Arkeologia NYT! 1/2005. Arkeologi NU!

Transkriptio

1 Arkeologia NYT! 1/2005 Arkeologi NU!

2 Arkeologia NYT! Arkeologi NU! 1/ vuosikerta Julkaisija Turun Maakuntamuseon ystävät Åbo Landskapsmusei vänner ry Arkeologian jaosto Arkelogi sektionen PL 286, Turku Puheenjohtaja Kari Ahtiainen Pyhäntie 143, Hietamäki puh , s-posti Arkeologian jaoston kotisivut Internetissä osoitteessa Tässä numerossa Mietteitä metsässä s. 3 Ulvilan rahapussi avattiin s. 5 Lantteja lehmänkellossa s. 8 Laitilan yleisökaivauksen satoa s. 16 Vanhaa itämaista rahaa Vainionmäestä s. 10 Det nyländska maritima landskapet i fokus s. 12 Pii paljastaa asutuksemme varhaisia yhteyksiä s. 18 Muinaisjäännösten hoitoa s. 20 Arkeologia NYT! Vastaava päätoimittaja Markku Lemmetti Pöksmäentie 12, Hietamäki, puh Toimituskunta Kari Ahtiainen, Matti Hukki, Heimo Kumlander, Mia Lempiäinen, Leif Michaelsson, Eeva Rintama, Jouni Taivainen Toimitus ja taitto Kynäniekka/Raija Herrala Painopaikka Turun yliopisto, Digipaino Papinkalliolle kaivamaan s. 21 Naiset kateissa Vehmaalla s. 22 Kesätöitä Köyliönjärven rannalla s. 23 Louhi palkitsi Äijän s. 25 Tulen herra vastaa s. 26 ISSN Vuosikerta 15 Kansikuva: Käyttötili kiven kolossa. Lapset löysivät noin 250 hopearahan suuruisen raha-aarteen luolasta Maskun Valkamäestä sata vuotta sitten. Kuva Kari Ahtiainen. 2 Arkeologia NYT! 1/2005

3 Metsän kätköissä Kuljen Maskun Kalelan Valkamäen rinnettä suomalaisessa havumetsässä etsimässä sadan vuoden takaista rahakätkön löytöpaikkaa. Lapset olivat leikkiessään tehneet merkittävän löydön. Polku vie minut kalliojyrkänteen luo, jossa näkyy jääkauden aiheuttamia ruhjeita. Siinä näkyy myös onkaloita, jotka lapselle käyvät hyvin luolasta. Pystyn hyvin eläytymään lasten touhuihin kivenkoloissa, sillä omia lapsuuden leikkejäni olen leikkinyt vastaavanlaisissa onkaloissa. Myös löytämisen kiihtymys muistuu mieleen, sillä itsekin olen lapsena löytänyt jotakin kivenkolosta. Tosin vain sotaaikaisia kiväärinpatruunoita, mutta hyvin muistan, miten tohkeissamme veimme ne isälle nähtäväksi. Mietin myös keskiajan ihmistä joka oli hopearahat lehmänkellon sisällä kivenkoloon kätkenyt. Minkälaisissa tunnelmissa piilottaminen oli tehty? Oliko olemassa jokin uhka vai karttuiko kätkö pikkuhiljaa säästämällä? Entä miksei hän tai joku muu koskaan noutanut säästöjä? Löydöt herättävät monenlaisia kysymyksiä, joihin ei historiankirjoitus tai arkeologiakaan aina pysty vastaamaan. Jalometallilöydöt herättävät yleisön kiinnostuksen ja sykähdyttävät löytäjää, vaikka niiden antama informaatio ja tieteellinen arvo voi olla pienempi kuin ruukunpalojen, iskosten tai kasvijäänteiden jossain toisaalla. Löytöjen ja löytöyhteyden yhdessä antama tieto muinaisesta yhteisöstä ja kulttuurista on kaivauksen tärkein anti tieteelle, ei yksittäinen löytö sinänsä. Jotakin nämä yksittäiset kätköt kuitenkin kertovat omasta ajastaan. Arkeologian jaostossa tapahtui vuodenvaihteessa vahdinvaihto, kun Heimo Kumlander luopui jaoston puheenjohtajuudesta ja allekirjoittanut sai vetovastuun. Heimolle on annettava kiitos siitä, ettei hän päästänyt arkeologian kipinää sammumaan, vaikka jaoston toiminta välillä hiipuikin. Arkeologia NYT! 1/2005 3

4 On ollut ilahduttavaa huomata, että arkeologian opintopiireihin on jälleen riittänyt innokkaita opiskelijoita, ei yksin Turussa vaan laajemminkin maakunnassa. Olemmekin pohtineet, miten saisimme tämän joukon nivoutumaan yhteen, sillä laajemmalla yhteistyöllä on mahdollista kehittää harrastuksemme tasoa ja edellytyksiä entisestään. Lehden tekeminen on vienyt jaoston voimavaroja melko paljon ja muu toiminta onkin alkuun jäänyt sen varjoon. Toisaalta opintopiireille on jätetty työrauha; niiden ohjelmaanhan retket ja tutustumiskäynnit kuuluvat olennaisena osana. Jaosto pyrkii jatkossa järjestämään myös harrastajien tapaamisia, retkiä ja muuta yhdessä oloa. Arkeologia Nyt! lehden suhteen astuimme vuodenvaihteessa askeleen tuntemattomaan, kun lehti muuttui tilattavaksi jäsenlehdeksi. Ilman tilausten tuomaa taloudellista pohjaa lehden kehittäminen edelleen ei ollut mahdollista. Myönteinen palaute lukijoiltamme ja kirjoittajiltamme on antanut meille rohkeutta tämän askeleen ottamiseen. Olemme uskoneet, että lehdellä on Ystäviä! Ystävänpäivänä 2005 Kari Ahtiainen Turun maakuntamuseon ystävien Arkeologian jaoston puheenjohtaja Toimituksen terveiset Arkeologia NYT! lehden uuden numeron lähtiessä painoon meillä lehden tekijöillä on tuore tieto, että tilauksia on tehty jo 130. Tästä me ponnistamme tyytyväisinä eteenpäin. Tämä numero lähtee markkinointimielessä monille sellaisille, joiden uskomme olevan kiinnostuneita arkeologiasta ja yleisemmin historiaan ja esihistoriaan liittyvistä asioista. Viime vuoden lopulla jouduimme tilanteeseen, jossa emme voineet enää automaattisesti ja maksutta postittaa lehteä kaikille emoyhdistyksemme Turun maakuntamuseon ystävät ry:n jäsenille. Olemme silti edelleen Turun maakuntamuseon ystävät ry:n jäsenlehti, jota arkeologian jaosto julkaisee. Lehden säännöllinen ilmestyminen edellyttää resursseja, jotka meidän mielestämme ovat saatavissa vain tilattavaksi lehdeksi siirtymällä. Samalla Arkeologia NYT! tulee helpommin kaikkien siitä kiinnostuneiden saataville myös Turun ja Varsinais-Suomen ulkopuolella. Toimitus ottaa vastaan juttuideoita, palautetta ja toivomuksia lukijoilta, yhteystietoja löytyy sivulta 2. Julkaisemme myös maksullisia ilmoituksia. Seuraava lehti ilmestyy kesän kynnyksellä, jolloin kaikki arkeologian harrastajat suunnittelevat kesän retkiään kiinnostaviin paikkoihin. Kerro kauttamme näyttelyistä, tilaisuuksista, julkaisuista ym. lisätietoja saat alla olevasta puhelinnumerosta. Jos haluat saada mainetta ja kunniaa lehden sponsorina, otamme sinut vastaan riemusta kiljuen! Ja päälle päätteeksi etsimme lisää innostuneita tekijöitä vahvistukseksi joukkoomme. Palkkaa ei makseta, mutta mielenkiintoisia haasteita riittää! Tapaamisiin myöhemmin keväällä, Raija Herrala toimittaja PS. Tilauskuponki löytyy lehden takakannesta 4 Arkeologia NYT! 1/2005

5 Rahojen kätkeminen oli keskiajan arkipäivää Ulvilan aarre tutkittu pa Dietrich III:n kaudelta eli vuosien 1379 ja 1400 väliltä. Vain kolme on hänen edeltäjiensä ajalta. Norjan rahaa löydössä oli 15 penninkiä. Työ rahapussin sisällön selvittämiseksi ja konservoimiseksi alkoi syksyllä Kansallismuseon konservointilaitoksella. Rahavarojen kätkeminen maahan tai asunnon lattian alle oli arkipäivää aikana ennen pankkeja, pohdiskelee Museoviraston rahakammion johtaja Tuukka Talvio. Ulvilan kirkon seinustalta viime lokakuussa löytynyt aarre näyttää hänestä pikemminkin äkkiä ja hätäpäissään kätketyltä kuin harkitulta omaisuuden säilytykseltä. Ulvilan hopea-aarre on Suomen toiseksi suurin keskiaikainen rahalöytö kautta aikojen. Tinakannun ja sen sisällä olleen nahkapussin sisältä löytyi kaikkiaan 1474 hopearahaa. Konservaattorit ovat poimineet pussin tyhjäksi raha rahalta ja ottaneet huomaansa kahtia katkenneen tinakannun. Näyttää yhä vahvemmin siltä, että kätkö tehtiin noin vuonna Kuva: Kansallismuseo, konservointilaitos. Ulvilan löytö koostuu puhtaasti hopearahoista. Erilaisia rahatyyppejä on melko vähän kertoo irrotetut rahat läpikäynyt Tuukka Talvio. Rahoista 1074 on ruotsalaisia ja tasan 400 muualta, enimmäkseen Gotlannista ja Liivinmaalta. Joukossa on myös muutamia norjalaisia brakteaatteja ja aivan pohjimmaisten joukosta paljastui yksi kirkas ja hyvin säilynyt Hampurin witten. Hiukan yli puolet löydön kappalemäärästä on yhdeltä puolelta leimattuja brakteaatteja eri puolilta Ruotsia. Joukossa on S-brakteaatteja, joiden S-kirjain viitta Söderköpingiin Etelä-Ruotsissa. Kruunattu A kertoo leimapaikaksi Västeråsin. Kruunattu kuninkaan pää taas viittaisi Tukholmaan. Noin viidennes pussin kolikoista on ruotsalaisia Albrekt Mecklenburgilaisen aurtoja. Ruotsin ulkopuolelta olevat rahat ovat molemmin puolin lyötyjä. Niistä 233 on Gotlannista. Liivinmaan rahoista 93 on Tallinnasta ja 58 Tartosta. Tarton rahat ovat lähes kaikki piis- Suuria eroja hopean laadussa Kuluneet noin 600 vuotta ovat kohdelleet rahoja eri tavoin riippuen käytetyn metallin laadusta. Kuningas Albrektin rahat ovat aivan kirkkaita, ne on lyöty parhaasta hopeasta. Gotlantilaiset taas ovat ihan mustia ja vihreitä ja liivinmaalaiset siltä väliltä, Talvio kuvailee. Löydön alueittainen alkuperä kertoo aikakauden yhteyksistä. Länsirannikolla ruotsalaisten rahojen osuus on tuntuvampi kuin Itä- Suomen löydöissä. Gotlanti oli joutunut Ruotsilta Tanskan valtaan vuonna Muutos ei kuitenkaan näkynyt rahoissa eikä siis vaikuta löydön ajoitukseen. Osa rahoista voi olla ajalta ennen Tanskan valtaa, osa Tanskan ajalta. Löydön ajoitus on säilynyt samana aivan ensimmäisistä kolikoista lähtien. Pääosa rahasta on peräisin 1300-luvun viimeiseltä neljännekseltä. Nuorin raha, joka jotenkuten täsmällisesti voidaan ajoittaa, on peräisin noin vuodelta 1390 Tallinnasta. Talvion mukaan joukossa ei ole yhtään kappaletta, joka voitaisiin varmasti määrittää 1400-luvun alkuun. Osa tyypeistä on ollut kyllä käytössä vielä silloin, mutta niissä ei ole tekstejä. Kaikki viittaa siihen, että kätkö on aivan 1300-luvun lopusta. Kätkeminen on silti voinut tapahtua 1400-luvun puolella. Mutta se on mielenkiintoista, että Turussa alettiin tehdä omaa rahaa 1400-luvun alussa, eikä ainoatakaan sellaista ole tullut esiin. Kätkön vanhimmat rahat eivät nekään ole paljon vanhempia. Ruotsalaisten brakteaattien tyylillistä vertailua Talvio ei vielä ole ehtinyt tehdä, mutta näyttää siltä, että nekin ovat etupäässä tai kokonaan 1300-luvun tyyppejä luvun alussa Ruotsissa oli tauko rahan lyönnissä, ja Liivinmaallakin se väheni. Arkeologia NYT! 1/2005 5

