Talousarvio Suomen Krikettiliitto ry.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Talousarvio Suomen Krikettiliitto ry."

Transkriptio

1 Talousarvio 2018 Suomen Krikettiliitto ry

2 TALOUSARVIO 2018 SUOMEN KRIKETTILIITTO RY Taloudelliset tavoitteet Tavoitteena on pitää Krikettiliiton talous edelleen vakaalla pohjalla. Vuoden 2018 talousarvion toimintakulujen yhteissumma on euroa ja vuoden tulos on euroa. Talousarvio pohjautuu euron valtion yleisavustukseen. Jäsenseurojen, lisenssi- ja koulutusmaksut pidetään hinnoiltaan mahdollisimman edullisina, jotta seurojen ja uusien pelaajien osallistumiskynnys koulutuksiin ja seuratoimintaan on mahdollisimman alhainen. Maajoukkueen 2018 MM-karsintaturnaus edellyttää resurssien aiempaan suurempaa kohdentamista huippu-urheiluun. Omaa varainhankintaa kehitetään edelleen. Liiton osa-aikaisten ja tilapäisten työntekijöiden yhteenlaskettu henkilötyövuosimäärä vuonna 2018 on arviolta 2,0 HTV. 2

3 SUOMEN KRIKETTILIITTO - TALOUSARVIO bud tot tot. Varsinainen toiminta -132, , ,908 Tuotot 60,692 50,465 55, Osanottomaksut henkilöiltä Koulutus/henkilöt Valmennus/henkilöt 2,500 2,230 1, Osanottomaksut jäsenjärj. 4,642 3,993 5, Koulutus/jäsenjärj Valmennus/jäsenjärj KNCG Kentän käyttö/jäsenjärj. 15,000 13,420 8, Valmennus/jäsenjärj. (tuomarointi) Osanottomaksut/sisä-liiga 3, , Maajoukkueen osanottomaksut 4,700 1,220 2, Koulutusmateriaali 3084/5 Välineet ja Valmennusmateriaali 14,000 14,148 19, /4 Muut tuotot 15,500 14,246 15,065 Kulut -193, , ,531 Henkilöstökulut -80,494-74,468-41,956 Palkat ja palkkiot -49,871-46,523-27, Palkat, vakituiset -42,871-35,467-20, Palkat, tilapäiset -7,000-8,443-6, Palkkiot Sairausvakuutus- ym. korvaukset oikaisuerä Työkorvaukset -2, Lomapalkkavelan muutos -766 Luontoisedut Muut luontoisedut Muut kulut 0 Henkilösivukulut -16,956-15,754-7, TyEL vakuutusmaksut -16,956-15,754-7, Perityt eläkevakuutusmaksut Maksetut eläkkeet Eläkevastuut 0 Muut henkilösivukulut -13,666-12,190-7, Sosiaaliturvamaksut -12,966-9,748-6, Lakisääteiset sosiaalivakuutukset , Perityt työttömyysvakuutusmaksut Lomapalkkavelan sos.kuluosuuden muutos

4 Poistot ja arvonalentumiset -4,188-3,955-3, Poistot aineellisista hyödykkeistä -4,188-3,955-3,910 Muut kulut -108, , ,666 Toimitilakulut -14,030-16,795-18, Tilavuokrat (toimisto) -3,120-6,480-4, Tilavuokrat (Kerava) -4,310-4,144-4, Urheiluhallin vuokra 0-3, Salivuokrat -6,600-3,015-9, Kenttävuokrat Muut urheilutilavuokrat Muut kone- ja kalustokulut Kone- ja laitevuokrat 0 0 Matkakulut -18,400-22,567-17, Päivärahat Matkakulut Kilometrikorvaukset , Matkakorvaukset ja päivärahat -17,200-18,248-12, /5 Matkaliput ,842-1, Matkakorvaukset (liiga) Majoitus ja ruokailu 0 0-1, Osanottomaksut Hallintopalvelut -27,823-19,514-16, Ostetut koulutuspalvelut Ostetut valmennuspalvelut Ostetut tiedotuspalvelut Ostetut kilpailutoiminnan palvelut Ostetut kehittämispalvelut Ulkopuoliset palvelut (kiinteistövero) -1,550-1,520-1, Ulkopuoliset palvelut -1,000-2, Ulkopuoliset palvelut -1,500-1, /4 Taloushallintopalvelut -2,640-2,239-2, Postituspalvelut Muut ostetut palvelut (maajoukkue) -13,617-3,547-5, Muut ostetut palvelut -7,516-8,924-7,235 Muut hallintokulut -2,800-5,305-27, Koulutusmateriaali Valmennusmateriaali Tiedotusmateriaali Julkaisumateriaali PR-materiaali Painatuskulut Kopiointi Toimistotarvikkeet Lehdet ja kirjat Pienhankinnat/käyttöomaisuus 0 0-3, Muut materiaalikulut -2,800-4,983-23,208 4

5 Muut liikekulut -45,554-41,360-39, Terveydenhoitokulut Työpaikkaruokailu Henkilökunnan koulutus Muut kulut (välineet) -21,650-16,542-21, Urheilijatuet Kokous- ja neuvottelukulut -1,500-1, Palkintokulut -1, , Ansiomerkit, viirit ym Jäsenmaksut Energiakulut (Kerava) -2,010-2,008-1, Jätehuolto (Kerava) /2 Puhelin ja telefaxkulut -1, Tietoliikennekulut -1,310-1, /3851 Pankkipalvelumaksut Muut toimistokulut Vahinkovakuutukset -6,060-6,428-4, Muut toimintakulut -7,974-8,944-6, kaluston huolto ja ylläpito -1,000-1, Avustukset alue- ja piirijärjestöille Tuotto-/kulujäämä -132, , ,908 Varainhankinta 82,887 75,928 74,750 Tuotot 82,887 75,928 74, Jäsenmaksutuotot 7,000 6,120 4, Lisenssituotot 24,000 20,148 17, Kilpailuluvat 19,250 16,657 10, Kilpailuverot Sakot Myyntituotot tarvikevälityksestä Arpajaistuotot Lahjoitukset ja avustukset Keskinäiset avustukset/keskusjärjestöltä 27,637 32,903 25, Ilmoitus- ja mainostuotot Sponsorisopimukset 5, , TV-sopimukset Muut tuotot Kulut Myyntisaamisten poistot

6 Sijoitus- ja rahoitustoiminta Tuotot Tuotot osakkeista ja osuuksista Kulut Lainan korkokulut Tuotto-/kulujäämä -50,189-58,102-34,814 Yleisavustukset 45,000 45,000 40, Valtionavustus toimintaan 45,000 45,000 40, Muut valtion erityisavustukset Valtionavustus olympiavalmentajien palkkaukseen Valmennusmääräraha Tilikauden tulos -5,189-13,102 5,186 Tilikauden ylijäämä (alijäämä) -5,189-13,102 5,186 Kulut yhteensä -193, , ,186 Tuotot yhteensä (ilman avustusta) 143, , ,373-50,189-58,102-34,814 Avustukset yhteensä 45,000 45,000 40,000 Avustukset % kuluista 23% 24% 24% 6

7 Tuotot EUR 0 VARAINHANKINTA 45,000 60,692 82,887 VARSINAINEN TOIMINTA YLEISAVUSTUKSET SIJOITUS- JA RAHOITUSTOIMINTA Tuotot EUR 73, ,242 Harraste Kilpa Järjestö 6,700 Kulut EUR -17,817-53, ,603 Harraste Kilpa Järjestö Suomen Krikettiliiton hallitus, /

Suomen Krikettiliitto Talousarvio 2019

Suomen Krikettiliitto Talousarvio 2019 Suomen Krikettiliitto Talousarvio 2019 Suomen Krikettiliitto ry - www.cricketfinland.com TALOUSARVIO 2019 SUOMEN KRIKETTILIITTO RY Taloudelliset tavoitteet Tavoitteena on pitää Krikettiliiton talous edelleen

Lisätiedot

9.11.2011 TALOUSARVIOESITYS VUODELLE 2012 TILINPÄÄTÖS TALOUSARVIO TALOUSARVIO VUOSI 2010 VUOSI 2011 VUOSI 2012 VARSINAINEN TOIMINTA ESITYS

