InTek I-S (TAJ:n Itä-Suomen yhdistys) MATKATERVEISET KIINASTA osa 2

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "InTek I-S (TAJ:n Itä-Suomen yhdistys) MATKATERVEISET KIINASTA osa 2"

Transkriptio

1 InTek I-S (TAJ:n Itä-Suomen yhdistys) MATKATERVEISET KIINASTA osa 2 Beijing Matkaohjelma jatkui seuraavina päivinä tutustumisella Tian anmen - Taivaallisen rauhan aukioon, joka on maailman suurin monumentaaliaukio, kiellettyyn kaupunkiin, joka on nykyisin nimeltään Palatsimuseo, Beihai-puistoon, kaupungin rumputorniin sekä hutongin perinteiseen alueeseen rikshan kyydissä. Täällä pääsimme katsomaan myös sisälle paikalliseen kotiin. Ohjemaan kuuluivat myös omatoimiset ostosmatkat Wangfujing- ja Dongs-ostoskaduille sekä Silk Street tavarataloon, jalkahieronta ja tietenkin tutustumiset silkkitehtaaseen ja sen tehtaanmyymälään sekä muihin mielenkiintoisiin paikkoihin. Maon kuva vartioi kielletyn kaupungin sisäänkäyntiä Keisarillisen vallan aikaan tavalliselta ihmiseltä oli pääsy kiellettyyn kaupunkiin ehdottomasti kielletty. Merkittävin paikka Palatsimuseossa on täydellisen harmonian halli, jonka keskipisteenä on keisarin, jumalaisen Taivaan Pojan Lohikäärmevaltaistuin, joka oli silloisen maailman keskipiste. Huoneita Kielletyssä kaupungissa on yhteensä yli Osittain rakennukset olivat kunnostuksen alla, joten kaikkiin alueen kohteisiin emme valitettavasti päässeet tutustumaan.

2 Maon hautamausoleumi Taivaallisen rauhan aukiolla Kielletyn kaupungin palovarustusta.

3 Kielletyn kaupungin eksoottisen kaunista puutarhaa, erikoisen muotoisine kivineen. Kielletyn kaupungin jälkeen oli vuorossa matkatoimiston tarjoama jalkahieronta, joka teki hyvää retkien uuvuttamille jaloille. Sielläkin oli mahdollisuus ostaa kiinalaisen lääketieteen tuotteita, joita kaupiteltiin hyvinkin aktiivisesti. Tämän jälkeen seurasi esittelykierros silkin valmistukses- ta ja mahdollisuus ostoksiin silkkikaupassa. Iltapäivän aikana kävimme myös Taivaan temppelin puistossa, minne ihmiset tulevat viettämään aikaansa, viihdyttämään itseään, pelaamaan pelejä, laulamaan tai soittamaan. Kielletyn kaupungin takana sijaitsee 1700 luvulta on valtavan kokoinen Beihai- puisto. Sen nähtävyyksiä ovat Qingdynastiaan kuuluneen prinssi Gongin asunto kauniin puutarhan keskellä ja valkoinen pagodi (PAGODI, buddhalainen reliikkimonumentti, jonka lähtökohtana muinaisintialainen tapa haudata kuninkaalliset puolipallonmuotoisiin kumpuhautoihin; toim. huom.). Kesällä puutarhan teatterissa järjestetään myös Pekingoopperaesityksiä. Tämäkin puisto kuten monet muutkin puistot Kiinassa ovat maksullisia.

4 Puiston suosituin orkesteri Silkkitoukkien kotiloita ja kehruukone

5 Beihai-puistoa Perinteiseen Hutong-asuinalueeseen tutustuttiin aluksi päällisin puolin korkealta rumputornista, jonka jälkeen aluetta katsottiin lähemmin rikshan kyydissä mukavasti istuen. Asunnot muodostuvat kiinalaiseen tapaan neliön muotoon pihan ympärille rakennetuista taloista, jotka varakkailla henkilöillä olivat suuria, koristeellisia ja usein puutarhan ympäröimiä. Tavallisen kansan talo on karun yksinkertainen pienen pihan ympärillä, johon johtaa kapea porttiholvi. Nämä vieri viereen rakennetut talot muodostavat kapeita hutong-kujia, joilla on erikoisia nimiä kuten esim. kanankynsikuja. Talojen matala profiili juontaa juurensa keisarin vallan aikaan, jolloin yksikään talo ei saanut olla korkeampi kuin keisarin rakennukset. Riksha-retken yhteydessä kävimme myös tutustumassa menneisyyden merkkihenkilön prinssi Gongin rakennuttamaan palatsiin ja puutarhaan, missä sielläkin toistui Kiinalaisen puutarhan peruselementit vesi, kukkulat ja kivet.

6 Hutong-asuinaluetta rumputornista kuvattuna Rumputornin rumpuja

7 Rikshan kyydissä Retkeen kuului tutustuminen hutongalueella perinteiseen, tavallisen kiinalaisen asuntoon, jolla oli isännän mukaan yli 200 vuotta vanha historia. Asunto, josta hän maksoi kohtuullista vuokraa, kuului valtiolle. Päällisin puolin asunto oli kaikilla nykyaikaisilla mukavuuksilla varustettu pienehkö kaksio. Sieltä löytyivät niin televisio, mikroaaltouuni, sähköuuni, keskuslämmitys jne. Mielenkiintoisena yksityiskohtana, isäntämme kertoi harrastavansa taistelutorakoita, joista parhaimpien hinta saattoi kivuta yhtä korkealle kuin hevosen hinta, mikä kuulostaa hivenen omituiselle, mutta pakkohan se oli uskoa kun omin korvin sen kuuli - selvällä kiinan kielellä kerrottuna. Talon olohuoneessa istuessamme kuului huoneen nurkasta jatkuvaa heinäsirkkojen siritystä, ja saimme nähdä isännän vaalimat aarteet, jotka viettivät aikaansa taisteluja odotellessaan hyllyn päällä niille tehdyissä koteloissa. Torakoiden hoitovälineistöön kuuluivat pienet lusikat, ärsytyspensseli ym. merkillisiä pienen pieniä välineitä, joilla joko hoidetaan tai saatetaan torakat sopivaan taisteluvireeseen.

