Kirkon Hallintovirkamiehet
|
|
- Risto Järvinen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kirkon hallintovirkamiehet ry Sääminginkatu 4 A Savonlinna kihv.ry@kolumbus.fi Kirkon Hallintovirkamiehet ry on keskusjärjestöihin kuulumaton seurakuntien hallinnon, talouden ja kiinteistötoimen johtavassa tai itsenäisessä asemassa olevien henkilöiden koulutus- ja edunvalvontajärjestö. Vuosi 2006 on yhdistyksen 60. toimintavuosi. Yhdistys toteuttaa toiminnassaan seuraavia tavoitteita: - edunvalvonnan hoitaminen siten, että jäsenistön ansiotaso voidaan taata yleisen ansiotason kehityksen mukaisesti - koulutuksen järjestäminen jäsenistön ammattitaidon ja pätevyyden ylläpitämiseksi ja kehittämiseksi - jäsenten yhteenkuuluvuuden ja yhteishengen lujittaminen - jäsenistön loma- ja virkistystoiminnan tukeminen
2 STRATEGIA Kirkon Hallintovirkamiehet ry:lle on hyväksytty strategia vuosille PERUSTEHTÄVÄ Yhdistys edistää jäsentensä ammattipätevyyden kehittymistä ja valvoo heidän yhteiskunnallisia, taloudellisia ja ammatillisia etujaan sekä edistää yhteenkuuluvuutta. VISIO 2010 Yhdistys on itsenäinen ja aktiivinen edunvalvontajärjestö sekä arvostettu koulutuksen järjestäjä, jonka jäsenyyteen pyritään. 2
3 JÄSENASIAT Jäsenmaksun suuruus on vuonna 2006 seuraava: Sivutoimiset ja osa-aikaeläkeläiset euroa Päätoimiset pl:aan R 24a asti euroa Päätoimiset yli pl R euroa Eläkeläiset euroa Virkavapaalla olevat euroa Kirkon Hallintovirkamiehet ry:n jäseneksi voi hakeutua sivustolta Jäsenasiat/Liity jäseneksi. 3
4 KOULUTUSTOIMINTA KOULUTUSPÄIVÄT Koulutuspäivien luennot ovat, luennoitsijoiden antamasta suostumuksesta riippuen, luettavissa koulutuspäivien jälkeen kotisivulla. Vuoden 2006 koulutuspäivät Keväällä Hotelli Marskissa. Syksyllä Lomakeskus Huhmarissa. Vuoden 2007 koulutuspäivät Kesällä Espoon Dipolissa. Yhdistyksen 60 vuotisjuhla. Syksyllä Seinäjoella. EDUNVALVONTA Edunvalvonnan tavoitteena on ollut jäsenistön ansiotason turvaamisen ohessa se, että jäsenistön palkkauksessa olevat yksittäiset epäkohdat saadaan korjattua. Edunvalvonnasta vastaa yhdistyksen hallitus pitämällä yhteyttä kirkon työmarkkinalaitoksen edustajiin, yksittäisiin seurakuntiin (liitteen 10 seurakunnat) ja muihin kirkon sektorin työmarkkinaosapuoliin sekä tekemällä esityksiä kirkon työmarkkinalaitokselle jäsenistön palkkaukseen liittyvissä kysymyksissä. 4
5 JÄSENEDUT OIKEUSTURVAVAKUUTUS Yhdistyksen jäsenmaksuun sisältyy vastuu- ja oikeusturvavakuutus. Vakuutettuja ovat Kirkon Hallintovirkamiehet ry:n varsinaiset jäsenet toimiessaan virassa tai toimessaan. Vakuutusmäärät Vastuuvakuutuksen vakuutusmäärä on henkilö- ja esinevahingossa euroa vahinkotapahtumaa kohti. Oikeusturvavakuutuksen vakuutusmäärä on euroa vakuutustapahtumaa kohti. Omavastuu Vastuuvakuutuksen omavastuu on jokaisessa vahinkotapahtumassa 100 euroa ja oikeusturvavakuutuksen omavastuu on 15 % kustannuksista, kuitenkin vähintään 150 euroa. Kysy sihteeriltä tarkempia tietoja, jos vakuutuksen käyttöön on tarvetta. LOMAOSAKKEET Jäsenistön käytössä on kolme lomakohdetta Hotelli Vuontispirtti Enontekiöllä, lomaosake Olostähti Olostunturilla Muoniossa (yhdistyksen käytössä kokonaan) ja lomaosake Holiday Club Katinkullassa Sotkamossa (käytössä viisi viikkoa vuodessa). Olostunturin lomaosake on erittäin suosittu kevätaikaan, muuna aikana käyttöä voitaisiin vielä lisätä. 5
