Lausunto Kainuun malli esityksestä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lausunto Kainuun malli esityksestä"

Transkriptio

1 KAJAANIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Lausunto Kainuun malli esityksestä 38/00/10/2010 KH 36 (valm. Tuula Romppanen ja Tuija Aarnio) Kainuun hallintokokeilu päättyy Valtioneuvosto antaa hallitusohjelman mukaisesti vuoden 2010 aikana esityksensä kokeilun jälkeisen ajan järjestelyistä Kainuussa. Valmistelu Kainuun maakunta -kuntayhtymän tehtävien järjestämiseksi vuoden 2012 jälkeen on käynnistynyt ministeriöissä ja Kainuussa alkuvuonna Ministeriöiden valmistelu on pääasiassa valtioneuvoston ja eduskunnan päätöksenteon valmistelua. Valtiovarainministeriö on asettanut Kainuun hallintokokeilun seurantaryhmän, joka tekee huhtikuussa 2010 ehdotuksen maakuntahallinnon tehtävien järjestämisestä Kainuussa vuoden 2012 jälkeen. Kainuun oma valmistelu luo pohjaa maakunnassa tehtäville päätöksille, toimenpiteille ja valtiolle esitettävälle kannanotolle jatkovalmistelun linjauksiksi pidetyssä kuntien edustajien kokouksessa sovittiin Kainuun valmistelun toimielimistä ja niiden tehtävistä. Kainuun ohjausryhmässä on 72 jäsentä, jotka edustavat kuntien poliittista päätöksentekoa ja virkamiesjohtoa, Kainuun maakunta -kuntayhtymää, Kainuun kansanedustajia, valtion aluehallintoa ja sosiaalipartnereita. Ohjausryhmän päätehtävänä on Kainuun ehdotuksen valmistelu Kainuun mallista Kevään 2010 valmistelun päätehtävä on sopiminen Kainuun mallin 2013 perusteista, joita ovat maakuntahallinnon tehtävät, palvelurakenne, päätöksentekojärjestelmä sekä rahoituksen periaatteet. Kun perusrakenteesta on sovittu, työtä jatketaan ministeriössä valtioneuvoston ja eduskunnan päätöksenteon valmistelulla ja Kainuussa aloitetaan Kainuun mallin 2013 yksityiskohtainen suunnittelu. Kainuun ohjausryhmässä on sovittu linjauksista, jotka koskevat maakuntahallinnon tehtäviä, palvelurakennetta, päätöksentekojärjestelmää, rahoitusmallia sekä maakuntahallinnon ja valtion aluehallinnon yhteistyötä. Kainuun ohjausryhmä pyytää Kainuun kuntien ja ohjausryhmässä edustettuina olevien sidosryhmien lausunnot mennessä Kainuun malli esityksestä. Kajaanissa käynnistettiin joulukuussa 2009 valmistelu Kajaanin kaupungin kannasta Kainuun malliin Kajaanin kannan määrittelyn pohjaksi on koottu selvitys, jossa nostetaan esiin niitä asioita ja kysymyksiä, joita pidetään tärkeänä Kajaanin kaupungin näkökulmasta. Kajaanin kaupungin näkemys Kainuu 2013, liite 1

2 KAJAANIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Kajaanin kantaa on työstetty kaupunginhallituksen seminaareissa ja sekä kaupunginvaltuuston seminaareissa ja Kajaanin kaupunki toteaa lausuntonaan seuraavaa: 1. Kainuun maakunta -kuntayhtymän tehtävät vuoden 2012 jälkeen Kainuun ohjausryhmä esittää maakunnan nykyisten tehtävien säilyttämistä maakunnallisesti järjestettävinä, Kainuun pelastuslaitoksen siirtämistä vuoden 2013 alusta maakunta-kuntayhtymän alaisuuteen ja Kainuun jätehuollon kuntayhtymän siirtämistä vuoden 2013 alusta maakunta-kuntayhtymän alaisuuteen liikelaitoksena. Lisäksi ohjausryhmä suosittaa ratkaisua, joka ei rajoita maatalouslomitus- ja maataloustukihallinnon tehtävien siirtämistä Kainuun maakunta -kuntayhtymän hoidettaviksi. Ohjausryhmä ei suosita muiden kuntien tehtävien siirtämistä Kainuun maakunta -kuntayhtymän tehtäväksi vuoden 2013 alusta. Ohjausryhmä suosittaa Kajaanin ammattikorkeakoulun järjestäjävastuun laajentamisen selvittämistä valmistelun yhteydessä. Kajaanin kaupungin kanta on, että maakunnan nykyiset tehtävät säilytetään maakunnallisesti järjestettävinä. Kainuun pelastuslaitos siirretään vuoden 2013 alusta maakunta-kuntayhtymän alaisuuteen. Kainuun jätehuollon kuntayhtymä siirretään vuoden 2013 alusta maakunta-kuntayhtymän alaisuuteen liikelaitoksena. Maatalouslomitus- ja maataloustukihallinnon tehtävät siirretään Kainuun maakunta -kuntayhtymän hoidettaviksi. Kajaanin kaupungille sopii, että muita kuntien tehtäviä ei siirretä Kainuun maakunta -kuntayhtymän tehtäväksi vuoden 2013 alusta. Joskin Kajaanissa nähdään mahdollisuutena myös kirjastopalveluiden, rakennusvalvonnan ja ympäristösuojelun siirtäminen maakunnalliseksi toiminnaksi. Kajaanin ammattikorkeakoulu -liikelaitos on kaupungin osaamisperusteisen elinkeinopolitiikan keskeinen osa, joten sen omistus säilytetään lähtökohtaisesti kaupungilla. Maakunnallistamisesta voidaan tehdä selvitys haluttaessa. 2. Maakunnan palvelurakenteet vuoden 2012 jälkeen Kainuun ohjausryhmä esittää, että Kainuun palvelurakennemalli vuoden 2012 jälkeen on tarkistettu nykymalli. Ohjausryhmä ei ota kantaa yksityiskohtiin. Ohjausryhmä esittää, että sosiaali- ja terveystoimialan jatkovalmistelussa noudatetaan seuraavia periaatteita: asiakasnäkökulma, valinnan vapauden toteutuminen (tarkentuu laadittavan palvelustrategian kautta), palveluiden saatavuuden turvaaminen (lähipalvelut, seudulli-

