KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE"

Transkriptio

1 EUROOPAN KOMISSIO Strasbourg COM(2016) 682 final KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE Oikeudenmukaisen, kilpailukykyisen ja vakaan yhteisöverojärjestelmän luomisesta EU:ta varten FI FI

2 1. JOHDANTO Verotus on keskeinen osa-alue EU:n työssä, jolla rakennetaan vahvempaa, kilpailukykyisempää ja oikeudenmukaisempaa taloutta. Siihen liittyy selkeä yhteiskunnallinen ulottuvuus. Eurooppa tarvitsee verojärjestelmän, joka on yhteensopiva sisämarkkinoiden kanssa ja jolla tuetaan taloudellista kasvua ja kilpailukykyä, houkutellaan investointeja, edesautetaan työpaikkojen syntymistä, edistetään innovointia ja ylläpidetään Euroopan sosiaalista mallia. Verotuksesta olisi saatava vakaita verotuloja julkisten investointien tekemistä varten, ja sen olisi tuettava kasvua edistävien politiikkojen kehittymistä. Verotuksessa olisi varmistettava, että kaikilla yrityksillä on tasapuoliset toimintaedellytykset, ne hyötyvät oikeusvarmuudesta ja ne kohtaavat mahdollisimman vähän esteitä rajatylittävässä toiminnassaan. Olisi toimittava osana laajempaa verojärjestelmää, johon kansalaiset luottavat siksi, että se on oikeudenmukainen ja täyttää yhteiskunnan sosioekonomiset tarpeet. EU panostaakin verotuksessa ensisijaisesti näiden tavoitteiden saavuttamiseen. 2. VÄLITÖN TOIMI VÄLITTÖMIIN TARPEISIIN VASTAAMISEKSI: YHTEISÖVEROTUKSEN UUDISTAMINEN Komissio on laatinut kunnianhimoisen ohjelman, jolla yhteisöverotus muutetaan oikeudenmukaisemmaksi ja tehokkaammaksi, se mukautetaan nykyaikaisen talouden vaatimuksiin ja saadaan reagoimaan nopeammin alan uusiin haasteisiin. Ohjelman toteuttaminen etenee nopeasti, ja monia tärkeitä välitavoitteita on jo saavutettu. Kaikki oikeudenmukaista ja tehokasta verotusta koskevassa komission toimintasuunnitelmassa 1 esitetyt aloitteet on käynnistetty, ja monet uudet ehdotukset on jo hyväksytty jäsenvaltioissa. Komissio haluaa myös laajentaa työnsä kohdealan toimintasuunnitelmaa laajemmalle alalle. Niin kutsuttujen Panama-papereiden julkitulon seurauksena komissio esitti tiedonannon lisätoimenpiteistä avoimuuden lisäämiseksi ja verovilpin ja veron kiertämisen torjumiseksi 2. Kuten kyseisestä tiedonannosta käy ilmi, komissio on valmis kehittämään nopeita ja tehokkaita tapoja reagoida ongelmiin sitä mukaa kun niitä ilmenee. Jotta kaikki yritykset EU:ssa voisivat toimia oikeudenmukaisessa ja kilpailukykyisessä ympäristössä, komissio on lisäksi tehnyt valtiontukitutkimuksia 3 selvittääkseen, ovatko jotkut jäsenvaltiot myöntäneet veroetuuksia tietyille monikansallisille yhtiöille. Komission ensimmäinen teko oli parantaa verotuksen avoimuutta, mikä on olennainen perusta muille uudistuksille. Jäsenvaltiot hyväksyivät 12 kuukauden aikana ehdotuksen veropäätöksiä koskevien tietojen automaattisesta vaihdosta 4 ja ehdotuksen monikansallisten yritysten verotukseen liittyvien tietojen maakohtaisista raporteista 5. 1 COM (2015) 302 final. 2 COM (2016) 451 final. 3 Ks. valtiontuen käsitteestä annetun tiedonannon kohdat : 4 Neuvoston direktiivi (EU) 2015/ Neuvoston direktiivi (EU) 2016/881. 2

3 Niiden ansiosta voidaan saavuttaa uusi, ennennäkemättömän korkea läpinäkyvyyden ja veroviranomaisten välisen yhteistyön taso yhteisöverotuksen alalla. Komissio on myös antanut ehdotuksen siitä, että monikansallisten yhtiöiden maakohtaisten raporttien olisi oltava julkisia, jotta kansalaiset saisivat paremman käsityksen yhtiöiden verokäytännöistä. Tästä ehdotuksesta neuvotellaan parhaillaan neuvostossa ja Euroopan parlamentissa, ja sen pitäisi auttaa palauttamaan kansalaisten luottamus yhteisöverotukseen ja varmistaa, ettei yritysten tarvitse luovia julkistamista koskevien kansallisten sääntöjen viidakossa. Veroviranomaisten pääsystä rahanpesun torjuntaa koskeviin kansallisiin tietoihin on tehty ehdotus 6, josta odotetaan päästävän sopimukseen vuoden loppuun mennessä. Euroopan parlamentti ja neuvosto ovat myös ryhtyneet työstämään kantaansa neljännen rahanpesun vastaisen direktiivin muutosehdotuksiin, ja kolmikantaneuvottelujen pitäisi alkaa pian vuoden 2017 alkupuolella. Lisäksi komissio on ryhtynyt kartoittamaan lainsäädäntökehystä, joka olisi sopivin tosiasiallisia omistajia koskevien tietojen automaattisen vaihdon toteuttamiseksi EU:n tasolla. Komissio myös tutkii, mikä olisi paras tapaa parantaa niiden tahojen valvontaa, jotka mahdollistavat aggressiivisen verosuunnittelun järjestelyjen hyödyntämisen ja kannustavat tällaisten järjestelyjen käyttöön. Verotuksen parempi läpinäkyvyys Euroopassa edistää aggressiivista verosuunnittelua harjoittavien tahojen paljastumista, tuo esiin haitallisia verokäytäntöjä ja luo perustan avoimuuteen ja luottamukseen pohjautuvalle yhteisöveroympäristölle. Komissio pyrkii samaan aikaan varmistamaan, että kaikki EU:ssa toimivat yhtiöt maksavat veronsa siellä, missä niiden tuotot syntyvät ja arvonmuodostus tapahtuu. Tämä periaate on olennainen oikeudenmukaisen ja tehokkaan verotuksen kannalta, mutta se voidaan tosiasiallisesti saavuttaa vain yhteisten ja koordinoitujen toimenpiteiden avulla sisämarkkinoilla. Komissio antoikin ehdotuksen uudesta verojen kiertämisen estämistä koskevasta direktiivistä 7. Direktiivissä vahvistetaan laillisesti sitovat veronkierron vastaiset toimenpiteet, jotka koskevat koko EU:ta ja joiden tarkoituksena on veropohjan rapautumisen ja voitonsiirtojen (BEPS) yleisimpien muotojen ehkäiseminen. Jäsenvaltiot hyväksyivät kyseisen säädöksen heinäkuussa 2016, ja sen nojalla ne voivat panna täytäntöön OECD:n ja G20-ryhmän BEPS-hankkeen yhteydessä tekemänsä sitoumukset nopealla, koordinoidulla ja yhdenmukaisella tavalla. Myös jäsenvaltioiden veroetuusjärjestelmiä ja siirtohinnoittelusääntöjä tutkitaan parhaillaan, jotta voidaan varmistaa EU:n yhteinen lähestymistapa uusiin kansainvälisiin standardeihin. Tämä on erityisen tärkeää, jotta yrityksille voidaan tarjota varmuutta uudistusten täytäntöönpanon aikana ja estää uusien porsaanreikien syntyminen sisämarkkinoilla. Komissio on myös esittänyt toimenpiteitä verotusalan hyvän hallintotavan maailmanlaajuiseksi edistämiseksi varmistaakseen, että EU:n ja sen kansainvälisten kumppaneiden välillä vallitsevat oikeudenmukaiset ja tasapuoliset toimintaedellytykset. Jäsenvaltiot ovat hyväksyneet komission tammikuussa 2016 esittämän tehokasta verotusta koskevan ulkoisen strategian 8, jonka tarkoituksena on suojella jäsenvaltioiden veropohjia ulkomailta tulevilta veropohjien rapautumista aiheuttavilta riskeiltä. Kyseisen strategian keskeinen osa-alue on uusi EU-luettelon laatimismenettely, jonka kohteena ovat yhteistyöhaluttomat lainkäyttöalueet ja jolla kannustetaan kaikkia kolmansien maiden lainkäyttöalueita noudattamaan verotusalan hyvän hallintotavan kansainvälisiä standardeja. EU-luettelon laatimismenettelyn 6 COM (2016) 452 final. 7 Neuvoston direktiivi (EU) 2016/ COM (2016) 24 final. 3

