Virantäyttöseloste. Professorin virka, genetiikka. Viran nimi, ala ja sijoituspaikka

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Virantäyttöseloste. Professorin virka, genetiikka. Viran nimi, ala ja sijoituspaikka"

Transkriptio

1 Virantäyttöseloste Professorin virka, genetiikka Viran nimi, ala ja sijoituspaikka Professorin virka (00066) on perustettu asetuksella (278/1970). Virka on tullut avoimeksi sen edellisen viranhaltijan irtisanouduttua alkaen. Tiedekuntaneuvosto on päättänyt , että viran alan (genetiikka) täsmennyksenä on evolutiivinen ja populaatiogenetiikka tai genomiikka (evolutionary and population genetics and/or genomics). Virka on sijoitettu luonnontieteellisen tiedekunnan biologian laitokselle, jossa ko. viran lisäksi on genetiikassa opetusvirkoina yksi perinnöllisyystieteen professorin virka, yksi vakituinen lehtorin virka, yksi määräaikainen yliopistonlehtorin virkasuhde ja kaksi määräaikaisesti täytettyä yliassistentin virkaa. Vuodesta 2000 lähtien biologiasta on valmistunut genetiikka pääaineena keskimäärin maisteria, ja vuosina yhteensä 10 tohtoria. Genetiikkaa opiskellaan lisäksi muiden aineiden, esimerkiksi biokemian tai joskus tilastotieteen ohessa. Yliopiston tutkimuksen kokonaisarvioinnissa (RAE) 2007 arvioitsijat tarkastelivat uusien rekrytointien suuntausta biologian laitoksella. He totesivat (mm.) että "New recruits to the Department (e.g. professors) should be carefully selected to integrate the activities rather than enforce the existing separation of disciplines. Professorships in advanced bioinformatics complementinq in particular the population qenetics research and qenomics approaches (also required for the facultv and universitv as a whole) ((as well as in mathematical biology to provide quantitative approaches for ecological (and physiological) research)) would be good strategic additions." RAE-arvioinnin perusteella laitos on uudistanut strategiaansa ja todennut, että evolutiivinen ja populaatiogenetiikka (sisältäen genomiikan ja luonnonsuojelugenetiikan) on yksi laitoksen päätutkimusaloista. Genetiikan tutkimusalue on laaja, ja sen menetelmiä käytetään lisäksi laajasti muiden tieteiden tukena. Tehokkaat perimän tutkimusmenetelmät ovat mahdollistaneet uusia Iähestymistapoja genomien evoluution, rakenteen ja toiminnan tutkimukseen. Genomien tutkimus edellyttää monia bioinformatiikan menetelmiä. Genomitutkimus liittyy läheisesti myös moniin sovellutusaloihin, esimerkiksi kasvin- ja eläinjalostukseen tai molekyylilääketieteeseen. Oulun yliopiston biologian laitoksen vahvaan evoluutiobiologiseen suuntautumiseen sopii hyvin suunnata virka evoluutio- ja populaatiogenomiikkaan. Samalla genetiikka ja genomitutkimus ja niiden menetelmällinen osaaminen tukevat osaltaan voimakkaasti myös fysiologista ja ekologista tutkimusta.

2 OULUN YLIOPISTO Sivu 2/7 Viranhaltijan tehtävät Professorin tehtäviin kuuluu vastata genetiikan tutkimuksen ja opetuksen kehittämisestä yhdessä muiden oppiaineen opettajien kanssa. Hänen tehtäviinsä kuuluu myös genomiikan yhteistyön kehittäminen Oulun yliopiston ja Suomen muiden yliopistojen ja kansainvälisten toimijoiden kanssa. Kelpoisuusasetuksen mukaan professorin tehtävänä on harjoittaa ja ohjata tieteellistä tutkimusta, seurata tieteen kehitystä alallaan ja tarkastaa tutkielmia (309/93; 20 ). Lisäksi professorin on hoidettava opettajan tehtäviin kuuluvia muita em. asetuksen 19 :ssä mainittuja tehtäviä kuten alansa opetuksen edistäminen, opiskelijoiden ohjaaminen, kuulustelujen toimittaminen ja selvitysten antaminen opetuksesta, julkaisutoiminnasta, tieteellisestä toiminnasta ja kuulusteluista. Lisäksi professorin tulee hoitaa korkeakoulun hallintoelinten jäsenyydestä tai muutoin määrätyistä tehtävistä aiheutuvia tehtäviä sekä osallistua opiskelijavalintojen hoitamiseen kohtuulliseksi katsottavissa määrin. Yliopiston opettajat noudattavat yliopisto- ja tiedehallinnon tarkentavalla virkaehtosopimuksella sovittua tunnin vuotuista kokonaistyöaikaa. Kelpoisuusvaatimukset Kielitaito Viran erityiset kelpoisuusvaatimukset on säädetty kelpoisuusasetuksen 2 :ssä. Niiden mukaan professorilta vaaditaan: 1) tieteellinen pätevyys, jota arvosteltaessa otetaan huomioon hakijan tekemä tieteellinen tutkimus, kyky johtaa tutkimustyötä, oppimateriaali, jolla on tieteellistä arvoa, ja muut tieteelliset ansiot sekä tutkinnot; 2) opetustaito, jota arvosteltaessa otetaan huomioon pedagoginen koulutus, opetustyössä hankittu käytännön kokemus, taito tuottaa oppimateriaalia, muut opetustoimessa saavutetut ansiot ja opetusnäyttein osoitettu opetuskyky; lisäansioksi katsotaan myös kokemus opetuksen kehittämisestä. Tiedekuntaneuvosto on päättänyt, ettei viran täytön yhteydessä vaadita käytännöllistä perehtyneisyyttä tehtäväalaan. Kelpoisuusasetuksen 15 :n mukaan yliopistojen opetus- ja tutkimusvirkoihin vaaditaan riittävä suomen kielen taito ja kyky ymmärtää ruotsin kieltä. Riittävä suomen kielen taito on henkilöllä, joka on asetuksessa (481/2003) säädetyllä tavalla osoittanut erinomaisesti hallitsevansa suomen kielen tai on saanut koulusivistyksensä suomen kielellä. Oulun yliopiston kielitaitojohtosäännön (HA57/2003) mukaan riittävä suomen kielen taito voidaan osoittaa myös yliopiston rehtorin asettaman kielitaidon tutkintalautakunnan todistuksella. Kyky ymmärtää ruotsin kieltä voidaan osoittaa asetuksen 481/2003 säätämällä tavalla. Taito voidaan myös osoittaa korkeakoulun perustutkintoon sisältyvällä kielikokeella, tai yliopiston rehtorin asettaman tutkintalautakunnan todistuksella. Muiden yliopistojen kielitaidon tutkintalautakuntien antamat todistukset vastaavat soveltuvin osin Oulun yliopiston tutkintalautakunnan todistuksia. Todistusten vastaavuudesta päättää ehdolle paneva viranomainen.

3 OULUN YLIOPISTO Sivu 3/7 Ulkomaalainen tai Suomen kansalainen, joka ei ole syntyperäinen, voidaan nimittää opetus- ja tutkimusvirkaan sen estämättä, että hän ei ole osoittanut säädettyä suomen ja ruotsin kielen taitoa (kelpoisuusasetus 18 ). Yliopistolain 9 :n mukaan yliopiston opetus- ja tutkintokieli on suomi. Oulun yliopiston opetuksesta ja opiskelijoista annetun johtosäännön 5 :n mukaan muuta kuin suomen kieltä saadaan käyttää silloin, kun opetuksen tarkoituksenmukainen järjestely sitä muutoin edellyttää. Muun kielen käyttämisestä opetuskielenä ilmoitetaan opetussuunnitelmassa. Viran hakeminen Asiantuntijat Virkaa on haettava kirjallisesti. Hakemus osoitetaan Oulun yliopistolle. Tiedot hakuajan päättymisestä ja paikasta, johon hakemus jätetään, ilmenevät viran hakukuulutuksessa. Lisäaikaa kelpoisuuden täydentämistä varten ei myönnetä. Hakemukseen liitetään seuraavat asiakirjat neljänä, samansisältöisenä kopiona: 1) Lyhyt englanninkielinen curriculum vitae sivun 6 ohjeiden mukaisesti; 2) Julkaisuluettelo ryhmiteltynä seuraavasti: (1) artikkelit kansainvälisissä aikakauslehdissä, joissa on referee-käytäntö; (2) artikkelit kansainvälisissä tieteellisissä kokoomateoksissa sekä kansainvälisissä tieteellisissä konferenssijulkaisuissa, joissa on referee-käytäntö, (3) artikkelit kotimaisissa aikakauslehdissä, joissa on referee-käytäntö; (4) artikkelit kotimaisissa tieteellisissä kokoomateoksissa sekä kotimaisissa tieteellisissä konferenssijulkaisuissa, joissa on referee-käytäntö; (5) tieteelliset monografiat; (6) muut tieteelliset julkaisut, kuten artikkelit tieteellisissä lehdissä ja konferenssijulkaisuissa, joissa ei ole referee-käytäntöä sekä julkaisut yliopisto- ja laitossarjoissa; 3) Täytettävänä olevan viran kannalta merkittävät opetusansiot pyydetään esittämään englannin kielellä opetusportfolion, tai vastaavan selvityksen muodossa. Portfoliossa tai selvityksessä toivotaan noudatettavaksi sivun 7 mukaista jäsennystä. 4) Lyhyt englanninkielinen tutkimus- ja toimintasuunnitelma; 5) Julkaisuluettelon mukaisesti numeroitu nippu niistä enintään kahdestakymmenestä (20) julkaisusta ja muusta työstä, jotka hakijan mielestä on otettava huomioon arvioitaessa hänen kelpoisuuttaan ja ansioitaan Asiakirjaniput toimitetaan asiantuntijoille. Ennen virkaehdotuksen tekemistä virkaan esitettävän henkilön on toimitettava tiedekunnalle nimikirjan ote (henkilön, josta ei pidetä nimikirjaa, on toimitettava vastaava selvitys). Nimikirjanote saa olla enintään 3 kk ennen hakemuksen jättämistä annettu. Tiedekuntaneuvosto valitsee viran täytössä käytettävät vähintään kaksi asiantuntijaa. Asiantuntijat valitaan ottaen huomioon hakijoiden edustamat, viran alaan kuuluvat tieteelliset oppisuunnat.

