Voit täyttää lomakkeen osissa. Muista tallentaa tekemäsi muutokset ennen kuin poistut järjestelmästä, tai jos poistut koneelta pitemmäksi aikaa.
|
|
- Onni Sipilä
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Väliraportti Väliraportti on osa vuosiselvitystä. Raportti tehdään tällä lomakkeella, ja se koskee kahta viimeksi päättynyttä avustusvuotta. Selvitys koskee ainoastaan sitä avustuskohdetta, jonka tiedot on esitäytetty lomakkeen alkuun. Pyri raportoimaan vain kerättyä ja todennettavissa olevaa tietoa. Kuvaa toiminnan sisältö, tavoitteet ja tulokset mahdollisimman konkreettisesti. Kysymyskohtaiset täyttöohjeet löydät lomakkeelta. Halutessasi voit tulostaa lomakkeen täyttöohjeet tästä. Voit täyttää lomakkeen osissa. Muista tallentaa tekemäsi muutokset ennen kuin poistut järjestelmästä, tai jos poistut koneelta pitemmäksi aikaa. Huomioithan, että lomakkeen voi lähettää RAY:lle ainoastaan järjestelmän pääkäyttäjä, jolla on järjestössä nimenkirjoitusoikeudet (määritelty kohdassa Käyttäjähallinta). Selvitys koostuu kuudesta eri osiosta. Selvityksen loppuun tulee merkitä sisällöstä vastaava yhteyshenkilö.
2 1. Työntekijät Kerro tässä osiossa toiminnassa mukana olleiden työntekijöiden ja henkilötyövuosien lukumäärä. Kerro, miten olette keränneet työntekijöiltä tietoa toiminnasta. Pyri raportoimaan vain kerättyä ja todennettavissa olevaa tietoa. Toiminnassa mukana olleet työntekijät Kerro oliko avustuskohteella palkattuja työntekijöitä. Palkatut työntekijät, henkilömäärä Kerro montako henkilöä (työntekijää) avustuskohteella on työskennellyt avustusvuosina (molemmat avustusvuodet erikseen) Palkatut työntekijät, henkilötyövuodet Henkilötyövuosi tarkoittaa kokopäiväisen henkilön vuodessa tekemää työmäärää. Jos kohteella työskentelee kaksi osa-aikaista työntekijää 50 % työajalla, tarkoittaa tämä, että kohteella on palkattuja henkilöitä yhden henkilötyövuoden verran. Ilmoita henkilötyövuosien määrä molempien avustusvuosien osalta erikseen. Lisätiedot Tässä voit tarkentaa henkilömäärää koskevien kenttien sisältöjä. Miten työntekijöiltä on kerätty tietoa toiminnasta? Miten tietoa on hyödynnetty toiminnan suunnittelussa ja kehittämisessä? Kerro miten toiminnasta on kerätty tietoa työntekijöiltä. Millä tavalla ja kuinka usein tietoa on kerätty? Kuinka monelta työntekijältä tietoa on kerätty? Mitä tietoa on kerätty? Miten kerättyä tietoa on hyödynnetty toiminnan suunnittelussa ja kehittämisessä?
3 2. Vapaaehtoiset Kerro tässä osiossa toiminnassa mukana olleiden vapaaehtoisten lukumäärä ja kuvaa vapaaehtoisille suunnatut koulutus- ja tukimuodot. Kerro, miten olette keränneet vapaaehtoisilta tietoa toiminnasta. Pyri raportoimaan vain kerättyä ja todennettavissa olevaa tietoa. Toimintaan osallistuneet vapaaehtoiset Kerro niiden vapaaehtoisten lukumäärä, jotka ovat tehneet kohteella vapaaehtoistyötä ko. avustusvuosien aikana. Ilmoita vapaaehtoisten lukumäärä molempien päättyneiden avustusvuosien osalta erikseen. Yhdistyksen hallituksen jäseniä ei lasketa vapaaehtoistoimijoihin. Lisätiedot Tässä voit tarkentaa vapaaehtoisten määrää koskevia tietoja. Miten vapaaehtoisilta on kerätty tietoa toiminnasta? Miten tietoa on hyödynnetty toiminnan suunnittelussa ja kehittämisessä? Kerro miten toiminnasta on kerätty tietoa vapaaehtoisilta. Millä tavalla ja kuinka usein tietoa on kerätty? Kuinka monelta vapaaehtoiselta tietoa on kerätty? Mitä tietoa on kerätty ja miten kerättyä tietoa on hyödynnetty toiminnan suunnittelussa ja kehittämisessä? Millaista tukea ja koulutusta olette tarjonneet toiminnassa mukana olleille vapaaehtoisille Kuvaa tähän millaista tukea ja koulutusta olette tarjonneet toiminnassa mukana olleille vapaaehtoisille. Esim. onko kaikille vapaaehtoisille järjestetty aina samanlainen koulutus? Kuinka usein koulutuksia tai täydennyskoulutuksia on järjestetty? Onko vapaaehtoisille järjestetty työnohjausta?
4 3. Kohderyhmät Kerro tässä osiossa toimintaan osallistuneiden lukumäärä ja kerro, miten olette keränneet kohderyhmiltä tietoa toiminnasta. Pyri raportoimaan vain kerättyä ja todennettavissa olevaa tietoa. Mitkä olivat avustetun toiminnan keskeiset kohderyhmät avustusvuosina? Valitse keskeisimmät toimintaan osallistuneet kohderyhmät ko. vuosina. Avustettuun toimintaan osallistuneiden henkilöiden määrä kahtena viimeksi päättyneenä avustusvuotena Kirjaa taulukkoon toimintaan osallistuneiden ikä- ja sukupuolijakauma kahden viimeksi päättyneen avustusvuoden osalta, molemmilta vuosilta erikseen. Merkitse taulukkoon mikäli tieto on arvio. Mikäli tietoa on sekä kerätty että arvioitu, merkitse valinnaksi Arvioitu tieto. Yksi osallistuja saa esiintyä raportoitavissa osallistujamäärissä vain kerran, vaikka henkilö olisi osallistunut useampaan toimintaan tai toimintakertaan. Miten kohderyhmiltä on kerätty tietoa toiminnasta? Miten tietoa on hyödynnetty toiminnan suunnittelussa ja kehittämisessä? Kerro miten toiminnasta on kerätty tietoa kohderyhmiltä. Millä tavalla ja kuinka usein tietoa on kerätty? Kuinka monelta tietoa on kerätty? Mitä tietoa on kerätty ja miten kerättyä tietoa on hyödynnetty toiminnan suunnittelussa ja kehittämisessä? Avustettuun toimintaan osallistuneiden henkilöiden määrä avustusvuosina Ikäryhmä Naisia Miehiä Yhteensä Peruste 0-6 vuotta Syötä määrä Syötä määrä Automaattinen kenttä Valitse onko kyseessä arvio vai kerätty tieto
5 4. Yhteistyökumppanit Kerro tässä osiossa toiminnassa mukana olleet keskeiset yhteistyökumppanit kahden edellisen avustusvuoden osalta. Kerro myös miten olette keränneet yhteistyökumppaneilta tietoa toiminnasta. Pyri raportoimaan vain kerättyä ja todennettavissa olevaa tietoa. Keskeiset kumppanit Nimeä keskeisimmät yhteistyökumppanit, kukin kumppani erikseen omaan kenttäänsä. Valitse kullekin kumppanille parhaiten yhteistyön muotoa kuvaava vaihtoehto valikosta. Mikäli yksi yhteistyökumppani tekee kanssanne yhteistyötä usealla eri tavalla (yhteistyömuoto) voit lisätä saman yhteistyökumppanin useamman kerran eri yhteistyömuodoilla. Miten yhteistyökumppaneilta on kerätty tietoa toiminnasta? Miten tietoa on hyödynnetty toiminnan suunnittelussa ja kehittämisessä? Kerro miten toiminnasta on kerätty tietoa yhteistyökumppaneilta. Millä tavalla ja kuinka usein tietoa on kerätty? Kuinka monelta kumppanilta tietoa on kerätty? Mitä tietoa on kerätty ja miten kerättyä tietoa on hyödynnetty toiminnan suunnittelussa ja kehittämisessä?
