Eduskunnan puhemiehelle

Transkriptio

1 KIRJALLINEN KYSYMYS 612/2006 vp Terveydellisten syiden vuoksi ajolupansa menettäneiden tuki Eduskunnan puhemiehelle Vuoden 2004 syksyllä tuli voimaan tieliikennelain muutos, jolla lääkärit velvoitetaan ilmoittamaan poliisille, jos potilas on menettänyt ajokykynsä pysyvästi terveydellisistä syistä. Ilmoitusvelvollisuuden voimaantulon jälkeen terveydellisin perustein annettujen ajokieltojen määrä on noussut jyrkästi. Laki on toiminut siltä osin tavoitteidensa mukaisesti poistamalla liikenteestä terveytensä vuoksi niin sanottuina riskikuljettajina pidetyt henkilöt, vaikkakin varsinaiseen riskiryhmään eli alkoholin tai muiden huumaavien aineiden vaikutuksessa ajavien määrään se ei ole vaikuttanut. Asiantuntijoidenkin mukaan ajokielto voi olla vanhukselle tai työikäiselle sairaalle murskaava viesti, osoitus oman elämänhallinnan menettämisestä ja luisumisesta lopulliseen riippuvuuteen muista ihmisistä. Ajoluvan menettäminen tekee normaalin elämän monin tavoin hankalammaksi. Asiointi vaikeutuu tai käy jopa mahdottomaksi, ja normaali ihmisten välinen kanssakäynti loppuu varsinkin syrjäseudulla, jossa ei ole minkäänlaisia julkisia kulkemismahdollisuuksia. Se taas voi aiheuttaa henkisiä ongelmia ajolupansa menettäneille, eristyksiin jääville ihmisille. Monet ajokieltoon määrätyt ihmiset ovatkin ratkaisseet ongelman jättämällä kotinsa ja muuttamalla lähemmäksi palveluja. Tämä puolestaan aiheuttaa ainakin sen, että syrjäisempien kylien autioituminen kiihtyy ja paineet keskusten kasvulle lisääntyvät. Ilmoitusvelvollisuuteen liittyy myös ikäviä sivuvaikutuksia niin ikääntyneiden ihmisten kuin työikäisten pitkäaikaissairaiden keskuudessa. Heille ajokyvyn menetys saattaa olla merkki sekä elämänotteen herpaantumisesta että sairauden etenemisestä. On pelättävissä, että em. tapauksissa ihmiset eivät hakeudu tarpeellisiin tutkimuksiin ja hoitoihin pelätessään menettävänsä ajokorttinsa, ja siksi heistä muodostuukin liikenneturvallisuuden salakavala riskiryhmä. Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 :ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä, että iän tai sairauden vuoksi ajolupansa menettäneiden ihmisten liikkumista helpotetaan myöntämällä heille esim. taksiseteli, jossa on tietynsuuruinen omavastuuosuus? Helsingissä 10 päivänä elokuuta 2006 Mikko Immonen /vas Versio 2.0

