1 METSÄVARAT. Maan jakautuminen luokkiin

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "1 METSÄVARAT. Maan jakautuminen luokkiin"

Transkriptio

1 1 METSÄVARAT Suomen maapinta-alasta 86 prosenttia (26 milj. ha) on metsätalousmaata. Siitä 20 miljoonaa hehtaaria on kasvupotentiaalinsa puolesta puuntuotantoon hyvin soveltuvaa metsämaata ja loput 6 miljoonaa hehtaaria heikkotuottoisia kitu- tai joutomaita. Metsätalousmaasta on yksityisten metsänomistajien omistuksessa noin puolet. Seuraavaksi suurin omistajaryhmä on valtio kolmanneksen osuudellaan. Metsätalousmaasta on lakisääteisiä luonnonsuojeluja erämaa-alueita 2,8 miljoonaa hehtaaria. Suojelualueet ovat lähes yksinomaan valtion mailla ja sijaitsevat pääosin Pohjois-Suomessa. Suomen metsissä on puuta miljoonaa kuutiometriä, ja lähes puolet puuston tilavuudesta on mäntyä. Puuston vuotuinen kasvu on 81 miljoonaa kuutiometriä. Puuston kasvu on ollut 1970-luvulta lähtien poistumaa suurempi, mikä on lisännyt puuvarannon määrää. Noin kymmenen vuotta sitten markkinahakkuiden lisääntyminen supisti kasvun ja poistuman välistä eroa. Metsävaratiedot perustuvat pääosin alueittain eteneviin valtakunnan metsien inventointeihin. Tuoreimmat tiedot ovat Kainuusta, jonka metsävarat mitattiin kesällä Maan jakautuminen luokkiin Suomessa on metsätalousmaata 26,3 miljoonaa hehtaaria. Määrä kattaa 86 prosenttia Suomen maapintaalasta (30,5 milj. ha). Metsätalousmaa luokitellaan puuntuotoskyvyn perusteella metsämaahan (20,2 milj. ha), kitumaahan (2,8 milj. ha) ja lähes tai täysin puuttomaan joutomaahan (3,1 milj. ha). Metsätalousmaalla on valtaosin Pohjois-Suomeen sijoittuvia lakisääteisiä luonnonsuojelu- ja erämaa-alueita metsämaalla 0,6, kitumaalla 0,9 ja joutomaalla 1,3 miljoonaa hehtaaria (taulukot 1.1 ja 1.6). Lähes koko Suomi kuuluu kasvimaantieteellisesti pohjoiseen havumetsävyöhykkeeseen. Puuston kasvuolosuhteet ovat kuitenkin hyvin erilaiset Etelä- ja Pohjois-Suomessa. Vaikka kolmen pohjoisimman metsäkeskuksen alue (Pohjois-Suomi) kattaa hieman yli puolet metsätalousmaan pinta-alasta, niin puustosta siellä on vain vajaa kolmannes. Etelä-Suomessa kitu- ja joutomaita on metsätalousmaasta 6 prosenttia, kun niiden osuus yltää Pohjois-Suomessa 36 prosenttiin. Etelä- ja Pohjois-Suomen rajat esitetään kartassa sivulla 29. Soita on metsätalousmaasta 34 prosenttia (8,9 milj. ha), ja niiden osuus on Pohjois-Suomessa selvästi Etelä-Suomea suurempi. Suhteellisesti eniten soita on Pohjois-Pohjanmaalla, missä ne kattavat runsaat puolet metsätalousmaan pinta-alasta. Metsämaan pinta-ala on lisääntynyt 1950-luvulta lähtien ojitusten muutettua heikkotuottoisia, kitumaiksi luokiteltuja soita metsämaaksi luvulla metsämaan pinta-alan lisääntyminen kuitenkin pysähtyi. Suomen soista on ojitettu hieman yli puolet (4,8 milj. ha). Tämän lisäksi on ojitettu 1,3 miljoonaa hehtaaria veden vaivaamia kangasmaita (taulukot 1.3 ja 1.4). Metsämaan pinta-alasta 65 prosenttia on mäntyvaltaista ja 24 prosenttia kuusivaltaista. Hieskoivu on valtapuuna 7 prosentilla ja rauduskoivu 3 prosentilla metsämaan alasta. Muita puulajeja on valtapuuna alle prosentilla metsämaan alasta. Männyn valta-asema on selvin Pohjois-Suomessa, ja kuusivaltaiset alueet painottuvat Häme-Uusimaalle, Pirkanmaalle ja Pohjois-Savoon. Noin kolme neljäsosaa metsiköistä on puhtaita yhden puulajin metsiköitä tai niillä on korkeintaan 25 prosenttia sekapuustoa. Puulajisuhteiden muutokset ovat olleet hitaita, mutta männyn osuus on kuitenkin vähitellen kasvanut (taulukot 1.10 ja 1.11). Etelä-Suomen metsien ikärakenne on tasoittunut selvästi, ja ikäjakauman painopiste on siirtynyt Metsätilastollinen vuosikirja

2 1 Forest resources nuorten metsien suuntaan. Tällä hetkellä metsämaalla on eniten ikäluokkaan vuotta kuuluvia metsiä (22 %), kun vielä 1960-luvun puolivälissä ikäluokkaan vuotta kuuluvien metsien osuus oli suurin (28 %). Samaan aikaan puuttomien uudistusalojen osuus on vähentynyt neljästä prosentista 1,5 prosenttiin. Myös Pohjois-Suomessa nuorten metsien osuus on lisääntynyt. Suurin ikäluokka on kuitenkin jatkuvasti ollut yli 140-vuotiaat metsät. Vielä 1960-luvun lopussa tämän ikäluokan osuus oli neljännes, kun se nykyään on 18 prosenttia metsämaan alasta. Pohjois-Suomessa puuttomien uudistusalojen osuus on nykyisin 1,3 prosenttia (kuva 1.7 ja taulukko 1.12). Metsänomistus Metsätalousmaasta on yksityisten metsänomistajien hallussa 53 prosenttia, valtio omistaa 34 ja metsäteollisuusyhtiöt 8 prosenttia. Kunnat, seurakunnat, yhteismetsät ym. yhteisöt omistavat loput 5 prosenttia pinta-alasta. Muista omistajaryhmistä poiketen valtion metsät sijaitsevat pääasiassa Pohjois-Suomessa, missä se omistaa 55 prosenttia metsätalousmaasta. Etelä-Suomessa valtion omistusosuus on vain 8 prosenttia. Pohjois-Suomessa on runsaasti heikosti puuta tuottavia alueita, joten valtion omistuksessa on kaksi kolmasosaa Suomen kitu- ja joutomaista (taulukko 1.7). Myös luonnonsuojelu- ja erämaa-alueet (2,8 milj. ha) ovat suurelta osin valtion mailla Pohjois-Suomessa (taulukko 1.6). Metsämaasta yksityiset metsänomistajat omistavat 61 prosenttia (12,3 milj. ha), ja omistusosuus on selvästi suurempi kuin metsätalousmaasta. Karppisen ym. (2002) mukaan vuonna 1999 yksityisten omistamasta metsämaasta kolmannes kuului maatalousyrittäjille ja saman verran eläkeläisille. Palkansaajien osuus oli neljännes. Yksityisten omistamasta metsämaasta noin kaksi kolmannesta oli maaseudulla asuvien henkilöiden hallussa. Maan omistuksen alueellinen jakautuminen näkyy selvästi puuston omistuksessa. Vaikka valtio omistaa noin kolmanneksen metsätalousmaasta, niin puuston kokonaistilavuudesta sen osuus on vain 18 prosenttia. Yksityisten osuus puuston tilavuudesta on 68, yhtiöiden 9 ja muiden 5 prosenttia. Vielä selvemmin viljavuuserot näkyvät puuston vuotuisessa kasvussa, josta yksityisten mailta kertyy 71 prosenttia, valtion mailta 14, yhtiöiden mailta 10 ja muualta 5 prosenttia (kuva 1.5). Puuston tilavuus Suomen metsien puuston tilavuus on miljoonaa kuorellista kiintokuutiometriä. Lukuun sisältyy sekä talousmetsien että luonnonsuojelualueiden puusto. Puuston tilavuus on lisääntynyt 1960-luvun lopulta lähtien. Nykyisin puuston määrä on jopa neljänneksen suurempi kuin 1920-luvulla, vaikka Suomi menetti alueluovutuksina metsämaan pinta-alastaan 12 prosenttia 1940-luvulla. Puuston tilavuudesta 47 prosenttia on mäntyä, 34 prosenttia kuusta ja loput 19 prosenttia lehtipuuta (lähinnä koivua). Lehtipuun osuus puustosta on sama sekä Etelä- että Pohjois- Suomessa, mutta kuusen osuus on etelässä suurempi ja männyn vastaavasti pienempi (taulukko 1.16). Puuston hehtaarikohtainen keskitilavuus on myös lisääntynyt voimakkaasti. Vielä 1960-luvulla keskitilavuus oli metsämaalla keskimäärin 77 kuutiometriä hehtaarilla, kun se on nykyään jo 98 kuutiometriä hehtaarilla. Mäntyvaltaisten metsien keskitilavuus on nykyisin 82 ja kuusivaltaisten 149 kuutiometriä hehtaarilla. Metsien keskitilavuuden ero Etelä- ja Pohjois-Suomen välillä on suuri. Etelässä keskitilavuus yltää 125 kuutiometriin hehtaarilla, kun se pohjoisessa jää vain 64 kuutiometriin hehtaarilla (taulukko 1.17). Kasvu, poistuma ja hakkuumahdollisuudet Suomen metsien puusto kasvaa nykyisin noin 81 miljoonaa kuutiometriä vuodessa. Kasvu vastaa 4,0 prosenttia puuston kokonaistilavuudesta. Puuston kasvusta 44 prosenttia muodostuu männystä, 33 kuusesta ja loput 23 prosenttia lehtipuista, lähinnä koivusta (taulukko 1.21). Vuonna 2002 puuston poistuma oli 69 miljoonaa kuutiometriä, mikä vastasi 3,4 prosenttia puuston tilavuudesta. Poistumasta oli sekä mäntyä että kuusta noin 40 prosenttia kumpaakin ja loput 19 prosenttia lehtipuuta (taulukko 1.23). Puuston kasvu on lisääntynyt 1950-luvulta lähtien luvulta lähtien kasvu on ollut selvästi poistumaa suurempi, joten puuvaranto on jatkuvasti suurentunut. Kymmenen vuotta sitten markkinahakkuiden lisääntyminen supisti kasvun ja poistuman 32 Finnish Statistical Yearbook of Forestry 2003

