Ihmisen elämänkaari. Syntymä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ihmisen elämänkaari. Syntymä"

Transkriptio

1 Ihmisen elämänkaari Jokainen meistä on saanut alkunsa, kun miehen siittiö on hedelmöittänyt naisen munasolun. Siitä on saanut alkunsa uusi elämä, uusi elämän tarina. Vaikka jokaisella on oma tarinansa, kaikkien on kuitenkin käytävä läpi samat elämän vaiheet ja fyysiset, sekä jossain määrin samat psyykkiset muutokset alkiosta vanhukseen. Elämä voidaan jakaa neljään ajanjaksoon: lapsuus, nuoruus, aikuisuus ja vahnuus. Aloitetaan alusta... Syntymä naisen ensimmäinen raskauden oire on yleensä aamupahoinvointi alkio ottaa kaiken tarvitsemasa ravinnon istukan kautta äidistä raskauden aikana äidin slekä kaareutuu, sillä elimet väistyvät sikiön tieltä joko selän puolelle, tai ylemmäs rintaa kohti raskauden aikana äidin sydän ja keuhkot tekevät töitä kahden puolesta sikiön tukiranka on aluksi rustoa, mutta vähitellen korvautuu luukudoksella (Kuva1) Pieni vauva havainnoi jo ympäristöään, vaikka ne ei vielä kauas näekkään.

2 Lapsuus uusi perheenjäsen kantaa vanhempien ja isovanhempien perimää kasvu ja kehitys on nopeaa pieni lapsi tarvitsee paljon läheisyyttä ja hellyyttä päivät ovat täynnä uusi asioita ja uusien asioiden opettelua (Kuva2) Lapsi opettelee pajon uusia asioita joka päivä ja havainnoi ympäristöä jo aktiivisesti ja kykenee tunnistamaan jo hyvin tutut ihmiset, muutkin kuin vanhempansa.

3 (Kuva3) Joka päivä löytyy ja oppii jotain uutta ja ihmeellistä. (Kuva4) Auton avain kiinnostaa. Lapsi tutustuu uusiin asioihin mm. tunnustelemalla ja maistelemalla. Vanhemmat huolehtivat, että lapsi saa tutustua ympäristöönsä vaarattomasti.

4 Nuoruus nuoruudessa haetaan omaa identiteettiä murrosikä kasvupyrähdys tytöillä alkavat kuukautiset rinnat kasvavat lihakset kasvavat (varsinkin pojilla) poikien sukuelimet kasvavat muiden mielipiteet merkitsevät yhä enemmän kapinavaihe riidat vanhempien kanssa vanhemmista irrottautuminen maailmankuva selkeytyy identiteetti kypsyy ja minuus löytyy harrastukset ovat tärkeitä seurustelusuhteista usein tulee vakavempia ja pitkäaikaisempia nykyään monet tutustuvat valitettavasti yläaste iässä alkoholiin ja tupakkaan (Kuva5) Useimmat kristityt 15 vuotta täyttävät nuoret käyvät rippikoulun ja ripiltä pääsy on yleensä kauan odotettu tapahtuma. Monet odottavat varsinkin niitä lahjoja, kuten kuvassa juuri paketista kaivettu uusi järjestelmäkamera...

5 (Kuva6) Valitettavan usea nuori sortuu alkoholiin liian nuorena. (Kuva7) Harrastukset ovat monelle nuorelle tärkeä osa arkea. Se on hyvä keino hallita stressiä ja rentoutua...

6 (Kuva8) Ystävistä tulee entistä tärkeämpiä ja heidän kanssaan vietetään yhä enemmän aikaa. (Kuva9) Vaikka nuoruudessa seurustelusuhteet syvenevät ja muuttuvat vakavemmiksi, silti tapahtuu eroja, jotka tekevät aina kipeää.

7 Aikuisuus elämä tasaantuu ja vakiintuu ja ruvetaan usein miettimään ja suunnittelemaan perheen perustamista ensimmäiset näkyvät vanhenemisen merkit ovat rypyt, joita alkaa ilmaestyä n. 40 vuotiaana rypyt johtuvat ihonalaisen rasvakudoksen vähenemisestä ja vähenenneestä kollageenistä, joka aikoinaan piti ihon kimmoisana ja pehmeänä näkökyky ja kuulo haikkenevät iän myötä lihasmassa vähenee lihasvoima on suurimmillaan n. 30vuotiaana, minkä jälkeen lihassolut vähenevät ja ohenevat nivelet kuluvat, mikä johtuu niitä tukevien lihasten rappeutumisesta aineenvaihdunta hidastuu lihoo helpommin iho ohenee vanhetessa lyhenee, sillä selkärängan nikamien välilevyt painuvat kasaan liikunta hidastaa elimistön rappeutumista stressaantuu helpommis, mikä voi olla kohtalokasta naisilla alkavat vaihdevuodet, joiden aikana naisen sukukypsyys päättyy vaihdevuodet myös edistävät osteoporoosia, eli luukatoa luumassa alkaa vähetä (Kuva10) Monet menevät aikuisiässä naimisiin ja hankkivat lapsia.

8 (Kuva11) Suurin osa aikuisista hankkii opiskeltuaan työpaikan ja astettuu aloilleen. Vaikka usein työnteko vie voimat ja joissain tapauksissa stressaannuttaa ihmisen, lomalla pyritään päästä irti arjesta viettämällä se perheen ja/tai läheisten ja muiden tärkeiden ihmisten kanssa, tai esimerkiksi koko perheen yhteisen harrastuksen parissa. Vanhuus luumassa vähenee vuosittain 40vuotiaasta lähtien niin, että 8090vuotiailla luumassa on enää puolet aikuisen luumassasta ravintoaineiden imeytyminen elimistöön hidastuu, mikä voi johtaa aliravitsemustilaan ihosta voi tulla hyvinkin uurteinen vereen siirtyvän hapen määrä vähenee, sillä keuhkorakkulat menevät huonoon kuntoon ja rutistuvat ikään kuin rusinoiksi iän myötä hermosolut vähenevät, joten vanhuksen ajattelu ja arviointikyky heikkenevät käytä aivojasi, niin ne pysyvät vireämpinä pitempään kehon puolustusjärjestelmä heikkenee näkö, kuulo, reaktiokyky ja tasapaino heikkenevät

9 (Kuva12) Aikanaan lapset menevät naimisiin ja saavat omia lapsia, jolloin uudet isovanhemmat saavat tutustua uuteen sukupolveen ja kokea isovanhemmuuden ja tietää että elämä jatkuu, vaikka heistä aika joskus jättääkin. (Kuva13) Kuvassa neljä sukupolvea. Elämä jatkuu, mutta siihen kuuluu myös kuolemaa, kun aika tulee.

