Elintarvikealan perustutkinto. Ammatillisen peruskoulutuksen peruste
|
|
- Oskari Heikki Manninen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Elintarvikealan perustutkinto Ammatillisen peruskoulutuksen peruste
2 Elintarvikealan perustutkinto: Ammatillisen peruskoulutuksen peruste Elintarvikealaan sisältyvät meijeri- ja elintarviketeollisuus, joka jakautuu leipomo-, liha-, eines-, makeis-, mylly- ja panimoteollisuuteen. Alalla toimivien on tunnettava elintarviketeknologiaa, alkutuotantoa ja raaka-aineiden koostumus. Teknisen ammattitaidon lisäksi tarvitaan kykyä oppia jatkuvasti uutta, hahmottaa kokonaisuuksia ja työskennellä yhdessä toisten kanssa. Elintarvikevalvonnan siirtyminen viranomaisilta yritysten omavalvonnaksi on lisännyt työn vaativuutta ja vastuullisuutta. Perusteen nimi Määräyksen diaarinumero 40/011/2014 Korvattavat määräykset Elintarvikealan perustutkinto Ei asetettu Koulutuskoodit Elintarvikealan perustutkinto (352101) Osaamisalat Elintarviketeknologian osaamisala (1549) Meijerialan osaamisala (1552) Liha-alan osaamisala (1551) Leipomoalan osaamisala (1550) Tutkintonimikkeet Elintarvikkeiden valmistaja (10046) Leipuri-kondiittori (10047) Lihatuotteiden valmistaja (10048) Meijeristi (10049) Voimaantulo Voimassaolon päättyminen Ei asetettu
3 Sisällys 1. Tutkinnon muodostuminen Ammattialan kuvaus Ammattialan arvoperusta Tutkinnon tavoitteet Elintarviketeknologian osaamisala Leipomoalan osaamisala Liha-alan osaamisala Meijerialan osaamisala Elinikäisen oppimisen avaintaitojen kuvaus Tutkinnon osat Elintarvikeprosessien ohjaus ja käynnissäpito, 30 osp Elintarviketuotannossa toimiminen, 30 osp Elintarvikkeiden myymälätoiminnot, 15 osp Elintarvikkeiden valmistajana kansainvälisessä ympäristössä, 15 osp Elintarvikkeiden valmistus, 45 osp Erikoistuotteiden valmistus pientuotannossa, 15 osp Erikoistuotteiden valmistus prosessituotannossa, 15 osp Huippuosaajana toimiminen, 15 osp Matemaattis-luonnontieteellinen osaaminen, 9 osp Pakkaustoiminnot, 15 osp Sosiaalinen ja kulttuurinen osaaminen, 7 osp Työpaikkaohjaajaksi valmentautuminen, 5 osp Varastointi- ja lähettämötoiminnot, 15 osp Viestintä- ja vuorovaikutusosaaminen, 11 osp Yhteiskunnassa ja työelämässä tarvittava osaaminen, 8 osp Yrittäjyys elintarvikealalla, 15 osp Yrityksessä toimiminen, 15 osp Yritystoiminnan suunnittelu, 15 osp iii
4 1. Tutkinnon muodostuminen Ammatillisena peruskoulutuksena suoritettava perustutkinto muodostuu ammatillisista tutkinnon osista (135 osaamispistettä), yhteisistä tutkinnon osista (35 osaamispistettä) ja vapaasti valittavista tutkinnon osista (10 osaamispistettä). Ammatillisen perustutkinnon laajuus on 180 osaamispistettä. Ammatillisessa peruskoulutuksessa opiskelija voi yksilöllisesti sisällyttää perustutkintoonsa enemmän tutkinnon osia, jos se on tarpeellista työelämän alakohtaisten tai paikallisten ammattitaitovaatimusten tai opiskelijan ammattitaidon syventämisen kannalta. Elintarvikealan perustutkinto sisältää neljä osaamisalaa, elintarviketeknologian osaamisalan (elintarvikkeiden valmistaja), leipomoalan osaamisalan (leipuri-kondiittori), liha-alan osaamisalan (lihatuotteiden valmistaja) ja meijerialan osaamisalan (meijeristi). Pakolliset tutkinnon osat 105 osp AMMATILLISET TUTKINNON OSAT 135 OSP Elintarviketuotannossa toimiminen, 30 osp, P Elintarvikeprosessien ohjaus ja käynnissäpito, 30 osp, P Elintarvikkeiden valmistus, 45 osp, P Valinnaiset tutkinnon osat 30 osp Elintarvikkeiden myymälätoiminnot, 15 osp Erikoistuotteiden valmistus pientuotannossa, 15 osp Erikoistuotteiden valmistus prosessituotannossa, 15 osp Pakkaustoiminnot, 15 osp Varastointi- ja lähettämötoiminnot, 15 osp Elintarvikkeiden valmistajana kansainvälisessä ympäristössä, 15 osp Yrittäjyys elintarvikealalla, 15 osp Yritystoiminnan suunnittelu, 15 osp Tutkinnon osa ammatillisesta perustutkinnosta osp Tutkinnon osa ammattitutkinnosta tai erikoisammattitutkinnosta Tämän valinnaisen tutkinnon osan laajuudeksi lasketaan 15 osp Tutkinnon osa ammattikorkeakouluopinnoista Tämän valinnaisen tutkinnon osan laajuudeksi lasketaan 15 osp. Työpaikkaohjaajaksi valmentautuminen, 5 osp 1
5 Tutkinnon muodostuminen Yrityksessä toimiminen, 15 osp Huippuosaajana toimiminen, 15 osp Paikallisiin ammattitaitovaatimuksiin perustuvia tutkinnon osia 5-15 osp Tämä voi sisältää työelämän alueellisten ja paikallisten ammattitaitovaatimusten ja opiskelijan ammattitaidon syventämistarpeiden mukaisia tutkinnon osia, joiden tulee vastata laajemmin paikallisiin ammattitaitovaatimuksiin kuin pelkästään yhden yrityksen tarpeisiin. Nämä tutkinnon osat nimetään työelämän toimintakokonaisuuden pohjalta ja niille määritellään laajuus osaamispisteinä (5-15 osp). Lisäksi määritellään tutkinnon osien ammattitaitovaatimukset, osaamisen arviointi ja ammattitaidon osoittamistavat Opetushallituksen määräyksen (Osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen mitoituksen periaatteet ja arvosanojen muuntaminen ammatillisessa peruskoulutuksessa 93/011/2014) liitteessä olevan arviointitaulukon mukaisesti. Tutkinnon osa vapaasti valittavista tutkinnon osista 5-15 osp YHTEISET TUTKINNON OSAT 35 OSP Tutkinnon perusteissa määrättyjen osa-alueiden valinnaisten osaamistavoitteiden lisäksi tai niiden sijaan koulutuksen järjestäjä voi päättää erilaajuisia muita valinnaisia osaamistavoitteita. Koulutuksen järjestäjän itse päättämille valinnaisille osaamistavoitteille määritellään osaamisen arviointi ja laajuus osaamispisteinä. Tutkinnon osien valinnaiset osaamistavoitteet voivat olla myös opiskelijan aikaisemmin hankkimaa osaamista, joka tukee kyseisen tutkinnon osan ja sen osa-alueiden osaamistavoitteita. Viestintä- ja vuorovaikutusosaaminen, 11 osp, P Matemaattis-luonnontieteellinen osaaminen, 9 osp, P Yhteiskunnassa ja työelämässä tarvittava osaaminen, 8 osp, P Sosiaalinen ja kulttuurinen osaaminen, 7 osp, P VAPAASTI VALITTAVAT TUTKINNON OSAT 10 OSP Vapaasti valittavat tutkinnon osat (10 osp) tukevat tutkinnon ammattitaitovaatimuksia ja osaamistavoitteita ja ne voivat koostua yhdestä tai useammasta tutkinnon osasta. Tutkinnon osat voivat olla seuraavia: Ammatillisia tutkinnon osia 10 osp Tämä voi sisältää ammatillisia tutkinnon osia oman tai jonkin muun koulutusalan ammatillisista perustutkinnoista, ammattitutkinnoista tai erikoisammattitutkinnoista. Paikallisiin ammattitaitovaatimuksiin perustuvia tutkinnon osia 10 osp Tämä voi sisältää työelämän alueellisten ja paikallisten ammattitaitovaatimusten ja opiskelijan ammattitaidon syventämistarpeiden mukaisia tutkinnon osia, joiden tulee vastata laajemmin paikallisiin ammattitaitovaatimuksiin kuin pelkästään yhden yrityksen tarpeisiin. Nämä tutkinnon osat nimetään työelämän toimintakokonaisuuden pohjalta ja niille määritellään laajuus osaamispisteinä. Lisäksi määritellään tutkinnon osien ammattitaitovaatimukset, osaamisen arviointi ja ammattitaidon osoittamistavat Opetushallituksen mää- 2
6 Tutkinnon muodostuminen räyksen (Osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen mitoituksen periaatteet ja arvosanojen muuntaminen ammatillisessa peruskoulutuksessa 93/011/2014) liitteessä olevan arviointitaulukon mukaisesti. Yhteisten tutkinnon osien osa-alueita tai lukio-opintoja 10 osp Tämä voi sisältää ammatillisen perustutkinnon yhteisiä tutkinnon osia tai niiden osa-alueita tai lukio-opintoja, jotka toteutetaan lukion opetussuunnitelman perusteiden mukaisesti. Jatko-opintovalmiuksia tai ammatillista kehittymistä tukevia opintoja 10 osp Tämä voi sisältää jatko-opintovalmiuksia tai ammatillista kehittymistä tukevia tutkinnon osia. Nämä tutkinnon osat nimetään ja niille määritellään laajuus osaamispisteinä. Lisäksi voidaan määritellä tutkinnon osien ammattitaitovaatimukset tai osaamistavoitteet, osaamisen arviointi ja ammattitaidon osoittamistavat. Osaaminen voidaan koulutuksen järjestäjän päätöksellä arvioida asteikolla hyväksytty/hylätty. Mikäli käytetään arviointiasteikkoa T1- K3, määrittelyssä voidaan hyödyntää Opetushallituksen määräyksen (Osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen mitoituksen periaatteet ja arvosanojen muuntaminen ammatillisessa peruskoulutuksessa 93/011/2014) liitteessä olevaa arviointitaulukkoa. Työkokemuksen kautta hankittuun osaamiseen perustuvia yksilöllisiä tutkinnon osia 10 osp Työkokemuksen kautta hankittuun osaamiseen perustuvat yksilölliset tutkinnon osat voivat olla oman tai muiden alojen työssä, itsenäisessä ammatin harjoittamisessa tai yrittämisessä hankittua osaamista. Nämä tutkinnon osat nimetään ja niille määritellään laajuus osaamispisteinä. Lisäksi voidaan määritellä tutkinnon osien ammattitaitovaatimukset, osaamisen arviointi ja ammattitaidon osoittamistavat. Osaaminen voidaan koulutuksen järjestäjän päätöksellä arvioida asteikolla hyväksytty/hylätty. Mikäli käytetään arviointiasteikkoa T1- K3, määrittelyssä voidaan hyödyntää Opetushallituksen määräyksen (Osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen mitoituksen periaatteet ja arvosanojen muuntaminen ammatillisessa peruskoulutuksessa 93/011/2014) liitteessä olevaa arviointitaulukkoa. TUTKINTOA YKSILÖLLISESTI LAAJENTAVAT TUTKINNON OSAT Ammatillisessa peruskoulutuksessa opiskelija voi yksilöllisesti sisällyttää perustutkintoonsa enemmän tutkinnon osia, jos se on tarpeellista työelämän alakohtaisten tai paikallisten ammattitaitovaatimusten tai opiskelijan ammattitaidon syventämisen kannalta. Ne voivat olla ammatillisia tutkinnon osia tai paikallisiin ammattitaitovaatimuksiin perustuvia tutkinnon osia. 3