4 OULUN YLIOPISTO Sivu 4/7 Ennen asiantuntijoiden valintaa virkaa hakeneille varataan tilaisuus esittää huomautuksensa asiantuntijaehdokkaiden esteellisyydestä sekä edellä mainituista seikoista. Asiantuntijoiden esteellisyydestä on voimassa, mitä hallintolain 28 :ssä säädetään. Asiantuntijaksi valittu ei saa osallistua asian käsittelyyn virantäytön myöhemmässä vaiheessa. Asiantuntijalausunnot Asiantuntijat antavat kirjallisen lausunnon. Asiantuntijat saavat neuvotella keskenään ja antaa myös yhteisen lausunnon. Lausunnon antamisella on kolmen (3) kuukauden määräaika. Jos virkaan on enintään kolme hakijaa, asiantuntija antaa perustellun lausunnon kaikkien hakijoiden ansioista, tai jos hakijoita on enemmän kuin kolme, vähintään kolmen hakijan ansioista. Ylläolevasta huolimatta asiantuntija antaa perustellun lausunnon kuitenkin vain kelpoisina pitämistään hakijoista. Kaikkien asiantuntijalausuntojen saavuttua ne lähetetään välittömästi tiedoksi viran hakijoille. Tiedekuntaneuvosto voi jatkaa asian käsittelyä, vaikka kaikki asiantuntijat eivät ole antaneet lausuntoaan, jos asiantuntijalausuntojen antamiselle annettu määräaika on kulunut umpeen ja jos lausunto on saatu vähintään kahdelta asiantuntijalta ja muista lausunnoista voidaan luopua vaarantamatta hakijoiden tasapuolista arvostelua. Opetusnäyte ja haastattelu Virkaehdotus Asiantuntijalausuntojen saavuttua tiedekunta voi varata hakijalle tilaisuuden antaa opetusnäyte tai osaamisnäyte ja haastatella hakijan, jolloin nämä ovat mukana hakijoiden paremmuutta vertaillessa. Opetusnäyte tai osaamisnäyte on julkinen. Asiantuntijalausunnot saatuaan tiedekuntaneuvosto tekee virkaehdotuksen, johon pannaan säädetyt kelpoisuusehdot täyttävistä hakijoista kolme vahvistettujen perusteiden mukaan ansiokkainta. Viran täyttöasia raukeaa, jos ketään ei voida asettaa ehdolle virkasuhteeseen. Hakijoiden kelpoisuudesta virkaan ei päätetä erikseen. Virkaehdotus toimitetaan viivytyksettä yliopiston rehtorille ja asetetaan nähtäväksi yliopiston ilmoitustaululle sekä annetaan tiedoksi kaikille viran hakijoille. Hyväksytty virkaehdotus toimitetaan nimittävälle viranomaiselle eli yliopiston hallitukselle. Muistutus ja tarkastusmenettely Viran hakijoille varataan mahdollisuus tehdä kolmenkymmenen (30) päivän kuluessa siitä päivästä, jona päätös on tehty, muistutus virkaehdotuksesta yliopiston rehtorille. Rehtori voi poistaa tai palauttaa virkaehdotusta koskevan tiedekuntaneuvoston päätöksen, jos asiassa on tapahtunut menettelyvirhe, joka on voinut olennaisesti vaikuttaa päätökseen tai jos päätös perustuu ilmeisesti väärään lain soveltamiseen tai erehdykseen, joka on olennaisesti voinut vaikuttaa päätökseen.

5 OULUN YLIOPISTO Sivu 5/7 Nimitys Valituskielto Yhteystiedot Kun rehtori on lopullisesti hyväksynyt esityksen virkaehdotuksesta, yliopiston hallitus tekee nimityspäätöksen. Virantäyttölain 13 :n mukaan korkeakoulun päätökseen, joka koskee professorin viran täyttämistä, ei saa hakea muutosta valittamalla. Saadakseen tässä viran täyttömenettelyä koskevassa selosteessa tarkoitetut tiedot ja ilmoitukset, hakijan on ilmoitettava tiedekunnalle, miten hänet tavoitetaan viran täyttömenettelyn aikana ja annettava osoite, johon kirjalliset ilmoitukset lähetetään, puhelinnumerot työhön ja kotiin, sähköpostiosoite ja telekopionumero. Tätä virantäyttöä koskevissa asioissa voi ottaa yhteyttä Oulun yliopiston luonnontieteelliseen tiedekuntaan seuraavasti: Professori Outi Savolainen Oulun yliopisto, biologian laitos PL 3000, Oulun yliopisto puhelin (08) , fax (08) sähköposti: outi.savolainen at oulu.fi Hallintopäällikkö Pertti Tikkanen Oulun yliopisto, luonnontieteellinen tiedekunta PL 3000, Oulun yliopisto puhelin (08) , fax (08) sähköpostiosoite: pertti.tikkanen at oulu.fi Keskeiset säädökset Yliopistolaki (645/1997; muutoslait 1059/1998 ja 1251/1999) ja Yliopistoasetus (115/98; muutosasetukset 799/1998 ja 75/1999); Laki ja asetus korkeakoulun professorin ja apulaisprofessorin viran täyttämisestä (virantäyttölaki ja -asetus 856/91 ja 1581/91; muutoslaki 648/97 ja muutosasetus 462/98); Asetus korkeakoulujen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista ja tehtävistä (kelpoisuusasetus 309/93; muutosasetukset 1083/1995, 463/98, 1068/1998 ja 1217/2000); Oulun yliopiston hallintojohtosääntö ( ). Kaikki mainitut säädökset ovat nähtävissä WWW-sivulla osoitteessa: Mikäli eduskunta hyväksyy yliopistolakiluonnoksen nykyisen kaltaisena, tehtävä täytetään työsuhteisena. Virantäyttöselosteen viran täyttöihin liittyviä säännöksiä ei tällöin enää sovelleta. Entisen lainsäädännön mukaisten virkojen hakijat otetaan automaattisesti huomioon uuden yliopistolain mukaisessa tilanteessa.

6 OULUN YLIOPISTO Sivu 6/7 C U R R I C U L U M V I T A E 1. FULL NAME (nimi) 2. DATE AND PLACE OF BIRTH (syntymäaika ja -paikka) 3. CITIZENSHIP (kansallisuus) 4. ADDRESS, TELEPHONE, , FAX (osoite, puhelin, sähköpostiosoite ja telekopionumero) 5. EDUCATION AND TRAINING (koulutus) 6. PRESENT POSITION (nykyinen työpaikka) 7. FIELDS OF RESEARCH (tutkimusala) 8. PREVIOUS PROFESSIONAL APPOINTMENTS (aikaisemmat palvelussuhteet) 9. REPORT OF TEACHING MERITS (opetusansiot) 10. RESEARCH AWARDS, HONOURS AND MAJOR GRANTS (tieteelliset palkinnot, huomionosoitukset ja merkittävät tutkimusapurahat) 11. EDITORIAL BOARD MEMBERSHIPS (aikakausilehtien toimituskuntien jäsenyydet) 12. MEMBERSHIPS IN SCIENTIFIC SOCIETIES (tieteellisten yhteisöjen jäsenyydet) 13. OTHER ACADEMIC AND PROFESSIONAL MERITS AND ACTIVITIES (muut akateemiset ja ammatilliset ansiot ja toiminta) Kohdissa 8 ja aika ilmoitetaan vuosina (esim ) tai tarkemmin vuosilukuina ja kuukausina (esim. yhteensä 14 kk ).

