Suomen Judoliitto ry Toimintakertomus ja tilinpäätös 2008

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Suomen Judoliitto ry Toimintakertomus ja tilinpäätös 2008"

Transkriptio

1 Suomen Judoliitto ry Toimintakertomus ja tilinpäätös Hyväksytty keväliittokokouksessa

2 Sisällysluettelo Toimintakertomus Sivu 1. Esipuhe 3 2. Hallinto ja henkilökunta 4 3. Valmennusvaliokunnan alainen toiminta 5 4. Harrastevaliokunnan alainen toiminta 7 5. Hallintovaliokunnan alainen toiminta Tilinpäätös 26 2

3 1. Esipuhe Toimintakertomus Toimintavuosi oli liiton kaikilla toimintasektoreilla työntäyteinen. Vuosi huipentui marraskuun lopussa Judoliiton 50-vuotisjuhliin. Pekingin olympialaiset ja paralympialaiset olivat kuluneen olympiadin kilpaurheilullinen huipennus. Paralympialaisissa Jani Kallunki saavutti toistamiseen pronssia. Olympialaisissa jäätiin tavoitteesta ja Suomen joukkueen oli tyytyminen yhden otteluvoiton tuomaan 16. sijaan. Koulutustoiminta jatkui vilkkaana. Jo neljännen kerran tällä vuosituhannella koulutuksen kokonaisvolyymissa yllettiin yli tuhanteen osallistumiskertaan koulutustilaisuuksissa. Alkuvuodesta Judoliitto otti käyttöönsä Suomen Liikunnan ja Urheilun tietohallintoyksikön SLUnetin tarjoaman Liittosaitti työkalun kotisivujen ylläpitämiseen. Uudistetut kotisivut ja Judolehdeksi muuttunut liiton lehti saivat osakseen kiittävää palautetta judokoilta. Syksyllä 2007 käynnistetyn Jäähyväiset lisenssille uudistuspaketti saatiin täysimääräisesti toimeenpantua vuoden alusta lähtien. Suurimmasta haasteesta yhteisen jäsenrekisterin Sporttirekisterin käyttöönotosta judoyhteisö selviytyi hienosti, mistä suuret kiitokset seurojen jäsenrekisterien hoitajille. Uudistusten myötä kansallisten kilpailujen osallistujamäärät nousivat noin 30 %. Alkusyksyllä aloitettiin Judoliiton vuoteen 2012 ulottuvan Judoa Hyvässä Seurassa strategian päivitystyö, jonka lopputulos esitellään kevätkokoukselle Judoliitto jatkoi omia ponnistelujaan puhtaan urheilun puolesta. Toimintavuonna Judoliitto valittiin yhdeksi Suomen Antidopingtoimikunnan Puhtaasti Paras hankkeen pilottiliitoista. Hankkeen myötä kampanjointi puhtaan urheilun puolesta on tullut yhä näkyvämmäksi osaksi judotapahtumia. Talouden puolella vuosi oli onnistunut. 3

4 2. Hallinto ja henkilökunta Toimintakertomus Vuoden aikana pidettiin kaksi sääntömääräistä liittokokousta, joissa oli osanottajia seuraavasti: Kevätkokous Porissa: Läsnä 11 seuraa, joilla yhteensä 63 ääntä. Puheenjohtajana toimi Timo Harju. Syyskokous Helsingissä: Läsnä kokouksen alkaessa 35 seuraa, joilla 207 ääntä. Puheenjohtajana toimi Timo Harju. Hallituksella oli vuoden aikana yhdeksän kertaa. Hallituksen jäsenet osallistuivat kokouksiin seuraavasti: Pj Tapio Mäki 8/9 Vpj Henry Lipponen 8/9 Vpj Ismo Seppänen 8/9 Vpj Jukka Parvinen 2/9 Arttu Laitinen 8/9 Erkki Jokikokko 7/9 Markku Ilvonen 6/9 Petteri Pohja 7/9 Matti Tieksola 5/9 Hallituksen alaisuudessa toimivat hallituksen nimeämät valiokunnat, työryhmät ja toimikunnat. Hallituksen varapuheenjohtajat toimivat puheenjohtajina kolmessa päätöksentekoa valmistelevassa valiokunnassa, jotka ovat valmennusvaliokunta, harrastejudovaliokunta ja hallintovaliokunta Judoliiton henkilöstö vuonna Pekka Lehdes, toiminnanjohtaja, vakituinen. Henna Tulkki, toimistosihteeri, vakituinen. Reino Fagerlund, valmennuspäällikkö, määräaikainen Jukka-Pekka Metsola, päävalmentaja, määräaikainen Marita Kokkonen koulutus- ja nuorisopäällikkö, vakituinen. Markus Pekkola nuorten olympiavalmentaja, määräaikainen Työsuhde vakinaistettiin alkaen. Mika Mukkula OTO-olympiavalmentaja, osa-aikainen, määräaikainen. Seppo Aaltonen OTO-olympiavalmentaja, osa-aikainen, määräaikainen Judoliiton toimisto Judoliitolla on toimisto Helsingissä SLU-talossa osoitteessa Radiokatu 20. Sivutoimipiste Tampereella päättyi päävalmentajan työsuhteen päättymisen yhteydessä elokuun lopussa Strategiatyö Syksyllä liiton hallitus ja henkilöstö kokoontuivat Vierumäelle Johtoinstituuttiin valmistelemaan Judoliitolle strategiaa tulevalle olympiadille. Strategia työ saatetaan päätökseensä keväällä

5 3. Valmennusvaliokunnan alainen toiminta Toimintakertomus Suomen Judoliiton aikuisten huippuvalmennus keskittyi vuonna Pekingin olympiakilpailujen ja paralympiakilpailujen karsintoihin sekä olympialaisiin ja paralympialaisiin valmistautumiseen. Olympiakarsinnoissa painoluokkiensa parhaat suomalaiset sijoittuivat seuraavasti: Jaana Sundberg (-52 kg) 8 Nina Koivumäki (-57 kg) 7 Johanna Ylinen (-63 kg) 4 Elina Paulman (-70 kg) 10 Valtteri Jokinen (-60 kg) 17 Niko-Tapio Niemelä (-66 kg) 30 Antti Rintamäki (-66 kg) 31 Antti Virta (-81 kg) 25 Samuel Mäki (-90 kg) 16 Rauli Kärpänen (-90 kg) 24 Tomi Jaakkola (-100 kg) 24 Karsinnassa miehissä yhdeksän ja naisissa viisi parasta sai kisapaikan. Koivumäki sai kisapaikkansa vuoden 2007 MM-kisojen viidennellä sijallaan. Nina Koivumäki ja Johanna Ylinen valittiin Suomen edustajiksi Pekingin olympialaisten judokilpailuihin, joissa kisoissa Nina Koivumäki voitti yhden ottelun. Paralympialaisissa Jani Kallunki (-66 kg) saavutti pronssimitalin. Rauno Peltoniemi (-73 kg) ei saanut otteluvoittoja. Antti Virta (-81 kg) sijoittui alle 23-vuotiaiden EM-kilpailuissa viidenneksi. Marjut Nyström voitti veteraanien Euroopan mestaruuden. Olympiaryhmän liittovalmennuksesta vastasivat olympiavuonna päävalmentaja Jukka-Pekka Metsola sekä naisten olympiavalmentajat Mika Mukkula ja Seppo Aaltonen. Valmennuspäällikkönä toimi Reino Fagerlund ja valmennuksen johtoryhmän puheenjohtajana Jukka Parvinen. Psykologisesta asiantuntemuksesta vastasi Rauno Pietiläinen ja lihashuollosta Jyri Kosonen. Paralympialaisten judojoukkueen valmentaja oli Juha Vainio. Kotimaisena judon päävalmennuskeskuksena toimi Varalan urheiluopisto, jossa pidettiin kaikkien ikäryhmien maajoukkueleirit. Testileiri pidettiin Urheiluopistosäätiön tuella Pajulahden urheiluopistolla. Suomen Judoliitto sai vuodelle Suomen olympiakomitealta valmennuksen järjestelmätukea yhteensä euroa, josta valmentajatukea euroa, leiri- ja kilpailutoimintaan euroa kumpaankin, lihashuoltoon ja psyykkiseen valmennukseen yhteensä euroa sekä olympiaurheilijoiden kuluihin yhteensä euroa. Olympiaryhmään vuonna kuuluivat Valtteri Jokinen, Samuel Mäki, Jaana Sundberg, Nina Koivumäki ja Johanna Ylinen. Valtion urheilija-apurahan euroa saivat Nina Koivumäki ja Jani Kallunki sekä nuoren 5

6 urheilijan apurahan euroa Johanna Ylinen. Suomen olympiakomitean nuorten apurahan euroa vuodelle saivat Antti Rintamäki, Antti Virta, Juho Reinvall, Elina Paulman ja Tiia Suo-Yrjö. Kansallisen ja pohjoismaisen tason aikuisten urheilijoiden tavoite olla paras pohjoismaa keväällä Tanskassa järjestetyissä PM-kilpailuissa sekä syksyllä Ruotsin ja Suomen avoimissa mestaruuskilpailuissa toteutui vain kotimaassa järjestetyssä aikuisten mestaruuskisassa. Markus Pekkolan pesti nuorten olympiatoivojen valmentajana pääkaupunkiseudun urheiluakatemian judoryhmälle jatkui Suomen olympiakomitean, Suomen Judoliiton ja sen Etelä-Suomen alueen tuella. Valmennus jatkui myös Seppo Aaltosen, Mika Mukkulan ja Manne Isorannan johdolla Päijät-Hämeen ja Petteri Pohjan johdolla Lapin urheilu-akatemioiden valmennuskeskusten judoryhmissä sekä Janne Romppasen johdolla Joensuun harjoittelukeskuksessa. Alueellisten valmennusryhmien perustaminen sen sijaan kangerteli. Alle 20-vuotiaiden miesten valmentajana toimi Markus Pekkola, apuvalmentajana Timo Myöhänen ja alle 20-vuotiaiden naisten yhteyshenkilönä Laura Mikkonen. Puolustusvoimien urheilukoulun judovalmentajana toimi Manne Isoranta. Alle 20-vuotiaat eivät saavuttaneet vuonna mainittavaa arvokisamenestystä. Alle 17-vuotiaiden ikäluokan liittovalmennuksen päätavoitteena vuonna oli kerätä iso valmennusryhmä ja aloittaa valmistautuminen vuonna 2009 Tampereella järjestettävään Euroopan Nuorten Olympiafestivaaliin. Ikäluokassa viimeistä vuotta ottelevien kilpailullinen päätavoite vuonna oli kesän EM-kilpailut, jotka oteltiin vailla mainittavaa suomalaismenestystä. Alle 17-vuotiaiden poikien poikien valmentajina toimivat Janne Romppanen ja Ilkka Porna sekä alle 17-vuotiaiden tyttöjen Marita Kokkonen Katakilpailut Katan EM-kilpailut käytiin Maltalla toukokuussa. Pari Stefan Lindgren ja Tero Malkki sijoittui nageno-katassa 22. sijalle. Ensimmäiset katan SM-kilpailut käytiin syyskuun lopussa Oulussa. Kilpailuun osallistui kaikkiaan 14 kilpailijaa. Ensimmäiset katan PM-kilpailut käytiin lokakuussa Boråsissa Ruotsissa. Suomi otti kilpailusta viisi mitaliasijaa. Ensimmäinen katan maailmancup käytiin marraskuussa Pariisissa. Pari Arttu Lainen ja Peter Mickelsson sijoittuivat nageno-katassa kuudenneksi SM-kilpailut Miesten ja naisten SM-kilpailut Pori Sovelletun judon SM-kilpailut Porissa Nuorten SM-kilpailut Helsingissä Miesten ja naisten joukkue SM-kilpailut osallistujaa 36 seurasta 33 ottelijaa 8 seurasta 225 ottelijaa 53 seurasta Mukana 8 joukkuetta 6

7 4. Harrastejudovaliokunnan alainen toiminta Harrastejudovaliokuntaan kuuluvat aluetoiminta, koulutus-, lasten ja nuorten judon-, sovelletun judon-, kuntojudon työryhmät sekä Dan-kollegion yhteistyö. Harrastejudovaliokunnan työryhmistä kuntojudo, lasten ja nuortenliikunta sekä koulutus kokoontuivat palavereihin vuoden aikana. Sovelletun judon työryhmä kävi kokouksia aina leirien yhteydessä sekä sähköpostitse. Harrastejudovaliokunnan puheenjohtajana toimi Henry Lipponen Aluetoiminta Aluetoiminnan työryhmän puheenjohtajana toimi Petteri Pohja ja työryhmän jäsenenä Erkki Jokikokko Aluepäälliköt Lounais-Suomi: Aulis Pihlajamäki Länsi-Suomi: Juha Murtomäki Pohjois-Suomi: Jari Metso Itä-Suomi: Jari Kuokka Kaakkois-Suomi: Arto Raekorpi Etelä-Suomi: Erkki Jokikokko Alueet toimivat omien toimintasuunnitelmiensa pohjalta. Alueilla peruskoulutukset toimivat. Muutamat alueleirit vetivät judokoita harjoittelemaan yli aluerajojen, joten osallistujia oli satoja. Etelä-Suomen alueella on toteutettu suosittuja katakoulutuksia sekä leirejä. Aluegraduointeja on ollut jokaisella alueella Lasten ja nuorten judo Työryhmään kuuluivat Pekka Pöyhönen (Helsinki), Maija Roine (Kuopio), Mari Palokangas (Nurmijärvi), Rami Reinikainen (Mikkeli) sekä harrastejudovaliokunnan puheenjohtaja Henry Lipponen ja koulutus- ja nuorisopäällikkö Marita Kokkonen. Muksujudo 1. ohjaajakoulutus toteutui, mutta Muksujudo 2.- koulutukseen ei riittänyt osallistujia. Lyhyeen, kuuden tunnin Muksujudotyöpajaan osallistui yli 30 judokaa. Lasten liikunnan seminaari veti tatamille erittäin runsaan osallistujajoukon. Lasten ja nuorten ohjaajakoulutus Nuori Suomi-koulutuksia pidettiin yksi. Oppaat Judokan vanhemmille, aloittelijalle, 7

