1.3 Pidätämme oman harkintamme mukaan oikeuden kieltäytyä tekemästä varausta.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "1.3 Pidätämme oman harkintamme mukaan oikeuden kieltäytyä tekemästä varausta."

Transkriptio

1 Keitä olemme Lowcostholidays on Lowcosttravelgroupin kauppayhtiö ja sen rekisteröity osoite on Spectrum House, Beehive Ring Road, Gatwick, West Sussex, RH6 0LG but seated in East House, 109 South Worple Way, London, SW14 8TN. Lowcostholidays.fi toimii varausagenttina näillä verkkosivuilla mainituille hotelleille, huviloille ja asunnoille. Majoitusvarausten oikeudellisia osapuolia olette sinä (asiakas) ja majoituksen tarjoaja. Emme siis ole vastuussa sinun (asiakkaan) ja majoituksen tarjoajan välisistä asioista. Ole hyvä ja lue ennen varauksen tekemistä majoitusvarausta koskevat ehdot. 1.Varaus tehdään näin 1.1. Varauksen tekevän henkilön tulee olla vähintään 18-vuotias ja täytyy olla suomen kansalainen. Me ja majoituksen tarjoaja pidätämme oikeuden peruuttaa varauksen, mikäli et täytä ehtoja. Varauksen tekijä vastaa myös kaikista meille tulevista maksuista. Huomaa, että näissä varausehdoissa sanat sinä ja sinun viittaavat kaikkiin henkilöihin, joiden nimi esiintyy varausvahvistuksessa. Me ja meidän viittaavat Lowcostholidays Limited -yritykseen. 1.2 Tee varaus seuraavasti: Mene sivulle lowcostholidays.fi, luo itsellesi henkilökohtainen tili ja tee varaus. Huomaa, että on tärkeää tarkistaa antamasi tiedot ja korjata mahdolliset virheet ennen lopullisen varauksen tekemistä Puhelimitse soittamalla numeroon Pidätämme oman harkintamme mukaan oikeuden kieltäytyä tekemästä varausta. 1.4 Käsittelemme varauksen vasta saatuamme maksun. 1.5 Juridisesti sitova sopimus syntyy sinun ja majoituksen tarjoajan välille lähettäessämme sinulle varausvahvistuksen. Kun varaus on suoritettu loppuun, majoituksen tarjoaja vastaa siitä, että varaamasi majoitus on käytössäsi. 1.6 Varausvahvistuksessa tulee olla varaamasi majoituskohteen nimi ja osoite sekä kaikkien seurueeseesi kuuluvien nimet. Tarkista kaikki tiedot huolellisesti (etenkin se, että kaikkien nimet on kirjoitettu samalla tavalla kuin asianomaisessa passissa) ja ilmoita meille välittömästi mahdollisista virheistä.se on sinun vastuullasi tarkistaa varaukseen liitetyt asiakirjat ja ilmoittaa meille, jos jotain on väärin 48 tunnin kuluessa. Jos virheitä raportoidaan tämän jälkeen, emme ole vastuussa virheiden korjaus kustannuksista.

2 1.7 Sinun vastuullasi on ilmoittaa, mikäli yhteystiedoissasi tapahtuu muutoksia, jotta voimme tiedottaa niistä majoituksen tarjoajalle. 1.8 Hankkijan ehdot Jokaisen tekemäsi varauksen sopimus on asiaankuuluvan hankkijan kanssa, joilla jokaisella on omat ehtonsa ja sääntönsä. Jos haluat kopion näistä ehdoista ja säännöistä voimme toimittaa näitä pyynnöstä. Suurinosa meidän päähankkijoidemme ehdoista ja säännöistä löytyy tästä: Lowcostbeds.com Resorthoppa Car Trawler Salaiset hotellit Secret hotels Kun päätät tehdä varauksen Salaiseen hotelliin, jätät hotelli valintasi majoituksen järjestäjälle. Salaisista hotelleista ei anneta palautusta eikä se ole siirrettävissä maksun jälkeen ja maksu tulee suorittaa kokonaisuudessaan heti. Nämä ehdot ohittavat meidän normaalit maksu-, muutos- ja peruutusehdot. Sinulle kohdistetun majoituksen palvelut voivat vaihdella hieman kuvauksesta ja majoituksen välittäjä varaa oikeuden poistaa palveluita milloin tahansa. Majoituksesi hinta ei pidä sisällään mitään paikallisia lisämaksuja kuten kaupunkiveroja, minibaaria, lentokenttäkuljetuksia tai minkään hotellin palveluiden tai ravintoloiden käyttöä. Majoituksesi välittäjä varaa oikeuden muuttaa majoitustasi minä hetkenä tahansa ennen matkaa ja jos tämä on välttämätöntä, korvausta ei anneta. Sinulle kohdistettu majoitus varmistetaan majoituksen hankkijalta sen jälkeen kun varaus on varmistunut ja yksityiskohdat kirjataan majoitusvahvistukseesi. 2.Hinnat ja majoituksen maksaminen 2.1 Hinnat ilmoitetaan kokonaisuudessaan niin, että kaikki verot ja palvelumaksut sisältyvät hintaan Voit maksaa pelkän varausmaksun ennen koko maksun suorittamista. Varausmaksun suuruus ja loppusumman maksuajankohta ilmoitetaan varauksen yhteydessä. Varausmaksun suuruus on enintään 25 % kokonaissummasta henkilöä kohti. 2.3 Myöhäisten varausten kohdalla koko maksu on suoritettava ennen varauksen vahvistamista. Etukäteisvarauksissa koko maksu on suoritettava Lowcostholidays.fi-yritykselle sääntöjen mukaisesti. Pidätämme oikeuden periä myöhäisissä varauksissa 50 per henkilö ja kalenteripäivä. Mikäli et maksa maksua oma-aloitteisesti, veloitamme loppusumman kortilta, jolla maksoit varausmaksun. Jos kyseiseltä kortilta veloittaminen ei onnistu ja jos tilauksen yhteydessä on ilmoitettu muita kortteja, yritämme veloittaa loppusumman näiltä korteilta. 2.4 Majoitushinnat saattavat nousta tai laskea, mutta takaamme sinulle varausvahvistuksessa ilmoitetun hinnan. Jos hinnoittelussa on vastoin odotuksia tapahtunut jokin virhe, emme ole velvollisia järjestämään majoitusta virheellisesti ilmoitetulla hinnalla. Korjaamme virheen sekä ilmoittamiimme että vahvistamiimme hintoihin välittömästi huomattuamme sen. 2.5 Maksut lisäpalveluista, kuten minibaari-, pesula- ja puhelinlaskuista tai lisäöistä maksetaan suoraan majoituksen tarjoajalle uloskirjautumisen yhteydessä.

3 2.6 Käytämme sinun ja henkilötietojesi suojaamiseen uusinta salaustekniikkaa. Takaat, että varauksen yhteydessä käyttämäsi luotto- tai pankkikortit ovat omiasi ja että niillä on riittävästi katetta majoitus- ja mahdollisiin lisämaksuihin. Saapuessasi hotelliin sinulta pyydetään mahdollisesti kopiota luotto- tai maksukortistasi, joten muista ottaa se mukaasi. 2.7 Majoituksesi hinta ei sisällä mitään ylimääräisiä paikallisia maksuja, kuten kaupunkiveroja, minibaaria,kuljetuksia tai hotellin ja ravintolan palveluja. 2.8Jotkut meidän majoitusvälittäjistämme neuvoittelevat edullisesti hintansa perustuen siihen ettei oman maan kansalaiset ole oikeutettuja yöpymään sillä hinnalla. Yleisesti tämä ei päde EU kansalaisiin jotka yöpyvät muissa EU maissa. Ongelmia esiintyy pääasiallisesti kun henkilöt joilla ei ole EU passia varaavat majoituksensa maahan jossa hänen passinsa myönnettiin. Esimerkiksi, Turkin kansalaiset Turkkiin, Egyptin kansalaiset Egyptiin. Jos uskot, että tämä vaikuttaa varaukseesi, ole hyvä ja pyydä meidän Asiakaspalveluamme vahvistamaan, että varauksesi hyväksytään hotellissa, koska jo ulkomailla ollessasi ratkaisu on hyvin vaikeaa. 3.Tähtiluokitus 3.1 Hotelliluokituksen avulla ilmoitetaan hotellin, asunnon tai huvilan yleinen taso. Arviot perustuvat yleiseen majoituskokemukseen pohjautuviin subjektiivisiin kriteereihin. Kahden tähden hotelli merkitsee yksinkertaista majoitusta ja rajoitettuja palveluita ja viiden tähden hotelli taas kaikkein laadukkainta palvelukokonaisuutta. 3.2 Omat arviomme eivät aina vastaa täydellisesti virallisia luokituksia, jotka vaihtelevat huomattavasti maasta toiseen. Joissakin maissa luokitusjärjestelmä ei ole lainkaan käytössä. Mikäli virallinen luokitus on käytettävissä, se ilmoitetaan hotellikuvauksessa. 4.Huonetyypit Yhden hengen huone: Yksi yhden hengen vuode Kahden hengen huone: Kaksi yhden hengen vuodetta, sopii joko yhdelle tai kahdelle hengelle. Kahden hengen huone (parivuode): Parivuode, sopii joko yhdelle tai kahdelle hengelle. Kolmen hengen huone: Useimmat kolmelle hengelle tarkoitetut huoneet ovat lisävuoteella varustettuja kahden hengen huoneita, joissa on joko parivuode tai kaksi yhden hengen vuodetta. Neljän hengen huone: Useimmat neljälle hengelle tarkoitetut huoneet ovat kahden hengen huoneita, joissa on kaksi parivuodetta tai kaksi tavallista vuodetta ja kaksi lisävuodetta. Studiot: Soveltuvat kahdelle, kolmelle tai neljälle hengelle, ja kolmas tai neljäs vuode on usein jonkinlainen lisävuode. Studioissa on usein myös keittokomero tai keittiö. Yhden makuuhuoneen huoneistot: Kaksi vuodepaikkaa makuuhuoneessa ja lisäksi vuodepaikka yhdelle tai kahdelle hengelle olohuoneessa. Näissä huoneistoissa on usein myös keittokomero tai keittiö. Kahden makuuhuoneen huoneistot: Sama kuin edellä, mutta toisessa makuuhuoneessa vuodepaikka vielä kahdelle hengelle. Näissä huoneistoissa on usein myös keittokomero tai keittiö. Kolmen makuuhuoneen huoneistot: Sama kuin edellä, mutta kolmannessa makuuhuoneessa vuodepaikka vielä kahdelle hengelle. Näissä huoneistoissa on usein myös keittokomero tai keittiö.

