HAUKIPUTAAN KEHITYS OY LYHYESTI

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "HAUKIPUTAAN KEHITYS OY LYHYESTI"

Transkriptio

1

2 HAUKIPUTAAN KEHITYS OY LYHYESTI Haukiputaan Kehitys Oy toimi yli 30 vuotta Haukiputaan kunnan elinkeinoyhtiönä. Uuden Oulun perustamisen myötä yhtiön rooli supistui toimitilojen tarjoajaksi yrityksille ja yhteisöille. Yhtiö toimii tiiviissä yhteistyössä alueen yrityskehitysorganisaatioiden kanssa. Haukiputaan Kehitys Oy:n tilat sijaitsevat Oulussa Ukonkaivoksen teollisuusalueella Haukiputaan kaupunginosassa. Matka Oulun keskustasta Haukiputaalle taittuu nopeasti 4-tietä käyttäessä. Tilat sijaitsevat 25 minuutin ajomatkan päässä Oulun Keskustasta ja 40 minuutin ajomatkan päässä Oulun lentoasemasta. Lisäksi Oulun eteläpuolella sijaitsee Oulun Satama Oritkarin alueella, joka palvelee niin maantie-, rautatie kuin meriliikennettä. Arvio Oulun talousalueen kehittymisestä Asukasluku Ostovoima* M M *Ennuste kulutuksen kasvusta vuodessa: 1,5 % päivittäistavarakaupassa 2,5 % erikoistavarakaupassa Oulun talousalueella asuu noin ihmistä. Oulussa asuu paljon nuoria ihmisiä ja kaupungin keski-ikä onkin Suomen alhaisin suurista kaupungeista, 34,5 vuotta. Alueen ihmisten ennakkoluulottomuutta ja yrittäjyyttä kuvastaa Uuden Oulun syntyminen, jossa Haukipudas, Kiiminki, Oulunsalo, Yli-Ii ja Oulu yhdistyivät. Oulu on Pohjois-Suomen pääkaupunki ja toimii porttina Pohjois-Suomen luonnon rikkauksiin. Oulu on tunnettu tieto- ja viestintäteknologiastaan, mutta myös perinteisillä teollisuudenaloilla on alueella vahvaa osaamista. Oulu tarjoaakin erinomaiset olosuhteet yritystoiminnalle. Oulun Yliopisto, Oulun Ammattikorkeakoulu ja VTT ovat tehneet pitkään yhteistyötä alueen yritysten kanssa. Alueelle sijoittuvaa yritystä palvelee Business Oulu, jonka avulla yritys voi verkostoitua helposti ja tehokkaasti.

3 TILOJEN YLEISKATSAUS Tilat jakaantuvat korkeaan hallitilaan, työtilaan, toimistotiloihin ja ruokalaan. Hallija työtilaa on yhteensä noin 4300 m 2. Tällä hetkellä työtila on jaettu kolmeen erilliseen alueeseen: maalaamoon, tulityötilaan ja työtiloihin. Toimistotiloja on kahdessa kerroksessa. Tilojen korkeus vaihtelee työtilojen 4,5 metristä teollisuushallin 10,5 metrin. Alla on tilojen nykyinen pohjapiirros. Tiloja voidaan jakaa väliseinien avulla.

4 KORKEA HALLITILA Korkea hallitila on tilava yhtenäinen alue. Hallin leveys on 25 metriä ja pituus 50 metriä. Korkeutta hallilla on 10,5 metriä. Ripustusten avulla tilassa saadaan sähkö- ja ilmastointipisteitä halutuille alueille. Korkean hallitilan yhteydessä on kylmävarasto. Kylmävarasto on 10 metriä leveä ja pituutta on noin 50 metriä. Varaston korkeus on 5-6 metriä. Kylmävarastosta kuljetaan korkeaan hallitilaan pesutilan kautta. Pesutila on eristetty muusta hallitilasta matalilla väliseinillä ja pressuilla, ettei pesuvesi kulkeudu muualle hallitiloihin. Tila soveltuu erinomaisesti autojen ja muun suurehkon kaluston pesemiseen. Hallissa on runsaasti erilaisia ripustusmahdollisuuksia ja valmiiksi asennettuna pakokaasujen poistojärjestelmä.

5 TYÖTILA Työtila jakaantuu kolmeen osaan: maalaamoon, tulityötiloihin ja yleistyötiloihin. Työtilassa olevat ripustukset ovat tällä hetkellä noin 3,5 metrin korkeudessa, mutta ripustukset on mahdollista nostaa noin 4,5 metrin korkeuteen. Työtilaan saavutaan kahdesta nostoovesta. Sisäänkäynnin kohdalla on pesutilat, johon mahtuu kaksi autoa vierekkäin. Työtilojen leveys on 40 metriä ja pituus on 45 metriä. Leveyssuunnassa kulkee tukipylväsrivistö, jonka avulla tilat helppo jakaa osiin pituussuunnassa. Lähempänä ovea oleva tilojen pituus on 25 metriä ja kauempana ovesta olevan osan pituus on 20 metriä. Tiloihin on rakennettu myös tulityöalue. Alue on 12 metriä pitkä ja 10 metriä leveä.

6 MAALAAMO Maalaamo jakaantuu tavanomaisiin työtiloihin, kahteen maalausuuniin, maalin sekoitustiloihin, pesutiloihin ja maalien hävitystiloihin. Maalaamotilojen leveys on noin 20 metriä ja pituus 45 metriä. Tilan päässä sijaitsee toimisto- ja luokkatiloja. Maalausuunit ovat Termomeccanican G.L. mallia. Uunit on asennettu tiloihin noin kolme vuotta sitten. Ne ovat huolella pidettyjä, hyväkuntoisia maalausuuneja. Maalausuunien välissä sijaitsee maalien sekoitusta varten suunniteltu erillinen huone. Huoneessa on tehostettu ilmanvaihto liuotinhöyryjen poistamiseksi huoneilmasta. Maalinsekoitushuoneen yhteydessä on maalien hävitykseen tarkoitettu pienempi tila. Lisäksi tiloihin on asennettu kaasu- ja pölynpoistolaitteisto.

7 TOIMISTOT JA RUOKALA Tiloissa sijaitsee toimistotiloja kahdessa kerroksessa. Toimistot on suunniteltu 2 4 hengelle ja niiden koko vaihtelee. Toimistojen pituus on 4 metriä leveyden vaihdellessa 2 ja 4 metrin välillä. Toimistohuoneiden välisiä seiniä voi myös yhdistää. Esimerkiksi nykyisen vuokralaisen toivomuksesta kolme toimistohuonetta on yhdistetty yhdeksi isoksi opetushuoneeksi Tilojen yhteyteen on rakennettu myös ruokala ja keittiö. Ruokalan pituus on 10 metriä ja leveys 30 metriä valoisa. Tällä hetkellä ruokalan päähän on tehty kokoustila eristämällä tila väliseinillä. HAUKIPUTAAN KEHITYS OY Teollisuustie Haukipudas Toimitusjohtaja Aarno Rantapelkonen aarno.rantapelkonen@haukiputaankehitys.fi Puh

Vauhtia tuotantoon Ruskon teollisuusalueelta

Vauhtia tuotantoon Ruskon teollisuusalueelta Vauhtia tuotantoon Ruskon teollisuusalueelta Toimiva tuotanto-, varasto- ja toimistotila/teollisuustila osoitteessa Konetie 33, Oulu. E8 5,8 KM VALTATIE 20 2 MIN LENTOASEMA 16 KM OULUN KESKUSTA 8,5 KM

Lisätiedot

VAPAAT TOIMITILAT JA TONTIT VAPAAT TOIMITILAT SEKÄ TEOLLILSUUSTONTIT. Tilanne 17.11.2015

VAPAAT TOIMITILAT JA TONTIT VAPAAT TOIMITILAT SEKÄ TEOLLILSUUSTONTIT. Tilanne 17.11.2015 VAPAAT TOIMITILAT SEKÄ TEOLLILSUUSTONTIT Tilanne 17.11.2015 TOIMITILAT (kaikki kaupungin omistamien tilojen vuokrat alv 0%) 1. BERGSTRÖMIN KIINTEISTÖ, Keskuskatu 2 Oulainen - Vuokra sisältää veden ja lämmön

Lisätiedot

UTTA TUOTANTO- JA VARASTOTILAA PIRKKALAAN VESALANTIELLE!

