Tuettavan hankkeen perustiedot 2(9) Sopimus kunnan myöntämästä tuesta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tuettavan hankkeen perustiedot 2(9) Sopimus kunnan myöntämästä tuesta"

Transkriptio

1 1(9) Sopimus kunnan maksamasta tuesta (Luonnos) Laajakaista kaikille 2015: Emäsalon hanke Sopijapuolet Tilaaja Porvoon kaupunki (alla Tilaaja ) (Tuen myöntäjä) Raatihuoneenkatu Porvoo Y-tunnus Toimittaja Andelslaget EmsaloNet (alla Toimittaja ) (Tuen saaja) Styrsviksvägen EMSALÖ Y-Tunnus Laajakaista kaikille 2015: Valtioneuvosto linjasi periaatepäätöksessään tietoliikennepolitiikkaa. Tavoitteeksi asetettiin, että käytännössä kaikki (yli 99 % väestöstä) vakinaiset asunnot sekä yritysten ja julkishallinnon organisaatioiden vakinaiset toimipaikat ovat vuoden 2015 loppuun mennessä enintään 2 km etäisyydellä 100 Mbit/s yhteyden mahdollistavasta valokuitu- tai kaapeliverkosta. Taajamiin teleyritysten odotetaan markkinaehtoisesti rakentavan nopeat yhteydet. Näin saavutetaan noin 95 % väestöpeitto. Väestöpeiton korottaminen tästä yli 99 %:iin edellyttää, että nopeiden yhteyksien rakentamiseen noin haja-asutusalueiden kotitalouteen käytetään myös julkista rahoitusta. Julkisella tuella toteutettavista hankkeista on laadittu maakunnalliset ohjelmat. Niihin sisältyy noin 800 hanketta, joiden yhteenlaskettu arvo on noin 460 miljoonaa euroa. Julkisista varoista tuetut hankkeet kilpailutetaan ja toteutetaan vuosina Hankkeen toteuttava teleyritys maksaa itse vähintään kolmanneksen kustannuksista. Julkinen tuki kaksi kolmannesta jakautuu valtion, kuntien ja EU:n kesken. Tukea maksetaan ainoastaan kaikkein harvimmin asutuilla alueilla sijaitseville hankkeille. Valtion talousarviossa laajakaistatukiin on varattu 66 miljoonaa euroa. EU:n maaseutuohjelma rahoittaa Suomen laajakaistahankkeita lisäksi 25 miljoonalla eurolla ja kunnat yhteensä noin 40 miljoonalla eurolla. 1 (9)

2 2(9) Sopimus kunnan myöntämästä tuesta Osapuolten rahoitusosuudet jakaantuvat laajakaistahankkeissa siten, että operaattori maksaa kilpailutuksen perusteella vähintään 34 prosenttia. Näissä hankkeissa Viestintävirasto on tukiviranomainen. Laajakaistatuen ehdoista on säädetty vuoden 2010 alussa voimaan tulleessa laissa laajakaistarakentamisen tuesta haja-asutusalueilla (1186/2009). Sopimuksen tarkoitus Tällä sopimuksella on tarkoitus turvata jäljempänä määritellyllä maantieteellisesti rajatulla alueella (hankealueella) oleville kotitalouksille, yrityksille ja julkisen sektorin toimipaikoille mahdollisuus saada halutessaan nopea laajakaistaliittymä ja edistyksellisiä viestintäpalveluita kohtuulliseen hintaan vähintään tässä sopimuksessa määrätyn ajan. Sopimusvelvoitteiden vastineeksi tilaaja (tukea myöntävä kunta) maksaa rahallisen kertakorvauksen (tuen) viestintäverkon rakentamisesta jäljempänä tässä sopimuksessa mainituin ehdoin toimittajalle. Toimittajan tulee hakea tukea kunnalta sekä muuta julkista tukea Viestintävirastolta. Hankealueen kotitaloudet, yritykset ja julkisen sektorin toimipaikat tai muut käyttäjät tekevät erilliset omat sopimukset liittymien ja palveluiden käytöstä tässä sopimuksessa mainitun toimittajan kanssa ja maksavat sopimustensa perusteella tulevat maksut itse. Tuettavan hankkeen perustiedot Tuen kohde Tuen kohteena on nopeiden laajakaistapalveluiden tarjontaan soveltuvan viestintäverkon rakentaminen hankealueelle ja edistyksellisten viestintäpalveluiden tarjoaminen viestintäverkkoon liittyville loppukäyttäjille vähintään kymmenen (10) vuoden ajan. Viestintäpalveluita ja nopeita laajakaistayhteyksiä tulee tarjota sekä uusille että vanhoille hankealueen loppukäyttäjille koko sopimuksen voimassaoloajan. Nopeilla laajakaistayhteyksillä tarkoitetaan kulloiseenkin ajankohtaan nähden nopeita laajakaistayhteyksiä. Sellainen on sopimuksen teon hetkellä symmetrinen 100 Mbit/s -laajakaistayhteys. Käyttäjällä on oikeus valita nopeudeltaan sopivin käyttöönsä soveltuva laajakaistayhteys. Julkinen tuki koskee lain 1186/2009 mukaisia alueita, jotka nykyisin jäävät nopeiden laajakaistayhteyksien markkinaehtoisen tarjonnan ulkopuolelle ja joille tarjonnan ei voida olettaa leviävän markkinaehtoisesti vuoteen 2015 mennessä. 2 (9)

3 3(9) Rakennettavan viestintäverkon tulee olla valmis mennessä. Viestintäverkon katsotaan olevan valmis kun se on otettu käyttöön ja kun kustannuserittely tukeen oikeuttavista kuluista on lähetetty Viestintävirastoon. Muutoksista aikatauluun on sovittava erikseen hankkeen ohjausryhmässä. Hankealue Hankealueella tarkoitetaan Itä-Uudenmaan liiton laajakaistarakentamisen tuen hakuilmoituksessa yksilöityä maantieteellistä aluetta, jolle tuen kohteena oleva viestintäverkko rakennetaan ja jossa laajakaistapalveluja tarjotaan. Tässä sopimuksessa hankealueena on Emäsalon alue. Hankealue on kuvattu tarkemmin tämän sopimuksen liitteessä 1. Liite vastaa esitystä Itä-Uudenmaan liitolle sekä maakuntaliiton laajakaistarakentamisen tuen hakuilmoitusta. Viestintäverkko Tuen kohteena olevalla viestintäverkolla tarkoitetaan hankealueelle rakennettavaa runko- ja tilaajaverkkoa. Lisäksi tuen kohteena oleva viestintäverkko voi kattaa sellaiset hankealueen ulkopuolelle rakennettavat yhteydet, jotka ovat välttämättömiä hankealueella sijaitsevien loppukäyttäjien vakituisessa asuinkäytössä oleviin asuntoihin tai yritysten ja julkishallinnon vakituisiin toimipaikkoihin tarjottavien liittymien tarjonnassa. Loppukäyttäjät maksavat itse enintään 2 km pituisen tilaajayhteyden, joka ei ole tukikelpoista. Kustannusten tukikelpoisuuden ratkaisee Viestintävirasto tukipäätösten yhteydessä. Viestintäverkkoa koskevana teknisenä vähimmäisvaatimuksena on, että sen avulla kyetään tarjoamaan hankealueen loppuasiakkaille edistyksellisiä viestintäpalveluja ja nopeita laajakaistayhteyksiä. Sopimuksen teon hetkellä tällaiseksi katsotaan nopeudeltaan vähintään 100 Mbit/s symmetrinen laajakaistaliittymä. Hankealueelle tulee varata riittävästi kapasiteettia, jotta kaikkiin hankealueen vakinaisiin asuin- tai sijaintipaikkoihin on mahdollista saada vähintään symmetrinen 100 Mbit/s -liittymä. Verkon tulee kaikilta osin täyttää laissa laajakaistarakentamisen tuesta haja-asutusalueilla (1186/2009) sekä viestintämarkkinalaista (393/2003) ja lain nojalla annetuista Viestintäviraston teknisistä määräyksistä johtuvat vaatimukset. Muu kuin kunnan myöntämä tuki Tuen määrät, rahoituksen ehdot ja velvoitteet on määritelty tarkemmin laissa laajakaistarakentamisen tuesta haja-asutusalueilla (1186/2009), valtionavustuslaissa (688/2001) sekä maaseudun kehittämiseen myönnettävistä tuista annetussa laissa (1443/2006) sekä näiden lakien nojalla annetuissa asetuksissa. 3 (9)