8 muksujudoon, sovellettuun judoon sekä ensimmäisiin kilpailuihin valmistuivat. Oppaat saatiin kotisivuille seurojen käyttöön elokuussa. Toimintakertomus Lasten ja nuorten Hyvä harjoittelu -tutkimus saatiin päätökseen. Judoliiton nuoret osallistuivat hyvin tutkimukseen palauttamalla 246 päiväkirjaa. Kokonaisotoksena päiväkirjoja palautui 2649, joiden kirjausten perusteella on analysoitu lasten ja nuorten nykyistä liikuntamäärän terveyden ja urheilun kannalta. Tuloksia esiteltiin judokoille selvityksen loppuseminaarissa Vantaalla marraskuussa ja Varalassa henkilökohtaisten valmentajien koulutuspäivillä sekä B-nuorille joululeirin yhteydessä. Koulutus- ja nuorisopäällikkö on toiminut yhteyshenkilönä Nuori Suomeen. Judoliitossa oli Sinettiseuroja 14 vuonna. Kuluneen vuoden aikana koulutus- ja nuorisopäällikkö teki kolme auditointikäyntiä. Judon omaan sinettiseuratapaamiseen Vuokatissa osallistui 12 seuraa yhteensä 17 judokaa. Sinettiseuroista kaikki 14 (18 henkilöä) osallistuivat Nuoren Suomen järjestämään valtakunnalliseen Sinettiseminaariin Tampereella. Matti Ahvenainen Tikkurilan Judokoista esitteli seuramessuilla seuran palkkauskysymyksiä. Seminaarien aikana judoseuroilla oli oma tapaaminen sekä budolajien yhteinen koulutustilaisuus. Judoliitto haki ja sai Nuorelta Suomelta lajiliittohankerahaa, joka suunnattiin Judoa kouluihin hankkeeseen. Hanke suuntautuu vuotiaiden judokoiden harrastusmahdollisuuksien lisäämiseen ja uusien harrastajien rekrytointiin. Hankeen pilottiseuroina ovat kaikki sinettiseurat ja toiminta-aika on syyskuu elokuu Nuorten opiskelun ja judoharjoittelun yhteensovittaminen on toteutunut hyvin. Judovalmennusta tarjoavissa urheiluakatemioissa opiskelee yhteensä 47 judokaa: pääkaupunkiseudulla 20, Tampereella kahdeksan, Lahdessa yhdeksän, Joensuussa neljä ja Rovaniemellä kuusi. LUNKin, Liikunnan ja Urheilun Nuorten Komitean jäsenenä on ollut Miikka Neuvonen (Savonlinna). LUNK kokoontui kahdeksan kertaa 8

9 vuoden aikana. Neuvonen osallistui kahteen kansainväliseen kokoukseen. Koulutus- ja nuorisopäällikkö sekä Miikka Neuvonen osallistuivat kesäkuussa kolmen vuoden välien järjestettävään Pohjoismaiseen Nuorisourheilun seminaariin Islannissa. Seminaaripäivien aikana pohjoismaat perustivat yhteisen Nordic Judo Youth Kommittén kehittämään pohjoismaista harrastejudoa nuorille drop outin ennaltaehkäisemiseksi sekä uusien judon harrastusmuotojen kehittämiseksi. Maija Mustonen (Savonlinna) ja Sanna Ranki (Espoo) valittiin Suomen edustajiksi Pohjoismaiseen Judon Nuorisokomiteaan. Mustonen ja Ranki osallistuivat marraskuussa ensimmäiseen Pohjoismaisen Judon Nuorisokomietan kokoukseen. Mustonen ja Ranki esittelivät toimintaa Suomen judonuorille Judoa kouluihin koulutuksessa joulukuussa Varalassa Koulutus Koulutustyöryhmässä oli Henry Lipponen, Jari Mäkelä (Pori) ja Marita Kokkonen. Koulutustoiminnan kokonaismäärän kehitys vuosina 2000-: Vuosi Koulutustapahtumien lukumäärä Koulutusten osallistumiskerrat Luvuissa tuomarikoulutukset mukana. 9

10 Toteutuneet koulutukset vuonna : Toimintakertomus koulutus aika yht. paikka taso osallistujamäärä Judon perusteet 8 alueet 1. taso 166 Oppimisen opettamisen perustaidot 5 alueet 1. taso 114 Lasten ja nuorten 5/ 1 Helsinki 1.taso 15 ohjaajakoulutus Peruskurssiohjaajakoulutus 5/ 1 Joensuu 1.taso 23 Katakoulutukset 2 alueet 1.taso 50 Taso 1 yhteensä Muksujudo 1. 2/ 1 Tampere 2.taso 18 Sovelletun judon koulutus 2/ 1 Mikkeli 2.taso 11 Kouluttajakoulutus 8/ 1 Tampere 2.taso 11 Lasten liikunnan seminaari 9/ 1 Tampere 2. taso 33 Fyysinen valmennus 3-4/ 1 Tampere 2. taso 20 Psyykkinen valmennus 4/ 1 Tampere 2. taso 14 Seuratoimijakoulutus 4/ 1 Sotkamo 2. taso 11 Harjoittelun tukitoimet 9/ 1 Tampere 2. taso 18 Kuntojudo 1. 10/ 1 Tampere 2. taso 21 Taitoharjoittelu judossa 11/ 1 Tampere 2. taso 20 Taso 2 yhteensä Sporttirekisterikoulutus 1/ 1 Tampere lisäkoulutus 12 Sinettiseurojen tapaaminen 4/ 1 Vuokatti lisäkoulutus 17 Lajivoimaseminaari 7/ 1 Pajulahti lisäkoulutus 21 Muksujudon työpaja 9/ 1 Tampere lisäkoulutus 27 ADT-koulutus 12/ 1 Tampere lisäkoulutus 102 Judoa kouluihin 12/ 1 Tampere lisäkoulutus 25 Henkilökohtaisen valmentajien 12/ 1 Tampere lisäkoulutus 27 koulutuspäivä Lisäkoulutukset yhteensä Tuomarikoulutukset 8 alueet perus-/jatkokoulutus 108 Graduoijakoulutukset 6 alueet perus-/ jatkokoulutus 123 Valtakunnallinen sinetti 9/ 1 Tampere lisäkoulutus 18 YHTEENSÄ VAT 1 4. taso 5 YHTEENSÄ KAIKKI Luvut on kirjattu alueiden ilmoitusten mukaan. 10

11 Alueiden koulutustoiminta vuonna : Toimintakertomus Alueet Koulutustapahtumien lukumäärä Koulutusten osallistujamäärät Etelä-Suomi Kaakkois-Suomi 0 0 Itä-Suomi 3 65 Pohjois-Suomi 4 70 Lounais-Suomi 4 67 Länsi-Suomi 3 63 Judoliitto Tuomarikoulutus(perus+jatko) Muu 2 (vat+sinetti) 23 YHTEESÄ Alueilla peruskoulutukset pyörivät vakiintuneen käytännön mukaan. Etelä-Suomen alue järjesti myös katakoulutuksia. Aluekouluttajat vuonna Etelä Suomen alue: Frans Tuominen, Timo Lehtonen, Erkki Jokikokko, Niina Nikulainen Lounais-Suomen alue: Mikko Välimäki, Kati Kajander. Kaakkois-Suomen alue: Samu Laitinen. Länsi-Suomen alue: Ilari Ikonen ja Harri Niemenmaa Itä-Suomen alue: Taru Romppanen, Ari Kyllönen, Toni Tuhkio Pohjois-Suomen alue: Jari Metso, Sauli Niiranen, Sami Pirinen, Jani Suokanerva Liittokouluttajat Judoliiton 2. tason koulutuksissa pääkouluttajina ovat toimineet: Paavo Häkkinen, Joonas Kalari, Erkki Kokkonen, Marita Kokkonen, Pasi Lind, Henry Lipponen, Seppo Pasanen, Rauno Pietiläinen, Tuire Rinta. Judoliiton 2. tason koulutuksissa asiantuntijaluennoitsijoina ovat olleet: Seppo Aaltonen, Harry Halttu, Manne Isoranta, Lassi Korhonen, Sanna Laitinen, Pekka Lehdes, Mika Mukkula, Esa Niemi, Marjorit Nurmi, Anna Ojala, Markus Pekkola ja Henna Tulkki. Vuoden kouluttajaksi valittiin Etelä-Suomen aluekouluttaja Frans Tuominen, joka on toiminut kouluttajana aktiivisesti sekä myös kouluttanut itseään kouluttajakoulutuksissa sekä osallistunut opetusmateriaalien uudistamiseen. Judon perusteet, oppimisen ja opettamisen perusteet ja peruskurssiohjaaja koulutus materiaalien päivitys aloitettiin elokuun kouluttajakoulutuksessa. Materiaalit ja uudistetut koulutukset on tarkoitus ottaa käyttöön vuoden 2009 aikana. Lasten ja nuorten työryhmä päätti, että Muksujudon materiaalit tulee päivittää sekä koulutusohjelmaa tarkentaa. Päivitetyt materiaalit otetaan käyttöön Yhteistyö SLU:n, SLU alueiden, Varalan Urheiluopiston ja Liikuntakeskus Pajulahden kanssa sujui hyvin koulutusten suhteen. 11

12 4.5. Kuntojudo Toimintakertomus Kuntojudoryhmiä toimii ympäri Suomen judoseuroja. Ikärakenne ryhmissä on ollut vuotta. Kuntojudo 1. ohjaajakoulutus toteutui Varalassa lokakuussa. Kouluttajina olivat Paavo Häkkinen ja Erkki Kokkonen. Kuntojudon perusmateriaali on kunnossa. Kuntojudosta tehtiin harrastajille nettikysely, johon vastasi lähes 150 judokaa. Kyselyn vastaukset auttavat kehittämään ja suuntaamaan kuntojudoa entistä enemmän aikuisen harrastajan haluamaan suuntaan. Kyselyn yhteenveto on luettavissa Judoliiton nettisivuilla Dan-Kollegio Koulutus- ja nuorisopäällikkö ja Henry Lipponen kävivät neuvotteluja Dan-kollegion puheenjohtajan kanssa koulutusten ja vyövaatimusten linjauksista. Kehitystyö jatkuu edelleen, jotta saadaan luotua toimiva järjestelmä, joka aktivoi kaikenikäisten harrastajien etenemistä vyöarvoissa. Nuoremmille harrastajille on suunnitteilla enemmän leirityyppinen koulutus nykyisten peruskoulutusten rinnalle Sovelletun judon toiminta (erityisryhmien judotoiminta) Sovelletun judon toimintaa oli tarjolla 23 paikkakunnalla: Helsinki, Jyväskylä, Kajaani, Kirkkonummi, Kotka, Kuopio, Kuusankoski, Lahti, Lappeenranta, Lohja, Loviisa, Mikkeli, Naantali, Nokia, Nurmes, Oulu, Pori, Porvoo, Pyhäjärvi, Raisio, Rovaniemi, Tampere ja Vantaa. Muutamilla paikkakunnilla on useita ryhmiä. Joissakin seuroissa erityistä tukea tarvitsevat harrastajat on integroitu ikäryhmänsä mukaisiin harjoituksiin. Sovelletun judon harrastajia on seuroissa yhteensä noin 300, joista 2/3 on alle 19- vuotiaita. Suomen mestaruuskilpailut järjestettiin Porissa aikuisten SM-kilpailujen yhteydessä. Kotimaassa järjestettiin yhdet kansalliset kilpailut sekä yhdet pohjoismaiset Nordic Games kilpailut. Sovelletussa judossa järjestettiin kaksi valtakunnallista leiriä: Itä-Suomen alueleirillä Mikkelissä ja Pohjois- ja Itä- Suomen alueparileirin yhteydessä Rovaniemellä. Näkövammaisille nuorille järjestettiin liikuntakeskus Pajulahdessa lokakuussa judoon tutustumisleiri yhteistyössä Kuusankosken judoseuran, Sokeain lasten tukisäätiön ja opiston kanssa. Leirille osallistui kymmenen nuorta ja kuusi ohjaajaa. Sovelletussa judossa on yksi valmennusryhmä, johon kuuluu 19 kansainväliseen menestykseen tähtäävää judokaa. Sovelletun judon joukkue osallistui 43 hengen joukkueella huhtikuussa Hollannissa järjestettyihin Judo4all -kilpailuihin ja leirille. Viiden hengen joukkue osallistui toukokuussa Tankassa järjestettyyn Special Olympics tapahtumaan. Marraskuussa kymmenen judokan joukkue otti osaa Göteborgissa järjestettyihin kansainväliseen leiriin ja kilpailuihin Toimenpiteet sovelletun judon tunnetuksi tekemiseksi Sovellettu judo on ollut erillä paikallislehdissä erilaisten tapahtumien yhteydessä. Judolehden lisäksi sovelletusta judosta on kirjoitettu Suomen Invalidien Urheiluliiton (SIU) ja Suomen Kehitysvammaisten Liikunnan ja Urheilun (SKLU) ja Näkövammaisten Airut- lehdissä. Sovelletun judon ryhmät ovat hyvin esillä erityisryhmien liikunnan tiedotteissa. Näkövammaisten judo sai runsaasti julkisuutta Jani Kallungin paralympiapronssimitalin myötä valtakunnan mediassa. Paikkakunnilla on järjestetty judonäytöksiä erityiskouluilla sekä paikallisilla judosaleilla. Kokemäen PitkisSport kesäleirillä judo on vakiintunut laji. Virroilla, SLU-alueen lasten liikuntaleirillä, judo oli mukana uutena kokeilulajina. Seurojen kotisivuilla on esittelyjä sovelletun judon toiminnasta, leireistä ja kilpailuista. 12

