SAKU ry. Toiminta- ja taloussuunnitelma vuodelle 2010
|
|
- Ritva Mäkinen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 2010 SAKU ry Toiminta- ja taloussuunnitelma vuodelle 2010
2 STRATEGIATYÖ SAKU ry:n perustehtävä jäsenistön hyvinvoinnin edistäminen ja yhteisöllisyyden rakentaminen ammatilliseen koulutukseen SAKU ry:n strategiset päämäärät hyvinvoiva ammatillisen koulutuksen yhteisö toimiva SAKU-verkosto, jonka käytössä on koko jäsenkentän osaaminen sitoutunut, toimintaan tyytyväinen ja valtakunnallisesti kattava jäsenkenttä rahoitus, joka mahdollistaa toiminnan ja verkoston ylläpitämisen ja kehittämisen SAKU ry on kiinteä osa ammatillisen koulutuksen hyvinvointia SAKU-verkoston toimintatapa olemme joukkue, joka kehittää, suunnittelee ja toteuttaa toimintaa yhdessä olemme verkosto, johon kuuluvat yksiköiden yhteyshenkilöt, tapahtumien järjestäjät, kehittämisryhmien jäsenet, hallitus, toimiston väki ja osallistujat olemme verkosto, joka kehittää ja toteuttaa liikunta-, kulttuuri- ja vapaa-ajan toimintaa ammatillisessa koulutuksessa henkilöstölle ja opiskelijoille keräämme ja levitämme hyviä käytäntöjä ammatillisessa koulutuksessa SAKU-verkoston kehittämisryhmät opiskelijoiden hyvinvointipalvelujen kehittämisryhmä opiskelijaurheilun kehittämisryhmä opiskelijoiden kulttuuritoiminnan kehittämisryhmä työyhteisöliikunnan kehittämisryhmä Kuerkievarin kehittämisryhmä viestinnän kehittämisryhmä hallinnon ja organisaation kehittämisryhmä talouden ja rahoituksen kehittämisryhmä Toimenpiteet 2010 kehittämisryhmien toiminnan tehostaminen ryhmäkohtaisten vuosikellojen avulla verkostotoiminnan kehittäminen kaksikielisyyden huomioiminen toiminnassa
3 VIESTINTÄ Toimenpiteet 2010 toteutamme viestintästrategian mukaiset viestintätoimet tuotamme tukimateriaalia yhteyshenkilöverkostoille julkaisemme 4 numeroa SAKU ry:n Action!-tiedotuslehteä; lehden kohderyhmänä ovat jäsenyhteisöjen SAKU-yhteyshenkilöt ja lukuvuoden toisessa numerossa opiskelijat julkaisemme Sakun sähkösanomat -sähköpostitiedotteen säännöllisesti julkaisemme kohdennettuja sähköpostitiedotteita eri verkostoille tarvittaessa selvitämme mahdollisuudet verkkolehden ja sähköisen uutiskirjeen julkaisemiseen OPISKELIJATOIMINTA Opiskelijatoiminnan tavoitteena on opiskelijan hyvinvoinnin tukeminen toimintakyvyn edistäminen liikunnallisen ja aktiivisen elämäntavan kehittymisen tukeminen terveellisen elämäntavan edistäminen aktiiviseksi kansalaiseksi ja järjestötoimijaksi kasvattaminen yhteiskuntavastuullisuuteen kasvattaminen sekä sen edistäminen liikunnan ja kulttuurin keinoin SAKU-etiketin mukainen toiminta Toimenpiteet 2010 Opiskelijaurheilu järjestämme tapahtumakalenterin mukaiset Ammattiin opiskelevien mestaruuskilpailut sekä muut liikuntatapahtumat järjestämme uudentyyppisen harrasteliikuntatapahtuman: o monen lajin tapahtuma, uusia lajikokeiluja o kilpahenkisyyden tilalla liikuntafestivaalin tunnelma o pyrkimyksenä tavoittaa iso joukko ammattiin opiskelevia ja myös liikunnallisesti passiivisempia nuoria kehitämme kilpailujen järjestämisprosessia: o uusimme ilmoittautumisjärjestelmän o luomme vuosikellon kilpailujen hakemiseen ja kilpailujen järjestämisoikeuksien myöntämiseen o päivitämme sääntöjä kehitämme opiskelijatapahtumiemme oheisohjelmaa pyrimme tarjoamaan jäsenyhteisöjen opiskelijoille jäsenetutapahtumia teemme yhteistyötä muiden valtakunnallisten liikunta- ja urheilujärjestöjen sekä muiden valtakunnallisten toimijoiden kanssa
4 Kulttuurin kilpailutoiminta järjestämme SAKUstars kulttuurikilpailut yhteistyössä Koulutuskeskus Sedun kanssa Seinäjoella valitsemme vuoden 2013 kisajärjestäjän tulleiden hakemusten perusteella kehitämme kilpailuja TUKIstars-vuosikellon mukaisesti o ilmoittautumisajan päätyttyä järjestämiskokous Seinäjoella maaliskuussa o kilpailujen jälkeen päivitämme tarvittaessa SAKUstars-sääntöjä (suomeksi ja ruotsiksi) o järjestämme SAKUstars-suunnittelupäivät syyskuussa Joensuussa vuoden 2011 kisajärjestäjän Pohjois-Karjalan ammattiopiston kanssa uusimme SAKUstars-ilmoittautumisjärjestelmän päivitämme vuonna 2009 käyttöönotettua SAKUstars-toimintakäsikirjaa ylläpidämme kulttuuriyhteyshenkilörekisteriä ja järjestämme yhteyshenkilöille verkostoitumistilaisuuden Seinäjoella SAKUstars-kilpailujen yhteydessä järjestämme SAKUstars-ohjelmaa tarvittaessa myös muihin ammatillisen koulutuksen tapahtumiin Opiskelijoiden koulutus- ja kurssitoiminta järjestämme opiskelijakurssin koulutuksesta työhön -teemalla Kuerkievarissa elo-syyskuussa päivitämme harrastustoiminnan tutorkoulutuksen mallin toteutamme harrastustoiminnan tutorkoulutuksia pääasiassa tilauskursseina koulutuksen järjestäjän kanssa organisoimme tutorkoulutusten kouluttajaverkoston; tavoitteena 4 6 aktiivista oto-kouluttajaa SAKU on the road -tapahtumat teemme alueellisesti kohdennetun SAKU on the road -kiertueen teematapahtumien tavoitteena tuoda SAKU ry:tä tutuksi opiskelijoille ja henkilöstölle, aktivoida osallistujia sekä levittää opiskelijoiden aktivoinnin hyviä malleja Ammattiosaajan työkykypassin koordinointi jatkamme passikokonaisuuden käyttöönoton koordinointia 20 koulutuksen järjestäjälle, jotka saivat käyttöönoton tukea syksyn 2008 alusta koordinoimme passikokonaisuuden käyttöönottoa uusille, syksyllä 2009 kehittämisavustusta saaneille koulutuksen järjestäjille järjestämme passin käyttöönoton ja kehittämisen tueksi verkostotapaamisia, yhteistyöpäiviä sekä tiedotustilaisuuksia osallistumme yhteistyökumppaneiden järjestämiin tilaisuuksiin passin käyttöönoton ja kehittämisen tueksi suunnittelemme ja toteutamme tarvittavat koulutustilaisuudet tuotamme käyttöönoton tueksi tarvittavaa materiaalia kehitämme ja ylläpidämme teknisesti ja sisällöllisesti ammattiosaajan ALPO.fi-hyvinvointiportaalia yhteistyössä Tampereen ammattikorkeakoulun ja työkykypassin levittämisessä mukana olevien koulutuksen järjestäjien kanssa
