Sopimustyöryhmän raportti

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Sopimustyöryhmän raportti"

Transkriptio

1 Sopimustyöryhmän raportti Visa Hiltunen, Tuija Tammelin, Riku Valleala, Pekka Olsbo, Sami Määttä ja Mikko Aro JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO

2 TAUSTAA Edellinen tutkimusaineistojen hallinnointia käsitellyt työryhmä totesi raportissaan, että Yliopiston varoin hankitut tai yliopistolla palvelussuhteessa aikaansaadut aineelliset tutkimusaineistot kuuluvat yliopistolle. Tämä on lähtökohtana myös nyt kyseessä olevan tutkimusaineistotyöryhmän työlle. Edelleen ongelmaksi tunnistetaan edellisen työryhmän tavoin, että tekijänoikeudelliset kysymykset voivat hämärtää tätä tulkintaa, sillä lähtökohtaisesti tekijänoikeudella suojatut teokset ovat tekijänsä eli tässä tapauksessa tutkijan määräysvallan alaisia. Tutkimusaineistoihin nimittäin sisältyy usein sekä tekijänoikeudella suojattuja että suojaamattomia osia teoskynnyksen ollessa alhainen varsinkin kirjallisten teosten osalta. Usein rajanveto tekijänoikeussuojan kattavuuden osalta on hankalaa ja varsinkin riitatilanteissa tutkijat ovat taipuvaisia tulkitsemaan omaa määräysvaltaansa tutkimusaineistoihinsa laajasti. Yliopiston toiminnan kannalta on keskeistä varmistaa tutkimusaineistojen käytettävyys ja tutkimustoiminnan jatkuvuus. Erityisen tärkeää käytettävyyden varmistaminen on tilanteissa, joissa tutkijaryhmän etenemismahdollisuudet riippuvat siitä, onko koko aiemmin kerätty aineisto tutkijaryhmän käytössä. Toisaalta esimerkiksi väitöskirja-aineistot voivat olla hyvinkin henkilöityneitä tiettyyn tutkijaan eikä muiden tutkijoiden kiinnostus näihin aineistoihin ole aina niin akuuttia. Lähtökohtaisesti kaikkien aineistojen tulisi kuitenkin olla yliopistoyhteisön käytössä. Tutkimusaineistoihin liittyvät kysymykset aktualisoituvat usein tilanteissa, joissa aineiston kerännyt tutkija vaihtaa työpaikkaa tai riitaantuu muiden tutkijoiden kanssa. Ongelmien välttämiseksi tutkimusaineistoja koskevien pelisääntöjen tulisikin olla selvillä jo siinä vaiheessa, kun muutoksia ei vielä ole näköpiirissä. TUTKIMUSAINEISTOJA KÄSITTELEVÄT SOPIMUKSET ERI TILANTEISSA Pääsääntöisesti aineistojen keräämistilanteet voidaan jakaa kahteen osaan riippuen siitä onko osallisena ulkopuolisia organisaatioita. Tutkimukset, joissa ei ole osallisena ulkopuolisia organisaatioita Aineistoa voidaan kerätä pelkästään Jyväskylän yliopiston oman henkilökunnan kesken joko perusrahoituksella tai apurahatyyppisellä rahoituksella, johon ei sisälly tuloksia tai tutkimusaineistoja koskevia velvoitteita. Mukana saattaa olla myös itsenäisiä tutkijoita.

3 Näissä tilanteissa ei ole välttämättä olemassa mitään kirjallista sopimusta tutkimuksen suorittamisesta tai tutkimusaineistojen käsittelystä vaan asiat jäävät tutkimusryhmän sisäisten käytäntöjen varaan. Tämä sopimukseton tila voi olla ongelmallinen erityisesti pitkään jatkuneiden tutkimusten ja arvokkaiden aineistojen kohdalla. Tällaisia tilanteita varten tutkimusaineistotyöryhmä on laatinut sopimusmallin, jonka pääsääntöisenä sisältönä on todeta, että tutkimushankkeessa kerätty tutkimusaineisto on Jyväskylän yliopiston omistuksessa ja että hankkeeseen osallistuville tutkijoille myönnetään käyttöoikeus aineistoon. Sopimus toimii sekä yliopistoyhteisön että tutkijoiden eduksi, sillä sopimuksella taataan kaikkien osapuolten oikeus käyttää tutkimusaineistoa jatkossa. Sopimusten osapuolina on tarkoitus olla hankkeeseen osallistuvien tutkijoiden sekä yliopiston edustajana toimivan dekaanin. Tutkimukset, joissa on osallisena ulkopuolisia organisaatioita Toinen tilanne koskee tutkimusta, jossa mukana on useita organisaatioita joko tutkimusta suorittamassa, rahoittamassa, aineistoa luovuttamassa tai ostajan ja myyjän rooleissa. Tällöin on tarpeellista laatia sopimus osapuolten välille jo pelkästään osapuolten roolien ja tutkimukseen liittyvän rahaliikenteen selventämiseksi. Näissä organisaatioiden välisissä tutkimushankkeissa tutkimusaineistoja käsitteleviä ehtoja on toistaiseksi näkynyt varsin vähän, mutta estettä tällaisten ehtojen ottamiselle sopimukseen ei ole. Organisaatioiden välisiä sopimuksia tehdään varsin moneen tarkoitukseen ja monenlaisten osapuolten välillä. Tutkimuksen tulosten osalta ei sopimuksissa ole perinteisesti tehty eroa sen suhteen, tarkoitetaanko varsinaisia johtopäätöksiä tai syntyneitä raportteja vai näiden pohjalla olleisiin tutkimusaineistoihin. Näihin kokonaisuuksiin on yleensä viitattu sanalla tulosaineisto, joka on kattanut kaiken tietyn tutkimusprojektin aikana syntyneen materiaalin. Tutkimusaineistojen merkityksen kasvaessa nämä termit on mahdollista eriyttää myös sopimusten tasolla. Seuraavassa tilannetta ja käytössä olevia sopimusehtoja ja niiden kehittämismahdollisuuksia tarkastellaan erikseen tilaajarahoitteisen tutkimuksen (tilaustutkimuksen) ja yhteisrahoitteisen tutkimuksen osalta. Tilaajarahoitteiset tutkimukset Varsinkin yritysten kanssa tehtävissä sopimuksissa on tyypillistä, että tilaaja haluaa omistusoikeuden kaikkiin tutkimuksen tuloksiin. Käytännössä kuitenkin lienee niin, että tilaajaa eivät niinkään kiinnosta itse tutkimusaineistot, vaan vastaukset esitettyihin tutkimuskysymyksiin. Tätä tilannetta vastaamaan ja yliopiston tutkimusaineistoihin kohdistuvan intressin turvaamiseksi tilaustutkimuksen sopimusmallia voitaisiin muokata niin, että tilaajalle luovutettaisiin varsinaiset tutkimustulokset, mutta tutkimuksen suorittamisessa syntyneet tutkimusaineistot jäisivät yliopistolle. Täsmennyksen

4 jälkeen sopimuksessa todettaisiin, että tilaajalle luovutettavat tutkimustulokset tarkoittaisivat johtopäätöksiä, raportteja, selvityksiä ja niin edelleen, kun taas näiden pohjana ollut tutkimusaineisto eli analysoimaton data, kyselyt ja mittaukset jäisivät lähtökohtaisesti yliopiston omistukseen. Tosiasiallisesti kyseessä voisi olla osin myös vallitsevan käytännön kirjaaminen sopimukseen. Tälläkin hetkellä tilaajarahoitteisen tutkimuksen sopimusmallissa on ehto, jonka mukaan yliopistolla on oikeus käyttää tutkimuksen tulosaineistoa tutkimus- ja opetustarkoituksiin. Vaihtoehtoisesti voidaan myös pitäytyä tässä vanhassa mallissa, jossa puhutaan tulosaineistosta. Voisi olla kuitenkin syytä joka tapauksessa lisätä sopimusmalliin erityisehdot -kohtaan maininta ja esimerkkejä tutkimusaineistoja koskevista ehdoista. Yhteisrahoitteiset tutkimukset Yhteisrahoitteisessa tutkimuksessa lähtökohdat ovat toiset, sillä pääsääntöisesti tuloksen aikaansaanut tai aineiston kerännyt omistaa aikaansaannoksensa. Aineistojen kerääminen voi tapahtua myös useiden osapuolten toimesta, jolloin aineisto on yhteisomistuksessa ja olennainen kysymys on sopia kyseisen aineiston hallinnoinnista, säilyttämisestä ja käyttöoikeudesta. Tällöin avainasemassa on se, että aineisto on tosiasiallisesti käytettävissä. Yhteisrahoitteisten tutkimushankkeiden toteuttamistapa ja osapuolten lukumäärät vaihtelevat suuresti. Iso osa yhteisrahoitteisten tutkimusprojektien sopimuksista tulee kommentoitavaksi isojen konsortioiden koordinaattoreilta ja esimerkiksi EU 7. puiteohjelman sopimuksissa käytetään vakiintuneesti Desca-sopimusmallia. Suurten tutkimuskonsortioiden tarpeisiin on vaikeaa laatia yleispätevää sopimusmallia, mutta esimerkiksi lähinnä kahdenvälisiin hankkeisiin sovellettavaa Jyväskylän yliopiston omaa yhteisrahoitteisen tutkimuksen sopimusmallia voidaan täydentää tutkimusaineistoa käsittelevin ehdoin ja yleisperiaattein. Käytäntöjen vaihdellessa iso osa sopimusehdoista jää niin suurissa kuin pienissä hankkeissa tapauskohtaisesti räätälöitäväksi, joten on tärkeää, että hanketta toteuttavat tutkijat ottavat asian esille sopimuksen valmistelijan kanssa, mikäli tutkimusaineistoa kysymyksiä halutaan säädellä tutkimussopimuksessa. Alla on eritelty yleisellä tasolla kysymyksiä joiden tutkimusaineistoryhmä arvelee nousevan usein esille tutkimusaineistoja koskien. TUTKIMUSAINEISTOJEN SÄILYTTÄMINEN Tutkimuksesta riippuen tulisi pystyä määrittelemään säilytetäänkö aineisto paperi- vai digimuodossa ja missä aineisto säilytetään. Hankkeen keston aikaiset käytännöt tulee erottaa hankkeen jälkeisestä säilytyksestä. Esimerkiksi FSD:ssä säilyttäminen voidaan kirjata sopimukseen. Mikäli tietoja muokataan hankkeen jälkeen (esim. anonymisointi) voidaan tämä kirjata sopimukseen. Tämän osalta myös osapuolten välinen työnjako tulisi määritellä.