4 ensimmäiset vaiheet on jo toteutettu, ja yhteinen luettelo on tarkoitus saada valmiiksi vuonna Jäsenvaltiot saavat siitä tehokkaan välineen sellaisten maiden kanssa toimimiseen, jotka eivät suostu toimimaan reilulla tavalla veroasioissa. EU:n varainhoitoasetusta on myös tarkistettu sen estämiseksi, että EU:n varoja voitaisiin ohjata veroparatiiseihin. Lisäksi pyritään lujittamaan EU:n kolmansien maiden kanssa tekemissä sopimuksissa esiintyviä verotusalan hyvän hallintotavan lausekkeita. 3. TULEVAISUUTEEN TÄHTÄÄVÄ POSITIIVINEN OHJELMA Edellä esitetyt aloitteet ovat erityisen tärkeitä jäsenvaltioiden veropohjien suojaamiseksi, tasapuolisten toimintaedellytysten turvaamiseksi yrityksille ja sen varmistamiseksi, että kaikkien verovelvollisten verotus on oikeudenmukaista ja tehokasta. Niillä puututaan yhteisöverotuksen polttavimpiin ongelmiin. Pidemmällä aikavälillä on kuitenkin syytä mennä pintaa syvemmälle. Lyhyen aikavälin ratkaisut saattavat vanheta nopeasti, sillä liiketoimintamallit ja verosuunnittelutekniikat kehittyvät nopeammin kuin niihin voidaan reagoida. Lisäksi hajanaisten päivitysten tekeminen kansainvälisiin tai kansallisiin taikka EU:n verotussääntöihin luo haasteita sekä veroviranomaisille että yrityksille, joiden on mukauduttava päivityksiin. Kasvun, investointien ja työpaikkojen luomisen edistämiseksi on tarpeen luoda yrityksille suotuisa verotusympäristö alentamalla vaatimusten noudattamisesta aiheutuvia kustannuksia ja hallinnollista taakkaa ja varmistamalla, että oikeusvarmuus toteutuu verotuksessa. G20-maiden johtajat tunnustivat hiljattain verotuksen oikeusvarmuuden tärkeyden investointien ja kasvun edistämisessä. Siitä onkin tullut uusi globaali painopisteala. Jäsenvaltioiden on löydettävä tasapaino tarvittavien uudistusten toteuttamisen ja yritysten vakaan, selkeän ja ennakoitavissa olevan verotusympäristön ylläpitämisen välillä. EU tarvitsee tulevaisuuteen tähtäävän positiivisen yhteisöverokehyksen, jonka on oltava kasvua edistävä, tehokas ja oikeudenmukainen ja tuettava täysin EU:n laajempia poliittisia painopistealueita niin nykyhetkellä kuin tulevaisuudessa. Tämä on perusteena sille, että komissio haluaa panna uudelleen vireille ehdotuksen yhteisestä yhdistetystä yhteisöveropohjasta (CCCTB). CCCTB mahdollistaa sen, että kestävän kasvun ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden tavoitteet, jotka ovat Euroopan kansalaisten ja yritysten kaksi keskeistä vaatimusta, voidaan saavuttaa ja EU:n laajempaa talous- ja sosiaalipoliittista ohjelmaa voidaan lujittaa. Analyysien mukaan CCCTB voi todella lisätä investointeja EU:ssa jopa 3,4 prosenttia ja kasvua 1,2 prosenttia. 9 Komissio antoi CCCTB:tä koskevan ehdotuksen ensimmäisen kerran vuonna 2011, ja sen tarkoituksena oli luoda sisämarkkinoista parempi toimintaympäristö yrityksille. Ehdotus oli kunnianhimoinen ja vankkaperusteinen, mutta sen laajuus johti siihen, että neuvostossa käydyt neuvottelut olivat tuloksettomia. Tästä huolimatta Euroopan parlamentti, yritykset, sidosryhmät ja useat jäsenvaltiot pysyivät vakaasti CCCTB:n kannalla sen tarjoamien monien etujen vuoksi. Viime vuosina on lisäksi käynyt selväksi, että CCCTB:llä voidaan saavuttaa muutakin kuin pelkästään yritysten kannalta suotuisa verojärjestelmä sisämarkkinoiden lujittamiseksi. Tämän vuoksi komissio ilmoitti vuoden 2015 kesäkuun toimintasuunnitelmassaan, että se panisi uudelleen vireille tämän tärkeän hankkeen turvautumalla helpommin hallittavissa olevaan kahden vaiheen menetelmään. Ensimmäinen vaihe koskee yhteisen veropohjan varmistamista. Kun se on saatu toteutettua, siirrytään monimutkaisempaan yhdistämistä 9 Vaikutustenarviointi yhteisestä yhdistetystä yhteisöveropohjasta (CCCTB) [SWD (2016) 341]. 4

5 koskevaan vaiheeseen. Monet CCCTB:n suurimmista hyödyistä liittyvät tähän toiseen vaiheeseen, minkä vuoksi tätä sitä ei voida jättää huomiotta tai sivuuttaa. Paketti on valmis vasta, kun koko CCCTB on toiminnassa. CCCTB:n pano uudelleen vireille tarjoaa mahdollisuuden saattaa alkuperäinen ehdotus ajan tasalle, myös maailmanlaajuisessa verotusympäristössä ilmeneviin uusiin haasteisiin vastaamiseksi. Merkittävin muutos on, että CCCTB:stä tulee pakollinen kaikille liikekirjanpidollisille konserneille, joiden konsolidoidut tulot ylittävät 750 miljoonaa euroa. Näin siitä saadaan suurin hyöty veronkierron vastaisena työkaluna. Tämä tarkoittaa myös sitä, että yritykset tietävät, mitä niiltä odotetaan EU:n veronkierron vastaisten sääntöjen perusteella, eikä niiden tarvitse mukauttaa toimintaansa tarpeettomasti. Se tukee sellaisenaan myös helpommin ennakoitavissa olevan ympäristön luomista EU:ssa toimintaa harjoittaville yrityksille. Komissio on lisännyt ehdotukseen kaksi uutta osa-aluetta, joilla tuetaan suoraan EU:n laajempaa talouspoliittista ohjelmaa. Tutkimus- ja kehityskuluille myönnetään ylimääräinen vähennys, minkä tarkoituksena on kannustaa T&K-toimia ja innovointia, jotka ovat talouskasvun moottoreita. Jotta pieniä ja innovatiivisia yrityksiä voitaisiin tukea, pienille aloitteleville yrityksille, joilla ei ole etuyhteydessä olevia yrityksiä, myönnetään lisätty ylimääräinen vähennys. CCCTB:llä puututaan myös markkinoita vääristävään käytäntöön suosia velanottoa oman pääoman ehtoisen rahoituksen sijasta. Tavoitteena on edistää pääomamarkkinaunionin toimintaa ja rahoitusvakautta. 4. NYKYAIKAINEN, YKSINKERTAINEN JA VARMA VEROTUSYMPÄRISTÖ ON YRITYSTEN KANNALTA PAREMPI JA TEHOKKAAMPI Sisämarkkinoilla toimivat yritykset tarvitsevat menestyäkseen yksinkertaisen, vakaan ja oikeudelliselta näkökannalta varman ympäristön. Niiden pitäisi kohdata vain vähäisiä verotukseen liittyviä esteitä rajatylittävässä toiminnassa, eikä niille pitäisi aiheutua tarpeettomia hallinnollisia rasitteita tai kustannuksia. EU tarvitsee yhteisöverokehyksen, joka on mukautettu 2000-luvun liiketoiminnan realiteetteihin ja joka on yritysten kannalta kannustava, houkuttelee sijoittajia ja edistää niin pienten kuin suurten yritysten toimintaa. 4.1 Yksi ainoa yhteisöverojärjestelmä sisämarkkinoilla CCCTB parantaa merkittävästi sisämarkkinoiden toimintaa verotuksen näkökulmasta. Rajatylittävää toimintaa harjoittavat yhtiöt hyötyvät yhdestä ainoasta säännöstöstä, jolla lasketaan niiden veronalaiset voitot EU:ssa, sen sijaan, että käytössä olisi useita erilaisia kansallisia järjestelmiä. Nämä yhtiöt voivat tehdä kaikesta EU:ssa tapahtuvasta liiketoiminnastaan yhden ainoan veroilmoituksen yhden luukun järjestelmän välityksellä, jolloin niiden tarvitsee olla yhteydessä vain yhteen jäsenvaltioon useiden veroviranomaisten sijaan. Veropohjien yhdistäminen tarkoittaa myös, että yhdessä jäsenvaltiossa aiheutuneet tappiot tasataan automaattisesti toisessa jäsenvaltiossa syntyneillä voitoilla, eli rajatylittävää toimintaa harjoittavat yhtiöt pääsevät nauttimaan samoista eduista kuin puhtaasti kansalliset yhtiöt. CCCTB:n uudelleen vireille panoa koskevassa direktiiviehdotuksessa komissio on säilyttänyt saman kunnianhimoisen lähestymistavan veropohjien yhdistämiseen kuin alkuperäisessä ehdotuksessa. Kahden vaiheen lähestymistapa kuitenkin viivästyttää tämän edun toteutumista. Korvatakseen viivästyksen komissio on ehdottanut, että siihen 5