6 5. Yhteenveto Toiminnan maantieteellinen alue Kerro missä toimintaa on tehty. Valtakunnallinen Toimintaa on kahtena viimeksi päättyneenä avustusvuotena ollut joka puolella Suomea Alueellinen Toimintaa on kahtena viimeksi päättyneenä avustusvuotena ollut tietyn kunnan / tiettyjen kuntien alueella. Kirjoita kenttään kunnan / kuntien nimet. Paikallinen Ulkomailla Kohteen toiminta on kahtena viimeksi päättyneenä avustusvuotena keskittynyt yhteen kaupunginosaan tai muutamalle postinumeroalueelle. Kirjoita kenttään postinumerot. Toimintaa on kahtena viimeksi päättyneenä avustusvuotena pääsääntöisesti ollut muualla kuin Suomessa. Avustetun toiminnan sisältö Kuvaa avustetun toiminnan sisältö edellisten kahden avustusvuoden ajalta tiiviisti. Kerro mitä projektissa on tehty, kuinka monta kertaa ja kenelle, missä toimintaa on toteutettu ja kuka toiminnan toteutuksesta on vastannut. Toiminnan toteutuksesta vastannut voi olla esimerkiksi kohteen työntekijät, vapaaehtoiset tai kumppanit. Kerro, miten onnistuneeksi työntekijät, kohderyhmät, vapaaehtoiset ja yhteistyökumppanit kokivat projektin käytännön toteutuksen. Kuvaa tässä, miten onnistuneita projektin toimintamuodot ja toteutus olivat työntekijöiden, vapaaehtoisten, kohderyhmien ja yhteistyökumppaneiden mielestä. Kerro myös, mitkä ovat olleet erityisen onnistuneita toimintatapoja projektin tavoitteiden saavuttamisen kannalta, ja missä toteutuksessa taas on ollut haasteita. Tuo aina selkeästi esiin, kenen näkemyksestä on kyse (työntekijät kokivat, vapaaehtoisten mielestä jne.) Kerro myös, miten projektin toteutus on edennyt suhteessa toimintasuunnitelmaan. Huomioi, että kaikkien raportoitujen tietojen on perustuttava kerättyyn ja todennettavissa olevaan tietoon. Saavutettiinko tavoitteet Vertaa toiminnan sisältöä ja saavutettuja tuloksia asetettuihin tavoitteisiin ja arvioi sen perusteella miten tavoitteet on tähän mennessä saavutettu.
7 Aikaansaadut konkreettiset tuotokset Kuvaa tässä konkreettiset toiminnalla aikaansaadut tuotokset. Tuotoksilla tarkoitetaan projektissa kehitettyä uutta toimintamallia ja/tai konkreettisia projektissa aikaansaatuja palveluita tai tuotteita (kuten esimerkiksi julkaisut tms.) Aikaansaadut tulokset ja vaikutukset työntekijöiden, vapaaehtoisten, kohderyhmien ja yhteistyökumppaneiden näkökulmasta Kuvaa tässä konkreettiset toiminnalla aikaansaadut tulokset työntekijöiden, vapaaehtoisten, kohderyhmien ja yhteistyökumppaneiden näkökulmasta. Tuloksella tarkoitetaan sitä muutosta tai asiaintilaa, joka saatiin toiminnalla aikaiseksi tai johon toiminnalla myötävaikutettiin merkittävästi. Kuvaa ensisijaisesti toiminnalla aikaansaadut tulokset suhteessa asetettuihin tavoitteisiin. Mikäli toiminnassa syntyi tavoiteltujen tulosten lisäksi ns. ei-aiottuja tuloksia, kirjoita ne myös tähän. Vaikutukset syntyvät usein pidemmällä aikavälillä. Vaikutuksilla tarkoitetaan niitä muutoksia, joihin myötävaikutetaan projektissa aikaansaatujen tulosten avulla (esim. tietty käyttäytymisen muutos.) Kerro myös, jos tulosten saavuttaminen on suunnitelmiin nähden kesken. Voit verrata edistymistä toiminnan aikatauluun ja osatavoitteisiin. Tuo aina selkeästi esiin kenen näkemyksestä on kyse (Työntekijät kokivat..., vapaaehtoisten mielestä... jne.) Kaikkien raportoitujen tietojen on perustuttava kerättyyn ja todennettavissa olevaan tietoon. Miten kehitettyjä tuotoksia aiotaan hyödyntää projektin päätyttyä (valinta) Valitse annetuista vaihtoehdoista yksi, joka kuvaa parhaiten sitä, miten projektissa kehitettyjä tuotoksia (esimerkiksi kehittämänne uusi toimintatapa) aiotaan hyödyntää käynnissä olevan rahoituksen päätyttyä. Miten kehitettyjä tuotoksia aiotaan hyödyntää projektin päätyttyä (avoin vastaus) Tarkenna tähän edellistä vastaustasi. Mitä kehittämistarpeita projektin aikana on ilmennyt työntekijöiden, vapaaehtoisten, kohderyhmien ja yhteistyökumppaneiden näkökulmasta ja miten ne ovat vaikuttaneet projektin toteutukseen. Kertokaa myös, mihin aiotte erityisesti keskittyä jäljellä olevan projektikauden aikana. Kuvaa tähän mitä asioita ja toimintatapoja jäljellä olevan toimintakauden aikana tulisi kehittää, jotta toiminta olisi tuloksellisempaa ja vaikuttavampaa. Kuvaa tähän toiminnan kehittämistarpeet työntekijöiden, kohderyhmien, vapaaehtoisten ja yhteistyökumppaneiden näkökulmasta. Tuo aina selkeästi esiin, kenen näkemyksestä on kyse (työntekijät kokivat, vapaaehtoisten mielestä jne.) Kerro myös, mihin asioihin aiotte erityisesti keskittyä projektin loppuaikana.
