Suomen Judoliitto ry Toimintakertomus ja tilinpäätös 2009
|
|
- Juho-Matti Hovinen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Suomen Judoliitto ry Toimintakertomus ja tilinpäätös 2009 Hallituksen esitys kevätkokoukselle
2 Sisällysluettelo sivu 1. Esipuhe 3 2. Hallinto 4 3. Valmennusvaliokunnan alainen toiminta 5 4. Harrastejudovaliokunnan alainen toiminta 7 5. Hallintovaliokunnan alainen toiminta 14 Tilinpäätös 24 2
3 1. Esipuhe Judoliiton päivitetty Judo hyvässä seurassa strategia hyväksyttiin kevätkokouksessa Strategian päälinjaukset ja painotukset vuoteen 2012 ovat tiivistettynä seuraavat: Seurajohtaminen Ammattimaistuminen. Päätoimisia seurajohtajia ja valmentajia. Välineitä ja tukea seurajohtajille. Päätoimisten palkkatuki (OPM). Huippujudo Arvokisamitali vuosittain. Olympiamitali. Paralympiamitali. Harrastejudo Harrastajamäärän kasvattaminen. Turvaa resurssit. Judoliiton ja seurojen aatteellinen perustehtävä sääntöjen mukaan. Strategian mukaisesti Judoliitto käynnisti syksyllä seuratoiminnan ja seurajohtamisen kehittämisohjelman, johon tuli mukaan 10 seuraa. Päätoimisten seuratyöntekijöiden palkkatukea onnistuttiin saamaan kolmelle Judoliiton jäsenseuralle. Kansainvälisen arvokisamitalitason menestystä haettiin edelleen Olympiakomitean järjestelmätuen turvin. Harrastajamäärän kasvattamiseksi jatkettiin ohjaaja- ja valmentajakoulutusta entistä isommalla volyymilla Toimintavuoden kilpaurheilullisia kohokohtia olivat Jani Kallungin voittama näkövammaisten Euroopan mestaruus ja Jaana Sundberg EM-kisojen 5. sija. Suomi kunnostautui jälleen myös kansainvälisten tapahtumien järjestäjänä. Heinäkuussa Tampereella käytiin Nuorten Euroopan Olympia Festivaalit, joissa judon järjestelyistä vastasi Tampereen Judo. Toukokuussa oteltiin Pohjoismaiden mestaruuksista Vantaalla Tikkurilan Judokoiden isännöimänä. Toimintavuosi oli taloudellisesti onnistunut. 3
4 2. Hallinto Vuoden 2009 aikana pidettiin kaksi sääntömääräistä liittokokousta, joissa osanottajia oli seuraavasti: Kevätkokous Tampereella: Läsnä 10 seuraa, joilla 72 ääntä. Puheenjohtajana toimi Jouko Rantanen. Syyskokous Lahdessa: Läsnä 45 seuraa, joilla 252 ääntä. Puheenjohtajana toimi Reijo Häyrinen. Hallituksella oli vuoden 2009 aikana yhteensä 8 kokousta. Hallituksen jäsenet osallistuivat kokouksiin seuraavasti: Pj. Tapio Mäki 7/8 Vpj. Henry Lipponen 8/8 Vpj. Harry Halttu 3/8 Vpj. Ismo Seppänen 4/8 Esa Niemi 7/8 Nina Klinga 4/8 Petteri Pohja 6/8 Matti Tieksola 3/8 Reino Fagerlund 8/8 Arttu Laitinen 1/8 (erosi hallituksesta vuoden ensimmäisessä kokouksessa) Hallituksen alaisuudessa toimivat hallituksen nimeämät valiokunnat, työryhmät ja toimikunnat. Hallituksen varapuheenjohtajat toimivat puheenjohtajina kolmessa päätöksentekoa valmistelevassa valiokunnassa, jotka ovat valmennusvaliokunta, harrastejudovaliokunta ja hallintovaliokunta Judoliiton henkilöstö vuonna 2009 Pekka Lehdes, toiminnanjohtaja, vakituinen. Henna Tulkki, toimistosihteeri, vakituinen. Marita Kokkonen, koulutus- ja nuorisopäällikkö, vakituinen. Markus Pekkola, nuorten olympiavalmentaja, vakituinen. Mika Mukkula, päävalmentaja, määräaikainen, työsuhdetta jatkettiin Judoliiton toimisto Judoliitolla on toimisto Helsingissä osoitteessa Radiokatu 20. 4
5 3. Valmennusvaliokunnan alainen toiminta Judoliiton valmennusorganisaatio uusiutui vuoden 2009 alussa, kun päävalmentajana aloitti Mika Mukkula. Toiminnan tavoitteena on jatkaa liittojohtoista valmennusta, jolla haetaan Lontoon olympialaisiin 2-3 urheilijaa ja yhtä mitalia. Valmennusvaliokunnan puheenjohtajana toimi Harry Halttu ja jäseninä Reino Fagerlund, Henry Lipponen, Petteri Pohja, Manne Isoranta, Jaana Sundberg, Mika Mukkula ja Markus Pekkola. Kansainvälinen Judoliitto muutti merkittävästi judon olympiakarsintajärjestelmää. Maakohtaiset olympiapaikat muuttuivat henkilökohtaisiksi. Olympiakarsintajakso muuttui vuoden mittaisesta kaksivuotiseksi. Lontoon karsinta alkaa toukokuussa 2010 ja päättyy huhtikuun lopussa Lukuisat muut sääntömuutokset värittivät toimintavuotta. Osassa kansainvälisiä kilpailuja keräilyotteluja vähennettiin tai ne poistettiin jopa kokonaan. Lisäksi syksyllä kokeiltiin vuoden 2010 alusta voimaan tulleita uusia sääntöjä, jotka kieltävät käsillä suoraan jalkoihin tehtävät hyökkäykset ja otteet. Vuoden 2009 päätavoite oli syyskuussa Rotterdamissa käydyt MM-kilpailut. Välitavoitteena olivat Tbilisin EM-kilpailut huhtikuussa. EM-kilpailuissa Jaana Sundberg sijoittui viidenneksi. MM-kilpailuissa joukkueen viisi ottelijaa voitti avausottelunsa, mutta karsiutui sen jälkeen. Jaana Sundberg sijoittui Wienin maailmancupissa viidenneksi helmikuussa. Nina Luukkainen sijoittui viidenneksi Lissabonin maailmancupissa kesäkuussa. Valtteri Jokinen otti pronssia Tallinnan maailmancupissa kesäkuussa. EJUn Continental Cupissa Slovenian Celjessä Samuel Mäki sijoittui pronssille kesäkuussa. Juho Reinvall otteli sarjavoittoon huhtikuussa Sveitsin avoimissa. Loka-marraskuun vaihteessa Swedish Openissa Antti Virran otteli pronssille. Finnish Openissa viikkoa myöhemmin Virta otteli sarjavoittoon. Näkövammaisten judossa Jani Kallunki uusi Euroopan mestaruutensa heinäkuussa Unkarissa. Saksan avoimissa Jani Kallungin sarjavoiton lisäksi Teemu Kuusisto ja Päivi Tolppanen ottivat pronssia. Vuoden alussa Judoliitto nimesi olympiaryhmään Jaana Sundbergin, Nina Luukkaisen, Johanna Ylisen, Elina Paulmanin, Valtteri Jokisen ja Niko-Tapio Niemelän. Lisäksi nimettiin Lontoo-ryhmä jossa on mukana edellä mainittujen olympiaryhmän urheilijoiden lisäksi Antti Virta, Antti Rintamäki, Juho Reinvall, Tiia Suo-yrjö ja Elina Paulman. Valmennustoimintaa tehostettiin pidentämällä kotimaisia edustusvalmennusleirejä päivällä. Olympiaryhmän urheilijoille järjestettiin myös mahdollisuus osallistua puolustusvoimien urheilukoulun leireille. Harjoittelun laatuun haettiin parannusta aiempaa tarkemmalla harjoittelun rasittavuuden ja levon seurannalla. Toukokuussa jatkettiin yhdessä Pajulahden testiaseman asiantuntijoiden kanssa testauksen kehittämistä. Testileiri toimi samalla Judoliiton testauksen ja ohjelmoinnin koulutustilaisuutena. Kolmipäiväisellä testileirillä suoritettiin nopeuden, voiman ja kestävyyden testausta. Olympiaryhmä teki myös kynnysrasitustestin juoksumatolla. Kotimaan ja ulkomaan leireillä oli mukana pääsääntöisesti hieroja. Palauttaviin ja lihashuollollisiin toimenpiteisiin kiinnitettiin korostetusti huomiota loukkaantumisten välttämiseksi. Vuoden lopussa saatiin päätökseen neuvottelut vuoden 2010 yhteistyöstä fysioterapeutin ja lääkärin kanssa. Judoliiton fysioterapeuttina aloitti Sari Räsänen, joka työskentelee puolustusvoimien urheilukoulussa ja lääkärinä Harri Selänne, joka työskentelee LIKESissä. 5
6 Olympiaryhmän ohjelmassa oli kaikkiaan yli 120 leirivuorokautta. Pohjoismaiden mestaruuskilpailut oteltiin Vantaalla toukokuussa. Suomi sai kaikkiaan 23 mestaruutta ja yhteensä 71 mitalia ollen mitalitilaston selvä ykkönen. Kaikkiaan kilpailuun osallistui 368 ottelijaa Nuorten valmennus Nuorten valmennusryhmien urheilijoita ohjattiin ja kannustettiin valitsemaan opiskelupaikkansa paikkakunnilta, joissa on urheilupainotteisia oppilaitoksia ja niissä judovalmennusta saatavilla. Kotimaiset edustusvalmennusleirit yhdistettiin aikuisten leireihin. Alle 20-vuotiaiden kansainvälisiin kilpailuja leiritapahtumiin osallistuttiin Ruotsissa, Virossa, Ukrainassa, Tsekissä ja Saksassa. Ikäluokan EM-kilpailut oteltiin Armeniassa. EM-joukkueen parhaat urheilijat olivat Anni Ikälä ja Vadud Balatkhanov, jotka ylsivät avauskierroksen otteluvoittoihin. Viron avoimissa Suomi sai viisi mitalia. Tartossa käydyssä nuorten maailmancupissa Anni Ikälä ja Vadud Balatkhanov ylsivät sarjavoittoihin. Kiovan, Prahan ja Berliinin maailmancupeissa Suomen joukkue sai vain yksittäisiä otteluvoittoja. Alle 17-vuotiaiden kauden päätapahtuma oli Tampereella järjestetyt Euroopan Nuorten Olympiafestivaalit. Kisojen parhaat judokat olivat viidenneksi sijoittunut Katri Kakko ja seitsemänneksi sijoittunut Karoliina Rantanen. Kisoissa oli kaikkien aikojen ennätysosanotto 340 kilpailijaa 45 maasta. Alle 17-vuotiaiden EM-kisoissa Sloveniassa Suomen joukkue sai vain yhden otteluvoiton. Romaniassa EJUn nuorten turnauksessa paras suomalainen oli Susanna Sairanen sijoittuen viidenneksi. Yhteensä 71 nuorta judokaa on mukana eri paikkakuntien urheiluakatemioissa Katakilpailut Katan EM-kilpailut käytiin toukokuussa Bukarestissa. Kilpailuun Suomesta osallistui kolme paria, jotka eivät selviytyneet finaalikierroksille. Katan PM-kilpailuihin syyskuussa Boråsissa osallistui Suomesta kaksi paria. Pari Pasi Oinas - Mika Salsoila sijoittui pronssille nagenokatassa ja pari Mikko Tuominen Samu Laitinen hopealle katamenokatassa. Kata MM-kisoissa lokakuussa Maltalla Suomen kolmesta osallistuneesta parista Pasi Oinas Mika Salsoila etenivät finaaliin nagenokatassa sijoittuen lopulta kuudensiksi SM-kilpailut Miesten ja naisten SM-kilpailut Maarianhamina Sovelletun judon SM-kilpailut Maarianhamina Nuorten SM-kilpailut Rovaniemi Miesten ja naisten joukkue SM-kilpailut Tampere Katan SM-kilpailut Vantaa 100 ottelijaa 39 seurasta 28 ottelijaa 8 seurasta 177 ottelijaa 45 seurasta Mukana 9 joukkuetta Mukana 21 paria 6
