Kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen muuttuneet sopimusmääräykset (OVTES )
|
|
- Ismo Hiltunen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 KT Yleiskirjeen 11/2015 liite 3 1 (5) Freund Kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen muuttuneet sopimusmääräykset (OVTES ) Tulkintaa muuttamattomat muutokset voimaan tulevalle sopimusjaksolle OSIO A YLEINEN OSA 14 Vuosisidonnainen lisä ja eläke Vuosisidonnaiseen lisään oikeuttavaksi ajaksi ei katsota aikaa, jolta henkilö on ansainnut ja saa eläkettä. Rajoitus ei koske aikaa, jolta henkilö saa kuntien eläkevakuutukselta osa-aikaeläkettä tai osatyökyvyttömyyseläkettä. OSIO C YHTEISET MÄÄRÄYKSET Vuosisidonnaisen lisän kertyminen katkeaa henkilön jäätyä vanhuuseläkkeelle. Palvelussuhteessa vuosisidonnaisen lisän kertyminen alkaa alusta, jos henkilö saa samanaikaisesti vanhuuseläkettä. 10 Ammatillisessa oppilaitoksessa annettava lukio-opetus 2 mom. Jos ammatillisen oppilaitoksen ylläpitäjällä on lukiokoulutuksen järjestämislupa, jonka perusteella ylläpitäjän tekemän päätöksen nojalla lukiokoulutusta annetaan ja ylioppilastutkinto järjestetään ko. ammatillisessa oppilaitoksessa, maksetaan 1 momentin lisäksi ylioppilaskirjoitusten valmistavasta tarkistamisesta kutakin koetta kohden palkkaliitteestä ilmenevä kertapalkkio. Vieraan kielen kokeen eri osien tarkistus ja arvostelu katsotaan yhdeksi kokeeksi, samoin äidinkielen osasuoritukset.
2 KT Yleiskirjeen 11/2015 liite 3 2 (5) Tulkintaa muuttavat muutokset voimaan tulevalle sopimusjaksolle OSIO B YLEISSIVISTÄVÄ KOULU 19 Koulu/oppilaitos- ja kuntakohtainen lisätehtävä 7 mom. (voimassa ) OSIO B, LIITE 1 PERUSKOULU Jos koulutuksen järjestämisen kannalta on tarpeen soveltaa tämän pykälän peruskoulua koskevia määräyksiä toisin, voi työnantaja halutessaan käyttää koulu/oppilaitoskohtaiseen lisätehtävän korvauksen osin kuntakohtaisesti. Koulukohtaisesti laskettava palkkaliitteestä ilmenevä rahamäärä (2 mom.) voidaan työnantajan harkinnan mukaan käyttää osin kuntakohtaisesti, jos se on koko kunnan opetuksen kehittämisen kannalta perusteltua eikä rahamäärän käyttäminen koulukohtaisesti ole tarkoituksenmukaista. Koulukohtaisesti tulee kuitenkin käyttää vähintään 70 % rahamäärästä. Ennen päätöstä koulukohtaisen rahamäärän käyttämisestä kuntakohtaisesti, tulee asiasta käydä pääsopimuksen IV luvun 14 :n 2 mom. mukaiset neuvottelut. 9 Apulaisjohtajan tehtävien lukeminen opetusvelvollisuuteen, 1 mom. Jos opettajanviran haltija määrätään hoitamaan yhden tai useamman vuosiluokkia 1 6 käsittävän koulun apulaisjohtajan tehtävät, hänen opetusvelvollisuuteensa luetaan seuraava tuntimäärä: Koulun/koulujen palkkaperusteryhmien lukumäärä Tuntimäärä/viikko
3 KT Yleiskirjeen 11/2015 liite 3 3 (5) 2 mom. Muun kuin 1 momentissa mainitun peruskoulun/peruskoulujen apulaisjohtajaksi määrätyn opettajanviran haltijan opetusvelvollisuuteen luettava tuntimäärä on seuraava: OSIO B, LIITE 2 LUKIO Koulun/koulujen palkkaperusteryhmien lukumäärä ja 2 momenttiin Tunnit/viikko Jos koululle/kouluille on poikkeuksellisesti määrätty useampia apulaisjohtajia, jaetaan 1 tai 2 momentin määräysten mukaan määräytyvä tuntimäärä apulaisjohtajien kesken. 4 Apulaisrehtorin tehtävien lukeminen opetusvelvollisuuteen, 1 mom. Jos opettajanviran haltija määrätään hoitamaan yhden tai useamman koulun apulaisrehtorin tehtävät, hänen opetusvelvollisuuteensa luettava tuntimäärä on seuraava: OSIO B, LIITE 3 AIKUISLUKIO Opiskelijoiden lukumäärä Tunnit/viikko Apulaisrehtorin tehtävien lukeminen opetusvelvollisuuteen, Jos opettajanviran haltija määrätään hoitamaan yhden tai useamman koulun apulaisrehtorin tehtävät, työnantaja vahvistaa opettajan opetusvelvollisuuden 8 16 viikkotunniksi. Opetusvelvollisuuden suuruudesta päättäessään työnantaja ottaa huomioon oppilaitoksen koon ja muut paikalliset olosuhteet.
