Marttayhdistyksille, toimintaryhmille ja luottamusmartoille

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Marttayhdistyksille, toimintaryhmille ja luottamusmartoille"

Transkriptio

1 Tiedote 1/2014 Marttayhdistyksille, toimintaryhmille ja luottamusmartoille Sisällysluettelo 1. Puheenjohtajan uuden vuoden tervehdys 2. Järjestötoiminta Yhdistyksen vuosikokous Luottamushenkilöluettelo täytetään sähköisesti Tilastointi v.2014 toiminnasta tehdään sähköisesti Järjestökoulutus 3. Tapahtumat ja retket Martoissa on arjen mahdollisuus teemakauden avaus Kaikille avoin marttailta Halikossa Marttaristely puutarhakoulutusta ja hyvää oloa Kevään kurssit Marttapiirissä, Yliopistonkatu 33 G, Turku Kevään kurssit Marttapiirissä Pikkukokit Kauha ja Kukkaro luennot Liitteet Suostumus yhteyshenkilöiden tietojen julkaisuun (keltainen moniste) Marttatoimintatilasto 2013 Kädentaitomessut -esite

2 1. Puheenjohtajan uuden vuoden tervehdys Hyvät Martat, Kirjoitan teille nyt ensimmäistä kertaa. Olen Tiina Sjölund, 53-vuotias martta, yrittäjä ja emäntä Laitilasta. Toimin :n hallituksen puheenjohtajana seuraavien kahden vuoden ajan. Kiitän saamastani luottamuksesta ja pyrin toimimaan sen arvoisesti. Olen käytettävissänne marttailuun liittyvissä asioissa. Järjestömme täyttää tänä vuonna 115 vuotta. Teemakaudet ja toimintatavat ovat vuosien varrella vaihtuneet. Marttojen missio, kotien hyvinvoinnin edistäminen, kuitenkin pysyy ja luo vankan pohjan toiminnalle. Juuri alkanut teemakautemme, Martoissa on arjen mahdollisuus, merkitsee sitä, että tarjoamme tietoja ja taitoja kotien arjen pyörittämiseen sekä mahdollisuuksia vaikuttamiseen ja vapaaehtoistoimintaan. Tästä teemasta te yhdistyksissä pystytte varmasti kehittämään tavanomaistakin monipuolisempaa toimintaa ruokakursseista ompeluiltoihin ja opintokerhoista pikkukokkitoimintaan. Olen ylpeä saadessani johtaa Suomen toiseksi suurinta marttapiiriä. Sain juuri tiedon marttajärjestön jäsenmäärästä ja tilanne näyttää valoisalta sekä koko järjestön että Varsinais-Suomen Marttojen osalta. Vuoden 2014 alussa meitä marttoja on yhteensä 46451, määrä jossa kasvua edellisestä vuodesta on noin 1,5 %. Varsinais-Suomen Martoissa jäsenmäärä kasvoi lähes 3 % ja se on tällä hetkellä Jäsenmäärän kasvu on osoitus siitä, että käytännön toiminta yhdistyksissä on sekä vanhoja jäseniä palkitsevaa että uusia jäseniä houkuttelevaa. Tämän vuoden jäsenhankintakampanjamme käytännön tavoitteena on se, että jokainen martta tuo järjestöömme uuden jäsenen. Yksinkertainen laskutoimitus osoittaa, että tämän tavoitteen toteutuessa ensi vuoden tammikuussa jäsenmäärämme on yli 10000! Haastankin nyt teidät kaikki ottamaan jäsenhankinnan tämän vuoden erityisteemaksi. Lupaan itse hankkia yhden uuden jäsenen jokaista 200 piirimme uutta jäsentä kohden. Elämä on parasta itse tehtynä Tiina Sjölund

3 2. Järjestötoiminta 1.2. Yhdistyksen vuosikokous Marttayhdistysten on pidettävä vuosikokous tai kevätkokous helmikuun loppuun mennessä. Tarkemmat ohjeet kokousvalmisteluista saat järjestökansion sivulta 38 alkaen Katso ohjeita myös Marttaliiton uudesta yhdistyskirjeestä. Piiriin lähetettävät paperit mennessä: - Tapahtumakalenteri v.2014 tai yhdistyksen esite - Marttatoimintakaavake v.2013 liitteenä tai martat.fi/marttailu/yhdistystoimijoille toimintatilasto - Suostumus yhteyshenkilön tietojen julkaisuun liitteenä 1. HALLITUKSEN KOKOUS HETI VUOSIKOKOUKSEN JÄLKEEN: Hallituksen järjestäytymiskokouksessa valitaan yhdistykselle varapuheenjohtaja, sihteeri, rahastonhoitaja sekä piirin kokousedustajat. Yhdistysrekisteriin ilmoitetaan nimenkirjoittajien muutokset heti ensimmäisen hallituksen kokouksen jälkeen. Myös Marttaliiton jäsenrekisteriin tulee ilmoittaa henkilömuutokset esim. puheenjohjasta. HUOMIOITTEHAN yhdistyksenne toiminnassa Marttaliiton uudet teemat ja kampanjat: Elämä on parasta itse tehtynä jäsenhankintakampanja, Mennään eikä meinata kampanja, Ravintolapäivään osallistumismahdollisuus ym. Lue kampanjoista lisää Marttaliiton yhdistyskirjeestä sekä seuraa Martat lehden tiedotusta ja -sivuja Luottamushenkilöluottelo täytetään sähköisesti sivuilla Historiaa: Aikaisempina vuosina yhdistykset ovat täyttäneet paperisen luottamushenkilöluettelon käsin ja ovat lähettäneet sen piiriin. Vain muuttuvat tiedot yhdistys on lähettänyt vielä Marttaliittoon. Tänä vuonna liitto ei ole lähettänyt tätä paperista luottamushenkilöluetteloa piireihin jaettavaksi. Järjestö pyrkii kaikilla tasoilla vähentämään paperien määrää ja liikuttelua paikasta toiseen. Paperittoman toiminnan mahdollistaa nyt Wepropolin kautta

4 tehtävä ilmoitus. Ilmoitus tulee olla täytettynä mennessä. Linkki lomakkeeseen on martat.fi/marttailu/yhdistystoimijoille/. Kysy neuvoa tarvittaessa piiristä. Liitto kokoaa tiedot piirikohtaiseksi sähköiseksi tiedostoksi ilmoitetun määräajan päätyttyä. Tämä on välivaihe liittyen laajempaan jäsenrekisterin kehittämiseen. Vuoden 2014 aikana on tavoitteena siirtää nämäkin tiedot osaksi jäsenrekisteriä. Suunnitelmissa on, että Jäsenrekisteriä tulevaisuudessa päivittää yhdistyksen hallituksen valtuuttama henkilö. Sähköinen rekisterin päivittäminen osana yhdistystoiminnan hallintoa tulee toteutumaan lähitulevaisuudessa. Uudistuksen tarkkaa aikataulua ei vielä tiedetä, tiedotamme asiasta sitä mukaa, kun uudistus etenee Tilastointi vuoden 2014 toiminnasta tehdään sähköisesti Marttajärjestön tilastointi muuttui sähköiseksi vuoden 2014 alusta. Yhdistysten tulee tehdä tilastointi esim. kuukausittain tapahtumista sähköiseen tietokantaan. Linkin sähköiseen toimintatilastoon löydät Sähköisestä tilastoinnista järjestetään koulutusta. Mikäli yhdistyksessä ei ole mahdollista tehdä sähköistä tilastointia, ottakaa yhteyttä toiminnanjohtajaan puh Tarvittaessa yhdistys voi pyytää vertaismarttaa opastamaan asiassa. Vertaismartan yhteystiedot saa piiristä Järjestökoulutus Taitomerkkikoulutus ma Vuoden alku on oivallinen aika aloittaa uuden oppiminen, vaikkapa marttojen taitoavainten suorittaminen. Taitomerkki-info järjestetään piirissä ma klo 17. Ilmoittaudu viimeistään Sähköinen tilastointi ma 3.2. Koulutuksessa yhdistyksille opetetaan sähköisen tilastoinnin teko verkkoon sekä käydään läpi tilastoitavat asiat. Koulutukseen on hyvä ottaa mukaan oma kannettava tietokone tai tabletti, mikäli pääset sillä nettiin. Koulutus on ma 3.2. klo piirin tiloissa. Ilmoittaudu