UTTA TUOTANTO- JA VARASTOTILAA PIRKKALAAN VESALANTIELLE! UTTA TUOTANTO- JA VARASTOTILAA PIRKKALAAN VESALANTIELLE! UUTTA TOIMITILAA ERINOMAISELLA SIJAINNILLA Kiinteistö Oy Pirkkalan Punaharmaa rakennetaan moottoritien ja lentokentäntien läheisyyteen. Hyvä logistinen

Lisätiedot

YRITYKSEN KIINTEISTÖKANNAN ESITTELY

YRITYKSEN KIINTEISTÖKANNAN ESITTELY YRITYKSEN KIINTEISTÖKANNAN ESITTELY www.kanavuori.fi YLEISESITTELY SISÄLLYSLUETTELO KOY Vuoriluolat yleisesittely Yleisesittely alueesta Esikunnan alue Luolastot Rantarakennusten alue Ranta-alueet Kylmävarastot

Lisätiedot

Kiteen Puhokseen. KESKI-KARJALAN KEHITYSYHTIÖ OY

Kiteen Puhokseen. KESKI-KARJALAN KEHITYSYHTIÖ OY SIJ O I T U Kiteen Puhokseen KESKI-KARJALAN KEHITYSYHTIÖ OY www.keti.fi TEOLLISUUSTILOJA Lastulevytehtaan entiset tilat Puhoksessa: peruslevyhalli, viimeistelyhalli, MEL-halli, tuotevarastohalli, keskusvarasto,

Lisätiedot

LSK Business Park Oy. Opportunities for new business

LSK Business Park Oy. Opportunities for new business LSK Business Park Oy Opportunities for new business LSK Business Park Oy Lyhyesti yhtiöstä Perustettu 2014, perustajana Kasvuyrittäjät Oy Osti 30.4.2014 Kauhavan Lentosotakoulun ja Kokkolan asevarikon

Lisätiedot

Vuosaaren Rahtarinpuisto. Loistokuntoista, muuttovalmista tilaa Vuosaaren sataman portin vieressä. Rahtarinkatu 5, Vuosaaren satama, Helsinki

Vuosaaren Rahtarinpuisto. Loistokuntoista, muuttovalmista tilaa Vuosaaren sataman portin vieressä. Rahtarinkatu 5, Vuosaaren satama, Helsinki Loistokuntoista, muuttovalmista tilaa Vuosaaren sataman portin vieressä. Rahtarinkatu 5, Vuosaaren satama, 00980 Helsinki Vuosaaren Rahtarinpuisto Vuosaaren Rahtarinpuisto on helmikuussa 2009 valmistunut

Lisätiedot

MYYTÄVÄNÄ TEOLLISUUSHALLI IISAKSENTIE 31300 TAMMELA

MYYTÄVÄNÄ TEOLLISUUSHALLI IISAKSENTIE 31300 TAMMELA MYYTÄVÄNÄ TEOLLISUUSHALLI IISAKSENTIE 31300 Myyntiesite Myyntikohde Kunta Kylä Miikatek Oy:n koko osakekanta. Miikatek Oy:n päätoimialana on omistaa ja hallita Tammelan kunnan Tammelan kylässä sijaitsevaa

Lisätiedot

1. BERGSTRÖMIN KIINTEISTÖ - Keskuskatu 2. Kellarissa noin 400 m 2 - Vuokra: n.4,05 / m 2 + sähkö - Vuokranantaja: Oulaisten kaupunki

1. BERGSTRÖMIN KIINTEISTÖ - Keskuskatu 2. Kellarissa noin 400 m 2 - Vuokra: n.4,05 / m 2 + sähkö - Vuokranantaja: Oulaisten kaupunki VAPAAT TOIMITILAT 1. BERGSTRÖMIN KIINTEISTÖ - Keskuskatu 2. Kellarissa noin 400 m 2 - Vuokra: n.4,05 / m 2 + sähkö 2. MANNERKORVEN KIINTEISTÖ - Oulaistenkatu 3. 2 krs. noin 80 m 2. Vuokrataan. - Vuokra:

Lisätiedot

Nopean toimitusketjun kaista Äimärautioon

Nopean toimitusketjun kaista Äimärautioon Nopean toimitusketjun kaista Äimärautioon Avaa ovet varasto- ja logistiikkatilaan osoitteessa Äimäkuja 6, Oulu. TERMINAALIT 2,5 KM KESKUSTA 3,5 KM ORITKARIN SATAMA 1 KM LIMINGANTIE 700 M POIKKIMAANTIE

Lisätiedot

MYYDÄÄN TEOLLISUUSKIINTEISTÖ TAMPEREELTA SIJOITUSKOHDE

MYYDÄÄN TEOLLISUUSKIINTEISTÖ TAMPEREELTA SIJOITUSKOHDE MYYDÄÄN TEOLLISUUSKIINTEISTÖ TAMPEREELTA SIJOITUSKOHDE Hankkion teollisuusalueelta Hyllilänkatu 8 33730 TAMPERE Pirkan OP- Kiinteistökeskus Oy, Tampere, Y-tunnus 0247838-2 MYYTÄVÄ KOHDE Tampereella, Hankkion

Lisätiedot

Ryhmätyöprojekti, 9. luokka

Ryhmätyöprojekti, 9. luokka Ryhmätyöprojekti, 9. luokka Opettajan määräämissä noin kolmen hengen ryhmissä toteutetaan projekti, jossa yhdistyy yhtälöiden ratkaiseminen hahmotuskyky ja luovuus annettujen resurssien käyttö tutustuminen

Lisätiedot

Sijainti ja alue. saakka.

Sijainti ja alue. saakka. Sijainti ja alue Sijainti Kemi on noin 22.400 asukkaan kaupunki, joka sijaitsee Perämeren rannalla noin 110 km Oulusta pohjoiseen ja noin 120 km Rovaniemeltä lounaaseen. Kemin naapurikuntia ovat mm. Keminmaa,

Lisätiedot

MYYNTIESITE MAHDOLLISUUKSIEN KIINTEISTÖ HYVÄLLÄ SIJAINNILLA - PUINNINTIE 2

MYYNTIESITE MAHDOLLISUUKSIEN KIINTEISTÖ HYVÄLLÄ SIJAINNILLA - PUINNINTIE 2 MYYNTIESITE 7.4.2017 MAHDOLLISUUKSIEN KIINTEISTÖ HYVÄLLÄ SIJAINNILLA - PUINNINTIE 2 Yleistä Kiinteistö Oy Porin Ammattiopiston hallitus on päättänyt laittaa myyntiin Puinnintie 2 osoitteessa sijaitsevan

Lisätiedot

esteettömyysselvitys s. 1 / 7 ESTEETTÖMYYSSELVITYS Hankkeen nimi: Savonia-ammattikorkeakoulu Oy, Haukisaarentie 2

esteettömyysselvitys s. 1 / 7 ESTEETTÖMYYSSELVITYS Hankkeen nimi: Savonia-ammattikorkeakoulu Oy, Haukisaarentie 2 esteettömyysselvitys s. 1 / 7 ESTEETTÖMYYSSELVITYS Hankkeen nimi: Savonia-ammattikorkeakoulu Oy, Haukisaarentie 2 Kunta: Iisalmi Päivämäärä: 9.11.2016 esteettömyysselvitys s. 2 / 7 KOHTEEN YHTEYSTIEDOT

Lisätiedot

Robert Huberintie 2 Robert Huberintie 2, 01510, Vantaa

Robert Huberintie 2 Robert Huberintie 2, 01510, Vantaa Robert Huberintie 2 Robert Huberintie 2, 01510, Vantaa Toimisto, varasto ja liikekiinteistö Vantaan Aviapoliksessa. Toimisto-, varasto- ja liikekiinteistö sijaitsee Aviapoliksen ytimessä, kehä III:n ja

