Älä heitä ruokaa pois

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Älä heitä ruokaa pois"

Transkriptio

1 LOPPURAPORTTI Älä heitä ruokaa pois 1. Hankkeen tavoitteet Älä heitä ruokaa pois -hankkeen päätavoitteena oli koota laaja yhteistyökumppaneiden määrä viestimään samanaikaisesti ruokahävikistä omille kohderyhmilleen omissa viestintäkanavissaan. Viestinnän tavoitteena oli vähentää syntyvän ruokahävikin määrää kohderyhmissä. Hankkeen tavoitteena oli myös vakiinnuttaa Älä heitä ruokaa pois -teemaviikkoa syksyisin pidettäväksi tapahtumaksi, johon eri tahot haastavat toisiaan mukaan. 2. Hankkeen kohderyhmä Hankkeen pääasiallisena kohderyhmänä olivat yhteistyökumppanit. Kuluttajat olivat toissijainen kohderyhmä, joille viestittiin lähinnä yhteistyökumppanien kautta ja kanssa. Yhteistyökumppaneiden viestit kohdistettiin koko Suomen aikuiseen väestöön niin, että se puhutteli muitakin kuin edelläkävijöitä ja asian tiedostavia kuluttajia. Tämän toteutumiseksi etsittiin kumppaneita, jotka toimivat koko maassa. 3. Hankkeen ohjausryhmä Kuluttajaliiton Älä heitä ruokaa pois -hankkeelle ja Maa- ja kotitalousnaisten Biojäte paastolle - hankkeelle perustettiin yhteinen ohjausryhmä. Tähän ohjausryhmään kuuluivat ruokakulttuuriasiamies Anni-Mari Syväniemi Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry:stä (puheenjohtaja), toiminnanjohtaja Tiina Lampisjärvi Ruokatieto Yhdistys ry:stä, tiedottaja Maija 1

2 Soljanlahti Agronomiliitosta, Suolaa ja hunajaa -blogin Jonna Nummela, Pipsa Salolammi Suomen Kylätoiminta ry:stä sekä ylitarkastaja Seija Ahonen-Siivola (sijaisena Petri Koskela) maa- ja metsätalousministeriön Laatuketjusta. Ohjausryhmän sihteerinä toimivat Kuluttajaliiton elintarvikeasiantuntija Annikka Marniemi Kuluttajaliitosta sekä Maa- ja kotitalousnaisten Keskus ry:n vt. kehityspäällikkö Niina Rantakari ajalla ja kehityspäällikkö Katja Pethman ajalla Ohjausryhmä kokoontui kuusi kertaa. 4. Hankkeen toimet 4.1.Kumppanimateriaali Hävikkiviikkoon osallistumisesta pyrittiin tekemään mahdollisimman helppoa. Tätä varten koottiin kumppanimateriaali, joka lähetettiin kaikille mukaan tuleville tahoille. Kumppanimateriaali sisälsi erilaisia faktoja ja vinkkejä, joita haluttiin Hävikkiviikon aikana tuoda esille ja levittää kuluttajille. Materiaali oli tarkoitettu kumppaneiden avuksi Hävikkiviikon aikana tehtävän viestinnän suunnittelun pohjaksi ja sisällöksi. Materiaalia kannustettiin käytettävän miten omalle organisaatiolle ja sen viestintäkäytänteille parhaiten sopi. Vinkkien lopussa oli pääasiassa kouluihin, esimerkiksi kotitaloustunneille suunniteltuja toiminnallisia tehtäviä. 4.2.Kumppaniviestintä: Yritykset, järjestöt ja muut tahot Hävikkiviikon tarkoitus oli koota kattava verkosto eri alan toimijoita, jotka viestisivät kuluttajille kotitalouksien ruokahävikin vähentämisestä. Verkosto koottiin pääosin sähköpostiviestien kautta. Osa kumppaneista ilmoittautui mukaan kuultuaan muualta viikosta ja koki, että se sopii hyvin oman yrityksen tai järjestön toimialaan. Kumppaneiksi ilmoittautui 39 järjestöä, yritystä, lehteä ja yhteisöä. Todennäköisesti ruokahävikistä viestivät Hävikkiviikolla myös muut tahot. Alla on esimerkkejä kumppaniviestinnästä. Arla Ingman: Hävikkiviikon sisäiseen viestintään yritys viestitti tietoa ruokahävikistä ja Hävikkiviikosta Intranetin kautta sekä ohjasi työntekijöitä tutustumaan Kuluttajaliiton Hävikkiviikon-sivuille. Yrityksen infotelkkareihin oli suunniteltu jokaiselle päivälle oma hävikkivinkki ja ruokalassa teemasta muistutettiin logojen avulla sekä pöytäpuhujissa, joiden teksti oli otettu kumppaneille jaetusta viestintämateriaalista. Ulkoisessa viestinnässä Arla Ingman välitti tietoa hävikinvähentämisestä esimerkiksi Twitterissä. HSY Helsingin seudun ympäristöpalvelut: HSY osallistui Hävikkiviikkoon Saa syödä! tapahtuman toteuttamiseen sekä järjestämällä Ruokahävikkiaiheisen luennon Vantaan aikuisopistolla Hävikkiviikolla torstaina

3 Kotivinkki: Kotivinkki-lehden Facebook-sivulla välitettiin Hävikkiviikon sarjakuvia eteenpäin ja lehden nettisivuilla oli vinkkejä tähderuokien hyödyntämiseen. Nettisivuilla annettiin neuvoja myös ruoan säilyttämiseen ja tehtiin säilytysrasiavertailu. MMM Maa- ja metsätalousministeriö: MMM muistutti kuluttajia hävikin vähentämisestä nettisivuillaan. MMM julkaisi kuluttajien hävikin vähentämiseen liittyviä ehdotuksia, joita oli kerätty Herkkujen Suomi -tapahtumassa loppukesästä. Päivittäistavarakauppa ry: Päivittäistavarakauppa tiedotti Hävikkiviikosta sähköisissä viestintäkanavissaan. SLC Svenska lantbruksproducenternas centralförbund SLC r.f.: Viikkoa varten perustettiin oma sivusto Aktuellt-osion alle. Se löyty osoitteesta: Sivustolla on ruotsiksi tietoa viikosta ja teemasta Bloggaajat Ruoka-alan bloggarit saatiin innostettua mukaan erityisesti Hävikistä herkuksi -nettiyhteisön kautta. Yhteisölle tiedotettiin suoraan sähköpostitse viikosta sekä myös Facebook-sivujen kautta. Viikon aikana bloggarit kirjoittivat useita postauksia hävikin vähentämisestä ja jakoivat vinkkejä ja reseptejä, kuinka hävikin syntymistä voidaan vähentää. Osa blogeista bloggasi aiheesta, mutta ei välttämättä ilmoittanut asiasta hankkeen järjestäjille. Kartoituksen mukaan yhteensä 39 blogia osallistui viestintään. Esimerkkejä blogeista, jotka osallistuivat Hävikkiviikonviestintään. 1. Asiaa päivittäistavarakaupasta (kauppavalmennus.blogspot.com) 2. Habanerokitchen,com 3. Hiidenuhman keittiössä 4. Kanapeet 5. Kivistössä 6. Kotihippi ja Leipuri 7. Kääpiölinnan köökissä 8. Life tastes good 9. Maistuis varmaan sullekin 3

4 10. Masuteaitemu 11. Maukasta minimibudjetilla 12. Onko nälkä? 13. Sokerivaltakunta 14. Sweet food o mine 15. Tekila s Bakery 16. Toinen jalka Italiassa 17. Tupun tupa 18. Uusi elämä Oulussa 4.4. Kuluttajaliiton Hävikkiviikko-sivut ( Kuluttajaliiton kotisivuille luotiin oma Hävikkiviikko -alasivu, jonne koottiin ruokahävikki-aiheista sisältöä aihepiireittäin (alaotsikot: Faktaa ruokahävikistä Suomessa, Kaupassa, Jääkaapilla, Hellan ääressä, Ruokapöydässä, Tehtäviä kotitaloustunnille, Hävikkilomake). Materiaalia oli tarjolla myös ruotsiksi. Käännöstyön toteutti (maksutta) Marthaförbundet, joka oli Hävikkiviikon kumppanina. Hävikkisivustoa ladattiin välisenä ajanjaksona 3840 kertaa. Hävikkiviikon aikana sivustolatauksia tuli 2092 kertaa. Kuva 1. Kuluttajaliiton kotisivut ( oli hyvä viestintäkanava (tummansininen väri graafissa). Sitä kautta myös moni löysi Facebook-sivuille. 4

