MS-LIITON JÄRJESTÄMÄT LOMAT

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "MS-LIITON JÄRJESTÄMÄT LOMAT"

Transkriptio

1 Lomalle! 2011 MS-LIITON JÄRJESTÄMÄT LOMAT

2 Lukijalle ESTEETTÖMYYS Lomalla voit rentoutua, tavata muita samassa elämäntilanteessa olevia sekä saada uusia virikkeitä. Voit tehdä lomastasi juuri sellaisen kuin itse haluat. Lomajaksot tarjoavat edullisen ja turvallisen vaihtoehdon loman viettoon. Suomen MS-liitto toteuttaa kuusi lomaviikkoa eri puolilla Suomea Raha-automaattiyhdistyksen (RAY) tuella yhteistyössä Maaseudun Terveys- ja lomahuolto ry:n kanssa. Lomat toteutetaan, jos RAY myöntää tukea tähän toimintaan. Lomat ovat viiden (5) tai kuuden (6) vuorokauden pituisia toiminnallisia ja ohjelmallisia lomia kylpylöissä, hotelleissa tai lomakeskuksissa. Lomiin kuuluvat majoitus puolihoidolla (perhelomissa täysihoito) sekä lomaohjaus. Lomilla on mahdollisuus osallistua yhteiseen ohjattuun lomatoimintaan. Lomajärjestö myöntää lomatukea sosiaalisin, taloudellisin ja terveydellisin perustein. Tuki myönnetään joka toinen vuosi, joten tukea ei voi saada peräkkäisinä vuosina. Poikkeuksena ovat erityisin perustein hakevat henkilöt. Lomaviikoille valitaan yleensä 20 aikuista ja heidän lisäkseen perhelomille tulevat lapset. Lomakohteissa majoitus on joko kahden hengen huoneissa tai perhehuoneissa. Kullakin lomaviikolla on mukana Suomen MS-liiton lomaohjaaja ja käytettävissä on myös lomapaikan vapaa-ajanohjaajan palvelut. Huomattavasti päivittäistä apua tarvitsevien on huolehdittava itse henkilökohtaisen avustajan hankkimisesta lomalle. Hyvä Liikkuminen sisällä ja ulkona esteetöntä, huoneissa huomioitu tuen tarve, liikkumisen esteettömyys, erillisiä invahuoneita saatavilla. Kohtalainen Liikkuminen sisällä ja ulkona paikoin esteetöntä, maasto vaihtelevaa, kaikkiin kohteisiin ei pääse apuvälineen kanssa, ns. invahuoneita saatavilla, välimatka pitkät. Välttävä Maasto erittäin vaihtelevaa, liikkuminen sisällä ja ulkona apuvälineen kanssa haastavaa, kaikkiin kohteisiin ei pääse apuvälineen kanssa, ei invahuoneita, välimatkat pitkät. KYSY LISÄÄ Kuntoutussuunnittelija Sanna Marjamäki puh Kannen kuvassa Liina 2 vuotta laskee äidin kanssa mäkeä. 2

3 Aikuisten lomat Aikuisten lomille voit hakeutua yksin tai yhdessä kumppanisi tai ystäväsi kanssa. Lomalla rentoudutaan, liikutaan aktiivisesti ja pidetään huolta itsestä. Lomalla on puolihoito. Aikuisten loma Imatralla Imatran kylpylä (vko 24) Hakuaika päättyy Imatran kylpylä sijaitsee Saimaan rannalla. Kylpylässä kaikki palvelut ovat samassa kokonaisuudessa. Hotellissa on invavarusteltuja huoneita. Kylpylässä ja lähiympäristössä on hyvät liikunta- ja harrastusmahdollisuudet. Ruskaloma Ylläsjärvellä Hotelli Ylläsrinne (vko 37), 6 vrk Hakuaika päättyy Upeat Ylläksen tunturialueet tarjoavat Lapin ystäville täysipainoisen lomakokemuksen. Hotelli Ylläsjärvi sijaitsee Yllätunturin aurinkoisella puolella. Ylläsjärvellä on korkeatasoiset kylpyläpalvelut, jotka tarjoaa Terveyshotelli Saaga 2 3 kilometrin päässä. Maastot ovat vaihtelevia. Ylläsrinteen loma soveltuu sinulle, mikäli voit liikkua maastossa omatoimisesti. Perhelomat P erhelomilla lomaviikko sisältää paljon toimintaa vuodenajan mukaan aikuisille, lapsille ja koko perheelle yhdessä. Lomalla on täysihoito. Hiihtoloma Vuokatissa Vuokatin urheiluopisto (vko 8) Hakuaika päättyy Vuokatin Urheiluopistolla koko perhe voi nauttia yhteisestä ajasta. Yhdessä tekemisen ilo ja hauskuus sytyttävät uusiin liikuntaharrastuksiin. Kaunis luonto, hiihtoladut ja harrasteet avautuvat lomailijalle heti urheiluopiston ovelta. Urheiluopisto tarjoaa monipuoliset liikuntamahdollisuudet. Lähiympäristössä on erinomaiset hiihto- ja laskettelumahdollisuudet. Vapaa-ajankeskus Katinkullan kylpylä palveluineen on noin 2 kilometrin päässä. Lisää perhelomia» 3

4 Hiihtoloma Kuusamossa Kuusamon Tropiikki (vko 9) Hakuaika päättyy Holiday Club Kuusamon Tropiikki on monipuolinen hemmottelukeidas Rukan ja Kuusamon välimaastossa. Hotelli sijaitsee luonnon kauniilla Petäjälammen rannalla, hyvien ulkoilumaastojen äärellä. Kohteessa on invavarusteltuja huoneita ja tasokkaat kylpylä- sekä ravintolapalvelut. Hotellin läheisyydessä on hyvät hiihtomaastot. Perheloma Rovaniemellä Lapin urheiluopisto (vko 14) Hakuaika päättyy Lapin urheiluopistolla Rovaniemellä on tarjolla monipuolista ohjelmaa perheille opiston alueella ja lähiympäristössä. Majoitus on perhehuoneissa tai kahden hengen huoneissa. Perheloma Ikaalisissa Ikaalisten kylpylä (vko 23) Hakuaika päättyy Ikaalisten kylpylässä koko perhe voi rentoutua ja nauttia lomasta kylpylän monipuolisten palveluiden parissa. Ikaalisten kylpylä sijaitsee luonnonkauniilla paikalla, kalaisan Kyrösjärven rannalla. Huomioitahan, että kylpyläalueella välimatkat hotellihuoneista ravintolaan, kylpylään tai muille tapahtumapaikoille voivat olla pitkiä (kävelymatka vähintään 500 m). Lomalla on mahdollisuus lastenhoitoon, jota toteuttavat Mannerheimin Lastensuojeluliiton lastenhoitajat. 4

5 Hakeminen lomille Lomille haetaan täyttämällä huolellisesti esitteen lopusta löytyvä hakulomake. Hakulomake löytyy myös internetsivuiltamme Voit perustella hakemuksesi tarvittaessa erillisellä liitteellä. Hakemusten tiedot luovutetaan lomajärjestölle. Lomajärjestö tekee lopullisen päätöksen lomalle lähtijöistä MS-liiton esityksen pohjalta. Lomaviikkojen hakuajan päättymispäivämäärä on ilmoitettu kunkin loman esittelyn yhteydessä. Omavastuuosuus Lomalle osallistuvien omavastuu lomaviikon kustannuksista on aikuisilta 25 /vrk. Perhelomilla aikuisen omavastuu on 20 /vrk ja 8 16-vuotiailta lapsilta 7 /vrk. Alle 8-vuotiaat lomailevat maksutta. Maaseudun Terveys ja lomahuolto ry laskuttaa omavastuut osallistujilta ennen loman alkua. Muutokset omavastuissa mahdollisia. Matkakustannuksista lomalle osallistujat vastaavat itse. Lomille valitut voivat kysyä tukea omavastuuosuuksiin ja matkakustannuksiin oman kuntansa sosiaalitoimelta tai esim. seurakunnalta. Nämä voivat myöntää harkinnanvaraista tukea. Peruutusehdot Lomalle valittujen on tehtävä mahdolliset peruutukset viimeistään kahta (2) viikkoa ennen loman alkua. Yhteystiedot Suomen MS-liitto ry Kuntoutussuunnittelija Sanna Marjamäki puh Hakemukset lähetetään osoitteeseen: Suomen MS-liitto ry Kuntoutussuunnittelija Sanna Marjamäki Aleksanterinkatu 21 A Tampere 5

6 1 / 3 LOMAT - Hakulomake 2011 PERUSTIEDOT Henkilötunnus (täydellisenä) Sukunimi Etunimet (puhuttelunimi alleviivataan) Lähiosoite, postinumero ja toimipaikka Puhelinnumero kotiin / töihin Sähköposti Kotikunta Äidinkieli Taloudessani asuu minun lisäkseni: puolisoni lapseni lasten syntymävuodet: asun yksin Oletko työssä työtön työkyvyttömyyseläkkeellä opiskelija vanhuuseläkkeellä sairauslomalla alkaen: kuntoutustuella osatyökyvyttömyyseläkkeellä muu, mikä? Mikä on ammattisi? Saatko jotakin seuraavista? 16 vuotta täyttäneen vammaistuki eläkettä saavan tuki perustuki perustuki korotettu tuki korotettu tuki ylin tuki ylin tuki TIEDOT SAIRAUDESTA JA SEN OIREISTA Mikä on diagnoosisi ja sen toteamisvuosi? Onko sinulla muita sairauksia? Toimintakykyäsi haittaavat oireet lihasjäykkyys / spastisuus keskittymisvaikeus lihasheikkous / -väsymys muistin heikkous kävelyvaikeus uupumus (fatiikki) tasapainovaikeus masennus näköoireet tuntohäiriöt inkontinenssi kipu puheen tai nielemisen vaikeus muu, mikä? Käytössäsi olevat lääkkeet ja niiden annostus:

7 PÄIVITTÄISET TOIMINNOT Jaksan kävellä yhtäjaksoisesti metriä ilman apuvälinettä metriä apuvälineen kanssa minulla ei ole rajoituksia liikkumisessa liikun ilman apuvälineitä, mutta sairaus vaikeuttaa liikkumistani jonkin verran liikun kävelykepin tai kyynärsauvan avulla käytän rollaattoria käytän pyörätuolia Selviydyn itsenäisesti arkipäivän toiminnoista ilman apua Seuraavissa toiminnoissa tarvitsen apua (kuvaile): 2 / 3 LOMAT - Hakulomake 2011 Kuvaile miten sairaus vaikuttaa elämääsi tällä hetkellä (jatka tarvittaessa eri paperille): Erityisruokavaliot ja muut järjestelyissä huomioitavat seikat: LÄHEISEN HENKILÖTIEDOT (täytä nämä, jos haet perhelomalle) Henkilötunnus Sukunimi Etunimet (puhuttelunimi alleviivataan) Lähiosoite, postinumero ja toimipaikka Puhelin kotiin / työhön Suhde sairastavaan Terveydentila tällä hetkellä Perhelomalle osallistuvien lasten nimet ja syntymäajat Läheisen ja / tai lasten erityisruokavaliot

8 3 / 3 LOMAT - Hakulomake 2011 LOMAJAKSOT, JOILLE HAEN Aikuisten loma Imatralla Ruskaloma Ylläsjärvellä Hiihtoloma Vuokatissa Hiihtoloma Kuusamossa Perheloma Rovaniemellä Perheloma Ikaalisissa Oletko aikaisemmin osallistunut lomalle? en kyllä; missä ja milloin? _ Oletko hakenut muualta lomatukea tänä vuonna? en kyllä, mistä? LOMAHAKEMUKSEN PERUSTELUT (vain lomalle hakija täyttää) Taloudellinen asema täytettävä aina myös puolison osalta. Palkansaajat ja eläkeläiset ilmoittavat kuukausitulonsa (kaikki olennaiset tulotasoon vaikuttavat tulot ja avustukset). Maatalousyrittäjät ja muut yrittäjät ilmoittavat viimeisen tiedossa olevan verotettavan tulon. Tulot euroa / kk Hakija Puoliso Netto Pääomatulo / vuosi Eläke Työttömyyspäiväraha Sairaus-, äitiys-, tms. päiväraha Muut tulot (esim. lapsilisä, hoitotuki, vammaistuki, opintoraha tms.) Perustelen hakemustani seuraavasti: taloudelliset syyt (esim. velat, tulojen vähyys, epäsäännöllisyys, suuret asumismenot) terveydelliset syyt muut syyt; mikä? (esim. työttömyys, omaishoito, yksinhuoltajuus, tms. Jatka tarvittaessa eri paperille) LOMAHAKEMUKSEN ALLEKIRJOITUKSET Hakemus perustuu valtioneuvoston päätökseen numero 929/98 sekä Sosiaali- ja terveysministeriön ja Raha-automaattiyhdistyksen erillisohjeisiin. Täytä hakemus huolellisesti ja selkeästi ja vakuuta tiedot oikeiksi allekirjoituksellasi. Ennen loman alkua tapahtuneet olennaiset muutokset tulee ilmoittaa kuntoutussuunnittelija Sanna Marjamäelle puh tai Vakuutan tässä antamani tiedot oikeiksi. Suostun siihen, että hakemuksessani olevia tietoja voi luovuttaa lomatukea myöntäville järjestöille sekä loman ohjaajille. Allekirjoitus Läheisen allekirjoitus En anna lupaa rekisteröidä asiakastietojani Avokuntoutus Aksonin asiakasrekisteriin.

Hakuohje Nuorten perhekursseille

Hakuohje Nuorten perhekursseille 1(5) Hakuohje Nuorten perhekursseille Norio-keskus järjestää koko perheelle suunnattuja sopeutumisvalmennuskursseja. Kurssit järjestetään Helsingissä Norio-keskuksen tiloissa, jossa osallistujat asuvat

Lisätiedot

Alle 30- vuotiaiden omaishoidon tukihakemus Vammaisten palvelut

Alle 30- vuotiaiden omaishoidon tukihakemus Vammaisten palvelut Alle 30- vuotiaiden omaishoidon tukihakemus Vammaisten palvelut 1. Hoidettavan henkilötiedot Haen omaishoidon tukena ensisijaisesti palkkiota palveluseteliä muuta, mitä? 1.1 Omaishoidettavan lapsen/nuoren

Lisätiedot

SOSIAALI- JA PERHEPALVELUT Palveluhakemus. HAKIJAN HENKILÖTIEDOT Sukunimi ja etunimet. Kotikunta. Lähiomainen tai edunvalvoja, nimi- ja yhteystiedot

SOSIAALI- JA PERHEPALVELUT Palveluhakemus. HAKIJAN HENKILÖTIEDOT Sukunimi ja etunimet. Kotikunta. Lähiomainen tai edunvalvoja, nimi- ja yhteystiedot HAKIJAN HENKILÖTIEDOT Sukunimi ja etunimet Henkilötunnus Ammatti Osoite Postinumero Puhelinnumero Sähköpostiosoite Kotikunta Lähiomainen tai edunvalvoja, nimi- ja yhteystiedot Hakijan kotitaloudessa asuvien

Lisätiedot

ASUNNON MUUTOSTYÖHAKEMUS

ASUNNON MUUTOSTYÖHAKEMUS Vanhus- ja vammaispalvelut ASUNNON MUUTOSTYÖHAKEMUS Saapunut..20 Nimi Osoite Henkilötunnus Postinumero- ja toimipaikka Puhelin ja sähköposti Kotikunta Ammatti (myös entinen) Siviilisääty Naimaton Avio-

Lisätiedot

KULJETUSPALVELUHAKEMUS Saapunut

KULJETUSPALVELUHAKEMUS Saapunut KULJETUSPALVELUHAKEMUS Saapunut (Työntekijä täyttää) Hakijan henkilötiedot Sukunimi Puhelinnumero Etunimet Sähköpostiosoite Osoite Ammatti Henkilötunnus Hakijan kanssa samassa taloudessa / kiinteistössä

Lisätiedot

Kainuun Sote Palvelusuunnitelma 1 / 5. PL 400 87070 Kainuu 16.7.2013

Kainuun Sote Palvelusuunnitelma 1 / 5. PL 400 87070 Kainuu 16.7.2013 Kainuun Sote Palvelusuunnitelma 1 / 5 Henkilötiedot tulevat tähän kohtaan Pro Consona -tietojärjestelmästä 1 LÄHIOMAINEN (suhde asiakkaaseen) Sukunimi, etunimi Puoliso Vanhempi Lapsi Muu Osoite Puhelinnumero

Lisätiedot

HAKEMUS: KOULUNKÄYNNIN JA AAMU JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN OHJAUKSEN AMMATTITUTKINTOON VALMISTAVA KOULUTUS. 1. Henkilötiedot. Sukunimi:

HAKEMUS: KOULUNKÄYNNIN JA AAMU JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN OHJAUKSEN AMMATTITUTKINTOON VALMISTAVA KOULUTUS. 1. Henkilötiedot. Sukunimi: 1 HAKEMUS: Turun kristillinen opisto / opiskelijavalinnat Lustokatu 7 20380 TURKU KOULUNKÄYNNIN JA AAMU JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN OHJAUKSEN AMMATTITUTKINTOON VALMISTAVA KOULUTUS (Opisto täyttää: hakemus vastaanotettu:

Lisätiedot

HAKEMUS: SUNTION AMMATTITUTKINTOON VALMISTAVA KOULUTUS

HAKEMUS: SUNTION AMMATTITUTKINTOON VALMISTAVA KOULUTUS 1 HAKEMUS: Turun kristillinen opisto / opiskelijavalinnat Lustokatu 7 20380 TURKU SUNTION AMMATTITUTKINTOON VALMISTAVA KOULUTUS (Opisto täyttää: hakemus vastaanotettu: ) KATSO TÄYTTÖHJEET VIIMEISELTÄ SIVULTA.

Lisätiedot

OMAISHOIDONTUKIHAKEMUS

OMAISHOIDONTUKIHAKEMUS OMAISHOIDONTUKIHAKEMUS Saapunut (työntekijä täyttää) Hakijaa (hoidettavaa) koskevat tiedot Etu- ja sukunimi Henkilötunnus Puhelinnumero Osoite Perhesuhteet Naimaton Avioliitossa Eronnut Avoliitossa Asumuserossa

Lisätiedot

Kalajoen kaupunki VAIKEAVAMMAISEN 1 (5) Kalajoentie 5 85100 Kalajoki HAKEMUS JA ARVIOINTI / TARKISTUS. Puhelin kotiin Puhelin työhön Matkapuhelin

Kalajoen kaupunki VAIKEAVAMMAISEN 1 (5) Kalajoentie 5 85100 Kalajoki HAKEMUS JA ARVIOINTI / TARKISTUS. Puhelin kotiin Puhelin työhön Matkapuhelin Kalajoen kaupunki VAIKEAVAMMAISEN 1 (5) 1. HAKIJAN HENKILÖTIEDOT Sukunimi ja etunimet Henkilötunnus Lähiosoite Ammatti Postinumero ja -toimipaikka Puhelin kotiin Puhelin työhön Matkapuhelin Sähköpostiosoite

Lisätiedot

LAPSIPERHEIDEN OMAISHOIDON TUKIHAKEMUS

LAPSIPERHEIDEN OMAISHOIDON TUKIHAKEMUS LAPSIPERHEIDEN OMAISHOIDON TUKIHAKEMUS SAAPUMISPÄIVÄ HAEN omaishoidon tukena ensisijaisesti palkkiota VASTAANOTTAJA palveluseteleitä Muuta, mitä? HENKILÖTIEDOT Omaishoidettavan Henkilötunnus lapsen tiedot

Lisätiedot

1. HAKIJAN HENKILÖTIEDOT

1. HAKIJAN HENKILÖTIEDOT 1 (6) VAMMAISPALVELULAIN MUKAINEN Perusturvatoimi Vammaispalvelu Kalevankatu 4 08100 Lohja saapunut: 1. HAKIJAN HENKILÖTIEDOT Sukunimi ja etunimet: Henkilötunnus: Ammatti: Osoite: Postinumero: Postitoimipaikka:

Lisätiedot

Nykyinen asumismuoto Omistusasunto Omakotitalo Rivitalo TK:n vuodeosasto Palvelutalo, mikä Asuu yksin Asuu yhdessä, kenen kanssa?

Nykyinen asumismuoto Omistusasunto Omakotitalo Rivitalo TK:n vuodeosasto Palvelutalo, mikä Asuu yksin Asuu yhdessä, kenen kanssa? Sivu 1 / 5 1. HAKIJAN TIEDOT Sukunimi Henkilötunnus Postinumero- ja toimipaikka Etunimet Kotikunta Puhelunnumero Sähköpostiosoite Siviilisääty Naimaton Avoliitossa Naimisissa Eronnut Leski Asuu erillään

Lisätiedot

Haen vammaispalvelulain mukaista kuljetuspalvelua

Haen vammaispalvelulain mukaista kuljetuspalvelua KULJETUSPALVELUHAKEMUS Saapunut / 20 Vaikeavammaisten kuljetus- ja saattajapalvelut on tarkoitettu henkilölle, jolla on erityisiä vaikeuksia liikkumisessa ja joka ei vammansa tai sairautensa vuoksi voi

Lisätiedot

Vuoden 2017 kurssit. Sopeutumisvalmennuskurssit Avomuotoiset teemakurssit Avomuotoiset MS-kurssit

Vuoden 2017 kurssit. Sopeutumisvalmennuskurssit Avomuotoiset teemakurssit Avomuotoiset MS-kurssit Vuoden 2017 kurssit Sopeutumisvalmennuskurssit Avomuotoiset teemakurssit Avomuotoiset MS-kurssit Vuoden 2017 kurssit Neuroliiton Avokuntoutus Aksoni tarjoaa valtakunnallisesti ryhmämuotoisia sopeutumisvalmennuskursseja

Lisätiedot

HAKEMUS TÄYSIAIKAISEKSI OPISKELIJAKSI TEOLOGINEN SEMINAARI

HAKEMUS TÄYSIAIKAISEKSI OPISKELIJAKSI TEOLOGINEN SEMINAARI HAKEMUS TÄYSIAIKAISEKSI OPISKELIJAKSI TEOLOGINEN SEMINAARI Hakijan henkilötiedot Sukunimi Etunimet Valokuva Henkilötunnus Osoite Postinumero ja -toimipaikka Puhelinnumero (t) Sähköposti 1 Siviilisääty

Lisätiedot

1. HAKIJAN HENKILÖTIEDOT

1. HAKIJAN HENKILÖTIEDOT Sosiaali- ja terveysvirasto Vammaispalvelu Metsolantie 2, 04200 Kerava KULJETUSPALVELUHAKEMUS JA -ARVIOINTI 1 (8) 1. HAKIJAN HENKILÖTIEDOT Sukunimi ja etunimet: Henkilötunnus: Ammatti: Osoite: Postinumero:

Lisätiedot

Kelhänkatu 3, Jämsä Saapunut:

Kelhänkatu 3, Jämsä Saapunut: Saapunut: Palvelua tarvitsevan henkilötiedot Sukunimi ja etunimet Henkilötunnus Osoite, katu, paikkakunta, postinumero Puhelinnumero Sähköpostiosoite Perhesuhteet naimaton naimisissa avoliitossa eronnut

Lisätiedot

Tilanteessani ei ole tapahtunut muutosta edellisen hakemukseni jälkeen vaan samat perustelut palvelujen hakemiselle ovat voimassa

Tilanteessani ei ole tapahtunut muutosta edellisen hakemukseni jälkeen vaan samat perustelut palvelujen hakemiselle ovat voimassa Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä Perhepalvelut Vammaispalvelut Vaikeavammaisen kuljetuspalveluhakemus Käsittelijä Saapunut Päätös Kotikäynti Matkamäärä Ajalle Hakijan tiedot Etu- ja sukunimi

Lisätiedot

LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN PERUSTEET JA MAKSUT 1.3.2016

LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN PERUSTEET JA MAKSUT 1.3.2016 LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN PERUSTEET JA MAKSUT 1.3.2016 Perusturvalautakunta 25.2.2016 Liite Sivu 2 / 7 Sisällys LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET 1.3.2016 -----------------------------

Lisätiedot

Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20

Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20 RANUAN KR. KANSANOPISTO REISJÄRVEN KRISTILLINEN OPISTO Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20 1. Henkilötiedot Sukunimi Etunimet (alleviivaa kutsumanimi) Henkilötunnus Kotikunta Lähiosoite Postinumero Postitoimipaikka

Lisätiedot

Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20

Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20 Jämsän Kr. Kansanopisto Ranuan kr. kansanopisto Reisjärven kristillinen opisto Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20 1. Henkilötiedot Sukunimi Etunimet (alleviivaa kutsumanimi) Henkilötunnus Kotikunta Lähiosoite

Lisätiedot

ASIAKASHAKEMUS AVUSTAJAKOIRIEN ITSEKOULUTUSPROJEKTI

ASIAKASHAKEMUS AVUSTAJAKOIRIEN ITSEKOULUTUSPROJEKTI 1 Avustajakoiraa tarvitsevan henkilön nimi Osoite Postinumero Postitoimipaikka Puhelinnumero Sähköpostiosoite Hakemuksen täyttöpäivämäärä Hakijan syntymävuosi Oletko käynyt Invalidiliitto ry:ssä avustajakoirahaastattelussa?

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA HAKEMUS KASVATUSPSYKOLOGIAN MAISTERIOPINTOIHIN JOUSTAVAN OPINTOPOLUN OHJELMASSA

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA HAKEMUS KASVATUSPSYKOLOGIAN MAISTERIOPINTOIHIN JOUSTAVAN OPINTOPOLUN OHJELMASSA KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA HAKEMUS KASVATUSPSYKOLOGIAN MAISTERIOPINTOIHIN JOUSTAVAN OPINTOPOLUN OHJELMASSA Ennen kuin täytät lomakkeen, tutustu valintaperusteisiin, jotka ovat tämän hakemuslomakkeen

Lisätiedot

+ + PERHESELVITYSLOMAKE MUUSTA OMAISESTA PERHEENKOKOAJALLE

+ + PERHESELVITYSLOMAKE MUUSTA OMAISESTA PERHEENKOKOAJALLE PK5_plus 1 *1469901* PERHESELVITYSLOMAKE MUUSTA OMAISESTA PERHEENKOKOAJALLE Tämä lomake on tarkoitettu sinulle, jonka muu omainen kuin puoliso tai huollossasi oleva alle 18-vuotias lapsi hakee ensimmäistä

Lisätiedot

HENKILÖTIEDOT 1/4 VUOKRA-ASUNTOHAKEMUS. Hakemus saapunut. / 2015. Hakemuksen vastaanottanut. Hakijan henkilötiedot

HENKILÖTIEDOT 1/4 VUOKRA-ASUNTOHAKEMUS. Hakemus saapunut. / 2015. Hakemuksen vastaanottanut. Hakijan henkilötiedot 1/4 Hakemus saapunut. / 2015 Hakemuksen vastaanottanut HENKILÖTIEDOT Hakijan henkilötiedot Sukunimi ja entiset nimet Etunimet (puhuttelunimi alleviivataan) Kotikunta alkaen Nykyinen osoite Postinumero

Lisätiedot

HAKEMUSLOMAKE TYÖTOIMINTAYKSIK- KÖ TERVAPAJALLE

HAKEMUSLOMAKE TYÖTOIMINTAYKSIK- KÖ TERVAPAJALLE Keskipohjanmaan sosiaalipsykiatrinen yhdistys ry Kokkolan Päivä- ja Työtoimintakeskus HAKEMUSLOMAKE TYÖTOIMINTAYKSIK- KÖ TERVAPAJALLE Vastaanottaja täyttää: Hakija: Hakemus nro: / Saapunut: Keski-Pohjanmaan

Lisätiedot

PERUSTURVAOSASTO KEHITYSVAMMAISTEN

PERUSTURVAOSASTO KEHITYSVAMMAISTEN ILOMANTSIN KUNTA PERUSTURVAOSASTO VAMMAISPALVELUT HAKULOMAKE KEHITYSVAMMAISTEN PÄIVÄ- JA TYÖTOIMINTA 1. HAKIJAN TIEDOT NIMI HENKILÖTUNNUS PUHELINNUMERO OSOITE 1 2. HAETTAVA PÄIVÄTOIMINTA PÄIVÄ- TAI TYÖTOIMINTA

Lisätiedot

Vammaispalvelut Kelhänkatu 3, Jämsä Saapunut / 20

Vammaispalvelut Kelhänkatu 3, Jämsä Saapunut / 20 Sosiaali- ja terveystoimi KULJETUSPALVELUHAKEMUS Vammaispalvelut Kelhänkatu 3, 42100 Jämsä Saapunut / 20 Sosiaalihuoltolain mukaista kuljetuspalvelua voi hakea henkilö, joka on täyttänyt 70 vuotta. Haettaessa

Lisätiedot

VAMMAISPALVELUHAKEMUKSEN TÄYTTÖOHJE

VAMMAISPALVELUHAKEMUKSEN TÄYTTÖOHJE VAMMAISPALVELUHAKEMUS Vammaispalvelut Viranomainen täyttää Hakemus saapunut / / Vireillepano / / Selvitys / / Vireillepano / / Selvitys / / VAMMAISPALVELUHAKEMUKSEN TÄYTTÖOHJE Täytä hakemuksen kaikki kohdat

Lisätiedot

1/5. Erikoissosiaalityöntekijän koulutus HYVINVOINTIPALVELUJEN ERIKOISALAN HAKULOMAKE 2016

1/5. Erikoissosiaalityöntekijän koulutus HYVINVOINTIPALVELUJEN ERIKOISALAN HAKULOMAKE 2016 1/5 Täytä hakulomake tietokoneella (lomakkeen saa sähköisesti osoitteesta: www.sosnet.fi/erko) tai selvällä käsialalla. Hakuprosessissa huomioidaan vain ne hakijat, jotka liittävät hakemuksensa oheen jäljennökset

Lisätiedot

PALVELUASUMISEN JA YMPÄRIVUOROKAUTISEN

PALVELUASUMISEN JA YMPÄRIVUOROKAUTISEN Hakemus on saapunut Hakemus on käsitelty SAS-ryhmässä Hakemuksen kaikki kohdat on täytettävä huolellisesti ja täydellisesti. HAKIJAN HENKILÖTIEDOT Sukunimi ja etunimet: (alleviivatkaa kutsumanimi) Nykyinen

Lisätiedot

Vanhemman/huoltajan kyselylomake 1.

Vanhemman/huoltajan kyselylomake 1. Liite 8 Vanhemman/huoltajan kyselylomake 1. VN1 Hyvä kuntoutujan vanhempi/huoltaja, Tämä kyselylomake on osa tutkimusta narkolepsiaa sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskursseista, jollaiseen

Lisätiedot

Postinumero ja paikka:

Postinumero ja paikka: Nurmijärven kunta Vammaispalvelut Keskustie 2 A, 01900 Nurmijärvi VAMMAISPALVELULAIN MUKAINEN KULJETUSPALVELU- HAKEMUS 1 (6) 1. HAKIJAN HENKILÖTIEDOT Sukunimi ja etunimet: Henkilötunnus: Osoite: Puhelin

Lisätiedot

JÄMSÄN VANHUSPALVELUIDEN PALVELUHAKEMUS

JÄMSÄN VANHUSPALVELUIDEN PALVELUHAKEMUS Sivu 1 / 5 JÄMSÄN VANHUSPALVELUIDEN PALVELUHAKEMUS Hakemuksen saapumispäivä: 1. MITÄ HAETAAN JAKSOHOITO, minkä verran jaksohoitoa haetaan: PALVELUASUMINEN (ei ympärivuorokautinen) RYHMÄKOTI(ei ympärivuorokautinen)

Lisätiedot

Saarenpääkoti (erillinen hakemus)

Saarenpääkoti (erillinen hakemus) Hakemuksen täyttöpäivä: Kotihoito Pienkoti Tehostettu palveluasuminen Asiakastiedot Hakemuksen saapumispäivä: Saarenpääkoti (erillinen hakemus) 1 (5) Asiakkaan suostumus hakemukseen Asiakkaan nimi (myös

Lisätiedot

PERUSTIETOLOMAKE Tuo täytetty lomake mukanasi haastatteluun

PERUSTIETOLOMAKE Tuo täytetty lomake mukanasi haastatteluun 1 Alla on työhön, koulutukseen, omiin suunnitelmiisi ja elämäntilanteeseesi liittyviä kysymyksiä. Pohdi kysymyksiä etukäteen vaikka et niihin kaikkiin vastaisikaan. Etukäteen mietityt asiat helpottavat

Lisätiedot

PALVELUSETELI TUKIPALVELUSSA (siivous, asiointi, vaatehuolto )

PALVELUSETELI TUKIPALVELUSSA (siivous, asiointi, vaatehuolto ) 1 Perusturvajaos 13.3.2014 8 Liite 2. PALVELUSETELI TUKIPALVELUSSA (siivous, asiointi, vaatehuolto ) Palveluseteli on kunnan itsensä tuottamien palveluiden rinnalle syntynyt tapa järjestää palveluita.

Lisätiedot

Päätöksen pvm Tampereen yliopisto Myönnetään euroa. HAKIJAN HENKILÖTIEDOT Sukunimi Etunimet (puhuttelunimi alleviivataan)

Päätöksen pvm Tampereen yliopisto Myönnetään euroa. HAKIJAN HENKILÖTIEDOT Sukunimi Etunimet (puhuttelunimi alleviivataan) TAMPEREEN YLIOPISTO Saapunut Opinto ja kansainvälisten asiain osasto Päätöksen pvm 33014 Tampereen yliopisto Myönnetään euroa OPISKELIJOIDEN MATKA APURAHAHAKEMUS HAKIJAN HENKILÖTIEDOT Sukunimi Etunimet

Lisätiedot

HAKEMUS MINI-DTS:ään 3.-30.7.2016 Luentojakso 3.-10.7. & aktio 18.-30.7.2016

HAKEMUS MINI-DTS:ään 3.-30.7.2016 Luentojakso 3.-10.7. & aktio 18.-30.7.2016 Toimisto täyttää: Hakemus vastaanotettu: 20 Hakija 18 v Ilmoittautumismaksu maksettu: 20 Suosituskirje1 vastaanotettu: 20 Suosituskirje2 vastaanotettu: 20 Hakemus valmis: 20 HAKEMUS MINI-DTS:ään

Lisätiedot

+ + Tämän lomakkeen lisäksi puolisosi tulee täyttää lomake PK2_plus, jossa hän vastaa perhesidettä koskeviin kysymyksiin.

+ + Tämän lomakkeen lisäksi puolisosi tulee täyttää lomake PK2_plus, jossa hän vastaa perhesidettä koskeviin kysymyksiin. OLE_PH2 1 *1309901* OLESKELULUPAHAKEMUS PUOLISO SUOMEN KANSALAINEN Tämä lomake on tarkoitettu sinulle, joka olet hakemassa ensimmäistä oleskelulupaa Suomeen perhesiteen perusteella. Puolisosi on Suomen

Lisätiedot

Vammaispalvelut Kelhänkatu JÄMSÄ Hakemus saapunut:

Vammaispalvelut Kelhänkatu JÄMSÄ Hakemus saapunut: 1 Jämsän kaupunki HAKEMUS Sosiaali- ja terveystoimi OMAISHOIDON TUKI Vammaispalvelut Kelhänkatu 3 42100 JÄMSÄ Hakemus saapunut: Omaishoidon tuen myöntäminen perustuu lakiin omaishoidon tuesta (937/2005)

Lisätiedot

TÄHÄN TULEE JÄRJESTÖN NIMI. RAY tukee -barometri 2016

TÄHÄN TULEE JÄRJESTÖN NIMI. RAY tukee -barometri 2016 RAY tukee -barometri 2016 JÄRJESTÖTOIMINTAAN OSALLISTUMINEN 1. Kuinka usein olet osallistunut tämän sosiaali- ja terveysalan järjestön toimintaan 12 viime kuukauden aikana? Järjestöllä tarkoitetaan tässä

Lisätiedot

HAKEMUSLOMAKE AVOTYÖN ARVIOINTI- JA VALMENNUSJAKSOLLE VASKOOLIIN JA KOIVUTARHAAN

HAKEMUSLOMAKE AVOTYÖN ARVIOINTI- JA VALMENNUSJAKSOLLE VASKOOLIIN JA KOIVUTARHAAN HAKEMUSLOMAKE AVOTYÖN ARVIOINTI- JA VALMENNUSJAKSOLLE VASKOOLIIN JA KOIVUTARHAAN Vastaanottaja täyttää: Hakija: Hakemus nro: / Saapunut: Keski-Pohjanmaan sosiaalipsykiatrinen yhdistys ry 1 Hakeutumisohje:

Lisätiedot

Tilapäinen hoito (15 / pv) Varhaiskasvatus. Onko lapselle haettu myös lasten Piiskuntie 2. kotihoidon tai yksityisen hoidon tukea IVALO Ei Kyllä

Tilapäinen hoito (15 / pv) Varhaiskasvatus. Onko lapselle haettu myös lasten Piiskuntie 2. kotihoidon tai yksityisen hoidon tukea IVALO Ei Kyllä INARIN KUNTA VARHAISKASVATUSHAKEMUS Sivistysosasto Tilapäinen hoito (15 / pv) Varhaiskasvatus Onko lapselle haettu myös lasten Piiskuntie 2 kotihoidon tai yksityisen hoidon tukea 99800 IVALO Ei Kyllä Saapumispv.

Lisätiedot

Erityislinjan opiskelijoiden huoltajille

Erityislinjan opiskelijoiden huoltajille Erityislinjan opiskelijoiden huoltajille Ranuan kr. kansanopiston erityislinja on tarkoitettu kehitysvammaisille ja muille erityistä tukea tarvitseville. Toiminta käynnistyi vuonna 2003 kehitysvammaisten

Lisätiedot

Kysely kotona asuvien vuotiaiden vammaisten henkilöiden asumisen tarpeista

Kysely kotona asuvien vuotiaiden vammaisten henkilöiden asumisen tarpeista Valitse kohde. 1 (13) 28.3.2014 Kysely kotona asuvien 15-35 -vuotiaiden vammaisten henkilöiden asumisen tarpeista A. Taustatiedot Syntymävuosi? Sukupuoli? nainen mies Äidinkieli? suomi ruotsi muu Postinumero?

Lisätiedot

1/6. Erikoissosiaalityöntekijän koulutus Hyvinvointipalveluiden erikoisalan hakulomake 2011

1/6. Erikoissosiaalityöntekijän koulutus Hyvinvointipalveluiden erikoisalan hakulomake 2011 1/6 Täytä hakulomake tietokoneella (lomakkeen saa sähköisesti osoitteesta: www.sosnet.fi) tai selvällä käsialalla. Valintaprosessin helpottamiseksi toivomme, ettet niittaa papereita yhteen, vaan käytät

Lisätiedot

PERUSOPETUSLAIN MUKAISEN KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN ASIAKASMAKSUT JA MAKSUHUOJENNUSPERIAATTEET LUKUVUONNA

PERUSOPETUSLAIN MUKAISEN KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN ASIAKASMAKSUT JA MAKSUHUOJENNUSPERIAATTEET LUKUVUONNA 1 Tiedote huoltajille PERUSOPETUSLAIN MUKAISEN KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN ASIAKASMAKSUT JA MAKSUHUOJENNUSPERIAATTEET LUKUVUONNA 2016-2017 Kiinteä kuukausimaksu Iltapäivätoiminnasta peritään maksu

Lisätiedot

+ + Onko sinulla tai onko sinulla ollut suomalainen henkilötunnus? Kyllä Ei OLE_PH5_201114PP +

+ + Onko sinulla tai onko sinulla ollut suomalainen henkilötunnus? Kyllä Ei OLE_PH5_201114PP + OLE_PH5 1 *1329901* OLESKELULUPAHAKEMUS MUULLE OMAISELLE Tämä lomake on tarkoitettu sinulle, joka haet ensimmäistä oleskelulupaa perhesiteen perusteella Suomeen muuna omaisena kuin puolisona tai alaikäisiä

Lisätiedot

VAIKEAVAMMAISTEN KULJETUSPALVELUHAKEMUKSEN TÄYTTÖOHJE

VAIKEAVAMMAISTEN KULJETUSPALVELUHAKEMUKSEN TÄYTTÖOHJE Vammaispalvelut Viranomainen täyttää Hakemus saapunut / / Vireillepano / / Selvitys / / Vireillepano / / Selvitys / / VAIKEAVAMMAISTEN KULJETUSPALVELUHAKEMUKSEN TÄYTTÖOHJE Täytä hakemuksen kaikki kohdat

Lisätiedot

+ + Onko sinulla tai onko sinulla ollut suomalainen henkilötunnus? Kyllä Ei OLE_OPI_040116PP +

+ + Onko sinulla tai onko sinulla ollut suomalainen henkilötunnus? Kyllä Ei OLE_OPI_040116PP + OLE_OPI 1 *1079901* OLESKELULUPAHAKEMUS OPISKELUN PERUSTEELLA Tämä oleskelulupahakemuslomake on tarkoitettu sinulle, jonka oleskelun tarkoituksena on opiskelu suomalaisessa oppilaitoksessa, johon sinut

Lisätiedot

Kiuruveden kaupunki Sivistyspalvelukeskus. Avustushakemus Kulttuuri- ja nuorisotoimi. Kulttuuritoimen avustus Nuorisotoimen avustus.

Kiuruveden kaupunki Sivistyspalvelukeskus. Avustushakemus Kulttuuri- ja nuorisotoimi. Kulttuuritoimen avustus Nuorisotoimen avustus. Kiuruveden kaupunki Sivistyspalvelukeskus Avustushakemus Kulttuuri- ja nuorisotoimi Vuosi 20 Kohdeavustus Toiminta-avustus Kulttuuritoimen avustus Nuorisotoimen avustus Saapunut:.. (käsittelijä täyttää)

Lisätiedot

+ + Syntymäpaikkakunta. Siviilisääty Naimisissa Naimaton Eronnut Leski Avoliitto OLE_TY5_130415PP +

+ + Syntymäpaikkakunta. Siviilisääty Naimisissa Naimaton Eronnut Leski Avoliitto OLE_TY5_130415PP + OLE_TY5 1 *1155501* OLESKELULUPAHAKEMUS TYÖNTEON PERUSTEELLA Tämä lomake on tarkoitettu sinulle, jos olet tulossa työskentelemään Suomeen suomalaisen tai Suomessa toimivan työnantajan palvelukseen ja olet

Lisätiedot

Kela OT 15. Muutosilmoitus Opintotuki. 1. Hakijan tiedot Henkilötunnus. 270896-123A Matti Meikäläinen. 00000 Helsinki Puhelinnumero

Kela OT 15. Muutosilmoitus Opintotuki. 1. Hakijan tiedot Henkilötunnus. 270896-123A Matti Meikäläinen. 00000 Helsinki Puhelinnumero Kela Muutosilmoitus Opintotuki OT 15 Voit tehdä tämän ilmoituksen ja lähettää sen liitteet myös verkossa /asiointi Lisätietoja /opiskelijat Voit kysyä lisää opiskelijan tukien palvelunumerosta 020 692

Lisätiedot

Opintotuki voidaan myöntää aikaisintaan hakemuksen saapumiskuukauden alusta.

Opintotuki voidaan myöntää aikaisintaan hakemuksen saapumiskuukauden alusta. Kela Hakemus Opintotuki Ammattikorkeakoulut ja yliopistot OT 2 Voit tehdä tämän hakemuksen ja lähettää sen liitteet myös verkossa /asiointi Lisätietoja /opiskelijat Voit arvioida tuen määrän /laskurit

Lisätiedot

* * A-OSA + + PK3_plus 1 PERHESELVITYSLOMAKE LAPSELLE HAKIJANA HUOLTAJA. 1 Huoltajani tiedot 1.1 Henkilötiedot. 2 Omat henkilö- ja yhteystietoni

* * A-OSA + + PK3_plus 1 PERHESELVITYSLOMAKE LAPSELLE HAKIJANA HUOLTAJA. 1 Huoltajani tiedot 1.1 Henkilötiedot. 2 Omat henkilö- ja yhteystietoni PK3_plus 1 *1479901* PERHESELVITYSLOMAKE LAPSELLE HAKIJANA HUOLTAJA Tämä lomake on tarkoitettu sinulle, jonka huoltaja on hakemassa ensimmäistä oleskelulupaa Suomeen perhesiteen perusteella. Sinä asut

Lisätiedot

2016 SYKSY Elämyksiä tuetulta täysihoitolomalta

2016 SYKSY Elämyksiä tuetulta täysihoitolomalta HYVINVOINTILOMALLE LOMPS! 2016 SYKSY LOKAKUU JOULUKUU Elämyksiä tuetulta täysihoitolomalta HAE TUETULLE TÄYSIHOITOLOMALLE Jokainen hakemus käsitellään yksilöllisesti ja luottamuksellisesti. Lomatukihakemukset

Lisätiedot

* * A-OSA + + PK4_plus 1 PERHESELVITYSLOMAKE HUOLTAJALLE HAKIJANA LAPSI. 1 Lapsen tiedot 1.1 Henkilötiedot. 2 Omat henkilö- ja yhteystietoni

* * A-OSA + + PK4_plus 1 PERHESELVITYSLOMAKE HUOLTAJALLE HAKIJANA LAPSI. 1 Lapsen tiedot 1.1 Henkilötiedot. 2 Omat henkilö- ja yhteystietoni PK4_plus 1 *1459901* PERHESELVITYSLOMAKE HUOLTAJALLE HAKIJANA LAPSI Tämä on perheselvityslomake sinulle, jonka alle 18-vuotias naimaton lapsi on hakemassa ensimmäistä oleskelulupaa Suomeen. Sinä olet lapsen

Lisätiedot

Perhehoitoyksikkö Pihlaja Hyvinkään kaupunki/perhe- ja sosiaalipalvelut Saapunut Pihlajaan pvm PL Hyvinkää

Perhehoitoyksikkö Pihlaja Hyvinkään kaupunki/perhe- ja sosiaalipalvelut Saapunut Pihlajaan pvm PL Hyvinkää HAKEMUS 1 (5) Perhehoitoyksikkö Pihlaja Hyvinkään kaupunki/perhe- ja sosiaalipalvelut Saapunut Pihlajaan pvm PL 46 05801 Hyvinkää Haluaisimme ryhtyä: Pitkäaikaiseksi tai lyhytaikaiseksi sijaisperheeksi

Lisätiedot

Mitä avustusta haetaan

Mitä avustusta haetaan 1 Hakemus palautetaan: Pirkkalan kunta /Kirjaamo Suupantie 6 C 33960 Pirkkala tai kirjaamo@pirkkala.fi vapaa-aikapäällikkö Tero Saatsi 040 133 5629 Hakemus on jätettävä viimeistään 112016 klo 15.00 Huom!

Lisätiedot

Kehitysvammaisten päivä- ja työtoiminta. Päivä- tai työtoiminta. Vaikeavammaisten päivätoiminta

Kehitysvammaisten päivä- ja työtoiminta. Päivä- tai työtoiminta. Vaikeavammaisten päivätoiminta ILOMANTSIN KUNTA Perusturvaosasto Vammaispalvelut HAKULOMAKE Kehitysvammaisten päivä- ja työtoiminta 1. HAKIJAN TIEDOT Sukunimi Henkilötunnus Etunimet Puhelinnumero Lähiosoite Postinumero ja postitoimipaikka

Lisätiedot

Lapin innovaatioassistentti -valmennuskokonaisuus (kevät 2017)

Lapin innovaatioassistentti -valmennuskokonaisuus (kevät 2017) Lapin innovaatioassistentti -valmennuskokonaisuus (kevät 2017) Lapin innovaatioassistentti -valmennuksen tiedot: Valmennuksen osiot: Hakijasta tekijäksi -valmennus ja Innoassari-valmennus Valmennuksen

Lisätiedot

Vammaispalvelut Kelhänkatu 3, Jämsä Saapunut / 20

Vammaispalvelut Kelhänkatu 3, Jämsä Saapunut / 20 Sosiaali- ja terveystoimi KULJETUSPALVELUHAKEMUS Vammaispalvelut Kelhänkatu 3, 42100 Jämsä Saapunut / 20 Sosiaalihuoltolain 23 mukaista liikkumisen tuen palvelua voi hakea ikääntynyt henkilö, joka ei kykene

Lisätiedot

Stipendi - Vanhemman / huoltajan lomake

Stipendi - Vanhemman / huoltajan lomake Stipendi - Vanhemman / huoltajan lomake Huoltajan tulee täyttää ja lähettää tämä sähköinen lomake 3.1.2014 klo 1.00 mennessä. Pyydämme teitä lukemaan huolellisesti Meksiko-stipendien hakuohjeet. Lomake

Lisätiedot

Vanhemman/huoltajan kyselylomake 2.

Vanhemman/huoltajan kyselylomake 2. Liite 13 Vanhemman/huoltajan kyselylomake 2. VLY2 Hyvä kuntoutujan vanhempi/huoltaja, Tämä kyselylomake on toinen osa tutkimusta narkolepsiaa sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskursseista,

Lisätiedot

+ + Syntymäpaikkakunta. Siviilisääty Naimisissa Naimaton Eronnut Leski Avoliitto

+ + Syntymäpaikkakunta. Siviilisääty Naimisissa Naimaton Eronnut Leski Avoliitto OLE_TY3 1 *1159901* OLESKELULUPAHAKEMUS TYÖHARJOITTELUN PERUSTEELLA Tämä oleskelulupahakemuslomake on tarkoitettu sinulle, joka olet tulossa Suomeen työtä tai työharjoittelua varten, joka sisältyy valtioiden

Lisätiedot

* * A-OSA + + PH4_plus 1 PERHESELVITYSLOMAKE HUOLTAJALLE HAKIJANA LAPSI. 1 Lapsen tiedot 1.1 Henkilötiedot. 2 Omat henkilö- ja yhteystietoni

* * A-OSA + + PH4_plus 1 PERHESELVITYSLOMAKE HUOLTAJALLE HAKIJANA LAPSI. 1 Lapsen tiedot 1.1 Henkilötiedot. 2 Omat henkilö- ja yhteystietoni PH4_plus 1 *1409901* PERHESELVITYSLOMAKE HUOLTAJALLE HAKIJANA LAPSI Tämä perheselvityslomake on tarkoitettu sinulle, jos olet ensimmäistä oleskelulupaa Suomeen perhesiteen perusteella hakevan alle 18 vuotiaan

Lisätiedot

KULJETUSPALVELUHAKEMUS Loviisan perusturvakeskus Vammaispalvelut

KULJETUSPALVELUHAKEMUS Loviisan perusturvakeskus Vammaispalvelut KULJETUSPALVELUHAKEMUS Loviisan perusturvakeskus Vammaispalvelut VAMMAISPALVELULAIN MUKAINEN VAIKEAVAMMAISTEN KULJETUSPALVELU Kuljetuspalvelun tarve Virkistys- ja asiointimatkat (enintään 18/ yhdensuuntaista

Lisätiedot

+ + PERHESELVITYSLOMAKE MUUSTA OMAISESTA PERHEENKOKOAJALLE

+ + PERHESELVITYSLOMAKE MUUSTA OMAISESTA PERHEENKOKOAJALLE PK5_plus 1 *1469901* PERHESELVITYSLOMAKE MUUSTA OMAISESTA PERHEENKOKOAJALLE Tämä lomake on tarkoitettu sinulle, jonka muu omainen kuin puoliso tai huollossasi oleva alle 18-vuotias lapsi hakee ensimmäistä

Lisätiedot

Hakijan perus- ja taustatiedot

Hakijan perus- ja taustatiedot Hakijan perus- ja taustatiedot Hakijan tiedot Nimi Henkilötunnus Siviilisääty naimaton naimisissa eronnut leski Kansalaisuus Äidinkieli Asuinkunta Lähiosoite Postinumero ja -toimipaikka Puhelin Mukana

Lisätiedot

+ + Onko sinulla tai onko sinulla ollut suomalainen henkilötunnus? Kyllä Ei OLE_PH2_040116PP +

+ + Onko sinulla tai onko sinulla ollut suomalainen henkilötunnus? Kyllä Ei OLE_PH2_040116PP + OLE_PH2 1 *1309901* OLESKELULUPAHAKEMUS PUOLISO SUOMEN KANSALAINEN Tämä lomake on tarkoitettu sinulle, jos olet hakemassa ensimmäistä oleskelulupaa Suomeen perhesiteen perusteella. Puolisosi on Suomen

Lisätiedot

KULJETUSPALVELUHAKEMUS SAAPUMISPÄIVÄ

KULJETUSPALVELUHAKEMUS SAAPUMISPÄIVÄ Vammaispalvelu KULJETUSPALVELUHAKEMUS SAAPUMISPÄIVÄ Sukunimi ja etunimet Hkilötunnus Lähiosoite Ammatti Postinumero ja postitoimipaikka Puhelin Perhesuhde naimaton avio-/avoliitossa eronnut leski Ha kuljetuspalvelua

Lisätiedot

KELAN TULES-AVOKURSSIT

KELAN TULES-AVOKURSSIT KELAN TULES-AVOKURSSIT KUNTOUTUSTA TYÖELÄMÄSSÄ OLEVILLE TUKI- JA LIIKUNTAELINOIREISILLE HERTTUAN KUNTOUTUSKESKUKSESSA Tules-avokursseja selkäoireisille niska-hartiaoireisille lonkka-polviniveloireisille

Lisätiedot

*1459901* A-OSA + + PK4_plus 1 PERHESELVITYSLOMAKE HUOLTAJALLE HAKIJANA LAPSI. 1 Lapsen tiedot 1.1 Henkilötiedot. 2 Omat henkilö- ja yhteystietoni

*1459901* A-OSA + + PK4_plus 1 PERHESELVITYSLOMAKE HUOLTAJALLE HAKIJANA LAPSI. 1 Lapsen tiedot 1.1 Henkilötiedot. 2 Omat henkilö- ja yhteystietoni PK4_plus 1 *1459901* PERHESELVITYSLOMAKE HUOLTAJALLE HAKIJANA LAPSI Tämä on perheselvityslomake sinulle, jonka alle 18-vuotias naimaton lapsi on hakemassa ensimmäistä oleskelulupaa Suomeen. Sinä olet lapsen

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI Rekisteriseloste 1 (5)

HELSINGIN KAUPUNKI Rekisteriseloste 1 (5) SL 33 Rekisteriseloste Henkilörekisteri 15.7.2013 HELSINGIN KAUPUNKI Rekisteriseloste 1 (5) Laatimispäivä/Päivityspäivä 26.9.2013/27.01.2015 Lue täyttöohjeet ennen rekisteriselosteen täyttämistä. Käytä

Lisätiedot

Kainuun Sote Palvelusuunnitelma 1 / 5. PL Kainuu Henkilötiedot tulevat tähän kohtaan. Pro Consona -tietojärjestelmästä

Kainuun Sote Palvelusuunnitelma 1 / 5. PL Kainuu Henkilötiedot tulevat tähän kohtaan. Pro Consona -tietojärjestelmästä Kainuun Sote Palvelusuunnitelma 1 / 5 Henkilötiedot tulevat tähän kohtaan Pro Consona -tietojärjestelmästä 1 ASIAKKUUS Kehitysvammapalveluiden Vammaispalveluiden Omaishoidon Asiakkaan kotikunta: 2 PALVELUSUUNNITELMA

Lisätiedot

*1459901* A-OSA + + PK4_plus 1 PERHESELVITYSLOMAKE HUOLTAJALLE HAKIJANA LAPSI. 1 Lapsen tiedot 1.1 Henkilötiedot. 2 Omat henkilö- ja yhteystietoni

*1459901* A-OSA + + PK4_plus 1 PERHESELVITYSLOMAKE HUOLTAJALLE HAKIJANA LAPSI. 1 Lapsen tiedot 1.1 Henkilötiedot. 2 Omat henkilö- ja yhteystietoni PK4_plus 1 *1459901* PERHESELVITYSLOMAKE HUOLTAJALLE HAKIJANA LAPSI Tämä on perheselvityslomake sinulle, jonka alle 18-vuotias naimaton lapsi on hakemassa ensimmäistä oleskelulupaa Suomeen. Sinä olet lapsen

Lisätiedot

+ + 3 Alaikäiset lapset Jos myös lapselle haetaan oleskelulupaa Suomeen, hänestä täytetään oma oleskelulupahakemus. PK1_plus_040116PP +

+ + 3 Alaikäiset lapset Jos myös lapselle haetaan oleskelulupaa Suomeen, hänestä täytetään oma oleskelulupahakemus. PK1_plus_040116PP + PK1_plus 1 *1429901* PERHESELVITYSLOMAKE PUOLISOLLE JOKA OLESKELULUVALLA SUOMESSA Tämä lomake on tarkoitettu sinulle, jonka puoliso on hakemassa ensimmäistä oleskelulupaa Suomeen perhesiteen perusteella.

Lisätiedot

KOTIKUNTOUTUKSEN ja NEUROPSYKIATRISEN YKSILÖVALMENNUKSEN HAKEMUSLOMAKE

KOTIKUNTOUTUKSEN ja NEUROPSYKIATRISEN YKSILÖVALMENNUKSEN HAKEMUSLOMAKE KOTIKUNTOUTUKSEN ja NEUROPSYKIATRISEN YKSILÖVALMENNUKSEN HAKEMUSLOMAKE Hakija: Hakemus nro: / Saapunut: Hakeutumisohje: Tällä hakemuksella haetaan Keski-Pohjanmaan sosiaalipsykiatrinen yhdistys ry:n Kotikuntoutukseen

Lisätiedot

Opiskelijan toimeentulotuki ja sosiaalityö

Opiskelijan toimeentulotuki ja sosiaalityö Opiskelijan toimeentulotuki ja sosiaalityö Tampereen yliopisto 28.4.2016 Sosiaaliohjaajat Sanna Mäkipää ja Johanna Männikkö 28.4.2016 Toimeentulotuki Sosiaalipalvelut Kaupungin sosiaalipalvelut tukevat

Lisätiedot

*1479901* A-OSA + + PK3_plus 1 PERHESELVITYSLOMAKE LAPSELLE HAKIJANA HUOLTAJA. 1 Huoltajani tiedot 1.1 Henkilötiedot. 2 Omat henkilö- ja yhteystietoni

*1479901* A-OSA + + PK3_plus 1 PERHESELVITYSLOMAKE LAPSELLE HAKIJANA HUOLTAJA. 1 Huoltajani tiedot 1.1 Henkilötiedot. 2 Omat henkilö- ja yhteystietoni PK3_plus 1 *1479901* PERHESELVITYSLOMAKE LAPSELLE HAKIJANA HUOLTAJA Tämä lomake on tarkoitettu sinulle, jonka huoltaja on hakemassa ensimmäistä oleskelulupaa Suomeen perhesiteen perusteella. Sinä asut

Lisätiedot

PALVELUSUUNNITELMA. PALVELUSUUNNITELMA Päivämäärä: Jämsän kaupunki Sosiaali- ja terveystoimi Vammais- ja kuntoutuspalvelut Kelhänkatu 3, Jämsä

PALVELUSUUNNITELMA. PALVELUSUUNNITELMA Päivämäärä: Jämsän kaupunki Sosiaali- ja terveystoimi Vammais- ja kuntoutuspalvelut Kelhänkatu 3, Jämsä Päivämäärä: ASIAKAS Sukunimi ja etunimet: Henkilötunnus: Osoite: Puhelinnumero: Lähiomainen Sukunimi ja etunimi: Osoite: Puhelinnumero: Muut perheen jäsenet ja lähiverkosto: Edunvalvoja Sukunimi ja etunimi:

Lisätiedot

PALVELUSUUNNITELMA 1/5. Jämsän kaupunki Sosiaali- ja terveystoimi Vammaispalvelut Kelhänkatu 3, Jämsä PALVELUSUUNNITELMA.