8 Talon isännän harrastus, taistelutorakat Lähtöä edeltävä päivä oli varattu jälleen omatoimista kaupunkiin tutustumista varten. Illalla kävimme syömässä sitä maailmankuulua Pekingin ankkaa, joka on rapeaksi paahdettua pieniksi paloiksi nahkoineen leikeltyä ankanpaloja, jotka kastellaan ravintolan oman salaisen reseptin mukaiseen hoisin-kastikkeeseen. Annos kääritään salottisipulisuikaleiden kanssa ohuen vehnälettusen sisään ja annetun ohjeen mukaan hotkaistaan yhdellä suupalalla. Alkupaloina tarjoillaan ankan sisälmyksiä tai muuta vastaavaa ja lopuksi ankan luista keitettyä keittoa. Ankka oli ihan hyvää - ehkä hivenen ylimainostettua, mutta, n. 25 euron hinnasta huolimatta oli kyllä ehdottomasti kokemisen arvoinen - ainakin tämän yhden kerran. Erikoisempaa ja ehkä parempaakin tuli reissussa maistettua ja huomattavasti edullisemmin. Paljon nähtiin ja paljon koettiin. Kiina on valtava maa, missä riittää nähtävää ja koettavaa vaikkapa useammankin matkan aineksiksi. Matka oli yksinkertaisesti hieno ja kokemisen arvoinen. Yhdeksän päivän matka-aika soljui uskomattoman nopeasti ja kaikesta nähtävästä tai koetusta jäi pitkäksi aikaa hienot muistot mieleen ja ainakin runsaasti valokuvia katseltavaksi. Juuri kun turistina olo alkoi luontevasti sujumaan, olikin jo pakattava matkatavarat ja suunnattava Beijing Capital Airport ille paluumatkaa varten. Paluumatka oli Finnairin reittikoneella

9 suoraan Beijing stä Helsinkiin, minne laskeuduimmekin jälleen noin 8 tunnin hyvin sujuneen lentomatkan jälkeen. Helsinki- Vantaan lentokenttä tuntuikin melko uniselle paikalle lähtöpään jälkeen ja matkalaisen kommentti onkohan tämä paikka edes auki tuntuikin varsin oikeutetulle. Täältä sitten matkalaiset suuntasivat itse kukin omille teilleen, kuka minnekin ja osan vielä jatkaessa sisäisellä lennolla Kuopioon. Kiitokset kaikille hienosta matkasta. Teimme yhdessä upean reissun, josta varmasti riittää muisteltavaa ja jutunaihetta pidemmäksikin aikaa. Matkan jälkilöylyjä puitiin ja kuvasaldoa tutkittiin muistelmaillallisella Canton Hin ravintolassa Kuopiossa, missä meitä oli kymmenkunta muistelijaa mukana. Irtokuvia Olympialaisten odotusta

10 Väenpaljoutta ostoskadulla Metrossa on tiivis tunnelma

11 Paikallinen snack bar. Mitäpä laitetaan? Toukkia vaiko lihavartaita?

12 Illanvarjoon himmeään

13 Eläintarhan panda Teksti Petri Kettunen Kuvilla lukuisia eri ottajia

Su su Kiehtova Peking

Su su Kiehtova Peking Su 4.11. su 11.11.2018 Kiehtova Peking Keisarien valtakunnassa koet hämmästyttävän Kiinan muurin yhden maailman seitsemästä ihmeestä, Kielletyn kaupungin lohikäärmevaltaistuimineen sekä Taivaallisen rauhan

Lisätiedot

Kieli ja kulttuurivaihto Kiinaan

Kieli ja kulttuurivaihto Kiinaan Kieli ja kulttuurivaihto Kiinaan 14. 27.5.2017 Kiinalaisen varapääministerin vierailu Suomessa poiki 100 toisen asteen opiskelijan kutsun Kiinaan Suomen 100 vuositsenäisyysvuonna. Opetushallitus pää oaa

Lisätiedot

Seoulin kansainvälinen kesäkoulu 2010 25.6-4.8

Seoulin kansainvälinen kesäkoulu 2010 25.6-4.8 Seoulin kansainvälinen kesäkoulu 2010 25.6-4.8 Väkiluku 48,5 miljoonaa Pinta-ala 99 313 km 2 Kieli Korea Valuutta Won Aikavyöhyke GMT +8 Pääkaupunki Seoul Presidentti Lee Myung-bak Etelä-Korea University

Lisätiedot

Savonlinnan seudun erotuomareiden koulutus-/opintomatka

Savonlinnan seudun erotuomareiden koulutus-/opintomatka Savonlinnan seudun erotuomareiden koulutus-/opintomatka 30.3-3.4.2017 Torstai 30.3.2017 Lähdimme klo 17.30 kokeneen tuomarin Juha Raution autolla kohti Vantaata, jossa yövyimme ensimmäisen yön. Ennen lähtöä

Lisätiedot

Työssäoppimiseni ulkomailla

Työssäoppimiseni ulkomailla Työssäoppimiseni ulkomailla Nimeni on Jenna Virtanen suoritin kuukauden 7.2.-11.3.2015 Pintakäsittely alan työharjoittelusta Espanjassa Fuerteventuran Corralejossa. Työskentelin kauppakeskuksessa nimeltä

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa

ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa 22.-29.4.2018 Su 22.4.2018 Matka lähti Kuopiosta, Rissalan lentoasemalta. Morotettiin porukat ja hypättiin myöhässä olevaan koneeseen. Eväät syötiin suomalaisella

Lisätiedot

Pakolaisuus-kurssi Andrew Bowo ja Lassi Taskinen

Pakolaisuus-kurssi Andrew Bowo ja Lassi Taskinen Pakolaisuus-kurssi Andrew Bowo ja Lassi Taskinen Alppilan lukio on järjestänyt yhdessä Espoonlahden ja Kauhavan lukioiden sekä Europaschule Langerwehen kanssa yhdessä Opetushallituksen osin tukeman kurssin

Lisätiedot

KEVÄTMATKA SYMPAATTISEEN LJUBLJANAAN

KEVÄTMATKA SYMPAATTISEEN LJUBLJANAAN KEVÄTMATKA SYMPAATTISEEN LJUBLJANAAN 22. 25.04.2020 Kevään ryhmämatkamme suuntautuu Slovenian pääkaupunkiin, sympaattiseen Ljubljanaan. Lähde mukaan kokemaan uusi, upea ja raikas kaupunkikohde, sen historia

Lisätiedot

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 Hei kaikille lukijoille. Olen Tytti Teivonen, matkailualan opiskelija Luksiasta. Olin työssäoppimassa Suzhoussa Kiinassa hotellissa kaksi kuukautta. Hotelli, jossa olin, on

Lisätiedot

Tehdasvierailu Adrian tehtaalle Slovenia Novo Mestoon

Tehdasvierailu Adrian tehtaalle Slovenia Novo Mestoon Tehdasvierailu Adrian tehtaalle Slovenia Novo Mestoon 22.10.2018. Hotelli / lentomatkalaisten matkakertomus 20.- 27.10.2018. Adria Clubin jo historian kolmas tehdasvierailu Oivan vetämänä alkoi lauantaina

Lisätiedot

Suomen suurlähetystö Astana

Suomen suurlähetystö Astana LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Kauppakorkeakoulu Talousjohtaminen Suomen suurlähetystö Astana Harjoitteluraportti Elina Hämäläinen 0372524 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 1 2. Lähtövalmistelut...