Lisätiedot

Pyörätuolihissit. Helsinki kaikille -projekti, Vammaisten yhdyskuntasuunnittelupalvelu (VYP) ja Jyrki Heinonen

Pyörätuolihissit. Helsinki kaikille -projekti, Vammaisten yhdyskuntasuunnittelupalvelu (VYP) ja Jyrki Heinonen Pyörätuolihissit Pyörätuolihissit ovat kevytrakenteisia pystyhissejä tai porrashissejä jotka soveltuvat yleensä melko pieniin tasoeroihin. Kerroksesta toiseen siirtymisessä on uudisrakennuksissa käytettävä

Lisätiedot

esteettömyysselvitys s. 1 / 7 ESTEETTÖMYYSSELVITYS Hankkeen nimi: Savonia-ammattikorkeakoulu Oy, Opistotie 2

esteettömyysselvitys s. 1 / 7 ESTEETTÖMYYSSELVITYS Hankkeen nimi: Savonia-ammattikorkeakoulu Oy, Opistotie 2 esteettömyysselvitys s. 1 / 7 ESTEETTÖMYYSSELVITYS Hankkeen nimi: Savonia-ammattikorkeakoulu Oy, Opistotie 2 Kunta: Kuopio Päivämäärä: 24.11.2016 esteettömyysselvitys s. 2 / 7 KOHTEEN YHTEYSTIEDOT Rakennuskohteen

Lisätiedot

MYYNTIESITE. KALAJOEN R10 DRIVE-IN LIIKETILAT 50 m2 1500 m2

MYYNTIESITE. KALAJOEN R10 DRIVE-IN LIIKETILAT 50 m2 1500 m2 MYYNTIESITE KALAJOEN R10 DRIVE-IN LIIKETILAT 50 m2 1500 m2 VARAA UUDET TOIMITILAT KALAJOEN NÄKYVIMMÄLTÄ LIIKEPAIKALTA ONKO TÄSSÄ PAIKKA YRITYKSESI UUSILLE TOIMITILOILLE? Kalajoen keskusta Pyhäjoki Raahe

Lisätiedot

POHJAKUVAT. Uudet. Smart Premises. toimitilat

POHJAKUVAT. Uudet. Smart Premises. toimitilat POHJAKUVAT Smart Premises Uudet toimitilat Joustavasti erilaisia tiloja Toimistotila on mahdollista remontoida täysin yrityksen tarpeiden mukaan: Avotoimisto parilla neuvotteluhuoneella Huonetoimisto,

Lisätiedot

Helsingin Malminkaari 23. OP Kiinteistösijoitus Oy

Helsingin Malminkaari 23. OP Kiinteistösijoitus Oy Malminkaari 23, Malmi 00700, Helsinki OP Kiinteistösijoitus Oy Kohde-esittely Näkyvällä paikalla Helsingin Malmilla sijaitseva toimistorakennus. Malminkaari 23 on toimistokiinteistö erinomaisella sijainnilla

Lisätiedot

HAXLOG RÄÄTÄLÖITYÄ VARASTOTILAA JA PIENTEOLLISUUDEN TUOTANTOTILAA PÄÄVÄYLIEN VARRELLA KOIVUKYLÄNVÄYLÄ 1, VANTAA MAHDOLLISUUKSIA MONELLE TOIMIALALLE

HAXLOG RÄÄTÄLÖITYÄ VARASTOTILAA JA PIENTEOLLISUUDEN TUOTANTOTILAA PÄÄVÄYLIEN VARRELLA KOIVUKYLÄNVÄYLÄ 1, VANTAA MAHDOLLISUUKSIA MONELLE TOIMIALALLE MAHDOLLISUUKSIA MONELLE TOIMIALALLE RÄÄTÄLÖITYÄ VARASTOTILAA JA PIENTEOLLISUUDEN TUOTANTOTILAA PÄÄVÄYLIEN VARRELLA KOIVUKYLÄNVÄYLÄ 1, VANTAA OPTIMAALINEN SIJAINTI PÄÄKAUPUNKI- ALUEELLA Tampereen Kehä lll

Lisätiedot

tilat ja muuntelumahdollisuudet

tilat ja muuntelumahdollisuudet Miestentie 1 tilat ja muuntelumahdollisuudet Vuonna 1986 rakennetussa talossa on yhteensä n. 6 500 neliötä vuokrattavaa tilaa. Rakennuksessa on 3 henkilöhissiä ja tavarahissi. Autopaikkoja on yhteensä

Lisätiedot

SORVAAJANKATU 15, HELSINKI

SORVAAJANKATU 15, HELSINKI SORVAAJANKATU 15, HELSINKI Kiinteistö KOY Sorvaajanalue hallitsee vuokrasopimuksen nojalla 4386 m² suuruista vuokratonttia katuosoitteessa Sorvaajankatu 15. Tontilla sijaitsee vuonna 1991 rakennettu toimisto-

Lisätiedot

KIINTEISTÖ OY OULUN KARHUNKEDONTIE

KIINTEISTÖ OY OULUN KARHUNKEDONTIE KIINTEISTÖ OY OULUN KARHUNKEDONTIE Karhunkedontie 9, 90420 OULU HALLITILAA SÄILYTTÄMISEEN, HARRASTAMISEEN JA YRITTÄMISEEN MYYNTIESITE 12.6.2012 KARHUNKEDONTIEN HALLITILOISSA SÄILYTÄT OMAISUUTTASI HUOLETTOMASTI

Lisätiedot

Parviainen Arkkitehdit Oy HIOMO

Parviainen Arkkitehdit Oy HIOMO Parviainen Arkkitehdit Oy HIOMO HIOMO s 3-4 PERUSTIEDOT s 5-11 MUUNNELTAVAT TILAT s 12 LISÄTIEDOT 2 Yrityksesi uusi toimitila löytyy Pitäjänmäestä! Hiomon toimitilakokonaisuus sijoittuu Pitäjänmäen keskeiselle

Lisätiedot

Sentnerikuja 1 Lassila Helsinki

Sentnerikuja 1 Lassila Helsinki Sentnerikuja 1 Lassila Helsinki Keskinäinen Vakuutusyhtiö Fennia vuokraa: NYKYAIKAISTA TOIMITILAA 20-400 henkilön organisaatioille fenniatilat.fi/sentnerikuja1 Tilaratkaisut Sentnerikuja 1 sisältää vuokrattavia

Lisätiedot

Kiinteistö Oy Puhoksen Lastu. Tietoja kiinteistöstä Tammikuu 2012

Kiinteistö Oy Puhoksen Lastu. Tietoja kiinteistöstä Tammikuu 2012 Kiinteistö Oy Puhoksen Lastu Tietoja kiinteistöstä Tammikuu 2012 1 Yhteenveto Kiteellä toimineen Puhos Board Oy hakeuduttua konkurssiin syyskuussa 2011, tehdaskiinteistöt omistava Kiinteistö Oy Puhoksen

Lisätiedot

LATTIA-ASENNUKSIIN VALIKOITUJA VAPAA- MUOTOISIA LIUSKEKIVIÄ

LATTIA-ASENNUKSIIN VALIKOITUJA VAPAA- MUOTOISIA LIUSKEKIVIÄ LATTIAKIVET LATTIA-ASENNUKSIIN VALIKOITUJA VAPAA- MUOTOISIA LIUSKEKIVIÄ Käyttökohteita sisälattiat, takkojen edustat, terassien ja portaiden pinnoitukset, pihakiveykset maakosteaan betoniin asennettuna

Lisätiedot

Vantaan Varistoon näkyvälle kauppapaikalle

Vantaan Varistoon näkyvälle kauppapaikalle Vantaan Varistoon näkyvälle kauppapaikalle Toimisto- ja myymälätilaa osoitteessa Martinkyläntie 54, Vantaa. Sijainti kaupan keskittymässä Osoitteessa Martinkyläntie 54 sijaitsee valoisa toimistotila, joka

Lisätiedot

Tilanjako-oven mittausohjeet

Tilanjako-oven mittausohjeet Tilanjako-oven mittausohjeet Tilanjako-oven oikea mitoitus näitä mittausohjeita noudattaen. Alla kolme yleisintä asennus- / mittausvaihtoehtoa. Mittausmalli Seinäkiinnitys oviaukon päälle Esimerkin oviaukon

Lisätiedot

Helsingin Runeberginkatu 5. Näköalapaikka keskellä Helsinkiä Runeberginkatu 5, Kamppi, Helsinki

Helsingin Runeberginkatu 5. Näköalapaikka keskellä Helsinkiä Runeberginkatu 5, Kamppi, Helsinki Näköalapaikka keskellä Helsinkiä Runeberginkatu 5, Kamppi, 00100 Helsinki Helsingin Runeberginkatu 5 Perusparannushankkeen läpikäynyt Autotalokorttelin Runskivuori-toimistotalo sijaitsee keskeisellä paikalla

Lisätiedot

ESTEETTÖMYYSSELVITYS

ESTEETTÖMYYSSELVITYS esteettömyysselvitys s. 1 / 7 (Mahdollinen kuva kohteesta) ESTEETTÖMYYSSELVITYS Hankkeen nimi: _ Kunta: Päivämäärä: esteettömyysselvitys s. 2 / 7 KOHTEEN YHTEYSTIEDOT Rakennuskohteen nimi: Postinro ja

Lisätiedot

MYYDÄÄN TEOLLISUUSKIINTEISTÖ RAHOLASTA

MYYDÄÄN TEOLLISUUSKIINTEISTÖ RAHOLASTA MYYDÄÄN TEOLLISUUSKIINTEISTÖ RAHOLASTA Kolismaankatu 3, 33330 Tampere Tulli Business Park, Åkerlundinkatu 11 A - PL 352-33101 Tampere Puh. 010 5220 100 - Fax 03 222 9835 - www.catella.fi MYYTÄVÄ KOHDE

Lisätiedot

Heinola lyhyesti. Asukkaita 20 500 Yrityksiä 1 131 Perustettu 1839 Pinta-ala 839,4 km 2 Vesialue 158,9 km 2. Maakunta Päijät-Häme Asukkaita 200 847

Heinola lyhyesti. Asukkaita 20 500 Yrityksiä 1 131 Perustettu 1839 Pinta-ala 839,4 km 2 Vesialue 158,9 km 2. Maakunta Päijät-Häme Asukkaita 200 847 HEINOLN SHNNIEMI Heinola lyhyesti NORJ RUOTSI SUOMI Heinola Helsinki VIRO VENÄJÄ sukkaita 20 500 Yrityksiä 1 131 Perustettu 1839 Pinta-ala 839,4 km 2 Vesialue 158,9 km 2 Koulutuskeskus Salpaus, Heinola

Lisätiedot

Saari mahdollisuuksien meressä. Vuokrattavana laadukasta toimitilaa. Saari Business House. Melkonkatu 22 / Itälahdenkatu 21, Helsinki.

Saari mahdollisuuksien meressä. Vuokrattavana laadukasta toimitilaa. Saari Business House. Melkonkatu 22 / Itälahdenkatu 21, Helsinki. Saari mahdollisuuksien meressä. Vuokrattavana laadukasta toimitilaa Saari Business House Melkonkatu 22 / Itälahdenkatu 21, Helsinki menestystekijä Monipuolisia toimitilaratkaisuja merellisessä Lauttasaaressa.

Lisätiedot

Tuotantokompleksi TOROS tarjoaa vuokralle tuotantotiloja, varastotiloja ja toimistotiloja.

Tuotantokompleksi TOROS tarjoaa vuokralle tuotantotiloja, varastotiloja ja toimistotiloja. www.bazatoros.ru shosse Gornjakov 153, Kostamus, Karjalan tasavalta Tuotantokompleksi TOROS tarjoaa vuokralle tuotantotiloja, varastotiloja ja toimistotiloja. Tarjoamme vuokralle suoraan omistajilta Toros-tuotantokompleksissa

Lisätiedot

Kehärata Kehäradan toteutuksen haasteet. MTR 40-vuotisjuhlaseminaari 30.10.2014

Kehärata Kehäradan toteutuksen haasteet. MTR 40-vuotisjuhlaseminaari 30.10.2014 Kehärata Kehäradan toteutuksen haasteet MTR 40-vuotisjuhlaseminaari 30.10.2014 Kehärata lyhyesti Kehärata muodostaa joukkoliikenteen tärkeän runkoyhteyden Vantaankoskelta lentoaseman kautta Kehärata lyhyesti

Lisätiedot

esteettömyysselvitys s. 1 / 7 ESTEETTÖMYYSSELVITYS Hankkeen nimi: Savonia-ammattikorkeakoulu Oy Microkatu 1, Technopolis Oyj

esteettömyysselvitys s. 1 / 7 ESTEETTÖMYYSSELVITYS Hankkeen nimi: Savonia-ammattikorkeakoulu Oy Microkatu 1, Technopolis Oyj esteettömyysselvitys s. 1 / 7 ESTEETTÖMYYSSELVITYS Hankkeen nimi: Savonia-ammattikorkeakoulu Oy Microkatu 1, Technopolis Oyj Kunta: Kuopio Päivämäärä: 2.11.2016 esteettömyysselvitys s. 2 / 7 KOHTEEN YHTEYSTIEDOT

Lisätiedot

LOGISTIIKKAKIINTEISTÖN EVALUOINTI. Hakkilankaari 1 11.6.2007

LOGISTIIKKAKIINTEISTÖN EVALUOINTI. Hakkilankaari 1 11.6.2007 LOGISTIIKKAKIINTEISTÖN EVALUOINTI Hakkilankaari 1 11.6.2007 Sijainti ja tontti Vantaa, Hakkilan teollisuusalue Sijainti logistiikan kannalta hyvä Pääliikenneyhteydet Lahden, Porvoon ja Tuusulan moottoritiet,

Lisätiedot

MYYDÄÄN TAI VUOKRATAAN

MYYDÄÄN TAI VUOKRATAAN MYYDÄÄN TAI VUOKRATAAN KORKEATASOISTA TUOTANTOTILAA HÄMEENLINNA MÄKELÄ Tulli Business Park, Åkerlundinkatu 11 A - PL 352-33101 Tampere Puh. 010 5220 100 - Fax 03 222 9835 - www.catella.fi KIINTEISTÖN SIJAINTI

Lisätiedot

Jokaisessa työ/tuotantotilassa on valmiina täyskorkea (min. 220 cm) tilava parvi jonne voi sijoittaa esim. toimistotilat tms.

Jokaisessa työ/tuotantotilassa on valmiina täyskorkea (min. 220 cm) tilava parvi jonne voi sijoittaa esim. toimistotilat tms. ENNAKKOMYYNTI 2016 TOIMIVIA TYÖ-, TUOTANTO- JA TOIMISTO- TILOJA ESPOON KOSKELOON 2016 KOy Koskelontie 18 D Espoo Ennakkomarkkinoinnissa ja myynnissä yrityksille Espoon Koskeloon, Koskelontie 18 D, 02920

Lisätiedot

Parviainen Arkkitehdit Oy HIOMO

Parviainen Arkkitehdit Oy HIOMO Parviainen Arkkitehdit Oy HIOMO HIOMO s 3-4 PERUSTIEDOT s 5-10 MUUNNELTAVAT TILAT s 11-12 VIIHTYISÄ TYÖYMPÄRISTÖ s 13 LISÄTIEDOT 2 Yrityksesi uusi toimitila löytyy Pitäjänmäestä! Hiomon toimitilakokonaisuus

Lisätiedot

MYYDÄÄN TAI VUOKRATAAN UUDEHKO KIINTEISTÖ PIRKKALASTA kem 2

MYYDÄÄN TAI VUOKRATAAN UUDEHKO KIINTEISTÖ PIRKKALASTA kem 2 MYYDÄÄN TAI VUOKRATAAN UUDEHKO KIINTEISTÖ PIRKKALASTA 3.469 kem 2 MYYTÄVÄ KOHDE Osoitteessa Turkkirata 27-29, 33960 Pirkkala, sijaitseva uudehko tuotantorakennus ja tontin vuokraoikeus. Vuokratontin kiinteistötunnus

