2. Tutkintovaatimukset Tanssiurheilunopettajan perustutkinto - 1.aste. Tanssiurheilunopettaja. Tanssiurheilunopettajan perustutkinto - 1.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "2. Tutkintovaatimukset Tanssiurheilunopettajan perustutkinto - 1.aste. Tanssiurheilunopettaja. Tanssiurheilunopettajan perustutkinto - 1."

Transkriptio

1 n perustutkinto - 1.aste n jatkotutkinto - 2.aste Sisällys: 1. Tutkintoon osallistuminen 2. Tutkintovaatimukset 3. Tutkinnon arviointi ja todistus 4. Lähteet 5. Tanssit ja kuviot 1. Tutkintoon osallistuminen Tanssinopettajaksi haluava henkilö joka on täyttänyt 18 vuotta, anoo Suomen Tanssinopettajain Liitto STOL ry:n hallitukselta jäsenyyttä. Hallitus hyväksyy hänet koejäseneksi ja nimeää hänelle tutkijan. Koejäsenyys on voimassa yhden vuoden, jonka aikana hänen tulee suorittaa tanssiurheilunopettajan perustutkinto. n jatkotutkinnon voi suorittaa, kun vähintään yksi vuosi on kulunut tanssiurheilunopettajan tai seuratanssinopettajan perustutkinnosta. Tutkintoon valmistautuvan suositellaan opiskelevan tutkintoa varten STOL ry:n jäsenen johdolla. Kouluttaja ei voi kuitenkaan olla sama kuin tutkinnon vastaanottaja. Tutkinnon ajankohdan ja paikan tutkittava sopii suoraan tutkinnon vastaanottajan kanssa ja ilmoittaa tälle käyttämänsä lähdekirjat. Tutkinnosta aiheutuvat kulut hoitaa tutkittava. Perustutkinnon hyväksytysti suoritettuaan hänestä tulee Suomen Tanssinopettajain Liitto STOL ry:n jäsen. Jos tutkittava ei läpäise tutkintoa, hän voi uusia sen aikaisintaan kolmen (3) kuukauden kuluttua edellisestä tutkinnosta. 2. Tutkintovaatimukset n perustutkinto - 1.aste Tutkinnon tavoitteena on antaa tutkittavalle perustiedot ja taidot toimia tanssinopettajana sekä tanssiurheiluvalmentajana ja varmistaa riittävä perustekniikan eri osa-alueiden hallinta viidessä vakio- ja viidessä latinalaistanssissa. Tutkinto vastaa pääosin International Dance Teachers Association -liiton (IDTA) tai Imperial Society of Teachers of Dancing -liiton (ISTD) associate -tutkintoa. Lisäksi tutkittavan tulee hallita wieninvalssin peruskuviot ja perustekniikka. Tutkittavan on kyettävä tanssimaan tutkinnon piiriin kuuluvat kuviot sekä miehenä että naisena kohtuullisella tyylillä ja tekniikalla. Tutkittavan on tanssittava mallisuoritukset musiikkiin etukäteen valmistetuin peruskuvioyhdistelmin (amalgamaatio) kaikissa tutkinnon piiriin kuuluvissa tansseissa sekä miehenä että naisena. Mallisuoritus tanssitaan parin kanssa (parin suoritusta ei arvioida). Lisäksi tutkittavan on tanssittava mallisuoritukset musiikkiin ilman paria (yksin) tutkijan pyytämistä kuvioluettelon kuvioista tai kuvioyhdistelmistä joko miehenä tai naisena kahdessa vakio- ja kahdessa latinalaistanssissa. Tutkittavan tulee tietää eri tanssien tahtilajit ja tempot. Hänen on hallittava tutkinnon piiriin kuuluvien kuvioiden ajoitukset ja pystyttävä laskemaan iskut ja tahdit kuvioissa sekä lyhyissä kuvioyhdistelmissä. Tutkittavalta edellytetään kykyä tehdä pieniä peruskuvioyhdistelmiä tutkijan pyytämissä tansseissa. Tutkittavan on kyettävä näyttämään ja suullisesti luonnehtimaan kaikki peruskäsitteet sekä yleisellä tasolla että kuviokohtaisesti. Tutkittavalla on oltava käsitys ryhmäohjauksen perusasioista ja opetusmenetelmistä. Tutkittavalta kysytään opetukseen liittyviä asioita. 1

2 Tutkinnon kesto on noin 120 min sisältäen: mallisuoritukset musiikkiin parin kanssa sekä miehenä että naisena etukäteen valmistetuin peruskuvioyhdistelmin (amalgamaatio) tutkinnon piiriin kuuluvissa tansseissa mallisuoritukset musiikkiin ilman paria tutkijan pyynnöstä kahdessa eri tanssissa joko miehenä tai naisena yleiskysymykset kuviokohtaiset kysymykset opetuskysymykset Tutkija voi vastaanottaa vain yhden tutkinnon kerrallaan. n jatkotutkinto - 2.aste Tutkinnon tavoitteena on syventää tutkittavan tieto- ja taitotasoa joko vakio- tai latinalaistansseissa. Tutkinto on pääosin International Dance Teachers Association -liiton (IDTA) tai Imperial Society of Teachers of Dancing -liiton (ISTD) licentiate -tutkintoa vastaava tentti. Lisäksi tutkittavan oletetaan hallitsevan 1.asteen tutkinnossa mainitut asiakokonaisuudet joko vakio- tai latinalaistanssien osalta. Tutkinnon kesto on noin 105 min (1.75 t) sisältäen: mallisuoritukset musiikkiin parin kanssa sekä miehenä että naisena etukäteen valmistetuin peruskuvioyhdistelmin (amalgamaatio) tutkinnon piiriin kuuluvissa tansseissa mallisuoritukset musiikkiin ilman paria tutkijan pyynnöstä kahdessa eri tanssissa joko miehenä tai naisena yleiskysymykset kuviokohtaiset kysymykset opetuskysymykset Tutkija voi vastaanottaa vain yhden tutkinnon kerrallaan. Sekä 1.aseen että 2.asteen tutkinnon vaatimustaso on asetettu sellaiseksi, että ne auttavat tutkittavaa valmistautumaan kansainvälisiin tanssinopettajatutkintoihin. 3. Tutkinnon arviointi ja todistus Tutkinnon vastaanottaja arvioi tutkittavan suorituksen seuraavasti: 65 75p hyväksytty 75-85p hyvä p kiitettävä Lisäksi tutkittava saa tarkemman kirjallisen palautteen tutkinnon eri osa-alueista. Arviosta ei voi valittaa. Tutkinnon vastaanottaja laatii tutkinnosta raportin hallitukselle. Tutkittava saa hyväksytysti suoritetusta tutkinnosta todistuksen, jonka allekirjoittavat STOL RY:n puheenjohtaja ja tutkinnon vastaanottaja. 4. Lähteet Ballroom Dancing Guy Howard / IDTA The Viennese Waltz Harry Smith-Hampshire Ballroom Technique ISTD Viennesse Waltz Technique ISTD Technique of Latin Dancing Walter Laird / IDTA Technique of Latin Dancing Supplement Walter Laird/ IDTA Latin American cha cha, samba, rumba, paso doble, jive ISTD 2

3 5. Tanssit ja kuviot 1. VAKIOTANSSIT 1.1 VALSSI Closed Changes Outside Change Chasse from PP Whisk Back Whisk Reverse Corte Natural Spin Turn Impetus Turn Hesitation Change Progressive Chasse to R Backward Lockstep (Back Lock) Weave in Waltz Time (Basic Weave) Turning Lock Open + Wing Open + Cross Hesitation Open Impetus + Wing Open Impetus + Cross Hesitation Drag Hesitation Outside Spin Underturned Outside Spin Turning Lock to R Weave from PP Double Reverse Spin Reverse Pivot (Slip Pivot) Forward Lockstep Wing 1.2 TANGO Walk on LF,RF Progressive Side Step Progressive Link Closed Promenade (Natural) Rock Turn Back Corte Basic Open (Closed Finish) - Lady Outside - Lady in Line Progressive Side Step Natural Promenade Turn Natural Twist Turn Rock on LF,RF Four Step Open s (Open Finish) Open Promenade Back Open Promenade Fallaway Promenade Promenade Link Brush Tap Four Step Change Outside Swivels Method 1,2,3 (Followed with Promenade Link, After Rev.Turn, Turning L) 1.3 WIENIN VALSSI Forward and Backward Changes 1.4 FOXTROT Feather Step, Feather Finish, Feather Ending, Hover Feather Three Step Reverse Wave (Basic) Weave Natural Weave Impetus Change of Direction Open Impetus Weave from PP Open and Feather Ending Open --Outside Swivel- Feather Ending Hover Natural Top Spin 1.5 QUICKSTEP Quarter Turn to R (at the Corner) with Hesitation Natural Pivot Turn Natural Spin Turn Forward Lockstep Backward Lockstep Progressive Chasse Back Lock Running Finish Reverse Pivot Impetus Chasse Running Finish Tipple Chasse to R Four Quick Run Tipple Chasse to L Double Reverse Spin Quick Open Reverse Fish-Tail Running Right Turn V6 3

