RUOKAA ROSKAKALA ON HYVÄN PERUNA OMANTUNNON KUKA VAIN VOI K KATA N PARASTA VÄHEMMÄN PAREMPAA SYÖ MUTTA MEAT

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "RUOKAA ROSKAKALA ON HYVÄN PERUNA OMANTUNNON KUKA VAIN VOI K KATA N PARASTA VÄHEMMÄN PAREMPAA SYÖ MUTTA MEAT"

Transkriptio

1 Lahjoita lukumaksu 2 UN Womenille HYVÄN KUKA VAIN VOI K KATA Anton & Anton -ruokakaupat sai alkunsa Porvoossa, kun kyllästyin sieluttomiin supermarketteihin ja halusin parempaa, tuoreempaa ja terveellisempää ruokaa itselleni ja perheelleni. Halusin asioida kaupassa, jossa ruoka on pakkaamatonta, tuoretta, pantu esille houkuttelevasti ja ruoan alkuperä on hyvin näkyvillä. Unelmoin elämyksellisestä kaupassakäynnistä, josta huolehtii osaava ja iloinen henkilökunta. Neljä vuotta myöhemmin Anton & Anton -ruokakauppoja on jo kolme: Helsingin Töölössä, Kruununhaassa ja Kulosaaressa. Olen saanut ympärilleni upean tiimin innokkaita ja osaavia ihmisiä, jotka jakavat intohimoni parempaan ruokaan. Heidän kanssaan unelmani toteutuu. Kun tulet Anton & Antoniin, saavut palvelevaan kortteliruokakauppaan. Haluamme auttaa asiakkaitamme nauttimaan ruoasta, tarjota elämyksiä ja puhua sesonkiruoan, eettisyyden, vastuullisuuden ja yhteisöllisyyden puolesta. Tämän vuoksi teimme oman lehden, jossa voimme tuoda esiin meille tärkeitä asioita. Haluamme muistuttaa ruokaperinteistä, puhua ruoan alkuperästä ja tuotantotavoista sekä esitellä kauniisti kauden parhaita raaka-aineita. Toivon, että nautit ensimmäisen Anton & Anton -lehden jutuista ja saat inspiraatiota omaan keittiöösi. Keskiaukeamalta löydät muutamia aineksia, joita suosittelemme jokaisen keittiön perusraakaaineiksi. Kannattaa kokeilla myös maukasta hanhea kinkun tilalle joulupöytään. Nähdään ruokakaupoissa! Niina Hietalahti ruokakauppias PS. Martinpäivää vietetään Valmista sisäsivun reseptillä herkullista hanhea Martinpäivän juhlapöytään. OMANTUNNON PERUNA N PARASTA SYÖ VÄHEMMÄN MUTTA PAREMPAA RUOKAA ROSKAKALA ON MEAT FREE MONDAYS!

2 2 Hauhalan hanhielämää HAUHALAN FARMILLA HANHET TEPASTELEVAT PUHTAAN LUONNON KESKELLÄ. NE KASVATETAAN RAKKAUDELLA, RUOKITAAN KOTIMAISELLA VILJALLA JA HYÖDYNNETÄÄN JOKAISTA SULKAA MYÖTEN. EETTISEN JA EKOLOGISEN HANHENLIHA- TUOTANNON LISÄKSI RANTALAISEN FARMARIPARISKUNTA TAITAA PERSOO- NALLISEN JATKOJALOSTUKSEN. Teksti Iina Thieulon Kuvat Paavo Lehtonen Mutkikkaan metsätien uumenista avautuu kumpuileva peltoaukea, jonka valtavat aitaukset ovat valkoisenaan hanhia. Tuhansien lintujen valkoiset höyhenpuvut hohtavat syysauringossa tummaa, puhtaaksi syötyä peltoa vasten. Mullan ja aitauksia ympäröivät nurmikon joukkoon sekoittuvat paikoin valkoiset höyhenet ja irtosulat. Keltaisen päärakennuksen vieressä kaksi ponia nuokkuu omassa aitauksessaan, ne eivät välitä maiseman yllä leijuvasta kaakatuskonsertista. Laumanvartijakoira Amanda rientää haukkuen vieraita vastaan. Tänään on tiistai, Hauhalan hanhifarmilla se tarkoittaa leikkuupäivää. Farmin emäntä Virpi Rantalainen on ehtinyt kahdeksi kotiin, sillä hän on kiirehtinyt jo aamuviideltä tarhojen takana sijaitsevaan leikkaamoon, missä isäntä Antti Rantalainen viimeistelee päivän töitä. Virpi seisoo mietteliäänä pihamaalla ja tutkii idyllistä maalaismaisemaa hetken ulkopuolisen silmin. Tällaisena kauniina syyspäivänä tämä näyttää mukavalta ja helpolta hommalta, mutta sadekelillä tunnelma on kieltämättä erilainen. Kun tarhat kuraantuvat, niille täytyy tuoda hiekkaa ja olkia. Viime syksyn rankkasateilla jouduimme tekemään jopa tarhanvaihtoja, Virpi muistelee. Eläinten kanssa työskenteleminen on kuitenkin palkitsevaa, eivätkä Rantalaiset suostu tinkimään hanhiensa hyvinvoinnista missään olosuhteissa. Lintujen kasvattamisen ja jatkojalostamisen lisäksi he viljelevät viljaa hanhien rehuksi. Atte-poikamme sanoi vähän aikaa sitten, että hän ymmärtää viljanviljelyn, hanhien kasvattamisen ja teurastamon. Mutta sitä hän ei ymmärrä, että meillä pitää olla ne kaikki, Virpi sanoo ja hymyilee niin, että vastaus loistaa aamuvirkun emännän väsyneistä silmistä. Hauhalan isoimmat hanhet asuvat pitkin peltoaukeaa valtavissa ulkoaitauksissa. Piha-

3 Hanhiemoja pidetään farmilla kahdeksanvuotiaiksi. Kun kesän urakka on paketissa, ne pääsevät lomailemaan rauhalliselle metsälaitumelle. aitauksessa pullea hanhi pitää tauotonta kaakatusta, toinen pörhentelee sulkiaan. Yksi vaappuu yksinään, vaikka yleisesti ottaen hanhet viihtyvät tiiviinä laumoina. Yhtäkkiä toisella tarhalla toverillinen taustakaakatus yltyy vihaiseksi rääkymiseksi. Pieniä riitoja vain, joku meni varmaan toisen reviirille. Niillä on samanlaisia kaverijuttuja kuin meillä ihmisillä, Virpi sanoo. Pihapiirin punaisista kasvatushalleista kuuluu ujompaa jutustelua. Takapihan suuressa hallissa alle kuukauden ikäinen hanhilauma käyskentelee rauhallisesti valtavan tilan päästä päähän. Hanhissa näkyy vielä pieniä jäänteitä poikasajan keltaisuudesta. Pian ne pääsevät pysyvästi ulkotiloihin. Toisesta kasvatushallista löytyvät parin viikon ikäiset, täysin keltaiset mutta jo hanheksi tunnistettavat linnut. Ne pitävät jatkuvaa piipitystä, tepastelevat paikallaan hermostuneesti ja säntäilevät päättömästi nurkasta nurkkaan muun ryhmän mukana. Omassa karsinassaan asuvat alle viikon ikäiset, reilun nyrkin kokoiset untuvikot. Kaikki hanhenmunat eivät ole vielä kuoriutuneet. Yläkerran kosteanlämpimässä huoneessa käy tasainen, matala hurina, kun hautomiskone toimittaa emon virkaa ja kääntää munia kerran tunnissa. Kun hanhenmunat ovat hautuneet 28 päivää, ne siirretään pariksi päiväksi kuoriutumiskoneeseen. Tämän syksyn viimeiset untuvikot näkevät päivänvalon muutaman päivän kuluttua. VUONNA 1997 PERUSTETUN Hauhalan hanhifarmin toiminta perustuu tuotantoprosessin laadukkaaseen kokonaishallintaan, ekologisuuteen ja eettisyyteen. Linnut kasvatetaan puhtaassa eteläsavolaisessa luonnossa, ja niiden ruokintaan käytetään omien viljojen lisäksi kotimaista ostorehua. Yhtenä ekotekona Rantalaiset viljelevät laitumille alkukeväästä vehnää ja syksyllä ruista, jolla hanhet pärjäävät ensimmäiset kuukaudet aitauksissa. Kylvö pitää kuitenkin tehdä vuosittain. Hanhet ovat niin hölmöjä, että ne syövät viljanoraat juurineen. En tiedä, miten monta tuhatta vuotta niitä pitää kasvattaa, että ne VAPAASTI TARHOISSA LIIKKUVAT HANHET EIVÄT STRESSAANNU KASVATUKSEN AIKANA, ISOIMMAN UHAN NIILLE AIHEUTTAVAT TARHOILLA TOISINAAN VIERAILEVAT KETUT. oppivat viisaammiksi, Virpi sanoo päätään pudistellen. Vapaasti tarhoissa liikkuvat hanhet eivät stressaannu kasvatuksen aikana, isoimman uhan niille aiheuttavat tarhoilla toisinaan vierailevat ketut. Stressaantuneet hanhet ovat säikkyjä ja nokkivat toisiaan. Ne eivät myöskään kasva normaalisti. Amanda makaa raukeana syysauringossa. Tauoton kaakatus kertoo, että hanhilla on kaikki hyvin. Emojen urakka on tältä vuodelta ohi, ne ovat päässeet lomalle suojaisalle metsälaitumelle. Osa farmin 400 emosta on tuotu Tanskasta, osa on kasvatettu itse. Emot tuottivat tänä vuonna noin 7000 poikasta. Tällä hetkellä tilan 15 hanhilaumassa on noin 5000 hanhea. Uusi lauma haudotaan kymmenen päivän välein, ja se viettää koko elämänsä samassa tutussa porukassa. Teuraskoon hanhet saavuttavat neljän, viiden kuukauden iässä. Elo syyskuussa on teurastettu noin tuhat lintua, viimeiset teurastukset tehdään joulukuussa. Vaikka tila on erikoistunut lihantuotantoon, koko eläin käytetään hyödyksi. Sisäelimet, sydän, kivipiira ja maksa, hyödynnetään