7 2. Ammattialan kuvaus Elintarvikealan tehtävä on tuottaa elintarvikkeita, jotka tyydyttävät kuluttajien ja muiden asiakkaiden fyysisiä, sosiaalisia ja eettisiä tarpeita. Elintarviketalouden tuotantoketju muodostuu maatalouden alkutuotannosta, teollisuudesta ja kaupasta sekä ravitsemispalveluista. Elintarviketeollisuudessa raaka-aineet jalostetaan ihmisten ravinnoksi ja eläinten rehuksi. Raaka-aineista tehdään myös ns. nonfood-tuotteita paperi-, kemian- ja lääketeollisuudelle. Elintarviketeollisuuden asiakkaita ovat tukku- ja vähittäiskauppa, ravitsemispalveluiden tuottajat sekä muu teollisuus. Elintarvikkeiden tutkimusta ja tuotekehitystä tekevät yritykset, julkishallinnon tutkimuslaitokset sekä alan järjestöt. Teollisuuden oman valvonnan lisäksi elintarvikevalvontaa, tiedotusta ja valistusta hoitavat viranomaiset sekä järjestöt. Elintarviketeollisuus on työntekijämäärältään maamme neljänneksi suurin teollisuudenala. Suurimmat alatoimialat ovat leipomoteollisuus, lihanjalostus ja maidonjalostus. Suurin osa toimipaikoista on leipomoita. Teollisesti tuotetut elintarvikkeet, kuten valmisruuat, kuuluvat suomalaisten päivittäiseen elämään. Elintarviketeollisuudessa kehitetään jatkuvasti uusia innovatiivisia tuotteita koti- ja suurtalouksiin. Uusien tuotteiden kehityksessä terveysvaikutteisilla elintarvikkeilla on tärkeä asema ja niitä onkin yhä monipuolisemmin saatavilla. Elintarviketeollisuutemme on keskittynyt voimakkaasti tuotannon tehostamisen, yritysostojen ja fuusioiden seurauksena. Suurten yritysten lisäksi alalla toimii runsaasti pieniä yrityksiä. Kansallisten ja kansainvälisten merkkituotteiden ja volyymituotannon lisäksi markkinoilla on tilaa paikallisille erikoistuotteille ja elintarvikealan alihankintayrityksille. Yritysten omistus on kansainvälistynyt ja automaatio lisääntynyt. Kilpailutilanteessa alan yritysten on sopeuduttava muutoksiin ja toimittava tehokkaasti ja kannattavasti. EU-jäsenyyden myötä ulkomainen kilpailu on lisääntynyt, samalla viennin merkitys suomalaisten yritysten toiminnassa on kasvanut. Elintarviketeollisuuden kilpailukyky riippuu tuotannon tehokkuuden ja innovatiivisuuden lisäksi työntekijöiden ammattitaidosta ja siitä, miten suomalaista ruokakulttuuria, puhdasta suomalaista ympäristöä ja eettisesti korkeatasoista alkutuotantoa ja jalostusta voidaan tuoda esille. Teollisuuden muutokset ja teknologian kehitys vaativat elintarviketeollisuudessa työskenteleviltä uudenlaista koulutusta ja osaamista. Teknisen ammattitaidon ja - tiedon lisäksi tarvitaan kykyä oppia jatkuvasti uutta, hahmottaa kokonaisuuksia ja työskennellä yhdessä toisten kanssa. Lisäksi tarvitaan joustavuutta, ongelmanratkaisukykyä ja toiminnan kehittämisvalmiuksia. Elintarvikevalvonnan siirtyminen entistä enemmän viranomaisilta yritysten omavalvonnaksi lisää työn vaativuustasoa ja edellyttää työntekijältä vastuullisuutta. Alan ammattilainen on luotettava, täsmällinen, hygieenisesti työskentelevä, laatutietoinen, vastuuntuntoinen, omaaloitteinen sekä asiakaspalvelu- ja yhteistyöhenkinen. 4
8 3. Ammattialan arvoperusta Elintarvikkeilla on keskeinen merkitys ihmisten terveydelle, yhteiskunnan taloudelliselle ja sosiaaliselle kehitykselle, suomalaisen ruokakulttuurin ja elävän maaseudun säilymiselle sekä elinympäristön ja luonnon kestävälle kehitykselle. Elintarvikealan toimintaa ohjaavia periaatteita ovat ympäristö- ja ravitsemustietoisuus, elinkaariajattelu ja vastuu ihmisten hyvinvoinnista sekä luonnon elinkelpoisuudesta ja monimuotoisuudesta. Elintarvikeraaka-aineiden hankintatavoilla voidaan vaikuttaa ihmisten ja ympäristön hyvinvointiin. Elintarviketuotannon arvoperustana ovat tuotteiden turvallisuus, korkea laatu, terveellisyys, helppokäyttöisyys, esteettisyys ja mielihyvän tuottaminen. Samoin tärkeitä ovat tuotannon ympäristöystävällisyys, ruokaperinteen vaaliminen ja ekologisesti kestävän elintarviketuotannon ja -jakelun kehittäminen. Hyvä elintarvikeyritys parantaa ja kehittää jatkuvasti toimintaansa ja tuotteitaan. Elintarvikealan yritys- ja liiketoiminnassa korostuvat kuluttaja- ja asiakaskeskeisyys, kannattavuus, kestävän kehityksen mukainen toimintatapa, yrittäjyys ja terve kilpailu sekä palvelujen, työn ja tuotteiden korkea laatu. Keskeisiä arvoja ja periaatteita ovat luotettavuus, täsmällisyys, rehellisyys, ammattitaidon ja työn arvostus sekä vastuu tuoteturvallisuudesta, henkilöstön työkyvystä ja hyvinvoinnista. Elintarviketeollisuus on yhteistyössä monen eri tahon kanssa. Verkostoituminen ja menestyksellinen yhteistyö sekä kotimaassa että kansainvälisesti edellyttävät asiakkaiden ja kanssaihmisten kunnioittamista, toisen työn, toimintaympäristön, perinteiden ja ajattelutavan tuntemista ja arvostamista sekä tasa-arvoista ja suvaitsevaista asennetta. 5
9 4. Tutkinnon tavoitteet Elintarvikealan perusammattilaisella on laaja-alainen ammattitaito ja hän kehittää sitä jatkuvasti. Hänellä on valmiudet toimia työssään omatoimisesti ja ryhmän jäsenenä. Hän on aloitteellinen ja aktiivinen ja selviää uusista tilanteista ja ratkaista ongelmia. Elintarvikealan ammattilainen on luotettava, laatutietoinen, oma-aloitteinen sekä asiakaspalvelu- ja yhteistyöhenkinen. Elintarvikealan ammattilainen tekee työnsä elintarvikealan laatu- ja hygieniavaatimusten mukaisesti sekä käsittelee raaka-aineita huolellisesti ja taloudellisesti. Hän osaa suunnitella omaa työtään, tulkita annettuja ohjeita, tehdä raaka-aineisiin ja työhönsä liittyviä laskutoimituksia sekä esitellä ja arvioida omaa työtään. Hän ottaa vastuuta omista tehtävistään ja ymmärtää toimintansa merkityksen tuotteiden laadun ja yrityksen toiminnan kannalta. Hän ymmärtää oman toimintansa vaikutuksen yrityksen taloudellisen tuloksen muodostumisessa. Hän pystyy näkemään työnsä osana koko elintarvikeketjua (alkutuotanto ja jalostus, suurkeittiöt, ravintolat, kauppa sekä kuluttajat) ja pystyy ottamaan huomioon lähialojen ammattilaisten tehtävät omassa työssään. Elintarvikealan ammattilainen osaa toimia elintarviketuotannon prosesseissa vastuullisena työntekijänä ja hän huolehtii ja pitää kunnossa työvälineensä ja käyttää tarvittavia koneita ja laitteita annettujen ohjeiden mukaisesti. Hän ylläpitää omaa työ- ja toimintakykyään ammatin vaatimusten mukaisesti kiinnittäen erityistä huomiota työergonomiaan. Hän käyttää tietotekniikkaa ja ammatillista kielitaitoa työssään. Hän ymmärtää ravitsemuksellisten tekijöiden ja alakohtaisen lainsäädännön merkityksen. Kansainvälisessä ympäristössä työskentelevältä elintarvikkeiden valmistajalta edellytetään vieraiden kielten hallintaa, kohdemaan kulttuurin ymmärtämistä, palvelualttiutta ja erilaisiin oloihin mukautumista. Perustutkinnon suorittaneella on alan perusvalmiuksien lisäksi erikoistunut osaaminen leipomoalalla, liha-alalla, meijerialalla tai muissa elintarviketeknologian prosesseissa. Osaamisalan suorittaminen tuottaa työelämän vaatiman perusammattitaidon. Lisäksi ammatillisessa peruskoulutuksessa tulee tukea opiskelijoiden kehitystä hyviksi ja tasapainoisiksi ihmisiksi ja yhteiskunnan jäseniksi sekä antaa opiskelijoille jatko-opintojen, harrastusten sekä persoonallisuuden monipuolisen kehittämisen kannalta tarpeellisia tietoja ja taitoja sekä tukea elinikäistä oppimista (L630/98, 5 ). Elinikäisen oppimisen avaintaidot sisältyvät ammatillisten tutkinnon osien ammattitaitovaatimuksiin ja yhteisten tutkinnon osien osaamistavoitteisiin sekä niiden arviointikriteereihin. Avaintaitojen tavoitteena on tukea sellaisen osaamisen kehittymistä, jota tarvitaan jatkuvassa oppimisessa, työelämän tilanteissa selviytymisessä ja tulevaisuuden uusissa haasteissa Elintarviketeknologian osaamisala Elintarviketeknologian osaamisalan suorittanut elintarvikkeiden valmistaja osaa työskennellä yhteistyössä toisten työntekijöitten kanssa elintarvikkeiden valmistus-, pakkaus- tai varastointitehtävissä pienyrityksissä tai suurteollisuudessa, esimerkiksi ruokavalmiste-, kasvisja makeis- ja juomateollisuudessa tai elintarvikekaupassa. Hän osaa toimia elintarvikkeiden valmistajana elintarvikkeiden valmistusprosesseissa, joissa hän osaa seurata prosessin kulkua ja tehdä tarvittavia säätötoimenpiteitä. 6
10 Tutkinnon tavoitteet 4.2. Leipomoalan osaamisala Leipomoalan osaamisalan suorittanut leipuri-kondiittori osaa toimia leipuri-kondiittorina pienissä tai keskisuurissa leipomoissa ja konditorioissa tai teollisuusleipomoissa, paistopisteissä, kahvila-konditorioissa, suurtalous- ja ravintola- alan toimipisteissä sekä pitopalveluyrityksissä. Hän osaa valmistaa ruoka- ja kahvileipiä, leipomoeineksiä ja konditoriatuotteita sekä käsityövaltaisessa että automatisoidussa tuotannossa. Toimiessaan teollisuusleipomossa hän tekee yhteistyötä toisten työntekijöitten kanssa, niin että tuotanto linjalla jatkuu joustavasti, turvallisesti ja hygieenisesti Liha-alan osaamisala Liha-alan osaamisalan suorittanut lihatuotteiden valmistaja osaa työskennellä lihatuotteiden valmistajana alan tuotantotehtävissä esimerkiksi lihanleikkaamoissa, lihavalmistetuotannossa tai teurastamoissa. Hän osaa leikata lihaa ja valmistaa erilaisia lihavalmisteita yhteistyössä toisten työntekijöitten kanssa tai toimia teurastamon työtehtävissä Meijerialan osaamisala Meijerialan osaamisalan suorittanut meijeristi osaa työskennellä alan erikokoisten yritysten prosessinohjaus-, valmistus-, pakkaus- tai varastotehtävissä sekä laadun hallinnan tehtävissä. Hän osaa toimia yhteistyössä toisten työntekijöitten kanssa eri meijerituotteiden prosesseissa (esimerkiksi maidot, kermat, hapanmaitovalmisteet, juustot ja maitojauheet), seurata prosessin kulkua ja tehdä tarvittavia säätötoimenpiteitä ja joitakin huolto- ja kunnossapitotoimenpiteitä. 7
11 5. Elinikäisen oppimisen avaintaitojen kuvaus Elinikäisen oppimisen avaintaidot sisältyvät ammatillisten tutkinnon osien ammattitaitovaatimuksiin ja yhteisten tutkinnon osien osaamistavoitteisiin sekä niiden arviointikriteereihin. Avaintaitojen tavoitteena on tukea sellaisen osaamisen kehittymistä, jota tarvitaan jatkuvassa oppimisessa, työelämän tilanteissa selviytymisessä ja tulevaisuuden uusissa haasteissa. Oppiminen ja ongelmanratkaisu Opiskelija tai tutkinnon suorittaja suunnittelee toimintaansa sekä kehittää itseään ja työtään. Hän arvioi omaa osaamistaan. Hän ratkaisee työssään ongelmia sekä tekee valintoja ja päätöksiä. Hän toimii työssään joustavasti, innovatiivisesti ja uutta luovasti. Hän hankkii tietoa, jäsentää, arvioi ja soveltaa sitä. Vuorovaikutus ja yhteistyö Opiskelija tai tutkinnon suorittaja toimii tilanteen vaatimalla tavalla erilaisissa vuorovaikutustilanteissa sekä ilmaisee erilaisia näkökantoja selkeästi, rakentavasti ja luottamusta herättäen. Hän toimii yhteistyökykyisesti erilaisten ihmisten kanssa ja työryhmän jäsenenä sekä kohtelee erilaisia ihmisiä tasavertaisesti. Hän noudattaa yleisesti hyväksyttyjä käyttäytymissääntöjä ja toimintatapoja. Hän hyödyntää saamaansa palautetta toiminnassaan. Ammattietiikka Opiskelija tai tutkinnon suorittaja toimii työssään ammatin arvoperustan mukaisesti. Hän sitoutuu työhönsä ja toimii vastuullisesti noudattaen tehtyjä sopimuksia ja ammattiinsa kuuluvaa etiikkaa. Terveys, turvallisuus ja toimintakyky Opiskelija tai tutkinnon suorittaja toimii turvallisesti ja vastuullisesti työ- ja vapaa-aikana sekä liikenteessä ja ylläpitää terveellisiä elintapoja sekä toiminta- ja työkykyään. Hän työskentelee ergonomisesti ja hyödyntää alallaan tarvittavan terveysliikunnan sekä ehkäisee työhön ja työympäristöön liittyviä vaaroja ja terveyshaittoja. Aloitekyky ja yrittäjyys Opiskelija tai tutkinnon suorittaja edistää toiminnallaan tavoitteiden saavuttamista. Hän toimii aloitteellisesti ja asiakaslähtöisesti työntekijänä ja/tai yrittäjänä. Hän suunnittelee toimintaansa ja työskentelee tavoitteiden saavuttamiseksi. Hän toimii taloudellisesti ja tuloksellisesti ja johtaa itseään. Hän mitoittaa oman työnsä tavoitteiden mukaan. Kestävä kehitys Opiskelija tai tutkinnon suorittaja toimii ammattinsa kestävän kehityksen ekologisten, taloudellisten, sosiaalisten sekä kulttuuristen periaatteiden mukaisesti. Hän noudattaa alan työtehtävissä keskeisiä kestävän kehityksen säädöksiä, määräyksiä ja sopimuksia. Estetiikka Opiskelija tai tutkinnon suorittaja ottaa toiminnassaan huomioon oman alansa esteettiset tekijät. Hän edistää tai ylläpitää työympäristönsä viihtyisyyttä ja muuta esteettisyyttä. Viestintä ja mediaosaaminen 8