2 Ministerin vastaus Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan työjärjestyksen 27 :ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Mikko Immosen /vas näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 612/2006 vp: Mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä, että iän tai sairauden vuoksi ajolupansa menettäneiden ihmisten liikkumista helpotetaan myöntämällä heille esim. taksiseteli, jossa on tietynsuuruinen omavastuuosuus? Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa: Tieliikennelain mukaan lääkärin on ilmoitettava potilaan ajokyvyttömyydestä silloin, kun hän on todennut henkilön terveydentilan heikentyneen pysyvästi tai pysyväisluonteisesti. Sosiaali- ja terveysministeriö on laatinut lääkärin ilmoitusvelvollisuutta koskevat soveltamisohjeet. Ohjeiden mukaan ilmoitusvelvollisuuden kynnys pidetään melko korkeana, jotta potilaiden hoitoon hakeutuminen ei kärsisi. Lääkäri ja potilas pystyvät useimmiten yhteisymmärryksessä sopimaan, milloin ajamisesta luopuminen on oman ja muiden turvallisuuden kannalta oikea ratkaisu. Joskus on kuitenkin tilanteita, joissa henkilön ajokyky on selvästi ja pysyvästi menetetty, mutta henkilö ei hyväksy tilannetta. Ajokortti ei kuitenkaan ole oikeus, jonka henkilö voi säilyttää riippumatta siitä, täyttääkö hän ajokortin edellytykset vai ei. Kaikille avoin joukkoliikenne haja-asutusalueilla on vähentynyt liikennöinnin kannattavuuden heikentymisen johdosta. Sen vuoksi erityisesti ikäihmisten, vammaisten sekä muiden maaseudun asukkaiden, joilla ei ole autoa käytössään, kyky suoriutua itsenäisesti ja omatoimisesti arkisista toimistaan on heikentynyt. Julkisen liikenteen palvelutason heikentyminen yhdessä väestön ikääntymisen kanssa on lisännyt sosiaalilainsäädännön perusteella järjestettävien kuljetuspalvelujen tarvetta. Liikenne- ja viestintäministeriön asettaman julkisen liikenteen tavoitteellista peruspalvelutasoa selvittäneen työryhmän raportissa on asetettu tavoitteeksi, että myös syrjäseuduilla asuvilla autottomilla henkilöillä olisi mahdollisuus asioida kuntakeskuksessa vähintään kaksi kertaa viikossa. Maaseudun julkinen liikenne toteutetaan käyttämällä hyväksi kutsuohjattua joukkoliikennettä ja palveluliikennettä. Kunnilla ei ole lakisääteistä velvoitetta julkisen liikenteen järjestämiseen. Sen sijaan opetustoimella sekä sosiaali- ja terveydenhuollolla on lainsäädäntöön perustuva kuljetusten järjestämisvastuu. Sosiaalitoimi järjestää kuljetuksia niitä tarvitseville kuntalaisille päivähoitolain, sosiaalihuoltolain, kehitysvammalain ja vammaispalvelulain perusteella. Vammaispalvelulain mukaiset kuljetuspalvelut on tarkoitettu vaikeavammaisille henkilöille, joilla on erityisiä vaikeuksia liikkumisessa ja jotka eivät vammansa tai sairautensa vuoksi voi käyttää julkisia joukkoliikennevälineitä ilman kohtuuttoman suuria vaikeuksia. Vaikka vammaispalvelulain mukaisia kuljetuksia saavista noin 70 % on täyttänyt 65 vuotta, ovat terveydentilansa vuoksi ajokorttinsa menettäneet harvoin vammaispalvelulaissa tarkoitetulla tavalla vaikeavammaisia. Sosiaalihuoltolain mukaan kunta voi järjestää kotipalvelun tukipalveluna kuljetuspalveluita henkilöille, jotka tarvitsevat alentuneen toimintakyvyn tai muun vastaavanalaisen syyn perusteella apua suoriutuakseen tavanomaisesta elä- 2

3 Ministerin vastaus KK 612/2006 vp Mikko Immonen /vas mästä. Kunnat määrittelevät talousarvionsa puitteissa matkoihin oikeuttavat kriteerit, matkojen määrän ja järjestämistavan sekä asiakkailta perittävät maksut. Sosiaalihuoltolain mukaisen kuljetuspalvelun myöntäminen ajokorttinsa terveydellisistä syistä menettäneelle henkilölle on nykyisten säännösten mukaan mahdollista kunnan harkinnan mukaisesti. Siltä osin kuin julkinen liikenne ei riitä turvaamaan palvelutarpeita, sosiaalihuoltolain mukaisilla palveluilla voidaan turvata kansalaisten liikkumisvapaus. Ihmisellä itsellään tulee viime kädessä olla mahdollisuus valita, asuuko hän hajaasutusalueella vai muuttaako kuntakeskukseen palveluiden lähelle. Sosiaalitoimen järjestämiä kuljetuksia kehitetään julkisen liikenteen toimintamallien suuntaan muun muassa yhdistelemällä kuljetuksia matkapalvelukeskusten kautta. Matkojen yhdistely on tarkoitus laajentaa koko maan kattavaksi ja samalla luoda valtakunnallisesti yhtenäiset toimintatavat matkojen yhdistelyyn. Osana vammaislakien uudistamista sosiaalihuoltolain mukaisia kuljetuspalveluita on jatkossa tarpeen täsmentää ikäihmisten liikkumispalvelujen turvaamiseksi. Helsingissä 29 päivänä elokuuta 2006 Peruspalveluministeri Liisa Hyssälä 3

