3s-ge venttiilien koneistus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "3s-ge venttiilien koneistus"

Transkriptio

1 3s-ge venttiilien koneistus Tässä olisi tarkoitus selventää hieman perusteita niille, ketkä eivät ole ikinä tehneet kannen venttiilien koneistusta. Venttiilien pintojen hiontaanhan on myös paljon helpompi ja käytännön läheisempi tapa, kaikkien meidän tuntema läppäys. Mutta jos haluaa oikein viimeisen päälle hyvät pitävät pinnat venttiileihin, niin kannattaa tehdä/teettää venttiilien koneistus Mira-penkissä. Kyseinen penkkihän on tarkoitettu vain istukkapintojen hiontaan, joten venttiilit tarvitsevat oman koneensa.

2 Työ alkoi sillä että puristin venttiilit kannesta pois. Tähän tarkoitukseen löytyi onneksi koululta ns. venttiilijousen poistolaite, jolla työ onnistui nopeasti ja helposti. 3s-ge:ssä kun on venttiilijouset venttiilinpainimien ohjurien sisällä, josta johtuen niihin ei pääse ihan kaikenmallisilla puristimilla käsiksi, vaan se tarvitsee aika pieni halkaisijaisen puristinpään.

3 Tässä kansi venttiilit poistettuna, näyttää kamalalta nuo seetit, eikö vain? 4-sylinteri on myös käynyt näköjään aika laihalla

4 Seuraavaksi oli vuorossa venttiilin pintojen hionta. Miran ohjekirjoista katsoin ensiksi kulman johon venttiili piti hioa. Tässä tapauksessa astelukema oli 45. Vertailin tätä kulmaa muihin ja huomasin että se on aika yleisesti käytetty lukema venttiileissä.

5 Itse hionta prosessi oli aika yksinkertainen. Hiontakulman asetettuani, ei muuta kuin venttiili kiinni laitteeseen ja mylly pyörimään ja varovasti rupesin säätämään venttiiliä lähemmäs kiven pintaa. Tässä on aika tärkeää että ei tee venttiilin pinnasta liian leveää koska muuten saattaa, venttiilin ollessa paikalla, muodostua pykäliä joihin kertyy karstaa, joka taas saattaa edistää venttiilipinnan palamista.

6 Tässä näkee hyvin eron hiotun ja hiomattoman venttiilin välillä.

7 Tämän jälkeen rupesin etsimään sopivaa terää seeteille. Miran ohjekirjassa on esiteltynä muutamia kymmeniä eri teriä, mutta koulun kokoelmista löytyi ainoastaan noin kymmenkunta. Näistä sitten vaan täytyi valita kaikkeista lähinnä oleva, eli pieniä kompromisseja jouduin tekemään. Oikea terä celkun kannelle olisi ollut Mutta koska tätä ei löytynyt niin lähinnä oikeaa oli Tässä terässä oli melkein samat kulmat mutta tiivistepinta oli 1,5mm kun alun perin se oli 1mm. Tämä tietysti aiheuttaa sen että tiivistepinnan pintapaine pienenee, kun taas lämmönjohtokyky parantuu. Itse olisin luonnollisesti valinnut sellaisen terän jossa olisi ollut 1mm:n tiivistepinta mutta ei auta.

8 Terän valinnan jälkeen alkoi sitten työn vaativin osuus eli seetipintojen työstö. Ensiksi täytyi asemoida kansi koneeseen siten että venttiilinvarsi tuli 90 kulmaan työstötasoon nähden. Tämän jälkeen taso kiristettiin mahdollisimman tiukkaan puristimilla kantta vasten siten, että kansi pysyy paikallaan työstön ajan, mutta kuitenkin koko ajan varoen että plaanattuun pintaan ei tule mitään naarmuja yms.

9 Sitten otin mitan eräänlaisella piikkikärki mitalla, venttiilistä ja etenkin siitä kohtaa venttiilin tiivistepinnasta johon halusin että kone tekee tiivistepinnan istukassa. Tämän mitan siirsin siten Mirassa kiinni olevaan terään.

10 Seuraava vaihe oli työstölaitteen keskitys ja kiinnitys. Tämä vehje oli siitä kätevä että se keskitti ensin itse itsensä, nappia painamalla, jonka jälkeen ohjasin laitteen paikalleen ensimmäisen hiottavan venttiilin seetin päälle. Tämän jälkeen painoin taas nappia ja kone suoritti toisen keskityksen, jolla se keskitti itsensä istukkaan nähden. Sitten ei muuta kuin vivut kiinni, jolla koneen keskityksen sai lukittua ja koneessa oleva magneetti tarrasi kiinni tasoon, pitäen näin työstökoneen paikoillaan.

11 Tässä kuvassa imuventtiilit hiottuna ja pakoventtiilit odottavat vielä vuoroaan.

12 Kun pinnat oli koneistettu, pystyi koneella vielä testaamaan pintojen pitävyyden ja työstön onnistumisen. Laitteessa oli Multivac-niminen imulaite joka alipaineella imien, pystyi kertomaan pintojen tiiviyden. Itsekkään en tiedä mitä yksikköä nuo mittarin arvot tarkoitti mutta se riitti kun sai venttiilin arvot menemään vihreälle alueelle.

13 Kannen tiivistepintojen hionta onnistui muuten ihan hyvin, paitsi 4-sylinterin osalta. Tässä sylinterissä en saanut imuventtiilejä enkä pakoventtiilejä pitämään kuin n.500, mittarin mukaan. Kun se muissa meni vihreälle alueella n.700 tietämille. Tämä asia jäi hiukan harmittamaan mutta onneksi pystyin sentään vielä nukkumaan seuraavana yönä..:) En tiedä, vaikuttiko se että venttiilien ohjureissa oli kenties väljyyttä. Tilanne olisi ollut ehkä toinen jos olisin laittanut pronssi-ohjurit kaikkiin, mutta koska aikaa ei ollut riittävästi ja toisaalta taas venttiilien sivuttaisliike ei tuntunut liian isolta, niin päätin skipata tämän vaiheen. Joten nyt te kaikki kotikoneistajat siellä tietokoneiden ääressä, ei muuta kuin taalerit jonoon, Miran ostoon ja sorvi kuumaksi.