8 6. Indikaattorit Täytä tähän toiminnan laajuutta ja määrää kuvaavat luvut kahden edellisen avustusvuoden osalta. Kerro myös kunkin indikaattorin kohdalla, perustuuko lukumäärä kerättyyn tai arvioituun tietoon. Mikäli tietoa ei ole kerätty lainkaan jonkin indikaattorin osalta, valitkaa vastaukseksi "emme ole keränneet tietoa". Mikäli käytössänne on omia indikaattoreita (esim. sosiaalisen median kanavien seuraajat tms.), voi niitä lisätä kohtaan Järjestön omat indikaattorit. Koulutus- tai seminaaritilaisuuksien lukumäärä Kerro tässä niiden koulutus- tai seminaaritilaisuuksien lukumäärä, joiden järjestämisestä avustuskohde on vastannut. Koulutus- tai seminaaritilaisuuksien lukumäärä / hlöt Ilmoita kohteen järjestämiin koulutus- ja seminaaritilaisuuksiin osallistuneiden yksittäisten henkilöiden lukumäärä. Tapahtumien (pois lukien seminaarit ja koulutukset) lukumäärä Kerro tässä niiden tapahtumien lukumäärä, joiden järjestämisestä avustuskohde on vastannut (esim. messut, kylätapahtumat, infotilaisuudet) Järjestettyjen vertaistuki- ja harrasteryhmien lukumäärä Kerro kuinka monta erillistä vertais- tai harrasteryhmää kohteella on ko. vuoden aikana ollut (esim. nuorille vertaistukiryhmä, työttömille vertaistukiryhmä= yhteensä kaksi ryhmää). Vertaistuki- tai harrasteryhmien kokoontumiskerrat yhteensä Kerro kuinka monta kertaa ryhmät ovat kokoontuneet ko. vuoden aikana (esim. nuorten ryhmä 20 kertaa ja työttömien ryhmä 30 kertaa = 50 kertaa). Vertaistuki- tai harrasteryhmiin osallistuneiden henkilöiden lukumäärä Kerro kuinka monta yksittäistä henkilöä vertais- tai harrasteryhmiin on osallistunut (esim. Kalle, Ville ja Pekka osallistuivat kukin kahteen vertaistukiryhmään, viisi kertaa avustusvuoden aikana = ryhmiin osallistuneiden yksittäisten henkilöiden lukumäärä on kolme). Yksilöasiakkaiden lukumäärä Kerro yksilöllistä tukea/palvelua saaneiden henkilöiden lukumäärä (esim. puhelinpalvelu, yksilölliset tuki-, ohjaus- ja neuvontapalvelut). Huom. kerro ainoastaan tukea/ palvelua saaneiden yksittäisten henkilöiden lukumäärä, ei tuki- tai palvelukertojen lukumäärää.
9 Kävijöiden lukumäärä matalan kynnyksen toiminnassa Kerro kuinka monta yksittäistä kävijää matalan kynnyksen toiminnassa on ollut avustusvuonna (esim. vaikka Kalle käy joka päivä matalan kynnyksen paikassa, hänet lasketaan mukaan vain yhtenä henkilönä). Käyntikertojen lukumäärä matalan kynnyksen toiminnassa Kerro kuinka monta käyntikertaa matalan kynnyksen toiminnassa on avustusvuonna ollut (esim. Kalle käy toiminnassa kerran viikossa, käyntikertoja on 52). Matalan kynnyksen aukiolotunnit viikossa Kerro kuinka monta tuntia matalan kynnyksen toiminta on avoinna viikossa. Yksittäisten kävijöiden määrä verkkosivuilla vuodessa Kerro yksittäisten kävijöiden lukumäärä järjestön tai avustuskohteen verkkosivuilla (esim.google Analyticsin tieto kohdasta Käyttäjät). Kävijöiden kokonaismäärä verkkosivuille keskimäärin kuukaudessa/avustusvuonna Kerro käyntien lukumäärä järjestön tai kohteen verkkosivuilla (esim. Google Analyticsin tieto kohdasta Istunnot). Jaettujen esitteiden ja kirjallisten materiaalien määrä Ilmoita kaikkien jaettujen kirjallisten esitteiden, yleismateriaalien, käsikirjojen ja raporttien määrä, joiden tuottamisesta kohde on vastannut ko. vuoden aikana. Älä raportoi tässä tuotteiden painosmäärää. Media-osumien lukumäärä Kerro kuinka monta kertaa kohteen toiminnasta on kerrottu radiossa, televisiossa tai verkko- ja sanomalehdissä (tähän ei lasketa järjestön omia lehti-ilmoituksia tai muuta maksettua mainontaa).
Tuloksellisuus- ja vaikutusselvitys
Tuloksellisuus- ja vaikutusselvitys (Verkkoasioinnissa asiointi.ray.fi täytettävän selvityksen täyttöohje) Tuloksellisuus- ja vaikutusselvitys on osa vuosiselvitystä. Selvitys tehdään tällä lomakkeella,
Selvitys koskee kahta viimeksi päättynyttä avustusvuotta. Selvitys koskee ainoastaan sitä avustuskohdetta, joka on nimetty lomakkeella.
Väliraportti Selvitys koskee kahta viimeksi päättynyttä avustusvuotta. Selvitys koskee ainoastaan sitä avustuskohdetta, joka on nimetty lomakkeella. Pyri raportoimaan vain kerättyä ja todennettavissa olevaa
Loppuraportti koskee kahta viimeksi päättynyttä avustusvuotta. Raportti koskee ainoastaan sitä hanketta, joka on nimetty loppuraporttilomakkeella.
Loppuraportti Loppuraportti koskee kahta viimeksi päättynyttä avustusvuotta. Raportti koskee ainoastaan sitä hanketta, joka on nimetty loppuraporttilomakkeella. Pyri raportoimaan vain kerättyä ja todennettavissa
Tuloksellisuus- ja vaikutusselvitys (TVS)
Tuloksellisuus- ja vaikutusselvitys (TVS) Järjestön nimi Järjestönumero Kohdenumero Käyttötarkoitus Avustusvuodet Myönnetty avustus 1. Työntekijät Toiminnassa mukana olleet työntekijät kahdelta edelliseltä
Pisteytystaulukko / toimintatavat (CAF)
STEA CAF-kriteerit Pisteytystaulukko / toimintatavat (CAF) Toiminta-arviointialueiden pisteytystaulukko Emme ole toimineet aktiivisesti ja järjestelmällisesti tässä asiassa. Ei tietoja /ei näyttöä arviointialueelta
TULOKSELLISUUS- JA VAIKUTUS- SELVITYKSEN RAPORTOINTIOHJE
Avustustoiminta TULOKSELLISUUS- JA VAIKUTUS- SELVITYKSEN RAPORTOINTIOHJE 2013 Ohje koskee lomakkeita RAY 3780a ja RAY 3780b 1 2 Taitto: Grafiksi/Pauliina Sjöholm Julkaisija: RAY Sisältö Mikä on tuloksellisuus-
STEA-AVUSTEISEN TOIMINNAN ARVIOINTI JA PALAUTTEEN KERUU
STEA-AVUSTEISEN TOIMINNAN ARVIOINTI JA PALAUTTEEN KERUU 29.1.2019 Miten ja mitä mitataan? Mittaa tehokkaalla tavalla tavoitteen mukaista muutosta! Miten ja mitä mitataan? MITTAA tehokkaalla tavalla tavoitteen
Mitä on RAY:n seuranta?
