MIELENTERVEYDEN HÄIRIÖIDEN HOITO PERUSTERVEYDENHUOLLOSSA

Transkriptio

1 MIELENTERVEYDEN HÄIRIÖIDEN HOITO PERUSTERVEYDENHUOLLOSSA Kooste Porin, Rauman ja Keski-Satakunnan perusterveydenhuollon henkilökuntakyselystä vuosilta 2011 ja 2013 Minna Nevalainen projektipäällikkö Satakunnan sairaanhoitopiiri 0

2 Sisällys 1. Johdanto Kartoituksen tavoitteet ja toteutus Kartoituksessa kerätyn aineiston kuvaus Kartoituksen tulokset Perusterveydenhuollossa kohdatut mielenterveyshäiriöt Yhteistyö perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon kanssa Mielenterveyshäiriöiden aiheuttama kuormitus perusterveydenhuollossa Yhteenveto

3 1. Johdanto Mielenterveydenhäiriöillä on suuri vaikutus yksilön ja koko perheen elämänlaatuun. Myös yhteiskunnalliset ja taloudelliset vaikutukset ovat merkittäviä. Vaikka mielenterveydenhäiriöiden yleisyys ei ole merkittävästi muuttunut, niillä on merkittäviä yhteiskunnallisia vaikutuksia. Mielenterveydenhäiriöihin liittyy usein työkyvyttömyyttä ja ne ovat yleisimpiä syitä sairauslomille ja sairauseläkkeelle jäämiselle. Sairauspäivärahoista joka neljäs ja uusista työkyvyttömyyseläkkeistä joka kolmas myönnetään psyykkisin perustein. Mielenterveyshäiriöiden ja päihdeongelmien aiheuttamat suorat hoitoon, kontrolliin ja sosiaalivakuutukseen liittyvät kustannukset ovat mittavia ja epäsuorat kustannukset, kuten menetetystä työpanoksesta ja tuottavuuden laskusta johtuvat, ovat moninkertaiset suoriin kustannuksiin verrattuna. (Mieli 2009). Siksi mielenterveysongelmien ehkäisy ja varhainen tunnistaminen ovat keskeisiä kansanterveyden haasteita Väestön terveydentilasta vastatessaan perusterveydenhuolto kohtaa ensimmäisenä mielenterveyshäiriöihin liittyvät ongelmat. Valtaosa ongelmista hoidetaan terveyskeskuksissa ja vain pieni osa potilaista siirtyy erikoissairaanhoitoon. Terveydenhuollon paikallisten rakenteiden ja osaamisen tulisi tukea kaikilla portaillaan mielenterveyshäiriöiden hyvää hoitoa. Osaava hoito terveyskeskuksessa takaa erikoissairaanhoidon riittävyyden. Sosiaali- ja terveydenhuollon peruspalvelut ovat mielenterveydenhäiriöiden hoidossa ensisijaisia. Kun peruspalvelut eivät riitä, tarvitaan psykiatrista avohoitoa ja sairaalahoitoa (Kettunen 2011). Psykiatrian avohoidon toimintoja siirtyi 1990-luvun alussa monilla paikkakunnilla terveyskeskuksiin ja terveyskeskusten tuottamia avohoidon palveluita oli 14 % vuonna 1996 (Pylkkänen 2001, 719). Perusterveydenhuollon mielenterveyssyistä olevat käynnit ovat lisääntyneet luvulla. Syynä tähän kasvuun on ollut palveluiden kysynnän lisääntymisen lisäksi psykiatristen toimintojen siirtyminen sairaanhoitopiireiltä terveyskeskusten toiminnaksi. (Harjajärvi, Pirkola & Wahlbeck 2006). Terveyskeskuksissa mielenterveyssyiden johdosta käyntejä vuonna 2009 oli Muutosta edelliseen vuoteen oli 1,9 %. Näihin lukuihin kuuluvat kuitenkin vain käynnit erikoissairaanhoidosta perusterveydenhuoltoon siirtyneiden osalta. (Vuorio & Saukkonen 2009). 2. Kartoituksen tavoitteet ja toteutus Kartoituksen tavoitteena oli saada käsitys perusterveydenhuollossa kohdatuista mielenterveyden häiriöstä sekä niiden hoitamisesta sekä niiden aiheuttamasta kuormituksesta. Lisäksi kiinnostuksen kohteena oli yhteistyö eri toimijoiden, erityisesti psykiatrisen erikoissairaanhoidon kanssa, tämä potilasryhmän hoidossa. Tavoitteena oli myös arvioida Satakunnassa tapahtuvan psykiatrisen avohoidon kehittämisen mahdollisia vaikutuksia perusterveydenhuollon mielenterveyspotilaiden hoitoon. Vuosien aikana psykaitrisessa erikoisairaanhoidossa kehitettiin avohoitoa ja vähennettiin laitospaikkoja. Lisäksi Porin alueella ulkoistettiin aikuispsykiatrian poliklinikka ja päiväosasto vuosina Tavoitteiden toteuttamiseksi suunniteltiin perusterveydenhuollon henkilökunnalle kysely. Kyselyn kohteena oli avoterveydenhuollon potilastyötä tekevät henkilöt Porin, Rauman ja Keski-Satakunnan terveydenhuollon kuntayhtymän organisaatioissa. Koska kysely koski potilastyötä tekeviä tutkimukseen eivät kuuluneet toimistosihteerit ja terveyskeskusavustajat. Tutkimuksen kohderyhmälle lähetettiin sähköinen kysely (Webropol). Vastausaikaa kyselyyn annettiin kuukausi. Tänä aikana lähetettiin kaksi muistutusta ensimmäinen kyselyn puolivälissä ja toinen muutama päivä ennen kyselyn vastausajan päättymistä. Kartoitus toteutettiin poikkileikkauksena vuonna 2011 ja Kyselyitä lähetettiin vuonna 2011 yhteensä 450 vastaajalle. Kyselyyn vastasi 165 henkilökunnan jäsentä, tutkimuksen vastausprosentin ollessa näin 37 %. Vuonna 2013 kyselyt lähetettiin xxx vastaajalla, joista 130 vastasi kyselyyn, vastausprosentin ollessa näin 2

