Päivä Paloasemalla Kodin paloturvallisuusteemapäivä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Päivä Paloasemalla Kodin paloturvallisuusteemapäivä"

Transkriptio

1 Päivä Paloasemalla Kodin paloturvallisuusteemapäivä SPEK - yhteenveto Mika Jäntti Päivä Paloasemalla palautekysely Päivä Paloasemalla tapahtumaan liittyi arviointi, jossa tapahtumassa mukana olleilta palokunnilta webropol-kyselyn avulla kartoitettiin mm. tapahtumaan osallistuneiden henkilöiden määrää tapahtuman järjestämiseen osallistuneiden henkilöiden määrää osallistuneiden ikäjakaumaa Lisäksi palokuntia pyydettiin arvioimaan tapahtuman onnistumista ja halua osallistua tapahtumaan jatkossa, sekä pyydettiin avointa mielipidettä tapahtumasta ja sen kehittämisestä entisestään. Tässä raportissa on kuvattu palautteiden keskeiset vastaukset 1

2 Yleistä palautteista Webropol-kyselyn palautteita saapunut 69% Kaikkiaan 100 tapahtumaan eri puolilla Suomea osallistui noin ihmistä Tapahtuman järjestämiseen osallistui keskimäärin 15 henkilöä 97,1 % vastaajista olisi valmis järjestämään tapahtuman myös ensi vuonna 98,6 % vastaajista suosittavat myös muiden palokuntien osallistuvan tapahtumaan Palokuntatoiminnasta uusia kiinnostuneita oli kaikkiaan 318 henkilöä (yli 3 henkilöä per palokunta, eli joka viides palokuntalainen sai yhden uuden henkilön kiinnostumaan toiminnasta) Eniten tapahtuman järjestäjiä oli Satakunnan, Lapin ja Oulu- Koillismaan pelastuslaitoksien alueelta, joissa myös pelastuslaitos osallistui keskeisesti tapahtuman järjestämiseen Tapahtuman onnistumisen yhteistyötahoina SPEKin ja Ifin lisäksi olivat mm seuraavat tahot: alueellinen pelastuslaitos pelastushelikopteri poliisi Suomen Punainen Risti sairaankuljetusyrityksiä sammutinhuoltoliikkeitä ht i l t l l vapaaehtoinen pelastuspalvelu paikallisia yrityksiä 2

3 Tapahtumaan osallistujien ikäjakauma oli seuraava: 33% osallistujista oli alle 10-vuotiaita lapsia 21% osallistujista oli vuotiaita nuoria 34% osallistujista oli vuotiaita aikuisia 12% osallistujista oli yli 60-vuotiaita Tapahtuma oli kaikilla mittareilla mitattuna menestys. Tapahtuman järjestäjien mukaan kodin paloturvallisuusteemapäivä onnistui seuraavasti: 3

4 Hälytys- ja nuoriso-osastot oli merkittävästi mukana tapahtuman järjestämisessä. Tapahtuman järjestämiseen osastot osallistuivat seuraavasti: Tapahtuman ennakkomarkkinoinnissa palokunnat hyödynsivät lähetettyjä materiaaleja seuraavasti: 4

5 Tapahtumaan ennakkoon suunniteltuja elementtejä hyödynnettiin seuraavasti: Tapahtuman tueksi palokunnat järjestivät seuraavia toimintoja: 5

6 Tapahtumapäivän onnistumisen tueksi palokunnat järjestivät lisäksi muun muassa: kasvomaalausta kirpputorin osastokohtaisia toimintanäytöksiä savusukellusvarusteiden kokeilumahdollisuuden PowerPoint-esityksiä ja palokuntatoimintavideon esitys Muovisten palokuntakypärien jakoa Ilmatäytteinen palokuntabenjiradalla juoksua Disco Korkeanpaikan työskentelyvälineillä kiipeilyä televisio- ja rasvapalon sammutusnäytös verenpaineenmittausta Järjestäjien mielestä tapahtuma lisäsi kansalaisten turvallisuustietoja ja taitoja seuraavasti: 6

7 Tapahtuma toi palokuntaan mukaan runsaasti uusia jäseniä. Kansalaisten kiinnostusta palokuntatoimintaa kohtaan se lisäsi seuraavasti: 98,6 % vastaajista suosittelevat tapahtuman järjestämistä myös muissa palokunnissa. 7

8 85,5 % vastaajista oli sitä mieltä, että kodin paloturvallisuusasioista kertominen juuri adventin alla oli hyvä ajankohta tapahtumalle Muina ajankohtina esitettiin mm. syksylle ja viikkoa aiemmin joulukadun avajaisten aikaan Kehitysideoita, toiveita, ehdotuksia ja opittua: Sisäinen tiedotus tehokkaammaksi Sisäinen tiedotus tehokkaammaksi Materiaali aikaisemmin Heijastimia lisää Kasseja tavaroille Tiedotuskanavat hyvissä ajoin kaikkien tietoon Kaikki ei lue nettiä (paloposti.fi) Arvontalipukkeiden palautustapa sovittava hyvissä ajoin Nykyinen materiaali sopivaa 8

9 Päivä Paloasemalla muuta tietoa Päivä paloasemalla teemapäivän julkisia internetsivuja on katsottu lähes kertaa Sivuilta ladattu materiaalia yli 57 Gt verran Kodin paloturvallisuusteemapäivästä media teki reilut 170 erilaista lehtikirjoitusta Kampanja näkyi mm. Ilta-lehdissä, paikallissanomissa ja valtakunnallisissa lehdissä Kauppojen, päiväkotien, koulujen ja liikkeiden ikkunoissa Radiossa Internetissä Teksti TV:ssä Ajoneuvoissa Lehtikirjoituksia 9

10 Muutamia palokunnilta tulleita palautteita: Mielestäni tämä oli ensimmäinen valtakunnallinen tempaus, joka kiinnosti suurta yleisöä ja joka oli myös laajalti valmisteltu. Jaettava materiaali osoittautui kiinnostavaksi. Jokaiselle ikäryhmälle löytyi tapahtumasta riittävästi kiinnostavaa tekemistä. Yleisö viihtyi pitkään paloasemalla. Todella ihana tapahtuma. Oli helppo järjestää valistustapahtuma, kun oli raamit laadittu, jota pystyi seuraamaan. Ensi vuonna kannattaa järjestää samanlainen tapahtuma, koska se oli ainakin meidän VPK:lle suuri menestys. Negatiivista emme tapahtumasta keksi KIITOS. Piparkakkupaloauton ohjeet oli pop! Tapahtuma oli hyvä idea ja yllätti positiivisesti tuoreudellaan. Tapahtuman satoa 10

Turvalliseen huomiseen! SPEK POHJOIS-SUOMI. Ajankohtaiset

Turvalliseen huomiseen! SPEK POHJOIS-SUOMI. Ajankohtaiset Turvalliseen huomiseen! SPEK POHJOIS-SUOMI Ajankohtaiset Sosiaalinen media www.facebook.com/pspel pohjoissuomenpelastusliitto Nettisivuilta ajankohtaista tietoa Toimintatilastot 2014: Nuorisotyö 21 nuoriso-osastoa

