Polho ry:n toimintasuunnitelma 2013

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Polho ry:n toimintasuunnitelma 2013"

Transkriptio

1 Polho ry:n toimintasuunnitelma 2013 Vuonna 1965 perustettu Poliittisen historian opiskelijat Polho ry jatkaa toimintaansa vuonna 2013 uuden, innokkaan hallituksen voimin. Tänäkin vuonna ainejärjestömme pyrkii sekä tukemaan opintoja että piristämään jäsentensä vapaa-aikaa aktiivisella ja monipuolisella toiminnalla. Toiminnassa pyritään sopivassa suhteessa vaalimaan perinteitä sekä ideoimaan uutta jäsenistön toiveita huomioiden. Erityistä huomiota kiinnitetään toiminnan avoimuuteen. Hallitus pyrkii olemaan entistä helpommin lähestyttävissä ja madaltamaan jäsenistön kynnystä tuoda omia ideoitaan ja ehdotuksiaan esiin. Akateemisia pöytäjuhlia järjestetään alkavana vuonna alustavasti vähintään kolme kappaletta, kahdet keväällä ja yhdet syksyllä. Lisäksi perinteeksi muodostunut itsenäisyyspäivän pöytäjuhla tullaan järjestämään entiseen tapaan. Tiedettä ja Kaljaa iltoja on tarkoitus järjestää kolme kappaletta kummankin lukukauden aikana. Työelämä- ja alumniyhteistyön avulla Polho ry pyrkii edistämään jäsenistön tietämystä työelämästä ja erilaisista uravaihtoehdoista esimerkiksi työelämäekskursioiden merkeissä. Yhteiskuntahistorian alumniyhdistys Yhistys ry:n kanssa pyritään entistä aktiivisempaan ja monipuolisempaan yhteistyöhön. Pyrkimyksenä on tavoittaa mahdollisimman suuri osa jäsenistöstä ja järjestää monipuolisia tapahtumia, joista yhä useampi polholainen voisi innostua. Toiminnan ilmapiiri halutaan pitää mahdollisimman hyvänä ja avoimena, ja erityisenä tavoitteena on löytää myös vanhempia opiskelijoita innostavia toiminnan muotoja. Tärkeää on myös luoda tilaisuuksia vanhojen ja uusien opiskelijoiden kohtaamiselle. Järjestön virkistystoiminta jatkuu aiempien vuosien kaltaisesti aktiivisena tarjoten monipuolista vastapainoa opiskelulle. Kulttuuri- ja juhlatoiminnassa keskitytään monipuolisten kulttuuritapahtumien, illanviettojen ja juhlien järjestämiseen. Erityisesti urheilutoiminnassa pyritään tavoittamaan yhä useampia polholaisia ja tarjoamaan esimerkiksi viikoittaisten sählyvuorojen ja jalkapallojoukkue Torspon harjoitusten muodossa mahdollisuus liikkua yhdessä opiskelutovereiden kanssa. Keskeistä vuonna 2013 on myös Polhon historiaprojektin eteneminen. Historiateosta varten on kerätty rahaa vuodesta 2005 ja sen on tarkoitus valmistua järjestömme 50-vuotisjuhlaan vuonna Vuoden 2012 vuosikokouksessa perustettu historitoimikunta jatkaa toimintaansa aktiivisesti projektin ollessa tiedonkeruu- ja tiedotusvaiheessa. Heti vuoden alussa, 1.2 pidetään myös historiaprojektin kick off tilaisuus, jossa esitellään teoksen tutkimussuunnitelma ja projektin tila tarkemmin. Yhteiskuntahistorian opiskelijat saivat viime vuonna erityistä tunnustusta tasa-arvotyöstään yliopiston myöntämän Maikki Friberg tasa-arvopalkinnon muodossa. Tasa-arvopalkinnon avustuksella rahoitetaan mahdollisesti myös opintopiirejä. Polho pyrkii parhaansa mukaan ylläpitämään jo saavutettuja tuloksia ja edistämään tasa-arvoa ja suvaitsevaista ilmapiiriä omassa

2 toiminnassaan, sekä sen lisäksi osallistumaan aktiivisesti tasa-arvotyöhön myös tiedekunnan tasolla. Aiempien vuosien tapaan yhteistyö Talous- ja sosiaalihistorian opiskelijoiden ainejärjestö Taso ry:n kanssa tulee olemaan tiivistä ja suuri osa tapahtumista järjestetäänkin yhteistyössä sisarjärjestömme kanssa. Pyrkimyksenä on ylläpitää yhteiskuntahistorian opiskelijoiden hyvää yhteishenkeä ja lämmintä ilmapiiriä. Keskeistä on myös yhteistyö valtiotieteellisen tiedekunnan tiedekuntajärjestö Kannunvalajat ry:n sekä muiden tiedekunnan ainejärjestöjen kanssa. Yhteistyötä tullaan tekemään myös yliopiston muiden historia-aineiden järjestöjen kanssa, ja erityisesti tarkoituksena on jatkaa suhteiden kehittämistä ja ylläpitämistä Turun (P-klubi) ja Tampereen (Iltakoulu) kollegoihimme. Polho pyrkii myös edustukseen/edustamaan Historian opiskelijain liitossa (HOL) ja aktiiviseen osallistumiseen ISHA Helsinki ry:n toimintaan. Erityisesti kansainvälisiä opiskelijoita pyritään huomioimaan toiminnassa aiempaa enemmän mm. aktiivisen tiedottamisen ja kontaktien luomisen avulla. Opintoasiat Vuonna 2013 Polhon 1. opintovastaavana toimii Topi Houni. Opintovastaavien tehtävät hoidetaan pitkälti yhteistyössä, mutta joitakin omia tehtäviä on jaettu opintovastaavien kesken. 1. opintovastaava vastaa opintopiirien koordioinnista, oppiaine- ja osastokahvien järjestämisestä, Polhon tenttiarkiston ylläpitämisestä sekä Tiedettä ja Kaljaa keskusteluiltojen järjestämisestä yhdessä varapuheenjohtajan ja muun hallituksen kanssa. Opintovastaavat hoitavat yhteydenpidon laitokseen ja tiedekunnan henkilökuntaan. Tärkeitä sidosryhmiä ovat myös HYY:n opintovaliokunta sekä tiedekunnan kattojärjestö Kannunvalajat Ry:n opintovaliokunta. Sidosryhmien lisäksi yhteyttä pidetään myös yksittäisten ainejärjestöjen opintovastaaviin. Vuonna 2013 edistetään entisestään yhteydenpitoa opintovastaavien ja poliittisen historian opiskelijoiden välillä. Kaudella polholaisia toimii sekä laitos- ja tiedekuntaneuvostossa että yliopistokollegiossa. Hallopedien ja opintovastaavien välisen tiedonkulun tehostamista jatketaan vuoden 2012 malliin. Tiedonkulku tapahtuu pääosin Kannunvalajat Ry:n perustamalla Kannu-opinto sähköpostilistalla, mutta vapaampaa ideointia tapahtuu myös samannimisessä Facebook-ryhmässä. Lämpimiä suhteita yhteiskuntahistorian osaston henkilökunnan kanssa ylläpidetään perinteitä kunnioittaen. Yhdessä talous- ja sosiaalihistorian opiskelijoiden kanssa järjestetään keväällä osastokahvit, jolloin opiskelijat ja henkilökunta vaihtavat ajatuksiaan osaston toiminnasta ja mahdollisista uudistuksista. Poliittisen historian oppiaineen yhteishenkeä kohennetaan ja ylläpidetään keväällä ja syksyllä järjestettävillä oppiainekahveilla. Polho ry ei saanut yliopiston jakamaa opintopiiriapurahaa vuodelle Kuitenkin hyvän