Mitä on RAY:n seuranta? Tulokset näkyviin järjestöjen eduksi Janne Jalava seurantapäällikkö, dosentti RAY/avustusosasto 1 Myös seurannan lähtökohta löytyy laista 21 Rahapeliyhteisön valvontatehtävä Rahapeliyhteisön
Selvitys avustusten käytöstä vuodelta 2015
Selvitys avustusten käytöstä vuodelta 2015 Pyydämme arvioimaan yhdistyksenne perustoiminta-avustuksen, sen lisäosan ja mahdollisen kehittämisavustuksen käyttöä, tuloksellisuutta ja vaikutuksia vuodelta
KOHDENNETUN TOIMINTA-AVUSTUKSEN TOIMINTASELOSTELOMAKKEEN (RAY3703) TÄYTTÖOHJE
OHJE 1 (6) KOHDENNETUN TOIMINTA-AVUSTUKSEN TOIMINTASELOSTELOMAKKEEN (RAY3703) TÄYTTÖOHJE Yleistä... 1 1 Hakijan ja haettavan avustuksen perustiedot... 1 2 Haettava avustus... 2 3 Avustusstrategia... 2
STEA-avustus. - toiminnan tulosten seuranta ja arviointi
STEA-avustus - toiminnan tulosten seuranta ja arviointi Järjestöjen toimintaympäristö STEA seuraa aktiivisesti toimintaympäristöä ja siinä tapahtuvia muutoksia. STEA hyödyntää seuranta- ja toimintaympäristötietoja
Vammaispalvelujen valtakunnallinen kehittämishanke 2. OSA A (koskee koko hankeaikaa 1.9.2012 alkaen) Seurantakysely 1.9.2012 31.12.
Vammaispalvelujen valtakunnallinen kehittämishanke 2 OSA A (koskee koko hankeaikaa 1.9.2012 alkaen) Seurantakysely 1.9.2012 31.12.2012 Osahankkeen nimi: TAVOITTEET JA NIIDEN SAAVUTTAMINEN Vammaispalveluhankkeen
SOTE-järjestöjen alueverkosto
SOTE-järjestöjen alueverkosto 19.2.2019 STEAn strategia ARVOT TEHTÄVÄMME STEA vastaa osaltaan siitä, että Veikkauksen tuottoja käytetään tulokselliseen kansalaisjärjestöjen toimintaan. OIKEUDENMUKAISUUS
Täsmennä ja tarkenna. Haku päällä 2018
Täsmennä ja tarkenna Haku päällä 2018 TERVETULOA preppaus - työpajaan! Tarkoitettu hakijoille, jotka kokevat tarvitsevansa lisätietoa hakemisesta. Odotuksesi tältä työpajalta? STEAn tavoite tälle työpajalle
YLEISAVUSTUKSEN TOIMINTASELOSTELOMAKKEEN (RAY3706) TÄYTTÖOHJE
OHJE 1 (7) YLEISAVUSTUKSEN TOIMINTASELOSTELOMAKKEEN (RAY3706) TÄYTTÖOHJE Yleistä... 1 1 Tiedot hakijasta ja haettavasta avustuksesta... 1 2 Haettava avustus... 2 3 Avustusstrategia... 2 4 Toiminnan tarkoitus,
PALAUTEANALYYSI v toiminnasta
MOSAIIKKI RY MAMU-MEDIA PALAUTEANALYYSI v. 2015 toiminnasta Palautetta Mosaiikki Ry:n ja MaMu-Median hankkeen tiedotus- ja neuvontatoiminnasta on kerätty yhteistyökumppaneilta, hankkeen asiakkailta ja
Tyttöjen Talo Rovaniemi 2015
Tyttöjen Talo Rovaniemi 2015 Koulutus- tai seminaaritilaisuuksien lukumäärä ja kesto sekä osallistuneiden henkilöiden lukumäärä - Isosiskojen koulutus -ja virkistyspäivä Vanhassa Niskalassa 28.3.2015/12h
Yleisavustuksen tuloksellisuus- ja vaikutusselvitys. Selvitysten pisteytys
Yleisavustuksen tuloksellisuus- ja vaikutusselvitys Selvitysten pisteytys Yleisavustuksen tuloksellisuus- ja vaikutusselvityksen pisteytyskriteerit Saatteeksi Arviointi perustuu tuloksellisuus- ja vaikutusselvityksellä
Avustustoiminta RAY-AVUSTEINEN KOULUTUSTOIMINTA
Avustustoiminta RAY-AVUSTEINEN KOULUTUSTOIMINTA SISÄLLYSLUETTELO Taustaa... 3 Koulutustoiminnan avustamisen periaatteet... 3 Tunnusmerkkejä koulutustoiminnasta, jota ei rahoiteta RAY-avustuksella... 4
PROJEKTIAVUSTUKSEN (C) TOIMINTASELOSTELOMAKKEEN RAY3707 TÄYTTÖOHJE. Yleistä... 1
OHJE 1 (5) PROJEKTIAVUSTUKSEN (C) TOIMINTASELOSTELOMAKKEEN RAY3707 TÄYTTÖOHJE Yleistä... 1 1 Projektin perustiedot... 1 2 Projektin toteutus ja eteneminen... 2 3 Projektin seuranta ja arviointi... 3 4
MAINOSTAJIEN LIITTO KAMPANJAKUVAUS
1/9 KAMPANJAKUVAUS Tähdellä (*) TÄRKEÄÄ 1. Tallenna lomake ensin omalle koneellesi. 2. Täytä tallentamasi lomake. 3. Tallenna ja palauta. Täytä kampanjakuvaus huolella! Kampanjakuvaus on tuomareiden tärkein
Työpajatoiminnan tilastointi vuonna Ruth Bamming
Työpajatoiminnan tilastointi vuonna 2018 Ruth Bamming Sisällys Tietojen keräämisprosessi Valtakunnallinen työpajakysely Tietojen hyödyntäminen Keräämisprosessi VAT Työpaja (PARty) PARKKI (myös korjaukset)
Kysymyksiä ja vastauksia ARVOKAS-SEMINAARI Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA
Kysymyksiä ja vastauksia ARVOKAS-SEMINAARI 8.5.2019 Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA Kysymyksiä STEAlle Millainen on STEA: n avustustoiminnan tulevaisuudessa? 8.5.2019 STEAn strategia
Asumissosiaalisen työn teemapäivä
Asumissosiaalisen työn teemapäivä 28.3.2017 MEISTÄ Hanke käynnistyi vuonna 2014, näillä näkymin rahoitus vuoden 2018 loppuun Toiminta STEAn (ent. RAY) rahoittamaa, maksuton palvelu Taustalla yhteistyökumppaneiden
Kysely sote-järjestöille marraskuussa 2018
Kysely sote-järjestöille marraskuussa 2018 Tavoitteena kartoittaa järjestöjen roolia mielenterveys- ja päihdetyössä Vastaus saatiin 16 järjestöltä Toiminnan kohderyhmät Järjestön toiminta pääsääntöisesti
Vuosiseuranta 2011: Yleisosio (lomake 1)
5% valmiina Tulosta Vuosiseuranta 2011: Yleisosio (lomake 1) 1. 2. 3. 4. 5. 6. Tämä lomake koostuu seuraavista osioista: Taustatiedot Yleiset kuntaa koskevat kysymykset Iäkkäiden terveysliikunnan toteuttaminen
STEA-RAHOITTEISEN TOIMINNAN ARVIOINTI JA PALAUTTEEN KERUU
STEA-RAHOITTEISEN TOIMINNAN ARVIOINTI JA PALAUTTEEN KERUU 31.10.2018 Tässä esityksessä: 1. Mitä seurantatietoa kannattaa kerätä? 2. Miten STEAlle raportoidaan kerätty seurantatieto? 3. Mitkä ovat hyviä
Biathlon World Championships Kontiolahti TAPAHTUMATUTKIMUS
Biathlon World Championships Kontiolahti 4.-15.3.2015 TAPAHTUMATUTKIMUS Aineisto ja tulokset Tulokset sisältävät vastaukset tapahtuman jälkeen verkkokyselynä kerätystä aineistosta Yhteensä vastauksia 178
ALVA - Oulun Eteläisen ALUEEN VAPAAEHTOISTOIMINNAN KEHITTÄMINEN JA KOORDINOINTI
ALVA - Oulun Eteläisen ALUEEN VAPAAEHTOISTOIMINNAN KEHITTÄMINEN JA KOORDINOINTI ALVA yhteistyöryhmä ALVA hanke alueelliset ja valtakunnalliset verkostot riitta.prittinen-maarala@rko.fi puh. 050 4691 946
ARVIOINTISUUNNITELMA
1 VERKOTTAJA 2013 2016 -projekti - Päihde- ja mielenterveystyön kokemusta, vertaisuutta ja ammattiapua ARVIOINTISUUNNITELMA 2 SISÄLLYS 1 Johdanto 3 2 Hankkeen kuvaus ja päämäärä 3 3 Hankkeen tavoitteet
Tiedotussuunnitelma. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry.