Lisätiedot

EU:n vapaaehtoistoiminnan teemavuoden haastekampanja

EU:n vapaaehtoistoiminnan teemavuoden haastekampanja EU:n vapaaehtoistoiminnan teemavuoden haastekampanja Valtakunnallisesti maaliskuussa 2011 www.tuntitili.fi 10.3.2011 1 Lisätietoja: riikka.ahopelto@spek.fi, timo.sovanen@spek.fi tai valtteri.tervala@spek.fi

Lisätiedot

Turvalliseen huomiseen! SPEK POHJOIS-SUOMI. Ajankohtaiset

Turvalliseen huomiseen! SPEK POHJOIS-SUOMI. Ajankohtaiset Turvalliseen huomiseen! SPEK POHJOIS-SUOMI Ajankohtaiset SPEK Pohjois-Suomi koordinoi myös Lapin aluetta Muutos 1.10. alkaen ja jatkuu 31.12.2018 saakka SPEK Lapin Pertti Heikkilä on siirtynyt Lapin pelastusliiton

Lisätiedot

Etelä-Savon alueellinen verkostotapaaminen Mikkeli 19.02.2014 Verkostokuulumisia

Etelä-Savon alueellinen verkostotapaaminen Mikkeli 19.02.2014 Verkostokuulumisia Etelä-Savon alueellinen verkostotapaaminen Mikkeli 19.02.2014 Verkostokuulumisia Jaana Lerssi-Uskelin 7.3.2014 Alueilla tapahtuu, Etelä-Savo (2013) 19.2.Työhyvinvoinnin peruskäsitteet ja siitä saatu hyöty

Lisätiedot

Valttien palaute. Väliraportti AKSELI MAKKONEN

Valttien palaute. Väliraportti AKSELI MAKKONEN Valttien palaute Väliraportti 26.11.2016 AKSELI MAKKONEN 146 vastausta 23.11.2016 mennessä Suurin osa opiskelijoita Millä alalla toimit tai opiskelet? Muu kasvatusala Hoitoala Muu, mikä? Liikunta ja vapaa-aika

Lisätiedot

Kyselyn kohderyhmänä olivat perjantai-illan vieraat sekä lauantain näytteilleasettajina toimineet yritykset.

Kyselyn kohderyhmänä olivat perjantai-illan vieraat sekä lauantain näytteilleasettajina toimineet yritykset. 13.11.2014 Mielipidekysely Nurmijärvi NYT tapahtumasta 24-25.10.2014 Tapahtuman järjestivät Keuda, yrittäjäjärjestöt sekä Nurmijärven kunta Mielipidekyselyn ajankohta oli 31.10 9.11.2014 Kyselyn kohderyhmänä

Lisätiedot

Osaamisvaateet ja osaamisen johtaminen Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen sopimuspalokunnat

Osaamisvaateet ja osaamisen johtaminen Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen sopimuspalokunnat Osaamisvaateet ja osaamisen johtaminen Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen sopimuspalokunnat Mika Mäkelä Palomestari Insinööri (YAMK), NTM, AmO 1 Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos (LUP) Asukkaita alueella 443

Lisätiedot

Petteri Suominen VAPAAEHTOISPALOKUNTIEN ARVOSTUS KUNNALLISTEN PÄÄTTÄJIEN JA KANSALAISTEN KESKUUDESSA

Petteri Suominen VAPAAEHTOISPALOKUNTIEN ARVOSTUS KUNNALLISTEN PÄÄTTÄJIEN JA KANSALAISTEN KESKUUDESSA Petteri Suominen VAPAAEHTOISPALOKUNTIEN ARVOSTUS KUNNALLISTEN PÄÄTTÄJIEN JA KANSALAISTEN KESKUUDESSA 1. Johdanto Marraskuussa 2002 julkistetussa tutkimuksessa Arvon mekin ansaitsemme yhtenä tutkimuskohteena

Lisätiedot

IDEAPAJA: Viikkoharjoitukset

IDEAPAJA: Viikkoharjoitukset 16.4.2014 Palokuntanaisten kevätopintopäivät 22.-23.3.2014 IDEAPAJA: Viikkoharjoitukset Ryhmätöiden koonti Palokuntanaistyön viikkoharjoitukset ideapajan taustaa - Palokuntanaistoimijoilta tuli toive,

Lisätiedot

Palokuntien toimintaohjelma

Palokuntien toimintaohjelma 12.9.2016 Palokuntien toimintaohjelma Palokuntien kansalaistoiminnan kehittäminen 3.9.2016 Ylläs Valtteri Tervala Toiminta nyt Sopimuspalokunta VPK ja HSPK Palokunnan hallitus Palokunnan päällystö Turvallisuusviestintä

Lisätiedot

Asiakaskysely. Porin kaupunginkirjasto Satakunnan maakuntakirjasto

Asiakaskysely. Porin kaupunginkirjasto Satakunnan maakuntakirjasto 2010 Asiakaskysely Porin kaupunginkirjasto Satakunnan maakuntakirjasto 1. Kyselyn toteutus ja osallistujat Porin kaupunginkirjasto tekee joka vuosi asiakaskyselyn, jolla mitataan kirjastopalvelujen laatua

Lisätiedot

Häiriötilanteisiin varautuminen pelastuslaitoksissa

Häiriötilanteisiin varautuminen pelastuslaitoksissa Häiriötilanteisiin varautuminen pelastuslaitoksissa - on todennäköistä, että epätodennäköinen tapahtuu - sattunut onnettomuus / tulipalo on epäonnistunut ehkäisytapahtuma 31.3.2014 Simo Tarvainen pelastusjohtaja

Lisätiedot

Uudistuksen tuomat muutokset vuonna 2016

Uudistuksen tuomat muutokset vuonna 2016 Pelastustoimintaan osallistuvan vapaaehtois- ja sopimushenkilöstön opetussuunnitelmauudistus (2014-2015) Uudistuksen tuomat muutokset vuonna 2016 koulutuksen ohjaukselle ja suunnittelulle koulutuksen järjestäjälle

Lisätiedot

HÄLYTYSOSASTON TOIMINTAKERTOMUS

HÄLYTYSOSASTON TOIMINTAKERTOMUS Kuva: Pelastustieto PORIN VAPAAEHTOINEN PALOKUNTA RY HÄLYTYSOSASTON TOIMINTAKERTOMUS 2016 Sivu 1 / 9 Sisällysluettelo TOIMINTAKERTOMUS 1. Tiivistelmä... 3 2. Harjoitukset... 4 3. Kilpailut... 5 4. Operatiivinen

Lisätiedot

Palokuntien viikkoharjoituskysely Pelastusalan vapaaehtoistoiminnan seminaari 23.-24.8.2011 Padasjoki

Palokuntien viikkoharjoituskysely Pelastusalan vapaaehtoistoiminnan seminaari 23.-24.8.2011 Padasjoki Palokuntien viikkoharjoituskysely Pelastusalan vapaaehtoistoiminnan seminaari 23.-24.8.2011 Padasjoki Koulutussuunnittelija Markku Savolainen Vastausmäärän kehittyminen 1. Mikä rooli vastaajalla on palokunnassa?

