TOIMINTAKERTOMUS 2015

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TOIMINTAKERTOMUS 2015"

Transkriptio

1 INFRA-ALAN TOIMIHENKILÖLIITTO INTEK RY TOIMINTAKERTOMUS

2 1 TALOUDELLINEN EDUNVALVONTA 1.1 Palvelussuhteen ehtojen tarkistukset vuonna 2015 Kertomusvuoden sopimuksen mukaan palkkoja korotettiin lukien 0,4 % suuruisella yleiskorotuksella.. Infra-alan työehtosopimuksiin on viety vuosilomalain muutos, joka koskee kuukausipalkkaisen lomapalkan maksamista prosenttiperusteisena silloin, kun työntekijä siirtyy lomanmääräytymisvuoden aikana kokoaikatyöstä osa-aikatyöhön tai toisinpäin (9%, 11,5% ja 13%). Jos työntekijän työaika ja vastaavasti palkkaus on muuttunut vasta lomanmääräytymisvuoden päättymisen jälkeen, lomapalkka lasketaan lomanmääräytymisvuoden aikaisen työajan perusteella määräytyvän kuukausipalkan mukaan. LTY:n sopimusalan sopimuskausi alkaa ja päättyy Sopimuskauden alussa palkkoja korotettiin 20 euron yleiskorotuksella ja lisäksi lukien 0,4 % suuruisella yleiskorotuksella. Toinen sopimusjakso alkaa ja päättyy JÄRJESTÖORGANISAATIO InTek ry koostuu kolmesta alueyhdistyksestä. Liittoon kuului kolme alueyhdistystä, joissa toimihenkilöinä olivat: Etelä-Suomen yhdistys Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja, Ilkka Rantala Sihteeri, Anu Henttinen Taloudenhoitaja, Johtokunnan Matti Vuolamo Johtokunnan Timo Niemi Itä-Suomen yhdistys Puheenjohtaja Petri Kettunen Varapuheenjohtaja, Seppo Rautiainen Sihteeri, Kristiina Kuosmanen Taloudenhoitaja Juha Putkinen Johtokunnan Jarmo Kaija Johtokunnan Jyrki Haajanen Johtokunnan Jari Lievonen Pohjois-Suomen yhdistys Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Taloudenhoitaja Sihteeri, Jarmo Malmi Kari Kärki Eila Tikkanen Ari Romakkaniemi 2

3 Johtokunnan Johtokunnan Johtokunnan Johtokunnan Veli-Matti Kumpula Jorma Pyhäluoto Hannu-Tapani Ranta Vilho Rauhala 3. LIITON HALLINTO 3.1 Yleistä Sääntöjen mukaan ylintä päätäntävaltaa liiton asioissa käyttää liittokokous, joka järjestetään joka vuosi. Liittokokouksessa valitaan liiton hallintoelimet seuraavalle 2- vuotiskaudelle sekä vahvistetaan toimintasuunnitelma ja talousarvio seuraavalle vuodelle. Liiton toimi- ja tilikausi on kalenterivuosi. Liiton hallintoa johtaa liittokokouksen 2- vuotiskaudeksi valitsema hallitus. Asioita hallitukselle valmistelee julkaisutoimikunta sekä eri tarkoituksiin perustetut työryhmät. 3.2 Liittokokous InTek:n liittokokous järjestettiin Sokos Hotelli Ilveksessä, Tampereella. Kokoukseen osallistui 8 edustajaa sekä 6 tä liiton hallituksesta ja liittosihteeri. Kokouksessa käsiteltiin sääntöjen edellyttämät asiat. 3.3 Hallitus InTek:n hallitus toimi liiton sääntöjen mukaisesti huolehtimalla InTek:n taloudesta ja omaisuudesta, asettamalla tarvittavat toimikunnat, vahvistamalla ohje- ja johtosäännöt, toteuttamalla liittokokouksen ja edustajakokouksen päätökset, valmistelemalla ja neuvottelemalla työehtosopimukset ja huolehtimalla muista sille kuuluvista asioista. InTek:n hallituksen kokouksia pidettiin 6 kertaa. InTek:n hallituksessa toimivat seuraavat henkilöt: Jari Lievonen Puheenjohtaja Liittosihteeri Petri Kettunen Itä-Suomi Seppo Rautiainen vara Kristiina Kuosmanen Itä-Suomi Sari Eerola vara Matti Vuolamo, varapj Etelä-Suomi vara Etelä-Suomi Pentti Rosenberg vara 3

4 Kari Kärki Pohjois-Suomi Hannu-Tapani Ranta vara Jarmo Malmi Pohjois-Suomi Ari Romakkaniemi vara 3.5 Liiton toimisto InTek:n toimisto sijaitsee Helsingin Pasilassa Ratamestarinkatu EDUSTUKSET InTek ry:n iä on ollut edustustoiminnassa seuraavasti: Tekniikan ja Tiedon Toimihenkilöt TTT Hallitus Työvaliokunta Edustajisto Jari Lievonen Petri Kettunen Jarmo Malmi Matti Vuolamo Kari Kärki 1. vara 2. vara 1. vara 2. vara Palkansaajajärjestö Pardia Pardian hallitus vara asti Jari Lievonen alkaen Pardian Yksityisten sopimusalojen toimintaryhmä STTK-logistiikka, laajennettu neuvottelukunta Teuvo Salolammi STTK rakennusalat JATTK työttömyyskassa Hallitus vara 4

5 Destia Oy:n neuvottelukunta vara Pirjo Malmberg vara 5. JULKAISUTOIMINTA Ammatillisena lehtenä liitto julkaisi Tierakennusmestari -lehteä. Vuonna 2015 julkaistiin lehden 49. vuosikerta. Lehti ilmestyi vuoden aikana kolmesti. Toimituksista vastasivat, Itä-Suomen yhdistys, Tierakennusmestarilehden toimituskunta sekä Pohjois-Suomen yhdistys. Lehden toimituskuntaan kuuluivat: Matti Vuolamo päätoimittaja Eila Markus toimitussihteeri Timo Niemi ilmoituspäällikkö Esa Kreutzer Jari Lievonen Kotisivujen päivittämisestä on vastannut Kristiina Kuosmanen 6 LUOTTAMUSMIESTOIMINTA 6.1 LUOTTAMUSMIEHET Pardialaisena pääluottamusmiehenä toimi. Varapääluottamusmiehenä Pardian alueellisissa luottamusmiestehtävissä toimivat seuraavat henkilöt: KY ja prosessit Etelä Pekka Grönroos Länsi Minna Yliniemi vara vara vara Itä Kristiina Kuosmanen Petri Kettunen vara 5

