NUORISOFOORUMIN TEEMARYHMIEN TYÖ NUORISOTAKUUN TOTEUTTAMISESSA
|
|
- Leo Aro
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 NUORISOFOORUMIN TEEMARYHMIEN TYÖ NUORISOTAKUUN TOTEUTTAMISESSA
2 Nuorisofoorumin taustaa Vuonna 2010 näkyi merkkejä nuorisotyöttömyyden uudesta kasvusta. Työmarkkinoille sijoittuminen hidastui. Elinkeinoelämän keskusliitto (EK), Suomen ammattiliittojen Keskusjärjestö (SAK) sekä Kaakkois-Suomen ELY-keskus reagoivat asiaan ja lähestyivät 02/2011 yhteistyöpyynnöllä sidosryhmäkumppaneita. Kehittämishaasteiksi tunnistettiin: nuorten syrjäytymisen ja alueelta muuton ehkäisy, koulutukseen hakeutumisen ja työllisyyden edistäminen. 2
3 Nuorisofoorumin taustaa jatkuu Kehittämishaasteiden parissa työskentelee useita organisaatioita ja hankkeita. Toisten työn, palveluiden ja toimenpiteiden tunteminen ei ole välttämättä hallinnassa. Tukiprosessit ovat samansuuntaisia ja tavoite monilta osin sama: ohjata nuoret koulutukseen ja työelämään sekä turvaamalla myös eri muutosvaiheet nuorten elämässä. 3
4 Nuorisofoorumin tavoitteet: Tavoitteena löytää/hakea yhteisiä kehittämiskohteita. Tunnistaa, tarkentaa ja yhtenäistää käsitystä siitä, mitkä ovat nuorten työllisyyttä ja hyvinvointia edistävät tahot Kaakkois-Suomen alueella. Mikä on yhteinen tavoite? Mitkä ovat eri tahojen perustehtävät/roolit yhteisen tavoitteen edistämisessä? Millaisia yhteistyömalleja on käytössä eri toimijoiden välillä? Mitä mahdollisuuksia ja/tai puutteita nykyiseen toimintatapaan liittyy? 4
5 Toiminnan käynnistyminen Lähetetyn yhteistyöpyynnön liitteeksi laadittiin taulukko, johon pyydettiin täydentämään ja kuvaamaan organisaatioon tehtäviä liittyen nuoriin ja nuorisotyöttömyyden hoitamiseen (perustehtävä, toimenpiteet, mittarit, toimenpiteet/aihealueet). Yhteistyöfoorumi Foorumin aiheina: elinkeinoelämän nuorisoohjelma, nuorisolaki kuntien näkökulmasta, tulevaisuuden työmarkkinat ja nuorten palvelut TE-hallinnossa. 5
6 Nuorisofoorumissa mukana: Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) Suomen ammattiliittojen keskusjärjestö (SAK) Kymenlaakson Kauppakamari Kymen Yrittäjät Kouvolan aikuiskoulutuskeskus Etelä-Karjalan ammattiopisto Etelä-Kymenlaakson ammattiopisto Taloudellinen tiedotustoimisto, TAT TE-palvelut (Kaakkois-Suomen TE-toimisto / työvoiman palvelukeskukset) Kouvola Innovation Oy Kouvolan kaupunki Lappeenrannan kaupunki Kotkan kaupunki Imatran kaupunki Nuorisokeskus Anjala Laptuote-säätiö Parik-säätiö 6
7 teemoja ryhmätöistä: Nuorten aito kuuleminen keskustelukulttuurin kehittäminen. Työelämään tutustumisen (TET-jaksot) kehittäminen opiskelijat/opettajat. Työelämätietouden lisääminen kouluissa. Yritysten yhteiskuntavastuu ja nuorten huomioiminen rekrytointitilanteissa. Nuorten ja työnantajien verkostoitumisen kehittäminen. Työelämään pehmeämpi lasku, ei isoja vaatimuksia heti kaikille. Nuorten parissa työskenteleville tietoa työelämän uusista mahdollisuuksista. 7
8 Teemoja jatkuu: Työnteko houkuttelevaksi asenteet, työnteon kannattavuus (perustuki palkka). Palveluprosessien sujuvuus päällekkäisyydet pois. Verkostoituminen. Arjen ohjeet -tietopaketti nuorille Työelämätaitojen kehittäminen (mm. käytöstavat, täsmällisyys, vastuullisuus). Valtakunnallinen coachaus opinto-ohjaajille, opettajille ja muiden nuorten parissa toimiville henkilöille. 8
9 Foorumissa perustetut teemaryhmät: Koulun ja työelämän yhteistyö Verkostoituvat nuorten palvelut Nuorten syrjäytymisen ehkäisy Kouvola-talo / Hakala Timo /KASELY/Työllisyys ja osaamispalveluidenhankintayksikkö 9
10 Ryhmien toimintaan valitut teemat: 1. Miten työelämäyhteistyötä vahvistetaan kaikilla koulutusasteilla? 2. Nuorten äänen kuuleminen 3. Nuorisotakuun selvittäminen etsivään nuorisotyöhön syventyminen työnantajan näkökulma nuorten työllistämisessä. 10
11 Koulun ja työelämän yhteistyö Miten työelämäyhteistyötä vahvistetaan kaikilla koulutusasteilla? Yleissivistävässä koulutuksessa koulutus- ja uravalintojen tukeminen ja oppimisympäristöjen monipuolistaminen. Työpaikalla tapahtuvan oppimisen kehittäminen erityisesti pk-yritysten lähtökohdista eri koulutusasteiden ja muotojen yhteistyön tiivistäminen opettajien aktiivinen osallistuminen työpaikalla tapahtuvan oppimisen ohjaukseen 11
12 Koulun ja työelämän yhteistyö Jatkuu Työpaikkaohjaajakoulutuksen kehittäminen. Peruskoulun 7-9 luokkalaisten ohjaustyöhön panostaminen työelämänäkökulmasta (koulutusvalinnat). Keskeyttämiseen johtavat syyt erityisesti ammatillisessa koulutuksessa ja niiden ehkäisy. Opettajien työelämäjaksojen lisääminen. Informaatiotilaisuudet esim. peruskoulun yläluokkien opiskelijoille ja vanhemmille. Yrittäjyyskasvatusstrategia hanke Kaakkois- Suomeen. 12
