Uutisvirtaa 3/2015. Suomen kielen hallintoalue kuuluttaa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Uutisvirtaa 3/2015. Suomen kielen hallintoalue kuuluttaa"

Transkriptio

1 Uutisvirtaa 3/2015 Suomen kielen hallintoalue kuuluttaa Tämä vuosi päättyy kuten muutkin, mutta poikkeuksena muihin vuosiin olemme tänä vuonna aloittaneet uuden luvun Ludvikan historiankirjoissa. En tehtävää aloittaessani osannut aavistaa mitä kaikkea ehtisimme tämän vuoden aikana tekemään ja miten monipuolista tästä työstä tulisikaan. Suomen kielellä on pieni, mutta elävä ja merkittävä osa Ludvikan kunnassa, ja sitä toivomme kunnan toiminnan myös vahvistavan. Teen töitä sen eteen, että jokainen kunnan työntekijä tuntisi maamme kansalliset vähemmistöt ja heidän oikeutensa, ja että jokainen ruotsinsuomalainen voisi halutessaan käyttää suomen kieltä kunnan kanssa asioidessaan. Kieltä ei kuitenkaan ylläpidetä pelkillä virastokontakteilla, vaan kunnan on myös luotava puitteet suomalaiselle kulttuurille ja sen näkyvyydelle Ludvikan alueella. Tässä työssä tarvitaan teidän apuanne, ja olen valtavan kiitollinen siitä tuesta ja yhteistyöhengestä jota olen työssäni saanut kokea. Näillä työkaluilla rakennamme vahvan pohjan suomen kielelle ja suomalaiselle kulttuurille Ludvikan kunnassa. Matkaa on kuitenkin vielä ja odottavan aika on pitkä, joten ensi käteen suosittelen tämän uutiskirjeen lukemista! LUENTOPÄIVÄ 11/9 11. syyskuuta 2015 järjestettiin Ludvikan ensimmäinen luentopäivä suomen kielen hallintoalueen alaisuudessa. Kuuntelijoita riitti jokaisella luennolla ja väkeä oli parhaimmillaan jopa 80! Siitä kaikille kiitos! Luentopäivän yhteydessä järjestetty taide- ja käsityönäyttely sai paljon kiitosta osakseen ja antoi päivälle väriä. Luennot inspiroivat ja ruoka maittoi, ehkä tästä voisi tulla tapa!

2 ILTA EMMIN KANSSA- teatterimatka Kiitos kaikille teatterimatkalaisille! Esitys oli energinen ja katsomossa nauratti, kun Erkki Saarela muuntautui Emmi Jurkaksi. Teatteribussiin kiipesi kyytiin väkeä Smedjebackenista, Ludvikasta ja Borlängestä ja matka onnistui näin yhteistyöllä erinomaisen hyvin. Kevään esitys, Tove Janssonin "Kaksi naista ja meri", järjestetään Ludvikassa 19/4. SUOMI 98 VUOTTA Tule viettämään Suomen itsenäisyyspäivää Ludvikan pikkukirkolle, 6/12, klo Ohjelmassa mm. yhteis- ja kuorolaulua, sotaveteraanien kukitusta ja kahvittelua. Suomen kielen hallintoalue tarjoaa lihakeittoa. Lämpimästi tervetuloa! Järjestäjä: Ruotsin kirkon suomenkielinen seurakuntapiiri.

3 JEAN SIBELIUS 150 VUOTTA! Juhlakonsertti Kristinehallenissa Sibeliuksen syntymäpäivänä, tiistaina 8/12/2015 klo Vapaa pääsy. Lämpimästi tervetuloa! Järjestäjä: Musikkonservatoriet Falun MUUMEJA SMEDJEBACKENISSA Kuinkas sitten kävikään? Smedjebackenin kirjastossa 12. joulukuuta alkaen. Tove Janssonin kertomukseen perustuva vuorovaikutteinen perhenäyttely kannustaa lapsia uteliaisuuteen ja ympäristönsä tutkimiseen, sekä mahdollistaa kirjan kokemisen kaikilla aisteilla. Kiipeä sisään kirjaan ja ota selvää, kuinkas sitten kävikään! Järjestäjä: Smedjebackenin suomen kielen hallintoalue NEUVONPITOA Haluatko saada äänesi kuuluviin vanhustenhuoltoa, lastenhuoltoa tai kulttuuria koskien? Seuraava avoin neuvonpito järjestetään 16. joulukuuta, kl 16:00, Osoite: Ludvikan kaupungintalo, Dan Anderssons gata 1. Suunnittelemme mm. ensi vuoden toimintaa. Tilaisuus on avoin kaikille, jotka haluavat olla mukana vaikuttamassa suomalaiseen palveluun ja sen sisältöön Ludvikan kunnassa. Ennakkoilmoittautuminen ei ole tarpeellinen. Lisätietoja: puh , TRÄNA DIN FINSKA! Kan du redan lite finska men känner att du vill bli bättre på att prata och använda språket i praktiken? Då kan du gå med i en studiecirkel där varje deltagare lär sig finska utifrån sina egna förkunskaper.

4 Viss handledning och stödmaterial kommer att ingå. Deltagarna har själva stor möjlighet att påverka upplägget för träffarna. Gruppen riktar sig främst till andra och tredje generations sverigefinländare. Gruppen träffas 1 gång/vecka (2h per gång) i Vuxenskolans lokaler och startar i januari/februari Cirkeln är kostnadsfri och sker i samarbete med Studieförbundet Vuxenskolan och Finskt förvaltningsområde. För anmälan och frågor, kontakta projektledaren för finskt förvaltningsområde på tlf , alt. på suvi.hanninen@ludvika.se. ELOKUVANÄYTÖS: ARMI ELÄÄ! 26/1, Folkets Hus Smedjebacken. Liput 100 kr. Armi elää! on Armi Ratiasta kertova draamaelokuva, jonka on ohjannut Jörn Donner. Elokuva kertoo teatteriseurueesta, joka valmistelee näytelmää Ratiasta. Elokuva keskittyy vuosiin , joiden aikana Ratia perustaa Marimekon ja johdattaa sen menestykseen. Järjestäjä: Smedjebackenin suomen kielen hallintoalue VASTAANOTTO LUDVIKAN KIRJASTOSSA

5 Hallintoalueen projektipäällikkö on taasen tavattavissa Ludvikan kirjastossa ensi keväänä: 13/1 ja 10/2; /1; 24/2: 9/3 ja 23/3. klo Tulethan juttelemaan! Myös tulkkaus- ja kääntöapua tarjotaan resurssien puitteissa. Vastaanotto on kyltitetty. KARTOITUSTEN ANALYYSIT Kesän ja syksyn aikana tehdyt kartoitukset ovat nyt analysoitu ja ovat luettavissa tällä hetkellä kotisivullamme. ( /suomeksi/suomenkielenhallintoalue /dokumenttipankki). Kartoituksissa ilmi käyneitä tuloksia tullaan käyttämään apuna hallintoalueen kehitystyössä, kunnan eri hallintojen, eritoten vanhustenhoidon ja lastenhoidon ja kulttuurityön piirissä.