9.11.2011 TALOUSARVIOESITYS VUODELLE 2012 TILINPÄÄTÖS TALOUSARVIO TALOUSARVIO VUOSI 2010 VUOSI 2011 VUOSI 2012 VARSINAINEN TOIMINTA ESITYS TALOUSARVIOESITYS VUODELLE 2012 TILINPÄÄTÖS TALOUSARVIO TALOUSARVIO VUOSI 2010 VUOSI 2011 VUOSI 2012 VARSINAINEN TOIMINTA ESITYS TUOTOT 166 922 200 000 354 000 08-3000 Osanottomaksut 80 620,00 100 000

Lisätiedot

TULOSLASKELMA Jakso 12/14-12/14. Vuosibudjetti Vuosibudjetti Edellinen vuosi Rahayksikkö EURO 01/15-12/15 01/14-12/14 01/13-12/13

TULOSLASKELMA Jakso 12/14-12/14. Vuosibudjetti Vuosibudjetti Edellinen vuosi Rahayksikkö EURO 01/15-12/15 01/14-12/14 01/13-12/13 Sivu 1 1 Nuorisoliikunta VARSINAINEN TOIMINTA Biljardi 3089 Muut tuotot 1000,00 1000,00 0,00 yhteensä 1000,00 1000,00 0,00 Ulkopuoliset palvelut 3290 Muut ostetut palvelut -1500,00-1500,00-2604,88 Yhteensä

Lisätiedot

TULOSLASKELMA Jakso 12/16-12/16. Vuosibudjetti Vuosibudjetti Edellinen vuosi Rahayksikkö EURO 01/17-12/17 01/16-12/16 01/15-12/15

TULOSLASKELMA Jakso 12/16-12/16. Vuosibudjetti Vuosibudjetti Edellinen vuosi Rahayksikkö EURO 01/17-12/17 01/16-12/16 01/15-12/15 Sivu 1 1 Nuorisoliikunta VARSINAINEN TOIMINTA Biljardi 3089 Muut tuotot 0,00 0,00 700,00 yhteensä 0,00 0,00 700,00 Ulkopuoliset palvelut 3290 Muut ostetut palvelut 0,00-1500,00-2014,00 Yhteensä 0,00-1500,00-2014,00

Lisätiedot

TULOSLASKELMA Jakso 12/17-12/17. Vuosibudjetti Vuosibudjetti Edellinen vuosi Rahayksikkö EURO 01/18-12/18 01/17-12/17 01/16-12/16

TULOSLASKELMA Jakso 12/17-12/17. Vuosibudjetti Vuosibudjetti Edellinen vuosi Rahayksikkö EURO 01/18-12/18 01/17-12/17 01/16-12/16 Sivu 1 1 Nuorisoliikunta 3290 Muut ostetut palvelut 0,00 0,00-1778,00 Yhteensä 0,00 0,00-1778,00 3300 Päivärahat, hlökunta 0,00-660,00 0,00 Yhteensä 0,00-660,00 0,00 3340 Päivärahat, os. 0,00 0,00-520,00

Lisätiedot

TULOSLASKELMA Jakso 12/13-12/13. Vuosibudjetti Vuosibudjetti Edellinen vuosi Rahayksikkö EURO 01/14-12/14 01/13-12/13 01/12-12/12

TULOSLASKELMA Jakso 12/13-12/13. Vuosibudjetti Vuosibudjetti Edellinen vuosi Rahayksikkö EURO 01/14-12/14 01/13-12/13 01/12-12/12 Sivu 1 10 Keskushallinto 3080 Myyntituotot 0,00 0,00 40,00 3089 Muut tuotot 0,00 0,00 1468,64 yhteensä 0,00 0,00 1508,64 Henkilöstökulut Palkat ja palkkiot 3100 Palkat, vakituiset -40000,00-39000,00-38215,88

Lisätiedot

TULOSLASKELMA Jakso 12/17-12/17. Vuosibudjetti Vuosibudjetti Edellinen vuosi Rahayksikkö EURO 01/18-12/18 01/17-12/17 01/16-12/16

TULOSLASKELMA Jakso 12/17-12/17. Vuosibudjetti Vuosibudjetti Edellinen vuosi Rahayksikkö EURO 01/18-12/18 01/17-12/17 01/16-12/16 Sivu 1 10 Keskushallinto 3080 Myyntituotot 1000,00 0,00 10,00 3089 Muut tuotot 0,00 5000,00 18713,70 3090 Erityisavustukset 0,00 10000,00 4452,20 yhteensä 1000,00 15000,00 23175,90 Henkilöstökulut Palkat

Lisätiedot

TULOSLASKELMA Jakso 12/18-12/18. Budjetoitu Budjetoitu Toteutunut Rahayksikkö EURO

TULOSLASKELMA Jakso 12/18-12/18. Budjetoitu Budjetoitu Toteutunut Rahayksikkö EURO Sivu 1 Budjetoitu Budjetoitu Toteutunut Rahayksikkö EURO 31.12.2019 31.12.2018-31.12.2017 1 Nuorisoliikunta VARSINAINEN TOIMINTA 3089 Muut tuotot 1 000 0 0 Yhteensä 1 000 0 0 yhteensä 1 000 0 0 Toiminnanalan

Lisätiedot

TULOSLASKELMA Jakso 12/14-12/14. Vuosibudjetti Vuosibudjetti Edellinen vuosi Rahayksikkö EURO 01/15-12/15 01/14-12/14 01/13-12/13

TULOSLASKELMA Jakso 12/14-12/14. Vuosibudjetti Vuosibudjetti Edellinen vuosi Rahayksikkö EURO 01/15-12/15 01/14-12/14 01/13-12/13 Sivu 1 10 Keskushallinto 3002 Koulutus 14400,00 0,00 0,00 3080 Myyntituotot 0,00 0,00 1705,00 3089 Muut tuotot 0,00 0,00 713,32 yhteensä 14400,00 0,00 2418,32 Henkilöstökulut Palkat ja palkkiot 3100 Palkat,

Lisätiedot

TULOSLASKELMA Jakso 12/13-12/13. Vuosibudjetti Vuosibudjetti Edellinen vuosi Rahayksikkö EURO 01/14-12/14 01/13-12/13 01/12-12/12

TULOSLASKELMA Jakso 12/13-12/13. Vuosibudjetti Vuosibudjetti Edellinen vuosi Rahayksikkö EURO 01/14-12/14 01/13-12/13 01/12-12/12 Sivu 1 1 Nuorisoliikunta VARSINAINEN TOIMINTA Biljardi 3089 Muut tuotot 1000,00 1000,00 0,00 yhteensä 1000,00 1000,00 0,00 Ulkopuoliset palvelut 3290 Muut ostetut palvelut -1500,00 0,00-4187,90 Yhteensä

Lisätiedot

TULOSLASKELMA Jakso 12/16-12/16. Vuosibudjetti Vuosibudjetti Edellinen vuosi Rahayksikkö EURO 01/17-12/17 01/16-12/16 01/15-12/15

TULOSLASKELMA Jakso 12/16-12/16. Vuosibudjetti Vuosibudjetti Edellinen vuosi Rahayksikkö EURO 01/17-12/17 01/16-12/16 01/15-12/15 Sivu 1 10 Keskushallinto 3089 Muut tuotot 5000,00 14400,00 19025,68 3090 Erityisavustukset 10000,00 0,00 2365,00 yhteensä 15000,00 14400,00 21390,68 Henkilöstökulut Palkat ja palkkiot 3100 Palkat, vakituiset

Lisätiedot

Suomen Shakkiliitto ry, Tilinpäätös Suomen Shakkiliitto ry

Suomen Shakkiliitto ry, Tilinpäätös Suomen Shakkiliitto ry Suomen Shakkiliitto ry Tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2017 1 SUOMEN SHAKKILIITTO RY Hiomotie 10 00380 HELSINKI Kotipaikka HELSINKI Y-tunnus 1106880-1 Sisällys Sivu Tuloslaskelma 3 Tase 4 Pitkä tuloslaskelma