13 Verkostoituvat nuorten palvelut Nuorten äänen kuuleminen Palveluverkoston kokoaminen palvelukartaksi. Nuorten asiakasraadit - TE-toimistoissa järjestettävät asiakasraadit nuorille kohdennetuista palveluista (arviointi, suunnittelu ja kehittäminen näkökulmista). raatilaisten näkemys nykytilasta, haasteista koulutukseen pääsyn/hakeutumisen sekä työllistymisen näkökulmista raatilaisten ajatus tavoitteista kehittämisehdotukset, ideat. 13
14 Nuorten syrjäytymisen ehkäisy Haastekohtien tunnistaminen palveluiden verkostoitumisessa ja niiden kehittäminen. Riittävän varhaisen puuttumisen malli ajoissa ja oikea-aikaisesti tehty interventio. Kokonaisvastuun ottaminen nuoresta ohjaustilanteissa. Ei siirretä ongelmaa eteenpäin siivota vain omia tilastoja. Hallinnollisten esteiden madaltaminen ja poistaminen. Kouluille monenlaisia ammattilaisia toimimaan nuorten pariin / kanssa? 14
15 Näkemyksiä toteutuneista asioista: Joitakin konkreettisia toimia on päästy toteuttamaan: asiakasraadit, TET-jaksot opettajille ja Yrittäjyysstrategia hanke (hakemus-hyväksytty päätös). Yhteinen tahtotila ja sitoutuminen tehdä yhdessä asioita nuorten tilanteen parantamiseksi on kasvanut. Verkoston toimintaa on voitu parantaa kuvaamalla oman sektorin toimintaa muille ryhmien jäsenille/viemällä viestiä omalle organisaatiolle. Palvelujen saatavuuteen ja toimivuuteen on kiinnitetty huomiota ja lähdetty konkreettisiin kehittämistoimiin. 15
16 Nuorisofoorumin jatkotoimet Teemaryhmät keskittyvät 1-2 konkreettiseen asiaan, joka käytännössä voidaan toteuttaa palvelujen kehittämisen näkökulmasta katsoen. Teemaryhmien yhteinen työskentelypäivä Syksyllä yhteinen seminaari eri verkostotoimijoille. 16
NUORISOTAKUU KAAKKOIS-SUOMESSA. 19.9.2013 Timo Hakala / Kaakkois-Suomen ELY-keskus/ Työllisyys ja osaamispalvelujen hankintaryhmä
NUORISOTAKUU KAAKKOIS-SUOMESSA 19.9.2013 Timo Hakala / Kaakkois-Suomen ELY-keskus/ Työllisyys ja osaamispalvelujen hankintaryhmä Nuorisotakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja
Kaakkois-Suomen yhteistyöfoorumi nuorten palveluista Nuorisofoorumi
Kaakkois-Suomen yhteistyöfoorumi nuorten palveluista Nuorisofoorumi 2011 - Timo Hakala / Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus/ Työllisyyden, yrittäjyyden ja osaamisen palvelut Taustaa
Nuorisotakuu tilannekatsaus 01/2014. Timo Hakala/ Kaakkois-Suomen ELY-keskus/ Työllisyys ja osaamispalvelujen hankintaryhmä
Nuorisotakuu tilannekatsaus 01/2014 Timo Hakala/ Kaakkois-Suomen ELY-keskus/ Työllisyys ja osaamispalvelujen hankintaryhmä Terminologiaa Alle 25-vuotiaiden virta yli 3kk työttömyyteen, % Alle 25-vuotiaiden
Hyvän ohjauksen kriteerit Lähde: Opetusneuvos Juhani Pirttiniemi Opetushallitus
Hyvän ohjauksen kriteerit Lähde: Opetusneuvos Juhani Pirttiniemi Opetushallitus Kaakkois-Suomen ELO -verkosto järjestää Kymenlaakson toisen Hyvät käytännöt -kiertueen tilaisuuden 29.10.2014 Ohjaus työelämään
Avauspuheenvuoro kehittämispäällikkö Ritva Kaikkonen. Ohjaus yrittäjyyteen Kaakkois-Suomen ELO-verkosto
Avauspuheenvuoro kehittämispäällikkö Ritva Kaikkonen Ohjaus yrittäjyyteen 27.10.2015 Kaakkois-Suomen ELO-verkosto Ohjaus yrittäjyyteen tilaisuuden teemana TYÖELÄMÄTAIDOT JA YRITTÄJYYS Oivallinen mahdollisuus
AMMATILLISEN KOULUTUKSEN TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT KOTKAN-HAMINAN SEUDULLA
AMMATILLISEN KOULUTUKSEN TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT KOTKAN-HAMINAN SEUDULLA Sami Tikkanen, kuntayhtymän johtaja, rehtori Kotkan-Haminan seudun koulutuskuntayhtymä Seutufoorumi 28.11.2017 KOTKAN-HAMINAN SEUDUN
Opinnoista työelämään. Mervi Reiman
Opinnoista työelämään Mervi Reiman Opinnoista työelämään SEURAKUNTA- LUOVI KIIPULA Validia+Bovalius = Spesia (2018) Peruskoulu Työpajat Välivuosi 10. VALMA TELMA OPISTO JAAKKIMA ERITYIS- AMMATTI- OPISTO
Keski-Suomen Elinikäisen ohjauksen kehittämisryhmä: ELINIKÄISEN OHJAUKSEN STRATEGISET PAINOPISTEET RESILIENSSI OSAAMINEN
Päivitetty 6.2.2019 Keski-Suomen Elinikäisen ohjauksen kehittämisryhmä: ELINIKÄISEN OHJAUKSEN STRATEGISET PAINOPISTEET 2019-2020 PAINOPISTEET JA TAVOITTEET: NUORET RESILIENSSI OSAAMINEN Osaajien positiivinen
Alueellinen ESR haku Rahoitusasiantuntija Merja Rossi Hämeen ELY-keskus
ESR hankehaku syksyllä 2017 Alueellinen ESR haku 1.5.-3.10.2017 Rahoitusasiantuntija Merja Rossi Hämeen ELY-keskus Rakennerahasto-ohjelman tavoitteita Nuorisotakuun toimeenpanon tukeminen Uudenlaiset palvelut
Osakokonaisuuden toimijat
NUORET PUDOKKAAT Osakokonaisuuden toimijat Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri - EKSOTE (Hanna Puustinen) SIPOO (Lassi Puonti) KOTKA (Tarja Nyström) LOVIISA (Ann-Louise Björkas) ESPOO (Tuila Juvonen)
Välityömarkkinoilta avoimille työmarkkinoille mahdollisuudet
Välityömarkkinoilta avoimille työmarkkinoille mahdollisuudet Kyvyt käyttöön seminaari 13.10.2015 Mirja Willberg, Parik säätiö 1 Pelkkä työvalmennus ei riitä? Hallituksen kärkihankkeita STM Toimenpide 1.