Lisätiedot

International Summer School SEOUL. Etelä-Korea. Kesä 2010 Reetta-Mari Tammela RAT8SN2B

International Summer School SEOUL. Etelä-Korea. Kesä 2010 Reetta-Mari Tammela RAT8SN2B International Summer School SEOUL Etelä-Korea Kesä 2010 Reetta-Mari Tammela RAT8SN2B International Summer School Vuosittainen heinäkuussa järjestettävä kansainvälinen kesäkoulu. Opiskelijoita reilu 100

Lisätiedot

Viinijärven päiväkoti

Viinijärven päiväkoti Viinijärven päiväkoti Viherrystä Viinijärvellä Viime vuonna meidän päiväkotimme pihalle istutettiin kaksi omenapuuta ja kaksi kirsikkapuuta. Meillä oli kevätjuhla, jossa vanhemmatkin lapioivat kuoppia

Lisätiedot

Islannin Matkaraportti

Islannin Matkaraportti Islannin Matkaraportti Olen aina haaveillut työskentelystä ulkomailla ja koulun kautta sain siihen mahdollisuuden! En itse oikein tiennyt mihin maahan haluaisin mennä mutta päädyin Islantiin koska opettaja

Lisätiedot

SAKSA HOCHSCHULE OFFENBURG. Heikki Lauronen kevät-kesä 2010

SAKSA HOCHSCHULE OFFENBURG. Heikki Lauronen kevät-kesä 2010 SAKSA HOCHSCHULE OFFENBURG Heikki Lauronen kevät-kesä 2010 Valmistelut Hochschule Offenburg Offenburg Gengenbach Asuminen Opiskelut Yhteydenpito kotimaahan Vapaa-aika Mietteitä vaihdosta Kuvia reissusta

Lisätiedot

Oppaamme ollessamme kohua aiheuttaneen patsaan luona. Pronssisoturi

Oppaamme ollessamme kohua aiheuttaneen patsaan luona. Pronssisoturi EP Senioripoliisit Kevätmatka 2017 Tämän matkan valmistelu alkoi jo kuukausia ennen sen toteutumista taustoittamalla matkakohteita ja nyt päädyttiin perinteisesti Viroon ja siihen, että olemme koko ajan

Lisätiedot

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa Matka Kiinassa Reissu lähti liikkeelle 30.10.2016 Helsinki Vantaa -lentokentältä. Mukaan lähti 7 opiskelijaa ja ensimmäiseksi 1,5 viikoksi kolme opettajaa: Jarno, Arttu ja Heimo. Kaikkia vähän jännitti,

Lisätiedot

Taurus Hill Observatory Venus Transit 2012 Nordkapp Expedition. Maailman äärilaidalla

Taurus Hill Observatory Venus Transit 2012 Nordkapp Expedition. Maailman äärilaidalla Taurus Hill Observatory Venus Transit 2012 Nordkapp Expedition Maailman äärilaidalla Miksi mennä Pohjois-Norjaan havaitsemaan Venuksen ylikulkua? Lähimmillään Venuksen ylikulkua saattoi kokonaisuudessaan

Lisätiedot

Raportti Eläimet puutarhassa tapahtumasta klo

Raportti Eläimet puutarhassa tapahtumasta klo Raportti Eläimet puutarhassa tapahtumasta 5.8.2017 klo. 12-15. Saimme keväällä avustuksen Eläimet puutarhassa tapahtumaan Alli Paasikiven säätiöltä. Aloimme heti suunnitella tapahtuman toteuttamista. Päätimme

Lisätiedot

Raportti työharjoittelusta ulkomailla

Raportti työharjoittelusta ulkomailla Eevi Takala PIN10 12.5.2013 Raportti työharjoittelusta ulkomailla Opiskelen pintakäsittelyalan viimeisellä vuodella ja olin puolet (5vk) työharjoitteluajastani Saksassa töissä yhdessä kahden muun luokkalaiseni

Lisätiedot

BUSINESS TO BUSINESS MEDIAT OY DUBLIN 03.-06.05.2007

BUSINESS TO BUSINESS MEDIAT OY DUBLIN 03.-06.05.2007 BUSINESS TO BUSINESS MEDIAT OY DUBLIN 03.-06.05.2007 tourwiseireland 1 Hotelli Dublinissa: Academy Hotel * * * Academy hotelli on mukava kolmen tähden hotelli aivan Dublinin keskustassa O Connell Street

Lisätiedot

KITISENRANNAN POJAT SAIVAT ELOKUVAOPPIA IRLANNISSA

KITISENRANNAN POJAT SAIVAT ELOKUVAOPPIA IRLANNISSA KITISENRANNAN POJAT SAIVAT ELOKUVAOPPIA IRLANNISSA Lähdimme vappuaamuna 1.5.jännittävälle elokuvamatkalle Irlantiin Kitisenrannan koulun pihalta. Mukana olivat Taneli Juntunen (9b), Joonas Tuovinen (9b),

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin!

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! SAUNASEURA 27.12.2016 1/5 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - To 18.2. TAPAHTUMAT 2016 SAUNASEURA SAUNAMAFIA ry TÄYTTI 7 VUOTTA. Kuumat Onnittelut Maailman Aktiivisimmalle Saunaseuralle! - Ti 26.4. Klo 17:30-19:00

Lisätiedot

MATKALLA MAAILMALLA. MATKATERVEISET KIINASTA osa 1

MATKALLA MAAILMALLA. MATKATERVEISET KIINASTA osa 1 MATKALLA MAAILMALLA MATKATERVEISET KIINASTA osa 1 TAJ:n Itä-Suomen yhdistys teki keväällä 23.4-3.5 2006 kaukomatkan Kiinaan. Yhdeksän päivän matka kohdistui Beijing iin ja Xi aniin sisältäen aimo annoksen

Lisätiedot

BIDDY BASKET 2015 / New Orleans 11.-20.3.2015

BIDDY BASKET 2015 / New Orleans 11.-20.3.2015 DAY 1 BIDDY BASKET 2015 / New Orleans 11.-20.3.2015 Matka alkoi kun kokoonnuimme Helsinki-Vantaan lentokentälle 04.30. Härski ja Niko pitivät meille pienen palaverin ja aloimme hoitaa lähtömuodollisuuksia.

