hannu Sirén 13.10.2011 Hallitusohjelma Koulutustarjonta mitoitetaan kansakunnan sivistystarpeiden ja työmarkkinoiden

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Kasvatustieteiden tiedekunnan maisteritason erillinen opiskelijavalinta kauppatieteiden kandidaateille kevät 2014 Kasvatustieteiden maisterin tutkinto Valintaperusteet 1. Yleistä Joustava opintopolun kasvatuspsykologian

Lisätiedot

USKONTOTIETEEN HOPS. Humanistinen tiedekunta

USKONTOTIETEEN HOPS. Humanistinen tiedekunta USKONTOTIETEEN HOPS Humanistinen tiedekunta ORIENTOIVIEN OPINTOJEN HOPS (2 op) Jakson aikana opiskelija hankkii valmiudet opintojensa aloittamiseen ja tutkintonsa suunnitteluun sekä tutustuu opiskeluympäristöönsä

Lisätiedot

Tampereen teknillinen yliopisto (TTY)

Tampereen teknillinen yliopisto (TTY) Tampereen teknillinen yliopisto (TTY) Tekniikkaa ihmisen ja ympäristön hyväksi TTY:n opintotarjonta 24.9.2014 Kaisa Niskanen TTY Opiskelijapalvelut Perustettu vuonna 1965 Toiminut säätiömuotoisena vuoden

Lisätiedot

LEADERSHIP IS NOT ABOUT COMPETITION. FOR US IT MEANS BEING OPEN AND SEIZING OPPORTUNITIES.

LEADERSHIP IS NOT ABOUT COMPETITION. FOR US IT MEANS BEING OPEN AND SEIZING OPPORTUNITIES. LEADERSHIP IS NOT ABOUT COMPETITION. FOR US IT MEANS BEING OPEN AND SEIZING OPPORTUNITIES. TkK Opintosuunnan hakeminen Tekniikan ja innovaatiojohtamisen yksikkö 10.4.2018 /Elina Alho Opinto-oikeus WebOodi

Lisätiedot

Helsingin yliopiston Opettajien akatemian kriteerit

Helsingin yliopiston Opettajien akatemian kriteerit n kriteerit 1. Oman opetus- ja ohjausosaamisen jatkuva kehittäminen Erinomaisuus näkyy mm. siten, että opettaja arvioi ja kehittää systemaattisesti opettamiseen ja ohjaukseen liittyvää omaa toimintaansa

Lisätiedot

Syöpäpotilaan moniammatillinen hoitoketju - erikoistumiskoulutus

Syöpäpotilaan moniammatillinen hoitoketju - erikoistumiskoulutus Turun Ammattikorkeakoulu Syöpäpotilaan moniammatillinen hoitoketju - erikoistumiskoulutus Ajankohta 05.09.2019-25.09.2020 Päivämäärät ovat alustavia Missä Joukahaisenkatu 3, Turku. Hinta 1500 (alv 0%),

Lisätiedot

neuvontapalveluja ja liikekumppanuustukea kaupallisiin kehitysmaahankkeisiin

neuvontapalveluja ja liikekumppanuustukea kaupallisiin kehitysmaahankkeisiin neuvontapalveluja ja liikekumppanuustukea kaupallisiin kehitysmaahankkeisiin Liikekumppanuusohjelma Finnpartnership Ulkoasiainministeriön rahoittama ja Finnfundin hallinnoima. Tavoitteena lisätä suomalaisten

Lisätiedot

Uraohjaus korkeakouluopinnoissa 01.12.2011 Valmis tutkinto työelämävalttina -hankkeenpäätösseminaari, Oulu

Uraohjaus korkeakouluopinnoissa 01.12.2011 Valmis tutkinto työelämävalttina -hankkeenpäätösseminaari, Oulu Uraohjaus korkeakouluopinnoissa 01.12.2011 Valmis tutkinto työelämävalttina -hankkeenpäätösseminaari, Oulu Uraryhmä toiminta Taiteiden tiedekunnassa - Uraryhmä aloitti syksyllä 2010 - Osallistujia 6-8

Lisätiedot

14 17.02.2016. Seuraavien tehtävien osalta esitetään tehtäväalan ja tehtävämäärityksen uudelleen määrittely:

14 17.02.2016. Seuraavien tehtävien osalta esitetään tehtäväalan ja tehtävämäärityksen uudelleen määrittely: Filosofisen tiedekunnan tiedekuntaneuvosto 14 17.02.2016 Tiedekunnassa vapautuneiden tehtävien tehtäväalan ja tehtävämäärityksen uudelleenmäärittelyn hyväksyminen Valmistelija hallintopäällikkö Kari Korhonen

Lisätiedot

Kieli- ja kulttuuritietoinen opetus 1-15 op OPH

Kieli- ja kulttuuritietoinen opetus 1-15 op OPH Kieli- ja kulttuuritietoinen opetus 1-15 op OPH 2017 2018 Opettajankoulutuslaitoksen Sat@Oppi järjestää yhteistyössä opettajankoulutuslaitoksen Rauman ja Turun yksiköiden kanssa ensisijassa perusopetuksen