7 OULUN YLIOPISTO Sivu 7/7 OPETUSPORTFOLION SISÄLTÖJÄSENNYS Oulun yliopistossa hyväksytyn käytännön mukaisesti virantäyttöasetuksessa (Asetus korkeakoulun professorin viran täyttämisestä 1581/91; muutosasetus 462/98) mainittua opetustaitoa arvioidaan alla olevan jäsennyksen mukaisesti: 1. Opetusajattelu ja luonnehdinta itsestä opettajana - opetusta ohjaava tausta-ajattelu, opetuksen henkilökohtainen tausta-ajatus; miten tämä näkyy opetustyössä? Kuvailu itsestä opettajana ja opetustyön tekijänä 2. Opetustyössä saavutettu käytännön kokemus ja opetuksen kehittäminen 3. Oppimateriaalin tuottaminen ja käyttö 4. Oman opetusosaamisen ylläpitäminen 5. Opetuksesta saatu palaute (opiskelija-arviot, vertaisarviot, palkinnot ja hyväksytyt opetusnäytteet) 6. Opetustyön kehittämisen visio - tekijä kertoo lyhyesti suunnitelmistaan oman opetuksen ja opetustyön kehittämiseksi lähitulevaisuudessa, esimerkiksi suhteessa laitoksen opetusohjelmaan

Virantäyttöseloste Tietoliikennetekniikan professorin virka nro 457

Virantäyttöseloste Tietoliikennetekniikan professorin virka nro 457 1/5 VAASAN YLIOPISTO Virantäyttöseloste Tietoliikennetekniikan professorin virka nro 457 Virka Tietoliikennetekniikan professorin virka on perustettu Vaasan yliopiston hallituksen 16.12.2005 tekemällä

Lisätiedot

VIRANTÄYTTÖSELOSTE KANSANTALOUSTIETEEN PROFESSORIN VIRAN (nro 42) TÄYTTÄMISTÄ VARTEN

VIRANTÄYTTÖSELOSTE KANSANTALOUSTIETEEN PROFESSORIN VIRAN (nro 42) TÄYTTÄMISTÄ VARTEN VAASAN YLIOPISTO Kauppatieteellinen tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 7.2.2006 (1/6) VIRANTÄYTTÖSELOSTE KANSANTALOUSTIETEEN PROFESSORIN VIRAN (nro 42) TÄYTTÄMISTÄ VARTEN Virka Kansantaloustieteen professorin

Lisätiedot

(1/6) VAASAN YLIOPISTO Kauppatieteellinen tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 7.2.2006

(1/6) VAASAN YLIOPISTO Kauppatieteellinen tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 7.2.2006 VAASAN YLIOPISTO Kauppatieteellinen tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 7.2.2006 (1/6) VIRANTÄYTTÖSELOSTE LIIKETALOUSTIETEEN, ERITYISESTI LASKENTATOIMEN PROFESSORIN VIRAN (nro 68) TÄYTTÄMISTÄ VARTEN Virka Liiketaloustieteen,

Lisätiedot

VIRANTÄYTTÖSELOSTE NYKYSUOMEN, ERITYISESTI SUOMEN AMMATTIKIELTEN PROFESSORIN VIRAN TÄYTTÄMISTÄ VARTEN

VIRANTÄYTTÖSELOSTE NYKYSUOMEN, ERITYISESTI SUOMEN AMMATTIKIELTEN PROFESSORIN VIRAN TÄYTTÄMISTÄ VARTEN 1 VAASAN YLIOPISTO Humanistinen tiedekunta VIRANTÄYTTÖSELOSTE NYKYSUOMEN, ERITYISESTI SUOMEN AMMATTIKIELTEN PROFESSORIN VIRAN TÄYTTÄMISTÄ VARTEN 1. Viran alaa tai tehtäväpiiriä ja sen täsmentämistä sekä

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Kasvatustieteiden tiedekunta

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Kasvatustieteiden tiedekunta 1 JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Kasvatustieteiden tiedekunta Virantäyttöseloste professorin viran, jonka ala on erityispedagogiikka, täyttämistä varten (vakanssinumero 00070) 1. Viran ala ja tehtävät Jyväskylän

Lisätiedot

Lastenpsykiatrian professorin/apulaisprofessorin (tenure track) osa-aikainen (50%) tehtävä: tehtäväntäyttöseloste

Lastenpsykiatrian professorin/apulaisprofessorin (tenure track) osa-aikainen (50%) tehtävä: tehtäväntäyttöseloste Lastenpsykiatrian professorin/apulaisprofessorin (tenure track) osa-aikainen (50%) tehtävä: tehtäväntäyttöseloste Terveystieteiden tiedekunnan dekaani on hyväksynyt selosteen 19.9.2018 tiedekuntaneuvostoa

Lisätiedot

Ortodontian professorin tehtävä (32038 UEF): tehtäväseloste

Ortodontian professorin tehtävä (32038 UEF): tehtäväseloste Ortodontian professorin tehtävä (32038 UEF): tehtäväseloste Terveystieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto käsitellyt selosteen kokouksessaan 25.3.2015. 1. Tehtävän ala, tehtävämääritys sekä tehtävän

Lisätiedot

VIRANTÄYTTÖSELOSTE Kognitiotieteen professorin virka (viran numero 21442)

VIRANTÄYTTÖSELOSTE Kognitiotieteen professorin virka (viran numero 21442) HELSINGIN YLIOPISTO Käyttäytymistieteellinen tiedekunta VIRANTÄYTTÖSELOSTE Kognitiotieteen professorin virka (viran numero 21442) 1. Viran alaa, sen täsmentämistä ja tehtäväpiiriä sekä viran sijoittamista

Lisätiedot

Sisätautien professorin tehtävä (32073 UEF/vaati 8-10): tehtäväntäyttöseloste

Sisätautien professorin tehtävä (32073 UEF/vaati 8-10): tehtäväntäyttöseloste Sisätautien professorin tehtävä (32073 UEF/vaati 8-10): tehtäväntäyttöseloste Terveystieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto on käsitellyt selosteen kokouksessaan 23.11.2016. 1. Tehtävän ala, tehtävämääritys

Lisätiedot

Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta. Professori, xxxx, xxxx laitos. Tehtävää koskevat tiedot XXXX. Tehtävän kelpoisuusvaatimukset

Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta. Professori, xxxx, xxxx laitos. Tehtävää koskevat tiedot XXXX. Tehtävän kelpoisuusvaatimukset Professori, xxxx, xxxx laitos Tehtävää koskevat tiedot XXXX Tehtävän kelpoisuusvaatimukset Professorin tehtävistä säädetään yliopistolain 33 :ssä (558/2009). Professorin tulee harjoittaa ja ohjata tieteellistä

Lisätiedot

Keuhkosairauksien professorin osa-aikainen (70%) tehtävä: tehtäväntäyttöseloste

Keuhkosairauksien professorin osa-aikainen (70%) tehtävä: tehtäväntäyttöseloste Keuhkosairauksien professorin osa-aikainen (70%) tehtävä: tehtäväntäyttöseloste Terveystieteiden tiedekunnan dekaani on hyväksynyt selosteen 22.2.2019 tiedekuntaneuvostoa kuultuaan. 1. Tehtävän ala, tehtävämääritys

Lisätiedot

Professorin, sisätaudit, tehtävä: tehtäväntäyttöseloste

Professorin, sisätaudit, tehtävä: tehtäväntäyttöseloste Professorin, sisätaudit, tehtävä: tehtäväntäyttöseloste Terveystieteiden tiedekunnan dekaani on hyväksynyt selosteen 27.2.2019 tiedekuntaneuvostoa kuultuaan. 1. Tehtävän ala, tehtävämääritys sekä tehtävän

Lisätiedot

Kirurgian professorin määräaikainen tehtävä: tehtäväntäyttöseloste

Kirurgian professorin määräaikainen tehtävä: tehtäväntäyttöseloste Kirurgian professorin määräaikainen tehtävä: tehtäväntäyttöseloste Terveystieteiden tiedekunnan dekaani on hyväksynyt selosteen 27.2.2019 tiedekuntaneuvostoa kuultuaan. 1. Tehtävän ala, tehtävämääritys

Lisätiedot

Yleislääketieteen professorin tehtävä (31018 UEF) tehtäväntäyttöseloste

Yleislääketieteen professorin tehtävä (31018 UEF) tehtäväntäyttöseloste Yleislääketieteen professorin tehtävä (31018 UEF) tehtäväntäyttöseloste Terveystieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto käsitellyt selosteen kokouksessaan 28.1.2015. 1. Tehtävän ala, tehtävämääritys sekä

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Kasvatustieteiden tiedekunta

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Kasvatustieteiden tiedekunta 1 JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Kasvatustieteiden tiedekunta Virantäyttöseloste professorin viran, jonka ala on kasvatustiede, erityisesti opetushallinto ja oppilaitosjohtaminen, täyttämistä varten 1.12.2009 alkaen

Lisätiedot

Virantäyttöasetus 5 Korkeakoulun kansleri tai, jos kansleria ei ole, rehtori hyväksyy virantäyttöselosteen ehdollepanoviranomaisen esityksestä

Virantäyttöasetus 5 Korkeakoulun kansleri tai, jos kansleria ei ole, rehtori hyväksyy virantäyttöselosteen ehdollepanoviranomaisen esityksestä 1 OPETUSVIRKOJEN TÄYTTÖÄ KOSKEVAT MENETTELYTAVAT, ERITYISESTI PROFESSORIN VIRAT Luonnontieteellinen tiedekunta, Oulun yliopisto Osaavan ja tehtäviinsä sitoutuvan henkilöstön saaminen yliopiston palvelukseen

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Humanistinen tiedekunta. Kirjallinen suunnitelma professorin tehtävän täyttämisestä