12 Elinikäisen oppimisen avaintaitojen kuvaus Opiskelija tai tutkinnon suorittaja viestii monimuotoisesti ja vuorovaikutteisesti tilanteeseen sopivalla tavalla hyödyntäen kielitaitoaan. Hän havainnoi, tulkitsee sekä arvioi kriittisesti erilaisia mediatuotteita, käyttää mediaa ja viestintäteknologiaa sekä tuottaa media-aineistoja. Matematiikka ja luonnontieteet Opiskelija tai tutkinnon suorittaja käyttää peruslaskutoimituksia työssä vaadittavien ja arkipäivän laskutehtävien ratkaisemisessa. Hän käyttää esim. kaavoja, kuvaajia, kuvioita ja tilastoja ammattitehtävien ja -ongelmien ratkaisemisessa ja hän soveltaa fysiikan ja kemian lainalaisuuksiin perustuvia menetelmiä ja toimintatapoja työssään. Teknologia ja tietotekniikka Opiskelija tai tutkinnon suorittaja hyödyntää ammatissa käytettäviä teknologioita monipuolisesti. Hän ottaa työssään huomioon tekniikan hyödyt, rajoitukset ja riskit. Hän käyttää tietotekniikkaa monipuolisesti ammatissaan ja kansalaisena. Aktiivinen kansalaisuus ja eri kulttuurit Opiskelija tai tutkinnon suorittaja käyttää hyödykseen tietoa yhteiskunnan perusrakenteista ja toimintavoista sekä osallistuu rakentavalla tavalla yhteisön toimintaan ja päätöksentekoon. Hän toimii oikeuksiensa ja velvollisuuksiensa mukaisesti sekä työssä että arkielämässä. Hän pyrkii aktiivisella toiminnalla vaikuttamaan epäkohtien poistamiseen. Hän noudattaa tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuslakeja. Hän toimii asiallisesti ja työelämän vaatimusten mukaisesti eri kulttuuritaustan omaavien ihmisten kanssa kotimaassa ja kansainvälisissä toiminnoissa. 9
13 6. Tutkinnon osat 6.1. Elintarvikeprosessien ohjaus ja käynnissäpito, 30 osp Ammattitaitovaatimukset Opiskelija tai tutkinnon suorittaja huolehtii henkilökohtaisesta hygieniastaan ja omavalvonnasta sekä pukeutuu työkohteen vaatimusten mukaisesti osallistuu oman alan työtehtävien mukaan elintarvikkeen valmistusprosessiin, jossa tehdään erilaisia ohjaustoimintoja elintarvikkeen tai tuotteen valmistuksen eri vaiheissa seuraa tuotantoprosessin aikana sekä tuotteen laatua että tuotantolaitteiden kuntoa ja toimintaa kirjaa ja tulkitsee havainnot ja mittaustulokset käyttää prosessinohjauksen tekniikkaa säätää prosessia huolehtii käytettävien koneiden ja laitteiden päivittäisestä käyttökunnosta seuraamalla niiden kuntoa ja toimintaa toimii yhteistyössä kunnossapitohenkilöstön kanssa huolehtii työympäristön puhtaanapidosta käyttää oman alansa vieraskielistä sanastoa. Ammattitaidon osoittamistavat Opiskelija tai tutkinnon suorittaja osoittaa osaamisensa ammattiosaamisen näytössä tai tutkintotilaisuudessa toimimalla elintarvikealan yrityksessä tai muussa mahdollisimman hyvin elintarvikeyrityksen oloja vastaavassa paikassa joko pienimuotoisessa tuotannossa yhden tuotteen kaikissa työvaiheissa tai teollisuusprosessissa yhden tuotteen yhdessä työvaiheessa. Työtä tehdään siinä laajuudessa, että osoitettava osaaminen vastaa kattavasti tutkinnon perusteissa määrättyjä ammattitaitovaatimuksia, arvioinnin kohteita ja kriteereitä. Ammattiosaamisen näyttöä tai tutkintotilaisuutta voidaan jatkaa toisessa työpaikassa/työkohteessa tai ammatillisessa peruskoulutuksessa koulutuksen järjestäjän osoittamassa muussa paikassa niin, että osaamisen osoittamisen kattavuus varmistuu. Siltä osin kuin tutkinnon osassa vaadittavaa osaamista ei voida työtä tekemällä ammattiosaamisen näytössä tai tutkintotilaisuudessa kattavasti osoittaa, sitä täydennetään muulla osaamisen arvioinnilla. 10
14 Arviointi 1. TYÖPROSESSIN HALLINTA Omavalvonta- ja hygieniavaatimusten mukaisesti toimiminen omassa työtehtävässä huolehtii henkilökohtaisesta hygieniastaan ja pukeutuu työkohteen vaatimusten mukaisesti, noudattaa tuotteen valmistuksessa omavalvontaa ja hygieniamääräyksiä ja toimii kriittisissä valvontapisteissä tarviten ajoittain ohjausta huolehtii henkilökohtaisesta hygieniastaan ja pukeutuu työkohteen vaatimusten mukaisesti, noudattaa tuotteen valmistuksessa omavalvontaa ja hygieniamääräyksiä ja tunnistaa kriittisten valvontapisteiden muutokset ja ilmoittaa asiasta ohjeiden mukaan huolehtii henkilökohtaisesta hygieniastaan ja pukeutuu työkohteen vaatimusten mukaisesti, noudattaa tuotteen valmistuksessa omavalvontaa ja hygieniamääräyksiä sekä osaa toimia prosessin kriittisten valvontapisteiden korjaustoimenpiteiden mukaisesti omatoimisesti Valmistusprosessin hallinta ja vastuullinen tekeminen toimii omassa työtehtävässään ja noudattaa työaikoja sekä sopii poikkeamista tarviten ajoittain ohjausta. toimii omatoimisesti omassa työtehtävässään ja vastaa omasta työosuudestaan. toimii omatoimisesti jasuoriutuu työtehtävästään joustavasti ja huolellisesti sekä osaa ottaa huomioon koko työprosessin kokonaisuuden. 2. TYÖMENETELMIEN, -VÄLINEIDEN JA MATERIAALIN HALLINTA Prosessinohjaus ohjaa ja tarvittaessa säätää alansa tuotantoprosessia manuaalisesti tai tietojärjestelmän avulla tarviten toiminnassaan ohjausta ohjaa ohjeiden mukaan alansa tuotantoprosessia manuaalisesti tai tietojärjestelmän avulla ja tekee joitakin tarvittavia säätötoimenpiteitä tekemiensä havaintojen perusteella ohjaa omatoimisesti alansa tuotantoprosessia manuaalisesti tai tietojärjestelmän avulla ja tekee joitakin tarvittavia säätötoimenpiteitä tekemiensä havaintojen perusteella 11
15 Valmistusprosessin koneiden ja/tai laitteiden käyttö käyttää tuotantoprosessiin kuuluvia koneita ja/tai laitteita turvallisesti tarviten ajoittain ohjausta käyttää pääosin omatoimisesti tuotantoprosessin koneita ja/tai laitteita turvallisesti käyttää omatoimisesti tuotantoprosessin koneita ja/tai laitteita turvallisesti Tuotteen laadun seuranta ja viestintä seuraa tuotteen laatua aistinvaraisesti ja mittauksin sekä kirjaa tulokset tarviten ajoittain ohjausta seuraa ohjeiden mukaan tuotteen laatua aistinvaraisesti ja mittauksin, kirjaa tulokset ja tarvittaessa ilmoittaa poikkeamatilanteista seuraa tuotteen laatua aistinvaraisesti ja mittauksin, kirjaa tulokset ja havaintojensa perusteella säätää prosessia ohjeiden mukaan Tuotantolaitteiden kunnon valvonta (prosessin käynnissäpito) seuraa aistinvaraisesti tuotteen valmistukseen kuuluvien koneiden ja laitteiden kuntoa ja huolehtii niiden päivittäisestä käyttökunnosta sekä työympäristönsä puhtaudesta tarviten ohjausta ilmoittaa kunnossapito-organisaatiolle prosessissa ilmenneistä poikkeamatilanteista seuraa aistinvaraisesti tuotteen valmistukseen kuuluvien koneiden ja laitteiden kuntoa ja huolehtii niiden päivittäisestä käyttökunnosta sekä työympäristönsä puhtaudesta toimien pääosin omatoimisesti paikantaa mekaanisen vian sen ilmetessä sekä ilmoittaa ajoissa laitteiston huoltotarpeista seuraa aistinvaraisesti tuotteen valmistukseen kuuluvien koneiden ja laitteiden kuntoa ja huolehtii niiden päivittäisestä käyttökunnosta sekä työympäristönsä puhtaudesta toimien omatoimisesti paikantaa mekaanisen vian sen ilmetessä sekä ilmoittaa ajoissa laitteiston huoltotarpeista sekä korjaa omatoimisesti yksinkertaisia mekaanisia vikoja 3. TYÖN PERUSTANA OLEVAN TIEDON HALLINTA Valmistusprosessissa käytettävien koneiden ja laitteiden kone- ja laitetekniikoiden soveltaminen soveltaa oman alansa laite- ja konetekniikoita niin, että käyttää niitä ja tekee tarvittavia huoltotoimenpiteitä tarviten ajoittain ohjausta soveltaa oman alansa laite- ja konetekniikoita niin, että pääosin omatoimisesti käyttää niitä ja tekee tarvittavia huoltotoimenpiteitä soveltaa oman alansa laite- ja konetekniikoita niin, että omatoimisesti käyttää niitä ja tekee tarvittavia huoltotoimenpiteitä 12
16 Tuotantolaitteiden kunnonvalvonnassa tarvittavan laitetekniikan hallinta ja turvamääräysten noudattaminen soveltaa oman alansa laitteiden rakennetuntemusta ja noudattaa turvamääräyksiä määrittäessään laitteiden kunnon tarviten ajoittain ohjausta. soveltaa oman alansa laitteiden rakennetuntemusta ja noudattaa turvamääräyksiä määrittäessään ohjeiden mukaan laitteiden kunnon. soveltaa oman alansa laitteiden rakennetuntemusta ja noudattaa turvamääräyksiä määrittäessään omatoimisesti laitteiden kunnon. 4. ELINIKÄISEN OPPIMISEN AVAINTAIDOT Ongelmanratkaisu tunnistaa ja ilmoittaa kriittisten valvontapisteiden muutoksista, tarviten tunnistuksessa ajoittain ohjausta tunnistaa ja ilmoittaa kriittisten valvontapisteiden muutoksista toimii prosessin kriittisten valvontapisteiden korjaustoimenpiteiden mukaisesti omatoimisesti Ammattietiikka käyttäytyy asiallisesti ja noudattaa elintarvikealan ammattieettisiä toimintatapoja (kuten omavalvonta ja hygieniavaatimukset) toimii hyvien käyttäytymistapojen mukaan ja noudattaa elintarvikealan ammattieettisiä toimintatapoja toimii hyvien käyttäytymistapojen ja muuttuvien tilanteiden vaatimusten mukaisesti sekä noudattaa elintarvikealan ammattieettisiä toimintatapoja Vuorovaikutus ja yhteistyö toimii yhteistyössä kunnossapitohenkilöstön kanssa tarvittaessa myös muulla kuin omalla äidinkielellä kanssa ja pyytää tarvittaessa apua muilta toimii sujuvasti työyhteisön erilaisten ihmisten kanssa sekä yhteistyössä kunnossapitohenkilöstön kanssa tarvittaessa myös muulla kuin omalla äidinkielellä työskentelee vastuullisesti yhteistyössä kunnossapitohenkilöstön kanssa, tarvittaessa myös muulla kuin omalla äidinkielellä, tukee ja auttaa muita sekä ottaa huomioon edeltävän ja seuraavan työvaiheen ja työntekijän 13