4 KT Yleiskirjeen 11/2015 liite 3 4 (5) OSIO B, LIITE 2 LUKIO 7 Lukioresurssitunnit (Voimaan ) Lukioresurssituntien määrä on lukiota kohden 14 viikkotuntia, johon lisätään 0,17 viikkotuntia opiskelijaa kohden. Lukuvuoden ajan lukioresurssi on kuitenkin lukiota kohden 14,75, johon lisätään 0,17 viikkotuntia opiskelijaa kohden. Lukioresurssia käytetään rehtorin ja opettajakunnan lukion tavoitteiden saavuttamisen kannalta tärkeiksi pidettyihin työsuunnitelmassa opettajalle osoitettuihin töihin ja tehtäviin kuten ylioppilaskirjoituksiin kuuluvien kokeiden valmistavaan tarkistamiseen ja lukion päättötutkintoon kuuluviin suullisiin kuulusteluihin. Vaihtoehtoisesti voidaan päättää pienemmän resurssin käyttämisestä, jolloin kyseisiin luokan ulkopuolisiin tehtäviin käyttämätön viikkotuntimäärä on käytettävä opetustyöhön. Asiasta päätetään lukuvuodeksi kerrallaan. OSIO C, LIITE 4 AMMATTIOPPILAITOS Lukioresurssista on käytettävä suurin osa luokan ulkopuolisiin tehtäviin. Jos päätetään resurssin käyttämisestä opetustyöhön, tulee siitä sopia opettajakunnan kanssa. Jos resurssin käyttämisestä ei saavuteta yksimielisyyttä, tulee asiasta käydä pääsopimuksen IV luvun 14 :n 2 mom. mukaiset neuvottelut. 4 Opettajan työaika (Voimaan ) 2 mom. Ammatillisissa aineissa opettajan vuotuinen opetusvelvollisuus on 931 tuntia. Yhteisen aineiden opettajan vuotuinen opetusvelvollisuus on kielten opetuksessa 779 tuntia, työkyvyn ylläpitämisessä, liikunnassa ja terveystiedossa 874 tuntia ja muissa yhteisissä aineissa 817 tuntia. OSIO C, LIITE 6 TAIDE- JA VIESTINTÄKULTTUURIOPPILAITOS 4 Opettajan opetusvelvollisuus (Voimaan ) 1 mom. Yhteisten aineiden opettajan vuotuinen opetusvelvollisuus on työkyvyn ylläpitämisessä, liikunnassa ja terveystiedossa 874 tuntia ja muissa yhteisissä aineissa 836 tuntia.
5 KT Yleiskirjeen 11/2015 liite 3 5 (5) OSIO C, LIITE 9 MERENKULKUOPPILAITOS 6 Opettajan opetusvelvollisuus (Voimaan ) 1 mom. Opetusvelvollisuus merenkulku- ja teknillisissä aineissa sekä ammatinopetuksessa on 874 ja työnopetuksessa 950 tuntia vuodessa. Opetusvelvollisuus kielten opetuksessa on 722, työkyvyn ylläpitämisessä, liikunnassa ja terveystiedossa 817 tuntia ja muissa aineissa 760 tuntia vuodessa.
2 Lehtorin (aineenopettajan) hinnoittelutunnukset ja peruspalkka (ks. palkkaliite) kelpoisuus taikka perusopetusta antavan opettajan kelpoisuus
OSIO B Liite 3 Aikuislukio Soveltaminen ja palkka OSIO B LIITE 3 AIKUISLUKIO I SOVELTAMINEN 1 Sovellettavat liitteen 2 sopimusmääräykset Aikuislukion opetushenkilöstöön sovelletaan seuraavia liitteen 2
Kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen 2014 2016 toista jaksoa 1.1.2016 31.1.2017 koskevien sopimusmuutosten soveltamisohjeet
KT Yleiskirjeen 11/2015 liite 1 1 (4) Freund Kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen 2014 2016 toista jaksoa 1.1.2016 31.1.2017 koskevien sopimusmuutosten soveltamisohjeet Sopimusmuutokset
OSIO C Liite 9 Merenkulkuoppilaitos Soveltaminen ja palkka
OSIO C Liite 9 Merenkulkuoppilaitos Soveltaminen ja palkka OSIO C LIITE 9 MERENKULKUOPPILAITOS I SOVELTAMINEN 1 Soveltamisala 1 mom. Merenkulkuoppilaitoksen opetushenkilöstön palvelussuhteen ehtoina sovelletaan
1 Lehtorin (aineenopettajan) hinnoittelutunnukset ja peruspalkka (ks. palkkaliite) kelpoisuus taikka aiempi vanhemman lehtorin kelpoisuus
OSIO B LIITE 2 LUKIO I VIRANHALTIJOIDEN PALKKA 1 Lehtorin (aineenopettajan) hinnoittelutunnukset ja peruspalkka (ks. palkkaliite) 4 04 04 01 7 Ylempi korkeakoulututkinto ja lukio-opetusta antavan opettajan
1 Lehtorin (aineenopettajan) hinnoittelutunnukset ja peruspalkka (ks. palkkaliite) kelpoisuus taikka aiempi vanhemman lehtorin kelpoisuus
OSIO B LIITE 2 LUKIO I VIRANHALTIJOIDEN PALKKA 1 Lehtorin (aineenopettajan) hinnoittelutunnukset ja peruspalkka (ks. palkkaliite) 4 04 04 01 7 Ylempi korkeakoulututkinto ja lukio-opetusta antavan opettajan
OSIO C Liite 5 Kauppaoppilaitos Soveltaminen ja palkka
OSIO C Liite 5 Kauppaoppilaitos Soveltaminen ja palkka OSIO C LIITE 5 KAUPPAOPPILAITOS I SOVELTAMINEN 1 Soveltamisala 1 mom. Kauppaoppilaitoksen opetushenkilöstön palvelussuhteen ehtoina sovelletaan tämän
tuloksellisuuteen perustuva kertaerä 9,2% varsinaisesta palkasta. Työssäoloehto: keskeytymättä