3 KAJAANIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ set ja keskitetyt palvelut), palveluiden järjestäminen ja tuottaminen kainuulaisille tasapuolisesti ottaen huomioon realistisesti pitkien etäisyyksien tuomat haasteet (tietoteknologian mahdollisuudet), terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen (terveyserojen kaventaminen), kustannustehokkuus, keskitetty johtaminen ja hajautettu toiminta, sosiaali- ja terveyslautakunnan rooli palvelutarpeen määrittäjänä ja palvelujen tilaajana. Sosiaali- ja terveyspalvelut toteutettaisiin vuoden 2012 jälkeen pääpiirteittäin nykyisellä toimintatavalla. Lähtökohtana on nykyisenkaltainen organisaatio, jossa esiin nousseet epäkohdat korjataan. Jatkon kannalta on erityisen tärkeää, ettei pyritä staattisiin rakenteisiin ja työtapoihin vaan säilytetään valmius jatkuvaan muutokseen. Tavoitteena on uusiutumiskykyinen organisaatio, joka pystyy nopeasti reagoimaan väestön muuttuviin tarpeisiin. Ohjausryhmän mukaan esimerkiksi nykyinen palvelutuotannon ryhmittely lähi-, seudullisiin ja keskitettyihin palveluihin on jo nyt osittain osoittautunut kankeaksi. Uudet lääketieteen oivallukset mahdollistavat täysin uusia toimintatapoja terveydenhuollossa. Sosiaalihuollon kentässä kehitetään myös toimintatapoja, jotka entistä täsmällisemmin vastaavat väestön ja yksittäisten asiakkaiden tarpeisiin. Samanaikaisesti asiakkaan muuttuva asema pakottaa palveluntuottajia toimimaan asiakaslähtöisemmin. Tieto- ja viestintäteknologian tuomat mahdollisuudet edesauttavat asiakkaan valinnanvapautta ja itsehoidon toteutumista. Nämä muutokset on pystyttävä huomioimaan ja ne tulevat vaikuttamaan niin organisaatiorakenteisiin kuin itse toimintaan ja sen johtamiseen. Myös monikanavainen sosiaali- ja terveydenhuollon kokonaisrahoitusjärjestelmä kaipaa uudistamista. Nykyinen kokonaisrahoitusjärjestelmä on osoittautunut ongelmalliseksi niin valtakunnallisesti kuin paikallisestikin. Kainuu on valmis kokeilemaan uudentyyppistä, läpinäkyvää ja yksinkertaisempaa rahoitusjärjestelmää. Kehityksen suunta on kohti prosessiorganisaatiota, jossa asiakkaan asema vahvistuu, palvelut järjestetään joustavasti ja oikea-aikaisesti pohjautuen asiakkaan palvelutarpeeseen. Lisäksi hallinnollinen byrokratia vähenee. Lisäksi ohjausryhmän mielestä varauksena lukiokoulutuksen maakunnalliselle järjestämismallille on ns. pienten lukioiden yksikköhinnan korotuksen turvaaminen. Mikäli valtiovallan tulkinta asiasta olisi Kainuulle kielteinen, niin ainakin pienimmät eli alle 200 opiskelijan lukiot tulisi palauttaa peruskuntien järjestämisvastuulle. Kajaanin kaupungin kanta on, että palvelut halutaan järjestää nykyisenlaisessa laajassa maakuntahallinnossa vähintään nykyisessä laajuudessa. Hallintokokeilun aikana syntynyttä mallia, jolla palvelut nyt järjestetään, pidetään hyvänä, joskin myös kehittämistarvetta nähdään. Hyvänä pidetään sitä, että perusterveydenhuolto ja erikoissairaanhoito järjestetään samassa organisaatiossa. Asiakkaiden tyytyväisyyden varsinkin perusterveydenhuoltoon toivotaan kuitenkin lisääntyvän. Yleensäkin halutaan korostaa asiakaslähtöistä palvelu-

4 KAJAANIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ jen kehittämistä ja sitä, että oma tuotanto on vertailukelpoista muiden tuottamaan palveluun sekä hinnaltaan että laadultaan. Ulkopuolisen palvelutarjonnan vaihtoehtoja tulisi pitää esillä ja luoda mahdollisuuksien mukaan edellytyksiä markkinoiden kehittymiselle, kuitenkin aina hinta-laatu -suhde ja palvelujen jatkuvan saatavuuden varmistaminen huomioiden. Lukiokoulutus ja Kainuun ammattiopisto ovat toisen asteen koulutuskokonaisuus, joka halutaan säilyttää jatkossakin yhdessä ja maakunnallisena. Maakunnan lukiokoulutuksen hajauttamista kahden tai useamman toimijan vastuulle ei tulisi harkita tai se tulisi tehdä erittäin huolellisen vaihtoehtovertailun jälkeen, mikäli yksikköhinnan muutos on huomattavan negatiivinen tämänhetkiseen verrattuna. Myös koko toisen asteen koulutuksen yhdistäminen tulee ottaa vertailuun mukaan. 3. Kainuun maakuntahallinnon päätöksentekomalli vuoden 2012 jälkeen Kainuun ohjausryhmä esittää Kainuun päätöksentekomalliksi vuoden 2012 jälkeen nykymallia. Ylintä päätösvaltaa käyttävä 59-jäseninen maakuntavaltuusto valitaan suoralla vaalilla. Maakuntahallituksessa on kolme erillistä tehtävien mukaista kokoonpanoa. Lautakuntina toimivat 11-jäseniset sosiaali- ja terveyslautakunta ja koulutuslautakunta sekä kuusijäseninen tarkastuslautakunta. Maakuntajohtajan osalta vuoden 2012 jälkeen noudatetaan kuntalakia. Kajaanin kaupungin kanta on, että hallinnollisena ja juridisena toimijana maakuntatasolla tulee olla yksi laaja-alainen kuntayhtymä. Kuntayhtymän ylimpänä päätöksentekijänä toimiva maakuntavaltuusto valitaan suorilla vaaleilla, mutta maakuntavaltuuston jäsenmäärä tulee olla nykyistä pienempi; jäsenmäärää ei tarvitse määritellä kuntalain mukaisesti kunnan (tässä tapauksessa maakunnan) asukasluvun perusteella. Maakuntahallituksen kolmen eri kokoonpanon tarkoituksenmukaisuus ja välttämättömyys tulee harkita. Maakuntajohtajan ja maakuntahallituksen puheenjohtajan tehtävät eriytetään. Maakuntajohtajan tulee olla ei-poliittinen virkamies. Maakuntajohtajan tehtävässä voidaan harkita määräaikaisuutta. 4. Kainuun maakunta -kuntayhtymän rahoitusmalli vuoden 2012 jälkeen Kainuun ohjausryhmä pitää rahoitusmallin lähtökohtana sosiaali- ja terveysministeriön valtionosuuksien, pois lukien päivähoidon valtionosuus, ohjaamista suoraan Kainuun maakunta -kuntayhtymälle. Mahdollisista siirtymäsäännöksistä sovitaan viimeistään vuonna Kajaanin kaupungin kanta on, että rahoitusmallissa sosiaali- ja terveysministeriön valtionosuudet, poislukien päivähoidon valtionosuus, ohjataan suoraan Kainuun maakunta -kuntayhtymälle. Loput maakunta-kuntayhtymän rahoituksesta maksetaan prosenttiosuute-

5 KAJAANIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ na verorahoituksesta. Prosenttiosuudesta päättää kuntien kokous kuultuaan maakuntaa. Kajaani ei hyväksy siirtymäkauden kompensaatioita. 5. Maakuntahallinnon ja valtion aluehallinnon yhteistyö Kainuun ohjausryhmä esittää, että jatkovalmistelussa on otettava huomioon: 1)Kokeilun vakinaistamisen yhteydessä on ratkaistava perus-kuntien asema suh-teessa maa-kuntaan ja hallintomallin vaiku-tuk-set kun-tien itsehallintoon. 2)Kokeiluun pohjautuva malli toimisi parhaiten, jos Kai-nuun elin-keino-, liikenne- ja ympäris-tö-keskuksessa olisi kaikki kolme vas-tuualuetta. Tämä selkeyttäisi tulos-sopimiskäytäntöjä sekä vältyttäisiin ylimaa-kunnallisilta prosesseilta. 3)Kainuun kehittämisraha on ollut vuosittain noin 50 milj. eu-roa, josta on ollut va-paasti koh-dennettavissa noin 5 milj. eu-roa. Tällä ei ole ol-lut vaikutusta makroin-dikaattorien kehityk-seen. Muutosvaiku-tukset edellyttävät lisäresursseja Kainuun kehittämisra-haan. 4)Hallintomallin jatkovalmistelussa tulisi kiinnittää huo-miota myös seu-raaviin yksi-tyiskohtiin: Byrokratian vähentäminen: esim. harkittava MKH II lakkautta-mista sekä kehittä-mällä viran-omaisten tietojärjestel-miä. Tulossopimusjärjestelmien kehittäminen. Tienpidon aseman selkiyttäminen tulosohjauksen kan-nalta. Uusi toimintaympäristön ja yritysten kehittämisen ra-hoitus-inst-rumentti Kainuu-seen. Harkitaan maaseuturahoituksen mukaan ottamista Kainuun ke-hittä-misrahaan. Mahdollisesti poistettavaksi Kainuun kehittämisrahas-ta: yritys-ten alueellinen kul-je-tustuki ja metsäkeskuksen rahoi-tus. Tiehallinto on esittänyt perustienpidon rahoituksen poistamis-ta kehit-tämisra-hasta, investointi-rahoitus säilyisi. Kai-nuu ei kan-nata esitys-tä vaan päinvastoin haluaa liit-tää mm. tei-den lak-kauttamista koske-van päätöksenteon hallintolain pii-riin. Esitetään erikseen selvitettäväksi. mitä käyttökohteita ja mo-mentte-ja Kainuun ke-hit-tämisra-haan voisi sisällyttää. Hankitaan aluehallinnoille ja maakuntahallinnolle koko-nais-jär-jestel-miin yhteenso-pi-vat tietojär-jestelmät kehittämisra-hoi-tusta, hankehal-lintoa ja kokonaisohjausta var-ten. Pohjaksi laa-ditaan toi-minto-jen koko-naisvaltainen kehittämisohjelma byro-kra-tian vä-hentämi-seksi. Riippuen lopullisesta tulevaisuuden vaihtoehdosta, eh-dote-taan sel-vi-tettäväksi tu-le-vai-suus-/elinkeinovaliokunnan pe-rustamista. Kajaanin kaupungin kanta on, että aluekehitysrahoituksen jakamisen käytännön toimintamallit eivät ole kovin keskeinen asia. Tärkeää on kuitenkin säilyttää ja turvata riittävä alueellinen päätösvalta alueen kehittämistä koskevissa asioissa ja mahdollisesti lisätä toimival-