17 Terveys, turvallisuus ja toimintakyky työskentelee työympäristönsä työturvallisuusohjeiden mukaisesti antaa tarvittaessa ensiapua EA I-tason mukaisesti sekä toimii työturvallisuuskortin edellyttämän osaamisen mukaisesti. työskentelee ergonomisesti työympäristönsä työturvallisuusohjeiden mukaisesti antaa tarvittaessa ensiapua EA I-tason mukaisesti sekä toimii työturvallisuuskortin edellyttämän osaamisen mukaisesti. työskentelee ergonomisesti työympäristönsä työturvallisuusohjeiden mukaisesti ja ottaa omatoimisesti huomioon työympäristön riskitekijät antaa tarvittaessa ensiapua EA I-tason mukaisesti sekä toimii työturvallisuuskortin edellyttämän osaamisen mukaisesti. 14
18 6.2. Elintarviketuotannossa toimiminen, 30 osp Ammattitaitovaatimukset Opiskelija tai tutkinnon suorittaja huolehtii henkilökohtaisesta hygieniastaan ja omavalvonnasta pukeutuu työkohteen vaatimusten mukaisesti toimiessaan elintarvikealan tuotteiden valmistuksessa tekee työprosessin ennakoivat työt, käsittelee raaka-aineita, valmistaa tuotteita, vie säilytykseen ja lopettaa oman työvaiheensa valitsee ja käsittelee tuotteiden raaka-aineita valmistuksen eri vaiheissa huolehtii raaka-aineiden ja tuotteiden laadun säilymisestä arvioi raaka-aineiden ja valmiiden tuotteiden laatua käyttää valmistusprosessin koneita ja/tai laitteita työskentelee pitäen yllä toimintakykyään ja noudattaen työturvallisuusohjeita sekä tuotteiden valmistukseen liittyviä laatumääräyksiä pakkaa tuotteita varastointia, kuljetusta ja myyntiä varten noudattaa työaikoja ja muita työhön liittyviä toimintaohjeita. Ammattitaidon osoittamistavat Opiskelija tai tutkinnon suorittaja osoittaa osaamisensa ammattiosaamisen näytössä tai tutkintotilaisuudessa toimimalla elintarvikealan yrityksessä tai muussa mahdollisimman hyvin elintarvikeyrityksen oloja vastaavassa paikassa joko pienimuotoisessa tuotannossa yhden tuotteen kaikissa työvaiheissa tai teollisuusprosessissa yhden tuotteen yhdessä työvaiheessa (esim. ennakoivat työt, tuotteen valmistus tai pakkaaminen). Työtä tehdään siinä laajuudessa, että osoitettava osaaminen vastaa kattavasti tutkinnon perusteissa määrättyjä ammattitaitovaatimuksia, arvioinnin kohteita ja kriteereitä. Ammattiosaamisen näyttöä tai tutkintotilaisuutta voidaan jatkaa toisessa työpaikassa/työkohteessa tai ammatillisessa peruskoulutuksessa koulutuksen järjestäjän osoittamassa muussa paikassa niin, että osaamisen osoittamisen kattavuus varmistuu. Siltä osin kuin tutkinnon osassa vaadittavaa osaamista ei voida työtä tekemällä ammattiosaamisen näytössä tai tutkintotilaisuudessa kattavasti osoittaa, sitä täydennetään muulla osaamisen arvioinnilla. 15
19 Arviointi 1.TYÖPROSESSIN HALLINTA Omavalvonta- ja hygieniavaatimusten mukaisesti toimiminen omassa työtehtävässä huolehtii henkilökohtaisesta hygieniastaan ja pukeutuu työkohteen vaatimusten mukaisesti,noudattaa tuotteiden valmistuksessa omavalvontaa ja hygieniamääräyksiä huolehtii henkilökohtaisesta hygieniastaan ja pukeutuu työkohteen vaatimusten mukaisesti, noudattaa tuotteiden valmistuksessa omavalvontaa ja hygieniamääräyksiä huolehtii henkilökohtaisesta hygieniastaan ja pukeutuu työkohteen vaatimusten mukaisesti, noudattaa tuotteiden valmistuksessa omavalvontaa ja hygieniamääräyksiä Elintarvikkeen valmistusprosessin kokonaisuuden hallinta ja vastuullinen tekeminen toimii työtehtävässään tarviten ajoittain ohjausta ja noudattaa työaikoja sekä sopii poikkeamista toimii omatoimisesti työtehtävässään ja vastaa omasta työosuudestaan toimii omatoimisesti ja suoriutuu tehtävästä joustavasti ja huolellisesti sekä tekee muitakin kuin annettuja työtehtäviä omalla vastuualueellaan Oman työsuorituksen arviointi tuotteen valmistuksessa arvioi omaa työskentelyään ohjatusti. arvioi omaa työskentelyään ja löytää omasta toiminnastaan mahdollisia kehittämiskohteita arvioi omaa työskentelyään ja löytää omasta toiminnastaan mahdollisia kehittämiskohteita sekä osaa esittää korjausehdotuksia. 16
20 2. TYÖMENETELMIEN, -VÄLINEIDEN JA MATERIAALIN HALLINTA Raaka-aineiden valinta, käsittely ja käyttö sekä niiden ja valmiiden tuotteiden aistinvarainen arviointi valitsee tuotteen valmistukseen kuuluvia raaka-aineita ja käyttää niitä oikein tarviten ajoittain ohjausta erottaa virheellisen raaka-aineen ja virheellisen valmiin tuotteen ja tiedottaa asiasta viipymättä valitsee tuotteen valmistukseen kuuluvat raaka-aineet ja käyttää niitä oikein pääosin omatoimisesti erottaa virheellisen raaka-aineen ja virheellisen valmiin tuotteen ja toimii tilanteen mukaisesti valitsee omatoimisesti tuotteen valmistukseen kuuluvat raaka-aineet ja käyttää niitä oikein erottaa virheellisen raaka-aineen ja virheellisen valmiin tuotteen ja osaa tehdä tarvittavia jatkotoimenpiteitä tilanteen vaatimalla tavalla omatoimisesti Työvälineiden, koneiden ja/tai laitteiden käyttö käyttää tuotteen valmistukseen kuuluvia työvälineitä, koneita ja laitteita turvallisesti tarviten ajoittain ohjausta käyttää tuotteen valmistukseen kuuluvia työvälineitä, koneita ja laitteita turvallisesti pääosin omatoimisesti valitsee tuotteen valmistukseen kuuluvia työvälineitä ja laitteita ja käyttää niitä omatoimisesti huomioiden työturvallisuuden ja osaten organisoida järkevästi ne työprosessiin Tuotteen pakkaaminen pakkaa tuotteita ja erottaa virheelliset tuotteet tarviten ajoittain ohjausta pakkaa tuotteita ohjeiden mukaan ja seuraa tuotteen ja pakkauksen laatua pakkaa tuotteita omatoimisesti ohjeiden mukaan ja seuraa tuotteen ja pakkauksen laatua sekä pakkausmerkintöjä Tuotteen valmistukseen kuuluvien puhdistustoimenpiteiden toteuttaminen huolehtii työympäristön puhtaudesta ja järjestyksestä sekä pesee ja puhdistaa tiloja, koneita ja laitteita tarviten ajoittain ohjausta. huolehtii työympäristön puhtaudesta ja järjestyksestä sekä pesee ja puhdistaa ohjeiden mukaan tilat, koneet ja laitteet. osaa organisoida puhdistustoimenpiteet osana tuotteen valmistusprosessia. 17
21 3. TYÖN PERUSTANA OLEVAN TIEDON HALLINTA Elintarviketuotannossa toimiminen hankkii tietoa niistä elintarvikealan toimialoista, joihin on mahdollista mennä työskentelemään hankkii tietoa elintarvikealan toimialoista ja alueensa tärkeimmistä yrityksiä, joihin voi työllistyä hankkii tietoa elintarvikealan toimialoista ja tärkeimmistä yrityksiä ja niiden kansallista ja kansainvälistä merkitystä Raaka-aineiden valinnassa tarvittavan raaka-aineiden ja tuotteiden ravitsemuksellisten ominaisuuksien huomioon ottaminen valitsee virheettömät raakaaineet osittain ohjattuna tuntemalla omassa työtehtävässään käytettävät tavallisimmat raaka-aineet ja niiden ominaisuuksien sekä valmiiden tuotteiden ravitsemuksellisten ominaisuuksien joitakin pääpiirteitä valitsee virheettömät raakaaineet tuntemalla omassa työtehtävässään käytettävät raaka-aineet ja niiden ominaisuuksien sekä valmiiden tuotteiden ravitsemuksellisten ominaisuuksien pääpiirteet valitsee virheettömät raaka-aineet omatoimisesti tuntemalla omassa työtehtävässään käytettävät raakaaineet ja niiden sekä valmiiden tuotteiden ravitsemuksellisten ominaisuudet Elintarvikkeiden käsittelyssä, säilytyksessä sekä valmistuksessa tarvittavien fysikaalisten ja kemiallisten tekijöiden sekä mikrobitoiminnan tuntemisen soveltaminen käsittelee sekä säilyttää raaka-aineita ja valmistaa tuotteita ohjeiden mukaan, mutta tarvitsee ajoittain ohjausta valmistusprosessin aikana tapahtuvien kemiallisten, mikrobiologisten ja fysikaalisten tekijöiden huomioon ottamisessa käsittelee sekä säilyttää raaka-aineita ja valmistaa tuotteita ohjeiden mukaan ottaen huomioon valmistusprosessin aikana tapahtuvat kemialliset, mikrobiologiset ja fysikaaliset tekijät käsittelee sekä säilyttää raaka-aineita ja valmistaa tuotteita omatoimisesti ohjeiden mukaan ottaen huomioon valmistusprosessin aikana tapahtuvat kemialliset, mikrobiologiset ja fysikaaliset tekijät Laatuvaatimusten soveltaminen työskentelee laatuvaatimusten mukaisesti tarviten ajoittain ohjausta työskentelee ohjeiden mukaan toiminnalle asetettujen laatuvaatimusten mukaisesti työskentelee omatoimisesti toiminnalle ja tuotteille asetettujen laatuvaatimusten mukaisesti 18
22 Elintarvikealaa koskevan lainsäädännön ja hygieeniseen työskentelyyn liittyvän mikrobiologian soveltaminen toimii säädösten mukaisesti ja työskentelee hygieenisesti tarviten ajoittain ohjausta. toimii säädösten mukaisesti ja työskentelee hygieenisesti. toimii omatoimisesti säädösten mukaisesti ja työskentelee hygieenisesti sekä kehittää omaa toimintaansa aktiivisesti elintarvikelainsäädännön muutosten mukaisesti. 4. ELINIKÄISEN OPPIMISEN AVAINTAIDOT Oppiminen ja ongelmanratkaisu ottaa vastaan palautetta ja toimii palautteen mukaan ottaa vastaan palautetta ja toimii palautteen mukaan kehittää toimintaansa saamansa palautteen pohjalta Ammattietiikka käyttäytyy asiallisesti ja noudattaa elintarvikealan ammattieettisiä toimintatapoja (kuten omavalvonta ja hygieniavaatimukset) toimii hyvien käyttäytymistapojen mukaan ja noudattaa elintarvikealan ammattieettisiä toimintatapoja toimii hyvien käyttäytymistapojen ja muuttuvien tilanteiden vaatimusten mukaisesti, sekä noudattaa elintarvikealan ammattieettisiä toimintatapoja Vuorovaikutus ja yhteistyö toimii erilaisten ihmisten kanssa ja pyytää tarvittaessa apua muilta toimii sujuvasti erilaisten ihmisten kanssa työyhteisössä työskentelee vastuullisesti, tukee ja auttaa muita sekä ottaa huomioon edeltävän ja seuraavan työvaiheen ja työntekijän Terveys, turvallisuus ja toimintakyky työskentelee työympäristönsä työturvallisuusohjeiden mukaisesti työskentelee ergonomisesti työympäristönsä työturvallisuusohjeiden mukaisesti. työskentelee ergonomisesti työympäristönsä työturvallisuusohjeiden mukaisesti ja ottaa omatoimisesti huomioon työympäristön riskitekijät. 19