4 4(9) Verkon toimittavan yrityksen tai yhteisön ansaintamahdollisuudet Verkon toimittaja on osuuskunta, joka ei pyri tuottamaan voittoa. Osuuskunta tarjoaa jäsenilleen palveluja omakustannushintaan. Lisäksi se voi periä vuokraa muiden käyttöön luovutetusta verkon kapasiteetista. Toimittajan velvoitteista on tarkemmin säädetty laajakaistatukilaissa. Hankealueen asiakkailta perittävät enimmäiskuukausi ja -liittymismaksut ovat maakuntaliitolle jätetyn hankeehdotuksen hintaliitteen mukaiset (liite 1) ja ovat voimassa vähintään 12 (kaksitoista) kuukautta verkon valmistumisesta lukien. Hyväksyttävät kustannukset Viestintävirasto hyväksyy toimittajan tekemän hakemuksen perusteella tukikelpoiset kustannukset käsitellessään muuta tukea kuin kunnan myöntämää tukea. Kuntien tuki lasketaan Viestintäviraston hyväksymien kustannusten perusteella. Kunnan tuen maksamisen edellytyksenä on siis maksatushakemuksen tekeminen muusta kuin kunnan myöntämästä tuesta ja maksatushakemuksesta saatu päätös määrää myös kunnan maksaman tuen määrän, 33 % päätöksessä hyväksytyistä kustannuksista. Valtion ja muun julkisen tuen määrät ovat enimmäismääriä eivätkä ne voi kasvaa muuten kuin viranomaisten päätösten seurauksena. Jos todelliset hyväksyttävät kustannukset ovat pienemmät, tuet laskevat samassa suhteessa. Toimittajan on pystyttävä erittelemään kustannukset hankekohtaisesti. Omistusoikeus ja velvollisuuksien siirtyminen Julkisen tuen avulla rakennettu viestintäverkko on tuen saajan omaisuutta. Jos tuen avulla rakennettu viestintäverkko tai sen osa myydään tai muutoin luovutetaan eteenpäin, niin kaikki lakien ja tämän sopimuksen mukaiset velvollisuudet kuitenkin siirtyvät omaisuuden uudelle omistajalle. Omistusoikeuden siirtymisestä on ilmoitettava Viestintävirastolle ja laajakaistahankkeen kustannuksiin osallistuneelle kunnalle viipymättä. Julkisen tuen ehdot Kunnan myöntämä tuki Porvoon kaupunki sitoutuu rahoittamaan 33 % Emäsalon viestintäverkon hyväksytyistä tukikelpoisista kustannuksista, kuitenkin enintään euroa, alv 0 %. Kunnan tukiosuuden maksamisen ehdot Toimittaja lähettää sopimuksen tekijäkunnalle erittelyn sen tukiosuutta vastaavasta määrästä Viestintäviraston hyväksymistä todellisista kustannuksista ilman arvonlisäveroa (alv 0 %) erikseen sovittavalla tavalla ja aikataululla. Julkiseen tukeen ei sisälly arvonlisäveroa. 4 (9)

5 5(9) Kunnan tuki ja muut julkiset tuet maksetaan kun viestintäverkko on otettu käyttöön ja erittely hankkeen kustannuksista on käytettävissä. Muun kuin kunnan myöntämän julkisen tuen määrät ja rahoituksen ehdot määritellään tarkemmin erillisessä tukipäätöksessä. Muu julkinen tuki Jos hankkeelle myönnetään EU:n varoista maksettavaa tukea, toimittajan on sitouduttava EU:n rahoittamiin hankkeisiin liittyviin yleisiin toimintatapoihin, jotka koskevat mm. projektin hallinnointia, maksatusta ja raportointia. Julkisen tuen palauttaminen ja takaisinperiminen sekä tuoton palauttamien eräissä tapauksissa Jos toimittaja joutuu palauttamaan kokonaan tai osittain valtion tukea on myös kunnan myöntämää tukea palautettava samassa suhteessa tilaajalle. Jos toimittaja joutuu palauttamaan tuottoa laajakaistatukilain (1186/2009) mukaan, myös kunnan myöntämä tuki lasketaan julkisen tuen suhteelliseen osuuteen mukaan. Sopimussakko (Emsalö förslag) Jos toimittaja ei täytä tässä sopimuksessa sovittuja velvoitteita, kuten sopimuksessa sovittua aikaa nopeiden laajakaistaliittymien ja edistyksellisten viestintäpalvelujen tarjoamisesta kohtuulliseen hintaan hankealueen loppukäyttäjille, on toimittajan (tuen saajan) maksettava sopimussakkoa. Sopimussakon määrä on osa tässä sopimuksessa mainitun tilaajan (tukea myöntävä kunta) myöntämät tuet toimittajalle. Sopimussakon määrä tulee olla kohtuullinen, ottaen huomioon minkälaisiin rikkomuksiin toimittaja on syyllistynyt, sekä mitä haittaa siitä on voinut syntyä käyttäjille. Jos viestintäverkon toimitus viivästyy ja viivästys johtuu ylivoimaisesta esteestä, sopimussakkoa ei tuomita. Toimittajalla on oikeus siirtää viestintäverkon valmistumista ylivoimaisen esteen aiheuttaman ajan, sekä tämän lisäksi resurssien uudelleenjärjestelyn aiheuttaman kohtuullisen lisäajan verran. Toimittajalla ei ole velvollisuutta muuhun vahingonkorvaukseen kuin tässä kohdassa mainittuun sopimussakkoon. Sopimussakko (malli) Jos toimittaja ei täytä tässä sopimuksessa sovittuja velvoitteita, kuten sopimuksessa sovittua aikaa nopeiden laajakaistaliittymien ja edistyksellisten viestintäpalvelujen tarjoamisesta kohtuulliseen hintaan hankealueen loppukäyttäjille, on toimittajan (tuen saajan) maksettava sopimussakkoa. 5 (9)

6 6(9) Sopimussakon määrä on tässä sopimuksessa mainitun tilaajan (tukea myöntävä kunta) myöntämät tuet toimittajalle kokonaisuudessaan korkolain mukaisine korkoineen sekä tässä sopimuksessa määritellystä hankkeesta että myös kaikista muista laajakaistahankkeista, joihin toimittaja on saanut tukea tässä sopimuksessa mainitulta tilaajalta. Tuen erityisehdot Sopimuksen kohteena olevan julkista tukea saavan verkon rakentamiseen liittyvissä työsuhteissa on noudatettava vähintään niitä työsuhteen vähimmäisehtoja, joita Suomen lain ja työehtosopimusmääräysten mukaan on noudatettava tämänlaatuisessa työssä. 6 (9)

7 7(9) Muut ehdot Hankealueen verkon tekninen määrittely Tekninen määrittely on maakuntaliiton laajakaistarakentamisen tuen hakuilmoituksessa ja sen liitteissä. Lisäksi verkon tulee kaikilta osin täyttää lain laajakaistarakentamisen tuesta haja-asutusalueilla (1186/2009) sekä viestintämarkkinalaista (393/2003) ja lain nojalla annetuista Viestintäviraston teknisistä määräyksistä johtuvat vaatimukset. Kunnan myöntämään tukeen sovellettavat yleiset sopimusehdot Kunnan myöntämään tukeen sovelletaan julkisten hankintojen yleisiä sopimusehtoja palveluhankinnoissa (JYSE 2009 PALVELUT) seuraavin poikkeuksin, ehtojen kohta: 2.2 Hankintasopimus tarkoittaa tätä sopimusta kunnan myöntämästä tuesta 2.4 Palveluilla tarkoitetaan maantieteellisesti rajatulla alueella (hankealue) oleville kotitalouksille, yrityksille ja julkisen sektorin toimipaikoille tarjottavia kohtuuhintaisia ja kulloiseenkin ajankohtaan nähden nopeita laajakaistaliittymiä sekä edistyksellisiä viestintäpalveluita. 2.8 Tilaaja tarkoittaa tukea myöntävää kuntaa 5.4 Palvelu tuotettaan ruotsin kielellä 10 ei sovelleta tähän sopimukseen Maksut maksetaan laskun perusteella kohtuullisessa ajassa hyväksyttävän laskun saapumisesta. 11.3, 11.5 ei sovelleta tähän sopimukseen 12 ei sovelleta tähän sopimukseen. 13 ei sovelleta tähän sopimukseen Oikeutta sopimuksen purkamiseen ylivoimaisen esteen jatkuessa yli 12 kuukautta sovelletaan kummankaan osapuolen osalta. 17 ei sovelleta tähän sopimukseen. 22 Palveluntuottajan=toimittajan velvoitteiden siirtymisestä on lisäksi säädetty laajakaistatukilaissa ja tässä sopimuksessa ei sovelleta 23.1 viimeistä virkettä ei sovelleta Sopimusasiakirjojen pätevyysjärjestyksestä on sovittu erikseen. Sopimusasiakirjojen pätevyysjärjestys Sopimusasiakirjat täydentävät toisiaan. Jos sopimusasiakirjat ovat keskenään ristiriitaisia, noudatetaan niitä seuraavassa keskinäisessä pätevyysjärjestyksessä: 1. Tämä sopimus 2. Maakuntaliiton laajakaistarakentamisen tuen hakuilmoitus ja sen liitteet 7 (9)