4 Sviitit: Mikäli hotellin tiedoissa ei toisin mainita, juniorisviitissä on yleensä yksi suuri lisähuone, jossa on vuodepaikkoja, kun taas tavallisessa sviitissä on erillinen makuuhuone ja olohuone. 5.Kuvaus majoituksesta Lowcostholidays.fi pyrkii kaikin kohtuullisin keinoin varmistamaan, että kuvaukset majoituspaikoista pitävät paikkansa. Varausagenttina emme kuitenkaan voi vastata kuvauksissa olevista mahdollisi sta virheistä tai puutteista. Eri syistä saattaa käydä niin, että tilat ja mukavuudet ovat tilapäisesti pois käytöstä. Tällaisissa tapauksissa ilmoitamme siitä sinulle parhaamme mukaan mahdollisimman pian. 6.Varauksen peruuttaminen Asiakkaan tekemä peruutus 6.1 Voit peruuttaa varauksesi maksutta 24 tunnin sisällä sen tekemisestä edellyttäen, että majoituksen tarjoaja ei peri peruutusmaksua ja että varaus on tehty yli 14 päivää ennen aiottua saapumispäivää. 6.2 Varaus on peruutettava joko verkkosivun kautta tai sähköpostitse osoitteella Sähköpostitse tehtävässä peruutuksessa tulee mainita varausnumero ja majoituspaikan nimi. Peruutus tulee voimaan sillä hetkellä, kun otamme sen vastaan (ei lähetysajan tai päivämäärän mukaan). Huomaa, että majoituksen tarjoaja saattaa periä peruutusmaksun. 6.3 Seuraavat hallinnolliset maksut ovat voimassa aina (paitsi messujen, näyttelyiden tai erikoistapahtumien aikana) 6.4 Mitään maksuja ei palauteta, mikäli oleskelu päättyy jostakin syystä aiottua aikaisemmin (jos syynä ei ole majoituspaikan turvattomuus tai tarkoitukseen sopimattomuus). 6.5 Jos saapumisesi majoituspaikkaan jostakin syystä viivästyy, sinun on ilmoitettava siitä Lowcostholidays.fi:lle mahdollisimman pian. Ellet ilmoita asiasta majoituksen tarjoajalle tai meille ennen saapumispäivää, koko varaus peruutetaan ja sinua laskutetaan edellä olevan taulukon mukaisesti. 6.6 Mikäli jostakin syystä saavut majoituspaikaan suunniteltua myöhempänä ajankohtana, sinun on otettava yhteys sekä meihin että majoituksen tarjoajaan. Moniin hotelleihin on kirjauduttava sisään klo 16 mennessä, ellei myöhäisestä saapumisesta ole ilmoitettu etukäteen. 6.7 Peruutukset (messujen, näyttelyiden tai muiden erikoistapahtumien aikana) Erityisehdot ovat voimassa näissä tapauksissa, ja varauksia koskevat hallinnolliset maksut vaihtelevat. Mainittuina aikoina sinulta veloitetaan todennäköisesti koko varauksen arvoa vastaava maksu. 6.8 Saat asiasta ilmoituksen, mikäli varauksesi osuu tällaiseen ajankohtaan. Varauspäivä 21 kalenteripäivää ennen saapumispäivää - maksimi 25% varauksen arvosta 20 8 kalenteripäivää ennen saapumispäivää - 50% varauksen arvosta 7 kalenteripäivän sisällä ennen saapumispäivää -100 % varauksen arvosta

5 7.Itse tekemäsi muutokset 7.1 Sen jälkeen, kun varausvahvistus on toimitettu sinulle, kaikki muutoksia koskevat pyynnöt on toimitettava meille kirjallisesti. Teemme kaikkemme voidaksemme toteuttaa toiveesi, mutta emme voi taata sitä. Kaikista varausmaksun maksamisen jälkeen tekemistäsi muutoksista peritään käsittelymaksu. Jos tekemääsi muutokseen liittyy hinnankorotus esimerkiksi valitessasi tasokkaamman majoituksen tai varatessasi lisäöitä, käsittelymaksua ei peritä. Jos majoittujien määrä kasvaa, kokonaishinta lasketaan uudelleen. Jos majoittujien määrä pienenee, jäljelle jäävien majoittujien maksu henkeä kohti todennäköisesti kasvaa, koska majoituskustannukset jaetaan harvempien henkilöiden kesken. 8.Majoituksen tarjoajan tekemät muutokset tai peruutukset 8.1 Toisinaan majoituksen tarjoaja voi muuttaa varauksen yksityiskohtia joko ennen varauksen vahvistamista tai sen jälkeen. 8.2 Tällaiset muutokset ovat yleensä vähäisiä (esimerkiksi majoituspaikan muuttuminen toiseen samantasoiseen). Toisinaan varauksiin tehdään kuitenkin "merkittäviä muutoksia". "Merkittävät muutokset" voivat olla seuraavanlaisia: - majoituspaikan vaihtuminen alempitasoiseen majoituspaikan alueen vaihtuminen majoituspaikan uima-altaan sulkeminen pidemmäksi ajaksi. 8.3 Majoituksen tarjoajan tekemien muutosten ja peruutusten vaikutus ilmoitetaan varausehdoissa. Tällaisissa tapauksissa on tärkeää, että perehdyt varausehtoihin selvittääksesi, oletko oikeutettu jonkinlaiseen rahalliseen korvaukseen majoituksen tarjoajan taholta. 9.Reklamaatiot 9.1 Jos oleskelusi aikana ilmenee ongelmia, sinun on ilmoitettava niistä majoituksen tarjoajalle välittömästi. Koska varauksesi on sinun ja majoituksen tarjoajan välinen sopimus, majoituksen tarjoaja päättää itsenäisesti, miten reklamaatiosi käsitellään. Lisätietoja on majoituksen järjestäjän varausehdoissa. 9.2 Epätodennäköisessä tapauksessa että kokisit ongelmia lomallasi, ole ystävällinen ja puhu ensin vastaanotossa jos he voivat ratkaista ongelmasi. Jos he eivät voi auttaa, ole hyvä ja ota yhteyttä meihin

6 10.Vastuualueemme 10.1 Lowcostholidays.fi toimii yksinomaan varausagenttina. Vastaamme ainoastaan sellaisista vahingoista ja sairaus- tai kuolemantapauksista, jotka aiheutuvat omista laiminlyönneistämme liittyen niihin laillisiin oikeuksiin, joita sinulla on kuluttajana asioidessasi kanssamme. Kaikki reklamaatiot, jotka liittyvät oleskeluusi majoituspaikassa, on esitettävä suoraan majoituksen tarjoajalle. Esittämäsi reklamaatiot käsitellään todennäköisesti majoituspaikan sijaintima an lakien mukaisesti Velvollisuutemme on valita majoituspaikat kohtuullisen huolellisesti ja ammattitaitoisesti. Emme kuitenkaan ole vastuussa todellisista majoituspaikkaa koskevista olosuhteista, ellei voida selvästi osoittaa, että olemme toimineet edellä mainitun velvollisuutemme vastaisesti ja että olet sen vuoksi kärsinyt vahinkoa. Lowcostholidays Limited ja konserni, virkailijamme ja työntekijämme sanoutuvat irti kaikista menetyksistä ja vahingoista, joita sinulle voi aiheutua (mukaan lukien suorat ja epäsuorat vahingot, seurannaisvahingot tai erilaiset ansionmenetykset) majoittumisen ja/tai varauksen yhteydessä ja/tai käyttäessäsi verkkosivujamme Sanoudumme irti kaikista lupauksista ja takuista, joita varaamasi majoituspaikka tarjoaa Emme voi vastata vahingoista, menetyksistä, myöhästymisistä tai haitoista, jotka aiheutuvat suorien vaikutusmahdollisuuksiemme ulkopuolella olevista olosuhteista. Tällaisia olosuhteita ovat, näihin kuitenkaan rajoittumatta: sota, sodanuhka, mellakka, levottomuudet, terrorismi, työtaistelut, luonnontai ydinkatastrofit, tulipalot, lento-onnettomuudet, sääolot, työvälineiden toimimattomuus tai paikallisten ja/tai kansallisten hallitusten toimenpiteet Rahallinen korvausvelvoitteemme sinua (varauksen tehnyttä asiakasta) kohtaan näiden varausehtojen ja/tai asiakkaan puitteissa voi olla korkeintaan kaksi kertaa varauksesi arvon suuruinen. Tämä rajoitus ei koske omasta laiminlyönnistämme aiheutuvia kuolemantapauksia tai henkilövahinkoja Lowcostholidays.fi pidättää oikeuden muuttaa näitä ehtoja milloin tahansa. 11.Vakuutus 11 Matkavakuutus kuuluu mielestämme olennaisena osana kaikkiin matkoihin, ja kehotamme sinua painokkaasti hankkimaan asianmukaisen matkavakuutuksen, joka tarjoaa sinulle kattavan suojan erilaisissa tilanteissa. Tällaisia tilanteita ovat esimerkiksi peruutukset, matkatavaroiden katoaminen, onnettomuudet ja sairaustapaukset. On omalla vastuullasi hankkia omiin tarpeisiisi sopiva ja riittävä vakuutussuoja. Kehotamme sinua perehtymään huolellisesti kaikkiin vakuutusehtoihin ja ottamaan vakuutusasiakirjat mukaasi lomamatkalle. 12.Asiakkaan vastuu Vain varauksessa mainitut henkilöt saavat majoittua majoituspaikkaan. Kun varaat majoituksen kauttamme, hyväksyt vastaavasi kaikkien seurassasi majoittuvien asianmukaisesta käyttäytymisestä. Jos aiheutat vahinkoa majoituspaikalle, sinulta todennäköisesti vaaditaan siitä täysimääräinen korvaus. Sanoudumme irti kaikista korvausvaatimuksista, joita majoituksen tarjoajat tai kolmannet osapuolet meihin kohdistavat. 13.Sisään- ja uloskirjautumisajankohdat Kansainvälisen käytännön mukaan majoitustila on käytössäsi keskipäivästä seuraavan päivän keskipäivään. Käytäntö saattaa kuitenkin vaihdella. Sisäänkirjautuminen tapahtuu yleensä klo ja uloskirjautuminen lähtöpäivänä klo Jos kirjaudut sisään välittömästi yölennon jälkeen, se lasketaan tavallisesti yöpymisyöksi. Jos paluumatka osuu yöksi, sinun on yleensä kirjauduttava ulos klo 12 mennessä ennen lähtöä lentokentälle. Päivähuoneen voi vuokrata saatavuuden mukaan majoituspaikan ilmoittamalla hinnalla, ja sellainen on varattava suoraan majoituksen tarjoajalta.