3 rahatilanteen johdosta hallitus pyrkii järjestämään kaksi opintopiiriä vuodelle Kevään opintopiiri valmistaa maisteritason PH302 historian ja politiikan klassisia tulkintoja tiedekuntatenttiin ja syksyn opintopiiri kandidaattivaiheen 205a poliittinen ajattelu ja politiikan merkitykset tiedekuntatenttiin. Opintopiirit koetaan järjestämisen arvoisiksi niistä saadun hyvän palautteen johdosta. Opintovastaava organisoi yhdessä muun hallituksen kanssa neljä Tiedettä ja Kaljaa- iltaa. Kaksi keväällä ja kaksi syksyllä. Internetin osalta opintovastaava täydentää tenttiarkisto- osiota yhteistyössä it-vastaavan kanssa. Myös muihin ajankohtaisiin opintoasioihin opintovastaava kommentoi Polhon kotisivuilla ja sähköpostissa. Pyrkimyksenä on kirjoittaa Polho Ry:n järjestölehteen Poleemiin opintoasioita käsittelevä palsta. Polhon 2. opintovastaavana toimii vuonna 2013 Saila Kurki, joka vastaa keväällä toteutettavasta tutorvalinnasta, osallistumisesta HYY:n tutorvaliokuntaan, opiskelijavaihtoasioista, yhteydenpidosta tiedekunnan kanssa sekä abi-infojärjestelyistä. Keväällä valitaan kolme tai neljä tutoria, joiden kanssa 2. opintovastaava vastaa fuksisyksyn tapahtumien järjestelystä ja toteuttamisesta. Syksyllä järjestetään uusille opiskelijoille paljon erilaista toimintaa, esimerkiksi tutustumistapaamiset, muiden historiajärjestöjen kanssa pidettävä historiasuunnistus, Kannunvalajien fuksisuunnistus sekä fuksiaiset, fuksisauna ja fuksimökki yhteistyössä Taso Ry:n kanssa. Uudet opiskelijat jaetaan pienempiin tutorryhmiin, joissa ryhmän oma tutor tutustuttaa nämä opiskeluun ja yliopiston arkeen. Tavoitteena on saada uudet opiskelijat opiskeluihin orientoitumisen lisäksi viihtymään sekä sujuvasti mukaan myös ainejärjestön toimintaan. 2. opintovastaavan vastuualueeseen kuuluvat myös opiskeluvaihtoa koskevat asiat, joiden saralla yhteistyötä tehdään yliopistonlehtorin Tauno Saarelan kanssa. Yhteiskuntahistorian osastolla on vuonna 2013 yhdeksän vaihtopaikkaa, jotka ovat Saksassa, Ranskassa, Englannissa, Espanjassa ja Sveitsissä. Helmikuun alussa järjestetään perinteinen vaihtopaneeli yhdessä Tason kanssa. Paneelin tarkoituksena on tarjota vaihdossa olleille ja vaihtoon lähteville opiskelijoille tilaisuus keskustella sekä vaihtaa kokemuksia ja ajatuksia. Tasa-arvo Polho ry:n tasa-arvovastaavana toimii vuonna 2013 Wilhelmiina Koivuniemi. Tasa-arvovastaavan tehtäviin kuuluu ainejärjestön opiskelijoiden ja henkilökunnan kontaktihenkilönä toimiminen kaikenlaista tasa-arvoa, muun muassa sukupuolten ja eri ikäryhmien välistä tasavertaisuutta edistävien ja kaikenlaista häirintää ja syrjintää estävien asioiden hoidossa. Tasa-arvovastaava huolehtii myös Polho ry:n tasa-arvosivujen päivittämisestä. Vuoden 2013 alkaessa Polho ry:n tasa-arvotilanne on hyvä. Tasa-arvotoiminta on ollut aikaisempina vuosina varsin onnistunutta. Polho ry:n hallitus on sitoutunut ehkäisemään kaikenlaista mahdollista

4 syrjintää, koski se sitten henkilön sukupuolta, ikää, etnistä taustaa, seksuaalista suuntautumista, aatteita, uskontoa tai mitä tahansa muuta henkilön ominaisuutta. Tänä vuonna pyrimme kehittämään tasa-arvoasioissa muun muassa yhdenvertaisuutta kaikkien opiskelijoiden välillä jokaisessa opiskeluvaiheessa. Pyrkimyksenä on tavoittaa paremmin myös vanhempia opiskelijoita ja kehittää yhteydenpitoa heihin. Tavoitteena on myös kehitellä jonkinlaista jäsenistön kyselyä ja palautekanavaa hallitukselle. Yksi keskeisistä tavoitteista on myös hallinnon opiskelijaedustajien näkyvyyden parantaminen yhteistyössä edustajien kanssa. Polho ry pitää tärkeänä myös opintojen yhdenvertaisuuden kehittämistä, esimerkiksi yrittämällä parantaa graduntekijöiden mahdollisuuksia hakea toista ohjaajaa mm. kehittämällä ohjaajistoa koskevia tietopankkeja. Tasa-arvovastaava aikoo olla yhteydessä Kannunvalajat ry:hyn ja HYY:n. Suunnitelmana on järjestää jokin konkreettinen tapahtuma, mahdollisesti luento tai te ta jonkin tärkeäksi koetun tasa-arvoteeman ympärille. Aikomuksena on myös tehdä poliittisen historian opiskelijoille helpommaksi lähestyä tasaarvovastaavaa, esimerkiksi tuomalla toisinaan palautelaatikon joihinkin järjestön tapahtumiin ja mainostamalla käytössä pysyvää häirintälomaketta, jotta sen täyttäminen koettaisiin tarpeen tullen helpoksi. Opiskelijoilla on myös vuonna 2013 mahdollisuus olla suoraan yhteydessä tasaarvovastaavaan tai hallitukseen esimerkiksi sähköpostilla tai puhelimitse kaikissa syrjintään, häirintään sekä tasa-arvotoiminnan kehittämiseen liittyvissä asioissa ja kysymyksissä. Opiskelijoilla on aina halutessaan mahdollisuus esiintyä yhteydenotoissaan nimettöminä. Alumni- ja työelämätoiminta Vuonna 2013 Polhon alumni- ja työelämäasioista vastaa Jenniina Kotajoki. Alumni- ja työelämätoiminnassa jatketaan edellisinä vuosina vahvistunutta yhteistyötä yhteiskuntahistorian alumnien järjestön Yhistys ry:n kanssa ja pyritään kehittämään yhteistyötä edelleen. Tämä tehdään yhdessä talous- ja sosiaalihistorian opiskelijoiden ainejärjestön Taso ry:n vastaavan kanssa. Yhteiskuntahistorian opiskelijoiden ja Yhistys ry:n yhteistyö alkaa heti vuoden alussa toteutettavilla alumnisitseillä. Alumnisitsien, kuten koko alumnitoiminnan, toivotaan helpottavan opiskelijoiden ja valmistuneiden välistä kanssakäymistä jatkossa ja madaltavan kynnystä laajalle yhteistyölle. Tätä yhteistyötä tullaan mahdollisesti toteuttamaan vuoden 2013 aikana myös vapaamuotoiseksi hahmottuneen työelämäillan muodossa, jonka tarkoitus on muun muassa auttaa opiskelijoita tiedostamaan tutkintomme tarjoamat mahdollisuudet. Yhteistyön merkeissä Polho pyrkii lähettämään edustajan myös Yhistys ry:n vuosikokoukseen. Yhistys ry:n apu myös työelämäekskursioita järjestettäessä on korvaamatonta. Vuoden aikana tullaankin järjestämään yhteistyössä Yhistyksen ja Taso ry:n alumni- ja työelämävastaavan kanssa työelämäekskursioita yhteiskuntahistorian opiskelijoita kiinnostaviin kohteisiin. Ekskursioita suunniteltaessa pyritään kiinnittämään huomiota monipuolisuuteen ja tarjoamaan opiskelijoille mahdollisuuksia niin yksityiseen kuin julkiseenkin sektoriin tutustumiseen.

5 Vuonna 2013 alumni- ja työelämätoiminnassa tullaan huomioimaan uusien fuksien saaminen mukaan toimintaan. Tätä edesauttaisi muun muassa Polhon työelämäesitteen päivittäminen ajankohtaisemmaksi ja sen jakaminen laajemmin myös fukseille. Lisäksi niin työelämäekskursioiden kuin muidenkin alumni- ja työelämätapahtumien suosiota pyritään laajentamaan selvittämällä tiedekuntatasolla työelämäportfolion tarjoamia mahdollisuuksia ja tiedottamalla niistä opiskelijoille. Kansainvälisyys ja ISHA Vuonna 2013 Polhon kansainvälisyys- ja ISHA-vastaavana toimii Aleksi Järvinen. Tänä vuonna kansainvälisyystoiminnan pyrkimyksenä on saada tiedekunnan vaihto-oppilaat vahvaksi osaksi omaa yhteisöämme ja ainejärjestötoimintaa. Tämä onnistuu luomalla runsaasti kontakteja vaihtooppilaisiin ja tiedottamalla aktiivisesti ainejärjestömme tapahtumista. Kansainvälisyystoimintaa toteutetaan tiiviissä yhteistyössä Taso ry:n kanssa ja pyrkimyksenä on myös monipuolistaa nykyistä vaihto-oppilastoimintaa kehittämällä uudenlaisia tapahtumia ja mahdollisuuksia vaihto-oppilaiden ja ainejärjestöjemme oppilaiden lähentämiseen. Laajempaan yhteistyöhön kansainvälisyysasioissa pyritään myös koko tiedekunnan tasolla. Pyrkimyksenä on olla aktiivisesti mukana myös Kannunvalajat ry:n kansainvälisyystoimikunnassa. Myös kevät- ja syysmatkojen järjestäminen yhdessä Taso ry:n kanssa on jälleen perinteikkäänä osana ainejärjestömme kansainvälisyystoimintaa. Kevätmatkan suunnittelu on jo käynnissä, ja matka tulee suuntautumaan opiskelijakukkarolle mielekkääseen lähikohteeseen. Myös syysmatkan suunnittelussa tullaan ottamaan opiskelijanäkökulma huomioon. Matkoille pyritään suunnittelemaan sopivissa määrin ohjelmaa kuten nähtävyysvierailuja ja mahdollisesti myös tutustumista työelämän kannalta kiinnostavaan kohteeseen, kuten suurlähetystöön. Ohjelman tarkoituksena on tuoda matkakohteen historiaa ja yhteiskuntaa tutuksi uudenlaisesta näkökulmasta. Yhteistyötä ISHA:n (International Students of History Association) kanssa pyritään edelleen kehittämään. Tämä onnistuu aktiivisella osallistumisella järjestön toimintaan ja varmistamalla että ainejärjestömme ääni kuullaan järjestössä. Tavoitteisiin kuuluu ISHA:n tunnetuksi tekeminen yliopistolla ja sen tapahtumista tiedottaminen ainejärjestön jäsenistölle. Suhteet ja HOL Tänä vuonna Maija Yrjä toimii Polho ry:n suhde- ja HOL-vastaavana. Vuoden 2013 suhdetoiminnan tavoitteena on edistää yhteistyötä ja ylläpitää hyviä suhteita niin Helsingin yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan muihin ainejärjestöihin kuin historia-aineiden opiskelijoihin ympäri Suomen. Lähimpänä yhteistyökumppanina suhdetoiminnassa toimii myös vuonna 2013 talous- ja sosiaalihistorian opiskelijoiden ainejärjestö Taso ry, jonka kanssa yhteistyö tulee jatkumaan tiiviinä mm. juhla-, urheilu-, ja kulttuuritoiminnassa.

