Sananvapaus ja viestintäpolitiikka: ihanteet ja käytännöt

Transkriptio

1 Hannu Nieminen Virkaanastujaisesitelmä Sananvapaus ja viestintäpolitiikka: ihanteet ja käytännöt Arvoisa dekaani, arvoisa akateeminen yleisö, Käsittelen luennossani kolme kysymystä: 1. Mikä on viestintäpolitiikan tutkimuskohde, 2. Sananpauden ja viestinnällisten oikeuksien suhdetta, sekä 3. Sananvapauden haasteita uudessa viestintäympäristössä. 1. Viestintäpolitiikka on Suomessa varsin uusi akateeminen tutkimuksen ja opetuksen ala, ja Helsingin yliopiston viestintäpolitiikan professuuri on ensimmäinen tämän alan professuuri maassamme. Kansainvälisestikään ei vastaava alanmäärittely ole kovin yleinen lähin vastaava virka on tietääkseni mediapolitiikan professuuri Nijmegenin yliopistossa Alankomaissa. Ei myöskään ole mitään itsestään selviä sisällöllisiä esikuvia sille, miten viestintäpolitiikka akateemisena tutkimus- ja opetusalana pitäisi varsinaisesti määritellä. Mikä on viestintäpolitiikan tutkimuskohde? Oma määrittelyni lähtee viestinnän käsitteestä, kuuluhan virka nimenomaan viestinnän laitokselle. Viestintä yhteiskunnallisena ilmiönä ja tutkimuskohteena on laaja, ja se ulottuu aina sisäisviestinnästä joukkoviestintään, yhteisöviestinnästä kulttuurien väliseen viestintään. Tuntuu selvältä, että viestintäpolitiikan tutkimus ei voi nojata näin laajaan viestinnän määritelmään, vaan sitä pitää selvästi rajata. Johtolankaa rajaamiselle voidaan etsiä virkanimikkeen toisesta osasta, politiikan käsitteestä. Voidaan kysyä, mitkä kaikista edellä mainituista viestinnän muodoista ovat sellaisia, että ovat jollakin tavalla suoraan liitettävissä politiikkaan tai että ne olisivat poliittisen päätöksenteon kohteina. Tällöin lähtökohtana voidaan pitää seuraavaa viestintäpolitiikan alustavaa määritelmää: Viestintäpolitiikka tutkii viestintää koskevaa päätöksentekoa, siihen vaikuttavia tekijöitä, päätösvaihtoehtojen valintaa sekä päätösten toimeenpanoa ja niiden seurauksia. Määrittely on varsin laaja ja edellyttää edelleen tarkentamista. Tässäkin muodossa se rajaa viestintäpolitiikan tutkimuksen ja opetuksen alaa kahteen suuntaan: yhtäältä niihin viestinnällisiin ilmiöihin, jotka ovat sen tutkimuskohteena, ja toisaalta muihin läheisiin tieteen- ja tutkimuksen aloihin ja tutkimusperinteisiin. Viestinnän tutkimuksen kentässä viestintäpolitiikan lähinaapureita ovat selvästi joukkoviestinnän ja journalismin tutkimus eri muodoissaan, mutta viestintäpolitiikka

