ennonen Tervetuloa Fennosen lukijaksi Tervetuloa toimistolle! Ajankohtaisia Fennovoimalle valittiin lokakuussa uusi toimitusjohtaja.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ennonen Tervetuloa Fennosen lukijaksi Tervetuloa toimistolle! Ajankohtaisia Fennovoimalle valittiin lokakuussa uusi toimitusjohtaja."

Transkriptio

1 ennonen Fennovoiman paikallisjakelu Pyhäjoen seudun asukkaille, joulukuu 2012 Tervetuloa Fennosen lukijaksi Meille Fennovoimassa on tärkeää jakaa mahdollisimman paljon tietoa hankkeestamme laajalle joukolle ihmisiä. Erityisessä asemassa ovat ydinvoimalamme sijoituskunnan Pyhäjoen lähialueella asuvat ihmiset. Tämän vuoksi olemme alkaneet julkaista uutta lehtistä, jonka ensimmäistä numeroa pidät parhaillaan kädessäsi. Fennonen ilmestyy jatkossa kaksi kertaa vuodessa, ja se jaetaan Raahelaisen välissä kaikkiin Pyhäjoen, Raahen, Siikajoen ja Vihannin koteihin. Lehteä voi hakea myös toimistoltamme Pyhä joen keskustassa tai tilata lisää osoitteesta fennovoima.fi tai puhelimitse viestintäassistentti Auli Hietalalta numerosta Lehdelle ei tuntunut löytyvän osuvaa nimeä omin voimin, joten haimme sitä kesän mittaan kilpailulla. Vastauksia tuli kymmenittäin, ja sopiva nimi löytyi niiden joukosta. Fennosen keksi vihantilainen Jouni Jurmu, joka kertoi nimen taustalla olevan ajatuksen kirjekyyhkystä, joka välittää seutukunnan asukkaille Fennovoiman uutisia ja energiasanomaa printtimuodossa. Ideastaan Jouni sai lahjakortin urheilukauppaan. Kiitokset Jounille! Fn Fennovoimalle valittiin lokakuussa uusi toimitusjohtaja. Minna Forsström edustaa eri tavoin yhtiön omistajia. 2 3 Tervetuloa toimistolle! Fennovoiman toimisto on palvellut Pyhäjoen keskustassa kohta viiden vuoden ajan. Ovet ovat auki joka maanantai ja tiistai kello 9 15, jolloin kaikki kiinnostuneet ovat lämpimästi tervetulleita keskustelemaan ja kyselemään. 4 Autamme paikallisia yrityksiä valmistautumaan hankkeeseen. Ajankohtaisia 6 7 8

2 2 ennonen 3 Olemme saaneet kerättyä yhtiöön erittäin pätevän ja sitoutuneen porukan, jonka työllä projekti etenee tehokkaasti. Fennovoima on omistajille tärkeä ja mielenkiintoinen, siksi mukana on oma nainen. Toimitusjohtaja iloitsee yhteistyöstä Kannattava hanke on aina kiinnostava Fennovoimalle valittiin lokakuussa uusi toimitusjohtaja. Yhtiön johtoon nimitettiin Juha Nurmi, joka on lokakuusta 2011 toiminut Fennovoiman projektijohtajana, ja tässä pestissä Nurmi jatkaa myös toimitusjohtajanimityksen jälkeen. Ennen Fennovoimaa hän on tehnyt pitkän uran rakennuskonserni Lemminkäisen eri tehtävissä Suomessa ja ulkomailla. Edellinen toimitusjohtajamme Tapio Saarenpää oli yhtiön johdossa viitisen vuotta, jona aikana yhtiö saavutti merkittäviä virstanpylväitä. Firmassa tehtiin laaja ympäristövaikutusten arviointiselostus sekä periaatepäätöshakemus ja saatiin eduskunnalta periaatepäätös vuonna 2010, Nurmi kertaa. Isotöinen ja erittäin tärkeä asia oli tietenkin Pyhäjoen valinta sijoituspaikaksi; se vaati monen vuoden ajan isoja selvityksiä, Nurmi kertaa. Laitostoimittajan valintaa ja rakentamisluvan hakemista Tällä hetkellä meidän fennovoimalaisten työpäiviä täyttää paljon laitostoimittajavalinta, joka tehdään ensi vuonna. Toimitusjohtajana tärkeä kohderyhmä minulle on yli 60 yrityksen omistajajoukko sekä tietenkin oma, nykyään 80 hengen henkilöstömme. Yhtenä keskeisenä työsarkana Fennovoimassa on rakentamislupahakemuksen valmistelu ja tekeminen, joka on monen vuoden projekti. Periaatepäätöksen mukaan rakentamislupaa tulee hakea vuonna Rakentamislupahakemus on valtavan suuri tehtävä. Itse hakemus on satojen sivujen kokoinen ja lisäksi toimitamme Säteilyturvakeskukselle tuhansia sivuja muita aineistoja. Olemme saaneet kerättyä yhtiöön erittäin pätevän ja sitoutuneen porukan, jonka työllä projekti etenee tehokkaasti. Tässä joukossa on ilo tehdä töitä, Nurmi kertoo. Hyvää yhteistyötä sijoitusalueen kanssa Juha Nurmi kävi marraskuun lopulla tutustumassa Pyhäjokeen ja pyhäjokisiin, ja tällöin myös toimiston ovet pidettiin auki kävijöitä varten. Pyhäjoella ja laajemminkin pohjoisessa on todella hyvä meininki. Alueen osaavasta väestä on meille suurta hyötyä. On hienoa, että laajalla alueella ollaan aktiivisia valmistautumisen kanssa ja innokkaita pääsemään mukaan. Toivomme rakennushankkeeseen mahdollisimman paljon paikallista ja suomalaista osaamista. Oli mukava käydä Pyhäjoella ja tutustua pyhäjokisiin vähän paremmin. Toivottavasti pääsen paikalle taas pian. Fn Fennovoiman pääomistaja on Voimaosakeyhtiö SF, joka yhdistää Fennovoiman kaikki suomalaiset omistajat. Voimaosakeyhtiössä johtajana työskentelevä Minna Forsström edustaa eri tavoin yhtiön omistajia. Olen linkki Voimaosakeyhtiön ja Fennovoiman välillä, ja näyn omistajien kasvona Fennovoiman hankkeessa. Toimin omistajiemme edunvalvojana, ja huolehdin että hankkeesta tulee omistajillemme sopiva ja kannattava, kuvailee Forsström. Viestinviejänä Tärkeä tehtäväni on kertoa Voimaosakeyhtiön omistajille, mitä hankkeessa on meneillään, ja toisaalta välittää omistajien viestiä Fennovoimaan päin. Omistajat osallistuvat Fennovoiman työhön hallituksen sekä erilaisten komiteoiden kautta. Voimaosakeyhtiön koko omistajakunta tapaa säännöllisesti esimerkiksi osakastilaisuuksissa. Pääomistaja on mukana myös laitoshankinnassa. - Itse olen mukana laitostoimittajan valinnassa ja keskusteluissa laitostoimittajavaihtoehtojen kanssa. Projekti on omistajille tärkeä ja mielenkiintoinen, siksi mukana on oma nainen. Fennovoiman sähköä tarvitaan Lokakuussa Fennovoiman vähemmistöosakas, kolmanneksen omistava E.ON ilmoitti päättäneensä myydä omistuksensa Fennovoimassa. Suomalaiset ovat käytännön väkeä, ja omistajamme ovat ammattilaisia arvioimaan tällaista projektia, joten sinänsä E.ONin lähtö ei vaikuta heihin suoraan. Voimaosakeyhtiön omistajat hakevat kannattavaa projektia, joten heidän näkökulmansa on puhtaasti taloudellinen, Forsström kertoo. Pienelle osalle Voimaosakeyhtiön omistakin osakkeista haetaan uusia omistajia. Fennovoiman hanke on aina edennyt vaiheittain. Nykyisen vaiheen osalta rahoitus on kunnossa. Neuvottelemme osakkeista kiinnostuneiden tahojen kanssa, ja tiedotamme sitten, kun uusia osakkaita tulee. Fennovoiman hankkeessa on kaikki edellytykset kannattavaan hankkeeseen. Omistajamme arvioivat oman yhtiönsä näkökulmasta hankkeen sopivuutta omaan toimintaansa. Tosiasia on, että he tarvitsevat tulevina vuosikymmeninä vakaata suomalaista sähköntuotantoa vakaalla hinnalla. Sitä Fennovoiman ydinvoimala heille toisi. Fn

