Pohjois-Savon kulttuuriympäristö osa 2. Pohjois-Savon kulttuuriympäristöselvitys

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Pohjois-Savon kulttuuriympäristö osa 2. Pohjois-Savon kulttuuriympäristöselvitys"

Transkriptio

1 Pohjois-Savon kulttuuriympäristö osa 2. Pohjois-Savon kulttuuriympäristöselvitys

2 Juankoski 33

3 34

4 Juankosken kirkonkylä Juantehtaan vanha ruukinalue ja muut teollisuusyhdyskunnan rakenteet Juankosken vanha ruukinalue, valtakunnallisesti merkittävä luetteloinnissa v. 1993, valtakunnallisesti merkittävä luetteloinnissa v Juankoskella toimi Suomen ainoa Ruotsin vallan aikainen järvimalmimasuuni. Juantehdas on sekä vanhin että samalla parhaiten säilynyt järvimalmia hyödyntänyt yhtenäinen ruukkikokonaisuus. Ruukin omistajat vaihtuivat usein ja omistussuhteet olivat epämääräisiä. Ruukin kukoistuskausi alkoi luvulla parantuneiden kauppayhteyksien (Saimaan kanava v. 1856) takia. Tällöin ruukki oli venäläisen hovineuvoksetar Anastasia Ponomarevan omistuksessa. Vuonna 1904 tehtaan osti vapaaherra Anthon von Alftan, joka rakennutti ruukin yhteyteen puuhiomon ja höyrysahan. Ruukin toiminta jatkui luvulle. Teollista toimintaa entisten ruukkirakennusten tuntumassa jatkavat kartonkitehdas ja viiratehdas. Erityisesti 1800-luvun jälkipuoliskon ruukkitoimintaan liittyneet tehdasrakennukset ovat tärkeimmiltä osiltaan yhä jäljellä. Juantehtaan teollista kokonaisuutta täydentävät ruukinkartano, virkailija- ja työväenasunnot talousrakennuksineen sekä monet ruukkiyhteisön toimintaan liittyvät rakennukset. Työväenasunnot ovat ryhmittyneet lähinnä kahdelle alueelle, Pikonniemeen johtavan tien varteen ja Hussolanmäelle kartonkitehtaan pohjoispuolelle. Kosken länsirannan ruukinaikaiset teollisuusrakennuksiin kuuluu punatiiliset entiset valimo-, paja- ja verstasrakennukset sekä keskusraitin molemmin puolin kosken partaalle rakennetut puurakennukset. Aikoinaan teolliseen toimintaan olennaisesti kuuluneista vesivoimalaitteista on jäljellä kosken pato, mutta masuunin puhalluskoneitten ja pajojen kankivasaroitten voimanlähteet, vesirattaat ja turbiinit on purettu ja niihin veden johtaneet kanavat hävitetty tai täytetty jo vuosikymmeniä sitten. Vanha masuunin, pajan, konepajan ja puuverstaan muodostama rakennuskokonaisuus Vanha masuuni, nykyisin ruukin museona, Masuuni Brunou -nimellä v Nykyistä v rakennettua masuunia edelsi kaksi aikaisempaa masuunia, joista ensimmäinen oli toiminnassa jo v Takkirautaa valmistanut masuuni oli käytössä vuoteen Raudanvalmistuksen loputtua itse sulatusuuni purettiin, mutta masuunirakennus kunnostettiin varasto- ja verstaskäyttöön. Vuosina masuunirakennus kunnostettiin museo- ja kokoustiloiksi. Paja, nykyisin museotilaa v Kiinteästi masuunin kanssa yhteen rakennettu yksikerroksinen raastupa oli tila, jossa masuunista juoksutettu sula rautamalmi valettiin harkoiksi. Masuunin raudanvalmistuksen päätyttyä v raastupaa on käytetty tehtaan pajana. Konepajarakennus, nykyisin teatteritilana v Raastuvan jatkona sijaitseva tiilinen konepajarakennus rakennettiin paikalla sijainneen puisen pajarakennuksen tilalle aluksi kankirautapajaksi. Myöhemmin tila muutettiin konepajaksi. Puuverstas v Tiilirunkoinen rakennus on toiminut puuverstaana, jossa valmistettiin mm. valutöissä tarvitut mallit. Myöhemmin virranpuoleisiin huoneisiin on rakennettu sosiaalitiloja. Valssilaitos Walfred Brehmer v Rakennukset ja laitteet suunnitteli myös Högforsin vastaavat rakenteet suunnitellut Walfred Brehmer. Laitteisto oli pääosin valmistettu Högforsissa ja Taalintehtaalla. Rakennuksessa harkkorauta jalostettiin putlausmenetelmällä valssaus- ja takotöihin sopivaksi. Masuunin ja Valssilaitoksen välissä kulki aikanaan vesikanava, josta koneet saivat käyttövoimansa. Vuonna 1872 käyttövoimaksi muutettiin kaasu luvulla rakennusta on käytetty varastona ja tehtaan paloasemana, jolloin ovia on uusittu ja suurennettu. 35

5 Valimo, nykyisin liike- ja varastotilana v Ruukinpytinki, kahvilapytinki, käsityöneuvontaasema, rukoushuone v Alun perin tehtaan työntekijöiden asunnoiksi rakennettu pitkä yksikerroksinen hirsipintainen talo on 1980-luvulla muutettu mm kahvilaksi. Myöhemmin rakennus toiminut muiden julkisten palvelujen kuten käsityöneuvonta-aseman, matkailuneuvonnan ja rukoushuoneen tiloina. Postipytinki, nykyisin majoitustiloja v Kahvilapytingin kanssa samoihin aikoihin rakennettu työväen asuinrakennus. Rakennusta on jatkettu 1920-luvulla. Rakennus peruskorjattiin 1990-luvun lopulla viereisen hotellin majoitustiloiksi. Punatiilinen valimo on rakennettu v Myöhemmin rakennusta on levennetty ja pidennetty, kuitenkin alkuperäistä rakennustyyliä noudattaen. Levennys näkyy katonharjan epäkeskisyytenä. Valimotoiminnan loputtua rakennus toimi kartonkitehtaan kehysnaulaamona luvun lopulla rakennus peruskorjattiin liike- ja varastotiloiksi. Ruukinkartano, ruukinisännöitsijän pytinki puistoalueineen v Inventointitieto puuttuu Veturitalli v Kapearaiteisen rautatien veturitalli rakennettiin kylän keskustaan Tehtaan tavarankuljetuksessa käytetty rautatie on purettu. Veturi Pikku Pässi on nähtävyytenä masuuni Brunoun edessä. Konttori, nykyisin toimistokäytössä v Hirsirunkoinen, lautavuorattu v ruukin konttoriksi rakennettu talo toimii edelleen alkuperäisessä eli toimistokäytössä vaikkakin sisätiloiltaan ja 70 luvulla perusteellisesti muutettuna. Rakennusta on jatkettu 1910-luvulla. Makasiini, "Kissanlinna" v Rakennus on toiminut valimon valumallien varastona ja myöhemmin Strömsdal Oy:n konttorin varastona. Rakennus on siirretty nykyiselle paikalleen luvulta. Empiretyylinen rakennus sijaitsee Patruunanmäellä korkean rantapenkereen päällä. Pehtorin asunto v ja Virkailijan talo v Ruukinkartanon länsipuolella on kaksi 1800-luvun puolivälin jälkeen rakennettua virkailijataloa Taivaanpankko ja Alakyökki samanikäisine talousrakennuksineen. Entinen tehtaan kauppa, kunnanvirasto, nykyinen soittokunnan talo v Juankoskentien varrelle, keskeiselle paikalle tehtaan kaupaksi rakennettu talo on valmistunut v Myöhemmin taajaman keskeisellä paikalla sijaitsevaa taloa on käytetty mm kunnanvirastona ja soittokunnantalona. Rakennus peruskorjattiin 2000-luvun alussa. 36

6 Klubitalo 1800-luku Kosken itärannalla, kuuluvat alueeseen Juantehdas valtakunnallisesti merkittävä luetteloinnissa v Puuhiomo Kartonkitehdas Voimalaitos 1920-luku Vanha apteekinrakennus inventointi puuttuu Varasto on muihin maaseututaajamien säilyneisiin osuuskauppafunkiksen varastoihin verrattuna poikkeuksellisesti tiilirakenteinen. Julkisivut ovat säilyttäneet funktionalismin tyylipuhtaat piirteensä kuten tasakatoksi naamioidun pulpettikaton ja lastaussiltojen lippamaiset katokset. Juankosken seurantalo, ei kuulu valtakunnalliseen aluerajaukseen Pikonniemessä Hiiliuunit Vuori-insinööri L.M. Ottelin v , valtakunnallisesti merkittävä luetteloinnissa v Taajama-alueella Entinen Ruukinkirkko ja pappila kirkonrakentaja Henrik Heselius v Valintaperuste: R, H, mainittu tekstissä Juankosken vanha ruukinalue valtakunnallisesti merkittävä luetteloinnissa v Juankosken kirkon rakentaminen liittyy Juantehtaan historiaan. Tehdas osallistui 1860-luvulla sekä kirkon rakentamiseen että papin viran kustannuksiin. Tuolloin Juankoski kuului Nilsiän seurakuntaan itsenäisesti toimivana tehdasseurakuntana. Omaksi seurakunnaksi Juankoski erotettiin Muuruvedestä v. 1923, johon tämä oli liitetty Muuruveden itsenäistyessä 1900-luvun vaihteessa. Juankosken kirkko toimi aluksi sekä kouluna sekä kirkkona. Lisäksi rakennuksen päädyssä oli papin asunto vuoteen Tilat muutettiin v peruskorjauksessa kerho- ja kokoustilaksi. Koulukirkon salin vasemmalla puolella olleet pulpetit on myöhemmin poistettu. Uusi kirkko valmistui v Juantehtaan työväen osuuskauppa ja sen varasto SOK:n rakennusosasto v , ei kuulu valtakunnalliseen aluerajaukseen SOK:n rakennusosasto laati kaupoilleen tyyppipiirustukset 1930-luvulla. Juantehtaan työväen osuuskaupan kadunvarren liike- ja asuinkiinteistö valmistui v Rakennuksia laajennettiin v , jolloin tiloihin tuli mm. leipomo. Liikerakennusta korotettiin ja jatkettiin etelään päin matalammalla osalla. Tällöin myös rakennuksen alkuperäinen pulpettikatto muutettiin harjakatoksi. Kaksi suurta, tyypiltään ainutlaatuista tiilistä hiiliuunia Raudanvalmistuksessa tarvittiin runsaasti hiiltä, joita varten hiilenpolttouuneja rakennettiin ruukkien yhteyteen erityisesti 1800-luvun jälkipuoliskolla. Pikonniemen kärkeen rakennetuista kahdeksasta jäljellä olevat kaksi uunia ovat ainoat maassamme säilyneet ehjät esimerkit tästä hiiliuunityypistä. Museoviraston v suorittaman restauroinnin tavoitteena oli uuneihin ajan kuluessa syntyneiden vaurioiden korjaaminen. Toinen uuneista toimii näyttelytilana. Pikontien ja Laivarannantien ruukin ja sahan aikana rakennetut asuintalot Laivarannantien eri-ikäiset entiset työväenasunnot, kuuluu alueeseen Juantehdas valtakunnallisesti merkittävä luetteloinnissa Maakuntakaavaan tulee kaikki Laivarannantien pitkät työväenpytingit, vaikkakin rakennuksia on paljon muutettu. Ruukin ja sahan aikana rakennetut asuintalot. 37