3 1 Metsävarat erotuksen nykyiseen noin 10 miljoonaan kuutiometriin vuodessa (kuva 1.8). Valtakunnan metsien 9. inventoinnin aineistoista on laskettu metsäkeskuksittain hakkuumahdollisuusarvioita. Tähän mennessä on julkaistu Etelä- Suomeen kuuluvien metsäkeskusten ja Kainuun metsäkeskuksen alueen arviot. Maastoinventointia seuraavalle kymmenelle vuodelle laskettu suurinta kestävää hakkuukertymää vastaava poistuma on Etelä-Suomessa yhteensä 65 miljoonaa kuutiometriä vuodessa. Vuosina Etelä-Suomen toteutunut poistuma on ollut keskimäärin 52 miljoonaa kuutiometriä vuodessa, ja vuonna 2002 se ylsi 54 miljoonaan kuutiometriin. Myös Kainuussa poistuma on ollut selvästi hakkuumahdollisuusarvioita pienempi (taulukko 1.25). Metsävarojen tilastointi Valtakunnan metsien inventoinnit Metsävarat-lukuun sisältyy maapinta-aloja, metsänomistusta ja puustoa kuvaavia tilastoja. Suurin osa tiedoista perustuu Metsäntutkimuslaitoksen tekemiin valtakunnan metsien inventointeihin (VMI). Ensimmäisen kerran Suomen metsät inventoitiin vuosina ja seuraavat inventoinnit olivat vuosina , ja Näissä inventoinneissa mitattiin yhdellä kertaa koko Suomi ja laskettiin valtakunnalliset ja alueittaiset metsävaratiedot. Tämän jälkeen siirryttiin nykymuotoiseen alueittain etenevään inventointiin, ja seuraavat inventoinnit tehtiin vuosina , , ja Tällä hetkellä on meneillään vuonna 1996 alkanut yhdeksäs valtakunnan metsien inventointi. Yhdeksännen inventoinnin maastotyöt on saatu päätökseen, mutta Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin metsäkeskusten tiedot ovat vielä laskenta- ja raportointivaiheessa. Näiden kahden metsäkeskuksen tilastot perustuvat vielä kahdeksannen inventoinnin mittauksiin vuosilta , ja ne ovat vanhimmat tässä kirjassa esitetyt inventointitiedot. Tuoreimmat inventointitulokset on julkaistu Kainuun metsäkeskuksesta, jonka alueelta maastoaineisto mitattiin vuonna Suomen metsävaratiedot eivät siis kuvaa metsävarojen tilannetta yksittäisenä vuotena, vaan ne ovat alueittaisten, eri ajankohtina kerättyjen inventointitietojen yhdistelmä. Metsäkeskuksittaisissa taulukoissa aluerajat noudattavat kuitenkin vuoden 2003 tilannetta, sillä kuntien siirtymät metsäkeskusten välillä on päivitetty tilastoihin. Inventoinnin maastotiedot kerätään systemaattisella ryväsotannalla, ja käytetty otantamenetelmä kuvataan yksityiskohtaisesti metsäkeskuksittaisissa inventointijulkaisuissa. Valtakunnan metsien 9. inventoinnin tuloksissa puuston kokonaistilavuuden arvion suhteellinen keskivirhe oli Ahvenanmaalla 5,8 prosenttia ja Manner-Suomessa metsäkeskuksittain 1,5 3,8 prosenttia. Kokonaiskasvun suhteellinen keskivirhe oli Ahvenanmaalla 6,9 prosenttia ja Manner-Suomessa metsäkeskuksittain 1,7 4,2 prosenttia. Inventoinnin luokitukset Yksityiskohtaiset luokitukset esitetään valtakunnan metsien inventoinnin maastotyöohjeissa. Seuraavassa luokitukset ovat supistetussa muodossa. Suomen maapinta-ala jaetaan maaluokkiin käyttötarkoituksen mukaan. Metsätalousmaaksi luokitellaan maa, joka ei ole maatalousmaata tai rakennettua maata yms. Metsätalousmaa voi siten sisältää sekä puuntuotantoon käytettävissä olevan metsän tai puuttoman tai vähäpuustoisen maan lisäksi suojelualueet, jotka eivät ole käytettävissä puuntuotantoon. Muu maa on metsätalousmaahan kuulumatonta maata, jonka maaluokkia ovat maatalousmaa, rakennettu maa, liikenneväylät ja voimansiirtolinjat. Metsätalousmaa jaotellaan alaluokkiin puuntuotoskyvyn perusteella seuraavasti: Metsämaa on maata, jolla puuston potentiaalinen hehtaarikohtainen kasvu yltää keskimäärin vähintään yhteen kuutiometriin vuodessa ohjekiertoaikaa käytettäessä. Kitumaalla puuston potentiaalinen hehtaarikohtainen keskikasvu jää edellistä luokkaa pienemmäksi ollen alle 1 mutta vähintään 0,1 kuutiometriä vuodessa. Joutomaa on maata, jolla puuston hehtaarikohtainen vuotuinen kasvu jää alle 0,1 kuutiometriin. Joutomaalla kasvaa vain yksittäisiä puita, usein kituliaita tai pensastavia. Muu metsätalousmaa, sisältää metsäautotiet, metsätalouden pysyvät varasto- ja tonttialueet, metsäkokonaisuuteen kuuluvat sorakuopat, turpeennostopaikat, riistapellot ym. Metsätalousmaa luokitellaan maapohjan perusteella kankaisiin ja soihin. Soihin ja soiden ojitukseen liittyvät luokittelut kuvataan taulukoiden 1.3 ja 1.4 alaviitteissä. Metsätilastollinen vuosikirja

4 1 Forest resources Metsämaa jaotellaan kasvupaikan metsä- tai suotyypin ja muiden kasvupaikan puuntuotantoon vaikuttavien tekijöiden perusteella veroluokkiin. Nykyisestä veroluokituskäytännöstä poiketen tilastoissa erotetaan edelleen myös nykyään yhdistetyt entiset veroluokat IA ja IB. Soistuneisuuden tai kivisyyden takia maa voidaan luokitella alempaan veroluokkaan kuin metsätyyppi muuten edellyttäisi. Muuttumat luokitellaan yleensä parempaan veroluokkaan kuin vastaava ojikko tai luonnontilainen suo. Veroluokkien kuvaus esitetään taulukon 1.5 alaviitteessä. Metsätalousmaahan sisältyvät myös puuntuotannon ulkopuolelle jäävät luonnonsuojelualueet. Niihin kuuluvat lakisääteisesti perustetut luonnonpuistot, kansallispuistot, soidensuojelualueet, vanhojen metsien suojelualueet, lehtojensuojelualueet, muut luonnonsuojelualueet ja erämaalakiin perustuvat erämaa-alueet. Luonnonsuojeluohjelmat esitellään yksityiskohtaisemmin luvussa 2. Verrattaessa Suomen kansallisia metsävaratilastoja kansainvälisiin tilastoihin on huomattava, että FAO määrittelee metsäksi (forest) alueen, jossa puuston kypsyysvaiheessa latvuspeittävyys on yli 10 prosenttia ja pituus vähintään 5 metriä. Luvussa 12 esitetyt tilastot perustuvat FAO:n määritelmään, ja siellä metsäksi luokitellaan metsämaan lisäksi runsas puolet Suomen kitumaista. Metsiköt voidaan ryhmitellä niiden kehitysvaihetta kuvaavan kehitysluokan perusteella (taulukot 1.13 ja 1.18). Kehitysluokkia ovat: Aukea uudistusala, puuton tai jolla on raivattavaa puustoa ja/tai yksittäisiä jättöpuita. Pieni taimikko, valtapituus on alle 1,3 metriä. Varttunut taimikko, valtapituus on yli 1,3 metriä, mutta puiden rinnankorkeusläpimitta on yleensä alle 8 cm ja on suurimmillakin puilla noin 10 cm. Nuori kasvatusmetsikkö, harvennushakkuuvaiheessa, hakkuusta saadaan pääosin kuitupuuta. Varttunut kasvatusmetsikkö, pääosin tukkipuukokoisia runkoja. Uudistuskypsä metsikkö, metsikön käsittelyn tavoitteena on seuraavassa hakkuussa uudistaminen. Suojuspuumetsikkö, uudistamishakkuu on tehty, ja alueelle on jätetty noin puuta hehtaarille taimettumista varten. Siemenpuumetsikkö, uudistamishakkuu on tehty, ja siementämään on jätetty noin puuta hehtaarille. Kehityskelpoiset metsiköt jaetaan niiden metsänhoidollisen laadun perusteella kolmeen luokkaan, ja neljännen ryhmän muodostavat vajaatuottoiset metsiköt (taulukko 1.15). Metsänhoidollisen laadun luokat ovat: Hyvä, puulaji on kasvupaikalle sopiva, ja metsikön käsittely on ollut hyvän metsänhoidon vaatimusten mukaista. Vallitsevan latvuskerroksen puusto on sopivan tiheää ja tasaista. Tyydyttävä, metsikkö on lievästi vajaapuustoinen tai lievä ylitiheys haittaa metsikön kehitystä. Välttävä, metsikkö on harva tai siinä on puuston rakennetta selvästi huonontavia tekijöitä kuten vähäarvoisen puulajin suuri osuus, tuhoja tai tekniseltä laadultaan heikkoa puustoa. Myös kasvatushakkuun tai muun hoitotoimenpiteen selvä myöhästyminen voi alentaa metsikön laadun välttäväksi. Vajaatuottoinen, metsikön uudistaminen on epäonnistunut, vallitseva puulaji on kasvupaikalle sopimaton tai metsikkö kärsii erilaisista tuhoista tai on pahasti vajaapuustoinen ym. Yli-ikäinen metsikkö on vajaatuottoinen. Vajaatuottoinen metsikkö on joko välittömän uudistamisen tarpeessa tai sitä voidaan kasvattaa vielä lähiajan arvokasvun vuoksi, ei kuitenkaan kiertoajan loppuun saakka. Sekä metsätalousmaa että puusto jaotellaan omistussuhteiden mukaisiin luokkiin. Omistajaryhmiä ovat: Yksityiset, yksityiset henkilöt, henkilöyhtymät, perikunnat, toiminimet Yhtiöt, osakeyhtiöt ja niiden eläkesäätiöt Valtio, Metsähallitus, Metsäntutkimuslaitos, muut valtion virastot ja laitokset Muut, kunnat, seurakunnat ja yhteisöt. Yhteisöiksi luetaan osuuskunnat, yhteismetsät, kommandiittiyhtiöt, asunto-osakeyhtiöt ja säätiöt. Yksityismetsien kokoluokitus ja metsäkiinteistökaupat Yksityismetsälöiden kokoluokitus perustuu Verohallituksen metsänhoitomaksuvelvollisuutta koskeviin tilastotietoihin. Tilasto jaottelee metsälöt metsänhoitomaksua maksavien, maksua maksamattomien ja maksusta hakemuksesta vapautettujen ryhmiin. Suurin osa metsälöistä kuuluu metsänhoitomaksua maksavien ryhmään. Maksua maksamattomien ryhmä koostuu pienmetsälöistä, ja maksusta vapautetut tilat ovat yleensä suuria metsälöitä (taulukko 1.8). Maanmittauslaitoksen laatima metsäkiinteistöjen kauppahintatilasto perustuu kaupanvahvistajien ilmoituksiin yksinomaan metsätalousmaata käsittäneistä kaupoista. Kaupan vähimmäispinta-ala on kymmenen hehtaaria, millä rajataan aineisto katta- 34 Finnish Statistical Yearbook of Forestry 2003

5 1 Metsävarat Puustobiomassan hiilitase Kasvihuoneilmiön voimistumista pyritään rajoittamaan YK:n ilmastosopimuksella, johon Suomi on osaltaan sitoutunut. Sopimuksen tavoitteena on vakiinnuttaa ilmakehän kasvihuonekaasujen, joista tärkein on hiilidioksidi (CO 2 ), pitoisuus sellaiselle tasolle, että merkittäviä haittavaikutuksia ei ilmene. Ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden nousu johtuu pääasiassa fossiilisten polttoaineiden käytöstä ja metsien häviämisestä. Toisaalta kasvillisuuden ja maaperän hiilivararaston kasvu voi sitoa ilmakehän hiilidioksidia ja toimia hiilinieluna. Vuonna 2001 Suomen hiilidioksidipäästöjen kokonaismääräksi arvioitiin 68 miljoonaa tonnia, kun hiilinielujen vaikutusta ei otettu huomioon. Ilmastosopimuksen asettamien velvoitteiden mukaisesti Suomessa seurataan myös puuston hiilivarannon muutoksia. Suomessa puuston biomassaan on sitoutunut noin 2600 miljoonaa tonnia hiilidioksidia, ja puuston kasvu on ollut 1970-luvulta lähtien selvästi poistumaa suurempi lisäten puuston hiilivarastoa, jolloin metsät ovat toimineet hiilinieluina. Puustobiomassan hiilitase vuosina (miljoonaa tonnia CO 2 ) Vuosi Kasvun sitoma Poistuman Erotus hiilidioksidi hiilidioksidi ,9 72,1 23, ,8 58,6 38, ,6 66,7 31, ,5 70,4 29, ,8 80,6 17, ,8 83,1 14, ,0 77,0 21, ,6 85,9 12, ,1 90,4 9, ,3 90,4 10, ,1 91,1 12, ,1 88,2 16,9 Lähteet: Metsäntutkimuslaitos, valtakunnan metsien inventointi Ympäristötilasto Tilastokeskus Greenhouse gas emissions in Finland National inventory report to the UNFCCC Secretariat Ministry of the Environment. maan vain sellaiset kaupat, jotka edustavat parhaiten todellisten metsätilojen kauppoja. Tätä pienempien metsäkiinteistöjen kauppahinnat ovat saatavissa sähköisesti Metlan Metinfo Metsänomistajapalvelusta ( Tilastoon ei sisälly sukulaisten välisiä kauppoja, eikä kauppaan saa liittyä eläkeoikeuksia, irtaimistoa tai rakennuksia. Kauppoja tehdään harvoin runsaspuustoisista kohteista. Yleensä myydyt tilat ovatkin taimikkovaltaisia. Tilastot kuvaavat vähäpuustoisista kohteista maksettuja hintoja, sillä myytävissä metsäkiinteistöissä puuston keskitilavuus jää prosenttia yksityismetsien keskiarvoa pienemmäksi (taulukko 1.9). Puustotunnukset ja hakkuumahdollisuuksien laskenta Puuston tilavuus ja kasvu ilmoitetaan kuorellisina kiintokuutiometreinä. Puuston tilavuutena ilmoitetaan inventointivuoden tilavuus (taulukot ). Jos puulajeittaisessa taulukossa ei esiinny muut havupuut -ryhmää, niin tämä ryhmä on yhdistetty mäntyyn. Puuston kasvu mitataan kasvunlaskentajaksolta, jolla tarkoitetaan viittä mittausta edeltävää täyttä kasvukautta. Viiden vuoden jaksolla pyritään vähentämään kasvun mm. ilmastotekijöistä aiheutuvan vuotuisen vaihtelun merkitystä kasvuarvioissa. Ilmoitettu kasvu on viiden vuoden kasvun keskiarvo (taulukot ). Metsätilastollinen vuosikirja