4 4 Alle viikon ikäiset untuvikot tutustuvat ujosti toisiinsa. Ne viettävät koko elämänsä samassa laumassa. Maksantuontantoon erikoistuneet hanhet ovat harmaita, lihantuotantoon erikoistuneet valkoisia. Rasvaisen ja maukkaan hanhenlihan maku muistuttaa ankkaa tai sorsaa. Hauhalan puurakenteinen kuoriutumiskone on 60-luvulta. Hanhessa on paljon pikkuluita, siksi sen käsittely vaatii taitoa ja tarkkuutta. Igorilta (oik.) ja Patrickilta kuluu yhden hanhen laikkaamiseen kaksi minuuttia. Hauhalassa, 36 kilometrin päässä Mikkelistä sijaitseva Rantala on Antti Rantalaisen kotitila, jossa hänen vanhempansa ovat kasvattaneet aiemmin lypsykarjaa. Tilan maat ulottuvat Saimaalle ja Maahjärvelle asti. Kooltaan ja maultaan hanhenmuna vastaa viittä, kuutta luomukananmunaa. Keltuainen on vain vaaleampi. Virpi teki poikansa ristiäisiin kolmen munan kakun. omissa pateissa ja ravintolakäytössä. Nyrkinkokoinen hanhen kivipiira on erinomaista confattuna eli omassa rasvassaan hitaasti kypsennettynä. Ja sydämet ovat erinomaisia savustettuinakin, Virpi kehuu. Tilalla myydään myös hanhen verta ja luita. Höyhenet menevät untuvatakkien ja -täkkien täytteiksi. Poikastuotantoon kelpaamattomat munat tyhjennetään, puhdistetaan ja toimitetaan askarteluliikkeille. Maanantaisin ja torstaisin farmilla on teurastuspäivä. Teurastuspäivinä katkaistaan 260 hanhen kaula, mutta joukkohysteriasta ei ole laumassa tietoakaan. Tuossa teurastamon ovella ne odottavat kiltisti jonossa vuoroaan, Virpi sanoo. Tiistaina ja torstaina ruhot leikataan. Leikkaamon puolella hanhelan työntekijät Igor Vals ja Patrick Lindgren siivoavat jo paikkoja. Paria lattian irtohöyhentä lukuun ottamatta tilassa kiiltelee kuin leikkaussalissa. Kiloissa ja euroissa myymme eniten tuorelihaa, mutta eläimen hyödyntäminen kokonaan vaatii jatkojalostusta. Parin vuoden jälkeen opimme, että hanhimakkaran sijaan kannattaa panostaa pateisiin, Virpi kertoo. Keskiviikko on pateenvalmistuspäivä. Jalostamon ulkopuolelta löytyy lihalaatikollinen tyhjiä viinipulloja, sillä pateiden valmistamiseen käytetään vain aitoja raaka-aineita. Pienen tuottajan on panostettava laatuun ja persoonallisuuteen. Valmistamme pateet keittiömestareiden oppien mukaisesti, joten työmenetelmämme ovat samanlaiset kuin ravintoloissa. Teemme liemipohjat alusta lähtien itse ja jauheen sijaan käytämme oikeita kananmunia. Säilöntäaineita käytämme vain tuoteturvallisuuden takaamiseksi. HAUHALAN TUORELIHAA myydään pääasiassa ravintoloille, mutta erikoiskauppojen myötä kuluttajatkin osaavat kysyä rasvaista ja maukasta hanhenlihaa. Vaikka hanhea pidetään perinteisesti juhlaruokana, siitä syntyy myös helppoa arkiruokaa. Rintafilee maistuu vaikka salaatin ja vadelmavinegretin kanssa. Hapankaalipedillä kypsennettyjä hanhenkoipia syödään meillä viikoittain, ne syntyvät uunissa ihan itsestään. Hanhista sulava rasva tekee hapankaalista taivaallista, Virpi kehuu. Juhlapöydässä hanhi on elementissään. Täytetty hanhi kuuluu perinteisesti Martinpäivään, mutta kokonainen hanhi ja mehukkaat hanhipateet kruunaavat yhtä hyvin joulupöydän. Grillattu hanhenmaksa raparperihillokkeella on varsinaista kuninkaiden ruokaa, ja kun Hauhalan hanhet saivat valtionpäämiehen vierailulle, tarjolla oli hanhenmaksapateella ja Tertin kartanon omena-calvadoshyytelöllä sipaistuja näkkileipälastuja. Tarjoiluihin ei ollut presidentilläkään nokan koputtamista.

5 5 Martinpäivän perinteet Martinpäivä on vuosisatoja vanha eurooppalainen sadonkorjuujuhla. Entisaikaan Pyhä Martti toi mukanaan talven, pimeyden ja roudan, ja silloin teurastettiin kotieläimet, jotka eivät olisi selvinneet talven yli. Hanhen lisäksi pitopöytään kuuluivat olut, makkarat, juurekset, hedelmät ja leivokset. Martinpäivää vietetään 10. marraskuuta. Suomalaiseen Martinpäivän perinneateriaan kuuluu mustakeitto, hanhenverestä värinsä saava liemi, jonka kanssa voi tarjota hanhen kaulanahkaan tehtyä makkaraa. Kaulanahka antaa sisäelimistä ja lihasta tehdylle makkaralle rapsakan kuoren. Aterian kruunaa kokonaisena paistettu hanhi. Kuvitus Kati Rapia/ Napa Illustrations lisää reseptejä ruokablogissamme: Tee Martinpäivän ja joulun hanhi tilaukset osoitteessa tai puhelimitse ruokakaupoista.

6 6 Ruokakaapin perustarpeet [2] [4] [10] [1] [6] [8] [9] [3] [5] [7] [21] [19] [22] [20] Ylähyllyllä: 1. Olives et Alin Harissa Almonds -mantelit ovat mainiota ja terveellistä pikkunaposteltavaa ruoanlaiton oheen tai illanistujaisiin. 2. A&A Mustaherukkamehu kylmäpuristetaan Mäntsälän mehustamolla. Mehu on lisäaineeton ja saatavilla sokeroituna ja sokeroimattomana. 3. Ready-to- Eat Avokado on herkullinen, terveellinen, täyttävä sekä juuri sopivan pehmeä: kokeile muusattuna leivän päällä paistetun pekonin kanssa, lisää salaatteihin ja smoothieen sellaisenaan tai mausta cayennepippurilla, sitruunalla ja kidesuolalla. 4. Olives et Alin Extra Virgin Oliiviöljy on täydellisen pehmeä, kylmäpuristettu perusöljy kaikkeen ruoanlaittoon. 5. Satotukun luomusitruuna on keittiön perusaines, ainoa kunnon vaihtoehto sitruunamehuksi. 6. Bionan Whole Cherry Tomatoes sisältää kesällä säilöttyjä, makeita italialaisia kirsikkatomaatteja, jotka ovat oiva kastikkeiden perusta. Ne säilyvät kaapissa pitkään. 7. Olives et Alin Pesto on maukas koko perheen pikaruoka. Tässä versiossa erityisherkkuna ovat kokonaiset pinjansiemenet. 8. Renéen Lantbuljong on luomukasvisliemi, joka maustaa keitot, salaatit, munakkaat, wokit ja kastikkeet sekä sopii käytettäväksi myös jauheena, pieninä hyppysellisinä. 9. Arlan luomuvoi kuuluu jääkaapin perustarpeisiin: leivän päälle, paistamiseen ja leivontaan. 10. Renéen Furikake on japanilaistyyppinen mauste, joka sisältää merilevää, seesaminsiemeniä ja mustaherukanlehtiä. Se sopii erinomaisesti maustamaan ja kaunistamaan kalaruokia ja sushia. 11. Bionan kookossokeri on ruskea ja vähemmän prosessoitu vaihtoehto valkoiselle sokerille. Kookospalmusta saatava kookossokeri on kerrassaan herkullista. 12. Luomuinkivääri on terveellinen juuri, joka maustaa ruoat,