Lisätiedot

RIL-Seniorit, Slovenia Kroatia 4.5. 9.5.16

RIL-Seniorit, Slovenia Kroatia 4.5. 9.5.16 RIL-Seniorit, Slovenia Kroatia 4.5. 9.5.16 1. päivä 4.5.16 Saapuminen Sloveniaan ja Bledin retki Saapuminen Ljubljaanan lentokentälle. Suomea puhuva RIL-matkalaisille tuttu oppaamme Marketa Sindelova ja

Lisätiedot

Kansainvälinen neulontapäivä 12.6.2010 Taito Helskyssä!

Kansainvälinen neulontapäivä 12.6.2010 Taito Helskyssä! Kansainvälinen neulontapäivä 12.6.2010 Taito Helskyssä! Vaaleanvihreä patalappu asuu nyt Kruununhaassa Meritullinkadulla, vanhan jugendtalon sisäpihalle antavan huoneiston keittiössä. Lappu roikkuu kavereineen

Lisätiedot

Terveiset yritysvierailulta 17.10. S. G. Nieminen ilahdutti esittelyillassa

Terveiset yritysvierailulta 17.10. S. G. Nieminen ilahdutti esittelyillassa Terveiset yritysvierailulta 17.10. S. G. Nieminen ilahdutti esittelyillassa Puutarhanaiset kävivät kylässä Vantaalla Juurakkokujalla S. G. Niemisellä. Paikkaan oli helppo löytää kehä III:lta, ja siellä

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu HURJAA SAUNOMISTA TELTTA- JA SAVUSAUNASSA

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu HURJAA SAUNOMISTA TELTTA- JA SAVUSAUNASSA SAUNASEURA 26.5.2014 1/6 HURJAA SAUNOMISTA TELTTA- JA SAVUSAUNASSA SaunaMafialaisten vierailu ja tutustuminen jäsenemme Arin tiluksiin ja saunoihin. AIKA: La 24. - Su 25.5.2014 PAIKKA: Korpilahti Kaksin

Lisätiedot

Sukuseuran matka Pietariin 13 16.5.2010

Sukuseuran matka Pietariin 13 16.5.2010 Sukuseuran matka Pietariin 13 16.5.2010 Ohessa olemme pyrkineet heijastamaan joitakin tapahtumia ja tunnelmia sukuseuran matkasta. Lyhyellä matkakertomuksellamme tahdomme jakaa hauskan ja antoisan matkamme

Lisätiedot

Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan marttojen retki Milanoon ja Gardajärvelle 13.- 18.5.2015

Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan marttojen retki Milanoon ja Gardajärvelle 13.- 18.5.2015 Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan marttojen retki Milanoon ja Gardajärvelle 13.- 18.5.2015 13.5. kello 2.45 marttasisar Kaarina soitteli minulle herätyssoiton ja näin tämä Italian matkan alkaminen on todellista.

Lisätiedot

Kalastusmatka Malesian Borneoon 8-27.10.2015

Kalastusmatka Malesian Borneoon 8-27.10.2015 Kalastusmatka Malesian Borneoon 8-27.10.2015 Unelmamatka Kaukoitään niille, jotka pitävät kalastuksesta ja yleensä luonnossa liikkumisesta! Kalastusmuotoina ovat vetouistelu ja pohjaonginta. Varaa ja maksa

Lisätiedot

TOP-jakso Isle of Wight saarella

TOP-jakso Isle of Wight saarella TOP-jakso Isle of Wight saarella Matkamme alkoi torstaina 6.10, jolloin lähdimme yöjunalla Helsingin lentokenttää kohti. Lentomme lähti klo 8.10 ja perillä Lontoossa olimme klo 9.15. Gatwickin lentokentältä

Lisätiedot

Las Palmas, Gran Canaria hieno yhdistelmä kaupunki- ja rantalomaa

Las Palmas, Gran Canaria hieno yhdistelmä kaupunki- ja rantalomaa Las Palmas, Gran Canaria hieno yhdistelmä kaupunki- ja rantalomaa Joulukuun pakkaset jäivät taakse, kun laskeuduin kuuden tunnin lentomatkan jälkeen Las Palmasin lentokentälle. Kenttäpalvelut toimivat

Lisätiedot

Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin

Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin Oulunsalon kesänuokkari Oulunsalon nuorisotalolla järjestettiin 6. - 23.6.2016 klo 11-19 nuorisotalon avoimen toiminnan lisäksi kursseja ja kerhoja yhteistyössä

Lisätiedot

Matka Kronstadtiin keväällä 2007. Ote erään matkalaisen matkapäiväkirjasta

Matka Kronstadtiin keväällä 2007. Ote erään matkalaisen matkapäiväkirjasta Matka Kronstadtiin keväällä 2007 Ote erään matkalaisen matkapäiväkirjasta Su-Ma, 13-14.5. Tulimme kaikki matkalle lähtijät koulun pihalle sunnuntai-iltana kello kymmenen maissa. Yksi matkalaisista kuitenkin

Lisätiedot

Karjalan kannaksen taistelut Summan lohkolla ja Marjapellonmäessä sekä Tali-Ihantalan ja Viipurin taistelut kesäkuun lopulla 1944.

Karjalan kannaksen taistelut Summan lohkolla ja Marjapellonmäessä sekä Tali-Ihantalan ja Viipurin taistelut kesäkuun lopulla 1944. Karjalan kannaksen taistelut Summan lohkolla ja Marjapellonmäessä 1939 1940 sekä Tali-Ihantalan ja Viipurin taistelut kesäkuun lopulla 1944. Stalin ennakoi talvisodan kestävän 12 päivää. Hän uskoi Neuvostoliiton

Lisätiedot

St.Petersburg. Sami Julkunen, Leila Jokelainen, Anni Pöllänen, Emmi Vainikainen ja Marianne Honkonen. Savon ammattiopisto

St.Petersburg. Sami Julkunen, Leila Jokelainen, Anni Pöllänen, Emmi Vainikainen ja Marianne Honkonen. Savon ammattiopisto St.Petersburg Sami Julkunen, Leila Jokelainen, Anni Pöllänen, Emmi Vainikainen ja Marianne Honkonen Savon ammattiopisto Mitä, Missä ja Milloin? Kävimme vierailemassa Venäjällä, Pietarissa. Tarkoituksena

Lisätiedot

MATKAOHJELMA 1.4.2009 1 (5)

MATKAOHJELMA 1.4.2009 1 (5) MATKAOHJELMA 1.4.2009 1 (5) Matka 14: Myanmar (11 pvä/ 10 yötä) 1 yö Yangon- 1 yö Bagan- 2 yötä Mandalay- 2 yötä Inle-järvi- 1 yö Yangon- 3 yötä Ngpali Hotellit: Summit Park View Hotel (Yangon), Thazin

Lisätiedot

Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto

Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa 15.10.-26.11. 2016 Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto Kiinnostuin ulkomaan työssäoppimisesta muistaakseni ensimmäisellä luokalla ammattikoulussa, kun opettaja otti

Lisätiedot

Lucia-päivä 13.12.2013

Lucia-päivä 13.12.2013 Lucia-päivä 13.12.2013 Perjantai 13.12.2013 oli tapahtumarikas päivä: oli Lucia-päivä! Päivä alkoi klo 8.15 juhlasalissa, kun Luciat esiintyivät EKOn väen ja joulupuuroon kutsuttujen vieraiden edessä.