6 Pohjoinen Ari Romakkaniemi Esko Rauhala Asiantuntijapalvelut Matti Vuolamo Kari Kärki vara vara 6.2 LUOTTAMUSMIESPÄIVÄT Destian Pardialaiset luottamusmiehet, varaluottamusmiehet, järjestöjen puheenjohtajat ja InTek:n alueyhdistysten puheenjohtajat kokoontuivat luottamusmiespäiville , Yli-Kaitalan tilalla Iitissä. Luottamusmiespäivillä keskityttiin työnantajan ja järjestöjen edustajien puheenvuoroihin. Puheenvuoronsa käyttivät Destian toimitusjohtaja Hannu Leinonen, Destian henkilöstöjohtaja Laura Ahokas, Destian johtaja Minna Heinonen, TTT:n puheenjohtaja Heikki Tuominen. Päivät olivat siitä historialliset, että päiville oli kutsuttu mukaan myös henkilöstöjohtaja Timo Aaltonen, joka jäi eläkkeelle Timo on ollut ensimmäisen kerran Tielaitoksen Rakennusmestariliitto TiRa ry:n luottamusmiespäivillä vuonna Tämän jälkeen Timo on ollut mukana jokaisilla luottamusmiespäivillä vuosittain, 33 vuotta. 6.3 JÄSENTAPAAMINEN Jäsentapaaminen pidettiin Tampereella TOIMINNAN RAHOITUS JA TALOUS Toiminta rahoitettiin maksutuloilla. Jäsenmaksun suuruus oli 0,70 % ennakonpidätyksen alaisesta palkasta InTek:ssä oli 274 (272) täysmaksua maksavaa tä - Etelä-Suomi 119 tä - Pohjois-Suomi 65 tä - Itä-Suomi 90 tä Jäsenmäärät uudet 2015 Itä-Suomi Pohjois-Suomi Etelä-Suomi yhteensä

7 TTT peri maksulaskutuksen yhteydessä myös Pardian, STTK:n sekä JATTK:n maksut. Talouden toteutuma ja tilinpäätös on toimintakertomuksen liitteenä. 8. TILINTARKASTUS Liiton tilintarkastajina toimivat Jukka Lievonen (KHT) ja Pekka Grönroos sekä tilintarkastajien varamiehinä PricewaterhouseCoopers Oy ja Antti Salonen. 7

TOIMINTAKERTOMUS 2009

TOIMINTAKERTOMUS 2009 INFRA-ALAN TOIMIHENKILÖLIITTO INTEK RY TOIMINTAKERTOMUS 2009 nettiversio 1 1 TALOUDELLINEN EDUNVALVONTA 1.1 Palvelussuhteen ehtojen tarkistukset vuonna 2009 - Tupo kausi 1.3.2008 28.2.2010 Kertomusvuoden

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2008

TOIMINTAKERTOMUS 2008 INFRA-ALAN TOIMIHENKILÖLIITTO INTEK RY TOIMINTAKERTOMUS 2008 nettiversio 1 1 TALOUDELLINEN EDUNVALVONTA 1.1 Palvelussuhteen ehtojen tarkistukset vuonna 2008 - Tupo kausi 1.10.2007 28.2.2010 Kertomusvuoden

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2007 nettiversio (muutokset EKe)

TOIMINTAKERTOMUS 2007 nettiversio (muutokset EKe) INFRA-ALAN TOIMIHENKILÖLIITTO INTEK RY TOIMINTAKERTOMUS 2007 nettiversio (muutokset EKe) Hallituksen kertomus vuoden 2007 toiminnasta 1 1 TALOUDELLINEN EDUNVALVONTA... 1.1 Palvelussuhteen ehtojen tarkistukset

Lisätiedot

Vuosilomalain muutokset

Vuosilomalain muutokset Vuosilomalain muutokset Vuosilomalakia on muutettu ja muutosten taustalla on EU-tuomioistuimen ratkaisujen täytäntöönpano Suomessa. Lain muutos koskee seuraavaa kahta asiaa: 1. kuukausipalkkaisen lomapalkan

Lisätiedot

Maaseutuelinkeinojen ja neuvontaalan Työnantajayhdistyksen toimintakertomus

Maaseutuelinkeinojen ja neuvontaalan Työnantajayhdistyksen toimintakertomus Maaseutuelinkeinojen ja neuvontaalan Työnantajayhdistyksen toimintakertomus 2009 Erityispalvelujen Työnantajaliitto / Maaseutuelinkeinojen ja neuvonta-alan Työnantajayhdistys TOIMINTAKERTOMUS 2009 NEUVOTTELUTOIMINTA

Lisätiedot

VMT liittokokous 2019

VMT liittokokous 2019 VMT liittokokous 2019 Valtion maanmittausalan ammattikorkeakoulu- ja opistotekniset VMT ry:n vuosikokous pidetään keskiviikkona 27.3.2019 klo 17.00 Helsingin Paasitornissa, kokoushuone Johtokunta, 4½.

Lisätiedot

TIEMIES. PardiaNYT-lehden InTek ry:n järjestöliite 2/2007. InTek ry:n LIITTOKOKOUS

TIEMIES. PardiaNYT-lehden InTek ry:n järjestöliite 2/2007. InTek ry:n LIITTOKOKOUS TIEMIES PardiaNYT-lehden InTek ry:n järjestöliite 2/2007 InTek ry:n LIITTOKOKOUS Infra-alan Toimihenkilöliitto InTek ry. piti sääntömääräisen liittokokouksensa 10. marraskuuta Ravintola Limonessa, Pardian

Lisätiedot

INTEKIN EDUSTAJAKOKOUS PÄÄTTI JÄSENMAKSUN ALENTAMISESTA

INTEKIN EDUSTAJAKOKOUS PÄÄTTI JÄSENMAKSUN ALENTAMISESTA TIEMIES PardiaNYT-lehden InTek ry:n järjestöliite 3/2006 INTEKIN EDUSTAJAKOKOUS PÄÄTTI JÄSENMAKSUN ALENTAMISESTA Infra-alan toimihenkilöliitto InTek ry. piti sääntömääräisen edustajakokouksensa 11.11.2006

Lisätiedot

Infra-alan Toimihenkilöliitto InTek ry.