3 4 ennonen 5 Auli ja Heli palvelevat kävijöitä Fennovoiman toimistolla Pyhäjoen keskustassa. Tervetuloa toimistolle! Fennovoiman toimisto on palvellut Pyhäjoen keskustassa kohta viiden vuoden ajan. Ovet ovat auki joka maanantai ja tiistai kello 9 15, jolloin kaikki kiinnostuneet ovat lämpimästi tervetulleita keskustelemaan ja kyselemään. Toimistolta saat paljon tietoa Fennovoimasta ja hankkeemme etenemisestä. Jaossa on esitteitä, ydinvoima-aiheista yleistietoa sekä tutustumista varten kaavakuvat ja -aineistot sekä tutkimuskartat. Toimistolla tapaat varmimmin Auli Hietalan tai Heli Haikolan. Moni muukin fennovoimalainen vierailee alueella usein ja pistäytyy yleensä myös toimistolla. Tietoa te loista Pidämme toimistolla normaalien aukioloaikojen ulkopuolella te toja, joissa kullakin kerralla käydään läpi eri aiheita liittyen ydinvoimaan ja Fennovoiman ydinvoimahankkeeseen. Mukaan mahtuu aina 20 ensin ilmoittautunutta. Näistä illoista ilmoitetaan tarkemmin erikseen nettisivuillamme ja paikallisissa lehdissä. Tänä vuonna pidetään vielä yksi te ta tiistaina kello Tällöin paikalla on väkeä Pyhäjoen kunnasta ja Raahen seutukunnasta kertomassa, miten heillä valmistaudutaan ydinvoimalahankkeeseen. Iltoja jatketaan ensi vuoden puolella. Keräämme te tojen aiheita mielellään suoraan kuulijoilta, joten jos sinulla on mielessäsi aihe, josta haluat kuulla, ilmoitathan siitä toimiston väelle. Heille voit myös ilmoittautua joulukuun te taan. Tervetuloa jouluglögeille Joulukuussa toimistolla tavataan tuttuun tapaan jouluglögien ja -pipareiden äärellä. Glögipannu on kuumana tiistaina kello Glögikutsun näet lähiaikoina myös paikallisissa lehdissä, mutta ajan voi jo merkitä kalenteriin. Toivomme silloinkin paikalle paljon väkeä! Fn Joulunpyhät toimisto on kiinni. Avaamme taas 7. tammikuuta normaalein aukioloajoin eli ma ti kello Monipuolista työtä Fennovoiman aluevastaava Heli Haikola aloitti työnsä yhtiössä vuonna 2008 eli seuraavana vuonna yhtiön perustamisen jälkeen. Käyn eri puolilla seutukuntaa esittelemässä hanketta. Meillä on periaatteena mennä melkeinpä minne pyydetään. Yleisönä on yrityksiä, eläkeliittoja, opiskelijoita ja erilaisia järjestöjä. Minulla on ollut kuulijoita 13-vuotiasta ja 80-vuotiaisiin, eli aika paljon erilaista väkeä siihen mahtuu, kertoo Heli. Saitillamme Hanhikivenniemellä käy kanssamme porukkaa laidasta laitaan, paikallisista koululaisista ministeriöiden ihmisiin. Myös laitostoimittajaehdokkaat ovat käyneet täällä monta kertaa tutustumassa alueeseen. Ulkomaalaisille vieraille on aika eksoottista vetää kumpparit jalkaan ja lähteä umpihankeen tallustamaan, Heli nauraa. Tärkeä osa Helin työtä on osallistua erilaisten yhteistyöryhmien toimintaan. Lisäksi hän pitää säännöllisesti yhteyttä kunnan väkeen, jotta puolin ja toisin pysytään ajan tasalla. Minulla ei Fennovoima-urani aikana ole vielä ollut kahta samanlaista työpäivää. Siitä tykkään! Täällä ollaan tosi innostuneita hankkeestamme ja odotetaan innolla työmahdollisuuksia, verotuloja ja muuta piristävää vaikutusta alueelle. Fn Yleisön palvelua Fennovoiman vakituinen väki Pyhäjoella tuplaantui keväällä, kun viestintäassistenttimme Auli Hietala liittyi joukkoon. Työni on mukavan monipuolista. Järjestän yhdessä Helin kanssa saittivierailuita ja toimiston tilaisuuksia, kuten te toja. Teen myös mediaseurantaa Helsingissä työskenteleville fennovoimalaisille, jotta hekin pysyvät perässä alueen tapahtumissa, kuvailee Pyhäjoella asuva Auli. Toimistolla juttelen kävijöiden kanssa ajankohtaisista asioista ja vastaan heidän kysymyksiinsä. Vieraita käy vaihtelevasti esimerkiksi sen mukaan, mitä lehdissä on kirjoitettu ja mitä hankkeessamme on muuten tapahtunut. Tänä vuonna Auli on työskennellyt kolmena päivänä viikossa, mutta vuoden alusta hän tekee hommia täyspäiväisesti. Tapaan työssäni paljon erilaisia ihmisiä, mikä on minusta mahtavaa. On tosi mielenkiintoista osallistua tällaiseen isoon hankkeeseen. Fn Fennovoiman toimisto Pyhäjoella: Vanhatie 48, Pyhäjoki Heli Haikola, aluevastaava heli.haikola@fennovoima.fi Auli Hietala, viestintäassistentti auli.hietala@fennovoima.fi

4 6 ennonen 7 Toimintamme tarkoitus on hyödyttää suoraan paikallisia yrityksiä auttamalla heitä valmistautumisessa. Yhteistyöllä ydinvoimalaa rakentamaan Hanhikivellä tutkitaan maalla, merellä ja ilmassa Seismisiä tutkimuksia, bioindikaattoriselvitys ja kallioporauksia vuonna Pyhäjoen seudulla ja muualla Pohjois-Suomessa on paljon hankkeita, joilla pyritään valmistautumaan mahdollisimman hyvin jättimäiseen ydinvoimalan rakennusprojektiin. Niistä yksi on Raahen seudun yrityspalveluiden hanke, jota vetää projektipäällikkö Pekka Peltomäki. Hankkeen tavoitteena on auttaa halukkaita yrityksiä pääsemään mukaan Fennovoiman ydinvoimalan rakentamiseen ja myös muihin suuriin kansainvälisiin hankkeisiin. Toimintamme tarkoitus on hyödyttää suoraan paikallisia yrityksiä auttamalla heitä valmistautumisessa ja esimerkiksi kertomalla konkreettisia asioita ydinvoimalan rakentamisesta, Peltomäki kertaa. Paikalliset elinkeinotoimen edustajat tuntevat oman alueensa yritykset parhaiten, joten kunkin alueen omat toimijat ovat tärkeitä yhteistyökumppaneitamme. Yhteistyöllä vältetään päällekkäisyyttä ja pyritään siihen, että tieto kulkee osapuolten välillä. Valmennuksia yrityksille Edellytys toiminnallemme on, että suhteet Fennovoimaan ovat olemassa. Yhtiö onkin alusta asti ollut hyvin yhteistyökykyinen ja halukas yhteistyöhön kanssamme. Teemme myös yhteistyötä laitostoimittajien kanssa, jotka ovat jo olleet kiinnostuneita paikallisista resursseista, Peltomäki kertoo. Työaika kuluu monenlaisissa tilaisuuksissa. Käyn kertomassa hankkeestamme esimerkiksi yrittäjäjärjestöjen tilaisuuksissa. Niissä on usein puhumassa myös joku fennovoimalainen. Syksyn mittaan olemme järjestäneet yrityksille valmennuksia yhteistyössä Finnuclearin kanssa, joka auttaa Suomessa ydinenergia-alan teollisuuden organisoitumisessa. Seuraava valmennus pidetään joulukuuta, ja siihen voi vielä ilmoittautua Finnuclearin kautta, Peltomäki kertoo. Valmennuksissa kerrotaan konkreettisia asioita ydinvoimalahankkeesta. Käydään läpi kokonaisuutta, toimintaa ydinvoimalatyömaalla, turvallisuusvaatimuksia, laatu- ja dokumentaatioasioita, verkostoitumista. Tällaisia perusjuttuja. Peltomäki kertoo, että Raahen seutukunnan yrityksillä on ollut valmennuksissa hyvä edustus. Toisaalta mukana on ollut toimijoita aina Etelä-Suomea myöten. Kannustan paikallisia yrityksiä osallistumaan eri tilaisuuksiimme. Lisäksi kannattaa ilmoittautua Oulun kauppakamarin nettiportaaliin osoitteessa Laatuasiat kuntoon Ydinvoimalatyömaa on dokumentaatioon nähden aivan omalla tasollaan, ja siihen kaikilla ydinvoimalaa rakentavilla on oltava osaamista ja resursseja. Tätä käsitellään myös valmennuksissa. Laatuasiat ovat toinen erityisesti korostuva asia. Ovatko yrityksen toimintatavat sellaiset, että voi pyrkiä mukaan kansainväliseen hankkeeseen? Jos ydinvoimalan takia laittaa laatuasiat kuntoon ja vaikkapa sertifioi laatujärjestelmänsä, tämä ei mene hukkaan, jos pyrkii muutenkin kansainvälisille markkinoille. Isojen urakoiden vuoksi kannattaa katsoa kumppaneita. Vaikkapa insinööritoimisto ja muutama konepaja yhdessä voivat jo tarjota isompia urakoita. Oma aktiivisuus on tärkeää. Jos nyt tätä lukiessa tulee olo, ettei ole vielä itse sisällä ydinvoimalahankkeen valmistautumisessa tai kaipaa lisää tietoa, kannattaa ottaa suoraan yhteyttä minuun, kehottaa Peltomäki. Fn Raahen seudun yrityspalveluiden hanke Vetäjänä Pekka Peltomäki pekka.peltomaki@raahe.fi Rahoittajina myös Pohjois-Pohjanmaan ELYkeskus sekä BusinessOulu Mukana lisäksi Kokkolan seudun Kehitys KOSEK, Kalajoen kaupunki, Ylivieskan seutukunta, Haapavesi- Siikalatvan seutukunta, Nivala-Haapajärvi sekä Kemi-Tornion alue Pyhäjoki valmistautuu monipuolisesti Pyhäjoen kunta valmistautuu ydinvoimalahankkeen isännöintiin monin tavoin. Sijoituspaikkakunnalla on hankkeessa tärkeä rooli, ja on tärkeää, että kunta on halukas ja pystyväinen vastaanottamaan ydinvoimalan kaltaisen tuhansien työntekijöiden rakentamishankkeen. Pyhäjoen kunta parantaa aktiivisesti yritysten ja asukkaiden mahdollisuuksia muuttaa asumaan ja toimimaan Pyhäjoelle. Kaavamuutokset ovat yksi asia, jonka parissa kunta on työskennellyt pitkään. Muutoksia on tehty kaikille kolmelle kaavatasolle. Syksyllä 2013 on määrä valmistua Ollinmäen teollisuusalueen, jonne useat yritykset aikovat sijoittua. Kunnan väkeä on vahvasti mukana monissa alueen yhteistyöhankkeissa. Yksi näistä on Raahen seutukunnan hallinnoima Hanhikivi-yhteyshanke, jossa pyritään maksimoimaan ydinvoimalahankkeesta saatavia positiivisia aluevaikutuksia ja kasvattamaan alueen vetovoimaisuutta. Fn Kunnan puhelinvaihde ja nettisivut Viime vuoden lokakuun paikkavalinnan jälkeen ydinvoimalan sijoituspaikalla on jatkettu erilaisia tarkentavia tutkimuksia. Tuloksia tarvitaan ydinvoimalan suunnitteluun ja lupahakemuksiin. Alkavista tutkimuksista ilmoitetaan nettisivuillamme, ja tutkimuskarttoja on nähtävillä Pyhäjoen-toimistolla. Tänä vuonna Hanhikivenniemellä on tutkittu muun muassa maa- ja kallioperää sekä merenpohjaa. Olemme teettäneet myös seismisiä tutkimuksia, joilla selvitetään maakerrosten paksuuksia ja kallion pinnan tasoja. Myös pohjaveden tasoja ja ominaisuuksia on tutkittu. Kallioperän tutkimuksissa selviää, millä tasolla kallion pinta on ja onko alueella rikkonaisia vyöhykkeitä. Seismisiä tutkimuksia tehdään pienillä räjäytyksillä, joilla kallioon aiheutetaan ääniaaltoja. - Mitä nopeampaa ääniaalto kulkee, sitä ehjempää ja kovempaa kallio on, kuvailee tutkimuksia tehnyt Suomen Malmin Jalle Tammenmaa. Tutkimuksiin perustuen voidaan suunnitella rakennusten sijoituspaikkoja alueelle sekä otto- ja purkuvesitunneleiden linjauksia. Viimeksi maaperätutkimuksia on tehty valtatie 8:lta laitospaikalle aikanaan rakennettavan tien linjauksella. Tutkimuksia jäähdytysvesitunneleita varten Tutkimuksia tehdään myös suunniteltua uutta laivaväylää ja satamaa sekä jäähdytysvesitunneleita varten. Laitosalueen edustan merenpohjaa on tutkittu poraamalla sekä tekemällä luotauksia laivalta. Näillä tuloksilla pystytään selvittämään, millaisia massoja pohjassa on ja muun muassa millä menetelmällä niitä voidaan ruopata. Merenpohjaa tutkitaan myös ilmasta. Lentokoneesta tehdyillä mittauksilla selvitetään meren pohjan syvyyksiä ja pinnan muotoja, joista selviää geologisia ominaisuuksia. Kalastoa ja pohjaeläimiä kartoitettu Pyhäjoen edustan merialueella tutkittiin kesällä kalastoa ja poikastuotantoa. Tutkimusmenetelminä käytettiin muun muassa nuottausta, poikaspyyntiä sekä koeverkkopyyntiä. Lisäksi tänä vuonna tehtiin kysely, jolla selvitettiin viime vuoden ammatti- ja vapaa-ajankalastusta. Nämä tutkimukset toimivat tulevien lupahakemusten taustatietona. Pohjaeläimistöä on tutkittu sukeltamalla näytteitä rantavyöhykkeeltä. Näytteet otettiin niiltä Hanhikiven edustan alueilta, joihin tullaan rakentamaan. Ympäristön perustilan selvittämistä edellytetään, jotta pystytään mahdollisimman hyvin arvioimaan hankkeen rakentamisen ja käytön aikaisia vaikutuksia. Fn