6 TYÖTTÖMYYSTURVA TYÖTTÖMYYSKASSAN YHTEYSTIEDOT Erityiskoulutettujen työttömyyskassa Asemamiehenkatu 2 C Helsinki puh Puhelinajat ma-to klo 9-15 Lisätietoja saat työttömyyskassan kotisivuilta toimiston sähköpostiosoite on erityiskoulutettujen.tk@erko.fi. Kirkon hallintovirkamiehet ry:n jäsenet ovat Erityiskoulutettujen työttömyyskassan jäseniä niin halutessaan. Työttömyyskassan jäsenmaksu oli vuonna euroa. Työttömyyskassa on siirtynyt rekisteröimään jäsenet, ja siten laskuttaa jäsenmaksun suoraan jäsenistöltään. Jos haluat liittyä työttömyyskassaan, etkä siihen tällä hetkellä kuulu, ilmoita siitä sihteerille tai Erkoon kirjallisesti. Erotessasi yhdistyksestä voit myös ilmoittaa, jos haluat jäädä työttömyyskassan jäseneksi. Työttömyyskassaan otetaan suoraan yhteyttä, jos esim. haluat tietää vuorotteluvapaakorvauksesta tai joudut työttömäksi. Jos joudut työttömäksi tai lomautetuksi ilmoittaudu oman alueesi työvoimatoimistoon ensimmäisenä työttömyys/ lomautuspäivänä. Kerro, että Sinut on jäsenyytesi perusteella vakuutettu Erityiskoulutettujen työttömyyskassassa. Täytä saamasi ansioturvan päivärahahakemus huolellisesti ja allekirjoita se. Toimita täytetty lomake yhdessä palkkatodistuksen kanssa työttömyyskassaan ylläolevaan osoitteeseen. 6
7 STIPENDIT Yhdistys tukee jäsenistön omaehtoista opiskelua ja lisäkouluttautumista stipendein. Vapaamuotoiset hakemukset opintosuunnitelmineen ja kustannusarvioineen voi osoittaa hallitukselle ja toimittaa sihteerille. VUODEN KIRKON HALLINTOVIRKAMIES Yhdistys valitsee keskuudestaan vuosittain vuoden kirkon hallintovirkamiehen. Valintaan vaikuttavat henkilön ansiot kuluneen vuoden aikana. Vuonna 2005 valittiin historian ensimmäiseksi kirkon hallintovirkamieheksi Helsingin seurakuntayhtymän kiinteistöjohtaja Markku Koskinen. Vuoden 2005 Kirkon Hallintovirkamies Kirkon Hallintovirkamiehet ry on tänään nimittänyt vuoden 2005 Kirkon Hallintovirkamieheksi Helsingin seurakuntayhtymän kiinteistöjohtaja Markku Koskisen Nimitys myönnetään Markku Koskiselle hänen työssään tekemästä, koko kirkkoa hyödyttäneestä, toiminnasta. Kirkon Hallintovirkamiehet ry Markku Koskinen Toivo Sistonen puheenjohtaja Kari Virtanen sihteeri 7
8 Yhteystiedot Kirkon hallintovirkamiehet ry Sääminginkatu 4 A SAVONLINNA kihv.ry@kolumbus.fi Hallitus 2006 alkaen: Jorma Korpela, Kotka, puheenjohtaja, jorma.korpela@evl.fi Muut jäsenet: Sari Anetjärvi, Espoo, sari.anetjarvi@espoonseurakunnat.fi Katariina Bergbacka, Iisalmi, katariina.bergbacka@evl.fi Riitta Kukkohovi-Colpaert, Muhos, riitta.colpaert@evl.fi Kristiina Mätäsaho, Kittilä, kristiina.matasaho@evl.fi Martti Nelimarkka, Kokemäki, martti.nelimarkka@evl.fi Heikki Seppänen, Hollola, heikki.seppanen@evl.fi Sihteeri: Kari Virtanen, Savonlinna, kari.virtanen@evl.fi. Tilintarkastajina: vuonna 2006 toimivat HTM Mikko Laukkonen Kankaanpäästä ja hallintojohtaja Olli Siivola Varkaudesta.
TEHYYN ON OIKEUS KUULUA TEHY ON VAHVA VAIKUTTAJA TEHY EDUSTAA SINUA
TEHY OPISKELIJAT ON OIKEUS KUULUA TEHYYN Tehy on Suomen suurin sosiaali- ja terveysalan ammattiliitto. Jäseninä voivat olla kaikki alan tutkinnon suorittaneet sekä alaa opiskelevat toisesta asteesta korkeakoulututkintoon
YHTEISTYÖSSÄ ON VALOVOIMAA
YHTEISTYÖSSÄ ON VALOVOIMAA TORJUNTAVOITTOJA JA BANAANIPOTKUJA ROHKEITA PELINAVAUKSIA JYTY PELAA SUJUVASTI MONILLA PELIKENTILLÄ JA TEKEE ROHKEITA PELINAVAUKSIA JÄSENTENSÄ HYÖDYKSI. ME EMME TYYDY VAIN TURVAAMAAN
SAJO ry pähkinänkuoressa
SAJO ry pähkinänkuoressa Lepola Reija 20.2.2015 TOIMINTA-AJATUS Yhdistys edistää jäsenistönsä ammatillista osaamista, palvelussuhteeseen liittyviä ehtoja ja työssä jaksamista, kehittää ammatillista koulutusta
VALTION TUTKIMUSALOJEN TEKNISET TOIMIHENKILÖT VATE RY
VALTION TUTKIMUSALOJEN TEKNISET TOIMIHENKILÖT VATE RY ORGANISAATIO STTK ry Pardia ry TTT ry VATE ry Toimihenkilöiden ammatillinen keskusjärjestö Yhteiskunnallinen edunvalvoja Keskustason pääsopija Edunvalvontajärjestö
Osaaja tekee. Shutterstock. Liity Verovirkailijain Liittoon!