4 2. LATINALAISTANSSIT 2.1 SAMBA s Natural Reverse Progressive Side Outside Whisks to L and R Volta Spot Turn for Lady Criss Cross (Travelling Voltas to Right and Left) Samba Walks - Promenade - Side - Stationary Close Rocks Botafogos - Travelling Fwd,Bwd - Criss Cross (Shadow) - Promenade and Counter Promenade (Promenade) Corta Jaca, Lady S Corta Jaca Foot Changes Botafogos - Same Foot Shadow - Contra Natural Roll Back Rocks Open Rocks Plait Rolling of the Arm Voltas - Continuous Volta Spot Turn to R and L (Maypole) - Circular Volta to R and L (Roundabout) - Same Foot Shadow Travelling Voltas to R and L 2.2 CHA-CHA - Close(D) Time Step Check from Open PP and CPP (New York) Spot Turn - Solo to R and L - Underarmturn to R and L Shoulder to Shoulder Fan Hockey Stick - Chasse- or Closing-Ending Hand to Hand - Chasse Ending Three Cha-Cha-Chas (in Open PP or CPP or in Open Pos.) Side Steps (ISTD) There and Back (ISTD) Natural Opening Out Movement (ISTD) - Advanced Ending - Advanced Ending Hip Twists - Close - Advanced Cuban Breaks Split Cuban Breaks Cross Basic Chase (ISTD) 2.3 RUMBA Progressive Walks Fwd, Bwd - Closed - Alternative Cucarachas Fan Hockey Stick Spot Turn - Solo to R and L - Underarmturn to R and L Checks from Open PP and CPP (New York) Hand to Hand Hip Twists - Close Shoulder to Shoulder Side Steps (ISTD) Natural Opening Out Movement (ISTD) Reverse Top Opening Out from Reverse Top (ISTD) Spiral Turnst - Spiral - Curl - Rope Spinning Fallaway (Aida) Cuban Rocks 4

5 2.4 PASODOBLE Sur Place Chasses to R and L - Elevations to R and L Drag (ISTD) Huit Attack (Deplacement) Separation Sixteen Twist Turn Promenade Promenade to Counter Promenade Promenade Link (Promenade Close Ecart ( Fallaway Whisk) Grand Circle Open Promenade Close La Passé Banderillas Syncopated Separation Fallaway Reverse Syncopated Chasse Spanish Lines Flamenco Taps 2.5 JIVE Basic - in Fallaway Change of Place R to L, L to R Link, Link Rock Whip - Whip Throwaway Change of Hands Behind Back Promenade Walks - Slow - Quick Fallaway Throwaway American Spin Hip Bump (ISTD) Stop and Go Curly Whip Double Cross Whip Reverse Whip Change of Place L to R Overturned Change of Place R to L With Double Spin Fallaway Throwaway Overturned Ballchange Rolling off the Arm Simple Spin Miami Special (ISTD) 5

SUOMEN TANSSINOPETTAJAIN LIITTO STOL ry TANSSIURHEILUAOKSEN 2. ASTEEN TUTKINTO ELI DIPLOMITUTKINTO

SUOMEN TANSSINOPETTAJAIN LIITTO STOL ry TANSSIURHEILUAOKSEN 2. ASTEEN TUTKINTO ELI DIPLOMITUTKINTO SUOMEN TANSSINOPETTAJAIN LIITTO STOL ry TANSSIURHEILUAOKSEN 2. ASTEEN TUTKINTO ELI DIPLOMITUTKINTO TUTKINTOVAATIMUKSET A. Tutkintoon osallistuminen B. Tutkintovaatimukset C. Tutkinnon arviointi ja todistus

Lisätiedot

SUOMEN TANSSINOPETTAJAIN LIITTO STOL ry TANSSIURHEILUJAOKSEN 2. ASTEEN TUTKINTO ELI DIPLOMITUTKINTO TUTKINTOVAATIMUKSET

SUOMEN TANSSINOPETTAJAIN LIITTO STOL ry TANSSIURHEILUJAOKSEN 2. ASTEEN TUTKINTO ELI DIPLOMITUTKINTO TUTKINTOVAATIMUKSET SUOMEN TANSSINOPETTAJAIN LIITTO STOL ry TANSSIURHEILUJAOKSEN 2. ASTEEN TUTKINTO ELI DIPLOMITUTKINTO TUTKINTOVAATIMUKSET A. Tutkintoon osallistuminen B. Tutkintovaatimukset C. Tutkinnon arviointi ja todistus

Lisätiedot

- Tutkittavan tulee ymmärtää tanssimusiikin perusteet ja tanssirytmikohtaiset erityispiirteet.

- Tutkittavan tulee ymmärtää tanssimusiikin perusteet ja tanssirytmikohtaiset erityispiirteet. SUOMEN TANSSINOPETTAJAIN LIITTO STOL ry 1. ASTEEN TUTKINTO ELI TANSSINOPETTAJAN PERUSTUTKINTO TUTKINTOVAATIMUKSET A. Tutkintoon osallistuminen B. Tutkintovaatimukset C. Tutkinnon arviointi ja todistus

Lisätiedot

SUOMEN TANSSINOPETTAJAIN LIITTO STOL ry SEURATANSSIJAOKSEN 2. ASTEEN TUTKINTO ELI TANSSINOPETTAJAN DIPLOMITUTKINTO TUTKINTOVAATIMUKSET

SUOMEN TANSSINOPETTAJAIN LIITTO STOL ry SEURATANSSIJAOKSEN 2. ASTEEN TUTKINTO ELI TANSSINOPETTAJAN DIPLOMITUTKINTO TUTKINTOVAATIMUKSET SUOMEN TANSSINOPETTAJAIN LIITTO STOL ry SEURATANSSIJAOKSEN 2. ASTEEN TUTKINTO ELI TANSSINOPETTAJAN DIPLOMITUTKINTO TUTKINTOVAATIMUKSET A. Tutkintoon osallistuminen B. Tutkintovaatimukset C. Tutkinnon arviointi

Lisätiedot

- Tutkittavan tulee hallita tutkintovaatimuksissa olevat tanssit ja kuviot sekä miehenä että naisena. Mallisuoritus tanssitaan parin kanssa.