6 Haluatko ilmoittaa Ludvikan lähialueella tapahtuvasta toiminnasta uutiskirjeen kautta? Haluaako kaverisikin uutiskirjeen? Ota yhteyttä Ludvikan kunnan projektipäällikköön: Suvi Hänninen, puh

Uutisvirtaa 1/2016. Suomen kielen hallintoalue kuuluttaa

Uutisvirtaa 1/2016. Suomen kielen hallintoalue kuuluttaa Uutisvirtaa 1/2016 Suomen kielen hallintoalue kuuluttaa RUOTSINSUOMALAISTEN PÄIVÄ 24/2 Festsalen, Folkets Hus 17.30 21.00 Ensi viikon keskiviikkona vietetään ruotsinsuomalaisten päivää koko maassa. Päivä

Lisätiedot

Uutisvirtaa 2/2015. Suomen kielen hallintoalue kuuluttaa

Uutisvirtaa 2/2015. Suomen kielen hallintoalue kuuluttaa Uutisvirtaa 2/2015 Suomen kielen hallintoalue kuuluttaa Ludvikan kunta puhuu myös suomea- luentopäivä 11/9 11. syyskuuta on Ludvikan vuoro! Folkets Husilla tarjolla luentoja ja muuta mukavaa klo. 15.30-20.00.

Lisätiedot

Kommunal verksamhet och service nu på finska! Kunnallista toimintaa ja palveluita nyt myös suomeksi! Trosa kommun del i det finska förvaltningsområdet

Kommunal verksamhet och service nu på finska! Kunnallista toimintaa ja palveluita nyt myös suomeksi! Trosa kommun del i det finska förvaltningsområdet Kommunal verksamhet och service nu på finska! Trosa kommun del i det finska förvaltningsområdet Kunnallista toimintaa ja palveluita nyt myös suomeksi! Trosan kunta osa suomen kielen hallintoaluetta Kommunal

Lisätiedot

Suomen kielen hallintoalueen neuvonpitoryhmän kokouksen muistiinpanot

Suomen kielen hallintoalueen neuvonpitoryhmän kokouksen muistiinpanot Suomen kielen hallintoalueen neuvonpitoryhmän kokouksen muistiinpanot Päivämäärä: 16/12 Klo: 16:00 Paikka: Ludvikan kaupungintalo Läsnäolijat: Irmeli Rajaniemi, Jorma Langén, Kyllikki Hallberg, Helinä

Lisätiedot

Kartoitusanalyysi, yleinen kysely

Kartoitusanalyysi, yleinen kysely Kartoitusanalyysi, yleinen kysely Suomen kielen hallintoalue, Ludvikan kunta Ludvikan kunta kuuluu suomen kielen hallintoalueeseen 1. helmikuuta 2015 lähtien. Se tarkoittaa, että kunnan suomenkielisellä

Lisätiedot

Suomen kielen hallintoalueen neuvonpitoryhmän kokouksen muistiinpanot

Suomen kielen hallintoalueen neuvonpitoryhmän kokouksen muistiinpanot Kanslienheten Suvi Hänninen, 0240-860 96 suvi.hanninen@ludvika.se KOKOUSMUISTIINPANOT Sivu 1(6) Suomen kielen hallintoalueen neuvonpitoryhmän kokouksen muistiinpanot 16. maaliskuuta 2016 Paikka Läsnäolijat

Lisätiedot

Suomen kielen hallintoalueen neuvonpitoryhmän kokouksen muistiinpanot

Suomen kielen hallintoalueen neuvonpitoryhmän kokouksen muistiinpanot Suomen kielen hallintoalueen neuvonpitoryhmän kokouksen muistiinpanot Päivämäärä: 16/6 Klo: 16:00 Paikka: Ludvikan kaupungintalo Läsnäolijat: Neuvonpitoon osallistuneet: Kyllikki Hallberg, Irmeli Rajaniemi,

Lisätiedot

Svarsprocent i enkäten bland de undersökta kommunerna, sammanlagt 1 900 svar.

Svarsprocent i enkäten bland de undersökta kommunerna, sammanlagt 1 900 svar. Svarsprocent i enkäten bland de undersökta kommunerna, sammanlagt 1 900 svar. Kyselyyn osallistuneiden kuntien vastausprosentit, yhteensä 1900 vastausta. 54 % Keskiarvo/Medeltal 67 % Jakobstad (svenskspråkig

Lisätiedot

Tiivistelmä toimintasuunnitelmasta

Tiivistelmä toimintasuunnitelmasta Tiivistelmä toimintasuunnitelmasta Johdanto Karlskogan kunta kuuluu suomen kielen hallintoalueeseen vuodesta 2012 lähtien. Kunta hyväksyi vähemmistölain velvoitteet tehdessään päätökseen liittymisestä

Lisätiedot

Ruotsinsuomalainen perheleiri 1-3 elokuuta 2014 Bergslagsgården, Sävsjön, Hällefors

Ruotsinsuomalainen perheleiri 1-3 elokuuta 2014 Bergslagsgården, Sävsjön, Hällefors Ruotsinsuomalainen perheleiri 1-3 elokuuta 2014 Bergslagsgården, Sävsjön, Hällefors Sverigefinskt familjeläger 1-3 augusti 2014 Bergslagsgården, Sävsjön, Hällefors Tervetuloa Örebron läänin ensimmäiselle

Lisätiedot

Kokousmuistio Yhteistyökokous suomen kielen hallintoalue. Paikka ja aika: Trosan kunnantalo, klo. 14:00 15:00

Kokousmuistio Yhteistyökokous suomen kielen hallintoalue. Paikka ja aika: Trosan kunnantalo, klo. 14:00 15:00 Kokouksen päivämäärä 28.03.2014. Paikka ja aika: Trosan kunnantalo, klo. 14:00 15:00 Yhteistyöryhmään osallistujat: Läsnä Trosan kunnasta: Eira Lavio Seija Gustafsson Jouko Koivisto Tiina Alpua Jakob Etaat

Lisätiedot

Kirjoita verbin vartalo. VINKKI: Poista verbin perusmuodosta kirjain a.

Kirjoita verbin vartalo. VINKKI: Poista verbin perusmuodosta kirjain a. Kirjoita verbin vartalo. VINKKI: Poista verbin perusmuodosta kirjain a. Valitse oikea muoto. A. Täydennä nykyhetken muodot. Käytä tarvittaessa nettisanakirjaa. Valitse vasemmalla olevan valikon yläosassa

Lisätiedot

Uutiskirje huhtikuussa 2016 työstä kansallisten vähemmistöjen kanssa

Uutiskirje huhtikuussa 2016 työstä kansallisten vähemmistöjen kanssa Uutiskirje huhtikuussa 2016 työstä kansallisten vähemmistöjen kanssa Uudet liput Uumajan kunta on tilannut uudet liput, joissa on teksti sekä suomen että uumajan saamen kielillä. Sinut toivotetaan tervetulleeksi

Lisätiedot

Paikka ja aika: Trosan kunnantalo, klo. 15:30 16:40

Paikka ja aika: Trosan kunnantalo, klo. 15:30 16:40 Kokouksen päivämäärä 2015-01-27 Paikka ja aika: Trosan kunnantalo, klo. 15:30 16:40 Yhteistyöryhmään osallistujat: Läsnä Trosan kunnasta: Eira Lavio Seija Gustafsson Jouko Koivisto Ari Heikkilä Jakob Etaat,

