sosiaalialan riippumaton ammattilehti

Transkriptio

1 1 sosiaalialan riippumaton ammattilehti Kantaako sosiaalihuolto yhteiskuntavastuunsa? Keneltä kysyt mitä kuulet? Vanhemmat ja nuoret voivat arvioida tapahtumia eri tavalla Miten kehittää kehittämistä? Tilkuista täkkeihin projekteista pitkäjänteisiin kokonaisuuksiin Miten sosiaalihuollon asiakaskertomuksissa pitäisi käsitellä terveydenhuollon ammattihenkilöiden laatimia selvityksiä? Holhouksesta edunvalvontaan

2 Huoltaja-säätiö Sosiaaliturva-lehti on sosiaalialan riippumaton ammattilehti. Perustettu 1912, 94. vuosikerta. Ilmestyy 19 kertaa vuonna Julkaisija Huoltaja-säätiö. Huoltaja-säätiö on sosiaalihuollon vaikuttaja. Säätiö toimii pitkäjänteisesti kunnallisen sosiaalipolitiikan kehittämiseksi. Tavoitteena on vahvistaa sosiaalialan ammattilaisten sekä päättäjien osaamis- ja tietopohjaa. Isännistön puheenjohtaja Maija Perho varapuheenjohtaja Elli Aaltonen Hallitus Aulikki Kananoja, puheenjohtaja Alpo Komminaho, varapuheenjohtaja Päivi Ahonen Leena Niemi Erkki Torppa toiminnanjohtaja Ulla Salonen-Soulié puh. (09) talouspäällikkö Yrjö Saarinen puh. (09) Mannerheimintie 31 A 3, Helsinki puh. (09) faksi (09) päätoimittaja Merja Moilanen puh. (09) merja.moilanen@sosiaaliturva.fi toimitussihteeri Erja Saarinen puh. (09) erja.saarinen@sosiaaliturva.fi toimitussihteeri Lea Suoninen-Erhiö puh. (09) lea.suoninen-erhio@sosiaaliturva.fi Taitto Workshop Pälviä Oy Kannen kuva Helsingin kaupunginmuseon kuvakokoelmat / väritys Panu Pälviä Tilaukset ja osoitteenmuutokset puh. (09) faksi (09) toimisto@sosiaaliturva.fi Tilaushinnat euroa/vuosi, kestotilaus 47 euroa/vuosi, opiskelijatilaus 26 euroa/vuosi Sosiaaliturva-lehden irtonumerot myytävänä toimituksessa 4,20 euroa/kpl, yli 10 kappaleen tilauksista alennus 25 % Mediakortti osoitteessa Työpaikkailmoitukset puh. (09) faksi (09) toimisto@sosiaaliturva.fi Mainos- ja koulutusilmoitukset Julkaisu Bookers Oy/Sanna Laaksonen puh. (09) sanna.laaksonen@bookers.fi Kirjapaino Aikakauslehtien Liiton jäsen ISSN pääkirjoitus Miten sosiaalihuolto kantaa yhteiskuntavastuunsa? Lea Suoninen-Erhiö 4 5 ajankohtaiset palkittu, etiikka, koulutus, vanhustyö uutisia lyhyesti 6 laina ja palaute Köyhyyspaketteja paremmin auttaisi verotettavan tulon alarajan nosto Veli-Matti Ritakallio lainattua, saksittua 8 13 KÄRKITEEMA Yleisten edunvalvojien asiakasmäärät paisuvat Kati Pitkänen Holhouksen historia Suvun vallasta edunvalvontaan Heikki Roiko-Jokela seuraavassa numerossa16/ näkökulma Kolumni Pertti Rajala Jos minulta kysytään Marja Lamberg kehittämistyö Kehittää voi muutenkin kuin projekteissa Markus Anttila & Sirkka Rousu lastensuojelu Keneltä kysyt mitä kuulet? Arja Laitinen & Sirpa Shemeikka 20 tuomisia ja viemisiä Yhteinen Eurooppa ei tule itsestään Ulla Salonen-Soulié juristin nurkkaus Miten käsitellä terveydenhuollon ammattihenkilöiden laatimia selvityksiä sosiaalihuollon asiakaskertomuksissa? Tapio Räty Lakiuutisia kirjat, tutkimukset oma ura 15/06 Kärkiteemana sosiaalipäivystys Esittelyssä ovat Mikkelin seudun ja Etelä-Pohjanmaan kuntien sosiaalipäivystykset. Sosiaalipäivystyksen sijasta tarvitaan sosiaali- ja kriisipäivystyksiä, korostaa Kuntaliiton erityisasiantuntija Sirkka Rousu. 2 Sosiaaliturva 15/06

3 Pääkirjoitus 9. lokakuuta 2006 kuva: Helsingin kaupunginmuseon kuvakokoelmat / väritys Panu Pälviä KANNESSA Historian käänteet ovat näkyneet holhoustoimessa. Suomen sisällissota tuotti sotaorpoja ja alaikäisten holhottavien piikin. Holhouksesta on siirrytty edunvalvontaan ja samalla holhoojasta on tullut edunvalvoja ja holhottavasta päämies. Nykyisten edunvalvojien työstä ja holhouksen historiasta. sivut 8 13 Miten sosiaalihuolto kantaa yhteiskuntavastuunsa? Viime vuosina on perätty yrityksiltä yhteiskuntavastuuta, kun ne ovat siirtäneet tuotantoaan halpojen työvoimakustannusten maihin ja irtisanoneet väkeä piittaamatta toimintansa sosiaalisista seurauksista.yritykset halutaan saada kantamaan sosiaalista, ympäristö- ja kulttuurivastuuta. Mutta miksi vain yrityksiä vaaditaan tilille toimintansa erilaisista vaikutuksista? Toimivatko julkiset organisaatiot aina yhteiskuntavastuullisesti? Kysymys saattaa äkkiseltään tuntua oudolta. Periaatteessahan koko hyvinvointivaltion ajatus lähtee siitä, että yhteiskunta kantaa vastuun tietyistä asioista: julkista vastuuta tarvitaan vastapainoksi markkinoiden vapaalle toiminnalle. Yhteiskuntavastuun perääminen julkisilta organisaatioilta on kuitenkin tarpeen monestakin syystä. Yritysmaailman toimintatavat ovat hivuttautuneet julkisyhteisöihin. Tehokkuutta haetaan erilaisilla tilaaja-tuottajamalleilla. Palvelurakenteita uudistetaan suuruuden ekonomian oppien mukaan tehdastuotannon malliin. Palvelujen tuottavuutta arvioidaan tavaratuotannon logiikalla: suoritteiden määrä on merkittävämpää kuin se, saako ihminen avun palvelujärjestelmästä. Malleilla haetaan hallinnollisesti tehokkaimpia tapoja tuottaa palveluita, mutta ehkäistäänkö ja ratkotaanko niillä tehokkaasti myös sosiaalisia ongelmia. Miten sosiaalihuollon tarkoitus toteutuu muutoksissa? Palvelujen järjestämisen lisäksi sosiaalihuollolla on laajempia yhteiskunnallisia tehtäviä. Sen tavoitteena on ehkäistä syrjäytymistä, edistää yhteiskunnallista osallisuutta ja vahvistaa yhteisöllisyyttä. Sosiaalipalveluiden tehtävänä on edistää tasa-arvoa ja lisätä yhteiskunnan eheyttä. Sosiaalihuoltolaissa kunnalle on säädetty velvollisuus toimia sosiaalisten olojen kehittämiseksi ja sosiaalisten epäkohtien poistamiseksi. Kun kunta ostaa sosiaalihuollon palveluja yksityisiltä palvelujen tuottajilta tai kilpailuttaa niitä, miten suuren painoarvon se panee vaikkapa sille, että yrittäjä työllistää vajaakuntoisia. Mahdollistavatko palvelujen uudet järjestämistavat ehkäisevän työn, luovatko ne edellytyksiä yhteisöllisyydelle? Mitä edellytyksiä on ylisektoriselle yhteistyölle ja paikalliselle hyvinvointipolitiikalle? Miten kunnallinen demokratia toteutuu uusissa ratkaisuissa? Kun sosiaalipolitiikasta häviää sosiaalinen, paljoa ei jää jäljelle. Näin on todennut Stakesin tutkija Elina Palola.Samaa voi sanoa sosiaalihuollosta. kuva: Antero Aaltonen Toimitussihteeri Lea Suoninen-Erhiö Ehkäistäänkö ja ratkotaanko uusilla palvelurakenteilla sosiaalisia ongelmia? Dialogisessa verkostopalaverissa asiakas määrittelee itse hyvän tulevaisuutensa. Juristin nurkkaus Asiakkaan hoito ja huolto on järjestetty kotikunnan ulkopuolella sijaitsevassa toimintayksikössä. Kumpi kunta vastaa toimeentulotuen myöntämisestä asiakkaalle kotikunta vai sijaintikunta? Sosiaaliturva 16/06 postitetaan lukijoille 25. lokakuuta Siihen aiottujen työpaikka- ja koulutusilmoitusten on oltava toimituksessa viimeistään Ilmoitukset voi laittaa myös verkkosivuille Sosiaaliturva 15/06 3

4 ajankohtaiset PALKITTU A-klinikkasäätiön päihdetiedotuspalkinnon sai tänä vuonna säätiön oma johtava ylilääkäri Rauno Mäkelä. Mäkelä on Suomen johtavia päihdelääketieteen asiantuntijoita ja myös taitava sanankäyttäjä, ahkera kouluttaja ja luotettava haastateltava. Hän antaa tietämyksensä ja kokemuksensa toimittajien käyttöön itseään korostamatta, A-klinikkasäätiön viestintäpäällikkö Teuvo Peltoniemi perusteli luovuttaessaan palkintoa. Palkinto luovutettiin Mäkelälle Bad Emsissä Saksassa syyskuussa pidetyssä päihdeasiantuntijoiden ja journalistien yhteisessä seminaarissa. Sekä seminaari että palkinto on A-klinikkasäätiön vuosittainen perinne. Palkinnon saajat ovat olleet päihdealan asiantuntijoita ja päihdeasioita ansiokkaasti esille tuoneita toimittajia. Seminaarin teemana oli tänä vuonna päihteet ja väkivalta. Rauno Mäkelä käsitteli seminaariesityksessään perheväkivaltaa ja päihteitä. Hän painotti, että myös väkivallan tekijä tarvitsee hoitoa siinä kuin uhrikin, hoitopalvelut eivät saa olla tuomioistuimia. Olen katsonut parhaaksi vastata, aina kun kysytään, muuten joku muu antaa tyhmemmän vastauksen, Rauno Mäkelä totesi vastaanottaessaan päihdetiedotuspalkintoa. KOULUTUS Seinäjoen ammattikorkeakoulussa juhlittiin syyskuun lopulla 20-vuotiasta sosiaalialan koulutusta. Sosiaalialan koulutus alkoi Seinäjoella Tuolloin aloitettiin uudessa sosiaalialan oppilaitoksessa kouluasteinen kodinhoitajan ja päivähoitajan koulutus ja opistoasteinen sosiaalikasvattajakoulutus. Seinäjoki on ollut ensimmäisenä mukana kokeilemassa valtakunnallisia sosiaalialan koulutusuudistuksia. Kokemukset on kirjattu Seinäjoen ammattikorkeakoulun Sosiaalija terveysalan yksikön julkaisemaan historiikkiin Sosiaalialan koulutuksen kaksi vuosikymmentä Seinäjoella Historiikki julkistettiin sosiaalialan 20-vuotisjuhlissa 28. syyskuuta. Se antaa taustaa kahden viime vuosikymmenen sosiaalialan koulutusuudistukselle laajemminkin kuin vain Seinäjoen osalta. Tällä hetkellä Seinäjoella annetaan sosiaalialan koulutusta ammattikorkeakoulun sosiaali- ja terveysalan yksikössä sekä Seinäjoen koulutuskeskuksessa Seinäjoen palvelualojen oppilaitoksessa. Palvelualojen oppilaitos kouluttaa lähihoitajia, jotka voivat valita koulutusohjelmakseen asiakaspalvelun ja tietohallinnan, ensihoidon, kuntoutuksen, lasten ja nuorten hoidon ja kasvatuksen, mielenterveys- ja päihdetyön, sairaanhoidon ja huolenpidon, vammaistyön tai vanhustyön. Ammattikorkeakoulusta valmistuu sosionomeja ja vanhustyöhön erikoistuneita geronomeja, joiden koulutuksessa yhdistyy sosiaali- ja terveysalan osaaminen. VANHUSTYÖ Toijala ja Viiala yhdistyvät vuoden vaihteessa Akaan kaupungiksi. Samalla yhdistyvät niiden vanhusten palvelut. Uudessa Akaassa on lähes asukasta, joista 18 prosenttia on yli 65-vuotiaita. Uusia toimia Akaan kaupunkiin ei tule, vaan palvelut täytyy luoda nykyisin voimavaroin. Kotihoitoyksikkö jakaantuu paljolti vanhojen kuntarajojen mukaan kahdeksi palvelualueeksi. Kotihoidon esimiehinä toimivat kotihoidonohjaajat. Parhaillaan selvitetään, voitaisiinko yhdistyneen kotihoidon voimin ja työaikajärjestelyin aloittaa yhteinen yö- tai iltapartiotoiminta, kun kuntakeskusten väli on vain kymmenisen kilometriä. Näin voitaisiin tukea kotona asumista mahdollisimman pitkään ja luoda toimiva palveluketju. Toijalassa on kaupungin omistama vanhainkoti. Toijalan seudun vanhainkoti ry:llä on ympärivuorokautista laitoshoitoa tarjoava vanhainkoti, viisi tukiasuntoa ja viisipaikkainen ryhmäkoti. Yrjö ja Hanna-säätiöllä on kaksi palvelutaloa.yksityinen hoitokoti tarjoaa pitkäaikaista tehostettua palveluasumista vanhuksille. Viialassa on kunnan vanhainkoti, ryhmäkoti ja vanhustentaloja. Näille kaikille on tarvetta, koska väestö ikääntyy. Erilaisissa elämäntilanteissa oleville täytyy olla erilaisten palvelujen tarjoajia. Kaupungin omaa palvelutuotantoa pitää olla myös. Vanhainkotipaikka pyritään järjestämään oman entisen kunnan alueelta, jos asukas niin toivoo. Akuutissa tilanteessa tärkeää on, että paikka ylipäänsä löytyy. Paikan sijainnilla ei pitäisi olla merkitystä. Henkilöstö siirtyy vanhoina työntekijöinä Henkilöstö siirtyy vanhoina työntekijöinä uuden kaupungin palvelukseen. Henkilökunnan nimikkeitä yhdenmukaistetaan. Nykyisin vanhainkodeilla siivoustyötä tekevät ovat laitosapulaisen nimikkeellä. Akaassa heidän toimensa siirretään teknisen toimen alaisuuteen, jolloin esimiehenä toimii siivoustyönjohtaja. Omaishoidon tuki, tukipalveluiden ja kotihoidon maksut täytyy yhdenmukaistaa. Täytyy miettiä, miten järjestetään turvapalvelut ja moni muu palvelu. Uusi vanhustyön strategia täytyy myös valmistella. Uusi Akaan kaupunki saa yhdistymisavustuksia yhteensä 6,5 miljoonaa euroa. Niillä paikataan kuntien talouden alijäämää, jota on syntynyt työpaikkojen menetyksistä: Viialassa lopetettiin vaneritehdas, ja Toijalassa suuria yhtiöitä on mennyt konkurssiin. Leila Haakana, Toijalan kaupungin vanhustyönjohtaja 4 Sosiaaliturva 15/06