5 Fennovoima Oy Salmisaarenaukio Helsinki p info@fennovoima.fi fennovoima.fi Seuraa Fennovoimaa myös Facebookissa! Painotuote Kysyttyä Yhtiö kasvaa kovaa vauhtia Fennovoiman pääkonttorilla Helsingissä työskentelee tällä erää noin 80 ihmistä. Kasvu on kovaa: vuosi sitten työntekijöitä oli muutama kymmen vähemmän, ja saman verran pyritään kasvamaan vuonna Henkilöstöasioista vastaa tiiminsä kanssa Fennovoiman hallinto- ja lakiasiainjohtaja Kristiina Leppänen. Meille on pitkin vuotta 2012 palkattu pääosin teknisen puolen väkeä. Lisäksi olemme vahvistaneet muun muassa ydinturvallisuus- ja laatuosastojamme. Ihmisiä on tullut niin muista alan yrityksistä, viranomaispuolelta kuin ydinvoima-alan ulkopuolelta, kuvailee Leppänen. Monipuolista osaamista Pääkonttorilla Helsingissä työskentelee kymmeniä teknisen puolen asiantuntijoita sekä esimerkiksi viestinnän, talouden, henkilöstöhallinnon, it:n ja asiakirjahallinnan väkeä. Pidämme huolen siitä, että uusia ja vanhoja fennovoimalaisia perehdytetään jatkuvasti alan asioihin. Meillä on firmassa todella kattavaa osaamista usealta eri alalta, joten jaamme puolin ja toisin tietojamme. Esimerkiksi ydintekniikan väki pitää työkavereilleen perehdytyksiä omasta alastaan ja it-väki puolestaan kouluttaa muuta porukkaa it-asioissa. Laitosvalinta työllistää lähes kaikkia fennovoimalaisia Tällä hetkellä suurta osaa fennovoimalaisista työllistää sama aihe: laitosvalinta. Laitostoimittaja valitaan ensi vuonna. Ydinvoimalahankkeen laitostoimittajan valinta on todella mittava työ, ja siihen tarvitaan lähes kaikkien fennovoimalaisten osaamista. Luonnollisesti mukana on paljon teknisen puolen asiantuntijoitamme, mutta myös kaupallinen osastomme sekä lakitiimimme työskentelevät sen parissa ahkerasti. Apunamme on tarpeen mukaan myös kymmeniä ulkopuolisia konsultteja, Leppänen kertaa. Fennovoima valitsee ydinvoimalan toimittajan lukuisten kriteerien perusteella. Huomioon otetaan muun muassa ydinturvallisuuteen, tekniikkaan, toteutukseen ja aikatauluun liittyviä sekä kaupallisia ja juridisia asioita. Toimittajia on pyydetty perustamaan tarjouksensa laatimaamme mittavaan kyselyaineistoon. Lisäksi toimittajien tulee huomioida esimerkiksi voimassaoleva lainsäädäntö ja muut säännökset, samoin kuin muutostyön kohteena olevat Säteilyturvakeskuksen YVL-ohjeet. Kaiken saadun tarjousaineiston arviointi on todella suuri työ. Tuhansien sivujen sopimus Laitostoimittaja valitaan siinä vaiheessa, kun sopimuksen pääkohdat eri osa-alueilla ovat selvät ja sopimusteksti valmis. Sen jälkeen tehdään laaja laitossopimus, jossa selviää koko rakentamishankkeen aikataulu ja se, mistä työn osista kukakin vastaa. Laitossopimus on laaja kokonaisuus, jossa on itse sopimustekstin lisäksi lukuisia liitteitä. Tarkka sivumäärä selviää, kun liitteet ovat valmiina viimeisiä kuvia myöten, mutta kyse on tuhansista sivuista. Sopimuksen aikaansaaminen vaatii lukemattomia neuvotteluja eri osa-alueilla ja valtavasti valmistelutyötä, kirjoittamista ja sisäisiä palavereita. Työ on vaativaa mutta samalla palkitsevaa. Meillä on loistava tiimi tähän työhön. Fn > Miksi Fennovoima on olemassa? Varmuus sähkön saatavuudesta ja sen hinnasta on yritysten toiminnalle hyvin tärkeää; se turvaa yritysten kilpailukykyä ja tukee niiden mahdollisuuksia toimia ja työllistää Suomessa. Sähköyhtiöt haluavat jatkossakin myydä asiakkailleen sähköä järkevällä hinnalla. Tämän takia omistajat perustivat Fennovoiman, eikä tarve ole muuttunut. Osakkaina on muun muassa Suomen suurimpia sähkönkäyttäjiä metalliteollisuudesta, kuten Rautaruukki ja Outokumpu, sekä kymmeniä kuntien omistamia sähköyhtiöitä, kuten Raahen Energia. > Mitä Hanhikivenniemelle rakennetaan? Fennovoiman työmaalla ensimmäisiä töitä on kasitieltä laitospaikalle vievän uuden tien rakentaminen. Laitospaikalla raivataan aluksi puut ja tuodaan sähköt ja kunnallistekniikka, sitten louhitaan jäähdytysvesitunnelit, rakennusten kaivannot ja rakennetaan satama ja laivaväylä. Itse ydinvoimalaan rakennetaan reaktori-, polttoaine-, turva- ja turbiinirakennukset sekä muita niihin liittyviä rakennuksia. Lisäksi rakennetaan iso, noin tuhannen ihmisen asuinalue, toimistoja, varastoja ja vierailukeskus. > Pääseekö Hanhikivelle myös rakentamisaikana? Kyllä vain. Kivelle pääsee niin rakentamisaikana kuin sitten, kun laitos on valmis. Muutenkin alueen elämä jatkuu työmaan ulkopuolella sellaisena kuin nytkin: siellä voi marjastaa, sienestää ja mökkeillä tavalliseen tapaan. Myös alueen rannat pidetään mahdollisimman koskemattomina satamalaiturin ja jäähdytysvesitunneleiden alueita lukuun ottamatta. Oletko jo tutustunut uusiin nettisivuihimme? Paikallisosiosta löytyy alueelta otettuja kuvia ja paikallisten haastatteluita. Siellä kerrotaan myös Pyhäjoen-toimiston tapahtumista. Muualta nettisivuilta löydät tutusti laajan paketin ydinvoima-asiaa sekä tietoa hankkeestamme ja Fennovoimasta. Mukana on esittelyitä yhtiön henkilöstöstä ja laaja kooste alueella hankkeemme parissa toimivien tahojen yhteystietoja. ennonen Lähetä palautetta! Fennosen päätoimittaja Laura Klefbohm laura.klefbohm@fennovoima.fi

