Jätelain 81 mukaan kunnan jätehuoltoviranomainen määrää jätemaksun kunnan hyväksymän jätetaksan mukaisesti.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Jätelain 81 mukaan kunnan jätehuoltoviranomainen määrää jätemaksun kunnan hyväksymän jätetaksan mukaisesti."

Transkriptio

1 Kouvolan kaupunki Ote pöytäkirjasta Kymen jätelautakunta Kouvolan-Iitin jätehuollon taksojen vahvistaminen alkaen Kyjäte 7 Jätelain 78 :n mukaan kunnan on perittävä jätelain mukaisesti järjestämästään jätehuollosta jätemaksua, jolla katetaan tehtävän hoitamisesta aiheutuvat kustannukset. Jätemaksu voi muodostua yhdestä tai useammasta maksusta. Jätelain 79 mukaan jätemaksun perusteista määrätään tarkemmin kunnan hyväksymässä jätetaksassa. Kunnan on tiedotettava jätetaksasta yleisesti siten kuin kunnalliset ilmoitukset kunnassa julkaistaan. Vaikuttamismahdollisuuksien varaamisesta jätetaksan hyväksymistä koskevan asian käsittelyssä hallintolain 41 :ssä. Jätelain 81 mukaan kunnan jätehuoltoviranomainen määrää jätemaksun kunnan hyväksymän jätetaksan mukaisesti. Kouvolan-Iitin jätetaksan on hyväksynyt Kouvolan tekninen lautakunta Jätteenkuljetuksen- ja käsittelymaksujen osalta taksa astui voimaan ja lautakuntamaksun osalta , kun Kymen jätelautakunnan toiminta alkoi aiheuttaa kustannuksia. Jätemaksut sisältävät jätelain edellyttämät jätehuollon toteutuksen kustannukset, kuten jätteen kuljetuksen keräyspisteestä vastaanottopaikkaan, jätteiden käsittelyn, tiedotuksen, neuvonnan ja jätevalistuksen, hallinnon ja viranomaistoiminnan, käytössä olevan kaatopaikan maisemoinnin ja jälkihoidon sekä jätehuollon kehittämisen ja tuleviin investointeihin varautumiseen. Ekomaksun loppusummia esitetään pidettäväksi nykyisellään, vähentämällä alv:n 1% :n nousu verottomasta hinnasta. Perusteluna on hyötyjätepisteverkoston supistaminen. Taksataulukossa on edelliseen vuoteen verrattuna lisäveloitus kimppalaskun jakamisesta osakkaille ja lajittelumaksu, jolla voidaan sakottaa sellaisia asiakkaita, jotka toistuvasti laittavat esim. biojäteastiaan loppujätettä, metallia yms. mikä estää kuorman toimittamisen biojätteen käsittelylaitokselle. Kouvolan-Iitin jätehuollon taksojen vahvistaminen Kymenlaakson Jäte Oy esittää Kymen jätelautakunnalle, että Kouvolan-Iitin taksa-alueen jätteenkuljetus- ja käsittelymaksujen taksat vahvistetaan alkaen liitteen nro 1 mukaisena taksana. Liitteessä on esitetty taksan perustelut. Taksa sisältää myös ekomaksut ja lautakuntamaksun, jolla katetaan jätelautakunnan toiminnasta aiheutuvia kustannuksia. Jätetaksaluonnos ja kuulutus asian vireillä olosta ja kuntalaisten vaikutusmahdollisuuksista lähetettiin pidettäväksi nähtävillä Kouvolan

2 Kouvolan kaupunki Ote pöytäkirjasta Kymen jätelautakunta kaupungin Tekniikka- ja ympäristötalossa osoitteessa Valtakatu 33, Kuusankoski ja Iitin kunnan teknisessä toimistossa osoitteessa Rautatiekatu 22, Iitti sekä asiasta kuulutettiin Kouvolan Sanomissa ja Kaupunkilehti Pohjois - Kymenlaaksossa ja Itin Seudussa Lisäksi asiakirjat ovat ollet nähtävillä Kouvolan kaupungin Internet-sivuilla. Nähtävilläoloaikana ei saatu yhtään mielipidettä asiasta. Lisätietoja: Kymen jätelautakunnan jätehuoltopäällikkö Leena Rautiainen p , Yhdyskuntatekniikan johtajan ehdotus: Kymen jätelautakunta määrää Kouvolan-Iitin kunnan jätetaksan liitteessä esitetyn mukaisena voimaan alkaen. Kymen jätelautakunta päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin. Puheenjohtaja ilmoitti olevansa jäävi asiaa käsittelemään (osallisuusjäävi) ja poistui kokouksesta asian käsittelyn ajaksi. Puhetta johti varapuheenjohtaja Allan Jaakkola. Asianmukaisesti allekirjoitetusta ja tarkastetusta pöytäkirjasta kir joitetun otteen oikeaksi todistaa: Kouvolassa Hallintosihteeri Eija Tiitinen Tiedoksiantotodistus Tämä päätös on lähetetty kirjeellä Tiedoksisaaja Tiedoksiantaja Eija Tiitinen Lähetyspäivämäärä Tiedoksiantotodistus Tämä päätös on luovutettu henkilökohtaisesti Tiedoksisaajan allekirjoitus Tiedoksiantajan allekirjoitus Tiedoksiantopäivämäärä

3 Kouvolan kaupunki Ote pöytäkirjasta Kymen jätelautakunta HALLINTOVALITUS Valitusviranomainen Valitusoikeus Valitusaika Tähän päätökseen haetaan muutosta valittamalla Kouvolan hallinto-oikeuteen. Valituksen saa tehdä asianosainen eli se, jota päätös koskee, tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa. Valitusaika on 30 päivää päätöksen tiedoksi saannista. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon tiedoksianto- tai tiedoksisaantitodistuksen osoittamana ajankohtana tai jos tiedoksianto tapahtuu tavallisella kirjeellä, viimeistään seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä. Valituskirjelmä ja sen liitteet Valitus on tehtävä kirjallisesti. Valituskirjelmä on osoitettava valitusviranomaiselle ja kirjelmässä on ilmoitettava päätös, johon haetaan muutosta,

4 Kouvolan kaupunki Ote pöytäkirjasta Kymen jätelautakunta miltä osin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia päätökseen vaaditaan tehtäväksi, perusteet, joilla muutosta haetaan, valittajan nimi ja kotikunta, jos valittaja käyttää laillista edustajaa tai asiamiestä tai muuta valituksen laatijaa, myös tämän nimi ja kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero, johon valitusasiaan liittyvät ilmoitukset toimitetaan. Valituskirjelmä on valittajan tai laillisen edustajan tai asiamiehen allekirjoitettava. Valituskirjelmään on liitettävä valituksen kohteena oleva päätös alkuperäisenä tai jäljennöksenä, todistus päätöksen tiedoksiantopäivästä tai muu selvitys valitusajan alkamisesta, asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, asiamiestä käytettäessä asiamiehen valtakirja, Valituksen toimittaminen Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle valitusajan ku luessa niin, että valitus on perillä vii meis tään va li tus ajan vii mei senä päi vänä ennen viraston aukioloajan päätty mistä. Valittajan vastuulla asiakirjat saa lähettää postitse tai lähetin välityksellä. Postin kuljetettavaksi asiakirjat on annettava niin ajoissa, että ne ovat perillä ennen valitusajan päättymistä. Kouvolan hallinto-oikeuden yhteystiedot ja aukioloaika Oikeudenkäyntimaksu Käyntiosoite Kauppalankatu 43 C, Kouvola Postiosoite PL 401, Kouvola Telekopio Sähköposti Aukioloaika klo Hallinto-oikeuden päätöksestä peritään tuomioistuinten ja eräiden oikeushallintoviranomaisten suoritteista perittävistä maksuista annetussa laissa säädetty oikeudenkäyntimaksu.

5 Kouvolan ja litin jätetaksa Liite nro 1 1 Yleistä 1 Kymenlaakson Jäte Oy (jätelaitos) hoitaa jätelain 43 :n mukaisesti omistajakuntiensa lukuun seuraavat kunnan vastuulla olevat jätehuollon palvelutehtävät: Kunnan järjestämä loppujätteen kuljetus Kunnan järjestämä biojätteen kuljetus Kunnan järjestämä pakkausmateriaalien kuljetus Hyötyjätepisteverkon ylläpito ja kuljetusten järjestäminen Tempauskeräykset Kuntien vastuulla olevien jätteiden ja vaarallisten jätteiden vastaanotto-, hyödyntämis- ja loppusijoitustoimintojen suunnittelu, toteutus ja ylläpito Yhdyskuntajätehuollon suunnittelu Kiinteistöittäisen jätteenkuljetuksen tiedot sisältävän rekisterin ylläpito Jäteneuvonta, tiedotus ja valistus Jätehuollon hoitamisesta aiheutuvien maksujen laskuttaminen Jätemaksutaksan maksut sisältävät kaikki jätelainsäädännön edellyttämän jätehuollon toteutuksen kustannukset kuten jätteen keräilyn, kuljetuksen, tiedotuksen ja neuvonnan, hallinnon, viranomaistoiminnan, jätteiden käsittelyn, käytössä olevan kaatopaikan maisemoinnin ja jälkihoidon sekä jätehuollon kehittämisen ja tarvittavat investoinnit. Edellä mainittujen tehtävien hoitamisesta aiheutuvat kustannukset peritään jätemaksuina, joita ovat jäteastian tyhjennysmaksut, jätteen kuljetustoiminnan lisäveloitukset, ekomaksu/perusmaksu, jäteasemamaksut ja lautakuntamaksu. 2 Edellä 1 :ssä tarkoitettuja jätemaksuja ovat velvollisia maksamaan sellaisen kiinteistön haltija ja/tai sellaisen asunnon haltija tai muu jätteenhaltija, jonka jätteen jätehuollon Kymenlaakson Jäte Oy järjestää. Jätemaksut suoritetaan Kymenlaakson Jäte Oy:lle tämän taksan mukaisesti. Määritelmät 3 Tässä taksassa tarkoitetaan: Kunnan järjestämällä jätteenkuljetuksella kuljetusjärjestelmää, jossa kuntien omistama yhtiö kilpailuttaa jätteenkuljetukset keskitetysti urakka-alueittain. Hyötyjätteellä sitä osaa jätteestä, joka jätelainsäädännön tai kunnan jätehuoltomääräysten nojalla kerätään erikseen hyödyntämistä varten. Loppujätteellä yhdyskuntajätettä, joka jää jäljelle hyötyjätteiden ja vaarallisten jätteiden lajittelun jälkeen ja joka kokonsa, määränsä tai muiden ominaisuuksiensa vuoksi soveltuu tavanomaiseen kiinteistöittäiseen jätteenkuljetukseen. 1