Lisätiedot

PAKKA toimintamalli. Terveyden edistämisen seminaari Oulu 26.4.2013

PAKKA toimintamalli. Terveyden edistämisen seminaari Oulu 26.4.2013 PAKKA toimintamalli Terveyden edistämisen seminaari Oulu 26.4.2013 PSAVI, Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat vastuualue, aluekoordinaattori Raija Fors 12.8.2013 1 PAKKA = paikallinen alkoholipolitiikka

Lisätiedot

Paloturvallisuusviikko 2012. Paloturvallisuusviikko 2012 Raportti 21.5.2013

Paloturvallisuusviikko 2012. Paloturvallisuusviikko 2012 Raportti 21.5.2013 Paloturvallisuusviikko 2012 Pohjoismainen palovaroitinpäivä 1.12. Paloturvallisuusviikko 2012 Raportti 21.5.2013 SM026:00/2012 Paloturvallisuusviikko keksitään Pohjoismaisen pelastustoimesta vastaavat

Lisätiedot

Parlametri Euroopan parlamentin Eurobarometri (EB/PE 78.2)

Parlametri Euroopan parlamentin Eurobarometri (EB/PE 78.2) Viestinnän pääosasto YLEISEN MIELIPITEEN SEURANTAYKSIKKÖ Bryssel 14. helmikuuta 2013 Parlametri Euroopan parlamentin Eurobarometri (EB/PE 78.2) EUROALUE JA MUU KUIN EUROALUE Tässä eriteltävät eroavuudet

Lisätiedot

FSD1259 Sopimuspalokuntatutkimus 2002 : kuntien valtuutetut

FSD1259 Sopimuspalokuntatutkimus 2002 : kuntien valtuutetut KYSELYLOMAKE Tämä kyselylomake on osa Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoitua tutkimusaineistoa FSD1259 Sopimuspalokuntatutkimus 2002 : kuntien valtuutetut Kyselylomaketta hyödyntävien tulee

Lisätiedot

Kotitapaturmien ehkäisykampanja 2013

Kotitapaturmien ehkäisykampanja 2013 Kotitapaturmien ehkäisykampanja 2013 Kaarina Tamminiemi, Erityisasiantuntija, kampanjan puheenjohtaja SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry Esityksen sisältö Faktaa ja taustaa Kampanjasta yleistä Toiminta

Lisätiedot

MEIDÄN MERIKARVIA. -kehittämispeli, syksy 2016

MEIDÄN MERIKARVIA. -kehittämispeli, syksy 2016 MEIDÄN MERIKARVIA -kehittämispeli, syksy 2016 Sosiaalinen media vaikuttaa meihin kaikkiin ja haastaa sukupolvien eri tavat viestiä! Meidän Merikarvia areena Osallistimme kuntalaisia ja muita sidosryhmiä

Lisätiedot

Järjestökenttä väestön terveys- ja hyvinvointitietojen hyödyntäjänä

Järjestökenttä väestön terveys- ja hyvinvointitietojen hyödyntäjänä Järjestökenttä väestön terveys- ja hyvinvointitietojen hyödyntäjänä Terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen päivän esitys RAY-kiertueella Satakunnassa 25.2.2015 Janne Jalava, RAY, seurantapäällikkö, dosentti

Lisätiedot

Nro Pvm Aihe Ot/Ht Paikka Kouluttaja(t) Oma sarake

Nro Pvm Aihe Ot/Ht Paikka Kouluttaja(t) Oma sarake Kanta-Hämeen pelastuslaitos Hämeenlinnan seutukunta Hämeenlinnan Vpk HARJOITUSOHJELMA, NAISOSASTO 2018 Nro Pvm Aihe Ot/Ht Paikka Kouluttaja(t) Oma 1 5.1 Kuntosali VPK talon kuntosali Raija L-L 2 8.1 Juhlavuoden

Lisätiedot

Mielipiteitä meistä ja vesivoimasta. Sidosryhmätutkimus 2015

Mielipiteitä meistä ja vesivoimasta. Sidosryhmätutkimus 2015 Mielipiteitä meistä ja vesivoimasta Sidosryhmätutkimus 2015 1 Sisältö Tutkimuksen taustaa ja tavoitteita Tietoa vastaajista Tutkimuksen tulokset 2 Tutkimuksen taustaa ja tavoitteita Tutkimuksen tavoitteena

Lisätiedot

ALUEELLISEN LIIKENNETURVALLISUUSTYÖN TILANNEKATSAUS

ALUEELLISEN LIIKENNETURVALLISUUSTYÖN TILANNEKATSAUS ALUEELLISEN LIIKENNETURVALLISUUSTYÖN TILANNEKATSAUS 24.9.2013 Kajaani Timo Mäkikyrö Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus/ Timo Mäkikyrö 18.10.2013 1 Pohjois-Pohjanmaan ELY:n Liikenne -vastuualueen toimialue Rovaniemi

Lisätiedot

Toiminnan suunnittelu

Toiminnan suunnittelu Toiminnan suunnittelu Palokunta Pelastusliitto SPEK Jäsenistö Hallitus Yleinen kokous Jäsenistö Toimikunnat Hallitus Vuosikokous Jäsenistö Toimikunnat Ohjausryhmät Hallitus Valtuusto Järjestötoimikunta

Lisätiedot

Asiakastyytyväisyyskysely 2014 Pirkan opisto 10.12.2014. Anne Latomäki Minna Joutsen Jari Holttinen

Asiakastyytyväisyyskysely 2014 Pirkan opisto 10.12.2014. Anne Latomäki Minna Joutsen Jari Holttinen Asiakastyytyväisyyskysely 2014 Pirkan opisto 10.12.2014 Anne Latomäki Minna Joutsen Jari Holttinen TUTKIMUKSEN SUORITTAMINEN Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää Pirkan opiston opiskelijoiden tyytyväisyyttä

Lisätiedot

Erotu joukosta. Miksi seurojen on oltava aktiivisia tiedottajia. Arja Vartia

Erotu joukosta. Miksi seurojen on oltava aktiivisia tiedottajia. Arja Vartia Erotu joukosta Miksi seurojen on oltava aktiivisia tiedottajia Arja Vartia Toimitusten resurssit Urheilutoimituksissa on yleensä viikonloppuisin vain muutama toimittaja Medioiden kustannuspaineet ovat

Lisätiedot

MITEN VAPAAEHTOINEN PALOKUNTATOIMINTA EDISTÄÄ TURVALLISUUTTA HARVAAN ASUTUILLA ALUEILLA 16.2.2011

MITEN VAPAAEHTOINEN PALOKUNTATOIMINTA EDISTÄÄ TURVALLISUUTTA HARVAAN ASUTUILLA ALUEILLA 16.2.2011 Turvalliseen huomiseen Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö ry MITEN VAPAAEHTOINEN PALOKUNTATOIMINTA EDISTÄÄ TURVALLISUUTTA HARVAAN ASUTUILLA ALUEILLA 16.2.2011 Kimmo Kohvakka TURVALLISUUS? Palokuolemat

Lisätiedot

Kyläturvallisuus tukea maaseudun asukkaiden omatoimiseen varautumiseen 2015-2016

Kyläturvallisuus tukea maaseudun asukkaiden omatoimiseen varautumiseen 2015-2016 Aikku Eskelinen, projektipäällikkö aikku.eskelinen.@spek.fi 040-834 4545 Kyläturvallisuus tukea maaseudun asukkaiden omatoimiseen varautumiseen 2015-2016 19.11.2015 Ikääntyminen Urbanisoituminen Myrskyt,

Lisätiedot

Tutkimusta on toteutettu vuodesta 1982 lähtien 3-4 neljän vuoden välein. 2000-luvulla tutkimus on toteutettu vuosina 2001, 2004 ja 2007.