5 ETIIKKA Kuntien sosiaalialan ammattilaiset ovat päivittäin vaikeiden eettisten kysymysten edessä: miten vastata kansalaisten tarpeisiin riittämättömillä resursseilla. Ohjaako sosiaalialan työtä vain ekonomia vai onko myös eettisille näkökohdille sijaa. Tätä pohdittiin Kuntamarkkinoilla. Yksi seminaarin järjestäjistä oli Huoltajasäätiön Kunnallisen sosiaalipolitiikan asiantuntijaryhmä. Sen puheenjohtaja Erkki Torppa kaipasi erilaisten päätösten pohjaksi eettisiä, sosiaalihuollon arvoista nousevia perusteluita taloudellisten perusteluiden rinnalle. Samalla hän kuitenkin epäili, ettei niiden avulla useinkaan saa ajettua asioita eteenpäin taloudelliset perustelut purevat paremmin. Erikoistutkija Merja Sinkkonen-Tolpin mielestä talouden pitäisi olla sosiaalijohtajalle mahdollisuus eikä kahle, mutta hänen ja professori Vuokko Niirasen tutkimuksissa monet sosiaalijohtajat ovat nähneet sen kahleena työn tärkein päämäärä tuntuu olevan budjetissa pysyminen. Kuopiolaistutkijoiden mielestä sosiaalijohto tarvitsee talousosaamista, kokonaisvaltaista näkemystä taloustilanteesta ja ennen kaikkea taitoa arvioida talousvaikuttavuutta. Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Kari- Pekka Mäki-Lohiluoma korosti, että budjetissa pysymisen pitää olla jokaisella johtajalla tavoitteena. Hän toivoi, että sosiaalipuolella johtaminen kehittyisi niin, etteivät vain ekonomit olisi niitä, jotka pystyvät numeroin osoittamaan, mitä vaikutuksia eri toimenpiteillä on. Mäki-Lohiluoman mielestä ongelma on se, että kuntasektori tuntee asiakkaansa huonosti. Jos emme tunne asiakkaittemme tarpeita, miten pystymme kohdentamaan resursseja oikealla tavalla. Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma toivoi, että sosiaalialan ammattilaiset osallistuisivat erityisen aktiivisesti uudenlaisten kunta- ja palvelurakenteiden pohdintaan. Hän on huolissaan siitä, että olemme tekemässä suuria muutoksia hyvinvointiyhteiskunnan järjestelmiin ilman syvällistä keskustelua. Hän uskoo, että vahvat kunnat pystyvät parhaiten vastaamaan asukkaiden tarpeisiin, vaikka paljon kritisoidaankin sitä, että talous ohjaa liikaa toimintaa. Valtio tekee kuntien työn hankalaksi, koska se ei anna kunnille tarvittavia resursseja. Maassa on valittu verokilpailumalli, joka edelleen vähentää resursseja. Kunnat ovat ainoa sektori, joka joutuu aidosti sovittamaan yhteen niukat resurssit ja kansalaisten tarpeet. Mäki-Lohiluoma toivoi, että sosiaalialan ammattilaiset osallistuisivat erityisen aktiivisesti uudenlaisten palvelurakenteiden pohdintaan. Sosiaalialan työ on erittäin haasteellista ja sitä tehdään usein pienissä yksiköissä, joissa työntekijät eivät pysty erikoistumaan. On välttämätöntä rakentaa isompia kokonaisuuksia, joissa voi erikoistua ja tehdä moniammatillista yhteistyötä. Paras-hanketta koskevaan keskusteluun voi osallistua esimerkiksi Kuntaliiton maakuntakierroksen tapahtumissa marras-joulukuussa, Mäki-Lohiluoma viestitti. Erja Saarinen Lisätietoa Kuntaliiton kuntauudistusta vauhdittavasta maakuntakierroksesta > Kunta- ja palvelurakenneuudistus > Maakuntakierros Kuntamarkkinoiden esityksiä verkossa > Ohjelma > Seminaarit ja tietoiskut UUTISIA LYHYESTI Laki omaishoidon tuesta edellyttää, että omaishoidettavia ja omaishoitajia tuetaan erilaisin palveluin. Helsingissä on omaishoidon tueksi perustettu Töölön vanhusten palvelukeskuksen yhteyteen omaishoidon toimintakeskus. Se järjestää omaishoitajille palveluohjausta, neuvontaa ja virkistystä. Toimintakeskuksessa on vertaisryhmä ja liikuntaryhmä omaishoitajille sekä kahvila omaishoitoperheille. Omaishoidettaville on vuoroviikoin muutama tunti hoitoa ja tarinatupa. Toiminnassa on mukana kolmannen sektorin toimijoita, seurakunta ja vapaaehtoistyöntekijöitä. Jyväskylässä allekirjoitettiin15. syyskuuta kahdeksan kunnan välinen sopimus päivähoidon seudullisesta palvelualueesta. Seudun vanhemmat ovat voineet hakea jo tämän vuoden maaliskuusta lähtien päivähoitopaikkaa Jyväskylästä, Jyväskylän maalaiskunnasta, Korpilahdelta, Muuramesta, Laukaasta, Petäjävedeltä, Toivakasta ja Uuraisilta. Hakemuksen vastaanottava kunta myöntää lapselle päivähoitopaikan tarvittaessa kouluikään asti. Uudistuksen myötä perheiden valintamahdollisuudet lisääntyvät ja heillä on mahdollisuus saada yhdenvertainen palvelu asuinkunnasta riippumatta. Alun perin tarkoituksena oli yhdistää koko seudun päivähoito-organisaatio, mutta siihen ei vielä tässä vaiheessa päästy. TietoEnator on ostanut ruotsalaisen Laps Care AB:n sen emoyhtiöltä Optimal Solutions AB:lta. Laps Care on erikoistunut tukemaan vanhustenhoidon, kotipalvelun ja kotisairaanhoidon resurssien optimointia. Yrityksen palveluksessa on kahdeksan työntekijää Tukholmassa, Linköpingissä ja Malmössä. Sopimus täydentää TietoEnator terveydenhuollon ja sosiaalitoimen ratkaisutarjontaa sekä laajentaa asiakaspohjaa. Terveyden edistämisen keskus ry:n kyselyn mukaan suomalaiset ovat tiukentaneet asennettaan alkoholiin. Nyt odotetaan kieltoja ja rajoituksia vahvempaa otetta viranomaisilta ja päättäjiltä, jotta alkoholista aiheutuvia ongelmia voitaisiin ehkäistä. 65 prosenttia kansalaisista on pettyneitä nykyisen hallituksen toimiin. Alkoholimainontaan suhtaudutaan selkeän kielteisesti. Lähes kaikki vastaajat vaativat myös, että päihdeongelmien ehkäisyyn on ehdottomasti saatava lisää resursseja. > Ajankohtaista > Suomalaisten alkoholiasenteet -selvitys Vakinaisen henkilöstön suhteellinen osuus kasvoi kunta-alalla vuonna 2005 lähes prosenttiyksiköllä. Lokakuussa 2005 kunnissa ja kuntayhtymissä työskenteli palkansaajaa, joista vakinaisia oli eli 74 prosenttia. Kuntasektorin palkkatilaston mukaan kunnallisen henkilöstön kokonaismäärä kääntyi viime vuonna laskuun. Terveydenhuollossa henkilöstön määrä on kuitenkin edelleen kasvanut. Kokoaikatyötä teki lokakuussa 2005 kuntien kuukausipalkkaisista 86 prosenttia ja osa-aikatyötä 13 prosenttia. Kuntien henkilöstöstä oli työsuhteisia 65 prosenttia ja virkasuhteisia 35 prosenttisia, kun vuonna 2000 puolet henkilöstöstä oli työsuhteisia ja puolet virkasuhteisia. > Ajankohtaista. Sosiaaliturva 15/06 5

6 laina ja palaute HALLITUKSEN KÖYHYYSPAKETTI Hallituksen budjettiesitykseen sisältyy niin sanottu köyhyyspaketti. Kaikkein köyhimpiä pyritään auttamaan noin 80 miljoonalla eurolla. Helsingin Sanomat / Marjut Lindberg Silloin kaartoi paikalle prinssi Heinäluoma autonkuljettajan ohjaamassa Audi A6:ssa. Hän jakoi rahaa yksinhuoltajille, vanhuksille ja muillekin köyhille, muutaman euron kullekin. Kaikki he elivät elämänsä loppuun asti onnellisina. Budjetit eivät valitettavasti ole satua, eikä valtiovarainministeri Eero Heinäluoma ole prinssi. Köyhät saavat valtiolta oikeasti muutaman euron, eikä prinssistä tai äkkirikastumisesta ole toivoakaan. Köyhyyspaketteja paremmin auttaisi verotettavan tulon alarajan nosto Tosiasia on, että niin sanottujen köyhyyspakettien aikana vähimmäisturva on menettänyt ostovoimaansa. Köyhimmät ovat joutuneet tiukemmille absoluuttisesti ja köyhtyneet suhteellisesti. Samaan aikaan kansantalous on vaurastunut. ennennäkemättömästi. Tuloerojen hallitsemattoman kasvun puolustajat väittävät, että tuloerojen kasvu johtaa taloudelliseen kasvuun, josta lopulta tihkuu lisäystä myös heikoimmilla olevien tuloihin. Suomessa tätä teoriaa on kokeiltu nyt yli kymmenen vuotta. Tulokset osoittavat, että tuloerot ovat kasvaneet räjähdysmäisesti niin, että on palattu 1970-luvun alun korkeahkoihin lukemiin. Samoin taloudellinen kasvu on toteutunut. Sen sijaan heikoimmilla olevien tulojen kasvu ei ole toteutunut. Esimerkiksi toimeentulotuki on nyt 11 euroa päivässä yksin asuvalle henkilölle, kun se noin kymmenen vuotta sitten oli nykyhintoihin muutettuna 12 euroa. Kymmenen vuotta tai enemmän on pitkä aika köyhille odottaa kasvun hedelmien välittymistä omaan pöytään. Toivottavasti ne joskus tulevat. Köyhyyspakettien aikana on yleistynyt termin köyhyyspolitiikka käyttö. Äkkiseltään hyvältä kuulostavassa politiikassa piilee vaaransa. Ruotsalaiset tutkijat Walter Korpi ja Joakim Palme ovat osoittaneet kuuluisassa artikkelissaan Uudelleenjaon paradoksi, että turvan taso on heikko ja köyhien väestöosuus korkea maissa, joissa sosiaalipolitiikan tavoitteeksi on otettu kohdennetusti toteutettu köyhyyden poisto. Maissa, joissa sosiaalipolitiikka tähtää muuhunkin kuin köyhyyden poistamiseen, sosiaaliset oikeudet ovat paremmalla tasolla ja köyhyys vähäisempää. Toisin sanoen köyhyyspolitiikka ei välttämättä tarkoita intohimoista tahtoa ratkaista köyhyyden ongelma, vaan se on ennemminkin kosmetiikkaa. Tekemällä jotain osoitetaan, että ei olla täysin toimettomia asian suhteen. Sosiaalipolitiikan professori Veli-Matti Ritakallio, Turun yliopisto Verotettavan tulon alarajan nosto ratkaisisi suuren osan perusturvan ongelmista. Toimeentulotuen käyttö ensisijaisten etuuksien täydennysapuna loppuisi. LAINATTUA, SAKSITTUA Koulunkäyntiavustaja Eila Kauhanen Motiivi 10/2006 Lisäksi kaipaan ammattilaisten neuvoja psyykkisesti oireilevien lasten käsittelyyn. Meille on annettu koulutusta ADHDja Asperger-oireyhtymistä, mutta aina vaan pahenevien psyykkisten ja sosiaalisten ongelmien edessä olemme aika neuvottomia. Koulutusta ei ole ainakaan Vantaalla pyynnöistä huolimatta järjestetty. 6 Sosiaaliturva 15/06 Kotiutushoitaja Aila Engblom Tehy 14/2006 Jos voisin, perustaisin palvelukodin, jossa henkilöstö tekee kaikkea. Meille pääsisivät kaikki, myös raskasta hoivaa tarvitsevat. Asukkaat saisivat tehdä oikeita töitä voimiensa mukaan. Liian tuetussa asumisessa ihmisen voimat hupenevat nopeasti. Kuntoutuskeskus Mental Oy:n toiminnanjohtaja Päivi Mäenpää Työelämä 4/2006 Palkkaamme kaikki työntekijämme vakituisiin työsuhteisiin. Se antaa varmuutta puolin ja toisin. Asioiden oppiminen vie aikansa ja asukkaat arvostavat tuttua henkilökuntaa. Kotipalveluyrittäjä Saija Mäkelä Työelämä 4/2006 Olen siitä erikoinen, että en ole koskaan ollut vakituisessa työsuhteessa. Kaikki työsuhteeni ovat olleet joko koulutusta vastaavia tai vastaamattomia pätkätöitä. Kerran tarjottiin vakituista työtä, mutta en halunnut. Tampereen yliopiston kunnallispolitiikan professori Arto Haveri Aikalainen 13/2006 Ongelmana meillä on se, että tänä vuonna hakijamäärä tipahti. Analyysini on, että se tipahti julkisuuden kielteisen kuntakuvan eli esimerkiksi kunta- ja palvelurakenneuudistuksen takia. Nuoret ajattelee tosiaan niin, että kuntia ei kohta ole eikä siellä ole työpaikkoja.

7 LUKIJALTA Paikkailun sijaan tarvitaan kokonaisratkaisuja On käsittämätöntä, että sosiaalipoliittista järjestelmää syytetään monimutkaiseksi ja tehottomaksi, mutta varsinaiselle asialle ei tehdä muuta kuin säädetään entisestään monimutkaisempia, yksityiskohtia paikkailevia säädöksiä. Samaan aikaan kokonaisuus vuotaa. Miksi esimerkiksi verotetaan alle köyhyysrajan ja alle toimeentulotuen tason olevia etuuksia? Miksi ensisijaisten vähimmäisetuuksien, kuten työmarkkinatuen taso on viimesijaisen toimeentulotuen alapuolella? Miksi työmarkkinatuen tarveharkinta on perhekohtaista? Nämä järjestelmän suuret tehottomuspisteet ovat hyvin tunnettuja, mutta mitään ei tapahdu. Luulisi, että näinä tehokkuutta kaikista systeemeistä vaativan ajan hengen mukaisesti myös tähän tehottomuusongelmaan puututtaisiin. Järjestelmän suoraviivaistava tehokas ratkaisu on verotettavan tulon alarajan (perusvähennyksen) nosto nykyisestä eurosta noin euroon. Se ratkaisisi suuren osan perusturvan ongelmista. Toimeentulotuen käyttö ensisijaisten toimeentuloturvaetuuksien täydennysapuna loppuisi. Kunnallisveron palauttaminen takaisin toimeentulotukena lakkaisi. Sosiaalihuolto voisi paremmin keskittyä varsinaiseen tehtäväänsä. Turvan nettotaso nousisi virallisen EUköyhyysrajan tasolle. Toistasataatuhatta lasta pääsisi paremman toimeentulon pariin. Toteutettaisiin sosiaalisesti kestävää kehitystä. Tämä innovatiivinen ratkaisu teilataan kuitenkin heti viitaten sen taloudellisen toteutuksen mahdottomuuteen. Sosiaalipoliittista järjestelmää ja sitä kehittämään palkattuja asiantuntijoita on turha arvostella järjestelmän ongelmista, mikäli järjestelmää suoraviivaistavat tehokkaat ratkaisut teilataan kättelyssä. Köyhyyspakettien sijasta olisi hyvä, että tulevalla hallituskaudella keskityttäisiin varsinaisten ongelmakohtien korjaamiseen. Kaikille yhtenäisen verotettavan tulon alaraja olisi selkeyttävä ja tehokas keino ratkaista samalla kertaa monta ikuisuusongelmaa. Lääkesota osoittaa yhteiskunnan haavoittuvuuden Kelan sanomissa 3/2006 oli Kelan tutkimusprofessori Timo Klaukan kirjoitus otsikolla Suuri rasvalääkesota. Kirjoitus antoi aiheen pohtia, miten haavoittuva niin sanottu hyvinvointiyhteiskuntamme on silloinkin, kun talouskasvu on voimakas. Yhden ainoan kolesterolilääkkeen valinta voi ratkaisevasti heikentää paitsi asiakkaan taloutta myös Kelan korvausten maksukyvyn. Kirjoituksen mukaan Halvinta simvastatiinia käyttävä ostaa lääkettään seitsemän vuotta samalla rahalla, millä Lipitoria saa vuodeksi. ja: Statiineihin käytettävää rahasummaa voitaisiin helposti pienentää alle puoleen hoitotuloksen kärsimättä. Säästyvällä summalla voitaisiin palkata työntekijää. Näin siitä huolimatta, että ko. kalliita lääkkeitä edelleen käyttäisivät ne, joille korvaava halvempi lääke ei tulisi kysymykseen. Niitäkin tapauksia tietysti on. Ongelmia tulee asiakkaalle, jos hänen täytyy itse maksaa ehkä useampia kalliita lääkkeitä, joihin ei tule normaalia Kelan korvausta. Toisaalta Kelalle tulee vaikeuksia korvata niitä suurelle kasvavalle joukolle, koska keski-ikä ja eläkeläisten määrä on nousussa. Uhkaakohan sama tilanne muistakin sairauksista kuin korkeasta kolesterolista kärsiviä? Kalliit lääkkeet lisäävät myös toimeentulotuen menoja kunnissa, vaikka Kela korvaakin tietyn rajan yli menevät vuotuiset lääkemenot. On ihme, jos järkeenmenevää vaihtoehtoa ei käytettäisi hyväksi sekä potilaiden että kuntien ja Kelan edun nimissä huolella ja tarkistettaisiin hinnaltaan halvempia ja silti yhtä hyvin toimivien rasvalääkkeiden käyttökelpoisuutta potilaskohtaisesti. Siirtymäajan lisätyö on vaivan arvoista, kuten Klaukka mainitsee. Rasvalääkesota osoittaa mielestäni sen, että yhteiskunnan täytyy markkinataloudessakin puuttua asioiden kulkuun asukkaidensa hyvinvoinnin turvaamiseksi, kuten nyt yritetään tehdä. Hyvin kiinnostavaa on kirjoituksen maininta, että lääkkeiden valmistajat ovat antaneet lääkäreille opetusta ko. kalliiden lääkkeiden valitsemiseksi, ja ovat saaneet puolestapuhujikseen lääkäreitä ja potilasjärjestöjä. Onkohan joidenkin lääkäreiden etiikka pettänyt ja samoin potilasjärjestöjen arvostelukyky. l Osmo Nuolikoski, eläkeläinen aiemmin Jyväskylän sosiaali- ja terveyslautakunnan hallintopäällikkö Yksinhuoltajaäiti, jolla on diagnoosi lievästä kehitysvammasta Lapsen maailma 9/2006 Sossuun menoa vältän, ettei haukuta sosiaalipummiksi ja etteivät saa päähänsä ottaa lasta pois. Aina kun pojalla on kurailmalla kengät ja housut savessa, pelkään, että joku viranomainen näkee ja luulee, etten osaa pestä vaatteita. Kansanedustaja Eero Akaan-Penttilä Invalidityö 9/2006 Rehellinen toisen ihmisen auttaminen on vaikeaa, jos kotihoidon henkilökunnan edustaja joutuu tarkistamaan ohjekirjasta, kuuluuko hänen toimenkuvaansa siistiä pois matolle kaatuneen sokeriastian sisältö. Omaiset mielenterveystyön tukena ry:n Uudenmaan yhdistyksen toiminnanjohtaja Leif Berg Suomen Kuvalehti 38/2006 Kriisitilanteet hoidetaan hyvin, mutta kun sairas tulee kotiin lääkkeiden kanssa ja aika mielenterveystoimistoon on kahden tai kolmen kuukauden päässä, vastuu on potilaalla tai oikeastaan hänen omaisillaan. Suomen Mielenterveysseuran eläkkeelle siirtynyt toiminnanjohtaja Pirkko Lahti Suomen Kuvalehti 38/2006 Kun työuupumusta ei hoideta, lähestytään psykiatrisen potilaan uraa. Kiire ja työn paljous pakottavat tunnollisen ihmisen laskemaan työnsä laatua, jolloin hänen itsetuntonsa heikkenee ja väsymisen riski kasvaa. Sosiaaliasiamies Lilli Autti Myötäote 3/2006 Eduskunnan oikeusasiamies on useasti todennut ratkaisuissaan, että jos virkamiehet tai luottamusmiehet tahallaan varaavat riittämättömästi varoja sosiaali- ja terveydenhuoltoon, he syyllistyvät perustuslain vastaiseen menettelyyn. Voidaankin kysyä, kuinka moni on joutunut syytteeseen tällaisesta teosta, vaikka kunnissa on paljastunut tahallista alibudjetointia? Sosiaaliturva 15/06 7

8 kärkiteema Kati Pitkänen Väestön ikääntymisen ja monien sosiaalitoimen välitystiliasiakkaiden edunvalvontaan siirtämisen takia Yleisten edunvalvojien asiakasmäärät paisuneet Suomessa kunnat tuottavat yleisen edunvalvonnan palvelut, ja valtio maksaa siitä korvauksen. Tänä vuonna yleisillä edunvalvojilla on yli asiakasta, kun vuonna 2000 asiakkaita oli noin Yleisten edunvalvojien määrä ei ole kasvanut samassa tahdissa kuin päämiesten. Asiakkaista suuri osa on ikääntyneitä. Lisäksi päämiehinä on muun muassa kehitysvammaisia, mielenterveysongelmaisia ja ala-ikäisiä. Uutena asiakasryhmänä monia yleisiä edunvalvojia työllistävät niin sanotut välitystiliasiakkaat. Näin on esimerkiksi Nokialla. Sijoitusneuvojista ulosottoviranomaisiin Nokian yleinen edunvalvontatoimisto sijaitsee kaupungintalon kolmannessa kerroksessa. Ovessa on lukko ja seinässä ovikello. Näitä ei vielä muutama vuosi sitten tarvittu. Yleisen edunvalvonnan pitäisi olla ihmisen varallisuuden hoitoa, ei varattomuuden ja velkojen hoitoa, korostavat Minna Vessari (vas.), Päivi Mäkynen, Erja Toropainen ja Anne Narvi Nokian yleisestä edunvalvontatoimistosta. Sitten meille alkoi tulla näitä sosiaalitapauksia, kuvailee yleinen edunvalvoja Anne Narvi,jonka toimisto vastaa myös Pirkkalan ja Ylöjärven asiakkaista. Vuonna 1999 holhouslaki muuttui holhoustoimilaiksi. Samalla madaltui kynnys määrätä edunvalvoja sitä tarvitsevalle henkilölle. Moni sosiaalitoimisto käytti muutosta hyväkseen ja siirsi paljon työllistävät välitystiliasiakkaansa edunvalvontaan. Välitystiliasiakkaalla tarkoitetaan henkilöä, jonka raha-asiat sosiaalitoimisto hoitaa ja jonka pienet tulot, yleensä eläke, annostellaan asiakkaan käyttöön. Usein asiakkaat ovat esimerkiksi päihdeongelmaisia. Edunvalvojan tehtäväksi tuli asiakkaan raha-asioiden hoito, kuten vuokran maksut, lainat ja toimeentulotuen haku. Jotkut piikittelevätkin, että sosiaalitoimistot hoi- dattavat asiakkaansa edunvalvojilla valtion piikkiin. Yleisen edunvalvonnan pitäisi olla ihmisen varallisuuden hoitoa, ei varattomuuden ja velkojen hoitoa. Aiemmin olin tekemisissä sijoitusneuvojien kanssa, nyt ulosottoviranomaisten, Narvi summaa. Lakimuutoksen jälkeen hänen asiakasmääränsä nousi kohisten. Narvi vaati lisähenkilöstöä edunvalvontatoimistoon, ja tilanne on nyt Nokialla parempi. Monissa kunnissa se on kuitenkin todella huono. Esimerkiksi Helsingissä yleisillä edunvalvojilla on noin 400 päämiestä, kun sisäministeriön suosituksen mukaan niitä tulisi olla Turvajärjestelyt puuttuvat Noin kolmannes Nokian edunvalvontatoimiston asiakkaista on Narvin mukaan sosiaalitapauksia. Määrä ei ole suuren suuri, mutta Edunvalvonta lyhyesti Edunvalvoja voidaan määrätä ihmiselle, jos hän ei kykene hoitamaan varallisuuttaan tai omia asioitaan.. Edunvalvoja voi olla yksityinen tai yleinen. Yksityinen on yleensä läheinen, ystävä tai asianajaja. Yleinen on kunnan virkamies. Kuka tahansa voi ilmoittaa maistraattiin edunvalvonnan tarpeessa olevasta henkilöstä. Edunvalvontaa voi hakea maistraatti, edunvalvontaa tarvitseva itse tai edunvalvontaan määrättävän läheinen. Edunvalvojan määrää maistraatti tai käräjäoikeus, joka myös valvoo edunvalvojien toimintaa. Yleisen edunvalvonnan järjestää kunta, mutta valtio maksaa siitä korvauksen. Yleinen edunvalvonta siirtynee vuonna 2009 valtion järjestettäväksi. Yleinen edunvalvoja hoitaa päämiehen omaisuutta ja taloudellisia asioita huolehtii, että päämies saa varoistaan riittävästi rahaa henkilökohtaiseen käyttöönsä pitää kirjaa varoista, veloista ja tilikauden tapahtumista tekee vuosittain tilin ja antaa sen maistraatille 8 Sosiaaliturva 15/06