6 Yhdyskuntajätteellä yleisnimikkeenä tarkoitetaan vakinaisessa asunnossa, vapaa-ajan asunnossa, asuntolassa ja muussa asumisessa syntyvää jätettä mukaan lukien sako- ja umpikaivoliete sekä laadultaan siihen rinnastettavaa hallinto-, palvelu- ja elinkeinotoiminnassa syntyvää jätettä, mutta ei kuitenkaan vaarallista jätettä, kuivakäymäläjätettä, jätevettä, jätevesilietettä tai näihin rinnastettavaa jätettä. Kunnan toissijaisella vastuulla jätelain 33 :n mukaista kunnan velvollisuutta järjestää jätehuolto silloin, kun jätteen haltija tätä muun kohtuullisesti saatavilla olevan palvelutarjonnan puutteen vuoksi pyytää ja jäte laadultaan ja määrältään soveltuu kunnan jätehuoltojärjestelmään. Jätehuoltopalvelu kuuluu kunnan toissijaiselle vastuulle, jos: muuta palvelua ei ole tarjolla tai muuta palvelua on tarjolla, mutta se on kaukana (kohtuuttoman korkea kuljetushinta), tai muuta palvelua on tarjolla, mutta kilpailua ei ole riittävästi (kohtuuttoman korkea hinta tai pitkä toimitusaika). II Kunnan järjestämä loppujätteenkuljetus Velvollisuus liittyä jätteenkuljetukseen 4 Jätteen haltijan (kiinteistön) on liityttävä kunnan järjestämään jätteenkuljetukseen, jos kiinteistön jätteenkuljetuksen järjestäminen jätelain mukaan kuuluu kunnan ensisijaiselle tai toissijaiselle vastuulle. 1. Kunnan järjestämään jätteenkuljetukseen liitytään ensisijaisesti omalla kiinteistökohtaisella keräysastialla. Vaihtoehtoisesti kiinteistöt voivat liittyä kunnan järjestämään jätteenkuljetukseen: 2. Liittymällä Kymenlaakson Jäte Oy:n järjestämän lukollisen yhteiskeräyspisteen käyttäjäksi alueella, jolla yhtiö tämän palvelun järjestää. Tämä on mahdollista silloin, kun kiinteistölle ei ole tieyhteyttä, tieyhteys on huono, jäteastiaa ei voida sijoittaa kiinteistölle, siirtomatka on kohtuuton tai jätehuoltomääräysten 18 :n tarkoittamasta muusta hyväksytystä syystä. 3. Sopimalla kiinteistöjen yhteisastian käytöstä (kimppa-astia) jätehuoltomääräysten 17 :n mukaisesti. Kimpan on ilmoitettava kimpanvetäjä, joka vastaa tietojen oikeellisuudesta ja astiantyhjennysmaksusta. Jätteenkuljetusreitille hyväksyttävälle tyhjennyskohteelle johtavan tien on kantavuudeltaan kestettävä kuljetuskaluston paino ja oltava riittävän leveä, ettei synny vaaraa, että ajoneuvon peilit, maalaus tai päällysrakenne vaurioituu. Tien päässä on oltava kääntöpaikka, mikäli peruutusmatka ylittää 50 metriä. Mikäli viranomainen toteaa kiinteistön asuinkelvottomaksi, voi kiinteistön haltija/omistaja hakea Kymen jätelautakunnalta vapautusta velvollisuudesta kuulua ko. rakennuksen osalta järjestetyn jätehuollon piiriin. Liittyminen ja tyhjennysvälistä sopiminen 5 2

7 Jätteenkuljetukseen liitytään sopimalla asiasta Kymenlaakson Jäte Oy:n kanssa. Jätteen haltijan/kiinteistön tulee ilmoittaa jätehuoltoilmoituksella tyhjennysosoite, astiatyyppi, toivottu tyhjennysväli, laskutusosoite ja mahdolliset kompostointitiedot. Asiakkaan velvollisuutena on ilmoittaa asiakastiedoissaan tapahtuvista muutoksista. Loppujäteastian tyhjennysvälin pidennystä haetaan Kymenlaakson Jäte Oy:n asiakaspalvelusta, joka voi myöntää tyhjennysvälin enintään neljään viikkoon asti jätehuoltomääräysten mukaisesti. Tätä pidemmistä tyhjennysväleistä päättää jätehuoltoviranomainen jätehuoltomääräysten mukaisesti. Tyhjennysväliä voidaan tihentää asiakkaan tarpeiden mukaan vain, mikäli tihennetyt tyhjennykset sopivat ajoreitille. Taajamissa keräysvälineiden tyhjennyksen voi saada vähintään kerran viikossa ja taajamien ulkopuolella vähintään kerran kahdessa viikossa. Kymenlaakson Jäte Oy:n tai sen kuljetusurakoitsijan laiminlyönnin takia tyhjentämättä jäänyt keräysväline tyhjennetään mahdollisimman pian kiinteistön haltijan ilmoitettua asiasta Kymenlaakson Jäte Oy:lle. Taajamissa tyhjennys tehdään viimeistään viikon ja hajaasutusalueilla viimeistään kahden viikon kuluessa ilmoituksesta. Laiminlyönnin takia kertynyt ja jäteastian viereen pakattu yhdyskuntajäte kuljetetaan maksutta. Maksuttoman lisäjätteen enimmäismäärä määräytyy kertomalla kiinteistön astiatilavuus tyhjennyksen viivästymisajan ja tyhjennysvälin suhteella. Tyhjennysmaksun perusteet 6 Kunnan järjestämään jätteenkuljetukseen kuuluvan kiinteistön tyhjennysmaksu määrätään kiinteistön keräilyvälineiden tyypin ja tyhjennyskertojen sekä mahdollisten lisäveloitusten mukaisesti. Erikseen punnittavissa säiliöissä käsittelymaksuosuus määräytyy jätteen punnituksen perusteella. Tyhjennysmaksu sisältää jätteen keräys- ja kuljetustyöstä aiheutuvan kuljetusmaksun sekä jätteen käsittelystä, maksun perimisestä ja muusta jätehuollon järjestämisestä aiheutuvan käsittelymaksun. Tyhjennysmaksu peritään kaikista astioista, joissa on jätettä. Keräilyvälineiden määrän tai koon muutoksen vaikutus jätemaksuun otetaan huomioon tyhjennysmaksua alentavana tai korottavana siitä lähtien, kun kiinteistön haltija tai jätteenkuljettaja on ilmoittanut muutoksesta Kymenlaakson Jäte Oy:n asiakaspalveluun. Kiinteistön jätehuollon tilapäisestä keskeytyksestä on ilmoitettava Kymenlaakson Jäte Oy:lle vähintään viikkoa ennen keskeytyksen alkamista. Tyhjennysmaksua ei peritä, jos keräilyväline on Kymenlaakson Jäte Oy:n tai sen kuljetusurakoitsijan laiminlyönnistä johtuen jäänyt tyhjentämättä. Kiinteistön haltijan tulee ilmoittaa laiminlyönnistä Kymenlaakson Jäte Oy:lle viipymättä. Laiminlyönniksi ei katsota, jos keräilyväline on ollut liian painavaksi täytetty tai rikkinäinen tai jos esim. lumivalli tai koira estää pääsyn jäteastialle tai jos kiinteistön kunnossapitoon kuuluva tie jäteastialle on kulkukelvoton tai saattaa aiheuttaa vauriota ajoneuvolle. Tyhjennysmaksu on kultakin säännölliseltä tyhjennyskerralta 21 :n jätemaksutaulukon 1 mukainen silloin, kun keräilyvälineiden tyyppi ja sijainti sekä jätteen laatu ovat kunnan jätehuoltomääräysten mukaiset. Niistä keräilyvälineistä, joista jätteen paino punnitaan erikseen, peritään käsittelymaksuosuus jätteen painon ja kyseisen jätelaadun käsittelymaksun mukaisena. 3

8 Lisäveloitusten perusteet 7 Lisäveloituksia peritään alla olevan mukaisesti tavanomaiseen kiinteistöittäiseen jätteenkuljetukseen sisältymättömistä jätteistä ja kuluista sekä lisäpalveluista 22 :n jätemaksutaulukon 3 mukaisesti. Hukkanouto Jos astia tai astiaryhmän kaikki astiat ovat tyhjät, peritään hukkanoutona vain yhden 240 litran jäteastian kuljetusmaksun suuruinen maksu. Jos keräilyvälineen tyhjennys ei ole mahdollista kiinteistöstä johtuvista syistä, peritään hukkanoudosta maksu. Puristimen tai lavan hukkanoudosta peritään tuntihinnan mukainen korvaus. Lisäjäte Lisäjätteen säkkiin saa laittaa enintään 15 kg jätettä, käsin siirrettäviin keräysvälineisiin enintään 60 kg jätettä ja suurempaan puristamattomaan jätesäiliöön korkeintaan 200 kg jätettä astiakuutiometriä (m3:ä) kohti. Jätehuoltomääräysten vastainen astian täyttö ja sijainti oikeuttaa lisäveloitukseen. Lisäjätteeksi tulkitaan jäte, joka on pakattu jätesäkkiin tai muuten merkitty selvästi jätteeksi sekä jätetty astian kylkeen tai jätekatokseen. Lisäjätteestä perittävä maksu määräytyy lisäjätteen tilavuuden perusteella. Yli 1 m3:n lisäjäte-erien kuljetus tulee tilata etukäteen Kymenlaakson Jäte Oy:n asiakaspalvelusta. Mikäli tilausta ei ole tehty, voidaan jäte jättää kuormaamatta. Mikäli astia on niin ylitäysi, että kuljettaja ei voi siirtää sitä tyhjennyskohteesta tyhjennettäväksi ennen kuin ylimääräinen jäte on erillisellä työvaiheella siirretty autoon, tulkitaan ylimääräinen jäte lisäjätteeksi. Tässä tapauksessa lisäjätteestä peritään lisäsäkin tyhjennyshinta. Lisävetomatka Jäteautoa ei ajeta asemakaava-alueella yksittäisen pientalokiinteistön, kuten omakoti- tai paritalon tontille. Kerros- ja rivitalokiinteistöjen pihoilla ja taajamien ulkopuolella jäteauto ajetaan tarvittaessa astioiden luo, ellei sitä ole erikseen kielletty tai se ei kiinteistön piha- ym. rakenteiden vuoksi ole mahdollista. Käsin siirrettävät, pyörälliset astiat on sijoitettava niin, että jäteauto pääsee vähintään 10 metrin etäisyydelle astiasta. Jos jäteauton kuljettaja joutuu käsin siirtämään jätesäkkiä tai - astiaa yli kymmenen (10) metriä, peritään asiakkaalta lisävetomatkasta maksu kultakin seuraavalta alkavalta kymmeneltä metriltä. Mikäli jäteauton kulku kiinteistön jätetilan luokse on tilapäisesti muuttunut tai estetty, peritään jäteastioiden tyhjennyksen edellyttämästä siirrosta lisäveloitus. Jäteastian pesut Loppujätteen keräysastiat on pestävä vähintään kerran vuodessa ja tarvittaessa useammin. Puhdistaminen on kiinteistön haltijan vastuulla. Kymenlaakson Jäte Oy tarjoaa jäteastioiden pesupalvelua. Tämän palvelun osalta taloyhtiöiden on erikseen ilmoitettava Kymenlaakson Jäte Oy:n asiakaspalveluun, jos ne eivät käytä yhtiön järjestämää pesupalvelua. Pientaloasiakkaiden on erikseen selvitettävä palvelun saatavuus ja tilattava pesupalvelu. 4