Työvaltaisen väylän kehittäminen ammatillisiin opintoihin
Työvaltaisen väylän kehittäminen ammatillisiin opintoihin Opit työssä Projektin kesto 1.1.2015-31.5.2017 Rahoittaja Hämeen ELY-keskus Toteuttajat Etelä-Kymenlaakson ammattiopisto (hallinnoija) Kouvolan
Tervetuloa! Ajankohtaiskatsaus Kaakkois-Suomen ELO-toimintaan. Kaakkois-Suomen ELO - seminaari
Tervetuloa! Ajankohtaiskatsaus Kaakkois-Suomen ELO-toimintaan Kaakkois-Suomen ELO - seminaari 26.3.2015 1 Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen raportti vuoden 2014 toimintasuunnitelman toteutumisesta ja ELO-toiminnasta
YES INFO. YRITTÄJYYSKASVATUKSEN TEEMAKOULUTUS Oppilaitoksen työelämäyhteistyön kehittäminen, 2 pv NY OHJELMA- KOULUTUS YES-MALLIT KÄYTTÖÖN
YRITTÄJYYS TEEMA Oppilaitoksen työelämäyhteistyön kehittäminen, 2 pv Ajankohta: 1. päivä 20.3.2012 ja 2. päivä 29.3.2012 Turku Kouluttaja: Tarja Nieminen, Villinikkarit Oy 15-20 opettajaa Sisältö: - Työelämäyhteistyö
Nuorisotakuun toteuttaminen
Nuorisotakuun toteuttaminen Hyvinvointi- ja turvallisuuspalveluja sekä nuorisotakuun toteutumista koskeva kehittämisneuvottelu 4.8.2013 Saariselkä Lapin ELY-keskus Tiina Keränen 11.9.2013 Nuorisotakuu
TE-hallinnon ja työelämän yhteistyö
TE-hallinnon ja työelämän yhteistyö Nuorisotakuun retoriikkaa ja todellisuutta 26.09.2013 Ylöjärvi, Valo Vesa Jouppila johtaja, Pirkanmaan TE-toimisto Toiminta-ajatuksemme Pirkanmaan TE-toimisto toteuttaa
KAAKKOIS-SUOMEN ELO - TILAISUUDET SYKSY 2015 (KOOSTE)
ELINIKÄINEN OPPIMINEN JA OHJAUS KAAKKOIS-SUOMEN ELO - TILAISUUDET SYKSY 2015 (KOOSTE) VARAATHAN KALENTERIISI AJANKOHDAT! OHJELMAT SAA MYÖHEMMIN. 20.8.2015 YHTEISTYÖSSÄ ASIAKKAAN PARHAAKSI! Kaakkois-Suomen
LAITURI-projekti - toimintaa ja tuloksia
LAITURI-projekti - toimintaa ja tuloksia Alueellisten TNO-asiantuntijoiden koulutus 11.-12.11.2014 LAITURI-projekti LAITURI projektin tavoite ja tuloksia Tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelujen kehittämisen
Yksilölliset erilaiset oppimispolkut URPO EPPA TOPI. LapinAMK RKK/LAO RKK (LAMO) RKK/LAO LAPPIA PTO YHTEISET YHTEISTYÖKUMPPANIT
Ura- ja opintoohjaus LAY Yksilölliset erilaiset oppimispolkut URPO EPPA TOPI YHTEISET YHTEISTYÖKUMPPANIT Oppiminen ja osaamisen hankkiminen työelämässä LapinAMK RKK/LAO RKK (LAMO) RKK/LAO LAPPIA PTO LAY
Etelä-Karjalan konsensussopimus. Työelämäverkoston kokoaminen osatyökykyisten työllisyyden edistämiseksi
Etelä-Karjalan konsensussopimus Työelämäverkoston kokoaminen osatyökykyisten työllisyyden edistämiseksi Sisällys Työikäisistä suomalaisista noin 1,9 miljoonalla, eli yli puolella työikäisistä, on jokin
Hyvän ohjauksen kriteerityö
Hyvän ohjauksen kriteerityö Oppilaan- ja opinto-ohjauksen kansalliset kehittämispäivät 29.4.2014 Opetusneuvos Anneli Rautiainen Esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö 21. vuosituhannen oppimisen taidot
Kohti Kaakkois-Suomen Ohjaamoa Ritva Kaikkonen / Timo Hakala Kaakkois-Suomen ELY-keskus
Kohti Kaakkois-Suomen Ohjaamoa 23.9.2014 Ritva Kaikkonen / Timo Hakala Kaakkois-Suomen ELY-keskus Ohjaamo-toiminta osana nuorisotakuuta ja elinikäistä ohjausta Lähtökohdat ja tarpeet: Monialaiset ja kehittyvät
Elinikäisen ohjauksen strategiset linjaukset
Elinikäisen ohjauksen strategiset linjaukset Elinikäiseen oppimiseen liittyvällä ohjauksella tarkoitetaan erilaisia toimia, joiden avulla kaikenikäiset kansalaiset voivat määritellä valmiutensa, taitonsa
Lasten, nuorten ja perheiden osallisuus Pirkanmaan Lapehanke
Lasten, nuorten ja perheiden osallisuus Pirkanmaan Lapehanke Pippurissa 1 9.10.2017 Osallisuus LAPE-hankkeen valmisteluvaiheessa Sähköinen kysely: avoin (tiedotus fb:ssa, kaupunkien ja kuntien sekä järjestöjen