9 asiakkaat työllistävät tavattomasti. Toimistovirkailijat Erja Toropainen ja Minna Vessari sekä kanslisti Päivi Mäkynen kertovat, että käyntien lisäksi asiakkaat soittelevat pitkin päivää soittoajoista piittaamatta. Moni on humalassa. Asiakkaiden on usein vaikea ymmärtää, että edunvalvoja ei voi antaa rahaa ennakkoon toisin kuin sosiaalityöntekijä aiemmin. Toimimme asiakkaiden reaalisilla pankkitileillä. Emme voi antaa ennakkoon mitään, koska sitä ei ole, työntekijät korostavat. Edunvalvontatoimiston työntekijöillä ei ole sosiaalialan koulutusta, vaikka he ovatkin vastuussa vaikeasta asiakasryhmästä. Lisäksi toimistosta uupuvat turvajärjestelyt. Sieltä ei ole esimerkiksi varauloskäyntiä. Joskus on jouduttu kutsumaan poliisi, kun asiakas ei ole oven edestä suostunut lähtemään. Edunvalvontaan siirtämistä kannattaa harkita Tilanne on toisenlainen viereisessä Vammalan kunnassa. Vammalan yleinen edunvalvoja Soili Elovaara- Laakso huolehtii myös Äetsän, Lavian ja Suodenniemen asiakkaista. Vammalassa kaikkia välitystiliasiakkaita ei ole siirretty edunvalvontaan. Olemme yhteistyössä sosiaalitoimiston kanssa pohtineet, kenelle edunvalvonta sopii ja kenen on parempi jäädä välitystiliasiakkaaksi, Elovaara-Laakso kertoo. Välitystili on Elovaara-Laakson mukaan parempi vaihtoehto, jos henkilöllä on pienet tulot ja rahat riittävät niukin naukin. Rahan annostelustahan siinä on kysymys. Edunvalvonta on sen verran järeä toimenpide, että sitä pitäisi harkita. Se rajaa väkisinkin henkilön toimikelpoisuutta. Edunvalvojien kulut maksetaan valtion korvauksista ja päämiehen tuloihin perustuvasta palkkiosta, jonka kunta perii. Elovaara-Laakso muistuttaa, että jos päämiehen tulot ovat hyvin pienet, palkkiokin jää pieneksi eikä kata edunvalvojan kustannuksia. Vastuuta ei voi sysätä Elovaara-Laakson käsityksen mukaan suurimmassa osassa kuntia välitystiliasiakkaat on siirretty edunvalvontatoimistoille. Se tuntuu pahalta, koska resursseja ei ole saatu samassa määrin. Nämä asiakkaat haluavat yleensä paljon henkilökohtaista palvelua. Tämä alkaa näkyä edunvalvonnan laadussa. Toisaalta me olemme samassa veneessä sosiaalitoimistojen kanssa, koska niissäkin on pulaa resursseista. Mutta edunvalvontaan ei saisi sysätä vastuuta, joka kuuluu sosiaalitoimistolle. Meillehän eivät kuulu huollolliset vaan raha-asiat. Samaa mieltä on Anne Narvi. Olen jo oppinut, etten osallistu sellaisiin päämiestä koskeviin kokouksiin, joissa päätetään esimerkiksi hoidollisesta asiasta. Meidän työtämme on omaisuuden ja rahaasioiden hoito. Edunvalvojan vaikea rooli Yleisen edunvalvojan rooli vaikuttaakin hankalalta. Lain mukaan hän hoitaa taloudellisia asioita, mutta se ei tunnu riittävän. Turun kaupungin vanhussosiaalityöntekijä Raili Nuutisen mukaan yleisen edunvalvojan rooli on ylipäänsä epäselvä: Miten heidän oikein kuuluisi toimia? Suurin osa edunvalvojista on kaupallisen tutkinnon suorittaneita. Savonlinnan vanhussosiaalityöntekijä Tuula Kankainen kertoo ajatelleensa joskus puoliääneen, että edunvalvojilla tulisi olla jonkinlaista kokemusta sosiaalityöstä. Myös Soili Elovaara-Laakso näkee, että esimerkiksi entisten välitystiliasiakkaiden asioiden hoidossa sosiaalialan kokemuksesta olisi etua. Ylipäänsä heidän asioidensa hoitoon voisi kehittää yleistä edunvalvontaa kevyempää mallia. Heidän edunvalvojillaan olisi sosiaalipuolen koulutusta, hän pohtii. Savonlinnan vanhussosiaalityöntekijä Tuula Kankainen on työssään paljon tekemisissä edunvalvonnan kanssa. Hän toivoo, että edunvalvoja jalkautuisi enemmän päämiestensä pariin. Sosiaalityöntekijät toivovat edunvalvojasta omaista Kierrän kodeissa, ja saan yhteydenottoja omaisilta ja naapureilta. Usein edunvalvonnan tarve nouse esiin. On dementoituneita tai päihdetaustaisia vanhuksia, joiden pankkiasiat eivät enää suju. Joillakin on ulosotossa maksuja. Minulle edunvalvonta on yksi työkalu. Kankainen käynnistää prosessin ja tekee maistraatille hakemuksen edunvalvontaan määräämisestä. Edunvalvonnan tarve on viime vuosina kasvanut valtavasti. Kankainen toivoisi, että edunvalvoja jalkautuisi enemmän päämiestensä pariin. Usein he vain pysyvät työpöytänsä takana. Meillä on toisenlaisia odotuksia. Toivomme esimerkiksi, että edunvalvoja tulisi laitoshoidossa olevan vanhuksen hoitoneuvotteluihin. Samoin toivomme edunvalvojaa kokouksiin, joissa valitaan laitospaikkaa. Hänhän kuitenkin vastaa kustannuksista. Moni vanhus haluaisi myös nähdä, kuka hoitaa hänen raha-asioitaan. Toisaalta ymmärrän edunvalvojien suhtautumisen. Heillä on valtavasti työtä. Mutta jotenkin odottaisi, että edunvalvoja olisi enemmän omainen ja tietäisi, mitä päämiehelle tapahtuu. Samoilla linjoilla on Turun kaupungin vanhussosiaalityöntekijä Raili Nuutinen. Toivomme, ettei edunvalvoja olisi tekemisissä vain taloudellisten asioiden kanssa. Olisi hyvä, että hän tuntisi ja tietäisi päämiehensä. Yhteistyössä on Turussa joskus vaikeuksia, mutta yleensä se sujuu hyvin. Joskus meillä on hankaluuksia saada edunvalvoja hyväksymään hoitopaikkaa, jonka olemme valinneet. Mutta kulloisestakin edunvalvojastahan se on kiinni. Nuutinen muistelee, että joskus aiemmin rahan saannissa oli vaikeuksia. Rahaa joutui jopa vähän kerjäämään vanhuksen henkilökohtaiseen käyttöön. Vanhus saattoi kulkea huonoissa vaatteissa. Toivottavasti tämä on jo mennyttä aikaa. Vaarana voi myös olla, että välitystiliasiakkaiden ylityöllistäminä edunvalvojaa on vaikea saada muille asiakkaille. Meillä on ongelmana, että edunvalvojan saaminen kestää eikä sitä aina saa. Monelta tarvitsevalta puuttuu edunvalvoja, huomauttaa Nuutinen. Valtion järjestettäväksi 2009 Yleisen edunvalvonnan järjestämisen on tarkoitus siirtyä kunnilta valtiolle vuonna Sekään tuskin tuo edunvalvontaa lähemmäs päämiehiä. Yleensä valtio pyrkii suuriin yksiköihin. Keskittäminen ei mielestäni ole ollenkaan huono asia. Esi- merkiksi vuosilomien järjestäminen sujuisi paljon joustavammin, jos samassa yksikössä olisi vähintään kaksi yleistä edunvalvojaa, tuumii Elovaara-Laakso. Anne Narvi uskoo, että toiminta muuttuu kylmemmäksi ja etäisemmäksi. Tuula Kankainen taas muistuttaa, että vaikka yhteistyö yleisten edunvalvojien kanssa ei aina ole helppoa, niin edunvalvojaan kunnan virkamiehenä on ainakin helppo olla yhteydessä. Muutos kenties etäännyttää. Mutta silti on muistettava, että yhteistyö on aina kiinni ihmisistä, Kankainen korostaa. Sosiaaliturva 15/06 9

10 kärkiteema Heikki Roiko-Jokela Holhouksen historia Suvun vallasta edunvalvontaan Kuka on yhteiskuntakelpoinen, kuka määritellään vajaavaltaiseksi? Historian kuluessa holhoukseen asettamisen perusteena on ollut ikä, sukupuoli, yhteiskunnallinen asema, terveydentila tai elämäntapa. Vaikka holhouksen perusteet ovat vaihdelleet, yhdistävänä tekijänä on ollut avun- tai omaisuuden suojan tarve. Heikki Roiko-Jokela on poliittisen historian dosentti Jyväskylän ja Helsingin yliopistossa sekä Suomen ja Skandinavian historian dosentti Oulun yliopistossa. Artikkeli perustuu hänen kirjaansa Suvun vallasta edunvalvontaan: Suomalaisen holhousjärjestelmän kehitys keskiajalta 2000-luvulle, Minerva Kustannus Holhous oli tunnettu jo varhaiskeskiajalla. Tuolloin sukujen asema yhteiskunnan perusrakenteena oli korostunut ja myös oikeudenkäyttö ja taloudellisista asioista päättäminen tapahtui sukuyhteisöjen sisällä. Ratkaiseva sananvalta oli suvun päämiehillä, isännillä. Myös holhouskysymykset ratkaistiin suvun keskuudessa. Keskeistä oli puolustaa suvun ja sen yksittäisten jäsenten asemaa sekä ennen kaikkea säilyttää suvun maaomaisuus. Holhouksenalaisiksi katsottiin yleisesti alaikäiset lapset, holhoojinaan vanhemmat. Jos vanhemmat olivat kuolleet, lasten holhous järjestettiin suvun sisällä siten, että holhoojaksi tu- Varhaiskeskiajalla holhouskysymykset ratkaistiin suvun keskuudessa. Keskeistä oli puolustaa suvun ja sen yksittäisten jäsenten asemaa sekä ennen kaikkea säilyttää suvun maaomaisuus. Ruotsin vallan aikana maakunta- ja maanlait tunsivat ainoastaan lakimääräisen holhouksen, joka koski alaikäisiä, naimattomia naisia ja heikkomielisiä. li lähes poikkeuksetta lähin isänpuoleinen sukulainen. Jos vain isä oli kuollut, saattoi äiti yleensä jatkaa lastensa holhoojana kuitenkin edellyttäen, että hän toimi lasten ja suvun eduksi. Tämän toteutumista valvoivat lasten isänpuoleiset sukulaiset. Myös naisen asema oli rajoitettu: Naimaton nainen ei voinut esiintyä oikeudessa tai hallita maaomaisuuttaan, olkoonkin, että hän tuli miehen lailla täysi-ikäiseksi 15-vuotiaana. Hänen perintömaansa holhous jatkui avioliittoon saakka niin sanottuna edusmiehenä toimi hänen naittajansa. Naimisissa olevan naisen edusmies oli puolestaan aviomies. Ruotsin vallan aikana lainsäädäntö 10 Sosiaaliturva 15/06

11 kuva: Helsingin kaupunginmuseon kuvakokoelmat alkoi kehittyä. Tämä heijastui myös holhousjärjestelmään, vaikka suuria muutoksia suku- ja tapaoikeuden aikaisiin käytäntöihin ei tehtykään. Maakunta- ja maanlait tunsivat ainoastaan lakimääräisen holhouksen, joka koski alaikäisiä, naimattomia naisia ja heikkomielisiä. Naisen asemaa säädeltiin edelleen tarkoin, ja esimerkiksi edusmiehisyysinstituutio pysyi voimassa. Naisen asema ei kuitenkaan ollut täysin oikeudeton. Täysi-ikäinen nainen saattoi joissakin tilanteissa esittää oikeudelle palkkaansa tai perintöään koskeneita vaatimuksia. Yleensä nämä vaatimukset myös katsottiin oikeudellisesti päteviksi. Suomen sisällissota sotaorpoineen muodostaa oman episodinsa holhoustoimen historiassa. Vuosien aikana alaikäisten holhousten määrät kasvoivat selvästi, mikä kertoo omaa karua kieltään noista vuosista. Nälän uuvuttamia lapsia vuonna Oikeudellinen kontrolli laajenee Yhteiskunnan oikeudellinen ajattelu muuttui kokonaisvaltaisemmaksi 1600-luvulla. Silloin myös holhousoikeudelliset näkökohdat alkoivat nousta esille: omaisuuden itsenäisen hallitsemisen kriteerejä muun muassa ikä, sukupuoli ja siviilisääty tiukennettiin, vastaavasti holhoojan kelpoisuutta, vastuuta ja velvollisuuksia tarkennettiin. Käytännössä uudet määräykset heijastuivat etenkin naisten elämään: Kaikki naimattomat naiset, iästä riippumatta, katsottiin nyt vajaavaltaisiksi, holhottaviksi. Naimisissa olleet naiset olivat edelleen edusmiehisyyden alaisia, mitä pyrittiin korostamaan myös lainsäädännössä. Laaja-alaisempi muutos holhoussäädöksissä toteutui vuoden 1734 laissa. Tällöin muun muassa holhoukseen julistamisen perusteita laajennettiin voimakkaasti. Täysivaltaisuuden käsite näytti muuttuvan. Alaikäinen eli alle 21-vuotias oli ikänsä vuoksi luonnollisesti edelleen vajaavaltainen, samoin naimaton nainen iästä riippumatta, mutta nyt holhottavaksi julistamisen perusteeksi voitiin hyväksyä myös tuhlaavaisuus, heikkomielisyys tai muut syyt. Entistä moninaisempi täysi-ikäisten joukko, kuten mielisairaat, juopot ja tuhlarit, voitiin tarvittaessa julistaa holhottaviksi, kontrolliin. Holhous siirrettiin myös entistä tiukemmin yhteiskunnan valvontaan. Holhoojalle puolestaan asetettiin henkilökohtainen vastuu holhottinsa asioiden huolellisesta hoitamisesta. kuva: Helsingin kaupunginmuseon kuvakokoelmat Huoltovastuu köyhistä yhteiskunnalle, holhous varakkaille Venäjän vallan alla valtiopäiviä ei kutsuttu koolle vuosikymmeniin ja lain luvulla omaisuuden itsenäisen hallitsemisen kriteerejä tiukennettiin ja holhoojan kelpoisuutta, vastuuta ja velvollisuuksia tarkennettiin. Kaikki naimattomat naiset, iästä riippumatta, katsottiin holhottaviksi. Vuoden 1734 laissa holhoukseen julistamisen perusteita laajennettiin voimakkaasti. Kaikki alle 21- vuotiaat ja naimattomat naiset iästä riippumatta olivat vajaavaltaisia, mutta holhottavaksi julistamisen perusteena olivat myös tuhlaavaisuus, heikkomielisyys tai muut syyt luvun loppua kohden perheiden ja sukujen vastuu sekä kristillinen laupeudentyö korvautuivat yhteiskunnan lakisääteisillä toiminnoilla. Huoltovastuu kansalaisista siirtyi yhä selkeämmin yhteiskunnan tehtäväksi. Holhoukseen voitiin asettaa ainoastaan henkilö, jolla oli omaisuutta. Yhteiskunnan tuen varaan jääneet asetettiin kotikuntansa edusmiehisyyden ja isäntävallan alle. säädäntötyö käytännössä lähes pysähtyi. Vuoden 1734 holhoussäädökset pysyivät voimassa yli sadan vuoden ajan. Yhteiskunnallinen kehitys alkoi edetä 1800-luvun loppua kohden yhä nopeammin ja muutokset olivat entistä syvällisempiä. Maaseudun tilaton väestö lisääntyi nopeasti. Esiin nousseisiin ongelmiin oli puututtava lainsäädännön keinoin. Aiemmin toteutunut perheiden ja sukujen vastuu jäsenistään sekä kristillinen laupeudentyö ja hyväntekeväisyys korvautuivat yhteiskunnan lakisääteisillä toiminnoilla. Huoltovastuu kansalaisista siirtyi yhä selkeämmin yhteiskunnalle, sen tehtäväksi. Yhteiskunnallinen huolto alkoi kehittyä. Tämä ei kuitenkaan lakkauttanut holhousta, vaan se säilyi edelleen yksilön turvana, jos tällä oli omaisuutta. Holhous pysyi varakkaiden henkilöiden huoltomuotona. Kun holhoukseen voitiin asettaa ainoastaan sellainen henkilö, jolla oli omaisuutta, holhousjärjestelyjen ulkopuolelle jääneet ihmiset siirrettiin kuntien järjestämään huoltoon, mutta siinäkin on nähtävissä holhouksen luonnetta. Yhteiskunnan tuen varaan jääneet asetettiin kotikuntansa edusmiehisyyden ja isäntävallan alle. Käsitys yhteiskunnan isännän oikeudesta eli pitkälle 1900-luvun alkupuolelle. Yhteiskunnan muutokset heijastuivat vahvasti myös naisten asemaan luvun lopulla virisi erilaisia järjestäytyneitä naisasialiikkeitä, jotka ryhtyivät ajamaan naisille samaa kansalaisasemaa kuin miehille: äänioikeutta, yksilönvapautta, oikeutta toimia julkisessa elämässä, ansaita elantonsa ja hallita omaisuuttaan. Naiset olivat 1800-luvulla yhä kahden holhousinstituution alaisia: voimassa olivat edelleen naittajanvalta, joka tarkoitti naimattoman naisen holhousta ja edusmiehisyys, jolla tarkoitettiin aviomiehen valtaa vaimoonsa ja tämän omaisuuteen. Sosiaaliturva 15/06 11

