Q4 ja koko vuosi 2016 toimitusjohtaja Heikki Väänänen ja talousjohtaja Sixten Hjort

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Q4 ja koko vuosi 2016 toimitusjohtaja Heikki Väänänen ja talousjohtaja Sixten Hjort"

Transkriptio

1 Q4 ja koko vuosi 2016 toimitusjohtaja Heikki Väänänen ja talousjohtaja Sixten Hjort

2 Keskeistä 2016 liikevaihto kasvoi ja kannattavuus parani Liikevaihto kasvoi odotuksiemme mukaisesti 2,7% Kolmatta neljännestä lukuun ottamatta, vertailukelpoisten myymälöiden liikevaihto kasvoi koko vuoden, koko vuosi 2016 viime vuoden tasolla -0,1% Tokmannin kassakuittien määrä kasvoi 43,3 miljoonasta 44,7 miljoonaan, +3,4% Kannattavuus parani strategian mukaisesti, oikaistu käyttökate% 8,1% (7,7%) Rahavirta oli vahva 62,5 milj. euroa (35,0) parantuneen tuloksen ja tehostuneen käyttöpääoman hallinnan ansiosta Saavutimme pääomatavoitteemme, nettovelka/oikaistu käyttökate 1, TOKMANNI Vuosi 2016 ja Q4/16

3 Vahva kassavirta ja hyvä taloudellinen asema mahdollistavat yhtiön osinkopolitiikkaa korkeamman osinkoehdotuksen Hallitus esittää, että päättyneeltä tilikaudelta jaetaan varsinaisena osinkona 0,41 euroa osakkeelta yhtiön osinkopolitiikan mukaisesti ylimääräisenä osinkona 0,10 euroa osakkeelta yhteensä 0,51 euroa osakkeelta TOKMANNI Vuosi 2016 ja Q4/16

4 Kallis Hintamielikuva Halpa Epävarma taloudellinen tilanne vaikutti edelleen Suomen vähittäiskauppamarkkinoihin Lidl Gigantti H&M Halpakaupat Hypermarketit Halpaelintarvikekaupat Erikoiskaupat Tavaratalot Motonet Halpa-Halli Hong Kong Ikea Citymarket Clas Ohlson Sokos Kärkkäinen Puuilo Prisma Anttila/Kodin 1 Stockmann Suppea Valikoima Laaja Kilpailu jatkui kovana ja etenkin tavaratalot kärsivät, Anttila poistui markkinoilta Rakenteellinen muutos markkinoilla myymälöiden aukioloaikojen vapautumisen seurauksena myönteinen vaikutus isompien myymälöiden ja hypermarkettien myyntiin, varsinkin elintarvikepuolella vaikutus pienempiin myymälöihin oli negatiivinen. Kokonaismarkkina piristyi hieman edellisvuosiin verrattuna, kasvua ensimmäisen kerran sitten TOKMANNI Vuosi 2016 ja Q4/16

5 Koko vuoden 2016 osalta markkina piristyi hieman edellisvuosiin verrattuna Myynnin kehitys % 4,0 3,0 3,0 2,9 2,7 2,0 1,1 0,0 0,0-0,3-0,6-0,1-2,0-0,8-1,7-1,4-4,0-2,9-4,7-6,0-6,3-5,6-8, Käyttötavaramarkkina Kokonaismarkkina Tokmannin kokonaismyynti Tokmannin LFL Lähde: PTY ja Tokmanni TOKMANNI Vuosi 2016 ja Q4/16

6 Markkinaturbulenssi jatkui läpi vuoden 2016 Myynnin kehitys % 8,0 6,0 5,4 5,4 6,0 4,5 4,0 2,0 3,3 2,9 2,5 2,8 0,0 0,3-0,4 0,8-2,0-4,0-0,7-3,2-1,5-6,0-8,0-10,0-8,1 Q1/16 Q2/16 Q3/16 Q4/16-7,1 Käyttötavaramarkkina Kokonaismarkkina Tokmannin kokonaismyynti Tokmannin LFL Lähde: PTY ja Tokmanni TOKMANNI Vuosi 2016 ja Q4/16

7 Vuonna 2016 avasimme 7 uutta ja uudelleensijoitettua myymälää Tokmannilla oli 162 (156) myymälää 2016 lopussa Vuoden 2016 neljännellä neljänneksellä Tokmanni avasi neljä uutta myymälää Anttilalta vapautuneisiin tiloihin Vuonna 2016 Tokmanni avasi kuusi uutta ja yhden uudelleensijoitetun myymälän, yhteensä seitsemän uutta tai uudelleen sijoitettua myymälää Uutta myyntipinta-alaa lisättiin noin neliömetrillä vuonna 2016 (sisältää Tammiston myymälän myyntipinta-alan pienennyksen 2.500m 2 ) Vuonna 2016 Tokmanni avasi 6 uutta ja yhden uudelleensijoitetun myymälän. 1 myymälää pienennettiin TOKMANNI Vuosi 2016 ja Q4/16

8 Taloudellinen kehitys

9 Liikevaihto kasvoi Anttilan poistomyynti vaikutti vertailukelpoiseen myyntiin Liikevaihto M 850,0 800,0 750,0 700,0 650,0 600,0 550,0 500,0 450,0 400,0 350,0 300,0 250,0 200,0 150,0 100,0 50,0 0,0 755,3 +2,7% -0,1% 775,8 231,7 +2,8% +0,8% 1-12/ /16 Q4/15 Q4/16 Uusien myymälöiden liikevaihto Vertailukelpoisten myymälöiden liikevahto 238,1 Q4 liikevaihto +2,8%, vertailukelpoisten myymälöiden kasvu +0,8% Koko vuoden liikevaihto kasvoi +2,7%, vertailukelpoisten myymälöiden liikevaihto viime vuoden tasolla, -0,1% Kehitykseen vaikutti Anttilan konkurssin poistomyynnin aiheuttama markkinahäiriö vuoden kolmannella neljänneksellä Kolmatta neljännestä lukuun ottamatta, Tokmannin vertailukelpoisten myymälöiden liikevaihto on kasvanut läpi koko vuoden 2016 Tokmannin verkkokauppa kasvoi noin 45% TOKMANNI Vuosi 2016 ja Q4/16

10 Myyntikate parani Oik. myyntikate M 300,0 250,0 200,0 150,0 100,0 50,0 0,0 258,1 267,9 +4.0%% 80,5 83,5 1-12/ /16 Q4/15 Q4/16 Oik. myyntikate Myyntikate parani strategian mukaisesti: ostamisen tehostaminen tuonnin osuuden kasvattaminen kampanjoiden parempi hallinta myynnin tuoteryhmäkohtainen jakauma Oik. myyntikatemarginaali (%) 34,2% 34,5% 34,8% 35,1% TOKMANNI Vuosi 2016 ja Q4/16

11 Tokmanni on panostanut hankinnan tehostamiseen ja hankintaan Shanghain hankintayhtiön kautta parantaen myyntikatettaan Suoran tuonnin osuus myynnistä% Omien tuotemerkkien osuus PLNL*-tuotteista on kasvanut Suora tuonti Josta Shanghain osuus PLNL*-tuotteet 34% Omat tuotemerkit Brändit 66% Lisenssimerkit Merkittömät tuotteet PLNL=Private Label, Non-branded and Licensed products TOKMANNI Vuosi 2016 ja Q4/16

12 Oikaistujen liiketoiminnan kulujen osuus liikevaihdosta laski Liiketoiminnan kulut 2015 Uudet myymälät ja remontit Pidentyneet aukioloajat Markkinointi Kiinteistöt, vuokrat, hallinto ja muut kulut Liiketoiminnan kulut 2016 Tiukka kustannusten hallinta jatkuu, oikaistujen liiketoiminnan kulujen osuus liikevaihdosta laski 27,0%:sta 26,9%:in Liiketoiminnan kulujen kasvu johtui ensisijaisesti uusista myymälöistä ja pidentyneistä aukioloajoista Kulurakenteeseen vaikuttivat positiivisesti edellisvuotta pienemmät markkinointikulut uudelleen neuvotellut vuokrasopimukset, vuokrakulut pysyvästi alhaisemmalla tasolla Tämä kuva on ohjeellinen TOKMANNI Vuosi 2016 ja Q4/16

13 Parantunut myyntikate ja tiukka kustannusten hallinta tukevat kannattavuuden (oik. käyttökatteen) kehitystä M 70,0 60,0 50,0 40,0 30,0 20,0 10,0 0,0 58,5 62,8 26,4 27,3 1-12/ /16 Q4/15 Q4/16 Oik. käyttökate Kannattavuus parani: tehostunut ostotoiminta omien tuotemerkkien osuuden kasvattaminen Shanghain hankintayhtiön lisääntynyt hyödyntäminen parantunut kampanjahallinta tiukka kustannuksien hallinta Oik. käyttökatemarginaali (%) 7,7% 8,1% 11,4% 11,5% TOKMANNI Vuosi 2016 ja Q4/16

