INTEKIN EDUSTAJAKOKOUS PÄÄTTI JÄSENMAKSUN ALENTAMISESTA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "INTEKIN EDUSTAJAKOKOUS PÄÄTTI JÄSENMAKSUN ALENTAMISESTA"

Transkriptio

1 TIEMIES PardiaNYT-lehden InTek ry:n järjestöliite 3/2006 INTEKIN EDUSTAJAKOKOUS PÄÄTTI JÄSENMAKSUN ALENTAMISESTA Infra-alan toimihenkilöliitto InTek ry. piti sääntömääräisen edustajakokouksensa varhaisen talven kouriin joutuneessa Helsingissä, Ravintola Van Goghissa. Järjestön kolmas edustajakokous teki tavallaan tasa-arvon historiaa Irma Lehto sai kunnian olla ensimmäinen naispuheenjohtaja liitto- ja edustajakokousten historiassa. Kokouksen avannut liiton puheenjohtaja Teuvo Salolammi tyytyi tällä kertaa aikataulun tiukkuuden takia hyvin lyhyeen avauspuheenvuoroon, jossa keskityttiin lähinnä kokouksessa tuleviin asiakohtiin. Järjestäytymisen jälkeen puheenjohtajaksi valittu Irma Lehto otti kokouksen vetovastuun. Edustajakokous käsitteli asialistan aluksi vuoden 2005 toimintaa ja taloutta. InTek:n hallitus sai niistä vastuuvapauden. Toimintakertomuksen lyhennelmä on toisaalla tässä lehdessä. Edustajakokouksen puheenjohtajuutta hoiti Irma Lehto Kokouksen, etukäteen eniten keskustelua ja pohdintaa aiheuttanut kohta oli liiton seuraavan vuoden jäsenmaksusta päättäminen. Hallitus oli toiminnansuunnitteluseminaarissaan päättänyt esittää jäsenmaksun alentamista 0,1 prosenttiyksiköllä (alennus 9,1 %), eikä aiemmin aamulla kokoontunut hallitus muuttanut esitystä. Liiton puheenjohtaja Salolammi esitti hallituksen näkemyksen ja perustelut alennukselle, eikä vastaväitteitä tullut, joten InTekin uusi jäsenmaksu on vuoden 2007 alusta alkaen 1,00 prosenttia veronalaisesta palkasta. Myös talousarvion muut kohdat ja toimintasuunnitelma hyväksyttiin hallituksen esittämässä muodossa. Liittosihteeri vaihtuu Edustajakokous joutui normaalin asialistan käsittelyn lisäksi valitsemaan uuden liittosihteerin. Liiton puheenjohtaja Salolammi ja toimistonhoitaja Seija Honkakuru pitivät Teuvon kirjoittamalla ja lausumalla runolla höystetyn läksiäisseremonian Timo Krigsmanille pienten muistolahjojen ja kukkasten jatkuu sivulle 4 Liittosihteeri Timo Krigsman esittelee tällä erää viimeistä (?) toiminta- ja tilikertomusta Tätä kymmenyspäätöstä on odotettu kauan, InTekin puheenjohtaja vakuuttaa 1

2 PUHEENJOHTAJAN PALSTA Intekin edustajakokous teki tärkeitä valintoja ja alensi ensi vuoden alusta hallituksen esityksestä jäsenmaksun perintäosuutta 1,0 %:iin ennakonperinnässä olevasta palkkasummasta. Jäsenmaksun perintäosuuden muutokseen antoi edellytykset järjestön hyvä taloudellinen tilanne, joka on vakiintunut viime vuosien aikana. Jäsenmäärän suhteellinen vähenemäkään ei ole ollut pahimpien ennusteiden luokkaa. Myös palkkauksen suotuinen kehityssuunta ja onnistunut rahastonhoito ovat tukeneet tätä päätöstä. Vanhaan perintään siis palattiin ja joku konkari onkin muistellut, että silloin joskus kymmenisen vuotta sitten luvattiinkin, että silloinen 0,1prosenttiyksikön korotus on väliaikainen. Edustajakokouksessa oli esillä myös uuden liittosihteerin valinta. Nykyinen toimenhaltija Timo Krigsman ilmoitti hallituksen suunnitteluseminaarissa alkusyksystä, että on jättämässä ko. tehtävät vedoten Tieliikelaitoksessa uuden tehtävän vaatimaan aikaan. Kokoukselle oli tullut vain yksi ehdokas ja niinpä uudeksi liittosihteeriksi valittiin Pentti Kärhä Etelä-Suomen yhdistyksestä. Hänellä on TiRan ajoilta tehtävään vaadittavaa osaamista ja kokemusta. Pentti työskentelee Pasilassa ja toimii Helsingin palveluyksikön taloussuunnittelijana. InTekin hallitus teki myös rahallisia päätöksiä, kun se päätti tulouttaa alueyhdistyksille vähän suuremman prosenttiosuuden jäsentuloista. Tällä mahdollistetaan parempi alueellinen järjestöelämä, joka nyt varsinkin Pohjois-Suomen alueella on kärsinyt rahoitusongelmista pitkien etäisyyksien vuoksi. Nyt tarvitaan ja aktivoidaan niitä yksilöitä, joilla on alueellisessa toiminnassa jo oma roolinsa. On saatava muutkin jäsenet houkuteltua toimintaan ja osallistumaan yhdistysten vuosikokouksiin. Pardialaisten puheenjohtajien päivillä oli esillä myös Pardian lakko-or- ganisaatio ja alajärjestöjen lakkovalmius. Siellä päätettiin toimittaa ensi vuoden alussa toimintamalli, jonka pohjalta voimme talokohtaisesti tehdä oman Pardialaisen lakko-organisaation. Hallituksemme nimesi tähän ryhmään varapuheenjohtaja Jari Lievosen apunaan Pentti Rosenberg valmistelemaan asiaa. TTT ja InTek sen mukana on ollut myymässä omistamiensa Pohjoisrannan kiinteistön osakkeita. Kauppa oli jo lähellä syntyä syyskuun lopulla, mutta sitten tuli mutkia matkaan ja samasta talosta vain STTK sai osuutensa myytyä. Ostotarjouksia on kuitenkin tehty ja homma etenee kaiken aikaa, mutta ratkaisut voivat mennä aina vuodenvaihteen tienoille. Loppuvuosi on tietenkin kiireistä aikaa kaikilla sektoreilla, mutta edustajakokousten vyöry marraskuulle toi oman värinsä tähän toimintaan. Mitään suuria asioita ei tänä vuonna ole kuitenkaan etukäteen tiedossa. Tiemies-liitettä toimitetaan ensi vuonna kaksi kertaa, kevät ja joulu (PardiaNyt lehden n:ot 2 ja 4). InTek ry:n kotisivuilta löytyy päivitettyä tietoa ajankohtaisista asioista, joten niitä kannattaa käydä katsomassa. Tässä loppuvuoden ja vähän alkavankin tapahtumakalenteria sekä toiminnankuvausta pääpiirteittäin sanottuna. Kiitos kuluneesta vuodesta! Rauhallista Joulun aikaa ja Hyvää Uutta Vuotta! Teuvo Salolammi InTek ry:n puheenjohtaja Timolle runomitalla julkiset Teuvon kiitokset, paperiin on lahjat kätketyt ei varmaan lapaset 2

3 LAAKSOLAN PALSTA Yt-neuvottelut Kuten viime kerralla kirjoittaessani epäilin, tuli syksyn aikana yt-neuvottelupyyntöjä lomautuksista talvikaudella Pohjois-Suomen palveluryhmän yt-neuvottelupyyntö tuli Neuvottelupyynnössä arvioitu lomautustarve oli 68 henkilöä, joista 25 oli projektinjohdossa toimivia henkilöitä. Ensimmäisessä palveluryhmätasoisessa neuvottelussa sovittiin toimintatavoista, joilla neuvottelut Pohjois-Suomen alueella hoidetaan ja sovittiin seuraavan palveluryhmätasoisen neuvottelun ajankohdaksi Näiden neuvottelujen välillä käytiin jokaisessa Pohjois- Suomen palveluyksikössä omat yt-neuvottelut, joissa tarkentuivat työnantajan lomautustarpeet. Sen lisäksi jokaisen lomautusuhan alaisen kanssa käytiin läpi hänen oma tilanteensa lomien, säästövapaiden ja lomarahanvaihtovapaiden osalta. Näissä henkilökohtaisissa keskusteluissa oli aina läsnä myös paikallinen luottamusmies, ellei henkilö sitä itse kieltänyt. Varsinkin Rovaniemellä ja Oulussa oli havaittavissa työnantajan edustajilla todellista halua löytää vaihtoehtoja lomautuksille ja toimia luottamusmiesten kanssa avoimesti yhteistyössä parhaan mahdollisen lopputuloksen saamiseksi käytiin viimeinen Pohjois-Suomen yt-neuvottelu, jossa lopulliseksi lomautustarpeeksi muodostui 37 henkilöä, joista projektinjohdossa toimivia on 9. Kaikki neuvottelujen päättymisen jälkeen voitetut urakat tulevat vähentämään lomautustarvetta. Konsultoinnin yt-neuvottelupyyntö tuli Neuvottelupyynnössä arvioitu lomautustarve oli 31 henkilöä ja 73 henkilötyökuukautta. Lomautustarve kohdistui Paikkatietopalveluihin 16 henkilön ja 37 henkilötyökuukauden osalta sekä Geopalveluihin 15 henkilön ja 36 henkilötyökuukauden osalta ensimmäisessä yt-neuvottelussa lomautustarve oli edelleen neuvotteluesityksen mukainen. Tässä neuvottelussa hyväksyttiin myös neuvottelupyynnössä esitetty menettelytapa neuvottelujen hoitamiseksi. Pääsääntönä tässä oli, että neuvottelut hoidetaan konsultoinnin johdon ja luottamusmiesten välillä. Seuraavaksi sovittiin palveluryhmätasoinen yt-neuvottelu pidettäväksi Neuvotteluun valmistautuessani havaitsin, ettei neuvottelujen välillä oltu käyty minkäänlaisia keskusteluja meidän luottamusmiesten ja konsultoinnin johdon välillä. Kaiken valmistelun tähän kokoukseen oli työnantaja tehnyt yksinään. Jatkotoimenpiteistä sovittiin, että jatkossa ennen lomautusilmoituksen antamista työnantaja keskustelee aina ensin luottamusmiehen kanssa vaihtoehdoista ja vasta tämän jälkeen voidaan antaa lomautusilmoitus henkilölle. Tässä neuvottelussa työnantajan lomautustarve oli enää 25 henkilöä, joista Paikkatietopalveluissa 9 henkilöä ja Geopalveluissa 16 henkilöä. Konsultoinnissa panostetaan aktiivisesti töiden hankintaan ja sillä pyritään pienentämään lomautustarvetta. Työaikapankki Meillä on talossa käytössä työaikapankki. Työaikapankkiin voidaan tehdä töitä sopimalla asiasta esimiehen kanssa. Työaikapankkiin voidaan tehdä tunteja pidentämällä päivää esimerkiksi 10 tuntiin ja silloin viimeiset kaksi tuntia menevät työaikapankkiin. Työaikapankista pidetään sitten tunteja vapaana hiljaisempana aikana. Tällainen menettely sopii sellaisiin tehtäviin, jotka ovat kausiluonteisia ja silloin vapaat sijoittuvat hiljaiseen aikaan. Ylityöt voidaan myös sopia tehtäväksi työaikapankkiin. Kun ylityöt sovitaan tehtäväksi työaikapankkiin, siirtyy pankkiin kuitenkin aina vain yksinkertaisia tunteja. Siis 50 %:n tunnista siirtyy siis pankkiin 1,5 tuntia ja 100 %:n tunnista siirtyy pankkiin kaksi tuntia. Työaikapankin käytöstä tulee aina sopia esimiehen kanssa etukäteen. Lomautusten vähentämiseksi esimerkiksi ylitöiden siirtäminen työaikapankkiin on hyvä ratkaisu silloin, jos töitä on kausiluonteisesti ja silloin kun töitä on, pitää tehdä ylitöitä. Työaikapankkiin voidaan tehdä tunteja myös toimistotyössä. Tämä kuitenkin vain silloin, kun normaalit liukuvan työajan liukumat eivät riitä. Tällöinkin pitää ensin sopia esimiehen kanssa käytännöstä, ja vasta sen jälkeen saldoja voidaan siirtää työaikapankkiin. Kokonaisuutena työaikapankki on hyvä väline tasaamaan töiden aiheuttamaa ruuhkaantumista. Työaikapankkiin tehdyt tunnit pidetään vapaana seuraavan vuoden aikana. Jos vuoden kuluessa ei ole pitänyt tunteja vapaana, maksetaan yli vuoden työaikapankissa olleet tunnit rahana ja ne maksetaan 50 %:lla korotettuina. Lomien lyhentäminen ansiotasoa korottamalla Työnantajamme on käynnistänyt keskustelut järjestöjen kanssa lomien lyhentämisestä ansiotasoa korottamalla. Nyt on myös esitetty virallinen neuvottelupyyntö tästä asiasta. Pidempi selvitys tästä vaikeasta kysymyksestä on toisaalla tässä lehdessä. Nyt on kuitenkin aika myös hiljentyä tulevan Joulun viettoon ja toivotan kaikille RENTOUTTAVAA JOULUN AIKAA JA ILOISTA UUTTA VUOTTA 2007! Kimmo Laaksola 3