Lisätiedot

Suomen Shakkiliitto ry, Tilinpäätös Suomen Shakkiliitto ry

Suomen Shakkiliitto ry, Tilinpäätös Suomen Shakkiliitto ry Suomen Shakkiliitto ry Tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2016 1 SUOMEN SHAKKILIITTO RY Hiomotie 10 00380 HELSINKI Kotipaikka HELSINKI Y-tunnus 1106880-1 Sisällys Sivu Tuloslaskelma 3 Tase 6 Liitetiedot 8

Lisätiedot

TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA

TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 1 Suomen Ampumaurheiluliitto r.y. KESKI-SUOMEN aluejaosto TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA VUODELLE 2011 Hyväksytty alueen syyskokouksessa 27.10.2010 2 YLEISTÄ Keski-Suomen alueella toimii 16 ampumaseuraa

Lisätiedot

OSANOTTOMAKSUT yhteensä , ,87 MYYNTITUOTOT

OSANOTTOMAKSUT yhteensä , ,87 MYYNTITUOTOT OSANOTTOMAKSUT 3000 Seuramaksut ( joukkueet +/- ) -9 554,50 11 969,62 3001 Omien turnausten tuotot 77 887,95 110 505,86 3002 Jalkapallokoulutuotot 1 05 3 704,00 3003 Osallistumistuotot 72 1 290,01 3004

Lisätiedot

Talousarvio 2017, toiminnoittain

Talousarvio 2017, toiminnoittain Talousarvio, toiminnoittain 1/2 1.1. - 31.7. Kaikki yhteensä Järjestötoiminta Tuotot 47 500 21 500 26 000 63 006 8 778 24 931 Kulut -227 798-173 900-53 898-163 986-79 151-168 411 Yhteensä -180 298-152

Lisätiedot

03 Budjetointiraportti, pitkä

03 Budjetointiraportti, pitkä 1/4 1.1. - 31.8. VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot 3105 Hanke- ja erityisavustukset 555 826 419 000 136 826 352 552 500 961 664 792 3106 Tapahtumien valtionavut 66 000 104 000-38 000 33 000 0 0 3110 Kuntien

Lisätiedot

SUOMEN PETANQUE-LIITTO SP-L RY:N KEVÄTLIITTOKOKOUS

SUOMEN PETANQUE-LIITTO SP-L RY:N KEVÄTLIITTOKOKOUS SUOMEN PETANQUE-LIITTO SP-L RY:N KEVÄTLIITTOKOKOUS AIKA Sunnuntai 30.3.2014 klo 12:00. Valtakirjojen tarkistus klo 11:30 alkaen PAIKKA Helsinki Petankin halli, Pasila, Tallikatu 99 ALUSTAVA ESITYSLISTA

Lisätiedot

01.01.2014:31.12.2014 01.01.2013:31.12.2013

01.01.2014:31.12.2014 01.01.2013:31.12.2013 Tuloslaskelma, Print date: 27.01.2015 12:38 Sivu: 1 01.01.2014:31.12.2014 01.01.2013:31.12.2013 VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot 3001 Valtionavustus 0,00 3 800,00 3002 Hanke- ja erityisavustukset 76 946,77

Lisätiedot

SUOMEN SAUNASEURA RY TIEDOTUSTOIMINTA YHTEENSÄ -38400,00-20671,44-84500,00 18169,22-31100,00

SUOMEN SAUNASEURA RY TIEDOTUSTOIMINTA YHTEENSÄ -38400,00-20671,44-84500,00 18169,22-31100,00 SUOMEN SAUNASEURA RY Budjetti Toteuma Budjetti Toteuma Budjetti 2013 09/2012 2012 12/2011 2011 VARSINAINEN TOIMINTA TIEDOTUSTOIMINTA 3010 Lehtituotot, tilatut lehdet 1000,00 1100,00 1000,00 1240,00 2800,00

Lisätiedot

01.01.2013:31.12.2013 01.01.2012:31.12.2012

01.01.2013:31.12.2013 01.01.2012:31.12.2012 Tuloslaskelma, Print date: 19.02.2014 08:45 Sivu: 1 01.01.2013:31.12.2013 01.01.2012:31.12.2012 VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot 3001 Valtionavustus 3 800,00 3002 Hanke- ja erityisavustukset 71 639,56 32 049,48

Lisätiedot

Liite 2 Uudenmaan vihreiden syyskokous 12.12.2013. Talousarvio 2014

Liite 2 Uudenmaan vihreiden syyskokous 12.12.2013. Talousarvio 2014 Liite 2 Uudenmaan vihreiden syyskokous 12.12.2013 Talousarvio 2014 TULOSLASKELMA Budjetti Budjetti Toteuma 2014 2013 2012 VARSINAINEN TOIMINTA Yleistoiminta 3000 Vuokratuotot 3001 Vision avustukset 50

Lisätiedot

Muut kulut 4300 Km-korvaukset 2 681,52 3 349,94 4301 Päivärahat 320,00 100,00 4302 Majoituskulut 238,00 4303 Matkakulut 20,00 346,70

Muut kulut 4300 Km-korvaukset 2 681,52 3 349,94 4301 Päivärahat 320,00 100,00 4302 Majoituskulut 238,00 4303 Matkakulut 20,00 346,70 Tuloslaskelma, tulostus: 08.02.2013 09:09 Sivu: 1 01.01.2012:31.12.2012 01.01.2011:31.12.2011 VARSINAINEN TOIMINTA 3002 Hanke- ja erityisavustukset 32 049,48 37 157,42 3003 Kuntien avustukset 15 000,00

Lisätiedot

-17 796,87 3305 Työpaikkaterveydenhoito 0,00 0,00

-17 796,87 3305 Työpaikkaterveydenhoito 0,00 0,00 Liite 2 UUVI syyskokous 13.12.2014 Talousarvio 2015 TULOSLASKELMA Budjetti 2015 Toteuma VARSINAINEN TOIMINTA Yleistoiminta Tuotot 2011 (EK-vaalit) 3000 Vuokratuotot 0,00 0,00 3001 Vision avustukset 300

Lisätiedot

TULOSLASKELMA Tilikausi 1.1.2011-31.12.2011 Jakso 12/11-12/11

TULOSLASKELMA Tilikausi 1.1.2011-31.12.2011 Jakso 12/11-12/11 Sivu 1 V a r s i n a i n e n t o i m i n t a Asiakirjat 3000 Alkuperätodistukset 10 237,34 12 562,00 51 250,00 47 377,00 3010 ATA Carnet 255,00 0,00 585,00 1 861,50 3070 Muut tuotot 3 616,46 1 929,50 15

Lisätiedot

AINEELLISET HYÖDYKKEET yhteensä 0, ,78 0,00 SIJOITUKSET OSAKKEET JA OSUUDET

AINEELLISET HYÖDYKKEET yhteensä 0, ,78 0,00 SIJOITUKSET OSAKKEET JA OSUUDET TASE VASTAAVAA Sivu: 1 (2) PYSYVÄT VASTAAVAT AINEELLISET HYÖDYKKEET KONEET JA KALUSTO 1200 Koneet ja laitteet alv 0% 0,00 0,00 9470,78 9470,78 0,00 0,00 12627,69 12627,69 AINEELLISET HYÖDYKKEET yhteensä

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS Suomen Ilmailuliitto Ry

TILINPÄÄTÖS Suomen Ilmailuliitto Ry 1 / 15 TILINPÄÄTÖS Y-tunnus: 01.01.2018-31.12.2018 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2028 asti 2 / 15 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2018-31.12.2018 Sisällysluettelo Tase... 3 Tuloslaskelma... 5 Tilinpäätöksen

Lisätiedot

TILIKARTTA. VASTAAVAA Pysyvät vastaavat Aineelliset hyödykkeet Koneet ja kalusto. Suomen Kinestetiikkayhdistys ry

TILIKARTTA. VASTAAVAA Pysyvät vastaavat Aineelliset hyödykkeet Koneet ja kalusto. Suomen Kinestetiikkayhdistys ry TILIKARTTA Suomen Kinestetiikkayhdistys ry 1.1.2016 31.12.2016 VASTAAVAA Pysyvät vastaavat Aineelliset hyödykkeet Koneet ja kalusto 1200 Koneet ja kalusto Vaihtuvat vastaavat Vaihto-omaisuus Muu vaihto-omaisuus