7 4. Harrastejudovaliokunnan alainen toiminta Harrastejudon valiokuntaan kuuluvat aluetoiminta, koulutus-, lasten ja nuorten judon-, sovelletun judon-, kuntojudon työryhmät sekä Dan-kollegion yhteistyö. Harrastejudovaliokunnan työryhmistä kuntojudo ja lasten ja nuortenliikunta sekä koulutus kokoontuivat palavereihin vuoden aikana. Sovelletun judon työryhmä kävi kokouksia aina leirien yhteydessä sekä sähköpostitse. Harrastejudovaliokunnan puheenjohtajana toimi Henry Lipponen Aluetoiminta Aluetoiminnan työryhmän puheenjohtajana toimi Henry Lipponen ja työryhmän jäseninä olivat Jari Soininen (Itä), Ronny Wahlroos (Länsi), Petteri Pohja (Pohjoinen) Harry Halttu (hallitus). Aluepäälliköt: Lounais-Suomi: Aulis Pihlajamäki Länsi-Suomi: Juha Murtomäki Pohjois-Suomi: Jari Metso Itä-Suomi: Jari Kuokka Kaakkois-Suomi: Arto Raekorpi Etelä-Suomi: Erkki Jokikokko Alueet toimivat omien toimintasuunnitelmiensa pohjalta. Alueilla 1. tason peruskoulutukset toimivat. Muutamilla alueleireillä judokoita harjoitteli yli aluerajojen, joten leirillä saattoi olla osallistujia satoja. Katakoulutuksista on tullut suosittuja lähes jokaisella alueella. Aluegraduointeja on ollut jokaisella alueella Lasten ja nuorten judo Työryhmään kuuluivat Pekka Pöyhönen (Helsinki), Maija Roine (Kuopio), Mari Palokangas (Nurmijärvi), Rami Reinikainen (Mikkeli) sekä harrastejudovaliokunnan puheenjohtaja Henry Lipponen ja koulutus- ja nuorisopäällikkö Marita Kokkonen. Muksujudo 1. ohjaajakoulutuksia järjestettiin kaksi, sillä ensimmäiseen koulutukseen eivät mahtuneet kaikki halukkaat. Lasten liikunnan seminaarissa keskityttiin lapsen ja nuoren psyyken tukemiseen liikunnan avulla sekä mallinnettiin rajuja leikkejä hippojen ja kamppailun merkeissä. Asiantuntijoina koulutuksessa olivat tanssipedagogi Ilkka Lampi sekä stressinhallinnan kouluttaja Minna Marsh. Lasten ja nuorten Hyvä harjoittelu-tutkimuksen (v ) innoittamana järjestettiin uusi koulutus v. judokan hyvä harjoittelu. Kouluttajana lääkäri/valmentaja Harri Hakkarainen. Koulutukseen osallistui 21 judokaa, myös päävalmentaja Mika Mukkula sekä nuorten olympiavalmentaja Markus Pekkola. Koulutus- ja nuorisopäällikkö on toiminut yhteyshenkilönä Nuori Suomeen. Judoliitossa oli Sinettiseuroja 16 vuonna Kuluneen vuoden aikana koulutus- ja nuorisopäällikkö teki neljä auditointikäyntiä sinettiseuroihin sekä kahden uuden sinettiseuran auditoinnin. Judon omaan sinettiseuratapaamiseen Tanhuvaarassa osallistui 12 seuraa yhteensä 17 judokaa. Sinettiseuroista osallistui 13 (16 henkilöä) osallistuivat Nuoren Suomen järjestämään valtakunnalliseen Sinettiseminaariin Tampereella. Seminaarien aikana judoseuroilla oli oma tapaaminen sekä budolajien yhteinen koulutustilaisuus Varalassa. Nuori Suomi teki vastaavan lajiliitto auditoinnin Judoliitolle. Auditoinnissa olivat Marita Kokkonen, Pekka Lehdes ja Nuoresta Suomesta Eija Alaja. 7
8 Koulutus- ja nuorisopäällikkö vieraili 11 sinettiseuran lisäksi viidessä judoseurassa. Käynneillä kehitettiin seuran toimintakäytäntöjä ja koulutuspäällikkö ohjasi harjoituksia. Joissain seuroissa vierailuja oli useita. Judoliitto haki ja sai Nuorelta Suomelta lajiliittohankerahaa jatkoksi vuonna 2008 hyvin alkaneelle Judoa kouluihin hankkeelle. Hankkeen toimenpiteiden kautta kaikki sinettiseurat ovat terävöittäneet nuorten toimintaa. Seurojen nuoret ovat pitäneet judotunteja tai liikuntapäiviä paikkakuntiensa kouluissa. Nuorten ryhmän team JuKo valtakunnallisia koulutuksia järjestettiin kaksi, joihin osallistui yhteensä 57 judokaa. Team JuKo nuorista Markus Kosonen, Iida Westerberg ja Iina Fyhr olivat judon nuorten edustajina Your Move2011 tapahtuman ensimmäisessä valtakunnallisessa kokoontumisessa. Team JuKolaiset suunnittelivat toimintansa markkinointia varten julisteen ja flyerin sekä kaikille Team JuKon toimintaan osallistuneille nuorille ja tukiaikuisille hankittiin T paita. Nuorten toiminnan tueksi toimitettiin Judoa kouluihin vinkkivihko, joita jaettiin jokaiseen Sinettiseuraan maksutta. Maija Mustonen ja Sanna Ranki osallistuivat Pohjoismaisen Judon Nuorisokomitean Tanskassa pidettyyn kokoukseen toukokuussa. Kokouksessa teemana oli nuorten yhteisen pohjoismaisen kokoontumisen suunnittelu. Mustonen ja Kokkonen kävivät huhtikuussa tutustumassa judon tekniikkakilpailuihin Göteborgissa. Marraskuussa Team JuKo nuorista Essi Holopainen ja Anni Nykänen osallistuivat Göteborgissa järjestettyyn vastaavaan tekniikkakilpailuun tarkoituksena lanseerata toiminta myös Suomeen. Nuorten mukana oli Sanna Ranki. Nuorten opiskelun ja judoharjoittelun yhteensovittaminen on toteutunut hyvin. Judovalmennusta tarjoavissa urheiluakatemioissa opiskelee yhteensä 71 judokaa. Pääkaupunkiseudulla 30, Tampereella 11, Lahdessa 13, Joensuussa viisi, Savonlinnassa neljä ja Rovaniemellä kahdeksan. LUNKin, Liikunnan ja Urheilun Nuorten Komiteaan vuonna 2008 valittu Shikatan Miikka Neuvosesta tuli LUNKin puheenjohtaja. LUNK kokoontui kymmenen kertaa vuoden aikana. Neuvonen osallistui keväällä Pariisissa järjestettyyn European Youth & Sport foorumiin. Valmentaja ja lääkäri Harri Hakkaraisen johdolla kirjoitettiin uusi Lasten ja nuorten urheiluvalmennuksen perusteet -oppikirja. Kirjan judo-osuuden on kirjoittanut Marita Kokkonen. 8
9 4.3. Koulutustoiminta Koulutustyöryhmässä olivat Henry Lipponen, Marita Kokkonen ja Jari Mäkelä. Judoliitossa otettiin syyskuussa käyttöön kouluttajalisenssi, jonka edellytyksenä on kouluttajan säännöllinen kouluttajatehtävä sekä osallistuminen kerran vuodessa yhteiseen kouluttajakoulutukseen. Näin varmistetaan kaikkien alue- ja liittokouluttajien pysyminen ajan tasalla Judoliitossa meneillään olevista asioista ja kehityskuluista sekä luodaan yhteinen koulutuslinjaus peruskoulutuksille. Kouluttajille hankittiin työasuiksi kouluttajahuppari sekä T-paita. Sporttirekisterikoulutuksia oli yksi, jossa oli viisi osallistujaa. Judoliiton toimistosihteeri antaa sporttirekisterin käyttökoulutusta keskimäärin 20:lle uudelle sporttirekisterinhoitajalle vuosittain. Uusia koulutuksia on aloitettu 3. tason Seuratoiminnan kehittämisohjelma ja Terve Urheilija kouluttajakoulutus (TU). Seuratoiminnan kehittämisohjelma toteutetaan yhdessä liikuntakeskus Pajulahden kanssa. Koulutukseen saatiin ulkopuolista rahoitusta Urheiluopistosäätiöltä. Ohjelmassa on mukana 10 judoseuraa. TU -koulutus järjestetään yhteistyössä Varalan Urheiluopiston, karaten, nyrkkeilyn, painin ja taekwondon kanssa. Koulutuksessa judokoita on kuusi. Koulutukseen on saatu rahoitusta VOK -hankkeesta. Judon perusteet koulutuksesta järjestettiin myös pilotti vuotiaille nuorille. Koulutuksen tarkoituksena oli testata koulutussisällön sopivuutta alle 15 -vuotiaille judonuorille. Lisäksi mallinsimme erilaisia toiminnallisia opetusmenetelmiä, jotka innostavat nuoria koulutukseen. Koulutus onnistui hyvin nuorten palautteiden mukaan ja todisti, että Judon perusteet koulutusta voi hyvin järjestää nuorillekin. Kouluttajina olivat Marita Kokkonen ja Henry Lipponen. Koulutus- ja nuorisopäällikkö piti Muksujudo koulutuksen (16 h) Pajulahden liikunnanopiskelijoille syyskuussa liittyen heidän lasten liikunnan opintoihin. Invalidiliiton kanssa on tehty kehittämis- ja suunnittelutyötä vuoden 2009 ajan Talvisia jännitysnäytelmiä - kampanjan puitteissa. Kampanja-aika on vuosittain tammi-maaliskuu. Vuoden 2009 alussa tehtiin liukastumis.info -sivuille ohjeet turvallisemmasta kaatumistavasta. Loppuvuodesta tuotettiin DVD ja muuta koulutusmateriaalia vuoden 2010 kampanjaa varten. Kampanjassa oli Invalidiliiton lisäksi näyttelijä-ohjaaja Panu Vauhkonen. Koulutustoiminnan kokonaismäärät vuosina : Vuosi Koulutustapahtumien lukumäärä Koulutusten osallistumiskerrat Luvuissa tuomarikoulutukset mukana. 9
10 Toteutuneet koulutukset vuonna 2009: koulutus aika yht. paikka taso osallistujamäärä Judon perusteet 7 alueet 1. taso 173 Judon perusteet pilotti 10 8/ taso vuotiaille Oppimisen opettamisen 8 alueet 1. taso 168 perustaidot Tekniikkakoulutus 5/ Rovaniemi 1.taso 16 Peruskurssiohjaajakoulutus 9/ Helsinki 1.taso 13 Katakoulutukset 10 alueet 2.taso 220 YHTEENSÄ TASO 603 Muksujudo 1. 4/2009 5/ Tampere 2.taso Sovelletun judon koulutus 9/ Kuopio 2.taso 7 Kouluttajakoulutus 9/ Tampere 2.taso 23 Lasten liikunnan seminaari 10/ Tampere 2. taso v. judokan hyvä 1/ Tampere 2. taso 21 harjoittelu Fyysinen valmennus 10/ Tampere 2. taso 13 Psyykkinen valmennus 3/ Tampere 2. taso 18 Testaus ja ohjelmointi 5/ Pajulahti 2. taso 11 Seuratoimijakoulutus 2/ Tanhuvaara 2. taso 21 Kuntojudo 1. 9/ Tampere 2. taso 17 Taitoharjoittelu judossa 11/ Tampere 2. taso 15 YHTEENSÄ TASO 218 Sporttirekisterikoulutus 8/ Helsinki lisäkoulutus 5 Sinettiseurojen tapaaminen 2/ Tanhuvaara lisäkoulutus 12 ADT-koulutus 12/ Tampere lisäkoulutus 100 Judoa kouluihin 5/ / Vantaa Tampere lisäkoulutus Terve Urheilija 11/ Tampere 2. taso 5 kouluttajakoulutus Henkilökohtaisen 12/ Tampere lisäkoulutus 16 valmentajien koulutuspäivä YHTEENSÄ Tuomarikoulutukset 11 alueet perus-/jatkokoulutus 92 Graduoitsijakoulutukset 1 alueet perus-/ 25 jatkokoulutus YHTEENSÄ Seurakehittämisohjelma 9/ Pajulahti 3. taso 19 12/ YHTEENSÄ