KOKOONTAITETTAVA HENKARI

KOKOONTAITETTAVA HENKARI VAASAN AMMATTIKORKEAKOULU Ryhmä 3 Olli Eronen Tomi Blomback Jaakko Etelämäki KOKOONTAITETTAVA HENKARI 3D-Tuoteprojekti Simultaanisuunnittelu Tekniikka ja liikenne 2005 2 1. SISÄLLYS 2. RYHMÄESITTELY 3

Lisätiedot

1 Aritmeettiset ja geometriset jonot

1 Aritmeettiset ja geometriset jonot 1 Aritmeettiset ja geometriset jonot Johdatus Johdatteleva esimerkki 1 Kasvutulille talletetaan vuoden jokaisen kuukauden alussa tammikuusta alkaen 100 euroa. Tilin nettokorkokanta on 6%. Korko lisätään

Lisätiedot

( ) B-B 142 `0,3 28-0,2. 36 Ra1.6. 2x45. 1x45. 2x45. Keskiöporaus sallitaan. 0,5x0,5. Ra3.2. Ra1.6. Koneistusnäyttö Aihio: D50x145 S355

( ) B-B 142 `0,3 28-0,2. 36 Ra1.6. 2x45. 1x45. 2x45. Keskiöporaus sallitaan. 0,5x0,5. Ra3.2. Ra1.6. Koneistusnäyttö Aihio: D50x145 S355 142 `0,3 50 80 M 40 x2 A 20 Ø35 5 n50-0,1 40-0,3 Ø 26-0,05 +0 Ø B + 0,3 55-0 36 Ra1.6 6 2x45 B +0 28-0,2 1x45 0,5x0,5 2x45 b 0,1 A Keskiöporaus sallitaan B-B Ra3.2 Ra1.6 ( ) 3 Designed by Checked by Approved

Lisätiedot

Magswitchin h y ö d y t :

Magswitchin h y ö d y t : Muuttaa tapoja. Koskaan aikaisemmin ei ole ollut yhtä helppoa kontrolloida erittäin tehokasta magneettia. Magswitch on kehittänyt erittäin tehokkaan magneettityökalun, joka yhtä nuppia vääntämällä on helppo

Lisätiedot

GREDDY PROFEC B SPEC II säätäminen

GREDDY PROFEC B SPEC II säätäminen GREDDY PROFEC B SPEC II säätäminen Päätin tehdä tällaisen ohjeen, koska jotkut ovat sitä kyselleet suomeksi. Tämä on vapaa käännös eräästä ohjeesta, joka on suunnattu Evoille (joka on koettu toimivaksi

Lisätiedot

Rengaspaineiden valvontajärjestelmä (TPMS)

Rengaspaineiden valvontajärjestelmä (TPMS) Ohje nro Versio Osa nro 31330604 1.7 31414189, 31201481 Rengaspaineiden valvontajärjestelmä (TPMS) Sivu 1 / 9 Erikoistyökalut T9513035 TPMS-TYÖKALU Työkalunumero: T9513035 Työkalun selostus: TPMS-TYÖKALU

Lisätiedot

Laskukunto. Voidaanko vene laskea veteen?

Laskukunto. Voidaanko vene laskea veteen? Laskukunto Voidaanko vene laskea veteen? Varmista, että Vene on tiivis Kaikki on asennettu Kaikki on tehty VARMISTA, ETTÄ VENE ON VESILLELASKUKUNNOSSA Onko kaikki työt tehty? Veneen hoitoon ja korjaukseen

Lisätiedot

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi Akuliinan tarina Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi muuten kerennyt kouluun. Oli matikan

Lisätiedot

Apollo SPEEDY Syöttölaite

Apollo SPEEDY Syöttölaite Perkkoonkatu 5 Puh. 010 420 72 72 www.keyway.fi 33850 Tampere Fax. 010 420 72 77 palvelu@keyway.fi Apollo SPEEDY Syöttölaite PLC - Ohjaus Askelmoottori Syöttö pituus : 1 12 m Vahva, alumiini rakenne Moottori

Lisätiedot

KUINKA TEHDÄ ONNISTUNEITA REKRYTOINTEJA? LÖYDÄ OIKEA ASENNE OSAAMISEN TAKANA

KUINKA TEHDÄ ONNISTUNEITA REKRYTOINTEJA? LÖYDÄ OIKEA ASENNE OSAAMISEN TAKANA KUINKA TEHDÄ ONNISTUNEITA REKRYTOINTEJA? LÖYDÄ OIKEA ASENNE OSAAMISEN TAKANA ASIAOSAAMISEEN KESKITTYMINEN ON VÄÄRÄ FOKUS. ETSI ASENNETTA. Uuden työntekijän sopeutuminen uusiin tehtäviin voi viedä jopa

Lisätiedot

Tietokannan tietoturva. Heli Helskyaho 20.3.2014 Tietoturva-aamupäivä, Oracle House

Tietokannan tietoturva. Heli Helskyaho 20.3.2014 Tietoturva-aamupäivä, Oracle House Tietokannan tietoturva Heli Helskyaho 20.3.2014 Tietoturva-aamupäivä, Oracle House Lähde: IOUG:n käyttäjätutkimus IOUG tehnyt 2013 kyselytutkimuksen tietokannan tietoturvasta. Tässä esityksessä olevat

Lisätiedot

LIITE 9: Kansilinjan prosessikuvaus Page 1 of 6 RISKIKARTOITUS KANSILINJAN PROSESSIKUVAUS

LIITE 9: Kansilinjan prosessikuvaus Page 1 of 6 RISKIKARTOITUS KANSILINJAN PROSESSIKUVAUS LIITE 9: Kansilinjan prosessikuvaus Page 1 of 6 RISKIKARTOITUS KANSILINJAN PROSESSIKUVAUS o Kuivasolu KJS (kansijyrsinsolu) valun pintojen jyrsintä ja viimeistely, ryhmäpuolen pinnan viimeistely jää Johnfordille.

Lisätiedot

Uppgårds Fotisgolf. Tällä radalla pitää potkaista pallo alustalta reikään joka sijaitsee juuri ratalipun kohdalla.

Uppgårds Fotisgolf. Tällä radalla pitää potkaista pallo alustalta reikään joka sijaitsee juuri ratalipun kohdalla. Uppgårds Fotisgolf Yleiset ohjeet kaikille radoille: Jokainen rata alkaa aina pienen keltaisen pöydän kohdalla. Pöydältä näkee myös mite kyseinen rata pelataan. Radan lopussa oleva lippu ei aina osoite

Lisätiedot

TURVATAIDOT PUHEEKSI

TURVATAIDOT PUHEEKSI TURVATAIDOT PUHEEKSI Haastattelulomake Tekijät: Neuvolan perhetyöntekijä Merja Häyrynen, kodinhoitaja Pirjo Wihinen, lastensuojelun perhetyöntekijät Päivi Hölttä- Vikki, Eija Luontama ja Piia Järvinen

Lisätiedot

Helppo hiominen laitetta vaihtamatta

Helppo hiominen laitetta vaihtamatta Uudenveroiseksi...... kädenkäänteessä Helppo hiominen laitetta vaihtamatta Make it your home. Kotisi parhaaksi. Maailmanuutuus Bosch-rullahiomakone PRR 250 ES. Sen helposti vaihdettavat erilaisille materiaaleille

Lisätiedot

4 ensimmäistä sähköpostiasi

4 ensimmäistä sähköpostiasi 4 ensimmäistä sähköpostiasi 1 Ohjeet Nyt rakennetaan neljä viestiä, jotka voit lähettää sähköpostilistallesi. Jos et vielä osaa rakentaa sähköpostilistaa, lue tämä kirjoitus: http://www.valmentaja-akatemia.fi/sahkopostilista/

Lisätiedot

Työohje: sahaaminen käsikäyttöisillä sahoilla (käsisaha, selkäsaha, askartelusaha

Työohje: sahaaminen käsikäyttöisillä sahoilla (käsisaha, selkäsaha, askartelusaha POM1YTN Teknologiakasvatus ja tekninen työ Työohje Eveliina Rantala ja Katja Riivari Työohje: sahaaminen käsikäyttöisillä sahoilla (käsisaha, selkäsaha, askartelusaha ja lehtisaha) kahvat sahojen terät

Lisätiedot

Kokeita varten saatiin Turun amk:n silppuamaa ruokoa, joka oli pituudeltaan 5 25 cm. Tavaraa varattiin ~2 m 3.