7 Pikontien asuinrakennuksia, tulee maakuntakaavarajaukseen Tie jatkuu Pikontienä, jonka varrella on useita luvun vaihteen jälkeen rakennettuja puisia asuintaloja (inventoimatta). Puutavarayhtiön johtajan asunto Kuuluu alueeseen Juantehdas valtakunnallisesti merkittävä luetteloinnissa v. 2003) ei inventoitu, maakuntakaavaan ehdotettava aluerajaus merkitään laajempana kuin museoviraston uusi ehdotus Taajaman yksittäiset kohteet Juankosken tsasouna Toivo Paatela Valintaperuste: R, H Juankosken tsasouna (rukoushuone) rakennettiin talkoovoimin Juankosken itäpuolelle Ruislammille v. 1954, jolloin lähipitäjissä ei ollut vielä ortodoksirukoushuoneita tai -kirkkoja. Kirkkosalin pohjamuoto on kahdeksankulmio, johon on liitettyalttari ja eteistilat. Keskellä katonharjaa on kattoratsastaja kelloja varten. Rakennukseen tehtiin v talkoovoimin peruskorjaus kirkoksi muuttamisen yhteydessä. Tällöin sisälle asennettiin mäntypanelointi sekä uudistettiin kalusteita ja ikonostaasi. Pikontien länsipäässä, mäellä oleva, nikkarityylinen puutavarayhtiön johtajan asunto. Entinen seurantalo Pikontien- ja Pikonniementien risteyksessä olevat jugendaiheinen rakennus (entinen seuratalo) ja tätä vastapäätä. Juantehtaan koulu inventointi puuttuu Asuinrakennus Entistä seurataloa vastapäätä oleva asuintalo (entinen työväenasunto) piharakennuksineen. Kauppa, nykyisin asuinrakennus Pikontien entinen kauppa v l? Hussolanmäki Työväen asuinrakennuksia 38

8 Säyneinen Säyneisen kirkko ja kirkkoherran pappila Kirkko: Esko Suhonen v Kaj Michael 1939 Säyneisen seurakunta itsenäistyi Kaavin seurakunnasta v. 1921, jonka jälkeen Säyneisen kansakoulun länsisiipi palveli kirkkotilana, kunnes nykyinen kirkko rakennettiin v Kirkko edustaa 1940-luvun funktionalismin romanttista vaihetta, joka on kirkkorakentamisessa harvinainen Savossa. Poikkeuksellista oli myös seurakuntatalon toimintojen sijoittaminen kirkon yhteyteen. Nämä muodostavat rakennuksen länsisiiven. Säyneisen seurakunta liitettiin v Juankoskeen kuntaliitoksessa. Ensimmäiseksi Säyneisen pappilaksi seurakunta osti vanhan maalaistalon, jonka uusi pappila v korvasi. Uuteen rakennukseen tuli papin virkaasunto, kirkkoherranvirasto ja papin virkahuone. Suurin ulkopuolinen muutos on ollut tiilikaton korvaaminen tiilijäljitelmäpellillä. Säyneisen entinen kansakoulu Heikki Kettunen v Kirkkoa vastapäätä sijaitseva Säyneisen entinen kansakoulu on edustava esimerkki jugendkauden koulurakentamisesta. Rakennuksen julkisivuissa on säilynyt aikakauden kouluille tyypillinen runsas puuleikkauskoristelu ja vuorauksessa pysty- ja vaakalaudoituksen yhdistäminen. Myöhempien vuosikymmenien aikana monista tämän ajan kouluista on karsittu koristelaudoituksia. Saksala Paavo Kettunen v Säyneisen taajaman pohjoispuolella sijaitsevaan Saksalan vanhaan maatilan pihapiiriin kuuluu mm. päärakennus vuodelta 1861, tyypiltään ja iältään harvinainen navetta 1800-luvun puolivälistä, sekä kaksi aittarakennusta 1800-luvulta. Kulmittain päärakennusta on väentupa, josta tosin tupaosa on siirretty Muuruveden kotiseutumuseon päärakennukseksi. Tuvan kattohirsissä vuosiluvut 1800 ja 185?. Pihan tuntumassa maantien varrella on komeat riihi- ja latorakennukset. Aikoinaan maatila on ollut 800 ha:n suurtila. 39

9 Säyneisen ruukinpaikka/kissakosken mylly ympäristöineen Kirkko J. Stenbäck v Valtakunnallisesti merkittävä luetteloinnissa v Muuruveden kirkon suunnitteli 1900-luvun vaihteen tuotteliain kirkkoarkkitehti Josef Stenbäck, jonka 1900-luvun alun suunnitelmissa alkoi näkyä jugendinvaikutteita. Kivikirkkojen esikuvina olivat keskiaikaiset kivikirkot ja niiden koristeornamenttien aiheina kotimaiset kasvit ja eläimet. Juantehtaan patruuna Tigerstedt perusti 1830 masuunin Suuri-Säyneisestä Pieni Säyneiseen laskevan Ryöpänjoen yläjuoksulla Kissakoskelle. Ennen tätä alueen talonpojat olivat valmistaneet järvimalmista rautaa harkkohyteissä, joista kertovat vielä alueelta löytyneet yli 40 hytinpaikkaa. Masuunin tuotanto kesti 1858 asti, minkä jälkeen tuotanto keskitettiin Juantehtaalle. Muuruveden, Varpaisjärven ja Nilsiän kirkot kuuluvat Stenbäckin luonnonkivipintaisiin maaseutukirkkoihin, joissa Yhdysvalloista vaikutteita saanut luonnonkiven käyttö oli karkeaa ja primitiivisen ekspressiivistä ( Rubble-stone technique ). Maaseutukirkoissa sommittelu oli arkkitehdin kaupunkikirkkoihin verrattuna myös huomattavasti vapaampaa (Nikula/Suomen taide). Ruukin raunioiden kohdalle on myöhemmin rakennettu hirsirunkoinen vesimylly. Nykyisen Kissakosken myllyn paikalla olleesta vasarapajasta on jäljellä n. 25x10 m laaja kivijalka ja pengerrys. Myllyn pohjoispuolella olleesta ruukin padosta on muistona enää joitain hirsiä ja vasarapajalle johtaneen voimakanavan jäännökset. Vanha ruukinranta kokonaisuudessaan toimii nykyään viehättävänä Säyneisen kylän ranta- ja ulkoilualueena. Muuruvesi Muuruveden kirkonkylä Valintaperuste: valtakunnallisesti merkittävä luetteloinnissa v Muuruveden kirkko, Kustila ja hautausmaa Muuruveden kirkko, Kustila ja hautausmaa muodostavat sekä maisemallisesti, että rakennus- ja kulttuurihistoriallisesti mielenkiintoisen ja ehyen kokonaisuuden. Kirkon suunnitellut Josef Stenbäck on suunnitellut Kustilan navetan kun taas Kustilan päärakennuksen on piirtänyt rakennusmestari K.A. Honkavaara, joka on suunnitellut huomattavan määrän alueen suurtilojen päärakennuksia ja valvonut useiden Stenbäckin suunnittelemien kirkkojen rakentamisen. Tyylin muuntautuminen vapaampaan ja arkaaisempaan kansallisromantiikkaan alkoi näkyä Stenbäckin 1900-luvun alussa suunnittelemissa kirkoissa. Ensimmäisissä luonnoksissa (v. 1901) Muuruveden kirkko oli uusgoottilainen keskiaikaisine tiilikomerokoristeluineen. Lopullisissa piirustuksissa julkisivuja oli yksinkertaistettu poistamalla uusgotiikan piirteet. Talkootöinä pystytetyn kirkon rakennustöistä vastasi rakennusmestari K.A. Honkavaara. Kirkko peruskorjattiin v. 1962, jolloin mm. neljä rautakaminaa korvattiin sähkölämmityksellä. Samalla sisämaalaus uusittiin siten, että holvien koristemaalaukset peittyivät. Vuonna 1975 alkuperäinen kivilaattakate korvattiin kuparilevytyksellä. 40

10 Hautausmaa, ei inventointitietoja Toiselta pitkältä sivultaan viehättävästi peltomaiseman rajaamalle pitkänomaiselle hautausmaalle kuljetaan Kustilan pihapiirin vierestä. Hautausmaan porttina on suurehko puurakennus, jonka molemmat sivut palvelivat alun perin ruumisarkkujen säilytystiloina. Samantyyppinen, mutta pienempi porttirakennus sijaitsee Juankosken Vuotjärven kylän paikallishautausmaalla. Kustila Päärakennus K.A. Honkavaara n. v. 1900, laajennettu useaan kertaan, peruskorjaus ark. Anja Wahlberg v. 1985, navetta J. Stenbäck 1904., valtakunnallisesti merkittävä luetteloinnissa v Tila on ollut Zitting-suvun omistuksessa 1900-luvun alusta lähtien, mutta on tunnettu jo 1700-luvulla, jolloin paikalla on ollut suuri savupirtti. Talossa on asunut mm. valtiopäivämies O.P:Zitting, jonka ansiosta kirkonkylä sai maatalouskoulun ja meijerin. Zitting rakennutti tilan nykyisen päärakennuksen ja navetan. Vuosien muutostöissä taloa korotettiin toisella kerroksella, johon tuli kesähuoneita ja palvelusväen huoneet. Vuosina rakennetun navetan suunnitteli Muuruveden kirkon rakennusvaiheessa J. Stenbäck paikkakunnalla käydessään iltatöinään. Osin puurakenteisen ja osin lohkokivirakenteisen navetan seinämateriaalina on käytetty kirkon rakennuskiviä. Alatalo Päärakennus v. 1842?, korjauksia K.A. Honkavaara 1900-luvun alku, Anja Wahlberg v Valtakunnallisesti merkittävä luetteloinnissa v Alatalon, perimätiedon mukaan Muuruveden vanhimpana pidetyn asuintalon tarkkaa ikää ei tiedetä, mutta, tuvan kattohirressä näkyy vuosiluku Rakennus oli aiemmin suorassa kulmassa nykyiseen nähden. Isäntä Juho Zitting muutti talon uloslämpiäväksi ja siirrätti talon nykyiseen suuntaansa luvulla. Tällöin osa huoneista säilyi entisestä rakennuksesta. Zittigin aikana talon ruokasali toimi käräjätilana ja toinen eteinen Muuruveden ensimmäisenä postitoimistona. Neljältä sivulta rakennusten rajaavan pihan, v rakennetun navetan pohjakerros on samaan aikaan rakennetun kirkon rakennuskiveä. Kylältä pihaan johtavan Kaartotien pienet asuintalot täydentävät miljöötä (ei inventoitu). Seurantalo (Nuorisoseurantalo/Työväentalo) v Lomalautavuorattu hirsirunkoinen rakennus valmistui nuorisoseuran käyttöön v Rakennusta on laajennettu myöhemmin satulakattoisella, klassistisella salisiivellä. Vuosina rakennus oli suojeluskunnan käytössä, jonka jälkeen siirtyi Manttaalikunnan omistukseen. Myöhemmin talo on ollut urheiluseura Jyskeen käytössä (1992 inventoinnin aikana). Entinen kunnantalo Valtakunnallisesti merkittävä luetteloinnissa v Muonamiehen mökki. Sijainti on kilometrin päässä länteen tilakeskuksesta. 41