7 [18] [14] [11] [13] [15] [12] [16] [17] [23] LADATTAVA RAHAKORTTI LAHJAKSI TAI OMAN PERHEEN KÄYTTÖÖN. [26] [24] [25] teet ja leivonnaiset. 13. Marbackan hunaja on mainio ruokien makeuttaja ja sopii juuresten päälle, lihan marinointiin, tomaattikastikkeen maustamiseen sekä jälkiruokiin. Suomalainen hunaja on ekologisin vaihtoehto makeuttamiseen. 14. Arlan luomutäysmaito on vakioimaton eli sisältää luonnollisen määrän rasvaa ja on hyvän aamupuuron perusta. 15. Taatilan maatilan hapankaali on erinomainen perusruoka ja tarjolla nyt hauskassa purkissa. Haudutettu hapankaali on lastenkin mieleen. 16. A&A Dijonsinappi taipuu liharuokiin, leivän päälle, salaattikastikkeisiin, marinadeihin ja moneen muuhun. 17. A&A Majoneesi kruunaa minkä tahansa raaka-aineen. Kokeile leivän päälle, raakojen vihannesten kanssa, katkaravuille tai kanalle. 18. A&A Juuttikassi on kestävä ja ekologinen, brittiläisen JuteBagin valmistama kauppakassi, jossa ostokset on kätevä kantaa kotiin. Alahyllyllä: 19. Atlantin merisuola tulee Ranskan etelärannikolta. Kaapissa kannattaa olla karkeaa ja hienoa suolaa: karkealla maustat muun muassa keitot ja pastankeittoveden, hienoa voit lisätä suoraan lautaselle. 20. Kruunuherkun pinaattiletut ovat maailman parhaita. Niiden kanssa maistuu esimerkiksi Kruunuherkun perunamuusi, joka on valmis ja lisäaineeton, kilotavarana myytävä lapsiperheen peruslisuke. 21. Kuorttisen kananmunista valmistat erinomaisen, eettisen pikaruoan esimerkiksi Renéen Lantbuljongilla maustettuna. 22. A&A Puurohiutaleet tehdään Malmgårdin kaurasta ja speltistä. Päivä alkaa parhaiten kunnollisella aamiaisella, ja puuro pitää nälän loitolla pitkään. 23. Kaffan A&A Kahvi paahdetaan Rööperissä. Kahvin on tehtävä vaikutus. Tämä suodatinkahvi on parhaimmillaan pressopannulla keitettynä. 24. A&A Vintage Marmelade on todellinen taidonnäyte. Englantilaiset osaavat tehdä kunnollista marmeladia, ja tämä on sitä. 25. A&A Aprikoosihillo on palkittu ja todennäköisesti paras koskaan maistamasi aprikoosihillo. 26. Luomubanaanissa ei ole myrkyllisiä torjunta-ainejäämiä. Unohda tehotuotettu banaani. Teksti Noora Lintukangas Kuva Paavo Lehtonen

8 Kulosaari Svinhufvudintie Helsinki puh Kruununhaka Mariankatu helsinki puh Töölö Museokatu Helsinki puh Ruokakaupat ovat avoinna arkisin 9 20 ja lauantaisin sunnuntaisin suljettu. Lähempänä luontoa SUOMALAISET LEHMÄT YLPEÄNÄ ESITTÄVÄT: Luomuuuu Arla Ingman Luomu on nyt kokonainen perhe täysin luonnonmukaisia tuotteita. Parasta, mitä suomalaiset lehmät voivat sinulle tarjota. Nauti hyvää tekevistä mauista. Teet hyvää myös luonnolle. UUSI JOULU KAUPUNKI TORIKORTTELEIDEN JOULU ALKAEN JOULUTORI Laajin valikoima. Paras saatavuus. Kilpailukykyiset hinnat. Suomen johtavan toimittajan huolellisesti valitut tuoreet hedelmät,- vihannekset, -juurekset ja -yrtit löytyvät ruokakakaupoista, myös luomuna. Luomu on laatua ja tuoreus on taidetta. RAKKAUDESTA TUOREUTEEN Me Satotukussa osaamme molemmat. Satotukku Oy Tuupakantie 32, Vantaa Puh satotukku.fi Auta meitä tekemään naisten unelmista totta! Lahjoita keräystilillemme FI Lahjoita 10 euroa tekstiviestillä! Lähetä viesti UNW numeroon Ryhdy kuukausilahjoittajaksi! tukijaksi Naiset ovat tehokkain ratkaisu taistelussa nälkää vastaan. Teemme lujasti töitä, ja meidät tunnetaan vihanneksistamme. Nyt voin ruokkia perheeni ja auttaa myös muita nousemaan köyhyydestä. Gulsana Toktobaeva, Kirgisia Sinä voit tehdä jonkun unelmasta totta. 10 euron lahjoituksella YK:n tasa- arvojärjestö UN Women voi auttaa Gulsanan kaltaisia maaseudun naisia kaikkialla maailmassa. Tukemalla naisviljelijöitä voimme nostaa 150 miljoonaa ihmistä nälästä! Kuva: WFP/Elizabeth Zalkind Keräyslupa 2020/2010/3331

Luomun kuluttajabarometri 2015. Anne Kallinen Suomen Gallup Elintarviketieto Oy

Luomun kuluttajabarometri 2015. Anne Kallinen Suomen Gallup Elintarviketieto Oy Luomun kuluttajabarometri 2015 Anne Kallinen Suomen Gallup Elintarviketieto Oy Luomuelintarvikkeiden aktiivikäyttäjiä entistä enemmän ja käyttö säännöllisempää 2012 2015 13 23 14 37 32 Aktiivit Käyttäjät

Lisätiedot

esongin parhaat Spalat

esongin parhaat Spalat H eviä kuten haluat Tiesithän, että Chipstersiltä saa myös HeViä. Sesonkien mukaan elävästä monipuolisesta HeVi-tarjonnastamme löydät sekä koti- että ulkomaiset hedelmä- ja vihannestuotteet sekä yrtit,

Lisätiedot

Ravitsemuksen ABC Perhe-elämän erityiskysymyksiä. Kuopion Reippaan Voimistelijat Ry Ravitsemustieteen opiskelija Noora Mikkonen

Ravitsemuksen ABC Perhe-elämän erityiskysymyksiä. Kuopion Reippaan Voimistelijat Ry Ravitsemustieteen opiskelija Noora Mikkonen Ravitsemuksen ABC Perhe-elämän erityiskysymyksiä Kuopion Reippaan Voimistelijat Ry Ravitsemustieteen opiskelija Noora Mikkonen Aikataulu 25.10. Energiaravintoaineiden kirjo: energian tarve ja hiilihydraatit

Lisätiedot

Fazer Suomalainen aamu 2014 -tutkimus

Fazer Suomalainen aamu 2014 -tutkimus 1 Fazer Suomalainen aamu 2014 -tutkimus Tutkimuksen tavoite ja toteutus Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää suomalaisten aamu- ja aamupalatapoja ja -rutiineita. Samalla haluttiin selvittää erityisesti

Lisätiedot

Tuotenumero: 6447. Säilyvyys: 1+6 pv Myyntierä: 6 rasiaa. Tuotenumero: 6449. Säilyvyys: 1+6 pv Myyntierä: 6 rasiaa

Tuotenumero: 6447. Säilyvyys: 1+6 pv Myyntierä: 6 rasiaa. Tuotenumero: 6449. Säilyvyys: 1+6 pv Myyntierä: 6 rasiaa 1 Kasvishovi Oy on pohjoissuomalainen elintarvikkeiden asiantuntija, joka valmistaa lähes 30 vuoden kokemuksella laadukkaita kasvis- ja majoneesituotteita sekä toimii Pohjois-Suomen alueella kasvisten

Lisätiedot

ROBERTS HILLOT, MARMELADIT JA VÄLIPALATUOTTEET

ROBERTS HILLOT, MARMELADIT JA VÄLIPALATUOTTEET ROBERTS HILLOT, MARMELADIT JA VÄLIPALATUOTTEET ROBERTS BERRY SMOOTHIE NATURAL Robertsin marjasmoothieissa on marjojen kaikki parhaat ominaisuudet helposti nautittavassa muodossa. Smoothiet on valmistettu

Lisätiedot

Tuoteluettelo Produktkatalog

Tuoteluettelo Produktkatalog Tuoteluettelo Produktkatalog Lähde makumatkalle Venäjälle! Euro-East Oy tuo venäläisen keittiön herkut saatavillesi. Valikoimaamme kuuluvat niin vihannes-, kala- ja lihasäilykkeet, mädit, kastikkeet, jyvät

Lisätiedot

Tuotteet 2012. Horeca ja suurkeittiötuotteet

Tuotteet 2012. Horeca ja suurkeittiötuotteet Tuotteet 2012 Horeca ja suurkeittiötuotteet Keittiöni tärkein mauste on ensiluokkainen raakaaine. Se on arvo, joka pysyy. Pekka Terävä Ravintoloitsija / Keittiömestari OLO Ravintola Lindahls munakokkeli

Lisätiedot

Luonnollisen läheltä

Luonnollisen läheltä Luonnollisen läheltä Se tulee läheltä. MAITOKOLMION MAITO ON AITOA LÄHIMAITOA Maitokolmion maito tuotetaan lähitiloilla melkein naapurissa. Se kerätään viikon jokaisena päivänä, pakataan ja lähetetään

Lisätiedot

Puuroa ekologisesti, valmistus kotona. Myllyn Paras - Tekemisen Maku www.myllynparas.fi

Puuroa ekologisesti, valmistus kotona. Myllyn Paras - Tekemisen Maku www.myllynparas.fi Puuroa ekologisesti, valmistus kotona Myllyn Paras - Tekemisen Maku www.myllynparas.fi Perinteinen Kaurapuuro 4:lle kattilassa 1 l vettä, maitoa tai sokeroitua mehua 4-5 dl Myllyn Paras Kaurahiutaleita

Lisätiedot

Suomalaisten keittiöissä pilaantuu eniten vihanneksia ja juureksia, noin 22 miljoonaa kiloa vuodessa.