Lisätiedot

Peter Hoxell, kulttuuri- ja vapaa-ajanhallinto Eva-Lena Carlsson, sosiaali- ja koulutushallinto Cecilia Lantz, hoito- ja hoivahallinto Jessica Hedlund

Peter Hoxell, kulttuuri- ja vapaa-ajanhallinto Eva-Lena Carlsson, sosiaali- ja koulutushallinto Cecilia Lantz, hoito- ja hoivahallinto Jessica Hedlund 1(10) Paikka ja aika Kokoushuone Säfsen, klo 10.15 12.00 Päätösvaltaiset jäsenet Yvonne Persson (S) Åsa Bergkvist (S) Susanne Andersson (S) Ei-päätösvaltaiset varajäsenet Muut läsnäolijat Virkamiehet Peter

Lisätiedot

Suomen kielen hallintoalue

Suomen kielen hallintoalue 1 (6) 2018-11-01 Anne Kayani Projektledare Projektipäällikkö 08-591 266 12 anne.kayani@sigtuna.se Suomen kielen hallintoalue Teema: Avoin keskustelu hallintoalueen asioista Paikka: Kunnantalo, huone Matsilver

Lisätiedot

ENGLANTI PALVELUKIELENÄ. Milla Ovaska, kansainvälisten asioiden päällikkö Antti Kangasmäki, ylikielenkääntäjä

ENGLANTI PALVELUKIELENÄ. Milla Ovaska, kansainvälisten asioiden päällikkö Antti Kangasmäki, ylikielenkääntäjä ENGLANTI PALVELUKIELENÄ Milla Ovaska, kansainvälisten asioiden päällikkö Antti Kangasmäki, ylikielenkääntäjä Suomen 2. suurin kaupunki Yksi nopeimmin kasvavista kaupungeista Suomessa 20 % asukkaista alle

Lisätiedot

Kysely Lukkarin ylläpitäjille Tammikuu Vastaajia yhteensä 256 Ruotsinkielisiä 25 Julkaistujen sivustojen ylläpitäjiä 85%

Kysely Lukkarin ylläpitäjille Tammikuu Vastaajia yhteensä 256 Ruotsinkielisiä 25 Julkaistujen sivustojen ylläpitäjiä 85% Kysely Lukkarin ylläpitäjille Tammikuu 2018 Vastaajia yhteensä 256 Ruotsinkielisiä 25 Julkaistujen sivustojen ylläpitäjiä 85% Roolisi Lukkarin käytössä Ylläpidän vain tapahtumia ja/tai yhteystietoja 16%

Lisätiedot

SUOMEN KIELEN HALLINTOALUE FINSKT FÖRVALTNINGSOMRÅDE

SUOMEN KIELEN HALLINTOALUE FINSKT FÖRVALTNINGSOMRÅDE SUOMEN KIELEN HALLINTOALUE FINSKT FÖRVALTNINGSOMRÅDE HAE VALTIONTUKEA ANSÖK OM STATSBIDRAG Tukea hakeva organisaatio Sökande organisation Organisaationumero Organisationsnummer Osoite Adress Yhteyshenkilö

Lisätiedot

ICDP OHJAUSRYHMÄ VANHEMMILLE. Helena Smirnoff Saija Westerlund Cook

ICDP OHJAUSRYHMÄ VANHEMMILLE. Helena Smirnoff Saija Westerlund Cook ICDP OHJAUSRYHMÄ VANHEMMILLE Helena Smirnoff Saija Westerlund Cook PERHETALO ANKKURI Parainen * Moniammatillinen työyhteisö (äitiys ja lastenneuvola, lastenpsykologi, koulupsykologit, koulukuraattorit,

Lisätiedot

TULOKSET TARVEKARTOITUS. Hallstahammars kommun

TULOKSET TARVEKARTOITUS. Hallstahammars kommun TULOKSET TARVEKARTOITUS Hallstahammarin kunta liittyi suomen kielen hallintoalueeseen 1. tammikuuta 2010. Kunta on tehnyt Hallintoalueryhmän kanssa kartoituksen ruotsinsuomalaisten tarpeista ja toivomuksista

Lisätiedot

Suomen kielen hallintoalueen suomen kielen ryhmän neuvonpito

Suomen kielen hallintoalueen suomen kielen ryhmän neuvonpito Kansliayksikkö 0240-86096 heli.jussila@ludvika.se MUISTIINPANOT 1(5) Suomen kielen hallintoalueen suomen kielen ryhmän neuvonpito 2016-11-08 Aika Klo 15.00 Paikka Ludvikan kaupungintalo, istuntosali Osanottajat

Lisätiedot

Tarvekartoitus: Vanhustenhoito ja -palvelut

Tarvekartoitus: Vanhustenhoito ja -palvelut Tarvekartoitus: Vanhustenhoito ja -palvelut Behovskartläggning: Äldrevård och -service Skövden kunta, Suomen kielen hallintoalue, 541 83 Skövde Skövde kommun, Finskt förvaltningsområde, 541 83 Skövde LAKI

Lisätiedot

Tiedotustilaisuus PÖYTÄKIRJA 2012-05-16

Tiedotustilaisuus PÖYTÄKIRJA 2012-05-16 PÖYTÄKIRJA 2012-05-16 Tiedotustilaisuus Aika Torstai 16. toukokuuta 2013 klo 18 20 Paikka Kaupunginjohtotoimisto, Köpmansgatan 20, Informationssalen Läsnä 27 henkilöä Antti Yliselä, suunnittelupäällikkö

Lisätiedot

KUNNANJOHTOTOIMISTO Suomen kielen hallintoalue ja kansalliset vähemmistöt

KUNNANJOHTOTOIMISTO Suomen kielen hallintoalue ja kansalliset vähemmistöt KUNNANJOHTOTOIMISTO Suomen kielen hallintoalue ja kansalliset vähemmistöt Toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Suomen kielen hallintoalue ja kansalliset vähemmistöt Toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Eeva

Lisätiedot

Ohjesääntö. Suomen kielen hallintoalueen neuvonpitoryhmä. Mariestad. Neuvonpitoryhmä hyväksynyt Mariestad

Ohjesääntö. Suomen kielen hallintoalueen neuvonpitoryhmä. Mariestad. Neuvonpitoryhmä hyväksynyt Mariestad Ohjesääntö Suomen kielen hallintoalueen neuvonpitoryhmä Mariestad Neuvonpitoryhmä hyväksynyt 23.5.2017 Mariestad Päivämäärä: Dnro: Sivu: 2 (5) Neuvonpitoryhmän ohjesääntö Mariestadin kunta kuuluu 1. helmikuuta

Lisätiedot

Laura Arola Suomen laitos, Oulun yliopisto laura.arola@oulu.fi NUORTEN MONIKIELISYYS POHJOIS-RUOTSISSA - SAAMEN KIELTEN NÄKÖKULMIA

Laura Arola Suomen laitos, Oulun yliopisto laura.arola@oulu.fi NUORTEN MONIKIELISYYS POHJOIS-RUOTSISSA - SAAMEN KIELTEN NÄKÖKULMIA Laura Arola Suomen laitos, Oulun yliopisto laura.arola@oulu.fi NUORTEN MONIKIELISYYS POHJOIS-RUOTSISSA - SAAMEN KIELTEN NÄKÖKULMIA TUTKIMUSALUE North (Torne) Saami - 4000 (25 000) Lule Saami - 500 (1500)

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2018

Toimintasuunnitelma 2018 Toimintasuunnitelma 2018 Suomen kielen hallintoalue Antaget av Mariestad Sisällysluettelo Sisällysluettelo... 2 Toimintasuunnitelma ja budjetti 2018... 3 1. Tausta... 3 2. Kokonaisvaltainen tavoite...