11 Nuorisoseurataloa vastapäätä sijaitseva nykyisin asuinkäytössä oleva rakennus on aiemmin ollut kunnantalon ja leipomona. Taitekattoisen lautavuoratun rakennuksen erityispiirteenä on kaksikerroksinen kuisti. Laivaranta Valtakunnallisesti merkittävä luetteloinnissa v Rannassa on vielä rantamakasiini, joka oli alun perin rakennettu entisen osuuskaupan varastoksi. Rakennus toimi rannassa sijainneen, nykyisin asuinrakennuksena olevan kaupan varastona vuoteen Ortodoksinen rukoushuone Insinööri Leo Honkala v Valtakunnallisesti merkittävä luetteloinnissa v Heikkilän, Putaansaaren ja maatalousoppilaitoksen kulttuurimaisema Heikkilä (ent. Koski) nykyinen nimi Noussionmäki K.A. Honkavaara 1924 Tilan aiempi päärakennus sijaitsi lähempänä rantaa. Rakennuksen oletetaan palvelleen myös kievarina, koska rannassa oli laivalaituri. Vanha päärakennus siirrettiin myöhemmin Västinnemen nuorisoseurataloksi. Heikkilä kuuluu Juankosken ja lähikuntien maatiloihin, joihin in 1900-luvun ensivuosikymmeninä rakennettu komeita, jopa kartanotyyppisiä päärakennuksia. Monet näistä suunnitteli K.A. Honkavaara. Heikkilän tilan vuonna 1924 valmistunut päärakennuksen malli on harvinainen: kattomuotona päädyistään aumattu säterikatto. Rukoushuone on vihitty käyttöön v Entinen pappila K.A. Hall (myöhemmin K.A. Honkavaara) v Valtakunnallisesti merkittävä luetteloinnissa v Muuruvedelle rakennettiin pappila- ja kirkkorakennukset seurakunnan itsenäistyttyä omaksi seurakunnaksi Nilsiästä. Rakennuksen ulkohahmo oli alun perin hyvin koristeellisin puuleikkauksin verhoiltu, mikä näkyy K.A. Hallin v signeeraamissa piirustuksissa. Suunnitelmassa näkyi selvästi aikakauden huviloissa suosittu sveitsiläistyyli, joiden tyypillisiä piirteitä oli mm rakennuksen pohjakaavan vinkkelimuoto ja koristeelliset kuistit. Erityisenä muotiaiheena näyttää tuolloin olleen L-muotoisen pohjakaavan sisäkulmaan vinottain rakennetut monimuotoiset kuistirakennelmat, joiden leviämiseen lienee vaikuttanut arkkitehti Josef Stenbäckin Suomen teollisuuslehdessä esittelemät huvilapiirustukset. Uudelta Muuruveden sillalta nähtynä tilakeskus talousrakennuksineen muodostaa komean maiseman peltojen ja avoimien rantanäkymien kehystämänä. Lossinvartijan mökki ja piharakennukset Myöhemmissä muutoksissa Muuruveden pappilan verhouksen detaljeja on paljon karsittu ja kuisteja muutettu. Myös sisätiloja on muutettu, v purettiin kaikki 11 uunia. Pappilaan johtaa kirkonmäeltä yhdystie, jota rajaa komea koivukuja. Pihapiiriin kuuluneet palvelusväentupa, aitat ja pitkä talli- ja liiterirakennus sekä hieman kauempana sijainneet navetta ja riihi ovat kaikki purettu. Nykyisin pappila on yksityisomistuksessa Ennen Muuruveden sillan valmistumista v maantie Västiniemeen kulki Heikkilän pihan kautta rantaan, josta edelleen kuljettiin lossikyydillä vanhainkodin rantaan. Rantaan johtaneen vanhan tien 42

12 paikan osoittaa vielä peltomaisemassa kaunisti näkyvä koivukuja. Lossinhoitajaa varten valtio rakensi rantaan mökin ulkorakennuksineen arviolta luvulla. Maatalous- ja puutarhasoppilaitos Martti Pasanen v Paikalla sijaitsi aiemmin Kauniskankaan tila joka ostettiin v perustetun maamieskoulun käyttöön. Koulu toimi ensin matalassa hirsirakennuksessa ennen v valmistunutta, kolmikerroksista, tiilirunkoista uusklassistista päärakennusta. Suorassa kulmassa päärakennuksen toisella sivulla sijaitsee alun perin kuusihuoneiseksi työväenasunnoksi v rakennettu, ajalle tyypillinen rimalaudoitettu hirsirakennus avokuisteineen ja balusteripylväineen. Kunnalliskotiin rakennettiin omaa maataloustuotteiden käyttöä ja myyntiä varten tarpeelliset talousrakennukset, joista pihassa on säilynyt v rakennettu tiilirunkoinen karjarakennus. Putaansaaren uittokämppä Valintaperuste: H,M Putaansaaren eteläreunassa sijaitsee Putaan kämppä edustaa seudun historiaan liittyvää uittorakennusperinnettä luvun alusta lähtien 1950-luvulle asti uitto oli seudulla merkittävä sivu- ja pääelinkeino. Karhovedellä oli laaja puun käsittelyalue, jossa kesäisin työskenteli eri yhtiöiden palveluksessa lähes kaksi sataa työmiestä. Puita tuotiin uittamalla tai hevosilla hyvinkin laajalta alueelta Karhonvedelle, josta ne edelleen uitettiin Kuopioon. Jokaisella uittoyhtiöllä oli alueella oma alueensa, jossa ne puiden lajittelun jälkeen hoiti niiden niputuksen, kuorinnan ja lastauksen. Yhtiöt rakensivat kämppiä lähinnä työnjohtoa ja kiertäviä työntekijöitä varten joko paikallisten tai yhtiön omien kirvesmiesten avulla. Lähistölle rakennettiin sauna ja muut tarpeelliset rakennukset. Talvisin kämppiä saattoivat käyttää savottalaiset. Pohjakaavaltaan yksinkertaisessa kämpässä oli yleensä, kuten Putaan kämpässä, tupa työmiesten ruokailua ja yöpymistä varten ja rakennuksen toisessa päädyssä keittiö sekä johtajan huone. Vuodesta 1920 tilalla toimi myös kotitalouskoulu. Nykyisin tila toimii puutarhaoppilaitoksena. Eri aikakusina rakennetut asialliset maatilarakennukset muodostavat yhdessä hoidettujen viljelymaisemien kanssa miellyttävän ja elinvoimaisen maisemakuvan. Entinen vanhainkoti K.A. Honkavaara, suunnitelmat v kunnalliskodiksi. Muuruveden kunta perusti Putaansaareen kunnalliskodin v ja rakensi samana vuonna kaksikerroksisen, 18 huoneen päärakennuksen, jonka piirsi paikkakunnalle monia rakennuksia suunnitellut rakennusmestari K.A. Honkavaara. Kohteesta on säilynyt alkuperäiset laveeratut piirustukset. Näissä kellertävällä sävyllä ja runsain listoituksin verhoiltu myöhäisjugendia edustava rakennus oli nimetty Muuruveden köyhäintaloksi. Haja-asutusalueet Västinniemen ala-aste Arkkitehti Toivo Salervo v Valintaperuste: R Västinniemen ensimmäinen kansakoulurakennus paloi v Tämän jälkeen koulunkäyntiä jatkettiin Västinniemen nuorisoseurantalossa kunnes uusi koulurakennus valmistui. Tyyppipiirustuksilla toteutettu rakennus on aikakaudelle tyypillinen, klassishenkinen rimalaudoitettu korkeaharjainen koulutalo. Tilakeskuksia Västinniemen ja Riistaveden välille Västinniemen ja Riistaveden välille sijoittuvien suurtilojen on esitetty valtakunnallisesti merkittäväksi kulttuurihistorialliseksi kokonaisuudeksi (esitys Kuopion museo v. 1994). Juankosken alueella tiloja: Lautala, Kosken Heikkilä, Narila, Kallinsaari. 43

13 Narila 1870-luku, laajennuksen v suunnitellut mahdollisesti K.A. Honkavaara. Pelonniemen koulu Kunnan rakennusmestari K.A. Honkavaara Valtakunnallisesti merkittävä luetteloinnissa v Vuonna 1721 perustettu tila ollut pitäjän suurimpia ja pihapiiri on kokonaisuutena pitäjän vanhimpia. Päärakennuksen vanhimmat osat ovat 1800-luvulta. Alun perin yksikerroksista, vanhimmilta osin luultavasti 1870 luvulla peräisin olevaa rakennusta on jatkettu suurella tuvalla ja korotettu v Laajennuksen suunnittelijana on mahdollisesti ollut K.A. Honkavaara. Päärakennusta vastapäätä on osin luonnonkivinen navettarakennus, jonka vanhimmat osat luvulta. Lautala K.A.Honkavaara v Vuonna 1565 perustettu Lautalan maatila sijaitsee Västinniemen Jokiniemessä maisemallisesti komealla paikalla. Alkuperäisestä kantatilasta on lohkottu mm Muuruveden kirkon tuntumassa oleva Kosken- Heikkilä. L-muotoon rakennettu taitekattoinen päärakennus on vuodelta 1917 ja harkko- ja luonnonkivinen navetta vuodelta Aiemmasta päärakennuksesta siirrettiin osa v maito- ja meijerihuoneeksi, jonka jatkoksi rakennettiin kuusi huonetta käsittävä aitta. Höyrylaivaliikenteen aikana ( luku) laiva kävi tilan niemessä olevalla laiturilla pari kertaa viikossa. Nilsiä-Juankoski tien varressa sijaitsee tyypillinen korkeaullakkoinen, puurakenteinen kansakoulu, joka on detaljeiltaan säilyttänyt hyvin rakennusaikansa klassistiset piirteet kuten avokuistit ristikkokaiteineen, rimalaudoitetun julkisivut ja ikkunat tasajakoisine puitteineen. Sisätiloja on jonkin verran muutettu mm rakentamalla saniteettitilat. Koulu lakkautettiin v. 1992, minkä jälkeen kyläyhdistys on huolehtinut rakennuksesta. Viitaniemen ala-aste Urakoinut Heikki Kettunen v , siirretty nykyiselle paikalle v. 1936, suunnittelijana mahdollisesti Eino Sorri. Kallinsaari Teksti puuttuu Puukkomäen koulu, (ei inventointia) Viitaniemen kylätien varrella sijaitseva aumakattoinen, yksikerroksinen koulu on siirretty nykyiselle paikalleen v luultavasti Eino Sorrin suunnitelmien mukaan. Alkuperäisen koulurakennuksen oli urakoinut luultavasti Heikki Kettunen, joka oli myös mukana Säyneisen kansakoulun rakennusurakassa. 44