6 Vuonna 2013 tavoitteena on lisätä yhteistoimintaa myös valtiotieteellisen tiedekunnan politiikan ja talouden tutkimuksen laitoksen ainejärjestöjen Dilemma ry:n, KTTO ry:n, VOO ry:n ja Keho ry:n kanssa, esimerkiksi yhteisen Kuppala-illanviettojen ja teemabileiden merkeissä. Myös yhteistyötä sosiaalitieteiden laitoksen kanssa pyritään lisäämään. Polho ry näkee tärkeänä osallistua aktiivisesti valtiotieteellisen tiedekunnan opiskelijoiden kattojärjestön Kannunvalajat ry:n toimintaan, sekä ylläpitää hedelmällisiä suhteita Kannunvalajien hallitukseen. Suhdevastaava tulee osallistumaan Kannunvalajien toimesta keväällä ja syksyllä järjestettävien hallitusten välisten konferenssien suunnitteluun ja toteutukseen. Pyrkimyksenä on myös koota Polhosta edustus Kannunvalajien keväällä järjestettäviin vuosijuhliin, ja avustaa syksyllä järjestettävän fuksisuunnistuksen toteutuksessa pitämällä rastia. Vuonna 2013 tärkeään rooliin nousee suhteiden ylläpitäminen ja kehittäminen myös tiedekunnan ulkopuolisiin historia-aineiden ainejärjestöihin Kronokseen, Historicukseen, Eidokseen ja Fibulaan. Pyrkimyksenä on järjestää yhteisiä illanviettoja, museovierailuita sekä historia-aineiden yhteiset historiasitsit. Vuonna 2012 historia-aineiden kesken järjestetyt historialliset pikkujoulut todettiin myös toimivaksi, joten tavoitteena on järjestää vastaavat myös vuonna Yhteistyötä historiaaineiden kesken pyritään myös parantamaan syksyllä järjestettävän historiasuunnistuksen merkeissä, jossa Polho tulee avustamaan järjestelyissä ja pitämään rastia. Yhteistyö maan muiden historia-aineiden opiskelijoiden kesken tulee tapahtumaan pääasiassa Historian opiskelijain liitto HOL:n toiminnan kautta osallistumalla aktiivisesti HOL:n kokouksiin ja seminaareihin, joista ensimmäinen vuonna 2013 tullaan järjestämään Turussa Suhdevastaava tulee edustamaan myös HOL:n hallituksessa. Pyrkimyksenä on tiedottaa aktiivisesti HOL:n tarjoamista jäseneduista ja pyrkiä lisäämään Polho ry:n ääntä järjestön kokouksissa. Syksyllä 2013 HOL:n syyseminaari tullaan järjestämään Helsingissä, ja suhdevastaava tulee osallistumaan seminaarin suunnitteluun ja toteutukseen yhdessä Tason, Kronoksen, Historicuksen ja Eidoksen HOL-vastaavien kanssa. Erityisesti vuonna 2013 Polho ry:n tavoitteena on pyrkiä lisäämään aktiivisuutta ja vuorovaikutusta Turun ja Tampereen kollega-ainejärjestöjen P-Klubin, Kritiikin, Kleion, Patinan ja Iltakoulun parissa. Itsarisillikselle 2013 pyrkimyksenä on saada vieraita myös kyseisistä järjestöistä ja saada vastavuoroisesti vierailla mahdollisuuksien mukaan myös näiden järjestöjen tapahtumissa. Pyrkimyksenä on myös kerätä Polhosta edustus syksyllä 2013 järjestettäville POP-päiville (Politiikan opiskelijoiden päivät) Rovaniemeen. IT ja tiedotus Vuonna 2013 Polhon IT- ja tiedotusvastaavana toimii Mert Sola. Tiedottamisen ensisijaisena tarkoituksena on tarjota ajankohtaista tietoa yhdistyksen toiminnasta siitä kiinnostuneille. Tärkeimmät kananavat tiedotukselle ovat yhteiskuntahistorian opiskelijoiden sähköpostilista, muut vastaavat kollegoiden ja kontaktien listat, sekä yhdistyksen kotisivut ( ja Facebook-profiili. Yleisissä asioissa tiedotusvastuu on tiedottajalla, samoin kuin valtiotieteellisen tiedekunnan ja

7 muiden kontaktien sähköpostilistoilla. Omien vastuualueidensa asioista hallituksen jäsenet voivat kuitenkin vapaasti tiedottaa yhteiskuntahistorian opiskelijoiden listalla. Tapahtumista ja opinnoista tiedotetaan Polhon kotisivuilla, josta löytyy myös tapahtumakalenteri. Yhdistyksen Facebook-profiilin ensisijainen tarkoitus on tiedottaa tapahtumista luomalla tärkeimmille tapahtumille oma tapahtumasivu, johon kutsutaan Polhon Facebook-ystäviä. Kaikki hallituksen jäsenet voivat vapaasti käyttää Facebook-profiilia, mutta ensisijainen vastuu on IT- ja tiedotusvastaavalla. Sihteeri Eevi Heikkinen välittää hallitusten kokousten pöytäkirjat yhteiskuntahistorian opiskelijoiden sähköpostilistalle mahdollisimman pian kokousten jälkeen. Kulttuuri Vuonna 2013 kulttuurivastaavana toimii Emma Puolakanaho. Tavoitteena on monipuolinen kulttuuritoiminta, joka tuo hyvän vastapainon opiskelulle ja innostaa kokeilemaan yhdessä kulttuurin eri muotoja. Toiminnassa pyritään huomioimaan niin opinalaan liittyvä kuin viihteellinenkin puoli. Tarkoitus on järjestää tapahtumia niin korkeakulttuurin kuin populaarikulttuurin parissa ja näin löytää jokaiselle jotakin mieluista. Vuoden aikana tutustutaan ainakin kuvataiteeseen, musiikkiin ja teatteriin, ehkä myös tanssiin tai vaikka stand up komiikkaan. Toinen toiminnan tarkoitus on pitää hauskaa ja viettää aikaa yhdessä kulturelleissa merkeissä. Suurin osa tapahtumista suunnitellaan ja toteutetaan yhdessä Taso ry:n kanssa. Tapahtumia pyritään järjestämään kerran kuussa opiskeluperiodien aikana. Niihin kuuluvat ekskursiot erilaisiin kohteisiin ja lisäksi perinteitä vaalien toukokuussa pidettävä kulttuuribrunssi ja syksyllä kulttuuriiltamat. Elokuvissa ja taidenäyttelyissä tullaan todennäköisesti käymään, ja uusia ideoita syntynee vuoden aikana. Polhon kirjasto sai edellisen vuoden aikana paljon uusia lahjoituksia. Kirjastoa on järjestetty ja uudet niteet on lisätty myös yhdistyksen verkkosivuilta löytyvään kirjalistaan. Polhon kirjastovirkailija Antti Sauli on ollut tässä suurena apuna ja hän on ilmaissut kiinnostuksensa jatkaa toimessa myös vuonna 2013 uuden kulttuurivastaavan apuna. Lahjoitusten myötä kirjaston tila on käynyt vähiin ja tarkoituksena onkin heti vuoden alussa hankkia kirjastoon yksi uusi kirjahylly. Vuonna 2012 Polhon historiaprojekti käynnistettiin vauhdilla. Projektia varten on kerätty rahaa vuodesta 2005 ja teos on määrä julkaista yhdistyksen täyttäessä 50 vuotta vuonna Yhdistyksen vuoden 2012 vuosikokouksessa valittu historiatoimikunta tulee jatkamaan työtään aktiivisesti projektin edistämiseksi. Vuonna 2013 teokselle tullaan valitsemaan kolme päätoimittajaa vastaamaan jokaisen osion toteuttamisesta ja yhteydenpidosta historiatoimikunnan ja kirjoittajien välillä. Projekti on tällä hetkellä tiedonkeruuvaiheessa, ja sille on suunniteltu erityinen kick offtilaisuus Tällöin esitellään tutkimussuunnitelma ja projektin tila tarkemmin. Virkistys- ja juhlatoiminta