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Humanistinen tiedekunta. Kirjallinen suunnitelma professorin tehtävän täyttämisestä JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Humanistinen tiedekunta Kirjallinen suunnitelma professorin tehtävän täyttämisestä Professorin tehtävä, suomen kieli, 1.8.2016 alkaen toistaiseksi 1. Professorin toimintaympäristö

Lisätiedot

Dekaanin päätös 1 (5) Dnro 37/144/2012. Tehtäväseloste TEOREETTISEN FYSIIKAN PROFESSORI. Tehtävä ja sen sijoittuminen

Dekaanin päätös 1 (5) Dnro 37/144/2012. Tehtäväseloste TEOREETTISEN FYSIIKAN PROFESSORI. Tehtävä ja sen sijoittuminen Dekaanin päätös 1 (5) Tehtäväseloste TEOREETTISEN FYSIIKAN PROFESSORI Tehtävä ja sen sijoittuminen Turun yliopiston matemaattis-luonnontieteellisessä tiedekunnassa on haettavana teoreettisen fysiikan professorin

Lisätiedot

Professori otetaan määräajaksi

Professori otetaan määräajaksi Tehtäväseloste Johtaja hyväksynyt 10.1.2013 LIIKETALOUSTIEDE, JOHTAMISEN JA ORGANISOINNIN PROFESSORIN MÄÄRÄAIKAINEN TEHTÄVÄ Tehtävä ja sen sijoittuminen Kelpoisuusvaatimukset Turun kauppakorkeakoulun johtamisen

Lisätiedot

Tehtävä Vakuutustieteen professorin tehtävä 1.8.2015 alkaen toistaiseksi. Tehtävän ala Vakuutustiede: yksityisvakuutus ja sosiaalivakuutus

Tehtävä Vakuutustieteen professorin tehtävä 1.8.2015 alkaen toistaiseksi. Tehtävän ala Vakuutustiede: yksityisvakuutus ja sosiaalivakuutus 1 TAMPEREEN YLIOPISTO Johtamiskorkeakoulu TEHTÄVÄNTÄYTTÖSUUNNITELMA VAKUUTUSTIETEEN PROFESSORI Tehtävä Vakuutustieteen professorin tehtävä 1.8.2015 alkaen toistaiseksi Tehtävän ala Vakuutustiede: yksityisvakuutus

Lisätiedot

LIIKETALOUSTIEDE, MARKKINOINNIN PROFESSORIN MÄÄRÄAIKAINEN TEHTÄVÄ

LIIKETALOUSTIEDE, MARKKINOINNIN PROFESSORIN MÄÄRÄAIKAINEN TEHTÄVÄ Tehtäväseloste Johtaja hyväksynyt 17.04.2013 1 (5) LIIKETALOUSTIEDE, MARKKINOINNIN PROFESSORIN MÄÄRÄAIKAINEN TEHTÄVÄ Tehtävä ja sen sijoittuminen Kelpoisuusvaatimukset Turun yliopiston kauppakorkeakoulun

Lisätiedot

Dosentin arvoa henkilö on oikeutettu käyttämään myös eläkkeelle siirryttyään.

Dosentin arvoa henkilö on oikeutettu käyttämään myös eläkkeelle siirryttyään. 1/4 OHJEET DOSENTIN ARVOA HAKEVILLE 1. Kelpoisuusvaatimukset Yliopistolain (558/2009) 89 :n mukaan yliopisto voi hakemuksesta myöntää dosentin arvon henkilölle, jolla on perusteelliset tiedot omalta alaltaan,

Lisätiedot

Pohjoismaisten kielten yliopistonlehtorin (opetus- ja tutkimusalana ruotsin kieli) tehtäväntäyttösuunnitelma

Pohjoismaisten kielten yliopistonlehtorin (opetus- ja tutkimusalana ruotsin kieli) tehtäväntäyttösuunnitelma 1/6 TAMPEREEN YLIOPISTO Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Pohjoismaisten kielten yliopistonlehtorin (opetus- ja tutkimusalana ruotsin kieli) tehtäväntäyttösuunnitelma Tehtävä Tehtävän ala

Lisätiedot

Tehtävässä on neljän kuukauden koeaika.

Tehtävässä on neljän kuukauden koeaika. Dekaanin päätös 1 (6) Tehtäväseloste ELINTARVIKEKEMIAN PROFESSORI Tehtävä ja sen sijoittuminen Turun yliopiston Matemaattis-luonnontieteellisessä tiedekunnassa on haettavana Elintarvikekemian professorin

Lisätiedot

Tehtäväseloste 1 (5) Dekaanin päätös TULEVAISUUDENTUTKIMUKSEN PROFESSORIN TEHTÄVÄ. Tehtävä ja sen sijoittuminen

Tehtäväseloste 1 (5) Dekaanin päätös TULEVAISUUDENTUTKIMUKSEN PROFESSORIN TEHTÄVÄ. Tehtävä ja sen sijoittuminen Tehtäväseloste 1 (5) TULEVAISUUDENTUTKIMUKSEN PROFESSORIN TEHTÄVÄ Tehtävä ja sen sijoittuminen Kelpoisuusvaatimukset Turun yliopiston kauppakorkeakoulussa on haettavana tulevaisuudentutkimuksen professorin

Lisätiedot

Lapin yliopisto Taiteiden tiedekunta 11.3.2016

Lapin yliopisto Taiteiden tiedekunta 11.3.2016 Lapin yliopisto Taiteiden tiedekunta 11.3.2016 TEHTÄVÄNTÄYTTÖSELOSTE Muodin ja vaatetuksen professorin tehtävä ajalle 1.1.2017 31.12.2021 Toimintaympäristön kuvaus Lapin yliopisto on Euroopan unionin pohjoisin

Lisätiedot

Professorin työsuhteinen tehtävä, jonka ala on kielipedagogiikka (vieraat kielet)/ Kasvatustieteiden tiedekunta

Professorin työsuhteinen tehtävä, jonka ala on kielipedagogiikka (vieraat kielet)/ Kasvatustieteiden tiedekunta 1 Professorin työsuhteinen tehtävä, jonka ala on kielipedagogiikka (vieraat kielet)/ Kasvatustieteiden tiedekunta JYVÄSKYLÄN YLIOPISTOSSA on haettavana Kasvatustieteiden tiedekunta, opettajankoulutuslaitos

Lisätiedot

Professori otetaan tehtävään toistaiseksi.

Professori otetaan tehtävään toistaiseksi. Tehtäväseloste 1 (6) JOHTAMISEN JA ORGANISOINNIN PROFESSORIN TEHTÄVÄ, PORIN YKSIKKÖ Tehtävä ja sen sijoittuminen Turun yliopiston kauppakorkeakoulun Porin yksikössä on haettavana johtamisen ja organisoinnin

Lisätiedot

Tutkimusjohtajan työsuhteisen tehtävän täyttösuunnitelma alkaen toistaiseksi

Tutkimusjohtajan työsuhteisen tehtävän täyttösuunnitelma alkaen toistaiseksi JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta Tutkimusjohtajan työsuhteisen tehtävän täyttösuunnitelma 1.8.2013 alkaen toistaiseksi Tehtävä on sijoitettu liikuntatieteelliseen tiedekuntaan

Lisätiedot

Englannin kielen yliopistonlehtorin tehtävä 1.8.2014 alkaen toistaiseksi.

Englannin kielen yliopistonlehtorin tehtävä 1.8.2014 alkaen toistaiseksi. TAMPEREEN YLIOPISTO Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Englannin kielen yliopistonlehtorin tehtäväntäyttösuunnitelma Tehtävä Englannin kielen yliopistonlehtorin tehtävä 1.8.2014 alkaen toistaiseksi.

Lisätiedot

KORVA-, NENÄ- JA KURKKUTAUTIOPIN PROFESSORIN TEHTÄVÄ

KORVA-, NENÄ- JA KURKKUTAUTIOPIN PROFESSORIN TEHTÄVÄ Dekaanin päätös 1 (5) TEHTÄVÄSELOSTE KORVA-, NENÄ- JA KURKKUTAUTIOPIN PROFESSORIN TEHTÄVÄ Tehtävä ja sen sijoittaminen Turun yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa on haettavana korva-, nenä- ja

Lisätiedot

Professorin työsuhteinen tehtävä, jonka ala on liikuntapedagogiikka alkaen toistaiseksi.

Professorin työsuhteinen tehtävä, jonka ala on liikuntapedagogiikka alkaen toistaiseksi. JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta Suunnitelma professorin tehtävän täyttämisestä Professorin työsuhteinen tehtävä, jonka ala on liikuntapedagogiikka 1.8.2012 alkaen toistaiseksi.