5 27.1. mennessä. Myös maaliskuun sihteerikoulutuksissa kerrotaan asiasta. Puheenjohtajien ja sihteerien koulutukset ti klo 17 Loimaan Kansanopistolla, Opistontie 4 ke klo 17 Raision kaupungintalolla, Nallinkatu 2 Koulutuksen hinta 10 /henkilö. Ilmoittaudu mennessä. Paikkoja rajoitetusti. Seuraan tiedotustamme maaliskuussa järjestettävästä koulutuksesta Yhdistyksen omien facebook -sivujen luomisesta. 3. Tapahtumat ja retket Martoissa on arjen mahdollisuus -teemakauden avaus ti klo Ohjelmassa: Tietoisku: Ruokamenoissakin voi säästää klo 12, 14:30 ja 16:30 Näyttelyt ja neuvontapisteet: - Tanssii tähteiden kanssa ja ruuan säilytys - Välipalat, Martat-TV - Kauppakorien hintavertailu - Kattilamatka Kameruniin - Tahrat pois - Marttojen Kotiapu esillä - Sinustako Martta? - järjestötietoa - Työllistämistoiminnan aarrekartta - Iltapäiväkerhotoiminta esittäytyy - Käsityöpaja: heijastimen teko Avoimet ovet, tervetuloa! Kaikille avoin marttailta Halikossa ke Alueen kaikkien marttayhdistysten yhteinen marttailta maakunnassa tarjoaa monipuolisen neuvonnallisen jäsenillan kaikille alueen martoille. Illan työpajoissa saa vinkkejä leivonnaisten koristeluun, cupcaken tekoon, askarrellaan muodikas kukka-asetelma sekä taivutellaan rautalankaa. Avoin marttailta järjestetään keskiviikkona klo Halikon koulukeskuksessa, Kuruntie. Illan hinta on 10 e/henkilö sisältäen

6 työpajojen ohjauksen, materiaalit sekä tarjoilun. Ilmoittautumiset piiriin viimeistään mennessä. Marttaristeily puutarhakoulutusta ja hyvää oloa ti 8.4. Marttaristeilylle lähdetään tiistaina 8.4. klo 8.15 Turusta Viking Linen terminaalista ja paluu samana päivän klo Risteilyn teemoista voit valita joko Puutarhakoulutuksen tai Hyvän olon starttiryhmän. Risteilyn hinta on 69 /henk.. Risteilyn hintaan sisältyy valitsemasi ohjelma, aamukahvi ja leipä, ruokailu buffetpöydässä ruokajuomineen sekä paluumatkalla hytti tavaroille. Sitovat ilmoittautumiset, paikkoja rajoitetusti. Menomatkan ohjelmavaihtoehdot: Puutarhan kevät - luennoille aiheina: Hyötykasvit ruukuissa ja laatikoissa Kesäkukilla parveke paratiisiksi Puuvartisten kasvien leikkaus Chilin kasvatus Hyvän olon starttipäivä: Hyvä ruoka ja terveelliset elämäntavat auttavat pysymään terveenä ja energisenä. Päivän aikana saat tietoa ja vinkkejä viisaisiin valintoihin ja saat tietoa ravitsemuksesta, liikunnasta ja itsesi huoltamisesta. Kesäretki ti 3.6. kohteena mm. Pokrovan luostari. Lisätietoja myöhemmin. 4. Kevään ruokakurssit Marttapiirissä ke klo 17 Sushi ruokakurssi to klo 17 Sushi - ruokakurssi ti 4.2. klo 17 ABC-ruokakurssi; kastikkeet to 6.2. klo 17 Perinnepajan itse tehdyt herkut: rieskat ti klo 17 ABC-ruokakurssi: laatikot ke klo 17 Blinit ruokakurssi to klo 17 Blinit ruokakurssi ti klo 17 ABC ruokakurssi: keitot ti 4.3. klo 17 Perinnepajan itse tehdyt herkut: karjalanpiirakat

7 to klo 17 Pääsiäisruokakurssi to klo 17 Perinnepajan itse tehdyt herkut: sima. Ota omat puhtaat simapullot mukaan ti 6.5. klo 17 Täytekakkukurssi ke klo 17 Villivihannekset kotikeittiössä ruokakurssi Kurssimaksu 25 martoille, muille 30. ABC-kurssien maksu 20. Maksu maksetaan ilmoittautumisen yhteydessä. Pikkukokkikurssit ma klo ti klo to klo pe klo Hiihtoloman kahden päivän kurssihinta on 30 /lapsi. ma klo ti klo ke klo Kurssi-illan hinta on 15 /lapsi + Pikkukokin keittokirja 16. ma 9.6. klo ti klo to klo pe klo Kesäloman kahden päivän kurssihinta on 30 /lapsi. Kauha ja kukkaro luennot ti klo 17 Kattilamatka Kameruniin ma klo 17 Hyötyviljely Tietoiskut maksuttomia. Muista lukea puheenjohtajille postitettu Marttaliiton yhdistyskirje. Kirje löytyy myös nettisivuilta

8 Toivomme tapahtumiimme sähköistä ilmoittautumista nettisivujemme tapahtumakalenterin kautta tai puh Paikkoja rajoitetusti ja ne täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä.

Kurssitarjotin 2014. Ruoka ja ravitsemus Ruokakurssiaiheet:

Kurssitarjotin 2014. Ruoka ja ravitsemus Ruokakurssiaiheet: Kurssitarjotin 2014 Ruoka ja ravitsemus Ruokakurssiaiheet: Reilua ruokaa arkeen - Kurssilla valmistetaan maukasta ruokaa edullisista raaka-aineista. Ruoanlaiton lomassa opetellaan suunnitelmallisuutta

Lisätiedot

Toiminnantilastointi 13.12.2013

Toiminnantilastointi 13.12.2013 Toiminnantilastointi 13.12.2013 Toiminnan tilastointi 2014 Katja Kolehmainen Pohjois-Karjalan Martat ry yhdistyskoulutukset, tammikuu 2014 Toiminnan tilastointi Vuoden 2014 alusta käytössä sähköinen tilastointi.

Lisätiedot

Martoissa on arjen mahdollisuus 2014-2016. Toimintasuunnitelman tarkennus 2014 Pohjois-Karjalan Martat ry:n syyskokous 16.11.2013

Martoissa on arjen mahdollisuus 2014-2016. Toimintasuunnitelman tarkennus 2014 Pohjois-Karjalan Martat ry:n syyskokous 16.11.2013 Martoissa on arjen mahdollisuus 2014-2016 Toimintasuunnitelman tarkennus 2014 Pohjois-Karjalan Martat ry:n syyskokous 16.11.2013 Neuvonnan keskeisimmät sisällöt 2014 Ruokamenoissakin voi säästää Hyötyviljely

Lisätiedot

Uudenmaan Martat Syyskokous

Uudenmaan Martat Syyskokous Uudenmaan Martat Syyskokous 24.11.2012 Marttajärjestön kolmivuotinen teema 2011 2013 on Hidastamalla hyvinvointiin. Teeman sisältönä on vuonna 2013 Hyvinvointia luonnosta ja ympäristöstä. Kotitalousneuvonnan

Lisätiedot

115 vuotta. Uudenmaan Martat ry 85 vuotta. Anne Lempinen

115 vuotta. Uudenmaan Martat ry 85 vuotta. Anne Lempinen 115 vuotta Uudenmaan Martat ry 85 vuotta Anne Lempinen Uudenmaan Martat 85 vuotta Tuodaan juhlavuosi osaksi arkea Juhlavuotta tuodaan monin tavoin ja erilaisin tapahtumin esille tavoitteena on, että juhlavuosi

Lisätiedot

MARTTA- TOIMINTA. Kotitalousneuvonta Ruoka ja ravitsemus Kodin talous ja kuluttaja-asiat Kodinhoito Kotipuutarha ja ympäristö

MARTTA- TOIMINTA. Kotitalousneuvonta Ruoka ja ravitsemus Kodin talous ja kuluttaja-asiat Kodinhoito Kotipuutarha ja ympäristö SINUSTAKO MARTTA HISTORIA Marttajärjestö syntyi vuonna 1899. Suomessa elettiin tuolloin kansallisen heräämisen, naisasialiikkeen ja kansanvalistustyön aikaa. Lucina Hagmanin aloitteesta perustettu naisyhdistys

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Martoissa on arjen mahdollisuus Vuosikokous 26.4.2014 Tavoitteet 2015 Toiminnan tunnettuuden parantaminen sisältölähtöisesti Kestävän kehityksen edistäminen kotitalousneuvonnan

Lisätiedot

MARTTAJÄRJESTÖ Yhdistykset ja Toimintaryhmät Marttapiirit 15. Valtakunnallinen

MARTTAJÄRJESTÖ Yhdistykset ja Toimintaryhmät Marttapiirit 15. Valtakunnallinen PUHEENJOHTAJIEN JA VARAPUHEENJOHTA JIEN KOULUTUS MARTTAJÄRJESTÖ 2016 Jäsenet 46 600 Yhdistykset ja Toimintaryhmät 1200 Marttapiirit 15 Marttaliitto Paikallinen Alueellinen Valtakunnallinen ARVOT Avoin.

Lisätiedot

Uudenmaan Martat ry Pirkko Haikkala

Uudenmaan Martat ry Pirkko Haikkala VAPAAEHTOISTOIMINTAAN UUSIA MAHDOLLISUUKSIA Uudenmaan Martat ry Pirkko Haikkala 1.10.2016 Vapaaehtoistoiminnan toimintamalli Uudenmaan Martoissa Piiri Kouluttaa vapaaehtoisia Tukee, kannustaa ja ohjaa

Lisätiedot

Toimintateema v : Martoissa on arjen mahdollisuus. Elämä on parasta itse tehtynä TIEDOTE 1/2016. Martoille

Toimintateema v : Martoissa on arjen mahdollisuus. Elämä on parasta itse tehtynä TIEDOTE 1/2016. Martoille Etelä-Savon Martat ry Hallituskatu 7 A, 3. krs 50100 Mikkeli p. 0440 228 910 www.martat.fi/etela-savo www.facebook.com/etelasavonmartatvinkkaa 27.1.2016 Toimintateema v. 2014-2016: Martoissa on arjen mahdollisuus

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta voimavarana Pohjois-Karjalan järjestöpäivät 14. 15.11.2014. Marjahelena Salonen, kehitysjohtaja Marttaliitto ry

Vapaaehtoistoiminta voimavarana Pohjois-Karjalan järjestöpäivät 14. 15.11.2014. Marjahelena Salonen, kehitysjohtaja Marttaliitto ry Vapaaehtoistoiminta voimavarana Pohjois-Karjalan järjestöpäivät 14. 15.11.2014 Marjahelena Salonen, kehitysjohtaja Marttaliitto ry Hyvinvoinnin, yhteisöllisyyden ja taloudellisen hyödyn lisäksi vapaaehtoistoiminnalla

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMAN PAINOPISTEET

TOIMINTASUUNNITELMAN PAINOPISTEET MARTTATOIMINTA 2020 TOIMINTASUUNNITELMAN PAINOPISTEET TEEMME ARJEN TEKOJA HUOMISTA VARTEN Huominen arki rakentuu tämän päivän teoista. Tiedostamme maapallon rajat ja kohtuullisen kulutuksen välttämättömyyden.

Lisätiedot

Marttajärjestön ja Pohjois- Karjalan Marttojen ympäristöteemat ja toimet. Maarit Sallinen-Uusoksa/Pohjois-Karjalan Martat ry 5.9.

Marttajärjestön ja Pohjois- Karjalan Marttojen ympäristöteemat ja toimet. Maarit Sallinen-Uusoksa/Pohjois-Karjalan Martat ry 5.9. Marttajärjestön ja Pohjois- Karjalan Marttojen ympäristöteemat ja toimet Maarit Sallinen-Uusoksa/Pohjois-Karjalan Martat ry 5.9.2018 TIETOA MARTOISTA 119-vuotias marttajärjestö on Suomen johtava arjen

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI ALKUVUODELLE 2016 Jyväskylän KaupunkiMartat ry. "Asenne ratkaisee, taidot tulevat bonuksena"

TOIMINTAKALENTERI ALKUVUODELLE 2016 Jyväskylän KaupunkiMartat ry. Asenne ratkaisee, taidot tulevat bonuksena TOIMINTAKALENTERI ALKUVUODELLE 2016 Jyväskylän KaupunkiMartat ry "Asenne ratkaisee, taidot tulevat bonuksena" Nuorekas Jyväskylän KaupunkiMartat ry on perustettu vuonna 2003. Jäsenistömme koostuu eri ikäisistä

Lisätiedot

Marttaliiton terveisiä ja ajankohtaisia asioita Uudenmaan piiristä. Kevätkokous 25.4.2013

Marttaliiton terveisiä ja ajankohtaisia asioita Uudenmaan piiristä. Kevätkokous 25.4.2013 Marttaliiton terveisiä ja ajankohtaisia asioita Uudenmaan piiristä Kevätkokous 25.4.2013 Hidastamalla hyvinvointiin -teemakampanja 2011-2013 Aiheena 2013: Hyvinvointia luonnosta ja ympäristöstä Neuvonnan

Lisätiedot

Huom! Muistattehan tehdä nimenkirjoittajien muutosilmoituksen yhdistysrekisteriin, jos yhdistyksen nimenkirjoittajat muuttuvat. (www.prh.fi).

Huom! Muistattehan tehdä nimenkirjoittajien muutosilmoituksen yhdistysrekisteriin, jos yhdistyksen nimenkirjoittajat muuttuvat. (www.prh.fi). Etelä-Hämeen Martat 24.11.2014 Rauhankatu 5 13100 Hämeenlinna Hyvät Jäsenet! Järjestön uusi teema (2015 2016) Vesi jättää jäljen liittyy kestävään kehityksen edistämiseen. Tavoitteena on veden kulutuksen

Lisätiedot

Vuosikokous 18.4.2015

Vuosikokous 18.4.2015 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Vuosikokous 18.4.2015 MARTOISSA ON ARJEN MAHDOLLISUUS TEEMA 2016 Teemakausi 2014-2016 Martoissa on arjen mahdollisuus jatkuu viimeisen vuoden. Tarjoamme tietoja ja taitoja sujuvaan

Lisätiedot

Tapahtumakalenteri 2015

Tapahtumakalenteri 2015 Kurssitarjotin 2015 Varsinais-Suomen Martat ry Yliopistonkatu 33 G 20100 Turku p. 010 838 5584 / 050 4481665 (tekstiviestit) varsinais.suomen@martat.fi etunimi.sukunimi@martat.fi www.martat.fi/varsinais-suomi

Lisätiedot

Tapahtumakalenteri 2016

Tapahtumakalenteri 2016 Tapahtumakalenteri 2016 Tammikuu ke 20.1. klo 17 la 30.1. klo 10 Helmikuu ti 2.2. klo 17 to 4.2. klo 16.15 to 4.2. klo 17 ti 9.2. klo 17 ma 15.2. klo 17 ma 22.2. klo 10.30-13 ti 23.2. klo 10.30-13 ke 24.2.

Lisätiedot

TIEDOTE Etelä-Karjalan Martat ry 1 / 2015

TIEDOTE Etelä-Karjalan Martat ry 1 / 2015 1(5) TIEDOTE Etelä-Karjalan Martat ry 1 / 2015 25.2.2015 1. Kutsu Etelä-Karjalan Martat ry:n kevätkokoukseen 2. Jäsenrekisteriuudistus 3. Toiminnan tilastointi 4. Kokousedustajat 2015 ja piiriin palautettavat

Lisätiedot

MARTTAJÄRJESTÖ 2015. Yhdistykset 1 151 Toimintaryhmät 68. Marttapiirit 16. Valtakunnallinen

MARTTAJÄRJESTÖ 2015. Yhdistykset 1 151 Toimintaryhmät 68. Marttapiirit 16. Valtakunnallinen UUDEN MARTTAYHDISTYKSEN PERUSTAMINEN MARTTAJÄRJESTÖ 2015 Jäsenet 48 000 Yhdistykset 1 151 Toimintaryhmät 68 Marttapiirit 16 Marttaliitto Paikallinen Alueellinen Valtakunnallinen MARTTOJEN KOHDERYHMÄT NUORET

Lisätiedot

OPINTOTOIMINTA 2017 TA I TO AVA I M E T, H A R R A S T U S M E R K I T J A O S A A J A PA S S I T

OPINTOTOIMINTA 2017 TA I TO AVA I M E T, H A R R A S T U S M E R K I T J A O S A A J A PA S S I T OPINTOTOIMINTA 2017 TA I TO AVA I M E T, H A R R A S T U S M E R K I T J A O S A A J A PA S S I T MARTTAOPINNOILLA Uusia tietoja ja taitoja Sisältöä yhdistystoimintaan Rohkeutta toimimaan yhdistyksessä

Lisätiedot

/2018 JÄSENTIEDOTE MARTOILLE JA MARTTAYHDISTYKSILLE. 1. Puheenjohtajan tervehdys 2. Ajankohtaista 3. Toimintakalenteri

/2018 JÄSENTIEDOTE MARTOILLE JA MARTTAYHDISTYKSILLE. 1. Puheenjohtajan tervehdys 2. Ajankohtaista 3. Toimintakalenteri 9/2018 JÄSENTIEDOTE MARTOILLE JA MARTTAYHDISTYKSILLE 17.12.2018 1. Puheenjohtajan tervehdys 2. Ajankohtaista 3. Toimintakalenteri 1. Toiminnanjohtajan tervehdys Joulu on jo pian käsillä ja piirissäkin

Lisätiedot

VINKKEJÄ VUODEN 2016 TOIMINNAN SUUNNITTELUUN

VINKKEJÄ VUODEN 2016 TOIMINNAN SUUNNITTELUUN VINKKEJÄ VUODEN 2016 TOIMINNAN SUUNNITTELUUN Käyttäkää Käyttäkää yhdistyskirjettä yhdistyskirjettä avuksi avuksi ensi ensi vuoden vuoden toiminnan toiminnan suunnittelussa. suunnittelussa. Seuraava kirje

Lisätiedot

Marttojen vertaismarttatoiminta. Ritva Ikonen, Vapaaehtoistoiminnan koordinaattori

Marttojen vertaismarttatoiminta. Ritva Ikonen, Vapaaehtoistoiminnan koordinaattori Marttojen vertaismarttatoiminta Ritva Ikonen, Vapaaehtoistoiminnan koordinaattori Vertaismarttatoiminta Marttojen vertaismarttatoiminta Vertaismartta on yhdistysmartta Hän toimii viestinviejänä ja yhteyshenkilönä

Lisätiedot

Martoissa on arjen mahdollisuus 2014-2016 Toimintasuunnitelma 2014. Marttaliiton syyskokous 12.10.2013

Martoissa on arjen mahdollisuus 2014-2016 Toimintasuunnitelma 2014. Marttaliiton syyskokous 12.10.2013 Martoissa on arjen mahdollisuus 2014-2016 Toimintasuunnitelma 2014 Marttaliiton syyskokous 12.10.2013 Martat tarjoavat Martoissa on arjen mahdollisuus 2014-2016 Yhdessäoloa, yhdessä tekemistä, yhteisöllisyyttä

Lisätiedot

Kevään jäsentiedote View this in your browser

Kevään jäsentiedote View this  in your browser Kevään jäsentiedote 2019 22.2.2019 View this email in your browser Kutsu Etelä-Karjalan Martat ry:n vuosikoukseen to 16.5.2019 klo 18:00 Paikka: Kulttuuritalo Nuijamies, Valtakatu 39, 53100 Lappeenranta

Lisätiedot

puheenjohtaja /sihteeri Syyskokous Päätösten vahvistaminen hallitus marraskuu 300 yhdistyksen jäsenet Anneli Nikulainen, Oxana Tarasyuk ja Sanna Husu

puheenjohtaja /sihteeri Syyskokous Päätösten vahvistaminen hallitus marraskuu 300 yhdistyksen jäsenet Anneli Nikulainen, Oxana Tarasyuk ja Sanna Husu Järjestötoiminta Hallituksen kokoukset kuukausittain Edunvalvonnan varmistaminen ja yhdistyksen toiminnan suunnittelu, tiedon jakaminen. puheenjohtaja /sihteeri kerran kuukaudessa Kevätkokous Päätösten

Lisätiedot

Marttajärjestön toiminnan tarkoitus ja toiminta-ajatus

Marttajärjestön toiminnan tarkoitus ja toiminta-ajatus Marttajärjestön toiminnan tarkoitus ja toiminta-ajatus Martat on kansalaisjärjestö, joka edistää kotien ja perheiden hyvinvointia, sekä kotitalouden arvostusta Toiminnan tarkoitusta toteutetaan järjestämällä

Lisätiedot

Ohjeita yhdistyksen toimintatilaston tekijälle

Ohjeita yhdistyksen toimintatilaston tekijälle Ohjeita yhdistyksen toimintatilaston tekijälle Sisältö Kirjautuminen tilastosovellukseen... 3 Tapahtumat ja raportit... 4 Muistilistaa tapahtumien kirjaamiseksi... 5 Esimerkkejä... 9 Uudenmaan Martat ry

Lisätiedot

Järjestötiedote 7/2014

Järjestötiedote 7/2014 30.12.2014 Järjestötiedote 7/2014 Jakelu: Omakotiliiton jäsenjärjestöjen (piirit, yhdistykset) hallitusten jäsenet, noin 1070 vastaanottajaa. Järjestötiedote lähetetään sähköpostitse käytettäväksi sisäisessä

Lisätiedot

MITKÄ OVAT TAVOITTEEMME

MITKÄ OVAT TAVOITTEEMME Uudenmaan Martat ry Toimintasuunnitelma 2017-2019 PUNAINEN LANKA Edistämme kotien toimivaa ja kestävää arkea Edistämme perheiden hyvinvointia Olemme johtava arjen asiantuntija Tarjoamme yhteisön johon

Lisätiedot

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta 1. Sähköpostilla 2. Puhelimella suoraan päätoimittajaan, toimitussihteeriin tai toimittajaan (numerot lehden viimeisellä aukeamalla) 3. Kirjeellä/kortilla 4. Facebookisssa,

Lisätiedot

Yhdistyskäyttäjän rekisteröityminen, kirjautuminen ja muita hyödyllisiä ohjeita toiminnan tilastointiin 2019

Yhdistyskäyttäjän rekisteröityminen, kirjautuminen ja muita hyödyllisiä ohjeita toiminnan tilastointiin 2019 Yhdistyskäyttäjän rekisteröityminen, kirjautuminen ja muita hyödyllisiä ohjeita toiminnan tilastointiin 2019 Yhdistyksen toiminnan tilastointiohjelman reksiteröitymis- ja kirjautumisnäkymä avautuu osoitteesta:

Lisätiedot

Yhdistystiedote 3/2015

Yhdistystiedote 3/2015 Yhdistystiedote 3/2015 Tervehdys yhdistysaktiivi, Kevät etenee hyvää vauhtia. Useimpien kanssa tapasimmekin jo liittokokouksessa. Tässä yhdistystiedotteessa on koottu tärkeimpiä liiton kuulumisia teille

Lisätiedot

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta JHL 103 edustaa Jyväskylän kaupungilla ja osakeyhtiöissä työskenteleviä,

Lisätiedot

kevät 2016 Kuva: Anna Rytkönen Vuoden tunnus: Kaikki, minkä teette, tehkää rakastavin mielin! 1. Kor. 16:14

kevät 2016 Kuva: Anna Rytkönen Vuoden tunnus: Kaikki, minkä teette, tehkää rakastavin mielin! 1. Kor. 16:14 kevät 2016 Kuva: Anna Rytkönen Vuoden tunnus: Kaikki, minkä teette, tehkää rakastavin mielin! 1. Kor. 16:14 Tervehdys Turun NNKY jäsen Taas saimme käyntiin uuden toimintavuoden. Tämä vuosi on juhlavuotemme.

Lisätiedot

AVAINVIESTIT. Tekemisen ilo Onnistumisen elämys Yhteisöllisyys ja jakaminen Uuden oppiminen

AVAINVIESTIT. Tekemisen ilo Onnistumisen elämys Yhteisöllisyys ja jakaminen Uuden oppiminen POP UP -MARTTATAPAHTUMAT AVAINVIESTIT Tekemisen ilo Onnistumisen elämys Yhteisöllisyys ja jakaminen Uuden oppiminen PUHEEN TYYLI Iloinen Konstailematon Ystävällinen JA SÄVY I N H I M I L L I N E N, I H

Lisätiedot

Yhdistystiedote 1/2016

Yhdistystiedote 1/2016 Yhdistystiedote 1/2016 Tärkeimmät: Aivoituksen aineistopäivä on pe 29.1. Raha-automaattiyhdistys (RAY) myönsi meille jälleen jäsenjärjestöavustuksen Jäsenmäärä kasvoi 2015 vuonna 12% Ystäväkurssilla vielä

Lisätiedot

OPINTOTOIMINTA 2017 TA I T O AVA I M E T, H A R R A S T U S M E R K I T J A O S A A J A PA S S I T

OPINTOTOIMINTA 2017 TA I T O AVA I M E T, H A R R A S T U S M E R K I T J A O S A A J A PA S S I T OPINTOTOIMINTA 2017 TA I TO AVA I M E T, H A R R A S T U S M E R K I T J A O S A A J A PA S S I T MARTTAOPINNOILLA Uusia tietoja ja taitoja Sisältöä yhdistystoimintaan Rohkeutta toimimaan yhdistyksessä

Lisätiedot

KUTSU YSTÄVÄSI MUKAAN MARTTOIHIN

KUTSU YSTÄVÄSI MUKAAN MARTTOIHIN KUTSU YSTÄVÄSI MUKAAN MARTTOIHIN Uusi jäsenhankintakampanja alkaa valtakunnallisena sienipäivänä 29.8. ja kestää 30.9. saakka. Jokainen martta ja marttayhdistys haastetaan mukaan kampanjaan: kutsu vähintään

Lisätiedot

UUDENMAAN MARTTOJEN YHDISTYSKIRJE

UUDENMAAN MARTTOJEN YHDISTYSKIRJE UUDENMAAN MARTTOJEN YHDISTYSKIRJE Hei marttayhdistykset, Joulukuu on täällä. Tänä syksynä on tapahtunut paljon. Yksi uudistuksista on ollut viestintää koskeva: Tämän yhdistyskirjeen ilme ja sisältö on

Lisätiedot

MARTAT ry:n MALLISÄÄNNÖT

MARTAT ry:n MALLISÄÄNNÖT 1 MARTAT ry:n MALLISÄÄNNÖT Nimi, kotipaikka ja toiminta-alue 1. Yhdistyksen nimi on Pohjois-Karjalan Martat ry, josta käytetään näissä säännöissä nimitystä piiri. Piirin kotipaikka on Joensuu, ja se kuuluu

Lisätiedot

/2018 JÄSENTIEDOTE MARTOILLE JA MARTTAYHDISTYKSILLE. 1. Toiminnanjohtajan tervehdys 2. Vuosikokous 3. Ajankohtaista 3.

/2018 JÄSENTIEDOTE MARTOILLE JA MARTTAYHDISTYKSILLE. 1. Toiminnanjohtajan tervehdys 2. Vuosikokous 3. Ajankohtaista 3. 3/2018 JÄSENTIEDOTE MARTOILLE JA MARTTAYHDISTYKSILLE 19.3.2018 1. Toiminnanjohtajan tervehdys 2. Vuosikokous 3. Ajankohtaista 3. Toimintakalenteri 1. Toiminnanjohtajan tervehdys Kolme vuotta sitten tähän

Lisätiedot

TIEDOTE 3 / 2013. Etelä-Karjalan Martat ry 4.9.2013 1(6)

TIEDOTE 3 / 2013. Etelä-Karjalan Martat ry 4.9.2013 1(6) 1(6) Etelä-Karjalan Martat ry 4.9.2013 TIEDOTE 3 / 2013 1. Puheenjohtajan tervehdys 2. Syyskokous 2.1. Syyskokouskutsu 2.2. Ehdokkaiden ennakkoasettelu piirin hallituksen jäsenten vaalissa 3. Kurssit ja

Lisätiedot

Martat tekevät arjen tekoja huomista varten - martat kohtaavat ja mahdollistavat kohtaamisia, joissa kaikki ovat yhdenvertaisia.

Martat tekevät arjen tekoja huomista varten - martat kohtaavat ja mahdollistavat kohtaamisia, joissa kaikki ovat yhdenvertaisia. 2/2019 JÄSENTIEDOTE MARTOILLE JA MARTTAYHDISTYKSILLE 19.2.2019 1. Varapuheenjohtajan tervehdys 2. Ajankohtaista 3. Toimintakalenteri 1. Varapuheenjohtajan tervehdys Kiitos kaikille maailman suurimpaan

Lisätiedot

MARTTAJÄRJESTÖ Yhdistykset Toimintaryhmät 68. Marttapiirit 16. Valtakunnallinen

MARTTAJÄRJESTÖ Yhdistykset Toimintaryhmät 68. Marttapiirit 16. Valtakunnallinen TERVETULOA MARTAKSI! MARTTAJÄRJESTÖ 2015 Jäsenet 48 000 Yhdistykset 1 151 Toimintaryhmät 68 Marttapiirit 16 Marttaliitto Paikallinen Alueellinen Valtakunnallinen Martat on yli satavuotias kotitalousneuvontaa

Lisätiedot

MARTTAYHDISTYSTEN MALLISÄÄNTÖJEN MUUTOSLUONNOS UUDET SÄÄNNÖT YKSI KOKOUS NYKYISET SÄÄNNÖT YKSI KOKOUS. Nimi, kotipaikka ja toiminta-alue

MARTTAYHDISTYSTEN MALLISÄÄNTÖJEN MUUTOSLUONNOS UUDET SÄÄNNÖT YKSI KOKOUS NYKYISET SÄÄNNÖT YKSI KOKOUS. Nimi, kotipaikka ja toiminta-alue MARTTAYHDISTYSTEN MALLISÄÄNTÖJEN MUUTOSLUONNOS 4.12.2018 NYKYISET SÄÄNNÖT YKSI KOKOUS Nimi, kotipaikka ja toiminta-alue 1. Yhdistyksen nimi on Martat/Marttayhdistys ry. Sen kotipaikka on, ja se kuuluu

Lisätiedot

Uusi Marttala, Kuopion opetuskeittiö/ kurssit ja luennot Haapaniemenkatu 23, Kuopio/ B-ovi

Uusi Marttala, Kuopion opetuskeittiö/ kurssit ja luennot Haapaniemenkatu 23, Kuopio/ B-ovi Savon Martat ry Kirje 4/2017 Ajurinkatu 43 70110 Kuopio 1.9.2017 TOIMISTOT: Marttala/ Piirin toimisto Ajurinkatu 43, 70110 Kuopio puh. 050 339 4260 savon@martat.fi Koulutustilat: Uusi Marttala, Kuopion

Lisätiedot

JÄSENKIRJE KESKI-SUOMEN MARTAT RY

JÄSENKIRJE KESKI-SUOMEN MARTAT RY JÄSENKIRJE KESKI-SUOMEN MARTAT RY 21.5.2019 1. TOIMINNANJOHTAJAN TERVEHDYS 5 / 2019 JÄSENKIRJE MARTOILLE JA MARTTAYHDISTYKSILLE 1. Toiminnanjohtajan tervehdys 2. Ajankohtaista 3. Toimintakalenteri 4. Liitteet

Lisätiedot

YHDISTYSTOIMINNASSA ON YTYÄ ETENKIN PORUKASSA

YHDISTYSTOIMINNASSA ON YTYÄ ETENKIN PORUKASSA YHDISTYSTOIMINNASSA ON YTYÄ ETENKIN PORUKASSA Seututapaamiset käynnistyvät maaliskuussa 2016. Seututapaamiseen kutsutaan yhdistysaktiiveja lähialueilta ja kuullaan mitä kaikkea on lähikunnissa käynnistymässä

Lisätiedot

KUTSU. 19,50 /hlö (vain viralliselta edustajalta) Päiväkahvi

KUTSU. 19,50 /hlö (vain viralliselta edustajalta) Päiväkahvi 1 (7) KUTSU LIONSPIIRI 107-H:n VUOSIKOKOUKSEEN JA -JUHLAAN Paikka: Kummun koulu Kummunkatu 15, 83500 OUTOKUMPU Ohjelma: 09.30 10.00 Aamukahvi piirihallituksen osanottajille 10.00 12.00 Piirihallituksen

Lisätiedot

www.loimaanseudundiabetes.net loimaanseudundiabetes@gmail.com Yhdistyksen puh.nro 0400-169046 Löydät meidät myös facebookista! Jäsentiedote syksy 2017 Tule mukaan yhdistyksen toimintaan! Jäseneksi voit

Lisätiedot

/2018 JÄSENTIEDOTE MARTOILLE JA MARTTAYHDISTYKSILLE. 1. Toiminnanjohtajan tervehdys 2. Ajankohtaista 3.

/2018 JÄSENTIEDOTE MARTOILLE JA MARTTAYHDISTYKSILLE. 1. Toiminnanjohtajan tervehdys 2. Ajankohtaista 3. 6/2018 JÄSENTIEDOTE MARTOILLE JA MARTTAYHDISTYKSILLE 23.8.2018 1. Toiminnanjohtajan tervehdys 2. Ajankohtaista 3. Toimintakalenteri 1. Toiminnanjohtajan tervehdys Viileä tuuli ja villasukat ovat saapuneet

Lisätiedot

MARTTAOPINNOT 2019 Osaajapassit Harrastusmerkit Taitoavaimet. Marttaliitto

MARTTAOPINNOT 2019 Osaajapassit Harrastusmerkit Taitoavaimet. Marttaliitto MARTTAOPINNOT 2019 Osaajapassit Harrastusmerkit Taitoavaimet Marttaliitto MARTTAOPINNOT Uusia tietoja ja taitoja itselle Sisältöä yhdistystoimintaan Yhdistyksen kehittämistä Vaikuttamismahdollisuuksia

Lisätiedot

MARTTAJÄRJESTÖN STRATEGIA Marttaliiton vuosikokous

MARTTAJÄRJESTÖN STRATEGIA Marttaliiton vuosikokous MARTTAJÄRJESTÖN STRATEGIA Marttaliiton vuosikokous 27.4.2019 MARTAT ON KOTITALOUSNEUVONTA- JÄRJESTÖ Edistämme kotien ja perheiden toimivaa ja kestävää arkea. Toiminnassamme löytää ja oppii yhdessä tekemällä

Lisätiedot

TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN!

TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN! TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN! 2 PÄÄKIRJOITUS Kommodori Heimo Valtonen Joulu on vietetty ja vuosi vaihdettu. Hyvää alkanutta vuotta kaikille! Vielä on kuitenkin aikaa

Lisätiedot

Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista:

Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Sulkasato Iisalmi Jäsentiedote 1 /2017 Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Pelivuorot: Sulkasadon pelivuorot pelataan Kirkonsalmen

Lisätiedot

HINNASTO 2015. Etelä-Karjalan Martat ry Y-tunnus 0215705-2. Toimituskulut lisätään lähetettäviin tilauksiin. Pidätämme oikeudet hinnanmuutoksiin.

HINNASTO 2015. Etelä-Karjalan Martat ry Y-tunnus 0215705-2. Toimituskulut lisätään lähetettäviin tilauksiin. Pidätämme oikeudet hinnanmuutoksiin. 31.12.2014 HINNASTO 2015 Toimituskulut lisätään lähetettäviin tilauksiin. Pidätämme oikeudet hinnanmuutoksiin. YHDISTYSTARVIKKEET alv euroa sisältää ALV % Myyntihinta Kunniakirja 0 Veroton myynti AVL 4

Lisätiedot

DYSLEKSIAVIIKKO

DYSLEKSIAVIIKKO DYSLEKSIAVIIKKO 2.-6.10.2017 Dysleksiaviikko välittää tietoa oppimisvaikeuksista, apukeinoista ja ennen kaikkea juhlistaa monenlaista oppijuutta Luvassa luentoja, kirjallisuusnäyttelyitä kaupungin ja korkeakoulujen

Lisätiedot

Yhdistyksen varapuheenjohtaja Kirsi Marjamäki avasi kokouksen klo

Yhdistyksen varapuheenjohtaja Kirsi Marjamäki avasi kokouksen klo Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Ma 6.2.2017 klo 17.00 Paikka: Marttaliiton kokoustila, Malminrinne 1 B, 7 krs. VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1. KOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Toimintakalenteri 2016 Toivakan kk Martat ry Marttojen teema 2016 Martoissa arjen mahdollisuus

Toimintakalenteri 2016 Toivakan kk Martat ry Marttojen teema 2016 Martoissa arjen mahdollisuus Toimintakalenteri 2016 Toivakan kk Martat ry Marttojen teema 2016 Martoissa arjen mahdollisuus Tammikuu Toivakan kirkonkylän Marttojen 90v. Juhlavuosi. Ma 11.1 klo 16.30 hallituksen kokous Kotisillan kerhohuone

Lisätiedot

syksy 2015 kevät 2014

syksy 2015 kevät 2014 syksy 2015 kevät 2014 Kuva Keimiöltä 2014 /Helmi Neuvonen Vuoden tunnus: Armo tulkoon kaikkien niiden osaksi, jotka rakastavat Herraamme Jeesusta Kristusta, armo ja katoamattomuus. Ef. 6:24 Hyvä NNKY-väki

Lisätiedot

Tietoa yhdistyksille Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n liittokokous 2018

Tietoa yhdistyksille Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n liittokokous 2018 Tietoa yhdistyksille Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n liittokokous 2018 Tietoa yhdistyksille Tämän puheenjohtajille ja sihteereille lähtevän Tietoa yhdistyksille -kirjeen liitteenä ohessa ovat liittokokouskutsu

Lisätiedot

Järjestötiedote 3/2015

Järjestötiedote 3/2015 10.3.2015 Järjestötiedote 3/2015 Jakelu: Omakotiliiton jäsenjärjestöjen (piirit, yhdistykset) hallitusten jäsenet, noin 1120 vastaanottajaa. Järjestötiedote lähetetään sähköpostitse käytettäväksi sisäisessä

Lisätiedot

vanhempainyhdistys ry Hallituksen järjestäytymiskokous 07.11.2010

vanhempainyhdistys ry Hallituksen järjestäytymiskokous 07.11.2010 Auran PÖYTÄKIRJA vanhempainyhdistys ry Hallituksen järjestäytymiskokous 07.11.2010 AIKA: Sunnuntai 07.11.2010 klo 18.00-20.20 PAIKKA: Auran yhtenäiskoulun neuvotteluhuone LÄSNÄ: Tero Sahla Satu Rautias-Barnett

Lisätiedot

Yhdistystoiminnan ilta 3.3.2015

Yhdistystoiminnan ilta 3.3.2015 Yhdistystoiminnan ilta 3.3.2015 Yhteisökoordinaattori Soile-Maria Linnemäki / Yhdistysverkosto Pj. Jonna Marttinen / Kinnarin koulun vanhempainkerho Pj. Terttu Kanninen / Luodaan Yhdessä ry OTA KORTTI

Lisätiedot

Hämeenlinnan Reumayhdistys ry

Hämeenlinnan Reumayhdistys ry Hämeenlinnan Reumayhdistys ry Jäsentiedote 1/2017 1 HALLITUS V. 2017 Puheenjohtaja Tuiri Iso-Hollo tuiri.iso-hollo@elisanet.fi p. 050-3016043 Varapuheenjohtaja Rainer Paakkonen rainer.paakkonen@pp.inet.fi

Lisätiedot

VAPAA-AIKA, KOTI JA HARRASTUKSET / RUOANVALMISTUS SYKSY

VAPAA-AIKA, KOTI JA HARRASTUKSET / RUOANVALMISTUS SYKSY 130351 KURKISTUS VÄLIMEREN KEITTIÖN ANTIMIIN Halikko 8.9.2015-15.9.2015, 8 oppituntia Lyhytkurssi.Tästä kurssista ei myönnetä alennuksia.tule tutustumaan, valmistamaan ja nauttimaan Välimeren keittiöiden

Lisätiedot

Kokemuksia viestinnästä - ProMartat ry. Taina Raiski

Kokemuksia viestinnästä - ProMartat ry. Taina Raiski Kokemuksia viestinnästä - ProMartat ry Taina Raiski Mistä kaikki alkoi? Helsingin Ekonomien vierailu Marttaliittoon syksyllä 2010 ProMartat perustettiin 13.12.2010 Perustamiskokouksessa 7 jäsentä Hallituksella

Lisätiedot

Kuinka pitkä on kukonaskel? Siinäpä kysymys ja tieteellinen pulma, jota meillä ratkottiin tämän joulun tietämillä.

Kuinka pitkä on kukonaskel? Siinäpä kysymys ja tieteellinen pulma, jota meillä ratkottiin tämän joulun tietämillä. Lapin Martat ry:n tiedote 1/2013 1. Puheenjohtajan tervehdys 2. Lapin Martat ry:n hallitus 2013 3. Vuoden 2013 teemavuoden sisältö 4. Jäsenmäärä 1.1.2013 5. Marttojen uudistuneet kotisivut 6. Lomakkeiden

Lisätiedot

Tiedote 1/2014 3.1.2014 Marttayhdistyksille, toimintaryhmille ja luottamusmartoille

Tiedote 1/2014 3.1.2014 Marttayhdistyksille, toimintaryhmille ja luottamusmartoille Marttayhdistyksille, toimintaryhmille ja luottamusmartoille Sisällysluettelo 1. Puheenjohtajan uuden vuoden tervehdys... 2 2. Syyskokousterveiset... 3 3. Järjestötoiminta... 4 4. Tapahtumat ja retket...

Lisätiedot

KUOPIO, TAMMIKUU 2013 PÄIVÄ AIKA TAPAHTUMA VAST.HLÖ PUHELIN Keskiviikko Klo

KUOPIO, TAMMIKUU 2013 PÄIVÄ AIKA TAPAHTUMA VAST.HLÖ PUHELIN Keskiviikko Klo KUOPIO, TAMMIKUU 2013 16.1.2013 18-19.15 24.1.2013 18 19.15 klo Teemailta 1 Voimaa ja valoa talven sihteeri 29.1.2013 18 20 pimeyteen, Pirkko Ulmanen 30.1.2013 18 19.15 PIELAVESI, TAMMIKUU 2013 Maanantai

Lisätiedot

Yhdistystoimijan ABC. Rekisteröity yhdistys. Rekisteröimätön yhdistys. Yhdistysrekisteri

Yhdistystoimijan ABC. Rekisteröity yhdistys. Rekisteröimätön yhdistys. Yhdistysrekisteri Yhdistystoimijan ABC Rekisteröity yhdistys on oikeushenkilö (juridinen henkilö) voi tehdä sitoumuksia jäsenet eivät ole henkilökohtaisesti vastuussa on merkitty yhdistysrekisteriin paras ratkaisu pitkäaikaiseksi

Lisätiedot

RYHMÄ HELENA RYHMÄ ARJA

RYHMÄ HELENA RYHMÄ ARJA RYHMÄ HELENA Hyvät käytännöt: - Kerhotoiminta Kokoaa yksin - Tiedonkulku Jäsenkirjeet, FB, Retket Haaste: 1. Akt. toimijoita lisää Kertaluontoisia tehtäviä, ei vaadita sitoutumista jatkoon, kysyä aina

Lisätiedot

Kutsu Etelä-Karjalan Martat ry:n kevätkokoukseen

Kutsu Etelä-Karjalan Martat ry:n kevätkokoukseen Kevään jäsentiedote 29.1.2018 View this email in your browser Kutsu Etelä-Karjalan Martat ry:n kevätkokoukseen 12.4.2018 Aika: to 12.4.2018 klo 18:00 Paikka: Saimaan ammattiopiston auditorio, Pohjolankatu

Lisätiedot

Harkitse, korjaa ja kierrätä! Eduskunnan ympäristövaliokunta Marttaliitto ry/asta Kuosmanen

Harkitse, korjaa ja kierrätä! Eduskunnan ympäristövaliokunta Marttaliitto ry/asta Kuosmanen Harkitse, korjaa ja kierrätä! Eduskunnan ympäristövaliokunta 15.3.2018 Marttaliitto ry/asta Kuosmanen Kohtuullisuus ja kestävät valinnat Järjestö on perustettu v. 1899 Jäseniä 45 000 Yhdistyksiä ja toimintaryhmiä

Lisätiedot

Opastukset KEVÄT 2016. helmet.fi

Opastukset KEVÄT 2016. helmet.fi Opastukset KEVÄT 2016 Helsingin kaupunginkirjasto tarjoaa eri toimipisteissä erilaisia opastuksia tietokoneen, internetin, palvelujen, ohjelmien ja laitteiden käytössä. Opastukset ovat maksuttomia. Tutustu

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2018

TOIMINTASUUNNITELMA 2018 TOIMINTASUUNNITELMA 2018 EKL:n Pohjois-Karjalan piiri ry 2 YLEISTÄ: Piirin 46. toimintavuotena keskitymme jäsenyhdistysten toimintamahdollisuuksiin. Piirin tarkoituksena on tukea ja ohjata liiton hallituksen

Lisätiedot

JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelmasta yleisesti Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta Edunvalvonta Koulutus

JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelmasta yleisesti Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta Edunvalvonta Koulutus JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma Toimintasuunnitelmasta yleisesti Hallitus on vastuussa toimintasuunnitelman ja talousarvion laatimisesta, seurannasta ja arvioinnista Yhdistyksen toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Yhdistystiedote 6/2013

Yhdistystiedote 6/2013 1 Yhdistystiedote 6/2013 Hei yhdistystoimija! Tässäpä teille taas tuore yhdistystiedote, jossa on tärkeitä tietoja liitosta teille ja jäsenillenne. Muistattehan siis välittää näitä tietoja eteenpäin. Kiitos!

Lisätiedot

Lapin Martat ry:n tiedote 7/2012 10.12.2012

Lapin Martat ry:n tiedote 7/2012 10.12.2012 Lapin Martat ry:n tiedote 7/2012 10.12.2012 1. Kohti joulua 2. Lapin Martat ry:n hallitus 2013 3. Vuoden marttayhdistys 4. Taitoavainkoulutukset 5. Vuoden 2013 teemavuoden sisältö 6. Joululahjavinkkejä

Lisätiedot

KUTSU YSTÄVÄSI MUKAAN MARTTOIHIN

KUTSU YSTÄVÄSI MUKAAN MARTTOIHIN KUTSU YSTÄVÄSI MUKAAN MARTTOIHIN www.martat.fi facebook.com/martatvinkkaa twitter.com/martatvinkkaa & twitter.com/marttaliitto youtube.com/martattv MARTOISSA ON ARJEN MAHDOLLISUUS 2014 2016 Hyvät marttayhdistykset

Lisätiedot

Paikalliset yhdistykset mukana maakunta- ja sote-uudistuksessa Pohjois-Pohjanmaalla

Paikalliset yhdistykset mukana maakunta- ja sote-uudistuksessa Pohjois-Pohjanmaalla Paikalliset yhdistykset mukana maakunta- ja sote-uudistuksessa Pohjois-Pohjanmaalla Helena Liimatainen Projektipäällikkö, järjestöagentti Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne - hanke Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne

Lisätiedot

Kysely Päijät-Hämeen yhdistyksille

Kysely Päijät-Hämeen yhdistyksille Kysely Päijät-Hämeen yhdistyksille Yhdistysten toteuttama toiminta lisää osallistujien hyvinvointia ja tuo mielekkyyttä arkeen. Päijät-Hämeessä on käynnistynyt Yhteinen Päijät-Häme hanke, joka antaa panoksensa

Lisätiedot

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus)

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus) 1/5 Vuosikokouksen 2014 esityslista SAKSIN SUKUSEURA RY:N VUOSIKOKOUS :n jäsenet ja suvun toiminnasta kiinnostuneet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle

Lisätiedot

Vuoden 2013 Tammikuu - Heinäkuu ampumavuorot ja tapahtumat

Vuoden 2013 Tammikuu - Heinäkuu ampumavuorot ja tapahtumat Vuoden 2013 Tammikuu - Heinäkuu ampumavuorot ja tapahtumat Vuoro / 4 pvm klo rata tapahtuma ilmoittaudu Numero TAMMIKUU Vuoroja pistooli r2 12.1.2013 klo.9-12 pist2 viikkovuoro Ke 9.1 0400 13 12004 1 pistooli

Lisätiedot

Hyvä jäsenyhdistys ja tukipiiri, tapaamme toukokuussa Tampereella!

Hyvä jäsenyhdistys ja tukipiiri, tapaamme toukokuussa Tampereella! Kehitysvammaisten tukiliitto ry:n liittokokous 2013, Hyvä jäsenyhdistys ja tukipiiri, tapaamme toukokuussa Tampereella! Toimitamme tällä kirjeellä teille liittokokouskutsun, tarvittavat asiakirjat ja tiedot

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan Martat ry Tiedote 2/2012 12.9.2012 Marttayhdistyksille, toimintaryhmille ja luottamusmartoille

Pohjois-Karjalan Martat ry Tiedote 2/2012 12.9.2012 Marttayhdistyksille, toimintaryhmille ja luottamusmartoille Pohjois-Karjalan Martat ry Tiedote 2/2012 12.9.2012 Marttayhdistyksille, toimintaryhmille ja luottamusmartoille KOKOUKSET 1. Pohjois-Karjalan Martat ry:n syyskokous 17.11. 2. Ehdokkaiden ennakkoasettelu

Lisätiedot

Yhdistykset Toimintaryhmät 68. Marttapiirit 15. Valtakunnallinen

Yhdistykset Toimintaryhmät 68. Marttapiirit 15. Valtakunnallinen Jäsenet 46 600 Yhdistykset 1 151 Toimintaryhmät 68 Marttapiirit 15 Marttaliitto Paikallinen Alueellinen Valtakunnallinen ARVOT Avoin. Rohkeasti oma itsensä. Valintoja kestävään arkeen. Onnistumisen ja

Lisätiedot

Tervetuloa vuosikokoukseen!

Tervetuloa vuosikokoukseen! SK POHJANMAA - POHJANMAAN LASTUSALAN LIITTO ry Tervetuloa vuosikokoukseen! Pohjanmaan Pelastusalan liitto ry:n vuosikokous pidetään la 21.5.2016 Nurmon Paloasemalla, Paanatie 1, 60550 Nurmo Tilaisuuteen

Lisätiedot

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoitus on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina jäseninä

Lisätiedot

MOODLE-OHJE: Liitetiedoston lisääminen ja päivittäminen

MOODLE-OHJE: Liitetiedoston lisääminen ja päivittäminen etusivulta yläoikealta. Kirjauduttuasi sisään SAMK Moodleen, mene omalle opintojaksollesi ja siirry muokkaustilaan. Muokkaustila päälle painike löytyy opintojakson Kun muokkaustila on päällä, siirry sen

Lisätiedot

20.2.2014 2/2014 JÄSENTIEDOTE MARTOILLE JA MARTTAYHDISTYKSILLE

20.2.2014 2/2014 JÄSENTIEDOTE MARTOILLE JA MARTTAYHDISTYKSILLE 2/2014 JÄSENTIEDOTE MARTOILLE JA MARTTAYHDISTYKSILLE 20.2.2014 1. Puheenjohtajan terveiset 2. Ajankohtaista 3. Kutsu kevätkokoukseen 4. Rajaton pohjoinen nainen kesäkonferenssi Rovaniemellä 26.-29.6.2014

Lisätiedot

LOKAKUU kaikissa lippukunnissa. Tässä

LOKAKUU kaikissa lippukunnissa. Tässä LOKAKUU 2018 Illat pimenevät ja kelit kylmenevät, ja se jos mikä antaa syyn puhua ensi kesästä! Sinun kanssasi kesäfiilistä nostattaa kuukausittain ilmestyvä ryskeposti Rusahdus, joka tarjoaa paljon hyödyllistä

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2 / 2013 7.11.2013

JÄSENTIEDOTE 2 / 2013 7.11.2013 Tule mukaan hallitukseen Haavin hallituksessa toimii iloinen ja aktiivinen joukko ympäristökasvattajia. Haluaisitko sinä tulla mukaan? Hallituksen jäsenet valitaan syyskokouksessa kahdeksi vuodeksi kerrallaan.

Lisätiedot

Järjestöystävällinen Pohjois- Pohjanmaa

Järjestöystävällinen Pohjois- Pohjanmaa Järjestöystävällinen Pohjois- Pohjanmaa Yhteistyöllä eteenpäin jatkossakin Anna Katajala Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne -hanke Järjestöjen toimintaympäristö muutoksessa Maakunta- ja sote-uudistus siirtää

Lisätiedot

Suomi juhlaseminaari Ostrobotnialla Helsingissä

Suomi juhlaseminaari Ostrobotnialla Helsingissä Kansallinen senioriliitto ry Elokuun yhdistyskirje 1 (6) Senioriyhdistysten ja senioripiirien puheenjohtajat ja sihteerit sekä hallitusten jäsenet Arvoisat puheenjohtajat, sihteerit sekä hallitusten jäsenet

Lisätiedot

ARKI SUJUVAKSI -TOIMINTA

ARKI SUJUVAKSI -TOIMINTA ARKI SUJUVAKSI -TOIMINTA Päivi Känsälä, koordinaattori Valtakunnalliset työpajapäivät Lappeenranta 27.4.2016 Jäsenet 46 600 Yhdistykset 1 151 Toimintaryhmät 68 Marttapiirit 15 Marttaliitto Paikallinen

Lisätiedot

JANAKKALA-SEURA RY. TOIMINTASUUNNITELMA 2016-2017

JANAKKALA-SEURA RY. TOIMINTASUUNNITELMA 2016-2017 JANAKKALA-SEURA RY. TOIMINTASUUNNITELMA 2016-2017 Hyväksytty vuosikokouksessa 23.3.2016 1 Janakkala-Seura ry. tekee paikallista Janakkalan mielikuvaa tukevaa kotiseututyötä. Tavoitteena on 1. Lisätä täällä

Lisätiedot