Lisätiedot

MAISTERIKOULUTUS 2015 VALINTAPERUSTEET Konetekniikka

MAISTERIKOULUTUS 2015 VALINTAPERUSTEET Konetekniikka MAISTERIKOULUTUS 2015 VALINTAPERUSTEET Konetekniikka Haku maisterikoulutukseen (Oulun yliopisto) ( 15.12.2014 klo 08:00 30.1.2015 klo 15:00 ) Hakija voi hakea vain yhteen teknillisen tiedekunnan maisteriohjelmaan

Lisätiedot

Leirisairaalan ylilääkäri ja lääkinnän varapäällikkö

Leirisairaalan ylilääkäri ja lääkinnän varapäällikkö Leirisairaalan ylilääkäri ja lääkinnän varapäällikkö Pestin kesto: 15.1.2018 31.8.2018 Raportointi 3.8.2017-31.8.2018 Koulutus: Laillistettu lääkäri (yleislääketieteen, anestesiologian tai traumatologian

Lisätiedot

Ympärivuotisen opiskelun edistäminen 17.3.2014. Eva Maria Raudasoja Johtaja Koulutuspalvelut

Ympärivuotisen opiskelun edistäminen 17.3.2014. Eva Maria Raudasoja Johtaja Koulutuspalvelut Ympärivuotisen opiskelun edistäminen 17.3.2014 Eva Maria Raudasoja Johtaja Koulutuspalvelut Koulutuksen strateginen toimenpideohjelma Opintopolkujen esteettömyyden arviointi Koulutuksen vastuuhenkilöiden

Lisätiedot

Poolian palkkatutkimus 2011

Poolian palkkatutkimus 2011 Poolian palkkatutkimus 2011 Palkkatutkimuksen taustoja Palkkatutkimuksen tarkoituksena oli kartoittaa työnhakijoidemme nykyistä palkkatasoa ja verrata sitä heidän koulutukseensa ja työkokemukseensa sekä

Lisätiedot

Sosiaalipedagogiikan maisteriopinnot, 120 op erillisvalinta, kevät 2015

Sosiaalipedagogiikan maisteriopinnot, 120 op erillisvalinta, kevät 2015 Sosiaalipedagogiikan maisteriopinnot, 120 op erillisvalinta, kevät 2015 Sosiaalipedagogiikka on tieteenala, joka yhdistää kasvatustieteellisen ja yhteiskuntatieteellisen näkökulman. Se tarkastelee kasvun

Lisätiedot

liikekumppanuustukea ja neuvontapalveluja tuonnin lisäämiseksi kehitysmaista

liikekumppanuustukea ja neuvontapalveluja tuonnin lisäämiseksi kehitysmaista liikekumppanuustukea ja neuvontapalveluja tuonnin lisäämiseksi kehitysmaista 20. elokuuta 2007 Liikekumppanuusohjelma Finnpartnership Ulkoasiainministeriön rahoittama ja Finnfundin hallinnoima ohjelma.

Lisätiedot

Lukion tuntijakokokeilu. Heikki Blom Opetusneuvos Opetus- ja kulttuuriministeriö

Lukion tuntijakokokeilu. Heikki Blom Opetusneuvos Opetus- ja kulttuuriministeriö Lukion tuntijakokokeilu Heikki Blom Opetusneuvos Opetus- ja kulttuuriministeriö 3.11.2016 Uskalla kokeilla lukion uusi kehittämisohjelma Opetus- ja kulttuuriministeriö on käynnistänyt yhteistyössä Opetushallituksen

Lisätiedot

Poolian Palkkatutkimus 2013 05/2013

Poolian Palkkatutkimus 2013 05/2013 Poolian Palkkatutkimus 2013 05/2013 Palkkatutkimuksen taustoja Palkkatutkimuksen tarkoituksena oli kartoittaa työnhakijoidemme nykyistä palkkatasoa ja verrata sitä heidän koulutukseensa ja työkokemukseensa

Lisätiedot

Tiedotustilaisuus 12.8.2013

Tiedotustilaisuus 12.8.2013 Hae CAD-osaaja- tai Energiaasiantuntija koulutukseen Tiedotustilaisuus 12.8.2013 Koulutusten toteuttajat Tilaaja: Pirkanmaan ELY-keskus Valvoja: Pirkanmaan TE-toimisto Koulutuksen järjestäjä: Primetieto

Lisätiedot

Kopo-koulutus. 8.2.2011 Mikko Punkari & Joachim Kratochvil Hallituksen korkeakoulupoliittiset vastaavat Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta

Kopo-koulutus. 8.2.2011 Mikko Punkari & Joachim Kratochvil Hallituksen korkeakoulupoliittiset vastaavat Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta Kopo-koulutus 8.2.2011 Mikko Punkari & Joachim Kratochvil Hallituksen korkeakoulupoliittiset vastaavat Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta Mikä on kopo-vastaava? Kopo valvoo, että opiskelijan oikeudet

Lisätiedot

Työhakemuksen täyttäminen Näin haet työtä Seurelta

Työhakemuksen täyttäminen Näin haet työtä Seurelta Työhakemuksen täyttäminen Näin haet työtä Seurelta 1. Selaa työpaikkoja Löydät Seuren avoimet työpaikat kotisivultamme seure.fi kohdasta HAE TYÖTÄ Voit hakea työpaikkoja toimialan, kaupungin ja työn luonteen

Lisätiedot

Mistä uudet osaajat infra-alalle. alalle?