Infra-alan Toimihenkilöliitto InTek ry. Infra-alan Toimihenkilöliitto InTek ry. S Ä Ä N N Ö T 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Infra-alan toimihenkilöliitto InTek ry. Yhdistyksestä käytetään näissä säännöissä nimitystä InTek. InTek:n

Lisätiedot

Maaseutuelinkeinojen ja neuvontaalan Työnantajayhdistyksen toimintakertomus

Maaseutuelinkeinojen ja neuvontaalan Työnantajayhdistyksen toimintakertomus Maaseutuelinkeinojen ja neuvontaalan Työnantajayhdistyksen toimintakertomus 2008 Erityispalvelujen Työnantajaliitto / Maaseutuelinkeinojen ja neuvonta-alan Työnantajayhdistys TOIMINTAKERTOMUS 2008 NEUVOTTELUTOIMINTA

Lisätiedot

Toimintakertomus Alajärven Yrittäjät Ry

Toimintakertomus Alajärven Yrittäjät Ry Toimintakertomus 2017 Alajärven Yrittäjät Ry Yleistä Alajärven Yrittäjät on kaupungissa toimivien yritysten ja yrittäjien etujärjestö, joka valvoo yrittäjien ja yritysten toiminnallisia ja taloudellisia

Lisätiedot

Visio. Arvot. TTT on paras asiantuntijoiden ammattijärjestö. Yhdenvertaisuus Vastuullisuus Yhteistyö

Visio. Arvot. TTT on paras asiantuntijoiden ammattijärjestö. Yhdenvertaisuus Vastuullisuus Yhteistyö Visio TTT on paras asiantuntijoiden ammattijärjestö. Arvot Yhdenvertaisuus Vastuullisuus Yhteistyö Tekniikan ja Tiedon Toimihenkilöt TTT ry on osaavien ja koulutettujen ammattilaisten yhteistyöjärjestö,

Lisätiedot

Sääntömääräinen liittokokous Aika: sunnuntai Paikka: Hotelli Scandic Jyväskylä. Osoite: Vapaudenkatu 73, Jyväskylä.

Sääntömääräinen liittokokous Aika: sunnuntai Paikka: Hotelli Scandic Jyväskylä. Osoite: Vapaudenkatu 73, Jyväskylä. Suomen Valjakkourheilijoiden Liitto ry Sääntömääräinen liittokokous 2016 Pöytäkirja Aika: sunnuntai 17.4.2016 Paikka: Hotelli Scandic Jyväskylä. Osoite: Vapaudenkatu 73, 40100 Jyväskylä. Läsnä: Liitteen

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2014

Toimintasuunnitelma 2014 1 Toimintasuunnitelma 2014 TOIMINNAN PÄÄTAVOITE: Lastentarhanopettajien merkityksen esiin nostaminen yhteiskunnassa YHDISTYS: 1. Vaikuttaa jäsenistönsä asemaa koskevaan päätöksentekoon, työolosuhteisiin

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2006

TOIMINTAKERTOMUS 2006 TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 YLEISTÄ Vuosi 2008 oli Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston 32. toimintavuosi. Ammattiosastomme toiminta on ollut jälleen kuluneena

Lisätiedot

Sosiaalipalvelualan työehtosopimus. Vappu Okkeri lakimies, VT Tehy ry, edunvalvonta

Sosiaalipalvelualan työehtosopimus. Vappu Okkeri lakimies, VT Tehy ry, edunvalvonta Sosiaalipalvelualan työehtosopimus Vappu Okkeri lakimies, VT Tehy ry, edunvalvonta Työllisyys- ja kasvusopimuksen mukainen sopimusratkaisu 25.10.2013 Ensimmäinen sopimuskausi alkaa 1.3.2014 ja päättyy

Lisätiedot

PAPERILIITTO SUOMALAISTEN PAPERITYÖNTEKIJÖIDEN EDUNVALVONTAJÄRJESTÖ

PAPERILIITTO SUOMALAISTEN PAPERITYÖNTEKIJÖIDEN EDUNVALVONTAJÄRJESTÖ PAPERILIITTO SUOMALAISTEN PAPERITYÖNTEKIJÖIDEN EDUNVALVONTAJÄRJESTÖ 23.9.2016 Paperiliitto r.y. 1 PAPERILIITTO Yksi liitto (21:stä) yli miljoona jäsenisestä SAK:sta Perustettu vuonna 1906 Tampereella 61

Lisätiedot

VESAISTEN KESKUSLIITTO RY.:N SÄÄNNÖT

VESAISTEN KESKUSLIITTO RY.:N SÄÄNNÖT VESAISTEN KESKUSLIITTO RY.:N SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja toimialue Yhdistyksen nimi on Vesaisten Keskusliitto ry., josta näissä säännöissä käytetään nimitystä liitto. Liiton kotipaikka on

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIPIIRIEN YHTEYSTIEDOT 2014

KESKI-SUOMEN RESERVIPIIRIEN YHTEYSTIEDOT 2014 KESKI-SUOMEN RESERVIPIIRIEN YHTEYSTIEDOT 2014 Piiritoimisto Gummeruksenkatu 7, 40100 Jyväskylä Verkkosivut: www.ksrespiirit.fi Reserviupseeripiirin toiminnanjohtaja Reserviläispiirin toiminnanjohtaja reservilaispiiri@ksrespiirit.fi

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus Kolhon kyläyhdistyksen puheenjohtaja Tuula Juurakko avasi kokouksen.

1. Kokouksen avaus Kolhon kyläyhdistyksen puheenjohtaja Tuula Juurakko avasi kokouksen. KOLHON KYLÄYHDISTYS RY PÖYTÄKIRJA Marko Lipsonen 2.1.2013 YHDISTYKSEN SYYSKOKOUS Aika 27.11.12, KLO 19.00 Paikka Osuuspankin kokoustilat Läsnä Läsnäolijoista erillinen liite Käsitellyt asiat: 1. Kokouksen

Lisätiedot

2 Kokouksen puheenjohtajaksi kutsuttiin Janne Halunen ja sihteeriksi Henri Kinnunen.

2 Kokouksen puheenjohtajaksi kutsuttiin Janne Halunen ja sihteeriksi Henri Kinnunen. Kempeleen Metsästys- ja Kennelyhdistys r.y. PÖYTÄKIRJA Asia Vuosikokous Aika 28.03.2014 klo 18.30. Paikka Läsnä Kempeleen Kunnanvaltuustosali 23 osallistujaa. Liite1 1 Janne Halunen avasi kokouksen klo18:38

Lisätiedot

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu.

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu. Ehdotus sääntömuutoksiksi Suomen Internet-yhdistyksen kevätkokoukselle 2006. Alla on ehdotus uusiksi säännöiksi, jotka toimitetaan yhdistysrekisteriin hyväksyttäviksi, mikäli yhdistyksen kevätkokous päättää

Lisätiedot

1/2008. InTek ry:n hallituksen kokoonpano ja erityistehtävät v. 2008

1/2008. InTek ry:n hallituksen kokoonpano ja erityistehtävät v. 2008 Netti- 1/2008 INTEK:N HALLITUS JÄRJESTÄYTYI Helsingissä, syksyn 2007 liittokokouksen jälkeen tammikuussa ensimmäisen kerran kokoontunut InTek:n hallitus sopi keskinäisestä työnjaostaan. Kun hallituksen

Lisätiedot

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Toimintakertomus vuodelta 2013 Nykytila: Yhdistyksemme jäsenmäärä kasvoi 14.11.1013 lähes kaksinkertaiseksi, kun Helsingin sosiaaliviraston henkilöstö