14 Investoinnit edellisvuotta alhaisemmalla tasolla Vuoden 2016 investoinnit olivat 7,4* milj. euroa (9,0) Vuoden 2017 investointien odotetaan olevan edellisvuosia suuremmat johtuen ainakin m2 myyntialan lisäyksestä Uuden keskikokoisen myymälän avaaminen vaatii investointina (Capex) noin 200 /m2 *Kassavirtalaskelmassa vuoden nettoinvestoinnit olivat 9,8 milj. euroa, johon sisältyy 2,4 milj. euroa Närpiön myymälään liittyvää aktivoitua keskeneräistä myymälänrakentamista, joka ei luonteeltaan ole käyttöomaisuusinvestointia, vaan väliaikainen rahoitus TOKMANNI Vuosi 2016 ja Q4/16

15 Parantunut tulos ja tehostunut käyttöpääoman hallinta johtivat vahvaan kassavirtaan Liiketoiminnan kassavirta lähes tuplaantui, 62,5 milj. euroa (35,0) Ylimääräinen 25 milj. euron lainalyhennys marraskuussa Rahavarat tilikauden lopussa 57,6 milj. euroa (48,9) TOKMANNI Vuosi 2016 ja Q4/16

16 Vahva tase, nettovelka/oikaistu käyttökate 1,85 VARAT OMA PÄÄOMA JA VELAT PITKÄAIKAISET VARAT Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet 90,7 92,7 Liikearvo 128,6 128,6 Muut aineettomat hyödykkeet 3,6 3,7 Pitkäaikaiset saamiset 0,1 0,1 Osuudet yhteisyrityksissä ja muut rahoitusvarat 0,2 0,2 Laskennalliset verosaamiset 5,0 5,2 PITKÄAIKAISET VARAT YHTEENSÄ 228,1 230,5 LYHYTAIKAISET VARAT Vaihto-omaisuus 155,2 160,0 Myyntisaamiset ja muut saamiset 17,0 14,4 Tuloverosaamiset 0,7 1,2 Rahavarat 57,6 48,9 LYHYTAIKAISET VARAT YHTEENSÄ 230,5 224,5 VARAT YHTEENSÄ 458,6 455,0 Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma Osakepääoma 0,1 0,0 Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto 110,0 18,8 Muuntoerot 0,0 0,0 Kertyneet voittovarat 56,5 29,3 OMA PÄÄOMA YHTEENSÄ 166,6 48,1 PITKÄAIKAISET VELAT Laskennalliset verovelat 5,3 6,0 Pitkäaikaiset korolliset velat 170,3 273,2 Pitkäaikaiset korottomat velat 8,1 16,1 PITKÄAIKAISET VELAT YHTEENSÄ 183,6 295,3 LYHYTAIKAISET VELAT Lyhytaikaiset korolliset velat 3,2 20,6 Ostovelat ja muut lyhytaikaiset velat 103,5 91,0 Tuloverovelat 1,7 0,0 LYHYTAIKAISET VELAT YHTEENSÄ 108,4 111,7 OMA PÄÄOMA JA VELAT YHTEENSÄ 458,6 455, TOKMANNI Vuosi 2016 ja Q4/16

17 Näkymät 2017

18 Markkinanäkymät Suomen taloudessa on vuoden 2016 aikana ollut nähtävissä paranemista, joka on ensisijaisesti perustunut yksityisen kulutuksen kasvuun Suomen Valtiovarainministeriö ennustaa BKT:n kasvavan 0,9% vuonna 2017 ja 1,0% vuonna 2018 Yksityisen kulutuksen kasvun odotetaan väliaikaisesti hidastuvan vuonna 2017 mm. kiihtyvän inflaation ja kilpailukykysopimuksen palkkakehityksen ja vuosityöaikamuutoksien seurauksena Tokmanni odottaa Suomen vähittäiskauppamarkkinan hieman kasvavan, mutta kilpailun kuitenkin edelleen jatkuvan kovana varsinkin elintarvikepuolella. Samalla erikoismyymälät ja verkkokaupat jatkavat asemansa vahvistamista TOKMANNI Vuosi 2016 ja Q4/16

19 Tokmannin näkymät vuodelle 2017: hyvä liikevaihdon kasvu, kannattavuus paranee Tokmanni odottaa hyvää liikevaihdon kasvua vuodelle 2017 perustuen vuosina 2016 ja 2017 avattujen uusien myymälöiden tuomaan liikevaihtoon sekä vertailukelpoisten myymälöiden lievään liikevaihdon kasvuun Tokmannin kannattavuuden (oikaistu käyttökate %) odotetaan paranevan viime vuodesta Vuoden 2017 investointien odotetaan olevan edellisvuosia suuremmat, johtuen korkeasta myyntipinta-alan lisäyksestä Tokmanni avaa ainakin 11 uutta myymälää, josta 9 on uusia myymälöitä. Myyntipinta-alan nettolisäys m TOKMANNI Vuosi 2016 ja Q4/16

20 Taloudelliset tavoitteet ja osinkopolitiikka Pitkän aikavälin taloudelliset tavoitteet Historiallinen kehitys Vertailukelpoisten myymälöiden liikevaihdon kasvu Tokmannin pitkän aikavälin tavoitteena on saavuttaa vertailukelpoisten myymälöiden liikevaihdon lievä kasvu olettaen, että nykyiset markkinaolosuhteet pysyvät ennallaan Lievä kasvu Tokmanni -0,3% -0,6% -0,1% Markkina -2,9% -1,7% 1,1% Käyttötavaramarkkinat -6,3% -5,6% -1,4% Uudet myymälät Tokmannin tavoitteena lisätä uuden myyntipinta-alan määrää nettomääräisesti laskettuna neliömetrillä vuosittain, mikä tarkoittaa noin viittä uutta tai uudelleensijoitettua myymälää Noin 5 p/v m 2 Uudet Suljetut Myymälän pienennys Uudelleensijoitetut m Oikaistu käyttökatemarginaali Tokmannin pitkän aikavälin tavoitteena on vähitellen nostaa oikaistu käyttökatemarginaali noin 10 prosenttiin myyntikatemarginaalia parantamalla ja pitämällä liiketoiminnan kulut nykytasolla suhteessa liikevaihtoon Nostaa vähitellen ~10%:iin Tokmanni 7,8% 7,7% 8,1% Nettovelka / Oikaistu käyttökate Tokmannin tavoitteena on säilyttää tehokas pitkän aikavälin pääomarakenne nettovelan suhde oikaistuun käyttökatteeseen alle 2.0x <2x NV/ oik.käyttökate ,0x 2,7x 1,85x Osinkopolitiikka Yhtiön tavoitteena on maksaa noin 70 prosenttia Tokmannin tilikauden tuloksesta osinkona riippuen pääomarakenteesta, taloudellisesta asemasta, yleisistä taloudellisista ja liiketoiminnallisista olosuhteista ja tulevaisuuden näkymistä noin 70% Hallituksen ehdotus päättyneeltä tilikaudelta: 0,41 varsinainen osinko (Tokmannin osinkopolitiikan mukainen) 0,10 ylimääräinen osinko Yhteensä 0,51 euroa /osake TOKMANNI Vuosi 2016 ja Q4/16

21 TOKMANNI - Company Presentation

22 Vuoden 2016 tilinpäätös, vastuullisuusraportti ja Selvitys Tokmannin hallinnointi- ja palkitsemisesta Julkaistaan viikolla 8. Sijoittajasuhteiden yhteystiedot: Head of IR Joséphine Mickwitz puh: tai Liitteet

23 Tokmannin liiketoiminta on kausiluonteista ja se johtaa liikevaihdon ja kannattavuuden vaihteluun neljänneksittäin Oik. Käyttökate (EBITDA) M 30,0 Liikevaihto M 300,0 25,0 24,4 26,4 27,3 250,0 20,0 200,0 17,3 17,3 18,1 15,0 13,5 12,9 15,2 150,0 10,0 100,0 5,0 50,0 0,0 2,0 1,8 2,2 Q1/14 Q2/14 Q3/14 Q4/14 Q1/15 Q2/15 Q3/15 Q4/15 Q1/16 Q2/2016 Q3/2016 Q4/16 0,0 Liikevaihto Oik. käyttökate (EBITDA) TOKMANNI Vuosi 2016 ja Q4/16