Mistä uudet osaajat infra-alalle. alalle? Mistä uudet osaajat infra-alalle alalle? Panu Tuominen projektipäällikkö MANK ry Tausta MANK:n pitkäaikainen huoli Ala ikääntyy Heikko vetovoima Mistä uudet osaajat? Projektin kesto 2014 2015 1 Ongelma

Lisätiedot

Tutkinnot Tutkinnon osia ja tutkintotavoitteisia opiskelupolkuja

Tutkinnot Tutkinnon osia ja tutkintotavoitteisia opiskelupolkuja Tutkinnot Tutkinnon osia ja tutkintotavoitteisia opiskelupolkuja Satu Helin, TtT Avoimen yliopiston johtaja Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto Perustelut ja tausta tutkintotavoitteisten opiskelupolkujen

Lisätiedot

Tieteenalaa tukevien opintokokonaisuuksien hakuohjeet ja valintaperusteet, kevät 2018

Tieteenalaa tukevien opintokokonaisuuksien hakuohjeet ja valintaperusteet, kevät 2018 Tieteenalaa tukevien opintokokonaisuuksien hakuohjeet ja valintaperusteet, kevät 2018 Sisällys 1. Yleistietoa tieteenalaa tukevista opintokokonaisuuksista... 1 2. Hakuohjeet... 1 3. Valintamenettely...

Lisätiedot

B 14/11 2 Vuoden 2012 kansainvälisten hakujen valmistelu: kv-maisteriohjelmien valintaperusteet

B 14/11 2 Vuoden 2012 kansainvälisten hakujen valmistelu: kv-maisteriohjelmien valintaperusteet Tiedekuntaneuvosto 5/11 23.5.2011 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTA A A 11/11 1 Kokouksen päätösvaltaisuus OPINTOASIAINPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTA B B 13/11 1 Oulun yliopiston teknillisen tiedekunnan tutkintosääntö

Lisätiedot

Poolian palkkatutkimus 2012

Poolian palkkatutkimus 2012 Poolian palkkatutkimus 2012 Palkkatutkimuksen taustoja Palkkatutkimuksen tarkoituksena oli kartoittaa työnhakijoidemme nykyistä palkkatasoa ja verrata sitä heidän koulutukseensa ja työkokemukseensa sekä

Lisätiedot

Taideteollisen korkeakoulun ja Aalto-yliopiston näkökulmia

Taideteollisen korkeakoulun ja Aalto-yliopiston näkökulmia Kansallinen Bologna-seurantaseminaari, Dipoli 25.5.2009 Opetussuunnitelmatyön haasteet ja mahdollisuudet yliopistolakiuudistuksen ja korkeakoulutuksen rakenteellisen kehittämisen yhteydessä Taideteollisen

Lisätiedot

VASTUULLINEN KESÄDUUNI 2011 -KYSELY

VASTUULLINEN KESÄDUUNI 2011 -KYSELY VASTUULLINEN KESÄDUUNI 20 -KYSELY TUTKIMUKSEN TOTEUTTAMINEN 3.5.20 kesäduuni 20 - kysely / T-Media Oy 2 TAUSTAMUUTTUJAT Mukana vastuullinen kesäduuni 20 -kampanjassa Työnantajan tyyppi Työnantajan koko

Lisätiedot

Käsityön taiteen perusopetus UUDET RYHMÄT ALKAVAT SYKSYLLÄ 2017 SYVENTÄVÄT OPINNOT, E172514

Käsityön taiteen perusopetus UUDET RYHMÄT ALKAVAT SYKSYLLÄ 2017 SYVENTÄVÄT OPINNOT, E172514 Haku Käsityön taiteen syventäviin opintoihin Sivu 1 / 9 Käsityön taiteen perusopetus UUDET RYHMÄT ALKAVAT SYKSYLLÄ 2017 SYVENTÄVÄT OPINNOT, E172514 Opetus perustuu Opetushallituksen visuaalisten taiteiden

Lisätiedot

Lapin innovaa)oassisten- - valmennuksen hakuinfossa esiin nousseita kysymyksiä ja vastauksia:

Lapin innovaa)oassisten- - valmennuksen hakuinfossa esiin nousseita kysymyksiä ja vastauksia: Lapin innovaa)oassisten- - valmennuksen hakuinfossa 26.3.2015 esiin nousseita kysymyksiä ja vastauksia: Onko Lapin innovaa)oassisten- - valmennus tarkoite5u ylemmän amma-korkeakoulu- tutkinnon suori5aneille?