Tutkimusta on toteutettu vuodesta 1982 lähtien 3-4 neljän vuoden välein. 2000-luvulla tutkimus on toteutettu vuosina 2001, 2004 ja 2007. Nuorison mediankäyttötutkimus 2007 Tutkimustiivistelmä Taloustutkimus Oy on tehnyt tämän tutkimuksen Sanomalehtien Liiton toimeksiannosta. Sanomalehtien Liitto on vuodesta 1982 lähtien säännöllisin väliajoin

Lisätiedot

Kampanjan toimenpiteet 2010 Insinöörit Uusi sukupolvi Insinooriksi.fi Ingenjor.fi. Vesa Vilenius Markkinointiviestinnän suunnittelija HAMK

Kampanjan toimenpiteet 2010 Insinöörit Uusi sukupolvi Insinooriksi.fi Ingenjor.fi. Vesa Vilenius Markkinointiviestinnän suunnittelija HAMK Kampanjan toimenpiteet 2010 Insinöörit Uusi sukupolvi Insinooriksi.fi Ingenjor.fi Vesa Vilenius Markkinointiviestinnän suunnittelija HAMK Tutkimuksessa u haastateltiin t City Cty lehden säännöllisiä 15

Lisätiedot

Kysely järjestöille ja yhdistyksille

Kysely järjestöille ja yhdistyksille Kysely järjestöille ja yhdistyksille Hyvä Keski-Pohjanmaan alueen järjestön tai yhdistyksen edustaja, Järjestöt mukana muutoksessa Keski-Pohjanmaalla -hanke aloitti syksyllä 2017 toimintansa keskipohjanmaalaisten

Lisätiedot

Vapaaehtoinen pelastuspalvelu

Vapaaehtoinen pelastuspalvelu Vapaaehtoinen pelastuspalvelu Osaavien auttajien verkosto (päivitetty 4.11.2015) 19.11.2015 1 Apua tarvitaan 19.11.2015 2 Vapaaehtoisen pelastuspalvelun (Vapepa) historiaa Enontekiö, Kerässieppi 24.5.1963

Lisätiedot

SPEK POHJOIS-SUOMEN / POHJOIS-SUOMEN PELASTUSLIITON AJANKOHTAISTIEDOTE Moi! kiertue kävi Oulussa!

SPEK POHJOIS-SUOMEN / POHJOIS-SUOMEN PELASTUSLIITON AJANKOHTAISTIEDOTE Moi! kiertue kävi Oulussa! Moi! SPEK POHJOIS-SUOMEN / Tässä on vuoden kolmas ajankohtaistiedote: - Palokuntien toiminta - Kampanjat - Taloyhtiöiden ja yritysten turvallisuuskoulutus - Pohjois-Suomen pelastusliitto - Toimintakalenteri

Lisätiedot

Millaisen sopimuspalokuntien päällikkökurssin rakentaisit?

Millaisen sopimuspalokuntien päällikkökurssin rakentaisit? 8.9.2014 Millaisen sopimuspalokuntien päällikkökurssin rakentaisit? SPPL Sivutoimisen ja vapaaehtoispäällystön opintopäivä 6.9.2014 Sokos Hotel Alexandra Markku Savolainen Koulutuspäällikkö Taustaa Pelastustoimintaan

Lisätiedot

TOIMINTATILASTOJEN (2013) TÄYTTÖOHJE

TOIMINTATILASTOJEN (2013) TÄYTTÖOHJE 26.11.2013 Toimintatilasto 2013 TOIMINTATILASTOJEN (2013) TÄYTTÖOHJE Toimintatilasto palvelee ensisijaisesti nais-, varhaisnuoriso- ja nuoriso-osastoja, mutta myös alueellisia pelastusliittoja ja valtakunnallista

Lisätiedot

Ajankohtaista maaseutuverkostosta

Ajankohtaista maaseutuverkostosta Ajankohtaista maaseutuverkostosta Maaseutututkijatapaaminen Säkylä, 27. 28.8.2015 Joel Karlsson Sivu 1 30.8.2015 Maaseutuverkosto Maaseutuverkoston tehtävänä on edistää yhteistyötä ja tiedon vaihtoa verkoston

Lisätiedot

NENÄPÄIVÄ OSANA OPINTOJAKSOA

NENÄPÄIVÄ OSANA OPINTOJAKSOA NENÄPÄIVÄ OSANA OPINTOJAKSOA Tapahtuman toteuttaminen 1-3 OP/kurssi. Vaihtoehtoja toteutukseen: - ota osaa paikalliseen Ylen ja Nenäpäivä-säätiön järjestöjen tekemään Nenäpäivä-tapahtumaan - luo kokonaan

Lisätiedot

Valmistelut avajaisia varten

Valmistelut avajaisia varten POISTARIPAJA -hanke 10.6.2014 Oona Salo Texvex Forssan avajaiset 3.6.2014 juhlistettiin Forssan Texvexin virallisia avajaisia iloisissa tunnelmissa. Päivään sopi niin lasten askartelua, tekstiilin lajittelua

Lisätiedot

MUUTOS 1! Mitkä ihmeen välityömarkkinat?

MUUTOS 1! Mitkä ihmeen välityömarkkinat? Palautekysely MUUTOS!-koulutuksista Yhteenvetoraportti N=62 Julkaistu: 26.11.2009 Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat MUUTOS 1! Mitkä ihmeen välityömarkkinat? 1. kyllä 32 51,61% 2. ei 30 48,39% (avg: 4,16)

Lisätiedot

SPEK Strategiapäivitys kysely valtuutetuille. Valtuuston seminaari Karim Peltonen

SPEK Strategiapäivitys kysely valtuutetuille. Valtuuston seminaari Karim Peltonen SPEK Strategiapäivitys 2017 - kysely valtuutetuille Valtuuston seminaari 15.5.2017 Karim Peltonen SPEK -Strategiaprosessi 2017-2018 Asemointi Määrittely Toimeenpano 25.4.2017 Strategiakysely valtuutetuille

Lisätiedot

Satakunnan pelastuslaitos

Satakunnan pelastuslaitos Satakunnan pelastuslaitos Satakunnan pelastuslaitos on yksi maamme 22 alueellisesta pelastuslaitoksesta. Apuamme tarvitaan erilaisissa palo-, pelastus-, vahingontorjunta- ja sairaankuljetustehtävissä keskimäärin

Lisätiedot

Jytyn Keneen sinä luotat-kampanjakyselyn tuloksia, lokakuu 2013

Jytyn Keneen sinä luotat-kampanjakyselyn tuloksia, lokakuu 2013 Jytyn Keneen sinä luotat-kampanjakyselyn tuloksia, lokakuu 2013 Toteutimme syyskuussa 2013 jäsenillemme kyselyn liittyen mm. työhyvinvointiin, ajankohtaisiin työmarkkina-asioihin sekä luottamusmiestoimintaan.