Lisätiedot

Matkaraportti. Malta 4.1.-13.2.2013. Anniina Yli-Lahti Iida Toropainen

Matkaraportti. Malta 4.1.-13.2.2013. Anniina Yli-Lahti Iida Toropainen Matkaraportti Malta 4.1.-13.2.2013 Anniina Yli-Lahti Iida Toropainen Johdanto Anniina oli miettinyt jo ensimmäisestä opiskeluvuodesta lähtien ulkomailla työssäoppimista ja viime hetkellä sai myös Iidan

Lisätiedot

KOTIHARJUN SAUNAYHDISTYS ry

KOTIHARJUN SAUNAYHDISTYS ry To 17. Su 20.5.2012 Saunaretki Karjalaan Sivu 1 / 14 Kotiharjun Saunayhdistys ry:n perinteinen kevätretki Karjalan maisemiin ja sen saunoihin. Entistä Suomea. Heino Tours Finland, Kotka. Venäjän puolella.

Lisätiedot

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Eötvös-Cup 16.8.-22.8.2015 7.12.2015 7.12.2015 2 1 Jyväskylän ystävyyskaupunkijoukkue Korpilahden Pyrintö Korpilahden yhtenäiskoulu Korpilahden Pyrintö Joukkueen

Lisätiedot

Syysmatka Montenegroon 3-11.10.2014

Syysmatka Montenegroon 3-11.10.2014 Syysmatka Montenegroon 3-11.10.2014 Vaasan Retkeilijät ry:n 30 hengen iloinen joukko Tuomo Perkiön johdolla teki ikimuistoisen matkan Montenegroon (Crna Gora) jota voidaan kutsua Välimeren helmeksi. Montenegro

Lisätiedot

MATKA PIETARIIN Susanna & Susi

MATKA PIETARIIN Susanna & Susi MATKA PIETARIIN Susanna & Susi 15.5. 19.5. Matkamme kohti Pietaria alkoi Vainikkalan rautatieasemalta. Ennen Allegron kyytiin nousemista soitimme viimeiset puhelut Suomen puolelta ja odotimme innolla tulevaa

Lisätiedot

Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007. Matti Talala& Jarkko Jakkula

Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007. Matti Talala& Jarkko Jakkula Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007 Matti Talala& Jarkko Jakkula MIKSI? Hollannin menestyneet kamppailu-urheilijat saivat meidän kiinnostuksen heräämään Eindhovenia kohtaan. Olisihan se hienoa mennä opiskelijavaihtoon

Lisätiedot

THAIMAA SPECIAL. Päivä 1. Päivä 2

THAIMAA SPECIAL. Päivä 1. Päivä 2 THAIMAA SPECIAL BANGKOK - KWAI-JOKI HUA HIN GOLF KIERROS 14 päivää / 13 yötä Upea yhdistelmämatka, jossa koet Thaimaan eri puolet ja pelaat Thaimaan upeimmilla kentillä. Voit hankkia edullisia golfvarusteita

Lisätiedot

BEST LEIRIKOULU EVER! 2014

BEST LEIRIKOULU EVER! 2014 BEST LEIRIKOULU EVER! 2014 1.päivä Maanantaiaamuna (22.9) koko luokka kokoontui yhdeksältä kellotornille. Jännitys oli ilmassa, lähdemme tänään leirikouluun Saksaan! Tatu oli jakanut meidät edellispäivänä

Lisätiedot

VIHREÄN VOIMALLA. 62 deko. 3/16

VIHREÄN VOIMALLA. 62 deko. 3/16 VIHREÄN VOIMALLA 62 deko. 3/16 RYHMITTELE JA YHDISTELE Yksittäinen pieni kasvi ei juuri kerää katseita, mutta kokeile yhdistää monta pientä ryhmäksi. Eri muotoisiin ja kokoisiin lasiastioihin aseteltuina

Lisätiedot

Työssäoppimassa Espanjassa

Työssäoppimassa Espanjassa 1 Johanna Karjalainen M11A Työssäoppimassa Espanjassa 17.2. 3.4.2014 Mistä kaikki lähti? Opettaja kysyi eräänä päivänä koko luokalta ketkä olisi kiinnostuneet lähtemään työssäoppimaan ulkomaille. Totta

Lisätiedot

SM Kuvagalleria www.saunamafia.fi 23.4.2011 1/12

SM Kuvagalleria www.saunamafia.fi 23.4.2011 1/12 www.saunamafia.fi 23.4.2011 1/12 Lähtötunnelmissa Heikki, Ari, Jani ja Erkki. Jäsenemme Larissakin tavattiin kentällä. Elvikin pääsi kuvaan. Tällä koneella lennettiin. Philip ja Aija-Riitta. Tästä se sitten

Lisätiedot

KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy

KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy JOUKKUE 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00Pojat salibandy YHTEISTYÖKUMPPANI Tutustu lisää klikkaamalla logoa! KAUSIKATSAUS 2011-2012 Uutta pelikautta

Lisätiedot

Visbyn risteily Helsingistä

Visbyn risteily Helsingistä Visbyn risteily Helsingistä Reitti: Karstula-Äänekoski-Jyväskylä-Jämsä (menoon mahdollista saada liityntäkuljetukset myös Keuruulta ja Petäjävedeltä -> kysy lisää toimistoistamme!) Lähdöt: 3.7 ja 24.7

Lisätiedot

Toinen jakso oli , johon osallistui myös neljä opiskelijaa ja yksi opettaja, joka oli koko ajan mukana.