5 4.5. Facebook-sivusto ( Facebook-sivusto oli tärkeä viestintäkanava koko Hävikkiviikon ajan. Viikon loppuun, mennessä oli sivuilla 900 tykkääjää. Sivuilla jaettiin hävikinvähentämisvinkkejä, kerrottiin kumppaneiden toimista ja jaettiin tietoa hyvistä käytännöistä myös muista maista. Kuva 2. Aktiivisuus Hävikkiviikon Facebook-sivustolla kasvoi varsinaisen viikon aikana (vko 45) Sarjakuvat Hävikkiviikon jokaisena päivänä julkaistiin facebook-sivuilla ruokahävikkiaiheinen sarjakuva. 5

6 6

7 Sarjakuvat olivat suosittuja, niitä jaettiin muihin postauksiin nähden huomattavan paljon. Kuva 3. Sarjakuvat tavoittivat myös henkilöt, jotka eivät olleet Hävikkiviikon facebooksivujen varsinaisia tykkääjiä Twitter Hävikkiviikon nettiviestintä alkoi lokakuun alussa, jolloin lähti myös ensimmäinen twiittaus aiheesta välillä lähetettiin n. 130 twiittiä (#hävikkiviikko ja #havikkiviikko). Osa twiiteistä oli hankkeen järjestäjien kirjoittamia. 7

8 4.8. Medianäkyvyys Hävikkiviikko näkyi myös muussa mediassa. Mahdollisesti Hävikkiviikon innoittamana viikon aikana keskusteltiin Ylen A-streamissa ja Huomenta Suomessa ruokahävikistä. Mediaosumia tuli noin 30 kpl. Hävikkiviikko oli esillä seuraavissa mm. medioissa: Iltasanomat, Maaseudun Tulevaisuus, Talouselämä, Makuja, Olotila (Yle), Radio Pori, Vantaan Sanomat, Me Naiset, Verkkouutiset, Elisa.net, Satakunnan Kansa, Kauppa.fi, Helsingin Sanomat, City.fi, Metro.fi, Patarumpu Paikallistapahtumat (kuluttajatapahtumat) Hävikkiviikolla järjestettiin kuusi paikallistapahtumaa ympäri Suomen. Tilaisuuksien toteuttamiseen osallistuivat Kuluttajaliiton paikallisyhdistysten jäsenet ja Maa- ja kotitalousnaisten kotitalousneuvojat. Päävastuu oli Maa- ja kotitalousnaisilla. Tilaisuuksilla pyrittiin tavoittamaan yhteensä 1500 kuluttajaa. Tässä onnistuttiin, sillä tapahtumilla tavoitettiin lähes 1500 aikuista sekä noin 350 lasta. Paikallistapahtumat toteutettiin kauppojen yleisissä tiloissa. Näihin rakennettiin esittelypisteet, joissa ruokahävikkiteema oli esillä. Lisäksi jaettiin Kuluttajaliiton tuottamaa Arkiruuan tuunausopasta ja Maa- ja kotitalousnaisten biojätepussia. Tapahtumapaikkakunnat olivat Rauman Prisma ma Järjestäjinä Länsi-Suomen maa- ja kotitalousnaisten piirikeskus ja Porin Seudun Kuluttajayhdistys ry. Porissa Prisma Mikkola to Järjestäjinä Porin Seudun Kuluttajayhdistys ry:n Hannu Lemström S-market Partola, Pirkkala pe Järjestäjinä Etelä-Suomen Maa- ja kotitalousnaiset ja Pirkanmaan Kuluttajat ry. Prisma Kuopio pe Järjestäjänä Pohjois-Savon maa- ja kotitalousnaisten piirikeskus. Prisma Limingantulli, Oulu pe Järjestäjänä Oulun maa- ja kotitalousnaisten piirikeskus. Prisma Järvenpää pe Järjestäjinä Etelä-Suomen Maa- ja kotitalousnaiset ja Keski- Uudenmaan Kuluttajat ry Saa syödä -tapahtuma Älä heitä ruokaa pois -hanke osallistui Saa syödä! -tapahtuman toteuttamiseen Narinkkatorilla Tapahtuman päätoteuttaja oli Motiva. Älä heitä ruokaa pois hanke osallistui tapahtuman markkinointiin ja oli tapahtumapäivänä paikan päällä. Muut Saa syödä -tapahtuman järjestämiseen osallistuneet tahot olivat Haaga-Helia ammattikorkeakoulu, Kuluttajaliitto, Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus, maa- ja metsätalousministeriö, Helsingin seudun 8

9 ympäristöpalvelut sekä Maa- ja kotitalousnaiset. Raaka-aineet ruoan valmistukseen saadaan HOK- Elannon kaupoilta ja eväsrasiat saatiin lahjoituksena Orthexilta. Tapahtuma onnistui hyvin ja se sai runsaasti medianäkyvyyttä niin televisiossa, radiossa, painetussa mediassa sekä Internetissä. Kuluttajaliitolla ei ole tarkkoja lukumääräisiä tietoja tapahtumasta Hankkeen jatkohakemus - Koululaistilaisuudet Älä heitä ruokaa pois -hanke pystyttiin toteuttamaan arvioitua kustannustehokkaammin useista syistä: alkuperäisessä suunniteltua tutkimusta ei toteutettu, koska samanaikaisesti MTT teki ja julkaisi Laatuketjun rahoittamassa Kuru -hankkeessa tehdyn kuluttajatutkimuksen. Hävikkihankkeemme hyödynsi tämän tutkimuksen tuloksia omassa viestinnässään. Hankkeessa ei myöskään tehty alun perin suunniteltuja verkkosivuja, sillä aihetta käsitellään jo monilla sivuilla eikä tarvetta uusille ollut. Hankesuunnitelmassa oli ajateltu käytettävän nuoria puhuttelevia esikuvia. Tämä koettiin lopulta turhaksi, sillä merkittävämmäksi mielipidevaikuttajaksi arvioitiin bloggarit, sanomalehdet ja muu media. Hanke painottui kokonaisuudessaan Hävikkiviikon suunnitteluun ja toteuttamiseen. Näin ollen suurin osa kustannuksista on ollut viestinnän ostopalveluja ja oman henkilökunnan työtunteja. Älä heitä ruokaa pois -hankehakemukselle haettiin jatkoaikaa saakka. Alun perin hankkeen oli tarkoitus päättyä Ylijääneen rahan hyödyntämiseksi ja hävikkiaiheen esille tuomiseksi edelleen toteutettiin yhteistyö maa- ja kotitalousnaisten piirikeskusten ja Maa- ja kotitalousnaisten keskuksen kanssa. Älä heitä ruokaa pois -hankkeessa ylijääneellä rahalla (noin e) ostettiin Maa- ja kotitalousnaisten piirikeskuksilta 22 Älä ruoki hukkaa Biojäte paastolle -koululaistilaisuuden toteuttamisen ajanjaksolla tammi-maaliskuu Tämän lisäksi ostettiin maa- ja kotitalousnaisten keskukselta tilaisuuksien koordinointi, viestintä, tarvike- ja aineistohankinnat, seuranta, laskutuskoonti ja raportointi. Tämän kokonaisuuden raportti on erillisenä liitteenä (LIITE 2). Kuluja tuli myös Kuluttajaliitolle ostopalvelusta syntyvän laskutuksen hoitamiseen sekä raportointiin Arkiruuan tuunausopas Hankkeelle myönnetyn jatkoajan johdosta keväällä 2014 otettiin 7000 kpl:een painos Arkiruuan tuunausoppaasta. Kirjanen on alun perin tehty osana Raha-automaattiyhdistyksen rahoittaman hanketta vuonna Kirjaa jaettiin Saa syödä -tapahtumassa, Herkkujen Suomessa, Hävikkiviikon paikallistapahtumissa sekä Kuluttajaliiton ja Maa- ja kotitalousnaisten toimesta muissa tapahtumissa. 9