4 3. Kartoituksessa kerätyn aineiston kuvaus Molempina tutkimusajankohtina suurin osa vastaajista oli naisia 96,8 % vuonna 2011 ja 93,9 % vuonna Miehiä oli vastaavasti 3,2 % ja 6,1 %. Vuonna 2013 oli selkeästi suurempi osa vastaajista vuotiaita kuin vuonna Nuorimpien ja vanhimpien ikäluokkien edustajia oli puolestaan enemmän ensimmäisenä tutkimusvuonna. (kuvio 1) Kuvio 1. Vastaajien ikä 2011 ja 2013 (%) Sekä vuonna 2011 ja 2013 suurin osa vastaajista oli hoitajia. Näistä psykiatrisia sairaanhoitajia oli vastaavasti 9 % ja 11 % vastaajista. Lääkäreitä oli ensimmäisenä ajankohtana 16 % ja toisena 10 %. Lisäksi vastaajien joukossa oli molempina vuosina psykologeja ja sosiaalityöntekijöitä. Kuvio 2. Vastaajien jakautuminen organisaatioittain 2011 ja 2013 Molempina tutkimusajankohtina olivat Rauman vastaajat muita organisaatioita aktiivisempia vastaamaan. Sekä Porin ja Rauman kohdalla vastaajien määrä oli vähentynyt myöhempänä tutkimusajankohtana, kun taas Keski- Satakunnan vastaajien määrä oli lisääntynyt. (kuvio 2) 3