7 14.Passi ja viisumi Kaikilla matkustajilla on oltava voimassa oleva passi ja tarvittaessa viisumi. On omalla vastuullasi huolehtia siitä, että täytät vierailumaan vaatimukset. Emme voi ottaa mitään vastuuta kustannuksista, joita syntyy, jos sinulta vastoin odotuksia evätään pääsy aikomaasi maahan. 15.Terveys ja turvallisuus Terveyteen liittyvät muodollisuudet saattavat muuttua ajan mittaan. Suosittelemme, että käyt lääkärin vastaanotolla kuulemassa ajanmukaiset ohjeet hyvissä ajoin ennen suunniteltua matkaa. Infrastruktuuri- ja turvallisuuskäytännöt ovat monissa maissa paljon alhaisemmat kuin mihin olemme tottuneet Suomessa 16.Osaehdot Jos tuomioistuin tai viranomainen arvioi jonkin näiden varausehtojen määräyksen tai määräyksen osan laittomaksi, pätemättömäksi tai toteuttamiskelvottomaksi, kyseinen määräys tai osamääräys on pätemätön, mutta muut varausehdot ovat silti voimassa, ja poissuljettuun määräykseen tai osamääräykseen suhtaudutaan kuin sitä ei koskaan olisi ollut olemassakaan. 17.Oikeuksien luovutus Et voi luopua mistään näitä varausehtoja koskevista oikeuksistasi tai velvollisuuksistasi ilman kirjallista suostumustamme. Me emme voi luopua mistään näitä varausehtoja koskevista oikeuksistamme tai velvollisuuksistamme ilman kirjallista suostumustasi. 18.Yksityisyyden suoja Pyrimme suojaamaan yksityisyytesi ja turvallisuutesi. Kaikkia luovuttamiasi henkilötietoja käsitellään yksityisyyden suojaa koskevan toimintatapamme mukaisesti. Voimme toimittaa sinulle pyynnostä kopion yksityisyydensuojapolitiikastamme, tai voit tutustua siihen verkkosivullamme. 19.Vaikutusmahdollisuuksiemme ulkopuolella olevat olosuhteet 19.1 Emme ole vastuussa tilausehtojen toteutumisesta, virheistä emmekä myöhästymisistä, joita saattaa ilmetä tilausehtoja koskevien velvoitteidemme toteuttamisessa, jos ne johtuvat toimista, tapahtumista, tilanteista tai onnettomuuksista, jotka ovat vaikutusmahdollisuuksiemme ulkopuolella, mukaan lukien mutta näihin rajoittumatta, seuraavanlaiset olosuhteet: force majeure, tulva, maanjäristys, lumivyöry tai muu luonnonkatastrofi epidemia tai pandemia sota, sodanuhka, diplomaattisuhteiden katkeaminen tai muut vastaavat tapahtumat terroristihyökkäys, sisällissota, sisäiset levottomuudet tai mellakat tulipalo tai räjähdys äärimmäisen hankalat sääolot työtaistelu, mukaan lukien mutta näihin rajoittumatta, lakot ja lakkotoimenpiteet alihankkijoiden riittämättömät suoritukset rakennusten tai ajoneuvojen tuhoutuminen. 20.Tulkinta Näiden varausehtojen otsikot on tarkoitettu ainoastaan havainnollisuuden lisäämiseksi, eivätkä ne vaikuta ehtojen tulkintaa

Suomessa toimimme Kuluttajaviraston sääntöjen mukaan. Olemme rekisteröitynyt matkanjärjestäjä Suomessa. Katso www.valmismatka.fi

Suomessa toimimme Kuluttajaviraston sääntöjen mukaan. Olemme rekisteröitynyt matkanjärjestäjä Suomessa. Katso www.valmismatka.fi Keitä olemme Suomessa toimimme nimellä Lowcostholidays.fi, ja toimintaamme johtaa Lowcosttravelgroup-nimiseen konserniin kuuluva Lowcostholidays Ltd, jonka osoite on Spectrum House, Beehive Ring Road,

Lisätiedot

Matkaehdot Lowcosttravelgroup ltd (markkinoidaan nimellä Apolloflexkaupunkilomat)

Matkaehdot Lowcosttravelgroup ltd (markkinoidaan nimellä Apolloflexkaupunkilomat) Matkaehdot Lowcosttravelgroup ltd (markkinoidaan nimellä Apolloflexkaupunkilomat) Yleisten valmismatkasääntöjen lisäksi sovellamme näitä erityisehotoja. Apolloflex viittaa Apollomatkojen (Kuoni Nordic

Lisätiedot

Majoitusmyynti. Varaus- ja peruutusehdot

Majoitusmyynti. Varaus- ja peruutusehdot Majoitusmyynti Varaus- ja peruutusehdot Asiakkaan tekemä varaus on sekä hotellia että asiakasta sitova hotellin vahvistettua varauksen. Tämä varaus voidaan tehdä suullisesti tai kirjallisesti. Puhelintilauksissa

Lisätiedot

113 x kahden hengen hengen standard huonetta varattuna (huoneista 10 invahuoneita) 57 x kahden hengen superior- huonetta varattuna

113 x kahden hengen hengen standard huonetta varattuna (huoneista 10 invahuoneita) 57 x kahden hengen superior- huonetta varattuna Paperiliitto Ry Os.50 Mika Lahtinen puh. +358 40 5576790 email. mika.lahtinen@ppp.inet.fi TARJOUS 18.7.2017 Restel Hotellit Länsi-Suomen aluemyynti Pekka Laitinen Rautatienkatu 21 B, 9. krs 33100 TAMPERE

Lisätiedot

Majoitustiedot. Scandicin huonehintaan sisältyy aina Luomutuotteita sisältävä aamiainen Langaton internet

Majoitustiedot. Scandicin huonehintaan sisältyy aina Luomutuotteita sisältävä aamiainen Langaton internet SCANDIC PAASI 29.-30.01.2015, varausnumero 45433220 23.-24.04.2015, varausnumero 45433223 27.-29.05.2015, varausnumero 45433228 24.-25.09.2015, varausnumero 45433224 26.-28.10.2015, varausnumero 45433230

Lisätiedot

Majoitustiedot. Scandicin huonehintaan sisältyy aina Luomutuotteita sisältävä aamiainen Langaton internet

Majoitustiedot. Scandicin huonehintaan sisältyy aina Luomutuotteita sisältävä aamiainen Langaton internet SCANDIC SIMONKENTTÄ 29.-30.01.2015, varausnumero 45433215 23.-24.04.2015, varausnumero 45433216 06.-08.05.2015, varausnumero 45433226 27.-29.05.2015, varausnumero 45433227 03.-05.06.2015, varausnumero

Lisätiedot

Cumulus Hämeenpuisto, Hämeenpuisto 47, 33200 Tampere Email. hameenpuisto.cumulus@restel.fi

Cumulus Hämeenpuisto, Hämeenpuisto 47, 33200 Tampere Email. hameenpuisto.cumulus@restel.fi Tampereen aluemyyntikeskus VAHVISTUS Päivi Laukkanen Rautatienkatu 21 33100 Tampere 13.11.2013 puh. +358 3 2392 2950 email. tampere.aluemyynti@restel.fi Tappara ry Kari Aaltonen Sudenkatu 7 33520 Tampere

Lisätiedot

ONLINE-MYYNTISIVUTON VARAUSEHDOT

ONLINE-MYYNTISIVUTON VARAUSEHDOT ONLINE-MYYNTISIVUTON VARAUSEHDOT Myyntisivustolta varattavien kohteiden osalta noudatetaan Rukan Salonki Varausehdot osiota seuraavissa kohteissa: Ruka Noro, Rukan Salonki 1, Rukan Salonki 2, Rukan Salonki