5 Aineistojen käyttö Kuka päättää jatkokäytöstä? Luontevinta on jättää tämä aineistoa säilyttävän tahon tai omistajan päätettäväksi. Onko aineisto kenen tahansa saatavissa, vai tuleeko tarvitsijan esittää riittävät perusteet käyttöluvan saamiseksi? Mikäli jatkokäyttöä suunnitellaan, on tämä tarpeen huomioida jo aineistoa kerätessä tutkittavien informoinnissa ja suostumusten pyytämisessä. Julkisuus ja julkaiseminen Tutkimussopimuksissa pääsääntöisesti sovitaan luottamuksellisen tiedon salassapidosta ja nämä määräykset otetaan huomioon tieteellisiä julkaisuja laadittaessa. Luottamukselliset tiedot ja henkilötietojen suoja tulee huomioida aineistoa käytettäessä ja julkaistaessa. On suositeltavaa, että tutkimusaineistoista sovitaan jo hankkeen varsinaista tutkimussopimusta laadittaessa. Mikäli tämä ei ole mahdollista, voidaan tutkimusaineistojen jatkokäyttöä käsitellä myös hankkeen päätyttyä. Erityisen luontevaa tutkimusaineistojen käytöstä on sopia hankkeen tulosten hyödyntämisestä sopiessa. YHTEENVETO, TULOKSET JA KEHITTÄMISEHDOTUKSET Tällä hetkellä tutkimusaineistoja käsitteleviä kysymyksiä ei juurikaan säädellä yliopistolla solmittavissa sopimuksissa. Tämä koskee niin yhteisrahoitteisia kuin tilaajarahoitteisia tutkimusprojekteja sekä projekteihin liittyen laadittavia oikeuksiensiirtosopimuksia. Epäselvää tilannetta ei välttämättä poista edes se, että organisaatioiden välillä tehdään sopimuksia tutkimusten tuloksista tai tutkimusaineistoista, jos näihin periaatteisiin ei saada sitoutettua tutkijoita. Tällä hetkellä yliopistolla tehdään oikeuksiensiirtosopimuksia tutkimusprojekteihin, joissa on yliopiston ulkopuolisia osallistujia, ja yliopiston tekemä sopimus edellyttää tutkimustulosten oikeuksien siirtämistä tutkijalta yliopistolle. Oikeudet siirretään siinä laajuudessa kuin yliopiston tekemä sopimus edellyttää. Periaatteessa tutkimusaineistojen kohdalla tulisi toimia samanlaisen periaatteen: mikäli yliopisto organisaationa sopii tutkimushankkeessa kerättyjen aineistojen käytöstä,

6 on nämä oikeudet hankittava myös tutkijoilta riippumatta siitä, sisältyykö tutkimusaineistoihin immateriaalioikeudella suojattua materiaalia. Yliopistolla on välillä mietitty myös kesto-oikeuksiensiirtosopimusten tekemistä erillisten tutkimusprojektikohtaisten oikeuksiensiirtosopimusten sijaan. Kesto-oikeuksiensiirto vähentäisi tehtävien oikeuksiensiirtosopimusten määrää ja täten vapauttaisi resursseja varsinaiseen tutkimustoimintaan. Tapauskohtaisten sopimusten ongelmana on usein se, että niitä ei välttämättä muisteta tehdä aina kun tarve olisi. Tämäkin poistuisi kestosopimukseen siirtymällä. Mikäli kesto-oikeuksiensiirtoihin mennään, tulisi näihin sopimuksiin lisätä maininta myös tutkimusaineistojen omistajuudesta ja tutkijoille myönnettävistä käyttöoikeuksista, jotta epäselvyyksiltä vältytään tulevaisuudessa. Jos kesto-oikeuksiensiirtosopimuksiin ei siirrytä, on syytä tarkentaa nykyään voimassaolevia oikeuksiensiirtosopimuksia tutkimusaineistojen osalta. Tämän lähestymistavan ongelmana on se, että tällöin ne tutkimukset, joissa oikeuksiensiirtosopimusta ei tehdä, jäävät säätelemättä. Mahdollista olisi ottaa tällainen maininta myös henkilöstön työsopimuksiin. Tutkimusaineistoja käsittelevä ehto, joka mahdollistaa aineistojen käytön myös tutkijalle itselleen olisi myös todennäköisesti myös helpommin hyväksyttävissä kuin kaikkia työn tuloksia käsittelevä kestooikeuksiensiirto. LAADITUT SOPIMUKSET JA ASIAKIRJAT Välittömästi käyttöönotettavaksi tutkimusaineistotyöryhmä on valmistellut jo yllä mainitun sopimusmallin tutkimusaineistojen käyttöoikeuksista sopimiseen tilanteessa, jossa tutkimuksen toteuttamiseen ei osallistu ulkopuolista organisaatiota. Tilanteisiin, joissa taustalla on yhteisrahoitteinen tutkimussopimus, on myös laadittu oma sopimusmallinsa JY:n sisäiseen käyttöön. Tämän sopimusmallin käyttö edellyttää, että organisaatioiden välillä on sovittu JY:n omistavan tietyn tutkimusaineiston tai omaavan siihen käyttöoikeuden. Sopimuksella on mahdollisuus tarvittaessa sopia siitä, kuinka aineistoa JY:n sisällä hallinnoidaan ja kenellä on oikeus tätä kyseistä aineistoa käyttää. Näiden käyttötarve voi olennaisesti vähentyä, mikäli yliopisto ryhtyy yllä mainittuihin toimenpiteisiin kokonaisvaltaisemman ratkaisun saavuttamiseksi. Lisäksi on valmisteltu tilaajarahoitteisen tutkimuksen yleiset sopimusehdot sellaiseksi, että ne ottavat huomioon aineistokysymykset. Myös yhteisrahoitteisen tutkimuksen sopimusmallia on päivitetty. Nämä voidaan tarvittaessa ottaa käyttöön nykyisten sopimusmallien sijaan. Ryhmä on myös luonnostellut ehdotuksia konkreettisiksi sopimusehdoiksi, joita voitaisiin soveltaa tapauskohtaisesti tutkimusaineistoja koskien. Sopimusmallit ja sopimusehdot ovat tämän raportin liitteenä.