- Tutkittavan tulee hallita tutkintovaatimuksissa olevat tanssit ja kuviot sekä miehenä että naisena. Mallisuoritus tanssitaan parin kanssa. SUOMEN TANSSINOPETTAJAIN LIITTO STOL ry 1. ASTEEN TUTKINTO ELI TANSSINOPETTAJAN PERUSTUTKINTO TUTKINTOVAATIMUKSET A. Tutkintoon osallistuminen B. Tutkintovaatimukset C. Tutkinnon arviointi ja todistus

Lisätiedot

Timing D-SAMBA Hold Feet Comments Time/s

Timing D-SAMBA Hold Feet Comments Time/s SAMBA D KOREOGRAFIA Nr Timing D-SAMBA Hold Feet Comments Time/s 1 1a2 Whisk to L A LF, (RF) 1,2 2 3a4 Whisk to R A RF, (LF) 2,4 3 5a6 Whisk to L (Lady's Spot Turn to R under left arm) B LF, (RF) 3,6 4

Lisätiedot

Latinalaistanssit. STUL sallitut kuviot Samba. E-luokka WDSF IDTA ISTD

Latinalaistanssit. STUL sallitut kuviot Samba. E-luokka WDSF IDTA ISTD Samba E-luokka 1 Basic Movement x x x - Natural A (1a2)(1a2), (SS)(SS) x x x - Reverse A (1a2)(1a2), (SS)(SS) x x x - Side A 1a2(1a2), SS(SS) x x x - Progressive A 1a2 1a2, SS SS x x x - Outside A (1a21a2)1a2(1a2),

Lisätiedot

Peruskuviot WDSF IDTA ISTD

Peruskuviot WDSF IDTA ISTD Valssi Peruskuviot 1 Natural Turn N (123) (123) x x x 2 Reverse Turn N (123) (123) x x x 3 Closed Changes N 123 x x x 4 Outside Change N, N-P 123 x x x 5 Whisk N-P 123 x x x 6 Chasse from PP P-N 12&3 x

Lisätiedot

Tutkittavan tulee hallita tutkintovaatimuksissa olevat tanssit ja kuviot sekä miehenä että naisena. Mallisuoritus tanssitaan parin kanssa.

Tutkittavan tulee hallita tutkintovaatimuksissa olevat tanssit ja kuviot sekä miehenä että naisena. Mallisuoritus tanssitaan parin kanssa. n perustutkinto - 1.aste n jatkotutkinto - 2.aste Sisällys: 1. Tutkintoon osallistuminen 2. Tutkintovaatimukset 3. Tutkinnon arviointi ja todistus 4. Lähteet 5. Tanssit ja kuviot 1. Tutkintoon osallistuminen

Lisätiedot

SUOMEN TANSSINOPETTAJAIN LIITTO STOL ry SEURATANSSIJAOKSEN 2. ASTEEN TUTKINTO ELI DIPLOMITUTKINTO

SUOMEN TANSSINOPETTAJAIN LIITTO STOL ry SEURATANSSIJAOKSEN 2. ASTEEN TUTKINTO ELI DIPLOMITUTKINTO SUOMEN TANSSINOPETTAJAIN LIITTO STOL ry SEURATANSSIJAOKSEN 2. ASTEEN TUTKINTO ELI DIPLOMITUTKINTO TUTKINTOVAATIMUKSET A. Tutkintoon osallistuminen B. Tutkintovaatimukset C. Tutkinnon arviointi ja todistus

Lisätiedot

6. Tanssileikit Tutkittavan tulee hallita kolme erityyppistä tanssileikkiä; esim. yksi rivitanssi, yksi piiritanssi, yksi parinvaihtotanssi.

6. Tanssileikit Tutkittavan tulee hallita kolme erityyppistä tanssileikkiä; esim. yksi rivitanssi, yksi piiritanssi, yksi parinvaihtotanssi. Seuratanssinopettajan perustutkinto A. Tutkintoon osallistuminen D. Lähteet E. Tanssit ja kuviot A. Tutkintoon osallistuminen Tanssinopettajaksi haluava henkilö joka on täyttänyt 18 vuotta, anoo Suomen

Lisätiedot

SUOMEN TANSSIURHEILULIITON KILPAILUSÄÄNNÖT LIITE 1: SALLITUT KUVIOT SOVELLUSOHJEINEEN

SUOMEN TANSSIURHEILULIITON KILPAILUSÄÄNNÖT LIITE 1: SALLITUT KUVIOT SOVELLUSOHJEINEEN SUOMEN TANSSIURHEILULIITON KILPAILUSÄÄNNÖT LIITE 1: SALLITUT KUVIOT SOVELLUSOHJEINEEN 1 Vakio- ja latinalaistanssit 1.1 Tanssiurheilun luokituksen ja sallittujen kuvioiden merkitys Sallittuja kuvioita

Lisätiedot

CURRICULUM VITAE. LIISA KONTTURI-PAASIKKO Teukkulantie Sastamala

CURRICULUM VITAE. LIISA KONTTURI-PAASIKKO Teukkulantie Sastamala CURRICULUM VITAE LIISA KONTTURI-PAASIKKO Teukkulantie 24 38300 Sastamala 050 443 1011 liisa@tanssintahti.com Liisa Kontturi (160661-1668 ) Lastentarhanopettaja Tanssinopettaja (Amk) Fellow and examiner,

Lisätiedot

1. SIT. The handler and dog stop with the dog sitting at heel. When the dog is sitting, the handler cues the dog to heel forward.

1. SIT. The handler and dog stop with the dog sitting at heel. When the dog is sitting, the handler cues the dog to heel forward. START START SIT 1. SIT. The handler and dog stop with the dog sitting at heel. When the dog is sitting, the handler cues the dog to heel forward. This is a static exercise. SIT STAND 2. SIT STAND. The

Lisätiedot

tanssilaji kehitetty Englannissa, ensimmäiset kuviot on vakioitu jo luvulla

tanssilaji kehitetty Englannissa, ensimmäiset kuviot on vakioitu jo luvulla PARITANSSIN AVAIMET Liisa Kontturi Paasikko 2015 Tämä tiedosto kokoaa yhteen Suomen Tanssinopettajain Liitto ry:n 1. asteen tutkintomateriaaliin kuuluvien lajien perusteet ja peruskuviot. Dokumentissa

Lisätiedot

Kansainvälisissä kilpailuissa noudatetaan ISU:n ikärajasääntöjä 108.2 ja 108.3.

Kansainvälisissä kilpailuissa noudatetaan ISU:n ikärajasääntöjä 108.2 ja 108.3. IKÄRAJAT - JÄÄTANSSI Kansainvälisissä kilpailuissa noudatetaan ISU:n ikärajasääntöjä 108.2 ja 108.3. Jäätanssiparit SM-seniori kummankin on pitänyt kilpailukauden alkuun (1.7.) mennessä täyttää 15 vuotta.

Lisätiedot

Sisältö: Tanssiura Opinnot Opetustoiminta Koulutusten suunnittelu ja toteutus Tunnustukset sekä luottamustoimet tanssialan organisaatioissa

Sisältö: Tanssiura Opinnot Opetustoiminta Koulutusten suunnittelu ja toteutus Tunnustukset sekä luottamustoimet tanssialan organisaatioissa LIISA KONTTURI-PAASIKKO Teukkulantie 24 38300 Sastamala 050 443 1011, Email: liisa.kontturi@oamk.fi CURRICULUM VITAE Liisa Kontturi (160661-1668 ) Lastentarhanopettaja Tanssinopettaja (Amk) Fellow and

Lisätiedot

ASKELSARJOJA. 295 Country Line Dance Collection 2

ASKELSARJOJA. 295 Country Line Dance Collection 2 ASKELSARJOJA Rivitanssit muodostuvat yksittäisten askeleiden lisäksi askelsarjoista. Askelsarjat ovat kestoltaan yleensä yhdestä neljään iskua ja jokaiselle askelsarjalle on vähintään yksi nimi. Rivitanssien

Lisätiedot

Suomi Open 2019 International Competition Tampere

Suomi Open 2019 International Competition Tampere Suomi Open 2019 International Competition 2. 4.8. 2019 Tampere 1. Järjestäjä Suomen pyörätuolitanssiliitto PYTLI ry, Finska rullstolsdansförbundet RUDAF rf Hevoshaantie 13, 06450 Porvoo Puh: +35845 3242

Lisätiedot

Aluekilpailut Vaasa 22.11.2009 Rolling, Vaasa

Aluekilpailut Vaasa 22.11.2009 Rolling, Vaasa Juniori I C Lat. Semifinal Aluekilpailut Vaasa 22.11.2009 S C R P J NRO ABCDE ABCDE ABCDE ABCDE ABCDE YHT 62 -XXXX XXXXX XXXXX -XXXX XXXXX 23 Pietari Aikio - Johanna Heikkilä Aida Keminmaa 63 -XXXX XXXXX

Lisätiedot

Ulkopuolisen järjestäjän tulee ilmoittaa hallitukselle järjestettävistä kilpailuista kaksi kuukautta ennen kilpailupäivää.