24 Avainluvut 10-12/ /2015 Muutos% 1-12/ /2015 Muutos% Liikevaihto, MEUR 238,1 231,7 2,8 % 775,8 755,3 2,7 % Vertailukelpoisten myymälöiden liikevaihdon kehitys, % 0,8-0,1 Kassakuittien lukumäärä, M 12,8 12,4 3,5 % 44,7 43,3 3,4 % Myyntikate, MEUR 84,2 80,8 4,2 % 268,4 257,5 4,2 % Myyntikatemarginaali, % 35,3 34,9 34,6 34,1 Oikaistu myyntikate, MEUR 83,5 80,5 3,7 % 267,9 258,1 3,8 % Oikaistu myyntikatemarginaali, % 35,1 34,8 34,5 34,2 Liiketoiminnan kulut -56,8-56,0 1,6 % -207,4-207,7-0,1 % Oikaistut liiketoiminnan kulut -57,2-55,4 3,3 % -208,5-203,7 2,4 % Käyttökate (EBITDA), MEUR 28,4 26,0 8,9 % 64,3 53,9 19,3 % Käyttökatemarginaali, % 11,9 11,2 8,3 7,1 Oikaistu käyttökate (EBITDA), MEUR 27,3 26,4 3,5 % 62,8 58,5 7,4 % Oikaistu käyttökatemarginaali, % 11,5 11,4 8,1 7,7 Liikevoitto (EBIT), MEUR 24,6 22,2 11,0 % 49,2 39,1 25,9 % Liikevoittomarginaali, % 10,3 9,6 6,3 5,2 Oikaistu liikevoitto, MEUR 23,6 22,5 4,7 % 47,7 43,7 9,2 % Oikaistu liikevoittomarginaali, % 9,9 9,7 6,1 5,8 Nettorahoituskulut, MEUR -1,4-5,1-72,4 % -15,2-20,9-27,2 % Nettoinvestoinnit, MEUR 4,4 5,1-13,5 % 9,8 9,0 8,8 % Nettovelat / oikaistu käyttökate (EBITDA) 1,8 2,7 1,8 2,7 Liiketoiminnan rahavirta, MEUR 47,5 42,0 62,5 35,0 Sijoitetun pääoman tuotto, % 7,2 6,5 14,5 11,6 Oman pääoman tuotto, % 12,3 11,0 18,1 12,0 Osakkeiden lukumäärän painotettu keskiarvo tilikauden aikana (1 000 kpl)* Osakekohtainen tulos (euroa/osake)* 0,32 0,31 0,50 0,33 Henkilöstö kauden lopussa *2016 ja 2015 osakkeiden lukumäärä on korjattu 04/2016 toteutetun rahastoannin vaikutuksella 24

25 Vertailtavuuteen vaikuttavat oikaisut Milj. euroa 10-12/ / / /2015 Myyntikate 84,2 80,8 268,4 257,5 Muutokset valuuttajohdannaisten markkina-arvossa -0,7-0,3-0,5 0,6 Oikaistu myyntikate 83,5 80,5 267,9 258,1 Liiketoiminnan kulut -56,8-56,0-207,4-207,7 Muutokset sähköjohdannaisten markkina-arvossa -0,4-0,2-1,1 0,3 Brändiharmonisointiin liittyvät kulut - 0,6-3,5 Listautumiskulut* - 0,2-0,2 Oikaistut liiketoiminnan kulut -57,2-55,4-208,5-203,7 Käyttökate (EBITDA) 28,4 26,0 64,3 53,9 Liikevoitto (EBIT) 24,6 22,2 49,2 39,1 Muutokset valuuttajohdannaisten markkina-arvossa -0,7-0,3-0,5 0,6 Muutokset sähköjohdannaisten markkina-arvossa -0,4-0,2-1,1 0,3 Brändiharmonisointiin liittyvät kulut - 0,6-3,5 Listautumiskulut* - 0,2-0,2 Oikaistu käyttökate (EBITDA) 27,3 26,4 62,8 58,5 Oikaistu liikevoitto (EBIT) 23,6 22,5 47,7 43,7 *Vuonna 2016 toteutuneet listautumiskulut on kirjattu omaa pääomaa vähentäen. 25

26 2017 avaamme ainakin 11 uutta myymälää Lisäksi neuvottelut Anttilalta vapautuvista tiloista jatkuvat Myymälä Ajankohta Myyntipinta-alan muutos Närpiö Uusi Q Kotka Uudelleensijoitus Q1 340 Ylöjärvi Uudelleensijoitus Q Parkano Uusi Q Helsinki Uusi Q Haapajärvi Uusi Kevät Haukipudas Uusi Syksy Oulu Uusi Syksy Keuruu Uusi Syksy Lapua Uusi Syksy Tampere Uusi Syksy TOKMANNI Vuosi 2016 ja Q4/16

27 Talousjohtaja Sixten Hjort jää eläkkeelle Tokmannilta Tokmannin varatoimitusjohtaja ja talousjohtaja DE Sixten Hjort (61) on ilmoittanut jäävänsä eläkkeelle yhtiöstä kesäkuun loppuun mennessä Tokmanni käynnistää seuraajan haun välittömästi TOKMANNI Year 2016 and Q4/16

28 Johtoryhmän uudet jäsenet Uudeksi myyntijohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi on nimitetty KTM Mathias Kivikoski (43) alkaen Uudeksi kehitysjohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi on nimitetty KTM Hanna Nikoskelainen (38) alkaen Mathias Kivikoski Hanna Nikoskelainen TOKMANNI Vuosi 2016 ja Q4/16

29 Strategiamme pähkinän kuoressa 29

30 Tokmanni on kehittynyt paikallisista ketjuista johtavaksi moderniksi toimijaksi 1970-luku 2003 Yrittäjävetoinen halpakauppa Aggressiivinen kasvu konsolidoimalla markkinaa Toimintojen uudelleenorganisointi ja integroiminen Modernin halpakaupan luominen Alueellisesti vahva brändi Nopea laajentuminen ostamalla seitsemän alueellista halpakauppaa Tokmanni-konsernista tulee Suomen johtava halpakauppaketju Tokmannin myymälöiden lukumäärä, Myymäläkokokonseptin yhdenmukaistaminen Uusi logistiikkakeskus ja parannetut ITjärjestelmät Uusittu johtamisjärjestelmä Nordic Capital Fund VII osti konsernin Valikoiman tarkoituksenmukaistaminen Investoinnit tuoteryhmäjohtamiseen Suorahankinnan aloittaminen alhaisten tuotantokustannusten maista Hankintakykyjen kehittäminen Myymälätoimintojen sekä -konseptin parantaminen ja standardointi Brändin, konseptin ja arvolupauksen kehittäminen edelleen Brändin yhdenmukaistaminen Yksi yhtenäinen brändi lokakuussa ¹

Toimitusjohtajan katsaus 2016

Toimitusjohtajan katsaus 2016 Toimitusjohtajan katsaus 2016 Keskeistä 2016 liikevaihto kasvoi ja kannattavuus parani Tokmannin vuoden 2016 tulos kehittyi ennusteiden mukaisesti Liikevaihto kasvoi 2,7 % 775,8 milj. euroon (755,3) Oikaistu

Lisätiedot

Q liiketoimintakatsaus Vt. toimitusjohtaja Harri Sivula ja talousjohtaja Markku Pirskanen

Q liiketoimintakatsaus Vt. toimitusjohtaja Harri Sivula ja talousjohtaja Markku Pirskanen Q3 2017 liiketoimintakatsaus Vt. toimitusjohtaja Harri Sivula ja talousjohtaja Markku Pirskanen KESKEISTÄ Q3 2017 HYVÄ LIIKEVAIHDON KASVU 4,5% Liikevaihto kasvoi 4,5% 195,4 milj. euroon (187,0) vertailukelpoinen

Lisätiedot

Liiketoimintakatsaus tammi-syyskuu 2016 Toimitusjohtaja Heikki Väänänen & talousjohtaja Sixten Hjort

Liiketoimintakatsaus tammi-syyskuu 2016 Toimitusjohtaja Heikki Väänänen & talousjohtaja Sixten Hjort Liiketoimintakatsaus tammi-syyskuu 2016 Toimitusjohtaja Heikki Väänänen & talousjohtaja Sixten Hjort Keskeistä neljännekseltä kannattavuus parani, liikevaihto edellisvuoden tasolla, neuvottelut Anttilalta

Lisätiedot

Liiketoimintakatsaus tammi-maaliskuu 2017 Toimitusjohtaja Heikki Väänänen & talousjohtaja Sixten Hjort