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN PALAUTE JA ARVIOINTIJÄRJESTELMÄ OIKEUSTIETEIDEN TIEDEKUNNASSA. (I) Opintojaksopalaute. (E) Maistereiden uraseuranta kysely

PERUSOPETUKSEN PALAUTE JA ARVIOINTIJÄRJESTELMÄ OIKEUSTIETEIDEN TIEDEKUNNASSA. (I) Opintojaksopalaute. (E) Maistereiden uraseuranta kysely PERUSOPETUKSEN PALAUTE JA ARVIOINTIJÄRJESTELMÄ OIKEUSTIETEIDEN TIEDEKUNNASSA (A) Hops ja tuutorointikysely Jakautuu (VIII) Vaihtoopiskelu (B) Notaarikysely OPINTOPOLKUKYSELY Yleinen osa MUU PALAUTE Erityinen

Lisätiedot

Tietojenkäsittelytieteet Tutkinto-ohjelman info. Henrik Hedberg (Heli Alatalo)

Tietojenkäsittelytieteet Tutkinto-ohjelman info. Henrik Hedberg (Heli Alatalo) Tietojenkäsittelytieteet Tutkinto-ohjelman info Henrik Hedberg (Heli Alatalo) Orientoivat opinnot 810020Y, 2 op Orientaatioviikko Teemaluennot Pienryhmätoiminta Omaopettajatapaamiset Henkilökohtainen opintosuunnitelma

Lisätiedot

Paneelikeskustelu arjen tasaarvosta. Case: Itä-Suomen yliopisto

Paneelikeskustelu arjen tasaarvosta. Case: Itä-Suomen yliopisto Paneelikeskustelu arjen tasaarvosta yliopistossa Case: Itä-Suomen yliopisto - Pj. Henkilöstöjohtaja Jouni Kekäle - Professori Riitta Ahonen - Tutkija Pirjo Pöllänen - Luottamusmies Lea Kervinen - Amanuenssi

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON KIELIPOLITIIKAN TOIMENPIDEOHJELMA

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON KIELIPOLITIIKAN TOIMENPIDEOHJELMA JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON KIELIPOLITIIKAN TOIMENPIDEOHJELMA 2015 2016 Rehtorin päätös 22.4.2015 SISÄLTÖ 1 Yliopisto työympäristönä...1 2 Yliopisto opiskeluympäristönä...4 3 Yliopisto yhteiskunnallisena vaikuttajana...6

Lisätiedot

Aineenopettajan koulutuksen uusien opiskelijoiden info

Aineenopettajan koulutuksen uusien opiskelijoiden info Aineenopettajan koulutuksen uusien opiskelijoiden info 15.6.2016 http://www.helsinki.fi/okl/koulutukset/aineenopettajan/uudet_opiskelijat.html INFO 15.6.2016 Opettajan pedagogisten opintojen opiskelijavalinta

Lisätiedot

Palkkaa yliopisto-opiskelija! Harjoitteluopas työnantajalle. Lampila Satu, Jurvakainen Anne, Pesonen Johanna ja Liimatainen Jaana O.

Palkkaa yliopisto-opiskelija! Harjoitteluopas työnantajalle. Lampila Satu, Jurvakainen Anne, Pesonen Johanna ja Liimatainen Jaana O. Palkkaayliopisto-opiskelija! Harjoitteluopastyönantajalle LampilaSatu,JurvakainenAnne,PesonenJohannajaLiimatainenJaanaO. Oulunyliopisto Yliopisto-opintojentyöelämäintegraatio-hanke 2012 Sisällysluettelo

Lisätiedot

TYÖNOHJAAJAKOULUTUS, VALMENTAVALLA TYÖOTTEELLA, NLP-VIITEKEHYKSESSÄ OP

TYÖNOHJAAJAKOULUTUS, VALMENTAVALLA TYÖOTTEELLA, NLP-VIITEKEHYKSESSÄ OP TYÖNOHJAAJAKOULUTUS, VALMENTAVALLA TYÖOTTEELLA, NLP-VIITEKEHYKSESSÄ 2018-2019 60 OP TYÖNOHJAAJA-KOULUTUS (5.) 2018-2019 KOUVOLASSA Porstua järjestää valmentavaan työotteeseen ja NLP viitekehykseen painottuvan

Lisätiedot

Miten kannattaa palvelut kerätä, kun tavoitteena on valmistua akuuttilääketieteen erikoislääkäriksi TYKS ERVA alueelta

Miten kannattaa palvelut kerätä, kun tavoitteena on valmistua akuuttilääketieteen erikoislääkäriksi TYKS ERVA alueelta 1 Miten kannattaa palvelut kerätä, kun tavoitteena on valmistua akuuttilääketieteen erikoislääkäriksi TYKS ERVA alueelta Akuuttilääketiede hyväksyttiin omaksi erikoisalakseen 1.1 2013 ja samasta päivästä

Lisätiedot

HELSINGIN YLIOPISTO Lääketieteellinen tiedekunta Opetustaidon arviointi

HELSINGIN YLIOPISTO Lääketieteellinen tiedekunta Opetustaidon arviointi HELSINGIN YLIOPISTO Lääketieteellinen tiedekunta Opetustaidon arviointi Helsingin yliopiston opintoasiainneuvosto on 22.5.2017 päättänyt seuraavaa opetustaidon arvioinnista: Opetustaito arvioidaan Helsingin

Lisätiedot

Virva Viljanen, varapuheenjohtaja Ilona Häsänen Timo Kovala Mikko Mononen Matti Vähä-Heikkilä Kukka-Maaria Wessman