Suomalaisten keittiöissä pilaantuu eniten vihanneksia ja juureksia, noin 22 miljoonaa kiloa vuodessa. maanantai Faktaa ruokahävikistä Suomessa Suomessa heitetään henkilöä kohden 24 kiloa eli 125 euron edestä ruokaa roskiin joka vuosi. Määrä vastaa noin kuutta prosenttia kaikesta kuluttajien ostamasta ruoasta.

Lisätiedot

Veikeä vilja, kiva kuitu. Toteutettu osin MMM:n tuella

Veikeä vilja, kiva kuitu. Toteutettu osin MMM:n tuella Veikeä vilja, kiva kuitu Toteutettu osin MMM:n tuella Mitä isot edellä sitä pienet perässä Aikuisilla on vastuu lasten terveellisistä ruokavalinnoista ja säännöllisestä ateriarytmistä. Yhdessä syöminen

Lisätiedot

Gluteeniton leivonta inspiroi nyt kotileipureita

Gluteeniton leivonta inspiroi nyt kotileipureita Kuvia toimitukselliseen käyttöön: www.akvamariini.fi/ffmmedia2016 Gluteeniton leivonta inspiroi nyt kotileipureita Mitä teet, kun juhlavieraasi ilmoittaa noudattavansa gluteenitonta ruokavaliota? Älä hätäänny,

Lisätiedot

KOUKUN HELMEN KOTIATERIAPALVELU

KOUKUN HELMEN KOTIATERIAPALVELU KOUKUN HELMEN KOTIATERIAPALVELU Palveluksessanne 31.1.2014 2009 Tampereen Ateria KOUKUN HELMI Koukun Helmen keittiössä ammattitaitoinen henkilökuntamme valmistaa suurella sydämellä maukkaita aterioita

Lisätiedot

Eväitä ruokapuheisiin

Eväitä ruokapuheisiin Eväitä ruokapuheisiin Esityksessä on ravitsemussuositusten mukainen viikon ruokavalio kevyttä työtä tekevälle, liikuntaa harrastavalle naiselle (8,4 MJ/vrk eli 2000 kcal/vrk). Yksittäisille aterioille

Lisätiedot

Pieniä ihmeitä keittiössä

Pieniä ihmeitä keittiössä Pieniä ihmeitä keittiössä SAGAn & Vappu Pimiän reseptivinkit MARINOIDUT MUNAKOISOT SAGAN & VAPPU PIMIÄN reseptivinkit KUHAA KAPRIS-SITRUUNAVOISSA Leikkaa munakoiso reiluiksi viipaleiksi (paksuus noin ½

Lisätiedot

Kalaonnea! EUROOPAN YHTEISÖN OSITTAIN RAHOITTAMA KAMPANJA. Pro Kala ry www.prokala.fi

Kalaonnea! EUROOPAN YHTEISÖN OSITTAIN RAHOITTAMA KAMPANJA. Pro Kala ry www.prokala.fi Kalaonnea! EUROOPAN YHTEISÖN OSITTAIN RAHOITTAMA KAMPANJA Pro Kala ry www.prokala.fi 2 KILOHAILI SILAKKA 30-90 g Silakka ja Kilohaili 12-20 cm tärkein saaliskalamme, elää Itämeressä, sillin vähärasvaisempi

Lisätiedot

TURHA SITÄ ON KAINOSTELLA, MAISTA ROHKEASTI JOTAKIN UUTTA

TURHA SITÄ ON KAINOSTELLA, MAISTA ROHKEASTI JOTAKIN UUTTA TURHA SITÄ ON KAINOSTELLA, MAISTA ROHKEASTI JOTAKIN UUTTA ROHKEASTI SUOMALAINEN Luumäellä Saparokujan päässä perinteisellä maatilalla on harjoitettu maataloutta jo vuodesta 1721. Jo silloin oli tilan isännällä

Lisätiedot

VÄRITÄ ITSESI HYVINVOIVAKSI

VÄRITÄ ITSESI HYVINVOIVAKSI VÄRITÄ ITSESI HYVINVOIVAKSI VÄRITÄ ITSESI HYVINVOIVAKSI ESITTELYN YLEISKATSAUS Carl Rehnborg ja NUTRIWAYn tarina Tasapainoisen ruokavalion haasteet Lisää väriä ruokavalioosi Tasapainoinen ruokavalio. Tasapainoinen

Lisätiedot

Kastike houkuttelee ruoan maut esiin

Kastike houkuttelee ruoan maut esiin Kastike houkuttelee ruoan maut esiin 28 TEEMA NOVA 5 2011 Tärkeä osa ateriaa on kastike, jota tarjotaan erilaisten lisäkkeiden kera sellaisenaan tai käytetään mm. laatikko-, pata-, muhennos- tai keittoruokien

Lisätiedot

Huhtikuu - elokuu 2013. Findus-uutuudet. Findus tuoretta pakkasesta

Huhtikuu - elokuu 2013. Findus-uutuudet. Findus tuoretta pakkasesta Huhtikuu - elokuu 2013 Findus-uutuudet Findus tuoretta pakkasesta Olemme valinneet lihalle ja kalalle parhaiten sopivat vihannekset Espanjalaiset Paistovihannekset Lihalle Valmistusaika alle 10 min!.3a0e0@-bbabeb.

Lisätiedot

21.11.2015 Ekokokki-kurssi

21.11.2015 Ekokokki-kurssi RUOKAA TÄHTEISTÄ 21.11.2015 Ekokokki-kurssi KÄYTÄ TARKKAAN JA SÄILYTÄ OIKEIN Älä osta liikaa nopeasti pilaantuvaa ruokaa. Nykyisin monet kaupat ovat auki sunnuntaisinkin. Tutki jääkaappi ja ruokakaapit

Lisätiedot

KYLMÄT A LKUPALAT 18 19

KYLMÄT A LKUPALAT 18 19 KYLMÄT ALKUPALAT 18 19 Okroška eli kotikaljakeitto Kuudelle Salaatti 4 suurta keitettyä perunaa 1 avomaankurkku 6 suurta retiisiä 200 g keitettyä kieltä tai keittokinkkua 4 keitettyä munaa nippu tilliä

Lisätiedot

Fazer Food Services Kouluruokatutkimus 2015

Fazer Food Services Kouluruokatutkimus 2015 1 Fazer Food Services Kouluruokatutkimus 2015 Tutkimuksen tavoite ja toteutus Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, minkälaista kouluruokailua lapset eri puolella Suomea ja eri ikäryhmissä toivovat. Miten

Lisätiedot

Broileri DENCON FOODS ~ BROILERI 1

Broileri DENCON FOODS ~ BROILERI 1 Broileri DENCON FOODS ~ BROILERI 1 Ihania herkkuja broilerista! Monipuolinen broileri Broilerinlihaa syödään yhä enemmän. Se on terveellistä ja vähärasvaista, ja siinä on runsaasti proteiineja. Lihan mieto

Lisätiedot

Naurulokki. Valkoinen lintu, jolla on harmaa selkä ja tummanruskea huppu päässä Jalat ja nokka punaiset. Elää lähes koko Suomessa

Naurulokki. Valkoinen lintu, jolla on harmaa selkä ja tummanruskea huppu päässä Jalat ja nokka punaiset. Elää lähes koko Suomessa Naurulokin pesintä Naurulokki Valkoinen lintu, jolla on harmaa selkä ja tummanruskea huppu päässä Jalat ja nokka punaiset Elää lähes koko Suomessa Missä naurulokit ovat talvella? Ulkomailta löydetyt suomalaiset

Lisätiedot

Vuoden parhaat ruokalahjat. Ei kylmätuotteita!

Vuoden parhaat ruokalahjat. Ei kylmätuotteita! K A R I N I N R U O K A L A H J A T 2 0 1 5 Vuoden parhaat ruokalahjat Ei kylmätuotteita! WWW.MATGAVOR.SE ORDER@MATGAVOR.SE +46 42 32 26 10 1 Me tarjoamme teille maistuvan ratkaisun! Jo 25 vuoden ajan

Lisätiedot

LIIKELAHJAT SYÖTÄVÄN HYVÄÄ. Suunnittelemme liikelahjoihinne etiketit yrityksenne väreillä, logoilla ja teksteillä.

LIIKELAHJAT SYÖTÄVÄN HYVÄÄ. Suunnittelemme liikelahjoihinne etiketit yrityksenne väreillä, logoilla ja teksteillä. LIIKELAHJAT SYÖTÄVÄN HYVÄÄ TEET. KAHVIT. MAUSTEET. KEITTIÖVÄLINEET. JUOMAT Suunnittelemme liikelahjoihinne etiketit yrityksenne väreillä, logoilla ja teksteillä. 1.10.2012. MAKEISET 1. LAAJA VALIKOIMA

Lisätiedot

YKSI LAITE, KAIKKI SUOMEN SUOSITUIMMAT KUUMAT JUOMAT!

YKSI LAITE, KAIKKI SUOMEN SUOSITUIMMAT KUUMAT JUOMAT! YKSI LAITE, KAIKKI SUOMEN SUOSITUIMMAT KUUMAT JUOMAT! PAULIGIN TUTUT TUOTTEET JA MAUT NYT KAPSELEISSA. AINA OIKEA MÄÄRÄ TUORETTA, AITOA KAHVIA, TAZZA-KAAKAOTA TAI TEETÄ, KUPILLINEN KERRALLAAN. PAULIG CUPSOLO

Lisätiedot

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ Resepti 33-40 150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ 18 FITNESS AAMIAISSMOOTHIE Ainesosat - 2 dl pakastevadelmia - Puolikas banaani - Vaniljan makuinen juotava jogurtti - Vähän hedelmätuoremehua - 3-5 rkl FITNESS-muroja

Lisätiedot

Mitä on ruokakulttuuri. - kuluttajan silmin?

Mitä on ruokakulttuuri. - kuluttajan silmin? itä on ruokakulttuuri - kuluttajan silmin? toiminnanjohtaja Tiina Lampisjärvi Finfood Suomen Ruokatieto ry Kulttuurin Kaukametsä -seminaari Onko ruoka kulttuuria? 7. 8.9.008 istä tuntee vahvan ruokakulttuurin?

Lisätiedot

Uuden Siemens-höyryuunin ominaisuudet ovat omaa luokkaansa

Uuden Siemens-höyryuunin ominaisuudet ovat omaa luokkaansa Lehdistötiedote heinäkuu 2011 Uuden Siemens-höyryuunin ominaisuudet ovat omaa luokkaansa Höyryuunin käyttö on lisääntynyt viime vuosien aikana. Syy siihen on höyryuunin avulla saatava loistava ruoanvalmistustulos.

Lisätiedot

Marjoilla menoksi! Power PUHTI PUUROAAMIAINEN. Energy ÄKKILÄHTIJÄN MARJASMOOTHIE. Spurtti MARJAINEN MYSLI-JOGURTTI. Eco OMENA-MARJA -TUOREPUURO

Marjoilla menoksi! Power PUHTI PUUROAAMIAINEN. Energy ÄKKILÄHTIJÄN MARJASMOOTHIE. Spurtti MARJAINEN MYSLI-JOGURTTI. Eco OMENA-MARJA -TUOREPUURO Power PUHTI PUUROAAMIAINEN Energy ÄKKILÄHTIJÄN MARJASMOOTHIE Spurtti MARJAINEN MYSLI-JOGURTTI Eco OMENA-MARJA -TUOREPUURO Chatti AAMUTORKUN SÄMPYLÄAAMIAINEN Groovy AAMUVIRKUN MARJAMUNAKAS Marjoilla menoksi!

Lisätiedot

ROOMALAINEN RUOKAKULTTUURI. Annamari Tarvainen 09B.

ROOMALAINEN RUOKAKULTTUURI. Annamari Tarvainen 09B. ROOMALAINEN RUOKAKULTTUURI Annamari Tarvainen 09B. Roomalaisesta ruokakulttuurista on saatu paljon tietoa arkeologisten kaivausten, seinämaalauslöytöjen ja säilyneiden maanviljelys- ja ruoanlaitto-oppaiden

Lisätiedot

Itämeren ruokavalio. Kaisa Härmälä. Marttaliitto ry

Itämeren ruokavalio. Kaisa Härmälä. Marttaliitto ry Itämeren ruokavalio Kaisa Härmälä Marttaliitto ry Itämeren ruokavalio Kotimainen vaihtoehto Välimeren ruokavaliolle. Lähellä tuotettua. Sesongin mukaista. Välimeren ruokavalio Itämeren ruokavalio Oliiviöljy

Lisätiedot

TÄSSÄ VÄHÄN KORJAUKSIA Hyvää työtä!

TÄSSÄ VÄHÄN KORJAUKSIA Hyvää työtä! TÄSSÄ VÄHÄN KORJAUKSIA Hyvää työtä! pullaa - jauhoa, maitoa, kananmunaa, leivinjauhetta,, margariinia... leipää - jauhoa, leivinjauhetta,, maitoa/ kalakeittoa -, kalaa (esim. lohta), tilliä, perunaa, kermaa,,

Lisätiedot

Menestyksesi reseptit

Menestyksesi reseptit Menestyksesi reseptit Tammikuu huhtikuu 2015 UUTUUSOululainen RuisSata ruisleipä 18 x 300 g Vahva ja aito rukiin maku Oululainen RuisSata ruisleipä on 100 % täysjyvärukiista leivottu ruisleipä. Se sopii

Lisätiedot

PRETZELIT PRETZELIT. Aidot saksalaiset pretzelit. Kaakaomurupretzel. Uutuus! Kaakaomurupretzel 3756. Lämmitä kevyesti

PRETZELIT PRETZELIT. Aidot saksalaiset pretzelit. Kaakaomurupretzel. Uutuus! Kaakaomurupretzel 3756. Lämmitä kevyesti Aidot saksalaiset pretzelit Pretzelit ovat perinteisiä suolaisia leivonnaisia, joita on valmistettu Saksassa vuosisatojen ajan. Ne ovat edullisia ja helposti mukaan otettavia välipaloja, jotka sopivat

Lisätiedot

SANASTO HOTELLI-, RAVINTOLA- JA CATERING-ALAN PERUSTUTKINTO: KOKKI

SANASTO HOTELLI-, RAVINTOLA- JA CATERING-ALAN PERUSTUTKINTO: KOKKI SANASTO HOTELLI-, RAVINTOLA- JA CATERING-ALAN PERUSTUTKINTO: KOKKI 4. TUTKINNON OSA LOUNASRUOKIEN VALMISTUS Lounasruokien valmistus 2/5 A Aistinvarainen (raaka-aineista) Ajoitus, aikataulu Alkuperä (raaka-aineen)

Lisätiedot

POROA VAI BURGERIA. Mitä (ruokaa) tulisi tarjota ulkolaisille vieraille? Milloin suomalainen ruokaperinne tunnustetaan salonkikelpoiseksi?

POROA VAI BURGERIA. Mitä (ruokaa) tulisi tarjota ulkolaisille vieraille? Milloin suomalainen ruokaperinne tunnustetaan salonkikelpoiseksi? POROA VAI BURGERIA Mitä (ruokaa) tulisi tarjota ulkolaisille vieraille? Milloin suomalainen ruokaperinne tunnustetaan salonkikelpoiseksi? Suomalainen ruokaperinne Kropsua, hapanleipää, karjalanpaistia

Lisätiedot

MARINADEJA SALAATEILLE

MARINADEJA SALAATEILLE MARINADEJA SALAATEILLE 1. Perusmarinadi 3,5 dl sokeria 3,5 dl omenaviinietikkaa 3 dl öljyä - keitä marinadin aineksia muutama minuutti. Kaada kuuma liemi salaatin päälle. Anna maustua n. 1 vrk - voit myös

Lisätiedot

PRETZELIT. L = laktoositon VL = vähälaktoosinen M = maidoton K = kananmunaton S = soijaton P = pähkinätön

PRETZELIT. L = laktoositon VL = vähälaktoosinen M = maidoton K = kananmunaton S = soijaton P = pähkinätön PRETZELIT Aidot saksalaiset pretzelit Pretzelit ovat perinteisiä suolaisia leivonnaisia, joita on valmistettu ssa vuosisatojen ajan. Ne ovat edullisia ja helposti mukaan otettavia välipaloja, jotka sopivat

Lisätiedot

Ukonkiven herkutteluhetkiin ruokalista Ravintola Ukonkivi

Ukonkiven herkutteluhetkiin ruokalista Ravintola Ukonkivi Ukonkiven herkutteluhetkiin ruokalista Ravintola Ukonkivi Ravintola Ukonkivi tarjoaa herkutteluhetkiä joissa yhdistyvät perinteinen ruoka ja modernit maut. Talon emäntä Tuula Kilpelänaho valmistaa ateriat

Lisätiedot

PAINONPUDOTUSSUUNNITELMA. Tiina Lahti. Tavoitepaino: 70kg Lähtöpaino: 76,5kg Painonpudotus: 6,5kg Tavoiteajankohta: Klo 19.00 11.12.