PALVELUSUUNNITELMA 1/5. Jämsän kaupunki Sosiaali- ja terveystoimi Vammaispalvelut Kelhänkatu 3, Jämsä PALVELUSUUNNITELMA. 1/5 Päivämäärä: ASIAKAS Sukunimi ja etunimet: Henkilötunnus: Lähiomainen Sukunimi ja etunimi: Suhde asiakkaaseen: Muut perheen jäsenet ja lähiverkosto: Edunvalvoja Sukunimi ja etunimi: N LAATIJAT: ASUMINEN,

Lisätiedot

Sosiaalihuoltolai 23 :n. tukevat palvelut alkaen. Limingan kunta perusturvapalvelut Luonnos

Sosiaalihuoltolai 23 :n. tukevat palvelut alkaen. Limingan kunta perusturvapalvelut Luonnos Sosiaalihuoltolai n 23 :n l i i k k u m i s t a tukevat palvelut S o v e l t a m i s o h j e e t 1.1.2017 alkaen Limingan kunta perusturvapalvelut Luonnos Sisällys Sosiaalihuoltolain 23.n mukaisten liikkumista

Lisätiedot

HAKEMUS VAMMAISPALVELULAIN MUKAISESTA PALVELUSTA

HAKEMUS VAMMAISPALVELULAIN MUKAISESTA PALVELUSTA HAKEMUS VAMMAISPALVELULAIN MUKAISESTA PALVELUSTA Hakemus saapui: Viranomainen /toimintayksikkö Vaasan kaupunki Vammaispalvelu PL 241, Vöyrinkatu 46 65100 VAASA P. 06 325 1111/ vaihde Henkilötiedot Sukunimi

Lisätiedot

Hakeminen perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoimintaan Wilmassa

Hakeminen perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoimintaan Wilmassa Hakeminen perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoimintaan Wilmassa Hakeminen perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoimintaan tapahtuu Wilmassa Hakemuksen ja päätökset - sivun kautta. Hakemukset ja päätökset -sivulle

Lisätiedot

Kuuloliitto ry Kopolan kurssikeskus PL 11, 17801 KUHMOINEN (03) 552 2111 23.1.2012

Kuuloliitto ry Kopolan kurssikeskus PL 11, 17801 KUHMOINEN (03) 552 2111 23.1.2012 Kuuloliitto ry Kopolan kurssikeskus PL 11, 17801 KUHMOINEN (03) 552 2111 23.1.2012 KOPOLAN KURSSIKESKUKSEN TOIMINTA 2012 1. SOPEUTUMISVALMENNUSKURSSIT Kuuroutuneiden ja vaikeasti huonokuuloisten sopeutumisvalmennuskurssit.

Lisätiedot

J A L O S T U S L O M A K E A.

J A L O S T U S L O M A K E A. J A L O S T U S L O M A K E A. RASTI HALUAMASI VAIHTOEHTO! JALOSTUSTIEDUSTELU Mikäli etsit nartullesi sopivaa urosta. Jalostustoimikunnan esittämää urosta käyttämällä sinun ei tarvitse enää täyttää jalostusilmoitusta

Lisätiedot

Kotoutujan alkuhaastattelu ja palvelutarpeen arviointi kunnassa

Kotoutujan alkuhaastattelu ja palvelutarpeen arviointi kunnassa Henkilö- ja yhteystiedot Nimi Henkilötunnus Osoite Kansalaisuus ja äidinkieli (-kielet) Puhelin Sähköposti Siviilisääty Maahantulopäivä Muutto pvm. tähän kuntaan Lähimmän omaisen nimi ja yhteystieto Oleskeluluvan

Lisätiedot

Vertaistukiryhmät läheisen kuolemasta selviytymiseen 2015

Vertaistukiryhmät läheisen kuolemasta selviytymiseen 2015 Vertaistukiryhmät läheisen kuolemasta selviytymiseen 2015 Sisällysluettelo Vertaistukiryhmät läheisen kuolemasta selviytymiseen... 3 Kenelle Tavoitteet Menetelmät Toteutus Valtakunnalliset intensiivikurssit...

Lisätiedot

Työttömyys Työttömyysajan tuet. Lyhyesti ja selkeästi

Työttömyys Työttömyysajan tuet. Lyhyesti ja selkeästi Työttömyys Lyhyesti ja selkeästi Sisällys 1 Kelan tuet työttömälle 2 Kun jäät työttömäksi 2 Työttömyyspäiväraha 2 Työmarkkinatuki 4 Maahanmuuttajan kotoutumistuki 5 Koulutusajan tuet työttömälle 6 Ikääntyvän

Lisätiedot

KÄYTTÖVUOROJEN YLEISET MYÖNTÄMISPERIAATTEET LIIKUNTAPALVELUT

KÄYTTÖVUOROJEN YLEISET MYÖNTÄMISPERIAATTEET LIIKUNTAPALVELUT KÄYTTÖVUOROJEN YLEISET MYÖNTÄMISPERIAATTEET LIIKUNTAPALVELUT alkaen 1.2.2016 1 Sisällys 1. KÄYTTÖVUOROJEN HAKU... 3 1.1 YLEISTÄ... 3 2. KÄYTTÖVUOROJEN JAKOPERUSTEET JA KÄYTÄNTEET... 3 2.1 VAKIOVUOROT...

Lisätiedot

Jämsän kaupunki ei tarjoa aamutoimintaa lukuvuonna

Jämsän kaupunki ei tarjoa aamutoimintaa lukuvuonna KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN SUUNNITELMA JÄMSÄN KAUPUNKI LUKUVUOSI 2016-2017 TOIMINNAN PERUSTEET Koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa järjestetään Perusopetuslain 48 a 3 momentin ja Opetushallituksen

Lisätiedot

+ + OLESKELULUPAHAKEMUS ENTISEN SUOMEN KANSALAISUUDEN PERUSTEELLA

+ + OLESKELULUPAHAKEMUS ENTISEN SUOMEN KANSALAISUUDEN PERUSTEELLA OLE_EN 1 *1049901* OLESKELULUPAHAKEMUS ENTISEN SUOMEN KANSALAISUUDEN PERUSTEELLA Tämä oleskelulupahakemuslomake on tarkoitettu sinulle, joka haet oleskelulupaa sillä perusteella, että olet itse ollut Suomen

Lisätiedot

Työhakemuslomake 4. Haettavana olevan tehtävän kannalta keskeisin työkokemus (aikajärjestyksessä, viimeisimmästä lähtien)

Työhakemuslomake 4. Haettavana olevan tehtävän kannalta keskeisin työkokemus (aikajärjestyksessä, viimeisimmästä lähtien) Haettava työpaikka (voit valita 1-3 vaihtoehtoa) Osa-aikainen kriisityöntekijä, Seksuaaliväkivaltatyön yksikkö Välitä! Osa-aikainen toiminnanohjaaja, Rikosuhripäivystys (RIKU) Osa-aikainen kriisityöntekijä

Lisätiedot

Jatkohakemus. Ensihakemus. Tukea hakeva tulosyksikkö Nykyinen päättävä esimies LIITE 4. Vastuu- ja tulosyksikkö,

Jatkohakemus. Ensihakemus. Tukea hakeva tulosyksikkö Nykyinen päättävä esimies LIITE 4. Vastuu- ja tulosyksikkö, HAKEMUS / PÄÄTÖS SOVELLETUN TYÖN TUKIRAHASTA 1 (3) Ensihakemus Jatkohakemus Tukea hakeva tulosyksikkö Nykyinen päättävä esimies Työntekijä, jonka sovelletun työn tukemiseksi tukirahaa haetaan LIITE 4 Nimi

Lisätiedot

MUNASOLUJEN LUOVUTTAJAN HAASTATTELU HENKILÖTIEDOT. Sukunimi: Henkilötunnus: Ikä: Etunimet: Osoite: Tilinumero kulujen korvaamiseksi: Puhelin: Ammatti:

MUNASOLUJEN LUOVUTTAJAN HAASTATTELU HENKILÖTIEDOT. Sukunimi: Henkilötunnus: Ikä: Etunimet: Osoite: Tilinumero kulujen korvaamiseksi: Puhelin: Ammatti: MUNASOLUJEN LUOVUTTAJAN HAASTATTELU HENKILÖTIEDOT Sukunimi: Etunimet: Henkilötunnus: Ikä: Osoite: Puhelin: Tilinumero kulujen korvaamiseksi: Ammatti: Elätkö vakituisessa parisuhteessa: Parisuhde vuodesta:

Lisätiedot

Stipendi - Vanhemman / huoltajan lomake

Stipendi - Vanhemman / huoltajan lomake Stipendi - Vanhemman / huoltajan lomake 1. Hakijan nimi ja tämän lomakkeen täyttäjän tiedot Pyydämme antamaan tässä vanhemman / huoltajan, jonka haluatte antaa ensisijaiseksi YFU:n yhteyshenkilöksi, tiedot

Lisätiedot

+ + PERHESELVITYSLOMAKE PUOLISOLLE JOKA OLESKELULUVALLA SUOMESSA

+ + PERHESELVITYSLOMAKE PUOLISOLLE JOKA OLESKELULUVALLA SUOMESSA PK1_plus 1 *1429901* PERHESELVITYSLOMAKE PUOLISOLLE JOKA OLESKELULUVALLA SUOMESSA Tämä lomake on tarkoitettu sinulle, jonka puoliso on hakemassa ensimmäistä oleskelulupaa Suomeen perhesiteen perusteella.

Lisätiedot