6 1 Forest resources Puuston poistuma sisältää hakkuukertymän (metsästä eri käyttötarkoituksiin hakattu runkopuun määrä, ks. luku 4), metsään hakkuutähteinä jäävän runkopuun (metsähukkapuu) ja luontaisesti kuolleen, metsään jäävän runkopuun (luonnonpoistuma) (taulukot 1.23 ja 1.24). Verrattaessa puuston poistumaa kasvuun saadaan käsitys metsävarojen kehityksestä. Poistumaa käsittelevissä tilastoissa metsänomistajien ryhmittely poikkeaa muista tämän luvun tilastoista. Poistumataulukoissa yksityismetsänomistajiksi luetaan myös kunnat ja seurakunnat sekä muut valtion laitokset paitsi Metsähallitus (= luvussa 4 käytetty omistajaryhmitys). Vuonna 2002 hakkuukertymän osuus kokonaispoistumasta oli 88 prosenttia (ks. taulukko 4.21). Taulukossa 1.25 esitetään valtakunnan metsien 9. inventoinnin aineistojen perusteella metsäkeskusten alueille laskettuja hakkuumahdollisuusarvioita. Taulukko sisältää kaksi arviota: suurimman kestävän hakkuukertymän arvion ja hakkuumahdon (arviot ilmoitetaan taulukossa vastaavina poistumina). Suurimman kestävän hakkuukertymän arvio määrittää suurimman jatkuvasti hakattavissa olevan ainespuun hakkuumäärän. Hakkuukertymät ja metsästä saatavat nettotulot ovat jatkuvasti vähintään edellisen kymmenvuotiskauden tasolla samaan aikaan, kun metsästä saatavien nettotulojen nykyarvoa maksimoidaan. Hakkuumahdossa ei oteta huomioon edellisen laskelman kestävyysnäkökulmaa, mutta se noudattaa voimassa olevia metsänhoitosuosituksia. Myös tässä laskelmassa maksimoidaan metsästä saatavien nettotulojen nykyarvoa. Taulukossa esitetään molempien vaihtoehtojen mukaiset hakkuumahdollisuudet metsäkeskuksen inventointiajankohtaa seuraavalle kymmenelle vuodelle. Laskelmat kohdistuvat metsä- ja kitumaan puustoon, ja niissä on otettu huomioon puuntuotannon rajoitukset. Kirjallisuus Literature 9. inventoinnin metsävarajulkaisut Korhonen, K.T., Tomppo, E., Henttonen, H., Ihalainen, A. & Tonteri, T Hämeen-Uudenmaan metsäkeskuksen alueen metsävarat Metsätieteen aikakauskirja 3B/ 2000: , Tomppo, E., Henttonen, H., Ihalainen, A. & Tonteri, T Lounais-Suomen metsäkeskuksen alueen metsävarat ja niiden kehitys Metsätieteen aikakauskirja 2B/2000: , Tomppo, E., Henttonen, H., Ihalainen, A., Tonteri, T. & Tuomainen, T Pirkanmaan metsäkeskuksen alueen metsävarat Metsätieteen aikakauskirja 4B/2000: , Tomppo, E., Henttonen, H., Ihalainen, A., Tonteri, T. & Tuomainen, T Pohjois-Karjalan metsäkeskuksen alueen metsävarat Metsätieteen aikakauskirja 3B/2001: Tomppo, E., Henttonen, H., Ihalainen, A., Tonteri, T. & Tuomainen, T Etelä-Savon metsäkeskuksen alueen metsävarat Metsätieteen aikakauskirja 2B/2001: , Henttonen, H., Korhonen, K.T., Aarnio, A., Ahola, A., Heikkinen, J., Ihalainen, A., Mikkelä, H., Tonteri, T. & Tuomainen, T Etelä-Pohjanmaan metsäkeskuksen alueen metsävarat ja niiden kehitys Metsätieteen aikakauskirja - Folia Forestalia 2B/1998: , Henttonen, H., Korhonen, K. T., Aarnio, A., Ahola, A., Ihalainen, A., Heikkinen, J. & Tuomainen, T Keski- Suomen metsäkeskuksen alueen metsävarat ja niiden kehitys Metsätieteen aikakauskirja 2B/1999: , Henttonen, H., Korhonen, K. T., Aarnio, A., Ahola, A., Heikkinen, J. & Tuomainen, T Pohjois-Savon metsäkeskuksen alueen metsävarat ja niiden kehitys Metsätieteen aikakauskirja 2B/1999: , Korhonen, K.T., Henttonen, H., Ihalainen, A., Tonteri, T. & Heikkinen, J Kymen metsäkeskuksen alueen metsävarat ja niiden kehitys Metsätieteen aikakauskirja 3B/ 1999: , Korhonen, K.T., Ihalainen, A., Tonteri, T., Heikkinen, J. & Henttonen, H Ålands skogar och deras utveckling Metsätieteen aikakauskirja 4B/1999: , Korhonen, K.T., Ihalainen, A., Tonteri, T., Heikkinen, J. & Henttonen, H Skogstillgångarna inom Kustens skogscentral och deras utveckling Metsätieteen aikakauskirja 1B/2000: , Tuomainen, T., Henttonen, H., Ihalainen, A. & Tonteri, T Kainuun metsäkeskuksen alueen metsävarat Metsätieteen aikakauskirja 2B/2003: inventoinnin hakkuumahdollisuuslaskelmat Hirvelä, H Valtakunnan metsien 9. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot vuosille Kymen metsäkeskuksen alueella. Metsätieteen aikakauskirja 3B/1999: Valtakunnan metsien 9. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot vuosille Rannikon metsäkeskuksen alueella. Metsätieteen aikakauskirja 1B/2000: , Härkönen, K Uppskattningar av avverkningsmöjligheterna inom landskapet Åland åren Metsätieteen aikakauskirja 4B/1999: , Nuutinen, T. & Salminen, O Valtakunnan metsien 9. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot vuosille Etelä-Pohjanmaan metsäkeskuksen alueella. Metsätieteen aikakauskirja Folia Forestalia 2B/1998: , Nuutinen, T. & Salminen, O Valtakunnan metsien 9. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot vuosille Keski-Suomen ja Pohjois-Savon metsäkeskusten alueilla. Metsätieteen aikakauskirja 2B/1999: Nuutinen, T. & Hirvelä, H Valtakunnan metsien 9. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot vuosille Lounais-Suomen metsäkeskuksen alueella. Metsätieteen aikakauskirja 2B/2000: Finnish Statistical Yearbook of Forestry 2003

7 1 Metsävarat & Hirvelä, H Valtakunnan metsien 9. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot vuosille Hämeen-Uudenmaan metsäkeskuksen alueella. Metsätieteen aikakauskirja 3B/2000: & Hirvelä, H Valtakunnan metsien 9. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot vuosille Pirkanmaan metsäkeskuksen alueella. Metsätieteen aikakauskirja 4B/2000: & Hirvelä, H Valtakunnan metsien 9. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot vuosille Etelä- Savon metsäkeskuksen alueella. Metsätieteen aikakauskirja 2B/2001: & Hirvelä, H Valtakunnan metsien 9. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot vuosille Pohjois-Karjalan metsäkeskuksen alueella. Metsätieteen aikakauskirja 3B/2001: & Hirvelä, H Valtakunnen metsien 9. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot vuosille Kainuun metsäkeskuksen alueella. Metsätieteen aikakauskirja 2B/2003: Muut inventointijulkaisut Hökka, H., Kaunisto, S., Korhonen, K. T., Päivänen, J., Reinikainen, A. & Tomppo, E Suomen suometsät Metsätieteen aikakauskirja 2B/2002: Ilvessalo, Y Suomen metsät vuosista vuosiin Kolmeen valtakunnan metsien inventointiin perustuva tutkimus. Summary: The forests of Finland from to A survey based on three national forest inventories. Communicationes Instituti Forestalis Fenniae 47(1). 227 s. Kuusela, K Suomen metsävarat ja metsien omistus sekä niiden kehittyminen Summary: Forest resources and ownership in Finland and their development Communicationes Instituti Forestalis Fenniae 76(5). 126 s Suomen metsävarat ja metsien omistus Summary: Forest resources and ownership in Finland Communicationes Instituti Forestalis Fenniae 93(6). 107 s. & Salminen, S Suomen metsävarat ja niiden kehittyminen Summary: Forest resources of Finland in and their development in Acta Forestalia Fennica s. Puuntuotannon rajoitusten alaiset alueet ja niiden puuston määrä Metsätilastotiedote 321. Metsäntutkimuslaitos, metsätilastollinen tietopalvelu. 5 s. Salminen, S. & Salminen, O Metsävarat Keskisessä Suomessa sekä koko Etelä-Suomessa Summary: Forest Resources in Middle Finland, , and in South Finland, Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja s. Suomen metsävarat ja niiden muutokset vuodesta 1951 lähtien Metsätilastotiedote 354. Metsäntutkimuslaitos, valtakunnan metsien inventointi. 18 s. Tomppo, E Multi-source national forest inventory of Finland. In: Päivinen, R., Vanclay, J. & Miina, S. (eds.). New Thrusts in Forest Inventory. EFI Proceedings No. 7: , Henttonen, H., Tuomainen, T Valtakunnan metsien 8. inventoinnin menetelmä ja tulokset metsäkeskuksittain Pohjois-Suomessa sekä tulokset Etelä-Suomessa ja koko maassa Metsätieteen aikakauskirja 1B/2001: , Katila, M., Moilanen, J., Mäkelä, H. & Peräsaari, J Kunnittaiset metsävaratiedot Metsätieteen aikakauskirja Folia Forestalia 4B/1998: & Tonteri, T Biodiversity Monitoring in National Forest Inventory of Finland. In: Nyyssönen, A. & Ahti, A. (eds). Proceedings of FAO Expert Consultation on the Global Forest Resources Assessment Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja 620: Valtakunnan metsien 9. inventointi (VMI9). Maastotyön ohjeet. Metsäntutkimuslaitos, Vantaan tutkimuskeskus. Yli-Kojola, H Metsän ikärakenteen kehitys. Summary: The development of age-class composition. Folia Forestalia s. Muut julkaisut Hakkuukertymä ja puuston poistuma vuonna Metsätilastotiedote 679. Metsäntutkimuslaitos, metsätilastollinen tietopalvelu. 6 s. Hannelius, S Metsätilojen markkinat ja kiinteistöarviointi Suomessa ja Ruotsissa. Työtehoseuran metsätiedote 2003:8. Summary: The forest property market and valuation in Finland and Sweden. 4 s. Hänninen, H. (toim.) Puuvarojen käyttömahdollisuudet. Metsäntutkimuslaitos/Metsälehti Kustannus. 199 s. Karppinen, H., Hänninen, H. & Ripatti, P Suomalainen metsänomistaja Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja s. Luonnonvarat ja ympäristö Tilastokeskus. 78 s. Metsien suojelun luokittelun ja tilastoinnin yhtenäistämistyöryhmä Työryhmämuistio MMM 2002: s. + liitteet. Mielikäinen, K., Nöjd, P., Pesonen, E., & Timonen, M Puun muisti. Kasvun vaihtelu päivästä vuosituhanteen. Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja s. Reinikainen, A., Mäkipää, R., Vanha-Majamaa, I. & Hotanen, J- P Kasvit muuttuvassa metsäluonnossa. Metsäntutkimuslaitos ja Tammi. 2. painos. 384 s. Ympäristötilasto Tilastokeskus. 208 s. Muut tietolähteet Other sources of information Maanmittauslaitos, Metsätilastollinen vuosikirja

8 1 Forest resources Kuva 1.1 Puuston keskitilavuus metsä- ja kitumaalla Figure 1.1 Mean volume of the growing stock on forest and scrub land, Finnish Statistical Yearbook of Forestry 2003

9 1 Metsävarat Mänty Pine Kuusi Spruce Koivu Birch Kuva 1. 2 Mänty-, kuusi- ja koivuvaltaisten metsien osuudet metsämaan alasta Figure 1.2 Proportions of pine, spruce and birch forests on forest land, Metsätilastollinen vuosikirja