6 Rahakammion johtaja Tuukka Talvio on käynyt läpi kaikki Ulvilan löydön rahat. Voi periaatteessa olla mahdollista, että löytö on niiltä vuosilta, jolloin rahaa oli vähän eikä uutta rahaa paljon tullut. Mutta turvallisinta on sanoa kätkön ajankohdaksi noin Siinä ei ole yhtään rahaa, joka varmuudella näyttäisi vuotta 1390 nuoremmalta. Noin 30 rahalöytöä keskiajalta Keskiaikaisia aarteita on meillä löytynyt melko vähän. Jos keskiaika tulkitaan väljästi, suurin keskiajan rahalöytömme on Viipurista 1500-luvun alusta. Siinä on peräti 2600 rahaa. Melkein pelkästään liiviläisiä rahoja, toteaa Talvio. Ulvilan löydön yhteydessä on puhuttu myös Maskusta tasan sata vuotta aiemmin löytyneestä aarteesta. Aarteilla on muutakin yhteistä kuin se, että yksittäisten rahojen määrä on ollut muita suurempi. Masku on ajallisesti hyvin samanlainen, kertoo Talvio. Lapset löysivät Maskun rahakätkön metsässä olleesta luolasta. Rahat olivat suuressa lehmänkellossa. Löydöstä tutkittiin 250 rahaa. Siinä on enimmäkseen aivan samoja rahoja, mutta lisäksi yksi Erik Pommerilaisen aikainen aurto. Jos tämä yksi myöhäisempi maksuväline ei kuuluisi Maskun aarteeseen, kokonaisuus olisi Talvion mukaan huomattavan samankaltainen Ulvilan löydön kanssa. Yhden selityksen voisi tarjota aarteiden syntytapa. Joskus tällainen kätkö on edustanut henkilön tai perheen yksityistä pankkitiliä. Se on ollut piilossa, sieltä on otettu rahaa pois, kun sitä on tarvittu, ja välillä laitettu lisää. Voi olla, että kätkö on syntynyt 1300-luvulla, mutta omistaja on myöhemmin lisännyt 1400-luvun rahan, Talvio pohtii. Tutkijalle keskiajan rahalöytö on arvokkaampi kuin painavakaan kasa uudempaa hopeaa lukujen rahoista on täydet arkistolähteet, mutta nämä voivat antaa kokonaan uutta tietoa aikansa rahankäytöstä. Keskiajan löydöt voivat yhä täydentää kuvaa, mikä meillä on luvun rahalöytöjä on 400, keskiajan kaikilta vuosisadoilta vain noin 30. Ulvilan aarre on ilman muuta merkittävin keskiaikainen rahalöytö pitkään aikaan. Vesilahden Laukon löydöstä on vain muuta- Puolitoista tuhatta kolikkoa ulos pussista Mielenkiintoinen ja itse asiassa aika hauska tehtävä, luonnehtii konservaattori Leena Tomanterä urakkaa Ulvilasta löytyneen kannun ja rahapussin parissa. Oman mausteensa työhön on tehnyt se, että Ulvilan löytöön on kohdistunut niin paljon mielenkiintoa se haluttaisiin pian näytteille. Puolitoista tuhatta hopeakolikkoa on otettu ulos pussista, eroteltu toisistaan, puhdistettu hiekasta ja asetettu tunnistettavaksi ja tutkittavaksi. Osa niistä vaatii vielä jatkokäsittelyä. Konservointimielessä siinä on kolmea tyyppiä rahaa: Puhtaat, kirkkaat, kauniit Albrekt Mecklenburgilaisen rahat, mustat Gotlannin rahat ja vihreät Tallinnan ja Tarton rahat. Ja sitten vielä brakteaatit, kertoo Tomanterä. Kaikki ne, joissa on kupariseosta, on käsiteltävä inhibiitillä, ettei hajoaminen jatkuisi. Yksityiskohtaisen tutkimisen helpottamiseksi rahoja puhdistetaan ja mahdollisesti myös röntgenkuvataan. Nahkapussi on jääkaapissa odottamassa omaa konservointikäsittelyään. Kahteen isoon ja moneen pieneen osaan hajonnut Kuva: Kansallismuseo, konservointilaitos. tinakannu on niin ikään omassa säilössään odottamassa. Tarkemmat päätökset siitä, mitä löydön eri osien säilyttämiseksi tarvitaan, ovat talvisydännä vielä kesken. Nahkapussi on mainio tapaus, se on nahaksi aika hyvin säilynyt, sanoo Tomanterä. Ison nahkapussin sisällä oli toinen, pienempi pussi, josta oli jäljellä oikeastaan vain tiukkaan sidottu pussin suu. Se on ollut jonkun kotieläimen virtsarakosta tehty pussi, ehkä joku pikkukolikkonyssykkä, joka on pantu isoon pussiin päällimmäiseksi, Tomanterä epäilee. Myös hän odottaa kiinnostuneena, mitä löydöstä jatkossa selviää onko sille esimerkiksi vastineita muissa Pohjoismaissa. Ja mikä kumma on pannut kätkemään tuommoisen määrän kolikoita kannussa maahan! 6 Arkeologia NYT! 1/2005

7 ma vuosi, mutta normaalisti tällaisia ei osu edes joka vuosikymmenelle, arvioi Talvio. Tinakannussa tiivis kansi Kätkijästä ei löydön tarkempi tutkiminen ole antanut uutta vihiä. Tinakannu muistuttaa kovasti ns. Hansa-kannua. Se oli ylellisyysesine, joka komisti omistajansa ruokapöytää ja liittyi pikemminkin olutkulttuuriin kuin kirkkoviiniin. Talvio liittää kannun tuon ajan kauppa- ja kaupunkikulttuuriin. Mutta muitakin aarteita on kätketty tinakannuissa. Niiden kansi sulkeutui tiiviisti ja rahat säilyivät siellä hyvin. Ei varmaankaan ollut tarkoitusta jättää sitä maahan pitkäksi aikaa. Joku laittoi sen piiloon väliaikaisesti, arvelee Talvio. Tapa kätkeä arvoesineitä maahan oli yleinen aikana, jolloin ei pankkeja ollut. Tavalliset ihmiset kätkivät niitä talon rakenteisiin tai pihapiiriin. Ehkä se, että mentiin kirkon seinustalle, viittaisi jonkinlaiseen hätätilanteeseen. On tullut jotain yllättävää, niin ettei kätköä voinut tehdä kodin lattian alle, miettii Talvio ja muistuttaa mm. rannikkoa kurittaneista merirosvoista. Alapuolella olevaan lapsen hautaan löytö tuskin liittyy. Voihan olla, että kätkijä on ajatellut, että kirkko turvaa löydön. Täysin mahdollista on sekin, että rahat ovat kirkon varoja, jotka haluttiin turvata. Mutta kolehtirahoja ne luultavasti eivät ole, ainakaan kaikki Silläkin voi spekuloida, että ne ehkä oli kirkosta varastettu. Mikään löydössä itsessään ei viittaa tietynlaiseen henkilöön tai yhteisöön. Tuukka Talvio ei usko kenenkään tarkoituksella kätkeneen omaisuuttaan hautausmaalle, jotain siinä on sattunut. Arvoesineiden ja rahan kätkemisestä on olemassa kansantarinoita, joissa joku käy kätköllään yön pimeydessä. Ranskasta on olemassa myös initiaalikuva, jossa talonpoika piilottaa rahojaan. Ei se ollut harvinaista. Kyllä se on ollut todellista elämää silloin, toteaa Talvio. Tunnettu englantilainen poliitikko Pepys harmittelee muistelmissaan, miten hän Lontoon palon aikaan vuonna 1666 kätki kultarahaa puutarhaansa, mutta hukkasi osan niistä pimeässä. Painavat pohjalla Ulvilan pussista löytyneet rahat ovat keskenään hyvin erikokoisia ja raaka-aineeltaan erilaisia. Halkaisijaltaan parin sentin levyiset ja millin paksuiset painavat hyvinkin 4-5 Rahaa kaikkiaan Ruotsin markkaa Nahkapussin sisältämän rahan arvo on silloista Ruotsin markkaa, laskee Talvio. Osa rahasta on hyvää, osa huonompaa hopeaa, ja valuuttojen kurssit vaihtelivat keskiajallakin, joten arviointi on varsin monimutkainen laskutoimitus. Ruotsin aurrot vastasivat 8 penninkiä. Kun löydössä oli 318 aurtoa ja 756 penninkiä, se tekee aurroissa 412 ja 1 2 aurtoa. Rahamarkkaan taas meni 24 aurtoa, joten Ruotsin rahassa löytö vastaa 17 markkaa 4 aurtoa ja 4 penninkiä, selvittää Talvio. Markan arvoista maksuvälinettä ei Ruotsin valtakunnassa tuolloin ollut. Oli painomarkka, joka vastasi noin 210 grammaa hopeaa, mutta rahamarkka oli eri asia. Yhdestä markasta hopeaa lyötiin pyöreästi 8 markkaa rahaa. Määrä vaihteli eri aikoina, summa pieneni vähitellen. Mutta 1300-luvun jälkipuolella markka hopeaa oli tuon verran. Gotlannin aurrot olivat huonompaa hopeaa, joten niiden arvo oli noihin aikoihin vain 6 penninkiä Ruotsin rahassa. Myös liivinmaalaiset artigit arvioitiin 1300-luvulla 6 penningin arvoisiksi Ruotsin rahassa. Kurssi heikkeni ajan mittaan viiteen penninkiin. Näiden kurssien mukaan laskettuna Gotlannin rahan osuus vastasi Ruotsin rahassa 7 mk 6 aurtoa ja Liivinmaan raha 4 mk 7 aurtoa 2 penninkiä. Ruotsin, Gotlannnin ja Liivinmaan raha löydössä on arvoltaan 28 mk 17 aurtoa 6 penninkiä Ruotsin rahassa, laskee Talvio. Epätarkkuuksien takia arvo voi heittää jonkun prosentin ylös tai alas, mutta pyöreästi se on siis markkaa. kertaa sen, mitä pienemmät ja paperinohuet kumppaninsa. Kauniita ja hyvästä hopeasta lyötyjä Ruotsin aurtoja löytyi eniten pussi pohjalta. Se oli Talvion mielestä ehkä yllättävintä löydössä, jos ajatellaan, että pussin sisältöä olisi käytetty ja taas täytetty tilanteen mukaan. Silloinhan Gotlannin ja Liivinmaan rahat olisivat tulleet pussiin myöhemmin. Toisaalta, jos pussia on käsitelty ja hölskytetty, painavimmat rahat ovat valuneet pohjalle ja kevyemmät ovat päällä. Mutta hämmästyttävän selvä ero pohjalla ja pinnalla oli, sanoo hän. Aivan pussin pohjalta löytyneen Hampurin wittenin arvo vastasi suunnilleen Ruotsin aurtoa. Mitä sillä sai? Mitä 1,2 kilon pussillisella hopearahaa sitten tuohon aikaan sai? Se on jo vaikeampi kysymys, koska Suomesta on säilynyt tuon ajan hintatietoja todella vähän. Ruotsalaisesta lähdeteoksesta Talvio löytää tiedon vuodelta 1390, että eräs lehmä maksoi Ruotsissa 2 mk ja orihevonen 16 mk 3 aurtoa ja 80 penninkiä. Onhan lehmän ja hevosen välillä yleensäkin hintaeroa, mutta olikohan tässä myynnissä aika hyvä hevonen ja vähän vanha lehmä, hän pohtii. Vuonna 1400 ratsusotilaan hevonen maksoi 24 dukaaattia, joka vastasi 48 markkaa. Samasta teoksesta löytyy myös tieto, että vuonna 1380 tynnyri voita maksoi 5 mk ja yksi kana 3 äyriä. Tynnyri parempaa olutta maksoi vuonna ,5 mk, tavallista olutta sai vuonna 1400 tynnyrin 4-10 äyrillä eli hinta liikkui yhden markan molemmin puolin. Suomesta on tieto, että Nokian kartanosta maksettiin vuonna 1507 yhteensä 100 mk Ruotsin rahaa. Tämä tapahtui yli sata vuotta Ulvilan todennäköistä kätkemisaikaa myöhemmin, mutta käytössä ollut raha oli edelleen samantyyppistä. Hinnat lienevät välillä hiukan nousseet. Lähin hintatieto koskee Turussa 1426 tehtyä talonkauppaa, joka kuitenkin tehtiin kullassa. Kaupunkitalo vaihtoi omistajaa 200 englantilaisella kultarahalla. Se vastasi noin 1,5 kiloa kultaa, ja Ulvilan löytöhän on noin 1,2 kiloa hopeaa. Kullan hinta on perinteisesti ollut yli kymmenkertainen, joten ero on huomattava. Asiantuntijatiimi ratkaisee lähiaikoina rahojen jatkokäsittelyn, jolla taataan niiden säilyminen. Vihreää kerrosta on joissakin rahoissa niin paljon, että se vaikeuttaa määritystä. Pienten yksityiskohtien näkemiseksi sitä poistettaneen joistakin. Löydön pysyvä sijoituspaikka on vielä avoinna. Satakunnan museo on toivonut sitä kokoelmiinsa, ja Talvio pitää ajatusta luonnollisena. Konservointi, tutkimus ja mahdollisten ulkomaisten asiantuntijoiden tutustuminen vie kuitenkin vielä aikaa. Raija Herrala Arkeologia NYT! 1/2005 7