Lisätiedot

KUNTO-PIRKAT MAJOITUSKIINTIÖT

KUNTO-PIRKAT MAJOITUSKIINTIÖT KUNTO-PIRKAT MAJOITUSKIINTIÖT Hotelli Cumulus Hämeenpuisto Hämeenpuisto 47 33200 Tampere hameenpuisto.cumulus@restel.fi Tel: +358 3 386 2000 Fax: +358 3 386 2299 Ajankohta 20.2. - 21.2.2016 Majoitus Varaukset

Lisätiedot

Asiakas voi varata Erottajan Kasinon käyttöönsä internet-osoitteessa

Asiakas voi varata Erottajan Kasinon käyttöönsä internet-osoitteessa EROTTAJAN KASINON YLEISET VARAUS- JA PERUUTUSEHDOT (VOIMASSA 1.8.2012 ALKAEN) 1. Soveltamisala Näitä Erottajan Kasinon yleisiä varaus- ja peruutusehtoja ( Yleiset Ehdot ) ja Erottajan Kasinon käyttösääntöjä

Lisätiedot

Expedia Collect -varausten hallinta

Expedia Collect -varausten hallinta Yhteistyön tekeminen Expedian kanssa Expedia Collect -varausten hallinta Expedia Virtual Card Sisältö Expedia Collect -varausprosessi 3 Expedia Virtual Card 4 Muutokset varauksiin 6 Tuki 7 2 Expedia Collect

Lisätiedot

VARAUSEHDOT ALLIN MATALA

VARAUSEHDOT ALLIN MATALA VARAUSEHDOT ALLIN MATALA Yleistä Allin Matala tarjoaa viihtyisät tilat kokouksille ja juhlille. Vierailijoiden viihtyvyyden sekä turvallisuuden lisäämiseksi tilojen vuokraajille (myöhemmin tilaaja) on

Lisätiedot

WonderCruises Lisä- ja erityisehdot

WonderCruises Lisä- ja erityisehdot WonderCruises Lisä- ja erityisehdot 1. Yleistä WonderCruises myy ja välittää risteilypaketteja ja pelkkiä risteilyjä, jotka kuuluvat valmismatkalain piiriin ja niihin sovelletaan Yleisiä valmismatkaehtoja

Lisätiedot

SATO HOTELLIKOTI OY:N MAJOITUSSOPIMUKSIIN SOVELLETTAVAT YLEISET SOPIMUSEHDOT

SATO HOTELLIKOTI OY:N MAJOITUSSOPIMUKSIIN SOVELLETTAVAT YLEISET SOPIMUSEHDOT SATO HOTELLIKOTI OY:N MAJOITUSSOPIMUKSIIN SOVELLETTAVAT YLEISET SOPIMUSEHDOT 1 Sopimuksen synty ja soveltamisala Kun asiakas varaa :ltä huoneiston majoittumista varten ja vahvistaa varauksen, syntyy osapuolten

Lisätiedot

A V E R ETÄMYYNNIN ENNAKKOTIEDOT / KOSKEE HELPMEANS-VERKKOKAUPAN ASIAKKAIDEN TOIMEKSIANTOSOPIMUKSIA AVER ASIANAJOTOIMISTO OY

A V E R ETÄMYYNNIN ENNAKKOTIEDOT / KOSKEE HELPMEANS-VERKKOKAUPAN ASIAKKAIDEN TOIMEKSIANTOSOPIMUKSIA AVER ASIANAJOTOIMISTO OY A V E R 1 (5) ETÄMYYNNIN ENNAKKOTIEDOT / KOSKEE HELPMEANS-VERKKOKAUPAN ASIAKKAIDEN TOIMEKSIANTOSOPIMUKSIA 1 Osapuolet 1.1 (jäljempänä asiakas ) 1.2 Aver Asianajotoimisto Oy Fredrikinkatu 25 A 24 00120

Lisätiedot

Yhteenveto matkustajien oikeuksia meri- ja sisävesiliikenteessä koskevista säännöksistä 1

Yhteenveto matkustajien oikeuksia meri- ja sisävesiliikenteessä koskevista säännöksistä 1 Yhteenveto matkustajien oikeuksia meri- ja sisävesiliikenteessä koskevista säännöksistä 1 Matkustajien oikeuksista meri- ja sisävesiliikenteessä annettua asetusta (EU) N:o 1177/2010 ryhdytään soveltamaan

Lisätiedot

Nowenen ja online-myyntijärjestelmän kautta välitetyt palvelut: Yleiset varaus- ja peruutusehdot

Nowenen ja online-myyntijärjestelmän kautta välitetyt palvelut: Yleiset varaus- ja peruutusehdot Nowenen ja online-myyntijärjestelmän kautta välitetyt palvelut: Yleiset varaus- ja peruutusehdot Nowene noudattaa omien ja välittämiensä majoitus-, kuljetus- ja aktiviteettijärjestelyiden ja lisäpalveluiden

Lisätiedot

Perhe On Paras -liikuntakurssien palveluprosessi

Perhe On Paras -liikuntakurssien palveluprosessi Perhe On Paras -liikuntakurssien palveluprosessi Tässä raportissani visualisoin koko Perhekurssiprosessin kulun kurssin suunnittelusta jälkimarkkinointiin Kurssin suunnittelu ja kalenterointi Perhe On

Lisätiedot

KENTEK OY TIETOSUOJASELOSTE TIIVISTELMÄ

KENTEK OY TIETOSUOJASELOSTE TIIVISTELMÄ KENTEK OY TIETOSUOJASELOSTE TIIVISTELMÄ Vieraillessasi verkkosivuillamme, emme kerää sinusta mitään henkilökohtaista informaatiota. Tämä verkkosivu kerää ainoastaan henkilötietoja, joita itse syötät, kuten

Lisätiedot

Aineistot Premium -palvelun käyttöehdot

Aineistot Premium -palvelun käyttöehdot Aineistot Premium -palvelun käyttöehdot 25.5.2018 Aineistot Premium -palvelun käyttöehdot 2 (5) Sisältö 1. Yleistä... 3 2. Muutokset käyttöehdoissa ja palvelussa... 3 3. Palvelun toimittaminen... 3 4.

Lisätiedot

VARAUSEHDOT ALLIN MATALA

VARAUSEHDOT ALLIN MATALA VARAUSEHDOT ALLIN MATALA Päivitetty 14.10.2018. Yleistä Allin Matala tarjoaa viihtyisät tilat kokouksille ja juhlille. Vierailijoiden viihtyvyyden sekä turvallisuuden lisäämiseksi tilojen vuokraajille

Lisätiedot

VARAUSEHDOT ALLIN MATALA

VARAUSEHDOT ALLIN MATALA VARAUSEHDOT ALLIN MATALA Päivitetty ja voimassa 25.1.2019 alkaen. Yleistä Allin Matala tarjoaa viihtyisät tilat kokouksille ja juhlille. Vierailijoiden viihtyvyyden sekä turvallisuuden lisäämiseksi tilojen

Lisätiedot

Mallorca turnauksen hakulomake TÄYTÄTHÄN KAIKKI TIEDOT TIKKUKIRJAIMIN

Mallorca turnauksen hakulomake TÄYTÄTHÄN KAIKKI TIEDOT TIKKUKIRJAIMIN Mallorca 2018 -turnauksen hakulomake TÄYTÄTHÄN KAIKKI TIEDOT TIKKUKIRJAIMIN Joukkueen nimi Joukkueemme haluaa pelata: Turnaus 3. - 7. toukokuuta Turnaus 10. -14. toukokuuta Joukkueemme haluaisi pelata:

Lisätiedot

Peruutusten, viivästymisten, matkustusluokan alempaan luokkaan muuttamisen tai koneeseen pääsyn äämisen johdosta

Peruutusten, viivästymisten, matkustusluokan alempaan luokkaan muuttamisen tai koneeseen pääsyn äämisen johdosta Apu ja hyvitys Peruutusten, viivästymisten, matkustusluokan alempaan luokkaan muuttamisen tai koneeseen pääsyn äämisen johdosta Tämä ilmoitus on pakollinen Euroopan parlamentin ja Euroopan unionin neuvoston

Lisätiedot

Osapuolet. a) Siivouspalveluita tarjoava yritys tai yrittäjä (jäljempänä Siivousyritys ); ja. b) Asiakas (jäljempänä Asiakas ).

Osapuolet. a) Siivouspalveluita tarjoava yritys tai yrittäjä (jäljempänä Siivousyritys ); ja. b) Asiakas (jäljempänä Asiakas ). Osapuolet a) Siivouspalveluita tarjoava yritys tai yrittäjä (jäljempänä Siivousyritys ); ja b) Asiakas (jäljempänä Asiakas ). Siivousyritys ja Asiakas jäljempänä myös yhdessä Sopijapuolet ja erikseen Sopijapuoli.

Lisätiedot

Varaus- ja peruutusehdot

Varaus- ja peruutusehdot Varaus- ja peruutusehdot Palvelujen tai tuotteiden varaus voi tapahtua suullisesti, kirjallisesti tai sähköisen varausjärjestelmän kautta. Majoitusvuorokausi Majoitusvuorokausi mökeissä alkaa klo 15 ja

Lisätiedot

Yleiset toimitusehdot Asiantuntijapalvelut

Yleiset toimitusehdot Asiantuntijapalvelut Asiantuntijapalvelut SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ... 2 1.1 Soveltaminen... 2 1.2 Työmenetelmät... 2 2 TOIMITTAJAN VELVOLLISUUDET... 2 2.1 Yleistä... 2 2.2 Tiedottaminen palvelun edistymisestä... 2 3 TILAAJAN

Lisätiedot

TIETOSUOJASELOSTE. Yleistä. Mihin tarkoitukseen henkilötietojani kerätään ja käsitellään? Mitä henkilötietoja minusta kerätään ja mistä lähteistä?