13 5. Hallintovaliokunnan alainen toiminta 5.1. Tuomaritoiminta Tuomarikommission jäsenet vuonna olivat puheenjohtaja Veli-Matti Karinkanta ja jäsenet Teppo Mattsson (sihteeri), Kari Neuvonen ja Ismo Seppänen. Kokoukset Tuomarikomissio piti kolme tapaamiskokousta ja yhden sähköpostikokouksen. Tiedotus Judoliiton www-sivujen Tuomarit palstaa ylläpidettiin. Palstalla ovat mm. sääntömuutostiedotukset, tuomariraportit, lista lisenssin omaavista tuomareista, tuomarikomission kokouksien päätökset ja Usein kysytyt kysymykset. Yahoo Groupsin Judotuomarit - postituslistaa käytettiin sääntötiedotusten, tuomaritarpeen ja tuomariraporttien ilmoittamiseen. Koulutukset Jatkokoulutukset Tilaisuus Paikka Kouluttajat Aika Osallistujia Pääkoulutus Nastola Marian Hefka Jatkokoulutus Rovaniemi Jani Suokanerva Jatkokoulutus Järvenpää Esa Korhonen Jatkokoulutus Masku Merja Hakamäki Jatkokoulutus Savonlinna Kari Neuvonen Lontoossa pidettyyn EJU:n tuomariseminaariin osallistui Juha Vuorela. Peruskoulutukset Paikka Kouluttaja Aika Osallistujia Etelä-Suomi Esa Korhonen & Markku Ilvonen & Pohjois-Suomi Jani Suokanerva & Itä-Suomi Ismo Seppänen & Kari Neuvonen & Tuomarilisenssien määrä Vuoden lopulla oli Suomessa kaikkiaan 109 judotuomaria, joista kansallisia: 10 D-, 51 C-, 17 B-, 25 A- tuomaria ja kansainvälisiä: viisi Continental-tuomaria ja yksi International-tuomari. 13

14 Kansainväliset kilpailut Toimintakertomus Kansainväliset tuomarit tuomitsivat maailmancupeissa seuravasti: Bulgaria Georgia Ranska Unkari Saksa Itävalta Puola Tsekki Viro Norja Iso-Britannia Juha Vuorela Matti Tieksola Kari Neuvonen Juha Vuorela Kari Neuvonen & Veli-Matti Karinkanta Merja Hakamäki Matti Tieksola Mika Korpelainen Merja Hakamäki ja Veli-Matti Karinkanta Juha Vuorela ja Merja Hakamäki Mika Korpelainen Kansainväliset tuomarit tuomitsivat mestaruuskilpailuissa seuraavasti: EM miehet ja naiset Portugali EM alle 17-vuotiaat Bosnia-Hertzegovina EM alle 20-vuotiaat Puola EM alle 23-vuotiaat Kroatia EM veteraanit EM seurajoukkueet Viro Kari Neuvonen Merja Hakamäki Mika Korpelainen ja Veli-Matti Karinkanta Matti Tieksola ja Veli-Matti Karinkanta Juha Vuorela Mika Korpelainen Edellisten lisäksi tuomitsivat kansalliset tuomarimme mm. seuraavissa kilpailuissa ulkomailla: Budo Nord Cup Ruotsi Limfjords Cup Tanska PM-kilpailut Tanska Nuorten Swedish Open Ruotsi Swedish Open Ruotsi Juhani Sammallahti Kari Helin, Sanna Ranki ja Erkki Jokikokko Erkki Jokikokko ja Timo Lehtonen Teppo Mattsson Juha Vuorela ja Esa Korhonen Nimeämiset Aluetuomareina toimivat: Etelä-Suomi: Janne Nyman Länsi-Suomi: Jukka Peltomäki Itä-Suomi: Ismo Seppänen Kaakkois-Suomi: Juha Vuorela Pohjois-Suomi: Jani Suokanerva Lounais-Suomi: Merja Hakamäki Erityisjudotuomarivastaavana toimi Rami Myllymäki Vuoden judotuomariksi nimettiin Mika Matilainen 14

15 5.2. Kansainvälinen toiminta Toimintakertomus Suomen Judoliitto on jäsenenä Kansainvälisessä Judoliitossa (IJF) ja Euroopan Judoliitossa (EJU). IJF:n ylimääräinen kongressi pidettiin lokakuussa Bangkokissa. Judoliiton edustajana toimi puheenjohtaja Tapio Mäki. EJU piti lokakuussa Bangkokissa ylimääräisen kongressin, jossa Judoliiton edustajana toimi puheenjohtaja Tapio Mäki. EJU:n varsinainen kongressi pidettiin marraskuun lopussa Ateenassa. Judoliitolla ei ollut edustusta, koska kongressi oli samanaikaisesti liiton 50-vuotisjuhlan kanssa. Lauri Malinen jatkoi toimintaansa EJU:n lääketieteellisen komission jäsenenä. Malinen valittiin vuoden lopulla vastaavaan tehtävään IJF:ssä. Pohjoismaiden ja Viron judoliittojen puheenjohtajista koostuva Nordic Meeting kokoontui kahdesti yhteistoiminnan kehittämiseksi. Pohjoismaiseen liikunnan konferenssiin Islannissa osallistuivat Marita Kokkonen ja Miikka Neuvonen Finnish Open Perinteinen Finnish Open turnaus järjestettiin Vantaan Tikkurilassa Raskas olympiakarsintaturnausten sarja verotti jonkin verran loppuvuoden kansainvälisten turnausten osallistujamääriä, myös Finnish Openin. Kilpailuun osallistui kaikkiaan 144 kilpailijaa 23 maasta. Nuorten Finnish Open järjestettiin Kouvolassa Kilpailuun osallistui kaikkiaan 223 kilpailijaa kahdeksasta maasta Olosuhdetyö Viiden itämäisen kamppailulajin salikysely toteutettiin syksyllä nettikyselynä. Kyselyyn tuli vastauksia kaikkiaan 224 seuraa. Kyselyn loppuraportin viimeistely ja julkaisu siirtyi vuoden 2009 puolelle. Kyselyn käytännön toteutuksesta vastasi Jaana Sundberg. Kyselyn tekemiseen saatiin opetusministeriön kohdeavustus Judoliiton 50-vuotisjuhla Judoliiton 50-vuotisjuhla järjestettiin Helsingissä Sokos Hotelli Presidentissä Tilaisuuteen osallistui kaikkiaan 213 henkilöä. Juhlatilaisuus oli loppuun myyty. 50-vuotisjuhlaa kunnioittivat läsnäolollaan 10. danin sensei Ichiro Abe, opetusministeriön ylitarkastaja Hannu Tolonen, Olympiakomitean varapuheenjohtaja Antti Pihlakoski ja Suomen Liikunnan ja Urheilun yhteysjohtaja Juha Viertola. 15

16 Kunniadojo Toimintakertomus Judoliiton 50-vuotisjuhlan yhteydessä julkistettiin suomalaisen judon Hall of Fame Kunniadojo, jonka ensimmäiseksi jäseneksi kutsuttiin suomalaista judoyhteisöä vuosikymmenet eri tehtävissä palvellut Reino Fagerlund Tiedotus ja markkinointi Judoliiton tärkeimmät tiedotuskanavat ovat Judolehti, seuraposti ja kotisivut. Sähköinen seuraposti leviää yahoo-groups postituslistojen yli kahdelle sadalle vastaanottajalle. Paperimuotoisen seurapostin tilaajia oli loppuvuonna vain pari kymmentä. Seuraposti julkaistaan kahdeksan kertaa vuodessa. Kotisivut Judoliiton kotisivut siirrettiin SLU:n Liittosaittiin. Uudistetut kotisivut julkaistiin Vanhat kotisivut lakkautettiin lopullisesti heinäkuussa. Vanhoista kotisivuista arkistoitiin paperitallenne ja pdftiedostomuotoinen tallenne liiton kotisivujen materiaalikansioon. Judoliiton kotisivuille tulee keskimäärin etusivulatausta per päivä. Alasivut mukaan laskien sivuille tulee keskimäärin noin sivulatausta per päivä. Pekingin olympialaisten aikana Nina Koivumäen ottelupäivänä sivuille tuli kaikkiaan sivulatausta päivän aikana. Toinen huippu osui nuorten SM-kisojen jälkeiseen maanantaihin, jolloin tuli sivulatausta päivän aikana. Kotisivujen katsotuimpia osioita ovat liiton ja seurojen yhteystiedot, tapahtumat, tulospörssi ja judon lajiesittely sivut. Uudistetuilla kotisivuilla julkaistiin kaikkiaan 337 ajankohtaista uutista tai tiedotetta. Kotisivujen päivityksestä vastaa pääsääntöisesti Judoliiton henkilöstö. Tuomarikomissio vastaa tuomarisivujen päivityksestä. Vuoden lopussa Etelä- Suomen alue siirsi sivunsa liiton sivujen alle. Etelä- Suomen sivujen päivityksestä vastaa Erkki Jokikokko. Judon Tuki ry:n kotisivut siirrettiin liiton sivujen alle syksyllä. Niiden päivityksestä vastaa Heikki Lähteenkorva. Muiden alueiden ja Dan- Kollegion kotisivujen siirtämistä liiton sivujen alle valmistellaan vuoden 2009 aikana. Judoliiton kotisivujen rinnalla on yllä pidetty keskustelupalsta Open Forumia, jonka kävijämääristä ei ole tilastotietoa saatavilla. 16

17 Judolehti Loppuvuonna 2007 uudistettu liiton lehti ilmestyi neljästi toimintavuoden aikana. Vuoden viimeinen numero oli liiton 50-vuotisjuhlanumero. Lehti postitetaan kaikille liiton yhteiseen jäsenrekisteriin syötetyille jäsenseurojen jäsenille osoitteeseen sekä sidosryhmille noin sataan osoitteeseen. Judolehdessä pääsi vuoden aikana esille yhteensä 30 jäsenseuraa seura- tai henkilöjuttujen kautta. Judolehdelle perustettiin omat kotisivut liiton sivujen alaisuuteen. Lehden sivuilla julkaistaan juttujatkoja ja muuta materiaali, joka ei ole lehteen mahtunut. Judolehden päätoimittajana toimi Erkki Kokkonen. Toimitusneuvostoon kuuluivat Henry Lipponen, Pekka Lehdes, Marita Kokkonen ja Pekka Lehdes sekä toimituspäällikkönä Ralf Ahlskog. Mediatiedotteet Judoliitosta lähti Suomen Tietotoimistolle edelleen muille tiedotusvälineille levitettäväksi noin 50 lehdistötiedotetta. Vastaavat tiedotteet toimitettiin YLElle. SM-kisojen ja Finnish Open turnausten tulokset on toimitettu hollantilaiselle sivustolle, joka ylläpitää maailmanlaajuista judon tulostietokantaa. Finnish Open turnausten tulokset on toimitettu Euroopan Judoliiton nettisivujen ylläpidolle. Judoliiton 50-vuotisjuhlakirja Syksyllä julkaistiin Jouko Marttilan kirjoittama Judoliiton 50- vuotisjuhlakirja Joustavan tien kulkijat puolivuosisataa suomalaista judoa. Kirja on 150-sivuinen ja runsaasti kuvitettu. Kirjaa myytiin syksyn aikana hieman yli 300 kappaletta ja jaettiin PR-lahjoina sidosryhmille, liiton luottamushenkilöille sekä 50-vuotisjuhlan osallistujille. Kirjasta otettiin kappaleen painos. Esitemateriaalit Judoesitesarja julkaistiin elokuussa. Esitteet ovat vapaasti seurojen kopioitavissa Judoliiton kotisivujen materiaalikansiosta. Esitteitä on kaikkiaan seitsemän erilaista eri tarkoituksiin. Yhteistyökumppani Judoliiton yhteistyökumppaneita vuonna olivat (aakkosjärjestyksessä) Petlastech (Noris judogit ja varusteet) Pohjola (Judokoiden vakuuttaja) Suomen Matkatoimisto (liiton matkanjärjestäjä) Suomen Valkoinen Risti (Gainomax palautumisjuoma) Varalan Urheiluopisto (edustusvalmennuskeskus) 17