10 Lähteet Biologian oppikirja: Luonnonkirja 79, Ihminen Kuvat: kaikki itse otettuja (kuvissa esiintyneiltä ihmisiltä on saatu lupa kuvien käyttämiseen)

BI4 IHMISEN BIOLOGIA

BI4 IHMISEN BIOLOGIA BI4 IHMISEN BIOLOGIA LAPSUUS ON VOIMAKKAAN KASVUN JA KEHITYKSEN AIKAA Pitkän lapsuusajan uskotaan vähentävän lapsikuolleisuutta. Lapsuus on pitkä ajanjakso ihmisen elämässä. Se on yhteydessä aivojen kehittymiseen

Lisätiedot

Osteoporoosi (luukato)

Osteoporoosi (luukato) Osteoporoosi (luukato) Lääkärikirja Duodecim Pertti Mustajoki, sisätautien erikoislääkäri Osteoporoosi tarkoittaa, että luun kalkkimäärä on vähentynyt ja luun rakenne muuttunut. Silloin luu voi murtua

Lisätiedot

SARAN JA TUOMAKSEN TARINA

SARAN JA TUOMAKSEN TARINA SARAN JA TUOMAKSEN TARINA Opettajalle Sara on 15-vuotias ja Tuomas 17. He ovat seurustelleet parisen kuukautta. He olivat olleet yhdynnässä ensimmäistä kertaa eräissä bileissä, joissa he olivat myös juoneet

Lisätiedot

Valmentaja- ja ohjaajakoulutus, 1. taso. Etelä-Karjalan Liikunta ja Urheilu ry

Valmentaja- ja ohjaajakoulutus, 1. taso. Etelä-Karjalan Liikunta ja Urheilu ry Valmentaja- ja ohjaajakoulutus, 1. taso Hermosto Taito Nopeus Sukuelimet Voima Tuki- ja liikuntaelimet Sisäelimet Aerobinen kestävyys Anaerobinen kestävyys Liikkuvuus 2 Fyysiset ominaisuudet Ikä Tasapaino

Lisätiedot

Motiivi-sarjan kurssien 2-5 alustavat sisältösuunnitelmat Luvuilla työnimet

Motiivi-sarjan kurssien 2-5 alustavat sisältösuunnitelmat Luvuilla työnimet Motiivi-sarjan kurssien 2-5 alustavat sisältösuunnitelmat Luvuilla työnimet Motiivi 2 Kehittyvä ihminen I Johdatus kehityspsykologiaan 1. Kehityspsykologian perusteet Mitä kehityspsykologia on? Kehitys

Lisätiedot

Muistot omasta lapsuudesta saattavat herätä Millaisia vanhempia sinun äitisi ja isäsi olivat?

Muistot omasta lapsuudesta saattavat herätä Millaisia vanhempia sinun äitisi ja isäsi olivat? Raskauden alussa mielen täyttävät raskauden fyysiset muutokset ja ajatukset itse raskaudesta tunteellisuus huoli lapsen menettämisestä stressaantuminen väsymys Muistot omasta lapsuudesta saattavat herätä

Lisätiedot

SISÄLTÖ. Keho ja seksuaalisuus Tunteet ja seksuaalisuus Tytöksi ja pojaksi Isä ja lapset Äiti ja lapset Mallioppiminen

SISÄLTÖ. Keho ja seksuaalisuus Tunteet ja seksuaalisuus Tytöksi ja pojaksi Isä ja lapset Äiti ja lapset Mallioppiminen Seksuaalisuus SISÄLTÖ Keho ja seksuaalisuus Tunteet ja seksuaalisuus Tytöksi ja pojaksi Isä ja lapset Äiti ja lapset Mallioppiminen Lapsen kysymykset Lapsen häiritty seksuaalisuus Suojele lasta ja nuorta

Lisätiedot

Lasten ja nuorten harjoittelusta fyysisestä näkökulmasta

Lasten ja nuorten harjoittelusta fyysisestä näkökulmasta Lasten ja nuorten harjoittelusta fyysisestä näkökulmasta Harri Hakkarainen Lääketieteen Lisensiaatti Liikuntatieteen Maisteri Urheilulääkäri- ja valmentaja Perimästä Perimä Geneettinen perimä(

Lisätiedot

Murrosikäisen kehitys

Murrosikäisen kehitys Murrosikäisen kehitys EVÄITÄ VANHEMMUUTEN -ilta 1.10.2013 Luento- ja keskustelutilaisuus nuorten vanhemmille Psykologi Maija Karakorpi VSSHP/Raision nuorisopsykiatrian poliklinikka Nuori ei ole iso lapsi

Lisätiedot

Terveysliikunta tähtää TERVEYSKUNNON ylläpitoon: Merkitystä tavallisten ihmisten terveydelle ja selviytymiselle päivittäisistä toimista KESTÄVYYS eli

Terveysliikunta tähtää TERVEYSKUNNON ylläpitoon: Merkitystä tavallisten ihmisten terveydelle ja selviytymiselle päivittäisistä toimista KESTÄVYYS eli TERVEYSLIIKUNNAKSI KUTSUTAAN SÄÄNNÖLLISTÄ FYYSISTÄ AKTIIVISUUTTA, JOKA TUOTTAA SELVÄÄ TERVEYSHYÖTYÄ (passiivisiin elintapoihin verrattuna) ILMAN LIIKUNTAAN LIITTYVIÄ MAHDOLLISIA RISKEJÄ Arki- eli hyötyliikunta

Lisätiedot

Suomen Selkäliitto Finlands Ryggförbund

Suomen Selkäliitto Finlands Ryggförbund Suomen Selkäliitto Finlands Ryggförbund MITEN TUPAKOINTI VAIKUTTAA SELKÄSI HYVINVOINTIIN Tupakointi on yksi selkäsairauksien riskitekijöistä. Tutkimusten mukaan siihen on useita eri syitä. Tupakointi vähentää

Lisätiedot

KEHO JA KEHITYS SEKSUAALITERVEYSTIETÄMYKSEN JA TUEN TARPEIDEN ARVIOINTI OSIO 1

KEHO JA KEHITYS SEKSUAALITERVEYSTIETÄMYKSEN JA TUEN TARPEIDEN ARVIOINTI OSIO 1 KEHO JA KEHITYS SEKSUAALITERVEYSTIETÄMYKSEN JA TUEN TARPEIDEN ARVIOINTI OSIO 1 EI JOO 1. Sukupuoli Tavoite: Oman biologisen sukupuolen tunnistaminen ja eri sukupuolien erottaminen. 1. Oletko sinä tyttö

Lisätiedot

Kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet

Kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet Kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet Oikeus (laki sanoo, että saa tehdä jotakin) Suomen uusi perustuslaki tuli voimaan 1.3.2000. Perustuslaki on tärkeä laki. Perustuslaki kertoo, mitä ihmiset saavat

Lisätiedot

Klikkaa itsellesi virtuaalinen isyyspakkaus!