5 osallistumme syksyllä 2010 järjestettävän valtakunnallisen hyvinvoinnin teemapäivän suunnitteluun ja markkinointiin Ammatillisen koulutuksen hyvinvointiverkosto -hanke jatkamme keväällä 2009 käynnistynyttä ESR-hanketta erillisen hankesuunnitelman mukaisesti hankkeen tavoitteena on määritellä opiskelijoiden hyvinvoinnin kokonaisuus yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa, selvittää SAKU ry:n rooli em. kokonaisuudessa ja levittää hyvinvointiin liittyviä malleja vuoden 2010 tavoitteita ovat: o SAKU ry:n roolin vakiinnuttaminen ammatillisissa verkostotapahtumissa o ammatillisten vertaistapaamisten osallistujamäärän kasvattaminen o ammatillisen koulutuksen hyvinvointipäivien kehittäminen o ALPO.fi-hyvinvointiportaalin kehittäminen myös henkilöstön käyttöön sopivaksi o hyvinvointiverkoston työskentelyalustan kehittäminen o hankeyhteistyön laajentaminen Koulutustoiminta opiskelijoiden hyvinvoinnin parissa työskenteleville järjestämme ammatillisen koulutuksen hyvinvointipäivät (aiemmin nimellä Aktiivisesti ammattiin -ajankohtaispäivät) toteutamme verkostotapaamisia ja seminaareja o opiskelijapalveluiden henkilöstölle yhteistyössä Opetushallituksen ja KJY ry:n kanssa o omille yhteyshenkilöverkostoille tarpeen mukaan jatkamme Jyväskylän yliopiston kanssa liikunnanopettajien jatkokoulutusten kehittämistä ammatillisen koulutuksen liikunnanopettajille HENKILÖSTÖTOIMINTA Henkilöstötoiminnan tavoitteena on henkilöstöön kuuluvien hyvinvoinnin tukeminen työkyvyn edistäminen terveyttä edistävään liikuntaan kannustaminen liikunnallisen elämäntavan kehittymisen tukeminen. Toimenpiteet 2010 Urheilun ja liikunnan kilpailutoiminta järjestämme tapahtumakalenterin mukaiset SAKU ry:n mestaruuskilpailut ja muut kilpailut kehitämme kilpailujen järjestämisprosessia selvitämme mahdollisuuden järjestää juhlavuoden päätapahtuman kaltainen iso henkilöstötapahtuma vuonna 2011
6 Henkilöstöön kuuluvien hyvinvoinnin tukeminen ja harrastustoiminnan aktivointi järjestämme viikonlopun kestävät monipuoliset kuntoliikuntatapahtumat miehille ja naisille yhteistyössä Pajulahden urheiluopiston kanssa kehitämme edelleen kesällä järjestettäviä vaelluksia; tavoitteena osallistujamäärän kaksinkertaistaminen suunnittelemme uusia tapahtumia jäsenyhteisöjen henkilöstön liikuttamiseksi toteutamme www-pohjaisen kuntoliikuntakilpailun eri jäsenyhteisöjen henkilöstölle järjestämme vuoden mittaan jäsenyhteisöjen henkilöstölle mahdollisuuksia osallistua erilaisiin liikuntatapahtumiin jäsenetuhintaan järjestämme kaksi teemoitettua luottamus- ja virkamiesjohdon koulutusviikkoa Kuerkievarissa Työyhteisöliikunnan yhteyshenkilöiden verkosto- ja koulutustoiminta järjestämme koulutus- ja verkostoitumispäivän työyhteisöliikunnan yhteyshenkilöille käynnistämme työpaikkaliikunnan koulutuksen yhteistyössä Kunto ry:n kanssa JÄRJESTÖTOIMINTA Järjestötoiminnan tavoitteena on valtakunnallisen liiton toimintaedellytysten ja elinvoimaisuuden varmistaminen Toimenpiteet 2010 Talous ja rahoitus vaikutamme toiminta-avustuksen nostamiseksi vastaamaan laajentunutta toimintaa uudistamme jäsenmaksuperusteen pidämme jäsenmaksut ennallaan kartoitamme aktiivisesti uusia rahoitusmahdollisuuksia selvitämme kulttuuritoiminnan rahoitusmahdollisuudet selvitämme rahoitusmahdollisuudet SAKU ry:n ruotsinkielisen toiminnan laajentamiselle selvitämme mahdollisuuden Ammattiosaajan työkykypassin kehittäminen -hankkeen pitempiaikaiselle rahoitukselle Toimisto ja henkilöstön kehittäminen täytämme toimiston henkilöstövajeen tekemällä tarvittavat rekrytoinnit pidämme yllä henkilöstön ammattitaitoa koulutusten avulla Sidosryhmäyhteistyö olemme aktiivisesti mukana erilaisissa toimintaan liittyvissä verkostoissa olemme kumppanina mukana toimintaa tukevissa ja edistävissä hankkeissa
7 Toiminnan kehittäminen teemme toimenpiteitä jäsenkentän laajentamiseksi nykyaikaistamme jäsenrekisterin Järjestötoiminnan tukipalvelut tarjoamme SAKU ry:n Tuki-Säätiölle ja Suomen Ammatilliset Rehtorit ry:lle yhdistys- ja säätiötoiminnan tukipalvelut