Viveca Still OTT, tekijänoikeusneuvos

Viveca Still OTT, tekijänoikeusneuvos Tekijänoikeudet sopimustutkimuksessa Esityksessä esitetyt kannat ja tulkinnat perustuvat virkamiehen omaan käsitykseen ja tulkintaan Suomen oikeusjärjestelmästä Viveca Still OTT, tekijänoikeusneuvos Korkeakoulussa

Lisätiedot

Sopimusasioista projektinjohtajille

Sopimusasioista projektinjohtajille Sopimusasioista projektinjohtajille Helsingin yliopisto 17.1.2012 Miikka Kärki Joulukuu 2011 47 n juridiset palvelut 1/2 n lakimiehet avustavat tutkijoita kaikissa tutkimukseen liittyvissä juridisissa

Lisätiedot

IT2015 EKT-ehtojen käyttö

IT2015 EKT-ehtojen käyttö -ehtojen käyttö Erityisehtoja ohjelmistojen toimituksista ketterillä menetelmillä Näiden ohjeiden tavoitteena on helpottaa sopimista ketterien menetelmien käytöstä IT-alalla ja nostaa esiin keskeisiä sopimusta

Lisätiedot

TUTKIMUSAINEISTOJEN HALLINNOINTI -TYÖRYHMÄ TYÖRYHMÄN LOPPURAPORTTI

TUTKIMUSAINEISTOJEN HALLINNOINTI -TYÖRYHMÄ TYÖRYHMÄN LOPPURAPORTTI TUTKIMUSAINEISTOJEN HALLINNOINTI -TYÖRYHMÄ TYÖRYHMÄN LOPPURAPORTTI (TYÖRYHMÄN ESITYS 3.7.2012) JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO 1 TYÖRYHMÄN TOIMEKSIANTO JA KOKOONPANO Rehtorin asettama Rinnakkaisjulkaiseminen ja tutkimusaineistojen

Lisätiedot

HY TUTKIMUSDATA POLITIIKKA

HY TUTKIMUSDATA POLITIIKKA HY TUTKIMUSDATA POLITIIKKA 10.6.2015 EEVA NYRÖVAARA MIKSI? ULKOISET SYYT Avoimen tiedon ohjelma 2013-2015 (Valtiovarainministeriö) Avoimen tieteen ja tutkimuksen hanke (ATT) 2014-2017 (Opetus- ja kulttuuriministeriö)

Lisätiedot

Näyttelijöiden Tekijänoikeusjärjestö - Skådespelarnas Upphövsrättsorganisation FILMEX, myöh. Filmex ja

Näyttelijöiden Tekijänoikeusjärjestö - Skådespelarnas Upphövsrättsorganisation FILMEX, myöh. Filmex ja ASIAKASSOPIMUS Näyttelijöiden Tekijänoikeusjärjestö - Skådespelarnas Upphövsrättsorganisation FILMEX, myöh. Filmex ja virallinen nimi ja henkilötunnus (myös taiteilijanimi, jos käytät sitä), myöh. Näyttelijä

Lisätiedot

Henkilötietojen käsittelyn ehdot. 1. Yleistä

Henkilötietojen käsittelyn ehdot. 1. Yleistä Henkilötietojen käsittelyn ehdot Liite 7 1 (6) Henkilötietojen käsittelyn ehdot 1. Yleistä 1.1. Tämä sopimusliite Henkilötietojen käsittelyn ehdot on osa PISA 2021 -palvelusopimusta (Dnro ), jäljempänä

Lisätiedot

SOPIMUS KORKEASAAREN ELÄINTARHATOIMINNAN LUOVUTUKSESTA KORKEASAAREN ELÄINTARHAN SÄÄTIÖLLE HELSINGIN KAUPUNGIN KORKEASAAREN ELÄINTARHAN SÄÄTIÖN

SOPIMUS KORKEASAAREN ELÄINTARHATOIMINNAN LUOVUTUKSESTA KORKEASAAREN ELÄINTARHAN SÄÄTIÖLLE HELSINGIN KAUPUNGIN KORKEASAAREN ELÄINTARHAN SÄÄTIÖN SOPIMUS KORKEASAAREN ELÄINTARHATOIMINNAN LUOVUTUKSESTA KORKEASAAREN ELÄINTARHAN SÄÄTIÖLLE HELSINGIN KAUPUNGIN JA KORKEASAAREN ELÄINTARHAN SÄÄTIÖN välillä [. päivänä kuuta 2017] 1. OSAPUOLET 1.1 Luovuttaja

Lisätiedot

Datapolitiikka Mitä ja miksi?

Datapolitiikka Mitä ja miksi? Datapolitiikka Mitä ja miksi? 16.3.2016 1 Oikeudellinen raami Miten tutkimusdatasta säädetään? 16.3.2016 2 Oikeus tutkimusdataan? Käytännön kontrollin ja laillisten yksinoikeuksien ero? Käytännön kontrollia

Lisätiedot

ASIAKASSOPIMUS. Näyttelijöiden Tekijänoikeusjärjestö -Skådespelarnas Upphövsrättsorganisation FILMEX, myöh. Filmex ja

ASIAKASSOPIMUS. Näyttelijöiden Tekijänoikeusjärjestö -Skådespelarnas Upphövsrättsorganisation FILMEX, myöh. Filmex ja ASIAKASSOPIMUS Näyttelijöiden Tekijänoikeusjärjestö -Skådespelarnas Upphövsrättsorganisation FILMEX, myöh. Filmex ja VIRALLINEN NIMI JA HENKILÖTUNNUS (MYÖS TAITEILIJANIMI, JOS KÄYTÄT SITÄ) myöh. Näyttelijä

Lisätiedot

1.3. Tämä liite sekä henkilötietojen käsittelyn kuvaus -liite korvaavat aiemman sopimukseen liitetyn Tietosuojaliitteen.

1.3. Tämä liite sekä henkilötietojen käsittelyn kuvaus -liite korvaavat aiemman sopimukseen liitetyn Tietosuojaliitteen. LiiteSopimusliite JAR1825129 Henkilötietojen käsittelyn ehdot 29.11.201822.10.2018 1 (5) JARDno-2017-1652 1. Yleistä 1.1. Tämä sopimusliite Henkilötietojen käsittelyn ehdot on osa Sopimusta työterveyshuollon

Lisätiedot

Tekijänoikeus,oppilas, opettaja ja koulu. OTK Maria E. Rehbinder

Tekijänoikeus,oppilas, opettaja ja koulu. OTK Maria E. Rehbinder Tekijänoikeus,oppilas, opettaja ja koulu OTK Maria E. Rehbinder 26.10.2009 maria.rehbinder@gmail.com Henkilölle syntyvä oikeus Tekijänoikeus voi syntyä vain luonnolliselle henkilölle Poikkeuksena työnantajalle

Lisätiedot

Tietokannat, tietokoneohjelmat ja aineistokokoelmat

Tietokannat, tietokoneohjelmat ja aineistokokoelmat Tietokannat, tietokoneohjelmat ja aineistokokoelmat Professori Niklas Bruun, IPR University Center Tekijänoikeus yliopistojen työsuhteessa HANKEN 28.11.2016 Teknologia osana tutkimusta ja opetusta Digitaalinen

Lisätiedot

SOPIMUS PALMIA-LIIKELAITOKSEN TIETTYJEN LIIKETOIMINTOJEN LUOVUTUK- SESTA HELSINGIN KAUPUNGIN [X] OY:N. välillä. [. päivänä kuuta 2014]

SOPIMUS PALMIA-LIIKELAITOKSEN TIETTYJEN LIIKETOIMINTOJEN LUOVUTUK- SESTA HELSINGIN KAUPUNGIN [X] OY:N. välillä. [. päivänä kuuta 2014] SOPIMUS PALMIA-LIIKELAITOKSEN TIETTYJEN LIIKETOIMINTOJEN LUOVUTUK- SESTA HELSINGIN KAUPUNGIN JA [X] OY:N välillä [. päivänä kuuta 2014] 1. OSAPUOLET 1.1 Luovuttaja Helsingin kaupunki (Palmia liikelaitos)

Lisätiedot

Rekisterinpitäjä. Rekisteriasioista vastaava yhteyshenkilö. Rekisterin nimi. Rekisterin käyttötarkoitus. Rekisterin tietosisältö

Rekisterinpitäjä. Rekisteriasioista vastaava yhteyshenkilö. Rekisterin nimi. Rekisterin käyttötarkoitus. Rekisterin tietosisältö Ekapeli-palvelun (Java-versiot: Ekapeli-Eskari, Ekapeli-Yksi, Ekapeli-Lukeminen, Ekapeli-Sujuvuus, Ekapeli- Maahanmuuttaja, Ekapeli-Spel-Ett, Ekapeli-Matikka) rekisteriseloste Henkilötietolain mukainen

Lisätiedot

TUTKIMUSSOPIMUS Yhteisrahoitteinen toiminta

TUTKIMUSSOPIMUS Yhteisrahoitteinen toiminta 1 TUTKIMUSSOPIMUS Yhteisrahoitteinen toiminta 1. SOPIJAPUOLET Tämän sopimuksen ovat solmineet tutkimuksen toteuttajana Tampereen yliopisto, Informaatiotieteiden yksikkö ja Johtamiskorkeakoulu (jäljempänä

Lisätiedot

Tekijänoikeusneuvosto on käsitellyt lausuntopyynnön ja esittää lausuntonaan seuraavan.