4 jatkoa sivulta 1 keralla. Uudet, myös entistä painavammat työtehtävät Tieliikelaitoksessa kutsuivat Timoa, joka on hoitanut ansiotyön ohessa järjestön liittosihteerin ja samalla toimistoesimiehen tehtäviä TAJ:n perustamisesta saakka. Työn, perheen ja harrastusten yhteen sovittamisessa tulee kuitenkin joskus se vaihe eteen, jolloin jostakin pitää osata luopua. Timo luopui liittosihteerin tehtävästä, mutta jäähyväispuheessaan kertoi tykänneensä tästä tehtävästä ja sen antaneen jos ottaneenkin paljon. Toivottavasti vielä on tilaisuus palata ammattijärjestöelämään takaisin, hän totesi kiitospuheensa lopuksi, kun oli ensin saanut lämpimät halaukset ja kiitokset hyvästä yhteistyöstä toimistonhoitaja Seija Honkakurulta. Edustajakokous valitsi hallituksen esityksen mukaisesti uudeksi liittosihteeriksi Pentti Kärhän. Krigsman hoitaa kuitenkin vielä vuoden 2006 tilit ja tilinpäätöksen ennen tehtävän täydellistä luovutusta uudelle liittosihteerille. Aivan tuoreeksi toimijaksi järjestötehtävissä ei Kärhää voi sanoa, sillä hän toimi useita vuosia TiRa:n liittosihteerinä sen jakautumiseen, vuoden 2001 liittokokoukseen saakka. Sen jälkeen hän on toiminut TAJ:n Etelä-Suomen yhdistyksen sihteerinä ja nykyisin myös Pardialaisten paikallisena luottamusmiehenä. Pääluottamusmies Kimmo Laaksola esittelee Tieliikelaitoksen Pohjois-Suomen palveluryhmän yt-neuvotteluissa esillä olleita lomautussuunnitelmia Tässä suunnitellaan otekorkeutta Muita henkilövaihdoksia Entisen Länsi-Suomen, nykyisen Etelä-Suomen yhdistyksen hallitusedustaja, aiemmin järjestön varapuheenjohtajanakin toiminut Pentti Rosenberg oli ilmoittanut halustaan luopua valtakunnallisista tehtävistä. Hänen tilalleen InTekin hallitukseen valittiin Irma Lehto, jonka toimipaikka on konsultoinnin Tampereen yksikössä. Ennen edustajakokousta pidetyssä hallituksen kokouksessa sovittiin, että Pentti Rosenberg hoitaa liiton koulutusvastaavan tehtäviä siihen saakka, kunnes uusittu hallitus järjestäytyy. Tierakennusmestari-lehden toimituskuntaan hallituksen edustajana Rosenbergin tilalle valittiin Teuvo Salolammi. Pohjois-Suomen yhdistyksessä hallituksen varahenkilöt vaihtuivat osittain siten, että Eero Kemppaisen varamieheksi tuli Jarmo Malmi. Jouko Vuorisen varamiehenä jatkaa Seppo Rikala. Järjestön toisena tilintarkastajana toiminut Tapani Mannila oli pyytänyt työpaikan vaihdoksen takia eroa tästä tehtävästään. Hänen tilalleen edustajakokous valitsi Airi Hellmanin. Kokouksen lopuksi pääluottamusmies Kimmo Laaksola esitti työmarkkinakatsauksen, jossa hän kertoi lomautusneuvottelutilanteesta ja vuosilomien lyhentämiskaavailuista. Näistä hän kertoo omalla palstallaan enemmän. Teksti Eero Kemppainen Kuvat Kimmo Laaksola ja toimittaja 4

5 INFRA-ALAN TOIMIHENKILÖLIITTO INTEK RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2005 (joitakin osia poistettu) 1 JÄSENISTÖN ASEMA JA SIINÄ TAPAHTUNEET MUUTOKSET TAJ:n neljäs toimintavuosi Toimintakausi oli järjestyksessään järjestön neljäs vuosi. TAJ:n liittokokous päätti syksyllä muuttaa nimensä ja uusi nimi Infra-alan toimihenkilöliitto InTek ry hyväksyttiin virallisesti yhdistysrekisteriin Toimintaympäristön muutos; Tieliikelaitos (Lähde: TTT:n toimintakertomus vuodelta 2005) Tieliikelaitoksen neljän vuoden sopeuttamisvaiheen jälkeen tultiin täysin vapaaseen kilpailumaailmaan. Tieliikelaitos pyrkii keskittymään sellaisille palvelualoille, joissa on tulevaisuutta ja hyvät kasvumahdollisuudet kannattavaan liiketoimintaan. Tieliikelaitos saavutti sille asetetun 490 miljoonan euron liikevaihdon selvästi, joskin kannattavuudessa jäimme tavoitteestamme. Tieliikelaitos teki myös toistaiseksi merkittävimmän yrityskaupan, kun se osti Virosta Turgel Grupp AS:n,joka suuntautuu urakointiin jo aikaisemmin hankitun Teekaru AS:n keskittyessä konsultointipalveluihin Virossa. Tieliikelaitoksessa ei ollut enää henkilöstön sopeuttamistarpeita ja henkilöstön kokonaismäärä oli vuoden 2005 alussa 2455, joista määräaikaisia 215 ja vuoden lopussa 2364 määräaikaisten olleessa 206 henkilöä. Tieliikelaitoksessa saatiin alkuvuodesta sovittua jo pitkään valmisteltu UPJ, josta siten tuli osa uutta työehtosopimusta. Tämän lisäksi neuvoteltiin työaikapankista, joka astui voimaan alkaen. Loppuvuodesta neuvoteltiin myös uusi yt-sopimus, joka allekirjoitettiin astuen voimaan lukien. Konsultoinnin palveluryhmän osalta aloitettiin yt- neuvottelut loppuvuodesta 2005, jotka tähtäsivät lomautuksiin alkuvuodesta 2006 noin 130 henkilötyökuukauden ajaksi. Tulevat lomautukset eivät todennäköisesti toteudu täysimääräisinä. 2 TALOUDELLINEN EDUNVALVONTA 2.1 Yleinen talouskatsaus (Lähde: TTT:n toimintakertomus vuodelta 2005) Vuoden 2005 kansainvälisen talouden kasvu jatkui vahvana. Uhkana pidetty öljyn hinnan kohoaminen ja sen kielteiset vaikutukset talouteen jäivät suhteellisen vähäisiksi. Suomen talouskehitys myötäili kansainvälistä kehitystä, kokonaistuotanto hidastui. Kotitalouksien ostovoima ja usko tulevaisuuteen säilyi vakaana työllisyystilanteen, palkankorotusten ja verotuksen alentumisen seurauksena. Viennin määrä lisääntyi ja vaihtotaseen ylijäämä pysyi positiivisena ollen 2,4 % BKT:stä. Kulutuksen kasvu on jatkunut jokseenkin vakaana huolimatta kokonaistuotannon kasvun jäämisestä hitaaksi parina viime vuonna. Yksityinen kulutus kasvoi 3,4 % ja julkinen kulutus 1,5 % eli kokonaiskulutuksen arvioidaan olevan 2,9 %. Bruttokansantuote kasvoi edelliseen vuoteen verraten 2,1 %. Työllisyyden paraneminen jatkui hieman ja keskimääräinen työttömyysaste oli noin 8,4 %. (Lähde: Tilastokeskuksen tietokanta). Valtiontalous pysyi edelleen niukasti ylijäämäisenä ja valtion velkaantuneisuus väheni. Valtionhallinnon ylijäämä suhteessa kansantuotteeseen oli 0,6 prosenttina. Valtion velka pieneni hieman ja velka suhteessa kansantuotteeseen oli vuoden lopussa 38,7 %. Maassamme jatkui edelleen alhainen kuluttajahintojen nousuvauhti. Keskimääräinen kuluttajahintaindeksin muutos vuonna 2005 oli 0,9 %. Kaikkien palkansaajien ansiotason nousu edellisestä vuodesta oli keskimäärin 3,8 %. Valtion palveluksessa olevien nimellisansiot nousivat 3,7 %, kuntasektorilla 4,2 % ja yksityisellä sektorilla 3,7 %. Palkankorotusten, tuloverokevennysten ja inflaation hidastumisen vuoksi palkansaajien käytettävissä olevat reaalitulot lisääntyivät kaikkiaan 1,5 %. 2.2 Palvelussuhteen ehtojen tarkistukset vuonna 2005 Tupo kausi (Lähde: TTT:n toimintakertomus vuodelta 2005 Kertomusvuoden aikana sopimuksen mukaan palkkoja korotettiin kaikilla sopimusaloilla lukien 30,06 /kk tai 18 stn / tunti kuitenkin vähintään 1,9 % sekä liittoerällä, jonka suuruus oli 0,6 % palkkasummasta. Korotusten kustannusvaikutus oli yhteensä 2,5 %. Korotusten toteutuksen yksityiskohdat on kuvattu Pardian toimintakertomuksessa. 3 JÄRJESTÖORGANISAATIO Liittoon kuului neljä alueyhdistystä, Etelä-, Itä-, Länsi- ja Pohjois-Suomen ammattiyhdistykset. 4. LIITON HALLINTO 4.1 Yleistä Sääntöjen mukaan ylintä päätäntävaltaa liiton asioissa käyttää liittokokous, joka järjestetään joka toinen vuosi. Liittokokouksessa valitaan liiton hallintoelimet seuraavalle 2-vuotiskaudelle sekä vahvistetaan toimintasuunnitelma ja talousarvio seuraavalle vuodelle. 5

6 4.2 Liittokokous TAJ:n liittokokous järjestettiin Hotelli Holiday Innissä Helsingissä. Kokoukseen osallistui 13 henkilöä alue yhdistyksistä sekä 8 henkilöä liiton hallituksesta. Kokouksessa käsiteltiin sääntöjen edellyttämät asiat. Pentti Rosenberg (2) Erkki Karjalainen (0) Seppo Sinisalo (1) Pentti Kärhä (0) jäsen, Länsi-Suomi jäsen, Etelä-Suomi 4.3 Hallitus TAJ:n hallitus toimi liiton sääntöjen mukaisesti huolehtimalla TAJ:n taloudesta ja omaisuudesta, asettamalla tarvittavat toimikunnat, vahvistamalla ohje- ja johtosäännöt, toteuttamalla liittokokouksen ja edustajakokouksen päätökset, valmistelemalla ja neuvottelemalla työehtosopimukset ja huolehtimalla muista sille kuuluvista asioista. TAJ:n hallituksen kokouksia pidettiin välisenä aikana kuusi kertaa, joista yksi sähköpostikokouksena. TAJ:n hallituksessa toimivat seuraavat henkilöt, (osallistumiskerrat suluissa): Teuvo Salolammi (6) Timo Krigsman (6) Pentti Rosenberg (6) Markku Mäkelä (0) Seppo Sinisalo (5) Keimo Komulainen (0) Juha Räsänen (3) Jyrki Haajanen (2) Jari Lievonen (6) Markku Manninen (0) Kai Mattila (0) Esa Mäki-Lohiluoma (1) Jouko Vuorinen (3) Eero Kemppainen (5) Seppo Heikkinen (1) Jouko Kauppinen (5) Vilho Rauhala (2) Puheenjohtaja Sihteeri jäsen, varapj., Länsi-Suomi jäsen, Etelä-Suomi jäsen, Itä-Suomi jäsen, Itä-Suomi jäsen, Pohjois-Suomi jäsen, Pohjois-Suomi Asiamies, Itä-Suomi Asiamies, Pohjois-Suomi. Hallituksen kokouksissa kutsuttuna oli paikalla: Kimmo Laaksola (4) pääluottamusmies. InTek ry:n hallituksen kokouksia pidettiin välisenä aikana kaksi kertaa. InTek:n hallituksessa toimivat seuraavat henkilöt, (osallistumiskerrat suluissa): Jouko Vuorinen (0) Seppo Rikala (0) Eero Kemppainen (2) Seppo J. Heikkinen (0) jäsen, Pohjois-Suomi jäsen, Pohjois-Suomi. Hallituksen kokouksissa kutsuttuna oli paikalla: Timo Krigsman (2) liittosihteeri. Varsinaisten hallituksen kokousten lisäksi järjestettiin: Liiton hallituksen ja alueyhdistysten johtokuntien tapaaminen Hankasalmella, Hotelli Revontulessa Liiton hallituksen toiminnansuunnitteluseminaari Jämijärvellä, Jämin lomakeskuksessa, Liiton toimisto ja toimihenkilöt TAJ:n toimisto sijaitsi Helsingin Kruunuhaassa, osoitteessa Pohjoisranta 4 A asti sekä Pasilassa Ratamestarinkatu alkaen. Liiton toimihenkilöinä toimivat: Timo Krigsman Liittosihteeri Seija Honkakuru Toimistonhoitaja; päätoiminen. 4.5 Työvaliokunta Työvaliokunta ei kokoontunut. 4.6 Neuvottelijat TAJ:n neuvottelijoina toimivat: Kimmo Laaksola Teuvo Salolammi Pentti Rosenberg Timo Krigsman. 4.7 Koulutus Koulutuksen yhdyshenkilönä toimi Pentti Rosenberg. Teuvo Salolammi (2) Jari Lievonen (2) Jouko Kauppinen(0) Puheenjohtaja jäsen, varapj., Itä-Suomi Koulutukseen osallistuivat: Puheenjohtaja kurssi Jouko Vuorinen. Kristiina Kuosmanen (2) jäsen, Itä-Suomi Marja Bäck (0) Luottamusmiesten jatkokoulutus Kristiina Kuosmanen Esa Mäki-Lohiluoma. 6