11 Yhteistyökoulutukset Valtakunnallinen sinetti 9/ Tampere lisäkoulutus 16 Kamppailulajiseminaari 1/ Pajulahti lisäkoulutus 17 Urheilijasta valmentajaksi 1 Vierumäki jatkokoulutus 1 Valmentajakouluttaja Haaga-Helia erikoistumisopinnot 1 YHTEENSÄ 2 33 YHTEENSÄ KAIKKI Luvut on kirjattu alueiden ilmoitusten mukaan. Alueiden koulutustoiminta vuonna 2009: Alueet Koulutustapahtumien lukumäärä Koulutusten osallistujamäärät Etelä-Suomi Kaakkois-Suomi 1 15 Itä-Suomi Pohjois-Suomi Lounais-Suomi 3 57 Länsi-Suomi 1 11 Judoliitto Tuomarikoulutus(perus+jatko) Muu (sinetti, kamppailulajisem.) 4 33 YHTEESÄ Alueilla peruskoulutukset pyörivät vakiintuneen käytännön mukaan. Etelä-Suomen, Pohjois-Suomen, Lounais-Suomen ja Itä-Suomen alueet järjestivät myös katakoulutuksia. Erityisesti Pohjois-Suomi kunnostautui kirjaten peräti viisi katakoulutusta. Aluekouluttajat vuonna 2009: Kouluttajalisenssin lunastaneiden kouluttajien perässä on L -kirjain. Etelä Suomen alue: Frans Tuominen (L), Timo Lehtonen (L), Erkki Jokikokko (L), Niina Nikulainen, Katri Maijala Lounais-Suomen alue: Mikko Välimäki (L), Kati Kajander (L) Kaakkois-Suomen alue: Jukka Pekkala (L), Pasi Blom, Sami Perälä Länsi-Suomen alue: Ilari Ikonen ja Harri Niemenmaa (L) Itä-Suomen alue: Päivi Ronkanen (L), Antti Korhonen (L), Ari Haapakoski (L), Jarmo Kinnunen (L), Heikki Kovalainen (L), Ari Kyllönen, Toni Tuhkio Pohjois-Suomen alue: Jari Metso (L), Sauli Niiranen, Sami Pirinen (L), Jani Suokanerva (L), Juhani Sammallahti (L). Liittokouluttajat 2009: Judoliiton 2. tason koulutuksissa pääkouluttajina ovat toimineet: Harri Hakkarainen, Paavo Häkkinen, Joonas Kalari, Erkki Kokkonen, Marita Kokkonen, Ilkka Lampi, Pasi Lind, Henry Lipponen ja Rauno Pietiläinen. Judoliiton 2. tason koulutuksissa asiantuntijaluennoitsijoina ovat olleet: Seppo Aaltonen, Erkki Alaja, Manne Isoranta, Anita Kokkonen, Anne Lahdelma, Sanna Laitinen, Pekka Lehdes, Jarmo Liukkonen, Minna Marsh, Mika Mukkula, Esa Niemi, Marjorit Nurmi, Anna Ojala, Markus Pekkola, ja Henna Tulkki. 11
12 Vuoden kouluttajaksi valittiin Harri Niemenmaa, Kurikan Seibukanista. Niemenmaa on pitkäaikainen ja ansioitunut Länsi-Suomen alueen aluekouluttaja. Judon perusteet, oppimisen ja opettamisen perusteet ja peruskurssiohjaaja koulutus materiaalien päivitystä jatkettiin syyskuun kouluttajakoulutuksessa. Materiaalit ja uudistetut koulutukset otetaan käyttöön vuoden 2010 alussa. Lasten ja nuorten työryhmä päätti, että Muksujudon materiaalit tulee päivittää sekä koulutusohjelmaa tarkentaa. Päivitetyt materiaalit otetaan käyttöön Judopassiuudistus alotettiin tarkoituksena luoda junioreille (alle 15 -vuotiaat) oma passi sekä päivittää aikuisten passi vastaamaan nykyisiä käytäntöjä. Yhteistyö SLU:n, SLU alueiden, Varalan Urheiluopiston ja Liikuntakeskus Pajulahden kanssa sujui hyvin koulutusten suhteen Kuntojudo Kuntojudoryhmiä toimii ympäri Suomen judoseuroja. Ikärakenne ryhmissä on ollut vuotta. Kuntojudo 1. ohjaajakoulutus toteutui Varalassa syyskuussa. Kouluttajina olivat Paavo Häkkinen ja Erkki Kokkonen. Kuntojudon perusmateriaali on kunnossa Dan-kollegio yhteistyö Koulutus- ja nuorisopäällikkö ja Henry Lipponen kävivät neuvotteluja Dan-kollegion puheenjohtajan kanssa koulutusten ja vyövaatimusten linjauksista. Kehitystyö jatkuu edelleen, jotta saadaan luotua toimiva järjestelmä, joka aktivoi kaikenikäisten harrastajien etenemistä vyöarvoissa. Nuoremmille harrastajille on suunnitteilla enemmän leirityyppinen koulutus nykyisten peruskoulutusten rinnalle. Koulutus- ja nuorisopäällikkö esitteli koulutuksen ja vyöarvojen linjauksista ehdotelmaa Dan-kollegioin kokouksessa työnimellä Judokan joustava urapolku. Esitys sai kannatusta ja koulutuspäällikkö jatkaa työn eteenpäin viemistä. Judokan joustava urapolku on Marita Kokkosen valmentajakouluttajan erikoistumisopintojen opinnäytetyö Haaga-Helia Ammattikorkeakoulussa Sovelletun judon toiminta (erityisryhmien judotoiminta) Sovelletun judon toimintaa oli tarjolla 23 paikkakunnalla: Helsinki, Jyväskylä, Kajaani, Kirkkonummi, Kotka, Kuopio, Kuusankoski, Lahti, Lappeenranta, Lohja, Loviisa, Mikkeli, Naantali, Nokia, Nurmes, Oulu, Pori, Porvoo, Pyhäjärvi, Raisio, Rovaniemi, Tampere, Vantaa. Muutamilla paikkakunnilla on useita ryhmiä. Joissakin seuroissa erityistä tukea tarvitsevat harrastajat on integroitu ikäryhmänsä mukaisiin harjoituksiin. Sovelletun judon harrastajia on seuroissa yhteensä noin 300, joista 2/3 on alle 19-vuotiaita. Suomen mestaruuskilpailut järjestettiin Maarianhaminassa aikuisten SM-kilpailujen yhteydessä. Kotimaassa järjestettiin yhdet kansalliset kilpailut sekä yhdet pohjoismaiset Nordic Games -kilpailut. Sovelletussa judossa järjestettiin kaksi valtakunnallista leiriä: Itä-Suomen alueleirillä Kuopiossa sekä yksi kilpailuun valmistava leiri Mikkelissä. Näkövammaisille nuorille järjestettiin Kuusankoskella syyskuussa judon tutustumisleiri. Sovelletussa judossa on yksi valmennusryhmä, johon kuuluu 19 kansainväliseen menestykseen tähtäävää judokaa. Sovelletun judon joukkue osallistui 42 hengen joukkueella toukokuussa Tanskassa järjestettyihin Judo4all-kilpailuihin ja leirille. 12
13 Toimenpiteet sovelletun judon tunnetuksi tekemiseksi Sovellettu judo on ollut esillä paikallislehdissä erilaisten tapahtumien yhteydessä. Judolehden lisäksi sovelletusta judosta on kirjoitettu Suomen Invalidien Urheiluliiton (SIU) ja Suomen Kehitysvammaisten Liikunnan ja Urheilun (SKLU) ja Näkövammaisten Airut- lehdissä. Sovelletun judon ryhmät ovat hyvin esillä erityisryhmien liikunnan tiedotteissa. Paikkakunnilla on järjestetty judonäytöksiä erityiskouluilla sekä paikallisilla judosaleilla. Kokemäen PitkisSport kesäleirillä judo on vakiintunut laji. Seurojen kotisivuilla on esittelyjä sovelletun judon toiminnasta, leireistä ja kilpailuista. Apuvälinemessuilla Tampereella järjestetyssä Liikuntamaassa judo oli mukana esittely- ja kokeilulajina. Esittelypiste toteutettiin yhdessä Taekwondon kanssa. Judon esittelyistä vastasivat koko tapahtuman ajan Tampereen Judo. Lauantaiksi paikalle tuli Lahden Judoseuran edustus. Koulutus- ja nuorisopäällikkö oli mukana torstaina ja perjantaina. 13
14 5. Hallintovaliokunnan alainen toiminta 5.1. Tuomaritoiminta Tuomarikomission koostumus oli vuonna 2009 Puheenjohtaja Veli-Matti Karinkanta Sihteeri Juha Vuorela Varapuheenjohtaja Kari Neuvonen Jäsen Ismo Seppänen Kokoukset Tuomarikomissio piti neljä tapaamiskokousta ja yhden puhelinkokouksen. Tiedotus Judoliiton www-sivujen Tuomarit palstaa ylläpidettiin. Palstalla ovat mm. sääntömuutostiedotukset, tuomariraportit, lista lisenssin omaavista tuomareista, tuomarikomission kokouksien päätökset ja Usein kysytyt kysymykset. YahooGroupsin Judotuomarit - postituslistaa käytettiin sääntötiedotusten, tuomaritarpeen ja tuomariraporttien ilmoittamiseen. Koulutukset Jatkokoulutukset Tilaisuus Paikka Kouluttajat Aika Osallistujia Kouluttajien koulutus Tampere V-M Karinkanta ja Matti Tieksola Jatkokoulutus Raisio Merja Hakamäki Pääkoulutus Turku, Juha Vuorela ja Merja Tukholma, SWOP Hakamäki Jatkokoulutus Rovaniemi Jani Suokanerva Jatkokoulutus Nummela V-M Karinkanta Jatkokoulutus Mikkeli Kari Neuvonen ja Ismo Seppänen Jatkokoulutus Tampere V-M Karinkanta Jatkokoulutus Kerava Juha Vuorela Jatkokoulutus Lahti Juha Vuorela Moldovassa pidettyyn EJU:n tuomariseminaariin osallistui Matti Tieksola. Tuomarilisenssien määrä Vuoden lopulla oli Suomessa kaikkiaan 94 judotuomaria, joista kansallisia: 9 D-, 29C-, 23 B-, 27 A-tuomaria ja kansainvälisiä: viisi Continental-tuomaria ja yksi International -tuomari. Kansainväliset kilpailut Kansanväliset tuomarit tuomitsivat maailmancupeissa seuraavasti: Ranska Kari Neuvonen Unkari Juha Vuorela ja Veli-Matti Karinkanta Saksa Kari Neuvonen Itävalta Matti Tieksola ja Mika Korpelainen 14