9 Pesuista peritään lisäveloitus. Tämän lisäksi peritään astiantyhjennysmaksu, mikäli astiassa on jätettä pesuauton saapuessa. Kilometrikorvaus Jos keräilyväline on erikseen tilattaessa käytävä tyhjentämässä niin, että jäteauto joutuu poikkeamaan olennaisesti tavanomaiselta reitiltään (poikkeama yhteensä yli 10 km), peritään tyhjennysmaksun lisäksi lisäveloitus reitiltä poikkeamisesta aiheutuvasta matkasta. Avainlisä Avainlisä on korvaus lukittujen puomien, porttien ja jätetilojen ovien aukaisemisesta ja sulkemisesta tai haitasta, kun jätetilaan pääsy on rajoitettu tietylle kellonajalle. Avainlisä voi olla porrastettu sen mukaan, onko lukitus tehty yhteiselle jätehuollon yleisavaimelle vai kiinteistökohtaiselle avaimelle. Muut lisäveloitukset Mikäli keräyspaikka on jätehuoltomääräysten vastainen (esim. pyörätön astia, ylipainava jäteastia, puutteellinen jäteauton kääntöpaikka) voidaan astia jättää tyhjentämättä tai tyhjentämisestä peritään normaalimaksun lisäksi jätetaksan mukainen tuntikorvaus. Keräilyväline jätetään tyhjentämättä, mikäli se sisältää oleellisessa määrin sellaista jätettä, jota ei siihen ole tarkoitettu ja jota ei saa toimittaa astiaan tarkoitetun jätelaadun mukaiseen käsittelyyn. Toistuvasta laiminlyönnistä voidaan periä lajittelumaksu. Lukollisen yhteiskäyttöpisteen vuosimaksu 8 Yhteiskäyttöpisteiden jäteastioita voi käyttää liittymällä Kymenlaakson Jäte Oy:n asiakkaaksi lunastamalla avaimen ja maksamalla lukollisen yhteiskäyttöpisteen vuosimaksun 21 :n jätemaksutaulukon 1 mukaisesti. III Kunnan järjestämä biojätteenkuljetus Velvollisuus liittyä jätteenkuljetukseen 9 Biojätteen erilliskeräys koskee kunnan jätehuoltomääräysten mukaisesti rivi- ja kerrostalokiinteistöillä syntyvää biojätettä ja muuta kunnan vastuulla olevaa biojätettä. Biojätteen kuljetukseen ovat velvollisia liittymään jätelain 32 ja 33 :n mukaisesti kunnan järjestämisvastuun mukaista jätettä tuottavat jätteenhaltijat. Myös omakoti- ja paritalot tai näiden kimpat voivat liittyä biojätteen erilliskeräykseen, jos kiinteistöt sijaitsevat normaalien tyhjennysreittien varrella. Kunnan järjestämään biojätteen kuljetukseen liitytään omalla kiinteistökohtaisella keräysastialla. Kuljetukseen voi liittyä myös sopimalla vierekkäisten kiinteistöjen tai lähinaapureiden kanssa yhteisastian käytöstä (kimppa-astia). Jätemaksun perusteet 5

10 10 Biojäteastian tyhjennysmaksu sisältää jätteen keräys- ja kuljetustyöstä aiheutuvan kuljetusmaksun sekä jätteen käsittelystä ja maksun perimisestä aiheutuvan käsittelymaksun 21 :n jätemaksutaulukon 2 mukaisesti. Sisäsäkistä, sen asennuksesta sekä astian pesusta veloitetaan erikseen 22 :n jätemaksutaulukon 3 mukaisesti. Kunnan järjestämään biojätteen kuljetukseen sovelletaan 6 :ssä ja 7 :ssä esitettyjä sääntöjä lukuun ottamatta lisäjätteeseen liittyviä kohtia. Jätteen haltija vastaa siitä, että astia on tyhjennettävissä myös talvella. Jäätyneet astiat tulee sulattaa, jotta tyhjennys on mahdollista. Jäteyhtiö toimittaa tarvittaessa jäätyneiden astioiden tilalle tyhjiä astioita lisäveloitusta vastaan. Mikäli biojäteastia joudutaan jättämään tyhjentämättä, koska sinne on laitettu loppujätettä, peritään käynnistä hukkanouto, ja astia tyhjennetään seuraavan säännönmukaisen loppujäteastioiden tyhjennyksen yhteydessä. IV Kiinteistöittäinen hyötyjätteiden kuljetus 11 Jätelain mukaan tuottajalla on ensisijainen velvollisuus järjestää vastuulleen kuuluvien ja käytöstä poistettujen tuotteiden jätehuolto. Kotitalouksien hyötyjätteiden keräämistä varten Kymenlaakson Jäte Oy ylläpitää jäteasemia ja hyötyjätepisteitä. Lajitellut hyötyjätteet saa jättää hyötyjätepisteille maksutta. Kiinteistökohtaisen keräyksen voi halutessaan järjestää joko tuottaja, kunta tai kiinteistön haltija itse tietyin edellytyksin. Tuottajalla on jätelain mukaisesti ensisijainen oikeus järjestää vastuulleen kuuluvien käytöstä poistettujen tuotteiden jätehuolto kiinteistöiltä. Lain perusteella myös kunta voi järjestää kiinteistökohtaisesti erilliskerätyn pakkausjätteen kuljetuksen sellaisilta kiinteistöiltä, jotka muutoinkin kuuluvat sen järjestämän jätehuollon piiriin. Kerätty jäte on toimitettava tuottajan järjestämään jätehuoltoon. Hyötyjätteillä tässä tarkoitetaan paperia, lasi-, metalli- ja kuitupakkauksia sekä asumisessa syntyvää muuta pienmetallia ja lasijätettä. Kymenlaakson Jäte Oy varautuu huolehtimaan hyötyjätteiden keräyksen järjestämisestä kiinteistöiltä siltä osin kuin tuottajayhteisöt eivät sitä järjestä. V Käsittelymaksuosuuden perusteet 12 Käsittelymaksuosuutta laskettaessa käytetään jätteen keskimääräisenä painona seuraavia lukuarvoja: 1) loppujäte pinta- ja syväkeräysastiassa 95 kg/m3 2) asuinkiinteistöjen biojäte pinta- ja syväkeräysastiassa 120 kg/m3 3) muiden kiinteistöjen biojäte pinta- ja syväkeräysastiassa 200 kg/m3 Käsin siirrettävät keräysvälineet saavat jätehuoltomääräysten mukaan painaa enintään 60 kg. 6

11 VI Ekomaksu Ekomaksun perusteet 13 Ekomaksu on jätehuollon perusmaksu, joka peritään kerran vuodessa jokaiselta taloudelta Kouvolan ja litin alueella. Maksu koskee koti- ja lomatalouksia niissä rakennuksissa, jotka ovat jätelain 32 :n 1 momentin tarkoittamassa käytössä. Ekomaksulla katetaan kuntalaisille maksuttomia ja alikatteisia jätehuoltopalveluja. Näitä ovat hyötyjätteiden ja vaarallisten jätteiden keräys ja käsittely, jäteneuvonta, tiedotus ja jätevalistus sekä jätehuollon kehittäminen. Maksulla rahoitetaan myös jätehuollon toimivuuden seurannasta aiheutuvia kustannuksia. Ekomaksun määrääminen 14 Ekomaksu peritään suoraan kotitalouksilta. Jos jätehuollon järjestäjälle ei muuta ilmoiteta, lasku osoitetaan laskutusteknisistä syistä talouden vanhimmalle asukkaalle. Laskutusyksikkönä on koko vuoden maksu. Talouskohtainen maksu määräytyy pääasiallisesti kalenterivuoden alussa (1. tammikuuta) asunnossa vallinneen tilanteen perusteella. Tämä koskee taloudessa asuvien lukumäärää ja rakennuksen käyttötarkoitusta. Kotitalouksien maksu määräytyy talouden henkilömäärän mukaan ja perustuu väestörekisterin tietoihin. Lomatalouksilta peritään kiinteä ekomaksu riippumatta loma-asuntoa käyttävien lukumäärästä. Lomatalouksien maksu perustuu kiinteistörekisterin tietoihin. Soluasuntojen ekomaksuna peritään lomatalouden ekomaksu. Ekomaksu on porrastettu maksuluokkiin talouden koon mukaan. Ekomaksut maksuluokittain ilmenevät 24 :n jätemaksutaulukosta 5. Maksuluokat yhden henkilön talous kahden henkilön talous kolmen henkilön talous neljän tai useamman henkilön talous lomatalous Ekomaksun kohtuullistaminen Jos asunto otetaan asumiskäyttöön tai poistetaan asumiskäytöstä kesken kalenterivuotta, jätelautakunta määrää tapauskohtaisesti ekomaksun, maksuvelvollisen ja maksuperusteen kyseisen vuoden ajalta. Ekomaksu voidaan jätelautakunnan päätöksellä jättää perimättä, jos asuinkiinteistöllä oleva asunto on asumaton koko kalenterivuoden. Tarvittaessa kunnan rakennusvalvonta toimittaa päätöksentekoa varten asiasta lausunnon ekomaksusta päättävälle viranomaiselle. Jos samalla tontilla/kiinteistöllä sijaitsee enemmän kuin yksi saman omistajan omistuksessa oleva vapaa-ajan käytössä oleva rakennus, laskutetaan ekomaksu vain yhdestä. 7

12 Jos asuinrakennus on käyttö- tai asumiskelvoton, voi kiinteistön haltija/omistaja hakea Kymen jätelautakunnalta vapautusta velvollisuudesta kuulua ko. rakennuksen osalta ekomaksulaskutuksen piiriin. Hakemuksen liitteeksi tarvitaan rakennustarkastajan tai muun viranomaisen lausunto, kiinteistövälittäjän arviokirja tai muu luotettava todiste, jolla asunto todetaan käyttö- tai asuinkelvottomaksi. VII Jäteasemien vastaanottomaksut 15 Jäteasemilla otetaan vastaan kotitalouksista peräisin olevia hyödynnettäviä jätteitä sekä vaarallisia jätteitä. Jäteasemilla otetaan vastaan vain pieniä eriä (enintään henkilöauton peräkärryllinen, 1-2 m) lajiteltua jätettä. Jäteasemilla ei pääsääntöisesti oteta vastaan pilaantuvaa jätettä, autonrenkaita eikä asbestia sisältävää jätettä. Poikkeuksena Keltakankaan jäteasema, jossa otetaan vastaan myös pieniä eriä pakattua asbestia. Jätteistä peritään käteismaksu. Eri jätelajien vastaanottomaksut määräytyvät lajikohtaisesti niiden vaatimien jatkokuljetus- ja käsittelykustannusten sekä jäteperäisistä materiaaleista saatavien myyntitulojen perusteella. Jäteasemien vastaanottomaksut ovat taksan 23 :n jätemaksutaulukossa 4. VII Lautakuntamaksut 16 Jätehuollon yhteistoiminta-alueen yhteisen jätelautakunnan toiminnasta aiheutuvat kustannukset katetaan jäteastian tyhjennysmaksussa kannettavalla lautakuntamaksulla. Lautakuntamaksuna peritään taksa-alueen väestöosuutta vastaava määrä lautakunnan vuosikustannuksista. Lautakuntamaksun maksuperusteena on loppujätteen astiantyhjennyskerta, josta maksun saaja tilittää vuosittain vahvistettavan %-osuuden neljännesvuosittain lautakunnan isäntä kunnalle. Lautakuntamaksu koskee myös asuin- ja lomakiinteistöjä Kuusankosken ja Anjalankosken kaupunginosissa, joissa on sopimusperusteinen kuljetusjärjestelmä. Maksun suuruus jäteastian koon mukaan eriteltynä ilmenee 21 :n maksutaulukossa 1. IX Kunnan toissijainen vastuu jätehuollon järjestämisestä 1 7 Jätelain 33 :n mukaiseen kuntien toissijaiseen vastuuseen kuuluvan jätehuoltopalvelun maksut määräytyvät tämän taksan 15 ja 24 mukaisesti. Toissijaisen vastuun piiriin kuuluvan jätteen jätemaksujen on katettava vähintään kaikki palvelun tuottamisesta aiheutuvat kustannukset. Toissijaisen vastuun piiriin kuuluvasta jätehuoltopalvelusta peritään vähintään tämän taksan mukainen maksu. Taksan mukaisia maksuja voidaan kustannusperusteisesti korottaa enintään 25%. Kustannusten määrään vaikuttavia tekijöitä voivat olla mm: jäte-erän määrä 8