Tekijänoikeusneuvosto on käsitellyt lausuntopyynnön ja esittää lausuntonaan seuraavan. TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1996:12 Asia: Valokuvaajan oikeudet Annettu: 11.9.1996 Tekijänoikeusneuvoston lausunto valokuvaajan oikeuksista. Selostus asiasta Valokuvaaja A on 27.2.1996 päivätyllä kirjeellä

Lisätiedot

LIIKETOIMINNAN KAUPPAKIRJA HELSINGIN KAUPUNGIN (HELSINGIN ENERGIA) HELEN OY:N. välillä. [. päivänä kuuta 2014]

LIIKETOIMINNAN KAUPPAKIRJA HELSINGIN KAUPUNGIN (HELSINGIN ENERGIA) HELEN OY:N. välillä. [. päivänä kuuta 2014] LIIKETOIMINNAN KAUPPAKIRJA HELSINGIN KAUPUNGIN (HELSINGIN ENERGIA) JA HELEN OY:N välillä [. päivänä kuuta 2014] SISÄLLYS OSAPUOLET... 4 TAUSTA JA TARKOITUS... 4 1 KAUPAN KOHDE... 4 1.1 Liiketoiminta...

Lisätiedot

Yritysyhteistyön sopimusjuridiikka. Sopimusjuridiikan perusteet Maarit Päivike, lakimies

Yritysyhteistyön sopimusjuridiikka. Sopimusjuridiikan perusteet Maarit Päivike, lakimies Yritysyhteistyön sopimusjuridiikka Sopimusjuridiikan perusteet 8.11.2016 Maarit Päivike, lakimies Miksi kirjallinen sopimus Yhteistyön väline Sopimusten merkitys korostuu usein silloin, kun asiat eivät

Lisätiedot

HANKINTASOPIMUS: VISUAALINEN SUUNNITTELU

HANKINTASOPIMUS: VISUAALINEN SUUNNITTELU 23.3.2018 1 / 5 HANKINTASOPIMUS: VISUAALINEN SUUNNITTELU 1 SOPIJAPUOLET JA YHTEYSHENKILÖT Tilaaja Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) (jäljempänä Tilaaja ) PL33, 00023 Valtioneuvosto Y-tunnus: 0244685-8

Lisätiedot

IPR-opas. Immateriaalioikeudet yliopistossa. Kuka omistaa ja kuka voi hyödyntää yliopistossa syntyneitä immateriaalioikeuksia?

IPR-opas. Immateriaalioikeudet yliopistossa. Kuka omistaa ja kuka voi hyödyntää yliopistossa syntyneitä immateriaalioikeuksia? IPR-opas Immateriaalioikeudet yliopistossa Kuka omistaa ja kuka voi hyödyntää yliopistossa syntyneitä immateriaalioikeuksia? Tutkimustuloksia sekä osaamista hyötykäyttöön ja liiketoiminnaksi Kiinnostaako

Lisätiedot

ja Jyväskylän yliopisto

ja Jyväskylän yliopisto Rinnakkaisjulkaiseminen ja Jyväskylän yliopisto Rinnakkaisjulkaiseminen ja Jyväskylän yliopisto Pekka Olsbo Julkaisukoordinaattori Jyväskylän yliopiston kirjasto Julkaisuyksikkö pekka.olsbo@jyu.fi p. 050-5818355

Lisätiedot

KOKKOLANSEUDUN KEHITYS OY:N OSAKKEIDEN KAUPPAA KOSKEVA KAUPPAKIRJA

KOKKOLANSEUDUN KEHITYS OY:N OSAKKEIDEN KAUPPAA KOSKEVA KAUPPAKIRJA KOKKOLANSEUDUN KEHITYS OY:N OSAKKEIDEN KAUPPAA KOSKEVA KAUPPAKIRJA 2 (5) 1 OSAPUOLET 1.1 Myyjä Kannuksen kaupunki (Y-tunnus: 0178455-6 ) 1.2 Ostaja Kokkolan kaupunki (Y-tunnus 0179377-8 ) 2 SOPIMUKSEN

Lisätiedot

Salassapitosopimus 2018

Salassapitosopimus 2018 Salassapitosopimus 2018 Salassapitosopimus 2018 1 / 4 1. Sopijapuolet ja sopimuksen kohde Alla mainitut sopijapuolet ovat tehneet salassapitoa koskevan sopimuksen tässä sopimuksessa sovituin ehdoin. 2.

Lisätiedot

1.1. Tämä sopimusliite Henkilötietojen käsittelyn ehdot on osa kuljetuspalvelujen operaattoripalvelusopimusta

1.1. Tämä sopimusliite Henkilötietojen käsittelyn ehdot on osa kuljetuspalvelujen operaattoripalvelusopimusta Liite 1 Henkilötietojen käsittelyn ehtoihin Henkilötietojen käsittelyn ehdot 1. Yleistä 1.1. Tämä sopimusliite Henkilötietojen käsittelyn ehdot on osa kuljetuspalvelujen operaattoripalvelusopimusta (Dnro

Lisätiedot

Luonnos KAUPPASOPIMUS 1 OSAPUOLET. Lappeenrannan kaupunki, Y-tunnus: PL 11, Lappeenranta. ( Ostaja )

Luonnos KAUPPASOPIMUS 1 OSAPUOLET. Lappeenrannan kaupunki, Y-tunnus: PL 11, Lappeenranta. ( Ostaja ) KAUPPASOPIMUS 1 OSAPUOLET Lappeenrannan kaupunki, Y-tunnus: 0162193-3 PL 11, 53101 Lappeenranta ( Ostaja ) ja Lappeenrannan Kuntakiinteistöt Oy, Y-tunnus: 2836239-6 PL11, 53101 Lappeenranta ( Myyjä ) Myyjä

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0245/258. Tarkistus

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0245/258. Tarkistus 20.3.2019 A8-0245/258 258 João Pimenta Lopes, João Ferreira, Miguel Viegas, Stelios Kouloglou Johdanto-osan 38 kappale 3 kohta Jotta varmistettaisiin mahdollisten lisenssisopimusten toiminta, tietoyhteiskunnan

Lisätiedot

SOPIMUS HELSINGIN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTON LAITOSHUOLLON JA SIIVOUSPALVELUJEN SIIRTÄMISESTÄ HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRILLE

SOPIMUS HELSINGIN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTON LAITOSHUOLLON JA SIIVOUSPALVELUJEN SIIRTÄMISESTÄ HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRILLE SOPIMUS HELSINGIN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTON LAITOSHUOLLON JA SIIVOUSPALVELUJEN SIIRTÄMISESTÄ HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRILLE välillä. päivänä kuuta 2017 1 Sopijapuolet Luovuttaja

Lisätiedot

Yhteyshenkilö: Elinkeinojohtaja Jose Valanta, s-posti:

Yhteyshenkilö: Elinkeinojohtaja Jose Valanta, s-posti: Yhteyshenkilö: Elinkeinojohtaja Jose Valanta, s-posti: jose.valanta@vantaa.fi yhdessä Sopijapuolet ja erikseen Sopijapuoli. Yhteyshenkilöiden tehtävänä on seurata ja valvoa Sopimuksen toteutumista ja tiedottaa

Lisätiedot

Tekijänoikeudet liiketoiminnassa

Tekijänoikeudet liiketoiminnassa Tekijänoikeudet liiketoiminnassa IPR-seminaari 9.11.2016 Albert Mäkelä lainopillinen asiamies, Suomen Yrittäjät 1 Mitä tekijänoikeus suojaa? Tekijänoikeus suojaa kirjallista tai taiteellista teosta Teoksen

Lisätiedot

Kvalitatiivisen datan avaaminen. Tieteenala-asiantuntija, FT Katja Fält Metodifestivaalit

Kvalitatiivisen datan avaaminen. Tieteenala-asiantuntija, FT Katja Fält Metodifestivaalit Kvalitatiivisen datan avaaminen Tieteenala-asiantuntija, FT Katja Fält Metodifestivaalit 30.5.2017 Esityksen sisältö Tunnisteellisten aineistojen käsittely Tekijänoikeus ja aineistot Sosiaalisen median

Lisätiedot

Lisätiedot Pyydämme Teitä tarvittaessa esittämään tutkimukseen liittyviä kysymyksiä tutkijalle/tutkimuksesta vastaavalle henkilölle.

Lisätiedot Pyydämme Teitä tarvittaessa esittämään tutkimukseen liittyviä kysymyksiä tutkijalle/tutkimuksesta vastaavalle henkilölle. Tiedote tutkimuksesta 1 (5) TIEDOTE TUTKIMUKSESTA Tutkimusperustainen vaativaan erityiseen tukeen liittyvän osaamisen vahvistaminen opettajankoulutuksessa ja täydennyskoulutuksessa (TUVET) Pyyntö osallistua

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Tutkimusaineistojen hallinnoinnin työryhmä TUTKIMUSAINEISTOJEN HALLINNOINNIN TYÖRYHMÄ MUISTIO [KOKOUSNUMERO 01/2011]

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Tutkimusaineistojen hallinnoinnin työryhmä TUTKIMUSAINEISTOJEN HALLINNOINNIN TYÖRYHMÄ MUISTIO [KOKOUSNUMERO 01/2011] TUTKIMUSAINEISTOJEN HALLINNOINNIN TYÖRYHMÄ MUISTIO [KOKOUSNUMERO 01/2011] Aika: 03.11.2011 klo 12.15-14.00 Paikka: Ag C133 Läsnä: vararehtori Matti Manninen (puheenjohtaja) (12:38-) kehittämispalveluiden

Lisätiedot

Toimintojen luovutuspäivä on kello 00:00:01 ( Luovutushetki ).