Ulkopuolisen järjestäjän tulee ilmoittaa hallitukselle järjestettävistä kilpailuista kaksi kuukautta ennen kilpailupäivää. Päivitetty 15.5.2015 1. Järjestämisoikeus Kilpailun järjestämisestä vastaa ensisijaisesti tanssiurheilujaos ja sen jälkeen hallitus. Kilpailut voidaan myöntää anomuksesta myös sellaiselle ulkopuoliselle

Lisätiedot

RANCH PELASURE PATTERN 3 1. Walk to the left around corner of the arena. 3. Extend alongside of the arena and. lead the corner to center

RANCH PELASURE PATTERN 3 1. Walk to the left around corner of the arena. 3. Extend alongside of the arena and. lead the corner to center AP108. RHP1 Ranch Horse Pleasure RANCH PLEASURE -- PATTERN 2 1. Walk 2. Jog 3. Stop, do 1 1/4 turn to the right 4. Walk 5. Lope small circle on the right lead 6. Change leads, (simple or flying) 7. Lope

Lisätiedot

TANSSINTAHTI KOULUTTAA

TANSSINTAHTI KOULUTTAA TANSSIKOULU anssin ahti www.tanssintahti.com TANSSINTAHTI KOULUTTAA TANSSIRYTMIEN PERUSTEET Muistiinpanopohja luentojen ja muun materiaalin tueksi / Lasse Paasikko 2015 MIKSI MUSIIKKIA PITÄISI YMMÄRTÄÄ?

Lisätiedot

Intermediate Novice ("noviisit") luistelija ei ole täyttänyt 15:tä vuotta ennen kilpailukauden alkua

Intermediate Novice (noviisit) luistelija ei ole täyttänyt 15:tä vuotta ennen kilpailukauden alkua JÄÄTANSSIN KILPAILUVAATIMUKSET Kilpailuvaatimukset, arviointiperusteet ja säännöt ISU:n päätösten ja ISU Communicationeiden mukaan. ISU on julkaissut sivuillaan myös sekä yleisten sääntöjen (ISU Constitution

Lisätiedot

KOKEMUKSIA HARRI ANTIKAISEN VAKIOTANSSIKURSSISTA

KOKEMUKSIA HARRI ANTIKAISEN VAKIOTANSSIKURSSISTA KOKEMUKSIA HARRI ANTIKAISEN VAKIOTANSSIKURSSISTA M2074TS / Vakiotanssit, ST I 2009, Liisa Kontturi 5.9.2009 Jyrki Keisala Tanssinopettajan koulutusohjelma Oulun seudun ammattikorkeakoulu m9kejy00@students.oamk.fi

Lisätiedot

Aluekilpailut su 4.11.2012 Porvoon Urheiluhallilla Tanssiurheiluseura Tellus Ry, Porvoo

Aluekilpailut su 4.11.2012 Porvoon Urheiluhallilla Tanssiurheiluseura Tellus Ry, Porvoo Juniori 1 D Final valssi tango foxtrot quickstep NRO ABDEF SIJ ABDEF SIJ ABDEF SIJ ABDEF SIJ 25 65634 5 64542 4 44542 4 64543 5 26 46465 6 46665 6 66664 6 56666 6 27 31542 3 53433 3 53455 5 43452 4 29

Lisätiedot

Seurakilpailut Järjestäjä: Rolling, Vaasa

Seurakilpailut Järjestäjä: Rolling, Vaasa Lapsi I E Semifinal V T Q S C J NRO ABC ABC ABC ABC ABC ABC YHT 6 -X- XXX XXX XXX X-X XXX 15 Miska Hautamäki - Lilja Rintamäki Rolling Vaasa 7 XXX XXX XXX -XX XXX XXX 17 Alvari Kervinen - Sara Kantomaa

Lisätiedot

Aluekilpailut Vaasa 22.11.2009 Rolling, Vaasa

Aluekilpailut Vaasa 22.11.2009 Rolling, Vaasa Juniori I D Semifinal V T F Q S C R J NRO ABCDE ABCDE ABCDE ABCDE ABCDE ABCDE ABCDE ABCDE YHT 50 XXX-X XX-XX -X-XX -XX-X XXXXX XXXXX XXXXX XX-XX 33 Tuomas Perälä - Jenniina Sivula Botafogo Seinäjoki 51

Lisätiedot

FIFA 14:n skill movesit (XBOX)

FIFA 14:n skill movesit (XBOX) FIFA 14:n skill movesit (XBOX) Selvennykseksi aloittelijoille: FIFA 14:ssa ei tarvitse käyttää LT:tä skillejä tehdessä kuin muutamassa poikkeustapauksessa, jotka on mainittu tässä oppaassa. Älä juokse

Lisätiedot

VIIKKO-OHJELMAN LUONNOS SYKSY 2015 KEVÄT 2016

VIIKKO-OHJELMAN LUONNOS SYKSY 2015 KEVÄT 2016 VIIKKO-OHJELMAN LUONNOS SYKSY 2015 KEVÄT 2016 Viikko-ohjelma on melko sidottu jo Jokipatasalin ryhmien suhteen. Kaupungin koulujen vuoroja odotellessa jotkut ryhmäajankohdat ovat vielä avoimia. Ne ovat

Lisätiedot

Kiinteistöhuollot ja remontit PUH

Kiinteistöhuollot ja remontit PUH Kiinteistöhuollot ja remontit PUH. 0440 671 171 TOIMIHENKILÖT Kilpailun johtaja: Arto Tuominen Tuomarit: A. Jaroslav Kucera, Tsekin tasavalta B. Maria Bykova, Viro C. Daniel Steinman, Sveitsi D. Satu Suomi,

Lisätiedot

Aluekilpailut Vaasa Rolling, Vaasa

Aluekilpailut Vaasa Rolling, Vaasa Lapsi I E 1.kierros V T Q S C J NRO ABCDE ABCDE ABCDE ABCDE ABCDE ABCDE YHT 1 XXX-X X-XXX -XXXX XXXXX XXXXX XXX-X 26 Teemu Hassinen - Milla Tankka Botafogo Seinäjoki 2 XX-XX XXXXX XXXXX XXXXX XXXXX XXXXX

Lisätiedot

Toimintaohjeita kilpauraansa aloitteleville pareille ja heidän vanhemmilleen

Toimintaohjeita kilpauraansa aloitteleville pareille ja heidän vanhemmilleen Toimintaohjeita kilpauraansa aloitteleville pareille ja heidän vanhemmilleen Kilpatanssi on nimensä mukaisesti kilpaurheilua. Lajissa järjestetään seurakilpailuja, valtakunnallisia kilpailuja, GP-kilpailuja,

Lisätiedot

Shuffle-fraseeraus ja swingin käsite Rytmiikka 1 KZXAB14

Shuffle-fraseeraus ja swingin käsite Rytmiikka 1 KZXAB14 Shuffle-fraseeraus ja swingin käsite Rytmiikka 1 KZXAB14 Roy Eldridge 2007 Jere Laukkanen Shuffle-fraseeraus ja swingin käsite Afroamerikkalaiselle musiikille tyypillisiä, tasajakoisesta ilmaisusta poikkeavia

Lisätiedot

10 v. Jäsenlehti 4/ Kestavat. Keski-Suomen Tanssin Ystävät KESTÄVÄT ry

10 v. Jäsenlehti 4/ Kestavat.  Keski-Suomen Tanssin Ystävät KESTÄVÄT ry www..fi Kestavat 10 v. 1997-2007 Jäsenlehti 4/2008 Keski-Suomen Tanssin Ystävät KESTÄVÄT ry HALLITUS Keski-Suomen Tanssin Ystävät KESTÄVÄT ry Kotipaikka: Laukaa Jäsenasiat: jasenasiat@kestavat.fi Y-tunnus:

Lisätiedot

10 v. Jäsenlehti 3/ Kestavat. Keski-Suomen Tanssin Ystävät KESTÄVÄT ry

10 v. Jäsenlehti 3/ Kestavat.  Keski-Suomen Tanssin Ystävät KESTÄVÄT ry www..fi Kestavat 10 v. 1997-2007 Jäsenlehti 3/2008 Keski-Suomen Tanssin Ystävät KESTÄVÄT ry HALLITUS Keski-Suomen Tanssin Ystävät KESTÄVÄT ry Kotipaikka: Laukaa Jäsenasiat: jasenasiat@kestavat.fi Y-tunnus:

Lisätiedot

DanceStar Collection tuo jälleen uusia kauniita asuja tanssiin ja vapaa-aikaan!