10 1 Forest resources Ahvenanmaa Etelärannikko Pohjanmaa Lounais-Suomi Häme-Uusimaa Kaakkois-Suomi Pirkanmaa Etelä-Savo Etelä-Pohjanmaa Keski-Suomi Pohjois-Savo Pohjois-Karjala Kainuu Pohjois-Pohjanmaa Lappi Metsämaa - Forest land Kitumaa - Scrub land Joutomaa - Waste land Muu - Other milj. ha - mill. ha Metsäkeskusten alueet on inventoitu vuosina Areas of the forestry centres were inventoried in Kuva 1.3 Figure 1.3 Metsätalousmaa metsäkeskuksittain Forestry land by forestry centre Ahvenanmaa Etelärannikko Pohjanmaa Lounais-Suomi Häme-Uusimaa Kaakkois-Suomi Pirkanmaa Etelä-Savo Etelä-Pohjanmaa Keski-Suomi Pohjois-Savo Pohjois-Karjala Kainuu Pohjois-Pohjanmaa Lappi Mänty - Pine Kuusi - Spruce Lehtipuut - Broadleaves Metsäkeskusten alueet on inventoitu vuosina Areas of the forestry centres were inventoried in Kuva 1.4 Figure 1.4 Puuston tilavuus metsäkeskuksittain Growing stock volumes by forestry centre 40 Finnish Statistical Yearbook of Forestry 2003

11 1 Metsävarat Metsätalousmaa Forestry land 26,3 milj. ha - mill. ha Yksityiset Private Yhtiöt Companies Muut - Others Valtio State Puuston tilavuus Growing stock milj. m³ - mill. m³ Yksityiset Private Yhtiöt Companies Muut - Others Valtio State Puuston kasvu Annual increment of the growing stock 81 milj. m³ - mill. m³ Yksityiset Private Yhtiöt Companies Muut - Others Valtio State % Kuva 1.5 Figure 1.5 Metsänomistajaryhmien osuudet metsätalousmaasta, puuston tilavuudesta ja kasvusta Forestry land, growing stock and annual increment of the growing stock by forest ownership category milj. m³ - mill. m³ Lehtipuut - Broadleaves Kuusi - Spruce Mänty - Pine Kuva 1.6 Figure 1.6 Puuston tilavuus 1920-luvulta lähtien Growing stock volumes since the 1920s Metsätilastollinen vuosikirja

12 1 Forest resources % metsämaan alasta - % forest land area % metsämaan alasta - % forest land area Etelä-Suomi Southern Finland 5 0 Pohjois-Suomi Northern Finland Puuton - Treeless Ikäluokka - Age class Puuton - Treeless Ikäluokka - Age class Kuva 1.7 Figure 1.7 Metsien ikärakenne ja 1990-luvulla Age structure of forests in the 1960s and 1990s milj. m³ - mill. m³ Kasvu puulajeittain Increment by tree species Kasvu yhteensä - Total increment Poistuma - Drain Mänty - Pine Kuusi - Spruce Lehtipuu - Broadleaves Lähde: Metsäntutkimuslaitos Source: Finnish Forest Research Institute Kuva 1.8 Puuston kasvu ja poistuma Figure 1.8 Annual increment of the growing stock and growing stock drain, Finnish Statistical Yearbook of Forestry 2003

13 1 Metsävarat 1.0 Suomen metsävarat lyhyesti Finland s forest resources in brief Yksikkö Omistajaryhmät Forest ownership categories Yhteensä Unit Yksityiset Yhtiöt Valtio Muut Total Private Companies State Other Suomen maapinta-ala Total land area of Finland ha Metsätalousmaa Forestry land ha Metsämaa Forest land ha Kitumaa Scrub land ha Muu Other ha Puuston tilavuus Growing stock milj. m³ mill. m³ Mänty Pine milj. m³ mill. m³ Kuusi Spruce milj. m³ mill. m³ Lehtipuut Broadleaves milj. m³ mill. m³ Puuston vuotuinen kasvu Annual increment of the growing stock milj. m³ mill. m³ 57,1 8,2 11,3 4,3 81,0 Mänty Pine milj. m³ mill. m³ 22,2 4,5 7,0 2,1 35,9 Kuusi Spruce milj. m³ mill. m³ 20,7 2,2 2,3 1,3 26,4 Lehtipuut Broadleaves milj. m³ mill. m³ 14,2 1,5 2,0 1,0 18,7 Puuston poistuma Growing stock drain milj. m³ mill. m³ 68,7 Mänty Pine milj. m³ mill. m³ 27,3 Kuusi Spruce milj. m³ mill. m³ 28,1 Lehtipuut Broadleaves milj. m³ mill. m³ 13,3 Pinta-alat ja puustotiedot perustuvat Etelä-Suomessa ja Kainuussa valtakunnan metsien 9. inventoinnin tuloksiin (alueet mitattu vuosina ) ja Pohjois- Pohjanmaalla ja Lapissa valtakunnan metsien 8. inventoinnin tuloksiin (mitattu vuosina ). Puuston poistuma on vuodelta Statistics on land areas and the growing stock are based on the results of the 9th national forest inventory in southern Finland and the region covered by Kainuu forestry centre ( ). In the Forestry Centres of Pohjois-Pohjanmaa and Lappi, the statistics are based on the 8th national forest inventory ( ). Statistics on growing stock drain refer to Puuston vuotuisella kasvulla tarkoitetaan inventointiajankohtaa edeltävän viiden kasvukauden keskimääräistä kasvua. Annual increment of the growing stock is the average increment during the last five growing periods preceding the inventory moment. Lähde: Metsäntutkimuslaitos Source: Finnish Forest Research Institute Metsätilastollinen vuosikirja

14 44 Finnish Statistical Yearbook of Forestry Maankäyttö 1950-luvulta 2000-luvulle Land use from the 1950s to the 2000s Maankäyttö Land use Etelä-Suomi Southern Finland Pohjois-Suomi Northern Finland Koko maa Whole country KOKONAISPINTA-ALA TOTAL AREA Maapinta-ala Total land area Metsätalousmaa Forestry land Metsämaa Forest land Kitumaa Scrub land Joutomaa Waste land Tiet, varastot ym. Roads, depots, etc Maatalousmaa Agricultural land Muu Other Rakennettu maa Built-up areas Liikennealueet ym. Transport routes, etc Sisämaan vesistöt Inland watercourses Metsätalousmaa luokitellaan metsä-, kitu- tai joutomaaksi sen vuotuisen keskimääräisen puuntuotoskyvyn perusteella. Metsämaalla puuntuotoskyky on vähintään 1 m³/ha/vuosi, kitumaalla vähintään 0,1 m³/ha/vuosi ja joutomaalla pienempi kuin 0,1 m³/ha/vuosi. Forestry land breaks down into forest land, scrub land and waste land according to its capability of producing volume increment. On forest land this is 1.0 m³/ha/year or more, on scrub land 0.1 m³/ha/year or more and on waste land less than this. Metsätalousmaahan sisältyy myös luonnonsuojelualueiden metsätalousmaa. Forestry land also includes nature conservation areas. FAO määrittelee metsäksi alueen, jossa puuston kypsyysvaiheessa puiden latvuspeittävyys on yli 10 prosenttia ja pituus vähintään 5 metriä. Kansainvälisissä tilastoissa metsäksi luokitellaan metsämaan lisäksi runsas puolet Suomen kitumaista (vrt. taulukot 12.1 ja 12.2). The international definition of forest (FAO) sets a 10% canopy cover and 5 m minimum height in mature stands as the threshold between forest land and other lands. This means that in Finland more than half of the scrub lands meets the international definition of forest land (see Tables 12.1 and 12.2). Metsäkeskusrajojen muututtua hehtaaria metsätalousmaata siirtyi alueluokituksessa Etelä-Suomesta Pohjois-Suomeen vuonna The borderline between southern and northern Finland changed in 1998; ha of forestry land were re-classified as belonging to northern Finland instead of southern Finland ha 1 Forest resources

15 1 Metsävarat 1.2 Metsätalousmaa metsäkeskuksittain Forestry land by forestry centre, ha Metsäkeskus Inventoitu Metsätalousmaa Forestry land Muu maa Maapinta- Forestry centre Inventory Metsämaa Kitumaa Joutomaa Tiet, varas- Yhteensä Other land ala Forest land Scrub land Waste land tot ym. Total Total land Roads, area depots, etc. KOKO MAA WHOLE COUNTRY Etelä-Suomi Southern Finland Ahvenanmaa Rannikko Etelärannikko Pohjanmaa Lounais-Suomi Häme-Uusimaa Kaakkois-Suomi Pirkanmaa Etelä-Savo Etelä-Pohjanmaa Keski-Suomi Pohjois-Savo Pohjois-Karjala Pohjois-Suomi Northern Finland Kainuu Pohjois-Pohjanmaa Lappi Eteläosa Southern part Enontekiö, Utsjoki, Inari 1992, Koko maa, aiemmat valtakunnan metsien inventoinnit (VMI) Whole country, previous inventories (NFI) VMI 1 NFI VMI 2 NFI VMI 3 NFI VMI 5 NFI VMI 6 NFI VMI 7 NFI VMI 8 NFI VMI1 VMI3 metsä- ja kitumaan luokitukset eivät täysin vastaa nykyisin käytettyä luokitusta. The forest land and scrub land categories in NFI1 NFI3 do not fully correspond to existent categories. Metsätilastollinen vuosikirja

16 1 Forest resources 1.3 Metsätalousmaan jakautuminen kankaisiin ja soihin Distribution of forestry land into mineral-soil sites and mires, Metsäkeskus Inventoitu Kankaat Suot Mires Tiet, Metsätalous- Soiden Forestry centre Inventory Mineral- Korvet Rämeet Avosuot Yhteensä varastot ym. maa yhteensä osuus soil sites Spruce Pine Treeless Total Roads, Forestry Proportion mires mires mires depots, etc. land total of mires ha % KOKO MAA WHOLE COUNTRY Etelä-Suomi Southern Finland Ahvenanmaa Rannikko Etelärannikko Pohjanmaa Lounais-Suomi Häme-Uusimaa Kaakkois-Suomi Pirkanmaa Etelä-Savo Etelä-Pohjanmaa Keski-Suomi Pohjois-Savo Pohjois-Karjala Pohjois-Suomi Northern Finland Kainuu Pohjois-Pohjanmaa Lappi Eteläosa Southern part Enontekiö, Utsjoki, Inari 1992, Koko maa, valtakunnan metsien inventoinnit (VMI) 7 ja 8 Whole country, national forest inventories (NFI) 7 and 8. VMI 7 NFI VMI 8 NFI Metsätalousmaa luokitellaan suoksi, jos maata peittää turvekerros tai jos pintakasvillisuudesta yli 75 prosenttia on suokasvillisuutta. Turvekerrokselle ei ole minimipaksuusvaatimusta. Muut kasvupaikat luokitellaan kankaiksi. A site is classified as mire if it has a peat layer or if the coverage of peat-forming plants is more than 75%. There is no minimum thickness requirement for a peat layer. 46 Finnish Statistical Yearbook of Forestry 2003

17 1 Metsävarat 1.4 Soiden ja kankaiden ojitustilanne Total area of drained sites, Metsäkeskus Inventoitu Suot - Mires Ojitetut Forestry centre Inventory Ojittamat- Ojitetut suot Drained mires Yhteensä Soista ohut- kankaat tomat suot Ojikot Muuttumat Turvekankaat Yhteensä Total turpeisia Drained Undrained Recently Transforming Transformed Total Peat depth mineralmires drained < 30 cm soil sites ha % ha KOKO MAA WHOLE COUNTRY Etelä-Suomi Southern Finland Ahvenanmaa Rannikko Etelärannikko Pohjanmaa Lounais-Suomi Häme-Uusimaa Kaakkois-Suomi Pirkanmaa Etelä-Savo Etelä-Pohjanmaa Keski-Suomi Pohjois-Savo Pohjois-Karjala Pohjois-Suomi Northern Finland Kainuu Pohjois-Pohjanmaa Lappi Eteläosa Southern part Enontekiö, Utsjoki, Inari 1992, Koko maa, valtakunnan metsien inventoinnit (VMI) 7 ja 8 Whole country, national forest inventories (NFI) 7 and 8. VMI 7 NFI VMI 8 NFI Ojitetut suot jaetaan ojituksen vaikutuksen perusteella ojikoihin, muuttumiin ja turvekankaisiin. Ojikko on suo, jossa ojitus ei ole vielä vaikuttanut aluskasvillisuuteen ja puuston kasvuun. Ojikoiksi luetaan myös suot, joilla ojien tukkeutuminen on palauttanut suon ojitusta edeltävään tilaan. Muuttumassa ojituksen kuivattava vaikutus on ehtinyt vaikuttaa puustoon, mutta alkuperäinen suokasvillisuus on vielä leimaa antava. Turvekankaalla kasvillisuus on vaihtunut kangaskasveihin, eikä puusto kärsi enää veden vaikutuksista. Drained mires are classified into recently drained mires, transforming mires and transformed mires. On recently drained mires, the draining has not yet affected the ground vegetation or increment of the growing stock. Mires with clogged-up drains, which have had the effect of restoring the site to its original state, are also classified as recently drained mires. On transforming mires, drains have affected the growing stock, but the ground vegetation still consists mainly of mire vegetation. On transformed mires, the ground vegetation consists of upland vegetation and the growing stock is no longer suffering from excess water. Metsätilastollinen vuosikirja