6 asti kun veropohjien yhdistämisestä sovitaan, yhtiöillä olisi käytössään yksinkertainen ja vankka väliaikainen järjestelmä, jossa tappiot on mahdollista tasata muissa jäsenvaltioissa syntyneillä voitoilla yhteisen veropohjan puitteissa. CCCTB:stä tehdään selkeä ja vakaa, ja se vahvistetaan EU:n lainsäädännössä. Kun jäsenvaltiot hyväksyvät CCCTB:n yksimielisesti, tuloksena on vakaa järjestelmä, jota ei koko ajan tarvitse olla muuttamassa. Tällä turvataan yrityksille ennennäkemätön oikeusvarmuuden taso. Siirtyessään kansainväliseen toimintaan yhtiöiden ei enää tarvitse tasapainoilla jäsenvaltioiden erilaisten verosääntöjen välillä eikä painiskella jäsenvaltioiden erilaisten tuloverojärjestelmien kanssa. Niille ei enää aiheudu korkeita hallinnollisia ja oikeudellisia kustannuksia siirtohinnoittelun monimutkaisuuden vuoksi. CCCTB:llä poistetaan suurimmat verotukseen liittyvät esteet, joita yritykset kohtaavat sisämarkkinoilla. EU:ssa toimivat pk-yritykset ja suuret yhtiöt hyötyvät CCCTB:stä merkittävästi. CCCTB on pakollinen vain suurimmille yhtiöille, mutta pk-yritykset ja startup-yritykset voivat myös valita noudattavansa sitä, jos ne haluavat hyötyä sen tarjoamista yksinkertaistamisen mukanaan tuomista hyödyistä ja kustannushyödyistä. Nykyisin pkyrityksiltä kuluu vaatimusten noudattamiseen summa, joka vastaa noin 30 prosenttia maksetuista veroista. Luku on suurempi, jos yrityksellä on rajatylittävää toimintaa. CCCTB:n ansiosta nämä kustannukset alenevat merkittävästi. Samoin alenevat kustannukset, joita aiheutuu tytäryhtiön perustamisesta toiseen jäsenvaltioon. Nämä säästöt yhdistettynä virtaviivaistettuihin sääntöihin ja siihen, että veroilmoituksen tekeminen on yksinkertaisempaa, luovat pienille ja uudehkoille yhtiöille enemmän mahdollisuuksia kasvaa ja laajentaa toimintaansa sisämarkkinoilla Paremmat työkalut kaksinkertaisen verotuksen estämiseksi Yhtiöiden on maksettava oikeudenmukainen osuutensa veroista siellä, missä niiden voitot syntyvät, mutta niiden ei pitäisi joutua maksamaan veroja tätä enempää. Yksi sisämarkkinoiden suurimmista verotukseen liittyvistä esteistä on kaksinkertainen verotus. Jäsenvaltioiden väliset erimielisyydet siitä, kenellä on oikeus verottaa tietynlaisia voittoja, johtavat usein siihen, että samaa tuloa verotetaan kaksi kertaa tai useamminkin. Viimeaikaisimpien lukujen mukaan EU:ssa on käynnissä noin 900 kaksinkertaiseen verotukseen liittyvää riitaa, joissa on kyse yhteensä 10,5 miljardista eurosta. Useimmat jäsenvaltiot ovat tehneet toistensa kanssa kahdenväliset verosopimukset, joiden tarkoituksena on kaksinkertaisen verotuksen huojentaminen. Myös mahdollisten riitojen ratkaisua varten on olemassa menettelyt. Nämä menettelyt ovat kuitenkin pitkällisiä ja kalliita, eivätkä ne aina johda yhteisymmärrykseen. Jäsenvaltioiden välillä tehdystä monenvälisestä välimiesmenettely-yleissopimuksesta on jonkin verran hyötyä. Kyseisen yleissopimuksen soveltamisala rajoittuu kuitenkin siirtohinnoittelua koskeviin riitoihin, eikä sääntöjen tulkintaan voida hakea muutosta. CCCTB:tä soveltavissa yhtiöissä kaksinkertaisen verotuksen pitäisi pian jäädä historiaan. Yksi säännöstö liiketoimintavoittojen laskemiseen yhdessä uuden jakokaavan kanssa, jolla verotusoikeudet jaetaan selkeällä tavalla, selkeyttää sitä, mitä voittoja olisi verotettava ja missä. Kaksinkertaista verotusta voi kuitenkin edelleen esiintyä esimerkiksi, kun ryhmän EU:ssa sijaitsevan ja EU:n ulkopuolisen yksikön välillä on siirtohinnoittelujärjestelyjä tai jos yhtiöt eivät kuulu CCCTB:n piiriin. Näitä tapauksia varten tarvitaan tehokkaampi kaksinkertaisen verotuksen riitojen ratkaisumenetelmä. 6

7 Siihen saakka kun CCCTB:stä päästään sopimukseen, tarvitaan laajemmin tehokas järjestelmä, jolla voidaan ratkaista kaksinkertaiseen verotukseen liittyvät riidat. Komissio antoi tänään ehdotuksen direktiiviksi, jolla parannetaan kaksinkertaisen verotuksen riitojenratkaisumekanismeja EU:ssa ja tuetaan oikeudenmukaisen, varman ja vakaan verotusympäristön kehittämistä. Uusilla säännöillä varmistetaan, että jäsenvaltioiden väliset kaksinkertaisen verotuksen tapaukset tulevat ratkaistuksi nopeammin ja päättäväisemmin. Jos jäsenvaltiot eivät pääse sopimukseen jonkin tapauksen ratkaisusta, verovelvollinen voi pyytää kansallista tuomioistuintaan perustamaan välimieslautakunnan, jonka tehtävänä on antaa sitova lopullinen päätös asiasta tietyssä määräajassa. Näin voidaan välttää se, että asianomaiset yritykset joutuisivat toimimaan epävarmassa tilanteessa. Tänään annettuun ehdotukseen sisältyvistä riitojenratkaisumekanismeista voi olla hyötyä myös monissa muissa tapauksissa. Näiden riitojenratkaisumekanismien parannusten ansiosta niin yritykset kuin veroviranomaiset säästävät merkittävästi aikaa, rahaa ja resursseja. EU:ssa toimivien yhtiöiden oikeusvarmuus myös lisääntyy. 5. LÄPINÄKYVYYS, TEHOKKUUS JA YHTENÄISYYS: KAIKKIEN KANNALTA OIKEUDENMUKAISEMPI VEROTUS Oikeudenmukaisuudesta on tullut keskeinen vaatimus yhteisöveropolitiikassa, niin Euroopassa kuin kansainvälisellä tasolla. Sisämarkkinoista hyötyvien yhtiöiden olisi maksettava veroa siellä, missä niiden voitot syntyvät, ja kaikkia yhtiöitä olisi kohdeltava puolueettomasti veroasioissa. EU tarvitsee yhteisöverojärjestelmän, joka toimii vahvana puolustusmuurina järjestelmän väärinkäytöksiä vastaan ja tarjoaa tasapuoliset toimintaedellytykset yrityksille ja jonka avulla voidaan varmistaa, että verorasite jakautuu oikeudenmukaisesti kaikkien verovelvollisten kesken. 5.1 Oikeudenmukaisempi yhteisöverojärjestelmä CCCTB ilmentää oikeudenmukaista yhteisöverojärjestelmää. Sillä puututaan nykyisen verotuskehyksen pahimpiin heikkouksiin, jotka mahdollistavat aggressiivisen verosuunnittelun. Kaikki jäsenvaltiot soveltavat samoja sääntöjä yhtiöiden verotettavien voittojen laskemiseen, minkä ansiosta CCCTB:llä poistetaan kansallisten verojärjestelmien välisiä eroavuuksia ja porsaanreikiä, joita veronkiertoon syyllistyvät tahot hyödyntävät. Siirtohinnoittelu, joka muodostaa noin 70 prosenttia kaikista voitonsiirroista, poistuu. CCCTB:n veronkierron vastaisen vaikutuksen vahvistamiseksi järjestelmästä tulee pakollinen EU:ssa toimiville suurimmille yhtiöille. Jäsenvaltioiden kannustimet haitalliseen verokilpailuun poistetaan. Jäsenvaltioiden ei enää tarvitse käyttää huomattavia resursseja liikkuvien veropohjien löytämiseen, koska CCCTB:ssä voittoihin sovelletaan jakokaavaa sen varmistamiseksi, että verot maksetaan siellä, missä taloudellinen toiminta tosiasiassa tapahtuu. Näin jäsenvaltiot voivat kohdentaa resurssinsa kasvua edistävään verotukseen, millä kannustetaan tekemään investointeja ja luomaan työpaikkoja ja tuetaan laajempia sosioekonomisia tarpeita. CCCTB:n seurauksena kaikkien jäsenvaltioiden järjestelmistä ja efektiivisistä verokannoista tulee täysin läpinäkyviä. Jäsenvaltioilla on yksinvalta päättää omista verokannoistaan, eikä CCCTB vaikuta tähän päätösvaltaan millään lailla. CCCTB:llä kuitenkin varmistetaan, että kun jäsenvaltio tekee päätöksen verokannastaan, kyseistä verokantaa tosiasiallisesti sovelletaan kaikkiin yhtiöihin. Piilotetut veroetuusjärjestelmät ja haitallisesti vaikuttavat verotuspäätökset eivät enää ole mahdollisia. Tämän pitäisi 7

