1 Metsävarat. kun mukana ovat myös kuolinpesien ja verotusyhtymien

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "1 Metsävarat. kun mukana ovat myös kuolinpesien ja verotusyhtymien"

Transkriptio

1 1 Metsävarat Puuston kuorellinen runkotilavuus Suomen metsissä on noussut miljoonaan kuutiometriin. Viime vuosisadan alkuun verrattuna puuston määrä on lisääntynyt aluemenetyksistä huolimatta yli 60 prosenttia. Männyn osuus puuston tilavuudesta on 49, kuusen 30, koivun 17 ja muiden lehtipuiden 3 prosenttia. Männyn osuus puustosta on 1950-luvulta alkaen vähitellen suurentunut ja kuusen vähentynyt. Tilavuudesta on suopuustoja 24 prosenttia, ja niiden puuntuotannollinen merkitys on kasvussa. Puustosta 91 prosenttia sijaitsee puuntuotantoon käytettävissä olevalla maalla. Puuston vuotuinen kasvu on kohonnut 104 miljoonaan kuutiometriin. Puuston määrä metsissä lisääntyy edelleen, kun puuston kokonaispoistuma jää jatkuvasti vuotuista kasvua pienemmäksi. Vuonna 2010 metsien runkopuun kokonaispoistuma nousi 71 miljoonaan kuutiometriin. Vaikka kyseessä oli toiseksi suurin tilastoitu poistuma, määrä jäi silti vain 69 prosenttiin metsien vuotuisesta kasvusta. Metsien hakkuumahdollisuudet ovat selvästi toteutuneita hakkuita suuremmat. Maassamme on runsaasti nuoria parhaassa kasvuvaiheessa olevia metsiä. Kun kasvu kohdistuu nuoriin metsiin, puuston hakkuumahdollisuudet eivät ole yhtä suuret kuin vuotuinen kasvun taso. Puulajeista männyllä on suurin kasvun ja poistuman välinen ero. Suomen maapinta-alasta luokitellaan metsätalousmaaksi 86 prosenttia (26 milj. ha). Metsätalousmaa jaetaan edelleen puuntuotoskykynsä mukaan metsämaahan (20 milj. ha), kitumaahan (2 milj. ha) ja joutomaahan (3 milj. ha). Metsätalousmaasta on suota 9 miljoonaa hehtaaria, ja niistä puolet on ojitettuja. Yksityismetsänomistajat omistavat 52 prosenttia metsätalousmaasta, valtio 35 prosenttia ja yhtiöt 8 prosenttia. Loput 5 prosenttia on kuntien, seurakuntien ja yhteisöjen omistuksessa. Metsähallitus hallinnoi lähinnä Pohjois-Suomeen keskittyvää valtion metsäomaisuutta, johon talousmetsien ohella sisältyvät miltei kaikki maamme luonnonsuojelu- ja erämaa-alueet. Puuntuotantoon tähtäävää metsätaloutta harjoitetaan metsämaalla ja vähäisessä määrin kitumaalla. Metsämaan pinta-alasta 60 prosenttia on yksityismetsänomistajien hallussa. Yksityisten henkilöiden omistamia vähintään 2 metsämaahehtaarin metsätilakokonaisuuksia on Suomessa kappaletta (keskikoko 30 ha). Yksityismetsänomistajia on yhteensä henkilöä, kun mukana ovat myös kuolinpesien ja verotusyhtymien osakkaat. Luvussa tarkastellaan Suomen metsävaroja lähinnä puuntuotannon näkökulmasta. Pinta-alat ja puustotiedot esitetään metsäkeskuksittain. Puustoa käsittelevät tilastot jakautuvat puuston määrä-, kasvu- ja poistumatietoihin. Osa metsävaratiedoista esitetään metsäkasvillisuusvyöhykkeittäin ja maakunnittain. Luvussa käsitellään myös metsänomistuksen rakennetta. Metsien terveys-, monimuotoisuus- ja suojelutiedot ovat luvussa 2. Luvun sisältämät metsävaratiedot perustuvat pääosin Metlan tekemiin valtakunnan metsien inventointeihin (VMI). Parhaillaan on menossa valtakunnan metsien 11. inventointi, jonka maastotyöt tehdään vuosina Tästä inventoinnista on jo laskettu ensimmäiset tulokset, jotka perustuvat vuosina tehtyihin maastomittauksiin. Näitä ennakkotietoja esitetään useissa inventointituloksia sisältävissä taulukoissa. Mitattua aineistoa on kuitenkin vielä liian vähän yksityiskohtaisten tulosten julkaisuun, niinpä kaikki metsäkeskuksittaiset ja omistajaryhmittäiset inventointitiedot perustuvat edelleen valtakunnan metsien 10. inventoinnin mittauksiin vuosilta Metsätilastollinen vuosikirja

2 1 Forest resources Metsätalousmaa Suomen koko maapinta-alasta (30,4 milj. ha) on metsätalousmaata 26,1 miljoonaa hehtaaria. Metsätalousmaa jaetaan puuntuotoskykynsä perusteella metsämaahan (20,3 milj. ha), kitumaahan (2,5 milj. ha) ja joko lähes tai täysin puuttomaan joutomaahan (3,2 milj. ha). Lisäksi metsätalousmaahan sisältyy 0,2 miljoonaa hehtaaria nk. muuta metsätalousmaata (esim. metsätiet ja pysyvät puutavaran varastopaikat). Metsätalousmaahan sisältyvät sekä puuntuotantoon käytettävissä oleva että sen ulkopuolelle jäävä maa. Puusto kasvaa lähes pelkästään metsä- ja kitumaalla, joiden yhteispinta-ala yltää 22,8 miljoonaan hehtaariin. Tästä on käytettävissä puun tuotantoon 20,0 miljoonaa hehtaaria eli 88 prosenttia metsä- ja kitumaan kokonaisalasta. Metsätalousmaasta sijaitsee Etelä-Suomessa 11,9 ja Pohjois-Suomessa 14,2 miljoonaa hehtaaria. Pohjois- Suomen (kolme pohjoisinta metsäkeskusta) osuus metsätalousmaan kokonaispinta-alasta on 54 prosenttia, mutta puuston tilavuudesta vain kolmannes. Metsätalouden harjoittaminen kohdistuu lähinnä metsämaalle, joksi luokitellaan 93 prosenttia Etelä-Suomen metsätalousmaasta. Pohjois-Suomessa metsämaan osuus jää 65 prosenttiin. Metsätalouden harjoittaminen on kitumaalla vähäistä, ja joutomaalla sitä ei harjoiteta lainkaan. Soiden osuus metsätalousmaasta on 34 prosenttia (8,9 milj. ha). Soista luokitellaan rämeiksi 57 prosenttia, korviksi 24 prosenttia ja puuttomiksi avosoiksi 18 prosenttia. Pohjois-Suomessa soiden peitossa on 41 prosenttia ja Etelä-Suomessa 26 prosenttia metsätalousmaasta. Ojitettujen soiden kokonaispinta-ala on 4,8 miljoonaa hehtaaria. Lisäksi veden vaivaamia kankaita on ojitettu 1,3 miljoonaa hehtaaria. Etelä-Suomen korvista ja rämeistä pääosa on ojitettu. Ojitukset ovat muuttaneet osan kitu- ja joutomaan soista metsämaaksi tai parantaneet puuston kasvuolosuhteita huonosti kasvaneilla metsämaan soilla. Soiden uudisojitukset ovat lähes loppuneet vuosituhannen vaihteen jälkeen. Suometsien metsätaloudellinen merkitys kasvaa, sillä parissa vuosikymmenessä ojitusalueiden osuuden Suomen metsien hakkuumahdollisuuksista on ennakoitu nousevan noin neljännekseen. Kasvimaantieteellisesti Suomi voidaan jakaa neljään metsäkasvillisuusvyöhykkeeseen. Hemiboreaalinen metsäkasvillisuusvyöhyke eli lauhkean vyöhykkeen sekametsä rajoittuu Ahvenanmaalle ja aivan lounaisimpaan Suomeen. Tämän vyöhykkeen osuus metsätalousmaan pinta-alasta jää 2 prosenttiin. Loput Suomesta kuuluu boreaaliseen eli pohjoiseen havumetsävyöhykkeeseen, joka jakautuu edelleen etelä-, keski- ja pohjoisboreaalisiin metsäkasvillisuusvyöhykkeisiin. Boreaalisen vyöhykkeen maaperä on melko vähäravinteinen ja hapan. Eteläboreaalisen vyöhykkeen osuus metsätalousmaasta on 29 prosenttia. Keski- ja pohjoisboreaalinen vyöhyke kattavat kumpikin 34 prosenttia metsätalousmaasta. Suomen metsien puuston tilavuudesta 47 prosenttia sijaitsee eteläboreaalisella vyöhykkeellä ja 34 prosenttia keskiboreaalisella vyöhykkeellä. Metsänomistus Metsätalousmaan omistus Yksityismetsänomistajat omistavat metsätalousmaasta 52 prosenttia, valtio 35 prosenttia ja yhtiöt 8 prosenttia. Jäljelle jäävä 5 prosenttia kuuluu kunnille, seurakunnille, yhteismetsille ja muille pienille yhteisöomistajille. Puuntuotannon metsätalousmaasta yksityismetsänomistajien osuus nousee selvästi suuremmaksi eli 61 prosenttiin. Valtion osuus puuntuotannon metsätalousmaasta jää vain 24 prosenttiin johtuen siitä, että luonnonsuojelualueet ovat lähes yksinomaan sen hallussa. Valtiolla on lakisääteisiä luonnonsuojelu- ja erämaa-alueita yhteensä 2,8 miljoonaa hehtaaria, jotka sijaitsevat etupäässä Pohjois- Suomessa (ks. luku 2). Yksityisten metsänomistajien osuus puuston kokonaistilavuudesta on 64 prosenttia (puuntuotannon metsissä 70 %) eli suurempi kuin osuus metsätalousmaasta. Yhtiöiden osuus puustosta on 9 prosenttia ja ryhmän muut 6 prosenttia. Valtion maiden sijainnin painottuminen pohjoiseen heijastuu puuston omistukseen. Valtion osuus puuston kokonaistilavuudesta jää 21 prosenttiin (puuntuotannon metsissä enää 14 %), vaikka omistusosuus metsätalousmaasta yltää 35 prosenttiin. Vuonna 2010 tehdyissä metsätalousmaan kaupoissa mediaanihinta oli euroa hehtaarilta, ja kauppahinnat olivat nousseet edellisvuodesta. Hintojen alueellinen vaihtelu oli suurta. Metsätalousmaa oli kalleinta Häme- Uusimaan metsäkeskuksen alueella (mediaanihinta /ha), ja halvinta Lapissa (694 /ha). Metsätalousmaan kauppahintatilasto kuvaa lähinnä taimikkovaltaisista kohteista saatuja hintoja, sillä myydyiltä metsäpalstoilta on yleensä ennen kauppaa hakattu puustoa keskimääräistä enemmän. 40 Finnish Statistical Yearbook of Forestry 2011

3 Metsävarat 1 Metsämaan omistus Metsämaan omistusta käsitellään tässä vuoden 2009 verotustietojen pohjalta, kun muualla tekstissä omistusluokituksena on käytetty valtakunnan metsien inventoinnin ryhmittelyä. Verotiedoissa metsämaan pinta-alat poikkeavat hieman valtakunnan metsien inventoinneissa mitatuista pinta-aloista. Verotietojen mukaan yksityiset henkilöt omistavat 61 prosenttia metsämaan kokonaispinta-alasta. Yksin tai puolison kanssa omistettiin 45 prosenttia, verotusyhtymien kautta 9 prosenttia ja kuolinpesinä 7 prosenttia metsämaan kokonaisalasta. Yksityisten henkilöiden jälkeen seuraavaksi suurin metsämaan omistajaryhmä oli julkinen sektori (valtio, kunnat, seurakunnat ja muut julkiset yhteisöt), jonka hallinnassa oli 28 prosenttia metsämaasta. Osakeyhtiöiden osuus metsämaan kokonaispinta-alasta on 9 prosenttia ja yhteismetsien 2 prosenttia. Muita eriteltyjä omistajaryhmiä ovat säätiöt ja elinkeinoyhtymät, mutta niiden yhteenlaskettu osuus metsämaan kokonaisalasta jää alle puoleen prosenttiin. Vuonna 2009 yksityisten henkilöiden omistamia vähintään 2 metsämaahehtaarin metsätilakokonaisuuksia oli kappaletta, ja niiden metsämaan keskipintaala oli 30,1 hehtaaria. Näistä yksin tai puolison kanssa omistettuja oli kappaletta, verotusyhtymiä kappaletta ja kuolinpesiä kappaletta. Metsätilakokonaisuudella tarkoitetaan kaikkia saman metsänomistajan omistamia metsäkiinteistöjä koko maassa. Yli 2 hehtaaria metsämaata omistavien yksityisten henkilöiden lukumäärä oli metsätilakokonaisuuksien lukumäärää suurempi henkilöä koska samalla metsätilakokonaisuudella oli yleensä monta omistajaa. Metsänomistajan yksin tai yhdessä puolison kanssa omistamalla metsätilakokonaisuudella oli keskimäärin 1,7 omistajaa, verotusyhtymällä 3,0 omistajaa ja kuolinpesällä 4,0 omistajaa. Yksityishenkilöiden metsätilakokonaisuuksista yleisimpiä olivat metsämaahehtaarin tilat, joita oli Suomessa kappaletta. Vaikka yli sadan metsämaahehtaarin tiloja oli vain vajaa viisi prosenttia lukumäärästä, niiden osuus metsämaa-alasta oli lähes kolmannes. Yli tuhannen metsämaahehtaarin yksityisiä metsätilakokonaisuuksia oli 72 kappaletta, ja ne kattoivat prosentin yksityishenkilöiden omistamasta metsämaan alasta. Yksityismetsien tilarakenne on tilaston perustamisvuoden 2006 ja vuoden 2009 välillä kehittynyt siten, että sekä suurten että pienten tilojen lukumäärä on lisääntynyt. Metsämaan omistus jakautuu vähitellen entistä useammalle yksityismetsänomistajalle. Kuitenkin suurten tilojen lukumäärän kasvu keskittää metsämaan pinta-alaa yhä suurempiin metsätilakokonaisuuksiin. Puuston tilavuus Suomen metsien puuston määrä jatkaa tuoreiden inventointitietojen perusteella edelleen lisääntymistään. Puuston runkotilavuus metsä- ja kitumaalla kohosi miljoonaan kuorelliseen kiintokuutiometriin. Puuston tilavuus on lisääntynyt jatkuvasti 1970-luvulta lähtien, ja 1900-luvun alkuun verrattuna lisäystä on tullut peräti yli 60 prosenttia huolimatta 1940-luvun alueluovutuksista. Puuston tilavuudesta miljoonaa kuutiometriä (91 %) on puuntuotannon maalla. Puuston kokonaistilavuudesta kaksi kolmasosaa sijaitsee Etelä-Suomen alueella. Puuston tilavuudesta 49 prosenttia koostuu männystä ja 30 prosenttia kuusesta. Koivu on pääasiassa hieskoivua, ja sen osuus puuston tilavuudesta yltää 12 prosenttiin. Rauduskoivun osuus puustosta jää 4 prosenttiin ja muiden lehtipuiden 3 prosenttiin. Puulajisuhteet vastasivat jo 1920-luvulla suurin piirtein nykyisiä. Tosin 1970-luvulla männyn tilavuusosuus kutistui alimmillaan 44 prosenttiin. Puuston tilavuudesta kasvaa kangasmailla miljoonaa kuutiometriä ja soilla 555 miljoonaa kuutiometriä. Suopuustojen osuus on suurin Pohjanmaalla ja pienin Hämeessä. Sekä soilla että kankailla männyn osuus puuston tilavuudesta on noin puolet. Soilla kuusen osuus tilavuudesta pienenee ja hieskoivun kasvaa kankaisiin verrattuna. Suopuustojen tilavuudesta on sekä kuusta että hieskoivua 22 prosenttia kumpaakin. Kankailla kuusen osuus tilavuudesta yltää 33 prosenttiin ja hieskoivun jää 9 prosenttiin. Suomen mäntyvarannot sijoittuvat pääosin Pohjoisja Itä-Suomeen. Suurimmat kuusivarannot kasvavat Häme-Uusimaan metsäkeskuksen alueella. Puuston keskitilavuus metsämaalla yltää nykyisin 110 kuutiometriin hehtaarilla, kun lukema jäi vielä 1970-luvun alkupuolella 75 kuutiometriin hehtaarilla. Keskitilavuus on suurin Rannikon metsäkeskuksen Etelärannikon ja Häme-Uusimaan metsäkeskuksen alueilla. Kangasmailla keskitilavuus oli 113 kuutiometriä hehtaarilla ja soilla 102 kuutiometriä hehtaarilla. Metsä- ja kitumaalla kasvavan elävän puuston kuiva-aineen biomassa oli 1,57 miljardia tonnia. Rungon Metsätilastollinen vuosikirja

4 1 Forest resources Metsien ulkopuolella puustoa lähes 80 miljoonaa kuutiometriä Suomi raportoi vuosittain YK:lle ja EU:lle maankäytön muutoksista (LULUCF-sektori) aiheutuvat kasvihuonekaasujen päästöt. Raportointia varten on valtakunnan metsien 11. inventoinnin ( ) puiden mittaus laajennettu koskemaan metsä- ja kitumaan (= metsä) lisäksi kaikki muutkin alueet, eli metsätalousmaahan kuuluva joutomaa ja muu metsätalousmaa sekä kaikki muu maa, kuten rakennettu maa ja maatalousmaa. VMI11:ssä vuosina tehtyjen mittausten ennakkotulosten mukaan metsien ulkopuolella on puustoa yhteensä 78 miljoonaa kuutiometriä, mistä mäntyä on 24, kuusta 12 ja lehtipuuta 42 miljoonaa kuutiometriä. Etelä-Suomen osuus puustosta on 64 ja Pohjois-Suomen 14 miljoonaa kuutiometriä. Metsien ulkopuolella kasvavasta puustosta suurin osa 56 miljoonaa kuutiometriä on rakennetulla maalla, johon kuuluvat mm. tontit ja puistot. Seuraavaksi eniten 13 miljoonaa kuutiometriä on maatalouteen kuuluvalla maalla, johon luetaan pellot ja laitumet sekä niiden sisällä olevat joutomaat ja pienet metsäsaarekkeet. Vastaava mittaus tehtiin edellisen kerran VMI7:n yhteydessä vuosina Silloin metsien ulkopuolella olevan puuston tilavuus oli 16 miljoonaa kuutiometriä (Kuusela ym. 1986). VMI7:n tuloksia ei laskettu maaluokittain, mutta maaluokkien pinta-alamuutosten (Kuusela ja Salminen 1991) ja puuston nykytilanteen perusteella voidaan arvioida, että puuston lisäys perustuu ennen kaikkea rakennetun maan (mm. puustoisten tonttien) alan ja puumäärän lisääntymiseen. Metsien ulkopuolella olevista puista kirjattiin vain puulaji ja läpimitta. Puiden tilavuus on laskettu VMI7:n laskentaa vastaavalla tavalla ja varovaisuusperiaate huomioon ottaen, joten tulos on ennemminkin ali- kuin yliarvio. Tilavuuden tarkempaa laskentaa varten on selvitettävä, onko jatkossa tarpeen kerätä lisätietoa puiden runkomuodosta. Lähteet: Kuusela, K., Mattila, E. & Salminen, S Metsävarat piirimetsälautakunnittain Pohjois-Suomessa Folia Forestalia 655:1 86. Kuusela, K. & Salminen, S Suomen metsävarat ja niiden kehittyminen Acta Forestalia Fennica s. Teksti: Antti Ihalainen Metsien ulkopuolella olevien alueiden pinta-ala ja puuston tilavuus VMI7:n ( ) ja VMI11:n ( ) mukaan Maaluokka Pinta-ala Puuston tilavuus VMI7 VMI11 VMI7 VMI11 milj. ha milj. m 3 Joutomaa ja muu metsätalousmaa 3,2 3,4 1 6 Muu maa 4,1 4, Yhteensä 7,2 7, osuus tästä oli 57 prosenttia, lehvästön (sisältää oksat, lehdet ja neulaset) 21 prosenttia sekä kantojen ja juurten 22 prosenttia. Kuiva-aineen biomassaa käsittelevän taulukon 1.29 laskentamenetelmä on vaihtunut vuoden takaisesta. Puuston kasvu ja poistuma Puuston vuotuinen kasvu on ylittänyt ensimmäisen kerran sadan miljoonan kuorellisen kuutiometrin rajan. Viimeisimpien inventointitietojen mukaan kasvu metsä- ja kitumaalla yltää 103,7 miljoonaan kuutiometriin vuodessa, mikä vastaa 4,6 kuutiometrin hehtaarikohtaista vuotuista keskikasvua. Puuston kasvu lähti voimakkaaseen nousuun 1970-luvulla. Tätä ennen vuotuisen kasvun taso oli pysytellyt kaksi vuosikymmentä hieman alle 60 miljoonassa kuutiometrissä. Puuston kasvusta 46 prosenttia kertyy männystä, 31 kuusesta, 19 koivusta ja 4 prosenttia muista lehtipuista. Puuston lisääntynyt kasvu tulee pääosin mäntymetsistä johtuen männyn suosimisesta metsien uudistamisessa ja ennen yleisistä soiden ojituksista. 42 Finnish Statistical Yearbook of Forestry 2011

5 Metsävarat 1 Kuusen kasvu on lisääntynyt suhteellisesti mäntyä hitaammin viimeisen kahden vuosikymmenen kuluessa. Erityisesti metsäverotuksen siirtymäaikana hakkuukypsiä vanhoja kuusimetsiä uudistettiin vilkkaasti, ja pienten taimikoiden tilavuuskasvu on vielä vähäistä. Suomen metsien runkopuun kokonaispoistuma nousi 71,5 miljoonaan kuutiometriin vuonna Vilkastuneiden markkinahakkuiden myötä poistuma kasvoi viidenneksellä edellisvuodesta. Vaikka kyseessä oli toiseksi suurin tähän mennessä tilastoitu poistuma, määrä jäi vain 69 prosenttiin metsien vuotuisesta kasvusta. Puulajeista männyllä on suurin kasvun ja poistuman välinen ero. Maassamme on paljon nuoria parhaassa kasvuvaiheessa olevia metsiä, jonka vuoksi metsien hakkuumahdollisuudet eivät nouse vuotuisen kasvun tasolle. Vuonna 2010 puuston poistuma vastasi 3,1 prosenttia Suomen metsien puuston tilavuudesta. Puuston poistumasta oli mäntyä 28,3, kuusta 23,6 ja lehtipuuta 19,6 miljoonaa kuutiometriä. Suomen metsien vuotuinen kasvu ylitti poistuman männyllä 19,3, kuusella 8,7 ja lehtipuilla 4,2 miljoonalla kuutiometrillä. Mäntyja lehtipuuvaltaisista metsistä suuri osa on nuoria nopean kasvun vaiheessa olevia metsiä, joissa hakkuumahdollisuudet jäävät pienemmiksi kuin kasvu. Myöskään puulajeittain tarkastellen minkään metsäkeskuksen alueella puustoa ei hakattu kasvua enempää. Metsävarojen tilastointi Valtakunnan metsien inventoinnit Suurin osa metsävaratilastoista perustuu valtakunnan metsien inventointeihin (VMI), joita on tehty 1920-luvulta lähtien 5 10 vuoden välein. Inventoinneissa kerätään tietoja metsien pinta-aloista, puuston määrästä ja kasvusta sekä metsien tilasta ja biologisesta monimuotoisuudesta. Parhaillaan on menossa valtakunnan metsien 11. inventointi (VMI11), jonka maastotyöt ajoittuvat vuosiin Tuoreimmat metsävaratiedot on laskettu vuosina kerätystä VMI11:n mittausaineistosta. Näitä ennakkotietoja esitetään monissa inventointituloksia sisältävissä taulukoissa. Viimeisimmässä inventoinnissa mitattua aineistoa on kuitenkin vielä liian vähän yksityiskohtaisten tulosten luotettavaan laskentaan ja niinpä kaikki metsäkeskuksittaiset ja omistajaryhmittäiset inventointitiedot perustuvat edelleen valtakunnan metsien 10. inventoinnin mittauksiin vuosilta Ylä-Lappia (Enontekiön, Inarin ja Utsjoen kunnat) ei mitattu valtakunnan metsien 10. inventoinnissa, joten tilastoissa käytetään tälle alueelle edellisen valtakunnan metsien inventoinnin tuloksia vuodelta Valtakunnan metsien inventointimenetelmistä ja tuloksista löytyy yksityiskohtaisia tietoja Metlan Internet-sivuilta. Valtakunnan metsien 11. inventoinnissa uusina piirteinä ovat muun muassa puuston mittaus myös metsän ulkopuolelta (esim. puisto- ja tonttipuustot, ks. tietotaulu) ja maaluokkamuutosten aiempaa tarkempi selvitys. Keskeisiä metsävaraluokituksia Suomen maapinta-ala jaetaan maaluokkiin käyttötarkoituksensa mukaan. Metsätalousmaaksi luokitellaan maa, joka ei ole maatalousmaata tai rakennettua maata tms. Siihen sisältyvät puuntuotantoon käytettävissä olevan maan lisäksi myös puuntuotannon ulkopuolelle jäävät suojelualueet. Muu maa on metsätalousmaahan kuulumatonta maata, jonka maaluokkia ovat maatalousmaa, rakennettu maa, liikenneväylät ja voimansiirtolinjat. Metsätalousmaa jaotellaan puuntuotoskyvyn perusteella seuraavasti: Metsämaa on maata, jolla puuston potentiaalinen hehtaarikohtainen kasvu yltää keskimäärin vähintään yhteen kuutiometriin vuodessa ohjekiertoaikaa käytettäessä. Kitumaalla puuston potentiaalinen hehtaarikohtainen keskikasvu jää edellistä luokkaa pienemmäksi ollen alle 1, mutta vähintään 0,1 kuutiometriä vuodessa. Joutomaa on maata, jolla puuston hehtaarikohtainen vuotuinen kasvu jää alle 0,1 kuutiometriin. Joutomaalla kasvaa vain yksittäisiä, usein kituliaita tai pensastavia puita. Muu metsätalousmaa sisältää metsäautotiet, metsätalouden pysyvät varasto- ja tonttialueet, metsäkokonaisuuteen kuuluvat sorakuopat, riistapellot ym. Verrattaessa Suomen kansallisia metsävaratilastoja kansainvälisiin tilastoihin pitää huomioida, että FAO:n metsän määritelmä poikkeaa Suomessa käytetystä. FAO määrittelee metsäksi (forest) alueen, jossa kypsyysvaiheessa olevan puuston latvuspeittävyys ylittää 10 prosenttia ja puuston pituus yltää vähintään 5 metriin. Vuosikirjan Kansainvälisiä metsätilastoja -osassa (luku 13) esitettävät tilastot perustuvat FAO:n metsän määritelmään. Niiden mukaan Suomessa metsäksi luokitellaan metsämaan lisäksi valtaosa Suomen kitumaista. Määritelmäeroista johtuen FAO:n tilastoima Suomen Metsätilastollinen vuosikirja

6 1 Forest resources metsäala on noin 3 prosenttia pienempi kuin Suomen omissa metsätilastoissa julkaistut metsä- ja kitumaan pinta-alat yhteensä. Metsä-, kitu- ja joutomaa luokitellaan maapohjan perusteella kankaisiin ja soihin. Soihin sisältyvät niin biologiset kuin geologisetkin suot. Biologisella suolla mineraalimaata peittävä orgaaninen kerros on turvetta tai aluskasvillisuudesta yli 75 % on suokasvillisuutta. Geologiseksi suoksi luokitellaan alue, jossa maatuneista suokasveista on muodostunut yli 30 senttimetrin paksuinen turvekerros. Metsätalousmaa alaluokkineen jaotellaan puuntuotantoon käytettävissä olevaan (ml. rajoitettu puuntuotanto) ja puuntuotannon ulkopuolelle jäävään osaan. Keskeiset metsävaratiedot esitetään sekä koko pintaalalle että puuntuotantoon käytettävissä olevalle osalle. Eräät tilastot, kuten metsiköiden metsänhoidollinen laatu, hakkuuehdotukset ja kehitysluokat, esitetään vain puuntuotannon maalle, sillä edellä mainitut luokittelut kuvaavat puuntuotannon harjoittamista. Puuntuotannon ulkopuolelle jäävillä alueilla varsinaiset hakkuut on kielletty. Alueiden luokitusta varten tarvitut suojelutiedot on koottu Suomen ympäristökeskuksen suojelualuerekisteristä, seutukaavoista (VASEPA) tai Metsähallituksen maankäyttö- ja metsien käsittelyluokkatiedoista. Kyseisten tietolähteiden ulkopuolisia osia Natura-alueista ei ole voitu huomioida puuntuotannon rajoituksissa, sillä luotettavaa tietoa näiden alueiden rajoista ei ole saatavissa. Puuntuotannon ulkopuolisia alueita ovat: luonnonsuojelulakiin perustuvat suojelualueet: kaikki luonnonpuistot, kansallispuistot, soidensuojelualueet, lehtojensuojelualueet, vanhojen metsien suojelualueet ja muut luonnonsuojelualueet sekä lisäksi luonnonsuojelulailla suojellut luontotyypit ja maisemansuojelualueet niiltä osin, joilla hakkuut on kielletty. muut lakiin perustuvat alueet: erämaa-alueet ja muut lakiin perustuvat suojelualueet niiltä osin, joilla hakkuut on kielletty. omistajan päätöksellä suojellut alueet: kaikki Metsähallituksen suojelumetsät sekä Metsähallituksen alue-ekologisen suunnittelun luontokohteet, Metsähallituksen muut rajoitusalueet (ekologiset yhteydet, osa riistakohteista jne.), muut suojellut alueet (yhtiöiden, virastojen, laitosten ja kuntien), metsänjalostus- ja tutkimusmetsät, virkistysalueet, puolustusvoimien harjoitusalueet ja muut erikoisalueet niiltä osin, joilla hakkuut on kielletty. suojeluohjelmiin kuuluvat alueet: kaikki alueet, jotka kuuluvat kansallis- ja luonnonpuistojen kehittämisohjelmaan, soidensuojeluohjelmaan, lehtojensuojeluohjelmaan, vanhojen metsien suojeluohjelmaan, muihin mahdollisiin suojeluohjelmiin ja valtioneuvoston periaatepäätöksellä suojeluun varattuihin muihin kuin suojeluohjelmiin kuuluviin alueisiin sekä rantojensuojeluohjelmaan, lintuvesiensuojeluohjelmaan ja harjujensuojeluohjelmaan kuuluvat alueet niiltä osin, joilla hakkuut on kielletty. kaava-alueet (maakunta- tai seutukaava, yleiskaava, asemakaava, ranta-asemakaava) niiltä osin, joilla hakkuut on kielletty. Metsäkasvillisuusvyöhykkeittäisiä tietoja julkaistiin laajasti Metsätilastollisessa vuosikirjassa Nyt mukana on vain keskeisiä tietoja tästä aihepiiristä. Suomi jaetaan neljään suurilmastoon ja metsien kasvillisuuteen perustuvaan metsäkasvillisuusvyöhykkeeseen. Vyöhykejako esitetään kartassa sivulla 38. Lähes koko Suomi kuuluu boreaaliseen vyöhykkeeseen, joka jakautuu etelä-, keskija pohjoisboreaaliseen metsäkasvillisuusvyöhykkeeseen. Aivan lounaisimmassa Suomessa on myös hemiboreaaliseen vyöhykkeeseen kuuluvia alueita. Ilmastollinen vaihtelu etenkin maan etelä-pohjoissuunnassa vaikuttaa huomattavasti kasvilajien levinneisyyteen ja runsaussuhteisiin, joten saman viljavuustason metsätyyppien (ns. rinnakkaistyyppien) kasvillisuuskuva voi poiketa eri vyöhykkeissä huomattavasti toisistaan. Myös puuntuotos pienenee selvästi ilmaston muuttuessa epäedullisemmaksi. Metsäkasvillisuusvyöhykejakoa hyödynnetään muun muassa kasvupaikkatyyppeihin perustuvassa metsämaan tuottokyvyn arvioinnissa. Valtakunnan metsien inventointitietoihin perustuvien tilastojen yhteydessä käytetään seuraavaa metsänomistajaryhmittelyä: Yksityiset: yksityiset henkilöt, henkilöyhtymät, perikunnat, toiminimet Yhtiöt: osakeyhtiöt ja niiden eläkesäätiöt. Yhtiöihin luetaan myös metsäteollisuusyritysten metsäomaisuuden hoitoa varten perustetut yhtiöt (Tornator Oy, Finsilva Oyj, Metsämannut Oy) Valtio: Metsähallitus ja muut valtion virastot ja laitokset 44 Finnish Statistical Yearbook of Forestry 2011

7 Metsävarat 1 Muut: kunnat, seurakunnat ja yhteisöt. Yhteisöiksi luetaan osuuskunnat, yhteismetsät, kommandiittiyhtiöt, asunto-osakeyhtiöt ja säätiöt. Käytetty metsänomistajaryhmittely poikkeaa vuosikirjan luvuissa 3 (Metsien hoito) ja 4 (Puukauppa ja hakkuut) käytetyistä luokitteluista. Poistumaa käsittelevissä tilastoissa metsänomistajien ryhmittely noudattaa vuosikirjan luvussa 4 käytettyä jaotusta, joten poistumataulukoissa yksityismetsänomistajiksi luetaan myös kunnat ja seurakunnat sekä muut valtion laitokset paitsi Metsähallitus. Metsätilakokonaisuuksia käsittelevissä taulukoissa yksityismetsänomistajilla tarkoitetaan muuten samaa kuin inventoinnissa, mutta yksityismetsänomistajiin eivät kuulu toiminimet. Metsätilojen koko ja metsäkiinteistökaupat Metsätilojen kokoa tarkastellaan metsätilakokonaisuuksittain. Metsätilakokonaisuudella tarkoitetaan kaikkia saman tai samojen omistajien omistamia metsätiloja koko maassa, joihin sisältyy vähintään hehtaari metsämaata. Mikäli henkilö omistaa metsätiloja sekä erikseen että kuolinpesän tai yhtymän osakkaana, nämä on luettu erillisiksi metsätilakokonaisuuksiksi. Metsätilakokonaisuuteen voi kuulua myös peltoa, tontteja sekä kitu- ja joutomaata ym., mutta tilasto koskee vain metsämaata. Tilasto perustuu verohallinnon aineistoon, ja se on laadittu omistajan kotipaikkakunnan mukaan. Verohallinnon aineistoista lasketut metsämaan pinta-alat poikkeavat Metlan valtakunnan metsien inventoinnin raportoimista pinta-aloista. Verohallinnon tiedot metsämaasta pohjautuvat eri ajoilta peräisin oleviin ja 1990-luvun alussa päättyneisiin veroluokituksiin, kun taas Metlan inventointitiedot on laskettu tuoreista maastomittauksista. Valtakunnan metsien inventoinnin omistajaryhmittely on muuten yhtenevä verohallinnon kanssa, mutta verohallinto ei luokittele toiminimiä yksityishenkilöiksi valtakunnan metsien inventoinnin tapaan. Metsämaan kokonaispinta-ala on inventointitietojen mukaan 20,3 miljoonaa hehtaaria, kun verohallinnon tiedoista laskettuna pinta-alaksi saadaan 17,2 miljoonaa hehtaaria. Vastaavasti yksityismetsien metsämaan pintaala on inventoinnin mukaan 12,1 miljoonaa hehtaaria, kun se verohallinnon tietojen mukaan jää 10,5 miljoonaan hehtaariin. Maanmittauslaitoksen laatima metsäkiinteistöjen kauppahintatilasto perustuu kaupanvahvistajien ilmoituksiin vain metsätalousmaata sisältäneistä kaupoista, joissa kaupan vähimmäispinta-ala on 10 hehtaaria. Kauppahintatilastoon kelpuutetaan vain nk. edustavat koko kiinteistön tai määräalan kaupat. Metsäala, joka vuosittain vaihtaa kiinteistökaupoilla omistajaa, yltää noin hehtaariin. Metlan tilastoon kirjautuvat edustavat kaupat muodostavat tästä pinta-alasta karkeasti arvioiden viidenneksen. Edustavia kauppoja eivät ole esimerkiksi sukulaisten väliset kaupat, sillä niissä on usein kauppahintaan vaikuttavia lisätekijöitä. Edustavaan kauppaan ei saa myöskään liittyä eläkeoikeuksia, irtaimistoa tai rakennuksia. Kauppoja tehdään harvoin runsaspuustoisista metsistä, joten tilasto kuvaa parhaiten vähäpuustoisten kohteiden hintoja. Myytävien metsäkiinteistöjen puuston keskitilavuus jää noin prosenttia kaikkien yksityismetsien puuston keskitilavuutta pienemmäksi. Vuosikirjassa julkaistun tilaston lisäksi myös tietoja alle 10 hehtaarin metsäkiinteistöjen kauppahinnoista on saatavissa Metinfo Metsänomistajapalvelusta. Puustotunnukset Puuston tilavuus ja kasvu esitetään kuorellisina kiintokuutiometreinä. Tilavuudella tarkoitetaan kannon päällistä puuston runkotilavuutta inventointihetkellä. Puulajeittaisissa taulukoissa muut havupuut kuin kuusi on yhdistetty mäntyyn. Puuston kokonaistilavuus jakaantuu tukki-, kuitu- ja hukkapuuksi. Tukki- ja kuitupuuosuuksien pitää täyttää niille asetetut mitta- ja laatuvaatimukset. Jäljelle jäävä osuus (pienet tai huonolaatuiset puut, latvaosat, huonolaatuiset rungon osat) luokitellaan hukkapuuksi. Puutavaralajit perustuvat puun ostajien käyttämiin mittaja laatuvaatimuksiin. Havutukin normaali minimipituus on 4 metriä ja pienin latvaläpimitta männyllä 15 cm ja kuusella 16 cm. Lehtitukin minimipituus on 3,1 metriä ja pienin latvaläpimitta 18 cm. Kuitupuun pienin latvaläpimitta on 6 cm ja pölkyn normaali minimipituus on 2,7 metriä. Puuston kasvu mitataan kasvunlaskentajaksolta, jolla tarkoitetaan viittä mittausajankohtaa edeltävää täyttä kasvukautta. Viiden vuoden jaksolla minimoidaan mittausvirheitä ja sään aiheuttaman vuotuisen kasvunvaihtelun merkitystä kasvuarvioissa. Tilastoitu vuotuinen kasvu on viiden vuoden jakson keskiarvo. Puuston poistuma (71,5 milj. m³ vuonna 2010) on hakkuukertymän, metsähukkapuun ja luonnonpoistuman summa. Hakkuukertymällä tarkoitetaan metsästä eri käyttötarkoituksiin hakattua runkopuuta (58,3 milj. m³), ja sitä käsitellään yksityiskohtaisesti vuosikirjan luvussa 4. Metsähukkapuuta (8,4 milj. m³) on hakkuutähteinä Metsätilastollinen vuosikirja

8 1 Forest resources metsään jäävä runkopuu, johon sisältyvät latvat, raivauspuiden rungot, hukkapuutyveykset ja -leikot, ylipitkät kannot sekä korjaamatta jäävät pölkyt. Osa metsähukkapuusta saattaa tulla korjatuksi energiapuuna. Luonnonpoistumaksi tilastoidaan itsestään kuollut runkopuu, joka jää metsään. Luonnonpoistuma oli 4,7 miljoonaa kuutiometriä. Puuston poistumaa voidaan verrata puuston kasvuun, jolloin saadaan käsitys metsävarojen kehityksestä. Metsätaselaskelmissa on tapana tarkastella useiden vuosien pituisia ajanjaksoja, joissa poistuman keskiarvoa verrataan kasvun tasoon. Suomen metsien hakkuumahdollisuuksista tehtyjä laskelmia esitellään vuosikirjan luvussa 4 (taulukko 4.19). Elävästä puustosta esitetään myös kuiva-aineen biomassa. Biomassaan sisältyvät runkopuu, oksat, lehdet, neulaset, kannot ja juuret. Biomassassa ovat mukana vain pituudeltaan yli rinnankorkeuden olevat puut. Runkopuun biomassa lasketaan puiden tilavuudesta tiheysmallien (Repola ym. 2007) avulla. Muut kuiva-ainemäärät lasketaan Repolan (2009) männyn ja kuusen mallien ja Repolan (2008) koivun mallien avulla. Koivun malleja käytetään kaikille lehtipuille ja männyn malleja käytetään muille havupuille paitsi kuuselle. Puuston kuivaaineen biomassan laskentamenetelmä on muuttunut edellisvuoden vuosikirjasta. Kirjallisuus Literature 10. inventoinnin metsävarajulkaisut Ihalainen, A., Korhonen, K. T., Härkönen, K., Hirvelä, H., Nuutinen, T. & Salminen, O Ålands skogsresurser och avverkningsmöjligheter enligt den 10. riksskogstaxeringen [verkkojulkaisu]. Metlan työraportteja s. Saatavissa: Korhonen, K.T., Heikkinen, J., Henttonen, H., Ihalainen, A., Pitkänen, J. & Tuomainen, T Suomen metsävarat [verkkojulkaisu]. Metsätieteen aikakauskirja 1B/2006: Saatavissa: Korhonen, K.T., Ihalainen, A., Heikkinen, J., Henttonen, H., & Pitkänen, J Suomen metsävarat metsäkeskuksittain ja metsävarojen kehitys [verkkojulkaisu]. Metsätieteen aikakauskirja 2B/2007: Saatavissa: 9. inventoinnin metsävarajulkaisut Metsävaratiedot on julkaistu metsäkeskuksittain Metsätieteen aikakauskirjoissa: Etelä-Pohjanmaa 2B/1998, Keski-Suomi 2B/1999, Pohjois-Savo 2B/1999, Kymi 3B/1999, Ahvenanmaa 4B/1999, Rannikko 1B/2000, Lounais-Suomi 2B/2000, Häme- Uusimaa 3B/2000, Pirkanmaa 4B/2000, Etelä-Savo 2B/2001, Pohjois-Karjala 3B/2001, Kainuu 2B/2003, Pohjois-Pohjanmaa 3B/2004, Lappi 2B/2005 [verkkojulkaisut]. Tiivistelmät saatavissa: Tomppo, E., Heikkinen, J., Henttonen, H.M., Ihalainen, A., Katila, M., Mäkelä, H., Tuomainen, T., Vainikainen, N Designing and Conducting a Forest Inventory - case: 9th National Forest Inventory of Finland [verkkojulkaisu]. Managing Forest Ecosystems, Vol. 22. Springer. 305 p. Saatavissa: com/life+sciences/forestry/book/ Muut inventointijulkaisut Ilvessalo, Y Suomen metsät vuosista vuosiin Kolmeen valtakunnan metsien inventointiin perustuva tutkimus. Summary: The forests of Finland from to A survey based on three national forest inventories. Communicationes Instituti Forestalis Fenniae 47(1). 227 s. Kuusela, K Suomen metsävarat ja metsien omistus sekä niiden kehittyminen Summary: Forest resources and ownership in Finland and their development Communicationes Instituti Forestalis Fenniae 76(5). 126 s Suomen metsävarat ja metsien omistus Summary: Forest resources and ownership in Finland Communicationes Instituti Forestalis Fenniae 93(6). 107 s. & Salminen, S Suomen metsävarat ja niiden kehittyminen Summary: Forest resources of Finland in and their development in Acta Forestalia Fennica s. Salminen, S. & Salminen, O Metsävarat Keskisessä Suomessa sekä koko Etelä-Suomessa Summary: Forest Resources in Middle Finland, , and in South Finland, Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja s. Suomen metsävarat ja niiden muutokset vuodesta 1951 lähtien Metsätilastotiedote 354. Metsäntutkimuslaitos, valtakunnan metsien inventointi. 18 s. Tomppo, E., Henttonen, H., Tuomainen, T Valtakunnan metsien 8. inventoinnin menetelmä ja tulokset metsäkeskuksittain Pohjois-Suomessa sekä tulokset Etelä-Suomessa ja koko maassa Metsätieteen aikakauskirja 1B/ 2001: Finnish Statistical Yearbook of Forestry 2011

9 Metsävarat 1 Valtakunnan metsien 10. inventointi (VMI10). Maastotyön ohjeet Koko Suomi ml. Ahvenanmaa [verkkojulkaisu]. Metsäntutkimuslaitos. 177 s. Saatavissa: vmi10-maasto-ohje-06.pdf + liitteet [verkkojulkaisu]. 70 s. Saatavissa: Valtakunnan metsien 11. inventointi (VMI11). Maastotyön ohjeet Koko Suomi [verkkojulkaisu]. Metsäntutkimuslaitos. 120 s. Saatavissa: + liitteet [verkkojulkaisu]. 62 s. Saatavissa: Muut julkaisut Ahti, T., Hämet-Ahti, L. & Jalas, J Vegatation zones and their sections in northwestern Europe. Annales Botanici Fennici 5: Hakkuut ja puuston poistuma metsäkeskuksittain 2010 [verkkojulkaisu]. SVT Maa-, metsä- ja kalatalous Metsätilastotiedote 20/2011. Metsäntutkimuslaitos, metsätilastollinen tietopalvelu. 10 s. Saatavissa: Hotanen, J.-P., Nousiainen, H., Mäkipää, R., Reinikainen, A. & Tonteri, T Metsätyypit opas kasvupaikkojen luokitteluun. Metsäkustannus. 192 s. Kiinteistöjen kauppahintatilasto [verkkojulkaisu]. SVT Hinnat 2011:2. Maanmittauslaitos. 62 s. Saatavissa: Kiinteistöjen kauppahintatilasto 2010 [verkkojulkaisu]. SVT Hinnat 2011:1. Maanmittauslaitos. 81 s. Saatavissa: kauppahintatilasto_2010.pdf Metsämaan omistus [verkkojulkaisu]. Metsätilastotiedote 28/2010. Metsäntutkimuslaitos, metsätilastollinen tietopalvelu. 12 s. Saatavissa: julkaisut/mtt/2010/metsamaan_omistus_ pdf Metsämaan omistus 2009 [verkkojulkaisu]. Metsätilastotiedote 28/2010. Metsäntutkimuslaitos, metsätilastollinen tietopalvelu. 9 s. Saatavissa: metsamaan_omistus_2009.pdf Metsätilakoon ja rakenteen kehittäminen - työryhmän kannanotot [verkkojulkaisu] Työryhmämuistio, MMM 2011:3, osa s. Saatavissa: newfolder_25/5wu1ev04n/trm_2011_3_osa_1.pdf Repola, J Biomass equations for birch in Finland [verkkojulkaisu]. Silva Fennica 42(4): Saatavissa: Repola, J Biomass equations for Scots pine and Norway spruce in Finland [verkkojulkaisu]. Silva Fennica 43(4): Saatavissa: Repola, J., Ojansuu, R. & Kukkola, M Biomass functions for Scots pine, Norway spruce and birch in Finland [verkkojulkaisu]. Metlan työraportteja/working Papers of the Finnish Forest Research Institute 2007(53). 28 s. Saatavissa: Suomen kartasto Vihko 141. Kasvillisuus ja kasvisto. Maanmittauslaitos ja Suomen Kasvimaantieteellinen Seura. s Muut tietolähteet Other sources of information Maanmittauslaitos, Metinfo Kasvupaikkatyypit, Metinfo Metsien suojelu, Metinfo Metsänomistajapalvelu, Metinfo Tilastopalvelu, Metinfo Valtakunnan metsien inventointi, Suomen ympäristökeskus, Verohallinto, Metsätilastollinen vuosikirja

10 1 Forest resources Maatalousmaa Agricultural land 2,8 milj. ha mill. ha Muu metsätalousmaa Other forestry land 0,2 milj. ha mill. ha Joutomaa Unproductive land 3,2 milj. ha mill. ha Kitumaa Poorly productive forest land 2,5 milj. ha mill. ha Rakennettu maa, liikennealueet ym. Built-up areas, transport routes, etc. 1,5 milj. ha mill. ha Metsämaa Forest land 20,3 milj. ha mill. ha Metsätalousmaa (26,1 milj. ha) = Metsämaa + kitumaa + joutomaa + muu metsätalousmaa Forestry land (26.1 mill. ha) = Forest land + poorly productive forest land + unproductive land + other forestry land Kuva 1.1 Maankäyttö Suomessa Figure 1.1 Land use in Finland Metsätalousmaa Forestry land 26,1 milj. ha mill. ha Yksityiset Private Muut Others Yhtiöt Companies Valtio State Puuston tilavuus Growing stock 2284 milj. m³ mill. m³ Yksityiset Private Muut Others Yhtiöt Companies Valtio State Puuston kasvu Annual increment of growing stock 104 milj. m³ mill. m³ Yksityiset ja muut Private and others Valtio ja yhtiöt State and companies % Kuva 1.2 Omistajaryhmien osuudet metsätalousmaasta, puuston tilavuudesta ja kasvusta Figure 1.2 Forestry land, growing stock and annual increment of growing stock by ownership category 48 Finnish Statistical Yearbook of Forestry 2011

11 Metsävarat milj. m³ mill. m³ Lehtipuut Broadleaves Kuusi Spruce Mänty Pine Vuosien inventoinnin pylvään vasen puoli kuvaa puuston määrää alueluovutusta edeltäneiden Suomen rajojen mukaan, ja oikea puoli alueluovutuksen jälkeisten rajojen mukaan. The left side of the split column presents the growing stock volumes according to Finland s borders before cession of territory after the Second World War. The right side of the column presents the growing stock volumes to the present area of Finland. Kuva 1.3 Puuston tilavuus metsä- ja kitumaalla 1920-luvulta lähtien Figure 1.3 Growing stock volumes on forest land and on poorly productive forest land since the 1920s % metsämaan alasta % forest land area % metsämaan alasta % forest land area Etelä-Suomi Southern Finland 5 0 Pohjois-Suomi Northern Finland Puuton Treeless Ikäluokka Age class Puuton Treeless Ikäluokka Age class Kuva 1.4 Metsien ikärakenne ja 2000-luvulla Figure 1.4 Age structure of forests in the 1960s and 2000s Metsätilastollinen vuosikirja

12 1 Forest resources Mänty Pine Kuusi Spruce Lehtipuut Broadleaves Vallitseva puulaji Tree-species dominance Puuston tilavuus Growing stock volumes Puuston vuotuinen kasvu Annual increment of growing stock Puuston poistuma vuosina Total drain, % Lähde: Metsäntutkimuslaitos Source: Finnish Forest Research Institute Kuva 1.5 Puulajien osuudet vallitsevuudesta, puuston tilavuudesta, puuston vuotuisesta kasvusta ja poistumasta metsä- ja kitumaalla Figure 1.5 Tree species dominance, growing stock volumes, annual increment of growing stock and total drain on forest land and on poorly productive forest land by tree species milj. m³ mill. m³ Kasvu puulajeittain Increment by tree species Kasvu yhteensä Total increment Poistuma Drain Mänty Pine Kuusi Spruce Lehtipuu Broadleaves Lähde: Metsäntutkimuslaitos Source: Finnish Forest Research Institute Kuva 1.6 Puuston kasvu ja poistuma Figure 1.6 Annual increment of growing stock and growing stock drain 50 Finnish Statistical Yearbook of Forestry 2011

13 Metsävarat 1 Yhteismetsät Jointly owned forests Muut Others Osakeyhtiöt Limited companies 9 % 2 % Valtio, kunnat, seurakunnat ja muut julkiset yhteisöt State, municipalities, parishes and the other public corporations 28 % 45 % Henkilö- tai perheomistus Private persons or families 7 % Kuolinpesät Undistributed estates 9 % Verotusyhtymät Real property partnerships Lähde: Verohallinto Source: Tax Administration Kuva 1.7 Metsämaan pinta-ala metsänomistajaryhmittäin 2009 Figure 1.7 Forest land area by forest ownership category, 2009 Metsämaan pinta-alaluokka Forest land area class 1 1,9 ha 2 4,9 ha 5 9,9 ha 10 19,9 ha 20 49,9 ha 50 99,9 ha ,9 ha ,9 ha 500 ha Metsämaan pinta-alaluokka Forest land area class 1 1,9 ha 2 4,9 ha 5 9,9 ha 10 19,9 ha 20 49,9 ha 50 99,9 ha ,9 ha ,9 ha 500 ha Tilakokonaisuuksien lukumäärä, 1000 kpl Number of forest property entities, 1000 Metsämaan pinta-ala, 1000 ha Forest land area, 1000 ha Lähde: Verohallinto Source: Tax Administration Kuva 1.8 Yksityishenkilöiden omistamien metsätilakokonaisuuksien lukumäärä ja pinta-ala metsätilakokonaisuuksien kokoluokittain 2009 Figure 1.8 Number and forest land area of non-industrial, private forest property entities classified by size, 2009 Metsätilastollinen vuosikirja

14 1 Forest resources 1.0 Suomen metsävarat Finland s forest resources Pinta-ala Area Yhteensä Total ha Puuntuotantoon käytettävissä Available for wood production Suomen kokonaispinta-ala Total area of Finland Sisämaan vesistöt Inland watercourses Maapinta-ala Land area Metsätalousmaa Forestry land Metsämaa Forest land Kitumaa Poorly productive forest land Joutomaa Unproductive land Metsätiet, varastot ym. Forest roads, depots, etc Maatalousmaa Agricultural land Rakennettu maa Built-up areas Liikennealueet ym. Transport routes, etc Puusto Growing stock Yhteensä Puuntuotantoon Total käytettävissä olevalla maalla On land available for wood production milj. m³ mill. m³ Puuston tilavuus metsä- ja kitumaalla Growing stock volumes on forest land and on poorly productive forest land Mänty Pine Kuusi Spruce Lehtipuut Broadleaved Puuston vuotuinen kasvu Annual increment of growing stock on forest metsä- ja kitumaalla land and on poorly productive forest land 103,7.. Mänty Pine 47,6.. Kuusi Spruce 32,2.. Lehtipuut Broadleaved 23,9.. Puuston poistuma 2010 Total drain, ,5. Mänty Pine 28,3. Kuusi Spruce 23,6. Lehtipuut Broadleaved 19,6. Metsävaratiedot (pinta-alat, tilavuus ja kasvu) perustuvat valtakunnan metsien 11. inventoinnin tuloksiin ( ) paitsi Ylä-Lapissa (Enontekiön, Inarin ja Utsjoen kunnat), jossa tiedot perustuvat valtakunnan metsien 9. inventointiin (2003). Puuston vuotuisella kasvulla tarkoitetaan inventointiajankohtaa edeltävän viiden kasvukauden keskimääräistä vuotuista kasvua. Puuston poistuma sisältää metsästä hakatun runkopuun, metsään hakkuutähteinä jääneen runkopuun ja luonnonpoistuman (eli itsestään kuolleen ja metsään jääneen) runkopuun. Statistics on the forest resources are based on the results of the 11th National Forest Inventory ( ) except in Northern part of Lapland (Enontekiö, Inari and Utsjoki municipalities), where the statistics are based on the results of the 9th National Forest Inventory (2003). Annual increment of the growing stock is the average annual increment during the last five growing periods preceding the inventory moment. Total drain includes harvesting and mortality of stemwood. Lähteet: Metsäntutkimuslaitos; Maanmittauslaitos Sources: Finnish Forest Research Institute; National Land Survey 52 Finnish Statistical Yearbook of Forestry 2011

15 Metsävarat Metsätalousmaa Forestry land Alue Inventoitu Metsätalousmaa Forestry land Muu maa Maapinta- Region Inventory Metsämaa Kitumaa Joutomaa Metsätiet, Yhteensä Other land ala Forest land Poorly Unproductive varastot ym. Total Total land productive land Forest roads, area forest land depots, etc ha Koko maa, valtakunnan metsien inventoinnit 1 11 Whole country, National Forest Inventories (NFI) 1 11 VMI 1 NFI VMI 2 NFI VMI 2 * NFI 2 * VMI 3 NFI VMI 5 NFI VMI 6 NFI VMI 7 NFI VMI 8 NFI VMI 9 NFI VMI 10 NFI VMI 11 NFI Etelä-Suomi Southern Finland " Pohjois-Suomi Northern Finland " Metsäkeskuksittain, valtakunnan metsien 10. inventointi By forestry centre, 10th National Forest Inventory Koko maa Whole country Etelä-Suomi Southern Finland " Ahvenanmaa Rannikko Etelärannikko " Pohjanmaa " Lounais-Suomi " Häme-Uusimaa " Kaakkois-Suomi " Pirkanmaa " Etelä-Savo " Etelä-Pohjanmaa " Keski-Suomi " Pohjois-Savo " Pohjois-Karjala " Pohjois-Suomi Northern Finland Kainuu " Pohjois-Pohjanmaa " Lappi " Eteläosa Southern part " Enontekiö, Inari, Utsjoki * VMI 2: Alueluovutuksen 1944 jälkeisten Suomen rajojen mukaan lasketut inventointitulokset. Metsätalousmaa luokitellaan metsä-, kitu- tai joutomaaksi sen vuotuisen keskimääräisen puuntuotoskyvyn perusteella. Metsämaalla puuntuotoskyky on vähintään 1 m³/ha/vuosi, kitumaalla vähintään 0,1 m³/ha/vuosi ja joutomaalla pienempi kuin 0,1 m³/ha/vuosi. VMI 1 VMI 3 metsä- ja kitumaan luokitukset eivät täysin vastaa nykyisin käytettyä luokitusta. Metsätalousmaahan sisältyy myös luonnonsuojelualueiden metsätalousmaa. Metsäkeskuksittaiset pinta-alat perustuvat valtakunnan metsien 10. inventointiin paitsi Ylä-Lapissa (Enontekiön, Inarin ja Utsjoen kunnat) valtakunnan metsien 9. inventointiin. * NFI 2: Inventory results calculated in accordance with the present borders of Finland. Forestry land breaks down into forest land, poorly productive forest land and unproductive land according to its capability of producing volume increment. On forest land the capability is 1.0 m³/ha/year or more, on poorly productive forest land 0.1 m³/ha/year or more and on unproductive land less than this. The forest land and poorly productive forest land categories in NFI 1 NFI 3 do not fully correspond to present categories. Forestry land also includes nature conservation areas. Statistics by forestry centre are based on the 10th National Forest Inventory, except in Northern part of Lapland (Enontekiö, Inari and Utsjoki municipalities), where the statistics are based on the 9th National Forest Inventory. Metsätilastollinen vuosikirja

1 Metsävarat. Metsien pinta-ala

1 Metsävarat. Metsien pinta-ala 1 Metsävarat Suomen maapinta-alasta metsätalousmaa kattaa 86 prosenttia eli 26,2 miljoonaa hehtaaria. Valtaosa tästä 20,3 miljoonaa hehtaaria on pääosin puuntuotantoon käytettävissä olevaa metsämaata.

Lisätiedot

1 Metsävarat. Metsätalousmaa

1 Metsävarat. Metsätalousmaa 1 Metsävarat Metsien puuston tilavuus on noussut 2 306 miljoonaan kuutiometriin. Mäntyä on puuston tilavuudesta puolet. Kuusen osuus on 30, koivun 17 ja muiden lehtipuiden 3 prosenttia. Tilavuudesta on

Lisätiedot

Metsämaan omistus

Metsämaan omistus Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 28/2010 Metsämaan omistus 2006 2008 17.6.2010 Harri Hänninen Aarre Peltola Sekä suurten että pienten metsätilojen määrä on lisääntynyt

Lisätiedot

Metsämaan omistus 2010

Metsämaan omistus 2010 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 8/2012 Metsämaan omistus 2010 20.2.2012 Jussi Leppänen Yrjö Sevola Metsänomistajia 737 000 Suomalaiset omistavat metsää yksin tai

Lisätiedot

TILASTO: Metsämaan omistus 2013

TILASTO: Metsämaan omistus 2013 Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 5/2015 TILASTO: Metsämaan omistus 2013 23.1.2015 Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 5/2015 T I L A S T O Metsämaan omistus 2013 23.1.2015 Jussi Leppänen ja Jukka

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan metsäkeskuksen alueen metsävarat ja niiden kehitys

Pohjois-Karjalan metsäkeskuksen alueen metsävarat ja niiden kehitys Pohjois-Karjalan metsäkeskuksen alueen metsävarat 2004 2006 ja niiden kehitys 2000-2006 Kari T. Korhonen Valtakunnan metsien inventointi/metla Kari.t.Korhonen@metla.fi VMI10/ 9.8.2007 1 VMI10 Maastotyöt

Lisätiedot

Metsämaan omistus 2009

Metsämaan omistus 2009 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 48/2010 Metsämaan omistus 2009 14.12.2010 Harri Hänninen Yrjö Sevola Metsänomistajia 739 000 Suomalaiset omistavat metsää yksin

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan metsäkeskuksen alueen metsävarat ja niiden kehitys

Etelä-Pohjanmaan metsäkeskuksen alueen metsävarat ja niiden kehitys Etelä-Pohjanmaan metsäkeskuksen alueen metsävarat 24 26 ja niiden kehitys 1997-26 Kari T. Korhonen Valtakunnan metsien inventointi/metla Kari.t.Korhonen@metla.fi VMI1/ 9.8.27 1 VMI1 Maastotyöt 24 28 Otantamittauksia

Lisätiedot

Metsämaan omistus 2011

Metsämaan omistus 2011 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 16/2013 Metsämaan omistus 2011 22.4.2013 Jussi Leppänen Yrjö Sevola Metsänomistajia 632 000 Suomalaiset omistavat metsää yksin

Lisätiedot

Kainuun metsäkeskuksen alueen metsävarat ja niiden kehitys

Kainuun metsäkeskuksen alueen metsävarat ja niiden kehitys Kainuun metsäkeskuksen alueen metsävarat 2004 2006 ja niiden kehitys 2001-2006 Kari T. Korhonen Valtakunnan metsien inventointi/metla Kari.t.Korhonen@metla.fi VMI10/ 9.8.2007 1 VMI10 Maastotyöt 2004 2008

Lisätiedot

1 Metsävarat. Metsien pinta-ala

1 Metsävarat. Metsien pinta-ala 1 Metsävarat Suomen maapinta-alasta metsätalousmaa kattaa 86 prosenttia eli 26,2 miljoonaa hehtaaria. Valtaosa tästä 20,3 miljoonaa hehtaaria on pääosin puuntuotantoon käytettävissä olevaa metsämaata.

Lisätiedot

Metsämaan omistus 2012. Pien- ja suuromistuksia entistä enemmän. Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 6/2014

Metsämaan omistus 2012. Pien- ja suuromistuksia entistä enemmän. Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 6/2014 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 6/2014 Metsämaan omistus 2012 14.2.2014 Jussi Leppänen Yrjö Sevola Pien- ja suuromistuksia entistä enemmän Vuoden 2006 jälkeen

Lisätiedot

1 Metsävarat. Metsätalousmaa

1 Metsävarat. Metsätalousmaa 1 Metsävarat Metsätalousmaata on Suomen maapinta-alasta 86 prosenttia (26 milj. ha). Se jakautuu puuntuotoskyvyn perusteella metsämaahan (20 milj. ha), kitumaahan (3 milj. ha) ja joutomaahan (3 milj. ha).

Lisätiedot

Lounais-Suomen metsäkeskuksen alueen metsävarat ja niiden kehitys

Lounais-Suomen metsäkeskuksen alueen metsävarat ja niiden kehitys Lounais-Suomen metsäkeskuksen alueen metsävarat 2005 2006 ja niiden kehitys 1998-2006 Kari T. Korhonen Valtakunnan metsien inventointi/metla Kari.t.Korhonen@metla.fi VMI10/ 19.10.2007 1 VMI10 Maastotyöt

Lisätiedot

Suomen metsävarat 2004-2005

Suomen metsävarat 2004-2005 Suomen metsävarat 24-2 Korhonen, K.T., Heikkinen, J., Henttonen, H., Ihalainen, A., Pitkänen, J. & Tuomainen, T. 26. Suomen metsävarat 24-2. Metsätieteen Aikakauskirja 1B/26 Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet

Lisätiedot

Millaisia suometsät ovat VMI10:n tuloksia soiden pinta-aloista sekä puuston tilavuudesta ja kasvusta

Millaisia suometsät ovat VMI10:n tuloksia soiden pinta-aloista sekä puuston tilavuudesta ja kasvusta Uutta tietoa suometsätalouteen Suometsätalous tutkimusohjelman tulokset käytäntöön seminaari Sokos Hotelli Vantaa, Tikkurila 12.4.2011 Millaisia suometsät ovat :n tuloksia soiden pinta-aloista sekä puuston

Lisätiedot

Lapin metsävaratietoa, Valtakunnan Metsien Inventointi Lapissa

Lapin metsävaratietoa, Valtakunnan Metsien Inventointi Lapissa Lapin metsävaratietoa, Valtakunnan Metsien Inventointi Lapissa Kari T. Korhonen VMI/Luke Metsävarat: Korhonen, K.T. & Ihalainen, A. Hakkuumahdollisuudet: Packalen, T., Salminen O., Hirvelä, H. & Härkönen,

Lisätiedot

Valtakunnan metsien 10. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot Kaakkois-Suomessa

Valtakunnan metsien 10. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot Kaakkois-Suomessa Valtakunnan metsien 10. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot Kaakkois-Suomessa Tietolähde: Metla VMI10 / MELA-ryhmä / 15.6.2007 Tuula Nuutinen Nuutinen, T., Hirvelä, H., Salminen, O. & Härkönen,

Lisätiedot

Valtakunnan metsien 10. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot Pirkanmaan metsäkeskuksen alueella

Valtakunnan metsien 10. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot Pirkanmaan metsäkeskuksen alueella Valtakunnan metsien 10. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot Pirkanmaan metsäkeskuksen alueella Tietolähde: Metla VMI10 / MELA-ryhmä / 15.6.2007 Tuula Nuutinen Nuutinen, T., Hirvelä, H., Salminen,

Lisätiedot

1 METSÄVARAT. Metsätalousmaa. Suomen metsien puuston kasvu on lisääntynyt 97 miljoonaan kuutiometriin vuodessa tuoreimpien inventointitietojen

1 METSÄVARAT. Metsätalousmaa. Suomen metsien puuston kasvu on lisääntynyt 97 miljoonaan kuutiometriin vuodessa tuoreimpien inventointitietojen 1 METSÄVARAT Suomen metsien puuston kasvu on lisääntynyt 97 miljoonaan kuutiometriin vuodessa tuoreimpien inventointitietojen mukaan. Kasvun lisäys on aiheutunut suurelta osin männystä, sillä maassamme

Lisätiedot

1 Metsävarat. Metsätalousmaa

1 Metsävarat. Metsätalousmaa 1 Metsävarat Suomen metsien puuston määrä ja kasvu ovat edelleen lisääntyneet. Puuston kuorellinen kokonaistilavuus on nykyisin 2 189 miljoonaa kuutiometriä, ja puuston määrä on lisääntynyt miltei puolella

Lisätiedot

1 Metsävarat. Metsätalousmaa

1 Metsävarat. Metsätalousmaa 1 Metsävarat Suomen metsien puuston tilavuus on lisääntynyt voimakkaasti 1970-luvulta lähtien, ja puuston kuorellinen kokonaistilavuus yltää nykyään 2 201 miljoonaan kuutiometriin. Tästä puolet on mäntyä

Lisätiedot

Liitetaulukko 20. Puuston runkolukusarjat puulajeittain.

Liitetaulukko 20. Puuston runkolukusarjat puulajeittain. Liitetaulukko 20. Puuston runkolukusarjat puulajeittain. Ahvenanmaa Metsämaa Mänty 316,8 35,2 113,0 12,6 187,7 20,9 101,1 11,2 66,5 7,4 47,4 5,3 30,0 3,3 19,2 2,1 10,2 1,1 8,2 0,9 900,0 Kuusi 189,6 31,9

Lisätiedot

Yksityismetsätalouden liiketulos 2013

Yksityismetsätalouden liiketulos 2013 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Yksityismetsätalouden liiketulos 2013 27/2014 18.6.2014 Esa Uotila Yksityismetsätalouden liiketulos lähes 100 euroa hehtaarilta

Lisätiedot

Pohjois-Savon metsien tilan ja hakkuumahdollisuudet

Pohjois-Savon metsien tilan ja hakkuumahdollisuudet Pohjois-Savon metsien tilan ja hakkuumahdollisuudet Metsävarat: Kari T. Korhonen & Antti Ihalainen Hakkuumahdollisuudet: Tuula Packalen, Olli Salminen, Hannu Hirvelä & Kari Härkönen Kuopio 1 Metsäsuunnittelu

Lisätiedot

Keski-Suomen metsien tila ja hakkuumahdollisuudet

Keski-Suomen metsien tila ja hakkuumahdollisuudet Keski-Suomen metsien tila ja hakkuumahdollisuudet Olli Salminen Luke VMI11 tietojen julkistus Jyväskylä Luonnonvarakeskus, Metsäsuunnittelu ja metsävarannot Metsävarat : Kari T. Korhonen & Antti Ihalainen

Lisätiedot

Hakkuumäärien ja pystykauppahintojen

Hakkuumäärien ja pystykauppahintojen A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Bruttokantorahatulot metsäkeskuksittain 2003 Toimittaja: Esa Uotila 18.6.2004 729 Kantorahatulot lähes 1,8

Lisätiedot

Valtakunnan metsien 10. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot Etelä-Savon metsäkeskuksen alueella

Valtakunnan metsien 10. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot Etelä-Savon metsäkeskuksen alueella Valtakunnan metsien 10. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot Etelä-Savon metsäkeskuksen alueella Tietolähde: Metla VMI10 / MELA-ryhmä / 15.6.2007 Tuula Nuutinen Nuutinen, T., Hirvelä, H.,

Lisätiedot

Valtakunnan metsien 10. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot Lounais-Suomen metsäkeskuksen alueella

Valtakunnan metsien 10. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot Lounais-Suomen metsäkeskuksen alueella Valtakunnan metsien 10. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot Lounais-Suomen metsäkeskuksen alueella Tietolähde: Olli Salminen Metla VMI10 / MELA-ryhmä / 15.6.2007 Nuutinen, T., Hirvelä, H.,

Lisätiedot

1 Metsävarat. Metsätalousmaa

1 Metsävarat. Metsätalousmaa 1 Metsävarat Suomen maapinta-alasta 86 prosenttia (26 milj. ha) on metsätalousmaata, joka jaetaan puuntuotoskykynsä perusteella metsämaahan (20 milj. ha), kitumaahan (3 milj. ha) ja joutomaahan (3 milj.

Lisätiedot

1 METSÄVARAT. Maan jakautuminen luokkiin

1 METSÄVARAT. Maan jakautuminen luokkiin 1 METSÄVARAT Suomen maapinta-alasta 86 prosenttia (26 milj. ha) on metsätalousmaata. Siitä 20 miljoonaa hehtaaria on kasvupotentiaalinsa puolesta puuntuotantoon hyvin soveltuvaa metsämaata ja loput 6 miljoonaa

Lisätiedot

Yksityismetsätalouden liiketulos 2010

Yksityismetsätalouden liiketulos 2010 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Yksityismetsätalouden liiketulos 2010 27/2011 22.6.2011 Esa Uotila Yksityismetsätalouden liiketulos 88 euroa hehtaarilta Vuonna

Lisätiedot

Valtakunnan metsien 10. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot Etelä-Pohjanmaan metsäkeskuksen alueella

Valtakunnan metsien 10. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot Etelä-Pohjanmaan metsäkeskuksen alueella Valtakunnan metsien 10. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot Etelä-Pohjanmaan metsäkeskuksen alueella Tietolähde: Kari Härkönen Metla VMI10 / MELA-ryhmä / 15.6.2007 Nuutinen, T., Hirvelä,

Lisätiedot

Uusimmat metsävaratiedot

Uusimmat metsävaratiedot Uusimmat metsävaratiedot Kari T. Korhonen & Antti Ihalainen Valtakunnan metsien 11. inventoinnin (VMI11) tulosten julkistamistilaisuus 18.3.2015 Suomi on Euroopan metsäisin maa Metsätalousmaata 26,2 milj.

Lisätiedot

Valtakunnan metsien 10. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot Keski-Suomen metsäkeskuksen alueella

Valtakunnan metsien 10. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot Keski-Suomen metsäkeskuksen alueella Valtakunnan metsien 10. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot Keski-Suomen metsäkeskuksen alueella Tietolähde: Metla VMI10 / MELA-ryhmä / 15.6.2007 Olli Salminen Nuutinen, T., Hirvelä, H.,

Lisätiedot

Suometsien puuvarojen kehitys ja skenaariot

Suometsien puuvarojen kehitys ja skenaariot Suometsien puuvarojen kehitys ja skenaariot Metsätieteen päivä 26.11.2018 Tuula Packalen, Juha-Pekka Hotanen, Hannu Hökkä, Kari T. Korhonen, Olli Salminen 1 26.11.2018 Metsämaan pinta-ala on kasvanut 1960-luvulta

Lisätiedot

Yksityismetsätalouden liiketulos 2008

Yksityismetsätalouden liiketulos 2008 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Yksityismetsätalouden liiketulos 2008 25/2009 24.6.2009 Esa Uotila Yksityismetsätalouden liiketulos laski 97 euroon hehtaarilta

Lisätiedot

Eteläsavolainen metsätalous pähkinänkuoressa

Eteläsavolainen metsätalous pähkinänkuoressa Eteläsavolainen metsätalous pähkinänkuoressa Toimintaympäristö Väkiluku 1.1.2017 148 975 Etelä-Savon pinta-ala n. 19 130 km 2, josta maapinta-alaa n. 14 257 km 2 ja sisävesiä n. 4 874 km 2 Väestöntiheys/km

Lisätiedot

1 METSÄVARAT. Maapinta-alan jakautuminen luokkiin

1 METSÄVARAT. Maapinta-alan jakautuminen luokkiin 1 METSÄVARAT Suomen maapinta-alasta 86 prosenttia (26 milj. ha) hehtaaria on metsätalousmaata. Siitä 20 miljoonaa hehtaaria on kasvupotentiaalinsa puolesta puuntuotantoon hyvin soveltuvaa metsämaata. Heikkotuottoista

Lisätiedot

1 METSÄVARAT. Metsätalousmaan jakautuminen luokkiin

1 METSÄVARAT. Metsätalousmaan jakautuminen luokkiin 1 METSÄVARAT Suomen metsien puuston tilavuus on 1970-luvun alun jälkeen lisääntynyt 40 prosentilla nykyiseen 2 091 miljoonaan kuutiometriin. Puuston poistuma on tällä ajanjaksolla jäänyt jatkuvasti kasvua

Lisätiedot

Etelä-Savon metsävarat ja hakkuumahdollisuudet

Etelä-Savon metsävarat ja hakkuumahdollisuudet Etelä-Savon metsävarat ja hakkuumahdollisuudet Metsävarat: Kari T. Korhonen & Antti Ihalainen Hakkuumahdollisuudet: Tuula Packalen, Olli Salminen, Hannu Hirvelä & Kari Härkönen Mikkeli 5.6.2015 Etelä-Savon

Lisätiedot

Lapin metsävaratietoa, Valtakunnan Metsien Inventointi Lapissa

Lapin metsävaratietoa, Valtakunnan Metsien Inventointi Lapissa Lapin metsävaratietoa, Valtakunnan Metsien Inventointi Lapissa Hannu Salminen, Luke, Rovaniemi Esityksen on koostanut Kari T. Korhonen VMI/Luke Metsävarat: Korhonen, K.T. & Ihalainen, A. Hakkuumahdollisuudet:

Lisätiedot

Pohjois-Karjaln metsävarat ja hakkuumahdollisuudet

Pohjois-Karjaln metsävarat ja hakkuumahdollisuudet Pohjois-Karjaln metsävarat ja hakkuumahdollisuudet Metsävarat: Kari T. Korhonen & Antti Ihalainen Hakkuumahdollisuudet: Tuula Packalen, Olli Salminen, Hannu Hirvelä & Kari Härkönen Joensuu 22.5.2015 Pohjois-Karjalan

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen (Etelä-Karjala ja Kymenlaakso) metsävarat ja hakkuumahdollisuudet

Kaakkois-Suomen (Etelä-Karjala ja Kymenlaakso) metsävarat ja hakkuumahdollisuudet Kaakkois-Suomen (Etelä-Karjala ja Kymenlaakso) metsävarat ja hakkuumahdollisuudet Olli Salminen Luke VMI11 tietojen julkistus ja AMO-työpaja Lappeenranta 4.6.2015 Luonnonvarakeskus, Metsäsuunnittelu ja

Lisätiedot

Kantohintojen aleneminen edellisvuodesta. Reaalisesti pudotusta oli 4 prosenttia. nousivat ainoastaan Ahvenanmaalla

Kantohintojen aleneminen edellisvuodesta. Reaalisesti pudotusta oli 4 prosenttia. nousivat ainoastaan Ahvenanmaalla A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Bruttokantorahatulot metsäkeskuksittain 2004 Toimittaja: Esa Uotila 31.5. 2005 775 Kantohintojen lasku pudotti

Lisätiedot

Riittääkö puu VMI-tulokset

Riittääkö puu VMI-tulokset Riittääkö puu VMI-tulokset Lapin 61. Metsätalouspäivät 14.2.2019 Rovaniemi Kari T. Korhonen Metsävarat: Kari T. Korhonen, Antti Ihalainen, Mikael Strandström Hakkuumahdollisuudet: Olli Salminen, Hannu

Lisätiedot

Teollisuuspuun hakkuut alueittain 2013

Teollisuuspuun hakkuut alueittain 2013 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Teollisuuspuun hakkuut alueittain 2013 21/2014 23.5.2014 Elina Mäki-Simola Vuoden 2013 teollisuuspuun hakkuut 56,1 miljoonaa kuutiometriä

Lisätiedot

Suomen puuvarat, metsänkasvu sekä puunkäytön lisääntymisen vaikutukset

Suomen puuvarat, metsänkasvu sekä puunkäytön lisääntymisen vaikutukset Suomen puuvarat, metsänkasvu sekä puunkäytön lisääntymisen vaikutukset Olli Salminen Luke Puunhankinnan ja puuraaka-aineen käytön muutokset Suomessa Mikkelin ammattikorkeakoulu 18.11.2015 Luonnonvarakeskus,

Lisätiedot

Suomen metsien inventointi

Suomen metsien inventointi Suomen metsien inventointi Metsäpäivä Kuhmo 26.3.2014 Kari T. Korhonen / Metla, VMI Sisältö 1. Mikä on valtakunnan metsien inventointi? 2. Metsävarat ja metsien tila Suomessa 3. Metsävarat t ja metsien

Lisätiedot

Heikkotuottoiset ojitusalueet

Heikkotuottoiset ojitusalueet Kaikki alun perin metsänkasvatustarkoituksessa ojitetut alueet eivät ole tuottaneet toivottua tulosta VMI:n - puuston kasvu perusteella ei ole elpynyt - puuston määrä on jäänyt vähäiseksi - sijoittaminen

Lisätiedot

markkinatilanteen takia kuusitukin asema bruttokantorahojen tuottajana vahvistui entisestään ja oli 40 prosenttia.

markkinatilanteen takia kuusitukin asema bruttokantorahojen tuottajana vahvistui entisestään ja oli 40 prosenttia. A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Bruttokantorahatulot metsäkeskuksittain 2005 Toimittaja: Esa Uotila 12.4.2006 816 Bruttokantorahatulot 1,6

Lisätiedot

Metsäpolitikkafoorumi

Metsäpolitikkafoorumi Metsäpolitikkafoorumi 17.4.219 Suometsien puuvarat Inventoinnit ja skenaariot Henry Schneider Risto Päivinen Soiden pinta-ala vähentynyt 1 % 196-luvulta 12 8 6 4 2 Ojitetut kankaat Suot - Kaikkiaan Soita

Lisätiedot

Alueelliset hakkuumahdollisuudet

Alueelliset hakkuumahdollisuudet Alueelliset hakkuumahdollisuudet 2006 2036 Tietolähde: VM10 / MELA-ryhmä / 15.6.2007 Nuutinen, T., Hirvelä, H., Salminen, O. & Härkönen, K. 2007. Alueelliset hakkuumahdollisuudet valtakunnan metsien 10.

Lisätiedot

Puukauppa, kesäkuu 2010

Puukauppa, kesäkuu 2010 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 31/2010 Puukauppa, kesäkuu 2010 14.7.2010 Aarre Peltola Puukauppa vauhdissa kesäkuussa Vaisun alkuvuoden jälkeen puukauppa ampaisi

Lisätiedot

METSÄTILASTOTIEDOTE 36/2014

METSÄTILASTOTIEDOTE 36/2014 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 36/2014 Puukauppa, heinäkuu 2014 21.8.2014 Martti Aarne Heinäkuun puukauppa 1,5 miljoonaa kuutiometriä Mänty- ja kuusitukin reaaliset

Lisätiedot

Puun hinnat metsäkeskuksittain vuosi 2004. Reaalisten kantohintojen lasku 3,4 prosenttia vuonna 2004. Pekka Ollonqvist 18.2.

Puun hinnat metsäkeskuksittain vuosi 2004. Reaalisten kantohintojen lasku 3,4 prosenttia vuonna 2004. Pekka Ollonqvist 18.2. A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Puun hinnat metsäkeskuksittain vuosi 2004 Toimittajat: Martti Aarne Pekka Ollonqvist 18.2.2005 760 Reaalisten

Lisätiedot

Puukauppa, heinäkuu 2009

Puukauppa, heinäkuu 2009 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 33/2009 Puukauppa, heinäkuu 2009 11.8.2009 Mika Mustonen Puukauppa vähäistä heinäkuussa Metsäteollisuus osti heinäkuussa 0,4 miljoonaa

Lisätiedot

Keski- ja Itä-Euroopan metsätietopalvelu

Keski- ja Itä-Euroopan metsätietopalvelu METSÄVARAT Metsänomistus v. 1 Puulajien osuus puuston tilavuudesta v. Kunnat 1 % Yksityinen 17 % Koivu, valeakaasia % Jalot lehtipuut 1 % Leppä % Muut puulajit 3 % Valtio 8 % Kuusi 7 % Mänty, lehtikuusi

Lisätiedot

METSÄSEKTORI SUOMESSA JA KYMENLAAKSOSSA

METSÄSEKTORI SUOMESSA JA KYMENLAAKSOSSA METSÄSEKTORI SUOMESSA JA KYMENLAAKSOSSA Suomi KOKO SUOMI ON HYVIN METSÄINEN Metsää* on maapinta-alasta 86 %. Mikäli mukaan ei lasketa joutomaata**, metsän osuus maapinta-alasta on 67 %. Metsän osuus maapinta-alasta

Lisätiedot

Kainuun hakkuumahdollisuudet ja kestävyys

Kainuun hakkuumahdollisuudet ja kestävyys Kainuun hakkuumahdollisuudet ja kestävyys MetsäBio-seminaari, Kajaani Metsävarat: Kari T. Korhonen & Antti Ihalainen Hakkuumahdollisuudet: Tuula Packalen, Olli Salminen, Hannu Hirvelä & Kari Härkönen Luonnonvarakeskus

Lisätiedot

Puukauppa tammikuu 2006. Kuitupuun hinnat laskivat tammikuussa 17.2.2006 806

Puukauppa tammikuu 2006. Kuitupuun hinnat laskivat tammikuussa 17.2.2006 806 A JI JE = I J JEA @ JA Puukauppa tammikuu 2006 A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Toimittaja: Mika Mustonen 17.2.2006 806 Kuitupuun hinnat laskivat tammikuussa Metsäteollisuus

Lisätiedot

Puukauppa toukokuu 2004. Puun hintojen lasku pysähtynyt 17.6.2004 727

Puukauppa toukokuu 2004. Puun hintojen lasku pysähtynyt 17.6.2004 727 A JI JE = I J JEA @ JA Puukauppa toukokuu 2004 A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Toimittaja: Mika Mustonen 17.6.2004 727 Puun hintojen lasku pysähtynyt Metsäteollisuuden

Lisätiedot

Metsien kiinteistörakenne ja metsätilusjärjestelyt

Metsien kiinteistörakenne ja metsätilusjärjestelyt Metsien kiinteistörakenne ja metsätilusjärjestelyt Maa-20.3371 Kiinteistösuunnittelu Aalto yliopisto 23.9.2015 Esa Ärölä Maanmittauslaitos Metsän omistus ja tilakoko Suomen maapinta-alasta (30,4 milj.

Lisätiedot

Yksityismetsätalouden liiketulos 2012

Yksityismetsätalouden liiketulos 2012 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Yksityismetsätalouden liiketulos 2012 27/2013 11.6.2013 Esa Uotila Yksityismetsätalouden liiketulos 80 euroa hehtaarilta Yksityismetsätalouden

Lisätiedot

Puukauppa, joulukuu 2013

Puukauppa, joulukuu 2013 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 3/2014 Puukauppa, joulukuu 2013 20.1.2014 Aarre Peltola Puukauppaa käytiin vuonna 2013 viidenneksen enemmän kuin vuotta aiemmin

Lisätiedot

Puukauppa toukokuu 2006. Puukauppa piristyi toukokuussa. kuusitukki ennätyshinnoissa 9.6.2006 825

Puukauppa toukokuu 2006. Puukauppa piristyi toukokuussa. kuusitukki ennätyshinnoissa 9.6.2006 825 A JI JE = I J JEA @ JA Puukauppa toukokuu 2006 A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Toimittaja: Martti Aarne 9.6.2006 825 Puukauppa piristyi toukokuussa kuusitukki ennätyshinnoissa

Lisätiedot

Kainuun metsävarat ja hakkuumahdollisuudet

Kainuun metsävarat ja hakkuumahdollisuudet Kainuun metsävarat ja hakkuumahdollisuudet Kajaani 16.9.2015 Metsävarat: Kari T. Korhonen & Antti Ihalainen Hakkuumahdollisuudet: Tuula Packalen, Olli Salminen, Hannu Hirvelä & Kari Härkönen Luonnonvarakeskus

Lisätiedot

Puukauppa, helmikuu 2009

Puukauppa, helmikuu 2009 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 9/2009 Puukauppa, helmikuu 2009 13.3.2009 Martti.Aarne Helmikuun puukauppa putosi 0,5 miljoonaan kuutiometriin Teollisuuden puun

Lisätiedot

Metsien suojelu

Metsien suojelu Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 32/2009 Metsien suojelu 31.12.2008 6.8.2009 Esa Ylitalo Tiukasti suojeltuja metsiä 9 prosenttia Suomen metsäpinta-alasta Suojeltuja

Lisätiedot

VMI9 ja VMI10 maastotyövuodet

VMI9 ja VMI10 maastotyövuodet VMI ja VMI maastotyövuodet VMI: alueittain VMI: koko maa vuosittain Puuston kokonaistilavuus kaikki puulajit VMI: milj. m³ VMI: 8 milj. m³ Muutos: +8 milj. m³ (+%) 8 Lappi VMI VMI Lehtipuut Kuusi Mänty

Lisätiedot

Lapin metsävarat ja hakkuumahdollisuudet

Lapin metsävarat ja hakkuumahdollisuudet Lapin metsävarat ja hakkuumahdollisuudet Olli Salminen, Luke VMI11 tietojen julkistus ja AMO-työpaja Rovaniemi Luonnonvarakeskus, Metsäsuunnittelu ja metsävarannot Metsävarat: Kari T. Korhonen & Antti

Lisätiedot

Puukauppa Syyskuu 2007. Tukkipuun hinnat loivassa laskussa 16.10.2007 887

Puukauppa Syyskuu 2007. Tukkipuun hinnat loivassa laskussa 16.10.2007 887 A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Puukauppa Syyskuu 2007 Toimittaja: Mika Mustonen 16.10.2007 887 Tukkipuun hinnat loivassa laskussa Puukauppa

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan metsävarat ja hakkuumahdollisuudet

Pohjois-Pohjanmaan metsävarat ja hakkuumahdollisuudet Pohjois-Pohjanmaan metsävarat ja hakkuumahdollisuudet Oulu Antti Ihalainen Metsävarat: Kari T. Korhonen & Antti Ihalainen Hakkuumahdollisuudet: Tuula Packalen, Olli Salminen, Hannu Hirvelä & Kari Härkönen

Lisätiedot

Yksityismetsätalouden merkitys puumarkkinoilla

Yksityismetsätalouden merkitys puumarkkinoilla Päättäjien Metsäakatemia 14.9.2011 Majvik, Kirkkonummi Yksityismetsätalouden merkitys puumarkkinoilla Jussi Leppänen Metsäntutkimuslaitos, Vantaa jussi.leppanen@metla.fi Yksityismetsien merkitys 100 %

Lisätiedot

Keski- ja Itä-Euroopan metsätietopalvelu

Keski- ja Itä-Euroopan metsätietopalvelu METSÄVARAT Metsänomistus v. 7 1 Puulajien osuus puuston tilavuudesta v. Yksityistämisen alla oleva maa 1 % Lepät 1 % Haapa 3 % Muut puulajit 5 % Yksityinen 35 % Valtio 9 % Rauduskoivu 18 % Mänty 1 % Kuusi

Lisätiedot

Puukauppa metsäkeskuksittain 2011

Puukauppa metsäkeskuksittain 2011 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 7/2012 Puukauppa metsäkeskuksittain 2011 14.2.2012 Martti Aarne Pekka Ollonqvist Vuoden 2011 reaalinen kantohintataso 5 prosenttia

Lisätiedot

Puukauppa, toukokuu 2009

Puukauppa, toukokuu 2009 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 23/2009 Puukauppa, toukokuu 2009 8.6.2009 Martti Aarne Toukokuun puukauppa 0,35 miljoonaa kuutiometriä Puukaupan hiljaiselo jatkui

Lisätiedot

Puukauppa, marraskuu 2012

Puukauppa, marraskuu 2012 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 49/2012 Puukauppa, marraskuu 2012 14.12.2012 Yrjö Sevola Marraskuun puukauppa 2,5 miljoonaa kuutiometriä Yksityismetsien puukauppa

Lisätiedot

Puukauppa, toukokuu 2008

Puukauppa, toukokuu 2008 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Puukauppa, toukokuu 2008 23/2008 13.6.2008 Mika Mustonen Puukauppa piristyi toukokuussa Puukauppa piristyi hieman toukokuussa,

Lisätiedot

Puukauppa, kesäkuu 2009

Puukauppa, kesäkuu 2009 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 27/2009 Puukauppa, kesäkuu 2009 7.7.2009 Aarre Peltola Puukauppa jatkoi mateluaan kesäkuussa Metsäteollisuuden puun ostomäärä yksityismetsistä

Lisätiedot

Suomen metsävarat metsäkeskuksittain

Suomen metsävarat metsäkeskuksittain Metsätieteen aikakauskirja m e t s ä v a r a t Kari T. Korhonen, Antti Ihalainen, Juha Heikkinen, Helena Henttonen ja Juho Pitkänen Suomen metsävarat metsäkeskuksittain 24 26 ja metsävarojen kehitys 1996

Lisätiedot

Puukauppa, toukokuu 2012

Puukauppa, toukokuu 2012 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 26/2012 Puukauppa, toukokuu 2012 11.6.2012 Aarre Peltola Yksityismetsistä ostettiin toukokuussa runsaasti puuta Metsäteollisuus

Lisätiedot

Tukki- ja kuitupuun hakkuumahdollisuudet sekä sivutuotteena korjattavissa oleva energiapuu Tietolähde: Metla VMI10 / MELA-ryhmä / 16.6.

Tukki- ja kuitupuun hakkuumahdollisuudet sekä sivutuotteena korjattavissa oleva energiapuu Tietolähde: Metla VMI10 / MELA-ryhmä / 16.6. Tukki- ja kuitupuun hakkuumahdollisuudet sekä sivutuotteena korjattavissa oleva energiapuu 2007 2036 Tietolähde: Metla VMI10 / MELA-ryhmä / 16.6.2008 http://www.metla.fi/metinfo/mela - Tulospalvelu METLA

Lisätiedot

Hakkuumahdollisuusarviot

Hakkuumahdollisuusarviot Hakkuumahdollisuusarviot 25 234 Tietolähde: Nuutinen, T. & Hirvelä, H. 26. Hakkuumahdollisuudet Suomessa valtakunnan metsien 1. inventoinnin perusteella. Metsätieteen aikakauskirja 1B/26: 223 237. VM1

Lisätiedot

Puukauppa, maaliskuu 2011

Puukauppa, maaliskuu 2011 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 13/2011 Puukauppa, maaliskuu 2011 8.4.2011 Martti Aarne Maaliskuun puukauppa jäi miljoonaan kuutiometriin Puukaupan hiljaiselo

Lisätiedot

Etelä-Savon metsäkeskuksen alueen metsävarat 2004 2006 ja niiden kehitys 2000-2006

Etelä-Savon metsäkeskuksen alueen metsävarat 2004 2006 ja niiden kehitys 2000-2006 Etelä-Savon metsäkeskuksen alueen metsävarat 2004 2006 ja niiden kehitys 2000-2006 Kari T. Korhonen Valtakunnan metsien inventointi/metla Kari.t.Korhonen@metla.fi / 9.8.2007 1 Maastotyöt 2004 2008 Otantamittauksia

Lisätiedot

METSÄ SUUNNITELMÄ 2013 2027

METSÄ SUUNNITELMÄ 2013 2027 METSÄ SUUNNITELMÄ 2013 2027 Omistaja: Itä-Suomen yliopisto Osoite: Yliopistokatu 2, 80101 Joensuu Tila: Suotalo 30:14 Kunta: Ilomantsi 2 SISÄLTÖ 1 JOHDANTO... 3 2 METSÄN NYKYTILA... 4 2.1 Kasvupaikkojen

Lisätiedot

Laskelma Jyväskylän kaupungin metsien kehityksestä

Laskelma Jyväskylän kaupungin metsien kehityksestä Laskelma Jyväskylän kaupungin metsien kehityksestä Metsävara-asiantuntija Mikko Lumperoinen Tapio Silva Oy Tammikuu 218 Jyväskylän kaupungin metsävarat tässä hakkuulaskelmassa Nykytilanne 27.11.217 Pinta-ala:

Lisätiedot

Sahayritysten raakaainehankintamahdollisuudet. Pohjois-Karjalassa

Sahayritysten raakaainehankintamahdollisuudet. Pohjois-Karjalassa Sahayritysten raakaainehankintamahdollisuudet Pohjois-Karjalassa Hannu Hirvelä, Metla Leena Kärkkäinen, Metla Helena Mäkelä, Metla Tuula Nuutinen, EFI/Metla Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet

Lisätiedot

Metsäsuunnitelman sisältämät tilat kartalla

Metsäsuunnitelman sisältämät tilat kartalla Metsäsuunnitelman sisältämät tilat kartalla Tämä suunnitelma koskee seuraavia kartalla näkyviä tiloja. Tarkemmat tiedot esitellään tarkempina kuviokarttoina, joiden sivujako näkyy tällä yleiskartalla.

Lisätiedot

Puukauppa, tammikuu 2009

Puukauppa, tammikuu 2009 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 6/2009 Puukauppa, tammikuu 2009 12.2.2009 Martti Aarne Puukauppa vähäistä ja hinnat laskussa tammikuussa Tammikuun puukauppa jäi

Lisätiedot

Puukauppa, elokuu 2009

Puukauppa, elokuu 2009 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 37/2009 Puukauppa, elokuu 2009 10.9.2009 Martti Aarne Puukaupassa lieviä piristymisen merkkejä elokuussa Teollisuus osti elokuussa

Lisätiedot

Metsien suojelu

Metsien suojelu Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 36/2008 Metsien suojelu 1.1.2008 15.9.2008 Esa Ylitalo Tiukasti suojeltuja metsiä 9 prosenttia metsäpinta-alasta Suojeltuja ja

Lisätiedot

Metsänuudistamisen laatu Valtakunnan Metsien Inventoinnin (VMI) tulosten mukaan

Metsänuudistamisen laatu Valtakunnan Metsien Inventoinnin (VMI) tulosten mukaan Metsänuudistamisen laatu Valtakunnan Metsien Inventoinnin (VMI) tulosten mukaan NordGen Metsä teemapäivä 3.10.2011 Kari T. Korhonen VMI/Metla Valokuvat: E.Oksanen/Metla / Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet

Lisätiedot

1 METSÄVARAT. Suomen metsäluonnon alueellisista piirteistä. Valtakunnan metsien inventoinnit

1 METSÄVARAT. Suomen metsäluonnon alueellisista piirteistä. Valtakunnan metsien inventoinnit 1 METSÄVARAT Metsäntutkimuslaitos inventoi Suomen metsät kahdeksannen kerran 1986 94. Tässä esitetään tulokset 1.3.1996 perustettujen metsäkeskusten toimialueille, joita on 14. Valtakunnan metsien 9. inventointi

Lisätiedot

Kantohinnat kääntyivät laskuun vuonna 2003, joskin vuoden loppupuolella

Kantohinnat kääntyivät laskuun vuonna 2003, joskin vuoden loppupuolella A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Puun hinnat metsäkeskuksittain vuosi 2003 Toimittajat: Martti Aarne Pekka Ollonqvist 2.2.2004 708 Reaalinen

Lisätiedot

Puukauppa, joulukuu 2012

Puukauppa, joulukuu 2012 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 2/2013 Puukauppa, joulukuu 2012 16.1.2013 Yrjö Sevola Vuoden 2012 puukauppa 28 miljoonaa kuutiometriä Metsäteollisuus osti joulukuussa

Lisätiedot

Puukauppa, tammikuu 2011

Puukauppa, tammikuu 2011 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 7/2011 Puukauppa, tammikuu 2011 11.2.2011 Martti Aarne Tammikuun puukauppa 1,0 miljoonaa kuutiometriä Teollisuus osti tammikuussa

Lisätiedot