Lisätiedot

Talousarvio. Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistys 2012

Talousarvio. Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistys 2012 Talousarvio Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistys 2012 2 Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistys Talousarvio 2012 TA 2012 TA 2011 31.12.2010 Varsinainen toiminta Tuotot 17 375,00 17 030,00 25 537,29

Lisätiedot

Kulut Henkilöstökulut 3020 Palkat ja palkkiot henkilöstö Sivukulut yht Henkilöstökulut yhteensä

Kulut Henkilöstökulut 3020 Palkat ja palkkiot henkilöstö Sivukulut yht Henkilöstökulut yhteensä 1 - Henkilöstö/Toiminta-avustukset, pelipassit (1) Budj 2014 Tot 10/2013 Tot 2012 3020 Palkat ja palkkiot henkilöstö -125000-103182 -130370 Sivukulut yht -31250 yhteensä -156250-125954 -158473 3060 Matkakulut

Lisätiedot

1-4/2016 Liikevaihto ,72. Liiketoiminnan muut tuotot 200,00

1-4/2016 Liikevaihto ,72. Liiketoiminnan muut tuotot 200,00 1-4/2016 Liikevaihto 840 677,72 300, Yleiset myyntitilit 840 677,72 3000, Myynti 840 677,72 Liiketoiminnan muut tuotot 200,00 3980, Muut tuotot 200,00 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat

Lisätiedot

VIHREIDEN NUORTEN JA OPISKELIJOIDEN LIITTO ViNO RY Talousarvio 2012 / Hyväksytty liittokokouksessa

VIHREIDEN NUORTEN JA OPISKELIJOIDEN LIITTO ViNO RY Talousarvio 2012 / Hyväksytty liittokokouksessa VIHREIDEN NUORTEN JA OPISKELIJOIDEN LIITTO ViNO RY Talousarvio 2012 / Hyväksytty liittokokouksessa 4.12.2011 VARSINAINEN TOIMINTA TA2012 TA2012 TA2012 TA2011 TP2010 Nykyinen Optimistinen Haetaan Yleinen

Lisätiedot

TULOSLASKELMA Jakso 12/14-12/14. 1.1.2014 1.1.2013 Rahayksikkö EURO - 31.12.2014-31.12.2013

TULOSLASKELMA Jakso 12/14-12/14. 1.1.2014 1.1.2013 Rahayksikkö EURO - 31.12.2014-31.12.2013 Sivu 1 01 Aluetyö Henkilöstökulut 3030 Palkat ja palkkiot -46 591,60-51 551,40 3040 Eläkevakuutusmaksut -8 549,86-12 063,03 3050 Muut henkilösivukulut -1 749,30-1 752,75 Yhteensä -56 890,76-65 367,18 3071

Lisätiedot

1 VIHREIDEN NUORTEN JA OPISKELIJOIDEN LIITTO ViNO RY

1 VIHREIDEN NUORTEN JA OPISKELIJOIDEN LIITTO ViNO RY 1 VIHREIDEN NUORTEN JA OPISKELIJOIDEN LIITTO ViNO RY 2 Talousarvio 2011 / Hallituksen esitys 09.11.2010 3 4 5 6 7 VARSINAINEN TOIMINTA TA2011 TA2011 TA2011 TA2010 TP2009 8 Haetaan Optimistinen Nykyinen

Lisätiedot

TULOSLASKELMA Tili Tilin nimi Toteuma Budjetti Toteuma Budjetti

TULOSLASKELMA Tili Tilin nimi Toteuma Budjetti Toteuma Budjetti TULOSLASKELMA Tili Tilin nimi Toteuma Budjetti Toteuma Budjetti 2013 2013 2012 2014 1/3 3000 Osanottomaksut 759 121 724 190 738 181 787 227 3001 Pelaajasiirtomaksut 49 090 41 000 48 277 45 000 3002 Asettelupalkkiot

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS Suomen Triathlonliitto r.y.

TILINPÄÄTÖS Suomen Triathlonliitto r.y. 1 / 12 TILINPÄÄTÖS Ytunnus: 01.01.2018 31.12.2018 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2028 asti 2 / 12 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2018 31.12.2018 Sisällysluettelo Tase... 3 Tuloslaskelma... 5 Tilinpäätöksen

Lisätiedot

1 VIHREIDEN NUORTEN JA OPISKELIJOIDEN LIITTO ViNO RY

1 VIHREIDEN NUORTEN JA OPISKELIJOIDEN LIITTO ViNO RY 1 VIHREIDEN NUORTEN JA OPISKELIJOIDEN LIITTO ViNO RY 2 Talousarvio 2013 / Hallituksen esitys liittokokoukselle 3 4 5 6 7 VARSINAINEN TOIMINTA TA2013 TA2013 TA2013 TA2012 TP2011 8 Nykyinen Optimistinen

Lisätiedot

TULOSLASKELMA 10. Helsingin Vihreät ry. Y-tunnus 0832062-3 01.01.2010 01.01.2009-31.12.2010-31.12.2009

TULOSLASKELMA 10. Helsingin Vihreät ry. Y-tunnus 0832062-3 01.01.2010 01.01.2009-31.12.2010-31.12.2009 TULOSLASKELMA 10 01.01.2010 01.01.2009-31.12.2010-31.12.2009 VARSINAINEN TOIMINTA Yleinen järjestötoiminta 3000 Avustukset 1 147,90 821,70 3005 Kohdeavustukset, Vihreä liitto 12 456,72 11 475,00 3006 Saadut

Lisätiedot

TULOSLASKELMA Jakso 01/15-12/15

TULOSLASKELMA Jakso 01/15-12/15 Sivu 7.1 MYYNTITUOTOT Yleiset myyntitilit 3000 Myynti 22%/23% 297 322,91 280 559,59 Yhteensä 297 322,91 280 559,59 Myynti, rakentamispalvelut 3188 Myynti rakentamispalv. 0%(käänn. alv) 0,00 1 140,00 Yhteensä

Lisätiedot

AUTOMAATTINEN TALGRAF RAY-RAPORTOINTI

AUTOMAATTINEN TALGRAF RAY-RAPORTOINTI AUTOMAATTINEN TALGRAF RAY-RAPORTOINTI Ohjeita RAY-raporttien tulkintaan: Malliraportti 1 - RAY-projektin seurantaraportti: Raportilla seurataan paljonko avustusta on käytetty, kulujen kohdistamista, kuinka

Lisätiedot

TALOUSARVIO 2015 Budjetti 2015 Ennuste 2014 Budjetti 2014 Toteuma 2013

TALOUSARVIO 2015 Budjetti 2015 Ennuste 2014 Budjetti 2014 Toteuma 2013 1 (12) V A R S I N AI N E N T O I M I N T A TIEDOTUSTOIMINTA 100 SAUNA-LEHTI JA MUU TIEDOTUSTOIMINTA T u o t o t 3010 Lehtituotot, tilatut lehdet 1 000,00 1 000,00 1 000,00 1 075,00 3011 Lehden ilmoitustuotot

Lisätiedot

LOUNAIS-SUOMEN PARTIOPIIRIN TALOUSARVIO 2017 TOIMINNANALOITTAIN

LOUNAIS-SUOMEN PARTIOPIIRIN TALOUSARVIO 2017 TOIMINNANALOITTAIN 4.10.2016 N TALOUSARVIO 2017 TOIMINNANALOITTAIN - Alueryhmä - Koulutusryhmä - Aikuis- ja luottisryhmä - Ohjelmaryhmä - Viestintäryhmä - Jäsenhankinta- ja markkinointiryhmä - Talousryhmä - Yhteiskuntasuhde-ryhmä

Lisätiedot

PUOTILAN VENEKERHO RY T A S E K I R J A 2 0 12. Sisällys:

PUOTILAN VENEKERHO RY T A S E K I R J A 2 0 12. Sisällys: PUOTILAN VENEKERHO RY T A S E K I R J A 2 0 12 Sisällys: Tilinpäätös * Tuloslaskelma * Tase * Tase-erittelyjä * Pääkirja * Päiväkirja * Palkkakortisto Helsingissä 15.11.2012 Taisto Johansson TASE VASTAAVAA