Liiketoimintakatsaus tammi-maaliskuu 2017 Toimitusjohtaja Heikki Väänänen & talousjohtaja Sixten Hjort Liiketoimintakatsaus tammi-maaliskuu 2017 Toimitusjohtaja Heikki Väänänen & talousjohtaja Sixten Hjort Kuluttajaluottamuksen paranemisesta ja muista positiivisista signaaleista huolimatta, haasteet Suomen

Lisätiedot

Q liiketoimintakatsaus Vt. toimitusjohtaja Harri Sivula ja talousjohtaja Markku Pirskanen

Q liiketoimintakatsaus Vt. toimitusjohtaja Harri Sivula ja talousjohtaja Markku Pirskanen Q1 2018 liiketoimintakatsaus Vt. toimitusjohtaja Harri Sivula ja talousjohtaja Markku Pirskanen LIIKEVAIHTO KASVOI 10,9% KÄYTTÖKATEMARGINAALI PARANI Liikevaihto oli 173,7 milj. euroa (156,6), kasvua oli

Lisätiedot

Tokmanni-konsernin IFRS 16 Vuokrasopimukset -standardin mukaiset oikaistut vertailutiedot vuodelta 2018

Tokmanni-konsernin IFRS 16 Vuokrasopimukset -standardin mukaiset oikaistut vertailutiedot vuodelta 2018 IFRS 16 VUOKRASOPIMUKSET -STANDARDIN KÄYTTÖÖNOTTO TOKMANNISSA 1.1.2019 voimaan astunut IFRS 16 Vuokrasopimukset -standardi käsittelee vuokrasopimusten määritelmää, kirjaamista, arvostamista sekä vuokrasopimuksista

Lisätiedot

PUOLIVUOSIKATSAUS

PUOLIVUOSIKATSAUS PUOLIVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2016 Avainluvut 4-6/2016 4-6/2015 Muutos% 1-6/2016 1-6/2015 Muutos% 1-12/2015 Liikevaihto, MEUR 192,4 182,5 5,4% 350,6 335,8 4,4% 755,3 Vertailukelpoisten myymälöiden 2,5 1,5-0,6

Lisätiedot

Puolivuosikatsaus

Puolivuosikatsaus Puolivuosikatsaus 1.1 30.6. 2017 Avainluvut 4-6/2017 4-6/2016 Muutos% 1-6/2017 1-6/2016 Muutos% 1-12/2016 Liikevaihto, MEUR 196,0 192,4 1,9 % 352,6 350,6 0,6 % 775,8 Vertailukelpoisten myymälöiden liikevaihdon

Lisätiedot

Q318 Liiketoimintakatsaus. Mika Rautiainen, toimitusjohtaja Markku Pirskanen, talousjohtaja

Q318 Liiketoimintakatsaus. Mika Rautiainen, toimitusjohtaja Markku Pirskanen, talousjohtaja Q318 Liiketoimintakatsaus Mika Rautiainen, toimitusjohtaja Markku Pirskanen, talousjohtaja VUODEN 2018 PÄÄFOKUS: TOKMANNIN ASIAKASLUOTTAMUKSEN PARANTAMINEN Tilanne Q3 lopussa: Olemme edenneet suunnitelmien

Lisätiedot

Tilinpäätöstiedote

Tilinpäätöstiedote Q4 1.1.2016 31.12.2016 Tilinpäätöstiedote Avainluvut 10-12/2016 10-12/2015 Muutos% 1-12/2016 1-12/2015 Muutos% Liikevaihto, MEUR 238,1 231,7 2,8 % 775,8 755,3 2,7 % Vertailukelpoisten myymälöiden liikevaihdon

Lisätiedot

Q Tilinpäätöstiedote

Q Tilinpäätöstiedote Q4 1.1.2017 31.12.2017 Tilinpäätöstiedote Avainluvut 10-12/2017 10-12/2016 Muutos% 1-12/2017 1-12/2016 Muutos% Liikevaihto, MEUR 248,5 238,1 4,4 % 796,5 775,8 2,7 % Vertailukelpoisten myymälöiden liikevaihdon

Lisätiedot

Q Puolivuosikatsaus

Q Puolivuosikatsaus Q2 1.1. 30.6.2018 Puolivuosikatsaus Avainluvut 4-6/2018 4-6/2017 Muutos% 1-6/2018 1-6/2017 Muutos% 1-12/2017 Liikevaihto, MEUR 217,7 196,0 11,0 % 391,3 352,6 11,0 % 796,5 Vertailukelpoisten myymälöiden

Lisätiedot

Q218: Vahvaa kasvua ja kannattavuus parani. Mika Rautiainen, toimitusjohtaja Markku Pirskanen, talousjohtaja

Q218: Vahvaa kasvua ja kannattavuus parani. Mika Rautiainen, toimitusjohtaja Markku Pirskanen, talousjohtaja Q218: Vahvaa kasvua ja kannattavuus parani Mika Rautiainen, toimitusjohtaja Markku Pirskanen, talousjohtaja VUODEN 2018 PÄÄFOKUS: TOKMANNIN ASIAKASLUOTTAMUKSEN PARANTAMINEN Q2/18 VAHVAA KASVUA, KANNATTAVUUS

Lisätiedot

Q ja vuosi 2017 Vt. toimitusjohtaja Harri Sivula ja talousjohtaja Markku Pirskanen

Q ja vuosi 2017 Vt. toimitusjohtaja Harri Sivula ja talousjohtaja Markku Pirskanen Q4 2017 ja vuosi 2017 Vt. toimitusjohtaja Harri Sivula ja talousjohtaja Markku Pirskanen HYVÄ NELJÄS VUOSINELJÄNNES: LIIKEVAIHTO JA KÄYTTÖKATE KASVOIVAT Liikevaihto kasvoi 4,4% 248,5 milj. euroon (238,1)

Lisätiedot

Puolivuosikatsaus tammi-kesäkuu 2016 Toimitusjohtaja Heikki Väänänen & talousjohtaja Sixten Hjort

Puolivuosikatsaus tammi-kesäkuu 2016 Toimitusjohtaja Heikki Väänänen & talousjohtaja Sixten Hjort Puolivuosikatsaus tammi-kesäkuu 2016 Toimitusjohtaja Heikki Väänänen & talousjohtaja Sixten Hjort Keskeistä raportointikaudelta hyvä kasvu, kannattavuus ja rahavirta Markkinoita nopeampi kasvu jatkui liikevaihto

Lisätiedot

Q2 ja puolivuosikatsaus 2017 vt. toimitusjohtaja Harri Sivula ja talousjohtaja Markku Pirskanen

Q2 ja puolivuosikatsaus 2017 vt. toimitusjohtaja Harri Sivula ja talousjohtaja Markku Pirskanen Q2 ja puolivuosikatsaus 2017 vt. toimitusjohtaja Harri Sivula ja talousjohtaja Markku Pirskanen KESKEISTÄ Q2 2017 LIIKEVAIHTO KASVOI 1,9% Liikevaihto kasvoi 1,9% vertailukelpoinen liikevaihto -1,9% poikkeuksellisen

Lisätiedot

Q4/2018 ja vuosi Mika Rautiainen, toimitusjohtaja Markku Pirskanen, talousjohtaja

Q4/2018 ja vuosi Mika Rautiainen, toimitusjohtaja Markku Pirskanen, talousjohtaja Q4/2018 ja vuosi 2018 Mika Rautiainen, toimitusjohtaja Markku Pirskanen, talousjohtaja Vuoden 2018 pääfokus: ASIAKASLUOTTAMUKSEN PARANTAMINEN POSITIIVISEN KÄÄNTEEN VUOSI 2 Q4/18: kasvu jatkui, kertaluontoiset

Lisätiedot

Varsinainen yhtiökokous

Varsinainen yhtiökokous Varsinainen yhtiökokous 19.3.2019 Toimitusjohtajan katsaus Mika Rautiainen 2 19.3.2019 Tokmannin varsinainen yhtiökokous 2019 Tokmannin johtoryhmä Mika Rautiainen toimitusjohtaja Markku Pirskanen talousjohtaja

Lisätiedot

Puolivuosikatsaus 2019 Vahva toinen neljännes, liikevaihto ja liikevoitto kasvoivat selvästi

Puolivuosikatsaus 2019 Vahva toinen neljännes, liikevaihto ja liikevoitto kasvoivat selvästi Puolivuosikatsaus 2019 Vahva toinen neljännes, liikevaihto ja liikevoitto kasvoivat selvästi Mika Rautiainen, toimitusjohtaja Markku Pirskanen, talousjohtaja 8.8.2019 Strategian toteutus etenee Tokmannin