18 1 Forest resources 1.5 Metsämaa veroluokittain Forest land by tax class, ha Metsäkeskus Inventoitu Veroluokka Tax class Metsämaa yhteensä Forestry centre Inventory IA IB II III IV Forest land, total KOKO MAA WHOLE COUNTRY Etelä-Suomi Southern Finland Ahvenanmaa Rannikko Etelärannikko Pohjanmaa Lounais-Suomi Häme-Uusimaa Kaakkois-Suomi Pirkanmaa Etelä-Savo Etelä-Pohjanmaa Keski-Suomi Pohjois-Savo Pohjois-Karjala Pohjois-Suomi Northern Finland Kainuu Pohjois-Pohjanmaa Lappi Eteläosa Southern part Enontekiö, Utsjoki, Inari 1992, IA: IB: II: III: IV: IA: IB: II: III: IV: Lehto, lehtomainen kangas (pl. talvikkityypin kangas), lehtoturvekangas, ruohoturvekangas Tuore kangas, talvikkityypin kangas, mustikkaturvekangas Kuivahko kangas, kunttaantunut puolukka-mustikkatyypin kangas, puolukkaturvekangas Kuiva kangas, karukkokangas, kunttaantunut seinäsammal-mustikkatyypin kangas, metsämaan luonnontilainen korpi Metsämaan luonnontilainen räme Herb-rich forests, upland forests with grass-herb vegetation (excl. Pyrola site types), drained peatlands with upland herb-rich or grass-herb vegetation Fresh mineral soil forest sites, Pyrola site types, drained peatlands with upland Myrtillus site type vegetation Vaccinium site types, Vaccinium-Myrtillus sites with abundant raw humus, drained peatlands with upland Vaccinium vegetation Dry upland forest sites, Calluna site types, Hylocomium-Myrtillus site types, spruce mires on forest land Pine mires on forest land 48 Finnish Statistical Yearbook of Forestry 2003

19 1 1.6 Lakisääteiset luonnonsuojelu- ja erämaa-alueet metsätalousmaalla Statutory nature conservation and wilderness areas on forestry land, March 1, 2003 Metsätilastollinen vuosikirja Metsäkeskus Metsämaa Forest land Kitumaa Scrub land Joutomaa Waste land Muu Other Yhteensä Total Forestry centre Suojeltu Kaikkiaan Suojeltu Kaikkiaan Suojeltu Kaikkiaan Kaikkiaan Suojeltu Kaikkiaan Under conservation Total Under conservation Total Under conservation Total Total Under conservation Total % ha ha % ha ha % ha ha ha % ha ha KOKO MAA WHOLE COUNTRY 3, , , , Etelä-Suomi Southern Finland 0, , , , Ahvenanmaa Rannikko 0, , , , Lounais-Suomi 0, , , , Häme-Uusimaa 0, , , , Kaakkois-Suomi 0, , , , Pirkanmaa 0, , , , Etelä-Savo 0, , , , Etelä-Pohjanmaa 0, , , , Keski-Suomi 0, , , , Pohjois-Savo 0, , , , Pohjois-Karjala 1, , , , Pohjois-Suomi Northern Finland 6, , , , Kainuu 1, , , , Pohjois-Pohjanmaa 1, , , , Lappi 9, , , , Suojelualueisiin on tilastoitu lakisääteisesti perustetut luonnonpuistot, kansallispuistot, soiden suojelualueet, lehtojensuojelualueet, vanhojen metsien suojelualueet, ns. erityiset luonnonsuojelualueet ja erämaalakiin perustuvat erämaa-alueet. Taulukossa 2.8 esitetään tietoja luonnonsuojelualueista niiden tyypin mukaan. Lakisääteisten luonnonsuojelualueiden lisäksi Metsähallituksella on 761 hehtaaria omalla päätöksellään perustamia luonnonsuojelualueita. Yksityismailla sijaitsee muita kuin lakisääteisiä luonnonsuojelualueita noin hehtaaria. Taulukossa ei ole mukana Ahvenanmaan maakuntahallinnon omistuksessa olevia suojelualueita. Conservation areas consist of statutory strict nature reserves, national parks, mire conservation areas, protected herb-rich forest areas, protected old-growth forest areas, and wilderness areas. See also Table 2.8. Additionally, the Finnish Forest and Park Service has 761 ha of non-statutory nature reserves. On private forestry land, there are approximately ha of voluntary nature conservation areas. Lähteet: Metsähallitus, Metsäntutkimuslaitos Sources: Finnish Forest and Park Service, Finnish Forest Research Institute 1 Metsävarat

1 METSÄVARAT. Metsätalousmaan jakautuminen luokkiin

1 METSÄVARAT. Metsätalousmaan jakautuminen luokkiin 1 METSÄVARAT Suomen metsien puuston tilavuus on 1970-luvun alun jälkeen lisääntynyt 40 prosentilla nykyiseen 2 091 miljoonaan kuutiometriin. Puuston poistuma on tällä ajanjaksolla jäänyt jatkuvasti kasvua

Lisätiedot

1 METSÄVARAT. Maapinta-alan jakautuminen luokkiin

1 METSÄVARAT. Maapinta-alan jakautuminen luokkiin 1 METSÄVARAT Suomen maapinta-alasta 86 prosenttia (26 milj. ha) hehtaaria on metsätalousmaata. Siitä 20 miljoonaa hehtaaria on kasvupotentiaalinsa puolesta puuntuotantoon hyvin soveltuvaa metsämaata. Heikkotuottoista

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan metsäkeskuksen alueen metsävarat ja niiden kehitys

Pohjois-Karjalan metsäkeskuksen alueen metsävarat ja niiden kehitys Pohjois-Karjalan metsäkeskuksen alueen metsävarat 2004 2006 ja niiden kehitys 2000-2006 Kari T. Korhonen Valtakunnan metsien inventointi/metla Kari.t.Korhonen@metla.fi VMI10/ 9.8.2007 1 VMI10 Maastotyöt

Lisätiedot

Kainuun metsäkeskuksen alueen metsävarat ja niiden kehitys

Kainuun metsäkeskuksen alueen metsävarat ja niiden kehitys Kainuun metsäkeskuksen alueen metsävarat 2004 2006 ja niiden kehitys 2001-2006 Kari T. Korhonen Valtakunnan metsien inventointi/metla Kari.t.Korhonen@metla.fi VMI10/ 9.8.2007 1 VMI10 Maastotyöt 2004 2008

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan metsäkeskuksen alueen metsävarat ja niiden kehitys

Etelä-Pohjanmaan metsäkeskuksen alueen metsävarat ja niiden kehitys Etelä-Pohjanmaan metsäkeskuksen alueen metsävarat 24 26 ja niiden kehitys 1997-26 Kari T. Korhonen Valtakunnan metsien inventointi/metla Kari.t.Korhonen@metla.fi VMI1/ 9.8.27 1 VMI1 Maastotyöt 24 28 Otantamittauksia

Lisätiedot

1 Metsävarat. Metsien pinta-ala

1 Metsävarat. Metsien pinta-ala 1 Metsävarat Suomen maapinta-alasta metsätalousmaa kattaa 86 prosenttia eli 26,2 miljoonaa hehtaaria. Valtaosa tästä 20,3 miljoonaa hehtaaria on pääosin puuntuotantoon käytettävissä olevaa metsämaata.

Lisätiedot

Lounais-Suomen metsäkeskuksen alueen metsävarat ja niiden kehitys

Lounais-Suomen metsäkeskuksen alueen metsävarat ja niiden kehitys Lounais-Suomen metsäkeskuksen alueen metsävarat 2005 2006 ja niiden kehitys 1998-2006 Kari T. Korhonen Valtakunnan metsien inventointi/metla Kari.t.Korhonen@metla.fi VMI10/ 19.10.2007 1 VMI10 Maastotyöt

Lisätiedot

Millaisia suometsät ovat VMI10:n tuloksia soiden pinta-aloista sekä puuston tilavuudesta ja kasvusta

Millaisia suometsät ovat VMI10:n tuloksia soiden pinta-aloista sekä puuston tilavuudesta ja kasvusta Uutta tietoa suometsätalouteen Suometsätalous tutkimusohjelman tulokset käytäntöön seminaari Sokos Hotelli Vantaa, Tikkurila 12.4.2011 Millaisia suometsät ovat :n tuloksia soiden pinta-aloista sekä puuston

Lisätiedot

1 Metsävarat. Metsätalousmaa

1 Metsävarat. Metsätalousmaa 1 Metsävarat Metsien puuston tilavuus on noussut 2 306 miljoonaan kuutiometriin. Mäntyä on puuston tilavuudesta puolet. Kuusen osuus on 30, koivun 17 ja muiden lehtipuiden 3 prosenttia. Tilavuudesta on

Lisätiedot

1 METSÄVARAT. Metsätalousmaa. Suomen metsien puuston kasvu on lisääntynyt 97 miljoonaan kuutiometriin vuodessa tuoreimpien inventointitietojen

1 METSÄVARAT. Metsätalousmaa. Suomen metsien puuston kasvu on lisääntynyt 97 miljoonaan kuutiometriin vuodessa tuoreimpien inventointitietojen 1 METSÄVARAT Suomen metsien puuston kasvu on lisääntynyt 97 miljoonaan kuutiometriin vuodessa tuoreimpien inventointitietojen mukaan. Kasvun lisäys on aiheutunut suurelta osin männystä, sillä maassamme

Lisätiedot

1 Metsävarat. Metsätalousmaa

1 Metsävarat. Metsätalousmaa 1 Metsävarat Suomen metsien puuston määrä ja kasvu ovat edelleen lisääntyneet. Puuston kuorellinen kokonaistilavuus on nykyisin 2 189 miljoonaa kuutiometriä, ja puuston määrä on lisääntynyt miltei puolella

Lisätiedot

1 Metsävarat. Metsätalousmaa

1 Metsävarat. Metsätalousmaa 1 Metsävarat Suomen metsien puuston tilavuus on lisääntynyt voimakkaasti 1970-luvulta lähtien, ja puuston kuorellinen kokonaistilavuus yltää nykyään 2 201 miljoonaan kuutiometriin. Tästä puolet on mäntyä

Lisätiedot

1 Metsävarat. kun mukana ovat myös kuolinpesien ja verotusyhtymien

1 Metsävarat. kun mukana ovat myös kuolinpesien ja verotusyhtymien 1 Metsävarat Puuston kuorellinen runkotilavuus Suomen metsissä on noussut 2 284 miljoonaan kuutiometriin. Viime vuosisadan alkuun verrattuna puuston määrä on lisääntynyt aluemenetyksistä huolimatta yli

Lisätiedot

Suomen metsävarat 2004-2005

Suomen metsävarat 2004-2005 Suomen metsävarat 24-2 Korhonen, K.T., Heikkinen, J., Henttonen, H., Ihalainen, A., Pitkänen, J. & Tuomainen, T. 26. Suomen metsävarat 24-2. Metsätieteen Aikakauskirja 1B/26 Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet

Lisätiedot

1 Metsävarat. Metsien pinta-ala

1 Metsävarat. Metsien pinta-ala 1 Metsävarat Suomen maapinta-alasta metsätalousmaa kattaa 86 prosenttia eli 26,2 miljoonaa hehtaaria. Valtaosa tästä 20,3 miljoonaa hehtaaria on pääosin puuntuotantoon käytettävissä olevaa metsämaata.