Lisätiedot

NEro-hankkeen arviointi

NEro-hankkeen arviointi NEro-hankkeen arviointi Marja Kiijärvi-Pihkala MKP Aikamatka www.mkp-aikamatka.fi marja@mkp-aikamatka.fi NEro-hankkeen arviointi Tilli Toukka -vertaisryhmämallin arviointi Vastauksia kysymyksiin 1. Minkälainen

Lisätiedot

Asiakastyytyväisyyskysely 2014 Pirkan opisto 10.12.2014. Anne Latomäki Minna Joutsen Jari Holttinen

Asiakastyytyväisyyskysely 2014 Pirkan opisto 10.12.2014. Anne Latomäki Minna Joutsen Jari Holttinen Asiakastyytyväisyyskysely 2014 Pirkan opisto 10.12.2014 Anne Latomäki Minna Joutsen Jari Holttinen TUTKIMUKSEN SUORITTAMINEN Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää Pirkan opiston opiskelijoiden tyytyväisyyttä

Lisätiedot

Mönkään meni Yhteisövaikuttamisen sudenkuopat PAKKA-toiminta haastaa koordinaattorin. Irmeli Tamminen, Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto

Mönkään meni Yhteisövaikuttamisen sudenkuopat PAKKA-toiminta haastaa koordinaattorin. Irmeli Tamminen, Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto Mönkään meni Yhteisövaikuttamisen sudenkuopat PAKKA-toiminta haastaa koordinaattorin Irmeli Tamminen, Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto Ehkäisevän työn keinot ja menetelmät Lahti 24.9.2014 Paikalliset

Lisätiedot

Papuri.papunet.net. Oma ääni kuuluviin! Näin teet oman radio-ohjelman

Papuri.papunet.net. Oma ääni kuuluviin! Näin teet oman radio-ohjelman Papuri.papunet.net Oma ääni kuuluviin! Näin teet oman radio-ohjelman Tiesitkö, että kuka tahansa voi tehdä itse oman radio-ohjelman internetiin? Tässä kirjassa kerrotaan, miten se onnistuu. Saat ohjeet

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminnan mahdollistaminen

Vapaaehtoistoiminnan mahdollistaminen Vapaaehtoistoiminnan mahdollistaminen Espoon Vapaaehtoisverkoston näkökulmasta Tiina Nurmenniemi Espoon Järjestöjen Yhteisö ry Santra-hanke Espoon Järjestöjen Yhteisö ry Vapaaehtoistoiminnan kehittämishanke

Lisätiedot

YHTEENVETO VERKKO-OPETUKSEN PERUSTEET (VOP) -KOULUTUKSESTA syksyllä 2003 SAADUSTA PALAUTTEESTA

YHTEENVETO VERKKO-OPETUKSEN PERUSTEET (VOP) -KOULUTUKSESTA syksyllä 2003 SAADUSTA PALAUTTEESTA 1 Itä-Suomen virtuaaliyliopisto YHTEENVETO VERKKO-OPETUKSEN PERUSTEET (VOP) -KOULUTUKSESTA syksyllä 23 SAADUSTA PALAUTTEESTA Henkilöstökoulutushankkeessa järjestettiin Verkko-opetuksen perusteet (VOP)

Lisätiedot

Pelastustoimen alueiden, kuntien ja sopimuspalokuntien kalustohankeavustukset 2014

Pelastustoimen alueiden, kuntien ja sopimuspalokuntien kalustohankeavustukset 2014 PÄÄTÖS 22.4.2014 Pelastustoimen alueiden, kuntien ja sopimuspalokuntien kalustohankeavustukset 2014 Palosuojelurahastolain (306/2003, muutettu 1057/2006/1.12.2006) 14 :n mukaan rahastosta voidaan myöntää

Lisätiedot

Lasten ja nuorten osallisuus. Osallisuusteemaverkoston startti 7.9.2011, Turku Mikko Oranen

Lasten ja nuorten osallisuus. Osallisuusteemaverkoston startti 7.9.2011, Turku Mikko Oranen Lasten ja nuorten osallisuus Osallisuusteemaverkoston startti 7.9.2011, Turku Mikko Oranen Semmonen pikkunen huoli tutkimus lastensuojelun arviointikeskusteluista (1996) Lasten? Kaste / Turku 2011 Mitä

Lisätiedot

Kysely pelastustoimen järjestämislaista

Kysely pelastustoimen järjestämislaista Kysely pelastustoimen järjestämislaista Perustiedot kyselystä Kyselyn laatimiseen osallistui Palopäällystöliiton toimisto ja liittohallitus. Kyselyn tarkoituksena oli tuottaa tietoa Palopäällystöliiton

Lisätiedot

YLE Uutisarvostukset 2010. Erja Ruohomaa YLE Strateginen suunnittelu

YLE Uutisarvostukset 2010. Erja Ruohomaa YLE Strateginen suunnittelu Erja Ruohomaa YLE Strateginen suunnittelu Tutkimuksen tavoitteet ja menetelmä Tutkimuksen tarkoituksena on tutkia Ylen asemaa suomalaisena uutistoimijana: mikä on suomalaisten ykkösuutistoimija mediasta

Lisätiedot

Tutkimuksesta Tiivistelmä Vastaajat Kotkassa vierailu motiivit Osallistuminen minä päivinä oli tapahtumassa...

Tutkimuksesta Tiivistelmä Vastaajat Kotkassa vierailu motiivit Osallistuminen minä päivinä oli tapahtumassa... SISÄLLYS Tutkimuksesta... 2 Tiivistelmä... 3 Vastaajat... 6 Kotkassa vierailu motiivit... 9 Osallistuminen minä päivinä oli tapahtumassa... 10 Kiinnostavimmat ohjelmasisällöt... 11 Tiedonsaanti... 12 Palvelut

Lisätiedot

Näin kohtaat onnistuneesti median

Näin kohtaat onnistuneesti median Näin kohtaat onnistuneesti median 29.9.2016 Luennon aiheet: Antaa eväitä tilanteisiin, joissa toimittaja lähestyy tutkijaa tai joissa tutkija haluaa lähestyä toimittajaa ja itse tarjota juttuideaa Käydään

Lisätiedot

YKSITYISTEN TIEISÄNNÖINTIPALVEUJEN TARVE PUUMALAN JA RISTIINAN TIEKUNTIEN KESKUUDESSA

YKSITYISTEN TIEISÄNNÖINTIPALVEUJEN TARVE PUUMALAN JA RISTIINAN TIEKUNTIEN KESKUUDESSA YKSITYISTEN TIEISÄNNÖINTIPALVEUJEN TARVE PUUMALAN JA RISTIINAN TIEKUNTIEN KESKUUDESSA Yhteenveto Lähes kaikki vastanneet tiekunnat eivät ole käyttäneet aikaisemmin yksityisiä tieisännöintipalveluja. Vastaajat

Lisätiedot

Työhaastattelu näin onnistut haastattelussa Tervetuloa! Työnhakuveturi 11.3.2015 Satu Myller ja Nina Juhava