Lisätiedot

SUOMEN KIINTEISTÖLIITTO RY:N VARSINAINEN LIITTOKOKOUS

SUOMEN KIINTEISTÖLIITTO RY:N VARSINAINEN LIITTOKOKOUS PÖYTÄKIRJA 1 (5) SUOMEN KIINTEISTÖLIITTO RY:N VARSINAINEN LIITTOKOKOUS Aika Lauantai 24.4.2010 klo 9.30-11.35 Paikka Sokos Hotel Lappee, kokoustila Saimaa, Brahenkatu 1, Lappeenranta Läsnä Liitteen mukaan

Lisätiedot

Varsinainen liittokokous alkaa

Varsinainen liittokokous alkaa KUUROJEN LIITTO RY ESITYSLISTA 1 (5) Varsinainen liittokokous Aika 6.-7.6.2015 Paikka Valkea Talo, Ilkantie 4, 00400 Helsinki Lauantai 6.6. Lounas klo 11.30-12.30 Kahvi klo 15.00-15.30 8.30 9.30 Edustajavaltakirjojen

Lisätiedot

VALTION TUTKIMUSALOJEN TEKNISET TOIMIHENKILÖT VATE RY

VALTION TUTKIMUSALOJEN TEKNISET TOIMIHENKILÖT VATE RY VALTION TUTKIMUSALOJEN TEKNISET TOIMIHENKILÖT VATE RY ORGANISAATIO STTK ry Pardia ry TTT ry VATE ry Toimihenkilöiden ammatillinen keskusjärjestö Yhteiskunnallinen edunvalvoja Keskustason pääsopija Edunvalvontajärjestö

Lisätiedot

Johto- ja luottamustehtävät elinkeinotoimintaa harjoittavissa yhteisöissä (Yhteisön nimi, toimiala, tehtävä)

Johto- ja luottamustehtävät elinkeinotoimintaa harjoittavissa yhteisöissä (Yhteisön nimi, toimiala, tehtävä) 1 Pekka Ahokas kaupunginhallituksen jäsen Johto ja luottamustehtävät elinkeinotoimintaa harjoittavissa yhteisöissä (Yhteisön nimi, toimiala, Hulmin Huollon hallitus Kiinteistö Oy Kurittula hallitus Muu

Lisätiedot

Tutustuminen Espoon kaupungin rakentamiseen

Tutustuminen Espoon kaupungin rakentamiseen Jäsentiedote 07.04.2009 JÄSENTIEDOTE 1/2009 Hyvä Rakenteiden Mekaniikan Seura ry:n jäsen, Rakenteiden mekaniikan seura järjestää kevään aikana seuraavaa ohjelmaa: Tutustuminen Espoon kaupungin rakentamiseen

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2005

TOIMINTAKERTOMUS 2005 TOIMINTAKERTOMUS 2005 YLEISTÄ Vuosi 2005 oli OuLVI:n 43. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

HUOLTOUPSEERIYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT

HUOLTOUPSEERIYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT HUOLTOUPSEERIYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI 1 Yhdistyksen nimi on Huoltoupseeriyhdistys ry. KOTIPAIKKA 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Yhdistyksen toimintaalueeseen kuuluu Suomen

Lisätiedot

1) toimii jäsenyhteisöjensä yhteenliittymänä ja tukee niiden toimintaa

1) toimii jäsenyhteisöjensä yhteenliittymänä ja tukee niiden toimintaa SÄÄNNÖT 1 (5) 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Vanhustyön keskusliitto - Centralförbundet för de gamlas väl ry. Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Näissä säännöissä yhdistystä kutsutaan

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS V U O D E L T A 2 0 11

TOIMINTAKERTOMUS V U O D E L T A 2 0 11 TOIMINTAKERTOMUS V U O D E L T A 2 0 11 1 SUOMEN HAUTAUSTOIMINNAN KESKUSLIITTO RY BEGRAVNINGSVERKSAMHETENS CENTRALFÖRBUND I FINLAND RF YLEISTÄ Liiton kotisivu: www.shk.fi Y-tunnus: 1480117-5 LIITTOKOKOUS

Lisätiedot

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013 Oikaristen Sukuseura Ry:n toimintakertomus 2013 Kuva: Sirpa Heikkinen 2013 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2013 Oikaristen 13-vuotiaan sukuseuran toiminta jatkui edelleen aktiivisena. Seuran

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2007

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2007 The Westermarck Society ry. TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2007 1. Johtokunta Seuran johtokuntaan kuuluivat kertomusvuonna Pekka Sulkunen, Tuula Gordon, JP Roos ja Kati Rantala Helsingistä, Riikka Homanen,

Lisätiedot

Vaalivaliokunnan esitykset. Liittokokous

Vaalivaliokunnan esitykset. Liittokokous Vaalivaliokunnan esitykset Liittokokous Todettiin liittovaltuustossa Hämeenlinnassa käytävät vaalit 3 Arvotaan vaalivaliokuntaan 2015 kuuluvat yhdistykset Vaalivaliokuntaan 2015 arvottavat yhdistykset

Lisätiedot

Veikko Ekman, Haapajärveltä. Satu Pinola, Kärsämäeltä. Jukka Lehtosaari, Pyhäjärveltä. Markus Muuttola, Reisjärveltä

Veikko Ekman, Haapajärveltä. Satu Pinola, Kärsämäeltä. Jukka Lehtosaari, Pyhäjärveltä. Markus Muuttola, Reisjärveltä SEUTUHALLITUKSEN KOKOUS ESITYSLISTA 1/2013 Aika: perjantai 15.2.2013 klo 9.00 10.35 Paikka: Haapajärvi, hallituksen kokoushuone Jäsenet (alleviivatut paikalla) Maija-Liisa Veteläinen Raimo Kaisto Riitta

Lisätiedot

Veteraani CUP 25-29 v. 2010

Veteraani CUP 25-29 v. 2010 Veteraani CUP 25-29 v. 2010 1 Toni Mikkonen Lieksan Hiihtoseura 240 1 2 3 2 Jori Mikkonen Lieksan Hiihtoseura 210 2 4 2 3 Tuomas Karavirta Kouvolan Hiihtoseura 200 1 1 4 Antti Joutjärvi Kouvolan Hiihtoseura

Lisätiedot

Kokouksen esityslista

Kokouksen esityslista Kutsu sääntömääräiseen vuosikokoukseen Keski-Suomen Sukututkijat ry kutsuu jäsenensä sääntömääräiseen vuosikokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 25.3.2015 klo 17.00 alkaen Jyväskylän maakunta-arkistossa.

Lisätiedot

Jäsenet (alleviivatut paikalla) Teija Myllylä, Haapajärveltä. Markus Muuttola, Reisjärveltä

Jäsenet (alleviivatut paikalla) Teija Myllylä, Haapajärveltä. Markus Muuttola, Reisjärveltä PÖYTÄKIRJA 8/2017 SEUTUHALLITUKSEN KOKOUS Aika: tiistaina 21.11.2017 klo 9.00 10.30 Paikka: Reisjärvi, valtuuston kokoushuone Jäsenet (alleviivatut paikalla) Juha Uusivirta Mauri Tenkula Esa Jussila, pj.