7 Luottamusmieskoulutus (verkko-opiskelu) Esa Mäki-Lohiluoma. TERAKO-seminaari Teuvo Salolammi. Työsuojelukurssi: Kristiina Kuosmanen. Työsuojelukonsultti koulutus: Kimmo Laaksola. 4.8 Huomionosoitukset Huomionosoituksista vastasivat alueyhdistykset. 5. EDUSTUKSET TAJ ry:n jäseniä on ollut edustustoiminnassa seuraavasti: Tekniikan ja Tiedon Toimihenkilöt TTT Hallitus Teuvo Salolammi, jäsen Pentti Rosenberg,. Työvaliokunta Teuvo Salolammi, jäsen. Hallitus Teuvo Salolammi jäsen Jari Lievonen,. Työvaliokunta Teuvo Salolammi, jäsen Jari Lievonen,. TTT:n aluejohtaja Jyrki Haajanen, Etelä-Savon alue Jukka Silvennoinen, varalla. TTT:n aluejohtajat olivat myös Pardian aluetoimikunnan jäseniä Palkansaajajärjestö Pardia Ohjausryhmä, Yksityiset alat Teuvo Salolammi, jäsen Kimmo Laaksola,. Lakon keskusjohto Teuvo Salolammi varalakkopäällikkö. Yritysryhmä Kimmo Laaksola, jäsen. Julkisten alojen teknisten työttömyyskassa (JATTK) Hallitus Teuvo Salolammi,. Lomaliitto Valtuusto Kimmo Laaksola, jäsen. Tieliikelaitos Tieliikelaitoksen johtoryhmä Kimmo Laaksola, jäsen. Tieliikelaitoksen neuvottelukunta Kimmo Laaksola, jäsen Teuvo Salolammi,. 6. JULKAISUTOIMINTA Ammatillisena lehtenä liitto julkaisi yhteistyössä Tiehallinnon Rakennusmestarit TiRa ry:n kanssa Tierakennusmestari -lehteä. Vuonna 2005 julkaistiin lehden 39. vuosikerta. Lehti ilmestyi vuoden aikana neljästi. Toimituksista vastasivat TAJ:n Länsi-Suomen yhdistys, Tiehallinnon Rakennusmestarit TiRa ry, Tierakennusmestarilehden toimituskunta sekä TAJ:n Etelä- Suomen yhdistys. Lehden toimituskuntaan kuuluivat: Rauno Toivola, päätoimittaja Eila Markus, toimitussihteeri Matti Murtojärvi, ilmoituspäällikkö Raija Kreutzer, jäsen Pentti Rosenberg, jäsen. Järjestölehtenään liitto julkaisi PardiaNyt lehdessä Tiemies liitettä, joka ilmestyi vuoden aikana neljästi. Lehti vastasi liiton yleisestä tiedottamisesta. Tiemies-liitteen toimittamisesta vastasivat: Teuvo Salolammi, päätoimittaja Eero Kemppainen, toimittaja. Lehtien lisäksi kaikille jäsenille hankittiin Pardian julkaisema kalenteri. Alueyhdistysten tiedotusvastaavina toimivat: Länsi-Suomi Pentti Rosenberg Itä-Suomi Juha Räsänen Pohjois-Suomi Eero Kemppainen Etelä-Suomi Pentti Kärhä. 7 LUOTTAMUSMIESTOIMINTA 7.1 LUOTTAMUSMIEHET Pardialaisena pääluottamusmiehenä toimi Kimmo Laaksola ja varaluottamusmiehenä Pirkko Toivanen. Vuoden 2005 marraskuussa valittiin seuraavalle 4-vuotiskaudelle pääluottamusmieheksi Kimmo Laaksola ja hänen varaluottamusmieheksi Pirkko Toivanen. Pääluottamusmies vastasi sopimusasioiden valmistelusta sekä osallistui kaikkeen neuvottelutoimintaan. TAJ:n puolesta neuvottelutoimintaan osallistuivat myös Teuvo Salolammi ja Pentti Rosenberg. Pardian alueellisissa luottamusmiestehtävissä toimivat seuraavat henkilöt: Pääkonttori Riitta Virtanen Virpi Heikkinen luottamusmies (Tie-Ura) varaluottamusmies (Tie-Ura) 7

8 Valtakunnallinen erikoisrakentaminen Ermo Koho Seppo Sinisalo vara Konsultointi, Tieto- ja asiantuntijapalvelut Juhani Sulonen luottamusmies (TiTo) Reima Huhtala varaluottamusmies (TiTo). Etelä-Suomen alue Tapani Mannila Jarmo Suhonen Kauko Girs Raimo Aaltonen Pentti Kärhä Sakari Pääkkölä Itä-Suomen alue Pirkko Toivanen Timo Toppinen Markku Heiskanen Jyrki Haajanen Jan Viilos Jouko Kauppinen Pohjois-Suomen alue Pekka Kaisanlahti Vilho Rauhala Seppo J. Heikkinen Esa T. Leinonen varaluottamusmies (Tie-Ura) luottamusmies vara vara luottamusmies (Tie-Ura) vara vara vara vara vara 7.2 LUOTTAMUSMIESPÄIVÄT Tieliikelaitoksen Pardialaiset luottamusmiehet, varaluottamusmiehet, jäsenjärjestöjen puheenjohtajat ja TAJ:n alueyhdistysten puheenjohtajat kokoontuivat luottamusmiespäiville Naantalin Kylpylään Paikalle oli kokoontunut 27 Pardialaista edustajaa sekä 4 puheenvuoroa pitänyttä kutsuvierasta. Kaksipäiväisten luottamusmiespäivien ensimmäisenä päivänä keskityttiin työnantajan ja järjestöjen edustajien puheenvuoroihin. Puheenvuoronsa käyttivät Tieliikelaitoksen toimitusjohtaja Heikki Koivisto, Tieliikelaitoksen henkilöstöjohtaja Timo Aaltonen, Konsultoinnin johtaja Esko Perälä ja Pardian lakimies Niko Simola. 8. TOIMINNAN RAHOITUS JA TALOUS Toiminta rahoitettiin jäsenmaksutuloilla. Jäsenmaksun suuruus oli 1,1 % ennakonpidätyksen alaisesta palkasta TAJ:ssä oli 517 täysjäsenmaksua maksavaa jäsentä InTek:ssä oli 467 täysjäsenmaksua maksavaa jäsentä. Liitolle kertyi jäsenmaksutuloja yhteensä ,34 euroa. Tästä summasta maksettiin yläpuolisille jäsenjärjestöille yhteensä ,09 euroa (44,9 %). Seppo Rikala Esa Mäki-Lohiluoma vara. Päällyste- ja ympäristöpalvelut Eero Salmijärvi luottamusmies (InTek) Kai Mattila luottamusmies alkaen (InTek) Olli-Pekka Luume varaluottamusmies (InTek) Ilkka Rantala varaluottamusmies alkaen (InTek). Konsultointi, Pääkonttori, Suunnittelupalvelut Helsinki, Turku, Tampere, Kouvola ja Jyväskylä Veijo Wallin Matti Vuolamo vara. TTT peri jäsenmaksulaskutuksen yhteydessä myös Pardian, STTK:n sekä JATTK.n jäsenmaksut. Jäsenmaksu oli yhteensä 156,76 euroa / jäsen / vuosi, joka jakaantui seuraavasti: TTT 84,00 euroa / jäsen / vuosi (53,6 %) JATTK 30,00 euroa / jäsen / vuosi (19,1 %) Pardia+ STTK 42,76 euroa / jäsen / vuosi (27,3 %) Tilikauden alijäämäksi muodostui 9323,91euroa. 9. TILINTARKASTUS Liiton tilintarkastajina toimivat TAJ:n perustavassa kokouksessa valitut Heikki Suonsaari (HTM) ja rkm Tapani Mannila sekä tilintarkastajien varamiehinä Sirpa Eriksson (KHT) ja rkm Pekka Grönroos. Konsultointi, Suunnittelupalvelut Vaasa, Kuopio, Oulu ja Rovaniemi Kari Kärki Kristiina Kuosmanen vara. Konsultointi, Geopalvelut Jorma Rantalankila Toni Pohjolainen varaluottamusmies (TiTo). Konsultointi, Paikkatietopalvelut Pauli Korpelainen luottamusmies (VMT) Matti Laitinen varaluottamusmies (VMT). 8

9 Matkaterveiset Kiinasta Itä-Suomen yhdistyksen kevätretki Matkakertomuksen osa 2 Beijing Matkaohjelma jatkui seuraavina päivinä tutustumisella Tian anmen - Taivaallisen rauhan aukioon, joka on maailman suurin monumentaaliaukio, kiellettyyn kaupunkiin, joka on nykyisin nimeltään Palatsimuseo, Beihai-puistoon, kaupungin rumputorniin sekä Hutongin perinteiseen alueeseen rikshan kyydissä. Täällä pääsimme katsomaan myös sisälle paikalliseen kotiin. Ohjemaan kuuluivat myös omatoimiset ostosmatkat Wangfujing- ja Dongs-ostoskaduille sekä Silk Street tavarataloon, jalkahieronta ja tietenkin tutustumiset silkkitehtaaseen ja sen tehtaanmyymälään sekä muihin mielenkiintoisiin paikkoihin. Keisarillisen vallan aikaan tavalliselta ihmiseltä oli pääsy kiellettyyn kaupunkiin ehdottomasti kielletty. Merkittävin paikka Palatsimuseossa on täydellisen harmonian Maon kuva vartioi kielletyn kaupungin sisäänkäyntiä Kielletyn kaupungin eksoottisen kaunista puutarhaa, erikoisen muotoisine kivineen. halli, jonka keskipisteenä on keisarin, jumalaisen Taivaan Pojan Lohikäärmevaltaistuin, joka oli silloisen maailman keskipiste. Huoneita Kielletyssä kaupungissa on yhteensä yli Osittain rakennukset olivat kunnostuksen alla, joten kaikkiin alueen kohteisiin emme valitettavasti päässeet tutustumaan. Kielletyn kaupungin jälkeen oli vuorossa matkatoimiston tarjoama jalkahieronta, joka teki hyvää retkien uuvuttamille jaloille. Sielläkin oli mahdollisuus ostaa kiinalaisen lääketieteen tuotteita, joita kaupiteltiin hyvinkin aktiivisesti. Tämän jälkeen seurasi esittelykierros silkin valmistuksesta ja mahdollisuus ostoksiin silkkikaupassa. Iltapäivän aikana kävimme myös Taivaan temppelin puistossa, minne ihmiset tulevat viettämään aikaansa, viihdyttämään itseään, pelaamaan pelejä, laulamaan tai soittamaan. Kielletyn kaupungin takana sijaitsee 1700 luvulta on valtavan kokoinen Beihaipuisto. Sen nähtävyyksiä ovat Qing-dynastiaan kuuluneen prinssi Gongin asunto kauniin puutarhan keskellä ja valkoinen pagodi (PAGO- DI, buddhalainen reliikkimonumentti, jonka lähtökohtana muinaisintialainen tapa haudata kuninkaalliset puolipallonmuotoisiin kumpuhautoihin; toim. huom.). Kesällä puutarhan teatterissa järjestetään myös Pekingoopperaesityksiä. Tämäkin puisto kuten monet muutkin puistot Kiinassa ovat maksullisia. Perinteiseen Hutong-asuinalueeseen tutustuttiin aluksi päällisin puolin korkealta rumputornista, jonka jälkeen aluetta katsottiin lähemmin rikshan kyydissä mukavasti istuen. Asunnot muodostuvat kiinalaiseen tapaan neliön muotoon pihan ympärille rakennetuista taloista, jotka varakkailla henkilöillä olivat suuria, koristeellisia ja usein puutarhan ympäröimiä. Ta- 9