12 Lestijärven huoltolautakunta oletettavasti 1930-luvun lopulla. Vuonna 1937 voimaan tullut lastensuojelulaki asetti huostaanotetut lapset huoltolautakunnan alaisiksi. Tämä vähensi holhouslautakuntien tehtäviä ja käytännössä niiden mahdollisuus puuttua lasten kasvatukseen päättyi. Naittajanvalta kumottiin asetuksella vuonna 1864: nainen tuli täysivaltaiseksi 25-vuotiaana, tuomioistuimelle tehtävällä ilmoituksella 21-vuotiaana. Naisen täysivaltaisuusiäksi tuli sama kuin miehellä eli 21 vuotta vuoden 1898 holhouslaissa. kuva: Museovirasto, Historian kuva-arkisto Holhouslautakunta avuksi alioikeuksille Vuonna 1898 annettu holhouslaki keskitti päätäntävallan holhousasioissa alioikeuksille. Toisaalta laki kytki holhousjärjestelmän entistä tiukemmin myös paikallishallintoon edellyttämällä, että jokaiseen kuntaan asetetaan holhouslautakunta avuksi alioikeuksille. Lautakuntien perustamisen jälkeen holhoojat ja holhottavat tulivat sidotuiksi järjestelmään entistä selkeämmin, mikä heijastui myös holhoojien toimivaltaan. Uuden lain yleisperiaatteeksi vajaavaltaisen omaisuuden hoidossa tuli, että holhooja hoitakoon holhottavansa omaisuutta niin kuin huolellinen mies hoitaa pesäänsä taikka korvatkoon vahingon. Tietyt holhoojan oikeustoimet tulivat luvanvaraisiksi. Yhteiskunnan murros- ja muutosvaiheet heijastuivat holhoustoimeen. Kiinnostavan esimerkin tarjoaa ja 1900-luvun taitteen voimakas siirtolaisuus, joka vei tuhansittain suomalaisia Yhdysvaltoihin. Pienellä viiveellä tämä ilmeni holhoustoimessa lukuisina uskottujen miesten määräyksinä: tietymättömissä olleille tuli määrätä edustaja valvomaan heidän etujaan esimerkiksi edesmenneiden vanhempien jälkeen toimitettavissa perunkirjoituksissa ja pesänjaoissa. Myös näin mahdollisesti peritty omaisuus tarvitsi hoitajaa. Tällaisia uskotun miehen määräyksiä oli etenkin 1900-luvun parin ensimmäisen vuosikymmenen aikana. Oman episodinsa holhoustoimen historiassa etenkin alaikäisten vajaavaltaisten osalta muodostaa Suomen sisällissota.yleensä alaikäisholhousten määrät olivat jokseenkin vakiintuneita, mutta vuosien aikana niiden määrissä on selvä piikki, mikä kertoo omaa karua kieltään noista vuosista. Sisällissodan seurauksena Vuoden 1898 holhouslaki keskitti päätäntävallan holhousasioissa alioikeuksille. Lain mukaan jokaiseen kuntaan oli asetettava holhouslautakunta avuksi alioikeuksille luvun alkupuolella suuri osa holhoustoimen työtä oli alaikäisten holhousten järjestelyt, tilannetta kärjistivät sisällissodan orvot. Kaupungistuminen ja teollistuminen hajottivat perhe- ja sukuyhteisöjä. Samaan aikaan naisemansipaatio voimistui edelleen. Lasten aseman korjaamiseksi alettiin vaatia toimia. Vuoden 1927 lakimuutos siirsi holhoojantehtävät holhouslautakunnalta lastensuojelulautakunnalle. Vuonna 1937 voimaan tullut lastensuojelulaki asetti huostaanotetut lapset lakisääteisen huoltolautakunnan holhouksen alaisiksi. Avioliittolain muutos vuonna 1929 tasa-arvoisti miehen ja naisen avioliitossa. Samalla nainen sai yhtäläisen oikeuden toimia alaikäisten lastensa holhoojana. myös täysi-ikäisiä julistettiin holhoukseen tai heille määrättiin uskottu mies huolehtimaan heidän asioistaan. Vastaavankaltaisiin tilanteisiin holhoustoimessa jouduttiin myös sotavuosina Monet miehet haavoittuivat vaikeasti, ja osalle heistä jouduttiin heidän vammojensa vuoksi hankkimaan uskottu mies huolehtimaan heidän asioistaan. Kaatuneiden alaikäisille lapsille oli toisinaan hankittava henkilö valvomaan heidän etujaan perunkirjoituksiin, pesänjakoihin sekä huolehtimaan mahdollisesta perinnöstä. Oman lukunsa muodostivat kadonneet: ennen kuin heidän kohtalonsa selvisi tai heidät julistettiin kuolleeksi, oli heidän asioidensa ja omaisuutensa hoitajaksi ja etujensa valvojaksi usein hankittava uskottu mies. Holhousjärjestelmä ei vastannut vähävaraisten orpojen avuntarvetta Suuren, ellei jopa suurimman osan holhoustoimen työsarasta muodostivat vielä 1900-luvun alkupuolella alaikäisten holhousten järjestelyt; tilannetta kärjistivät osaltaan sisällissodan orvot. Toisaalta yhteiskunnan nopea kehitys ja muutokset kaupungistuminen ja teollistuminen hajottivat perinteisiä perhe- ja sukuyhteisöjä. Samaan aikaan naisemansipaatio voimistui edelleen. Osin tämän seurauksena, osin itsenäisenä kehityslinjana alettiin vaatia toimia lasten aseman korjaamiseksi. Myös holhousjärjestelmässä lasten asemasta keskusteltiin, etenkin, kun järjestelmä ei kyennyt hoitamaan läheskään kaikkien orpolasten avuntarvetta. Monet orvoiksi jääneistä lapsista olivat vähävaraisista perheistä, joten heidän tilannettaan ei voinut ratkaista perinteisesti varakkaiden holhoukseen keskittyneellä holhousjärjestelmällä. Lasten aseman kehityksestä alkoikin vähitellen suuntaus, joka tuli muokkaamaan myös holhoustoimen lopulta täysin uudelle pohjalle. Erityistä huomiota kiinnitettiin 12 Sosiaaliturva 15/06

13 avioliiton ulkopuolella syntyneiden lasten asemaan. Heitä oli vuosi vuodelta enemmän, mutta heillä ei kuitenkaan ollut vastaavia oikeuksia kuin aviolapsilla, esimerkiksi oikeutta isänperintöön. Lisäksi yhteiskunta ja kirkko painostivat moraalisesti. Ne korostivat perhettä ja avioliittoa. Vuonna 1922 annettiin au-lapsilaki, joka asetti jokaisen avioliiton ulkopuolella syntyneen lapsen automaattisesti, ilman erillistä oikeuden päätöstä holhouslautakunnan alaisuudessa toimineen lastenvalvojan uskotiksi, uskotun miehen määräyksen alaisuuteen. Myös holhoojantehtävä siirrettiin lastenvalvojalle, jos lapsen äitiä ei katsottu soveliaaksi tai kykeneväksi holhoojaksi. Vuoden 1927 lakimuutos siirsi tehtävät holhouslautakunnalta lastensuojelulautakunnalle, jos sellainen oli kuntaan perustettu.vuonna 1937 voimaan tullut lastensuojelulaki asetti huostaanotetut lapset puolestaan lakisääteisen huoltolautakunnan, nykyisten sosiaalilautakunnan holhouksen alaisiksi. Tämä vähensi holhouslautakuntien tehtäviä ja käytännössä niiden mahdollisuus puuttua lasten kasvatukseen päättyi. Tämän jälkeen holhouslautakunnat keskittyivät perinteisiin holhoustehtäviin : vajaavaltaisten omaisuuden hoidon valvontaan, holhoojien etsintään sekä lupa- ja ottolapsiasioihin. Mies vaimonsa edusmies vielä sata vuotta sitten Lasten aseman kehitykseen kytkeytyi usein keskustelu naisen yhteiskunnallisesta ja juridisesta asemasta. Holhoustoimen näkökulmasta kyse oli etenkin naisen kelvollisuudesta lastensa holhoojaksi. Nainen oli toki kautta historian myönnetty lastensa holhoojaksi, mutta tällöin holhouksella oli tarkoitettu lähinnä huolto- ja kasvatusvastuuta. Myös mies oli lastensa holhooja, mutta lisäksi vaimonsa edusmies, joka päätti muun muassa perheen taloudesta ja omaisuudesta sekä edusti tätä ulospäin. Vuoden 1898 holhouslaki salli äidin jatkaa miehensä kuoltua lastensa holhoojana, vaikkakin hänen avukseen määrättiin usein mies apuholhoojaksi. Tuon ajan ilmapiiriä kuvaa myös se, että äidille myönnettiin oikeus kieltäytyä holhoustehtävästä niin halutessaan nainen oli yhä heikompi astia. Käsitys naisen alisteisesta asemasta mieheensä nähden eli lainsäädännöllisesti varsin pitkään, sillä vasta avioliittolain muutos vuonna 1929 tasa-arvoisti miehen ja naisen avioliitossa. Samalla nainen sai yhtäläisen oikeuden toimia alaikäisten lastensa holhoojana olkoonkin, että edelleen mielellään korostettiin hänen toimensa kasvatuksellista luonnetta. Holhouksesta edunvalvontaan Vuosisadan alkupuolella alkanut yhteiskunnallinen kehitys alkoi vähitellen muovata holhousjärjestelmää entistä selkeämmin erilliseksi edunvalvontajärjestelmäksi. Vuonna 1936 annettiin niin sanotut huoltolait, jotka sisälsivät lastensuojelulain lisäksi myös alkoholisti- ja irtolaislait. Lait vähensivät holhouslautakuntien tehtäviä kuntien sosiaalihuollon ottaessa vastatakseen myös aiemmin puhtaasti holhoustoimelle kuuluneiden varakkaiden henkilöiden asioista. Sotavuosien jälkeen hyvinvoinnin ja sosiaalisen turvallisuuden takaaminen katsottiin aiempaa selkeämmin yhteiskunnan tehtäviksi. Iskusanoiksi muodostuivat demokratia ja tasa-arvo,yksilön vapaus ja yksilön oikeudet. Yhteiskunnan arvo- ja aatemaailma mullistui voinee sanoa kokonaisvaltaisesti. Kehitys ei voinut olla heijastumatta myös holhoustoimeen, jossa alkoi vuosikymmeniä kestänyt uudistusprosessi. Arvomaailman murros ilmeni etenkin keskusteluna yhteiskunnan oikeudesta pakkovallan käyttämiseen. Vuoden 1936 huoltolait sisälsivät lastensuojelulain lisäksi alkoholisti- ja irtolaislait. Lait vähensivät holhouslautakuntien tehtäviä kuntien sosiaalihuollon ottaessa vastatakseen aiemmin puhtaasti holhoustoimelle kuuluneiden henkilöiden asioista toteutettuun virkaholhousjärjestelmään jouduttiin huoltoapulain lakkauttamisen yhteydessä. Yli henkilön asioiden siirtyessä sosiaalilautakunnilta holhouslautakunnille ainoa ratkaisu oli kunnallisen virkaholhouksen järjestäminen, joka laajeni suosituimmaksi holhooja/uskottu mies -menettelyksi. Vuoden 1999 holhouslainsäädännön uudistuksessa holhouslautakunnat lakkautettiin ja holhoustoimen hallinto siirrettiin kunnilta valtiolle. Vanhat nimitykset holhooja, uskottu mies ja holhottava jäivät historiaan ja ne korvattiin sanoilla edunvalvoja ja päämies. Holhoustoimessa tämä ilmeni vähitellen voimistuvana vähimmän puuttumisen -periaatteena: ketään ei enää automaattisesti tullut määrätä holhouksenalaiseksi, vajaavaltaiseksi, jos hänen etunsa ja omaisuutensa pystyttiin turvaamaan määräämällä hänelle uskottu mies. Holhoustoimen tulevaisuutta tuli myös suuresti muokkaamaan vuonna 1971 toteutettu virkaholhousjärjestelmä. Siihen jouduttiin niin sanotun huoltoapulain lakkauttamisen yhteydessä, kun kaikkiaan yli henkilön asiat siirrettiin sosiaalilautakunnilta holhouslautakuntien hoidettaviksi. Yksityishenkilöiden saaminen heidän holhoojikseen olisi ollut täysin mahdotonta. Ratkaisu oli kunnallisen virkaholhouksen järjestäminen. Virkaholhousjärjestelmä laajeni sittemmin suosituimmaksi holhooja/uskottu mies -menettelyksi. Aiemmin holhous oli ollut vain varakkaille henkilöille tarkoitettu omaisuuden suoja -järjestely. Vuoden 1999 holhouslainsäädännön uudistuksessa holhouslautakunnat lakkautettiin ja holhoustoimen hallinto siirrettiin kunnilta valtion vastuulle. Vanhat nimitykset holhooja, uskottu mies ja holhottava jäivät historiaan ja ne korvattiin sanoilla edunvalvoja ja päämies. Entä nyt? Vuosituhat on vaihtunut. Yhteiskunnan rakenteet ovat vuosisatojen kuluessa mullistuneet jokseenkin täysin, ja muutokset jatkuvat kiihtyvällä vauhdilla. Arvot, aatteet ja asenteet joutuvat toistuvasti uusien tilanteiden ja vaatimusten eteen. Ihmisten elämä ei kuitenkaan ole pohjimmiltaan muuttunut. Tulevaisuus ei ole edelleenkään ennakoitavissa, elämä on yhä arvaamatonta. Myös holhouskysymykset, nykyinen edunvalvonta, tulevat säilymään osana inhimillistä ongelmakenttää, osana yhteiskuntaa, osana ihmisten arkea muodossa tai toisessa. Sosiaaliturva 15/06 13