Virva Viljanen, varapuheenjohtaja Ilona Häsänen Timo Kovala Mikko Mononen Matti Vähä-Heikkilä Kukka-Maaria Wessman Sivu 1/6 Pöytäkirja Aika: 12. kesäkuuta 2014 klo 9.15 Paikka: Läsnä jäsenet: Läsnä muut: Turku-sali, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 Turku Jussi Nieminen, puheenjohtaja Virva Viljanen, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

TIEDONHANKINNAN JA HALLINNAN OPETUS AVOIMEN TIEDON KESKUKSESSA

TIEDONHANKINNAN JA HALLINNAN OPETUS AVOIMEN TIEDON KESKUKSESSA TIEDONHANKINNAN JA HALLINNAN OPETUS AVOIMEN TIEDON KESKUKSESSA Mirja Laitinen Tietopalvelupäällikkö, pedagoginen johtaja 4.10.2016 Tiedonhankinnan ja hallinnan opetuksen tavoitteet OPS2017 Rehtorin linjaukset:

Lisätiedot

Korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistaminen, vaihe II

Korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistaminen, vaihe II Korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistaminen, vaihe II Miksi opiskelijavalintoja uudistetaan (OKM) Opiskelijavalintoja uudistamalla pyritään alentamaan korkeakouluopintojen aloittamisikää, saamaan

Lisätiedot

LAPIN YLIOPISTO KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA OPETUS- JA KASVATUSALAN TÄYDENNYSKOULUTUSYKSIKKÖ. ERILLISET OPETTAJAN PEDAGOGISET OPINNOT 60 op

LAPIN YLIOPISTO KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA OPETUS- JA KASVATUSALAN TÄYDENNYSKOULUTUSYKSIKKÖ. ERILLISET OPETTAJAN PEDAGOGISET OPINNOT 60 op LAPIN YLIOPISTO KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA OPETUS- JA KASVATUSALAN TÄYDENNYSKOULUTUSYKSIKKÖ ERILLISET OPETTAJAN PEDAGOGISET OPINNOT 60 op Pedagogiset opinnot antavat opiskelijalle valmiuksia toimia erilaisissa

Lisätiedot

Osaavan työvoiman rekrytointi Kainuuseen -hanke Tiedotustilaisuus

Osaavan työvoiman rekrytointi Kainuuseen -hanke Tiedotustilaisuus Osaavan työvoiman rekrytointi Kainuuseen -hanke Tiedotustilaisuus 13.6.2017 13.6.2017 Hankkeen taustaa Valtuustoaloite Kainuussa pitkään jatkanut negatiivinen muuttotase vaatii erityistoimenpiteitä tilanteen

Lisätiedot

TYÖHYVINVOINTI- KYSELY MATEMAATTIS- LUONNONTIETEELLINEN TIEDEKUNTA TIETOJENKÄSITTELY- TIETEEN LAITOS

TYÖHYVINVOINTI- KYSELY MATEMAATTIS- LUONNONTIETEELLINEN TIEDEKUNTA TIETOJENKÄSITTELY- TIETEEN LAITOS TYÖHYVINVOINTI- KYSELY MATEMAATTIS- LUONNONTIETEELLINEN TIEDEKUNTA TIETOJENKÄSITTELY- TIETEEN LAITOS 2015-2013 Työhyvinvointikysely Taustatiedot Sukupuoli: 10 8 69.0 % 72.5 % 6 4 31.0 % 27.5 % 2 Nainen

Lisätiedot

SIVUAINEHAKU KTK:n opiskelijoille kevät

SIVUAINEHAKU KTK:n opiskelijoille kevät SIVUAINEHAKU KTK:n opiskelijoille kevät 2018 2.2.2018 Millä perusteella valitsen sivuaineen? Suosikkiaine vai kehittämisen paikka Työelämärelevanssi Mitä voi opiskella myöhemminkin elinikäinen oppiminen

Lisätiedot

Taloustieteiden tiedekunnan maisteritason erillinen opiskelijavalinta 2014

Taloustieteiden tiedekunnan maisteritason erillinen opiskelijavalinta 2014 1. Maisteriohjelman nimi Taloustieteiden tiedekunnan maisteritason erillinen opiskelijavalinta 2014 Kauppatieteiden maisterin tutkinto Valintaperusteet 2. Maisteriohjelman yleiskuvaus Maisteritason erillisessä

Lisätiedot

Lakimieskoulutus EU:ssa

Lakimieskoulutus EU:ssa Lakimieskoulutus EU:ssa Skotlanti Tietolähde: The Law Society of Scotland huhtikuu 2014 KUVAUS Skotlannin KANSALLISESTA LAKIMIESKOULUTUSJÄRJESTELMÄSTÄ 1. Ammattiin pääsy Korkea-asteen koulutus / yliopistotason

Lisätiedot

Johdanto. Strategia on hyväksytty edustajiston kokouksessa 15.4.2010.