8 8(9) 3. Julkisten hankintojen yleiset sopimusehdot (JYSE 2009 PALVELUT) 4. Toimittajan laajakaistarakentamisen tuen hakemus (hanke-ehdotus) maakuntaliitolle ja sen liitteet 5. Maakuntaliitto, maakuntajohtajan päätös , liite 3 6. Porvoon kaupunki, kehittämisjaoston päätös xx.xx Sovellettavat lait ja asetukset Jos hankkeen toteuttava yritys saa hankkeeseen julkista tukea yli puolet sen kustannuksista, on mahdollista, että sitä pidetään hankintalaissa (348/2007) tarkoitettuna hankintayksikkönä, jolloin sen tulee noudattaa tähän hankkeeseen liittyviin hankintoihin hankintalakia. Sopimusta koskevien asiakirjojen julkisuudessa noudatetaan viranomaisten toiminnan julkisuudesta annettua lainsäädäntöä (Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta nro 621/1999). Projektin seurannalle asetetut ehdot Toimittajan on sopimuksen saatua lain voiman laadittava yhdessä maakuntaliiton ja tilaajan (tukea myöntäneen kunnan) kanssa yksityiskohtainen projektisuunnitelma, jolla voidaan varmistaa projektille asetetun aikataulun toteutuminen ja seurata hankkeen etenemistä. Vastuu projektisuunnitelman tekemisestä on toimittajalla. Projektin seurannalle asetetut ehdot Projektin seurantaa varten muodostetaan ohjausryhmä, johon on toimittajan kutsuttava edustaja ainakin hankkeelle tukea myöntäneestä kunnasta ja maakuntaliiton edustaja. Ohjausryhmän kokoonpano on siten: yksi edustaja kunnasta, yksi Itä-Uudenmaan liitosta ja kaksi 2. toimittajan edustajaa. Ohjausryhmä valitsee keskuudestaan puheenjohtajan. Jos äänestettäessä äänet menevät tasan, asian ratkaisee puheenjohtajan kanta. Ohjausryhmän kokouksissa toimittajan tulee raportoida hankkeen etenemisestä ja kaikista hankkeen kannalta oleellisista asioista. Ohjausryhmässä voidaan sopia myös mahdollisista muutoksista suunniteltuun verkon rakenteeseen, tekniikkaan ja aikatauluun. Sopimuksen voimassaoloaika Tämä sopimus on voimassa 12 kuukautta viestintäverkon valmistumisesta kuitenkin enintään saakka. 8 (9)

9 9(9) Allekirjoitukset Tätä sopimusta on tehty kaksi (2) samansisältöistä kappaletta, yksi kullekin sopijapuolelle. Porvoossa xx.xx.2010 Fredrick von Schoultz apulaiskaupunginjohtaja Porvoon kaupunki Outi Lumijärvi hallintojohtaja Porvoon kaupunki Chrtister Nyström hallituksen puheenjohtaja Osuuskunta EmsaloNet 9 (9)

Sopimus kunnan myöntämästä tuesta Laajakaista kaikille 2015 -hankkeelle: Mallikylän hanke

Sopimus kunnan myöntämästä tuesta Laajakaista kaikille 2015 -hankkeelle: Mallikylän hanke Sopijapuolet Tuen myöntäjä Mallikunta 1 (Tilaaja) Katuosoite 1 00000 POSTITOIMIPAIKKA Y-tunnus 0000000-0 Tuen saaja Teleyritys X (Toimittaja) Katuosoite 1 00000 POSTITOIMIPAIKKA Y-tunnus 0000000-0 Tuettavan

Lisätiedot

Sopimus kunnan myöntämästä tuesta Laajakaista kaikille 2015 hankkeelle: Lieksan laajakaistahanke 1(8)

Sopimus kunnan myöntämästä tuesta Laajakaista kaikille 2015 hankkeelle: Lieksan laajakaistahanke 1(8) Laajakaista kaikille 2015 hankkeelle: Lieksan laajakaistahanke 1(8) Sopijapuolet Tilaaja Y-tunnus 0169321-6 Lieksan kaupunki (Tuen myöntäjä) Rantalantie 6 81720 Lieksa Toimittaja Y-tunnus 2462309-3 Pielisen

Lisätiedot

Sopimus kunnan myöntämästä tuesta Laajakaista kaikille 2015 -hankkeelle: Juuan laajakaista- hanke (9)

Sopimus kunnan myöntämästä tuesta Laajakaista kaikille 2015 -hankkeelle: Juuan laajakaista- hanke (9) Sopijapuolet Tilaaja Juuan kunta (Tuen myöntäjä) Poikolantie 1 83900 JUUKA Y-tunnus 0168654-2 Toimittaja (Tuen saaja) Pielisen tietoverkko-osuuskunta c/o Nurmeksen Lämpö Oy Kauppatori 3 75500 NURMES Y-tunnus

Lisätiedot

SOPIMUS KUNNAN TUEN MYÖNTÄMISESTÄ LAAJAKAISTAHANKKEILLE SUONENJOKI KÄRKKÄÄLÄ, LEMPYY JA MUSTOLANMÄKI-RIEPONLAHTI

SOPIMUS KUNNAN TUEN MYÖNTÄMISESTÄ LAAJAKAISTAHANKKEILLE SUONENJOKI KÄRKKÄÄLÄ, LEMPYY JA MUSTOLANMÄKI-RIEPONLAHTI 1 SOPIMUS SOPIMUS KUNNAN TUEN MYÖNTÄMISESTÄ LAAJAKAISTAHANKKEILLE SUONENJOKI KÄRKKÄÄLÄ, LEMPYY JA MUSTOLANMÄKI-RIEPONLAHTI Sopijapuolet Tilaaja Suonenjoen kaupunki Keskuskatu 3, PL 13 77601 Suonenjoki

Lisätiedot

Sopimus kunnan myöntämästä tuesta Laajakaistahankkeelle: Kontiolahti III

Sopimus kunnan myöntämästä tuesta Laajakaistahankkeelle: Kontiolahti III 1(7) Sopijapuolet Tilaaja Kontiolahden kunta (Tuen myöntäjä) Keskuskatu 8 81100 Kontiolahti Y-tunnus 0169048-8 Toimittaja Kaisanet Oy (Tuen saaja) Pohjolankatu 20 87100 Kajaani Y-tunnus 2366937-2 Yleistä

Lisätiedot

Sopimus Taipalsaaren kunnan myöntämästä tuesta Saimaan Kuidun Taipalsaaren laajakaistahankkeelle

Sopimus Taipalsaaren kunnan myöntämästä tuesta Saimaan Kuidun Taipalsaaren laajakaistahankkeelle 1(6) Sopimus Taipalsaaren kunnan myöntämästä tuesta Saimaan Kuidun Taipalsaaren laajakaistahankkeelle Sopijapuolet ja sopimuksen kohde Toimittaja: Saimaan Kuitu Oy yhteyshenkilö Tuomo Puhakainen osoite

Lisätiedot

SOPIMUS KUNNAN MYÖNTÄMÄSTÄ TUESTA LAAJAKAISTA KAIKILLE 2015 -HANKKEELLE: HYRYNSALMI

SOPIMUS KUNNAN MYÖNTÄMÄSTÄ TUESTA LAAJAKAISTA KAIKILLE 2015 -HANKKEELLE: HYRYNSALMI jf\net SOPIMUS 1 (9) SOPIMUS KUNNAN MYÖNTÄMÄSTÄ TUESTA LAAJAKAISTA KAIKILLE 2015 -HANKKEELLE: HYRYNSALMI 1 Sopijapuolet Tilaaja Hyrynsalmen kunta (Tuen myöntäjä) Laskutie 1 89400 HYRYNSALMI Toimittaja

Lisätiedot

Viestintäviraston puheenvuoro

Viestintäviraston puheenvuoro Viestintäviraston puheenvuoro Maaseudun laajakaistat -seminaari Päivi Peltola-Ojala 3.2.2011 Laajakaistan edistäminen Viestintäviraston toiminnan painopistealue Viestintävirasto huolehtii siitä, että yhteiskunnan,

Lisätiedot

Laajakaista kaikille. Juha Parantainen Liikenne- ja viestintäministeriö WWW.LVM.FI 11.5.2009 1

Laajakaista kaikille. Juha Parantainen Liikenne- ja viestintäministeriö WWW.LVM.FI 11.5.2009 1 Laajakaista kaikille Juha Parantainen Liikenne- ja viestintäministeriö 1 Haja-asutusalueiden 200 milj. laajakaistahankkeen työllistävyys Vaikutukset työllisyyteen Nopeat laajakaistayhteydet kaikkien ulottuvilla

Lisätiedot

Tuen saajan erityiset velvollisuudet

Tuen saajan erityiset velvollisuudet Valtiontukea laajakaistarakentamiseen Teleyrityksen ABC, 12.10.2016 Päivi Peltola-Ojala Tuen saajan erityiset velvollisuudet Verkko- ja viestintäpalvelujen tarjonta Käyttöoikeuden luovuttaminen Julkaisuvelvoite