Lisätiedot

Q1/2019. Mika Rautiainen, toimitusjohtaja Markku Pirskanen, talousjohtaja

Q1/2019. Mika Rautiainen, toimitusjohtaja Markku Pirskanen, talousjohtaja Q1/2019 Mika Rautiainen, toimitusjohtaja Markku Pirskanen, talousjohtaja Liikevaihdossa vahva kasvu +8,3 %, liiketulos edellisvuoden tasolla Liikevaihto kasvoi 8,3 % (10,9 %) Vertailukelpoinen liikevaihto

Lisätiedot

Tokmannin liiketoimintakatsaus Liikevaihto kasvoi 8,3 %, vertailukelpoinen liiketulos edellisvuoden tasolla

Tokmannin liiketoimintakatsaus Liikevaihto kasvoi 8,3 %, vertailukelpoinen liiketulos edellisvuoden tasolla Tokmanni Group Oyj Liiketoimintakatsaus Tilintarkastamaton 25.4.2019 klo 8.30 Tokmannin liiketoimintakatsaus 1.1. 31.3.2019 Liikevaihto kasvoi 8,3 %, vertailukelpoinen liiketulos edellisvuoden tasolla

Lisätiedot

Tokmanni Group Oyj:n liiketoimintakatsaus : liikevaihto laski -1,1% ja kannattavuus heikkeni- koko vuoden näkymät ennallaan

Tokmanni Group Oyj:n liiketoimintakatsaus : liikevaihto laski -1,1% ja kannattavuus heikkeni- koko vuoden näkymät ennallaan Tokmanni Group Oyj:n liiketoimintakatsaus 1.1.-31.3.2017: liikevaihto laski -1,1% ja kannattavuus heikkeni- koko vuoden näkymät ennallaan Julkaisupäivä: 26.4.2017 luokka: Osavuosikatsaus (Q1 ja Q3) TOKMANNI

Lisätiedot

KONSERNIN TUNNUSLUVUT

KONSERNIN TUNNUSLUVUT KONSERNIN TUNNUSLUVUT 2011 2010 2009 Liikevaihto milj. euroa 524,8 487,9 407,3 Liikevoitto " 34,4 32,6 15,6 (% liikevaihdosta) % 6,6 6,7 3,8 Rahoitusnetto milj. euroa -4,9-3,1-6,6 (% liikevaihdosta) %

Lisätiedot

Muuntoerot 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0. Tilikauden laaja tulos yhteensä 2,8 2,9 4,2 1,1 11,0

Muuntoerot 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0. Tilikauden laaja tulos yhteensä 2,8 2,9 4,2 1,1 11,0 Kamux Oyj Liite pörssitiedotteeseen klo 12:00 HISTORIALLISET TALOUDELLISET TIEDOT 1.1. - 31.12.2016 Tässä liitteessä esitetyt Kamux Oyj:n ( Yhtiö ) historialliset taloudelliset tiedot osavuosijaksoilta

Lisätiedot

Tuhatta euroa Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 - Q4. Liikevaihto

Tuhatta euroa Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 - Q4. Liikevaihto 1 (6) Asiakastieto Group Oyj, pörssitiedotteen liite 5.5.2015 klo 16.00 HISTORIALLISET TALOUDELLISET TIEDOT 1.1. - 31.12.2014 Tässä liitteessä esitetyt Asiakastieto Group Oyj:n ( Yhtiö ) historialliset

Lisätiedot

Tilikausi Yhtiökokous, Jari Jaakkola, toimitusjohtaja

Tilikausi Yhtiökokous, Jari Jaakkola, toimitusjohtaja Tilikausi 2014 Yhtiökokous, 12.3.2015 Jari Jaakkola, toimitusjohtaja Kehitys 2014 Talouskasvu oli useimmilla markkinoilla heikkoa. Toisaalta talouden matalasuhdanne käynnisti useissa organisaatioissa

Lisätiedot

Henkilöstö, keskimäärin Tulos/osake euroa 0,58 0,59 0,71 Oma pääoma/osake " 5,81 5,29 4,77 Osinko/osake " 0,20 *) 0,20 -

Henkilöstö, keskimäärin Tulos/osake euroa 0,58 0,59 0,71 Oma pääoma/osake  5,81 5,29 4,77 Osinko/osake  0,20 *) 0,20 - 2012 2011 2010 KONSERNIN TUNNUSLUVUT Liikevaihto milj. euroa 483,3 519,0 480,8 Liikevoitto milj. euroa 29,4 35,0 32,6 (% liikevaihdosta) % 6,1 6,7 6,8 Rahoitusnetto milj. euroa -5,7-5,5-3,1 (% liikevaihdosta)

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus. Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010

Toimitusjohtajan katsaus. Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010 Toimitusjohtajan katsaus Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010 Tilinpäätös 11/2008 10/2009 tiivistelmä 1/2 Liikevaihto 15,41 milj. euroa (18,40 milj. euroa), laskua 16 % Liikevoitto -0,41 milj. euroa (0,74

Lisätiedot

Oikaisut IFRS Julkaistu

Oikaisut IFRS Julkaistu :n mukaan oikaistujen ja tilikaudella 2017 osavuosikatsauksissa ja vuositilinpäätöksessä julkaistujen tietojen vertailut on esitetty seuraavissa taulukoissa. jen laskelmien tiedot ja tilikauden 2017 raportoitujen

Lisätiedot

KONEEN TALOUDELLINEN KATSAUS tammikuuta 2006 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja

KONEEN TALOUDELLINEN KATSAUS tammikuuta 2006 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja KONEEN TALOUDELLINEN KATSAUS 2005 27. tammikuuta 2006 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja Strategia KONE tuo asiakkailleen kilpailuetua innovatiivisilla palveluillaan ja ratkaisuillaan. Samalla KONEen tuotteet

Lisätiedot

Korottomat velat (sis. lask.verovelat) milj. euroa 217,2 222,3 225,6 Sijoitettu pääoma milj. euroa 284,2 355,2 368,6

Korottomat velat (sis. lask.verovelat) milj. euroa 217,2 222,3 225,6 Sijoitettu pääoma milj. euroa 284,2 355,2 368,6 2014 2013 2012 KONSERNIN TUNNUSLUVUT Liikevaihto milj. euroa 426,3 475,8 483,3 Liikevoitto/ -tappio milj. euroa -18,6 0,7 29,3 (% liikevaihdosta) % -4,4 0,1 6,1 Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä milj.

Lisätiedot

VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2018

VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2018 VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2018 VAHVA KASVU JATKUI VUONNA 2017 LIIKEVOITTO NELINKERTAISTUI 3 VUOSI 2017 OLI ERINOMAINEN 11,6 % LIIKEVAIHDON KASVU 21,0 % MYYNTIKATTEEN KASVU 312,1% LIIKEVOITON KASVU YLI 40

Lisätiedot

Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS

Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS tuhatta euroa 1.1.-31.12.2010 1.1.-31.12.2009 Liikevaihto 9 862 6 920 Liiketoiminnan muut tuotot 4 3 Aineiden ja tarvikkeiden käyttö ( ) -557-508 Työsuhde-etuuksista

Lisätiedot

Konsernin liikevaihto oli 149,4 (151,8) miljoonaa euroa. Vuoden viimeisen neljänneksen liikevaihto oli 37,7 (35,8) miljoonaa euroa.

Konsernin liikevaihto oli 149,4 (151,8) miljoonaa euroa. Vuoden viimeisen neljänneksen liikevaihto oli 37,7 (35,8) miljoonaa euroa. GLASTON OYJ ABP Pörssitiedote 8.2.2011 klo 9.00 Glaston: Ennakkotietoja vuoden tuloksesta Saadut tilaukset olivat tammi-joulukuussa 148,3 (151,5) miljoonaa euroa. Neljännen vuosineljänneksen saadut tilaukset

Lisätiedot

Talenom Oyj. Jussi Paaso

Talenom Oyj. Jussi Paaso Talenom Oyj Jussi Paaso Strategiakauden valinnat: Vaivaton, automatisoitu ja huolenpitävä 1. YRITTÄJÄLLE VAIVATTOMAT TALOUSHALLINNON RUTIINIT 2. AUTOMATISOITU KIRJANPITO 3. HUOLENPITO JA LISÄARVOPALVELUT

Lisätiedot

ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS

ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS Liiketoimintakatsaus Loka-joulukuu 2018 22.2.2019 2 / 6 ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS 1.10. 31.12.2018 Loka - joulukuu 2018 lyhyesti Konsernin liiketoiminta kehittyi vuoden neljännen kvartaalin aikana

Lisätiedot

ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS

ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS Liiketoimintakatsaus Heinä-syyskuu 2018 29.10.2018 2 / 5 ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS 1.7. 30.9.2018 Heinä-syyskuu 2018 lyhyesti Liikevaihto heinä-syyskuussa kasvoi 22 % ja käyttökate 66 % edellisen