Tiedotussuunnitelma Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. 1 1. Lähtökohdat... 2 2. Tiedottamisen tarpeet... 2 3. Tiedottamisen tavoitteet... 2 4. Sisäinen tiedotus... 3 5. Ulkoinen
OHJE TUENSAAJALLE SEURANTATIETOJEN TOIMITTAMISESTA
OHJE TUENSAAJALLE SEURANTATIETOJEN TOIMITTAMISESTA Seurantatietojen tavoitteiden saavuttaminen kertoo hankkeen onnistumisesta. Tuensaaja sitoutuu toimittamaan seurantatiedot myönteisen tukipäätöksen saatuaan.
OHJE KÄYTTÄJILLE 2019
LAPPILAISET.FI -JÄRJESTÖTIETOPALVELU LYHYESTI Lappilaiset.fi - järjestötietopalvelu on maksuton tiedotus- ja viestintäkanava Lapissa toimiville järjestöille, yhdistyksille ja yhteisöille. Sivusto kokoaa
Aikuisopiskelijan viikko - Viitekehys alueellisten verkostojen yhteistyöhön
Aikuisopiskelijan viikko - Viitekehys alueellisten verkostojen yhteistyöhön Aikuisopiskelijan viikko tarjoaa mainion tilaisuuden toteuttaa tapahtumia yhteistyössä oman alueen eri organisaatioiden kanssa.
Crohn ja Colitis ry.
Crohn ja Colitis ry www.ibd.fi Strateginen toimintasuunnitelma 2019-2023 #meidänjärjestö 2 IBD lukuina MAAILMASSA IBD:tä SAIRASTAVIA YLI 10 MILJOONAA SUOMESSA IBD:tä SAIRASTAVIA 50 000 Toimisto Tampereella
Seurakysely toimintavuodelta 2012
Seurakysely toimintavuodelta 2012 1. Seura ALAVUDEN URHEILIJAT 2. Seuramme tiedot antoi Etunimi Sukunimi Sähköposti Matkapuhelin 3. Vastaajan asema seurassa Puheenjohtaja Päätoiminen/osa-aikainen työntekijä
Pysähdy! Nyt on syytä miettiä tämä asia uudelleen. Kiinnitä huomiosi tähän. Hienoa, jatka samaan malliin. Innokylän arviointimittari
Innokylän arviointimittari Innokylän arviointimittari on kehittämistoiminnan itse- ja vertaisarvioinnin työkalu, jonka avulla arvioidaan kehittämisprosessia ja kehittämisen tavoitteiden saavuttamista.
MUSEOVIRASTON VALTAKUNNALLINEN PAIKALLISMUSEOKYSELY
MUSEOVIRASTON VALTAKUNNALLINEN PAIKALLISMUSEOKYSELY Museoviraston valtakunnallinen paikallismuseokysely tehdään viiden vuoden välein. Kyselyn kohderyhmänä ovat valtion, kuntien, seurakuntien, yhdistysten,
Seurakysely toimintavuodelta 2014
16.1.2015 9.18 Seurakysely toimintavuodelta 2014 Taustatiedot Seura Valitse vaihtoehto... Seuramme tiedot antoi Etunimi Sukunimi Sähköpostiosoite Matkapuhelin Vastaajan asema seurassa Puheenjohtaja Päätoiminen/osa-aikainen
SATASERVICEN TIETOSUOJAKÄYTÄNTÖ
1 (5) SATASERVICEN TIETOSUOJAKÄYTÄNTÖ 1. Yleistä Me Sataservice-konsernissa kunnioitamme tietosuojaasi. Tätä tietosuojakäytäntöä sovelletaan työnhakijoihin, työntekijöihin, käyttäjiin; jotka käyttävät
Uusimaalaiset.fi -palvelu
Uusimaalaiset.fi -palvelu Ohje rekisteröitymiseen ja tietojen ilmoittamiseen kirjautuneena käyttäjänä Päivitetty 3.6.2019 1. Uusimaalaiset.fi -palvelu lyhyesti... 2 1.1. Toimijat palvelussa... 2 2. Rekisteröityminen...
Lapsirikas-hanke: Arjen tukea lapsiperheille ammatillisen työn ja kansalaistoiminnan avulla. Anne-Maria Takkula, Saana Savela Auta Lasta ry
Lapsirikas-hanke: Arjen tukea lapsiperheille ammatillisen työn ja kansalaistoiminnan avulla Anne-Maria Takkula, Saana Savela Auta Lasta ry Lapsirikas-hanke 3-vuotinen, vuosina 2016-2018, Stean rahoituksella
KAMPANJAKUVAUS Tähdellä (*) merkityt kohdat ovat pakollisia.
KAMPANJAKUVAUS Tähdellä (*) merkityt kohdat ovat pakollisia. OSALLISTUJATIEDOT Kilpailutyön nimi* Mainostoimisto* Mainostava yritys / yhteisö* Mediatoimisto* Muut KILPAILULUOKKA* Vuoden paras lanseeraus
Seuratoiminnan kehittämistuki 2016 (seuratuki)
Seuratoiminnan kehittämistuki 2016 (seuratuki) Tiedot halutaan viimeisimmältä tili-/toimintakaudelta Julkaisu alkaa 19.11.2015 klo 13:00 Julkaisu loppuu 18.12.2015 klo 16:15 Kunta Perustiedot Yhdistyksen
Miten ideoidaan ja kehitetään uusia toimintatapoja? Juha Koivisto, THL
Miten ideoidaan ja kehitetään uusia toimintatapoja? Juha Koivisto, THL 1 Hankekohelluksesta ketterään ja kokeilevaan toimintatapojen kehittämiseen Hankesuunnittelu, -arviointi ja -raportointi on usein
Tässä ilmoitetaan sen henkilön yhteystiedot, jolta voidaan kysyä lisäselvitystä lomakkeen tiedoista.