18 5.7. Antidopingtyö ja Puhtaasti paras hanke Judoliitto on jakanut Kielletyt lääkeaineet ja menetelmät urheilussa oppaan edustusvalmennusryhmille, niiden valmentajille ja seuroille. Oppaan viimeisin versio on ollut saatavilla liiton toimistosta. Valmennustukea nauttivien urheilijoiden valmennustukisopimuksissa on antidopingpykälät. Olympiakomitean tukea nauttivat urheilijat ovat mukana ADT:n olinpaikkatietojärjestelmässä. Joululeirin yhteydessä järjestettiin antidopingluennot edustuvalmennusryhmiin kuuluville urheilijoille ja valmentajille. Luennoille osallistui yhteensä 102 urheilijaa ja valmentajaa. Luennoista vastasi ADT:n Marjorit Nurmi. Judoliiton huippuvalmennustoiminnan vuosisuunnitelma on toimitettu ADT:lle. Päivityksen kiellettyjen lääkeaineiden ja menetelmien listaan on julkaistu Judoliiton kotisivulla. Antidopingasiat on liitetty osaksi Judoliiton ohjaaja- ja valmentajakoulutuksia ja niiden koulutusmateriaaleja. Judoliiton syyskokous hyväksyi kilpailumääräykset vuodelle 2005, joissa määritellään dopingrangaistukset. Syyskokous hyväksyi kilpailumääräykset vuodelle. Suomen edustajana Euroopan Judoliiton antidopintyöstä vastaavassa lääketieteellisessä komissiossa toimii Lauri Malinen. Judoliitto on pilottiliittona mukana ADT:n ja Fazerin yhteisessä Puhtaasi paras kampanjassa, jonka tavoitteena on edistää puhdasta urheilua. Kampanjan Puhtaasti paras tähdistötiimiin on valittu judoka Jani Kallunki. Kampanjan nettisivuilla on jo yli 350 judon ystävää käynyt allekirjoittamassa vetoomuksen puhtaan urheilun puolesta. Judoliitto on lajiliitoista toiseksi suurin vetoomuksen allekirjoittajien lukumäärässä. Puhtaasti Paras kiertue on esittäytynyt nuorten SM-kisoissa Helsingissä ja Finnish Openissa Vantaalla Tuplaturva vakuutus Judoliitto on vakuuttanut jäsenseuroissa, alueilla ja liitossa vapaaehtoistyötä tekevät ohjaajat, valmentaja ja luottamushenkilöt tapaturman ja vastuuvahingon varalta Pohjolan Tuplaturvavakuutuksella. Vakuutus on seuroille maksuton Sporttirekisterin käyttöönotto ja vakuutusturvan uudistaminen Vuoden alussa otettin käyttöön liiton jäsenseurojen yhteinen jäsenrekisteri Sporttirekisteri. Seurojen jäsenrekisterien hoitajat koulutettiin tehtävään toimintavuotta edeltävän syksyn aikana. Käyttöönotto sujui muutamia Judoliitosta johtumattomia teknisiä ongelmia lukuun ottamatta hyvin. Joulukuun lopussa Sporttirekisterissä oli jo yli seitsemän tuhatta jäsenseuran jäsentä. Lisenssin lakkauttaminen ja judokoiden vakuuttamisen muuttaminen jäsenvakuutukseksi sai jäsenistöltä pääsääntöisesti positiivisen palautteen. Kansallisten kilpailujen osallistujamäärät nousivat hieman yli 30 prosenttia edellisvuoden vastaaviin kilpailuihin verrattuna. 18

19 5.10. Teosto ja Gramex Toimintakertomus Judoliitto on mukana SLU:n TEOSTO ja GRAMEX sopimuksissa, jotka antavat liiton jäsenseuroille ja alueille oikeuden esittää julkisesti tilaisuuksissaan tekijänoikeuksin suojattua musiikkia veloituksetta Judoliiton jäsenyydet muissa yhteisöissä Suomen Judoliitto on jäsenenä seuraavissa yhteisöissä: Suomen Liikunta ja Urheilu (SLU), Suomen Olympiakomitea (OK), Nuori Suomi (NS), Suomen Paralympiakomitea, Suomen Voimistelu- ja Urheiluliitto (SVUL), Euroopan Judoliitto (EJU), Kansainvälinen Judoliitto (IJF) ja Urheilutyönantajat. Judoliiton puheenjohtaja Tapio Mäki toimi Suomen Liikunnan ja Urheilun hallituksen jäsenenä ja Hyvä Seura valiokunnassa. Arttu Laitinen valittiin keväällä Suomen Paralympiakomitean hallitukseen. Tarja Toikka toimi Nuoren Suomen sinettiseuraryhmässä. Miikka Neuvonen oli mukana Liikunnan ja Urheilun Nuorisokomiteassa. Pasi Lind toimi Nuorten Suomen tervetuloa ohjaajaksi koulutuksen projektiryhmässä. Toiminnanjohtaja Pekka Lehdes oli jäsenenä Nuoren Suomen seuratoiminnan johtoryhmässä Talous Syysliittokokous oli hyväksynyt liitolle budjetin, joka oli nolla euroa alijäämäinen. Tilikauden 2007 jälkeen liiton oma pääoma ilman alueita oli ,65 euroa. Talouden kehitys vuosina tuhansina euroina. Liitto ilman alueita. Vuosi Budjetin menot (+391) Budjettitavoite (+50) Tilipäätöksen tulos (+50) Oma pääoma tilikauden päättyessä Vuoden 2006 luvuissa EM-hankkeen osuus suluissa. Tilinpäätöksen laadintaperiaatteet (+50) Tuloslaskelmassa ja taseessa on mukana edellisvuosien tapaan kaikkien kuuden alueen tilinpäätökset. Tulos Tilikauden tulos on ,62 euroa, joka sisältää alueiden nettotulosta ,22 euroa. Liiton tulos ilman alueita on ,84 euroa. Budjetoitu ali/ylijäämä vuodelle oli 0,00 euroa. Edellisen tilinpäätöksen tulos oli ,44 euroa sisältäen alueiden nettotulosta ,63 euroa. Tase Tilikauden taseessa on mukana edellisvuoden tapaan kaikki kuusi aluetta, jotka vaikuttavat taseessa kohdissa rahoitusomaisuus, rahat ja pankkisaamiset, siirtosaamiset, siirtovelat ja oma pääoma. Liiton rahat ja pankkisaamiset olivat tilikauden päättyessä ,62 euroa sisältäen alueiden pankkisaamisia ,80 euroa. Liiton budjetin mukaiseen toimintaan käytettävissä olevat rahavarat tilikauden päättyessä olivat ,82 euroa. 19

20 Edellisen tilikauden päättyessä liiton oma pääoma oli ,67 euroa, ja se sisälsi alueiden omia pääomia ,02 euroa. Judoliiton oma pääoma tilikauden 2007 päättyessä ilman alueita oli ,65 euroa. Liiton oma pääoma tilikauden päättyessä on ,29 euroa, ja se sisältää alueiden omia pääomia ,80 euroa. Judoliiton oma pääoma tilikauden 2007 päättyessä ilman alueita on ,49 euroa. Budjettivertailu Judoliitolle myönnettiin opetusministeriön veikkausvoittovaroista jakamaa avustusta budjetoitua enemmän. Henkilöstökuluissa ja valmennuksen kuluissa säästyi rahaa loppuvuoden aikana päävalmentajan irtisanouduttua tehtävistään ennen työsopimuksensa päättymistä. Uudistetun Judolehden kulut olivat budjetoitua suuremmat. Talousseuranta Talousseuranta perustui kuukausittain tehtäviin tuloslaskelma-, tase- ja maksuvalmisuraportteihin. Taloustilanteesta raportoitiin hallitusta kaikissa kokouksissa, kuukausittain puheenjohtajaa ja kerran tilintarkastajaa. Vastuut ja takaukset Judoliitto on sitoutunut viiden vuoden alivuokralaissopimukseen SLU:n toimitalossa Helsingissä Radiokatu 20:ssä. Vuokrajärjestelyyn liittyen Judoliitto on sitoutunut vuokrasopimusajaksi omavelkaiseen takaukseen SLU:n puolesta sen oman vuokrasopimuksessa sovitun vuokranmaksun ja muiden velvoitteiden vakuudeksi. Takauksen suuruus on kahden kuukauden vuokra. 20

21 Suomen Judoliitto ry KÄYTTÖSUUNNITELMA BUDJETOITU TOTEUTUNUT Valmennustoiminta Budjetoidut tulot Budjetoidut menot TULOT MENOT Miesten ja naisten valmennus Yhteensä Nuorten valmennus Yhteensä Valmennus muut Yhteeensä Valmennustoiminta yhteensä Yhteensä Harrastevaliokunnan toiminta Budjetoidut tulot Budjetoidut menot TULOT MENOT Koulutus-, nuoriso,- alue,- ja eritysiryhmien toiminta Yhteensä Harrastevaliokunta yhteensä Yhteensä Hallintovaliokunnan toiminta Budjetoidut tulot Budjetoidut menot TULOT MENOT Tiedotus ja markkinointi Yhteensä Kilpailu- ja sääntövaliokunta Yhteensä Tuomarikomissio Yhteensä Hallinto Yhteensä Hallintovaliokunta yhteensä Yhteensä Kaikki yhteensä TULOS

22 5.13. Ansiomerkit ja huomionosoitukset Pronssinen ansiomerkki Timo Lepistö Marianne Englund Janne Lehtisaari Vesa Niemenmaa Jarmo Bäckström Harri Hagman Jari Jääskeläinen Mikko Rintamäki Sirpa Rintamäki Romppanen Janne Heikki Koivukangas Pekka Hakanen Yrjö Suominen Jorma Lehtioksa Tapio Niemi Heli Pitkänen Kati Pitkänen Jarkko Heinonen Marko Kallio Sanna Pyykönen Maarit Könönen Sanna Isoranta Veli-Pekka Keränen Porvoon Shirokawa Porvoon Shirokawa Porin Judoseura Fudoshin Porin Judoseura Fudoshin Porvoon Shirokawa Nummelan Judo Nummelan Judo Nummelan Judo Nummelan Judo Joen Yawara Tampereen Judo Tampereen Judo Tampereen Judo Tampereen Judo Loviisan Seudun Judoseura Arashi Tikkurilan Judokat Tikkurilan Judokat Tikkurilan Judokat Tikkurilan Judokat Lahden Judoseura Lahden Judoseura Lahden Judoseura Siuntion Keido-Kan Hopeinen ansiomerkki Matti Halonen Jari Hirvi Matti Jääskeläinen Karvinen Sari Juhani Kiviahde Ratilainen Paavo Romppanen Taru Taina Haliseva Juha Vainio Aino Nisula Ismo Porna Jouko Marttila Kari Helin Reijo Heino Ilkka Valtasaari Manne Isoranta Veijo Tarhala Juha Vuorela Nummelan Judo Nummelan Judo Nummelan Judo Joen Yawara, Joensuu Nummelan Judo Joen Yawara, Joensuu Joen Yawara, Joensuu Tampereen Judo Meido-Kan, Helsinki Tikkurilan Judokat Tikkurilan Judokat Tikkurilan Judokat Tikkurilan Judokat Tikkurilan Judokat Lahden Judoseura Lahden Judoseura Loviisan Seudun Judoseura Arashi Lappeenrannan Judoseura Kamiza 22

23 Kultainen ansiomerkki Iivonen Matti Petri Kapulainen Minna Örnberg Leo Niemelä Pekka Keränen Toimintakertomus Porin Judoseura Fudoshin Nummelan Judo Nummelan Judo Tampereen Judo Siuntion Keido-Kan Hopeinen ansiomerkki hopeisin lehvin Katajavuori Lasse Jani Kallunki Pasi Luoma Joen Yawara, Joensuu Meido-Kan, Helsinki Tampereen Judo Kultainen ansiomerkki kultaisin lehvin Aulis Pihlajamäki Rauman Judoseura Samurai Judoliiton 50-vuotisjuhlan erikoiskunniamaininnat Alanenpää Oiva Casagrande Jaana El'Digwy Sherif Jaakkola Martti Loimijoki Maarit Maijala Birje ja Tauno Rinne Erja Tenhunen Hannu Vikman Hannu Auroma Marja Pyykönen Sanna Rönkkö Tero Sutinen Galina Mikkonen Ismo Mustonen Mika Salmensuo-Mustonen Marjo Mäki Kari Suokanerva Annika Tervo Pentti Tapanilan Erä, Helsinki Hontai Judo, Helsinki Judo-Kan, Espoo Voimailuseura Bodonos Kirkkonummen Judoseura Hontai Judo, Helsinki Meido-Kan, Helsinki Nummelan Judo Vantaan kaupungin liikuntatoimi Vantaan liikuntayhdistys Lahden Judoseura Orimattilan Judoseura Hollolan Holjutai Heinäveden Yanagi Nurmeksen Tsunami Nurmeksen Tsunami Pellon Judoseura Koyama, Rovaniemi Oulun Judokerho Opetusministeriön urheilun ja liikuntakulttuurin ansiomerkit Suomen liikuntakulttuurin ja urheilun kultainen ansioristi Akrenius Simo Ping-viinit, Nurmijärvi Suomen liikuntakulttuurin ja urheilun ansioristi Pulkkinen Matti Savonlinnan Shikata Fagerlund Reino Porin Judoseura Fudoshin 23