8 Vuonna 2013 virkistysvastaavana toimii Saila Kurki. Virkistystoiminnan tavoite on vaalia ja kehittää entisestään opiskeljoiden välistä hyvää yhteishenkeä tarjoamalla tilaisuuksia tavata kanssaopiskeljoita myös opintojen ulkopuolella, ja samalla tarjota mielekästä vastapainoa itse opiskelulle. Keskeisenä tavoitteena on, että kaikki kokisivat olonsa tervetulleeksi ja viihtyisivät. Vuosi 2013 käynnistetään heti tammikuussa Yhiksen perinteisillä kaudenavajaisilla Kuppalassa. Keväällä järjestettävät historiasitsit toteutetaan kaikkien Helsingin yliopiston historia-aineiden ainejärjestöjen kanssa sekä perinteiset kevätsitsit Tason kanssa. Myös muiden valtiotieteellisen tiedekunnan ainejärjestöjen kanssa tullaan todennäköisesti järjestämään erilaisia illanviettoja. Syksyllä hallitus järjestää yhdessä tuutoreiden ja Tason kanssa paljon toimintaa uusien opiskelijoiden tutustuttamiseksi toisiinsa, mutta myös vanhempiin opiskelijoihin ja opiskelijaelämään. Perinteisiä tapahtumia ovat esimerkiksi tutustumistapaamiset, muiden historiajärjestöjen kanssa pidettävä historiasuunnistus, Kannunvalajien fuksisuunnistus sekä Tason kanssa yhteistyössä järjestettävät fuksiaiset, fuksisauna, fuksimökki sekä pihapelipäivä. Hallitus luovuttaa perinteiseen tapaan pikkujoulujen järjestämisen Yhiksen ensimmäisen vuoden opiskelijoille. Legendaarinen Itsarisillis järjestetään luonnollisesti jälleen joulukuussa, mutta järjestelyt aloitetaan jo keväällä, ja käytännön järjestelyissä auttaa myös seuraavan vuoden hallitus. Tapahtumien on tarkoitus olla monipuolisia ja kaikille mieleisiä. Hallitus ottaa mieluusti vastaan opiskelijoiden toiveita ja ehdotuksia siitä, millaisia Polhon tapahtumien tulisi olla. Hallitus aikoo myös erityisesti kiinnittää huomiota siihen, ettei alkoholin rooli tapahtumissa olisi liian keskeinen huomioimalla sekä tarjoiluissa että ohjelmassa myös ne osallistujat, jotka eivät nauti alkoholia, mutta myös järjestämällä alkoholittomia tapahtumia. Tarkoituksena onkin, että tapahtumat kuuluvat kaikille. Urheilu Polho ry:n vuoden 2013 urheiluvastaavana toimii Saara Hannikainen. Tarkoitus on pitää yllä vanhoja toimintatapoja, mutta laajemmalla skaalalla siten että urheilutoiminta tavoittaisi yhä useamman polholaisen. Useita näistä aktiviteeteista toteutetaan yhdessä Taso ry:n kanssa. Tärkeintä säilytettäviä perinteitä tulevana vuonna ovat viikoittainen Yhissähly ja jalkapallojoukkue Torspo. Yhissähly kokoaa yhteen opiskelijoita joka lauantai. Tarkoituksena on osallistua myös sekä keväällä että syksyllä Unisportin salibandysarjaan. Torspon managerina vuonna 2013 jatkaa edelleen Teemu Tuominen. Keväällä tarkoituksena on osallistua futsal-sarjaan, ja jos kiinnostusta löytyy riittävästi, myös kevään ja syksyn jalkapallosarjoihin. Kevään tullen Torspon harjoituksia aletaan taas järjestää Kaisaniemen kentällä. Tavoitteena on saada lisää uusia kasvoja mukaan.

9 Uusia urheilumuotoja pyritään kehittämään niin, että toimintaan saataisiin mukaan yhä enemmän opiskelijoita, erityisesti naisia, joiden edustus urheilutapahtumissa on tähän mennessä ollut melko marginaalinen. Tavoitteeseen pyritään järjestämällä esimerkiksi Yhiksen oma juoksuryhmä sekä jatkamalla jo aloitettuja pyöräily- ja Megazone-tapahtumia. Urheilutapahtumista tiedotetaan sekä sähköpostilistalla että Facebook-ryhmässä. Tällä tavoin pyritään turvaamaan informaation saatavuus yhtäläisesti kaikille. Yhiksen sählyvuorosta tulee muistutus aina viikon alussa. Erilaisiin sarjoihin osallistutaan vain silloin, kun tiedetään että osallistujia tulee tarpeeksi. Tällä vältetään turhat kulut. Ympäristö Vuonna 2013 Polho ry:n ympäristövastaavana toimii Saara Hannikainen. Tulevana vuonna tarkoituksena on levittää ympäristöystävällinen ajattelumalli koskemaan kaikkea Polhon toimintaa. Huomion kohteena ovat erityisesti ainejärjestön järjestämät kokoukset ja juhlat. Jo suunnitteluvaiheessa tulisi ottaa huomioon ympäristövaikutukset ja huolehtia asianmukaisesta kierrätyksestä. Erilaisten ekskursioiden ja matkojen järjestämisessä pyritään ottamaan huomioon sijainti ja kulkuyhteydet lähialuematkailua ja julkista liikennettä suosien. Jo aloitettua pyöräilykerhoperinnettä jatketaan, sillä siinä yhdistyvät niin ympäristöystävällinen matkustustapa kuin terveellinen liikunta. Hallituksen kokouksissa vältetään turhaa paperinkulutusta ja pyritään pitämään yhä suurempi osa aineistosta sähköisessä muodossa. Tulostettaessa suositaan kaksipuolista tulostusta ja huolehditaan paperin kierrätyksestä. Myös kokoustarjoiluissa tulee ottaa ympäristö huomioon käyttämällä kestoastioita. Ympäristövastaavan tehtäviin kuuluu osallistua HYY:n ja Kannunvalajien ympäristövastaavien kokouksiin ja toimintaan. Tavoitteena on juurruttaa ympäristöajattelu osaksi opiskelijoiden arkea. Tiedettä & Kaljaa Polho Ry jatkaa Tiedettä ja Kaljaa-keskusteluiltojen järjestämistä myös vuonna Tilaisuuksissa halutaan säilyttää edellisvuosien tapaan vapaa keskusteluilmapiiri ja puhujiksi kutsutaan yhteiskunnallisia vaikuttajia muun muassa oman tieteenalamme piiristä. Tiedettä ja Kaljaa iltoja pyritään järjestämään toimintavuoden aikana kuusi kappaletta, kolme keväällä ja kolme syksyllä. Iltojen järjestämiseen osallistuu koko hallitus ja erityisesti varapuheenjohtaja Eevi Heikkinen yhdessä 1. opintovastaavan kanssa.

10

POLIITTISEN HISTORIAN OPISKELIJAT POLHO RY TOIMINTASUUNNITELMA 2014

POLIITTISEN HISTORIAN OPISKELIJAT POLHO RY TOIMINTASUUNNITELMA 2014 POLIITTISEN HISTORIAN OPISKELIJAT POLHO RY TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Yleistä Poliittisen historian opiskelijat Polho ry aloittaa vuoden 2014 tuorein voimin. Vuonna 1965 perustettu ainejärjestömme tulee

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA Taso ry

TOIMINTASUUNNITELMA Taso ry TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Taso ry 2. TAMMIKUUTA 2014 Talous- ja sosiaalihistorian opiskelijat Taso ry PL 54, 00014 Helsingin Yliopisto http://blogs.helsinki.fi/taso- ry/ taso- hallitus@helsinki.fi Hallitus

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2017 EPSILON RY

TOIMINTASUUNNITELMA 2017 EPSILON RY TOIMINTASUUNNITELMA 2017 EPSILON RY 1 YLEISTÄ Yhdistyksen toiminta tulee jatkumaan vuonna 2015 hyväksyttyjen sääntöjen mukaan. Epsilon ry:n tärkeimpänä tarkoituksena on toimia jäsentensä yhdyssiteenä,

Lisätiedot

Konstruktio ry. Toimintasuunnitelma 2017

Konstruktio ry. Toimintasuunnitelma 2017 Konstruktio ry Toimintasuunnitelma 2017 Yleistä Vuonna 2017 yliopiston koulutusuudistusten myötä perustettu uusi sosiaalitieteiden ainejärjestö Konstruktio ry (tästä eteenpäin Konstruktio) keskittyy uuden

Lisätiedot

Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014. Yleistä. Hallitus. Jäsenistö. Toimikunnat ja työryhmät

Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014. Yleistä. Hallitus. Jäsenistö. Toimikunnat ja työryhmät Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Yleistä Fiskars kyläseuran toiminta tukeutuu yhdistyksen sääntöihin ja vuosittain vahvistettavaan toimintasuunnitelmaan. Toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2014 Prosessiteekkarit ry.

Toimintasuunnitelma 2014 Prosessiteekkarit ry. Toimintasuunnitelma 2014 Prosessiteekkarit ry. 1. Johdanto Prosessiteekkarit (myöh. yhdistys) on vuonna 2012 perustettu teekkariyhdistys, jonka tarkoituksena on yhdistää Kemian tekniikan korkeakoulun opiskelijoita,

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Kumpulan Speksi ry 6. maaliskuuta 2015 1 Sisältö 1 Yleistä 3 2 Hallinto 3 3 Yhteistyö 3 4 Toiminta 3 4.1 Produktio 3 4.2 Ympäristötoiminta 3 4.3 Yhdenvertaisuustoiminta

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS Taso ry

TOIMINTAKERTOMUS Taso ry TOIMINTAKERTOMUS 2013 Taso ry 31. JOULUKUUTA 2013 Talous- ja sosiaalihistorian opiskelijat Taso ry PL 54, 00014 Helsingin Yliopisto http://blogs.helsinki.fi/taso- ry/ taso- hallitus@helsinki.fi TOIMINTAKERTOMUS

Lisätiedot

Unioninkatu 40A, Helsingin yliopisto. Aika: klo 17 Paikka: Mechelininkatu 3C, Lakki-kokoushuone. Valitaan kokouksen sihteeriksi Niina

Unioninkatu 40A, Helsingin yliopisto. Aika: klo 17 Paikka: Mechelininkatu 3C, Lakki-kokoushuone. Valitaan kokouksen sihteeriksi Niina Dilemma ry Unioninkatu 40A, 00014 Helsingin yliopisto 20.1.2012 http://dilemma.fi Aika: 19.1.2012 klo 17 Paikka: Mechelininkatu 3C, Lakki-kokoushuone 1. Kokous avataan klo 17.08 2. Järjestäytyminen Paikalla

Lisätiedot

KANSAINVÄLISTYMISEN YHDISTYSOPAS

KANSAINVÄLISTYMISEN YHDISTYSOPAS KANSAINVÄLISTYMISEN YHDISTYSOPAS Kansainvälisyys on aina jollain tavalla osa koko yhdistyskentän toimintaa. Kun yhdistys pitää kansainvälisyyttä tärkeänä arvona ja kansainvälisiä opiskelijoita potentiaalisina