Lisätiedot

Lapin metsävaratietoa, Valtakunnan Metsien Inventointi Lapissa

Lapin metsävaratietoa, Valtakunnan Metsien Inventointi Lapissa Lapin metsävaratietoa, Valtakunnan Metsien Inventointi Lapissa Kari T. Korhonen VMI/Luke Metsävarat: Korhonen, K.T. & Ihalainen, A. Hakkuumahdollisuudet: Packalen, T., Salminen O., Hirvelä, H. & Härkönen,

Lisätiedot

Valtakunnan metsien 10. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot Kaakkois-Suomessa

Valtakunnan metsien 10. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot Kaakkois-Suomessa Valtakunnan metsien 10. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot Kaakkois-Suomessa Tietolähde: Metla VMI10 / MELA-ryhmä / 15.6.2007 Tuula Nuutinen Nuutinen, T., Hirvelä, H., Salminen, O. & Härkönen,

Lisätiedot

Pohjois-Karjaln metsävarat ja hakkuumahdollisuudet

Pohjois-Karjaln metsävarat ja hakkuumahdollisuudet Pohjois-Karjaln metsävarat ja hakkuumahdollisuudet Metsävarat: Kari T. Korhonen & Antti Ihalainen Hakkuumahdollisuudet: Tuula Packalen, Olli Salminen, Hannu Hirvelä & Kari Härkönen Joensuu 22.5.2015 Pohjois-Karjalan

Lisätiedot

Uusimmat metsävaratiedot

Uusimmat metsävaratiedot Uusimmat metsävaratiedot Kari T. Korhonen & Antti Ihalainen Valtakunnan metsien 11. inventoinnin (VMI11) tulosten julkistamistilaisuus 18.3.2015 Suomi on Euroopan metsäisin maa Metsätalousmaata 26,2 milj.

Lisätiedot

1 Metsävarat. Metsätalousmaa

1 Metsävarat. Metsätalousmaa 1 Metsävarat Metsätalousmaata on Suomen maapinta-alasta 86 prosenttia (26 milj. ha). Se jakautuu puuntuotoskyvyn perusteella metsämaahan (20 milj. ha), kitumaahan (3 milj. ha) ja joutomaahan (3 milj. ha).

Lisätiedot

1 Metsävarat. Metsätalousmaa

1 Metsävarat. Metsätalousmaa 1 Metsävarat Suomen maapinta-alasta 86 prosenttia (26 milj. ha) on metsätalousmaata, joka jaetaan puuntuotoskykynsä perusteella metsämaahan (20 milj. ha), kitumaahan (3 milj. ha) ja joutomaahan (3 milj.

Lisätiedot

Valtakunnan metsien 10. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot Pirkanmaan metsäkeskuksen alueella

Valtakunnan metsien 10. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot Pirkanmaan metsäkeskuksen alueella Valtakunnan metsien 10. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot Pirkanmaan metsäkeskuksen alueella Tietolähde: Metla VMI10 / MELA-ryhmä / 15.6.2007 Tuula Nuutinen Nuutinen, T., Hirvelä, H., Salminen,

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen (Etelä-Karjala ja Kymenlaakso) metsävarat ja hakkuumahdollisuudet

Kaakkois-Suomen (Etelä-Karjala ja Kymenlaakso) metsävarat ja hakkuumahdollisuudet Kaakkois-Suomen (Etelä-Karjala ja Kymenlaakso) metsävarat ja hakkuumahdollisuudet Olli Salminen Luke VMI11 tietojen julkistus ja AMO-työpaja Lappeenranta 4.6.2015 Luonnonvarakeskus, Metsäsuunnittelu ja

Lisätiedot

Liitetaulukko 20. Puuston runkolukusarjat puulajeittain.

Liitetaulukko 20. Puuston runkolukusarjat puulajeittain. Liitetaulukko 20. Puuston runkolukusarjat puulajeittain. Ahvenanmaa Metsämaa Mänty 316,8 35,2 113,0 12,6 187,7 20,9 101,1 11,2 66,5 7,4 47,4 5,3 30,0 3,3 19,2 2,1 10,2 1,1 8,2 0,9 900,0 Kuusi 189,6 31,9

Lisätiedot

Riittääkö puu VMI-tulokset

Riittääkö puu VMI-tulokset Riittääkö puu VMI-tulokset Lapin 61. Metsätalouspäivät 14.2.2019 Rovaniemi Kari T. Korhonen Metsävarat: Kari T. Korhonen, Antti Ihalainen, Mikael Strandström Hakkuumahdollisuudet: Olli Salminen, Hannu

Lisätiedot

Metsämaan omistus 2009

Metsämaan omistus 2009 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 48/2010 Metsämaan omistus 2009 14.12.2010 Harri Hänninen Yrjö Sevola Metsänomistajia 739 000 Suomalaiset omistavat metsää yksin

Lisätiedot

Metsäpolitikkafoorumi

Metsäpolitikkafoorumi Metsäpolitikkafoorumi 17.4.219 Suometsien puuvarat Inventoinnit ja skenaariot Henry Schneider Risto Päivinen Soiden pinta-ala vähentynyt 1 % 196-luvulta 12 8 6 4 2 Ojitetut kankaat Suot - Kaikkiaan Soita

Lisätiedot

Valtakunnan metsien 10. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot Etelä-Savon metsäkeskuksen alueella

Valtakunnan metsien 10. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot Etelä-Savon metsäkeskuksen alueella Valtakunnan metsien 10. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot Etelä-Savon metsäkeskuksen alueella Tietolähde: Metla VMI10 / MELA-ryhmä / 15.6.2007 Tuula Nuutinen Nuutinen, T., Hirvelä, H.,

Lisätiedot

Pohjois-Savon metsien tilan ja hakkuumahdollisuudet

Pohjois-Savon metsien tilan ja hakkuumahdollisuudet Pohjois-Savon metsien tilan ja hakkuumahdollisuudet Metsävarat: Kari T. Korhonen & Antti Ihalainen Hakkuumahdollisuudet: Tuula Packalen, Olli Salminen, Hannu Hirvelä & Kari Härkönen Kuopio 1 Metsäsuunnittelu

Lisätiedot

Etelä-Savon metsävarat ja hakkuumahdollisuudet

Etelä-Savon metsävarat ja hakkuumahdollisuudet Etelä-Savon metsävarat ja hakkuumahdollisuudet Metsävarat: Kari T. Korhonen & Antti Ihalainen Hakkuumahdollisuudet: Tuula Packalen, Olli Salminen, Hannu Hirvelä & Kari Härkönen Mikkeli 5.6.2015 Etelä-Savon

Lisätiedot

Suometsien puuvarojen kehitys ja skenaariot

Suometsien puuvarojen kehitys ja skenaariot Suometsien puuvarojen kehitys ja skenaariot Metsätieteen päivä 26.11.2018 Tuula Packalen, Juha-Pekka Hotanen, Hannu Hökkä, Kari T. Korhonen, Olli Salminen 1 26.11.2018 Metsämaan pinta-ala on kasvanut 1960-luvulta

Lisätiedot

n.20,5 ha

n.20,5 ha 476-406-0- n.20,5 476-406-0- n.20,5 Maununsuo kt. 476-406-0- Peruskartta Mittakaava :5000 Koordinaatisto Keskipiste Tulostettu ETRS-TM35FIN (508095, 6988752) Copyright Maanmittauslaitos 206/Copyright Lantmäteriverket

Lisätiedot

Valtakunnan metsien 10. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot Etelä-Pohjanmaan metsäkeskuksen alueella

Valtakunnan metsien 10. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot Etelä-Pohjanmaan metsäkeskuksen alueella Valtakunnan metsien 10. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot Etelä-Pohjanmaan metsäkeskuksen alueella Tietolähde: Kari Härkönen Metla VMI10 / MELA-ryhmä / 15.6.2007 Nuutinen, T., Hirvelä,

Lisätiedot

Valtakunnan metsien 10. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot Lounais-Suomen metsäkeskuksen alueella

Valtakunnan metsien 10. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot Lounais-Suomen metsäkeskuksen alueella Valtakunnan metsien 10. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot Lounais-Suomen metsäkeskuksen alueella Tietolähde: Olli Salminen Metla VMI10 / MELA-ryhmä / 15.6.2007 Nuutinen, T., Hirvelä, H.,

Lisätiedot

Lapin metsävaratietoa, Valtakunnan Metsien Inventointi Lapissa

Lapin metsävaratietoa, Valtakunnan Metsien Inventointi Lapissa Lapin metsävaratietoa, Valtakunnan Metsien Inventointi Lapissa Hannu Salminen, Luke, Rovaniemi Esityksen on koostanut Kari T. Korhonen VMI/Luke Metsävarat: Korhonen, K.T. & Ihalainen, A. Hakkuumahdollisuudet:

Lisätiedot

Valtakunnan metsien 10. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot Keski-Suomen metsäkeskuksen alueella

Valtakunnan metsien 10. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot Keski-Suomen metsäkeskuksen alueella Valtakunnan metsien 10. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot Keski-Suomen metsäkeskuksen alueella Tietolähde: Metla VMI10 / MELA-ryhmä / 15.6.2007 Olli Salminen Nuutinen, T., Hirvelä, H.,

Lisätiedot

Keski-Suomen metsien tila ja hakkuumahdollisuudet

Keski-Suomen metsien tila ja hakkuumahdollisuudet Keski-Suomen metsien tila ja hakkuumahdollisuudet Olli Salminen Luke VMI11 tietojen julkistus Jyväskylä Luonnonvarakeskus, Metsäsuunnittelu ja metsävarannot Metsävarat : Kari T. Korhonen & Antti Ihalainen

Lisätiedot

1 METSÄVARAT. Suomen metsäluonnon alueellisista piirteistä. Valtakunnan metsien inventoinnit

1 METSÄVARAT. Suomen metsäluonnon alueellisista piirteistä. Valtakunnan metsien inventoinnit 1 METSÄVARAT Metsäntutkimuslaitos inventoi Suomen metsät kahdeksannen kerran 1986 94. Vuonna 1996 alkaneesta valtakunnan metsien yhdeksännestä inventoinnista esitetään Ahvenanmaan, Kymen, Etelä-Pohjanmaan,

Lisätiedot

Metsämaan omistus 2010

Metsämaan omistus 2010 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 8/2012 Metsämaan omistus 2010 20.2.2012 Jussi Leppänen Yrjö Sevola Metsänomistajia 737 000 Suomalaiset omistavat metsää yksin tai

Lisätiedot

1 METSÄVARAT. Suomen metsäluonnon alueellisista piirteistä. Valtakunnan metsien inventoinnit

1 METSÄVARAT. Suomen metsäluonnon alueellisista piirteistä. Valtakunnan metsien inventoinnit 1 METSÄVARAT Metsäntutkimuslaitos inventoi Suomen metsät kahdeksannen kerran 1986 94. Tässä esitetään tulokset 1.3.1996 perustettujen metsäkeskusten toimialueille, joita on 14. Valtakunnan metsien 9. inventointi

Lisätiedot

1 METSÄVARAT. Suomen metsäluonnon alueellisista piirteistä. Metsien inventoinnit

1 METSÄVARAT. Suomen metsäluonnon alueellisista piirteistä. Metsien inventoinnit 1 METSÄVARAT Metsäntutkimuslaitos inventoi Suomen metsät kahdeksannen kerran 1986 94. Vuonna 1996 alkaneesta yhdeksännestä inventoinnista esitetään Ahvenanmaan, Rannikon, Lounais-Suomen, Häme-Uusimaan,

Lisätiedot

Suomen puuvarat, metsänkasvu sekä puunkäytön lisääntymisen vaikutukset

Suomen puuvarat, metsänkasvu sekä puunkäytön lisääntymisen vaikutukset Suomen puuvarat, metsänkasvu sekä puunkäytön lisääntymisen vaikutukset Olli Salminen Luke Puunhankinnan ja puuraaka-aineen käytön muutokset Suomessa Mikkelin ammattikorkeakoulu 18.11.2015 Luonnonvarakeskus,

Lisätiedot

Hakkuumäärien ja pystykauppahintojen

Hakkuumäärien ja pystykauppahintojen A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Bruttokantorahatulot metsäkeskuksittain 2003 Toimittaja: Esa Uotila 18.6.2004 729 Kantorahatulot lähes 1,8

Lisätiedot

TILASTO: Metsämaan omistus 2013

TILASTO: Metsämaan omistus 2013 Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 5/2015 TILASTO: Metsämaan omistus 2013 23.1.2015 Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 5/2015 T I L A S T O Metsämaan omistus 2013 23.1.2015 Jussi Leppänen ja Jukka

Lisätiedot

Metsämaan omistus

Metsämaan omistus Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 28/2010 Metsämaan omistus 2006 2008 17.6.2010 Harri Hänninen Aarre Peltola Sekä suurten että pienten metsätilojen määrä on lisääntynyt

Lisätiedot

Suomen metsien inventointi

Suomen metsien inventointi Suomen metsien inventointi Metsäpäivä Kuhmo 26.3.2014 Kari T. Korhonen / Metla, VMI Sisältö 1. Mikä on valtakunnan metsien inventointi? 2. Metsävarat ja metsien tila Suomessa 3. Metsävarat t ja metsien

Lisätiedot

1 METSÄVARAT. Piirteitä metsävarojen kehityksestä. Metsäluonnon alueellisista piirteistä. 1973, Solantie 1990). Ilmasto-olot ovat 'taustatekijöitä',

1 METSÄVARAT. Piirteitä metsävarojen kehityksestä. Metsäluonnon alueellisista piirteistä. 1973, Solantie 1990). Ilmasto-olot ovat 'taustatekijöitä', 1 METSÄVARAT Metsäntutkimuslaitos inventoi Suomen metsät kahdeksannen kerran 1986 94. Vuonna 1996 alkaneesta valtakunnan metsien yhdeksännestä inventoinnista ovat valmistuneet Etelä-Suomea koskevat tulokset.