Lisätiedot

Tehtäväseloste POLIITTISEN HISTORIAN PROFESSORI. Dekaanin päätös 1 (5) Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta. Tehtävä ja sen sijoittuminen

Tehtäväseloste POLIITTISEN HISTORIAN PROFESSORI. Dekaanin päätös 1 (5) Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta. Tehtävä ja sen sijoittuminen Dekaanin päätös 1 (5) Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta 29.1.2015 Tehtäväseloste POLIITTISEN HISTORIAN PROFESSORI Tehtävä ja sen sijoittuminen Kelpoisuusvaatimukset Yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan

Lisätiedot

TALOUSTIETEEN PROFESSORIN TOISTAISEKSI TÄYTETTÄVÄ TEHTÄVÄ TAI APU- LAISPROFESSORIN MÄÄRÄAIKAINEN (TENURE TRACK) TEHTÄVÄ

TALOUSTIETEEN PROFESSORIN TOISTAISEKSI TÄYTETTÄVÄ TEHTÄVÄ TAI APU- LAISPROFESSORIN MÄÄRÄAIKAINEN (TENURE TRACK) TEHTÄVÄ Tehtäväseloste 1 (8) TALOUSTIETEEN PROFESSORIN TOISTAISEKSI TÄYTETTÄVÄ TEHTÄVÄ TAI APU- LAISPROFESSORIN MÄÄRÄAIKAINEN (TENURE TRACK) TEHTÄVÄ Tehtävä ja sen sijoittuminen Turun kauppakorkeakoulun taloustieteen

Lisätiedot

OIKEUSTIETEELLISEN TIEDEKUNNAN TIEDEKUNTANEUVOS- TON TEKEMÄ PÄÄTÖS OPETUSTAIDON HUOMI- OONOTTAMISESTA OPETUSTEHTÄVIEN TÄYTÖSSÄ

OIKEUSTIETEELLISEN TIEDEKUNNAN TIEDEKUNTANEUVOS- TON TEKEMÄ PÄÄTÖS OPETUSTAIDON HUOMI- OONOTTAMISESTA OPETUSTEHTÄVIEN TÄYTÖSSÄ OIKEUSTIETEELLISEN TIEDEKUNNAN TIEDEKUNTANEUVOS- TON 28.9.2010 TEKEMÄ PÄÄTÖS OPETUSTAIDON HUOMI- OONOTTAMISESTA OPETUSTEHTÄVIEN TÄYTÖSSÄ Opetustehtävillä tarkoitetaan tässä päätöksessä opetus- ja tutkimustehtäviä

Lisätiedot

Pohjoismaisten kielten professorin (opetus- ja tutkimusalana ruotsin kieli) tehtäväntäyttösuunnitelma

Pohjoismaisten kielten professorin (opetus- ja tutkimusalana ruotsin kieli) tehtäväntäyttösuunnitelma 1/6 TAMPEREEN YLIOPISTO Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö tehtäväntäyttösuunnitelma Tehtävä Tehtävän ala Pohjoismaisten kielten professorin tehtävä 1.8.2012 alkaen toistaiseksi. Pohjoismaisten

Lisätiedot

Hakemukset toimitetaan Helsingin yliopiston kirjaamoon ja ne osoitetaan biotieteelliselle tiedekunnalle.

Hakemukset toimitetaan Helsingin yliopiston kirjaamoon ja ne osoitetaan biotieteelliselle tiedekunnalle. PROFESSORIN VIRAN HAKEMINEN BIOTIETEELLISESSÄ TIEDEKUNNASSA Professorin viran täyttämisestä on säädetty seuraavissa säädöksissä: Laki korkeakoulun professorin ja apulaisprofessorin viran täyttämisestä

Lisätiedot

Päivitysvastuu: Hallintojohtaja. SIBELIUS-AKATEMIAN OPETUS- JA TUTKIMUSHENKILÖSTÖN REKRY- TOINTIOHJE (Hallituksen päättämä

Päivitysvastuu: Hallintojohtaja. SIBELIUS-AKATEMIAN OPETUS- JA TUTKIMUSHENKILÖSTÖN REKRY- TOINTIOHJE (Hallituksen päättämä Sibelius-Akatemian hallinnointiohjeen liite 9 Päivitysvastuu: Hallintojohtaja SIBELIUS-AKATEMIAN OPETUS- JA TUTKIMUSHENKILÖSTÖN REKRY- TOINTIOHJE (Hallituksen päättämä 16.12.2009) Tehtävät Professorin

Lisätiedot

Suunnitelma laskentatoimen apulaisprofessorin tehtävän täyttämiseksi alkaen tai mahdollisimman pian sen jälkeen, viiden vuoden määräajaksi.

Suunnitelma laskentatoimen apulaisprofessorin tehtävän täyttämiseksi alkaen tai mahdollisimman pian sen jälkeen, viiden vuoden määräajaksi. Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu 24.5.2016 Suunnitelma laskentatoimen apulaisprofessorin tehtävän täyttämiseksi 1.2.2017 alkaen tai mahdollisimman pian sen jälkeen, viiden vuoden määräajaksi. 1.

Lisätiedot

Tampereen yliopiston henkilöstöjohtosääntö

Tampereen yliopiston henkilöstöjohtosääntö 1 (5) Tampereen yliopiston henkilöstöjohtosääntö Yliopistolain (558/2009) 14 :n nojalla Tampereen yliopiston hallitus hyväksynyt 22.2.2012. Muutettu hallituksen 8.4.2016 ja 2.6.2016 hyväksymien Tampereen

Lisätiedot

1/5. Tampereen yliopiston henkilöstöjohtosääntö

1/5. Tampereen yliopiston henkilöstöjohtosääntö 1/5 Tampereen yliopiston henkilöstöjohtosääntö Yliopistolain (558/2009) 14 :n nojalla Tampereen yliopiston hallitus hyväksynyt. Tämä henkilöstöjohtosääntö luo edellytykset yliopiston henkilöstön ottamiselle

Lisätiedot

Tehtäväseloste 1 (5) Dekaanin päätös TULEVAISUUDENTUTKIMUKSEN TUTKIMUSJOHTAJAN TEHTÄVÄ. Tehtävä ja sen sijoittuminen

Tehtäväseloste 1 (5) Dekaanin päätös TULEVAISUUDENTUTKIMUKSEN TUTKIMUSJOHTAJAN TEHTÄVÄ. Tehtävä ja sen sijoittuminen Tehtäväseloste 1 (5) TULEVAISUUDENTUTKIMUKSEN TUTKIMUSJOHTAJAN TEHTÄVÄ Tehtävä ja sen sijoittuminen Turun yliopiston kauppakorkeakoulussa on haettavana tulevaisuudentutkimuksen tutkimusjohtajan tehtävä.

Lisätiedot

Lapin yliopiston hallitus on kokouksessaan vahvistanut yliopistolain (645/97) 41 :n nojalla Lapin yliopiston johtosäännön.

Lapin yliopiston hallitus on kokouksessaan vahvistanut yliopistolain (645/97) 41 :n nojalla Lapin yliopiston johtosäännön. 1 341 3236 (Yliopistonkatu 8, E-siipi 3. kerros). Läsnä + (pj) 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Lapin yliopiston hallitus on kokouksessaan 17.12.2003 vahvistanut yliopistolain (645/97) 41 :n

Lisätiedot

Yleisen kirjallisuustieteen yliopistonlehtorin määräaikainen tehtävä 1.9.2014 31.8.2017. Kirjallisuustiede, erityisesti kertomus- ja tekstiteoria

Yleisen kirjallisuustieteen yliopistonlehtorin määräaikainen tehtävä 1.9.2014 31.8.2017. Kirjallisuustiede, erityisesti kertomus- ja tekstiteoria TAMPEREEN YLIOPISTO Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Yleisen kirjallisuustieteen yliopistonlehtorin tehtäväntäyttösuunnitelma Tehtävä Tehtävän ala Yleisen kirjallisuustieteen yliopistonlehtorin

Lisätiedot

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä.

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä. OULUN YLIOPISTO KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tiedekuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 4/2008 Aika Tiistaina 1.4.2008 klo 12.15 Paikka Linnanmaa, Snellmania neuvotteluhuone (YY301) Hallintopäällikön

Lisätiedot

1 luku Tehtävät. Professorin tehtävät

1 luku Tehtävät. Professorin tehtävät Sibelius-Akatemian hallinnointiohjeen liite 9 Hallitus 25.1.2012 Päivitysvastuu: hallintojohtaja OPETUS- JA TUTKIMUSHENKILÖSTÖN REKRYTOINTISÄÄNTÖ 1 luku Tehtävät 1 Professorin tehtävät Professorin tehtävistä

Lisätiedot

2.7.2015 KASVATUSTIETEEN PROFESSORIN, ERITYISALANA VERTAILEVA KOULUTUS- TUTKIMUS JA KOULUTUSPOLITIIKAN TUTKIMUS TEHTÄVÄ

2.7.2015 KASVATUSTIETEEN PROFESSORIN, ERITYISALANA VERTAILEVA KOULUTUS- TUTKIMUS JA KOULUTUSPOLITIIKAN TUTKIMUS TEHTÄVÄ Dekaanin päätös 1 (5) TEHTÄVÄSELOSTE KASVATUSTIETEEN PROFESSORIN, ERITYISALANA VERTAILEVA KOULUTUS- TUTKIMUS JA KOULUTUSPOLITIIKAN TUTKIMUS TEHTÄVÄ Tehtävä ja sen sijoittuminen Turun yliopiston kasvatustieteiden

Lisätiedot

Tampereen yliopiston henkilöstöjohtosääntö

Tampereen yliopiston henkilöstöjohtosääntö 15.11.2010 1/6 Tampereen yliopiston henkilöstöjohtosääntö Yliopistolain (558/2009) 14 :n 2 momentin 8 kohdan, 31 :n ja 33 :n 3 momentin nojalla Tampereen yliopiston hallitus hyväksynyt 15.11.2010. Tämä

Lisätiedot

TILASTOTIETEEN PROFESSORIN TEHTÄVÄ

TILASTOTIETEEN PROFESSORIN TEHTÄVÄ Dekaanin päätös 1 (5) Tehtäväseloste TILASTOTIETEEN PROFESSORIN TEHTÄVÄ Tehtävä ja sen sijoittaminen Turun yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa on haettavana tilastotieteen professorin tehtävä.