8 Kallioon jääkaudella jääneet onkalot näyttävät taatusti luolilta lasten silmissä. Leikkijöitä Valkamäen koloissa on riittänyt näihin päiviin asti. Kuva Kari Ahtiainen. Maskun löytö sata vuotta sitten Raha-aarre lehmänkellossa Maskun ja Naantalin välistä maantietä reunustavat Maskun Kallelassa jyrkät, jyhkeät kalliomäet. Yksi niistä, Valkamäki, on paikka, josta runsaat sata vuotta sitten löytyi merkittävä keskiaikainen raha-aarre. Säilyneiden tietojen mukaan Kalelan taloon kuuluneen Peltolan torpan lapset nimeltään Armas ja Anna löysivät keväällä 1904 metsässä leikkiessään luolasta rautaisen lehmänkellon, jonka sisällä oli kaikkiaan 250 hopearahaa. Mitään mainittavaa luolaa mäestä ei löydy. Siellä on kuitenkin jääkauden jättämiä onkaloita ja irtolohkareiden väliin jää suuria koloja. Jäljistä päätellen lapset vielä nykyäänkin viihtyvät niissä seikkailemassa. Kansallismuseon rahakammion johtaja Pekka Sarvas kirjoitti Maskun löydöstä Finsk Museum lehteen artikkelin Suomen vanhin lehmänkello. Sarvaksen mukaan Maskun nimismies ja urkunisti Ylenius toimittivat löydön Valtion historialliseen museoon. Lasten isä oli kertonut Yleniukselle muutamien mustuneiden rahojen olleen niin huonossa kunnossa, että ne olivat särkyneet 8 Arkeologia NYT! 1/2005 käsiin. Sarvaksen mukaan museon kokoelmiin tulleet rahat jakautuvat seuraavasti: ruotsalaisia brakteaatteja (Lagerqvist XX- XII ja XXXIIII) 37 kpl ruots. aurtuoita (Albrekt Mecklenburgil ) 118 ruots. aurtua (Eerik Pommerilainen ) 1 Visby, gootteja 50 Tallinna, artigeja 28 Tallinna, penninki 1 Tartto, artigeja 14 Hampuri, witten 1 Yhteensä 250 kpl Sarvas arvioi, että ruotsalaisista rahoista Eerik Pommerilaisen aurtua on lyöty varmasti vuoden 1396 jälkeen, ja mahdollisesti myös osa brakteaateista ja Visbyn gooteistakin on ja 1400-lukujen taitteesta. Ajoituksen kannalta tärkeimpiä ovat kuitenkin itäbalttilaiset artigit, joista nuorimmat kappaleet on lyöty Tallinnassa ja Tartossa noin vuosien 1390 ja 1400 välillä. Noin vuonna 1400 vaihtui Tallinnan artig-tyyppi toiseen, Tartossa taas vaihtui juuri vuonna 1400 piispa, mikä puolestaan edellytti uuden rahasarjan laskemista liikkeeseen. Nämä uudet, yleiset 1400-luvun alun artigit puuttuvat Valkamäen kätköstä, kirjoittaa Sarvas. Hän pitääkin todennäköisenä, että Maskun aarre kätkettiin melko pian vuoden 1400 jälkeen. Eerikin aurtua näyttää hieman myöhäiseltä virolaisiin rahoihin verrattuna, sillä ruotsalaisessa numismaattisessa tutkimuksessa on arveltu rahanlyönnin hänen nimissään alkaneen vasta vuonna Maskunjoen vartta Nykyisille maskulaisille vanha rahalöytö on melko tuntematon, mutta se tuli yllättäen ajankohtaiseksi viime syksynä. Kun Ulvilassa löydettiin keskiaikainen rahakätkö, mainittiin Maskun löytö sen yhteydessä yhtenä suurimmista meillä aiemmin tehdyistä keskiajan rahalöydöistä. Myös ajoitukseltaan ja sisällöltään nämä kaksi aarret-

9 ta näyttävät varsin samanlaisilta, kuten rahakammion nykyinen johtaja Tuukka Talvio toisaalla tässä lehdessä toteaa. Arkeologian jaoston puheenjohtaja Kari Ahtiainen kävi Valkamäessä helmikuun alussa ja tapasi matkalla Jouni Aaltosen, jonka isoisä Lauri Aaltonen oli myös ollut mukana aarteen löytäneessä lapsijoukossa. Isoisä oli vähäsanainen kansanmies, ja kuten niin usein käy, olivat tarkemmat kysymykset jääneet jälkipolvilta tekemättä. Lauri Aaltonen kuoli vuonna Toiseenkin lähellä sijaitsevaan kallioiseen mäkeen liittyy mielenkiintoinen vanha tarina. Sen mukaan mäen kupeessa oli aikaisemmin jyrkkään seinämään hakattu karhunpää. Myöhemmin seinämästä irtosi lohkare ja vei kuvan mukanaan. Maskunjoki virtaa vain pienen matkan päässä kalliosta, ja kertomuksen mukaan karhun kuvan oli hakannut mies, joka seisoi kallion juurelle purjehtineen laivan takakannella. Tarina löytyy Masku-seuran julkaisusta Muistomerkkejä ja merkillisiä kiviä Maskusta, toim. Eija Buri-Ajanko. z Retulan kylä Myllymäeltä nähtynä. Kuva: Jouni Taivainen Arkeologian jaoston tutustumisretki Hattulan Retulansaareen Hattulan Retulansaari on yksi Hämeen tunnetuimmista ja kauneimmista muinaisjäännöskohteista. Saaressa on lukuisia rautakautisia muinaisjäännöksiä, joista tunnetuin on Myllymäen laaja muinaisjäännösalue röykkiöineen ja kuppikivineen. Saaren keskellä sijaitsee Retulan hyvin säilynyt ns. hämäläinen ryhmäkylä ja siellä Ylikartanon tila, joka muutaman vuoden ajan on kuulunut Suomen Kulttuuriperinnön Säätiölle. Kartanon kunnostushankkeeseen ovat liittyneet tiiviinä osana saarella suoritetut arkeologiset kaivaukset ja tutkimukset. Arkeologian jaosto järjestää huhtikuun alussa opastetun retken Retulaan. Retki on avoin kaikille kiinnostuneille, mutta erityisesti toivomme mukaan talven aikana eri puolilla toimineissa opintopiireissä arkeologian makuun päässeitä harrastajia uusia ja vanhoja. Ohjelma: Tutustuminen Retulansaaren Ylikartanoon ja sen historiaan filosofi Eero Ojasen opastuksella. Tämän jälkeen kiertokävely saaren muinaisjäännöksillä (mm. Myllymäki, Kiettarankallio, Peltoitu) arkeologi Jouni Taivaisen opastamana. Kohteiden valintaan vaikuttaa sää ja karjan laiduntaminen. Perimätietoa naapurimäeltä: Kalliolohkare, johon karhunpää oli hakattu, putosi tarinan mukaan jyrkänteen juureen. Kuva Maskuseuran julkaisemasta teoksesta Muistomerkkejä ja merkillisiä kiviä Maskusta. Aikataulu: Bussi Mynämäen linja-autoasemalta klo 8.00, Turun linja-autoasemalta noin klo Paluu Turkuun noin klo 17, Mynämäkeen noin klo 18. Matkan hinta: 25 euroa (vähintään 25 osallistujaa, sisältää matkat ja opastukset). Sitovat ilmoittautumiset mennessä: Kari Ahtiainen, puh , kar i.ahtiainen@dnainternet.net. Maksu mennessä tilille: Huomioitavaa: Sään mukainen varustus. Omat eväät (Retulansaaressa ei ole kahvilapalveluja). Meno- ja tulomatkalla pysähdytään kahville. Mikäli osallistujia on vähemmän kuin 25 tehdään retki omilla autoilla. Kokoontumisajat ja paikat samat kuin yllä. Arkeologia NYT! 1/2005 9