23 6.3. Elintarvikkeiden myymälätoiminnot, 15 osp Ammattitaitovaatimukset Opiskelija tai tutkinnon suorittaja työskentelee elintarvikkeiden myyntitehtävissä noudattaa hygienia- ja työturvallisuusohjeita, kuluttajasuojalainsäädäntöä, yrityksen laatuvaatimuksia ja omavalvontajärjestelmää sekä ympäristöä säästävää työskentelytapaa työskentelee elintarvikemyymälässä, palvelutiskissä tai kassapalveluissa tekee tilauksia, vastaanottaa niitä, purkaa kuormia, tarkistaa päiväyksiä, hyllyttää ja erottaa kauppakelpoiset tuotteet pakkaa ja säilyttää erilaisia elintarvikkeita ja niistä valmistettuja tuotteita tulkitsee pakkausmerkintöjä ja opastaa tuotteiden käytössä ruoka-aineallergisia ja muita erityisruokavalioita noudattavia asiakkaita toimii asiakaspalvelutehtävissä tarvittaessa vieraalla kielellä toimii kassapalveluissa käyttäen erilaisia maksuvälineitä huolehtii oman työkykynsä ylläpitämisestä noudattaa työaikoja ja muita yrityksen toimintaohjeita. Ammattitaidon osoittamistavat Opiskelija tai tutkinnon suorittaja osoittaa osaamisensa ammattiosaamisen näytössä tai tutkintotilaisuudessa toimimalla elintarvikemyymälässä työtehtävässä, kuten myymälän varastossa, lihan- ja kalankäsittelyssä, maito- ja maitovalmisteosastolla, leipä ja konditoriaosastolla, hedelmä- ja vihannesosastolla, teollisten elintarvikkeiden käsittelyssä, palvelutiskissä tai toimimalla jonkin edellä mainitun lisäksi kassapalveluissa. Työtä tehdään siinä laajuudessa, että osoitettava osaaminen vastaa kattavasti tutkinnon perusteissa määrättyjä ammattitaitovaatimuksia, arvioinnin kohteita ja kriteereitä. Ammattiosaamisen näyttöä tai tutkintotilaisuutta voidaan jatkaa toisessa työpaikassa/työkohteessa tai ammatillisessa peruskoulutuksessa koulutuksen järjestäjän osoittamassa muussa paikassa niin, että osaamisen osoittamisen kattavuus varmistuu. Siltä osin kuin tutkinnon osassa vaadittavaa osaamista ei voida työtä tekemällä ammattiosaamisen näytössä tai tutkintotilaisuudessa kattavasti osoittaa, sitä täydennetään muulla osaamisen arvioinnilla. 20
24 Arviointi 1. TYÖPROSESSIN HALLINTA Omavalvonta- ja hygieniavaatimusten mukaisesti toimiminen noudattaa omavalvonta- ja hygieniamääräyksiä noudattaa omavalvonta- ja hygieniamääräyksiä noudattaa omatoimisesti omavalvonta- ja hygieniamääräyksiä osoittaen sen aktiivisesti omalla toiminnallaan Myymälätoiminnan kokonaisuuden hallinta ja vastuullinen tekeminen toimii ajoittain ohjattuna elintarvikkeiden myyntitehtävien eri työvaiheissa ja noudattaa työaikoja sekä sopii poikkeamista toimii ohjeiden mukaan elintarvikkeiden myyntitehtävien eri työvaiheissa ja vastaa omasta työosuudestaan toimii omatoimisesti ja suoriutuu eri tehtävistä joustavasti huolehtien myytävien tuotteiden kaupallisesta esittelystä asiakkaille Oman työsuorituksen arvioiminen arvioi omaa työskentelyään ohjatusti. arvioi omaa työskentelyään ja löytää omasta toiminnastaan mahdollisia kehittämiskohteita. arvioi omaa työskentelyään ja löytää omasta toiminnastaan mahdollisia kehittämiskohteita sekä osaa esittää korjausehdotuksia. 2. TYÖMENETELMIEN, -VÄLINEIDEN JA MATERIAALIN HALLINTA Myymälässä toimiminen vastaanottaa tuotteita, purkaa kuormia, hyllyttää, varastoi eri tuoteryhmiä, toimii palvelutiskillä tai kassapalveluissa tarviten ajoittain ohjausta vastaanottaa tuotteita, purkaa kuormia, hyllyttää, varastoi eri tuoteryhmiä, toimii palvelutiskillä tai kassapalveluissa toimien lähes omatoimisesti tekee ohjeiden mukaan tilauksia sekä omatoimisesti vastaanottaa tuotteita, purkaa kuormia, hyllyttää, varastoi eri tuoteryhmiä, toimii palvelutiskillä tai kassapalveluissa 21
25 Myytävien elintarvikkeiden pakkaaminen pakkaa elintarvikkeita myyntiä varten tuoteryhmälle soveltuvilla menetelmillä tarviten ajoittain ohjausta pakkaa elintarvikkeita ohjeiden mukaan myyntiä varten tuoteryhmälle soveltuvilla menetelmillä pakkaa elintarvikkeita omatoimisesti myyntiä varten tuoteryhmälle soveltuvilla menetelmillä Varastotyössä ja eri tuotteiden käsittelyssä sekä palvelutiskillä tai kassapalveluissa tarvittavien välineiden ja laitteiden ja materiaalin käsittely käyttää omaan työhönsä liittyviä työvälineitä, koneita ja/tai laitteita sekä materiaaleja tarviten ajoittain ohjausta käyttää ohjeiden mukaan omaan työhönsä liittyviä työvälineitä, koneita ja/tai laitteita sekä materiaaleja käyttää omatoimisesti omaan työhönsä liittyviä työvälineitä, koneita ja/tai laitteita sekä materiaaleja Kestävän toimintatavan mukainen toiminta käsittelee ja lajittelee jätteet ja työskentelee mahdollisimman vähän ympäristöä kuormittaen tarviten ajoittain ohjausta. käsittelee ja lajittelee jätteet ohjeiden mukaan ja työskentelee mahdollisimman vähän ympäristöä kuormittaen. käsittelee ja lajittelee jätteet omatoimisesti sekä työskentelee mahdollisimman vähän ympäristöä kuormittaen. 3. TYÖN PERUSTANA OLEVAN TIEDON HALLINTA Elintarviketuntemuksen soveltaminen myynnissä olevien elintarvikkeiden esittelyssä ja käytön opastuksessa kertoo omassa toimipaikassaan myynnissä ja vastuullaan olevista joistakin elintarvikkeista ja niiden ominaisuuksista asiakkaille kertoo omassa toimipaikassaan myynnissä ja vastuullaan olevista elintarvikkeista ja niiden ominaisuuksista asiakkaille kertoo omassa toimipaikassaan myynnissä olevien elintarvikkeiden ominaisuuksista monipuolisesti asiakkaille ja neuvoo käyttökohteita 22
26 Myynnissä olevien elintarvikkeiden säilyttäminen ja varastointi säilyttää ohjatusti elintarvikkeita kullekin tuoteryhmälle sopivissa olosuhteissa ottaen huomioon helposti pilaantuvien tuotteiden säilytysolosuhteet ja mikrobiologiset riskit säilyttää lähes omatoimisesti elintarvikkeita kullekin tuoteryhmälle sopivissa olosuhteissa ottaen huomioon helposti pilaantuvien tuotteiden säilytysolosuhteet ja mikrobiologiset riskit säilyttää omatoimisesti elintarvikkeita kullekin tuoteryhmälle sopivissa olosuhteissa ottaen huomioon helposti pilaantuvien tuotteiden säilytysolosuhteet ja mikrobiologiset riskit sekä ehkäisee riskitilanteiden syntymistä Pakkausmerkintöjen tulkinta sekä erityisruokavalioita noudattavien ja ruoka-aineallergisten opastus tulkitsee pakkausmerkintöjä niin, että tarvittaessa kertoo jotakin tuotteiden sisältämistä aineista erityisruokavaliota noudattaville ja muille asiakkaille tulkitsee pakkausmerkintöjä niin, että tarvittaessa kertoo pääpiirteet tuotteiden sisältämistä aineista erityisruokavaliota noudattaville ja muille asiakkaille tulkitsee pakkausmerkintöjä niin, että tarvittaessa kertoo tuotteiden sisältämistä aineista erityisruokavaliota noudattaville ja muille asiakkaille Elintarvike- ja kuluttajasuojalainsäädännön soveltaminen noudattaa ohjatusti lainsäädännön periaatteita toimii ohjeiden ja säädösten mukaan pääosin omatoimisesti toimii ohjeiden ja lainsäädännön mukaan omatoimisesti Asiakaspalvelun periaatteiden ja maksuliikenteen tuntemisen soveltaminen vastaanottaa yleisesti käytettäviä maksuvälineitä ja toimii ohjatusti myynti- ja asiakaspalvelutilanteissa vastaanottaa yleisesti käytettävät maksuvälineet ja toimii ohjeiden mukaan myynti- ja asiakaspalvelutilanteissa vastaanottaa yleisesti käytettävät maksuvälineet ja toimii omatoimisesti ja joustavasti sekä täsmällisesti myynti- ja asiakaspalvelutilanteissa 23
27 Asiakaspalvelu vieraalla kielellä toimii niin, että vieraskielistä asiakasta palvellaan asiallisesti. palvelee vieraskielistä asiakasta niin, että käyttää muutamia keskeisiä sanoja yhdellä kielellä. palvelee vieraskielistä asiakasta luontevasti tavallisimmissa asiakaspalvelutilanteissa. 4. ELINIKÄISEN OPPIMISEN AVAINTAIDOT Oppiminen ja ongelmanratkaisu ottaa vastaan palautetta ja toimii palautteen mukaisesti ottaa vastaan palautetta ja toimii palautteen mukaisesti ottaa vastaan palautetta ja kehittää toimintaansa palautteen pohjalta Vuorovaikutus ja yhteistyö huomioi asiakkaan ja opastaa häntä asiallisesti huomioi asiakkaan, on palvelutilanteissa aloitteellinen ja opastaa asiakasta kohteliaasti huomioi asiakkaan nopeasti, on aloitteellinen asiakaspalvelutilanteessa ja selviytyy siitä itsenäisesti ja luontevasti Terveys, turvallisuus ja toimintakyky työskentelee työympäristönsä työturvallisuusohjeiden mukaisesti, mutta tarvitsee ohjausta ergonomisessa työskentelyssä työskentelee ergonomisesti työympäristönsä työturvallisuusohjeiden mukaisesti työskentelee ergonomisesti työympäristönsä työturvallisuusohjeiden mukaisesti ja ottaa omatoimisesti huomioon työympäristön riskitekijät Ammattietiikka noudattaa kaupan alan eettisiä periaatteita tarviten joskus ohjausta. noudattaa kaupan alan eettisiä periaatteita ohjeiden mukaisesti. noudattaa kaupan alan eettisiä periaatteita omatoimisesti. 24
28 6.4. Elintarvikkeiden valmistajana kansainvälisessä ympäristössä, 15 osp Ammattitaitovaatimukset Opiskelija tai tutkinnon suorittaja toimii elintarvikkeiden valmistajana jossakin elintarvikeyrityksessä ulkomailla erilaisessa kulttuuriympäristössä työskentelee elintarvikkeiden valmistuksessa kohdemaan hygienia- ja omavalvontaohjeita noudattaen ja huolehtii henkilökohtaisesta hygieniastaan valitsee ja käsittelee tuotteiden raaka-aineita ja valmistaa tuotteita noudattaa kohdemaan yrityksen toimintatapoja noudattaa ergonomia- ja työturvallisuusohjeita noudattaa tuotteen valmistukseen liittyviä maakohtaisia laatumääräyksiä pakkaa tarvittaessa tuotteita varastointia ja kuljetusta varten noudattaa työaikoja ja muita työhön liittyviä toimintaohjeita. Ammattitaidon osoittamistavat Opiskelija tai tutkinnon suorittaja osoittaa osaamisensa ammattiosaamisen näytössä tai tutkintotilaisuudessa toimimalla ulkomailla elintarvikealan yrityksessä joko pienimuotoisessa tuotannossa yhden tuotteen kaikissa työvaiheissa tai teollisuusprosessissa yhden tuotteen yhdessä työvaiheessa (esim. ennakoivat työt, tuotteen valmistus tai pakkaaminen). Työtä tehdään siinä laajuudessa, että osoitettava osaaminen vastaa kattavasti tutkinnon perusteissa määrättyjä ammattitaitovaatimuksia, arvioinnin kohteita ja kriteereitä. Ammattiosaamisen näyttöä tai tutkintotilaisuutta voidaan jatkaa toisessa työpaikassa/työkohteessa tai ammatillisessa peruskoulutuksessa koulutuksen järjestäjän osoittamassa muussa paikassa niin, että osaamisen osoittamisen kattavuus varmistuu. Siltä osin kuin tutkinnon osassa vaadittavaa osaamista ei voida työtä tekemällä ammattiosaamisen näytössä tai tutkintotilaisuudessa kattavasti osoittaa, sitä täydennetään muulla osaamisen arvioinnilla. 25