Lisätiedot

Yksityismetsätalouden liiketulos 2008

Yksityismetsätalouden liiketulos 2008 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Yksityismetsätalouden liiketulos 2008 25/2009 24.6.2009 Esa Uotila Yksityismetsätalouden liiketulos laski 97 euroon hehtaarilta

Lisätiedot

Eteläsavolainen metsätalous pähkinänkuoressa

Eteläsavolainen metsätalous pähkinänkuoressa Eteläsavolainen metsätalous pähkinänkuoressa Toimintaympäristö Väkiluku 1.1.2017 148 975 Etelä-Savon pinta-ala n. 19 130 km 2, josta maapinta-alaa n. 14 257 km 2 ja sisävesiä n. 4 874 km 2 Väestöntiheys/km

Lisätiedot

Yksityismetsätalouden liiketulos 2013

Yksityismetsätalouden liiketulos 2013 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Yksityismetsätalouden liiketulos 2013 27/2014 18.6.2014 Esa Uotila Yksityismetsätalouden liiketulos lähes 100 euroa hehtaarilta

Lisätiedot

Heikkotuottoiset ojitusalueet

Heikkotuottoiset ojitusalueet Kaikki alun perin metsänkasvatustarkoituksessa ojitetut alueet eivät ole tuottaneet toivottua tulosta VMI:n - puuston kasvu perusteella ei ole elpynyt - puuston määrä on jäänyt vähäiseksi - sijoittaminen

Lisätiedot

Yksityismetsätalouden liiketulos 2010

Yksityismetsätalouden liiketulos 2010 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Yksityismetsätalouden liiketulos 2010 27/2011 22.6.2011 Esa Uotila Yksityismetsätalouden liiketulos 88 euroa hehtaarilta Vuonna

Lisätiedot

Metsämaan omistus 2011

Metsämaan omistus 2011 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 16/2013 Metsämaan omistus 2011 22.4.2013 Jussi Leppänen Yrjö Sevola Metsänomistajia 632 000 Suomalaiset omistavat metsää yksin

Lisätiedot

Alueelliset hakkuumahdollisuudet

Alueelliset hakkuumahdollisuudet Alueelliset hakkuumahdollisuudet 2006 2036 Tietolähde: VM10 / MELA-ryhmä / 15.6.2007 Nuutinen, T., Hirvelä, H., Salminen, O. & Härkönen, K. 2007. Alueelliset hakkuumahdollisuudet valtakunnan metsien 10.

Lisätiedot

Metsämaan omistus 2012. Pien- ja suuromistuksia entistä enemmän. Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 6/2014

Metsämaan omistus 2012. Pien- ja suuromistuksia entistä enemmän. Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 6/2014 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 6/2014 Metsämaan omistus 2012 14.2.2014 Jussi Leppänen Yrjö Sevola Pien- ja suuromistuksia entistä enemmän Vuoden 2006 jälkeen

Lisätiedot

Laskelma Jyväskylän kaupungin metsien kehityksestä

Laskelma Jyväskylän kaupungin metsien kehityksestä Laskelma Jyväskylän kaupungin metsien kehityksestä Metsävara-asiantuntija Mikko Lumperoinen Tapio Silva Oy Tammikuu 218 Jyväskylän kaupungin metsävarat tässä hakkuulaskelmassa Nykytilanne 27.11.217 Pinta-ala:

Lisätiedot

Etelä-Savon metsäkeskuksen alueen metsävarat 2004 2006 ja niiden kehitys 2000-2006

Etelä-Savon metsäkeskuksen alueen metsävarat 2004 2006 ja niiden kehitys 2000-2006 Etelä-Savon metsäkeskuksen alueen metsävarat 2004 2006 ja niiden kehitys 2000-2006 Kari T. Korhonen Valtakunnan metsien inventointi/metla Kari.t.Korhonen@metla.fi / 9.8.2007 1 Maastotyöt 2004 2008 Otantamittauksia

Lisätiedot

Milloin suometsä kannattaa uudistaa?

Milloin suometsä kannattaa uudistaa? Milloin suometsä kannattaa uudistaa? Suometsien uudistaminen seminaari 3.12.2014 Eljas Heikkinen Suomen metsäkeskus Ojitetut suot turvekangastyypeittäin (VMI10) Ojitettuja soita puuntuotannon maalla yht.

Lisätiedot

Pohjois-Suomessa luvuilla syntyneiden metsien puuntuotannollinen merkitys

Pohjois-Suomessa luvuilla syntyneiden metsien puuntuotannollinen merkitys Pohjois-Suomessa 1950-70 luvuilla syntyneiden metsien puuntuotannollinen merkitys Lapin 55. metsätalouspäivät 7-8.2.2013 Olli Salminen & Antti Ihalainen Metsäntutkimuslaitos olli.salminen@metla.fi http://www.metla.fi/metinfo/mela

Lisätiedot

Kainuun metsävarat ja hakkuumahdollisuudet

Kainuun metsävarat ja hakkuumahdollisuudet Kainuun metsävarat ja hakkuumahdollisuudet Kajaani 16.9.2015 Metsävarat: Kari T. Korhonen & Antti Ihalainen Hakkuumahdollisuudet: Tuula Packalen, Olli Salminen, Hannu Hirvelä & Kari Härkönen Luonnonvarakeskus

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan metsävarat ja hakkuumahdollisuudet

Pohjois-Pohjanmaan metsävarat ja hakkuumahdollisuudet Pohjois-Pohjanmaan metsävarat ja hakkuumahdollisuudet Oulu Antti Ihalainen Metsävarat: Kari T. Korhonen & Antti Ihalainen Hakkuumahdollisuudet: Tuula Packalen, Olli Salminen, Hannu Hirvelä & Kari Härkönen

Lisätiedot

Kainuun hakkuumahdollisuudet ja kestävyys

Kainuun hakkuumahdollisuudet ja kestävyys Kainuun hakkuumahdollisuudet ja kestävyys MetsäBio-seminaari, Kajaani Metsävarat: Kari T. Korhonen & Antti Ihalainen Hakkuumahdollisuudet: Tuula Packalen, Olli Salminen, Hannu Hirvelä & Kari Härkönen Luonnonvarakeskus

Lisätiedot

Lapin metsävarat ja hakkuumahdollisuudet

Lapin metsävarat ja hakkuumahdollisuudet Lapin metsävarat ja hakkuumahdollisuudet Olli Salminen, Luke VMI11 tietojen julkistus ja AMO-työpaja Rovaniemi Luonnonvarakeskus, Metsäsuunnittelu ja metsävarannot Metsävarat: Kari T. Korhonen & Antti

Lisätiedot

7.6.2013. Kuhmon kaupunki PL 15 88901 KUHMO Yhteyshenkilö Mika Hakkarainen, puh. 044 7255 258 E-mail: mika.hakkarainen@kuhmo.fi MYYNTITARJOUS TARJOUS

7.6.2013. Kuhmon kaupunki PL 15 88901 KUHMO Yhteyshenkilö Mika Hakkarainen, puh. 044 7255 258 E-mail: mika.hakkarainen@kuhmo.fi MYYNTITARJOUS TARJOUS 7.6.213 Kuhmon kaupunki PL 15 8891 KUHMO Yhteyshenkilö Mika Hakkarainen, puh. 44 7255 258 E-mail: mika.hakkarainen@kuhmo.fi MYYNTITARJOUS TARJOUS Myyntitarjoukseni Metsähallituksen puolesta Kuhmon kaupungissa

Lisätiedot

Viljelytaimikoiden kehitys VMI:n mukaan

Viljelytaimikoiden kehitys VMI:n mukaan Viljelytaimikoiden kehitys VMI:n mukaan Viljelymetsien kasvu ja tuotos SMS:n metsänhoito- ja taksaattoriklubit Antti Ihalainen ja Kari T. Korhonen Luke / Metsävarojen inventointi ja metsäsuunnittelu Metsäsuunnittelu

Lisätiedot

ARVOMETSÄ METSÄN ARVO 15.3.2016

ARVOMETSÄ METSÄN ARVO 15.3.2016 SISÄLTÖ MAA JA PUUSTO NETTONYKYARVO NETTOTULOT JA HAKKUUKERTYMÄT ARVOMETSÄ METSÄN ARVO 15.3.2016 KUNTA TILA REK.NRO 1234567892 LAATIJA: Antti Ahokas, Metsäasiantuntija 2 KASVUPAIKKOJEN PINTAALA JA PUUSTO

Lisätiedot

Hakkuumahdollisuusarviot

Hakkuumahdollisuusarviot Hakkuumahdollisuusarviot 25 234 Tietolähde: Nuutinen, T. & Hirvelä, H. 26. Hakkuumahdollisuudet Suomessa valtakunnan metsien 1. inventoinnin perusteella. Metsätieteen aikakauskirja 1B/26: 223 237. VM1

Lisätiedot

Kasvihuonekaasutaseet tutkimuksen painopisteenä. Paavo Ojanen Metsänparannussäätiön 60-vuotisjuhla

Kasvihuonekaasutaseet tutkimuksen painopisteenä. Paavo Ojanen Metsänparannussäätiön 60-vuotisjuhla Kasvihuonekaasutaseet tutkimuksen painopisteenä Paavo Ojanen 6.11.2015 Metsänparannussäätiön 60-vuotisjuhla Taustaa Suomessa on metsäojitettuja soita n. 4,7 miljoonaa ha merkittävä uusiutuvan raaka-aineen

Lisätiedot

Keski- ja Itä-Euroopan metsätietopalvelu

Keski- ja Itä-Euroopan metsätietopalvelu METSÄVARAT Metsänomistus v. 1 Puulajien osuus puuston tilavuudesta v. Kunnat 1 % Yksityinen 17 % Koivu, valeakaasia % Jalot lehtipuut 1 % Leppä % Muut puulajit 3 % Valtio 8 % Kuusi 7 % Mänty, lehtikuusi

Lisätiedot

VMI9 ja VMI10 maastotyövuodet

VMI9 ja VMI10 maastotyövuodet VMI ja VMI maastotyövuodet VMI: alueittain VMI: koko maa vuosittain Puuston kokonaistilavuus kaikki puulajit VMI: milj. m³ VMI: 8 milj. m³ Muutos: +8 milj. m³ (+%) 8 Lappi VMI VMI Lehtipuut Kuusi Mänty

Lisätiedot

Tilahinnoittelu. Puh. 0,8 0,0 0,0. ha ha ha. EUR EUR EUR Yhteensä 0,8. m3 m3 m3 m3 0,0 0,0 0,0. ha ha ha

Tilahinnoittelu. Puh. 0,8 0,0 0,0. ha ha ha. EUR EUR EUR Yhteensä 0,8. m3 m3 m3 m3 0,0 0,0 0,0. ha ha ha Metsällitus, Laatumaa, PL 94, 131 Vantaa, p. 25 64 1, etunimi.sukunimi@metsa.fi, http://www.laatumaa.com 9.6.215 1/ 5 Asiakas Puh. Kiinteistö Vastuuhenkilö Silomäki Pasi Hinnoittelupäivä Toimeksiantonumero

Lisätiedot

Tilahinnoittelu. Puh. 0,8 0,0 0,0. ha ha ha. EUR EUR EUR Yhteensä 0,8. m3 m3 m3 m3 0,0 0,0 0,0. ha ha ha

Tilahinnoittelu. Puh. 0,8 0,0 0,0. ha ha ha. EUR EUR EUR Yhteensä 0,8. m3 m3 m3 m3 0,0 0,0 0,0. ha ha ha Metsällitus, Laatumaa, PL 94, 131 Vantaa, p. 25 64 1, etunimi.sukunimi@metsa.fi, http://www.laatumaa.com 28.8.215 1/ 5 Asiakas Puh. Kiinteistö Vastuuhenkilö Silomäki Pasi Hinnoittelupäivä Toimeksiantonumero

Lisätiedot

Puukauppa metsäkeskuksittain 2011

Puukauppa metsäkeskuksittain 2011 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 7/2012 Puukauppa metsäkeskuksittain 2011 14.2.2012 Martti Aarne Pekka Ollonqvist Vuoden 2011 reaalinen kantohintataso 5 prosenttia

Lisätiedot

Tukki- ja kuitupuun hakkuumahdollisuudet sekä sivutuotteena korjattavissa oleva energiapuu Tietolähde: Metla VMI10 / MELA-ryhmä / 16.6.