Toimintojen luovutuspäivä on kello 00:00:01 ( Luovutushetki ). LUOVUTUSSOPIMUS 1 LUOVUTTAJA Wirma Lappeenranta Oy (jäljempänä Yhtiö ) Y-tunnus: 1565217-5 Laserkatu 6 53850 Lappeenranta 2 LUOVUTUKSENSAAJA Lappeenrannan kaupunki (jäljempänä Kaupunki ) Y-tunnus 0162193-3

Lisätiedot

1. Yleiset periaatteet ja julkaisutiedot 2

1. Yleiset periaatteet ja julkaisutiedot 2 Työsuojelurahasto Ohje 1 Työsuojelurahaston rahoittamien hankkeiden PAINETUT JA VERKOSSA JULKAISTAVAT LOPPURAPORTIT Sisältö sivu 1. Yleiset periaatteet ja julkaisutiedot 2 1.1. Yleiset periaatteet. 2 1.2.

Lisätiedot

TIETOSUOJAILMOITUS TUTKIMUKSESTA TUTKIMUKSEEN OSALLISTUVALLE

TIETOSUOJAILMOITUS TUTKIMUKSESTA TUTKIMUKSEEN OSALLISTUVALLE TIETEELLISEN TUTKIMUKSEN TIETOSUOJAILMOITUS JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO TIETOSUOJAILMOITUS TUTKIMUKSESTA TUTKIMUKSEEN OSALLISTUVALLE 29.3.2019 Sinua pyydetään mukaan Jyväskylän yliopiston vanhustyön kyselytutkimukseen.

Lisätiedot

Immateriaalioikeutta ja tekijyyttä koskevat kysymykset

Immateriaalioikeutta ja tekijyyttä koskevat kysymykset Immateriaalioikeutta ja tekijyyttä koskevat kysymykset Professori Niklas Bruun IPR University Center Tekijyysseminaari 31.8.2005 Tutkimuseettinen neuvottelukunta Tekijyys missä mielessä? Tutkimuksen tekijä?

Lisätiedot

Kansallinen digitaalinen kirjasto - toiminnan säädöspohja. Tekijänoikeusneuvos Viveca Still

Kansallinen digitaalinen kirjasto - toiminnan säädöspohja. Tekijänoikeusneuvos Viveca Still Kansallinen digitaalinen kirjasto - toiminnan säädöspohja Tekijänoikeusneuvos Viveca Still Kansallisen digitaalisen kirjaston säädöspohjasta yleisesti Ei erillistä säädöspohjaa Tulevaisuuden tarve? Organisatoriset,

Lisätiedot

Tekijänoikeudet liiketoiminnassa

Tekijänoikeudet liiketoiminnassa Tekijänoikeudet liiketoiminnassa IPR-seminaari, Rovaniemi 7.2.2017 Albert Mäkelä, lainopillinen asiamies, Suomen Yrittäjät Riikka Tähtivuori, IPR asiantuntija, Elinkeinoelämän keskusliitto EK Mitä tekijänoikeus

Lisätiedot

Lappeenrannan toimitilakonsernin uuteen tehtävään liittyvät sopimukset

Lappeenrannan toimitilakonsernin uuteen tehtävään liittyvät sopimukset Kaupunginhallitus 283 22.05.2017 Lappeenrannan toimitilakonsernin uuteen tehtävään liittyvät sopimukset 973/00.00.01.10/2015 KH 283 Valmistelija/lisätiedot: Strategia- ja rahoitusjohtaja Olli Naukkarinen,

Lisätiedot

Sopimusehdot hankintaprosessissa ja sopimuksen synty. Varatuomari Leena Hoppu-Mäenpää Kuntaliitto / lakiyksikkö

Sopimusehdot hankintaprosessissa ja sopimuksen synty. Varatuomari Leena Hoppu-Mäenpää Kuntaliitto / lakiyksikkö Sopimusehdot hankintaprosessissa ja sopimuksen synty Varatuomari Leena Hoppu-Mäenpää Kuntaliitto / lakiyksikkö Julkinen hankinta Hankinnan suunnittelu ja toteutus Kilpailutus valmistelu Sopimuskausi, esim.

Lisätiedot

Tutkittavien informointi. Antti Ketola & Arja Kuula-Luumi

Tutkittavien informointi. Antti Ketola & Arja Kuula-Luumi Tutkittavien informointi Antti Ketola & Arja Kuula-Luumi 2 Eettisen arvioinnin keskeiset asiat aineistonhallinnan näkökulmasta Tietoturva Säilytys, arkaluonteisen aineiston suojaaminen, tarpeettomien tunnisteiden

Lisätiedot

OSAKASSOPIMUS Jykes Kiinteistöt Oy

OSAKASSOPIMUS Jykes Kiinteistöt Oy LUONNOS OSAKASSOPIMUS 5.10.2016 Jykes Kiinteistöt Oy 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Osapuolet... 3 2. Sopimuksen tausta ja tarkoitus... 3 3. Yleisvelvoite... 3 4. Yhtiön hallinto ja omistajaohjaus... 3 5. Osakkeiden

Lisätiedot

Avoin tiede ja tutkimus TURUN YLIOPISTON DATAPOLITIIKKA

Avoin tiede ja tutkimus TURUN YLIOPISTON DATAPOLITIIKKA Avoin tiede ja tutkimus TURUN YLIOPISTON DATAPOLITIIKKA 2016 1 JOHDANTO Hyväksytty Turun yliopiston rehtorin päätöksellä 9.2.2016 Turun yliopiston datapolitiikassa kuvataan tutkimusdatan keräämiseen, käyttöön

Lisätiedot

RAY:N RAHOITTAMAN TUTKIMUSTOIMINNAN AVUSTAMISEN

RAY:N RAHOITTAMAN TUTKIMUSTOIMINNAN AVUSTAMISEN Avustustoiminta RAY:N RAHOITTAMAN TUTKIMUSTOIMINNAN AVUSTAMISEN periaatteet tarkentavia ohjeita hakijoille sisällysluettelo RAY:n rahoittaman tutkimustoiminnan avustamisen periaatteet...3 Tunnusmerkkejä

Lisätiedot

VUOKRANANTAJAKOULU 2012 Suomen Vuokranantajat ry

VUOKRANANTAJAKOULU 2012 Suomen Vuokranantajat ry VUOKRANANTAJAKOULU 2012 Suomen Vuokranantajat ry Onnistu ja menesty vuokranantajana ja asuntosijoittajana Tuorein tieto vuokramarkkinoista, lainsäädännöstä ja yleisistä käytännöistä Neuvontapalvelu, jossa

Lisätiedot

Yleiset toimitusehdot Asiantuntijapalvelut

Yleiset toimitusehdot Asiantuntijapalvelut Asiantuntijapalvelut SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ... 2 1.1 Soveltaminen... 2 1.2 Työmenetelmät... 2 2 TOIMITTAJAN VELVOLLISUUDET... 2 2.1 Yleistä... 2 2.2 Tiedottaminen palvelun edistymisestä... 2 3 TILAAJAN

Lisätiedot

Laki oikeudesta korkeakouluissa tehtäviin keksintöihin /369 Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

Laki oikeudesta korkeakouluissa tehtäviin keksintöihin /369 Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: Laki oikeudesta korkeakouluissa tehtäviin keksintöihin 19.5.2006/369 Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 Lain soveltamisala Tätä lakia sovelletaan suomalaisten korkeakoulujen palveluksessa olevien

Lisätiedot

Sopimus kulttuurimatkailutuotteen tekemisestä ja käytöstä (malli)

Sopimus kulttuurimatkailutuotteen tekemisestä ja käytöstä (malli) Sopimus kulttuurimatkailutuotteen tekemisestä ja käytöstä (malli) Tämä sopimus ei ole virallinen sopimus, vaan malli, jonka pohjalle rakentaa sellainen. Huomioita; Kulttuurimatkailun viitekehyksessä on

Lisätiedot

Hanketoiminnan tutkimuseettiset kysymykset ja uudistuvan tietosuojalainsäädännön vaikutus tutkimustiedon hallintaan

Hanketoiminnan tutkimuseettiset kysymykset ja uudistuvan tietosuojalainsäädännön vaikutus tutkimustiedon hallintaan Hanketoiminnan tutkimuseettiset kysymykset ja uudistuvan tietosuojalainsäädännön vaikutus tutkimustiedon hallintaan Hankkeiden ja kumppanien arvioinnista ja hankkeista yleisemmin 1 Sisältö 1. Hanketoiminnan