Luottamusmiestiedote 1/2018 OVTES 1.2.2018-31.3.2020 1. Palkankorotukset noudattelevat yleistä palkankorotusten linjaa osa korotuksista päätetty siirtää tekstimuutoksiin 1.5.2018 yleiskorotus 1,17% 1.4.2019
Osio C Liite 6 Taide- ja viestintäkulttuurioppilaitos Soveltaminen ja palkka
Osio C Liite 6 Taide- ja viestintäkulttuurioppilaitos Soveltaminen ja palkka OSIO C LIITE 6 TAIDE JA VIESTINTÄKULTTUURIOPPILAITOS I SOVELTAMINEN 1 Soveltamisala 1 mom. Taide- ja viestintäkulttuurioppilaitosten
OSIO C Liite 5 Kauppaoppilaitos Soveltaminen ja palkka
OSIO C Liite 5 Kauppaoppilaitos Soveltaminen ja palkka OSIO C LIITE 5 KAUPPAOPPILAITOS I SOVELTAMINEN 1 Soveltamisala 1 mom. Kauppaoppilaitoksen opetushenkilöstön palvelussuhteen ehtoina sovelletaan tämän
13 Ylioppilaskirjoitusten järjestelytehtävä rehtorin ollessa jäävi
1 OSIO B, LIITE 3 OSIO B AIKUISLUKIO I SOVELTAMINEN 1 Soveltamisala n opetushenkilöstöön sovelletaan seuraavia liitteen 2 määräyksiä: 4 Tohtorilisä 12 Yksityisoppilaan kuulustelu ja ylioppilaskirjoituksiin
OSIO B Kokeilu Yleissivistävät koulut
OSO B YLESSVSTÄVÄN KOULUN OPETUSHENKLÖSTÖN TYÖAKAKOKELUJA KOSKEVAT SOPMUSMÄÄRÄYKSET SOVELTAMNEN 1 Soveltamisala ja voimassaolo 1 mom. Näitä sopimusmääräyksiä sovelletaan jäljempänä mainittujen ammattiryhmien
JULKISALAN KOULUTETTUJEN NEUVOTTELUJÄRJESTÖ JUKO RY
VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS KUNNALLISEN OPETUSHENKILÖSTÖN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUKSEN (OVTES) 2010 2011 ERÄIDEN SOPIMUSMÄÄRÄYSTEN MUUTTAMISESTA 1 Sopimuksen tarkoitus Tällä virka- ja työehtosopimuksella sovitaan
Palkat ja palkkiot 1.1.2012 lukien
Palkat ja palkkiot 1.1.2012 lukien OSIO A Yleinen osa Yksityisoppilaan kuulustelu (25 ) 35,07 e/kerta OSIO B Yleissivistävän koulun opetushenkilöstön yhteiset määräykset Tehtäväkohtainen palkka Hinnoittelu-
KT 8.4.2015 Yleiskirjeen 5/2015 liite
OVTES:n 2014 2016 palkat ja palkkiot 1.7.2015 lukien Yleiskorotuksella 0,4 prosenttia korotetaan 1.7.2015 lukien - hinnoittelutunnuksen mukaisia peruspalkkoja, vähimmäispalkkoja sekä palkka-asteikkojen
1 mom. Tätä liitettä sovelletaan seuraavilla koulutusaloilla:
OSIO C Liite 4 Ammattioppilaitos Soveltaminen ja palkka OSIO C LIITE 4 AMMATTIOPPILAITOS I SOVELTAMINEN 1 Soveltamisala 1 mom. Tätä liitettä sovelletaan seuraavilla koulutusaloilla: tekniikan ja liikenteen
5 v. 8 v. 10 v. 15 v. 20 v. 2 % 4 % 6 % 4 % 6 %
OSIO C Liite 8 Metsä- ja puutalousoppilaitos Soveltaminen ja palkka OSIO C LIITE 8 METSÄ- JA PUUTALOUSOPPILAITOS I SOVELTAMINEN 1 Soveltamisala Metsä- ja puutalousoppilaitoksen opetushenkilöstön palvelussuhteen
Työpäivien lukumäärä, sijoittuminen ja oppitunnin pituus
Työpäivien lukumäärä, sijoittuminen ja oppitunnin pituus 31.12.1998 vakiintuneen käytännön mukaisesti Lainsäädäntö ja työsuunnitelma tai vastaava asiakirja Luottamusmiehen kanssa voidaan sopia toisin Peruskoulussa
Piekkala (12)
YLEISKIRJEEN 17/2005 LIITE 1 1 (12) SOVELTAMISOHJEET KESÄKUUN KERTASUORITUKSESTA, EUROMÄÄRÄISEEN PALKKAAN SIIRTYMISESTÄ JA YHTEISSUUNNITTELUTYÖAJAN LISÄYKSEN VAIKUTUKSESTA PALKKAAN KESÄKUUN KERTASUORITUS
1 mom. Monialaisella ammatillisella oppilaitoksella tarkoitetaan oppilaitosta, jonka opetushenkilöstöön sovelletaan tämän osion eri liitteitä.
OSIO C AMMATILLISTEN OPPILAITOSTEN OPETUSHENKILÖSTÖN YHTEISET MÄÄRÄYKSET 1 Monialainen ammatillinen oppilaitos 1 mom. Monialaisella ammatillisella oppilaitoksella tarkoitetaan oppilaitosta, jonka opetushenkilöstöön
OVTES vähimmäispalkat ja palkkiot lukien. OSIO A Yleinen osa Palkkiot Yksityisoppilaan kuulustelu (25 ) 36,83 e/kerta
OVTES vähimmäispalkat ja palkkiot 1.4.2019 lukien OSIO A Yleinen osa Yksityisoppilaan kuulustelu (25 ) 36,83 e/kerta OSIO B Yleissivistävän koulun opetushenkilöstön yhteiset määräykset Tehtäväkohtainen
OVTES vähimmäispalkat ja palkkiot lukien. OSIO A Yleinen osa Palkkiot Yksityisoppilaan kuulustelu (25 ) 36,47 e/kerta
OVTES vähimmäispalkat ja palkkiot 1.12.2018 lukien OSIO A Yleinen osa Yksityisoppilaan kuulustelu (25 ) 36,47 e/kerta OSIO B Yleissivistävän koulun opetushenkilöstön yhteiset määräykset Tehtäväkohtainen