Kokeita varten saatiin Turun amk:n silppuamaa ruokoa, joka oli pituudeltaan 5 25 cm. Tavaraa varattiin ~2 m 3. 1 (6) PELLETÖINTIKOE BIOTTORI OY:LLÄ JÄMIJÄRVELLÄ SYKSYLLÄ 2006 Metsäkeskus Kaakkois-Suomi tutkii Ruovikko-hankkeen puitteissa lähinnä ruoko materiaalin hyödyntämistä energiaksi. Tutkittuja asioita ovat

Lisätiedot

TV-TASON MAALAUS. Copyright Isto Jokinen

TV-TASON MAALAUS. Copyright Isto Jokinen TV-TASON MAALAUS LÄHTÖTILANNE TV-taso on laadukas, hyväkuntoinen ja aidolla tammiviilulla pinnoitettu. TV-taso ei kuitenkaan sovi väriltään omistajan sisustukseen, joten se halutaan maalata kiiltävän valkoiseksi

Lisätiedot

Frivolité-pitsiä neulalla

Frivolité-pitsiä neulalla BusySheep / www.laukkaavalammas.fi /Aikuisten kässäkoulu Frivolité-pitsiä neulalla * kaksoissolmun, renkaan, kaaren ja nirkon tekeminen. Kaksoissolmu /solmu Ykkönen: Kuva 1. Pujota lanka neulansilmään.

Lisätiedot

PIKSELIT JA RESOLUUTIO

PIKSELIT JA RESOLUUTIO PIKSELIT JA RESOLUUTIO 22.2.2015 ATK Seniorit Mukanetti ry / Tuula P 2 Pikselit ja resoluutio Outoja sanoja Outoja käsitteitä Mikä resoluutio? Mikä pikseli? Mitä tarkoittavat? Miksi niitä on? Milloin tarvitaan?

Lisätiedot

Käsittele konetta varoen Hoida konetta siten kuin näissä ohjeissa suositellaan Käytä huollossa ja hoidossa vain FASTin alkuperäisiä osia.

Käsittele konetta varoen Hoida konetta siten kuin näissä ohjeissa suositellaan Käytä huollossa ja hoidossa vain FASTin alkuperäisiä osia. 1 2 1 Hi-Filtration 9.0 Hi-Filtration on valmistettu EU:ssa noudattaen mitä tarkimpia materiaaleja ja työnlaatua koskevia eurostandardeja. Käyttöohjeesta löydät kaiken koneen käyttöä ja hoitoa koskevan

Lisätiedot

Hionta-, katkaisu- ja puhdistus... 3 C8001 - KATKAISULAIKKA 125X1,6X22MM TERÄS... 3 C8003 - KATKAISULAIKKA 230X2,0X22MM TERÄS...

Hionta-, katkaisu- ja puhdistus... 3 C8001 - KATKAISULAIKKA 125X1,6X22MM TERÄS... 3 C8003 - KATKAISULAIKKA 230X2,0X22MM TERÄS... Hionta-, katkaisu- ja puhdistus... 3 C8001 - KATKAISULAIKKA 125X1,6X22MM TERÄS... 3 C8003 - KATKAISULAIKKA 230X2,0X22MM TERÄS... 3 C8101 - HIONTALAIKKA 125X6,5X22MM TERÄS... 3 C8103 - HIONTALAIKKA 230X7,0X22MM

Lisätiedot

Keskiviikko

Keskiviikko Maanantai 11.6.2018 Piristyspartion toinen viikko lähti käyntiin matkaamalla Rantakylään vanhusten taloille. Kävimme pyytämässä asiakkaita mukaan aamupäivän ohjelmaamme ja saimme kasaan mukavan kokoisen

Lisätiedot

Tästä se alkoi Tiinan talli. 8.6.1985 BLACK EDITION - tum0r Tiina

Tästä se alkoi Tiinan talli. 8.6.1985 BLACK EDITION - tum0r Tiina Tästä se alkoi Tiinan talli 8.6.1985 BLACK EDITION - tum0r Tiina 2 Tässä se kauan odotettu kirjoitus, mitä joskus vuosia sitten lupasin ja itse asiassa jo aloitinkin. Eli mistä kaikki alkoi. Vuosi -85

Lisätiedot

ComfortControl 01 KEINUN LUKITUS 02 KEINUN VASTUS 05 SELKÄNOJAN KORKEUS 03 ISTUINSYVYYS 06 SELKÄNOJAN KALLISTUS 04 ISTUINKORKEUS 07 KÄSINOJAT KORKEUS

ComfortControl 01 KEINUN LUKITUS 02 KEINUN VASTUS 05 SELKÄNOJAN KORKEUS 03 ISTUINSYVYYS 06 SELKÄNOJAN KALLISTUS 04 ISTUINKORKEUS 07 KÄSINOJAT KORKEUS Vaihe 1: Avaa tuolisi lukitus. 01 KEINUN LUKITUS Vaihe 2: Säädä tuoli kehosi mukaan. 02 KEINUN VASTUS 03 ISTUINSYVYYS 04 ISTUINKORKEUS Vaihe 3: Säädä tuoli työsi mukaan. 05 SELKÄNOJAN KORKEUS 06 SELKÄNOJAN

Lisätiedot

Kohtaamisen silta vapaaehtoistoimintaa Espoossa Tarkoitus Kohtaamisen Silta tapahtuman tarkoituksena on tarjota vapaaehtoistoiminnasta kiinnostuneille mahdollisuus ryhtyä vapaaehtoiseksi ja kiittää jo

Lisätiedot

TM:n pikakokeessa Yamaha WXAD-10: uusi elämä vanhoille hifilaitteille

TM:n pikakokeessa Yamaha WXAD-10: uusi elämä vanhoille hifilaitteille TM:n pikakokeessa Yamaha WXAD-10: uusi elämä vanhoille hifilaitteille APPLE TV JA CHROMECAST EIVÄT MUUTTANEET VANHAA HIFILAITTEISTOANI LANGATTOMAKSI TOIVOTULLA TAVALLA MUTTA YAMAHA WXAD-10 MUUTTI Omistan

Lisätiedot

REITTIHÄRVELIN KÄYTTÖOHJE (ESIM. ILTARASTIEN YHTEYDESSÄ)

REITTIHÄRVELIN KÄYTTÖOHJE (ESIM. ILTARASTIEN YHTEYDESSÄ) REITTIHÄRVELIN KÄYTTÖOHJE (ESIM. ILTARASTIEN YHTEYDESSÄ) Tämä ohje löytyy paikasta: http://arkisto.kouvolansuunnistajat.fi/ohjeita/reittiharvelin_kayttoohje_kousu_2015.pdf Työvaiheet: 1. Tarvittavien tiedostojen