DanceStar Collection tuo jälleen uusia kauniita asuja tanssiin ja vapaa-aikaan! 1 by mia DanceStar Collection tuo jälleen uusia kauniita asuja tanssiin ja vapaa-aikaan! DanceStar 13 mallistossamme uusien tuotteiden pääpaino on kauniisti laskostuvissa paidoissa. Olemme myös lisänneet

Lisätiedot

MEDIAKORTTI KILPAILUOHJELMIIN

MEDIAKORTTI KILPAILUOHJELMIIN MEDIAKORTTI KILPAILUOHJELMIIN Cavalier ry on Järvenpääläinen vuonna 1982 perustettu tanssiurheiluseura. Yhdistyksen toiminta-alue on Keski-Uusimaa. Seuran tarkoituksena on edistää tanssiurheilua ja muuta

Lisätiedot

SUOMEN TANSSIURHEILULIITTO RY KILPAILUSÄÄNNÖT

SUOMEN TANSSIURHEILULIITTO RY KILPAILUSÄÄNNÖT SUOMEN TANSSIURHEILULIITTO RY KILPAILUSÄÄNNÖT 1 2 Suomen Tanssiurheiluliitto ry. Kilpailusäännöt Sääntömuutos päivitys 1.8.2013 3 SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISET SÄÄNNÖT... 7 1.1 Tanssiurheilun määritelmä ja

Lisätiedot

S1, S2. Reining Open AA,Reining Youth AA Walk-in ohjelma

S1, S2. Reining Open AA,Reining Youth AA Walk-in ohjelma 15 S1, S2. Reining Open,Reining Youth Walk-in ohjelma lku Loppu Hevoset voivat saapua käynnissä tai ravissa kentän keskelle. Hevosten on siirryttävä käyntiin tai pysähdyttävä ennen ohjelman aloittamista.

Lisätiedot

Ansioluettelo. Merja Satulehto Hallituskatu 9 as OULU Finland

Ansioluettelo. Merja Satulehto Hallituskatu 9 as OULU Finland Ansioluettelo Merja Satulehto Hallituskatu 9 as 29 90100 OULU Finland + 358 40 575 5583 merja.satulehto@citydance.fi www.citydance.fi Koulutus Ylioppilas / Madetojan Musiikkilukio v. 1978 Mainospiirtäjä

Lisätiedot

52CD-BOX: Masterpieces Of Classical Music - Various Composers - Various Artists

52CD-BOX: Masterpieces Of Classical Music - Various Composers - Various Artists MEMBRAN-VALIKOIMAA 52CD-BOX: Masterpieces Of Classical Music - Various Composers - Various Artists 52 CD:n kokoelma tarjoaa monipuolisella tavalla taidemusiikin perusteokset musiikin legendojen esittäminä.

Lisätiedot

Henkiset kilpailut / Cultural competitions

Henkiset kilpailut / Cultural competitions Ilmoittautuminen Australasian Suomalaisten Liiton (ASL) Suomi-Päivien kilpailuihin Registration for Australasian Federation of Finnish Societies and Clubs (AFFSC) Finnish Festival competitions (Huom. tekstaa

Lisätiedot

LAVATANSSISEURA TANSSIKAS RY

LAVATANSSISEURA TANSSIKAS RY LAVATANSSISEURA TANSSIKAS RY JÄSENTIEDOTE 1 / 2017 Puheenjohtajan tervehdys Kevään tanssikurssit, letkeesti Lavista! Hallitus ja toimihenkilöt, Jäsenmaksuasiaa! www.tanssikas.net Puheenjohtajan tervehdys!

Lisätiedot

Yleinen C Vak. Final valssi tango wieninvalssi foxtrot quickstep NRO ABCDE SIJ ABCDE SIJ ABCDE SIJ ABCDE SIJ ABCDE SIJ

Yleinen C Vak. Final valssi tango wieninvalssi foxtrot quickstep NRO ABCDE SIJ ABCDE SIJ ABCDE SIJ ABCDE SIJ ABCDE SIJ Yleinen D Final valssi tango foxtrot quickstep NRO ABCDE SIJ ABCDE SIJ ABCDE SIJ ABCDE SIJ 55 11111 1 11111 1 11111 1 11111 1 samba cha-cha rumba jive NRO ABCDE SIJ ABCDE SIJ ABCDE SIJ ABCDE SIJ 55 11111

Lisätiedot

C8G & GH Industrial Cooler

C8G & GH Industrial Cooler HUOLTOKUVASTO SERVICE CATALOGUE C8G & GH Industrial Cooler 1. RÄJÄYTYSKUVA EXPLOSIVE VIEW Sivu 1 Page 1 Sivu 2 Page 2 Sivu 3 Page 3 2. VARAOSALISTA SPARE PART LIST 3. KYTKENTÄKAAVIO WIRING DIAGRAM Mitron

Lisätiedot

SUOMEN TANSSIURHEILULIITTO RY KILPAILUSÄÄNNÖT

SUOMEN TANSSIURHEILULIITTO RY KILPAILUSÄÄNNÖT SUOMEN TANSSIURHEILULIITTO RY KILPAILUSÄÄNNÖT Suomen Tanssiurheiluliitto ry. Kilpailusäännöt 1.8.2007 SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISET SÄÄNNÖT... 6 1.1 Tanssiurheilun määritelmä ja lajit... 6 1.2 Järjestöjen

Lisätiedot

II Komppeja. Pumba... 5 Valssi... 6 Humppa... 7 Beat (hi hat)... 8 Beat (symbaali)... 9

II Komppeja. Pumba... 5 Valssi... 6 Humppa... 7 Beat (hi hat)... 8 Beat (symbaali)... 9 II Komppeja RUMPUNUOTTIEN MERKITSEMISTAVAT... 2 OPETUSKALVOT HELPOISTA KOMPEISTA... 3 Pumba... 5 Valssi... 6 Humppa... 7 Beat (hi hat)... 8 Beat (symbaali)... 9 RUMPUKOMPIN HARJOITTELEMINEN... 10 RUMPUKOMPIT...

Lisätiedot

C10G/GH Industrial Cooler

C10G/GH Industrial Cooler HUOLTOKUVASTO SERVICE CATALOGUE C10G/GH Industrial Cooler 1. RÄJÄYTYSKUVA EXPLOSIVE VIEW 2. VARAOSALISTA SPARE PART LIST 3. KYTKENTÄKAAVIO WIRING DIAGRAM HELKAMA FORSTE OY KUIVAKORVENTIE 1 tel. + 358-3

Lisätiedot

IFAGG WORLD CUP I, CHALLENGE CUP I and GIRLS 12-14 OPEN INTERNATIONAL COMPETITION 1 st 2 nd April 2011, Vantaa Finland

IFAGG WORLD CUP I, CHALLENGE CUP I and GIRLS 12-14 OPEN INTERNATIONAL COMPETITION 1 st 2 nd April 2011, Vantaa Finland IFAGG WORLD CUP I, CHALLENGE CUP I and GIRLS 12-14 OPEN INTERNATIONAL COMPETITION 1 st 2 nd April 2011, Vantaa Finland Vantaa Gymnastics Club and Finnish Gymnastics Federation are very pleased to welcome

Lisätiedot

TOIMINTALINJA. Tanssiurheiluseura Rolling ry

TOIMINTALINJA. Tanssiurheiluseura Rolling ry TOIMINTALINJA Tanssiurheiluseura Rolling ry Laatinut: Tanssiurheiluseura Rolling ry:n johtokunta 1.2.2008 Vastuu: Tanssiurheiluseura Rolling ry:n johtokunta Voimassaoloaika: Toistaiseksi SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

Arvioinnin uusiminen, arvosanojen korottaminen, arvioinnin oikaiseminen, todistukset ja kv-liitteet M.Lahdenkauppi

Arvioinnin uusiminen, arvosanojen korottaminen, arvioinnin oikaiseminen, todistukset ja kv-liitteet M.Lahdenkauppi Arvioinnin uusiminen, arvosanojen korottaminen, arvioinnin oikaiseminen, todistukset ja kv-liitteet 7.2.2013 M.Lahdenkauppi Opintosuoritusten uusiminen ja arvosanojen korottaminen (A 603/2005, 12 ) Opiskelijalle,

Lisätiedot

Business Opening. Arvoisa Herra Presidentti Very formal, recipient has a special title that must be used in place of their name

Business Opening. Arvoisa Herra Presidentti Very formal, recipient has a special title that must be used in place of their name - Opening Finnish Norwegian Arvoisa Herra Presidentti Very formal, recipient has a special title that must be used in place of their name Hyvä Herra, Formal, male recipient, name unknown Hyvä Rouva Formal,

Lisätiedot

SAGA 150. Asennusohjeet. Mittaa oven korkeus. Piirrä seinään oven kiinni -päätyyn seinäkannattimen kohdalle vaakaviiva korkeudelle ovi + 75mm + 20 mm.