8 Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto, SAKU ry. Syyskokous 2009 TALOUSARVIOESITYS 2010 NUORET NUORET-KULTTUURI NUORET-TYKYPASSI NUORET-VERKOSTO NUORET yht. AIKUISET JÄRJESTÖ YHTEENSÄ ta 2010 ta 2009 tot 2008 ta 2010 tot 2008 ta 2010 tot 2008 ta 2010 tot 2008 ta 2010 ta 2009 tot 2008 ta 2010 ta 2009 tot 2008 ta 2010 ta 2009 tot 2008 ta 2010 ta 2009 tot 2008 Varsinainen toiminta Osanottomaksutuotot Kurssimaksutuotot Muut tuotot ESR-hanketuki Erityisavustukset Tuotot yhteensä Henkilöstökulut (palkat, sos.kulut) 0 Poistot Vuokrat (tilat, laitteet) Hallinnon ostopalvelut Kilpailutoiminnan ostopalvelut Kurssitoiminnan ostopalvelut Muiden tapahtumien ostopalv Matka- ja majoituskulut Kilpailumateriaali Tiedotusmateriaali Muut materiaali- ja tarvikekulut Toimistokulut (posti, puhelin ) Kokous-, neuvottelu- ja 0 edustuskulut Vakuutukset Koulutus Muut toimintakulut Kulut yhteensä Varsinaisen toiminnan kulujäämä Varainhankinta Jäsenmaksutuotot Muut varainhankinnan tuotot Muut varainhankinnan kulut Varainhankinta yhteensä Sijoitus- ja rahoitustoiminta Rahoitustuotot Sijoitus- ja rahoitustoiminta yhteensä Kulujäämä Yleisavustukset Toiminta-avustus Avustukset yhteensä Tilikauden tulos
9 OPISKELIJOIDEN TAPAHTUMAKALENTERI 2010 (päivitetty ) TAPAHTUMA AJANKOHTA PAIKKAKUNTA Futsal tammi-maaliskuu 2010 SAKU-sähly (valtakunnallinen sarja) tammi-huhtikuu 2010 Salibandyn lopputurnaus Tampere Futsalin lopputurnaus Tampere Sulkapallo Pajulahti Talvikisat (hiihto) Kuusamo Lentopallo Kouvola Painonnosto Lempäälä SAKUstars-kulttuurikilpailut Seinäjoki SAKU-sählyn lopputurnaus, pojat huhtikuu 2010 Karting Alahärmä (Powerpark ) Golf Oulu Uudentyyppinen harrasteliikuntatapahtuma syyskuu 2010 Yleisurheilu + maastojuoksu syyskuu 2010 Kamppailupäivät (nyrkkeily, sotilaspaini, sotilaspenkkipunnerrus) syyskuu 2010 Jalkapallo syys-lokakuu 2010 Pesäpallo syys- lokakuu 2010 SAKU-sähly (oppilaitosten sisäiset sarjat) syys-joulukuu 2010 Salibandy syyskuu helmikuu 2011 Kotirata penkkipunnerrus syyskuu 2010-maaliskuu 2011 Kotirata keilailu syyskuu 2010-maaliskuu 2011 Jalkapallon lopputurnaus vko 39 / vko 40 Koripallo marraskuu 2010 Tansanialainen jalkapallo marraskuu 2010 Kaukalopallo joulukuu 2010 Tennis joulukuu 2010
10 HENKILÖSTÖN TAPAHTUMAKALENTERI 2010 (päivitetty ) TAPAHTUMA AJANKOHTA PAIKKAKUNTA Keilailu Tampere SAKU-hiihtomaraton + reppuhiihto Niinisalo-Tampere Sulkapallo Pajulahti Lentopallo, alemmat Pajulahti Talvikisat (hiihto, sähly, uinti) Kuusamo Naisten liikuntatreffit Pajulahti Äijäpäivät Pajulahti Lentopallo, ylemmät Pajulahti Puolimaraton Helsinki Saaristovaellus kesäkuu 2010 Saaristomeri Erävaellus heinäkuu 2010 Kulttuurivaellus Tampere SAKU-maraton Helsinki Golf Oulu Kesäkisat (yleisurheilu, suunnistus, petanque, tennis, beach volley) Kerava Ammunta, ruutiaseet syyskuu 2010 Ruskamaraton ja Levimaraton Levi Lentopallo, sekajoukkueet marraskuu 2010 Ammunta, ilma-aseet marraskuu 2010 kotirata Alueellinen kilpailutoiminta Ilves-kisat, lentopallo
SAKU ry. Toiminta- ja taloussuunnitelma vuodelle 2011
2011 SAKU ry Toiminta- ja taloussuunnitelma vuodelle 2011 STRATEGIATYÖ SAKU ry:n perustehtävä jäsenistön hyvinvointityön ja yhteisöllisyyttä edistävän toiminnan tukeminen SAKU ry:n strategiset päämäärät
SAKU ry. Toiminta- ja taloussuunnitelma vuodelle 2007
SAKU ry Toiminta- ja taloussuunnitelma vuodelle 2007 VISIO 2010: SAKU ry kokoaa järjestäjät toimimaan jäsenkentän hyvinvoinnin edistämiseksi ja yhteisöllisyyden rakentamiseksi 2 (5) STRATEGIATYÖ SAKU ry:n
SAKU ry TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009
SAKU ry TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 VISIO 2010: SAKU ry kokoaa järjestäjät toimimaan jäsenkentän hyvinvoinnin edistämiseksi ja yhteisöllisyyden rakentamiseksi. 2 (6) STRATEGIATYÖ SAKU ry:n perustehtävä
SAKU ry. Toiminta- ja taloussuunnitelma vuodelle 2008
SAKU ry Toiminta- ja taloussuunnitelma vuodelle 2008 VISIO 2010: SAKU ry kokoaa järjestäjät toimimaan jäsenkentän hyvinvoinnin edistämiseksi ja yhteisöllisyyden rakentamiseksi 2 (6) STRATEGIATYÖ SAKU ry:n
SAKU ry:n toimintasuunnitelma 2012
1 (8) SAKU ry:n toimintasuunnitelma 2012 1. ESIPUHE Vuoden 2012 toimintasuunnitelma avaa SAKU ry:n uuden strategiakauden. Strategiakauden 2012 2016 keskeisiksi tavoitteiksi on asetettu järjestön toiminnan
SAKU ry:n toimintasuunnitelma 2013
1 (9) SAKU ry:n toimintasuunnitelma 2013 1. ESIPUHE SAKU ry jatkaa vuonna 2013 työtään ammatillisen koulutuksen hyvinvoinnin tukena. Strategiakauden 2012 2016 keskeisiksi tavoitteiksi on asetettu järjestön
Mitalistit 2011-2012. Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnia 10 kultaa / 9 hopeaa / 6 pronssia
Mitalistit 2011-2012 Espoon seudun koulutuskuntayhtymä mnia 10 kultaa / 9 hopeaa / 6 pronssia SAKU-maraton: hopea, pronssi Golf: 2 kultaa, hopea Jalkapallo: kulta Nyrkkeily: kulta, hopea Futsal: hopea,
AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI
AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI Opetus- ja kulttuuriministeriö ja Opetushallitus järjestävät yhteistyössä ammatillisen koulutuksen järjestäjien kanssa kuusi samansisältöistä ammatillisen
SAKU ry ammatillisen koulutuksen hyvinvoinnin edistämisen KUMPPANINA. Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto, SAKU ry
SAKU ry ammatillisen koulutuksen hyvinvoinnin edistämisen KUMPPANINA Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto, SAKU ry Hyvä hetki ajattelutavan muutokselle ESR-tuen avulla päästiin kehittämään
AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI
AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI Opetus- ja kulttuuriministeriö ja Opetushallitus järjestävät yhteistyössä ammatillisen koulutuksen järjestäjien kanssa kuusi samansisältöistä ammatillisen