PAINONPUDOTUSSUUNNITELMA. Tiina Lahti. Tavoitepaino: 70kg Lähtöpaino: 76,5kg Painonpudotus: 6,5kg Tavoiteajankohta: Klo 19.00 11.12. PAINONPUDOTUSSUUNNITELMA Tiina Lahti Tavoitepaino: 70kg Lähtöpaino: 76,5kg Painonpudotus: 6,5kg Tavoiteajankohta: Klo 19.00 11.12.2009 Aikaa: 11 vrk Tiistai 1.12 - Keskiviikko 9.12 Aamupaino: 76,5kg Iltapaino:

Lisätiedot

Grillikesän parhaat marinadit, kastikkeet ja dipit

Grillikesän parhaat marinadit, kastikkeet ja dipit (Etusivu) Marinoi maistuvaksi! Marinadi mureuttaa grillattavan lihan sekä antaa täyteläisen maun ja värin myös kanalle, kalalle ja kasviksille. Touch of Taste - fondiperheen avulla loihdit helposti esimerkiksi

Lisätiedot

emmi-liia SjöhoL m Upeita maku ja gluteenittomis ta raaka-aineis ta viljaton kattaus atena

emmi-liia SjöhoL m Upeita maku ja gluteenittomis ta raaka-aineis ta viljaton kattaus atena emmi-liia SjöhoL m viljaton kattaus Upeita maku ja gluteenittomis ta raaka-aineis ta atena KATEGORIA sisällys lukijalle 7 ainekset 11 ensimmäinen painos, 2015 aamulla 19 teksti ja kuvat emmi-liia sjöholm

Lisätiedot

Suomen makein mainosluettelo. Perusvalikoima 2014

Suomen makein mainosluettelo. Perusvalikoima 2014 p Suomen makein mainosluettelo Perusvalikoima 2014 TUOTE SIVU nro Yksittäispakatut Twist -kierrekääre 3-6 Flow- tyynykääre 7 Tikkarit 8 Annokset Peltirasiat 9 Makeispussit 10 Pastilliaskit 11 Purukumit

Lisätiedot

RAVINTO 23.01.2010. Matti Lehtonen

RAVINTO 23.01.2010. Matti Lehtonen RAVINTO 23.01.2010 Ihminen on psyko-fyysinen kokonaisuus: Koulu / työ Koti - perhe Tunteet Minä kuva Ihminen Kaverit Fyysinen kuormitus / rytmitys Ravinto / nesteet Uni Kun kaikki ulkokehän n pallot ovat

Lisätiedot

KEITTOJA / SALAATTEJA:

KEITTOJA / SALAATTEJA: KEITTOJA / SALAATTEJA: Metsäsienikeitto Kermainen keitto sienistä sekä yrteistä 6,80 / 11,40 Kahden Kalan Keitto Valkosipulin tuoksuinen kirkas kalakeitto arvokaloista 6,80 / 11,40 Vuohenjuustosalaatti

Lisätiedot

Aamupala, välipala, lounas, välipala, päivällinen ja iltapala. * Nämä ruokailut tulisi löytyä urheilijan päivästä. 21.10.2013 Salpa ry, Taitoluistelu

Aamupala, välipala, lounas, välipala, päivällinen ja iltapala. * Nämä ruokailut tulisi löytyä urheilijan päivästä. 21.10.2013 Salpa ry, Taitoluistelu Aamupala, välipala, lounas, välipala, päivällinen ja iltapala * Nämä ruokailut tulisi löytyä urheilijan päivästä Aamiainen * älä lähde treeneihin ilman aamiaista * aamiainen vaikuttaa koko päivään Jos

Lisätiedot

ei TARVITSE OLLA KOIRA YMMÄRTÄÄKSEEN ETTÄ TUORE RUOKA ON PAREMPAA.

ei TARVITSE OLLA KOIRA YMMÄRTÄÄKSEEN ETTÄ TUORE RUOKA ON PAREMPAA. EI säilöntäaineita KYLLÄ kotimaista tuoretta ei TARVITSE OLLA KOIRA YMMÄRTÄÄKSEEN ETTÄ TUORE RUOKA ON PAREMPAA. Best-In tuoreruokaopas Tuoretta ja kotimaista ruokaa koirallesi Best-In-koiranruokien tuoreus,

Lisätiedot

URHEILIJANUOREN RUOKAVALIO

URHEILIJANUOREN RUOKAVALIO URHEILIJANUOREN RUOKAVALIO Aamupala, välipala, lounas, välipala, päivällinen ja iltapala * Nämä ruokailut tulisi löytyä urheilijan päivästä AAMIAINEN * ÄLÄ LÄHDE TREENEIHIN ILMAN AAMIAISTA * AAMIAINEN

Lisätiedot

PERINTEISET OTSIKKO PIIRAKAT

PERINTEISET OTSIKKO PIIRAKAT UUTUUSTUOTTEET PERINTEISET OTSIKKO PIIRAKAT Aito karjalanpiirakka 4337 100 x 65 g Kypsäpakaste 6 10 220ºC Höyrytä. Voitele lämpimällä voisulalla. Jäisen tuotteen mitat: pituus 130 mm, leveys 80 mm, korkeus

Lisätiedot

The Royal Meetings & Events

The Royal Meetings & Events The Royal Meetings & Events Radisson Blu Royal on Helsingin ydinkeskustassa sijaitseva laadukas ja palkittu tapahtumahotelli. Meillä on 13 kabinettitilaa, joissa voi järjestää yhtä hyvin 6 hengen intiimin

Lisätiedot

Kotimainen huipputerveellinen Camelinaöljy

Kotimainen huipputerveellinen Camelinaöljy Kotimainen huipputerveellinen Camelinaöljy Camelinaöljy on aito ja ekologisesti viljelty suomalainen luonnontuote, joka on omaisuuksiltaan ja laadultaan ainutlaatuinen ja jonka valmistamisessa on otettu

Lisätiedot

Café Omppu Turvalaaksonkuja 3-5 01740 Vantaa. Sirkka Borgman-Järvinen sirkka.borgman@gmail.com 0500 653 624

Café Omppu Turvalaaksonkuja 3-5 01740 Vantaa. Sirkka Borgman-Järvinen sirkka.borgman@gmail.com 0500 653 624 Pitopalveluhinnasto Café Omppu Turvalaaksonkuja 3-5 01740 Vantaa Sirkka Borgman-Järvinen sirkka.borgman@gmail.com 0500 653 624 Kaikki ilmoitetut hinnat ovat euroina ja sisältävät ALV:n. Juhlamenut Vihersalaatti

Lisätiedot

LUONTOA VOI SUOJELLA SYÖMÄLLÄ

LUONTOA VOI SUOJELLA SYÖMÄLLÄ LUONTOA VOI SUOJELLA SYÖMÄLLÄ Syöminen vaikuttaa ympäristöön. Ruoan tuottamiseen tarvitaan valtavasti peltoja, vettä, ravinteita ja energiaa. Peltoja on jo niin paljon, että niiden määrää on vaikeaa lisätä,

Lisätiedot

Ruuasta vauhtia ja virtaa työhön ja vapaa-aikaan

Ruuasta vauhtia ja virtaa työhön ja vapaa-aikaan Ruuasta vauhtia ja virtaa työhön ja vapaa-aikaan Espoon Technopolis Business Breakfast 13.2.2014 ETM, Laillistettu ravitsemusterapeutti Päivi Manni-Pettersson Päivi Manni-Pettersson 11.2.2014 1 TÄMÄN AAMUN

Lisätiedot

Kotitehtävän tarkastus

Kotitehtävän tarkastus Kotitehtävän tarkastus Tarkistetaan edellisen tunnin kotitehtävä Kuidun saanti Ruuanvalmistus Tehtävä Keskustele parisi kanssa Kuka teidän perheessä kokkaa yleensä? Kuka päättää mitä syödään? Onko ruoka

Lisätiedot

PARHAAT PALAT LOHIVIIPALEET GOURMET & PREMIUM UUTUUDET SYKSY 2012 PYYDÄ TUOREINTA

PARHAAT PALAT LOHIVIIPALEET GOURMET & PREMIUM UUTUUDET SYKSY 2012 PYYDÄ TUOREINTA PARHAAT PALAT LOHIVIIPALEET GOURMET & PREMIUM UUTUUDET SYKSY 2012 PYYDÄ TUOREINTA LOHIFILEESTÄ PARHAAT PALAT ILMAN KALAN RUSKEAA LIHASTA! Chipsters lohiviipaleet ovat ruodottomia ja niissä on mukana vain

Lisätiedot

Lammas ja karitsa DENCON FOODS ~ LAMMAS JA KARITSA 1

Lammas ja karitsa DENCON FOODS ~ LAMMAS JA KARITSA 1 Lammas ja karitsa DENCON FOODS ~ LAMMAS JA KARITSA 1 Makuja puhtaasta luonnosta! Lammasta ja karitsaa eri tavoin Moni luulee, että lampaasta saadaan vain paistia, mutta kaikki lampaan osat ovat mehukkaita,

Lisätiedot

Menestys syntyy mielekkäästä syömisestä

Menestys syntyy mielekkäästä syömisestä Menestys syntyy mielekkäästä syömisestä Business Breakfast 20.2.2014 Ravitsemusterapeutti Kaisa Pulkkinen Terveystalo Oulu Terveystalo Maanlaajuiset monipuoliset terveyspalvelut yksityishenkilöille, yrityksille,