2 2 koskee yhtä selvästi myös yhteisö- ja organisaatioviestintää. Molemmat ovatkin vahvoja tutkimuksen ja opetuksen aloja Helsingin yliopiston viestinnän laitoksella. Kun etsitään viestintäpolitiikan lähialoja muiden tieteenalojen piiristä, läheisimmiltä tuntuvat erityisesti oikeustiede, sosiologia, politiikan tutkimus, kansantaloustiede ja historia-aineet. Laajemmin aihetta tässä yhteydessä käsittelemättä, tämänkin suppea katsaus osoittaa, että viestintäpolitiikan tutkimus tarjoaa harvinaislaatuiset mahdollisuudet aidolle monitieteisyydelle jota onkin jo käytännössä toteutettu yhteisissä tutkimushankkeissa ja verkostoissa. 2. Edellä määrittelin viestintäpolitiikan tutkimuksen kohteen siten, että se käsittelee viestintää koskevaa yhteiskunnallista päätöksentekoa eri vaiheissaan. Jos tällainen määrittely voidaan hyväksyä, seuraava kysymys koskee viestintäpolitiikan perustavaa tutkimuskysymystä tai tutkimusongelmaa: mistä näkökulmasta viestintäpolitiikkaa tutkimuksessa lähestytään? Mistä näkökulmasta haluamme sitä tutkia ja arvioida? Ei ole tarpeellista eikä edes hyödyllistä koettaa ratkaista viestintäpolitiikan perustavaa tutkimuskysymystä yhdellä määritelmällä. Kuten akateemiset tutkimusalat yleensäkin, viestintäpolitiikan tutkimus kattaa monenlaisia tutkimusotteita ja lähestymistapoja. Voidaan kuitenkin nimetä yksi erityinen näkökulma, jolla on viestintäpolitiikan tutkimuksessa keskeinen asema. Se koskee sananvapauden käsitettä. Sananvapaus on yksi länsimaisen demokratian perusarvoista. Sillä on erityinen sija useimpien Euroopan maiden perustuslaeissa, ja se on mainittu korostetusti myös YK:n peruskirjassa ja muissa kansainvälisissä sopimuksissa. Koska nykyyhteiskunnassa sananvapauden toteutuminen useimmiten edellyttää ainakin jollakin tavalla joukkoviestimien eli median myötävaikutusta, on sananvapaus länsimaisissa demokratioissa yksi keskeisimmistä, ellei keskeisin, viestintäpolitiikkaa eli viestintää koskevaa päätöksentekoa ohjaavista arvoista. Tästä voidaan johtaa ainakin yksi viestintäpolitiikan perustavanlaatuinen tutkimusongelma: millä tavalla sananvapautta on toteutettu tai pyritty toteuttamaan viestintäpolitiikan keinoin? Miten nykyistä harjoitettavaa viestintäpolitiikkaa voidaan arvioida sananvapauden näkökulmasta? Sananvapaus-käsitteen hankaluutena on käsitteen monitulkintaisuus ja siihen kietoutuneet monet ristikkäiset intressit. Yksi yleinen hankaluus on, että käsitteet sananvapaus ja lehdistön vapaus sekoitetaan usein toisiinsa, joko niin että niitä pidetään samana asiana, tai niin että kansalaisten sananvapautta pidetään alisteisena lehdistön vapaudelle. On kuitenkin tärkeätä erottaa ne toisistaan, ja korostaa että lehdistönvapaus on sananvapauden käsitettä kapeampi ja sille alisteinen periaate. Erotan kolme periaatteellista tapaa määritellä sananvapaus: 1) Esimerkki kapeasta määritelmä on USA:n perustuslain eli Bill of Rights in tunnettu First Amendment : Congress shall make no law respecting an

3 3 establishment of religion, or prohibiting the free exercise thereof; or abridging the freedom of speech, or of the press; or the right of the people peaceably to assemble, and to petition the Government for a redress of grievances. Sananvapaus liitetään siinä lehdistönvapauteen, uskonnonvapauteen, kokoontumisvapauteen ja kansalaisten yleiseen valitusoikeuteen. 2) Esimerkki laajasta määritelmästä on Suomen perustuslain 12, jonka alku kuuluu: Jokaisella on sananvapaus. Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä. Sananvapaus esiintyy tässä yleiskäsitteenä, ja sen erityisinä ulottuvuuksina ovat ilmaisunvapaus, julkaisuvapaus eli lehdistönvapaus toisin käsittein sanottuna sekä oikeus viestien, erityisesti tietojen ja mielipiteitten vastaanottamiseen. Kun Yhdysvaltojen perustuslaki suojelee sananvapautta ensisijaisesti hallituksen puuttumista vastaan, Suomen perustuslaki suojaa sananvapautta kaikkea puuttumista vastaan. 3) Edellisiä laajempi sananvapauden määrittely pitää perustanaan kansalaisten viestinnällisten oikeuksien käsitettä. Luen tässä viestinnällisiin oikeuksiin neljä ulottuvuutta: kansalaisten pääsy tiedon, mielipiteiden ja muiden viestin äärelle tekninen ulottuvuus; tiedon, mielipiteiden ja muiden viestien vapaa ja monipuolinen saatavuus sisällöllinen ulottuvuus; kyky ja valmiudet käyttää ja nauttia viesteistä kunkin omien tarpeiden ja odotusten mukaisesti viestinnällinen kompetenssi; sekä viestinnän vuorovaikutteisuus, mihin sisältyy paitsi oikeus saada äänensä kuuluville, myös oikeus tulla kuulluksi ja huomioonotetuksi. 3. Tarkastelen seuraavassa Suomen tilannetta soveltaen edellä esittelemääni laajinta sananvapauden määritelmää. Tarkasteluni on luonteeltaan alustavaa, ja enemmänkin avaus tutkimukseen kuin valmiita tuloksia esittelevä. Parhaiten sanavapauden laajimman määritelmän ulottuvuuksista näyttää toteutuneen kansalaisten pääsy tiedon, mielipiteiden ja muiden viestien äärelle. Pääsyllä tarkoitan tässä teknistä infrastruktuuria eli erilaisia viestintäkanavia. Pääsääntöisesti Suomessa asuvien ulottuvilla on koko maan kattavasti ja kohtuuhintaisesti monipuolinen valikoima viestinnän kanavia ja viestinnällisiä keinoja. Tätä on myös lainsäädäntö ja viranomaisten toiminta perinteisesti tukenut ja valvonut. Uudessa digitaalisessa ja konvergoituvassa viestintämaisemassa kansalaisten pääsylle asettuu kuitenkin uusia haasteita. Otan esille vain pari kysymystä, jotka herättävät kysymyksen viestinnällisen tasa-arvon toteutumisesta: Ensiksi, yhä kasvava osa ns. tietoyhteiskuntapalveluista edellyttää tehokasta laajakaistayhteyttä. Kuitenkin Suomessa on yhä kaukana asutuskeskuksista