5 Kuvio 3. Vastaajien työyksiköt 2011 ja 2013 Kyselyyn oli vastaajia monipuolisesti kaikista avoterveydenhuollon yksiköistä. Vastaajia oli eniten muu luokan jälkeen päihde- ja mielenterveyspalveluissa ja neuvolassa. Huomattava on, että Porissa ei ole päivystystä, joten vastuksia ei sieltä tullut. Vastaajien jakauma oli melko samanlainen molempina tutkimusvuosina. Koulu- ja opiskeluterveydenhuollon edustajia oli vuonna 2011 enemmän kuin vuonna (kuvio 3). Tutkimukseen osallistuneet eivät olleet samaa porukkaa molempina tutkimusvuosina, vaan kyseessä oli kaksi erillistä otosta. Tutkimukseen osallistuneet jakautuivat samassa suhteessa sukupuolen, organisaation, työntekijöiden ammattien ja työyksiköiden mukaan. Ainoa ero vastaajien kesken oli iässä. Vuonna 2013 oli vastaajista selkeästi enemmän vuotiaita (67 %) kuin vuonna 2011 (38 %). 4. Kartoituksen tulokset 4.1 Perusterveydenhuollossa kohdatut mielenterveyshäiriöt Vastaajilta kysyttiin perusterveydenhuollossa kohtaamiaan kolmea yleisintä mielenterveydenhäiriötä. Kysymys kysyttiin avokysymyksellä, joka luokiteltiin eri luokkiin. Vastausten perusteella yleisimmin esiintyvät työntekijöiden kohtaamat mielenterveyshäiriöt olivat masennus ja ahdistuneisuus. Lisäksi kohdattiin erilaisia elämänkriisejä, päihdeongelmia, vakavampia mielenterveydenongelmia, kuten kaksisuuntaista mielenterveydenhäiriötä sekä skitsofreniaa. Lisäksi työntekijöiden työskennellessä eri-ikäisten kanssa tulivat esille lasten kohdalla käytöshäiriöt ja ikäihmisten osalta muistihäiriöitä. 4

6 Kuvio 4. Kohdattujen mielenterveyspotilaiden määrä (%) (kk?) Vastaajia pyydettiin arvioimaan kuinka paljon he kohtaavat työssään mielenterveyshäiriöistä kärsiviä potilaita. Vastaajista suurin kohtasi alle 10 tai potilasta kuukaudessa. Vain hyvin pieni osa vastaajista kohtasi tätä enemmän mielenterveysongelmia. Näiden työntekijöiden osuus oli kuitenkin korkeampi vuonna 2013 kuin (Kuvio 4) Kuvio 5. Ensisijaiset käyntisyyt (%) Mielenterveysongelmista kärsivien ensisijaisena käyntisyynä perusterveydenhuollossa pidettiin joko psykiatrista tai somaattista syytä. Molempien diagnoosien osalta se oli käyntisyynä yli 10 %:lla. Somaattisia käyntisyitä oli enemmän vuonna 2013 kuin Psykiatrisissa käyntisyissä asia meni päinvastoin. (kuvio 5) 5

7 hyvin ei hyvin eikä huonosti huonosti Kuvio 6 Mielenterveyspotilaiden hoito perusterveydenhuollossa (%) Vastaajilta kysyttiin miten he kokevat mielenterveyspotilaiden hoidon sujuvan perusterveydenhuollossa. Vastaajista noin 40 % koki, että hoito sujuu hyvin ja vuonna 2013 oli näin uskovia enemmän kuin vuonna (kuvio 6) Kuvio 7. Mielenterveyspotilaiden määrän muutos (%) Vuonna 2011 yli puolet vastaajista koki mielenterveyspotilaiden määrä perusterveydenhuollossa nousseen. Luku oli hieman pienempi vuonna Suuri osa vastaajista koki potilaiden lukumäärän pysyneen ennallaan. (kuvio 7) 6

8 Kuvio 8. Mielenterveyshäiriöiden vakavuuden muutos Vastaajista suurin osa koki molempina tutkimusvuosina mielenterveyden häiriöiden pysyneen samanlaisina. Lähes 40 % vastaajista kuitenkin koki, että perusterveydenhuollossa kohdatut mielenterveydenhäiriöt ovat aiempaa vakavampia. (kuvio 8) Kuvio 9. Mielenterveyshäiriöiden tunnistaminen perusterveydenhuollossa Kyselyyn vastanneista suurin osa koki, että mielenterveyshäiriöt tunnistetaan hyvin perusterveydenhuollossa ja osuus oli noussut vuodesta 2011 vuoteen Huonosti mielenterveyden tunnistettavuuden koki vuonna 2011 lähes 20 % vastaajista. Tässä oli tapahtunut muutos vuonna 2013, jolloin näin uskovien osuus oli selkeästi pienempi. (kuvio 9) 7