Johdanto. Strategia on hyväksytty edustajiston kokouksessa 15.4.2010. STRATEGIA 2015 Johdanto Strategian tarkoitus on ohjata ylioppilaskunnan toimintaa ja päätöksentekoa. Ylioppilaskunnan toimijat vaihtuvat useasti, joten keskeiset tavoitteet ja toimintatavat on syytä kirjata

Lisätiedot

Osaajia yritysten tarpeisiin - Lapin kasvupalvelupilotti. Lapin ELY-keskus ja TE-toimisto

Osaajia yritysten tarpeisiin - Lapin kasvupalvelupilotti. Lapin ELY-keskus ja TE-toimisto Osaajia yritysten tarpeisiin - Lapin kasvupalvelupilotti Lapin ELY-keskus ja TE-toimisto PILOTIN TARVE JA TAVOITTEET Tavoitteena on vastata työvoiman saatavuusongelmaan sekä synnyttää ja kehittää markkinoita.

Lisätiedot

Tervetuloa työpaikkakouluttajien valmennukseen!

Tervetuloa työpaikkakouluttajien valmennukseen! OPPISOPIMUS Tervetuloa työpaikkakouluttajien valmennukseen! KEUDA 1 1.4.2015 OPPISOPIMUS Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Omistajakunnat Järvenpää, Kerava, Mäntsälä, Nurmijärvi, Pornainen, Tuusula sekä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Tukkutori 4/2015 02.03.2015

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Tukkutori 4/2015 02.03.2015 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 4 Hietalahden kauppahallin myyntipaikkojen avoin haku HEL 2015-000415 T 02 08 02 00 Päätös päätti vuokrata myyntipaikan nro 11 ja 14 Stiina Kuismalle perustettavan yrityksen

Lisätiedot

6Aika: Kestävän kaupunkikehittämisen ESR-haku Infotilaisuus 13.2, Helsinki

6Aika: Kestävän kaupunkikehittämisen ESR-haku Infotilaisuus 13.2, Helsinki 6Aika: Kestävän kaupunkikehittämisen ESR-haku 15.2.-12.4.17 Infotilaisuus 13.2, Helsinki Ohjelma 6Aika-strategian esittely ja kuutoskaupunkien odotukset ESRpilottihankkeille Asko Räsänen, Vantaan kaupunki

Lisätiedot

TYÖPAIKALLA JÄRJESTETTÄVÄ KOULUTUS. Koulutussopimus ja oppisopimus molempi parempi!

TYÖPAIKALLA JÄRJESTETTÄVÄ KOULUTUS. Koulutussopimus ja oppisopimus molempi parempi! TYÖPAIKALLA JÄRJESTETTÄVÄ KOULUTUS Koulutussopimus ja oppisopimus molempi parempi! Uudistunut ammatillinen koulutus Yksi tapa suorittaa tutkinto Yhteishaku ja jatkuva haku Yksilölliset opintopolut, HOKS

Lisätiedot

MOLEMPI PAREMPI! Oppisopimus & Koulutussopimuksen joustava ja yksilöllinen yhdisteleminen työpaikalla. Salla Kivelä & Susanne Forsberg

MOLEMPI PAREMPI! Oppisopimus & Koulutussopimuksen joustava ja yksilöllinen yhdisteleminen työpaikalla. Salla Kivelä & Susanne Forsberg MOLEMPI PAREMPI! Oppisopimus & Koulutussopimuksen joustava ja yksilöllinen yhdisteleminen työpaikalla Salla Kivelä & Susanne Forsberg UUDISTUNUT AMMATILLINEN KOULUTUS Yksi tapa suorittaa tutkinto Yhteishaku

Lisätiedot

Tavoitteena tutkinto

Tavoitteena tutkinto Tavoitteena tutkinto Helsingin yliopiston Opintojen suunnittelu Opintoja suunnitellessa on hyvä pohtia mitä ja miksi haluat opiskella millaisia tavoitteita sinulla on millainen olet opiskelijana miten

Lisätiedot

9. LK VANHEMPAINILTA. Ti klo 18.00

9. LK VANHEMPAINILTA. Ti klo 18.00 9. LK VANHEMPAINILTA Ti 30.8.2016 klo 18.00 TET eli työelämään tutustuminen Linnainmaan TET 12.-23.9.2016. Päivittäinen työaika 6 h, viikottainen työaika enintään 30 h. Työaika mielellään klo 8-14 tai

Lisätiedot

Karelia on Osaava maailma. Osaavia ammattilaisia työelämään! Kareliassa on osaamista ja asiantuntijoita, joiden kädenjälki näkyy työelämässä.

Karelia on Osaava maailma. Osaavia ammattilaisia työelämään! Kareliassa on osaamista ja asiantuntijoita, joiden kädenjälki näkyy työelämässä. Karelia on Osaava maailma Osaavia ammattilaisia työelämään! Kareliassa on osaamista ja asiantuntijoita, joiden kädenjälki näkyy työelämässä. Opiskelu Kareliassa - Teoria Käytäntö - Kansainvälisty huoletta!

Lisätiedot

Kuvataiteen syventävät sivuaineopinnot 60 op, Lapin avoin yliopisto (HUOM! Alustava, muutokset mahdollisia, aikataulut täydentyvät pikkuhiljaa.