Lisätiedot

* Oikaistu kertaluonteisilla erillä

* Oikaistu kertaluonteisilla erillä Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi syyskuu 20 AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 269,3 275,9 840,7 856,3 1 137,3 Käyttökate (oik.*) 20,0 23,2 71,5 76,6 105,0

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010

TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010 TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010 Viking Line -konserni, jonka edellinen tilikausi käsitti ajan 1. marraskuuta 2009 31. joulukuuta 2010, on siirtynyt 1. tammikuuta 2011 alkaen kalenterivuotta vastaavaan

Lisätiedot

Puolivuositulos January 1 June 30. Eeva Sipilä Väliaikainen toimitusjohtaja Talous- ja rahoitusjohtaja Metso

Puolivuositulos January 1 June 30. Eeva Sipilä Väliaikainen toimitusjohtaja Talous- ja rahoitusjohtaja Metso Puolivuositulos 2018 January 1 June 30 Eeva Sipilä Väliaikainen toimitusjohtaja Talous- ja rahoitusjohtaja 26.7.2018 Tulevaisuutta koskevat arviot Tähän katsaukseen sisältyvät, muut kuin jo toteutuneisiin

Lisätiedot

AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, % 2015

AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, % 2015 Munksjö Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 2016 AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa 2016 20 Muutos, % 2016 20 Muutos, % 20 Liikevaihto 302,9 291,2 4% 590,9 571,4 3% 1 130,7 Käyttökate (oik.*)

Lisätiedot

Tilinpäätös Tammi joulukuu

Tilinpäätös Tammi joulukuu Tilinpäätös Tammi joulukuu 10.2.2010 Tammi joulukuu Toimistokalustekysyntä laski selvästi viime vuoteen verrattuna. Konsernin tammi-joulukuun liikevaihto oli 95,3 milj. euroa (141,2), jossa oli laskua

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 2009 5.8.2009 Tammi kesäkuu 2009 Toimistokalustekysyntä laski selvästi viime vuoteen verrattuna. Konsernin tammi-kesäkuun liikevaihto oli 45,3 milj. euroa (69,4), jossa oli

Lisätiedot

Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 2015

Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 2015 Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 20 AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 291,2 292,5 571,4 580,4 1 7,3 Käyttökate (oik.*) 25,0 26,0 51,5 53,4 105,0

Lisätiedot

AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, % 2015

AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, % 2015 Munksjö Osavuosikatsaus Tammi syyskuu 2016 AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu milj. euroa 2016 2015 Muutos, % 2016 2015 Muutos, % 2015 Liikevaihto 269,6 269,3 0 % 860,5 840,7 2 % 1 130,7 Käyttökate

Lisätiedot

WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN

WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN Pörssille 11.8.2009 annetussa tiedotteessa oli toisen neljänneksen osakekohtainen

Lisätiedot

YHTIÖKOKOUS Toimitusjohtaja Matti Rihko Raisio Oyj

YHTIÖKOKOUS Toimitusjohtaja Matti Rihko Raisio Oyj YHTIÖKOKOUS 24.3.2011 Toimitusjohtaja Matti Rihko Raisio Oyj 1 Raision strategiset jaksot Käänne 2007 Kannattavuus 2008-2009 Kasvu 2010-2011 Huhtikuu 2010: Glisten Helmikuu 2011: Big Bear Group 2 Raisio

Lisätiedot

AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa Muutos, % 2015

AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa Muutos, % 2015 Munksjö Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu 2016 AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa 2016 20 Muutos, % 20 Liikevaihto 288,0 280,2 +3% 1 130,7 Käyttökate (oik.*) 31,0 26,5 +17% 93,6 Käyttökateprosentti,

Lisätiedot

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2009

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2009 1/8 Tunnusluvut 1-3 1-3 1-12 2009 2008 2008 Liikevaihto, milj. euroa 477,6 452,9 1 952,9 Liikevoitto 19,9 33,3 95,1* Liikevoittoprosentti 4,2 7,4 4,9 * Voitto ennen veroja, milj. euroa -8,1 35,3 46,6 Oman

Lisätiedot

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-6 / elokuuta 2012

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-6 / elokuuta 2012 MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-6 / 3. elokuuta TAMMI KESÄKUU Konsernin tammi-kesäkuun liikevaihto oli 67,1 milj. euroa (57,9), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 15,9 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti vuoden

Lisätiedot

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-3 / huhtikuuta 2012

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-3 / huhtikuuta 2012 MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-3 / 2012 27. huhtikuuta 2012 TAMMI MAALISKUU 2012 Konsernin tammi-maaliskuun liikevaihto oli 32,0 milj. euroa (27,4), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 16,9 prosenttia. Liikevaihtoa

Lisätiedot

Munksjö Tilinpäätöstiedote 2015

Munksjö Tilinpäätöstiedote 2015 Munksjö Tilinpäätöstiedote 20 AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 Liikevaihto 290,0 281,0 1 130,7 1 137,3 Käyttökate (oik.*) 22,1 28,4 93,6 105,0 Käyttökateprosentti, % (oik.*) 7,6

Lisätiedot

Ahlstrom. Tammi-syyskuu 2015. Marco Levi toimitusjohtaja. Sakari Ahdekivi talousjohtaja 28.10.2015

Ahlstrom. Tammi-syyskuu 2015. Marco Levi toimitusjohtaja. Sakari Ahdekivi talousjohtaja 28.10.2015 Ahlstrom Tammi-syyskuu 215 Marco Levi toimitusjohtaja Sakari Ahdekivi talousjohtaja 28.1.215 Sisältö Heinä-syyskuu 215 Liiketoiminta-aluekatsaus Taloudelliset luvut Tulevaisuuden näkymät Sivu 2 Heinä-syyskuu

Lisätiedot

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-9 / lokakuuta 2012

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-9 / lokakuuta 2012 MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-9 / 26. lokakuuta TAMMI SYYSKUU Konsernin tammi-syyskuun liikevaihto oli 101,9 milj. euroa (91,7), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 11,1 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti vuoden

Lisätiedot

MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu Materials for innovative product design

MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu Materials for innovative product design MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu 2015 Materials for innovative product design AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa 2015 20 20 Liikevaihto 280,2 287,9 1 7,3 Käyttökate (oik.*) 26,5

Lisätiedot

Q3/2018 tulos. Eeva Sipilä Väliaikainen toimitusjohtaja Talous- ja rahoitusjohtaja Metso

Q3/2018 tulos. Eeva Sipilä Väliaikainen toimitusjohtaja Talous- ja rahoitusjohtaja Metso Q3/2018 tulos Eeva Sipilä Väliaikainen toimitusjohtaja Talous- ja rahoitusjohtaja 26.10.2018 Tulevaisuutta koskevat arviot Tähän katsaukseen sisältyvät, muut kuin jo toteutuneisiin asioihin liittyvät kannanotot

Lisätiedot

Itella Informaatio Liikevaihto 54,1 46,6 201,1 171,3 Liikevoitto/tappio 0,3-3,6 5,4-5,3 Liikevoitto-% 0,6 % -7,7 % 2,7 % -3,1 %

Itella Informaatio Liikevaihto 54,1 46,6 201,1 171,3 Liikevoitto/tappio 0,3-3,6 5,4-5,3 Liikevoitto-% 0,6 % -7,7 % 2,7 % -3,1 % 1/7 Liiketoimintaryhmien avainluvut 10-12 10-12 1-12 1-12 2007 2006 2007 2006 Itella Viestinvälitys Liikevaihto 248,6 243,4 893,8 869,7 Liikevoitto 21,3 28,1 88,9 73,6 Liikevoitto-% 8,6 % 11,5 % 9,9 %

Lisätiedot

MARTELA OSAV OSA UOSIKA

MARTELA OSAV OSA UOSIKA OSAVUOSIKATSAUS 01-06 / 2010 4.8.2010 TAMMI KESÄKUU KESÄKUU2010 Toimistokalustekysyntä nousi hieman viime vuoteen verrattuna. Konsernin tammi kesäkuun liikevaihto oli 48,3 milj. euroa (45,3), jossa oli

Lisätiedot

Raisio Oyj Yhtiökokous Pekka Kuusniemi toimitusjohtaja Raisio Oyj

Raisio Oyj Yhtiökokous Pekka Kuusniemi toimitusjohtaja Raisio Oyj Raisio Oyj Yhtiökokous 21.3.2018 Pekka Kuusniemi toimitusjohtaja Raisio Oyj Raision keskeiset tunnusluvut Raisio-konsernin liikevaihto ja liiketulos Jatkuvat ja lopetetut toiminnot M Liikevaihto M Vertailukelpoinen

Lisätiedot

1/8. Suomen Posti -konsernin tunnusluvut

1/8. Suomen Posti -konsernin tunnusluvut 1/8 n tunnusluvut Q1/2007 Q1/2006 Muutos 1-12/2006 % Liikevaihto, milj. euroa 431,5 384,9 12,1 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 45,9 37,6 22,1 89,0 Liikevoittoprosentti 10,6 9,8 5,7 Voitto ennen veroja,

Lisätiedot

AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, %

AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, % Munksjö Tilinpäätöstiedote 2016 AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa 2016 20 Muutos, % 2016 20 Muutos, % Liikevaihto 282,4 290,0-3% 1 142,9 1 130,7 1% Käyttökate (oik.*) 36,1 22,1 63% 136,7 93,6

Lisätiedot

Ensimmäisen neljänneksen tulos

Ensimmäisen neljänneksen tulos 2018 Ensimmäisen neljänneksen tulos 25.4.2018 Tulevaisuutta koskevat arviot Tähän katsaukseen sisältyvät, muut kuin jo toteutuneisiin asioihin liittyvät kannanotot ovat tulevaisuutta koskevia arvioita.