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016

Toimintasuunnitelma 2016 Pörssin Alumnit ry www.porssinalumnit.fi Yleistä Yleistoiminta Jäsenhankinta Kokoukset Opinto ja koulutustoiminta JSBE:n luennot Helsingissä Yritysvierailut/ esittelyt Yhteistoiminta Jyväskylän yliopiston

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 EPSILON RY 1 YLEISTÄ Yhdistyksen toiminta tulee jatkumaan vuoden 2015 sääntöjä 2 ja 3 mukaillen. Epsilon ry:n tärkeimpänä tarkoituksena on toimia jäsentensä yhdyssiteenä, tukea

Lisätiedot

Kotitalouspedagogiopiskelijat ry

Kotitalouspedagogiopiskelijat ry :n toimintasuunnitelma kaudelle 1.1.2014-31.12.2014 1. YLEISTÄ, Kopeda, toimii Helsingin yliopiston Käyttäytymistieteellisen tiedekunnan Opettajankoulutuslaitoksella opiskelevien kotitalousopettaja- ja

Lisätiedot

Ainejärjestöjen kansainvälisyyskoulutus. 2.2.2013 Jaana Romppainen, JYYn hallituksen kv-vastaava

Ainejärjestöjen kansainvälisyyskoulutus. 2.2.2013 Jaana Romppainen, JYYn hallituksen kv-vastaava Ainejärjestöjen kansainvälisyyskoulutus 2.2.2013 Jaana Romppainen, JYYn hallituksen kv-vastaava Kv-opiskelijat yliopistossamme Toukokuussa 2012 JY:ssa opiskeli 1117 ulkomaalaista opiskelijaa 92 eri maasta

Lisätiedot

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2011 Carita Bardakci 24.11.2010 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

Lisätiedot

Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011

Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011 Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011 1 SISÄLLYS 1. YHDISTYKSEN TOIMINNAN TAVOITTEET 2 2. HALLITUS JA SEN KOKOONTUMINEN 2 3. JÄSENTOIMINTA 2 4. JÄRJESTÖ- JA PAIKALLISOSASTOTOIMINTA 3 5. OPISKELIJATOIMINTA

Lisätiedot

Kotitalouspedagogiopiskelijat ry

Kotitalouspedagogiopiskelijat ry :n toimintasuunnitelma kaudelle 1.1.2015-31.12.2015 1. YLEISTÄ, Kopeda, toimii Helsingin yliopiston Käyttäytymistieteellisen tiedekunnan Opettajankoulutuslaitoksella opiskelevien kotitalousopettaja- ja

Lisätiedot

JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010

JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010 JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240 /Maire Korkeamäki JHL ry. 240 2 (7) TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2010 1. JOHDANTO Tämä toimintasuunnitelma on laadittu

Lisätiedot

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2012

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2012 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2012 Carita Bardakci 23.11.2011 1.1.1.1 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2012 1. JOHDANTO JA TOIMINTA-AJATUS

Lisätiedot

puheenjohtaja /sihteeri Kevätkokous Päätösten vahvistaminen hallitus maalis-huhtikuu 300 yhdistyksen jäsenet

puheenjohtaja /sihteeri Kevätkokous Päätösten vahvistaminen hallitus maalis-huhtikuu 300 yhdistyksen jäsenet Järjestötoiminta Edustajistovaalit - sähköinen tiedotus jäsenille vaaleista - mahd. yhdistyksen ehdokkaan oma alasivu yhdistyksen sivuilla Avustetaan yhdistyksen jäsentä vaalityössä tiedottamalla asiasta/mainostamalla

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2013

Toimintasuunnitelma 2013 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2013 Carita Bardakci 22.11.2012 1.1.1.1.1.1.1.1.1 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 1. JOHDANTO JA

Lisätiedot

JOHTAMISKORKEAKOULUN YLIOPPILAIDEN VIESTINTÄSUUNNITELMA 2012

JOHTAMISKORKEAKOULUN YLIOPPILAIDEN VIESTINTÄSUUNNITELMA 2012 JOHTAMISKORKEAKOULUN YLIOPPILAIDEN VIESTINTÄSUUNNITELMA 2012 19.3.2012 SISÄLLYS: 1. Viestinnän tavoitteet ja periaatteet 2. JKY:n hallituksen viestinnälliset vastuualueet 3. JKY:n viestintäkanavat 4. Viestintäsuunnitelman

Lisätiedot

TOIMINTALINJA RATSUTEAM

TOIMINTALINJA RATSUTEAM TOIMINTALINJA RATSUTEAM 3. joulukuuta 2014 SISÄLLYSLUETTELO RATSASTUSSEURAN VISIO... 1 Ratsastusseuran arvot ja eettiset linjaukset... 1 Ratsastusseuratoiminnan tavoitteet... 2 Käytännön toiminta ja periaatteet...

Lisätiedot

Yhdistys osallistuu terveydenhoitajaliiton toimintaan: edustajisto-, hallitus- ja toimikuntaedustusten kautta.

Yhdistys osallistuu terveydenhoitajaliiton toimintaan: edustajisto-, hallitus- ja toimikuntaedustusten kautta. Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 1. YLEISTÄ Kymen terveydenhoitajayhdistys ry on perustettu 29.11.1945 Kotkassa nimellä Suomen terveydenhoitajayhdistys ry:n Kymen osasto. Alkanut vuosi on yhdistyksen

Lisätiedot

KOULUTUS JÄRJESTÖJEN KV-VASTAAVILLE. Järjestökoulutus 12.2.2014

KOULUTUS JÄRJESTÖJEN KV-VASTAAVILLE. Järjestökoulutus 12.2.2014 KOULUTUS JÄRJESTÖJEN KV-VASTAAVILLE Järjestökoulutus 12.2.2014 Koulutuksen sisältö Kansainvälisyys yliopistossa ja ylioppilaskunnassa Miten kansainvälisyys tällä hetkellä näkyy ainejärjestöissä? Kvvastaavana

Lisätiedot

OKKY:N TOIMINNAN PERIAATTEET

OKKY:N TOIMINNAN PERIAATTEET I O L U K I OKKY:N TOIMINNAN PERIAATTEET Jarmo Koskimaa 29.09.2011 OLARIN KOULU JA KOTI -YHDITY R I N K U J A 2 Olarin koulu ja koti yhdistyksen 21. toimintavuosi käynnistyy Tervetuloa vuosikokoukseen!

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2017 Prosessiteekkarit ry

Toimintasuunnitelma 2017 Prosessiteekkarit ry Toimintasuunnitelma 2017 Prosessiteekkarit ry 15.11.2016 Johdanto Prosessiteekkarit ry (myöh. Yhdistys) on vuonna 2012 perustettu teekkariyhdistys, jonka tarkoituksena on yhdistää Kemian tekniikan korkeakoulun

Lisätiedot

2Turun yliopiston TOIMINTASUUNNITELMA 3Politiikan tutkimuksen klubi ry. 29.11.2013 4 5 6 7 8 9 10YLEISTÄ 11

2Turun yliopiston TOIMINTASUUNNITELMA 3Politiikan tutkimuksen klubi ry. 29.11.2013 4 5 6 7 8 9 10YLEISTÄ 11 2Turun yliopiston TOIMINTASUUNNITELMA 3Politiikan tutkimuksen klubi ry. 29.11.2013 4 5 6 7 8 9 10YLEISTÄ 11 TURUN YLIOPISTON POLITIIKAN TUTKIMUKSEN KLUBI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODEKSI 2014 12Turun

Lisätiedot

SPL Keski-Suomen piirin viestintäsuunnitelma

SPL Keski-Suomen piirin viestintäsuunnitelma SPL Keski-Suomen piirin viestintäsuunnitelma Piirihallituksen hyväksymä _16._2_.2004 Taustaa Tässä viestintäsuunnitelmassa kuvataan SPL Keski-Suomen piirin tiedottamisen menettelyt. Yhdistyksen säännöissä

Lisätiedot

Oikeustieteiden ainejärjestö. Aika: 5.1.2014 klo 17.00 Paikka:Kauppakatu 23, 80100 Joensuu. Paikalla:

Oikeustieteiden ainejärjestö. Aika: 5.1.2014 klo 17.00 Paikka:Kauppakatu 23, 80100 Joensuu. Paikalla: Itä-Suomen yliopisto Oikeustieteiden ainejärjestö Legio Ostiensis ry Esityslista Hallituksen järjestäytymiskokous Aika: 5.1.2014 klo 17.00 Paikka:Kauppakatu 23, 80100 Joensuu Paikalla: Buket Yüksel Tuulia

Lisätiedot

3. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

3. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 1 Tampereen yliopisto PÖYTÄKIRJA STAABI ry 1 / 2015 STAABI RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: 05.01.2015 klo 14:00 Paikka: Paikalla: Kasino-kabinetti Markus Lappi Juulia Koivisto Saara Asikainen Marika Anttila

Lisätiedot

HYVÄKSYTTY HALLITUKSEN KOKOUKSESSA 6/2019 Opintoasiat 26 p Koulutuspoliittinen toiminta 0-8 p. Max. pisteet

HYVÄKSYTTY HALLITUKSEN KOKOUKSESSA 6/2019 Opintoasiat 26 p Koulutuspoliittinen toiminta 0-8 p. Max. pisteet HYVÄKSYTTY HALLITUKSEN KOKOUKSESSA /20 Opintoasiat 2 p Koulutuspoliittinen toiminta 0-8 p Max. pisteet Järjestö on edustettuna yliopiston, tiedekunnan tai oppiaineen hallinnossa 2 Järjestö pitää yhteyttä