OVTES vähimmäispalkat ja palkkiot lukien. OSIO A Yleinen osa Palkkiot Yksityisoppilaan kuulustelu (25 ) 36,47 e/kerta
OVTES vähimmäispalkat ja palkkiot 1.5.2018 lukien OSIO A Yleinen osa Yksityisoppilaan kuulustelu (25 ) 36,47 e/kerta OSIO B Yleissivistävän koulun opetushenkilöstön yhteiset määräykset Tehtäväkohtainen
Yleiskirjeen 11/2015 liite 2 OVTES palkat ja palkkiot 1.1.2016 lukien OSIO A Yleinen osa Palkkiot
KT Yleiskirjeen 11/2015 liite 2 OVTES palkat ja palkkiot 1.1.2016 lukien OSIO A Yleinen osa Yksityisoppilaan kuulustelu (25 ) 36,05 e/kerta OSIO B Yleissivistävän koulun opetushenkilöstön yhteiset määräykset
OSIO B LUKIO VIRANHALTIJOIDEN PALKKA. I/1 Tehtäväkohtainen palkka. 1 Lehtorin ( aineenopettajan ) peruspalkka. Palkka, /kk I 2 327,63 II 2 273,79
1 OSIO B, LIITE 2 OSIO B LUKIO I VIRANHALTIJOIDEN PALKKA I/1 Tehtäväkohtainen palkka 1 Lehtorin ( aineenopettajan ) peruspalkka Palkka, /kk 4 04 04 01 7 Ylempi korkeakoulututkinto ja lukio-opetusta antavan
Soveltamisohje ammatillisen koulutuksen opettajien kelpoisuusvaatimusten muutosten vaikutuksesta palvelussuhteen ehtoihin
PALVELULAITOSTEN TYÖNANTAJAYHDISTYS RY Jäsenkirje T4/2011 Liite 2 1 (8) Soveltamisohje ammatillisen koulutuksen opettajien kelpoisuusvaatimusten muutosten vaikutuksesta palvelussuhteen ehtoihin Valtioneuvoston
Piekkala (10)
KUNNALLINEN TYÖMARKKINALAITOS YLEISKIRJEEN 24/2004 LIITE 1 1 (10) SOVELTAMISOHJEET Joulukuun kertasuoritus Joulukuun 2004 palkanmaksun yhteydessä maksetaan kertasuorituksena 2 % marraskuun kokonaispalkasta
OVTES palkat ja palkkiot 1.7.2014 lukien
OVTES palkat ja palkkiot 1.7.2014 lukien Musiikkioppilaitosten tuntiopettajien tuntipalkkioidenn korotusprosentti 0,58 OSIO A Yleinen osa Kansalais- ja kansanopistojen tuntiopettajien tuntipalkkioden korotusprosentti
Kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen 2017 (OVTES 2017) sopimusmuutosten soveltamisohjeet
KT Yleiskirjeen 10/2016 liite 2 1 (12) Freund Kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen 2017 (OVTES 2017) sopimusmuutosten soveltamisohjeet Sopimusmuutokset Sopimusmuutosten voimaantulo
OSIO B Yleissivistävä koulu Soveltaminen ja palkkaperusryhmä
OSIO B Yleissivistävä koulu Soveltaminen ja palkkaperusryhmä OSIO B YLEISSIVISTÄVÄN KOULUN OPETUSHENKILÖSTÖN YHTEISET MÄÄRÄYKSET I SOVELTAMINEN JA PALKKAPERUSTERYHMÄ 1 Sovellettavat sopimusmääräykset 1
OSIO B Liite 1 Peruskoulu Palkka
OSIO B Liite 1 Peruskoulu Palkka OSIO B LIITE 1 PERUSKOULU I MÄÄRITELMIÄ 1 Perusopetuksen jaottelu Tätä liitettä sovelletaan peruskoulussa annettavaan opetukseen: 1 Vuosiluokilla 1 6 ja esiopetukseen,
5 v. 8 v. 10 v. 15 v. 20 v. 2 % 5 % 6 % 4 % 6 %
OSIO C Liite 8 Metsä- ja puutalousoppilaitos Soveltaminen ja palkka OSIO C LIITE 8 METSÄ- JA PUUTALOUSOPPILAITOS I SOVELTAMINEN 1 Soveltamisala Metsä- ja puutalousoppilaitoksen opetushenkilöstön palvelussuhteen
PÄÄLUOTTAMUSMIES TIEDOTTAA
7.12.2011 UUDESTA VIRKAEHTOSOPIMUKSESTA Opetusalan uuteen virkaehtosopimukseen tulee varsin paljon tekstimuutoksia. Muutokset toteutuvat kolmessa vaiheessa: 1.1.2012, 1.8.2012 ja 1.2.2013. Alla on koottuna
REHTORIT, APULAISREHTORIT JA AIKUISKOULUTUSJOHTAJAT
KAUPPAOPPILAITOKSET REHTORIT, APULAISREHTORIT JA AIKUISKOULUTUSJOHTAJAT 1 Peruspalkat, kokemuslisät ja opetusvelvollisuudet Pöytäkirjamerkintä: Palkkamääräysten edessä marginaalissa oleva 6-numeroinen
KT Yleiskirjeen 12/2012 liite 1. Piekkala 1 (12)
KT Yleiskirjeen 12/2012 liite 1 Piekkala 1 (12) Kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen (OVTES 2012 2013) 1.2.2013 voimaan tulevien sopimusmuutosten soveltamisohjeet Tässä liitteessä
KT Yleiskirjeen 6/2018 liite 2. Freund 1 (5)
KT Yleiskirjeen 6/2018 liite 2 Freund 1 (5) Kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen 2018 2019 (OVTES 2018 2019) sopimusmuutosten soveltamisohjeet Sopimusmuutokset ja yleiskirje Tämä yleiskirje
Freund 1 (21) Materiaaliset muutokset tulevat voimaan 1.8.2014.
KT Yleiskirjeen 14/2013 liite Freund 1 (21) Kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen (OVTES 2014 2016) sopimusmuutosten soveltamisohjeet Muutosten voimaantulo Palkantarkistukset 1.7.2014
Rehtorin (4 07 01 01 1) tehtäväkohtainen palkka määrätään palkkaasteikon puitteissa (ks. palkkaliite).