Osaaja tekee. Shutterstock Liity Verovirkailijain Liittoon! Verovirkailijain Liitto tukenasi työelämässä VISIO Verovirkailijain Liitto on Verohallinnon suurin ja vaikuttavin henkilöstöjärjestö, joka neuvottelee
VALTION TUTKIMUSALOJEN TEKNISET TOIMIHENKILÖT VATE RY
VALTION TUTKIMUSALOJEN TEKNISET TOIMIHENKILÖT VATE RY ORGANISAATIO STTK ry Pardia ry TTT ry VATE ry Toimihenkilöiden ammatillinen keskusjärjestö Yhteiskunnallinen edunvalvoja Keskustason pääsopija Edunvalvontajärjestö
TIIRATAAN TULEVAISUUTEEN JYTY JYVÄSKYLÄ RY
TIIRATAAN TULEVAISUUTEEN JYTY JYVÄSKYLÄ RY Monta hyvää syytä liittyä Jytyyn! Turvasi on taattu lomautus- ja työttömyystilanteissa. Ammatillinen edunvalvonta. Palkka- ja muita työsuhdeasioitasi edistetään
Kuopion kaupungin JHL ry 862 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015
Kuopion kaupungin JHL ry 862 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Tämä on Kuopion kaupungin JHL ry:n (yhdistys 862) 4. toimintavuosi ja haasteet tehokkaalle ja tulokselliselle edunvalvonnalle ovat mittavat.
OHJE. Jäsenilmoitus / ammattiyhdistyksen perintäsopimus -kaavakkeen täyttöä varten
YHDISTYS: Merkitse tähän kohtaan HAL RASTITA: Uusi jäsen jos liityt ensimmäistä kertaa Hätäkeskusammattilaisten liittoon EDELLINEN LIITTO JA EROAMISPÄIVÄ, mikäli kuulut johonkin toiseen liittoon HALiin
ARVOISA JÄSEN, HYVÄÄ ALKANUTTA VUOTTA 2017!
1 ARVOISA JÄSEN, HYVÄÄ ALKANUTTA VUOTTA 2017! Sodankylän JHL ry:n toimintaa Syyskokouksessa viime vuoden lopulla hyväksyttiin toimintasuunnitelma tälle vuodelle: mm. 20.5. Ikean ostosmatka, Hyvän olon
Jäsen täyttää täyttöohjeet takasivulla!
Valtuutan Kirkon alat ry:n irtisanomaan jäsenyyteni nykyisestä ammattiliitostani jatai työttömyyskassasta. Puhelinnumero kotigsm kokoaikainen väh. 18hvko alle 18 hvko Ammattikoulu ammatti-instituuttitutkinto
JÄSENTIEDOTE 2/2012 JHL 012
JÄSENTIEDOTE 2/2012 JHL 012 Hyvääsyksynalkuakaikillejäsenillemme! KävimmeelokuunlopussaretkelläPorvoossajaHangossa.Oliupeasääjamuutenkin reissuolionnistunut.kuvassaistunmustionlinnankartanonportaikolla.enollutkäynytsiellä
YRITTÄJÄN TYÖTTÖMYYSTURVA. OTTY ry
YRITTÄJÄN TYÖTTÖMYYSTURVA OTTY ry 7.6.2017 TAUSTAA Suomessa 26 palkansaajakassaa ja kaksi vuonna 1995 perustettua yrittäjäkassaa työttömyyskassojen määrä vähentynyt 42lla vuoden 1992 jälkeen työttömyyskassojen
Yhdessä teemme ihmeitä.
Yhdessä teemme ihmeitä. Kasvata Talentiaa ja tienaa SuperLahjakortti! Kerro Talentiasta työssäkäyvälle ystävällesi. Jos hän liittyy jäseneksi, saatte molemmat 30 euron arvoiset SuperLahjakortit, joilla
TYÖTTÖMYYSKASSA - MITÄ VÄLIÄ?
TYÖTTÖMYYSKASSA - MITÄ VÄLIÄ? Varmista työttömyyskassan jäsenyys ajoissa. Kassaan kannattaa liittyä samalla kun haet ammattiliiton jäseneksi. Anna Zibellini, lakimies Jos käyt työssä jo opiskeluaikana,
Hätäkeskusammattilaisten liitto. www.halry.fi
Hätäkeskusammattilaisten liitto 112 112 www.halry.fi TYÖTÄ SINUN TURVALLISUUTESI PUOLESTA Meidän HAL Me hätäkeskusammattilaiset teemme arvostettua ja vastuullista työtä yhteiskunnan turvallisuuden puolesta.
Opetusalan Ammattijärjestö OAJ 2019
Opetusalan Ammattijärjestö OAJ 2019 1 Opetusalan Ammattijärjestö OAJ Työmarkkinajärjestö, joka vastaa opetusalan edunvalvonnasta varhaiskasvatuksesta korkeakouluihin. Ainoa ammattijärjestö, joka neuvottelee
JÄSENTIEDOTE 1/2015 TULOSTA JA SÄILYTÄ
JÄSENTIEDOTE 1/2015 TULOSTA JA SÄILYTÄ Jyty toimintaa Asikkalassa omana yhdistyksenä jo vuodesta 1980 JYTY ASIKKALA RY HALLITUS Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Sihteeri Riitta Pehkonen p. (t), 044 7780431,
Yleinen työttömyyskassa YTK. Päivitetty
Yleinen työttömyyskassa YTK Päivitetty 16.1.2019 Miksi olemme olemassa? Turvaa ja nostetta työelämän muutoksissa YTK järjestää jäsenilleen ansioturvan ja kannustaa jäseniä näkemään muutoksessa mahdollisuuksia.
Yhdistys osallistuu terveydenhoitajaliiton toimintaan: edustajisto-, hallitus- ja toimikuntaedustusten kautta.
Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 1. YLEISTÄ Kymen terveydenhoitajayhdistys ry on perustettu 29.11.1945 Kotkassa nimellä Suomen terveydenhoitajayhdistys ry:n Kymen osasto. Alkanut vuosi on yhdistyksen
!!!!!! SUOMEN ANESTESIASAIRAANHOITAJAT RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2014
SUOMEN ANESTESIASAIRAANHOITAJAT RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2014 Yleistä Toimintavuosi2014oliYhdistyksen49.toimintavuosi. Yhdistyksensääntöjenmääräämätkokouksetpidettiin. YleistenkokoustenlisäksijäsenistölläonollutmahdollisuusvaikuttaaYhdistyksentoimintaan
SUOMEN MUSIIKKITERAPIAYHDISTYS MUSIKTERAPIFÖRENINGEN I FINLAND RY. Sääntömuutos rekisteröity 2.11.2010
SUOMEN MUSIIKKITERAPIAYHDISTYS MUSIKTERAPIFÖRENINGEN I FINLAND RY SÄÄNNÖT Sääntömuutos rekisteröity 2.11.2010 1 Yhdistyksen nimi on Suomen musiikkiterapiayhdistys Musikterapiföreningen i Finland ry Yhdistyksen
Luottamusmiesten määrä
Vaaliohjeet 20.2.2015 1(3) Luottamusmiesten määrä Kirkon luottamusmiessopimuksen (jäljempänä lmsopimus) mukaan Kirkon alat ry:llä on oikeus valita: yksi luottamusmies, jos seurakunnan palveluksessa on
TOIMINTAKERTOMUS V U O D E L T A 2 0 11
TOIMINTAKERTOMUS V U O D E L T A 2 0 11 1 SUOMEN HAUTAUSTOIMINNAN KESKUSLIITTO RY BEGRAVNINGSVERKSAMHETENS CENTRALFÖRBUND I FINLAND RF YLEISTÄ Liiton kotisivu: www.shk.fi Y-tunnus: 1480117-5 LIITTOKOKOUS
TIIRATAAN TULEVAISUUTEEN JYTY JYVÄSKYLÄ RY
TIIRATAAN TULEVAISUUTEEN JYTY JYVÄSKYLÄ RY Monta hyvää syytä liittyä Jytyyn! Turvasi on taattu lomautus- ja työttömyystilanteissa. Ammatillinen edunvalvonta. Palkka- ja muita työsuhdeasioitasi edistetään
Jäsenenä ammattiliitto Prossa
Jäsenenä ammattiliitto Prossa Jäsenyys Pron on toimihenkilötyön ammattilaisten asiantuntijoiden, esimiesten ja toimihenkilöiden oma etujärjestö. Jäseneksi voi liittyä koulutuksesta, ammattinimikkeestä,
TE-toimiston ohjeita/vinkkejä ammattiin 2019 valmistuville
1) TYÖNHAKUUN LIITTYVÄÄ: - aloita työnhaku ajoissa ENNEN valmistumista (noin ½ v. ennen valmistumista) - hanki itsellesi riittävät hyvät työnhakuvalmiudet eli selvitä kuinka tehdään vapaamuotoisia hakemuksia
Työttömyysturva. Esko Salo
Työttömyysturva Esko Salo 16.9.2015 Työttömyysetuuksien saajat 2014 Työttömyysetuuksia maksettiin yhteensä 4,8 mrd ansioturva: saajia 332 000, etuudet 2,7 miljardia peruspäiväraha: saajia 75 000, etuudet
TYÖPAIKKATOIMINTA. Ohjeistus työpaikkatoiminnasta
TYÖPAIKKATOIMINTA Ohjeistus työpaikkatoiminnasta Työpaikkatoiminta Työpaikkatoiminnalla tarkoitetaan toimintaa joka kattaa samassa työpaikassa työskentelevät Logistiikan toimihenkilöiden jäsenet. Työpaikkatoiminnan
Oman toiminnan esittely Eläkeliiton Joutsan yhdistys ry. Kumppanuuspöytä Maija Salonen
Oman toiminnan esittely Eläkeliiton Joutsan yhdistys ry Kumppanuuspöytä 08.11.2016 Maija Salonen Eläkeliitto numeroina Kattojärjestö Eläkeliitto - jäsenmäärä 130000 jäsentä - 20 piiriä - 403 paikallisyhdistystä
KUTSU. Jyty Iisalmi ry:n sääntömääräinen. syyskokous. pidetään maanantaina klo alkaen Meijän Vintillä os.
KUTSU Jyty Iisalmi ry:n sääntömääräinen syyskokous pidetään maanantaina 21.11.2016 klo 16.45 alkaen Meijän Vintillä os. Savonkatu 11 A 6 Kokouksessa käsitellään sääntöjen 15 määräämät asiat. Luottamusvaalikokous
Oman toiminnan esittely Eläkeliiton Joutsan yhdistys ry. Kumppanuuspöytä Maija Salonen
Oman toiminnan esittely Eläkeliiton Joutsan yhdistys ry Kumppanuuspöytä 08.11.2016 Maija Salonen Eläkeliitto numeroina Kattojärjestö Eläkeliitto - jäsenmäärä 130000 jäsentä - 20 piiriä - 403 paikallisyhdistystä
Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011
Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2011 Carita Bardakci 24.11.2010 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE
Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012. Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.
Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012 Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.00 Paikka: Hotel Kalevala Väinämöinen 9 88900 Kuhmo Ohjelma: Kainuun
Talentian Sosiaalialan Opiskelijat TaSO ry SÄÄNNÖT NIMI JA TOIMIALUE
Talentian Sosiaalialan Opiskelijat TaSO ry SÄÄNNÖT NIMI JA TOIMIALUE 1 Yhdistyksen nimi on Talentian Sosiaalialan Opiskelijat TaSO ry. Yhdistyksestä käytetään näissä säännöissä nimitystä yhdistys. Yhdistys
OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen
OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii
Valtion tutkimusalojen tekniset toimihenkilöt VATE ry. Jäsentensä edunvalvoja
Valtion tutkimusalojen tekniset toimihenkilöt VATE ry Jäsentensä edunvalvoja Toiminta Valtion tutkimusalojen tekniset toimihenkilöt VATE ry on paikallisesti työpaikkatasolla toimiva, useiden eri ammattiryhmien
Työmarkkinoiden pelikenttä
Työmarkkinoiden pelikenttä Luennon sisältö Työmarkkinajärjestöt Palkansaajien keskusjärjestöt Työnantajien keskusjärjestöt Ammattiliitto Luottamusmiesjärjestelmä Paikallinen toiminta Toimihenkilökeskusjärjestö
TIIRATAAN TULEVAISUUTEEN JYTY JYVÄSKYLÄ RY
TIIRATAAN TULEVAISUUTEEN JYTY JYVÄSKYLÄ RY Monta hyvää syytä liittyä Jytyyn! Turvasi on taattu lomautus- ja työttömyystilanteissa. Ammatillinen edunvalvonta. Palkka- ja muita työsuhdeasioitasi edistetään
LÄÄKÄRISEURA COCCYX ry Sihteeri. Martti Hyvönen 6.11.2006 1 (3)
Martti Hyvönen 6.11.2006 1 (3) Suomalainen Lääkäriseura Duodecim Hallitus, c/o Riitta Soinola PL 713, 00101 Helsinki YHDISTYSJÄSENYYS Lääkäriseura Coccyx ry (Association médicale Coccyx) on Ranskassa opiskelleiden
NIMI, TARKOITUS JA TOIMINTA
TURUN SEUDUN AMMATILLISET OPETTAJAT RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty 27.11.2013, voimaan 1.1.2014 NIMI, TARKOITUS JA TOIMINTA 1 Yhdistyksen nimi on Turun seudun ammatilliset opettajat ry. Yhdistyksen kotipaikka
Yleinen työttömyyskassa YTK. Päivitetty
Yleinen työttömyyskassa YTK Päivitetty 4.9.2017 Miksi olemme olemassa? Turvaa ja nostetta työelämän muutoksissa YTK järjestää jäsenilleen ansioturvan ja kannustaa jäseniä näkemään muutoksessa mahdollisuuksia.
TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry
TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto 2. Hallitus ja hallituksen kokoukset 3. Jäsenet 4. Yhdistyksen toiminta 5. Näyttelyt, seminaarit ja muut tapahtumat 6. Muut toiminta 5.1
TOIMINTASUUNNITELMA 2006 1
TOIMINTASUUNNITELMA 2006 1 1. YLEISTÄ Keski Suomen Ekonomit ry. on v.1937 perustettu yhdistys, jonka tehtävänä on toimia korkeamman taloustieteellisen koulutuksen hankkineiden yhdyssiteenä toiminta alueellaan,
TAMPEREEN SEUDUN AMMATILLISET OPETTAJAT RY:N SÄÄNNÖT
TAMPEREEN SEUDUN AMMATILLISET OPETTAJAT RY:N SÄÄNNÖT NIMI, TARKOITUS JA TOIMINTA 1 Yhdistyksen nimi on Tampereen seudun ammatilliset opettajat ry. Yhdistyksen kotipaikka on Tampereen kaupunki ja toiminta-alue
TOIMINTAKERTOMUS 2006
TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön
TOIMINTAKERTOMUS 2012
Oulun-seudun Lämpö-,Vesi-ja Ilmastointitekninen Yhdistys ry, OuLVI TOIMINTAKERTOMUS 2012 Perustietoja yhdistyksestä: Rekisteri no 110.106 Asiakirja no 69195649 Y-10161609 Merkitty rekisteriin 13.6.1972
TIETEENTEKIJÖIDEN LIITTO FORSKARFÖRBUNDET The Finnish Union of University Researchers and Teachers. Tiedettä elämää varten
TIETEENTEKIJÖIDEN LIITTO FORSKARFÖRBUNDET The Finnish Union of University Researchers and Teachers Tiedettä elämää varten Tieteentekijöiden liiton jäsenyys on tärkeä osoitus oman ammatillisen identiteetin
Edustajiston koulutus 14.1.2014. Johanna Pietiläinen, Hallintopäällikkö
Edustajiston koulutus 14.1.2014 Johanna Pietiläinen, Hallintopäällikkö 46 Ylioppilaskunta Yliopiston opiskelijoiden keskuudessa on ylioppilaskunta, jolla on itsehallinto. Ylioppilaskunnan tarkoituksena
Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014. Yleistä. Hallitus. Jäsenistö. Toimikunnat ja työryhmät
Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Yleistä Fiskars kyläseuran toiminta tukeutuu yhdistyksen sääntöihin ja vuosittain vahvistettavaan toimintasuunnitelmaan. Toimintasuunnitelma
Ylä-Savon Veteraaniopettajatoiminta
Ylä-Savon Veteraaniopettajatoiminta Toiminta alkoi 25. 3. 1997. Jo perustamistilaisuudessa yhdistyksen nimestä keskusteltaessa tuli esille se, että perustettava yhdistys aloittaisi toimintansa alueellisena
Oulun seudun ammatilliset opettajat ry 1 (7) Yhdistyksen nimi on Oulun seudun ammatilliset opettajat ry.