SINETTISEURATOIMINNAN POHDINTAA 21.8.2014
SINETTISEURATIMINNAN PHDINTAA 21.8.2014 SINETTISEURATIMINNAN PHDINTAA Sinettiseurakriteerien vertaaminen lasten ja nuorten urheilun selvitystöihin Sinettiauditoinnit tarkastelussa Lajiliittojen ja Valon
SAKU ry:n toimintasuunnitelma
SAKU ry:n toimintasuunnitelma 2017 2018 Esipuhe Ammatillinen koulutus käy tulevina vuosina läpi viime vuosikymmenien suurimpia muutoksia. Toimintaympäristön muutos vaikuttaa vääjäämättä myös SAKU ry:n
TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA LAPIN LIIKUNTA RY
TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2017 LAPIN LIIKUNTA RY YLEISTÄ Lapin Liikunta ry on alueellinen liikunnan palvelu- ja koulutusorganisaatio, jota johtaa 4-6 kertaa vuodessa kokoontuva hallitus. Päättävänä
Talousarvio 2017, toiminnoittain
Talousarvio, toiminnoittain 1/2 1.1. - 31.7. Kaikki yhteensä Järjestötoiminta Tuotot 47 500 21 500 26 000 63 006 8 778 24 931 Kulut -227 798-173 900-53 898-163 986-79 151-168 411 Yhteensä -180 298-152
AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI
AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI Opetus- ja kulttuuriministeriö ja Opetushallitus järjestävät yhteistyössä ammatillisen koulutuksen järjestäjien kanssa kuusi samansisältöistä ammatillisen
1 VIHREIDEN NUORTEN JA OPISKELIJOIDEN LIITTO ViNO RY
1 VIHREIDEN NUORTEN JA OPISKELIJOIDEN LIITTO ViNO RY 2 Talousarvio 2013 / Hallituksen esitys liittokokoukselle 3 4 5 6 7 VARSINAINEN TOIMINTA TA2013 TA2013 TA2013 TA2012 TP2011 8 Nykyinen Optimistinen
AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI
AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI Opetus- ja kulttuuriministeriö ja Opetushallitus järjestävät yhteistyössä ammatillisen koulutuksen järjestäjien kanssa kuusi samansisältöistä ammatillisen
03 Budjetointiraportti, pitkä
1/4 1.1. - 31.8. VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot 3105 Hanke- ja erityisavustukset 555 826 419 000 136 826 352 552 500 961 664 792 3106 Tapahtumien valtionavut 66 000 104 000-38 000 33 000 0 0 3110 Kuntien
VIHREIDEN NUORTEN JA OPISKELIJOIDEN LIITTO ViNO RY Talousarvio 2012 / Hyväksytty liittokokouksessa
VIHREIDEN NUORTEN JA OPISKELIJOIDEN LIITTO ViNO RY Talousarvio 2012 / Hyväksytty liittokokouksessa 4.12.2011 VARSINAINEN TOIMINTA TA2012 TA2012 TA2012 TA2011 TP2010 Nykyinen Optimistinen Haetaan Yleinen
TALOUSARVIO Yleistä
TALOUS Yleistä Varsinainen toiminta kasvaa 2,7%: 2,256 M Oma varainhankinta 1,3 M, jäsenmaksutuotot 1 M, Kiilopää 242 000, lisäksi keräystuotot + yhteistyösopimukset Hanketoimintaa suunnitteilla aiempaa
RIL STRATEGIA 2012-2014 TOIMINTASUUNITELMA ja BUDJETTI 2012 Hallitus 27.10.2011 Syysliittokokous 24.11.2011
RIL STRATEGIA 2012-2014 TOIMINTASUUNITELMA ja BUDJETTI 2012 Hallitus 27.10.2011 Syysliittokokous 24.11.2011 Missio, visio ja arvot MISSIO RIL edistää jäsentensä ammattitaidon ja hyvinvoinnin jatkuvaa kehittymistä
Alkupiiri (5 min) Lämmittely (10 min) Liikkuvuus/Venyttely (5-10min) Kts. Kuntotekijät, liikkuvuus
Tavoitteena hyvinvoinnin edistämisen kumppanuus SAKU RY:N STRATEGIA
Tavoitteena hyvinvoinnin edistämisen kumppanuus SAKU RY:N STRATEGIA 2012 2016 Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto, SAKU ry Lähtökohdat ennen: liikunnan kilpailutoimintaa ja kulttuurikisat
1 VIHREIDEN NUORTEN JA OPISKELIJOIDEN LIITTO ViNO RY
1 VIHREIDEN NUORTEN JA OPISKELIJOIDEN LIITTO ViNO RY 2 Talousarvio 2011 / Hallituksen esitys 09.11.2010 3 4 5 6 7 VARSINAINEN TOIMINTA TA2011 TA2011 TA2011 TA2010 TP2009 8 Haetaan Optimistinen Nykyinen
KJY:n verkostot 2010. 17.3.2010 Verkostojen puheenjohtajat
KJY:n verkostot 2010 17.3.2010 Verkostojen puheenjohtajat Verkostot 2010 Hankeverkostot Pedagogisen johtamisen verkosto Tietohallintoverkosto Työssäoppimisen verkosto Yhteistyöverkostot Hyvinvointiverkosto
SAKU-YHTEYSHENKILÖN OPAS
SAKU-YHTEYSHENKILÖN OPAS 1 (12) SAKU-YHTEYSHENKILÖN OPAS 2010 2011 1. SAKU ry:n TOIMINTA PÄHKINÄNKUORESSA SAKU ry on Suomen ammatillisen koulutuksen oma kulttuuri- ja liikuntajärjestö, jonka jäsenistöön
SAKU-strategia
1 (6) SAKU-strategia 2012 2016 Sisältö: 1. TOIMINTA-AJATUS 2. TOIMINTAPERIAATTEET 3. VISIO 3.1 Visio 2016 3.2 Vision mukaiset päämäärät 3.3 Tavoitteet ja menestystekijät 1. TOIMINTA-AJATUS SAKU ry edistää
9.11.2011 TALOUSARVIOESITYS VUODELLE 2012 TILINPÄÄTÖS TALOUSARVIO TALOUSARVIO VUOSI 2010 VUOSI 2011 VUOSI 2012 VARSINAINEN TOIMINTA ESITYS
TALOUSARVIOESITYS VUODELLE 2012 TILINPÄÄTÖS TALOUSARVIO TALOUSARVIO VUOSI 2010 VUOSI 2011 VUOSI 2012 VARSINAINEN TOIMINTA ESITYS TUOTOT 166 922 200 000 354 000 08-3000 Osanottomaksut 80 620,00 100 000
TULOSLASKELMA Jakso 12/14-12/14. Vuosibudjetti Vuosibudjetti Edellinen vuosi Rahayksikkö EURO 01/15-12/15 01/14-12/14 01/13-12/13
Sivu 1 1 Nuorisoliikunta VARSINAINEN TOIMINTA Biljardi 3089 Muut tuotot 1000,00 1000,00 0,00 yhteensä 1000,00 1000,00 0,00 Ulkopuoliset palvelut 3290 Muut ostetut palvelut -1500,00-1500,00-2604,88 Yhteensä
Kansallinen LIIKUNTATUTKIMUS 2009-2010
TUTKIMUS 2009-2010 Miten suomalaiset 19-65-vuotiaat liikkuvat, mitä lajeja he harrastavat, missä he liikkuvat? Liikunnan harrastuskertojen määrä Liikunnan ja kuntoilun luonne Suomalaisten jakaantuminen
Talousarvio Suomen Krikettiliitto ry.