Lisätiedot

Ohje 2. VALTION TUEN EDELLYTYSTEN HUOMIOIMINEN PILOTTIHANKKEEN KILPAILUTUKSESSA

Ohje 2. VALTION TUEN EDELLYTYSTEN HUOMIOIMINEN PILOTTIHANKKEEN KILPAILUTUKSESSA Ohje 1 (6) Viestintämarkkinat ja -palvelut Yleispalvelun valvonta OHJE PILOTTIHANKKEIDEN KILPAILUTTAMISEKSI () 1. TAUSTA Valtioneuvosto on 4.12.2008 antamallaan periaatepäätöksellä asettanut hankkeen,

Lisätiedot

LIITE 2: KELPOISUUSEHTOJEN JA TARJOUKSEN RAKENTEEN TARKISTUSLOMAKE

LIITE 2: KELPOISUUSEHTOJEN JA TARJOUKSEN RAKENTEEN TARKISTUSLOMAKE LIITE 2: KELPOISUUSEHTOJEN JA TARJOUKSEN RAKENTEEN TARKISTUSLOMAKE Tarjousten käsittelyn ensimmäisessä vaihe on tarjoajien kelpoisuuden arviointi. Arviointi suoritetaan tämän lomakkeen ja sen liitteiden

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Keski-Suomi Joutsa

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Keski-Suomi Joutsa Muistio 1 (5) Dnro: 17.12.2014 1307/940/2014 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Keski-Suomi Joutsa 1 Hankealueen tukikelpoisuus Markkina-analyysi koskee Keski-Suomen maakunnan liiton ilmoittamaa

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Keski-Suomi Keuruu

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Keski-Suomi Keuruu Muistio 1 (5) Dnro: 2.2.2015 1309/940/2014 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Keski-Suomi Keuruu 1 Hankealueen tukikelpoisuus Markkina-analyysi koskee Keski-Suomen maakunnan liiton ilmoittamaa

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois- Pohjanmaan hankealue Oulu

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois- Pohjanmaan hankealue Oulu Analyysi 1 (5) Dnro: 30.1.2015 1258/940/2014 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois- Pohjanmaan hankealue Oulu 1 Hankealueen tukikelpoisuus Markkina-analyysi koskee Pohjois-Pohjanmaan

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Etelä-Savon hankealue

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Etelä-Savon hankealue Muistio 1 (5) Dnro: 17.12.2014 1316/940/2014 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Etelä-Savon hankealue Savonlinna 1 Hankealueen tukikelpoisuus Markkina-analyysi koskee Etelä-Savon maakunnan

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Etelä-Savon hankealue

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Etelä-Savon hankealue Analyysi 1 (5) Dnro: 30.1.2015 1314/940/2014 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Etelä-Savon hankealue Pieksämäki 1 Hankealueen tukikelpoisuus Markkina-analyysi koskee Etelä-Savon maakunnan

Lisätiedot

Päivitetty markkina-analyysi Pohjois-Pohjanmaan Haapavesi - hankealueen tukikelpoisuudesta

Päivitetty markkina-analyysi Pohjois-Pohjanmaan Haapavesi - hankealueen tukikelpoisuudesta Muistio 1 (5) Dnro: 31.5.2016 1248/940/2014 Päivitetty markkina-analyysi Pohjois-Pohjanmaan Haapavesi - hankealueen tukikelpoisuudesta 1 Hankealueen tukikelpoisuus Markkina-analyysi koskee Pohjois-Pohjanmaan

Lisätiedot

SOPIMUS VIESTINTÄVERKON RAKENTAMISESTA JA YLLÄPIDOSTA SUONENJOEN TAAJAMAN HANKEALUEILLE

SOPIMUS VIESTINTÄVERKON RAKENTAMISESTA JA YLLÄPIDOSTA SUONENJOEN TAAJAMAN HANKEALUEILLE SOPIMUS VIESTINTÄVERKON RAKENTAMISESTA JA YLLÄPIDOSTA SUONENJOEN TAAJAMAN HANKEALUEILLE Osapuolet Asiakas Toimittaja Suonenjoen kaupunki (myöhemmin kaupunki) Keskuskatu 3 77600 Suonenjoki Y-tunnus 0208061-4

Lisätiedot

Päivitetty markkina-analyysi Pohjois-Savon Kuopio -hankealueen tukikelpoisuudesta

Päivitetty markkina-analyysi Pohjois-Savon Kuopio -hankealueen tukikelpoisuudesta Analyysi Dnro: 31.5.2016 1272/940/2014 Päivitetty markkina-analyysi Pohjois-Savon Kuopio -hankealueen tukikelpoisuudesta 1 Hankealueen tukikelpoisuus Markkina-analyysi koskee Pohjois-Savon maakunnan liiton

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois- Pohjanmaan hankealue Kempele

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois- Pohjanmaan hankealue Kempele Analyysi 1 (5) Dnro: 30.1.2015 1250/940/2014 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois- Pohjanmaan hankealue Kempele 1 Hankealueen tukikelpoisuus Markkina-analyysi koskee Pohjois-Pohjanmaan

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta: Pohjois-Pohjanmaan hankealue Raahe

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta: Pohjois-Pohjanmaan hankealue Raahe Analyysi 1 (5) Dnro: 18.12.2017 1361/940/2017 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta: Pohjois-Pohjanmaan hankealue Raahe Taustaa Markkina-analyysi koskee Pohjois-Pohjanmaan liiton ilmoittamaa

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois- Pohjanmaan hankealue Pyhäntä

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois- Pohjanmaan hankealue Pyhäntä Analyysi 1 (5) Dnro: 30.1.2015 1266/940/2014 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois- Pohjanmaan hankealue Pyhäntä 1 Hankealueen tukikelpoisuus Markkina-analyysi koskee Pohjois-Pohjanmaan

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois-Pohjanmaa

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois-Pohjanmaa Muistio 1 (5) Dnro: 2.12.2013 1196/940/2013 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois-Pohjanmaa hankealue Muhos 1 Hankealueen tukikelpoisuus Markkina-analyysi koskee Pohjois-Pohjanmaan maakunnan

Lisätiedot

MARKKINA-ANALYYSI POHJOIS-SAVO JUANKOSKI (23) -HANKEALUEEN TU- KIKELPOISUUDESTA

MARKKINA-ANALYYSI POHJOIS-SAVO JUANKOSKI (23) -HANKEALUEEN TU- KIKELPOISUUDESTA Analyysi Korjattu markkina-analyysi, joka korvaa 11.11.2010 päivätyn markkina-analyysin. Dnro: 27.2.2015 1337/9520/2010 MARKKINA-ANALYYSI POHJOIS-SAVO JUANKOSKI (23) -HANKEALUEEN TU- KIKELPOISUUDESTA 1

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Keski-Suomi Keuruu

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Keski-Suomi Keuruu Muistio 1 (5) Dnro: 17.12.2014 1309/940/2014 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Keski-Suomi Keuruu 1 Hankealueen tukikelpoisuus Markkina-analyysi koskee Keski-Suomen maakunnan liiton ilmoittamaa

Lisätiedot

MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA VARSINAIS-SUOMI HANKEALUE 7 (MASKU)

MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA VARSINAIS-SUOMI HANKEALUE 7 (MASKU) 1535/9520/2010 1 (4) MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA VARSINAIS-SUOMI HANKEALUE 7 (MASKU) Markkina-analyysi koskee Varsinais-Suomen maakunnan liiton ilmoittamaa hankealuetta nimeltään Masku-hanke.

Lisätiedot

MARKKINA-ANALYYSI POHJOIS-SAVO RAUTAVAARA (41) -HANKEALUEEN TU- KIKELPOISUUDESTA

MARKKINA-ANALYYSI POHJOIS-SAVO RAUTAVAARA (41) -HANKEALUEEN TU- KIKELPOISUUDESTA Analyysi Korjattu markkina-analyysi, joka korvaa 27.2.2015 päivätyn markkina-analyysin. Dnro: 1.12.2015 1355/9520/2010 MARKKINA-ANALYYSI POHJOIS-SAVO RAUTAVAARA (41) -HANKEALUEEN TU- KIKELPOISUUDESTA 1

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois-Karjala

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois-Karjala Muistio 1 (5) Dnro: 14.12.2012 1748/9520/2012 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois-Karjala hankealue 42 (Nurmes) 1 Hankealueen tukikelpoisuus Markkina-analyysi koskee Pohjois-Karjalan

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta: Etelä-Karjala hankealue Lemi

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta: Etelä-Karjala hankealue Lemi Analyysi 1 (5) Dnro: 21.9.2017 985/940/2017 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta: Etelä-Karjala hankealue Lemi Taustaa Markkina-analyysi koskee Etelä-Karjalan maakunnan liiton ilmoittamaa hankealuetta

Lisätiedot

HAJA-ASUTUSALUEIDEN LAAJAKAISTAHANKE 14.10.2010 Pyyntö hanke-ehdotuksiksi Osa 5. Hanke-ehdotuslomake

HAJA-ASUTUSALUEIDEN LAAJAKAISTAHANKE 14.10.2010 Pyyntö hanke-ehdotuksiksi Osa 5. Hanke-ehdotuslomake HAJA-ASUTUSALUEIDEN LAAJAKAISTAHANKE 14.10.2010 Pyyntö hanke-ehdotuksiksi Osa 5. Hanke-ehdotuslomake Tiedot hankkeesta ja hanke-ehdotuksen laatijasta Hankkeen nimi ja kunta Hämeenlinnan Hauhon laajakaistahanke,