TIETOSUOJASELOSTE. Yleistä. Mihin tarkoitukseen henkilötietojani kerätään ja käsitellään? Mitä henkilötietoja minusta kerätään ja mistä lähteistä? TIETOSUOJASELOSTE Yleistä Jotta voimme palvella sinua parhaamme mukaan, edellyttää se, että keräämme ja käsittelemme joitakin sinua koskevia tietoja. Arvostamme kuitenkin yksityisyyttäsi ja olemme sitoutuneet

Lisätiedot

BOOKNDO KÄYTTÖEHDOT KOKONAISUUDESSAAN

BOOKNDO KÄYTTÖEHDOT KOKONAISUUDESSAAN BOOKNDO KÄYTTÖEHDOT KOKONAISUUDESSAAN 1 Sisällysluettelo 1. VARAUKSET JA SIVUSTON KÄYTTÖ NÄIDEN EHTOJEN ALAISINA... 3 2. VARAUKSEN TEKEMINEN JA PERUUTUS... 4 3. VASTUU JA VASTUUVAPAUTUKSET... 5 4. RAJOITETUT

Lisätiedot

Käyttöehdot, videokoulutukset

Käyttöehdot, videokoulutukset Käyttöehdot, videokoulutukset Edita Publishing Oy PL 700, 00043 NORDIC MORNING www.editapublishing.fi Asiakaspalvelu www.edilexpro.fi edilexpro@edita.fi puh. 020 450 2040 (arkisin klo 9 16) 1 Yleistä Tämä

Lisätiedot

Ehdot ja edellytykset

Ehdot ja edellytykset Ehdot ja edellytykset 1. More Sony for You kampanjan ( kampanja ) järjestää Home Entertainment of Europe a division of Sony Europe Limited ( Sony ), osoite The Heights, Brooklands, Weybridge, Surrey KT13

Lisätiedot

Aineistot Lite -palvelun käyttöehdot

Aineistot Lite -palvelun käyttöehdot Aineistot Lite -palvelun käyttöehdot 25.5.2018 Aineistot Lite -palvelun käyttöehdot 2 (5) Sisältö 1. Yleistä... 3 2. Muutokset käyttöehdoissa ja palvelussa... 3 3. Palvelun toimittaminen... 3 4. Palvelun

Lisätiedot

Turnaus Info

Turnaus Info Turnaus Info 2016-2017 Kuka voi osallistua? Kaikki seurat, jotka ovat heidän FIFA kuuluvien kansallisten yhdistysten, ovat tervetulleita osallistumaan Euroopan Nuorten Akatemian Football League. Maissa,

Lisätiedot

Nämä ehdot koskevat Suomen Matkavaraukset Oy:n kautta tehtyjä lento- ja hotellivarauksia (päivätty ).

Nämä ehdot koskevat Suomen Matkavaraukset Oy:n kautta tehtyjä lento- ja hotellivarauksia (päivätty ). Matkaehdot Nämä ehdot koskevat Suomen Matkavaraukset Oy:n kautta tehtyjä lento- ja hotellivarauksia (päivätty 30.12.2014). Matkan varaaminen ja maksaminen Matkaehdot astuvat voimaan matkustajan varatessa

Lisätiedot

Nämä 1.7.2013 voimaan tulevat sopimusehdot ovat Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry:n laatimat ja kuluttaja-asiamiehen tarkistamat.

Nämä 1.7.2013 voimaan tulevat sopimusehdot ovat Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry:n laatimat ja kuluttaja-asiamiehen tarkistamat. 1(5) KEILAHALLIEN YLEISET VARAUS- JA PERUUTUSEHDOT Nämä 1.7.2013 voimaan tulevat sopimusehdot ovat Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry:n laatimat ja kuluttaja-asiamiehen tarkistamat. 1. Soveltamisala

Lisätiedot

Grillikuume Weber-kilpailu 2015

Grillikuume Weber-kilpailu 2015 Grillikuume Weber-kilpailu 2015 Kilpailun nimi, paikka ja ajankohta: Grillikuume - Weber-kilpailu, 22.4.2015. 1.7.2015. Palkinto ja sen arvo: Viikkokilpailu 1: Weber-grillituotesetti, 105,5 euroa Viikkokilpailu

Lisätiedot

KIRJASTOAUTON KORITYÖN HANKINTA

KIRJASTOAUTON KORITYÖN HANKINTA KIRJASTOAUTON KORITYÖN HANKINTA Inarin kunta pyytää tarjoustanne kirjastoauton korityöstä tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti. Kirjastoauto hankitaan Inarin kunnankirjaston käyttöön (www.inari.fi/kirjasto).

Lisätiedot

RYHMÄVARAUSVAHVISTUS

RYHMÄVARAUSVAHVISTUS Grankulla Ifk FIN-02700 KAUNIAINEN Matkanjohtaja: Kuka? + puhelinnumero? Viite: Robert Nyström Kiitos tilauksestanne! Pyydämme teitä ystävällisesti tarkistamaan, että varausvahvistus on tilauksenne mukainen

Lisätiedot

Opas vuoden 2019 maailmanlaajuisen vuosikonferenssin lippujen lunastamisesta

Opas vuoden 2019 maailmanlaajuisen vuosikonferenssin lippujen lunastamisesta Opas vuoden 2019 maailmanlaajuisen vuosikonferenssin lippujen lunastamisesta Johdanto Arvoisat pätevöityneet jäsenet ja vieraat, tässä viestissä kerromme, miten kannustinmatkojen liput lunastetaan. Luethan

Lisätiedot

Kajaanin kaupungin joukkoliikenteen Waltti- nettilatauspalvelun käyttöehdot

Kajaanin kaupungin joukkoliikenteen Waltti- nettilatauspalvelun käyttöehdot Kajaanin kaupungin joukkoliikenteen Waltti- nettilatauspalvelun käyttöehdot 1. Yleistä Näitä verkkopalvelun käyttöehtoja sovelletaan Kajaanin kaupungin joukkoliikenteen (jäljempänä Palveluntarjoaja) tuottamaan

Lisätiedot

Suomen Telemarkkinointiliitto ry:n suoramarkkinointikieltopalvelujen ja www - sivujen käyttöehdot

Suomen Telemarkkinointiliitto ry:n suoramarkkinointikieltopalvelujen ja www - sivujen käyttöehdot Suomen Telemarkkinointiliitto ry:n suoramarkkinointikieltopalvelujen ja www - sivujen käyttöehdot 1. Käyttöehtojen tarkoitus ja sisältö 1.1 Nämä käyttöehdot (jäljempänä Ehdot ) koskevat Suomen Telemarkkinointiliitto

Lisätiedot

Mihin tarkoitukseen henkilötietojani kerätään ja käsitellään?

Mihin tarkoitukseen henkilötietojani kerätään ja käsitellään? TIETOSUOJASELOSTE Yleistä Jotta voimme palvella sinua parhaamme mukaan, edellyttää se että keräämme ja käsittelemme joitakin sinua koskevia tietoja. Arvostamme kuitenkin yksityisyyttäsi ja olemme sitoutuneet

Lisätiedot

TopTours AS:n matkaehdot; lyhennelmä (TopTours AS:n Talv 2006/2007 matkaesitteen sivut 111 113) Suom.. U. Kästämä 9.6.2007 1 (6)

TopTours AS:n matkaehdot; lyhennelmä (TopTours AS:n Talv 2006/2007 matkaesitteen sivut 111 113) Suom.. U. Kästämä 9.6.2007 1 (6) Suom.. U. Kästämä 9.6.2007 1 (6) Keitä me olemme? TopTours AS, rekisterinumero 10995892, rekisteröity toimisto osoitteessa Vana-Viru 6, 10111 Tallinna. Sopimuksemme teidän kanssanne Käsillä oleva sopimuksen

Lisätiedot

on oikeus lunastaa Vuokrauskohde omistukseensa. Normaalitapauksessa

on oikeus lunastaa Vuokrauskohde omistukseensa. Normaalitapauksessa Solo International OY:N KULKUVÄLINEIDEN VUOKRAUS- PALVELUIDEN EHDOT 1. OSAPUOLET JA SOVELTAMISALA Näitä sopimusehtoja sovelletaan Solo International Oy:n, jäljempänä Solo ja asiakkaan, jäljempänä Vuokralleottaja

Lisätiedot

Keräämme henkilötietoja ensisijaisesti suoraan käyttäjältä. Yhteystietojen keräämiseen voimme käyttää myös Fonectan palveluja.

Keräämme henkilötietoja ensisijaisesti suoraan käyttäjältä. Yhteystietojen keräämiseen voimme käyttää myös Fonectan palveluja. Henkilötietokäytäntö Käyttäjän henkilötiedot Liikenne O. Eteläpää Oy (jäljempänä me ja meidän ) käsittelee kaikkia henkilötietoja henkilötietolain ja EU:n tietosuoja-asetuksen (GDPR) mukaisesti. Tämä seloste

Lisätiedot

Helppo, Tuottoisa, Turvallinen

Helppo, Tuottoisa, Turvallinen Oletko mökkiomistaja? Haluaisitko vuokrata mökkisi venäläisille turisteille? Helposti Tuottoisasti Turvallisesti Me tarjoamme keinon! majapaikka.fi kallista.ru Se on Helppo Tuottoisa Turvallinen Me tarjoamme

Lisätiedot

MAJOITUSLIIKKEIDEN YLEISET VARAUS- JA PERUUTUSEHDOT

MAJOITUSLIIKKEIDEN YLEISET VARAUS- JA PERUUTUSEHDOT 27.1.2011 MAJOITUSLIIKKEIDEN YLEISET VARAUS- JA PERUUTUSEHDOT Nämä 1.3.2011 voimaan tulevat sopimusehdot ovat Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry:n laatimat ja kuluttaja-asiamiehen tarkistamat. 1. Soveltamisala

Lisätiedot

Sertifikaattitilisopimus biokaasusertifikaattijärjestelmän käyttö

Sertifikaattitilisopimus biokaasusertifikaattijärjestelmän käyttö Sertifikaattitilisopimus biokaasusertifikaattijärjestelmän käyttö 2 1. Sopimuksen osapuolet Tämä sertifikaattitilisopimus ( Sopimus ) on solmittu seuraavien osapuolten välillä: Järjestelmän Ylläpitäjä

Lisätiedot

TAP Air Portugal lentää Helsingistä Lissaboniin 5 kertaa viikossa.