Oulun seudun ammatilliset opettajat ry 1 (7) YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT NIMI, TARKOITUS JA TOIMINTA 1 Yhdistyksen nimi on Oulun seudun ammatilliset opettajat ry. Yhdistyksen kotipaikka on Oulun kaupunki ja sen
Toimintakertomus 2014. Laukaan Omaishoitajat SAMARIA ry
1 Toimintakertomus 2014 Laukaan Omaishoitajat SAMARIA ry 2 Sisältö VERTAISTOIMINTA... 3 PAIKALLINEN YHTEISTOIMINTA... 3 TIEDOTTAMINEN... 3 TILAISUUDET... 3 LAHJOITUKSET... 3 KOKOUKSET... 3 VARAINHANKINTA...
2. Kokouksen pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta. 3. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen.
Savonlinnan opettajien ammattiyhdistys ry Syyskokous 20.11.2018 KLO 19.00 Ravintola Nila Punkaharju TYÖJÄRJESTYS I KOKOUKSEN JÄRJESTÄYTYMINEN 1. Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta. 2. Kokouksen
Sääntömääräinen vaalikokous Esityslista 26.11.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen
Esityslista 26.11.2013 Kokouksen asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen 3 Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 4 Kokouksen pöytäkirjantarkastajien
Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671
Suomen Internet-yhdistys - SIY ry Yhdistysrekisteritunnus 169.671 TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2009 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry SISÄLLYSLUETTELO Tilinpäätös 1.1. - 31.12.2009 Sivut TOIMINTAKERTOMUS 1 TILINPÄÄTÖS
Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2012
Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2012 Carita Bardakci 23.11.2011 1.1.1.1 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2012 1. JOHDANTO JA TOIMINTA-AJATUS
MUUTOSEHDOTUS Keväällä 2008 kahdessa kokouksessa hyväksytty muutosehdotus [tyhjä = ei muutosta ko pykälään, punainen = muuttunut teksti]
Fyysikkoalumni ry:n sääntömuutos 2009, sivu 1 / 6 FYYSIKKOALUMNIN SÄÄNNÖT Rekisteröidyt alkuperäiset säännöt MUUTOSEHDOTUS 2008 Keväällä 2008 kahdessa kokouksessa hyväksytty muutosehdotus [tyhjä = ei muutosta
Länsi-Suomen Pelastusalan Liitto ry Vakuutusturva VPK:ille OP Vakuutus Oy
Länsi-Suomen Pelastusalan Liitto ry Vakuutusturva VPK:ille OP Vakuutus Oy 29.10.2016 OP Vakuutus Liiton kautta sovitut ryhmäsopimukset: Ryhmätapaturmavakuutus Hälytysosastot Nuoriso-osastot Muut osastot
Toimintasuunnitelma 2013
Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2013 Carita Bardakci 22.11.2012 1.1.1.1.1.1.1.1.1 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 1. JOHDANTO JA
SVTL:n LUOTTAMUSMIESVAALIT - järjestetään syyskuun 2009 loppuun mennessä
SVTL:n LUOTTAMUSMIESVAALIT - järjestetään syyskuun 2009 loppuun mennessä VAALIOHJEET Syksyllä 2006 valittujen luottamusmiesten toimikausi päättyy kuluvan vuoden lopussa. Uudelle toimikaudelle valittavien
ANOMUS RIIHIMÄKI ANON, ETTÄ MINULLE MYÖNNETÄÄN HARRRASTUSPALKINTO AKTIIVISESTA TOIMINNASTA RIIHIMÄEN YHDISTYKSESSÄ.
ANOMUS RIIHIMÄKI 21.12.2011 ANON, ETTÄ MINULLE MYÖNNETÄÄN HARRRASTUSPALKINTO AKTIIVISESTA TOIMINNASTA RIIHIMÄEN YHDISTYKSESSÄ. Riihimäen Autoteknillinen Yhdistys puheenjohtaja puh. 040/3305273 sähköposti
Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008
Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 YLEISTÄ Vuosi 2008 oli Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston 32. toimintavuosi. Ammattiosastomme toiminta on ollut jälleen kuluneena
Tiekuntien ja isännöitsijöiden vastuut ja vakuuttaminen. Tieisännöitsijöiden neuvottelupäivä 8.10.2015 Erkki Nieminen If Vahinkovakuutusyhtiö Oy
Tiekuntien ja isännöitsijöiden vastuut ja vakuuttaminen Tieisännöitsijöiden neuvottelupäivä 8.10.2015 Erkki Nieminen If Vahinkovakuutusyhtiö Oy Tiekunnat Yksityiset tiet ovat yksityisten kiinteistönomistajien
Yhdistystoiminnan ilta 3.3.2015
Yhdistystoiminnan ilta 3.3.2015 Yhteisökoordinaattori Soile-Maria Linnemäki / Yhdistysverkosto Pj. Jonna Marttinen / Kinnarin koulun vanhempainkerho Pj. Terttu Kanninen / Luodaan Yhdessä ry OTA KORTTI
SYYSKOKOUS
Leppävaaran palvelukeskus Armas Launiksenkatu 9 ESPOO SYYSKOKOUKSEN ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus 2. Päätösvaltaisuuden toteaminen 3. Valitaan kokouksen toimihenkilöt 4. Kokouksen työjärjestyksestä päättäminen
Paperi-insinöörit ry:n uudet säännöt Sääntöjen alla on lista sääntöihin tehdyistä muutoksista
Paperi-insinöörit ry:n uudet säännöt Sääntöjen alla on lista sääntöihin tehdyistä muutoksista Uudet säännöt hyväksytetään jäsenillä Vuosikokouksessa 15.4.2016 ja syyskokouksessa 2016 Uudet Säännöt 2016
Varhaisiän musiikinopettajat ry Småbarns musiklärare rf. Hanna Untala 17.10.2011
Varhaisiän musiikinopettajat ry Småbarns musiklärare rf Hanna Untala 17.10.2011 Muskari - alle kouluikäisten lasten suosituin harrastus Suomessa muskarilaisia on eri järjestäjätahojen alla arviomme mukaan
Ammattiyhdistyksen nimi on Suomen Optometrian Ammattilaiset ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Toiminta-alueena on koko Suomi.