SAGA 150. Asennusohjeet. Mittaa oven korkeus. Piirrä seinään oven kiinni -päätyyn seinäkannattimen kohdalle vaakaviiva korkeudelle ovi + 75mm + 20 mm. SAGA 150 Asennusohjeet 500 1 2 Mittaa oven korkeus. Piirrä seinään oven kiinni -päätyyn seinäkannattimen kohdalle vaakaviiva korkeudelle ovi + 75mm + 20 mm. 3 Piirrä vesivaa an avulla viiva myös kiskon

Lisätiedot

KEVÄTKAUDEN TANSSIKURSSIOHJELMA

KEVÄTKAUDEN TANSSIKURSSIOHJELMA JÄSENLEHTI 1/2013 KEVÄTKAUDEN TANSSIKURSSIOHJELMA Keski-Suomen Tanssin Ystävät KESTÄVÄT ry 1 KESKI-SUOMEN TANSSIN YSTÄVÄT KESTÄVÄT RY:N HALLITUS YLÄRIVI: Markku Kärkkäinen, jäsen, äänentoistolaitteet,

Lisätiedot

Keräävä harjalaite KH2000S varaosat / Collecting sweeper KH2000S spare parts. Piir. nro / Drawing No _V0

Keräävä harjalaite KH2000S varaosat / Collecting sweeper KH2000S spare parts. Piir. nro / Drawing No _V0 8 7 7 3 5 8 87 B 53 38 9 3 5 75 9 9 3 93 9 8 79 5 79 55 A 0 9 9 0 5 7 8 83 8 8 7 88 78 80 85 77 8 30 8 Keräävä harjalaite KH000S KH000S spare parts 503_V0 75 3 5 9 7 9 50 3 3 57 3 58 8 5 5 DETAIL C SCALE

Lisätiedot

Pirkanmaan oppisopimuskeskus - TEKEMÄLLÄ OPPII -

Pirkanmaan oppisopimuskeskus - TEKEMÄLLÄ OPPII - Pirkanmaan oppisopimuskeskus - TEKEMÄLLÄ OPPII - Pirkanmaan oppisopimuskeskus p Perus, ammatti- ja erikoisammattitutkintokoulutusta Yhteistyöoppilaitokset 17 kuntaa Valittavana yli 360 tutkintoa Tietopuolinen

Lisätiedot

PAINEILMALETKUKELA-AUTOMAATTI AUTOMATIC AIR HOSE REEL

PAINEILMALETKUKELA-AUTOMAATTI AUTOMATIC AIR HOSE REEL MAV4 MAV5 MAV6 PAINEILMALETKUKELA-AUTOMAATTI AUTOMATIC AIR HOSE REEL Käyttöohje Instruction manual HUOMIO! Lue käyttöohjeet huolellisesti ennen laitteen käyttöä ja noudata kaikkia annettuja ohjeita. Säilytä

Lisätiedot

II Technical patterns Tekniikan peruskuvioita

II Technical patterns Tekniikan peruskuvioita II Technical patterns Tekniikan peruskuvioita PATTERN 1, diatonic "step" method PERUSKUVIO 1, diatoninen etenemisjärjestys PATTERN 1, chromatic step method PERUSKUVIO 1, kromaattinen etenemisjärjestys

Lisätiedot

SOMAATTISTEN HARJOITUSMENETELMIEN KÄYTTÄMINEN LATINALAISTANSSIEN OPETTAMISESSA

SOMAATTISTEN HARJOITUSMENETELMIEN KÄYTTÄMINEN LATINALAISTANSSIEN OPETTAMISESSA SOMAATTISTEN HARJOITUSMENETELMIEN KÄYTTÄMINEN LATINALAISTANSSIEN OPETTAMISESSA Anssi Kirkonpelto Seminaarityö 2010 Tanssi- ja teatteripedagogiikan laitos Teatterikorkeakoulu 1 SOMAATTISTEN HARJOITUSMENETELMIEN

Lisätiedot

Muodostelmaluistelun SM-sarjojen sääntöinfo

Muodostelmaluistelun SM-sarjojen sääntöinfo Suomen Taitoluisteluliitto Radiokatu 20, 00093 SLU, Finland puhelin 09 3481 21, fax 09 3481 2095 office@stll.fi www.stll.fi Muodostelmaluistelun SM-sarjojen sääntöinfo 14.8.2010 (ja tarkennuksia 17.8.)/

Lisätiedot

Opiskelijan arviointi ja todistukset ammattistartissa

Opiskelijan arviointi ja todistukset ammattistartissa Opiskelijan arviointi ja todistukset ammattistartissa Verkostoseminaari 24.-25.11.2010 Helsinki Ulla Aunola, opetusneuvos, Ammattikoulutus/Tutkinnot Opiskelijan arviointi opsin luku 4. Oppimisen arviointi

Lisätiedot

PARTS LIST Item Description Q'TY Item Description Q'TY

PARTS LIST Item Description Q'TY Item Description Q'TY PARTS LIST Item Description Q'TY Item Description Q'TY 1 Lower door 1 40 Jockey wheel axel 1 2 Safety switch 1 41 Power cord 1 3 Screw M4 35 4 42 Switch 1 4 Hex bolt M6 8 4 43 Lower shaft bracket 1 5 Washer

Lisätiedot

MIESTEN KILPATANSSIFRAKIN VALMISTAMINEN JA KILPATANSSI

MIESTEN KILPATANSSIFRAKIN VALMISTAMINEN JA KILPATANSSI MIESTEN KILPATANSSIFRAKIN VALMISTAMINEN JA KILPATANSSI LAHDEN AMMATTIKORKEAKOULU Tekniikan ala Tekstiili- ja Vaatetustekniikan koulutusohjelma Opinnäytetyö Kevät 2013 Ari Kuokkanen Lahden ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

TOIMINTALINJA Tanssiurheiluseura Rolling ry

TOIMINTALINJA Tanssiurheiluseura Rolling ry TOIMINTALINJA Tanssiurheiluseura Rolling ry Laatinut: Tanssiurheiluseura Rolling ry:n johtokunta 1.2.2008 Päivitetty: Tanssiurheiluseura Rolling ry:n johtokunta 6.11.2010 Vastuu: Tanssiurheiluseura Rolling

Lisätiedot

Virtually Oy. Laadukas tyynysarja vaativaan käyttöön IMMOBILISAATIO. Arpegia. y-tunnus: puh.