Lisätiedot

Monipuolista varasto- ja toimistotilaa Vantaan Hakkilassa

Monipuolista varasto- ja toimistotilaa Vantaan Hakkilassa Monipuolista varasto- ja toimistotilaa Vantaan Hakkilassa Varasto/logistiikka, Toimisto KIINTEISTÖN KUVAUS Toimisto-, tuotanto- ja varastokiinteistö Vantaan Hakkilassa logistiikkapainotteisella Vantaan

Lisätiedot

VIREILLÄ EHDOTUS TREY:N PIENTEOLLISUUSTALON TOIMISTOTILAN UUDISTUKSEKSI NIMIM. KOPPI NÄYKYMÄ IDEOINTITLAAN JA RENTOON TYÖTILAAN PÄIN

VIREILLÄ EHDOTUS TREY:N PIENTEOLLISUUSTALON TOIMISTOTILAN UUDISTUKSEKSI NIMIM. KOPPI NÄYKYMÄ IDEOINTITLAAN JA RENTOON TYÖTILAAN PÄIN EHDOTUS TREY:N PIENTEOLLISUUSTALON TOIMISTOTILAN UUDISTUKSEKSI NÄYKYMÄ IDEOINTITLAAN JA RENTOON TYÖTILAAN PÄIN TILOJEN MUOKKAUS Olemassa olevista väliseinistä puretaan suurin osa. Myös kaikki alakatot

Lisätiedot

LIITE 1. OULUN SEUDUN JOUKKOLIIKENTEEN PALVELUTASO- JA LINJASTOSUUNNITELMAN 2. VAIHE

LIITE 1. OULUN SEUDUN JOUKKOLIIKENTEEN PALVELUTASO- JA LINJASTOSUUNNITELMAN 2. VAIHE RUNKOLINJAT 1-3 R1: Iinatti - Herukka R2: Pesätie - Kaijonharju R3: Hiukkavaara- Keskusta HEILURILINJAT 1-14 H1: Lentoasema - Heikinharju H2: Lentoasema - Teknologiakylä H3: Heikinharju - Jylkynkangas

Lisätiedot

CO 2. GREENBUILD KOMBI Ekotoimiva passiivitalomallisto. Paremman tulevaisuuden koteja

CO 2. GREENBUILD KOMBI Ekotoimiva passiivitalomallisto. Paremman tulevaisuuden koteja CO 2 GREENBUILD KOMBI Ekotoimiva passiivitalomallisto KOMBI 120 Kompakti yksikerroksinen ekotalo suuntaan katseensa huomiseen. Rakennuksen pinnat voidaan varustella aurinkopaneelein, jolloin se on valmis

Lisätiedot

MYYDÄÄN TEOLLISUUS KIINTEISTÖ HUMPPILASTA NOIN m 2 + KYLMÄÄ HALLITILAA

MYYDÄÄN TEOLLISUUS KIINTEISTÖ HUMPPILASTA NOIN m 2 + KYLMÄÄ HALLITILAA MYYDÄÄN TEOLLISUUS KIINTEISTÖ HUMPPILASTA NOIN 16.600 m 2 + KYLMÄÄ HALLITILAA MYYTÄVÄ KOHDE Osoitteessa Humppilantie 43, Humppila, sijaitseva entinen talotehdas. Tontti muodostuu useasta tilasta ja on

Lisätiedot

1/16. Säterintie 8. Tehdasalueella vuokrattavana olevat TOIMISTOTILAT VARASTOTILAT TUOTANTOTILAT

1/16. Säterintie 8. Tehdasalueella vuokrattavana olevat TOIMISTOTILAT VARASTOTILAT TUOTANTOTILAT 1/16 Säterintie 8 Tehdasalueella vuokrattavana olevat TOIMISTOTILAT VARASTOTILAT TUOTANTOTILAT 2/16 Silkinkehruu Lämmin tuotantotila / varastotila puukatto jonka yläpuolella toimistotiloja Ikkunat ulos

Lisätiedot

CO 2. GREENBUILD KOMBI Ekotoimiva passiivitalomallisto. Paremman tulevaisuuden koteja

CO 2. GREENBUILD KOMBI Ekotoimiva passiivitalomallisto. Paremman tulevaisuuden koteja CO 2 GREENBUILD KOMBI Ekotoimiva passiivitalomallisto KOMBI 144 Kaksikerroksinen puutalo on perinyt ulkomuotonsa perinteiseltä rintamamiestalolta. Lopputulos on silti moderni ja suunniteltu vastaamaan

Lisätiedot

SISÄILMASTO- JA KOSTEUSTEKNINEN KUNTOTUTKIMUS

SISÄILMASTO- JA KOSTEUSTEKNINEN KUNTOTUTKIMUS 11.4.2013 Isännöitsijätoimisto Maikoski Oy Jari Vainio Vernissakatu 6 01300 Vantaa jari.vainio@maikoski.fi Tutkimuskohde Uudenmaan TE-toimiston tilat, Vernissakatu 6, Vantaa SISÄILMASTO- JA KOSTEUSTEKNINEN

Lisätiedot

Kauppakeskus Family Center. Viihtyisä kauppakeskus Lappeenrannan Myllymäessä. Hyrymäenkatu 2, Hyrymäki, Lappeenranta

Kauppakeskus Family Center. Viihtyisä kauppakeskus Lappeenrannan Myllymäessä. Hyrymäenkatu 2, Hyrymäki, Lappeenranta Viihtyisä kauppakeskus Lappeenrannan Myllymäessä. Hyrymäenkatu 2, Hyrymäki, 53100 Lappeenranta Kauppakeskus Family Center Laadukkaat tarjoajat, reilut parkkialueet ja hyvä ruoka - Family Center Lappeenranta.

Lisätiedot

KORJAAMO- VARASTOHALLI TOIMISTO- JA LABORATORIOTILAA VAASAN VANHASTA SATAMASTA

KORJAAMO- VARASTOHALLI TOIMISTO- JA LABORATORIOTILAA VAASAN VANHASTA SATAMASTA MYYDÄÄN KORJAAMO- VARASTOHALLI TOIMISTO- JA LABORATORIOTILAA VAASAN VANHASTA SATAMASTA Tulli Business Park, Åkerlundinkatu 11 A - PL 352-33101 Tampere Puh. 010 5220 100 Fax 03 222 9835 www.catella.fi OSOITE

Lisätiedot

Takeina turvallisuus ja. järkkymätön ammattitaito NOSTOPALVELUJA. Nostetta korkeuksiin. Nostamisen ammattilaiset

Takeina turvallisuus ja. järkkymätön ammattitaito NOSTOPALVELUJA. Nostetta korkeuksiin. Nostamisen ammattilaiset Takeina turvallisuus ja järkkymätön ammattitaito NOSTOPALVELUJA 1982 Nostetta korkeuksiin Nostamisen ammattilaiset 1 Nykyaikainen kalusto ja ammattitaitoinen henkilökunta. Takeina turvallisuus ja järkkymätön

Lisätiedot

VAPAAT TOIMITILAT JA TONTIT VAPAAT TOIMITILAT SEKÄ TEOLLILSUUSTONTIT. Tilanne

VAPAAT TOIMITILAT JA TONTIT VAPAAT TOIMITILAT SEKÄ TEOLLILSUUSTONTIT. Tilanne VAPAAT TOIMITILAT SEKÄ TEOLLILSUUSTONTIT Tilanne 6.4.2016 TOIMITILAT (kaikki kaupungin omistamien tilojen vuokrat alv 0% ) 1. MUOTI - OJAN TILAT, Oulaistenkatu 32, Oulainen - käyttötarkoitus Liiketila

Lisätiedot

esteettömyysselvitys s. 1 / 7 ESTEETTÖMYYSSELVITYS Hankkeen nimi: Savonia-ammattikorkeakoulu Oy, Opiskelijankatu 3

esteettömyysselvitys s. 1 / 7 ESTEETTÖMYYSSELVITYS Hankkeen nimi: Savonia-ammattikorkeakoulu Oy, Opiskelijankatu 3 esteettömyysselvitys s. 1 / 7 ESTEETTÖMYYSSELVITYS Hankkeen nimi: Savonia-ammattikorkeakoulu Oy, Opiskelijankatu 3 Kunta: Varkaus Päivämäärä: 13.12.2016 esteettömyysselvitys s. 2 / 7 KOHTEEN YHTEYSTIEDOT