13 jätteen laatu jäte-erän soveltuvuus kunnan jäteyhtiön järjestelmään + muut tapauskohtaiset tekijät Silloin, kun palvelutarve on jatkuvaa, yhtiö tekee jätteen haltijan kanssa kirjallisen sopimuksen enintään kolmeksi (3) vuodeksi kerrallaan. X Jätemaksulaskutus 18 Jätemaksun määrää ja panee maksuun Kymen jätelautakunta Kymenlaakson Jäte Oy:n valmistelusta ja tarkoituksenmukaiseksi katsomina laskutusjaksoina, jotka voivat olla eri asiakasryhmille erilaiset. Jätemaksu suoritetaan Kymenlaakson Jäte Oy:lle. Jätelaskun voi maksaa viitesiirtona (* maksutapa loppuu )., e-laskuna, suoramaksuna tai suoraveloituksena*. Jos jäteastiaa tai astiaryhmää käyttää useampi kiinteistö (kimppa-astia), yhteiskäyttäjäkiinteistöjen on kirjallisesti ilmoitettava kiinteistö- ja laskutustiedot Kymenlaakson Jäte Oy:lle. Jos kimpan tyhjennyslasku halutaan jaettavaksi kimpan jäsenten kesken, peritään jokaiselta kimpan jäseneltä laskun jakamisesta 20 :n jätemaksutaulukon mukainen laskutuslisä. Jätemaksu on suoritettava jätelaskussa tai muistutuksen johdosta lähetetyssä uudessa jätelaskussa ilmoitettuna aikana muutoksenhausta huolimatta. Jos maksua ei suoriteta määräajassa, erääntyneelle määrälle on suoritettava erääntymispäivästä vuotuista viivästyskorkoa siten kuin korkolaissa (633/1982) säädetään. Laskuttajana Kymenlaakson Jäte Oy tai tämän valtuuttama lähettää yhden tai useamman muistutuslaskun. Muistutuslaskusta peritään kulloisenkin perintälain mukainen perintämaksu (Laki saatavien perinnästä /513 ja muutos 28/2005 ja muutos HE 2012). Jätemaksulasku on ilman oikeuden päätöstä ulosottokelpoinen. Muistutuskirjeen jälkeen maksamaton lasku siirretään perintään ja tarvittaessa jätelautakunnan kautta ulosottoon. Jätemaksulaskusta mahdollisesti tehtävät muistutukset ja oikaisuvaatimukset on toimitettava Kymenlaakson Jäte Oy:n toimistoon 14 päivän kuluessa laskun saamisesta. Kymenlaakson Jäte Oy toimittaa muistutuksen tai oikaisuvaatimuksen Kymen jätelautakunnalle, ellei oikaisu ole yhtiön ratkaistavissa. IX Mahdolliset taksamuutokset 19 Tätä taksaa voidaan muuttaa jätelautakunnan päätöksellä lukuun ottamatta arvonlisäveroa, jäteveroa ja muuta vastaavaa maksua, joissa tapahtuvien muutosten vaikutus maksuihin huomioidaan voimaantulopäivästä lukien ilman kunnan erillistä päätöstä. Tässä taksassa yleisenä arvonlisäverokantana on huomioitu 24 %:ia. 20 Jätelautakunnan päätöksellä voidaan yksittäistapauksessa erityisestä syystä kiinteistön jätemaksua kohtuullistaa, korottaa tai poistaa. 9

14

15 td o0 * Ln 01 N 00 N O 0 1 Ln o N Q1 Ln l 0 C :N N Ql c N i N M Ol LD Ol Ln N - l c 1 r-i r i N V M M L n l D l D (.o O ) O l N m c L n c M 0 0 O l - 4 N l D 0 0 r - i L n l D O r -1 * L n 0 0 c -I c i r i r i - 1 L O N Ln o N d c 0 N rn r i Co 111 l D 0 0 N M L n 00 r - I N M O N r - 1 rn O N N N N c -I r i r 1 N N N N 00 r i Ln r i o M M m Ol N O N O l N N M 0 0 O l r - I c t O l 0 0 l D Ln r i N M M Q 1 L O 0 0 r i O O O r - 1 r i r i r i c-i N LO r i 0 1 N b r - i 00 O Ln r i r-1 N T i r-1 N N M M M M M N Q 1 Ol O O O N O r i ld 00 Ol LO O1 M 00 N b O1. - I O1 M c - I r i N c -I - Ln m M M c f N Ln O N N r i Ol LO M N l 0 M O O O r i r -1 r i r,4 N Ln N O r-1 N O o0 Ni O O O O O O O O O T-1 N M r -I -i N M O - 1 N O N * 00 r-1 O 00 O O o0 Ln cn N 0 N oo N N M C}' en 1-1 r i r- I r l N O N M 00 Ln r i c r i O1 N ld Ln Ln * Ql lo r-i C O 0, N O1 N O Ln r4 C N N r i r i N M Q1 r i p r i r i N N M L n L n e n O N M O N 0, N L n M L n l 0 N m L n l 0 r i N C t L n c L n 0 0 r - i a1 l 0 O O N En rn Ln c ) l 0 N en N 0, l0 N N ri r l0 N Ol N N m e n en L n i m r 4 N N O l 0 l 0 l D l D l D r i r i r. 4 N N N N N N ) O O O r-i r i r i N N N N M O 00 M O N N N N N N N r-1 e- r-1 N N N N N N N N Ln Ln r i Ln O r-i Ol O Ol Ql O1 O O O r-i r-i r4 r-i r-i N N 01 Ol 01 m 0, rn rn Ln Ln Ln M M M E E E w 0 0 Y l0 (C f6 f0 N l0 (0 å-+ '++ f i-+ O cl6 flc (L6 tlc C C C Y ++ + Y H ON 1::r I:t d ' ld 0 1 O ld Y Y Y Q r i e-i N M m M l 0 l 0 0 >? a M M M M E E E E E E M IZ* l 0 00 r O i r N i M M! 0 R f0 l 0 f0! L L L L L L 0 C CV

16 S LD 00 m ld r n Ln w oo oooo C } ö N o 00 I - -I L D N N c - I r l r - I l. n -1 r - I OJ o m o m td o m o m ld N N M _ r-1 N :cc N N w m O) Ln Ln a ) r - 1 r - I 5 1 N N N o 0 +-' Ln Ln M Eoo E o m 4- r - i C O) c w = cd cv 0 co co co > : N Y cv c6 cv '(v i Q U-1 Y Y Y Q - ON CD CD : > > C o < r i r i N V}) V } ) c0 cv

17 22 JÄTEMAKSUTAULUKKO 3 Lisäveloitukset alkaen Kuljetus maksu käsittely maksu Alv 24 % Yhteensä Muut veloitukset, Loppujäte IRTOJÄTE m3 10, 00 10,00 4,80 24,80 HUKKANOUTO 2,08 0,50 2,58 LISÄSÄKKI 200 L 2,08 2,00 0,98 5,06 LISÄKUUTIO 10,00 10,00 4,80 24,80 KÄSIN SIIRTO / 10 m 1, 20 0,29 1,49 AVAINLISÄ KP 0,75 0,18 0,93 SEKAJÄTEASTIAN PESU 13,98 3,35 17,33 AUTON TUNTIKORVAUS SEKAJÄTE 68,00 16,32 84,32 AUTON KM-KORVAUS SEKAJÄTE 2,38 0,57 2,95 PERUSMAKSU/LÄHTÖ 25,00 6,00 31,00 LASKUTUSLISÄ 5,00 1,20 6,20 LAJITTELUMAKSU 15, 00 3,6 18,6 Muut veloitukset,biojäte BIOSÄKKI(Tärkkelys)+ASENNUS 0, 95 0,23 1,18 BIOSÄKKI(paperi)+ASENNUS 1,20 0,29 1,49 BIOSÄKKI(PE)+ASENNUS 0,81 0,19 1,00 LISÄJÄTE(BIOASTIA) 2,85 0,68 3,53 AVAINLISÄ BIO 0, 51 0,12 0,63 KÄSIN SIIRTO / 10 m 0,89 0,21 1,10 HUKKANOUTO 2,83 0,68 3,51 AUTON KM-KORVAUS BIOJÄTE 2,08 0, 50 2,58 AUTON TUNTIKORVAUS BIOJÄTE 68,00 16,32 84,32 BIOASTIAN PESU 11,33 2,72 14,06 LASKUTUSLISÄ 5,00 1,20 6,20 LAJITTELUMAKSU 15, 00 3,6 18,60

18 24 JÄTEMAKSUTAULUKKO 5 Ekomaksut Alv 0 % Alv 24% Sis Alv 24 % yhden henkilön talous 14,92 3,58 18, 50 kahden henkilön talous 22,42 5,38 27,80 kolm en henkilön talous 29,92 7,18 37,10 neljän tai useamman henkilön talous 35,48 8,52 44,00 lom atalous 11,29 2, 71 14,00

Kouvolan ja Iitin jätetaksa

Kouvolan ja Iitin jätetaksa Kouvolan ja Iitin jätetaksa 2013 1-20 I Yleistä 1 Kymenlaakson Jäte Oy (jätelaitos) hoitaa jätelain 43 :n mukaisesti omistajakuntiensa lukuun seuraavat kunnan vastuulla olevat jätehuollon palvelutehtävät:

Lisätiedot

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA. 2013 Nro 8

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA. 2013 Nro 8 Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2013 Nro 8 Kotkan jätemaksutaksa 2013 (Hyväksytty Kymen jätelautakunnassa 23.5.2013) 1-20 I Yleistä 1 Kymenlaakson Jäte Oy (jätelaitos) hoitaa jätelain 43 :n mukaisesti

Lisätiedot

JÄTELAUTAKUNTA JÄTETAKSA. Oy Botniarosk Ab:n toimialueella 01.05.2013

JÄTELAUTAKUNTA JÄTETAKSA. Oy Botniarosk Ab:n toimialueella 01.05.2013 JÄTELAUTAKUNTA JÄTETAKSA Oy Botniarosk Ab:n toimialueella 01.05.2013 Isojoen, Karijoen, Kaskisten, Kauhajoen, Kristiinankaupungin, Kurikan (Jurvan osalta), Närpiön ja Teuvan yhteinen jätelautakunta on

Lisätiedot

HUOM! Kohdat, joita on muutettu, on esitetty harmaalla pohjalla.

