Kevään SM-kisat aloitettiin penkkipunnerruksen merkeissä Pietarsaaressa ja samassa kaupungissa on myös vuoden vikat SM-kisat loppusyksystä, jolloin

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kevään SM-kisat aloitettiin penkkipunnerruksen merkeissä Pietarsaaressa ja samassa kaupungissa on myös vuoden vikat SM-kisat loppusyksystä, jolloin"

Transkriptio

1 Kevään SM-kisat aloitettiin penkkipunnerruksen merkeissä Pietarsaaressa ja samassa kaupungissa on myös vuoden vikat SM-kisat loppusyksystä, jolloin siellä ordanataan joukkue SM-kisat voimanostossa ja penkkipunnerruksessa. Vuoden avauskisassa punnertelivat VAU:n (Vammaisurheilu ja liikunta ry. )nostajat ja SVNL:n nuoret ja veteraanit. Kisapaikka oli avattu tilava 1500 neliömetrin monipuolinen ja laadukas JeppisGymin kuntoilukeidas, todellinen kuntoilun tavaratalo. Mestan monipuolisia harjoittelumahdollisuuksia käy päivittäin vildesti noin 300 henkilöä käyttämässä. Salin korttiasiakasmäärä on noin eli aika mittava luku kaupungin jengiin ( as.) nähden. Kahdessa kerroksessa olevat salin harjoittelutilat sijaitsevat entisessä Strengbergin tupakkatehtaan saneeratussa talossa, jossa JeppisGym oli ensimmäinen vuokralainen. Röökkitehdas oli aikoinaan maailman 2. vanhin alan tehdas, totesi kisat avannut Pietarsaaren kaupunginjohtaja Mikael Jakobsson. Tupakkatehtaan pyöreä klokutornihan on ollut tunnettu Pietarsaaren kaupungin maamerkkinä jo pitkät ajat. Kisathan oli siinä mielessä historialliset, kun ne oli ensimmäiset SMtason kilpailut uusilla vuoden alusta käyttöön tulleilla sarjapainoilla. Tästä johtuen oli odotettavissa runsaasti uusia SE-nostoja. Olihan nuorille ja veteraaneille laaditut ennätysstandardit aika matalat, joten uusia ennätyskirjauksia tulikin monta. Tein hieman tilastoa viime vuonna tästä kisasta ja niin tänä vuonnakin. VAU:n nostajat eivät ole messissä tilastoissa. Kisoissa lyftattiin 644 nostoa, viime vuonna niitä oli 687. Tarkka hylkyprosentti oli nyt 40,52% ja viime vuonna se oli 43,52%, joten pientä nousua onnistuneiden nostojen iloa oli nähtävissä näissä kisoissa. Kuitenkin valitettavasti moni skabaaja lähti kohti himaa Pietarsaaresta ilman sitä onnistumisen iloa näistä mittelöistä. Luotettavien huoltajien rooli, niin voimanostossa ja penkkipunnerruksessa, on ehdottaman tärkeä kilpailijalle. Vuosien mittaan on duunissani tullut tavakseni tsiikata selkäni taakse ja fiffata, että jos on pelimies huoltajana niin nyt pitäisi slabari handussa stondaa jonkun sijoituksista skabaavan nostajan huoltajan selkäni takana. Usein näin onkin, mutta toki on tilanteita jolloin päästetään sijoituksen kohentamistilaisuus ohi, kun ei fiffata taktikoinnin antamia senssejä. Kannattaa tosiaan huolellisesti sisäistää sääntöjen antamat mahdollisuudet. Kisan aikana on huoltajan, miksei nostajankin, otettava huomioon pahimpien kilpakumppaneiden arpanumerot, kroppapainot ja jopa hyvä seurata miltä niiden nostot näyttää eli oliko kevyen vai painavan näköisiä nostoja jne. Näissäkin kisoissa oli taktikointia, mutta valitettavasti muutama muutosmahdollisuus jätettiin käyttämättä. Olipa tapaus

2 palkinnonjaossa, että hopealla kuuluttamani lyftaaja olikin luulossa olevansa mestari. Pöytäkirja kertoi karua kieltä, että voittaja oli samalla kilomäärällä, mutta kevyempi kuin tämä nyt hopeaan tyydyttävä kaveri, jolla olisi ollut suuremmalla arpanumerolla tilaisuus pistää 2,5 kiloa lisää viimeiseen lavakäyntiinsä vielä voittajan noston jälkeen ja vaikka siinä epäonnistuen, silti saanut hopeamitalin kaulalleen. Näitä vastaavia tapauksia on ennenkin ollut. Eräs lajimme kokenut pelimies Jari Tähtinen voisi pitää alkaville huoltajille kurssin aiheesta: Taktikointi kisoissa. Näitä kisoja voitiin tsiikata netin välityksellä vaasalaisseuran VIS:n jäsenen Marcus Björkin antaessa sen toteuttamiseen jelppiään yli seurarajojen hienoa. Lähetetyn kuvan laatu sai kiitosta katsojilta. Itse en kuvan hyvyyttä nähnyt, mutta jos katsojat eivät sitä moittineet, niin täytyy uskoa sen olleen katsottavan arvoista. Tosiaan samassa tilassa marraskuussa nostetaan joukkue SM-skabat ja näiden kisojen antamalla kokemuksella voi jo todeta tilojen ja olosuhteiden sopivan vuoden viimeiseen mestaruuskisaan. Tätä toteamustani vielä vahvistaa nyt taas kaikissa tehtävissään onnistunut Pietarsaaren Voimailijoiden tehokas talkoobändi. Joten Pietarsaareen on meno taas silloin, hotellihuone tuli jo bookatuksi Helmikuun viimeisenä viikonloppuna olikin tuttu yhdistelmä: Salon Ollikkalan skole ja SM-kisat. Voidaanpa siihen lisätä vielä tämän vuoden avoimet SM-kisat avannut kansanedustaja Jouko Laxell (kok). Keväällä eduskunnan jättänyt Laxell on tuttu näky useissa salolaisissa urheilutapahtumissa, niin hän oli nytkin tiivisti seuraamassa näitä liiton 40-vuotisjuhlakisoja. Kisasali on sisustettu monin eri tavoin siellä olleissa kisoissa, mutta nyt juhlakisaa varten tehty sisustus oli aivan uusi versio, joka skulasi. Lavan ja valmistautumistilan väliseen seinään oli ripustettu bulit, mestareiden kuvin varustetut banderollit, jotka näkyivät saliin päin ja tulivat näkymään TV-lähetyksessä monesti. Ylen Urheiluruudussahan tuli kisoista yllättävän mielenkiintoinen pätkä ja etenkin, kun lajiamme ei liiemmin ole näkynyt Ylen kanavilla. Urheilullisesti kisojen taso nousi juhlakisojen arvoisesti korkeaksi, vaikka monen nostajan kohtaloksi tuli ennenaikainen suihkuun meno jo jalkakyykyssä epäonnistumisien vuoksi. Dumarilinjaa arvosteltiin ajoittain liian tiukaksi ja jopa ala-arvoiseksi. No, tuomareista taitaa olla yhtä monta mielipidettä kuin on nostajiakin tai jopa enemmänkin. Saipa eräs tuomari jopa nimellään varustetun epäluottamuslauseen salolaislehdessä erään