Työhaastattelu näin onnistut haastattelussa Tervetuloa! Työnhakuveturi 11.3.2015 Satu Myller ja Nina Juhava Työhaastattelu näin onnistut haastattelussa Tervetuloa! Työnhakuveturi 11.3.2015 Satu Myller ja Nina Juhava 10-12 asiantuntijaluentoa vuosittain 1 000 osallistujaa Teemoina mm. työnhaun uudet tuulet, työnantajien

Lisätiedot

Etelä-Suomen Kärppäfanien jäsentutkimus 2011

Etelä-Suomen Kärppäfanien jäsentutkimus 2011 Jäsenkysely 2011 Etelä-Suomen Kärppäfanien jäsentutkimus 2011 Kyselyn tausta, toteutus ja edustavuus Kysely toteutettiin sähköpostilla tehtynä kokonaistutkimuksena 8.-23.8.2011, niille jäsenille, jotka

Lisätiedot

Palkankorotusten toteutuminen vuonna 2011

Palkankorotusten toteutuminen vuonna 2011 TutkimusYksikön julkaisuja 1/2012 Palkankorotusten toteutuminen vuonna 2011 perälauta suosituin korotusvaihtoehdoista JOHDANTO Metallityöväen Liitto ry ja Teknologiateollisuus ry sopivat lokakuussa 2011

Lisätiedot

ESLUn viestinnän seuraseminaari 21.9.2013 Viking Grace. Lauri Nurmi, urheilutoimituksen esimies

ESLUn viestinnän seuraseminaari 21.9.2013 Viking Grace. Lauri Nurmi, urheilutoimituksen esimies ESLUn viestinnän seuraseminaari 21.9.2013 Viking Grace Lauri Nurmi, urheilutoimituksen esimies Sanomalehti onnistuu, jos sen levikkialueen urheilu- ja liikuntaväki pitää paikallista urheilujulkisuutta

Lisätiedot

PAKKA - toimintamalli valtakunnalliseksi

PAKKA - toimintamalli valtakunnalliseksi PAKKA - toimintamalli valtakunnalliseksi Kuntamarkkinat 12.9.2012 aluekoordinaattori Irmeli Tamminen Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto Pakka-toimintamalli Paikallinen alkoholihaittojen ennaltaehkäisyn

Lisätiedot

MATKAKERTOMUS TAMPEREEN TEATTERIMATKALTA 25. 27.11.2011

MATKAKERTOMUS TAMPEREEN TEATTERIMATKALTA 25. 27.11.2011 MATKAKERTOMUS TAMPEREEN TEATTERIMATKALTA 25. 27.11.2011 Sateisena marraskuisena perjantai-iltapäivänä kokoonnuimme Oulun rautatieasemalle Tampereen teatterimatkalle lähtöön. Asemalla jaettiin kirje, mikä

Lisätiedot

Maaseutuverkosto vartissa

Maaseutuverkosto vartissa Maaseutuverkosto vartissa Levi 3.2.2016 Teemu Hauhia Maaseutuverkostopalvelut Sivu 1 3.2.16 Maaseutuverkosto vartissa Maaseutuverkoston tavoitteet ja toiminta Tehtävät Alueverkostot Palvelupaketit Sivu

Lisätiedot

Lisäksi vastaajat saivat antaa vapaamuotoisesti muutos- ja kehitysehdotuksia ja muuta palautetta SOS-lapsikylille ja SOS-Lapsikylän nuorisokodille.

Lisäksi vastaajat saivat antaa vapaamuotoisesti muutos- ja kehitysehdotuksia ja muuta palautetta SOS-lapsikylille ja SOS-Lapsikylän nuorisokodille. 27.3.2014 YHTEENVETO ASIAKASPALAUTTEESTA SOS-Lapsikyliin ja nuorisokotiin sijoitettujen läheiset 1. Kyselyn taustaa Kirjallinen palautekysely SOS-lapsikyliin ja SOS-Lapsikylän nuorisokotiin sijoitettujen

Lisätiedot

Kävijäkysely 6.-7.9.2007. Helsingin Messukeskus

Kävijäkysely 6.-7.9.2007. Helsingin Messukeskus Kävijäkysely 6.-7.9.2007 Liikelahjat-messut t Helsingin Messukeskus Business to Business Mediat Oy Kävijäkysely Liikelahjat-messut 6.-7.9.2007, Helsingin Messukeskus Vastaajia 242 Tutkimus toteutettiin

Lisätiedot

Anna-Maija Koivusalo 26.4.16

Anna-Maija Koivusalo 26.4.16 Anna-Maija Koivusalo 26.4.16 X Kivuton sairaala Kivun arviointi projekti Kivuton sairaala toteutettiin kymmenennen ja viimeisen kerran syksyllä 2015 viikolla 42. Idean kivun arvioinnin valtakunnallisesta

Lisätiedot

Tapahtuman järjestivät Keuda, yrittäjäjärjestöt sekä Nurmijärven kunta. Kyselyn kohderyhmänä olivat näytteilleasettajina toimineet yritykset 44 kpl

Tapahtuman järjestivät Keuda, yrittäjäjärjestöt sekä Nurmijärven kunta. Kyselyn kohderyhmänä olivat näytteilleasettajina toimineet yritykset 44 kpl Nurmijärvi NYT yritysten ja Keudan tapahtumalauantai 26.10.2013 Tapahtuman järjestivät Keuda, yrittäjäjärjestöt sekä Nurmijärven kunta Mielipidekyselyn ajankohta 31.10 10.11.2013 Kyselyn kohderyhmänä olivat

Lisätiedot

Työturvallisuus ja työhyvinvointi ajankohtaista sopimuspalokuntien kannalta

Työturvallisuus ja työhyvinvointi ajankohtaista sopimuspalokuntien kannalta Työturvallisuus ja työhyvinvointi ajankohtaista sopimuspalokuntien kannalta Isto Kujala Palopäällystöpäivät 21.3.2015, Tampere Suomen Sopimuspalokuntien Liitto ry Työturvallisuus pelastusalalla Työturvallisuuslaki

Lisätiedot

Parlametri Euroopan parlamentin Eurobarometri (EB/PE 78.2)

Parlametri Euroopan parlamentin Eurobarometri (EB/PE 78.2) Viestinnän pääosasto YLEISEN MIELIPITEEN SEURANTAYKSIKKÖ Bryssel 14. helmikuuta 2013 Parlametri Euroopan parlamentin Eurobarometri (EB/PE 78.2) IKÄRYHMIEN LÄHEMPI TARKASTELU Ikäryhmien lähempi tarkastelu

Lisätiedot

Sykleissä mennään tiedotuksessakin olet tarkkana

Sykleissä mennään tiedotuksessakin olet tarkkana Sykleissä mennään tiedotuksessakin olet tarkkana Keväällä tapahtuu paljon (touko-kesäkuu) Heinäkuussa hiljenee vaikka kv-kisoja ympäri maailmaa- nyt olisi tiedottamisen paikka Elokuussa jälleen tahti kiihtyy

Lisätiedot

Osallisuuskysely 2015 Yli 65-vuotiaat vastaajat Elina Antikainen

Osallisuuskysely 2015 Yli 65-vuotiaat vastaajat Elina Antikainen Osallisuuskysely 2015 Yli 65-vuotiaat vastaajat 30.10.2015 Elina Antikainen 1. Ikäsi Yhteensä 34 vastaajaa, koko kyselyssä 332 2. Sukupuoli 3. Asuinalue (äänestysalueittain) Muut asuinalueet: Linnankoski