Lisätiedot

Kiinteistö Oy Gaselli. Historiallisesti arvokas kiinteistö Gasellikorttelissa. Toimitilaa Helsingin ytimessä

Kiinteistö Oy Gaselli. Historiallisesti arvokas kiinteistö Gasellikorttelissa. Toimitilaa Helsingin ytimessä Historiallisesti arvokas kiinteistö Gasellikorttelissa Toimitilaa Helsingin ytimessä 1 Merkittävä osa Helsingin rakennushistoriaa Helsingissä elettiin 1880-luvulla voimakkaan rakentamisen aikaa. Esplanadista

Lisätiedot

Osoite Puhelin Telefax Sähköposti

Osoite Puhelin Telefax Sähköposti LAUSUNTO 1 (5) Oikeusministeriö Oikeushallinto-osasto PL 25 00023 Valtioneuvosto Lausuntopyyntö 31.5.2016 OM 7/33/2015 OM025:00/2015 TOIMIPAIKKA-ASETUS, OULUN OIKEUSAPUTOIMISTO Oikeusministeriö on pyytänyt

Lisätiedot

Helsingin Teollisuuskatu 21. Korkean asiakastyytyväisyyden toimistokohde Vallilassa Teollisuuskatu 21, Vallila, Helsinki

Helsingin Teollisuuskatu 21. Korkean asiakastyytyväisyyden toimistokohde Vallilassa Teollisuuskatu 21, Vallila, Helsinki Korkean asiakastyytyväisyyden toimistokohde Vallilassa Teollisuuskatu 21, Vallila, 00510 Helsinki Helsingin Teollisuuskatu 21 Teollisuuskatu 21 / Elimäenkatu 12-16 tarjoaa edustavaa, hyväkuntoista toimitilaa

Lisätiedot

Lue tehtävänannot huolella. Tee pisteytysruudukko 1. konseptin yläreunaan.

Lue tehtävänannot huolella. Tee pisteytysruudukko 1. konseptin yläreunaan. MAA Koe..05 Jussi Tyni Lue tehtävänannot huolella. Tee pisteytysruudukko. konseptin yläreunaan. A-osio. Ilman laskinta! MAOL:in taulukkokirja saa olla käytössä. Laske kaikki tehtävät. Vastaa tälle paperille.

Lisätiedot

LATTIA-ASENNUKSIIN VALIKOITUJA VAPAA- MUOTOISIA LIUSKEKIVIÄ

LATTIA-ASENNUKSIIN VALIKOITUJA VAPAA- MUOTOISIA LIUSKEKIVIÄ LATTIAKIVET LATTIA-ASENNUKSIIN VALIKOITUJA VAPAA- MUOTOISIA LIUSKEKIVIÄ Käyttökohteita sisälattiat, takkojen edustat, terassien ja portaiden pinnoitukset, pihakiveykset maakosteaan betoniin asennettuna

Lisätiedot

MEGAHUB LOGISTICS CENTER Tilaa yrityksellesi. Hämeenlinna Lahti Turku Tampere Riihimäki Jyväskylä

MEGAHUB LOGISTICS CENTER Tilaa yrityksellesi. Hämeenlinna Lahti Turku Tampere Riihimäki Jyväskylä MEGAHUB LOGISTICS CENTER Tilaa yrityksellesi Hämeenlinna Lahti Turku Tampere Riihimäki Jyväskylä MegaHub Hämeenlinna Liikenneyhteydet E12 (Valtatie 3) Vuosaari 110 km Helsinki 95 km Valtatie 10 Turku 145

Lisätiedot

Tikkurilan toimisto- ja liikekeskus Dixi, liiketilat

Tikkurilan toimisto- ja liikekeskus Dixi, liiketilat energianero Tikkurilan toimisto- ja liikekeskus Dixi, liiketilat TOIMITILOJA JÄRJELLÄ JA TUNTEELLA Tikkurila lyhyesti Tikkurila on Vantaan hallinnollinen keskus, jossa palvelut ovat lähellä. Keskustassa

Lisätiedot

VALIMO. Parviainen Arkkitehdit Oy

VALIMO. Parviainen Arkkitehdit Oy VALIMO Parviainen Arkkitehdit Oy VALIMO s 3-5 PERUSTIEDOT s 6-8 MUUNNELTAVAT TILAT s 9-11 VIIHTYISÄ TYÖYMPÄRISTÖ 2 Yrityksesi uusi toimitila löytyy Pitäjänmäestä! Valimon uusi toimitilakokonaisuus sijoittuu

Lisätiedot

Kiinteistö Oy Konalaterra

Kiinteistö Oy Konalaterra Kiinteistö Oy Konalaterra Vuokrattavien tilojen esittely Tammikuu 2019 Kiinteistö Oy Konalaterra Konalantie 47, Konala, 00390 Helsinki Sijainti: Kiinteistö sijaitsee Konalassa, lähellä Vihdintietä. Kulkuyhteydet

Lisätiedot

Helsingin Teollisuuskatu 21. Korkean asiakastyytyväisyyden toimistokohde Vallilassa Teollisuuskatu 21, Vallila, Helsinki

Helsingin Teollisuuskatu 21. Korkean asiakastyytyväisyyden toimistokohde Vallilassa Teollisuuskatu 21, Vallila, Helsinki Korkean asiakastyytyväisyyden toimistokohde Vallilassa Teollisuuskatu 21, Vallila, 00510 Helsinki Helsingin Teollisuuskatu 21 Teollisuuskatu 21 / Elimäenkatu 12-16 tarjoaa edustavaa, hyväkuntoista toimitilaa

Lisätiedot

High Class ratkaisu! Joustavat moduuliratkaisut toimistotiloiksi

High Class ratkaisu! Joustavat moduuliratkaisut toimistotiloiksi High Class ratkaisu! Joustavat moduuliratkaisut toimistotiloiksi www.ramirent.fi Korkeat standardit Monipuolisiin High Class moduuleihimme sovelletaan standardeja, jotka ovat lähes yhtä tiukat kuin uusiin,

Lisätiedot

High Class ratkaisu! Joustavat moduuliratkaisut toimistotiloiksi

High Class ratkaisu! Joustavat moduuliratkaisut toimistotiloiksi High Class ratkaisu! Joustavat moduuliratkaisut toimistotiloiksi www.ramirent.fi Korkeat standardit Monipuolisiin High Class moduuleihimme sovelletaan standardeja, jotka ovat lähes yhtä tiukat kuin uusiin,

Lisätiedot

esteettömyysselvitys s. 1 / 7 ESTEETTÖMYYSSELVITYS Hankkeen nimi: Kuopion Musiikkikeskus, Kuopionlahdenkatu 23 C

esteettömyysselvitys s. 1 / 7 ESTEETTÖMYYSSELVITYS Hankkeen nimi: Kuopion Musiikkikeskus, Kuopionlahdenkatu 23 C esteettömyysselvitys s. 1 / 7 ESTEETTÖMYYSSELVITYS Hankkeen nimi: Kuopion Musiikkikeskus, Kuopionlahdenkatu 23 C Kunta: Kuopio Päivämäärä: 4.1.2017 esteettömyysselvitys s. 2 / 7 KOHTEEN YHTEYSTIEDOT Rakennuskohteen

Lisätiedot

104,0 m², 3h, k,

104,0 m², 3h, k, Kohteen ilmoittaja Nimi: Teppo Tuijula Puh: 0500 530 942 Solid House Oy LKV, Turku Eerikinkatu 13, 3 krs. 20100 Turku Puh: 044 282 0038 MAASEUDUN RAUHAA JA VÄLJÄÄ ASUMISTA Tässä paikassa voit yhdistää

Lisätiedot

Merihenkistä toimistotilaa

Merihenkistä toimistotilaa Merihenkistä toimistotilaa Lauttasaaressa Heikkiläntie 7 Toimistotilaa erinomaisella sijainnilla merellisessä Lauttasaaressa aivan venesataman ja meren äärellä. Kiinteistö sijaitsee näkyvällä ja helposti

Lisätiedot

www.sunnycarcenter.fi

www.sunnycarcenter.fi www.sunnycarcenter.fi www.sunnycarcenter.fi Sunny Car Center Oy Vankanlähde 7 13100 Hämeenlinna Tel +358 (0)10 322 3344 Fax +358 (0)10 322 3345 www.sunnycarcenter.fi Katariina Muukka Project Coordinator

Lisätiedot

Yhteydet. Yhteyksiä, yhteistyötä ja yhteisöllisyyttä

Yhteydet. Yhteyksiä, yhteistyötä ja yhteisöllisyyttä MÄKITORPANTIE 3 Yhteydet Yhteyksiä, yhteistyötä ja yhteisöllisyyttä Mäkitorpantie 3 sijaitsee erinomaisten liikenneyhteyksien varrella. Kehä 1:n ja Tuusulanväylän läheisyys mahdollistavat kätevän ja jouhevan

Lisätiedot

Kumpulankaari 14, 90650 OULU hailuoto@rhy.riista.fi 0400-803858 RHY-numero 253 PetoyhdyshenkilöJani RantasuoOULU jani.rantasuo@elisanet.