3 kisassa epäonnistuneen järjestävän seuran nostajan toimesta. Mielestäni näiden kisojen prisarilinja ei poikennut aikaisemmista arvokisoista lainkaan. Ymmärrän tavallaan epäonnistuneiden nostajien tuskan, mutta en muista, että jotakin lajimme tuomaria näin on nimellä arvosteltu. Mielestäni aivan turhaan. Vaikka tämäkin on yleistä monissa lajeissa, etenkin palloilussa. Ensimmäisen kisapäivän ehdottomat sankarit olivat ÅKK:n Ove Lehto ja Kenneth Sandvik. Lehto otti kultaisen mitskun SM-kisoista kaulalleen jo 15. kerran peräkkäin, vaikka uhkana oli epäonnistuminen aloituslajissa, mutta siitä sitten kokemuksella kolmannella kyykyllä slibari jatkoon. Penkkipunnerruksen hän klaarasi puhtaalla sarjalla parhaan ollessa 282,5. - Penkillä en ole pystynyt tätä parempaan tulokseen kahteen vuoteen. Sain kuitenkin koottua itseni siihen vaikean alun jälkeen. kertoili Ove nostojen jälkeen. Miesten parhaat pisteet ja kisojen ainoa yli donan saldon ylittäjä oli maailman stydein postimies Kenneth Kentta Sandvik. Sarjan 120+ kiloa takaisku oli, kun ranking kakkonen Tuomas Korkia-aho ei saanut kyykkyihinsä tuomareita miellyttävää syvyyttä ja kisa jäi kesken jo alkulajiin. Mielestäni Tuomaksen kyykkyjen syvyys, etenkin viimeisen, oli hiinä ja hiinä. Tuusniemen Jari Simson Martikainen nosti myös hyvää kisaa, vaikka penkissä jäikin ne ratkaisevat kilot mestarille. Tiukin mitalikiista käytiin sarjassa 83 kiloa, jossa loppujärjestys oli Liimatainen, Henriksson ja Tuononen. Tasatulokseen päätyivät Liimatainen ja Henriksson, mutta hankolainen merimies oli painoltaan raskaampi ja näin hänestä hopeamies. Vaikka Tuononen taisteli sitkeästi, jäi hän femman heistä, ottaen himmeimmän laatan. Liimatainen tuli kirjoittajan kunniapalkinnon saajaksi. Miesten monessa sarjassa oli kulta tiukassa ja sijoitukset jäivät viimeisten maastanostojen varaan, myös nostajien kehopainot tulivat ratkaisevaan rooliin joissakin sijoituksissa. Kisat skrivattiin historian lehdille juhlakisojen lisäksi, siitä että ne olivat ensimmäiset avoimet SMkisat uusilla sarjapainoilla. Joiden myötä myös sarjojen määrä väheni kahdeksaan sarjaan entisen kymmenen sijaan. Raija Jurkko oli timmissä kondiksessa, ottaen omansa eli 16. Suomen mestaruuden ja kaupan päälle tuli kisojen naisten pistehain titteli. On ne mahtavia Suomen mestaruuksien määriä Jurkolla 16 ja Lehdolla 15, lajista riippumatta. Nyt jäi Raijalta maaginen 600 pistettä runsaan kymmenen pisteen päähän. Ylitys olisi vaatinut 7,5 kiloa lisäystä yhteistulokseen,

4 joten näin lähellä jopa uransa parhaan kisan nostanut lääketieteen tohtori oli. Nyt hän kisasi sarjassa 47 kiloa ja sivusi parhaitaan tuloksiaan kauttaaikojen jalkakyykyssä ja yhteistuloksessa, joiden parhaat on tehty aikoinaan gamlaan sarjaan 52 kiloa. Nyt tulossarja oli 182, ,5, josta hänelle kaikkien aikojen naisten ennätys pisteissä, 589,75 pistettä. Olen aina ihmetellyt mistä Raija aikaa löytää harjoitteluun? Ensinäkin duunimatka pääkaupunkiseudulle Raaseporin Snappertunasta vie oman aikansa päivittäin. Työtehtäviin kuluu myös aikaa, päivätyön lisäksi, ajoittain lekurin päivystystehtäviä sekä iso kotitila vaatii myös pysyäkseen kunnossa oman osansa hänen ajastaan. Eikä näin timmiin kuntoon pääsemiseen, mitä tämä kisa osoitti, aivan muutaman minuutin treeneillä ylletä. Mahtavaa ajankäytön maksimointia. Eräs mainittava tieto löytyy myös Raijan menestyslistasta, jota moni ei tiedä, että hän on uransa aikana kohentanut voimanoston eri lajien ME-tulosta peräti 56 kertaa. Nämä olivat hänen viimeiset kisat, joissa Raija edusti Salon Voimailijoita, siirtyen tulevan vuoden alusta tammisaarelaisseuran KKEkenin jäsenistöön. Yleisön suosikiksi sisukkailla nostoillaan nousi myös mahtavaa kisakuntoa osoittanut Mervi Rantamäki. Seitsemäs mestaruus oli mahtavaa raudan kesyttämistä Merviltä. Ennen nostoja Mervin öögat on täynnä eldistä, että siinä melkein stonga sulaa. Sarjassa 57 kiloa nostaen hän teki kunnioitettavat lukemat , ,5 ja se antoi pisteitä 583,50. Siinä maastanosto sivusi hänen kaikkien aikojen parasta ja summaan tuli 2,5 kilon lisäys. Ei ole kaukana 600 pisteen rikkoutuminen häneltäkään. Nyt siitä puuttui 16,5 pistettä eli noin 12,5 kilon lisä saldoon olisi tehnyt Mervistä sen rajan ensimmäisen ylittäjän suomalaisnaisista. Nyt jännätään kuka sen kuussatasen pointseissa ekana saavuttaa Raija vai Mervi? Tapanilan Erää ensikertaa edustanut Johanna Kankus otti toisen SM-kullan sarjassa 72 kiloa, tehden joka lajiin omat rekat ja yhteistuloskin koheni 7 kilolla. Joten hänkin voi olla tosi tyytyväinen päiväänsä. Raija, Mervi ja Johanna siis naisten kolme parasta pisteissä. Ensimmäisen kisapäivän iltana oli SVNL:n 40-vuotisjuhla perinteitä uhkuvassa Wiurilan kartanossa Salon kaupungin läheisyydessä Halikon puolella. Kartanon ulkorakennuksien kauneus ei oikein tullut edukseen siinä illan pimeydessä. Juhlatila oli kartanon entinen hevostalli, jonka upea ulkonäky, kuin kaikkien kartanon talousrakennuksienkin, on 1800-luvun alkupuolella vaikuttaneen silloin valtion toisena arkkitehtinä toimineen C.L. Engelin suunnittelema. Saman herran kuuluisin suunnitelma on Stadin Tuomiokirkko ja sitä ympäröivät rakennukset. Juhlassa oli läsnä

5 noin 70 henkeä, joista tuli bongattua monia lajimme mestareita sekä henkilöitä, jotka ovat olleet mukana lajissamme pitkään. Tosin monia kutsuttuja ei paikalle tullut, mutta ilahduttavan moni kuitenkin. Juhlijoiden määrää rajoitti juhlan ajankohta sekä aika paljon bungannut illalliskortti (37 ). Toivottavasti liiton 50-vuotisjuhlat saadaan järjestettyä sellaiseen ajankohtaan, joka sopii useimmille ja niistä tehdään enemmän rahvaanomaiset, kuin nämä juhlat. Ennen juhlaillallista oli muutamia puheita ja tervehdyksiä, joista etenkin kansanedustaja Ilkka Kanervan (kok) tuomasta valtiovallan tervehdyksessä oli paljon asiaa. Kanerva esitti pitkän tervehdyksensä ilman papereita ja sen sisällössä oli mm. huoli nykynuorison liikunnan vähäisyydestä. Lajimme kansainväliset menestykset saivat häneltä kunnioitusta useaan kertaan. Hän toivoi, mutta ei antanut toivoa, että lajimme olisi joskus olympialaji. Lajimme saaminen olympiaperheeseen on paljon meidän omasta aktiivisuudestamme kiinni, Ile totesi. Tämä siksi, että lajimme tulisi tunnetuksi ja samalla voimanoston menestys tulisi Suomen urheilukansan nautittavaksi. Sillä maallamme ei ole nykyään monia lajeja, joissa kansainvälinen menestys kautta-aikojen on ollut niin mahtava kuin voimanostolla ja sen serkulla penkkipunnerruksella. Sitä vaan ei urheilua seuraava Suomen kansa tiedosta, kertoili monessa urheilun toimissa mukana oleva Kanerva. Illan ohjelmaan kuului myös tunnustuksien ja kunniamerkkien jakaminen. Arvokkaimmat tunnustukset saivat liiton kunniapuheenjohtajaarvon saaneet Heikki Salonen ja Kalevi Sorsa. Kirjoittajakin sai ensimmäisen ansiomerkkinsä liittomme puoltamana. Näiden jälkeen olikin vuoro illallisen ja sen alkaessa alkoi aikamoinen puheensorina, kun tutut pitkien aikojen jälkeen pääsivät vaihtamaan kuulumisiaan. Siihen en paljon ehtinyt osallistumaan, vaikka mieli teki, kun oli riennettävä koisaamaan, olihan yön jälkeen edessä tiukka juhlakisojen toinen päivä. Seuraavana lauantaiaamuna oli suuntana Pornainen ja siellä nuorten voimanoston SM-kisat. Itse olin huolimaton kisojen alkamisajan suhteen. Olin edellisenä iltana seuraamassa Asikaisen nyrkkeilyiltaa, jonka johdosta sieltä palasin kotosalle liki puolen yön maissa. Ennen nukkumaan menoa vilkaisin Voimanostaja-lehdestä näiden kisojen alkamisajan ja herätyskello sen mukaan soimaan. Saavuttuani kisapaikalle paikalliseen koulutuskeskukseen, tosin hyvissä ajoin alkuperäiseen kisojen alkamisaikaan nähden, yllätyksekseni kisan alkua olikin aikaistettu tunnilla. No, ei hätää, sillä aikaa oli rauhassa valmistautua kisojen avaukseen. Vielä on mainittava että, kisapaikalle tuloa helpotti hyvin opastetauluin varustetut risteykset. Suomen lippu takanaan kevättalven