Virtually Oy. Laadukas tyynysarja vaativaan käyttöön IMMOBILISAATIO. Arpegia. y-tunnus: puh. Arpegia 07/1340 Taille 1 long. 200 cm haut. 18 cm 07/1345 Taille 2 long. 245 cm haut. 18 cm 07/1350 Taille 3 long. 280 cm haut. 18 cm 07/1440 Taille 1 long. 200 cm haut. 10 cm 07/1445 Taille 2 long. 245

Lisätiedot

Maatalousyrittäjien opintoraha Koulutusmateriaali ylitarkastaja Kirsi Liiten

Maatalousyrittäjien opintoraha Koulutusmateriaali ylitarkastaja Kirsi Liiten Maatalousyrittäjien opintoraha Koulutusmateriaali 2011 ylitarkastaja Kirsi Liiten Käsiteltäviä asioita Uuden asetuksen tuomat muutokset Opintokokonaisuus/opintokokonaisuuden kesto Koulutuspäivä Etäopinnot/opintokokonaisuus

Lisätiedot

C470E9AC686C

C470E9AC686C INVENTOR 17 VALUOSAN SUUNNITTELU http://help.autodesk.com/view/invntor/2017/enu/?guid=guid-b3cd4078-8480-41c3-9c88- C470E9AC686C About Mold Design in Inventor Mold Design provides integrated mold functionality

Lisätiedot

Kyusho Aiki Jutsu International

Kyusho Aiki Jutsu International Kyusho Aiki Jutsu International 5.kyu Keltainen / Yellow Tekniikat / Techniques Käsitekniikat / Hand techniques OIZUKI Peruslyönti Basic strike GEDANBARAI Alapyyhkäisy Swiping downstrike CHUDANUKE Keski-isku

Lisätiedot

TODISTUKSIIN JA NIIDEN LIITTEISIIN MERKITTÄVÄT TIEDOT AMMATILLISESSA PERUSKOULUTUKSESSA JA VALMENTAVASSA KOULUTUKSESSA

TODISTUKSIIN JA NIIDEN LIITTEISIIN MERKITTÄVÄT TIEDOT AMMATILLISESSA PERUSKOULUTUKSESSA JA VALMENTAVASSA KOULUTUKSESSA TODISTUKSIIN JA NIIDEN LIITTEISIIN MERKITTÄVÄT TIEDOT AMMATILLISESSA PERUSKOULUTUKSESSA JA VALMENTAVASSA KOULUTUKSESSA Määräys 90/011/2014 Muutos 15.6.2015 OPETUSHALLITUS UTBILDNINGSSTYRELSEN 2015 SISÄLTÖ

Lisätiedot

Jäsentiedote 3 / 2011

Jäsentiedote 3 / 2011 Jäsentiedote 3 / 2011 Terveiset Tanssikkaasta! Lämmin kesä alkaa kääntyä jälleen syksyksi. Haluammekin kiittää kaikkia Tango & Tanssilavaan osallistuneita! Tapahtumaan osallistui huikeat yli 100 tanssijaa,

Lisätiedot

Koulumenestyspisteet (ei tekniikan alan koulutukset)

Koulumenestyspisteet (ei tekniikan alan koulutukset) Koulumenestyspisteet (ei tekniikan alan koulutukset) Koulumenestyksestä annetaan pisteitä seuraavasti: A. ylioppilastutkintotodistuksen ja lukion päättötodistuksen perusteella tai B. ammatillisen perustutkinnon

Lisätiedot

Ilmainen tanssikurssi BUGG alkeet

Ilmainen tanssikurssi BUGG alkeet JÄSENLEHTI 1/2016 Keski-Suomen Tanssin Ystävät KESTÄVÄT ry Lavatanssikurssit sunnuntaisin, tiistaisin ja keskiviikkoisin! Kursseilla toimiva parinvaihto, et tarvitse omaa paria! Ilmainen tanssikurssi BUGG

Lisätiedot

Kliininen linja Pirjo Lindström-Seppä opintoasiainpäällikkö Itä-Suomen yliopisto, terveystieteiden tiedekunta, lääketieteen laitos 2016

Kliininen linja Pirjo Lindström-Seppä opintoasiainpäällikkö Itä-Suomen yliopisto, terveystieteiden tiedekunta, lääketieteen laitos 2016 Kliininen linja Pirjo Lindström-Seppä opintoasiainpäällikkö Itä-Suomen yliopisto, terveystieteiden tiedekunta, lääketieteen laitos 2016 Ilmoittautuneita: 2000 / 78 2001 / 83 2002 / 87 2003 / 72 2004 /

Lisätiedot

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Esimerkkejä opintopoluista aineopinnot syksyllä 2015 tai keväällä 2016 aloittaville. Aineopinnot 35 op koostuvat: A 1. Yhteiset sisältöopinnot

Lisätiedot

HOPS-ohjauksen vaiheet ovat seuraavat: (alleviivatut kohdat ovat ehopsin toiminnallisuuksia)

HOPS-ohjauksen vaiheet ovat seuraavat: (alleviivatut kohdat ovat ehopsin toiminnallisuuksia) HOPS-PROSESSI Teatterikorkeakoulun perustutkintojen tutkintosäännön 12 :n mukaan opiskelija laatii opintojensa suunnittelun tueksi henkilökohtaisen opintosuunnitelman (HOPS). Opintosuunnitelma on tutkintokohtainen.

Lisätiedot

Turvallisuusalan perustutkinnon tutkintotilaisuuksien järjestäminen

Turvallisuusalan perustutkinnon tutkintotilaisuuksien järjestäminen TURVALLISUUSALAN TUTKINTOTOIMIKUNNAN (8332) OHJE Turvallisuusalan perustutkinnon tutkintotilaisuuksien järjestäminen Hyväksytty turvallisuusalan tutkintotoimikunnan kokouksessa 20.11.2012 Tämä ohje on

Lisätiedot

NÄYTTÖTUTKINTOARVIOIJIEN PEREHDYTYSTILAISUUS

NÄYTTÖTUTKINTOARVIOIJIEN PEREHDYTYSTILAISUUS NÄYTTÖTUTKINTOARVIOIJIEN PEREHDYTYSTILAISUUS 10.2.2014 1 Yleistä näyttötutkinnosta NÄYTTÖTUTKINNOT ovat työelämän tutkintoja Yliopisto- ja korkeakoulututkinnot Ammattikorkeakoulututkinnot Työelämä Erikoisammattitutkinnot

Lisätiedot

POLIISI (AMK) -MUUNTOKOULUTUS (45 op) OPETUSSUUNNITELMA. Lukuvuosi

POLIISI (AMK) -MUUNTOKOULUTUS (45 op) OPETUSSUUNNITELMA. Lukuvuosi 1 POLIISI (AMK) -MUUNTOKOULUTUS (45 op) OPETUSSUUNNITELMA Lukuvuosi 2015 2016 Opetussuunnitelma on käsitelty koulutustoiminnan ohjausryhmässä 5.5.2015. Poliisiammattikorkeakoulun hallitus on hyväksynyt

Lisätiedot

TOIMINTALINJA Tanssiurheiluseura Casino ry

TOIMINTALINJA Tanssiurheiluseura Casino ry Tanssiurheiluseura Casino ry Laatinut 24.7.2007 Tanssiurheiluseura Casino ry:n johtokunta Vastuu Tanssiurheiluseura Casino ry:n johtokunta Voimassaoloaika Toistaiseksi www.kauhajoki.fi/casino - www.tanssiurheiluseuracasino.fi

Lisätiedot

make and make and make ThinkMath 2017

make and make and make ThinkMath 2017 Adding quantities Lukumäärienup yhdistäminen. Laske yhteensä?. Countkuinka howmonta manypalloja ballson there are altogether. and ja make and make and ja make on and ja make ThinkMath 7 on ja on on Vaihdannaisuus

Lisätiedot

Huom. tämä kulma on yhtä suuri kuin ohjauskulman muutos. lasketaan ajoneuvon keskipisteen ympyräkaaren jänteen pituus

Huom. tämä kulma on yhtä suuri kuin ohjauskulman muutos. lasketaan ajoneuvon keskipisteen ympyräkaaren jänteen pituus AS-84.327 Paikannus- ja navigointimenetelmät Ratkaisut 2.. a) Kun kuvan ajoneuvon kumpaakin pyörää pyöritetään tasaisella nopeudella, ajoneuvon rata on ympyränkaaren segmentin muotoinen. Hitaammin kulkeva

Lisätiedot

Ajettavat luokat: SM: S1 (25 aika-ajon nopeinta)

Ajettavat luokat: SM: S1 (25 aika-ajon nopeinta) SUPERMOTO SM 2013 OULU Lisämääräys ja ohje Oulun Moottorikerho ry ja Oulun Formula K-125ry toivottaa SuperMoto kuljettajat osallistumaan SuperMoto SM 2013 Oulu osakilpailuun. Kilpailu ajetaan karting radalla

Lisätiedot

Keräävä harjalaite KH1600S varaosat / Collecting sweeper KH1600S spare parts. Piir. nro / Drawing No _V0