24 Suomen liikuntakulttuurin ja urheilun ansiomitali kultaisin ristein Kokkonen Erkki Tikkurilan Judokat Kokkonen Marita Tikkurilan Judokat Lehdes Pekka Suomen Judoliitto Lipponen Henry Vantaan Jukara Mäkelä Jari Porin Judoseura Fudoshin Mäki Tapio Jyväskylän Jigotai Saari Jaakko Jyväskylän Jigotai Vakkilainen Esa Tikkurilan Judokat Parvinen Jukka Lahden Judoseura Salonen Juha Chikara, Helsinki Suomen liikuntakulttuurin ja urheilun ansiomitali Grönholm Terttu Suomen Judoliitto Euroopan Judoliiton kultaiset ansiomerkit kansainvälisessä judotoiminnassa ansioituneille Korhonen Jorma Korpelainen Mika Lindberg Kaj Malinen Lauri Mäki Tapio Neuvonen Kari Ronkainen Jaana Salonen Juha Tieksola Matti Vuoden valinnat Kajaanin Judokerho Joen Yawara, Joensuu Nummelan Judo Joen Yawara Jyväskylän Jigotai Savonlinnan Shikata Oulun Judokerho Chikara, Helsinki Oulun Judokerho Vuoden miesjudoka: Pekingin paralympialaisten pronssimitalisti Jani Kallunki Helsingin Meido- Kanista. Vuoden naisjudoka: Pekingin olympialaisten 16. sijoittunut Nina Koivumäki Tampereen Judosta. Vuoden nuori judoka: alle 23-vuotiaiden EM-kisojen viidenneksi sijoittunut Antti Virta Oulun Judokerhosta. Vuoden valmentaja: Jani Kallungin valmentaja Juha Vainio Helsingin Meido-Kanista. Vuoden kouluttaja: Frans Tuominen Helsingin Chikarasta. Etelä-Suomen alueen pitkäaikainen aktiivikouluttaja ja koulutusmateriaalien kehittäjänä. Tuominen on esimerkillisesti kehittänyt itseään kouluttautumalla. Vuoden seuraksi valittiin Tikkurilan Judokat: Judoliiton jäsenmäärältään suurin seura, joka on esimerkillisesti ottanut käyttöön Sporttirekisterin. Kunniadojo: Judoliiton 50-vuotisjuhlan kunniaksi perustetun Kunniadojon ensimmäiseksi jäseneksi nimettiin Reino Fagerlund. 24

25 5.14. Suomen Judoliiton jäsenseurat BS IPPON, LOIMAA BUDOKAN, VAASA BUDOVIIKINGIT, VUOSAA- REN VIIKINGIT CHIKARA, H:KI ENBUKAN, PIETARSAARI ESPOON JK ESPOON URHEILIJAT FINNDAI, H:KI HAMINAN JS HAUVE-KAN, HAUKIPUDAS HEINOLAN JUDO HIMANGAN JUDOSEURA HOLJUTAI, HOLLOLA HONTAI JUDO, H:KI HYVINKÄÄN JUDOSEURA HÄMEENLINNAN JS IISALMEN JS IMATRAN SUKOSHI JOEN YAWARA, JOENSUU JOUTSAN TARMO JS KOSHADO, KAAVI JS SAKURA, KUOPIO JUDO-KAN, ESPOO JUDO-CLUB RAAHE JUSHINKAN, ÄHTÄRI JYVÄSKYLÄ JIGOTAI JÄMSÄN YOSHI JÄRVENPÄÄN AKAGI KAARINAN URHEILIJAT KABUDO, KARSTULA KAIGAN, RAUMA KAJAANIN JK KANGASNIEMEN KATANA KANKAANPÄÄN JUDOKAT KARJAAN FUGUDA, KAUHAJOEN KARHU KAUSTISEN POHJAN- VEIKOT KEJUBO, KEURUU VOIMAILUSEURA BODONOS KERIMÄEN JUDO-NOKO KESKILÄN KISA-VEIKKOJEN JUDOJAOSTO KIRKKONUMMEN JS KITA-KAN, KEMI KITEEN KIPPON KOKKAI-KAN, TORNIO KOTKAN JS KOULUJUDO RY KOUVOLAN JS KOYAMA, ROVANIEMI KRISTIINAN SEUDUN JUDO KUOPION JS TOMODACHI KURIKAN SEIBUKAN KUTTULAN JUDO KUUSANKOSKEN JUDOSEU- RA LAHDEN JS LAMMIN JS LAPINLAHDEN JS SHI- RANAMI LAPPAJÄRVEN VEIKOT LAPPEENRANNAN KAMIZA LAUKAAN DARMA-KAI LIEKSAN JIGOKU LOHJAN URHEILIJAT LOVIISAN S JS ARASHI MASKUN TEMPO MEIDO-KAN, H:KI MIKKELIN JUDO MÄNTSÄLÄN JUKATA MÄNTYHARJUN JUDO NOKIAN JUDO NUMA-NO-KAI, SUOLAHTI NUMMELAN JUDO NURMEKSEN TSUNAMI ORIMATTILAN JS OULUN JK OYUS Judojaos PELLON JS PIKADON, PIEKSÄMÄKI PING-VIINIT, NURMIJÄRVI PIRKALAN JUDOKERHO RY POPINNIEMEN ISKU PORIN JS FUDOSHIN PUNKAHARJUN JUDO PUNKALAITUMEN KUNTO PYHÄSALMEN SYKE JUDO- JAOS RAAHEN JUDO RAISION RYHTI RAUMAN JS SAMURAI RIIHIMÄEN JS SALON BUDOSEURA SARKO, TURKU SAVONLINNAN SHIKATA, SAVUKOSKEN KUOHU/JUDO SEINÄJOEN JS SHINRAI, Pirkkala SHIROKAWA, PORVOO SHOGUN, ESPOO SIUNTION KEIDO-KAN SKÄRGÅRDENS JUDOKLUBB SODANKYLÄN BYAKUYA SOININ SISU/SHINMEIKAN SOMERON BUDO SOTKAMON TSUYOI SUOMEN KAMPPAILU- URHEILIJAT TAMPEREEN JUDO TAPANILAN ERÄ, H:KI TIKKURILAN JUDOKAT TNS-JUDO, TOIJALA TOROO-KAI RY, Ilomantsi TSUKURI, HANKO TURUN JUDOSEURA VALKEAKOSKEN JS SAMU- RAI VAMMALAN VEIKOT VANTAAN JUKARA WASEDA CLUB, UUSIKAU- PUNKI VIAPORIN VINTIÖT VIHANNIN JUDO YAMA-ARASHI, VARKAUS YANAGI, HEINÄVESI ZENJUDO, NAANTALI ÅLANDS JUDOKLUBB Yhteensä 120 jäsenseuraa 25

26 6. Tilinpäätös Toimintakertomus 26

27 27

28 28

29 29

30 30

31 31

32 32

33 33

34 34

35 35

36 36

37 37

38 38

39 39

40 40

41 41

42 42

Toimintasuunnitelma ja budjetti 2015

Toimintasuunnitelma ja budjetti 2015 Toimintasuunnitelma ja budjetti 2015 Syysliittokokous 22.11.2014 Kouvola Valmennustoiminta Henkilöstö: Päävalmentaja Tayot. Nuorten olympiavalmentaja Pekkola (Hki). Akatemiavalmentaja Favén (Päijät-Häme).

Lisätiedot

Suomen Judoliitto ry Toimintakertomus ja tilinpäätös 2007

Suomen Judoliitto ry Toimintakertomus ja tilinpäätös 2007 ry Toimintakertomus ja tilinpäätös 2007 Kuva: Bob Willingham Sisällysluettelo Sivu Esipuhe 3 Hallinto ja henkilökunta 4 Valmennusvaliokunnan alainen toiminta 5 Nuorten valmennus 6 Valmennuksen tehostaminen

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2011

Toimintasuunnitelma 2011 Suomen Judoliitto Toimintasuunnitelma 2011 1 Toimintasuunnitelma 2011 Kilpailutoimintaa ella 2010 15. Sotilasurheiluliiton Kamppailupäivät - C.P.E Production Games 2010 järjestettiin Kauhavan Koulukeskuksessa

Lisätiedot

5. Kyösti Korpiola ,1971,1973,1974 ( ,1967,1970, ,1968) ( ,1964) ( )

5. Kyösti Korpiola ,1971,1973,1974 ( ,1967,1970, ,1968) ( ,1964) ( ) 1. Timo Korpiola 68 1963 80 1967,1969,1970 (3. 1966) 93 1971 +93 1972 (3. Yleismestaruus 1963) 2. Max Jensen 80 1963,1964 Yleismestaruus 1963 (2. 1964) 3. Pauli Hissa +80 1963,1964 Yleismestaruus 1964

Lisätiedot

Suomen Judoliitto ry Toimintakertomus ja tilinpäätös 2009

Suomen Judoliitto ry Toimintakertomus ja tilinpäätös 2009 Suomen Judoliitto ry Toimintakertomus ja tilinpäätös 2009 Hallituksen esitys kevätkokoukselle 10.4.2010 1 Sisällysluettelo sivu 1. Esipuhe 3 2. Hallinto 4 3. Valmennusvaliokunnan alainen toiminta 5 4.

Lisätiedot

Poliisilaitosalueet ja toimipisteet 1.1.2014 lukien 14.6.2013 1

Poliisilaitosalueet ja toimipisteet 1.1.2014 lukien 14.6.2013 1 Poliisilaitosalueet ja toimipisteet 1.1.2014 lukien 14.6.2013 1 11 poliisilaitosaluetta Lapin poliisilaitos Oulun poliisilaitos Pohjanmaan poliisilaitos Sisä Suomen poliisilaitos Itä Suomen poliisilaitos

Lisätiedot

Aprilli -shiai judokilpailu Kurikassa. Tulokset (mitalistit)

Aprilli -shiai judokilpailu Kurikassa. Tulokset (mitalistit) 9.4.2016 Aprilli -shiai judokilpailu Kurikassa Kilpailu pidettiin Kurikan Monnarilla. Mukana oli 155 ottelijaa edustaen 21 eri judoseuraa. Otteluita kertyi päivän mittaan yhteensä 199 kpl. Kisan järjesti

Lisätiedot

VOIMAILUSEURA BODONOS r.y.

VOIMAILUSEURA BODONOS r.y. VOIMAILUSEURA BODONOS r.y. Judojaoston toimintasuunnitelma 2017 Judojaoston toimintasuunnitelma 2017 Tämän asiakirjan tarkoituksena on kuvata Voimailuseura Bodonoksen Judojaoston toimintaa vuonna 2017.

Lisätiedot

Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari

Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari Heikkinen Mikkeli 0,772 4 Antti Nurminen Jyväskylä 0,716

Lisätiedot

Lohko 1. Lohko 2. 11.10.2008 Joensuun Urheilutalo Joukkue - SM 2008. SUOMEN JUDOLIITTO ry.

Lohko 1. Lohko 2. 11.10.2008 Joensuun Urheilutalo Joukkue - SM 2008. SUOMEN JUDOLIITTO ry. SUOMEN JUDOLIITTO ry. Lohko 1 Jouk Seura 1 2 3 OV KV SP SIJ 1 Chikara 2 1 0 3 30 III 2 Itä-Suomi 3 1 4 30 II 3 Lounais-Suomi 4 2 7 62 I Ottelu Seura Jou Jou Seura Loppu- Suoritus no Sininen puku no no

Lisätiedot

Etelä- Suomen judo PÖYTÄKIRJA 1(5) 6.11.2013. Hakunilan koulu, Hiirakkotie 9

Etelä- Suomen judo PÖYTÄKIRJA 1(5) 6.11.2013. Hakunilan koulu, Hiirakkotie 9 Etelä- Suomen judo PÖYTÄKIRJA 1(5) 6.11.2013 YHDISTYKSEN PERUSTAMISKOKOUS JA VUOSIKOKOUS Aika Paikka 3.11.2013 klo 14.00 Hakunilan koulu, Hiirakkotie 9 Kokousvirkailijat Maarit Kallio Katri Maijala Taavi

Lisätiedot

Kaikkien aikojen parhaat tulokset 4.12.2015

Kaikkien aikojen parhaat tulokset 4.12.2015 Kaikkien aikojen parhaat tulokset 4.12.2015 Miehet halli päiväys tulos ka. sarjat 2s. Pasi Uotila Ailec, Helsinki Tali 1.10.2006 600 300,0 300 300 Toni Laine Räme, Lohja Kupittaa 9.3.2007 600 300,0 300

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE MIKKELIN JUDO RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 SISÄLTÖ 1. JÄRJESTÖTOIMINTA... 3 1.1 Hallinto... 3 1.1.1Edustajat... 3 1.1.2 Aluetoiminta... 3 1.1.3 Huomionosoitukset... 3 1.1.4 Seuran toimisto... 3

Lisätiedot

YAMA-ARASHI RY 3/2007

YAMA-ARASHI RY 3/2007 YAMA-ARASHI RY 3/2007 JUDO Varapuheenjohtajalta Kesä mennyt on ja syksy saapuu. Vai olisiko Vielä on kesää jäljellä. -iskelmän sanat ja ajatukset paremmin kohdallaan raapustaessani alkuvuoden muisteloita

Lisätiedot

Suomen Judoliitto ry Vuosikertomus ja tilinpäätös 2010

Suomen Judoliitto ry Vuosikertomus ja tilinpäätös 2010 Suomen Judoliitto ry Vuosikertomus ja tilinpäätös 2010 Hyväksytty kevätliittokokouksessa 7.5.2011 1 1 Esipuhe... 3 2 Hallinto... 4 3 Valmennusvaliokunnan alainen toiminta... 5 3.1 Aikuisten valmennus...