6 sinitaivas kertoi, että nyt olin tullut kisapaikan pitskuun, jossa keltaisin liivein varustetut ystävälliset järkkärit ohjasivat pysäköintipaikalla autolleni oman mestan. Kisojen avauksen suoritti Pornaisten kunnanhallituksen puheenjohtaja, silloinen kansanedustaja Risto Kuisma (sd). Hän lyhyesti, ennen kuin avasi kisat, kertoi maaseutumaisen kunnan pääkaupungin kupeessa liikuntamahdollisuuksien kirjosta. Kilpailuiden johtaja Kaj Mattila tervehdyksessään toivotti kaikille hyvää kisapäivää. Tämän jälkeen oli yhteislauluna sjungattu Maamme-laulun vuoro alkavan SM-kisan kunniaksi, tämähän on yleistynyt tapa muiden lajien avauksissa. Näitäkin skaboja pääsi myös netin kautta seuraamaan livenä. Parhaimmillaan kisoja sitä kautta seurasi liki 200 katsojaa, joiden kanssa tuli vaihdettua ajoittain chat-palstalla kuulumisia minkä kuulutustehtäviltäni ehdin. Nuorten nostajien lukumäärä ei vielä antanut paljon toiveita, että lajimme suosio nuorten piirissä olisi kasvussa. Nyt nostajia oli mukana 57, kun viime vuonna niitä oli 51, joten 6 nostajan lisäys ehkä antaa kuitenkin pientä toivoa elpymisestä. Nuorten osanottajamäärissä on ollut huikeitakin lukuja, kun vuonna 1993 oli peräti 182 nostajaa, mutta sitten lasku alkoi seuraavana vuonna 152 nostajaa ja sen myötä lasku on ollut vuosittaista. Tämänkin vuoden nostajista kahdeksalla oli nämä viimeiset voimanoston nuorten SM-kisat, sillä ikä on este jatkaa nuorten ikäluokissa. Ilahduttavaa todettavaa on, että näissäkin kisoissa hyvin menestyneet nuoret olisivat olleet avoimissa SM-kisoissa tänä vuonna hyvillä sijoituksilla, jopa mitaleilla. Näin kynnys siirtymisestä nuorista avoimin kisoihin on matala ja toivottavasti mahdollisimman moni tämän matalan esteen ylittää ja jatkaa näin kisauraansa aikuisten kanssa. Kuten odotettua oli, uuden sarjajaon vuoksi, tultiin jälleen tekemään uusia SE-tuloksia runsaasti. Uusia SE-tuloskirjauksia tehtiinkin peräti 36 kappaletta, 14 eri nostajan toimesta. Nostajista 7 nostajaa saivat ennenaikaisen suihkukomennuksen epäonnistuneiden suorituksien johdosta. Jos sanotaan, että telepatiaa (kaukotaju, nyky suomen sivistyssanakirja) on olemassa, niin ainakin omalta osaltani tuli todettua sen olevan totta. Aamulla ennen lähtöäni Pornaisiin nappasin mukaani yhden sarjan mitaleita, joita on jäänyt yli kisoista vuosien mittaan. Jotenkin tuli tunne, että näissä kisoissa niitä saatetaan tarvita. Mistä tämä tunne? Tämä oli ensimmäinen kerta, kun ovat laukussani olleet tässä tarkoituksessa. Alkuryhmien aikana sovittiin, että palkintojenjako on välittömästi niiden nostojen jälkeen ja sen tiedon kuulutin. Ennen palkintojen jakoa alkoi

7 mitalien etsiminen kisapaikalta. Liiton varapuheenjohtaja Seppo Sohlman sai tiedon mitskujen olevan matkalla Jyväskylästä kisapaikalle, ehtimättä saapua kuitenkaan tähän ensimmäiseen palkintojendilkkaukseen. Koska muutamia mitalisteja oli pitkän matkaa takaa ja he halusivat lähteä kotimatkalle välittömästi palkitsemisen jälkeen, sovittiin ottaa käyttöön varamitalini. Palkittujen kaulaan ripustettiin mitalit, kuten normaalistit ja otettiin valokuvat. Sitten mitalit pois ja kiertoon seuraaville palkituille hetkeksi lainaan. Osa mitalisteista jäi odottamaan kisan kahteen jälkimmäiseen palkintojenjakoon tulleita mitskuja. Muutamalle palkitulle mitalit luvattiin toimittaa postitse toivottavasti kaikki ovat jo saaneet omansa. Kiitos kaikille myötämielisestä suhtautumisesta tähän erikoistilanteeseen. Kisapäivä oli mittavan pitkä, lähes 12 tuntia kahdella paussilla. Jos nostajien määrä vielä nousee, joka toivottavaa, niin joutuu liiton hallitus puntaroimaan mitä tehdä, ettei näiden kisojen kesto olisi näin pitkä. Jako kahteen kisapäivään? Kisat toteutettiin kolmen eri seuran yhteistyöllä, kun Helsingin Poliisi-Voimailijat, Pornainen Heavy Team ja Laukkosken Taimi löivät järjestelykykynsä yhteen onnistuneiden kisojen eteen. Nämä kisat, kuten Salon SM-kisat, olivat oiva osoitus, että seurojen yhteenliittymällä kisojen järjestelyt onnistuu, vaikka seurat eivät samalta paikkakunnalta olisikaan. Näitäkin nostajaisia pystyttiin seuraamaan siis livenä netin kautta. Parhaimmillaan tätä mahdollisuutta käytti hyväkseen noin 200 samanaikaista katsojaa. Muistakaa kisojen järjestämistä ajattelevat seurat, että tämä nettiyhteyden järjestämisen puute ei saa olla este on, kisajärjestelysuunnitelmillenne, vaikka ne ovat yleistyneet. Pääasia kisoissa on, että olosuhteet ja puitteet ovat liiton ohjeiden mukaiset. Ne kun ovat kunnossa ja jos vielä on paukkuja järjestää jotain muuta oheisohjelmaa, niin siitä vaan. Peruskisat ovat aina number one. Näistä onnistuneista kisoista jäi mukava maku.

PÄIVÄKIRJA Kevään 2007 kisakausi avattu!

PÄIVÄKIRJA Kevään 2007 kisakausi avattu! PÄIVÄKIRJA Kevään 2007 kisakausi avattu! Maximen kisakausi on edennyt jo yli puolen välin. Yleensä harrastesarjassa kilpaileva joukkue aloitti kisakautensa Caribia cupin sm-sarjassa. Tavoitteena olivat

Lisätiedot

Tikkurilan Judokat Ry. Kotikisojen järjestämisen opas

Tikkurilan Judokat Ry. Kotikisojen järjestämisen opas Kotikisojen järjestämisen opas 2 Kilpailun järjestämisen perusteet... 3 Kilpailukutsut... 3 Ottelupaikan järjestäminen... 3 Yksi vai kaksi ottelualuetta?... 3 Toimitsijapöydät... 3 Punnitus... 4 ATK-ohjelma

Lisätiedot

Miksi jotain piti ja pitää tehdä?

Miksi jotain piti ja pitää tehdä? Miksi jotain piti ja pitää tehdä? kilpailijamäärät laskeneet rajusti viimeisen 25 vuoden aikana (huom. nuorten SM Kitee, Kotka 2012) lajin kotimainen kilpailutoiminta menettänyt seksikkyytensä lähes kokonaan

Lisätiedot

Erotu joukosta. Miksi seurojen on oltava aktiivisia tiedottajia. Arja Vartia

Erotu joukosta. Miksi seurojen on oltava aktiivisia tiedottajia. Arja Vartia Erotu joukosta Miksi seurojen on oltava aktiivisia tiedottajia Arja Vartia Toimitusten resurssit Urheilutoimituksissa on yleensä viikonloppuisin vain muutama toimittaja Medioiden kustannuspaineet ovat

Lisätiedot

PÄIVÄKIRJA. HYVÄÄ JA AURINKOISTA KESÄÄ JA KIITOS KAUDESTA! terveisin Terhi 27.4.2008

PÄIVÄKIRJA. HYVÄÄ JA AURINKOISTA KESÄÄ JA KIITOS KAUDESTA! terveisin Terhi 27.4.2008 PÄIVÄKIRJA 26.5.2008 Tyttöjen kausi päättyi muutaman viikon takaisiin harrastesarjojen SM-kisoihin Jyväskylässä. Sijoitus oli hienosti neljäs, tosin harmittavasti 0.05 pisteen päässä pronssi mitalista.

Lisätiedot

OPETTAJAN MM- KISAVIHKO

OPETTAJAN MM- KISAVIHKO OPETTAJAN MM- KISAVIHKO 2013 TYTTÖJEN ALLE 18-VUOTIAIDEN JÄÄKIEKON MM-KISAT Vierumäki ja Heinola 29.12.2012-5.1.2013 Sytytä tähti Light up a Star! Sisällys TYTTÖJEN MM-KISAT... 2 OPETTAJAN MM-KISAVIHKO...

Lisätiedot

Kannelmäen peruskoulun lehti

Kannelmäen peruskoulun lehti Kannelmäen peruskoulun lehti Tämä lehti on kannelmäen peruskoulun oppilaiden tekemä lehti Tässä lehdessä esitetään oppilaiden tekemiä eri töitä, piirroksia ja sarjakuvia sekä raportti Super Schools viikosta

Lisätiedot

Utriainen ei enää yritä Pekingiin

Utriainen ei enää yritä Pekingiin Utriainen ei enää yritä Pekingiin Olympiamaratonille valmistautuva Kirwa täydensi Ahkeran miesten kaksoisvoiton ESS 19.5.2008 Juha Hölttä Jussi Utriainen juoksi sunnuntaina Vammalassa helponoloisesti maastojuoksun

Lisätiedot

TEAMGOLF-KUTSU. Kilpailu järjestetään Veritas-Stadionin sisähallissa (Hippoksentie 6, Kupittaa, Turku) sunnuntaina 22.1.2006.

TEAMGOLF-KUTSU. Kilpailu järjestetään Veritas-Stadionin sisähallissa (Hippoksentie 6, Kupittaa, Turku) sunnuntaina 22.1.2006. TEAMGOLF-KUTSU Ajankohta Kilpailu järjestetään Veritas-Stadionin sisähallissa (Hippoksentie 6, Kupittaa, Turku) sunnuntaina 22.1.2006. Lähtöaika Ensimmäinen lähtö klo 10.00. Pelitapa Kierrokset Parikilpailu

Lisätiedot

Semifinaalien käytännön järjestelyt. Sami Karjalainen

Semifinaalien käytännön järjestelyt. Sami Karjalainen Semifinaalien käytännön järjestelyt Sami Karjalainen Esittely Sami Karjalainen 36v, Kainuun ammattiopisto, Kajaani Sähkö- ja automaatioalan opettaja Insinööri ylempi amk, master of engineering Opettajana

Lisätiedot

Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007. Matti Talala& Jarkko Jakkula

Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007. Matti Talala& Jarkko Jakkula Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007 Matti Talala& Jarkko Jakkula MIKSI? Hollannin menestyneet kamppailu-urheilijat saivat meidän kiinnostuksen heräämään Eindhovenia kohtaan. Olisihan se hienoa mennä opiskelijavaihtoon

Lisätiedot

Kesäkisasäännöt Hyväksytty hallituksen kokouksessa 27.11.2013

Kesäkisasäännöt Hyväksytty hallituksen kokouksessa 27.11.2013 Kesäkisasäännöt Hyväksytty hallituksen kokouksessa 27.11.2013 Järjestelyt Kesäkisoihin ilmoittaudutaan paikan päällä riittävän hyvissä ajoin ennen kutakin lajia. Kisoja järjestävä siirtolapuutarha järjestää

Lisätiedot

Juhlavuotta odoteltaessa

Juhlavuotta odoteltaessa -1- - 2 - Juhlavuotta odoteltaessa Vielä ei ole juhlan aika, vaikka pitkä taival on jo kuljettu seurana. Nyt alkava kausi on nimittäin järjestyksessään 29 kausi. Näin pitkälle pääseminen ei todellakaan

Lisätiedot

Joukkueenjohtajan rooli ja tehtävät arvokisoissa

Joukkueenjohtajan rooli ja tehtävät arvokisoissa Joukkueenjohtajan rooli ja tehtävät arvokisoissa Joukkueenjohtajan tehtävät: Ennen matkaa: -Palaverit järjestelyistä (liitto, mj-valmentaja, mahdolliset tukihenkilöt) -Maajoukkue leirillä esittäytyminen,

Lisätiedot

VAPAASUKELLUKSEN MM-KILPAILUT 2013 ALLASLAJIT, SERBIA 23.6 29.6

VAPAASUKELLUKSEN MM-KILPAILUT 2013 ALLASLAJIT, SERBIA 23.6 29.6 VAPAASUKELLUKSEN MM-KILPAILUT 2013 ALLASLAJIT, SERBIA 23.6 29.6 MEDIALLE Kuvapankki: http://www.elinaandjohanna.com/behind-the-scenesserbia-2013 Kisajärjestäjän sivut: http://www.aidapoolworldchampionships.com

Lisätiedot

KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy

KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy JOUKKUE 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00Pojat salibandy YHTEISTYÖKUMPPANI Tutustu lisää klikkaamalla logoa! KAUSIKATSAUS 2011-2012 Uutta pelikautta

Lisätiedot

KILPAILUPÖYTÄKIRJA. Voimanoston 21. Helsingin aluemestaruus. Nimi. Kilpailu: Järjestäjä: PSS Sihteeri: Simo Aulis sivu 1/5

KILPAILUPÖYTÄKIRJA. Voimanoston 21. Helsingin aluemestaruus. Nimi. Kilpailu: Järjestäjä: PSS Sihteeri: Simo Aulis sivu 1/5 KILPAILUPÖYTÄKIRJA Järjestäjä: PSS Sihteeri: Simo Aulis sivu 1/5 Naiset: 1 56 Johanna Leviäkangas 1978 55,10 TiKa 90,0 95,0 97,5 97,5 40,0 47,5 52,5 52,5 120,0 125,0 130,0 130,0 280,0 1 334 3 60 Mervi

Lisätiedot

Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 2/14

Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 2/14 Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 2/14 PUHEENJOHTAJA JA YLEISTÄ Mikä meni hyvin? ELECarnival sujui kaikin puolin hyvin Koulutusohjelmien yhdistymiseen saatiin lisäaikaa Palautekeskutelut

Lisätiedot

Suomen Snautserikerho ry

Suomen Snautserikerho ry 1 VUODEN SNAUTSERI Vuoden Snautseri kilpailuun saa pisteitä seuraavien kilpailusijoitusten perusteella Vuoden Näyttely-Snautseri tai Vuoden Näyttely-Snautseri, Veteraani (koira voi saada pisteet ainoastaan

Lisätiedot

Ilkka Horelli Turun VPK, kilpailun puuhamies

Ilkka Horelli Turun VPK, kilpailun puuhamies 10.3.2012 Naantali Hyvät kilpailijat, Turun VPK:lla on mieluisa tehtävä järjestää palokuntien SM- Pilkki -kilpailut. Kilpailu järjestetään Naantalin merialueella aivan Naantalin vanhan kaupungin tuntumassa.

Lisätiedot

Jaguars Spirit Athletes ry

Jaguars Spirit Athletes ry Jaguars Spirit Athletes ry +',-'%"!"!#!$!%!$!&!!!!'!&!(!)!*!&!*!" Jäsentiedote 5/2013 Syysterveisiä Hyvä jäsenemme, tässä on vuoden 2013 viides jäsentiedote. Jäsentiedotteesta saat paljon tärkeää tietoa

Lisätiedot

Kutsu kendon joukkueiden SM- kisoihin ja Dan cupiin 2012

Kutsu kendon joukkueiden SM- kisoihin ja Dan cupiin 2012 Kutsu kendon joukkueiden SM- kisoihin ja Dan cupiin 2012 Kisat järjestetään Helsingissä 11. 12.2.2012. Järjestävät seurat Tapanilan Erän kendojaosto ja Helsingin Yliopiston Kendoseura toivottavat kaikki

Lisätiedot

Ikäkausivalmennus ja Sanix-linja

Ikäkausivalmennus ja Sanix-linja 13.12.2015 Ikäkausivalmennus ja Sanix-linja Milja Hintsanen 2 Valmennusjärjestelmä Pyrkivän joukkueet ovat kautta aikojen olleet sarjojensa menestyneimpien joukkueiden joukossa Tämän säilyttämiseksi kevään

Lisätiedot

Han Moo Do. Jyväskylä Open 2014 KISAKUTSU

Han Moo Do. Jyväskylä Open 2014 KISAKUTSU Han Moo Do Jyväskylä Open 2014 KISAKUTSU www.jklhanmoodo.com Han Moo Do Jyväskylä Open Tervetuloa kilpailemaan Han Moo Do Jyväskylä Open -kilpailuihin 11.1.2014! Kilpailut järjestää Jyväskylän Han Moo

Lisätiedot

UUTISIA JA KISASIJOITUKSIA VUOSILTA 2004-2005 JOULUKUU 2005. Parketti vietti joulujuhlaa (13.12.2005) Järjestötalolla Katso kuvia joulujuhlasta

UUTISIA JA KISASIJOITUKSIA VUOSILTA 2004-2005 JOULUKUU 2005. Parketti vietti joulujuhlaa (13.12.2005) Järjestötalolla Katso kuvia joulujuhlasta UUTISIA JA KISASIJOITUKSIA VUOSILTA 2004-2005 JOULUKUU 2005 Parketti vietti joulujuhlaa (13.12.2005) Järjestötalolla Katso kuvia joulujuhlasta Tanssiesitysten lomassa suoritettiin menestyksekkäästi F-katselmus

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii

Lisätiedot

HELTECH Motorsport TOIMINTA 2001-2010

HELTECH Motorsport TOIMINTA 2001-2010 HELTECH Motorsport TOIMINTA 2001-2010 HISTORIA TIETOJA TOIMINTA ALOITETTU 2001 SYKSYLLÄ VETÄJÄNÄ ALUSTA ALKAEN TAPIO PRÄTTÄLÄ LAJEINA KAIKKI MOOTTORIURHEILU LAJIT URHEILIJOITA LAJEISTA: motocross, enduro,

Lisätiedot

Vuoden 2011 parhaat haussa!

Vuoden 2011 parhaat haussa! Vuoden 2011 parhaat haussa! Pian on taas käsillä se hetki, jolloin PON-kerho voi ylpeänä onnitella menestyneitä jäseniään! Tietoja Paras PON 2011 -pisteistä kerätään heti vuoden alusta ja tulokset julkistetaan

Lisätiedot

NAISTEN JA TYTTÖJEN SM-SÄÄNNÖT 2015 (4.2.2015)

NAISTEN JA TYTTÖJEN SM-SÄÄNNÖT 2015 (4.2.2015) NAISTEN JA TYTTÖJEN SM-SÄÄNNÖT 2015 (4.2.2015) Naisten ja tyttöjen SM-4-ottelu ja telinekohtainen SM-kilpailu Naisten ja tyttöjen JunnuGym ja joukkue-sm-kilpailut NAISTEN JA TYTTÖJEN SM-4-OTTELU JA TELINEKOHTAINEN

Lisätiedot

Raportti Turun Seudun Luonnonvalokuvaajien toiminnasta Itämeri haasteessa:

Raportti Turun Seudun Luonnonvalokuvaajien toiminnasta Itämeri haasteessa: Turun Seudun Luonnonvalokuvaajat r.y. Raportti Turun Seudun Luonnonvalokuvaajien toiminnasta Itämeri haasteessa: Helsingin ja Turun kaupunkien esittämä haaste toimiin Itämeren tilan parantamiseksi: Tietoisuuden

Lisätiedot

YHDISTELMÄ LEMPÄÄLÄN KUNNAN URHEILUSTIPENDIEN JA HUOMI- ONOSOITUSTEN SAAJISTA VUODEN 2007 URHEILUSAAVUTUKSISTA

YHDISTELMÄ LEMPÄÄLÄN KUNNAN URHEILUSTIPENDIEN JA HUOMI- ONOSOITUSTEN SAAJISTA VUODEN 2007 URHEILUSAAVUTUKSISTA YHDISTELMÄ LEMPÄÄLÄN KUNNAN URHEILUSTIPENDIEN JA HUOMI- ONOSOITUSTEN SAAJISTA VUODEN 2007 URHEILUSAAVUTUKSISTA LEMPÄÄLÄN KUNNAN PARHAINA PALKITTAVAT Vuoden miesurheilija TEEMU ROININEN 600 painonnosto

Lisätiedot

Peltolan uutiset 3/2011

Peltolan uutiset 3/2011 Peltolan uutiset 3/2011 Syksyllä golfkausi alkaa olla lopuillaan, mutta ei vielä ohi. Golfkauden lopuksi on hyvä kaivella aivojen muistisopukoita ja kerrata golfin sääntöjä. Sääntöopas, golffarin paras

Lisätiedot

Unelma hyvästä urheilusta

Unelma hyvästä urheilusta Unelma hyvästä urheilusta Lasten ja nuorten urheilun eettiset linjaukset Kuva: Suomen Palloliitto Miksi tarvitaan eettisiä linjauksia? Yhteiskunnallinen huoli lapsista ja nuorista Urheilun lisääntyvät

Lisätiedot

Merkittäviä tapahtumia 2009

Merkittäviä tapahtumia 2009 18.-19.4. Golfohjaajan peruskurssi Merkittäviä tapahtumia 2009 Golfliiton järjestämä koulutus jossa annetaan perusteet golfohjaamiseen. Tarkemmat tiedot ja aikataulu ilmoitetaan lähempänä nettisivuilla.

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin!

Tervetuloa mukaan SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! www.saunamafia.fi 15. 17.7.2011 1/8 MUKAVAA HAUSKAN- JA MUUNKIN PITOA! Löylynlyömät eli SaunaMafian joukkue Ikaalisten XVII Saunafestivaaleilla. AIKA: Pe 13. - Su 15.7.2012 PAIKKA: Ikaalisten Kylpylä Saunomista,

Lisätiedot

KAUSIJULKAISU 2011-2012. Lentopalloseura Ruha Wolley 1986-2011. 26. kausi. www.netikka.net/ruha.wolley. Ruha. Ruhan lentopalloilun päätukija - 1 -

KAUSIJULKAISU 2011-2012. Lentopalloseura Ruha Wolley 1986-2011. 26. kausi. www.netikka.net/ruha.wolley. Ruha. Ruhan lentopalloilun päätukija - 1 - KAUSIJULKAISU 2011-2012 26. kausi www.netikka.net/ruha.wolley Lentopalloseura Ruha Wolley 1986-2011 Ruha Ruhan lentopalloilun päätukija - 1 - - 2 - Ruha Wolley ry Viime kausi päättyi hienosti kolmanteen

Lisätiedot

Kutsu unkarinvizslojen mestaruuskokeeseen ja vizslamaiseen viikonloppuun 12. 14.10.2012. sekä. spinone-vizslat haasteotteluun 14.10.

Kutsu unkarinvizslojen mestaruuskokeeseen ja vizslamaiseen viikonloppuun 12. 14.10.2012. sekä. spinone-vizslat haasteotteluun 14.10. Kutsu unkarinvizslojen mestaruuskokeeseen ja vizslamaiseen viikonloppuun 12. 14.10.2012 sekä spinone-vizslat haasteotteluun 14.10.2012 Vizslamestaruuskoe 13.10.2012 Viime vuonna aloitetun perinteen mukaisesti

Lisätiedot

Taitajaa taitavammin. Taitaja-päällikkö Pekka Matikainen Skills Finland ry

Taitajaa taitavammin. Taitaja-päällikkö Pekka Matikainen Skills Finland ry Taitajaa taitavammin Taitaja-päällikkö Pekka Matikainen Skills Finland ry 6. Miten hyvin kilpailulajisi järjestelyt mielestäsi sujuivat? 1=erittäin huonosti 2=huonosti 3=kohtalaisesti 4=hyvin 5=erittäin

Lisätiedot

Kytäjä Golf ry Seniorikysely Helmikuu 2015

Kytäjä Golf ry Seniorikysely Helmikuu 2015 Kytäjä Golf ry Seniorikysely Helmikuu 2015 Kytäjä Golf Ry:n Seniorikysely Ajankohta: Helmikuu 2015 Sähköpostiosoitteet: Kytäjä Golf Ry:n jäsenrekisteri Jäsenrekisterissä 1.2.2015 273 senioria (miehet 55v,

Lisätiedot

Grand Prix kilpailuma a ra ykset

Grand Prix kilpailuma a ra ykset Grand Prix kilpailuma a ra ykset 11.9.2014 Sisällys GP-sarja... 2 Lajiohjelmat... 2 GP 1 osakilpailu, 25m allas... 2 GP 2-osakilpailu, 50m allas... 3 GP 3-osakilpailu, 50m allas... 4 Aikarajat... 4 Kilpailulupamaksu...

Lisätiedot

Raportti TESP 2013 kurssista Sendaissa Elektroniikan ja sähkötekniikan koulutusohjelma Olli Törmänen, olli.tormanen@aalto.fi, 07.10.

Raportti TESP 2013 kurssista Sendaissa Elektroniikan ja sähkötekniikan koulutusohjelma Olli Törmänen, olli.tormanen@aalto.fi, 07.10. Raportti TESP 2013 kurssista Sendaissa Elektroniikan ja sähkötekniikan koulutusohjelma Olli Törmänen, olli.tormanen@aalto.fi, 07.10.2013 Osallistuin Tohokun yliopiston järjestämälle TESP-kurssille (Tohoku

Lisätiedot

Salibandyn maailmanmestaruuskilpailut 1998 Wikipedia

Salibandyn maailmanmestaruuskilpailut 1998 Wikipedia Salibandyn maailmanmestaruuskilpailut 1998 Wikipedia Salibandyn maailmanmestaruuskilpailut 1998 olivat historian kolmannet maailmanmestaruuskilpailut ja toiset miesten MM kisat. Ne järjeste4in Tšekissä

Lisätiedot

RUHA WOLLEY ry seurana.

RUHA WOLLEY ry seurana. KAUSIJULKAISU 2012-2013 27. kausi Ruha Ruhan lentopalloilun päätukija www.netikka.net/ruha.wolley -1- - 2 - RUHA WOLLEY ry seurana. Seura on aloittanut toimintansa vuonna 1986 ja on siitä yhtäjaksoisesti

Lisätiedot

Suomen Snautserikerho ry Vuoden Snautseri-kilpailujen säännöt

Suomen Snautserikerho ry Vuoden Snautseri-kilpailujen säännöt 1 VUODEN SNAUTSERI Vuoden Snautseri kilpailuun saa pisteitä seuraavien kilpailusijoitusten perusteella Vuoden Näyttely-Snautseri tai Vuoden Näyttely-Snautseri, Veteraani (koira voi saada pisteet ainoastaan

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2007

TOIMINTASUUNNITELMA 2007 TOIMINTASUUNNITELMA 2007 Oulunsalo Pesäpallojaosto 28.11.2006 TOIMINTASUUNNITELMA 2007 Yleistä Pesäpallojaoston yleisenä tavoitteena on lisätä pesäpalloilun harrastuneisuutta Oulunsalossa ja tarjota melenkiintoista

Lisätiedot

Vahvinmies-kilpailun säännöt

Vahvinmies-kilpailun säännöt Vahvinmies-kilpailun säännöt 1. Lajit ja niiden toteutus 1.1. Tukkipunnerrus - tukin paino on 65 kiloa - toteutusmuotona toistot/minuutti - tuomaristo laskee suoritukset ja täten myös hylkää vajaat punnerrukset

Lisätiedot

Big Brother Big Brother

Big Brother Big Brother Big Brother Big Brother on tosi-tv sarja, jossa on 12 kilpailijaa kerrallaan elää 14 viikon ajan muulta maailmalta eristetyssä talossa. Viikoittain yksi kilpailija häädetään talosta, viimeiseksi taloon

Lisätiedot

Kisanostajan opas, Versio 1.1 1/5 SPNL kahvakuulavaliokunta 12.1.2015

Kisanostajan opas, Versio 1.1 1/5 SPNL kahvakuulavaliokunta 12.1.2015 Kisanostajan opas, Versio 1.1 1/5 Kisanostajan opas Sisällysluettelo 1. Oppaan tarkoitus... 2 2. Kisatarjonta, osallistumisoikeus ja ilmoittautuminen... 2 2.1 Salikisat... 2 2.2 Kansalliset kisat... 3

Lisätiedot

Juniori- ja joukkuekilpailut 17.10.2009 sekä lasten kilpailut 18.10.2009

Juniori- ja joukkuekilpailut 17.10.2009 sekä lasten kilpailut 18.10.2009 Suomen ITF Taekwon-do ry ja Aitoon Taekwon-do ry järjestävät Juniori- ja joukkuekilpailut 17.10.2009 sekä lasten kilpailut 18.10.2009 Kilpailupaikka: Pälkäneen Yhteiskoulu, Koulutie 13, 36600 Pälkäne Kilpailut

Lisätiedot

1000 Lakes Rally eli Jyväskylän Suurajot 29.6.2013

1000 Lakes Rally eli Jyväskylän Suurajot 29.6.2013 Tarinoita kotikulmilta ja vähän maailmaltakin: Onpa tässä muutama kisa kurvailtu edellisen kirjoittelun jälkeenkin 1000 Lakes Rally eli Jyväskylän Suurajot 29.6.2013 Tuttuja teitä kotikulmilla. Mekaanikkoina

Lisätiedot

Ohjeistus Silja Line Seurakisojen järjestämiseen vuonna 2016

Ohjeistus Silja Line Seurakisojen järjestämiseen vuonna 2016 Ohjeistus Silja Line Seurakisojen järjestämiseen vuonna 2016 Sisältö 1 Seurakisa lyhyesti... 3 2 Seurakisan periaatteet... 3 3 Vinkkejä toteutukseen... 3 4 Valtakunnallinen Seurakisat - ketju... 5 5 Tukimateriaali...

Lisätiedot

Sukuseuran matka Pietariin 13 16.5.2010

Sukuseuran matka Pietariin 13 16.5.2010 Sukuseuran matka Pietariin 13 16.5.2010 Ohessa olemme pyrkineet heijastamaan joitakin tapahtumia ja tunnelmia sukuseuran matkasta. Lyhyellä matkakertomuksellamme tahdomme jakaa hauskan ja antoisan matkamme

Lisätiedot

HUIPPU-URHEILUN ARVIOINTI JA SEURANTA. Jari Lämsä HUY / KIHU Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus

HUIPPU-URHEILUN ARVIOINTI JA SEURANTA. Jari Lämsä HUY / KIHU Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus HUIPPU-URHEILUN ARVIOINTI JA SEURANTA Jari Lämsä HUY / KIHU Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus ILMAN ARVIOINTIA EI OLE URHEILUA Arviointi on tarkasteltavan kohteen tai toiminnan arvon määrittämistä,

Lisätiedot

Keskity jo harjoituksissa - keskity peleissäkin - panosta onnistumisiin. Porin Ässät C-1 22.10.2014. Markku Gardin

Keskity jo harjoituksissa - keskity peleissäkin - panosta onnistumisiin. Porin Ässät C-1 22.10.2014. Markku Gardin Keskity jo harjoituksissa - keskity peleissäkin - panosta onnistumisiin Porin Ässät C-1 22.10.2014 Markku Gardin Mentaaliharjoittelun perusta (hyvä tietää) Aivot ohjaavat - hermojärjestelmät, hormonit

Lisätiedot

Minulle on suuri ilo toivottaa Teidät kaikki oikein lämpimästi tervetulleeksi Rovaniemelle viettämään Talvipäiviä.

Minulle on suuri ilo toivottaa Teidät kaikki oikein lämpimästi tervetulleeksi Rovaniemelle viettämään Talvipäiviä. TALVIPÄIVÄT ROVANIEMELLÄ 12. 14.4.2013 Talvipäivien suojelijan tervehdys Rakkaat Jyty Ystävät, Minulle on suuri ilo toivottaa Teidät kaikki oikein lämpimästi tervetulleeksi Rovaniemelle viettämään Talvipäiviä.

Lisätiedot

SUOMI EUROOPASSA 2002 -TUTKIMUS

SUOMI EUROOPASSA 2002 -TUTKIMUS A SUOMI EUROOPASSA 2002 -TUTKIMUS GS1. Alla kuvaillaan lyhyesti ihmisten ominaisuuksia. Lukekaa jokainen kuvaus ja rastittakaa, kuinka paljon tai vähän kuvaus muistuttaa teitä itseänne. a. Ideoiden tuottaminen

Lisätiedot

Pääkirjoitus: Oppilaskunnan kuulumiset: Tässä ihana lukijamme uusin ViLu-numero.

Pääkirjoitus: Oppilaskunnan kuulumiset: Tässä ihana lukijamme uusin ViLu-numero. VILU Kevät 2016 Pääkirjoitus: Tässä ihana lukijamme uusin ViLu-numero. Penkkarit ja vanhojen tanssit menivät vilauksessa ja loma tulee vastaan, vaikka kuinka yrittäisit sitä vältellä. Luntakin on satanut,

Lisätiedot

SYYSKOKOUS Laukkosken Taimi ry. 26.11.2009 1(7)

SYYSKOKOUS Laukkosken Taimi ry. 26.11.2009 1(7) 26.11.2009 1(7) LAUKKOSKEN TAIMEN SYYSKOKOUS (vaalikokous) Aika: Torstai 26.11.2009 klo 19.15 Paikka: Laukkosken Työväentalo 1. Kokouksen avaus Seuran puheenjohtaja Janne-Pekka Nurmi avasi kokouksen klo

Lisätiedot

18.5.2016. Mikko Nieminen (kohd. 1-7) erikseen kutsuttuna Hannu Nurmi Hannu Nurminen Ingemar Sundelin

18.5.2016. Mikko Nieminen (kohd. 1-7) erikseen kutsuttuna Hannu Nurmi Hannu Nurminen Ingemar Sundelin Suomen Urheiluliitto PÖYTÄKIRJA 2/2016 Kilpailu 18.5.2016 KILPAILUVALIOKUNTA Aika 18.5.2016, klo 15.00 Paikka Valo-talo, Sali I Läsnä Pasi Oksanen puheenjohtaja Anne Fröberg Harri Heikkilä Ari Honkanen

Lisätiedot

KILPAILUVIIKONLOPPU. www.oifbadminton.org

KILPAILUVIIKONLOPPU. www.oifbadminton.org KILPAILUVIIKONLOPPU - ENNEN KISAA HYVISSÄ AJOIN - EDELLINEN PÄIVÄ - KILPAILUPÄIVÄN AAMU - MATKA - KILPAILUPAIKALLA ENNEN PELEJÄ - PELIEN KESTÄESSÄ - PELIEN JÄLKEEN - KOTIMATKA ENNEN KISAA HYVISSÄ AJOIN

Lisätiedot

SM-liiga Nurmijärvi 2012

SM-liiga Nurmijärvi 2012 ITF Taekwon-Do Liitto ry Kauden pääkilpailu SM-liiga Nurmijärvi 2012 1. joulukuuta 2012 Paikka: Maaniitun koulu, Heikkiläntie 27, 01900 Nurmijärvi Aika: Lauantaina 1.12.2012 klo 9.00 18.00 Kenelle: Värivyöt

Lisätiedot

Hallisarjan uudistaminen

Hallisarjan uudistaminen Hallisarjan uudistaminen Parin viimeisen vuoden aikana ollessani sarjavastaavana olen havainnut useita ongelmia hallisarjan järjestämiseen liittyen. Järjestämisongelmien lisäksi joukkueiden ja pelaajien

Lisätiedot

Osallistujan palautelomake

Osallistujan palautelomake Kokonaisvastaajamäärä: 45 Osallistujan palautelomake 1. Ikäni Kysymykseen vastanneet: 42 (ka: 4,9) (1.1) Alle 7 v 9,5% 4 (1.2) 7 v 14,3% 6 (1.3) 8 v 9,5% 4 (1.4) 9 v 9,5% 4 (1.5) 10 v 14,3% 6 (1.6) 11

Lisätiedot

Sykleissä mennään tiedotuksessakin olet tarkkana

Sykleissä mennään tiedotuksessakin olet tarkkana Sykleissä mennään tiedotuksessakin olet tarkkana Keväällä tapahtuu paljon (touko-kesäkuu) Heinäkuussa hiljenee vaikka kv-kisoja ympäri maailmaa- nyt olisi tiedottamisen paikka Elokuussa jälleen tahti kiihtyy

Lisätiedot

VUODEN KARJIS -SÄÄNNÖT

VUODEN KARJIS -SÄÄNNÖT Näyttelykarjis s. 2 Veteraani s. 3 Pentu s. 4 Kasvattaja s. 4-5 PK-karjis s. 6 PEKO-karjis s. 6 VEPE-karjis s. 6 Agility s. 7 TOKO-karjis s. 7 Rally-Toko s. 8 Säännöt on tarkistettu ja hyväksytty 18.10.2015

Lisätiedot

Visuveden Teollisuusalueen markkinat 5-6.6.2015

Visuveden Teollisuusalueen markkinat 5-6.6.2015 Jäsentiedote 2 JÄÄHDYS-JM Kilpailun johtaja antoi tehtäväksi kirjoittaa hänen ajatuksiaan, minun kirjoittamana, joten tässä niitä nyt sitten tulee. 9.5.2015 kaasuteltiin jälleen kerran Jäähdysradalla jokkis-kisa,

Lisätiedot

PALKITSEMISSÄÄNNÖT. Sukeltajaliitto ry 8.9.2013

PALKITSEMISSÄÄNNÖT. Sukeltajaliitto ry 8.9.2013 PALKITSEMISSÄÄNNÖT Sukeltajaliitto ry 8.9.2013 PALKITSEMISSÄÄNNÖT 1. YLEISPERIAATTEET JA YLEISET SÄÄNNÖT 1.1. Mistä palkitaan Sukeltajaliitto ry:n varsinaiselle tai yhteisöjäsenelle, yhteistyökumppanille

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Merenkävijät

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Merenkävijät Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Merenkävijät 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - EMK / zoom - EMK - EMK - Vihreät - Sininen - Punainen - EMK juniorit - ZOOM - zoom8 - EMK

Lisätiedot

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA 12. 16.8.2013 Olipa tosi mukava kurssi. Sopivan rauhallinen tempoltaan ja kuitenkin tarpeeksi jokaiselle sopivia aktiviteetteja ja paikka mitä loistavin! Lähdimme

Lisätiedot

KOTKA. Kotka on Suomen merellisimpiä kaupunkeja. Se sijaitsee Suomenlahden rannikolla Helsingistä

KOTKA. Kotka on Suomen merellisimpiä kaupunkeja. Se sijaitsee Suomenlahden rannikolla Helsingistä Kuvat: Kotkan kaupunki KOTKA Kotka on Suomen merellisimpiä kaupunkeja. Se sijaitsee Suomenlahden rannikolla Helsingistä itään puolentoista tunnin ajomatkan päässä. Kotka on Kymijoen ja meren yhdyskohtaan

Lisätiedot

Palauta vuoden agilitykoira ja vuoden näyttelykoira tulokset lomakkeella, joka löytyy VASin wwwsivuilta kohdasta Vuoden koira.

Palauta vuoden agilitykoira ja vuoden näyttelykoira tulokset lomakkeella, joka löytyy VASin wwwsivuilta kohdasta Vuoden koira. Vuoden koira 2014-kilpailu Vuoden koira valintaan voit osallistua toimittamalla ohjeiden mukaan vuoden aikana virallisista kokeista tai näyttelyistä saavutetut tulokset (+kopion kilpailukirjasta) alla

Lisätiedot

3.3.2014 Vaihdetaanko virallinen lisäpainovyö toiseen saantiongelmien vuoksi? Uuden vyön hinta n. 150e. 1. Kyllä (7) 2. Ei

3.3.2014 Vaihdetaanko virallinen lisäpainovyö toiseen saantiongelmien vuoksi? Uuden vyön hinta n. 150e. 1. Kyllä (7) 2. Ei Suomen Leuanveto ry Hallituksen sähköpostiäänestykset kaudella 2013 2014 Hallituksen jäsenet: Puheenjohtaja: Varapuheenjohtaja: Sihteeri: Rahastonhoitaja: Tuomas Rytkönen Konsta Koivuranta Aku Lindgrén

Lisätiedot

Koiran omistajan on oltava Tampereen Seudun Koirakerho ry:n jäsen koko kilpailuvuoden 1.1. 31.12. Kilpailuvuosi on kalenterivuosi.

Koiran omistajan on oltava Tampereen Seudun Koirakerho ry:n jäsen koko kilpailuvuoden 1.1. 31.12. Kilpailuvuosi on kalenterivuosi. Tampereen Seudun Koirakerho ry VUODEN KOIRA -KILPAILUSÄÄNNÖT kaudelle 1.1.2015 31.12.2015 Koiran omistajan on oltava Tampereen Seudun Koirakerho ry:n jäsen koko kilpailuvuoden 1.1. 31.12. Kilpailuvuosi

Lisätiedot

Kilpailukutsu 1! / 6!

Kilpailukutsu 1! / 6! Kilpailukutsu 1! / 6! Joukkuekilpailut Aika: Lauantai 23.4.2016, klo 9.00 18.00 Paikka: Karamzinin koulu, Kulloonmäki, Espoo Alustava aikataulu: 8.30 Tuomaripalaveri 9.00 Ilmoittautuminen ja punnitus 9.45

Lisätiedot

Teksti: Pekka Kneckt, Kuvat: Kari Niva ja Eero Aula

Teksti: Pekka Kneckt, Kuvat: Kari Niva ja Eero Aula Juhla-,kokous- ja muistelumamatka Lappiin Teksti: Pekka Kneckt, Kuvat: Kari Niva ja Eero Aula Kukonlaulun aikaan syyskuun 19.päivänä aloitimme LaaksojenAutoteknillisen yhdistyksen matkan Rovaniemen suuntaan.

Lisätiedot

TAMPEREEN SQUASHKERHO RY. 14.1.2009

TAMPEREEN SQUASHKERHO RY. 14.1.2009 TAMPEREEN SQUASHKERHO RY. 14.1.2009 Kilpailutoiminta Liigajoukkueet Naisten ykkösjoukkueen tavoitteena on voittaa tänäkin keväänä kultaa. Sama tavoite on myös vuodelle 2010. Naisten II-joukkue pelaa ykkösdivisioonassa

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNGIN URHEILUPALKITSEMISEN UUDISTAMINEN

HELSINGIN KAUPUNGIN URHEILUPALKITSEMISEN UUDISTAMINEN HELSINGIN KAUPUNGIN URHEILUPALKITSEMISEN UUDISTAMINEN URHEILUPALKINTOTOIMIKUNNAN ASETTAMAN TYÖRYHMÄN ESITYS 8.9.2011 A. HELSINKI-PÄIVÄN PALKITSEMISET VUODEN HELSINKILÄISURHEILIJA - palkitaan aina paras

Lisätiedot

Suomen suurlähetystö Astana

Suomen suurlähetystö Astana LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Kauppakorkeakoulu Talousjohtaminen Suomen suurlähetystö Astana Harjoitteluraportti Elina Hämäläinen 0372524 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 1 2. Lähtövalmistelut...

Lisätiedot

KOKO KANSAN MAANPUOLUSTUSJÄRJESTÖ

KOKO KANSAN MAANPUOLUSTUSJÄRJESTÖ KOKO KANSAN MAANPUOLUSTUSJÄRJESTÖ RESERVILÄISLIITTO ON AVOIN KAIKILLE Reserviläisliitto on Suomen suurin maanpuolustusjärjestö, johon kuuluu lähes 40.000 suomalaista. Joukossa on sekä miehiä että naisia.

Lisätiedot

Lisää liikettä lapselle ja nuorelle peruskouluiässä KOULU JA SEURA

Lisää liikettä lapselle ja nuorelle peruskouluiässä KOULU JA SEURA Lisää liikettä lapselle ja nuorelle peruskouluiässä Molemmat avaavat ovia lasten ja nuorten hyvinvoinnin lisäämiseksi KOULU JA SEURA Yhteisen kuvan ja tekemisen vahvistaminen Koulussa opitaan ja innostutaan

Lisätiedot

Tekniikan päätoimitsijakoulutus

Tekniikan päätoimitsijakoulutus Tekniikan päätoimitsijakoulutus Koulutuksen tarkoitus Antaa koulutukseen osallistuvalle kokonaiskuva kilpailuiden järjestämisen vaatimuksista, tuloksena: Hyvin järjestettyjä kilpailuja Turvallisia kilpailuja

Lisätiedot

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti ONKS U N E L M I? I! Motivaatio Hyvinvointi Raha Pohdintakortti KÄDEN TAIDOT Käden taidot ovat nykyään tosi arvostettuja. Työssäoppimisjakso vakuutti, että tää on mun ala ja on siistii päästä tekee just

Lisätiedot

4. Kaluston varaaminen ja kilpailutilojen kunnostaminen (viimeistään kilpailua edeltävänä päivänä)

4. Kaluston varaaminen ja kilpailutilojen kunnostaminen (viimeistään kilpailua edeltävänä päivänä) KILPAILUN JÄRJESTÄMISEN OHJEISTUS 1. Kilpailupaikka 2. Kilpailusta tiedottaminen 3. Tuomareiden ja toimihenkilöiden varaaminen 4. Kaluston varaaminen ja kilpailutilojen kunnostaminen (viimeistään kilpailua

Lisätiedot

Heippa. Jari Vanhakylä

Heippa. Jari Vanhakylä 1 2 Heippa Kevät on tullut taas siihen pisteeseen, että on aika aloitella kalastuskausi. Kohta jäät sulavat ja mm. siikaonginta kevätauringossa kutsuu. Kun kahden kilon siika on saatu vuorossa on yli kolmen

Lisätiedot

JPH Fysio-tempo Mouhijärvellä 9.5.2015

JPH Fysio-tempo Mouhijärvellä 9.5.2015 JPH Fysio-tempo Mouhijärvellä 9.5.2015 Puheenjohtajan tervehdys Moro! Tervetuloa kaikki kilpailemaan 9.5. äitienpäivän aattona keväiselle Mouhijärvelle JPH Fysio-tempoon. Kausi on aluillaan ja nyt on hyvä

Lisätiedot

Ranska, Chamonix TAMMIKUU

Ranska, Chamonix TAMMIKUU Ranska, Chamonix TAMMIKUU Tulin Ranskaan 2.1.2013 Riitan & Katjan kanssa. Oltiin hotelilla, joskus 9 jälkeen illalla. Sain oman huoneen ja näytettiin pikaisesti missä on suihkut ja vessat. Ensimmäisenä

Lisätiedot

Kengurupalaute 2011. Palautekyselyn vastaukset kokonaisuudessaan

Kengurupalaute 2011. Palautekyselyn vastaukset kokonaisuudessaan Kengurupalaute 2011 Palautekyselyn vastaukset kokonaisuudessaan Kilpailusarjat (Kaikki) 1. Kilpailusarjat? (78) (EOS: 0) Mihin sarjoihin koulu osallistui? Kilpailusarjat? Kilpailu jäi tällä kertaa pitämättä,

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

RAPORTTI. Pajapäivä Joensuun Steinerkoululla 20.5.2014. Joensuussa 22.5.2014 Tuuli Karhumaa

RAPORTTI. Pajapäivä Joensuun Steinerkoululla 20.5.2014. Joensuussa 22.5.2014 Tuuli Karhumaa RAPORTTI Pajapäivä Joensuun Steinerkoululla 20.5.2014 Joensuussa 22.5.2014 Tuuli Karhumaa Johdanto Työpajatoiminta matemaattisissa aineissa kurssiin kuului työskentely SciFest-tapahtumassa. Itse en päässyt

Lisätiedot

Arvoisa Ville Niinistö,

Arvoisa Ville Niinistö, Arvoisa Ville Niinistö, Olitte haastateltavana TV 2:ssa eräänä iltana. Suoraselkäisesti ja rohkeasti, suorastaan intohimoisesti puolustitte Suomeen tulleitten pakolaisten oikeuksia. Hienoa. Heistä saadaan

Lisätiedot

JULKAISTU: Maaliskuu 2013

JULKAISTU: Maaliskuu 2013 JULKAISTU: Maaliskuu 2013 Kuvassa AL Härmän Ekolat Eikan Polku 2012 kisassa, niin iso auto, ettei koko AL Sport merkki mahtunut kuvaan, pienempi kyllä ikkunassa. Tästä tämä alkaa, kisalehden teko, täydennämme

Lisätiedot

13-vuotias huippujuniori Emil Weckman motocrossin Euroopanmestaruuteen Hollannissa

13-vuotias huippujuniori Emil Weckman motocrossin Euroopanmestaruuteen Hollannissa Moottoripyöräily, motocross, EM-sarja, 6/-osakilpailu, Assen, Hollanti, su 30.8.2015. teksti ja kuvat vapaasti julkaistavissa. teksti ja kuvat: Team Manninen Bros. Honda tiedotus Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

KAUPUNKIOTTELU LAPPEENRANTA 2010

KAUPUNKIOTTELU LAPPEENRANTA 2010 KAUPUNKIOTTELU LAPPEENRANTA 2010 Tervetuloa 26. kaupunkiotteluun 3.-4.9.2010 Lappeenrantaan Itä-Suomen kaikki golfseurat ja lisäksi kaksi aikaisemmin mukana ollutta golfseuraa on kutsuttu 26:een golfseurojen

Lisätiedot

SUKELLUSKUVAUKSEN POHJOISMAISTEN MESTARUUSKILPAILUJEN SÄÄNNÖT

SUKELLUSKUVAUKSEN POHJOISMAISTEN MESTARUUSKILPAILUJEN SÄÄNNÖT 1(5) SUKELLUSKUVAUKSEN POHJOISMAISTEN MESTARUUSKILPAILUJEN SÄÄNNÖT Nämä säännöt on käännetty alkuperäisistä ruotsinkielisistä säännöistä. Mahdollisessa ristiriitatilanteessa sääntöjen alkuperäinen ruotsinkielinen

Lisätiedot

Tässä on innokas nuorimmainen kitkemässä rikkaruohoja pois. Hän on se joka menestyy parhaiten koulussa ja rakastaa tehdä asioita itsekseen.

Tässä on innokas nuorimmainen kitkemässä rikkaruohoja pois. Hän on se joka menestyy parhaiten koulussa ja rakastaa tehdä asioita itsekseen. Rakkaat ystävät, On ilo kirjoittaa teille kaikille taas. Haluan käyttää tämän tilaisuuden jakaakseni kanssanne iloni siitä että lapset ovat viimeinkin päässet vierailulle. (Niin kuin yllä olevasta kuvasta

Lisätiedot

Aamu -ja iltapäivätoiminnan lasten kyselyn tuloksia lv. 2011-2012

Aamu -ja iltapäivätoiminnan lasten kyselyn tuloksia lv. 2011-2012 Aamu -ja iltapäivätoiminnan lasten kyselyn tuloksia lv. 11-12 Lasten kyselyn saivat huoltajien kyselyn yhteydessä 4 lasta, joista palautui 25. Vastausprosentti muodostui siten 62,5%. Lasten kysely muodostui

Lisätiedot