9 Kuvio 10. Mielenterveysmittareiden käyttö Vastaajilta kysyttiin kuinka usein he käyttivät erilaisia mielenterveysmittareita, kuten masennusta kartoittavaa BDI mittaria, työssään. Vastaukset jakautuivat melko tasaisesti annettujen vaihtoehtojen välillä. Suurin osa työntekijöistä käytti mittareita, kuitenkin löytyi myös niitä jotka eivät käytä mittareita lainkaan. Luku oli noussut vuodesta 2011 vuoteen 2013, jolloin se oli 20 % vastaajista. (kuvio 10) Kuvio 11. Päihdemittarien käyttö Mielenterveysmittarien lisäksi kysyttiin vastaajilta päihdemittareiden, kuten Auditin, käytön tiheyttä. Hieman yli 40 % käytti mittaria työssään kerran viikossa, osuus oli jonkin verran pienempi vuonna Vastaajissa oli mukana myös niitä, jotka eivät käytä mittaria jokapäiväisessä työssään lainkaan. Näiden osuus oli kuitenkin pienempi kuin mielenterveyden mittareiden kanssa. (Kuvio 11). 8

10 4.2 Yhteistyö perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon välillä Kuvio 12. Yhteistyön sujuvuus perusterveydenhuollon ja psykiatrisen erikoissairaanhoidon kanssa (%) Lähes 40 % vastaajista koki yhteistyön perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon välillä sujuvan hyvin. Huonosti sen koki sujuvan noin 30 % vuonna 2011 ja yli 20 % vuonna (kuvio 12) Kuvio 13. Erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon yhteistyön muutos (%) Vastaajat eivät kokeneet, että yhteistyössä olisi tapahtunut paljon muutoksia. Vuodesta 2011 vuoteen 2013 oli yhteistyön vähenemistä kokevia selkeästi vähemmän, mutta näin uskovien osuus oli molempina tutkimusajankohtina varsin pieni. (kuvio 13) Vastaajilta kysyttiin oliko heillä ollut hoidossa potilaita, joiden paikka heidän mielestään olisi ollut perusterveydenhuollossa. Vuonna 2011 puolet vastaajista oli sitä mieltä, että tällaisessa tilanteessa olleita potilaita oli heidän hoidossaan ja vuonna 2013 luku oli noussut sen ollessa n. 60 %. 9

11 4.3 Mielenterveyshäiriöiden aiheuttama kuormitus perusterveydenhuollossa Kuvio 14. Mielenterveyspotilaiden kuormitus perusterveydenhuollon organisaatiossa (%) Suurin osa vastaajista molempina tutkimusvuosina koki mielenterveyshäiriöiden kuormittavan perusterveydenhuollon organisaatioita. (kuvio 14) Kuvio 15. Kuormituksen muutos (organisaatio) (%) Vastaajista suurin osa koki kuormituksen joko lisääntyneen ja pysyneen ennallaan. Luvuissa ei ollut mainittavia muutoksia vuosina 2011 ja (kuvio 15) 10