TUTKINTOSUORITUKSEN ARVIOINTILOMAKE Elintarvikealan perustutkinto 2014 Elintarvikkeiden myymälätoiminnot. Tutkinnon suorittajan nimi: Työpaikka:
n nimi: Työpaikka: Tutkintotilaisuuden ajankohta: Työnantajan edustaja ja yhteystiedot: Työntekijöiden edustaja ja yhteystiedot: Itsenäinen ammatinharjoittaja ja yhteystiedot: Opetusalan edustaja ja yhteystiedot:
Elintarvikealan perustutkinto
Elintarvikealan perustutkinto Elintarvikealan perustutkinto Elintarvikealaan sisältyvät meijeri- ja elintarviketeollisuus, joka jakautuu leipomo-, liha-, eines-, makeis-, mylly- ja panimoteollisuuteen.
Elintarvikealan perustutkinto
Elintarvikealan perustutkinto Elintarvikealan perustutkinto Elintarvikealaan sisältyvät meijeri- ja elintarviketeollisuus, joka jakautuu leipomo-, liha-, eines-, makeis-, mylly- ja panimoteollisuuteen.
Elintarvikealan perustutkinnon toteutus- ja arviointisuunnitelma Pori
Elintarvikealan perustutkinnon toteutus- ja arviointisuunnitelma Pori Hyväksymispäätökset Työelämäjaos 25.5.2016 Johtokunta 16.6.2016 1 Sisällys Jaksosuunnitelma...2 Ammatilliset tutkinnon osat 135 osp...3
Elintarvikealan perustutkinto
Elintarvikealan perustutkinto Elintarvikealan perustutkinto Elintarvikealan perustutkinnon suorittanut työskentelee elintarvikkeiden valmistajana, leipurikondiittorina, lihatuotteiden valmistajana tai
Elintarvikealan perustutkinnon perusteet
Elintarvikealan perustutkinnon perusteet Elintarvikealan perustutkinnon perusteet Elintarvikealan perustutkinnon suorittanut työskentelee elintarvikkeiden valmistajana, leipurikondiittorina, lihatuotteiden
Elintarvikealan perustutkinto 2014
Ammatillisen perustutkinnon perusteet Elintarvikealan perustutkinto 2014 Elintarviketeknologian osaamisala, Elintarvikkeiden valmistaja Leipomoalan osaamisala, Leipuri-kondiittori Liha-alan osaamisala,
OPETUSSUUNNITELMA ELINTARVIKEALAN PERUSTUTKINTO. Elintarviketeknologian osaamisala Elintarvikkeiden valmistaja
OPETUSSUUNNITELMA ELINTARVIKEALAN PERUSTUTKINTO Elintarviketeknologian osaamisala Elintarvikkeiden valmistaja Leipomoalan osaamisala Leipuri-kondiittori Palvelualan apulaisrehtorin hyväksymä 28.4.2015,
Elintarvikealan perustutkinto 2014
Ammatillisen perustutkinnon perusteet Elintarvikealan perustutkinto 2014 Elintarviketeknologian osaamisala, Elintarvikkeiden valmistaja Leipomoalan osaamisala, Leipuri-kondiittori Liha-alan osaamisala,
AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖJEN TOTEUTTAMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARVIOINTITOIMIKUNTAAN:
Kansilomake (1) AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖJEN TOTEUTTAMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARVIOINTITOIMIKUNTAAN: TUTKINTO: Elintarvikealan perustutkinto AMMATTIOPISTO(T): Haapaveden ammattiopisto OSAAMISALA: Leipomoalan
Opetussuunnitelma tutkintokohtainen osa
Ylä-Savon ammattiopisto Opetussuunnitelma tutkintokohtainen osa Leipomoalan koulutusohjelma leipuri - kondiittori Hyväksynyt rehtori Voimaantulo 1.8.2009 2 Leipuri-kondiittori Leko 09 Laajuus Ohjeellinen
Elintarvikealan perustutkinto 2014
Ammatillisen perustutkinnon perusteet Elintarvikealan perustutkinto 2014 Elintarviketeknologian osaamisala, Elintarvikkeiden valmistaja Leipomoalan osaamisala, Leipuri-kondiittori Liha-alan osaamisala,
Opetussuunnitelma tutkintokohtainen osa
Ylä-Savon ammattiopisto Opetussuunnitelma tutkintokohtainen osa Leipomoalan koulutusohjelma leipuri - kondiittori Hyväksynyt rehtori Voimaantulo 1.8.2009 2 Leipuri-kondiittori Leko 09 Laajuus Ohjeellinen
5 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN
Hyväksymismerkinnät 1 (5) Ammaattiosaamisen näyttö Näytön kuvaus Näyttö suoritetaan mahdollisuuksien mukaan työpaikalla. Työtä tehdään siinä laajuudessa, että osoitettava osaaminen vastaa kattavasti tutkinnon
5 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN
Hyväksymismerkinnät 1 (5) Ammaattiosaamisen näyttö Näytön kuvaus Näyttö suoritetaan mahdollisuuksien mukaan työpaikalla. Työtä tehdään siinä laajuudessa, että osoitettava osaaminen vastaa kattavasti tutkinnon
AMMATTITAITOVAATIMUKSET, ARVIOINNIN KOHTEET JA YLEISET ARVIOINTIKRITEERIT
AMMATTITAITOVAATIMUKSET, KOHTEET JA YLEISET ARVIOINTIKRITEERIT Tämän luvun ammattitaitovaatimusten määrittely sekä arvioinnin kohteet ja yleiset arviointikriteerit on tarkoitettu koulutuksen järjestäjien
Osaamisperusteisuuden vahvistaminen ammatillisessa peruskoulutuksessa Uudistuneet ammatillisten perustutkintojen perusteet
Osaamisperusteisuuden vahvistaminen ammatillisessa peruskoulutuksessa Uudistuneet ammatillisten perustutkintojen perusteet 19.3.2015 Helsinki, Messukeskus, Messuaukio 1 Aira Rajamäki, opetusneuvos, Ammatillinen
Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 ORGANISAATION ASIAKIRJOJEN HOITAMINEN
Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 ORGANISAATION ASIAKIRJOJEN HOITAMINEN Määräyksen diaarinumero 59/011/2014 Organisaation asiakirjojen hoitaminen Ammattitaitovaatimukset o laatii asioiden valmistelua,
15 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN
Hyväksymismerkinnät 1 (6) Ammaattiosaamisen näyttö Näytön kuvaus Tutkinnon osasta ei anneta ammattiosaamisen näyttöä (kts. tutkinnon osan arvosanan muodostuminen) Näytön arviointi ja arvioijat: (kts. tutkinnon
Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015. HUIPPUOSAAJANA TOIMIMINEN HUTO 15 osp
Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 HUIPPUOSAAJANA TOIMIMINEN HUTO 15 osp Määräyksen diaarinumero 59/011/2014 Huippuosaajana toimiminen, 15 osp (vain ammatillisessa peruskoulutuksessa) Ammattitaitovaatimukset
15 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN
Hyväksymismerkinnät 1 () Ammaattiosaamisen näyttö Näytön kuvaus Näyttö suoritetaan mahdollisuuksien mukaan työpaikalla. Työtä tehdään siinä laajuudessa, että osoitettava osaaminen vastaa kattavasti tutkinnon
Elintarvikealan perustutkinto
Elintarvikealan perustutkinto Sisällys 2.1 Pakollinen tutkinnon osa... 3 2.1.1 Elintarviketuotannossa toimiminen, 30 osp... 3 2.1.2 Elintarvikeprosessien ohjaus ja käynnissäpito... 5 2.1.3 Elintarvikkeiden
Vapaasti valittavat tutkinnon osat ammatillisessa peruskoulutuksessa
Vapaasti valittavat tutkinnon osat ammatillisessa peruskoulutuksessa Osaamisperusteisuuden vahvistaminen ammatillisessa peruskoulutuksessa 19.3.2015 yli-insinööri Kati Lounema, Opetushallitus 4. Vapaasti
5 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN
Hyväksymismerkinnät 1 (5) Ammaattiosaamisen näyttö Näytön kuvaus Näyttö suoritetaan mahdollisuuksien mukaan työpaikalla. Työtä tehdään siinä laajuudessa, että osoitettava osaaminen vastaa kattavasti tutkinnon
ELINTARVIKEALAN PERUSTUTKINTO. Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä. Opetussuunnitelman tutkintokohtainen osa. Ammatilliset tutkinnon osat
ELINTARVIKEALAN PERUSTUTKINTO Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä Opetussuunnitelman tutkintokohtainen osa Ammatilliset tutkinnon osat Elintarviketeknologian osaamisala 2 Sisällys 2.1 KAIKILLE PAKOLLISET
5 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN
Hyväksymismerkinnät 1 (5) Ammaattiosaamisen näyttö Näytön kuvaus Näyttö suoritetaan mahdollisuuksien mukaan työpaikalla. Työtä tehdään siinä laajuudessa, että osoitettava osaaminen vastaa kattavasti tutkinnon
5 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN
Hyväksymismerkinnät 1 (5) Ammaattiosaamisen näyttö Näytön kuvaus Näyttö suoritetaan mahdollisuuksien mukaan työpaikalla. Työtä tehdään siinä laajuudessa, että osoitettava osaaminen vastaa kattavasti tutkinnon
Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015. TILINPÄÄTÖSKIRJAUKSET JA YRITYKSEN VEROTUS TIVE 15 osp
Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 TILINPÄÄTÖSKIRJAUKSET JA YRITYKSEN VEROTUS TIVE 15 osp Määräyksen diaarinumero 59/011/2014 Tilinpäätöskirjaukset ja yrityksen verotus, 15 osp Ammattitaitovaatimukset
ELINTARVIKEALAN PERUSTUTKINNON OPETUSSUUNNITTELMA
ELINTARVIKEALAN PERUSTUTKINNON OPETUSSUUNNITTELMA Elintarviketeknologian koulutusohjelma, elintarvikkeiden valmistaja Leipomoalan koulutusohjelma, leipuri-kondiittori Ammattiopiston rehtori hyväksynyt
Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015. VISUAALINEN MYYNTITYÖ VISU 30 osp
Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 VISUAALINEN MYYNTITYÖ VISU 30 osp Määräyksen diaarinumero 59/011/2014 Visuaalinen myyntityö, 30 osp Ammattitaitovaatimukset o toteuttaa tuotteen, tuoteryhmän
Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 FINANSSIPALVELUT
Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 FINANSSIPALVELUT Määräyksen diaarinumero 59/011/2014 Finanssipalvelut Ammattitaitovaatimukset o valmistautuu finanssipalveluihin o hoitaa finanssipalvelun o
Uudistetut ammatillisten perustutkintojen perusteet
Uudistetut ammatillisten perustutkintojen perusteet Tiedotustilaisuus 19.11.2008 Marja Hollo ja Hanna Ketonen Osaamisen ja sivistyksen asialla KÄSI- JA TAIDETEOLLISUUSALAN PERUSTUTKINNON PERUSTEIDEN SISÄLTÖ
Uudistetut ammatillisten perustutkintojen perusteet
Uudistetut ammatillisten perustutkintojen perusteet Tiedotustilaisuus 12.12.2008 Elisabet Kinnunen ja Anne Huhtala Osaamisen ja sivistyksen asialla LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINNON PERUSTEIDEN SISÄLTÖ Johdanto
Uudistetut ammatillisten perustutkintojen perusteet
Uudistetut ammatillisten perustutkintojen perusteet Tiedotustilaisuus 24.11.2008 Annamaija Aro ja Hanna Ketonen Osaamisen ja sivistyksen asialla TEKSTIILI- JA VAATETUSALAN PERUSTUTKINNON PERUSTEIDEN SISÄLTÖ
Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015. TALOUSPALVELUT TAPA 30 osp
Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 TALOUSPALVELUT TAPA 30 osp Määräyksen diaarinumero 59/011/2014 Talouspalvelut, 30 osp Ammattitaitovaatimukset Opiskelija tai tutkinnon hoitaa yhtä seuraavista
työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan Ammattitaidon osoittamistavat
1(6) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Finanssipalvelut 30 osp Tavoitteet: Opiskelija valmistautuu ja hoitaa finanssipalvelun työtehtäviä. Hän seuraa työnsä tuloksellisuutta ja
ELINTARVIKEALAN PERUSTUTKINNON OPETUSSUUNNITTELMA
ELINTARVIKEALAN PERUSTUTKINNON OPETUSSUUNNITTELMA Elintarviketeknologian koulutusohjelma, elintarvikkeiden valmistaja Leipomoalan koulutusohjelma, leipuri-kondiittori Näyttötoimikunta hyväksynyt 1.10.