Lisätiedot

Julkisrahoitteisten tutkimusaineistojen avoimuus ja kansainvälinen tilanne OECD:n Open Access ohjeistus

Julkisrahoitteisten tutkimusaineistojen avoimuus ja kansainvälinen tilanne OECD:n Open Access ohjeistus Sami Borg Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto (FSD) Julkisrahoitteisten tutkimusaineistojen avoimuus ja kansainvälinen tilanne OECD:n Open Access ohjeistus Elektronisten tutkimusaineistojen (datan) avoimuuden

Lisätiedot

OMISTAJANVAIHDOSTEN ERITYISPIIRTEET HYVINVOINTIALALLA

OMISTAJANVAIHDOSTEN ERITYISPIIRTEET HYVINVOINTIALALLA OMISTAJANVAIHDOSTEN ERITYISPIIRTEET HYVINVOINTIALALLA OTM Juhani Saarinen Asianajotoimisto Ismo Saarinen Ky 5.9.2017 klo 10.35-11.00 Metropolia, Bulevardi 31, Helsinki juhani.saarinen@saarinenlaw.fi YRITYSKAUPPA

Lisätiedot

TIETOSUOJASELOSTE. 4. Rekisterin käyttötarkoitus ja henkilötietojen käsittelyn peruste

TIETOSUOJASELOSTE. 4. Rekisterin käyttötarkoitus ja henkilötietojen käsittelyn peruste TIETOSUOJASELOSTE Katto2000 Oy noudattaa menettelytapoja ja prosesseja, joilla suojataan henkilötietoja tietosuojalainsäädännön vaatimusten mukaisesti. Tämä tietosuojaseloste sisältää tietojen keräämisen

Lisätiedot

KOHTEEN NIMI ADOPTOINTISOPIMUS

KOHTEEN NIMI ADOPTOINTISOPIMUS Tampereen museot, Pirkanmaan maakuntamuseo Adoptoi monumentti toiminta SOPIMUSPOHJA 19.12.2013 / mh 1. Sopimuksen tarkoitus Tällä sopimuksella sovitaan ehdoista ja yksityiskohdista, joiden mukaisesti sopimuksessa

Lisätiedot

T y ö s u o j e l u r a h a s t o n y l e i s e t s o p i m u s e h d o t. Työsuojelurahaston YLEISET SOPIMUSEHDOT

T y ö s u o j e l u r a h a s t o n y l e i s e t s o p i m u s e h d o t. Työsuojelurahaston YLEISET SOPIMUSEHDOT Työsuojelurahaston YLEISET SOPIMUSEHDOT 1 1 MÄÄRÄRAHAN KÄYTTÖ Määräraha on tarkoitettu sellaiseen hankkeeseen, joka liittyy työsuojelurahastolain tarkoittamaan työolojen, työterveyden, työturvallisuuden,

Lisätiedot

Aineistojen avoimuus tutkijan oikeudet vs. instituution oikeudet

Aineistojen avoimuus tutkijan oikeudet vs. instituution oikeudet Aineistojen avoimuus tutkijan oikeudet vs. instituution oikeudet Valtakunnallisten eettisten toimikuntien seminaari, säätytalo 24.9.2009 Professori Niklas Bruun IPR University Center, Helsingin yliopisto

Lisätiedot

Taiteilijan sopimus- ja vastuukysymyksistä. 15.1.2016 lakimies Anna Nousiainen, Suomen Taiteilijaseura

Taiteilijan sopimus- ja vastuukysymyksistä. 15.1.2016 lakimies Anna Nousiainen, Suomen Taiteilijaseura Taiteilijan sopimus- ja vastuukysymyksistä 15.1.2016 lakimies Anna Nousiainen, Suomen Taiteilijaseura Kun luovutetaan tavaraa tai palvelua korvausta vastaan, on selvitettävä: Kenen tai minkä kanssa järjestän

Lisätiedot

Tutkimusaineistot ja tekijyys

Tutkimusaineistot ja tekijyys Tutkimusaineistot ja tekijyys Arja Kuula, arkistonhoitaja FSD Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto http://www.fsd.uta.fi/ 1 Esityksen sisältö Tekijänoikeudellinen suoja tutkimusaineistoissa Tekijänoikeudelliset

Lisätiedot

Kuntayhtymän omaisuus sekä vastuut ja velvoitteet

Kuntayhtymän omaisuus sekä vastuut ja velvoitteet Kunnanhallitus 332 25.08.2014 Kunnanvaltuusto 79 01.09.2014 EVTEK-kuntayhtymän purkaminen 379/00.04.02/2013 Kunnanhallitus 25.08.2014 332 Selostus EVTEK-kuntayhtymä Kuntayhtymän jäsenkunnat sekä osuudet

Lisätiedot

Jäljempänä Opiskelijoita kutsutaan yhdessä projektiryhmäksi ( Projektiryhmä ).

Jäljempänä Opiskelijoita kutsutaan yhdessä projektiryhmäksi ( Projektiryhmä ). Sopimusehdot 1 PROTOMON PROJEKTISOPIMUS Tämän projektisopimuksen (jäljempänä Sopimus ) ovat tehneet Projektin tilaaja (jäljempänä Tilaaja ) Yhteystiedot: ja (t) / Projektiryhmä (jäljempänä ) Jäljempänä

Lisätiedot

Korkeakoulutettujen oppisopimustyyppisen täydennyskoulutuksen suunnittelu ja toteutus (2 pv), 9.-10.10.2012

Korkeakoulutettujen oppisopimustyyppisen täydennyskoulutuksen suunnittelu ja toteutus (2 pv), 9.-10.10.2012 Korkeakoulutettujen oppisopimustyyppisen täydennyskoulutuksen suunnittelu ja toteutus (2 pv), 9.-10.10.2012 FUTUREX Sopimukset korkea-asteen oppisopimustyyppisessä koulutuksessa 9.-10.10.2012 Tarita Tuomola,

Lisätiedot

2.1 Yhteispalveluna tarjottavat avustavat asiakaspalvelutehtävät

2.1 Yhteispalveluna tarjottavat avustavat asiakaspalvelutehtävät 1 LOMAKE: YHTEISPALVELUSOPIMUS 9.2.2007; LUONNOS 1. Sopimusosapuolet 1.1. Toimeksisaaja(t) 1.2. Toimeksiantajat 1 2 3 4 5 6 2. Yhteispalveluntehtävät 2.1 Yhteispalveluna tarjottavat avustavat asiakaspalvelutehtävät

Lisätiedot

Autopaikkatontin määräalan vuokraaminen pitkäaikaisesti As. Oy. Kumianpää 1:lle (Laajasalo, tontti 49056/14) Kumianpää 4. Muut sopimusehdot 2-12

Autopaikkatontin määräalan vuokraaminen pitkäaikaisesti As. Oy. Kumianpää 1:lle (Laajasalo, tontti 49056/14) Kumianpää 4. Muut sopimusehdot 2-12 Autopaikkatontin määräalan vuokraaminen pitkäaikaisesti As. Oy. Kumianpää 1:lle (Laajasalo, tontti 49056/14) Kumianpää 4 Muut sopimusehdot 2-12 2 Vuokranantajan ja vuokralaisen (As. Oy. Kumianpää 1:) välillä

Lisätiedot

Asukkaan oikeus omaan dataan ja GDPR asuntoosakeyhtiössä. Ilmastoviisaat taloyhtiöt työpaja 1 Asukkaan MyData

Asukkaan oikeus omaan dataan ja GDPR asuntoosakeyhtiössä. Ilmastoviisaat taloyhtiöt työpaja 1 Asukkaan MyData Asukkaan oikeus omaan dataan ja GDPR asuntoosakeyhtiössä Ilmastoviisaat taloyhtiöt työpaja 1 Asukkaan MyData 12.3.2019 EU:n tietosuoja-asetus eli GDPR Tietosuoja-asetuksen tavoitteena on, että kansalaiset

Lisätiedot

Kansallisten tietovarantojen toissijainen käyttö biopankkitutkimuksessa

Kansallisten tietovarantojen toissijainen käyttö biopankkitutkimuksessa Kansallisten tietovarantojen toissijainen käyttö biopankkitutkimuksessa Sandra Liede Lakimies Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto (Valvira) 14.9.2015 15.9.2015 Sandra Liede 1 Biopankkilaki

Lisätiedot

Päivitetty TIETOVERKON JA TIETOJÄRJESTELMIEN KÄYTTÖSÄÄNNÖT

Päivitetty TIETOVERKON JA TIETOJÄRJESTELMIEN KÄYTTÖSÄÄNNÖT Päivitetty 11.5.2017 TIETOVERKON JA TIETOJÄRJESTELMIEN KÄYTTÖSÄÄNNÖT 2 (5) JOHDANTO Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnian (myöhemmin Omnia) tietoverkon ja -järjestelmien sitovat Omnian opiskelijoita