10 4. Vaikutusten arviointi Hankkeen tavoitteet saavutettiin: ruokahävikistä viestivät monet erilaiset tahot Hävikkiviikon aikana. Kumppaneille ja kuluttajille luotiin matalan kynnyksen tapa osallistua hävikkitietouden viestittämiseen. Viestit olivat kannustavia. Positiiviseen ja kannustavaan haasteeseen on helpompi lähteä mukaan. Moni laajalevikkinen sanomalehti kirjoitti ruokahävikistä tai mainitsi hävikkiviikon, jolloin tieto levisi hyvinkin laajalle. Kuluttajille luotiin sarjakuvilla hauska tapa osallistua viikon viestien jakamiseen. Ensimmäisen tapahtumakerran toteuttamisen haasteena on saada tapahtuma vakiintumaan. Tämä tavoite näyttäisi toteutuneen. Moni kumppani, ja muutama viikon viestintään osallistumaton taho ilmaisi halunsa osallistua Hävikkiviikon toteuttamiseen seuraavana vuonna. Vaikuttaa siltä, että jo yhden kerran jälkeen Hävikkiviikko on saanut pienen jalansijan vuosittaisena ja valtakunnallisena tapahtumana. Uutta Hävikkiviikkoa suunnitellaan jo. Hävikkiviikko 2013 lukuina Kumppaneita 39 Paikallistapahtumia 6 Medioita n. 30 Bloggareita 39 Mediaosumia 30 Facebook -tykkääjiä n Sarjakuvan nähneitä parhaimmillaan 3000 Twiittejä 130 Yhteiskunnallinen vaikuttavuus Helsingin kaupunginvaltuutettu Vihreiden Leo Stranius kirjoitti blogissaan Hävikkiviikon jälkeisenä maanantaina , että hän ja Vasemmiston Petra Malin olivat tehneet valtuustoaloitteen ylijääneen kouluruoan hyödyntämisestä Helsingissä. Blogissaan hän kertoi, että aloitteen tekoon innoitti ja kannusti hyvät kokemukset vastaavista toimintatavoista muualla Suomessa sekä Hävikkiviikko. Opit uuden Hävikkiviikon toteuttamiseen Seuraavan Hävikkiviikon toteuttamiselle on hyvä pohja ja kumppaniverkosto jo olemassa. Uuden Hävikkiviikon toteuttamisessa on otettava huomioon isompien kumppanien tiukat 10

11 suunnitteluaikataulut. Kumppaneiden kontaktointi ja haastaminen on aloitettava aikaisessa vaiheessa. Nyt muutama isompi toimija oli edennyt omissa suunnitelmissaan ja omilla ruokahävikin vähentämiskampanjoillaan, eikä voinut siirtää näiden ajankohtaa. He jäivät pois Hävikkiviikon viestintäkumppanuudesta. 11

Hävikkiviikko 2014. 1. Hankkeen tavoitteet ja kohderyhmät LOPPURAPORTTI 26.11.2014. Kuluttajaliitto Konsumentförbundet ry

Hävikkiviikko 2014. 1. Hankkeen tavoitteet ja kohderyhmät LOPPURAPORTTI 26.11.2014. Kuluttajaliitto Konsumentförbundet ry LOPPURAPORTTI 26.11.2014 Kuluttajaliitto Konsumentförbundet ry Hävikkiviikko 2014 1. Hankkeen tavoitteet ja kohderyhmät Hävikkiviikon päätavoitteena oli koota mahdollisimman laaja yhteistyökumppaneiden

Lisätiedot

Loppuraportti. Lapsiperheiden ruokahävikin vähentäminen. Älä ruoki hukkaa Biojäte paastolle -tilaisuudet. Dnro 1702/325/2012

Loppuraportti. Lapsiperheiden ruokahävikin vähentäminen. Älä ruoki hukkaa Biojäte paastolle -tilaisuudet. Dnro 1702/325/2012 Loppuraportti Lapsiperheiden ruokahävikin vähentäminen Älä ruoki hukkaa Biojäte paastolle -tilaisuudet Dnro 1702/325/2012 Maa- ja kotitalousnaisten Keskus ry Sisällys 1 Hankkeen tavoitteet... 1 2 Hankeosapuolet

Lisätiedot

#puhurahasta Setlementtiliiton nuorisotyön neuvottelupäivät Jukka Moilanen/Mun talous

#puhurahasta Setlementtiliiton nuorisotyön neuvottelupäivät Jukka Moilanen/Mun talous #puhurahasta Setlementtiliiton nuorisotyön neuvottelupäivät 18.8.2016 Jukka Moilanen/Mun talous Puhu rahasta-haastekampanja 29.2. 4.3.2016 Puhu rahasta -haasteviikolla kannustimme suomalaisia puhumaan

Lisätiedot

LÄHIRUOAN KOORDINAATIOHANKE

LÄHIRUOAN KOORDINAATIOHANKE LÄHIRUOAN KOORDINAATIOHANKE Yhdessä tehden parempiin tuloksiin Päivi Töyli Heidi Valtari paivi.toyli@utu.fi heidi.valtari@utu.fi 040 189 1929 0400 487 160 Turun yliopiston Brahea-keskus 27.10.2015 Hankkeen

Lisätiedot

Kampanjan plussat ja miinukset Ylitarkastaja, jaostopäällikkö Annika Nurttila Pakkausmerkintäkampanjan päätösseminaari 3.6.2010

Kampanjan plussat ja miinukset Ylitarkastaja, jaostopäällikkö Annika Nurttila Pakkausmerkintäkampanjan päätösseminaari 3.6.2010 Kampanjan plussat ja miinukset Ylitarkastaja, jaostopäällikkö Annika Nurttila Pakkausmerkintäkampanjan päätösseminaari 3.6.2010 Kuluttajien riittävän tiedonsaannin varmistaminen fokuksessa Kuluttajapoliittinen

Lisätiedot

Tuloksellisuus- ja vaikutusselvitys (TVS)

Tuloksellisuus- ja vaikutusselvitys (TVS) Tuloksellisuus- ja vaikutusselvitys (TVS) Järjestön nimi Järjestönumero Kohdenumero Käyttötarkoitus Avustusvuodet Myönnetty avustus 1. Työntekijät Toiminnassa mukana olleet työntekijät kahdelta edelliseltä

Lisätiedot

Sosiaalinen media markkinointivälineenä

Sosiaalinen media markkinointivälineenä Sosiaalinen media markkinointivälineenä Sosiaalinen media on hyvä apuväline brändin kannatuksen kasvattamiseksi ja tietoisuuden levittämiseksi. B2B-yrityksessä, jossa sosiaalista mediaa edelleen vain ihmetellään

Lisätiedot

Aikuisopiskelijan viikko - Viitekehys alueellisten verkostojen yhteistyöhön

Aikuisopiskelijan viikko - Viitekehys alueellisten verkostojen yhteistyöhön Aikuisopiskelijan viikko - Viitekehys alueellisten verkostojen yhteistyöhön Aikuisopiskelijan viikko tarjoaa mainion tilaisuuden toteuttaa tapahtumia yhteistyössä oman alueen eri organisaatioiden kanssa.

Lisätiedot

Makukoulun konseptin levittäminen koulun kerhotoiminnassa

Makukoulun konseptin levittäminen koulun kerhotoiminnassa Makukoulun konseptin levittäminen koulun kerhotoiminnassa 2009 2010 Loppuraportti Kerhokeskus Erityissuunnittelija Merike Kesler Sisällys: * Hankkeen tausta ja tavoitteet * Tuotettu materiaali * Muu toiminta

Lisätiedot

Älä ruoki hukkaa biojäte paastolle - koululaistilaisuudet

Älä ruoki hukkaa biojäte paastolle - koululaistilaisuudet LIITE 2 Älä ruoki hukkaa biojäte paastolle - koululaistilaisuudet Yhteistyöhanke kevät 2014 Raportti 17.4.2014 Karijoen koulun oppilaita Älä ruoki hukkaa biojäte paastolle -tehtävävihon kimpussa. Kuva:

Lisätiedot

LIIKKUMISEN OHJAUKSEN OHJELMA 2012-2013 LOHJELMA2 TULOSKORTTI

LIIKKUMISEN OHJAUKSEN OHJELMA 2012-2013 LOHJELMA2 TULOSKORTTI Hankkeen nimi: Liikkuva 2012-2013 Hankkeen lyhyt yleiskuvaus ja tavoitteet Hankkeen päämääränä oli kannustaa 13-19-vuotiaita nuoria tekemään viisaita liikkumisvalintoja koulu- ja vapaa-ajanmatkoillaan.

Lisätiedot

Sosiaalisen median ohjeistus järjestäjille. Facebook, Twitter & Instagram

Sosiaalisen median ohjeistus järjestäjille. Facebook, Twitter & Instagram Sosiaalisen median ohjeistus järjestäjille Facebook, Twitter & Instagram Sosiaalista mediaa kannattaa hyödyntää tiedottamisessa ja markkinoinnissa monipuolisesti. Somen avulla tieto tapahtumastanne voi

Lisätiedot

MONIPUOLISTA SISÄLTÖMARKKINOINTIA ITSENÄISISSÄ BLOGEISSA

MONIPUOLISTA SISÄLTÖMARKKINOINTIA ITSENÄISISSÄ BLOGEISSA MONIPUOLISTA SISÄLTÖMARKKINOINTIA ITSENÄISISSÄ BLOGEISSA BLOGIRINKI MEDIA KOKOAA BLOGIT YHDEKSI KANAVAKSI Blogirinki Media kokoaa maan parhaat itsenäiset blogit yhdeksi markkinointikanavaksi > Blogirinki

Lisätiedot

Ammatti- ja Järjestölehdet, monikanavaisuus ja sosiaalinen media

Ammatti- ja Järjestölehdet, monikanavaisuus ja sosiaalinen media Ammatti- ja Järjestölehdet, monikanavaisuus ja sosiaalinen media Aikakauslehtien Liitto, Ammatti- ja järjestölehtien tapaaminen Viestintä-Piritta Anne Lindfors @anne_lindfors 3.11.2015, Helsinki www.viestintapiritta.fi