TÄYTTÖOHJE 1 Perustiedot 20.9.2017 KANSANOPISTOT Yhteystiedot (1*) Lomakkeella kerätään vapaasta sivistystyöstä annetun lain (632/1998) piiriin kuuluvan koulutuksen valtionosuusrahoituksen perusteena olevat
Nutitilastot.fi Verkkokoulutus 17.12.2013
Nutitilastot.fi Verkkokoulutus 17.12.2013 Nuorten tieto- ja neuvontatyön tilastointiohjelma Miksi tilastoida? - Asiakasmäärät, kysytyimmät aihealueet, asiointitapa, ikäryhmät jne. - Apuna nuorten tiedontarpeita
VÄLI- JA LOPPURAPORTOINTI
Tuija Nikkari 2012 VÄLI- JA LOPPURAPORTOINTI Raportointikoulutus 23.8.12 Raportoinnin tarkoitus Raportoinnin tehtävänä on tuottaa tietoa projektin etenemisestä ja tuloksista rahoittajalle, yhteistyökumppaneille
Kerro missä osoitteessa rakennettava, hankittava tai peruskorjattava kohde sijaitsee.
1 / 8 30.1.2018 klo 15:18 1. Perustiedot 2. Toiminta ja sisältö 3. Yhteistyökumppanit 4. Palkkatiedot 5. Ohjelmat 6. Liitteet 7. Yhteyshenkilöt 1. Perustiedot Haettava summa Syötä tähän haettava avustussumma.
POHJOISSAVOLAISET.FI JÄRJESTÖTIETOPALVELU LYHYESTI TOIMIJAKORTTI
POHJOISSAVOLAISET.FI JÄRJESTÖTIETOPALVELU LYHYESTI Pohjoissavolaiset.fi - järjestötietopalvelu on maksuton tiedotus- ja viestintäkanava Pohjois-Savossa toimiville järjestöille, yhdistyksille ja yhteisöille.
Ammattitaitoa yhdessä -kysely Keskeiset tulokset
Ammattitaitoa yhdessä -kysely Keskeiset tulokset Kyselyn tausta ja toteutus Ammatillisen koulutuksen uudistus lisää työpaikalla tapahtuvaa opiskelua. Kyselyllä kartoitettiin opiskelijoiden ohjauksen nykytilaa
2 Kuinka montaa suoritusmittaria toimipaikassa seurattiin vuosina 2011 ja 2016?
Osa A Johtaminen 1 Mikä seuraavista kuvaa parhaiten toimipaikassa tehtyjä toimenpiteitä, kun tuotannossa havaittiin ongelma vuosina 2011 ja 2016? Esimerkki: laadullisen vian löytäminen tuotteesta tai koneiston
PREVENTIIMIVERKOSTON KÄSIKIRJA
PREVENTIIMIVERKOSTON KÄSIKIRJA Preventiimi on valtakunnallinen nuorisoalan ehkäisevän päihdetyön osaamiskeskus, jonka kohderyhmä on nuorten parissa työskentelevät ammattilaiset. Preventiimi kehittää nuorisoalan
Kotoutuja kunnassa mitä teen, minne ohjaan, mistä tietoa? Kotouttaminen.fi, InfoFinland.fi, Kotoutumisentukena.fi
Kotoutuja kunnassa mitä teen, minne ohjaan, mistä tietoa? Kotouttaminen.fi, InfoFinland.fi, Kotoutumisentukena.fi Verkko- ja digipalveluita kotoutujille ja kotoutumistoimijoille Kotoutujille ja maahan
Yhdistystoiminnan kehittämisen tsekkauslista Missä meillä menee hyvin ja missä voisimme tulla yhdessä paremmiksi?
Yhdistystoiminnan kehittämisen tsekkauslista Missä meillä menee hyvin ja missä voisimme tulla yhdessä paremmiksi? Yhdistyksen toiminta-ajatus Onko meillä yhteinen näkemys siitä, miksi yhdistys on olemassa?
Seuranta ja itsearvioinnin merkitys
Seuranta ja itsearvioinnin merkitys Janne Jalava Seurantapäällikkö, dosentti RAY/avustusosasto 19.2.2013 1 Seuranta ei valvo vaan kehittää Seurannan tavoitteena on Auttaa löytämään ja levittämään hyviä
Ohje turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahaston indikaattoreista
Ohje turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahaston indikaattoreista Hankkeen toteutuksen aikana sen tuloksista kerätään indikaattoritietoja. Indikaattorit on määritelty rahaston perustamisasetuksessa
LAADUKKAAN VAIKUTTAMISEN JA VERKOTTUMISEN TARKISTUSLISTA
LAADUKKAAN VAIKUTTAMISEN JA VERKOTTUMISEN TARKISTUSLISTA Tämä tarkistuslista tukee vaikuttamis- ja verkostotyön laadun arviointia ja kehittämistä. Tarkistuslistaa voi hyödyntää sekä ohjaavana työkaluna
OHJEET RAHOITUSHAKEMUS JA PROJEKTIRAPORTTI -LOMAKKEIDEN TÄYTTÄMISEEN. Rahoitushakemus Kuntarahoituksen hakeminen JOSEK Oy:ltä
OHJEET RAHOITUSHAKEMUS JA PROJEKTIRAPORTTI -LOMAKKEIDEN TÄYTTÄMISEEN Rahoitushakemus Kuntarahoituksen hakeminen JOSEK Oy:ltä Projektin tarve: Mihin tarpeeseen, haasteeseen tai ongelmaan projektilla haetaan
Kaupunginkanslia: Maahanmuuttajajärjestöjen kehittämisavustus
Kaupunginkanslia: Maahanmuuttajajärjestöjen kehittämisavustus Jos olette tehnyt hakemuksen aikaisemmin, löydätte vanhan hakemuksenne kirjoittamalla rekisterinumeronne tai y-tunnuksenne. Jos olette uusi
Nero-rahoitus. Maarit Niva
Nero-rahoitus Maarit Niva rahoittaja Oulun kaupunki valtuuston kullekin vuodelle myöntämä määräraha ennaltaehkäisevään työhön hyvinvoinnin palvelualueelle Huom! ta-päätös tulee joulukuussa v 2012 hyvinvointilautakunta
Liiku ja Muista vapaaehtoisista tukea muistiasiakkaan liikuntapolkuun
Liiku ja Muista vapaaehtoisista tukea muistiasiakkaan liikuntapolkuun Muistikonferenssi 2017 Elina Rannikko, Anita Elfving Varsinais-Suomen Muistiyhdistys ry. Liiku ja Muista projekti 2015-2017 Projektin
TOIMINTA-AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISEN ARVIONTIKRITEERIT
1(5) TOIMINTA-AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISEN ARVIONTIKRITEERIT Lasten ja nuorten kasvun tukemisen ydinprosessilla on kolme avustuskokonaisuutta, Nuorisotyön ja nuorten harrastustoiminnan edistämisen avustukset,
Hoitoilmoituksen tallennusohje
Nasevaan voi tallentaa hoitoja yksittäiselle eläimelle tai koota hoidettu eläinryhmä (nupoutus, loishäätö tms.) jolloin sama tieto monistuu kullekin valitulle eläimelle. Lääkkeiden määrät ilmoitetaan aina
Kohderyhmä Rooli Viestinnän tavoite Viestinnän väline/vastuuhenkilöt
LIITE 8. VIRTA RAAHEN SEUDUN VIESTINTÄSUUNNITELMA Taulukko 1. Sisäinen viestintä. Kohderyhmä Rooli Viestinnän tavoite Viestinnän väline/vastuuhenkilöt Koordinaatiohankkeen ja alahankkeiden työntekijät
Uusia mausteita yhdistystoimintaan - Keliakiayhdistyksen toiminnan suunnittelu. G-Fest
Uusia mausteita yhdistystoimintaan - Keliakiayhdistyksen toiminnan suunnittelu G-Fest 18.-19.5.2019 Työpajan tarkoitus Pyrimme tarjoamaan uuden tavan tehdä asioita jos tehdään pitkään asioita samalla tavalla
MAINOSTAJIEN LIITTO KAMPANJAKUVAUS
1/9 KAMPANJAKUVAUS Tähdellä (*) merkityt kohdat ovat pakollisia. TÄRKEÄÄ 1. Tallenna lomake ensin omalle koneellesi. 2. Täytä tallentamasi lomake. 3. Tallenna ja palauta. Täytä kampanjakuvaus huolella!