Lisätiedot

Talousarvio. Suomen Kristillinen Ylioppilasliitto r.y. 2014

Talousarvio. Suomen Kristillinen Ylioppilasliitto r.y. 2014 Talousarvio Suomen Kristillinen Ylioppilasliitto r.y. 2014 2 Suomen Kristillinen Ylioppilasliitto r.y. Talousarvio 2014 TA 2014 TA 2013 31.12.2012 Varsinainen toiminta Tuotot 23 500,00 34 550,00 37 479,36

Lisätiedot

LOUNAIS-SUOMEN PARTIOPIIRIN TILINPÄÄTÖS 2017 TOIMINNANALOITTAIN

LOUNAIS-SUOMEN PARTIOPIIRIN TILINPÄÄTÖS 2017 TOIMINNANALOITTAIN N TILINPÄÄTÖS 2017 TOIMINNANALOITTAIN ALUERYHMÄ KOULUTUSRYHMÄ AIKUIS- JA LUOTTISRYHMÄ OHJELMARYHMÄ VIESTINTÄRYHMÄ JÄSENHANKINTA- JA MARKKINOINTIRYHMÄ TALOUSRYHMÄ YHTEISKUNTASUHDERYHMÄ JA PROJEKTIT HALLINTO

Lisätiedot

Tampereen yliopiston ylioppilaskunta Talousarvio 2018 jäsenmäärä (jatko-opiskelijoita 150) jäsenmaksu 62 62

Tampereen yliopiston ylioppilaskunta Talousarvio 2018 jäsenmäärä (jatko-opiskelijoita 150) jäsenmaksu 62 62 Tampereen yliopiston ylioppilaskunta Talousarvio 2018 jäsenmäärä (jatko-opiskelijoita 150) 10850 10500 jäsenmaksu 62 62 TA 2018 TA 2017 ero ero % toteutunut 2016 Varsinainen toiminta -719765-633696 -580

Lisätiedot

J-SP Talousarvio. Järvi-Suomen Partiolaiset ry

J-SP Talousarvio. Järvi-Suomen Partiolaiset ry 1/2 ALUETYÖ 3000 Osallistumismaksut 0 2 600 264 Osallistumismaksut 0 2 600 264 3960 Kirkkopalvelut-avustukset 0 23 416 9 373 Julkiset kohdeavustukset 0 23 416 9 373 Varsinaisen toiminnan tuotot 0 26 016

Lisätiedot

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTLIITTOKOKOUS

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTLIITTOKOKOUS SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTLIITTOKOKOUS 14.4.2018 Tuloslaskelma, tase, toimikuntien ja toimintojen tuloserittely sekä toimialakohtainen tulos 2017 Tuloslaskelma Sivu 2 (7) SUOMEN PURJEHDUS JA VENEILY RY - SEGLING

Lisätiedot

Vihreä liitto r.p. Tuloslaskelmaerittelyt 31.12.2007

Vihreä liitto r.p. Tuloslaskelmaerittelyt 31.12.2007 VARSINAINEN TOIMINTA YLEINEN JÄRJESTÖTOIMINTA Toimisto ja hallinto Toimiston ja hallinnon tuotot 3000 Vuokratuotot 0,00 17 299,09 3001 Henkilöstötuotot 0,03 41 326,54 3002 Työterv.hoidon tulot :Kelakorv

Lisätiedot

Lounais-Suomen Partiopiirin talousarvio 2016 toiminnanaloittain

Lounais-Suomen Partiopiirin talousarvio 2016 toiminnanaloittain Lounais-Suomen Partiopiirin talousarvio 2016 toiminnanaloittain - Alue - Koulutus - Ohjelma - Viestintä - Talous - Projektit ja yhteiskuntasuhteet - Hallinto Suomen Partiolaiset Kohteiden tuloslaskelma,

Lisätiedot

TALOUSARVIOVERTAILU. Tilikausi 1.1. - 31.12.2013 1.1.-31.12. 1.1.-31.12. -1 506,01 -2 200,00. -2 123,81 320005 EPJ Palkkio 0,00 -750,00

TALOUSARVIOVERTAILU. Tilikausi 1.1. - 31.12.2013 1.1.-31.12. 1.1.-31.12. -1 506,01 -2 200,00. -2 123,81 320005 EPJ Palkkio 0,00 -750,00 Sivu 1(5) Varsinainen toiminta Luottamushenkilötoiminta Edustajisto 320000 Kokouskulut -1 506,01-2 20 693,99 68,5-2 123,81 320005 EPJ Palkkio -75 75-55 320010 Matkustus ja päivärahat -70 70-134,68 320020

Lisätiedot

Varsinaisen toiminnan kulut , , ,94 TULOS

Varsinaisen toiminnan kulut , , ,94 TULOS LEHTI TAE2019 ENNUSTE 2018 TA2018 TP2017 TA2017 TP2016 TULOT 141000 140949 119000 148308,51 121000 135083,5 KULUT -145000-150667,72-132900 -166713,83-159500 -157094,93 YHTEENSÄ -4000-9718,72-13900 -18405,32-38500

Lisätiedot

Suomen Pesäpalloliitto PPL ry

Suomen Pesäpalloliitto PPL ry Suomen Pesäpalloliitto PPL ry Tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2017 Arkistoviite: 2017-001 1 SUOMEN PESÄPALLOLIITTO PPL RY Robert Huberin tie 2 01510 VANTAA Kotipaikka Helsinki Y-tunnus 0202255-3 Sisällys

Lisätiedot

Sivukulut (+23%) yht Henkilöstökulut yhteensä

Sivukulut (+23%) yht Henkilöstökulut yhteensä 1 - Henkilöstö/Toiminta-avustukset, pelipassit (1) Budj 2015 Tot 10/2014 Budj 2014 Tot 2013 Tot 2012 3020 Palkat ja palkkiot henk(+22500 ET-kehittäjä) -112000-74417 -125000-122209 -130370 Sivukulut (+23%)

Lisätiedot

SUOMEN SAUNASEURA YHTEENSÄ , ,4 TUOTOT , KULUT , ,6

SUOMEN SAUNASEURA YHTEENSÄ , ,4 TUOTOT , KULUT , ,6 Suomen Saunaseura ry Talousarvio 2017 YHTEENVETO TALOUSARVIOSTA Sauna-lehti TA2017 TOTEUMA 10/2016 TA2016 2015 TULOT 121000 108942,5 81000 110865,5 KULUT -159500-96472,35-122500 -102801,5 YHTEENSÄ -38500

Lisätiedot

SLL TALOUSARVIO 2016. Esitys 13.-15.11.2015 järjestettävälle liittokokoukselle. EDUNVALVONTA Valtakunnallinen edunvalvonta TA 2016

SLL TALOUSARVIO 2016. Esitys 13.-15.11.2015 järjestettävälle liittokokoukselle. EDUNVALVONTA Valtakunnallinen edunvalvonta TA 2016 SLL TALOUSARVIO 2016 Esitys 13.-15.11.2015 järjestettävälle liittokokoukselle EDUNVALVONTA Valtakunnallinen edunvalvonta 3070 Muut tuotot 5 000,00 YHTEENSÄ 5 000,00 4004 Matkakulut 1 800,00 4005 Kilometrikorvaukset

Lisätiedot

Vihreä liitto r.p. Tilinpäätös 2008

Vihreä liitto r.p. Tilinpäätös 2008 YLEINEN JÄRJESTÖTOIMINTA Toimisto ja hallinto Toimiston ja hallinnon tuotot 3001 Henkilöstötuotot 2 215,33 0,03 3002 Työterv.hoidon tulot :Kelakorv 507,95 0,00 3003 Ympäristömaksu 756,07 24,91 Tston ja

Lisätiedot

TULOSLASKELMA Sivu 1. Rahayksikkö EURO 01/10-12/10 %/lv 01/09-12/09 %/lv

TULOSLASKELMA Sivu 1. Rahayksikkö EURO 01/10-12/10 %/lv 01/09-12/09 %/lv TULOSLASKELMA Sivu 1 MYYNTITUOTOT Kilpailutuotot 30100 Käsiohjelmat alv 9 537,82 0,7 13 052,00 0,9 30121 Pääsyliput alv 9% 12 272,80 0,9 17 330,36 1,2 30200 Kalenterit/kuvastot alv 88,61 0,0 218,03 0,0