Klikkaa itsellesi virtuaalinen isyyspakkaus! Klikkaa itsellesi virtuaalinen isyyspakkaus! Onneksi olkoon odottava isä! Missä olit kun kuulit että sinusta tulee isä? Mitä toiveita / odotuksia / haaveita / pelkoja sinulla on lapseen liittyen? Millainen

Lisätiedot

Näkökulmia mieslähtöiseen hyvinvointiosaamiseen. Matti Rimpelä Miestyön Foorumi IV 1.6.2011 Kokoushotelli Rantapuisto, Helsinki

Näkökulmia mieslähtöiseen hyvinvointiosaamiseen. Matti Rimpelä Miestyön Foorumi IV 1.6.2011 Kokoushotelli Rantapuisto, Helsinki Näkökulmia mieslähtöiseen hyvinvointiosaamiseen Matti Rimpelä Miestyön Foorumi IV 1.6.2011 Kokoushotelli Rantapuisto, Helsinki Poika Kevätpörriäisessä 1972 Mitä eroa on miehillä ja naisilla? Miehet kuolee

Lisätiedot

Nuoret eivät ole lapsia eikä aikuisia

Nuoret eivät ole lapsia eikä aikuisia Nuoret eivät ole lapsia eikä aikuisia Tytöt ja pojat ovat erilaisia Integroitu tieto fyysisestä, psyykkisestä, seksuaalisesta ja sosiaalisesta kehityksestä auttaa ymmärtämään terveitä nuoria sekä ongelmissa

Lisätiedot

BI4 IHMISEN BIOLOGIA

BI4 IHMISEN BIOLOGIA BI4 IHMISEN BIOLOGIA 5 HORMONIT OVAT ELIMISTÖN TOIMINTAA SÄÄTELEVIÄ VIESTIAINEITA Avainsanat aivolisäke hormoni hypotalamus kasvuhormoni kortisoli palautesäätely rasvaliukoinen hormoni reseptori stressi

Lisätiedot

Sirkka-Liisa Kivelä Emeritaprofessori, yleislääketiede, TY Dosentti, geriatrinen lääkehoito, HY

Sirkka-Liisa Kivelä Emeritaprofessori, yleislääketiede, TY Dosentti, geriatrinen lääkehoito, HY Sirkka-Liisa Kivelä Emeritaprofessori, yleislääketiede, TY Dosentti, geriatrinen lääkehoito, HY 70 75 vuotta täyttäneistä, erityisesti 80-85 vuotta täyttäneistä Arvoperustana iäkkäiden omatoimisuuden ja

Lisätiedot

Odottavan tai imettävän äidin tupakointi mistä tukea ja apua? Terhi Koivumäki, th, TtM Yhteistyössä Yksi elämä ja Hengitysliitto

Odottavan tai imettävän äidin tupakointi mistä tukea ja apua? Terhi Koivumäki, th, TtM Yhteistyössä Yksi elämä ja Hengitysliitto Odottavan tai imettävän äidin tupakointi mistä tukea ja apua? Terhi Koivumäki, th, TtM Yhteistyössä Yksi elämä ja Hengitysliitto Odottavan tai imettävän äidin tupakointi Raskaana olevista naisista alkuraskaudessa

Lisätiedot

BI4 IHMISEN BIOLOGIA

BI4 IHMISEN BIOLOGIA BI4 IHMISEN BIOLOGIA IHMINEN ON TOIMIVA KOKONAISUUS Ihmisessä on noin 60 000 miljardia solua Solujen perusrakenne on samanlainen, mutta ne ovat erilaistuneet hoitamaan omia tehtäviään Solujen on oltava

Lisätiedot

VOIMAA VANHUUTEEN TUTUKSI JA TAVAKSI

VOIMAA VANHUUTEEN TUTUKSI JA TAVAKSI VOIMAA VANHUUTEEN TUTUKSI JA TAVAKSI Ikäinstituutti Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto Aluehallintoylilääkäri Riitta Karikoski [AHYL Riitta Karikoski, LSS AVI] 1.3.2017 1 Ahyl Riitta Karikoski 1.3.2017

Lisätiedot

VOIMAA VANHUUTEEN TUTUKSI JA TAVAKSI

VOIMAA VANHUUTEEN TUTUKSI JA TAVAKSI VOIMAA VANHUUTEEN TUTUKSI JA TAVAKSI Ikäinstituutti Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto Aluehallintoylilääkäri Riitta Karikoski [AHYL Riitta Karikoski, LSS AVI] 02.05.2017 1 Ahyl Riitta Karikoski

Lisätiedot

SISÄLTÖ. Luuston viholliset: Luuston haurastuminen. Laihduttaminen ja syömishäiriöt Tupakka Alkoholi Huumeet Kofeiini Lääkkeet

SISÄLTÖ. Luuston viholliset: Luuston haurastuminen. Laihduttaminen ja syömishäiriöt Tupakka Alkoholi Huumeet Kofeiini Lääkkeet LUUSTO 17.11.2015 SISÄLTÖ Luuston viholliset: Laihduttaminen ja syömishäiriöt Tupakka Alkoholi Huumeet Kofeiini Lääkkeet Luuston haurastuminen 2 LUUSTON VIHOLLISET Nau+ntoaineista erityises+ alkoholilla,

Lisätiedot

Monikkoperheet. kaksoset ja kolmoset kasvatus ja yksilöllisyyden tukeminen. Irma Moilanen Lastenpsykiatrian professori, emerita Nettiluento 4.9.

Monikkoperheet. kaksoset ja kolmoset kasvatus ja yksilöllisyyden tukeminen. Irma Moilanen Lastenpsykiatrian professori, emerita Nettiluento 4.9. Monikkoperheet kaksoset ja kolmoset kasvatus ja yksilöllisyyden tukeminen Irma Moilanen Lastenpsykiatrian professori, emerita Nettiluento 4.9.2014 Monikkoraskauksien lukumäärät Tilasto vuonna 2012 794

Lisätiedot

Pää edellä: MITÄ OPIMME AIVOJEN KASVATUKSESTA? Vauvafoorumi Tiina Huttu ja Kirsi Heikkinen

Pää edellä: MITÄ OPIMME AIVOJEN KASVATUKSESTA? Vauvafoorumi Tiina Huttu ja Kirsi Heikkinen Pää edellä: MITÄ OPIMME AIVOJEN KASVATUKSESTA? Vauvafoorumi 10.11.2017 Tiina Huttu ja Kirsi Heikkinen Käytäntö on joskus kaukana ihanteista Tieto aivojen kehityksestä auttaa huomaamaan, mistä kaikesta

Lisätiedot

MUISTI JA MUISTIN HÄIRIÖT

MUISTI JA MUISTIN HÄIRIÖT MEMO OHJELMA MUISTI JA MUISTIN HÄIRIÖT SELKOKIELELLÄ 2015 Inkeri Vyyryläinen (toim.) SELKOESITE MUISTI JA MUISTIN HÄIRIÖT SELKOKIELELLÄ Inkeri Vyyryläinen (toim.) Lähde: Muistiliiton esite Selkokielimukautus:

Lisätiedot

Lapsen huomioiminen kun perheessä on sairautta. Suvi Laru, PsM, psykologi, psykoterapeutti, opettaja

Lapsen huomioiminen kun perheessä on sairautta. Suvi Laru, PsM, psykologi, psykoterapeutti, opettaja Lapsen huomioiminen kun perheessä on sairautta Suvi Laru, PsM, psykologi, psykoterapeutti, opettaja Esityksen teemat Mitä sairaus tarkoittaa lapselle ja nuorelle? Miten sairaus näkyy perheessä? Mitä ja

Lisätiedot

Ikäjohtaminen-työntekijän hyvinvoinnnin tukemiseksi

Ikäjohtaminen-työntekijän hyvinvoinnnin tukemiseksi Ikäjohtaminen-työntekijän hyvinvoinnnin tukemiseksi ATERIA 14 tapahtuma, ammattiasiain toimitsija JHL edunvalvontalinja, työelämän laadun toimialue Ikäjohtaminen, määrittely Ikäjohtamiseksi kutsutaan eri-ikäisten