Lisätiedot

26-27/10 2009 Folkets Hus, Pajala

26-27/10 2009 Folkets Hus, Pajala Tervetuloa konferenshiin Välkommen till konferensen 26-27/10 2009 Folkets Hus, Pajala. Meänkielen konferensi 2009, Folkets Hus, Pajala Maanantai 26/10 Måndag 26/10 13.00 Aukaseminen Laulu Kirkon Minioorit

Lisätiedot

KIRKKONUMMEN KEHITYSVAMMAISTEN TUKI RY

KIRKKONUMMEN KEHITYSVAMMAISTEN TUKI RY Kirkkonummen kehitysvammaisten tuki ry UUTISKIRJE syksy 2016 KIRKKONUMMEN KEHITYSVAMMAISTEN TUKI RY Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Uutiskirje

Lisätiedot

Juttu luistaa: åk 3-6

Juttu luistaa: åk 3-6 A-finska Juttu luistaa: åk 3-6 - enspråkiga elever/elever med elementära kunskaper i finska Textbok - 25 kapitel + fyra tematexter - 6 inlärningshelheter - varje kapitel > två texter av olika svårighetsgrad

Lisätiedot

FOKUS. grammatik. Konjunktiot ja sanajärjestys

FOKUS. grammatik. Konjunktiot ja sanajärjestys FOKUS grammatik Konjunktiot yhdistävät sanoja, lauseenosia ja lauseita. Konjunktiot jaetaan rinnastus- ja alistuskonjunktioihin. Jag och min kompis ska resa till Köpenhamn. Minä ja kaverini matkustamme

Lisätiedot

XIV Korsholmsstafetten

XIV Korsholmsstafetten XIV Korsholmsstafetten 19.5.2013 Huvudklasser Öppen klass: Laget får komponeras fritt. Damklass: Laget ska endast bestå av kvinnliga löpare. Varje lag skall bestå av 6 8 löpare. Två löpare från varje lag

Lisätiedot

Arkeologian valintakoe 2015

Arkeologian valintakoe 2015 Sukunimi Kaikki etunimet Henkilötunnus Puhelinnumero Valintatoimiston merkintöjä KAR A (C) Sähköpostiosoite Helsingin yliopisto Humanistinen tiedekunta Arkeologian valintakoe 2015 Tarkista sivunumeroiden

Lisätiedot

Esko Kalliomäki (-) Se nästa sida. Niina Slagner (S) Seppo Järvinen (-) ANSLAG/BEVIS. Sverigefinska rådet Sammanträdesprotokoll 1(13)

Esko Kalliomäki (-) Se nästa sida. Niina Slagner (S) Seppo Järvinen (-) ANSLAG/BEVIS. Sverigefinska rådet Sammanträdesprotokoll 1(13) Sammanträdesprotokoll 1(13) Plats och tid Beslutande Tisdagen den 21 maj 2019 i Kommunstyrelsens sessionssal, Kommunstyrelsens hus, klockan 14:00 15:35 Lennart Lind (S) Niina Slagner (S), Ordförande Maria

Lisätiedot

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry.

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Kahvila Elsie Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Hyvät sipoolaiset, Olet saanut käteesi aivan uuden esitteen, joka kertoo Palvelutalo Elsieen perustettavasta kahvilasta. Tämä kahvila avautuu maanantaina

Lisätiedot

Suomen kielen hallintoalue

Suomen kielen hallintoalue Kansliayksikkö Suvi Hänninen, 0240-860 96 suvi.hanninen@ludvika.se RAPORTTI 1(25) Suomen kielen hallintoalue 2015 2016 2(25) Tiivistelmä Tämän raportin tehtävänä on selvittää sen lukijoille, kuinka Ludvikan

Lisätiedot

Från Riviera. Rivieralta. KESÄKOTEJA TERIJOELLA SOMMARHEM TERIJOKI

Från Riviera. Rivieralta. KESÄKOTEJA TERIJOELLA SOMMARHEM TERIJOKI Rivieralta. Från Riviera. KESÄKOTEJA TERIJOELLA SOMMARHEM på TERIJOKI Suomalaisen Kannaksen nousukausi on alkanut! Terijoki tarjoaa jo täysin uusittuja, ihania kesä- ja talviasuntoja. Tervetuloa virkistymään

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma Suomen kielen hallintoalue Borlänge kommun

Toimintasuunnitelma Suomen kielen hallintoalue Borlänge kommun Toimintasuunnitelma Suomen kielen hallintoalue Borlänge kommun 2016-2018 Sisällysluettelo Tausta 3 Tarkoitus ja tavoitteet 3 Rahoitus ja raportointi 3 Työmuodot 4 Organisaatio 4 Keskeistä 2015 5 Neuvonpito

Lisätiedot

Läsnäolijat: Saara Jokinen, Eliisa Kytölä, Kyllikki Härkönen, Julia Sverke, Lauri Kuusinen, Anja Nyman, Maria Syväjärvi, Mari Forsberg

Läsnäolijat: Saara Jokinen, Eliisa Kytölä, Kyllikki Härkönen, Julia Sverke, Lauri Kuusinen, Anja Nyman, Maria Syväjärvi, Mari Forsberg Maria Syväjärvi 2013-12-13 Hallinnollinen assistentti 073-661 39 44 maria.syvajarvi sigtuna.se Muistiinpanot neuvonpito 2013-12-10 Läsnäolijat: Saara Jokinen, Eliisa Kytölä, Kyllikki Härkönen, Julia Sverke,

Lisätiedot

Toimintakertomus 2016 suomalainen hallintoalue

Toimintakertomus 2016 suomalainen hallintoalue 2017-03-30 Kommunledningsförvaltningen Sida 1 (5) Administration Administrativ chef Monica Carlström Toimintakertomus 2016 suomalainen hallintoalue 1. Johdanto Motala on 2013-02-15 asti suomalainen hallintoalue.