Lisätiedot

Valtakunnallista kehittämistehtävää hoitavan yleisen kirjaston toimialueena

Valtakunnallista kehittämistehtävää hoitavan yleisen kirjaston toimialueena OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Johtaja 26.9.2017 Hannu Sulin OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN ASETUS YLEISISTÄ KIRJASTOISTA 1 Asetuksen sisältö Yleistä Yleisistä kirjastoista annetussa laissa (1492/2016)

Lisätiedot

Tarja Nordman 2013. HUS Savuton sairaala -viestintäsuunnitelma

Tarja Nordman 2013. HUS Savuton sairaala -viestintäsuunnitelma HUS Savuton sairaala -viestintäsuunnitelma. Viestintä Ohjausryhmän tiedottaja Tarja Nordman toimii viestinnän suunnittelun koordinaattorina toimii Savuton sairaala viestintätiimin puheenjohtajana tuottaa

Lisätiedot

112-päivä nyt ja tulevaisuudessa

112-päivä nyt ja tulevaisuudessa 112-päivä nyt ja tulevaisuudessa Turvallisuusviestinnän opintopäivät 24.5.2017 Katri Kalliomäki 112-päivän puheenjohtaja 112paiva.info 112-päivä on eri turvallisuustoimijoiden yhteinen kampanja 11.2.

Lisätiedot

KOKONAISTURVALLISUUS 2015 -MESSUT Yhteiskunta yhdessä Yhteiskunnan kokonaisturvallisuuden suurtapahtuma Tampereen Messu- ja Urheilukeskus 4. 6.9.

KOKONAISTURVALLISUUS 2015 -MESSUT Yhteiskunta yhdessä Yhteiskunnan kokonaisturvallisuuden suurtapahtuma Tampereen Messu- ja Urheilukeskus 4. 6.9. KOKONAISTURVALLISUUS 2015 -MESSUT Yhteiskunta yhdessä Yhteiskunnan kokonaisturvallisuuden suurtapahtuma Tampereen Messu- ja Urheilukeskus 4. 6.9.2015 Järjestäjä: Tampereen Messut Oy, Turvallisuuskomitea,

Lisätiedot

Taidepyöriä lainattiin työpaikoille 1.5. 31.10.2012. Työpyöräile!

Taidepyöriä lainattiin työpaikoille 1.5. 31.10.2012. Työpyöräile! Taidepyöriä lainattiin työpaikoille 1.5. 31.10.2012 Työpyöräile! Kuinka työasiamatkapyöräily voi sosiaalisen median avulla voi nousta aivan uudelle tasolle. Työpyöräile!-kampanja Varsinaissuomalaisille

Lisätiedot

Vertaistoiminnan ja vertaistoimintaoppaan palautekysely

Vertaistoiminnan ja vertaistoimintaoppaan palautekysely Vertaistoiminnan ja vertaistoimintaoppaan palautekysely Raportti Heidi Oinonen Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys ry osallisuushanke Salli Toukokuu 2013 Vertaistoiminnan ja vertaistoimintaoppaan palautekyselyn

Lisätiedot

1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS...

1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS... 101 Nuorisovaltuuston kokous Esityslista AIKA 7.3.2016 Klo 16.30 PAIKKA Narvan monari KÄSITELTÄVÄT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 103 2 KOKOUKSEN AVAUS... 103 3 PUHEENJOHTAJAN

Lisätiedot

Miksi tiedottaa (median kautta)?

Miksi tiedottaa (median kautta)? Eväitä hankkeesta tiedottamiselle Kenelle, mitä, miksi ja miten? Aino Kivelä / CIMO 2015 Miksi tiedottaa (median kautta)? Tulosten levittäminen on osa hanketta Hankkeen tulokset saadaan nopeasti ja tasapuolisesti

Lisätiedot

Selkokielisen turvallisuusviestinnän kehittäminen. Kaisa Huikuri, Selkoseminaari 30.1.2014

Selkokielisen turvallisuusviestinnän kehittäminen. Kaisa Huikuri, Selkoseminaari 30.1.2014 Selkokielisen turvallisuusviestinnän kehittäminen Kaisa Huikuri, Selkoseminaari 30.1.2014 Tavoitteena ennaltaehkäistä turvallisuusongelmia Sisäministeriössä Selkokielinen turvallisuusviestintä -hanke 2013

Lisätiedot

Urheilufoorumi

Urheilufoorumi Urheilufoorumi 22.11.2014 TOTEUTUS Johdonmukainen ja laadukas tasojärjestelmä etenee ratsukon urapolun mukaisesti Kvaalisäännöt ohjaavat kaikissa lajeissa kehitystä Luokkasuositukset 5-tasoa, jotka ovat

Lisätiedot

YHDYSKUNTATEKNISET PALVELUT 2008

YHDYSKUNTATEKNISET PALVELUT 2008 YHDYSKUNTATEKNISET PALVELUT 2008 FCG Efeko Oy:n tekemä kyselytutkimus 40 kunnassa Selvitys asukkaiden teknisiä palveluita koskevista mielipiteistä toteutettiin ensimmäisen kerran vuonna 1992. Vuoden 2008

Lisätiedot

Kirje Lausuntopyyntö HE luonnoksesta laiksi pelastustoimen järjestämisestä

Kirje Lausuntopyyntö HE luonnoksesta laiksi pelastustoimen järjestämisestä KIRKKONUMMI.,-YRKSLfrTI Liite PatuL 12 / 29.9.2016 ESPOO ESBO Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos Kirje 0303.00 6.9.2016 lw 09. 09, 2016, O. ^1/6^ Kftsil. Buhanri. 1(2) 13746/2016 Jakelussa mainitut Lausuntopyyntö

Lisätiedot

Lahjan Päivä 2006: Lahjoita iloa kaikille aisteille

Lahjan Päivä 2006: Lahjoita iloa kaikille aisteille Lahjan Päivä 2006: Lahjoita iloa kaikille aisteille Kerro kokemuksia ja mielipiteitä Lahjan Päivästä. Tänä vuonna kampanjaa vietetään uudella konseptilla ja senkin vuoksi on tärkeää kuulla sinun mielipiteesi

Lisätiedot

PÄIJÄT-HÄMEEN PALOKUNTANUORET

PÄIJÄT-HÄMEEN PALOKUNTANUORET PÄIJÄT-HÄMEEN PALOKUNTANUORET Alueellinen 24h-päivystysharjoitus 17.6.-18.6.2017 Sisällys: Esittely Aikataulut Alueet Potilaat Turvallisuus Toimintaohjeet Harjoitusryhmille Maalirymille Yhteystiedot 3

Lisätiedot

PIENEN YLEISÖTILAISUUDEN PELASTUSSUUNNITELMA [NIMI] NORMAALIOLOJEN JA POIKKEUSOLOJEN ONNETTOMUUKSIA SEKÄ UHKATILANTEITA VARTEN

PIENEN YLEISÖTILAISUUDEN PELASTUSSUUNNITELMA [NIMI] NORMAALIOLOJEN JA POIKKEUSOLOJEN ONNETTOMUUKSIA SEKÄ UHKATILANTEITA VARTEN 1 PIENEN YLEISÖTILAISUUDEN PELASTUSSUUNNITELMA [NIMI] NORMAALIOLOJEN JA POIKKEUSOLOJEN ONNETTOMUUKSIA SEKÄ UHKATILANTEITA VARTEN Suunnitteluvelvoite perustuu pelastuslakiin (2004 8 ja 9 ) ja pelastustoimesta

Lisätiedot

Minkälaisessa kunnassa sinä haluaisit asua?