Lisätiedot

Alkava ARA-tuotanto kunnittain

Alkava ARA-tuotanto kunnittain 5 Alajärvi 0 31 16 Asikkala 0 28 18 Askola 16 0 0 18 20 Akaa 0 33 0 7 49 Espoo 297 190 202 198 42 92 108 191 157 283 185 220 500 241 369 50 Eura 0 8 0 26 31 8 51 Eurajoki 0 15 61 Forssa 0 62 75 Hamina

Lisätiedot

1. Johdanto. ETELA& -SUOMEN JUDO ry TOIMINTAKERTOMUS 2017

1. Johdanto. ETELA& -SUOMEN JUDO ry TOIMINTAKERTOMUS 2017 ETELA& -SUOMEN JUDO ry 17.4.2018 TOIMINTAKERTOMUS 2017 1. Johdanto Judoliiton strategiassa (2013-2020) alueellinen yhteistyo on yksi kulmakivista matkalla kohti pa a tavoitetta - olympiakultaa. Tavoitteen

Lisätiedot

I Orimattila II Lahti 29.3

I Orimattila II Lahti 29.3 Samurai Cup 2014 I Orimattila 18.1 II Lahti 29.3 III Nummela 13.9 IV Kerava 11.10 Yhteensä T15-44 1 SUNDBERG Susanna Hontai Judo, H:ki 5 5 T15-52 1 OJURI Veera Orimattilan JS 5 5 T15-63 1 KEITAANNIEMI

Lisätiedot

Suomen Judoliitto ry Toimintakertomus ja tilinpäätös 2012

Suomen Judoliitto ry Toimintakertomus ja tilinpäätös 2012 Suomen Judoliitto ry Toimintakertomus ja tilinpäätös 2012 Hallituksen esitys kevätliittokokoukselle 5.4.2013 Suomen Judoliitto ry Perustettu 1958 Sisältö 1. Esipuhe... 4 2. Hallinto... 5 3. Valmennusvaliokunnan

Lisätiedot

Suomen Judoliitto ry Vuosikertomus ja tilinpäätös 2010

Suomen Judoliitto ry Vuosikertomus ja tilinpäätös 2010 Suomen Judoliitto ry Vuosikertomus ja tilinpäätös 2010 Hyväksytty kevätliittokokouksessa 7.5.2011 1 1 Esipuhe... 3 2 Hallinto... 4 3 Valmennusvaliokunnan alainen toiminta... 5 3.1 Aikuisten valmennus...

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 MIKKELIN JUDO RY 1. JÄRJESTÖTOIMINTA Yhdistyksen tarkoituksena on kehittää jäsentensä judotaitoa sekä toimia judon tunnetuksi tekemiseksi ja sen harrastuksen levittämiseksi. Tarkoituksensa

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Liikenne- ja viestintäministeriön asetus Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen muuttamisesta Annettu Helsingissä päivänä kuuta 2012 Liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

Suomen Judoliitto ry Toimintakertomus ja tilinpäätös 2014

Suomen Judoliitto ry Toimintakertomus ja tilinpäätös 2014 Suomen Judoliitto ry Toimintakertomus ja tilinpäätös 2014 Hyväksytty kevätliittokokouksessa 21.3.2015 Suomen Judoliitto ry Perustettu 1958 Kannen kuvassa Jaana Sundberg voittaa Pariisin Grand Slam turnauksen

Lisätiedot

Aika: Valtakirjojen tarkistus alkaen. Kokous alkaa kello Paikka: Sokos-Hotelli Vaakuna, Hovioikeudenkatu 2, Kouvola.

Aika: Valtakirjojen tarkistus alkaen. Kokous alkaa kello Paikka: Sokos-Hotelli Vaakuna, Hovioikeudenkatu 2, Kouvola. Suomen Judoliitto ry Sääntömääräinen syyskokous 2015 Aika: 28.11.2015. Valtakirjojen tarkistus 12.30 alkaen. Kokous alkaa kello 13.00. Paikka: Sokos-Hotelli Vaakuna, Hovioikeudenkatu 2, Kouvola. PÖYTÄKIRJA

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 12 päivänä lokakuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 12 päivänä lokakuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 12 päivänä lokakuuta 2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen

Lisätiedot

Toimintakertomus 2015 Suomen Judoliitto ry

Toimintakertomus 2015 Suomen Judoliitto ry Toimintakertomus 2015 Suomen Judoliitto ry Hallituksen esitys kevätliittokokoukselle 16.4.2016 Perustettu 1958 Kannen kuva: Kostadin Andonov/ EJU 2 Sisällysluettelo 1. Esipuhe... 5 2. Hallinto... 6 3.

Lisätiedot

Liite IV: Toimitetun talousveden laatu (aritmeettinen keskiarvo). Keskiarvo on nolla, jos kaikki tulokset ovat olleet alle määritysrajan.

Liite IV: Toimitetun talousveden laatu (aritmeettinen keskiarvo). Keskiarvo on nolla, jos kaikki tulokset ovat olleet alle määritysrajan. 1 Liite IV: Toimitetun talousveden laatu (aritmeettinen keskiarvo). Keskiarvo on nolla, jos kaikki tulokset ovat olleet alle määritysrajan. Etelä-Suomi Altia Oyj A sikkalan kunnan vesilaito s Espoon Vesi

Lisätiedot

SVU-SM-Rullaluistelu- ja rullasuksihiihtokilpailut 11.8.2013 Nokia Tulokset

SVU-SM-Rullaluistelu- ja rullasuksihiihtokilpailut 11.8.2013 Nokia Tulokset 1(5) SVU-SM-Rullaluistelu- ja rullasuksihiihtokilpailut 11.8.2013 Nokia Tulokset Rullaluistelu 300m, miehet 1)Tommi Lahti If Femman 50,7 1) Jukka Korpi Kristiinan Urheilijat 31,2 1) Urmas Leirost Lahden

Lisätiedot

Suomen Judoliiton antidopingohjelma

Suomen Judoliiton antidopingohjelma Suomen Judoliiton antidopingohjelma Suomen Judoliitto on sitoutunut edistämään puhdasta urheilua. Suomen Judoliitossa noudatetaan voimassa olevaa Suomen antidopingsäännöstöä sekä Kansainvälisen Judoliiton

Lisätiedot

Suomen Judoliitto ry Toimintakertomus ja tilinpäätös 2013

Suomen Judoliitto ry Toimintakertomus ja tilinpäätös 2013 Suomen Judoliitto ry Toimintakertomus ja tilinpäätös 2013 Hyväksytty keväliittokokouksessa 11.4.2014 Vantaalla Suomen Judoliitto ry Perustettu 1958 Kannen kuva: IJF Media by Zahonyi 2 Sisältö 1. Esipuhe...

Lisätiedot

Palo- ja pelastushenkilöstön SM-pilkkikilpailut 2017 Vaasa Brand och räddningspersonalens FM-pilktävlingar 2017 Vasa

Palo- ja pelastushenkilöstön SM-pilkkikilpailut 2017 Vaasa Brand och räddningspersonalens FM-pilktävlingar 2017 Vasa Vaasa Brand och räddningspersonalens FM-pilktävlingar 2017 Vasa Mukana myös: Pilk Kings, Vaasa Vaasa, 14.3.2017 Osallistujat: 83 kilpailijaa / 16 joukkuetta Yleinen miessarja 38 kilpailijaa 1. Petri Luoma-Keturi

Lisätiedot

Yhdistysluettelo 2018

Yhdistysluettelo 2018 Yhdistysluettelo 2018 Jäsen- ja äänimäärät Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n jäsenyhdistykset Jäsenmäärä 1.1.2018 liiton rekisterin mukaan Äänimäärä ALAJÄRVI-VIMPELIN KVT RY 38 1 ANJALANKOSKEN KVT RY 117

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta /2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta /2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2012 1072/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

SAUL SM -rullahiihdot /Nokia: Tulokset Kunto-Pirkat

SAUL SM -rullahiihdot /Nokia: Tulokset Kunto-Pirkat SAUL SM -rullahiihdot 11.9.2016/Nokia: Tulokset Kunto-Pirkat (Kaikissa sarjoissa ensiksi sprinttimatka, sitten pitkä matka ja joukkuekilpailu: Sija Nimi Seura Loppuaika Ero) M30H Miehet 30 vuotta 7.2 km

Lisätiedot

Yhdistysluettelo 2017

Yhdistysluettelo 2017 Yhdistysluettelo 2017 Jäsen- ja äänimäärät Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n jäsenyhdistykset Jäsenmäärä 1.1.2017 liiton rekisterin mukaan Äänimäärä ALAJÄRVI-VIMPELIN KVT RY 41 1 ALAVIESKAN KVT RY 41 1

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta 2011 433/2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

SUPERTOTAL. Painonnosto

SUPERTOTAL. Painonnosto SUPERTOTAL Naiset: 1. Pauliina Utoslahti Tampereen Yliopisto 415,5kg (262,5+153) 525,542p (305,44+221,102) 2. Johanna Tammela Tampereen Yhteiskoulun Lukio 326,5kg (217,5+109) 460,323p (281,32+179,003)

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2009

Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2009 Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2009 Sisällysluettelo Sivu 1. Esipuhe 3 2. Hallinto 4 3. Huippuvalmennus 6 4. Harrastejudovaliokunnan alainen toiminta 8 5. Hallintovaliokunnan alainen toiminta

Lisätiedot

OTTELUT Kaukalopallo Poliisien yli 35v. SM SARJATAULUKKO LOHKO 1. Savonlinna/Mikkeli

OTTELUT Kaukalopallo Poliisien yli 35v. SM SARJATAULUKKO LOHKO 1. Savonlinna/Mikkeli 1 OTTELUT Kaukalopallo Poliisien yli 35v. SM Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue LOHKO 1 1 6.2.2008 08:00 Kaarina Pori 2-2 15 6.2.2008 08:45 Vantaa Turku 3-9 9 6.2.2008 09:30 Savonlinna/Mikkeli

Lisätiedot

1. Johdanto. ETELA% -SUOMEN JUDO ry TOIMINTAKERTOMUS 2016

1. Johdanto. ETELA% -SUOMEN JUDO ry TOIMINTAKERTOMUS 2016 ETELA% -SUOMEN JUDO ry 7.5.2017 TOIMINTAKERTOMUS 2016 1. Johdanto Judoliiton strategiassa (2013-2020) alueellinen yhteistyo on yksi kulmakivista matkalla kohti pa a tavoitetta - olympiakultaa. Tavoitteen

Lisätiedot

BARENTS JUDO VIIKKO ROVANIEMI KUTSU

BARENTS JUDO VIIKKO ROVANIEMI KUTSU BARENTS JUDO VIIKKO 13.10. - 17.10.2018 ROVANIEMI KUTSU 13.10. lauantai Samurai Cup 14.10. sunnuntai Barents Judo Cup 15.10. 17.10. Leiriharjoitukset SAMURAI CUP III U15 U18 U21 13.10.2018 ROVANIEMI Järjestäjä:

Lisätiedot

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 YLEISTÄ Vuosi 2008 oli Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston 32. toimintavuosi. Ammattiosastomme toiminta on ollut jälleen kuluneena

Lisätiedot

Auli Sirviö 1963 yleinen Kangasala 333 Hanna Lilja 1986 yleinen Tiistenjoki 334 Eija Kestilä 1976 yleinen Jyväskylä 335 Erika Parviainen 1995 yleinen

Auli Sirviö 1963 yleinen Kangasala 333 Hanna Lilja 1986 yleinen Tiistenjoki 334 Eija Kestilä 1976 yleinen Jyväskylä 335 Erika Parviainen 1995 yleinen KUNTO+ NAISET kisailijan nimi syntymä vuosi ikäsarja paikkakunta kilpailija numero Helena Laaksonen 1966 yleinen Tampere 300 Tiina Penttilä-Metso 1966 yleinen triva, Nokia 301 Maria Laine 1982 yleinen