Lisätiedot

ASEET KADONNEEN VYÖTÄRÖN METSÄSTYKSEEN

ASEET KADONNEEN VYÖTÄRÖN METSÄSTYKSEEN ASEET KADONNEEN VYÖTÄRÖN METSÄSTYKSEEN Dehkon 2D-hanke (Tyypin 2 diabeteksen ehkäisyhanke) Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri Kakkostyypin diabetesta ehkäisevät Painonhallinta Hyvät ruokavalinnat kuitu

Lisätiedot

Nuoren naisurheilijan ylikuormituksen erityispiirteitä Hannele Hohtari 23.10.2010 Ongelmia? Kuukautishäiriöt ja alipainoinen urheilija Rasitusmurtumat Naisurheilijoilla yleisiä, etenkin juoksijoilla Jos

Lisätiedot

Poikien oma opas. Tietoa murrosiästä, seurustelusta, seksistä, ehkäisystä ja sukupuolitaudeista. Opas on opinnäytetyömme kehittämistehtävän osa.

Poikien oma opas. Tietoa murrosiästä, seurustelusta, seksistä, ehkäisystä ja sukupuolitaudeista. Opas on opinnäytetyömme kehittämistehtävän osa. Poikien oma opas Opas on opinnäytetyömme kehittämistehtävän osa. Seksuaaliterveyden ensiapupakkaus: Kunnioitus, Kumppani, Kumi Tietoa murrosiästä, seurustelusta, seksistä, ehkäisystä ja sukupuolitaudeista.

Lisätiedot

ALAKULOSTA ILOON TERVEYSILTA 29.11.2006 JUHA RANTALAINEN

ALAKULOSTA ILOON TERVEYSILTA 29.11.2006 JUHA RANTALAINEN ALAKULOSTA ILOON TERVEYSILTA 29.11.2006 JUHA RANTALAINEN JOHDANNOKSI JOKA NELJÄNNELLÄ SUOMALAISELLA ON JOKIN MIELENTERVEYDEN HÄIRIÖ MASENNUS ON YKSI KANSASAIRAUKSISTAMME MASENNUS AIHEUTTAA VIREYSTILAN

Lisätiedot

ISÄKSI KASVAMASSA ISÄN JA VAUVAN VÄLINEN SUHDE

ISÄKSI KASVAMASSA ISÄN JA VAUVAN VÄLINEN SUHDE ISÄKSI KASVAMASSA ISÄN JA VAUVAN VÄLINEN SUHDE Tieto isäksi tulemisesta Isän ja vauvan välinen suhde saa alkunsa jo silloin kun pariskunta suunnittelee vauvaa ja viimeistään silloin kun isä saa tiedon

Lisätiedot

ALAKOULUSTA YLÄKOULUUN. Mitä nivelvaiheen aikana tapahtuu 2/2

ALAKOULUSTA YLÄKOULUUN. Mitä nivelvaiheen aikana tapahtuu 2/2 ALAKOULUSTA YLÄKOULUUN Mitä nivelvaiheen aikana tapahtuu 2/2 TULEVAN SEISKALUOKKALAISEN MUISTILISTA Minun on annettava itselleni aikaa tutustua uuteen koulurakennukseen, koulukavereihin ja opettajiin.

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Kemppainen, Rahkonen, Korkiakangas, Laitinen Työterveyslaitos

Hyvinvointia työstä. Kemppainen, Rahkonen, Korkiakangas, Laitinen Työterveyslaitos Hyvinvointia työstä Herättelevät kysymykset ammattikuljettajalle Terveenä ja hyvinvoivana jo työuran alussa POHDI OMAA TERVEYSKÄYTTÄYTYMISTÄSI VASTAAMALLA SEURAAVIIN KYSYMYKSIIN: TYÖ Kuinka monta tuntia

Lisätiedot

Mitä ikääntyessä tapahtuu?

Mitä ikääntyessä tapahtuu? Mitä ikääntyessä tapahtuu? Hormonitoiminta, aineenvaihdunta, kehonkoostumus Joni Keisala ODL Liikuntaklinikka Hormonitoiminta Endokriininen järjestelmä Hormonaalinen toiminta perustuu elimiin ja kudoksiin,

Lisätiedot

SEISKALUOKKA. Itsetuntemus ja sukupuoli

SEISKALUOKKA. Itsetuntemus ja sukupuoli SEISKALUOKKA Itsetuntemus ja sukupuoli Tavoite ja toteutus Tunnin tavoitteena on, että oppilaat pohtivat sukupuolen vaikutusta kykyjensä ja mielenkiinnon kohteidensa muotoutumisessa. Tarkastelun kohteena

Lisätiedot

Eron jälkeinen isyys. Ilmo Saneri isätyöntekijä Isyyden Tueksi hanke

Eron jälkeinen isyys. Ilmo Saneri isätyöntekijä Isyyden Tueksi hanke Eron jälkeinen isyys Ilmo Saneri isätyöntekijä Isyyden Tueksi hanke Annankatu 16 B 28 00120 Helsinki puh: (09) 6126 620 miessakit@miessakit.fi www.miessakit.fi Miessakit ry miehiä tukevaa hyvinvointityötä

Lisätiedot

PERHE JA PÄIHDEKASVATUS. meille myös!!!

PERHE JA PÄIHDEKASVATUS. meille myös!!! PERHE JA PÄIHDEKASVATUS meille myös!!! Pohdinnan pohjaksi päihteistä Lapsen kanssa on hyvä keskustella päihteiden vaikutuksista niissä tilanteissa, joissa asia tulee luontevasti puheeksi. Tällainen tilanne

Lisätiedot

Turva Minulla on turvallinen olo. Saanko olla tarvitseva? Onko minulla huolehtiva aikuinen? Suojellaanko minua pahoilta asioilta? Perusturvallisuus on edellytys lapsen hyvän itsetunnon ja luottamuksellisten

Lisätiedot

Toimintakyky. Toimiva kotihoito Lappiin , Heikki Alatalo

Toimintakyky. Toimiva kotihoito Lappiin , Heikki Alatalo Toimintakyky Toimiva kotihoito Lappiin 10.4.2018, 19.4.2018 Mitä toimintakyky on? Mitä ajatuksia toimintakyky käsite herättää? Mitä toimintakyky on? Toimintakyky tarkoittaa ihmisen fyysisiä, psyykkisiä

Lisätiedot

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Mieletön mahdollisuus Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Tukea lapsille ja nuorille, joiden vanhempi on sairastunut psyykkisesti Mieletön Mahdollisuus -projektin

Lisätiedot

Virikkeitä laadukkaaseen varhaiskasvatukseen aivotutkimuksesta. 28.1.2012 Markku Penttonen, Jyväskylän Yliopisto

Virikkeitä laadukkaaseen varhaiskasvatukseen aivotutkimuksesta. 28.1.2012 Markku Penttonen, Jyväskylän Yliopisto Virikkeitä laadukkaaseen varhaiskasvatukseen aivotutkimuksesta 28.1.2012 Markku Penttonen, Jyväskylän Yliopisto 1 Sisällys Hermosolu Aivot Elämän vaiheet Hermojärjestelmän rakentuminen sikiöaikana Hermosolujen

Lisätiedot

Mitä ikääntyessä tapahtuu?