Tukki- ja kuitupuun hakkuumahdollisuudet sekä sivutuotteena korjattavissa oleva energiapuu Tietolähde: Metla VMI10 / MELA-ryhmä / 16.6. Tukki- ja kuitupuun hakkuumahdollisuudet sekä sivutuotteena korjattavissa oleva energiapuu 2007 2036 Tietolähde: Metla VMI10 / MELA-ryhmä / 16.6.2008 http://www.metla.fi/metinfo/mela - Tulospalvelu METLA

Lisätiedot

Metsänuudistamisen laatu Valtakunnan Metsien Inventoinnin (VMI) tulosten mukaan

Metsänuudistamisen laatu Valtakunnan Metsien Inventoinnin (VMI) tulosten mukaan Metsänuudistamisen laatu Valtakunnan Metsien Inventoinnin (VMI) tulosten mukaan NordGen Metsä teemapäivä 3.10.2011 Kari T. Korhonen VMI/Metla Valokuvat: E.Oksanen/Metla / Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet

Lisätiedot

Maanmittauslaitos 2015 Lupanumero 3069/MML/14 Karttakeskus 2015

Maanmittauslaitos 2015 Lupanumero 3069/MML/14 Karttakeskus 2015 RN:o 15:1/1 n. 2,5 ha RN:o 2:131 18,5 ha RN:o 2:87/0 37,1 ha Maanmittauslaitos 2015 Lupanumero 3069/MML/14 Karttakeskus 2015 n. 2,5 ha RN:o 15:1/1 RN:o 2:87/0 37,1 ha RN:o 2:131 18,5 ha Raimola 595-427-2-87/0

Lisätiedot

Sahayritysten raakaainehankintamahdollisuudet. Pohjois-Karjalassa

Sahayritysten raakaainehankintamahdollisuudet. Pohjois-Karjalassa Sahayritysten raakaainehankintamahdollisuudet Pohjois-Karjalassa Hannu Hirvelä, Metla Leena Kärkkäinen, Metla Helena Mäkelä, Metla Tuula Nuutinen, EFI/Metla Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet

Lisätiedot

Puukauppa, kesäkuu 2010

Puukauppa, kesäkuu 2010 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 31/2010 Puukauppa, kesäkuu 2010 14.7.2010 Aarre Peltola Puukauppa vauhdissa kesäkuussa Vaisun alkuvuoden jälkeen puukauppa ampaisi

Lisätiedot

Keski- ja Itä-Euroopan metsätietopalvelu

Keski- ja Itä-Euroopan metsätietopalvelu METSÄVARAT Metsänomistus v. 7 1 Puulajien osuus puuston tilavuudesta v. Yksityistämisen alla oleva maa 1 % Lepät 1 % Haapa 3 % Muut puulajit 5 % Yksityinen 35 % Valtio 9 % Rauduskoivu 18 % Mänty 1 % Kuusi

Lisätiedot

Puukauppa, toukokuu 2009

Puukauppa, toukokuu 2009 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 23/2009 Puukauppa, toukokuu 2009 8.6.2009 Martti Aarne Toukokuun puukauppa 0,35 miljoonaa kuutiometriä Puukaupan hiljaiselo jatkui

Lisätiedot

METSÄSEKTORI SUOMESSA JA KYMENLAAKSOSSA

METSÄSEKTORI SUOMESSA JA KYMENLAAKSOSSA METSÄSEKTORI SUOMESSA JA KYMENLAAKSOSSA Suomi KOKO SUOMI ON HYVIN METSÄINEN Metsää* on maapinta-alasta 86 %. Mikäli mukaan ei lasketa joutomaata**, metsän osuus maapinta-alasta on 67 %. Metsän osuus maapinta-alasta

Lisätiedot

ARVIOKIRJAMALLI. Metsäarvio+ Saarnivaara, Saarijärvi / 8

ARVIOKIRJAMALLI. Metsäarvio+ Saarnivaara, Saarijärvi / 8 1 / 8 Metsäarvio+ Saarnivaara, Saarijärvi 729-407--496 OP Metsäarvio+ kertoo kiinteistön metsätaloudellisen arvon, jota voidaan käyttää vakuusarvon määrityksessä ja omistajanvaihdostilanteissa, kuten perunkirjoitus,

Lisätiedot

Metsäsuunnitelman sisältämät tilat kartalla

Metsäsuunnitelman sisältämät tilat kartalla Metsäsuunnitelman sisältämät tilat kartalla Tämä suunnitelma koskee seuraavia kartalla näkyviä tiloja. Tarkemmat tiedot esitellään tarkempina kuviokarttoina, joiden sivujako näkyy tällä yleiskartalla.

Lisätiedot

METSÄ SUUNNITELMÄ 2013 2027

METSÄ SUUNNITELMÄ 2013 2027 METSÄ SUUNNITELMÄ 2013 2027 Omistaja: Itä-Suomen yliopisto Osoite: Yliopistokatu 2, 80101 Joensuu Tila: Suotalo 30:14 Kunta: Ilomantsi 2 SISÄLTÖ 1 JOHDANTO... 3 2 METSÄN NYKYTILA... 4 2.1 Kasvupaikkojen

Lisätiedot

Metsätalous kotitalouksien tulonmuodostuksessa. Ritva Toivonen 10/2008

Metsätalous kotitalouksien tulonmuodostuksessa. Ritva Toivonen 10/2008 Metsätalous kotitalouksien tulonmuodostuksessa Ritva Toivonen 10/2008 1 SISÄLTÖ Metsät ja metsien omistus Suomessa Yksityismetsänomistajakunta - muutoksessa Lähestymistapoja metsien merkitykseen tulonlähteenä

Lisätiedot

Teollisuuspuun hakkuut alueittain 2013

Teollisuuspuun hakkuut alueittain 2013 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Teollisuuspuun hakkuut alueittain 2013 21/2014 23.5.2014 Elina Mäki-Simola Vuoden 2013 teollisuuspuun hakkuut 56,1 miljoonaa kuutiometriä

Lisätiedot

markkinatilanteen takia kuusitukin asema bruttokantorahojen tuottajana vahvistui entisestään ja oli 40 prosenttia.

markkinatilanteen takia kuusitukin asema bruttokantorahojen tuottajana vahvistui entisestään ja oli 40 prosenttia. A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Bruttokantorahatulot metsäkeskuksittain 2005 Toimittaja: Esa Uotila 12.4.2006 816 Bruttokantorahatulot 1,6

Lisätiedot

Riittääkö biomassaa tulevaisuudessa. Kalle Eerikäinen & Jari Hynynen Metsäntutkimuslaitos

Riittääkö biomassaa tulevaisuudessa. Kalle Eerikäinen & Jari Hynynen Metsäntutkimuslaitos Riittääkö biomassaa tulevaisuudessa Kalle Eerikäinen & Jari Hynynen Metsäntutkimuslaitos Metsävarat ja metsien käsittely nyt Puuston tilavuus metsä- ja kitumaalla 1920-luvulta lähtien Puuston kasvu ja

Lisätiedot

Kantohintojen aleneminen edellisvuodesta. Reaalisesti pudotusta oli 4 prosenttia. nousivat ainoastaan Ahvenanmaalla

Kantohintojen aleneminen edellisvuodesta. Reaalisesti pudotusta oli 4 prosenttia. nousivat ainoastaan Ahvenanmaalla A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Bruttokantorahatulot metsäkeskuksittain 2004 Toimittaja: Esa Uotila 31.5. 2005 775 Kantohintojen lasku pudotti

Lisätiedot

Puukauppa toukokuu 2004. Puun hintojen lasku pysähtynyt 17.6.2004 727

Puukauppa toukokuu 2004. Puun hintojen lasku pysähtynyt 17.6.2004 727 A JI JE = I J JEA @ JA Puukauppa toukokuu 2004 A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Toimittaja: Mika Mustonen 17.6.2004 727 Puun hintojen lasku pysähtynyt Metsäteollisuuden

Lisätiedot

METSÄTILASTOTIEDOTE 36/2014

METSÄTILASTOTIEDOTE 36/2014 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 36/2014 Puukauppa, heinäkuu 2014 21.8.2014 Martti Aarne Heinäkuun puukauppa 1,5 miljoonaa kuutiometriä Mänty- ja kuusitukin reaaliset

Lisätiedot

ARVIOKIRJAMALLI. Metsäarvio. Pyy, Mäntyharju / 8

ARVIOKIRJAMALLI. Metsäarvio. Pyy, Mäntyharju / 8 1 / 8 Metsäarvio Pyy, Mäntyharju 507-412-1-73 Tämä metsäarvio kertoo kiinteistön metsätaloudellisen arvon, jota voidaan käyttää omistajanvaihdostilanteissa, kuten perunkirjoitus, perintö- ja lahjaveroarvon

Lisätiedot

Kasvupaikkatekijät ja metsätyypit

Kasvupaikkatekijät ja metsätyypit Kasvupaikkatekijät ja metsätyypit Sisältö Kasvupaikkatekijöiden merkitys metsänkasvuun Metsätalousmaan pääluokat puuntuottokyvyn ja kasvupaikan (kivennäismaa/turvemaa) perusteella Metsätyyppien merkitys

Lisätiedot

POH;'ÖIS-KAr'I,JALAN ULOSOTTOVIRÄSTO SAAPUNUT

POH;'ÖIS-KAr'I,JALAN ULOSOTTOVIRÄSTO SAAPUNUT "OTSO POH;'ÖIS-KAr'I,JALAN ULOSOTTOVIRÄSTO SAAPUNUT Metsätila-arvio 2 5-09- 2014 METSÄSELVITYS 22.9.2014 OTSO Metsäpalvelut Henri Maijala Pielisentie 54-56 81700 Lieksa Pohjois-Karjalan ulosottovirasto

Lisätiedot

w metsänhoitoyhdistys

w metsänhoitoyhdistys w metsänhoitoyhdistys Lausunto metsän arvosta Toimeksiantaja Arvion tarkoitus Kohde ja omistus Pinta-ala ja tietolähde Arviokäynti Kuvaus arviomenetelmästä Kehitysluokkien rakenne Puustotiedot Muut arviossa

Lisätiedot

Tilahinnoittelu. Siira Jorma. Puh. 3,6 0,0 0,0. ha ha ha. EUR EUR EUR Yhteensä 3,6. m3 m3 m3 m3 2,4 0,0 0,0. ha ha ha

Tilahinnoittelu. Siira Jorma. Puh. 3,6 0,0 0,0. ha ha ha. EUR EUR EUR Yhteensä 3,6. m3 m3 m3 m3 2,4 0,0 0,0. ha ha ha Metsällitus, Laatumaa, PL 94, 131 Vantaa, p. 2 64 1, etunimi.sukunimi@metsa.fi, http://www.laatumaa.com 8.8.216 1/ Asiakas Puh. Kiinteistö Vastuuhenkilö Siira Jorma Hinnoittelupäivä Toimeksiantonumero

Lisätiedot

Jyväskylän kaupungin metsät

Jyväskylän kaupungin metsät Jyväskylän kaupungin metsät 1. Metsäohjelma Metsäsuunnitelma - Kuviotieto 2. Tietojen ajantasaisuus ja päivittäminen 3. Hoitoluokitus 4. Kasvupaikat 5. Kehitysluokat 6. Ikäjakaumat 7. Puustotietoja Metsäohjelma

Lisätiedot

Puukauppa, heinäkuu 2009

Puukauppa, heinäkuu 2009 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 33/2009 Puukauppa, heinäkuu 2009 11.8.2009 Mika Mustonen Puukauppa vähäistä heinäkuussa Metsäteollisuus osti heinäkuussa 0,4 miljoonaa

Lisätiedot

Mikä on taimikonhoidon laadun taso?

Mikä on taimikonhoidon laadun taso? Mikä on taimikonhoidon laadun taso? MMT Timo Saksa Luonnonvarakeskus Suonenjoen toimipaikka Pienten taimikoiden laatu VMI:n mukaan Tyydyttävässä taimikossa kasvatettavien taimien määrä on metsänhoito-suositusta

Lisätiedot