Lisätiedot

Etteplan Q2/2013: Kysyntätilanne jatkui haastavana

Etteplan Q2/2013: Kysyntätilanne jatkui haastavana Etteplan Q2/2013: Kysyntätilanne jatkui haastavana Toimitusjohtaja Juha Näkki 15.8.2013 Toimintaympäristö Q2/2013 Etteplanin keskeisten asiakkaiden tilauskannat olivat katsauskaudella keskimäärin laskusuunnassa.

Lisätiedot

MARTELA OSAV OSA UOSIKA

MARTELA OSAV OSA UOSIKA OSAVUOSIKATSAUS 01-09 / 20.10. TAMMI SYYSKUU SYYSKUU Toimistokalustekysyntä nousi hieman viime vuoteen verrattuna. Konsernin tammi-syyskuun liikevaihto oli 74,4 milj. euroa (71,1), jossa oli kasvua edelliseen

Lisätiedot

Munksjö Oyj Osavuosikatsaus

Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Munksjö Oyj Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.20 huhti-kesä tammi-kesä tammi-joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 208,0 154,1 362,5 301,7 607,1 Käyttökate (oik.*) 16,5 11,4 28,0 23,4 42,3 Käyttökateprosentti

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu

Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu 29 29.4.29 Tammi maaliskuu 29 Tammi-maaliskuun liikevaihto oli 24, milj. euroa (36,1), jossa oli laskua 33,4 prosenttia. Liikevaihdon laskuun vaikuttavat osaltaan viime

Lisätiedot

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Tilinpäätös 2008

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Tilinpäätös 2008 1/8 Tunnusluvut 10-12 10-12 1-12 1-12 2008 2007 2008 2007 Liikevaihto, milj. euroa 561,4 463,2 1 952,9 1 710,6 Liikevoitto ilman kertal. erää 27,0 22,1 95,1 101,8 Liikevoittoprosentti ilman kertal. erää

Lisätiedot

Suominen Puolivuosikatsaus Tammi-kesäkuu Petri Helsky, toimitusjohtaja Toni Tamminen, talousjohtaja

Suominen Puolivuosikatsaus Tammi-kesäkuu Petri Helsky, toimitusjohtaja Toni Tamminen, talousjohtaja Suominen Puolivuosikatsaus Tammi-kesäkuu 2019 7.8.2019 Petri Helsky, toimitusjohtaja Toni Tamminen, talousjohtaja Agenda H1 & Q2/2019 lyhyesti Taloudellinen katsaus Q2/2019 Innovatiivinen Suominen Näkymät

Lisätiedot

Konserni, ml. IFRS 16

Konserni, ml. IFRS 16 Konserni, ml. IFRS 16 KESKEISET TUNNUSLUVUT (M ) Liikevaihto 143,8 156,1 159,6 172,4 631,9 148,4 Käyttökate 43,7 51,9 62,0 57,7 215,4 46,0 EBITA-liikevoitto 14,0 22,4 31,7 25,8 93,9 13,1 liikevaihdosta

Lisätiedot

MARTELA TILINPÄÄTÖS /

MARTELA TILINPÄÄTÖS / MARTELA TILINPÄÄTÖS 01-12 / 8.2.2012 TAMMI JOULUKUU Konsernin tammi-joulukuun liikevaihto oli 130,7 milj. euroa (108,4), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 20,6 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti alkuvuonna

Lisätiedot

Q1/2019 tulos. Pekka Vauramo, Toimitusjohtaja Eeva Sipilä, Talous- ja rahoitusjohtaja Metso

Q1/2019 tulos. Pekka Vauramo, Toimitusjohtaja Eeva Sipilä, Talous- ja rahoitusjohtaja Metso Q1/2019 tulos Pekka Vauramo, Toimitusjohtaja Eeva Sipilä, Talous- ja rahoitusjohtaja 25.4.2019 Tulevaisuutta koskevat arviot Tähän katsaukseen sisältyvät, muut kuin jo toteutuneisiin asioihin liittyvät

Lisätiedot

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2008

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2008 1/8 Tunnusluvut 1-3 1-3 1-12 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 447,4 431,5 1 688,3 Liikevoitto, milj. euroa 33,3 45,9 101,8 Voitto ennen veroja, milj. euroa 35,3 48,2 109,5 Liikevoittoprosentti 7,4

Lisätiedot

Talenom Oyj. Jussi Paaso

Talenom Oyj. Jussi Paaso Talenom Oyj Jussi Paaso Strategiakauden valinnat: Vaivaton, automatisoitu ja huolenpitävä 1. YRITTÄJÄLLE VAIVATTOMAT TALOUSHALLINNON RUTIINIT 2. AUTOMATISOITU KIRJANPITO 3. HUOLENPITO JA LISÄARVOPALVELUT

Lisätiedot

* oikaistu kertaluonteisilla erillä

* oikaistu kertaluonteisilla erillä Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi syyskuu 20 AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu (milj. euroa) 20 20 20 20 20 Liikevaihto 245,1 146,3 607,6 448,0 607,1 Käyttökate (oik.*) 11,0 10,1 39,0 33,4 42,3

Lisätiedot

2017 Q4 ja koko vuoden tulos. 1. tammikuuta 31. joulukuuta 2017

2017 Q4 ja koko vuoden tulos. 1. tammikuuta 31. joulukuuta 2017 2017 Q4 ja koko vuoden tulos 1. tammikuuta 31. joulukuuta 2017 Tulevaisuutta koskevat arviot Tähän katsaukseen sisältyvät, muut kuin jo toteutuneisiin asioihin liittyvät kannanotot ovat tulevaisuutta koskevia

Lisätiedot

Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 2014

Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 2014 Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 20 AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 292,5 208,0 580,4 362,5 863,3 Käyttökate (oik.*) 26,0 16,5 53,4 28,0 55,0

Lisätiedot

Tikkurilan tilinpäätöstiedote Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia

Tikkurilan tilinpäätöstiedote Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Tikkurilan tilinpäätöstiedote 2012 15.2.2013 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat johdon

Lisätiedot

Suominen Oyj Q4 ja koko tilikausi 2018

Suominen Oyj Q4 ja koko tilikausi 2018 Suominen Oyj Q4 ja koko tilikausi 2018 31.1.2019 Petri Helsky, toimitusjohtaja Tapio Engström, talousjohtaja Agenda Avainasiat tilikaudelta 2018 Strategia Taloudellinen katsaus Q4 & 2018 Hallituksen voitonjakoehdotus

Lisätiedot

- Liikevaihto katsauskaudella 1-6/2005 oli 11,2 meur (9,5 meur 1-6/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 17,2 %.