Kumpulankaari 14, 90650 OULU hailuoto@rhy.riista.fi 0400-803858 RHY-numero 253 PetoyhdyshenkilöJani RantasuoOULU jani.rantasuo@elisanet. Hailuodon riistanhoitoyhdistys Kumpulankaari 14, 90650 OULU hailuoto@rhy.riista.fi 0400-803858 RHY-numero 253 PetoyhdyshenkilöJani RantasuoOULU jani.rantasuo@elisanet.fi 0400-803858 Haukiputaan riistanhoitoyhdistys

Lisätiedot

KIHUn toimitilojen laajennushanke

KIHUn toimitilojen laajennushanke Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus KIHU Jyväskylä KIHUn toimitilojen laajennushanke Jukka Viitasalo www.kihu.fi Taustaa, historiaa Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus KIHU perustettiin vuonna

Lisätiedot

PATENIEMENRANTA. Varjostusanalyysi

PATENIEMENRANTA. Varjostusanalyysi PATENIEMENRANTA Varjostusanalyysi 12.5.2016 VARJOSTUSANALYYSI Pateniemenrannan asemakaavan uuden rakentamisen varjostusvaikutusta on tutkittu varjostusanalyysein kahtena eri ajankohtana varjostusta eri

Lisätiedot

Tehnyt 9B Tarkistanut 9A

Tehnyt 9B Tarkistanut 9A Tehnyt 9B Tarkistanut 9A Kuitinmäen koulu Syksy 2006 Avaruusgeometrian soveltavia tehtäviä... 3 1. Päästäänkö uimaan?... 3 2. Mummon kahvipaketti... 3 3. Tiiliseinä... 4 4. SISUSTUSTA... 5 5. Kirkon torni...

Lisätiedot

HAXLOG RÄÄTÄLÖITYÄ VARASTOTILAA JA PIENTEOLLISUUDEN TUOTANTOTILAA PÄÄVÄYLIEN VARRELLA KOIVUKYLÄNVÄYLÄ 1, VANTAA MAHDOLLISUUKSIA MONELLE TOIMIALALLE

HAXLOG RÄÄTÄLÖITYÄ VARASTOTILAA JA PIENTEOLLISUUDEN TUOTANTOTILAA PÄÄVÄYLIEN VARRELLA KOIVUKYLÄNVÄYLÄ 1, VANTAA MAHDOLLISUUKSIA MONELLE TOIMIALALLE MAHDOLLISUUKSIA MONELLE TOIMIALALLE RÄÄTÄLÖITYÄ VARASTOTILAA JA PIENTEOLLISUUDEN TUOTANTOTILAA PÄÄVÄYLIEN VARRELLA KOIVUKYLÄNVÄYLÄ 1, VANTAA OPTIMAALINEN SIJAINTI PÄÄKAUPUNKI- ALUEELLA Tampereen Kehä lll

Lisätiedot

MELUSELVITYS JOKIKYLÄ, HAUKIPUDAS

MELUSELVITYS JOKIKYLÄ, HAUKIPUDAS Vastaanottaja Haukiputaan kunta Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 30.8.2011 MELUSELVITYS JOKIKYLÄ, HAUKIPUDAS JOKIKYLÄ, HAUKIPUDAS 1 Päivämäärä 30.8.2011 Laatija Marja Pussinen Tarkastaja Sanna Kaikkonen

Lisätiedot

LOKO -YHTEISTÄ TILAA TAMPEREEN YLIOPPILASKUNNAN IDEAKILPAILU KARPEK OY:N TOIMITILOJEN MUUTOS TAMPEREEN PIENTEOLLISUUSTALO LOKO

LOKO -YHTEISTÄ TILAA TAMPEREEN YLIOPPILASKUNNAN IDEAKILPAILU KARPEK OY:N TOIMITILOJEN MUUTOS TAMPEREEN PIENTEOLLISUUSTALO LOKO LOKO -YHTEISTÄ TILAA KONSEPTI TULEVAISUUDEN CO-WORKING-TILAT TREY:N TOIMISTOLLE Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan uusissa toimistoissa pääsevät työskentelemään ylioppilaskunnan jäsenet. Tilassa otetaan

Lisätiedot

Trooli - Lautatarhankatu 10. Korkeatasoista toimistotilaa erinomaisin palveluin ja kulkuyhteyksin Lautatarhankatu 10, Kalasatama, Helsinki

Trooli - Lautatarhankatu 10. Korkeatasoista toimistotilaa erinomaisin palveluin ja kulkuyhteyksin Lautatarhankatu 10, Kalasatama, Helsinki Korkeatasoista toimistotilaa erinomaisin palveluin ja kulkuyhteyksin Lautatarhankatu 10, Kalasatama, 00580 Helsinki Trooli - Lautatarhankatu 10 Lautatarhankatu 10 on moderni toimistokiinteistö, joka sijaitsee

Lisätiedot

TOIMIVIA TYÖ-, TUOTANTO- JA VARASTO- TILOJA KIRKKONUMMEN JORVAKSEEN 2018

TOIMIVIA TYÖ-, TUOTANTO- JA VARASTO- TILOJA KIRKKONUMMEN JORVAKSEEN 2018 TOIMIVIA TYÖ-, TUOTANTO- JA VARASTO- TILOJA KIRKKONUMMEN JORVAKSEEN 2018 KOY KIILATIE 5 Kiilatie 5, 02420 JORVAS Hyvien liikenneyhteyksien läheisyydessä valmistuva energiatehokas hallikiinteistö. Kiinteistön

Lisätiedot

Mikonkatu 13. Mikonkatu 13 Kiinteistö täynnä mahdollisuuksia Mikonkatu 13, ydinkeskusta, Helsinki

Mikonkatu 13. Mikonkatu 13 Kiinteistö täynnä mahdollisuuksia Mikonkatu 13, ydinkeskusta, Helsinki Mikonkatu 13 Kiinteistö täynnä mahdollisuuksia Mikonkatu 13, ydinkeskusta, 00100 Helsinki Mikonkatu 13 Mikonkatu 13 Helsingin ydinkeskustassa, vain muutaman askeleen päässä Rautatieasemasta ja keskellä

Lisätiedot

Tikkurilan toimisto- ja liikekeskus Dixi, toimistotilat

Tikkurilan toimisto- ja liikekeskus Dixi, toimistotilat energianero Tikkurilan toimisto- ja liikekeskus Dixi, toimistotilat TOIMITILOJA JÄRJELLÄ JA TUNTEELLA Tikkurila lyhyesti Tikkurila on Vantaan hallinnollinen keskus, jossa palvelut ovat lähellä. Keskustassa

Lisätiedot

SILLANRAKENTAJA PROJEKTI. Eija Hämäläinen Asiakkuuspäällikkö 23.9.2015

SILLANRAKENTAJA PROJEKTI. Eija Hämäläinen Asiakkuuspäällikkö 23.9.2015 SILLANRAKENTAJA PROJEKTI Eija Hämäläinen Asiakkuuspäällikkö 23.9.2015 SILLANRAKENTAJA -PROJEKTI LYHYESTI Tekee TE-palveluita tunnetuksi 2500 pk-yrityksille ajalla 1.8.2015 30.6.2016. Kerää tietoa yritysten