Osio F Liite 13 Kansanopisto Palkka ja työaika OSIO F LIITE 13 KANSANOPISTO I VIRAN/TOIMENHALTIJOIDEN PALKKA JA TYÖAIKA 1 Rehtorin tehtäväkohtainen palkka Rehtorin (4 07 01 01 1) tehtäväkohtainen palkka
1 Tätä liitettä osiota sovelletaan aikuiskoulutuskeskusten opetushenkilöstöön,
OSIO E AMMATILLINEN AIKUISKOULUTUSKESKUS 1 Soveltamisala 1 Tätä liitettä osiota sovelletaan aikuiskoulutuskeskusten opetushenkilöstöön, johon kuuluvat rehtorit ja apulaisrehtorit kokoaikaiset opettajat
1 Rehtorin ja apulaisrehtorin tehtäväkohtainen palkka. 2 Opettajan hinnoittelutunnukset peruspalkka (ks. palkkaliite)
OSIO F LIITE 12 Kansalaisopisto Palkka OSIO F LIITE 12 KANSALAISOPISTO I VIRAN/TOIMENHALTIJOIDEN PALKKA 1 Rehtorin ja apulaisrehtorin tehtäväkohtainen palkka 1 mom. Rehtorin (4 06 01 00 1) tehtäväkohtainen
KT Yleiskirjeen 6/2011 liite 2 1 (5)
KT Yleiskirjeen 6/2011 liite 2 1 (5) Kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen (OVTES 2010 2011) allekirjoituspöytäkirjan 4 :n mukaisten palkantarkistusten soveltamisohjeet Yleistä Yleiskorotus
KT YLEISKIRJEEN 3/2007 LIITE 1
KT YLEISKIRJEEN 3/2007 LIITE 1 1 (5) VOIMAAN TULEVA KUNNALLINEN OPETUSHENKILÖSTÖN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS (OVTES) ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA Sopimuksessa on sovittu kunnallisen palkkausjärjestelmän kehittämistoimenpiteitä
Soveltamisohje ammatillisen koulutuksen opettajien kelpoisuusvaatimusten muutosten vaikutuksesta palvelussuhteen ehtoihin
Muistio 1 (9) Piekkala 21.6.2011 Soveltamisohje ammatillisen koulutuksen opettajien kelpoisuusvaatimusten muutosten vaikutuksesta palvelussuhteen ehtoihin OSIO A Yleinen osa Valtioneuvoston asetus opetustoimen
KT Yleiskirjeen 27/2011 liite 1. Piekkala 1 (32)
KT Yleiskirjeen 27/2011 liite 1 Piekkala 1 (32) Kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen (OVTES 2012 2013) sopimusmuutosten soveltamisohjeet Allekirjoituspöytäkirja Vuosi 2012 Sopimus
Rehtorien opetusvelvollisuuden huojennukset (= opetusvelvollisuuteen luettavat tunnit)
Suomenkielinen koulutusjaosto 14 19.06.2013 Suomenkielinen koulutusjaosto 3 26.03.2014 Suomenkielinen koulutusjaosto 16 27.08.2014 Suomenkielinen koulutusjaosto 6 03.06.2015 Suomenkielinen koulutusjaosto
2 Paikallinen sopiminen ja muut soveltamisalaa koskevat rajoitukset
KT Yleiskirjeen 9/2010 liite 2 1 (24) Kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen (OVTES 2010 2011) 1.2.2010 voimaan tulevien sopimusmuutosten soveltamisohjeet Allekirjoituspöytäkirjan 2
1 mom. Rehtorin tehtäväkohtainen palkka määrätään paikallisesti palkkaasteikon puitteissa (ks. palkkaliite).
OSIO F LIITE 11 LASTEN JA NUORTEN TAIDEKOULU I PALKKA JA TYÖAIKA 1 Rehtorin palkka 1 mom. Rehtorin tehtäväkohtainen palkka määrätään paikallisesti palkkaasteikon puitteissa (ks. palkkaliite). Em. palkka-asteikon
OSIO C Kokeilu Ammatilliset oppilaitokset
OSIO C AMMATILLISTEN OPPILAITOSTEN OPETUSHENKILÖSTÖN TYÖAIKAKOKEILUA KOSKEVAT SOPIMUSMÄÄRÄYKSET I SOVELTAMINEN 1 Soveltamisala 1 mom. Näitä sopimusmääräyksiä (2 10 ) sovelletaan jäljempänä mainittujen
3 Erityisopetuksen opettajan (erityisluokanopettaja ja erityisopettaja) peruspalkka
1 OSIO B, LIITE 1 OSIO B PERUSKOULU II II/1 VIRANHALTIJOIDEN PALKKA Tehtäväkohtainen palkka 2 Lehtorin (aineenopettajan) peruspalkka 4 03 04 00 5 Ylempi korkeakoulututkinto ja perus-/lukioopetusta tai
KT YLEISKIRJEEN 3/2007 LIITE 2
KT YLEISKIRJEEN 3/2007 LIITE 2 1 (45) KUNNALLISEN OPETUSHENKILÖSTÖN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUKSEN (OVTES) SOVELTAMISOHJEET OSIO A Yleinen osa II luku Virkasuhteisen opetushenkilöstön palkkaus 5 Palkka eri
Kunnan. vähimmäispalkat. 1.2.2010 lukien
Kunnan vähimmäispalkat 1.2.2010 lukien Kuntien kalleusluokitus I kalleusluokan kunnat: Enontekiö, Espoo, Helsinki, Hyrynsalmi, Hyvinkää, Hämeenlinna, Ii, Inari, Joensuu, Jyväskylä, Järvenpää, Kauniainen,
VESOT, KIKY JA YS
VESOT, KIKY JA YS Tämän diasarjan tarkoitus on avata mahdollisimman kattavasti yleissivistävässä opetuksessa toimivien opettajien VESO-KOULUTUSPÄIVIÄ KILPAILUKYKYSOPIMUKSEN mukaisia lisäyksiä työaikaan
rehtorit ja apulaisrehtorit,
AMMATILLINEN AIKUISKOULUTUSKESKUS 1 Soveltamisala 1 LIITE T1 Tätä liitettä sovelletaan ten opetushenkilöstöön, johon kuuluvat rehtorit ja apulaisrehtorit, kokoaikaiset opettajat, osa-aikaiset opettajat,
OSIO D Ammattikorkeakoulu Soveltaminen
OSIO D Ammattikorkeakoulu Soveltaminen OSIO D AMMATTIKORKEAKOULU I SOVELTAMINEN 1 Soveltamisala Ammattikorkeakoulun opetushenkilöstöön sovelletaan tämän osion lisäksi soveltuvin osin OVTES:n osiota A ja
Vaativuusryhmien mukaiset palkat Harjoittelukoulut Tehtävän vaativuustaso. Tehtäväkohtainen. Suorituskategoria
Vaativuusryhmien mukaiset palkat 1.1.2019 Opetus- ja tutkimushenkilöstö Tehtäväkohtainen palkanosa Suorituskategoria Henkilökohtaisen palkanosan prosentti Muu henkilöstö Tehtäväkohtainen palkanosa 1 1
Mikä kiky? Opas kilpailukykysopimuksen vaikutuksista
Opas kilpailukykysopimuksen vaikutuksista Kilpailukykysopimus Pääsopijajärjestöillä ja maan hallituksella on yhteinen näkemys siitä, kuinka kilpailukykysopimus vaikuttaa valtion ja kuntien talouteen. Kaikki
KT Yleiskirjeen 10/2016 liite 3 1 (14) Freund. OVTES osio A. 33 Vuosiloma ja laskennallinen vuosiloma
KT Yleiskirjeen 10/2016 liite 3 1 (14) OVTES osio A 33 Vuosiloma ja laskennallinen vuosiloma 1 mom. Jos opetushenkilöstöön kuuluvalla viranhaltijalla/työntekijällä on oikeus vuosilomaan, tästä on sopimusmääräys
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2011 1 (6) Opetuslautakunta OTJ/5 13.12.2011
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2011 1 (6) 239 Esitys kaupunginhallitukselle virkojen perustamisesta HEL 2011-008297 T 01 01 00 Päätös päätti esittää kaupunginhallitukselle, että se perustaisi 1.8.2012
Tämä työehtosopimus on voimassa 1.8.2009 28.2.2010.