Mitä ikääntyessä tapahtuu? Mitä ikääntyessä tapahtuu? Hormonitoiminta, aineenvaihdunta, kehonkoostumus Rami Oravakangas LL, Liikuntalääketieteeseen erikoistuva lääkäri ODL Liikuntaklinikka Hormonitoiminta Endokriininen järjestelmä

Lisätiedot

AKTIIVINEN VANHENEMINEN. Niina Kankare-anttila Gerontologian ja kansanterveyden kandidaatti Sairaanhoitaja (AMK)

AKTIIVINEN VANHENEMINEN. Niina Kankare-anttila Gerontologian ja kansanterveyden kandidaatti Sairaanhoitaja (AMK) AKTIIVINEN VANHENEMINEN Niina Kankare-anttila Gerontologian ja kansanterveyden kandidaatti Sairaanhoitaja (AMK) Luennon sisältö: Suomalaisten ikääntyminen Vanheneminen ja yhteiskunta Aktiivinen vanheneminen

Lisätiedot

Kuva: istockphoto. Materiaali on tarkoite4u biologian, terveys:edon ja/ tai liikunnanope4ajien hyödynne4äväksi opetusmateriaalina.

Kuva: istockphoto. Materiaali on tarkoite4u biologian, terveys:edon ja/ tai liikunnanope4ajien hyödynne4äväksi opetusmateriaalina. Kuva: istockphoto Materiaali on tarkoite4u biologian, terveys:edon ja/ tai liikunnanope4ajien hyödynne4äväksi opetusmateriaalina. 1 2 Ihmisen tukirangan muodostavat luut, nivelet ja rustot. Luiden liitoskohdassa

Lisätiedot

Energiaraportti Yritys X 1.8.2014

Energiaraportti Yritys X 1.8.2014 Energiaraportti Yritys X 1.8.2014 OSALLISTUJAT Viimeisin Energiatesti 1.8.2014 +0% 100% Energiatestiin kutsuttiin 10 henkilöä, joista testiin osallistui 10. Osallistumisprosentti oli 100 %. Osallistumisprosentin

Lisätiedot

Ikääntyvän työntekijän muotokuva TOKI-seminaari Oulussa 10.6.2011

Ikääntyvän työntekijän muotokuva TOKI-seminaari Oulussa 10.6.2011 Ikääntyvän työntekijän muotokuva TOKI-seminaari Oulussa 10.6.2011 Lähteenä: 65-vuotiaiden aikuisneuvolan tutkimustiedot & Sosioekonomiset terveyserot Pohjois-Pohjanmaalla 16.6.2011 geriatrian ylilääkäri

Lisätiedot

Henkilöstöliikunta on osa työhyvinvoinnin johtamista ja työkyvyn varmistamista - ja liikkuminen osa elämäntapojen kokonaisuutta

Henkilöstöliikunta on osa työhyvinvoinnin johtamista ja työkyvyn varmistamista - ja liikkuminen osa elämäntapojen kokonaisuutta Henkilöstöliikunta on osa työhyvinvoinnin johtamista ja työkyvyn varmistamista - ja liikkuminen osa elämäntapojen kokonaisuutta Hommat sujuvat, esimiestyö on täyspäistä ja kunto riittää töiden tekemiseen!

Lisätiedot

SELKOESITE. Autismi. Autismi- ja Aspergerliitto ry

SELKOESITE. Autismi. Autismi- ja Aspergerliitto ry SELKOESITE Autismi Autismi- ja Aspergerliitto ry 1 Mitä autismi on? Autismi on aivojen kehityksen häiriö. Autismi vaikuttaa aivojen eri alueilla. Autismiin voi olla useita syitä. Autistinen ihminen ei

Lisätiedot

TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN TURVATAIDOT

TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN TURVATAIDOT TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN TURVATAIDOT Turvaympyrä i TUTUT IHMISET Sinun kehosi on tärkeä ja arvokas. Kukaan ei saa koskea siihen ilman sinun lupaa. Tärkeä tietää: Suorista käsi eteesi

Lisätiedot

Adrenaliini Mistä erittyy? Miten/Mihin vaikuttaa? Muita huomioita?

Adrenaliini Mistä erittyy? Miten/Mihin vaikuttaa? Muita huomioita? Hormonitaulukko Adrenaliini Lisämunuainen Erittyy suorituskykyä vaativissa stressitilanteissa. Vaikuttaa moniin elintoimintoihin fyysistä suorituskykyä lisäten, kuten kiihdyttää sydämen toimintaa, laajentaa

Lisätiedot

Innostu liikkeelle Järvenpään kaupunki Tiina kuronen

Innostu liikkeelle Järvenpään kaupunki Tiina kuronen Innostu liikkeelle Järvenpään kaupunki Tiina kuronen 1.10.2015 Arvot ja niiden mukaan eläminen Mitkä asiat ovat sinulle kaikista tärkeimpiä? Elätkö ja teetkö arvojesi mukaisia valintoja? Toimitko arvojesi

Lisätiedot

Liikehallintakykytestaus

Liikehallintakykytestaus Liikehallintakykytestaus ketteryys, tasapaino ja liikkuvuus Marjo Rinne TtT, tutkija, ft Liikehallintakyky Liikkeen hallintaan vaikuttavia tekijöitä osa selittyy perintötekijöillä, mutta harjoittelulla

Lisätiedot

Nuoren itsetunnon vahvistaminen

Nuoren itsetunnon vahvistaminen Nuoren itsetunnon vahvistaminen Eväitä vanhemmuuteen 24.10.2013 Tuulevi Larri Psyk.sh, työnohjaaja Kriisi-ja perhetyöntekijä SPR, Nuorten Turvatalo Mitä itsetunto oikein onkaan Pieni katsaus tunnetaitoihin

Lisätiedot

Vauva mielessä- Raskausajan päiväkirja

Vauva mielessä- Raskausajan päiväkirja Vauva mielessä- Raskausajan päiväkirja Lyhyesti projektista: Folkhälsans Förbund on yhteistyössä TYKS:in ja Turun yliopiston tutkijoiden ja kliinikoiden kanssa kehittänyt raskausajan päiväkirjan jota on

Lisätiedot

1 Aikuistumista ja arjen arvoja

1 Aikuistumista ja arjen arvoja 1 Aikuistumista ja arjen arvoja Mikä on parasta nuoruudessa? aikuisuudessa? 1.1 Aikuistuminen Viime vuosikymmenien muutos: - Lapsuus on lyhentynyt ja lasten fyysinen kehitys nopeutunut. - Aikuisuuteen

Lisätiedot

Harjoite 5: Stressin tunnistaminen

Harjoite 5: Stressin tunnistaminen Harjoite 5: Stressin tunnistaminen Urheilija- tai joukkuepalaverin yhteydessä. Pituus riippuu palaverin pituudesta. Joukkuepalaverin pituus on noin 20 60 minuuttia. Jos aika loppuu kesken, voi harjoituksia