Lisätiedot

KOy Elimäenkatu 9. Jaana Takamäki Puh. +358 50 544 1006 jaana.takamaki@capman.com

KOy Elimäenkatu 9. Jaana Takamäki Puh. +358 50 544 1006 jaana.takamaki@capman.com 23.8.2013 Elimäenkatu 9, 00510 Helsinki Kiinteistö Kiinteistön on suunnitellut v. 1929 arkkitehti Aarne Sarvela. Se on alun perin toiminut Helsingin Kutomo ja Kravatti Oy:n tehdas ja toimistorakennuksena

Lisätiedot

PITKÄMÄENKATU 9 20251, TURKU

PITKÄMÄENKATU 9 20251, TURKU PITKÄMÄENKATU 9 20251, TURKU TURUSSA n. 10,5 ha KIINTEISTÖKEHITYSKOHDE PERUSTIETOA KOHTEESTA Myynnin kohteena kiinteistökokonaisuus Turun Pitkämäessä Osoite: Pitkämäenkatu 9, 20521 Turku Tontit 853-74-74-28,

Lisätiedot

MALLISTO AUTOTALLIT JA KATOKSET MALLISTO

MALLISTO AUTOTALLIT JA KATOKSET MALLISTO MALLISTO AUTOTALLIT JA KATOKSET MALLISTO GARAAS AUTOTALLIT GARAAS AUTOTALLIT Garaas elementtiautotalli on valmiiksi mietitty ratkaisu autotallin rakentamista suunnittelevalle. Mallistomme tallit tarjoavat

Lisätiedot

L U I S K A T JA K Y N N Y K S E T

L U I S K A T JA K Y N N Y K S E T L U I S K A T JA K Y N N Y K S E T TUOTE-ESITE 2014 Alumiinikynnykset Matalat alumiiniset kynnykset on helppo ylittää pyörätuolilla tai rollaattorilla, kokonaiskorkeus on 6 mm. Alumiiniset kynnykset ovat

Lisätiedot

Monitoimitilat Tuusula Majavantie 10, Tuusula

Monitoimitilat Tuusula Majavantie 10, Tuusula Monitoimitilat Tuusula Majavantie 10, Tuusula Mitä ovat Monitoimitilat? Monitoimitilat ovat helposti räätälöitäviä ja asiakaslähtöisiä, monenlaiseen toimintaan soveltuvia toimitiloja PK-yrityksille. Monitoimitilat

Lisätiedot

ENNAKKOMARKKINOINTI AS OY ESPOON PORTTITIE JOULUKUUTA Havainnekuva

ENNAKKOMARKKINOINTI AS OY ESPOON PORTTITIE JOULUKUUTA Havainnekuva ENNAKKOMARKKINOINTI A OY EPOON PORTTITIE 13 14. JOULUKUUTA 2017 Havainnekuva A OY EPOON PORTTITIE 13 KAUNIAINEN JUNA-AEMA ELLO Asunto-osakeyhtiö Espoon Porttitie 13 on rauhallisen Mankkaan keskelle sijoittuva

Lisätiedot

VUORIKATU 20. Kaisaniemen klassikko

VUORIKATU 20. Kaisaniemen klassikko SUOJAISAT TILAT SOPIVASSA PAIKASSA Monien yritysten sekä yliopiston ja poliisihallinnon tiloina toiminut Vuorikatu 20:n kiinteistö lukeutuu Helsingin keskustan klassikko-osoitteisiin. Kaisaniemessä Vuorikadun

Lisätiedot

Kaarinassa löytyy tällä hetkellä liiketilaa, toimisto- ja varastotilaa sekä tuotantotilaa myyntiin tai vuokrattavaksi.

Kaarinassa löytyy tällä hetkellä liiketilaa, toimisto- ja varastotilaa sekä tuotantotilaa myyntiin tai vuokrattavaksi. Vapaat toimitilat Kaarinassa löytyy tällä hetkellä liiketilaa, toimisto- ja varastotilaa sekä tuotantotilaa myyntiin tai vuokrattavaksi. Jos etsit jo valmista toimitilaa, katso allaolevasta toimitilarekisteristä.

Lisätiedot

SIJAINTIKARTAT 3 ILMAKUVA JA ASEMAPIIRROS RAKENNUSTAPASELOSTUS NÄKYMÄ TOIMISTOTILOISTA LAAJUUSTIEDOT ALAKELLARI YLÄKELLARI 1.

SIJAINTIKARTAT 3 ILMAKUVA JA ASEMAPIIRROS RAKENNUSTAPASELOSTUS NÄKYMÄ TOIMISTOTILOISTA LAAJUUSTIEDOT ALAKELLARI YLÄKELLARI 1. 2 SIJINTIKRTT 3 ILMKUV J SEMPIIRROS 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 RKENNUSTPSELOSTUS NÄKYMÄ TOIMISTOTILOIST LJUUSTIEDOT LKELLRI YLÄKELLRI 1. KERROS, KOMI 2. KERROS, VOTOIMISTO 3. KERROS, HUONETOIMISTO 4. KERROS,

Lisätiedot

Kysymys:1. Miten tyytyväinen olette seuraaviin asioihin Oulun kaupungin keskustassa?

Kysymys:1. Miten tyytyväinen olette seuraaviin asioihin Oulun kaupungin keskustassa? Kaupunki- ja kuntapalvelut Oulun kaupungin lisäkysymykset Kysymys: Miten tyytyväinen olette seuraaviin asioihin Oulun kaupungin keskustassa? Palvelutaso Erittäin tyytyväinen Melko tyytyväinen En kumpaakaan

Lisätiedot

TK21 Teollisuuskatu 21. Modernin kaupungin kiihtyvässä sykkeessä Teollisuuskatu 21, Vallila, Helsinki

TK21 Teollisuuskatu 21. Modernin kaupungin kiihtyvässä sykkeessä Teollisuuskatu 21, Vallila, Helsinki Modernin kaupungin kiihtyvässä sykkeessä Teollisuuskatu 21, Vallila, 00510 Helsinki TK21 Teollisuuskatu 21 TK21 Teollisuuskatu 21 / Elimäenkatu 12-16 tarjoaa haluttua toimitilaa edustavin palveluin vilkkaassa

Lisätiedot

OULUN SEUDUN LIIKENNE. 11.2.2015 Pasi Heikkilä

OULUN SEUDUN LIIKENNE. 11.2.2015 Pasi Heikkilä 11.2.2015 Pasi Heikkilä SISÄLTÖ Seudulliset kärkihankkeet Vt4, Vt8, satama ja ratapihat Oulun seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma Oulun seudun liikenteen johtoryhmä POHJOIS-POHJANMAAN LIIKENTEEN KÄRKIHANKKEET

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 25.5.2010/Liite LÄÄKINNÄLLISEN KUNTOUTUKSEN APUVÄLINEET. *varastoon/lainaamoon hankitut välineet

Perusturvalautakunta 25.5.2010/Liite LÄÄKINNÄLLISEN KUNTOUTUKSEN APUVÄLINEET. *varastoon/lainaamoon hankitut välineet Perusturvalautakunta 25.5.2010/Liite LÄÄKINNÄLLISEN KUNTOUTUKSEN APUVÄLINEET HAILUOTO ka -08 ja -09 12 510 -Sisältää eri tileiltä kootut määrärahat 8 266 1 168 11 440 2 658 Esh palvelut - 535-793 Henkilöstökuluosuus

Lisätiedot

MYYDÄÄN TEOLLISUUSHALLI HÖYTÄMÖSTÄ

MYYDÄÄN TEOLLISUUSHALLI HÖYTÄMÖSTÄ MYYDÄÄN TEOLLISUUSHALLI HÖYTÄMÖSTÄ JAX-TALO Oy:n koko osakekanta Tulli Business Park, Åkerlundinkatu 11 A - PL 352-33101 Tampere Puh. 010 5220 100 - Fax 03 222 9835 - www.catella.fi OSOITE SIJAINTI Höytämöntie

Lisätiedot