Lisätiedot

Johtosäännön 16 :n mukaan hallintoelin on päätösvaltainen kun läsnä on kokouksen puheenjohtajan lisäksi vähintään puolet muista jäsenistä.

Johtosäännön 16 :n mukaan hallintoelin on päätösvaltainen kun läsnä on kokouksen puheenjohtajan lisäksi vähintään puolet muista jäsenistä. 1 LAPIN YLIOPISTO PÖYTÄKIRJA Opetus- ja tutkimusneuvosto 19.10.2004 Tuula Tolppi 341 3236 Kokous 2/04 Aika tiistai 19.10.2004 klo 10.00 hallituksen kokoushuoneessa (Yliopistonkatu 8, E-siipi 3. kerros).

Lisätiedot

URALLA ETENEMINEN KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNNASSA

URALLA ETENEMINEN KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNNASSA KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Hyväksytty kasvatustieteiden johtokunnan kokouksessa 3.12.2014 Tekniset korjaukset 20.1.2017 URALLA ETENEMINEN KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNNASSA Tampereen yliopistossa on tavoitteena

Lisätiedot

Tehtäväseloste LOGOPEDIAN PROFESSORI. Dekaanin päätös 1 (5) Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta. Tehtävä ja sen sijoittuminen

Tehtäväseloste LOGOPEDIAN PROFESSORI. Dekaanin päätös 1 (5) Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta. Tehtävä ja sen sijoittuminen Dekaanin päätös 1 (5) 29.8.2014 Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta Tehtäväseloste LOGOPEDIAN PROFESSORI Tehtävä ja sen sijoittuminen Yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan käyttäytymistieteiden ja filosofian

Lisätiedot

Professorin tehtävä, jonka ala on kulttuuripolitiikka alkaen, toistaiseksi

Professorin tehtävä, jonka ala on kulttuuripolitiikka alkaen, toistaiseksi JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO YH TEISKUNTA TIETEELLINEN TIEDEKUNTA Pvm 17.9.2014/JV SUUNNITELMA PROFESSORIN TEHTÄVÄN TÄYTTÄMISESTÄ Professorin tehtävä, jonka ala on kulttuuripolitiikka 1.1.2016 alkaen, toistaiseksi

Lisätiedot

SUU- JA LEUKAKIRURGIAN PROFESSORIN TEHTÄVÄ

SUU- JA LEUKAKIRURGIAN PROFESSORIN TEHTÄVÄ Dekaanin päätös 1 (5) TEHTÄVÄSELOSTE SUU- JA LEUKAKIRURGIAN PROFESSORIN TEHTÄVÄ Tehtävä ja sen sijoittaminen Turun yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan hammaslääketieteen laitoksessa on haettavana

Lisätiedot

SUUNNITELMA APULAISPROFESSORIN TEHTÄVÄN TÄYTTÄMISESTÄ

SUUNNITELMA APULAISPROFESSORIN TEHTÄVÄN TÄYTTÄMISESTÄ JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO HUMANISTIS- YHTEISKUNTATIETEELLINEN TIEDEKUNTA 12.6.2017 SUUNNITELMA APULAISPROFESSORIN TEHTÄVÄN TÄYTTÄMISESTÄ Apulaisprofessori (tenure track), kulttuurienvälinen ja digitaalinen

Lisätiedot

MARKKINOINNIN APULAISPROFESSORIN II-TASON (ASSOCIATE PROFESSOR, TENURE TRACK) TEHTÄVÄ

MARKKINOINNIN APULAISPROFESSORIN II-TASON (ASSOCIATE PROFESSOR, TENURE TRACK) TEHTÄVÄ Tehtäväseloste 1(8) MARKKINOINNIN APULAISPROFESSORIN II-TASON (ASSOCIATE PROFESSOR, TENURE TRACK) TEHTÄVÄ Tehtävä ja sen sijoittuminen Kelpoisuusvaatimukset Turun kauppakorkeakoulun markkinoinnin ja kansainvälisen

Lisätiedot

Rehtorin asettama tenure track ryhmä asettaa yleiset tavoitteet kullekin vakinaistamispolun vaiheelle.

Rehtorin asettama tenure track ryhmä asettaa yleiset tavoitteet kullekin vakinaistamispolun vaiheelle. 1 (5) VAKINAISTAMISPOLKU JA ARVIOINTIMENETTELY YHTEISKUNTATIETEIDEN TIEDEKUNNASSA Vakinaistamispolkua koskevat ohjeet Rehtori on antanut vakinaistamispolkua koskevan menettelyohjeen 6.2.2013. Tämä ohje

Lisätiedot

Tarvittaessa professori antaa opetusta myös tiedekunnan muussa jatko- ja täydennyskoulutuksen

Tarvittaessa professori antaa opetusta myös tiedekunnan muussa jatko- ja täydennyskoulutuksen Dekaanin päätös 1 (5) TEHTÄVÄSELOSTE KIRURGIAN PROFESSORIN TEHTÄVÄ Tehtävä ja sen sijoittaminen Turun yliopiston Lääketieteellisessä tiedekunnassa Kliinisessä laitoksessa on haettavana kirurgian professorin

Lisätiedot

Arvioinnin tuloksena - käynnistetään kutsumismenettely vastaavaan professorin tehtävään tai - työsuhde päättyy.

Arvioinnin tuloksena - käynnistetään kutsumismenettely vastaavaan professorin tehtävään tai - työsuhde päättyy. LAPIN YLIOPISTO Hallintoyksikkö Saamentutkimuksen apulaisprofessorin tehtäväntäyttöseloste Saamentutkimuksen apulaisprofessorin tehtävä täytetään Lapin yliopiston hallituksen hyväksymän strategisen urapolkujärjestelmän

Lisätiedot

Paikka tiedekunnan kokoushuone, Assistentinkatu 7, 1. krs, huone 149

Paikka tiedekunnan kokoushuone, Assistentinkatu 7, 1. krs, huone 149 Asialista 3A/2015 1 (5) Johtokunnan kokous Aika keskiviikko 11.3.2015 klo 9.15 Paikka tiedekunnan kokoushuone, Assistentinkatu 7, 1. krs, huone 149 Valmistelija Minna Domander, hallintopäällikkö Jäsenet

Lisätiedot

Kutsu kokoukseen on lähetetty perjantaina 17. päivänä helmikuuta 2006. PÄÄTÖS: Todettiin päätösvaltaiseksi.

Kutsu kokoukseen on lähetetty perjantaina 17. päivänä helmikuuta 2006. PÄÄTÖS: Todettiin päätösvaltaiseksi. JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO HALLITUS PÖYTÄKIRJA Kokous: Keskiviikkona 22.2.2006 klo 13.15 N:o 10/2006 Rehtoraatissa, Seminaarinkatu 32 Jouni Valjakka, p. (014) 260 1064, jouni.valjakka@adm.jyu.fi Läsnä: Rehtori

Lisätiedot

Opetus ja tutkimusneuvosto Tuula Tolppi Kokous 10/05

Opetus ja tutkimusneuvosto Tuula Tolppi Kokous 10/05 1 341 3236 (Yliopistonkatu 8,E siipi 3.kerros) Läsnä + (pj) 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Lapin yliopiston johtosäännön 33 :n 2 momentin mukaan kutsu hallintoelimen kokoukseen on lähetettävä

Lisätiedot

keskiviikko 16.5.2007 klo 12.00 hallituksen kokoushuoneessa (Yliopistonkatu 8, E siipi 3.kerros).

keskiviikko 16.5.2007 klo 12.00 hallituksen kokoushuoneessa (Yliopistonkatu 8, E siipi 3.kerros). LAPIN YLIOPISTO 1 Tuula Tolppi 341 3236 keskiviikko 16.5.2007 klo 12.00 hallituksen kokoushuoneessa Läsnä + (pj) 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Lapin yliopiston johtosäännön 33 :n 2 momentin

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO MATEMAATTIS LUONNONTIETEELLINEN TIEDEKUNTA TIEDEKUNTANEUVOSTON PÖYTÄKIRJA 1/2011

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO MATEMAATTIS LUONNONTIETEELLINEN TIEDEKUNTA TIEDEKUNTANEUVOSTON PÖYTÄKIRJA 1/2011 JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO MATEMAATTIS LUONNONTIETEELLINEN TIEDEKUNTA TIEDEKUNTANEUVOSTON PÖYTÄKIRJA 1/2011 Kokous: Keskiviikko 26.1.2011 klo 9.00 Fysiikan laitoksen luentosali 4 (FL227) Jäsen: Läsnä: Henkilökohtainen

Lisätiedot

LASKENTATOIMEN JA RAHOITUKSEN PROFESSORIN TOISTAISEKSI TÄYTETTÄVÄ TEHTÄVÄ TAI APULAISPROFESSORIN MÄÄRÄAIKAINEN (TENURE TRACK) TEHTÄVÄ

LASKENTATOIMEN JA RAHOITUKSEN PROFESSORIN TOISTAISEKSI TÄYTETTÄVÄ TEHTÄVÄ TAI APULAISPROFESSORIN MÄÄRÄAIKAINEN (TENURE TRACK) TEHTÄVÄ Tehtäväseloste 1(9) LASKENTATOIMEN JA RAHOITUKSEN PROFESSORIN TOISTAISEKSI TÄYTETTÄVÄ TEHTÄVÄ TAI APULAISPROFESSORIN MÄÄRÄAIKAINEN (TENURE TRACK) TEHTÄVÄ Tehtävä ja sen sijoittuminen Turun kauppakorkeakoulun

Lisätiedot

8.6.2015 ÄIDINKIELEN OPETUKSEN APULAISPROFESSORIN MÄÄRÄAIKAINEN (TENURE TRACK) TEHTÄVÄ. Tehtävässä on neljän kuukauden koeaika.