Lisätiedot

KÄYTTÖOHJEKIRJA HALO R400 LASER ETÄISYYS MITTARILLE

KÄYTTÖOHJEKIRJA HALO R400 LASER ETÄISYYS MITTARILLE KÄYTTÖOHJEKIRJA HALO R400 LASER ETÄISYYS MITTARILLE MYYNTIPAKETIN SISÄLTÖ ALKUTOIMENPITEET 1) Liuta/ työnnä auki patterikotelon kansi laitteen takaosasta ja aseta patteri paikkoilleen. Patterin tyyppi

Lisätiedot

Sylinterin holkki ja mäntä varsineen

Sylinterin holkki ja mäntä varsineen RAKENNUSOHJE Sylinterin holkki ja mäntä varsineen 285 Lehden nro 67 mukana sait kaksi GX-21-mikromoottorin osaa mittakaavan 1:7 F2007-autoosi. Näillä osilla voit edetä erittäin tärkeään työvaiheeseen.

Lisätiedot

OMPELUKONEAJOKORTTI H A R J O I T U K S I A O M P E L U K O N E E N H A L L I N T A A N. Piirrä oma ajorata

OMPELUKONEAJOKORTTI H A R J O I T U K S I A O M P E L U K O N E E N H A L L I N T A A N. Piirrä oma ajorata H A R J O I T U K S I A O M P E L U K O N E E N H A L L I N T A A N Piirrä oma ajorata Anna oppilaan piirtää oma ajorata itse: - Ohjaa aloittamaan kulmasta ja pitämään kynä kiinni paperissa koko ajan.

Lisätiedot

Katja Koski. Tasapainoisen vanhemman 6 suurinta salaisuutta

Katja Koski. Tasapainoisen vanhemman 6 suurinta salaisuutta Tasapainoisen vanhemman 6 suurinta salaisuutta Katja Koski 1. Laita kännykkä pois 2. Lapset tekemään jotain mukavaa 3. Ota muistiinpanovälineet esille Tervetuloa! Vanhemmat sanoivat näin: Kannustava ja

Lisätiedot

FANNI JA IHMEELLINEN TUNNELÄMPÖMITTARI

FANNI JA IHMEELLINEN TUNNELÄMPÖMITTARI NÄYTESIVUT Julia Pöyhönen Heidi Livingston FANNI JA IHMEELLINEN TUNNELÄMPÖMITTARI Tunnesäätelyn harjoitteleminen Tässä pdf-tiedostossa on mukana kirjasta seuraavat näytteet: Sisällys Näyteaukeamat Tutustu

Lisätiedot

NIMI & RYHMÄ TEKNINEN TYÖ KASTUN KOULU

NIMI & RYHMÄ TEKNINEN TYÖ KASTUN KOULU OPPILAAN VIHKO 2005-2006 Kalle Kastulainen 7X NIMI & RYHMÄ TEKNINEN TYÖ KASTUN KOULU MISTÄ NUMERO TULEE? Numero tulee vihosta, kalalaudasta, pulmapelistä ja sähköopin harjoituksista. Esim: Ensimmäisen

Lisätiedot

OPAS KASVUYRITTÄJÄN HANKINTOIHIN KÄÄNNÄ SIVUA

OPAS KASVUYRITTÄJÄN HANKINTOIHIN KÄÄNNÄ SIVUA OPAS KASVUYRITTÄJÄN HANKINTOIHIN OSTOT TUKEVAT KASVUA Kasvuyrittäjänä tiedät, että kasvu on ennen muuta tekemistä. Millaisia tekoja tarvitaan tuloksekkaaseen ostamiseen? Tässä Esan seitsemän steppiä, joilla

Lisätiedot

PhotoPC 650-kameran poistaminen pakkauksesta. Varmista, että olet saanut kaikki alla olevat osat. PhotoPC 650 -kamera. kantohihna videokaapeli

PhotoPC 650-kameran poistaminen pakkauksesta. Varmista, että olet saanut kaikki alla olevat osat. PhotoPC 650 -kamera. kantohihna videokaapeli EPSON R Aluksi -kameran poistaminen pakkauksesta Varmista, että olet saanut kaikki alla olevat osat. -kamera Mac-sovitinkaapeli ohjelmisto (tyyppi ja määrä vaihtelevat maakohtaisesti) kantohihna videokaapeli

Lisätiedot

Minä päätin itse sitoa ankkurinköyden paikalle, johon laitetaan airot. Kun ankkuri upposi joen pohjaan ja heti

Minä päätin itse sitoa ankkurinköyden paikalle, johon laitetaan airot. Kun ankkuri upposi joen pohjaan ja heti Joki Minä asun omakotitalossa. Talo sijaitsee Kemijärven rannan lähellä. Talon ja rannan välimatka on noin 20 metriä. Tänä keväänä Kemijoen pinnan jää alkoi sulaa aikaisemmin kuin ennen. Kaiken jään sulamisen

Lisätiedot

KUVAN LIITTÄMINEN TOISEEN KUVAAN PHOTOSHOP ELEMENTS 6 - OHJELMALLA

KUVAN LIITTÄMINEN TOISEEN KUVAAN PHOTOSHOP ELEMENTS 6 - OHJELMALLA KUVAN LIITTÄMINEN TOISEEN KUVAAN PHOTOSHOP ELEMENTS 6 - OHJELMALLA 15.2.2015 ATK Seniorit Mukanetti ry / Kuvakerho 2 Kuva kuvaan Adobe PHOTOSHOP Elements 6 -ohjelmalla 3 Kun aloitetaan kuvien liittäminen

Lisätiedot

PDF-tiedostojen optimointi hakukoneille

PDF-tiedostojen optimointi hakukoneille PDF-tiedostojen optimointi hakukoneille PDF-tiedostojen optimointi herättää ristiriitaisia tunteita. Jotkut väittävät, että PDF:illä ei ole mitään arvoa hakukoneoptimointimielessä, toiset taas puhuvat

Lisätiedot

Kannettavat putkentyostokoneet

Kannettavat putkentyostokoneet .... Kannettavat putkentyostokoneet Lastuavaan kylmätyöstöön Katkaisu Viisteytys Sisä- ja ulkopuolinen kalibrointi Laipanoikaisu LW COLD CUTTER Nopea kiinnitys Tehokas työstö Kevyt ja kompakti rakenne

Lisätiedot

START Pääohjelma - arvojen asettaminen - keskipisteet - kierrenousujen ohjaus. Tokan reiän hionta

START Pääohjelma - arvojen asettaminen - keskipisteet - kierrenousujen ohjaus. Tokan reiän hionta START Pääohjelma - arvojen asettaminen - keskipisteet - kierrenousujen ohjaus Tokan reiän hionta - ruvetaan hiomaa reikää - lisätään y-arvoa joka kierroksen jälkeen Kierrenousun alku - rekisterien nollaus