8 lisätä kansalaisten luottamusta siihen, miten yhtiöitä verotetaan, ja varmistaa tasapuolisemmat toimintaedellytykset kaikille sisämarkkinoilla toimiville yhtiöille. 5.2 Veronkierron vastaiset lisätoimenpiteet CCCTB sisältää veronkierron vastaisia säännöksiä, joiden tarkoituksena on suojata jäsenvaltioita veropohjien rapautumiselta ja voitonsiirroilta niin EU:ssa kuin kolmansiin maihin nähden. Tämä vahvistaa CCCTB:n vaikutusta veronkierron torjunnan välineenä. CCCTB:hen sisältyvät veronkierron vastaiset toimenpiteet vastaavat verojen kiertämisen estämistä koskevassa direktiivissä esitettyjä toimenpiteitä, jotka jäsenvaltiot hyväksyivät vuoden 2016 heinäkuussa. Tällä varmistetaan, että kaikkiin yhtiöihin sovelletaan samoja veronkierron vastaisia sääntöjä riippumatta siitä, kuuluvatko ne CCCTB-järjestelmän piiriin vai eivät. Komissio antoi tänään myös ehdotuksen, jolla puututaan verokohtelun eroavuuksiin, joihin liittyy kolmansia maita. Ehdotuksen tavoitteena on lujittaa veronkierron vastaisia EU:n säännöksiä entisestään ja puuttua ulkoisiin riskeihin. Verojen kiertämisen estämistä koskevassa direktiivissä käsitellään verokohtelun eroavuuksia EU:ssa. Direktiivillä on ollut erittäin suuri vaikutus veropohjien rapautumisen ja voitonsiirtojen estämiseen. Verokohtelun eroavuudet eivät kuitenkaan koske pelkästään sisämarkkinoita, ja ulkoisiin riskeihin puuttumiseksi tarvitaan ratkaisu. Verojen kiertämisen estämistä koskevasta direktiivistä käytyjen neuvottelujen yhteydessä jäsenvaltiot pyysivät komissiota tekemään uuden ehdotuksen kyseisen ongelman ratkaisemiseksi tehokkaalla tavalla. Näin ollen komissio on antanut ehdotuksen uusista toimenpiteistä, joilla puututaan eroavuuksien laajaan kirjoon, kuten hybrideinä pidettävien kiinteiden toimipaikkojen verokohtelun eroavuuksiin, tuotuihin verokohtelun eroavuuksiin, hybridisiirtoihin ja kahteen kotipaikkaan liittyviin verokohtelun eroavuuksiin niin EU:ssa kuin kolmansiin maihin nähden. Verojen kiertämisen estämistä koskevassa direktiivissä vahvistettujen toimenpiteiden tapaan kyseisessä uudessa ehdotuksessa esitetyissä säännöissä noudatetaan OECD:n BEPS-hankkeen lähestymistapaa. 6. VAKAA, KANNUSTAVA JA PUOLUEETON NYKYAIKAINEN VEROJÄRJESTELMÄ TERVEEN TALOUDEN MOOTTORINA EU tarvitsee yhteisöverojärjestelmän, joka tukee kilpailukykyisemmän, innovoivan ja talouden kannalta vakaan EU:n kehittymistä. Kasvu ja investoinnit perustuvat ympäristöön, joka tukee liiketoimintaa, kannustaa tuottavaan rahoitukseen ja palkitsee kasvua edistävää toimintaa, kuten tutkimusta ja innovointia. CCCTB tekee EU:sta erittäin houkuttelevan kohteen investoinneille tarjoamalla yhtiöille vakaat ja ennakoitavissa olevat säännöt ja tasapuoliset toimintaedellytykset, alentamalla kustannuksia ja vähentämällä byrokratiaa. Komissio on lisäksi lujittanut CCCTB:stä annettua ehdotusta lisäämällä siihen uusia säännöksiä, joissa keskitytään nimenomaan kasvua edistäviin toimiin. 6.1 Parempia kannustimia innovointiin CCCTB:llä tuetaan tutkimusta ja kehitystä, jotka ovat kasvun ja kilpailukyvyn moottoreita. Tällä hetkellä EU on jäämässä jälkeen muista kehittyneistä talouksista tutkimukseen ja innovointiin tehtävien investoinnin alalla. Vaikka lähes kaikissa jäsenvaltioissa on jonkinlaisia tutkimuksen ja kehityksen verokannustimia, kaikki kannustimet eivät kuitenkaan ole tehokkaita ja joitakin niistä jopa hyödynnetään 8

9 suuremmissa yrityksissä verojen kiertämiseen. Erilaisista kansallisista kannustimista aiheutuu myös monimutkainen verotusympäristö tutkimukseen ja kehitykseen investoiville yrityksille. CCCTB tarjoaa EU:n laajuisen verovähennyksen yhtiöille, jotka investoivat todelliseen tutkimustoimintaan. Tämä vähennys on startup-yritysten kannalta vieläkin suotuisampi, onhan näillä yrityksillä merkittävä asema työpaikkojen luomisessa, terveen kilpailun edistämisessä ja tehokkaampien liiketoimintamallien kehittämisessä. T&Kkannustimilla parannetaan merkittävästi pienemmän budjetin yhtiöiden kasvukykyä ja kannustetaan uusien innovatiivisten yritysten perustamista ja laajentamista. Vähennyksen suunnittelu perustuu myös parhaiden käytäntöjen malliin, jottei vähennystä voitaisi hyödyntää verojen kiertämisessä. 6.2 Investoinneille suotuisa verotusympäristö CCCTB:llä puututaan myös nykyisten verojärjestelmien vääristymiin, jotka voivat horjuttaa taloutta. Useimpien jäsenvaltioiden yhteisöverojärjestelmissä suositaan velkarahoitusta korkomenojen vähennyskelpoisuuden myötä. Vastaavaa kohtelua ei kuitenkaan myönnetä oman pääoman ehtoiselle rahoitukselle. Tällainen etuuskohtelu kannustaa yhtiöitä ottamaan lisää velkaa, mikä tekee yhtiöistä haavoittuvaisempia ja taloudesta kriisialttiimman. Tämä estää vahvemman pääomapohjan luomista eurooppalaisissa yhtiöissä. Tällainen etuuskohtelu kallistaa rahoitusmarkkinoiden rakennetta velkainstrumenttien suuntaan ja voi estää tehokkaan pääomamarkkinarahoituksen, mikä on ristiriidassa pääomamarkkinaunionin perustavoitteiden ja pankkiunionissa sovellettujen pääomapohjaa koskevien vaatimusten kanssa. CCCTB:llä poistetaan velan suosimisesta aiheutuva vääristymä tarjoamalla kasvuja investointivähennys (AGI). Tällä vähennyksellä varmistetaan oman pääoman ehtoiselle rahoitukselle samantasoiset veroetuudet kuin velkarahoitukselle, mikä luo neutraalimman ja kasvua edistävämmän verotusympäristön. AGI:llä palkitaan yhtiöitä, jotka vahvistavat rahoitusrakenteitaan ja turvautuvat oman pääoman ehtoiseen rahoitukseen. 10 Tästä uudesta säännöksestä hyötyvät erityisesti pk-yritykset, joiden on usein vaikea saada lainaa. Koska AGI:llä on myönteisiä vaikutuksia niin yrityksiin kuin talouteen laajemmin, komissio kehottaa jäsenvaltioita harkitsemaan sen soveltamista myös CCCTB:n ulkopuolisiin yhtiöihin. 7. PÄÄTELMÄT Komissio ehdottaa kattavaa ratkaisua yhteisöverotuksen nykyisiin ja uusiin haasteisiin sekä positiivista uutta lähestymistapaa siihen, miten yhtiöitä verotetaan tulevaisuudessa. CCCTB:llä parannetaan merkittävästi EU:n yhteisöverokehystä yksinkertaistamalla sitä, tekemällä siitä oikeudenmukaisempi ja lisäämällä verotuksen oikeusvarmuutta. CCCTB:llä varmistetaan, että yhteisöverotus on mukautettu vastaamaan nykyaikaista taloutta ja että sillä tuetaan tavoitetta vahvempien ja kilpailukykyisempien sisämarkkinoiden saavuttamisesta. Komissio on tänään esittänyt myös ehdotuksen 10 Koska oman pääoman ehtoiseen rahoitukseen liittyy suurempia riskejä kuin velkarahoitukseen, vähennyksen suuruuden määrittämiseksi tuottoon lisätään riskipreemio. Pääomapohjan lisäykset voivat ulottua 10 vuoden taakse, joten vähennyksen viitetuottona on euroalueen 10-vuotinen valtion viitelaina. 9