Lisätiedot

Hyvä kauppa! VALTAKUNNALLINEN KELIAKIAVIIKKO 6.-12.9.2010

Hyvä kauppa! VALTAKUNNALLINEN KELIAKIAVIIKKO 6.-12.9.2010 Hyvä kauppa! VALTAKUNNALLINEN KELIAKIAVIIKKO 6.-12.9.2010 Keliakiaviikon kauppatapahtumat (noin 80 tapahtumaa, tilanne 6.9.2010) Tule mukaan keliakiaviikon kauppatapahtumiin! Keliakiayhdistykset järjestävät

Lisätiedot

VIESTINTÄSUUNNITELMA 2015

VIESTINTÄSUUNNITELMA 2015 1 (5) VIESTINTÄSUUNNITELMA 2015 Viestintästrategian tarkoitus on tukea Konsulttinuorten toimintastrategiaa. Viestintästrategia laaditaan kolmeksi (3) vuodeksi kerrallaan. Viestintästrategiassa määritellään

Lisätiedot

1. Yleistä tutkimuksesta 2. Tutkimuksen tulokset 3. Yhteenveto. Sisällys

1. Yleistä tutkimuksesta 2. Tutkimuksen tulokset 3. Yhteenveto. Sisällys 1. Yleistä tutkimuksesta 2. Tutkimuksen tulokset 3. Yhteenveto Sisällys 1 1. Yleistä tutkimuksesta 2. Tutkimuksen tulokset 3. Yhteenveto Yleistä tutkimuksesta 2 YLEISTÄ TUTKIMUKSESTA Tutkimuksen tavoitteena

Lisätiedot

Laukaan ja Konneveden kuntien kuntaliitosselvityksen VIESTINTÄSUUNNITELMA

Laukaan ja Konneveden kuntien kuntaliitosselvityksen VIESTINTÄSUUNNITELMA Laukaan ja Konneveden kuntien kuntaliitosselvityksen VIESTINTÄSUUNNITELMA 2 SISÄLTÖ 1 VIESTINNÄN PERUSTA...4 2 VIESTINNÄN SÄÄNNÖT...4 2.1 Viestintäsuunnitelman muutoksenhallinta...5 3 SISÄINEN VIESTINTÄ...5

Lisätiedot

Valtakunnallinen yhteistyö alueiden vahvuudeksi

Valtakunnallinen yhteistyö alueiden vahvuudeksi Valtakunnallinen yhteistyö alueiden vahvuudeksi case Herkkujen Suomen maakuntaosastot Päivi Töyli projektipäällikkö, Aitoja makuja II -hanke Turun yliopiston koulutus- ja kehittämiskeskus Brahea 040 189

Lisätiedot

LÄHIRUOAN KOORDINAATIOHANKE

LÄHIRUOAN KOORDINAATIOHANKE LÄHIRUOAN KOORDINAATIOHANKE Yhdessä tehden parempiin tuloksiin Päivi Töyli Heidi Valtari paivi.toyli@utu.fi heidi.valtari@utu.fi 040 189 1929 0400 487 160 Turun yliopiston Brahea-keskus 5.10.2015 Hankkeen

Lisätiedot

SOSIAALISEN MEDIAN KÄYTTÖ MYYNNIN TUKENA www.liiketoiminta.info/lumo

SOSIAALISEN MEDIAN KÄYTTÖ MYYNNIN TUKENA www.liiketoiminta.info/lumo SIVU 1 SOSIAALISEN MEDIAN KÄYTTÖ MYYNNIN TUKENA www.liiketoiminta.info/lumo SOSIAALISEN MEDIAN KÄYTTÖ MYYNNIN TUKENA 3. Päivä / Kirsi Mikkola Koulutuspäivän tavoite Osallistuja ymmärtää sosiaalisen median

Lisätiedot

5 JOHTOA ASKARRUTTAVAA ASIAA SOSIAALISESTA MEDIASTA

5 JOHTOA ASKARRUTTAVAA ASIAA SOSIAALISESTA MEDIASTA 5 JOHTOA ASKARRUTTAVAA ASIAA SOSIAALISESTA MEDIASTA Modernin kasvuyrityksen johto ja HR yritys- ja työnantajabrändin lähettiläinä @RANTANENSUSANNA EMPLOYEE EXPERIENCE AGENCY EMINE WWW.EMINE.FI SISÄLTÖ

Lisätiedot

VIESTINTÄSUUNNITELMA 2017

VIESTINTÄSUUNNITELMA 2017 VIESTINTÄSUUNNITELMA 2017 Turun Cheerleadingseura Smash ry SISÄLLYS 1 VIESTINNÄN TAVOITTEET JA KOHDERYHMÄT... 3 2 VIESTINNÄN VÄLINEET JA TYÖKALUT... 4 2.1 Sähköposti... 4 2.2 Seuran Facebook-ryhmä... 4

Lisätiedot

Pohjois-Savon järjestöyhteistyön kehittämishanke Sakke

Pohjois-Savon järjestöyhteistyön kehittämishanke Sakke Pohjois-Savon järjestöyhteistyön kehittämishanke Sakke 2017-2019 Viestintäsuunnitelma päivitetty 14.7.2017 Sisällys 1 Viestinnän tavoitteet... 2 2 Sisäinen viestintä... 2 Työntekijät ja esimies... 2 Johtoryhmä...

Lisätiedot

Eevaleena Isoviita. Vinkkejä viestintään

Eevaleena Isoviita. Vinkkejä viestintään 24.2.2018 Eevaleena Isoviita Vinkkejä viestintään Nykytila: miten yhdistys viestii tällä hetkellä Työpajaosallistujat kertoivat oman yhdistyksen viestinnästä tällä hetkellä Yhdistyksen viestinnästä vastaa

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2016 TURUN OPPISOPIMUSTOIMISTO

TOIMINTAKERTOMUS 2016 TURUN OPPISOPIMUSTOIMISTO TOIMINTAKERTOMUS 2016 TURUN OPPISOPIMUSTOIMISTO UNELMISTA INNOSTUMISTA, BLOGGAAJIA JA UUSIA YRITYKSIÄ Vuosi 2016 alkoi varsin vilkkaasti oppisopimuskoulutuksen osalta uusia oppisopimuksia aloitettiin ensimmäisen

Lisätiedot

ORIVESI-JUUPAJOKI KUNTALIITOSSELVITYS. Viestintäsuunnitelmassa selkeytetään Juupajoki-Orivesi kuntaliitosselvitykseen liittyvää viestintää.

ORIVESI-JUUPAJOKI KUNTALIITOSSELVITYS. Viestintäsuunnitelmassa selkeytetään Juupajoki-Orivesi kuntaliitosselvitykseen liittyvää viestintää. Viestintäsuunnitelma Viestintäsuunnitelmassa selkeytetään Juupajoki-Orivesi kuntaliitosselvitykseen liittyvää viestintää. Tiedottamisessa noudatetaan hyvän kunnallisen tiedottamisen periaatteita. Kuntalain

Lisätiedot

Oma media. Sydän.fi kävijää/kk Sydän-lehti lukijaa Diabetes.fi n kävijää/kk Diabetes-lehti lukijaa

Oma media. Sydän.fi kävijää/kk Sydän-lehti lukijaa Diabetes.fi n kävijää/kk Diabetes-lehti lukijaa Markkinointi 2016 Oma media Sydänmerkki.fi 24 000 kävijää/kk Facebook 13 250 tykkääjää Instagram yli 900 seuraajaa Uutiskirje kuluttajille 1 krt/kk, lähes 6 000 tilaajaa oma kirje horecalle, teollisuudelle

Lisätiedot

PoPSTer-hankkeen arviointikysely. Kooste tuloksista

PoPSTer-hankkeen arviointikysely. Kooste tuloksista PoPSTer-hankkeen arviointikysely Kooste tuloksista 13.2.2018 PoPSTer-hankkeen arviointikysely Vastausprosentti Kysely toteutettiin 10. 15.1.2018 Se lähetettiin 370 hankkeessa mukana olleelle henkilölle,

Lisätiedot

Do s and don ts. #effiefinland #sanomista

Do s and don ts. #effiefinland #sanomista Do s and don ts #effiefinland #sanomista #EffieEmo @mtl_ry #EffieEmon viisaudet: Do s Muista kohderyhmä: markkinoinnin ammattilaiset Kirjoita tärkein ensin Kirjoita aidasta, ei aidan vierestä Käytä ydinvirketekniikka

Lisätiedot

Meikäläisiä Satakunnasta

Meikäläisiä Satakunnasta Meikäläisiä Satakunnasta syystiedote 2014 päivitys 17.9.2014 Meikäläisiä Satakunnassa on kehitysvammaisten Me Itse ry:n aktivistien sekä MEKA TV toiminnoissa osallistuvien meikäläisten yhteinen työnimi.