Talousarvio 2018 Suomen Krikettiliitto ry www.cricketfinland.com TALOUSARVIO 2018 SUOMEN KRIKETTILIITTO RY Taloudelliset tavoitteet Tavoitteena on pitää Krikettiliiton talous edelleen vakaalla pohjalla.
TULOSLASKELMA Jakso 12/16-12/16. Vuosibudjetti Vuosibudjetti Edellinen vuosi Rahayksikkö EURO 01/17-12/17 01/16-12/16 01/15-12/15
Sivu 1 1 Nuorisoliikunta VARSINAINEN TOIMINTA Biljardi 3089 Muut tuotot 0,00 0,00 700,00 yhteensä 0,00 0,00 700,00 Ulkopuoliset palvelut 3290 Muut ostetut palvelut 0,00-1500,00-2014,00 Yhteensä 0,00-1500,00-2014,00
PIIRIKIRJE 2015 toukokuu
puh. 0500 316 904 e mail: www.tul lappi.fi PIIRIKIRJE 2015 toukokuu SISÄLTÖ: piiriorganisaatio esitykset piirijaostoihin esitykset piirin toimintaryhmiin kuvaukset jaostojen ja toimintaryhmien tehtävistä
TOIMINTA- JA TALOUS- SUUNNITELMA 2016
TOIMINTA- JA TALOUS- SUUNNITELMA 2016 Valon syyskokouksen käsittelyyn 27.11.2015 SUOMALAISEN LIIKUNNAN JA URHEILUN YHTEINEN MENESTYSSUUNNITELMA 2020 MAAILMAN LIIKKUVIN URHEILUKANSA JA POHJOISMAIDEN MENESTYNEIN
AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI
AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI Opetus- ja kulttuuriministeriö ja Opetushallitus järjestävät yhteistyössä ammatillisen koulutuksen järjestäjien kanssa kuusi samansisältöistä ammatillisen
LOUNAIS-SUOMEN PARTIOPIIRIN TILINPÄÄTÖS 2017 TOIMINNANALOITTAIN
N TILINPÄÄTÖS 2017 TOIMINNANALOITTAIN ALUERYHMÄ KOULUTUSRYHMÄ AIKUIS- JA LUOTTISRYHMÄ OHJELMARYHMÄ VIESTINTÄRYHMÄ JÄSENHANKINTA- JA MARKKINOINTIRYHMÄ TALOUSRYHMÄ YHTEISKUNTASUHDERYHMÄ JA PROJEKTIT HALLINTO
(N) 10.972 5.505 5.510. Prosenttitaulukon sarakesumma ylittää 100 prosenttia, koska liikunnanharrastusta voi toteuttaa useamman tahon kautta
TAUSTAMATERIAALI Kansallinen aikusten liikuntatutkimus 2006 Tahot, joiden kanssa tai järjestämänä kuntoilua, liikuntaa tai urheilua harrastetaan 19-65 - vuotiaiden keskuudessa. 1997-98 2001-02 2005-06
TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2018 LAPIN LIIKUNTA RY
TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2018 LAPIN LIIKUNTA RY YLEISTÄ Lapin Liikunta ry on alueellinen liikunnan palvelu- ja koulutusorganisaatio, jota johtaa 4-6 kertaa vuodessa kokoontuva hallitus. Päättävänä
01.01.2014:31.12.2014 01.01.2013:31.12.2013
Tuloslaskelma, Print date: 27.01.2015 12:38 Sivu: 1 01.01.2014:31.12.2014 01.01.2013:31.12.2013 VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot 3001 Valtionavustus 0,00 3 800,00 3002 Hanke- ja erityisavustukset 76 946,77
AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI
AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI Opetus- ja kulttuuriministeriö ja Opetushallitus järjestävät yhteistyössä ammatillisen koulutuksen järjestäjien kanssa kuusi samansisältöistä ammatillisen
Suomen Kuntaliitto Kokousohjelmaluonnos 20.8.2018 Kuntaliiton hallintoon liittyvät kokoukset - kokousohjelma 2019 Ajankohta 2019 Hallintoelin/kokous To 31.1. klo 8.30-10.00 13. - 15.2. Talous- ja rahoitusfoorumi
01.01.2013:31.12.2013 01.01.2012:31.12.2012
Tuloslaskelma, Print date: 19.02.2014 08:45 Sivu: 1 01.01.2013:31.12.2013 01.01.2012:31.12.2012 VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot 3001 Valtionavustus 3 800,00 3002 Hanke- ja erityisavustukset 71 639,56 32 049,48
SAKUn palvelut asuntolaohjaajille
SAKUn palvelut asuntolaohjaajille Asuntolaohjaajapäivät Jyväskylä 15.6.2018 Maria Käkelä, SAKU ry SAKU ry ammatillisen koulutuksen liikunta- ja kulttuurijärjestö Hyvinvoinnin edistämisen yhteistyöorganisaatio
Suomen Krikettiliitto Talousarvio 2019
Suomen Krikettiliitto Talousarvio 2019 Suomen Krikettiliitto ry - www.cricketfinland.com TALOUSARVIO 2019 SUOMEN KRIKETTILIITTO RY Taloudelliset tavoitteet Tavoitteena on pitää Krikettiliiton talous edelleen
Tässä alueellisen toiminnan aluejakoa sekä henkilöitä työn takana. Varmasti monet olette jo tehneetkin paljon yhteistyötä
1 2 Tässä alueellisen toiminnan aluejakoa sekä henkilöitä työn takana. Varmasti monet olette jo tehneetkin paljon yhteistyötä 3 Terveys ry siirtää toimintansa uudelle Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:lle Yhdessä
TURUN JYRYN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015
TURUN JYRYN Seuran toimintaa kehitetään koko ajan. Haluamme tarjota laadukasta ja virikkeellistä toimintaa liikunnasta kiinnostuneille. Seuraamme puhaltavat uudet tuulet, jos seuratoiminnan kehittämistukea
Muut kulut 4300 Km-korvaukset 2 681,52 3 349,94 4301 Päivärahat 320,00 100,00 4302 Majoituskulut 238,00 4303 Matkakulut 20,00 346,70
Tuloslaskelma, tulostus: 08.02.2013 09:09 Sivu: 1 01.01.2012:31.12.2012 01.01.2011:31.12.2011 VARSINAINEN TOIMINTA 3002 Hanke- ja erityisavustukset 32 049,48 37 157,42 3003 Kuntien avustukset 15 000,00
SLL TALOUSARVIO 2016. Esitys 13.-15.11.2015 järjestettävälle liittokokoukselle. EDUNVALVONTA Valtakunnallinen edunvalvonta TA 2016
SLL TALOUSARVIO 2016 Esitys 13.-15.11.2015 järjestettävälle liittokokoukselle EDUNVALVONTA Valtakunnallinen edunvalvonta 3070 Muut tuotot 5 000,00 YHTEENSÄ 5 000,00 4004 Matkakulut 1 800,00 4005 Kilometrikorvaukset
TULOSLASKELMA Jakso 12/13-12/13. Vuosibudjetti Vuosibudjetti Edellinen vuosi Rahayksikkö EURO 01/14-12/14 01/13-12/13 01/12-12/12
Sivu 1 1 Nuorisoliikunta VARSINAINEN TOIMINTA Biljardi 3089 Muut tuotot 1000,00 1000,00 0,00 yhteensä 1000,00 1000,00 0,00 Ulkopuoliset palvelut 3290 Muut ostetut palvelut -1500,00 0,00-4187,90 Yhteensä
... yhdessä... TOIMINTASUUNNITELMA
TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015... yhdessä... JYVÄSKYLÄN LATU RY TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 1. YLEISTÄ Jyväskylän Ladun tavoitteena on edistää kaiken ikäisten kuntoa ja terveyttä,
Suomen Kuntaliitto ry Finlands Kommunförbund rf Hallitus 21.9.2017 Kuntaliiton talouskatsaus, elokuu 2017 TUOTOT Kuntaliiton varsinaisen toiminnan tuotot ovat elokuussa 2017 yhteensä 15 020 800 euroa ylittäen
Liite 12. Talousarvio 2019 Suomen Journalistiliitto
Liite 12 Talousarvio 2019 Suomen Journalistiliitto Valtuuston järjestäytymiskokous 12. 14.12.2018 Talousarvioesitys 2019 1 Kaikki toiminnot TA 2019 TA 2018 TP 2017 TP 2016 ERO Muutos %-osuus Ta18 / Ta19
TEEKKAREIDEN URHEILU- JA VOIMAILUKERHO RY
Sisällys TEEKKAREIDEN URHEILU- JA VOIMAILUKERHO RY... 1... 1 1. UUSI TOIMINTA 19.11.2018-2019... 3 1.1. Aiemmin käynnistyneet projektit... 3 1.2. Uudet projektit... 3 2. VAKIINTUNUT TOIMINTA VUONNA 2019...