10 Silkkitoukkien kotiloita ja kehruukone Talon isännän harrastus, taistelutorakat vallisen kansan talo on karun yksinkertainen pienen pihan ympärillä, johon johtaa kapea porttiholvi. Nämä vieri viereen rakennetut talot muodostavat kapeita hutong-kujia, joilla on erikoisia nimiä kuten esim. kanankynsikuja. Talojen matala profiili juontaa juurensa keisarin vallan aikaan, jolloin yksikään talo ei saanut olla korkeampi kuin keisarin Hutong-asuinaluetta rumputornista kuvattuna rakennukset. Riksha-retken yhteydessä kävimme myös tutustumassa menneisyyden merkkihenkilön prinssi Gongin rakennuttamaan palatsiin ja puutarhaan, missä sielläkin toistui Kiinalaisen puutarhan peruselementit vesi, kukkulat ja kivet. Retkeen kuului tutustuminen Hutong-alueella perinteiseen, tavallisen kiinalaisen asuntoon, jolla oli isännän mukaan yli 200 vuotta vanha historia. Asunto, josta hän maksoi kohtuullista vuokraa, kuului valtiolle. Päällisin puolin asunto oli kaikilla nykyaikaisilla mukavuuksilla varustettu pienehkö kaksio. Sieltä löytyivät niin televisio, mikroaaltouuni, sähköuuni, keskuslämmitys jne. Mielenkiintoisena yksityiskohtana, isäntämme kertoi harrastavansa taistelutorakoita, joista parhaimpien hinta saattoi kivuta yhtä korkealle kuin hevosen hinta, mikä kuulostaa hivenen omituiselle, mutta pakkohan se oli uskoa kun omin korvin sen kuuli - selvällä kiinan kielellä kerrottuna. Talon olohuoneessa istuessamme kuului huoneen nurkasta jatkuvaa heinäsirkkojen siritystä, ja saimme nähdä isännän vaalimat aarteet, jotka viettivät aikaansa taisteluja odotellessaan hyllyn päällä niille tehdyissä koteloissa. Torakoiden hoitovälineistöön kuuluivat pienet lusikat, ärsytyspensseli ym. merkillisiä pienen pieniä välineitä, joilla joko hoidetaan tai saatetaan torakat sopivaan taisteluvireeseen. Lähtöä edeltävä päivä oli varattu jälleen omatoimista kaupunkiin tutustumista varten. Illalla kävimme syömässä sitä maailmankuulua Pekingin ankkaa, joka on rapeaksi paahdettua pieniksi paloiksi nahkoineen leikeltyä ankanpaloja, jotka kastellaan ravintolan oman salaisen reseptin mukaiseen hoisin-kastikkeeseen. Annos kääritään salottisipulisuikaleiden kanssa ohuen vehnälettusen sisään ja annetun ohjeen mukaan hotkaistaan yhdellä suupalalla. Alkupaloina tarjoillaan ankan si- 10

11 sälmyksiä tai muuta vastaavaa ja lopuksi ankan luista keitettyä keittoa. Ankka oli ihan hyvää - ehkä hivenen ylimainostettua, mutta, n. 25 euron hinnasta huolimatta oli kyllä ehdottomasti kokemisen arvoinen - ainakin tämän yhden kerran. Erikoisempaa ja ehkä parempaakin tuli reissussa maistettua ja huomattavasti edullisemmin. Paljon nähtiin ja paljon koettiin. Kiina on valtava maa, missä riittää nähtävää ja koettavaa vaikkapa useammankin matkan aineksiksi. Matka oli yksinkertaisesti hieno ja kokemisen arvoinen. Yhdeksän päivän matka-aika soljui uskomattoman nopeasti ja kaikesta nähtävästä tai koetusta jäi pitkäksi aikaa hienot muistot mieleen ja ainakin runsaasti valokuvia katseltavaksi. Juuri kun turistina Rikshan kyydissä olo alkoi luontevasti sujumaan, olikin jo pakattava matkatavarat ja suunnattava Beijing Capital Airport ille paluumatkaa varten. Paluumatka oli Finnairin reittikoneella suoraan Beijing stä Helsinkiin, minne laskeuduimmekin jälleen noin 8 tunnin hyvin sujuneen lentomatkan jälkeen. Helsinki- Vantaan lentokenttä tuntuikin melko uniselle paikalle lähtöpään jälkeen ja matkalaisen kommentti onkohan tämä paikka edes auki tuntuikin varsin oikeutetulle. Täältä sitten matkalaiset suuntasivat itse kukin omille teilleen, kuka minnekin ja osan vielä jatkaessa sisäisellä lennolla Kuopioon. Kiitokset kaikille hienosta matkasta. Teimme yhdessä upean reissun, josta varmasti riittää muisteltavaa ja jutunaihetta pidemmäksikin aikaa. Matkan jälkilöylyjä puitiin ja kuvasaldoa tutkittiin muistelmaillallisella Canton Hin ravintolassa Kuopiossa, missä meitä oli kymmenkunta muistelijaa mukana. Teksti Petri Kettunen Kuvilla lukuisia eri ottajia Ajan henki? 11

12 ITÄ-SUOMEN YHDISTYS Yhdistyskuulumisia Kokoukseen osallistujia välipalalla Matti Eskelinen palkittiin Ikaalisten kylpylän lahjakortilla Tierakennusmestarilehden 2/2006 parhaana mainoshankkijana. Jari Lievonen esittelee kokousväelle kylpylän Hyvän olon opas -pakettia Itä-Suomen yhdistyksen syyskokous pidettiin Jyväskylässä Sokos Hotel Jyväshovissa. Kokouksessa valittiin mm. vuoden 2007 toimihenkilöt. Johtokunnan puheenjohtajaksi valittiin Jari Lievonen. Johtokunnan jäsenet ja heidän henkilökohtaiset et vuodeksi 2007: Varsinaiset jäsenet: Matti Eskelinen Jouko Kauppinen Markku Heiskanen Jyrki Haajanen Pertti Kylliäinen Juha Räsänen Kristiina Kuosmanen Varajäsenet: Mikko Puttonen Pekka Ulvila Seppo Rautiainen Jukka Silvennoinen Markku Manninen Petri Kettunen Sari Eerola. Tilintarkastajina jatkavat Hannu Hukkanen ja Timo Toppinen sekä varahenkilöinä Jarmo Koistinen ja Hannu Valtonen. Kristiina Kuosmanen ETELÄN YHDISTYKSELLE UUSI PUHEENJOHTAJA Etelä-Suomen yhdistyksen syyskokous pidettiin Hämeenlinnassa, Hotelli Vaakunassa. Yhdistyksen puheenjohtajaksi valittiin alkaen Irma Lehto. Hänen työpaikkansa on Tampereella, Konsultoinnin väyläsuunnittelussa. Johtokunnan kokoonpanoa muutettiin hieman - uuteen johtokuntaan valittiin: Varsinaiset jäsenet: Raimo Aaltonen Pentti Rosenberg Erkki Karjalainen Sini Kukkola Irma Lehto Seppo Sinisalo Pentti Kärhä Varajäsenet: Kimmo Laaksola Timo Niemi Matti Saarinen Esa Kreutzer Veijo Wallin Markku Lehtinen Sakari Pääkkölä. Pentti Rosenberg, toistaiseksi viimeistä kertaa yhdistyksen puheenjohtajan ominaisuudessa kokouksen puheenjohtajana. Vuoden 2007 tilintarkastajiksi valittiin Kauko Girs ja Reino Nieminen. Varatilintarkastajat ovat Pekka Jyräkoski ja Matts Backman. Pentti Rosenberg Kuvat Kimmo Laaksola Etelä-Suomen harvalukuinen vuosikokousporukka (väki harvoo kokouksissa, kuten tukka Tiemies-toimittajan päässä). 12

13 Infra-alan Toimihenkilöliitto InTek ry TOIMINTASUUNNITELMA 2007 Järjestötoiminta InTek ry on TTT:n jäsenyhdistys ja kuuluu sitä kautta Pardiaan ja STTK:n. InTek:n tavoitteena on kehittyä yhteiseksi Pardialaiseksi edunvalvontajärjestöksi Tieliikelaitokseen. Valmistaudutaan Tieliikelaitoksen yhtiöittämiseen ja jäsenpohjan laajentamiseen. InTek:lla on toimistonhoitaja. Hänelle on vuokrattu toimistohuoneisto Pasilassa, osoitteessa Ratamestarinkatu 11. Edunvalvontatoiminta InTek ry neuvottelee yhdessä muiden Pardialaisten järjestöjen kanssa toimihenkilöiden työehtosopimuksesta sekä muista sopimuksista ja soveltamisohjeista. InTek:n tavoitteena on Tieliikelaitoksen palkkausjärjestelmän oikeudenmukainen käyttö sekä kannustavan tulospalkkiojärjestelmän kehittäminen. InTek huolehtii henkilöjäsentensä työpaikan, aseman ja arvostuksen ylläpitämisestä ja kehittämisestä. Luottamusmiestoiminta InTek:llä on yhdessä muiden Pardian järjestöjen kanssa päätoiminen pääluottamusmies, alueellinen luottamusmiesverkosto sekä pääluottamusmiehen tukiryhmä. InTek organisoi valtakunnallisen luottamusmiespäivien järjestämisen. Luottamusmiehet kehittävät yhteistyötä alueyhdistysten sekä jäsenistön keskuudessa. InTek huolehtii luottamusmiestensä henkisestä jaksamisesta ja kannustamisesta. Puheenjohtaja käy kehityskeskustelun pääluottamusmiehen kanssa ja pääluottamusmies alueellisten luottamusmiesten kanssa. Koulutustoiminta InTek tukee järjestö- ja luottamusmieskoulutusta avustamalla koulutukseen osallistuvia mm kurssimaksujen muodossa. In- Tek maksaa Pardian järjestämiin koulutuksiin osallistuville päivärahan. InTek tukee ja edistää henkilöjäsentensä ammatillista täydennyskoulutusta. Tiedotus- ja julkaisutoiminta InTek tiedottaa asioista PardiaNyt-lehden välissä julkaistavalla Tiemies-liitteellä. InTek käyttää hyväkseen myös sähköistä viestintää mm. InTek kotisivut. Ammatillisena julkaisuna InTek toimittaa Tierakennusmestarilehteä ja ylläpitää TR-Nettiä. Taloudellinen toiminta InTek rahoittaa toimintaansa pääosin vuotuisella jäsenmaksulla. Tästä jäsenmaksusta osa ohjataan jäsenyhdistysten toiminnan ylläpitämiseen. InTek:llä on lisäksi lakkorahasto, joka on sijoitettu rahastoihin. Lomien lyhentäminen ansiotasoa korottamalla Työnantajamme on käynnistänyt keskustelut järjestöjen kanssa lomien lyhentämisestä ansiotasoa korottamalla. Nyt on myös esitetty virallinen neuvottelupyyntö tästä asiasta. Työnantajan esityksen pääasiallinen sisältö on se, että talvilomapidennyspäivät poistuisivat ja lomien maksimipituudet olisivat 30 päivää ja 36 päivää. Tämän jälkeen lomaa voisi pitää mihin aikaan tahansa, eikä se vaikuttaisi loman pituuteen eli mahdollisuuksien mukaan voisi pitää kaiken loman kesällä tai talvella miten itselle ja omien töiden kannalta asia on järkevää ratkaista. Korotusprosentit, joilla palkkoja tarkistettaisiin nostaisivat vuosipalkan sellaiseksi, että jos tulevaisuudessa haluaa edelleen pitää pitkän loman ja ottaa nämä päivät palkattomana lomana, ei ansiotaso putoa tämän vuoden ansiotasosta eli saa periaatteessa lomakorvauksen näistä palkattomista päivistä joka kuukausi vuoden mittaan. InTek ry, eivätkä muut Pardialaiset järjestöt Tieliikelaitoksessa, ole vielä ottaneet virallisesti kantaa tähän asiaan. InTek ry ainakin tulee kuulemaan jäsenistöä jossain muodossa ennen päätöksen tekemistä tässä asiassa. Niin paljon minä olen kuullut jäsenistömme puhuvan pitämättömistä lomista, että mielestäni tätä asiaa tulee miettiä perusteellisesti ja pohtia asiaa eri näkökulmilta. Ensimmäinen virallinen neuvottelu tästä asiassa on Pasilassa. Tämän jälkeen alkaa asian varsinainen järjestökäsittely. Kimmo Laaksola 13

14 Kun lomautus tai työttömäksi jääminen on tosiasia Käynti työvoimatoimistossa Ilmoittaudu henkilökohtaisesti työvoimatoimistoon viimeistään ensimmäisenä työttömyyspäivänä. Työttömyyspäivärahaa voidaan maksaa vain siltä ajalta, jolloin työnhaku on ollut voimassa työvoimatoimistossa. Tämä pätee myös silloin, kun teet osa-aikatyötä tai tilapäisluonteisia töitä ja haet soviteltua päivärahaa. Ota ensimmäisellä kerralla mukaan työtodistukset sekä koulu- ja opiskelutodistukset. Jos sinut on lomautettu, tulee mukana olla lomautustodistus. Seitsemän päivän omavastuuaika alkaa ensimmäisestä työnhaun päivästä. Noudata työvoimatoimiston antamia ohjeita työnhaun uusimisesta. Työvoimaviranomaiset antavat työttömyyskassalle hakijaa koskevan sitovan työvoimapoliittisen lausunnon. Tämän perusteella työttömyyskassa tekee päätöksen ansiopäivärahan maksamisesta. Työnhaku on pidettävä voimassa työvoimatoimiston määräämällä tavalla. Ansiopäivärahan hakeminen Ansiopäivärahaa on haettava viimeistään kolmen kuukauden kuluessa päivärahaoikeuden syntymisestä. Ansioturvan päivärahahakemuksen saat työvoimatoimistosta tai löydät työttömyyskassojen yhteisjärjestön nettisivulta Hakemus toimitetaan työttömyyskassalle, eli InTek-jäsenten osalta osoitteella Julkisten alojen teknisten työttömyyskassa, Pasilankatu 2, HELSINKI. Sähköpostilla lähetettyjä hakemuksia ei hyväksytä. Etuuden saajat yleiset oikeudet ja velvollisuudet Työvoimatoimistot tarjoavat kattavasti työvoimapalveluja, ammatilliseen kehittymiseen liittyviä palveluja sekä työllisyyttä ja toimeentuloa edistäviä tukipalveluja kaikille halukkaille. Ilmoita aina työsuhteessa tapahtuneet muutokset myös Pardian jäsenpalveluihin. Lomake muutoksia varten löytyy osoitteesta Saat muutosilmoituksen jälkeen liitolta ohjeet sovitetun jäsenmaksun suorittamisesta siltä ajalta, kun työnantaja ei palkkaa maksa. Ilmoita myös yhdistyksesi sihteerille mahdollinen sähköpostiyhteystietosi, jotta sinulle voidaan toimittaa liiton ja yhdistyksen sähköiset tiedotteet helpommin ja nopeammin. Muistettavaa Sekä päivärahaa haettaessa että työttömyyden jatkuessa tulee kaikista työttömyysaikaisista ja olosuhteissa tapahtuvista muutoksista ilmoittaa työvoimatoimistoon ja työttömyyskassaan niiden määräämällä tavalla, jotta työttömyysetuuksien maksatus sujuu mahdollisimman joustavasti. Tällaisia tietoja ovat esimerkiksi: aikaisemmat jäsenyydet muissa kuin siinä työttömyyskassassa josta etuutta haetaan peruspäivärahan saaminen työnhakijana olo ja työnhaun päättyminen työsuhteen, virkasuhteen, oman työn ja yritystoiminnan alkaminen tai päättyminen työsuhteesta, virkasuhteesta, omasta työstä ja yritystoiminnasta saatu palkka tai muu vastike työsuhteen, virkasuhteen, oman työn tai yritystoiminnan perusteella saatu taloudellinen etu tai korvaus työhön käytetty työaika liikennevakuutuksen, tapaturmavakuutuksen tai sotilasvammalain mukainen ansionmenetyskorvaus myönnetty tai evätty palkkaturva huollettavina olevat lapset. Lähteet ja lisätietoja Työttömyyskassojen yhteisjärjestö Julkisten alojen teknisten työttömyyskassa Työministeriö Palkansaajajärjestö Pardia 14