Lisätiedot

Itä-Häme viikkokilpailu 5 Classic tulokset

Itä-Häme viikkokilpailu 5 Classic tulokset Itä-Häme viikkokilpailu 5 Classic 11.6.-15.6.2016 tulokset 1 SAARINEN, Jari Par 72 10 2 VIINIKAINEN, Jarkko 1 73 8 3 LESKINEN, Jouko 1 73 6 4 TIAINEN, Eetu 2 74 5 5 PULKKINEN, Jari 2 74 4 6 MUTANEN, Jyrki

Lisätiedot

Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri ry Nylands miljövårdsdistrik rf SÄÄNNÖT

Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri ry Nylands miljövårdsdistrik rf SÄÄNNÖT Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri ry Nylands miljövårdsdistrik rf Nämä sääännöt on hyväksytty piirin syyskokouksessa 28.10.2006 ja rekisteröity yhdistysreksiteriin 28.12.2006. SÄÄNNÖT Yhdistys ja sen tarkoitus

Lisätiedot

PRO LUKIO RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN YHDISTYSKOKOUS

PRO LUKIO RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN YHDISTYSKOKOUS PRO LUKIO RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN YHDISTYSKOKOUS Aika Maanantai 22.5.2017 klo 12.00 (mahdollisuus oppilaitoslounaaseen klo 11.15 11.50) Paikka Tampereen yhteiskoulun lukio, auditorio, Hallituskatu 32, Tampere

Lisätiedot

TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 Turun Seudun Sähkötyöntekijöiden ammattiosasto on perustettu 1956. Osastoon kuuluu tällä hetkellä yli 2000 jäsentä. Ammattiosasto on ns. sekaosasto. Osastoon

Lisätiedot

Sosiaalialan korkeakoulutetut Talentia Pohjois-Savo ry TOIMINTASUUNNITELMA 2010. Edunvalvonta

Sosiaalialan korkeakoulutetut Talentia Pohjois-Savo ry TOIMINTASUUNNITELMA 2010. Edunvalvonta Sosiaalialan korkeakoulutetut Talentia Pohjois-Savo ry TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Edunvalvonta Talentia Pohjois-Savo ry:n hallitus kokoontuu vuonna 2010 vähintään viisi kertaa. Hallitus pyritään muodostamaan

Lisätiedot

Peräpohjolan Leader ry:n puheenjohtaja Jorma Vaara avaa kokouksen.

Peräpohjolan Leader ry:n puheenjohtaja Jorma Vaara avaa kokouksen. lista SYYSKOKOUS 2016 Aika Torstaina 24.11.2015 klo 17.00 Paikka Tervolan nuorisoseuran talo, Seurantie, Tervola 1 KOKOUKSEN AVAUS Peräpohjolan Leader ry:n puheenjohtaja Jorma Vaara avaa kokouksen. 2 KOKOUSVIRKAILIJOIDEN

Lisätiedot

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 3/2014 1 Finlands Kommunförbund rf

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 3/2014 1 Finlands Kommunförbund rf Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 3/2014 1 Kokoustiedot Aika: 10.4.2014 klo 10.00 13.23 Paikka: Kuntatalo Kommunernas hus Toinen linja 14, Helsinki Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 3/2014 2 Sisällysluettelo

Lisätiedot

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry Pohjois-Suomen pelastusliitto ry toimintakertomus 2018 Yleistä Vuosi 2018 oli pelastusliiton 89. toimintavuosi. Liiton toiminta toteutettiin Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) kanssa tehdyn sopimuksen

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä. Esityslista 2/2016 1. Yhtymävaltuusto. Kokouskutsu. 02.03.2016 kello

Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä. Esityslista 2/2016 1. Yhtymävaltuusto. Kokouskutsu. 02.03.2016 kello PohjoisKarjalan sosiaali ja terveyspalvelujen Esityslista 2/2016 1 Kokouskutsu Aika Paikka Toimielimen jäsenet 02.03.2016 kello Nurmes Heinävesi Suhonen Maija Happonen Aarno Ilomantsi Urjanheimo Hannu

Lisätiedot

Yhdistyksen puheenjohtaja Tuomo Tikkanen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin

Yhdistyksen puheenjohtaja Tuomo Tikkanen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin ESITYSLISTA 6.10.2015 1(6) AMMATILLISET OPETTAJAT AO ry VUOSIKOKOUS Aika Sunnuntai 15.11.2015 kello 9.00. Paikka Kokoustila Snellman & Kallavedet, Scandic Hotelli, Satamakatu 1, 70100 Kuopio I KOKOUKSEN

Lisätiedot

Talousohjesääntö. KuPS ry

Talousohjesääntö. KuPS ry Talousohjesääntö KuPS ry 1 Sisällysluettelo OHJESÄÄNNÖN TARKOITUS... 2 Hallituksen talouteen liittyvät tehtävät... 2 Lisäksi hallitus huolehtii seuraavista asioista... 2 Puheenjohtajan talouteen liittyvät

Lisätiedot

Kokonaistilanne. Page 1

Kokonaistilanne. Page 1 Jyväskylä Valmet EK Äänekoski KESKI-SUOMEN RANKING Valvoja:Jkl Nimi Seura Liitto Luokitus Pisteet yht. 1 Nurminen Kari VKK Jyväskylä Y 44 21 23 2 Kallio Jesse Giants Pori N 42 25 17 3 Varma Seppo Muurke

Lisätiedot

H 1 Ruokolainen Olli JaRu H60 1 Särssi Mauri RiRu Rantala Hannu JaRu

H 1 Ruokolainen Olli JaRu H60 1 Särssi Mauri RiRu Rantala Hannu JaRu Etelä-Hämeen Reservilupseeripiiri 11-12.6.2016 Pienoiskivääri 60 ls makuu H 1 Ruokolainen Olli JaRu 95 95 98 92 93 92 565 H60 1 Särssi Mauri RiRu 88 88 93 91 92 88 540 2 Rantala Hannu JaRu 87 78 82 76

Lisätiedot

POLIISIOPINTOJEN EDISTÄMISSÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016

POLIISIOPINTOJEN EDISTÄMISSÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016 POLIISIOPINTOJEN EDISTÄMISSÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016 Poliisiopintojen Edistämissäätiön Hallitukselle Vuosi 2016 oli Poliisiopintojen Edistämissäätiön viideskymmenestoinen toimintavuosi. Säätiön

Lisätiedot

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS Kuopio, Puijo TULOKSET

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS Kuopio, Puijo TULOKSET Lapset alle 6, SKAL 0,5 km (v) 1. Petra Tuovinen Kuopion Kuorma-autoilijat ry 6.20 Lapset alle 8, SKAL 0,5 km (v) 1. Jukka Rautio Oulun Kuorma-autoilijat ry 3.08 2. Jenni Tuovinen Kuopion Kuorma-autoilijat

Lisätiedot

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli tilinpäätöksen tarkastus ja alllekirjoitus), Roby oli sihteerinä

Lisätiedot

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 Sisällys Esityslista...1 Toimintakertomus 1.8.2013 31.7.2014...2 Esitys toimintasuunnitelmaksi 2014 2015...4 Tilinpäätös 31.7.2014...5 Talousarvio toimikaudelle 1.8.2014

Lisätiedot

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous Selkeä esityslista

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous Selkeä esityslista Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous 2017 Selkeä esityslista lista on kokouksen ohjelma. Siinä kerrotaan kokouksessa päätettävät asiat. esityslista 1. Kokouksen avaus Liittokokous

Lisätiedot

Aika klo Paikka Seuran paviljongi Läsnä 22 seuranjäsentä liitteenä olevan luettelon mukaisesti.