Kuvataiteen syventävät sivuaineopinnot 60 op, Lapin avoin yliopisto (HUOM! Alustava, muutokset mahdollisia, aikataulut täydentyvät pikkuhiljaa. Kuvataiteen syventävät sivuaineopinnot 60 op, Lapin avoin yliopisto (HUOM! Alustava, muutokset mahdollisia, aikataulut täydentyvät pikkuhiljaa.) Opintotyyppi Syventäviä opintoja Koulutusala Kuvataideala

Lisätiedot

Vaasan yliopisto Vaasan kauppakorkeakoulu 1968 Vaasan korkeakoulu 1980 Vaasan yliopisto 1991

Vaasan yliopisto Vaasan kauppakorkeakoulu 1968 Vaasan korkeakoulu 1980 Vaasan yliopisto 1991 Vaasan yliopisto Vaasan kauppakorkeakoulu 1968 Vaasan korkeakoulu 1980 Vaasan yliopisto 1991 Kolme tiedekuntaa: Filosofinen tiedekunta Kauppatieteellinen tiedekunta Teknillinen tiedekunta 2 Suurimpia kauppatieteellisen

Lisätiedot

Kopokoulutus (ja muuta mukavaa) Koposektori Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta 1.2.2014

Kopokoulutus (ja muuta mukavaa) Koposektori Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta 1.2.2014 Kopokoulutus (ja muuta mukavaa) Koposektori Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta 1.2.2014 Tervetuloa koulutuspolitiikan ihmeellisille vesille! Sisältö Osa I Verkko, johon olet takertunut Osa II Kopon

Lisätiedot

HARJOITTELU VUONNA Tiedotustilaisuus ke klo

HARJOITTELU VUONNA Tiedotustilaisuus ke klo TAMPEREEN YLIOPISTO Kasvatustieteiden tiedekunta Elinikäisen oppimisen ja kasvatuksen koulutus HARJOITTELU VUONNA 2018 Tiedotustilaisuus ke 22.11.2017 klo 15.00-16 (Virta 114) Harjoittelu osana opintoja

Lisätiedot

Osaamispisteet ja opintosuoritusten eurooppalainen siirtojärjestelmä (ECVET) ammatillisessa koulutuksessa

Osaamispisteet ja opintosuoritusten eurooppalainen siirtojärjestelmä (ECVET) ammatillisessa koulutuksessa Osaamispisteet ja opintosuoritusten eurooppalainen siirtojärjestelmä (ECVET) ammatillisessa koulutuksessa ECVET tulee, oletko valmis! seminaarisarja 13.9.2013 Opetusneuvos Hanna Autere 29.8.2013 Mikä on

Lisätiedot

Henkilökohtaistamisen prosessi

Henkilökohtaistamisen prosessi Henkilökohtaistamisen prosessi Henkilökohtaistaminen, osaamisen osoittaminen ja osaamisen arviointi ammatillisen koulutuksen reformin mukaisesti Tampere 14-15.11.2017 Henkilökohtaistaminen ennen reformia

Lisätiedot

Suuntana Yhdysvallat

Suuntana Yhdysvallat Suuntana Yhdysvallat Fulbright Centerin stipendit tutkijoille ja tutkijakoulutettaville Karoliina Kokko, ohjelmapäällikkö Tutkijakoulujen liikkuvuusseminaari 3.2.2010 Fulbright Center Tehtävänä on edistää

Lisätiedot

Ratkaisukeskeinen ja toiminnallinen työnohjaajakoulutus 60 op

Ratkaisukeskeinen ja toiminnallinen työnohjaajakoulutus 60 op Turun Ammattikorkeakoulu Ratkaisukeskeinen ja toiminnallinen työnohjaajakoulutus 60 op Ajankohta 22.05.2018-28.04.2020 Missä Turun AMK, Ruiskatu 8, Turku Hinta 4800 + alv 24% (yhteensä 5952 ). Koulutuksen

Lisätiedot

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 76/2006 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 26/2008 18.4.2008 Asia Korvausvaatimus Virasto yliopisto Korvausvaatimus Yliopisto on määrättävä maksamaan A:lle 24 kuukauden palkkaa

Lisätiedot

www.helsinki.fi/bio/ Fresh Experts -ohjelma yksityiskohtaisesti

www.helsinki.fi/bio/ Fresh Experts -ohjelma yksityiskohtaisesti Helsingin yliopiston bio- ja ympäristötieteellisen tiedekunnan Fresh Experts -ohjelma maistereille 2010 2011 Opiskelija - Olet meille tärkeä. Valmistu ja hyppää mukaan Fresh Experts -ohjelmaan! Herätys

Lisätiedot

MaA Joachim Kratochvil Koulutuspoliittinen asiantuntija Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta

MaA Joachim Kratochvil Koulutuspoliittinen asiantuntija Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta MaA103 1.12.2015 Joachim Kratochvil Koulutuspoliittinen asiantuntija Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta Hallinnon opiskelijaedustaja (halloped). Kaikkien kausi alkaa 1.1.2016 ja päättyy 31.12.2017 Jokaisella

Lisätiedot

Koulutuskeskus Sedun työelämäyhteistyön kehittämisjaksot / työelämäjaksot lukuvuonna

Koulutuskeskus Sedun työelämäyhteistyön kehittämisjaksot / työelämäjaksot lukuvuonna Koulutuskeskus Sedun työelämäyhteistyön kehittämisjaksot / työelämäjaksot lukuvuonna 2014 2015 Koulutuskeskus Sedun henkilöstöllä on mahdollisuus hakea jatkuvalla haulla työelämäyhteistyön kehittämisjaksolle