Lisätiedot

LOUNAIS-SUOMEN PARTIOPIIRIN TALOUSARVIO 2018 TOIMINNANALOITTAIN

LOUNAIS-SUOMEN PARTIOPIIRIN TALOUSARVIO 2018 TOIMINNANALOITTAIN 11.10.2017 N TALOUSARVIO 2018 TOIMINNANALOITTAIN - Alueryhmä - Koulutusryhmä - Aikuis- ja luottisryhmä - Ohjelmaryhmä - Viestintä ja markkinointiryhmä - Jäsenhankintaryhmä - Talousryhmä - Yhteiskuntasuhde-ryhmä

Lisätiedot

Toteutunut Lv-%

Toteutunut Lv-% 11:12 13.06.2016 Sivu 1 Myyntituotot Yleiset myyntitilit 3000 Myynti 0,00 0,00 0,00 0,00 11 760,00 L I I K E V A I H T O 0,00 0,00 0,00 0,00 11 760,00 Liiketoiminnan muut tuotot Vuokratuotot 3750 Vuokratuotot

Lisätiedot

Suomen Kaukalopallo- ja Ringetteliitto ry:n (2526928-4) talousohje 1.1.2015 lähtien

Suomen Kaukalopallo- ja Ringetteliitto ry:n (2526928-4) talousohje 1.1.2015 lähtien Suomen Kaukalopallo- ja Ringetteliitto ry:n (2526928-4) talousohje 1.1.2015 lähtien Hallituksen on lain ja sääntöjen sekä yhdistyksen päätösten mukaan huolellisesti hoidettava yhdistyksen asioita. Hallituksen

Lisätiedot

Oulun Naisfutis ry T A S E K I R J A 2016

Oulun Naisfutis ry T A S E K I R J A 2016 Oulun Naisfutis ry T A S E K I R J A 2016 Sisällysluettelo Tuloslaskelma... 3-5 Tase vastaavaa...6 Tase vastattavaa...7 Liitetiedot...8 Luettelo kirjanpitokirjoista...9 Hallituksen allekirjoitukset...

Lisätiedot

PROMETHEUS-LEIRIN TUKI RY TILINPÄÄTÖS 2008 1 (13) Ennakkoaineisto jäsenille. Prometheus-leirin tuki ry

PROMETHEUS-LEIRIN TUKI RY TILINPÄÄTÖS 2008 1 (13) Ennakkoaineisto jäsenille. Prometheus-leirin tuki ry TILINPÄÄTÖS 2008 1 (13) Prometheus-leirin tuki ry Tilinpäätös 2008 TILINPÄÄTÖS 2008 2 (13) SISÄLLYS 1. Tulojen ja menojen jakautuminen toimintojen välille 2. Tuloslaskelma, lyhyt 3. Tuloslaskelma, pitkä

Lisätiedot

Tampereen yliopiston ylioppilaskunta Talousarvio 2017 jäsenmäärä (jatko-opiskelijoita 150) jäsenmaksu 62 62

Tampereen yliopiston ylioppilaskunta Talousarvio 2017 jäsenmäärä (jatko-opiskelijoita 150) jäsenmaksu 62 62 Tampereen yliopiston ylioppilaskunta Talousarvio 2017 jäsenmäärä (jatko-opiskelijoita 150) 10500 10600 jäsenmaksu 62 62 TA 2017 TA 2016 ero ero % toteutunut 2015 Varsinainen toiminta -633696-637156 -598687,85

Lisätiedot

TIIVISTELMÄ TALOUSARVIOSTA 2016

TIIVISTELMÄ TALOUSARVIOSTA 2016 - TIIVISTELMÄ TIIVISTELMÄ TALOUSARVIOSTA 2016 1 (13) 100 SAUNA-LEHTI JA TIEDOTUSTOIMINTA Budjetti 2016 Ennuste 2015 Budjetti 2015 Toteuma Budjetti 2014 2012 Tuotot yhteensä 81 000,00 101 000,00 71 000,00

Lisätiedot

Suomen Kaukalopallo- ja Ringetteliitto ry:n (2526928-4) talousohje 1.1.2016 lähtien

Suomen Kaukalopallo- ja Ringetteliitto ry:n (2526928-4) talousohje 1.1.2016 lähtien Suomen Kaukalopallo- ja Ringetteliitto ry:n (2526928-4) talousohje 1.1.2016 lähtien Hallituksen on lain ja sääntöjen sekä yhdistyksen päätösten mukaan huolellisesti hoidettava yhdistyksen asioita. Hallituksen

Lisätiedot

Ryhmä Nimi Tili Tilin nimi Tyyppi List.kdi Seur.kdi Omin.kdi Alv-kdi Rivik.alv B/N Tasekdi Verokdi

Ryhmä Nimi Tili Tilin nimi Tyyppi List.kdi Seur.kdi Omin.kdi Alv-kdi Rivik.alv B/N Tasekdi Verokdi 15:19 20.08.2013 Sivu 1 1 VASTAAVAA 10 PYSYVÄT VASTAAVAT 100 AINEETTOMAT HYÖDYKKEET 1030 AINEETTOMAT OIKEUDET 1030 Aineettomat oikeudet 1 1003 1 0 Ei N 3 650 1050 MUUT PITKÄVAIKUTTEISET MENOT 1050 Muut

Lisätiedot

SUOMEN KAUKALOPALLO- JA RINGETTELIITTO RY. Y-tunnus 2526928-4 TILINPÄÄTÖS 2013

SUOMEN KAUKALOPALLO- JA RINGETTELIITTO RY. Y-tunnus 2526928-4 TILINPÄÄTÖS 2013 Y-tunnus 2526928-4 TILINPÄÄTÖS 2013 TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2013 SISÄLLYSLUETTELO Tuloslaskelma 2 Tase 3 Tilinpäätöksen liitetiedot 4 Tuloslaskelma toimialoittain 5 Budjettivertailu 6 Tilinpäätöksen allekirjoitukset

Lisätiedot

Suomen Punainen Risti Jyväskylän osasto

Suomen Punainen Risti Jyväskylän osasto TILINPÄÄTÖS 1.1. - 31.12.2018 Säilytettävä vähintään 31.12.2028 asti. Osoite: Sammonkatu 4 40100 Jyväskylä Kotipaikka Jyväskylä Y-tunnus 1043773-2 tilikaudelta 1.1. - 31.12.2018 Sisällys TULOSLASKELMA...

Lisätiedot

TALOUSARVIOVERTAILU. Tilikausi 1.1. - 31.12.2012 1.1.-31.5. 1.1.-31.5. -1 140,70 320005 EPJ Palkkio -866,42 -2 200,00 0,00 -550,00

TALOUSARVIOVERTAILU. Tilikausi 1.1. - 31.12.2012 1.1.-31.5. 1.1.-31.5. -1 140,70 320005 EPJ Palkkio -866,42 -2 200,00 0,00 -550,00 Sivu 1(5) Varsinainen toiminta Luottamushenkilötoiminta Edustajisto 320000 Kokouskulut -866,42-2 20 1 333,58 39,4-1 140,70 320005 EPJ Palkkio -55 55 320010 Matkustus ja päivärahat -24,46-90 875,54 2,7-85,60

Lisätiedot

Tampereen yliopiston ylioppilaskunta Talousarvio 2015 jäsenmäärä (jatko-opiskelijoita 100) 11300 11100 jäsenmaksu 60 56

Tampereen yliopiston ylioppilaskunta Talousarvio 2015 jäsenmäärä (jatko-opiskelijoita 100) 11300 11100 jäsenmaksu 60 56 Tampereen yliopiston ylioppilaskunta Talousarvio 2015 jäsenmäärä (jatko-opiskelijoita 100) 11300 11100 jäsenmaksu 60 56 TA 2015 TA 2014 ero ero % toteutunut 2013 Varsinainen toiminta -646746,21-582246