Aika klo Paikka Seuran paviljongi Läsnä 22 seuranjäsentä liitteenä olevan luettelon mukaisesti. LAPIN METSÄSTYSHOITO- JA AMPUMASEURA 1 LAPIN METSÄSTYSHOITO- JA AMPUMASEURA RY. VUOSIKOKOUS 2016 pöytäkirja Aika 19.2.2016 klo 18.00 19.00 Paikka Seuran paviljongi Läsnä 22 seuranjäsentä liitteenä olevan

Lisätiedot

Varsinainen liittokokous alkaa

Varsinainen liittokokous alkaa KUUROJEN LIITTO RY ESITYSLISTA 1 (5) Varsinainen liittokokous Aika 11.6.2016 Paikka Porin Yliopistokeskus, Pohjoisranta 11, 28101 Pori Lounas klo 12.00-13.00 Kahvi klo 15.30 16.00 9.00 10.00 Edustajavaltakirjojen

Lisätiedot

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009 Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009 Tuloslaskelma ja Tase Yleistä Vuosi 2009 oli yhdistyksemme 51. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen

Lisätiedot

3/2008. Kokouksen yhtenä, tärkeänä teemana oli toiminta- ja taloussuunnittelun lisäksi sääntömuutosasia, jota kesän ja alkusyksyn aikana on puitu

3/2008. Kokouksen yhtenä, tärkeänä teemana oli toiminta- ja taloussuunnittelun lisäksi sääntömuutosasia, jota kesän ja alkusyksyn aikana on puitu Netti- 3/2008 INTEK:N TOIMINNANSUUNNITTELUSEMINAARI VUOSAARESSA InTek ry:n, Destian pardialaisella pääluottamusmiehellä vahvistettu hallitus kokoontui 30.-31.8. vuosittaiseen toiminnansuunnitteluseminaariinsa

Lisätiedot

OULUN INSINÖÖRIOPISKELIJAT OIO ry Kotkantie 1 90250 OULU. Yhdistyksen kotipaikka on Oulun kaupunki. Yhdistyksen tarkoituksena on jäsenistönsä

OULUN INSINÖÖRIOPISKELIJAT OIO ry Kotkantie 1 90250 OULU. Yhdistyksen kotipaikka on Oulun kaupunki. Yhdistyksen tarkoituksena on jäsenistönsä OULUN INSINÖÖRIOPISKELIJAT OIO ry Kotkantie 1 90250 OULU SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka 2 Yhdistyksen tarkoitus 3 Tarkoituksen toteuttaminen 4 Toiminnan tukeminen Yhdistyksen nimi on Oulun Insinööriopiskelijat

Lisätiedot

Hyvä Jäsenemme! Johtokunta. Johtokunnan jäsenet toimintavuonna 2009:

Hyvä Jäsenemme! Johtokunta. Johtokunnan jäsenet toimintavuonna 2009: MTK- Kerimäki Toimintakertomus 2009 Hyvä Jäsenemme! MTK-Kerimäen tuottajayhdistyksen johtokunta päätti toimittaa vuoden 2009 toimintakertomuksen kaikille jäsenilleen. Yhdistyksen toiminta oli vuonna 2009

Lisätiedot

SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY

SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY TOIMINTAKERTOMUS 2013 Sivu 2 / 5 YLEISKATSAUS SF-Caravan Saimaan Seutu ry on perustettu 13.6.1970 ja se kuuluu jäsenjärjestönä SF-Caravan ry:een, joka on 17.5.1964 perustettu

Lisätiedot

Kursivoidut (punaisella olevat) tekstit ovat Sähköliiton neuvottelijoiden kirjauksia sovittelun aikaisista keskusteluista.

Kursivoidut (punaisella olevat) tekstit ovat Sähköliiton neuvottelijoiden kirjauksia sovittelun aikaisista keskusteluista. 15.12.2017 Valtakunnansovittelijan toimistolla 7.11.2017 saavutettu ratkaisu koostuu sovintoehdotuksesta sekä sitä täydentävästä Sähköliiton, Teknologiateollisuuden ja Teollisuusliiton välisestä sopimuksesta.

Lisätiedot

POLIISIOPINTOJEN EDISTÄMISSÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014

POLIISIOPINTOJEN EDISTÄMISSÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 POLIISIOPINTOJEN EDISTÄMISSÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 Poliisiopintojen Edistämissäätiön Hallitukselle Vuosi 2014 oli Poliisiopintojen Edistämissäätiön viideskymmenes toimintavuosi. Säätiön ja

Lisätiedot

Sääntömääräinen syyskokous

Sääntömääräinen syyskokous Sääntömääräinen syyskokous La 1.11.2014 klo 17:00 Kartano Koskenranta, Voikkaa Esityslista 1 Kokouksen avaus ja järjestäytyminen 2 Läsnä olevien toteaminen, kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 Esityslistan

Lisätiedot

SUOMEN PYSTYKORVAJÄRJESTÖ FINSKA SPETSKLUBBEN RY

SUOMEN PYSTYKORVAJÄRJESTÖ FINSKA SPETSKLUBBEN RY SUOMEN PYSTYKORVAJÄRJESTÖ FINSKA SPETSKLUBBEN RY VUOSIKOKOUS 16.3. 2013 klo 14.00 Tampereella, Hotelli Rosendahlissa, Pyynikintie 13 PÖYTÄKIRJA 1 24 1. KOKOUKSEN AVAUS Suomen Pystykorvajärjestön puheenjohtaja

Lisätiedot

1(4) VUOSIKOKOUS 3.3.2013. Aika Sunnuntai 3.3.2013 klo 14.20 16.05 Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145A

1(4) VUOSIKOKOUS 3.3.2013. Aika Sunnuntai 3.3.2013 klo 14.20 16.05 Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145A ETELÄ KAJAANIN KYLÄT RY PÖYTÄKIRJA 1(4) VUOSIKOKOUS 3.3.2013 Aika Sunnuntai 3.3.2013 klo 14.20 16.05 Paikka Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145A Osallistujat Käsitellyt asiat: Laatikainen Sinikka Fordell