Lisätiedot

JÄSPI KATTILAVASTUS 6KW

JÄSPI KATTILAVASTUS 6KW JÄSPI KATTILAVASTUS 6KW LISÄVARUSTEVASTUKSEN ASENNUSOHJE KAUKORA OY Kaukora Oy 2015 Jäspi kattilavastus 6kW Asentajan ohje 2 Sisällysluettelo 1 Tärkeää 4 Turvallisuustiedot 4 Sähköasennukset 4 2 Takuuehdot

Lisätiedot

Lyhytaikaisen keskusteluhoidon ja neuvontatyön perusteet 4.11.2015 Pori Tapani Ahola. Lyhytterapiainstituutti

Lyhytaikaisen keskusteluhoidon ja neuvontatyön perusteet 4.11.2015 Pori Tapani Ahola. Lyhytterapiainstituutti Lyhytaikaisen keskusteluhoidon ja neuvontatyön perusteet 4.11.2015 Pori Tapani Ahola Lyhytterapiainstituutti Myönnä, että alkoholi on sinulle ongelma. Myönnä, ettet selviä siitä itse vaan tarvitset hoitoa.

Lisätiedot

Flash ActionScript osa 4

Flash ActionScript osa 4 Flash ActionScript osa 4 Tekstikentät Flash:ssa tekstikenttä voi olla tyypiltään joko TLF Text tai Classic Text. TLF Text on uusi Flash CS5 tullut tyyppi. Sen animointi ja muotoilu ominaisuudet ovat monipuolisemmat

Lisätiedot

Lue minut ensin! DM100i/DM200i Series. Pika-asennusohje. DM100/DM00-sarjan postimaksukone on suunniteltu siten, että voit itse asentaa laitteen.

Lue minut ensin! DM100i/DM200i Series. Pika-asennusohje. DM100/DM00-sarjan postimaksukone on suunniteltu siten, että voit itse asentaa laitteen. Lue minut ensin! DM100i/DM200i Series DM100/DM00-sarjan postimaksukone on suunniteltu siten, että voit itse asentaa laitteen. On tärkeää että luet ohjeen läpi yksityiskohtaisesti. Pika-asennusohje Ennen

Lisätiedot

125 Junior MAX 125 MAX. - - - kyllä kyllä. kyllä kyllä * * * Päivitystä suositellaan mikäli on kokenut vanhan kaasuttimen hankalaksi käyttää.

125 Junior MAX 125 MAX. - - - kyllä kyllä. kyllä kyllä * * * Päivitystä suositellaan mikäli on kokenut vanhan kaasuttimen hankalaksi käyttää. ENITEN KYSYTYT KYSYMYKSET-ROTAX VASTAA Mitä kannattaa päivittää vahaan moottoriin? Osa-alue 125 Micro MAX 125 Mini MAX 125 Junior MAX 125 MAX 125 MAX DD2 Kaasutin VHSB 34 XS *** *** *** *** *** Sytytys

Lisätiedot

MONITOIMITEROITIN KÄYTTÖOHJE

MONITOIMITEROITIN KÄYTTÖOHJE MONITOIMITEROITIN 1 KÄYTTÖOHJE 1 2 TEKNISET TIEDOT Moottori Vapaat kierrokset Laikan halkaisija Poran maks. halkaisija Poran min. halkaisija 65 W 6700 RPM 51 MM 13 MM 3 MM Säilytä nämä käyttöohjeet Käyttöohjeesta

Lisätiedot

BETRIEBSANLEITUNG RESERVETEILKATALOG OPERATOR S INSTRUCTION BOOK SPARE PARTS LIST

BETRIEBSANLEITUNG RESERVETEILKATALOG OPERATOR S INSTRUCTION BOOK SPARE PARTS LIST VÄLI99KA BETRIEBSANLEITUNG RESERVETEILKATALOG OPERATOR S INSTRUCTION BOOK SPARE PARTS LIST 62375 YLIHÄRMÄ FINLAND TEL. +358-(0)6-4835111 FAX +358-(0)6-4846401 Suomi 2 Arvoisa Asiakas Kiitämme osoittamastanne

Lisätiedot

Numatic WV-570, WVD-570-2. Numatic, WV-470. Koivupuistontie 16, 01510 VANTAA puh. 020-758 9690 www.kopadi.fi kopadi@kopadi.fi

Numatic WV-570, WVD-570-2. Numatic, WV-470. Koivupuistontie 16, 01510 VANTAA puh. 020-758 9690 www.kopadi.fi kopadi@kopadi.fi Numatic, WV-470 Erinomainen, tehokas imuri veden imurointiin. Vakiovarusteena alumiiniputkisarja. Alumiiniputket ovat ruostumattomat ja teräsputkia kevyemmät. Tritex suodatinta käytettäessä myöskin pöly

Lisätiedot

Kotisivuillamme paljon lisää puuuntyöstökoneita. Sieltä löytyy myös koneiden tekniset tiedot. www.johe.fi

Kotisivuillamme paljon lisää puuuntyöstökoneita. Sieltä löytyy myös koneiden tekniset tiedot. www.johe.fi Kotisivuillamme paljon lisää puuuntyöstökoneita. Sieltä löytyy myös koneiden tekniset tiedot. Lehtisaha JSS-16 199,00 Kitakork. 50 mm Kitasyv. 406 mm Katkaisusaha JMS-8L 197,00 Teho 1200 W Terä 210 mm

Lisätiedot

Putkenhiomakoneet & putkenpaanmuotoilijat

Putkenhiomakoneet & putkenpaanmuotoilijat Putkenhiomakoneet & putkenpaanmuotoilijat Putkenhiomakoneet ALMI putkihiomakoneet tarjoavat lisäarvoa turvallisuuden kautta; virheettömyyttä, tarkkuutta ja nopeasti muokattavia putkia. Almi koneita myydään

Lisätiedot

Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen. Pekka Peura 28.01.2012

Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen. Pekka Peura 28.01.2012 Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen Pekka Peura 28.01.2012 MOTIVAATIOTA JA AKTIIVISUUTTA LISÄÄVÄN OPPIMISYMPÄRISTÖN ESITTELY (lisätietoja maot.fi)

Lisätiedot

Kuva 2. Lankasahauksen periaate.