14 näkökulma jos minulta kysytään kolumni Aurinko ja kolme kuuta Pertti Rajala on Satakunnan erityishuoltopiirin kuntayhtymän johtaja. Kehitysvammaisilla on samanlainen mutkaton tapa suhtautua taiteeseen kuin lapsilla. Heistä ei tule ihmisiä, jotka tietävät koppavan varmasti, mitä taiteessa kuuluu olla ja mitä ei. Heissä on synnynnäinen halu tehdä kuvia. Se on valmiina puhkeamaan kukkaan, kun siihen annetaan tilaisuus. Taiteen tekeminen ei riipu älykkyysosamäärästä tai siitä, kuinka paljon on lukenut. Taide on meidän sisällämme. Kunta ei ole sopiva hoitamaan sosiaalipalveluita vaan pitäisi olla isompi organisaatio, joka pystyisi hoitamaan asiat tasapuolisesti ja oikeudenmukaisesti. Marja Lamberg on toiminut terveydenhuollon konsulttina. Ammattinsa, omien tapaturmiensa ja potilasyhdistyksen puheenjohtajuuden kautta hän on tutustunut sosiaali- ja terveydenhuoltoon asiakkaana. Lamberg on Suomen Kaularankapotilaat ry:n puheenjohtaja. Näin kirjoittaa taidearvostelija Pirjo Hämäläinen kirjassa Aurinko ja kolme kuuta. Sen on julkaissut Kehitysvammaisten taitelijoiden tukiyhdistys Kettuki. Se on laajin kehitysvammaisten taidetta käsittelevä kirja Suomessa, ja vieläpä selkokielellä kirjoitettu! Kettuki järjesti kirjan kanssa samannimisen kehitysvammaisten taiteen näyttelyn viime kesänä Voipaalan taidekeskuksessa Valkeakoskella. Toinen upea tapahtuma oli satakuntalaisten ja tallinnalaisten kehitysvammaisten yhteistaidenäyttely Kiitos. Näyttely oli esillä keväällä Poriginal Galleriassa Porissa ja Tallinnan pääkirjastossa. Myös tästä näyttelystä valmistuu taidekirja Kiitos Tänan Thanks. Kirjassa on kehitysvammaisten taiteen lisäksi kehitysvammaisten kirjoituksia asioista, jotka tuovat heidän elämäänsä iloa; asioita, joista he haluavat kiittää. Vanhakantainen suhtautuminen kehitysvammaisten taiteeseen on pitää sitä terapiana. Taideterapiakin on tärkeä juttu, mutta ihan eri juttu kuin kehitysvammaisten taiteen tekeminen ammattimaisesti tai vakavana harrastuksena. Psykologi Jaana Isomäki kirjoittaa kehitysvammaisesta taitelijana Aurinko ja kolme kuuta -kirjassa: Kehitysvammaisen taitelijan tarpeet ovat samanlaisia kuin muidenkin taiteilijoiden. Hän haluaa ilmaista itseään, saada tunnustusta ja tuoda esille taitojaan. Kehitysvammaisten taide valloittaa yleisön. Muut taitelijat arvostavat sitä. Kehitysvammaisten taiteesta puhutaan ja siitä kirjoitetaan lehdissä. Kehitysvammaisten taiteilijoiden teoksia myös ostetaan. Kehitysvammaisten taiteen arvostus Suomessa on parantunut ja saanut osakseen lisääntyvää huomiota. Suuri ansio tästä kuuluu tietysti kehitysvammaisille taitelijoille, mutta myös Kettukille ja sen vetäjille Jaana ja Ahti Isomäelle. Kettuki auttaa ja tukee kehitysvammaisia taiteilijoita toteuttamaan itseään ja pääsemään esille. Varsin pitkällä on myös yhdistyksen suunnitelmat saada Hämeenlinnaan kehitysvammaisten oma taidekeskus. Toteutuessaan tämän on maailmanluokan juttu. Miten päädyit tekemisiin sosiaalitoimen kanssa? Vuonna 2001 perheemme opiskelijalle sattui työtapaturma kesätöissä. Lakisääteinen tapaturmavakuutusyhtiö korvasi tapaturmasta aiheutuneita kuluja 3,5 kuukautta. Sen jälkeen se kehotti hakemaan sairauspäivärahaa Kelasta. Kela antoi hylkäävän päätöksen, joka ei muuttunut valitusasteissakaan. Koska tapaturmassa loukkaantuneella ei ollut tuloja, oli vain sairausmenoja, hänen oli mentävä toimeentulotukiasiakkaaksi. Samanaikaisesti lakisääteistä tapaturmavakuutusyhtiötä vastaan oli vireillä valitus kielteisestä päätöksestä. Vakuutusoikeudesta tuli päätös, että opiskelijan vammat aiheutuvat vuonna 1994 sattuneesta koulutapaturmasta eivätkä työtapaturmasta ja vamman syntyyn vaikutti silloisen lääkärin hoitopäätös. Koulutapaturmassa koululaisen käteen jäi hermovamma, joka aktivoitui työtapaturmassa. Se aiheuttaa vahvasta lääkityksestä huolimatta jatkuvaa kipua ja kömpelyyttä. Lisäksi lääkitys asettaa rajoitteita normaaliin suoriutumiseen. Vakuutusasiat ovat edelleen vireillä. Ne vellovat vakuutusyhtiöissä ja tapaturmassa loukkaantunut joutuu asioimaan vuosia sosiaalitoimessa. Hänen selviämisensä elävien joukkoon on pitkälti kiinni sosiaalitoimen henkilöresursseista ja osaamisesta. Ihminen tarvitsisi nopeasti tukitoimia, kuten kuntoutussuunnitelman ja sen toteutuksen seu- 14 Sosiaaliturva 15/06

15 Palstalla sosiaalipalveluiden käyttäjät kertovat ajatuksiaan sosiaalipalveluista. rannan ja arvioinnin, heti onnettomuuden jälkeen. Opiskeluun olisi hyvä saada apuvälineet ja mahdollistaa opiskelu niillä voimavaroilla, joita kullakin hetkellä on käytettävissä. Järjestelmässä näyttää olevan tärkeämpää papereiden kierrättäminen ja maksajan hakeminen kuin loukkaantuneen elämän jatkuminen vammautumisesta huolimatta. Opiskelijan toimeentulo on jo viisi vuotta perustunut enemmän tai vähemmän toimeentulotukeen. Opintososiaaliset edut eivät tulleet kysymykseen, koska riittävien opintosuoritusten aikaansaaminen oli mahdotonta. Ennen uskoin, että asiat hoituvat, koska lakisääteiset vakuutukset ovat turvanamme. Vakuutusyhtiöt ovat kuitenkin yksityisiä yrityksiä, jotka pyrkivät maksimoimaan voittonsa ja minimoimaan korvaukset. Kun vakuutusyhtiöissä ja valitusportaissa tehdään kielteisiä päätöksiä, siirtyvät sairaus-, lääke-, kuntoutus- ja apuvälinekustannukset Kelalle ja lopulta sosiaalitoimeen kuntien harteille verotuloilla katettaviksi. Miten sosiaalitoimi on toiminut? Vuonna 2003 opiskelija sai sosiaalitoimesta sosiaalityöntekijän, jolla oli pitkä työkokemus, erittäin hyvä sosiaalialan osaaminen ja taito hoitaa sosiaaliasioita sidosryhmien kanssa. Silloin pidettiin kuntoutustyöryhmäkokouksia, joissa tehtiin kuntoutus- ja palvelusuunnitelma ja niiden toteutus aloitettiin. Nettiyhteyksien maksaminen toimeentulotuella mahdollisti yhteydenpidon sosiaaliverkostoon, opiskelun ja yhteisöllisyyden. Kuljetuspalvelutuen avulla opiskelu alkoi mahdollistua ja kuntoutus pääsi alkuun. Nuoren ihmisen elämä yhteiskunnassa alkoi näyttää mahdolliselta vammasta huolimatta. Seuraavana vuonna sosiaalitoimi alkoi romuttaa edellisen vuoden aikaansaannoksia. Sosiaalityöntekijät vaihtuivat eikä uusilla työntekijöillä ehkä ollut aikaa tutustua aiemmin tehtyyn tai he halusivat toimia omalla tavallaan. Nettiyhteydet ja kuljetuspalvelutuki poistettiin ja välillä palautettiin, perustelematta. Niiden avulla osoitettiin sosiaalitoimen päätäntävaltaa. Aiemmalla palvelusuunnitelmalla ei ollut merkitystä eikä uutta ollut tarpeen laatia. Henkilökunnan jatkuva vaihtuvuus esti yhteistyön sidosryhmien kanssa ja näin asiakas jäi entistä enemmän paperipäätösten varaan. Toimeentulotuessahan tämä merkitsi tiukasti normin mukaista päätöstä, jossa ei käytetty harkintaa asiakkaan tarpeiden mukaan. Tästä seurasi se, että sosiaalitoimi kuormittui käynneistä ja puheluista. Noidankehä oli valmis. Tapaturmassa loukkaantuneella on viiden vuoden aikana ollut sosiaalityöntekijää. Heistä yksi on ollut kokenut ja vastannut sekä toimeentulotuesta että vammaispalveluista. Kun kunnassa eriytettiin toimeentulotuki ja vammaispalvelu, se hankaloitti molempia palveluja tarvitsevien elämää. Hankalaa asiakkaalle on myös se, että toimeentulotuki maksetaan milloin sattuu ja laskujen maksun myöhästyminen aiheuttaa asiakkaalle lisää kuluja Miten teitä on sosiaalitoimessa kohdeltu? Uskoin aiemmin, että järjestelmät on rakennettu tukemaan ihmistä itsenäiseen elämään. Nyt näen, että yksilölle ne näyttäytyvät byrokratioina, joissa asiakasta ei nähdä arvokkaana ihmisenä ja yksilönä vaan vallan käytön kohteena, holhokkina. Sosiaalityöntekijät pitävät etäisyyttä asiakkaisiin eivätkä esimerkiksi osallistu kuntoutustyöryhmän kokouksiin. Sosiaalityön historian alkuvaiheissa mentiin ihmisten luokse. Nyt kulkevat vain paperit eikä ihmistä tavata. On nöyryyttävää, että sosiaalitoimesta ohjataan rahattomia hakemaan kirkon jakelusta ruokaa ja vaatteita ajattelematta kuuluuko henkilö edes kirkkoon. Miten asiakkaiden asemaa pitäisi parantaa? Lakisääteisten vakuutusten pitäisi kantaa vastuu siitä, että vammautunut henkilö pystyy kouluttautumaan ammattiin. Henkilöä ei saisi jättää yksin hakemaan korvauksia, etuuksia ja kuntoutusta tai päätöksiin muutoksia. Hän elää muutenkin raskasta elämänvaihetta. Sosiaalityöntekijöiden tulisi pitää yhteyttä asiakkaisiin, jos asiakas sitä haluaa. Heidät pitäisi nähdä yksilöinä ja käyttää harkinnanvaraista ja ehkäisevää toimeentulotukea. Esimerkiksi kuljetuspalvelua ei saisi nähdä vain menoeränä vaan ihmisille asioita mahdollistavana tekijänä, joka auttaa heitä itsenäiseen elämään. Epäämällä kuljetuspalvelu, voidaan estää välttämättömät terveyden edistämiseksi tarvittavat toiminnot kuten fysioterapia tai vaikkapa opiskelu. Toimeentulotukinormit pitäisi sovittaa nykyaikaan. Ihminen tarvitsee tietokoneen ja nettiyhteyden jo etsiäkseen tietoa koulutus- ja työmahdollisuuksista. Toimeentulotukea pitäisi voida hakea myös netin kautta. Sosiaalitoimen asiakkaat pakotetaan elämään menneessä ajassa. Sosiaalitoimen tietojärjestelmäsovelluksiin tulisi saada mukaan asiakasrajapinnassa tarvittavat tiedot ja tapahtumat asiakasprosessien mukaan. Tällöin asiakastapaamisissa voitaisiin käyttää sovellusta kirjaamalla sinne asiakkaan kulloinkin esittämät tarpeet. Sovelluksessa olisi käytettävissä asiakkaan perustiedot ja sovellus tuottaisi päätösehdotelman sosiaalityöntekijälle, joka voisi täydentää hakemusta asiakkaan läsnäollessa. Näin asiakas saisi käynnillään perustellun päätöksen, jos sovellus tuottaisi asiakaslain ja asetusten mukaiset perustelut. Pitkäaikaisille asiakkaille tarvittaisiin järjestelmään kokoomasivu, josta tiheään vaihtuvat työntekijät saisivat nopeasti tiedon asiakkaan tilanteesta, tukitoimista ja yhteistyötahoista. Minusta kunta ei ole sopiva hoitamaan sosiaalipalveluita vaan pitäisi olla isompi organisaatio, joka pystyisi hoitamaan asiat tasapuolisesti ja oikeudenmukaisesti. Sosiaaliturva 15/06 15