1. Miten seuraavat väittämät kuvaavat omaa suhtautumistasi digitaaliseen mediaan ja teknologiaan? Osin. Täysin. Osin eri. eri. samaa. mieltä.
KUNTAKYSELY 2017 1. Miten seuraavat väittämät kuvaavat omaa suhtautumistasi digitaaliseen mediaan ja teknologiaan? (Tähdellä merkityt kysymykset ovat pakollisia) Vastaajien määrä: 66 Täysin samaa mieltä
Kokemuksia välittömän palautteen keräämisestä Etelä-Savon Ohjaamoissa. Mikkelissä Heikki Kantonen / TKI-asiantuntija
Kokemuksia välittömän palautteen keräämisestä Etelä-Savon Ohjaamoissa Mikkelissä 11.10.2016 Heikki Kantonen / TKI-asiantuntija Välittömän palautteen kerääminen Palautteen keräämisen laitteet hankittu kokeilukäyttöön
Heta-Liitto Henkilökohtaisten Avustajien Työnantajien Liitto ry
Heta-Liitto Henkilökohtaisten Avustajien Työnantajien Liitto ry Henkilökohtaisen avun päivä Merikeskus Vellamo 13.5.2016 Jan Hänninen janhanni@janhanni.org puh. 0400 710 516 Kuka minä olen? Toimin toista
Tavoitteena on luoda mahdollisimman hyvät yhteiskunnalliset edellytykset ja olosuhteet vapaaehtoistoiminnalle.
ntästrategia Vuosikokous 25.11.2014 Kansalaisareenan viestintästrategia tukee järjestöstrategiaa. Toiminnan osa-alueet on käsitelty viestintästrategiassa erikseen. Osa-alueisiin panostetaan toimintasuunnitelman
YHTEENVETO KYSELYISTÄ JÄRJESTÖJEN TYÖNTEKIJÖILLE VAPAAEHTOISISTA SEKÄ VERTAISISTA JA KOKEMUSASIANTUNTIJOISTA
YHTEENVETO KYSELYISTÄ JÄRJESTÖJEN TYÖNTEKIJÖILLE VAPAAEHTOISISTA SEKÄ VERTAISISTA JA KOKEMUSASIANTUNTIJOISTA Jouni Puumalainen 28.2.2017 1. Johdanto Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen tutkimusohjelma
TOIVO-TOIMINTAMALLI TYÖPAJOJEN SUUNNITTELU- JA ARVIOINTIKEHIKKO!
SUUNNITELMA (LUONNOS) Työpajan/toiminnan järjestäjä/vastuutaho Nimi, organisaatio Turun ammattikorkeakoulun kirjasto- ja tietopalvelualan opiskelijat Satu Heikkinen, Kukka Olsoni ja Anna-Maija Saariaho
WWW-osoite Virallinen sähköpostiosoite noreply@tekes.fi Emoyhtiön konsernin nimi Yksikön nimi Kunta. Diaari 1392278355833/0/2014
Hakemuksen tiedot Onko kyseessä Yritys Kehittäminen kohdistuu pääosin Tutkimukseen, tuotteen, palvelun, osaamisen ja/tai menetelmän kehittämiseen Organisaation tiedot Perustiedot Y-tunnus 1234567-8 Yrityksen
Osallistumista ja voimaantumista edistävien älykkäiden opetuskäytäntöjen tarkistuslista
A Osallistumista ja voimaantumista edistävien älykkäiden opetuskäytäntöjen tarkistuslista Kvantitatiivinen arviointi Vähintään puolet indikaattoreista vaaditaan ennen kvalitatiivista arviointia lomakkeen
Tässä ilmoitetaan sen henkilön yhteystiedot, jolta voidaan kysyä lisäselvitystä lomakkeen tiedoista.
TÄYTTÖOHJE 1 Perustiedot 20.9.2016 KANSANOPISTOT Yhteystiedot (1*) Lomakkeella kerätään vapaasta sivistystyöstä annetun lain (632/1998) piiriin kuuluvan koulutuksen valtionosuusrahoituksen perusteena olevat
Avustustoiminnan tulevaisuuden näkymiä
Avustustoiminnan tulevaisuuden näkymiä Omaishoitajaliiton järjestöpäivät, 11.-12.10.2018, Kuopio Sini Seemer, STEA Esityksen rakenne STEA uudistaa avustusstrategiansa Seurannasta ja arvioinnista Ajankohtaisia
Arviointityöpaja Valikko-seminaari
Arviointityöpaja Valikko-seminaari 2.11.2017 Työpajan ohjelma 13.30 Johdatus arviointiin 14.30 Kahvi 15.00 Työpajatyöskentely 15.45 Loppukeskustelu 2 Valtionavustuslaki määrittelee perustehtävämme Valtionavustuslaissa
Indikaattorit eli mittarit. Kepan verkkokurssi 2006. Jonna Haapanen ja Eija Mustonen
Indikaattorit eli mittarit Kepan verkkokurssi 2006 Jonna Haapanen ja Eija Mustonen Indikaattori on käsitteellinen tai numeerinen muuttuja, joka auttaa arvioimaan muutosta jossain asiantilassa, joko mittaamalla
HELSINGIN KAUPUNKI AVUSTUSHAKEMUS 1 (4)
HELSINGIN KAUPUNKI AVUSTUSHAKEMUS 1 (4) Yhdistyksen nimi vuodelle Rekisterinumero Y-tunnus Nuorisoyhdistys Yhdistyksen jakeluosoite Nuorten toimintaryhmä Postinumero ja -toimipaikka Tilinumero Tilinhaltija
Tietoisku maksatushakemuksista
Tietoisku maksatushakemuksista Sisäasioiden rahastot Sonja Lyytikäinen 8.6.2017 Miksi raportoidaan? Hankkeen seuranta niin rahoittajan kuin tuen saajankin näkökulmasta Rahoituksen käyttäminen tukipäätöksen
Täytä hakemus Liikunnan aluejärjestöjen sisäänkirjautuminen
Täytä hakemus Liikunnan aluejärjestöjen sisäänkirjautuminen Tiedot hakijayhteisöstä Hakijayhteisön virallinen nimi PAM-liikealan Kuopion seudun osasto ry Hakijayhteisön Y-tunnus tai rekisteritunnus 1088709-8
Kaivannais- ja energiateollisuuden tyke 2012
Kaivannais- ja energiateollisuuden tyke 2012 Loppuraportti 31.12.2013 Koulutuksen järjestäjä: Raahen ammatillinen aikuiskoulutuskeskus (projektin osatoteuttajan osuus) 1. Hankkeen nimi Kaivannais- ja energiateollisuuden
Ilmoita organisaatiosi kotipaikkana toimiva maa tai alue 2.c KEPA: Sisältääkö hanke 5 prosentin omarahoitusosuuden?