Minkälaisessa kunnassa sinä haluaisit asua? Minkälaisessa kunnassa sinä haluaisit asua? STTK:N TULEVAISUUSLUOTAIN Tavoitteena on hakea tuoreita näkemyksiä vuoden 2012 kunnallisvaalien ohjelmatyötä varten sekä omaan edunvalvontaan. Luotaus oli avoinna

Lisätiedot

Suomessa järjestettävät urheilutapahtumat - vaikuttavuus

Suomessa järjestettävät urheilutapahtumat - vaikuttavuus Suomessa järjestettävät urheilutapahtumat - vaikuttavuus Kati Mälkki Asiantuntija, Suomen Olympiakomitea Oulu, tiistai 22.3.2016 Tapahtumayksikkö Valo & Suomen Olympiakomitea SPORT FINLAND KAUPUNGIT LAJILIITOT

Lisätiedot

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY Toimintakertomus 2010 Sisältö 1. Toiminnan ydinalueet 1 2. Toiminta 1 2.1 Säännöllinen toiminta 1 2.2 Tapahtumat 1 2.3 Tapahtumia, joihin osallistuimme

Lisätiedot

Kirjaston asiakastutkimus 2008. Porin kaupunginkirjasto Satakunnan maakuntakirjasto

Kirjaston asiakastutkimus 2008. Porin kaupunginkirjasto Satakunnan maakuntakirjasto Kirjaston asiakastutkimus 2008 Porin kaupunginkirjasto Satakunnan maakuntakirjasto 1. Kyselyyn vastanneet Porin kaupunginkirjaston vuoden 2008 asiakaskysely toteutettiin kirjaston eri toimipisteisiin jaetuilla

Lisätiedot

Lauri Nurmi, urheilutoimituksen esimies

Lauri Nurmi, urheilutoimituksen esimies Lauri Nurmi, urheilutoimituksen esimies Sanomalehti onnistuu, jos sen levikkialueen urheilu- ja liikuntaväki pitää paikallista urheilujulkisuutta tärkeänä ja haluaa osallistua sen tuottamiseen ja ylläpitää

Lisätiedot

2 (8) Taulukko 1 Leirien väittämät ja tulokset ESPOON KAUPUNKI 02070 ESPOON KAUPUNKI WWW.ESPOO.FI ESBO STAD 02070 ESBO STAD WWW.ESBO.

2 (8) Taulukko 1 Leirien väittämät ja tulokset ESPOON KAUPUNKI 02070 ESPOON KAUPUNKI WWW.ESPOO.FI ESBO STAD 02070 ESBO STAD WWW.ESBO. Nuorisopalvelut 1 (8) Loma-ajan toiminnan asiakaspalauteraportti 2012 Tässä raportissa selvitetään kesän 2012 loma-ajan toiminnasta kerättyjen asiakaspalautteiden keskeiset tulokset. Loma-ajan toimintojen

Lisätiedot

Näkökulmia ja strategisia linjauksia sopimuspalokuntatoiminnan kehittämiseksi. Sopimuspalokunta. 1 SOPIMUSPALOKUNTa 2020

Näkökulmia ja strategisia linjauksia sopimuspalokuntatoiminnan kehittämiseksi. Sopimuspalokunta. 1 SOPIMUSPALOKUNTa 2020 Näkökulmia ja strategisia linjauksia sopimuspalokuntatoiminnan kehittämiseksi Sopimuspalokunta 2020 1 SOPIMUSPALOKUNTa 2020 SOPIMUSPALOKUNTA 2020 sspl 2014 ISBN (sid.) 978-952-68096-0-1 ISBN (PDF) 978-952-68096-1-8

Lisätiedot

LAIHIAN ASUKASKYSELY 2014

LAIHIAN ASUKASKYSELY 2014 LAIHIAN ASUKASKYSELY 2014 SISÄLTÖ: ASUKASKYSELYN TOTEUTUS ASUKASKYSELYN TAVOITE JA AIHEPIIRIT ASUKASKYSELYN SISÄLTÖ ASUKSKYSELYN TULOS ASUKASKYSELYN ANALYYSIKARTAT ASUKASKYSELYN TOTEUTUS Kysely toteutettiin

Lisätiedot

KAMU -yhteistyö. Suomen Punainen Risti Savo-Karjalan ja Kaakkois-Suomen piirit

KAMU -yhteistyö. Suomen Punainen Risti Savo-Karjalan ja Kaakkois-Suomen piirit KAMU -yhteistyö Suomen Punainen Risti Savo-Karjalan ja Kaakkois-Suomen piirit Toiminta - alue Toiminta- alueeseen kuuluu Savo Karjalan piirin alueella 51 paikallista osastoa Kaakkois Suomen piirin alueella

Lisätiedot

Vapaaehtoistyön johtaminen ja sitouttaminen rekrytoinnin ja sitouttamisen hyvät käytännöt

Vapaaehtoistyön johtaminen ja sitouttaminen rekrytoinnin ja sitouttamisen hyvät käytännöt IDEAKAHVILA: Vapaaehtoistyön johtaminen ja sitouttaminen rekrytoinnin ja sitouttamisen hyvät käytännöt Rekrytointi Henkilökohtainen kontakti/kutsu Pakottaminen/suostuttelu Järjestöjen välinen yhteistyö

Lisätiedot

Osallistavaa nuorisotiedotusta Etelä-Pirkanmaalla. www.epeli.fi

Osallistavaa nuorisotiedotusta Etelä-Pirkanmaalla. www.epeli.fi Osallistavaa nuorisotiedotusta Etelä-Pirkanmaalla www.epeli.fi Etelä-Pirkanmaa Hankkeen kohderyhmä Etelä-Pirkanmaa:» Kylmäkoski» Toijala» Valkeakoski» Viiala» Urjala Asukkaita Etelä-Pirkanmaalla n. 42000,

Lisätiedot

KISA Kysely kaupungin viestinnästä 2010

KISA Kysely kaupungin viestinnästä 2010 KISA Kysely kaupungin viestinnästä 2010 Yhteenveto: Kouvola 22.11.2010 Sari Koski KISA Kysely kaupungin viestinnästä 2010 KYSELY KAUPUNGIN VIESTINNÄSTÄ Kyselytutkimukseen osallistuivat seuraavat kaupungit:

Lisätiedot

KISA Kysely kaupungin viestinnästä 2010

KISA Kysely kaupungin viestinnästä 2010 KISA Kysely kaupungin viestinnästä 21 Yhteenveto: Nokia 221121 Sari Koski KISA Kysely kaupungin viestinnästä 21 KYSELY KAUPUNGIN VIESTINNÄSTÄ Kyselytutkimukseen osallistuivat seuraavat kaupungit: Espoo,

Lisätiedot