Lisätiedot

Pohjois-Espoon Ponsi Talousarvio

Pohjois-Espoon Ponsi Talousarvio Pohjois-Espoon Ponsi Talousarvio 2009 23.03.2009 Varsinainen toiminta (harjoitus- ja kilpailutoiminta) Toimintamaksut Old Boys 640,00 P96 3360,00 P98 2850,00 P99 3750,00 P00 2000,00 P01 1800,00 T01 1755,00

Lisätiedot

LIITE 12 Talousarvio 2018, esitys liittokokoukselle TALOUSARVIO 2018 TALOUSARVIO 2018

LIITE 12 Talousarvio 2018, esitys liittokokoukselle TALOUSARVIO 2018 TALOUSARVIO 2018 TALOUSARVIO 2018 TALOUSARVIO 2018 YHT 1 828 845 1 663 863 1 649 855 YHT 1 825 145 1 662 174 1 649 155 POISTOT 700 700 700 TULOS 3 000 989 0 Varainhankinta Jäsenmaksutuotot 900 000 750 000 790 000 Korttituotot

Lisätiedot

Tampereen yliopiston ylioppilaskunta Talousarvio 2016 jäsenmäärä (jatko-opiskelijoita 100) jäsenmaksu 62 60

Tampereen yliopiston ylioppilaskunta Talousarvio 2016 jäsenmäärä (jatko-opiskelijoita 100) jäsenmaksu 62 60 Tampereen yliopiston ylioppilaskunta Talousarvio 2016 jäsenmäärä (jatko-opiskelijoita 100) 10600 11300 jäsenmaksu 62 60 TA 2016 TA 2015 ero ero % toteutunut 2014 Varsinainen toiminta -637156-646746,21-548574,21

Lisätiedot

Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan Talousarvio 2013 Hyväksytty edustajistossa. 17.11.2012 1/17 VARSINAINEN TOIMINTA

Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan Talousarvio 2013 Hyväksytty edustajistossa. 17.11.2012 1/17 VARSINAINEN TOIMINTA Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan Talousarvio 2013 Hyväksytty edustajistossa. 17.11.2012 1/17 VARSINAINEN TOIMINTA 9160 KESKUSHALLINTO TA2013 TA2012 TP2011 TP2010 TUOTOT +LISÄ TA2012 3000 tuotot 31

Lisätiedot

ETELÄ-PORNAISTEN VESIOSUUSKUNTA TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

ETELÄ-PORNAISTEN VESIOSUUSKUNTA TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 ETELÄ-PORNAISTEN VESIOSUUSKUNTA TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 1. Yleistä Toiminnan pääpaino on aktivoida osuuskunnan jäseniä liittämään kiinteistönsä osuuskunnan vesi- ja viemäriverkostoon kuluvan

Lisätiedot

TASE VASTAAVAA. SAAMISET MYYNTISAAMISET 1700 Myyntisaamiset 0,00 0,00 340,50 340,50 SIIRTOSAAMISET 1870 Ennakkomaksut 5484,25 5484,25 4657,44 4657,44

TASE VASTAAVAA. SAAMISET MYYNTISAAMISET 1700 Myyntisaamiset 0,00 0,00 340,50 340,50 SIIRTOSAAMISET 1870 Ennakkomaksut 5484,25 5484,25 4657,44 4657,44 TASE VASTAAVAA 31.12.2014 31.12.2013 TASE VASTAAVAA PYSYVÄT VASTAAVAT AINEETTOMAT HYÖDYKKEET AINEETTOMAT OIKEUDET 1031 ATK-ohjelmat 0,00 0,00 220,00 220,00 AINEETTOMAT HYÖDYKKEET yhteensä 0,00 220,00 AINEELLISET

Lisätiedot

Suomen Biljardiliitto ry. Radiokatu 20 00093 SLU. Y-tunnus 0839243-2 TASEKIRJA

Suomen Biljardiliitto ry. Radiokatu 20 00093 SLU. Y-tunnus 0839243-2 TASEKIRJA Suomen liitto ry Radiokatu 20 00093 SLU Y-tunnus 0839243-2 TASEKIRJA 1.1.-31.12.2012 Suomen liitto ry Radiokatu 20 00093 SLU Y-tunnus 0839243-2 TILINPÄÄTÖS 31.12.2012 Sisällysluettelo Tuloslaskelma 3-11

Lisätiedot

TA2015 TA2015 LISÄTA2014 TP2013 Nykyinen Haetaan

TA2015 TA2015 LISÄTA2014 TP2013 Nykyinen Haetaan Talousarvio 2015 / Hallituksen esitys liittokokoukselle VARSINAINEN TOIMINTA Yleinen järjestötoiminta TA2015 TA2015 LISÄTA2014 TP2013 Nykyinen Haetaan Osallistumismaksut 0 0 0 3359,2 Vuokratuotot 3720

Lisätiedot

TALOUSARVIO Liittohallituksen esitys järjestettävälle liittokokoukselle. EDUNVALVONTA Valtakunnallinen edunvalvonta TA 2017

TALOUSARVIO Liittohallituksen esitys järjestettävälle liittokokoukselle. EDUNVALVONTA Valtakunnallinen edunvalvonta TA 2017 TALOUSARVIO 2017 Liittohallituksen esitys 11.-13.11.2016 järjestettävälle liittokokoukselle EDUNVALVONTA Valtakunnallinen edunvalvonta TA 2017 Muut tuotot 0,00 YHTEENSÄ 0,00 Matkakulut 2 000,00 Kilometrikorvaukset

Lisätiedot

Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan Talousarvio 2015 Hyväksytty edustajistossa 5.12.2014

Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan Talousarvio 2015 Hyväksytty edustajistossa 5.12.2014 TA2015 TP2013 TP2012 TP2011 TP2010 VARSINAINEN TOIMINTA 9160 KESKUSHALLINTO TA2015 TP2013 TP2012 TP2011 TP2010 TUOTOT 3000 tuotot 94 500,00 40 613,75 38 711,16 30 000,00 67 820,00 3020 opiskelijakorttituotot

Lisätiedot

Suomen Biljardiliitto ry. Radiokatu 20 00093 SLU. Y-tunnus 0839243-2 TASEKIRJA

Suomen Biljardiliitto ry. Radiokatu 20 00093 SLU. Y-tunnus 0839243-2 TASEKIRJA Suomen liitto ry Radiokatu 20 00093 SLU Y-tunnus 0839243-2 TASEKIRJA 1.1.-31.12.2013 Suomen liitto ry Radiokatu 20 00093 SLU Y-tunnus 0839243-2 TILINPÄÄTÖS 31.12.2013 Sisällysluettelo Tuloslaskelma 3-12

Lisätiedot

TASE VASTAAVAA. GR-moottoripyöräkerho ry. Y-tunnus

TASE VASTAAVAA. GR-moottoripyöräkerho ry. Y-tunnus TASE VASTAAVAA 31.12.2013 31.12.2012 TASE VASTAAVAA PYSYVÄT VASTAAVAT AINEETTOMAT HYÖDYKKEET AINEETTOMAT OIKEUDET 1031 ATK-ohjelmat 220,00 220,00 440,00 440,00 AINEETTOMAT HYÖDYKKEET yhteensä 220,00 440,00

Lisätiedot

TULOSLASKELMA Jakso 12/15-12/15. 1.1.2015 1.1.2014 Rahayksikkö EURO - 31.12.2015-31.12.2014

TULOSLASKELMA Jakso 12/15-12/15. 1.1.2015 1.1.2014 Rahayksikkö EURO - 31.12.2015-31.12.2014 Sivu 1 01 Aluetyö 3030 Palkat ja palkkiot -35 937,88-46 591,60 3040 Eläkevakuutusmaksut -6 828,20-8 549,86 3050 Muut henkilösivukulut -1 419,55-1 749,30 Yhteensä -44 185,63-56 890,76 3070 Vuokrakulut,

Lisätiedot

TULOSLASKELMA Jakso 06/13-06/13

TULOSLASKELMA Jakso 06/13-06/13 Sivu 1 VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot 3000 Osallistumismaksut 1 785,92-308,00 3 778,50 0,00 7 500-3 722 3001 Koulutustuet 0,00 0,00 558,00 288,00 350 208 3003 Urlus-säätiön vuokratuki 0,00 0,00 17 248,30