15 Yhdistyskuulumisia POHJOIS-SUOMI Yhdistyksen puheenjohtajaksi valittiin Jouko Vuorinen uudelleen. Johtokuntaan valittiin seuraavat henkilöt: Pohjois-Suomen yhdistys piti syyskokouksen Hotelli Kaarlessa, Kokkolassa. Ennen kokousta kävimme kävelyretkellä ihailemassa vanhan kaupungin puutalokortteleita. Tutustuimme myös paikalliseen, juuri avattuun ostoskeskukseen. Syyskokous jouduttiin tänäkin vuonna aloittamaan hieman apeissa merkeissä, sillä monet pohjoisen alueen järjestöaktiivit ja rivijäsenet ovat vaihtaneet tai vaihtamassa työpaikkaa, eivätkä he olleet enää mukana kokouksessa. Tietoisuus siitä, että jäsenistön työelämän vaatimukset ovat edelleen kasvaneet, ja näin ollen useilla takki on työpäivän ja viikon jälkeen täysin tyhjä. Yhdistys joutuukin paneutumaan jatkossa entistä enemmän aktiivisuuden kasvatta- miseen, ettei johtokunnasta tule ns. sisään lämpiävää. Mutta, miten pureutua työelämän ongelmiin, se on vielä haastavampi kysymys! Kokouksessa käsitellyssä toimintasuunnitelmassa lisättiin sinne kohta johtokunnan toiminnan tehostamisesta, mikä käytännössä tarkoittaa hallituksen toiminnansuunnitteluseminaarin tapaista, paripäiväistä kokousta. Yhdistyksen tilintarkastajiksi valittiin edelleen Anita Erkkilä (varalla Jari Palviainen) ja Raimo Pelkonen (Jarmo Erho). Uusi johtokunta järjestäytyy aikanaan, joten toimihenkilövalinnat ovat muutoin auki. Yhdistyksen ja alaosastojen johtokunnille annettiin omalla toimintaalueellaan valtuudet valita edustajia eri toimielimiin. Kokouksen lopussa keskusteltiin mm. henkilöstön lo- Varsinaiset jäsenet: Kari Kärki Eero Kemppainen Jorma Pyhäluoto Seppo Rikala Jarmo Malmi Jouko Vuorinen mautusuhasta, johon liittyviin yt-neuvotteluihin etsittiin yhdessä keinoja välttää lomautukset. Esille tuli mm. työn tasaisempi jakaminen, koulutus ja työaikapankin tehokkaampi käyttö myös negatiivinen pankki. Luottamusmiesvaihdoksia Oulun palveluyksikön pardialaisten luottamusmies vaihtuu. Tehtävää hoitanut Seppo J. Heikkinen katsoo työelämää vähän toiselta kantilta, ja näin ollen paikka Varajäsenet: Hannu-T Ranta Ari Korkala Esa T. Leinonen Kai Mattila Heikki Kinnunen. Vilho Rauhala. on vapaana. Lehden ilmestymisen aikoihin uusi luottamusmies pitäisi olla selvillä. Vaasan palveluyksikön pardialaisten varaluottamusmieheksi Esa Mäki-Lohiluoman tilalle on valittu Jarmo Malmi. Hänen toimipisteensä on Kokkolassa. Pohjois-Suomen konsultoinnin palveluryhmän pardialaisten varaluottamusmieheksi Kristiina Kuosmasen tilalle on valittu Taisto Viita. Hänen toimipisteensä on Oulussa. Eero Kemppainen MERKKIPÄIVIÄ vuotta mm Matti Kaperi 60 vuotta Seppo Tervonen Veikko Hirvonen Tenho Virtakangas Martti Keränen Pentti Nurminen Seppo Sinisalo Ilkka Tietäväinen Markku Mäkelä Pekka Järviluoto Eero Eskola Reijo Hämäläinen Voitto Voutilainen Seppo Hakala Kari Porras Kari Pohjola Teuvo Tölli Kari Putkonen 50 vuotta Ossi Lapinsalo Reijo Onikki Kimmo Juopperi Tapio Poikela Seppo Pirinen Mauno Vartiainen Markku Leskinen Risto Hirvonen Jukka Martikainen Markku Inkilä Eero Lukkari Hannu Lukkari Olli Järvelä Jukka Pääkkölä Erkki Tuikkanen InTek ry. ja Tiemies-järjestöliite onnittelevat! Mikäli joku ei halua merkkipäiväänsä julkaistavaksi tässä yhteydessä, ilmoittakoon siitä hyvissä ajoin ennen h-hetkeä Tiemiehen toimitukselle. 15

16 INFRA-ALAN TOIMI-HENKILÖLIITTO InTek ry. InTek ry. on Tieliikelaitoksen palveluksessa olevien toimihenkilöiden yhdistysten liitto. Se valvoo jäsenyhdistystensä henkilöjäsenten ammatillisia, sosiaalisia, oikeudellisia, palkkauksellisia ja yhteiskunnallisia etuja. TIEMIES-JÄRJESTÖLIITE Infra-alan Toimihenkilöliitto InTek ry:n julkaisu Vastaava päätoimittaja: Teuvo Salolammi Puheenjohtaja Teuvo Salolammi Työosoite: Opastinsilta 12 B, PL HELSINKI Toimipiste: Pasila, ER Tehtävänimike: Työsuojelupäällikkö Työpuhelin: , Sähköposti: Liittosihteeri Pentti Kärhä Työosoite: Opastinsilta 12, PL HELSINKI Toimipiste: Pasila, Helsingin palveluyksikkö Tehtävänimike: Toiminnansuunnittelija Työpuhelin: Sähköposti: Toimittaja: Toimituksen osoite: Osoiteasiat: Taitto: Eero Kemppainen Eero Kemppainen Urpiaisentie 35 B OULU eero.kemppainen@pp.inet.fi InTek ry Seija Honkakuru Ratamestarinkatu HELSINKI Forssan Kirjapaino Oy Varapuheenjohtaja Jari Lievonen Työosoite: Savo-Karjalan palveluyksikkö PL KUOPIO Tehtävänimike: Projektipäällikkö Työpuhelin: Sähköposti: jari.lievonen@tieliikelaitos.fi Toimistonhoitaja Seija Honkakuru Osoite: Ratamestarinkatu HELSINKI Puhelin Sähköposti: toimisto@intek.fi Pääluottamusmies (Tieliikelaitoksen PARDIA-laiset toimihenkilöt) Kimmo Laaksola Osoite: Pitkämäenkatu TURKU Työpuhelin: Sähköposti: kimmo.laaksola@tieliikelaitos.fi Kirjapaino: Forssan Kirjapaino Oy Toimitus ottaa vastaan järjestöliitteen luonteeseen sopivia kirjoituksia, kuvia ja piirroksia. Toimitus pidättää itselleen oikeuden päättää aineiston julkaisukelpoisuudesta. Aineiston julkaisu- ja käyttöoikeudet siirtyvät InTek ry:lle, ellei sitä ole aineiston lähetyksen yhteydessä erikseen rajattu. Tiemies-liitteen kirjoitusten osia voi lainata kun lähde mainitaan. Seuraava Tiemies 1/2007 ilmestyy PardiaNyt-lehden 2/2007 liitteenä Järjestö- ja jäsenasiat internetissä:

InTek I-S (TAJ:n Itä-Suomen yhdistys) MATKATERVEISET KIINASTA osa 2

InTek I-S (TAJ:n Itä-Suomen yhdistys) MATKATERVEISET KIINASTA osa 2 InTek I-S (TAJ:n Itä-Suomen yhdistys) MATKATERVEISET KIINASTA osa 2 Beijing Matkaohjelma jatkui seuraavina päivinä tutustumisella Tian anmen - Taivaallisen rauhan aukioon, joka on maailman suurin monumentaaliaukio,

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2009

TOIMINTAKERTOMUS 2009 INFRA-ALAN TOIMIHENKILÖLIITTO INTEK RY TOIMINTAKERTOMUS 2009 nettiversio 1 1 TALOUDELLINEN EDUNVALVONTA 1.1 Palvelussuhteen ehtojen tarkistukset vuonna 2009 - Tupo kausi 1.3.2008 28.2.2010 Kertomusvuoden

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2007 nettiversio (muutokset EKe)

TOIMINTAKERTOMUS 2007 nettiversio (muutokset EKe) INFRA-ALAN TOIMIHENKILÖLIITTO INTEK RY TOIMINTAKERTOMUS 2007 nettiversio (muutokset EKe) Hallituksen kertomus vuoden 2007 toiminnasta 1 1 TALOUDELLINEN EDUNVALVONTA... 1.1 Palvelussuhteen ehtojen tarkistukset

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2008

TOIMINTAKERTOMUS 2008 INFRA-ALAN TOIMIHENKILÖLIITTO INTEK RY TOIMINTAKERTOMUS 2008 nettiversio 1 1 TALOUDELLINEN EDUNVALVONTA 1.1 Palvelussuhteen ehtojen tarkistukset vuonna 2008 - Tupo kausi 1.10.2007 28.2.2010 Kertomusvuoden

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2015

TOIMINTAKERTOMUS 2015 INFRA-ALAN TOIMIHENKILÖLIITTO INTEK RY TOIMINTAKERTOMUS 2015 1 1 TALOUDELLINEN EDUNVALVONTA 1.1 Palvelussuhteen ehtojen tarkistukset vuonna 2015 Kertomusvuoden sopimuksen mukaan palkkoja korotettiin 1.8.2015

Lisätiedot

3/2008. Kokouksen yhtenä, tärkeänä teemana oli toiminta- ja taloussuunnittelun lisäksi sääntömuutosasia, jota kesän ja alkusyksyn aikana on puitu

3/2008. Kokouksen yhtenä, tärkeänä teemana oli toiminta- ja taloussuunnittelun lisäksi sääntömuutosasia, jota kesän ja alkusyksyn aikana on puitu Netti- 3/2008 INTEK:N TOIMINNANSUUNNITTELUSEMINAARI VUOSAARESSA InTek ry:n, Destian pardialaisella pääluottamusmiehellä vahvistettu hallitus kokoontui 30.-31.8. vuosittaiseen toiminnansuunnitteluseminaariinsa

Lisätiedot

PAPERILIITTO SUOMALAISTEN PAPERITYÖNTEKIJÖIDEN EDUNVALVONTAJÄRJESTÖ

PAPERILIITTO SUOMALAISTEN PAPERITYÖNTEKIJÖIDEN EDUNVALVONTAJÄRJESTÖ PAPERILIITTO SUOMALAISTEN PAPERITYÖNTEKIJÖIDEN EDUNVALVONTAJÄRJESTÖ 23.9.2016 Paperiliitto r.y. 1 PAPERILIITTO Yksi liitto (21:stä) yli miljoona jäsenisestä SAK:sta Perustettu vuonna 1906 Tampereella 61

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2006

TOIMINTAKERTOMUS 2006 TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

liittyä liittoon kuulua yhdistykseen Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133

liittyä liittoon kuulua yhdistykseen Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133 Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133 Ammattina hyvinvointi Tiedotuslehti Lehden toimitus: Levikki: Kohderyhmä: Merja Patokoski Vesa Vento 200 kpl Opetustoimen henkilöstö, pois lukien