14 Rakennus on hirsirunkoinen ja vuorattu keltaisella vaakapaneloinnilla, aumatun katon pitkillä räystäillä on klassismin suosimat lunetti-ikkunat. Pihaan kuuluu 1930-luvulla rakennettu kauniisti talon tyyliin sopiva ulkorakennus. Koulu on lakkautettu v Vuotjärven Selkälänniemen kulttuurimaisema Valintaperuste: M Alueen erityspiirteenä on alueen keskivaiheilla (perustettu 1930-luvulla?) hautausmaa, jonka portti muistuttaa tyypiltään Muuruveden hautausmaan porttia. Pisa kts. Nilsiän kohdalta kuvaus Pohjoisosaltaan aluerajaus ulottuu Nilsiän puolelle maisema-aluetta halkova kylätie: kulkee aluksi Nilsiästä alkavan harjun päällä, joka eteläpäässään työntyy pitkään Vuotjärven niemeen, maisemapiirteiden samalla loiventuessa. Tie tarjoaa vaihtelevia ja mielenkiintoisia näkymiä vastarantojen maisemiin, yli järveen laskevien peltojen. Paikoin tie kulkee hyvin kapeiden kannasten yli. Rakennuskanta muodostuu pääasiallisesti maatilarakentamisesta, joka on maakunnalle tyypillistä: toimivilla maatiloilla monenikäiset tuotantorakennukset kertovat maatalouden nopeasta kehityksestä ja reippaasti uudistetut tai uudet asuinrakennukset rakennusmuotien seuraamisesta. Vaikka vanhempaa rakennuskantaa alueella näyttää säilyneen suhteellisen vähän, on alue hieno esimerkki rakentamisen sijoittamisesta maisemakuvaan sitä harmonisesti jäsentäen. 45

Juankosken rakennuskulttuurin inventointi 2011

Juankosken rakennuskulttuurin inventointi 2011 Juankosken rakennuskulttuurin inventointi 2011 Joulukuu 2011 Juha Rajahalme, rakennusarkkitehti AMK RakennusArkki RA Juankosken rakennuskulttuurin inventointi 2011 Inventoinnin tausta Juankosken keskustaajamassa

Lisätiedot

Varkauden rakennettu kulttuuriperintö

Varkauden rakennettu kulttuuriperintö Varkauden rakennettu kulttuuriperintö 2005/2007 inventoinnit Kangaslammin kirkonkylä Inventointinumero: Manttu 261 Kohteen nimi: Maatila Lumpeela 262 Maatila Kivenlahti 263 Pappila 264 pajaharju, museo

Lisätiedot

Juankosken Ruukki - Tarina alkaa vuodesta 1746. Juankosken ruukkialueen toimitilat

Juankosken Ruukki - Tarina alkaa vuodesta 1746. Juankosken ruukkialueen toimitilat Juankosken ruukkialueen toimitilat Juankoski 20.1.2016 1 Ruukkialueen historiaa Juankosken teollinen historia alkaa vuodesta 1746, jolloin saatiin lupa perustaa rautaruukki Kuopion pitäjään Juckais-joen

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN RÄISÄLÄN JA SUOMUN RAKENNETTU KULTTUURIYMPÄRISTÖ

KEMIJÄRVEN RÄISÄLÄN JA SUOMUN RAKENNETTU KULTTUURIYMPÄRISTÖ KEMIJÄRVEN RÄISÄLÄN JA SUOMUN RAKENNETTU KULTTUURIYMPÄRISTÖ TMI LAURI PUTKONEN 25.11.2009 1 Kannen kuvat: Ylhäällä Suomutunturin kotaravintola ja Suomulinnan seuratalo, keskellä Ala-Kumpulan vanhan ulkorakennuksen

Lisätiedot

kesämökki X X X 2X X X 7 nuorempia 4 1950-l 1+1 Jälleenrakennusajan omakotitalo X X 2 Käyttämätön 5 X X X X X X 6 lopussa torppa) ja liiveri

kesämökki X X X 2X X X 7 nuorempia 4 1950-l 1+1 Jälleenrakennusajan omakotitalo X X 2 Käyttämätön 5 X X X X X X 6 lopussa torppa) ja liiveri 1 VALTAALAN, ORISMALAN JA NAPUENKYLÄN VANHAN RAKENNUSKANNAN ARVOTUSLUONNOS v. 2002 RAKENNUSKANNAN ARVOTUS/ KAJ HÖGLUND, POHJANMAAN MUSEO JA TIINA LEHTISAARI, INVENTOIJA 29.05.2007 määrä 1 1953 1+1 Jälleenrakennusajan

Lisätiedot

TERVEISIÄ TARVAALASTA

TERVEISIÄ TARVAALASTA TERVEISIÄ TARVAALASTA TIESITKÖ, ETTÄ TARVAALA ON MAAKUNNALLISESTI ARVOKASTA MAISEMA- ALUETTA. TARVAALASSA ON MYÖS VALTAKUNNALLISESTI ARVOKASTA RAKENNUSPERINNETTÄ. NO NIIN, ASIAAN! eli hieman taustaa Sotilasvirkata-losta

Lisätiedot

Juankoski kehittämiskeskustelu

Juankoski kehittämiskeskustelu Puuhiomo ja kartonkitehdas 1900-luv.alku Juankoski kehittämiskeskustelu 14.4.2017 Kulttuuriympäristöt: MRL Kulttuuriympäristöstrategia Juankoski yleistä Hyppyrimäen alue 1 Rautaruukki alkaen 1746 MRL 12

Lisätiedot

koivuranta-895-472-0007-0003 1/13

koivuranta-895-472-0007-0003 1/13 koivuranta-895-472-0007-0003 1/13 Uusikaupunki (895) Vohdensaari (472) Koivuranta 895-472-0007-0003 1 001 Talonpoikaistalo 002 Navetta 003 Sauna 004 Vaja Osoite: Postinumero: Postitoimipaikka: Historia

Lisätiedot

Turtosen alueen säilynyt rakennuskanta

Turtosen alueen säilynyt rakennuskanta Liite raporttiin Turtosen tilan inventointi Turtosen alueen säilynyt rakennuskanta Turtosen pihapiirissä on tällä hetkellä viisi rakennusta - päärakennus - aittarakennus - entinen sikala - kalustovaja

Lisätiedot

LIITE 1 RAKENNUSINVENTOINTIKOHTEET

LIITE 1 RAKENNUSINVENTOINTIKOHTEET LIITE 1 RAKENNUSINVENTOINTIKOHTEET Page 1 of 2 kohderaportti Pohjois-Pohjanmaan liitto Hailuodon rakennusinventointi HAILUOTO KIRKONKYLÄ RUONALA Ruonalan porakivinavetta on komealla paikalla Rantatien

Lisätiedot

Keitele, Pielavesi, Tervo ja Vesanto, kehittämiskeskustelu Kulttuuriympäristön kehittäminen

Keitele, Pielavesi, Tervo ja Vesanto, kehittämiskeskustelu Kulttuuriympäristön kehittäminen Keitele, Pielavesi, Tervo ja Vesanto, kehittämiskeskustelu 8.11.2016 Kulttuuriympäristön kehittäminen Kulttuuriympäristöt Tervo Vesanto - Tervo, Osuusliike Savo, v. 1923 1 Asukasluku 1603, 30.9.2016 tilastokeskuksen

Lisätiedot

LIITE 7 KORPELA RANTA-ASEMAKAAVA RAKENNUS-, KULTTUURIHISTORIA- JA MAISEMATAR- KASTELU VALOKUVAT 1-22

LIITE 7 KORPELA RANTA-ASEMAKAAVA RAKENNUS-, KULTTUURIHISTORIA- JA MAISEMATAR- KASTELU VALOKUVAT 1-22 LIITE 7 KORPELA RANTA-ASEMAKAAVA RAKENNUS-, KULTTUURIHISTORIA- JA MAISEMATAR- KASTELU VALOKUVAT 1-22 Rakennukset, kulttuurihistoria Korpelan tilan entisessä talouskeskuksessa sijaitsevat asuinrakennus,

Lisätiedot

Tykköön kylän ympäristökatselmus. Jämijärvi

Tykköön kylän ympäristökatselmus. Jämijärvi Tykköön kylän ympäristökatselmus Jämijärvi 6.2.2014 Kankaanpään kaupunki Ympäristökeskus Tykköön kylän ympäristökatselmus Katselmus suoritettiin 6.2.2014. Kartasta yksi nähdään tuulivoimapuiston sijoittuminen

Lisätiedot

KUORTANEENJÄRVEN POHJOISOSAN OYK- RAKENNUSKULTTUURIKOHTEIDEN ARVOLUOKITUS - ARVOLUOKITUSNEUVOTTELU

KUORTANEENJÄRVEN POHJOISOSAN OYK- RAKENNUSKULTTUURIKOHTEIDEN ARVOLUOKITUS - ARVOLUOKITUSNEUVOTTELU LIITE 6-1 (6) LUKUMÄÄRÄT YHTEENSÄ 46 24 4 Keski-Seppälä 300-401-43-69 1890/RHR. Keski-Seppälän tilan asuinrakennus on perinteistä kaksifooninkista tyyppiä. rakennusentointi 2016-17, Seppälän asutus) Se

Lisätiedot

LIITE 5 VIKARHOLMENIN ASEMAKAAVAN LAAJENNUKSEN VANHAN HUVILARAKENNUSKANNAN RAKENNUSINVENTOINTI

LIITE 5 VIKARHOLMENIN ASEMAKAAVAN LAAJENNUKSEN VANHAN HUVILARAKENNUSKANNAN RAKENNUSINVENTOINTI LIITE 5 VIKARHOLMENIN ASEMAKAAVAN LAAJENNUKSEN VANHAN HUVILARAKENNUSKANNAN RAKENNUSINVENTOINTI RANTATIE 68 (RNr 7:116) Hirsirunkoinen kesämökki on rakennettu 1930-luvun lopulla, todennäköisesti vuonna

Lisätiedot

PIRTTIKOSKEN RANTAOSAYLEISKAAVA

PIRTTIKOSKEN RANTAOSAYLEISKAAVA PIRTTIKOSKEN RANTAOSAYLEISKAAVA PAIKALLISESTI ARVOKKAIDEN RAKENNUSKOHTEIDEN TARKISTUSINVENTOINTI 2018 Arvoluokitus Suositusten värikoodit R = rakennushistoriallinen = Suositellaan suojeltavan kaavassa

Lisätiedot

p/1 (29) PETÄJÄ Petäjän asuinrakennus pihapiireineen luvulta. Pihapiirissä useita, osin huonokuntoisia rakennuksia.

p/1 (29) PETÄJÄ Petäjän asuinrakennus pihapiireineen luvulta. Pihapiirissä useita, osin huonokuntoisia rakennuksia. PAIKALLISESTI ARVOKKAAT RAKENNUSKULTTUURIKOHTEET Liite 8 Numerointi osayleiskaavan mukainen, suluissa inventointinumero (Lapin kulttuuriympäristöt tutuiksi hankkeen inventointitulokset, Lapin ympäristökeskus,

Lisätiedot

SELVITYS RANTALAN PAPPILAN ALUEEN MAANKÄYTÖN EDELLYTYKSISTÄ

SELVITYS RANTALAN PAPPILAN ALUEEN MAANKÄYTÖN EDELLYTYKSISTÄ RANTALAN PAPPILAN ALUE SELVITYS RANTALAN PAPPILAN ALUEEN MAANKÄYTÖN EDELLYTYKSISTÄ 1 1. Kaavatilanne 1.1 Maakuntakaava Pohjois-Savon maakuntakaava 2030 on vahvistettu YM:ssä 7.12.2011. Terveyskampuksen

Lisätiedot

RAUMAN SATAMAN LAAJENNUSALUEEN RAKENNUSINVENTOINTI Hanna Partanen syyskuu 2008 Maanpään asemakaava-alueen kohdelistaus

RAUMAN SATAMAN LAAJENNUSALUEEN RAKENNUSINVENTOINTI Hanna Partanen syyskuu 2008 Maanpään asemakaava-alueen kohdelistaus RAUMAN SATAMAN LAAJENNUSALUEEN RAKENNUSINVENTOINTI Hanna Partanen syyskuu 2008 Maanpään asemakaava-alueen kohdelistaus 11. Kesäranta 684-403-1-50 1 Tila on perustettu 1940-luvun puolivälissä kesänviettopaikaksi.