Lisätiedot

ETELÄ-PORNAISTEN VESIOSUUSKUNTA TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO

ETELÄ-PORNAISTEN VESIOSUUSKUNTA TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO ETELÄ-PORNAISTEN VESIOSUUSKUNTA TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO VUODELLE 2013 1. Yleistä Toimintavuonna 2013 jatketaan osuuskunnan jäsenten aktivointia, jotta kiinteistöt liitettäisiin osuuskunnan vesi-

Lisätiedot

Tringa TASE VASTAAVAA

Tringa TASE VASTAAVAA TASE VASTAAVAA PYSYVÄT VASTAAVAT AINEELLISET HYÖDYKKEET MAA- JA VESIALUEET 1110 Maa- ja vesialueet/liittymisma 2 95 2 95 2 95 2 95 RAKENNUKSET JA RAKENNELMAT 1120 Rakennukset ja rakennelmat 4 010,67 4

Lisätiedot

EPS Vuosibudjetti 2016 23.11.2015

EPS Vuosibudjetti 2016 23.11.2015 EPS Vuosibudjetti 2016 23.11.2015 Nirkko Budjetti 2015 Ennuste 2015 Budjetti 2016 2016 huom *vaihtuvuutta jäsenistöön *jäsenmaksut +10% (ollut samat vuodesta 2009) *ei tietoa kaupungin maksuista/sopimuksista

Lisätiedot

TALOUSARVIO 2016 1 IHMISOIKEUSLIITON KOKONAISTALOUSARVIO... 2 2 YLEISTOIMINTA... 4 3 RAY... 5 4 TUTKIMUS... 8

TALOUSARVIO 2016 1 IHMISOIKEUSLIITON KOKONAISTALOUSARVIO... 2 2 YLEISTOIMINTA... 4 3 RAY... 5 4 TUTKIMUS... 8 TALOUSARVIO 2016 1 IHMISOIKEUSLIITON KOKONAISTALOUSARVIO... 2 2 YLEISTOIMINTA... 4 3 RAY... 5 4 TUTKIMUS... 8 2 1 IHMISOIKEUSLIITON KOKONAISTALOUSARVIO Talousarvio 2016 Talousarvio 2015 Toteuma 31.12.2015

Lisätiedot

TASEKIRJA. Paltamon työvoimayhdistys ry. Tilikaudelta 1.1.2009-31.12.2009

TASEKIRJA. Paltamon työvoimayhdistys ry. Tilikaudelta 1.1.2009-31.12.2009 Paltamon työvoimayhdistys ry TASEKIRJA Tilikaudelta 1.1.2009-31.12.2009 Tilinpäätöksen laati Paltamon työvoimayhdistys ry Maija-Liisa Pyykkönen talouspäällikkö, yo-merkonomi 2 SISÄLLYSLUETTELO Sivut 1.

Lisätiedot

TASE VASTAAVAA. SAAMISET MYYNTISAAMISET 1700 Myyntisaamiset 580,00 580,00 370,00 370,00 SIIRTOSAAMISET 1870 Ennakkomaksut 540,50 540,50 0,00 0,00

TASE VASTAAVAA. SAAMISET MYYNTISAAMISET 1700 Myyntisaamiset 580,00 580,00 370,00 370,00 SIIRTOSAAMISET 1870 Ennakkomaksut 540,50 540,50 0,00 0,00 TASE VASTAAVAA 31.12.2012 31.12.2011 TASE VASTAAVAA PYSYVÄT VASTAAVAT AINEETTOMAT HYÖDYKKEET AINEETTOMAT OIKEUDET 1031 ATK-ohjelmat 44 44 66 66 AINEETTOMAT HYÖDYKKEET yhteensä 44 66 AINEELLISET HYÖDYKKEET

Lisätiedot

TUL:n Lapin piiri ry puh: P Nahkurinkatu Kemi

TUL:n Lapin piiri ry puh: P Nahkurinkatu Kemi TUL:n Lapin piiri ry puh: 0500 316 904 P Nahkurinkatu 1. 94100 Kemi mauri.blomster@tul.fi www.tul-lappi.fi TUL:n Lapin piiri ry:n sääntömääräinen PIIRIKOKOUS Pidetään Kemissä os. Kemin Pruntsilla, Kauppakatu

Lisätiedot

LOUNAIS-SUOMEN PARTIOPIIRI RY:N TILINPÄÄTÖS 2018 TOIMINNANALOITTAIN

LOUNAIS-SUOMEN PARTIOPIIRI RY:N TILINPÄÄTÖS 2018 TOIMINNANALOITTAIN Päivitetty tilinpäätös 11.3.2019 RY:N TILINPÄÄTÖS 2018 TOIMINNANALOITTAIN ALUERYHMÄ KOULUTUSRYHMÄ AIKUIS- JA LUOTTISRYHMÄ OHJELMARYHMÄ VIESTINTÄ- JA MARKKINOINTIRYHMÄ JÄSENHANKINTARYHMÄ TALOUSRYHMÄ PROJEKTIRYHMÄ

Lisätiedot

RI Riistanhoitoyhdistys RI13.WTR

RI Riistanhoitoyhdistys RI13.WTR RI RI13.WTR TASE VASTAAVAA PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Sijoitukset VAIHTUVAT VASTAAVAT Saamiset Rahat ja pankkisaamiset 31.12.2013 31.12.2012 VASTATTAVAA OMA PÄÄOMA

Lisätiedot

Himeen VasemmlstolMo if

Himeen VasemmlstolMo if Himeen VasemmlstolMo if Tilinpaatostiedot 01.01.2016-31.12.2016 1. Tuloslaskelma 01.01.2016-31.12.2016 2. Tase 31.12.2016 3. Uitetiedot Hämeen Vasemmistoliitto ry T U L O S L A S K E L M A Y-tunnus: 0810149-8

Lisätiedot

Metsänhoitoyhdistys TASE VASTAAVAA. Pysyvät vastaavat Aineettomat hyödykkeet Aineettomat oikeudet Muut pitkävaikutteiset menot

Metsänhoitoyhdistys TASE VASTAAVAA. Pysyvät vastaavat Aineettomat hyödykkeet Aineettomat oikeudet Muut pitkävaikutteiset menot TASE VASTAAVAA Pysyvät vastaavat Aineettomat hyödykkeet Aineettomat oikeudet Muut pitkävaikutteiset menot Ennakkomaksut Aineelliset hyödykkeet Maa- ja vesialueet Rakennukset ja rakennelmat Koneet ja kalusto

Lisätiedot

Suomen Cheerleadingliitto ry

Suomen Cheerleadingliitto ry 0 Suomen Cheerleadingliitto ry Talousarvio 2012 Lasten ja nuorten liikunta/talousarvio 2012 VARSINAINEN TOIMINTA Kesäleiri Osallistumismaksut 18350,00 15900,00 Ohjaajapalkkiot -1480,00-1120,00 Ulkom.ohjaajien

Lisätiedot

Tringa TASE VASTAAVAA

Tringa TASE VASTAAVAA TASE VASTAAVAA PYSYVÄT VASTAAVAT AINEELLISET HYÖDYKKEET MAA- JA VESIALUEET 1110 Maa- ja vesialueet/liittymisma 2 95 2 95 2 95 2 95 RAKENNUKSET JA RAKENNELMAT 1120 Rakennukset ja rakennelmat 4 312,55 4

Lisätiedot

TASEKIRJA Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y.

TASEKIRJA Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y. 1 / 15 TASEKIRJA Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y. Y-tunnus: 01.01.2012-31.12.2012 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2022 asti 2 / 15 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2012-31.12.2012 Sisällysluettelo

Lisätiedot

TA2016 TP2014 TP2013 TP2012 TP2011 TP2010

TA2016 TP2014 TP2013 TP2012 TP2011 TP2010 TA2016 TP2014 TP2013 TP2012 TP2011 TP2010 VARSINAINEN TOIMINTA 9160 KESKUSHALLINTO TA2016 TP2014 TP2013 TP2012 TP2011 TP2010 TUOTOT 3000 tuotot 40 000,00 51 338,35 40 613,75 38 711,16 30 000,00 67 820,00

Lisätiedot