A I K O F O O R U M I. Katsaus toimintaan ja tuloksiin Päätösseminaari Katariina Göös
F O O R U M I Katsaus toimintaan ja tuloksiin Päätösseminaari 3.5.2012 Katariina Göös katariina.goos@pirko.fi AIKO-foorumin lähtökohtia - Taustaa AKONET-verkoston lopettaminen, AITO 2-hanke ESR-hanke käynnistyi
Yhteiskunta-ja koulutustakuu. Seminaari /Projektipäällikkö Timo Kettunen
Yhteiskunta-ja koulutustakuu Seminaari 17.1.2013/Projektipäällikkö Timo Kettunen Yhteiskunta- ja koulutustakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle
Työelämän kehittämis- ja palvelutehtävä. Asko Jaakkola Sivistystoimentarkastaja. Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 30.3.
Työelämän kehittämis- ja palvelutehtävä Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksessa Asko Jaakkola Sivistystoimentarkastaja Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 30.3.2010
Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus ELY nuorten maakunnassa; miten maakuntaohjelma näkyy ELY-keskuksen toiminnassa Ylijohtaja Matti Räinä 26.2.2013 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-,
Monialainen viranomaisyhteistyö ja etsivä nuorisotyö nuorisolaissa
Monialainen viranomaisyhteistyö ja etsivä nuorisotyö nuorisolaissa (Laki 693/2010) http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2010/20100693 (HE 1/2010 vp) http://www.finlex.fi/fi/esitykset/he/2010/20100001 Tuula
Yritysyhteistyö uudistuneessa ammatillisessa koulutuksessa
Yritysyhteistyö uudistuneessa ammatillisessa koulutuksessa Kunnallisjohdon foorumi 15-16.5.2019 Sami Tikkanen, kuntayhtymän johtaja, rehtori KOTKAN-HAMINAN SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ KOTKAN-HAMINAN SEUDUN
Tekemisen laatu ratkaisee Koulutusorganisaation laadun parantamisen prosessit Laatua laivalla -seminaari
Tekemisen laatu ratkaisee Koulutusorganisaation laadun parantamisen prosessit Laatua laivalla -seminaari 26.8.2013 Jatta Herranen kehitysjohtaja jatta.herranen@pkky.fi 2 21.8.2013 Mitkä asiat ovat olennaisia?
NUORTEN SOSIAALINEN VAHVISTAMINEN
1(5) NUORTEN SOSIAALINEN VAHVISTAMINEN Ammattitaitovaatimukset : tunnistaa sosiaalista vahvistamista tarvitsevan nuoren ja/tai hallitsee varhaisen tukemisen ja kohtaamisen menetelmiä pystyy toimimaan moniammatillisessa
OKM Yrittäjyyslinjaukset 2017
OKM Yrittäjyyslinjaukset 2017 Seija Aalto, koulutusjohtaja Yrittäjyyslinjausten tarkoituksena on suunnata, kehittää ja ohjata eri koulutusasteiden yrittäjyyden edistämisen ja yrittäjyyskasvatuksen toimenpiteitä
Strategia KUMPPANUUDELLA OSAAMISTA JA HYVINVOINTIA RIVERIA.FI POHJOIS-KARJALAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ
Strategia 2018 2021 KUMPPANUUDELLA OSAAMISTA JA HYVINVOINTIA RIVERIA.FI POHJOIS-KARJALAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Toimintaympäristön muutos Pohjois-Karjalan maakunta Työllisyysasteen parantaminen on keskeisin
MONIALAINEN TYÖ HYVINVOINNIN TUOTTAJANA
MONIALAINEN TYÖ HYVINVOINNIN TUOTTAJANA NUORET PALVELUJEN PARIIN PALVELUIDEN YHTEISTYÖLLÄ Monialaisten yhteistyöverkostojen kehittämishanke SEMINAARI 8.11.2012 Monialaisten yhteistyöverkostojen kehittämishanke
Nuorisotakuun seuranta heinäkuu 2016
Nuorisotakuun seuranta heinäkuu 2016 Muutamia linkkejä tilastoihin Tilastokeskuksen työvoimatutkimus: http://www.stat.fi/til/tym.html Kuntoutussäätiön tutkimuksessaan suosittamat nuorisotakuun seurantatilastot:
Kuntien, oppilaitosten ja työpajojen merkitys nuorisotakuun toteuttamisessa
Kuntien, oppilaitosten ja työpajojen merkitys nuorisotakuun toteuttamisessa Seinäjoki, 13.3.2013 Nuorisotakuun taustoja Perusasteen varassa olevat nuoret Työttömät alle 30-vuotiaat nuoret Työn ja koulutuksen
Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa. Lokakuu Lähde: TEM, Työnvälitystilasto.
Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa Lokakuu 2014. Lähde: TEM, Työnvälitystilasto. Terminologiaa Alle 25-vuotiaiden virta yli 3kk työttömyyteen, % Alle 25-vuotiaiden kolmen kuukauden työttömyyden ylittävien
Kasvupalveluilla työllisyyttä ja hyvinvointia Päijät-Hämeeseen
Kasvupalveluilla työllisyyttä ja hyvinvointia Päijät-Hämeeseen Hyvinvoiva maakunta seminaari Lahti 11.12.2018 Yksikön päällikkö Kari Sartamo Yritys- ja työllisyyspalveluista kasvupalveluja ELY-keskusten
Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa. Syyskuu Lähde: TEM, Työnvälitystilasto.
Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa Syyskuu 2014. Lähde: TEM, Työnvälitystilasto. Terminologiaa Alle 25-vuotiaiden virta yli 3kk työttömyyteen, % Alle 25-vuotiaiden kolmen kuukauden työttömyyden ylittävien
Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa. Marraskuu Lähde: TEM, Työnvälitystilasto.
Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa Marraskuu. Lähde: TEM, Työnvälitystilasto. Terminologiaa Alle 25-vuotiaiden virta yli 3kk työttömyyteen, % Alle 25-vuotiaiden kolmen kuukauden työttömyyden ylittävien
Hallitusohjelmakirjauksia työllisyydestä
Hallitusohjelmakirjauksia työllisyydestä Kuusikkokuntien kuntouttavan työtoiminnan ja tuetun työllistämisen seminaari Oulu 6.10.2011 Erja Lindberg erityisasiantuntija TYP-toimintamalli Työ- ja elinkeinotoimistojen,
Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa. Syyskuu Lähde: TEM, työnvälitystilasto.
Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa Syyskuu 2015. Lähde: TEM, työnvälitystilasto. Terminologiaa Alle 25-vuotiaiden virta yli 3kk työttömyyteen, % Alle 25-vuotiaiden kolmen kuukauden työttömyyden ylittävien
Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa. Toukokuu Lähde: TEM, työnvälitystilasto.
Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa Toukokuu. Lähde: TEM, työnvälitystilasto. Terminologiaa Alle 25-vuotiaiden virta yli 3kk työttömyyteen, % Alle 25-vuotiaiden kolmen kuukauden työttömyyden ylittävien
Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa. Maaliskuu Lähde: TEM, Työnvälitystilasto.
Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa Maaliskuu. Lähde: TEM, Työnvälitystilasto. Terminologiaa Alle 25-vuotiaiden virta yli 3kk työttömyyteen, % Alle 25-vuotiaiden kolmen kuukauden työttömyyden ylittävien
Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa. Lokakuu Lähde: TEM, työnvälitystilasto.
Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa Lokakuu 2015. Lähde: TEM, työnvälitystilasto. Terminologiaa Alle 25-vuotiaiden virta yli 3kk työttömyyteen, % Alle 25-vuotiaiden kolmen kuukauden työttömyyden ylittävien
Etelä-Suomi Etelä-Karjala, Kanta-Häme, Kymenlaakso, Päijät-Häme ja Uusimaa
HAKUINFO Hämeen ELY-keskuksen alueellinen ESR-haku 13.2.2015 Etelä-Suomi Etelä-Karjala, Kanta-Häme, Kymenlaakso, Päijät-Häme ja Uusimaa Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 - rakennerahasto-ohjelma Ohjelma-asiakirja:
Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa. Elokuu Lähde: TEM, työnvälitystilasto.
Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa Elokuu 2015. Lähde: TEM, työnvälitystilasto. Terminologiaa Alle 25-vuotiaiden virta yli 3kk työttömyyteen, % Alle 25-vuotiaiden kolmen kuukauden työttömyyden ylittävien
Satakunnan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Välkky-projekti Yrjönkatu 6 (2. krs), PL 266, 28101 PORI Kutsunumero 020 63 60150
Satakunnan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Välkky-projekti Yrjönkatu 6 (2. krs), PL 266, 28101 PORI Kutsunumero 020 63 60150 etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi www.ely-keskus.fi/satakunta, www.valkky.fi
Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi
JOOP- Joustavat oppimisympäristöt SYKKÄYS Oma polku NITOJA - nivelvaihe, toiminta ja jatko työelämään Osaaminen käyttöön - Työvoimaa uudesta suunnasta - Amikset asuntoloiden kehittäjinä, Parempaan alkuun,
Nuorisotakuu. Timo Mulari timo.mulari@alli.fi
Monialaisten yhteistyöverkostojen kehittämishanke Suomen nuorisoyhteistyö Allianssi ry Hyvinkään kaupunki Lohjan kaupunki Porvoon kaupunki Nuorisotutkimusseura ry Nuorisotakuu Timo Mulari timo.mulari@alli.fi
Mihin on nyt päästy ja miten jatketaan tästä eteenpäin?