Elintarvikealan perustutkinnon perusteiden muutokset ja
Elintarvikealan perustutkinnon perusteiden muutokset ja 1.8.2015 Opetusneuvos Merja Lahdenkauppi 18.11.2014 Osaamisperusteisuuden vahvistaminen Opetus- ja oppiainekeskeisestä ajattelusta opiskelijan oppimiseen
Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 KANSAINVÄLISEN KAUPAN LASKUTUS JA RESKONTRAN HOITO
Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 KANSAINVÄLISEN KAUPAN LASKUTUS JA RESKONTRAN HOITO Määräyksen diaarinumero 59/011/2014 Kansainvälisen kaupan laskutus ja reskontran hoito Ammattitaitovaatimukset
työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan Ammattitaidon osoittamistavat
1(8) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Asiakaspalvelu 30 osp Tavoitteet: Opiskelija osaa toimia käytännön asiakaspalvelutehtävissä ja osoittaa ammattitaitonsa palvelutilanteessa,
Hyvässä ohjauksessa opiskelija:
Tuula Ritvanen 2013 Työpaikkaohjaajakoulutus 2 ov Osaamisen arviointi Tavoitteena on, että työpaikkaohjaaja osaa suunnittella millaisia työtehtäviä tekemällä opiskelija voi näyttää keskeisen osaamisensa
Työpaikkaohjaajakoulutus 2 ov
Tuula Ritvanen 2012 Työpaikkaohjaajakoulutus 2 ov Arviointi Tavoitteena on, että työpaikkaohjaaja osaa suunnittella millaisia työtehtäviä tekemällä opiskelija voi näyttää keskeisen osaamisensa ja osaa
TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ. Tutkinnon osa: Huippuosaajana toimiminen 15 osp Tavoitteet:
TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Huippuosaajana toimiminen 15 osp Tavoitteet: alan vaativissa tehtävissä. Hän hallitsee alan työt ja työtehtäväkokonaisuudet sekä laajan materiaalivalikoiman.
Uudistetut ammatillisten perustutkintojen perusteet
Uudistetut ammatillisten perustutkintojen perusteet Tiedotustilaisuus 24.11.2008 Pirkko Laurila ja Raili Laasonen Osaamisen ja sivistyksen asialla LABORATORIOALAN PERUSTUTKINNON PERUSTEIDEN SISÄLTÖ Johdanto
Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015. SÄHKÖINEN KAUPANKÄYNTI SÄKÄ 15 osp
Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 SÄHKÖINEN KAUPANKÄYNTI SÄKÄ 15 osp Määräyksen diaarinumero 59/011/2014 Sähköinen kaupankäynti, 15 osp Ammattitaitovaatimukset o osallistuu verkkokaupan ylläpitämiseen
Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015. KIRJANPITO KIPI 30 osp
Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 KIRJANPITO KIPI 30 osp Määräyksen diaarinumero 59/011/2014 Kirjanpito, 30 osp Ammattitaitovaatimukset o hoitaa kuukausittaista kirjanpitoa o kirjaa tulot, menot
Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 VAKUUTUS- JA ELÄKEPALVELUT
Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 VAKUUTUS- JA ELÄKEPALVELUT Määräyksen diaarinumero 59/011/2014 Vakuutus- ja eläkepalvelut Ammattitaitovaatimukset o tunnistaa erilaisia asiakkuuksia ja asiakasryhmiä
Tutkinnon osan nimi ja laajuus: Ekologiset hiuspalvelut 15 osp, paikallisiin ammattitaitovaatimuksiin perustuva tutkinnon osa
Tutkinto: Hiusalan perustutkinto Tutkinnon osan nimi ja laajuus: Ekologiset hiuspalvelut 15 osp, paikallisiin ammattitaitovaatimuksiin perustuva tutkinnon osa KESKEISET ASIAT 1. Kuvaus osaamisen tunnustamisen
Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015. MARKKINOINTIVIESTINNÄN TOIMENPITEIDEN SUUNNITTELU JA TOTEUTUS MAVI 15 osp
Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 MARKKINOINTIVIESTINNÄN TOIMENPITEIDEN SUUNNITTELU JA TOTEUTUS MAVI 15 osp Määräyksen diaarinumero 59/011/2014 Markkinointiviestinnän toimenpiteiden suunnittelu
työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan Ammattitaidon osoittamistavat
1(5) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Tilinpäätöskirjaukset ja yrityksen verotus 15 osp Tavoitteet: Opiskelija kirjaa tilikaudelle kuuluvat tulot ja menot sekä tuottaa viralliset
Elintarvikealan perustutkinto 2009
Elintarvikealan perustutkinto 2009 Elintarvikealan koulutusohjelma/osaamisala, elintarvikkeiden valmistaja Leipomoalan koulutusohjelma/osaamisala, leipuri-kondittori Liha-alan koulutusohjelma/osaamisala,
1(7) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ. Tutkinnon osa: Talouspalvelut 30 osp Tavoitteet:
1(7) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Talouspalvelut 30 osp Tavoitteet: Opiskelija kirjaa kirjanpidossa tavanomaiset tilitapahtumat. Hän laskee tavanomaisen maksettavan palkan
Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015. YRITYKSESSÄ TOIMIMINEN YRTO 15 osp
Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 YRITYKSESSÄ TOIMIMINEN YRTO 15 osp Määräyksen diaarinumero 59/011/2014 Yrityksessä toimiminen, 15 osp (vain ammatillisessa peruskoulutuksessa) Ammattitaitovaatimukset
AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN PERUSTEET 2015 PROSESSITEOLLISUUDEN PERUSTUTKINTO. Seppo Valio
AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN PERUSTEET 2015 PROSESSITEOLLISUUDEN PERUSTUTKINTO Seppo Valio seppo.valio@oph.fi www.oph.fi OSAAMISPERUSTEISUUDEN VAHVISTAMINEN Opetuskeskeisestä ajattelusta oppimiskeskeiseen
työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan Ammattitaidon osoittamistavat
1(8) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Sähköinen kaupankäynti 15 osp Tavoitteet: Opiskelija osallistuu verkkokaupan ylläpitämiseen. Hän seuraa kilpailutilannetta ja alan trendejä
1(5) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ. Tutkinnon osa: Testaus 15 osp Tavoitteet:
1(5) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Testaus 15 osp Tavoitteet: Opiskelija osaa suunnitella ohjelmiston, toteuttaa ohjelmiston valittua testausympäristöä käyttäen sekä laatia
Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015. PANKKI- JA RAHOITUSPALVELUT PARA 15 osp
Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 PANKKI- JA RAHOITUSPALVELUT PARA 15 osp Määräyksen diaarinumero 59/011/2014 Pankki- ja rahoituspalvelut, 15 osp Ammattitaitovaatimukset o tunnistaa erilaisia
TUTKINNON OSAN ARVIOINTISUUNNITELMA 26. marraskuuta 2014
Tutkinto: Hiusalan perustutkinto Tutkinnon osan nimi ja laajuus: Ekologiset hiuspalvelut 15 osp, paikallisiin ammattitaitovaatimuksiin perustuva tutkinnon osa KESKEISET ASIAT 1. Kuvaus osaamisen tunnustamisen
Tutkinnon osien ja valinnaisuuden määrittelyn lähtökohdat
SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINNON PERUSTEET AMMATILLISEN TUTKINNON OSAN MUODOSTUMINEN JA TUTKINNON OSIEN VALINNAISUUS 19.11.2008 Aira Rajamäki Opetusneuvos aira.rajamaki@oph.fi Osaamisen ja sivistyksen
AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN PERUSTEET 2015 TURVALLISUUSALAN PERUSTUTKINTO. Seppo Valio
AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN PERUSTEET 2015 TURVALLISUUSALAN PERUSTUTKINTO Seppo Valio seppo.valio@oph.fi www.oph.fi OSAAMISPERUSTEISUUDEN VAHVISTAMINEN Opetuskeskeisestä ajattelusta oppimiskeskeiseen
Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015. ASIAKASPALVELU ASPA 30 osp
Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 ASIAKASPALVELU ASPA 30 osp Määräyksen diaarinumero 59/011/2014 Asiakaspalvelu, 30 osp Ammattitaitovaatimukset o huolehtii työympäristöstä o valmistautuu palvelutilanteisiin
VAPAASTI VALITTAVIA TUTKINNON OSIA KOSKEVIEN ASIAKOHTIEN MUUTOKSET. 4.3 Yhteisten tutkinnon osien osa-alueita tai lukio-opintoja
LIITE 1 1 (2) VAPAASTI VALITTAVIA TUTKINNON OSIA KOSKEVIEN ASIAKOHTIEN MUUTOKSET SISÄLLYSLUETTELO 4.3 Yhteisiä tutkinnon osia tai lukio-opintoja 4.3 Yhteisten tutkinnon osien osa-alueita tai lukio-opintoja
Opiskelija tekee työasemaympäristöön ja sen hankintaan liittyviä toimistotehtäviä ja laskutoimituksia sekä hyödyntää kielitaitoaan.