Ydinvoimalaitoksen suunnittelu

Ydinvoimalaitoksen suunnittelu Ydinvoimalaitoksen suunnittelu Teemailta Pyhäjoki, Tero Jännes Projektipäällikkö 1 Hankkeen tausta Laitosvaihtoehdot Rakentamislupahakemuksen valmistelu 2 Laitospaikan valinta Fennovoima teki 5.10.2011

Lisätiedot

Hanhikivi 1 Rakentamisen vaiheet

Hanhikivi 1 Rakentamisen vaiheet Hanhikivi 1 Rakentamisen vaiheet Teemailta Pyhäjoen toimistolla 5.9.2012 Timo Kallio Rakentamisjohtaja Hanke etenee vaiheittain Ydinvoimalan rakentamisen osa-alueet Laitospaikalla tapahtuu Ensimmäiset

Lisätiedot

MYYNTIESITE. KALAJOEN R10 DRIVE-IN LIIKETILAT 50 m2 1500 m2

MYYNTIESITE. KALAJOEN R10 DRIVE-IN LIIKETILAT 50 m2 1500 m2 MYYNTIESITE KALAJOEN R10 DRIVE-IN LIIKETILAT 50 m2 1500 m2 VARAA UUDET TOIMITILAT KALAJOEN NÄKYVIMMÄLTÄ LIIKEPAIKALTA ONKO TÄSSÄ PAIKKA YRITYKSESI UUSILLE TOIMITILOILLE? Kalajoen keskusta Pyhäjoki Raahe

Lisätiedot

Hanhikivi 1 -hankkeen tilannekatsaus

Hanhikivi 1 -hankkeen tilannekatsaus Hanhikivi 1 -hankkeen tilannekatsaus Oulun Kauppakamari 4.10.2013 Pekka Ottavainen Hallituksen puheenjohtaja Fennovoima esittää omistajilleen investointipäätöstä Rosatomin laitoksesta Fennovoima ja venäläinen

Lisätiedot

OSAKKAIDEN INVESTOINTIPÄÄTÖS. Tiivistelmämuistio MUISTIO 1 (2) 2013-09-09

OSAKKAIDEN INVESTOINTIPÄÄTÖS. Tiivistelmämuistio MUISTIO 1 (2) 2013-09-09 MUISTIO 1 (2) 2013-09-09 OSAKKAIDEN INVESTOINTIPÄÄTÖS Tiivistelmämuistio Fennovoima Oy:n johdon esitykseen perustuen yhtiön hallitus on päättänyt aloittaa prosessin, joka tähtää investointipäätökseen Hanhikivi

Lisätiedot

Hanhikivi 1 - tilannekatsaus

Hanhikivi 1 - tilannekatsaus Hanhikivi 1 - tilannekatsaus ATS syysseminaari 19.11.2013 Juha Nurmi Toimitusjohtaja Fennovoiman missio säilynyt läpi vuosien Fennovoima rakentaa uutta ydinvoimaa tuottaakseen kohtuuhintaista sähköä osakkailleen

Lisätiedot

Verkostoitumalla mukaan ydinvoimahankkeisiin

Verkostoitumalla mukaan ydinvoimahankkeisiin Verkostoitumalla mukaan ydinvoimahankkeisiin ValNet Työpaja 3.9.2014 Juha Miikkulainen Kehityspäällikkö Fennovoiman omistuspohja Omistajilta lopullinen sitoumus Voimaosakeyhtiö SF ja RAOS Voima Oy tekivät

Lisätiedot

Valmistautuminen ulkomaisen työvoiman tuloon viestintävälineet kuntoon Salla Korhonen 10.9.2015

Valmistautuminen ulkomaisen työvoiman tuloon viestintävälineet kuntoon Salla Korhonen 10.9.2015 Valmistautuminen ulkomaisen työvoiman tuloon viestintävälineet kuntoon Salla Korhonen 10.9.2015 Mitä aluevaikutuksia ydinvoimalan rakentamis hankkeelta odotetaan Pyhäjoelle ja ympäröiviin seutukuntiin?

Lisätiedot

Ydinvoimahankkeen rakentamisen vaiheet ja vaatimukset yrityksille

Ydinvoimahankkeen rakentamisen vaiheet ja vaatimukset yrityksille Ydinvoimahankkeen rakentamisen vaiheet ja vaatimukset yrityksille Raahe 24.1.2013 Timo Kallio Rakentamisjohtaja Hanke etenee vaiheittain Laitospaikalla tutkimuksia ja selvityksiä Ydinvoimalan rakentamisen

Lisätiedot

Fennovoiman kaksi suoraa osakasta

Fennovoiman kaksi suoraa osakasta Lapin liiton valtuustoseminaari 20.5.2010 Maira Kettunen Fennovoima Oy Fennovoiman kaksi suoraa osakasta Suomalainen enemmistöomistus turvattu osakassopimuksin 48 paikallista energiayhtiötä 15 teollisuuden

Lisätiedot

Hanhikivi 1 -hanke. ATS Syysseminaari Hanna Virlander Ydintekniikkapäällikkö

Hanhikivi 1 -hanke. ATS Syysseminaari Hanna Virlander Ydintekniikkapäällikkö Hanhikivi 1 -hanke ATS Syysseminaari 21.11.2014 Hanna Virlander Ydintekniikkapäällikkö Hanke etenee Fennovoiman omistajat Voimaosakeyhtiö SF ja RAOS Voima Oy tekivät investointipäätöksen huhtikuussa 2014

Lisätiedot

Hanhikivi 1 -hankkeen tilannekatsaus. Toni Hemminki TeollisuusSummit, Oulu

Hanhikivi 1 -hankkeen tilannekatsaus. Toni Hemminki TeollisuusSummit, Oulu Hanhikivi 1 -hankkeen tilannekatsaus Toni Hemminki 14.10.2015 TeollisuusSummit, Oulu Fennovoima yrityksenä Perustettu vuonna 2007 Rakentaa ydinvoimalaitoksen Pyhäjoelle Mankala-yhtiö, omistajat: Voimaosakeyhtiö

Lisätiedot

Hanhikivi 1 -hanke. Pietari Brahen Rotaryklubi Raahe 3.6.2014. Jaana Kangas, aluetiedottaja Minttu Hietamäki, ydintekniikka-asiantuntija

Hanhikivi 1 -hanke. Pietari Brahen Rotaryklubi Raahe 3.6.2014. Jaana Kangas, aluetiedottaja Minttu Hietamäki, ydintekniikka-asiantuntija Hanhikivi 1 -hanke Pietari Brahen Rotaryklubi Raahe 3.6.2014 Jaana Kangas, aluetiedottaja Minttu Hietamäki, ydintekniikka-asiantuntija Fennovoiman omistuspohja Laitossopimus ja lopullinen sitoumus Joulukuu:

Lisätiedot

Uuden ydinvoimalan rakentaminen Pohjois-Suomeen

Uuden ydinvoimalan rakentaminen Pohjois-Suomeen Uuden ydinvoimalan rakentaminen Pohjois-Suomeen Maarakennuspäivä 2011 6.10.2011, Finlandia-talo Juha Matikainen Suunnittelupäällikkö Sähköä koko Suomelle Sijoituspaikan valinta Toteutus ja suomalainen

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Ma Tänään tutustumme sanomalehteen ja sen eri osastoihin.