Lisätiedot

Laajat terveystarkastukset oppilaan ja perheen hyvinvoinnin tukena

Laajat terveystarkastukset oppilaan ja perheen hyvinvoinnin tukena Laajat terveystarkastukset oppilaan ja perheen hyvinvoinnin tukena Marke Hietanen-Peltola Ylilääkäri, Lapset, nuoret ja perheet yksikkö 19.3.2015 Kuntotestauspäivät 2015, Kisakallio Määräaikaiset terveystarkastukset

Lisätiedot

Miten harjoittelua tulisi muuttaa, kun ikää tulee lisää? Käytännön vinkit ja harjoitteet ammattilaisilta

Miten harjoittelua tulisi muuttaa, kun ikää tulee lisää? Käytännön vinkit ja harjoitteet ammattilaisilta Tarvitseeko höntsääjä oheisharjoittelua? Miten harjoittelua tulisi muuttaa, kun ikää tulee lisää? Käytännön vinkit ja harjoitteet ammattilaisilta Tarvitseeko höntsääjä oheisharjoittelua? - Taito (tasapaino,

Lisätiedot

Taustaa VANHEMPAINILTARUNKO

Taustaa VANHEMPAINILTARUNKO VANHEMPAINILTA Valintojen stoori -menetelmän läpi käyneiden oppilaiden huoltajille järjestetään Valintojen stoori - viikon aikana vanhempainilta, jossa heillä on mahdollisuus tutustua Valintojen stooriin

Lisätiedot

Päästä varpaisiin. Tehtävät. Ratkaisut. Päivitetty 8.4.2013 ISBN 978-951-37-6416-6, 978-951-37-6417-3, 978-951-6418-0. Sisällys (ratkaisut) Johdanto

Päästä varpaisiin. Tehtävät. Ratkaisut. Päivitetty 8.4.2013 ISBN 978-951-37-6416-6, 978-951-37-6417-3, 978-951-6418-0. Sisällys (ratkaisut) Johdanto OPETTAJAN AINEISTO Käyttöehdot Päästä varpaisiin Ihmisen anatomia ja fysiologia Eliisa Karhumäki Mari Kärkkäinen (os. Lehtonen) Päivitetty 8.4.2013 ISBN 978-951-37-6416-6, 978-951-37-6417-3, 978-951-6418-0

Lisätiedot

BIOLOGIA 1. kurssi 7. luokka

BIOLOGIA 1. kurssi 7. luokka 1. kurssi 7. luokka Kurssin tavoitteena on ohjata oppilasta ymmärtämään elämän perusilmiöitä ja vesiekosysteemien rakennetta ja toimintaa. Tavoitteena on, että oppilas oppii tunnistamaan ja luokittelemaan

Lisätiedot

Ikäihmisten päihdetyö Marika Liehu

Ikäihmisten päihdetyö Marika Liehu Terveelle, yli 65-vuotiaalle Riskirajat suositellaan enintään 7 annosta viikossa, joista 2 annosta päivässä. Sairaalle ja vahvoja lääkkeitä käyttäville suositus on vieläkin pienempi. Ikäihmisten päihdetyö

Lisätiedot

Yksikön esittely Pretzissä. http://prezi.com/ktbm3nyfyvni/?utm_campaig n=share&utm_medium=copy&rc=ex0share

Yksikön esittely Pretzissä. http://prezi.com/ktbm3nyfyvni/?utm_campaig n=share&utm_medium=copy&rc=ex0share Yksikön esittely Pretzissä http://prezi.com/ktbm3nyfyvni/?utm_campaig n=share&utm_medium=copy&rc=ex0share NUORET RAKENTAVAT MIELIPITEITÄÄN Onko aikuisista tukea sosiaalisessa mediassa? Ilmo Jokinen Nuoruuden

Lisätiedot

Ayl 1 Ihminen ja monimuotoinen maailma. Perehdytään ihmisen rakenteeseen ja keskeisiin elintoimintoihin.

Ayl 1 Ihminen ja monimuotoinen maailma. Perehdytään ihmisen rakenteeseen ja keskeisiin elintoimintoihin. Ayl 1 Ihminen ja monimuotoinen maailma Perehdytään ihmisen rakenteeseen ja keskeisiin elintoimintoihin. Ruumiinosat ja ulkonäkö Kielitieto: sanatyypit https://www.osaansuomea.fi/opi-suomea-2/osaan-substantiivit-2/

Lisätiedot

Ajatuksia sateenkaariperheiden läheiselle

Ajatuksia sateenkaariperheiden läheiselle 15.4.2014 Ajatuksia sateenkaariperheiden läheiselle Tiia Aarnipuu, koulutussuunnittelija tiia.aarnipuu@sateenkaariperheet.fi Mitkä sateenkaariperheet? Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvien ihmisten

Lisätiedot

9.12 Terveystieto. Espoon kaupungin opetussuunnitelmalinjaukset VUOSILUOKAT 7-9. 7. lk

9.12 Terveystieto. Espoon kaupungin opetussuunnitelmalinjaukset VUOSILUOKAT 7-9. 7. lk 9.12 Oppiaineen opetussuunnitelmaan on merkitty oppiaineen opiskelun yhteydessä toteutuva aihekokonaisuuksien ( = AK) käsittely seuraavin lyhentein: AK 1 = Ihmisenä kasvaminen AK 2 = Kulttuuri-identiteetti

Lisätiedot

Fyysinen kehitys ja urheiluharrastus

Fyysinen kehitys ja urheiluharrastus Fyysinen kehitys ja urheiluharrastus Harri M. Hakkarainen LK, LitM, valmentaja Huolestuttaa: Lääkärinä TULES-vaivoja nuorilla elintapasairauksia jo lapsilla tietämättömyys liikunnasta, ravitsemuksesta

Lisätiedot

AIVOT JA INFORMAATIOÄHKY

AIVOT JA INFORMAATIOÄHKY AIVOT JA INFORMAATIOÄHKY Juhani Juntunen Professori, vakuutuslääketieteen ja neurotoksikologian dosentti Neurologian erikoislääkäri Share of GDP Three phases of development of economic structures each

Lisätiedot

Kasvuympäristö muuttuu nuoren paineet kasvavat? Muuttuva maailma Lasten ja nuorten haasteet To 23.9.2010 Kirsi Luomanperä

Kasvuympäristö muuttuu nuoren paineet kasvavat? Muuttuva maailma Lasten ja nuorten haasteet To 23.9.2010 Kirsi Luomanperä Kasvuympäristö muuttuu nuoren paineet kasvavat? Muuttuva maailma Lasten ja nuorten haasteet To 23.9.2010 Kirsi Luomanperä Nuoruus varhaisnuoruus 12-14 v. varsinainen nuoruus 15 v. 17 v. myöhäisnuoruus

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN AIVOJEN YLEINEN HYVINVOINTI. Tiina Walldén 13.11.1009

LASTEN JA NUORTEN AIVOJEN YLEINEN HYVINVOINTI. Tiina Walldén 13.11.1009 LASTEN JA NUORTEN AIVOJEN YLEINEN HYVINVOINTI Tiina Walldén 13.11.1009 1 LÄHTÖKOHTA paljon oppimisvaikeus/ tarkkaavaisuus/ päänsärky / käyttäytymisen säätely / kontaktiongelmaisia lapsia miten ympäristö