Lisätiedot

Tilaajan ja toimittajan välinen yhteistyö ja toimintatavat päiväkodeissa

Tilaajan ja toimittajan välinen yhteistyö ja toimintatavat päiväkodeissa 1 (6) 3422/02.08.00/2011 Liite 5.3. Päivähoitoruokailun sisältö Päivähoitoruokailun ravitsemuksellisena ja kasvatuksellisena tavoitteena on ylläpitää ja edistää lasten hyvinvointia ja terveyttä tyydyttää

Lisätiedot

UUNILAHNA (suutari/säynävä) SUUTARIPIHVIT

UUNILAHNA (suutari/säynävä) SUUTARIPIHVIT UUNILAHNA (suutari/säynävä) Kalaa noin 1,5-2,5kg voita suolaa n. 4 tl valkopippuria 2dl kermaa perunaa porkkanaa sipulia tai purjoa tilliä Perkaa ja suomusta kala tai osta jo käsiteltynä. Laita uuni lämpenemään

Lisätiedot

Tule ja tutustu Porin uuteen, vanhaan Kauppahalliin! UUDISTUNUT PORIN KAUPPAHALLI. Jo vuodesta 1927

Tule ja tutustu Porin uuteen, vanhaan Kauppahalliin! UUDISTUNUT PORIN KAUPPAHALLI. Jo vuodesta 1927 Tule ja tutustu Porin uuteen, vanhaan Kauppahalliin! UUDISTUNUT PORIN KAUPPAHALLI Jo vuodesta 1927 PORIN PISIN PALVELUTISKI! Café Nestor Kahvitupa Viva la Coffee Ullan Pakari Lounaspiste Kanttura Ravintola

Lisätiedot

LOS MONTEROS. Espanjalainen ilta RESEPTIKIRJA

LOS MONTEROS. Espanjalainen ilta RESEPTIKIRJA LOS MONTEROS Espanjalainen ilta RESEPTIKIRJA Tumma gazpacho 500 g Kumato-tomaatteja 1 valkosipulin kynsi 1 rkl valkoviinietikkaa 1 dl maalaispatongin pehmeää sisusta 1 tl suolaa 1 tl sokeria Koristeiksi

Lisätiedot

AITOJEN MAKUJEN KESÄLISTA

AITOJEN MAKUJEN KESÄLISTA AITOJEN MAKUJEN KESÄLISTA AIDOISTA RAAKA-AINEISTA KÄSIN TEHTYNÄ. RAKKAUDESTA RUOKAAN. Tervetuloa Wanha Makasiini Bistroon! Tervetuloa Wanha Makasiini Bistroon viihtymään ja nauttimaan keittiömme antimista.

Lisätiedot

Viipurilaisen Asikkalan Ratas- ruisleipää, porkkanapestolla Uuniperunaa kirjolohitäytteellä ja vihersalaattia Mustikkapiirakkaa ja tofujäätelöä

Viipurilaisen Asikkalan Ratas- ruisleipää, porkkanapestolla Uuniperunaa kirjolohitäytteellä ja vihersalaattia Mustikkapiirakkaa ja tofujäätelöä VOITTAJAMENU: Viipurilaisen Asikkalan Ratas- ruisleipää, porkkanapestolla Uuniperunaa kirjolohitäytteellä ja vihersalaattia Mustikkapiirakkaa ja tofujäätelöä Ohjeet ovat 4 :lle Ruisleipää porkkanapestolla,

Lisätiedot

Ruokakurssilla. Mirtosissa. Hyvää ruokahalua!

Ruokakurssilla. Mirtosissa. Hyvää ruokahalua! Ruokakurssilla Mirtosissa Hyvää ruokahalua! Kurssin lopuksi jamastettiin ryhmän valmistamien ruokien äärellä. Jannis piti huolen siitä, että kaikki maistui aidosti kreetalaiselta. 14 15 Kreetalainen ruoka

Lisätiedot

Kappale 3. Hyvää ruokahalua!

Kappale 3. Hyvää ruokahalua! Kappale 3 Hyvää ruokahalua! Maija tekee ruokaa Maija Virtanen on keittiössä. Hän keittää spagettia. Pöydällä on 4 haarukkaa, veistä, lautasta ja lasia. Lattialla on neljä tuolia ja matto. Hellalla on kaksi

Lisätiedot

Margariini tosi tärkeä osa monipuolista ruokavaliota!

Margariini tosi tärkeä osa monipuolista ruokavaliota! Margariini tosi tärkeä osa monipuolista ruokavaliota! www.margariini.fi Kiva, että rasvat kiinnostavat! Rasvoja tarvitaan, sehän on selvä. Niin monet meistä nauttivat kuitenkin edelleen liikaa ikäviä kovia

Lisätiedot

Akseli Herlevi: Pidän perinteistä.

Akseli Herlevi: Pidän perinteistä. Akseli Herlevi: Pidän perinteistä. Pääkirjoitus s. 4 PÄÄRUOKIA 8. Makoisa joulupöytä 15. Reseptejä loistavaan joulupöytään 16. Perinteinen joulupuuro JOULUHERKKUJA JA RESEPTEJÄ 17. Makoisia joulutorttuja

Lisätiedot

Tiedote julkaistavissa 10.10.2014 klo 12. Aleksis Kiven nimikkoleivos -kilpailu on ratkennut.

Tiedote julkaistavissa 10.10.2014 klo 12. Aleksis Kiven nimikkoleivos -kilpailu on ratkennut. Tiedote julkaistavissa 10.10.2014 klo 12 Aleksis Kiven nimikkoleivos -kilpailu on ratkennut. Uudenmaan Martat ry on tänä vuonna 85-vuotisjuhlaansa viettävä Suomen suurin marttapiiri, jonka tehtävänä on

Lisätiedot

Ja sitten grillataan!

Ja sitten grillataan! Toukokuu 2015 Ja sitten grillataan! Miten syntyy täydellinen grillauskastike Coca-Cola-siirapista? Sen paljastaa Sinebrychoffin Beer Ambassador Anikó Lehtinen. Kokeile myös muita Anikón reseptejä. Grilliruoan

Lisätiedot

Vastausten määrä: 53 Tulostettu 25.10.2015 15:30:22 kaikki vastaukset ovat mukana

Vastausten määrä: 53 Tulostettu 25.10.2015 15:30:22 kaikki vastaukset ovat mukana Vastausten määrä: 53 Tulostettu 25.10.2015 15:30:22 Poiminta kaikki vastaukset ovat mukana Taustamuuttujat Ikä 51-60 vuotta 1 1,89 % 61-70 vuotta 6 11,32 % 71-80 vuotta 8 15,09 % 81-90 vuotta 25 47,17

Lisätiedot

Suuri valmisruokatutkimus. Saarioinen Oy / 15.10.2013

Suuri valmisruokatutkimus. Saarioinen Oy / 15.10.2013 Suuri valmisruokatutkimus Saarioinen Oy / 15.10.2013 Tutkimus pähkinänkuoressa Vastaajat: suomalaiset 18v. täyttäneet Tiedonkeräys: TNS Gallupin web-kysely GallupForum -vastaajakannassa Kenttätyöaika:

Lisätiedot

Pirkanmaan Osuuskauppa tarjoaa kauden parhaat reseptit JOULU. Ota mukaan, Ole hyvä!

Pirkanmaan Osuuskauppa tarjoaa kauden parhaat reseptit JOULU. Ota mukaan, Ole hyvä! Pirkanmaan Osuuskauppa tarjoaa kauden parhaat reseptit JOULU Ota mukaan, Ole hyvä! Jouluruoka maistuu parhaalta suoraan omasta uunista. PERINTEISET JOULUPÖYDÄN HERKUT JA MUUTAMA UUSI TUTTAVUUS: LANTTULAATIKKO

Lisätiedot

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry.