Lisätiedot

Miksi mukaan? Kuvaus. Mitä? Sisältö ja ajankohta

Miksi mukaan? Kuvaus. Mitä? Sisältö ja ajankohta Järjestäjän opas Kuvaus Mitä? Tervetuloa meille -viikko on osa Suomalaisen Työn Liiton Suomi 100 -juhlavuoden Made by Finland -kampanjaa. Tavoitteena on innostaa mukaan suomalaiset yritykset ja yhteisöt

Lisätiedot

Viestintäsuunnitelma Liedon Pallo Simo Lamminen 2016

Viestintäsuunnitelma Liedon Pallo Simo Lamminen 2016 Viestintäsuunnitelma Liedon Pallo Simo Lamminen 2016 Sisällys Liedon pallo... 3 Arvot... 3 Iloisuus:... 3 Luotettavuus:... 3 Menestys:... 3 Yhteisöllisyys... 3 Sisäinen viestintä... 3 Sidosryhmät... 3

Lisätiedot

Vinkkejä hankeviestintään

Vinkkejä hankeviestintään Vinkkejä hankeviestintään Viestintä vs. tiedottaminen Tiedon siirto ja vaihdanta kokonaisuutena Kanavina esim. nettisivut, intrat, uutiskirjeet, esitteet ja logot, kokoukset ja tilaisuudet, sosiaalinen

Lisätiedot

MITEN SELVIÄT DIGIAJASSA?

MITEN SELVIÄT DIGIAJASSA? (Päivitetty 10.8.2015) MITEN SELVIÄT DIGIAJASSA? KEHITY JA OTA HYÖTY IRTI! MITEN SELVIÄT DIGIAJASSA? KEHITY JA OTA HYÖTY IRTI! Digitaalisuus tuo mahdollisuuksia, joita emme ole ennen nähneet tai edes kuvitelleet.

Lisätiedot

Yhteiskunnan vaikuttajille ja päättäjille suunnattu keskustelufoorumi

Yhteiskunnan vaikuttajille ja päättäjille suunnattu keskustelufoorumi Yhteiskunnan vaikuttajille ja päättäjille suunnattu keskustelufoorumi Ruoka Akatemian suojelijana toimii tasavallan presidentti Sauli Niinistö 21.5.2019 Ruoka Akatemian tavoitteet Lisätä päättäjien ja

Lisätiedot

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2018 TOIMINTAKERTOMUS Johdanto

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2018 TOIMINTAKERTOMUS Johdanto 1 AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2018 TOIMINTAKERTOMUS 2017 1. Johdanto 2. Kehittämisverkoston toimijat ja järjestäytyminen 3. Teemaryhmän toiminnankuvaus 4. Tavoitteiden mukainen

Lisätiedot

Lähiruoan koordinaatiohanke

Lähiruoan koordinaatiohanke Lähiruoan koordinaatiohanke Yhdessä tehden parempiin tuloksiin Päivi Töyli Heidi Valtari paivi.toyli@utu.fi heidi.valtari@utu.fi 040 189 1929 0400 487 160 Turun yliopiston Brahea-keskus 15.11.2017 Yhdessä

Lisätiedot

Ihmisen. kokoisia LOPPU- RAPORTTEJA. Miten teen raportin, joka kiinnostaa muitakin kuin rahoittajaa? AISAPARIn ohjeita hanketoimijoille

Ihmisen. kokoisia LOPPU- RAPORTTEJA. Miten teen raportin, joka kiinnostaa muitakin kuin rahoittajaa? AISAPARIn ohjeita hanketoimijoille Ihmisen kokoisia LOPPU- RAPORTTEJA Miten teen raportin, joka kiinnostaa muitakin kuin rahoittajaa?? AISAPARIn ohjeita hanketoimijoille 2 Ihmisen kokoisia loppuraportteja Loppuraportti on mahdollisuus Hankkeen

Lisätiedot

Uusimaa-viikko. Uusmaalaisten oma toukokuinen tapahtumakimara, jota koordinoi Uudenmaan liitto

Uusimaa-viikko. Uusmaalaisten oma toukokuinen tapahtumakimara, jota koordinoi Uudenmaan liitto Uusimaa-viikko Uusmaalaisten oma toukokuinen tapahtumakimara, jota koordinoi Uudenmaan liitto Nostaa esille maakunnan hyväksi tehtävää työtä ja tekijöitä Yhdistää uusmaalaisia toimijoita vuosittain vaihtuvan

Lisätiedot

VIESTINTÄSUUNNITELMA

VIESTINTÄSUUNNITELMA VIESTINTÄSUUNNITELMA Hankekunnat Henkilöstö Asiakkaat Järjestöt AVI STM Aikuissosiaalityön eri toimijat THL Sosiaalialan osaamiskeskukset SOS II -HANKE SOS II Sosiaalisesti osalliseksi sosiaalityöllä hanke

Lisätiedot

Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat opas julkaistiin kokemuksia jalkautuksesta

Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat opas julkaistiin kokemuksia jalkautuksesta Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat opas julkaistiin kokemuksia jalkautuksesta Vesihuolto 2014 3.6.2014, Helsinki Projekti-insinööri Henna Luukkonen Suomen Kuntaliitto Vesiosuuskunnat,

Lisätiedot

Yhdistystiedote 1/2016

Yhdistystiedote 1/2016 Yhdistystiedote 1/2016 Tärkeimmät: Aivoituksen aineistopäivä on pe 29.1. Raha-automaattiyhdistys (RAY) myönsi meille jälleen jäsenjärjestöavustuksen Jäsenmäärä kasvoi 2015 vuonna 12% Ystäväkurssilla vielä

Lisätiedot

Aivovammaliitto ry Sosiaalinen media Pia Warvas ja Asta Hietanen Lokakuu 2015

Aivovammaliitto ry Sosiaalinen media Pia Warvas ja Asta Hietanen Lokakuu 2015 Aivovammaliitto ry Sosiaalinen media Pia Warvas ja Asta Hietanen Lokakuu 2015 Sisältö Sosiaalinen media järjestöissä Twitter Blogit Instagram Lähteet: Sosiaalinen media koulutus Oulussa 2.9.2015 sekä oma

Lisätiedot

LISÄÄ TOIMINNAN VETOVOIMAISUUTTA JA JÄSENMÄÄRÄN KASVUA ESIMERKKINÄ PARTIOLAISET. Ilona Turunen / Zonta International Piiri 20 ry 7.10.

LISÄÄ TOIMINNAN VETOVOIMAISUUTTA JA JÄSENMÄÄRÄN KASVUA ESIMERKKINÄ PARTIOLAISET. Ilona Turunen / Zonta International Piiri 20 ry 7.10. LISÄÄ TOIMINNAN VETOVOIMAISUUTTA JA JÄSENMÄÄRÄN KASVUA ESIMERKKINÄ PARTIOLAISET Ilona Turunen / Zonta International Piiri 20 ry 7.10.2018 LISÄÄ KASVUA - JOKAISEN TULEVAISUUTEEN TÄHYÄVÄN YHTEISÖN TEHTÄVÄ

Lisätiedot

Sosiaalisen median ohjeistus järjestäjille. Facebook, Twitter & Instagram

Sosiaalisen median ohjeistus järjestäjille. Facebook, Twitter & Instagram Sosiaalisen median ohjeistus järjestäjille Facebook, Twitter & Instagram Sosiaalista mediaa kannattaa hyödyntää tiedottamisessa ja markkinoinnissa monipuolisesti. Somen avulla tieto tapahtumastanne voi

Lisätiedot

KIRA-DIGI KOKEILUHANKE ASUNTOLA ILMOITUSMEDIAT ASUNTOLA YHTEISÖ VÄLIAIKAISTEN ASUNTOJEN MARKKINAPAIKKA LOPPURAPORTTI

KIRA-DIGI KOKEILUHANKE ASUNTOLA ILMOITUSMEDIAT ASUNTOLA YHTEISÖ VÄLIAIKAISTEN ASUNTOJEN MARKKINAPAIKKA LOPPURAPORTTI KIRA-DIGI KOKEILUHANKE ASUNTOLA ILMOITUSMEDIAT ASUNTOLA YHTEISÖ VÄLIAIKAISTEN ASUNTOJEN MARKKINAPAIKKA LOPPURAPORTTI Hakkeen tekninen ratkaisu Kokeilun tarkoitus oli rakentaa väliaikaisen asumisen sähköinen