Lisätiedot

SISÄLTÖ. Luuston tehtävät Luuston rakenne Luuston muodostuminen ja uusiutuminen Luuston ja hampaiden hyvän huollon merkitys Luustoterveyden kulmakivet

SISÄLTÖ. Luuston tehtävät Luuston rakenne Luuston muodostuminen ja uusiutuminen Luuston ja hampaiden hyvän huollon merkitys Luustoterveyden kulmakivet LUUSTO 2018 SISÄLTÖ Luuston tehtävät Luuston rakenne Luuston muodostuminen ja uusiutuminen Luuston ja hampaiden hyvän huollon merkitys Luustoterveyden kulmakivet LUUSTON TEHTÄVÄT Tukiranka Hampaat (syöminen)

Lisätiedot

Raskausajan tuen polku

Raskausajan tuen polku Raskausajan tuen polku Hyvinvointiarviointi ja kotikäynti parityöskentelynä Hyvinvointia lapsiperheille TUKEVAlla yhteistyöllä - seminaari 11.2.2010 Oulu, terveydenhoitaja, Koskelan neuvola Lähtökohta

Lisätiedot

Lasten näkökulma perheen hyvinvointiin

Lasten näkökulma perheen hyvinvointiin Lasten näkökulma perheen hyvinvointiin 15.5.2014 Väestöliiton hallituksen puheenjohtaja 1 Miten Suomen 1.1 miljoonaa lasta voivat? Miten lasten ihmisoikeudet toteutuvat? Lasten hyvinvoinnin ulottuvuudet

Lisätiedot

Nuorten erofoorumi Sopukka

Nuorten erofoorumi Sopukka 1 Nuorten erofoorumi Sopukka 15.-17.2.2019 IDEA: nuorten ääni mukaan Erofoorumiin! Keitä, mistä, miten? 13 nuorta Pääkaupunkiseudulta ja Oulusta 13 19 -vuotiaita tyttöjä Kasper ry:n, Yhden vanhemman perheiden

Lisätiedot

Stressi ja sen selättäminen lukiossa. Psykologi Päivi-Marjatta Marjo

Stressi ja sen selättäminen lukiossa. Psykologi Päivi-Marjatta Marjo Stressi ja sen selättäminen lukiossa Psykologi Päivi-Marjatta Marjo Stressin eri muodot Optimaalinen stressi lisää hyvää suoritusta ja on tarpeellista lukiossakin Haitallisessa, pitkittyneessä stressissä

Lisätiedot

Preconception Health ja nuorten seli-asenteet

Preconception Health ja nuorten seli-asenteet Preconception Health ja nuorten seli-asenteet Jouni Tuomi FT, yliopettaja, terveyden edistäminen TAMK v i i s a a t v a l i n n a t v i i s a s v a n h e m m u u s v i i s a a t v a i m o t v i r k e ä

Lisätiedot

Toplaaja, logistiikka ja terveystieto syksyllä 2013

Toplaaja, logistiikka ja terveystieto syksyllä 2013 Toplaaja, logistiikka ja terveystieto syksyllä 2013 Terveystietoa ja fysiikkaa 3h/vko Terveystiedon osaamiskokonaisuus ja ammattipätevyystunnit. Taulukon jälkeisessä osiossa on tummennettu ne ammattipätevyysosat,

Lisätiedot

6h 30min Energiaindeksisi on matala. Fyysisen kuntosi kohottaminen antaa sinulle enemmän energiaa työhön ja vapaa-aikaan.

6h 30min Energiaindeksisi on matala. Fyysisen kuntosi kohottaminen antaa sinulle enemmän energiaa työhön ja vapaa-aikaan. ENERGIAINDEKSI 23.01.2014 EEMELI ESIMERKKI 6h 30min Energiaindeksisi on matala. Fyysisen kuntosi kohottaminen antaa sinulle enemmän energiaa työhön ja vapaa-aikaan. Stressitaso - Vireystila + Aerobinen

Lisätiedot

Imatran Ketterä Juniorit Ry KIEKKOKOULU

Imatran Ketterä Juniorit Ry KIEKKOKOULU Imatran Ketterä Juniorit Ry KIEKKOKOULU Luennon sisältö Kasvun ja kehityksen piirteiden hyödyntäminen Monipuolinen harjoittelu eri ikäryhmissä Ihmisen fyysinen kasvu Kasvu Pituuden, painon ja kehon osien

Lisätiedot

Raskauden aikainen suun terveys. Martta Karttunen, Johanna Widerholm 2016

Raskauden aikainen suun terveys. Martta Karttunen, Johanna Widerholm 2016 Raskauden aikainen suun terveys Raskaus ja suun terveys Odottavan äidin suun terveys Raskaus, perhe ja suut Sikiön suun terveys Tupakointi Ravinto Hampaiden puhdistus Suun hoitotoimenpiteet raskausaikana

Lisätiedot

Keskittymisharjoitus. Sinikka Hiltunen/Muistikoulutus 2.10.2009 1/6. Lue teksti, jota ei ole lihavoitu

Keskittymisharjoitus. Sinikka Hiltunen/Muistikoulutus 2.10.2009 1/6. Lue teksti, jota ei ole lihavoitu Sinikka Hiltunen/Muistikoulutus 2.10.2009 1/6 Keskittymisharjoitus Lue teksti, jota ei ole lihavoitu Ikääntymisen myötä hermojärjestelmän kyky ylläpitää Säännöllinen alkoholin nauttiminen nuoruudessa muuttaa

Lisätiedot

Miten kirkon tehtävästä käsin tuetaan tyttöjen identiteettiä ja kasvua?

Miten kirkon tehtävästä käsin tuetaan tyttöjen identiteettiä ja kasvua? Miten kirkon tehtävästä käsin tuetaan tyttöjen identiteettiä ja kasvua? Ja miksi niin tulee tehdä? 15.10.2012 TT, pari- ja seksuaaliterapeutti Heli Pruuki Millaista sinulle on olla nainen? Mitä arvostat

Lisätiedot

ULKOKUNTOLAITEOPAS IKÄÄNTYNEILLE

ULKOKUNTOLAITEOPAS IKÄÄNTYNEILLE ULKOKUNTOLAITEOPAS IKÄÄNTYNEILLE LIHASVOIMA Lihaksen suurin mahdollinen kyky tuottaa voimaa laskee 50 ikävuoden jälkeen noin 1,5 % vuosittain. Edistettäessä aktiivista ja energistä ikääntymistä lihasvoiman

Lisätiedot

Osteoporoosin ehkäisy naisen elämänkaarella Nuorten naisten tietämys oman luuston terveydestä. Anni-Emilia Virtanen Tampereen ammattikorkeakoulu

Osteoporoosin ehkäisy naisen elämänkaarella Nuorten naisten tietämys oman luuston terveydestä. Anni-Emilia Virtanen Tampereen ammattikorkeakoulu Osteoporoosin ehkäisy naisen elämänkaarella Nuorten naisten tietämys oman luuston terveydestä Anni-Emilia Virtanen Tampereen ammattikorkeakoulu Esityksen sisältö n Luukudos ja luun elinkaari n Osteoporoosin

Lisätiedot

TerveysInfo. Haaveet savuna ilmaan Julisteessa humoristinen piirros tupakoitsijan haaveiden murenemisesta.