Lisätiedot

1/2008. InTek ry:n hallituksen kokoonpano ja erityistehtävät v. 2008

1/2008. InTek ry:n hallituksen kokoonpano ja erityistehtävät v. 2008 Netti- 1/2008 INTEK:N HALLITUS JÄRJESTÄYTYI Helsingissä, syksyn 2007 liittokokouksen jälkeen tammikuussa ensimmäisen kerran kokoontunut InTek:n hallitus sopi keskinäisestä työnjaostaan. Kun hallituksen

Lisätiedot

ESITTÄYTYI TYÖNANTAJALLE

ESITTÄYTYI TYÖNANTAJALLE TIEMIES PardiaNYT-lehden intek ry:n järjestöliite 1/2006 Järjestöesittely ja koulutus pääaiheena InTek ESITTÄYTYI TYÖNANTAJALLE Tammikuun loppupuolella, työpäivän jälkeen kokoontui Ravintola Königiin joukko

Lisätiedot

TIEMIES. PardiaNYT-lehden InTek ry:n järjestöliite 2/2007. InTek ry:n LIITTOKOKOUS

TIEMIES. PardiaNYT-lehden InTek ry:n järjestöliite 2/2007. InTek ry:n LIITTOKOKOUS TIEMIES PardiaNYT-lehden InTek ry:n järjestöliite 2/2007 InTek ry:n LIITTOKOKOUS Infra-alan Toimihenkilöliitto InTek ry. piti sääntömääräisen liittokokouksensa 10. marraskuuta Ravintola Limonessa, Pardian

Lisätiedot

EXTRA JÄRJESTÖSEKTORIN. tulevaa vuotta 2011. Iloisin mielin kohti. Sisällys. 4 Henkilöstöedustajien yhteystiedoista. Joulukuu 2010

EXTRA JÄRJESTÖSEKTORIN. tulevaa vuotta 2011. Iloisin mielin kohti. Sisällys. 4 Henkilöstöedustajien yhteystiedoista. Joulukuu 2010 JÄRJESTÖSEKTORIN EXTRA Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry Ratavartijankatu 2 00520 Helsinki www.ytn.fi > Järjestösektori Iloisin mielin kohti tulevaa vuotta 2011 Joulukuu 2010 Näin joulun alla on hyvä pysähtyä

Lisätiedot

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus)

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus) 1/5 Vuosikokouksen 2014 esityslista SAKSIN SUKUSEURA RY:N VUOSIKOKOUS :n jäsenet ja suvun toiminnasta kiinnostuneet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle

Lisätiedot

TOIVALAN URHEILIJAT RY 1

TOIVALAN URHEILIJAT RY 1 TOIVALAN URHEILIJAT RY 1 I NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS 1 Yhdistyksen nimi on Toivalan Urheilijat ry. Yhdistyksen kotipaikka on Siilinjärven kunta. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on edistää liikuntakasvatusta

Lisätiedot

infomateriaaliksi S. 1 (5) 24.2.2015

infomateriaaliksi S. 1 (5) 24.2.2015 infomateriaaliksi S. 1 (5) Faktaa ansioturvasta Työttömyyden aikaisen ansioturva parantaa työttömän edellytyksiä palata työhön ja turvaa toimeentulon työttömyyden aikana. Löydät tästä materiaalista keskeisimmät

Lisätiedot

Aika: Tiistaina 16.2.2010 klo 8.00 Paikka: Turun seudun musiikkiopisto, Mestarinkatu 2, Turku. 3 kerros.

Aika: Tiistaina 16.2.2010 klo 8.00 Paikka: Turun seudun musiikkiopisto, Mestarinkatu 2, Turku. 3 kerros. Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, 20810 Turku Hallituksen kokous 1/2010 Aika: Tiistaina 16.2.2010 klo 8.00 Paikka: Turun seudun

Lisätiedot

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli tilinpäätöksen tarkastus ja alllekirjoitus), Roby oli sihteerinä

Lisätiedot

Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962

Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962 1 Kokouksen avaus VUOSIKOKOUS 12.2.2007 ESITYSLISTA 2 Kokouksen laillisuuden toteaminen 3 Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 4 Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta 5 Vuoden 2006

Lisätiedot

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Toimintakertomus vuodelta 2013 Nykytila: Yhdistyksemme jäsenmäärä kasvoi 14.11.1013 lähes kaksinkertaiseksi, kun Helsingin sosiaaliviraston henkilöstö

Lisätiedot

Tervetuloa työelämään!

Tervetuloa työelämään! Tervetuloa työelämään! VINKKEJÄ TYÖNHAKUUN Etsi kiinnostava työpaikka Panosta hakemukseen Valmistaudu haastatteluun Ole aktiivinen ja ota yhteyttä sinua kiinnostaviin työpaikkoihin. Joskus työpaikka voi

Lisätiedot

Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B

Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B ETELÄ KAJAANIN KYLÄT RY PÖYTÄKIRJA 1(5) VUOSIKOKOUS 31.3.2015 Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Paikka Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B Osallistujat Fordell Pertti Juntunen Raija Kauppinen Esko Kallio

Lisätiedot

Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari

Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari Heikkinen Mikkeli 0,772 4 Antti Nurminen Jyväskylä 0,716

Lisätiedot

POLIISIOPINTOJEN EDISTÄMISSÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014

POLIISIOPINTOJEN EDISTÄMISSÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 POLIISIOPINTOJEN EDISTÄMISSÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 Poliisiopintojen Edistämissäätiön Hallitukselle Vuosi 2014 oli Poliisiopintojen Edistämissäätiön viideskymmenes toimintavuosi. Säätiön ja

Lisätiedot

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013 Oikaristen Sukuseura Ry:n toimintakertomus 2013 Kuva: Sirpa Heikkinen 2013 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2013 Oikaristen 13-vuotiaan sukuseuran toiminta jatkui edelleen aktiivisena. Seuran

Lisätiedot

1 Yhdistyksen nimi on Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry, De Högre Tjänstemännen YTN rf, josta myöhemmin näissä säännöissä käytetään lyhennettä YTN.

1 Yhdistyksen nimi on Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry, De Högre Tjänstemännen YTN rf, josta myöhemmin näissä säännöissä käytetään lyhennettä YTN. YLEMMÄT TOIMIHENKILÖT YTN RY SÄÄNNÖT 1 Rek.n:ro 138.504 (27.5.2014) Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry, De Högre Tjänstemännen YTN rf, josta myöhemmin näissä säännöissä

Lisätiedot

Maaseutuelinkeinojen ja neuvontaalan Työnantajayhdistyksen toimintakertomus

Maaseutuelinkeinojen ja neuvontaalan Työnantajayhdistyksen toimintakertomus Maaseutuelinkeinojen ja neuvontaalan Työnantajayhdistyksen toimintakertomus 2009 Erityispalvelujen Työnantajaliitto / Maaseutuelinkeinojen ja neuvonta-alan Työnantajayhdistys TOIMINTAKERTOMUS 2009 NEUVOTTELUTOIMINTA

Lisätiedot

Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus

Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus 8.9.2014 Järjestöpäivät 5.-6.9.2014 Liittokokous joka 3. vuosi - valitsee liittovaltuustoedustajat Liittovaltuusto 34 yhdistysten edustajaa 10 muuta edustajaa

Lisätiedot

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 YLEISTÄ Vuosi 2008 oli Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston 32. toimintavuosi. Ammattiosastomme toiminta on ollut jälleen kuluneena

Lisätiedot

PURSIJÄRVEN VESIOSUUSKUNTA 1/4 Hausjärvi

PURSIJÄRVEN VESIOSUUSKUNTA 1/4 Hausjärvi PURSIJÄRVEN VESIOSUUSKUNTA 1/4 Hausjärvi PÖYTÄKIRJA PURSIJÄRVEN VESIOSUUSKUNTA vesiosuuskunnan varsinainen kokous 2017 Aika: 27.05.2017 kello 13.00 Paikka: Haminankylän Kotipirtti Läsnä: Paikalla oli 19

Lisätiedot

MAANMITTAUSLAITOKSEN TEKNISET MATE RY. Yhdistyksen säännöt

MAANMITTAUSLAITOKSEN TEKNISET MATE RY. Yhdistyksen säännöt MAANMITTAUSLAITOKSEN TEKNISET MATE RY Yhdistyksen säännöt Säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Maanmittauslaitoksen tekniset MATE ry, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä liitto. Sen kotipaikka on Helsingin

Lisätiedot

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin ESITYSLISTA 13.10.2017 1(6) AMMATILLISET OPETTAJAT AO ry VUOSIKOKOUS Aika Sunnuntai 19.11.2017 kello 9.00. Paikka Palmgren-konservatorio Rautatienpuistokatu 7, 28130 Pori I KOKOUKSEN AVAAMINEN II KOKOUKSEN

Lisätiedot

TIEMIES. Miten meillä Tieliikelaitoksessa menee. Tekevät-lehden TAJ:n järjestöliite 1/2004. Henkilöstöjohtaja Timo Aaltonen

TIEMIES. Miten meillä Tieliikelaitoksessa menee. Tekevät-lehden TAJ:n järjestöliite 1/2004. Henkilöstöjohtaja Timo Aaltonen TIEMIES Tekevät-lehden TAJ:n järjestöliite 1/2004 Henkilöstöjohtaja Timo Aaltonen Miten meillä Tieliikelaitoksessa menee Tieliikelaitoksen henkilöstön työoloista ja hyvinvoinnista minut herätti kirjoittamaan

Lisätiedot

TIEMIES. TAJ:n liittokokous päätti järjestön nimen muutoksesta. PardiaNyt-lehden TAJ:n järjestöliite 4/2005

TIEMIES. TAJ:n liittokokous päätti järjestön nimen muutoksesta. PardiaNyt-lehden TAJ:n järjestöliite 4/2005 TIEMIES PardiaNyt-lehden TAJ:n järjestöliite 4/2005 TAJ:n liittokokous päätti järjestön nimen muutoksesta Tieliikelaitoksen ammattijärjestö TAJ ry. piti sääntömääräisen liittokokouksensa lokakuun puolivälissä

Lisätiedot

Kirkon Hallintovirkamiehet

Kirkon Hallintovirkamiehet Kirkon hallintovirkamiehet ry Sääminginkatu 4 A 1 57100 Savonlinna 044 7768024 kihv.ry@kolumbus.fi http://www.kirkonhallintovirkamiehet.fi/ Kirkon Hallintovirkamiehet ry on keskusjärjestöihin kuulumaton

Lisätiedot

2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70

2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70 100 m: 10,93 Tero Heikkinen -94 11,18 Hannu Hokkanen -84 11,1 Tapani Nykänen -80 11,44 Pasi Tervonen -90 11,2 Kalevi Vauhkonen -70 11,54 Jari Pynnönen -87 11,57 Reijo Erkkilä -84 11,4 Seppo Kupila -56

Lisätiedot

Luottamusmiehen asema ja tehtävät

Luottamusmiehen asema ja tehtävät Luottamusmiehen asema ja tehtävät Kirkon alojen koulutus uusille luottamusmiehille 7.- Hotelli Avassa Helsingin Vallilassa Kirkon luottamusmiessopimus Kirkon virka- ja työehtosopimuksen (KirVESTES) liite

Lisätiedot

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/2014 1 Finlands Kommunförbund rf

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/2014 1 Finlands Kommunförbund rf Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/2014 1 Kokoustiedot Aika Torstai 22.5.2014 klo 10.07 10.10 Perjantai 23.5.2014 klo 9.02 10.06 ja 13.31 14.39 Paikka Kuntatalo, iso luentosali ja neuvotteluhuoneet Toinen

Lisätiedot

POLIISIOPINTOJEN EDISTÄMISSÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016

POLIISIOPINTOJEN EDISTÄMISSÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016 POLIISIOPINTOJEN EDISTÄMISSÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016 Poliisiopintojen Edistämissäätiön Hallitukselle Vuosi 2016 oli Poliisiopintojen Edistämissäätiön viideskymmenestoinen toimintavuosi. Säätiön

Lisätiedot

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 Sisällys Esityslista...1 Toimintakertomus 1.8.2013 31.7.2014...2 Esitys toimintasuunnitelmaksi 2014 2015...4 Tilinpäätös 31.7.2014...5 Talousarvio toimikaudelle 1.8.2014

Lisätiedot

Lupsakkaa talven aikaa ja hyviä hiihtokelejä!

Lupsakkaa talven aikaa ja hyviä hiihtokelejä! Jyty Varkaus Ry Tammikuu 2015 Jäsentiedote 1 Hallituksen joulukuun kokouksen päätökset 2 Edunvalvontakatsaus 3 Syyskokouksen päätökset 4 Yhdistyksen toimihenkilöt 2015 5 Hallitus 2015 6 Kuntokorttikausi

Lisätiedot

SUOMEN KIINTEISTÖLIITTO RY:N VARSINAINEN LIITTOKOKOUS

SUOMEN KIINTEISTÖLIITTO RY:N VARSINAINEN LIITTOKOKOUS PÖYTÄKIRJA 1 (5) SUOMEN KIINTEISTÖLIITTO RY:N VARSINAINEN LIITTOKOKOUS Aika Lauantai 24.4.2010 klo 9.30-11.35 Paikka Sokos Hotel Lappee, kokoustila Saimaa, Brahenkatu 1, Lappeenranta Läsnä Liitteen mukaan

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2005

TOIMINTAKERTOMUS 2005 TOIMINTAKERTOMUS 2005 YLEISTÄ Vuosi 2005 oli OuLVI:n 43. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

THHL HÄMEEN PIIRI R.Y. TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2010 YLEISTÄ

THHL HÄMEEN PIIRI R.Y. TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2010 YLEISTÄ THHL HÄMEEN PIIRI R.Y. TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2010 YLEISTÄ Vuosi 2010 alkoi ELY- keskusten uudistuksella. Tehtäviä hoitamaan Hämeen ELYssä tuli uusia henkilöitä ja organisoituminen vei runsaasti aikaa.