10 Mitä kertovat Vainionmäen varhaiset itämaiset rahat? Neljä dirhemin katkelmaa ja jälleen valmunuppinen soljenpää Lounaisessa Suomessa on kolme paikkaa, joista löydetyt itämaiset rahat ovat kaikki peräisin merovingi- ja viikinkiajan vaihteesta. Kaikkialla muualla itämaiset rahat on löydetty kokonaisuuksina, joissa on myös nuorempia rahoja. Löytöpaikat ovat Laitilan Vainionmäen polttokalmisto, Mynämäen Tursunperän kalmisto ja Mietoisten Valaskallio, joka on tulkittu joko ruumiskalmistoksi tai uhraukseksi. Näihin löytöihin sisältyvät varhaiset itämaiset rahat ovat leikattuja katkelmia. Tämä viittaa rahojen maksuvälinekäyttöön. Rahan korukäyttö voidaan yleensä päätellä siitä, että raha on säilynyt kokonaisena ja varustettu reiällä tai silmukalla. Merovingiaika (600- ja 700-luvut) on tehtyjen löytöjen perusteella Suomessa lähes rahatonta aikaa. Vasta noin 800 alkoi raha ilmestyä uudelleen löytöihin. Itämaista hopearahaa virtasi Venäjän kautta Pohjolaan. Ruotsissa ja Itä-Baltiassa Venäjän kautta tapahtuneen hopean tuonnin alkaminen noin vuonna 800 tai vähän aikaisemmin liitetään viikinkiajan alkuun. Itämeren ympärillä sijaitsevista maista tunnetaan yli islamilaisista maista peräisin olevaa rahaa. Löydöistä noin sijoittuu Venäjälle ja Gotlantiin. Ruotsin muista osista löytöjä on , Virosta ja Suomesta Noin kaksi kolmasosaa Suomen aineistosta on löydetty Ahvenanmaalta. Ahvenanmaan löydöistä vanhimmat ovat aikaisintaan 830- luvulta ja nuorimmat 950-luvulta. Itämaisten rahojen tuonti Suomen alueelle päättyi kokonaan 1000-luvun alussa. Idästä viikinkiajalla tulleet rahat ovat ohuita hopearahoja, painoltaan noin 3 g. Dirhemeiksi nimitetyissä rahoissa ei yleensä ole kuvia vaan arabiankielistä kirjoitusta, pääasiassa uskonnollisia lauseita. Kokonaisena löytyneen rahan tekstissä on aina lyöntipaikka ja islamilaisen ajanlaskun vuosiluku ja yleensä myös rahan lyöttäjän nimi. Rahoista usein käytetty nimitys kuufalainen perustuu kirjoitustyyliin ja Kufan kaupunkiin. Rahalöytöjen ajoitus määritellään yleensä terminus post quem eli ajoituksesta todetaan sen nuorimman rahan perusteella, mitä aikaisemmin sitä ei ole voitu kätkeä tai sijoittaa hautaan. Ahvenanmaalaisissa rahalöydöissä on melko runsaasti merovingiajan puolelle ajoittuvia rahoja, mutta ne kaikki esiintyvät löydöissä, joissa on myös nuorempia rahoja. Mannermaalta on kuitenkin tehty kolme rahalöytöä, joissa nuorimmat rahat ovat 800-luvun 10 Arkeologia NYT! 1/2005 alussa lyötyjä. Vainionmäen arkeologisesti perusteellisesti tutkittu kalmisto on yksi näistä. Neljä dirhemin katkelmaa Vainionmäen neljä dirhemin katkelmaa ovat 1. umajjadi, Damaskos, , 0,7 g, ajoitettu tyylipiirteiden perusteella 2. abbasidi, Kufa, , 0,15 g, ajoitettu tyylipiirteiden perusteella 3. umajjadi, Wasit, , 0,85 g, ajoitettu tyylipiirteiden perusteella 4. abbasidi, Bagdad/Teheran, , 1,37 g, ajoitettu tyylipiirteiden perusteella. Suomen johtava esihistoriallisten rahojen tutkija Tuukka Talvio on todennut, että rahoja ei voida yhdistää ajoitettavissa olevaan esineeseen eikä hautaukseen. Vainionmäen kaksi ennen vuotta 750 lyötyä umajjadin dirhemiä ovat ensimmäiset nykyisestä Manner-Suomesta löydetyt tämäntyyppiset rahat. Umajjadin dirhemeitä tunnetaan Ahvenanmaalta 36 kpl sellaisista kätkölöydöistä (Geta, Jomala ja Saltvik), joiden nuorimmat rahat ovat Esimerkki valmunuppisesta kaarisoljesta, Raision Pappilanmäen kaivauksissa löytynyt katkelma on Harkon esineistöä. Kuva Kari Ahtiainen 800-luvulla lyötyjä. Yksi rahoista on irtolöytö. Pohjois-Euroopan 800-luvun rahoja käsittäville löydöille on tyypillistä, että ne sisältävät pienenä osana (20-25 %) umajjadin dirhemeitä ja muita ennen vuotta 750 lyötyjä rahoja. Vainionmäen rahoista ne muodostavat kuitenkin 50 %. Talvio pitää mahdollisena, että joitakin islamilaisia rahoja on kulkeutunut Pohjoismaihin jo 700-luvulla. Yksi vain 700-luvun rahoja sisältänyt kätkölöytö tunnetaan Ruotsista ja pari Luoteis-Venäjältä. Ruotsin löydön rahat on ajoitettu 784/785. Staraja Ladogasta tunnetaan 760-luvun ja 780-luvun dirhemejä rakennuksista, jotka dendrokronologisesti on ajoitettu samoille vuosikymmenille. Laajamittainen islamilaisten hopearahojen tuonti pohjoiseen alkoi vasta 800-luvulla. Koska Vainionmäen kalmisto ajoittuu esineistön perusteella myöhäiseen merovingiaikaan, Talvio katsoo, että siitä löytyneitä rahoja voidaan pitää osana todisteketjua, joka kertoo hopearahojen virran varhaisesta kehitysvaiheesta.

11 Vainionmäen kalmisto A:n itämaiset rahat, numerointi vastaa tekstin järjestystä. Kuva Museovirasto/ Tuukka Talvio, teoksesta Vainionmäki A Merovingian Period Cemetery in Laitila, Finland. Korujen rahat usein hautoja vanhempia Talvio on korostanut varovaisuutta rahoihin perustuvassa arkeologisten kohteiden ajoituksessa. Esimerkiksi Luistarin ruumishautojen yhteydessä on voitu todeta, että korujen osina hautaan pannut rahat ovat saattaneet olla jopa sata vuotta vanhoja. On myös voitu osoittaa, että 1000-luvun kolikkokokonaisuudessa on yksittäisten rahojen välinen aikaero voinut olla jopa yli kaksikymmentä vuotta. Venäläinen tutkija Kirpichnikov on myös pohtinut mahdollisuuksia käyttää itämaisia rahoja kohteiden ajoituksessa. Staraja Ladogasta on esimerkkejä siitä, miten rahakätkö on löytynyt kulttuurikerroksesta, jonka ikä on yli viisikymmentä vuotta nuorempi kuin rahalöydön nuorimman rahan. Toisaalta taas rakennus, josta rahoja on löydetty, on saattanut osoittautua lähes samanikäiseksi rahojen kanssa. Ruotsalainen Callmer on puolestaan todennut, että myös Birkan ruumishautojen rahat ovat osoittautuneet jopa yli sata vuotta hautausta vanhemmiksi. Vainionmäen osalta kalmiston merovingiaikaan painottuvat esinelöydöt kuitenkin antavat perusteen olettaa rahojen tulleen sijoitetuiksi osaksi hautausta melko lyhytaikaisen käytön jälkeen. Kaksi muuta paikkaa Kaksi muuta rahoja sisältänyttä arkeologisesti tutkittua löytöä, joihin ei liity 800-luvun alkua nuorempia rahoja, ovat Mynämäen Tursunperän Raution Pahikkalanmäki ja Mietoisten Valaskallio. Valaskalliolta löydettiin kaksi fragmenttia, arabialais-sassanidilainen drakhma, jonka ajoitus on , paino 0,143 g, ja abbasidi-dirhemi ajoitukseltaan todennäköisesti 803/804, paino 0,305 g. Samassa yhteydessä löydetyt esineet, Petersenin E-tyypin miekka ja C-tyypin kirves ja kaksi valmunuppista kaarisolkea, on yleensä ajoitettu varhaiselle viikinkiajalle. Tursunperän löytö sisälsi kaksi varhaista abbasidi-dirhemiä, jotka on ajoitettu 804/ 805, paino 2,675 g, ja 807/808, paino 2,345 g (Granberg, 163). Myös Tursunperän polttokenttäkalmiston löytöihin kuuluu kaarisoljen valmunuppi. Arkeologisen tutkimuksen luotettavuuden kannalta sekä Valaskallio että Tursunperä ovat ongelmallisia. Valaskallion tutki A. Hackman vuonna 1909 sen jälkeen, kun se oli ensin raivaustyön yhteydessä kaivettu maallikoiden toimesta. Mm. rahojen katkelmat löytyivät vasta Hackmanin seuloessa kaivettua maata. Toinen valmunuppisista kaarisoljista toimitettiin museovirastoon vasta myöhemmin. Hackmanin mukaan paikalla ei ollut palanutta eikä palamatonta luuta. Valmiiksi kaivellun maan perusteella oli mahdotonta päätellä, oliko kysymyksessä uhraus tai muu kätkö vai ruumishauta. Kaivauskertomuksen mukaan Hackman katsoi kaivaneensa niin laajan alueen, ettei ollut syytä olettaa muinaisjäännöksen ulottuvan sen ulkopuolelle. Tursunperän kaivaushistoria on samantapainen. Seppä löysi maatöiden yhteydessä tontiltaan miekkoja ja muita loistoesineitä, joiden perusteella Muinaismuistoyhdistyksen mynämäkeläinen jäsen K. A. Cajander kävi tarkastamassa paikan. Björn Cederharvf suoritti siellä kaivauksen. Löytöluettelon mukaan toinen dirhemeistä painoi 1,705 gr (paino poikkeaa Granbergin ilmoittamasta) ja kuului sepän löytämiin esineisiin. Toinen rahoista on päätynyt museovirastoon jälkitoimituksena. Yhteys samaan solkityyppiin Kolmen kalmiston kahdeksasta rahasta neljä ajoittuu 800-luvun ensimmäiselle vuosikymmenelle, joka Kirpichnikovin mukaan oli yksi itämaisten rahojen massatuotannon jaksoista. Hänen mukaansa runsaan tuotannon jaksojen rahoista on muita jaksoja enemmän kulkeutunut myös kaukaisille alueille. Maantieteellisesti melko lähellä toisiaan sijaitsevat ja rikkaaseen merovingiajan asutusperinteeseen liittyvät Vainionmäen, Tursunperän ja Valaskallion löytöpaikat osoittavat, että todennäköisesti pieni määrä hopearahaa saavutti Suomen lounaisen kolkan jo vuonna 800 tai vähän aikaisemmin. Merovingiaikaan ajoitetut permiläiset esineet, erityisesti permiläinen vyö, kertovat suomalaisten kauppasuhteista Venäjälle. Callmer on katsonut, että suomalaisugrilaisten perinteiset idänsuhteet ovat saattaneet toimia yhteyksien luonnollisena lähteenä. Hän on todennut, että myös jotkin itäiset helmityypit ovat todennäköisesti ilmestyneet Suomeen aikaisemmin kuin Skandinaviaan. Kaupan on kuitenkin oletettu perustuneen tavaroiden vaihtoon eikä permiläisiä esineitä ole yhdistetty rahalöytöihin. Myöskään Vainionmäen, Tursunperän ja Valaskallion löydöt eivät sisällä permiläisiä esineitä. Sen sijaan Valaskalliolla huomiota herättävä peräti kahden valmunuppisen kaarisoljen esiintyminen rahojen yhteydessä on mielenkiintoinen piirre siksi, että tällaisen soljen osa on löydetty myös Vainionmäestä ja Tursunperästä. Vainionmäestä on löydetty tällaisen soljen nuppi (KM 23274:28). Sen koko on 29x28x2-6 mm, pinta on koristeltu toiselta puolelta tihein kaarevin uurroin, toinen pinta on koristelematon. Tursunperästä löydetty nuppi (KM 4968:17) kuuluu sepän esille kaivamiin löytöihin. Hän arvioi löytösyvyydeksi n. 20 cm. Nuppi on toiselta lappeeltaan silattu hopealangoilla, jotka on asetettu pinnalle suoraan, ei kaarevaa muotoa noudatellen. Tutkimisen arvoinen asia? Rautakauden esinetutkimuksen grand old lady Ella Kivikoski ajoittaa valmunuppiset soljet merovingi- ja viikinkiajan vaihteeseen. Soljen alkuperä on Liettuassa lähinnä Memelin alueella ja se on yleinen Baltian maissa. Solkityyppiä ei esiinny Skandinaviassa. Kivikosken mukaan valmunuppisia kaarisolkia tai sen osia on löydetty 28 paikas- Arkeologia NYT! 1/