6 KAJAANIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ taa. Suotavaa olisi, että ELY-keskuksen EU-rahoituksia koskeva päätösvalta voitaisiin siirtää maakuntahallintoon. 6. Lainsäädäntö vuoden 2012 jälkeen Edellä mainittujen seikkojen lisäksi Kajaanin kaupunki toivoo jatkossa säädettäväksi yleisesti valtakunnassa muissakin maakunnissa käytettävissä olevaa erityislakia, ei yksistään Kainuulle säädettävää. Lain tulee olla sisällöltään joustava siten, että se mahdollistaa haluttaessa toimintojen siirtämisen kunnilta maakunnalle tai muut yhteistyömuodot sopimusperusteisesti paikallistasolla. Mikäli tässä vaiheessa valtakunnallista pysyvää erillislainsäädäntöä ei saada säädettyä, toivotaan Kainuun hallintokokeilulain jatkamista vuoteen 2017 saakka. Lisätietoja asiasta antavat hallintojohtaja Tuija Aarnio, puh ja kehityspäällikkö Tuula Romppanen, puh , sähköpostit muotoa etunimi.sukunimi@kajaani.fi Kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että se antaa Kainuun ohjausryhmälle Kainuun mallista 2013 esittelytekstin mukaisen lausunnon. Kaupunginhallitus: Keskustelun kuluessa hyväksyttiin yksimielisesti seuraavat muutokset: liitteenä olevaan Kainuu asiakirjaan - puheenjohtajan esityksestä kohtaan 3.4 Kuntajakolaki s. 10 lisätään viimeisen virkkeen jälkeen: "Kainuu 2013 mallin valmistelussa todetut muutokset, jotka voidaan toteuttaa nykyisen kokeilun puitteissa, on kuntien sovittava mallin jatkovalmistelussa ennen vuoden 2013 alkua." - puheenjohtajan esityksestä kohdassa 7.21 Hankinnat s. 30 poistetaan 3. kappaleen 1. virkkeen 2. lause ".., ettei hankintoja pilkota toteutettavaksi pieninä osina..," - Markku Oikarisen esityksestä kohtaan 7.22 Työterveyshuolto s. 31 lisätään selvitettäviin järjestämisvaihtoehtoihin oma toiminta, - puheenjohtajan esityksestä kohdan 9 Yhteenveto ja johtopäätökset s. 35 viimeisen kappaleen 1. virke muutetaan kuulumaan "Mikäli tämä vaihtoehto ei toteudu, selvitetään yhtä, koko Kainuun kattavaa kuntaa." - Veli-Matti Karppisen esityksestä lisätään kohtaan 9 Yhteenveto ja johtopäätökset s. 35 kannanotto "Kansalaisvaikuttamiseen tulee kiinnittää jatkossa parempaa huomiota." esityslistaan

7 KAJAANIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ KV puheenjohtajan esityksestä kohtaan 3. päätöksentekomalli vuoden 2012 jälkeen Kajaanin kaupungin kanta maakuntavaltuuston kokoonpanosta muutetaan muotoon "... maakuntavaltuusto valitaan suorilla vaaleilla, mutta kaupunki suosittaa jäsenmäärältään nykyistä pienempää valtuustoa." - puheenjohtajan esityksestä kohdasta 3. päätöksentekomalli vuoden 2012 jälkeen poistetaan virke "Maakuntajohtajan tulee olla eipoliittinen virkamies." Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan päätösehdotuksen edellä esitetyillä muutoksilla. Kaupunginvaltuusto: Hyväksyi.

Terveydenhuoltolain mukaisen järjestämissuunnitelman hyväksyminen

Terveydenhuoltolain mukaisen järjestämissuunnitelman hyväksyminen Terveydenhuoltolain mukaisen järjestämissuunnitelman 2013-2016 hyväksyminen 219/00.01/2013 SOS 19.11.2013 144 Keski-Suomen sairaanhoitopiiri pyytää jäsenkuntia tekemään 5.12.2013 mennessä päätöksen terveydenhuoltolain

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 (5) 79 Esitys valtioneuvostolle kasvupalvelujen järjestämisvastuuta koskevaksi pääkaupunkiseudun erillisratkaisuksi päätti osaltaan tehdä valtioneuvostolle liitteenä

Lisätiedot

Kainuun maakunta -kuntayhtymän tehtävät vuoden 2012 jälkeen

Kainuun maakunta -kuntayhtymän tehtävät vuoden 2012 jälkeen Kainuun ohjausryhmä 14 19.03.2010 Kainuun maakunta -kuntayhtymän tehtävät vuoden 2012 jälkeen KAIOHRY 14 Kainuun malli 2013 ohjausryhmä päätti kokouksessaan 22.1.2010 4 Kainuun maakunta -kuntayhtymän tehtävistä

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 66 30.09.2014 Kaupunginhallitus 306 06.10.2014. Lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislakiluonnoksesta

Perusturvalautakunta 66 30.09.2014 Kaupunginhallitus 306 06.10.2014. Lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislakiluonnoksesta Perusturvalautakunta 66 30.09.2014 Kaupunginhallitus 306 06.10.2014 Lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislakiluonnoksesta PETUR 30.09.2014 66 Sosiaali- ja terveysministeriön asettama sosiaali-

Lisätiedot

Päijät-Häme Pohdintaa maakunnan konsernirakenteesta Maaliskuu 2018

Päijät-Häme Pohdintaa maakunnan konsernirakenteesta Maaliskuu 2018 Päijät-Häme Pohdintaa maakunnan konsernirakenteesta Maaliskuu 2018 Mitä lakiesitykset sanovat maakunnan rakenteesta Maakunnalla tulee olla: Maakuntavaltuusto, maakuntahallitus ja maakuntajohtaja Tarkastuslautakunta

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 155 09.06.2016 Kunnanvaltuusto 37 15.06.2016 Kunnanhallitus 49 22.02.2017 Kunnanvaltuusto 8 09.03.2017 Väliaikaisen rahoituksen myöntäminen yleishyödyllisille Leader-hankkeille 95/02.05.03/2016,

Lisätiedot

Iisalmen kaupunki Pöytäkirjanote Dno 267/ Lausunnon antaminen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain valmisteluryhmän

Iisalmen kaupunki Pöytäkirjanote Dno 267/ Lausunnon antaminen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain valmisteluryhmän 414 Lausunnon antaminen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain valmisteluryhmän väliraportista Kaupunginhallitus 7.10.2013 414 Valmistelijat: hallintojohtaja Esa Laukkanen ja yhteysjohtaja Kaarina

Lisätiedot

Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö

Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö Keski-Suomen liiton maakuntavaltuustoseminaari Kati Hokkanen STM Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä väestön hyvinvoinnin