Lisätiedot

MARKKINA-ANALYYSI ITÄ-UUSIMAA LAPINJÄRVI (6) -HANKEALUEEN TUKI- KELPOISUUDESTA

MARKKINA-ANALYYSI ITÄ-UUSIMAA LAPINJÄRVI (6) -HANKEALUEEN TUKI- KELPOISUUDESTA Analyysi Korjattu markkina-analyysi, joka korvaa 26.11.2010 päivätyn markkina-analyysin. Dnro: 27.2.2015 1293/9520/2010 MARKKINA-ANALYYSI ITÄ-UUSIMAA LAPINJÄRVI (6) -HANKEALUEEN TUKI- KELPOISUUDESTA 1

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta: Etelä-Pohjanmaa hankealue Alavus

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta: Etelä-Pohjanmaa hankealue Alavus Analyysi 1 (5) Dnro: 29.9.2017 992/940/2017 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta: Etelä-Pohjanmaa hankealue Alavus Taustaa Markkina-analyysi koskee Etelä-Pohjanmaan liiton ilmoittamaa hankealuetta

Lisätiedot

Korjattu markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois-Pohjanmaa hankealue 30 (Siikalatva)

Korjattu markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois-Pohjanmaa hankealue 30 (Siikalatva) Analyysi 1 (6) Tämä markkina-analyysi korvaa Dnro: 14.12.2012 päivätyn analyysin 25.5.2016 1760/9520/2012 Korjattu markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois-Pohjanmaa hankealue 30 (Siikalatva)

Lisätiedot

Päivitetty markkina-analyysi Lapin Kolari -hankealueen tukikelpoisuudesta

Päivitetty markkina-analyysi Lapin Kolari -hankealueen tukikelpoisuudesta Analyysi Dnro: 24.2.2016 1282/940/2014 Päivitetty markkina-analyysi Lapin Kolari -hankealueen tukikelpoisuudesta 1 Hankealueen tukikelpoisuus Markkina-analyysi koskee Lapin liiton ilmoittamaa hankealuetta

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois-Savo hankealue 105 (Leppävirta)

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois-Savo hankealue 105 (Leppävirta) Muistio 1 (5) Dnro: 14.12.2012 1768/9520/2012 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois-Savo hankealue 105 (Leppävirta) 1 Hankealueen tukikelpoisuus Markkina-analyysi koskee Pohjois-Savon

Lisätiedot

MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA POHJOIS-SAVO HANKEALUE 99 (VARKAUS)

MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA POHJOIS-SAVO HANKEALUE 99 (VARKAUS) 1213/9520/2011 1 (5) MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA POHJOIS-SAVO HANKEALUE 99 (VARKAUS) Markkina-analyysi koskee Pohjois-Savon maakunnan liiton ilmoittamaa hankealuetta nimeltään Viljolahti-Hevonlahti

Lisätiedot

MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA POHJOIS-SAVO HANKEALUE 97 (VARKAUS)

MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA POHJOIS-SAVO HANKEALUE 97 (VARKAUS) 1211/9520/2011 1 (5) MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA POHJOIS-SAVO HANKEALUE 97 (VARKAUS) Markkina-analyysi koskee Pohjois-Savon maakunnan liiton ilmoittamaa hankealuetta nimeltään Härmäniemi-Joutsenlahti

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta: Pohjois-Pohjanmaa

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta: Pohjois-Pohjanmaa Analyysi 1 (5) Dnro: 25.1.2018 1378/940/2017 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta: Pohjois-Pohjanmaa hankealue Oulu Taustaa Julkinen kuuleminen Markkina-analyysi koskee Pohjois-Pohjanmaan liiton

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Etelä- Savo hankealue 34 (Kangasniemi)

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Etelä- Savo hankealue 34 (Kangasniemi) Muistio 1 (5) Dnro: 14.12.2012 1705/9520/2012 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Etelä- Savo hankealue 34 (Kangasniemi) 1 Hankealueen tukikelpoisuus Markkina-analyysi koskee Etelä-Savon maakunnan

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Etelä- Savo hankealue 31 (Heinävesi)

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Etelä- Savo hankealue 31 (Heinävesi) Muistio 1 (5) Dnro: 14.12.2012 1702/9520/2012 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Etelä- Savo hankealue 31 (Heinävesi) 1 Hankealueen tukikelpoisuus Markkina-analyysi koskee Etelä-Savon maakunnan

Lisätiedot

OPERAATTORISOPIMUS Keuruun kaupungin laajakaistahanke

OPERAATTORISOPIMUS Keuruun kaupungin laajakaistahanke Luonnos OPERAATTORISOPIMUS Keuruun kaupungin laajakaistahanke 1. Osapuolet 1.1 Tilaaja Keuruun kaupunki (y-tunnus: 0208388-2, jäljempänä myös Tilaaja tai Kaupunki ) Multiantie 5, 42700 Keuruu 0208388-2

Lisätiedot

Laajakaista kaikkien ulottuville Selvitysmies Harri Pursiainen

Laajakaista kaikkien ulottuville Selvitysmies Harri Pursiainen Laajakaista kaikkien ulottuville Selvitysmies Harri Pursiainen 1 Markkinoiden muutos Ennen kattavat palvelut syntyivät markkinaehtoisesti eikä valtio puuttunut toimintaan tiukalla sääntelyllä, veroilla

Lisätiedot

MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA ETELÄ-SAVO HANKEALUE 23 (PIEK- SÄMÄKI)

MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA ETELÄ-SAVO HANKEALUE 23 (PIEK- SÄMÄKI) 1047/9520/2011 1 (5) MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA ETELÄ-SAVO HANKEALUE 23 (PIEK- SÄMÄKI) Markkina-analyysi koskee Etelä-Savon maakunnan liiton ilmoittamaa hankealuetta nimeltään Pieksämäki

Lisätiedot

MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA VARSINAIS-SUOMI HANKEALUE 19 (SAUVO)

MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA VARSINAIS-SUOMI HANKEALUE 19 (SAUVO) 1239/9520/2011 1 (5) MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA VARSINAIS-SUOMI HANKEALUE 19 (SAUVO) Markkina-analyysi koskee Varsinais-Suomen maakunnan liiton ilmoittamaa hankealuetta nimeltään Sauvo

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois-Savo hankealue 110 (Varkaus)

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois-Savo hankealue 110 (Varkaus) Muistio 1 (5) Dnro: 14.12.2012 1773/9520/2012 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois-Savo hankealue 110 (Varkaus) 1 Hankealueen tukikelpoisuus Markkina-analyysi koskee Pohjois-Savon maakunnan

Lisätiedot

Markkina-analyysi Lappi Sodankylä (85) -hankealueen tukikelpoisuudesta

Markkina-analyysi Lappi Sodankylä (85) -hankealueen tukikelpoisuudesta Analyysi Korjattu markkina-analyysi, joka korvaa 18.1.2013 päivätyn markkina-analyysin. Dnro: 27.2.2015 1736/9520/2012 Markkina-analyysi Lappi Sodankylä (85) -hankealueen tukikelpoisuudesta 1 Hankealueen

Lisätiedot

MARKKINA-ANALYYSI LAPPI 60 (PELKOSENNIEMI) -HANKEALUEEN TUKIKEL- POISUUDESTA

MARKKINA-ANALYYSI LAPPI 60 (PELKOSENNIEMI) -HANKEALUEEN TUKIKEL- POISUUDESTA Analyysi Korjattu markkina-analyysi, joka korvaa 28.10.2011 päivätyn markkina-analyysin. Dnro: 5.8.2015 1085/9520/2011 MARKKINA-ANALYYSI LAPPI 60 (PELKOSENNIEMI) -HANKEALUEEN TUKIKEL- POISUUDESTA 1 Hankealueen

Lisätiedot

Markkina-analyysi Pohjois-Savo Lapinlahti (104) - hankealueen tukikelpoisuudesta

Markkina-analyysi Pohjois-Savo Lapinlahti (104) - hankealueen tukikelpoisuudesta Analyysi Korjattu markkina-analyysi, joka korvaa 27.2.2015 päivätyn markkina-analyysin. Dnro: 9.3.2016 1767/9520/2012 Markkina-analyysi Pohjois-Savo Lapinlahti (104) - hankealueen tukikelpoisuudesta 1

Lisätiedot

Markkina-analyysi Pohjois-Savo Siilinjärvi (108)- hankealueen tukikelpoisuudesta

Markkina-analyysi Pohjois-Savo Siilinjärvi (108)- hankealueen tukikelpoisuudesta Analyysi Korjattu markkina-analyysi, joka korvaa 14.12.2012 päivätyn markkina-analyysin. Dnro: 27.2.2015 1771/9520/2012 Markkina-analyysi Pohjois-Savo Siilinjärvi (108)- hankealueen tukikelpoisuudesta