12 ta Suomessa. Lähellä nyt esillä olevia löytöpaikkoja (Varsinais-Suomen-Satakunnan alue) niitä on tavattu ainakin Perniön Tiikkinummelta, Liedon Haimionmäeltä, Laitilan Kansakoulunmäeltä, Kalannin Kalmumäeltä, Euran Lauhianmäeltä, Kokemäen Leikkimäeltä ja Huittisten Hiukkavainionmäeltä sekä Ahvenanmaalta Saltvikin Kvarnbosta. Näistä kaikista on Suomen itämaisten rahojen tutkijan Beatrice Granbergin mukaan löydetty myös itämaisia rahoja, jotka tosin ovat edellä käsiteltyjä nuorempia. Solkityypin ja muiden merovingiajan lopulla Suomessa yleistyvien itäbalttilaisten esinetyyppien mahdollinen yhteys itämaisten rahojen löytöihin voisi olla tutkimisen arvoinen asia varsinkin, kun ottaa huomioon sen, että jo pelkästään Virosta tunnetaan itämaisia rahoja yli kaksinkertainen määrä Suomeen verrattuna. 12 Arkeologia NYT! 1/2005 Eeva Rintama Lisää tietoa itämaisista ja keskiaikaa vanhemmista rahoista Callmer, J Numismatics and archaeology: Some problems of the Viking Period. Fornvännen 75. Granberg, Beatrice Förteckning över kufiska myntfynd i Finland. Studia Orientalia 34. Helsinki. Kirpichnikov, A. N Old Ladoga dirhems. Iskos 9. Helsinki. Kivikoski, Ella Die Eisenzeit Finnlands. Bildwerk und Text. Neuausgabe. Helsinki. Talvio, Tuukka Early Coin Finds from Finland. Fennougri et Slavi Cultural contacts in the Area of the Gulf of Finland in the 9th-13th Centuries. Museoviraston arkeologian osasto. Julkaisu n:o 8. Helsinki Talvio, Tuukka The Coins. Vainionmäki a Merovingian Period Cemetery in Laitila Finland. National Board of Antiquities Talvio, Tuukka Coins and Coin Finds in Finland AD Iskos 12. Suomen muinaismuistoyhdistys. Helsinki. Talvio, Tuukka Raha Suomessa ennen euroa. Museovirasto. Helsinki. Talvio, Tuukka. 2004b. Coin datings in Finnish Archaelogy. Fennougri et Slavi Dating and chronology. Museoviraston arkeologian osasto. Helsinki Vainionmäki a Merovingian Period Cemetery in Laitila Finland National Board of Antiquities. Vårt Maritima Arv projektet startades i december Målet var att starta en tvärvetenskaplig undersökning av hur kusten och skärgården utnyttjats under järnålder och medeltid i västra och mellersta Nyland. Samtidigt var även syftet att göra arkeologi och det lokala kulturarvet bättre känt och tillgängligt för en större allmänhet. Detta betyder att ny universitetsforskning och resultat blev tillgängligt för de som bor i området och i ett intressant och spännande format. Projektet koordineras av Helsingfors universitet, Institutionen för kulturforskning men Forskningsområdet sträcker sig från Helsingfors i öster till Hangö i väster. Det nyländska maritima landskapet i fokus består även av 57 samarbetspartners vilka alla spelar en viktig roll i projektet. Bland dessa finns hembygdsföreningar, skolor, turistföretagare och andra projekt. Projektet finansieras av LEADER+ samt bl.a. av Svenska kulturfonden, Wihurin rahasto, områdets sparbanksstiftelser, Helsingfors universitet, Esbo och Helsingfors stad. Eftersom Vårt Maritima Arv projektet inledde den arkeologiska fältforskningen i stora delar av projektområdet var den två åriga projektperioden rätt kort. Under den tiden kunde vi inventera de områden, som fortfarande De vanligaste förhistoriska fornlämningstyperna i skärgården är gravkonstruktioner av olika slag. I bilden kan ett rektangulärt gravröse i Ingås skärgård ses. Det är daterat till järnålder.

13 Måltid tillreds under tidsresan på Rödjan i Ekenäs skärgård. oinventerade. Det fanns överraskande stora områden t.o.m. alldeles intill Helsingfors där inga systematiska undersökningar gjorts och delvis på grund av detta var mängden nya lokaliserade fornlämningar på vissa områden överraskande stor. Genom projektet kunde vi få en översiktsbild av områdets historia och fornlämningsbestånd. Inventering och utgrävningar Då en inventering planeras behövs en massa olika typer av information och förberedande forskning. Eftersom vi delvis arbetade med den medeltida landsbygden var de historiska kartorna och arkivmaterialet viktigt då vi förberedde inventeringarna. Ortnamn kunde användas tack vare ortnamnsforskare, som tog fram ett material för projektets användning. Även områdets förhistoriska och medeltida topografi samt strandlinje rekonstruerades. Dessa kriterier tillsammans med tidigare kända fornlämningar fördes in i ett geografiskt informationssystem och resultatet var en modell, som visade var de mest potentiella platserna för den typen av fornlämningar vi var ute efter var belägna. Efter att de förberedande analyserna och annat arbete gjorts var det dags att åka ut i terrängen och börja fältarbetet. Under årena 2002 och 2003 arbetade två forskningsgrupper med att söka svar på de frågor vi ställde. Den ena hade som uppgift att genomföra allmänna inventeringar av den mer klassiska typen där alla fornlämningar man stöter på i ett område, som i det här fallet inte inventerats tidigare, dokumenteras. Inventering resulterade i att ca 400 platser dokumenterades varav ca 200 var tidigare okända fornlämningar. Den andra gruppen arbetade endast inom projektets kronologiska tema och genomförde intensiva precisionsinventeringar på platser som den förberedande analysen visat kunde vara potentiella. Inventeringarna var mycket intensiva och därför kunde endast begränsade områden undersökas. Därför var det viktigt att det förberedande arbetet gjordes ordentligt och med en stor noggrannhet. Då forskningsgruppen anlände till platsen gjorde de en inledande inventering av terrängen. Därefter inleddes den egentliga inventeringen som mer eller mindre kunde likna en provgrävning. Detta var nödvändigt eftersom vi visste att speciellt de medeltida boplatserna på landsbygden kan vara mycket små och fyndfattiga. Genom undersökningarna lokaliserades en rad boplatser och fornlämningar från järnålder till 1800-talet. Lågstadieelever prövade på den förhistoriska vardagen Samtidigt som projektet genomförde en grundforskning pågick en hel del annan aktivitet inom projektet. Popularisering av den vetenskapliga processen och resultaten var en mycket central del i projektet. Speciellt viktigt ansåg vi att ungdom och barn är eftersom de är de som i framtiden skall värna om områdets kulturarv och de som förhoppningsvis skall ha glädje och nytta av hembygdens historia. Vi har från början ansett att då man arbetar med barn är viktigt att de ges en möjlighet att själv uppleva livet under förhistorisk tid och inte endast genom att någon tråkig universitetsmänniska berättar den för dem. Ur denna tanke föddes iden till de workshops som arrangerades tillsammans med 14 skolor inom projektområdet. Dagen inleddes alltid med att eleverna gavs en inblick i vad tusen år innebär som tid- Arkeologia NYT! 1/

14 sbegrepp. Detta är viktigt eftersom speciellt barn ofta har svårigheter att förstå så stora tidsbegrepp som arkeologer arbetar med. Med hjälp av ett tidsrep, där barnen fick stå längs repet och fungera som representanter för olika tidsperioder eller händelser, Blev 1000 år mer förståeligt. Därefter bekantade sig eleverna med keramiktillverkning, genom att göra små amuletter där tillverkningsprocessen motsvarar den vi antar var i användning under yngre järnålder, snörslagning, bågskytte och olika verktyg. Samtidigt smögs information om den lokala historien in så att säga mellan raderna. Vi försökte ge en helhetsbild av den tidens liv såsom den antas i det nutida forskningsläget ha varit. Tanken har varit att ge ett alternativ till en smal och romantiserad fantasibild av den rövande vikingen och den primitiva medeltida människan. Gymnasieelever och lärare går ett steg längre Lågstadieelever från Ekenäs koncentrerar sig då de skall knyta band av nässelfiber för sina keramikamuletter. Gymnasieelever dokumenterar en liten stensättning de hittat under inventeringen. Eleverna ansvarade för dokumentation medan projektets forskare var med och stödde dem vid behov. Under hösten 2002 arrangerades ett seminarium i samarbete med Finlands historielärarförbund och Kalmar länsmuseums Historisk-pedagogisk verkstad. Under seminariet behandlades ämnet kulturmiljöpedagogik och lokalhistoria. Under vintern inledde vi arbetet i områdets gymnasier. Med vissa skolor gick vi ut i terrängen och eleverna genomförde en liten inventering på egen hand där från planering till rapportering ingick. Följande höst och vinter arbetade vi med områdets förhistoria och historia ur ett regionalt och lokalt perspektiv. Vi försökte även skapa en bild av hur den enskilda människans vardag kunde ha sett ut och hurudana sociala nätverk existerade osv. Våren 2003 inleddes projektets största satsning nämligen en tidsresa där vi förflyttade eleverna som deltagit i projektet 1050 år bakåt i tiden. Platsen för tidsresan var Rödjan i Ekenäs skärgård. När eleverna kom ut till platsen blev de förflyttade på en magisk resa till 950 e.kr. Temat för dagen var förändring och det var något som behandlas på flera sätt samtidigt som vi tillsammans tillredde en festmåltid, smidde metkrokar, lekte idrottslekar, målade, dekorerade o.s.v. Efter att vi förflyttat oss tillbaka till nutiden reflekterade vi över dagen och tittade på områdets fornlämningar. Eleverna levde väldigt bra in sig i rollspelet och man kunde se att de verkligen försökte lösa problem som uppgrundning av gårdarna, ny religion i södra Östersjön, österledens problem o.s.v. Tillsammans ute i terrängen Att göra eld var en viktig konst som lärdes ut under dagen. 14 Arkeologia NYT! 1/2005 Tillsammans med hembygdsföreningarna i området arrangerade vi arkeologiska inventeringskurser på olika orter. Vi pratade praktiskt om hur och var man kan hitta fornlämningar, vara kritisk till det man ser och hur man kan göra en arkeologisk amatörinventering i sin egen hembygd med mycket små resurser. Efter teoridelen gick vi ut i terrängen. Trots att en del av fältkurserna sköts upp till våren p.g.a. det överraskande tidiga snöfallet lyckades vi under kurserna hitta en boplats daterad till yngre järnålder samt några rösen. Jublet var stort efter att vi hittat några bitar keramik från järnålder i Tenala. Det var med dåligt samvete jag tog biten ifrån den glada upphittaren och placerade den i påsen. Men ifall vi vill ha information ur dessa små pusselbitar måste vi forska vidare och analysera dem närmare. Projektets forskare åkte även runt i projektområdet, fö-