Kuva 2. Lankasahauksen periaate. Lankasahaus Tampereen teknillinen yliopisto Tuula Höök Lankasahaus perustuu samaan periaatteeseen kuin uppokipinätyöstökin. Kaikissa kipinätyöstömenetelmissä työstötapahtuman peruselementit ovat kipinätyöstöneste,

Lisätiedot

ProPilkki 2. yhteistyössä tapahtumassa Virtuaalinen pilkkiviikko 19.03.2012 25.03.2012. järjestäjänä Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö ry

ProPilkki 2. yhteistyössä tapahtumassa Virtuaalinen pilkkiviikko 19.03.2012 25.03.2012. järjestäjänä Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö ry ProPilkki 2 yhteistyössä tapahtumassa Virtuaalinen pilkkiviikko 19.03.2012 25.03.2012 järjestäjänä Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö ry 1) Asennus 2) Pelin käynnistys 3) Pelaaminen 4) Verkkopelin

Lisätiedot

Työharjoittelu Edinburghissa

Työharjoittelu Edinburghissa Työharjoittelu Edinburghissa 11.4.2016 6.5.2016 Skotlannin matkani alkoi mukavasti lomaviikolla, koska olin varannut matkaan viisi viikkoa joista työharjoittelu tulisi kestämään neljä viikkoa. Lomaviikon

Lisätiedot

Kellokosken Alku ry Esityslista 6/2013 Jalkapallojaos 2.6.2013

Kellokosken Alku ry Esityslista 6/2013 Jalkapallojaos 2.6.2013 Kellokosken Alku ry Esityslista 6/2013 Jalkapallojaos 2.6.2013 Aika: 2.6.2012 klo 18.30 Paikka: Kellokosken jäähalli Kokouksen avaus Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Edellisen kokouksen pöytäkirja

Lisätiedot

IMUHUUVAT SÄHKÖ- JA PAINEILMATYÖKALUILLE

IMUHUUVAT SÄHKÖ- JA PAINEILMATYÖKALUILLE R Improving your workspace IMUHUUVAT SÄHKÖ- JA PAINEILMATYÖKALUILLE Terveydelle haitallinen pöly tulisi poistaa suoraan sieltä, missä sitä syntyy. Konekohtaiset imuhuuvat auttavat poistamaan pölyn työkalulta,

Lisätiedot

Matikkaa KA1-kurssilaisille, osa 3: suoran piirtäminen koordinaatistoon

Matikkaa KA1-kurssilaisille, osa 3: suoran piirtäminen koordinaatistoon Matikkaa KA1-kurssilaisille, osa 3: suoran piirtäminen koordinaatistoon KA1-kurssi on ehkä mahdollista läpäistä, vaikkei osaisikaan piirtää suoraa yhtälön perusteella. Mutta muut kansiksen kurssit, no

Lisätiedot

Asiakaspalveluprosessin kehittäminen jakelun vaikutuspiiriin kuuluvien asioiden osalta

Asiakaspalveluprosessin kehittäminen jakelun vaikutuspiiriin kuuluvien asioiden osalta Asiakaspalveluprosessin kehittäminen jakelun vaikutuspiiriin kuuluvien asioiden osalta Tehtävät 1. Asiakaspalvelun ja asiakkaiden vaatimukset jakelulle => haastateltavat organisaatiot/henkilöt => lukijaraatien

Lisätiedot

Tallilehti Kavionkopse nro. 1

Tallilehti Kavionkopse nro. 1 Tallilehti Kavionkopse nro. 1 Sisällys: A osa Tallin säännöt. B osa Haluatko hoitajaksi? Kuvia tallin hevosista. C osa Hevosaiheisia tehtäviä ja kysymyksiä (hoitajille ja henkilökunnan jäsenille). D osa

Lisätiedot

Pippuri/suolamylly 1: Kantikas/epäsäännöllinen muoto/ tms. Pekka Pikkarainen 2015

Pippuri/suolamylly 1: Kantikas/epäsäännöllinen muoto/ tms. Pekka Pikkarainen 2015 Pippuri/suolamylly 1: Kantikas/epäsäännöllinen muoto/ tms. Pekka Pikkarainen 2015 Ohje on 195 ja 245mm akselilla oleville koneistoille. Pyri tekemään mahdollisimman tarkasti ohjeen mukaan, silloin ei tarvitse

Lisätiedot

Näin suunnittelet ja rakennat oman verkkokurssin. Työkirja. TiiaKonttinen

Näin suunnittelet ja rakennat oman verkkokurssin. Työkirja. TiiaKonttinen Näin suunnittelet ja rakennat oman verkkokurssin Työkirja TiiaKonttinen Hei, ihan huippua, että latasit tämän oppaan ja haluat oppia, miten voit suunnitella ja tehdä oman verkkokurssisi. Tämän työkirjan

Lisätiedot

SISÄLTÖ. BRICUT TOOLS OY. Kalvintatyökalut

SISÄLTÖ.   BRICUT TOOLS OY. Kalvintatyökalut Työkalut BRICUT TOOLS OY BriCut Tools Oy on erikoistunut lastuavien työkalujen myyntiin, erikoistyökaluratkaisuihin sekä työstökoneiden jälleenmyyntiin. Myymme tuotteet suoraan loppukäyttäjille, joita

Lisätiedot

Kiipulan ammattiopisto. Liiketalous ja tietojenkäsittely. Erja Saarinen

Kiipulan ammattiopisto. Liiketalous ja tietojenkäsittely. Erja Saarinen Kiipulan ammattiopisto Liiketalous ja tietojenkäsittely Erja Saarinen 2 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 3 2. Hyvät internetsivut... 3 3. Kuvien koko... 4 4. Sivujen lataus... 4 5. Sivukartta... 5 6. Sisältö...

Lisätiedot

Hydraulinen kantohara KHH. Käyttöohje

Hydraulinen kantohara KHH. Käyttöohje Hydraulinen kantohara KHH Käyttöohje Ennen laitteen asennusta lue käyttö- ja turvallisuusohjeet huolellisesti! Valmistaja: Koneurakointi Timo Latvala Viinikantie 9 61720 KOSKUE Puh: 0500 269 944 SISÄLLYS

Lisätiedot

K2 CombiCutter Mallit 1600 ja 1200

K2 CombiCutter Mallit 1600 ja 1200 K2 CombiCutter Mallit 1600 ja 1200 Pyöröpaalisilppuri ja ruokintakone Markkinoiden täydellisin ohjelma www.tks-as.no Kiinteä kone Vaunumalli Kattokiskoihin asennettu kone Täyttölava K2 COMBICUTTER Työtä

Lisätiedot

Asetusaikojen minimointi NCkoodin

Asetusaikojen minimointi NCkoodin Asetusaikojen minimointi NCkoodin simuloinnilla Pauli Manninen , vuodesta 1992 Ratkaisut NC-ohjelmointiin, NC-simulointiin, DNC-liitännät, NC-ohjelmoinnin automatisointi Palvelut NC-ohjelmointi, menetelmäsuunnittelu,

Lisätiedot

TAKALANAT HUOLTO- JA KÄYTTÖOHJE

TAKALANAT HUOLTO- JA KÄYTTÖOHJE TAKALANAT HUOLTO- JA KÄYTTÖOHJE Maahantuoja: Agri-Kymi Oy Kaupinkatu 4 45130 KOUVOLA Varaosat: 020 743 2045 Toimisto: 020 743 2043 toimisto@agrikymi.fi 2 3 4 5 TEKNISET TIEDOT Takalanat Malli Työleveys

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

Maskeeraa oikein. Muovituksen maskeeraus - reikä ohjaustapille ylöspäin

Maskeeraa oikein. Muovituksen maskeeraus - reikä ohjaustapille ylöspäin Maskeeraa oikein Helpottaakseen saumaustyötä (ei vuotoja) on tärkeätä että maskeeraus tehdään meidän ohjeistuksen mukaan. 1 1 2 3 2 Suosittelemme myös että saumat muovitetaan koska tämä antaa suojan kemikaaleja