Toinen jakso oli , johon osallistui myös neljä opiskelijaa ja yksi opettaja, joka oli koko ajan mukana. Ammattiopisto Tavastian Hotelli-, ravintola-, catering- ja elintarvikeosaston opiskelijat (8) ja opettajat (2) osallistuivat Vana-Vigalan Tehnika ja Teeninduskoolin hallinnoimaan Nordplus junior Vocational

Lisätiedot

Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu

Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu SAUNASEURA 24.4.2014 1/13 SM 54. JÄSENRETKI Saunaseura SaunaMafia ry:n saunaretki keväiseen Berliiniin. AIKA: To 10. - Su 13.4.2014 PAIKKA: Berliini, BRD Meidän jäsenet, maalla, merellä ja ilmassa eli

Lisätiedot

Keskiviikko

Keskiviikko Maanantai 11.6.2018 Piristyspartion toinen viikko lähti käyntiin matkaamalla Rantakylään vanhusten taloille. Kävimme pyytämässä asiakkaita mukaan aamupäivän ohjelmaamme ja saimme kasaan mukavan kokoisen

Lisätiedot

SM Kuvagalleria /21

SM Kuvagalleria /21 www.saunamafia.fi 6.6.2011 1/21 Linja-autossa on tunnelmaa. Shakkia pelaa Lars! Rantagrillikin löytyi. Erik ja Larissa matkalla mukana. Välillä väsyttää.. Ensimmäinen majapaikkamme Fregat-leirintäalueella.

Lisätiedot

Vas. Tina ja keskellä Thaimaalaisia joita kävimme tapaamassa ja lahjoittamassa thaimaalaista ruokaa, jota oli tuotu Kirkolle jaettavaksi.

Vas. Tina ja keskellä Thaimaalaisia joita kävimme tapaamassa ja lahjoittamassa thaimaalaista ruokaa, jota oli tuotu Kirkolle jaettavaksi. Kaija Grundell Kaohsiung, Taiwan 29.04.2016 Terveiset kesäisen kuumasta Kaohsiungista! Päivälämpötila jo yli +30! Kielenopiskeluni päättyi helmikuun lopussa. Alla kuvassa opettajiani ja takarivissä opiskelutovereita,

Lisätiedot

IADS-VAIHTO INTIASSA KESÄLLÄ 2015

IADS-VAIHTO INTIASSA KESÄLLÄ 2015 IADS-VAIHTO INTIASSA KESÄLLÄ 2015 Kevättalvella 2015 aloitimme vaihto-opiskelupaikan hakuprosessin valmistelun. Pohdimme perusteellisesti mihin maahan haluamme matkustaa ja missä maassa voisimme oppia

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011

Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011 Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011 Lähdimme Kenian matkalle hyvin varautuneina kohdata erilainen kulttuuri. Olimme jo saaneet kuulla, mihin asioihin on syytä varautua, ja paikan päällä tuntuikin, että

Lisätiedot

-Me kuljimme taksilla työpaikkaamme ja se maksoi joka kerta noin 3-4 meidän työmatka oli noin 2-3km.

-Me kuljimme taksilla työpaikkaamme ja se maksoi joka kerta noin 3-4 meidän työmatka oli noin 2-3km. Matkaraportti (Espanja 28.9-26.10) Sirelyn Kuldmets Hotelli-, ravintola- ja catering-ala Restaurante Casa Solla Avda. Sineiro, 7, 36005 San de Poio Pontevedra www.restaurantesolla.com Vastasiko työpaikka

Lisätiedot

Kulttuurimatka Krakovaan 4 päivää 3 yötä

Kulttuurimatka Krakovaan 4 päivää 3 yötä Kulttuurimatka Krakovaan 4 päivää 3 yötä Vietä pitkä viikonloppu kesäisessä Krakovassa Finnairin suorilla lennoilla Helsingistä! Krakovan värikäs historia ja eloisa nykypäivä, hyvin säilynyt UNESCO:n maailmanperintökohteisiin

Lisätiedot

Käpylän elävä keskipiste

Käpylän elävä keskipiste Käpylän elävä keskipiste Käpylän elävä keskus Amerin talona tunnettu Mäkelänkatu 91 uudistuu. Siitä tulee viihtyisä ja inhimillisen kokoinen kaupunginosan keskus. Kiinteistössä on tilaa erilaisille toimijoille:

Lisätiedot

Yli-Kaitalan Lomamökit ja tilausravintola Ketunleipä

Yli-Kaitalan Lomamökit ja tilausravintola Ketunleipä Yli-Kaitalan Lomamökit ja tilausravintola Ketunleipä Kaitalantie 323, 47490 Iitti 270 (ravintolassa) 270 100 Tasalattia - Seisten Istuen Tilan tyyppi Pinta-ala Max hlö Kahden saunan paketti ja pikkujouluruokailu

Lisätiedot

Hotelli Seashells Resort**** Qawra Coast Road, Qawra, SPB 1902, Malta

Hotelli Seashells Resort**** Qawra Coast Road, Qawra, SPB 1902, Malta Kevätretki Maltalle 23 27.4.2017 Matkalla nähdään pääsaaren lisäksi Gozon vihreämpää luontoa ja tutustutaan monipuolisesti historiaan ja nähtävyyksiin. Saaren etelä-osan retkellä nähdään mm. Zurrieq laakso

Lisätiedot

Opiskelemme matkailualan perustutkintoa ensimmäistä vuotta MATYS14 luokalla.

Opiskelemme matkailualan perustutkintoa ensimmäistä vuotta MATYS14 luokalla. TYÖSSÄOPPIMASSA SAKSASSA, KÖLNISSÄ 25.3-23.5.2015 Opiskelemme matkailualan perustutkintoa ensimmäistä vuotta MATYS14 luokalla. Lähdimme Leonardo- hankkeen rahoituksella, joka kattoi lennot sekä asunnon.

Lisätiedot

Visbyn risteily Silja Europalla. Lähdöt 17.-19.7 ja 24.-26.7.2016

Visbyn risteily Silja Europalla. Lähdöt 17.-19.7 ja 24.-26.7.2016 Visbyn risteily Silja Europalla Lähdöt 17.-19.7 ja 24.-26.7.2016 Visby on kaupunki ja maineensa veroinen. Täällä kävijän hurmaavat sen matalat, ruusuihin peittyvät talot, sen korkeat tornit, varjoisat

Lisätiedot

Kuuttiset. Saapumislehti. Taipalsaari 28.6.-3.7.2015. KASPELIn palokuntanuorten oma lehti

Kuuttiset. Saapumislehti. Taipalsaari 28.6.-3.7.2015. KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Kuuttiset Saapumislehti Taipalsaari 28.6.-3.7.2015 KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Leiripäällikön terveiset Vihdoinkin on tulla aika perinteisen pelastusalanliiton vuosittaisen koulutusleirin. Toivotankin