Lisätiedot

@ Viestintävirasto Analyysi 1 (5)

@ Viestintävirasto Analyysi 1 (5) @ Viestintävirasto Analyysi 1 (5) 14.11.2018 Dnro: 1260/940/2018 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pilkanmaan hankealue Hämeenkyrö Taustaa Julkinen kuuleminen Markkina-analyysi koskee Pirkanmaan

Lisätiedot

HAJA-ASUTUSALUEIDEN LAAJAKAISTAHANKE 20.9.2010 Pyyntö hanke-ehdotuksiksi Osa 5. Hanke-ehdotuslomake

HAJA-ASUTUSALUEIDEN LAAJAKAISTAHANKE 20.9.2010 Pyyntö hanke-ehdotuksiksi Osa 5. Hanke-ehdotuslomake HAJA-ASUTUSALUEIDEN LAAJAKAISTAHANKE 20.9.2010 Pyyntö hanke-ehdotuksiksi Osa 5. Hanke-ehdotuslomake Tiedot hankkeesta ja hanke-ehdotuksen laatijasta Hankkeen nimi ja kunta EmsaloNet Porvoo, Emäsalo Hanke-ehdotuksen

Lisätiedot

Haapajärven laajakaistarakentaminen Valokuituverkko

Haapajärven laajakaistarakentaminen Valokuituverkko PYHÄNET OY Haapajärven laajakaistarakentaminen Valokuituverkko Hanne Nivala 31.1.2014 Tässä raportissa on kuvattu Haapajärven kaupungin tietoliikenneinfrastruktuurin tilannetta ja esitetty arvioita koko

Lisätiedot

LIITE 1: HANKKEEN KUVAUS JA SILLE ASETETUT VAATIMUKSET

LIITE 1: HANKKEEN KUVAUS JA SILLE ASETETUT VAATIMUKSET Liite 1 s. 1 LIITE 1: HANKKEEN KUVAUS JA SILLE ASETETUT VAATIMUKSET 1. Tiedot hankinnan kohteesta Tällä tarjouspyynnöllä Kymenlaakson Liitto pyytää tarjouksia Miehikkälän kunnan alueella olevan Laajakaista

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Lappi hankealue 81 (Rovaniemi)

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Lappi hankealue 81 (Rovaniemi) Muistio 1 (6) Dnro: 14.12.2012 1732/9520/2012 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Lappi hankealue 81 (Rovaniemi) 1 Hankealueen tukikelpoisuus Markkina-analyysi koskee Lapin maakunnan liiton

Lisätiedot

HANKINTASOPIMUS: VISUAALINEN SUUNNITTELU

HANKINTASOPIMUS: VISUAALINEN SUUNNITTELU 23.3.2018 1 / 5 HANKINTASOPIMUS: VISUAALINEN SUUNNITTELU 1 SOPIJAPUOLET JA YHTEYSHENKILÖT Tilaaja Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) (jäljempänä Tilaaja ) PL33, 00023 Valtioneuvosto Y-tunnus: 0244685-8

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois-Karjala

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois-Karjala Muistio 1 (5) Dnro: 14.12.2012 1749/9520/2012 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois-Karjala hankealue 43 (Outokumpu) 1 Hankealueen tukikelpoisuus Markkina-analyysi koskee Pohjois-Karjalan

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Etelä- Savo hankealue 36 (Mikkeli)

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Etelä- Savo hankealue 36 (Mikkeli) Muistio 1 (6) Dnro: 14.12.2012 1707/9520/2012 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Etelä- Savo hankealue 36 (Mikkeli) 1 Hankealueen tukikelpoisuus Markkina-analyysi koskee Etelä-Savon maakunnan

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta: Pohjois-Pohjanmaa hankealue Sievi

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta: Pohjois-Pohjanmaa hankealue Sievi Analyysi 1 (5) Dnro: 6.10.2017 970/940/2017 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta: Pohjois-Pohjanmaa hankealue Sievi Taustaa Markkina-analyysi koskee Pohjois-Pohjanmaan liiton ilmoittamaa hankealuetta

Lisätiedot

HAJA-ASUTUSALUEIDEN LAAJAKAISTAHANKE 23.11.2010 Pyyntö hanke-ehdotuksiksi Osa 4. Hanke-ehdotusten vaatimukset, laatiminen ja käsittely

HAJA-ASUTUSALUEIDEN LAAJAKAISTAHANKE 23.11.2010 Pyyntö hanke-ehdotuksiksi Osa 4. Hanke-ehdotusten vaatimukset, laatiminen ja käsittely HAJA-ASUTUSALUEIDEN LAAJAKAISTAHANKE 23.11.2010 Pyyntö hanke-ehdotuksiksi Osa 4. Hanke-ehdotusten vaatimukset, laatiminen ja käsittely Yleistä Valtioneuvosto linjasi periaatepäätöksessään 4.12.2008 tietoliikennepolitiikkaa.

Lisätiedot

Laajakaistatukilain 11 :n 1 momentin 1-3 kohdan mukaan tukikelpoisia kustannuksia ovat kustannukset,

Laajakaistatukilain 11 :n 1 momentin 1-3 kohdan mukaan tukikelpoisia kustannuksia ovat kustannukset, 1176/9521/2010 1 (7) VERKON TUKIKELPOISUUDEN ARVIOINTI Tässä muistiossa kuvataan n näkemys keskeisimpiin verkon tukikelpoisuuden arviointiin liittyviin kysymyksiin. Muistion tarkoituksena on auttaa teleyrityksiä

Lisätiedot

HAJA-ASUTUSALUEIDEN LAAJAKAISTAHANKE 23.11.2010 Pyyntö hanke-ehdotuksiksi Osa 4. Hanke-ehdotusten vaatimukset, laatiminen ja käsittely

HAJA-ASUTUSALUEIDEN LAAJAKAISTAHANKE 23.11.2010 Pyyntö hanke-ehdotuksiksi Osa 4. Hanke-ehdotusten vaatimukset, laatiminen ja käsittely HAJA-ASUTUSALUEIDEN LAAJAKAISTAHANKE 23.11.2010 Pyyntö hanke-ehdotuksiksi Osa 4. Hanke-ehdotusten vaatimukset, laatiminen ja käsittely Yleistä Valtioneuvosto linjasi periaatepäätöksessään 4.12.2008 tietoliikennepolitiikkaa.

Lisätiedot

A. Lastensuojelulain mukaista ympärivuorokautista laitoshoitoa, B. Perhekotihoitoa, C. Erityisyksikköhoitoa

A. Lastensuojelulain mukaista ympärivuorokautista laitoshoitoa, B. Perhekotihoitoa, C. Erityisyksikköhoitoa Sopimus lastensuojelulain mukaisesta ympärivuorokautisesta hoidosta. 1. Sopijapuolet Tilaaja PL 85 45101 Kouvola Y-tunnus 0161075-9 Yhteyshenkilö Palvelupäällikkö Sanna-Riitta Junnonen PL 85 45101 Kouvola

Lisätiedot

Laajakaista 2015 -hanke

Laajakaista 2015 -hanke Laajakaista 2015 -hanke Paula Karppinen, suunnittelija Kainuun maakunta, suunnittelu ja kehittäminen, Aluekehitysyksikkö Sote jory 9.11.2010 Nopeiden laajakaistayhteyksien kehittämisen tavoitteet ja miten

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ MIEHIKKÄLÄN LAAJAKAISTAVERKON (LAAJAKAISTA MIEHIKKÄLÄN PITKÄKOSKELLE) TOTEUTTAMISESTA

TARJOUSPYYNTÖ MIEHIKKÄLÄN LAAJAKAISTAVERKON (LAAJAKAISTA MIEHIKKÄLÄN PITKÄKOSKELLE) TOTEUTTAMISESTA KYMENLAAKSON LIITTO Regional Council of Kymenlaakso 1/7 TARJOUSPYYNTÖ MIEHIKKÄLÄN LAAJAKAISTAVERKON (LAAJAKAISTA MIEHIKKÄLÄN PITKÄKOSKELLE) TOTEUTTAMISESTA 1. Johdanto Valtioneuvosto on 4.12.2008 antamallaan

Lisätiedot

197 LAAJAKAISTA KAIKILLE HANKKEEN TOINEN VÄLIARVIOINTI

197 LAAJAKAISTA KAIKILLE HANKKEEN TOINEN VÄLIARVIOINTI Kunnanhallitus 12.8.2013 1 Dnro 278/2009 197 LAAJAKAISTA KAIKILLE 2015 -HANKKEEN TOINEN VÄLIARVIOINTI Kunnanhallitus 15.8.2011 ( 249): Liikenne- ja viestintäministeriö pyytää 29.6.2011 kuntaan saapuneella

Lisätiedot

Laajakaista kaikille -hankkeen vaikutukset maaseudulla

Laajakaista kaikille -hankkeen vaikutukset maaseudulla Laajakaista kaikille -hankkeen vaikutukset maaseudulla Kokonaisvaltainen kyläsuunnittelu -seminaari 3.6.2009 Maakuntasuunnittelija Eeva Polvi Etelä-Savon maakuntaliitto Valtioneuvoston kaksiosainen periaatepäätös

Lisätiedot

Haja-asutusalueiden laajakaistatuen hakumenettely on kaksivaiheinen. Tämä hakuilmoitus koskee hakumenettelyn ensimmäistä vaihetta.