15 reläste och deltog i olika händelser. Det har varit trevligt att många varit intresserade och bjudit in oss för att berätta om områdets tidiga historia eller den forskning som nu görs. Själva fältarbetet affischerade vi lokalt på platser där folk gick förbi såsom i butiker, allmänna anslagstavlor o.s.v. Till vår stora glädje kom flera intresserade med oss ut i terrängen och skärgården. Deltagarnas antal varierade från 1 till 30 personer och åldern mellan 15 till 75 år. Vissa stannade i veckor och blev en fast del av vår forskningsgrupp. Fortsättning följde Vårt Maritima Arv projektet kommer att leda till en multimediapublikation, som ges ut under första halvan av detta år. Tvår år är trots allt väldigt kort tid att ur forskarens synvinkel och därför grundade vi ett fortsatt projekt Nylands kust och skärgård under järnålder och medeltid, vars syfte är att gå vidare ur det material som under Vårt Maritima Arv projektet togs fram. Under projektet, som arbetar nu på sitt tredje år, har vi intensivt inventerat vissa områden som under Vårt Maritima Arv visade sig speciellt intressant. I projektet ingår även en geolog, som arbetar med att ta fram en landhöjningskurva för området under järnålder och historisk tid, och en biolog, som gör pollenanalyser vars syfte är att rekonstruera landskapets, odlingsverksamhetens och annan verksamhets utveckling. På vissa fornlämningar har utgrävningar och provutgrävningar genomförts. En viktig sådan är Gunnarsängen i Hangö. Där inleddes undersökningarna år 2003 med en provundersökning av ett område där lokala amatörarkeologer hittat fynd daterade till järnålder. Året därpå fortsatte utgrävningarna av en boplats daterad till talet. Platsen har visat sig vara en mycket intressant plats och den har redan nu gett mycket ny information, som kan användas både lokalt och regionalt. De husgrunder som har grävts ut bildar en relativt unikt välbevarad helhet. Av fyndmaterialet kan nämnas bl.a. tyskt protostengods, keramik av Östersjötyp, silvermynt från e.kr. och följer Esbo hembygdsförening inventerar en bytomt belägen idag mitt i en åker i västra Esbo. Under det kommande året kommer vi att fortsätta precisionsinventeringarna. Den största satsningen kommer dock att ske återigen på Gunnarsängen i Hangö där planerna är att öppna de några hundra kvadratmeter som återstår av boplatsen. Det kommer att vara en mycket intressant säsong eftersom vi för första gången kommer att ha möjlighet att skapa en helhetsbild av en boplats från tidig medeltid och möjligtvis ännu längre bak i tiden. Utgrävningen kommer att vara i gång under hela juni månad och till den önskar vi alla intresserade välkomna. Ingen förhandskunskap krävs utan handledning och en kort introduktion ges på platsen. Utgrävningen är mitt i Hangö stad vilket betyder att den är lätt att nå eftersom den är belägen intill en gata. Inkvartering arrangeras utan kostnader för utgrävningsdeltagarna i en skola belägen 200 m från utgrävningsplatsen. Intill utgrävningsplatsen finns sociala utrymmen och stadens tjänster är belägna gående 15 min från platsen. Hangö är en underbar sommarstad med restauranger och sevärdheter. Under utgrävningen arrangeras olika program. Vi hoppas att få många deltagare från olika delar av Finland. Utgrävningen är även en seminarieutgrävning för studerande från Helsingfors universitet. Ifall du är intresserad så ta kontakt med underskriven ( , Henrik.Jansson@helsinki.fi). Välkommen! Tervetuloa! Puhumme kaivauksilla myös suomea. Henrik Jansson Forskare Helsingfors universitet, Institutionen för kulturforskning Tervetuloa kaivamaan Hangon varhaishistoriaa Magnus Erikssons mynt från år Myntet hittades i ett kulturlager som dateras i sin helhet till perioden mellan Detta område kommer att undersökas under kommande sommar. Kaivamme rautakautista löytöpaikkaa ja varhaishistoriallista asuinpaikkaa (tällä hetkellä ajoitukset ovat j.kr.) aivan Hangonniemen kärjessä kuuluisan Kappelisataman pohjoispuolella. Kaivaukset ovat keskellä yhtä Suomen hienointa kesäkaupunkia ja kaivauspaikalta tavoittaa kävellen kaikki palvelut. Kaivauspaikalle voi tulla suoraan autolla. Majoitus on järjestetty viereiseen kouluun, etäisyys 200 m kaivauspaikalta. Kaivausten aikana pyrimme järjestämään ohjelmaa ja neuvomme, jos osallistujan haluavat tehdä retkiä lähialueille. Raaseporin linna ja Karjaan muinaisjäännösalue sijaitsee noin 40 min ajomatkan päässä. Kaivaukset ovat käynnissä kesäkuun alusta ja loppuvat 2.7. Kaikki kiinnostuneet ovat tervetulleita. Mitään ennakko-osaamista tai tietoa ei vaadita, vaan kaikille annetaan opastus päivän kaivaustyötä aloitettaessa. Osallistumaan saa tulla koko ajaksi, tai vaikka puoleksi päiväksi. Kaivaukset järjestää Helsingin yliopiston Kulttuurien tutkimuksen laitos, arkeologian oppiaineen Uudenmaan rannikko ja saaristo rautakaudella ja keskiajalla -hanke. Kiinnostuneet ottakaa yhteyttä/alla intresserade kontakta oss Henrik.Jansson@helsinki.fi / Arkeologia NYT! 1/

16 Yleisökaivauksen jälkitöiden havaintoja: Ainakin kaksi ihmistä ja kaksi koiraa viikinkiajan kalmistoon kätkettynä Viime heinä-elokuun vaihteessa Laitilassa järjestetyn yleisökaivauksen jälkityöt ovat paljastaneet uusia yksityiskohtia tutkitusta kalmistosta. Luiden tarkempi tutkimus viittaa siihen, että tutkitulla alueella viikinkiajan kalmistossa on ainakin kahden aikuisen ihmisen jäännöksiä. Myös kaksi koiraa on seurannut isäntäväkeään manan majoille. Kaivauksen johtajana toiminut arkeologi Kirsi Luoto kertoo artikkelissaan siitä, mitä syksyn ja talven työt ovat tuoneet esiin Vainionmäen kalmisto B:n aineistosta. LAITILAN VAINIONMÄEN KALMISTO B POLTTOKALMISTO VIIKINKIEN AJALTA Laitilan Vainionmäen rautakautisella polttokalmisto B:llä viime kesänä järjestetyt yleisökaivaukset olivat ensimmäiset Museoviraston tässä laajuudessa järjestämät yleisökaivaukset. Yhteensä 52 harrastajaa pääsi kahden viikon aikana työskentelemään osana Vainionmäen kalmisto B:tä tutkivaa tiimiä. Heidän lisäkseen kaivauksiin kävi muutoin tutustumassa 86 henkeä. Vainionmäen muinaisjäännösalue Vainionmäen muinaismuistoalue sijaitsee Laitilan keskustasta 3,5 km etelälounaaseen, aivan Kodjalan koulun vieressä. Paikka löytyi vuonna 1985, kun maanomistaja halusi oikaista Vainionmäellä kulkevaa peltotietä. Maansiirron kohteena olleesta kumpareesta löytyi upeita aseita; miekkoja, keihäänkärkiä ja kilvenkupuroita. Paikalle kutsuttu Museoviraston tutkija totesi kumpareella sijaitsevan runsaslöytöisen rautakautisen kalmiston. Kalmisto A:ta, kuten löytökumparetta ryhdyttiin kutsumaan, tutkittiin Museoviraston toimesta vuosien aikana. Siitä paljastui ainakin 22 erillistä hautausta. Etenkin miesten hautaukset olivat komeita asehautauksia suljetuissa konteksteissa. Löydöt kertoivat merovingiaikasten vainionmäkeläisten suhteista Keski-Ruotsiin ja Gotlantiin. Kalmisto A:n tutkimusten yhteydessä kartoitettiin myös lähiympäristöä mahdollisten uusien muinaisjäännösten löytämiseksi. Koekuopitusten ja fosfaattianalyysien avulla lähistöltä löydettiinkin mm. kesän 2004 kaivauskohde, kalmisto B sekä mahdollinen 16 Arkeologia NYT! 1/2005 kolmas kalmisto ja asuinpaikka. Kalmisto B Kesän 2004 kaivauskohde kalmisto B sijaitsee metsäisellä kumpareella Vainionmäen laella. Kumpare näyttää olevan samanlainen luontainen moreenikumpare, jolla kalmisto A:kin sijaitsi. Kalmistokiveystä on kumpareella havaittavissa noin 25 x 25 metriä kokoisella alueella. Kumparetta ja koko kiveystä peittää tiheä kasvillisuus. Metsäkumpare rajautuu toisella puolellaan vanhaan, jo käytöstä poistettuun peltotiehen. Toista puolta rajaa puolestaan kesannolla oleva pelto. Itse kalmisto koostuu maanpinnalle havaittavista, mutta suurimmaksi osaksi sammalen ja karikkeen peittämistä kivistä, joiden halkaisija vaihtelee keskimäärin senttimetrin välillä. Jotkut kivistä olivat kuitenkin tätä suurempia. Kiveys on tiheä ja selvästi ihmisen laatima. Varsinaisen kalmistokiveyksen lisäksi metsäkumpareella on myös kiviä, jotka vaikuttavat siihen kenties pellonraivauksen yhteydessä myöhemmin tuoduilta. Osin nämä kivet ovat myös varsinaisen kalmistokiveyksen päällä, kuten esim. kiveyksen kaakkoisnurkassa. Tämä suurten, lohkaremaisten kivien kasa vaikuttaa olevan muuta kiveystä nuorempi. Lohkaremaisten kivien alla saattaa jatkua ja todennäköisesti niin tekeekin myös alkuperäinen kalmistokiveys. Selkeät peltorauniot sijaitsevat myös metsäkumpareen kaakkois- ja luoteispuolilla. Mielenkiintoinen on kumpareen lounaissivua reunustava pituudeltaan liki 20 metrinen ja leveydeltään noin yhden metrin oleva kiviaita. Itse kalmistokiveys ei jatku ainakaan päällisin puolin havaittavasti kiviaitaan saakka. Onkin todennäköistä, että myös kiviaita on syntynyt pellonraivauksen yhteydessä. Kaivausten kulku Koska kalmisto B:n tarkempaa luonnetta ei ennen kaivausten aloittamista tunnettu, lähdettiin liikkeelle olettamuksesta, jonka mukaan kalmisto B olisi nuoremmalle rautakaudelle ajoittuva polttokenttäkalmisto. Kalmisto A:n ja B:n välisen ajallisen suhteen selvittämistä pidettiinkin yhtenä kesän 2004 kaivausten tärkeimmistä tutkimuskysymyksistä. Lisäksi haluttiin selvittää muinaisjäännöksen luonnetta, laajuutta ja tarkempaa rakennetta. Kalmistolle avattu koeoja sijoitettiin kulkemaan metsäisen mäenrinteen juurelta poikittain korkeuskäyriin nähden kohti kumpareen lakea. 14 metrin pituinen ja metrin levyinen koeoja ulottui kalmiston ulkopuolelta aivan sen keskipisteeseen. Itse kaivuutyö tapahtui tavanomaiseen tapaan lastoja ja rikkakihveleitä käyttäen. Kaivauskerrosten paksuus vaihteli n cm välillä johtuen kivien koosta eli kivikerroksen paksuudesta. Mitään varsinaista kerroksellisuutta ei kiveyksessä voitu havaita. Keskimäärin koeojan syvyydeksi tuli cm. Puhtaan pohjamaan paljastamisen jälkeen jokaisen ruudun keskelle tehtiin vielä lapiolla koepistot mahdollisten mielenkiintoisten ilmiöiden havaitsemiseksi. Myös koeojan pohjaan saakka ulottuneet suuret kivet käännettiin ympäri niiden alaisen maan tarkistamiseksi. Havainnot kalmiston rakenteesta Kalmisto koostui tiheästä kiveyksestä, jonka väliin jäävä maa oli koko kiveyksen alueella tummaa noensekaista kalmistomaata. Kiveyksen tiheydessä oli paikoin vaihtelua, mutta eri kaivauskerrosten välillä kiveyksessä ei ollut suuria eroja. Kiveys oli paksuudeltaan cm ja kattoi pääasiassa koeojan eteläpuo-