Lisätiedot

Matkustaminen Yleistä

Matkustaminen Yleistä - Olennaiset Kan du vara snäll och hjälpa mig? Avun pyytäminen Talar du engelska? Tiedustelu henkilöltä puhuuko hän englantia Kan du vara snäll och hjälpa mig? Talar du engelska? Talar du _[språk]_? Tiedustelu

Lisätiedot

TUE VIHREIDEN KAMPANJAA KYMPILLÄ. LÄHETÄ TEKSTIVIESTI TUE10 NUMEROON

TUE VIHREIDEN KAMPANJAA KYMPILLÄ. LÄHETÄ TEKSTIVIESTI TUE10 NUMEROON PUHTAAT JÄRVET PUHDAS ITÄMERI ROHKEA SUVAITSEE Remontoimme terveydenhuollon niin, että hoitoa saa sekä ruumiin että mielen sairauksiin. Investoimme ratoihin, jotta junat saadaan kulkemaan nopeammin, useammin

Lisätiedot

KAKSIKIELISTEN KIRJASTOJEN YHTEISTYÖ

KAKSIKIELISTEN KIRJASTOJEN YHTEISTYÖ KAKSIKIELISTEN KIRJASTOJEN YHTEISTYÖ LAHTI 23.5.2018 Susanne Ahlroth Aluehallintovirasto Ruotsinkielinen sivistystoimen yksikkö SVENSKA SAMARBETSGRUPPEN FÖR UTVECKLINGSUPPDRAG RUOTSINKIELINEN KEHITTÄMISTEHTÄVIEN

Lisätiedot

Kartoitusanalyysi, vanhustenhuolto

Kartoitusanalyysi, vanhustenhuolto Kartoitusanalyysi, vanhustenhuolto Suomen kielen hallintoalue, Ludvikan kunta Ludvikan kunta kuuluu 1. helmikuuta 2015 lähtien suomen kielen hallintoalueeseen. Tämä tarkoittaa että kunnan asukkailla on

Lisätiedot

1. 3 4 p.: Kansalaisjärjestöjen ja puolueiden ero: edelliset usein kapeammin tiettyyn kysymykseen suuntautuneita, puolueilla laajat tavoiteohjelmat. Puolueilla keskeinen tehtävä edustuksellisessa demokratiassa

Lisätiedot

Matkustaminen Yleistä

Matkustaminen Yleistä - Olennaiset Voisitko auttaa minua? Avun pyytäminen Puhutko englantia? Tiedustelu henkilöltä puhuuko hän englantia Kan du vara snäll och hjälpa mig? Talar du engelska? Puhutteko _[kieltä]_? Tiedustelu

Lisätiedot

Suomen kielen hallintoalue Neuvonpito 2014-02-18. Esityslista

Suomen kielen hallintoalue Neuvonpito 2014-02-18. Esityslista Suomen kielen hallintoalue Neuvonpito 2014-02-18 Esityslista Ajankohtaista yhdistyksistä Lars Bryntesson, Lisa, Jukka, Lars, Anja, Sara, Terttu, Kyllikki, Ylva, Marie Ajankohtaista Sigtunan kunnassa Päivä

Lisätiedot

Katajanokan terminaali - Rautatieasema Skatuddens terminal - Järnvägsstationen

Katajanokan terminaali - Rautatieasema Skatuddens terminal - Järnvägsstationen 10.4.-20.8.2017 Katajanokan terminaali - Skatuddens terminal - Katajanokan terminaali - Skatuddens terminal - Katajanokan terminaali Skatuddens terminal 10.4.2017-18.6.2017 6 48e 6e 6 33e 41e 49e 8e 7

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2017

Toimintasuunnitelma 2017 Toimintasuunnitelma 2017 Suomen kielen hallintoalue Hyväksytty kunnanhallituksessa Mariestad 28.11.2016 Päivämäärä: Dnr: Sivu: 2 (7) Toimintasuunnitelma ja budjetti 2017 Tausta Mariestadin kunta kuuluu

Lisätiedot

VÄHEMMISTÖ JA VÄHEMMISTÖKIELTEN TYÖN TOIMINTASUUNNITELMA 2015 2016. Suomenkielinen käänös / Finsk översättning av Dnr: 2014.1110.

VÄHEMMISTÖ JA VÄHEMMISTÖKIELTEN TYÖN TOIMINTASUUNNITELMA 2015 2016. Suomenkielinen käänös / Finsk översättning av Dnr: 2014.1110. VÄHEMMISTÖ JA VÄHEMMISTÖKIELTEN TYÖN TOIMINTASUUNNITELMA 2015 2016 Suomenkielinen käänös / Finsk översättning av Dnr: 2014.1110.101 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. TAUSTAA... 3 1.1. Nykyinen tilanne... 3 1.2. Ruotsin

Lisätiedot

Kokouspäivämäärä Allekirjoitukset Sihteeri Pykälät 9-14 Jessica Hedlund

Kokouspäivämäärä Allekirjoitukset Sihteeri Pykälät 9-14 Jessica Hedlund Suomen kielen hallintoalueen neuvosto KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1(7) Paikka ja aika Kokoushuone Grangärde, klo 13.00 14.20 valtaiset jäsenet Yvonne Persson (S) Susanne Andersson (S) Ei-päätösvaltaiset varajäsenet

Lisätiedot

Ruotsinsuomalaista vähemmistöä koskevien asioiden kehitysohjelma

Ruotsinsuomalaista vähemmistöä koskevien asioiden kehitysohjelma Suora puhelinnumero Viite Kunnanjohtotoimisto 0910-73 50 93 9.11.016 Dnro Yngve Lindmark Kunnanhallitus Ruotsinsuomalaista vähemmistöä koskevien asioiden kehitysohjelma 017 019 Hyväksytty kunnanvaltuustossa

Lisätiedot

Miljöministeriets förordning om byggnaders fukttekniska funktion 782/ Byggnadstillsynen i Pargas

Miljöministeriets förordning om byggnaders fukttekniska funktion 782/ Byggnadstillsynen i Pargas Miljöministeriets förordning om byggnaders fukttekniska funktion 782/2017 25.5.2018 Byggnadstillsynen i Pargas Nordiskt Byggsymposium Soveltamisala Tämä asetus koskee uuden rakennuksen kosteusteknisen

Lisätiedot

Kirkkonummen kunnan kuntalaiskysely / Kyrkslätts kommuns kommuninvånarenkät

Kirkkonummen kunnan kuntalaiskysely / Kyrkslätts kommuns kommuninvånarenkät Kirkkonummen kunnan kuntalaiskysely / Kyrkslätts kommuns kommuninvånarenkät Raportti ajalta 02.03.2017-30.06.2017. Vastauksia annettu yhteensä 580 kpl. Minkä ikäinen olet? / Hur gammal är du? Alle 18 /

Lisätiedot

Språkbarometern Kielibarometri 2012

Språkbarometern Kielibarometri 2012 Språkbarometern Kielibarometri 1. Service på svenska (svenskspråkiga minoriteter, N=0) Palveluita suomeksi (suomenkieliset vähemmistöt, N=1) Får du i allmänhet service på svenska? KOMMUNAL SERVICE 0 0

Lisätiedot

Vill du vara med och utveckla det finska förvaltningsområdet

Vill du vara med och utveckla det finska förvaltningsområdet Har du finska rötter? Vill du vara med och utveckla det finska förvaltningsområdet i Sigtuna kommun? Sigtuna kommun är sedan 2010 finskt förvaltningsområde. Det innebär bland annat att kommunens finskspråkiga