16 Luova luokka katosi projektihelvettiin? Minne katosi luova luokka valkokaulusorjien projektihelvettiinkö, kysyttiin Helsingin Sanomien Talous-sivuilla 4. syyskuuta 2005 Anna-Liisa Kauhasen laajassa artikkelissa. Onko luovuudella ja nykyisellä kehittämistyöllä mitään tekemistä toistensa kanssa, luovuus kun edellyttää mahdollisuutta pysähtyä joutilaasti ihmettelemään, analysoimaan ja tekemään miksi kysymyksiä. Kyse on pitkälti oppimisesta; yksilön, työyhteisön ja organisaatioiden oppimisesta, mikä vaatii yhteistä aikaa ja yhdessä prosessointia. Projekteja pyörittävien aika kuluu projektihallintoon ja kehitystyöhön haluttomien sitouttamiseen. Ketään ei tunnu kiinnostavan, miten erilaiset kehittämisinterventioyritykset vaikuttavat vaikkapa työntekijöiden työhön tai asiakkaiden elämään. Kukaan ei myöskään ole kiinkehittämistyö Markus Anttila & Sirkka Rousu Kehittäminen on 2000-luvulla organisoitu omaa elämäänsä elävien projektien maailmaksi muunlainen kehittäminen tuntuu hävinneen. Kehittää voi ilman projektiakin Suurin osa kehittämisestä on ulkoistettu perustyön ulkopuolelle, vaikka kehittämisen tulisi olla osa jokaisen perustyötä. Kehittämismetodit tulee valita kehitettävän kohteen mukaisesti. Nyt tuntuu siltä, että vain kehittämisen organisoiminen projektiksi olisi oikea tapa. Kehittämisen kohde pitäisi perustella joko epäkohtien ratkaisuyrityksenä tai vastausyrityksenä tuleviin haasteisiin. Silti yhteys niin tulevaisuutta luotsaaviin organisaatioiden strategioihin kuin perustyön ongelmiinkin puuttuu usein. Moni hanke aikoo saada pilottina aikaan jotain sellaista, joka voidaan siirtää toimintamallina myös muualle tai peräti yleistää laajemminkin soveltuvaksi malliksi. Kuitenkaan suurimmassa osassa hankkeita ei pohdita ns. Sirkka Rousu on Suomen Kuntaliitossa työskentelevä hyvinvointipalvelujen kehittämisen asiantuntija ja tutkija. Markus Anttila toimii organisaatiokonsulttina ja työnohjaana Kehityspiikki Oy:ssä. Molemmat olivat mukana Suomen Kuntaliiton ja Lastensuojelun keskusliiton Harava-projektissa, joka kehitti yhteistoiminta- ja palvelumalleja lasten- ja nuorten psykososiaalisiin palveluihin vuosina Haravalainen kehittämisen metodi kuvataan teoksessa Anttila, Markus, Rousu, Sirkka, Kinnunen, Petri ja Vuorijärvi, Petri: Onko meillä mahdollisuutta kehittää toisin? Harava-hankkeen kaikki julkaisut verkossa kontekstitekijöitä, vaikka mikään malli ei siirry ilman sovittamista toimintaympäristöönsä, edes saman kaupungin sisällä. Kehittämisestä tulisi olla hyötyä ainakin jollekin. Kuulostaa tutulta ja itsestään selvältä? Kehittämisen tarkoitus on saada aikaan tavoiteltuja muutoksia. Nyt kukaan ei vain ehdi muuttaa mitään kun on niin kiire laatimaan jo seuraavaa suureen muutokseen tähtäävää hankehakemusta. Samalla kehittämisen hiekkalaatikolla toimivat projektit yrittävät etsiä omaa paikkaansa ilman, että paikallisesti tai alueellisesti kunnolla koordinoidaan ja johdetaan kehittämistyötä ja sen rahoittamista. Organisaatiot ja niissä työskentelevät ovat kyllääntyneet päättymättömästi pyörivään projekti- ja hankehakemusrumbaan. Osa on jo vetäytynyt leikistä; paikoin rahaa olisi jaossa enemmän kuin mitä esimerkiksi kunnat hakevat. nostunut osoittamaan kehittämisen tulosten kustannusvaikuttavuutta. Kärjistämme, mutta totta toinen puoli? Oppimisen jatkumoa ei synny Alan ammattilehdissä on pohdiskeltu kehittämisen kehittymistä. Dialogin 7/2005 artikkelissa Projektivillitys lyönyt jo yli Yrjö Engeström ja Robert Arnkill nostavat esille kehittämisen sirpaleisuuden. Se näkyy muun muassa siinä, ettei katsota työn kokonaisuutta, vaan ongelmat lokeroidaan yksittäisiksi projekteiksi, joiden esitykset nousevat niiden omista lähtökohdista eivätkä perustyön ja työyhteisön toiminnasta. Toinen suuri ongelma on kehittämisen jatkumattomuus. Kehittämistyön tuloksista ei synny oppimisen jatkumoa, jossa olisi nähtävillä se, mistä on tultu, mitä on saatu aikaan ja opittu ja mitä kohti ollaan menossa. Vakavin ongelma on se, etteivät tulokset ankkuroidu työyhteisöjen ja organisaatioiden perustyöhön eivätkä kehitystyön emo-organisaation perustoiminnan johtamiseen. Asiat muuttuvat vain tekojen, eivät sanojen avulla. Projektiraportti, jota kukaan ei ehdi lukea, ei muuta mitään. Arnkil toteaa, että ratkaisevaa on organisaation kyky uusiutua työn arjessa. Huokoisessa organisaatiossa on tilaa oppimiselle ja kehittämiselle. Dialogissa 1/2006 Pekka Karjalainen kysyy, onko työn arki täyttynyt muusta kuin hyvän työn aineksista. Hän pohtii erityisesti osaamista sosiaalityön valttikorttina. Sosiaaliturvassa 2/2006 haastatellut Riitta Haverinen ja Aulikki Kananoja ovat sitä mieltä, että inhimillisistä, ammattieettisistä ja taloudellisista syistä on oikeutettua kysellä yhteiskunnallisen työn vaikutusten perään. Toiminnalla on aina vaikutuksia ja on fiksua tuoda esille oman työnsä merkitys se antaa työl- 16 Sosiaaliturva 15/06

17 le myös oikeutuksen. Kuinka siis raivata arjen työhön tilaa pysähtyä oman työn tutkimiseen? Juurruttaminen mukaan alusta pitäen Pääkaupunkiseudun sosiaalialan osaamiskeskuksen Soccan johtaja Kirsi Nousiainen kyselee Sosiaaliturvassa 3/2006, miksi kehittämistyön tulokset eivät juurru käytäntöön. Hänestä asioita pitää kehittää pitkäjänteisesti osana perustyötä. Kehittämistulosten juurruttamisen on alusta alkaen oltava osa kehittämistyötä. Tulosten juurruttaminen ja levittäminen on suunniteltava ja organisoitava.yhdeksi menetelmäksi on kehitetty kokeneiden työntekijöiden tutor-toiminta. Vertaiskonsultaatio ja tutor-toiminta voisivat olla tehokkaita menetelmiä kehittämistyön tulosten käyttöönottamisessa. Työssä oppiminen sekä lähituen saaminen oman työn tutkimiseen ja kehittämiseen vaatii uudenlaista organisointia yksittäisissä organisaatioissa ja kunnassa. Ponnisteluja tarvitaan esimerkiksi ylikunnallisten tutor- ja vertaiskonsultaatiorakenteiden luomiseksi. Seudullisten työn tukirakenteiden organisoiminen sopisi esimerkiksi osaksi sosiaalialan osaamiskeskusten tai kehittämisyksiköiden työtä. Kehittämisyksiköitähän ollaan perustamassa sosiaalialan perustyön kehittämisen, oman työn tutkimisen ja uuden oppimisen yksiköiksi. Aikaa ja rahaa sen verran kuin tarvitaan Lastensuojelun Harava-hankkeen post-harava ryhmä järjesti kehittämisen asiantuntijoille työverstaan pohtimaan, minkälaisten kivijalkojen varaan hyvä kehittäminen voisi rakentua. Verstas tiivisti ideoita ja ratkaisuehdotuksia kehittämisen kehittämiseksi. Nykyistä monikanavaisen rahoituksen yhteensovitusta pitää parantaa eri rahoittajien yhteistyönä. Rahoitusta tulisi koota suurempiin hankekokonaisuuksiin. Kehittämisrahoituksen aikajänteen tulee olla joustava ja määräytyä nykyistä enemmän kehittämiskohteen mukaan: Joskus tarvitaan lyhyttä ja nopeaa kehittämistä. Jotkut asiat vaativat muuttuakseen vuotta niihin ei sovellu tiukka vuosibudjetointi tai nykyisten hankkeiden tavanomainen kolmen vuoden kesto. Kehitystyön vaiheet Vaiheet toteutuvat usein limittäin, eivät peräkkäin. kehityskohteen määrittäminen kehitystyön esivalmistelut ja varsinaisen kehittämisen lähtötilanteen suunnitelma kehittämisen organisointi kehitystyön toteutus kehitystyön seuranta ja arviointi eri vaiheissa tulosten käyttöönottaminen tulosten toteutumisen seuranta ja arviointi kehitystyön vaikutusten pitemmän ajanjakson seuranta ja arviointi Olisi eettisesti oikein hakea sen verran rahaa kuin tarvitaan ja myöntää sen verran kuin haetaan tai ei ollenkaan. Näin vältyttäisiin nykyiseltä projektien puolittamisilta ja alkuperäisen ajatuksen katoamiselta. Kehittämisessä tarvitaan monenlaista osaamista ja tietoa: muun muassa sisältöosaamista kehittämisen kohteesta, kehittämisen osaamista, tutkimusosaamista ja johtamisosaamista. Miten saada aikaan kehittämisen rakenne, jossa ihmisten erilaisista osaamisista syntyy yhteinen dialoginen oppimisprosessi ja sitä kautta työtä muuttavat teot? Kysymykseen voitaisiin ehkä löytää ratkaisuja kehittävän työn tutkimuksen lähestymistavoista. Tieto hallintaan Kehittämistyössä tarvitaan ja siinä syntyy monenlaista tietoa. Nykyistä parempi tiedon hallinta, tiedon prosessointi ja tiedon yhteiset tulkinnat ovat (kehittämistyön) keskeisiä asioita kehittämistyön onnistumiseksi. Kehittämisestähän ei tule mitään tai ainakaan mikään ei muutu ellei sillä ole yhteyttä perustyöhön ja sen tiedontuotantoon. Kehittämistyön tulisi perustua myös ymmärrykseen siitä, miten kehitetään: Miten arkisessa perustyössä on mahdollista olla mukana oman työnsä kehittämisessä? Miten kehittämisen tuki organisoidaan? Miten oman työn kehittämisen yhteiset näyt ja jatkumot rakentuvat? Entä miten voidaan ihan luvallisesti organisoida toivon tasanteita, joilla voidaan nauttia levollisesti siitä, mitä on saatu aikaan ja toimeenpanna muutoksia ja yhdessä opittua omassa työssä rauhallisesti? Miten kehittää kehittämistä? Tilkuista täkkeihin sirpaleprojekteista laajempiin pitkäjänteisiin kokonaisuuksiin kehittämisen kohteita tarkasteltava monesta eri näkökulmasta tilaa joutilaisuudelle ja kehittämiskumppanuudelle resurssit ovat muutakin kuin yhden projektityöntekijän palkkamäärärahat johtamisen ja työn tukirakenteiden tulee varmistaa kehittäjän perustehtävissä onnistuminen kiinnostutaan myös miksi-kysymyksistä ja oman työn vaikutuksista Kumppanuusjohtamista vasta opetellaan Kehittämistyötä on johdettava ja sen on kytkeydyttävä sovitusti organisaatioiden ohjausja johtamisrakenteisiin. Johtaminen niin sanotuilla lainavaltuuksilla ei useinkaan johda pysyvään muutokseen. Verkostomainen monen toimijan kehittämisympäristö vaatii sekä projektin omistajaettä osallisorganisaatioilta vahvaa yhteistä näkyä ja halua edetä kohti yhteistä päämäärää. Kumppanuusjohtaminen vaatii selkeitä rakenteita, joita vasta opetellaan luomaan. Usein kehittämishanke päättyy, kun esimerkiksi toimintamalli on saatu luonnosteltua. Tulosten käyttöön saaminen ei enää ole osa hanketta. Kehittämiskohteesta ja menetelmästä riippumatta kehittämistyöhön tulisi kuitenkin sisältyä tulosten käyttöönottaminen, niiden toteutumisen seuranta ja arviointi sekä kehitystyön vaikutusten pitemmän ajanjakson seuranta ja arviointi. Kutakin kehittämistyön vaihetta varten pitäisi täsmentää lähisuunnitelmat keinoista, joilla sen vaiheen asiat ajatellaan parhaiten hoidettavan. Lähisuunnitelmia voivat olla esimerkiksi juurruttamis- ja levittämissuunnitelmat tai viestintä- ja markkinointisuunnitelmat. Näiden ei tarvitse olla laajoja hallinnollisia suunnitelma-asiakirjoja, vaan pikemminkin pohdintaa ja arviointia siitä, miksi joissain asioissa onnistuttiin ja miksi jotkut asiat menivät pieleen ja päätöksiä siitä, miten työskentelyä muutetaan arvioinnin pohjalta. Sosiaaliturva 15/06 17

18 lastensuojelu Arja Laitinen & Sirpa Shemeikka Keneltä kysyt mitä kuulet? Nuoret ovat varsin luotettavia tiedonantajia perheen elämäntapahtumista. Vanhemmat ja nuoret muistavat tapahtumia varsin samalla tavalla. Sitä vastoin tapahtumiin liittyvien nuorten tunteiden arviointi ei ollut yhtä yhdenmukaista. Sekä tutkimus- että lastensuojelutyössä on tärkeä tietää, miten yhdenmukaista tietoa vanhemmilta ja lapsilta saadaan. On myös hyvä ymmärtää, miten nuoret muistavat elämänsä tapahtumat, koska ne voivat vaikuttaa vuosienkin kuluttua heidän elämäänsä. Missä määrin aikuinen tavoittaa lasten maailmaa lapselle aidossa mielessä? Vaikka lastensuojelukäytäntöjä koskevissa keskusteluissa on korostettu lapsikeskeisyyttä, lastensuojelua koskevissa tutkimuksissa on kritisoitu lasten ja nuorten näkymättömyyttä. Lasten ja nuorten elämäntapahtumia ja kokemuksia kysellään usein vanhemmilta tai muilta aikuisilta, ja näin lapsen ja nuoren oma kokemus jää tavoittamatta. Olemme tutkineet, millaista tietoa nuorten elämäntapahtumista saadaan nuorilta itseltään ja heidän vanhemmiltaan. Nuoret olivat tutkimuksen eri ajankohtina vuotiaita (vastaajia ). Nuorten ja vanhempien vastausten yhdenmukaisuutta tarkasteltiin vanhempi nuori -parien avulla. Molemmilta kysyttiin nuorten kokemista läheisten ihmisten kuolemista, vanhempien työttömyydestä, lemmikkieläimien saamisesta ja menettämisestä sekä siitä, keitä perheessä asui. Lisäksi selvitettiin, miten luotettavasti nuorilta saadaan tietoa aikaisemmista tapahtumista. piirros Heikki Pälviä Nuorilta saa luotettavaa tietoa nykyisestä ja aiemmasta perhetilanteesta. 18 Sosiaaliturva 15/06