17 Vasemmalla oleva särmänuppinen ja tappikoristeinen hevosenkenkäsoljen kappale oli ensimmäinen löytö, joka viime kesän kaivauksissa pystyttiin ajoittamaan viikinkiaikaiseksi jo kentällä. Oikealla olevan soljen kappaleet löytyivät vierekkäisistä ruuduista. Särmänuppisten hevosenkenkäsolkien pääasiallinen käyttöaika on 900-luku, mutta niitä esiintyy myös tätä ennen ja jälkeen. Taustalla oleva soljenneula kuuluu mitä todennäköisimmin kupurasolkeen. liskon eli kalmistokumpareen lakiosuuden. Myös ojan pohjoispuolella esiintyi kiviä varsinkin muutamassa ensimmäisessä tasossa, mutta vaikuttaa siltä, että kivet olivat luisuneet sinne ylempää varsinaisen kalmistokiveyksen alueelta. Tätä ajatusta tukee mm. se, ettei kyseisten ruutujen alueella esiintynyt lainkaan tummaa kalmistomaata. Kalmistokerroksen paksuus vaihteli kaivausalueella ollen paksuimmillaan (35-40 cm) koeojan eteläpuoliskolla. Tästä pohjoiseen kalmistokerros oheni asteittain. Paikka paikoin kalmistokiveyksen seassa esiintyi punertavia hiekkakiviä, joista osa oli muodoltaan litteähköjä. Hiomisen tai muita kulumajälkiä ei kivissä kuitenkaan esiintynyt. Punaisia hiekkakivilaattoja on käytetty Lounais-Suomessa monen vanhemman rautakauden hautaröykkiön rakennusaineina (Nallinmaa-Luoto 1999, 58). Kalmistotyypistä ja kalmiston rakenteesta voidaan kaivauksen perusteella sanoa, että kyseessä on erittäin tiheäkiveyksinen polttokenttäkalmisto. Kalmisto B:n rakenne muistuttaa perusolemukseltaan kalmisto A:n rakennetta. Molemmat on rakennettu luontaisen moreenikummun päälle ja molemmissa on suunnilleen saman paksuinen ja saman kokoisista kivistä tehty kalmistokiveys. Kalmisto B:ssä ei ole kuitenkaan havaittavissa röykkiömäistä keskusosaa kuten kalmisto A:ssa, ellei sellaiseksi lasketa lohkaremaisista kivistä koostuvaa osiota kalmiston kaakkoisnurkassa. Ainakin osittain ne ovat kuitenkin myöhemmin paikalle tuotuja. Myöskään suljettuja hautauksia ei kalmisto B:ssä ollut havaittavissa. Ei aseita eikä tarve-esineitä Suurimmaksi löytöryhmäksi osoittautui palanut luu, jota saatiin puolitoista kiloa. Keramiikkaa tuli noin kilon verran. Keramiikan koristeaiheita olivat nuorapainanteet ja erilaiset vaaka- ja aaltoviivat. Pääasiassa koristelu painottui kuitenkin nuorapainannekuvion käyttöön. Tunnistettavien pronssiesineiden joukossa oli mm. kierteisen kaularenkaan ja valekierteisen kaularenkaan katkelmat, kaksi pronssisen hevosenkenkäsoljen katkelmaa, metallifoliohelmi, seitsemän pronssista sarjahelmeä ja pronssinen ristikkoriipus. Muista löydöistä mainittakoon vielä pystykangaspuiden savipainojen kappaleet sekä kaksi hiekkakivestä tehtyä kiekkokiveä. Löydöistä voidaan sanoa, että ne ovat tyypillisiä viikinkiajan ( jkr) kalmistolöytöjä. Huomionarvoista on se, ettei löytöjen joukossa ole aseita tai tarve-esineitä. Toisaalta on kuitenkin muistettava, että avattu alue oli kalmiston kokonaispinta-alaan nähden varsin suppea. Kaivausten aikana otettiin myös maanäytteitä, joista tullaan talven aikana tekemään kasvijäänneanalyysi. Palaneesta luusta teetettiin luuanalyysi Helsingin yliopistossa arkeologiaa pääaineenaan opiskelevalla Kati Salolla. Suurin osa tunnistetuista ihmisluista oli peräisin kallosta ja aineistossa oli jäänteitä ainakin kahdesta eri yksilöstä. Kaikki luut, joita käytettiin ikämäärityksessä, kuuluivat todennäköisesti nuorelle aikuiselle (18-44 vuotta). Tosin osa saattoi kuulua myös vanhemmalle aikuiselle (35-64 vuotta). Yhtään keskenkasvuisen luuta ei analyysissä tullut esiin. Palaneista eläinten luista pystyttiin tunnistamaan koiranluut, joita aineistossa oli runsaasti. Näyttää siltä, että ainakin kaksi eri koirayksilöä on seurannut isäntäänsä hautaan kalmisto B:llä. Koiran lisäksi luiden joukossa oli jäänteitä myös lampaasta, siasta, isosta kasvissyöjästä (nauta/hevonen?) ja mahdollisesti vuohesta. (Salo 2004) Jatkoa odotetaan Vainionmäen kaivauksia tullaan todennäköisesti jatkamaan ensi kesänä. Kaivaukset tullaan järjestämään yleisökaivauksena, jolloin kaikilla asiasta kiinnostuneilla on taas mahdollisuus päästä tutustumaan työskentelyyn arkeologisilla kaivauksilla. Tutkimuksia jatketaan joko tutulla kalmisto B:llä tai mahdollisesti viereisellä asuinpaikalla. Lisätietoja ensi kesän yleisökaivaustoiminnasta löytyy kevään aikana internetistä arkeologiakeskus Untamalan kotisivuilta osoitteesta Kaivauksista voi myös kysellä puhelimitse arkeologiakeskuksesta numerosta Kirsi Luoto Lähteet Nallinmaa-Luoto, Terhi Esihistoria. Teoksessa Kalannin historia. Uudenkaupungin kaupunki. Vainionmäki A Merovingian Vainionmäki A Merovingian Period Cemetery in Laitila, Finland. Purhonen, P. (ed.). National Board of Antiquities. Vammala. Arkeologia NYT! 1/

18 Suomen ensimmäinen asutus tuli Baltiasta Viime vuosien kenttätyöt ovat tuoneet kosolti uutta tietoa Suomen jääkauden jälkeisestä asuttamisesta. Varhaisten asuinpaikkojen tutkimus Porvoonjoen yläjuoksulla, Etelä-Karjalassa ja Karjalan kannaksella liittää nämä alueet Baltian yli vuoden takaiseen Kundan kulttuuriin. Asuinpaikkojen piilöytöjä tutkineen Hannu Takalan väitöskirja tarkastettiin tammikuun alussa Turussa. FL (väit.) Hannu Takala Takalan väitös käsittelee Lahden Ristolan asuinpaikkaa, mutta Porvoonjoen latvojen asutuskeskittymän lisäksi hän on tutkinut asuinpaikkoja mm. Kannaksella Antreassa, samoilla seuduilla, mistä vuosisata sitten löydettiin yksi Suomen tunnetuimmista kivikauden esineistä, Antrean kalaverkko. Se oli pitkään vanhin tunnettu esine maastamme. Viime vuosien laajat, asutuksen alkuvaiheisiin keskittyneet kenttätyöt ovat tuoneet tulosta. Ensimmäiseen jääkauden jälkeiseen asutusvaiheeseen liittyviä löytöjä ja löytökokonaisuuksia tunnetaan nyt 22, niistä suurin osa Lahden seudulta. Tämänhetkisen tiedon perusteella vanhin niistä on Orimattilan Myllykosken asuinpaikka, jolla on ikää noin vuotta. Ristolan asuinpaikka on joitakin satoja vuosia nuorempi ja ajoittuu noin vuoden taakse. Ristolasta parin vuosikymmenen aikana saatujen yli löydön joukossa on noin 300 piiesinettä. Merkittävä osa niistä on erilaisia työkaluja ja niiden kappaleita, mutta joukossa oli Takalan selvityksen mukaan myös piiytimiä ja iskoksia, jotka kertovat, että asuinpaikalla on ollut myös piiesineiden valmistusta. Ristolan piilöydöistä tärkeimpiä ovat ns. Pullin tyypin nuolenkärjet, niiden katkelmat sekä insertit eli puu- tai luuvarsiin upotetut terät. Molemmat esinetyypit voidaan Takalan mukaan määrittää tiettyyn kulttuuriin ja ajan- Suomen vanhimmat jääkauden jälkeiset löytöpaikat ja rantaviiva noin vuonna 8500 ekr (kal.). 1. Lahti Ristola, 2. Orimattila Myllykoski, 3. Joutseno Kuurmanpohja, 4. Antrea Suuri Kelpojärvi, 5. Lahti Myllyyoja, 6. Antrea Korpilahti, 7. Mäntsälä Pukinkallio, 8. Hyrynsalmi Nuoliharju, 9. Suomussalmi Vanha kirkkosaari, 10. Heinola Viikinäinen, 11. Inari Sámi museo, Heinjoki Valklampi, 14. Luumäki Mustaniemi, 15. Porvoonjoen yläjuoksun asuinopaikat, 16. Heinjoki Tarhojenranta, 17. Laukaa, 18a. Lieksa, 18b. Juankoski, 18c. Tuusniemi, 19. Ylämaa, 20a. Karstula, 20b. Pylkönmäki, 20c. Kannonkoski, 21a. Kirkkonummi, 21b. Kiikala, 21c. Suomusjärvi, 22. Askola. kohtaan. Samoin voidaan ajoittaa piiytimistä painamalla irrotetut työkalut. Takala on väitöstyössään vertaillut Ristolan piilöytöjä lähialueen kulttuurien piilöytöihin. Selviä yhtymäkohtia löytyy Kundan kulttuurin vastaaviin löytöihin. Yhtymäkohdat ovat niin voimakkaita, että niiden perusteella voi sanoa Ristolan asuinpaikan kuuluneen Kundan kulttuuriin, toteaa Takala. Ristolan lisäksi piiesineitä on löytynyt kahdelta muultakin asuinpaikalta, Joutsenon Kuurmanpohjasta, joka nyt katsotaan maamme toiseksi vanhimmaksi asuinpaikaksi, ja 18 Arkeologia NYT! 1/2005