Lisätiedot

NAISAGRONOMIEN VUOSIKOKOUS FAZER KEKSEILLÄ TIISTAINA

NAISAGRONOMIEN VUOSIKOKOUS FAZER KEKSEILLÄ TIISTAINA Naisagronomien jäsenkirje 2/2014 28. lokakuuta 2014 HYVÄ NAISAGRONOMI Syksy on jo pitkällä ja pian on taas vuosikokouksen aika, toivottavasti pääset osallistumaan. Kaipaamme myös ajatuksiasi ja toiveitasi

Lisätiedot

Edunvalvonnan suunnittelu

Edunvalvonnan suunnittelu Edunvalvonnan suunnittelu - eli mitä ihmettä sitä tekis tulevina vuosina? 10.9.2018 Sini Saarinen ja Joni Kajander Koulutuksen rakenne Miksi? - eli johdanto aiheeseen Toiminnallinen osuus (15-20 min) Kalvosulkeiset

Lisätiedot

HALLINTO-OHJESÄÄNTÖ. Hyväksytty: Voimassa alkaen

HALLINTO-OHJESÄÄNTÖ. Hyväksytty: Voimassa alkaen HALLINTO-OHJESÄÄNTÖ Hyväksytty: Voimassa alkaen 23.2.2015. Condus ry:n hallinto-ohjesääntö täydentää yhdistyksen sääntöjä. Siinä määritellään hallituksen, hallituksen jäsenten sekä jaostojen ja työryhmien

Lisätiedot

Kotitalous- ja ravitsemustieteiden opiskelijat OIKOS RY Talonpojantie Helsinki TOIMINTASUUNNITELMA 2009

Kotitalous- ja ravitsemustieteiden opiskelijat OIKOS RY Talonpojantie Helsinki TOIMINTASUUNNITELMA 2009 Kotitalous- ja ravitsemustieteiden opiskelijat OIKOS RY Talonpojantie 9 00790 Helsinki TOIMINTASUUNNITELMA 2009 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ...3 2. YHDISTYSTOIMINTA...3 2.1 Kokoukset...3 2.2 Jaostot...3

Lisätiedot

Lapin yliopiston ylioppilaskunnan toimintasuunnitelma

Lapin yliopiston ylioppilaskunnan toimintasuunnitelma 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 Lapin yliopiston ylioppilaskunnan toimintasuunnitelma vuodelle 2014 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 Sisällys Teemavuosi 2014 Tavoite 1: Nollataan talous

Lisätiedot

LUUPPI RY: VAATIMUSMÄÄRITTELY. Toiminnot Sivu / Osio Sisältö / Huomioita Peruskäyttäjä Ylläpito Vastuullinen

LUUPPI RY: VAATIMUSMÄÄRITTELY. Toiminnot Sivu / Osio Sisältö / Huomioita Peruskäyttäjä Ylläpito Vastuullinen LUUPPI RY: VAATIMUSMÄÄRITTELY Toiminnot Sivu / Osio Sisältö / Huomioita Peruskäyttäjä Ylläpito Vastuullinen Etusivu Etusivu Lukee ja saa tietoa Voi kirjautua sisään omilla tunnuksillaan (muillakin sivuilla

Lisätiedot

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 10/2006 HALLITUKSEN KOKOUS 12.10.2006

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 10/2006 HALLITUKSEN KOKOUS 12.10.2006 1(5) Aika 12.10.2006 Paikka Läsnä Asianajotoimisto Castrén & Snellman Oy:n toimitilat, Helsinki Janne Nyman, hallituksen puheenjohtaja Salla Tuominen, pääsihteeri Matti Hietanen, hallituksen jäsen Olli

Lisätiedot

OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN

OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN Opiskelijakunta Lamko 2014 SISÄLTÖ JOHDANTO... 2 Tutortuntien suunnittelu... 2 Tutortuntien sisältö... 3 Jokaisella kerralla:... 3 Ensimmäiset tutortunnit... 3 Teemat... 3

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2018 Prosessiteekkarit ry

Toimintasuunnitelma 2018 Prosessiteekkarit ry Toimintasuunnitelma 2018 Prosessiteekkarit ry 13.11.2017 Johdanto Prosessiteekkarit ry (myöh. Yhdistys) on vuonna 2012 perustettu teekkariyhdistys, jonka tarkoituksena on yhdistää Kemian tekniikan korkeakoulun

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2016

TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2016 TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2016 Ainejärjestö UDK ry on Tampereen yliopiston informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median opiskelijoiden ainejärjestö, joka järjestää opintoihin ja vapaa-ajan viettoon

Lisätiedot

Ainejärjestölehti Asiasanaan on suunniteltu uudistusta, ja uudistusta varten tullaan perustamaan työryhmä.

Ainejärjestölehti Asiasanaan on suunniteltu uudistusta, ja uudistusta varten tullaan perustamaan työryhmä. TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2017 Ainejärjestö UDK ry on Tampereen yliopiston informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median opiskelijoiden ainejärjestö, joka järjestää opintoihin ja vapaa-ajan viettoon

Lisätiedot

Keski-Uudenmaan Kokoomusnaiset ry TOIMINTASUUNNITELMA 2017

Keski-Uudenmaan Kokoomusnaiset ry TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Keski-Uudenmaan Kokoomusnaiset ry TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Hyväksytty hallituksen kokouksessa 10.10.2016 Hyväksytty syyskokouksessa 01.11.2016 SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO... 2 1. KESKI-UUDENMAAN

Lisätiedot

Framtidens Vänner rf. Toimintasuunnitelma. ja talousarvio. vuodelle

Framtidens Vänner rf. Toimintasuunnitelma. ja talousarvio. vuodelle 11.2.2017 Tulevaisuuden Ystävät ry Framtidens Vänner rf Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2017 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 Tulevaisuuden Ystävät ry:n toiminnan tarkoituksena on kutsua eri

Lisätiedot

OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv

OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv. 2016-17 Valinnaisaineet oppilas valitsee yhdessä huoltajan kanssa kaksi valinnaisainetta mikäli 5. luokan oppilaan valinta kohdistuu A2-kieleen muuta

Lisätiedot

Aseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna

Aseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna Aseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna 2016-2017 Piirros Mika Kolehmainen Aseman koulun valinnaisuudesta info-tilaisuus 4.-5. lkn huoltajille ja oppilaille 6.4 klo 18 valinnat tehdään huoltajan WILMAssa

Lisätiedot

P-klubin palautekysely 2012

P-klubin palautekysely 2012 P-klubin palautekysely 2012 P-klubi keräsi toiminnastaan jälleen vuoden 2012 keväällä palautetta, jotta jatkossa yhdistystä voitaisiin kehittää entistä enemmän palvelemaan jäsenistönsä toiveita. Klubikyselyyn

Lisätiedot

ISYY:n JÄRJESTÖPÄIVÄ Ainejärjestöjen kv-vastaavat. Järjestökoulutus 11.2.2014

ISYY:n JÄRJESTÖPÄIVÄ Ainejärjestöjen kv-vastaavat. Järjestökoulutus 11.2.2014 ISYY:n JÄRJESTÖPÄIVÄ Ainejärjestöjen kv-vastaavat Järjestökoulutus 11.2.2014 Keskustelun teemoja Kansainvälisyys yliopistossa ja ylioppilaskunnassa Miten kansainvälisyys tällä hetkellä näkyy ainejärjestöissä?

Lisätiedot

VAIKUTTAMINEN. Yleiskokoukset

VAIKUTTAMINEN. Yleiskokoukset ESPOON NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2017 VAIKUTTAMINEN Espoon nuorisovaltuusto on espoolaisnuorista koostuva edunvalvontaelin ja päätäntävaltaa nuorisovaltuustossa käyttävät valitut nuorisovaltuutetut.

Lisätiedot

Conduksen hallituksen linjaus aktiivinauhojen ja tiedekuntajärjestön tunnuksien myöntämisestä

Conduksen hallituksen linjaus aktiivinauhojen ja tiedekuntajärjestön tunnuksien myöntämisestä 10.2.2016 Conduksen hallituksen linjaus aktiivinauhojen ja tiedekuntajärjestön tunnuksien myöntämisestä Nauha- ja merkkiohjesäännössä määritellään Conduksen nauhojen ja merkkien myöntämisperusteet. Linjauksen

Lisätiedot

Edunvalvonta ainejärjestöissä

Edunvalvonta ainejärjestöissä Edunvalvonta ainejärjestöissä Mitä kopo- ja sopovastaavat voivat tehdä? Joni, Minttu, Inari, Laura-Maria ja Janne 24.1.2017 Esittäytyminen Inari, Minttu, Joni, Laura-Maria ja Janne Tilaisuuden läpivienti

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 1. Yleistä seurasta Hallinnon Tutkimuksen Seura ry. on tieteellinen yhdistys, jonka tarkoitus on edistää hallinnon tutkimusta Suomessa ja osallistua alan kansainväliseen

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016

Toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelma 2016 Prosessiteekkarit ry 9.11.2015 Johdanto Prosessiteekkarit (myöh. Yhdistys) on vuonna 2012 perustettu teekkariyhdistys, jonka tarkoituksena on yhdistää Kemian tekniikan korkeakoulun

Lisätiedot

Toiminnan arvoperiaatteet

Toiminnan arvoperiaatteet Sivu 1/5 1 Yleistä Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistyksen arvoperustana on luovuttamaton yleismaailmallinen ihmisarvo ja kaiken elämän arvokkuus itsessään. Yhdistys sitoutuu toiminnassaan yhdenvertaisuuteen,