10 kaksinkertaisen verotuksen riitojenratkaisumekanismeista ja ehdotuksen verokohtelun eroavuuksista, joihin liittyy kolmansia maita. Myös näillä ehdotuksilla edistetään oikeudenmukaisemman ja tehokkaamman yhteisöverotuksen kehittämistä EU:ssa. Komissio kehottaakin jäsenvaltioita hyväksymään kaikki tänään esitetyt ehdotukset nopeasti, jotta yritykset, veroviranomaiset, kansalaiset ja Euroopan talous pääsisivät hyötymään mainitun oikeudenmukaisen, kilpailukykyisen ja vakaan yhteisöveroympäristön kaikista eduista. 10

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 30. syyskuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 30. syyskuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 30. syyskuuta 2016 (OR. en) 12670/16 FISC 141 ECOFIN 846 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea (Coreper II)/Neuvosto

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. helmikuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. helmikuuta 2016 (OR. en) Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. helmikuuta 2016 (OR. en) Toimielinten väliset asiat: 2016/0010 (CNS) 2016/0011 (CNS) 5827/16 LIMITE PUBLIC FISC 14 ECOFIN 71 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja:

Lisätiedot

Vero-osasto Tarja Järvinen ja Marianne Malmgrén Eduskunta, valtiovarainvaliokunnan verojaoston kuuleminen

Vero-osasto Tarja Järvinen ja Marianne Malmgrén Eduskunta, valtiovarainvaliokunnan verojaoston kuuleminen E-kirje 41/2015 vp komission tiedonannosta Euroopan parlamentille ja neuvostolle Euroopan unionin oikeudenmukainen ja tehokas yhtiöverojärjestelmä: viisi keskeistä toiminta-alaa 22.09.2015 Tarja Järvinen

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. lokakuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. lokakuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. lokakuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0337 (CNS) 13730/16 ADD 3 SC 170 IA 99 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 26. lokakuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n

Lisätiedot

9452/16 team/rir/vb 1 DG G 2B

9452/16 team/rir/vb 1 DG G 2B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 25. toukokuuta 2016 (OR. en) 9452/16 FISC 85 ECOFIN 502 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 25. toukokuuta 2016 Vastaanottaja:

Lisätiedot

KOMISSION SUOSITUS, annettu , verosopimusten väärinkäytön vastaisten toimenpiteiden täytäntöönpanosta

KOMISSION SUOSITUS, annettu , verosopimusten väärinkäytön vastaisten toimenpiteiden täytäntöönpanosta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 28.1.2016 C(2016) 271 final KOMISSION SUOSITUS, annettu 28.1.2016, verosopimusten väärinkäytön vastaisten toimenpiteiden täytäntöönpanosta KOMISSION SUOSITUS, annettu 28.1.2016,

Lisätiedot

Ehdotus verojen kiertämisen estämistä koskevaksi direktiiviksi Suositus verosopimukseen liittyvistä kysymyksistä

Ehdotus verojen kiertämisen estämistä koskevaksi direktiiviksi Suositus verosopimukseen liittyvistä kysymyksistä Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM2016-00052 VO Upola Minna(VM) 01.02.2016 Asia Veronkierron ehkäisemistä koskeva toimenpidepaketti (komission tiedonanto) Kokous U/E/UTP-tunnus Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. huhtikuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. huhtikuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. huhtikuuta 2016 (OR. en) 7949/16 ADD 2 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 12. huhtikuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia: DRS 6 COMPET 156 ECON 289 SC 53 CODEC

Lisätiedot

A8-0317/11

A8-0317/11 18.11.2015 A8-0317/11 11 3 kohta 3. toteaa, että vaikka useammassa maassa toimivien yritysten on entistä vaikeampi noudattaa monia erilaisia verojärjestelmiä, ne pystyvät globalisaation ja digitalisaation

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0317/3. Tarkistus. Bernard Monot ENF-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0317/3. Tarkistus. Bernard Monot ENF-ryhmän puolesta 18.11.2015 A8-0317/3 3 Johdanto-osan A b kappale (uusi) A b. ottaa huomioon, että komission puheenjohtaja Juncker oli Luxemburgin pitkäaikaisena pääministerinä ja valtiovarainministerinä tärkeässä osassa

Lisätiedot

Suomi pitää verotuksen läpinäkyvyyttä ja veronkierron vastaisia toimia EU-tasolla tärkeinä.

Suomi pitää verotuksen läpinäkyvyyttä ja veronkierron vastaisia toimia EU-tasolla tärkeinä. Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM201600436 VO Upola Minna(VM) 24.08.2016 Asia Ekirje komission tiedonannosta lisätoimenpiteistä avoimuuden lisäämiseksi ja verovilpin ja veron kiertämisen torjumiseksi

Lisätiedot

Oikeudellisten asioiden valiokunta LAUSUNTOLUONNOS

Oikeudellisten asioiden valiokunta LAUSUNTOLUONNOS Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 2016/0336(CNS) 12.4.2017 LAUSUNTOLUONNOS oikeudellisten asioiden valiokunnalta talous- ja raha-asioiden valiokunnalle ehdotuksesta neuvoston

Lisätiedot

KOMISSION SUOSITUS, annettu , merkittävän digitaalisen läsnäolon yhteisöverotuksesta

KOMISSION SUOSITUS, annettu , merkittävän digitaalisen läsnäolon yhteisöverotuksesta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 21.3.2018 C(2018) 1650 final KOMISSION SUOSITUS, annettu 21.3.2018, merkittävän digitaalisen läsnäolon yhteisöverotuksesta FI FI KOMISSION SUOSITUS, annettu 21.3.2018, merkittävän

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. syyskuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. syyskuuta 2016 (OR. en) Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. syyskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0209 (CNS) 12041/16 LIMITE PUBLIC FISC 133 ECOFIN 782 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio

Lisätiedot

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/0068(CNS) 1.9.2015. oikeudellisten asioiden valiokunnalta

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/0068(CNS) 1.9.2015. oikeudellisten asioiden valiokunnalta Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 2015/0068(CNS) 1.9.2015 LAUSUNTOLUONNOS oikeudellisten asioiden valiokunnalta talous- ja raha-asioiden valiokunnalle ehdotuksesta neuvoston

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. kesäkuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. kesäkuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. kesäkuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0138 (CNS) 10582/17 ADD 1 SC 149 ECON 572 IA 115 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 22. kesäkuuta 2017 Vastaanottaja:

Lisätiedot

SAK AKAVA STTK

SAK AKAVA STTK SAK AKAVA Lausunto 1 (5) Valtiovarainministeriö Tarja Järvinen Leena Aine Snellmaninkatu 1 A, PL 28 00023 Valtioneuvosto VM/1874/03.01.00/2016, VM/1875/03.01.00/2016 Lausunto komission ehdotuksista neuvoston

Lisätiedot

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 12.1.2017 KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Asia: Alankomaiden parlamentin ylähuoneen perusteltu lausunto

Lisätiedot

HYVÄKSYTYT TEKSTIT. P8_TA(2016)0432 Veroviranomaisten pääsy rahanpesun torjuntaa koskeviin tietoihin *

HYVÄKSYTYT TEKSTIT. P8_TA(2016)0432 Veroviranomaisten pääsy rahanpesun torjuntaa koskeviin tietoihin * Euroopan parlamentti 2014-2019 HYVÄKSYTYT TEKSTIT P8_TA(2016)0432 Veroviranomaisten pääsy rahanpesun torjuntaa koskeviin tietoihin * Euroopan parlamentin lainsäädäntöpäätöslauselma 22. marraskuuta 2016

Lisätiedot

15445/17 team/js/mh 1 DG G 2B

15445/17 team/js/mh 1 DG G 2B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. joulukuuta 2017 (OR. en) 15445/17 FISC 346 ECOFIN 1092 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Vastaanottaja: Valtuuskunnat Ed. asiak. nro:

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. marraskuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. marraskuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. marraskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0209 (CNS) 13885/16 SC 181 ECON 984 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivin 2011/16/EU

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. toukokuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. toukokuuta 2016 (OR. en) Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. toukokuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0011 (CNS) 8899/16 LIMITE PUBLIC FISC 75 ECOFIN 397 SELVITYS Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. heinäkuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. heinäkuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. heinäkuuta 2017 (OR. en) 11009/17 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 29. kesäkuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia: FISC 158 EF 156 ECOFIN 625 SURE 28 SOC 531 Euroopan

Lisätiedot

KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 28.1.2016 COM(2016) 23 final KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE Verojen kiertämisen estämistä koskeva paketti: Seuraavat toimet tehokkaan verotuksen ja

Lisätiedot

14166/16 hkd/mmy/pt 1 DG G 2B

14166/16 hkd/mmy/pt 1 DG G 2B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. marraskuuta 2016 (OR. en) 14166/16 FISC 187 ECOFIN 1014 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 8. marraskuuta 2016 Vastaanottaja:

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0009/55. Tarkistus. Marine Le Pen ENF-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0009/55. Tarkistus. Marine Le Pen ENF-ryhmän puolesta 27.1.2016 A8-0009/55 55 Johdanto-osan A kappale A. toteaa, että TiSA-neuvotteluilla olisi tehostettava kansainvälistä sääntelyä, ei heikennettävä kansallista sääntelyä; A. toteaa, että TiSA-neuvotteluissa

Lisätiedot

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0337(CNS) oikeudellisten asioiden valiokunnalta

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0337(CNS) oikeudellisten asioiden valiokunnalta Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 2016/0337(CNS) 12.4.2017 LAUSUNTOLUONNOS oikeudellisten asioiden valiokunnalta talous- ja raha-asioiden valiokunnalle ehdotuksesta neuvoston

Lisätiedot

A8-0317/22

A8-0317/22 18.11.2015 A8-0317/22 22 Johdanto-osan A a kappale (uusi) A a. toteaa, että Luxemburgin viranomaiset eivät ole koskaan kyseenalaistaneet tai vastustaneet tällaisia verosopimuksia ja että Luxemburgin johdossa

Lisätiedot

14950/14 elv/vk/jk 1 DG G 2B

14950/14 elv/vk/jk 1 DG G 2B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. marraskuuta 2014 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2013/0400 (CNS) 14950/14 SC 182 ECON 1002 SELVITYS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio Neuvosto Ed.

Lisätiedot

Ehdotus direktiiviksi (COM(2016)0687 C8-0464/ /0339(CNS))

Ehdotus direktiiviksi (COM(2016)0687 C8-0464/ /0339(CNS)) 21.4.2017 A8-0134/ 001-042 TARKISTUKSET 001-042 esittäjä(t): Talous- ja raha-asioiden valiokunta Mietintö Olle Ludvigsson Verokohtelun eroavuudet kolmansien maiden kanssa A8-0134/2017 (COM(2016)0687 C8-0464/2016

Lisätiedot

Verot Suomeen: Aggressiivinen verosuunnittelu laittomaksi varojen piilottelu mahdottomaksi

Verot Suomeen: Aggressiivinen verosuunnittelu laittomaksi varojen piilottelu mahdottomaksi Verot Suomeen: Aggressiivinen verosuunnittelu laittomaksi varojen piilottelu mahdottomaksi SDP:n kansainvälisen veronkierron vastaisen ohjelman julkaisutilaisuus Eduskunnan Pikkuparlamentti, 13.9.2017

Lisätiedot

Talous- ja raha-asioiden valiokunta

Talous- ja raha-asioiden valiokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Talous- ja raha-asioiden valiokunta 2011/0314(CNS) 8.6.2012 TARKISTUKSET 8 25 Mietintöluonnos Ildikó Gáll-Pelcz (PE487.846v01-00) ehdotuksesta neuvoston direktiiviksi eri

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. heinäkuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. heinäkuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. heinäkuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2012/0340 (COD) 11407/16 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 19. heinäkuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia:

Lisätiedot

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 15.6.2016 KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Asia: Ranskan senaatin perusteltu lausunto ehdotuksesta

Lisätiedot

KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.6.2015 COM(2015) 302 final KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE Euroopan unionin oikeudenmukainen ja tehokas yhtiöverojärjestelmä: viisi keskeistä toiminta-alaa

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0189/101. Tarkistus. Pervenche Berès, Hugues Bayet S&D-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0189/101. Tarkistus. Pervenche Berès, Hugues Bayet S&D-ryhmän puolesta 1.6.2016 A8-0189/101 101 Johdanto-osan 7 a kappale (uusi) (7 a) Immateriaalioikeuksiin, patentteihin ja tutkimus- ja kehitystoimintaan liittyviä verojärjestelyjä käytetään laajalti koko unionissa. Monet

Lisätiedot

1. Yhteinen yhdistetty yhtiöveropohja (CCCTB)

1. Yhteinen yhdistetty yhtiöveropohja (CCCTB) Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM2015-00502 VO Järvinen Tarja(VM) 07.09.2015 JULKINEN Asia Komission tiedonanto Euroopan parlamentille ja neuvostolle Euroopan unionin oikeudenmukainen ja tehokas yhtiöverojärjestelmä:

Lisätiedot

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 5.9.2016 KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Asia: Maltan parlamentin perusteltu lausunto ehdotuksesta

Lisätiedot

KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE. verotuksen avoimuudesta verovilpin ja veron kiertämisen torjumiseksi

KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE. verotuksen avoimuudesta verovilpin ja veron kiertämisen torjumiseksi EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.3.2015 COM(2015) 136 final KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE verotuksen avoimuudesta verovilpin ja veron kiertämisen torjumiseksi FI FI JOHDANTO Verovilpin

Lisätiedot

Omistajaohjausosaston verojalanjälkiselvitys 2014

Omistajaohjausosaston verojalanjälkiselvitys 2014 Omistajaohjausosaston verojalanjälkiselvitys 2014 2.6.2014 Marja Pokela Johtava erityisasiantuntija Vastuullisuus Yrityksen verojalanjälkeä on pidettävä osana yritysten yhteiskuntavastuuta Verojen välttäminen,

Lisätiedot

DIREKTIIVIEHDOTUS KOSKIEN TIETTYJEN YRITYSTEN TULOVEROTIETOJEN ILMOITTAMISTA

DIREKTIIVIEHDOTUS KOSKIEN TIETTYJEN YRITYSTEN TULOVEROTIETOJEN ILMOITTAMISTA DIREKTIIVIEHDOTUS KOSKIEN TIETTYJEN YRITYSTEN TULOVEROTIETOJEN ILMOITTAMISTA Torstai 9.6.2016 Eduskunnan verojaosto kello 10 Eduskunnan talousvaliokunta kello 12 Marja Hanski/TEM Direktiiviehdotus tiettyjen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.10.2016 COM(2016) 649 final 2016/0317 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin, Euroopan atomienergiayhteisön ja niiden jäsenvaltioiden sekä Moldovan tasavallan välisellä

Lisätiedot

A8-0326/ Veroviranomaisten pääsy rahanpesun torjuntaa koskeviin tietoihin

A8-0326/ Veroviranomaisten pääsy rahanpesun torjuntaa koskeviin tietoihin 17.11.2016 A8-0326/ 001-022 TARKISTUKSET 001-022 esittäjä(t): Talous- ja raha-asioiden valiokunta Mietintö Emmanuel Maurel Veroviranomaisten pääsy rahanpesun torjuntaa koskeviin tietoihin A8-0326/2016

Lisätiedot

PUBLIC AD 5/17 CONF-RS 5/17 1 LIMITE FI. Bryssel, 22. helmikuuta 2017 (OR. en) KONFERENSSI LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN SERBIA AD 5/17 LIMITE

PUBLIC AD 5/17 CONF-RS 5/17 1 LIMITE FI. Bryssel, 22. helmikuuta 2017 (OR. en) KONFERENSSI LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN SERBIA AD 5/17 LIMITE Conseil UE KONFERENSSI LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN SERBIA Bryssel, 22. helmikuuta 2017 (OR. en) AD 5/17 PUBLIC LIMITE CONF-RS 5 LIITTYMISTÄ KOSKEVA ASIAKIRJA Asia: EUROOPAN UNIONIN YHTEINEN KANTA Luku

Lisätiedot

EU ja verotus. Sirpa Pietikäinen. Euroopan parlamentin jäsen 17.10.2013

EU ja verotus. Sirpa Pietikäinen. Euroopan parlamentin jäsen 17.10.2013 EU ja verotus Sirpa Pietikäinen Euroopan parlamentin jäsen 17.10.2013 Yleistä EU-veropolitiikan voi jakaa kahteen osaan: Välitön: kunkin jäsenmaan yksinomaisessa toimivallassa Välillinen: vaikuttaa tavaroiden,