Kati Lounema Jukka Vepsäläinen Mihin on nyt päästy ja miten jatketaan tästä eteenpäin? AmKesu-aluetilaisuus Helsinki 26.11.2014 Osaamisen For learning ja and sivistyksen competence parhaaksi Helsingin
Nuorisotakuu. Toimenpiteitä työllisyyden, kouluttautumisen ja syrjäytymisen ehkäisyn tueksi. Lotta Haikkola, tutkijatohtori
Nuorisotakuu Toimenpiteitä työllisyyden, kouluttautumisen ja syrjäytymisen ehkäisyn tueksi Lotta Haikkola, tutkijatohtori 10.10.2017 Nuorisotakuu (2013 2015) Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle
Nuorisotakuu määritelmä
Mitä on ohjaus nuorisotakuussa Elise Virnes 25.9.2013 Nuorisotakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, työkokeilu-, opiskelu-,
Oppilaitosten kehittämishankke et
Oppilaitosten kehittämishankke et Oppilaitosseminaari 16.11.2012 Eija Karhatsu 11.01.13 KASELY / ek Koulutuspoliittisia linjauksia ja tavoitteita /OKM Pitkät koulutusurat lyhyemmiksi Suuret koulutustasoerot
Nuorisotakuun seuranta TEM:ssä lokakuu
Nuorisotakuun seuranta TEM:ssä lokakuu 8.12. Muutamia linkkejä tilastoihin Tilastokeskuksen työvoimatutkimus: http://www.stat.fi/til/tym.html Kuntoutussäätiön tutkimuksessaan suosittamat nuorisotakuun
Nuorisotakuun seuranta TEM:ssä Tammikuu 2016
Nuorisotakuun seuranta TEM:ssä Tammikuu 2016 Työttömät työnhakijat alle 25 v. ja 25-29 v. vastavalmistuneet (TEM/työnvälitystilasto 1220) Alle 25 v. 2015 2016 Muutos % Tammikuun lopussa 47 880 48 314 +
Yhtäläinen tavoite, erilaiset toimintatavat. Liisa Sahi Etelä-Suomen aluehallintovirasto
Yhtäläinen tavoite, erilaiset toimintatavat Liisa Sahi Etelä-Suomen aluehallintovirasto 21.8.2014 Nuorisotakuu 2013 -määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle
Poimintoja Laiturin toteuttamasta ELY - kyselystä. Laituri-projekti / Mervi Sirviö
Poimintoja Laiturin toteuttamasta ELY - kyselystä Laituri-projekti / Mervi Sirviö Taustaa ELY kierroksen ennakkokyselyyn Kysely lähetettiin 15 ELY:lle 23.6.2012, johon kaikki vastasivat (viimeiset 23.8.)
AJATUKSIA OHJAAMOSTA. Kaakkois-Suomen työ- ja elinkeinotoimisto Antti Ronkainen. Kaakkois-Suomen TE-toimisto
AJATUKSIA OHJAAMOSTA Kaakkois-Suomen työ- ja elinkeinotoimisto Antti Ronkainen 1 Kaakkois-Suomen TE-toimisto 2 4.2.2015 Kaakkois-Suomen TE-toimisto Esityksen otsikko Nuorisotakuun piiriin kuuluvat työttömät
Alueelliset verkostot
Alueelliset verkostot työpajatoiminnassa ja etsivässä nuorisotyössä Parempia palveluja nuorille Alueellisen verkostoyhteistyön yhdyspinnat Etsivä nuorisotyöntekijä tukee alle 29- vuotiaita nuoria, jotka
Nuorisotakuun seuranta TEM:ssä maaliskuu 2016
Nuorisotakuun seuranta TEM:ssä maaliskuu 2016 Työttömät työnhakijat alle 25 v. ja 25-29 v. vastavalmistuneet (TEM/työnvälitystilasto 1220) Alle 25 v. 2015 2016 Muutos % Maaliskuun lopussa 44 037 44 722
Nuorisotakuun seuranta TEM:ssä helmikuu 2016
Nuorisotakuun seuranta TEM:ssä helmikuu 2016 Työttömät työnhakijat alle 25 v. ja 25-29 v. vastavalmistuneet (TEM/työnvälitystilasto 1220) Alle 25 v. 2015 2016 Muutos % Helmikuun lopussa 45 919 46 107 +
LAAKERI työelämäyhteistyö sujuvaksi Varsinais-Suomessa
LAAKERI työelämäyhteistyö sujuvaksi Varsinais-Suomessa 1.2.2009-31.12.2011 Toimintalinja 3: Työmarkkinoiden toimintaa edistävien osaamis-, innovaatio- ja palvelujärjestelmien kehittäminen Tilannekatsaus
Nuorisotakuun seuranta TEM:ssä marraskuu
Nuorisotakuun seuranta TEM:ssä marraskuu 22.12. Muutamia linkkejä tilastoihin Tilastokeskuksen työvoimatutkimus: http://www.stat.fi/til/tym.html Kuntoutussäätiön tutkimuksessaan suosittamat nuorisotakuun
ELO-RYHMIEN TOIMINTA VUONNA 2016
ELO-RYHMIEN TOIMINTA VUONNA 2016 Pohjanmaa ja Keski-Pohjanmaa 17.3.2017 Pohjanmaalta löytyy pohjoismaiden merkittävimmät energiateknologian ja kemian teollisuuden keskittymät. Pohjanmaata leimaa monipuolinen
Moninaisuus on rikkaus Lahti
Moninaisuus on rikkaus Lahti 28.10.2014 Petri Puroaho Tilaisuuden tavoite Tehdä näkyväksi työpajatoiminnan moniulotteisuutta ja merkityksellisyyttä. Nostaa esiin kolmannen sektorin / välityömarkkinoiden
Nuorten matalan kynnyksen ohjausmalli
Nuorten matalan kynnyksen ohjausmalli 2009-2011 Iina Peltomaa Toukokuu 2009 Nuorten matalan kynnyksen ohjausmalli: toimijatahot Rahoitus ja hallinnointi Osatoteuttajat Pilotit ja toimintaympäristö Nuorten
Osallisuutta, osaamista, työtä ja hyvinvointia
Osallisuutta, osaamista, työtä ja hyvinvointia Euroopan sosiaalirahasto ESR Porvoo 7.2.2019 Hämeen ELY-keskus Merja Rossi Euroopan sosiaalirahasto ESR EU -ohjelman ja Euroopan sosiaalirahaston ESR tavoitteena
Työpaikkojen sijainti vastavalmistuneilla vuosina
Työpaikkojen sijainti vastavalmistuneilla vuosina 2011-2015 Vuosina 2010-2014 valmistuneet Suunnittelija Outi Suorsa Kaikkien vastavalmistuneiden työpaikkojen sijaintimaakunnat (f. = 2553) 25 20 21 19,2
Lapsi- ja nuorisopolitiikan yhteistyö ja koordinaatiorakenne Satakunnassa. Sivistystoimentarkastaja Erik Häggman