Lisätiedot

Yhdistyksen puheenjohtaja Tuomo Tikkanen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin

Yhdistyksen puheenjohtaja Tuomo Tikkanen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin ESITYSLISTA 6.10.2015 1(6) AMMATILLISET OPETTAJAT AO ry VUOSIKOKOUS Aika Sunnuntai 15.11.2015 kello 9.00. Paikka Kokoustila Snellman & Kallavedet, Scandic Hotelli, Satamakatu 1, 70100 Kuopio I KOKOUKSEN

Lisätiedot

Palkansaajan jäsenyysehto täyttyy, kun henkilö on ollut kassan jäsenenä eli vakuutettuna vähintään 26 edellistä viikkoa.

Palkansaajan jäsenyysehto täyttyy, kun henkilö on ollut kassan jäsenenä eli vakuutettuna vähintään 26 edellistä viikkoa. JATTK-työttömyyskassa tiedottaa Ansiopäiväraha 1.1.2014, keskeisimmät muutokset Ansiopäivärahan saaminen edellyttää, että henkilö on täyttänyt jäsenyys- ja työssäoloehdon sekä maksanut jäsenmaksun kassan

Lisätiedot

jäsenasiainhoitaja, pääluottamusmies hallituksen jäsenet jäsenhankkijat luottamusmiehet aluetoimisto hallituksen jäsenet, luottamusmiehet

jäsenasiainhoitaja, pääluottamusmies hallituksen jäsenet jäsenhankkijat luottamusmiehet aluetoimisto hallituksen jäsenet, luottamusmiehet Toiminta/tehtävä Tavoite/toimenpiteet Vastuuhenkilöt Missä ja milloin Talousarviossa varattu summa Järjestötoiminta Tehdään jäsenkartoitus ammattinimikkeistä ja työpaikoista Jäsenhankinta ja jäsenkiinnittyminen

Lisätiedot

TOIVAKAN AUTOURHEILUKERHO RY www.toivakkaauk.fi

TOIVAKAN AUTOURHEILUKERHO RY www.toivakkaauk.fi SYYSKOKOKOUS PÖYTÄKIRJA Aika: 17.10.2009 klo 15.00 Paikka: Läsnä: Kerhohuone, Toivakantie 36, Toivakka Timo Särkkä Jukka Heinonen Markku Ilomäki Kirsi Rutajärvi Venla Rutajärvi Juha Lampinen Heimo Nieminen

Lisätiedot

Sosiaalialan korkeakoulutetut Talentia Pohjois-Savo ry TOIMINTASUUNNITELMA 2010. Edunvalvonta

Sosiaalialan korkeakoulutetut Talentia Pohjois-Savo ry TOIMINTASUUNNITELMA 2010. Edunvalvonta Sosiaalialan korkeakoulutetut Talentia Pohjois-Savo ry TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Edunvalvonta Talentia Pohjois-Savo ry:n hallitus kokoontuu vuonna 2010 vähintään viisi kertaa. Hallitus pyritään muodostamaan

Lisätiedot

Yhdistyksen puheenjohtaja Teuvo Majamäki toivotti läsnäolijat tervetulleiksi VR Rakennusmestarit ry:n varsinaiseen vuosikokoukseen.

Yhdistyksen puheenjohtaja Teuvo Majamäki toivotti läsnäolijat tervetulleiksi VR Rakennusmestarit ry:n varsinaiseen vuosikokoukseen. 1 26.04.2003 VR RAKENNUSMESTARIT RY:n VARSINAISEN VUOSIKOKOUKSEN 26.04.2003 PÖYTÄKIRJA, SOKOS HOTEL LAKEUS, TORIKATU 2, 60100 SEINÄJOKI 1. Kokouksen avaus Yhdistyksen puheenjohtaja Teuvo Majamäki toivotti

Lisätiedot

2 Luottamusmiehet ja luottamusmiespalkkiot (palkkatekijätunnus TI:315, YK:04258)

2 Luottamusmiehet ja luottamusmiespalkkiot (palkkatekijätunnus TI:315, YK:04258) 1 (6) Tiehallinnon luottamusmiessopimus 1 Sopimuksen soveltamisala Tiehallinnon ja tämän sopimuksen allekirjoittajajärjestöjen välisessä luottamusmiestoiminnassa noudatetaan tämän sopimuksen määräyksiä.

Lisätiedot

1. Yhdistyksen nimi on Kaakkois-Suomen Verovirkailijat r.y., kotipaikkana Kouvolan kaupunki.

1. Yhdistyksen nimi on Kaakkois-Suomen Verovirkailijat r.y., kotipaikkana Kouvolan kaupunki. KAAKKOIS-SUOMEN VEROVIRKAILIJAT R.Y:N SÄÄNNÖT Hyväksytty yhdistyksen vuosikokouksessa 23.11.2011 1. Yhdistyksen nimi on Kaakkois-Suomen Verovirkailijat r.y., kotipaikkana Kouvolan kaupunki. Tarkoitus 2.

Lisätiedot

VMT liittokokous 2019

VMT liittokokous 2019 VMT liittokokous 2019 Valtion maanmittausalan ammattikorkeakoulu- ja opistotekniset VMT ry:n vuosikokous pidetään keskiviikkona 27.3.2019 klo 17.00 Helsingin Paasitornissa, kokoushuone Johtokunta, 4½.

Lisätiedot

Hallituksen kokous Pöytäkirja 2/2018

Hallituksen kokous Pöytäkirja 2/2018 Aika: Tiistaina 06.02.2018 kello 18.30 Paikka: Mestarinkatu 2, 20810 Turku Sisällys 1. KOKOUKSEN AVAUS... 2 2. KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 2 3. PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALITSEMINEN... 2

Lisätiedot

TOIVAKAN AUTOURHEILUKERHO RY www.toivakkaauk.fi

TOIVAKAN AUTOURHEILUKERHO RY www.toivakkaauk.fi SYYSKOKOKOUS PÖYTÄKIRJA Aika: 9.10.2010 klo 15.15 Paikka: Läsnä: Hirsiaho, Toivakka Jukka Heinonen Kirsi Rutajärvi Venla Rutajärvi Juha Lampinen Heimo Nieminen Tuomas Hokkanen Sari Puikkonen Ronja Hokkanen

Lisätiedot

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa.

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa. TOIMINTAKERTOMUS 2015 YLEISTÄ Metsäkansan kyläyhdistyksen toiminta vuonna 2015 oli aktiivista. Vuotta värittivät erityisesti hyvin onnistuneet tapahtumat ja kyläyhdistyksen saama positiivinen huomio. Yhdistys

Lisätiedot

VUODEN 2016 TOIMINTAKERTOMUS 1 YLEISTÄ 2 HALLINTO. OAJ:n Kemijärven paikallisyhdistys ry

VUODEN 2016 TOIMINTAKERTOMUS 1 YLEISTÄ 2 HALLINTO. OAJ:n Kemijärven paikallisyhdistys ry OAJ:n Kemijärven paikallisyhdistys ry www.oajkemijarvi.com VUODEN 2016 TOIMINTAKERTOMUS 1 YLEISTÄ OAJ:n Kemijärven paikallisyhdistyksellä (A-malli) toimintavuosia on kertynyt jo 21. Jäseniä paikallisyhdistyksellä

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012. Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012. Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17. Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012 Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.00 Paikka: Hotel Kalevala Väinämöinen 9 88900 Kuhmo Ohjelma: Kainuun

Lisätiedot

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht.

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht. OPM-Cup 2013 Lopullinen tulosluettelo OPM cupin lisenssejä lunastettu 169 kpl. Harri Nikula teki kovat pohjat heti alkukaudesta, ja voittaa cupin Tuurin hauki kisassa suurin hauki 10435 g, Sami Aittokallion

Lisätiedot

Kokouksen esityslista

Kokouksen esityslista Kutsu sääntömääräiseen vuosikokoukseen Keski-Suomen Sukututkijat ry kutsuu jäsenensä sääntömääräiseen vuosikokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 25.3.2015 klo 17.00 alkaen Jyväskylän maakunta-arkistossa.

Lisätiedot

Puheenjohtaja Mauri Liimatainen avasi kokouksen kello Todetaan kokousedustajien valtuudet

Puheenjohtaja Mauri Liimatainen avasi kokouksen kello Todetaan kokousedustajien valtuudet Eläkkeensaajien Keskusliiton 29.11.2018 Kuopion Piiri ry Sääntömääräinen Syyskokous Maanantai 26.11.2018 klo 13.00 Hotelli IsoValkeinen Kuopio Osallistujat: 44 kokousedustajaa Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus

Lisätiedot

VALTION TUTKIMUSALOJEN TEKNISET TOIMIHENKILÖT VATE RY

VALTION TUTKIMUSALOJEN TEKNISET TOIMIHENKILÖT VATE RY VALTION TUTKIMUSALOJEN TEKNISET TOIMIHENKILÖT VATE RY ORGANISAATIO STTK ry Pardia ry TTT ry VATE ry Toimihenkilöiden ammatillinen keskusjärjestö Yhteiskunnallinen edunvalvoja Keskustason pääsopija Edunvalvontajärjestö

Lisätiedot

M AK+LK SIJA NIMI PIIRI SARJA

M AK+LK SIJA NIMI PIIRI SARJA ISM 1.7.2017 Juuka LUODIKKO M uusinta 1 Pauli Markkanen PS M 49 42 91 85 176 186 2 Pertti Miettinen PS M 48 41 89 87 176 184 3 Marko Sikanen PS M 47 40 87 86 173 4 Aki Hännikäinen SS M 45 40 85 79 164

Lisätiedot

Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker AKI r.y:n säännöt

Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker AKI r.y:n säännöt Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker AKI r.y. ja siitä käytetään näissä säännöissä nimitystä AKI. AKIn kotipaikka on Helsingin

Lisätiedot

Vuosikokouksen pöytäkirja

Vuosikokouksen pöytäkirja Vuosikokouksen pöytäkirja Lähettänyt Sivujen ylläpitäjä 07.08.2008 Viimeksi päivitetty 05.11.2009 PÖYTÄKIRJA 1(3) VUOSIKOKOUS Aika la 19.7.2008 klo 13.00-14.35 Paikka Iisalmi, hotelli-ravintola Seurahuone

Lisätiedot

Peräpohjolan Leader ry:n puheenjohtaja Jorma Vaara avaa kokouksen.

Peräpohjolan Leader ry:n puheenjohtaja Jorma Vaara avaa kokouksen. lista SYYSKOKOUS 2016 Aika Torstaina 24.11.2015 klo 17.00 Paikka Tervolan nuorisoseuran talo, Seurantie, Tervola 1 KOKOUKSEN AVAUS Peräpohjolan Leader ry:n puheenjohtaja Jorma Vaara avaa kokouksen. 2 KOKOUSVIRKAILIJOIDEN

Lisätiedot

Maaseutuelinkeinojen ja neuvontaalan Työnantajayhdistyksen toimintakertomus

Maaseutuelinkeinojen ja neuvontaalan Työnantajayhdistyksen toimintakertomus Maaseutuelinkeinojen ja neuvontaalan Työnantajayhdistyksen toimintakertomus 2008 Erityispalvelujen Työnantajaliitto / Maaseutuelinkeinojen ja neuvonta-alan Työnantajayhdistys TOIMINTAKERTOMUS 2008 NEUVOTTELUTOIMINTA

Lisätiedot

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Päätös: Esityksen mukaan.

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Päätös: Esityksen mukaan. Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry PÖYTÄKIRJA 1(5) SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2010 Paikka: Tieteiden talo, Kirkkokatu 6, Helsinki Aika: Tiistai 9.11.2010 kello 19.15. Läsnä: Luettelo liitteenä 1. KOKOUKSEN

Lisätiedot

1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA YLEISTÄ

1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA YLEISTÄ 1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 1. YLEISTÄ SF-Caravan Ydin-Häme ry on perustettu Tuusulassa 19.11.2011 Kantele Caravan nimellä. Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisteriin

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus Kolhon kyläyhdistyksen puheenjohtaja Tuula Juurakko avasi kokouksen.

1. Kokouksen avaus Kolhon kyläyhdistyksen puheenjohtaja Tuula Juurakko avasi kokouksen. KOLHON KYLÄYHDISTYS RY PÖYTÄKIRJA Marko Lipsonen 2.1.2013 YHDISTYKSEN SYYSKOKOUS Aika 27.11.12, KLO 19.00 Paikka Osuuspankin kokoustilat Läsnä Läsnäolijoista erillinen liite Käsitellyt asiat: 1. Kokouksen

Lisätiedot

Osaaja tekee. Shutterstock. Liity Verovirkailijain Liittoon!