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.12.2015 COM(2015) 664 final 2015/0304 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta satamavaltioiden suorittamaa valvontaa koskevan Pariisin yhteisymmärryspöytäkirjan

Lisätiedot

Väliyhteisölain muutos (HE 218/2018 vp) Verojaosto Jari Salokoski ja Jaana Mikkola

Väliyhteisölain muutos (HE 218/2018 vp) Verojaosto Jari Salokoski ja Jaana Mikkola Väliyhteisölain muutos (HE 218/2018 vp) 7.11.2018 Verojaosto Jari Salokoski ja Jaana Mikkola Väliyhteisölainsäädäntö ja sen tavoite Laki ulkomaisten väliyhteisöjen osakkaiden verotuksesta tuli voimaan

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON LAUSUNTO. Maltan talouskumppanuusohjelmasta

Ehdotus NEUVOSTON LAUSUNTO. Maltan talouskumppanuusohjelmasta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.11.2013 COM(2013) 909 final 2013/0399 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON LAUSUNTO Maltan talouskumppanuusohjelmasta FI FI 2013/0399 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON LAUSUNTO Maltan talouskumppanuusohjelmasta

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0238/1. Tarkistus. Klaus Buchner Verts/ALE-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0238/1. Tarkistus. Klaus Buchner Verts/ALE-ryhmän puolesta 2.9.2015 A8-0238/1 1 1 kohta 1. suhtautuu myönteisesti joulukuussa 2013 pidettyyn yhdeksänteen WTO:n ministerikokoukseen, jossa 160 WTO:n jäsentä kävi neuvotteluja kaupan helpottamista koskevasta sopimuksesta;

Lisätiedot

U 7/2016 vp. Helsingissä 3 päivänä maaliskuuta Valtiovarainministeri Alexander Stubb. Neuvotteleva virkamies Minna Upola

U 7/2016 vp. Helsingissä 3 päivänä maaliskuuta Valtiovarainministeri Alexander Stubb. Neuvotteleva virkamies Minna Upola Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle ehdotuksesta neuvoston direktiiviksi sisämarkkinoiden toimintaan suoraan vaikuttavien veron kiertämisen käytäntöjen torjuntaa koskevien sääntöjen vahvistamisesta Perustuslain

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 1.4.2016 COM(2016) 172 final 2016/0090 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS julkisten hankintojen komiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta tarkistetun julkisia hankintoja

Lisätiedot

VO Aine Leena(VM) KÄYTTÖ RAJOITETTU

VO Aine Leena(VM) KÄYTTÖ RAJOITETTU Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM2016-00128 VO Aine Leena(VM) 02.03.2016 KÄYTTÖ RAJOITETTU Asia Pakollinen automaattinen tietojenvaihto verotuksen alalla Kokous U/E/UTP-tunnus Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. heinäkuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. heinäkuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. heinäkuuta 2017 (OR. en) 11170/17 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Neuvoston pääsihteeristö Valtuuskunnat EF 162 ECON 638 UEM 230 SURE

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.12.2016 COM(2016) 779 final 2016/0385 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS julkisesti tuettuja vientiluottoja koskevan OECD:n järjestelyn osallistujien työryhmässä esitettävästä markkinaviitearvoihin

Lisätiedot

10111/16 eho/sj/mh 1 DG G 3 B

10111/16 eho/sj/mh 1 DG G 3 B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. kesäkuuta 2016 (OR. en) 10111/16 UD 129 AELE 45 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto Ed. asiak. nro:

Lisätiedot

HYVÄKSYTYT TEKSTIT. ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 226 artiklan,

HYVÄKSYTYT TEKSTIT. ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 226 artiklan, Euroopan parlamentti 204-209 HYVÄKSYTYT TEKSTIT P8_TA(206)0253 Tutkintavaliokunnan asettaminen tutkimaan epäilyjä rahanpesuun, veronkiertoon ja veropetoksiin liittyvästä unionin oikeuden rikkomisesta tai

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.10.2015 COM(2015) 501 final 2015/0240 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta Maailman kauppajärjestön palvelukauppaneuvostossa hyväksynnän

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. kesäkuuta 2019 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. kesäkuuta 2019 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. kesäkuuta 2019 (OR. en) 9892/19 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto ENV 525 CLIMA 152 AGRI 283 PECHE

Lisätiedot

16435/14 msu/sj/hmu 1 DG G 2B

16435/14 msu/sj/hmu 1 DG G 2B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. joulukuuta 2014 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2013/0400 (CNS) 16435/14 FISC 221 ECOFIN 1157 ILMOITUS: A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö

Lisätiedot

9643/17 1 DG G LIMITE FI

9643/17 1 DG G LIMITE FI Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. kesäkuuta 2017 (OR. en) 9643/17 LIMITE PV/CONS 30 ECOFIN 457 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI 1 Asia: Euroopan unionin neuvoston 3543. istunto (talous- ja rahoitusasiat), Bryssel,

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0278/2. Tarkistus. Christel Schaldemose ja muita

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0278/2. Tarkistus. Christel Schaldemose ja muita 6.4.2016 A8-0278/2 2 Johdanto-osan A kappale A. katsoo, että sisämarkkinat ovat keskeinen unionin talouskasvua ja työpaikkojen luomista elvyttävä väline; A. katsoo, että sisämarkkinat ovat keskeinen unionin

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.12.2015 COM(2015) 631 final 2015/0285 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS säästöjen tuottamien korkotulojen verotuksesta annetussa neuvoston direktiivissä 2003/48/EY säädettyjä

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. heinäkuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. heinäkuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. heinäkuuta 2016 (OR. en) 10977/16 FISC 119 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 6. heinäkuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia: Euroopan komission pääsihteerin puolesta

Lisätiedot

Arvonlisäverotuksen uudenaikaistaminen rajat ylittävässä sähköisessä kuluttajakaupassa. Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS

Arvonlisäverotuksen uudenaikaistaminen rajat ylittävässä sähköisessä kuluttajakaupassa. Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 1.12.2016 COM(2016) 756 final 2016/0372 (NLE) Arvonlisäverotuksen uudenaikaistaminen rajat ylittävässä sähköisessä kuluttajakaupassa Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS yhteisestä

Lisätiedot

10419/14 el/pm/ts 1 DG G 2B

10419/14 el/pm/ts 1 DG G 2B EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 3. kesäkuuta 2014 (OR. en) 10419/14 Toimielinten välinen asia: 2013/0400 (CNS) SC 92 ECON 529 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio Neuvosto Ed. asiak.

Lisätiedot

Bryssel COM(2018) 767 final ANNEX 1 LIITE. asiakirjaan

Bryssel COM(2018) 767 final ANNEX 1 LIITE. asiakirjaan EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 28.11. COM() 767 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE, NEUVOSTOLLE, EUROOPAN KESKUSPANKILLE, EUROOPAN TALOUS- JA

Lisätiedot

6068/16 team/hkd/vb 1 DGG 1B

6068/16 team/hkd/vb 1 DGG 1B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. helmikuuta 2016 (OR. en) 6068/16 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Valtuuskunnat Ed. asiak. nro: 5783/1/16 REV 1 Asia:

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION LAUSUNTO

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION LAUSUNTO EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 22.04.2003 KOM(2003) 193 lopullinen 2001/0265 (COD) KOMISSION LAUSUNTO EY:n perustamissopimuksen 251 artiklan 2 kohdan kolmannen alakohdan c alakohdan nojalla Euroopan

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 9.11.2016 COM(2016) 709 final 2016/0355 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS vähittäismarkkinoille tarkoitettuja paketoituja ja vakuutusmuotoisia sijoitustuotteita

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.8.2015 COM(2015) 395 final 2015/0175 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS säästöjen tuottamien korkotulojen verotusta koskevassa neuvoston direktiivissä 2003/48/EY säädettyjä toimenpiteitä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI. yhteisestä yhteisöveropohjasta. {SWD(2016) 341 final} {SWD(2016) 342 final}

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI. yhteisestä yhteisöveropohjasta. {SWD(2016) 341 final} {SWD(2016) 342 final} EUROOPAN KOMISSIO Strasbourg 25.10.2016 COM(2016) 685 final 2016/0337 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI yhteisestä yhteisöveropohjasta {SWD(2016) 341 final} {SWD(2016) 342 final} FI FI 1. EHDOTUKSEN TAUSTA

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.11.2016 C(2016) 7495 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 24.11.2016, direktiivin (EU) 2015/849 täydentämisestä yksilöimällä suuririskiset kolmannet maat, joilla

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. elokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. elokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. elokuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0189 (COD) 11667/17 JUSTCIV 189 CODEC 1312 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 9. elokuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0206/557. Tarkistus