TAP Air Portugal lentää Helsingistä Lissaboniin 5 kertaa viikossa. MATKAPAKETTIEN HINNAT LISSABONIN ALUE Lennot Kaikilla seuraavilla vaihtoehdoilla meno- ja paluulento valitaan erikseen saatavuuden puitteissa, jolloin matkan pituuden voi määritellä joustavasti. Matkan

Lisätiedot

Vauvakuva Käyttöehdot 1.2.2016 alkaen voimassa toistaiseksi

Vauvakuva Käyttöehdot 1.2.2016 alkaen voimassa toistaiseksi Vauvakuva Käyttöehdot 1.2.2016 alkaen voimassa toistaiseksi Yleistä Näitä verkkopalveluiden käyttöehtoja sovelletaan Vauvakuva Haikara Oy:n (jäljempänä Vauvakuva) tuottamiin ja ylläpitämiin verkkopalveluihin.

Lisätiedot

Tehtyään varauksen asiakas saa laskun joko sähköpostiin tai kotiosoitteeseen.

Tehtyään varauksen asiakas saa laskun joko sähköpostiin tai kotiosoitteeseen. Rovanperän kelomökkien varausehdot Tehtyään varauksen asiakas saa laskun joko sähköpostiin tai kotiosoitteeseen. Varaus on sitova, kun ennakkovaraus, 20% varauksen hinnasta, on maksettu vahvistuskuitissa

Lisätiedot

Yleiset vuokraehdot asuntoauton vuokraukselle Auto Europen kautta

Yleiset vuokraehdot asuntoauton vuokraukselle Auto Europen kautta Yleiset vuokraehdot asuntoauton vuokraukselle Auto Europen kautta Sopimussuhde Varaus autoluokan mukaan Auto Europe LLC on järjestänyt vuokrasi tässä varausvahvistuksessa merkityn asuntoautojen autovuokraamon

Lisätiedot

FINNMATKOJEN VALMISMATKOJEN LISÄ- JA ERITYISEHDOT

FINNMATKOJEN VALMISMATKOJEN LISÄ- JA ERITYISEHDOT FINNMATKOJEN VALMISMATKOJEN LISÄ- JA ERITYISEHDOT Nämä lisä- ja erityismatkaehdot koskevat valmismatkoja, jotka on varattu 9.3.2016 tai sen jälkeen. Ehdot koskevat myös Tema-matkoja ja ne ovat nähtävissä

Lisätiedot

Turkin pitkät lomat talvella 2015-2016

Turkin pitkät lomat talvella 2015-2016 Turkin pitkät lomat talvella 2015-2016 Turkin etelärannikon leuto talvi sopii hyvin talvehtimiseen! Kaikki pitkät lomat räätälöidään aina yksilöllisesti matkustajan toiveiden mukaan. Matkan keston, matka-ajankohdan,

Lisätiedot

Romlab.com myy tuotteita myös alle 18-vuotiaille asiakkaille sillä ehdolla, että holhooja antaa suostumuksen ostosten tekemiseen.

Romlab.com myy tuotteita myös alle 18-vuotiaille asiakkaille sillä ehdolla, että holhooja antaa suostumuksen ostosten tekemiseen. Seuraavia ehtoja sovelletaan Romlab.com ja sen asiakkaiden välisessä suhteessa Internetin välityksellä tapahtuvassa kaupassa. Romlab.com myy tuotteita täysi-ikäisille yksityishenkilöille sekä yrityksille

Lisätiedot

Verkkokaupan ohje. Alkutieto. Scanlase verkkokauppa. Sisäänkirjautuminen

Verkkokaupan ohje. Alkutieto. Scanlase verkkokauppa. Sisäänkirjautuminen Verkkokaupan ohje Alkutieto Verkkokaupan tarkoitus on helpottaa Scanlase asiakkaiden tilaamisprosessia kun asiakkaat tarvitsevat tuotteita. Verkkokaupan ollessa pois toiminnasta tilaukset tulee tehdä puhelimitse

Lisätiedot

KROMBACHER POURFECTION 2018 Kansainvälisen Facebook kilpailun säännöt Suomessa asuville osallistujille Tammi - Helmikuu 2018

KROMBACHER POURFECTION 2018 Kansainvälisen Facebook kilpailun säännöt Suomessa asuville osallistujille Tammi - Helmikuu 2018 KROMBACHER POURFECTION 2018 Kansainvälisen Facebook kilpailun säännöt Suomessa asuville osallistujille Tammi - Helmikuu 2018 1. Yleiset säännöt ja ehdot 1.1 Krombacher International GmbH, Hagener Strasse

Lisätiedot

DHL KULJETUSVAKUUTUS OTA RENNOSTI. OLET HYVISSÄ KÄSISSÄ.

DHL KULJETUSVAKUUTUS OTA RENNOSTI. OLET HYVISSÄ KÄSISSÄ. DHL KULJETUSVAKUUTUS OTA RENNOSTI. OLET HYVISSÄ KÄSISSÄ. OLETKO SUOJAUTUNUT KATTAVASTI? Rahdinkuljettajilla on rajoitettu vastuu tuotteiden katoamisesta tai vahingoittumisesta kansainvälisiä kuljetuksia

Lisätiedot

SATASERVICEN TIETOSUOJAKÄYTÄNTÖ

SATASERVICEN TIETOSUOJAKÄYTÄNTÖ 1 (5) SATASERVICEN TIETOSUOJAKÄYTÄNTÖ 1. Yleistä Me Sataservice-konsernissa kunnioitamme tietosuojaasi. Tätä tietosuojakäytäntöä sovelletaan työnhakijoihin, työntekijöihin, käyttäjiin; jotka käyttävät

Lisätiedot

Georg Mayer, Gilles Lebreton, Marie-Christine Arnautu, Mylène Troszczynski ENF-ryhmän puolesta

Georg Mayer, Gilles Lebreton, Marie-Christine Arnautu, Mylène Troszczynski ENF-ryhmän puolesta 24.3.2019 A8-0447/129 129 6 artikla 3 kohta b alakohta b) kuluttajat ovat kärsineet vähäisen vahingon, ja olisi kohtuutonta jakaa hyvitys heille. Tällaisissa tapauksissa jäsenvaltioiden on varmistettava,

Lisätiedot

SAIMAAN LAIVAMATKAT OY KAHDEN PÄIVÄN RISTEILYT LUOSTARIRISTEILYT HOTELLIRISTEILY

SAIMAAN LAIVAMATKAT OY KAHDEN PÄIVÄN RISTEILYT LUOSTARIRISTEILYT HOTELLIRISTEILY RISTEILYT SINISELLÄ SAIMAALLA KAHDEN PÄIVÄN RISTEILYT Lähtö Kuopiosta (ti, to, la) tai Savonlinnasta (ma, ke, pe) klo 9.00. Risteily Heinäveden reittiä pitkin neljän sulkukanavan ja kahden avokanavan kautta

Lisätiedot

Uudistuksia EtuTilin ja KäyttöTiliPlus-tilien ehtoihin

Uudistuksia EtuTilin ja KäyttöTiliPlus-tilien ehtoihin Marraskuu 2018 Uudistuksia EtuTilin ja KäyttöTiliPlus-tilien ehtoihin Hyvä asiakkaamme, Tässä kirjeessä kerromme sinulle EtuTilin ja KäyttöTiliPlus-tilin erityisiin ehtoihin tulevista muutoksista. Tilien

Lisätiedot

Henkilötietojen käsittely sähköisen tunnistamisen luottamusverkostossa

Henkilötietojen käsittely sähköisen tunnistamisen luottamusverkostossa Suositus Henkilötietojen käsittely sähköisen tunnistamisen luottamusverkostossa n suosituksen liite Suositus 1 (9) Sisältö 1 Johdanto... 3 2 LUOTTAMUSVERKOSTO JA SEN TOIMINTA... 3 2.1 Luottamusverkosto...

Lisätiedot

TASEPALVELUSOPIMUS (Balance Agreement) NRO XX [TASEVASTAAVA OY] sekä FINGRID OYJ

TASEPALVELUSOPIMUS (Balance Agreement) NRO XX [TASEVASTAAVA OY] sekä FINGRID OYJ TASEPALVELUSOPIMUS (Balance Agreement) NRO XX [TASEVASTAAVA OY] sekä FINGRID OYJ 2 (7) Sisällys 1 SOPIMUSOSAPUOLET JA SOPIMUKSEN TARKOITUS... 3 2 SOPIMUKSEN VOIMASSAOLO... 3 3 AVOIN SÄHKÖNTOIMITUS... 3

Lisätiedot

Formulamatka Unkariin. Esittely. Formulamatkalle Unkarin Hungaroringille! Hungaroring. Budapest. Miksi valita tämä matka?