Lisätiedot

Päijät-Häme Maakunnan konsernirakenteen valmistelu Huhtikuu 2018

Päijät-Häme Maakunnan konsernirakenteen valmistelu Huhtikuu 2018 Päijät-Häme Maakunnan konsernirakenteen valmistelu Huhtikuu 2018 Mitä lakiesitykset sanovat maakunnan rakenteesta Maakunnalla tulee olla: Maakuntavaltuusto, maakuntahallitus ja maakuntajohtaja Tarkastuslautakunta

Lisätiedot

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala, puh

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala, puh Kaupunginhallitus 31 29.01.2018 Kaupunginhallitus 48 12.02.2018 Kaupunginhallitus 66 26.02.2018 Kaupunginhallitus 86 12.03.2018 Kaupunginhallitus 103 26.03.2018 Kaupunginhallitus 111 09.04.2018 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Päijät-Häme Maakunnan konsernirakenteen valmistelu Huhtikuu 2018

Päijät-Häme Maakunnan konsernirakenteen valmistelu Huhtikuu 2018 Päijät-Häme Maakunnan konsernirakenteen valmistelu Huhtikuu 2018 Mitä lakiesitykset sanovat maakunnan rakenteesta Maakunnalla tulee olla: Maakuntavaltuusto, maakuntahallitus ja maakuntajohtaja Tarkastuslautakunta

Lisätiedot

1) hallinnon ja toiminnan järjestämiseen liittyvistä seuraavista asioista:

1) hallinnon ja toiminnan järjestämiseen liittyvistä seuraavista asioista: Kaupunginhallitus 23 30.01.2017 Kaupunginhallitus 38 27.02.2017 Kaupunginhallitus 94 27.03.2017 Kaupunginhallitus 117 24.04.2017 Kaupunginhallitus 137 15.05.2017 Hallintosääntö Hangon kaupunki / Kvo-asia

Lisätiedot

Kainuun maakuntahallinnon ja valtion aluehallinnon yhteistyö

Kainuun maakuntahallinnon ja valtion aluehallinnon yhteistyö Kainuun ohjausryhmä 8 22.01.2010 Kainuun maakuntahallinnon ja valtion aluehallinnon yhteistyö 85/10/100/2010 KAIOHRY 8 Alueiden kehittämistehtäviä selvittävä alatyöryhmä Kainuun hallintokokeilun seurantaryhmä

Lisätiedot

Viite STMO68:00/2015. MliDno Valmistelija / lisätiedot: Ari Liikanen, Timo Halonen. Li itteet 1 Liite Mikkelin kaupungin lausuntoluonnos

Viite STMO68:00/2015. MliDno Valmistelija / lisätiedot: Ari Liikanen, Timo Halonen. Li itteet 1 Liite Mikkelin kaupungin lausuntoluonnos Viite STMO68:00/2015 Mikkeli Ote pöytäkirjasta 1/2016 1(5) Kaupunginvaltuusto 25.01.201 6 Kaupunginhallitus, 24, 18.01.2016 Kaupunginvaltuusto, 12, 25.01.2016 12 Lausunto hallituksen linjaukseen itsehallintoaluejaon

Lisätiedot

Lausunnon antaminen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta

Lausunnon antaminen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta Sosiaali- ja terveyslautakunta 69 18.09.2014 Kaupunginhallitus 375 29.09.2014 Kaupunginhallitus 383 06.10.2014 Kaupunginvaltuusto 61 13.10.2014 Sosiaali- ja terveyslautakunta 92 13.11.2014 Lausunnon antaminen

Lisätiedot

Neuvottelut maakunnan väliaikaisesta valmistelutoimielimestä; tilannekatsaus

Neuvottelut maakunnan väliaikaisesta valmistelutoimielimestä; tilannekatsaus Maakuntahallitus 56 24.04.2017 Maakuntahallitus 69 22.05.2017 Neuvottelut maakunnan väliaikaisesta valmistelutoimielimestä; tilannekatsaus 510/04.00.02/2016 MHS 24.04.2017 56 Tiivistelmä Asian yksityiskohtainen

Lisätiedot

Lausunto hallituksen linjauksista itsehallintoaluejaon perusteiksi ja sote-uudistuksen askelmerkeiksi

Lausunto hallituksen linjauksista itsehallintoaluejaon perusteiksi ja sote-uudistuksen askelmerkeiksi Kaupunginhallitus 4 11.01.2016 Kaupunginvaltuusto 4 18.01.2016 Kaupunginhallitus 36 01.02.2016 Lausunto hallituksen linjauksista itsehallintoaluejaon perusteiksi ja sote-uudistuksen askelmerkeiksi 1294/00.04.00/2015

Lisätiedot

Itsehallintoalueet. EPL seminaari Harri Jokiranta Projektinjohtaja Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus

Itsehallintoalueet. EPL seminaari Harri Jokiranta Projektinjohtaja Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus Itsehallintoalueet EPL seminaari 22.2.2016 Harri Jokiranta Projektinjohtaja Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus Soten vaiheet Kehittämisohjelmat Kansallinen terveyshanke

Lisätiedot

Yhdessä soteen Järjestöt sote-uudistuksessa , Keski-Uudenmaan järjestöseminaari, Hyvinkää Erityisasiantuntija Ulla Kiuru

Yhdessä soteen Järjestöt sote-uudistuksessa , Keski-Uudenmaan järjestöseminaari, Hyvinkää Erityisasiantuntija Ulla Kiuru Yhdessä soteen Järjestöt sote-uudistuksessa 13.9.2016, Keski-Uudenmaan järjestöseminaari, Hyvinkää Erityisasiantuntija Ulla Kiuru Esityksen rakenne Ajankohtaista sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksesta

Lisätiedot

Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö. Helena Vorma Terveyttä Lapista

Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö. Helena Vorma Terveyttä Lapista Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö Helena Vorma Terveyttä Lapista 2014 8.10.2014 Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä väestön hyvinvoinnin ja terveyden

Lisätiedot

KESKI-UUDENMAAN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN KUNTAYHTYMÄN PERUSTAMINEN. Palveluiden järjestäminen ja tuotanto kuntayhtymämallissa

KESKI-UUDENMAAN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN KUNTAYHTYMÄN PERUSTAMINEN. Palveluiden järjestäminen ja tuotanto kuntayhtymämallissa KESKI-UUDENMAAN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN KUNTAYHTYMÄN PERUSTAMINEN Dnro Kh 458/2017 (00.021) KH 8.5.2017 / 130 Kv 29.5.2017 / 56 Tausta Hyvinkään ja Järvenpään kaupungit sekä Mäntsälän, Nurmijärven

Lisätiedot

Päijät-Hämeen maakunta- ja sote-uudistus. Muutosjohtaja Seppo Huldén

Päijät-Hämeen maakunta- ja sote-uudistus. Muutosjohtaja Seppo Huldén Päijät-Hämeen maakunta- ja sote-uudistus Muutosjohtaja Seppo Huldén Suomen julkinen hallinto Julkinen hallinto Suomessa koostuu kolmesta eri tasosta, joita ovat valtio, maakunta ja kunta Tehtäviä 1.1.2020

Lisätiedot

1) hallinnon ja toiminnan järjestämiseen liittyvistä seuraavista asioista:

1) hallinnon ja toiminnan järjestämiseen liittyvistä seuraavista asioista: Kaupunginhallitus 23 30.01.2017 Kaupunginhallitus 38 27.02.2017 Kaupunginhallitus 94 27.03.2017 Kaupunginhallitus 117 24.04.2017 Kaupunginhallitus 137 15.05.2017 Kaupunginvaltuusto 37 23.05.2017 Tekninen

Lisätiedot

Soten rakenteen ja rahoituksen vaihtoehdot Päivi Sillanaukee STM

Soten rakenteen ja rahoituksen vaihtoehdot Päivi Sillanaukee STM Soten rakenteen ja rahoituksen vaihtoehdot 6.5.2015 Päivi Sillanaukee STM Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen. Turvata

Lisätiedot

Hallituksen esitys laiksi Kainuun hallintokokeilusta annetun lain muuttamisesta

Hallituksen esitys laiksi Kainuun hallintokokeilusta annetun lain muuttamisesta Hallituksen esitys laiksi Kainuun hallintokokeilusta annetun lain muuttamisesta 1 Luonnos 17.9.2010 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Kainuun hallintokokeilusta annettua

Lisätiedot

Keski-Suomi Yhteistyöalueen valmistelussa. - työpaperi yhteistyöalueen valmisteluun.