Ma Tänään tutustumme sanomalehteen ja sen eri osastoihin. Ma Tänään tutustumme sanomalehteen ja sen eri osastoihin. 3. 4. Mitä sanomalehteä luet? Etsi lehdestä seuraavat perustiedot: a) lehden nimi b) ilmestymisnumero c) irtonumeron hinta d) päätoimittaja e)

Lisätiedot

Uutta ydinvoimaa Pohjois-Suomeen

Uutta ydinvoimaa Pohjois-Suomeen Uutta ydinvoimaa Pohjois-Suomeen ATS:n seminaari, Helsinki Pekka Ottavainen Toimitusjohtaja Voimaosakeyhtiö SF Fennovoima teollisuuden tukijalkana Kaksi vaihtoehtoa paikkakunnaksi Hankkeen aikataulu 2

Lisätiedot

Kokemuksia ydinvoimalaitosprojektin rakentamisesta Jouni Sipiläinen Rakentamisjohtaja

Kokemuksia ydinvoimalaitosprojektin rakentamisesta Jouni Sipiläinen Rakentamisjohtaja Kokemuksia ydinvoimalaitosprojektin rakentamisesta 20.11.2014 Jouni Sipiläinen Rakentamisjohtaja Omistajat Periaatepäätöksen tilanne Hankkeessa tapahtunut muutoksia v.2010 jälkeen > Periaatepäätöksen täydentäminen

Lisätiedot

Alueen valmistautuminen Fennovoiman ydinvoimala-hankkeeseen Hanhikivi-yhteyshanke 1.8.2012-30.4.2015

Alueen valmistautuminen Fennovoiman ydinvoimala-hankkeeseen Hanhikivi-yhteyshanke 1.8.2012-30.4.2015 Alueen valmistautuminen Fennovoiman ydinvoimala-hankkeeseen Hanhikivi-yhteyshanke 1.8.2012-30.4.2015 Kokemuksia Olkiluodon alueelta OLKILUOTO Olkiluoto 3 ydinvoimalan rakennusprojekti alkoi vuonna 2005

Lisätiedot

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 8.11.2012 Lahti

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 8.11.2012 Lahti Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 8.11.2012 Lahti 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! Lahden alueen kyselyn kohderyhmänä olivat Lahdessa opiskelevat nuoret. Vastaajat opiskelevat ammattikorkeakoulussa

Lisätiedot

Sähköä koko Suomelle. Fennovoima on mahdollisuus suomalaiselle ydinvoimaosaamiselle. Antti Vilkuna

Sähköä koko Suomelle. Fennovoima on mahdollisuus suomalaiselle ydinvoimaosaamiselle. Antti Vilkuna Sähköä koko Suomelle Fennovoima on mahdollisuus suomalaiselle ydinvoimaosaamiselle Antti Vilkuna Hankkeessa yhdistyvät suomalaisen yhteiskunnan, elinkeinoelämän ja kotitalouksien tarpeet Fennovoima Mikä?

Lisätiedot

Hanhikivi 1 - Energiaa Pohjois-Suomeen

Hanhikivi 1 - Energiaa Pohjois-Suomeen Hanhikivi 1 - Energiaa Pohjois-Suomeen Enterprise Forum 1/2012 Oulun Yliopisto Minttu Hietamäki Ydintekniikka-asiantuntija Fennovoima teollisuuden tukijalkana Ydinvoima meillä ja maailmalla Ydinvoimala

Lisätiedot

Ydinvoimahankkeen tulevat vaiheet. Timo Kallio Rakentamisjohtaja

Ydinvoimahankkeen tulevat vaiheet. Timo Kallio Rakentamisjohtaja Ydinvoimahankkeen tulevat vaiheet Timo Kallio Rakentamisjohtaja Fennovoima teollisuuden tukijalkana Ydinvoima meillä ja maailmalla Hankkeen eteneminen Hankkeen vaikutukset Suomelle tärkeä osakaskunta Yhteensä

Lisätiedot

Yritysten stressitesti ydinvoimalaprojektin osalta

Yritysten stressitesti ydinvoimalaprojektin osalta Yritysten stressitesti ydinvoimalaprojektin osalta Kyselyn tulokset koko aineisto Vastaajamäärä 705 5.5.2011 1 Kysymys 1 5.5.2011 2 1. Oletteko aiemmin toimineet suurhankkeissa/kansainvälisissä hankkeissa?

Lisätiedot

Vakaahintaista sähköä vuosikymmeniksi

Vakaahintaista sähköä vuosikymmeniksi Vakaahintaista sähköä vuosikymmeniksi 1Fennovoiman Hanhikivi 1 -ydinvoimalaitos on miljardiluokan investointi, joka tuo Suomeen työtä ja vakaahintaista sähköä teollisuudelle ja kuluttajille. 2Hanhikivi

Lisätiedot

Kirsti Kärkkäinen Ideapoiju Oy 5.2.2009

Kirsti Kärkkäinen Ideapoiju Oy 5.2.2009 Kirsti Kärkkäinen Ideapoiju Oy 5.2.2009 Hankkeessa on lukuisia toimijoita: tutkimusorganisaatioita, rahoittajia ja välittäjäorganisaatioita, joiden roolit ja työn tulokset tulee saada sopivalla tavalla

Lisätiedot

Jalkapallojaoston tiedote 2/2014

Jalkapallojaoston tiedote 2/2014 Jalkapallojaoston tiedote 2/2014 1 SISÄLTÖ 1) Uudet seura-asut 3 2) Yhteistyösopimus Aito Säästöpankin kanssa 3 3) Perjantaipalaverit 4 4) Varainhankintaa 5 5) Ajankohtaiset pelaaja- ja joukkueasiat 5

Lisätiedot

-miksi lause 'ensimmäisenä aloittaneet tienaavat kaiken rahan' ei pidä paikkaansa?

-miksi lause 'ensimmäisenä aloittaneet tienaavat kaiken rahan' ei pidä paikkaansa? Mitä on MLM! Monitasomarkkinoinnin perusasioita: -Historia -Mistä raha tulee? -mitä on 'vivuttaminen'? -miksi siitä puhutaan?(6 kk esimerkki) -organisaatimalli *binäärinen organisaatiomalli *ylivuoto -palkkiojärjestelmä

Lisätiedot

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 3.10.2012 Rovaniemi

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 3.10.2012 Rovaniemi Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 3.10.2012 Rovaniemi 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! Lapin alueen kyselyn kohderyhmänä olivat Rovaniemellä ja Kemi-Torniossa opiskelevat nuoret. Vastaajat

Lisätiedot

Reilun Pelin työkalupakki: Työkäytäntöjen kehittäminen

Reilun Pelin työkalupakki: Työkäytäntöjen kehittäminen Reilun Pelin työkalupakki: Työkäytäntöjen kehittäminen Tavoite Oppia menetelmä, jonka avulla työyhteisöt voivat yhdessä kehittää työkäytäntöjään. Milloin työkäytäntöjä kannattaa kehittää? Työkäytäntöjä

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

lehtipajaan! Opettajan aineisto

lehtipajaan! Opettajan aineisto Tervetuloa lehtipajaan! Opettajan aineisto Opettajalle Ennen kuin ryhdyt lehtipajaan lue myös oppilaan aineisto Lehtipaja on tarkoitettu tt 3.-6.-luokkalaisille l ill Voit käyttää aineistoa myös 1.-2.-luokkalaisille,

Lisätiedot

Valmistelut avajaisia varten

Valmistelut avajaisia varten POISTARIPAJA -hanke 10.6.2014 Oona Salo Texvex Forssan avajaiset 3.6.2014 juhlistettiin Forssan Texvexin virallisia avajaisia iloisissa tunnelmissa. Päivään sopi niin lasten askartelua, tekstiilin lajittelua

Lisätiedot

Ydinvoimahankkeen tulevat vaiheet

Ydinvoimahankkeen tulevat vaiheet Ydinvoimahankkeen tulevat vaiheet Kemi Minna Palosaari Fennovoima teollisuuden tukijalkana Hankkeen eteneminen Työmarkkinakäytännöt ja yhteistyö viranomaisten kanssa Rekrytointi, koulutus ja kehittäminen

Lisätiedot

Markkinoinnin ulkoistamisella liiketoiminnalle arvoa. CASE Tampereen Rakennustiimi Oy

Markkinoinnin ulkoistamisella liiketoiminnalle arvoa. CASE Tampereen Rakennustiimi Oy Markkinoinnin ulkoistamisella liiketoiminnalle arvoa. CASE Tampereen Rakennustiimi Oy + Toimiala: Rakentaminen ja remontointi Yritys: Tampereen Rakennustiimi Oy Olemme saaneet Fonectalta selkeää näyttöä

Lisätiedot

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 13.9.2012 Seinäjoki

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 13.9.2012 Seinäjoki Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 13.9.2012 Seinäjoki 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! -Seinäjoen raportissa käsitellään sekä Tamperelaisten että Seinäjokelaisten nuorten vastauksia.

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 4/2016 PUHEENJOHTAJALTA. Hienoa on ollut kokea, miten hyvällä vireellä ja fiiliksellä yrittäjät ovat olleet liikkeellä!

JÄSENTIEDOTE 4/2016 PUHEENJOHTAJALTA. Hienoa on ollut kokea, miten hyvällä vireellä ja fiiliksellä yrittäjät ovat olleet liikkeellä! Raastuvankatu 12-14 D 65100 VAASA info@vaasanyrittajat.com 15.12.2016 PUHEENJOHTAJALTA Sinulle jäsenyrittäjämme, haluan puheenjohtajana tuoda vuoden viimeisen tervehdyksen. Ensinnäkin kiitän saamastani

Lisätiedot

Ydinvoimalaitoksen rakentamislupahakemus. Pyhäjoen teemailta 4.5.2015

Ydinvoimalaitoksen rakentamislupahakemus. Pyhäjoen teemailta 4.5.2015 Ydinvoimalaitoksen rakentamislupahakemus Pyhäjoen teemailta 4.5.2015 Suomen viranomaiset ja rakentamislupahakemusprosessi Rakentamislupahakemus valtioneuvostolle Rakentamislupa-aineisto Säteilyturvakeskukselle

Lisätiedot

Hanhikivi 1 hankkeen osaamistarpeet Fennovoima Oy Mikko Merikari, HRD Manager

Hanhikivi 1 hankkeen osaamistarpeet Fennovoima Oy Mikko Merikari, HRD Manager Hanhikivi 1 hankkeen osaamistarpeet 21.1.2014 Fennovoima Oy Mikko Merikari, HRD Manager Fennovoima rakentaa ydinvoilaitoksen Pyhäjoelle 2 Hankkeen tavoiteaikataulu Valmistelu Kehitys Rakentaminen Käyttöönotto

Lisätiedot

Uudistuva kylä kaupungissa

Uudistuva kylä kaupungissa Uudistuva kylä kaupungissa Uudistuva kylä kaupungissa hankkeessa etsitään uusia tapoja lasten ja nuorten palveluiden kehittämiseen käyttäjälähtöisesti ja perinteisiä sektorirajoja rohkeasti ylittäen. Pilottialueina

Lisätiedot

Viimeisimmät kuulumiset Pyhäjoen hankkeesta. Kalajokilaakson suurhankeseminaari - energiaseminaari Toni Hemminki, toimitusjohtaja 15.