Formulamatka Unkariin. Esittely. Formulamatkalle Unkarin Hungaroringille! Hungaroring. Budapest. Miksi valita tämä matka? Sivu 1 / 6 Esittely Formulamatkalle Unkarin Hungaroringille! Lähde jännitämään suomalaisten menestystä Hungaroringin radalle! Tällä matkalla pääset seuraamaan harjoituksia, aika-ajoja sekä tietenkin itse

Lisätiedot

OSTOLIIKENNESOPIMUS PALVELU- JA ASIOINTILIIKENNE (malli)

OSTOLIIKENNESOPIMUS PALVELU- JA ASIOINTILIIKENNE (malli) LIITE 5 1 KITEEN KAUPUNKI Sivistyskeskus OSTOLIIKENNESOPIMUS PALVELU- JA ASIOINTILIIKENNE (malli) 1. Sopijapuolet Tilaaja: Yhteyshenkilö: Kiteen kaupunki Sivistyskeskus Kiteentie 25 82500 KITEE Perusopetuksen

Lisätiedot

VARANTOTILISOPIMUS. Varantotilisopimus 1 (5) 1 Sopimuksen tarkoitus

VARANTOTILISOPIMUS. Varantotilisopimus 1 (5) 1 Sopimuksen tarkoitus Varantotilisopimus 1 (5) VARANTOTILISOPIMUS Tilinhaltija: Tilinumero: BIC-koodi: XX Pankki Oy (IBAN XX) XXXXXXXX 1 Sopimuksen tarkoitus 2 Tiliehdot Sopimuksessa määritellään menettelyt ja vastuut, joiden

Lisätiedot

Mihin tarkoitukseen henkilötietojani kerätään ja käsitellään?

Mihin tarkoitukseen henkilötietojani kerätään ja käsitellään? TIETOSUOJASELOSTE Yleistä Jotta voimme palvella sinua parhaamme mukaan, edellyttää se että keräämme ja käsittelemme joitakin sinua koskevia tietoja. Arvostamme kuitenkin yksityisyyttäsi ja olemme sitoutuneet

Lisätiedot

Mihin tarkoitukseen henkilötietojani kerätään ja käsitellään?

Mihin tarkoitukseen henkilötietojani kerätään ja käsitellään? TIETOSUOJASELOSTE Yleistä Jotta voimme palvella sinua parhaamme mukaan, edellyttää se, että keräämme ja käsittelemme joitakin sinua koskevia tietoja. Arvostamme kuitenkin yksityisyyttäsi ja olemme sitoutuneet

Lisätiedot

Järjestäjä järjestää kilpailun yhteistyössä GoGreenin/Lantmännen Cerealian kanssa (jäljempänä Yhteistyökumppani ).

Järjestäjä järjestää kilpailun yhteistyössä GoGreenin/Lantmännen Cerealian kanssa (jäljempänä Yhteistyökumppani ). Parempi ruoka syyskuun kilpailu Kilpailun nimi, paikka ja ajankohta: Parempi ruoka syyskuun arvonta, kilpailu 1.9.2014. 30.9.2014. Palkinto ja sen arvo:3 kpl smoothie-tuotepakettia, arvo noin 45 euroa

Lisätiedot

Ryhma 001 RESERVILAISTEN&RESERVIUPSEERIEN AMPUMATILAISU. Vakuutettuja 400

Ryhma 001 RESERVILAISTEN&RESERVIUPSEERIEN AMPUMATILAISU. Vakuutettuja 400 VAKUUTUSKIRJA Sivu Ryhmatapatu rmavakuutus 1 Vakuutustunnus 25.11.2010 70090201950 Asiakastunnus 20532702 RESERVILAISLIITTO RY DOBELNINKATU 2 00260 HELSINKI Vakuutuksenottaja Vakuutuskausi Maksu e RESERVILAISLIITTO

Lisätiedot

Budapestin kaupunkiloma, 4pv. Esittely. Budapestin kaupunkiloma, 4pv. Kohdetietoa. Budapest. Miksi valita tämä matka: Sivu 1 / 6

Budapestin kaupunkiloma, 4pv. Esittely. Budapestin kaupunkiloma, 4pv. Kohdetietoa. Budapest. Miksi valita tämä matka: Sivu 1 / 6 Sivu 1 / 6 Esittely Budapestin kaupunkiloma, 4pv Budapest on yksi Keski-Euroopan aurinkoisimmista kaupungeista. Monien mielestä kevätkausi Budapestissä on kauneinta aikaa, kun kaupunki herää talven jälkeen

Lisätiedot

Matkustajien oikeudet EU 392/2009

Matkustajien oikeudet EU 392/2009 Home > Hyvä tietää > Ehdot ja säännöt > Matkustajien oikeudet EU 392/2009 Matkustajien oikeudet EU 392/2009 Tiivistelmä merimatkustajien oikeuksia onnettomuustapauksessa koskevista säännöksistä 1 Merten

Lisätiedot

Rantakylän terassiasuntoja lähellä Marseillen kaupunkia. Nauti rennosta rantaelämästä ja Provencen rannoista sekä nähtävyyksistä.

Rantakylän terassiasuntoja lähellä Marseillen kaupunkia. Nauti rennosta rantaelämästä ja Provencen rannoista sekä nähtävyyksistä. Rantakylän terassiasuntoja lähellä Marseillen kaupunkia. Nauti rennosta rantaelämästä ja Provencen rannoista sekä nähtävyyksistä. Lomailijoille tarkoitettuja terassiasuntoja Välimeren ranta-alueella Six

Lisätiedot

1.1. Näissä yleisissä ehdoissa seuraavilla käsitteillä tarkoitetaan seuraavaa: Deskbookers: yritys, joka ohjaa Desbookers palvelua.

1.1. Näissä yleisissä ehdoissa seuraavilla käsitteillä tarkoitetaan seuraavaa: Deskbookers: yritys, joka ohjaa Desbookers palvelua. EHDOT TILANOMISTAJILLE Nämä yleiset ehdot on laatinut Deskbookers B.V. ( Deskbookers ), jonka pääkonttori on osoitteessa Herengracht 182, 1016 BR in Amsterdam, rekisteröityneenä Alankomaiden kauppakamariin

Lisätiedot

Elisa Oyj. Pääjakamon kytkentärimapaikka. Voimassa 1.1.2008 alkaen

Elisa Oyj. Pääjakamon kytkentärimapaikka. Voimassa 1.1.2008 alkaen Pääjakamon kytkentärimapaikka Voimassa alkaen SISÄLLYSLUETTELO 1(1) PÄÄJAKAMON KYTKENTÄRIMAPAIKKA... 1 1 TUOTEKUVAUS... 1 2 KATEGORIAT... 1 3 HINNOITTELU... 1 4 TOIMITUSPROSESSI... 1 4.1 ASIAKASPALVELU...1

Lisätiedot

Paketin saapumisilmoitus lähetetään ensisijaisesti tekstiviestinä kännykkään. Muistathan siis ilmoittaa kännykkänumerosi tilauksen yhteydessä.

Paketin saapumisilmoitus lähetetään ensisijaisesti tekstiviestinä kännykkään. Muistathan siis ilmoittaa kännykkänumerosi tilauksen yhteydessä. Yleiset kauppaehdot 1. Toimitusehdot ja -kulut Toimitamme tuotteet postitse asiakkaan lähimpään postitoimipaikkaan kaikkialle Suomeen. Toimitusta varten tarvitsemme täydellisen katuosoitteen. Tilaajan

Lisätiedot

BIARRITZ - Loma-asuntoja kaupungin keskustassa Kevät, kesä ja syksy 2015

BIARRITZ - Loma-asuntoja kaupungin keskustassa Kevät, kesä ja syksy 2015 BIARRITZ - Loma-asuntoja kaupungin keskustassa Kevät, kesä ja syksy 2015 Uudet vuonna 2012 valmistuneet huoneistot sijaitsevat Biarritzin keskustassa 400 m päässä rannasta. Lyhyt matka kaikkiin keskustan

Lisätiedot

1 TASEHALLINNAN EHTOJEN SOVELTAMINEN MÄÄRITELMÄT MUUT EHDOT TASEVASTUU JA TASEPOIKKEAMIEN KÄSITTELY... 3

1 TASEHALLINNAN EHTOJEN SOVELTAMINEN MÄÄRITELMÄT MUUT EHDOT TASEVASTUU JA TASEPOIKKEAMIEN KÄSITTELY... 3 Tasehallinnan ehdot Tasehallinnan ehdot 2 (5) Sisällysluettelo 1 TASEHALLINNAN EHTOJEN SOVELTAMINEN... 3 2 MÄÄRITELMÄT... 3 3 MUUT EHDOT... 3 4 TASEVASTUU JA TASEPOIKKEAMIEN KÄSITTELY... 3 5 TIEDONVAIHTO

Lisätiedot

Käyttöohje Online-junavaraukset Carlson Wagonlit Travel Online Helpdesk Puhelin: +358 (0)205 615 531 Sähköposti: e-servicecenter@carlsonwagonlit.

Käyttöohje Online-junavaraukset Carlson Wagonlit Travel Online Helpdesk Puhelin: +358 (0)205 615 531 Sähköposti: e-servicecenter@carlsonwagonlit. Käyttöohje Carlson Wagonlit Travel Online Helpdesk Puhelin: +358 (0)205 615 531 Sähköposti: Copyright 2007-2013 CWT SISÄLLYSLUETTELO 1 Kirjautuminen CWT Portalin kautta... 3 2 Online-junavaraaminen...

Lisätiedot

Katuosoite: Postinumero ja postitoimipaikka: Sähköposti: Puhelin: (alle 2-vuotias)?