Lisätiedot

JAKOBSTAD PIETARSAARI

JAKOBSTAD PIETARSAARI Hyvää päivähoitoa jo 110 vuotta. 110 år av högklassig dagvård. JAKOBSTAD PIETARSAARI Jakobstad ordnar småbarnspedagogisk verksamhet på svenska och finska. I Jakobstad finns dessutom ett populärt och fungerande

Lisätiedot

Vaalikampanjat/Valkampanjer

Vaalikampanjat/Valkampanjer Vaalikampanjat/Valkampanjer Pohdintatehtävä/Tänkandeuppgift Miettikää ongelmia, asioita jotka häiritsevät tai vaikeuttavat elämääsi. Fundera vilka problem, saker som stör er eller gör besvärlighet till

Lisätiedot

Aika ja paikka, Anderssonrummet Trollhättanin kaupungintalo klo

Aika ja paikka, Anderssonrummet Trollhättanin kaupungintalo klo Aika ja paikka, Anderssonrummet Trollhättanin kaupungintalo klo 13.00 15.00 Läsnäolijat Monica Hanson, kunnanneuvos, Trollhättanin kaupunki Ilkka Pasanen, Suomi-seura Antti Aro, Suomalainen helluntaiseurakunta

Lisätiedot

Tutkimus 2: Informaatiota ja palveluita suomeksi

Tutkimus 2: Informaatiota ja palveluita suomeksi Tutkimus 2: Informaatiota ja palveluita suomeksi Österåkerin kunta kuuluu suomen kielen hallintoalueeseen ensimmäisestä tammikuuta 2010. Silloin tehtiin tarvekartoitus joka on ollut pohjana suomenkieliseen

Lisätiedot

Yhteenveto ruotsinsuomalaisen ryhma n kanssa ja rjestetysta neuvonpidosta Malmo n kaupungissa 3. syyskuuta 2015

Yhteenveto ruotsinsuomalaisen ryhma n kanssa ja rjestetysta neuvonpidosta Malmo n kaupungissa 3. syyskuuta 2015 dokumentation samråd 3 september 2015 finska Yhteenveto ruotsinsuomalaisen ryhma n kanssa ja rjestetysta neuvonpidosta Malmo n kaupungissa 3. syyskuuta 2015 Alustus Neuvonpito suunniteltiin yhteistyössä

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma. Suomen kielen hallintoalue Ludvikan kunta 2015 2016. Ludvika framtidens, tillväxtens och möjligheternas kommun.

Toimintasuunnitelma. Suomen kielen hallintoalue Ludvikan kunta 2015 2016. Ludvika framtidens, tillväxtens och möjligheternas kommun. Toimintasuunnitelma Suomen kielen hallintoalue Ludvikan kunta 2015 2016 Ludvika framtidens, tillväxtens och möjligheternas kommun. Sisältö Yleiskatsaus/taustaa 2 Tavoitteet 3 Neuvonpito 4 Kartoitukset

Lisätiedot

Kirjasto Seinäjoella 150 vuotta

Kirjasto Seinäjoella 150 vuotta Kirjasto Seinäjoella 150 vuotta Juhlavuoden ohjelma pääkirjastossa syksyllä 2015 Muutokset ovat mahdollisia, seuraa kirjaston kotisivuja. Seinäjoen kaupunginkirjasto, Alvar Aallon katu 14, SEINÄJOKI Cosplayn

Lisätiedot

Tarvekyselyraportti: Suomenkieliset palvelut Karlskogan kunnassa

Tarvekyselyraportti: Suomenkieliset palvelut Karlskogan kunnassa Tarvekyselyraportti: Suomenkieliset palvelut Karlskogan kunnassa Anne Ågren Suomen kielen hallintoalueen kehittäjä Heinäkuu 2014 Sisällysluettelo Tausta, tarkoitus ja toteutus Vastausprosentti Toiminnat

Lisätiedot

Ikäihmisten palvelujen kehittäminen ja haasteita De äldres service utveckling och utmaningar

Ikäihmisten palvelujen kehittäminen ja haasteita De äldres service utveckling och utmaningar Ikäihmisten palvelujen kehittäminen ja haasteita De äldres service utveckling och utmaningar Pia Vähäkangas, TtT, Pohjanmaan I&O muutosagentti, förändringsagent i Österbotten 13.11.2018 Pia Vähäkangas,

Lisätiedot

Kieli sosiaali- ja terveydenhuollossa

Kieli sosiaali- ja terveydenhuollossa Kieli sosiaali- ja terveydenhuollossa Kielelliset oikeudet kuuluvat yksilön perusoikeuksiin. Omakielinen sosiaali- ja terveydenhuolto on tärkeä osa ihmisen perusturvallisuutta kaikissa elämän vaiheissa.

Lisätiedot

KOULUTUSPALVELUJEN PALVELUOHJELMA PÄHKINÄNKUORESSA PROGRAMMET FÖR UTBILDNINGSTJÄNSTERNA I ETT NÖTSKAL

KOULUTUSPALVELUJEN PALVELUOHJELMA PÄHKINÄNKUORESSA PROGRAMMET FÖR UTBILDNINGSTJÄNSTERNA I ETT NÖTSKAL TIINA VÄLIKANGAS Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå KOULUTUSPALVELUJEN PALVELUOHJELMA 2015-2017 PÄHKINÄNKUORESSA PROGRAMMET FÖR UTBILDNINGSTJÄNSTERNA 2015-2017 I ETT NÖTSKAL KOULUTUSPALVELUJEN PALVELUOHJELMAN

Lisätiedot

Benchmarkingmatka 26.3 Teemana yhteistyö Temat är samarbete

Benchmarkingmatka 26.3 Teemana yhteistyö Temat är samarbete Benchmarkingmatka 26.3 Teemana yhteistyö Temat är samarbete Lohja Lojo Mustion Linna Svartå Slott Fiskars Tenhola Tenala Hanko Hangö Hangon rintamamuseo Hangö frontmuseum Lohja Lojo Ilmoittutumiset: taina.jukola@novago.fi

Lisätiedot

MATKAILUALAN TAPAAMINEN BESÖKSNÄRINGSTRÄFF 22.10.2015

MATKAILUALAN TAPAAMINEN BESÖKSNÄRINGSTRÄFF 22.10.2015 MATKAILUALAN TAPAAMINEN BESÖKSNÄRINGSTRÄFF 22.10.2015 VisitKimitoön.fi VisitKemiönsaari.fi VisitKimitoon.fi Facebook.com/VisitKimitoon Instagram.com/VisitKimitoon Tagboard.com/Visitkimitoon Weibo.com/Kimitoon

Lisätiedot

Kuvaile tai piirrä, millainen on sinun kotiovesi. Beskriv eller rita dörren till ditt hem.