Lisätiedot

Liitteet Liite 1. Kumpulan Speksi ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Liite 2. Kumpulan Speksi ry:n talousarvio vuodelle 2017

Liitteet Liite 1. Kumpulan Speksi ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Liite 2. Kumpulan Speksi ry:n talousarvio vuodelle 2017 Hallituksen 2017 kokous 4 Aika: 22.3.2017 klo 21 Paikka: Eläinlääkärinkatu 7 B 55 Läsnä Olga Heino (puheenjohtaja) Nina Miettinen Ainokaisa Tarnanen (sihteeri) Petra Manninen Ville Jantunen Liitteet Liite

Lisätiedot

Toiminta-avustusten pisteytyskriteerit 2018

Toiminta-avustusten pisteytyskriteerit 2018 Toiminta-avustusten pisteytyskriteerit 201 Opintoasiat Koulutuspoliittinen toiminta 0- p Max. pisteet Järjestö pitää yhteyttä hallinnon opiskelijaedustajiin vähintään kerran kuukaudessa 1 Järjestön jäsen

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 Turun humanistisen tiedekunnan opiskelijoiden edunvalvontajärjestö Humanitas ry TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 Esitys yhdistyksen kokoukselle 19.11.2013 Hyväksytty hallituksen kokouksessa 4.11.2013

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2014. Lahden nuorisovaltuusto

TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2014. Lahden nuorisovaltuusto TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2014 sivu 2 / 8 Toimintasuunnitelma ja talousarvioehdotus vuodelle 2014 SISÄLLYSLUETTELO 3. VUODEN 2014 TOIMINNAN PAINOPISTEET 1. PARANNETAAN NUORISOVALTUUSTON

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Sivu 1/5 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Yleistä MLL Meilahden yhdistys ry () on keskoslasten ja heidän vanhempiensa ja muiden läheistensä sekä keskosten kanssa työskentelevien oma yhdistys. Yhdistyksen tavoitteena

Lisätiedot

Lions107 M Pori

Lions107 M Pori Lions107 M 21.1.2019 Pori Palvelu- ja varainhankinta Sinulla voi olla tottumuksia, jotka heikentävät sinua. Muutoksen salaisuus on keskittää kaikki voimasi, mutta ei vanhan vastustamiseen, vaan uuden rakentamiseen

Lisätiedot

TOIVO-TOIMINTAMALLI TYÖPAJOJEN SUUNNITTELU- JA ARVIOINTIKEHIKKO!

TOIVO-TOIMINTAMALLI TYÖPAJOJEN SUUNNITTELU- JA ARVIOINTIKEHIKKO! SUUNNITELMA (LUONNOS) Työpajan/toiminnan järjestäjä/vastuutaho Nimi, organisaatio Turun ammattikorkeakoulun kirjasto- ja tietopalvelualan opiskelijat Satu Heikkinen, Kukka Olsoni ja Anna-Maija Saariaho

Lisätiedot

Oman toiminnan esittely Eläkeliiton Joutsan yhdistys ry. Kumppanuuspöytä Maija Salonen

Oman toiminnan esittely Eläkeliiton Joutsan yhdistys ry. Kumppanuuspöytä Maija Salonen Oman toiminnan esittely Eläkeliiton Joutsan yhdistys ry Kumppanuuspöytä 08.11.2016 Maija Salonen Eläkeliitto numeroina Kattojärjestö Eläkeliitto - jäsenmäärä 130000 jäsentä - 20 piiriä - 403 paikallisyhdistystä

Lisätiedot

Siirrettiin pöytäkirjan 11/2017 tarkastaminen seuraavaan kokoukseen.

Siirrettiin pöytäkirjan 11/2017 tarkastaminen seuraavaan kokoukseen. PYKÄLÄ RY:N OPINTOVALIOKUNNAN KOKOUS 1/2018 AIKA: klo 18.00 PAIKKA: LÄSNÄ: Suvilahdenkatu 10 B Olga Larinkari, puheenjohtaja Sara Piirainen, varapuheenjohtaja Johanna Kauppinen, sihteeri Sara Aho, opetuksenkehittämisvastaava

Lisätiedot

SASHA RY ESITTELY. Orilammen kesäkoululla

SASHA RY ESITTELY. Orilammen kesäkoululla SASHA RY ESITTELY Orilammen kesäkoululla 26.8.2017 MIKÄ ME OLLAAN? JÄYKÄSTI JA VIRALLISESTI 2010 rekisteröity Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan tukema ainejärjestö. Epävirallisesti oli toimintaa ennen

Lisätiedot

Keski-Suomen Harrastajateatteriyhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2017

Keski-Suomen Harrastajateatteriyhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2017 1 Keski-Suomen Harrastajateatteriyhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2017 1 TOIMINNAN TARKOITUS Keski-Suomen Harrastajateatteriyhdistys ry (KeHy) jatkaa vuonna 2017 toimintansa vahvistamista keskisuomalaisena

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

TOIMINTASUUNNITELMA 2017 TOIMINTASUUNNITELMA 2017 SISÄLLYS 1. YHDISTYKSEN TOIMINNAN TARKOITUS JA TOIMINTAMUODOT 2 2. HALLITUS JA SEN TOIMINTA 3 3. JÄSENTOIMINTA 3 4. JÄRJESTÖ- JA PAIKALLISOSASTOTOIMINTA 4 5. OPISKELIJATOIMINTA

Lisätiedot

MIKÄ SOOL- VASTAAVA? Järjestökurssi Laura Koskinen, opiskelijatoiminnan koordinaattori

MIKÄ SOOL- VASTAAVA? Järjestökurssi Laura Koskinen, opiskelijatoiminnan koordinaattori MIKÄ SOOL- VASTAAVA? Järjestökurssi 9.-10.2.2019 Laura Koskinen, opiskelijatoiminnan koordinaattori ALOITUS Mitä tiedät SOOL-vastaavan toimenkuvasta? Mitä ajattelet SOOLvastaavan tekevän? Mitä odotuksia

Lisätiedot

Yhdistyshallinnon vuoden askeleet Opas Aivovammaliiton yhdistysten hallinnosta vastaaville

Yhdistyshallinnon vuoden askeleet Opas Aivovammaliiton yhdistysten hallinnosta vastaaville Yhdistyshallinnon vuoden askeleet Opas Aivovammaliiton yhdistysten hallinnosta vastaaville Oppaan idea Neljä eri vaihetta toimintavuodessa = askeleet Oppaasta voi käydä läpi toimintavuoden aikana useassa

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA TOIMIKAUDELLE 2016 Hyväksytty syyskokouksessa 18.11.2015

TOIMINTASUUNNITELMA TOIMIKAUDELLE 2016 Hyväksytty syyskokouksessa 18.11.2015 ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON LÄNTISEN TEOLOGIAN OPISKELIJOIDEN AINEJÄRJESTÖ FIDES OSTIENSIS RY TOIMINTASUUNNITELMA TOIMIKAUDELLE 2016 Hyväksytty syyskokouksessa 18.11.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ... 2 2.

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma. Joensuun seudun JHL 310

Toimintasuunnitelma. Joensuun seudun JHL 310 Toimintasuunnitelma 2012 Joensuun seudun JHL 310 TOIMIHENKILÖT 2012 2013 2 (10) (: etunimi.sukunimi@jns.fi tai poikkeavat mainittu erikseen) Puheenjohtaja Helena Timoskainen.............. 050 452 0013

Lisätiedot

Limes ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2014

Limes ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2014 Limes ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2014 Toimintasuunnitelma 2013 1. Yleisosa Limes ry (myöhemmin Limes) on Kumpulan kampuksen järjestö, jonka tavoitteena on: *kustantaa opintomateriaalia *toimia Helsingin

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 YLEISTÄ Toiminta-ajatus Olutseura William K. ry perustettiin 25.2.1991 vaalimaan olutkulttuuria, oluttietoutta ja oluen arvostusta llä. Sen lisäksi tavoitteena on jäsenten

Lisätiedot

SAKU ry ammatillisen koulutuksen hyvinvoinnin edistämisen KUMPPANINA. Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto, SAKU ry

SAKU ry ammatillisen koulutuksen hyvinvoinnin edistämisen KUMPPANINA. Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto, SAKU ry SAKU ry ammatillisen koulutuksen hyvinvoinnin edistämisen KUMPPANINA Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto, SAKU ry Hyvä hetki ajattelutavan muutokselle ESR-tuen avulla päästiin kehittämään

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA. vuodelle 2010

KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA. vuodelle 2010 KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA vuodelle 2010 1. TOIMINNAN LÄHTÖKOHTA Kankaanpään Uimarit ry:n toiminnan tarkoituksena on tuottaa eri ikäryhmille uimaopetus, harrastus- ja kilpauintipalveluita.

Lisätiedot

Pinni A, huone 5094 Liite 1 Kanslerinrinne 1 Toimintasuunnitelma Tampereen yliopisto

Pinni A, huone 5094 Liite 1 Kanslerinrinne 1 Toimintasuunnitelma Tampereen yliopisto Yleistä :n (myöhemmin JKY) toiminta jatkuu tulevaisuudessakin poikkitieteellisenä, aktiivisena ja avoimena. Järjestön kaikki toiminta rakentuu tiedekunnan tutkintoohjelmien kolmikannalle ja niiden sisäisten

Lisätiedot

Esityslista hyväksyttiin kokouksen työjärjestykseksi. Tarkastettiin ja hyväksyttiin 2.3.2011 pidetyn hallituksen kokouksen pöytäkirja.