HUOM! Kohdat, joita on muutettu, on esitetty harmaalla pohjalla. LIITE 1 HUOM! Kohdat, joita on muutettu, on esitetty harmaalla pohjalla. JÄTEMAKSUTAKSA 1.4.2011 ALKAEN I YLEISTÄ 1 Itä-Uudenmaan Jätehuolto Oy (jätelaitos) hoitaa omistajakuntiensa lukuun seuraavat kunnan

Lisätiedot

Maksuluokkaan III kuuluvat asunnot taloyhtiössä, joissa on järjestetty hyötyjätteiden erilliskeräys tai joissa on vähintään 10 asuntoa.

Maksuluokkaan III kuuluvat asunnot taloyhtiössä, joissa on järjestetty hyötyjätteiden erilliskeräys tai joissa on vähintään 10 asuntoa. V Perusmaksu/ LTE 1 12 Perusmaksun/n perusteet Tässä taksan luvussa määrätään jätelain 78 :n tarkoittamasta jätehuollon perusmaksusta. Kotkassa maksusta käytetään nimikettä perusmaksu ja muissa kunnissa

Lisätiedot

Pyhtään jätetaksa 2015

Pyhtään jätetaksa 2015 LIITE 2 1 Pyhtään jätetaksa 2015 1 Yleistä 1 Pyhtään kunnassa on kiinteistön haltijan järjestämä jätteenkuljetusjärjestelmä. Kiinteistökohtaisten jäteastioiden tyhjennysmaksuista ei määrätä tässä taksassa.

Lisätiedot

Lapinjärven jätetaksa 2015

Lapinjärven jätetaksa 2015 LIITE 1 1 Lapinjärven jätetaksa 2015 1 Yleistä 1 Lapinjärven kunnassa on kiinteistön haltijan järjestämä jätteenkuljetusjärjestelmä. Kiinteistökohtaisten jäteastioiden tyhjennysmaksuista ei määrätä tässä

Lisätiedot

2 Edellä 1 :ssä tarkoitettuja jätemaksuja ovat velvollisia maksamaan kiinteistön haltija tai asunnon haltija tai muu jätteenhaltija.

2 Edellä 1 :ssä tarkoitettuja jätemaksuja ovat velvollisia maksamaan kiinteistön haltija tai asunnon haltija tai muu jätteenhaltija. Mäntyharjun jätetaksa 2016 LIITE 1 I Yleistä 1 Kymenlaakson Jäte Oy (jätelaitos) hoitaa jätelain 43 :n mukaisesti omistajakuntiensa lukuun seuraavat kunnan vastuulla olevat jätehuollon palvelutehtävät:

Lisätiedot

Miehikkälän jätetaksa 2013

Miehikkälän jätetaksa 2013 LIITE 3 Tela 11.9.2013 102 Miehikkälän jätetaksa 2013 1 Yleistä 1 Miehikkälän kunta hoitaa jätelain mukaan kunnan vastuulle kuuluvan jätehuollon järjestämisen Miehikkälän alueella. Jätehuolto on järjestetty

Lisätiedot

Jätemaksut suoritetaan Kymenlaakson Jäte Oy:lle tai tämän määräämälle taholle tämän taksan mukaisesti.

Jätemaksut suoritetaan Kymenlaakson Jäte Oy:lle tai tämän määräämälle taholle tämän taksan mukaisesti. Kymen jätelautakunnan jätetaksa OHEISMATERIAALI Kyjäte 18.5.2017 asia 4 I Yleistä 1 Tämä jätetaksa tulee voimaan sen jälkeen, kun Kymen jätelautakunta on sen vahvistanut, ja se korvaa eri taksa-alueille

Lisätiedot

Kouvolan ja Iitin jätetaksa 2014 1-20

Kouvolan ja Iitin jätetaksa 2014 1-20 Kouvolan ja Iitin jätetaksa 2014 1-20 1 Yleistä 1 Kymenlaakson Jäte Oy (jätelaitos) hoitaa jätelain 43 :n mukaisesti omistajakuntiensa lukuun seuraavat kunnan vastuulla olevat jätehuollon palvelutehtävät:

Lisätiedot

Jätemaksut suoritetaan Kymenlaakson Jäte Oy:lle tai tämän määräämälle taholle tämän taksan mukaisesti.

Jätemaksut suoritetaan Kymenlaakson Jäte Oy:lle tai tämän määräämälle taholle tämän taksan mukaisesti. Kymen jätelautakunnan jätetaksa I Yleistä 1 Tämä jätetaksa tulee voimaan sen jälkeen, kun Kymen jätelautakunta on sen vahvistanut, ja se korvaa eri taksa-alueille aikaisemmin vahvistetut taksat sen mukaan

Lisätiedot

Jätemaksut suoritetaan Kymenlaakson Jäte Oy:lle tai tämän määräämälle taholle tämän taksan mukaisesti.

Jätemaksut suoritetaan Kymenlaakson Jäte Oy:lle tai tämän määräämälle taholle tämän taksan mukaisesti. Kymen jätelautakunnan jätetaksa LIITE 1 I Yleistä 1 Tämä jätetaksa tulee voimaan sen jälkeen, kun Kymen jätelautakunta on sen vahvistanut, ja se korvaa eri taksa-alueille aikaisemmin vahvistetut taksat

Lisätiedot

Tyhjennysmaksulla kiinteistöltä kerättävän jätteen jäteastiakohtaista tyhjennysmaksua

Tyhjennysmaksulla kiinteistöltä kerättävän jätteen jäteastiakohtaista tyhjennysmaksua Mäntyharjun jätetaksa 2013 1 I Yleistä 1 Kymenlaakson Jäte Oy hoitaa osakaskuntiensa lukuun jätelain mukaan kunnan vastuulle kuuluvan jätehuollon järjestämisen. Jätemaksut suoritetaan Kymenlaakson Jäte

Lisätiedot

2 Edellä 1 :ssä tarkoitettuja jätemaksuja ovat velvollisia maksamaan kiinteistön haltija tai asunnon haltija tai muu jätteenhaltija.

2 Edellä 1 :ssä tarkoitettuja jätemaksuja ovat velvollisia maksamaan kiinteistön haltija tai asunnon haltija tai muu jätteenhaltija. Mäntyharjun jätetaksa 2015 LIITE 1 I Yleistä 1 Kymenlaakson Jäte Oy (jätelaitos) hoitaa jätelain 43 :n mukaisesti omistajakuntiensa lukuun seuraavat kunnan vastuulla olevat jätehuollon palvelutehtävät:

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Tekninen lautakunta. :t 143. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään

OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Tekninen lautakunta. :t 143. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Tekninen lautakunta :t 143 Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään Tähän päätökseen haetaan muutosta tekemällä oikaisuvaatimus tekniselle lautakunnalle. Oikeus oikaisuvaatimuksen

Lisätiedot

JÄTEMAKSUTAKSA 1.1.2015 ALKAEN

JÄTEMAKSUTAKSA 1.1.2015 ALKAEN JÄTEMAKSUTAKSA 1.1.2015 ALKAEN I YLEISTÄ 1 Itä-Uudenmaan Jätehuolto Oy (jätelaitos) hoitaa omistajakuntiensa lukuun seuraavat kunnan vastuulla olevat jätehuollon palvelutehtävät: Kunnan järjestämä sekajätteen

Lisätiedot

Vuoden 2014 ekolaskutus on meneillään.

Vuoden 2014 ekolaskutus on meneillään. Kymen jätelautakunta 35 16.10.2014 Lapinjärven kunnan jätetaksa alkaen 1.1.2015 alkaen 6293/14.06.02/2014 Kyjäte 35 Jätelain 78 mukaan kunnan on perittävä järjestämästään jä te huol los ta jäte mak su,

Lisätiedot

Kotkan jätemaksutaksa 1.7.2014 alkaen

Kotkan jätemaksutaksa 1.7.2014 alkaen SAAPUNUT 19, 03. 2014 Dn:o LIITE 7 LIITE nro 1 Kotkan jätemaksutaksa 1.7.2014 alkaen 1 Yleistä 1 Kymenlaakson Jäte Oy (jätelaitos ) hoitaa jätelain 43 :n mukaisesti omistajakuntiensa lukuun seuraavat kunnan

Lisätiedot

Kymen jätelautakunta Kotkan jätemaksutaksa alkaen 9192/ /2015

Kymen jätelautakunta Kotkan jätemaksutaksa alkaen 9192/ /2015 Kouvolan kaupunki Ote pöytäkirjasta Kymen jätelautakunta 23 28.05.2015 Kotkan jätemaksutaksa 1.7.2015 alkaen 9192/14.06.02/2015 Kyjäte 23 Jätelain 78 :n mukaan kunnan on perittävä jätelain mukaisesti jär

Lisätiedot

Kymen jätelautakunnan jätetaksa (Kouvola-Iitti)

Kymen jätelautakunnan jätetaksa (Kouvola-Iitti) Kymen jätelautakunnan jätetaksa (Kouvola-Iitti) LIITE 6 I Yleistä 1 Tämä jätetaksa tulee voimaan sen jälkeen, kun Kymen jätelautakunta on sen vahvistanut, ja se korvaa eri taksa-alueille aikaisemmin vahvistetut

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Lasten ja nuorten lautakunta. :t 37, 39, 41-43. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään

OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Lasten ja nuorten lautakunta. :t 37, 39, 41-43. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Lasten ja nuorten lautakunta :t 37, 39, 41-43 Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään Tähän päätökseen haetaan muutosta tekemällä oikaisuvaatimus Kouvolan kaupungin

Lisätiedot

Kymen jätelautakunta Pyhtään kunnan jätetaksa alkaen 6294/ /2014

Kymen jätelautakunta Pyhtään kunnan jätetaksa alkaen 6294/ /2014 Kymen jätelautakunta 36 16.10.2014 Pyhtään kunnan jätetaksa 1.1.2015 alkaen 6294/14.06.02/2014 Kyjäte 36 Jätelain 78 mukaan kunnan on perittävä jätelain mukaisesti jär jes tä mästään jätehuollosta jätemaksua,

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN JÄTETAKSA 2015

JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN JÄTETAKSA 2015 1 JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN JÄTETAKSA 2015 jonka kaupunkirakennelautakunta on hyväksynyt 2.12.2014 sekä määrännyt tulemaan voimaan 1.1.2015 alkaen. 1 JÄTETAKSAN PERUSTEET Jyväskylän kaupunki perii jätemaksua

Lisätiedot

Kymen jätelautakunnan jätetaksa (Kouvola-Iitti)

Kymen jätelautakunnan jätetaksa (Kouvola-Iitti) Kymen jätelautakunnan jätetaksa (Kouvola-Iitti) LIITE 6 I Yleistä 1 Tämä jätetaksa tulee voimaan sen jälkeen, kun Kymen jätelautakunta on sen vahvistanut, ja se korvaa eri taksa-alueille aikaisemmin vahvistetut

Lisätiedot

23 JÄTEMAKSUTAULUKKO 1 Loppujätteen astiatyhjennysmaksut alkaen, Kouvola-Iitti LOPPUJÄTE

23 JÄTEMAKSUTAULUKKO 1 Loppujätteen astiatyhjennysmaksut alkaen, Kouvola-Iitti LOPPUJÄTE 23 LIITE 2 JÄTEMAKSUTAULUKKO 1 Loppujätteen astiatyhjennysmaksut 1.7.2017 alkaen, Kouvola-Iitti LOPPUJÄTE Astiakoko kuljetus käsittely lautakuntamaksu kunnalle tilitettävä Alv 24% Yhteensä Muutos-% ed.