19 Nuorten ja heidän vanhempiensa kertoman yhdenmukaisuus Nuorten ilmoituksen mukaan 35 prosenttia ja vanhempien mukaan 32 prosenttia nuorista oli kokenut läheisen ihmisen kuoleman. Osa nuorista oli menettänyt useamman läheisen ihmisen. Nuorten ja vanhempien vastausten yhdenmukaisuus siitä, ketkä nuorista olivat kokeneet läheisen kuoleman, oli 82 prosenttia. Nuoren kuolemaan liittyvien tunteiden arvioinnin yhdenmukaisuus oli vain 29 prosenttia. Useat nuoret kuvasivat syvää surua tai ahdistavia tunteita, mutta vanhemmat tunnistivat vain kahden nuoren surun syvyyden. Nuoret ja vanhemmat muistivat melko samalla tavalla sen, kun nuori oli saanut tai menettänyt lemmikkieläimen, joskin nuoret ilmoittivat kyseisiä tapahtumia hieman enemmän. Vanhempien oli helpompi tunnistaa lemmikin saantiin liittyviä nuoren myönteisiä tunteita kuin lemmikin menetykseen liittyviä kielteisiä tunteita. Nuoren ilmaiseman voimakkaan surun tunnisti vain puolet vanhemmista. Nuoret ja vanhemmat vastasivat enimmäkseen yhdenmukaisesti siihen, kuka tai ketkä perheessä olivat olleet edellisen kolmen vuoden aikana työttöminä ja kuinka kauan. Nuorten ja vanhempien antamien tietojen yhdenmukaisuus vanhempien työttömyydestä osoittaa, että työttömyys koskettaa koko perhettä. Jotkut nuorista eivät kuitenkaan tienneet vanhempiensa työttömyydestä ja osa vanhemmista ilmaisikin, etteivät he olleet puhuneet siitä lapsilleen. Vanhemmat arvioivat nuorten kokemukset vanhempien työttömyydestä yleisemmin myönteiseksi kuin nuoret itse. Yksikään vanhempi ei tunnistanut nuoren kielteistä tai ristiriitaista kokemusta vanhemman työttömyydestä. Nuorten ollessa 15-vuotiaita heillä ja vanhemmilla oli lähes täysin yhteneväinen näkemys siitä, keitä perheessä asui ja kuinka monta lasta siihen kuului. Ainoastaan yksi lapsi ja äiti olivat asiasta eri mieltä: lapsi sanoi asuvansa äidin kanssa ja äiti ilmoitti molempien vanhempien kuuluvan perheeseen. Tutkimuksessa selvitettiin, miten luotettavasti nuorilta voidaan kysyä muutaman vuo- Vanhempien oli vaikeampi tunnistaa nuoren kielteisiä tai ristiriitaisia tunteita kuin myönteisiä tunteita. den takaisia asioita. Siihen, keitä perheessä asui kolme vuotta aiemmin, nuoret ja vanhemmat vastasivat hyvin yhdenmukaisesti. Nuorilta kysyttiin vuonna 1996 ja uudelleen vuonna 1998, keitä perheessä asui vuonna Nuoret vastasivat molempina vuosina lähes samoin. Täten heidän antamiaan tietoja myös aiemmista tilanteista voidaan pitää varsin luotettavina. Kukin kertoo omia käsityksiään Kun vanhempia käytetään tiedonantajina nuorten kokemuksista sosiaalialan työssä tai tutkimuksissa, on tiedostettava, että he kertovat omia käsityksiään. Ne saattavat poiketa nuoren kokemuksista. Kun tahdotaan tietoa lasten ja nuorten kokemusten merkityksestä ja heidän tunteistaan, on tärkeää kysyä ja kuulla heitä itseään. Nuorten avoimista vastauksista ilmeni, että perheissä on asioita, joilta nuorta tahdottiin ilmeisesti suojella. Tällaisia olivat esimerkiksi läheisen itsemurha tai väkivallasta johtunut kuolema. Jotkut nuoret olivat tietoisia salailusta tai ainakin epäilivät vanhempiensa salaavan jotain. Tällöin nuori voi jäädä yksin vaikean kokemuksen kanssa ja muodostaa oman tulkintansa tilanteesta. Vanhempien oli vaikeampi tunnistaa nuorten kielteisiä, ristiriitaisia tai surun tunteita kuin myönteisiä tunteita. Tunteiden tunnistamisen vaikeuteen voi olla syynä perheen puutteellinen vuorovaikutus. Vanhemmat voivat olla kykenemättömiä kuuntelemaan lastaan ja tunnistamaan hänen tunteitaan. Tähän saattaa olla syynä vanhempien oma suru tai jaksamisvaikeudet, jolloin nuori voi tietoisesti suojella vanhempiaan salaamalla tunteensa. Tällöin pitää muiden lasten elämässä olevien aikuisten olla herkkiä nuoren viesteille ja heikoillekin merkeille avun tarpeesta. Lasten ja nuorten kanssa työskentelevät sosiaali- ja terveysalan työntekijät sekä opettajat kohtaavat työssään usein lapsia ja nuoria, jotka ovat kokeneet erilaisia, raskaitakin tapahtumia elämässään. He tarvitsevat ammatillisia perusvalmiuksia kuunnella aktiivisesti nuorten kokemuksia ja jakaa heidän tunteitaan. On tärkeää, että sosiaali- ja terveysalan työntekijät rakentavat tulkintoja lapsen tai nuoren kokemuksista ja arjesta yhdessä heidän kanssaan niin, ettei se määrity vain perheen aikuisten kautta. Heidän on myös osattava huomioida lasten elämäntilanteiden yksilöllisyys ja ainutkertaisuus ja tukea heitä selviytymään erilaisissa elämäntilanteissa. Sirpa Shemeikka on terveydenhuollon tohtori, dosentti ja yliassistentti Kuopion yliopiston Kansanterveystieteen ja kliinisen ravitsemustieteen laitoksella. Arja Laitinen on yhteiskuntatieteiden lisensiaatti ja sosiaalialan yrittäjä. Lähteet Forsberg, H Perheen ja lapsen tähden. Etnografia kahdesta lastensuojelun asiantuntijakulttuurista. Helsinki: Lastensuojelun Keskusliitto. Hurtig, J Lasta suojelemassa etnografia lasten paikan rakentumisesta lastensuojelun perhetyön käytännöissä. Acta Universitatis Lapponiensis 60. Lapin yliopisto. Laitinen, A Voitko tietää miltä minusta tuntuu läheisen kuolemaan, lemmikkieläimiin, vanhempien työttömyyteen ja koulukiusaamiseen liittyvät nuorten kokemukset. Sosiaalityön lisensiaattityö. Sosiaalityön ja sosiaalipedagogiikan laitos. Kansanterveystieteen ja kliinisen ravitsemustieteen laitos. Kuopion yliopisto. Sosiaaliturva 15/06 19

20 tuomisia ja viemisiä Ulla Salonen-Soulié Yhteinen Eurooppa ei tule itsestään Tämänvuotisen ESN-konferenssin teemana olivat nuoret ja ikääntyvät muuttuvassa Euroopassa. Yleisalustukset kuvasivat ikääntymisen mukanaan tuomaa palvelutarpeen kasvua sekä työvoiman ikääntymistä ja työvoimapulaa. Euroopan sosiaalijohdon verkosto ESN, European Social Network kokoontuu vuosittain EU:n kulloisessakin puheenjohtajamaassa. Tänä vuonna kokous oli Itävallan Wienissä Suomesta mukana olivat Kim Aarva ja Ulla Tyyskä Helsingin sosiaalivirastosta, Hanna Heinonen SOCCA:sta, Aulikki Kananoja ja Ulla Salonen- Soulié Huoltaja-säätiöstä, Heli Sahala Kuntaliitosta ja Leena Kirmanen ja Jouni Nummi Sosiaalijohto ry:stä. Kirjoitus perustuu heidän matkaraporttiinsa. Lisää tietoa Ikääntyvien työyhteisöjen avuksi esiteltiin eurooppalaisen säätiön (European Foundation for Improvement of Living and Working Conditions) kehittämää ikäjohtamiskäytäntöä. Monenikäisten työyhteisöt edellyttävät sopivia työoloja ja työntekijöiden taitojen kehittämistä sekä työkelpoisuuden ylläpitoa. Ilahduttavaa on, että vanhempien työntekijöiden arvo sekä into ja kyky uuden oppimiseen on huomattu ja heidän kokemuksensa ja muut erityistaitonsa halutaan käyttöön. Työn yhteensovittaminen perheen ja vapaa-ajan kanssa edellyttää perheitä tukevia uudenlaisia rakenteita ja koulutusta. Tasa-arvo perheissä edistää parhaiten taloudellista ja sosiaalista liikkuvuutta. Latinalaiset perhearvot sitovat vielä kanssasisariamme osa-aikatyöhön ja estävät uralla etenemistä sekä jättävät heidät tekemään ei-palkattua työtä kotona ja lähipiirissä. Samalla kun naisten työssäkäynnin lisäämistä pidettiin välttämättömänä, konferenssin aikana toistui visio monipuolisesta palvelurakenteesta, jossa korostuvat kotiin tuotavat palvelut ja vapaaehtoistyön ja omaishoidon vahvistaminen. Vanhusten palvelut askarruttavat Vanhuspalvelujen laatu on koko Euroopan yhteinen asia. Mielenkiintoista oli kuulla seitsemässä maassa yhteensä 29 yksikössä toteutettavasta Equal-projektista, jossa kehitetään ja sovelletaan vanhusten asumispalvelujen laatujohtamista. Laatua tarkastellaan asukkaiden ja heidän yksilöllisten tarpeidensa näkökulmasta. Laatua ja laatukäytäntöjä yhdenmukaistetaan laatukäsikirjan avulla, ja työpaikkojen tiimit voivat kehittää omaa työyhteisöään joko sen mukaisesti tai luoda omia käytäntöjään. Asukkaiden osallisuus ja henkilöstön kumppanuus sekä eri ammattien vuoropuhelu korostuvat keskeisinä laadun tekijöinä. Ranskassa on kehitetty arviointi- ja informaatioyksiköitä vanhuksille, Italiassa huolehditaan hyvin sairaalasta kotiutettavista, Suomesta esiteltiin yhdistetty kotihoito ja Tanskasta paikalliset hoivakeskukset, joissa yhdistyy asuminen, kotihoito, kuntoutus, päivätoiminta ja dementiahoito. Perheystävällinen Trento Trenton maakunnassa Italiassa on rakennettu alueellinen strategia perheiden toimintaedellytysten parantamiseksi. Maakunnasta halutaan luoda perheystävällinen alue, ja näin saada väestö lapsivoittoisemmaksi. Torinossa kutsutaan vammaisille lapsille ja aikuisille, vanhuksille ja erityisen tuen tarpeessa oleville lapsille järjestettyjä sosiaalipalveluja ja niihin liittyviä terveyspalveluja "sosio-sanitaarisiksi" palveluiksi. Kotipalveluun liittyvä innovaatio on, että naapurit ottavat itselleen nimikkovanhuksen, jonka vointia he seuraavat. Saksassa on vammaispalveluissa tavoitteena päästä perinteisestä hoivasta vammaisten henkilöiden itsemääräämisoikeuteen. Kaavamainen avustusten myöntäminen on loppumassa ja vammainen henkilö hankkii tarvitsemansa palvelut yksilöllisellä budjetilla. Hollannin uusi sosiaalipalvelujen lainsäädäntö suuntaa kohti osallisuutta, yksilövastuuta ja uudenlaista yhteisöllisyyttä. Kantavana ajatuksena on kuntien entistä vapaammat mahdollisuudet päättää palvelutarjonnastaan. Sosiaalipalvelujen sijaan kuntalaiset voivat tulevaisuudessa valita henkilökohtaisen budjetin. Kunta vastaa kriteereistä, joiden perusteella budjetin suuruus määräytyy. Tanskasta tuli tänä vuonna tapaus maan suuren kuntauudistuksen vuoksi. Kuntauudistus on eri versioin ajankohtainen kaikissa Pohjoismaissa. Merkittävät käytännön ratkaisut ovat Tanskassa vielä tekemättä, mutta selvää on jo nyt, että kuntien asema on voimakkaasti vahvistumassa. Kun vastuu kaikesta kansalaisten julkisesta palvelusta pääsääntöisesti siirtyy kunnille, kuntien oma sosiaalipoliittinen kokonaisajattelu tulee tärkeäksi. Tavoitteina yhteisöllisyys ja osallisuus Yhteinen kysymys yksilöllistymisen ja markkinoistumisen keskellä on, miten pystymme motivoimaan kuntalaisia entistä yhteisöllisempään elämäntapaan ja osallisuuteen. Konferenssin loppupaneeli pyrki löytämään vastausta myös kaikkia maita yhdistävään kasvavien tarpeiden ja rajallisten resurssien ristiriitaan, mutta vastausta ei saatu. Omassa tulevaisuusvisiossaan valtiosihteeri Leila Koistiainen asetti tavoitteeksi yhteisen eurooppalaisen ymmärryksen ja toimintastrategian sosiaali- ja terveyspalveluille. Paikallisessa kehittämistyössä yleiset linjaukset, tavoitteet ja keinot vaikuttavat kaikissa maissa samanlaisilta. Yhteisen eurooppalaisen tulevaisuuden luomiseksi sosiaalialan ammattilaisten pitää verkostoitua ja vertailla kokemuksiaan ja työkäytäntöjään erimaalaisten kollegoidensa kanssa. Siihen on mahdollisuus ensi kesäkuussa ESN:n seuraavassa konferenssissa Berliinissä. Silloin on teemana Mahdollisuudet kaikille: haaste sosiaali- ja terveyspalveluille moninaisessa Euroopassa. 20 Sosiaaliturva 15/06