Lisätiedot

ARVOJEN TIIVISTELMÄ. Hiedanranta - kulttuurihistoriallisten aikakausien kerrostumat HIEDANRANNAN IDEAKILPAILU 2016

ARVOJEN TIIVISTELMÄ. Hiedanranta - kulttuurihistoriallisten aikakausien kerrostumat HIEDANRANNAN IDEAKILPAILU 2016 HIEDANRANNAN IDEAKILPAILU 2016 Hiedanranta - kulttuurihistoriallisten aikakausien kerrostumat ARVOJEN TIIVISTELMÄ Tampereen kaupunki, kaupunkiympäristön kehittäminen, 15.4.2016 Hiedanranta - keskeisimmät

Lisätiedot

Paltamon kunta Oulujärven rantayleiskaava 22.4.2008. Suojeltavat rakennukset ja pihapiirit

Paltamon kunta Oulujärven rantayleiskaava 22.4.2008. Suojeltavat rakennukset ja pihapiirit Paltamon kunta Oulujärven rantayleiskaava.4.008 Suojeltavat rakennukset ja pihapiirit Suojeltaviksi rakennuksiksi tai pihapiireiksi (sr) on kaavassa merkitty seuraavat rakennustaiteellisesti, kulttuurihistoriallisesti

Lisätiedot

Varkauden rakennettu kulttuuriperintö

Varkauden rakennettu kulttuuriperintö Varkauden rakennettu kulttuuriperintö 1996/2005 inventoinnit Kopolanvirran ympäristö Kohteen nimi: Inventointinumero: Kinkamon lomamaja 39 Riiala 40 Kopolanniemi 153 Kopolanniemen kartano 154 Alakinnari

Lisätiedot

Pyhännän kirkonkylän yleiskaavan kulttuuriympäristöselvitys

Pyhännän kirkonkylän yleiskaavan kulttuuriympäristöselvitys 30.10.2017 Pyhännän kirkonkylän yleiskaavan kulttuuriympäristöselvitys Kulttuuriympäristöselvitys on laadittu yleiskaavatasoisena selvityksenä alueen paikallisesti arvokkaiden rakennuskohteiden ja kulttuuriympäristöjen

Lisätiedot

1(36) SUOMEN RAKENNUSKULTTUURIN YLEISLUETTELO MUSEOVIRASTO. 1. Lääni Länsi-Suomen lääni 3. Kohde ALUE 1A 2. Kunta Kokkola

1(36) SUOMEN RAKENNUSKULTTUURIN YLEISLUETTELO MUSEOVIRASTO. 1. Lääni Länsi-Suomen lääni 3. Kohde ALUE 1A 2. Kunta Kokkola SUOMEN RAKENNUSKULTTUURIN YLEISLUETTELO MUSEOVIRASTO KOHDEINVENTOINTILOMAKE 1. Lääni Länsi-Suomen lääni 3. Kohde ALUE 1A 2. Kunta Kokkola RAKENNUS 7 (s) 4. Kylä/rekisterinumero 5. Kaup.osa/kortteli/talo

Lisätiedot

OSUUSLIIKE SALLAN KESKUSTOIMIPAIKAN KIINTEISTÖ

OSUUSLIIKE SALLAN KESKUSTOIMIPAIKAN KIINTEISTÖ OSUUSLIIKE SALLAN KESKUSTOIMIPAIKAN KIINTEISTÖ Rakennushistoriaselvitys 10.10.2013 Arkkitehtitoimisto Pia Krogius Sisällys 1. JOHDANTO 4 Kohde 4 Tehtävä 4 Perustiedot 6 2. TAUSTAA 7 Osuusliike Salla 7

Lisätiedot

2. Kohde RANTALAN PAPPILA JA MAASEURAKUNNAN VIRASTO- JA ASUINTALO. 5. Kohdetyyppi

2. Kohde RANTALAN PAPPILA JA MAASEURAKUNNAN VIRASTO- JA ASUINTALO. 5. Kohdetyyppi SUOMEN RAKENNUSKULTTUURIN YLEISLUETTELO MUSEOVIRASTO KOHDEINVENTOINTILOMAKE 1. Kunta Iisalmi 2. Kohde RANTALAN PAPPILA JA MAASEURAKUNNAN VIRASTO- JA ASUINTALO 3. Numero 204 4. Kiinteistötunnus 140-407-18-339

Lisätiedot

https://www.kulttuuriymparisto.fi/netsovellus/sa/sa_kohde_tiedoteraportti.aspx?kohde_id=206442 Page 1 of 3 Rauman Lyseo, 684-2-203-1 Kuvausaika: 26.3.2013 Kuvausaika: 26.3.2013 Kuvausaika: 26.3.2013 https://www.kulttuuriymparisto.fi/netsovellus/sa/sa_kohde_tiedoteraportti.aspx?kohde_id=206442

Lisätiedot

Länsi-Suomen ympäristökeskus Teuvan keskustan ja kauppilan OYK-inventointi

Länsi-Suomen ympäristökeskus Teuvan keskustan ja kauppilan OYK-inventointi Kohderaportti Länsi-Suomen ympäristökeskus n keskustan ja kauppilan OYK-inventointi Säntintien varrella koivukuja Pihapiirin ulkopuolella sijaitsee riihikartano karjarakennus maakellari hirsirunkoinen

Lisätiedot

Kaupungin tilat Kauklahden alueella Tilannekatsaus. Kauklahti-Foorumi 30.1.2014 Carl Slätis Tilakeskus-liikelaitos

Kaupungin tilat Kauklahden alueella Tilannekatsaus. Kauklahti-Foorumi 30.1.2014 Carl Slätis Tilakeskus-liikelaitos Kaupungin tilat Kauklahden alueella Tilannekatsaus Kauklahti-Foorumi 30.1.2014 Carl Slätis Tilakeskus-liikelaitos Asialista 30.1.2014 Kohteiden esittelyjä Keskustelua 2 Koulut Hansakallion koulu Vanttilan

Lisätiedot

2/9 3/9 4/9 5/9 6/9 7/9 8/9 9/9 LIITE 1 Seuraavat tiedot ovat suoria lainauksia Länsi-Pakkalan yleissuunnitelmasta 17.10.2012, jonka ovat laatineet Serum arkkitehdit Oy, Arkkitehtitoimisto Kristina Karlsson

Lisätiedot

Pohjois-Savon kulttuuriympäristö osa 2. Pohjois-Savon kulttuuriympäristöselvitys

Pohjois-Savon kulttuuriympäristö osa 2. Pohjois-Savon kulttuuriympäristöselvitys Pohjois-Savon kulttuuriympäristö osa 2. Pohjois-Savon kulttuuriympäristöselvitys Keitele 51 52 Keiteleen kirkonkylä Valintaperuste: R, H, M Valtakunnallisesti merkittävä alue v. 1993 luetteloinnissa Kirkko

Lisätiedot

RAKENNUS 4 (sr) 4. Kylä/rekisterinumero 5. Kaup.osa/kortteli/talo 6.

RAKENNUS 4 (sr) 4. Kylä/rekisterinumero 5. Kaup.osa/kortteli/talo 6. SUOMEN RAKENNUSKULTTUURIN YLEISLUETTELO MUSEOVIRASTO KOHDEINVENTOINTILOMAKE 1. Lääni Länsi-Suomen lääni 3. Kohde ALUE 4E 2. Kunta Kokkola RAKENNUS 4 (sr) 4. Kylä/rekisterinumero 5. Kaup.osa/kortteli/talo

Lisätiedot

HALSUANJÄRVEN OSAYLEISKAAVA

HALSUANJÄRVEN OSAYLEISKAAVA LIITE 2 HALSUANJÄRVEN OSAYLEISKAAVA 20.2.2019 Osayleiskaavan alueella ei ole valtakunnallisesti tai maakunnallisesti merkittäviä rakennetun kulttuuriympäristön alueita tai yksittäisiä rakennuksia. Osayleiskaava-alueen

Lisätiedot

VARJAKKA hanke VARJAKKA 2020 HANKE VARJAKAN ALUE INFOA

VARJAKKA hanke VARJAKKA 2020 HANKE VARJAKAN ALUE INFOA 2020 -hanke VARJAKKA 2020 HANKE VARJAKAN ALUE INFOA 27.5.2009 VARJAKKA - ALUERAJAUS Aluerajaus: Varjakan saari, Varjakan mantere ja Akion saari Alueen pinta-ala noin 200 ha (Varjakka + Pyydyskari 100 ha,

Lisätiedot

Levin ympäristön matkailumaiseman ja maankäytön kehittäminen 80 Raporttisarja osa 4, OSAYLEISKAAVA Suunnittelukeskus Oy

Levin ympäristön matkailumaiseman ja maankäytön kehittäminen 80 Raporttisarja osa 4, OSAYLEISKAAVA Suunnittelukeskus Oy Kittilän kunta Levin ympäristön matkailumaiseman ja maankäytön kehittäminen 80 Suunnittelukeskus Oy 25.2.2008 SR-7 3418282, 7538753 Hanhivaara 4:17 1930-l Alkuperäinen, pieteetillä entisöity päärakennus

Lisätiedot

Lausuntopyyntö asemakaavoituksen edellytyksistä korttelissa 8093

Lausuntopyyntö asemakaavoituksen edellytyksistä korttelissa 8093 YMPÄRISTÖPALVELUT Kaavoitus Lausuntopyyntö 7.11.2016 Pohjois-Pohjanmaan museo Pohjois-Pohjanmaan liitto Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Lausuntopyyntö asemakaavoituksen edellytyksistä korttelissa 8093 Kempeleen

Lisätiedot

Miljöö, rakennettu ympäristö sekä vanha rakennuskanta ja rakennetun ympäristön suojelukohteet

Miljöö, rakennettu ympäristö sekä vanha rakennuskanta ja rakennetun ympäristön suojelukohteet 1 Virttaan asemakaava Liite 2 Kyläalueen kuvaus Miljöö, rakennettu ympäristö sekä vanha rakennuskanta ja rakennetun ympäristön suojelukohteet Sr- ja/tai /s-merkityt kohteet ovat luokitukseltaan paikallisesti

Lisätiedot

LIITE 6 SUODENNIEMEN KORTTELIEN 100 JA 101 OSAN ASEMAKAAVANMUUTOS. Karttaliite, kulttuuriympäristö Sastamalan kaupunki 24.3.2015

LIITE 6 SUODENNIEMEN KORTTELIEN 100 JA 101 OSAN ASEMAKAAVANMUUTOS. Karttaliite, kulttuuriympäristö Sastamalan kaupunki 24.3.2015 SUODENNIEMEN KORTTELIEN 100 JA 101 OSAN ASEMAKAAVANMUUTOS LIITE 6 Karttaliite, kulttuuriympäristö Sastamalan kaupunki 24.3.2015 1. Maakunnallisesti arvokas kulttuurimaisema Suunnittelualue ja sitä Laviantien

Lisätiedot

1(54) SUOMEN RAKENNUSKULTTUURIN YLEISLUETTELO MUSEOVIRASTO. 1. Lääni Länsi-Suomen lääni 3. Kohde ALUE 5A 2. Kunta Kokkola

1(54) SUOMEN RAKENNUSKULTTUURIN YLEISLUETTELO MUSEOVIRASTO. 1. Lääni Länsi-Suomen lääni 3. Kohde ALUE 5A 2. Kunta Kokkola SUOMEN RAKENNUSKULTTUURIN YLEISLUETTELO MUSEOVIRASTO KOHDEINVENTOINTILOMAKE 1. Lääni Länsi-Suomen lääni 3. Kohde ALUE 5A 2. Kunta Kokkola RAKENNUS 5 4. Kylä/rekisterinumero 5. Kaup.osa/kortteli/talo 6.