Viimeisimmät kuulumiset Pyhäjoen hankkeesta. Kalajokilaakson suurhankeseminaari - energiaseminaari Toni Hemminki, toimitusjohtaja 15. Viimeisimmät kuulumiset Pyhäjoen hankkeesta Kalajokilaakson suurhankeseminaari - energiaseminaari Toni Hemminki, toimitusjohtaja 15. syyskuuta 2017 1 2 FENNOVOIMA 2015 3 Ydinvoimalla on tärkeä rooli ilmastonmuutoksen

Lisätiedot

Päivämäärä. Osallistuminen Fennovoiman ydinvoimalahankkeeseen. Osallistumistarjous Fennovoiman ydinvoimahankkeeseen

Päivämäärä. Osallistuminen Fennovoiman ydinvoimalahankkeeseen. Osallistumistarjous Fennovoiman ydinvoimahankkeeseen Osallistuminen Fennovoiman ydinvoimalahankkeeseen Dno OUKA/4662/02.05.05/2014 Päätöshistoria - Tiivistelmä - Esittelyteksti Osallistumistarjous Fennovoiman ydinvoimahankkeeseen Fennovoiman omistajat Voimaosakeyhtiö

Lisätiedot

Partiolippukunta Kalevan Karhut nro 1 / 2008

Partiolippukunta Kalevan Karhut nro 1 / 2008 Partiolippukunta Kalevan Karhut nro 1 / 2008 TÄSSÄ NUMEROSSA - LIPPUKUNTALEHTI - 36. vuosikerta JULKAISIJA Ä-tervehdys... 3 www.kalevankarhut.net... 4 Ötökän elämää... 5 Silppusäkki... 6 Virkailijat...

Lisätiedot

ennonen Rosatom tai Toshiba Sijoituspaikalla Kovaa intoa alusta saakka Raahen Energialle Ydinvoimasta Ruukille vakaata sähköä

ennonen Rosatom tai Toshiba Sijoituspaikalla Kovaa intoa alusta saakka Raahen Energialle Ydinvoimasta Ruukille vakaata sähköä ennonen Fennovoiman paikallisjakelu Pyhäjoen seudun asukkaille, toukokuu 2013 Oma sähköntuotanto kannattavaa Raahen Energialle Ydinvoimasta Ruukille vakaata sähköä 2 3 Sijoituspaikalla 4 5 Rosatom tai

Lisätiedot

Hanhikivi yhteyshanke / Yhteyssihteerin rekrytointi / Valintapäätös / Yhteyshankkeen jatkoaika / Muutospäätös / Muutospäätös

Hanhikivi yhteyshanke / Yhteyssihteerin rekrytointi / Valintapäätös / Yhteyshankkeen jatkoaika / Muutospäätös / Muutospäätös Kunnanhallitus 181 04.06.2012 Kunnanhallitus 217 14.08.2012 Kunnanhallitus 242 03.09.2012 Kunnanhallitus 391 18.11.2013 Kunnanhallitus 116 31.03.2014 Kunnanhallitus 17 12.01.2015 Hanhikivi yhteyshanke

Lisätiedot

MUUTOKSESSA MUKANA - Maahanmuuttajien ja valtaväestön aikuiskoulutus- ja työharjoitteluhanke 8.9.2008 31.1.2011

MUUTOKSESSA MUKANA - Maahanmuuttajien ja valtaväestön aikuiskoulutus- ja työharjoitteluhanke 8.9.2008 31.1.2011 MUUTOKSESSA MUKANA - Maahanmuuttajien ja valtaväestön aikuiskoulutus- ja työharjoitteluhanke 8.9.2008 31.1.2011 Projektin tavoitteet Projektin tavoitteet Maahanmuuton ja monikulttuurisuuden nostaminen

Lisätiedot

Tekninen ja ympäristötoimiala

Tekninen ja ympäristötoimiala Lahden seudun ympäristöpalvelut Tekninen ja ympäristötoimiala 6.11.2006 24.11. alkaa kaamos. Aurinko painuu alas Suomen pohjoisimmassa kolkassa, Nuorgamissa noustakseen seuraavan kerran taivaanrantaan

Lisätiedot

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole.

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole. 1 Unelma-asiakas Ohjeet tehtävän tekemiseen 1. Ota ja varaa itsellesi omaa aikaa. Mene esimerkiksi kahvilaan yksin istumaan, ota mukaasi nämä tehtävät, muistivihko ja kynä tai kannettava tietokone. Varaa

Lisätiedot

Sustainability in Tourism -osahanke

Sustainability in Tourism -osahanke 25.3.2013 Päivi Lappalainen Matkailun ja elämystuotannon osaamiskeskus Osaprojektin tavoitteet Osaprojektin tavoitteena oli työpajojen ja tilaisuuksien kautta koota yritysten näkemyksiä ja tarvetta vastuullisen

Lisätiedot

Ajankohtaista Hanhikivi 1 -hankkeessa

Ajankohtaista Hanhikivi 1 -hankkeessa Ajankohtaista Hanhikivi 1 -hankkeessa Suurhankeinfo 16.2.2017 Toimitusjohtaja Toni Hemminki FENNOVOIMA 2015 1 Tärkeitä saavutuksia 2016 Rakentamislupa-aineiston toimitus STUKille Turvallisuuskulttuurin

Lisätiedot

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila Turun NNKY Kevät 2019 Juliana Laurila Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a Puheenjohtajan tervehdys Hei, Kädessäsi on Turun NNKY:n kevätviesti, jonka myötä toivotamme Sinut

Lisätiedot

lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen info@espoonvapaaehtoisverkosto.fi kuukauden viimeisenä perjantaina.

lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen info@espoonvapaaehtoisverkosto.fi kuukauden viimeisenä perjantaina. lokakuu tiedote Jos Sinulla on tiedotettavaa: kirjoita teksti suoraan sähköpostin viestiosaan, viestin pituus enintään 600 merkkiä, ei erikoismerkkejä ( VERSAALIA, kursiivia, lihavointeja, väriä yms.),

Lisätiedot

Käsitelty versio: Julkaistu versio: Otsikko: Pääministerin sukulaisten omistamalla yrityksellä noin puolen miljoonan euron tilaus Terrafamesta</field>

Käsitelty versio: Julkaistu versio: Otsikko: Pääministerin sukulaisten omistamalla yrityksellä noin puolen miljoonan euron tilaus Terrafamesta</field> Julkaistu versio: Otsikko: Pääministerin enojen, serkkujen ja lasten omistamalla yrityksellä noin puolen miljoonan euron tilaus Terrafamesta Alaotsikko: Terrafamen kaivokselle tilauksen saanut

Lisätiedot

Hanhikivi 1 -hanke. KIP Ympäristöpäivä Minttu Hietamäki, ydintekniikka-asiantuntija

Hanhikivi 1 -hanke. KIP Ympäristöpäivä Minttu Hietamäki, ydintekniikka-asiantuntija Hanhikivi 1 -hanke KIP Ympäristöpäivä 27.5.2016 Minttu Hietamäki, ydintekniikka-asiantuntija Voimajärjestelmän tila 27.5. klo 10 2 Sähkön lähteet Suomessa 2015 Turve 3,3 % Maakaasu 6,1 % Kivihiili 6,7

Lisätiedot

kampanjaopas #kunnontyönpäivä

kampanjaopas #kunnontyönpäivä kampanjaopas #kunnontyönpäivä mistä on kyse? Kansainvälistä kunnon työn päivää juhlitaan 7.10. Satoja tapahtumia yli 60 eri maassa. Juhlimme onnistumisia sekä muistamme, että korjattavaa löytyy vielä niin

Lisätiedot

FACEBOOK case pkssk. Heli Sivonen Työhönottaja, PKSSK heli.sivonen@pkssk.fi

FACEBOOK case pkssk. Heli Sivonen Työhönottaja, PKSSK heli.sivonen@pkssk.fi FACEBOOK case pkssk Heli Sivonen Työhönottaja, PKSSK heli.sivonen@pkssk.fi FACEBOOK case pkssk PKSSK:n rekrytointi siirtyi sosiaaliseen mediaan alkutalvella 2010. Olimme ensimmäinen sairaala Suomessa,

Lisätiedot

Fennovoiman vastuullisuusohjelma

Fennovoiman vastuullisuusohjelma Fennovoiman vastuullisuusohjelma 1 Vastuullisuusohjelma tukee Fennovoiman toimintojen ja Hanhikivi 1 -hankkeen kestävää kehitystä. Turvallisuus Ympäristö Sosiaalinen ja taloudellinen vastuu 2 Vastuullisuusohjelma

Lisätiedot

Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt!

Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt! Omaishoitajat ja Läheiset -Liitto ry Kunta- ja seurakunta -kirje 1 (5) Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt! Tässä kirjeessä kerrotaan ajankohtaista tietoa omaishoidon

Lisätiedot

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti ONKS U N E L M I? I! Motivaatio Hyvinvointi Raha Pohdintakortti KÄDEN TAIDOT Käden taidot ovat nykyään tosi arvostettuja. Työssäoppimisjakso vakuutti, että tää on mun ala ja on siistii päästä tekee just

Lisätiedot

Koulutus.fi:n palvelut sivuston käyttäjille

Koulutus.fi:n palvelut sivuston käyttäjille Koulutus.fi:n palvelut sivuston käyttäjille Koulutus.fi mahdollistaa sopivan työelämän koulutuksen löytämisen. Se ylläpitää Suomen kattavinta ja täysin maksutonta hakupalvelua työelämän täydennyskoulutuksia

Lisätiedot

Helppo, Tuottoisa, Turvallinen

Helppo, Tuottoisa, Turvallinen Oletko mökkiomistaja? Haluaisitko vuokrata mökkisi venäläisille turisteille? Helposti Tuottoisasti Turvallisesti Me tarjoamme keinon! majapaikka.fi kallista.ru Se on Helppo Tuottoisa Turvallinen Me tarjoamme

Lisätiedot

Kuuttiset. Saapumislehti. Taipalsaari 28.6.-3.7.2015. KASPELIn palokuntanuorten oma lehti

Kuuttiset. Saapumislehti. Taipalsaari 28.6.-3.7.2015. KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Kuuttiset Saapumislehti Taipalsaari 28.6.-3.7.2015 KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Leiripäällikön terveiset Vihdoinkin on tulla aika perinteisen pelastusalanliiton vuosittaisen koulutusleirin. Toivotankin

Lisätiedot

Raportti: Viestinnän nykytilan selvitys. Pauliina Juhola / Katja Nieminen

Raportti: Viestinnän nykytilan selvitys. Pauliina Juhola / Katja Nieminen Raportti: Viestinnän nykytilan selvitys Pauliina Juhola / Katja Nieminen Kyselyn toteuttaminen Kohderyhmänä ekspertit (EuroSkills 2012, WorldSkills 2013) lajipäälliköt valmentajat lajivastaavat yhteensä

Lisätiedot

OSA 1 SISÄINEN VOIMA. Oma mieli on ihmisen vallassa ei se mitä ympärillä tapahtuu. Kun tämän ymmärtää, löytää vahvuuden.

OSA 1 SISÄINEN VOIMA. Oma mieli on ihmisen vallassa ei se mitä ympärillä tapahtuu. Kun tämän ymmärtää, löytää vahvuuden. OSA 1 SISÄINEN VOIMA Oma mieli on ihmisen vallassa ei se mitä ympärillä tapahtuu. Kun tämän ymmärtää, löytää vahvuuden. Marcus Aurelius HERÄÄT TUNTEESEEN, ETTÄ TEHTÄVÄÄ ON LIIKAA. Et jaksa uskoa omiin

Lisätiedot

ennonen Tuhannen taalan paikka Ajankohtaista Voimalaitos toteutuu turvallisuus edellä Seutukunta valmiina suurhank keeseen Laitostoimitussopimus

ennonen Tuhannen taalan paikka Ajankohtaista Voimalaitos toteutuu turvallisuus edellä Seutukunta valmiina suurhank keeseen Laitostoimitussopimus ennonen Fennovoiman julkaisu, heinäkuu 2014 Tuhannen taalan paikka Parhaimmillaan Fennovoiman ydinvoimahanke avaa suomalaisille yrityksille ovet myös kansainvälisen ydinvoimarakentamisen markkinoille.

Lisätiedot

Vauhtia Venäjänliiketoimintaan. Palvelut yrityksille

Vauhtia Venäjänliiketoimintaan. Palvelut yrityksille Vauhtia Venäjänliiketoimintaan Palvelut yrityksille Oikeita vastauksia oikeisiin kysymyksiin Suomalais-Venäläinen kauppakamari auttaa yrityksiä onnistumaan kaikissa Venäjän-liiketoiminnan elinkaaren vaiheissa.

Lisätiedot

Työvoima-asiat ydinvoimalan rakentamisessa

Työvoima-asiat ydinvoimalan rakentamisessa Työvoima-asiat ydinvoimalan rakentamisessa Teemailta Pyhäjoella 20.2.2013 Petri Ellimäki Lakimies Fennovoiman hankkeesta Kansainvälinen rakennustyömaa Velvoitteet Yhteistyö ja valmistautuminen Työmaan

Lisätiedot

1.1 Tämä on STT-Lehtikuva

1.1 Tämä on STT-Lehtikuva 1.1 Tämä on STT-Lehtikuva STT-Lehtikuva on Suomen johtava, kansallinen uutis- ja kuvatoimisto. Uutispalveluiden lisäksi STT tuottaa muita palveluita medialle ja viestintäpalveluita johtaville yrityksille,

Lisätiedot

Hanhikivellä tositoimiin. Juha Miikkulainen kehityspäällikkö

Hanhikivellä tositoimiin. Juha Miikkulainen kehityspäällikkö Hanhikivellä tositoimiin Juha Miikkulainen kehityspäällikkö 12.2.2015 Vahva tuki Eduskunta hyväksyi periaatepäätöksen täydennyshakemuksen perjantaina 5.12 äänin 115-74 Hanke voi nyt edetä poliittisesti

Lisätiedot

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 12.9.2012 Tampere

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 12.9.2012 Tampere Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 12.9.2012 Tampere 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! -Tampereen seudun kyselyn kohderyhmänä olivat paikalliset yliopistossa, ammattikorkeakoulussa ja ammattiopistossa

Lisätiedot

lehtipajaan! Oppilaan aineisto

lehtipajaan! Oppilaan aineisto Tervetuloa lehtipajaan! Oppilaan aineisto OSA 1: Tietoa sanomalehdestä Mikä on lehtipaja? Tässä lehtipajassa opit tekemään uutisia Luokkanne on Aamulehti junior -lehden toimitus it Saat oman ammatin ja

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA KYLÄTOIMINNASSA POHJOIS-SAVOSSA

AJANKOHTAISTA KYLÄTOIMINNASSA POHJOIS-SAVOSSA AJANKOHTAISTA KYLÄTOIMINNASSA POHJOIS-SAVOSSA Kylärekisteri ja kylätalorekisteri Muistakaa ilmoittaa kylärekisteriin yhteystietojen muutokset. Kylärekisterin kautta teemme kaiken tiedotuksen teidän kylien

Lisätiedot

On ilo tuoda valtiovallan tervehdys tähän Kankaanpään ryhmäkodin harjannostajaisiin!

On ilo tuoda valtiovallan tervehdys tähän Kankaanpään ryhmäkodin harjannostajaisiin! 30.1.2015 Kankaanpään kehitysvammaisten ryhmäkodin harjannostajaiset Hyvä juhlaväki, On ilo tuoda valtiovallan tervehdys tähän Kankaanpään ryhmäkodin harjannostajaisiin! Tämä hanke on tärkeä monessakin

Lisätiedot

Yleistulokset 2013 vuoden PR-Barometer Business -tutkimuksesta

Yleistulokset 2013 vuoden PR-Barometer Business -tutkimuksesta 2013 Yleistulokset 2013 vuoden PR-Barometer Business -tutkimuksesta Tietoja tutkimuksesta Aalund Nordic s PR-Barometer on viestintätutkimus, joka mittaa toimittajien mielipidettä erilaisista Suomessa toimivista

Lisätiedot

NÄYTTEILLEASETTAJAOPAS

NÄYTTEILLEASETTAJAOPAS NÄYTTEILLEASETTAJAOPAS Opas onnistuneeseen osallistumiseen Suunnittele! Toteuta! Seuraa! Arvioi! = Paras ikinä saatu tulos! easyfairs.com easyfairs työkalupakki Tervetuloa näytteilleasettajaksi easyfairs

Lisätiedot

SR ry. Jäsentiedote 2/2011

SR ry. Jäsentiedote 2/2011 Jäsentiedote 2/2011 Tervehdys, Sipoon ressu! Syksy on alkanut, niin myös aktiivinen reserviläistoiminta yhdistyksessämme. Tiedossa onkin paljon erilaista reserviläistoimintaa hyvässä porukassa. Tässä tiedotteessa

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Useasti Kysyttyä ja Vastattua

Useasti Kysyttyä ja Vastattua 1. Miksen ostaisi tykkääjiä, seuraajia tai katsojia? Sinun ei kannata ostaa palveluitamme mikäli koet että rahasi kuuluvat oikeastaan kilpailijoidesi taskuun. 2. Miksi ostaisin tykkääjiä, seuraajia tai

Lisätiedot

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 30.5.2012 Oulu

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 30.5.2012 Oulu Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 30.5.2012 Oulu 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! -Oulun seudun kyselyn kohderyhmänä olivat paikalliset yliopistossa ja ammattiopistossa opiskelevat nuoret.