Lapsi- ja nuorisopolitiikan yhteistyö ja koordinaatiorakenne Satakunnassa Pori 17.9.2013 Pelkkä peruskoulun varassa 2010 - toiminta Kouluttamattomat (pelkkä peruskoulu) vuonna 2010 Tilanne Määrä Osuus
MISSÄ MENNÄÄN OHJAAMOISSA
MISSÄ MENNÄÄN OHJAAMOISSA Tuija Kautto Kohtaamo Lahti 23.9.2015 MITEN SELVITETTY Ohjaamokierros 2015 Projektisuunnittelijat kiertäneet Suomea Kaikkia Ohjaamoja ei ole vielä tavattu Tapahtumat, esimerkiksi
OTE 4 Mallit työllistymiseen ja osallisuuteen. Painopisteet lähtötilanteesta tavoitetilaan
OTE 4 Mallit työllistymiseen ja osallisuuteen Painopisteet lähtötilanteesta tavoitetilaan Työtoiminnasta töihin Lähtötilanne Työtoiminnasta työhön painopisteet lähtötilanteesta tavoitetilaan Verkostotyöpajapäivät,
Osatyökykyisille tie työelämään
Osatyökykyisille tie työelämään hankepäälikkö Päivi Mattila-Wiro ja projektipäällikkö Raija Tiainen 1 1.11.2017 Osatyökykyisille tie työelämään Osatyökykyisyys koskettaa lähes jokaista suomalaista työuran
Kuntoutussäätiö. Kuntoutuspalvelukeskus. Kuntoutusalan tutkimus- ja kehittämiskeskus. Koulutus, arviointi ja konsultointi. auttaa kuntoutumaan
Kuntoutuspalvelukeskus Kuntoutusalan tutkimus- ja kehittämiskeskus Koulutus, arviointi ja konsultointi auttaa kuntoutumaan tutkii ja kehittää kouluttaa ja konsultoi 1 on Valtakunnallinen työikäisten kuntoutuksen
Joustavaa perusopetusta Kouvolassa
Joustavaa perusopetusta Kouvolassa Kuntamarkkinat 10.9.2009 Teija Toppila Rehtori / aluerehtori Esiintyjä 1 Opetuksen tulee edistää sivistystä ja tasa-arvoisuutta yhteiskunnassa sekä oppilaiden edellytyksiä
Yritysten ja oppilaitosten kumppanuudella kilpailuetua
Yritysten ja oppilaitosten kumppanuudella kilpailuetua KUNTAMARKKINAT 12.9.2019 Työn murros - nuorten uudet polut työhön ja yrittäjyyteen maaseudulla Timo Suutari Maaseudun nuoret ja pk-yritykset ammatillisten
Haasteet ja ilmiöt etsivässä nuorisotyössä. Pauliina Koljonen, etsivä nuorisotyö Äänekoski
Haasteet ja ilmiöt etsivässä nuorisotyössä Pauliina Koljonen, etsivä nuorisotyö Äänekoski 23 kuntaa Arvio koulutuksen ja työelämän ulkopuolella olevista 15-28-v. 4941-8230 (10.3-17.1.%) Etsiviä nuorisotyöntekijöitä
LAAKERI työelämäyhteistyö sujuvaksi Varsinais-Suomessa
LAAKERI työelämäyhteistyö sujuvaksi Varsinais-Suomessa 1.2.2009-31.12.2012 Toimintalinja 3: Työmarkkinoiden toimintaa edistävien osaamis-, innovaatio- ja palvelujärjestelmien kehittäminen Tilannekatsaus
TE-palveluja alueellisesti
1 2015 TE-palveluja alueellisesti Kaakkois-Suomen TE- Toimialue: Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson maakunnat Toimipaikat: Hamina, Imatra, Kotka, Kouvola ja Lappeenranta Työvoiman palvelukeskukset: Hamina,
Ajankohtaista Päijät-Hämeen maahanmuuttoohjelman
Ajankohtaista Päijät-Hämeen maahanmuuttoohjelman toteutumisesta Ossi-hankkeen loppuseminaari 9.11.2017 torstaina 9. marraskuu 2017 1 Päijät-Hämeen ulkomaan kansalaiset 2010-2016 7000 6500 6524 6000 5595
KYMENLAAKSON LIITTO Regional Council of Kymenlaakso
1 / 5 AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JAOSTO 1 / 2015 PÖYTÄKIRJA KL/161/000208/2015 Aika: 9.3.2015 14:00-15:00 Paikka: Kotka, maakuntatalo 1 Kokouksen avaus As. nro 1 2 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Työelämä Toimintaympäristön seuranta. Maija Lyly-Yrjänäinen, Päivi Järviniemi
Työelämä 2020 Toimintaympäristön seuranta 2012 2017 Maija Lyly-Yrjänäinen, Päivi Järviniemi Työelämän toimintaympäristön kehitys hankkeen painopisteiden mukaan Kehittämistoimet työpaikalla Vaikutusmahdollisuudet
Yhteystiedot. Jyväskylän oppisopimuskeskus Puistokatu 2 C, Kolmikulma PL 472, 40101 Jyväskylä Avoinna ma pe klo 9-15
Yhteystiedot Jyväskylän oppisopimuskeskus Puistokatu 2 C, Kolmikulma PL 472, 40101 Jyväskylä Avoinna ma pe klo 9-15 Nuorten oppisopimuskoulutus Tarja Orellana, koulutustarkastaja p. 040 341 5189 tarja.orellana@jao.fi
Yritys- ja hankerahoitus Pohjois-Karjala vuosi 2016
Yritys- ja hankerahoitus Pohjois-Karjala vuosi 2016 Rahoituksen kohdentuminen Pohjois-Karjalassa Rahoituslähteet: Euroopan aluekehitysrahasto (EAKR), sosiaalirahasto (ESR) Kestävää kasvua ja työtä -ohjelma
Verkostot ja niiden merkitys nuorisotakuussa
Verkostot ja niiden merkitys nuorisotakuussa Toimivat monialaiset verkostot 6.2.2015 Hotelli Santa Claus Tiina Keränen, yksikön päällikkö 9.2.2015 Verkostoyhteistyö on mahdollisuus Yhteistyö vaatii avoimuutta,
Välittämistä ja konkretiaa Nuorten ja ammattilaisten kohtaamisia koulutuksen ja työelämän rajapinnoilla. Laura Halonen & Elina Nurmikari
Välittämistä ja konkretiaa Nuorten ja ammattilaisten kohtaamisia koulutuksen ja työelämän rajapinnoilla Laura Halonen & Elina Nurmikari Nuorisotakuun hankekokonaisuus Millaiseen tarpeeseen hanke syntyi
Mikä on tärkeää ammatillisen koulutuksen kehittämisessä? AmKesu-aluetilaisuuksien ryhmätöiden yhteenveto. (marraskuun 2015 tilaisuudet)
Mikä on tärkeää ammatillisen koulutuksen kehittämisessä? AmKesu-aluetilaisuuksien ryhmätöiden yhteenveto (marraskuun 2015 tilaisuudet) Mikä on tärkeää toisen asteen ammatillisen koulutuksen kehittämisessä?