Olympiakomitea. Urheiluakatemiaohjelma - Yläkoululeiritys. Yläkouluseminaari Jyväskylä
Olympiakomitea Urheiluakatemiaohjelma - Yläkoululeiritys Yläkouluseminaari 17.-18.3.2016 Jyväskylä Urheiluakatemia leiritysmallin yleisohjeisto Valtakunnallisesti hyväksyttyjen urheiluakatemioiden ja valmennuskeskusten
TOIMINTASUUNNITELMA 2017
TOIMINTASUUNNITELMA 2017 1 MISSIO Edistää naisyrittäjyyttä sekä parantaa naisyrittäjien kannattavan toiminnan yleisiä edellytyksiä omalla toiminta-alueellaan, edistää tervettä kilpailua ja naisyrittäjien
TULOSLASKELMA Jakso 12/14-12/14. 1.1.2014 1.1.2013 Rahayksikkö EURO - 31.12.2014-31.12.2013
Sivu 1 01 Aluetyö Henkilöstökulut 3030 Palkat ja palkkiot -46 591,60-51 551,40 3040 Eläkevakuutusmaksut -8 549,86-12 063,03 3050 Muut henkilösivukulut -1 749,30-1 752,75 Yhteensä -56 890,76-65 367,18 3071
... yhdessä... TOIMINTASUUNNITELMA
1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014... yhdessä... JYVÄSKYLÄN LATU RY TOIMINTASUUNNITELMA 2 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 1. YLEISTÄ Jyväskylän Ladun tavoitteena on edistää kaiken ikäisten kuntoa ja
Liite 2 Uudenmaan vihreiden syyskokous 12.12.2013. Talousarvio 2014
Liite 2 Uudenmaan vihreiden syyskokous 12.12.2013 Talousarvio 2014 TULOSLASKELMA Budjetti Budjetti Toteuma 2014 2013 2012 VARSINAINEN TOIMINTA Yleistoiminta 3000 Vuokratuotot 3001 Vision avustukset 50
TULOSLASKELMA Jakso 12/18-12/18. Budjetoitu Budjetoitu Toteutunut Rahayksikkö EURO
Sivu 1 Budjetoitu Budjetoitu Toteutunut Rahayksikkö EURO 31.12.2019 31.12.2018-31.12.2017 1 Nuorisoliikunta VARSINAINEN TOIMINTA 3089 Muut tuotot 1 000 0 0 Yhteensä 1 000 0 0 yhteensä 1 000 0 0 Toiminnanalan
-17 796,87 3305 Työpaikkaterveydenhoito 0,00 0,00
Liite 2 UUVI syyskokous 13.12.2014 Talousarvio 2015 TULOSLASKELMA Budjetti 2015 Toteuma VARSINAINEN TOIMINTA Yleistoiminta Tuotot 2011 (EK-vaalit) 3000 Vuokratuotot 0,00 0,00 3001 Vision avustukset 300
Tulot Talousarvio 2019 Talousarvio 2018 Tilinpäätös 2017 Avustukset 0,00 0, ,00 Muut tulot 0,00 0,00 0,00 0,00 0, ,00
Talousarvio 2019 Huom. versio B 24.8.2018 Varsinainen toiminta Liikuntapolitiikka ja edunvalvonta Talousarvio 2019 Talousarvio 2018 Tilinpäätös 2017 Avustukset 0,00 0,00 6 000,00 Muut tulot 0,00 0,00 6
TULOSLASKELMA Jakso 12/17-12/17. Vuosibudjetti Vuosibudjetti Edellinen vuosi Rahayksikkö EURO 01/18-12/18 01/17-12/17 01/16-12/16
Sivu 1 1 Nuorisoliikunta 3290 Muut ostetut palvelut 0,00 0,00-1778,00 Yhteensä 0,00 0,00-1778,00 3300 Päivärahat, hlökunta 0,00-660,00 0,00 Yhteensä 0,00-660,00 0,00 3340 Päivärahat, os. 0,00 0,00-520,00
Suomen Kuntaliitto ry LIITE 1 Finlands Kommunförbund rf Hallituksen kokous Kuntaliiton talouskatsaus, syyskuu 2018 TUOTOT Kuntaliiton varsi
Suomen Kuntaliitto ry LIITE 1 Finlands Kommunförbund rf Hallituksen kokous 21.11.2018 Kuntaliiton talouskatsaus, syyskuu 2018 TUOTOT Kuntaliiton varsinaisen toiminnan tuotot ovat syyskuussa 2018 yhteensä
Talousarvio. Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistys 2012
Talousarvio Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistys 2012 2 Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistys Talousarvio 2012 TA 2012 TA 2011 31.12.2010 Varsinainen toiminta Tuotot 17 375,00 17 030,00 25 537,29
Tervetuloa Kuusamoon!