Haja-asutusalueiden laajakaistatuen hakumenettely on kaksivaiheinen. Tämä hakuilmoitus koskee hakumenettelyn ensimmäistä vaihetta. HAJA-ASUTUSALUEIDEN LAAJAKAISTAHANKE 23.11.2010 Pyyntö hanke-ehdotuksiksi Osa 4. Hanke-ehdotusten vaatimukset, laatiminen ja käsittely Yleistä Valtioneuvosto linjasi periaatepäätöksessään 4.12.2008 tietoliikennepolitiikkaa.

Lisätiedot

Dnro: Korjattu markkina-analyysi, joka korvaa /9520/ päivätyn markkina-analyysin

Dnro: Korjattu markkina-analyysi, joka korvaa /9520/ päivätyn markkina-analyysin Analyysi 1 (6) Dnro: Korjattu markkina-analyysi, joka korvaa 4.4.2016 1071/9520/2011 28.10.2011 päivätyn markkina-analyysin MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA KYMENLAAKSO HANKEALUE 31 (KOUVOLA)

Lisätiedot

PL 6000, 00099 Helsingin kaupunki. ja xxxxxxx (jäljempänä Palveluntuottaja) Osoite: xxxxxxxxxxxx y-tunnus

PL 6000, 00099 Helsingin kaupunki. ja xxxxxxx (jäljempänä Palveluntuottaja) Osoite: xxxxxxxxxxxx y-tunnus 1 SUUN TERVEYDENHUOLLON ANESTESIAPALVELUN HANKINTA 1. Sopijapuolet Helsingin kaupunki (jäljempänä Tilaaja) Osoite: Helsingin kaupungin terveyskeskus PL 6000, 00099 Helsingin kaupunki ja xxxxxxx (jäljempänä

Lisätiedot

SOPIMUS KLAUKKALAN VANHUSTENTALON LIIKUNTASALIN KUNTOSALILAITTEIDEN HANKINNASTA

SOPIMUS KLAUKKALAN VANHUSTENTALON LIIKUNTASALIN KUNTOSALILAITTEIDEN HANKINNASTA 1 (5) SOPIMUS KLAUKKALAN VANHUSTENTALON LIIKUNTASALIN KUNTOSALILAITTEIDEN HANKINNASTA 1. Osapuolet ja yhteyshenkilöt Tilaaja: Tilaajan yhteyshenkilö Toimittaja: Y-tunnus: Toimittajan yhteyshenkilö 2. Sovellettavat

Lisätiedot

MARKKINA-ANALYYSI POHJOIS-SAVON MAAKUNNAN NILSIÄ SANKIMÄKI- SAARVONMÄKI (88) -HANKEALUEEN TUKIKELPOISUUDESTA

MARKKINA-ANALYYSI POHJOIS-SAVON MAAKUNNAN NILSIÄ SANKIMÄKI- SAARVONMÄKI (88) -HANKEALUEEN TUKIKELPOISUUDESTA Korjattu markkina-analyysi, joka korvaa 28.10.2011 päivätyn markkina-analyysin. Analyysi 27.2.2015 Dnro: 1202/9520/2011 MARKKINA-ANALYYSI POHJOIS-SAVON MAAKUNNAN NILSIÄ SANKIMÄKI- SAARVONMÄKI (88) -HANKEALUEEN

Lisätiedot

HAJA-ASUTUSALUEIDEN LAAJAKAISTAHANKE 19.1.2015 Pyyntö hanke-ehdotuksiksi Osa 4. Hanke-ehdotusten vaatimukset, laatiminen ja käsittely

HAJA-ASUTUSALUEIDEN LAAJAKAISTAHANKE 19.1.2015 Pyyntö hanke-ehdotuksiksi Osa 4. Hanke-ehdotusten vaatimukset, laatiminen ja käsittely HAJA-ASUTUSALUEIDEN LAAJAKAISTAHANKE 19.1.2015 Pyyntö hanke-ehdotuksiksi Osa 4. Hanke-ehdotusten vaatimukset, laatiminen ja käsittely Yleistä Valtioneuvosto linjasi periaatepäätöksessään 4.12.2008 tietoliikennepolitiikkaa.

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Satakunta hankealue 21 (Kankaanpää)

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Satakunta hankealue 21 (Kankaanpää) Muistio 1 (6) Dnro: 14.12.2012 1780/9520/2012 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Satakunta hankealue 21 (Kankaanpää) 1 Hankealueen tukikelpoisuus Markkina-analyysi koskee Satakunnan maakunnan

Lisätiedot

Laajakaista kaikille. Esityksen tietolähde: Juha Parantainen Liikenne- ja viestintäministeriö WWW.LVM.FI 8.5.2009 1

Laajakaista kaikille. Esityksen tietolähde: Juha Parantainen Liikenne- ja viestintäministeriö WWW.LVM.FI 8.5.2009 1 Laajakaista kaikille Esityksen tietolähde: Juha Parantainen Liikenne- ja viestintäministeriö 1 Nopeiden laajakaistayhteyksien kehittämisen tavoitteet 1 Mbit/s vuoteen 2010 mennessä Jokaisessa vakinaisessa

Lisätiedot

Laajakaistaverkot kaikille. Juha Parantainen

Laajakaistaverkot kaikille. Juha Parantainen Laajakaistaverkot kaikille Juha Parantainen Liittymät Laajakaistaliittymät Suomessa 4 000 000 3 000 000 2 000 000 Mobiili (3G / 4G) Langaton (@450, WiMax) Kaapelimodeemi Kiinteistöliittymä DSL Valokuitu

Lisätiedot

MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA UUSIMAA HANKEALUE 5 (RAASE- PORI)

MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA UUSIMAA HANKEALUE 5 (RAASE- PORI) 1223/9520/2011 1 (5) MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA UUSIMAA HANKEALUE 5 (RAASE- PORI) Markkina-analyysi koskee Uudenmaan maakunnan liiton ilmoittamaa hankealuetta nimeltään Raasepori IIIb -hanke.

Lisätiedot

SOPIMUS TAVARAN X HANKINNASTA

SOPIMUS TAVARAN X HANKINNASTA LIITE 5A SOPIMUS SOPIMUS TAVARAN X HANKINNASTA 1. OSAPUOLET JA YHTEYSHENKILÖT Tilaaja: Jyväskylän yliopisto Pl 35 40014 Jyväskylän yliopisto (jäljempänä Tilaaja ) Tilaajan yhteyshenkilö sopimusasioissa:

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Satakunta hankealue 23 (Nakkila)

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Satakunta hankealue 23 (Nakkila) Muistio 1 (6) Dnro: 14.12.2012 1830/9520/2012 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Satakunta hankealue 23 (Nakkila) 1 Hankealueen tukikelpoisuus Markkina-analyysi koskee Satakunnan maakunnan

Lisätiedot

Viestintäpolitiikan ajankohtaiset päätökset

Viestintäpolitiikan ajankohtaiset päätökset Viestintäpolitiikan ajankohtaiset päätökset 1. Vaihtoehtoisia polkuja teräväpiirtoon 2. Laajakaista kaikkien ulottuville Neuvotteleva virkamies Mirka Järnefelt Mirka.jarnefelt@mintc.fi 1 Lähtökohtia teräväpiirtokeskusteluun

Lisätiedot

Laajakaistahankkeen toteuttaminen Lapissa Ritva Kauhanen

Laajakaistahankkeen toteuttaminen Lapissa Ritva Kauhanen Laajakaistahankkeen toteuttaminen Lapissa Ritva Kauhanen 12.2.2016 Laajakaista kaikille hanke pyrkii turvaamaan tehokkaat tietoliikenneyhteydet kaikille Vuoteen 2015 mennessä lähes kaikki (yli 99 % väestöstä)

Lisätiedot

MARKKINA-ANALYYSI PÄIJÄT-HÄME HÄMEENKOSKI (10)-HANKEALUEEN TU- KIKELPOISUUDESTA

MARKKINA-ANALYYSI PÄIJÄT-HÄME HÄMEENKOSKI (10)-HANKEALUEEN TU- KIKELPOISUUDESTA Analyysi Korjattu markkina-analyysi, joka korvaa 28.10.2011 päivätyn markkina-analyysin. Dnro: 27.2.2015 1215/9520/2011 MARKKINA-ANALYYSI PÄIJÄT-HÄME HÄMEENKOSKI (10)-HANKEALUEEN TU- KIKELPOISUUDESTA 1

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois-Savo hankealue 103 (Kuopio)

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois-Savo hankealue 103 (Kuopio) Muistio 1 (6) Dnro: 14.12.2012 1766/9520/2012 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois-Savo hankealue 103 (Kuopio) 1 Hankealueen tukikelpoisuus Markkina-analyysi koskee Pohjois-Savon maakunnan