Lisätiedot

NPP 1 Hanhikivi Kokemuksia rakentamisen alkumetreiltä. Seppo Ylitapio Yksikön johtaja, Pohjois-Suomi

NPP 1 Hanhikivi Kokemuksia rakentamisen alkumetreiltä. Seppo Ylitapio Yksikön johtaja, Pohjois-Suomi NPP 1 Hanhikivi Kokemuksia rakentamisen alkumetreiltä Seppo Ylitapio Yksikön johtaja, Pohjois-Suomi Destia Oy MISTÄ YRITYKSESSÄ ON KYSE Destia Oy on 100 %:sti kotimainen infra- ja rakennusalan palveluyhtiö,

Lisätiedot

Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä.

Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä. Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä. 3. Kuinka monta sivua tämän päivän lehdessä on? 2. Kumpaan suuntaan sanomalehti repeää paremmin, alhaalta ylös vai sivulta sivulle? Laita rasti oikean

Lisätiedot

Kunnanhallitus 44 02.02.2015. Hanhikivi 1-ydinvoimahankkeeseen sijoittaminen 3652/03.035/2015

Kunnanhallitus 44 02.02.2015. Hanhikivi 1-ydinvoimahankkeeseen sijoittaminen 3652/03.035/2015 Kunnanhallitus 44 02.02.2015 Hanhikivi 1-ydinvoimahankkeeseen sijoittaminen 3652/03.035/2015 KHALL 44 Fennovoima Oy:n Hanhikivi I -hankkeen kuvaus ja Siikajoen kunnan osakkuus Hanhikiven Sähkönmyynti Oy:ssä.

Lisätiedot

ISSN 0784-2503 1/2007. 100. Monirunkovenelehti. Otteita vuosien varrelta. proaprojekti etenee

ISSN 0784-2503 1/2007. 100. Monirunkovenelehti. Otteita vuosien varrelta. proaprojekti etenee ISSN 0784-2503 6 1/2007 Kaikkien aikojen 100. Otteita vuosien varrelta proaprojekti etenee Martin Hildebrand PUHEENJOHTAJAN P A L S T A Monirunkovenelehdellä alkaa olla ikää. Käsissänne on lehtemme tasan

Lisätiedot

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta 1. Sähköpostilla 2. Puhelimella suoraan päätoimittajaan, toimitussihteeriin tai toimittajaan (numerot lehden viimeisellä aukeamalla) 3. Kirjeellä/kortilla 4. Facebookisssa,

Lisätiedot

Kalajokilaakson ja Raahen kauppakamariosastojen Talousseminaari Viestintäjohtaja Maira Kettunen

Kalajokilaakson ja Raahen kauppakamariosastojen Talousseminaari Viestintäjohtaja Maira Kettunen Kalajokilaakson ja Raahen kauppakamariosastojen Talousseminaari 2017 Viestintäjohtaja Maira Kettunen 1 Päätehtävät 2017-2018 Rakentamislupa-aineistojen toimittaminen Laitoslayoutin vahvistaminen Reaktorin

Lisätiedot

RAOS Project Oy. Turvallisen ja ilmastoystävällisen ydinvoimalaitoksen toimittaja. Esityksen otsikko yhdellä tai kahdella rivillä

RAOS Project Oy. Turvallisen ja ilmastoystävällisen ydinvoimalaitoksen toimittaja. Esityksen otsikko yhdellä tai kahdella rivillä Esityksen otsikko yhdellä tai kahdella rivillä t RAOS Project Oy Suurhankevalmennus 17.3.2016 Outi Pelkonen Turvallisen ja ilmastoystävällisen ydinvoimalaitoksen toimittaja Kokenut ja asiantunteva RAOS

Lisätiedot

8/2018. Tärkeää. Tässä yhdistystiedotteessa käsitellään:

8/2018. Tärkeää. Tässä yhdistystiedotteessa käsitellään: 8/2018 Tärkeää Liittopäivien teemana oli viestintä ja vaikuttaminen Avoimet ovet Aivovammaliiton toimistolla 12.12.2018 Nuori, anna äänesi kuulua! Tässä yhdistystiedotteessa käsitellään: Uutiset... 2 Liittopäivien

Lisätiedot

Uutta ydinvoimaa Suomeen Fennovoiman ja ydinvoimahankkeen esittely

Uutta ydinvoimaa Suomeen Fennovoiman ja ydinvoimahankkeen esittely Uutta ydinvoimaa Suomeen Fennovoiman ja ydinvoimahankkeen esittely YEN-YTN-seminaarin jakeluaineisto Helsinki 26.10.2007 Tapio Saarenpää 26.10.2007 1 Kansalliset talkoot Fennovoima Ydinvoimahanke E.ON

Lisätiedot

Lingon & Blåbär. pähkinänkuoressa

Lingon & Blåbär. pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär (L&B) on tarjonnut ruotsalaista suunnittelua olevia laadukkaita vaatteita koko perheelle vuodesta 1996 lähtien. Tänä päivänä

Lisätiedot

Kansalaisneuvonta ja järjestöt sosiaalinen media

Kansalaisneuvonta ja järjestöt sosiaalinen media Kansalaisneuvonta ja järjestöt sosiaalinen media Yhteistyö7laisuus Helsinki 10.9.2014, Salla Halme Sosiaalinen media MIELETÖN MAHDOLLISTAJA vuorovaikumeinen verkkovies7ntäväline tai - kanava jokainen voi

Lisätiedot

Kokemuksia viestinnästä - ProMartat ry. Taina Raiski

Kokemuksia viestinnästä - ProMartat ry. Taina Raiski Kokemuksia viestinnästä - ProMartat ry Taina Raiski Mistä kaikki alkoi? Helsingin Ekonomien vierailu Marttaliittoon syksyllä 2010 ProMartat perustettiin 13.12.2010 Perustamiskokouksessa 7 jäsentä Hallituksella

Lisätiedot

Käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoitustutkimukset Pyhäjoella. Ville Koskinen

Käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoitustutkimukset Pyhäjoella. Ville Koskinen Käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoitustutkimukset Pyhäjoella Ville Koskinen 2.11.2016 Esityksen sisältö Taustaa Fennovoiman polttoaineen loppusijoituksesta Kokonaisaikataulu ja tarvittavat luvat Tehdyt

Lisätiedot

Uutta energiaa Pohjois-Suomeen

Uutta energiaa Pohjois-Suomeen Uutta energiaa Pohjois-Suomeen RIL, Pohjois-Suomen rakentajat Miniseminaari Minttu Hietamäki Fennovoima teollisuuden tukijalkana Ydinvoimalan toiminta Hankkeen aikataulu STUK valvoo rakentamista Ydinvoimala

Lisätiedot

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

TERVETULOA RIPPIKOULUUN! TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Mikä ihmeen ripari? Edessäsi on nyt ainutkertainen elämän jakso, jolloin sinulla on mahdollisuus osallistua rippikouluun yhdessä ikätovereidesi kanssa. Rippikoulussa eli riparilla

Lisätiedot

Pikatreffit. Pikatreffien kuvaus

Pikatreffit. Pikatreffien kuvaus 1 (9) Pikatreffit Materiaalipaketti sisältää: - mainoskirjepohjat opiskelijoille ja työnantajille - ohjeet opiskelijoille ja työnantajille - matchmaking-viestipohjat treffien jälkeen lähetettäväksi - treffikorttipohjat

Lisätiedot

Banana Split -peli. Toinen kierros Hyvin todennäköisesti ryhmien yhteenlaskettu rahasumma on suurempi kuin 30 senttiä. Ryhmien

Banana Split -peli. Toinen kierros Hyvin todennäköisesti ryhmien yhteenlaskettu rahasumma on suurempi kuin 30 senttiä. Ryhmien Banana Split -peli Tavoite Esitellä banaanin tuotantoketju (mitä banaanille tapahtuu ennen kuin se on kuluttajalla) ja keskustella kuka saa mitä banaanin hinnasta. Kuinka peliä pelataan Jaa ryhmä viiteen

Lisätiedot

Kampanjan toimenpiteet 2010 Insinöörit Uusi sukupolvi Insinooriksi.fi Ingenjor.fi. Vesa Vilenius Markkinointiviestinnän suunnittelija HAMK

Kampanjan toimenpiteet 2010 Insinöörit Uusi sukupolvi Insinooriksi.fi Ingenjor.fi. Vesa Vilenius Markkinointiviestinnän suunnittelija HAMK Kampanjan toimenpiteet 2010 Insinöörit Uusi sukupolvi Insinooriksi.fi Ingenjor.fi Vesa Vilenius Markkinointiviestinnän suunnittelija HAMK Tutkimuksessa u haastateltiin t City Cty lehden säännöllisiä 15

Lisätiedot

SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TIEDOTUKSET 5/2012, JULKISET TIEDOTUKSET

SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TIEDOTUKSET 5/2012, JULKISET TIEDOTUKSET SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TIEDOTUKSET 5/2012, JULKISET TIEDOTUKSET SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TIEDOTUKSIA SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N YHTEYSTIEDOT Suomen Monikkoperheet ry, Ilmarisenkatu 17 A, 40100 Jyväskylä

Lisätiedot

Puhutaan rahasta! Jenni Kallionsivu

Puhutaan rahasta! Jenni Kallionsivu Puhutaan rahasta! Jenni Kallionsivu www.rahaarattaisiin.fi Varainhankinnan tarpeet ja tavoitteet 62% Varainhankintaa osana työtään tekevien järjestötyöntekijöiden määrän kasvu vuodesta 2011 vuoteen 2016

Lisätiedot

Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi.

Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi. 2007 Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi. Nyt on hyvä muistella mennyttä kesää ja sen tapahtumia.

Lisätiedot