15 Viro Iso-Britannia Merja Hakamäki ja Mika Korpelainen Juha Vuorela Kansainväliset tuomarit tuomitsivat mestaruuskilpailuissa seuraavasti: EM Georgia Kari Neuvonen EM U17 Slovenia Mika Korpelainen EMU20 Armenia Veli-Matti Karinkanta EMU23 Turkki Kari Neuvonen EM Veteraanit Merja Hakamäki, Matti Tieksola ja Juha Vuorela MM veteraanit Saksa Mika Korpelainen EYOF Tampere Merja Hakamäki, Kari Neuvonen ja Juha Vuorela Universiadit, Serbia Veli-Matti Karinkanta Näkövammaisten EM Unkari Matti Tieksola Island Games, Ahvenanmaa Merja Hakamäki, Kari Neuvonen ja Matti Tieksola Edellisten lisäksi tuomitsivat kv. ja kansalliset tuomarimme mm. seuraavissa kilpailuissa ulkomailla: Budo Nord Cup, Ruotsi, Juhani Sammallahti EJUn alle 20 v.-turnaus, Pietari, Jari Paulman Viron avoimet, Galina Sutinen ja Pentti Sirkiä Matsumae Cup Tanska, Mika Korpelainen SWOP, Ruotsi, Pentti Sirkiä ja Kaj-Peter Pesonen Pan American Open, Kuuba, Mika Korpelainen Nimeämiset Aluetuomareina toimivat: Etelä-Suomi: Jari Hirvi Länsi-Suomi: Jukka Peltomäki Itä-Suomi: Ismo Seppänen Kaakkois-Suomi: Pentti Sirkiä Pohjois-Suomi: Jani Suokanerva Lounais-Suomi: Merja Hakamäki Vuoden judotuomariksi nimettiin Teppo Mattsson. Vuoden 2009 aikana järjestettiin kansallinen katatuomarikoulutus. EJUn katatuomarilisenssin suorittivat Mikko Tuominen ja Arttu Laitinen. IJF:n katatuomarilisenssin suorittivat Staffan Lindgren ja Jaakko Hannula. Katatuomaritoiminnasta vastasi Dan-Kollegio 5.2. Kansainvälinen toiminta Suomen Judoliitto on jäsenenä Kansainvälisessä Judoliitossa (IJF) ja Euroopan Judoliitossa (EJU). Kansainvälisen Judoliiton sääntömääräinen kongressi pidettiin MM-kisojen yhteydessä Rotterdamissa. Judoliiton edustajina kongressissa toimivat puheenjohtaja Tapio Mäki ja toiminnanjohtaja Pekka Lehdes. Samassa yhteydessä pidettiin EJUn ylimääräinen kongressi, johon Mäki ja Lehdes osallistuivat. Euroopan Judoliitto piti sääntömääräisen kongressinsa marraskuun lopussa Düsseldorfissa. Suomen edustajina toimivat puheenjohtaja Mäki ja toiminnanjohtaja Lehdes. EJUn pitkäaikainen lääketieteellisen komission jäsen Lauri Malinen aloitti IJF:n lääketieteellisen komission puheenjohtajana. 15
16 Rotterdamissa pidettiin IJF:n ja EJUn kongressien yhteydessä Pohjoismaiden Nordic Meeting, jonka tärkeimpänä asiana oli Baltic Sea Open Championships tapahtumasta päättäminen Kansainväliset kilpailut Suomessa Pohjoismaiden mestaruuskilpailut Pohjoismaiden mestaruuskilpailut oteltiin toukokuussa Vantaan Energia Areenalla. Kilpailuun osallistui 368 ottelijaa alle 17-vuotiaiden ikäluokasta veteraanisarjoihin. Kisajärjestelyistä vastasi Tikkurilan Judokat. Euroopan Nuorten Olympia Festivaalit Euroopan Nuorten Olympia Festivaalit järjestettiin monilajitapahtumana Tampereella EYOF:n judoturnaus pidettiin Hakametsän jäähallissa. Judossa oli ennätysosanotto 340 ottelijaa 45 maasta. Judon kisajärjestelyistä vastasi Tampereen Judo. Finnish Open Perinteinen Finnish Open kohotti profiiliaan siirryttyään Vantaan Energia-Areenalle marraskuuta käytyyn kilpailuun osallistui kaikkiaan 233 ottelijaa 28 maasta. Kilpailun järjestelyistä vastasi Tikkurilan Judokat. Nuorten Finnish Open Alle 20- ja 17-vuotiaiden Finnish Open oteltiin Kouvolassa. Turnaukseen osallistui kaikkiaan 181 ottelijaa viidestä maasta. Kisajärjestelyistä vastasi Kouvolan Judoseura Olosuhdetyö Olosuhdetyöryhmä käynnisti salihankesuunnittelun neuvottelut Honkarakenne Oy:n ja Mammuttihirsi Oy:n kanssa. Neuvottelujen tarkoituksena oli laatia puurakenteinen salikonsepti, jota voitaisiin monistaa erikokoisina. Yhteistyö laantui talouden taantuman vuoksi. Neuvotteluja pyritään jatkamaan myöhemmin, kun taloustaantuma helpottaa Tiedotus ja markkinointi Liiton ulkoisesta ja sisäisestä viestinnästä sekä markkinoinnista on vastannut tiedotus- ja markkinointivaliokunta, johon ovat kuuluneet Esa Niemi pj sekä Pekka Lehdes, Matti Tieksola ja Jyrki Kettunen. Viestinnän käytännön toteutuksesta on vastannut toiminnanjohtaja yhdessä valiokuntien ja työryhmien puheenjohtajien sekä toimistosihteerin kanssa. Tiedotus- ja markkinointivaliokunta on laatinut vuoteen 2012 saakka kestävän tiedotusstrategian, jonka kärkenä on vuosikokouksen hyväksymä liiton strategia. Ulkoinen viestintä: - huippujudo: Menestyvin kamppailulaji (olympiastatus, laaja rintama, reilu valmennusjärjestelmä: jokaisella on mahdollisuus) - harrastejudo: Harrastetuin kamppailulaji (jokainen voi harrastaa, jokainen voi saada mustan vyön, kasvu ihmisenä) Sisäinen viestintä: - seurajohtaminen - liiton palvelut 16
17 Juoksevan tiedottamisen lisäksi on etsitty ja etsitään uusia valtakunnallisesti kiinnostavia tiedotusnäkökulmia, joista esimerkkinä Suomen tuhannes dan-suoritus, joka meni muutamissa tiedotusvälineissä läpi. Judoliiton tärkeimmät viestintäkanavat ovat Judolehti, seuraposti ja internet-kotisivut. Syksyllä Judoliitto avasi omat Facebook sivunsa. Kotisivut Judoliiton kotisivut tuotetaan SLU:n Liittosaitti -työkalulla. Kotisivuille tuli vuoden aikana päivittäin etusivulatausta keskiarvon ollessa noin tuhat etusivulatausta per päivä. Eniten latauksia tuli Hontai Shiain ja Alempien vöiden mestaruuskilpailua seuranneen maanantain aikana. Etusivun ja alasivujen yhteenlaskettu latausmäärä nousi korkeimmillaan samana päivänä lataukseen. Suosituimpia alasivuja ovat alueiden ja seurojen yhteystietosivut, tulospörssi ja tapahtumat. Kotisivuilla julkaistiin vuoden 2009 aikana kaikkiaan 502 erilaista ajankohtaista tiedotetta, tapahtumakutsua, tuloksia, tapahtumien ennakkojuttuja, tapahtumauutisia jne. Kotisivujen päivityksestä vastaa pääsääntöisesti Judoliiton henkilöstö. Tuomarikomissio vastaa tuomarisivujen päivityksestä. Dan-Kollegion ajankohtaissivut siirrettiin Judoliiton sivujen alle ja niiden päivityksestä vastaa Dan-Kollegion tiedottajat. Judo Tuki ry:n sivuja päivittää Heikki Lähteenkorva. Valmentajakerhon sivut avattiin Judoliiton sivujen alle ja niiden päivityksestä vastaa Petteri Pohja. Etelä- Suomen alueen sivut ovat niin ikään Judoliiton sivujen alla ja niiden päivityksestä vastasi Erkki Jokikokko. Judoliiton kotisivujen rinnalla on yllä pidetty keskustelupalsta Open Forumia, jonka kävijämääristä ei ole tilastotietoa saatavilla. Syksyllä avattiin Judoliitolle omat Facebook sivut, jotka ovat keränneet jo yli 400 fania. Judoliiton kotisivujen ajankohtaiset uutiset päivittyvät Facebook sivuille. Facebook sivujen latausten määrä vaihtelee muutaman kymmenen ja muutaman sadan välillä päivittäin. Judolehti Syksyllä 2007 uudistettu Judolehti jatkoi ilmestymistään neljän numeron vuosivauhdilla. Lehden päätoimittajana toimi Erkki Kokkonen. Toimitusneuvostoon kuuluivat päätoimittajan lisäksi Henry Lipponen, Marita Kokkonen, Pekka Lehdes ja toimituspäällikkö Ralf Ahlskog. Judolehti postitettiin kaikille Judoliiton yhteiseen jäsenrekisteriin rekisteröidyille judokoille, yhteensä yli osoitteeseen. Lisäksi lehden PR-numeroita postitettiin tärkeimmille sidosryhmille ja tiedotusvälineiden toimituksille. Judolehteen tarjottujen juttujen runsauden vuoksi osa jutuista julkaistaan Judolehden nettisivuilla. Keväällä tehtiin Judolehden lukijatutkimus nettikyselynä, johon vastasi kaikkiaan 134 lehden lukijaa. Tutkimuksen perusteella noin kolmannes lehden lukijoista ei itse harrasta judoa vaan lukee lehteä judon harrastajan lähipiiriin kuuluvana. Kyselyn perusteella lukijat pitivät Judolehteä kiinnostavana ja myös harrastuksensa kannalta hyödyllisenä lehtenä. Vastaajista yli puolet ilmoitti, että heidän kotitaloudessaan lehteä lukee kolme tai useampi henkilö. Mediatiedotteet ja mediayhteistyö Judoliitosta lähetettiin Suomen Tietotoimistolle ja YLE-urheilulle noin 50 tiedotetta julkaistavaksi ja eteenpäin levitettäväksi. 17
18 Lapinlahden leirin yhteydessä järjestettiin tiedotustilaisuus MM-kisavalinnoista. YLE-urheilu raportoi tilaisuudesta omissa TV-lähetyksissään. YLE-urheilun Sisu ohjelmassa judoka Johanna Ylinen palasi nuoruusvuosiensa harjoitussaleille Poriin tapaamaan silloista valmentajaansa Reino Fagerlundia. YLEn FST5 kanavan Sport Magasinet ohjelma teki pitkän jutun suomalaisista olympiaryhmän urheilijoista Maarianhaminan SM-kisojen yhteydessä. Nuorten Euroopan Olympia Festivaalien yhteydessä judo pääsi hyvin esille YLEn lähetyksissä. Suomen Liikunnan ja Urheilun sekä Nuoren Suomen verkkolehdissä judo on ollut esillä useita kertoja. Vuoden 2011 valmisteilla olevan nuorten suurtapahtuman Your Move 2011 nettisivuille tehtiin judon lajiesittelyt ja judoaiheisia videoita. Judo oli mukana Harri Hakkaraisen päätoimittamassa Lasten ja nuorten urheiluvalmennuksen perusteet kirjassa, johon judoa käsittelevän osuuden kirjoitti koulutus- ja nuorisopäällikkö Marita Kokkonen. Neuvottelut Urheilukanavan kanssa judotelevisioinneista käynnistettiin vuoden loppupuolella. Neuvotteluissa sovittiin SM-kisojen, Baltic Sea Open Championships tapahtuman ja Finnish Openin televisioinneista. Yhteistyökumppanit Uutena yhteistyökumppaneina aloitti Muuttopalvelu Niemi ja Hypo Pankki, joiden kanssa lanseerattiin Judo Visa-kortti. Judoliiton varusteyhteistyökumppanina aloitti Matsuru. Vanhoina yhteistyökumppaneina jatkoivat Varalan Urheiluopisto, Gainomax ja Suomen Matkatoimisto Antidopingtyö ja Puhtaasti Paras hanke Judoliitto on jakanut Kielletyt lääkeaineet ja menetelmät urheilussa oppaan edustusvalmennusryhmien urheilijolle ja heidän valmentajilleen ja seuroilleen. Oppaan viimeisin versio on ollut saatavilla liiton toimistosta. Valmennustukea nauttivien urheilijoiden valmennustukisopimuksissa on antidopingpykälät. Olympiakomitean tukea nauttivat urheilijat ovat mukana ADT:n olinpaikkatietojärjestelmässä. Joululeirin yhteydessä järjestettiin antidopingluennot edustuvalmennusryhmiin kuuluville urheilijoille ja valmentajille. Luennoille osallistui yhteensä 116 urheilijaa ja valmentajaa. Luennoista vastasi ADT:n Marjorit Nurmi. Judoliiton huippuvalmennustoiminnan vuosisuunnitelma on toimitettu ADT:lle. Päivitykset kiellettyjen lääkeaineiden ja menetelmien listaan on julkaistu Judoliiton kotisivulla. Antidopingasiat on liitetty osaksi Judoliiton ohjaaja- ja valmentajakoulutuksia ja niiden koulutusmateriaaleja. Judoliiton kevätkokous hyväksyi Judoliiton antidopingohjelman päivitetyn version. Liiton syyskokous vuoden 2009 kilpailumääräykset, joissa määritellään rangaistukset dopingrikkomuksista. Suomen edustajana Euroopan Judoliiton antidopintyöstä vastaavassa lääketieteellisessä komissiossa toimii Lauri Malinen. 18
19 Judoliitto on pilottiliittona mukana ADT:n ja Fazerin yhteisessä Puhtaasi paras kampanjassa, jonka tavoitteena on edistää puhdasta urheilua. Kampanjan Puhtaasti paras tähdistötiimiin on valittu judoka Jani Kallunki. Kampanjan nettisivuilla on jo yli 550 judon ystävää käynyt allekirjoittamassa vetoomuksen puhtaan urheilun puolesta. Judoliitto on lajiliitoista toiseksi suurin vetoomuksen allekirjoittajien lukumäärässä. Puhtaasti Paras kiertue on esittäytynyt Euroopan Nuorten Olympiafestivaalien, Helsinki Judo Campin ja Finnish Openin yhteydessä Tuplaturvavakuutus Judoliitto on vakuuttanut jäsenseuroissa, alueilla ja liitossa vapaaehtoistyötä tekevät ohjaajat, valmentaja ja luottamushenkilöt tapaturman ja vastuuvahingon varalta Pohjolan Tuplaturvavakuutuksella. Vakuutus on seuroille maksuton Teosto ja Gramex Judoliitto on mukana SLU:n TEOSTO ja GRAMEX sopimuksissa, jotka antavat liiton jäsenseuroille ja alueille oikeuden esittää julkisesti tilaisuuksissaan tekijänoikeuksin suojattua musiikkia veloituksetta Judoliiton jäsenyydet muissa yhteisöissä Suomen Judoliitto on jäsenenä seuraavissa yhteisöissä: Suomen Liikunta ja Urheilu (SLU), Suomen Olympiakomitea (OK), Nuori Suomi (NS), Suomen Paralympiakomitea, Suomen Voimistelu- ja Urheiluliitto (SVUL), Euroopan Judoliitto (EJU), Kansainvälinen Judoliitto (IJF) ja Urheilutyönantajat. Judoliiton puheenjohtaja Tapio Mäki toimi Suomen Liikunnan ja Urheilun hallituksen jäsenenä ja Hyvä Seura valiokunnassa. Arttu Laitinen toimi Suomen Paralympiakomitean hallitukseen. Tarja Toikka toimi Nuoren Suomen sinettiseuraryhmässä. Miikka Neuvonen oli mukana Liikunnan ja Urheilun Nuorisokomiteassa. Pasi Lind toimi Nuorten Suomen tervetuloa ohjaajaksi koulutuksen projektiryhmässä. Toiminnanjohtaja Pekka Lehdes oli jäsenenä Nuoren Suomen seuratoiminnan johtoryhmässä Yhteistoiminta opiskelija- ja koululaisliikuntajärjestöjen kanssa Judoliitto osallistui yhdessä muiden kamppailu- ja voimailulajien kanssa Opiskelijoiden kamppailu ja voimailu festivaali työnimeä kantavan tapahtuman suunnitteluun. Ensimmäinen tapahtuma on tarkoitus järjestää syksyllä
20 5.11. Talous Syysliittokokous oli hyväksynyt liitolle budjetin, joka oli euroa ylijäämäinen. Tilikauden 2008 jälkeen liiton oma pääoma ilman alueita oli ,49 euroa. Talouden kehitys vuosina tuhansina euroina. Liitto ilman alueita. Vuosi Budjetin menot (+391) Budjettitavoite (+50) Tilipäätöksen tulos (+50) Oma pääoma tilikauden päättyessä Vuoden 2006 luvuissa EM-hankkeen osuus suluissa (+50) Tilinpäätöksen laadintaperiaatteet Tuloslaskelmassa ja taseessa on mukana edellisvuosien tapaan kaikkien kuuden alueen tilinpäätökset. Vuoden 2009 tilinpäätöksessä on otettu mukaan myös Suomen Judovalmentajakerho, jolle Judoliitto tarjoaa taloushallinnon palvelut. Valmentajakerho toimii rekisteröimättömänä yhteisönä. Tulos Tilikauden tulos on ,48 euroa, joka sisältää alueiden ja valmentajakerhon nettotulosta ,57 euroa. Liiton tulos ilman alueita ja valmentajakerhoa on ,05 euroa. Budjetoitu ali/ylijäämä vuodelle 2009 oli 1.704,00 euroa. Edellisen tilinpäätöksen tulos oli ,62 euroa sisältäen alueiden nettotulosta ,22 euroa. Tase Tilikauden 2009 taseessa on mukana edellisvuoden tapaan kaikki kuusi aluetta ja lisäksi ensimmäistä kertaa Judovalmentajakerho, jotka vaikuttavat taseessa kohdissa rahoitusomaisuus, rahat ja pankkisaamiset, siirtosaamiset, siirtovelat ja oma pääoma. Liiton rahat ja pankkisaamiset olivat tilikauden päättyessä ,22 euroa sisältäen alueiden ja valmentajakerhon pankkisaamisia ,55 euroa. Liiton budjetin mukaiseen toimintaan käytettävissä olevat rahavarat tilikauden päättyessä olivat ,67 euroa. Edellisen tilikauden päättyessä liiton oma pääoma oli ,29 euroa, ja se sisälsi alueiden omia pääomia ,80 euroa. Judoliiton oma pääoma tilikauden 2008 päättyessä ilman alueita oli ,49 euroa. Liiton oma pääoma tilikauden 2009 päättyessä on ,77 euroa, ja se sisältää alueiden ja valmentajakerhon omia pääomia ,23 euroa. Judoliiton oma pääoma tilikauden 2007 päättyessä ilman alueita ja valmentajakerhoa on ,54 euroa. Budjettivertailu Judoliitolle myönnettiin erilaisia avustuksia budjetoitua enemmän. Lisääntyneiden avustusten myötä oli mahdollista käyttää valmennustoimintaan rahaa budjetoitua enemmän. 20
21 Talousseuranta Talousseuranta perustui kuukausittain tehtäviin tuloslaskelma-, tase- ja maksuvalmisuraportteihin. Taloustilanteesta raportoitiin hallitusta kaikissa kokouksissa, kuukausittain puheenjohtajaa ja kerran tilintarkastajaa. Vastuut ja takaukset Judoliitto on sitoutunut allekirjoitetulla sopimuksella viiden vuoden alivuokralaissopimukseen SLU:n toimitalossa Helsingissä Radiokatu 20:ssä. Vuokrajärjestelyyn liittyen Judoliitto on sitoutunut vuokrasopimusajaksi omavelkaiseen takaukseen SLU:n puolesta sen oman vuokrasopimuksessa sovitun vuokranmaksun ja muiden velvoitteiden vakuudeksi. Takauksen suuruus on kahden kuukauden vuokra. Käyttösuunnitelmavertailu2009 Judoliitto ilman alueita ja valmentajakerhoa Suomen Judoliitto ry TOTEUTUNUT BUDJETTI TOTEUTUNUT Valmennustoiminta tulot menot tulot menot tulot menot Miesten ja naisten valmennus Yhteensä Nuorten valmennus Yhteensä Valmennus muut Yhteeensä Valmennustoiminta yhteensä Yhteensä Harrastevaliokunnan toiminta tulot menot tulot menot tulot menot Koulutus-, nuoriso,- alue,- ja eritysiryhmät Yhteensä Harrastevaliokunta yhteensä Yhteensä Hallintovaliokunnan toiminta tulot menot tulot menot tulot menot Tiedotus ja markkinointi Yhteensä Kilpailu- ja sääntövaliokunta Yhteensä Tuomarikomissio Yhteensä Hallinto Yhteensä Hallintovaliokunta yhteensä Yhteensä Kaikki yhteensä TULOS
22 Ansiomerkit ja tunnustukset Kultainen ansiomerkki Mononen Leo Paasi Jorma Rita Jouko Hopeinen ansiomerkki Holmström Harri Pesonen Kaj-Peter Oinonen Kari Pronssinen ansiomerkki Honkanen Kari Jussila Pekka Kiviniitty Harri Kuitunen Teemu Mustikainen Matti Niskanen Ossi Poropudas Lauri Suomi Marko Suomi Minna Valtonen Jukka Kotkan Judoseura Kotkan Judoseura Hämeenlinnan Judoseura Keravan Bodonos Rauman Judoseura Samurai Hämeenlinnan Judoseura Hämeenlinnan Judoseura Hämeenlinnan Judoseura Hämeenlinnan Judoseura Kotkan Judoseura Kotkan Judoseura Hämeenlinnan Judoseura Hämeenlinnan Judoseura Kotkan Judoseura Kotkan Judoseura Kotkan Judoseura Vuoden parhaiden nimeämiset Vuoden miesjudoka: Jani Kallunki, Helsingin Meido-Kan. Näkövammaisten Euroopan mestari Vuoden naisjudoka: Jaana Sundberg, Riihimäen Judoseura. Vuoden 2009 EM-kisojen viides. Vuoden nuori judoka: Katri Kakko, Sodankylän Byakuya. Vuoden 2009 Euroopan nuorten olympiafestivaalien viides. Vuoden valmentaja: Juha Vainio, Helsingin Meido-Kan. Jani Kallungin valmentaja. Vuoden judotuomari: Teppo Mattsson, Kirkkonummen Judoseura. Pitkäaikainen laadukas tuomaritoiminta ja Judoliiton tuomarikomission pitkäaikainen sihteeri. Vuoden kouluttaja: Harri Niemenmaa, Kurikan Seibukan. Pitkäaikainen ja ansioitunut Länsi-Suomen alueen aluekouluttaja. Vuoden judoseura: Heinolan Judo. Vastaperustettu seura, joka on esimerkillisesti hyödyntänyt seuran käynnistämisessä ja kehittämisessä sekä Judoliiton että muun urheilujärjestökentän tarjoamat tukipalvelut. Vuoden seurajohtaja: Esa Niemi. Judoliiton suurimman jäsenseuran Tikkurilan Judokoiden puheenjohtaja. Kaj Lindberg nimettiin Judoliiton Hall of Famen Kunniadojon toiseksi jäseneksi. Vuoden parhaiden tunnustukset jaettiin tammikuussa 2010 Urheilugaalan yhteydessä. 22
23 Judoliiton jäsenseurat BS IPPON, LOIMAA BUDOKAN, VAASA BUDOVIIKINGIT, VUOSAAREN VIIKINGIT CHIKARA, H:KI ENBUKAN, PIETARSAARI ESPOON JK ESPOON URHEILIJAT FINNDAI, H:KI HAMINAN JS HAUVE-KAN, HAUKIPUDAS HEINOLAN JUDO HIMANGAN JUDOSEURA HOLJUTAI, HOLLOLA HONTAI JUDO, H:KI HYVINKÄÄN JUDOSEURA HÄMEENLINNAN JS IISALMEN JS IMATRAN SUKOSHI JOEN YAWARA, JOENSUU JOUTSAN TARMO JS AKURUIKAN, HELSINKI JS HASHIGATSU, HÄMEENLINNA JS KOSHADO, KAAVI JS SAKURA, KUOPIO JUDO-KAN, ESPOO JUDO-CLUB RAAHE JUSHINKAN, ÄHTÄRI JYVÄSKYLÄ JIGOTAI JÄMSÄN YOSHI JÄRVENPÄÄN AKAGI KAARINAN URHEILIJAT KABUDO, KARSTULA KAIGAN, RAUMA KAJAANIN JK KANGASNIEMEN KATANA KANKAANPÄÄN JUDOKAT KARJAAN FUGUDA, KAUHAJOEN KARHU KAUSTISEN POHJAN-VEIKOT KEJUBO, KEURUU VOIMAILUSEURA BODONOS KERIMÄEN JUDO-NOKO KESKILÄN KISA-VEIKKOJEN JUDOJAOSTO KIRKKONUMMEN JS KITA-KAN, KEMI KITEEN KIPPON KOKKAI-KAN, TORNIO KOKKOLAN BUDO KOTKAN JS KOULUJUDO RY KOUVOLAN JS KOYAMA, ROVANIEMI KRISTIINAN SEUDUN JUDO KUOPION JS TOMODACHI KURIKAN SEIBUKAN KUTTULAN JUDO KUUSANKOSKEN JUDOSEURA LAHDEN JS LAMMIN JS LAPINLAHDEN JS SHIRANAMI LAPPAJÄRVEN VEIKOT LAPPEENRANNAN KAMIZA LAUKAAN DARMA-KAI LIEKSAN JIGOKU LOHJAN URHEILIJAT LOVIISAN S JS ARASHI MASKUN TEMPO MEIDO-KAN, H:KI MIKKELIN JUDO MÄNTSÄLÄN JUKATA MÄNTYHARJUN JUDO NOKIAN JUDO NUMA-NO-KAI, SUOLAHTI NUMMELAN JUDO NURMEKSEN TSUNAMI ORIMATTILAN JS OULUN JK OYUS Judojaos PELLON JS PIKADON, PIEKSÄMÄKI PING-VIINIT, NURMIJÄRVI PIRKALAN JUDOKERHO RY POPINNIEMEN ISKU PORIN JS FUDOSHIN PUNKAHARJUN JUDO PYHÄSALMEN SYKE JUDOJAOS RAAHEN JUDO RAISION RYHTI RAUMAN JS SAMURAI RIIHIMÄEN JS SALON BUDOSEURA SARKO, TURKU SAVONLINNAN SHIKATA, SAVUKOSKEN KUOHU/JUDO SEINÄJOEN JS SHINRAI, Pirkkala SHIROKAWA, PORVOO SHOGUN, ESPOO SIUNTION KEIDO-KAN SKÄRGÅRDENS JUDOKLUBB SODANKYLÄN BYAKUYA SOININ SISU/SHINMEIKAN SOMERON BUDO SOTKAMON TSUYOI SUOMEN KAMPPAILU- URHEILIJAT TAMPEREEN JUDO TAPANILAN ERÄ, H:KI TIKKURILAN JUDOKAT TNS-JUDO, TOIJALA TOROO-KAI RY, Ilomantsi TSUKURI, HANKO TURUN JUDOSEURA VALKEAKOSKEN JS SAMURAI VAMMALAN VEIKOT VANTAAN JUKARA WASEDA CLUB, UUSIKAUPUNKI VIAPORIN VINTIÖT VIHANNIN JUDO YAMA-ARASHI, VARKAUS YANAGI, HEINÄVESI ZENJUDO, NAANTALI ÅLANDS JUDOKLUBB Yhteensä 122 jäsenseuraa 23
24 SUOMEN JUDOLIITTO RY Liitto ilman alueita TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Osanottomaksut , ,09 Muut tuotot Myyntituotot 7 462, ,00 Muut tuotot , ,76 Muut tuotot , , , ,85 Kulut Henkilöstökulut Palkat ja palkkiot , ,85 Henkilösivukulut Eläkekulut , ,89 Muut henkilösivukulut , ,82 Henkilösivukulut , ,71 Henkilöstökulut , ,56 Poistot , ,70 Muut kulut Vuokra- ja vastikekulut , ,59 Ulkopuoliset palvelut , ,89 Matka- ja majoituskulut Henkilökunta , ,46 Toimintaan osallistuvat , ,10 Osanottomaksukulut ,70-309,00 Matka- ja majoituskulut , ,56 Materiaalikulut , ,85 Urheilija- ja valmentajatuet , ,87 Muut toimintakulut Henkilöstöetuudet , ,85 Toimistokulut , ,11 Kokous- ja neuvottelukulut , ,66 Edustuskulut , ,50 Palkinnot -825, ,62 Jäsenmaksukulut , ,00 Muut toimintakulut , ,98 Muut toimintakulut yhteensä , ,72 Muut kulut yhteensä , ,48 Kulut yhteensä , ,74 Kulujäämä , ,89 24
25 SUOMEN JUDOLIITTO RY TULOSLASKELMA VARAINHANKINTA Jäsenmaksutuotot , ,00 Myyntituotot 1 561, ,00 Lahjoitukset ja avustukset ,00 Ilmoitus- ja mainostuotot , ,82 Muut varainhankinnan tuotot 9 830, , , ,22 Kulut Henkilöstökulut Ostokulut , ,56 Ilmoitushankintakulut ,00 Muut kulut Muut varainhankinnan kulut ,93 41,00 Muut kulut ,93 41,00 Kulut , ,56 Varainhankinta yhteensä , ,78 Kulujäämä , ,11 SIJOITUS- JA RAHOITUSTOIMINTA osakkeista ja osuuksista 48,00 72,00 Korkotuotot 413,61 400,18 Muut sijoitus- ja rahoitustuotot 112, ,40 573, ,58 Kulut Korkokulut -3,90-0,40 Muut sijoitus- ja rahoituskulut -238,25-305,26 Kulut -242,15-305,66 Sijoitus- ja rahoitustoiminta yhteensä 331, ,92 Kulujäämä , ,19 YLEISAVUSTUKSET Valtion toiminta-avustus , ,00 Valtion erityisavustukset , ,03 Muut yleisavustukset , ,00 Yleisavustukset , ,03 Tilikauden ylijäämä , ,84 25
Toimintasuunnitelma ja budjetti 2015
Toimintasuunnitelma ja budjetti 2015 Syysliittokokous 22.11.2014 Kouvola Valmennustoiminta Henkilöstö: Päävalmentaja Tayot. Nuorten olympiavalmentaja Pekkola (Hki). Akatemiavalmentaja Favén (Päijät-Häme).
Suomen Judoliitto ry Vuosikertomus ja tilinpäätös 2010
Suomen Judoliitto ry Vuosikertomus ja tilinpäätös 2010 Hyväksytty kevätliittokokouksessa 7.5.2011 1 1 Esipuhe... 3 2 Hallinto... 4 3 Valmennusvaliokunnan alainen toiminta... 5 3.1 Aikuisten valmennus...
Toimintasuunnitelma 2011
Suomen Judoliitto Toimintasuunnitelma 2011 1 Toimintasuunnitelma 2011 Kilpailutoimintaa ella 2010 15. Sotilasurheiluliiton Kamppailupäivät - C.P.E Production Games 2010 järjestettiin Kauhavan Koulukeskuksessa
Suomen Judoliitto ry Toimintakertomus ja tilinpäätös 2012
Suomen Judoliitto ry Toimintakertomus ja tilinpäätös 2012 Hallituksen esitys kevätliittokokoukselle 5.4.2013 Suomen Judoliitto ry Perustettu 1958 Sisältö 1. Esipuhe... 4 2. Hallinto... 5 3. Valmennusvaliokunnan
Suomen Judoliitto ry Toimintakertomus ja tilinpäätös 2014
Suomen Judoliitto ry Toimintakertomus ja tilinpäätös 2014 Hyväksytty kevätliittokokouksessa 21.3.2015 Suomen Judoliitto ry Perustettu 1958 Kannen kuvassa Jaana Sundberg voittaa Pariisin Grand Slam turnauksen
Suomen Judoliitto ry. Toimintakertomus ja tilinpäätös 2011
Suomen Judoliitto ry Toimintakertomus ja tilinpäätös 2011 Hallituksen esitys kevätliittokokoukselle 30.3.2012 Sisällysluettelo 1. Esipuhe... 3 2. Hallinto... 4 3. Valmennusvaliokunnan alainen toiminta...
Suomen Judoliitto ry Toimintakertomus ja tilinpäätös 2013
Suomen Judoliitto ry Toimintakertomus ja tilinpäätös 2013 Hyväksytty keväliittokokouksessa 11.4.2014 Vantaalla Suomen Judoliitto ry Perustettu 1958 Kannen kuva: IJF Media by Zahonyi 2 Sisältö 1. Esipuhe...
Poliisilaitosalueet ja toimipisteet 1.1.2014 lukien 14.6.2013 1
Poliisilaitosalueet ja toimipisteet 1.1.2014 lukien 14.6.2013 1 11 poliisilaitosaluetta Lapin poliisilaitos Oulun poliisilaitos Pohjanmaan poliisilaitos Sisä Suomen poliisilaitos Itä Suomen poliisilaitos
Toimintakertomus 2015 Suomen Judoliitto ry
Toimintakertomus 2015 Suomen Judoliitto ry Hallituksen esitys kevätliittokokoukselle 16.4.2016 Perustettu 1958 Kannen kuva: Kostadin Andonov/ EJU 2 Sisällysluettelo 1. Esipuhe... 5 2. Hallinto... 6 3.
YAMA-ARASHI RY 3/2007
YAMA-ARASHI RY 3/2007 JUDO Varapuheenjohtajalta Kesä mennyt on ja syksy saapuu. Vai olisiko Vielä on kesää jäljellä. -iskelmän sanat ja ajatukset paremmin kohdallaan raapustaessani alkuvuoden muisteloita
Aika: Valtakirjojen tarkistus alkaen. Kokous alkaa kello Paikka: Sokos-Hotelli Vaakuna, Hovioikeudenkatu 2, Kouvola.
Suomen Judoliitto ry Sääntömääräinen syyskokous 2015 Aika: 28.11.2015. Valtakirjojen tarkistus 12.30 alkaen. Kokous alkaa kello 13.00. Paikka: Sokos-Hotelli Vaakuna, Hovioikeudenkatu 2, Kouvola. PÖYTÄKIRJA
TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE
MIKKELIN JUDO RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 SISÄLTÖ 1. JÄRJESTÖTOIMINTA... 3 1.1 Hallinto... 3 1.1.1Edustajat... 3 1.1.2 Aluetoiminta... 3 1.1.3 Huomionosoitukset... 3 1.1.4 Seuran toimisto... 3
Liite IV: Toimitetun talousveden laatu (aritmeettinen keskiarvo). Keskiarvo on nolla, jos kaikki tulokset ovat olleet alle määritysrajan.
1 Liite IV: Toimitetun talousveden laatu (aritmeettinen keskiarvo). Keskiarvo on nolla, jos kaikki tulokset ovat olleet alle määritysrajan. Etelä-Suomi Altia Oyj A sikkalan kunnan vesilaito s Espoon Vesi
Alkava ARA-tuotanto kunnittain
5 Alajärvi 0 31 16 Asikkala 0 28 18 Askola 16 0 0 18 20 Akaa 0 33 0 7 49 Espoo 297 190 202 198 42 92 108 191 157 283 185 220 500 241 369 50 Eura 0 8 0 26 31 8 51 Eurajoki 0 15 61 Forssa 0 62 75 Hamina
Judoliittoon 31.10.2012 mennessä ilmoitetut hallitusehdokkaat sukunimen mukaisessa aakkosjärjestyksessä:
Judoliittoon 31.10.2012 mennessä ilmoitetut hallitusehdokkaat sukunimen mukaisessa aakkosjärjestyksessä: Suomen Judoliitto Suomen Judoliiton hallituksen jäsenen ehdolle asettaminen Seuramme Lapinlahden
Julkaistu Helsingissä 22 päivänä joulukuuta /2014 Maa- ja metsätalousministeriön asetus. kiinteistötietojärjestelmän tulojen jakamisesta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 22 päivänä joulukuuta 2014 1140/2014 Maa- ja metsätalousministeriön asetus kiinteistötietojärjestelmän tulojen jakamisesta Annettu Helsingissä 10 päivänä joulukuuta
Suomen Judoliiton antidopingohjelma
Suomen Judoliiton antidopingohjelma Suomen Judoliitto on sitoutunut edistämään puhdasta urheilua. Suomen Judoliitossa noudatetaan voimassa olevaa Suomen antidopingsäännöstöä sekä Kansainvälisen Judoliiton
Etelä- Suomen judo PÖYTÄKIRJA 1(5) 6.11.2013. Hakunilan koulu, Hiirakkotie 9
Etelä- Suomen judo PÖYTÄKIRJA 1(5) 6.11.2013 YHDISTYKSEN PERUSTAMISKOKOUS JA VUOSIKOKOUS Aika Paikka 3.11.2013 klo 14.00 Hakunilan koulu, Hiirakkotie 9 Kokousvirkailijat Maarit Kallio Katri Maijala Taavi
Valiokunnan kokoonpano kaudella
Valiokunnan kokoonpano kaudella 2016-2017 Kai Hildén Turku pj. Tuomas Eivola Tampere Marja Hongisto Turku Piritta Maja Kuortane Eino Styrman Helsinki Juha Viberg Kotka Avaintehtävät: valmentaja- ja ohjaajakoulutuksen
TOIMINTASUUNNITELMA 2014
TOIMINTASUUNNITELMA 2014 MIKKELIN JUDO RY 1. JÄRJESTÖTOIMINTA Yhdistyksen tarkoituksena on kehittää jäsentensä judotaitoa sekä toimia judon tunnetuksi tekemiseksi ja sen harrastuksen levittämiseksi. Tarkoituksensa
Julkaistu Helsingissä 12 päivänä lokakuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 12 päivänä lokakuuta 2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen
VOIMAILUSEURA BODONOS r.y.
VOIMAILUSEURA BODONOS r.y. Judojaoston toimintasuunnitelma 2017 Judojaoston toimintasuunnitelma 2017 Tämän asiakirjan tarkoituksena on kuvata Voimailuseura Bodonoksen Judojaoston toimintaa vuonna 2017.