8.6.2015 ÄIDINKIELEN OPETUKSEN APULAISPROFESSORIN MÄÄRÄAIKAINEN (TENURE TRACK) TEHTÄVÄ. Tehtävässä on neljän kuukauden koeaika. Dekaanin päätös 1 (9) TEHTÄVÄSELOSTE ÄIDINKIELEN OPETUKSEN APULAISPROFESSORIN MÄÄRÄAIKAINEN (TENURE TRACK) TEHTÄVÄ Tehtävä ja sen sijoittuminen Turun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan opettajankoulutuslaitoksessa

Lisätiedot

14 17.02.2016. Seuraavien tehtävien osalta esitetään tehtäväalan ja tehtävämäärityksen uudelleen määrittely:

14 17.02.2016. Seuraavien tehtävien osalta esitetään tehtäväalan ja tehtävämäärityksen uudelleen määrittely: Filosofisen tiedekunnan tiedekuntaneuvosto 14 17.02.2016 Tiedekunnassa vapautuneiden tehtävien tehtäväalan ja tehtävämäärityksen uudelleenmäärittelyn hyväksyminen Valmistelija hallintopäällikkö Kari Korhonen

Lisätiedot

TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 2/2012

TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 2/2012 LUONNONTIETEELLINEN TIEDEKUNTA TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 2/2012 Aika Paikka keskiviikkona 4.4.2012 klo 14.15 alkaen luonnontieteellisen tiedekunnan kokoushuone YL136-1 Käsiteltävät asiat Hallintopäällikön

Lisätiedot

Suunnitelma taloustieteen apulaisprofessorin tehtävän täyttämiseksi 1.8.2016 alkaen tai mahdollisimman pian sen jälkeen, viiden vuoden määräajaksi.

Suunnitelma taloustieteen apulaisprofessorin tehtävän täyttämiseksi 1.8.2016 alkaen tai mahdollisimman pian sen jälkeen, viiden vuoden määräajaksi. Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu 6.11.2015 Suunnitelma taloustieteen apulaisprofessorin tehtävän täyttämiseksi 1.8.2016 alkaen tai mahdollisimman pian sen jälkeen, viiden vuoden määräajaksi. 1.

Lisätiedot

Filosofinen tiedekunta Ohje 1 (5)

Filosofinen tiedekunta Ohje 1 (5) Filosofinen tiedekunta Ohje 1 (5) Ohje professorin tehtävän kelpoisuusehtojen arvioinnin perusteiksi ja professorin tehtävän täyttämistä valmistelevien täyttötoimikuntien työskentelyn suuntaviivoiksi Tällä

Lisätiedot

Tehtävässä on neljän kuukauden koeaika.

Tehtävässä on neljän kuukauden koeaika. Dekaanin päätös 1 (8) TEHTÄVÄSELOSTE SOVELLETUN MATEMATIIKAN APULAISPROFESSORI (tenure track), alana stokastiikka, erityisesti finanssi- ja vakuutusmatematiikka Tehtävä ja sen sijoittuminen Matemaattis-luonnontieteellisessä

Lisätiedot

Turun yliopisto University of Turku

Turun yliopisto University of Turku Dekaanin paatos 22.11.2016 1 (5) Dnro 40/140/2016 TEHTAVASELOSTE SYNNYTYS- JA NAISTENTAUTIOPIN PROFESSORIN TE HT AV A Tehtava ja sen sijoittaminen Turun yliopiston laaketieteellisessa tiedekunnassa on

Lisätiedot

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus HALLITUS Kokous 8/07 ASIALISTA 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Ilmoitusasiat 3 Kasvatustieteen, erityisesti aikuiskoulutuksen professorin viran muuttaminen aikuiskasvatustieteen professorin

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Informaatioteknologian tiedekunta

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Informaatioteknologian tiedekunta JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Informaatioteknologian tiedekunta 19.4.2017 Suunnitelma data-analytiikan apulaisprofessorin (tenure track) tehtävän täyttämiseksi 1.8.2017 alkaen tai mahdollisimman pian sen jälkeen,

Lisätiedot

MONIKIELISEN KÄÄNNÖSVIESTINNÄN PROFESSORIN tai APULAISPROFES- SORIN (TENURE TRACK) tehtävä

MONIKIELISEN KÄÄNNÖSVIESTINNÄN PROFESSORIN tai APULAISPROFES- SORIN (TENURE TRACK) tehtävä Varadekaanin päätös 1 (9) TEHTÄVÄSELOSTE MONIKIELISEN KÄÄNNÖSVIESTINNÄN PROFESSORIN tai APULAISPROFES- SORIN (TENURE TRACK) tehtävä Tehtävä ja sen sijoittuminen Humanistisessa tiedekunnassa on haettavana

Lisätiedot

0 U L U N YLI OPISTO UNIVERSITY of OULU

0 U L U N YLI OPISTO UNIVERSITY of OULU BIOKEMIAN JA MOLEKYYLILAAKETIETEEN TIEDEKUNNAN TIEDEKUNTAHALLITUS 0 U L U N YLI OPISTO BIOKEMIAN JA MOLEKYYLILAA KETIETEEN TIEDEKUNNAN TIEDEKUNTAHALLITUKSEN KOKOUS Aika 14.4.20 14 kello 13:00 Paikka Kokoushuone

Lisätiedot

Opettajien valintaprosessi Virve Kemppi 26.2.2013

Opettajien valintaprosessi Virve Kemppi 26.2.2013 Opettajien valintaprosessi Virve Kemppi 26.2.2013 Opettajavirkojen täyttäminen peruskouluissa ja lukioissa Opettajavirkojen ja tuntiopettajan tehtävien täyttäminen vakinaisesti 1.8.2013 alkaen Koulut antoivat

Lisätiedot

LOGOPEDIAN PROFESSORI / APULAISPROFESSORI (TENURE TRACK)

LOGOPEDIAN PROFESSORI / APULAISPROFESSORI (TENURE TRACK) Dekaanin päätös 1 (8) Tehtäväseloste LOGOPEDIAN PROFESSORI / APULAISPROFESSORI (TENURE TRACK) Tehtävä ja sen sijoittuminen Yhteiskuntatieteellisessä tiedekunnassa on haettavana logopedian professorin /

Lisätiedot

Hakijalla tulee olla laaja-alainen näkemys viran alalta kuten kappaleessa Virkaan valittavan tehtävät on määritelty.

Hakijalla tulee olla laaja-alainen näkemys viran alalta kuten kappaleessa Virkaan valittavan tehtävät on määritelty. Sotatekniikan professorin viran täyttöä varten Virka Viran tausta Sotatekniikan tutkimuksesta ja opetuksesta vastaavan professorin virka on perustettu 1.1.2005 ja täytetään 1.1.2012 alkaen. Maanpuolustuskorkeakoulun

Lisätiedot

TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 7/2011

TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 7/2011 LUONNONTIETEELLINEN TIEDEKUNTA TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 7/2011 Aika Paikka torstaina 15.12.2011 klo 13.15 alkaen luonnontieteellisen tiedekunnan kokoushuone YL136-1 Käsiteltävät asiat Hallintopäällikön

Lisätiedot

Fysiikan apulaisprofessorin määräaikainen tehtävä (tenure track) tai professorin toistaiseksi täytettävä tehtävä, vastuualana farmaseuttinen fysiikka

Fysiikan apulaisprofessorin määräaikainen tehtävä (tenure track) tai professorin toistaiseksi täytettävä tehtävä, vastuualana farmaseuttinen fysiikka Dekaanin päätös 1 (9) TEHTÄVÄSELOSTE Fysiikan apulaisprofessorin määräaikainen tehtävä (tenure track) tai professorin toistaiseksi täytettävä tehtävä, vastuualana farmaseuttinen fysiikka Tehtävä ja sen