Lisätiedot

II Kunnan järjestämän jätteenkuljetuksen astiatyhjennysmaksut

II Kunnan järjestämän jätteenkuljetuksen astiatyhjennysmaksut I Yleistä 1 Kymenlaakson Jäte Oy hoitaa osakaskuntiensa lukuun niin sanotun kunnan järjestämän jätteenkuljetuksen. Kunta on määrännyt jätemaksut suoritettavaksi Kymenlaakson Jäte Oy:lle tämän taksan mukaisesti.

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Tekninen lautakunta. :t 74, 86, 87. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään

OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Tekninen lautakunta. :t 74, 86, 87. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Tekninen lautakunta :t 74, 86, 87 Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään Tähän päätökseen haetaan muutosta tekemällä oikaisuvaatimus tekniselle lautakunnalle. Oikeus

Lisätiedot

Kymen jätelautakunnan jätetaksa (Kotka)

Kymen jätelautakunnan jätetaksa (Kotka) Kymen jätelautakunnan jätetaksa (Kotka) LIITE 5 I Yleistä 1 Tämä jätetaksa tulee voimaan sen jälkeen, kun Kymen jätelautakunta on sen vahvistanut, ja se korvaa eri taksa-alueille aikaisemmin vahvistetut

Lisätiedot

Jätemaksun perusteista määrätään jätetaksassa. Yksittäisten kiinteistöjen jätemaksut määrätään taksan perusteella.

Jätemaksun perusteista määrätään jätetaksassa. Yksittäisten kiinteistöjen jätemaksut määrätään taksan perusteella. 1 Jyväskylän seudun jätelautakunta MUURAMEN KUNNAN JÄTETAKSA 2017 Hyväksytty jätelautakunnassa 8.12.2016 8 1 JÄTEMAKSUN PERUSTEET JA SOVELTAMISALUE Jätelain (646/2011) 78 :n mukaisesti kunnan on perittävä

Lisätiedot

2 Edellä 1 :ssä tarkoitettuja jätemaksuja ovat velvollisia maksamaan kiinteistön haltija tai asunnon haltija tai muu jätteenhaltija.

2 Edellä 1 :ssä tarkoitettuja jätemaksuja ovat velvollisia maksamaan kiinteistön haltija tai asunnon haltija tai muu jätteenhaltija. Mäntyharjun jätetaksa 2015 1 I Yleistä 1 Kymenlaakson Jäte Oy (jätelaitos) hoitaa jätelain 43 :n mukaisesti omistajakuntiensa lukuun seuraavat kunnan vastuulla olevat jätehuollon palvelutehtävät: Kunnan

Lisätiedot

Jätemaksut suoritetaan Kymenlaakson Jäte Oy:lle tai tämän määräämälle tämän taksan mukaisesti.

Jätemaksut suoritetaan Kymenlaakson Jäte Oy:lle tai tämän määräämälle tämän taksan mukaisesti. Kymen jätelautakunnan jätetaksa I Yleistä 1 Tämä jätetaksa tulee voimaan sen jälkeen, kun Kymen jätelautakunta on sen vahvistanut, ja se korvaa eri taksa-alueille aikaisemmin vahvistetut taksat sen mukaan

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Liikelaitosten johtokunta. :t 46, 47, 51, 52, 53, 54, 55, Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään

OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Liikelaitosten johtokunta. :t 46, 47, 51, 52, 53, 54, 55, Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Liikelaitosten johtokunta :t 46, 47, 51, 52, 53, 54, 55, Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään Tähän päätökseen haetaan muutosta tekemällä oikaisuvaatimus Kouvolan

Lisätiedot

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS Mäntsälän kunta Tekninen lautakunta hyväksynyt 30.11.2011 187 Voimaantulo 1.1.2012 1 I YLEISTÄ 1 Mäntsälän kunnan jätehuolto on järjestetty jätelain ja

Lisätiedot

Jätemaksut suoritetaan Kymenlaakson Jäte Oy:lle tai tämän määräämälle tämän taksan mukaisesti.

Jätemaksut suoritetaan Kymenlaakson Jäte Oy:lle tai tämän määräämälle tämän taksan mukaisesti. 1 Mäntyharjun jätetaksa 2014 1 Yleistä 1 Kymenlaakson Jäte Oy (jätelaitos) hoitaa jätelain 43 :n mukaisesti omistajakuntiensa lukuun seuraavat kunnan vastuulla olevat jätehuollon palvelutehtävät: Kunnan

Lisätiedot

2 Edellä 1 :ssä tarkoitettuja jätemaksuja ovat velvollisia maksamaan kiinteistön haltija tai asunnon haltija tai muu jätteenhaltija.

2 Edellä 1 :ssä tarkoitettuja jätemaksuja ovat velvollisia maksamaan kiinteistön haltija tai asunnon haltija tai muu jätteenhaltija. Mäntyharjun jätetaksa 2015 1 I Yleistä 1 Kymenlaakson Jäte Oy (jätelaitos) hoitaa jätelain 43 :n mukaisesti omistajakuntiensa lukuun seuraavat kunnan vastuulla olevat jätehuollon palvelutehtävät: Kunnan

Lisätiedot

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS. Keravan kaupunki

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS. Keravan kaupunki JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS Keravan kaupunki Kiertokapulan alueen kuntien jätelautakunta Kolmenkierto hyväksynyt 17.12.2014 Voimaantulo 1.1.2015 I YLEISTÄ 1 Keravan kaupungin jätehuolto

Lisätiedot

MUUTOKSENHAKUKIELTO. Oikaisuvaatimus Kunnallisvalitus. :t 95, 96, 98

MUUTOKSENHAKUKIELTO. Oikaisuvaatimus Kunnallisvalitus. :t 95, 96, 98 MUUTOKSENHAKUKIELTO Oikaisuvaatimus Kunnallisvalitus :t 95, 96, 98 Tästä päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta sen vuoksi, että päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa

Lisätiedot

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS. Riihimäen kaupunki

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS. Riihimäen kaupunki JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS Riihimäen kaupunki Kiertokapulan alueen kuntien jätelautakunta Kolmenkierto hyväksynyt 3.12.2015 Voimaantulo 1.1.2016 I YLEISTÄ 1 Riihimäen kaupungin jätehuolto

Lisätiedot

Kiertokapulan alueen kuntien jätelautakunta Kolmenkierto hyväksynyt 4.12.2013 Voimaantulo 1.1.2014

Kiertokapulan alueen kuntien jätelautakunta Kolmenkierto hyväksynyt 4.12.2013 Voimaantulo 1.1.2014 Riihimäen kaupunki JÄTEMAKSUTAKSA JÄTEMAKSUTAKSA Kiertokapulan alueen kuntien jätelautakunta Kolmenkierto hyväksynyt 4.12.2013 Voimaantulo 1.1.2014 I YLEISTÄ 1 Riihimäen kaupungin jätehuolto on järjestetty

Lisätiedot

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS. Valkeakosken kaupunki

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS. Valkeakosken kaupunki JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS Valkeakosken kaupunki Tekninen lautakunta hyväksynyt 25.11.2008 Voimaantulo 1.1.2009 1 I YLEISTÄ 1 Valkeakosken kaupungin jätehuolto on järjestetty jätelain

Lisätiedot

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS Mäntsälän kunta Kiertokapulan alueen kuntien jätelautakunta Kolmenkierto hyväksynyt 3.12.2015 Voimaantulo 1.1.2016 I YLEISTÄ 1 Mäntsälän kunnan jätehuolto

Lisätiedot

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS. Hyvinkään kaupunki

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS. Hyvinkään kaupunki JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS Hyvinkään kaupunki Kiertokapulan alueen kuntien jätelautakunta Kolmenkierto hyväksynyt 17.12.2014 Voimaantulo 1.1.2015 I YLEISTÄ 1 Hyvinkään kaupungin jätehuolto

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN JÄTETAKSA 2007

JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN JÄTETAKSA 2007 1 JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN JÄTETAKSA 2007 Kaupunkisuunnittelulautakunta on hyväksynyt 12.12.2006 sekä määrännyt tulemaan voimaan 1.1.2007 alkaen. 1 Järjestämästään jätehuollosta aiheutuvien jätteen kuljetus-,

Lisätiedot

Kiinteistön jätemaksut määräytyvät tyhjennettävän jäteastian tilavuuden ja tyhjennysten lukumäärän perus-

Kiinteistön jätemaksut määräytyvät tyhjennettävän jäteastian tilavuuden ja tyhjennysten lukumäärän perus- 1 LUONNOS MUURAMEN KUNNAN JÄTETAKSA 2018 Hyväksytty jätelautakunnassa xx.xx.2017 x 1 JÄTEMAKSUN PERUSTEET JA SOVELTAMISALUE Jätelain (646/2011) 78 :n mukaisesti kunnan on perittävä järjestämästään jätehuollosta

Lisätiedot

Kiertokapulan alueen kuntien yhteinen jätelautakunta hyväksynyt 28.11.2012 Voimaantulo 1.1.2013

Kiertokapulan alueen kuntien yhteinen jätelautakunta hyväksynyt 28.11.2012 Voimaantulo 1.1.2013 Riihimäen kaupunki TAKSAT JÄTEMAKSUTAKSA Kiertokapulan alueen kuntien yhteinen jätelautakunta hyväksynyt 28.11.2012 Voimaantulo 1.1.2013 I YLEISTÄ 1 Riihimäen kaupungin jätehuolto on järjestetty jätelain

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Lasten ja nuorten lautakunta. :t 100, 101. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään

OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Lasten ja nuorten lautakunta. :t 100, 101. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Lasten ja nuorten lautakunta :t 100, 101 Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään Tähän päätökseen haetaan muutosta tekemällä oikaisuvaatimus Kouvolan kaupungin lasten

Lisätiedot

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS. Hausjärven kunta

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS. Hausjärven kunta JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS Hausjärven kunta Kiertokapulan alueen kuntien jätelautakunta Kolmenkierto hyväksynyt 3.12.2015 Voimaantulo 1.1.2016 I YLEISTÄ 1 Hausjärven kunnan jätehuolto

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Kaupunginhallitus. :t 90, 92. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään

OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Kaupunginhallitus. :t 90, 92. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Kaupunginhallitus :t 90, 92 Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään Tähän päätökseen haetaan muutosta tekemällä oikaisuvaatimus Kouvolan kau pun gin hal li tuk sel le.

Lisätiedot

JÄTETAKSA 1.1.2016 ALKAEN SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNTA. Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Saarijärvi, Uurainen

JÄTETAKSA 1.1.2016 ALKAEN SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNTA. Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Saarijärvi, Uurainen JÄTETAKSA 1.1.2016 ALKAEN SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNTA Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Saarijärvi, Uurainen Hyväksytty jätelautakunnassa 8.12.2015 56 SISÄLTÖ 1 YLEISTÄ JÄTETAKSASTA JA JÄTEMAKSUISTA...

Lisätiedot

JÄTEHUOLTO MUUTTUU POLVIJÄRVELLÄ 1.1.2012 ALKAEN

JÄTEHUOLTO MUUTTUU POLVIJÄRVELLÄ 1.1.2012 ALKAEN Jätehuollon järjestäminen 1.1.2012 alkaen Jätehuolto siirtyy 1.1.2012 alkaen kokonaisuudessaan Joensuun Seudun jätehuolto Oy:n vastattavaksi. Jäteyhtiö on kilpailuttanut jätteenkuljetuksen kaikkien osakaskuntien

Lisätiedot

Yhdyskuntajätteen käsittelytaksan ja järjestetyn jätteenkuljetuksen kuljetustaksan muutos

Yhdyskuntajätteen käsittelytaksan ja järjestetyn jätteenkuljetuksen kuljetustaksan muutos Yhdyskuntajätteen käsittelytaksan ja järjestetyn jätteenkuljetuksen kuljetustaksan muutos Tela 17.4.2012 Valmistelija: Kuntatekniikka, rakennuspäällikkö Risto Lehtonen, puh. 234 4384 Jätelain mukaan jätehuollosta

Lisätiedot

PAIMION, SALON JA SAUVON JÄTETAKSA VOIMASSA 1.1.2015 LÄHTIEN

PAIMION, SALON JA SAUVON JÄTETAKSA VOIMASSA 1.1.2015 LÄHTIEN Ehdotus 11.11.2014 Yliviivatut osat ovat v.2013-2014 taksasta. Yliviivatut osat poistetaan 1.1.2015 voimaantulevasta taksasta. PAIMION, SALON JA SAUVON JÄTETAKSA VOIMASSA 1.1.2015 LÄHTIEN Hyväksytty 11.11.2014

Lisätiedot

KEMIÖNSAAREN KUNNAN JÄTETAKSA 1.1.2011 ALKAEN

KEMIÖNSAAREN KUNNAN JÄTETAKSA 1.1.2011 ALKAEN KEMIÖNSAAREN KUNNAN JÄTETAKSA Sivu 1/7 KEMIÖNSAAREN KUNNAN JÄTETAKSA 1.1.2011 ALKAEN 1 LÄHTÖKOHTIA Tässä taksassa päätetään jätelain mukaan kunnan järjestämisvastuulla olevien asuin- ja muiden kiinteistöjen

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUS VIRANHALTIJAPÄÄTÖKSEEN KIINTEISTÖN JÄTEHUOLLON JÄRJESTÄMISESTÄ (MYLLYLÄ TEIJO) MÄNTYHARJU

OIKAISUVAATIMUS VIRANHALTIJAPÄÄTÖKSEEN KIINTEISTÖN JÄTEHUOLLON JÄRJESTÄMISESTÄ (MYLLYLÄ TEIJO) MÄNTYHARJU Teijo Myllylä Syväsuontie 10 46800 Myllykoski Kymen jätelautakunta Valtakatu 33 45700 Kuusankoski OIKAISUVAATIMUS VIRANHALTIJAPÄÄTÖKSEEN KIINTEISTÖN JÄTEHUOLLON JÄRJESTÄMISESTÄ (MYLLYLÄ TEIJO) MÄNTYHARJU

Lisätiedot

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS Liite 6/Jätela 1.12.2016 55 JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS Järvenpään kaupunki Kiertokapulan alueen kuntien jätelautakunta Kolmenkierto hyväksynyt 1.12.2016 Voimaantulo 1.2.2017 I YLEISTÄ

Lisätiedot

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS. Valkeakosken kaupunki

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS. Valkeakosken kaupunki JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS Valkeakosken kaupunki Kiertokapulan alueen kuntien jätelautakunta Kolmenkierto hyväksynyt 17.12.2014 Voimaantulo 1.1.2015 I YLEISTÄ 1 Valkeakosken kaupungin

Lisätiedot

Valitusoikeus Päätöksestä saa valittaa se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa.

Valitusoikeus Päätöksestä saa valittaa se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa. VALITUSOSOITUS Valitusviranomainen Päätökseen saa hakea muutosta valittamalla sille hallinto-oikeudelle, jonka tuomiopiirissä pääosa tässä päätöksessä tarkoitetusta alueesta sijaitsee. Toimivaltainen hallinto-oikeus

Lisätiedot

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS Liite 9/Jätela 1.12.2016 58 JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS Riihimäen kaupunki Kiertokapulan alueen kuntien jätelautakunta Kolmenkierto hyväksynyt 1.12.2016 Voimaantulo 1.1.2017 I YLEISTÄ

Lisätiedot

Jätteenkuljetukset. Virpi Leppälä, Minna Ruusuvaara & Sari Mäisti

Jätteenkuljetukset. Virpi Leppälä, Minna Ruusuvaara & Sari Mäisti Jätteenkuljetukset Virpi Leppälä, Minna Ruusuvaara & Sari Mäisti Alueet ja urakat Kouvola-Iitti (86 900 asukasta), Kymenlaakson Jäte Oy:n jätteenkuljetukset 7 eri urakkaa: loppujäte 3 urakkaa, biojäte,

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUS. Oikaisuvaatimuskielto

OIKAISUVAATIMUS. Oikaisuvaatimuskielto OIKAISUVAATIMUS Oikaisuvaatimuskielto VALITUSOSOITUS Valituskielto Pöytäkirjan 10, 11, 14, 15, 22 ja 23 : tehdystä päätöksestä ei kuntalain 91 mukaan saa tehdä oikaisuvaatimusta, koska päätökset koskevat

Lisätiedot

Jätteenkuljetukset. Virpi Leppälä & Ilkka Töyrylä

Jätteenkuljetukset. Virpi Leppälä & Ilkka Töyrylä Jätteenkuljetukset Virpi Leppälä & Ilkka Töyrylä Alueet ja urakat Kouvola-Iitti (86 900 asukasta), Kymenlaakson Jäte Oy:n jätteenkuljetukset 7 eri urakkaa: loppujäte 3 urakkaa, biojäte, erillisurakkana

Lisätiedot

Kymen jätelautakunta Ekomaksutaksa alkaen 13899/ /2016

Kymen jätelautakunta Ekomaksutaksa alkaen 13899/ /2016 Kouvolan kaupunki Ote pöytäkirjasta Kymen jätelautakunta 45 01.12.2016 taksa 1.1.2017 alkaen 13899/14.06.02/2016 Kyjäte 45 Jätelain 78 :n mukaan kunnan on perittävä järjestämästään jä te huollos ta jätemaksu,

Lisätiedot

/tyhjennys. /tyhjennys

/tyhjennys. /tyhjennys VIII JÄTEMAKSUTAULUKKO 17 Maksut 1.5.2012 alkaen Jätemaksutaksassa vahvistetaan arvonlisäveroton maksu. Arvonlisäsarakkeen maksu on kahdelle desimaalille pyöristetty likiarvo. 18 SEKAJÄTTEEN KERÄYS (Maksu

Lisätiedot

Ehdotus kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen jätetaksaksi 1.1.2015 alkaen

Ehdotus kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen jätetaksaksi 1.1.2015 alkaen Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 4/2014 1 (1) 24 Asianro 7006/02.05.00/2014 Ehdotus kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen jätetaksaksi 1.1.2015 alkaen Palvelupäällikkö Saija Pöntinen

Lisätiedot

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS Liite 8/Jätela 1.12.2016 57 JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS Mäntsälän kunta Kiertokapulan alueen kuntien jätelautakunta Kolmenkierto hyväksynyt 1.12.2016 Voimaantulo 1.1.2017 I YLEISTÄ

Lisätiedot

Kuljetus alv. 0 % Ylimääräinen jäte on jätettä, joka on sijoitettu jäteastian ulkopuolelle. Ylimääräisestä jätteestä veloitetaan seuraavasti:

Kuljetus alv. 0 % Ylimääräinen jäte on jätettä, joka on sijoitettu jäteastian ulkopuolelle. Ylimääräisestä jätteestä veloitetaan seuraavasti: Palveluhinnasto 2013 voimassa 1.6.2013 alkaen Yleistä Lakeuden Etappi perii tämän hinnaston mukaisesti jätemaksut järjestämästään jätehuollosta ja siihen liittyvistä tehtävistä. Jätteen tuottaja, kiinteistön

Lisätiedot

PERÄMEREN JÄTELAUTAKUNNAN JÄTETAKSA

PERÄMEREN JÄTELAUTAKUNNAN JÄTETAKSA PERÄMEREN JÄTELAUTAKUNNAN JÄTETAKSA Perämeren jätelautakunnan xx.xx.201x hyväksymä, voimassa x.x.201x lähtien Tornion ja Kemin kaupungeissa sekä Keminmaan, Ylitornion ja Tervolan kunnissa 1. Yleistä 1.1

Lisätiedot

Koska päätöksestä voidaan tehdä kuntalain 89 :n mukaan kirjallinen oikaisuvaatimus, seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla.

Koska päätöksestä voidaan tehdä kuntalain 89 :n mukaan kirjallinen oikaisuvaatimus, seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla. OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS MUUTOKSENHAKUKIELLOT JA NIIDEN PERUSTEET Seuraavista päätöksistä ei kuntalain 91 :n mukaan saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee

Lisätiedot

Mikkelin kaupunki Jätetaksa 2015

Mikkelin kaupunki Jätetaksa 2015 Mikkelin kaupunki Jätetaksa 2015 Mikkelin kaupungin jätetaksa 2015 Hyväksytty: Rakennuslautakunta 16.12.2014 53 Voimaantulo: 1.1.2015 YLEISTÄ 1 Jätelain ja asetuksen perusteella kunnan jätehuoltoviranomainen

Lisätiedot

Jätteenkuljetukset. Virpi Leppälä & Iida Miettinen

Jätteenkuljetukset. Virpi Leppälä & Iida Miettinen Jätteenkuljetukset Virpi Leppälä & Iida Miettinen Alueet ja urakat Kouvola-Iitti (86 900 asukasta), Kymenlaakson Jäte Oy:n jätteenkuljetukset 7 eri urakkaa: loppujäte 3 urakkaa, biojäte, erillisurakkana

Lisätiedot

Kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen jätetaksa 1.1.2015 alkaen Savo- Pielisen jätelautakunnan toiminta-alueella

Kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen jätetaksa 1.1.2015 alkaen Savo- Pielisen jätelautakunnan toiminta-alueella Kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen jätetaksa 1.1.2015 alkaen Savo- Pielisen jätelautakunnan toiminta-alueella Taksan perusteet ja soveltamisala Kuntien jätehuoltoviranomainen, Savo-Pielisen

Lisätiedot

TORNION KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄNTÖKOKOELMA. J u l k a i s s u t Tornion hallintopalvelut Nro 2

TORNION KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄNTÖKOKOELMA. J u l k a i s s u t Tornion hallintopalvelut Nro 2 TORNION KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄNTÖKOKOELMA J u l k a i s s u t 2014 Tornion hallintopalvelut Nro 2 Perämeren jätelautakunnan 11.3.2014 hyväksymä, Voimaantulopäivä 1.4.2014 Tornion ja Kemin kaupungeissa

Lisätiedot

Muutoksenhakukiellot :t 35-36, Valmistelua tai täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutosta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91.

Muutoksenhakukiellot :t 35-36, Valmistelua tai täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutosta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91. , Faksi 013 411 342 Muutoksenhakuohje Viranhaltija/lautakunta Ympäristölautakunta Päivämäärä 12.4.2017 Pykälä 35-46 Pöytäkirjan nähtävänä pitäminen 13.4.2017 Muutoksenhakukiellot :t 35-36, 40-46 Valmistelua

Lisätiedot

Kouvolan ja Iitin uudet jätteenkuljetusurakat alkavat 1.1.2014

Kouvolan ja Iitin uudet jätteenkuljetusurakat alkavat 1.1.2014 Sivu 1 / 5 TIEDOTE KOUVOLAN JA IITIN ISÄNNÖITSIJÖILLE 20.11.2013 Kouvolan ja Iitin uudet jätteenkuljetusurakat alkavat 1.1.2014 myös entiset Kuusankoski ja Anjalankoski yhtenäisen jätteenkuljetuksen ja

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut malminetsintäluvan siirtoa koskeva hakemus.

Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut malminetsintäluvan siirtoa koskeva hakemus. Päätös 1 (3) Annettu julkipanon jälkeen 12.8.2016 ML2012:0168 FQM FinnEx Oy Kevitsantie 730 99670 PETKULA MALMINETSINTÄLUVAN SIIRTOA KOSKEVA PÄÄTÖS Hakemus Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on

Lisätiedot

Kuulutus 1 (1) Hakija: Tertiary Gold Limited (Y-tunnus: ) Siirron saaja: Aurion Resources Oy (Y-tunnus: )

Kuulutus 1 (1) Hakija: Tertiary Gold Limited (Y-tunnus: ) Siirron saaja: Aurion Resources Oy (Y-tunnus: ) Kuulutus 1 (1) Annettu julkipanon jälkeen 3.2.2017 ML2012:0152 ML2011:0013 KUULUTUS Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) on kaivoslain (621/2011) perusteella 3.2.2017 hyväksynyt seuraavia malminetsintälupahakemuksia

Lisätiedot

Puheenjohtaja päätti kokouksen klo sekä antoi kirkkolain mukaiset oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoituksen.

Puheenjohtaja päätti kokouksen klo sekä antoi kirkkolain mukaiset oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoituksen. 98 Valitusosoitus ja kokouksen päättäminen Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 19.40 sekä antoi kirkkolain mukaiset oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoituksen. Loppurukouksen piti Minna Latvala. OIKAISUVAATIMUSOHJEET

Lisätiedot

JÄTE MAKS UTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS. Mäntsälän kunta

JÄTE MAKS UTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS. Mäntsälän kunta JÄTE MAKS UTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS Mäntsälän kunta Kiertokapulan alueen kuntien yhteinen jätelautakunta hyväksynyt 28.11.2012 Voimaantulo 1.1.2013 1 1 YLEISTÄ Mäntsälän kunnan jätehuolto

Lisätiedot

Mikkelin kaupunki Esitys jätehuoltotaksaksi v.201 3 JÄTEMAKSUTAKSA V.2013. Tämä jätemaksutaksa on voimassa 1.1.2013 alkaen.

Mikkelin kaupunki Esitys jätehuoltotaksaksi v.201 3 JÄTEMAKSUTAKSA V.2013. Tämä jätemaksutaksa on voimassa 1.1.2013 alkaen. Kaupunginhallitus 17.12.20 12 59 Liite 3 Mikkelin kaupunki Esitys jätehuoltotaksaksi v.201 3 JÄTEMAKSUTAKSA V.2013 Tämä jätemaksutaksa on voimassa 1.1.2013 alkaen. Yleistä 1 Jätelain ja asetuksen perusteella

Lisätiedot

Jätetaksa 1.2.2016 alkaen

Jätetaksa 1.2.2016 alkaen Sivu 1 / 9 Jätetaksa 1.2.2016 alkaen Hyväksynyt Ylä-Savon jätehuoltolautakunta xx.xx.2016 Iisalmi Kiuruvesi Keitele Lapinlahti Pielavesi Sonkajärvi Vieremä Sivu 2 / 9 1 Yleistä jätetaksasta Ylä-Savon Jätehuolto

Lisätiedot

JÄTEHUOLLON PERUSMAKSUTAKSA KEMIÖNSAARESSA, PAIMIOSSA, SALOSSA JA SAUVOSSA 1.1.2013 ALKAEN

JÄTEHUOLLON PERUSMAKSUTAKSA KEMIÖNSAARESSA, PAIMIOSSA, SALOSSA JA SAUVOSSA 1.1.2013 ALKAEN PERUSMAKSUTAKSA, luonnos Sivu 1/2 Nähtävillä 10.9. 23.9.2012 ja 1.10.-8.10.2012 (maksuliite lisätty) JÄTEHUOLLON PERUSMAKSUTAKSA KEMIÖNSAARESSA, PAIMIOSSA, SALOSSA JA SAUVOSSA 1.1.2013 ALKAEN 1 LÄHTÖKOHTIA

Lisätiedot

Oikeuksien aikaisempi haltija: Dragon Mining Oy (Y-tunnus: )

Oikeuksien aikaisempi haltija: Dragon Mining Oy (Y-tunnus: ) Päätös 1 (3) Annettu julkipanon jälkeen 20.12.2016 KaivNro:t 9129, 9275, 9202, ML2016:0002, ML2016:0026, ML2016:0033 Dragon Mining Oy Kummunkuja 38 38200 Sastamala VALTAUKSIEN JA MALMINETSINTÄLUPAHAKEMUSTEN

Lisätiedot

Mielipiteet, huomautukset ja muutosehdotukset Sydän-Suomen jätehuoltolautakunnan kuuluttamaan:

Mielipiteet, huomautukset ja muutosehdotukset Sydän-Suomen jätehuoltolautakunnan kuuluttamaan: Mielipiteet, huomautukset ja muutosehdotukset Sydän-Suomen jätehuoltolautakunnan kuuluttamaan: Sydän-Suomen jätelautakunta Yleiset jätehuoltomääräykset LUONNOS http://www.saarijarvi.fi/sites/saarijarvi.fi/files/atoms/files/ehdotus_kunnallisiksi_jatehuoltoma

Lisätiedot

Mikkelin kaupunki Jätetaksa 2014

Mikkelin kaupunki Jätetaksa 2014 Mikkelin kaupunki Jätetaksa 2014 Hyväksytty: Rakennuslautakunta 19.12.2013 59 Voimaantulo: 1.1.2014 YLEISTÄ 1 Jätelain ja asetuksen perusteella kunnan jätehuoltoviranomainen hyväksyy taksan ja määrää jätemaksut.

Lisätiedot

HINNASTO KOTITALOUKSILLE 4/2010 4.11.2010

HINNASTO KOTITALOUKSILLE 4/2010 4.11.2010 HINNASTO KOTITALOUKSILLE 4/2010 4.11.2010 SISÄLLYSLUETTELO: 1. JÄTEASEMIEN VASTAANOTTOHINNAT 3 2. KIINTEISTÖN JÄTEMAKSUT 4-6 Itä-Uudenmaan Jätehuolto Oy Ankkurikatu 8, 06100 Porvoo Asiakaspalvelu, puh.

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristövaliokunta kokouspäivämäärä pykälät 39-54

Rakennus- ja ympäristövaliokunta kokouspäivämäärä pykälät 39-54 Muutoksenhakuohjeet Rakennus- ja ympäristövaliokunta kokouspäivämäärä 13.4.2016 pykälät 39-54 Muutoksenhakukiellot Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta

Lisätiedot

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä asianosainen ja / tai kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä asianosainen ja / tai kunnan jäsen. Sosiaali- ja terveyslautakunta MUUTOKSENHAKU 1. OIKAISUVAATIMUS Muutosta :ssä tehtyihin päätöksiin voi hakea Nurmijärven kunnan sosiaali- ja terveyslautakunnalta kirjallisella oikaisuvaatimuksella. Oikaisuvaatimus

Lisätiedot

Ympäristölautakunnan päätökseen 64 tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Ympäristölautakunnan päätökseen 64 tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS OIKAISUVAATIMUSOHJE Ympäristölautakunnan päätökseen 64 tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOI TUS

OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOI TUS OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOI TUS MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Seuraavista päätöksistä ei saa tehdäkuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta perusteet eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee

Lisätiedot

OUTOKUMMUN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/ Sivu. 33 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajat 4

OUTOKUMMUN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/ Sivu. 33 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajat 4 OUTOKUMMUN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/2016 1 Tarkastuslautakunta Aika 11.05.2016 klo16:30-19:43 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Sivu 33 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 34

Lisätiedot

Ympäristöasiat taloyhtiössä

Ympäristöasiat taloyhtiössä Ympäristöasiat taloyhtiössä Ohjelma 30.11.2016 8.45 Tervetuloa! 9.00 Viemärietiketti isännöitsijän näkökulmasta Kouvolan Vesi Oy, Jarno Hujanen 9.30 Turvallista ja toimivaa jätehuoltoa Kymenlaakson Jäte

Lisätiedot

Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska ne koskevat vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (Kuntalaki 91 )

Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska ne koskevat vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (Kuntalaki 91 ) VALITUSOSOITUS Valitusoikeus Kunnanvaltuuston päätökseen voidaan hakea muutosta kirjallisella valituksella. Päätökseen saa hakea muutosta se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen

Lisätiedot

Jätelain täytäntöönpanosta kuntien kannalta. Leena Eränkö 13.9.2012

Jätelain täytäntöönpanosta kuntien kannalta. Leena Eränkö 13.9.2012 Jätelain täytäntöönpanosta kuntien kannalta Leena Eränkö 13.9.2012 23 Kunnan jätehuoltoviranomainen Kunnalle kuuluvista tämän lain mukaisista jätehuollon viranomaistehtävistä huolehtii kunnan määräämä

Lisätiedot

Pöytäkirjan 25, 26, 28, 33 :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

Pöytäkirjan 25, 26, 28, 33 :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995). MUUTOKSENHAKUOHJEET MUUTOKSENHAKUKIELTO Pöytäkirjan 25, 26, 28, 33 :t. Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätöksen ei saa hakea muutos ta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995). VALITUSOSOITUS,

Lisätiedot

XI JÄTEMAKSUTAULUKKO 18 Maksut 1.1.2015 alkaen

XI JÄTEMAKSUTAULUKKO 18 Maksut 1.1.2015 alkaen XI JÄTEMAKSUTAULUKKO 18 Maksut 1.1.2015 alkaen Jätemaksutaksassa vahvistetaan arvonlisäveroton maksu. Arvonlisäsarakkeen maksu on kahdelle desimaalille pyöristetty likiarvo. 19 SEKAJÄTTEEN KERÄYS Pakkaavaan

Lisätiedot

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoitteet ovat:

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoitteet ovat: OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS OIKAISUVAATIMUSOHJE Koulutuslautakunnan päätöksiin 64 tyytymätön voi tehdä kir jallisen oikaisuvaa ti muk sen. Pää tök seen ei saa ha kea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Lisätiedot

HANKO INKOO KARKKILA LOHJA HANKO INKOO KARKKILA LOHJA RAASEPORI

HANKO INKOO KARKKILA LOHJA HANKO INKOO KARKKILA LOHJA RAASEPORI JÄTEMAKSUTAULUKKO Maksut 1.1.2017 alkaen Jätemaksutaksassa vahvistetaan arvonlisäveroton maksu. Arvonlisäsarakkeen maksu on kahdelle desimaalille pyöristetty likiarvo. 1. Perusmaksu /asunto/kk /asunto/kk

Lisätiedot

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoitteet ovat:

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoitteet ovat: OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS OIKAISUVAATIMUSOHJE Perusturvalautakunnan päätöksiin 65 tyytymätön voi tehdä kir jallisen oikaisuvaa ti muk sen. Pää tök seen ei saa ha kea muutosta valittamalla

Lisätiedot