Lisätiedot

MIELENTERVEYS ON ELÄMÄNTAITOA

MIELENTERVEYS ON ELÄMÄNTAITOA MIELENTERVEYS ON ELÄMÄNTAITOA turvaverkon varmistaminen mielen- terveystaitojen oppiminen yhteisöllisen oppilaitoskulttuurin rakentaminen HYVINVOIVA OPPILAITOS voimavarojen tunnistaminen ja vahvistaminen

Lisätiedot

Teologinen tutkinto ja työelämä - Urasuunnitteluluento

Teologinen tutkinto ja työelämä - Urasuunnitteluluento Teologinen tutkinto ja työelämä - Urasuunnitteluluento 18.3.2008 Kaisa-Liisa Pehkonen-Suoranta, työelämäyhteyksien suunnittelija / Teologinen tiedekunta Valintoja ja urasuunnittelua Mikä opinnoissasi on

Lisätiedot

Tähtää korkiammalle. #korkiakoulu2019

Tähtää korkiammalle. #korkiakoulu2019 Tähtää korkiammalle. #korkiakoulu2019 2 Korkiakoulu on Korkian konsultoinnin Talent-ohjelma, jonka tavoitteena on antaa uransa alkuvaiheessa oleville tulevaisuuden lupauksille ymmärrystä siitä, minkälaista

Lisätiedot

Yliopiston hallinto, säännöt ja muuta kopon arkea

Yliopiston hallinto, säännöt ja muuta kopon arkea Yliopiston hallinto, säännöt ja muuta kopon arkea Koposektorikoulutus Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta Järjestöseminaari 2.2.2013 Jenna Anttonen, Antti Seppänen & Maria Rytkönen Sisältö Osa I Verkko,

Lisätiedot

SOSIAALINEN MEDIA TYÖNHAUSSA

SOSIAALINEN MEDIA TYÖNHAUSSA SOSIAALINEN MEDIA TYÖNHAUSSA MMA-risteily 3.10.2015 Martti Kuusanmäki COO & FOUNDER martti@duunitori.fi 050 413 7667 kuusanmaki MARTTI KUUSANMÄKI COO & FOUNDER +358 50 413 7667 martti@duunitori.fi @kuusanmaki

Lisätiedot

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Esimerkkejä opintopoluista aineopinnot syksyllä 2015 tai keväällä 2016 aloittaville. Aineopinnot 35 op koostuvat: A 1. Yhteiset sisältöopinnot

Lisätiedot

Yksilölliset opintopolut mahdollistava opetussuunnitelma. Kertomus erään oppilaitoksen erään tutkinnon opetussuunnitelmatyöstä

Yksilölliset opintopolut mahdollistava opetussuunnitelma. Kertomus erään oppilaitoksen erään tutkinnon opetussuunnitelmatyöstä Yksilölliset opintopolut mahdollistava opetussuunnitelma Kertomus erään oppilaitoksen erään tutkinnon opetussuunnitelmatyöstä Yhdessä hankkeen tavoitteet Porvoon Ammattiopistossa Läpäisyn tehostaminen

Lisätiedot

Avoimien yliopistoopintojen

Avoimien yliopistoopintojen www.helsinki.fi/avoin Avoimien yliopistoopintojen kysyntä Koulutustarveselvitys pääkaupunkiseudulla 2011 Koulutustarveselvitys pääkaupunkiseudulla hankkeen lähtökohta ja tausta avointen yliopisto-opintojen

Lisätiedot

Työntekijän palkkaaminen Kirsti Paloniemi - Henkilöstötieto Oy

Työntekijän palkkaaminen Kirsti Paloniemi - Henkilöstötieto Oy Työntekijän palkkaaminen 25.10.2017 Kirsti Paloniemi - Henkilöstötieto Oy Uuden työntekijän tarve? Toimiako yksin vai toiminko työantajana ja kasvatan yritystä? Kysynnän ja tarjonnan suhde? Kasvaako yritys

Lisätiedot

TYÖELÄMÄOPINNOT laaja-alainen maisteriohjelma. Info kevät 2018

TYÖELÄMÄOPINNOT laaja-alainen maisteriohjelma. Info kevät 2018 TYÖELÄMÄOPINNOT laaja-alainen maisteriohjelma Info kevät 2018 Työelämäopinn ot 10 op keväällä 2018 Harjoittelua 200 h, pedagogista ryhmäohjausta 8 h verkossa/optimassa tai seminaareissa sekä itsenäistä

Lisätiedot

Kuvataiteilija (AMK) Turun Ammattikorkeakoulu. Koulutusohjelma Kuvataiteen koulutus (monimuoto) Koulutustyyppi Monimuotototeutus

Kuvataiteilija (AMK) Turun Ammattikorkeakoulu. Koulutusohjelma Kuvataiteen koulutus (monimuoto) Koulutustyyppi Monimuotototeutus Turun Ammattikorkeakoulu Kuvataiteilija (AMK) Koulutusohjelma Kuvataiteen koulutus (monimuoto) Koulutustyyppi Monimuotototeutus Hakijat/aloituspaikat -/8 (v. 2019), 75/5 (v. 2015) Tutkintonimike Kuvataiteilija

Lisätiedot