Lisätiedot

3. EDELLISEN KOKOUKSEN MUISTION HYVÄKSYMINEN

3. EDELLISEN KOKOUKSEN MUISTION HYVÄKSYMINEN AMKIT-KONSORTIO MUISTIO 29.11.2013 Viestintäryhmä ja Kreodin toimituskunta AIKA 29.11.2013 klo 13.10 15.15 PAIKKA http://connect.laurea.fi/amkit-viestinta/ Kutsutut Hanna Lahtinen, Laurea, pj Leena Elenius,

Lisätiedot

Viestintäsuunnitelma 2009

Viestintäsuunnitelma 2009 Viestintäsuunnitelma 2009 maaliskuu 2009 1 Itämerihaaste Turun ja Helsingin kaupungit sitoutuivat julkisesti kesäkuussa 2007 toteuttamaan sellaisia käytännön toimenpiteitä, joilla ne voivat vaikuttaa vesien

Lisätiedot

VIESTINTÄSUUNNITELMA VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS

VIESTINTÄSUUNNITELMA VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS VIESTINTÄSUUNNITELMA VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS VIESTINTÄSUUNNITELMA VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS 2016 Maakunnan viestintäryhmä Varsinais-Suomen liitto YDINVIESTIT Suodatamme

Lisätiedot

Hankeviestintää - miksi ja miten? Ilmari Nokkonen Viestinnän asiantuntija

Hankeviestintää - miksi ja miten? Ilmari Nokkonen Viestinnän asiantuntija Hankeviestintää - miksi ja miten? Ilmari Nokkonen Viestinnän asiantuntija Ilmari.nokkonen@oph.fi Aiheita Sopimukselliset velvoitteet, Euroopan unionin ja Erasmus+ -ohjelman näkyvyys Miksi viestintä on

Lisätiedot

OHJAUSRYHMÄN KOKOUS. 18.3.2013 Hanne Husso

OHJAUSRYHMÄN KOKOUS. 18.3.2013 Hanne Husso OHJAUSRYHMÄN KOKOUS 18.3.2013 Hanne Husso KeHa:n TAVOITE julkisten ruokapalveluiden hankintaosaamisen edistäminen tuottaa malleja kestävien elintarvikevalintojen kilpailutusprosesseista 27.3.2013 2 HANKKEEN

Lisätiedot

Mitä tahansa voi saavuttaa kunhan vain yrittää!

Mitä tahansa voi saavuttaa kunhan vain yrittää! Mitä tahansa voi saavuttaa kunhan vain yrittää! Median matkassa Media on tuotettua todellisuutta. Media tarjoaa informaatiota ja tapoja ymmärtää maailmaa. Suomalaiseksi sanaksi media on päätynyt englannin

Lisätiedot

Sosiaalisen median mahdollisuudet matkailualalla

Sosiaalisen median mahdollisuudet matkailualalla @MeltwaterFIN Sosiaalisen median mahdollisuudet matkailualalla Maria Sundström Managing Director Meltwater Group 0 Agenda @MeltwaterFIN MELTWATER I. SOSIAALISEN MEDIAN SEURANTA JA RAPORTOINTI Sosiaalisen

Lisätiedot

Vuoden 2013 pääkampanjat. Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä

Vuoden 2013 pääkampanjat. Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Vuoden 2013 pääkampanjat Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Kevätloma autoilusta 8.4. 12.5.2013 Kampanjakuvaus HSL kampanjoi autoilijakohderyhmälle printissä, verkossa ja radiossa teemalla Ota kevätloma

Lisätiedot

MEIDÄN MERIKARVIA. -kehittämispeli, syksy 2016

MEIDÄN MERIKARVIA. -kehittämispeli, syksy 2016 MEIDÄN MERIKARVIA -kehittämispeli, syksy 2016 Sosiaalinen media vaikuttaa meihin kaikkiin ja haastaa sukupolvien eri tavat viestiä! Meidän Merikarvia areena Osallistimme kuntalaisia ja muita sidosryhmiä

Lisätiedot

Motivan hankintapalvelu Ohjeita ja neuvontaa. Ma 6.5.2013 Satu Hyrkkänen, asiantuntija (kestävät hankinnat), Motiva Oy

Motivan hankintapalvelu Ohjeita ja neuvontaa. Ma 6.5.2013 Satu Hyrkkänen, asiantuntija (kestävät hankinnat), Motiva Oy Motivan hankintapalvelu Ohjeita ja neuvontaa Ma 6.5.2013 Satu Hyrkkänen, asiantuntija (kestävät hankinnat), Motiva Oy Motiva Oy tarjoaa yrityksille, julkishallinnolle ja kuluttajille tietoa ja ratkaisuja,

Lisätiedot

Paranna työnhakutaitojasi netissä!

Paranna työnhakutaitojasi netissä! Paranna työnhakutaitojasi netissä! te-palvelut.fi/jobitti CV-netti anna työnantajan löytää sinut Laita oma työnhakuilmoitus nettiin ilmaiseksi. CV-netin käyttöön tarvitset vain verkkopankkitunnukset ja

Lisätiedot

MAA- JA KOTITALOUSNAISET. Juuret maalla

MAA- JA KOTITALOUSNAISET. Juuret maalla MAA- JA KOTITALOUSNAISET Juuret maalla Toiminnan tarkoitus Maa- ja kotitalousnaiset on valtakunnallinen, ruuan, maaseutumaiseman ja yrityspalveluiden asiantuntijajärjestö sekä maaseutuhenkisten ihmisten

Lisätiedot

Tuottajapalaute Kuva: Nina Blomqvist

Tuottajapalaute Kuva: Nina Blomqvist Kuva: Nina Blomqvist Tuottajapalaute 217 Webropol-kysely 16.9.217 Osta tilalta! -päivään osallistuneille tuottajille Kyselyyn vastasi 46 % vastaanottajista. Vastausaika 19. 3.9.17 Koonti: Leena Arjanne

Lisätiedot

NUORTEN PERHEIDEN RUOKAHÄVIKIN VÄHENTÄMINEN Dnro 2541/325/2010

NUORTEN PERHEIDEN RUOKAHÄVIKIN VÄHENTÄMINEN Dnro 2541/325/2010 Maa- ja kotitalousnaisten Keskus ry NUORTEN PERHEIDEN RUOKAHÄVIKIN VÄHENTÄMINEN Dnro 2541/325/2010 Kuva: Emma Pikkarainen VÄLIRAPORTTI II Hanketoiminta ajalla 1.12.2011-30.4.2012 1 Sisällys Hankkeen tavoitteet...

Lisätiedot

PIKAOPAS KULUTTAJALLE

PIKAOPAS KULUTTAJALLE PIKAOPAS KULUTTAJALLE Tiedätkö, mistä ruokasi tulee? Suomessa syötävästä ruuasta noin 80 % on Suomessa valmistettua. Noin 65 % ruokamme raaka-aineesta on suomalaista. Elintarviketuotanto on maailmanlaajuista.

Lisätiedot

Mainosvuosi 2013. Mainosvuosi 2013

Mainosvuosi 2013. Mainosvuosi 2013 Mainonnan kokonaiskehitys Mediamainonnan määrä ja kehitys 2002-2013 Milj. Euroa Muutos-% 1600 1400 1200 1000 2,5 6,5 3,3 3,7 6,4 1,7 4,8 3,7-2,9 10 5 0 800 600 400 200 0-15,8 1079 1150 1189 1236 1315 1500

Lisätiedot

SEPA-MIGRAATIOPROJEKTI SUORAVELOITUS- VIESTINTÄ. SEPA-ydinryhmä 28.11.2012 Kristiina Siikala

SEPA-MIGRAATIOPROJEKTI SUORAVELOITUS- VIESTINTÄ. SEPA-ydinryhmä 28.11.2012 Kristiina Siikala SEPA-MIGRAATIOPROJEKTI SUORAVELOITUS- VIESTINTÄ SEPA-ydinryhmä 28.11.2012 Kristiina Siikala 1 SISÄLLYS Vuosi 2012 suoraveloitusviestinnässä Tehdyt toimenpiteet Suunnitelma viestinnän toimenpiteiksi vuonna

Lisätiedot

Vapaaehtois- ja järjestötoiminnan kehittäminen ja tuki

Vapaaehtois- ja järjestötoiminnan kehittäminen ja tuki Vapaaehtois- ja järjestötoiminnan kehittäminen ja tuki Aluefoorumi Tornio 3.10.2015 EHYT ry:n strategiasta 2014-2020 Yhdistämme vapaaehtoistoiminnan voiman ja asiantuntijoidemme osaamisen Vapaaehtoistoiminta

Lisätiedot

Paloturvallisuusviikko 2012. Paloturvallisuusviikko 2012 Raportti 21.5.2013

Paloturvallisuusviikko 2012. Paloturvallisuusviikko 2012 Raportti 21.5.2013 Paloturvallisuusviikko 2012 Pohjoismainen palovaroitinpäivä 1.12. Paloturvallisuusviikko 2012 Raportti 21.5.2013 SM026:00/2012 Paloturvallisuusviikko keksitään Pohjoismaisen pelastustoimesta vastaavat