Kuvaile tai piirrä, millainen on sinun kotiovesi. Beskriv eller rita dörren till ditt hem. Yllättävät ympäristökysymykset Överraskande frågor om omgivningen Miltä ympäristösi tuntuu, kuulostaa tai näyttää? Missä viihdyt, mitä jää mieleesi? Tulosta, leikkaa suikaleiksi, valitse parhaat ja pyydä

Lisätiedot

Mitä kaksikielinen koulu tarkoittaa? Leena Huss Hugo Valentin -keskus Uppsalan yliopisto

Mitä kaksikielinen koulu tarkoittaa? Leena Huss Hugo Valentin -keskus Uppsalan yliopisto Mitä kaksikielinen koulu tarkoittaa? Leena Huss Hugo Valentin -keskus Uppsalan yliopisto Sisältö! Eräs kaksikielinen koulu! Mikä tekee koulusta kaksikielisen?! Millainen kaksikielinen opetus toimii?! Haasteita

Lisätiedot

Oy Kråklund Golf Ab Ylimääräinen yhtiökokous ti 26.8.2014 klo 18:00. Extra bolagsstämma tis 26.8.2014 kl. 18:00

Oy Kråklund Golf Ab Ylimääräinen yhtiökokous ti 26.8.2014 klo 18:00. Extra bolagsstämma tis 26.8.2014 kl. 18:00 Oy Kråklund Golf Ab Ylimääräinen yhtiökokous ti 26.8.2014 klo 18:00 Oy Kråklund Golf Ab Extra bolagsstämma tis 26.8.2014 kl. 18:00 Jokamieskentän rakentaminen ja harjoitusalueiden perusparannus Hanke 2014

Lisätiedot

Alla kuitenkin kuva joka antaa sinulle käsityksen hankkeen laajuudesta. Nähtävästi Ylen Spotlight on kiinnostunut asiasta.

Alla kuitenkin kuva joka antaa sinulle käsityksen hankkeen laajuudesta. Nähtävästi Ylen Spotlight on kiinnostunut asiasta. Mäkinen Seppo Lähettäjä: Lähetetty: Vastaanottaja: Aihe: 4. huhtikuuta 2016 17:36 Mäkinen Seppo Fwd: Motocross banan i Hei, En ole kuullut teiltä mitään uutta miten Kirkkonummi suhtautuu motocrossratahankkeeseen

Lisätiedot

Jaana Walldén jaana.wallden(at)minedu.fi

Jaana Walldén jaana.wallden(at)minedu.fi Monialainen viranomaisverkosto, etsivä nuorisotyö ja nuorten työpajatoiminta. Tuloksia vuodesta 2012 14.5.2013 Jaana Walldén jaana.wallden(at)minedu.fi Paikallisten viranomaisten monialainen yhteistyö

Lisätiedot

OPETUSSUUNNITELMALOMAKE v0.90

OPETUSSUUNNITELMALOMAKE v0.90 OPETUSSUUNNITELMALOMAKE v0.90 Tällä lomakkeella dokumentoit opintojaksoasi koskevaa opetussuunnitelmatyötä. Lomake on suunniteltu niin, että se palvelisi myös Oodia varten tehtävää tiedonkeruuta. Voit

Lisätiedot

YHDESSÄ ETEENPÄIN FINSKA

YHDESSÄ ETEENPÄIN FINSKA YHDESSÄ ETEENPÄIN FINSKA VAALEISSA 2010 ON KYSE TULEVAISUUDESTA Vaaleissa 2010 on kyse tulevaisuudesta. Siitä, millaisen Ruotsin me haluamme. Moderaterna haluaa, että Ruotsi on jatkossakin maa, jossa työskentely

Lisätiedot

Lastenkulttuurin ja taiteen perusopetuksen kärkihanke Taiteen ja kulttuurin saatavuuden parantaminen lapsille ja nuorille

Lastenkulttuurin ja taiteen perusopetuksen kärkihanke Taiteen ja kulttuurin saatavuuden parantaminen lapsille ja nuorille Lastenkulttuurin ja taiteen perusopetuksen kärkihanke 2016-2018 Taiteen ja kulttuurin saatavuuden parantaminen lapsille ja nuorille Neuvotteleva virkamies Iina Berden, OKM 30.5.2017 Hallitusohjelman kärkihanke:

Lisätiedot

Silva. Malin Sjöholm. Pedagogisk ledare/pedagoginen ohjaaja 13.10.2015

Silva. Malin Sjöholm. Pedagogisk ledare/pedagoginen ohjaaja 13.10.2015 Silva Malin Sjöholm Pedagogisk ledare/pedagoginen ohjaaja 13.10.2015 Fakta Bygget skall vara klart 30.11 Naturen har fungerat som inspiration i processen. Silva- betyder skog på latin Färgskalan inne i

Lisätiedot

Vapaaehtoiskeskus. Ohjelma 1. maaliskuuta 30. syyskuuta 2016

Vapaaehtoiskeskus. Ohjelma 1. maaliskuuta 30. syyskuuta 2016 Vapaaehtoiskeskus Ohjelma 1. maaliskuuta 30. syyskuuta 2016 Onko sinulla hetki aikaa? Fagerstassa asuu paljon yksinäisiä ihmisiä, jotka ilahtuisivat, jos sinulla olisi hetki aikaa heille. Vapaaehtoiskeskuksessa

Lisätiedot

Kielibarometri - Språkbarometern Tilasto-raportti / Statistisk rapport Kjell Herberts, Åbo Akademi, 20.6.2006

Kielibarometri - Språkbarometern Tilasto-raportti / Statistisk rapport Kjell Herberts, Åbo Akademi, 20.6.2006 Kielibarometri - Språkbarometern Tilasto-raportti / Statistisk rapport Kjell Herberts, Åbo Akademi, 20.6.2006 Kielibarometri-Språkbarometern 2004 / 2006 TAMMISAARI EKENÄS Suomenkieliset 2004 Suomenkieliset

Lisätiedot

ITSEARVIOINTIRAPORTTI työstetty utarbetat arviointialue, utvärderingsområde 3 henkilöstö, personal

ITSEARVIOINTIRAPORTTI työstetty utarbetat arviointialue, utvärderingsområde 3 henkilöstö, personal ITSEARVIOINTIRAPORTTI työstetty utarbetat 3.2.2017 arviointialue, utvärderingsområde 3 henkilöstö, personal KANSALAISOPISTOJEN CAF 2017 Mi + Vako yhteinen raportti! TOIMINTA 1 JOHTAJUUS johtamisen arvot

Lisätiedot

Vähittäismarkkinat hankkeen tilanne. NBS Workshop Antti Paananen

Vähittäismarkkinat hankkeen tilanne. NBS Workshop Antti Paananen Vähittäismarkkinat hankkeen tilanne NBS Workshop Antti Paananen 22.11.2013 Sisältö 1. Mitä tähän mennessä on tehty ja missään ollaan NordREG työssä? 2. Millaista poliittista ohjausta hankkeelle on saatu?