Suomen Optometrian Ammattilaiset ry I YHDISTYS, TARKOITUS JA TOIMINTA 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Ammattiyhdistyksen nimi on Suomen Optometrian Ammattilaiset ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Toiminta-alueena
Vanajan seurakuntakoti, Vanajanraitti 5, Hämeenlinna. Anniina Iivonen Taisto Jantunen Jorma Lundström. Markku Salmisaari
YHTEINEN KIRKKONEUVOSTO Sivu 1 Kokousaika Tiistai 12.2.1.2015 kello 18.00 Kokouspaikka Vanajan seurakuntakoti, Vanajanraitti 5, Hämeenlinna Läsnä Timo Kalaja puheenjohtaja Heikki Kilpeläinen varapuheenjohtaja
Sihteeriyhdistys Sekreterarföreningen ry. Ilo toimia yhdessä!
Sihteeriyhdistys Sekreterarföreningen ry Ilo toimia yhdessä! 7.1.2016 Sihteeriyhdistys - Sekreterarföreningen ry Voittoa tavoittelematon ammatillinen yhdistys ja kollegaverkosto. Yhdistyksemme tarkoituksena
OPISKELIJA- JÄSENEKSI SUPERIIN ILMAINEN JÄSENYYS JA PARHAAT JÄSENEDUT!
OPISKELIJA- JÄSENEKSI SUPERIIN ILMAINEN JÄSENYYS JA PARHAAT JÄSENEDUT! Hei opiskelija, onnittelut opiskelupaikastasi ja tervetuloa SuPerin jäseneksi! Olet valinnut tärkeän ammatin. Superilaiset ovat lähihoitajia
Syyskokous Lahdesjärven ABC 16.11.2011 klo 17.00 alkaen
Jäsentiedote 5/2011 Internet osoitteemme www.talvi.info Syyskokous Lahdesjärven ABC 16.11.2011 klo 17.00 alkaen Kutsuttuina vieraina: Visual Computing Oy, Petri Jyrkkä ekokumppanit, Suvi Holm ROTOTEC,
SYYSKOKOUS
Leppävaaran palvelukeskus Armas Launiksenkatu 9 ESPOO SYYSKOKOUKSEN ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen päätösvaltaisuus 3. Kokouksen toimihenkilöt 4. Kokouksen työjärjestys 5. Jäsenmaksu ja kannatusmaksu
SUOMEN KIRJOITUSTULKIT RY:N JÄSENTEN NÄKEMYKSIÄ 1.9.2010 MUUTOKSEN JÄLKEEN - TIIVISTELMÄ KYSELYN RAPORTISTA
SUOMEN KIRJOITUSTULKIT RY:N JÄSENTEN NÄKEMYKSIÄ 1.9.2010 MUUTOKSEN JÄLKEEN - TIIVISTELMÄ KYSELYN RAPORTISTA Kysely toisen palveluksessa oleville, opiskelijoille ja yrittäjille 1.4.2012 Suomen kirjoitustulkit
Karkkilan vapaa-ajattelijat ry. Säännöt
Karkkilan vapaa-ajattelijat ry Säännöt Rekisteröity ja hyväksytty PRH:ssa 08.11.2006 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Karkkilan vapaa-ajattelijat ry ja sen kotipaikka on Karkkila 2
Sovitut toimintatavat
Green Building Council Finland Sovitut toimintatavat 4.4.2013 Toimielimet Vuosikokous Valitsee hallituksen ja sen puheenjohtajan sekä vaalitoimikunnan, sääntömuutokset Hyväksyy vuosittain toimintasuunnitelman
TOIMINTASUUNNITELMA 2017
TOIMINTASUUNNITELMA 2017 SISÄLLYS 1. YHDISTYKSEN TOIMINNAN TARKOITUS JA TOIMINTAMUODOT 2 2. HALLITUS JA SEN TOIMINTA 3 3. JÄSENTOIMINTA 3 4. JÄRJESTÖ- JA PAIKALLISOSASTOTOIMINTA 4 5. OPISKELIJATOIMINTA
Edustajiston koulutus Johanna Pietiläinen, Hallintopäällikkö
Edustajiston koulutus 27.1.2016 Johanna Pietiläinen, Hallintopäällikkö 46 Ylioppilaskunta Yliopiston opiskelijoiden keskuudessa on ylioppilaskunta, jolla on itsehallinto. Ylioppilaskunnan tarkoituksena
Sähköiset palvelut. omayhdistys kiertue. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
Sähköiset palvelut omayhdistys kiertue Sähköiset palvelut aktiiveille ja jäsenille www.jhl.fi Tietoa liitosta ja jäsenyydestä Sähköiset liittymislomakkeet Kirjautuminen jäsenpalveluihin Jäsenille Jäsenpalvelu
YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Yhdistyksen nimi on Audiovisuaalisen Ammattiviestinnän Toimialaliitto - AVITA r.y ja sen kotipaikka on Helsinki.