12 Kuvio 16. Kuormitus omassa työssä (%) Vastaajilta kysyttiin myös miten he kokivat kuormittumisen omassa työssään. Vastaukset jakautuivat tasaisemmin kuin kysyttäessä organisaation kokemaa kuormitusta. Vastaajien joukossa oli noin 20 % vuonna 2011 ja hieman enemmän vuonna 2013, jotka kokivat kuormittuvansa vähän. (kuvio 16) Kuvio 17. Kuormituksen muutos omassa työssä (%) Suurin osa vastaajista koki kuormituksen pysyneen ennallaan. Kuormituksen lisääntyneitä oli hieman enemmän vuonna 2011 kuin vuonna (kuvio 17) 5. Yhteenveto Perusterveydenhuollon työntekijöiden useimmin kohdatut mielenterveysongelmat ovat masennus ja ahdistus. Näiden potilaiden ensisijaisena käyntisyynä on useimmiten joko psykiatrinen tai somaattinen syy. Perusterveydenhuollon työntekijät kokevat, että mielenterveyshäiriöt tunnistetaan pääasiallisesti hyvin perusterveydenhuollossa ja näin uskovien osuus oli noussut vuodesta 2011 vuoteen Mielenterveydenhäiriöiden tunnistamiseen käytetään usein erilaisia mittareita, joiden käytöstä kysyttiin myös tämän kartoituksen vastaajilta. Mittareita käytettiin melko paljon, mutta vastaajien joukosta noin 20 % ei käyttänyt mitään mittareita työssään. Päihdemittareita käytettiin useammin kuin mielenterveyteen liittyviä mittareita. Työyksiköstä ja asiakkaista riippumatta olisi näiden mittareiden käyttäminen hyödyllistä mielenterveyshäiriöiden tunnistamisessa. 11

13 Yli neljännes vastaajista koki, että mielenterveyspotilaiden hoito perusterveydenhuollossa sujui hyvin. Luku nousi hieman toisena tutkimusvuonna, jolloin se oli lähes 50 %. Vastaajat kokivat mielenterveyspotilaiden kuormittavan perusterveydenhuollon organisaatiota enemmän kuin omaa työtänsä. Oma kuormittumisen arvioon vaikutti todennäköisesti se kuinka paljon työskenteli mielenterveyspotilaiden kanssa. Suunta oli samanlainen, kun tarkasteltiin kuormittumista omassa työssä. Kuormittumisen koki lisääntyneen organisaatiossa lähes puolet vastaajista ja omassa työssä alle 40 % vastaajista. Vastaajista yli puolet koki, että perusterveydenhuollossa kohdatut mielenterveyden häiriöt ovat lisääntyneet ja lähes 40 % koki, että häiriöt ovat vakavampia kuin ennen. Muutosta vastauksissa vuosien 2011 ja 2013 välillä ei kuitenkaan ollut paljon. Vuoden 2011 ja 2013 kyselyiden vastauksissa ei ollut nähtävissä suuria eroja. Palvelujärjestelmissä tapahtuneiden muutosten, kuten psykiatristen sairaansijojen vähentämisen, vaikutusten arviointi vie aikaa. Mahdollisten muutosten havaitseminen vaatisi pitemmän seuranta-ajan. Mahdollisesti uuden seurantakyselyn toteuttamisen vuonna Näiden tietojen valossa näyttäisi kuitenkin, että psykiatrisessa erikoissairaanhoidossa tapahtuneet muutokset eivät ole vaikuttaneet perusterveydenhuollon henkilökunnan kokemuksiin mielenterveyspotilaiden hoidosta, kuormittumisesta ja yhteistyötä tämän potilasryhmän hoidossa. Lähteet 12

14 Harjajärvi, M., Pirkola, S. & Wahlbeck, K. (2006). Aikuisten mielenterveyspalvelut muutoksessa. ACTA Nro 187. Kuntaliitto, STAKES. Tulostettu Kansallinen mielenterveys- ja päihdesuunnitelma Suunnitelmasta toimeenpanoon vuonna Partanen, A., Moring, J., Nordling, E. & Bergman, V.(toim.). THL Avauksia 16/2010 Mielenterveys- ja päihdesuunnitelma. Mieli 2009 työryhmän ehdotukset mielenterveys- ja päihdetyön kehittämiseksi vuoteen Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 2009:3 Pylkkänen, K. (2001). Psykiatrian palvelujärjestelmät Suomessa. Kirjasta Psykiatria. Lönnqvist, J., Heikkinen, M., Henriksson, M. & Marttunen, M, Partonen. (toim.) Vuorio, S. & Saukkonen, S-M. (2009). Perusterveydenhuollon avohoitokäynnit terveyskeskuksissa Tilastoraportti, 24/2010, Terveyden ja Hyvinvoinnin laitos 13