Lisätiedot

WestStar Oy Aleksanterinkatu 17 B Lahti. Liite Henkilötietojen käsittely

WestStar Oy Aleksanterinkatu 17 B Lahti. Liite Henkilötietojen käsittely 1 WestStar Oy 24.5.2018 2223699-7 Aleksanterinkatu 17 B 15110 Lahti Liite Henkilötietojen käsittely 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Osapuolet 2. Tausta ja tarkoitus 3. Määritelmät 4. Käsittelyn kohde ja tarkoitus

Lisätiedot

Taloyhtiö palveluita hankkimassa. Sopimukset ja kilpailuttaminen pähkinänkuoressa

Taloyhtiö palveluita hankkimassa. Sopimukset ja kilpailuttaminen pähkinänkuoressa Taloyhtiö palveluita hankkimassa Sopimukset ja kilpailuttaminen pähkinänkuoressa 26.9.2019 Kristel Pynnönen, apulaispäälakimies Kiinteistöpalvelusopimukset: Käyttöala Tyypillisesti kiinteistöpalvelusopimuksilla

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Tarkistus. Isabella Adinolfi EFDD-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Tarkistus. Isabella Adinolfi EFDD-ryhmän puolesta 6.9.2018 A8-0245/187 187 2 artikla 4 kohta (4) lehtijulkaisulla luonteeltaan journalististen kirjallisten teosten kokoomatallennetta, johon voi myös kuulua muita teoksia tai aineistoa ja joka muodostaa

Lisätiedot

Mihin tarkoitukseen henkilötietojani kerätään ja käsitellään?

Mihin tarkoitukseen henkilötietojani kerätään ja käsitellään? TIETOSUOJASELOSTE Yleistä Jotta voimme palvella sinua parhaamme mukaan, edellyttää se että keräämme ja käsittelemme joitakin sinua koskevia tietoja. Arvostamme kuitenkin yksityisyyttäsi ja olemme sitoutuneet

Lisätiedot

APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA HELSINGIN KAUPUNGIN (HELSINGIN ENERGIA) HELEN OY:N. välillä. [. päivänä kuuta 2014]

APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA HELSINGIN KAUPUNGIN (HELSINGIN ENERGIA) HELEN OY:N. välillä. [. päivänä kuuta 2014] APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA HELSINGIN KAUPUNGIN (HELSINGIN ENERGIA) JA HELEN OY:N välillä [. päivänä kuuta 2014] SISÄLLYS OSAPUOLET... 4 TAUSTA JA TARKOITUS... 4 1 APPORTTI... 4 2 APPORTIN ARVO JA

Lisätiedot

SOPIMUS [SOVELLUSHANKINNASTA]

SOPIMUS [SOVELLUSHANKINNASTA] Julkisen hallinnon IT- hankintojen sopimusehdot (JIT 2007) 1 ----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------- [JHS 166

Lisätiedot

Pertti Pennanen License 1 (7) EDUPOLI ICTPro1 23.10.2013

Pertti Pennanen License 1 (7) EDUPOLI ICTPro1 23.10.2013 License Pertti Pennanen License 1 (7) SISÄLLYSLUETTELO Lisenssien hallinta... 2 Lisenssisopimus... 2 Yleisimmät lisensiointimallit... 2 OEM lisenssi... 3 Kelluva lisenssi... 3 Työasemakohtainen lisenssi...

Lisätiedot

Hyvä paha kumppanuustilatutkimus tiedettä tilaolosuhteissa

Hyvä paha kumppanuustilatutkimus tiedettä tilaolosuhteissa Hyvä paha kumppanuustilatutkimus tiedettä tilaolosuhteissa Liisa Keto, ryhmäpäällikkö Luonnonvarakeskus Tuotantojärjestelmät-yksikkö Liha- ja non-food eläintuotanto -ryhmä Kumppanuustilatutkimus Lukessa

Lisätiedot

I Osa: Sopimusehdot [Siirrä nämä ehdot soveltuvin osin sopimukseen]:

I Osa: Sopimusehdot [Siirrä nämä ehdot soveltuvin osin sopimukseen]: Henkilötietojen käsittelyn ehdot Versio 4 Maaliskuu 2018 1 (7) OHJE: Tämä asiakirja sisältää sopimusehtoja, jotka voidaan ottaa osaksi Tilaajan ja Palveluntuottajan välistä sopimusta silloin, kun Palveluntuottaja

Lisätiedot

LIITE VARMENNEPALVELUJEN ASIAKAS- JA REKISTERÖINTISOPIMUKSIIN NRO

LIITE VARMENNEPALVELUJEN ASIAKAS- JA REKISTERÖINTISOPIMUKSIIN NRO Henkilötietojen käsittelyn ehdot LIITE VARMENNEPALVELUJEN ASIAKAS- JA REKISTERÖINTISOPIMUKSIIN NRO 1. Yleistä 1.1. Tämä sopimusliite Henkilötietojen käsittelyn ehdot on osa varmennepalvelujen asiakas-

Lisätiedot

Mihin tarkoitukseen henkilötietojani kerätään ja käsitellään?

Mihin tarkoitukseen henkilötietojani kerätään ja käsitellään? TIETOSUOJASELOSTE Yleistä Jotta voimme palvella sinua parhaamme mukaan, edellyttää se, että keräämme ja käsittelemme joitakin sinua koskevia tietoja. Arvostamme kuitenkin yksityisyyttäsi ja olemme sitoutuneet

Lisätiedot

Lausunto Kuntayhtymien tehtävät puolestaan perustuvat kuntalain lisäksi kuntayhtymän perussopimukseen (kuntalaki 55 ja 56 ).

Lausunto Kuntayhtymien tehtävät puolestaan perustuvat kuntalain lisäksi kuntayhtymän perussopimukseen (kuntalaki 55 ja 56 ). Helsingin seudun liikenne kuntayhtymä Lausunto 08.09.2017 Asia: 1/41/2016 Lausuntopyyntö yleisen tietosuojaasetuksen täytäntöönpanotyöryhmän (TATTI) mietinnöstä ja työryhmän ehdotuksesta hallituksen esitykseksi

Lisätiedot

Ajankohtaista tekijänoikeudesta JY:ssä! Visa Hiltunen !

Ajankohtaista tekijänoikeudesta JY:ssä! Visa Hiltunen ! Ajankohtaista tekijänoikeudesta JY:ssä! Visa Hiltunen 29.10.2014! Alustuksen sisältö!! Kertaus tekijänoikeuden perusteista!! Työsuhde ja tekijänoikeus!! Tekijänoikeussopimuskäytännöt tutkimus vs. opetus!!

Lisätiedot

Tämän sopimuksen kohteena on projekti Kulttuuripalvelujen talouden ja toiminnan vertailutiedosto IV.

Tämän sopimuksen kohteena on projekti Kulttuuripalvelujen talouden ja toiminnan vertailutiedosto IV. SOPIMUS 1(4) 15.3.2017 KULTTUURIPALVELUJEN TALOUDEN JA TOIMINNAN VERTAILUTIEDOSTO IV PROJEKTI 1 Sopimuksen kohde ja tarkoitus Tämän sopimuksen kohteena on projekti Kulttuuripalvelujen talouden ja toiminnan

Lisätiedot

ASIAKKAAN ASIAKIRJATIETOJEN KÄSITTELY JA ARKISTOINTI

ASIAKKAAN ASIAKIRJATIETOJEN KÄSITTELY JA ARKISTOINTI 2018 ASIAKKAAN ASIAKIRJATIETOJEN AUTISMISÄÄTIÖ Anssi Tuomi, tietosuojavastaava AUTISMISÄÄTIÖ Tietosuojaryhmä 2018 Autismisäätiö, tietosuojaryhmä 1(4) SISÄLLYSLUETTELO 1. Mihin tarkoitukseen Autismisäätiö

Lisätiedot

TENK, tutkimus ja yhteiskunta

TENK, tutkimus ja yhteiskunta TENK, tutkimus ja yhteiskunta Sanna Kaisa Spoof, TENK VNK aamukahvit 6.4.2016 TUTKIMUSEETTINEN NEUVOTTELUKUNTA (TENK) Perustettu asetuksella 1991 Itsenäinen ja riippumaton asiantuntijaelin OKM nimittää

Lisätiedot

JALASJÄRVEN KUNTA PYYTÄÄ KIRJALLISTA TARJOUSTANNE KATUVALAISTUKSEN OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ JA OHJAUSLAITTEISTA KOKONAISTOIMITUKSENA

JALASJÄRVEN KUNTA PYYTÄÄ KIRJALLISTA TARJOUSTANNE KATUVALAISTUKSEN OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ JA OHJAUSLAITTEISTA KOKONAISTOIMITUKSENA Katuvalaistuksen ohjausjärjestelmä Tarjouspyyntö Sivu 1/5 JALASJÄRVEN KUNTA PYYTÄÄ KIRJALLISTA TARJOUSTANNE KATUVALAISTUKSEN OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ JA OHJAUSLAITTEISTA KOKONAISTOIMITUKSENA Hankittava kokonaisuus