Lisätiedot

ETELÄ-SUOMEN JUDO ry

ETELÄ-SUOMEN JUDO ry ETELÄ-SUOMEN JUDO ry 6.6.2018 TOIMINTASUUNNITELMA 2018 1. Johdanto Judoliiton strategiassa (2013-2020) alueellinen yhteistyö on yksi kulmakivistä matkalla kohti päätavoitetta - olympiakultaa. Strategiaan

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012. 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012. 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2013. 614/2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus. radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta

Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2013. 614/2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus. radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2013 614/2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta Annettu Helsingissä 15 päivänä elokuuta 2013

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii

Lisätiedot

51 kg 67 kg 1. Jouni Järvinen Turun Teräs 1. Kalevi Kosunen Oulun Tarmo 2. Matti Rissanen Kemin Into 2. Arto Varinen Kuopion Riento

51 kg 67 kg 1. Jouni Järvinen Turun Teräs 1. Kalevi Kosunen Oulun Tarmo 2. Matti Rissanen Kemin Into 2. Arto Varinen Kuopion Riento TUL:N MESTARUUSKILPAILUT 14. 15.2.1970 LAHDESSA Lahden Kaleva 48 kg 67 kg 1. Jouni Järvinen Turun Teräs 1. Mauri Saarivaino Iisalmen Työväen Urheilijat 2. Hannu Miettinen Kuopion Riento 2. Jorma Pikkujämsä

Lisätiedot

ETELÄ- SUOMEN JUDO ry TOIMINTASUUNNITELMA 2015. 1. Johdanto

ETELÄ- SUOMEN JUDO ry TOIMINTASUUNNITELMA 2015. 1. Johdanto ETELÄ- SUOMEN JUDO ry TOIMINTASUUNNITELMA 2015 1. Johdanto Judoliiton strategiassa (2013-2020) alueellinen yhteistyö on yksi kulmakivistä matkalla kohti päätavoitetta - olympiakultaa. Strategiaan liittyen

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 3 päivänä heinäkuuta /2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 3 päivänä heinäkuuta /2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 3 päivänä heinäkuuta 2014 517/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen

Lisätiedot

Judoliittoon 31.10.2012 mennessä ilmoitetut hallitusehdokkaat sukunimen mukaisessa aakkosjärjestyksessä:

Judoliittoon 31.10.2012 mennessä ilmoitetut hallitusehdokkaat sukunimen mukaisessa aakkosjärjestyksessä: Judoliittoon 31.10.2012 mennessä ilmoitetut hallitusehdokkaat sukunimen mukaisessa aakkosjärjestyksessä: Suomen Judoliitto Suomen Judoliiton hallituksen jäsenen ehdolle asettaminen Seuramme Lapinlahden

Lisätiedot

2.2 Analoginen radiotoiminta: valtakunnallinen toimiluvanvarainen käyttö

2.2 Analoginen radiotoiminta: valtakunnallinen toimiluvanvarainen käyttö N:o 6 27 TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA Liite 2.2 Analoginen radiotoiminta: valtakunnallinen toimiluvanvarainen käyttö Taajuuskokonaisuus 1 105,7 Anjalankoski 106,2 Espoo 106,0 Eurajoki 104,1 Haapavesi

Lisätiedot

Kouvolan Pallonlyöjät per

Kouvolan Pallonlyöjät per Kouvolan Pallonlyöjät per. 2.10.1931 KPL naiset naiset miehet miehet miehet kontiot A-pojat B-pojat Cup Halli -kilp (1931-54) -sarja Suursarja (1931-44) -sarja Välisarja (1938-41) B-sarja (1931-35) Valtakunnansarja

Lisätiedot

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS Kuopio, Puijo TULOKSET

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS Kuopio, Puijo TULOKSET Lapset alle 6, SKAL 0,5 km (v) 1. Petra Tuovinen Kuopion Kuorma-autoilijat ry 6.20 Lapset alle 8, SKAL 0,5 km (v) 1. Jukka Rautio Oulun Kuorma-autoilijat ry 3.08 2. Jenni Tuovinen Kuopion Kuorma-autoilijat

Lisätiedot

Judon Länsi-Suomen AM U11tytöt-32

Judon Länsi-Suomen AM U11tytöt-32 U11tytöt-32 : 1 N:o Vyö Seura 1 Voit. Pist. 1 GRANBACKA Aada 5.kyu Kaustisen Pohjan-Vei 0 0 1 1 GRANBACKA Aada, Kaustisen Pohjan-Vei N:o Vyö Seura 1 2 1 PISTO Nella 4.kyu Seinäjoen JS 2 HEIMONEN Kiia 5.kyu

Lisätiedot

Mikkeli-Shiai Mikkeli, Visa-areena ET-27,0

Mikkeli-Shiai Mikkeli, Visa-areena ET-27,0 Mikkeli-Shiai.1.29 Mikkeli, Visa-areena ET-27, N:o Vyö Seura 1 2 1 2 1 2 1 Jasmi SALASMAA.kyu Chikara 1 1 2 Emma OINONEN.kyu Mikkelin Judo Voit. Pist. 2 2 1 2 1 Jasmi SALASMAA 1 2 Emma OINONEN 1 - :27

Lisätiedot

Kokonaispisteet Nro Kilpailija Yhdistys Luokka JoukkueID Tag. Kotziadimos Thomas. Waldén Jari- Pekka. Leppänen Kim Lindström Tuomo.

Kokonaispisteet Nro Kilpailija Yhdistys Luokka JoukkueID Tag. Kotziadimos Thomas. Waldén Jari- Pekka. Leppänen Kim Lindström Tuomo. Sijoitus Kilpailu % Kokonaispisteet Nro Kilpailija Yhdistys Luokka JoukkueID Tag 1 100,0000 939,2404 124 Nousiainen Lauri 2 97,6396 917,0707 127 Nurmi Seppo Karjala A 3 95,4658 896,6531 104 Manni Matti

Lisätiedot

Cup final results SRA KalakukkoCup 2018 (Cup is completed)

Cup final results SRA KalakukkoCup 2018 (Cup is completed) Cup final results SRA KalakukkoCup 2018 (Cup is completed) Component matches are: 1. KalakukkoSRA KKC 1/2018 Nilsiä 2. KalakukkoSRA KKC 2/18 Outokumpu 3. KalakukkoSRA KKC 3/2018 Siilinjärvi Open results

Lisätiedot

Valiokunnan kokoonpano kaudella

Valiokunnan kokoonpano kaudella Valiokunnan kokoonpano kaudella 2016-2017 Kai Hildén Turku pj. Tuomas Eivola Tampere Marja Hongisto Turku Piritta Maja Kuortane Eino Styrman Helsinki Juha Viberg Kotka Avaintehtävät: valmentaja- ja ohjaajakoulutuksen

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 MIKKELIN JUDO RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 Toimintasuunnitelma 2009 Sivu 1 Sisällysluettelo 1. JÄRJESTÖTOIMINTA... 3 1.1 Hallinto... 3 1.1.1 Edustajat... 3 1.1.2 Aluetoiminta... 3 1.1.3 Huomionosoitukset...

Lisätiedot

AJOTAITOKISA Kuorma-auto Kesäpäivät 2013, Kajaani

AJOTAITOKISA Kuorma-auto Kesäpäivät 2013, Kajaani AJOTAITOKISA Kuorma-auto Kesäpäivät 2013, Kajaani 1 Tapani Kalliomäki Pori 060 390 2 Sami Leppänen Parikkala 035 700 3 Jarmo Kauppinen Mänttä 064 765 4 Pentti Ignatius Joensuu 039 965 5 Risto Ruuth Kouvola

Lisätiedot

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013 Oikaristen Sukuseura Ry:n toimintakertomus 2013 Kuva: Sirpa Heikkinen 2013 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2013 Oikaristen 13-vuotiaan sukuseuran toiminta jatkui edelleen aktiivisena. Seuran

Lisätiedot

SAUL Rullahiihdot ja Rullaluistelut

SAUL Rullahiihdot ja Rullaluistelut SAUL Rullahiihdot ja Rullaluistelut Tampereen Pyrintö T U L O K S E T Kilpailun sarjat: M40LS; M45LS; M50LS; M55LS; N45LS; N50LS; M65LS; M70LS; M75LS ; N55LS; N65LS; N75LS; M35HS; M40HS; M45HS; M50HS;

Lisätiedot

Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat

Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat 1 (5) Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat Myönnetyt luvat 18.12.2015 Lappeenrannan 5. apteekki apteekkari, farmasian tohtori Hannu Tapani Taipale Loviisan apteekki apteekkari,

Lisätiedot

1.3 Tontin lohkomistoimituksen kesto keskimäärin (vrk)

1.3 Tontin lohkomistoimituksen kesto keskimäärin (vrk) . KIINTEISTÖNMUODOSTUSTOIMINTA. Tontinlohk omisia suoritettu.. Näissä tontteja yhteensä (kpl).2 Tontin lohkomisen yhteydessä tehtyjä kiinnitysten käsittelypäätöksiä (kpl).3 Tontin lohkomistoimituksen kesto

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 22 päivänä joulukuuta /2014 Maa- ja metsätalousministeriön asetus. kiinteistötietojärjestelmän tulojen jakamisesta

Julkaistu Helsingissä 22 päivänä joulukuuta /2014 Maa- ja metsätalousministeriön asetus. kiinteistötietojärjestelmän tulojen jakamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 22 päivänä joulukuuta 2014 1140/2014 Maa- ja metsätalousministeriön asetus kiinteistötietojärjestelmän tulojen jakamisesta Annettu Helsingissä 10 päivänä joulukuuta

Lisätiedot

MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40, Helsinki

MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40, Helsinki MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN 29.9.2019 57 54,30 Johanna Forsström / 88 77,5 28.9.2019 SM - kilpailut Loppi 57N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40,0 8.6.2019 Helsinki 63 62,30 Aino Askala / 92 72,5

Lisätiedot

Espoon Urheilijat ry Judojaos

Espoon Urheilijat ry Judojaos Espoon Urheilijat ry Judojaos Toimintakertomus 2012 1 Sisällysluettelo 1 HALLINTO... 3 1.1 YHDISTYKSEN KOKOUKSET... 3 1.2 HALLITUS... 3 1.3 JUDON TOIMIJAT... 3 1.4 JÄSENISTÖ... 3 2 SEURAN TOIMINTA... 4

Lisätiedot

TUL:N MESTARUUSKILPAILUT 19. 20.1.1980 TAMPEREELLA Tampereen Työväen Nyrkkeilijät

TUL:N MESTARUUSKILPAILUT 19. 20.1.1980 TAMPEREELLA Tampereen Työväen Nyrkkeilijät TUL:N MESTARUUSKILPAILUT 19. 20.1.1980 TAMPEREELLA Tampereen Työväen Nyrkkeilijät 51 kg 67 kg 1. Antti Juntumaa Oulun Tarmo 1. Rainer Tapio Rovaniemen Reipas 2. Jukka Arola Otanmäen Työv.Urh. 2. Kalevi

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Esipuhe Iisalmen Taekwondo Ry on vuonna 2000 perustettu liikunta- ja urheiluseura, sen tarkoituksena on edistää Taekwondon keinoin kunto- ja terveysliikuntaa, kilpaurheilua sekä

Lisätiedot

Cooperjuoksu: M50: Matti Skutnabb Helsingin Kisa-Veikot M55: Tage Lemström IP

Cooperjuoksu: M50: Matti Skutnabb Helsingin Kisa-Veikot M55: Tage Lemström IP Konkarien Tiistaikisa-sarja 2013 Hakunilan urheilupuisto, Luotikuja, 01200 VANTAA.Järj. Korson Kaiku. 16.04.2013 Kuula: M55 (6 kg): 1) Jarmo Vuolanen Korson Kaiku 10.27. 2) Kari Nuikka KorsKa 8.28. M65

Lisätiedot

Teuva, Rivakka

Teuva, Rivakka 23. - 24.11.1985 Teuva, Rivakka 1. Marko Kiikeri Ilmajoen Kisailijat 2. Michael Lyyski Laihian Liitto-Urheilijat 3. Mika Heikkonen Riihimäen Voima-Veljet 2. Hannu Härkänen Ylä-Tikkurilan Kipinä 3. Seppo

Lisätiedot

Asemakaavalla suojeltujen rakennusten määrä ja kerrosala sekä niiden muutokset ELY-keskuksittain vuosina

Asemakaavalla suojeltujen rakennusten määrä ja kerrosala sekä niiden muutokset ELY-keskuksittain vuosina Asemakaavalla suojeltujen rakennusten määrä ja kerrosala sekä niiden muutokset ELY-keskuksittain vuosina 2006 2011 Liite 1 Lähde: Ympäristötiedon hallintajärjestelmä Hertta, Asemakaavojen seurantalomakkeet,

Lisätiedot

Suomen Judoliitto ry Toimintakertomus ja tilinpäätös 2014

Suomen Judoliitto ry Toimintakertomus ja tilinpäätös 2014 Suomen Judoliitto ry Toimintakertomus ja tilinpäätös 2014 Hallituksen esitys kevätkokoukselle 21.3.2015 Suomen Judoliitto ry Perustettu 1958 Kannen kuvassa Jaana Sundberg voittaa Pariisin Grand Slam turnauksen

Lisätiedot

Kouvolan VETREÄT VETERAANIT toivottavat lämmintä kesää kaikille!