4 Ministerns svar Till riksdagens talman I det syfte som anges i 27 i riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister som saken gäller översänt följande skriftliga spörsmål SS 612/2006 rd undertecknat av riksdagsledamot Mikko Immonen /vänst: Vilka åtgärder tänker regeringen vidta för att de som på grund av ålder eller sjukdom har förlorat sitt körtillstånd skall få det lättare att röra sig exempelvis genom att beviljas taxisedlar med en viss självriskandel? Som svar på detta spörsmål anför jag följande: Enligt vägtrafiklagen är läkare som hos en patient konstaterat en bestående nedsättning av hälsotillståndet eller en nedsättning av varaktig natur skyldiga att anmäla att patienten har förlorat sin körförmåga. Social- och hälsovårdsministeriet har utarbetat tillämpningsföreskrifter för läkares anmälningsplikt. Enligt föreskrifterna skall tröskeln för anmälningsplikten sättas relativt högt så att den inte hindrar patienten från att söka vård. Läkaren och patienten kan oftast enas om när det är dags för patienten att sluta köra med tanke på egen och andras säkerhet. Det förekommer ibland att patienten helt visst och varaktigt har förlorat sin körförmåga, men inte kan acceptera situationen. Körkortet är emellertid inte en rättighet som man kan ha kvar oberoende av om körkortskraven uppfylls eller inte. I glesbygdsområden har den allmänna kollektivtrafiken minskat på grund av försämrad trafiklönsamhet. Därför har i synnerhet äldre personer, personer med funktionshinder och andra invånare på landsbygden som inte har tillgång till bil fått det svårare att självständigt och på egen hand klara av sina dagliga sysslor. Den försämrade servicenivån inom kollektivtrafiken tillsammans med befolkningens åldrande har ökat behovet av sådan färdtjänst som ordnas med stöd av sociallagstiftningen. En arbetsgrupp som är tillsatt av kommunikationsministeriet har undersökt förutsättningarna för en enhetlig basservicenivå för kollektivtrafiken. I arbetsgruppens rapport ställs som mål att också personer som bor i glesbygdsområden och inte har tillgång till bil skall ha möjlighet att uträtta sina ärenden i kommunens centralort minst två gånger i veckan. Lösningen för kollektivtrafiken på landsbygden är anropsstyrd kollektiv- och servicetrafik. Kommunerna har ingen lagstadgad skyldighet att ordna kollektivtrafik. Däremot har undervisningsväsendet och social- och hälsovården ett i lag föreskrivet ansvar för att ordna färdtjänst. Socialväsendet ordnar transporter för de kommuninvånare som behöver dem med stöd av barndagvårdslagen, socialvårdslagen, lagen om specialomsorger om utvecklingsstörda och lagen om service och stöd på grund av handikapp. Den färdtjänst som ordnas med stöd av handikappservicelagen är avsedd för personer med grava funktionshinder som har särskilt svårt att röra sig och som på grund av sin skada eller sjukdom inte kan anlita kollektiva trafikmedel utan oskäliga svårigheter. Trots att omkring 70 procent av dem som beviljats färdtjänst med stöd av handikappservicelagen har fyllt 65 år, har de som på grund av sitt hälsotillstånd förlorat körkortet sällan sådana grava funktionshinder som avses i handikappservicelagen. Kommunerna kan med stöd av socialvårdslagen ordna färdtjänst som en stödtjänst inom hemtjänsten för personer som på grund av försämrad funktionsförmåga eller av andra motsvarande orsaker behöver hjälp för att klara det dagliga livet. 4

5 Ministerns svar KK 612/2006 vp Mikko Immonen /vas Kommunerna fastställer inom ramen för sin budget de kriterier som berättigar till resor, antalet resor och sättet att ordna resor samt de avgifter som tas ut av klienterna. Enligt nuvarande bestämmelser kan kommunerna efter prövning bevilja färdtjänst med stöd av socialvårdslagen för personer som av hälsoskäl förlorat sitt körkort. Till den del kollektivtrafiken inte räcker till för att tillgodose servicebehoven, kan invånarnas rörelsefrihet tillgodoses med de tjänster som avses i socialvårdslagen. Människan bör själv i sista hand ha möjlighet att välja om hon vill bo i ett glesbygdsområde eller flytta till kommunens centralort där servicen finns. När det gäller de transporter som ordnas av socialväsendet pågår en utveckling i riktning mot det koncept som tilllämpas inom kollektivtrafiken, bland annat genom samordning av transporter via reseservicecentraler. Avsikten är att utvidga systemet med samordning av resor så att det omfattar hela landet och samtidigt när det gäller samordningen skapa handlingsmodeller som är gemensamma för hela landet. Som ett led i revideringen av handikapplagstiftningen blir det i fortsättningen nödvändigt att precisera vilka färdtjänster som ordnas med stöd av socialvårdslagen för att trygga transporttjänsterna för åldringar. Helsingfors den 29 augusti 2006 Omsorgsminister Liisa Hyssälä 5