1 (38) PALVELULAITOSTEN TYÖNANTAJAYHDISTYKSEN AMMATILLISTEN OPPILAITOSTEN JA AMMATILLISEN AIKUISKOULUTUSKESKUKSEN OPETUSHENKILÖSTÖN TYÖEHTOSOPIMUS 1 Sopimuksen voimassaoloaika Tämä työehtosopimus on voimassa
Henkilökohtaisen työn suoritustaso
Yliopistojen yleisen työehtosopimuksen palkkataulukot Vaativuusryhmien mukaiset palkat 1.4.2018 Opetus- ja tutkimushenkilöstön järjestelmä vaativuustaso 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 1 826,50 1 899,56 2 010,98 2
MUSIIKKIOPPILAITOKSET REHTORIT JA APULAISREHTORIT. 1 Peruspalkat, kokemuslisät ja opetustuntimäärä. 1. Peruspalkat 1.4.2013 lukien
MUSIIKKIOPPILAITOKSET REHTORIT JA APULAISREHTORIT 1 Peruspalkat, kokemuslisät ja opetustuntimäärä Pöytäkirjamerkintä: Palkkamääräysten edessä marginaalissa oleva 6-numeroinen numerosarja on koodi, jota
KT Yleiskirjeen 23/2007 liite 1 1 (1)
KT Yleiskirjeen 23/2007 liite 1 1 (1) Kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen (OVTES 2007 2009) 2008 voimaan tulevien sopimusmääräysten soveltamisohjeet Sopimuskirja (OVTES 2007 2009)
OVTES:n liitekohtaiset tekstimuutokset
YLEISKIRJEEN 24/2004 LIITE 3 OVTES:n liitekohtaiset tekstimuutokset yleiskirje0424vpliite3.doc OSIO A 2 YLEINEN OSA OSIO A YLEINEN OSA II LUKU VIRKASUHTEISEN OPETUSHENKILÖSTÖN PALKKAUS 6 Varsinainen palkka
antavan opettajan kelpoisuus 2 769, ,21
Sivistystyöantajien opetusalan palkat 1.5.2018 lukien LUKIO-OPETUS JA PERUSOPETUS Tilastokoodi I 011064 Peruskoulun rehtori 3 779,88-4 499,99 3 675,79-4 376,03 011065 Lukion rehtori 3 940,06-4 941,76 3
YKSITYISEN OPETUSALAN PALKAT, LISÄT JA PALKKIOT Sivistystyönantajat
YKSITYISEN OPETUSALAN PALKAT, LISÄT JA PALKKIOT Sivistystyönantajat 1.5.2019 alkaen HALLINTO- JA TUKIPALVELUHENKILÖSTÖ Vaativuusryhmä 1 2 3 4 5 6 1613,9 1745,97 1884,74 2045,72 2206,74 2398,15 HALLINTO-
YKSITYISEN OPETUSALAN PALKAT, LISÄT JA PALKKIOT Sivistystyönantajat
YKSITYISEN OPETUSALAN PALKAT, LISÄT JA PALKKIOT Sivistystyönantajat 1.5.2018 alkaen (luottamusmiespalkkiot 1.3.2018 alkaen) HALLINTO- JA TUKIPALVELUHENKILÖSTÖ Vaativuusryhmä 1 2 3 4 5 6 1596,34 1726,97