Kouvolan VETREÄT VETERAANIT toivottavat lämmintä kesää kaikille! Kouvolan VETREÄT VETERAANIT Hyvät veteraani siskot ja -veljet Meillä on nyt oma napakat-palsta, johon voitte kirjoittaa mieleen tulevia toiveita ja ehdotuksia toimintaamme. Kirjoitukset voi jättää Rauskille.

Lisätiedot

Judoseura Sakura 2015

Judoseura Sakura 2015 Sisällys 1 Esipuhe 2 Järjestötoiminta 2.1 Hallinto Yleiskokous Judoseura Sakuran johtokunta 2015: Muut toimihenkilöt: 2.2 Sakuralaiset toimihenkilöt muissa organisaatioissa Suomen Judoliitto Edustajat

Lisätiedot

Suomen Judoliitto ry. Toimintakertomus ja tilinpäätös 2011

Suomen Judoliitto ry. Toimintakertomus ja tilinpäätös 2011 Suomen Judoliitto ry Toimintakertomus ja tilinpäätös 2011 Hallituksen esitys kevätliittokokoukselle 30.3.2012 Sisällysluettelo 1. Esipuhe... 3 2. Hallinto... 4 3. Valmennusvaliokunnan alainen toiminta...

Lisätiedot

ISTUMALENTOPALLON 34. KOTKA-TURNAUS

ISTUMALENTOPALLON 34. KOTKA-TURNAUS ISTUMALENTOPALLON 34. KOTKA-TURNAUS Karhulan liikuntahallilla lauantaina 6.2.2016 KANSAINVÄLINEN ISTUMALENTOPALLOTURNAUS VUODESTA 1983 Kuva: KSI/Juha Parkko 34. Kotka-turnauksen voittajat - KSI Kotka T

Lisätiedot

Juniorien kr.room.painin SM-kilpailut, 27.-28.1.1962, Myllykoski ja Ilmajoki

Juniorien kr.room.painin SM-kilpailut, 27.-28.1.1962, Myllykoski ja Ilmajoki Juniorien kr.room.painin SM-kilpailut, 21.-22.1.1961, Sodankylä ja Tainionkoski 1. Tom Rutqvist Kouvolan Painijat 2. Veli Haarala Ylivieskan Kuula 3. Taisto Aikio Lapin Veikot 1. Väinö Rantala Lapuan Virkiä

Lisätiedot

!!! Vammaisurheilu halli-sm, Porin Karhuhalli, 20.2.2010, 1/8. M 60 m Näkövammaiset T13! Ruslan Ramazanov T13! Kenttäurheilijat 58!

!!! Vammaisurheilu halli-sm, Porin Karhuhalli, 20.2.2010, 1/8. M 60 m Näkövammaiset T13! Ruslan Ramazanov T13! Kenttäurheilijat 58! Vammaisurheilu halli-sm, Porin Karhuhalli, 20.2.2010, 1/8 M 60 m Näkövammaiset T13! Ruslan Ramazanov T13! Kenttäurheilijat 58! DNS M 200 m Näkövammaiset B4 1.! Vili Laukkanen! Keski-Uusimaan Urheilijat!

Lisätiedot

Elinvoima Suomen kaupunkikeskustoissa 2019

Elinvoima Suomen kaupunkikeskustoissa 2019 Elinvoima Suomen kaupunkikeskustoissa 2019 Tietoliite julkaisuvapaa 24.5.2019 klo 12.00 FM Martti Wilhelms TietojärjestelmäPalvelu Salokorpi Oy Keskustojen elinvoimalaskenta Suomessa Elinvoimalaskenta

Lisätiedot

Suomen Cup - Rovaniemi

Suomen Cup - Rovaniemi Suomen Cup - - 23..203 3:7:00 28346 Martti Jylhä 3:57.00 Finaali 2 3 22733274 Ville Nousiainen 3:59.23 Finaali 3 6 2752649 Juho Mikkonen Kuhmo-Ski 4:04.6 Finaali 4 2 27538885 Anssi Pentsinen 3:58.99 Finaali

Lisätiedot

Espoon Urheilijat ry Judojaos

Espoon Urheilijat ry Judojaos Espoon Urheilijat ry Judojaos Toimintakertomus 2014 1 Sisällysluettelo 1 HALLINTO... 3 1.1 YHDISTYKSEN KOKOUKSET... 3 1.2 HALLITUS... 3 1.3 JUDON TOIMIJAT... 3 1.4 JÄSENISTÖ... 3 2 SEURAN TOIMINTA... 4

Lisätiedot

Turun Senioriurheilijat ry

Turun Senioriurheilijat ry TOIMINTAKERTOMUS 2007 1 Yleistä Vuosia elämään.. ja elämää vuosiin! Turun Senioriurheilijat urheiluseura perustettiin 10 päivänä joulukuuta 2004 Kupittaan Urheiluhallissa kahdeksan henkilön toimesta. Seuran

Lisätiedot

1921-1959 Urho Saariaho Suomen mestaruus Seiväs 370 28-29.7.1934 Tampere Jukka Huovinen SM-hopeaa Kalevan kisat 110m aj. 15,7 10-11.8.

1921-1959 Urho Saariaho Suomen mestaruus Seiväs 370 28-29.7.1934 Tampere Jukka Huovinen SM-hopeaa Kalevan kisat 110m aj. 15,7 10-11.8. 3.11.2010 Lopullinen Raahen Vesan SM-mitalistit 1921-1999 Koonnut Eero Ukonaho 1921-1959 Urho Saariaho Suomen mestaruus Seiväs 370 28-29.7.1934 Tampere Jukka Huovinen SM-hopeaa Kalevan kisat 110m aj. 15,7

Lisätiedot

Puoluekokous äänivaltaiset edustajat Alla mainittujen lisäksi kukin piirijärjestö saa yhden edustajapaikan

Puoluekokous äänivaltaiset edustajat Alla mainittujen lisäksi kukin piirijärjestö saa yhden edustajapaikan Puoluekokous 17. 18.6.2017 - äänivaltaiset edustajat Alla mainittujen lisäksi kukin piirijärjestö saa yhden edustajapaikan Yhdistys Järjestökokonaisuus Edustajia Arabian-Käpylän-Viikin Vihreät Helsinki

Lisätiedot

Alajärven Voimistelu ja Liikunta. Kangasalan Naisvoimistelijat. Hyvinkään Voimistelu ja liikunta

Alajärven Voimistelu ja Liikunta. Kangasalan Naisvoimistelijat. Hyvinkään Voimistelu ja liikunta Seura Alajärven Voimistelu ja Liikunta Alavuden Urheilijat Alppilan Salamat Anjalan Jumpparit Attitude Sports Brahen Voimistelijat Elise Helsinki Elise Järvenpää Elise Vantaa Espoo Syke Espoon Telinetaiturit

Lisätiedot

Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit

Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit Kaupunki/kunta Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit Tontin kiint.vero euroa/m²/kk Rakenn. kiint.vero Kaukol. Vesi/jätev. Jätehuolto Yhteensä Lappeenranta 0.21 0.27

Lisätiedot

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry Pohjois-Suomen pelastusliitto ry toimintakertomus 2016 Yleistä Vuosi 2016 oli pelastusliiton 87. toimintavuosi. Liiton toiminta toteutettiin Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) kanssa tehdyn sopimuksen

Lisätiedot

Sij Nimi Seura Loppuaika 1 Tommi Huhtasaari Kauhajoen Karhu 19:39.5. Sij Nimi Seura Loppuaika DNS Noora Hakamaa Kauhajoen Karhu

Sij Nimi Seura Loppuaika 1 Tommi Huhtasaari Kauhajoen Karhu 19:39.5. Sij Nimi Seura Loppuaika DNS Noora Hakamaa Kauhajoen Karhu 8/19/12 Tulokset 22. Laihian ajo 19.08.2012 M-10 10 km 1 Tommi Huhtasaari Kauhajoen Karhu 19:39.5 N-12 10 km Lähti: 0 Keskeytti: 0 Hylätty: 0 DNS Noora Hakamaa Kauhajoen Karhu M-12 10 km 1 Tuomas Kuusikoski

Lisätiedot

Kuhmolainen Maraton 2015

Kuhmolainen Maraton 2015 Kuhmolainen Maraton 2015 T U L O K S E T Kilpailun sarjat: MYLM; NYLM; M40M; N40M; M50M; M60M; MP; NP; M40P; N40P; M50P; N50P; M60P; N60P; M10; N10; MYLM Miehet Maraton 42.2 km 1. Daniel Kannapinn Selbstläufer

Lisätiedot

Puoluekokous äänivaltaiset edustajat Alla mainittujen lisäksi jokainen piirijärjestö saa yhden edustajan

Puoluekokous äänivaltaiset edustajat Alla mainittujen lisäksi jokainen piirijärjestö saa yhden edustajan Puoluekokous 16.-17.6.2018 - äänivaltaiset edustajat Alla mainittujen lisäksi jokainen piirijärjestö saa yhden edustajan Yhdistys Järjestökokonaisuus Edustajia Arabian-Käpylän-Viikin Vihreät Helsinki 6

Lisätiedot

Suomen Judoliitto ry. Toimintakertomus Perustettu 1958

Suomen Judoliitto ry. Toimintakertomus Perustettu 1958 Suomen Judoliitto ry Toimintakertomus 2017 Perustettu 1958 Sisällysluettelo 1. Esipuhe... 4 2. Hallinto... 5 2.1. Judoliiton henkilöstö vuonna 2017... 5 2.2. Judoliiton toimisto... 5 3. Valmennusvaliokunnan

Lisätiedot

Suomen Judoliitto Toimintasuunnitelma ja budjetti 2013

Suomen Judoliitto Toimintasuunnitelma ja budjetti 2013 Suomen Judoliitto Toimintasuunnitelma ja budjetti 2013 Hyväksytty syysliittokokouksessa 24.11.2012 Suomen Judoliitto ry Perustettu 1958 Sisältö 1 Esipuhe... 3 2 Huippuvalmennustoiminta... 4 2.1 Aikuisten

Lisätiedot

Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue

Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue Sairaalaturnaus 16.4.2011 Turku Impivaaran jäähalli OTTELUT LOHKOITTAIN 16.4.2011 Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue LOHKO 1 Impivaara 1 Tulos 6 16.4.2011 08:00 Jyväskylä - Etelä-Karjala 4-4

Lisätiedot

Radio 2020-toimilupakierros. Taajuuskokonaisuudet

Radio 2020-toimilupakierros. Taajuuskokonaisuudet Radio 2020-toimilupakierros Taajuuskokonaisuudet Taajuuskokonaisuudet 2020 (M74) Seuraavilla kalvoilla on kuvattu määräysluonnoksen M74 taajuuskokonaisuudet (paikkakunta, taajuus) Kokonaisuuksiin tehdyt

Lisätiedot

Stormin Avoin Teräsmieskisa

Stormin Avoin Teräsmieskisa Miehet yleinen 1. 49 Vastaranta, Mikko TriStadi 00:04:26 00:36:04 00:52:18 +00:00:00 2. 31 Lampainen, Markus Turun 00:04:42 00:36:36 00:53:54 +00:01:36 Urheiluliitto 3. 23 Ruotinen, Jukka Rekolan Raikas00:04:39

Lisätiedot

PM-LAITURIPILKKIKILPAILUN TULOKSET NUMMELAN VENERANTA

PM-LAITURIPILKKIKILPAILUN TULOKSET NUMMELAN VENERANTA PM-LAITURIPILKKIKILPAILUN TULOKSET NUMMELAN VENERANTA 1.9.2018 NUORET ALLE 12 V 1. ANNA ÅMAN NUMMI-PUSULAN KALASEURA 1 710 2. LAURI ÅMAN NUMMI-PUSULAN KALASEURA 1 335 NUORET ALLE 15 V. 1. OSKARI USMAS

Lisätiedot

URHEILUTOIMITTAJAT GOLFMESTARUUSTULOKSET Sivu 1 (15)

URHEILUTOIMITTAJAT GOLFMESTARUUSTULOKSET Sivu 1 (15) URHEILUTOIMITTAJAT GOLFMESTARUUSTULOKSET Sivu 1 (15) 1991 Siilinjärvi/Tarinaharju Hcp, 36 reikää 1. Seppo Jolkkonen Porvoo 2. Mikko Juntunen Kuopio 3. Arto Teronen Helsinki 1992 Nokia River Golf 1. Mikko

Lisätiedot

Hyvinkään Keilailuliitto Hyvinkään Keilahalli

Hyvinkään Keilailuliitto Hyvinkään Keilahalli Sivu 1 1. Honkonen Tomi Kamut 954 (64) + 936 (64) + 909 (64) 2799 (192) 2. Lehtinen Aulis Pinjets 946 (84) + 933 (84) + 916 (88) 2795 (256) 3. Piitulainen Kari UK88 967 (24) + 911 (36) + 903 (32) 2781

Lisätiedot