Lisätiedot

Onks tääl tämmöstäki ollu?

Onks tääl tämmöstäki ollu? Onks tääl tämmöstäki ollu? Liedon kulttuuriympäristön dokumentointihanke Nautelankosken museo Kulttuuriympäristö on ihmisen ja luonnon vuorovaikutuksesta syntynyt kokonaisuus Dokumentointihanke tallettaa

Lisätiedot

AK 471b Haikon kartanon ympäristö Selvitys 2 Selvitys rakennuskannasta ja rakennusaloista

AK 471b Haikon kartanon ympäristö Selvitys 2 Selvitys rakennuskannasta ja rakennusaloista AK 471b Haikon kartanon ympäristö Selvitys 2 Selvitys rakennuskannasta ja rakennusaloista 1. Asuintonttien rakennukset 1-519 135 k-m² (tieto citygisistä) 1964 Kuvat eteläisestä julkisivusta ja huoltotiestä,

Lisätiedot

TVH:n Oulun tiemestaripiirin tukikohta Rouskutie 1, Oulu RAKENNUSHISTORIASELVITYS. Arkkitehtitoimisto Pia Krogius 2014

TVH:n Oulun tiemestaripiirin tukikohta Rouskutie 1, Oulu RAKENNUSHISTORIASELVITYS. Arkkitehtitoimisto Pia Krogius 2014 TVH:n Oulun tiemestaripiirin tukikohta Rouskutie 1, Oulu RAKENNUSHISTORIASELVITYS Arkkitehtitoimisto Pia Krogius 2014 SISÄLLYS JOHDANTO Kohde Yllä näkymä tontilta. Etualalla toimistorakennus, takana huoltamorakennus.

Lisätiedot

https://www.kulttuuriymparisto.fi/netsovellus/kk/kk_alue_raportti.aspx?alue_id=10...

https://www.kulttuuriymparisto.fi/netsovellus/kk/kk_alue_raportti.aspx?alue_id=10... Page 1 of 2 alueraportti Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Purmojärven rantayleiskaavaan liittyvä inventointi KAUHAVA PURMOJÄRVI (KORTESJÄRVI) PURMOJÄRVEN KYLÄNRAITTI pohjakartta Maanmittauslaitos lupanro 001/HTA/08

Lisätiedot

Kalliola /10

Kalliola /10 Kalliola- 1/10 Uusikaupunki (895) Kuivarauma (482) Kalliola 1 001 Muu asuinrakennus 002 Kellari, kellarivaja 003 Navetta 004 Muu karjarakennus 005 Sauna Osoite: Postinumero: Postitoimipaikka: Historia

Lisätiedot

K O H D E I N V E N T O I N T I L O M A K E

K O H D E I N V E N T O I N T I L O M A K E InventointiNro: M200 Sava Kylä / Kaup Osa, Rek Nro: 789-40-0002 Koordinaatit: P: 6737425 Postiosoite Katu: Muurolantie 85A Kohteen kuvaus: Yhteisökodin asuinrivitalo ja hoitolaitos Asuinrakennus / hoitolaitos

Lisätiedot

Asemanseudun arvoalue=punainen rasteri. Punaiset renkaat viittaavat alueen kiinteistöinventoihin.

Asemanseudun arvoalue=punainen rasteri. Punaiset renkaat viittaavat alueen kiinteistöinventoihin. ARVOALUE: ASEMAN SEUTU Asemanseudun arvoalue=punainen rasteri. Punaiset renkaat viittaavat alueen kiinteistöinventoihin. Kuvaus Arvoalueeksi on rajattu aseman seudulta alue, johon kuuluu Vammalan rautatieaseman

Lisätiedot

11. Pikonniemen hiiliuunit (R,H, M) Kaavassa sr RKY 2009 v. 1889-1890 Vuori-insinööri L.M. Ottelin

11. Pikonniemen hiiliuunit (R,H, M) Kaavassa sr RKY 2009 v. 1889-1890 Vuori-insinööri L.M. Ottelin 11. Pikonniemen hiiliuunit (R,H, M) Kaavassa sr RKY 2009 v. 1889-1890 Vuori-insinööri L.M. Ottelin Kuva 35. Pikonniemen hiiliuunit (Juha Rajahalme 2011) Valintaperuste: R, H, M, Valtakunnallisesti merkittävä

Lisätiedot

TUUSULAN PERHETUKIKESKUS

TUUSULAN PERHETUKIKESKUS TUUSULAN PERHETUKIKESKUS Päärakennus Koivukujan vastaanottokoti Kotorannan lastenkoti NÄKYMÄ TUUSULANJÄRVEN PUOLELTA RAKENTAMISEN JÄLKEEN Kotorannankuja 2 00430 Tuusula Nykyiset rakennukset: Päärakennus

Lisätiedot

Anjalankatu, asemakaavan muutos, rakennusinventointi Karttaliite. Alueen historia

Anjalankatu, asemakaavan muutos, rakennusinventointi Karttaliite. Alueen historia Karttaliite Alueen historia Salon kauppala 1943 Vuoden 1943 kartassa Anjalankadun (Anjalantie) varrella on rakennuksia, jotka sijoittuvat katulinjaan. Tontin takaosassa on talousrakennuksia. Terhinkadun

Lisätiedot

Pohjois-Savon kulttuuriympäristö osa 2. Pohjois-Savon kulttuuriympäristöselvitys

Pohjois-Savon kulttuuriympäristö osa 2. Pohjois-Savon kulttuuriympäristöselvitys Pohjois-Savon kulttuuriympäristö osa 2. Pohjois-Savon kulttuuriympäristöselvitys Kaavi 46 47 Tapuli 1772, tuuliviirissä vuosiluku 1778, siirretty nykyiselle paikalleen v. 1815 uusittiin ja maalattiin harmaalla

Lisätiedot

Onks tääl tämmöstäki ollu?

Onks tääl tämmöstäki ollu? Onks tääl tämmöstäki ollu? Liedon kulttuuriympäristön dokumentointihanke Nautelankosken museo Kulttuuriympäristö on ihmisen ja luonnon vuorovaikutuksesta syntynyt kokonaisuus Dokumentointihanke tallettaa

Lisätiedot

Kuvia Kauniaisten keskusta-alueen muutoksesta 1900-luvun alusta vuoteen 2010. Muuttuva keskusta

Kuvia Kauniaisten keskusta-alueen muutoksesta 1900-luvun alusta vuoteen 2010. Muuttuva keskusta Kuvia Kauniaisten keskusta-alueen muutoksesta 1900-luvun alusta vuoteen 2010. Muuttuva keskusta GRANKULLA GRANKULLA KAUNIAINEN 1900-1910 (KAUNIAINEN) 1900-luvun alku - noin 1920-luvulle Thurmanin puistotie

Lisätiedot

Tervetuloa Lapinlahden kirkkoon! Kirkon suunnitteli arkkitehti Frans Anatolius Sjöström vuonna 1877.

Tervetuloa Lapinlahden kirkkoon! Kirkon suunnitteli arkkitehti Frans Anatolius Sjöström vuonna 1877. LAPINLAHDEN KIRKKO Tervetuloa Lapinlahden kirkkoon! Kirkon suunnitteli arkkitehti Frans Anatolius Sjöström vuonna 1877. Kirkkoa rakennettiin vuosina 1877-1880. Kirkon rakennusmestarina toimi Johannes Store

Lisätiedot

2. Kohde Iisalmen sairaalan asuinrivitalo, R2. 5. Kohdetyyppi

2. Kohde Iisalmen sairaalan asuinrivitalo, R2. 5. Kohdetyyppi SUOMEN RAKENNUSKULTTUURIN YLEISLUETTELO MUSEOVIRASTO KOHDEINVENTOINTILOMAKE 1. Kunta Iisalmi 4. Kiinteistötunnus 140-1-36-1-3 6. Koordinaatit 7. Osoite 9. RAKENNUKSEN KUVAUS Riistakatu 23 2. Kohde Iisalmen

Lisätiedot

KESKUSTAAJAMAN OSAYLEISKAAVA

KESKUSTAAJAMAN OSAYLEISKAAVA Juankosken kaupunki KESKUSTAAJAMAN OSAYLEISKAAVA Kaavaselostus 371-P12751 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Kaavaselostus I SISÄLLYSLUETTELO 1 Osayleiskaava-alue... 1 2 Perustiedot...