Lisätiedot

8. PURISTIMET. - Asiantuntevaa palvelua a -

8. PURISTIMET. - Asiantuntevaa palvelua a - 8. PURISTIMET Hitsauskulmapuristin...4 Jigipuristimet...4 Koneruuvipuristimet...5 Kulmapuristin...4 Liimauspuristimet... 2-4 Monikäyttömagneetit...4 Pikapuristimet...2 Puristimet/levittimet...3 Ristisyöttöruuvipuristimet...5

Lisätiedot

Diplomityö: RD-paaluseinän kiertojäykkyys ja vesitiiveys paalun ja kallion rajapinnassa

Diplomityö: RD-paaluseinän kiertojäykkyys ja vesitiiveys paalun ja kallion rajapinnassa Diplomityö: RD-paaluseinän kiertojäykkyys ja vesitiiveys paalun ja kallion rajapinnassa Leo-Ville Miettinen Nuorempi suunnittelija Finnmap Consulting Oy, Part of Sweco Työn rahoittaja: Ruukki Esityksen

Lisätiedot

Suomalaisjuniorit Murto ja Junnola hyville sijoille Latvian kansainvälisessä motocross-kisassa

Suomalaisjuniorit Murto ja Junnola hyville sijoille Latvian kansainvälisessä motocross-kisassa Suomalaisjuniorit Murto ja Junnola hyville sijoille Latvian kansainvälisessä motocross-kisassa Team Manninen Bros. Honda avasi kilpailukautensa Latviassa Kegumsin kansainvälisessä motocrosskisassa. Tiimikuljettajista

Lisätiedot

Kuva 1. Jokaisen tavallisen kuvan tasotyökalussa näkyy vain yksi taso, tässä nimellä tausta.

Kuva 1. Jokaisen tavallisen kuvan tasotyökalussa näkyy vain yksi taso, tässä nimellä tausta. Gimp alkeet XII 9 luokan ATK-työt/HaJa Sivu 1 / 6 GIMP:in tasotyökalu Lue ensin nämä ohjeet! Harjoitus lopussa! GIMP:in tasotyökalu on nimensä mukaisesti työkalu, jolla hallitaan tasoja, niiden läpinäkyvyyttä,

Lisätiedot

SCANTOOL ECO 13 Penkkiporakone 13 mm 230V

SCANTOOL ECO 13 Penkkiporakone 13 mm 230V 2016 SCANTOOL ECO 13 Penkkiporakone 13 mm 230V ST2661300 350 W 2-13 mm 520-2620 rpm 13 mm pikaistukka 575 mm 19 kg Kevyt ja kompakti penkkiporakone niin kotiverstaalle kuin autotalliinkin. Kone on varustettu

Lisätiedot

Tikon ostolaskujen käsittely

Tikon ostolaskujen käsittely Toukokuu 2014 1 (8) Toukokuu 2014 2 (8) Sisällysluettelo 1. Käyttäjäasetukset... 3 2. Yleiset parametrit... 3 3. Kierrätysasetukset... 3 4. palvelimen tiedot... 4 5. lähetyksen aktivointi... 5 6. Eräajot

Lisätiedot

VERKKOVELHO-YLLÄPITOTYÖKALUN KÄYTTÖOHJE

VERKKOVELHO-YLLÄPITOTYÖKALUN KÄYTTÖOHJE VERKKOVELHO-YLLÄPITOTYÖKALUN KÄYTTÖOHJE 1. SISÄÄN KIRJAUTUMINEN Sisään kirjautuminen VerkkoVelho-ylläpitotyökaluun tapahtuu yrityksesi osoitteessa www.omaosoitteesi.fi/yllapito, esim. www.verkkovelho.fi/yllapito.

Lisätiedot

Vanhan Porin Matin kunnostus www.porinmatti.fi

Vanhan Porin Matin kunnostus www.porinmatti.fi Vanhan Porin Matin kunnostus www.porinmatti.fi Aikoinaan joka kodissa oli Porin Matti - uuni, joka lämmitti huoneen kuin huoneen kovallakin pakkasella. 1980- ja 90-luvuilla moderniuden huumassa Matteja

Lisätiedot

8. PURISTIMET. - Asiantuntevaa palvelua a -

8. PURISTIMET. - Asiantuntevaa palvelua a - 8. PURISTIMET Hitsauskulmapuristin...4 Jigipuristimet...4 Koneruuvipuristimet...5 Kulmapuristin...4 Liimauspuristimet... 2-4 Monikäyttömagneetit...4 Pikapuristimet...2 Puristimet/levittimet...3 Ristisyöttöruuvipuristimet...5

Lisätiedot

Oikosulkumoottorin vääntömomenttikäyrä. s = 0 n = n s

Oikosulkumoottorin vääntömomenttikäyrä. s = 0 n = n s Oikosulkumoottorin vääntömomenttikäyrä M max M n M nk. kippauspiste M = momentti M max = maksimimomentti M n = nimellismomentti s = jättämä n = kierrosnopeus n s = tahtikierrosnopeus n n = nimelliskierrosnopeus

Lisätiedot

Valokuvat ja teksti 16.5.2015 Juhani Junna

Valokuvat ja teksti 16.5.2015 Juhani Junna YSTÄVYYS JA YHTEISTYÖSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUS KAMENNOGORSKIN KAUPUNGIN, VIIPURIN PIIRIN, LENINGRADIN ALUEEN, ANTREAN JA VUOKSENRANNAN SÄÄTIÖN SEKÄ KIRVU SÄÄTIÖN KANSSA. VIIPURIN ALUEHALLINNON KABINETISSA,

Lisätiedot

TRU-TEST WB MAITOMITTARIN KÄYTTÖOHJE

TRU-TEST WB MAITOMITTARIN KÄYTTÖOHJE TRU-TEST WB MAITOMITTARIN KÄYTTÖOHJE Lokakuu 2012 Oy Pelma Ab 2 ASENNUS Ripusta mittari lypsyn ajaksi maitoputkeen. Taivuta ripustinta tarvittaessa niin, että mittari on pystysuorassa. Säädä kouku niin,

Lisätiedot

Työssäoppimisjakson päiväkirja

Työssäoppimisjakson päiväkirja 1 1. työviikko Päivämäärä alkoi - päättyi Työaika tuntia Poissaolot tuntia (* 2. työviikko Työaika Poissaolot 2 3. työviikko Työaika Poissaolot 4. työviikko Työaika Poissaolot 3 5. työviikko Työaika Poissaolot

Lisätiedot

TEKNISET TIEDOT TOIMINTAPERIAATTEET JA LÄPÄISYKUVAAJAT

TEKNISET TIEDOT TOIMINTAPERIAATTEET JA LÄPÄISYKUVAAJAT M5 - G 1 vasta- ja vastusvastaventtiilit Vastusvastaventtiilejä käytetään pääasiassa, kun halutaan säätää sylinterin iskunnopeutta. Venttiilejä käytetään myös ilmanvirtauksen säätöön. Vastaventtiili säätää