1(7) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa : Järjestelmän hankinta ja käyttöönotto 20 osp Tavoitteet: Opiskelija toimii työasemaympäristössä asentaen sekä laitteistoja että ohjelmistoja,
Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015. PALKANLASKENTA PALA 30 osp
Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 PALKANLASKENTA PALA 30 osp Määräyksen diaarinumero 59/011/2014 Palkanlaskenta, 30 osp Ammattitaitovaatimukset o laskee palkanmaksukaudelta maksettavan palkan
AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN PERUSTEET 2015 KAIVOSALAN PERUSTUTKINTO. Seppo Valio
AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN PERUSTEET 2015 KAIVOSALAN PERUSTUTKINTO Seppo Valio seppo.valio@oph.fi www.oph.fi OSAAMISPERUSTEISUUDEN VAHVISTAMINEN Opetuskeskeisestä ajattelusta oppimiskeskeiseen ja opiskelijalähtöiseen
LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013
LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013 Finanssipalvelut tutkinnon osa (FIPA) MÄÄRÄYS 20/011/2013 AMMATILLISEN PERUSTUTKINNON PERUSTEET mercuria.fi Finanssipalvelut Ammattitaitovaatimukset Opiskelija
työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan. Ammattitaidon osoittamistavat
1(6) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Kehitysympäristön käyttö Tavoitteet: Opiskelija osaa määritellä, suunnitella ja toteuttaa ohjelmiston sekä dokumentoida ja testata valittua
LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013
LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013 Talouspalvelut tutkinnon osa (TAPA) MÄÄRÄYS 20/011/2013 AMMATILLISEN PERUSTUTKINNON PERUSTEET mercuria.fi Talouspalvelut Ammattitaitovaatimukset Opiskelija tai
Prosessiteollisuuden perustutkinto, voimassa alkaen
Prosessiteollisuuden perustutkinto, voimassa 1.8.2016 alkaen Prosessiteollisuuden perustutkinto, voimassa 1.8.2016 alkaen Prosessiteollisuudessa valmistetaan muun muassa lääkkeitä, panimotuotteita, polttoaineita,
Sote:n perustutkinto, perustason ensihoidon osaamisala, perustason ensihoitaja Tutkinnon perusteiden muutokset koulutuskokeilua varten 1.8.
Sote:n perustutkinto, perustason ensihoidon osaamisala, perustason ensihoitaja Tutkinnon perusteiden muutokset koulutuskokeilua varten 1.8.2015 alkaen Ohjausryhmän kokous 12.3.2015 OKM Opetusneuvos Aira
1(7) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ. Tutkinnon osa: Verkkopalvelujen tuottaminen ja ylläpito 15 osp Tavoitteet:
1(7) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Verkkopalvelujen tuottaminen ja ylläpito 15 osp Tavoitteet: Opiskelija tuottaa verkkopalvelujen sisältöä verkkopalvelusovellukseen. Hän osallistuu
SÄHKÖ- JA AUTOMAATIOTEKNIIKAN PERUSTUTKINTO. Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä. Opetussuunnitelman tutkintokohtainen osa
SÄHKÖ- JA AUTOMAATIOTEKNIIKAN PERUSTUTKINTO Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä Opetussuunnitelman tutkintokohtainen osa Sähkö- ja automaatiotekniikan osaamisala Sähköasentaja Hyväksytty:9.5.205 2 Sisällys.
OPETUSSUUNNITELMA, 120 ov ELINTARVIKEALAN PERUSTUTKINTO Leipomoalan koulutusohjelma LEIPURI-KONDIITTORI
Tekniikan ja liikenteen ala OPETUSSUUNNITELMA, 120 ov ELINTARVIKEALAN PERUSTUTKINTO Leipomoalan koulutusohjelma LEIPURI-KONDIITTORI Salpauksen johtokunnan hyväksymä 13.10.2009 (päivitetty 14.12.2011) Salpauksen
Tutkinnon osien ja valinnaisuuden määrittelyn lähtökohdat
HIUSALAN PERUSTUTKINNON PERUSTEET AMMATILLISEN TUTKINNON OSAN MUODOSTUMINEN JA TUTKINNON OSIEN VALINNAISUUS 12.12.2008 Aira Rajamäki Opetusneuvos aira.rajamaki@oph.fi Osaamisen ja sivistyksen asialla Tutkinnon
Prosessiteollisuuden perustutkinto
Prosessiteollisuuden perustutkinto Prosessiteollisuuden perustutkinto Prosessiteollisuudessa valmistetaan muun muassa lääkkeitä, panimotuotteita, polttoaineita, pesuaineita, kosmetiikkaa, maaleja, paperia
Opetussuunnitelma. Koulutuskeskus Sedu. Elintarvikealan perustutkinto, lihatuotteiden. Liha-alan koulutusohjelma
Koulutuskeskus Sedu Opetussuunnitelma 2010 Elintarvikealan perustutkinto, lihatuotteiden valmistaja Liha-alan koulutusohjelma Käsitelty Sedun johtoryhmässä 8.11.2010. Hyväksytty VIPS-päätöksellä 222/2010
työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan Ammattitaidon osoittamistavat
1(7) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Multimediatuotanto 15 osp Tavoitteet: Opiskelija osaa suunnitella multimediatuotannon tuotantoprosessin, suunnitella ja toteuttaa multimediatuotteita,
Elintarvikealan perustutkinnon opetussuunnitelma
Elintarvikealan perustutkinnon opetussuunnitelma Kehitysjohtajan päätös Dnro 273/12.00.00/2015, 4 Sisällys 1. LÄHTÖKOHDAT... 3 1.1 Alan kuvaus (eperusteet)... 3 1.2 Perustutkinnon muodostuminen ja opintopolut...
Tutkinnon osa: Markkinointiviestinnän toimenpiteiden suunnittelu ja toteutus 15 osp Tavoitteet:
1(8) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Markkinointiviestinnän toimenpiteiden suunnittelu ja toteutus 15 osp Tavoitteet: Opiskelija osallistuu tuote- tai asiakasvastuualueen toimenpide-
Opiskelija osaa suunnitella ohjelmiston toteuttamisen, toteuttaa, testata ja dokumentoida ohjelmiston.
1(6) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ tuotantoversion toteuttaminen 30 osp Tavoitteet: Opiskelija osaa suunnitella toteuttamisen, toteuttaa, testata ja dokumentoida. Työssäoppimisen keskeinen
LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013
LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013 Tilinpäätöskirjaukset ja yrityksen verotus tutkinnon osa (TIVE) MÄÄRÄYS 20/011/2013 AMMATILLISEN PERUSTUTKINNON PERUSTEET mercuria.fi Tilinpäätöskirjaukset ja
Puhtauspalvelussa toimiminen 15 osp. Ammattiosaamisen näytön toteutuksen kuvaus
Puhtauspalvelussa toimiminen 15 osp Ammattiosaamisen näytön toteutuksen kuvaus Näytön tehtävät: suunnittelee työtään yhteistyössä työyhteisön kanssa asiakaskohteen toiminnan, palvelukuvauksen ja työohjeiden
työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan. Ammattitaidon osoittamistavat
1(7) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Sähköisten toteuttaminen 15 osp Työssäoppimisen keskeinen sisältö: työtehtävien suunnittelu ja valmistelu oma-aloitteisuus ja työn tulosten
työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan
1(5) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Käytön tuen prosessien vakiointi 15 osp Tutkinnon osaan kuuluvat opinnot: Prosessien tunnistaminen ja vakiointi 8 osp Työssäoppiminen 7 osp
10 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN
Hyväksymismerkinnät 1 () Matkailualan perustutkinto Koodi: MAT3902 Päätös: LAMO C19/201 Näytön kuvaus osoittaa ammattitaitonsa työskentelemällä kulttuuritapahtumassa. Työtä tehdään siinä laajuudessa, että
10 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN
Hyväksymismerkinnät 1 (5) OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN Ammaattiosaamisen näyttö Arviointisuunnitelma Näytön kuvaus Opiskelija osoittaa osaamisensa
työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan Ammattitaidon osoittamistavat
1(8) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Palkanlaskenta 30 osp Tavoitteet: Opiskelija laskee palkanmaksukaudelta maksettavan palkan. Hän laskee maksettavan palkan erityistilanteissa
LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013
LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013 Visuaalinen myyntityö tutkinnon osa (VISU) MÄÄRÄYS 20/011/2013 AMMATILLISEN PERUSTUTKINNON PERUSTEET mercuria.fi Visuaalinen myyntityö Ammattitaitovaatimukset
Hyväksytty Jyväskylän kotitalousoppilaitoksen amos-toimielimessä
Pikaruokapalvelut 15 osp Ammattitaitovaatimukset kunnostaa myynti-, työ- ja asiakastilat toimipaikan pikaruokia pitää huolta myytävien tuotteiden riittävyydestä ja laadusta suosittelee, myy ja pakkaa pikaruoka-
työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan Ammattitaidon osoittamistavat
1(6) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Pankki- ja rahoituspalvelut 10 osp Opinnon tavoitteet: Opiskelija tunnistaa erilaisia asiakkuuksia ja asiakasryhmiä sekä kartoittaa asiakkaiden
Prosessiteollisuuden perustutkinto, voimassa saakka
Prosessiteollisuuden perustutkinto, voimassa 31.7.2019 saakka Prosessiteollisuuden perustutkinto, voimassa 31.7.2019 saakka Prosessiteollisuudessa valmistetaan muun muassa lääkkeitä, panimotuotteita, polttoaineita,
LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013
LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013 Kansainvälisen kaupan laskutus ja reskontran hoito, tutkinnon osa (KVRE) MÄÄRÄYS 20/011/2013 AMMATILLISEN PERUSTUTKINNON PERUSTEET mercuria.fi Kansainvälisen
Lukion luokkatilat. Monisteet ja kirjallisuusmateriaali. koulujemme luokkatiloissa. Luokkatilat, työsalit ja työssäoppimispaikka.
TUTKINTO: Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto KOULUTUSOHJELMA JA TUTKINTONIMIKE: Artesaani TYÖVALTAINEN OPETUSSUUNNITELMA TUTKINNON OSA: Muut valinnaiset tutkinnon osat ammatillisessa peruskoulutuksessa/
LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013
LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013 Sähköinen kaupankäynti tutkinnon osa (SÄKA) MÄÄRÄYS 20/011/2013 AMMATILLISEN PERUSTUTKINNON PERUSTEET mercuria.fi Sähköinen kaupankäynti Ammattitaitovaatimukset
Lihatuotteiden valmistaja
Opetussuunnitelman tutkintokohtainen osa Elintarvikealan perustutkinto, 180 osp Liha-alan osaamisala Lihatuotteiden valmistaja Hyväksytty Näyttötoimikunnassa 21.5.2015 Ammatillisen koulutuksen johtaja
10 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN
Hyväksymismerkinnät 1 (5) Ammaattiosaamisen näyttö Näytön kuvaus: Opiskelija osoittaa osaamisensa ammattiosaamisen näytössä työskentelemällä yrityksessä, jossa valmistetaan ja kehitetään sulautettuja järjestelmiä.
Tutkinnon muodostuminen
Tutkinnon muodostuminen Osaamisperusteisuuden vahvistaminen ammatillisessa peruskoulutuksessa 19.3.2015 yli-insinööri Kati Lounema, Opetushallitus Valtioneuvoston asetus ammatillisen perustutkinnon muodostumisesta
Prosessiteollisuuden perustutkinto, voimassa saakka
Prosessiteollisuuden perustutkinto, voimassa 31.7.2019 saakka Prosessiteollisuuden perustutkinto, voimassa 31.7.2019 saakka Prosessiteollisuudessa valmistetaan muun muassa lääkkeitä, panimotuotteita, polttoaineita,
Elintarvikealan perustutkinto www.kpedu.fi 1.8.2009
ELINTARVIKKEIDEN PAKKAAMINEN 10 OV pakkaa elintarvikkeita ja käsittelee pakkausmateriaaleja ottaen huomioon pakkaamiseen liittyvät ympäristönäkökohdat ja elintarvikepakkausten tehtävät seuraa pakattavan