Osaaja tekee. Shutterstock. Liity Verovirkailijain Liittoon! Osaaja tekee. Shutterstock Liity Verovirkailijain Liittoon! Verovirkailijain Liitto tukenasi työelämässä VISIO Verovirkailijain Liitto on Verohallinnon suurin ja vaikuttavin henkilöstöjärjestö, joka neuvottelee

Lisätiedot

JYTYN KENEEN SINÄ LUOTAT- KAMPANJAKYSELY syksy 2013

JYTYN KENEEN SINÄ LUOTAT- KAMPANJAKYSELY syksy 2013 JYTYN KENEEN SINÄ LUOTAT- KAMPANJAKYSELY syksy 2013 KENEEN SINÄ LUOTAT- KAMPANJAKYSELY Lähetettiin syyskuussa kaikille Jytyn jäsenille, joiden sähköpostiosoitteet olivat jäsenrekisterissä. Vastauksia yhteensä

Lisätiedot

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY Hallituksen sääntömuutosehdotus kevätkokoukseen 2012 7 Jäsenmaksut Yhdistyksen syyskokous päättää jäsenmaksuista hallituksen esityksen perusteella. A-, B- ja C-jäsenillä sekä kannatusjäsenillä voi olla

Lisätiedot

THHL HÄMEEN PIIRI R.Y. TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 YLEISTÄ

THHL HÄMEEN PIIRI R.Y. TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 YLEISTÄ THHL HÄMEEN PIIRI R.Y. TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 YLEISTÄ Hämeen TE-toimisto on toiminut uudessa muodossaan kaksi vuotta. Toteutettujen uudistusten käyttöönotto on edelleen keskeneräinen. Henkilöstö

Lisätiedot

Todetaan kokous sääntöjen mukaan koolle kutsutuksi ja siten päätösvaltaiseksi.

Todetaan kokous sääntöjen mukaan koolle kutsutuksi ja siten päätösvaltaiseksi. ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Paikka Järjestötalo, Paulan Sali, Seinäjoki Aika Ke 25.5.2016 klo 18.00 - Läsnä VUOSIKOKOUS 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen järjestäytyminen Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri,

Lisätiedot

1(4) VUOSIKOKOUS 3.3.2013. Aika Sunnuntai 3.3.2013 klo 14.20 16.05 Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145A

1(4) VUOSIKOKOUS 3.3.2013. Aika Sunnuntai 3.3.2013 klo 14.20 16.05 Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145A ETELÄ KAJAANIN KYLÄT RY PÖYTÄKIRJA 1(4) VUOSIKOKOUS 3.3.2013 Aika Sunnuntai 3.3.2013 klo 14.20 16.05 Paikka Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145A Osallistujat Käsitellyt asiat: Laatikainen Sinikka Fordell

Lisätiedot

Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, Turku

Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, Turku Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, 20810 Turku Hallituksen kokous 1/2017 Aika: Maanantaina 13.2.2017 klo 17.00 Paikka: Mestarinkatu

Lisätiedot

V-S Jyty ry TIEDOTTAA

V-S Jyty ry TIEDOTTAA V-S Jyty ry TIEDOTTAA 24.10.2014 V-S Jyty ry:n tiedote 2/2014 K O K O U S K U T S U V-S Jyty ry:n syyskokous pidetään tiistaina 2.12.2014 klo 17.00 alkaen Linnateatterissa, 4. kerroksen teatterisali, Linnankatu

Lisätiedot

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu.

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu. Ehdotus sääntömuutoksiksi Suomen Internet-yhdistyksen kevätkokoukselle 2006. Alla on ehdotus uusiksi säännöiksi, jotka toimitetaan yhdistysrekisteriin hyväksyttäviksi, mikäli yhdistyksen kevätkokous päättää

Lisätiedot

Sääntömääräinen syyskokous

Sääntömääräinen syyskokous Sääntömääräinen syyskokous La 1.11.2014 klo 17:00 Kartano Koskenranta, Voikkaa Esityslista 1 Kokouksen avaus ja järjestäytyminen 2 Läsnä olevien toteaminen, kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 Esityslistan

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2014

Toimintasuunnitelma 2014 1 Toimintasuunnitelma 2014 TOIMINNAN PÄÄTAVOITE: Lastentarhanopettajien merkityksen esiin nostaminen yhteiskunnassa YHDISTYS: 1. Vaikuttaa jäsenistönsä asemaa koskevaan päätöksentekoon, työolosuhteisiin

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii

Lisätiedot

TARINAHARJUN GOLF OY TILIKAUSI 1.1.2013-31.12.2013

TARINAHARJUN GOLF OY TILIKAUSI 1.1.2013-31.12.2013 TARINAHARJUN GOLF OY TILIKAUSI 1.1.2013-31.12.2013 TOIMINTAKERTOMUS Yleistä Tarinaharjun Golf Oy:n kahdeskymmeneskuudes toimikausi sujui toimintasuunnitelman mukaisesti. Pelikausi oli vilkas. Tarinan kentillä

Lisätiedot

KUTSU. Jyty Iisalmi ry:n sääntömääräinen. syyskokous. pidetään maanantaina klo alkaen Meijän Vintillä os.

KUTSU. Jyty Iisalmi ry:n sääntömääräinen. syyskokous. pidetään maanantaina klo alkaen Meijän Vintillä os. KUTSU Jyty Iisalmi ry:n sääntömääräinen syyskokous pidetään maanantaina 21.11.2016 klo 16.45 alkaen Meijän Vintillä os. Savonkatu 11 A 6 Kokouksessa käsitellään sääntöjen 15 määräämät asiat. Luottamusvaalikokous

Lisätiedot

Paikka Lahti Vesijärven Auto Oy Myyntimiehentie 2 Aika 31.5.2011 klo 13.00

Paikka Lahti Vesijärven Auto Oy Myyntimiehentie 2 Aika 31.5.2011 klo 13.00 KAUPAN ESIMIESVETERAANIT RY VUOSIKOKOUS Pöytäkirja Paikka Lahti Vesijärven Auto Oy Myyntimiehentie 2 Aika 31.5.2011 klo 13.00 Läsnä Osanottaja listassa mainitut henkilöt Ennen varsinaisen kokouksen alkua

Lisätiedot

ALA OUNASJOEN ERÄSTÄJIEN VUOSIKOKOUS 2010

ALA OUNASJOEN ERÄSTÄJIEN VUOSIKOKOUS 2010 Ala-Ounasjoen Erästäjät PÖYTÄKIRJA Johtokunta Rovaniemi 17.2.2010 ALA OUNASJOEN ERÄSTÄJIEN VUOSIKOKOUS 2010 AIKA 17.2.2010 klo 18.00 PAIKKA Toimitalo, Erästäjänpolku OSALLISTUJAT Seuran jäseniä 25 liitteenä

Lisätiedot

Vuosi oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Hallituksen tavoitteena oli tehostaa edunvalvontaa ja seurantaa eri virastoissa.

Vuosi oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Hallituksen tavoitteena oli tehostaa edunvalvontaa ja seurantaa eri virastoissa. 2 (7) Yleistä Vuosi oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Hallituksen tavoitteena oli tehostaa edunvalvontaa ja seurantaa eri virastoissa. Lisäksi hallituksen tavoitteena oli kehittää yhdistystoimintaa

Lisätiedot

EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY

EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY 1 EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY Hyväksytty yhdistyksen syyskokouksessa 25.11.2004 ja kevätkokouksessa 10.2.2005. Merkitty Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisteriin 5.5.2006. 1 Nimi, kotipaikka ja

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS V U O D E L T A 2 0 11

TOIMINTAKERTOMUS V U O D E L T A 2 0 11 TOIMINTAKERTOMUS V U O D E L T A 2 0 11 1 SUOMEN HAUTAUSTOIMINNAN KESKUSLIITTO RY BEGRAVNINGSVERKSAMHETENS CENTRALFÖRBUND I FINLAND RF YLEISTÄ Liiton kotisivu: www.shk.fi Y-tunnus: 1480117-5 LIITTOKOKOUS

Lisätiedot

Johtosääntö. Suomen Akvaarioliitto ry

Johtosääntö. Suomen Akvaarioliitto ry Johtosääntö Suomen Akvaarioliitto ry Päivitetty: 18.2.2008 Edellinen päivitys: 9.2.2008 Suomen Akvaarioliitto ry 2(6) Johdanto Suomen Akvaarioliitto ry:n (SAL) johtosääntö on suunniteltu helpottamaan liiton

Lisätiedot

YHTEISTYÖSSÄ ON VALOVOIMAA

YHTEISTYÖSSÄ ON VALOVOIMAA YHTEISTYÖSSÄ ON VALOVOIMAA TORJUNTAVOITTOJA JA BANAANIPOTKUJA ROHKEITA PELINAVAUKSIA JYTY PELAA SUJUVASTI MONILLA PELIKENTILLÄ JA TEKEE ROHKEITA PELINAVAUKSIA JÄSENTENSÄ HYÖDYKSI. ME EMME TYYDY VAIN TURVAAMAAN

Lisätiedot

Jäsenet (alleviivatut paikalla) Teija Myllylä, Haapajärveltä Maritta Niska, Haapajärveltä Jaana Salo, Kärsämäeltä Riikka Manninen, Kärsämäeltä

Jäsenet (alleviivatut paikalla) Teija Myllylä, Haapajärveltä Maritta Niska, Haapajärveltä Jaana Salo, Kärsämäeltä Riikka Manninen, Kärsämäeltä PÖYTÄKIRJA 4/2016 SEUTUHALLITUKSEN KOKOUS Aika: tiistaina 21.6.2016 klo 9.00 9.45 Paikka: Nivala, Nivalan teknologiakeskus Nitek, Jäsenet (alleviivatut paikalla) Juha Uusivirta Mauri Tenkula Esa Jussila

Lisätiedot

ISSN 0784-2503 1/2007. 100. Monirunkovenelehti. Otteita vuosien varrelta. proaprojekti etenee

ISSN 0784-2503 1/2007. 100. Monirunkovenelehti. Otteita vuosien varrelta. proaprojekti etenee ISSN 0784-2503 6 1/2007 Kaikkien aikojen 100. Otteita vuosien varrelta proaprojekti etenee Martin Hildebrand PUHEENJOHTAJAN P A L S T A Monirunkovenelehdellä alkaa olla ikää. Käsissänne on lehtemme tasan

Lisätiedot

OULUN INSINÖÖRIOPISKELIJAT OIO ry Kotkantie 1 90250 OULU. Yhdistyksen kotipaikka on Oulun kaupunki. Yhdistyksen tarkoituksena on jäsenistönsä

OULUN INSINÖÖRIOPISKELIJAT OIO ry Kotkantie 1 90250 OULU. Yhdistyksen kotipaikka on Oulun kaupunki. Yhdistyksen tarkoituksena on jäsenistönsä OULUN INSINÖÖRIOPISKELIJAT OIO ry Kotkantie 1 90250 OULU SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka 2 Yhdistyksen tarkoitus 3 Tarkoituksen toteuttaminen 4 Toiminnan tukeminen Yhdistyksen nimi on Oulun Insinööriopiskelijat

Lisätiedot

Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Tuijussuontie 10 FI Raisio

Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Tuijussuontie 10 FI Raisio 1/6 1 KOKOUKSEN AVAUS Länsi-Suomen Pelastusalan Liitto ry:n puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen. Vainio kertoi Suomen Pelastusalan Keskusjärjestössä meneillään olevasta luottamusjohdon valintaprosessista,

Lisätiedot

MESTARIHIIHTO 2014-15 -haastehiihdon tulokset sija Etunimi Sukunimi. Grönstrand

MESTARIHIIHTO 2014-15 -haastehiihdon tulokset sija Etunimi Sukunimi. Grönstrand MESTARIHIIHTO 2014-15 -haastehiihdon tulokset sija Etunimi Sukunimi Kauno Kyhälä Sakari Ukonmaanaho Kari Kuoppamaa Reijo Puurunen Jorma Halonen Petri Pitkänen Ari Grönstrand Risto Ruostetsaari Risto Pekkala

Lisätiedot

TULOKSET 18:10 SML Itä-Suomen mestaruuskilpailu Kuopio

TULOKSET 18:10 SML Itä-Suomen mestaruuskilpailu Kuopio ILMAHIRVI TULOKSET 8:0 SML Itä-Suomen mestaruuskilpailu 6..0 Kuopio 78 etunimi sukunimi piiri ak. lk. lopputulos ratko M Aki Nyyssönen SS 98 97 95 0 Petri Matikainen PS 9 95 87 0 Mikko Markkanen PS 9 9

Lisätiedot

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 3/2014 1 Finlands Kommunförbund rf

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 3/2014 1 Finlands Kommunförbund rf Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 3/2014 1 Kokoustiedot Aika: 10.4.2014 klo 10.00 13.23 Paikka: Kuntatalo Kommunernas hus Toinen linja 14, Helsinki Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 3/2014 2 Sisällysluettelo

Lisätiedot

1/3 Syyskokous 8.12.2013. Willimiehen Discgolf ry Osoite: Nettisivut: www.willimiehendiscgolf.com

1/3 Syyskokous 8.12.2013. Willimiehen Discgolf ry Osoite: Nettisivut: www.willimiehendiscgolf.com Willimiehen Discgolf ry Osoite: Nettisivut: www.willimiehendiscgolf.com 1/3 Willimiehen Disc Golf ry:n sääntömääräinen syyskokous 2013 Aika:!! klo 17.00 Paikka:! Skinnarilankatu 34, huone 7531, Lappeenranta

Lisätiedot