Keski-Suomi Yhteistyöalueen valmistelussa. - työpaperi yhteistyöalueen valmisteluun. Keski-Suomi Yhteistyöalueen valmistelussa - työpaperi yhteistyöalueen valmisteluun http://www.ks2019.fi/ Yhteistyöalue Yhteistyöalueeseen kuuluvien maakuntien välinen yhteistyösopimus, (16 ) Yhteistyösopimuksen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuolto. Kari Haavisto Sosiaali- ja terveysministeriö

Sosiaali- ja terveydenhuolto. Kari Haavisto Sosiaali- ja terveysministeriö Sosiaali- ja terveydenhuolto uudistuu Kari Haavisto Sosiaali- ja terveysministeriö 16.9.2013 Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistaminen Tavoitteet Keskeinen sisältö Jatkovalmistelu Uudistuksen toimeenpano

Lisätiedot

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Yksityisteiden hoidon järjestäminen Tekninen lautakunta 68 04.12.2018 Kaupunginhallitus 8 14.01.2019 Kaupunginvaltuusto 3 04.02.2019 Tekninen lautakunta 16 26.03.2019 Kaupunginhallitus 64 15.04.2019 Kaupunginvaltuusto 22 27.05.2019 Yksityisteiden

Lisätiedot

Sote-uudistus. Kuntien ja sote-tehtävien uudistuva rajapinta. Alivaltiosihteeri, OTT Tuomas Pöysti ( lukien)

Sote-uudistus. Kuntien ja sote-tehtävien uudistuva rajapinta. Alivaltiosihteeri, OTT Tuomas Pöysti ( lukien) Sote-uudistus Kuntien ja sote-tehtävien uudistuva rajapinta Alivaltiosihteeri, OTT Tuomas Pöysti (1.10.2015 lukien) Ehdotusten vaikutukset kuntiin 1/2 Kunnat ja kuntayhtymät eivät jatkossa järjestä tai

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 3209/ /2014. Maaningan kunnanvaltuusto

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 3209/ /2014. Maaningan kunnanvaltuusto Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 13 12.1.2015 5 Asianro 3209/00.00.01.00/2014 Maaningan edustajat Kuopion kaupungin toimielimissä historia Kaupunginhallitus 12.1.2015 13 Maaningan

Lisätiedot

Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina / Ajankäytön järjestäminen ,

Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina / Ajankäytön järjestäminen , Kaupunginhallitus 5 09.06.2014 Kaupunginhallitus 10 23.02.2015 Kaupunginhallitus 7 04.04.2016 Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina 2014-2017 / Ajankäytön järjestäminen

Lisätiedot

LAPIN LIITTO PÖYTÄKIRJA 1/2016 1

LAPIN LIITTO PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 LAPIN LIITTO PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 Lapin liiton kuntataloustyöryhmä 25.04.2016 AIKA 25.04.2016 klo 10:00-11:35 PAIKKA Lapin liiton virasto, Hallituskatu 20 B, Rovaniemi KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen

Lisätiedot

HE 15/2017 Sote- ja maakuntauudistus

HE 15/2017 Sote- ja maakuntauudistus HE 15/2017 Sote- ja maakuntauudistus Perustuslakivaliokunta 15.3.2017 hallitusneuvos Pekka Järvinen, STM 1 Uudistuksen lähtökohdat Pääministeri Sipilän hallitusohjelma Sosiaali- ja terveyspalveluiden (SOTE)

Lisätiedot

Neuvottelut maakunnan väliaikaisesta valmistelutoimielimestä; tilannekatsaus

Neuvottelut maakunnan väliaikaisesta valmistelutoimielimestä; tilannekatsaus Maakuntahallitus 56 24.04.2017 Maakuntahallitus 69 22.05.2017 Maakuntahallitus 86 19.06.2017 Neuvottelut maakunnan väliaikaisesta valmistelutoimielimestä; tilannekatsaus 510/04.00.02/2016 MHS 24.04.2017

Lisätiedot

Yhdistysten rooli muuttuvassa sote- ja kuntakentässä. Opastavan päätösseminaari Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali ja terveys

Yhdistysten rooli muuttuvassa sote- ja kuntakentässä. Opastavan päätösseminaari Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali ja terveys Yhdistysten rooli muuttuvassa sote- ja kuntakentässä Opastavan päätösseminaari 4.4.2017 Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali ja terveys Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestäminen Järjestämislailla säädetään,

Lisätiedot

Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta

Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 302/00.04.02/2013 81 Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta 2013-2016 Tiivistelmä Turun kaupunki on pyytänyt kuntia hyväksymään terveydenhuoltolain

Lisätiedot

1 / 5. Kainuun malli 2013 (Kainuun hallintokokeilun jatkovalmistelu) Työvaliokunta Kokous 1. / 2010

1 / 5. Kainuun malli 2013 (Kainuun hallintokokeilun jatkovalmistelu) Työvaliokunta Kokous 1. / 2010 1 / 5 Kainuun malli 2013 Muistio (Kainuun hallintokokeilun jatkovalmistelu) Työvaliokunta Kokous 1. / 2010 Aika: torstai 14.1.2010 klo 9.00 14.15 Paikka: Kajaanin kaupungintalo, neuvotteluhuone Brahe,

Lisätiedot

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän lausunto Sosiaali- ja terveydenhuollon. STMO22:00/ mennessä.

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän lausunto Sosiaali- ja terveydenhuollon. STMO22:00/ mennessä. terveydenhuol kuntayhtymä 1 (5) Sosiaali- ja terveysministeriö PL 33 00023 Valtioneuvosto Viite: Lausuntopyyntö 15.8.2013 STMO22:00/2013 eydenhuol kuntayhtymän lausunto Sosiaali- ja terveydenhuol järjestämislain

Lisätiedot

Aluehallintouudistus

Aluehallintouudistus Aluehallintouudistus www.alueuudistus.fi Tilannekatsaus tammikuu 2016 1.2.2016 1 Juha Sipilän hallitusohjelma Valtion aluehallinnon ja maakuntahallinnon yhteensovituksesta tehdään erikseen päätös, jolla

Lisätiedot

VIRTAIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/ Kaupunginhallitus Otsikko Sivu 258 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus,

VIRTAIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/ Kaupunginhallitus Otsikko Sivu 258 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus, VIRTAIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/2018 590 Aika 17.09.2018 klo 16:00-17:20 Paikka Marttinen, Paunu- sali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 258 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus, 592 pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 Kaupunginhallitus 327 07.09.2015 Kaupunginvaltuusto 100 16.09.2015 Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 297/00.01.02/2015 PERLJ 16.06.2015 59 Lohjan kaupunginvaltuusto hyväksyi marraskuussa

Lisätiedot

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 Kaupunginhallitus 327 07.09.2015 Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 297/00.01.02/2015 PERLJ 16.06.2015 59 Lohjan kaupunginvaltuusto hyväksyi marraskuussa 2014 vuoden 2015 talousarvion.