Lisätiedot

Kauppakamareiden jäsentyytyväisyyskysely 2013

Kauppakamareiden jäsentyytyväisyyskysely 2013 Kauppakamareiden jäsentyytyväisyyskysely 2013 Jäsentyytyväisyyskyselyn toteutus 2013 Kohderyhmän muodostivat kauppakamareiden luottamushenkilöt sekä jäsenyhteisöiden yhteyshenkilöt. Kyselyyn osallistui

Lisätiedot

Viestintä vaikuttamisen välineenä Liikkuva koulu -edistämistyössä. Noora Moilanen, viestintäkoordinaattori

Viestintä vaikuttamisen välineenä Liikkuva koulu -edistämistyössä. Noora Moilanen, viestintäkoordinaattori Viestintä vaikuttamisen välineenä Liikkuva koulu -edistämistyössä Noora Moilanen, viestintäkoordinaattori Kenelle Liikkuvasta koulusta pitäisi viestiä? Oppilaat Opettajat Rehtori Muu henkilökunta Vanhemmat

Lisätiedot

Aitojamakuja.fi auttaa löytämään paikalliset elintarvikeyritykset

Aitojamakuja.fi auttaa löytämään paikalliset elintarvikeyritykset Aitojamakuja.fi auttaa löytämään paikalliset elintarvikeyritykset Työryhmä: Paikallista ruokaa läheltä 18.-19.8., Maaseutututkijatapaaminen Päivi Töyli Aitoja makuja -hanke, projektipäällikkö Koulutus-

Lisätiedot

Ruokaa päätyy hävikkiin kaikkialla maailmassa

Ruokaa päätyy hävikkiin kaikkialla maailmassa Ruokaa päätyy hävikkiin kaikkialla maailmassa Ruoantuotanto ja kulutus maailmassa on jakautunut hyvin epätasa arvoisesti. Länsimaissa tuotetaan ruokaa yli tarpeiden, kun taas kehittyvissä maissa ruoantuotanto

Lisätiedot

Tutkimuksesta Tiivistelmä Vastaajat Kotkassa vierailu motiivit Osallistuminen minä päivinä oli tapahtumassa...

Tutkimuksesta Tiivistelmä Vastaajat Kotkassa vierailu motiivit Osallistuminen minä päivinä oli tapahtumassa... SISÄLLYS Tutkimuksesta... 2 Tiivistelmä... 3 Vastaajat... 6 Kotkassa vierailu motiivit... 9 Osallistuminen minä päivinä oli tapahtumassa... 10 Kiinnostavimmat ohjelmasisällöt... 11 Tiedonsaanti... 12 Palvelut

Lisätiedot

Tuloksellisuus- ja vaikutusselvitys

Tuloksellisuus- ja vaikutusselvitys Tuloksellisuus- ja vaikutusselvitys (Verkkoasioinnissa asiointi.ray.fi täytettävän selvityksen täyttöohje) Tuloksellisuus- ja vaikutusselvitys on osa vuosiselvitystä. Selvitys tehdään tällä lomakkeella,

Lisätiedot

Inspiraatiota hankeviestintään! Viestinnän suunnittelija Aino Kivelä / CIMO

Inspiraatiota hankeviestintään! Viestinnän suunnittelija Aino Kivelä / CIMO Inspiraatiota hankeviestintään! Viestinnän suunnittelija Aino Kivelä / CIMO Sopimukselliset velvoitteet velvoite tiedottaa hankkeesta ja sen saamasta rahoituksesta tarkoituksenmukaisesti, avoimesti ja

Lisätiedot

Eläinsuojelulain kokonaisuudistus - tilannekatsaus

Eläinsuojelulain kokonaisuudistus - tilannekatsaus Eläinsuojelulain kokonaisuudistus - tilannekatsaus Tiedotustilaisuus Eläinlääkintöylitarkastaja Tiina Pullola ja ylitarkastaja Minna Ruotsalo Maa- ja metsätalousministeriö Eläin- ja kasvinterveyden yksikkö

Lisätiedot

Tarkoituksensa toteuttamiseksi Etelä-Suomen Maa- ja kotitalousnaiset

Tarkoituksensa toteuttamiseksi Etelä-Suomen Maa- ja kotitalousnaiset Etelä-Suomen Maa- ja kotitalousnaisten piirikeskus 13.8.2012 muutettu 12.11.2014 SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Etelä-Suomen Maa- ja kotitalousnaisten piirikeskus toimii ProAgria Etelä-Suomi ry:ssä rekisteröimättömänä

Lisätiedot

Eväitä hankkeesta tiedottamiselle. Kenelle, mitä, miksi ja miten? Aino Kivelä / CIMO 2015

Eväitä hankkeesta tiedottamiselle. Kenelle, mitä, miksi ja miten? Aino Kivelä / CIMO 2015 Eväitä hankkeesta tiedottamiselle Kenelle, mitä, miksi ja miten? Aino Kivelä / CIMO 2015 Miksi tiedottaa (median kautta)? Tulosten levittäminen on osa hanketta Hankkeen tulokset saadaan nopeasti ja tasapuolisesti

Lisätiedot

Viestintäsuunnitelma 2015

Viestintäsuunnitelma 2015 Viestintäsuunnitelma 2015 OAJ Varsinais-Suomen viestintää toteutetaan vuosittaisen viestintäsuunnitelman mukaisesti. Se noudattaa aina voimassa olevaa OAJ V-S:n viestintästrategian linjauksia. Viestintäsuunnitelma

Lisätiedot

Työnantajamielikuva ja sosiaalinen media Yrityskysely Viestintätoimisto Manifesto Hanna Pätilä 6.9.2011

Työnantajamielikuva ja sosiaalinen media Yrityskysely Viestintätoimisto Manifesto Hanna Pätilä 6.9.2011 Työnantajamielikuva ja sosiaalinen media Yrityskysely Viestintätoimisto Manifesto Hanna Pätilä 6.9.2011 Työnantajamielikuva ja sosiaalinen media -kyselyn tausta Kyselyssä selvitettiin, miten suomalaiset

Lisätiedot

Päivä Paloasemalla Kodin paloturvallisuusteemapäivä

Päivä Paloasemalla Kodin paloturvallisuusteemapäivä Päivä Paloasemalla Kodin paloturvallisuusteemapäivä SPEK - yhteenveto 10.12.2008 Mika Jäntti Päivä Paloasemalla palautekysely Päivä Paloasemalla tapahtumaan liittyi arviointi, jossa tapahtumassa mukana

Lisätiedot

Suomen Saappaanheittoliitto ry. Toimintakertomus 2011

Suomen Saappaanheittoliitto ry. Toimintakertomus 2011 SUOMEN TOIMINTAKERTOMUS 2011 1(6) Suomen Saappaanheittoliitto ry Toimintakertomus 2011 Versio 1.0H Toiminnanjohtaja Eeva Isokorpi SUOMEN TOIMINTAKERTOMUS 2011 2(6) Sisällysluettelo 1 KILPAILUT... 3 1.1

Lisätiedot

Järjestöystävällinen Pohjois- Pohjanmaa -kampanja. Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne

Järjestöystävällinen Pohjois- Pohjanmaa -kampanja. Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne Järjestöystävällinen Pohjois- Pohjanmaa -kampanja Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne Ajatus yhteisestä vaikuttamisesta Maakunta- ja sote-uudistus sekä siitä johtuva kuntien uudistus Sote- ja kasvupalvelut

Lisätiedot

Inspiraatiota hankeviestintään! Helsinki Viestinnän suunnittelija Aino Kivelä / CIMO

Inspiraatiota hankeviestintään! Helsinki Viestinnän suunnittelija Aino Kivelä / CIMO Inspiraatiota hankeviestintään! Helsinki 15.9.2016 Viestinnän suunnittelija Aino Kivelä / CIMO Miksi tiedottaa? Tulosten levittäminen on osa hanketta Hankkeen tulokset saadaan nopeasti ja tasapuolisesti

Lisätiedot

Tiedekirjojen markkinointi sosiaalisessa mediassa. Ajankohtaista julkaisemisessa 6.3.2015 Mandi Vermilä

Tiedekirjojen markkinointi sosiaalisessa mediassa. Ajankohtaista julkaisemisessa 6.3.2015 Mandi Vermilä Tiedekirjojen markkinointi sosiaalisessa mediassa Ajankohtaista julkaisemisessa 6.3.2015 Mitä sosiaaliset mediat ovat? Miksi sosiaalisia medioita käytetään markkinointikanavina? Koska sosiaalisen median

Lisätiedot

K-RYHMÄN RUOKAHÄVIKKITUTKIMUS

K-RYHMÄN RUOKAHÄVIKKITUTKIMUS K-RYHMÄN RUOKAHÄVIKKITUTKIMUS 1 TUTKIMUKSEN TAUSTA JA METODOLOGIA K-ryhmä kysyi ruokahävikkitutkimuksessaan K-Plussa-asiakkailtaan heidän kokemuksiaan ja ajatuksiaan ruokahävikistä. Tutkimus suoritettiin

Lisätiedot

Taidepyöriä lainattiin työpaikoille 1.5. 31.10.2012. Työpyöräile!