Lisätiedot

LIIKETOIMINTAOSAAMISEN JA YRITTÄJYYDEN APULAISPROFESSORIN MÄÄRÄAI- KAINEN (TENURE TRACK) TEHTÄVÄ, PORIN YKSIKKÖ

LIIKETOIMINTAOSAAMISEN JA YRITTÄJYYDEN APULAISPROFESSORIN MÄÄRÄAI- KAINEN (TENURE TRACK) TEHTÄVÄ, PORIN YKSIKKÖ Tehtäväseloste 1 (8) LIIKETOIMINTAOSAAMISEN JA YRITTÄJYYDEN APULAISPROFESSORIN MÄÄRÄAI- KAINEN (TENURE TRACK) TEHTÄVÄ, PORIN YKSIKKÖ Tehtävä ja sen sijoittuminen Turun kauppakorkeakoulun Porin yksikössä

Lisätiedot

LAPIN YLIOPISTO Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 8/2009, ASIALISTA

LAPIN YLIOPISTO Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 8/2009, ASIALISTA Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta 8/2009, 30.9.2009 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Ilmoitusasiat 3. Yhteiskuntatieteiden tiedekunnan valintaperusteet ja valittavien opiskelijoiden

Lisätiedot

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3 Kasvatustieteen, erityisesti biologian didaktiikan dosentuuri. 5 Finanssioikeuden professorin virka

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3 Kasvatustieteen, erityisesti biologian didaktiikan dosentuuri. 5 Finanssioikeuden professorin virka HALLITUS kokous 11/09 ASIALISTA 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Ilmoitusasiat 3 Kasvatustieteen, erityisesti biologian didaktiikan dosentuuri 4 Ympäristösosiologian dosentuuri 5 Finanssioikeuden

Lisätiedot

Venäjän turvallisuuspolitiikan määräaikaisen professorin viran täyttöä varten

Venäjän turvallisuuspolitiikan määräaikaisen professorin viran täyttöä varten Venäjän turvallisuuspolitiikan määräaikaisen professorin viran täyttöä varten Virka Venäjän turvallisuuspolitiikan tutkimuksesta ja opetuksesta vastaavan professorin määräaikainen virka 1 on tällä hetkellä

Lisätiedot

DIGITAALISEN KIELENTUTKIMUKSEN APULAISPROFESSORIN (TENURE TRACK) tehtävä

DIGITAALISEN KIELENTUTKIMUKSEN APULAISPROFESSORIN (TENURE TRACK) tehtävä DEKAANIN PÄÄTÖS 1 (9) TEHTÄVÄSELOSTE DIGITAALISEN KIELENTUTKIMUKSEN APULAISPROFESSORIN (TENURE TRACK) tehtävä Tehtävä ja sen sijoittuminen Humanistisessa tiedekunnassa on haettavana digitaalisen kielentutkimuksen

Lisätiedot

VIRANTÄYTTÖSELOSTE SOTAHISTORIAN PROFESSORIN VIRAN VIRANTÄYTTÖÄ VARTEN

VIRANTÄYTTÖSELOSTE SOTAHISTORIAN PROFESSORIN VIRAN VIRANTÄYTTÖÄ VARTEN VIRANTÄYTTÖSELOSTE SOTAHISTORIAN PROFESSORIN VIRAN VIRANTÄYTTÖÄ VARTEN 1. Virka Täytettävä virka on sotahistorian tutkimuksesta ja opetuksesta vastaavan professorin virka tehtäväalana Sotahistoria (ruots.

Lisätiedot

Tehtäväseloste. Tehtävä ja sen sijoittuminen

Tehtäväseloste. Tehtävä ja sen sijoittuminen Tehtäväseloste Biotekniikan keskuksen johtajan hyväksymä 27.1.2014 PROTEOMIIKAN ERIKOISTUTKIJA (TENURE TRACK) Tehtävä ja sen sijoittuminen Proteomiikan erikoistutkijan (tenure track) tehtävä sijoittuu

Lisätiedot

Vakinaistamispolkujärjestelmän (tenure track) mukainen tilastotieteen, erityisesti data-analyysin apulaisprofessorin tehtävä alkaen.

Vakinaistamispolkujärjestelmän (tenure track) mukainen tilastotieteen, erityisesti data-analyysin apulaisprofessorin tehtävä alkaen. TAMPEREEN YLIOPISTO TEHTÄVÄNTÄYTTÖSUUNNITELMA TILASTOTIETEEN, ERITYISESTI DATA-ANALYYSIN APULAISPROFESSORI (TENURE TRACK) Tehtävä Tehtävän ala Vakinaistamispolkujärjestelmän (tenure track) mukainen tilastotieteen,

Lisätiedot

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 4 Opintosuorituksia koskevan johtosäännön muutos. 6 Lapin yliopiston tilinpäätösasiakirjat vuodelta 2007

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 4 Opintosuorituksia koskevan johtosäännön muutos. 6 Lapin yliopiston tilinpäätösasiakirjat vuodelta 2007 HALLITUS Kokous 2/08 ASIALISTA 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Ilmoitusasiat 3 Hallintotieteen yliopistonlehtorin virka 4 Opintosuorituksia koskevan johtosäännön muutos 5 Edustajan nimeäminen

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO 19.5.2017 Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta Apulaisprofessorin (tenure track) tehtävä, fysiikka (kokeellinen nanofysiikka), 1.1.2018 alkaen tai mahdollisimman pian sen jälkeen,

Lisätiedot

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä.

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä. OULUN YLIOPISTO KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tiedekuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 10/2006 Aika Tiistaina 31.10.2006 klo 12.15 Paikka Linnanmaa, Snellmania neuvotteluhuone (YY301) Hallintopäällikön

Lisätiedot

LAPIN YLIOPISTO Kauppatieteiden ja matkailun tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 7/2007, ASIALISTA

LAPIN YLIOPISTO Kauppatieteiden ja matkailun tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 7/2007, ASIALISTA Kauppatieteiden ja matkailun tiedekunta 7/2007, 29.8.2007 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Pro gradu tutkielmien tarkastajien määrääminen 3. Ilmoitusasiat 4. Esitys tutkijan (opetus

Lisätiedot

TOIMITUSKETJUJEN JOHTAMISEN APULAISPROFESSORIN (TENURE TRACK) TEH- TÄVÄ

TOIMITUSKETJUJEN JOHTAMISEN APULAISPROFESSORIN (TENURE TRACK) TEH- TÄVÄ Tehtäväseloste 1 (9) TOIMITUSKETJUJEN JOHTAMISEN APULAISPROFESSORIN (TENURE TRACK) TEH- TÄVÄ Tehtävä ja sen sijoittuminen Turun kauppakorkeakoulun markkinoinnin ja kansainvälisen liiketoiminnan laitoksella

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (5) Kasvatus- ja koulutuslautakunta Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (5) Kasvatus- ja koulutuslautakunta Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2017 1 (5) 57 Oikaisuvaatimus koskien opinto-ohjaajan määräaikaisen virkasuhteen täyttämistä HEL 2017-007095 T 01 01 01 01 Päätös päätti hylätä Stadin ammattiopiston ja

Lisätiedot

1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 4. Sosiaalityön lehtorin määräaikaisen viran perustaminen

1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 4. Sosiaalityön lehtorin määräaikaisen viran perustaminen HALLITUS 10.9.2003 Kokous 7/03 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Ilmoitusasiat 3. Soveltavan informaatioteknologian professorin määräaikaisen viran täyttö 4. Sosiaalityön lehtorin

Lisätiedot

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 76/2006 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 26/2008 18.4.2008 Asia Korvausvaatimus Virasto yliopisto Korvausvaatimus Yliopisto on määrättävä maksamaan A:lle 24 kuukauden palkkaa

Lisätiedot

Luonnontieteellinen tiedekunta julistaa haettavaksi APURAHOJA

Luonnontieteellinen tiedekunta julistaa haettavaksi APURAHOJA Luonnontieteellinen tiedekunta julistaa haettavaksi APURAHOJA 1. TYÖSKENTELYAPURAHAT vuodelle 2011 = APURAHAT TOHTORINTUTKINTOON TÄHTÄÄVIIN OPINTOIHIN 1. ERÄ 2. JATKO-OPISKELIJOIDEN MATKA-APURAHAT 3. TUTKIJOIDEN

Lisätiedot

Molekulaarisen biotekniikan ja in vitro -diagnostiikan apulaisprofessorin määräaikainen tehtävä alana lääketieteellinen diagnostiikka (Tenure Track)

Molekulaarisen biotekniikan ja in vitro -diagnostiikan apulaisprofessorin määräaikainen tehtävä alana lääketieteellinen diagnostiikka (Tenure Track) Dekaanin päätös 1 (9) TEHTÄVÄSELOSTE Molekulaarisen biotekniikan ja in vitro -diagnostiikan apulaisprofessorin määräaikainen tehtävä alana lääketieteellinen diagnostiikka (Tenure Track) Tehtävä ja sen

Lisätiedot

OPETUSANSIOIDEN ARVIOINTI OPETUSVIRKOJEN TÄYTÖSSÄ

OPETUSANSIOIDEN ARVIOINTI OPETUSVIRKOJEN TÄYTÖSSÄ HELSINGIN YLIOPISTO Valtiotieteellinen tiedekunta 1.6.2005 Hyväksytty tiedekuntaneuvostossa 1.6.2005 OPETUSANSIOIDEN ARVIOINTI OPETUSVIRKOJEN TÄYTÖSSÄ Kaikkiin opetusvirkoihin nimitettävien on täytettävä

Lisätiedot