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 1. Yleistä seurasta Hallinnon Tutkimuksen Seura ry. on tieteellinen yhdistys, jonka tarkoitus on edistää hallinnon tutkimusta Suomessa ja osallistua alan kansainväliseen

Lisätiedot

ESITYS LIITTOVALTUUSTON / TYÖTTÖMYYSKASSAN VALTUUSTON JÄSENIKSI

ESITYS LIITTOVALTUUSTON / TYÖTTÖMYYSKASSAN VALTUUSTON JÄSENIKSI ESITYS LIITTOVALTUUSTON / TYÖTTÖMYYSKASSAN VALTUUSTON JÄSENIKSI / 1. Teemu Honkanen Tuomo Heinonen os. 390 os. 390 2. Helmut Jurgensson Martin Adorf maa- ja vesirakennusalan työntekijä 3. Esko Karhu Matti

Lisätiedot

ETELÄ-KARJALAN MAAKUNTAUUDISTUKSEN VALMISTELURYHMÄN 1. KOKOUS

ETELÄ-KARJALAN MAAKUNTAUUDISTUKSEN VALMISTELURYHMÄN 1. KOKOUS ETELÄ-KARJALAN MAAKUNTAUUDISTUKSEN VALMISTELURYHMÄN 1. KOKOUS MUISTIO Aika: tiistai 15.3.2016 kello 10.00 12.15 Paikka: Etelä-Karjalan liiton toimisto, kokoustila Koivikko 4. krs, Kauppakatu 40 D., Lappeenranta

Lisätiedot

Hallinto ja aluetoiminta

Hallinto ja aluetoiminta Hallinto ja aluetoiminta Suomen Reumaliiton hallitus 2018-2020? Liiton puheenjohtajat valittiin edustajakokouksessa 25.11.2017 Helsingissä. Valtuusto valitsi hallituksen jäsenet ja varajäsenet seuraavaksi

Lisätiedot

VUOSIKOKOUS. 7 Vuoden 2018 toimintakertomuksen, myös jalostustoimikunnan (liite 2), tilinpäätöksen (liite 3) ja toiminnantarkastajien

VUOSIKOKOUS. 7 Vuoden 2018 toimintakertomuksen, myös jalostustoimikunnan (liite 2), tilinpäätöksen (liite 3) ja toiminnantarkastajien PÖYTÄKIRJA Aika la 16.03.2019 klo 12.04 13.28. Paikka Hotelli Alba, Ahlmaninkatu 4, 40100 Jyväskylä 1 Kokouksen avaus Yhdistyksen puheenjohtaja avasi kokouksen klo 12.04. 2 Valitaan kokoukselle puheenjohtaja.

Lisätiedot

Hallituksen puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen.

Hallituksen puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen. Aika 10.3.2015 klo 18:00 1/6 Paikka Wanha WPK, Koskitie 1, Huittinen LÄSNÄ: HALLITUS Vainio Kai puheenjohtaja Läsnäolo-oikeutetut - Esittelijä ja sihteeri Tervakangas Matti Tenhunen Pertti Ansio Juho Friberg

Lisätiedot

Sijoitus Sarja Y Tulos Napa 1 Siren Markus Salonseudun RT Luomanaho Mika Pohjanmaan RT 10

Sijoitus Sarja Y Tulos Napa 1 Siren Markus Salonseudun RT Luomanaho Mika Pohjanmaan RT 10 Sijoitus Sarja Y Tulos Napa 1 Siren Markus Salonseudun RT 10 10 10 10 10 9 9 9 8 8 10 10 10 10 10 9 9 9 9 9 188 5 2 Luomanaho Mika Pohjanmaan RT 10 10 10 9 9 9 9 9 9 8 10 10 10 10 10 10 9 9 9 9 188 2 2

Lisätiedot

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous Selkeä esityslista

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous Selkeä esityslista Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous 2018 Selkeä esityslista Esityslista on kokouksen ohjelma. Siinä kerrotaan kokouksessa päätettävät asiat. esityslista 1. Kokouksen avaus Liittokokous

Lisätiedot

Asetettu nähtäväksi ylioppilaskunnan ilmoitustaululle / 2016

Asetettu nähtäväksi ylioppilaskunnan ilmoitustaululle / 2016 ESITYSLISTA LAPIN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA 26.1.2016 HALLITUKSEN KOKOUS 1/2016 AIKA: 28.1.2016, klo 10:00 PAIKKA: LYYn toimisto, Ahkiomaantie 23 B Jakelu: Hallituksen jäsenet: Elias Rauhala, hallituksen

Lisätiedot

TIEMIES. TAJ:n liittokokous päätti järjestön nimen muutoksesta. PardiaNyt-lehden TAJ:n järjestöliite 4/2005

TIEMIES. TAJ:n liittokokous päätti järjestön nimen muutoksesta. PardiaNyt-lehden TAJ:n järjestöliite 4/2005 TIEMIES PardiaNyt-lehden TAJ:n järjestöliite 4/2005 TAJ:n liittokokous päätti järjestön nimen muutoksesta Tieliikelaitoksen ammattijärjestö TAJ ry. piti sääntömääräisen liittokokouksensa lokakuun puolivälissä

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016 1/5 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016 Aika 10.4.2016 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 23 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä

Lisätiedot

VANHUSTYÖN KESKUSLIITTO - CENTRALFÖRBUNDET FÖR DE GAMLAS VÄL RY

VANHUSTYÖN KESKUSLIITTO - CENTRALFÖRBUNDET FÖR DE GAMLAS VÄL RY SÄÄNNÖT 1 (5) VANHUSTYÖN KESKUSLIITTO - CENTRALFÖRBUNDET FÖR DE GAMLAS VÄL RY 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Vanhustyön keskusliitto - Centralförbundet för de gamlas väl ry. Yhdistyksen kotipaikka

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄN MAASEUTUJAOSTO Sivu 1 PÖYTÄKIRJA N:o 1/2002 MAASEUTUJAOSTON KOKOUS

KESKI-SUOMEN MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄN MAASEUTUJAOSTO Sivu 1 PÖYTÄKIRJA N:o 1/2002 MAASEUTUJAOSTON KOKOUS KESKI-SUOMEN MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄN MAASEUTUJAOSTO Sivu 1 PÖYTÄKIRJA N:o 1/2002 KOKOUSTIEDOT MAASEUTUJAOSTON KOKOUS Aika: klo 9.00 12.15 Paikka: Kukkaismäen maaseutumatkailutila, Jämsän Juokslahti,

Lisätiedot

KUULOLIITTO RY:N JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty liittovaltuustossa 20.4.2013