Katuosoite: Postinumero ja postitoimipaikka: Sähköposti: Puhelin: (alle 2-vuotias)? LENTOMATKUSTAJAN OIKEUDET EU:N VALITUSLOMAKE LOMAKE VALITUKSEN TEKEMISEKSI LENTOYHTIÖLLE JA/TAI KANSALLISELLE VALVONTAELIMELLE Matkustajan oikeudet asetuksen (EY) N:o 261/2004 mukaisesti lennolle pääsyn

Lisätiedot

Shellin yleiset tietosuojaperiaatteet

Shellin yleiset tietosuojaperiaatteet Shellin yleiset tietosuojaperiaatteet 1. Johdanto Shellin toimiessa Suomessa saattaa syntyä tilanteita, joissa Shell kerää henkilötietoja. Shellin yleiset tietosuojaperiaatteet on laadittu, jotta voidaan

Lisätiedot

SUOMEN LUONTOKESKUS HALTIAN RYHMÄVARAUSEHDOT

SUOMEN LUONTOKESKUS HALTIAN RYHMÄVARAUSEHDOT SUOMEN LUONTOKESKUS HALTIAN RYHMÄVARAUSEHDOT voimassa 1.10.2014 alkaen 1. Varausehdot Nämä varausehdot koskevat Haltian ryhmävarauksia ja niitä sovelletaan asiakkaan ja Haltian väliseen sopimussuhteeseen

Lisätiedot

Sopimus koskee Nurmijärven kunnan kouluterveydenhuollon tarvitsemia optikon ja silmälääkärin suorittamia näöntutkimuspalveluja.

Sopimus koskee Nurmijärven kunnan kouluterveydenhuollon tarvitsemia optikon ja silmälääkärin suorittamia näöntutkimuspalveluja. SOPIMUS NÄÖNTUTKIMUSPALVELUN HANKINNASTA KOULUTERVEYDENHUOLTOON 1. Sopijaosapuolet Tilaaja: Nurmijärven kunta Keskustie 2 B/PL 37 01901 Nurmijärvi Y-tunnus: 9014643-2 Yhteyshenkilöt: Sopimusasiat: hankintajohtaja

Lisätiedot

2.2 Kaikkien verkkosivuilla ilmoitettujen hintojen valuutta on euro (EUR).

2.2 Kaikkien verkkosivuilla ilmoitettujen hintojen valuutta on euro (EUR). 1. Auton arviointipalvelu. 1.1 Infostar OÜ tarjoaa verkkosivujen kautta palvelu auto-alalta (tästä eteenpäin näihin viitataan termillä palvelu ). Palvelu kuuluu, mutta ne eivät rajoitu seuraaviin: (i)

Lisätiedot

MAJOITUSTARJOUKSET MINI AURORA CUP 2017

MAJOITUSTARJOUKSET MINI AURORA CUP 2017 MAJOITUSTARJOUKSET MINI AURORA CUP 2017 1. Kylpylähotelli Kunnonpaikka 2. Spa Hotel Rauhalahti 3. Rantasipi Atlas 4. Cumulus Kuopio 5. Hotelli IsoValkeinen Kuopio 6. Sokos Hotel Puijonsarvi 7. Scandic

Lisätiedot

Lisälomien ehdot. Pyydämme huomioimaan, että nämä ehdot koskevat vain lomamajoituksen vuokrausta, eivät vaihtoja tai RCI-jäsenyyttänne.

Lisälomien ehdot. Pyydämme huomioimaan, että nämä ehdot koskevat vain lomamajoituksen vuokrausta, eivät vaihtoja tai RCI-jäsenyyttänne. Lisälomien ehdot Nämä varausehdot yhdessä sivustomme evästeiden ja tietosuojamenettelyjen sekä kaiken sen kirjallisen informaation kanssa, jonka olemme saattaneet tietoonne, ennen kuin vahvistimme varauksenne,

Lisätiedot

Valitusten, riitautusten ja maksunpalautusten ratkaiseminen. Välillä jotain menee pieleen tilauksessa. Haluamme auttaa sinua, jos näin käy.

Valitusten, riitautusten ja maksunpalautusten ratkaiseminen. Välillä jotain menee pieleen tilauksessa. Haluamme auttaa sinua, jos näin käy. Valitusten, riitautusten ja maksunpalautusten ratkaiseminen Välillä jotain menee pieleen tilauksessa. Haluamme auttaa sinua, jos näin käy. Mahdolliset tilanteet 1 2 Valitukset ja riitautukset Jos asiakas

Lisätiedot

Sopimus kulttuurimatkailutuotteen tekemisestä ja käytöstä (malli)

Sopimus kulttuurimatkailutuotteen tekemisestä ja käytöstä (malli) Sopimus kulttuurimatkailutuotteen tekemisestä ja käytöstä (malli) Tämä sopimus ei ole virallinen sopimus, vaan malli, jonka pohjalle rakentaa sellainen. Huomioita; Kulttuurimatkailun viitekehyksessä on

Lisätiedot

Sisältö 2 Easywalker june jalkatuki 2 Jalkatuki 3 Kunnossapito 3 Takuuehdot

Sisältö 2 Easywalker june jalkatuki 2 Jalkatuki 3 Kunnossapito 3 Takuuehdot 1 2 3 4 5 6 Sisältö 2 Easywalker june jalkatuki 2 Jalkatuki 3 Kunnossapito 3 Takuuehdot FI - 1 Easywalker june jalkatuki Onnittelut easywalker june jalkatuen hankinnasta. Easywalker june jalkatuen suunnittelussa

Lisätiedot

Viron pääkaupunki Tallinna sijaitsee Pohjois-Euroopassa Itämeren rannalla. Tallinnassa on asukkaita

Viron pääkaupunki Tallinna sijaitsee Pohjois-Euroopassa Itämeren rannalla. Tallinnassa on asukkaita Sivu 1 / 7 Esittely Hotellimatka Tallinna / Viking Line Tallinnan hotellimatkallamme ehdit tutustua nähtävyyksiin, shoppailla, nauttia kulttuurista ja hemmotella itseäsi. Lukuisat kansainväliset ravintolat

Lisätiedot

Rantasipi Pohjanhovi Pohjanpuistikko 2 96200 ROVANIEMI rantasipi.pohjanhovi@restel.fi Tel: 01633711 Fax: 016313997

Rantasipi Pohjanhovi Pohjanpuistikko 2 96200 ROVANIEMI rantasipi.pohjanhovi@restel.fi Tel: 01633711 Fax: 016313997 RANTASIPI POHJANHOVI TARJOUS Anu Karonen Pohjanpuistikko 2 FI-96200 ROVANIEMI 09.04.2013 Napapiirin Palloketut Markku Pyhäjärvi Pohjanhovi & Cumulus Lentopallon A-poikien SM-lopputurnaus 3-5.5.2013 Hyvä

Lisätiedot

Käyttöehdot TÄRKEÄ OIKEUDELLINEN HUOMAUTUS. Johdanto. Tietoja meistä

Käyttöehdot TÄRKEÄ OIKEUDELLINEN HUOMAUTUS. Johdanto. Tietoja meistä Käyttöehdot TÄRKEÄ OIKEUDELLINEN HUOMAUTUS Johdanto Tämä oikeudellinen huomautus koskee koko varausjärjestelmän sisältöä. Lue huolellisesti nämä käyttöehdot ("käyttöehdot"), sillä varausjärjestelmää käyttämällä

Lisätiedot

LEGO Technic Rakenna digitaalisesti! Kilpailu yleiset määräykset ja ehdot

LEGO Technic Rakenna digitaalisesti! Kilpailu yleiset määräykset ja ehdot Rakenna digitaalisesti! Määräykset ja ehdot LEGO Technic Rakenna digitaalisesti! Kilpailu yleiset määräykset ja ehdot Huomaa, että kaikkien verkkokilpailuihin osallistuvien täytyy noudattaa alla esitettyjä

Lisätiedot

4.2.2 Vastaanoton asiakaspalvelu (20ov) 1 Ammattitaitovaatimukset

4.2.2 Vastaanoton asiakaspalvelu (20ov) 1 Ammattitaitovaatimukset 4.2.2 Vastaanoton asiakaspalvelu (20ov) 1 Ammattitaitovaatimukset Opiskelija tai tutkinnon suorittaja työskentelee majoitusliikkeessä vastaanoton työtehtävissä yhteistyössä toimipaikan muiden työntekijöiden

Lisätiedot

Majoituspakettihinta (sis. täysihoidon) alkaen /vuorokausi/henkilö on: * Lounaalla ja iltaruokailussa suomalaista kotiruokatyyppistä ruokaa

Majoituspakettihinta (sis. täysihoidon) alkaen /vuorokausi/henkilö on: * Lounaalla ja iltaruokailussa suomalaista kotiruokatyyppistä ruokaa SPORTTIPAKETTI Hinnat voimassa 10.1. 23.12.2014 Henkilömäärä/ryhmän koko vähintään 11 henkeä Majoitus tulopäivänä klo 15.00 jälkeen kylpyläosaston vapaa käyttöoikeus kuntosalin vapaa käyttöoikeus runsaat

Lisätiedot

FINNMATKOJEN VALMISMATKOJEN LISÄ- JA ERITYISEHDOT

FINNMATKOJEN VALMISMATKOJEN LISÄ- JA ERITYISEHDOT FINNMATKOJEN VALMISMATKOJEN LISÄ- JA ERITYISEHDOT Nämä lisä- ja erityismatkaehdot koskevat valmismatkoja, jotka on varattu 22.4.2015 tai sen jälkeen. Ehdot koskevat myös Tema-matkoja ja ne ovat nähtävissä

Lisätiedot

Maaseutumatkailuyritysten ja - tuotteiden valtakunnallinen myynti- ja markkinointikanava

Maaseutumatkailuyritysten ja - tuotteiden valtakunnallinen myynti- ja markkinointikanava Maaseutumatkailuyritysten ja - tuotteiden valtakunnallinen myynti- ja markkinointikanava Sivusto avattiin 11.4. Monipuolinen ja laaja yritysnäkyvyys Sivusto avattiin 11.4. Varaamo eri tuoteryhmille; esim.

Lisätiedot