TerveysInfo. Haaveet savuna ilmaan Julisteessa humoristinen piirros tupakoitsijan haaveiden murenemisesta. TerveysInfo Aidosti yhdessä Isä ja poika leikkivät hiekkalaatikolla. Isä puhuu kännykkään. 1993 0,50, A2 : vär. Julistenumero 660 Hakusanat: lapset, alkoholi, miehet, isyys Kohderyhmät: miehet, isät Anna

Lisätiedot

TERVETULOA PERHE- VALMENNUKSEEN!

TERVETULOA PERHE- VALMENNUKSEEN! TERVETULOA PERHE- VALMENNUKSEEN! Perhevalmennuksen tavoitteena on tukea ja vahvistaa vanhempia heidän hoito- ja kasvatustehtävässään jotta arki vauvan kanssa sujuisi hyvin. Valmennus toteutetaan vuorovaikutteisesti

Lisätiedot

Urheiluharrastus kasvatuksen tukena korulauseista käytäntöön

Urheiluharrastus kasvatuksen tukena korulauseista käytäntöön Urheiluharrastus kasvatuksen tukena korulauseista käytäntöön Matti Kaivosoja LT, lastenpsykiatrian erikoislääkäri projektijohtaja, Pohjanmaa hanke Leikki ikäiset yksilöitymis eriytymiskehitys kesken pääpaino

Lisätiedot

LUKIOLAINEN - HUOLEHDITHAN JAKSAMISESTASI JA MIELESI HYVINVOINNISTA

LUKIOLAINEN - HUOLEHDITHAN JAKSAMISESTASI JA MIELESI HYVINVOINNISTA LUKIOLAINEN - HUOLEHDITHAN JAKSAMISESTASI JA MIELESI HYVINVOINNISTA Lisa Salonen MIELEN HYVINVOINTI Mielen hyvinvointi tarkoittaa hyvää mielenterveyttä. Omat kokemuksemme vaikuttavat sen muovautumiseen.

Lisätiedot

"Koko kylä kasvattaa" -pelisäännöt Page 1 of 5

Koko kylä kasvattaa -pelisäännöt Page 1 of 5 "Koko kylä kasvattaa" -pelisäännöt Page 1 of 5 KÄYTTÄYTYMINEN Käyttäytymisessä me aikuiset olemme esimerkkejä lapsillemme. Lastemme turvallisuuden vuoksi noudatamme liikennesääntöjä ja nopeusrajoituksia.

Lisätiedot

Liikunta liikuttaa aivoja. Tommi Vasankari UKK-instituutti Aivoliiton juhlaseminaari

Liikunta liikuttaa aivoja. Tommi Vasankari UKK-instituutti Aivoliiton juhlaseminaari Liikunta liikuttaa aivoja Tommi Vasankari UKK-instituutti Aivoliiton juhlaseminaari 22.3.2017 Sisältö Mitä ymmärretään liikunnalla : Fyysinen aktiivisuus Varsinainen liikunta Aivoterveys, johon liikunnalla

Lisätiedot

MIELENTERVEYS ON ELÄMÄNTAITOA

MIELENTERVEYS ON ELÄMÄNTAITOA MIELENTERVEYS ON ELÄMÄNTAITOA turvaverkon varmistaminen mielen- terveystaitojen oppiminen yhteisöllisen oppilaitoskulttuurin rakentaminen HYVINVOIVA OPPILAITOS voimavarojen tunnistaminen ja vahvistaminen

Lisätiedot

ADHD:n Käypä hoito suositus Matkalla aikuisuuteen nuorten ADHD:n erityispiirteitä

ADHD:n Käypä hoito suositus Matkalla aikuisuuteen nuorten ADHD:n erityispiirteitä ADHD:n Käypä hoito suositus Matkalla aikuisuuteen nuorten ADHD:n erityispiirteitä 12.10.2017 Maria Sumia Lastentautien ja nuorisopsykiatrian erikoislääkäri Tays EVA-yksikkö Pirkkalan terveyskeskus Nuoruuden

Lisätiedot

OSAAMISPOLKU SUUNNITELMALLISUUS PITKÄJÄNTEISYYS - NOUSUJOHTEISUUS

OSAAMISPOLKU SUUNNITELMALLISUUS PITKÄJÄNTEISYYS - NOUSUJOHTEISUUS OSAAMISPOLKU SUUNNITELMALLISUUS PITKÄJÄNTEISYYS - NOUSUJOHTEISUUS SUUNNITELMALLISUUS PITKÄJÄNTEISYYS NOUSUJOHTEISUUS SUUNNITELMALLISUUS PITKÄJÄNTEISYYS NOUSUJOHTEISUUS SUUNNITELMALLISUUS Seuran arvopohja

Lisätiedot

Kehityspsykologia. Jokisaaren huijaus & petkutus Oy Kapitalismi on väärin (ltd)

Kehityspsykologia. Jokisaaren huijaus & petkutus Oy Kapitalismi on väärin (ltd) Kehityspsykologia Jokisaaren huijaus & petkutus Oy Kapitalismi on väärin (ltd) Mitä kehityspsykologia on? psyykkisen kehityksen (muutoksen) tutkimus: selittäminen ja ymmärtäminen yhteys biologiseen kehitykseen

Lisätiedot

TERVEISENI AMMATTILAISILLE. Cia Päivänurmi (T1D) Puheenjohtaja, Joensuun Seudun Diabetes ry Sairaanhoitajaopiskelija, Karelia-ammattikorkeakoulu

TERVEISENI AMMATTILAISILLE. Cia Päivänurmi (T1D) Puheenjohtaja, Joensuun Seudun Diabetes ry Sairaanhoitajaopiskelija, Karelia-ammattikorkeakoulu TERVEISENI AMMATTILAISILLE Cia Päivänurmi (T1D) Puheenjohtaja, Joensuun Seudun Diabetes ry Sairaanhoitajaopiskelija, Karelia-ammattikorkeakoulu AIKUISTUMISEN HAASTEET Teini-ikä mullistaa nuoren elämää

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan keskussairaala Synnytysosasto 3 Mariankatu 16-20, Kokkola puh. 06 826 4355. Synnyttänyt

Keski-Pohjanmaan keskussairaala Synnytysosasto 3 Mariankatu 16-20, Kokkola puh. 06 826 4355. Synnyttänyt Keski-Pohjanmaan keskussairaala Synnytysosasto 3 Mariankatu 16-20, Kokkola puh. 06 826 4355 Synnyttänyt Synnyttänyt Sairaalasta kotiutuessasi ota itse yhteyttä oman neuvolan terveydenhoitajaan/ kätilöön

Lisätiedot

Miksi nuorisopsykiatristen palveluiden kysyntä lisääntyy?

Miksi nuorisopsykiatristen palveluiden kysyntä lisääntyy? Miksi nuorisopsykiatristen palveluiden kysyntä lisääntyy? Joitakin havaintoja kentältä Tampereelta kahdenkymmenen vuoden perspektiivistä ja 38 vuoden kokonaisperspektiivistä peruskoulusta kokonaisuudessaan

Lisätiedot