4 4 sijaitsevia harvaanasuttuja alueita, joihin laajakaistan saaminen on hankalaa ja kallista. Ne ovat myös seutuja, joilla palvelut muutenkin ovat heikentyneet. Pitäisikö kohtuuhintaisen laajakaistayhteyden kuulua teleyhtiöiden yleispalveluvelvoitteen piiriin, kuten aiemmin oli asian laita ns. perinteisen puhelinyhteyden suhteen? Toiseksi, sielläkin missä verkkopalveluja on saatavissa, on pääsyä verkkoon ja verkon käyttöä pitkään hankaloittanut teleyhtiöiden puutteellinen palvelu. Verkkoliittymien kohtuuttoman pitkät toimitusajat, puhelinpalvelujen venyneet odotusajat, kuluttajansuojan vastaiset sopimusehdot sekä laskutuksen jatkuvat virheet ja epäselvyydet osoittavat, että tähän asti sovelletut viestintämarkkinoiden sääntelykeinot eivät ole toimineet kuluttajien hyväksi. Toinen edellä mainitsemani viestinnällisten oikeuksien ulottuvuus koskee tiedon, mielipiteiden ja muiden viestien vapaata ja monipuolista saatavuutta. Tämäkin on perinteisesti toteutunut Suomessa kohtuullisen hyvin toisin sanoen, kansalaisten saatavilla on ollut tyydyttävästi monipuolisia sisältöjä. Kuitenkin sekä uusi viestintäympäristö että julkisen rahoituksen supistuminen on tuonut tälläkin alueella uusia haasteita. Internetin ja sähköisen viestinnän digitalisoinnin myötä tietojen, mielipiteiden ja muiden viestien saatavuus on selvästi parantunut ja helpottunut. Samalla vastakkaiseen suuntaan vaikuttaa se, että viestinnän yleistä julkista tukea on supistettu, mikä näkyy muun muassa Yleisradion talousvaikeuksia, kirjastomäärärahojen vähenemisenä, mielipidelehtien tuen putoamisena. Kun monet uusista tieto- ja muista viestintäpalveluista ovat siirtyneet tai siirtymässä mainosrahoitteisiksi tai maksullisiksi, on sillä luonnollisesti vaikutusta siihen, millaista tietoa ja millä tavalla on ensisijaisesti tarjolla. Kuten tiedämme, myös internetin näennäisen puolueettomista hakukoneista voi ostaa näkyvyyttä. Kolmas ulottuvuus, kansalaisten viestinnälliset valmiudet, ovat olleet kriittisen keskustelun kohteena pitkään. Viestinnälliset valmiudet koskevat meidän kykyämme sekä käyttää viestimiä että tulkita niiden sisältöjä mielekkäällä tavalla. Perinteisesti riittäviksi viestinnällisiksi valmiuksiksi on luettu puhe-, kirjoitus- ja lukutaito, jotka opitaan kotona ja koulussa. Laajemmin viestinnällisestä kompetenssista alettiin kantaa huolta kantaa television tullessa. Mikään aiemmassa keskustelussa ei kuitenkaan valmentanut meitä nykyiseen viestintäympäristöön, jolle tuntuu olevan ominaista nopean muutoksen pysyvyys ja muutoksen hallitsemattomuus. Aiheita, jotka osoittavat, millaisia ongelmia kohtaamme tänään viestinnällisissä valmiuksissamme, ovat esimerkiksi yksityisyyteen ja mainontaan liittyvät kysymykset. Ensiksi, ongelmana on epäselvyys siitä, missä kulkee raja yksityisen ja julkisen välillä nykyään. Tämä tuli hämmentävästi esille Jokelan tapausten yhteydessä. Ainakaan julkisessa keskustelussa ei tunnu olevan selvää, mitä on pidettävä epäeettisenä tunkeutumista yksilön intiimin alueelle, mikä puolestaan on oikeutettua myötäelämistä tai empatiaa ja kenellä on ensikäden oikeus tulkita, milloin yksityisyyden rajoja on loukattu, medialla vaiko niillä ihmisillä, jotka kokevat itseään loukatun.