1 Rehtorin ja apulaisrehtorin tehtäväkohtainen palkka. Ks. palkka-asteikon käytöstä osio A 6.
OSIO F LIITE 10 MUSIIKKIOPPILAITOS I VIRANHALTIJOIDEN PALKKA 1 Rehtorin ja apulaisrehtorin tehtäväkohtainen palkka 1 mom. Rehtorin (4 08 01 00 2) tehtäväkohtainen palkka (ks. palkkaliite). 2 mom. Apulaisrehtorin
Sivistystyöantajien opetusalan palkat lukien
Sivistystyöantajien opetusalan palkat 1.5.2019 lukien LUKIO-OPETUS JA PERUSOPETUS Tilastokoodi I 011064 Peruskoulun rehtori 3 821,46-4 549,49 3 716,22-4 424,17 011065 Lukion rehtori 3 983,40-4 996,12 3
OSIO B YLEISSIVISTÄVÄN KOULUN OPETUSHENKILÖSTÖN YHTEISET MÄÄRÄYKSET SOVELTAMISALA JA PALKKAPERUSTERYHMÄ. 1 Sovellettavat sopimusmääräykset
1 OSIO B OSIO B YLEISSIVISTÄVÄN KOULUN OPETUSHENKILÖSTÖN YHTEISET MÄÄRÄYKSET I SOVELTAMISALA JA PALKKAPERUSTERYHMÄ 1 Sovellettavat sopimusmääräykset Toistaiseksi tai määräajaksi otetun rehtorin ja opettajaviran
/kk Tutkintotaso I 19,64 Tutkintotaso II 39,23 Tutkintotaso III tai korkeampi 76,34
AVAINOTES 1.5.2018 lukien Yleinen osa Palkkiot Kielilisä (8 ) /kk Hyvä suullinen taito (8 1 mom.) 19,64 Hyvä suullinen ja kirjallinen taito (8 1 mom.) 25,19 Molempien kotimaisten kielten täydellinen hallinta
/kk Tutkintotaso I 19,87 Tutkintotaso II 39,69 Tutkintotaso III tai korkeampi 77,24
AVAINOTES 1.4.2019 lukien Yleinen osa Palkkiot Kielilisä (8 ) /kk Hyvä suullinen taito (8 1 mom.) 19,87 Hyvä suullinen ja kirjallinen taito (8 1 mom.) 25,49 Molempien kotimaisten kielten täydellinen hallinta
1 Tätä liitettä sovelletaan aikuiskoulutuskeskusten opetushenkilöstöön,
OSIO E AMMATILLINEN AIKUISKOULUTUSKESKUS 1 Soveltamisala 1 Tätä liitettä sovelletaan aikuiskoulutuskeskusten opetushenkilöstöön, johon kuuluvat rehtorit ja apulaisrehtorit kokoaikaiset opettajat osa-aikaiset
Virka- ja työehtosopimuksia
Virka- ja työehtosopimuksia Kunnallinen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimus OVTES Kunnallinen yleinen virka- ja työehtosopimus KVTES Valtion yleinen virka- ja työehtosopimus Tarkentavat virkaehtosopimukset
11212 KARVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä Kasvatus- ja opetuslautakunta KOKOUSKUTSU KARVIAN KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA 2/2019
11212 KARVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä Kasvatus- ja opetuslautakunta 28.3.2019 1 KOKOUSKUTSU KARVIAN KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA 2/2019 KOKOUSAIKA JA -PAIKKA: Torstai 28.3. klo 18.00 Karvian kunnantalo
KT Yleiskirjeen 6/2018 liite 3 1 (31)
KT Yleiskirjeen 6/2018 liite 3 1 (31) OVTES 2018 2019 muuttuneet sopimusmääräykset OVTES Osio A 8 Epäpätevyysalennus muilla kuin peruskoulun ja lukion opettajilla 1 mom. Viranhaltijan, jolla ei ole opetustoimen
Ylempi korkeakoulututkinto ja perus-/lukioopetusta antavan opettajan kelpoisuus tai aiempi vanhemman lehtorin kelpoisuus
1 OSIO B, LIITE 1 OSIO B PERUSKOULU I MÄÄRITELMIÄ 1 Perusopetuksen jaottelu Tätä liitettä sovelletaan peruskoulussa annettavaan opetukseen: vuosiluokilla 1 6 ja esiopetukseen, jota annetaan muille kuin
KUNNALLISEN OPETUSHENKILÖSTÖN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2017 ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA
KT Yleiskirjeen 10/2016 liite 1 KUNNALLISEN OPETUSHENKILÖSTÖN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2017 ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA 1 Työmarkkinakeskusjärjestöjen Kilpailukykysopimusta koskevan neuvottelutuloksen toteuttaminen
Piekkala (17)
KUNNALLINEN TYÖMARKKINALAITOS YLEISKIRJEEN 34/2005 LIITE 1 Piekkala 9.12.2005 1 (17) OPETUSALAN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUKSEN (OVTES) MUUTOKSET PERUSKOULU PERUSKOULUN LUOKANOPETTAJAN PERUSPALKKA ERÄISSÄ
Tehtäväkohtaista palkkaa korotetaan 3,4 prosentilla, jos tehtäväkohtainen palkka on vähintään 1 588,24 euroa kuukaudessa
1 ALLEKIRJOITUS- KUNNALLISEN OPETUSHENKILÖSTÖN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2007 2009 ALLEKIRJOITUS 1 Sopimuksen voimassaoloaika 2 Palkantarkistukset Tämä virka- ja työehtosopimus on voimassa 1.10.2007
SIVISTYSTYÖNANTAJAT ry Opetushenkilöstön palkat (muut kuin AMK) 1.4.2011 lukien
SIVISTYSTYÖNANTAJAT ry Opetushenkilöstön palkat (muut kuin AMK) 1.4.2011 lukien LUKIO-OPETUS JA PERUSOPETUS Tilastokoodi 011064 Peruskoulun rehtori (64-68) 3516.47-4186.39 3419.62-4071.07 011065 Lukion
KT Yleiskirjeen 17/2007 liite 5 1 (1)
KT Yleiskirjeen 17/2007 liite 5 1 (1) Kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen (OVTES 2007 2009) 1.10.2007 voimaan tulevien sopimusmääräysten soveltamisohjeet OSIO A Yleinen osa II luku
Yleiskorotetut palkat
Yleiskorotetut palkat 1.10.2007 Osio B 40301101 1 Ala-asteen rehtori, 12 23 2998,05 2928,43 3219,75 3145,00 Osio B 40301201 2 Ala-asteen rehtori, 24 30 3096,90 3025,01 3349,46 3271,68 Osio B 40301301 3
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 (6) Kaupunginhallitus Sj/3 07.03.2016
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 (6) 213 Eräiden opetusviraston virkojen perustaminen, lakkauttaminen ja nimikkeiden muuttaminen HEL 2016-000596 T 01 01 00 Päätös päätti 1 perustaa opetusvirastoon