Keräävä harjalaite KH1600S varaosat / Collecting sweeper KH1600S spare parts. Piir. nro / Drawing No _V0 5 7 5 70 5 7 C 5 50 0 0 0 5 55 A 7 5 7 7 5 5 0 7 Keräävä harjalaite KH00S KH00S spare parts 505_V0 0 5 75 7 7 7 7 5 7 5 7 7 5 DETAIL E SCALE : 7 Keräävä harjalaite KH00S KH00S spare parts 505_V0 5 5 7

Lisätiedot

Kemianteollisuuden ammatilliset näyttötutkinnot

Kemianteollisuuden ammatilliset näyttötutkinnot ammatilliset näyttötutkinnot Suorita näyttötutkinto ammatilliset näyttötutkinnot ovat kemianteollisuudessa tuotantotehtävissä työskentelevien tutkintoja Tutkinnot suoritetaan työnäytöin, ja niihin vaadittavat

Lisätiedot

Esityslista. Liitteet: Vuoden 2018 toimintasuunnitelma ja talousarvio

Esityslista. Liitteet: Vuoden 2018 toimintasuunnitelma ja talousarvio Yhdistyksen sääntömääräinen syyskokous Aika: 8 marraskuuta 2016, klo 18.00 Esityslista 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. Asialistan hyväksyminen 4. Kokousvirkailijoiden

Lisätiedot

Näyttötutkintojen järjestäminen ja tutkintotoimikuntien tehtävät

Näyttötutkintojen järjestäminen ja tutkintotoimikuntien tehtävät Näyttötutkintojen järjestäminen ja tutkintotoimikuntien tehtävät Markku Kokkonen, Opetushallitus Luonnonvara- ja ympäristöalan kehittämispäivät 13-14.11.2012 Näyttötutkintojen järjestämissopimus (1) Näyttötutkintoina

Lisätiedot

20. TUTKINTOSÄÄNTÖ. TAMPEREEN TEKNILLINEN YLIOPISTO (muutos 1.1.2003) PÄÄTÖS Hallitus/14.6.1993 (myöhemmin tehtyine muutoksineen 2003)

20. TUTKINTOSÄÄNTÖ. TAMPEREEN TEKNILLINEN YLIOPISTO (muutos 1.1.2003) PÄÄTÖS Hallitus/14.6.1993 (myöhemmin tehtyine muutoksineen 2003) 243 TAMPEREEN TEKNILLINEN YLIOPISTO (muutos 1.1.2003) PÄÄTÖS Hallitus/14.6.1993 (myöhemmin tehtyine muutoksineen 2003) 20. TUTKINTOSÄÄNTÖ PERUSTUTKINNOT 1 Arkkitehdin tutkinto suoritetaan arkkitehtuurin

Lisätiedot

HOPS-ohjauksen vaiheet ovat seuraavat: (alleviivatut kohdat ovat ehopsin toiminnallisuuksia)

HOPS-ohjauksen vaiheet ovat seuraavat: (alleviivatut kohdat ovat ehopsin toiminnallisuuksia) HOPS-PROSESSI Teatterikorkeakoulun perustutkintojen tutkintosäännön 12 :n mukaan opiskelija laatii opintojensa suunnittelun tueksi henkilökohtaisen opintosuunnitelman (HOPS). Opintosuunnitelma on tutkintokohtainen.

Lisätiedot

Saksaan! Dina Heegen DAAD-Lektorin, Turku

Saksaan! Dina Heegen DAAD-Lektorin, Turku Saksaan! Dina Heegen DAAD-Lektorin, Turku Saksa tänään Yli 80 miljoonaa asukasta 16 osavaltiota -> federalismi Pääkaupunki Berliini, 3,4 Miljoonaa asukasta EU-maista suurin asukasluvultaan ja taloudeltaan

Lisätiedot

7.4 Variability management

7.4 Variability management 7.4 Variability management time... space software product-line should support variability in space (different products) support variability in time (maintenance, evolution) 1 Product variation Product

Lisätiedot

Spiral Tampere Seurakilpailu

Spiral Tampere Seurakilpailu Juniori I E Final 112 55555 5 35445 4 24444 4 44454 4 45545 5 54445 4 113 43333 3 23332 3 33333 3 33333 3 22332 2 45554 5 114 21112 1 41214 2 41122 2 11211 1 11111 1 21113 1 115 12221 2 12121 1 12211 1

Lisätiedot

Axxell Utbildning Ab. Opiskelu aikuisena

Axxell Utbildning Ab. Opiskelu aikuisena Axxell Utbildning Ab Opiskelu aikuisena 1. YLEISTÄ VALMISTAVASTA KOULUTUKSESTA JA NÄYTTÖTUTKINNOISTA Näyttötutkintojärjestelmä perustuu läheiseen yhteistyöhön työelämän kanssa ja tarjoaa etenkin aikuisille

Lisätiedot

Arvioinnin uusiminen, arvosanojen korottaminen ja arvioinnin oikaisu

Arvioinnin uusiminen, arvosanojen korottaminen ja arvioinnin oikaisu Arvioinnin uusiminen, arvosanojen korottaminen ja arvioinnin oikaisu 2011 Opintosuoritusten uusiminen ja arvosanojen korottaminen (A 603/2005, 12 ) Opiskelijalle. joka ei ole suorittanut tutkintoon kuuluvia

Lisätiedot

Oppisopimuskoulutuksen esittely

Oppisopimuskoulutuksen esittely Oppisopimuskoulutuksen esittely Jyväskylän oppisopimuskeskus Oppisopimuskoulutus on työpaikalla käytännön työssä toteutettavaa ammatillista koulutusta, jota täydennetään oppilaitoksessa järjestettävillä

Lisätiedot

Opiskelijaksi ottamisen perusteet ammatilliseen koulutukseen - muutokset. 22.3.2013 Katariina Männikkö

Opiskelijaksi ottamisen perusteet ammatilliseen koulutukseen - muutokset. 22.3.2013 Katariina Männikkö Opiskelijaksi ottamisen perusteet ammatilliseen koulutukseen - muutokset 22.3.2013 Katariina Männikkö Uusi lainsäädäntö 1047/2012: VnA ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhteishausta annetun

Lisätiedot

Kitchen Pendant 2/10/19

Kitchen Pendant 2/10/19 Kitchen Pendant Kitchen Pendant Dining Area Dining Area Living Area Dining Area Bathroom 201 Quantity: 2 W A L L C O L L E C T I O N Voto Wall Square DESCRIPTION The Voto light by Tech Lighting is simply

Lisätiedot

Tanssiohjelma Vuorohakutanssit alkavat lauantaisin klo 21-22 Valomerkki ja viimeiset valssit klo 01.30.

Tanssiohjelma Vuorohakutanssit alkavat lauantaisin klo 21-22 Valomerkki ja viimeiset valssit klo 01.30. Tanssiohjelma Vuorohakutanssit alkavat lauantaisin 21-22 Valomerkki ja viimeiset valssit 01.30. Tanssin Taikaa ry perustettiin loppuvuodesta 2005 ja seuran kotipaikka on Jyväskylä. Seura tarjoaa tanssin

Lisätiedot

You can check above like this: Start->Control Panel->Programs->find if Microsoft Lync or Microsoft Lync Attendeed is listed

You can check above like this: Start->Control Panel->Programs->find if Microsoft Lync or Microsoft Lync Attendeed is listed Online Meeting Guest Online Meeting for Guest Participant Lync Attendee Installation Online kokous vierailevalle osallistujalle Lync Attendee Asennus www.ruukki.com Overview Before you can join to Ruukki

Lisätiedot

C: Antenniliitin D: USB-liitin. Asennus FI. Aseta CD. Windows 98(SE), ME ei tueta.

C: Antenniliitin D: USB-liitin. Asennus FI. Aseta CD. Windows 98(SE), ME ei tueta. Tuotetiedot C A G B A: Infrapunavastaanotin B: Virtavalo (LED) C: Antenniliitin D: USB-liitin D E F E: USB-verkkokaapelin liitin F: Kauko-ohjain G: Antenni Asennus Sijoita antenni mielellään lähelle ikkunaa.

Lisätiedot