5 5 Toiseksi, ongelmana on epäselvyys uutisten eli faktaohjelmien, viihteen eli fiktion, ja mainonnan välisistä suhteista. Periaatteessa pitäisi olla selvää, mikä on luvallista mainontaa, mikä on kiellettyä piilomainontaa. Käytännössä raja näyttää kuitenkin hämärtyneen esimerkiksi luvallisen sponsoroinnin ja kielletyn tuotesijoittelun välillä. Periaatteessa pitäisi olla myös selvää, missä kulkee uutisten ja viihteen raja. Käytännössä on kuitenkin epäselvää, missä määrin lisääntyneet julkkisjuorut ovat uutisia, missä määrin taas viihdettä tai jopa tuotemainontaa. Esimerkkinä on julkisuuden henkilöiden yksityiselämän nostaminen pääuutisiksi, kuten viimeaikoina Matin ja Susannan tai Tanjan ja Ollin tarinat. Neljäs viestinnällisten oikeuksien ulottuvuus eli vuorovaikutteisuus on perinteisesti heikoimmin toteutunut oikeuksien alue. Vuorovaikutteisuuden ytimessä on kansalaisten sanan- ja ilmaisunvapaus. Demokratian ja sen legitiimisyyden kannalta olennainen kysymys koskee sitä, miten ja mihin sananvapaus käytännössä vaikuttaa. Sananvapaus jää vain muodollisuudeksi, elleivät kansalaiset koe, että heidän mielipiteillään on väliä ja että ne otetaan vakavasti, että heitä kuunnellaan ja heidän kanssaan keskustellaan. Toisin sanoen, sananvapaudella on oltava vaikutusta. Uuteen viestintäteknologiaan on kohdistettu paljon odotuksia myös demokratian ja kansalaisten vaikuttamisen kannalta. Uuden viestintäteknologian ominaisuuksiin kuuluu kuitenkin myös, että se saattaa monimutkaistaa vuorovaikutteisuutta ja muodostaa siten esteen sananvapaudelle. Uusi viestintäympäristö mahdollistaa viestintäkanavien ja erilaisten äänien moninaisuuden sana on vapaa mutta kuunteleeko tai katsooko kukaan? Yksittäiset mielipiteet ja kannanotot hukkuvat ja häviävät keskustelupalstoille, kaikkialle laajenevaan virtuaaliseen avaruuteen. Siten sen sijaan että verkkoympäristö rakentaisi uudenlaista julkisuutta ja mahdollistaisi vuoropuhelun kansalaisten välillä ja kansalaisten ja päättäjien välillä, on merkkejä siitä, että verkko myös pirstoo ja eristää keskustelijoita yhä pienempiin ryhmiin. Tuloksena ei olekaan kansalaisten ja päättäjien lähentyminen, vaan etääntyminen toisistaan. Viimeisten kymmenen vuoden aikana on toteutettu lukemattomia erilaisia e- demokratian ja e-osallistumisen kokeiluprojekteja niin Suomessa kuin muualla maailmassa. Tutkimuksen kannalta on kuitenkin huolestuttavaa, että niiden tuloksia ei ole kunnolla koottu ja arvioitu. Kun projektit loppuvat, niissä saatu tieto ja kokemus on jäänyt osanottajien kokemuksiksi. Jo olemassa olevan e-demokratiaa koskevan tutkimustiedon ja kokemuksen kokoaminen ja kriittinen arviointi on selvästi yksi viestintäpolitiikan tutkimuksen lähiajan haasteista. * * * Arvoisa akateeminen yleisö, Tarkoitukseni tässä esitelmässä ei ole niinkään ollut tarjoilla valmiita vastauksia kysymyksiin siitä, mitä viestintäpolitiikan tutkimus ja opetus on. Olen käsitellyt kolmea asiaa: Ensiksi, miten viestintäpolitiikka akateemisena tutkimusalana voitaisiin rajata sekä suhteessa muuhun viestinnän tutkimukseen että suhteessa sille läheisiin muihin tieteen- ja tutkimuksen aloihin;

6 6 Toiseksi, miten sananvapauden käsitettä voitaisiin tarkastella laajemmin kansalaisten viestinnällisten oikeuksien näkökulmasta, sekä Kolmanneksi, millaisia haasteita sananvapauden turvaamiselle asettuu uudessa viestintäympäristössä. Toivon, että olen kyennyt luomaan kiinnostavan kuvan uuden tutkimus- ja opetusalan toimintaympäristöstä. Kiitän huomiostanne.