Lisätiedot

MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA KESKI-SUOMI HANKEALUE 11 (KANNONKOSKI)

MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA KESKI-SUOMI HANKEALUE 11 (KANNONKOSKI) 570/9520/2010 1 (5) MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA KESKI-SUOMI HANKEALUE 11 (KANNONKOSKI) Markkina-analyysi koskee Keski-Suomen maakuntaliiton ilmoittamaa hankealuetta Kannonkoski -hanke. Liikenne-

Lisätiedot

MARKKINA-ANALYYSI KYMENLAAKSO IITTI 29 -HANKEALUEEN TUKIKELPOI- SUUDESTA

MARKKINA-ANALYYSI KYMENLAAKSO IITTI 29 -HANKEALUEEN TUKIKELPOI- SUUDESTA Analyysi Korjattu markkina-analyysi, joka korvaa 28.10.2011 päivätyn markkina-analyysin. Dnro: 27.2.2015 1069/9520/2011 MARKKINA-ANALYYSI KYMENLAAKSO IITTI 29 -HANKEALUEEN TUKIKELPOI- SUUDESTA 1 Hankealueen

Lisätiedot

MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA UUSIMAA HANKEALUE 1

MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA UUSIMAA HANKEALUE 1 689/9520/2010 1 (5) MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA UUSIMAA HANKEALUE 1 Markkina-analyysi koskee Uudenmaan maakuntaliiton ilmoittamaa hankealuetta nimeltään Bromarv-Tenhola -hanke. Liikenne-

Lisätiedot

MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA ETELÄ-POHJANMAA HANKEALUE 10 (KARIJOKI)

MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA ETELÄ-POHJANMAA HANKEALUE 10 (KARIJOKI) 1025/9520/2011 1 (5) MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA ETELÄ-POHJANMAA HANKEALUE 10 (KARIJOKI) Markkina-analyysi koskee Etelä-Pohjanmaan maakunnan liiton ilmoittamaa hankealuetta nimeltään Karijoki

Lisätiedot

MARKKINA-ANALYYSI SATAKUNTA JÄMIJÄRVI (11)-HANKEALUEEN TUKIKEL- POISUUDESTA

MARKKINA-ANALYYSI SATAKUNTA JÄMIJÄRVI (11)-HANKEALUEEN TUKIKEL- POISUUDESTA Analyysi Korjattu markkina-analyysi, joka korvaa 28.10.2011 päivätyn ja 30.11.2011 täsmennetyn markkina-analyysin. Dnro: 27.2.2015 861/9520/2011 MARKKINA-ANALYYSI SATAKUNTA JÄMIJÄRVI (11)-HANKEALUEEN TUKIKEL-

Lisätiedot

KIRKKONUMMEN KUNTA LIITE 2 1 (5) Perusturva PL 20 02401 KIRKKONUMMI 3.11.2009 1232/135//2009

KIRKKONUMMEN KUNTA LIITE 2 1 (5) Perusturva PL 20 02401 KIRKKONUMMI 3.11.2009 1232/135//2009 KIRKKONUMMEN KUNTA LIITE 2 1 (5) ALUSTAVA PUITESOPIMUS HOITAJATYÖVOIMAN HANKINNASTA (LUONNOS) SOPIJAOSAPUOLET XXX, jäljempänä Palveluntuottaja Y-tunnus ja Kirkkonummen kunta,, jäljempänä Tilaaja 02401

Lisätiedot

xxxxxxx (jäljempänä Palveluntuottaja) Osoite: xxxxxxxxxxxx y-tunnus Nimi,osoite, y-tunnus, tehtävä Nimi, osoite, y-tunnus, tehtävä

xxxxxxx (jäljempänä Palveluntuottaja) Osoite: xxxxxxxxxxxx y-tunnus Nimi,osoite, y-tunnus, tehtävä Nimi, osoite, y-tunnus, tehtävä 1 SOPIMUSLUONNOS, AULAPALVELUT 1.1. Sopijapuolet Helsingin kaupunki (jäljempänä Tilaaja) Ympäristökeskus PL 500, 00099 HELSINGIN KAUPUNKI Käyntiosoite: Viikinkaari 2 a, 00790 Helsinki Y-tunnus: 0201256-6

Lisätiedot

MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA KYMENLAAKSO HANKEALUE 25 SEKÄ SISÄLTÄEN HANKEALUEET 3 JA 4

MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA KYMENLAAKSO HANKEALUE 25 SEKÄ SISÄLTÄEN HANKEALUEET 3 JA 4 1 (5) MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA KYMENLAAKSO HANKEALUE 25 SEKÄ SISÄLTÄEN HANKEALUEET 3 JA 4 Markkina-analyysi koskee Kymenlaakson maakuntaliiton ilmoittamaa hankealuetta 25 ja se sisältää

Lisätiedot

Joutsan kunnanhallitus 245 02.10.2009 Joutsan kunnanhallitus 213 22.10.2012 Joutsan kunnanhallitus 167 05.08.2013 Kunnanvaltuusto 58 19.08.

Joutsan kunnanhallitus 245 02.10.2009 Joutsan kunnanhallitus 213 22.10.2012 Joutsan kunnanhallitus 167 05.08.2013 Kunnanvaltuusto 58 19.08. Joutsan kunnanhallitus 245 02.10.2009 Joutsan kunnanhallitus 213 22.10.2012 Joutsan kunnanhallitus 167 05.08.2013 Kunnanvaltuusto 58 19.08.2013 OSALLISTUMINEN KESKI-SUOMEN LAAJAKAISTAHANKKEESEEN Joutsan

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Kainuu hankealue 10 (Kajaani)

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Kainuu hankealue 10 (Kajaani) Muistio 1 (6) Dnro: 14.12.2012 1716/9520/2012 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Kainuu hankealue 10 (Kajaani) 1 Hankealueen tukikelpoisuus Markkina-analyysi koskee Kainuun maakunnan liiton

Lisätiedot

MARKKINA-ANALYYSI SATAKUNTA HONKAJOKI (10) -HANKEALUEEN TUKI- KELPOISUUDESTA

MARKKINA-ANALYYSI SATAKUNTA HONKAJOKI (10) -HANKEALUEEN TUKI- KELPOISUUDESTA Analyysi Korjattu markkina-analyysi, joka korvaa 28.10.2011 päivätyn markkina-analyysin. Dnro: 4.3.2015 860/9520/2011 MARKKINA-ANALYYSI SATAKUNTA HONKAJOKI (10) -HANKEALUEEN TUKI- KELPOISUUDESTA 1 Hankealueen

Lisätiedot

POP MAAKUNNAN ICT-VALMISTELU SOPIMUS PROJEKTIN TOTEUTTAMISESTA

POP MAAKUNNAN ICT-VALMISTELU SOPIMUS PROJEKTIN TOTEUTTAMISESTA POP MAAKUNNAN ICT-VALMISTELU SOPIMUS PROJEKTIN TOTEUTTAMISESTA 1. SOPIMUSOSAPUOLET Projektin toteuttaja: Y-tunnus: Osoite: Projektin tilaaja: Pohjois-Pohjanmaan liitto Y-tunnus: 0922484-4 Osoite: Sepänkatu

Lisätiedot

TUKIKELPOISUUSASETUKSEN UUDISTAMINEN

TUKIKELPOISUUSASETUKSEN UUDISTAMINEN TUKIKELPOISUUSASETUKSEN UUDISTAMINEN Työ- ja elinkeinoministeriö Alueiden kehittämisyksikkö Aluestrategiaryhmä Hallitusneuvos Tuula Manelius Työkokoukset kevät 2011 Säädöspohja rr-toiminnassa EU-säädökset

Lisätiedot

Markkina-analyysi Pohjois-Savo 106 (Maaninka) - hankealueen tukikelpoisuudesta

Markkina-analyysi Pohjois-Savo 106 (Maaninka) - hankealueen tukikelpoisuudesta Analyysi Korjattu markkina-analyysi, joka korvaa 27.2.2015 päivätyn markkina-analyysin. Dnro: 29.2.2016 1769/9520/2012 Markkina-analyysi Pohjois-Savo 106 (Maaninka) - hankealueen tukikelpoisuudesta 1 Hankealueen

Lisätiedot

HAJA-ASUTUSALUEIDEN LAAJAKAISTAHANKE 2018 Pyyntö hanke-ehdotuksiksi Osa 5. Hanke-ehdotuslomake

HAJA-ASUTUSALUEIDEN LAAJAKAISTAHANKE 2018 Pyyntö hanke-ehdotuksiksi Osa 5. Hanke-ehdotuslomake HAJA-ASUTUSALUEIDEN LAAJAKAISTAHANKE 2018 Pyyntö hanke-ehdotuksiksi Osa 5. Hanke-ehdotuslomake Tiedot hankkeesta ja hanke-ehdotuksen laatijasta Hankkeen nimi ja kunta Hämeenkyrön laajakaistahanke, Hämeenkyrö

Lisätiedot