Lisätiedot

Sivu 1/6 TARKASTUSRAPORTTI Tampere, Pursikatu 4, Pursikatu 4, rakennetun ympäristön kohde Pursikatu 4 kadulta. Käynnin päivämäärä 17.07.2014 Kävijän nimi Käynnin tyyppi Miinu Mäkelä neuvonta Muistioteksti

Lisätiedot

3 LÄHTÖKOHDAT. 3.1 Selvitys suunnittelualueen oloista Alueen yleiskuvaus

3 LÄHTÖKOHDAT. 3.1 Selvitys suunnittelualueen oloista Alueen yleiskuvaus 3 LÄHTÖKOHDAT 3.1 Selvitys suunnittelualueen oloista 3.1.1 Alueen yleiskuvaus Suunnittelualue sijaitsee Ilmajoen keskustassa rajautuen Ilkantiehen, Keskustiehen ja Kyrönjokeen. Suunnittelualueen pinta-ala

Lisätiedot

Janakkala, Sauvala, RATALAHTI

Janakkala, Sauvala, RATALAHTI !jo / '1/2. 20/2.. Janakkala, Sauvala, RATALAHTI 26.9.2007, Kaija Kiiveri-Hakkarainen, Anu Laurila Yleiskuva Ratalahden torpasta 26.9.2007. Ratalahden sijainti Renko ja Janakkalan rajan tuntumassa. Kohde:

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA (KAAVA-ALUEEN RAJAUS) JA ILMAKUVA 1 UUSIKYKÄ III A ASEMAKAAVAN MUUTOS Kohde Asemakaavamuutok-sen tarkoitus Kaavoitus tilanne Asemakaava ja asemakaavan muutos: Uusikylä III A:

Lisätiedot

Rautavaara, kulttuuriympäristöt

Rautavaara, kulttuuriympäristöt Kulttuuriympäristöt Rautavaara, kulttuuriympäristöt 1 Rautavaara sekä osa Kaavia ja Sonkajärveä kuuluvat Vaara-Karjalan maisemamaakuntaa. Vaara-Karjalan maisemalle antavat leimaansa luoteesta kaakkoon

Lisätiedot

Rakennushistoriallisesti ja/tai rakennustaiteellisesti arvokkaat kohteet, jotka osayleiskaavalla osoitetaan suojeltaviksi kohteiksi

Rakennushistoriallisesti ja/tai rakennustaiteellisesti arvokkaat kohteet, jotka osayleiskaavalla osoitetaan suojeltaviksi kohteiksi LIITE 14, ARVOKKAAT RAKENNUKSET, ARVOTTAMISPERUSTEET Rakennushistoriallisesti ja/tai rakennustaiteellisesti arvokkaat kohteet, jotka osayleiskaavalla osoitetaan Rakennustaiteellisin, kulttuurihistoriallisin

Lisätiedot

KESKUSTAAJAMAN OSAYLEISKAAVA

KESKUSTAAJAMAN OSAYLEISKAAVA FCG Finnish Consulting Group Oy Juankosken kaupunki KESKUSTAAJAMAN OSAYLEISKAAVA Kaavaselostus, luonnos 371-P12751 7.9.2011 FCG Finnish Consulting Group Oy Kaavaselostus, luonnos I SISÄLLYSLUETTELO 1 Osayleiskaava-alue...

Lisätiedot

Säilytettävä ryhmänsä edustajana, Vaalittava pihapiiri tai lähiympäristö Säilytettävä kohde, säilytettävä rakennus, Säilytettävä pihapiiri

Säilytettävä ryhmänsä edustajana, Vaalittava pihapiiri tai lähiympäristö Säilytettävä kohde, säilytettävä rakennus, Säilytettävä pihapiiri Kirkonkylän rakennusperintökohteet Numero kartalla Nimi Arvioitu valmistumisaika 313 Sakkula 1949 Rakennus on säilynyt aikakaudelleen ominaisena. 266 Männistön muorin mökki 1800 l Rakennus on säilynyt,

Lisätiedot

Löytöretkiä Päijät-Hämeen kyliin. Kalhonkylä, Hartola. Kyläajelu 13.6.2013. Auli hirvonen

Löytöretkiä Päijät-Hämeen kyliin. Kalhonkylä, Hartola. Kyläajelu 13.6.2013. Auli hirvonen KYLÄKÄVELYRAPORTTI 2013 Löytöretkiä Päijät-Hämeen kyliin Kalhonkylä, Hartola Kyläajelu 13.6.2013 Auli hirvonen Kalhon kyläajelu toteutettiin 13.6.2013. Ajelulle oli ennakkoilmoittautuminen. Mukaan mahtui

Lisätiedot

SEPÄNKATU 9 70100 KUOPIO

SEPÄNKATU 9 70100 KUOPIO SEPÄNKATU 9 70100 KUOPIO MYYDÄÄN Tarjousten perusteella ARVOKIINTEISTÖ KIINTEISTÖN PERUSTIEDOT KIINTEISTÖTUNNUS 297-1-21-4 TONTIN PINTA-ALA 1206m² PÄÄRAKENNUS 1027m² SAUNA 160m² RAKENNUSTEN PERUSTIEDOT

Lisätiedot

Varkauden rakennettu kulttuuriperintö

Varkauden rakennettu kulttuuriperintö Varkauden rakennettu kulttuuriperintö 1996/2005 inventoinnit Pirtinniemi ja ympäristö Kohteen nimi: Inventointinumero: Ortodoksinen kirkko 88 Kansalaisopisto 89 Pirtinniemen hautausmaa 90 Tapuli 91 Pirtinniemen

Lisätiedot

11. Orrilanmäki, Villähteen koulu

11. Orrilanmäki, Villähteen koulu 34 Villähde Sivu 1 11. Orrilanmäki, Villähteen koulu 28. kesäkuuta 2016 12:54 PDF Orrilan tilakeskus sijaitsee Villähteen keskiaikaisella kylätontilla Ylisen Viipurintien varressa, Villähteen kylämäellä.

Lisätiedot

Modernin rakennusperinnön inventointi ja arvottaminen

Modernin rakennusperinnön inventointi ja arvottaminen Modernin rakennusperinnön inventointi ja arvottaminen Välineitä taajamien elinvoimaisuuteen ja uusiutumiseen -hankkeen Etelä-Savon tulosseminaari 24.05.2019 Rakennusinventoija Laura Vikman Modernin rakennusperinnön

Lisätiedot

MUUTTUVA NASTOLA. Siunauskappeli 1960 - luvulla ja nykyaikana. Huomaa tiealueen nosto etualalla.

MUUTTUVA NASTOLA. Siunauskappeli 1960 - luvulla ja nykyaikana. Huomaa tiealueen nosto etualalla. Näyttely kertoo, kuinka Nastola on kehittynyt ja maisema muuttunut. Näyttelyssä on rinnan vanhoja ja uusia näkymiä samoista kohteista. Valitut kohteet ovat olleet tärkeitä paikkoja. Myös niiden merkitys

Lisätiedot

Spittelhof Estate. Biel-Benken, Sveitsi, 1996 Peter Zumthor. 50m

Spittelhof Estate. Biel-Benken, Sveitsi, 1996 Peter Zumthor. 50m Spittelhof Estate Biel-Benken, Sveitsi, 1996 Peter Zumthor Spittelhof Estate on Peter Zumthorin suunnittelema maaston mukaan porrastuva kolmen eri rakennuksen muodostama kokonaisuus Biel-Benkenissä, Sveitsissä.

Lisätiedot

KANNELMÄEN PERUSKOULU, PERUSKORJAUS

KANNELMÄEN PERUSKOULU, PERUSKORJAUS KANNELMÄEN PERUSKOULU, PERUSKORJAUS RUNONLAULAJANTIE 40 00420 HELSINKI Bruttoala 5410 Valmistunut 2009 KOULUN PÄÄSISÄÄNKÄYNTI KOHDE Koulu on rakennettu vuonna 1966 Etelä-Kaarelan Yhteiskouluksi. Rakennuksen

Lisätiedot

1800-luvun pitäjänkartat. Vuoden 2014 peruskartta

1800-luvun pitäjänkartat. Vuoden 2014 peruskartta 330 Isojakokartat 1800-luvun pitäjänkartat 0 0,5 1 km 1950-luvun peruskartta Vuoden 2014 peruskartta 0 0,5 1 km 0 0,5 1 km 331 Sastamala Kihniö Parkano Ikaalinen Hämeenkyrö Nokia Virrat Mänttä-Vilppula

Lisätiedot

Liite 5 Otteita "KOLME TEHDASTA - YKSI KUNTA Kuusankosken kaavoitus- ja rakennusperintö" -teoksesta

Liite 5 Otteita KOLME TEHDASTA - YKSI KUNTA Kuusankosken kaavoitus- ja rakennusperintö -teoksesta Liite 5 Otteita "KOLME TEHDASTA - YKSI KUNTA Kuusankosken kaavoitus- ja rakennusperintö" -teoksesta SEURAKUNTA RAKENTAA Kymintehtaan, Kuusankosken ja Voikkaan asukkaiden pitkiä kirkkomatkoja helpotettiin

Lisätiedot

5. Kurittula-Parikka-Jäppilänlahti

5. Kurittula-Parikka-Jäppilänlahti 5. Kurittula-Parikka-Jäppilänlahti Korkeakoskenhaaran ja Koivukoskenhaaran haarautumiskohdassa on laaja kulttuurikeskittymä vanhoilla kylätonteilla sijaitsevine kylineen ja vanhoine peltoineen. Joen niemekkeet

Lisätiedot

Kiuruveden kulttuuriympäristö ja sen hoito ( ) Tihilä

Kiuruveden kulttuuriympäristö ja sen hoito ( ) Tihilä Kiuruveden kulttuuriympäristö ja sen hoito (8.8.2002) 170 Tihilä Pohjoisin Kiuruveden kylä, Tihilä, sijaitsee Pyhännälle johtavan tien varrella noin 30 km etäisyydellä taajamasta. Asutusmaisema rajautuu

Lisätiedot

HAAPAJOEN ENTISEN VAHTITUVAN PIHAPIIRIN RAKENNUSINVENTOINTI

HAAPAJOEN ENTISEN VAHTITUVAN PIHAPIIRIN RAKENNUSINVENTOINTI HAAPAJOEN ENTISEN VAHTITUVAN PIHAPIIRIN RAKENNUSINVENTOINTI Pekka Piiparinen 2014 Arkkitehtitoimisto Torikka & Karttunen 2 SISÄLLYS JOHDANTO 2 KUVAUS, ARVOT JA LAUSUNTO MAISEMALLISISTA ARVOISTA 3 PIHAPIIRIN

Lisätiedot

Pohjois-Savon kulttuuriympäristö osa 2. Pohjois-Savon kulttuuriympäristöselvitys

Pohjois-Savon kulttuuriympäristö osa 2. Pohjois-Savon kulttuuriympäristöselvitys Pohjois-Savon kulttuuriympäristö osa 2. Pohjois-Savon kulttuuriympäristöselvitys Tuusniemi 195 196 Tuusniemen kirkonkylä (ei v. 2003 luettelossa ) Valtakunnallisesti merkittävä Tuusniemi on syntynyt kapealle

Lisätiedot

Tapio Nikkari Elisenvaara nykyisin

Tapio Nikkari Elisenvaara nykyisin Tapio Nikkari Elisenvaara nykyisin Vietin elämäni ensimmäisen vuosikymmenen Elisenvaaran asemanseudulla. Ensimmäisessä osassa kerroin Elisenvaaran kylästä ja lapsuuteni maisemista ennen sotia. Toisessa

Lisätiedot

Palveluverkostoon liittyvät mahdolliset koulukuljetusmuutokset ja reitit

Palveluverkostoon liittyvät mahdolliset koulukuljetusmuutokset ja reitit Palveluverkostoon liittyvät mahdolliset koulukuljetusmuutokset ja reitit Alla olevissa dioissa koulukuljetusmahdollisuuksia on selvitetty tällä hetkellä kouluissa olevien 4.-6. luokkalaisten määrillä ja

Lisätiedot

KOHTEEN INVENTOINTIRAPORTTI Kiinteistö Oy Tarvontori

KOHTEEN INVENTOINTIRAPORTTI Kiinteistö Oy Tarvontori 1 KOHTEEN INVENTOINTIRAPORTTI Kiinteistö Oy Tarvontori Kunta: Rauma Kylä/kosa: (Tarvonsaari) Sijainti: Valtakatu 1 Kohdetyyppi: liike-elämä ja kaupankäynti Kohdeluokka: ei määritelty Ajoitus: 1972, muutoksia

Lisätiedot

RAKENNUSPERINTÖPÄIVÄT 2013 KUHMOISISSA

RAKENNUSPERINTÖPÄIVÄT 2013 KUHMOISISSA RAKENNUSPERINTÖPÄIVÄT 2013 KUHMOISISSA Kuhmoisten rakennusperintöpäivät lauantaina 7.9. ja sunnuntaina 8.9.2013 kuuluu Euroopan rakennusperintöpäiviin. Koko Euroopan Unionin alueella järjestetään aina

Lisätiedot

1800-luvun pitäjänkartat. Vuoden 2014 peruskartta

1800-luvun pitäjänkartat. Vuoden 2014 peruskartta 304 Maakirjakartat 1800-luvun pitäjänkartat Karttaa ei ole saatavilla 0 0,5 1 km 1950-luvun peruskartta Vuoden 2014 peruskartta 0 0,5 1 km 0 0,5 1 km 305 Virrat Kihniö Mänttä-Vilppula Parkano Ruovesi Ikaalinen

Lisätiedot

Nakkilan kunta tarjoaa ostettavaksi Nakkilan Viikkalan kylässä sijaitsevan vanhan koulurakennuksen piharakennuksineen.