Suomen Judoliitto ry Toimintakertomus ja tilinpäätös 2014
Suomen Judoliitto ry Toimintakertomus ja tilinpäätös 2014 Hallituksen esitys kevätkokoukselle 21.3.2015 Suomen Judoliitto ry Perustettu 1958 Kannen kuvassa Jaana Sundberg voittaa Pariisin Grand Slam turnauksen
9. Syksyn seuraseminaari, HSRC ehdottanut ajankohdaksi 4.-5.9.2010
SSqL:n hallituksen kokous 7. / 2010 pöytäkirja AIKA 17.6.2010 torstai klo 17.30 20.30 PAIKKA Helsinki, SLU, Kunto kabinetti Läsnä Leo Hatjasalo pj. Lars Ekholm (esittelijä) Tomi Niinimäki Juha Sarlund
Liikenne- ja viestintäministeriön asetus
Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen muuttamisesta Annettu Helsingissä päivänä kuuta 2012 Liikenne- ja viestintäministeriön
1.3 Tontin lohkomistoimituksen kesto keskimäärin (vrk)
. KIINTEISTÖNMUODOSTUSTOIMINTA. Tontinlohk omisia suoritettu.. Näissä tontteja yhteensä (kpl).2 Tontin lohkomisen yhteydessä tehtyjä kiinnitysten käsittelypäätöksiä (kpl).3 Tontin lohkomistoimituksen kesto
I Orimattila II Lahti 29.3
Samurai Cup 2014 I Orimattila 18.1 II Lahti 29.3 III Nummela 13.9 IV Kerava 11.10 Yhteensä T15-44 1 SUNDBERG Susanna Hontai Judo, H:ki 5 5 T15-52 1 OJURI Veera Orimattilan JS 5 5 T15-63 1 KEITAANNIEMI
Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit
Kaupunki/kunta Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit Tontin kiint.vero euroa/m²/kk Rakenn. kiint.vero Kaukol. Vesi/jätev. Jätehuolto Yhteensä Lappeenranta 0.21 0.27
TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009
MIKKELIN JUDO RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 Toimintasuunnitelma 2009 Sivu 1 Sisällysluettelo 1. JÄRJESTÖTOIMINTA... 3 1.1 Hallinto... 3 1.1.1 Edustajat... 3 1.1.2 Aluetoiminta... 3 1.1.3 Huomionosoitukset...
Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012. 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen
Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari
Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari Heikkinen Mikkeli 0,772 4 Antti Nurminen Jyväskylä 0,716
1. Johdanto. ETELA& -SUOMEN JUDO ry TOIMINTAKERTOMUS 2017
ETELA& -SUOMEN JUDO ry 17.4.2018 TOIMINTAKERTOMUS 2017 1. Johdanto Judoliiton strategiassa (2013-2020) alueellinen yhteistyo on yksi kulmakivista matkalla kohti pa a tavoitetta - olympiakultaa. Tavoitteen
Julkaistu Helsingissä 3 päivänä heinäkuuta /2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 3 päivänä heinäkuuta 2014 517/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen
Yhdistysluettelo 2018
Yhdistysluettelo 2018 Jäsen- ja äänimäärät Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n jäsenyhdistykset Jäsenmäärä 1.1.2018 liiton rekisterin mukaan Äänimäärä ALAJÄRVI-VIMPELIN KVT RY 38 1 ANJALANKOSKEN KVT RY 117
Yhdistysluettelo 2017
Yhdistysluettelo 2017 Jäsen- ja äänimäärät Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n jäsenyhdistykset Jäsenmäärä 1.1.2017 liiton rekisterin mukaan Äänimäärä ALAJÄRVI-VIMPELIN KVT RY 41 1 ALAVIESKAN KVT RY 41 1
Espoon Urheilijat ry Judojaos
Espoon Urheilijat ry Judojaos Toimintakertomus 2012 1 Sisällysluettelo 1 HALLINTO... 3 1.1 YHDISTYKSEN KOKOUKSET... 3 1.2 HALLITUS... 3 1.3 JUDON TOIMIJAT... 3 1.4 JÄSENISTÖ... 3 2 SEURAN TOIMINTA... 4
Suomen Judoliitto ry Toimintakertomus ja tilinpäätös 2008
Suomen Judoliitto ry Toimintakertomus ja tilinpäätös Hyväksytty keväliittokokouksessa 19.4.2009 Sisällysluettelo Toimintakertomus Sivu 1. Esipuhe 3 2. Hallinto ja henkilökunta 4 3. Valmennusvaliokunnan
Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta 2011 433/2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön
TOIMINTASUUNNITELMA 2016
TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Esipuhe Iisalmen Taekwondo Ry on vuonna 2000 perustettu liikunta- ja urheiluseura, sen tarkoituksena on edistää Taekwondon keinoin kunto- ja terveysliikuntaa, kilpaurheilua sekä
Suomen Judoliitto ry
Suomen Judoliitto ry Toimintasuunnitelma ja budjetti 2012 Hyväksytty syysliittokokouksessa 26.11.2012 Suomen Judoliitto ry perustettu 1958 Sisältö 1 Esipuhe... 4 2 Hallinto... 5 2.1 Luottamushenkilöjohtaminen...
Toimintakaudelle tilintarkastajaksi valittiin Seija Lindell.
Porin Taitoluistelu ry VUOSIKERTOMUS sivu 1 VUOSIKERTOMUS 1.1.2011 31.12.2011 Porin Taitoluistelu ry:n virallinen rekisteröintipäivä on 1.4.2000. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja lisätä taitoluistelun
ETELÄ-SUOMEN JUDO ry
ETELÄ-SUOMEN JUDO ry 6.6.2018 TOIMINTASUUNNITELMA 2018 1. Johdanto Judoliiton strategiassa (2013-2020) alueellinen yhteistyö on yksi kulmakivistä matkalla kohti päätavoitetta - olympiakultaa. Strategiaan
Kaikkien aikojen parhaat tulokset 4.12.2015
Kaikkien aikojen parhaat tulokset 4.12.2015 Miehet halli päiväys tulos ka. sarjat 2s. Pasi Uotila Ailec, Helsinki Tali 1.10.2006 600 300,0 300 300 Toni Laine Räme, Lohja Kupittaa 9.3.2007 600 300,0 300
Suomen Judoliitto ry Toimintakertomus ja tilinpäätös 2007
ry Toimintakertomus ja tilinpäätös 2007 Kuva: Bob Willingham Sisällysluettelo Sivu Esipuhe 3 Hallinto ja henkilökunta 4 Valmennusvaliokunnan alainen toiminta 5 Nuorten valmennus 6 Valmennuksen tehostaminen
Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2013. 614/2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus. radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2013 614/2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta Annettu Helsingissä 15 päivänä elokuuta 2013
Pohjois-Suomen pelastusliitto ry
Pohjois-Suomen pelastusliitto ry toimintakertomus 2016 Yleistä Vuosi 2016 oli pelastusliiton 87. toimintavuosi. Liiton toiminta toteutettiin Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) kanssa tehdyn sopimuksen
Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta /2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2012 1072/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön
Suomen Biljardiliitto ry. Radiokatu 20 00093 SLU. Y-tunnus 0839243-2 TASEKIRJA
Suomen liitto ry Radiokatu 20 00093 SLU Y-tunnus 0839243-2 TASEKIRJA 1.1.-31.12.2013 Suomen liitto ry Radiokatu 20 00093 SLU Y-tunnus 0839243-2 TILINPÄÄTÖS 31.12.2013 Sisällysluettelo Tuloslaskelma 3-12
Suomen Judoliitto ry Vuosikertomus ja tilinpäätös 2010
Suomen Judoliitto ry Vuosikertomus ja tilinpäätös 2010 Hyväksytty kevätliittokokouksessa 7.5.2011 1 1 Esipuhe... 3 2 Hallinto... 4 3 Valmennusvaliokunnan alainen toiminta... 5 3.1 Aikuisten valmennus...
Lohko 1. Lohko 2. 11.10.2008 Joensuun Urheilutalo Joukkue - SM 2008. SUOMEN JUDOLIITTO ry.
SUOMEN JUDOLIITTO ry. Lohko 1 Jouk Seura 1 2 3 OV KV SP SIJ 1 Chikara 2 1 0 3 30 III 2 Itä-Suomi 3 1 4 30 II 3 Lounais-Suomi 4 2 7 62 I Ottelu Seura Jou Jou Seura Loppu- Suoritus no Sininen puku no no
9.11.2011 TALOUSARVIOESITYS VUODELLE 2012 TILINPÄÄTÖS TALOUSARVIO TALOUSARVIO VUOSI 2010 VUOSI 2011 VUOSI 2012 VARSINAINEN TOIMINTA ESITYS
TALOUSARVIOESITYS VUODELLE 2012 TILINPÄÄTÖS TALOUSARVIO TALOUSARVIO VUOSI 2010 VUOSI 2011 VUOSI 2012 VARSINAINEN TOIMINTA ESITYS TUOTOT 166 922 200 000 354 000 08-3000 Osanottomaksut 80 620,00 100 000
SUOMEN KAUKALOPALLO- JA RINGETTELIITTO RY. Y-tunnus 2526928-4 TILINPÄÄTÖS 2013
Y-tunnus 2526928-4 TILINPÄÄTÖS 2013 TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2013 SISÄLLYSLUETTELO Tuloslaskelma 2 Tase 3 Tilinpäätöksen liitetiedot 4 Tuloslaskelma toimialoittain 5 Budjettivertailu 6 Tilinpäätöksen allekirjoitukset
TURUN JYRYN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015
TURUN JYRYN Seuran toimintaa kehitetään koko ajan. Haluamme tarjota laadukasta ja virikkeellistä toimintaa liikunnasta kiinnostuneille. Seuraamme puhaltavat uudet tuulet, jos seuratoiminnan kehittämistukea
Suomen Biljardiliitto ry. Radiokatu 20 00093 SLU. Y-tunnus 0839243-2 TASEKIRJA
Suomen liitto ry Radiokatu 20 00093 SLU Y-tunnus 0839243-2 TASEKIRJA 1.1.-31.12.2012 Suomen liitto ry Radiokatu 20 00093 SLU Y-tunnus 0839243-2 TILINPÄÄTÖS 31.12.2012 Sisällysluettelo Tuloslaskelma 3-11
5. Kyösti Korpiola ,1971,1973,1974 ( ,1967,1970, ,1968) ( ,1964) ( )
1. Timo Korpiola 68 1963 80 1967,1969,1970 (3. 1966) 93 1971 +93 1972 (3. Yleismestaruus 1963) 2. Max Jensen 80 1963,1964 Yleismestaruus 1963 (2. 1964) 3. Pauli Hissa +80 1963,1964 Yleismestaruus 1964
EK:n Kuntaranking 2015. Keskeiset tulokset
EK:n Kuntaranking 2 Keskeiset tulokset EK:n Kuntaranking Mittaa seutukunnan vetovoimaisuutta yrittäjien ja yritysten näkökulmasta Hyödyntää kahta aineistoa: 1) Tilastotieto Kuntatalouden lähtökohdat ja
Suomen Judoliitto Toimintasuunnitelma ja budjetti 2013
Suomen Judoliitto Toimintasuunnitelma ja budjetti 2013 Hyväksytty syysliittokokouksessa 24.11.2012 Suomen Judoliitto ry Perustettu 1958 Sisältö 1 Esipuhe... 3 2 Huippuvalmennustoiminta... 4 2.1 Aikuisten
Kuntien yritysilmasto 2012. Helsinki 20.9.2012 Asiantuntija Jari Huovinen
Kuntien yritysilmasto 2012 Helsinki 20.9.2012 Asiantuntija Jari Huovinen EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä
Kuntien yritysilmasto 2012. Helsingin seutukunta
Kuntien yritysilmasto 2012 Helsingin seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta
Alajärven Voimistelu ja Liikunta. Kangasalan Naisvoimistelijat. Hyvinkään Voimistelu ja liikunta
Seura Alajärven Voimistelu ja Liikunta Alavuden Urheilijat Alppilan Salamat Anjalan Jumpparit Attitude Sports Brahen Voimistelijat Elise Helsinki Elise Järvenpää Elise Vantaa Espoo Syke Espoon Telinetaiturit
Elinvoima Suomen kaupunkikeskustoissa 2019
Elinvoima Suomen kaupunkikeskustoissa 2019 Tietoliite julkaisuvapaa 24.5.2019 klo 12.00 FM Martti Wilhelms TietojärjestelmäPalvelu Salokorpi Oy Keskustojen elinvoimalaskenta Suomessa Elinvoimalaskenta
Turun Seudun Pool ry. Tilinpäätös
Turun Seudun Pool ry Tilinpäätös 1.6.2015 31.5.2016 Sisällys Sisällysluettelo...2 Toimintakertomus...3 Vuosikertomus...5 Taseet...7 Tilinpäätöksen allekirjoitukset...8 Toimintakertomus 2015-2016 YLEISTÄ