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0206/557. Tarkistus 22.3.2019 A8-0206/557 557 Otsikko 1 Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivin 2006/22/EY muuttamisesta valvontavaatimusten osalta ja direktiivejä 96/71/EY ja 2014/67/EU koskevien

Lisätiedot

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 21.6.2016 KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Asia: Liettuan tasavallan parlamentin perusteltu lausunto

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. toukokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. toukokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. toukokuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0086 (COD) 8838/17 ADD 7 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 2. toukokuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro:

Lisätiedot

Direktiivin 98/34/EY ja vastavuoroista tunnustamista koskevan asetuksen välinen suhde

Direktiivin 98/34/EY ja vastavuoroista tunnustamista koskevan asetuksen välinen suhde EUROOPAN KOMISSIO YRITYS- JA TEOLLISUUSTOIMINNAN PÄÄOSASTO Toimintaohjeet 1 Bryssel 1.2.2010 - Direktiivin 98/34/EY ja vastavuoroista tunnustamista koskevan asetuksen välinen suhde 1. JOHDANTO Tämän asiakirjan

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.10.2017 COM(2017) 593 final 2017/0258 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS tavarakaupan muodollisuuksien yksinkertaistamista koskevalla 20 päivänä toukokuuta 1987 tehdyllä yleissopimuksella

Lisätiedot

7235/19 ADD 1 1 JAI LIMITE FI

7235/19 ADD 1 1 JAI LIMITE FI Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. maaliskuuta 2019 (OR. en) 7235/19 ADD 1 LIMITE PV CONS 11 JAI 251 COMIX 145 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO (Oikeus- ja sisäasiat) 7. ja 8. maaliskuuta

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. syyskuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. syyskuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. syyskuuta 2017 (OR. en) 11929/1/17 REV 1 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Ed. asiak. nro: 9775/17, 9776/17 Asia: N 520 FSTR

Lisätiedot

VO Rajamäki Anu(VM) KÄYTTÖ RAJOITETTU

VO Rajamäki Anu(VM) KÄYTTÖ RAJOITETTU Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM2016-00613 VO Rajamäki Anu(VM) 31.10.2016 KÄYTTÖ RAJOITETTU Asia Hybridijärjestelysääntöjä koskevat muutokset veron kiertämisen estämistä koskevaan direktiiviin Kokous

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.3.2016 COM(2016) 62 final 2016/0036 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Yhdistyneiden kansakuntien ilmastonmuutosta koskevan puitesopimuksen nojalla hyväksytyn Pariisin sopimuksen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.5.2016 COM(2016) 302 final 2016/0155 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Filippiinien tasavallan hallituksen välisen tiettyjä lentoliikenteen näkökohtia koskevan

Lisätiedot

Perustuslain 97 :n mukainen selvitys, E-kirje.

Perustuslain 97 :n mukainen selvitys, E-kirje. Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM2018-00383 VO Maisala Tiina(VM) 19.06.2018 Asia Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi veroyhteistyötä koskevan Fiscalis-ohjelman perustamisesta Kokous

Lisätiedot

OECD julkisti monenkeskisen verosopimuksen

OECD julkisti monenkeskisen verosopimuksen D&I Alert Tax & Structuring 2016 OECD julkisti monenkeskisen verosopimuksen D&I Alert 29.11.2016» Tax & Structuring D&I Alert Tax & Structuring 2016 Sivu2 / 5 > OECD JULKISTI MONENKESKISEN VEROSOPIMUKSEN

Lisätiedot

PUBLIC LIMITE FI EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 24. tammikuuta 2012 (26.01) (OR. en) 15915/11 LIMITE PV CONS 64 ECOFIN 704

PUBLIC LIMITE FI EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 24. tammikuuta 2012 (26.01) (OR. en) 15915/11 LIMITE PV CONS 64 ECOFIN 704 Conseil UE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 24. tammikuuta 2012 (26.01) (OR. en) 15915/11 LIMITE PUBLIC PV CONS 64 ECOFIN 704 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Euroopan unionin neuvoston ylimääräinen istunto

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 1.7.2016 COM(2016) 437 final 2016/0200 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston uhanalaisten lajien kansainvälistä kauppaa koskevan yleissopimuksen

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. marraskuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. marraskuuta 2016 (OR. en) Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. marraskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0339 (CNS) 14787/16 LIMITE PUBLIC FISC 205 ECOFIN 1101 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston

Lisätiedot

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2015/0009(COD) talous- ja raha-asioiden valiokunnalta

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2015/0009(COD) talous- ja raha-asioiden valiokunnalta EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Kansainvälisen kaupan valiokunta 2015/0009(COD) 6.3.2015 LAUSUNTOLUONNOS talous- ja raha-asioiden valiokunnalta budjettivaliokunnalle ja talous- ja raha-asioiden valiokunnalle

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Kansainvälisen kaupan valiokunta

EUROOPAN PARLAMENTTI Kansainvälisen kaupan valiokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Kansainvälisen kaupan valiokunta 9.10.2014 2014/2816(INI) TARKISTUKSET 1-21 Olli Rehn (PE537.396v01-00) Euroopan unionin ja Georgian välisen assosiaatiosopimuksen tekemisestä

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma annettiin 18. lokakuuta 2017 samalla kun komissio julkaisi 11. täytäntöönpanoraportin turvallisuusunionista,

Toimintasuunnitelma annettiin 18. lokakuuta 2017 samalla kun komissio julkaisi 11. täytäntöönpanoraportin turvallisuusunionista, Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM2017-00410 PO Taavila Hannele 08.12.2017 Asia Komission tiedonanto toimintasuunnitelmasta varautumisen tehostamisesta kemiallisista aineista, biologisista taudinaiheuttajista,

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON LAUSUNTO. SLOVENIAn talouskumppanuusohjelmasta

Ehdotus NEUVOSTON LAUSUNTO. SLOVENIAn talouskumppanuusohjelmasta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.11.2013 COM(2013) 911 final 2013/0396 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON LAUSUNTO SLOVENIAn talouskumppanuusohjelmasta FI FI 2013/0396 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON LAUSUNTO SLOVENIAn talouskumppanuusohjelmasta

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. jäsenvaltioiden työllisyyspolitiikan suuntaviivoista

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. jäsenvaltioiden työllisyyspolitiikan suuntaviivoista EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.3.2015 COM(2015) 98 final 2015/0051 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS jäsenvaltioiden työllisyyspolitiikan suuntaviivoista FI FI PERUSTELUT Euroopan unionin toiminnasta tehdyssä

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.9.2013 COM(2013) 639 final 2013/0313 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS unionin yleiseen talousarvioon sovellettavista varainhoitosäännöistä ja neuvoston

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS (EU) /, annettu ,

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.10.2018 C(2018) 6560 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS (EU) /, annettu 11.10.2018, valvontamenetelmästä ja jäsenvaltioiden raportointia koskevista järjestelyistä julkisen

Lisätiedot

Komission direktiiviehdotukset - yhteisestä yhteisöveropohjasta (CCTB) ja - yhteisestä yhdistetystä yhteisöveropohjasta (CCCTB)

Komission direktiiviehdotukset - yhteisestä yhteisöveropohjasta (CCTB) ja - yhteisestä yhdistetystä yhteisöveropohjasta (CCCTB) Komission direktiiviehdotukset - yhteisestä yhteisöveropohjasta (CCTB) ja - yhteisestä yhdistetystä yhteisöveropohjasta (CCCTB) U-kirjelmät 65/2016 ja 66/2016 9.12.2016 Tarja Järvinen ja Ilari Valjus Eduskunta,

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2016) 683 final.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2016) 683 final. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. lokakuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0336 (CNS) 13731/16 FISC 171 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 26. lokakuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro:

Lisätiedot

Verokilpailu ja valtiontuki. Petri Kuoppamäki

Verokilpailu ja valtiontuki. Petri Kuoppamäki Verokilpailu ja valtiontuki Petri Kuoppamäki Sisällys Mikä on ongelma? Siirtohinnoittelusopimuksia koskevat tutkintamenettelyt Veroetu valtiontukena oikeudellisessa jatkumossa Siirtohinnoittelua koskeva

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.12.2015 COM(2015) 646 final 2015/0296 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä annetun direktiivin 2006/112/EY muuttamisesta yleisen verokannan

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Tarkistus. Isabella Adinolfi EFDD-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Tarkistus. Isabella Adinolfi EFDD-ryhmän puolesta 6.9.2018 A8-0245/170 170 Johdanto-osan 3 kappale (3) Digitaalitekniikan nopea kehitys muuttaa jatkuvasti sitä, miten teoksia ja muuta aineistoa luodaan, tuotetaan, jaellaan ja hyödynnetään. Uusia liiketoimintamalleja

Lisätiedot