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 20/ (4) Kaupunginhallitus Asia/ Pöytäkirjanote tarkastamaton

Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 20/ (4) Kaupunginhallitus Asia/ Pöytäkirjanote tarkastamaton Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 20/2018 1 (4) Sosiaali- ja terveysministeriö Kolimaa Maire PL 33 (Meritullinkatu 8) 00023 VALTIONEUVOSTO 344 Lausunto sosiaali- ja terveysministeriölle hallituksen esitysluonnoksesta

Lisätiedot

Lausunnon antaminen hallituksen esityksestä laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä

Lausunnon antaminen hallituksen esityksestä laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä Lausunnon antaminen hallituksen esityksestä laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä 169/00.04.00/2014 KH 22.09.2014 211 Asian valmistelija: Merja Olenius, kunnanjohtaja, gsm 044 743 2217 Sosiaali-

Lisätiedot

Sote-uudistus. Sinikka Salo muutosjohtaja, STM Sinikka Salo

Sote-uudistus. Sinikka Salo muutosjohtaja, STM Sinikka Salo Sote-uudistus muutosjohtaja, STM 16.1.2017 1-20.2.2018 Maakunta 2023 -visio Palvelut sovitetaan asukkaiden tarpeen mukaisiksi kokonaisuuksiksi Asukkaille sujuvia palveluja yhdenvertaisesti järkevin kustannuksin

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuvat rakenteet Hyvinkään sairaala 40 -vuotta symposium

Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuvat rakenteet Hyvinkään sairaala 40 -vuotta symposium Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuvat rakenteet Hyvinkään sairaala 40 -vuotta symposium Mitä Keski-Uudenmaan kunnat tavoittelevat Sote selvityksellään? Erkki Kukkonen Järvenpään kaupunginjohtaja 25.3.2015

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 22/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5922/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 22/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5922/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 22/2016 1 (1) 250 Asianro 5922/00.01.01/2016 Ylimääräinen asia / Savo-Pielisen jätelautakunnan johtosäännön muuttaminen historia (asianumerolta 2388/2016) Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala, puh

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala, puh Kaupunginhallitus 234 14.08.2017 Kaupunginhallitus 382 27.11.2017 Kaupunginhallitus 30 29.01.2018 Kaupunginhallitus 65 26.02.2018 Kaupunginvaltuusto 13 05.03.2018 Loimaa-strategia 100/00.01.02/2017 Kh

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3220/ /2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3220/ /2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2014 1 (1) 178 Asianro 3220/00.00.01.00/2014 Maaninka-neuvottelukunnan jäsenet Kuopion ja Maaningan yhdistymishallitus 5.5.2014 11: Maaningan kunnanvaltuusto päätös 14.4.2014

Lisätiedot

Itsehallinnollisten yhteisöjen ohjaus ja rahoitus sote- ja aluehallintouudistuksen jälkeen

Itsehallinnollisten yhteisöjen ohjaus ja rahoitus sote- ja aluehallintouudistuksen jälkeen Itsehallinnollisten yhteisöjen ohjaus ja rahoitus sote- ja aluehallintouudistuksen jälkeen Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakuntatilaisuudet 6 ja 7 huhtikuuta 2016 Lakiasiain johtaja Arto Sulonen, Suomen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 7. 7 Espoon kaupunginhallituksen esitys valtioneuvostolle pelastustoimen ja ensihoidon järjestämisestä

Espoon kaupunki Pöytäkirja 7. 7 Espoon kaupunginhallituksen esitys valtioneuvostolle pelastustoimen ja ensihoidon järjestämisestä 09.03.2017 Sivu 1 / 1 660/2017 00.01.00.03 7 Espoon kaupunginhallituksen esitys valtioneuvostolle pelastustoimen ja ensihoidon järjestämisestä Valmistelijat / lisätiedot: Katariina Kaukonen, puh. 040 527

Lisätiedot

Maakunnan perustaminen: Hallinnon järjestäminen Väliaikaishallinto Tukipalvelut

Maakunnan perustaminen: Hallinnon järjestäminen Väliaikaishallinto Tukipalvelut Maakunnan perustaminen: Hallinnon järjestäminen Väliaikaishallinto Tukipalvelut Paikkakunta: Päivämäärä: Muutosjohtajien maakuntakierros 1 23.2.17 Julkisten sosiaali ja terveyspalvelujen rakenne Maakunta

Lisätiedot

Valiokunta ja lautakunta

Valiokunta ja lautakunta Valiokunta ja lautakunta Järjestämistehtävät ja poliittinen päätöksenteko Järjestäjä ohjaa julkisen rahoituksen käyttöä ja sitä, millaista palvelua ja millä ehdoilla maakunnassa julkisella rahoituksella

Lisätiedot

Pöytäkirjanote Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta

Pöytäkirjanote Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta 1 32 Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta Kunnanhallitus 22.9.2014 Sosiaali- ja terveysministeriön asettama sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistuksen

Lisätiedot

SUOMEN HALUTUIN ELÄMISEN YMPÄRISTÖ POHJOIS-SAVO

SUOMEN HALUTUIN ELÄMISEN YMPÄRISTÖ POHJOIS-SAVO TILAISUUDEN NIMI SUOMEN HALUTUIN ELÄMISEN YMPÄRISTÖ POHJOIS-SAVO Onnistumme mikäli ymmärrämme asiakkaitamme ja osaamme hyödyntää heidän palautettaan. Onnistumme vain, kun asiakkaat ovat kanssamme kehittämässä

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017

Kunnanhallitus Valtuusto Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017 Kunnanhallitus 296 09.10.2017 Valtuusto 112 25.10.2017 Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017 KH 296 Kunnanhallitus on antanut talousarvion täytäntöönpano-ohjeissa aika tau lut osavuosikatsausten laadinnasta.

Lisätiedot

Mitä voisi kansallinen koordinaatio moniammatillisen toiminnan edistämiseksi olla tulevissa sote-rakenteissa?

Mitä voisi kansallinen koordinaatio moniammatillisen toiminnan edistämiseksi olla tulevissa sote-rakenteissa? Mitä voisi kansallinen koordinaatio moniammatillisen toiminnan edistämiseksi olla tulevissa sote-rakenteissa? Ulla Närhi Neuvotteleva virkamies, FaT Sosiaali- ja terveysministeriö Aikataulu 2016 2017 2018

Lisätiedot

Aluehallinnon uudistus

Aluehallinnon uudistus Aluehallinnon uudistus Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen 15.12.2015 Itsehallintoalue Pääministeri Juha Sipilän hallituksen ohjelma (s. 30): Valtion aluehallinnon ja maakuntahallinnon yhteensovituksesta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 7/ (5) Kaupunginhallituksen johtamisen jaosto Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 7/ (5) Kaupunginhallituksen johtamisen jaosto Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 7/2015 1 (5) 5 Lausunto pormestarin ja alueellisten toimielinten suoria vaaleja koskevasta hallituksen esitysluonnoksesta HEL 2015-005013 T 03 00 00 Esitysehdotus esittää

Lisätiedot

Lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta

Lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta Kaupunginhallitus 373 06.10.2014 Kaupunginvaltuusto 92 13.10.2014 Lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta 518/00.01.00/2013 KHALL 06.10.2014 373 Seutukaupunkiverkoston

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislaki. Valmisteluryhmän ehdotus (2013:45) Virpi Kölhi

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislaki. Valmisteluryhmän ehdotus (2013:45) Virpi Kölhi Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislaki Valmisteluryhmän ehdotus (2013:45) Virpi Kölhi 21.1.2014 Yleistä Osa säännöksistä ehdottomia Osa ns. perälautasäännöksiä; kunnat voivat sopia asiasta, mutta

Lisätiedot

Vahva peruskunta rakenneuudistuksen perustaksi

Vahva peruskunta rakenneuudistuksen perustaksi Esitys hallitukselle Vahva peruskunta rakenneuudistuksen perustaksi Kuntaliiton hallitus 20.4.2011 8. Kokoava rakenneuudistus luo selkeän perustan uudelle, jäsentävälle kuntalaille 1. Vuosina 2013-2016

Lisätiedot

Oma Häme Väliaikaisen valmistelutoimielimen asettaminen

Oma Häme Väliaikaisen valmistelutoimielimen asettaminen www.omahäme.fi Oma Häme Väliaikaisen valmistelutoimielimen asettaminen 27.3.2017 2015 Kanta-Hämeen sote- ja maakuntavalmistelu 2016 2017 2018 2019 Oma Häme selvitysvaihe (perusteet uudistuksen toteuttamiselle)