Tervetuloa Kuusamoon! Sakun talvikisat pidetään tällä kertaa luonnon kauniissa Kuusamossa. Olette, arvoisat kisavieraat, lämpimästi tervetulleita paikkakunnallemme. Tämän päivän työelämä on hektistä. Kiireetöntä
LAJILIITTOJEN HUIPPU- URHEILUN PERUSTIEDOT. Timo Manninen Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus Valotalo 21.4.2015
LAJILIITTOJEN HUIPPU- URHEILUN PERUSTIEDOT Timo Manninen Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus Valotalo 21.4.2015 VASTANNEET LAJILIITOT KESÄLAJIT TALVILAJIT PALLOILULAJIT Ampumaurheiluliitto (Kivääri,
Omaishoitajat ja Läheiset -Liitto ry 15.9.2011/tl
1 (9) Varsinainen toiminta Ay avustus Ray avustukset 879 000 666 000 1. Perusjärjestötyö a) Edunvalvonta Palkat 57 000 56 000 Lakisääteiset sosiaalikulut 10 000 10 000 Työterveyshuolto 500 500 Luontoisedut
TA2015 TA2015 LISÄTA2014 TP2013 Nykyinen Haetaan
Talousarvio 2015 / Hallituksen esitys liittokokoukselle VARSINAINEN TOIMINTA Yleinen järjestötoiminta TA2015 TA2015 LISÄTA2014 TP2013 Nykyinen Haetaan Osallistumismaksut 0 0 0 3359,2 Vuokratuotot 3720
SAKU ry:n toimintasuunnitelma
SAKU ry:n toimintasuunnitelma 2019 2020 Esipuhe SAKU ry viettää vuonna 2019 jo 70-vuotisjuhlavuottaan. Järjestön tasavuosien lisäksi juhlan aihetta tuovat 10-vuotias Liikkeelle-kampanja sekä kymmenettä
Talousarvio 2018 Suomen Journalistiliitto
Talousarvio 2018 Suomen Journalistiliitto Valtuuston syyskokous 14.-15.12.2017 Talousarvio 2018 1 Kaikki toiminnot TA 2018 TA 2017 TP 2016 TP 2015 ERO Muutos %-osuus Ta17 / Ta18 % kuluista Jäsenmaksut
1 (7) 16.9.2015/tl. Talousarvio 2016. Talousarvio Talousarvio Tarkennettu alustava 2 015 2016. Varsinainen toiminta. Ay avustus
1 (7) 16.9.2015/tl Talousarvio 2016 Varsinainen toiminta Talousarvio Talousarvio Tarkennettu alustava Ay avustus Ray avustukset 795 000 860 000 Palkat 440 000 479 000 Palkkiot, hallitus 6 000 6 000 Eläkekulut
SAKU ry:n toimintasuunnitelma
SAKU ry:n toimintasuunnitelma 2018 2019 Visio 2020: Liikkuva ja osallistuva amis työkykyinen ja luova ammattilainen. Esipuhe SAKU ry:n lukuvuosi 2018 2019 on arkea ja juhlaa oppilaitosten tukemista niiden
MENESTYNEIDEN KUOPIOLAISTEN URHEILIJOIDEN PALKITSEMINEN
KUOPION KAUPUNKI MENESTYNEIDEN KUOPIOLAISTEN URHEILIJOIDEN PALKITSEMINEN Hyväksytty ohjeellisena kaupunginhallituksessa 17.10.2011 Muutokset hyväksytty kaupunginhallituksessa 23.1.2012 Yleiset säännöt:
TOT. % TOT M TOIMINTATUOTOT 68,4 16,7 24,5 % 18,6 TOIMINTAKULUT 64,7 16,4 25,3 % 17,4 - SIITÄ:
Yhtymähallitus 28.4.217 LIITE 2 Kuntayhtymän taloudellinen välikatsaus 31.3.217 Savon koulutuskuntayhtymän kirjanpidon 31.3.217 tilanteen mukaisen tuloslaskelman tiivistelmä sekä nettoinvestoinnit ovat
Me yhdessä Ehdotus syyskokoukselle Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2017
Me yhdessä 2017 Ehdotus syyskokoukselle 29.10.2016 Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2017 Liittomme * 86 jäsenyhdistystä * Jäsenyhdistyksissä on n. 10 työntekijää * Liitolla on 5 työntekijää * 9 aluetta
Varsinainen toiminta. Tarkennettu Talousarvio Talousarvio 2014 2015. Ay avustus. Tuotot Ray avustukset 754 000 839 000
1 (7) 22.9.2014/tl Varsinainen toiminta Tarkennettu Talousarvio Ay avustus Ray avustukset 754 000 839 000 Palkat 414 500 467 500 Palkkiot 12 500 8 000 Eläkekulut 91 000 88 750 Lakisääteiset sos.kulut 27
SAKU ry:n toiminta oppilaitosten arjessa. Ammatillisen koulutuksen hyvinvointipäivät Saija Sippola
SAKU ry:n toiminta oppilaitosten arjessa Ammatillisen koulutuksen hyvinvointipäivät Saija Sippola 12.12.2012 SAKU ry:n uuden strategian neljä päämäärää SAKU ry......yhdistää Ihmiset ovat järjestömme tärkein
TALOUSARVIOVERTAILU. Tilikausi 1.1. - 31.12.2013 1.1.-31.12. 1.1.-31.12. -1 506,01 -2 200,00. -2 123,81 320005 EPJ Palkkio 0,00 -750,00
Sivu 1(5) Varsinainen toiminta Luottamushenkilötoiminta Edustajisto 320000 Kokouskulut -1 506,01-2 20 693,99 68,5-2 123,81 320005 EPJ Palkkio -75 75-55 320010 Matkustus ja päivärahat -70 70-134,68 320020
J-SP Talousarvio. Järvi-Suomen Partiolaiset ry
1/2 ALUETYÖ 3000 Osallistumismaksut 0 2 600 264 Osallistumismaksut 0 2 600 264 3960 Kirkkopalvelut-avustukset 0 23 416 9 373 Julkiset kohdeavustukset 0 23 416 9 373 Varsinaisen toiminnan tuotot 0 26 016
Lapin Yrittäjät. Toimintasuunnitelma 2019
Lapin Yrittäjät Toimintasuunnitelma 2019 1 ARVOT Mihin toimintamme perustuu? Rohkeus 2 Luotettavuus Uusiutuminen Tehtäväalueet mitä teemme? VAIKUTTAA VERKOSTOI VAHVISTAA V I E S T I I 3 Vaikuttaa q Resurssien
KPYL Toiminnan vuosikello. KPYL toiminnan vuosikello
KPYL Toiminnan vuosikello TAMMIKUU Uusien luottamusjäsenten koulutus Viestintävastaavien päivä Ajankohtaista asiaa nettisivuille HELMIKUU Kesäjuhlajärjestelyt käynnissä Toripaikkavaraukset Pitäjäinfon
Vihreä liitto r.p. Tuloslaskelmaerittelyt 31.12.2007
VARSINAINEN TOIMINTA YLEINEN JÄRJESTÖTOIMINTA Toimisto ja hallinto Toimiston ja hallinnon tuotot 3000 Vuokratuotot 0,00 17 299,09 3001 Henkilöstötuotot 0,03 41 326,54 3002 Työterv.hoidon tulot :Kelakorv