Lisätiedot

OMNIA OPINNÄYTETYÖ AMMATTIOPISTO. Diginoppa ICTP09SLG OMNIAN AMMATTIOPISTO

OMNIA OPINNÄYTETYÖ AMMATTIOPISTO. Diginoppa ICTP09SLG OMNIAN AMMATTIOPISTO OMNIA AMMATTIOPISTO OPINNÄYTETYÖ Diginoppa ICTP09SLG - 2012 OMNIAN AMMATTIOPISTO KOULUTUSALA Tieto- ja tietoliikennetekniikka OPISKELIJA Hannu Junno OHJAAJA Jari Laurila VUOSI 2012 2 TIIVISTELMÄ Opinnäytetyöni

Lisätiedot

r e w o e P m xtre r e o F

r e w o e P m xtre r e o F For extreme Power 1 2 Alkuperäinen Piranhaclamp-system on kehitetty Sveitsissä vuonna 2012. Kiinnitinjärjestelmä on suunniteltu 5-akseli koneistusta varten. Kiinnitinjärjestelmä luotiin 3-vuoden kehitystyön

Lisätiedot

CHUCKING TOOLS TERASKONTTORI KIINNITTIMET. Hinnat ovat voimassa 31.3.2006 saakka. Paras osoite. www.roehm.biz

CHUCKING TOOLS TERASKONTTORI KIINNITTIMET. Hinnat ovat voimassa 31.3.2006 saakka. Paras osoite. www.roehm.biz CHUCKING TOOLS TERASKONTTORI KIINNITTIMET Hinnat ovat voimassa 31.3.2006 saakka Paras osoite www.roehm.biz NC-koneruuvipuristin RKG-M Edullinen vaihtoehto 125 mm leukaleveys - Perusrunko pallografiittivalua

Lisätiedot

Tiedekirjojen markkinointi sosiaalisessa mediassa. Ajankohtaista julkaisemisessa 6.3.2015 Mandi Vermilä

Tiedekirjojen markkinointi sosiaalisessa mediassa. Ajankohtaista julkaisemisessa 6.3.2015 Mandi Vermilä Tiedekirjojen markkinointi sosiaalisessa mediassa Ajankohtaista julkaisemisessa 6.3.2015 Mitä sosiaaliset mediat ovat? Miksi sosiaalisia medioita käytetään markkinointikanavina? Koska sosiaalisen median

Lisätiedot

Ähtärin Ilmailijat Ry, Simulaattoriprojekti 1. vaihe, selvitys projektista ja rahan käytöstä

Ähtärin Ilmailijat Ry, Simulaattoriprojekti 1. vaihe, selvitys projektista ja rahan käytöstä Ähtärin Ilmailijat Ry, Simulaattoriprojekti 1. vaihe, selvitys projektista ja rahan käytöstä Alkuvuosi 2012 kului mahdollisia ratkaisuja miettien, softaa räpläten ja vaihtoehtoja puntaroiden. Päädyttiin

Lisätiedot

PROBYTE kallistusnäyttöautomatiikka

PROBYTE kallistusnäyttöautomatiikka PROBYTE kallistusnäyttöautomatiikka 1 Toimintaperiaate PROBYTE kallistusnäyttöautomatiikka on tarkoitettu puoliautomaattiseksi tiekoneiden kallistuskulmamittariksi. Laite ohjaa käyttäjää äänimerkeillä

Lisätiedot

MySchenker tulostimen ohjeet

MySchenker tulostimen ohjeet MySchenker tulostimen ohjeet Paperirullan asettaminen tulostimeen 1. Avaa tulostin painamalla etulevyn OPEN painikkeesta ja nostamalla kansi kevyesti yläasentoonsa Paperirullan asettaminen tulostimeen

Lisätiedot

Elev - Övre kroppen 1

Elev - Övre kroppen 1 Elev - Övre kroppen 1 Kirjoita ohje tähän 1. Polkupyöräergometri Säädä penkin korkeus niin että polvi on ala-asennossa pienessä koukussa Käynnistä laite ja säädä vastus laitteen ohjeiden mukaan Aloita

Lisätiedot

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. 6. SAIRAANA 6.1 Dialogit SAIRAANA Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. Lasse: Lasse: Huomenta! Millainen olo sulla on?

Lisätiedot

Jeesus parantaa sokean

Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

Säämiskäpaikat baletin kärkitossuille

Säämiskäpaikat baletin kärkitossuille Säämiskäpaikat baletin kärkitossuille Baletin kovakärkisten tossujen kärjet joutuvat auttamattoman koville käytössä. Satiini, josta tossun pinta on yleensä tehty, on herkästi purkautuvaa ja rispaantuvaa,

Lisätiedot

KUVAN LIITTÄMINEN TOISEEN KUVAAN PHOTOSCAPE- OHJELMALLA

KUVAN LIITTÄMINEN TOISEEN KUVAAN PHOTOSCAPE- OHJELMALLA KUVAN LIITTÄMINEN TOISEEN KUVAAN PHOTOSCAPE- OHJELMALLA 14.2.2015 ATK Seniorit Mukanetti ry / Kuvakerho 2 Pieni ohje, miten PhotoScape-ohjelmalla voi liittää kuvan toiseen kuvaan Kuvat on tähän valittu

Lisätiedot

Etupaneeli. ON LINE valo on sammunut jos virhetila tai painettu PAUSE. Näytöllä lukee ON LINE => tulostin on valmis

Etupaneeli. ON LINE valo on sammunut jos virhetila tai painettu PAUSE. Näytöllä lukee ON LINE => tulostin on valmis Toshiba B-SA4T opas Etupaneeli ON LINE valo on sammunut jos virhetila tai painettu PAUSE FEED:llä saa yhden tyhjän tarran tai viimeksi tulostuneen tarran uudelleen (asetettava huoltomenusta) Kuva muovikuorisen

Lisätiedot

1. Käytä aina silmä-, kuulo- ja hengityssuojaimia. Kiinnitä aina laitteeseen pölynimuri vähentääksesi koneen ulkopuolelle pääsevän pölyn määrää.

1. Käytä aina silmä-, kuulo- ja hengityssuojaimia. Kiinnitä aina laitteeseen pölynimuri vähentääksesi koneen ulkopuolelle pääsevän pölyn määrää. 32 SKATEPAL PRO 3 PAKKAUKSEN PURKU JA ASENTAMINEN 1. Aseta kone vakaalle pöydälle 80 100 cm:n työskentelykorkeudelle. 2. Avaa yläkansi napsauttamalla koneen molemmilla puolilla olevia solkia. 3. Kannen

Lisätiedot

Ksenos Prime Käyttäjän opas

Ksenos Prime Käyttäjän opas Ksenos Prime Käyttäjän opas Versio 11.301 Turun Turvatekniikka Oy 2011 Selaa tallenteita. Tallenteiden selaaminen tapahtuu samassa tilassa kuin livekuvan katselu. Voit raahata hiirellä aikajanaa tai käyttää

Lisätiedot