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Hallituksen linjaukset itsehallintoaluejaon perusteiksi ja sote-uudistuksen askelmerkeiksi, kunnanvaltuuston lausunto 557/05.00.00/2015 Kunnanhallitus 18.01.2016 10 Pääministeri Juha Sipilän hallitus on

Lisätiedot

Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta

Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 65 13.3.2013 Asianro 302/00.04.02/2013 155 Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta 2013-2016 Tiivistelmä

Lisätiedot

Hallituksen linjaukset itsehallintoaluejaon perusteiksi ja sote-uudistuksen askelmerkeiksi, kunnanvaltuuston lausunto

Hallituksen linjaukset itsehallintoaluejaon perusteiksi ja sote-uudistuksen askelmerkeiksi, kunnanvaltuuston lausunto Kunnanhallitus 10 18.01.2016 Hallituksen linjaukset itsehallintoaluejaon perusteiksi ja sote-uudistuksen askelmerkeiksi, kunnanvaltuuston lausunto 557/05.00.00/2015 Kunnanhallitus 18.01.2016 10 Pääministeri

Lisätiedot

Lausuntopyyntö hallituksen esityksestä laiksi maantielain muuttamisesta

Lausuntopyyntö hallituksen esityksestä laiksi maantielain muuttamisesta Lapin ELYkeskus Lausunto 04.09.2017 Asia: LVM/1770/03/2016 Lausuntopyyntö hallituksen esityksestä laiksi maantielain muuttamisesta Lausunnonantajan lausunto Yleiset huomiot esityksestä Maakuntauudistuksessa

Lisätiedot

HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017

HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017 Yhteistoimintaelin 6 26.01.2017 Henkilöstöjaosto 9 30.01.2017 Kaupunginhallitus 37 20.02.2017 Valtuusto 20 29.05.2017 HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017 Yte 26.01.2017 6 1.1.2014

Lisätiedot

Mika Riipi. SOTE lappilaisittain kunta- ja aluekehityspäivät Pyhätunturi

Mika Riipi. SOTE lappilaisittain kunta- ja aluekehityspäivät Pyhätunturi Mika Riipi SOTE lappilaisittain kunta- ja aluekehityspäivät Pyhätunturi Etunimi Sukunimi / 11.10.2012 Kuntarakennelaki 30.11.2013 ilmoitus siitä minkä kunnan tai kuntien kanssa kunta selvittää yhdistymistä

Lisätiedot

Hallituksen linjaukset itsehallintoaluejaon perusteiksi ja sote-uudistuksen askelmerkeiksi, kunnanvaltuuston lausunto

Hallituksen linjaukset itsehallintoaluejaon perusteiksi ja sote-uudistuksen askelmerkeiksi, kunnanvaltuuston lausunto Kunnanhallitus 10 18.01.2016 Kunnanvaltuusto 1 26.01.2016 Hallituksen linjaukset itsehallintoaluejaon perusteiksi ja sote-uudistuksen askelmerkeiksi, kunnanvaltuuston lausunto 557/05.00.00/2015 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Laadun ja terveyshyödyn näkökulma soteuudistuksessa. Taina Mäntyranta

Laadun ja terveyshyödyn näkökulma soteuudistuksessa. Taina Mäntyranta Laadun ja terveyshyödyn näkökulma soteuudistuksessa Taina Mäntyranta 12.3.2015 Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen.

Lisätiedot

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 5/ Otsikko Sivu 45 Teknisen toimen johtajan kuuleminen Rekrytointiyksikön palvelupäällikön kuuleminen 4

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 5/ Otsikko Sivu 45 Teknisen toimen johtajan kuuleminen Rekrytointiyksikön palvelupäällikön kuuleminen 4 Heinolan kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 Tarkastuslautakunta Aika 23.11.2017 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 45 Teknisen toimen johtajan kuuleminen 3 46 Rekrytointiyksikön palvelupäällikön kuuleminen 4 47 Vuoden

Lisätiedot

Lapuan kaupungin lausunto terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta vuosille

Lapuan kaupungin lausunto terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta vuosille Perusturvalautakunta 4 24.04.2018 Kaupunginhallitus 4 07.05.2018 Perusturvalautakunta 5 16.10.2018 Kaupunginhallitus 11 22.10.2018 Lapuan kaupungin lausunto terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta vuosille

Lisätiedot

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala Kaupunginhallitus 341 19.12.2016 Kaupunginhallitus 50 20.02.2017 Kaupunginhallitus 70 06.03.2017 Kaupunginvaltuusto 13 13.03.2017 Toimielimet ja luottamushenkilöorganisaatio 1.6.2017 alkaen Kh 19.12.2016

Lisätiedot

Esityslistan liitteenä: Hakuilmoitus. Vs. kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus päät tää. Päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin.

Esityslistan liitteenä: Hakuilmoitus. Vs. kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus päät tää. Päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin. Kaupunginhallitus 86 18.04.2017 Kaupunginhallitus 121 15.05.2017 Kaupunginhallitus 157 05.06.2017 KAUPUNGINJOHTAJAN VIRAN VAALI 171/00.02.022/2017 Kh 18.04.2017 86 Kaupunginjohtajan virka jää avoimeksi

Lisätiedot

KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 2/ AIKA Klo 13:05-16:41 Kokouksen keskeytykset: klo 14:40-15:00

KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 2/ AIKA Klo 13:05-16:41 Kokouksen keskeytykset: klo 14:40-15:00 KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 2/2010 1 Kainuun ohjausryhmä 19.03.2010 AIKA 19.03.2010 Klo 13:05-16:41 Kokouksen keskeytykset: klo 14:40-15:00 PAIKKA Kajaanin kaupunginkirjasto, Kalevala-sali,

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevan lainsäädännön peruslinjauksia

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevan lainsäädännön peruslinjauksia Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevan lainsäädännön peruslinjauksia Sosiaalineuvos Pirjo Sarvimäki Rovaniemi 4.10.2011 Lainsäädännön uudistamisen tilanne Terveydenhuoltolaki (1326/2010)

Lisätiedot

Lausunnon antaminen Paras-puitelain velvoitteiden jatkamisesta

Lausunnon antaminen Paras-puitelain velvoitteiden jatkamisesta Sosiaali- ja terveyslautakunta 14 27.02.2014 Kaupunginhallitus 107 10.03.2014 Kaupunginhallitus 364 12.10.2015 Lausunnon antaminen Paras-puitelain velvoitteiden jatkamisesta 720/00.01.00.00/2013 Sosiaali-

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Keuruun kaupunki 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Tarja Ojala 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Kuntayhtymien purkaminen ja perustaminen

Kuntayhtymien purkaminen ja perustaminen Kuntayhtymien purkaminen ja perustaminen Uuden kuntalain ja järjestämislain näkökulmasta Kuntien sote forum 27.1.2015 Kaupunginlakimies Tiina Mikkola Hallituksen esitys kuntalaiksi vp. 268/2014 Järjestämislakia

Lisätiedot

Kuvaajat valinnanvapauslain lausunnoista

Kuvaajat valinnanvapauslain lausunnoista Kuvaajat valinnanvapauslain lausunnoista Sosiaali- ja terveysministeriö..0..0 Valinnanvapauslain lausunnot Hallituksen esitysluonnos valinnanvapauslaiksi oli lausunnoilla..0 -..0 Lausunnot pyydettiin kunnilta,

Lisätiedot

Sote-uudistus lähtöviivalla saavuttaako uudistus tavoitteensa?