Taidepyöriä lainattiin työpaikoille 1.5. 31.10.2012. Työpyöräile! Taidepyöriä lainattiin työpaikoille 1.5. 31.10.2012 Työpyöräile! Kuinka työasiamatkapyöräily voi sosiaalisen median avulla voi nousta aivan uudelle tasolle. Työpyöräile!-kampanja Varsinaissuomalaisille

Lisätiedot

HÄVIKIN HALLINTA RUOKAPALVELUISSA - PAREMPAA ARKEA, OLKAA HYVÄ! Nordic Food Waste: Food banks and food redistribution työpaja 27.5.

HÄVIKIN HALLINTA RUOKAPALVELUISSA - PAREMPAA ARKEA, OLKAA HYVÄ! Nordic Food Waste: Food banks and food redistribution työpaja 27.5. HÄVIKIN HALLINTA RUOKAPALVELUISSA - PAREMPAA ARKEA, OLKAA HYVÄ! Nordic Food Waste: Food banks and food redistribution työpaja 27.5.2016 Arkea Oy Arkea Oy tuottaa ruoka-, siivous-, turvallisuus- ja kiinteistönhoitopalveluja.

Lisätiedot

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma, ideoita paikalliseen markkinointiin ja viestintään

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma, ideoita paikalliseen markkinointiin ja viestintään PÄIvItÄ MaAsEuTuSi Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma, ideoita paikalliseen markkinointiin ja viestintään Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maaseutualueisiin 1.

Lisätiedot

Sometetaan Sitoumuksesta Pariisin ilmastokokouksen alla! Sitoumuksen yhteinen sosiaalisen median kampanja

Sometetaan Sitoumuksesta Pariisin ilmastokokouksen alla! Sitoumuksen yhteinen sosiaalisen median kampanja Sometetaan Sitoumuksesta Pariisin ilmastokokouksen alla! Sitoumuksen yhteinen sosiaalisen median kampanja 22. 29.11.2015 #Sitoumus2050 #Pariisi2015 Tulossa sitoumuksen tehneiden yhteinen some-kampanja

Lisätiedot

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa.

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa. TOIMINTAKERTOMUS 2015 YLEISTÄ Metsäkansan kyläyhdistyksen toiminta vuonna 2015 oli aktiivista. Vuotta värittivät erityisesti hyvin onnistuneet tapahtumat ja kyläyhdistyksen saama positiivinen huomio. Yhdistys

Lisätiedot

Iin kuntaviestintäkyselyn tulokset

Iin kuntaviestintäkyselyn tulokset Iin kuntaviestintäkyselyn tulokset 21.10.-11.11.2014 208 vastausta 66% vastaajista 41-65 v. Vastaajista 69 % kuntalaisia (sis. luottamushenkilöt) Muut: Oulunkaaren työntekijä 3. Kuinka usein käytät seuraavia

Lisätiedot

Tavoitteena on luoda mahdollisimman hyvät yhteiskunnalliset edellytykset ja olosuhteet vapaaehtoistoiminnalle.

Tavoitteena on luoda mahdollisimman hyvät yhteiskunnalliset edellytykset ja olosuhteet vapaaehtoistoiminnalle. ntästrategia Vuosikokous 25.11.2014 Kansalaisareenan viestintästrategia tukee järjestöstrategiaa. Toiminnan osa-alueet on käsitelty viestintästrategiassa erikseen. Osa-alueisiin panostetaan toimintasuunnitelman

Lisätiedot

Jyväskylän seudun erityinen kuntajakoselvitys. Viestinnän linjaukset ja viestintäsuunnitelma, luonnos 4.9.2013, työvaliokunta ja selvitysryhmä

Jyväskylän seudun erityinen kuntajakoselvitys. Viestinnän linjaukset ja viestintäsuunnitelma, luonnos 4.9.2013, työvaliokunta ja selvitysryhmä Jyväskylän seudun erityinen kuntajakoselvitys Viestinnän linjaukset ja viestintäsuunnitelma, luonnos 4.9.2013, työvaliokunta ja selvitysryhmä Viestintäryhmä Helinä Mäenpää, Jyväskylän kaupunki, viestintäjohtaja,

Lisätiedot

PANKKIEN YHTEINEN VIESTINTÄ SUORAVELOITUS- MIGRAATIOSSA. Kristiina Siikala 19.9.2012

PANKKIEN YHTEINEN VIESTINTÄ SUORAVELOITUS- MIGRAATIOSSA. Kristiina Siikala 19.9.2012 PANKKIEN YHTEINEN VIESTINTÄ SUORAVELOITUS- MIGRAATIOSSA Kristiina Siikala 19.9.2012 1 VIESTINNÄN VAIHEET VUONNA 2012 Faktat Viestinnän strategiset linjaukset: mitä, kenelle, miten ja milloin? Fkl.fi verkkopalvelun

Lisätiedot

Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry Central Union of Agricultural Producers and Forest Owners (MTK)

Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry Central Union of Agricultural Producers and Forest Owners (MTK) Jaakko Nuutila MTK ry PL 510 00101 Helsinki 1/6 Laatuketjun hanke 2008 nro 5676 Kummitilatoiminta päiväkodeille ja peruskouluille LOPPURAPORTTI Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry Central

Lisätiedot

Tuotantoeläinten hyvinvoinnin neuvottelukunnan kokous 17, 1/2013

Tuotantoeläinten hyvinvoinnin neuvottelukunnan kokous 17, 1/2013 Tuotantoeläinten hyvinvoinnin neuvottelukunnan kokous 17, 1/2013 Pöytäkirja Aika 20.8.2013, klo 12:30 14:30 Paikka Jakelu MMM, Mariankatu 23, kokoushuone Kartano (2. krs) Tuotantoeläinten hyvinvoinnin

Lisätiedot

PALAUTEANALYYSI v toiminnasta

PALAUTEANALYYSI v toiminnasta MOSAIIKKI RY MAMU-MEDIA PALAUTEANALYYSI v. 2015 toiminnasta Palautetta Mosaiikki Ry:n ja MaMu-Median hankkeen tiedotus- ja neuvontatoiminnasta on kerätty yhteistyökumppaneilta, hankkeen asiakkailta ja

Lisätiedot

Videotuotanto SOK:lla. Tehokas nettivideo 5.2.2015

Videotuotanto SOK:lla. Tehokas nettivideo 5.2.2015 Videotuotanto SOK:lla Tehokas nettivideo 5.2.2015 Viestintä ja yhteiskuntasuhteet +asiakasvuorovaikutus ja asiakasymmärrys Kai Ovaskainen Strateginen viestintä ja vaikuttaminen Kai Ovaskainen Monikanavainen

Lisätiedot

Monenlaisia viestikapuloita

Monenlaisia viestikapuloita Monenlaisia viestikapuloita Teemat Sosiaalinen media Viestinnän välineet vaikuttamisessa Yhteinen Järviset-lehti Alatunnistetiedot tähän 1.1.2010 2 Sosiaalinen media MLL:n Järvi-Suomen piirin Mikkelin

Lisätiedot

YHTEISTYÖLLÄ LISÄARVOA RUOKAKETJUILLE Elintarvikeyritysten aktivointi Kaakkois-Suomessa

YHTEISTYÖLLÄ LISÄARVOA RUOKAKETJUILLE Elintarvikeyritysten aktivointi Kaakkois-Suomessa YHTEISTYÖLLÄ LISÄARVOA RUOKAKETJUILLE Elintarvikeyritysten aktivointi Kaakkois-Suomessa 1.8.2016-31.1.2018 VERKON VAIHTOEHDOT VOIMAVARAKSI- TYÖPAJA 3.11.2016 Hankkeen pääasiallinen kohderyhmä on Kaakkois-Suomen

Lisätiedot

1. Hallituksen puheenjohtaja Petra Jormalainen avasi kokouksen klo. 13.00 ja toivotti läsnäolijat tervetulleiksi.

1. Hallituksen puheenjohtaja Petra Jormalainen avasi kokouksen klo. 13.00 ja toivotti läsnäolijat tervetulleiksi. KOKOUSPÖYTÄKIRJA Marika Englund 15.2.2011 BARBET FINLAND RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS Aika ja paikka: 5.2.2011, Taiteentekijäntie 7, Helsinki Läsnä: Paula Horne (pj), Marika Englund (siht), Petra Jormalainen,

Lisätiedot