Lisätiedot

1) Savonlinnan kaupunki, y-tunnus: (jäljempänä Kaupunki),

1) Savonlinnan kaupunki, y-tunnus: (jäljempänä Kaupunki), OSAKASSOPIMUS Sopijapuolet 1) Savonlinnan kaupunki, y-tunnus: (jäljempänä Kaupunki), 2) Savonlinnan Seudun Nuorisotoiminnan Tuki ry, y-tunnus: 1446495-7 (jäljempänä NT) Määritelmät Tässä sopimuksessa tarkoitetaan

Lisätiedot

Teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunta LAUSUNTOLUONNOS. teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnalta

Teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunta LAUSUNTOLUONNOS. teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnalta Euroopan parlamentti 2014-2019 Teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunta 2016/0280(COD) 2.3.2017 LAUSUNTOLUONNOS teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnalta oikeudellisten asioiden valiokunnalle ehdotuksesta

Lisätiedot

Mtech Digital Solutions Oy Minun Maatilani - ohjelmiston palvelusopimus

Mtech Digital Solutions Oy Minun Maatilani - ohjelmiston palvelusopimus Minun Maatilani ohjelmiston palvelusopimus 23.12.2015 Page 1 of 5 Mtech Digital Solutions Oy Minun Maatilani - ohjelmiston palvelusopimus Sisältö Tämä asiakirja on oikeudellisesti sitova sopimus asiakkaan

Lisätiedot

Infrastruktuurin aineistonhallinta ja käytön avoimuus

Infrastruktuurin aineistonhallinta ja käytön avoimuus Ulla Ellmén tiedeasiantuntija Tutkimusrahoituksen kehittäminen Infrastruktuurin aineistonhallinta ja käytön avoimuus 1 Aineistonhallintasuunnitelma ja selvitys tutkimusinfrastruktuurin käytön avoimuudesta

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSOPAS NÄYTTELYNJÄRJESTÄJILLE

TEKIJÄNOIKEUSOPAS NÄYTTELYNJÄRJESTÄJILLE TEKIJÄNOIKEUSOPAS NÄYTTELYNJÄRJESTÄJILLE Seuraa Kuvastoa: www.fb.com/kuvasto www.twitter.com/kuvasto www.kuvasto.fi Graafinen suunnittelu: Fanni Perälä Kuvat: Sanna Peurakoski TAIDETEOSTEN KÄYTTÖ NÄYTTELYIDEN

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1994:17. Tiivistelmä Tuulilasin puhdistusväline ja siitä tehdyt rakennepiirustukset eivät saaneet tekijänoikeussuojaa.

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1994:17. Tiivistelmä Tuulilasin puhdistusväline ja siitä tehdyt rakennepiirustukset eivät saaneet tekijänoikeussuojaa. TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1994:17 Asia Hakija Teostaso A Annettu 28.9.1994 Tiivistelmä Tuulilasin puhdistusväline ja siitä tehdyt rakennepiirustukset eivät saaneet tekijänoikeussuojaa. SELOSTUS ASIASTA

Lisätiedot

KANTAVERKKOSOPIMUS NRO XXXX / 2016 ASIAKAS OY FINGRID OYJ

KANTAVERKKOSOPIMUS NRO XXXX / 2016 ASIAKAS OY FINGRID OYJ KANTAVERKKOSOPIMUS NRO XXXX / 2016 ASIAKAS OY JA FINGRID OYJ 2(5) Sisällys 1 SOPIJAPUOLET JA SOPIMUKSEN TARKOITUS... 3 2 SOPIMUKSEN VOIMASSAOLO... 3 3 SOPIMUKSEN EHDOT... 3 4 SOPIMUKSEN MUUTOKSET... 3

Lisätiedot

LIITE 2. Henkilötietojen käsittelyn ehdot. 1. Yleistä

LIITE 2. Henkilötietojen käsittelyn ehdot. 1. Yleistä LIITE 2 Henkilötietojen käsittelyn ehdot 1. Yleistä 1.1. Tämä sopimusliite Henkilötietojen käsittelyn ehdot on osa SOPIMUS TUUSULAN KUN- NAN KULJETUSPALVELUASIAKKAIDEN MAKSUJÄRJESTELMÄN SEKÄ KULJETUKSEN

Lisätiedot

STT:n yleiset sopimusehdot 1.1.2010

STT:n yleiset sopimusehdot 1.1.2010 YLEISET SOPIMUSEHDOT 1 (5) STT:n yleiset sopimusehdot 1. Käyttöoikeus 2. Käyttöehdot 1 Kappale päivitetty 1.1.2016 alkaen. Asiakkaalla on oikeus käyttää STT:n palvelua ja/tai siihen sisältyviä aineistoja

Lisätiedot

1 Sopijapuolet. Juuan rengasvesiosuuskunta. 2 Kaupan kohde

1 Sopijapuolet. Juuan rengasvesiosuuskunta. 2 Kaupan kohde KAUPPAKIRJA LUONNOS 1 Sopijapuolet Myyjä: Ostaja: Juuan kunta Juuan rengasvesiosuuskunta 2 Kaupan kohde Kaupan kohteena on liiketoiminta (vesihuoltotoiminnan liikearvo) ja siihen liittyvä liitteen 1 kartassa

Lisätiedot

Sopimusten merkityksestä

Sopimusten merkityksestä Sopimusten merkityksestä Jouni Koskela hallintonotaari, kiinteistönpitoinsinööri Esityksen sisältö: Hankkeen luonne Sopimusten sitovuus Osapuolet Osalliset Pätevyys, toimivalta Hyvä sopimus Tulkinta ja

Lisätiedot

Henkilötietoja sisältävän datan käsittely ja avaaminen TIETOSUOJA TUTKIJAN ARJESSA HY ARJA KUULA-LUUMI

Henkilötietoja sisältävän datan käsittely ja avaaminen TIETOSUOJA TUTKIJAN ARJESSA HY ARJA KUULA-LUUMI Henkilötietoja sisältävän datan käsittely ja avaaminen TIETOSUOJA TUTKIJAN ARJESSA 16.5.2018 HY ARJA KUULA-LUUMI 2 Datan avoimuus ja saatavuus Avoin data ja/tai metadata Metadata avointa Datan saaminen

Lisätiedot

Maakuntavalmisteluorganisaatioiden arkistojen käsittely

Maakuntavalmisteluorganisaatioiden arkistojen käsittely Suositus 1 (5) Maakuntavalmisteluorganisaatioiden arkistojen käsittely Taustaa Aineistokokonaisuudet Hallituskaudella 2015-2019 tehtiin Suomessa laajaa maakuntien perustamiseen tähtäävää valmistelua. Valmistelun

Lisätiedot

Mihin tarkoitukseen henkilötietojani kerätään ja käsitellään?

Mihin tarkoitukseen henkilötietojani kerätään ja käsitellään? TIETOSUOJASELOSTE Yleistä Jotta voimme palvella sinua parhaamme mukaan, edellyttää se että keräämme ja käsittelemme joitakin sinua koskevia tietoja. Arvostamme kuitenkin yksityisyyttäsi ja olemme sitoutuneet

Lisätiedot

Käyttöehdot. 1. Käyttöehtojen tarkoitus ja soveltamisala

Käyttöehdot. 1. Käyttöehtojen tarkoitus ja soveltamisala 1.5.2016 Käyttöehdot 1. Käyttöehtojen tarkoitus ja soveltamisala 1.1 Näitä käyttöehtoja sovelletaan Palveluntarjoajan ja Edenred Finland Oy:n ( Edenred ) väliseen sopimukseen. Palveluntarjoaja voi näiden

Lisätiedot

Liikkeen luovutuksesta

Liikkeen luovutuksesta Liikkeen luovutuksesta Liikkeen luovutus tarkoittaa sitä, että yritys tai sen toiminnallinen osa luovutetaan toiselle yritykselle. Kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 25 :n mukaan työnantajan liikkeen

Lisätiedot

MARIE CURIE -YHTEISRAHOITUS ALUEELLISILLE, KANSALLISILLE JA KANSAINVÄLISILLE OHJELMILLE

MARIE CURIE -YHTEISRAHOITUS ALUEELLISILLE, KANSALLISILLE JA KANSAINVÄLISILLE OHJELMILLE LIITE III ERITYISMÄÄRÄYKSET MARIE CURIE -YHTEISRAHOITUS ALUEELLISILLE, KANSALLISILLE JA KANSAINVÄLISILLE OHJELMILLE III.1 Määritelmät Tässä avustussopimuksessa sovelletaan II.1 artiklan määritelmien lisäksi

Lisätiedot