Eräiden opettajien siirtäminen avoimiksi jääneisiin tai perustettaviin virkoihin
Lasten ja nuorten 5 22.01.2014 valmistelutoimikunta Kunnanhallitus 26 11.02.2014 Eräiden opettajien siirtäminen avoimiksi jääneisiin tai perustettaviin virkoihin LANUVTMK 5 Kunnallislaki 45 (11.4.2003/305)
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/ (5) Opetuslautakunta NAL/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2015 1 (5) 227 Oikaisuvaatimus tuntiopettajaksi ottamisesta HEL 2015-010492 T 01 01 01 01 Päätös päätti kuntalain 89 :n nojalla hylätä ********** oikaisuvaatimuksen, jonka
Henkilökohtainen palkanlisä, siirtymäkauden lisä ja henkilökohtainen lisä
KT Yleiskirjeen 17/2007 liite 4 1 (6) Kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen (OVTES 2007 2009) allekirjoituspöytäkirjan soveltamisohjeet Palkantarkistukset, järjestelyerät ja kertaerä
12. Valinnaisuus perusopetuksessa
12. Valinnaisuus perusopetuksessa Valinnaisten opintojen yhteisenä tehtävänä on syventää oppimista, laajentaa opintoja ja vahvistaa jatkoopintovalmiuksia. Valinnaiset opinnot tarjoavat oppilaille mahdollisuuden
OVTES:n muutokset 1.3.2007. ja vaikutukset paikalliseen ay-toimintaan (Kunnallinen yleissivistävä koulutus)
OVTES:n muutokset 1.3.2007 ja vaikutukset paikalliseen ay-toimintaan (Kunnallinen yleissivistävä koulutus) Kunnallisen palkkajärjestelmän kehittämisohjelma KUNPAS selvitys 2001 kunnallisten palkkajärjestelmien
Virka- ja työehtosopimuksista, palkoista ja työajoista
Virka- ja työehtosopimuksista, palkoista ja työajoista OAJ Pohjois-Karjalan alueasiamies, pääluottamusmies Kitee Kesälahti Rääkkylä Niilo Hirvonen 26.4.2012 Kuopio, Kimmel NOPEX-koulutus www.oajpk.fi >
Kokonaistyöajassa olevat kansanopistot
Kokonaistyöajassa olevat kansanopistot Uusi työaikamalli Kansanopistojen rehtorit 16.2.2010 Asiantuntija Salla Pyymäki Tuottavuus- ja palkkakilpailukykyohjelma Neuvottelutulos 8.2.2010 (hallitus vahvistaa
Helsingin kaupunki Esityslista 9/2016 1 (5) Kaupunginhallitus Sj/3 7.3.2016
Helsingin kaupunki Esityslista 9/2016 1 (5) 3 Eräiden opetusviraston virkojen perustaminen, lakkauttaminen ja nimikkeiden muuttaminen HEL 2016-000596 T 01 01 00 Päätösehdotus päättää 1 perustaa opetusvirastoon
Rehtoreiden opetusvelvollisuutta ei ole muutettu.
PALVELULAITOSTEN TYÖNANTAJAYHDISTYS RY JÄSENKIRJE T6/2004 Laine 1.12.2004 Palvelulaitosten työnantajayhdistys ry:n opetustoimen jäsenyhteisöille TYÖEHTOSOPIMUS PALVELULAITOSTEN TYÖNANTAJAYHDISTYKSEN OPETUSALAN
2 mom. Sopimusmuutokset tulevat voimaan lukien.
Yleiskirjeen 11/2011 liite 1 TYÖEHTOSOPIMUSPÖYTÄKIRJA KUNNALLISEN YLEISEN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2010 2011 LIITTEEN 12 MUUTTAMISESTA (omassa kodissaan työskentelevien perhepäivähoitajien tultua työaikalain
KUNNALLISEN OPETUSHENKILÖSTÖN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2012 2013 ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA. 1 Raamisopimuksen toteuttaminen
KUNNALLISEN OPETUSHENKILÖSTÖN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2012 2013 ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA 1 Raamisopimuksen toteuttaminen Tällä virka- ja työehtosopimuksella toteutetaan kunnallisen opetushenkilöstön
YKSITYINEN OPETUSALA (YOL)
YKSITYINEN OPETUSALA (YOL) 1.9.2009 lukien LUKIO-OPETUS JA PERUSOPETUS Tilastokoodi 011064 Peruskoulun rehtori (64-68) I kalleusluokka 3 290,50-3 917,38 II kalleusluokka 3 199,88-3 809,47 011065 Lukion
VST vapaa sivistystyö. OAO AKOL ry vst-tiimi
VST vapaa sivistystyö OAO 7.11.2018 AKOL ry vst-tiimi Mitä on vapaa sivistystyö? Vapaan sivistystyön tarkoituksena on elinikäisen oppimisen periaatteen pohjalta tukea yksilöiden persoonallisuuden monipuolista
A B C 4 03 04 01 2 Ylempi korkeakoulututkinto ja erityisopetusta antavan opettajan kelpoisuus 49 49 49
1 LIITE 1 PERUSKOULU 5 Oppilaanohjauksen lehtori 2 mom. Jos oppilaanohjauksen lehtorilla on oppilaanohjaajan koulutus, korotetaan liukuman ylärajaa yhdellä palkkaluokalla. 6 Erityisopetuksen opettajan
LUKIO-OPETUS JA PERUSOPETUS.2 AIKUISLUKIO JA LUKION AIKUISLINJA... 27
SISÄLLYSLUETTELO LUKIO-OPETUS JA PERUSOPETUS.2 AIKUISLUKIO JA LUKION AIKUISLINJA... 27 Vapaan sivistystyön oppilaitokset KANSANOPISTOT... 35 KOKONAISTYÖAJASSA OLEVAT KANSANOPISTOT.. 39 KANSALAIS JA TYÖVÄENOPISTOT..
UUTTA OPETTAJIEN PALKKAUKSESSA v. 2019
UUTTA OPETTAJIEN PALKKAUKSESSA v. 2019 Jaana Alaja Pääluottamusmies 1 Kysymys järjestelyeristä Onko eri kouluissa eri TVA-perusteet vai onko sovittu paikallisesti jotain tiettyä? Tähän liittyen, onko Helsingissä
Ammattiopisto Tavastia, Hattelmalantie 8, A-rakennus kokoushuone
YHTYMÄHALLITUKSEN ESITYSLISTA 5/2015 Kokousaika 19. toukokuuta 2015 klo 14.30 Kokouspaikka Ammattiopisto Tavastia, Hattelmalantie 8, A-rakennus kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 Kokouksen avaus... 1 2 Kokouksen
KIKY Yhteissuunnittelutyöaika Vesot Yleissivistävä opetus, kaikki sopimusalat
KIKY Yhteissuunnittelutyöaika Vesot Yleissivistävä opetus, kaikki sopimusalat 1 YS, VESO JA KIKY Tämän kalvosarjan avulla pyritään avaamaan mahdollisimman kattavasti yleissivistävässä opetuksessa toimivien