Lisätiedot

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA KERROMME KULUNEEN VUODEN KUULUMISISTA JA VIIME VUODEN MIELEENPAINUVISTA TAPAHTUMISTA Talvella oli paljon pakkasta ja lunta. Paljon vaatteita päälle ja

Lisätiedot

Thaimaa Rayong 26.1.-2.2.2015

Thaimaa Rayong 26.1.-2.2.2015 Thaimaa Rayong 26.1.-2.2.2015 Rayong Marriott Resort Rayongin alue tuli vähän yllättäen osaksi tämän kertaista Thaimaan matkaamme. Olemme niin intohimoisia hiekkarantakävelijöitä eli varpaistelijoita,

Lisätiedot

MASTERS-LEIRI RICCIONESSA, ITALIASSA 9.-16.6.2013

MASTERS-LEIRI RICCIONESSA, ITALIASSA 9.-16.6.2013 MASTERS-LEIRI RICCIONESSA, ITALIASSA 9.-16.6.2013 Odotettu masters-uimarien etelän leiri järjestetään kesällä 2013 uudessa mastersleirikohteessa, Italian Riccionessa. Matkatoimistona toimii Aurinkomatkat.

Lisätiedot

Kansainvälinen harjoittelu. Jukka Inget TTE8SN2 Jaakko Hartikka TTE9SNL

Kansainvälinen harjoittelu. Jukka Inget TTE8SN2 Jaakko Hartikka TTE9SNL Kansainvälinen harjoittelu Jaakko Hartikka TTE9SNL Vaihtoon hakeminen ja alkujärjestelyt Minulla oli kauan ollut sellainen etäinen haave vaihdosta ja usein ajattelin, että olisi mukava lähteä mutta se

Lisätiedot

Pietarin matka. - Sinella Saario -

Pietarin matka. - Sinella Saario - Pietarin matka - Sinella Saario - Matkakuumetta, kirjaimellisesti. Kun astuin Pietariin vievästä junasta ulos, oli tunnelma epätodellinen. Ensimmäinen ulkomaanmatkani oli saanut alkunsa. Epätodellisuutta

Lisätiedot

Kolmården eläinpuisto/ Turusta Silja Line 3pv

Kolmården eläinpuisto/ Turusta Silja Line 3pv Kolmården eläinpuisto/ Turusta Silja Line 3pv Reitti: - Karstula-Äänekoski-Jyväskylä-Jämsä Lähtö: ma 17.7. Pohjoismaiden suosituin eläinpuisto Kolmården safaripuistoineen on jännittävä kesälomakohde koko

Lisätiedot

Lento Wichitasta Floridaan

Lento Wichitasta Floridaan Lento Wichitasta Floridaan Heräsimme päivään, josta alkaisi yksi elämämme merkittävimmistä viikoista uusine kokemuksineen. Pääsisimme lentämään 6-paikkaisella Cessnalla yksityiskoneella, yksityiskuljettajan

Lisätiedot

VENÄJÄN TYÖSSÄOPPIMINEN

VENÄJÄN TYÖSSÄOPPIMINEN VENÄJÄN TYÖSSÄOPPIMINEN 15.1-12.2.2017 TYÖNI Työskentelin Sokos Hotel Olympia Gardenissa respassayhden kuukauden Työkuvaani kuului: Asiakkaiden palveleminen Asiakkaiden laskutus Passien kopioiminen ja

Lisätiedot

KAIKEN MAAILMAN RAKENNUSKIVIÄ

KAIKEN MAAILMAN RAKENNUSKIVIÄ VERHOILUKIVET RAKENNUSKIVET KAIKEN MAAILMAN RAKENNUSKIVIÄ PIHAKIVET SISUSTUSKIVET Sisustuskivet ovat luonnonkivisiä ratkaisuja rakennuksen sisäpintojen verhoiluun. KIVI JOKA KODIN SISUSTAMISEEN Majakiven

Lisätiedot

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12.1. Liian pieni asunto Fereshten perheessä on äiti ja neljä lasta. Heidän koti on Hervannassa. Koti on liian pieni. Asunnossa on vain kaksi huonetta,

Lisätiedot

Kulinaarinen luomuviinimatka Etelä-Tiroliin & Veronaan 19.09. - 26.09.2015

Kulinaarinen luomuviinimatka Etelä-Tiroliin & Veronaan 19.09. - 26.09.2015 Kulinaarinen luomuviinimatka Etelä-Tiroliin & Veronaan 19.09. - 26.09.2015 1. Päivä: Lento (Kuopio) - Helsinki München: Willkommen in Deutschland! Ajamme Münchenistä Baijerin läpi, Innsbruckin ohi, henkeäsalpaavan

Lisätiedot

Pariisi kaupunkiloma 3-4 pv. Esittely. Pariisi 3-4pv. Kohdetietoa. Pariisi. Miksi valita tämä matka? Sivu 1 / 7

Pariisi kaupunkiloma 3-4 pv. Esittely. Pariisi 3-4pv. Kohdetietoa. Pariisi. Miksi valita tämä matka? Sivu 1 / 7 Sivu 1 / 7 Esittely Pariisi 3-4pv Romanttisuudestaan tunnettu Pariisi on ennen kaikkea kaupunkilomailijan kohde. Nähtävää ja koettavaa riittää jokaiselle ja kaupunki tarjoaa aina jotain uutta. Kohdetietoa

Lisätiedot

- AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTO

- AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTO MUU RAPORTTI - AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTO LUONNONVARA- JA YMPÄRISTÖALA AGROLYMPICS 2018 Savonian opiskelijat Portugalissa TEKIJÄ/T: Jukka Leskinen Matti Hyrkäs 2 (7) SISÄLTÖ 1 JOHDANTO... 3 2 REISSUUN

Lisätiedot

Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus

Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus 7.3.2011 17.4.2011 Joni Kärki ja Mikko Lehtola Matka alkoi Oulaisten rautatieasemalta sunnuntaina 16.3. Juna oli yöjuna, ja sen oli tarkoitus lähteä matkaan

Lisätiedot

Matti tapasi uuden naapurin Jussin. Matti: Hei, olen Matti. Asun talossa sinun rakennuksen oikealla puolella. Jussi: Hei! Olen Jussi, hauska tavata!