Lisätiedot

kevät 2016 SUOMEKSI Lindesbergissä

kevät 2016 SUOMEKSI Lindesbergissä januari/tammikuu 2016 kevät 2016 SUOMEKSI Lindesbergissä Program och övrig verksamhet på finska i Lindesberg våren 2016 OHJELMAA JA TOIMINTAA KUNNASSA Lindesbergin kunta kuuluu suomen kielen hallintoalueeseen

Lisätiedot

Fysiosporttis asiakaskysely 2011

Fysiosporttis asiakaskysely 2011 Fysiosporttis asiakaskysely 2011 1.11.2011 Toteutimme fysioterapia-asiakkaillemme asiakaskyselyn ajalla 15.9.-31.10.2011. Vastauksia kerättiin: 1) paperikyselyllä hoitojakson yhteydessä, 2) sähköisesti

Lisätiedot

Muistio, Ruotsinsuomalainen neuvosto

Muistio, Ruotsinsuomalainen neuvosto Muistio, Ruotsinsuomalainen neuvosto Aika: 4/14 2014 klo 17 18,15 Paikka: Skymningen, kunnantalo Läsnä: Stefan Larsson, vt. kunnanjohtaja Irmeli Parkkinen, Eläkeläisyhdistys Tähti Osmo Holappa, Ö-V-piiri

Lisätiedot

Neuvonpito suomen kielen hallintoalue

Neuvonpito suomen kielen hallintoalue SIG1000, v4.0, 2012-09-24 1 (5) 2015-09-24 Maarit Kononen Projektledare 08-591 262 47 maarit.kononen@sigtuna.se Neuvonpito suomen kielen hallintoalue Paikka: Kunnantalo, Raisio Päivämäärä: 2015-09-15 klo

Lisätiedot

VÄLINEITÄ KANSALAISILLE. Mikkeli 11.10.2011 Liisa Tarjanne

VÄLINEITÄ KANSALAISILLE. Mikkeli 11.10.2011 Liisa Tarjanne KULTTUURIYMPÄRISTÖ KUNNIAAN VÄLINEITÄ KANSALAISILLE Mikkeli 11.10.2011 Liisa Tarjanne KULTTUURIYMPÄRISTÖN KAMPANJAVUOSI 2010 JOY Jokaisen ki Oma Ympäristö äi Kulttuuriympäristökampanja 2010 Kansalaisyhteiskunnan

Lisätiedot

Suomen kielen hallintoalueen vuosikertomus 2017

Suomen kielen hallintoalueen vuosikertomus 2017 Suomen kielen hallintoalueen vuosikertomus 2017 23.2.2018 Tausta Trollhättanin kaupunki kuuluu vuodesta 2012 alkaen suomen kielen hallintoalueeseen. Tämä merkitsee vähemmistölain määräysten lisäksi myös

Lisätiedot

Adjektiivin vertailu

Adjektiivin vertailu Adjektiivin vertailu Adjektiivin vertailu Adjektiivilla on kolme vertailumuotoa: Positiivi Komparatiivi Superlatiivi fin finare finast hieno hienompi hienoin 1. Säännöllinen vertailu: -are ja -ast Positiivi

Lisätiedot

Seminaarin ryhmätöiden yhteenveto

Seminaarin ryhmätöiden yhteenveto Seminaarin ryhmätöiden yhteenveto Vaasan tulevaisuuden saaristo -seminaari järjestettiin Vaasassa 10.5.2012. Seminaariin osallistui noin 60 henkilöä. Työryhmiä oli yhteensä 7 ja niissä oli noin 7-9 osallistujaa.

Lisätiedot

POSTADRESS FAKTURAADRESS TELEFON E-POSTADRESS PLUSGIRO

POSTADRESS FAKTURAADRESS TELEFON E-POSTADRESS PLUSGIRO Handläggare: Anne-Mari Ågren, Ledningsstab utv KS Toimintakertomus 2014 Suomen kielen hallintoalue Johdanto Karlskogan kunta kuuluu vuodesta 2012 lähtien suomen kielen hallintoalueeseen. Taustana on vähemmistö

Lisätiedot

Martina Uthardt. Korsholms kommun Mustasaaren kunta. www.korsholm.fi www.mustasaari.fi

Martina Uthardt. Korsholms kommun Mustasaaren kunta. www.korsholm.fi www.mustasaari.fi Martina Uthardt 205 Korsholms kommun Mustasaaren kunta Korsö Januari 205 Tammikuu 2 3 4 Nyårsdagen Uudenvuodenpäivä 2 5 6 7 8 9 0 Trettondagen Loppiainen 3 2 4 9 5 26 3 4 5 6 7 8 20 2 22 23 24 25 27 28

Lisätiedot

Suomalaisen hallintoalueen neuvotteluryhmän kokouksessa tehtyjä muistiinpanoja 27. marraskuuta 2014

Suomalaisen hallintoalueen neuvotteluryhmän kokouksessa tehtyjä muistiinpanoja 27. marraskuuta 2014 Suomalaisen hallintoalueen neuvotteluryhmän kokouksessa tehtyjä muistiinpanoja 27. marraskuuta 2014 Läsnä Markku Välilä, ruotsinsuomalainen Johanna Hongisto-Grundström, Suomalainen vanhempienryhmä Katarina

Lisätiedot

Kielipalvelut-yksikkö TUTKINTOIHIN KUULUVAT KIELIOPINNOT. Asetuksen mukaiset kielitaitovaatimukset

Kielipalvelut-yksikkö TUTKINTOIHIN KUULUVAT KIELIOPINNOT. Asetuksen mukaiset kielitaitovaatimukset 3 TUTKINTOIHIN KUULUVAT KIELIOPINNOT Kielipalvelut-yksikkö Asetuksen mukaiset kielitaitovaatimukset Valtioneuvoston asetuksessa yliopistojen tutkinnoista (794/2004) 6 määrätään kielitaidosta, että opiskelijan

Lisätiedot

Kehitystyöohjelma kansallisia vähemmistöjä koskevissa kysymyksissä Johdanto, taustaa

Kehitystyöohjelma kansallisia vähemmistöjä koskevissa kysymyksissä Johdanto, taustaa Direkttelefon Referens Kommunledningskontoret 0910-73 50 93 2018-11-21 Dnr Yngve Lindmark Kunnanhallitus Kehitystyöohjelma kansallisia vähemmistöjä koskevissa kysymyksissä 2019 2022 Johdanto, taustaa Kunnanhallitus

Lisätiedot

Opintojen suunnittelu ja HOPS Riikka Leikola

Opintojen suunnittelu ja HOPS Riikka Leikola Opintojen suunnittelu ja HOPS Riikka Leikola Mitä kurssilla tehdään? Syyskuu Lokakuu Marraskuu Joulukuu Opiskelukäytännöt IT-harjoitus ja kirjastoharjoitus VP1 Ohjaustapaaminen Kansainvälistymistyöpajat

Lisätiedot

Yhteiset tutkinnon osat

Yhteiset tutkinnon osat Yhteiset tutkinnon osat 24.5.2018 Tuija Laukkanen Ammatillinen osaaminen Säädökset Laki ammatillisesta koulutuksesta L531/2017 Valtioneuvoston asetus ammatillisesta koulutuksesta A673/2017 Uudet yhteiset

Lisätiedot

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2015 59. toimintavuosi

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2015 59. toimintavuosi JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2015 59. toimintavuosi syys 13.11.2014 Liite 1 Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Arviointi Järjestötoiminta Tehdään jäsenkartoitus ammattinimikkeistä

Lisätiedot

Kala tapahtuma Fiske evenemang

Kala tapahtuma Fiske evenemang 1 Kala tapahtuma Fiske evenemang 1. Kokkolan kalamarkkinat Karleby fiskmarknad Kalaa myydään Suntin rannalla / Fisk säljs vid Sundet (Utanför Idrottsgården) Ohjelmallinen tapahtuma /Evenemang med programinslag

Lisätiedot