AITOJEN TAITOJEN JUURILLA
AITOJEN TAITOJEN JUURILLA Ammattiosaajan työkykypassi Tiisu-Maria Näkkäläjärvi Sosiaali- ja terveysalan opettaja Saamelaisalueen koulutuskeskus Sámi oahpahusguovddáš, Saamelaisalueen koulutuskeskus on
TULOSLASKELMA Jakso 12/13-12/13. Vuosibudjetti Vuosibudjetti Edellinen vuosi Rahayksikkö EURO 01/14-12/14 01/13-12/13 01/12-12/12
Sivu 1 10 Keskushallinto 3080 Myyntituotot 0,00 0,00 40,00 3089 Muut tuotot 0,00 0,00 1468,64 yhteensä 0,00 0,00 1508,64 Henkilöstökulut Palkat ja palkkiot 3100 Palkat, vakituiset -40000,00-39000,00-38215,88
Lounais-Suomen Partiopiirin talousarvio 2016 toiminnanaloittain
Lounais-Suomen Partiopiirin talousarvio 2016 toiminnanaloittain - Alue - Koulutus - Ohjelma - Viestintä - Talous - Projektit ja yhteiskuntasuhteet - Hallinto Suomen Partiolaiset Kohteiden tuloslaskelma,
TULOSLASKELMA Jakso 06/13-06/13
Sivu 1 VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot 3000 Osallistumismaksut 1 785,92-308,00 3 778,50 0,00 7 500-3 722 3001 Koulutustuet 0,00 0,00 558,00 288,00 350 208 3003 Urlus-säätiön vuokratuki 0,00 0,00 17 248,30
54 816, , , ,00
TAKON SOUTAJAT RY TALOUSARVIO 1.1.-31.12.2017 1.1.-31.12.2016 B2018 B2019 Toteutunut Toteutunut Budjetti Budjetti VARSINAINEN TOIMINTA TUOTOT Nuorisoliikunta: 3010 KOULULAISSOUDUT 400 400 3012 SOUTUSPINNING
Väestömuutokset, tammi-huhtikuu
Iitin kunta Talouskatsaus Tammi-huhtikuu 715/.1./16 31.5.16 Kunnanhallitus 6.6.16 Väestön kehitys ja väestömuutokset 16 Luonnollinen väestön lisäys Syntyn Kuolleet eet vuosi15 63 15 tammi16 helmi16 6 Kuntien
Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA
Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA Liikunta ja urheilu ovat Suomen merkittävin kansanliike. Jokaisen hyvinvointi rakentuu liikunnalliselle arjelle. Huippu-urheilijat inspiroivat
Syyskokousmateriaali 2010
Suomen Ratsastajainliitto ry Hämeen ratsastusjaosto Syyskokousmateriaali 2010 Kokouskutsu/esityslista Hämeen hallitus 2010, erovuoroiset Toimintasuunnitelma vuodelle 2011 Talousarvio vuodelle 2011 Valtakirja
Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto, 2SAKU ry
Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto, 2SAKU ry 00 7 Toimintakertomus ja tilinpäätös SISÄLLYSLUETTELO PUHEENJOHTAJAN KATSAUS TOIMINTAVUOTEEN 2007... 3 TOIMINNAN TARKOITUS JA TAVOITTEET...
OMAISHOITAJAT JA LÄHEISET -LIITTO RY TAPAHTUMAKALENTERI 2011
OMAISHOITAJAT JA LÄHEISET -LIITTO RY TAPAHTUMAKALENTERI 2011 Ajankohta Tilaisuus Paikka Ilmoitt. viim. Alueell./ valtak. kutsu TAMMIKUU 13.1. Työvaliokunta kokoontuu, eduskunta Helsinki 25.1. Hankepoliklinikka
TILIKARTTA. VASTAAVAA Pysyvät vastaavat Aineelliset hyödykkeet Koneet ja kalusto. Suomen Kinestetiikkayhdistys ry
TILIKARTTA Suomen Kinestetiikkayhdistys ry 1.1.2016 31.12.2016 VASTAAVAA Pysyvät vastaavat Aineelliset hyödykkeet Koneet ja kalusto 1200 Koneet ja kalusto Vaihtuvat vastaavat Vaihto-omaisuus Muu vaihto-omaisuus
Lasten ja nuorten seuratoiminta
Seuratoiminnan aamukahvit Lasten ja nuorten seuratoiminta Elokuu 2019 13.8.2019 2 Ajankohtaiset: Jatkossa Liikuntaleikkikoulun yhteyshenkilönä toimii Marianna Tarhala "Lajiliikkareiden" kehittämistä jatketaan
SAJO ry pähkinänkuoressa
SAJO ry pähkinänkuoressa Lepola Reija 20.2.2015 TOIMINTA-AJATUS Yhdistys edistää jäsenistönsä ammatillista osaamista, palvelussuhteeseen liittyviä ehtoja ja työssä jaksamista, kehittää ammatillista koulutusta
Vapaaehtoiset ja ammattilaiset yhdessä: Suomalaiset valmentajayhdistykset
Vapaaehtoiset ja ammattilaiset yhdessä: Suomalaiset valmentajayhdistykset Toiminnanjohtajien aamiainen 14.6.2016, Valo -talo Valmentajan polku viitekehyksenä Monilajiset valmentajayhteisöt Suomen Valmentajat
Vihreä liitto r.p. Tilinpäätös 2008
YLEINEN JÄRJESTÖTOIMINTA Toimisto ja hallinto Toimiston ja hallinnon tuotot 3001 Henkilöstötuotot 2 215,33 0,03 3002 Työterv.hoidon tulot :Kelakorv 507,95 0,00 3003 Ympäristömaksu 756,07 24,91 Tston ja
TULOSLASKELMA Jakso 12/17-12/17. Vuosibudjetti Vuosibudjetti Edellinen vuosi Rahayksikkö EURO 01/18-12/18 01/17-12/17 01/16-12/16
Sivu 1 10 Keskushallinto 3080 Myyntituotot 1000,00 0,00 10,00 3089 Muut tuotot 0,00 5000,00 18713,70 3090 Erityisavustukset 0,00 10000,00 4452,20 yhteensä 1000,00 15000,00 23175,90 Henkilöstökulut Palkat
Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan Talousarvio 2015 Hyväksytty edustajistossa 5.12.2014
TA2015 TP2013 TP2012 TP2011 TP2010 VARSINAINEN TOIMINTA 9160 KESKUSHALLINTO TA2015 TP2013 TP2012 TP2011 TP2010 TUOTOT 3000 tuotot 94 500,00 40 613,75 38 711,16 30 000,00 67 820,00 3020 opiskelijakorttituotot
Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan Talousarvio 2013 Hyväksytty edustajistossa. 17.11.2012 1/17 VARSINAINEN TOIMINTA
Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan Talousarvio 2013 Hyväksytty edustajistossa. 17.11.2012 1/17 VARSINAINEN TOIMINTA 9160 KESKUSHALLINTO TA2013 TA2012 TP2011 TP2010 TUOTOT +LISÄ TA2012 3000 tuotot 31