- Liikevaihto katsauskaudella 1-6/2005 oli 11,2 meur (9,5 meur 1-6/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 17,2 %. Done Solutions Oyj Pörssitiedote 10.8.2005 klo 09.00 DONE SOLUTIONS OYJ:N LIIKEVAIHTO JA -TULOS KASVUSSA Osavuosikatsaus 1-6/2005 - Liikevaihto katsauskaudella 1-6/2005 oli 11,2 meur (9,5 meur 1-6/2004),

Lisätiedot

AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa

AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa Munksjö Oyj Tilinpäätöstiedote 20 AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 Liikevaihto 281,0 255,7 1 7,3 863,3 Käyttökate (oik.*) 28,4 16,0 105,0 55,0 Käyttökateprosentti, % (oik.*) 10,1

Lisätiedot

Raision yhtiökokous 23.3.2016

Raision yhtiökokous 23.3.2016 Raision yhtiökokous 23.3.2016 1 0,03 0,04 0,07 0,09 0,10 0,11 0,12 0,13 0,14 0,16* Hyvä osinkohistoria Keskiarvo +22 % +29% +11% +10% +9% +8% +8% +14% +75% +33% * 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013

Lisätiedot

AVAINLUVUT heinä-syys tammi syys tammi joulu milj. euroa

AVAINLUVUT heinä-syys tammi syys tammi joulu milj. euroa Munksjö Oyj Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 20 AVAINLUVUT heinä-syys tammi syys tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 275,9 245,1 856,3 607,6 863,3 Käyttökate (oik.*) 23,2 11,0 76,6 39,0 55,0

Lisätiedot

Kamux Puolivuosikatsaus tammi kesäkuu 2018

Kamux Puolivuosikatsaus tammi kesäkuu 2018 Kamux Puolivuosikatsaus tammi kesäkuu 218 23.8.218 Toimitusjohtaja Juha Kalliokoski Talousjohtaja Tapio Arimo Sisältö Puolivuosikatsaus 218 Q2/218 lyhyesti Taloudellinen kehitys Näkymät ja taloudelliset

Lisätiedot

Osavuosikatsaus. Tammi maaliskuu

Osavuosikatsaus. Tammi maaliskuu Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu 2010 28.4.2010 Tammikuu maaliskuu 2010 Toimistokalustekysyntä laski viime vuoteen verrattuna. Konsernin tammi-maaliskuun liikevaihto oli 22,6 milj. euroa (24,0), jossa oli

Lisätiedot

TOIMINTAKATSAUS AJALTA TAMMIKUU MAALISKUU 2018

TOIMINTAKATSAUS AJALTA TAMMIKUU MAALISKUU 2018 TOIMINTAKATSAUS AJALTA TAMMIKUU MAALISKUU 2018 LIIKEVAIHTO JA TULOS Konsernin tulos vuoden ensimmäiseltä kvartaalilta parani verrattuna edellisvuoden vastaavaan jaksoon. Konsernin liikevaihto oli 1. tammikuuta

Lisätiedot

TALENOM OYJ JUSSI PAASO

TALENOM OYJ JUSSI PAASO TALENOM OYJ JUSSI PAASO PALVELUT Voisiko yrittäjän arjen sujuvuus olla suuryrityksen tasolla? Talenomin palvelut tähtäävät asiakkaan menestykseen ja yrittämisen helppouteen. TILITOIMISTOPALVELUT NEUVONTAPALVELUT

Lisätiedot

- Liikevaihto katsauskaudella 1-9/2005 oli 8,4 meur (6,2 meur 1-9/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 34,7 %.

- Liikevaihto katsauskaudella 1-9/2005 oli 8,4 meur (6,2 meur 1-9/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 34,7 %. DONE SOLUTIONS OYJ:N LIIKEVAIHTO JA -TULOS KASVUSSA Osavuosikatsaus 1-9/2005 - Liikevaihto katsauskaudella 1-9/2005 oli 8,4 meur (6,2 meur 1-9/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 34,7 %. - Liiketulos

Lisätiedot

TALENOM OYJ:N PUOLIVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2017 JUSSI PAASO

TALENOM OYJ:N PUOLIVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2017 JUSSI PAASO TALENOM OYJ:N PUOLIVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 217 JUSSI PAASO HUOLENPITÄVÄ JA SELKOKIELINEN Vuonna 1972 perustettu huolenpitävä ja selkokielinen tilitoimisto, joka tekee perinteiset asiat uudella tavalla.

Lisätiedot

MARTELA OSAVUOSI- KATSAUS /

MARTELA OSAVUOSI- KATSAUS / MARTELA OSAVUOSI- KATSAUS 01-09 / 26.10. TAMMI SYYSKUU Konsernin tammi-syyskuun liikevaihto oli 91,7 milj. euroa (74,4), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 23,4 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti alkuvuonna

Lisätiedot

Munksjö Oyj. Tilinpäätöstiedote 2013

Munksjö Oyj. Tilinpäätöstiedote 2013 Munksjö Oyj Tilinpäätöstiedote 20 AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 Liikevaihto 255,7 159,1 863,3 607,1 Käyttökate (oik.*) 16,0 8,8 55,0 42,3 Käyttökateprosentti, % (oik.*) 6,3

Lisätiedot

MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus tammi maaliskuu Materials for innovative product design

MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus tammi maaliskuu Materials for innovative product design MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus tammi maaliskuu 2014 Materials for innovative product design AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa 2014 20 20 Liikevaihto 287,9 154,5 863,3 Käyttökate (oik.*) 27,4

Lisätiedot

Kamux Puolivuosikatsaus tammi kesäkuu 2019

Kamux Puolivuosikatsaus tammi kesäkuu 2019 Kamux Puolivuosikatsaus tammi kesäkuu 2019 23.8.2019 Toimitusjohtaja Juha Kalliokoski Talousjohtaja Marko Lehtonen Sisältö Puolivuosikatsaus 2019 Q2/2019 lyhyesti Taloudellinen kehitys Näkymät ja taloudelliset

Lisätiedot

- Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2005 oli 5,1 meur (4,9 meur 1-3/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 4,1 %.

- Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2005 oli 5,1 meur (4,9 meur 1-3/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 4,1 %. Done Solutions Oyj Pörssitiedote 29.4.2005 klo 09.00 DONE SOLUTIONS OYJ:N TULOS KÄÄNTYI POSITIIVISEKSI - Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2005 oli 5,1 meur (4,9 meur 1-3/2004), jossa kasvua edellisestä

Lisätiedot

MARTELA TILINPÄÄTÖS 1-12 / 2012 6. helmikuuta 2013

MARTELA TILINPÄÄTÖS 1-12 / 2012 6. helmikuuta 2013 MARTELA TILINPÄÄTÖS 1-12 / 6. helmikuuta 2013 TAMMI JOULUKUU Konsernin tammi-joulukuun liikevaihto oli 142,7 milj. euroa (130,7), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 9,2 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti

Lisätiedot

Informaatiologistiikka Liikevaihto 53,7 49,4 197,5 186,0 Liikevoitto/tappio -2,0-33,7 1,2-26,7 Liikevoitto-% -3,7 % -68,2 % 0,6 % -14,4 %

Informaatiologistiikka Liikevaihto 53,7 49,4 197,5 186,0 Liikevoitto/tappio -2,0-33,7 1,2-26,7 Liikevoitto-% -3,7 % -68,2 % 0,6 % -14,4 % 1/8 Liiketoimintaryhmien avainluvut miljoonaa euroa 10-12 10-12 1-12 1-12 2006 2005 2006 2005 Viestinvälitys Liikevaihto 236,1 232,3 841,7 825,7 Liikevoitto 36,3 30,3 104,3 106,3 Liikevoitto-% 15,4 % 13,0

Lisätiedot

Etteplan Q3/2013: Kysyntä y heikkeni

Etteplan Q3/2013: Kysyntä y heikkeni Etteplan Q3/2013: Kysyntä y heikkeni Toimitusjohtaja Juha Näkki 30.10.2013 Ingman Groupista suurin omistaja Omistus 23.11.2012: 25,03 % omistus 16.8.2013: 30,52 % pakollinen julkinen ostotarjous 18.9.

Lisätiedot

Smart way to smart products. Etteplan Q2/2014: Kannattavuus parani

Smart way to smart products. Etteplan Q2/2014: Kannattavuus parani Etteplan Q2/2014: Kannattavuus parani Toimitusjohtaja Juha Näkki 13.8.2014 Toimintaympäristö 4-6/2014 Teknisten suunnittelupalveluiden ja teknisen dokumentoinnin ensimmäisen vuosineljänneksen lopussa alkanut

Lisätiedot

Kamux tilinpäätöstiedote 2018

Kamux tilinpäätöstiedote 2018 Kamux tilinpäätöstiedote 218 1.3.219 Toimitusjohtaja Juha Kalliokoski Talousjohtaja Tapio Arimo Sisältö Vuosikatsaus 218 Q4 ja 218 lyhyesti Taloudellinen kehitys Näkymät ja taloudelliset tavoitteet Yhteenveto

Lisätiedot

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q2/2008

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q2/2008 1/8 Tunnusluvut 4-6 4-6 1-6 1-6 1-12 2008 2007 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 470,6 413,0 923,5 850,9 1 710,6 Liikevoitto, milj. euroa 10,6 19,7 43,9 65,6 101,8 Voitto ennen veroja, milj. euroa

Lisätiedot

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q3/2008

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q3/2008 1/8 Tunnusluvut 7-9 7-9 1-9 1-9 1-12 2008 2007 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 468,0 396,5 1 391,5 1 247,4 1 710,6 Liikevoitto, milj. euroa 24,2 14,1 68,1 79,7 101,8 Voitto ennen veroja, milj.

Lisätiedot