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Kahvila Elsie Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Hyvät sipoolaiset, Olet saanut käteesi aivan uuden esitteen, joka kertoo Palvelutalo Elsieen perustettavasta kahvilasta. Tämä kahvila avautuu maanantaina

Lisätiedot

Tuottaja-kuluttaja yhteistyö: Pirkanmaan sovellus REKO-mallista

Tuottaja-kuluttaja yhteistyö: Pirkanmaan sovellus REKO-mallista Tuottaja-kuluttaja yhteistyö: Pirkanmaan sovellus REKO-mallista Ruokapiiritreffit 12.4.2014 Eeva Ylinen Projektiasiantuntija Parasta Pöytään Pirkanmaalta Mistä kaikki alkoi? Alkuperä Ranskassa kumppanuusmaataloudessa

Lisätiedot

Liha & ympäristö. Soile Käkönen. Ravitsemusasiantuntija HK Ruokatalo Oy

Liha & ympäristö. Soile Käkönen. Ravitsemusasiantuntija HK Ruokatalo Oy Liha & ympäristö Soile Käkönen Ravitsemusasiantuntija HK Ruokatalo Oy Liha & ympäristö puhuttavat Raportti: Lihantuotanto aiheuttaa yli puolet kasvihuonekaasupäästöistä 20.11.2009 (HS) Bioethics professor

Lisätiedot

Kirkkopyhien leivosten reseptit

Kirkkopyhien leivosten reseptit Kirkkopyhien leivosten reseptit Adventin leivos: mantelihyydyke Mantelihyydyke maustekakkupohjalla (pax 100) Maustekakkupohja Voi Kg 0,600 Vehnäjauho Kg 1,800 Sokeri Kg 0,675 Sooda Kg 0,012 Inkivääri Kg

Lisätiedot

IKEA FOOD KESTÄVÄ KEHITYS

IKEA FOOD KESTÄVÄ KEHITYS IKEA FOOD KESTÄVÄ KEHITYS Page 1 IKEA FOOD PRODUCT DEVELOPMENT PROCESS 2010 "Voin sanoa, että sekä IKEA että sen henkilökunta ovat parhaat tietämäni. Yhteishenki on mahtava, ja haluamme kaikki olla mukana

Lisätiedot

Ravintola Käpygrilli. 1. Etana- tai jokirapupannu 10,20. 2. Bruschetta 5,50

Ravintola Käpygrilli. 1. Etana- tai jokirapupannu 10,20. 2. Bruschetta 5,50 ALKUPALAT 1. Etana- tai jokirapupannu 10,20 Etanoita tai jokirapupyrstöjä joko vuohenjuustokuorrutuksella tai valkosipuli- tai aurajuustovoissa, paahtoleipää 2. Bruschetta 5,50 Mozzarellaa, tomaattia,

Lisätiedot

Káfet Café & Bakery. www.kafet.fi Keskuskatu 5 99130 Sirkka +358 16 644 560 info@kafet.fi

Káfet Café & Bakery. www.kafet.fi Keskuskatu 5 99130 Sirkka +358 16 644 560 info@kafet.fi Káfet Café & Bakery ELÄMYSMATKAILU Tilaussaunojen hinnasto - Savusauna 310 + 30 / henkilö - Perinteinen sauna 270 + 30 / henkilö - Palju 170 + 25 / henkilö Kesto: noin 4 tuntia Ryhmän koko: 4-10 henkilöä

Lisätiedot

SIELTÄHÄN NE PARHAAT ASIAT TULEVAT. OMASTA MAASTA.

SIELTÄHÄN NE PARHAAT ASIAT TULEVAT. OMASTA MAASTA. SIELTÄHÄN NE PARHAAT ASIAT TULEVAT. OMASTA MAASTA. Se tulee omalle pöydälle tai kaverin kylmälaukkuun tutusta kaupasta. Me kannamme sen kassalle tutunnäköisessä pakkauksessa, josta tiedämme tarkkaan, mitä

Lisätiedot

Asiakastyytyväisyyskysely, koulut lukion oppilaat RTF Report - luotu 27.05.2013 07:32

Asiakastyytyväisyyskysely, koulut lukion oppilaat RTF Report - luotu 27.05.2013 07:32 Asiakastyytyväisyyskysely, koulut lukion oppilaat RTF Report - luotu 27.05.2013 07:32 Nimi Vastaaja Vastaamassa Vastanneet Äänekosken lukion oppilaat 290 67 57 Yhteensä 290 67 57 Vastausprosentti 23.1

Lisätiedot

Juomat Kahvi / tee annos 3,07 Virvokkeet 0,33 l 3,07 Tuoremehu 3,07 Smoothie 3,77

Juomat Kahvi / tee annos 3,07 Virvokkeet 0,33 l 3,07 Tuoremehu 3,07 Smoothie 3,77 KOKOUSTARJOILUT 1.1.2014 alkaen Juomat Kahvi / tee annos 3,07 Virvokkeet 0,33 l 3,07 Tuoremehu 3,07 Smoothie 3,77 Kokoustilan vuokraan sisältyy jäävesi. Tarjoilupaketit Kahvi/tee ja suolainen kahvileipä

Lisätiedot

Vähänkö hyvää! -lautasella

Vähänkö hyvää! -lautasella Vähänkö hyvää! -lautasella Vastuullisen ruoan tuntomerkit Otetaan huomioon ruoan ympäristövaikutukset, ilmastovaikutukset, tuotanto-olosuhteet, terveysvaikutukset. Ruoantuotannon vaikutukset Ruoka kuormittaa

Lisätiedot

Vastaleivottua. Herkullisia reseptejä Wilfan leipäkoneisiin

Vastaleivottua. Herkullisia reseptejä Wilfan leipäkoneisiin Vastaleivottua Herkullisia reseptejä Wilfan leipäkoneisiin SpeltTILEIPÄ myslileipä Ruisleipä vähähiilarinen leipä Saksanpähkinäleipä puolikarkea leipä Foccacia LCHF leipä Brioche Joululeipä speltistä omenaleipä

Lisätiedot

Esimerkkiateriat. Aamiainen

Esimerkkiateriat. Aamiainen Esimerkkiateriat Aamiainen 1) Muroaamiainen All Bran murot (1dl) + marjoja, rasvaton maito 2dl muroihin + ruisleipä, jonka päälle keittokinkkua (3 siivua), tomaattia ja lehtisalaattia 365kcal, kuituja

Lisätiedot

Taloyhtiön asukkaiden kuulumisia. Kaaduin takahuoneessa ja kaikki muut työntekijät nauroivat KATSO YLLÄTYSTULOS!

Taloyhtiön asukkaiden kuulumisia. Kaaduin takahuoneessa ja kaikki muut työntekijät nauroivat KATSO YLLÄTYSTULOS! TOIMITTAJAT PISTIVÄT KESÄN JÄÄTELÖT JÄRJESTYKSEEN SIVU 3 KATSO YLLÄTYSTULOS! Kaaduin takahuoneessa ja kaikki muut työntekijät nauroivat -Rasmus SIVU 2 Taloyhtiön asukkaiden kuulumisia. SIVU 6 KUINKA KAUPPA

Lisätiedot

Atria Broilerin paistileike 500 g merisuola ja UUTUUS broilerin grillileike 450 g lempeä guajillo-chili (7,18-7,98/kg)

Atria Broilerin paistileike 500 g merisuola ja UUTUUS broilerin grillileike 450 g lempeä guajillo-chili (7,18-7,98/kg) VK 4/16, KAAKKOIS-SUOMI Tavallista parempi Ruokakauppa we Grilled food 449 Valio Oltermanni kermajuustot 900 g-1 (4,49-4,99/) Snellman Poaan fileepihvit 4 /40-480 g (6,3-7,1/) 99 1595 Takuumurea naudan

Lisätiedot

Muuttuva ruokakulttuuri ja kuluttajien valinnat

Muuttuva ruokakulttuuri ja kuluttajien valinnat Muuttuva ruokakulttuuri ja kuluttajien valinnat Saako tätä syödä? -seminaari 15.6.2016 klo 8.30-12.00 Lihaa vai soijaa, lohta vai silakkaa, lisää proteiinia vai vegeilyä? Mari Niva Kuluttajatutkimuskeskus

Lisätiedot

Kysyntäohjautuva naudanlihantuotanto Kuinka vastaamme kuluttajien odotuksiin naudanlihantuotannosta

Kysyntäohjautuva naudanlihantuotanto Kuinka vastaamme kuluttajien odotuksiin naudanlihantuotannosta Kysyntäohjautuva naudanlihantuotanto Kuinka vastaamme kuluttajien odotuksiin naudanlihantuotannosta Pohjois- Suomen Nurmipäivät 12.1.2012 Mitä kuluttajat odottavat? 2 12.1.2012 Ostopäätöksiin vaikuttavat

Lisätiedot

TERVEELLISET VÄLIPALAT

TERVEELLISET VÄLIPALAT LÄHTEET TERVEELLISET VÄLIPALAT Opasleh nen 1-2 luokkalaisille h p://www.diabetes.fi/diabetes etoa/ruoka h p://www.kasvikset.fi/ h p://www.pienipaatospaivassa.fi/ h p://www.sydanlii o.fi/ Arffman S., Partanen

Lisätiedot

Tunnelma on rento mutta tehokas!

Tunnelma on rento mutta tehokas! Kokoukset ja juhlat Kokoukset Tunnelma on rento mutta tehokas! Oli oikeastaan neronleimaus järjestää kokous muualla kuin omassa konttorissa. Ne silmiä häikäisevät loistoputket ja epämukavat tuolit eivät

Lisätiedot

Miten kesävieraita kestitään ilman stressiä?

Miten kesävieraita kestitään ilman stressiä? Miten kesävieraita kestitään ilman stressiä? Kun aurinko paistaa kesällä, moni haluaa mieluummin viettää aikaa ulkona kuin keittiössä. Hellan ääressä kuluu vähemmän aikaa, kun ruoka tehdään helpoista raaka-aineista

Lisätiedot

Innovaatioaamupäivä 18.3.2016

Innovaatioaamupäivä 18.3.2016 Innovaatioaamupäivä 18.3.2016 Kauran tuotteistaminen Tuula Laukkanen 1 18/3/16 Fazer. All rights reserved Fazer Mylly osa Fazer konsernia Fazerin tarina alkoi vuonna 1891 Karl Fazerin avattua ensimmäisen

Lisätiedot