Sote-uudistus lähtöviivalla saavuttaako uudistus tavoitteensa? Sote-uudistus lähtöviivalla saavuttaako uudistus tavoitteensa? Tarja Myllärinen Johtaja Kuntaliitto Hyvinvoiva Päijät-Häme ja sote-uudistus 8.9.2014 Lahti Mitä tavoitellaan Sote-uudistuksen tarkoitus 1)

Lisätiedot

Kaupunginjohtajan ehdotus:

Kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus 4 20.11.2018 Kaupunginhallitus 5 03.12.2018 Vuoden 2019 talousarvio ja taloussuunnitelma 2020-2021 295/02.02.00/2018 Kh 20.11.2018 4 Valmistelija: Talousjohtaja Tuula Kuisti, puh. 06

Lisätiedot

Sote-järjestämislaki ja integraatio. Integraatiolla puhtia sote-palveluihin Kuntamarkkinat, Helsinki Pekka Järvinen, STM

Sote-järjestämislaki ja integraatio. Integraatiolla puhtia sote-palveluihin Kuntamarkkinat, Helsinki Pekka Järvinen, STM Sote-järjestämislaki ja integraatio Integraatiolla puhtia sote-palveluihin Kuntamarkkinat, Helsinki 11.9.2014 Pekka Järvinen, STM Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Turvataan

Lisätiedot

NÄKÖKULMIA RAJOITUSLAIN VALMISTELUUN STM114:00/2017

NÄKÖKULMIA RAJOITUSLAIN VALMISTELUUN STM114:00/2017 NÄKÖKULMIA RAJOITUSLAIN VALMISTELUUN STM114:00/2017 HE-luonnos laeiksi kuntien ja kuntayhtymien eräiden oikeustoimien väliaikaisesta rajoittamisesta ja paras-puitelain velvoitteiden jatkamiseksi 22.11.2017

Lisätiedot

Kaupunginjohtaja Jaana Karrimaa

Kaupunginjohtaja Jaana Karrimaa Kaupunginjohtaja Jaana Karrimaa } Erikoissairaanhoito ja kehitysvammaisten erityishuolto Satakunnan sairaanhoitopiirin ky:stä } Kunnat Keski-Satakunnan terveydenhuollon kuntayhtymän jäsenkuntia Väestöpohja

Lisätiedot

Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne

Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne Kaupunginhallitus 195 08.06.2015 Kaupunginvaltuusto 59 15.06.2015 Kaupunginhallitus 278 07.09.2015 Kaupunginvaltuusto 81 21.09.2015 Kaupunginhallitus 232 06.06.2016 Kemijärven kaupungin organisaatio- ja

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus. - kuulemistilaisuus valinnanvapauteen liittyen. Outi Antila

Sote- ja maakuntauudistus. - kuulemistilaisuus valinnanvapauteen liittyen. Outi Antila Sote- ja maakuntauudistus - kuulemistilaisuus valinnanvapauteen liittyen Outi Antila 2.11.2016 1 Miksi ja mitä tavoitellaan? Hyvinvointi- ja terveyserojen kaventaminen Toimivammat palvelut Hallinnon sujuvoittaminen

Lisätiedot

Oma Häme kuntakierros Forssa

Oma Häme kuntakierros Forssa Oma Häme kuntakierros Forssa 23.8.2016 www.omahäme.fi Miksi Sote- ja maakuntauudistus > Hyvinvointi ja terveyserot vähenevät > Asiakaskeskeiset, kustannustehokkaat ja vaikuttavat palvelut Integraatio Sote-palvelut

Lisätiedot

Terveyttä Lapista Kari Haavisto

Terveyttä Lapista Kari Haavisto Terveyttä Lapista 2013 Kari Haavisto Terveyttä Lapista Sosiaali- ja terveydenhuollon rakenneuudistus Alkoholilain uudistaminen Raittiustyölain uudistaminen Terveyttä Lapista Sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Kuntarahoitus 15661/12 2 550 000,00 2 250 000,00 2 250 000,00 2,128 kiinteä, 27.2.2012-23.1.2022

Kuntarahoitus 15661/12 2 550 000,00 2 250 000,00 2 250 000,00 2,128 kiinteä, 27.2.2012-23.1.2022 Kaupunginhallitus 221 25.08.2014 Kaupunginvaltuusto 70 01.09.2014 Kouvolan Vesi Oy:n lainojen takaukset 5700/02.04.07/2014 Kh 25.08.2014 221 Kaupunginvaltuusto päätti 9.6.2014, että Kouvolan Veden toiminnot

Lisätiedot

"Selvitysperusteet sekä sosiaali- ja terveydenhuollon tehtävien turvaaminen:

Selvitysperusteet sekä sosiaali- ja terveydenhuollon tehtävien turvaaminen: Kaupunginhallitus 87 11.02.2013 Lappeenrannan kaupungin lausunto kuntarakennelakiluonnoksesta 740/002/2012 KH 87 Strategia- ja talousyksikön kirje 8.2.2013: "Selvitysperusteet sekä sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Lauri Tarasti: Valtion aluehallinnon ja maakuntahallinnon uudistaminen (ei SOTE eikä rahoitus)

Lauri Tarasti: Valtion aluehallinnon ja maakuntahallinnon uudistaminen (ei SOTE eikä rahoitus) Lauri Tarasti: Valtion aluehallinnon ja maakuntahallinnon uudistaminen (ei SOTE eikä rahoitus) Lähtökohtani: asiakaslähtöisyys -ymmärrettävyys -yksinkertaistaminen -yhdenmukaistaminen Tehtävien jaosta

Lisätiedot

Hoidon JÄRJESTÄMINEN uudessa SOTE:ssa. Mauno Vanhala, prof

Hoidon JÄRJESTÄMINEN uudessa SOTE:ssa. Mauno Vanhala, prof Hoidon JÄRJESTÄMINEN uudessa SOTE:ssa Mauno Vanhala, prof 04.04.2017 Uudistusten tavoitteet Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen tavoitteena on: kaventaa ihmisten hyvinvointi- ja terveyseroja, parantaa

Lisätiedot

Kainuun maakunta -kuntayhtymän toiminnan loppumisen johdosta uudelleen organisoitavat palvelut ja tehtävät 1.1.2013 alkaen

Kainuun maakunta -kuntayhtymän toiminnan loppumisen johdosta uudelleen organisoitavat palvelut ja tehtävät 1.1.2013 alkaen Kunnanhallitus 20 24.01.2012 Kunnanvaltuusto 4 26.01.2012 Kainuun maakunta -kuntayhtymän toiminnan loppumisen johdosta uudelleen organisoitavat palvelut ja tehtävät 1.1.2013 alkaen 15//2010 KH 20 Valmistelijana:

Lisätiedot

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ Tekninen lautakunta 89 20.09.2016 Teknisen lautakunnan talousarvio vuodelle 2017 Tekninen lautakunta Valmistelija: tekninen johtaja Janne Laiho, puh. 050 347 5247 ja palve lu koor di naat to ri Hely Harju,

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (6) Kaupunginhallitus

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (6) Kaupunginhallitus Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2017 1 (6) Juankosken pitäjäraati 9 15.8.2017 Lähidemokratiajaosto 14 28.8.2017 Kaupunginjohtajan johtoryhmä 22 26.9.2017 122 Asianro 5348/02.05.01.00/2017 Juankosken Ruukki

Lisätiedot

Oma Häme: Kanta-Hämeen lausunto sote- ja maakuntauudistuksesta Matti Lipsanen.

Oma Häme: Kanta-Hämeen lausunto sote- ja maakuntauudistuksesta Matti Lipsanen. Oma Häme: Kanta-Hämeen lausunto sote- ja maakuntauudistuksesta 25.10.2016 Matti Lipsanen www.omahäme.fi Lausunnon taustaa Sosiaali- ja terveysministeriö ja valtiovarainministeriö lähettivät sote- ja maakuntauudistusta

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Maa- ja metsätalousministeriö 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Jarno Virta 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/ Lempäälän Aleksi 1, Lempäälän Veden kokoustila. Asia Otsikko Sivu

LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/ Lempäälän Aleksi 1, Lempäälän Veden kokoustila. Asia Otsikko Sivu LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/2019 1 AIKA klo 17:00 PAIKKA Lempäälän Aleksi 1, Lempäälän Veden kokoustila KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 2 Pöytäkirjan

Lisätiedot