Suomen Judoliiton Etelä-Suomen alueen toimintasuunnitelma ja budjetti 2010. hyväksytty alueparlamentissa 13.12.2009 Sivu 1 / 10
hyväksytty alueparlamentissa 13.12.2009 Sivu 1 / 10 www.es-judo.net hyväksytty alueparlamentissa 13.12.2009 Sivu 2 / 10 Suomen Judoliiton en toimintasuunnitelma ja budjetti vuodelle 2010 Sisällysluettelo:
TULOSLASKELMA Jakso 12/14-12/14. Vuosibudjetti Vuosibudjetti Edellinen vuosi Rahayksikkö EURO 01/15-12/15 01/14-12/14 01/13-12/13
Sivu 1 1 Nuorisoliikunta VARSINAINEN TOIMINTA Biljardi 3089 Muut tuotot 1000,00 1000,00 0,00 yhteensä 1000,00 1000,00 0,00 Ulkopuoliset palvelut 3290 Muut ostetut palvelut -1500,00-1500,00-2604,88 Yhteensä
POSION KUNTA TOIMINTA-AVUSTUSANOMUS 2015 Vapaa-aikatoimi / liikunta
POSION KUNTA TOIMINTA-AVUSTUSANOMUS 2015 Vapaa-aikatoimi / liikunta Avustusten hakuaika päättyy 31.03.2015 klo 16.00. Posion kunta, hyvinvointilautakunta, Kirkkotie 1, 97900 POSIO. Myöhästyneitä hakemuksia
ETELÄ- SUOMEN JUDO ry TOIMINTASUUNNITELMA 2015. 1. Johdanto
ETELÄ- SUOMEN JUDO ry TOIMINTASUUNNITELMA 2015 1. Johdanto Judoliiton strategiassa (2013-2020) alueellinen yhteistyö on yksi kulmakivistä matkalla kohti päätavoitetta - olympiakultaa. Strategiaan liittyen
Toimintasuunnitelma 2016
Hallinto Jukka Pohja/17.11.2015 Toimintasuunnitelma 2016 Kokoontuminen Aluejaoston kokouksia pyritään pitämään 4 kertaa. Jaosto harkitsee pidettäväksi joka toinen kuukausi puhelinkokouksen. Sektorit Sektorien
2.2 Analoginen radiotoiminta: valtakunnallinen toimiluvanvarainen käyttö
N:o 6 27 TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA Liite 2.2 Analoginen radiotoiminta: valtakunnallinen toimiluvanvarainen käyttö Taajuuskokonaisuus 1 105,7 Anjalankoski 106,2 Espoo 106,0 Eurajoki 104,1 Haapavesi
ABB-tuotteiden myynnistä vastaavat henkilöt paikkakunnittain
ABB-tuotteiden myynnistä vastaavat henkilöt paikkakunnittain Asiakaspalvelukeskus löytää asiantuntijamme Asiakaspalvelukeskus on ABB:n yhteydenottokanava, jonka kautta välitämme asiasi oikean henkilön
Suomen Saappaanheittoliitto ry. Toimintakertomus 2011
SUOMEN TOIMINTAKERTOMUS 2011 1(6) Suomen Saappaanheittoliitto ry Toimintakertomus 2011 Versio 1.0H Toiminnanjohtaja Eeva Isokorpi SUOMEN TOIMINTAKERTOMUS 2011 2(6) Sisällysluettelo 1 KILPAILUT... 3 1.1
Vapaa-ajan palvelut Vuosiseminaari 14.1.2009 Piia Savolainen
Vapaa-ajan palvelut Vuosiseminaari 14.1.2009 Piia Savolainen Varamiespalvelu-Yhtiötel Vuonna 1988 perustettu valtakunnallinen henkilöstöpalveluja tuottava yritysketju Yli 70 palvelualuetta Suomessa, Virossa,
TAMMIKUU VIIKKO MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI LAUANTAI SUNNUNTAI. Lipposen Talvirallisprint, Rantasalmi - K. Suonenjoki ralli - HRT
TAMMIKUU 2009 VIIKKO MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI LAUANTAI SUNNUNTAI 1 2 OP 3 4 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 Suonenjoki ralli - HRT Lipposen Talvirallisprint, Rantasalmi - K 12 13 14 15 16
SUOMEN JUDOLIITTO RY
SUOMEN JUDOLIITTO RY Tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2016 Arkistoviite: 2016-003 1 SUOMEN JUDOLIITTO RY Radiokatu 20 00240 Helsinki Kotipaikka Helsinki Y-tunnus 0202136-6 Sisällys Sivu Tuloslaskelma 3
SUOMEN PETANQUE-LIITTO SP-L RY:N KEVÄTLIITTOKOKOUS
SUOMEN PETANQUE-LIITTO SP-L RY:N KEVÄTLIITTOKOKOUS AIKA Sunnuntai 30.3.2014 klo 12:00. Valtakirjojen tarkistus klo 11:30 alkaen PAIKKA Helsinki Petankin halli, Pasila, Tallikatu 99 ALUSTAVA ESITYSLISTA
Suomen Pesäpalloliitto PPL ry
Suomen Pesäpalloliitto PPL ry Tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2017 Arkistoviite: 2017-001 1 SUOMEN PESÄPALLOLIITTO PPL RY Robert Huberin tie 2 01510 VANTAA Kotipaikka Helsinki Y-tunnus 0202255-3 Sisällys
Kuntien yritysilmasto 2012. Seinäjoen seutukunta
Kuntien yritysilmasto 2012 Seinäjoen seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta
Suomen Judoliitto Toimintasuunnitelma ja budjetti 2016
Suomen Judoliitto Toimintasuunnitelma ja budjetti 2016 Suomen Judoliitto Perustettu 1958 Sisällys 1 Esipuhe... 3 3 Harrastevaliokunnan alainen toiminta... 6 3.1 Koulutustoiminta... 6 3.2 Lasten ja nuorten
Kansainvälinen toiminta Tuotot 8 177,31 1 159,60 Kulut Muut kulut - 9 552,66-38 019,55 Tuotto/kulujäämä - 1 375,35-36 859,95
TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA 1.1.-31.12.2009 1.1.-31.12.2008 Kilpailutoiminta 78 894,40 82 946,76 Muut kulut - 20 189,25-33 222,51 Toiminnan yleiskulut Muut kulut - 48 094,11-67 354,28 Tuotto/kulujäämä
Asemakaavalla suojeltujen rakennusten määrä ja kerrosala sekä niiden muutokset ELY-keskuksittain vuosina
Asemakaavalla suojeltujen rakennusten määrä ja kerrosala sekä niiden muutokset ELY-keskuksittain vuosina 2006 2011 Liite 1 Lähde: Ympäristötiedon hallintajärjestelmä Hertta, Asemakaavojen seurantalomakkeet,
UUTISIA JA KISASIJOITUKSIA VUOSILTA 2004-2005 JOULUKUU 2005. Parketti vietti joulujuhlaa (13.12.2005) Järjestötalolla Katso kuvia joulujuhlasta
UUTISIA JA KISASIJOITUKSIA VUOSILTA 2004-2005 JOULUKUU 2005 Parketti vietti joulujuhlaa (13.12.2005) Järjestötalolla Katso kuvia joulujuhlasta Tanssiesitysten lomassa suoritettiin menestyksekkäästi F-katselmus
Kuntien yritysilmasto 2012. Turun seutukunta
Kuntien yritysilmasto 2012 Turun seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta
Kuntien yritysilmasto 2012. Jyväskylän seutukunta
Kuntien yritysilmasto 2012 Jyväskylän seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta
Kuntien välinen muuttoliike Hyvinkäällä KAIKKI IKÄRYHMÄT
Kuntien välinen muuttoliike Hyvinkäällä 2013-2015 KAIKKI IKÄRYHMÄT Helsinki 329 300 404 1033 Nurmijärvi 107 93 55 255 Nurmijärvi 245 224 191 660 Tuusula 60 37 27 124 Riihimäki 217 182 184 583 Mäntsälä
Radio 2020-toimilupakierros. Taajuuskokonaisuudet
Radio 2020-toimilupakierros Taajuuskokonaisuudet Taajuuskokonaisuudet 2020 (M74) Seuraavilla kalvoilla on kuvattu määräysluonnoksen M74 taajuuskokonaisuudet (paikkakunta, taajuus) Kokonaisuuksiin tehdyt
Suomen Judoliitto Toimintasuunnitelma ja budjetti 2014
Liite 1. Suomen Judoliitto Toimintasuunnitelma ja budjetti 2014 Suomen Judoliitto ry Perustettu 1958 1 Sisältö 1 Esipuhe... 3 2 Huippuvalmennustoiminta... 4 2.1 Aikuiset... 5 2.2 Nuoren valmennus... 5
Lasten ja nuorten seuratoiminta
Seuratoiminnan aamukahvit Lasten ja nuorten seuratoiminta Elokuu 2019 13.8.2019 2 Ajankohtaiset: Jatkossa Liikuntaleikkikoulun yhteyshenkilönä toimii Marianna Tarhala "Lajiliikkareiden" kehittämistä jatketaan
Kuntien yritysilmasto 2012. Vaasan seutukunta
Kuntien yritysilmasto 2012 Vaasan seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta
Kuntien yritysilmasto 2012. Kuopion seutukunta
Kuntien yritysilmasto 2012 Kuopion seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta
Oulun Naisfutis ry T A S E K I R J A 2016
Oulun Naisfutis ry T A S E K I R J A 2016 Sisällysluettelo Tuloslaskelma... 3-5 Tase vastaavaa...6 Tase vastattavaa...7 Liitetiedot...8 Luettelo kirjanpitokirjoista...9 Hallituksen allekirjoitukset...
Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2014. 1012/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2014 1012/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön
Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry. Vuosikertomus ja tilinpäätös 2015
Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry Vuosikertomus ja tilinpäätös 2015 Sisällysluettelo Yleistä Vuosikokous Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry:n jäsenet Hallitus, toiminnantarkastaja ja hallituksen toiminta Kilpailutoiminta
Pohjois-Suomen pelastusliitto ry
Pohjois-Suomen pelastusliitto ry toimintakertomus 2018 Yleistä Vuosi 2018 oli pelastusliiton 89. toimintavuosi. Liiton toiminta toteutettiin Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) kanssa tehdyn sopimuksen
Sinettiseura uudistus etenee
Sinettiseura uudistus etenee Sinettiseurojen uusien kriteerien osa-alueet Liikkumista ja urheilua tukeva toimintaympäristö seurassa organisointi ja toimintaperiaatteet osaamisen kehittäminen viestintä
VARAMIESPALVELU-YHTIÖT
VARAMIESPALVELU-YHTIÖT vuonna 1988 perustettu valtakunnallinen henkilöstöpalveluja tuottava yritysketju 60 palvelualuetta Suomessa ja Virossa alan markkinajohtaja Suomessa sekä liikevaihdon että palvelualueiden
Suomen Shakkiliitto ry, Tilinpäätös Suomen Shakkiliitto ry
Suomen Shakkiliitto ry Tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2016 1 SUOMEN SHAKKILIITTO RY Hiomotie 10 00380 HELSINKI Kotipaikka HELSINKI Y-tunnus 1106880-1 Sisällys Sivu Tuloslaskelma 3 Tase 6 Liitetiedot 8
Kuntien yritysilmasto 2012. Kotkan-Haminan seutukunta
Kuntien yritysilmasto 2012 Kotkan-Haminan seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta
1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta. Paikkakunta Kanavanippu ERP
N:o 453 3591 TAAJUUSALUEIDEN KÄYTTÖSUUNNITELMA Liite 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta Paikkakunta Kanavanippu ERP A B C D E Vaasa (kw) Akaa 42 13 Enontekiö 53 58
N:o 434 1269. 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta. Aseman nimi Kanava MAX ERP Nippu A Nippu B Nippu C (kw)
N:o 434 1269 Liite TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta 1.3 Digitaalinen televisiotoiminta Aseman nimi Kanava MAX ERP Nippu A Nippu B Nippu
puheenjohtaja Paatero Sirpa, Kotka SDP I varapuheenjohtaja Andersson Markku, Jyväskylä Kok. II varapuheenjohtaja Tölli Tapani, Tyrnävä Kesk.
Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 8/2016 Kokoustiedot Aika 23.11.2016 klo 10.04-13.20 Paikka Kuntatalo Toinen linja 14, Helsinki Päätöksentekoon osallistuneet puheenjohtaja Paatero Sirpa, Kotka I varapuheenjohtaja
Strategia 2013-2020. Olympiakulta. Liittovalmennus. Alueellinen yhteistyö. Seurat. Yhteinen hyvä
Olympiakulta Strategia 2013-2020 1 Liittovalmennus Alueellinen yhteistyö Seurat Yhteinen hyvä Painopisteenä lasten ja nuorten hyvä harjoittelu Lapsen perusliikuntataidot ja -ominaisuudet kehittyvät suurelta