Nakkilan kunta tarjoaa ostettavaksi Nakkilan Viikkalan kylässä sijaitsevan vanhan koulurakennuksen piharakennuksineen. MYYNTIESITE Rakennusosasto 27.3.2015 Nakkilan kunta tarjoaa ostettavaksi Nakkilan Viikkalan kylässä sijaitsevan vanhan koulurakennuksen piharakennuksineen. Esittely ja tiedustelut: Rakennusmestari Teemu

Lisätiedot

Tehtäviä Kerroksien kaupunki -verkkonäyttelyyn liittyen: Tehtaan rakennusvuodet ja rakennustoiminta. Tehtäviä alakoulun 5.-6.

Tehtäviä Kerroksien kaupunki -verkkonäyttelyyn liittyen: Tehtaan rakennusvuodet ja rakennustoiminta. Tehtäviä alakoulun 5.-6. Tehtäviä Kerroksien kaupunki -verkkonäyttelyyn liittyen: Tehtaan rakennusvuodet ja rakennustoiminta Tehtäviä alakoulun 5.-6. -luokkalaisille Voima-asema 1. Mitä koneita tai työvälineitä näet kuvassa? 2.

Lisätiedot

LIITE 3 Asemakaavassa suojeltavat rakennukset ja pihapiirit

LIITE 3 Asemakaavassa suojeltavat rakennukset ja pihapiirit LIITE 3 Asemakaavassa suojeltavat rakennukset ja pihapiirit 1. Haasianmaa Haasianmaa on paikallisesti rakennushistoriallisesti, historiallisesti ja maisemallisesti arvokas tyylillisesti yhtenäinen metsätyönjohtajan

Lisätiedot

Sipoon Immersbyn kylän rakennetun kulttuuriympäristön arvottaminen

Sipoon Immersbyn kylän rakennetun kulttuuriympäristön arvottaminen Sipoon Immersbyn kylän rakennetun kulttuuriympäristön arvottaminen 11.12.2012 Tmi Lauri Putkonen FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Sipoon Immersbyn kylän rakennetun kulttuuriympäristön arvottaminen 11.12.2012

Lisätiedot

RAKENNUS 15 (s) 4. Kylä/rekisterinumero 5. Kaup.osa/kortteli/talo 6.

RAKENNUS 15 (s) 4. Kylä/rekisterinumero 5. Kaup.osa/kortteli/talo 6. SUOMEN RAKENNUSKULTTUURIN YLEISLUETTELO MUSEOVIRASTO KOHDEINVENTOINTILOMAKE 1. Lääni Länsi-Suomen lääni 3. Kohde ALUE 3A 2. Kunta Kokkola RAKENNUS 15 (s) 4. Kylä/rekisterinumero 5. Kaup.osa/kortteli/talo

Lisätiedot

NUMMELAN HAAKKOINMAAN TAAJAMANOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVA 110 (HIIDENRANNAN KOULUKORTTELI)

NUMMELAN HAAKKOINMAAN TAAJAMANOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVA 110 (HIIDENRANNAN KOULUKORTTELI) Ympa 31.10.2002 Ympa liite VIHDIN KUNTA NUMMELAN HAAKKOINMAAN TAAJAMANOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVA 110 (HIIDENRANNAN KOULUKORTTELI) RAKENTAMISOHJE KORTTELEILLE 417 JA 457 TEKNINEN JA YMPÄRISTÖKESKUS 31.10.2002

Lisätiedot

LAUKON KARTANON ALUE. KULTTUURIYMPÄRISTÖN JA RAKENNUSPERINNÖN HOIDON SEMINAARI VAPRIIKKI Leena Lahtinen aluearkkitehti Vesilahden kunta

LAUKON KARTANON ALUE. KULTTUURIYMPÄRISTÖN JA RAKENNUSPERINNÖN HOIDON SEMINAARI VAPRIIKKI Leena Lahtinen aluearkkitehti Vesilahden kunta LAUKON KARTANON ALUE Laukon rakennuksia 1840-luvulta. Osasuurennos J.Knutsonin piirroksesta kirjasta 'Finland framstäldt i teckningar' vuodelta 1845-52 KULTTUURIYMPÄRISTÖN JA RAKENNUSPERINNÖN HOIDON SEMINAARI

Lisätiedot

KULTTUURI JA RAKENNUSHISTORIALLINEN SELVITYS

KULTTUURI JA RAKENNUSHISTORIALLINEN SELVITYS 1 KULTTUURI JA RAKENNUSHISTORIALLINEN SELVITYS (LYHENNELMÄ) SELVITYKSEN RAKENNUS JA MILJÖÖKOHTEET Pekka Piiparinen 2011 SISÄLLYSLUETTELO: Valtakunnallisesti ja maakunnallisesti arvokkaat rakennuskohteet

Lisätiedot

KANGASLAHTI MAISEMANHOITOSUUNNITELMA

KANGASLAHTI MAISEMANHOITOSUUNNITELMA KANGASLAHTI MAISEMANHOITOSUUNNITELMA Kehittämisyhdistys Kalakukko ry Varpu Mikola 2009 Sisältö Maisemanhoidon tavoitteet 3 Maisemanhoidon painopisteet 5 Maisemanhoitotoimenpiteet 6 Viljelymaisema 6 Avoimena

Lisätiedot

SIILINJÄRVEN KEVÄTÖN-PYYLAMPI ALUEEN KIINTEISTÖINVENTOINTI 2012

SIILINJÄRVEN KEVÄTÖN-PYYLAMPI ALUEEN KIINTEISTÖINVENTOINTI 2012 SIILINJÄRVEN KEVÄTÖN-PYYLAMPI ALUEEN KIINTEISTÖINVENTOINTI 2012 Peruskartta vuodelta 1966 JOHDANTO Tehtävä ja työskentelymenetelmät Kulttuurihistoriallinen inventointi tehtiin yleiskaavoituksen pohjaksi

Lisätiedot

Kittilän kunta Atrin alueen asemakaava ja asemakaavan muutos

Kittilän kunta Atrin alueen asemakaava ja asemakaavan muutos Kittilän kunta Atrin alueen asemakaava ja asemakaavan muutos Rakentamistapaohjeet 15.5.2008 SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 1 2 RAKENTAMISTA KOSKEVAT OHJEET KAAVASSA... 2 3 KAAVIOKUVA... 4 4 ALUEEN RAKENTAMISTA

Lisätiedot

ASUNTO OY MÄNTSÄLÄN Apponen

ASUNTO OY MÄNTSÄLÄN Apponen ASUNTO OY MÄNTSÄLÄN Apponen ASUNTO OY MÄNTSÄLÄN Apponen Kauniita koteja vanhan kenkätehtaan lumoavassa miljöössä Asunto Oy Mäntsälän Apponen tarjoaa rauhallista asumista vanhan kenkätehtaan lumoavassa

Lisätiedot

TEIJON VOIMALAITOS & RETKEILYALUE

TEIJON VOIMALAITOS & RETKEILYALUE T arkastusraportti TEIJON VOIMALAITOS & RETKEILYALUE Perniö, SALO 1 METSÄHALLITUS Mia Puotunen 2008 T ARKASTUSRAPORTTI 13.11.2008 TEIJON VOIMALAITOS JA RETKEILYALUE Teijon retkeilyalue, Perniö VOIMALAITOS

Lisätiedot

Rakennuslupa. Lisätietoja rakentamisesta ja luvista: www.valkeakoski.fi Tekniset palvelut Rakentaminen

Rakennuslupa. Lisätietoja rakentamisesta ja luvista: www.valkeakoski.fi Tekniset palvelut Rakentaminen 8.5.2007 RAKENNUSTAPAOHJEET VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN TONTEILLE Tontti nro 3-22-6 Kauppilankatu 14 Tontti nro 3-32-5 Maijaniitynkatu 25 Tontti nro 4-51-3 Jyräänkatu 5 Tontti nro 4-26-8 Hakakatu 10 Tontti

Lisätiedot

VT18 JA MT621 OSAYLEISKAAVA

VT18 JA MT621 OSAYLEISKAAVA Vastaanottaja KEURUUN KAUPUNKI Asiakirjatyyppi Selvitys Päivämäärä 1.9.2012, tark. 24.6.2014 VT18 JA MT621 OSAYLEISKAAVA RAKENNUSKANNAN SELVITYS Tarkastus 1.9.2012 Päivämäärä 1.9.2012, tark. 24.6.2014

Lisätiedot

KOHTEEN INVENTOINTIRAPORTTI Kiinteistö Oy Rauman Burger, Hesburger Hampurilaisravintola

KOHTEEN INVENTOINTIRAPORTTI Kiinteistö Oy Rauman Burger, Hesburger Hampurilaisravintola KOHTEEN INVENTOINTIRAPORTTI Kiinteistö Oy Rauman Burger, Hesburger Hampurilaisravintola Kunta: Rauma Kylä/kosa: (Tarvonsaari) Sijainti: Nortamonkatu 3, Tallikedonkatu 1, 26100 RAUMA Kohdetyyppi: liike-elämä

Lisätiedot

1800-luvun pitäjänkartat. Vuoden 2014 peruskartta

1800-luvun pitäjänkartat. Vuoden 2014 peruskartta 274 Isojakokartat 1800-luvun pitäjänkartat 0 0,5 1 km 1950-luvun peruskartta Vuoden 2014 peruskartta 0 0,5 1 km 0 0,5 1 km 275 Taivallahden-Löytänän kulttuurimaisema Järvenpää Paksula 1) Historiallisesti

Lisätiedot

Talo Osakeyhtiö Kuopion Tulliportinkatu 27, 70100 Kuopio

Talo Osakeyhtiö Kuopion Tulliportinkatu 27, 70100 Kuopio LIITE 7 Talo Osakeyhtiö Kuopion Tulliportinkatu 27, 70100 Kuopio Kohdeinventointi Laatija: Kiinteistökehitys Ko-Va Oy / Väinö Korhonen Pvm: 9.4.2014 KOHDEINVENTOINTILOMAKE ITÄ-SUOMI KUOPIO Kaupunginosa:

Lisätiedot