Esityslista hyväksyttiin kokouksen työjärjestykseksi. Tarkastettiin ja hyväksyttiin 2.3.2011 pidetyn hallituksen kokouksen pöytäkirja. 1(5) Kronos r.y. PÖYTÄKIRJA Hallituksen kokous 5/2011 Aika: 29.3.2011 kello 18 Paikka: Läsnä: Lingva, Uusi ylioppilastalo Mari Kyllönen (pj), Anna Hyödynmaa, Jenni Jussila, Tero Juutilainen, Aino Kuhmonen,

Lisätiedot

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2015 59. toimintavuosi

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2015 59. toimintavuosi JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2015 59. toimintavuosi syys 13.11.2014 Liite 1 Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Arviointi Järjestötoiminta Tehdään jäsenkartoitus ammattinimikkeistä

Lisätiedot

- tuoda esille vanhempien kannanottoja koulua ja kasvatusta koskevissa kysymyksissä

- tuoda esille vanhempien kannanottoja koulua ja kasvatusta koskevissa kysymyksissä Oulun Rajakylän koulun vanhempainyhdistys 1 Yhdistyksen nimi on OULUN RAJAKYLÄN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYS ry ja se toimii Rajakylän koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on Oulu. 2 Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2018

Toimintasuunnitelma 2018 Toimintasuunnitelma 2018 Sisällys 1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta... 2 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet... 2 3. Yhdistyksen toiminnan painopisteet vuonna

Lisätiedot

Turun Kasvatustieteiden Klubi Katko ry Kasvatustieteiden laitos Assistentinkatu Turku

Turun Kasvatustieteiden Klubi Katko ry Kasvatustieteiden laitos Assistentinkatu Turku Turun Kasvatustieteiden Klubi Katko ry Kasvatustieteiden laitos Assistentinkatu 5 20500 Turku Hallituksen kokous 01/17, Järjestäytymiskokous Pöytäkirja Aika: 11.1.2017 klo 16:04 18:11 Paikka: Maunon edusta,

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Me Itse ry Toimintasuunnitelma 2015 Me Itse ry edistää jäsentensä yhdenvertaisuutta yhteiskunnassa. Teemme toimintaamme tunnetuksi, jotta kehitysvammaiset henkilöt tunnistettaisiin

Lisätiedot

Parhaat käytänteet asukasfoorumitoiminnassa. Suur-Leppävaaran asukasfoorumi Esko Uotila

Parhaat käytänteet asukasfoorumitoiminnassa. Suur-Leppävaaran asukasfoorumi Esko Uotila Parhaat käytänteet asukasfoorumitoiminnassa Suur-Leppävaaran asukasfoorumi Esko Uotila Asukasfoorumi on enemmän kuin yksi tilaisuus Asukasfoorumitoiminta edistää asukkaiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia

Lisätiedot

Klubisihteerin koulutus

Klubisihteerin koulutus Klubisihteerin koulutus 10.5.2017 Sihteerin koulutus 2017 1 Koulutuksen sisältö Sihteerin toimenkuva Sihteerin avaintehtävät Vuosikello Tehtävät kokouksessa Pöytäkirja & tiedottaminen Toimintakertomus

Lisätiedot

Sateenkaariyhdistys Malkus ry

Sateenkaariyhdistys Malkus ry Toimintasuunnitelma 2015 1 1. Johdanto Sateenkaariyhdistys Malkuksen tarkoituksena on edistää seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien henkistä ja hengellistä hyvinvointia ja tukea tätä tarkoitusta

Lisätiedot

www.vaasanteknillinenseura.fi jsa

www.vaasanteknillinenseura.fi jsa www.vaasanteknillinenseura.fi VAASAN TEKNILLINEN SEURA RY 5 Toimintasuunnitelma vuodeksi 2015 1 YLEISTÄ Kuten aikaisempinakin vuosina, myös vuoden 2015 aikana järjestämme useita erilaisia tilaisuuksia

Lisätiedot

KOULUN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA Liite koulun opetussuunnitelmaan

KOULUN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA Liite koulun opetussuunnitelmaan KOULUN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA Liite koulun opetussuunnitelmaan KOULU: Sepon koulu SUUNNITELMAN LAATIMINEN Koulut laativat oman tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman. Se on tärkeä

Lisätiedot

YHTEISTYÖSTÄ LISÄVOIMAA YHDISTYKSILLE -MITEN PÄÄSTÄ ALKUUN?

YHTEISTYÖSTÄ LISÄVOIMAA YHDISTYKSILLE -MITEN PÄÄSTÄ ALKUUN? Kehittämistehtävä (AMK) Hoitotyö Terveydenhoitotyö 3.12.2012 Elina Kapilo ja Raija Savolainen YHTEISTYÖSTÄ LISÄVOIMAA YHDISTYKSILLE -MITEN PÄÄSTÄ ALKUUN? -Artikkeli julkaistavaksi Sytyn Sanomissa keväällä

Lisätiedot

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta JHL 103 edustaa Jyväskylän kaupungilla ja osakeyhtiöissä työskenteleviä,

Lisätiedot

VANVARYN TOIMINTASUUNNITELMA 2017

VANVARYN TOIMINTASUUNNITELMA 2017 VANVARYN TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Katsaus vuoteen 2017 Toimintakauden 2017-2018 aikana VANVARYn toimintaan ei suunnitella merkittäviä suunnanmuutoksia, mutta näkyvyyttä ja vaikuttavuutta pyritään lisäämään

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMAA (6) Painopisteet Tavoitteet Toimenpiteet Ajankohta

TOIMINTASUUNNITELMAA (6) Painopisteet Tavoitteet Toimenpiteet Ajankohta TOIMINTASUUNNITELMAA 2017 1 (6) Painopisteet Tavoitteet Toimenpiteet Ajankohta Painopiste 1. Tiedottaminen Tavoite 1. Vastuuhenkilöiden sitouttaminen sekä osaamisen hyödyntäminen ja kehittäminen tiedotusvastaavan

Lisätiedot

KOTELIN TOIMINTASUUNNITELMA VUOSINA 2014 JA 2015

KOTELIN TOIMINTASUUNNITELMA VUOSINA 2014 JA 2015 KOTEL 14-002 26.2.2014 1 (4) KOTELIN TOIMINTASUUNNITELMA VUOSINA 2014 JA 2015 1 TOIMINTA-AJATUS Yhdistyksen tarkoituksena on edistää laatua, luotettavuutta ja taloudellisuutta elektroniikan komponenttien,

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Toimintasuunnitelma 2014 Me Itse ry edistää jäsentensä yhdenvertaisuutta yhteiskunnassa. Teemme toimintaamme tunnetuksi, jotta kehitysvammaiset henkilöt tunnistettaisiin osana

Lisätiedot

Tampereen yliopiston informaatiotutkimuksen opiskelijat - Läsnä: Topias Mattinen(pj), Eero Mäkipää(sihteeri), Viveka Laaksonen, Pauliina

Tampereen yliopiston informaatiotutkimuksen opiskelijat - Läsnä: Topias Mattinen(pj), Eero Mäkipää(sihteeri), Viveka Laaksonen, Pauliina PÖYTÄKIRJA Tampereen yliopiston informaatiotutkimuksen opiskelijat - ainejärjestö UDK ry:n hallituksen kokous Aika: Tiistai 24.1.2017 klo:15:00 Paikka: Ryhmätyöhuone PinniB B1076 Läsnä: Topias Mattinen(pj),

Lisätiedot

KERAVAN TAIDEMUSEON YSTÄVÄT ry. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

KERAVAN TAIDEMUSEON YSTÄVÄT ry. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka KERAVAN TAIDEMUSEON YSTÄVÄT ry 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Keravan Taidemuseon ystävät ry. ja sen kotipaikka on Kerava. Yhdistyksen toimialue on Keravan kaupunki ja sen lähialueella

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI NUORISOVALTUUSTO TOIMINTASUUNNITELMA 2013 2014. 1. Yleistä

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI NUORISOVALTUUSTO TOIMINTASUUNNITELMA 2013 2014. 1. Yleistä 1. Yleistä Jyväskylän nuorisovaltuusto on vuonna 2009 perustettu 13 20 vuotiaiden jyväskyläläisten nuorten vaikuttamis- ja kuulemiskanava. Se pyrkii parantamaan nuorten kuulemista ja osallistumista päätöksentekoon

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 MIKKELIN JUDO RY 1. JÄRJESTÖTOIMINTA Yhdistyksen tarkoituksena on kehittää jäsentensä judotaitoa sekä toimia judon tunnetuksi tekemiseksi ja sen harrastuksen levittämiseksi. Tarkoituksensa

Lisätiedot

Maailma muuttuu - millaista tulevaisuutta Tukiliitto haluaa olla luomassa? Tukipiirien syyskokoukset 2015

Maailma muuttuu - millaista tulevaisuutta Tukiliitto haluaa olla luomassa? Tukipiirien syyskokoukset 2015 Maailma muuttuu - millaista tulevaisuutta Tukiliitto haluaa olla luomassa? Tukipiirien syyskokoukset 2015 Tukiliiton toimintaan vaikuttavia muutoksia 1. Valtion ja kuntien talous kiristyy. Taloudellisuus

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Maakunnallinen kyläyhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Lappilaiset Kylät ry toimii Lapin kylien kattojärjestönä. Yhdistys toimii kylien asukkaiden, kylätoimikuntien, kylä- ja asukasyhdistysten sekä Lapin

Lisätiedot

Pohjois-Savon Kylät ry

Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry on maakunnallinen kyläyhdistys, joka on perustettu v. 1993 toimimaan pohjoissavolaisten kylien yhteenliittymänä, kylätoiminnan edistäjänä

Lisätiedot