19 Keskiaikaista lasia Riihimäellä Kundan kulttuurin pohjoisreuna Hannu Takalan mukaan. Kunda-Butovon kulttuuripiiri rajattu katkoviivalla. Tummennetut alueet a. Kundan, b. Butovon ja c. Veretjen kulttuurit. Numeroinnit: 1. Ristolan asuinpaikka ja Porvoonjoen latvat, 2. Joutsenon Kuurmanpohjan asuinpaikka, 3. Tarhojenrannan asuinpaikka Heinjoella Karjalan kannaksella. nykyrajan takaa Kannakselta, Heinjoen Tarhojenrannasta. Tutkimuksen mukaan nekin kuuluvat samaan kulttuuripiiriin kuin Ristolan löydöt. Kolmelta asuinpaikalta löytyneiden piiesineiden perusteella Takala piirtääkin uusiksi tähän asti Suomenlahden eteläpuolelle rajautuneen Kundan kulttuurin pohjoisreunan. Uusi raja kulkee siis suunnilleen Salpausselällä. Takalan mukaan asutus näyttää tulleen eteläiseen Suomeen kahta reittiä. Porvoonjoen laakso muodosti jääkauden päättyessä pitkän, vuonomaisen lahden, jonka perukoille syntyi lähes 20 tunnetun asuinpaikan muodostama keskittymä. Nämä asukkaat ovat ilmeisesti tulleet suoraan poikki Suomenlahden, joka silloin oli paljon nykyistä leveämpi ja osa Ancylus-järveä. Toinen asutusvirta näyttää saapuneen Kannaksen kautta joko maitse tai pitkin rannikkoa. Yhteyttä Porvoonjoen ja Kannaksen asutusten välille ei vielä ole löytynyt. Piiraaka-aineen, jota Suomessa ei ole, Takala jäljilttää kahdelle suunnalle. Sitä on tullut sekä etelästä Liettuan Valko-Venäjän suunnasta että idästä, Moskovan tienoilta pohjoiseen ulottuvalta vyöhykkeeltä. Materiaali oli korkealaatuista ja sitä oli runsaasti, joten työkaluja ei hakattu mistään jääkauden kuljettamista irtokivistä. Myös piikiven käsittelyssä käytetty teknologia edusti aikansa huippua. Takalan vastaväittäjänä toiminut professori Lars Larsson Lundin yliopistosta kiinnitti huomiota ns. Pullin tyypin nuolenkärkiin, jotka Takalan aineistossa muodostavat keskeisen todisteen yhteyksistä Kundan kulttuuriin. Näitä nuolenkärkiä on yleensä löydetty vain harvoja yhtä asuinpaikkaa kohti. Tämä viittaisi Larssonin mukaan erityiskäyttöön tai merkitykseen. Ristolasta niitä on löytynyt peräti viisi kappaletta, mikä tekee Ristolasta tässä suhteessa aivan erityisen kohteen. Kundan kulttuuri Lähimpänä Suomea vaikuttivat kivikaudella Kundan, Butovon ja Veretjen kulttuurit, jotka kaikki luetaan saman varhaisemman kulttuurin, keskieurooppalaisen Swidryn kulttuurin jälkeläisiksi. Kundan kulttuurin ydinalue sijaitsi Baltiassa. Butovon kulttuuri sijaitsi kauempana Venäjällä Volga- ja Oka-jokien alueella. Äänisjärven takana sijainnut Veretjen kulttuuri oli nuorempi kuin toiset. Takala korostaa, ettei arkeologina voi ottaa minkäänlaista kantaa siihen, mitä kieltä Porvoonjoen latvoille saapuneet ensimmäiset asukkaat puhuivat. Arkeologian avulla voi sanoa vain sen, milloin asutus tänne levisi, mihin tulijat asettuivat asumaan ja millaisia kontakteja heillä oli muualle, painotti hän väitöstilaisuudessakin. Raija Herrala Suomen lasimuseossa on maaliskuusta elokuun loppuun esillä maailman hienoimpiin kuuluva kokoelma keskiaikaista lasia Saksasta, Karl Amendin kokoelma. Näyttelyn aikana lasimuseolla on runsaasti tapahtumia. Heti avauksen yhteydessä 5.3. järjestetään seminaari, jossa käsitellään mm. Venetsian Muranon lasin leviämistä keskiaikana ja Suomen ja muun Euroopan keskiaikaisia lasilöytöjä. Keskiaikaista lasia Medieval Glass -seminaarin järjestää Suomen lasimuseo yhdessä Suomen keskiajan arkeologian seura SKASin kanssa. Muranon lasista esitelmöi tri Ingeborg Krueger Bonnin Rheinisches Landesmuseumista. Seminaarin suomalaiset esitelmöitsijät ovat FT Georg Haggren, FT Markus Hiekkanen ja FT Heikki Matiskainen. Amendin kokoelman näyttelyn esittelee seminaarin yhteydessä tri Helmut Ricke. Keskiajan lasia näyttely on avoinna Riihimäen lasimuseossa Seminaari alkaa klo 11. Ennen seminaarin alkua pidetään samassa paikassa klo 10 SKASin kevätkokous. Turusta järjestetään yhteiskuljetus, ilmoittautumiset ja tiedustelut tai puh Arkeologia NYT! 1/

20 Myös tukia saatavissa moniin kohteisiin Kotiseutuyhdistyskin sopii muinaisjäännösten hoitajaksi Järjestelmällistä muinaisjäännösten hoitoa Suomessa on tehty 1980-luvun lopulta lähtien. Vuosittain Museoviraston muinaisjäännösten hoitoyksikkö hoitaa n muinaisjäännöskohdetta ja aluetta. Koska työ tehdään valtaosaksi työllisyystyövoiman avulla, hoidon toteutuminen riippuu kunkin vuoden työllisyysrahoituksesta. Museovirasto voi luovuttaa muinaisjäännöksen hoidon hakemuksesta esimerkiksi kotiseutu- ja luonnonsuojeluyhdistyksille tai maanomistajalle. Käytännössä muinaisjäännösten hoito on maiseman hoitoa. Mikäli itse muinaisjäännökseen joudutaan hoidon yhteydessä kajoamaan esimerkiksi tukirakenteiden tekemiseksi, laaditaan työsuunnitelma Museovirastossa ja paikalla on oltava arkeologi työtä ohjaamassa. Muinaisjäännösten hoito edellyttää huolellista perehtymistä alueen maankäytön historiaan, luonnonolosuhteisiin ja sen kulttuurihistorialliseen taustaan. Hoitolupahakemukseen näistä listataan perusasiat. Lupaa haetaan joko vapaamuotoisella hakemuksella tai kaavakkeella, jota voi tilata Museovirastosta. Hakijan on esitettävä alueelle hoito- ja käyttösuunnitelmaa, josta käy ilmi, minkälaiseen lopputulokseen hoidolla pyritään. Sitä laadittaessa on syytä tutustua mahdollisimman tarkasti arkistolähteisiin, karttoihin sekä tietenkin tehdä havaintoja maastossa. Jo suunnitelmaa tehtäessä on hyvä olla yhteydessä seudun muinaisjäännösten hoidosta vastaavaan aluesuunnittelijaan, jolta saa neuvonta-apua. Aluesuunnittelija tulee kuitenkin tekemään paikalla maastotarkastuksen viimeistään ennen hoitoluvan myöntämistä. Tällöin maastossa käydään yhdessä yksityiskohtaisesti läpi eri toimenpiteet ja niiden toteuttaminen ja pohditaan mahdollisia vaihtoehtoisia ratkaisuja. Hoitoluvan hakijalla on oltava tehtävään riittävät resurssit. Jos kohteen hoito voidaan tehdä yhden päivän talkootyönä (tällaisia saattavat olla esimerkiksi useat karulla kalliopohjalla sijaitsevat yksittäiset pronssikautiset hautarauniot) resurssien osoittamiseksi riittää laskelma tarvittavista talkoopäivistä ja sitoutuminen niiden järjestämiseen. Useimmiten muinaisjäännökset kuitenkin sijaitsevat sellaisilla alueilla, joiden hoito on pitkäkestoista, työlästä ja vaatii niittokoneen, raivaussahan, traktorin tms. käyttöä ja sen myötä myös rahallista panostusta. Muinaisjäännösten hoitoon ei ole olemassa omaa Hoitoryhmä työssään Laitilan Soukaisissa. Kuva Museovirasto/Teija Tiitinen tukijärjestelmää, mutta jos työn suorittajana on yhdistys tai muu ei-hallinnollinen organisaatio, voi hoitoon hakea rahoitusta EU: n hankerahastoista. Ongelmaksi on kuitenkin osoittautunut rahoitusjärjestelmien monimutkaisuus ja tarvittavan omarahoitusosuuden järjestäminen. Eniten mahdollisuuksia muinaisjäännösten hoidon rahoitukseen tarjoavatkin tällä hetkellä EU:n erityisympäristötuet. Tämä rahoitusmuoto tulee kuitenkin kyseeseen ainoastaan silloin, kun työn toteuttaja on aktiivinen maanviljelijä, eli tuen hakijalla täytyy olla koko sopimuskauden hallinnassaan vähintään kolme hehtaaria perustukikelpoista peltoa sekä koko erityistukikauden ajan voimassa oleva ympäristötukisopimus. On kuitenkin mahdollista, että maanviljelijä hakee tukea, mutta palkkaa alueen hoidosta kiinnostuneen tahon tekemään käytännön työn. Ympäristötukia ei varsinaisesti ole tarkoitettu muinaisjäännösten hoitoon, mutta mikäli hoidettavaksi suunniteltu muinaisjäännös sijaitsee alueella, joka voisi saada joko perinnebiotooppien hoitoon, luonnon monimuotoisuuden edistämiseen tai maiseman kehittämiseen ja hoitoon oikeuttavaa tukea, voi näitä tukia käyttää hyväksi. Myös muinaisjäännöksen ympäristö on osa muinaisjäännöstä: maastomuodot, kasvillisuus ja sen pienet yksityiskohdat kertovat omalla tavallaan alueen käyttöhistoriasta. Hoidon avulla elvytetään näitä kaikkia ja edesautetaan niiden säilymistä. Parhaiten perinnebiotooppisopimukseen soveltuvat alueet, jotka ovat aikaisemminkin olleet laidun- tai niittykäytössä kuten niityt, hakamaat ja metsälaitumet. Perinnebiotooppialueilla onkin usein muinaisjäännöksiä. Tämä johtuu siitä, että etenkin rautakauden alussa raivattiin maanviljelyksen ja karjanhoidon tarpeisiin alueita, jotka olivat pitkään rautakauden jälkeenkin jotkut yhtäjaksoisesti nykypäiviin asti perinteisen maanviljelyksen käytössä. Luonnon monimuotoisuuden edistämiseen tarkoitettu tuki taas tähtää maatalousympäristössä esiintyvien luonnonvaraisten kasvien ja eläinten elinympäristön säilyttämiseen. Tällaisia elinympäristöjä tarjoavat mm. pelloilla sijaitsevat metsäsaarekkeet, jotka hyvin usein ovat myös rautakautisten muinais- 20 Arkeologia NYT! 1/2005