Hakemuslomake Huom: Lomaketta päivitetty 21.3.2018. Sujuvoitettu kieliasua ja lisätty ohje lomakkeen täyttämisestä Word-tiedostoon. Täytetty hakemus on lähetettävä verkkohakemusmoduulin kautta osoitteessa
TEKNIIKKA TUTUKSI HAKU PÄÄLLÄ 2018
TEKNIIKKA TUTUKSI HAKU PÄÄLLÄ 2018 TEKNIIKKA TUTUKSI: SISÄLTÖ Tarkoitettu hakijoille, jotka eivät ole koskaan ennen hakeneet STEA-avustusta tai joilla on vähäiset tiedot STEA-avustuksista. Sisältö: Verkkosivut
Avita Kaveria hankkeen jatkokoulutukset. 1. Helsingin jatkokoulutus
Yhteenveto 1 Avita Kaveria hankkeen jatkokoulutukset 1. Helsingin jatkokoulutus 20.9.2016 Vertaisohjaajien tukeminen työnohjauksellisin keinoin Kouluttaja: Riitta Mykkänen-Hänninen Paikka: Haaga Helia
Monipuolisempaa toimintaa jäsenjärjestöavustuksen avulla. webinaari Eeva Laine järjestöpäällikkö
Monipuolisempaa toimintaa jäsenjärjestöavustuksen avulla webinaari 15.4.2019 Eeva Laine järjestöpäällikkö Mikä jäsenjärjestöavustus? Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA Eri avustuslajeja
TYÖLLISYYSMÄÄRÄRAHAN HANKEAVUSTUSHAKEMUS VUODELLE 2018 Työttömien ruokalatoiminta Hakijan tiedot. Lähiosoite Postinumero Postitoimipaikka
TYÖLLISYYSMÄÄRÄRAHAN HANKEAVUSTUSHAKEMUS VUODELLE 2018 Työttömien ruokalatoiminta 1 (5) Hakijan tiedot Avustuksen hakija Y-tunnus Lähiosoite Postinumero Postitoimipaikka Yhteyshenkilö Puhelinnumero Faksi
Avustusten maksaminen RAY:n verkkoasioinnissa
Avustusten maksaminen RAY:n verkkoasioinnissa Raha-automaattiavustusten maksaminen tapahtuu osoitteessa https://asiointi.ray.fi. Käytössä olevat maksutavat: Automaattimaksatus Maksusuunnitelma Maksupyyntö
ARVIOINTI HANKKEEN JA OHJELMAN RIKASTAJANA
ARVIOINTI HANKKEEN JA OHJELMAN RIKASTAJANA 11.4.2019 Kysymyksiä seurantakyselystä Laadullinen, kokemusperäinen tieto? Miten todennetaan? Minkälaisia kyselyitä? (alku-, väli-, loppukysely?) Riittävä arvioinnin
KUVApuhelinhanke alkukyselyt:
Liite 2 (1/5) KUVApuhelinhanke alkukyselyt: OSIO I: Taustatiedot, teknologiasuhtautuminen ja teknologiaosaaminen 1. Sukupuoli: Nainen, Mies 2. Ikä: vuotta 3. Sosiaali- ja terveysalan koulutus: 4. Työtehtävät
Muistiluotsikeskus (ÄLÄ MUOKKAA) Laadukkaan asiakast yön t arkist uslist a
Laadukkaan asiakast yön t arkist uslist a Tämä tarkistuslista tukee laadun arviointia ja kehittämistä. Asiakastyöhön kuuluvat muun muassa ohjaus- ja neuvonta sekä työntekijöiden ohjaama kurssi- ja ryhmätoiminta.
Tässä ilmoitetaan sen henkilön yhteystiedot, jolta voidaan kysyä lisäselvitystä lomakkeen tiedoista.
TÄYTTÖOHJE 1 Perustiedot 20.9.2015 KANSANOPISTOT Lomakkeella kerätään vapaasta sivistystyöstä annetun lain (632/1998) piiriin kuuluvan koulutuksen valtionosuusrahoituksen perusteena olevat opiskelijaviikkotiedot.
Oppimateriaalin lisääminen
Helsingin yliopisto WebOodi 1 Oppimateriaalin lisääminen Tässä ohjeessa käsitellään oppimateriaalilinkin lisäämistä sekä opintokohteelle, että opetustapahtumalle. WebOodiin on mahdollista syöttää oppikirjojen
Tentti erilaiset kysymystyypit
Tentti erilaiset kysymystyypit Kysymystyyppien kanssa kannatta huomioida, että ne ovat yhteydessä tentin asetuksiin ja erityisesti Kysymysten toimintatapa-kohtaan, jossa määritellään arvioidaanko kysymykset
Maahanmuuttajien suomen kielen koulutuksen hankinta
Tarjouslomake 1 (5) Maahanmuuttajien suomen kielen koulutuksen hankinta Tarjoajan tekniseen suorituskykyyn ja ammatilliseen pätevyyteen liittyvät vaatimukset ja tarjoukseen liitettävät selvitykset TARJOUSPYYNNÖN
Kysely Yhteystiedot Kansalaisopisto Kansalaisopiston numero Yhteyshenkilön nimi. Vapaasta sivistystyöstä annetun lain mukainen koulutus
OPETUSHALLITUS Tieto ja rahoitus -yksikkö PERUSTIEDOT/Kansalaisopisto Käyttömenojen valtionosuuksien laskenta Kysely 2013 1. Yhteystiedot Kansalaisopisto Kansalaisopiston numero Yhteyshenkilön nimi Puhelinnumero
Kohderyhmä Rooli Viestinnän tavoite Viestinnän väline/vastuuhenkilöt
LIITE 1. VIRTA KAINUUN VIESTINTÄSUUNNITELMA Taulukko 1. Sisäinen viestintä. Kohderyhmä Rooli Viestinnän tavoite Viestinnän väline/vastuuhenkilöt Koordinaatiohankkeen ja alahankkeiden työntekijät Virta
KEHITTÄMISHANKKEEN TAVOITTEET JA TULOKSET. Koulutus- ja tiedonvälitys. Koulutushanke. Koulutuspäivien lukumäärä (kpl)
KEHITTÄMISHANKKEEN TAVOITTEET JA TULOKSET Koulutus- ja tiedonvälitys 3306Cind 1(5) Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maaseutualueisiin Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma
Vapaaehtoistoimintaa tukevien verkkokoulutusten ja - palveluiden kehittäminen digitaalisten sovellusten kautta. Vapaaehtoisverkostopäivät 7.11.
Vapaaehtoistoimintaa tukevien verkkokoulutusten ja - palveluiden kehittäminen digitaalisten sovellusten kautta Vapaaehtoisverkostopäivät 7.11.2018 Vapaaehtoistoiminnan kehittämisen taustaa Suomen ortodoksisen