Matti tapasi uuden naapurin Jussin. Matti: Hei, olen Matti. Asun talossa sinun rakennuksen oikealla puolella. Jussi: Hei! Olen Jussi, hauska tavata! Matti tapasi uuden naapurin Jussin Matti: Hei, olen Matti. Asun talossa sinun rakennuksen oikealla puolella. Jussi: Hei! Olen Jussi, hauska tavata! M : Niin olet muuttanut uuteen taloon nyt. Miltä sinusta

Lisätiedot

Ohjeet opettajalle/ oppilaalle

Ohjeet opettajalle/ oppilaalle Ohjeet opettajalle/ oppilaalle Mistä tässä on kyse? Erikoinen kaupunki on täynnä tehtäviä, joita voi ratkaista kirjoittamalla tai piirtämällä. Kaupungin karttaa voi jatkaa piirtämällä tai sinne voi lisätä

Lisätiedot

TOIVASTEN SUKUSEURAN SUKUKOKOUS KUOPIOSSA 25.-26.7.2015

TOIVASTEN SUKUSEURAN SUKUKOKOUS KUOPIOSSA 25.-26.7.2015 TOIVASTEN SUKUSEURAN SUKUKOKOUS KUOPIOSSA 25.-26.7.2015 Toivasten Sukuseura ry oli taas kutsunut jäseniään ja muitakin Toivasia ja Toivas-mielisiä kokoontumaan Kuopion Hotelli Atlakseen seuraamaan seuran

Lisätiedot

Shanghai OPINTOMATKA, SÄHKÖALA

Shanghai OPINTOMATKA, SÄHKÖALA Shanghai OPINTOMATKA, SÄHKÖALA Niklas Sillander Luksia Marraskuu, 2015 Matkaan mars! Laukku on pakattu ja kaikki tarvittava varmistettu moneen kertaan olevan mukana joten nyt vain odotellaan kyytiä lentokentälle,

Lisätiedot

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Sunny Beach on upea rantalomakohde Mustanmeren rannikolla Bulgariassa. Kohde sijaitsee 30 kilometrin päässä Burgasista pohjoiseen. Sunny Beachin

Lisätiedot

ClubOne-alennus edellyttää 1 kortti / hytti. Samaa korttia ei voi hyödyntää useammassa hytissä.

ClubOne-alennus edellyttää 1 kortti / hytti. Samaa korttia ei voi hyödyntää useammassa hytissä. Ikaalisten Matkatoimisto Taru Malmström 03-4580203 taru.malmstrom@ikaalistenmatkatoimisto.fi Matti Ristimäki 040-5025917 matti.ristimaki@luukku.com Tässä tarjouksemme Visbyn risteilystä 7.-9.8.2016 Matkaohjelma

Lisätiedot

Rooman opintomatka 2018

Rooman opintomatka 2018 Rooman opintomatka 2018 Maanantai 14.5 Maanantaina saavuimme Roomaan alkuiltapäivästä. Pikaisen lounaan jälkeen suuntasimme ihastelemaan Rooman suosituimpia nähtävyyksiä, kuten Trevin suihkukaivoa, Espanjalaisia

Lisätiedot

LEN European Short Course Swimming Championships Copenhagen, 13/

LEN European Short Course Swimming Championships Copenhagen, 13/ LEN European Short Course Swimming Championships Copenhagen, 13/15.-17.12.2017 KOE VAIVATON FANIMATKA UINNIN EM- KISOIHIN! Viiden tai kolmen päivän fanimatka, jonka aikana näet kaikki tapahtumat ja myös

Lisätiedot

Kiinan viinimatka Johanna Heikkisen kanssa

Kiinan viinimatka Johanna Heikkisen kanssa Kiinan viinimatka 16.-23.9.2017 Johanna Heikkisen kanssa Tervetuloa ainutlaatuiselle viinimatkalle Kiinan upeille viinialueille! Ningxian maakunnan Yinchuanin alue on uutta, trendikästä viinialuetta. Shangdongin

Lisätiedot

Suomi Paviljonki yhteisosasto työstökoneja teknologiamessuille Kiinan Shenzheniin 28.-31.3.2011

Suomi Paviljonki yhteisosasto työstökoneja teknologiamessuille Kiinan Shenzheniin 28.-31.3.2011 Suomi Paviljonki yhteisosasto työstökoneja teknologiamessuille Kiinan Shenzheniin 28.-31.3.2011 Cannus Oy (Suomi) ja Nordic Trade House - NTH (Kiina) järjestävät suomalaisille yrityksille Finland Pavilion

Lisätiedot

Kiehtova Katania, suloinen Taormina, tulivuori Etna, muinaisia temppeleitä, hiekkarannat, luomuviinit...

Kiehtova Katania, suloinen Taormina, tulivuori Etna, muinaisia temppeleitä, hiekkarannat, luomuviinit... Sisilia on hedelmällinen saari, jossa on ihanteellinen ilmasto luomuviininviljelyyn. Matkan aikana vierailemme monilla luomuviinitiloilla, tutustumme viinin valmistukseen, maistelemme viinejä sisilialaisen

Lisätiedot

Espanjassa työssäoppimassa 27.10. 6.12.2009. Kaupunki: Fuengirola. Asukasluku: 68 646 (2008) Keskilämpötila: 18 astetta

Espanjassa työssäoppimassa 27.10. 6.12.2009. Kaupunki: Fuengirola. Asukasluku: 68 646 (2008) Keskilämpötila: 18 astetta Espanjassa työssäoppimassa 27.10. 6.12.2009 Työssäoppimispaikkamme oli Fuengirolassa. (Costa del sol) Kaupunki: Fuengirola Asukasluku: 68 646 (2008) Keskilämpötila: 18 astetta Lähin lentokenttä: Málaga

Lisätiedot

Hämeenlinna 19. lokakuuta 2012. Solaris-lomalla Kajaanissa 10.-15.9.2012

Hämeenlinna 19. lokakuuta 2012. Solaris-lomalla Kajaanissa 10.-15.9.2012 Hämeenlinna 19. lokakuuta 2012 Solaris-lomalla Kajaanissa 10.-15.9.2012 28 eläkeläisopettajaa (osa ystäviä) oli liikunnallisella virkistyslomalla Hotelli Kajaanissa. Matkat taitettiin rautateitse, invavaunut

Lisätiedot

Taloyhtiön asukkaiden kuulumisia. Kaaduin takahuoneessa ja kaikki muut työntekijät nauroivat KATSO YLLÄTYSTULOS!

Taloyhtiön asukkaiden kuulumisia. Kaaduin takahuoneessa ja kaikki muut työntekijät nauroivat KATSO YLLÄTYSTULOS! TOIMITTAJAT PISTIVÄT KESÄN JÄÄTELÖT JÄRJESTYKSEEN SIVU 3 KATSO YLLÄTYSTULOS! Kaaduin takahuoneessa ja kaikki muut työntekijät nauroivat -Rasmus SIVU 2 Taloyhtiön asukkaiden kuulumisia. SIVU 6 KUINKA KAUPPA

Lisätiedot