AVITA - AUDIOVISUAALINEN TOIMIALA ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 15.12.2015 1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Audiovisuaalisen Ammattiviestinnän Toimialaliitto - AVITA r.y ja sen kotipaikka
JÄSENTIEDOTE 2/2014 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso
JÄSENTIEDOTE 2/2014 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS Hei, Yhdistystämme vaivaa sama ongelma kuin muitakin yhdistyksiä. Toimintamme kuihtuu entisestään.
Laadittu Koulujen Musiikinopettajat ry:n Kevätkokouksessa 20.3. 2004
1 2 Laadittu Koulujen Musiikinopettajat ry:n Kevätkokouksessa.. 04 Esitysluonnos Koulujen Musiikinopettajat ry:n syyskokoukselle Riihimäellä.. 14 4 5 6 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi
Sateenkaariyhdistys Malkus ry
Toimintasuunnitelma 2016 1 1. Johdanto Sateenkaariyhdistys Malkuksen tarkoituksena on edistää seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien henkistä ja hengellistä hyvinvointia ja tukea tätä tarkoitusta
Haen liiton ja työttömyyskassan jäsenyyttä Työpaikan vaihto Jäsenyhdistyksen vaihto Yhteistoimintajäsen
maksamistaan perimään maksamistaan etuuksista etuuksista liiton jäsenmaksu. liiton jäsenmaksu. Valtuutus raukeaa Valtuutus työsuhteen raukeaa työsuhteen päätyttyä. päätyttyä. perii jäsenmaksun perii jäsenmaksun
1 (5) Yhdistyksen nimi on Rakkausrunot ry ja sen kotipaikka on Helsinki.
1 (5) 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Rakkausrunot ry ja sen kotipaikka on Helsinki. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu 3. Jäsenet Yhdistyksen tarkoituksena on ylläpitää ja kehittää
Kiuruveden JHL ry toimintasuunnitelma 2016
Yhdistyksen toiminnallisen tilan kuvaus Yhdistyksen jäsenmäärä 311 Jäsenten työpaikat Kiuruveden kaupunki, Iisalmen kaupunki, Seurakunta, Yksityiset hoivakodit, Fysikaaliset hoitolaitokset, Toimi-säätiö
- tuoda esille vanhempien kannanottoja koulua ja kasvatusta koskevissa kysymyksissä
Oulun Rajakylän koulun vanhempainyhdistys 1 Yhdistyksen nimi on OULUN RAJAKYLÄN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYS ry ja se toimii Rajakylän koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on Oulu. 2 Yhdistyksen tarkoituksena
RAAHEN JHL ry 055 TOIMINTAKERTOMUS 2014
TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 Yhdistyksen 74. toimintavuosi pyörähti käyntiin osaavien aktiivitoimijoiden johdolla. Hallitukseen on kuulunut puheenjohtajan lisäksi kymmenen (10) jäsentä; Pyhäjoelta, Vihannista,
Palkansaajan jäsenyysehto täyttyy, kun henkilö on ollut kassan jäsenenä eli vakuutettuna vähintään 26 edellistä viikkoa.
JATTK-työttömyyskassa tiedottaa Ansiopäiväraha 1.1.2014, keskeisimmät muutokset Ansiopäivärahan saaminen edellyttää, että henkilö on täyttänyt jäsenyys- ja työssäoloehdon sekä maksanut jäsenmaksun kassan
HOAY Rautatieläisenkatu 6 00520 HELSINKI puh. 020 7489 451, 020 7489 452 toimisto@hoay.fi www.hoay.fi YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT
HOAY Rautatieläisenkatu 6 00520 HELSINKI puh. 020 7489 451, 020 7489 452 toimisto@hoay.fi www.hoay.fi YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 Nimi, tarkoitus ja toiminta Helsingin opettajien ammattiyhdistys ry:n SÄÄNNÖT
LÄÄKÄRIPALVELUYRITYKSET RY:N SÄÄNNÖT
LÄÄKÄRIPALVELUYRITYKSET RY:N SÄÄNNÖT NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi on Lääkäripalveluyritykset ry, Läkarföretagen rf. Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki. YHDISTYKSEN TARKOITUS JA TOIMINTAMUODOT
Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi pyrkivän henkilön on ilmoitettava henkilötietonsa. Päätöksen jäseneksi ottamisesta tekee yhdistyksen hallitus.
1/5 Autoteknillisen Yhdistyksen säännöt 1. Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Tampereen Autoteknillinen Yhdistys ry. 2. Kotipaikka Yhdistyksen kotipaikka on Tampere 3. Kieli Yhdistyksen kieli on suomi
Suomen Jalkapallovalmentajat ry SJV
Suomen Jalkapallovalmentajat ry SJV Mikä on SJV? Suomen Jalkapallovalmentajat ry (SJV) on yhdistys Sinua varten! Suomessa on lähes 10 000 valmennus- tai ohjaustyötä tekevää miestä ja naista, jotka toimivat
Kapernaumin Kyläyhdistys Ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT
Kapernaumin Kyläyhdistys Ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kapernaumin Kyläyhdistys Ry. Se on kaupunginosayhdistys, jonka kotipaikka on Seinäjoen kaupunki. 2. Tarkoitus ja
Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/Pöytäkirja 4/2019 Lapinlahden seurakunnan seurakuntaneuvosto
Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/Pöytäkirja 4/2019 Lapinlahden seurakunnan seurakuntaneuvosto Seurakuntaneuvoston kokous Aika: keskiviikko 8.5.2019 klo 18.00 seurakuntaneuvoston valokuvaus Paikka: