Alastaron Rotaryklubi. Vuosikertomus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Alastaron Rotaryklubi. Vuosikertomus"

Transkriptio

1 Alastaron Rotaryklubi Vuosikertomus

2

3 Presidentin tervehdys! Ari Pääkkönen luovutti minulle Alastaron Rotaryklubin presidentin tehtävät vitjojenvaihtotilaisuudessa Loimikodilla Rotaryvuoden maailmanlaajuisena teemana oli tehdä rotarytoimintaa näkyväksi eli virallisesti Light Up Rotary Teeman mukaisesti rotaryvuoden aikana pyrimme pitämään klubiamme ja rotarytoimintaa esillä esim. osallistumalla paikallisiin tapahtumiin kuten Sinua Varten harrastemessuihin ja Palkeiset kansanmusiikkitapahtuman järjestelyihin. Kevätkaudella teimme Loimaan, Someron ja Forssan Rotaryklubien kanssa yhteisen Rotarylehden. Lehti jaettiin alueen talouksiin ja se esitteli rotarytoiminnan periaatteita ja käytännön toimintaa alueella kattavasti. Osallistuimme myös piirimme yhteisen ShelterBoxin toimittamiseen Nepalin katastrofialueelle. Itse esittelin oman klubimme vuoden toiminnan teemaksi koulutusta ja oppimista. Klubimme jäsenet osallistuivatkin vuoden aikana mm. elintarviketurvallisuuskoulutukseen ja oman järjestömme toimintaan liittyvään uusien jäsenien perehdytyskoulutukseen. Klubin tiistai-iltaisiin viikkokokouksiin pyrin alustamaan keskustelua ajankohtaisista aiheista. Klubimme viikkokokouksissa vieraili vuoden aikana runsaasti ulkopuolisia esitelmöitsijöitä. Aiheiden kirjo oli valtava turvallisuuspolitiikasta talvilintuihin. Jäsenet pitivät myös itse erinomaisia alustuksia kokouksissa. Yritysvierailulistalla olivat: Dinolift Oy ja YTK eli Loimaan kassa. Vuoden toiminnassa oli mukana myös tervettä kisailuhenkeä: mato-ongintaa, petanqueta, keilailua, ammuntaa ja trivial pursuit turnausta. Kulttuuria oli mukana toiminnassa kahden kesäteatterivierailun verran. Rotaryvuosi sujui kiitettävän hienosti aktiivisten jäsenten ansiosta. Suuri kiitos yhteistyöstä kaikille! Janne Möhkölä, presidentti vm Hyvin tuettuna voi jopa osua maaliin Klubineuvottelu ja perustamiskokous

4 Ensimmäisenä klubineuvottelumme aiheena 1.7. Loimikodilla oli Alastaron Rotaryklubin perustaminen jälleen kerran uudelleen. Tämä tehtiin, jotta aiemmin kesken jäänyt klubin rekisteröintiprosessi saatiin vietyä päätökseen. Asia sujui mallikkaasti tällä kerralla ja olemme nyt Alastaron Rotaryklubi ry rekisterinumerolla Klubineuvottelussa keskustelimme yhdessä tulevan syksyn toiminnasta, kuvernöörin vierailusta, harrastemessuista, savusaunasta yms. Ongintaa 5.7. Jääskeläisen rannassa kamppailimme klubimme mato-ongintamestaruudesta. Loimijoki on niin kalaisa, että kaikki saivat saalista. Hallitus : Presidentti: Janne Möhkölä Tuleva presidentti: Pekka Levonen Past presidentti: Ari Pääkkönen 1. Sihteeri Pekka Levonen 2. Sihteeri Esa Tiiri Rahastonhoitaja / IT vastaava Kyösti Pitkäranta Klubimestari Nuorisovaihtoasiamies Rotarysäätiöasiamies Markus Rämö Tuomas Heilala Jouko Tirri Jäseninä kaudella : Lopputulos oli kuitenkin hyvin selkeä Kallionpään Jaakon hallitessa tätäkin lajia. Aaltonen Petri Hakamäki Juhani Heilala Tuomas Hettula Jari Honkaniemi Kari Jääskeläinen Jari Kaasalainen Mikko Kallionpää Jaakko Kestilä Mika Koho Markku Koivisto Pekka Lehto Reijo Levonen Pekka Metsänranta Sanna Mäkelä Markus Mäkimattila Paavo Möhkölä Janne Pajula Marianna Pitkäranta Kyösti Pääkkönen Ari Rämö Markus Sillanpää Matti Suisto Eija-Liisa Suominen Mika Suvila Kalevi Tattinen Mika Tiiri Esa Tirri Jouko Kunniajäsenet: Mäkimattila Jaakko Raikaa Martti

5 22.7. Klubimme hioi petanque-taktiikkaansa Alastaron ala-asteen yläkentällä. Varsinainen turnaus pelattiin Tammelan Mustialassa Kuvassa mestaruutta puolustamaan lähteneen voittoisan joukkueemme jäsenet kertovat turnauksen kulusta mm. naapuriklubien jäsenille Mikko Kaasalainen oli järjestänyt klubilaisille mahdollisuuden kokeilla ammuntataitojaan Virttaan eräveikkojen ampumaradalla Aaltosen Petrillä oli visailu tietokilpailuja ei hieman kuulemma kilpailuhenkisellä klubillamme ole koskaan liikaa Osallistuimme kansanmusiikkitapahtuma Palkeiset järjestelyihin liikenteenohjaajina Ryötin tilalla. Kesäteatterivierailu oli vuorossa Kertunmäellä. Näytelmän nimi oli puhelinluettelo. Turvallisuuspolitiikkaa ja ajankohtaisuutta Tiistaina klubimme vieraili Krekilän myllyn kesäteatterissa seuraamassa dekkaritarinaa: Hakuammuntaa rouva Sepponen Oli vuorossa rotaryrattaan kierros eteenpäin ja vitjojen vaihtotilaisuus Ryötin tilalla Vierailevana luennoitsijana viikkokokouksessamme oli ETYJ:n yleiskokouksen presidentti Ilkka Kanerva Turvallisuuspolitiikkaan ja erityisesti ajankohtaiseen Ukrainan kriisiin keskittyvä esitelmä sai reippaasti väkeä liikkeelle myös naapuriklubeista Loimaalta ja Somerolta. Saimme asiantuntevaa ja ajatuksia herättävää tietoa pitkän linjan politiikan ammattilaiselta mm. Venäjän laajenemispolitiikkaan, Putiniin ja Krimin tilanteeseen.

6 2.9. Saapui Punkalaitumen Rotaryklubi vieraaksemme Hunnaalle savusaunaan. Yritysvierailulla Dinolift Oy:llä kävimme Isäntänä toimi Tuomas Heilala Esittäytyi pankkiiriliike Finlandian edustaja Kari Joki Forssasta 22.3 Vietettiin Rotarien kirkkopyhää Alastaron seurakuntatalolla Aiheena oli Kirottu kaivos Jouko Tirri esitelmöi Matti Sillanpää piti luokite-esitelmän sovittelumenettelystä Olimme tutustumassa YTK:n eli Loimaan kassan toimintaan heidän toimitiloillaan. Toimitusjohtaja Auli Hänninen kertoi YTK:n toiminnasta ja historiasta. Kuvernööri Antti Harkila vieraili viikkokokouksessamme Alastaron nippelitiedon edustusjoukkue kilpailee Trivial Pursuit -turnauksessa Forssassa

7 Kuvernöörin vierailun yhteydessä kolme klubissa pitkään toiminutta aktiivista jäsentä: Petri Aaltonen, Mika Kestilä ja Jaakko Kallionpää saivat PHF arvon eli Paul Harris Fellow - tunnustuksen Kevätkausi alkoi tulevien kirjallisten tuotosten parissa. Klubineuvottelun aiheena oli rotarylehden teko. Lisäksi puimme Alastaron Raitti -kirjan suunnittelua sekä kevään ohjelmaa Eija-Liisa Suiston esitelmöitsijävieras esitteli Loimaan vanhuspalveluiden kotihoidon tilannetta. Seuraavana tiistaina viikkokokous sujui keilojen kaadon merkeissä Loimaan keilahallilla Esitelmöitsijävieraanamme oli Ilkka Virta, joka kertoi suomalaisesta Viipurista luvuilla Uusien jäsenten perehdytys Hirvihovissa järjestettiin Sinua Varten harrastemessut. Jaoimme tietoa rotarytoiminnasta keräten kiinnostuneiden henkilöiden nimitietoja. Parin päivän aikana osastollamme vieraili sankoin joukoin väkeä mm. arvonnan ja palkintojen houkuttelemana Uusien Rotarien Ilta 3.3. oli varattu alueen yhteiseksi koulutustilaisuudeksi. Koulutuksen piti Erkki Eskelinen PAG Forssasta

8 23.9. Oli uudemman polven jäsenemme Sanna Metsänrannan esitelmä perintöasioista. Sanna kertoi monipuolisesti mm. lainsäädännöstä, verotuksesta ja perinnönjakoon liittyvistä kannattavista järjestelymahdollisuuksista Tuli kouluttautumisen vuoro. Päämääränä oli läpäistä Eviran hygieniaosaamistesti, joka järjestettiin seuraavana tiistaina Elintarviketurvallisuuskoulutuksen tuloksena Alastaron Rotaryklubista löytyy nyt vankka osaaminen ja viranomaisen oikeutus perustaa tarvittaessa vaikka Hot Rotary Dog -myyntipiste yleisötapahtumiin Jaakko Kallionpää pyrki viikkokokouksessa saamaan väkeä liikkeelle. Aiheena oli liiku ja pysy kunnossa Klubimme vieraili Loimaan Rotareiden viikkokokouksessa. Loimaalla oli vuorossa Mauri Ikosen esitelmä yhteiskunnan poikkeusoloista. Maurilla oli hyvin perusteltuja ajatuksia mm. kolmannen sektorin mahdollisuuksista auttaa viranomaisia. Esitelmä sopi hyvin syksyllä jo aiemmin alkaneeseen turvallisuuspolitiikka aiheeseen Siirryimme hehkulampuista led-aikaan. Reijo Lehto esitteli led-valaistuksen tuomia säästömahdollisuuksia kun perinteisiä loisteputkia vaihdetaan led-putkiksi Aiheena oli seppä ja sällit. Pekka Levonen piti esitelmän Lankisen konepajan historiasta Oli vuorossa vaalikokous Mika Kestilä piti alustuksen pohjautuen Mia Konun kirjaan Palvelukseen halutaan yksi raitis imettäjä Kyösti Pitkäranta esitteli geokätköily-harrastusta Vierailevana esitelmöitsijänä oli Erkki Kallio aiheenaan Suomen talvilinnut Vietimme perinteistä joulujuhlaa Loimikodilla, juhlaohjelmavastaavana toimi Honkaniemen Kari.

TOIMINTAKERTOMUS Alastaron Rotaryklubi ry

TOIMINTAKERTOMUS Alastaron Rotaryklubi ry TOIMINTAKERTOMUS 2017-2018 Alastaron Rotaryklubi ry Presidentin tervehdys Ratas on taas pyörähtänyt kierroksen ja takana on mieleenpainuva vuosi klubimme ensimmäisenä naispresidenttinä. Ajoitus sopi hyvin,

Lisätiedot

Toimintakertomus kaudelta 2011 2012

Toimintakertomus kaudelta 2011 2012 Toimintakertomus kaudelta 2011 2012 Kauden kansainvälinen teema Kauden kansainvälinen teema oli Kuuntele sydäntäsi auttaaksesi muita RI presidenttinä toimi Kalyan Banerjee. Kokemäen rotaryklubilla oli

Lisätiedot

SEPÄNHAAN ROTARYKLUBI, VUOSIKERTOMUS 2014-2015

SEPÄNHAAN ROTARYKLUBI, VUOSIKERTOMUS 2014-2015 6.9.2015 1/41 SEPÄNHAAN ROTARYKLUBI, VUOSIKERTOMUS 2014-2015 1. Hallitus ja komiteat (1.7.2014 30.6.2015) Presidentti 2014 2015 Leino Kimmo Tuleva presidentti 2015 2016 Kaunisto Jari Tuleva presidentti

Lisätiedot

Kauniainen Grankulla Rotary Club

Kauniainen Grankulla Rotary Club Kauniainen Grankulla Rotary Club Toimintasuunnitelma Rotaryvuosi 2008-2009 Juha Pulkkinen Toteuta unelmasi Förverkliga drömmen Make Dreams Real Yleistä Toiminta jatkuu noudattaen klubissa hyviksi koettuja

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2015 2016

Toimintasuunnitelma 2015 2016 Kemin Rotaryklubi ry Toimintasuunnitelma 2015 2016 RI:n presidentti K. R. (Ravi) Ravindran: Ole lahja maailmalle Klubin hallitus ja komiteat 2015-2016 Klubin hallitus presidentti Mikko Henriksson varapresidentti

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma

Toimintasuunnitelma Toimintasuunnitelma 2017 2018 Klubin hallitus ja komiteat 2017-2018 Klubin hallitus presidentti varapresidentti past presidentti tuleva presidentti 1. sihteeri 2. sihteeri rahastonhoitaja nuorisovaihtoasiamies

Lisätiedot

Toimintakertomus

Toimintakertomus Toimintakertomus 1.7.2016 30.6.2017 Forssan Rotaryklubi ry on osa Rotary Internationaalin maailmanlaajuista rotaryklubien yhteisöä, joka palvelee, vaalii korkeita eettisiä arvoja, edistää maailman yhteisymmärrystä,

Lisätiedot

KLUBIJOHTOSUUNNITELMA 2013-2014

KLUBIJOHTOSUUNNITELMA 2013-2014 Suunnitelma 1 (5) KLUBIJOHTOSUUNNITELMA 2013-2014 1 Sisältö Klubijohtosuunnitelman 2013-2014 sisältö: Klubin säännöt Klubin strategiset tavoitteet Klubin vuosikello (Liite 1) Klubin toimintasuunnitelma

Lisätiedot

NURMIJÄRVI KLAUKKALAN ROTARYKLUBI RY TOIMINTAKERTOMUS ROTARYVUOSI

NURMIJÄRVI KLAUKKALAN ROTARYKLUBI RY TOIMINTAKERTOMUS ROTARYVUOSI 1 NURMIJÄRVI KLAUKKALAN ROTARYKLUBI RY TOIMINTAKERTOMUS ROTARYVUOSI 1.7.2016 30.6.2017 2 1. Yleistä Nurmijärvi-Klaukkalan Rotaryklubi ry on rekisteröity yhdistysrekisteriin 4.11.2015. Yhdistyksen rekisterinumero

Lisätiedot

Raision Rotaryklubin TOIMINTASUUNNITELMA 2011-2012. GSM 0500 540032 erkki.haavisto@utu.fi

Raision Rotaryklubin TOIMINTASUUNNITELMA 2011-2012. GSM 0500 540032 erkki.haavisto@utu.fi Raision Rotaryklubin TOIMINTASUUNNITELMA 2011-2012 4.1 Raision Rotaryklubin organisaatio 4.1.1 Hallitus Puheenjohtaja Presidentti Erkki Haavisto GSM 0500 540032 erkki.haavisto@utu.fi Jäsenet Pastpresidentti

Lisätiedot

Laihian Rotaryklubin hallituksena ja toimihenkilöinä toimivat seuraavat henkilöt: Osmo Säntti, Olli Hietala, Varatilintarkastaja: Kari Koskenranta

Laihian Rotaryklubin hallituksena ja toimihenkilöinä toimivat seuraavat henkilöt: Osmo Säntti, Olli Hietala, Varatilintarkastaja: Kari Koskenranta 7.12.2007 / Olavi Vähämäki 1 LAIHIAN ROTARYKLUBI Vuosikertomus v. 2006-2007 Hallitus ja komiteat Laihian Rotaryklubin hallituksena ja toimihenkilöinä toimivat seuraavat henkilöt: Presidentti Past Presidentti

Lisätiedot

Kemin rotaryklubi ry Toimintasuunnitelma RI:n presidentti John F. Germ; Rotary palvelee yhteiskuntaa

Kemin rotaryklubi ry Toimintasuunnitelma RI:n presidentti John F. Germ; Rotary palvelee yhteiskuntaa Kemin rotaryklubi ry Toimintasuunnitelma 2016 2017 RI:n presidentti John F. Germ; Rotary palvelee yhteiskuntaa Klubin hallitus ja komiteat 2016 20177 Klubin hallitus presidentti Leena Jokinen varapresidentti

Lisätiedot

SA-VS piiriottelu - Tuloskooste

SA-VS piiriottelu - Tuloskooste SA-VS piiriottelu Loimaan Virttaa, 20.01.2018 Yksilökilpailut Hiihtely Hirvenhiihtely (sarjassa on 4 arviota, ei aikapisteitä) Nimi Nro Piiri Arviointi Ammunta Pisteet 1. Suomela Erkki 123 satakunta 508

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2011 2012

TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2011 2012 LIONS CLUB TAMMELA RY TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2011 2012 Yleistä Tällä kaudella ei ole kansainvälisiä projekteja. Pääpaino on paikallisissa palveluaktiviteeteissa sekä klubin toiminnan kehittämisessä.

Lisätiedot

Lappeenranta-Saimaa Rotaryklubin toimintasuunnitelma kaudelle

Lappeenranta-Saimaa Rotaryklubin toimintasuunnitelma kaudelle Lappeenranta-Saimaa Rotaryklubin toimintasuunnitelma kaudelle 2019-2020 Lappeenranta-Saimaa Rotaryklubi Yhteystiedot Lappeenrannan Upseerikerho Upseeritie 2 53850 Lappeenranta Rotaryklubi Lappeenranta

Lisätiedot

Kaikki toimintamme perustuu aitoon rotaryhenkeen, jonka ytimessä ovat neljän kysymyksen koe ja mottomme Palvelumieli itsekkyyden edelle.

Kaikki toimintamme perustuu aitoon rotaryhenkeen, jonka ytimessä ovat neljän kysymyksen koe ja mottomme Palvelumieli itsekkyyden edelle. ROTARYPIIRI 00 Toiminta rotaryvuonna 200 20 n rotaryvuoden teemana on RIP Ray Klinginsmithin teema Rakentaa yhteiskuntaa, yhdistää maanosia tai vapaasti muokaten Rotary toimii lähellä ja kaukana n toimintaa

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten. Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh.

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten. Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. Kaupunginhallitus 10 19.01.2015 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten Kh 10 Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. 02 761 1110 Eduskuntavaalit toimitetaan

Lisätiedot

ROTARYVUODEN SUNNITTELU. Päivämäärä: 17.03.2012

ROTARYVUODEN SUNNITTELU. Päivämäärä: 17.03.2012 ROTARYVUODEN SUNNITTELU Esittäjä: OLAVI MIETTINEN Päivämäärä: 17.03.2012 Esityksen tavoite: Tulevat presidentit, -sihteerit ja komiteat Innostaa sekä lisätä valmiuksia: Suunnitella klubin hallinto ja toiminta

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1. Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen europarlamenttivaaleja varten

LOIMAAN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1. Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen europarlamenttivaaleja varten LOIMAAN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen europarlamenttivaaleja varten Kh 39 Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. 02 761 1110 - - - - - Kaupunginjohtajan

Lisätiedot

PrePets 2016 Kauniainen Mäntsälä - Helsinki

PrePets 2016 Kauniainen Mäntsälä - Helsinki PrePets 2016 Kauniainen Mäntsälä - Helsinki Klubipresidentin avaintehtävät PrePETS 2016 10.2. 16.2. - 18.2.2016 2016-17 TITLE 2 Periaatteet - Tiedosta päämäärät - Keskity olennaiseen TITLE 3 Presidentin

Lisätiedot

Ole lahja maailmalle

Ole lahja maailmalle Ole lahja maailmalle PORI KARHUNPÄÄN ROTARYKLUBI TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAKAUDELTA 2015-2016 Yleistä Pori Karhunpään rotaryklubi kokoontui rotarivuoden 2015-2016 aikana 43 kertaa. Kokoukset pidettiin pääsääntöisesti

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN ROTARYKLUBI

LEMPÄÄLÄN ROTARYKLUBI LEMPÄÄLÄN ROTARYKLUBI JÄSENTIEDOTE Heinäkuu 2014 Heinäkuun läsnäoloprosentti 69,92 03.07. Ei kokousta 10.07. Kevätkokous o Alkaneen kauden ohjelma ja talousarvio 18.07. pe Kuokkalankosken markkinoiden

Lisätiedot

Kaupunginhallitus päätti valita vuonna 2017 toimitettavia kuntavaaleja varten. 001 äänestysalue (Yhteiskoulu)

Kaupunginhallitus päätti valita vuonna 2017 toimitettavia kuntavaaleja varten. 001 äänestysalue (Yhteiskoulu) Kaupunginhallitus päätti valita vuonna 2017 toimitettavia kuntavaaleja varten 1. asetettaviin äänestysalueiden vaalilautakuntiin viisi varajäsentä 2. asettaa kaksi vaalitoimikuntaa ja niihin nimetään kolme

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT JOROINEN

ITÄ-SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT JOROINEN TULOKSET..009 19:09 SARJA M Kainulainen Olavi PS 95 9 191 1 45 51 Mankinen Mika PS 89 95 184 5 Seppä Timo SS 91 90 181 Eskelinen 4 1 Jukka PS 95 81 17 5 59 Hassinen Ari PK 89 81 170 Kirjavainen 4 Mikko

Lisätiedot

Pets 2017 Herttoniemi Hertonäs rotaryklubi

Pets 2017 Herttoniemi Hertonäs rotaryklubi Pets 2017 Herttoniemi Hertonäs rotaryklubi Klubipresidentin avaintehtävät 2017-2018 TITLE 2 Presidentin avaintehtävä 1. Klubin toiminnan organisointi ja johtaminen - Toimintasuunnitelman laadinta hallituksen

Lisätiedot

KLUUVIN ROTARYKLUBI Toimintakertomus 2008-2009 GLOETS ROTARYKLUBB

KLUUVIN ROTARYKLUBI Toimintakertomus 2008-2009 GLOETS ROTARYKLUBB KLUUVIN ROTARYKLUBI Toimintakertomus 2008-2009 GLOETS ROTARYKLUBB Helsinki Heinäkuu 2009 RI:n Presidentti Don Kurn Lee Governor Heimo Nummela 1 Hallitus Past presidentti Martti Marvola Presidentti Georg-Olof

Lisätiedot

JOHTOSUUNNITELMASTA TOIMINTASUUNNITELMAAN

JOHTOSUUNNITELMASTA TOIMINTASUUNNITELMAAN JOHTOSUUNNITELMASTA TOIMINTASUUNNITELMAAN Esittäjä: OLAVI MIETTINEN Päivämäärä 19.03.2011 Esityksen tavoite: Tulevat presidentit, -sihteerit ja komiteat Innostaa sekä lisätä valmiuksia: Suunnitella klubin

Lisätiedot

Rotarypiiri 1430 AG koulutus Joensuu Osmo Siira

Rotarypiiri 1430 AG koulutus Joensuu Osmo Siira Rotarypiiri 1430 AG koulutus Joensuu 06.05.2017 Osmo Siira Kuvernöörin odotuksia Piirin laajennetun johtoryhmän jäsen AG osallistuu alueensa ja alueensa klubien edustajana piirin johtamiseen piirin toiminnan,

Lisätiedot

TULEVIEN PRESIDENTTIEN VALMENNUS KAUDELLE 2015-2016. Hyviä käytäntöjä, kyselyn tulokset

TULEVIEN PRESIDENTTIEN VALMENNUS KAUDELLE 2015-2016. Hyviä käytäntöjä, kyselyn tulokset TULEVIEN PRESIDENTTIEN VALMENNUS KAUDELLE 2015-2016 Hyviä käytäntöjä, kyselyn tulokset Pressan kestokansio, myös sähköisenä Puolisot mukana toiminnassa Klubin viihtyvyys / iloinen tekemisen meininki Kokoukset

Lisätiedot

TURUN KEMISTIKERHO RY

TURUN KEMISTIKERHO RY TURUN KEMISTIKERHO RY Vuosikertomus 2011 Yleistä Turun Kemistikerho ry on Turun alueella asuvien Suomalaisten Kemistien Seuran (SKS) jäsenten välinen yhdistys, joka emoseuransa tavoin pyrkii edistämään

Lisätiedot

Huom. Hyvä suunnittelu helpottaa klubin toimintaa, manageeraus vähenee, tilaa leadershipille!

Huom. Hyvä suunnittelu helpottaa klubin toimintaa, manageeraus vähenee, tilaa leadershipille! 28.1.2016 D 1420 Klubin toiminnan suunnittelu kaudella 2016-17 Koulutustilaisuudet 2016 tuleville toimihenkilöille Prepets ke 10.2. Mäntsälä / ti 16.2.Kauniainen / to 18.2. Helsinki PETS Viro 4.3. / Suomi

Lisätiedot

PRESIDENTIN VUODEN KIERTO

PRESIDENTIN VUODEN KIERTO PRESIDENTIN VUODEN KIERTO V e s a M a r t i k k a l a A s s i s t a n t G o v e r n o r P E T S 1 6. 3. 2 0 1 3 L a p p e e n r a n t a Presidenttikautta edeltävä syksy Perehdy matrikkeliin: rotaryn tavoite,

Lisätiedot

TRF. Markku Kalliomäki

TRF. Markku Kalliomäki TRF Markku Kalliomäki 12.11.2015 3 Marraskuu on Rotarysäätiön teemakuukausi ROTARYSÄÄTIÖ (The Rotary Foundation of Rotary International) on Rotary Internationalin vuonna 1917 perustama stipendi- ja avustusrahasto

Lisätiedot

Jäsenyyskomitean mietteitä

Jäsenyyskomitean mietteitä Jäsenyyskomitean mietteitä Kari Koski, Presidentti 2016-2017, 2017-2018 Turku Samppalinnan Rotaryklubi ry Piirin jäsenyyskomitean pj 2017-2018 JÄSENYYSKOMITEA 2017-2018 PP Kari Koski, Turku Samppalinna

Lisätiedot

Hallituksen esitys 27.8.2014 vuosikokoukselle KLUUVIN ROTARYKLUBI GLOETS ROTARYKLUBB TOIMINTAKERTOMUS 2013 2014 1. TOIMIHENKILÖT.

Hallituksen esitys 27.8.2014 vuosikokoukselle KLUUVIN ROTARYKLUBI GLOETS ROTARYKLUBB TOIMINTAKERTOMUS 2013 2014 1. TOIMIHENKILÖT. 1 KLUUVIN ROTARYKLUBI GLOETS ROTARYKLUBB TOIMINTAKERTOMUS 2013 2014 Hallituksen esitys 27.8.2014 vuosikokoukselle 1. TOIMIHENKILÖT Juhani Korpela Leo Laitinmäki Esko Mäkelä Heikki Hämäläinen Allan Tiitta

Lisätiedot

HEINÄKUU ELOKUU SYYSKUU LOKAKUU MARRASKUU JOULUKUU. Ei rotaryaiheita,omassa klubissa mutta muuta mielenkiintoista

HEINÄKUU ELOKUU SYYSKUU LOKAKUU MARRASKUU JOULUKUU. Ei rotaryaiheita,omassa klubissa mutta muuta mielenkiintoista N:o pvm ja aika Poikk. aika KAUSI 2017-2018 VIHTI NUMMELAN ROTARYKLUBI Paikka Vastuuhenkilö HEINÄKUU Ei rotaryaiheita,omassa klubissa mutta muuta mielenkiintoista Heinäkuu Tuntematon sotilas-näytelmä Harparskog

Lisätiedot

24.8.2011. Jurvan Rotaryklubi. Säläishallilla

24.8.2011. Jurvan Rotaryklubi. Säläishallilla 24.8.2011 Jurvan Rotaryklubi Säläishallilla YHTEIS Klubin sija Klubin tulos 1 Jurva 32,00 2 Kurikka 25,00 3 Jalasjärvi 23,00 4 Kauhajoki 17,00 5 Ilmajoki 16,00 6 Aro 13,00 sija nimi Saapas Tikka Rengas

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA

TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTASUUNNITELMA 2015-2016 STRATEGIA 2016 VISIO 2016 Me olemme tunnettuja palveluistamme ja avustustoiminnastamme, Jäsenistömme on innostunutta ja aktiivista Teemme toimintaamme tunnetuksi TOIMINTA-AJATUS

Lisätiedot

Piirin johtamiskoulutustilaisuus/ Ryhmätyöt: presidentit

Piirin johtamiskoulutustilaisuus/ Ryhmätyöt: presidentit Piirin johtamiskoulutustilaisuus/ Ryhmätyöt: presidentit Erja Vihervaara, Olli Pihlava Suomen Rotary 2015 Sisällysluettelo 1. Presidentin odotukset ja tavoitteet s. 2 2. Tavoitteet s. 6 3. Johtaminen s.

Lisätiedot

PrePETS 2015. Rotarypiiri 1430. Koulutuskomitea Presidenttien koulutus

PrePETS 2015. Rotarypiiri 1430. Koulutuskomitea Presidenttien koulutus PrePETS 2015 Rotarypiiri 1430 Koulutuskomitea Presidenttien koulutus Haasteita Haasteita Perehdy ja kouluttaudu - Tutustu klubin johtamiseen osallistumalla jo kuluvana rotarivuonna hallituksen ja klubin

Lisätiedot

TITLE Klubijohtosuunnitelma Hannu Simström

TITLE Klubijohtosuunnitelma Hannu Simström TITLE Klubijohtosuunnitelma 2018-2019 Hannu Simström 22.5.2018 Someron Rotaryklubi - nykytilanne Someron Rotaryklubi perustettu 23.10.1954 Jäseniä tällä hetkellä 30 25 miestä, 5 naista Kauden 2017-2018

Lisätiedot

Pyörätuoleihin tulee tarratekstinä Tämän pyörätuolin on lahjoittanut LC-Orimattila (Jopimainos).

Pyörätuoleihin tulee tarratekstinä Tämän pyörätuolin on lahjoittanut LC-Orimattila (Jopimainos). Hallituksen kokous 7 / 2009 Pöytäkirja Paikka: Ravintola Musta Ori Aika: ti 31.3.2009 klo 18.15 71 Kokouksen avaus Presidentti avasi kokouksen klo 18.19. 72 Todetaan läsnäolijat ja päätösvaltaisuus Läsnä

Lisätiedot

5. Kyösti Korpiola ,1971,1973,1974 ( ,1967,1970, ,1968) ( ,1964) ( )

5. Kyösti Korpiola ,1971,1973,1974 ( ,1967,1970, ,1968) ( ,1964) ( ) 1. Timo Korpiola 68 1963 80 1967,1969,1970 (3. 1966) 93 1971 +93 1972 (3. Yleismestaruus 1963) 2. Max Jensen 80 1963,1964 Yleismestaruus 1963 (2. 1964) 3. Pauli Hissa +80 1963,1964 Yleismestaruus 1964

Lisätiedot

07/07/2014 08:54:02 Turnaus aloitettu. 07/07/2014 08:54:05 Kierros 1 paritettu.

07/07/2014 08:54:02 Turnaus aloitettu. 07/07/2014 08:54:05 Kierros 1 paritettu. 07/07/2014 08:54:02 Turnaus aloitettu. 07/07/2014 08:54:05 Kierros 1 paritettu. Harry Ulvi* - Seppo Järvisalo Stig Svens - Vesa Ala-Kulju* Erkki Saarinen - Lasse Wallin Teuvo Lahti - Kalevi Lehtinen Jussi

Lisätiedot

SEPÄNHAAN ROTARYKLUBI, TOIMINTAKERTOMUS

SEPÄNHAAN ROTARYKLUBI, TOIMINTAKERTOMUS 13.9.2016 1/5 SEPÄNHAAN ROTARYKLUBI, TOIMINTAKERTOMUS 2015-2016 1. Hallitus ja komiteat (1.7.2015 30.6.2016) Presidentti 2015 2016 Kaunisto Jari Tuleva presidentti 2016 2017 Veistola Simo Tuleva presidentti

Lisätiedot

PrePETS. Rotarypiiri 1430 Aimo Turunen, DG

PrePETS. Rotarypiiri 1430 Aimo Turunen, DG PrePETS Rotarypiiri 1430 Aimo Turunen, DG 2016-2017 Aimo Turunen Kiteen Rotaryklubi ry DG 2016-2017 Rotarypiiri 1430 aimo.turunen49@gmail.com 0400-275928 http://www.rotarypiiri1430.fi/ TITLE 2 RI Vuoden

Lisätiedot

4. Piirihallituksen jäsenten esittäytyminen ja merkkien jako. Piirikuvernööri jakoi jäsenille ao merkin ja jäsenet esittelivät lyhyesti itsensä.

4. Piirihallituksen jäsenten esittäytyminen ja merkkien jako. Piirikuvernööri jakoi jäsenille ao merkin ja jäsenet esittelivät lyhyesti itsensä. 1 SUOMEN LIONS LIITTO RY 107 H PIIRI PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS 1/2010-2011 PÖYTÄKIRJA Aika: 28.08.2010 klo 09.30 15.15 Paikka: Hotelli Julie, Valimontie 3, 80710 LEHMO Läsnä: 25 jäsentä, 1 vieras, Liite

Lisätiedot

M AK+LK SIJA NIMI PIIRI SARJA

M AK+LK SIJA NIMI PIIRI SARJA ISM 1.7.2017 Juuka LUODIKKO M uusinta 1 Pauli Markkanen PS M 49 42 91 85 176 186 2 Pertti Miettinen PS M 48 41 89 87 176 184 3 Marko Sikanen PS M 47 40 87 86 173 4 Aki Hännikäinen SS M 45 40 85 79 164

Lisätiedot

MUNKKINIEMEN ROTARYKLUBI. JÄSENKIRJE 3 / 2010-2011 2.12.2010 Joulukuu 2010

MUNKKINIEMEN ROTARYKLUBI. JÄSENKIRJE 3 / 2010-2011 2.12.2010 Joulukuu 2010 MUNKKINIEMEN ROTARYKLUBI JÄSENKIRJE 3 / 2010-2011 2.12.2010 Joulukuu 2010 PRESIDENTIN PALSTA Hyvät veljet, Klubimme vaalikokouksessa päätettiin tulevan kauden hallituksen kokoonpano. Se on alla tarkasteltavaksenne.

Lisätiedot

ASIKKALAN ROTARYKLUBI RY

ASIKKALAN ROTARYKLUBI RY ASIKKALAN ROTARYKLUBI RY Toimintakertomus 2012 2013 JÄSENISTÖ Asikkalan Rotaryklubissa oli toimintavuoden alussa aktiivijäseniä 37 ja kunniajäseniä 5 eli yhteensä 42 veljeä. Klubin jäsenmäärä pysyi kuluneena

Lisätiedot

MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40, Helsinki

MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40, Helsinki MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN 29.9.2019 57 54,30 Johanna Forsström / 88 77,5 28.9.2019 SM - kilpailut Loppi 57N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40,0 8.6.2019 Helsinki 63 62,30 Aino Askala / 92 72,5

Lisätiedot

1 / 3. KLUBIJOHTOSUUNNITELMA Karhunpään rotaryklubi

1 / 3. KLUBIJOHTOSUUNNITELMA Karhunpään rotaryklubi KLUBIJOHTOSUUNNITELMA 2011 2012 Karhunpään rotaryklubi 1. Sisältö Klubijohtosuunnitelma 2011 2012 sisältää seuraavat osiot: Klubin säännöt Klubin vuosikello (Liite 1) Klubin strategiset tavoitteet 2011

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN ROTARYKLUBI

LEMPÄÄLÄN ROTARYKLUBI LEMPÄÄLÄN ROTARYKLUBI JÄSENTIEDOTE Syyskuu 2014 Syyskuun läsnäoloprosentti 82,95 to 04.09. Klubikokous o Markku Kalliomäki, ystävyyttä yli rajojen / saksal. ystävyysklubin vierailu 02.10. to 11.09. Järjestelyt

Lisätiedot

Nimi Sarja Maakunta Tulos Loppukilpailu Yhteensä Sijoitus Huhti Jani S16 V-S

Nimi Sarja Maakunta Tulos Loppukilpailu Yhteensä Sijoitus Huhti Jani S16 V-S Tulokset Joukkuekilpailu Satakunta Makelä Antti M SA 99 Väyrynen Reijo M50 SA 96 Keikko Tommi M SA 96 Laarimo Mika M SA 95 Ikola Juha M50 SA 92 Ylijoki Juho M SA 92 Nurmi Markku M50 SA 91 Saunaluoma Jouni

Lisätiedot

Muut toimielimet ja toimijat, puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat

Muut toimielimet ja toimijat, puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat EDUSKUNTA RIKSDAGEN Muut toimielimet ja toimijat, puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat 1991 2014 Valtiontilintarkastajat t ja varapuheenjohtajat valtiopäivittäin 1991 1991 Mattila, Kalevi /kesk 1992 Mattila,

Lisätiedot

FORSSAN ROTARYKLUBI. VIIKKOKOKOUSPÖYTÄKIRJA 9/17-18 MINUTES OF WEEKLY MEETING AIKA: klo 12-13

FORSSAN ROTARYKLUBI. VIIKKOKOKOUSPÖYTÄKIRJA 9/17-18 MINUTES OF WEEKLY MEETING AIKA: klo 12-13 FORSSAN ROTARYKLUBI VIIKKOKOKOUSPÖYTÄKIRJA 9/17-18 MINUTES OF WEEKLY MEETING AIKA: 2.11.2017 klo 12-13 PAIKKA: Scandic Forssa Puheenjohtaja: Pentti Aspila Chairman Sihteeri: Anu Suomela Secretary LÄSNÄ

Lisätiedot

Rotaryvuoden 2009-2010 teema ja linjaukset

Rotaryvuoden 2009-2010 teema ja linjaukset Rotaryvuoden 2009-2010 teema ja linjaukset Jorma Nykänen, Presidentti, Jyväskylä Päijänne rk 23.7.2009 Presidentin esitelmä klubin kokouksessa (Lähde pääosin: DG Eero Piipponen) Rotaryn tulevaisuus on

Lisätiedot

Klubin johtosuunnitelma

Klubin johtosuunnitelma Klubin johtosuunnitelma 2018-2019 ILKK A VUORI P RESI DENTTI 2018-2019 SISÄLLYS 1 Klubin strategiset tavoitteet 2018 2019... 2 2 Klubin säännöt... 2 3 Hallituksen kokoonpano ja yhteystiedot... 3 4 Komiteoiden

Lisätiedot

KOKEMÄEN ROTARYKLUBI TOIMINTAKERTOMUS

KOKEMÄEN ROTARYKLUBI TOIMINTAKERTOMUS KOKEMÄEN ROTARYKLUBI TOIMINTAKERTOMUS 2009 2010 Kokemäen Rotaryklubin toimintavuosi oli järjestyksessään 44. Vuoden kansainvälisenä teemana oli: Rotaryn tulevaisuus on sinun käsissäsi. Ennen toimintavuoden

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2006

TOIMINTAKERTOMUS 2006 TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA

TOIMINTASUUNNITELMA 1959-2017 TOIMINTASUUNNITELMA 2016-2017 STRATEGIA 2016 1959-2017 VISIO 2017 Me olemme tunnettuja palveluistamme ja avustustoiminnastamme, Jäsenistömme on innostunutta ja aktiivista Teemme toimintaamme

Lisätiedot

MYNÄMÄEN ROTARYKLUBI TEEMA Palveluprojektit- ja nuorisovaihtokomitean suunnitelma

MYNÄMÄEN ROTARYKLUBI TEEMA Palveluprojektit- ja nuorisovaihtokomitean suunnitelma MYNÄMÄEN ROTARYKLUBI TEEMA 2016-2017 KLUBIJOHTOSUUNNITELMA 2016-2017 ROTARY PALVELEE IHMISKUNTAA - ROTARY SERVING HUMANITY KLUBIN KEVÄTKOKOUS 17.5.2016 Sisältö Klubin säännöt Klubin strategiset tavoitteet

Lisätiedot

Klubin johtosuunnitelma

Klubin johtosuunnitelma Klubin johtosuunnitelma 2017-2018 PASI RUUSKA PRESIDE NTTI 2017-2018 SISÄLLYS 1 Klubin strategiset tavoitteet 2017 2018... 2 2 Klubin säännöt... 2 3 Hallituksen kokoonpano ja yhteystiedot... 3 4 Komiteoiden

Lisätiedot

2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING ,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5

2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING ,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5 2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING 47 46,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5 52N60 49,40 Pirjo Kemppainen / 51 25,0 27,5 30,0 27,5 52N60 48,90 Pirjo Kemppainen/51 25,0 25,0 25,0 52N20 51,30 Jenna

Lisätiedot

Otto Pitkänen Perinteinen jaksoteltu vuosikertomusmalli. (Esityksen lopussa vaihtoehtoinen yksinkertainen malli)

Otto Pitkänen Perinteinen jaksoteltu vuosikertomusmalli. (Esityksen lopussa vaihtoehtoinen yksinkertainen malli) 1362018 Otto Pitkänen Perinteinen jaksoteltu vuosikertomusmalli (Esityksen lopussa vaihtoehtoinen yksinkertainen malli) (MALLI) TÄHÄN KLUBIN LOGO TOIMINTAKERTOMUS KLUBIN NIMI Toimintakausi 17201X - 306201X

Lisätiedot

Nurmijärven Rotaryklubi TOIMINTAKEROMUS 2006/07 1(8) Nurmijärven rotaryklubi TOIMINTAKERTOMUS ROTARYVUODELTA 2006/07 28.11.2007

Nurmijärven Rotaryklubi TOIMINTAKEROMUS 2006/07 1(8) Nurmijärven rotaryklubi TOIMINTAKERTOMUS ROTARYVUODELTA 2006/07 28.11.2007 Nurmijärven Rotaryklubi TOIMINTAKEROMUS 2006/07 1(8) Nurmijärven rotaryklubi TOIMINTAKERTOMUS ROTARYVUODELTA 2006/07 28.11.2007 Reijo Orava presidentti Ari Sarkkinen sihteeri Nurmijärven Rotaryklubi TOIMINTAKEROMUS

Lisätiedot

SYKSY 2011 KOKOUKSET MAANANTAISIN KLO 17.00 SCANDIC PLAZA

SYKSY 2011 KOKOUKSET MAANANTAISIN KLO 17.00 SCANDIC PLAZA SYKSY 2011 KOKOUKSET MAANANTAISIN KLO 17.00 SCANDIC PLAZA TURKU ABOA NOVA on nuorekas klubi, johon tällä hetkellä kuuluu kolmisenkymmentä jäsentä. Klubiin kuuluu sekä miehiä että naisia, valtaosa aktiivisessa

Lisätiedot

PrePETS 2015. Rotarypiiri 1430. Koulutuskomitea Sihteerien koulutus

PrePETS 2015. Rotarypiiri 1430. Koulutuskomitea Sihteerien koulutus PrePETS 2015 Rotarypiiri 1430 Koulutuskomitea Sihteerien koulutus Sihteeri on klubin avainhenkilö Olet ykkössihteerinä klubin presidentin lähin tuki ja koko klubin tietolähde Klubissa voi olla useampia

Lisätiedot

Forssan Rotaryklubi & Sepänhaan Rotaryklubi, Forssa KENIA HANKE

Forssan Rotaryklubi & Sepänhaan Rotaryklubi, Forssa KENIA HANKE Forssan Rotaryklubi & Sepänhaan Rotaryklubi, Forssa KENIA HANKE Hankeidea Onko kaikilla maailman lapsilla samat mahdollisuudet oppimiseen? oli kysymys, joka nousi esille, kun Forssan rotaryklubin tuleva

Lisätiedot

Muistio E-P Senioripoliisien helmikuun tapaamisesta Kauhavan Lentosotakoululla alkaen klo 10.00

Muistio E-P Senioripoliisien helmikuun tapaamisesta Kauhavan Lentosotakoululla alkaen klo 10.00 Muistio E-P Senioripoliisien helmikuun tapaamisesta Kauhavan Lentosotakoululla 16.2.2010 alkaen klo 10.00 Erittäin sumuisena helmikuun kolmannen tiistain aamupäivänä ajeli runsaslukuinen senioripoliisijoukko

Lisätiedot

ISM Single Competitor Competitions. Nilsiä,

ISM Single Competitor Competitions. Nilsiä, ISM 2014 Nilsiä, 09.02.2014 Single Competitor Competitions M Nimi Nro Piiri Hiihto Arviointi Ammunta Pisteet 1. Savolainen Esa 14 PS 300 (23:29) 256 (-9m/+13m) 558 (93) 1114 2. Tuovinen Janne 5 PS 261

Lisätiedot

Lisätään jäsenten määrää rekrytoimalla erityisesti niiltä ammattialoilta joista puuttuu edustus klubissa.

Lisätään jäsenten määrää rekrytoimalla erityisesti niiltä ammattialoilta joista puuttuu edustus klubissa. MYNÄMÄEN ROTARYKLUBI KLUBIJOHTOSUUNNITELMA 2014-2015 Sisältö Service above self Palvelu itsekkyyden edelle Klubin säännöt Klubin vuosikello (liite 1) Klubin strategiset tavoitteet 2014-2017 Klubin toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Toimintakertomus Rotarykaudelta 2013-2013. Ismo Huida. Elokuu 2012 07.08.2012

Toimintakertomus Rotarykaudelta 2013-2013. Ismo Huida. Elokuu 2012 07.08.2012 Toimintakertomus Rotarykaudelta 2013-2013 Ismo Huida Elokuu 2012 07.08.2012 Varsinainen kautemme alkoi elokuussa kesäisen kauniissa maisemissa ja kesäillasa Kokemäenjoen rannassa Vesihiihtoa Järilän Kultakummussa,

Lisätiedot

Oulu City Rotaryklubi ry

Oulu City Rotaryklubi ry TOIMINTASTRATEGIA 2013 2016 Pirjo Isoluoma Y-Tunnus: 2156710-2 Sivu 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. Oulu City rotaryklubi ry:n tehtävä, visio ja arvot... 3 2. Toiminnan keskeiset tavoitteet... 4 3. Johtaminen ja

Lisätiedot

JÄSENKYSELY 2010. Jokaiseen pääkohtaan voit vapaasti lisätä täsmentävän kannanottosi.

JÄSENKYSELY 2010. Jokaiseen pääkohtaan voit vapaasti lisätä täsmentävän kannanottosi. 1/6 Rotarypiiri 1390 JÄSENKYSELY 2010 Tämä on rotarypiirin 1390 kaikkien rotaryklubien jäsenille suunnattu kysely, jonka tavoitteena on kartoittaa suhtautumista rotariuteen yleensä sekä oman klubin toimintaan.

Lisätiedot

LIONS CLUB Rovaniemi-ounasvaara 1959-2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014-2015

LIONS CLUB Rovaniemi-ounasvaara 1959-2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014-2015 LIONS CLUB Rovaniemi-ounasvaara 1959-2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014-2015 STRATEGIA 2015 LIONS CLUB Rovaniemi-ounasvaara 1959-2014 Maan mahti voimakkain on yhteistyö VISIO 2015 Me olemme tunnettuja palveluistamme

Lisätiedot

URHEILUTOIMITTAJAT GOLFMESTARUUSTULOKSET Sivu 1 (15)

URHEILUTOIMITTAJAT GOLFMESTARUUSTULOKSET Sivu 1 (15) URHEILUTOIMITTAJAT GOLFMESTARUUSTULOKSET Sivu 1 (15) 1991 Siilinjärvi/Tarinaharju Hcp, 36 reikää 1. Seppo Jolkkonen Porvoo 2. Mikko Juntunen Kuopio 3. Arto Teronen Helsinki 1992 Nokia River Golf 1. Mikko

Lisätiedot

INNER WHEEL -KLUBIN SÄÄNNÖT

INNER WHEEL -KLUBIN SÄÄNNÖT 1 INNER WHEEL -KLUBIN SÄÄNNÖT Hyväksytty 26.8.2017, Kansallinen Neuvosto 1 KLUBIN NIMI... 2 2 TARKOITUS JA TOIMINNAN LAATU... 2 3 HALLITUS... 2 4 PRESIDENTTI... 2 5 VARAPRESIDENTTI... 3 6 SIHTEERI... 3

Lisätiedot

Lopputulokset / Final Results

Lopputulokset / Final Results 1 1-trap Lopputulokset / Final Results 18:45:51 Luokka/Category Y Sija Nro Nimi Seura 1 2 3 4 5 Yht. S-off Semi S-off Medal S-off Huom: Rank Bib Name Club Tot. Match Note: 1 2 31 Nissilä Timo RMY 22 24

Lisätiedot

UAY:n KESÄMESTARUUSKILPAILUT 2015

UAY:n KESÄMESTARUUSKILPAILUT 2015 HOLLOLA, HÄLVÄLÄ 15. - 18.06.2015 18:36:26 Aikataulu 16.06. tiistai 10.00 12.00 14.00 16.00 18.00 20.00 50m Kivääri makuu SML-Hirvi 25m Pienoispistooli 50m Kivääri 3x20 ls Palvelupistooli Palvelukivääri

Lisätiedot

Matkapäiväkirja: Tampereen Jääkiekkotuomareiden osallistuminen kansainväliseen tuomariturnaukseen , Telfs Itävalta

Matkapäiväkirja: Tampereen Jääkiekkotuomareiden osallistuminen kansainväliseen tuomariturnaukseen , Telfs Itävalta Matkapäiväkirja: Tampereen Jääkiekkotuomareiden osallistuminen kansainväliseen tuomariturnaukseen 3.-8.5.2018, Telfs Itävalta Matkaa edeltävät valmistelut: Ennen matkalle lähtöä joukkue kokoontui 24.4.2018

Lisätiedot

Hirvenkävelyn SML:n SM-kilpailut

Hirvenkävelyn SML:n SM-kilpailut Hirvenkävelyn SML:n SM-kilpailut Ikaalinen, 04.08.2017 Joukkuekilpailu - Hirvikävely SML:n SM 2017 Joukkue Pisteet Juoksu Arviointi Ammunta Sarja 1. Pohjanmaa 11192 Puoliväli Tarmo 1148-578 (+1m/-4m/+6m/0m)

Lisätiedot

41. Kievarin Kierros SM/CUP TAUK

41. Kievarin Kierros SM/CUP TAUK . Kievarin Kierros SM/CUP TAUK 6..08 tulostusaika: 7.0.08 00.:9 LUOKITTAIN ASEMAKOHTAISET TULOKSET luokka: C tulokset Sij Nro Kuljettaja Kartanlukija 6 7 8 MAALI -yht RTp Muut Tulos 8 Alitalo Mikko Erämaja

Lisätiedot

Tulos vertailulukujärjestyksessä 1 / 5

Tulos vertailulukujärjestyksessä 1 / 5 Tulos vertailulukujärjestyksessä 1 / 5 I Vaalipiiri 1 Leppiniemi Jarmo 3 Sitoutumattomat - 2757 4601,00 valittu 2 Akaan-Penttilä Eero 8 Kokoomus 794 3793,00 valittu 3 Hakala Lotta 4 Sitoutumattomat - 557

Lisätiedot

Olet valmistautumassa oman klubisi tulevan kauden suunnitteluun. Tämä yhteenveto on tarkoitettu helpottamaan suunnittelutyötäsi.

Olet valmistautumassa oman klubisi tulevan kauden suunnitteluun. Tämä yhteenveto on tarkoitettu helpottamaan suunnittelutyötäsi. Heikki Keravuori / Matti Taipale 22.1.2015 Klubin toimintasuunnitelman laadinta Yleisiä ohjeita tuleville presidenteille 2015-16 A. TAUSTAKSI Olet valmistautumassa oman klubisi tulevan kauden suunnitteluun.

Lisätiedot

Inner Wheel. Finland. Vuosikertomus

Inner Wheel. Finland. Vuosikertomus Finland Inner Wheel Unique&United Ainutlaatuiset Yhdessä Vuosikertomus 1.7.2015-30.6.2016 Kansallisen neuvoston toiminta käynnistyi huomaamattomasti, koska sama henkilö jatkoi vielä presidenttinä ja kansallisena

Lisätiedot

PÖYTÄTENNIKSEN VALTAKUNNALLINEN AY-TURNAUS 22.-23.4.2006 TURUSSA, JÄRJESTÄJÄ TURUN PYRKIVÄ

PÖYTÄTENNIKSEN VALTAKUNNALLINEN AY-TURNAUS 22.-23.4.2006 TURUSSA, JÄRJESTÄJÄ TURUN PYRKIVÄ PÖYTÄTENNIKSEN VALTAKUNNALLINEN AY-TURNAUS 22.-23.4.2006 TURUSSA, JÄRJESTÄJÄ TURUN PYRKIVÄ Osanottajia 78 pelaajaa ja kilpailuluokkia 17. TULOKSET: Miesten joukkue 1. Tomi Penttilä/Tero Kallio, Metalli

Lisätiedot

KLUBIJOHTOSUUNNITELMA

KLUBIJOHTOSUUNNITELMA 2014-2017 2 Klubijohtosuunnitelma 2014-2017 Käsitellään klubineuvottelussa 27.7.2015 Johdanto... 3 1. Käyttöönotto... 3 2. Klubijohtosuunnitelman kuvaus... 3 3. Toimihenkilöt ja toimielimet... 3 3.1. Klubin

Lisätiedot

PORIN ROTARYKLUBIN KLUBIJOHTOSUUNNITELMA 2012-2013

PORIN ROTARYKLUBIN KLUBIJOHTOSUUNNITELMA 2012-2013 Paavo Kajander 30.3.2012 Presidentti 2012-2013 Porin Rotaryklubi PORIN ROTARYKLUBIN KLUBIJOHTOSUUNNITELMA 2012-2013 RI:n presidentti Sakuji Tanakan teema on Rauhaan palvelemalla KLUBIJOHTOSUUNNITELMAN

Lisätiedot

Hirvenjuoksun ISM-kisa

Hirvenjuoksun ISM-kisa Hirvenjuoksun ISM-kisa Juuka, 04.07.2015 Yksilökilpailut Kävelijät Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Piiri Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Tuomas 164 PS 548 (+9m/+3m/+8m/+6m)

Lisätiedot

AY-kisat 2006 Miesten joukkue Klo 10.00, Lauantai

AY-kisat 2006 Miesten joukkue Klo 10.00, Lauantai Miesten joukkue Klo 10.00, Lauantai 1 A/A Tomi Penttilä/Tero Kallio Metalli 1 3 4 C/D Pekka Salokannel/Markku Saarinen Metalli 49 5 C/C Jouko Rakkolainen/Jorma Hietikko VATE 6 8 B/B Juha Suotmaa/Tuomas

Lisätiedot

1. Hokkanen Jaana URMAS Savolainen Päivi KAMS Niskanen Eeva K-SMAS

1. Hokkanen Jaana URMAS Savolainen Päivi KAMS Niskanen Eeva K-SMAS Suomen Metsästäjäliitto Pohjois-Savon piiri Hirvenjuoksun PM-kilpailut IISALMI 21.7.2013 Sarja M Paras aika 21.00 1. Väätäinen Kari URMAS 287 254 594 1135 2. Lemmetty Timo Haapamäen HS 300 272 534 1106

Lisätiedot

a-nro Nimi Sarja Seura 1 kierros 2 kierros 3 kierros 4 kierros 5 kierros 6 kierros 7 kierros 8 kierros ratkot tulos 74. Jari Rajala Y SSG

a-nro Nimi Sarja Seura 1 kierros 2 kierros 3 kierros 4 kierros 5 kierros 6 kierros 7 kierros 8 kierros ratkot tulos 74. Jari Rajala Y SSG a-nro Nimi Sarja Seura 1 kierros 2 kierros 3 kierros 4 kierros 5 kierros 6 kierros 7 kierros 8 kierros ratkot tulos 74. Jari Rajala Y SSG 25 23 24 24 23 22 21 23 185 107. Markku Ojansuu Y Vs-VA 22 24 22

Lisätiedot

Säkylä-CC SM Kierrosajat 7 Riiheläinen Riku (A)

Säkylä-CC SM Kierrosajat 7 Riiheläinen Riku (A) 1 (142) 7 Riiheläinen Riku (A) 1 15:13,08 0:20,84 2 14:52,24 0:00,00 3 15:05,58 0:13,34 2 (142) 8 Eriksson Toni (A) 1 13:55,64 2 14:01,00 0:00,00 3 14:08,72 0:07,72 4 14:16,29 0:15,29 5 14:53,03 0:52,03

Lisätiedot

Hirvenhiihdon ISM-kilpailut 2016

Hirvenhiihdon ISM-kilpailut 2016 Hirvenhiihdon ISM-kilpailut 2016 Ilomantsi, 14.02.2016 Yksilökilpailut M 1. Lemmetty Timo 6 PS 275 (29:07) 296 (0m/-2m) 528 (88) 1099 2. Varis Jukka 8 PK 266 (30:35) 276 (+7m/+5m) 546 (91) 1088 3. Seppä

Lisätiedot

TITLE KOULUTUKSEN AGENDA JA TAVOITTEET. Presidentti/sihteeri/rahastonhoitaja - tehtävät Jäsenrekisteri Maksut Raportoinnit Kalenteri

TITLE KOULUTUKSEN AGENDA JA TAVOITTEET. Presidentti/sihteeri/rahastonhoitaja - tehtävät Jäsenrekisteri Maksut Raportoinnit Kalenteri TITLE Pre/Past -PETS 2017 KOULUTUKSEN AGENDA JA TAVOITTEET Presidentti/sihteeri/rahastonhoitaja - tehtävät Jäsenrekisteri Maksut Raportoinnit Kalenteri 1 Presidentti / sihteeri / rahastonhoitaja Tärkeitä

Lisätiedot

RHY:n hirvenhiihtokisa

RHY:n hirvenhiihtokisa RHY:n hirvenhiihtokisa Juuka, 05.03.2016 Yksilökilpailut Kilpasarja Miehet alle Nimi Nro Seura Hiihto Arviointi Ammunta Pisteet 1. Nousiainen Jarno 102 Petrovaaran Metsästysseura 2. Hirvonen Jarkko 101

Lisätiedot

LIEDON PARMA SISULISÄENNÄTYKSET POJAT

LIEDON PARMA SISULISÄENNÄTYKSET POJAT LIEDON PARMA SISULISÄENNÄTYKSET POJAT Tummennetut lajit ovat viralliset lajiohjelman lajit v.2015 pa=ponnistusalue, h=käsiajanotto, i=hallissa Ilmoita mahdolliset virheet, puutteet ja uudet ennätystulokset:

Lisätiedot

RHY:n hirvenhiihtokisa

RHY:n hirvenhiihtokisa RHY:n hirvenhiihtokisa Juuka, 05.03.2016 Yksilökilpailut Kilpasarja Miehet alle 1. Nousiainen Jarno 102 Petrovaaran Metsästysseura 2. Hirvonen Jarkko 101 Vaikkojoen Erä 3. Räisänen Heikki (epäv.) 103 Piiri

Lisätiedot

Palveluprojektit- ja nuorisovaihtokomitean suunnitelma

Palveluprojektit- ja nuorisovaihtokomitean suunnitelma MYNÄMÄEN ROTARYKLUBI KLUBIJOHTOSUUNNITELMA 2015-2016 Service above self Palvelu itsekkyyden edelle Ole lahja maailmalle Be a gift to the world KLUBIN KEVÄTKOKOUS 28.4.2015 Sisältö Klubin säännöt Klubin

Lisätiedot