KUULOLIITTO RY:N JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty liittovaltuustossa 20.4.2013 JOHTOSÄÄNTÖ sivu 1(6) KUULOLIITTO RY:N JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty liittovaltuustossa 20.4.2013 I JOHTOSÄÄNNÖN SOVELTAMISALA 1 Johtosäännössä määrätään siitä luottamusjohdon toiminnasta, joka ei sisälly sääntöihin,

Lisätiedot

Luokka 3012, Pasilan toimipiste, Ratapihantie 13, Helsinki

Luokka 3012, Pasilan toimipiste, Ratapihantie 13, Helsinki Pöytäkirja 1 (5) Aika: Maanantai klo 16.00 19.00 Paikka: Luokka 3012, Pasilan toimipiste, Ratapihantie 13, 00520 Helsinki Läsnä: Seppo Kinkki puheenjohtaja Juha Nurmonen sihteeri Kristiina Huff Maria Ruohtula

Lisätiedot

!!!!!! SUOMEN ANESTESIASAIRAANHOITAJAT RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2014

!!!!!! SUOMEN ANESTESIASAIRAANHOITAJAT RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2014 SUOMEN ANESTESIASAIRAANHOITAJAT RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2014 Yleistä Toimintavuosi2014oliYhdistyksen49.toimintavuosi. Yhdistyksensääntöjenmääräämätkokouksetpidettiin. YleistenkokoustenlisäksijäsenistölläonollutmahdollisuusvaikuttaaYhdistyksentoimintaan

Lisätiedot

SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi on Ikaalisten Nuoriso-orkesterin tuki ry. Sen kotipaikka on Ikaalinen ja toimialue on Ikaalinen.

SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi on Ikaalisten Nuoriso-orkesterin tuki ry. Sen kotipaikka on Ikaalinen ja toimialue on Ikaalinen. IKAALISTEN NUORISO-ORKESTERIN TUKI RY SÄÄNNÖT Yleistä 1 YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE Yhdistyksen nimi on Ikaalisten Nuoriso-orkesterin tuki ry. Sen kotipaikka on Ikaalinen ja toimialue on

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Gospel Riders moottoripyöräkerho ry, ja sen kotipaikka on Helsinki

Yhdistyksen nimi on Gospel Riders moottoripyöräkerho ry, ja sen kotipaikka on Helsinki Gospel Riders moottoripyöräkerho ry SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Gospel Riders moottoripyöräkerho ry, ja sen kotipaikka on Helsinki 2 TARKOITUS JA TOIMINNAN LAATU Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus

Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus 8.9.2014 Järjestöpäivät 5.-6.9.2014 Liittokokous joka 3. vuosi - valitsee liittovaltuustoedustajat Liittovaltuusto 34 yhdistysten edustajaa 10 muuta edustajaa

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA

PÖYTÄKIRJA Sääntömääräinen syyskokous Aika Sunnuntai klo 15.00-17.00 Paikka Vesihelmi, iso kokoustila, 2. kerros osoite: Eteläinen puistokatu 2, 30420 Forssa Ennen kokouksen alkua Forssan kaupungin tervehdys ja katsaus

Lisätiedot

METSÄLIITTO OSUUSKUNTA PÖYTÄKIRJA 89 Edustajisto. Y-tunnus 0116300-4 4.5.2011 1 (7) Metsätapiolan auditorio, Revontulentie 6, Espoo

METSÄLIITTO OSUUSKUNTA PÖYTÄKIRJA 89 Edustajisto. Y-tunnus 0116300-4 4.5.2011 1 (7) Metsätapiolan auditorio, Revontulentie 6, Espoo Y-tunnus 0116300-4 4.5.2011 1 (7) EDUSTAJISTON KOKOUS Aika Keskiviikkona 4.5.2011 kello 15.00 Paikka Metsätapiolan auditorio, Revontulentie 6, Espoo Läsnä Aalto Tero Aikkinen Ilmari Alatalo Matti Björkenheim

Lisätiedot

Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B

Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B ETELÄ KAJAANIN KYLÄT RY PÖYTÄKIRJA 1(5) VUOSIKOKOUS 31.3.2015 Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Paikka Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B Osallistujat Fordell Pertti Juntunen Raija Kauppinen Esko Kallio

Lisätiedot

TOIVALAN URHEILIJAT RY 1

TOIVALAN URHEILIJAT RY 1 TOIVALAN URHEILIJAT RY 1 I NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS 1 Yhdistyksen nimi on Toivalan Urheilijat ry. Yhdistyksen kotipaikka on Siilinjärven kunta. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on edistää liikuntakasvatusta

Lisätiedot

ALA OUNASJOEN ERÄSTÄJIEN VUOSIKOKOUS 2010

ALA OUNASJOEN ERÄSTÄJIEN VUOSIKOKOUS 2010 Ala-Ounasjoen Erästäjät PÖYTÄKIRJA Johtokunta Rovaniemi 17.2.2010 ALA OUNASJOEN ERÄSTÄJIEN VUOSIKOKOUS 2010 AIKA 17.2.2010 klo 18.00 PAIKKA Toimitalo, Erästäjänpolku OSALLISTUJAT Seuran jäseniä 25 liitteenä

Lisätiedot

3 Tilivuoden ylijäämän käyttö Päätettiin esittää, että tilivuoden ylijäämä 57,37 mk siirrettäisiin voitto- ja tappiotilille.

3 Tilivuoden ylijäämän käyttö Päätettiin esittää, että tilivuoden ylijäämä 57,37 mk siirrettäisiin voitto- ja tappiotilille. Pöytäkirja Rautatieliikenne-lehden toimituskunnan kokouksesta Helsingissä 10.4.1973. Läsnä: Apulaisjohtaja Elomaa, apulaisjohtaja Alava, johtaja Miettinen, johtaja Lamminpää, mainospäällikkö Ahvenlahti,

Lisätiedot

Rantapohja-alueen Hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2013 1/4

Rantapohja-alueen Hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2013 1/4 Rantapohja-alueen Hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2013 1/4 Reposelän ampumarata 90910 Kiiminki 25.3.2013 klo 18.00. Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus. Yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Heikki Pitkänen

Lisätiedot

THHL HÄMEEN PIIRI R.Y. TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 YLEISTÄ

THHL HÄMEEN PIIRI R.Y. TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 YLEISTÄ THHL HÄMEEN PIIRI R.Y. TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 YLEISTÄ Hämeen TE-toimisto on toiminut uudessa muodossaan kaksi vuotta. Toteutettujen uudistusten käyttöönotto on edelleen keskeneräinen. Henkilöstö

Lisätiedot

Arvoisat kiltasisaret ja -veljet!

Arvoisat kiltasisaret ja -veljet! VIESTIKILTOJEN LIITTO RY. Hallitus KUTSU Riihimäki 2.11.2017 Arvoisat kiltasisaret ja -veljet! Viestikiltojen Liiton sääntömääräinen syyskokous järjestetään lauantaina 25.11.2017 klo 12.00 alkaen Riihimäen

Lisätiedot