Nuorten tuki-hankkeen ydintavoite:
Nuorten tuki-hankkeen ydintavoite: on parantaa koulutuksen ja työelämän ulkopuolella olevien nuorten kiinnittymistä ja pääsemistä koulutukseen, kehittää elämänhallinnan taitojaan ja saamaan työelämäkokemuksia
Syrjäytyminen ja sosiaalityö Tukeeko vai ennaltaehkäiseekö sosiaalityö sosiaalisten ongelmien periytymistä
Syrjäytyminen ja sosiaalityö Tukeeko vai ennaltaehkäiseekö sosiaalityö sosiaalisten ongelmien periytymistä Rovaniemen amkin seminaari 4.10.2012 Sosiaali- ja terveysjohtaja Markus Hemmilä Miten Rovaniemellä
Nuorten tieto- ja neuvontatyön lyhyt oppimäärä. Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus
Nuorten tieto- ja neuvontatyön lyhyt oppimäärä Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus 2014 Tieto on väline ja perusta elämänhallintaan Miten voi tietää, jos ei ole tietoa tai kokemusta siitä,
Palvelujärjestelmän kokonaisuus ammattilaisen ja asiakkaan silmin
Palvelujärjestelmän kokonaisuus ammattilaisen ja asiakkaan silmin Anne Korhonen Vates-säätiö 7.6.2016 Taustaa Suomalaisista työikäisistä 1,9 miljoonalla (55%) on vähintään yksi pitkäaikaissairaus tai vamma
16/16 TOISEN ASTEEN KOULUTUS VETURINA TULEVAISUUDEN KUNNASSA
16/16 TOISEN ASTEEN KOULUTUS VETURINA TULEVAISUUDEN KUNNASSA Kaupunginjohtaja FT Reijo Siltala Kokemäki 13.9.2017 14/16 OMA TAUSTA JA KAUPUNKI Kaupunginjohtajana Kokemäellä vuodesta 2014 Aiemmin Köyliön
Toimivat työmarkkinat osaajia ja työpaikkoja Keski-Suomeen
Toimivat työmarkkinat osaajia ja työpaikkoja Keski-Suomeen Kehittämisteemat Elise Tarvainen Keski-Suomen liitto Tavoitetila 2013 Keski-Suomessa on toimivat työmarkkinat. Maakunnan työllisyysaste ylittää
Elinikäisen ohjauksen strategia Järvenpää
Elinikäisen ohjauksen strategia Järvenpää 13.10.2011 Markku Liljeström SAK 13.10..2011/MLI/SAK 1 Elinikäisen ohjauksen kehittämistarve Elinikäisen oppimisen neuvosto esitti 2010, että TEM ja OKM ryhtyvät
Learning by doing tekemällä ammatin oppiminen, pedagogiikan kehittämishanke
Learning by doing tekemällä ammatin oppiminen, pedagogiikan kehittämishanke 2 Pedagoginen kehittäminen Ilmiöperusteinen oppiminen Learnig by doing tekemällä oppiminen Kokemuksellinen oppiminen 3 Toteuttajataho
Ammatillisen koulutuksen läpäisyn tehostamisohjelma Missä mennään + viimeinen hankehaku
Ammatillisen koulutuksen läpäisyn tehostamisohjelma 2011-2014 Missä mennään + viimeinen hankehaku Ammatillisen koulutuksen läpäisyn tehostamisohjelma on osa nuorisotakuuta. Yhteensä 16 milj. Ohjelman tavoitteena
Nuorisotakuu yhteinen asia!
Nuorisotakuu yhteinen asia! VM:n kuntakokeilu/nuorisotakuun toimintamalli Koulutus- ja nuorisojohtaja Veikko Niemi 23.9.2014 Veikko Niemi 1 LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTISUUNNITELMA 2 Voin hyvin, kun minulla
OPINNOLLISTAMINEN - KSAO:N JA PARIK- SÄÄTIÖN YHTEISTYÖNÄ Sari Metso, KSAO, koulutuspäällikkö Mirja Willberg, Parik-säätiö, palvelupäällikkö
OPINNOLLISTAMINEN - KSAO:N JA PARIK- SÄÄTIÖN YHTEISTYÖNÄ 9.10.2015 Sari Metso, KSAO, koulutuspäällikkö Mirja Willberg, Parik-säätiö, palvelupäällikkö YHTEISTYÖN TAUSTAA Erilaisia oppijoita - erilaisia
OPPILAANOHJAUKSEN KEHITTÄMINEN / TOIMINTASUUNNITELMA:
OPPILAANOHJAUKSEN KEHITTÄMINEN 2009 2010 / TOIMINTASUUNNITELMA: Pälkäneen kunta Perusopetuksen luokat 6-9, Pälkäneen lukio Koordinaattori: Jussi Vilanen-Arkimies Opetuksen järjestäjän (koulu/ kunta/seutu)